Vanhojentanssien perinne on ollut viime ja tänä talvena koetuksella koronarajoitusten vuoksi. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 14 (1521) Torstaina huhtikuun 7. Vanhojentanssit aprillipäivänä – oikeasti Sysmän Yhtenäiskoulun lukion vanhojen tanssit tullaan pitämään toukokuun lopulla. (03) 8736 70 • suvituuli@k-supermarket.fi p. Mukava, pienimuotoinen tilaisuus päättyi kiitoksiin. Tanssit piti järjestää helmikuussa, mutta sopiva ajankohta oli nyt. Pääsiäisaikana 11.-18.4. Varsinkaan pienissä lukioissa ei olla tarkkoja siitä, että kaikki tanssijat ovat lukion vanhoja. päivänä 2022 • IRTONUMERO 2,50 € TÄ M Ä TIL A ON VA RA TT U PO ST IN 2D -K OO DIA VA RT EN . Vanhojenpäivän vietto ja tanssit on suomalainen tapa. Pukukoodi ei aluksi ollut kovin tiukka, mutta jo pitkään parien pukeutuminen on ollut hyvin juhlavaa. Hartolassa vanhat kävivät ensin tanssimassa Yhtenäiskoululla. Ansaitut kiitokset menivät myös tanssijoiden ohjaajalle Marjut Rantaselle.. -Sanoin viime keväänä, että vanhojen tansseja en tänä vuonna opeta. Sitä seuraavana päivänä esiinnytään koulun väelle, kertoi Marjut Rantanen. Hartolassa päästiin siis tanssimaan viime viikolla. Rajoitukset olivat joulun jälkeen kiristyttyään vasta purkautumassa. Sysmässäkin on nähty lukion ulkopuolisia osallistujia tai nuorempia opiskelijoita aina peruskoulun yhdeksäsluokkalaisiin saakka. Tansseja varten lukiot järjestävät sovelletun liikunnan kursseja. Abiturienttien lopetettua koulutyönsä ovat lukion kakkosluokkalaiset koulunsa vanhimpia. PALVELEMME: PALVELEMME: ma-to klo 7-21 ma-to klo 7-21 pe klo 8-19 pe klo 8-19 la klo 7-20 la klo 7-20 su-ma klo 10-19 su-ma klo 10-19 HERKKUTORI HERKKUTORI ma, ti klo 7-17 ma, ti klo 7-17 ke, to klo 7-19 ke, to klo 7-19 pe pakattuna itsepalveluna pe pakattuna itsepalveluna la klo 7-17 la klo 7-17 su, ma pakattuna itsepalveluna su, ma pakattuna itsepalveluna Pääsiäistä kohti Suvituulesta! Pääsiäistä kohti Suvituulesta! Ilkka Hörkkö HARTOLA Hartolan Opiston lukio vietti vanhojentansseja perjantaina 1. Päivän viettoon liittyvät tanssit yleistyivät 1970ja 80-lukujen taitteessa. (03) 8736 70 • suvituuli@k-supermarket.fi Seuraa meitä Seuraa meitä myös Facebookissa! myös Facebookissa! Tuotteita suuret, Tuotteita suuret, mutta rajatut erät! mutta rajatut erät! SinuheSinuhe 33 ,00 ,00 KOKONAINEN KUUMA KOKONAINEN KUUMA GRILLIBROILERI GRILLIBROILERI 55 ,95 ,95 /kpl /kpl KUIVATTU HERNE KUIVATTU HERNE 500 g 500 g 2 kpl 2 kpl 22 ,00 ,00 PÄÄSIÄISVIIKOLLA PÄÄSIÄISVIIKOLLA KATTAVA KATTAVA HERKKUTISKI HERKKUTISKI Saatavilla paikallista karitsaa! Saatavilla paikallista karitsaa! RAHKAPIIRAKKA RAHKAPIIRAKKA 100 g 100 g 2 kpl 2 kpl KymppiKymppi Grillistä Grillistä Pääsiäisaikana 11.-18.4. Tanssit olivat tuttuja vanhojenpäivän salonkija paritansseja alkaen poloneesista ja kehruuvalssista päättyen Boston-valssiin. Mutta tässä sitä ollaan. Sysmässä vanhojentanssit ovat vuorossa Helatorstaina. huhtikuuta. Täällä pareja on tällä kertaa mukana vain kolme. Hartolassa tansseja ohjasi opettaja Marjut Rantanen. Tanssien järjestäminen vaatii valmistelua sekä tietenkin harjoittelua. Iltapäivällä esiinnyttiin Opistolla muun muassa sukulaisten ollessa läsnä. Tänä vuonna lukioiden vanhojenpäivän aikaan helmikuussa tansseja ei vielä voitu pitää. Tansseja on siirrelty ja niitä on tanssittu pitkin lukukautta rajoitusten salliessa. Ensi viikolla LÄHILEHDEN TUHTI PÄÄSIÄISVIIKON NUMERO Suvituuli SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ Aukioloajat: ark 7-21, la 7-20, su 10-18 Aukioloajat: ark 7-21, la 7-20, su 10-18 p. Tanssijat kiittivät, että ovat saaneet koululta mahdollisuuden, vaikka osallistujia ei ole ollut paljon. Perinteinen Pompadour -salonkitanssi oli tietenkin mukana
Minea, Minka, Verna TI 12.4. -Usein kysymys on pelkistetysti kunnan ja maanomistajien sekä toisaalta vapaa-ajan asukkaiden ja erilaisten yhdistysten välisestä kissanhännänvedosta. vityksen vaatimustason. Olennaisia lukuja Maakunnassa on tuulivoima-alueita tällä hetkellä noin 45 neliökilometrin edestä, joka vastaa n. -Purkamisten kustannukset. Potentiaalisia tuulivoima-alueita nähdään olevan kaikkiaan 35. Tällä hetkellä tuulivoimalle varatut alueet kattavat noin yhden prosentin verran maakunnan pinta-alasta, mutta selvityksessä on löydetty sille soveltuvia alueita noin 5 prosentin edestä. -Pienet voimalahankkeet ovat mahdollisia maakuntakaavan ulkopuolella. Suoritettiin vaikutusten arviointia, sisältäen mm. Iitissä ja Hartolassa ympäristönsuojelutarkastajat toimivat 70 %:n työajalla, Iitin ympäristönsuojelutarkastaja tekee 30 % työajasta Heinolaan v. Asikkala parilla tuulivoimala-alueella. Valvontasuunnitelmaan liittyy taulukkomuotoinen valvontaohjelma, joka on ollut käytössä jo ennen valvontasuunnitelman hyväksymistä. Kuntien työpajat järjestetään kesäja syyskuun välisenä aikana. -Tuulivoimala tulee käyttöiältään tiensä päähän tapauksesta riippuen 20-40 vuoden kuluessa. Allan, Ahvo PE 8.4. Vuoden 2021 aikana ei tehty muutoksia valvontaohjelmaan. Uudet, potentiaaliset alueet rajattiin. Mikäli kerran aloitetaan, tuulivoimaloiden on syytä jatkaa toimintaansa pitkän aikaa… -Hartolasta mainittiin tilaisuudessa Kinkkulanmäki, ja Sysmässä Rekolanvuorten hankealue puhuttaa. Tellervo Nimipäivät: Asuntovalkama Oy LKV Sysmä, Hartola, Joutsa, Heinola Sysmäntie 32, Sysmä Raili Valkama Yrittäjä, LKV, YKV, KED 050 385 8378 Sysmän tieja lupajaosto Helena Mäkinen 31.3.2022 Ympäristönsuojelun valvontaohjelman toteuma ja ohjelma vuodelle 2022 Tieja lupajaosto merkitsi valvontaohjelman 2021 toteuman tiedoksi ja hyväksyi vuoden 2022 ohjelman. Suunnitelma tarkistettiin Tieja lupajaoston kokouksessa 25.3.2021. Lopullinen raportti valmistuu syksymmällä työpajojen tulosten kokoamisen jälkeen. Se aiheuttaa potentiaalisen jäteongelman. Vihreän siirtymän aikataulun odotetaan nopeutuvan myös Päijät-Hämeessä sen ansiosta. Se tarkoittaisi karkeasti ottaen tuulivoimatuotantoon käytettävän pinta-alan viisinkertaistumista. Ne kattaisivat selvityksen mukaan maakunnan pinta-alasta 270 neliökilometriä. Tero MA 11.4. Kesätyöntekijän palkkaamiseen ei ole enää rahaa varattu. Poissulkevalla analyysilla listattiin soveltumattomat alueet, kuten tiiviit asutusympäristöt ja luonnonsuojelualueet. Yleisön kommentteja Yleisökeskustelussa korostui luonnollisesti nykyisen kireän maailmantilanteen myötä kysymys energiaturvallisuudesta. Sähkönsiirtoverkon nykytila kartoitettiin sen liitettävyyden suhteen. Sysmän ympäristönsuojelulain mukainen valvontasuunnitelma hyväksyttiin ensimmäisen kerran v. Ympäristönsuojelun valvontaa hoitaa Sysmässä ympäristönsuojelutarkastaja (100%), jolle kuuluvat pääasiassa Sysmän kohteiden tarkastukset. Työn on määrä valmistua syksyllä 2022 ja toimia maakuntakaavoituksen taustaselvityksenä. Seuraavia työvaiheita Potentiaalisiksi rajatuille alueille laaditaan teknistaloudellinen analyysi, jonka perusteella alueet voidaan luokitella soveltuvuuden mukaan. 2022. Ympäristönsuojeluun ja jätevesisuunnitelmien tarkastukseen ja ohjaamiseen työajasta kuluu 85 % ja 15% on teknisen toimen töitä. Julia, Julius, Janna KE 13.4. -Hyötyjät ja haitat samoille alueille?. Eräs näistä on puolustusvoimien lausunto mahdollisten tutkahäiriöiden takia, Tvrdy kertoo. Sysmä tuulivoiman Kongo. Suoma, Suometar LA 9.4. Vuonna 2021 valvontaohjelmassa oli yhteensä 17 tarkastusta • 2 ympäristölupavelvollisen tarkastusta ja 2 murskauksen tarkastusta toimintajakson aikana (100% toteutui) • 2 YSL rekisteröidyn sataman jätehuoltosuunnitelman tarkastusta • 11 maa-aineslupaa, joista tarkastettiin 10 (yhdellä ei toimintaa, toteutui 100%) • Kokonaisuuden toteuma 88 %. Siinä missä Sysmästä ja Padasjoesta tehtäisiin “tuulivoiman kongoja”, selviäisi mm. Rajatuille alueille laaditaan vaikutusten arviointi. Heinolassa toimivat ympäristöpäällikkö, ympäristönsuojelusihteeri ja ympäristönsuojelutarkastaja. Kuluvan vuoden sitovaksi tavoitteeksi on asetettu valvontaohjelman mukaisten tarkastusten suorittaminen 80-prosenttisesti. -Jääkimpaleet irtoavat voimaloiden isoista lavoista moottoriteiden varrella. Tuulivoimaloiden määrä kasvaisi yli 400 yksikköön. yhtä prosenttia (1%) maakunnan pinta-alasta. Voimaloiden sijoittelu aiheuttaa luonnollisesti aina paljon parranpärinää. ilmastovaikutukset maakunnan tasolla ja kuntataloudelliset vaikutukset. Viimeisenä vaiheena järjestetään kuntakohtaiset työpajat tulevan kesän aikana. Heinolan, Iitin ja Hartolan ympäristönsuojelutarkastajat voivat vaihtaa työtehtäviä keskenään. Elias, Eelis, Eeli SU 10.4. Tälle vuodelle ei resursseihin ole odotettavissa muutoksia. 