010 254 7996 Sysmä, Hartola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa ASIANTUNTIJA ALUEELLA opkk.fi Miksi kaiken täytyy aina muuttua. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 13 (1263) Torstaina maaliskuun 30. Lue lisää sivulta 17! KUNTAVAALIT 2017 vaalikoukeroita TEEMA NA 2 Il m oi tu ks en m ak sa a S ys m än Ty öv äe ny hd is ty s ry . PIDETÄÄN KAIKKI MUKANA 6 7 5 9 10 8 3 4 Taataan palvelut ja tarvittava apu kaiken ikäisille ihmisille – Arvostetaan työtä ja työnsä jo suorittaneita. Aartolahti Jouko eläkeläinen Eld Erkki työnohjaaja Hildén Jesse palomies Hiltunen Arja eläkeläinen Kaurinki Petri sekatyömies Koskinen Veli-Pekka perushoitaja Lehtinen Joni postinjakaja Nurminen Jukka terveydenhoitaja Salo Heta proviisori S Y S M Ä N S D P M ai no ks en m ak sa va t eh do kk aa t its e. Asiakasmaksujen korotus ei ole järkevä tie palvelujen rahoittamiseen. päivänä 2017 • IRTONUMERO 1,60 € Itä-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä Puh. Luottamus syntyy siitä, kun kansalaisia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti
Samankaltaista toimintaa esiintyy niin korkeimmassa valtiojohdossa kuin koko yhteiskunnassa. Laskujen maksussa voidaan auttaa sähkölaskun kaltaisten välttämättömyyksien Kelan maksuviiveet näkyvät diakoniassa kanssa. Täältä saa tarvittaessa ruokapaketin mukaan vaikka heti. Se jaetaan ilmaisjakeluna jokaiseen talouteen ja yrityksiin Sysmässä ja Hartolassa. Pakastimessa on S-marketista saatua lahjoitusruokaa, sekin hätäavuksi tarkoitettua. Työn tuloksena paljastui, että tilat sopisivat erinomaisesti sairaalatoimintaan… Heikki Rekola. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. rahankäyttöön, tilija pankkiasiointiin sekä työnhakuun liittyviä asioita. Edellisen päivän ensimmäisessä koulutuksessa oli opittu mm. Lisäksi voin auttaa laskun maksussa ja tehdä maksusitoumuksia apteekkiin, Männistö kertoo. Olisiko tässä sinun mainospaikkasi. Rantalan mansikkatilan Anu Peltola kertoi innostuneensa opinnoista vasta päästyään omalle alalleen, mutta sen jälkeen opiskelu onkin jatkunut ja kiinnostaa edelleen. Hän painotti uskoa omaan tekemiseen ja visioon. Veeti, Sampo TI 4.4. Helena Mäkinen SYSMÄ Tiistaina 21.3. Ilman valvontaa turvattomuus lisääntyy, auto on välttämätön siellä missä linja-auto on sukupuuttoon kuollut, autoilun kulut ovat kaikissa uudistuksissa nousseet ja paatunut rikollinen nauraa lapsellisille rangaistuksille. Sen jälkeen kun perustoimeentulotuen maksatus siirtyi kunnilta Kelalle, päätökset ovat myöhästyneet. Mutta ihmetellä täytyy, jos -sisäministeri keksii, että yhteiskuntaan papereitta piiloutuneista maahanmuuttajista voi muodostua riski liikenneministerin esittämä tiemaksujen keräysjärjestelmä kohtelisi kansalaisia tasapuolisesti ja autoilukulut eivät nousisi tieliikenteeltä kerättävä lähes 8 miljardia ei riitä väylien kunnossapitoon, siis kahteen miljardiin useita rikoksia ja vanhoja tuomioita omaava saa samasta rikoksesta pienemmän rangaistuksen kuin toinen, vain yhteen syyllistynyt valtion budjettivajetta paikataan ylinopeudesta annettavilla sakkorangaistuksilla huippupoliitikko vertaa yksityisauton tarvetta kerrostalohissiin, kun sitäkään ei erikseen jokaisella asukkaalla ole poliisin resurssien jatkuva vähentäminen parantaa turvallisuutta Yllä vain muutama esimerkki viime aikojen ajankohtaisista asioista Suomessa. -Yksi henkilö voi tehdä keskimäärin seitsemän päätöstä päivässä. Muitakin seurauksia on ollut. Toisen tunnin aikana kolme erilaista yrittäjää kertoi omasta tiestään yrittäjäksi. Ruoka-apua kysytään viikoittain. Olemme tehneet kuntalaisten puolesta aika paljon tiedusteluja Kelaan, koska ihmisten on ollut vaikea saada Kelan virkailijoita kiinni, Veistilä kertoo. Sysmän sosiaalijohtaja Minna Veistilä kertoo, että osalle asiakkaista on myönnetty ehkäisevää tai täydentävää toimeentulotukea varsinaisen perustuen myöhästyessä. Ensimmäisen tunnin aikana ysiluokkalaiset laativat ryhmissä omia yritysideoitaan. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. LÄHILEHTI 2 TORSTAINA 30.3.2017 PÄÄKIRJOITUS Kyllä kansa tietää LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Nimipäivät: TO 30.3. Seurakunnassa avun hakijoilta kysytään tuloja ja menoja, mutta tiliotteita ei vaadita nähtäväksi kuten Kelassa tehdään. Nykyisille päättäjille suosittelisin sitä mietelauseeksi. Koulutus oli toteutettu ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. Sille olisi tarvetta enemmänkin, mutta kaikki eivät kehtaa kysyä, kuvailee Kirsi Männistö. Entä pitääkö Mäyrä uudistusta perustoimeentulotuen siirrosta Kelalle onnistuneena. Mielestäni loistava esimerkki asioiden selvittämisestä on aikoinaan Heinolan Reumasairaalan rakennuksista tehty selvitys. 4H-yrittäjä saa 4H-koulutus Sysmässä yrityksensä aloittamiseen apua järjestöltä ja myynti on vuositasolla 7000 euroon saakka verotonta, koska se katsotaan harrastustoiminnaksi. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Pellervo MA 3.4. alv. Toimeentulotuen maksuviiveet näkyvät tietysti myös kuntien sosiaalitoimistoissa. Kela haukkasi liian ison osan yhdellä kerralla, Mäyrä sanoo. -Virheellisiä päätöksiä on tullut muutamia. Ysiluokkalaisilla on 1 tunti viikossa opinto-ohjausta, mutta nuorten mielestä lisätieto on hyödyllistä. Se ei ollut mahdollista, koska kaikille työntekijöille oli jo ehditty määrätä uudet tehtävät, toteaa Hannele Mäyrä. Sekä Hartola että Sysmä joutuivat vastaamaan tiedusteluun kielteisesti. Peppi, Raita, Pulmu SU 2.4. Meidän yhteisiä etujamme ajavat (?) päättäjät tuntuvat olevan niin sanotusti ihan kuutamolla. Tästä voit lukea lisää sivulta 4. -En missään nimessä. Kovilla on, jos joutuu tekemään 10-12 päätöstä, hän sanoo. Usko PE 31.3. Kela lähetti alkuvuodesta kaikkiin kuntiin yleiskirjeen, jossa pyydettiin apua toimeentulotukiruuhkan selvittämiseen. Voiko olla niin, että demokratiassa suuri osa väestöstä on asioista eri mieltä kuin heidän vaaleilla valitsemansa päättäjät. Palvelusihteeri Hannele Mäyrä Hartolasta vahvistaa, että maksuviiveitä on myös siellä suunnalla. Arvoltaan ne ovat muutaman kympin suuruisia. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Hän kertoi hyTunnettu suomalainen vaikuttaja Veikko Vennamo käytti otsikkolausetta usein. alkaen. Irma, Irmeli LA 1.4. Lue lisää sivulta 5. ESA Jakelut aloittaa Lähilehden jakelun varhaiskantoalueilla 13.4. Päättäjät ovat vieraantuneet tavallisen kansalaisen elämästä ja maalaisjärjestä. Julkisuudessa on esitetty tietoja, joiden mukaan Kela vaatisi etuuskäsittelijöiltä jopa 20 päätöksen tekemistä päivittäin. -Pystyn antamaan osto-osoituksia Hartolan S-marketiin. -Seurakunnassa voimme vastata avuntarpeeseen nopeasti ja joustavasti. -Tänne tulee ihmisiä, joilla on rahat ihan loppu. Normaaleilla aivoilla varustettu kansalainen kyllä tajuaa, että tämä yhteiskunta pyörii luonnonlakien mukaan. Maksuviiveet ovat ajaneet ihmisiä tiukalle. Toimeentulotuen hakeminen ja saaminen on hitaampaa, Männistö sanoo. -Työtä ei olisi voinut tehdä omassa kunnassa, vaan meidän olisi pitänyt lähettää etuuskäsittelijä Lahteen. Valtavan paljon uhrataan yhteiskunnallisia resursseja itsestään selvien asioiden kääntelyyn, vääntelyyn ja selvittämiseen. Textiikin Sonja Rouvisen tie oli selkeä: hänelle harrastuksesta muodostui ammatti. Force majeure -varaus. Lähilehden toimittajahaku on käynnissä. Ukko KE 5.4. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy Asiakaspalvelu: puh. Hartolan seurakunnan diakonissa Kirsi Männistö esittelee EU-ruokaa, jota jaetaan veloituksetta tarvitseville. Ruokapaketin lisäksi on muitakin keinoja auttaa. LEHTITILAUKSET 040 3515 480 (ma, ke ja to 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2017 (sis. 03 8777 60 Anna Onali-Ovaska HARTOLA, SYSMÄ Puurohiutaleita, vehnäjauhoja, hapankorppuja, purkkihernekeittoa. Kysy edullista tarjousta p. Ira, Irina LÄHILEHTI tiedottaa Lähilehden toinen vaalinumero ilmestyy ensi torstaina 6.4. Uudistuksessa ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki jäivät kuntien hallinnoitavaksi. Mäyrä pitää määrää kohtuuttomana. Ilmoitushinta on sama siitä huolimatta onko kyseessä mustavalkoinen tai värillinen ilmoitus. Huom! Voit tehdä osoitteenmuutoksen nyt myös www.lahilehti.com -sivujen kautta. Miljardeja heitellään kuin pesäpalloa, hätäisesti säädetään uusia pykäliä ja puhutaan julkisuudessa läpiä päähän, joita sitten jossain tviitissä koetetaan selitellä. 0200 71000, ma-pe klo 8-16 Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. oli Sysmän kirjastossa 4H:n ”Ajokortti työelämään” -koulutus ysiluokkalaisille. Ruoka-avulle ja muulle seurakunnan avulle on ollut viime viikkoina erityisen paljon tarvetta. Toki tavallisella kansalaisella ei ole sitä kokemusta asioiden hoidosta kuin kansanedustajilla ja ministereillä, ei myöskään koulutusta. Nämä tukimuodot on tarkoitettu täydentämään perustoimeentulotukea, mutta perustuen viivästysten vuoksi kunnassa on tehty nyt poikkeus asiassa. Sysmän leirintäalueen yrittäjä Mia Kärkkäinen kertoi kulkeneensa monipolvisen tien 4Hja hankemaailman kautta nykyiseen tehtäväänsä. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. -Kuntalaisia ei voi jättää sellaiseen tilanteeseen, että heidän toimeentulonsa vaarantuu kun tuet ovat myöhässä, Veistilä sanoo. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä
Efekti tukee toiminnallaan koulujen ja varhaiskasvatuksen taidekasvatusta ja kulttuurityötä. Kelan maksuviiveet näkyvät diakoniassa Hartolan seurakunnan diakonissa Kirsi Männistö jakaa ruoka-apua tarvitseville. Kesällä liikuntamaja maalataan ulkoapäin. Liikuntamaja remontissa kuun vaihteessa Anna Onali-Ovaska HARTOLA Hartolan liikuntamaja on suljettu 31.3.-2.4. Palautteiden perusteella liikuntamajalle hankintaa ilmalämpöpumppu ja soutulaite sekä käsipainoja ja jumppapalloja. Liikuntamajaa pidettiin rauhallisena, siistinä ja kannustavana harrastuspaikkana. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kolme salikorttia puoleksi vuodeksi. Lepistölle myönnettiin avustus Toivo Pylvänäisestä kertovan kirjan kirjoittamisesta ja Harmonikkayhdistykselle Teatteritalolla järjestettävää konserttia varten. Nuorisotoimen avustukset Myönnettiin seuraavat avustukset: Sysmän 4H-yhdistys 3000 euroa, Sysmän VPK:n nuoriso-osasto 1200 euroa, Tehin pursiseura 200 euroa, Partiolippukunta Tainionvirran Taimenet 500 euroa ja MLL Sysmä 200 euroa. Positiivista palautetta jätettiin erityisesti kuntosalikortin hinnasta ja salin aukioloajoista. Efektin toiminnassa on mukana Lahden kaupungin lisäksi seitsemän päijäthämäläistä kuntaa. Vastauksissa toivottiin ilmalämpöpumpun ja uuden soutulaitteen hankintaa sekä lisäsalivuoroa naisille. Liikuntatoimen avustukset Myönnettiin seuraavat avustukset: Bandy Boys -88 yleisavustus 4500 euroa/ kohdeavustus 4000 euroa, Sysmän Sisu 2500/ 4000 euroa, Sysmän Voimistelijat 2500/ 3500 euroa, Sysmän Moottorikerho 500/ 500 euroa. Viikonlopun aikana tiloja ehostetaan maalaamalla seiniä ja vaihtamalla ovia. Naisille varataan ylimääräinen salivuoro tiistaille. Maaliskuussa kuntalaiset saivat vastata liikuntamajaa koskevaan kyselyyn ja jättää parannusehdotuksensa. Lisäksi myönnettiin seuraaville nuorisoseuroille 400 euroa kullekin: Liikolan ns, Nuoramoisten ns, Onkiniemen ns, Suopellon ns, Särkilahden ns ja Tikkalan ns. vin käytännöllisiä neuvoja ysiluokkalaisille siitä, miten työhön kannattaa asennoitua, että kokemuksesta tulee positiivinen sekä työntekijälle että työnantajalle. Efektin toiminta perustuu siihen, että lastenkulttuurikeskus hankkii päiväkoteihin ja kouluihin työpajoja ja esityksiä lastenkulttuurin ammattilaisilta. Lisäksi myönnettiin yleisavustusta Itä-Hämeen rastille 400 euroa sekä kohdeavustusta Sysmä-Hartola Sydänyhdistykselle 600 euroa. -Ruoka-avulle on tosin ollut tarvetta koko sen ajan kun olen ollut seurakunnalla töissä eli lähes 11 vuotta, Männistö sanoo. Heitä on viime aikoina ollut tavallista enemmän. Salikortin saivat Raili Tonteri, Anne Piipari ja Topias Virtanen. Kyselyyn tuli vastauksia 44 kappaletta. Summaksi osoitettiin vuositasolla noin 820 euroa. LÄHILEHTI 3 TORSTAINA 30.3.2017 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 13 • 2017 TORSTAINA 30.3.2017 Sysmän sivistyslautakunta Anna Onali-Ovaska Kulttuuritoimen avustukset Myönnettiin seuraavat avustukset: Sysmän kirjakyläyhdistys 100 euroa, Markku Lepistö 100 euroa ja Suomen Harmonikkayhdistys 150 euroa. 4H-toiminnanjohtaja Teea Sahiluoto jakoi 32 ysiluokkalaista pienryhmiin miettimään yritysideaa.. Lastenkulttuurikeskus Efekti Päätettiin, että Sysmä jatkaa ohjelman ostamista Lastenkulttuurikeskus Efektiltä
klo 12 15 Yhteistyössä Vesa Järvinen HARTOLA Hartolan sotaveteraaneja vuodesta 1999 johtaneen Heikki Havaksen koostamasta yhdistyksen ja naisjaoston historiikista: Perustaminen 2.5.1967 koolla oli aseveljet: Toivo Heikkonen, Arvid Jordman, Torsti Pihamaa, Ilmari Pulli, Paavo Vahvaselkä, Matti Vanhanen ja Juho Väisänen sekä metsänhoitaja Mauno Uusitalo sotaveteraanipiiristä. Hartolan sotaveteraanien pystyttämä muistopaasi Koskipään asehuoneen kohdalla. Sen ansiosta kuntoutukseen pääsivät sitä tarvitsevat ja saadut valtion varat tulivat käytetyiksi. 23.2.1973 valittiin ensimmäinen johtokunta. 044 7134 530 Valittulantie 5 Kirjasto avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 Arkipyhä aattoina 10-15 LEHTISALI ma-pe klo 9 alkaen. Koko 1980-luvun ja vielä 2000-luvulle eräs aktiivi oli Eino Kukkonen. Kuoron toiminta jatkuu edelleen nuoremmin voimin Mirkku Tammisto-Kiisken johdolla. Yhdistyksen puolesta on saatettu Veteraanilaulajien kanssa viimeiseen iltahuutoon noin sata veteraania laskemalla arkuille havuristi saatesanoineen. Toiminta 1970-luvun puolivälissä suunniteltiin sotiinlähdön muistomerkkiä; 12.3.1978 SÄILYTÄ ISÄNMAA -veteraanipaasi paljastettiin entisen Koskipään asehuoneen paikalle. 1990-luvun alussa toteutui matkoja kotikonnuilla, samoin entisille suomalaisten alueille Karjalassa. Samoin hän sai aikaan Hartolan Veteraanilaulajien perustamisen 5.1.1993. Tehtävä jatkuu. Toimittajamuutoksia Marttiina Lallukka Lähilehden juttuja toimittaa jatkossa Kyösti Piipon lisäksi Helena Mäkinen Hartolasta. Jaoston väliaikaisen toimikunnan puheenjohtaHartolan Sotaveteraanien ja naisjaoston taipaleelta jaksi valittiin rintamalotta ja sotainvalidi Katri Honkapää, sihteeriksi Anja Suo sekä jäseniksi Inkeri Tuomala, Tyyne Luukka, Anitra Fågel, Lempi Orpana, Aune Laattala ja Siiri Wilkman. Naisjaosto perustettin 45 vuotta sitten. He päättivät perustaa Hartolan Sotaveteraanit. Hallitukseen tulivat paikallaolleet ja puheenjohtajaksi Vahvaselkä. Jeremias Sankarin aloitteesta, talkoojoukon ponnistuksin, kokoonsaadun Hartolan veteraanimatrikkelin Meidän osamme toimitti Mirja Vanhatalo jouluksi 2007. Heitä oli 136 miestä ja 37 naista. LÄHILEHTI 4 TORSTAINA 30.3.2017 Kunta tiedottaa lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Entisiin taistelupaikkoihin ehti moni veteraani tutustua. Samalla Hartolassa vietettiin Lahden piirin maanpuolustusjuhlaa. Veteraani Mauno Peltosen aloitteesta virisi hanke: yhteinen tunnus Hartolaan haudattujen sotaveteraanien hautakiviin. Merkki on 542 veteraanin hautakivessä. Hän pani alulle kuntopiirin, joka jatkaa yhä kansalaisopiston kerhona. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI. Suomi 75-vuotta muistona on Kuukerin alueella muistometsikkö ja itsenäisyyspäivänä 1992 paljastettu sankarivainajien muistotaulu Kunnantalolla. juhlakokous oli syksyllä. Vapauden Viesti -viestikapulan veteraanit luovuttivat Opiston lukiolaisille ja äitienpäivänä 2001 seurakunnalle Mannerheimin Suomen äideille -päiväkäskytaulun. Veteraanipäivänä 1997 oli Sotaveteraanien 30-vuotisjuhla. 13.4 järjestivät Veteraanilaulajat Jukka Tabellin johdolla 5-vuotiskonsertin ja Naisjaoston 25. 1980-luvun alussa saatiin aikaiseksi kuntoutustoimikunta. Tervetuloa Kunnanviraston valtuustosali, Kuninkaantie 16, Hartola torstai 6.4. Tutustu PalveluSantran toimintaan ja palveluihin sekä kysy asiantuntijoilta, miten hyvinvointiteknologia-asentajat voivat olla apunasi. Viime vuosien aikana tammenlehväsukupolvi on tullut taipaleensa kalkkiviivoille. Seuraavana vuonna suoritettiin reserviläisten kanssa veteraanien haastattelut, joissa selvitettiin asuinolot ja terveydentila. Juttuvinkit voi laittaa Lähilehden päätoimittaja Marttiina Lallukalle, marttiina.lallukka@lahilehti.com Lähilehden toimittajahaku on käynnissä vielä 7.4.2017 saakka. Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi SYSMÄN FYSIOTERAPIA fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 53, Sysmä TURVAA KOTIIN PALVELUJEN JA TEKNOLOGIAN AVULLA Tule kuulemaan luento ja tutustumaan erilaisiin kotona turvallisuutta lisääviin laitteisiin ja apuvälineisiin ennaltaehkäisyn kannalta. Naiset olivat alusta alkaen mukana miesten toiminnassa; Puhumattakaan jokapäiväisestä tuesta, jota naiset elämänkumppaneilleen jakoivat. Aiemmin muistoja ja tietoja oli koottu Lahden sotaveteraanipiirin julkaisuihin
Summa on sama, jolla Järvi-Hämeen Osuuspankki aiemmin osallistui Nuori työ –toimintaan. Sysmä Itte –säätiön päätös on voimassa vuoden kerrallaan. Toimenkuvaasi kuuluu lehden toimituksellisen sisällön tuottaminen yhdessä toimitustiimimme ja päätoimittajan kanssa. Hilda ja Vesa Järvinen HARTOLA Gloria-kuoro ja Heinolan Musiikkiopiston oppilasorkesteri konsertoivat Hartolan kirkossa viime sunnuntaina. Sysmässä tehtiin vastikään päätös uuden terveyskeskuksen rakentamisesta. Lisätietoja tehtävästä voit kysyä puh. Säätiö Nuori työ –toiminnan uudeksi tukijaksi Anna Onali-Ovaska SYSMÄ Sysmä Itte –säätiö ryhtyy tukemaan nuorten kesätöitä Sysmässä. Antonio Vivaldin Gloria soi mahtavasti orkesterin, kuoron ja soolo-osuuksien harmoniassa. Samoin Ludwig van Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa ja Taneli Kuusiston sävellys Uuno Kailaan Suomalaiseen rukoukseen soivat todella kauniisti kirkon holveissa. -Uusi terveyskeskus tulee reilun vuoden päästä. Säätiön hallitus päätti Nuori työ –toiminnan tukemisesta kokouksessaan viime keskiviikkona. Anna Onali-Ovaska SYSMÄ Sysmän valtuustossa jätettiin viime viikolla kaksi valtuustoaloitetta, jotka molemmat koskevat pysäköintialueita. -Jos sinne meinaa lumitöihin, pitää tulla paikalle ennen kuutta aamulla. Heikki Palvaila (kok.) jätti aloitteen, jossa ehdotetaan terveyskeskuksen parkkipaikan laajentamista. Säätiö tukee nuorten kesätyöllistämistä tänä vuonna 5000 eurolla. Seuraavaksi konsertti on kuultavissa Sysmän kirkossa sunnuntai-iltana 2.4. Konsertti alkoi upeasti Oskar Merikannon Rukouksella. Onko vanhan terveysaseman parkkipaikan laajentaminen enää tarpeellista. Konsertin johti kuoron harjoituksista vastannut Ari Niskanen. Ilmoituksen maksaa ehdokas itse. Odotamme, että sinulla on mieluiten korkeakoulututkinto, hyvä yleistietous sekä kokemusta ja koulutusta toimittajan työstä. Miltei 300 kuulijaa täytti Hartolan kirkon Suomen 100-vuotisjuhlavuoden konsertissa viime sunnuntaina. Kyllä minä näen sen (vanhan terveysaseman parkkipaikan laajentamisen) aiheellisena, Palvaila sanoo. Sinulla on myös kamera, jota osaat käyttää. Palvailalta kysyttiin, voisiko hän vaikuttaa asiaan jotenkin. Nurmikolla on autoja päivittäin. Tehtäväsi edellyttävät sujuvaa ja erilaisiin juttutyyppeihin muuntautuvaa kynää, ideointikykyä, tiedottajan asennetta, uutisvainua, tehokkaita tiedonhakutaitoja, sivuntaittoja kuvankäsittelyn kokemusta ja hallitsemista, uusien sähköisten viestintäkanavien ja teknologioiden tuntemusta. Hän kertoo saaneensa palautetta parkkipaikasta terveyskeskuksessa työskentelevältä henkilökunnalta. Päätössanoissaan Jeremias Sankari kiitti kaikkia esiintyjiä ja muistutti kuulijoita Marian-päivän Herran ylistyksen sanomasta, joka sopi hyvin konsertin henkeen. Asut mieluiten Sysmässä tai Hartolassa. Palvaila on seurannut terveyskeskuksen ja muiden Sysmän taajaman parkkialueiden tilannetta läheltä jo kolmekymmentä vuotta työskennellessään katujen kunnossapidossa. Lähetä hakemuksesi 7.4.2017 mennessä Sysmän Sanomat Oy, toimitusjohtaja/päätoimittaja Marttiina Lallukalle sähköpostilla osoitteeseen marttiina.lallukka@lahilehti.com. Sanon suoraan, että tilanne on päivisin välillä kaoottinen, Palvaila sanoo. 36 Yrittäjä, VPK:n varapäällikkö, kunnanhallituksen puheenjohtaja Perhe: vaimo, kolme lasta Harrastukset: VPK-toiminta, hiihto, pyöräily ja lenkkeily vahva kunta-alan osaaminen ja kokemus sekä laajat yhteistyöverkostot kuntalaisten eduksi paineissa testattu, turvallinen ja varma valinta: äänestä Järvinen edelleen valtuustoon! Mika Järvinen. LÄHILEHTI 5 TORSTAINA 30.3.2017 TULE MEILLE TÖIHIN! LÄHILEHTI hakee TOIMITTAJAA Haemme lehteemme nyt yrittäjäpohjaista toimittajaa, joka pystyy tekemään toimittajan työtä laskutusperiaatteella. Konserttia ovat tukeneet Heinolan kulttuuritoimi ja Musiikkiopisto sekä Heinolan, Hartolan ja Sysmän seurakunnat. 0400 604 504/Marttiina Lallukka. -Sen jälkeen kun kotipalParkkipaikoista jätettiin kaksi valtuustoaloitetta velu siirrettiin terveyskeskukseen ja henkilöstömäärä lisääntyi, kaikille ei ole riittänyt pysäköintitiloja. KuorolaiKonsertti Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Hartolan kirkossa set ovat Heinolasta, Hartolasta, Sysmästä, Kouvolasta ja Asikkalasta, orkesterin jäsenet Heinolasta ja Sysmästä. Myöhemmin työn tekeminen on mahdotonta, Palvaila sanoo. Maaliskuussa Osuuspankki ilmoitti vetäytyvänsä pois toiminnasta ja siksi tilalle etsittiin toista tukijaa. Solisteina upeasti lauloivat Sirpa Juuti, Ursula Hynninen, Pirjo Hepo-oja, Jukka Kärkkäinen, Leo Niemelä ja Sami Tabell. Tuolloin solisteina esiintyvät Sirpa Juuti, Lea Luts, Ursula Hynninen, Jukka Kärkkäinen, Leo Niemelä ja Sami Tabell. Sumpuksi on osoittautunut erityisesti terveyskeskuksen parkkipaikka. Tervehdyssanat lausui Pirjo Hepo-Oja, joka kiitti erityisesti konsertin suunnittelusta ja esiintyjien rekrytoinnista vastannutta Eira Pitkästä. Olet yhteistyökykyinen, energinen ja ulospäin suuntautunut, sinulla on koulutukselliset valmiudet ja kiinnostus seurata paikallisasioita, osaat erinomaisesti ideoida ja toteuttaa haastatteluja. Sen tulkitsi Jukka Kärkkäinen Leo Niemelän säestyksellä
Hankintasampo olisi yksi ratkaisu. Veli-Pekka Koskinen (sd.), Mika JärVaalipaneeli nosti esiin jännitteitä Veli-Pekka Koskinen, Joel Nieminen, Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg, Mika Järvinen ja Esko Bruun ilmaisivat mielipiteensä vaaliliitoista: liittoutuminen oli kaikkien mielestä huono ajatus. Paneelin osallistujista kelluvia mökkejä kannattivat Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg (kesk.) ja Esko Bruun (sit.). Sysmä rankattiin viime vuonna Päijät-Hämeen toiseksi yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi, mutta panelistit kaipasivat elinkeinoasiamiestä tai vastaavaa, joka auttaisi uusia yrittäjiä alkuun. Heinolassa. MTK toimii jäsentensä edunvalvojana, mutta yleinen maatalouspolitiikka ajaa yrittäjiä ahdinkoon. Helena Mäkinen SYSMÄ Rantaterassia helli aurinko torstaina 23.3., kun Päijät-Hämeen Yrittäjien yhteyspäällikkö Miikka Venäläinen puhutti yrittäjiä heille läheisistä kuntavaaliteemoista. LÄHILEHTI 6 TORSTAINA 30.3.2017 KUNTAVAALIT 2017 vaalikoukeroita Anna Onali-Ovaska SYSMÄ Asukaskato ja kelluvat mökit puhuttivat vaalipaneelissa Sysmän Teatteritalolla. Panelisteina olivat Veikko Kotolahti (kesk.), Esko Bruun (sit.), Tuula Nieminen (ps.) ja Mika Järvinen (kok.). Ensiksi pohdittiin, miten kunnassa hoidetaan yrittäjyyskasvatusta. Julkiset hankinnat ja kilpailutus puhuttivat eniten. Sote-keskuksen rakentamisessa SR-malli oli Järvisen mukaan ainoa ratkaisu nopeutensa ja taloudellisuutensa vuoksi. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että sekä koteja että kouluja Yrittäjien vaalipaneeli tarvitaan. Kunnan suuriin hankkeisiin (esim. Faktaa Yrityksiä Sysmässä noin 240, maatalousyritykset mukaan lukien noin 300.. Sote-uudistus kuitattiin lyhyesti Sysmän jättäydyttyä omilleen, mutta julkiset hankinnat ja kilpailutus kirvoittivat keskustelua. Tähän pohdittiin ratkaisuksi suurten kokonaisuuksien pilkkomista, mistä on hyviä kokemuksia esim. Miten jatketaan, kun Seppo Laakso jää eläkkeelle. Paikalla olijat peräsivät kuitenkin uutta lähestymistapaa koulun rakentamisessa, että paikallisetkin yrittäjät pääsisivät mukaan. sote-keskus) paikalliset yrittäjät eivät pääse mukaan, koska resurssit eivät riitä. Täpötäydessä salissa tunnelma tiivistyi erityisesti, kun puhe kääntyi leirintäalueelle kaavailtuihin kelluviin mökkeihin. Hankintalakikin suosii isoja yrityksiä. Myös ilmapiiriin haluttiin muutosta. Yrittäjät vaativat suurempaa avoimuutta kuntasektorin hankintoihin. P-H:n Yrittäjien Miikka Venäläinen ja panelistit Veikko Kotolahti (kesk.), Esko Bruun (sit.), Tuula Nieminen (ps.) ja Mika Järvinen (kok.). Vierailut yrityksiin, yrittäjien kouluvierailut, kurssit, nuoria työllistävät hankkeet, TET-jaksot ja 4H-koulutus mainittiin hyödyllisinä ja työelämävalmiuksia lisäävinä
KUNTAVAALIT 2017 vaalikoukeroita Vaalipaneeli nosti esiin jännitteitä vinen (kok.) ja Joel Nieminen (ps.) vastustivat. Valittajan tarkoitus ei liene kalavesien hoito ja yhteisten asioiden edistäminen. Kalaveden hoitoon sijoittamalla tuoton voi moninkertaistaa. Luhanka perustettiin omaksi kunnakseen 1864. Mielenkiintoista olisi tietää, miten hän olisi halunnut laskennallista omaa n. Teknisesti ottaen kelluvien mökkien kaltainen tapaus on valtuustolle vain yksi asia muiden joukossa. Luhangan osakaskunta koostuu pienistä kiinteistöistä eikä osakaskunnassa ole halua rahojen jakamiseen. Sysmän vesialueista Lähilehti uutisoi värikkäästi ja heitti ilmaan epäilyksiä Sysmän vesialueiden liittämisestä Luhangan osakaskuntaan. Lehtosalo-Lönnberg huomautti, että kunnanhallitus on tehnyt vesialueen vuokrauksesta yksimielisen päätöksen. Vesialueet ovat olleet isojen tilojen omistuksessa ja aikojen saatossa isoista tiloista on erotettu torppia, lohkotiloja ja myöhemmin myyty runsaasti mökkitontteja. Rahojen käytön seuranta on siten hyvinkin tarkkaa ja osakkaalla on lain mukaan oikeus tutustua kirjanpitoon jos toimintakertomus ja tilinpäätös eivät riitä. Meidän täytyy keksiä sellaisia syitä, jotka saavat kaupunkilaiset harkitsemaan muuttoa Sysmään, hän tuumasi. 4000 euron luokkaa. Asukaskato, erityisesti vakituisten asukkaiden raju väheneminen, oli illan toinen merkittävä puheenaihe. Jos huomioidaan kunnan rajassa kiinni olevat alueet, silloin osuus on n. Luhanka ja Sysmä ovat siis olleet yhtä ja vesialueet samoin. Hintoja voisi laskea ja tontteja markkinoida esimerkiksi lapsiperheille, koska lähellä on Nuoramoisten kyläkoulu. Numeroilla mitattuna paljon suurempia päätöksiä edustaa esimerkiksi koulutus, jossa on odotettavissa köydenvetoa elementtikoulun vuokrauksen tai oston ja oman (hirsi) koulun rakentamisen välillä. -Pitäisikö meidän miettiä Otamonportin tonttien hinnoittelua. Lehtosalo-Lönnberg peräsi konkreettisempia keinoja väestökadon pysäyttämiseen. Paneelin juontajat tarjosivat väestökadon yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi Sysmän ja Hartolan liitosta. Valituksen kautta mahdollisesti aiheutuva taloudellinen tappio kalavesien hoidolle voi olla jopa 40 000 euroa. Käytännössä näin pitääkin lain hengen mukaisesti toimia, sillä omistajakorvaus tulee käyttää sen veden hoitoon, josta raha on kerääntynyt. Mika Järvinen huomautti, että vesialueen vuokrauksesta on olemassa sopimus, mutta siinä ei luvata lainkaan rakennusoikeutta. Yhteisten alueiden jakotoimituksia ei juurikaan tehdä, koska niistä ei ole hyötyä eikä toimituksen maksajia siksi löydy. 