0400 277 575 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 14 • TORSTAINA 7.4.2022 PÄÄKIRJOITUS: Tapio Tervo TO 7.4. -Eräs kaupan päälle tulevista eduista olisi tieverkoston parantuminen ja näin ollen saavutettavuuden parantuminen. maisemallisista arvoista, melusta ja kiinteistöjen arvonalenemasta. Kuinka selvitys tehtiin. Heinolaan palkataan ympäristötoimeen yksi kesätyöntekijä. Muita puheenvuoroja. Miten se ennallistetaan voimaloiden purkamisen jälkeen. -Voimaloiden korkeudet yltävät usein kolmeensataan metriin, jolloin varoalueet kasvavat suuriksi jokaisessa ilmansuunnassa niiden ympärillä. Vaikutukset arvioidaan huomioiden maakuntakaavan tehtävä ja tarkoitus. -Kyseessä on myös Päijänteen kansallismaiseman suojelu. 2015. LÄHILEHTI 3 TORSTAINA 7.4.2022 OP Koti Järvi-Häme Oy LKV OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja p. Ensimmäiset suhtautuvat (pelkistäen) asiaan myönteisesti odotettavissa olevien tulojen takia, kun taas jälkimmäiset ovat huolissaan mm. Vuodelle 2022 on suunniteltu yhteensä 3 eläinsuojan ympäristölupatarkastusta ja 2 muun toiminnan ympäristölupatarkastusta, 3 rekisteröityä toimintaa koskevaa tarkastusta, 4 jätelain mukaista tarkastusta sekä 8 aktiivista maa-ainestenottoaluetta ja 3 maa-ainesaluetta, joiden lopputöitä seurataan. -Lintutuhoista ei ole luotettavaa tilastointia. Heinolan ympäristötoimen vuoden 2021 talousarvion tavoitteena oli valvontaohjelman mukaisten tarkastusten toteuttaminen 100-prosenttisesti. Monien tahojen lausunnot kuitenkin vaaditaan ennen rakennustöiden aloittamista. -Tuulivoimalat saisivat sijaita mielellään taajamissa tai moottoriteiden varsilla, jolloin ne eivät pilaisi herkkää luontomaisemaa. Siinä painotetaan myös yhteisvaikutukset koko selvitysalueelta. Työn on määrä valmistua syksyllä 2022 ja toimia maakuntakaavoituksen taustaselvityksenä. Maakunnassa ei ole vielä yhtäkään teollisen mittakaavan tuulivoimala-aluetta, Päijät-Hämeen liiton erityisasiantuntija Kaisa Torri sanoo. -Huomiota herättää eriarvoisuus maakuntien kuntien välillä
Järjestöjen edustajat saivat myös kertoa, mitä strategiaan kirjattaisiin, jos se pitäisi kertoa parilla lauseella. Ajankohtaisen tilanteen vuoksi kuorot ovat päättäneet ohjata konserttien tuoton (ohjelma 10e) Ukrainan hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kuorojen yhteistyö alkoi vuonna 2013, jolloin alettiin suunnitella Italian Veronan kuorofestivaaleille osallistumista. Nyt on päästy harjoittelemaan tavalliseen tapaan ja messu saa pääsiäisenä kuoroilta ensiesityksensä. Kaikkien strategian kärkien läpileikkaavana teemana on LÄHILEHTI SE LEHTI, JOSSA KUNTA ILMOITTAA ASIOISTAAN! Pääsiäiskonsertit Asikkalan ja Sysmän kirkossa Leena Palm SYSMÄ Asikkalan Kamarikuoro Cantus Aquae (johtaa Jaak Luts) ja Sysmän Kamarikuoro (johtaa Leena Palm) pitävät yhteiskonsertit Asikkalan kirkossa su 17.4. Myös Sysmän ja Hartolan sote -henkilöstöllä on ollut joitakin koronatartuntoja, mutta henkilökunnan riittävyys on pystytty turvaamaan karanteeneista huolimatta. Mahdolliset muistutukset tulee lähettää osoitteeseen Heinolan kaupunki / rakennusvalvonta PL 1001, 18101 Heinola tai rakennusvalvonta@heinola.fi Tämä kuulutus on laitettu nähtäville Hartolan kunnan kotisivujen ilmoitustaululle. Konserteissa kuullaan hartaan musiikin helmiä aikaisemmista konserteista, mm. Mahdolliset kirjalliset muistutukset on toimitettava rakennusvalvontaan to 14.4.2022, virka-ajan päättymiseen mennessä (MRA 65 §). Lähteenmäen mukaan tartuntoja on todellisuudessa paljon tilastoitua suurempi määrä, koska tartuntaketjujen jäljitystyöstä on luovuttu ja lieväoireisia on suosiVastaava lääkäri Juha Lähteenmäki: Koronatartunnat selvässä nousussa teltu käyttämään kotitestejä, joiden tuloksia ei tilastoida. – Vaikka virusta onkin tässä vaiheessa vaikeaa välttää kokonaan, on edelleen tärkeää hidastaa tartuntojen leviämistä, jotta sairaalat eivät ylikuormitu. Päijät-Hämeessä on yhteensä ollut 34 200 koronatartuntaa ja 97 näistä potilaista on kuollut. Ei-sanan käyttö ja ideoiden torppaaminen sen sijaan julistettiin pannaan. v. – Kotitestin voi tehdä, jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu. 2016 Ave Maria -teemalla, v. Myös yhdistyksen visio tai unelma piti miettiä ja miten se saavutetaan. Onnistuneen kuororetken jälkeen yhteistyötä on tehty melkein joka vuosi. Sysmän Suvisoitossa yhteisesiintymisiä on nähty ja kuultu mm. Rohkeus ja luova ideointi haluttiin nostaa esiin. klo 16. Sen kärjiksi olivat valikoituneet pitovoimainen Päijät-Häme (osa-alueina yhteisöllisyys ja kumppanuus, älykkäät ja kestävät kylät, infrastruktuuri ja nuoret), lumovoimainen Päijät-Häme (luontoarvot, lähiruoka, matkailu ja liikunta ja kulttuuri) sekä vetovoimainen Päijät-Häme (yrittäjyys, uudet energiaja asumisratkaisut, turvallisuus ja varautuminen ja vapaa-ajan asukkaat). Tämä liittyy koko maan ja Päijät-Hämeen tilanteen kehitykseen. Kunnanjohtaja Jarkko Seppälä kertoi kunnan strategiasta. Anu Taipale esitteli Päijänne-Leaderin viimeistelyä vaille valmista Hyvän elämän Päijät-Häme -strategiaa. Myös Jaak Luts soittaa oman urkusoolonsa sen lisäksi, että hän säestää konsertissa uruilla ja pianolla kuoroja. Rauhankatu 3, 18100 Heinola. Lutsin perheestä myös Sofie esittää sellosoolon ja soittaa muutamassa kappaleessa mukana. Ryhmät käsittelivät kysymyspatteriston, jossa pohdittiin, mitä muutoksia kunnassa on tapahtunut viimeisten 5 vuoden aikana ja mitä ne ovat vaikuttaneet yhdistysten toimintaan. Asiakirjat ovat nähtävillä Heinolan rakennusvalvonnassa os. Lähteenmäki tähdentää, että käsihygienia ja maskin käyttösuositus on syytä huomioida edelleen julkisissa tiloissa. Kontaktien välttäminen on myös suositeltavaa, toteaa vastaava lääkäri Juha Lähteenmäki lopuksi. klo 18 ja Sysmän kirkossa ma 18.4. Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt Päijät-Hämeessä, ja sairaalassa on tällä hetkellä 52 koronaviruspotilasta, joista tehohoidossa on kaksi. Markkinoinnissa ja tiedottamisessa eri kanavia pitkin haluttiin kunnan tukea. 2018 Herää sydämeni – Viron musiikin teemalla ja v. Aiheesta tullaan järjestämään kuntalaisille tilaisuuksia. Sysmässä on ollut koko pandemian aikana yhteensä n. Jos testin tulos on positiivinen, suosittelen omaehtoista kotieristystä. – Koronaviruksen Omicron -muunnoksen leviämisen jälkeen tartuntojen jäljityksestä jouduttiin luopumaan, koska Omicron leviää niin nopeasti. – Suurin osa sairaalahoidossa olevista koronapotilaista on kuitenkin siellä muusta syystä kuin koronan takia. Helena Mäkinen HARTOLA Yhdistysväki mietti kunnantalolla strategioita ja tulevia markkinoita. Yhteistyön tärkeyttä painotettiin. Mozartin Laudate Dominum, jossa solistina laulaa Amanda Luts. On käyty kuorofestivaaleilla Prahassa ja tehty pari konserttimatkaa Viroon. Yhteenvedossa järjestöt toivoivat kunnan aktivoivan, mahdollistavan ja innostavan yhdistysten toimintaa. 