32 %. Keinoiksi mainittiin esimerkiksi kaavoitus (Järvinen), koulu (Koskinen), yritystoiminta (Bruun) ja matkailu (Nieminen). Jännitteistä kieli myös Lehtosalo-Lönnbergin kommentti, kun häneltä kysyttiin päätöksenteon avoimuudesta Sysmän kunnassa. Osakaskunta on yksityisoikeudellinen yhteisö ja on toiminnastaan kirjapitovelvollinen. LÄHILEHTI 7 TORSTAINA 30.3.2017 Ilmoituksen maksaa ehdokas itse. Osakaskunnan tavoitteena on sopimusten avulla saattaa jokainen palsta paikallisen osakaskunnan hallintaan. Osakaskunta voi päättää käyttää rahat haluamallaan tavalla ja myös niin halutessaan maksaa rahat vesialueiden omistajille. Jos 40 000 euroa jaettaisiin matemaattisesti tasan osakkaiden kesken, tulee jokaiselle osakkaalle alle 20 euroa kun jakamisen kulut vähennetään. Mielestäni tämän asian suhteen olisi syytä nostaa katse kengän kärjistä ja katsoa hieman pidemmälle. Esille nousivat valtuuston ja kunnanhallituksen väliset jännitteet. Mutta vaalipaneelissa tuli selväksi, että kelluvien mökkien tapaus on paljon monisyisempi kuin pelkkä tekninen päätös kaavoituksesta ja rakennusoikeudesta. Tästä seurasi, että taloille muodostui pieniä vesialueita eri puolille pitäjää. Muut eivät nähneet mieltä kahden samanlaisista ongelmista kärsivän kunnan liitoksessa. Valittajan äänimäärä on puheena olevan toisen yhteisen alueen äänimäärästä 0,17 %. Lehden toimittajalla on myös huoli vesialueille kerääntyneistä omistajakorvauksista ja niiden käytön seurannasta. Tavoitteena luhankalaisilla on kalavesien käyttö ja hoito siten, että turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto kuten Kalastuslaissa edellytetään. Puheena olevat vesialueet ovat kahta yhteistä aluetta, yhteensä 16 palstaa, ja niiden yhteinen pinta-ala on n. Valtuuston puheenjohtaja ja kelluvia mökkejä suunnittelevan yrittäjän puoliso Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg hämmästeli kokoomuksen ja demareiden toimintaa. Vesialueiden yhdistämiskokouksesta on valitettu, mikä saattaa johtaa siihen, että omistajakorvaukset jäävät saamatta. Vastine 22.2. Lisäksi toimituskustannukset jäävät toimitusta hakeneiden maksettavaksi. -Idea on ok, mutta paikka on täysin väärä, Koskinen sanoi. Ongelma on lähinnä se, että Sysmän puolella on vielä paljon järjestäytymättömiä vesiä ja sopimusosapuolta ei ole. 79 %. Valtaosa vesialueiden omistajista, kuten itsekin, asuu todennäköisesti muualla kuin Sysmässä. Yhteiset vesialueet perustuvat aikaan, kun vesialueet kuuluivat saamaan pitäjään ja Luhanka oli yksi Sysmän kylistä. Tämä keskustelu ja lupaus kuultiin toimituskokouksessa eikä asia silloin jäänyt epäselväksi. Sysmän puolella olevien vesien kerääntyneet varat ovat ehkä n. Suurimmat osakkaat saisivat ehkä satasia. Noiden talojen vedet ovat nyt näitä yhteisiä jakamattomia vesialueita. 673 ha. Luhangan osakaskunta on mielestäni yhteistyöhaluinen ja yhteistyökykyinen. Hän ihmetteli, miksi puolueet ovat nyt pyörtäneet päätöksensä ja vetäneet sanojaan takaisin. Yli 230 henkeä on vastustanut hanketta, se on enemmän kuin minun aikanani missään asiassa, Järvinen totesi. 43 aarin osuuttaan kohdeltavan. Kertyneistä rahoista Luhangan osakaskunta on ilmoittanut, että antaa kertyneet rahat Sysmän puolen vesialueille samalla kun vesialueen hoidosta sovitaan. Hän kertoi yrittäneensä vaikuttaa kunnan avoimuuteen, mutta totesi perään: ”Minun valtani loppuu kunnanhallituksen kokoushuoneeseen.” Kelluvien mökkien osalta Veli-Pekka Koskinen puolustautui toteamalla, että vuokrasopimus tehtiin senhetkisten tietojen varassa. Uutisen mukaiset vesialueet ovat yhteisiä ja sijaitsevat Luhangan ja Sysmän kunnan alueella. Pinta-alasta on Luhangan kunnan alueella n. -Kaavoitusprosessi on avoin ja vuorovaikutteinen. Tuolla summalla saa kaupasta reilu puoli kiloa kuhafileetä. Timo Huuskola, Tampere Lukijan Kynä HARTOLAN VAALIPANEELIJUTTU julkaistaan ensi viikolla torstaina 6.4.2017.. Varsinkin aiempina aikoina hyvillä kalojen kutupaikoilla oli iso merkitys ja siksi vesiä jaettaessa haluttiin kutupaikat jakaa mahdollisimman tasapuolisesti. Vesialueiden sijainti ei kuitenkaan ole olennaista, vaan kalavesien hyvä hoito. Toimituskokouksessa Luhangan osakaskunta esitti hyvin rakentavasti, että kaukana olevien vesialueiden hallinnointi ei ole heidän tavoitteensa. Kaikki panelistit olivat yksimielisiä siitä, että väen väheneminen on pysäytettävä. Tästä johtuen vesien omistus ja sijainti tulee jäämään lopputuloksesta riippumatta ristiin kuntien välillä suuntaan tai toiseen. julkaistuun juttuun Sysmän Vesialueista. Liitosaikeet saivat kylmää kyytiä kaikilta muilta panelisteilta paitsi Esko Bruunilta, jonka mielestä liitosta pitää harkita
Suomen pääväylän varrella Hartola voisi enemmänkin kiinnostaa matkailuyrittäjiä. Palveluiden säilyttämiseksi omalla paikkakunnalla voi jokainen vaikuttaa käyttämällä niitä palveluita, jotka ovat jo saatavilla. 4. 6. 5. Oli. Mielestäni vapaan sivistystyön koulutusta voidaan tukea verorahoin. Oliko turvapaikan hakijoiden sijoittaminen Hartolaan oikea ratkaisu. 2. Kunta sanotui irti hankintarenkaasta ja pystyy nyt käyttämään vapaasti pienenkin toimittajan tuotteita. 6. Pudasjärven mallia en suosittele. 3. Lähiruokaa pitää lisätä. Erkki Päiveröinen Perussuomalaiset 1. Hely Alakokkare Vasemmistoliitto 1. 6. 4. Tällä hetkellä ok, mutta suhteellisen tiukkaa varmaan tulevina vuosina. Millä keinoilla kunnan väkiluku saataisiin nousuun. Mielestäni ratkaisu vaikutti oikealta, mutta on vielä liian aikaista arvioida oliko se sitä. Voisiko mielestäsi opiston toimintaa rahoittaa verovaroin. Erilaisia maahanmuuttajaryhmiä voitaisiin tavoitella, esim. Kytkeytyy pitkälti siihen, miten innovatiivisia halutaan olla. Esim. On oikea ratkaisu. 6. En kannata opiston toiminnan rahoittamista kunnan verovaroin. Ehdottomasti! Suunnittelin Sodankylään uuden keskuskeittiön, joka käyttää alueen raakaaineita. 2.Ei kokonaan. Hartola sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja erinomaisten maisemien keskellä, joten matkailuelinkeinoon voisi kiinnittää enemmän huomiota. Arviosi kunnan taloudesta tulevina vuosina. Perheitä voisi ottaa – varsinkin, jos olisi mahdollisuus tarjota työtä. Lait tietysti määrittelevät lähiruoankin käyttöä, mutta voisiko kenties pykäläviidakkoa karsia tässäkin suhteessa. Myös kaikki kuntalaiset (ml. 5. Tavallaan tällaiset hoitoalan yrittäjät voisivat myös toimia yhdessä ja järjestää suurempaa, mutta kuitenkin kodinomaisia palveluja ja hoitoja. Hyvä olisi myös kuntalisä joka maksettaisiin jokaisesta alle 3-vuotiaasta lapsesta. Hartolaa voisi markkinoida hyvän sijaintinsa ansiosta etätyöpaikkakuntana. Toki sote on kesken ja voi vielä muuttaa tilanteen. Sopiva määrä nyt. Aika näyttää, yhteistyö useamman kunnan kesken kuntayhtymämuodossa on tavallinen käytäntö. 5. Ehdottomasti kyllä, pitäisi. Mahdollisuuksia on monia ja ne pitää ottaa nopeasti käyttöön!Tehdään kunnasta vetovoimainen! Esim. 4. Oli. Oli oikea ratkaisu ja voisi jonkin verran tarvittaessa lisätä. vapaa-ajan asukkaat) voisimme käyttää lähiruokaa omissa keittiöissämme. Lähilehti on lähettänyt muutamia kysymyksiä sellaisille valtuustoon pyrkiville ehdokkaille, jotka eivät tällä hetkellä ole vielä valtuutettuja. Annie Henno Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 1. Varmaankin kriittinen, mutta aivan selvittävissä ollaan. Ja pidetään kuntalaisistamme hyvää huolta!Jaetaan hyvää! 4. Kilpailutuslainsäädäntöä pitää lukea oikein ja tulee hankkia vain Suomessa sallituilla kasvatusmenetelmillä tuotettua ruokaa. 5. Vihreä liitto r.p. päivänä 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten Kansallinen Kokoomus r.p. Väkiluku saataisiin nousuun luomalla uusia työpaikkoja ja palveluita. Aivan yksin SOTE-asioita voidaan järjestää vain ostamalla palvelut kaupalliselta toimijalta. Näkymät ovat hyvät. Anne Joutsijärvi Suomen Keskusta 1. Mielestäni jokaisella on oikeus turvalliseen elämään, myös Hartolaan sijoitetuilla nuorilla. 5. Luomalla kunnastamme positiivinen näkemys ulkopuolisille ja toimimaan sen mukaisesti. Hollannissa on vanhuksille idyllisiä perhekoteja, joissa tehdään yhdessä ruokaa talon keittiössä. Pitää tehdä uudella, luovalla tavalla asioita. Suomen Keskusta r.p. 3. 6.Pitää. Oma ehdotus. Hartolalla menee kohtalaisesti – isoja investointeja on tehty hyvänä aikana. 4. Tosin mahdollisuus palveluiden ostamiseen erilaisilta oman kunnan hoitoalan yrittäjiltä olisi hyvä olla olemassa. Mielellään. Ennakkoluuloton suhtautuminen erilaisiin hoitomuotoihin olisi hyvä. Siellä pyritään väkilukua kasvattamaan pakolaisilla siten, että maahanmuuttajia olisi 20% 15 vuoden kuluttua väestöstä. Opiston lukiota samalla siitä hyötyy Hartolan kuntakin tuetaan valtion verovaroin. Olisi hienoa, jos Hartola voisi julistautua LUOMUKUNNAKSI ja alkaa suunnitella ruokapolitiikkaansa lähija luomuruoan pohjalta. Kohdennetaan mainontaa meistä pääkaupunkiseudulle sopivalle kohderyhmälle. Kyösti Piippo HARTOLA, SYSMÄ. Päätösvaltaa olisi hyvä saada jäämään omaan kuntaan. Tällaista yhteisöllistä yrittäjyyttä vanhuuden turvaksi on kehitteillä tällä hetkellä Suomessakin, ollaanpa tällaisessa junassa heti mukana! 2. 3. Marianne Julin Kansallinen Kokoomus 1. 6. LÄHILEHTI 8 TORSTAINA 30.3.2017 EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ HARTOLAN KUNNASSA huhtikuun 9. Olisiko mahdollista, että lähiruokaa kuten vihanneksia tarjottaisiin enemmän keskuskeittiölle. Jossain heidänkin on oltava,heidän tulisi saada työtä,elämiseensä. Hartolan kunnan talous on kunnossa tulevinakin vuosina. Perussuomalaiset r.p. 3. Paluumuuttajia voisi hyvinkin tulla kuntaan kun palveluita säilytetään Hartolassa. Ei. kokonaisia perheitä. Meidän on oltava mukana suunnittelemassa muutosta, jotta voimme ennakoida sen vaikutuksia kunnan talouteen. 3.Panostamalla työpaikkoihin. Opiston tuottamiin, kuntalaisia hyödyttäviin palveluihin esimerkiksi uimahallin ylläpitämiseen pitää tietenkin kunnankin osallistua. Sote-ja maakuntauudistus vaikuttaa kunnan tehtävien, roolin ja aseman muutosten lisäksi myös rahoitukseen. 5. Voisi lisätä. Kerätään ajatuksia kuntalaisilta ja käytetään parhaimpia. Taloudellisesti siitä voisi olla heti kunnalle hyötyä ja jos kotouttamisessa onnistuttaisiin hyvin kuten Keski-Suomen Kyyjärvellä, siitä olisi sekä mainosarvoa että ehkä tuottaisi taloudellista toimeliaisuutta, sillä maahanmuuttajat voivat olla hyvin yrittäjähenkisiä. Kysymykset Hartolan uusille valtuustoehdokkaille Merja Kuisma Vihreä liitto 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. Olisi voinut järjestää toisinkin: Yhteistyöllä naapurikuntien kanssa. 2. Oli, ei oikein muita toimivia vaihtoehtoja. Voisiko määrää vielä lisätä. Lähiruuan tuottajia tosin on aika vähän. Työpaikkoja lisäämällä perheille. Muun toiminnan osalta minulla ei ole tarkempia tietoja ko toiminnasta jotta voisin sanoa mielipiteeni 3. 6. 3. Kysymykset koskettelevat muutamaa Sysmää ja Hartolaa koskevaa yksityiskohtaa ja toivottavasti joku äänestäjä saa niistä lisätietoa ja helpotusta oman ehdokkaan löytymiseksi. Ennusteiden mukaan vakituisten asukkaiden väkiluku vähenee edelleen ja sitä myötä käytettävissä olevat verokertymät vähenevät ja kulut pitää jatkossakin sopeuttaa kunnan käytettävissä oleviin tuloihin. Ehdottomasti ja mieluiten luomuna. 2. 2 Alakokkare Hely kerho-ohjaaja 3 Korhonen Lea kirjanpitäjä 4 Leisti Heikki ex-kodinhoitaja, yrittäjä Vasemmistoliitto r.p. Miten kehittäisit kotikuntaasi. 5. 4.Huonolta näyttää, muutoksia tulee tehdä. 2. Peruspalveluiden säilyttämisellä (lääkäri, hammaslääkäri). Aika näyttää mitä maakuntamalli tuo tullessaan. 2. Pitääkö kunnan käyttää lähiruokaa omissa keittiöissään. 4. Ei mielestäni verovaroin. Meidän on pysyttävä mukana kehityksessä ja luotan siihen, että kuntapäättäjät osaavat jatkossakin tehdä hyviä ratkaisuja. yhteisöllisen asumisen buumi on nousemassa, muutetaan nyt tyhjillään olevia vuokra-asuntoja sellaiseen käyttöön. 5 Edelman Tiina kengitysseppä AT, luontaishoitaja 6 Eilamo Mari luomuviljelijä, biotekniikan DI 7 Kuisma Merja yrittäjä-artisti 8 Mattlar Tapio VTM, maanviljelijä 9 Rautiainen Sirpa lukio-opettaja, kouluttaja 10 Hakala Heikki maanviljelijä, eläkeläinen 11 Peltonen Reino maatalousyrittäjä 12 Peltonen Satu emäntä, eläkeläinen 13 Päiveröinen Erkki arkkitehti, toimitusjohtaja 14 Sarvilahti Markku lähihoitaja, järjestyksenvalvoja 15 Tervo Taisto yrittäjä 16 Eskola Olli yrittäjä 17 Edelman Ossi yrittäjä 18 Karnaattu Markku työnjohtaja 19 Henno Annie toimistotyöntekijä 20 Henno Heigo rakennustyömaan johtaja 21 Pajunen Pekka ravintolatyöntekijä 22 Salakka Aarne kirvesmies 23 Salakka Helena kokki 24 Tanskanen Matti eläkemies 25 Fågel Jarkko yrittäjä, eläkeläinen 26 Huilla Inga yrittäjä 27 Julin Marianne asiakaspalvelupäällikkö 28 Järvinen Vesa museonhoitaja 29 Koivisto Marja-Leena vapaa-aikaohjaaja 30 Korhonen Anna myyjä 31 Kärkkäinen Jukka eläkeläinen, rehtori 32 Kääriäinen Hanna sosionomi-opiskelija 33 Mäkinen Pertti metsätalousinsinööri 34 Olkkonen Merja perhepäivähoitaja 35 Ruoppi Mikko varastonhoitaja 36 Tarhonen Jyrki esimies 37 Vainio Päivi sairaanhoitaja AMK 38 Vigman Kaisa tapahtumakoordinaattori 39 Heikkilä Mika maatalousyrittäjä 40 Joutsijärvi Anne FM, eläkeläinen 41 Järvinen Hannu yrittäjä 42 Kemppi Hannu maanviljelijä 43 Laine Antero maanviljelijä 44 Lampimaa Jaana emäntä 45 Lehtinen Marita työelämäasiantuntija, työnohjaaja 46 Mäyrä Tero maatalousyrittäjä 47 Nieminen Tapio erikoisammattimies 48 Pentikäinen-Laine Maija maatalousyrittäjä 49 Saarinen Juha maanviljelijä 50 Sankari Jeremias kirkkoherra 1. Voisi rahoittaa osittain sellaisia kursseja, jotka antaisivat ammattitaitoa esimerkiksi matkailun alalle. Oliko kunnan sote -ratkaisu oikea (liittyminen hyvinvointikuntayhtymään)
Ensimmäinen askel elinvoiman kasvattamiseksi on saada kuntaan takaisin yhteinen kaikkia osapuolia kunnioittava toimintamalli. Yksityistäminen tässä tilanteessa saattoi olla hyvä ratkaisu, mutta siinä, kuten kaikissa kunnan viime vuosien päätöksissä, on sama tyyli kaikki on salaista. Oliko kunnan sote -ratkaisu (yksityistäminen) oikea. 4.Päijänne, alkutuotanto, palvelut. 6. Kuntalaisille, jotka viulut maksavat, ei kerrota oikein yhtään mitään. 5. Eläkeikäiset ovat muutenkin katsottava voimavarana, ei rasitteena. Jos vaaliliittoon mennään, sen voi tehdä vain avoimesti ennen vaaleja. päivänä 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten Yhteislista Sysmän Sitoutumattomat Kansallinen Kokoomus r.p. Hyvä luo hyvää ympärilleen ja päinvastoin.Mikään yksittäinen tai useampikaan poppakonsti ei luo elinvoimaa vaan sen luovat ihmiset ja yritykset yhteistyössä. Ystävällinen ja asiallinen kohtelu. Kaavoitus, maankäyttö, infra. Vuokrakoulusta puuttuu peseytymistilat, liikuntatilat, äänieristys, ja paljon paljon muuta. Opettajat myös olisivat sanojensa mukaan tyytyneet väliaikaisparakkeihin mikäli kunnollinen koulu olisi rakennettu saman tein. Kun kunta tukee ja yrittäjät tietävät siihen voitavan luottaa, syntyy kasvua ja uusia yrityksiä työpaikkoineen. Aika näyttää oliko päätös oikea. LÄHILEHTI 9 TORSTAINA 30.3.2017 EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ SYSMÄN KUNNASSA huhtikuun 9. Taitava tarjouspyynnön tekijä pystyy esimerkiksi pisteyttämään tarjouksen eri osa alueet paikkakuntalaisia suosivaksi. 6. 5. Kyllä oli,oikea ja nopea ratkaisu. 2 Aartolahti, Jouko eläkeläinen 3 Eld Erkki työnohjaaja 4 Hildén Jesse palomies 5 Hiltunen Arja eläkeläinen 6 Kaurinki Petri sekatyömies 7 Koskinen Veli-Pekka perushoitaja 8 Lehtinen Joni postinjakaja 9 Nurminen Jukka terveydenhoitaja 10 Salo Heta proviisori Perussuomalaiset r.p. Sama meno jatkuu edelleen, siitä osoitus perjantai iltana sopimusta äänestäjien tahdon kunnioittamisesta ei syntynyt. 2.Ratkaisu oli oikea,koska nyt meillä säilyy palvelut ja työpaikat ainakin seuraavat 20 vuotta.Yhtä hyvin ei käynyt lähikunnissa!Yksityisen palveluntuottajan palvelun laatua, niin asiakkaan kuin myös henkilökunnan näkökulmasta, ei pidä kuitenkaan unohtaa! 3. Sinun ehdotuksesi. Toisaalta lähipalvelut saatiin säilytettyä. Ilolan alue on mielestäni tuottamattomana alueena myytävä ja katseet suunnattava tuonne 4-tien suuntaan Onkiniemen alueelle liikkuvan kiven ja Onkinimen purkaamon väliselle alueelle. Veikko Kotolahti Suomen Keskusta 1. Sinun ehdotus. Ikävä vahingoniloisena kuunnelle naapurikunnanisien itkeskelyä asian perään, kun olisi pitänyt ajatella ajoissa. Uuden oman koulun suunnittelu ja rakentaminen aloitettava välittömästi. 5. 6. Aktiivinen pyrkimys vapaa ajan asutusten muuttamiseksi pysyviksi asunnoiksi voisi osaltaan auttaa. Itse olisin toivonut, että toimija olisi ollut suomalainen yritys, Attendostahan vain neljäsosa on suomalaisomistuksessa. 20 vuoden sopimus on aivan järjetön. 2. Niin lapsiperheitten kuin eläkeikäisKysymykset Sysmän uusille valtuustoehdokkaille ten houkuttelu, edullisen kuntaveron,ja ainakin toistaiseksi hyvien palveluiden kuntaan, pienyritysten toimintaedellytysten edelleen parantaminen suuria tänne lienee turha haaveilla. Mirja Kalliosaari Perussuomalaiset 1. 5. 2. Tätäkään asiaa en taustoiltaan tunne mutta otan asiasta selvää. Tarvitaan vain markkinointia, myyntiä ja tiedotusta eläkeläisten lehtiin ja järjestöihin. Ennustan vaikeuksia vuokra-ajan loppuessa ja mahdollisen lunastuksen lähetessä soppareita uusittaessa. Oliko kunnan päätös vuokrakoulun hankkimiseksi oikea. Suomen Keskusta r.p. Kaikissa asioissa on kuitenkin yhteinen kaikkia toimintoja edesauttava asia, yhteishenki. Vaaliliitot ovat laillinen, joskin monen mielestä arveluttava toimintatapa. 6. 11 Hopeasaari Juho maanviljelijä 12 Kantonen Vesa CNC-koneenhoitaja 13 Karhunsuo Pirjo merkantti, eläkeläinen 14 Kivimäki Hannu maatalousyrittäjä 15 Koskenniemi Hannu eläkeläinen 16 Kotolahti Veikko yrittäjä 17 Laitinen Heidi maidontuottaja 18 Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa luokanopettaja 19 Mehtälä Helena tilanhoitaja, agrologi 20 Mäentalo Markku maatalousyrittäjä 21 Mäkelä Perttu sähköasentaja, nuorisotyönohjaaja 22 Nurminen Eija toimittaja, yrittäjä 23 Outinen Hannu luokanopettaja, kirkkovaltuutettu 24 Palvaila Jaakko opiskelija 25 Salminen Antero taksiyrittäjä 26 Sinisalo Maija maatalousyrittäjä 27 Urpala Juha maanviljelijä 28 Uusitalo Katri koulutettu hieroja 29 Valkama Raili yrittäjä, kiinteistönvälittäjä 30 Ahlgrén Bror opetusneuvos, eläkeläinen 31 Ahonen Ari yrittäjä 32 Blomqvist Nina yrittäjä, maanviljelijä 33 Heinonen Ritva toiminnanjohtaja, insinööri 34 Juhola Hannu toiminnanjohtaja 35 Jutila Tuomas maanviljelijä 36 Järvinen Mika yrittäjä 37 Karola Lilli terveydenhoitaja 38 Kylmänen Tapio perhehoitaja 39 Kärkkäinen Mia yrittäjä, nuorisotyöntekijä 40 Leppänen Sami sairaanhoitaja 41 Luts Lea musiikkipedagogi, LAMK 42 Palvaila Heikki maanviljelijä 43 Ruppa Ville kirvesmies 44 Streng Virpi maanviljelijä 45 Stålhammar Jaakko yrittäjä, autoilija 46 Uurasmaa Pasi koulutuspäällikkö 47 Vuorinen Tuula apulaisjohtaja, erityisopettaja 48 Aromaa Timo perushoitaja 49 Kalliosaari Mirja sairaanhoitaja 50 Nieminen Joel opiskelija 51 Nieminen Tuula maatalousyrittäjä 52 Torkki Johanna lähihoitaja 53 Kare Veijo historian opettaja 54 Bruun Esko yrittäjä, opisto-ups evp 55 Mäkinen Eila ravintolatyöntekijä 56 Kosonen Jukka ravintolatyöntekijä, kokki 57 Sinor Annika puutarhuri, viherrakentaja 58 Hildén Kauko eläkeläinen 59 Rantanen Teijo luutnantti evp 60 Elomaa Jukka vanhempi suunnittelija 1. Kaikkein tärkein asia on mielestäni, että mahdolliset muuttajat otetaan heti sysmäläisiksi eikä, pelkästään veronmaksajiksi... Kunnan rooli yrittäjyyden edistämiseksi. Kunta paaluttaa yritysten toimintamahdollisuudet. Asumisviihtyvyyden lisääminen kaikilla osa alueilla. Ari Ahonen Kansallinen Kokoomus 1. 2. Elinvoimasta on turha puhua, mikäli yritykset sekä työssä käyvät pyrkivät aktiivisesti etsimään työtä ja toimitiloja. Edullisten tonttien kaavoittaminen ja paikallisten yritysten palveluiden ja tuotteiden käyttäminen omassa toiminnassaan. 3. 4. 4. Jos tahtoa löytyy, keinoja on monia. 3. viimeinen vastaukseni). 3. Jos ennen vaaleja ei ole tiedotettu vaaliliitoista ja vaalien jälkeen ilmoitetaan asiasta, niin pidän tekoa raukkamaisena äänestäjien aliarvioimisena. Tähän on oikeastaan vaikea vastata vielä tässä vaiheessa, kun vastuu Attendolla on ollut vasta 3 kuukautta. Arja Hiltunen Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 1. Aloitetaan seniori-ikäisten houkuttelu mökkipaikkakunnalle vakituisesti asumaan. 3. Sitä käytetään ja saa mielestäni käyttää, kun löytyy eri ryhmille yhteinen linja eri asioista. Tarvitaan yrittäjäkasvatusta, jossa painotetaan myös esimerkiksi vastuun kantamista, voitaisiin aloittaa jo hyvin varahaisessa vaiheessa koulun alaluokilta. 4. En tunne perusteita vuokrakoulun hankintaan, joten en kommentoi asiaa enempää. 5. Niin, äänestäjä antaa tai ottaa valtakirjan. Lisäksi kunnan on oltava aktiivinen mainostaja ja itsensä tyrkyttäjä yritysmailman suuntaan. 4. En kannata. Jos todella halpamaista äänestäjien aliarvioimista halutaan tehdä, niin silloin se tehdään. Erityinen huoli pitää kohdistaa alueen tieverkostoon niin sivukylillä kuin Sysmästä Luhankaan johtavan tien kuntoon saattamiseksi. 2. Mitä mieltä olet mahdollisista kuntavaalien jälkeisistä vaaliliitoista. Keinot asukasluvun kääntämiseksi nousuun. Se haudattiin 4 vuotta sitten ja nyt on äänestäjistä kiinni kauanko se haudassaan pysyy. Mutta jos peruste oli kiire ja kiireen aiheutti esim home, niin joku virkamies on jättänyt työnsä tekemättä. Teijo Rantanen Sitoutumattomat 1. Alueella on rajattomat mahdollisuudet esim kulttuuritapahtumien järjestämiseen aina nuorisotapahtumista alkaen. Sysmällä on runsaasti tarjottavana etuja juuri heille; kaunis ympäristö, pieni veroprosentti, hyvät palvelut, tulevat uudet palvelut (kuten uusi terveysasema), todella edulliset asunnot, paljon vuokra-asuntoja jne. Elinvoimatekijät joita tarvitaan ja ovat melko lailla jopa kunnossa: Kaunis ympäristö & Päijänne, hyvin hoidettu talous, toimiva tiukka hallinto, kevyt ketterä organisaatio ilman isojen kuntien byrokratiaa, hyvin toimivat palvelut ja innovatiiviset itte-ihmiset. 2.Kunnan sote-ratkaisu oli todella oikea ratkaisu (vrt. Työpaikkojen luominen paikallisia palveluja ja tuotteita käyttämällä, edullisten tonttien kaavoittaminen, yrittäjyyden tukeminen edullisilla tonteilla ja toimitiloilla, maineen parantaminen ja kesäasukkaiden houkutteleminen pysyviksi asukkaiksi. Suunnittelu ja toteutus jouduttiin tekemään vauhdilla ennen sote-uudistuksen rajoituksia. Yritystoiminta-asenne positiivisemmaksi päättäjäja viranomaistasolla ja sekä avoin keskusteluyhteys. Olisiko ollut esimerkiksi 3 vuoden koeaika tarpeen. Sysmään ei tehdä uusia työpaikkoja nopeasti, mutta on yksi ihmisryhmä jolle Sysmä on kuin luotu. Pidän toimintaa hyvin ala arvoisena kaikkien siihen osallisten osalta. Jos äänestäjä on ottanut valtakirjan pois niin kyllä poliittisen puolueen on syytä kunnioittaa äänestäjien tahdonilmaisua. Kyllä. Vuokrakoulun hankkiminen oli ymmärtääkseni väliaikaisratkaisu, koska uusi koulu tarvittiin pian ja oman rakentamiseen ei ollut taloudellisia rahkeita, koska uusi terveysasema oli saatava myös. 6. Minä en tiedä ketään, kuka olisi pystynyt tuon toimenpiteen selittämään. Ko. 3. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. Asukasluvun kääntäminen nousuun on vaikeaa ja aluksi pitäisi keskittyä siihen, ettei täältä muuteta pois. tässä asiassa meillä jokaisella on korjattavaa!. Se on jo nähty ja tulevaisuudelle loistava ratkaisu. Kun ihmisillä ja perheillä on vapaa-ajan asiat kunnossa, niin kyllä he työnsä löytävät. Vahva kuntatalous, peruspalvelut kunnossa, yrittäjäystävällisyys, avoin päätöksentekokulttuuri ja upea miljöö. paketin ostaminen olisi ollut tulevaisuuden kannalta oikein. Mitkä ovat mielestäsi Sysmän tulevaisuuden elinvoimatekijät. 5.Kunnalla pitää olla alueellinen valmius ja tarvittaessa valmius rakentaa tiloja yritysten käyttöön. Eläkkeellä olevat seniorikansalaiset! He käyttävät ansionsa asuinpaikkakunnallaan ja tarvitsevat tuotteita sekä palveluja. Vaaliliittoja ei tule. Ikävä vain, että ne, joiden kanssa hiekkalaatikolla ei leikitä, tapaavat sitten kiukutella, polkea jalkaa ja vastustaa joka asiaa. Kunnan rooli yrittäjyyden edistämiseksi on luoda tarvittava infra, sekä pyrkiä kaikin lain sallimin keinoin kilpailuttaa hankintoja siten että mahdollisimman moni urakka ja toimituskokonaisuus tulisi hankittua Sysmästä. Äärimmäisen tärkeänä pidän ehdotonta tasapuolisuutta yrittäjiä kohtaan. Noin kolmekymmentä työpaikkaa säilyi Sysmässä. Toki ihmettelen kerrasta kirjoitettua pitkää sopimusta tänä aikana, jolloin työmiehellekkin annetaan 6 kk koeaika. 4. Uusi koulu ja sen myöhemmin muunneltavissa oleva rakenne on hyvä ratkaisu, mutta sen hankkiminen vuokraamalla ei ole mielestäni hyvä ratkaisu. Hyvä mielikuvamarkkinointi eri yhteyksissä. Sysmän on laitettava kunnan keskustan matkailuja virkistysalue leirintäalueen ja rantaterassin välisellä alueella kuntoon. 6
oikutteleeko hiirikäsi . Onko alaselkäkipua . Vihoitteleeko lonkka . . . Vihoitteleeko lonkka . Puutuuko sormet / varpaat . Onko niska jumissa . . Onko niska jumissa . Puutuuko sormet / varpaat . . Onko niska jumissa . Teemat ja Tavoitteet kuntavaaleissa 2017 Kaikki mukaan! • Tavoitteena asukasja yrittäjäystävällinen Kuningaskunta Hartola • Luotava edellytykset yritystoiminnalle ja uusille työpaikoille • Turvattava Lääkärija Hammaslääkäripalvelut kotikunnassa. Vihoitteleeko lonkka . . Vihoitteleeko lonkka . Onko alaselkäkipua . . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . . Puutuuko sormet / varpaat . Onko niska jumissa . . Onko alaselkäkipua . Puutuuko sormet / varpaat . Vihoitteleeko lonkka . Vihoitteleeko lonkka . . . Onko alaselkäkipua . oikutteleeko hiirikäsi . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . Puutuuko sormet / varpaat . Onko alaselkäkipua . Onko niska jumissa . . Onko niska jumissa . . . • Huolehdittava ikäihmisten asumisja hoivapalveluista sekä turvattava arvokas vanhuus. LÄHILEHTI 10 TORSTAINA 30.3.2017 . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . • Turvallinen lasten päivähoito ja ammattimainen perusopetus. Puutuuko sormet / varpaat . Onko niska jumissa . oikutteleeko hiirikäsi . . . . • Ensihoito sairaankuljetuksen pysyminen vähintään nykyisellä tasolla. oikutteleeko hiirikäsi . . oikutteleeko hiirikäsi . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika JOKO VASTASIT. oikutteleeko hiirikäsi . Onko niska jumissa . SYSMÄN YHTEISKOULUN MATRIKKELI hannu.jolula@gmail.com 0440 342 928 Taksi Pentti Virolainen 040 5965320 1 + 8 paikkainen taksi pyörätuolija paarivarustuksella Sysmä • Kalkkinen Perussuomalaista elinvoimaa Hartolaan Hakala Heikki maanviljelijä, eläkeläinen Elinvoimaisen Hartolan puolesta yhteistyöhengessä Peltonen Reino maatalousyrittäjä Peltonen Satu emäntä, eläkeläinen Päiveröinen Erkki arkkitehti, toimitusjohtaja Sarvilahti Markku lähihoitaja, järjestyksenvalvoja M ai no ks en m ak sa a H ar to la n Pe ru ss uo m al ai se t ry Kuntalaisten palvelujen ja vakaan talouden turvaaminen Hartolassa Tervo Taisto yrittäjä 15 14 13 12 11 10 Il m oi tu ks en m ak sa a H ar to la n S D P. Onko alaselkäkipua . Vaalipäivä 9.4.2017. Onko alaselkäkipua . Puutuuko sormet / varpaat . oikutteleeko hiirikäsi . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . • Liikenne ja kevyenliikenteen väylät kuntoon. . . . . Onko alaselkäkipua . Vihoitteleeko lonkka . oikutteleeko hiirikäsi . . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . Vihoitteleeko lonkka . . . . KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA ILPO KANKKUNEN 050 350 8432 Hauentie 5 19600 HARTOLA Väinönpoika . 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Eskola Olli yrittäjä Edelman Ossi (sit.) yrittäjä Karnaattu Markku työnjohtaja Henno Annie (sit.) toimistotyöntekijä Henno Heigo rakennustyömaan johtaja Pajunen Pekka (sit.) ravintolatyöntekijä Salakka Aarne kirvesmies Salakka Helena kokki Tanskanen Matti eläkemies H A R T O LA N S D P Ennakkoäänestysaika on Suomessa 29.3.-4.4. . . • Tukea lasten ja nuorten omaehtoista harrastusja liikuntatoimintaa. Puutuuko sormet / varpaat . . . . .
Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeä. • Kunnan on omilla toimillaan näytettävä esimerkkiä ja käytettävä mahdollisimman paljon oman alueen yrittäjien tuotteita ja palveluja. Valtaisa kannanottojen määrä oli osoitus vahvasta Sysmä-hengestä. Kuntavaalit 2017 | Sysmä| Suomen Keskusta r.p. • Oman koulun suunnittelu on aloitettava välittömästi, valtuusto on tehnyt asiasta jo 2 vuotta sitten yksimielisen päätöksen. SYSMÄN KESKUSTAN VAALITEEMAT • Ikäihmisten asumista kotona on tuettava. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.?–?4.4.2017 | Vaalipäivä 9.4.2017 26 Maija Sinisalo maatalousyrittäjä 27 Juha Urpala maanviljelijä 28 Katri Uusitalo koulutettu hieroja 29 Raili Valkama yrittäjä kiinteistönvälittäjä Sisulla ja sydämellä! www.keskusta.fi/sysma • Olimme tukemassa Hirsikoulu-hanketta. LÄHILEHTI 11 TORSTAINA 30.3.2017 Huolenpitäjiä Sysmässä Huolenpitäjiä Sysmässä Veikko Kotolahti yrittäjä 16 Heidi Laitinen maidontuottaja 17 Eevakaisa LehtosaloLönnberg luokanopettaja 18 Helena Mehtälä tilanhoitaja agrologi 19 Markku Mäentalo maatalousyrittäjä 20 21 Perttu Mäkelä sähköasentaja nuoriso-ohjaaja 22 Eija Nurminen toimittaja yrittäjä 23 Hannu Outinen luokanopettaja kirkkovaltuutettu 24 Jaakko Palvaila opiskelija 25 Antero Salminen taksiyrittäjä 11 Juho Hopeasaari maanviljelijä 12 Vesa Kantonen CNC-koneenhoitaja 13 Pirjo Karhunsuo merkantti eläkeläinen 14 Hannu Kivimäki maatalousyrittäjä 15 Hannu Koskenniemi eläkeläinen M ak sa ja : Ke sk us ta n Sy sm än ku nn al lis jä rje st ö r.y . Kotihoidon resursseja on lisättävä tuntuvasti. • Lapsiperheitä ei saa unohtaa. • Omaishoitajien työtä pitää arvostaa ja tukea. Lähiruokaa kunnan keittiöön! • Avoimuutta asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon Äänestä Keskustaa – tiedät kuka äänesi saa!. • Elinvoimaa on vahvistettava ja yrittäjiä kohdeltava tasapuolisesti sekä kannustavasti. Sysmäläisten mielipide jätettiin päätöksenteossa täysin huomiotta. Lähes 1300 otti eri adresseissa asiaan kantaa hirsikoulun puolesta. Kodinhoitajien tarve ja kuntalisän käyttöönotto alle kolmevuotiaiden lasten vanhemmille selvitettävä
Tehdään Sysmästä ”Unelmien Kunta” asukkaiden ehdoilla. Äänestä Jaakkoa, et pety. Harrastan talvikalastusta. Kehitetään ja markkinoidaan Sysmän vahvuuksia. Sotepuoli on kunnossa. liikuntamahdollisuuksien kehittäminen. Neljä poikaa ovat jo omillaan. Perheessä puoliso, kolme aikuista lasta sekä pieni koira. Perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa ja avovaimo. Harrastan sienestystä,kalastusta, liikuntaa ja ruuanlaittoa. Tapio Kylmänen Poliittinen agenda: loppu suhmuroinnille Motto: sanoista tekoihin Heikki Palvaila Maanviljelijä, yrittäjä, eläkeläinen Kesällä koneurakointi ja leikkuupuinti, talvella lumityöt ja hiekoitukset. Perhe koostuu vaimosta ja villakoirasta. Perheessäni on 3 tytärtä, avomies, kissoja ja koira. Tuotamme palveluja veteraaneille, ikääntyville sysmäläisille ja ryhmäkodissa kehitysvammaisille. Haluan Sysmän lapsille ja nuorille laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta turvallisissa ja terveellisissä oloissa. Harrastukseni ovat linnut ja metsänhoito. Panostan kuntatalouteen. Tuula Vuorinen Sysmän Yhtenäiskoulussa erityisopettajana ja apulaisjohtajana. Ari Ahonen Ravintolayrittäjä Rantaterasilta. ”Terveyttä tehdään yhdessä” Tuomas Jutila Maanviljelijä Kotona 1 poika, vaimo ja kissa sekä kaksi poikaa jo lähes omillaaan. Noudatan kaikissa päätöksissäni Jeesuksen ohjausta. Harrastan leipomista ja pyöräilyä. LÄHILEHTI 12 TORSTAINA 30.3.2017 SYSMÄN KOKOOMUKSEN EHDOKKAAT Ilmoituksen maksaa Sysmän Kokoomus ry Bror Ahlgren Opetusneuvos, eläkeläinen Työhistoria ollut opetustyötä, koulun johtamista ja kunnallishallintoa. Työkokemusta on sotehuollosta ja liikuntaja matkailualoilta. Ei enää riitelyä, asiat hoidellaan yhteistyöllä. kuljetuslogistiikasta ja ulkomaankaupasta. Vedän liikuntaryhmiä. Ville Ruppa Kirvesmies Harrastan vapaapalokuntatoimintaa ja kalastusta. Haluan tuoda yhteistyöllä elinvoimaa Sysmään. Yhdessä tekemällä ja sopimalla voidaan parhaiten edistää Sysmän ja sysmäläisten mahdollisuuksia pärjätä kuntien välistä eriarvoistumista vastaan. Motto: Asia kunnossa Lea Luts Musiikkipedagogi Kuoronjohtaja, Musiikin varhaiskasvattaja. Ei oppi ojaan kaada! 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 MAINOS. Lähiruoan ja maaseudun puolestapuhuja. Pysyvästi entinen kaupunkilainen, asumme ja viihdymme nykyään erinomaisesti Sysmän Rapalassa. Edistän terveyttä ja hyvinvointia. Harrastuksina metsästys ja kalastus. Minulla on aikuinen tytär ja kaksi kissaa. Hannu Juhola Vastaan Sysmän palvelutalosta. Yritystoiminta kunnassa tarvitsee lisää panostuksia. Harrastan liikuntaa ja kulttuuririentoja. Haluan olla positiivisesti vaikuttamassa siihen, millainen on meidän tulevaisuuden Sysmä. Pyrin edistämään nuorten ja ikääntyvien hyvinvointia. Harrastan yhdistystoimintaa, matkailua sekä uuden kotieläinpihamme rakentamista. Uskon, että suurellä sydämellä, kovalla työllä ja yrittäjyydellä, voidaan rakentaa menestyvä Sysmä. Jaakolla on kokemusta, näkemystä, sitkeyttä ja uskoa tulevaan. Tekninen peruskoulutus ja pitkä kokemus mm. Motto/poliittinen agenda: Hyvinvointia kotikunnassa vauvasta vaariin. Tärkeää on katuja tieverkoston parantaminen ja nuorison ym. Naimisissa, 4 tyttären äiti. Mika Järvinen Yrittäjä, VPK:n varapäällikkö, kunnanhallituksen puheenjohtaja Perhe: vaimo, kolme lasta Harrastukset: VPK-toiminta, hiihto, pyöräily ja lenkkeily vahva kunta-alan osaaminen ja kokemus sekä laajat yhteistyöverkostot sysmäläisten eduksi paineissa testattu, turvallinen ja varma valinta: äänestä Järvinen edelleen valtuustoon! Lilli Karola Ammatti: terveydenhoitaja Työhistoria: Monipuolinen työkokemus terveydenhuollosta myös yrittäjänä. Sami Leppänen Sairaanhoitaja Perheellinen pienten lasten isä, joka omaa monipuolisen työhistorian ohella vankan kokemuspohjan erilaisten tehtävien hoidosta. Perhe: puoliso ja kaksi lasta Harrastukset: liikunta eri muodoissa Poliittinen agenda: Attendolle ulkoistettujen sote-palveluiden seuranta Motto: Ei puheilla vaan teoilla! Mia Kärkkäinen Yrittäjä Camping Sysmä Perheeseen kuuluu 2 poikaa sekä avopuoliso. Arvot: inhimillisyys, ammatillisuus ja luotettavuus. Harrastuksena käsityöt ja yhdistystoiminta. Ritva Heinonen Toiminnanjohtaja, eläkeläinen Johdan kristillistä päiväkeskusta. Motto: En lupaa mitään, mitä en voi varmasti pitää. Motto: Ajattele positiivisesti Jaakko Stålhammar Yrittäjä, autoilija Yritystoimintaa yli 20 vuotta. Mottona : jaksaa, jaksaa. Perheeseeni kuuluu lisäkseni aviomies ja kissa. Pasi Uurasmaa Olen toiminut päätoimisesti pelastustoimen tehtävissä yli 30 vuoden ajan, tällä hetkellä pelastusalan järjestössä koulutuspäällikkönä. Niitä on! Nina Blomqvist Hevos&lammastilallinen Vedän issikkaretkiä, hoidan lampaitamme ja lammastuotteidemme suoramyyntiä , teen kuppausta sekä turvehoitoja ja hoidan Ilolan alueen aittojen ja rantasaunan vuokrausta. Virpi Streng Maanviljelijä Puoliso,kolme aikuista lasta ja koira Harrastan liikuntaa ja toimin nuorisoseurassa
oikeus kokopäivähoitoon. + Panostetaan kunnan elinvoimaan ja kuntalaisten hyvinvointiin yrittäjyyttä lisäämällä ja hakemalla ulkopuolista rahoitusta. Ikääntyvien Sote-palveluja täydentäviä palveluja kehitetään edelleen, myös omaishoitajien asemaan kiinnitetään huomiota. klo 9 -12 Sysmän leipää la 1.4. + Hyvin perustellut, tarpeelliset ja tuottavat investoinnit pidetään kunnan kantokyvyn mukaisina. LÄHILEHTI 13 TORSTAINA 30.3.2017 KAIKILLE HYVÄ SYSMÄ KOKOOMUSLAISET ARVOT OVAT PYSYÄ TOTUUDESSA JA VÄLTTÄÄ MUIDEN SYYTTELYÄ REILU PELI PUHEISSA JA TEOISSA SUOMI 100vuotta kunniaksi puuroa, makkaraa tai leipää tarjolla sadalle ensimmäiselle www.sysmankokoomus.fi K-SUPERMARKET SUVITUULEN edusta Särkilahdentie 4 Avoinna: pe 31.3. klo 9 -12 Sysmän leipää Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista! Käy allekirjoittamassa kunnaviraston infopisteessä Aiesopimus Me allekirjoittaneet sysmäläiset toimijat olemme valmiit työskentelemään Sysmän elinvoimaisuuden säilyttämiseksi paikallistaloutta edistämällä. + Tiestön kunnon ja ylläpidon edunvalvonta mm. + Matkailuelinkeinosta lisää työpaikkoja, vetovoimaa ja elämää. Meillä on hyvät sosiaalija terveyspalvelut, lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva varhaiskasvatus, perusopetus ja toisen asteen koulutus. klo 9 -12 makkaratarjoilu pe 7.4. maaja metsätalouden tarpeisiin on tärkeää. Kaikki sysmäläiset iästä riippumatta löytävät näistä itselleen toimintaa ja tekemistä. klo 9 -12 puurotarjoilu la 8.4. + Olemassa olevien yritysten ja työpaikkojen säilyttäminen ja uusien luominen on tärkeää. + Veroprosentti pidetään kilpailukykyisenä muihin alueen kuntiin verrattuna. + Hyvin hoidettu ympäristö on viihtyisä olla ja asua. + Kunta jatkaa tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. + Kuntalaisen osallisuutta vahvistetaan päättäjäjärjestelmää kehittämällä, käymällä linjaavia keskusteluja ennen päätöksentekoa ja järjestämällä avoimia keskustelutilaisuuksia. + Paikallistalouden kierron edistäminen tukee Sysmän elinvoimaa. + Maankäytön suunnittelu kohdistuu Päijätsalon, Ilolan ja Suopellon alueille. Harrastusten ja liikuntamahdollisuuksien monipuolinen tarjonta lisää hyvinvointia. + Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö tukee kuntalaisen arjen elämää. Lapsilla on mm. MAINOS. + Lomituspalvelu ja maaseutuasiamies halutaan säilyttää Sysmässä. Tue sysmäläisiä yrittäjiä suorittamalla ostoksesi Sysmästä ! ONNELLISUUTTA JA HYVINVOINTIA SYSMÄÄN SYSMÄN KOKOOMUKSEN KUNNALLISVAALITEEMAT 2017-2020 Ilmoituksen maksaa Sysmän Kokoomus ry HYVINVOINTIA YLLÄPIDETÄÄN Lähipalvelut ylläpidetään nykytasolla. TALOUS JA ELINVOIMA + Vahvaa ja hyvin hoidettua taloudenhoidon linjaa jatketaan. + Maan myyntituotoilla turvataan osittain kuntalaisten hyvinvointia. + Kelluvien rakenteiden kaavoittaminen ei maisemallisesti sovi ainutlaatuiseen ympäristöön. Löytyykö paikka muualta. Keskustan yleisilmettä on kohennettava
Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä Aittoja vuokrattavana! TIEDOTUS: Esa Jakelut Oy ja Sysmän Sanomat Oy ovat tehneet sopimuksen Lähilehden jakamisesta. DJ MUSAMAKE TANSSIMUSIIKKIA TULOSSA LA 8.4. klo 19.00, 12.7. Tervetuloa! Valmistuneita Metsätalousinsinööri Tuukka Kataja, Sysmä on valmistunut 17.3.2017 Helsingin Yliopistosta metsänhoitajaksi ja maatalous-metsätieteiden maisteriksi. Tervetuloa! Edelman Tiina Eilamo Mari Kuisma Merja Mattlar Tapio Rautiainen Sirpa Mainoks en maksaa Hämeen Vihreät. ---TEEMME TILAUKSESTA KAIKKEA ITIKANPÖNTÖSTÄ LEIKKIMÖKKIIN ja PIHARAKENNUKSIIN TUOTAMME ITSE MYYMÄLÄN KAIKKI TUOTTEET Myymälä Toimintakeskuksen yhteydessä, Hakalantie 19, 19700 Sysmä Avoinna: ma-pe 8-15 • kesäajan myymälä myös torilla! KÄSIKIRJOITTAJA Jarmo Tulonen OHJAAJA Auli Eskola Ku va Jo hn ny Pe rk ka Laila PÄIVIEN KIMALLUS Ensi-ilta la 1.7. ITte-taide ry:n VUOSIKOKOUS on la 8.4.17 klo 13 kahvila Lintan Kammarissa, Sysmäntie 16. vierailuun Valamoon ja Kizhin saarelle) Vielä muutama paikka vapaana! Ilm. Lippu, matka, ja kahvi + pulla yht. klo 19.00, 14.7. Nettilipulla ilmainen käsiohjelma portilta. klo 19-20 Tiina Edelman esittää itse sanoittamiaan kappaleita GASTHAUS KOSKENNIEMESSÄ. klo 13.00, 11.7. klo 13.00 KOIRAKIVEN KESÄTEATTERI 2017 Sydänviikolla 24.-30.4. KESÄRETKI Sortavala Petroskoi 15.6. klo 19.00, 15.7. 18.6.2017 (mahd. Hakemukset: Vesikaivohuolto Vipe Oy Yrittäjäntie 8, 19700 Sysmä (03) 7172 987, asiakaspalvelu@kaivo.fi Tiedustelut: Pertti Virtanen, 044 5000 211 TYÖTÄ TARJOLLA VAALITANSSIT pe 31.3. PATAJÄTKÄT LA 27.5. 30,00 € Ilmoittautuminen Tarjalle viim. Myös tilauksesta! Soita ja kysy! Puutyöt 044 713 4591 ja 044 713 4592 Tekstiili 044 494 2519 Alihankinta 044 494 2511 • puuceet • kalusteet, ulkokeinut • liiterit • roskakatokset • leikkimökit • postilaatikon taustat ym. klo 13.00 , 16.7. Lähtö Matkis 12.20 -------------------------------------------------Teatterimatka su 9.4.2017 Hollolan Kansantalon Vaahterasali, näytös KERROSTALOKEMIAA klo 15.00. klo 13.00 Ennakkoliput www.nettilippu. Laadukkaat tekstiilit lahjaksi, juhlaan ja arkeen: poppanat, räsymatot, villasukat yms. Mikko Kauko valmistunut agrologi AMK 14.2.2017 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. HARTOLAN ELÄKKEENSAAJAT ry KUUKAUSIKOKOUS To 6.4.2017 klo 11.30 OP:n kokoustila Emännät ja hallitus klo 10.00 -------------------------------------------------Itä-Hämeen koirakerhon VUOSIKOKOUS ma 17.4.2017 klo 15 Pizzeria Fantasian kabinetissa. Tule kesäksi meille Pinxinmäelle! Ota yhteyttä: info@pinxinmaki. klo 19.00, 5.7. Lähilehti Onnittelee! Vesikaivohuolto Vipe Oy hakee kahta työntekijää juomavesikaivojen kunnostusja huoltotöihin. LÄHILEHTI 14 TORSTAINA 30.3.2017 Ravintolat Tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. klo 13.00, 9.7. Vaatimuksena on kuorma-auton ajokortti. klo 13.00, 2.7. klo 19.00, 7.7. Koulutus tapahtuu työn ohessa sekä vaadittavilla korttikursseilla. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna klo 11-21 joka päivä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 31.3. klo 19-22 Tanssittajana Luomulikka Merja Kuisma & TRUBADUURI pe 8.4. Kahvitarjoilu. klo 13.00, 4.7. Hartolan apteekissa: Sairaanhoitajan mittauspäivä ke 26.4.2017 • verenpaine, verensokeri ja kokonaiskolesteroli • kysy lisää ja varaa aikasi apteekin henkilökunnalta Sysmä-Hartola Sydänyhdistys esittäytyy ke 26.4.2017. to 6.4.2017 mennessä. Vapaa pääsy. klo 19.00, 6.7. AMORIX Wanhan kansan Wiisautta Huhtikuun nimi: aika lähteä kaatamaan suuria havupuukaskia, joiden vanha nimi on huhta. klo 19.00, 8.7. Virve Mustonen 045 2550201 tai Kyösti Piippo 0440 789333 Hartolan-Sysmän Suomi-Venäjäseura Haluaisitko kesällä pyörittää omaa pientä yritystä ja etsit vielä sopivaa paikkaa. Lähtö Matkis klo 13.30 Leikkaa ilmoitus muistilapuksi. Esa Jakelut aloittaa 13.4.2017 LÄHILEHDEN VARHAISJAKELUN SYSMÄN JA HARTOLAN VARHAISJAKELUALUEILLA eli pääsääntöisesti taajama-alueilla. Sysmän ja Hartolan haja-asutusalueilla ja muualla Lähilehti jaetaan Postin päiväjakelun yhteydessä. www.pinxinmaki. LÄHILEHTI. (03) 716 1205 Sysmä-Hartola Sydänyhdistys ry Uintiretki Sysmään ti 4.4.2017 ja ti 18.4.2017 (vesivyöjumppa). Ryhmäliput ja lisätiedot 040 718 0176, www.koirakivi.net NÄYTÖKSET: 1.7. Omronin verenpainemittarit tarjouksessa koko viikon! Hartolan Apteekki Keskustie 57, 19600 Hartola puh. SINGA-KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA DJ TEEMU LA 1.4. klo 19.00, 13.7. Esillä sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen sääntöjen muutos. Tervetuloa! Hallitus SYSMÄN TOIMINTAKESKUS S ysmäläistä käsityötä Perinteikkäät puusepän tuotteet: pirttikalustot, saunajakkarat, puunkantotelineet yms