2019 Laudate Dominum -nimellä konsertissa, joka koostui Mozartin ja Haydnin musiikista. Heinolassa 30.3.2022 Heinolan rakennusvalvonta KUULUTUS Hartolan kunta on jättänyt rakennusvalKyösti Piippo SYSMÄ/HARTOLA Sysmän sote-keskuksen ja Hartolan terveysaseman vastaavan lääkärin Juha Lähteenmäen mukaan PCR -testillä varmistettujen koronatartuntojen määrä on ollut selvässä nousussa vuodenvaihteesta lähtien. – Päivitämme kevään aikana kunnan strategiaa, koska toimintaympäristössämme on tapahtunut muutoksia. Olette sydämellisesti tervetulleita konsertteihin!. Naapureille varataan tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen (MRL 133 §, MRA 65 §). Järjestötoiminta on Hartolassa aktiivista ja laajaa, joten haluamme selvittää, mihin suuntaan yhdistykset haluavat kuntaa Strateginen yhdistysilta viedä. 240 varmistettua tartuntaa ja Hartolassa n. 130. Viime keväänä aloitettiin Charles Gounod`n Messe Breven harjoitukset etäyhteyksillä koronarajoitusten vuoksi. Vakavalta koronataudilta voi parhaiten suojautua ottamalla rokotuksen. LÄHILEHTI 4 TORSTAINA 7.4.2022 Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi Kunta tiedottaa vontatoimistoon toimenpidelupahakemuksen 81-2022-30 skeittiparkin rakentamiselle Hartolan yhtenäiskoulun pihalle kiinteistölle 81-401-1-1658
Markkinat ovat järjestöille tärkeä tapahtuma, koska sieltä kerätään toiminnan pyörittämiseen tuloja. Jätehuoltoasiakkuus jatkuu vanhoin ehdoin, vaikka kuljetusliike vaihtuu. On järkevää yhdistää keräilyä ja kuljetuksia pienten kuntien osalta. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kunnassa oli viime syksynä useita työpajoja, joista yhdessä syntyi hyvä idea: kunnan päättäjät pitää saada loskakelillä rollaattorimarssille eli perehtymään ikäihmisten liikkumisen haasteisin. kiinteistöissä ja yrityksissä kerätä bio-, seka-, pakkausmuovi-, lasi-, metallisekä kartonki-pahvijäte erikseen. Tarhonen lupasi järjestää markkinoihin keskittyvän yhdistysillan, jossa ovat esillä järjestyksenvalvojien kurssin järjestäminen ja muut konkreettiset asiat. Ilkka Hörkkö SYSMÄ/HARTOLA RTK-Palvelu Oy on ilmoittanut, että se lopettaa Sysmässä seka-, energia-, paperija pahvinkeräyksen 30.4.2022. Seija Vuokko ja Reijo Lång tuumasivat kierroksen loppusuoralla, että ei ollut kevyttä menoa. Hankkeita ajatellen strategiassa on todella monipuolinen valikoima teemoja, joista löytyy järjestöille tehtäväkenttää. Moni oli todennut kokoontumisvaiheessa, että loskaa ja jäätä olisi saanut olla enemmän, mutta kierroksen aikana saatiin kuitenkin tuntumaa ikäihmisten arkeen. RTK-Palvelu Oy hoitaa edelleen lokaja vaihtolavakuljetuksia Sysmän kunnan alueella. Vanhusja vammaisneuvostosta mukaan lähtivät puheenjohtaja Raimo Riski ja jäsenet Seija Vuokko, Pertti Mäkinen, Anitra Lång, Heikki Leisti ja Lea Korhonen. on sopiva ajankohta tuuman toteuttamiseen, koska kevät on myöhässä ja ainakin lunta riittää. Seppo Hynninen Ky aloittaa Sysmässä seka-, energia-, paperija pahvinkeräyksen (arkistokuva). Terveysasemalta lähti kulkue, jossa oli kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, valtuutetuista Wille Neoff, Anne Joutsijärvi, Jarkko Fågel ja Sanna-Kaisa Tervala. LÄHILEHTI 5 TORSTAINA 7.4.2022 Strateginen yhdistysilta sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Reitiksi oli valittu Metsolantie – Keskustie – Tori – Yhdystie – Ässän parkki – Keskustie – Kaivotie ja sitten Laaksotietä takaisin terkkarille. Siirtymäajan jälkeen heinäkuussa 2024 pitää ko. Kiinteistöjen lajitteluvelvoite tulee kasvamaan kiinteistöissä, joissa on viisi tai useampia asuntoja sekä yrityksissä. Alkumatkasta joukkoon liittyi vielä valtuuston puheenjohtaja Jeremias Sankari, joka pääsi Sanna-Kaisa Tervalan kyytiin. järjestyksenvalvonnassa ja siivouksessa. Kuljetus ja Jätehuolto Seppo Hynninen Ky Hartolasta jatkaa ilman keskeytyksiä ko. Järjestöväkeä tarvitaan monissa tehtävissä, mm. Takana Anitra Lång, Seija Vuokko ja Jarkko Seppälä. Jos loskaa ja jäätä olisi ollut enemmän, olisivat erityisesti pyörätuolia kuljettavat joutuneet koville. Kunnanjohtaja piti kierrosta tarpeellisena. Alamäessä ennen Keskustietä oli tosi jäinen ja polanteinen osuus, jossa jokainen ohjasti menopeliään keskittyneesti. Toistaiseksi se hoiRTK-Palvelu lopettaa jätteiden keräilyn Sysmässä taa myös Salpakierron jäteasemapalveluja Koskueenmäellä. Jyrki Tarhonen ja Marjut Virlander halusivat kuulla yhdistysten edustajien mielipiteitä tulevista markkinoista. Biojätteen osalta keräys tulee aloittaa jo tulevana kesänä 2022. Ensimmäisessä ylämäessä Anne Joutsijärvi (vas.), Jarkko Fågel (jota Anna-Kaisa Tervala työntää hiki hatussa) ja Wille Neoff. uusi jätelaki. Sysmän kunta on irtautumassa maakunnallisesta jätehuollon osakeyhtiö Salpakierrosta, mutta syksyyn asti on jäte sopimuksen mukaisesti kuljetettava Salpakierron toimipisteisiin.. RTK:n tiedotteen mukaan muutos asiakkailta ei vaadi mitään toimenpiteitä. RTK-Palvelu Oy:n Sysmän yksikön palvelupäällikkö Merja Virtanen kertoo, että muutoksen taustalla on mm. Torille päästyä huomattiin, että sieltä ei pääse mistään S-Marketin parkkipaikalle, koska korkeat lumivallit reunustivat toria joka puolelta! Niinpä piti peruuttaa takaisin Yhdystielle ja kiertää iso lenkki. Vanhusja vammaisneuvosto päätti viime kokouksessaan, Pyörätuolit ja rollat R U L L A A M A A N että aprillipäivä 1.4. Jos omaa kulkupeliä ei ollut, sen sai hakea lainaksi terveysaseman alakerrasta, joten reitin alussa oli heti Metsolantien jyrkkä ylämäki. Erityisesti jäinen osuus oli osoittanut, että ikäihmisten liikkumisessa on haasteita riittämiin. Keskustien jalkakäytäväkin tuntui äkkiseltään melko epätasaiselta. Kaikki jäteastioiden tyhjentämiseen liittyvät tiedot siirtyvät suoraan sähköisesti Kuljetus ja Jätehuolto Seppo Hynninen Ky:lle. – Jos keli olisi ollut pahempi tai kyydittävänä isokokoinen ihminen, olisi ollut tekemistä! Silti mietittiin, että Kotisalon asukkaita pitäisi käydä ulkoiluttamassa säännöllisesti oikein porukalla, se varmasti piristäisi. Sysmässä ja Hartolassa jätekertymät uuden lajitteluvelvoitteen takia ovat pieniä ja kuljetusetäisyydet eri lajikkeiden osalta vastaanottoterminaaleihin tai laitoksiin ovat pitkiä. Uudistus tulee vaatimaan investointia jätekuljetusalan yrityksiltä. Järjestöväki oli selkeästi perinteisten markkinoiden kannalla, vaikka muutakin ohjelmaa haluttiin. Virlanderin yhteydenotot markkinakauppiaisiin olivat osoittaneet, että valtaosa oli tulossa ja halusi ”sen vanhan paikan”. jätteiden keräilyä ja kuljetusta Sysmän kaava-alueella
Laitapas tilini seurantaan facebookissa: @laharinlissu OHJELMASSA • Kunnanjohtajan tervehdys, Marketta Kitkiöjoki • Musiikkiesityksiä • Sysmän Leipä -palkinnon luovuttaminen • Juhlapuhujana rehtori Simo Sinervo • Väliajalla kunnan tarjoamat kahvit • Vuoden Sysmäläinen Nuori -tunnustuspalkinnon jakaminen • Sysmän Nuorisovaltuuston stipendien ja Sysmä Seuran kunniakirjojen jakaminen Tervetuloa juhlimaan Sysmä-päivää sunnuntaina 10.4.2022 klo 13 Sysmän Teatteritalolle Mika Sankari HARTOLA Hartolan Marttayhdistys perustettiin vuonna 1909 kirkonkylän koululla rouva Boismanin johdolla. Eija Kunnaskari (vas.) ja Päivi Halmekoski kertoivat ajatuksistaan La Kar de Mumman Herkkukammarissa. -Tämä on hyvin puheenjohtajavetoinen homma, hän tiivisti. Koronan jälkeen on uudelleenrakentamisen vuoro. -Minulla on paljon ideoita, tehtävän sisäistämisprosessi on vielä kesken, jotta saan hahmotettua, mitä kaikkea tähän liittyy. Päivi Halmekoski nousi jo vuonna 1981 Marttojen Hartolan Marttayhdistyksen puheenjohtaja vaihtui hallitukseen ja toimi myös paikallisten hyvin muistaman Marttala-ravintolan toimintaa hallinnoineessa liiketoimikunnassa. Hartolan Martoilla on tällä hetkellä viitisenkymmentä jäsentä. Päivi jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä, joten apu on tarvittaessa lähellä. -Olen ladannut kännykkääni myös Martat-sovelluksen, uusi puheenjohtaja hehkutti. -Todella kunnioitettava ura, Kunnaskari kiitti edeltäjäänsä. Nuoramoisjärven hoitoyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään pe 22.4.2022 klo 17 Lahdenpohjan Eräveikkojen kodalla Kukkolanmäentie 919, Nuoramoinen. -Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana keskityin tähän, ja jätin muut luottamustehtävät vähemmälle, Halmekoski kertoi. Olen ajatellut jättää muita hallituspaikkoja, jotta saan varattua aikaa riittävästi Marttojen toiminnan johtamiseen, Eija mietti. Varaudun kovaan työntekoon, jota varten sain Päiviltä paljon mappeja ja muuta materiaalia käyttööni. Pikkumarttoja, nuoria ja miehiä on mukana monimuotoisen yhdistyksen toiminnassa ilahduttavan runsaasti. LÄHILEHTI 6 TORSTAINA 7.4.2022 Ravintolat ja tapahtumat Mie se olen Lähilehden ”aputoimittaja”. 