Missä synnyit ja missä aloitit koulupolkusi. Palvelu on paras myyntivaltti. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on. Tuula myöntää kuitenkin sen tosiasian, että Suomen kauneimman kirjakaupan tilanne on sama kuin muidenkin paikkakunnan erikoisliikkeiden – vähenevä asiakasmäärä ja sen myötä erikoispalvelujen hiipuminen. Maatalousyrittäjyys oli myös osa elämääni 15 vuoden ajan. SMURFFIT KADONNUT KYLÄ 3D kesto 1h 30min K7 Pe 31.3. Hartolaan muutimme v. –Pidimme yrittäjinä yhdessä Tuula Haljoen kanssa Nuoramoisten kyläkauppaa vuosina 1998 – 2001 ja lisäksi toimin R -kioskin yrittäjänä Hartolassa 4 vuotta. LÄHILEHTI 15 TORSTAINA 30.3.2017 ”SEISKA” Viikon henkilö K-Market Lampinen Siltatie 2, 17240 Kalkkinen I Puh. 2008 suoritin yrittäjän ammattitutkinnon ja v. Ammattikoulun jälkeen muutin Sysmään 17-vuotiaana ja siellä ensimmäinen työpaikka oli Suvi-Pinxissä kahvila-apulaisena. –Olen syntynyt Lahdessa ja siellä asuin elämäni ensimmäiset viisi vuotta. Töitä tehdään normaaliin tapaan ja tulevaisuuden suhteen avoimin mielin. Varsinainen ensimmäinen työpaikka oli Arvi Aaltosen kauppa Nuoramoisissa ja saman kylän koulun keittäjänä toimin 10 vuotta. Tuulalla on takanaan monipuolinen ja värikäs työhistoria. Yläasteelta lähdin suoraan talouspuolen ammattikouluun Heinolaan. lee Vakuumipakattu, Norja Rajoitus 2 filettä/talous Lehtisalaatti ruukku Suomi Kiivi 500 g, Kreikka/Italia 11 99 KG 4 99 RS (8,32/kg) Kirjakaupan myymälänhoitaja Tuula Mäyrä: Taustalla värikäs työhistoria Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Liput 7,Meille käy vain käteinen. klo 13.00 Ke 5.4. Ensimmäiset työpaikkasi. Kuitenkin haluan uskoa, että kirja pitää kirjana pintansa, vaikka netti onkin suuri osa tätä päivää. klo 18.00 TULOSSA: JACQUES ELÄMÄ MERELLÄ LA LA LAND A UNITED KINGDOM Kyösti Piippo SYSMÄ Vaikka Sysmän Kirjakauppa on asetettu myyntiin, se ei häiritse kaupan myymälänhoitajan Tuula Mäyrän normaalia arkea. –Olen mukana Rotary -toiminnassa ja lisäksi vedän kirjapiiriä kansalaisopistossa. Miten innostuit kirjoista. Ammatin mukana lukeminen ja kirjallisuus on noussut sitten entistä tärkeämpään asemaan. –Ensimmäinen kesätyö oli mansikanpoimijana Suonenjoella, olin siellä kahtena kesänä. Lapset olivat silloin vielä koulussa Sysmässä ja jokapäiväinen ajaminen Sysmän ja Lahden välillä oli aika väsyttävää. Siellä työskentelin neljä vuotta ja sitten avautui hieno mahdollisuus aloittaa työt Suomen kauneimmassa Kirjakaupassa Sysmässä. Vuonna 2005 valmistuin merkonomiksi, v. Päätös oli helppo. Savonlinnassa, Helsingissä ja Vantaalla. 1970 ja koulutien aloitin Murakan ala-asteella, yläasteen kävin Hartolan kirkolla. Kesäharrastukseksi olen löytänyt muutama vuosi sitten Frisbee Golfin ja lajin merkeissä olen kiertänyt kenttiä mm. Tuula Mäyrä, aloitetaan vanhaan tapaan sieltä lapsuudesta ja nuoruudesta. Jokapäiväisiin ilonaiheisiin kuuluu kaikki ihanat asiakkaat sekä kesäaikaa elävöittävät kesäasukkaat, joista monista on tullut vuosien varrella hyvä tuttuja. Toivottavasti tuo Sysmänkin rata saadaan vihdoin kuntoon! –Moottoripyöräily on tullut tutuksi ihan näin ”vanhoilla päivillä”.. Ongelmana on kuitenkin vähenevä asiakasmäärä ja sen myötä erikoispalvelujen hiipuminen. –Kirjakaupassa eletään pääosin sesonkien mukaan. –Töitä tässä tehdään ihan normaalisti – toivon itselleni terveyttä ja lapsenlapsia! Sinulla on paljon erilaisia harrastuksia. Sinulla on takanasi myös kohtuullisen pitkä yrittäjäura. klo 18.00 ensi-ilta Su 2.4. –R-kioskikauden jälkeen aloin hakemaan aktiivisesti töitä ja ensimmäinen työhaastattelu tuotti tulosta minut valittiin Lahden Trioon perustettavaan Suomalaiseen Kirjakauppaan myymälävastaavaksi. 2011 kirjallisuuden ammattitutkinnon – olen siis libristi. Kumpikin rupeama on ollut erittäin opettavaa aikaa ja yrittäjämielisyys on selkäytimessä. 03-767 1141 arto.lampinen@k-market.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com 99 RS 79 KPL Kaikki hyvä on lähellä. –Olen lukenut lapsesta saakka; koulun kirjasto ja kirjastoauto olivat nuorena kovassa käytössä. Suomalainen naudan jauheliha 10% 600 g ERÄ Tuore lohi. Miten tiesi johti Sysmän Kirjakaupan myymälänhoitajaksi. Miltä Sysmän Kirjakaupan arki näyttää juuri tällä hetkellä. Lampinen ma-to 9-19 pe 9-20 la 9-18 su 11-15 Palvelu pelaa OSTA NOSTA & Debi t LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Appelsiini Espanja 1 00 KG Tarjoukset voimassa to-su 30.3.-2.4.2017 ellei toisin mainita
Kuoro on ollut säännöllinen Sysmän Kamarikuoro toiminut 30 vuotta osa Sysmän Suvisoiton ohjelmistoa lähes joka vuosi. Pienestä koostaan huolimatta kuoro on esittänyt koko olemassaolonsa aikana erittäin monipuolista ohjelmistoa Sysmässä ja muuallakin Suomessa, mm. Helsingissä moneenkin otteeseen. LÄHILEHTI 16 TORSTAINA 30.3.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Kamarikuoro perustettiin keväällä 1987, kun Sysmän 2. Suvisoittoon tarvittiin oopperakuoro Donizettin Ovikello -oopperan esitykseen. Kamarikuoron suuriin teoksiin on laskettava mm. Muista perustajajäsenistä kuorossa laulavat edelleen Leenan lisäksi Ulla Toivonen, Pertti Lehtosalo, Seija Häkkinen ja Eevakaisa Lehtosalo. Esityksen aikana luontokin otti osaa teokHuolenpitäjiä Hartolassa 39 Heikkilä Mika maatalousyrittäjä M ak sa ja : H ar to la n Ke sk us ta n kj . Kuoron kokosi Pertti Rasilainen, joka toimi tuolloin oopperakuoron korrepetiittorina. Matti Louhivuori-ilta, Pitkän Jussi kapakka ja Talkootanssit). Vuodesta 1991 kuoroa on johtanut kuoron perustajajäseniin kuulunut luokanopettaja Leena Palm. Sekä Leena Palm, että kuoron puheenjohtaja Hannu Koskenniemi pitävät Luhangan kirkon Requiem -esitystä yhtenä kuoron hienoimpana esityksenä. Vivaldin Gloria, Mozartin Requiem ja suuren työpanoksen vaatinut Lähde -ooppera. Näyttämölliset omin voimin tehdyt työt Lähde -oopperan lisäksi olivat suosittuja (mm. Tällä hetkellä kuorossa on kolmisenkymmentä laulajaa. FM eläkeläinen Järvinen Hannu yrittäjä Kemppi Hannu maanviljelijä Laine Antero maanviljelijä Lampimaa Jaana emäntä Lehtinen Marita työelämäasiantuntija Mäyrä Tero maatalousyrittäjä Nieminen Tapio erikoisammattimies PentikäinenLaine Maija maatilayrittäjä Saarinen Juha maanviljelijä Sankari Jeremias kirkkoherra 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 Kuoronjohtaja Leena Palm (edessä), puheenjohtaja Hannu Koskenniemi ja sihteeri Satu Ärling.. Joutsijärvi Anne sit. Kuoro on vieraillut kotimaan kohteiden lisäksi Virossa, ja kuorofestareilla Italiassa ja Prahassa
ONKINIEMEN KAHVILA-KAUPPA RANTARYSÄ Onkiniementie 8, 19230 Onkiniemi Puhelin 0400 44 54 55, 050 5917 400 OSUUSKUNTA TUOTTAJAIN MAITO Sysmäntie 16, 19700 Sysmä Puhelin 010 381 6700 Telefax 010 381 6703 www.tuottajainmaito.fi Paimenpoikamyymälä, jossa monipuolinen valikoima elintarvikkeita ja maatalouden tarvikkeita. XXXX XX XXX, palvelemme: ark. –Monipuolisuus ja tasokkuus. SIWA Leppäkorventie 9, 19700 Sysmä Puhelin (03) 7172 400 S-MARKET Sysmäntie 37, 19700 Sysmä Puhelin (03) 8713 125 TOKMANNI www.jarvisenliikenne.fi SY SM Ä N YR ITTÄJÄT RY V U O D EST A 197 1 Vuodesta 1932 jarvisen.liikenne@saunalahti.fi Puh. Hartolan kunnanhallitus piti päätöksestä kuultuaan myös hätäkokouksen ja lähetti delegaation Sysmään, jossa hanke katsottiin parhaaksi toistaiseksi haudata kokouksessa tapahtuneen muotovirheen vuoksi. PL 142 15101 Lahti puh. suunnitellut talkoot (ensimmäisten muurihankkeen maksuerien postitukset hartolalaisiin talouksiin) päätettiin peruuttaa ja järjestää niiden sijaan muuritanssit. la 7-18 ja su 11-18 SUVITUULI Sysmän Kamarikuoro toiminut 30 vuotta sen huippukohtiin ukkosen muodossa! Tänä vuonna 30-vuotisjuhlan esiintymiset alkavat pääsiäismaanantaina Sysmän kirkon Juhlakonsertissa. Soittaa R.Räppäri ja Suojalasit.. 03-873 670 Palvelemme ark: 7-21. Olemme uskaltaneet lähteä mukaan monipuolisiin haasteisiin, välillä tosi vaikeisiinkin. Lisäksi asbestija muut haitta-ainepurkutyöt. Kuoron sihteerinä toimiva Satu Ärling on yksi viimeksi kuoroon liittyneistä laulajista. kotisivuja. ONKINIEMEN KAHVILA-KAUPPA RANTARYSÄ Onkiniementie 8, 19230 Onkiniemi Puhelin 0400 44 54 55, 050 5917 400 OSUUSKUNTA TUOTTAJAIN MAITO Sysmäntie 16, 19700 Sysmä Puhelin 010 381 6700 Telefax 010 381 6703 www.tuottajainmaito.fi Paimenpoikamyymälä, jossa monipuolinen valikoima elintarvikkeita ja maatalouden tarvikkeita. Sysmän teatteritalolla nousivat esiin vanhat kiistat Sysmän ja Hartolan kuntien välillä. SIWA Leppäkorventie 9, 19700 Sysmä Puhelin (03) 7172 400 S-MARKET Sysmäntie 37, 19700 Sysmä Puhelin (03) 8713 125 TOKMANNI Ohrasaarentie 2, 19700 Sysmä Puhelin 020 728 6360 Telefax 020 728 6369 sysma@tokmanni.fi www.tokmanni.fi Katso myös ilmoitus oppaassa. (03) 717 1008 www.autoservis.fi 9 50 • KAHVIO • PESUT • RENKAAT • KYLPYTYNNYRIN JA PERÄKÄRRYN VUOKRAUS Lounaspassilla 11. Kuoronjohtaja Leena Palm ja yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Koskenniemi listaavat pyynnöstä kuoronsa vahvuuksia. Tervetuloa tavallista parempaan ruokakauppaan! Kaupan osoite, Paikkakunta, p. Muurin rakennuskustannukset päätettiin maksattaa Hartolalla. –Katselemme rohkeasti eteenpäin ja ollaan paljon esillä. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluu luonnollisesti esiintyminen Suvisoiton ohjelmistossa Sysmän kirkossa sekä itsenäisyyden juhlavuoden konsertti. (03) 717 2651 • Fax (03) 717 2652 Palvelevin pyörin Minibussista aina 66-paikkaiseen asti www.jarvisenliikenne.fi (03) 7172 651 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Rakentamisen reilu ammattilainen • teemme uudisrakennukset • korjaamme • saneeraamme • maalaamme KYSY RAHOITUSTA! Vesa Rajavuori +358 (0) 400 886 798 • vesanrakennus@phnet.fi Tikkalantie 828, Sysmä • www.vesanrakennus.fi Valitse Vesan Rakennus & Maalaus. Sysmän kunnanhalliMuurista päätettiin – ja päätös peruttiin toistaiseksi tus piti paneelin jälkeen hätäkokouksen, jossa päätettiin yksimielisesti rakentaa muuri Hartolan vastaiselle rajalle. Hän näkee kuoron tulevaisuuden positiivisena. Toimintamme perustuu luottamukseen ja laatuun asiakasta kunnioittaen. 7-21, la 7-18, su 12-18 K AU PA N N I M I Suvituuli Sysmä, Särkilahdentie 4, p. Vaikka Leena Palm sanoo välillä kokeneensa väsymyksen hetkiä, on kuorotoiminta kuitenkin arjen keskellä iso henkireikä. Illalliskonsertti pitää sisällään kevyttä musiikkia ja muutaman osion, mitkä katetaan ruualla. Viimeksimainitun asian edistämiseksi ollaan tekemässä mm. Laulusolistina kuullaan kuoron ensimmäistä johtajaa Pertti Rasilaista. Kuoro pitää myöhemmin syksyllä illalliskonsertin (13.10) Sysmän Teatteritalolla. LÄHILEHTI 17 TORSTAINA 30.3.2017 Kurvaa Teboilille! Tule kotiruokalounaalle! ma-pe klo 10.30-14 Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy, Keskustie 17, Sysmä • p. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä kuluvana vuonna Sysmän Kamarikuoro on siis vahvasti mukana juhlimassa lisäksi oman kuoron 30-vuotista taivalta ”Sydämellä Soikoon” -teemalla. YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YK 33 SI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YKSI SYSMÄ ELINTARVIKEJA PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPOJA K-SUPERMARKET SUVITUULI Särkilahdentie 4, 19700 Sysmä Puhelin (03) 873 670 pekka.toyryla@k-supermarket.fi Katso myös ilmoitus oppaassa. Teatteritalolle lauantaiksi 1.4. Solisteina kuullaan Jaak Lutsia (urut) ja Sofie Lutsia (sello). www.sailiohepo.fi P. Konsertti sisältää katkelmia isoista teoksista, perinteisiä hartaita sävelmiä ja myös herkkupaloja Ave Maria -konsertista. ruoka ILMAINEN • KORJAAMO • LÄMMITYSÖLJYT • AUTOTARVIKKEET YM. NYT ON OIKEA AIKA! TUKESIN VALTUU TTAMA! Tilata öljysäiliöiden tarkastukset ja käytöstä poistot. 03-735 4773 sailiohepo@sailiohepo.fi www.sailiohepo.fi Asbestija muut haitta-ainepurkutyöt, LJH:n laitteisto-, öljysäiliöpurkutyöt, asbestikartoitukset, öljysäiliöiden tarkastukset yli 30 vuoden kokemuksella. S Y S M Ä N Y R I T T Ä J Ä T R Y V U O D E S T A 1 9 7 1 yksi_sysma?_opas_2011_new.indd 33 8.4.2011 15.30 YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YK SI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS 2011 ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YKSI SYSMÄ -OPAS ° YKSI SYSMÄ ELINTARVIKEJA PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPOJA K-SUPERMARKET SUVITUULI Särkilahdentie 4, 19700 Sysmä Puhelin (03) 873 670 pekka.toyryla@k-supermarket.fi Katso myös ilmoitus oppaassa. (03) 735 4773 • sailiohepo@sailiohepo.fi PL 142, 15101 LAHTI Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Ylen ja Itä-Hämeen yhteisen vaalikiertueen paneelissa 20.3
LÄHILEHTI ITSELLE TAI LAHJAKSI. KONE-HEINO OY KONE-HEINO OY Voit varata huoltoajat numeroista (03) 7171 560 ja 0400 711 049 (autot) ja (03) 7172 745 (traktorit) Kone-Heino Oy, Koskueentie 9, Sysmä Avoinna ma–pe 8–17 kone.heino@phnet.fi www.kone-heino.fi Mäkinen Pertti Hartola 33 VASTUUTA JA VÄLITTÄMISTÄ M ak sa ja : eh do ka s its e. Lopuksi Sainio vielä huomauttaa, että veden täytyy olla puhdasta, eli likaja jätevesi ei kelpaa. 040 3515 480.. Ainakin suurimmat alukset, joiden syväys on 1,9m tai enemmän tullevat jäämään kotisatamiinsa ensi purjehduskaudella. Sadettimille asetetaan 4 kk:n mittainen myyntikielto toukokuun alusta. Merenkulkulaitos) myöntää kantosiipialuksille poikkeusolojen vuoksi väliaikaisen vapautuksen kaikista mahdollisesti reitin varrelle sattuvista nopeusrajoituksista, koska, jos alukset niitä noudattaisivat, niin pohjakosketusten vaara lisääntyisi. Sen sijaan kantosiipialuksille veden mataluus ei aiheuta suuriakaan ongelmia. Laivuri Jorma Sainio KulkeeVettenHalki-varustamosta on vielä toiveikas tulevan risteilykauden suhteen. 14 LAITETAAN HARTOLA KUNTOON! • Olen perheen isä (3 tyttöä, 2 poikaa ja vaimo) • Ensi kertaa ehdokkaana • Sairaankuljettaja 2002-2014 • Nykyisin järjestyksenvalvojana Kuva kertoo hyvin Majutveden vesitilanteen. Lisäksi pitkän ajan sääennuste lupaa kuivaa ja vähäsateista alkukesää. Lisäksi mökkiläisiltä kielletään rantasaunojen käyttö, koska siihen liittyy vedenkulutuksen lisäksi loukkaantumisen vaara. Kun saunomisen yhteydessä hypitään laitureilta veteen, jonka syvyys ei vastaakaan totuttua, uskotaan rankavammojen ja muiden lievempien loukaantumisten lisääntyvän voimakkaasti. Hänen aluksensa suurin syväys on 1,5 m ja se riittänee turvalliseen liikennöintiin, mutta varmuuden vuoksi risteilynopeus tullaan pudottamaan 5 solmuun (n. Kaikenlainen turha vedenotto Päijänteestä tullaan kieltämään määräajaksi. Kauppaja teollisuusministeriössä valmistellaankin kiireellä pakkokeinoja, joilla määritellään ne teollisuuden alat, jotka ovat etuasemassa sähkönsaannin suhteen. Todennäköisesti sähköntuotantoa joudutaan vähentämään voimakkaasti Kymijoen voimaloissa pienentämällä Kalkkisten kanavan juoksutusta, ja tämä heijastuu välittömästi kotimaiseen teollisuuteen, joka ei saa riittävästi tarvitsemaansa energiaa. Niille tullaan erikseen luotaamaan riittävän syvä ”kiitotie”, jolla ne saavat lentokoneiden tavoin kerättyä riittävän nopeuden noustakseen liukuun kantosiipien varaan. Alhaisen vedenpinnan pelätään myös vaikeuttavan tai jopa estävän sisävesilaivojen liikennöinnin Päijänteellä tulevana kesänä. LÄHILEHTI 18 TORSTAINA 30.3.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Veden pinta Päijänteellä on nyt koko tunnetun mittaushistorian alimmalla tasolla ja sen palautuminen kesäksi normaalitasolle on epätodennäköistä, koska vähälumisen talven jäljiltä ei sulamisvesiä ole tiedossa. 9 km/t), ja tämä tietysti vaikuttaa aikatauluihin. – 30.9. Talven jälkeinen laivan ensimmäinen testiajo suoritetaan lauantaina 1.4. väliseksi ajaksi ja niiden henkilökunta pakkolomautetaan. klo 14.00, ja Sainio lupaa ilmaisen risteilyn kaikille sysmäläisille, jotka tulevat rantaan kahden vedellä täytetyn ämpärin kanssa ja kaatavat niiden sisällön Majutveteen veden pinnan kohottamiseksi, jotta laiva saadaan ajettua irti laiturista. Yli 1 m3 kylpytynnyreiden käyttö kielletään, samoin veden käyttö pihanurmikoiden kasteluun. Ministeriössä suunnitellaan mm. KESKUSTA | HELSINKI KAKSOISIDENTITEETTINÄ SYSMÄ JA HELSINKI Sarvilahti Markku lähihoitaja, järjestyksenvalvoja M ai no ks en m ak sa a eh do ka s its e. Kaikella tällä on moninaisia vaikutuksia ihmisten arkielämään. Yksityisten kansalaisten toimille tulee myös rajoituksia. Tee tilauksesi Lähilehden nettisivujen kautta tilauslomakkeella tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita (ma, ke, to 9-16) p. leipomoille rajoituksia sähköuunien käytölle, jotta vientiteollisuuden konepajat voisivat toimia täydellä Ympäristökeskus tiedottaa: Päijänteen vedenpinta vaarallisen alhaalla teholla. Pitseriat ja hampurilaisbaarit suurina sähkönkuluttajina joutuvat sulkemaan ovensa 1.5. Trafi (ent
Tule tutustumaan Säästöpankin pankkipalveluihin ja osallistu K-Raudan 100€:n sisustuslahjakortin arvontaan! Kevättä ilmassa, unelmissa remontti tai uusi sisustus. Vanha terveyskeskus todennäköisesti puretaan ainakin suurelta osin ja vuonna 2018 valmistuvaan terveyskeskukseen ei tule eläinlääkärin vastaanottotiloja, joten sellaiset on löydettävä jostakin muualta. Hän muistuttaa, että neliömäärää tärkeämpää on tilojen pohjaratkaisu ja huonemäärä. Käy siis kurkkaamassa ja klikkailemassa mitä kaikkea meillä tarjotaan. -Huoneita pitää olla riittävästi. Käy siis kurkkaamassa ja klikkailemassa mitä kaikkea meillä tarjotaan. S euraa meitä instagramissa Löydät meidät myös instagramista tule siis seuraajaksemme ja katsele kuvin mitä kaikkea meillä talossa tapahtuu. LÄHILEHTI 19 TORSTAINA 30.3.2017 Avoinna: ma-la 8-21.00, Pyhinä ja su 10-21.00 Keskustie 2, Hartola, +358 3 872 9814 www.lakardemumma.fi KAHVILA • RAVINTOLA • LEIPOMO L öydä meidät facebookista Tykkää sivuistamme! Näin saat nopeasti tietoa tapahtumista ja tarjouksista. Olkkosen mukaan hänelle on esitetty yhtenä vaihtoehtona vanhainkotia. Neliömäärältään hyvä tila voi olla muuten sopimaton, jos huoneistoon pitäisi rakentaa uusia vesipisteitä ja väliseiniä – remontti tulee kalliiksi. Varmuutta terveyskeskuksen tulevaisuudesta ei vielä ole. www.lakardemumma.fi Avoinna: ma-la 8-21.00, Pyhinä ja su 10-21.00 Keskustie 2, Hartola, +358 3 872 9814 www.lakardemumma.fi KAHVILA • RAVINTOLA • LEIPOMO L öydä meidät facebookista Tykkää sivuistamme! Näin saat nopeasti tietoa tapahtumista ja tarjouksista. 020 742 9930 Sysmäntie 42, 19700 Sysmä p. www.lakardemumma.fi Avoinna: ma-la 8-21.00, Pyhinä ja su 10-21.00 Keskustie 2, Hartola, +358 3 872 9814 www.lakardemumma.fi KAHVILA • RAVINTOLA • LEIPOMO L öydä meidät facebookista Tykkää sivuistamme! Näin saat nopeasti tietoa tapahtumista ja tarjouksista. Myös maukasta kotiruokaa. Tarvitaan odotushuone, toimenpidehuone, leikkaushuone ja varasto, Olkkonen luettelee. Järjestämme myös silloin tällöin arvontoja tykkääjiemme iloksi. @lakardemumma K urkkaa nettisivuillemme Nettisivuiltamme löydät paljon asiaa liittyen palveluihimme. Tämän vuoden alussa kunnan eläinlääkärivastaanotto avattiin vanhaan neuvolaan, joka sijaitsee rivitalokiinteistössä. Hän huomauttaa, että vanhan Eläinlääkärille etsitään uusia tiloja terveyskeskuksen purkamisesta ei ole vielä tehty virallista päätöstä. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Tarja Lehtonen PITOPALVELU Laadukasta pitopalvelua arkeen ja juhlaan. www.lakardemumma.fi Avoinna: ma-la 8-21.00, Pyhinä ja su 10-21.00 Keskustie 2, Hartola, +358 3 872 9814 www.lakardemumma.fi KAHVILA • RAVINTOLA • LEIPOMO L öydä meidät facebookista Tykkää sivuistamme! Näin saat nopeasti tietoa tapahtumista ja tarjouksista. PYYDÄ TARJOUS! 040 7648 304 | tarja.lehtonen@phnet.fi |www.tarjalehtonen.com Anna Onali-Ovaska SYSMÄ Eläinlääkärin vastaanotolle täytyy etsiä uudet tilat Sysmässä. Järjestämme myös silloin tällöin arvontoja tykkääjiemme iloksi. Järjestämme myös silloin tällöin arvontoja tykkääjiemme iloksi. @lakardemumma K urkkaa nettisivuillemme Nettisivuiltamme löydät paljon asiaa liittyen palveluihimme. S euraa meitä instagramissa Löydät meidät myös instagramista tule siis seuraajaksemme ja katsele kuvin mitä kaikkea meillä talossa tapahtuu. Ihastuttavia täytekakkuja, voileipäkakkuja ja muita leipomisia. Esimerkiksi käy Hollola, jossa oli viime vuonna sama tilanne kuin Sysmässä nyt. 020 742 9999 Tavataan Sysmän ja Joutsan K-Raudoissa K-Rautapäivänä perjantaina 31.3.2017. Käy siis kurkkaamassa ja klikkailemassa mitä kaikkea meillä tarjotaan. www.lakardemumma.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. Sysmän tekninen johtaja Harri Hoffren ei vielä ota kantaa siihen, mihin eläinlääkärin vastaanotto voitaisiin sijoittaa. Käy siis kurkkaamassa ja klikkailemassa mitä kaikkea meillä tarjotaan. Järjestämme myös silloin tällöin arvontoja tykkääjiemme iloksi. Käy siis kurkkaamassa ja klikkailemassa mitä kaikkea meillä tarjotaan. -En ole käynyt siellä, joten en tiedä soveltuuko rakennus eläinlääkärille, Olkkonen sanoo. @lakardemumma K urkkaa nettisivuillemme Nettisivuiltamme löydät paljon asiaa liittyen palveluihimme. Aromaa Timo perushoitaja Kalliosaari Mirja sairaanhoitaja Nieminen Joel opiskelija Nieminen Tuula maatalousyrittäjä Torkki Johanna Arjesta se alkaa. Olkkonen kertoo, että uusia tiloja etsittiin ja kartoitettiin vuoden verran, kunnes sopiva rakennus tuli vastaan. Eläinlääkäri Jarmo Olkkosen mukaan uusia tiloja etsitään ensisijaisesti kunnan omistamista kiinteistöistä. www.lakardemumma.fi Avoinna: ma-la 8-21.00, Pyhinä ja su 10-21.00 Keskustie 2, Hartola, +358 3 872 9814 www.lakardemumma.fi KAHVILA • RAVINTOLA • LEIPOMO L öydä meidät facebookista Tykkää sivuistamme! Näin saat nopeasti tietoa tapahtumista ja tarjouksista. M ai no ks en m ak sa a Sy sm än Pe ru ss uo m al ai se t ry Sysmän Perussuomalaiset ry:n kuntavaaliehdokkaat 51 52 49 50 48 SYSMÄ – JOUTSA – HARTOLA Keskitä pankkipalvelusi Sysmän Säästöpankkiin, saat enemmän etua! www.saastopankki.fi/varaa-aika Jousitie 2, 19650 Joutsa p. @lakardemumma K urkkaa nettisivuillemme Nettisivuiltamme löydät paljon asiaa liittyen palveluihimme. -Esimerkiksi vuodeosastolla ei käsittääkseni ole havaittu erityisiä ongelmia, Hoffren sanoo. @lakardemumma K urkkaa nettisivuillemme Nettisivuiltamme löydät paljon asiaa liittyen palveluihimme. Uusien tilojen etsiminen on Olkkosen mukaan syytä aloittaa viivyttelemättä, koska sopivan paikan löytyminen ei käy aivan kädenkäänteessä. KÄÄNNY SÄÄSTÖPANKIN JA K-RAUDAN PUOLEEN Tehd ään yhde ssä haav eista si totta !. Valtuusto totesikin viime maanantain kokouksessaan, että kunnassa on syytä aloittaa keskustelu eläinlääkärin toimitiloista. S euraa meitä instagramissa Löydät meidät myös instagramista tule siis seuraajaksemme ja katsele kuvin mitä kaikkea meillä talossa tapahtuu. S euraa meitä instagramissa Löydät meidät myös instagramista tule siis seuraajaksemme ja katsele kuvin mitä kaikkea meillä talossa tapahtuu. Järjestämme myös silloin tällöin arvontoja tykkääjiemme iloksi. S euraa meitä instagramissa Löydät meidät myös instagramista tule siis seuraajaksemme ja katsele kuvin mitä kaikkea meillä talossa tapahtuu
Keskuskansakoulu purettiin ja tilalle pystytettiin vuokrakoulu. hainkodin sikala ja maatilan työväen asuntorakennus ja pari kaksi kerrostaloa. Tämän seurauksena Sysmäntien varressa on arpi, jonka korjaantumisesta ei ole toivoa. LÄHILEHTI 20 TORSTAINA 30.3.2017 Helinin Heikin palsta Sysmän kirkonkylä on ollut naapureitaan komeampi ja on sitä vieläkin. Sitten rakennettiin Särkilahdentie, joka johti pääväylän sivuraiteelle. Rakennemuutos on kohdellut Sysmän kirkonkylää kovakouraisesti erityisesti 2000-luvulla. Kuvasikermä kirkonkylän tyhjistä, puretuista ja tulevaisuudeltaan epävarmoista rakennuksista. Hämeenmaa teki Hartolassakin mitä halusi. Sille ei tuntunut mikään riittävän. Minusta tämä on sysmäläisten päättäjien surkein kirkonkylää koskeva päätös. Entisessä Simolan kiinteistössä Hilkka Halmeen Textiikkiä jatkaa Sonja Rouvinen. Korjata sitä ei kannata. Oheinen kartta osoittaa, että Uimalaiturin hyppytornilta alueen pohjoisrajaan tulee järvelle mökkejä kahteen riviin. Tyhjinä ovat valtion virastotalo, ja Napostella. Kelluvat mökit Majutvedelle Kokkolan rantaan kaavaillaan kelluvia mökkejä. Aikala -entinen Rantasen kelloja muotiliikkeen kiinteistö rapistuu. Sähkölälle avautui Uusi mahdollisuus. Kuin norsu lasikaupassa Sysmäläisten omistama Yritys fuusioitui ja nimi oli lopulta Hämeenmaa. Parempi paikka toimintakeskukselle olisi ollut Suvituulta vastapäätä sijainnut kenttä. Uotintien kauppiaat vastustivat sitä, koska uskoivat uuden tien vievän asiakkaat. Entisestä mahtipitäjästä ei paljon ole jälkeä kun Sysmään tullaan etelästä. Sille varattiin paikka urheilukentäksi suunnitellulta alueelta. Ensin purettiin komea 1937 valmistunut funkiskiinteistö ja rakennettiin varastomainen myymälä. Särkilahdentie heikensi myös pääraitin – Sysmäntien arvoa. Tyhjää on Salmisenkin kiinteistössä. Kuihtumisen taustalla on väkiluvun – liikkeiden asiakkaiden – väheneminen. Kirkonkylän kuihtumista on kuvattu tällä palstalla ja niiden pohjalta kootuissa Kirkonkylän muutosta kuvaavassa kahdessa kirjassa. Jotain myönteistäkin on tapahtunut. Yhteiskoulun kenttä jouduttiin muuttamaan pysäköintipaikaksi, vaikka nythän sillä ei ole merkitystä koulujen tyhjennyttyä homeen takia. Niin siinä kävi ja Uotintie on hiljentynyt. Kelluville mökeille Kokkolan ranta on väärä paikka. Uotintien varsi kuihtui kun Särkilahdentie rakennettiin. Purettua tulivat myös terveystalo ja entinen mielisairaala Uusi-Heikkilä, entinen vanMiten käy Sysmän kirkonkylälle. Särkilahdentie hiljensi Uotintien K-kaupalla oli ahdasta. Kassalassa toimii Harmonikkamuseo. Siltä voi melkein kävellä lähimpiin mökkeihin. Ei kunta aseta yrittäjiä eri asemaan, jos se ei anna rakentaa mökkejä. Kelluvat mökit sulkevat näkymän uimarannalta ja leirintäalueelta Majutvedelle. Ne sulkevat maiseman kokonaan. Fränti toteaa olevan ikävää, että vilkkaassa käytössä ollut (Hämeenmaan) alue on jäänyt ilman käyttöä. (HH). (Fränti 2013) Kalevanpirttinä aloittaneen ja homeongelmien takia puretun Seurakuntatalon paikalle rakennettiin Olavin toimintakeskus (2005). Keskeisen sijainnin vuoksi uuden käyttötarkoituksen löytäminen entiselle S-Marketille tai rakennuksen vapauttaminen muille toiminnoille on hyvin tärkeää raitin elävyyden takia. osa Sysmän kirkonkylän vaiheita käsittelevää kirjoitussarjaa. Sysmäntien varrella tyhjiä kiinteistöjä riittää: Vanha paloasema, Mäen uusi ja vanha leipomo, entinen Alkon kiinteistö, Arvo-Vaate, LOK, Hämeenmaa, Tohtorila ja entinen Matkahuolto. Sysmäläisellä osuuskauppaväellä ei ole nyt mitään sanomista, kun Sysmän kirkonkylää halpuutetaan rumennetaan. Havainnekuvat ovat kauniita, mutta todellisuus on toisenlainen, jos tilannetta katsoo Kokkolan rannalta. Yhteiskoulussa lopetettiin opetus homeen takia ja vanha puukoulu rapistuu. Heikki Helin Tämä on 467. Osuuskauppaa suosivilla järjestelyillä kunta rapautti kirkonkylän keskusraitin. Simola kärvisteli tilanpuutteen kanssa, mutta sille ei myyty kentältä lisämaata kentän kulmasta. Rakennus on hieno, vaikka ilmasto-ongelmia siihenkin ilmaantui. Alareunassa on uimalan hyppytorni, keskellä saunan laituri. Kirkonkylän kehitykseen ovat vaikuttaneet myös kunnan päätökset. Lääkärikeskus lopettaa, Oksasen Pyörä ja Kone on myynnissä, kirjakaupan tulevaisuus on auki. Sysmän vanhimman liikekiinteistön vieressä kolmen kiinteistön liikkeiden tulevaisuus on epävarma. Ei kunnan pidä kaikessa antaa periksi yrittäjille, jos samalla tuhotaan kirkonkylää. Rakennuksia ei ole korjattu meijerin toiminnan loputtua. Viimeisin suru-uutinen on Siwan ovien sulkeutuminen. Paikka oli väärä niin massiiviselle rakennukselle. Moni liike on joutunut sulkemaan ovensa asiakkaiden vähennyttyä. Vanhan osuusmeijerin ja entisen asuntolan tulevaisuus on tuntematon. Kolmas kirja ilmestyy kesällä. Miten nämä tilat täyttyvät. Muutos on olllut surullisen nopea. (HH) Vaikka markka muuttui euroksi, Markkalassa on käyty kauppaa 1860-luvuta lähtien. Särkilahdentien olisi pitänyt olla sivujuonne, ei uusi päätie. Sekään ei riittänyt vaan osuuskaupan piti päästä pahimman kilpailijansa K-kaupan viereen. Kaikki kunnan päätökset eivät ole olleet viisaita päätöksiä