113-vuotias yhdistys on tehnyt yhteistyötä lukuisten hartolalaisten tahojen kanssa. Netistä löytyy nykyisin todella kattavat neuvontasivut Martta-toiminnasta kiinnostuneille. Ennen koronan alkua marttayhdistyksen toiminta oli hyvinkin aktiivista, ja jäsenmäärä nousi kohisten. Esimerkiksi Suomen satavuotisjuhlissa he huolehtivat sankarihautojen kukituksista. Karjalanpiirakoita tehtiin vastikään, ja tulevista tapahtumista voi mainita mm. Käsitellään sääntömääräiset asiat. -Lapset, perheet, vanhukset, käsityöt, ruoanlaittokurssit, kirjaston lukutunnit, kulttuuriasiat, tapahtumajärjestelyt eli olemme tehneet paljon kaikenikäisten hyväksi, he tiivistivät. -Jäsenyyttä miettivä saa tutustua toimintaamme etukäteen, he kertoivat. Eine Riihimäen sanouduttua irti kesken kautensa vuonna 1993 Halmekoski aloitti puheenjohtajana toimien tehtävässä yhtäjaksoisesti maaliskuun loppupuolelle saakka, jolloin Eija Kunnaskari valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa hänen seuraajakseen. Halmekoski kuvasi tehtävää haasteelliseksi, mutta lopulta antoisaksi. Tervetuloa! Hoitokunta. vappumunkkitalkoot, me&i-vaatemyyntiesittelyn ja kotivaraan liittyvän neuvontaillan
kello 15.00 SU 17.4. LÄHILEHTI 7 TORSTAINA 7.4.2022 Anni-Sofia Katila VV iikon iikon H H enkilö enkilö ”SEISKA” Mikä ihmeen vempele. Valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2020 Ympäristönmuutos ja globaali kestävyys -maisteriohjelmasta. Tietenkin lentojen ympäristövaikutukset mietityttävät ja varmaan rajoittavat jatkossa matkustelua. Ilkka Hörkkö SYSMÄ Niin Hartolassa kuin Sysmässä on äskettäin aloittanut uusi henkilö ympäristönsuojelutarkastajan työssä. Entä vapaa-ajan harrastukset. Sysmä on myös hakijoiden joukossa, kun Päijänteen aluetta haetaan Unescon biosfäärialueeksi. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 8€ muut 2D elokuvat 10€ muut 3D elokuvat 11€ POHJOLAN SATOA POHJOLAN SATOA kesto: 1h 45 min, K12 kesto: 1h 45 min, K12 KE 13.4. -Viime aikojen töitä on esimerkiksi yksityistieavustushakemusten läpikäynti ja valmistelu. Sysmä sai Uudenmaan ELY-keskukselta avustusta vesien hoitoon K u n t a He l m i h a n k k e e s s a . Vko 13: Haukka-ansa. Mitä sillä tehdään. Olet aloittanut äskettäin työt Sysmässä, millainen taustasi on. Molemmat kunnat toimivat Heinolan kaupungin johdolla (mukana myös Iitti) yhteistyössä ympäristötoimessa. oman alan työpaikka. Sysmässä en ollut aiemmin käynyt, mutta lähiseudulla kyllä. Olen perheellinen ja minulla on 1,5 vuotias lapsi. kello 13.00 SU 17.4. Seuraava vempele löytyi Hartolan kirkonkylältä. Työmatkakin lyhenisi, onneksi töitä voi tehdä osittain etänä. Kyse on pääasiassa puhdistamon takaisen lammen ja Antialanlahden vesikasvuston niitosta, pusikkojen raivaamisesta ja tekopesien tekemisestä linnuille. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Kaikenlaisia pyydystettäviä ehdotettiin viime viikon ansaan sopiviksi: kettu, karhu, susi... Miten päädyit nykyiseen työhösi ja oliko Sysmä ennalta tuttu. Kesäisin olen viettänyt jonkin verran aikaa kaverin m ö killä lähellä Vääksyä ja olihan isovanhemmillakin mökki aikanaan Heinolassa. -Työstäni 85 % on ympäristönsuojelullisia töitä ja 15 % muita teknisen toimen töitä, esimerkiksi yksityistieasioita. Sysmän alueen ympäristönsuojelutarkastajan virkaa hoitaa Anni-Sofia Katila. -Hain alkuvuodesta töitä aktiivisesti ja näin ilmoituksen tästä Sysmän ympäristönsuojelutarkastajan vapaasta paikasta ja kiinnostuin hakemaan. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, milloin ansaa on käytetty, mutta ei varmaan viime vuosikymmeninä. -Harrastan ratsastusta ja suunnistusta sekä agilityä koiran kanssa. Juuri tänään (31. Mitä kaikkea työhösi sisältyy. maaliskuuta) onkin jaoston kokous. Parin viime vuoden aikana on suunnistus ollut enemmän kuvioissa. -Ihan positiivinen aloitus. Kandiopintoni olivat enemmän luonnontiedepainotteista, kun taas maisteriopintoni kallistuivat enemmän yhteiskuntatieteelliseen puoleen. kello 15.00. Ruohonjuuressa, joka on luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju. kello 18.00 KE 13.4. Millaiset mielikuvat työn alkutaipaleelta sinulla on. Mahtaako sille löytyä nimeä. UUSI YMPÄRISTÖNSUOJELUTARKASTAJA aloitti maaliskuun alussa Kaikki Suomessa elelevät haukat ovat rauhoitettuja. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Tämä on ensimmäinen ns. Oman jackrusselinterrierin kanssa käydään agility-kisoja. Ei tässä ole tarvinnut peukaloita pyöritellä. Jo lapsena aloitin ratsastuskoulussa. Sysmän Teatteritalo www.sysma.4h.fi/kino Meille käy vain käteinen. Ympäristöajattelu tulee näkyviin myös kasvis-/vegaaniruokavaliossani. Pidempään tehtäviä hoitaneen Susanna Uusi-Kytölän jälkeen ehti Tiina Reiman olla tehtävässä väliaikaisesti, kunnes Katila aloitti maaliskuun alussa. kello 13.00 HUONOT NAISET HUONOT NAISET kesto: 1h 38 min, K7 kesto: 1h 38 min, K7 SU 17.4. Kuvassa on haukka-ansa. Mutta ihan hyvin arvattu, että pyydyksestä on kysymys. kello 18.00 ETSIVÄTOIMISTO ETSIVÄTOIMISTO HENKKA & KIVIMUTKA HENKKA & KIVIMUTKA kesto: 1h 37 min, K7 kesto: 1h 37 min, K7 SU 17.4. Töissä olen aiemmin ollut kaupan alalla mm. Toki on perehtymistäkin paljon, en välttämättä vielä hahmota ihan koko työnkuvaa. Työ vaikuttaa ennen kaikkea monipuoliselta, on paljon erilaisia työtehtäviä. Pian on myös TaipaleRing -moottoriradan lupahakemuksen päätösvaihe. -Matkailu on myös mieluista, mutta sitähän korona on rajoittanut. Toimin myös tieja lupajaostossa esittelijänä ympäristötoimen osalta. -Vapaa-aikaani vietän kuitenkin paljon kotona perheen (puoliso, lapsi, kaksi kissaa ja koira) kanssa. Olen päässyt aika hyvin sisään työhön, kuntalaisetkin ovat jo soitelleet. Pääosin työni on esimerkiksi ympäristölupaprosessien hoitamista, jätevesijärjestelmien tarkastamista ja neuvontaa sekä kaikenlaisia muita kunnan ympäristönsuojeluun liittyviä tehtäviä, kuten hankkeita ja yhteydenpitoa kuntalaisten kanssa. Jukolan viestikin on jo nähty. -Olen lähtöisin Keski-Uudeltamaalta Jokelasta. -Opiskelin Helsingin Yliopistossa vuodesta 2013 alkaen. Omaa hevosta ei ainakaan vielä ole. Asuinpaikkani on Järvenpää, mutta suunnitelmissa on muutto Lahteen
Tykkikomppaniaan, joka oli 10. Kesäkuussa taistelut jatkuivat Viipurin koillispuolella Tammisuolla, jossa 32. Hyökkäykset seurasivat toisiaan. Juuri ilmestyneessä kirjassa on 15 sivua Jaakko Rytöniemen vaiheista. Jaakko ehti käydä kansakoulun Sysmässä ennen lähtöään varusmiespalvelukseen ja pikakoulutuksen jälkeen suoraan talvisotaan. Sieltä lähestyi viisi panssarivaunua, mutta ne olivat vielä kaukana, yli 1,5 kilometrin päässä. Sieltä lähestyi viisi panssarivaunua, mutta ne olivat vielä kaukana, yli 1,5 kilometrin päässä. Suurtaisteluiden alussa kävi vähän tuuriakin, että hän säästyi pahimmalta tulimyrskyltä. Rytöniemi tuhosi sielläkin useita päiviä kestäneissä taisteluissa niin monta tankkia, että kesän 1944 taisteluiden jälkeen hänen varma ”kokonaissaaliinsa” oli 11 tuhottua vaunua. 1960-luvulla hän pyöritti jonkin aikaa Helsingin Kruununhaassa Laatu-Haiti-ravintolaa, ja 1960-luvun lopulla hän osti Castréninkadulta Ravintola Alppimaan. Jaakko Rytöniemi oli naimisissa, ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Rytöniemi avasi tulen 75 mm:n panssarintorjuntatykillä. Kesällä 1941 pitkä varusmiespalvelus oli jatkunut JR 1:n tykkikomppaniassa Kannaksella. Sysmän Lauhjoella syntynyt Jaakko Rytöniemi oli syntynyt Sysmässä 15.10.1918. Itse asiassa hän oli joutunut pst-mieheksi jo talvisotaan Kannaksen taisteluihin vain kuukauden varusmiespalveluksen jälkeen helmikuussa 1940. divisioonan tykkikomppania. Muutoinkin hän suhtautui sota-ajan tapahtumiin hyvin vaatimattomasti ja hillitysti. Kokonaissaalis 11 tuhottua tankkia 16.-17.6. Rytöniemelle merkittiin niistä kaksi. Vieressä oli toinen tykki, joka myös ampui. Hän jäi eläkkeelle 1980-luvun alussa, mutta ravintola toimi samalla nimellä vielä pitkään. prikaatin puolustusta. Asemasotavaiheen aikana tykkikalusto vaihtui Saksasta ostettuihin 75 mm:n tykkeihin, ja kesän 1944 taisteluissa Rytöniemi kunnostautui useissa taisteluissa sellaisen ampujana. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 723. Jaakon tytär PirJaakko Rytöniemi – Mannerheim-ristin ritari jo muistelee, että hänen lapsuudessaan käytiin isovanhempien haudalla. (SA-Kuva). Toinen tytär jatkaa ravintolanpitoa. Vakaa periaatteen mies vastasi, että ”mitenhän minä olisin sysmäläisille selittänyt sen, jos olisin jättänyt paikkani”. Tykkikomppania tuki 3. Komppanian toisia tykkejä oli sijoitettuna aivan etulinjaan, mutta Rytöniemi osallistui taisteluihin vasta VT-linjalla. Samoihin aikoihin häntä esitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Vuonna 2003 se muutti nimensä Ravintola Toveriksi, ja sillä nimellä se toimii yhä. Rytöniemi avasi tulen 75 mm:n panssarintorjuntatykillä. divisioonan kaistalla, oli Rytöniemen osasto reservinä taaempana. Osuma tuli 1800 metrin matkalta. LÄHILEHTI 8 TORSTAINA 7.4.2022 Helinin Heikin palsta Pst-tykin ampuja Jaakko Rytöniemi tähysti kauas etumaastoon Peippolanmäessä Uudellakirkolla. Tämän lisäksi hän tuhosi sirpalekranaateilla konekivääriasemia ja muita jalkaväen aseita. Kun Rytöniemen osasto oli elokuussa 1944 vedettynä Viipurinlahdelle, kävi paikalla tk-kuvaaja ottamassa hänestä valokuvia. Ensin poliisiksi, sitten ravintoloitsijaksi Sodan jälkeen Rytöniemi muutti Helsinkiin ja kouluttautui poliisiksi. ”Esimerkillisen ja ihailtavan ansiokkaan toimintansa johdosta on hänestä tullut oikea pst-jääkärin perikuva: rauhallinen, vaatimaton, suuriin tekoihin pystyvä taistelija, joka paljon on innostanut toisiakin samanlaatuisiin tekoihin.” Rytöniemi nimitettiin 21.12.1944 Mannerheim-ristin ritariksi numero 176. Oltuaan vähän aikaa passipoliisina, hän suuntautui ravintola-alalle. Teatteritalon seinällä on Rytöniemen valokuva. Rytöniemelle merkittiin neljä tuhottua vaunua VT-linjan taisteluissa. Rytöniemi kuoli 80-vuotiaana Helsingissä 17.9.1999. Läheiset ja tuttavat toki tiesivät, mitä hän oli rintamalla tehnyt, mutta laajemmin hän ei tehnyt asiasta numeroa. Asiat olivat siellä toisin kuin ennen sotaa. Ikäeroa oli myös muihin sisaruksiin. Yhdessä ne tuhosivat kaikki viisi vaunua. Rytöniemi kuului 32. Hän oli maanviljelijä Vihtori Rytöniemen ja tämän Matilda vaimon iltatähti. Vanhemmat olivat kuolleet ja vanha kotitalokin oli palanut. Hyvin rauhallinen ja vaatimaton mies poseerasi tykkinsä kanssa. Miten olisi sysmäläisille selittänyt Rytöniemeltä perättiin monet kerrat sodan jälkeen, mistä hän oli saanut rohkeutensa pysytellä asemissaan, vaikka toiset lähtivät valtavan pommituksen alta. Sellaista oli elämä Kannaksella kesäkuussa 1944. Kun sota oli ohi, palasi hän lyhyeksi aikaa lapsuutensa maisemiin. Osuma tuli 1800 metrin matkalta. Pst-tykin ampuja Jaakko Rytöniemi oli toiminut tykinampujana koko sodan ajan. osa. Syrjäisellä kylällä ei ollut sähköjä eikä kunnon maantietä. Jaakon isä oli torppari Lauhjoella. Pst-tykin ampuja Jaakko Rytöniemi tähysti kauas etumaastoon Peippolanmäessä Uudellakirkolla. Lisäksi yksi vaunu vaurioitui ja toinen joutui perääntymään tulituksessa. Joppe Karhusen kirjassa kerrotaan myös Rytöniemestä. Kuva näkyy tämän kirjoituksen yhteydessä. Lapsisarjan vanhin oli jo parikymppinen isosisko. Jaakko Rytöniemi ei millään tavoin tuonut ravintolassaan esiin, että sen omisti Marskin ritari. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle. Ensin hän toimi vuosia eri ravintoloiden portsarina ja ryhtyi myöhemmin itse ravintoloitsijaksi. Kun suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 pahimmillaan juuri 10
Pilkkireissulle varustauduin ennenvanhaan aina muutamalla klapilla, sillä makkaran käristäminen kuului oleellisena osana ohjelmaan. Monivaiheinen teksti vie mukanaan ja kirjan sivuilta lukijalle avautuu jännittävä scifi -seikkailu. Se teki välttämättömäksi planeetalta poistumisen. Sinä taidat olla innostunut tuosta englannin kielestä. Eläköön rasputitsa! Venäjän valtaamilla alueilla on sellasia outoja ihmisiä, jotka eivät jostain kumman syystä halua tulla pelastetuiksi tai vapautetuiksi. Proosan kirjoittaminen oli vaikeampaa, sillä se vaati taustojen tutkimista ja jatkuvaa ideointia. Eikä se nokipannukaan paljoa pilkkirepussa tilaa vie. Etiäinen sanoo, että talven jälkeen hypätään helteeseen. Mites teillä Sysmässä, joko on pakolaisista puhetta?“ Katsoin pihassa ympärilleni, sormet alkoivat palella kännykkää pidellessä. Rospuutto koitui suuren itäisen naapurimme pelastukseksi menneinä vuosisatoina, kun Napoleonin ja Wehrmachtin sotilaat yrittivät valloittaa maata. LÄHILEHTI 9 TORSTAINA 7.4.2022 Kyöstin Kuluma Uusi kirjailija VIIKON KEVENNYS Lana Kalle oli mennyt opiskelemaan englantia kansalaisopiston kurssille. Romaani ”Siirtäjät” ja runokirja ”Tuhansissa unissa” ovat vakuuttava näyttö Laaksosen osaamisesta. Nyt ovat venäläiset joukot paikoin uponneet liejuun Ukrainassa. Mihin ne rahat vuotaa. Tarinan keskiössä ovat sodassa orvoiksi jääneet sisarukset, jotka perivät isältään vanhan, ”tyhjän” avokaivoksen. Perimmäiset kysymykset ovat jaksaneet aina kiinnostaa Laaksosta ja hän päätti tuoda tarinan keinoin esille asioita kaikkeuden totuuksista. Monet runokirjan runoista syntyivät jo kirjoittakurssin tuloksina ja ovat sisällöltään kirjan nimeen luontevasti soveltuvia. – Teatteri on antanut minulle luontevan mahdollisuuden tutustua moniin erilaisiin teksteihin. Aurinko urakoi, kalenterin lehdet kääntyvät, kaikki vanhetaan, mutta kevät ei tule. Miten se on mahdollista. Rasputitsa Helena Mäkinen ja lukija HM: Heissuli! Joko siellä Sysmän kylillä on selkeät tiet ja hyvä ajella. * * * Viime viikkoina pilkkimiehet ja -naiset ovat saaneet nauttia loistavista keleistä. Mielikuvitusrikkaat pikku kertomukset runojen välissä rikastuttavat kirjan kokonaisuutta. Eli nyt olisi tsaarin ja duuman äkkiä hoidettava itsensä kalterien taakse täysin perättömien valheiden tehtailusta ja levittämisestä. Laaksonen kirjoitti romaania ja runokirjaa yhtä aikaa. Kuulostaa jotenkin tutulta. Aurinko paistaa ja jäällä on mukava kävellä pienen kohvakerroksen päällä. Sää se lienee ainoa todellinen paikallisdemokratia. Four legs good, two legs bad. Koivunrungon sinisessä varjossa lymyili jänis. Kahvivesi kiehahtaa tulen päällä ja makkara paistuu puiden palamisen jälkeen hiilloksella. Suomineitoa naitetaan. Vapaus taitaa merkitä aika eri asiaa tavantallaajalle, joka haluaisi vain elellä rauhassa ja toimitella askareitaan – ja diktaattorille, joka kääntää kivet ja kannot löytääkseen tekosyitä reviirinsä laajentamiseen. Liiketoiminta johtaa monen mutkan kautta ehtymättömän energian keksimiseen jota hyväksikäyttäen ja ”siirtäjien” avulla pako Marsista maahan onnistuu. Jumissa ollaan. Koronabaari Koronabaarissa tapaavat toimittaja ja lukija, jotka turisevat etänä toisilleen. Runokirjaa (sisältää myös pieniä tarinoita) on mukava lukea välipalana, vaikka toki siinäkin on syvällisiä ajatelmia. Kirjaa lukiessani mieleen tuli jotenkin Raimo J. Kävin kirjoittajakurssin kymmeniLaaksosen kirja vie lukijan Marsiin sen vuotta sitten, mutta varsinainen kirjoitusharrastukseni alkoi kuutisen vuotta sitten ja toi mukanaan idean omasta kirjasta, toteaa Erkki Laaksonen. Nuotion virittämisen varma perussääntö on, että ensin sytytetään tuli ja sitten lisätään puut. Scifiromaani Siirtäjät vaatii lukijaltaan paljon, kirjaa ei voi lukea huitaisemalla, vaan ajatuksen on juostava koko ajan kiinteästi mukana. No eiei. Mä en kestä enää uutisia, pelkkää kilpahuutoa ja ropakantaa, vaikkei mitään tiiettäis, mielipiteissä piisaa. Voin verrata sitä vaimooni. Ennen säästettiin ja nälkääkin nähtiin, sitten vasta juhlittiin, nyt pistetään menemään velaksi. Kaivoksesta löytyy kuitenkin valtavasti jalokiviä, minkä sisarukset pitävät salaisuutenaan, kunnes elämäntilanne on sovelias liiketoiminnan aloittamiselle. Kirjojen taitosta on vastannut Sysmän Sanomat Oy/ Anni Mäki ja kannet ovat Erika Väkiparran suunnittelemia. Venäjän lainsäädäntöä on viime vuosina muuteltu aika sutjakkaasti perustuslakia myöten. – Idea lähti Paavo Virtasen kirjasta ”Muinaisen maailman tuho”. Laaksonen yllätti monet tuomalla julkisuuteen kaksi kirjoittamaansa kirjaa, scifi-fantasiaromaanin ”Siirtäjät” ja runokirjan ”Tuhansissa unissa”. Mitä siellä vielä odotetaan. Kirjoitusrupeamat sijoittuivat pääosin ilta-aikaan. Akkukin nikotteli pitkää puhelua. En tiedä, onko tämä seikka toiminut minkäänlaisena yllykkeenä ja innoittajana Erkki Laaksoselle, mutta hänen käsistään on juuri syntynyt kaksikin kirjaa. Lukija: Nih, sekö tsaarittaren ikioma selänrapsutin. Öylön yritin olla puhelimessa mainitsematta sotaa, mutta kaveri jaksoi paahtaa tyylillään: “Mitäs me täällä, ryssät tappaa toisiaan, ainiin sori, joko saa sanoa ryssä luvan kanssa ja jos saa, milloinkahan ne muut kielletyt sanat vapautetaan. Viimeksi lakiin kirjattiin ankarat rangaistukset virheellisen tiedon levittämisestä. Moottoroitujen joukkojen äkkirynnäkkö simahti alkuunsa ja saattaa hyvinkin olla, että voitonparaatisuunnitelmia pitää päivittää. Kääntäävät meitin huomion ja samalla hilaavat aina vaan röyhkeemmin hintoja kattoon. Hän oli juuri tutkimassa läksyjään kun naapurin Ville saapasteli sisään. Jos tulee poikkeuksellinen vappu ilman räntäsadetta, vähemmän nihkeä juhannus. Eli mukaan tuotuihin tuohenpalasiin, lastuihin, paperiin tai vaikka sytytyspaloihin raapaistaan tuli, jota sitten ruokitaan raauhallisesti yhä paksummilla puilla. Kirjan aiheena on ihmisen elämä Marsissa siitä lähtien, kun elinolot siellä alkavat muuttua elämälle haasteellisiksi. Jäätä on kuulemma vielä paksulti, mutta varovainen pitää aina olla – jäänaskalit eivät paljoa kaulassa paina. Kirjojen myyntiä alustavasti suunniteltu: Sysmän Kässä ja Koriste, Sysmä ja Auringon kirjapuoti, Heinola. Mukavia reissuja pilkkijöille, mutta tarkkailkaa tarkasti jään kestävyyttä. Samalla täytyy tarkkailla, että nuotio palaa tasaisesti ja tulelle jää tilaa. Osaatkos muuten sytyttää nuotion takuuvarmasti. Minä rakastan sitä, jonkin verran jo ymmärrän, mutta en hallitse! Kyösti Piippo Sysmä on nimensä mukaisesti varsinainen kirjakylä. Molemmat kirjat julkistettiin viime viikolla yhtä aikaa. Nokipannukahvit ja makkaranpaisto muuttolintujen ensi viserryksiä kuunnellen täydentävät kevätauringossa tehdyn pilkkirreissun. Kirjoja voi myös kysyä suoraan Erkiltä: eelaaksonen@phnet.fi .. Lähdekirjoja oli useita, mutta pääasiallinen lähde oli Markus Hotakaisen kirja ”Mars”. Halusin viedä Nooan tarinan uuteen ympäristöön. Kissanpojan silmät ei jää sinisiksi, joidenkin ihmisten kyllä. Onneksi olkoon Erkki! Ja nyt kun pää on auki, odotamme innolla jatkoa. Kaksikymmentäviisi ohjaajavuotta tuotti sysmäläisille kolmisenkymmentä näytelmää. Kyösti Piippo SYSMÄ Pitkän linjan sysmäläinen kulttuurivaikuttaja Erkki Laaksonen tunnetaan pitkäaikaisena Kuurina Teatterin ohjaajana ja sieluna. Kinnusen tyyli
jeremias.sankari@evl.fi, 050 595 6950. Ruokailu on avoin kaikenikäisille, joilla on taloudellisesti tiukkaa tai ovat yksinäisiä. klo 9.30 (Kiirastorstai) Koululaisten pääsiäiskirkko Hartolan kirkossa – ja klo 19 messu Hartolan kirkossa, Jeremias, Katri, Aki Rämö – ja klo 19 messu Sysmän kirkossa, Petri, Jaak, kirkkokuoro. Älkäämme antako tämän keitoksen kylmetä, ja syökäämme sitä joka aamu samalla kun puurommekin syömme. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl. Minä olin kova ompelemaan. Tämä keitos paljon käytettynä antaa voiman heikolle, toivon horjuvalle, ja on erinomainen rohto hengen ja sielun sairauksiin, sekä hoitoaine kylmyydestä ja loukkaantumisesta tulleisiin mielen mustelmiin. fi. Se oli tarpeen varsinkin silloin kun Ida oli kaatunut pyörällä ja hänellä oli käsi paketissa. klo 18 Pääsiäismessun harkat Sysmän kirkossa. klo 14 Sysmän NNKY -tapaaminen Nuotassa. Totta kai vesi kannettiin sisään ja ulos, ja huussi oli pihan perilLukijan Kynä lä. Jumalanpalvelukset: Su 10.4. Ei Ida ollut perheessämme ainoastaan sairaanhoitaja. Diakonia Hartolassa: Diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö puh. Klo 10.30 Petri Virkkunen tuo Herran Pyhän Ehtoollisen omilla paikoillaan istuville. Useimmiten tulee esille nykyisessä yhteiskunnassa ja ihmisten välisissä yhteyksissä sydämen kovettumista heikkoja kohtaan. Ida oli luotettava tuki minulle nuorelle kahden lapsen äidille ja kodin hoitajalle. Diakonian ruokailu. Jumalanpalveluksiin voi tulla paikan päälle. Ke 20.4. Heidän kerallaan on uskonsa heikoksi tuntevankin helpompi löytää tie Vapahtajan tuntemiseen, ristin juurelle. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Vuonna 1951 pienokaisella oli kamala nuha ja yskä. Hän asui kirkonkylässä eri paikoissa, kunnes sitten aikanaan muutti vanhainkotiin Pieksämäelle. Konsertti: Ma 18.4. Kaivo ja sauna oli yhteinen naapureiden kanssa. Ruokaa voi ostaa myös mukaan. juhlavuotena (2/2) Sana viikon keskellä Mietteitä pääsiäisen edellä Moninaista olen miettinyt paaston aikana. Tervetuloa syömään yhdessä! Monipuolinen lounas, josta vapaaehtoinen maksu lippaaseen. Kimppakyyti lähtee Sysmästä Nuotan edestä klo 17.30. Ti 12.4. klo 10.30 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa. Minä kävin välillä siivoamassa Idan luona. Talo oli hutera ja talvella varsin vilpoinen. klo 12 Eläkeliiton tarinaryhmä ja hengellinen ryhmä klo 13. Mikäli kaipaat ehtoollista etkä pysty tulemaan kirkkoon, voit saada kotiehtoollisen ottamalla yhteyden johonkin papeista. & 28.4. Alkuhartaus ja monipuolista ohjelmaa, kanttorin musiikkituokio, liikuntaneuvojan pitämä tuolijumppa ja lounas 6€. Alussa pieni hartaus. Kerran hän helteellä kitkiessään otti samalla aurinkoa. Ma 18.4. LÄHILEHTI 10 TORSTAINA 7.4.2022 Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Marjatta Aartolahti kertoo Ida Pulkkasesta: ”Lapseni oli syntynyt vuonna 1949. Pe 15.4. Kammariin mahtui sentään sänky, ja siellä oli uunikin. Hän oli saanut lahjaksi Ihanan sinisen sileän ja suloisen kankaan. Kirkkoherranvirasto on avoinna Hartolassa ma ja ke ja Sysmässä ti ja to klo 9 – 12 puh 03 876 300 ja sähköpostilla tainionvirta@ evl.fi. Idan mökki oli todella pikkuriikkinen. Vieraana Peeti Kallonen, Päijät-Hämeen Kansanlähetyksestä, puheen teemana "Tunneterve hengellisyys". Tervetuloa laulamaan pääsiäisviikon virsiä! To 14.4. Siitä se elämän eliksiiri löytyy. mennessä Jeremiakselle. Käynti B-ovelta. Lapset: Perhekerho on koko perheen yhteinen kerho, jonne voit tuoda lapsesi leikkimään ja itse tulla juttelemaan toisten aikuisten kanssa. Jumalanpalvelus striimataan joko Hartolan tai Sysmän kirkosta Facebook -sivujen kautta. klo 17 Kaiken kansan lautapeli-ilta srk-talolla. Marjatta Aartolahti, haastattelijana Ulla Virkkunen Diakoniatyön 150. klo 18 Keidasilta Hartolan srk-talolla. Kuollut: Erkki Herman Juurikkala 55 v (Muuramen srk) --Hartolassa To 7.4. Siitä alkoi pitkä läheinen tuttavuus. Retki Hallisteen: Keväinen retki Hallisteen 13.16.5.2022. Kyllä Ida oli meille niin läheinen. Voit laittaa esirukouspyyntöjä tekstiviestillä tai sähköpostitse. Messun jälkeen rippikoululaiset riisuvat alttarin ja pukevat sen mustaan. Jos tarvitset ruoan, mutta et pääse hakemaan, ota yhteyttä Satuun. Hän oli ystävä. klo 10 (Pitkäperjantai) sanajumalanpalvelus Hartolan kirkossa, Katri, Aki Rämö – ja klo 10 Sysmän kirkossa, Petri, Jaak, Pelleriina Kylmänen. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. To 14.4. Ida muutti pois täältä Väihkylänmäeltä. Mielellään lapset vähän isompina menivät Ida-tädin pyhäkouluun. Ke 13.4. Tällä kertaa seurakunta ei järjestä kuljetusta Sipooseen tai satamaan. klo 16 Pääsiäiskonsertti. Pelataan yhdessä erilaisia lautapelejä, jakaudutaan tarvittaessa eri ryhmiin ikätason mukaan. TERVETULOA!. klo 18.30 Kirkkokuoro Nuotassa. Kyllähän Idalla oli omat konstinsa. Urut vaikenevat. klo 9 Avoin rukouspiiri srk-talolla kabinetissa. Hän piti lapsia sylissään, kertoi Raamatun kertomuksia ja lauloi. Tuotto Ukrainan hyväksi. Messun jälkeen lounas Nuotassa. Ke 27.4. Hyvä paastoresepti: Omantunnon kautta suodatettuna, lisättynä rakkaus, sulatettuna rehellisyyden liemeen, rukouksen tulella kuumennettuna… omahyväisyyden vaahto katoaa täysin. klo 15.30 Pääsiäismessun harkat Hartolan kirkossa. klo 18 Piinaviikon virsilauluilta Nuotassa. (Palmusunnuntai) messu klo 10 Hartolan kirkossa, Katri, Päivi Viholainen ja perhemessu kaikenikäisille klo 10 Sysmän srk-Sali Nuotassa (striimataan), Petri, Jaak, Anneli. klo 10 Lähetyssoppi Nuotassa (huom. Haastamme muistia pelien ja leikkien kautta sekä jumppaamme tuolilla, hartaus ja kahvi. Vastaanotto to klo 9.30-11.30 diakoniatoimistossa Kirkkotie 2. Sysmän ja Asikkalan kamarikuorojen yhteiskonsertti Sysmän Pyhän Olavin kirkossa. Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. klo 11.00 Pitkäperjantain Jumalanpalvelus. Viroon tarvitaan voimassa oleva täysrokotetodistus tai todistus enintään 6 kk sitten sairastetusta koronasta sekä passi tai henkilökortti. Ida tietenkin näki ne. DiaTorilla on diakonialle lahjoitettuja vaatteita, kenkiä, kodin tekstiilejä ja kirjoja diakoniseen tarpeeseen otettavaksi. Vetäjänä Ritva Sulkumäki. Matkan hinta on 120 euroa. Ohjelmasta hyötyvät naiset ja koulunkäyntinsä keskeyttäneet tytöt. Tätä eliksiiriä paljon nauttineet ovat onnellisia ja iloisia Jumalan Sanaan luottavia lähimmäisiä. klo 18.00 Miehet rukoilevat Helluntaisrk. klo 12 Diakonian tiistairuokailu srk-talolla. Diakonia Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl.fi. klo 19.00 Sanaa ja rukousta. Siunausrikasta pääsiäisen aikaa kaikille lukijoilleni toivottelee Hartikaisen Aune, entinen sysmäläinen. Kahvittelun jälkeen Jaak Luts laulattaa ja Helvi Kuuppo pitää hartauden. Tarjolla monipuolinen lounas, josta vapaaehtoinen maksu. Hän piti hellalla tiiliskiviä, jotka säilöivät lämpöä. Silloin meille tuli diakonissa Ida Pulkkanen, joka höyryhengityksellä ja hellällä hoidolla paransi lapsen. Ohjaajana Anneli Ukkonen. Marjatta Aartolahti, haastattelijana Ulla Virkkunen Hän oli kullan arvoinen ystävä, joka olemuksellaan ja elämällään houkutteli monia elämän tielle, Jeesuksen armon yhteyteen. Hän oli tehnyt itselleen helleasun sitomalla vanhan lakanankaistaleen nurkistaan eteensä niin että selkä sai ruskettua. Kyllä sielläkin Luoja voi kasvun antaa, kun vain rukoillen kylvämme. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/ Tainionvirran seurakunta”. Ke 13.4. La 30.4. Diakonian kierrätyspiste DiaTori avoinna itsepalveluperiaatteella torstaisin klo 09.30-17 Hartolan seurakuntatalolla, sisäänkäynti ovesta E (kirkon puoleinen pääty). Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. klo 13 Lähetyssoppi Nuotassa. Keittiössä oli vain pieni puuhella. Tervetuloa! Musiikki: To 7.4. Matka tehdään yhdessä muiden Hallisten ystävyysseurakuntien Ruoveden ja Sipoon suomalaisen srk kanssa Mannisen bussilla. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Helluntaiseurakunnassa (Metsolantie 9). Nuoret: Ke 13.4. Ma 18.4. ”Teepä minulle tästä aamutakki.” Kovin mielelläni minä sen tein kiitokseksi kaikista Idan palveluista. Ke 20.4. Sanaa, laulua, iltapala, rukousryhmät halukkaille. Fb/twitter: kirsimmannisto, IG: diakoniahartola. To 21.4. klo 19.00 Sanaa ja rukousta. klo 18 Kristillinen rock-bändi kls keikkailee Sysmän kirkossa. Kuollut: Eino Tonteri 86 v --Yhteiset: Su 10.4. Tietenkään Idan pihalla ei saanut olla ainuttakaan rikkaruohoa. Jospa oppisimme käyttämään edes pienen ripauksen lähimmäisenrakkautta, anteeksiantamusta ja itsetuntemusta, sekä kokemaan oman heikkouden tuntoa. Runoja, virsiä ja kahvitarjoilu. &19.4. klo 12.30 Muistikerho Nuotassa. 0500 977 237 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Pe 15.4. Tervetuloa! Hartolan perhekerho srk-talossa tiistaisin klo 9–12 ja Sysmän perhekerho srk-sali Nuotassa keskiviikkoisin klo 9-12. Monet lasten sairaudet hän tuli hoitamaan. www.tainionvirranseurakunta.fi. Jumalan Sanaan uskoen nöyrinä jatkamme matkaa, tuntien oman parannuksen tarpeemme päivittäin. Minulla ei ole Idasta mitään kielteisiä muistoja. He kuljettavat mukanaan siunauksen siemeniä, kylvävät niitä mahdollisimman usein erilaisiin kasvualustoihin, vaikkapa maantien varsille. Valokuvaus Sysmän perhekerhossa 13.4. Kolehti kerätään Suomen Pipliaseura ry:lle Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmaan (Etiopia, Kenia, Malawi, Namibia ja Tansania) 13 vähemmistökielellä. klo 17 Nuorten ilta Nurkka29 Hartolassa. klo 11 Diakonian ruokailu Nuotassa. He oppivat rakastamaan toisiaan oikealla tavalla ja saavat kokea Jumalan armon myös omassa elämässään. Eteinen, keittiö ja kammari. kellonaika). --Sysmässä: To 7.4. Maailman NNKY-päivä. Aamukahvi. Ei tainnut olla ihan mukavaa tulla Särkilahdesta polkupyörällä tai suksilla jäiseen kotiin. Kerran hän toimitti mieheni Sysmän sairaalaan, ja kurkussa oleva paise leikattiin. Vapaaehtoinen maksu (1e) ei tarvitse ilmoittautua. Su 24.4. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 8.4. Pe 22.4. Laivalla ja Virossa on vahva maskisuositus kaikissa sisätiloissa. Vastaanotto ti klo 9-11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Kerran ompelin koko meidän perheelle flanelliset aamutakit. Johtaa Leena Palm, säestys Jaak Luts piano ja Sofie Luts sello. To 7.4. Menkäämme iloisina kohti pitkäperjantain ja pääsiäisen sanomaa, sillä hauta on tyhjä. Siihen aikaan täällä Väihkylänmäellä riitti lapsia, ja Ida keräsi heidät kaikki pieneen mökkiinsä pyhäkouluun. Majoitus Hallistessa paikallisissa perheissä. Sieltä he löytävät rohkean mielen ja oppivat anteeksiannon taidon toisia kohtaan. Tällä kertaa luvassa pääsiäisaskartelua Railin ja Katrin johdolla! Ti 19.4. Myös me aikuiset saimme turvautua häneen. To 14.4
0400 494 864 PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Matka vei ensin rajan yli Puolaan, sieltä Varsovaan ja lopuksi Tallinnaan, missä perheen miehillä oli joku tuttu. Tallinnasta Kalle Sinor järjesteli perheen tulon Sysmään. Sinä päivänä Venäjän ampumat raketit iskeytyivät Ukrainan maaperään ja jotkut myös Sumin kaupungin ympäristöön – sinne missä perhe asui. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. Ruumis jäi kellariin, kertoo Nikolai. 0400 885 530 HAUTAKIVIÄ Kyösti Piippo SYSMÄ Kaspirskyi´n perhe tulee varmuudella muistamaan päivän 24.2.2022. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. Ljubomir ei usko rauhanneuvottelujen tuottavan mitään tulosta. kokemuksella Keskustie 7, Hartola Myymälä avoinna ark. LÄHILEHTI 11 TORSTAINA 7.4.2022 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. Kaikki perheenjäsenet odottavat luonnollisesti sodan päättymistä ja toiveissa siintää paluu kotimaahan Ukrainaan.. He soittivat puhelimet saatuaan perheilleen ja kertoivat halustaan tulla kotiin. Nikolain veljen mukaan koko kylä on pommitettu tällä hetkellä rauniokasaksi. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi Hartolan Apteekki puh. Pieni kotikylä Sumin kupeessa on nimeltään Belopilje ja siellä heillä on omakotitalo. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16, la 10-13 , ti, to ja su suljettu ma, ke, pe 10-16, la 10-13 , ti, to ja su suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. – Eräs naapurin vanhus kuoli kellariin, mutta emme uskaltaneet kantaa häntä hautaan, kun tsetseenisotilaat olivat ulkona. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. Pommituksia paettiin kellariin ja siellä viettiin välillä myös yöt ulkovaatteet päällä. Yhteyttä pidetään päivittäin puhelimella aina, kun yhteys on kunnossa. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-PALVELUJA Koskinen Ky Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Dorotea Kyytsönen p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. – Putin ostaa neuvotteluilla vain aikaa kootakseen Venäjän joukkoja uusiin iskuihin. Merkillisen reilu. 8.30-16.30 (03) 7162 452, 044 373 2337 HAUTAKIVET POLAR GRANIT OY Hannu Pitkämäki, Hartola puh. 050 3380 396 Sysmä Näy LÄHILEHDEN suositussa palveluhakemistossa KONE-HEINO OY Koskueentie 9, Sysmä (03) 7171 560 ja (03) 7172 745 • Avoinna ma-pe 8-17 • Huollamme autot, traktorit ja maatalouskoneet • Ajoneuvoilmastointihuollot • Renkaat ja rengastyöt • Myymme varaosat, hydrauliikkaletkut ja -liittimet, hihnat, laakerit ja pultit, ym. Venäjän hyökkäyksen alkaessa pappa Ljubomir, isä Nikolai, äiti Alona ja lapset David, Tamara, Bozena ja Madonna piiloutuivat sireenien soidessa talon kellariin. Monen turhan yrityksen jälkeen perheelle löySodan jaloista Sysmän rauhaan tyi paikka evakuointijunaan 9.3. Tärkeimmät elämiseen tarvittavat tavarat on saatu lahjoituksina petivaatteita myöten. Venäläiset maajoukot kun olivat ensitöikseen tyhjentäneet talon ruokavarastot ja rosvonneet kaikki arvoesineet. Kaspirskyi'n perhe on kiitollinen sysmäläisille saamastaan avusta. Perhe ymmärsi mitä on tulossa ja he aloittivat heti valmistelut Ukrainasta pakenemiseksi. Perheen sukulaisia on tälläkin hetkellä edelleen Ukrainassa: anoppi, veljiä, setiä, tätejä, ja aluetta pommitetaan jatkuvasti. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Lasten tilanne oli erityisen vaikea. Ruokaa saatiin, jos vapaaehtoisten avustuskuljetukset pääsivät läpi kylään. Kaspirskyi´n perhe ehti kokea kaikki sodan kauhut ennen pakomatkaa. Pieni toivo on siinä, että venäläiset sotilaat ymmärtävät asian oikean laidan ja kieltäytyvät sotimasta. • VALTRA ja AVANT -sopimushuollot • Fixus -varaosaliike ja -autokorjaamo LVI-asennukset 40 v
klo 10-17 Paikka: SYSMÄN KÄSSÄ JA KORISTE, Sysmäntie 31, Sysmä, p. Peliä johdettiin jo reilusti, mutta ihan loppuun asti ei jaksettu. Parisen viikkoa sitten BB-88 kävi Lappeenrannassa sijoitusten kannalta tärkeässä ottelussa. Pelikausi päättyi lauantaina kotikentällä Savonlinnan Top Teamin vierailuun. Jatkoaikatappio 6-7 päätöspelissä ei aivan riittänyt ja pistesaldoksi jäi 11 ja sijoitus sarjan viimeinen. Tuloksena olikin 15-4 voitto lahtelaisille. BB oli pienellä kokoonpanolla mukana ja kaikki vakiomaalivahdit olivat estyneitä. Jymy Jäätelöt 0.5 l 390 Norm. 1.6I, -07 2 500 VW Golf far 1.6I, -05 4 400 Peugeot 407 SW 2.0I, -09 3 500 Hyundai 2.0I Tucson 4x4 HYVÄ!, -08/09 7 250 Kia Carens 2.0I 7H, kats. 6.-18.4. Siihen nähden peli oli hyvä ja nuoremmat pelaajat ottivat vastuuta siirtyen poissaolijoiden isoihin saappaisiin. Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400-500 g (9,90-12,38/kg) Rainbow Ruohomunia 96 g (8,85/kg) 079 79 erä. tosi hyvä! -04 3 900 Toyota Corolla 1.6I Wagon, -06 5 200 Toyota Avensis 1.6I Sedan, -07 5 800 Kasvomaskeja 50 kpl 10 Kasvomaskeja, parempia 50 kpl 30 Parturituoli, ehjä 50 Monitoimi-imuri, uusi Dolphin 500 TV 55” LUXOR 460 Ilkka Hörkkö SYSMÄ Bandy Boys -88:n miehet ovat pelanneet viimeiset rästissä olleet sarjapelinsä 2. 6.-18.4. Jotain positiivistakin löytyi. Ottelun lopuksi palkittiin Max Salminen koko kaudesta perinteisellä kuuluttajan kiertopalkinnolla. Vastustaja Top Team on nuori ja taitava joukkue, joka on sarjassa saanut useampia murskavoittoja. Siihen ei juuri kukaan uskonut oman kokoonpanon aukkojen ja vastustajan tason huomioiden. LAHDEN ROMU 044 972 3092 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN MYYNTIJA HUOLTOPÄIVÄ MA 11.4. Maaliin laitettiinkin vanhempi herrasmies Jari Nora , joka selvisi urakasta hienosti. 6.-18.4. Fazer Mignon muna 52 g (36,35/kg) pkt pkt Tankoparsa vihreä 500 g (7,96/kg) Espanja, Italia, Mexico Voim. Autoista romutustodistus. 040 3222 759 Soita Konetai Korjausasioissa p. Saarioinen Mämmi 700 g (4,27/kg) 1199 99 Voim. 1,7 kg, Suomi 2299 99 Voim. on ruokaa S-mobiilikupongilla 6.–12.4. Avauserässä BB meni 2-0 johtoon Topias ja Antti Tarvaalan maaleilla. LÄHILEHTI 12 TORSTAINA 7.4.2022 NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. Vaikka Top Team hallitsi palloa hieman enemmän, pysyi sysmäläisten pakka kasassa. Etenkin kun kokoonpano oli varsin vajaa ja useita menneiden kausien runkopelaajia oli pois ottelusta. raj. Jari Nora ja Max Salminen sekä kuuluttajan kiertopalkinto. Kausi päättyi kaksijakoisiin tunnelmiin. Varsin pieSarjakausi päättyi kaksijakoisesti nestä jäi siis kiinni. HK Kabanossi grillimakkarat 360-400 g (4,98-5,53/kg) Kinder Yllätysmuna 20 g (39,50/kg) ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 6.–10.4. Vajaan kahden minuutin pelin jälkeen Top Team ratkaisi jatkoajalla. 4,85-5,85 Atria Pääsiäiskana Provencal n. Viime kausilla savonlinnalaiset ovat voittaneet keskinäisissä, usein selvin numeroin. 2/22, -07 2 200 Volvo 2.0I S40 autom. POIKKEA KATSOMAAN!. Pelissä oli paljon hyvää. Siksi kotijoukkueen odotukset eivät kovin korkealla olleet. 2/asiakas 4 495 95 kg kg Rajoitettu erä 3398 98 kg Uuden sadon Peruna Egypti 1 29 085 85 3398 98 1189 89 Sportti Valonen sporttivalonen www.sysmasport.fi KEVÄÄN KEVÄÄN ULKOILUUN! ULKOILUUN! Asics Jolt3 Asics Jolt3 LENKKARIT LENKKARIT 49,49,(SH 59,00) (SH 59,00) Endurance Basic Endurance Basic SPORT-SUKKA SPORT-SUKKA 5 pr 5 pr 7,90 7,90 (SH 12,90) (SH 12,90) Halti Fort DX Halti Fort DX KUORITAKKI KUORITAKKI 99,99,(SH 129,00) (SH 129,00) MYÖS MUUTA UUTTA SAAPUNUT. 040 5369 662 Martti Savolainen Uusi HYVÄ PERUSKONE vain 240,SAUMURIUUTUUS 395,Vanhat koneet vaihdossa Huolto ja korjaus – Kaikki Merkit HARTOLAN AUTO KY (03) 7162 275 0400 811825 Huolto (03) 7162 277 www.hartolanauto.fi HYVÄT VAIHTOAUTOT MEILTÄ Volvo XC 60D 4x4, -11 16 900 Peugeot 206 + Millesim 200 5 ov., -12 5 500 Opel Astra farm. Toiseksi viimeisestä pelistä Lahdessa Pelicansia vastaan ei suuria odotettu. Saipa Akatemia otti askeleen sarjassa sysmäläisten edelle voittaen jatkoajalla 9-8. Tero Lakasen ja Max Salmisen maaleilla noustiin kuitenkin tasatilanteeseen 6-6. divisioonassa. Top Team -pelissä viime lauantaina olisi tarvittu kolmen pisteen voitto. Viimeisessä erässä vastustajan noustua ensin 3-5 ja sitten 4-6 johtoon, ei moni uskonut kotijoukkueen tulevan vielä. Muun muassa koko kakkosdivisioonataipaleen pisterohmut Mikko Salonen ja Teemu Vettenranta puuttuivat lauantaina. Joukkuepeli oli tiiviimpää kuin monesti ennen. SB Heinola Akatemia keräsi kauden aikana pisteen enemmän ja jatkaa vielä kauttaan karsinnoissa