050 3516 335 Hakaniementie 49, 19700 Sysmä esko.koskela@phnet.fi SORAA, MURSKEITA, MULTAA LAVETTIKULJETUKSIA Autoilija JUHA SALONEN Leppäkorventie 157, Sysmä Puh. VIIKON KEVENNYS Opettaja tarkasteli luokkansa poissaolovihkoja ja huomasi pikku-Kallella olevan hurjan määrän selittämättömiä poissaoloja. Aikamoinen määrä raskasta lihaa rojahti jo ennestään kuluneen polven päälle ja oma huone on tullut tutuksi viikon aikana. Tarvitsemme tilaa uusille tuotteille, joten kaikki pois sopuhintaan, emme myy prosentteja vaan edullisesti, heti mukaan! Suuri määrä erilaisia valaisimia seinälle, pöydälle, kattoon alk. Opintie 1, Hartola • 044 343 3555 Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14, su suljettu patina@live.fi • www.kalusteita.net SÄHKÖASENNUS E. Oma terveyskylpylämatkani muuttui sairauskylpylämatkaksi, sillä heti ensimmäisenä aamuna aamiaiselle menon matkan katkaisi yllättävä kynnys keskellä pitkää käytävää. Siis niin kasvikuin eläinkunnassakin on selviä vilkastumisen merkkejä. Palstanpitäjä yski keuhkojen syvyyksistä saakka jotain, mikä ei loppujen lopuksi sieltä irronnutkaan – ei ainakaan helposti. Hartolassa ollaan maltillisia, mutta Sysmässä toiminta on erityisen vilkasta. Kadut pöllyää, leppä jatkaa sukuaan ja joku pähkinäpuu lähettää terveisiään tuulten mukana kaukaa etelästä käsin. Niin on myös kansalaisilla ja niitä aiheuttavat hormonaalisten syiden lisäksi lähestyvät kuntavaalit. 0400 494 424 Lana. Myös merkit tulevasta vaaliliitosta ovat valitettavasti vahvistuneet. KOSKELA kaikki sähköalan työt ja tarvikkeet p. (Tätä osasin ennustella tällä palstalla jo ajat sitten – tosin se ymmärrettiin joidenkin toimesta vastalauseeksi äänestämiselle). Lyhyet kommentit kyseisistä tilaisuuksista: Teatteritalon keskustelu osoitti, että asemat ja asenteet ovat säilyneet ennallaan. Mitähän sinustakin tulee isona, päivitteli opettaja. Ilman kipua olisi tietty ollut mukava käydä joissakin hoidoissa ja katsella illalla telkasta suomalaisten puoluejohtajien esiintymisiä vaalipaneeleissa, mutta nyt nekin nautinnot jäivät vähän vajaiksi. –Voi, voi, Kalle. Yrittäjien masinoima Rantaterassin vaalitapahtuma oli laadukkaampi ja keskittyi teeman mukaisesti yrittäjyyteen. Alkava kevät tuo kaikenlaista vipinää kansalaisten keskuuteen. LÄHILEHTI 21 TORSTAINA 30.3.2017 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Vilkasta on... Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA PAPERILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Peippo ja töyhtöhyyppä saapuivat etujoukoissa tutkiskelemaan tilannetta. Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Pysyttiin enimmäkseen asialinjalla – tällaista lisää. Kaikki vilkkaus ei ole kuitenkaan laadultaan positiivista. Mikäli vaalitulos ei merkittävästi nykyisestä muutu tulee nokittelu eri ryhmien ja tiettyjen henkilöiden välillä jatkumaan edelleen. Sen ovat huomanneet ainakin astmaatikot. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ Kevät keikkuen tulevi... Positiivista on se, että ensimmäiset muuttolinnut ovat uskaltautuneet näyttämään nokkaansa valoaan lisäävään itäiseen Hämeeseen. Ihan kohta on koivun vuoro. * * * Iloisia ja vilkkaita sysmäläisiä ja hartolalaisia nähtiin viime viikolla Pärnussa Lähilehden lukijamatkalla terveyskylpylään. Pihakeinut puiset 135€ Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat.... –Kansanedustaja, täräytti Kalle oitis. ym. 30€ 50€ 100€ Sohvat alkaen 399€ Ruokailuryhmät Ruokapöydän irtotuoleja Sängyt, patjat ym. Vaalitilaisuudet (Teatteritalo ja Rantaterassi) ovat keränneet hyvin yleisöä
Su 9.4. klo 18 Nuotassa Katekismusluento, aiheena Uskontunnustus, toinen uskonkappale, Ahti Peltonen. klo 10. klo 16. Messu kirkossa 2.4. Aloitus srk-talolta klo 17.30, kävelyn jälkeen iltatee, yhteistä jakamista ja iltarukous. He varmaan keskustelivat saamastaan tehtävästä ja ihmeestä, jonka Jumala oli heille tehnyt. – klo 18 miestenilta Nuotassa, Pekka Pyykkö. Ti 4.4. Ke 5.4. Su 2.4. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Su 2.4. klo 11.00 Ehtoolliskokous Hartolassa, Hyppönen. Löytötavaroita: Seurakunnan tiloihin unohtuneita löytötavaroita voi kysyä kirkkoherranvirastosta. klo 10, kirkkokuoro to 6.4 klo 19, lapsikuoro pe 7.4. Ti 4.4. Su 2.4. klo 10 messu kirkossa (Palmusunnuntai) Virkkunen, Hopeasaari. Musiikkityö: Kuoroharjoitukset Nuotassa: Kirkkokuoro to 30.3. TERVETULOA! Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Pe 31.3. Kevään viimeinen Seurispörriäiset keskiviikkona klo 17 KunkkuAreenalla 5 vuotiaille pörrääjille. klo 19.00 Rukousilta. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. YHTEISKRISTILLINEN NAISTEN SUNNUNTAI klo 10.00 Jumalanpalvelus Joutsan kirkko. – klo 18 kirkossa konsertti, Gloria-kuoro esiintyy 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Mutta ihmisen keinojen loppuessa vuorossa on Jumalan keinot. klo 11.15 Lounas Vapaaseurakunta. Järj. Kolehti: Jumalanpalveluselämän yhteisöllisyyden vahvistamiseen seurakunnissa, Hengen uudistus kirkossamme ry:lle. Johannes jo kohdussa tunnisti tulevan Vapahtajan. Hirvensalmen srk Kolehdit: Su 26.3. com/sysmanseurakunta/ Pe 31.3. klo 18 Medialähetys Sanansaattajien Hanna-piiri kokoontuu Irmalla Tarhapolku 4 as 3. Ja Jumala tietää, milloin on sopiva hetki, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Meidän tehtävämme on rukoilla, Jumalan toimia. Maria oli raskaana Pyhästä Hengestä. Meiltä AURINKOPANEELIT ja LÄMPÖPUMPUT LÄHILEHDEN toimiston aukioloajat 3.-7.4.17 ma 9-15.30 ti 9-17.00 ke 8-15.30 to-pe 9-15.30. klo 13 Lähetyssoppi Nuotassa. Lounas 0,50€/lapsi ja 1€/aikuinen. Yhteisvastuu 2017: Yhteisvastuukeräys 2017 torjuu ihmiskauppaa! SINÄ VOIT AUTTAA! Tule kerääjäksi tai lahjoita! Uusia kerääjiä ja uudenlaisia keräystapoja kaivataan! Ideoi yksin tai porukalla, ilmoittaudu Kirsille! Keräyslistoja ja -lippaita sekä esitteitä saatavilla virastosta. sähköpostiosoitteeseen, rukoillaan nimettömänä rukouspiirissä. Sähköpostiosoite hartola@evl.fi. Iltapalaa tarjolla. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. klo 16 Nuotassa; päiväkuoro to 6.4. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. Maria odotti lasta, josta tulisi maailman vapahtaja. Noiden kahden Jumalalta tärkeän tehtävän saaneen naisen kohtaaminen oli puhutteleva. Nyt oli oikea aika. 050-592 0062 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä. Ota Raamattu mukaan ja mieleinen käsityö. paastonajan sunnuntai, Kärsimyksen sunnuntai. Ma 3.4. Kyllä Hän sen tekee. klo 10 Kristittyjen yhteinen naisten sunnuntai Joutsassa. lapsi-, nuorisoja opiskelijatyöhön Herättäjä-yhdistyksen kautta 78,75 € Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Marian toiminta myöhemmin (Joh 2:3) opettaa meille rukouksesta: jätetään vain asia luottavaisesti Jeesukselle. Risto Blom, Miettinen. Kysy lisää Kirsiltä. Kuollut: Aino Mirjam Laine 87 v., Veli-Matti Ahvenranta 68v. klo 11 Ilona ja Toivo – kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, tuolijumppa Su 9.4. Olivat kai jo menettäneet toivonsa. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Eiväthän he enää vanhoilla päivillään voi saada lasta. klo 10 pyhäkoulu Poukamassa Varhaisnuorisoja nuorisotyö: Ma 3.4. Klo 10 jumalanpalvelus Joutsan kirkossa, klo 11.15 lounas vapaasrk:ssa, klo 12 ohjelmaa Joutsan srk-kodilla (mm Ahtaasta uskosta avarammalle, Armo kuuluu juuri sulle), klo 15 päätöskahvit. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Tule mukaan liikkumaan rukouksen hengessä! Rukoillaan paikkakuntamme puolesta. klo 18 KEIDAS-ILTA! Sanaa, laulua, iltapala, rukousryhmät halukkaille srk-talossa. klo 18.00 Yhteyden ilta. Ei Jumala vastaa. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Hyppönen. Vapahtaja syntyisi pian. Tervetuloa lounaalle työttömät ja muut vähävaraiset! Lounaan hinta 1€, ruokaa voi ostaa myös mukaan. 6. klo 18 Nuotassa Rauhanyhdistyksen seurat. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@ evl.fi. Hän oli puolisonsa Sakariaksen kanssa vuosia rukoillut lasta. klo 12 – 15 Kiva-kerho Verkossa, mukana Maarit p. Täysin mahdotonta inhimillisesti kyllä, mutta ei Jumalalle. Lisäksi Hänen ajoituksensa on aina oikea ja natsaa yhteen muiden tilanteitten kanssa. Elisabet, jota sanottiin hedelmättömäksi, oli jo vanha. – klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Pusukuja 8. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Ke 5.4. LÄHILEHTI 22 TORSTAINA 30.3.2017 Seurakuntatiedot Sana Viikon Keskellä Herran palvelijattaret Marianpäivän evankeliumissa kerrotaan Marian ja Elisabetin kohtaamisesta (Luuk 1:39-45). 03-7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 2.4. Enkeli ilmoitti Sakariakselle: ”Sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes,” Luuk 1:13. Se vain odotti oikeaa aikaa ilmestyä. Kun Maria tervehti Elisabetia, hypähti lapsi ilosta hänen kohdussaan. www.hartolanseurakunta. Puh 03 876 300. Pe 31.3. Vastaus oli valmiina. srk:n sähköpostiosoite sysma.seurakunta@evl.fi facebook: https://www.facebook. 1€/lapsi/kerta. Diakonia: Diakoni Pekka Kuuppo tavattavissa ke ja to 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7 p. Ke 5.4. mennessä ja toimita kirkkoherranvirastoon. Entiset nunnat Riitta Lemmetyinen ja Marianne Jansson kertovat elämänkokemuksistaan. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net MITÄ MAHTAA SÄHKÖ MAKSAA VUONNA 2020. Kirjoita vapaamuotoinen hakemus 31.3. Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. klo 9-12 srk:n perhekerho Nuotassa. Hän lähti tapaamaan sukulaisnaistaan Elisabetia, joka puolestaan odotti Jeesuksen edelläkävijää. fi, Facebookissa ”Hartolan seurakunta”. 5. klo 10 messu Nuotassa (5. Lapsityö: La 1.4. Kesätöitä: Haluatko tulla isoseksi ensi kesän leireille. Ke 5.4. KIITOS AVUSTASI! Lue lisää keräyksestä www.yhteisvastuu.fi! Lapsityö: Perhekerho tiistaisin klo 10-13. Tervetuloa! Sysmän Sähköpalvelu Oy Vääksyntie 331 19700 SYSMÄ p. Kevään ruokailut tiistaisin 18.4., 2.5., 16.5., 30.5. Ajattelemme: turha jatkaa. Tervetuloa! Su 2.4. Nuo kaksi Herran palvelijatarta riemuitsivat. Ma 3.4. ja ma 10.4. 050 -5920064. Esirukousaiheita voit jättää em. Tapahtuma on ilmainen. Joutsan ev.lut srk, helluntai srk ja vapaasrk. Puh 03 882 670. To 6.4. klo 17.30 Uskon päivän rukouskävely. klo 10. – klo 15 Nuotassa Suomalaisen musiikin konsertti yhteisvastuun hyväksi. Tarvittiin tien valmistaja. -luokkalaisille Itä-Hämeen opiston liikuntasalissa. Palmusunnuntain messu kirkossa 9.4. Mies ei uskonut. Mukana Arja Suikkanen & aiheena ”Miksi olen uskossa?” Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Kuollut: Aili Maria Honkanen 89 v, Saimi Korpela 88 v. Tänäänkin Jeesuksen kohtaaminen synnyttää suuren ilon. klo 12 Työttömien ruokailu srk-talossa. paastonajan sunnuntai) Katri Ylönen, Jaak Luts ja Päiväkuoro. Kolehti Medialähetys Sanansaattajat ry:lle Eritrean radio-ohjelmien tekemiseen. klo 12.00 Ohjelma Joutsan seurakuntakoti. klo 17.30-20.00 KIDS’ ACTION NIGHT -lastentapahtuma Hartolassa Itä-Hämeen opiston liikuntasali. Mutta rukous oli kuultu. Sähköpostiosoite: pekka.kuuppo@ evl.fi. klo 9 ” Ylistäkäämme Jumalaa” – aamurukous kirkossa – klo 14 Omaishoitajien tapaaminen srk-talossa Ke 5.4. klo 15-19 Verkossa nuortenilta, isoset ja rippikoululaiset saavat merkinnän passiin. Usein meiltäkin saattaa toivo mennä, jos olemme pitkään rukoilleet eikä vastausta kuulu. Rippikoululeiri 6.-13.6 ja lastenja varhaisnuortenleiri 18.21.6. – klo 18 Yhteydenilta helluntaiseurakunnassa. Ritva Sulkumäki Sysmän srk Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. --To 30.3. klo 19, lapsikuoro pe 31.3. 15.00 Päätöskahvit Entiset nunnat Riitta Lemmetyinen ja Marianne Jansson. klo 17.30–20 Kids`action night – lastentapahtuma 1
044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. 040 819 9766 Vuorenkyläntie 416, 19600 Hartola vesa.vigman@phnet.fi Vesa Vigman MAALAUSTÖITÄ. 044 3344 365 www.forestpower.fi RAKENNUSPALVELU KUKKONEN 25 vuoden kokemuksella • uudisrakennukset, saneeraukset, vesieristykset ym. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 Hartolan Apteekki puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ RAKENNUSTÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KOTIPALVELUJA tarja palvelut TP Pesupalvelut Kotipalvelut Kotihoitopalvelut 044 377 4667 tarja palvelut TP KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi HIERONTAA Leppäkorventie 2 (sisäänkäynti takapihan puolelta) Soita ja varaa aikasi puh. 044 303 8077 WWW.KUNNONHIEROJA.FI Koulutettu hieroja sekä urheiluhieroja Sampo Kytölä Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT! • Siivous ja muut kodin työt • Avustusja asiointipalvelut 040 8287 324 / Sirkka Rolig sirkka.rolig@phnet.fi HIRSIRAKENNUKSET YM. 040 570 0356 juhani.kukkonen@phnet.fi HARTOLA • 0500 616 240 kari.uustalo@phnet.fi • www.kariuustalo.fi TMI RIHMALA SISÄJA ULKOMAALAUKSET Henkilönosturi käytössä P. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-717 1008 Se kotimainen... 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen Näy palveluhakemistossa – yrityksesi löydetään! KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 050 3380 396 Sysmä Rakennus Allu Oy 0400 558 696 Sysmä rakennusallu@gmail.com 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. UUDISJA KORJAUSRAKENTAMINEN 0400 497 797 marko.kuparinen@phnet.fi Myydään kuivaa POLTTOPUUTA! myös PIHAPUUN KAADOT! p. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. LÄHILEHTI 23 TORSTAINA 30.3.2017 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh