Yritys sijaitsi alkuunsa Ohtolan talossa Uotintiellä. Lisäksi yhteistyö samassa tilassa toimivien yrittäjien kanssa sujuu erinomaisesti. Outi Junnilan Nevilla on säilyttänyt tuotevalikoimansa suurinpiirtein samana kuin se oli yrityksen syntyhetkellä: langat, käsityötarvikkeet, matonkuteet, loimet (Outi tekee) ja jonkinverran lahjatavaroita. Nevilla toimi runsaat kaksi vuotta vielä samoissa tiloissa, kunnes kolme yritystä (Nevilla yhtenä mukana) miehitti entisen Nordean kiinteistön vuonna 2021. klo 7–17 LA 8.4. klo 7-20 SU 9.4. klo 9-19 SU 9.4. – Ahtaiden tilojen jälkeen tästä väljyydestä voi ihan nauttia. SYSMÄ 9-10 HARTOLA 10.30-11.30 KAALIKÄÄRYLEITÄ! 0400 872 461 arkisin 7-16 Kyösti Piippo SYSMÄ Junnilan perhe muutti Sysmään vuonna 1989, kun Outi Junnila sai viran Itä-Hämeen kansalaisopiston palveluksessa. klo 9-19 MA 10.4. Markkalan kiinteistö ja kenkämyynti varastoineen myytiin Tuija Valkeavuori-Monosen Vamonos Oy:lle v. klo 7-20 LA 8.4. Tämä jakso kesti vuoden ja seurasi muutto nykyisiin, väljiin tiloihin Uotintie 10:een. Hänellä oli käsissään keskimäärin seitsemän tekstiilialan ryhmää, jotka kokoontuivat joko päivisin tai iltaisin – tai sekä että. klo 7-21 PE 7.4. – Markkalaan tuli näin sopivasti tilaa ja laajensimme toimintaamme myös kenkäkaupan puolelle Kenkä-Markkalan nimellä. Liput: 20€ / 15€ Lippuvaraukset: 050 522 0318 tai 044 767 1200 Untitled-1 1 Untitled-1 1 14.2.2023 9.12 14.2.2023 9.12 NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. 2018. (03) 873 670 • suvituuli@k-supermarket.fi p. Outi perusti vuonna 1993 yhdessä Elisa Muhosen kanssa lankoihin ja käsityötarvikkeisiin keskittyneen Nevillan, joten yritys tulee tänä vuonna 30 vuoden ikään. Autoista romutustodistus. Nopeat kaupat P. klo 7–17 SU–MA 9.–10.4. Työ käsitti tekstiilialan opetusta ja hallinnollisia tehtäviä. Remonttitaitoinen perhe ostaa AUTIOTALON/ HUONOKUNTOISEN MUMMONMÖKIN käteisellä. SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 14 (1573) Torstaina huhtikuun 6. klo 8-19 PE 7.4. klo 9-19 PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJAT: Hyvää pääsiäisen aikaa Suvituulesta! Hyvää pääsiäisen aikaa Suvituulesta!. Iloista Pääsiäistä! Hersyvän hauskan Hersyvän hauskan maalaiskomedian maalaiskomedian MUISTILÄÄKE MUISTILÄÄKE Käsikirjoitus: Sakari Pipatti Ohjaus: Väinö Weckström Esitykset: Ensi-ilta su 9.4.23 klo 18 Ke 12.4.23 klo 18 La 15.4.23 klo 18 Esitykset Pörskälässä, Pörskälänraitti 16. klo 8-19 LA 8.4. päivänä 2023 • IRTONUMERO 2,50 € LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TÄ M Ä TIL A ON VA RA TT U PO ST IN 2D -K OO DIA VA RT EN . klo 7–19 PE 7.4. 050 458 0532 Suvituuli SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ Aukioloajat: ark 7-21, la 7-20, su 10-18 Aukioloajat: ark 7-21, la 7-20, su 10-18 p. klo 7–19 KE–TO 5.–6.4. pakattu valikoima LA 8.4. pakattu valikoima PE 7.4. Uutena rekkeihin on nostettu naistenvaatteita. pakattu valikoima pakattu valikoima TO 6.4. Nykyään kudonta-/neulontaharrastus on noussut entisestään ja lankojen menekki sen myötä. SU–MA 9.–10.4. Kenkä-Markkalan myynti kasvoikin merkittävästi, kunnes runsaan 23 vuoden jälkeen oli taas uuden vaiheen aika. Kontio lopetti toimintansa seuraavana vuonna ja Nevilla muutti Uotintien ahtaista tiloista Markkalaan. LAHDEN ROMU 044 972 3092 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA 14.4. Kyllä muutamat jäljellä olevat vuodet ennen eläkeikää sujuvat varmaan mukavasti. Kolmen kunnan alueella (Hartola, Sysmä, Pertunmaa) toimivaa kansalaisopistoa hallinnoitiin Hartolassa, mutta Outin työpaikkana oli Sysmä. klo 9-19 MA 10.4. 30 vuoden jakso on takana ja aika on mennyt hyvin. Vuonna 1994 Junnilat ostivat Markkalan kiinteistön, misNevillan tuotevalikoima lisääntynyt sä sillä hetkellä toimi Kontion kenkäliike. Nevillan nykyinen tila täyttää kaikki Outin toiveet. Outi Junnila on lisännyt Nevillan tuotevalikoimiin naisten vaatteita. (03) 873 670 • suvituuli@k-supermarket.fi Seuraa meitä Seuraa meitä myös Facebookissa! myös Facebookissa! Tuotteita suuret, Tuotteita suuret, mutta rajatut erät! mutta rajatut erät! Herkkutori: Herkkutori: KE–TO 5.–6.4. Vuonna 1996 liike siirtyi kokonaisuudessaan Outille. klo 7-21 TO 6.4
Varhaiskasvatuspaikkoja ostetaan naapurikunnasta vain silloin, kun kunnalla ei ole omia paikkoja vapaina. Lähivuosina oppilasikäluokat pienenevät siinä määrin, että lukion opiskelijamäärä laskee nykyisestä 33 opiskelijasta, ellei uusia opiskelijoita tule kunnan ulkopuolelta. SUOMI SIIRTYI OIKEALLE KOKOOMUKSEN JOHDOLLA perussuomalaiset valloittivat keskustan sydänmaita Hartolassa äänesti 67,5 % äänioikeutetuista. Varhaiskasvatusta tarjotaan lähtökohtaisesti oman kunnan palveluna. Suoma, Suometar SU 9.4. Myös kokoomus (21,6 %) ja SDP (18,6 %) pärjäsivät hyvin. Opiskelijat vastaavat asumisja muista elantokustannuksistaan pääasiassa itse. Hyvinvointivaliokunta päätti esittää Sysmän kunnanhallitukselle, että se tekisi periaatepäätöksen mahdollisuudesta ottaa kansainvälisiä opiskelijoita lukioon syyslukukauden 2023 alusta lukien. Kuluvana lukuvuotena Suomessa on noin 200 ulkomaista lukio-opiskelijaa, jotka ovat tulleet Finest Futuren kieliohjelman suoritettuaan. Kolmen ehdokkaan kärjeksi muodostui Hilkka Kemppi (KESK), Hämeen vaalipiirin äänikuningatar Lulu Ranne (PS) ja Kirsi Lehtimäki (SDP). 3 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI OP Koti Järvi-Häme Oy LKV OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja p. Varhaiskasvatuspaikan hankinta naapurikunnasta tulee tehdyn selvityksen mukaan kunnalle kalliimmaksi kuin paikan osoittaminen jo olemassa olevista varhaiskasvatuksen ryhmistä tai ryhmäperhepäiväkodeista. Sdp nappasi niukasti pronssia 18,3 prosentin osuudella ennen kokoomusta (17,6). Kuva Jukka-Pekka Flander.. Kuva www.kokoomus.fi Väistyvän hallituksen kehitysja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sdp) sai vankkaa tukea Hartolan ja Sysmän äänestäjiltä. Opiskelijoiden ottamisesta lukiot päättävät itsenäisesti. vuosikurssille ilman merkittävää opetusmäärän lisäystä. Julia, Julius, Janna NIMIPÄIVÄT Asuntovalkama Oy LKV Sysmä, Hartola, Joutsa, Heinola Sysmäntie 32, Sysmä Raili Valkama Yrittäjä, LKV, YKV, KED 050 385 8378 Sysmän hyvinvointivaliokunta Helena Mäkinen 28.3.2023 Kansainvälisten opiskelijoiden ottaminen Sysmän lukioon Sysmän koulutoimi on valmistellut lukion opiskelijarekrytoinnin tehostamista. Tero TI 11.4. Uurnilla kävi 66,4 prosenttia äänioikeutetuista. Sysmän lukion erityislinjan e-urheilun vetovoima on hiipunut, eikä uusia opiskelijoita ole tulossa kevään 2023 yhteisvalinnan hakutietojen perusteella erityislinjalle Sysmän ulkopuolelta. Kuva www.perussuomalaiset.fi Kokoomuksen uusi kansandustaja Teemu Kinnari sai hopeasijallaan sysmäläisäänestäjien luottamuksen. Vähintään kymmenen ääntä saivat kristillisdemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät, vapauden liitto, liike nyt ja valta kuuluu kansalle. Lopulliset tulokset saadaan varmistettua tarkastuslaskennan valmistuttua ke 5.4.2023 Lähteet HS, Yle, Vaalit.fi Keskustan Hilkka Kemppi pääsi uudelle kaudelle ja kruunattiin äänikuningattareksi sekä Hartolassa että Sysmässä. Kunnan varhaiskasvatuksessa on paljon asiakkaita, jotka eivät asu kunnan keskustaajamassa. Vähintään kymmenen ääntä keräsivät kristillisdemokraatit, vasemmistoliitto, liike Nyt, vihreät ja vapauden liitto. Toiveita varhaiskasvatuspaikan osoittamiseen toisesta kunnasta voi tulla enemmänkin. Lukion opiskeluryhmien koko on nyt keskimäärin noin 10 opiskelijaa. Kansainvälisiä opiskelijoita voidaan ottaa 1. Ville, Vilho, Vili PE 7.4. Hyvinvointivaliokunta päätti, että Sysmän kunta tarjoaa kuntalaisilleen varhaiskasvatuspaikan ensisijaisesti omasta kunnasta. Elias, Eelis, Eeli MA 10.4. Sysmän lukioon on tulossa syksyllä 2023 kevään yhteisvalinnan ennakkotietojen mukaan 12 uutta opiskelijaa. Kunta on velvollinen järjestämään varhaiskasvatusikäisille lapsille varhaiskasvatuspaikan. Lukiot saavat ulkomaalaisista opiskelijoista valtionosuutena vastaavan opiskelijakohtaisen yksikköhintarahoituksen kuin suomalaisista opiskelijoista. Kunta on järjestänyt asiakkaalle varhaiskasvatuspaikan lapsen asuinkunnasta. Jos kunnalla ei ole tarjota omassa varhaiskasvatuksessa lapselle hoitopaikkaa, voidaan hoitopaikka ostaa muualta. Kuva www.hilkkakemppi.fi Hämeen vaalipiirin äänikuningattareksi yltänyt perussuomalaisten Lulu Ranne sai toiseksi eniten ääniä Hartolassa. Valtakunnallisesti toimiva yritys Finest Future tarjoaa lukioille mahdollisuutta ottaa yrityksen suomen kielen opetusohjelman suorittaneita ulkomaisia opiskelijoita, jotka tulevat Suomeen suorittamaan suomenkielisen ylioppilastutkinnon ja jatkavat opintojaan suomalaisissa korkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Allan, Ahvo LA 8.4. Harkittaessa varhaiskasvatuspaikan hankintaa toisesta kunnasta pitää ottaa huomioon kuntalaisten tasavertainen kohtelu. Yrityksen ohjelmaan liittymisestä veloitetaan 2500 euron vuotuinen markkinointimaksu. Sysmässä Perussuomalaisten puhuri (24,8 %) puhalsi keskustan (23, 3 %) eduskuntavaalien ykköspuolueen paikalta sivuun. 0400 277 575 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 14 • TORSTAINA 6.4.2023 PÄÄKIRJOITUS: Heikki Helin TO 6.4. Varhaiskasvatuksen ostopalvelujen hankinnan periaatteet Kunnan varhaiskasvatuksen asiakas on hakenut naapurikunnasta varhaiskasvatuspaikkaa perusteena hoitopaikan lähempi sijainti. Eniten ääniä saivat Hilkka Kemppi, Teemu Kinnari (KOK) ja Ville Skinnari (SDP). Keskusta (23,7 %) menetti suurimman puolueen paikkansa perussuomalaisille (26,2 %). Valtionosuuden opiskelijakohtainen yksikköhintarahoitus kattaa opiskelijamäärän kasvusta aiheutuvat lisäkulut. Minea, Minka, Verna KE 12.4. Suomen lukioihin on tulossa yrityksen kautta syksyllä 2023 noin 500 opiskelijaa
Ensimmäisenä on alkuseminaari, jossa käydään läpi yleisiä asioita sekä erityisesti tarkastettavan seurakunnan kysymyksiä. Muillakin kesä tarkoittaa pidempiä aukioloaikoja ja myynnin odotetaan jälleen vilkastuvan. Niistä tehdään raportti ja vasta sitten on vuorossa piispan vierailu seurakunnassa. Teatteri on vuonna 2002 perustettu lasten ja nuoren kiertueteatteri. Ilta-alella positiivinen vastaanotto -Lieveilmiöitä ei ole havaittu. Näytelmän Helmi ja isä autoajelulla. Taimine esiintyy eri produktioilla päiväkodeissa, alaja yläkouluissa sekä lukioissa. Olemme noudattaneet tätä periaatetta Telma Seljavaaran kanssa yli kolmen vuoden ajan. Ajatus on, että auttaisimme seurakuntaa suuntaamaan tulevaisuuteen. Hämeenmaa aloitti käytännön ensimmäisissä liikkeissään nettisivujensa mukaan vuonna 2017. Prosessin päättää arvioiva keskustelu, Seppo Häkkinen kertoo. Oikeammin Taimine -kiertueteatteri rantautui Sysmään ja esitti teatteritalolla opettavaisen näytelmän ”Luokan kuningatar”. Oskar Silèn ja Outi Paasivirta kertoivat kiertävänsä ahkerasti Suomen kouluja, esityksiä kertyy vuositasolla yli 200. -Pääsiäisenä palvelutori avaa kautensa ja on avoinna tällä viikolla torstaina ja lauantaina. Tänään tapasimme myös maaseutuyrittäjiä. Mika Sankari HARTOLA, SYSMÄ Hartolan S-marketissa käynnistyivät viimeisen aukiolotunnin tupla-alennusmyynnit (-60 prosenttia) viime vuoden lopussa. Oskar ja Outi ovat todellisia ammattilaisia: Oskar valmistui teatterikorkeakoulusta v. Ollaan otettu käytäntö vastaan positiivisesti, sillä hävikkikin pienenee, marketpäällikkö Heli Hoimela kertoo tyytyväisenä. Eri hiippakunPiispa tarkastuksella Hartolassa ja Sysmässä nissa mallit ovat hieman erilaisia. Lakimiesasessori, pappisasessori ja lääninrovasti tekevät seuraavaksi omat tarkastustoimenpiteensä. Kirkkojärjestys edellyttää tarkastusten toimittamisen. Teatteri tuottaa uusia draamatekstejä lapsille ja nuorille, mitkä sisältävät ajankohtaisia teemoja. -Ne ovat olleet toimintavarmoja. Sysmän ja Hartolan seurakuntien yhdistymisen Tainionvirran seurakunnaksi piispa näkee hyvänä ja onnistuneena toimenpiteenä. Kaupassakin ollaan tyytyväisiä. ”Luokan kuningatar” on tarina hyväksytyksi tulemisesta kouluyhteisössä. Sysmän S-marketissa marketpäällikkö Marjukka Heinonen on samaa mieltä Hartolan kollegansa kanssa. Kahden hengen näytelmässä molempien ammattitaito tulikin hyvin esille. -Tämä nykyinen rakenne on osoittautunut hyväksi. Kevät alkaa edetä ja kesää kohti mennään. Raaskii sitten jopa ostaa toistekin täydellä hinnalla tai vähintäänkin tarjouksesta, mikäli hyväksi havaitsee, asiakas miettii. Erityisesti se pätee arvokkaiden kalaja lihatuotteiden kohdalla. Monien mutkien kautta se vihdoin onnistui. Saahan sysmäläisyys ja hartolalaisuus seurakunnassa näkyä, mutta seurakunta on nyt yhteinen ja sitä hoidetaan, piispa toteaa. -Muita tapaamisia järjestetään paikkakunnan erityispiirteiden mukaan. Toivon, että seuraajani ottaa tästä mallista hyvät asiat ja kehittää mitä on kehitettävä. Piispa Seppo Häkkinen tarkastamassa Sysmän remontoitavana olevaa kirkkoa. K-Supermarketin Miika Ihander kertoo Keskon liikeidean olevan toisenlaisen alennustuotteiden suhteen. -Olen saanut viestiä, että se on onnistunut ja on päästy eteenpäin. Teatteriryhmän muodosti kaksi näyttelijää, Oskar Silén ja Outi Paasivirta. -Silloin tulee kokeiltua kaikenlaisia tuotteita madaltuneen kynnyksen ansiosta ainakin kertaalleen. Siinä mielessä kirkko on hieman kuin palokunta. Toivottavasti kirkolla olisi edelleen toimintaedellytykset suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähtökohtaisesti, mikäli joudutaan myymään alennuksella, on kyse tilausvirheestä, hän sanoo. Avaamme sen jälleen helatorstaiviikolla, ja sitten se on auki viime kesän tapaan kesäkuun alusta alkaen. Hän oli Helmin isä, kaksi tyttöä (merkkasi heitä päänukeilla), ystävä Max ja tik-tok tähti. Hän nostaa esille viime vuosien kriisit. Tarkastuksen yhteydessä Sysmässä piispa kertoi uudistaneensa piispantarkastuksen mallia 14 vuotta sitten aloitettuaan nykyisessä virassa. Sen jälkeen tehdään piispantarkastusohjelma. Kaikki alueosuuskaupat päättävät käytännöistään itsenäisesti. Keskiviikkona hän vieraili Hartolassa ja torstaina oli vuorossa Sysmä. Salpausselän Kala ja Lihasampo pystyttävät jälleen myyntipisteensä marketin sisätilaan. Yleisellä tasolla toki hinnannousut ovat vaikuttaneet ja monia tuotteita on jouduttu poistamaan valikoimista heikon kysynnän vuoksi. Kaikki onnistui. -Edellisenä päivänä kaikki päiväystuotteet laputetaan suoraan -50 prosenttiin. Toiminta on aika vireää. Seurakunnan perustana piispa pitää huolen pitämisen toisista ja luottamuksen Jumalaan. Oskar Silèn teki näytelmässä suuren roolisuorituksen, itse asiassa hän näytteli monia rooleja. Usein tarkastus on puolen vuoden prosessi. Hän jää eläkkeelle virastaan 1.9.2023. (mainittakoon, että Oskar on Sysmässä vaikuttaneen Ole Silénin poika). Häkkinen toimittaa vielä Sysmän kirkon uudelleen vihkimisen toukokuun lopulla. Myöhemmin keväällä säiden lämmettyä Suvituulessa on tulossa uutta mm. Helmi sai yllättävää apua ja kelpasi ystävänsä jekun avulla luokan tyttöjen joukkoon. Ilkka Hörkkö HARTOLA/SYSMÄ Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen oli viime viikolla suorittamassa piispantarkastusta Tainionvirran seurakunnassa. tuoretuotepuolelle. Viime vuonna avattujen itsepalvelukassojen kanssa kaikki on sujunut hyvin Heinosen mukaan. Kuva Tarja Uustalo.. -Kriiseissä löydetään tie kirkkoon paremmin. Taimine on kaksikielinen teatteri. 1997 ja Outi musiikkikorkeakoulusta 2018. Autoa riittää hyvin kuvaamaan vain ratti. Tarkka ostaja säästää merkittävän summan rahaa vuodessa alennustuotteita ostamalla. Näytelmän käsikirjoitus on Monica Vikströmin käsialaa ja sen on ohjannut Taimine Teatteria alakoululaisille -teatterin perustanut Carl Gustav Wentzel. Sitä viestiä tulee myös seurakunnista. Emme tahdo turhaan juoksuttaa asiakkaitamme aukiolojen mukaan. Alakoululaiset jaksoivat seurata näytelmää kiinnostuneina ja tekstin opetuksellinen puoli tuli varmaan kaikille selväksi. Tällä tarkastuskerralla kävimme kouluissa ja päiväkodissa. Stella oli luokan suositun oppilas ja Outin näyttelemä Helmi halusi päästä hyväksytyksi luokan tyttöporukassa. Hän tarkentaa, että tarkastuksessa tavataan aina seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, seurakuntalaisia ja myös kunnan johtoa. Tarkoilla etukäteen valmistetuilla efekteillä ja äänityksillä koululuokan tunnelma saatiin hyvin esille. 4 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Yhteiskoulun alaluokat käväisivät viime viikolla teatterissa
klo 10-17 la 8.4. klo 10-17. 2,15/kpl S-MOBIILIKUPONGILLA 5.-11.4. 2,79 Norm. 2/asiakas POP-UP Tori S-market Sysmässä Palvelee: to 6.4. 5 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI on ruokaa Ingman Creamy kermajäätelöt (ei laktoosittomat eikä vegaaninen) 850 ml (3,92/l) Yksittäin 5,15 (6,06/l) 1000 Fanta, Coca-Cola, Sprite Sokerittomat virvoitusjuomat 1,5 l (0,84/l) (sis. fi/palvelut tai S-mobiilista kg 1390 3 kpl Rajoitettu erä 500 3 kpl 239 Rajoitettu erä kg Rajoitettu erä 599 3 KPL 2 kpl 2 KPL 3 KPL 2 KPL 2 kpl Valio Oddlygood Barista Kaurajuoma Caramel tai Vanilja 1 l Rainbow Salaattijuustopala 200 g 200 250 Norm. raj. 2 KPL Rajoitettu erä 395 Paulig Juhla Mokka-kahvit SJ tai PJ 400-500 g (7,90-9,88/kg) (30 pv alin hinta 6,09) pkt erä. 1 kg Suomi Kotimaista Tulppaani 9kpl, värilajitelma Yksittäin 4,39€/kimppu 750 Kymppi Mämmi pakaste 700 g (3,56/kg) 30 pv alin hinta 3,45 249 ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 4.-10.4. pantin Atria Naudan sisäpaisti n. 249 Mango Peru 139 Uuden sadon peruna Egypti/Espanja Kotimaista Kanan Fileepihvi maustamaton 530 g (11,30/kg) Atria Wilhelm grillimakkarat 320–400 g (5,98–7,47/kg) Moomin Pieniä linnunmunia, Maitosuklaarakeita 130 g (15,38/kg) Yksittäin 2,35 (18,08/kg) 400 kg Katso pääsiäisen aukioloajat: hameenmaa. S-MOBIILIKUPONGILLA 5.-11.4. 3,80 + pantit 1,20) Yksittäin 2,59–3,05/kpl sis
Voipalan Osakaskunnan V U O S I K O K O U S ke 3.5.2023 klo 12.00 Suopellon Nuorisoseurantalolla, Suopellontie 623, 19700 Sysmä. Erilaisia palkitsemisia on tietenkin ohjelmassa: vuoden nuoren palkitseminen, Sysmä seura luovuttaa kunniakirjat neljälle kotiseututyössä ansioituneille henkilölle ja perinteinen Sysmän Leipä -palkinto annetaan henkilölle, joka on tehnyt monipuolista, pitkäjänteistä työtä kunnan hyväksi. -03 2 200 Kasvomaskeja 50 kpl 10 HYVÄT VAIHTOAUTOT MEILTÄ Luxor TV-myynti! Pohjolan osakaskunnan VUOSIKOKOUS la 22.4.2023 klo 13.00 Taukotuvalla. Voipala Osakaskunta Hoitokunta Raija Hänninen SYSMÄ Sysmä-päivän vietto sai alkunsa Yksi Sysmä -ohjelman Identiteettiryhmän aikana ja toimesta ja se onkin mukava keväinen juhlahetki iloita sysmäläisyydestä, palkita menestyneitä sysmäläisiä, nauttia yhdessä olosta herkullisten tarjoilujen lomassa. Paikalle saapui myös pianisti, jonka soittoa kuunnellessa keskusteltiin. Sisällä kirkossa olivat Kirsi Uskon päivän rukousrastit Männistö ja Marja-Liisa Aro, jotka kutsuivat tulijoita teelle. pun. Kirsiä kiiteltiin aktiivisuudesta. farm., -12 7 800 Volvo V50 1.8I farm. Tämäkin rasti sopii hyvin meille, kun tässä rukoillaan ikääntyneiden puolesta. Nuorisoakin on ohjelman kulussa mukana, opiskelija Hannes Hovio ilahduttaa kuulijoita pianomusiikilla ja koko tilaisuuden juontaa opiskelija Amanda Luts. – Onneksi on näitä ihmisiä, jotka tekevät yhdessä kanssani. Tilaa Lahden Aluetaksin Kela-kyydit numerosta 0800 30123 Vaihde palvelee 24/7, vuoden jokaisena päivänä. Seija Lukkari kiersi rasteja omaan tahtiinsa. -08 4 400 Opel Astra 1.6I farm. Tervetuloa! Hoitokunta HARTOLAN AUTO KY/ huolto (03) 7162 275 0400 811825 www.hartolanauto.fi PARTURI TUOMINEN (03) 7162 278 Volvo XC 60D 4x4, -11 15 900 VW Bora, tosi hyvä, -04 2 900 Opel Vectra 1.8l, -07 3 900 Mitsubishi Pajero Sport 4x4 TDI, hyvä, -04 3 500 VW Golf Variant 1.6I Pasific -06 3 500 VW Golf 1.6I Comfortline, 5-ov., -08 4 800 Honda Civic 1.8I Sedan, -08 4 500 Skoda Octavia 1.6 FSI, -08 3 900 Ford Focus 1.6I Farm. -05 2 800 Ford Focus autom. Se on sellainen oikea Sysmän synttäripäivä. Kela-kyydit Sysmän ja Hartolan paikallisilta taksitoimijoilta Ota talteen Lahden Aluetaksin Kela-kyydin palvelunumero Sysmän ja Hartolan paikalliset taksitoimijat vievät sinut vuosikymmenen kokemuksella ja vankalla aluetuntemuksella luotettavasti perille. Olen itse lähtenyt mukaan ja se on ollut tässä kirkonkylän alueella, mutta nyt mietin, että kun meillä on tämä Meijän kirkko -tiimi, niin ajattelin kokeilla tällaista rastijuttua, jota ihmiset saavat käydä läpi omaan tahtiinsa, kertoi Kirsi. beige -12 9 800 Skoda Octavia TSI autom., -10 6 500 Honda Civik 3-ov. Useana vuonna on ollut rukouskävely. -07 3 300 Mitsubishi Lancer 2.0I farm -07 4 400 Audi A3 TDI Quatro 5-ov. Muusikko Saula Baski ilahduttaa yleisöä musiikilla ohjelman aikana ja säestää lopuksi Hämäläisten laulun, jonka yhdessä kajautamme Teatteritalon juhlasalissa. Kirkossa olijat kertoivat pitäneensä Kirsin ja Meijän kirkko-tiimin ideoimista tapahtumista, kuten tarinaillasta, joka keräsi paljon kuulijoita. Käsitellään osakaskunnan sääntömääräiset asiat. -14 13 900 VW Golf plus comf. Jos käy läpi kaikki kolmetoista rastia, on tullut muistaneeksi rukouksin kaikkia kuntalaisia vauvasta vaariin, kunnan työntekijöitä, työttömiä ja liian kovien työpaineiden kanssa kamppailevia, lapsiperhearkea pyörittäviä, omaishoitajia, uupuneita ja taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tarkka ohjelma-ilmoitus tulee ensi viikon lehteen. Aina ei ole helppoa rukoilla, mutta diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö kehitteli kirkonkylän keskustaan rukousrastit. met. Hautausmaalla oli Uskon päivänä paksut lumikinokset, siksi rukousrastit oli kiinnitetty puiden kylkeen ja ne sijaitsivat aurattujen käytävien varrella. Tervetuloa! Sysmä-päivä lähestyy jälleen! Helena Mäkinen HARTOLA Milloin rukoilit viimeksi. 6 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Tapahtumat www.lahdenaluetaksi.fi Luotettavasti perillä. Tilauspuhelu on maksuton. ............................................................... – Olin pitkään tuolla rastilla, missä muistettiin lähimmäisiä. Esillä sääntömääräiset asiat. Juhla alkaa lippulaululla Teatteritalon pihassa ja siitä sitten siirrytään sisälle. Tallenna numero puhelimeesi jo etukäteen. Lapsille ja nuorille ja heidän kanssaan työskenteleville on ihan oma rastinsa. Sysmän Suvisoitto on vastuussa päivän järjestelyistä ja ohjelmasta ja tänä vuonna onkin saatu kootuksi oikein monipuolinen ohjelma. Seija Lukkarin mielestä rastit olivat mielenkiintoisia. Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki toivottaa läsnäolijat tervetulleiksi, juhlapuheen tulee pitämään maakuntaneuvos Matti Viialainen ja hän kertoo meille Vapaa Virtaankoski -hankkeen etenemisestä ja mahdollisuuksista Sysmälle. Toisena Pääsiäispäivänä tänne kirkkoon tulee rastit, joiden kautta kerrotaan Pääsiäisen tapahtumista. Nuoramoisjärven hoitoyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään lauantaina 22.4.2023 klo 13 Lahdenpohjan Eräveikkojen kodalla Kukkolanmäentie 919, Nuoramoinen. TSI, met. Tervetuloa! Hoitokunta www.kotikahvila.fi
– Synnyin He l s i n g i s s ä , mutta jo 50-luvun alkupuolella muutimme Sysmän Onkiniemelle. Ja löysit töitä. Kävin usein keväällä ja syksyllä purjehtimassa vuokraveneellä Adrianmerellä Kroatian vesillä. kello 13.00 SU 9.4. Tämän jälkeen hakeuduin eläkkeelle. Kesällä puutarhatyöt ja purjehdus ovat olleet tärkeitä. Sitten työt veivät sinut Lahteen. Koulunkäynnin aloitin Otamon kansakoulussa ja sieltä siirryin edelleen Sysmän yhteiskouluun. kello 13.00 TÁR TÁR kesto 2h 37 min, K12 kesto 2h 37 min, K12 SU 9.4. Kouluiässä rakensin jollan ja purjeveneen, joilla saattoi sitten purjehtia oikeasti. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”.. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vko 13: Kasvatuskupu. vastapainevoimalaitoksen rakentaminen. kello 15.00 KE 12.4. Seurasi muutto Sysmään. Löytyykö sille nimeä. kello 15.00 SU 9.4. – Opintojen jälkeen työskentelin aluksi urakointiliikkeissä eri paikkakunnilla. Sen rupeaman jälkeen siirryin energiahuollon tehtäviin Mikkeliin ja vastuulleni tuli sähkövirran käyttö ja rakentaminen – mielenkiintoinen työ oli mm. Lapsuus-ja nuoruusaikansa Sysmässä viettänyt Hannu palasi työelämästä eläköitymisen jälkeen paluumuuttajana takaisin lapsuusmaisemiin ja työaikaiset vapaa-ajan tekemiset ovat edelleen vahvasti mukana. Se saattaa joskus viedä yöunet, kun ei huomaa mennä nukkumaan ennen aamua. – Koulun jälkeen työskentelin erilaisissa sähköalan tehtävissä, kunnes taloudellinen tilanteeni mahdollisti hakeutumisen lisäopiskeluun. Purjeveneellä yli Atlantin Mikä ihmeen vempele. Muualla asuessani vietin kyllä vapaa-aikojani Sysmässä Joutsjärven rannalla. – Vaikka eläkkeellä on jo vierähtänyt muutama vuosi, en aio jatkossakaan keinutuolissa istuskella. Mihinkähän hommaan sitä voisi käyttää. 7 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Hannu Heinonen VV iikon iikon H H enkilö enkilö ”SEISKA” Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmäläisen Hannu Heinosen harrastuksiin on isolta osalta kuulunut purjehdus. Purjehdus kiehtoi minua jo alle kouluikäisenä, lapsena tuli rakenneltua ja uitettua leikkipursia. Tehtäviini kuului sähkön hankintatuotanto sekä sähköverkon käyttö ja rakentaminen. – Talvisin harrastuksiini on kuulunut hiihto ja laskettelu. Sinulla on mielenkiintoisia harrastuksia, joista purjehdus lienee ollut jännittävin. Purjehdus on antanut paljon hyviä ystäviä, joita on ilo tavata ja viettää aikaa heidän kanssaan. Johdin myös paikallista kaukolämpöyhtiötä tavoitteena saada se fuusiok u n toon. Lahdessa tein aluksi verkonhallintajärjestelmään liittyviä projekteja. Kasvinsiemen laitetaan pikkuseen purkkiin, tämä astia laitetaan siihen päälle niin kasvi pysyy kosteana ja lämpöisenä. Siellä saarilla oli paljon nähtävää ja sain tutustua vanhoihin roomalaisten rakentamiin kaupunkeihin. Lähdetään kysymyksissä liikkeelle ihan alusta. – Yhtiöiden fuusion jälkeen suurin osakkeenomistaja halusi myydä osakkeensa ja vähitellen koko osakekanta siirtyi Lahden kaupungin omistamalle enegiayhtiölle, päätin jäädä Lahteen. – Asuinpaikkani oli virallisesti Lahti vielä vuoden 2021 toukokuuhun saakka, jolloin luovuin asunnostani Villähteellä ja muutin Sysmään. 2016 ja vene on ollut koko ajan Päijänteellä. – Ennen eläkkeelle lähtöä minulla oli mahdollisuus ylipitkään lomaan ja sinä keväänä lähdin purjehtimaan Länsi-Intian saaristosta Atlantin yli Portugaliin. kello 18.00 Lisätietoja 044 713 4576 /Heta Heino Viime viikon arvoituksellinen muovireikäputina sai muutaman vastauksen. Voimalaitoksen valmistuttua alkoivat työpäivät toistaa itseään ja hakeuduin Lahden seudulle pienen energiayhtiön palvelukseen. Työrupeama Lahdessa kesti 18 vuotta. Pärnäsen korista on toimitukseen lähetetty seuraavan monimutkaisen työkalun kuva. Lisäksi perustimme viiden pikkukaupungin kanssa sähkönhankintayhtiön, minkä toimintaa hoidin. Keskikoulun jälkeen aloin etsiä töitä, koska en halunnut jäädä vanhempieni rasitteeksi olihan isossa perheessä muitakin elätettäviä. Suoritin Helsingin teknisessä oppilaitoksessa sähköinsinöörin tutkinnon. Olisiko sinulla tietoa. Oli mahtava kokemus. Myöhemmin verkon rakennustöiden ulkoistuksen jälkeen vastasin verkon rakennusurakoiden kilpailutuksesta ja rakennuttamisesta sekä kaupungin ulkovaloverkon rakennusurakoiden kilpailuttamisesta, rakennuttamisesta ja huollosta. Nykyisen purjeveneen hankin v. Entiset harrastukset jatkuvat ja uutena on tullut mukaan sukutukimus. Niistä käyttökelpoisin lienee Eero Saarisen. Sysmän Teatteritalo, Väihkyläntie 1 Meillä voi maksaa myös PANKKIKORTILLA! LIPPUHINNAT: elokuvat 10€ lasten elokuvat 8€ MUUMIOT: MUUMIOT: SEIKKAILU SEIKKAILU AJAN HALKI AJAN HALKI kesto 1h 28min, K7 kesto 1h 28min, K7 SU 9.4. kello 18.00 KE 12.4
Ihamäen äänimäärää kaLahikainen, Ihamäki ja Leppä eduskunnassa vensi se, että Hartolasta oli ehdolla Heikki Tervala, jonka kokonaisäänimäärä oli 469 ääntä. Timo Ihamäki oli kolmantena kokoomuksen listalla 5669 äänellä. Kokoomus sai kaksi paikkaa, joista toinen tuli kristillisiltä. SDP lisäsi paikkalukuaan saman verran kuin Keskusta "veret seisauttaneella voitollaan" neljä vuotta aiemmin. Erja Lahikaisen äänimäärä väheni tuhannella edellisistä vaaleista, vaikka Heinolasta ei nyt ollutkaan kilpailevaa ehdokasta. Sysmästä hän sai 98 ääntä ja Hartolasta 106. (Kuva Eduskunta). Vaaleihin he jakoivat kristillisesti ääniläjän, jolla jompikumpi olisi… --Onko mitään tehtävissä. Kristilliset olivat vaaliliitossa SMP:n kanssa. Sysmästä hän sai 179 ja Hartolasta 119 ääntä. Veijo Kare, Vihreä Liitto 1999. Mikkelin vaalipiirissä keskusta ja sosialidemokraatit säilyttivät kolme paikkaansa, kokoomus sai yhden paikan ja menetti toisen kristillisille. Sysmän keskustaäänistä 119 meni Heikki Koljoselle. Hartolan osuutta pienensi se, että ehdolla oli hartolalainen Taisto Tervo, jonka kokonaisäänimäärä oli 324. Timo Ihamäki oli kokoomuksen ylivoimainen ykkönen 5 534 äänellä. 8 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helinin Heikin palsta Vuoden 1987 vaaleissa naiset äänestivät ensimmäistä kertaa aktiivisemmin kuin miehet. Ihamäen äänimäärää söivät heinolalaiset ehdokkaat Tuula Tuusjärvi (1 162) ja Tapio Väli-Torala (328). Timo Ihamäki keräsi eniten kokoomuslaisista ääniä ja nousi eduskuntaan. Sysmäläinen Viljo Kytölä oli ehdolla SMP:n listalla saaden 231 ääntä. Jos heinolalaisten äänet laskisi yhteen, sellaisella äänimäärällä olisi mennyt loikaten eduskuntaan. Hän oli keskustan listalla vasta seitsemännellä sijalla. Edellä olivat Jouni Backman (7662), Janne Viitamies (5549) ja Raimo Mähönen (4705). 1999 Leppä ja Ihamäki eduskuntaan Vuoden 1999 vaalien suurimpia voittajia olivat Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta. 1995 Ihamäki nousi, Lahikainen putosi Vuoden 1995 vaalien suurin voittaja ja myös suurin puolue oli Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Mikkelin vaalipiirissä keskusta ja demarit säilyttivät kolme paikkaansa. Voisivatko itähämäläiset puoluepamput nyt hiljalleen ruveta pohtimaan seuraaviin vaaleihin yhteisesti ajettavia ehdokkaita, samalla tavoin kuin Savonlinnan, Pieksämäen ja Mikkelin seudulla tehdään?” Ihamäki totesi kohteliaasti äänimääränsä olleen kohtuullisen hyvän, mutta ”porukat päättävät viime kädessä ehdokasasettelusta”. Sysmästä hän sai 586 ja Hartolasta 413 ääntä. Paikkajako puolueiden kesken ei siis muuttunut. Sysmästä Lahikainen keräsi 597 ja Hartolasta 418 ääntä. Heinolalainen Mauno Kuusela kokosi 2 318 ääntä ja Erja Lahikainen 2 132 ääntä. Ihamäki sai Sysmästä 619 ääntä ja Hartolasta 277 ääntä. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) menetti 12 paikkaa mutta säilytti asemansa eduskunnan suurimpana puolueena. Itä-Hämeen sysmän aluetoimittaja Aino Hammar kritisoi ehdokasasettelua aiheellisesti (I-H 19.3.1987): ”Etukäteen laskettiin, että kahdellakin miehellä oli teoreettinen mahdollisuus mennä läpi.Vielä tämän viikon keskiviikkona istuivat tien penkassa rinnakkain Erja Lahikainen ja Mauno Kuusela. SMP menetti paikkansa. Äänestysprosentti oli 72,1 ja heikoin toisen maailmansodan jälkeen. Vihreän Liiton ehdokkaana oli sysmäläinen Veijo Kare, joka Sysmästä kokosi 86 ääntä. Sysmästä hän sai 250 ja Hartolasta 166 ääntä. Ihamäki sai 4697 ääntä. Sysmästä ääniä kertyi 372 ja Hartolasta 198. Lähde: Itä-Häme, Tilastokeskus ja Wikipedia. Kansanedustaja Erja Lahikainen. Sysmästä Tervala kokosi 83 ääntä ja Hartolasta 183 ääntä. Sysmän keskustalaisten äänistä kokosi keskustan listalla viidenneksi 2 367 äänellä sijoittunut Heikki Koljonen 384 ääntä ja Hartolasta 259 ääntä. Sysmästä niitä kertyi 122 ja Hartolasta 18. Mikkelin vaalipiiriin keskusta sai 3 paikkaa, sosialidemokraatit 3, ja kokoomus 2 paikkaa. Edellisissä vaaleissa Lahikainen sai 2312 ääntä. Sysmästä Ihamäelle ääniä kertyi 470 ja Hartolasta 293. Toisena oli mikkeliläinen kenraali Olli Nepponen 2441 äänellä. Isomäki sijoittui Keskustan listalla 2700 äänellään neljänneksi. Vaalikaudella Suomeen syntyi kaksi uutta eduskuntapuoluetta. Vartiainen keräsi 1307 ääntä. osa. Kaksi ensimmäistä, Mauri Miettinen (7272) ja Pirjo Rusanen (6168), pääsivät eduskuntaan, Ihamäki jäi varasijalle. Lahikainen syyttikin putoamisesta Mikkeliä, joka halusi pyytämällä mlk:n Seppo Vartiaista ehdokkaaksi pudottaa hänet pois ja onnistuikin tavoitteessaan (I-H 20.3.1995). Vihreä liike järjestäytyi puolueeksi ja merkittiin puoluerekisteriin elokuussa 1988 nimellä Vihreä liitto. Sysmästä Ihamäki kokosi 418 ääntä ja Hartolasta 260. Timo Ihamäki sai 3 393 ääntä ollen kokoomuksen listalla kolmas edellään Mauri Miettinen (5839) ja Pirjo Rusanen (4512). Vähemmistökommunistien Demokraattinen Vaihtoehto lopetti toimintansa syksyllä 1990 sen neljän kansanedustajan siirryttyä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. SDP:n saamat 63 eduskuntapaikkaa olivat puolueen paras vaalitulos toisen maailmansodan jälkeen. Erkki Liikanen keräsi 11 268 ääntä. (Eduskunta) Kansanedustaja Jari Leppä valittiin kuusi kertaa valtiopäiville (1999-2022) ja hän toimi kolmen eri hallituksen ministerinä. Keskusta nousi pitkästä aikaa eduskunnan suurimmaksi puolueeksi voittamalla 15 lisäpaikkaa, mitä aiempi puoluesihteeri Seppo Kääriäinen kuvasi "veret seisauttavaksi vaalivoitoksi". Toiseksi eniten demareiden ääniä kokosi Jouni Backman 3 973 ja kolmantena listalla oli Pertti Hietala 3 676. Ihamäen äänimäärää vähensi sysmäläisehdokas Raija Hänninen, joka Sysmästä kokosi 212 ääntä. Jos Ihamäen, Tuusjärven ja Väli-Toralan äänet olisi laskettu yhteen, niillä olisi menty komeasti eduskuntaan. Jari Leppä kokosi 6 310 ääntä. Sysmästä hän sai 418 ja Hartolasta 635 ääntä. Siitä Sysmästä tuli 61 ja Hartolasta 198 ääntä. Heinolan Erja Lahikainen nousi eduskuntaan 4 614 äänellä. Vaalikauden loppupuolella keväällä 1990 Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) lakkautettiin ja sen seuraajaksi perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto. Viljo Kytölä, Suomen maaseudun puolue 1991 . Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 22.03.1991–23.03.1995. Heinolan Erja Lahikainen putosi eduskunnasta 4 506 äänellä. Yhteensä Hännisen äänimäärä oli 384. Sysmästä hän sai 434 ääntä ja Hartolasta 315. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 775. 1991 Lahikainen nousi eduskuntaan Vuoden 1991 eduskuntavaalit toteutettiin ensimmäistä kertaa yksipäiväisinä. Sysmän keskustalaisten ääniä keräsi eniten Heikki Isomäki (537) ja Hartolasta 623. Hän oli demarien listalla kolmas Jouni Backmanin (5 425) ja Kyllikki Muttilaisen (5 231) jälkeen. Nepponen sai Sysmästä 60 ääntä ja Hartolasta 69. Raija Hänninen, Kokoomus 1999. Mikkelin vaalipiiristä valittiin 8 kansanedustajaa: 3 keskustapuolueesta, 3 sosialidemokraateista ja 2 kokoomuksesta. Keskustan listalla ehdokkaana oli heinolalainen Pirkko Kiviniemi, jonka äänimäärä oli 1 032. Sysmästä Lahikainen sai 260 ääntä ja Kuusela 152 ääntä. Jos lasketaan yhteen Lahikaisen ja Vartiaisen äänet, summa ylittää Viitamiehen ja Mähösen äänimäärät. Kristillisten Tauno Pehkonen nousi eduskuntaan 3901 äänellä
Sysmän Kamarikuoro tekee tiivistä yhteistyötä Asikkalan Cantus Aquae -kuoron kanssa. Mitä tekisi jos kaiken uskoisi eikä olis pelkkä viaton pakana. Idän kylmä puhuri jatkuu myös. Toukokuussa Sysmän Kamarikuoro laulelee keveitä kansanlauluja Värttinän Susan Ahon kanssa Tikkalan Nuorisoseurantalolla – siitä ilmoitellaan vielä lisää tuonnempana. Ehkä agenda on kuitenkin toinen. Voiton vei reippaalla erolla Riikka Purra. Keskusta, vihreät ja vasemmisto menettivät yhteensä 20 kansanedustajan paikkaa ja menetetyt paikat liukuivat kasvattamaan jo ennen vaalejakin kolmen suurimman puolueen paikkaa pitäneille kokoomukselle (+ 10 paikkaa), perussuomalaisille (+7) ja demareille (+3). 9 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Kyöstin Kuluma Pari sanaa vaaleista VIIKON KEVENNYS Kaverukset rupattelivat viinilasillisten kera. Ehyet tiet ja tapahtumien selkeät kulut ovat ihmisten päissä, toiveajattelua. Kaikki varautuu, aseistautuu ja tehostaa tankkien, ammusten, ohjusten ja muiden sotatarvikkeiden tuotantoa. Kuoroja johtavat Leena Palm ja Jaak Luts, joka toimii myös konsertin pianistina. He vahtivat puolestani kaikki sarjat! Kyösti Piippo Melkoinen myllerrys näissä vaaleissa kävi. HM: Hiiskatti! Huomasitko, että siirryttiin kesäaikaan. Hallituksen muodostaminen on Petteri Orpolle kova urakka. Seuraatko sinä säännöllisesti mitään telkkarin sarjaa. yhteiskonserteissa ja kuoromatkoilla Prahaan ja Viroon. En minäkään. Lana. Monikohan lajitoveri kurvasi takaisin kylmään hohkaan törmättyään. Eipä silti, monet kovat nimet ministereistä lähtien jäivät rannalle eri puolilla Suomea. Tämä suunta näytti selvältä jo gallupeissa, mutta ei näin rajuna muutoksena. Tuntuu aika talviselta meininki. Media, Nato, koronarokotteet ja Euroopan Unioni ovat tämän joukon mielestä pahiksia. Ei. Rankka viikko ja monta unetonta yötä takana. Ottas vastaan kut annetaan ja kokonaan sen piirtäs vaan tajuntaan mitä kovimmin huudetaan. Harjoitus tekee mestarin Helena Mäkinen, lukija va, kakkoseksi jäi. Konsertissa kuullaan vanhojen suosikkien lisäksi uutta ohjelmistoa – mm. Naiset olivat parhaita haravia, Hilkka Kemppi ja Lulu Ranne. Luonnossa ei juur suoraa linjaa missään, kaikki symmetria häilyväistä. Yks on varmaa: Jos suomalaiselta kieltää jotain, se vaseti ainakin kokeilee! Kyösti Piippo SYSMÄ Tulevana kesänä tulee 10 vuotta siitä, kun Sysmän Kamarikuoro ja Asikkalan kamarikuoro Cantus Aquae tekivät yhteisen matkan Italiaan Veronan kuorofestivaaleille. Silloin pääsemme laulamaan Sysmän remontoituun kirkkoon pitkästä aikaa, iloitsee Leena Palm. Vain nero hallitsee kaaoksen, mitä ne muut sillä aikaa tekevät. Meidän gallialaiskylät, Sysmä ja Hartola, poikkesivat äänestystottumuksiltaan valtakunnan linjasta. Mutta sillekään ei voi mitään, että nykymaailma masentaa. Demarit jäi selvästi kaksikosta (Sysmä 18,6 %, Hartola 18,3 %). mutta toiseksi ennen demareita ja kokoomusta kiilasi valtakunnan tasolla romahtanut keskustapuolue (Sysmä 23,3%, Hartola 23,7 %). Persuja on tässä tapauksessa vaikea ohittaa, mutta sekä Orpon että Purran on peräännyttävä reilusti ennen vaaleja lausutuista jyrkistä kannanotoista yhteisen sävelen löytymiseksi. Matka piti tehdä jo vuonna 2020, mutta korona sotki ne suunnitelmat. Mustarastaat valkoisella lumella, luonnon omaa grafiikkaa. Siinä lienee kaksi päälinjaa; yhteistyö perussuomalaisten tai sosiaalidemokraattien kanssa. Kuoroyhteistyötä vuosikymmenen ajan Kesäkuussa kuorot vierailevat Heinolan kirkossa ja sen jälkeen onkin vuorossa kauden päätapahtuma: matka Italian Alta Pusteriaan. Yleinen pahoinvointi ei tällä menolla vähenny. Konsertissa kuullaan myös Sofie Lutsin sellosoolo sekä muutamissa kappaleissa Amanda Lutsin lauluosuuksia. Matkan jälkeen kuorot ovat jatkaneet säännöllistä yhteistyötä mm. Lukija: Valistu ja valaistu! On kuukausista julmin nyt. Todettakoon tässä, että maailmalla mainetta niittänyt Sanna Marin ei ollut valtakunnan ääniharaKoronabaari Koronabaarissa tapaavat toimittaja ja lukija, jotka turisevat etänä toisilleen. Hiljainen porukka kantaa kylttejä ja ruumisarkkuja. Valkohaalarit ilmestyivät vaalien myötä turuille ja toreille. Sysmässä kokoomus kiilasi ohi demareiden 21,6 % äänisaaliilla, Hartolassa kokoomus keräsi ääniä 17,6 % peitolla. Naamio pelottaa herkempiä. Ensi näkemältä tulee mieleen KuKluxKlaani. Maskin takaa on helppo huudella – tässä tapauksessa olla hiljaa... Mihin unohtui vanha kunnon rauhanaate. Pääsiäisen jälkeen hallitusta ryhdytään synnyttämään ja se tietää meille sohvaperunoille monia kiinnostavia hetkiä television ja muun median parissa. Paljon näistä maisemista ääniä keräsivät myös Mira Nieminen, Ville Skinnari ja Teemu Kinnari. Minkään puolueen kannalla eivät taida olla, pikemminkin puolueita, instituutioita ja valtavirtaa vastaan. Pikainen valkohaalaristen kylttien selailu antaa kyllä viitteitä sylttytehtaille. Seuraava yhteinen esiintyminen on Asikkalan kirkossa pääsiäismaanantaina klo 18. Tekstit voi tulkita miten haluaa. Sanat ohjaavat ajattelua. Yksi viimeisimmistä yhteisesiintymisistä oli Hartolan kirkossa pidetty Jaak Lutsin 60 -vuotisjuhlakonsertti. Keltaiset nokat hakevat osumia lintulaudoilta. En, katson vain sohvanvaltaajia. Uutisista päätellen sodan harjoittelu on monessa maassa ykkösjuttu. Vaalit ohi on ken kelvoton sut petti ja neljä vuotta tauotta taas jupistaan ja rutistaan ja kutistaan kun poliittinen allergia ravistaa, tää on tää onko demokratiaa. Juha Rehula ja Ilkka Viljanen olivat pieniä pettymyksiä. Beethovenin Kuutamosonaattiin sävelletty Kyrie. Pitkät kalsarit on tarpeen takuulla vielä heinäkuussakin, ja tien päälle lähtiessä rukouselämä elpyy. Miksei ne kysyneet miksei ne kuunnelleet miksei ne tajunneet miksei ne… äänestäneet. Sysmän Suvisoitossa kuorot ovat esiintyneet yhdessä monena kesänä. Teho perustuu ”anonymiteettiin“, ovelaa. Perussuomalaiset olivat toki molemmissa ykkösinä (Sysmä 24,8 % ja Hartola 26,2 %). Heinäkuussa kuorojen yhteistyö jatkuu Sysmän Suvisoiton konsertissa. Kyllähän sen ymmärtää, kun seuraa sotaa Euroopassa. Mutta kannattaako pelkkä protesti, jos ei ole mitään parannusehdotuksia
Myöhemmin hän kertoi noista kohtalokkaista ajoista : ”Sodan alettua viranomaiset olivat sanoneet äidille, että olkaa vaan kotona, ei teillä ole mitään hätää.” Haukan perheen isän ollessa ”siellä jossain”, vuorostaan puna-armeijalaisia alkoi olla ”täällä jossain”, eli Varpakylässä saakka. Yritti sitten mutustella suussaan leipää ja sitä rätin läpi imettää lapselle. maaliskuuta 2023. Messun lopuksi alttarit puetaan mustaan ja urut vaikenevat. Venäläisiä sotilaita kävi Haukoillakin, saattoi olla jopa 40 miestä kerrallaan. Katselen etäältä, kun hänet naulitaan ristiin. Näistä vuorostaan jäi mieleen yhteinen makkiastia, hajuineen! Sota loppui 13. Ohjaajana Anneli Ukkonen. Vieraana Jeremias Sankari. Varpakylästä Kollaalle matkaa kertyi vain parikymmentä kilometriä ja siellä taisteltiin joulukuun seitsemännestä aina sodan loppuun asti. Nyt siitä on jo pari päivää. Olen kuuluisa ja pelätty. ”Sinun sijastasi, sinun puolestasi.” Sanoiko hän todella niin. Jumalanpalvelus striimataan Facebook -sivujen kautta. La 8.4. Minun puolestani. Jumalanpalvelukset: To 6.4. Ke 12.4. Tuulikki Hokkanen: ”Helmikuun kuudes tai seitsemäs meidät sitten otettiin sotavankeuteen. (Kiirastorstai) klo 9.30 Koululaisten pääsiäiskirkko Hartolan kirkossa, Jeremias, Jaak – ja klo 19 messu Hartolan kirkossa, Jeremias, Ulla – ja klo 19 messu Nuotassa, Petri, Jaak, kirkkokuoro. Ehtoollishartaus Jaak ja Petri. Vapaaehtoinen maksu (1e). Hä. Tiedän jo hänen nimensä: Jeesus. Hänet tapetaan sen kuuluisan rosvon asemesta.” Kauhistus, nyt se mies katsoo suoraan minuun! Mikä katse! Se on kuin oman äitini katse, kun pienenä poikana kiipesin hänen syliinsä. Minun on pakko lähteä kulkueen perään. Kaikki rukouspyynnöt ja aiheet käsitellään luottamuksellisesti. klo 8.30-10.30 Hartolan srk-talolla. www.tainionvirranseurakunta.fi. Kun kaikki ovat häipyneet, uskaltaudun minäkin haudan luo. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Tähän se nyt päättyisi. Taaskin seison kauempana. Kastettu: Eemeli Viljo Olavi Parviainen Kuollut: Tuulikki Hokkanen 87 v Musiikki: Torstaisin klo 18.30 kirkkokuoro Nuotassa. (2. Lopuksi muu tarjoilu. Ma 10.4. MiniJesari: Maksuton palvelu lapsiperheille. Tule koko perheen voimin mukaan! Muut yhteiset: Su 16.4. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl. Ohjelmassa leikkiä ja yhdessäoloa, ohjattua toimintaa sekä ruokailu. Ma 17.4. Ei avoinna 2.3. Haastamme muistiamme pelien ja leikkien kautta ja verryttelemme kuntoa tuolijumpalla. Olen apunasi leikkimällä lastesi kanssa kun tarvitset omaa aikaa. Ilmoittautuneille bussikuljetus ja lounas 5e+6e Hartolan srk-talossa. Ei, tiedän, ettei hauta ryöstäjien jäljiltä ole noin siisti. Me olimme koko perhe kolme viikkoa siellä kuntoutumassa. Lämmin kiitos osanotosta. Minun on pakko tutustua lähemmin tuohon merkilliseen mieheen, joka pelasti minut ja joka nyt on levollisesti poissa. (Hiljainen lauantai) klo 23 Pääsiäisyön messu Hartolan kirkossa, Jeremias, Ulla. Tarvittaessa kotiinkuljetus. Antoipa vielä nin kauniin nukenkin minulle muistoksi.” Eräänlainen ympyrä sulkeutui Tuulikki Hokkasen kohdalla, sillä hän menehtyi kuntoutusreissulla Hämeenlinnassa 2. Alussa pieni hartaus. Ensin venäläiset aikoivat viedä meidät lapset, ja sanoivat hakevansa vasta myöhemmin äidit ja vanhukset. Verinen mies hoipertelee ristin perässä. Aterian voi hakea myös kotiin tai tuttavalle, ilmoita tästä viimeistään edellisenä ma klo 12 mennessä Kirsille. Tämä myös sinulle, joka et ole aiemmin käynyt Lähetyssopessa, mutta et pääse/jaksa lähteä illalla messuun. klo 11 Diakonian ruokailu Nuotassa. 10 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Sana viikon keskellä Jaha. fi. Lähtö Nuotan edestä klo 10 ja paluu klo 13.15 mennessä. Joku vieressäni sanoo: ”Tuo on se nasaretilainen kuningas. (Pitkäperjantai) klo 10 sanajumalanpalvelus Hartolan kirkossa, Jeremias, Ulla – ja klo 10 Nuotassa, Petri, Jaak. Miksi noin lempeän näköinen mies tapetaan. Juha, Lea, Juho ja Hanna Jaakko, Lea, Ville-Markus ja Silja Siunaus toimitettu. Se on menoa nyt. (1. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse. Sotilaita. klo 9 Aamurukous srk-talossa. Olen villi ja vapaa rosvo. aika 13.4. Perhekerhot tiistaisin klo 9–12 Hartolassa ja keskiviikkoisin klo 9–12 Sysmässä. Suuri avain kääntyy lukossa, raskas ovi aukeaa. Siitä käsin hoitaja minua syötti. klo 18 Keidasilta Sysmän srk-sali Nuotassa. klo 18 Miestenpiiri Nuotassa. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/ Tainionvirran seurakunta”. Keskiviikkoisin klo 17 Seurispörriäiset. Su 16.4. Vietiin aluksi Valamoon, sitten Kaimaojan leirille. klo 15 Maanantain rukoushetki Olavin toimintakeskuksessa. Ke 12.4. Jaossa myös hävikkiruokaa. 5.4 mennessä Satulle p.050 478 4958. Olen kytketty tuohon mieheen. klo 8.30-10.30 Sysmässä Nuotassa ja to 20.4. Kirkkosuunnistus pääsiäisen teemalla omaan tahtiin ja keittolounas srk-talolla (vapaaehtoinen maksu). Ulla Virkkunen In Memoriam Tuulikki Hokkanen – lapsena sotavangiksi Talvisodan alkaessa Haukan perhe asui Laatokan Karjalassa sijainneen Suojärven Varpakylässä ja Neuvostoliiton rajalle heiltä oli vain muutama kilometri. klo 12 Diakonian tiistairuokailu srk-talossa. En enää. Ilm. klo 12.30 Muistikerho Nuotassa. Ilm. Pe 14.4. Musta mies kantaa ristiä.. Ti 11.4. Voit laittaa esirukouspyyntöjä tekstiviestillä tai sähköpostitse. Kaksi vaitonaista vartijaa kuljettaa minua pitkin käytäviä. Ti 18.4. Tämä kuitenkin kuoli nälkään. Kuulenko harhoja. Pyysivät keittämään ”tsajua”, mutta eivät sentään tehneet sen pahempaa. klo 11.00 Rukous ja paastopäivä Hartolan Helluntaisrk. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Facebook Sysmän helluntaiseurakunta Kirkkoherranvirasto ma ja ke klo 9–12 Hartolassa ja ti ja to klo 9–12 Sysmässä, puh 03 876 300 ja sähköposti tainionvirta@ evl.fi. klo 10 Ida ja Olavi kerhon väki vierailee Hartolan Ilonassa ja Toivossa. klo 13 Hartolan diakoniapiirin kokoontuminen srk-talossa. Korinttilaiskirje 1. Kapealla kujalla matelee kulkue. Ke 19.4. klo 11 Pääsiäispäivän Jumalanpalvelus, Nuutinen. Kuollut: Hilkka Annikki Peltola 96 v Hartolassa: Ma 10.4. klo 14 Lähetyssoppi Nuotassa. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. Ke 12.4. Diakonia Hartolassa: Diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö puh. ”Mene!” Mitä. En käsitä, mutta minun on pakko ottaa selvää. Tuulikki Haukka, sittemmin Hokkanen, oli tuolloin kolmivuotias. Sysmän Ida ja Olavi -kerholaiset vierailulla. Meitä oli noin 500 suojärveläistä, Hyrsylänmutkalaisethan joutuivat Interseporskajan leirille. Torstaisin klo 9.30 – 17 Diakonian kierrätyspiste DiaTori avoinna Hartolan srk-talossa, sisäänkäynti ovesta E (kirkon puoleinen pääty). klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talossa – klo 16-19 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Tuulikki muisteli: ”Kun meidät huhti-toukokuun vaihteessa luovutettiin Suomeen, niin ei kuulema joukossamme ollut tietoa jotta suomalaiseenko – vaiko venäläiseen. Sanaa, laulua, iltapala, rukousryhmät halukkaille. Minun sijastani. En ymmärrä. HUOM! Kirkkoherranvirasto suljettu to 13.4. Kollaalta kantautui kova taistelun melu ja tulipalojen kajo. Sysmässä: To 6.4. Mitä täällä tapahtuu. Su 9.4. Mutta äiti sanoi siihen että ampukaa ensin lapset ja siten hänet, mutta lapsistaan hän ei luovu!” (vrt. Miksi. klo 10.30 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa. Joka puolella tuntui jyrisevän sekä paukkuvan ja ympärillä oli vain vanhuksia ja toisia äitejä lapsineen. klo 18 Rukousilta. 26.2.2023 Sysmä Vie kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Se on tyhjä! Ryöstetty. Vastaanotto to klo 9.30-11.30 diakoniatoimistossa Kirkkotie 2. Su 9.4. Se on hyvä alku. Maksuton alle 5 vuotiaiden oma liikuntaja touhuhetki eri välineillä Hartolan KunkkuAreenalla. Tuulikki täytti vankina ollessaan vasta neljä vuottaan, mutta joitakin muistikuvia reissusta säilyi – ja äiti sekä paria vuotta vanhempi sisko kertoivat myöhemmin lisää. klo 18.00 Miehet rukoilevat Seurakuntatalolla. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. To 20.4. Ke 12.4. pääsiäispäivä) klo 10 messu Nuotassa, Jeremias, Jaak. luku. klo 10 -13 Pääsiäisen kirkkosuunnistus Hartolan kirkossa. Tämä hauta on levollisesti tyhjä. Ma 10.4. ”En minä tiedä, käskettiin vain päästää sinut vapaaksi.” Kuljen jonnekin. 4.12.1926 Sysmä k. Ukraina nyt!) Tuulikki: ”Äidillä kolme lasta ja syntymätön vatsassaan. ”No, ala laputtaa! Eikö koivet toimi?” Miten. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta srk-talossa. Ma 10.4. Majoitus tapahtui suureen metsäkämppään.” Perheen äiti synnytti aikanaan pojan, mutta siinä vaiheessa vesileipä-kuurilla nälkiintyneestä äidistä ei tullut maitoa. Lapsen mukana on oltava huoltaja. etukäteen Marja-Liisalle. Lopuksi on hartaushetki ja kahvit. Edessä valtava portti, jonka vartija avaa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin sydämeni sulaa kyyneliin. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10 sanajumalanpalvelus Nuotassa ja klo 12 messu Hartolan kirkossa. (Pääsiäispäivä) messu klo 10 Hartolan kirkossa, Jeremias, Ulla, kirkkokahvit – ja klo 10 Nuotassa, Petri, Jaak, kirkkokuoro. Kaimaojan leiriltä vankeja lähdettiin kuljettamaan junalla jonnekin ja matkasta Tuulikille jäi muistikuva, että tuli lentokoneita ja aikuiset juoksivat metsään, lapset saivat olla härkävaunuissa. To 6.4. En olekaan vapaa. Vapaaehtoinen maksu Sysmän ukrainalaisten hyväksi.. Seur. Istun tyrmässä odottamassa kuolemaa. Alkuhartaus ja monipuolista ohjelmaa, kanttorin musiikkituokio, tuolijumppa ja lounas 6€. Meijän kirkko -tiimin tapahtuma lapsiperheille/lapsenmielisille. Ma 17.4. Seuraan häntä. Puhuja rovasti Ahti Peltonen Su 30.4. Diakonia Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl.fi. Voi vain kuvitella sitä turvattomuuden tunnetta, jota Haukan äiti kolmen lapsensa kanssa tunsi. klo 14 Lähetyssoppi Nuotassa. Niin kai. Junalla tultiin Helsinkiin, jossa heikommassa kunnossa olleet vietiin Aleksis Kiven kansakouluun tehtyyn tilapäiseen sairaalaan. Olenhan minä totta totisesti nähnyt verta ja kuolemaa. Askeleita käytävässä. Naisia juoksee edes takaisin, pari miestäkin piipahti haudassa. klo 11 Pitkäperjantain Jumalanpalvelus Hartolassa, Harri Nuutinen. Aimo Tenni Äitimme ja mummimme Hilkka Annikki PELTOLA o.s. Pe 7.4. Hauta ei ole enää suljettu, ja täällä on kovasti paljon liikennettä. TERVETULOA! Pe 7.4. Su 9.4. Aina olen selviytynyt, mutta nyt olen lopultakin jäänyt kiikkiin. Jos tarvitset ruokaa, mutta et pysty itse hakemaan soita Satulle. Seppänen s. Su 16.4. Monipuolinen lounas, josta vapaaehtoinen maksu lippaaseen. Miksi tämä tuntuu jotenkin ihan erityiseltä. Vastaanotto ti klo 9-11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Lapset: Maanantaisin klo 9 päiväkerho Hartolan srk-talolla. klo 18 Raamattuluento Nuotassa. Lähdin aikaisin aamulla sen hienon haudan luo, mihin olin nähnyt heidän panevan hänen ruumiinsa. Se johti myöhemmin Haukan perheen sotavangeiksi. klo 14 NNKYn iltapäivä Sysmän srk-sali Nuotassa, jossa runoja ja virsiä, kaalipiirakkaa ja pavlovaa siman, teen ja kahvin kera. Mitä täällä on tapahtunut. maaliskuuta 1940, ja vangit vaihdettiin aikanaan. Ruoanhakijat tervetuloa klo 11.30-12. 0500 977 237 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ma 10.4. Muistan olleeni koko ajan sängyssä jonka päässä oli lauta. 1
Rahoituksen turvin ohjaajaksi saatiin ammattilainen, pitkän linjan näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Väinö Weckström. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-PALVELUJA Koskinen Ky Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Dorotea Kyytsönen p. ja 11. 6. Meille tutun virpomistavan taustalla on raamatunkertomus palmusunnuntaista. suurena lauantaina. Näytelmäksi valikoitui Sakari Pipatin käsikirjoittama hersyvän hauska maalaiskomedia Muistilääke. 11 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 0400 496814 SUUTARI REPOLA, Heinola Mika Sankari HARTOLA, SYSMÄ Pääsiäisen ajankohta vaihtelee paljon, koska se määräytyy monimutkaisten sääntöjen mukaan, jotka perustuvat sekä auringon että kuuun liikkeisiin. MUISTILÄÄKE -näytelmä Kalkkisissa. Noin 500luvulta lähtien tapa oli levinnyt Keski-Eurooppaan katolisen kirkon keskuuteen ja sieltä yhä pohjoisemmaksi. Juhlan ajankohtaa säätelee myös kevätpäiväntasaus, jolloin siis päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Rooleissa nähdään mm. Kaksihaarainen virpovitsa muistuttaa Jeesuksen kahdesta luonnosta: Ihmisestä ja Jumalasta. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 040 511 2506. 050 3380 396 Sysmä KONE-HEINO OY Koskueentie 9, Sysmä (03) 7171 560 ja (03) 7172 745 • Avoinna ma-pe 8-17 • Huollamme autot, traktorit ja maatalouskoneet • Ajoneuvoilmastointihuollot • Renkaat ja rengastyöt • Myymme varaosat, hydrauliikkaletkut ja -liittimet, hihnat, laakerit ja pultit, ym. • VALTRA ja AVANT -sopimushuollot • Fixus -varaosaliike ja -autokorjaamo LVI-asennukset 40 v. On myös tavallista, että pääsiäisenä lähdetään naapurikylänkin kokkoa katsomaan. Keskustie 59. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. Täydenkuun jakso on noin 29,5 päivää, joten pääsiäispäivän ajankohta voi vaihdella 22. nuorisoseurantalo Pörskälässä. Nämä liikkuvat perinteisesti pihoilla lankalauantaina eli ns. Länsi-Suomessa ja etenkin Pohjanmaalla eli ja elää perinne pikkunoidista eli trulleista. nuntaina Jeesus ratsasti aasin varsalla Jerusalemiin. P. huhtikuuta välillä. Keväällä karja saatettiin ajaa ulos navetasta virpovitsalla ja jättää oksa ovenpieleen siunausta tuottamaan. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16, ti, to, la ja su suljettu ma, ke, pe 10-16, ti, to, la ja su suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. Ennen melkein kaikilla oli siellä omat kokkonsa, mutta nykyään nuorisoseurantaloilla poltetaaan isoja kokkoja. Joissakin paikoissa pikkunoidat kiertävät virpovitsat käsissään. Muuna aikana p. Pahoja voimia karkottamaan poltettiin Pohjanmaalla pahanhajuisia, savuttavia pääsiäiskokkoja pääsiäisyötä vasten lauantai-iltana. Siunatut oksat vietiin kotiin, koristeltiin ja niillä virvottiin läheisiä ja naapureita. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. Niiden äärelle kerääntyy paljon ihmisiä ja siellä on makkaraa ja kahvia myytävänä. 0400 494 864 PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Päätetty on, että pääsiäinen ajoittuu aina ensimmäiselle täydenkuun jälkeiselle sunnuntaille maaliskuun 21. maaliskuuta ja 25. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi Hartolan Apteekki puh. Helatorstain jälkeen oksat hävitettiin polttamalla. Myös karjaeläimiä oli tapana virpoa. 9.00-16.00 (03) 7162 452, 044 373 2337 Näy LÄHILEHDEN tutussa ja turvallisessa palveluhakemistossa! Kysy lisää p. ja 15.4. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. Eija Tommola, Maarit Eskola, Raija Kostamo ja Piia Tamminen. Silloin Kristus on tuonelassa, haudassa ja kansanperinteen mukaan pahan voimat, myös noidat pääsivät vapaiksi mellastamaan. Avoinna ma-pe 9-15. (03) 8777 60 SUUTARIPALVELUJA Suutarin PALVELUPISTE Hartolassa Taitajien tuvalla, os. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. (Matt. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Äänimieheksi projektiin lähti Ville Arola Muistilääke Kalkkisten nuorisoseurantalolla Pörskälässä 9.4., 12.4. Kolmihaarainen Jumalan kolmesta persoonasta: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Aura Kuisma Yli kymmenen vuotta tauolla ollut Kalkkisten nuorisoseuran teatterikerhon pääsiäisnäytelmä saa vihdoin jatkoa! Pääsiäisnäytelmä saa ensi-iltansa 9.4. 21:1–11, 15–17) Ensimmäisenä palmusunPääsiäinen on aina eri aikaan MIKSI IHMEESSÄ. Perinne myös elää ja sekoittuu. sekä kesänäytökset 10.6. Evakkojen myötä virpomisen perinne levisi ympäri Suomen. Pääsiäinen voi siis osua ajallisesti joko maaliskuun loppupuolelle tai huhtikuulle. Merkillisen reilu. Ortodoksisessa Karjalassa tuli tavaksi etsiä kevään ensimerkkejä, pajunoksia pajunkissoineen ja tuoda niitä siunattavaksi kirkkoon. kokemuksella Keskustie 7, Hartola Myymälä avoinna ark. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. päivän jälkeen
-Ilman Kone-Heinoa, Sysmän Ovi&Ikkunaa, Kuivajääpuhallus Suomea, Kalle Sinisaloa, JoSa-Huoltoa, Kylmäkonehuolto Toivonen Oy:tä ja Sysmän Seo -huoltoasemaa emme olisi tässä, Jani Antamaniemi ja Tuomas Malin kiittävät. Liittymien toimitus aloitetaan heinäkuusta 2023 alkaen. Työsuhteen pituus on kolme viikkoa ajalla 1.5.–31.8.2023. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kunta ja Hartolan Lions Club rahoittavat myös kesällä 2033 nuorten kesätyöpassikampanjaa. Nuorella täytyy olla oma pankkitili ja verokortti. Lunta ja laskettelijoita on riittänyt. Hänen kanssaan olemme aiemminkin näitä vanhoja autoja projekteiksemme haalineet. Hartolan kunnan tekninen osasto, viheralueiden kunnossapito (alaikäraja 16 vuotta), tiedustelut Niina Varjo 044 743 2252 Itä-Hämeen Museo, tiedustelut Vesa Järvinen 0440 770 149 Hartola Golf, tiedustelut Tera Heinonen 045 869 3808 Kuninkaanportti, tiedustelut Lauri Leskinen 050 355 2241. Siellä missä sinäkin Lisätietoja www.jsvoy.fi asiakaspalvelu@jsvoy.fi sekä puhelin 010 2104 000. Viime kesänä saimme vihdoinkin vuosien kyselyjen jälkeen tehtyä kaupat Carinasta. Tänä talvena ulkomaanmatkailu on lisääntynyt, silti talvi on ollut hyvä. Lisätietoja saa toimistosihteeri Eija Johanssonilta/ 044 7432 249. Sen jälkeen tammikuussa 2023 tuli tosiaan ilmoitettua auto tuohon hienoon tapahtumaan klassikkojen sarjaan (Classic Car Show). Kesätyöseteli on noudettava ennen työsuhteen alkua. Niinpä otimSysmän poikien Carina esillä American Car Showssa me auton taas esille helmikuun aikana ja maalasimme sen uudestaan. Enon ja isän kanssa tuli oltua tekemisissä autojen kanssa lapsuudesta alkaen. Työtä riittää rinteiden kunnostuksen ja hiihtohissin pyörittämisen lisäksi mm välinevuokraamossa ja hiihdon opetustakin tarjotaan. Työsopimusta laadittaessa on huomioitava laki alle 18-vuotiaista työntekijöistä. Työpaikkoihin liittyvät käytännön asiat hoidetaan kunnassa. ja 12.3.) Purnuun kokoontui lauantaina Etelä-Suomen Koneyrittäjät ja sunnuntaina maakunnan MTK-yhdistysten väki. Vuorenkylän Purnu Oy on toiminut vuodesta 2007 ja osakkaita on 14 kpl. Facebookin kävijäpalautteesta poimittua: ” Lasten kanssa viihtyi oikein hyvin koko päivän rinteessä ilman jonoja, ehti monen monta laskua ja temppua. Kesätyöpassia voivat hyödyntää hartolalaiset yritykset, yhdistykset ja kotitaloudet, joilla ei ole maksamattomia verojäämiä. Yhdistykset tarjosivat jäsenilleen rinneravintolassa lounaan, joka oli maukasta lähiruokaa, keitto paikallisen ylämaankarjan jauhelihasta. Ihan harrastuspohjalta olemme liikkeellä. Laskettelukeskusta pyöritetään pitkälti paikallisin voimin osakkaiden osallistuessa toimintaan. Ravintolatoiminta on vuokrattu eri yhtiölle ja sekin työllistää aukiolotunneiksi useamman henkilön. Työnantaja maksaa palkkaa vähintään 550 euroa (sisältäen lomarahan). Siihen kuluu yllättävän paljon rahaa ja aikaa, Antamaniemi kertoo. Edellisen yön lumisateen jäljiltä sekä rinteet että hiihtoladut oli aamulla ajettu. Kiitoksia saavat useat tahot. Alle 15-vuotiaan työsopimuksen allekirjoittaa huoltaja. -Ilmoitus hyväksymisestä saapui vähän myöhään, ja on pitänyt kiirettä siitä lähtien. Internetpalveluiden nopeudet ovat toiminnan käynnistyessä 200 Mb/s, 500 Mb/s ja 1 000 Mb/s. 799 € (sis. Soittohetkellä esimerkiksi auton moottori oli purettuna lattialla, mutta projekti eteni vauhdilla. Rinteiden kunnostuksesta Purnussa vastaa kolmen miehen ryhmä ja Olkkosen Timo ajaa Puheenjohtajat paikalla MTK Jou-Lu Samuel Hölttä ja MTK Hartola Tuomo Liukkonen. American Car Show järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 7.-9. Kesätyösetelit jaetaan siinä järjestyksessä, missä edellä mainituin kriteerein täytettyjä työsopimuksia toimitetaan kuntaan. Auto koki pienen muutoksen ja värinvaihdon pikaisella aikataululla, jotta siitä saatiin tehtyä jonkinlainen hääauto. Purnussa on tarjolla rinteitä moneen makuun ja taitotasoon. Joutsan-Luhangan, Hartolan, Sysmän ja Heinolan alueelta saapui ulkoilemaan yli 80 maataloustuotPurnussa lasketeltu1989 lähtien tajaa ja perheenjäsentä. Täytettyä työsopimusta vastaan nuori saa numeroidun kesätyösetelin, joka tulee toimittaa välittömästi työnantajalle. Näkymät hienot ylhäältä, jonne laitettu myös penkit taukojen pitämiseksi” Viime viikonloppuna (11. Kesätyöseteleitä on jaossa rajallinen määrä, mutta vielä niitä on jäljellä. Työnantajien kannattaa nyt aktiivisesti ilmoitella kesätyöpaikoista. Työnantajalla pitää olla Y-tunnus. Koko auto on purettu atomeiksi ja siihen on hankittu erilaista nippelia nappelia sieltä sun täältä. Internetin yhteydessä palveluun kuuluu kaapelitelevisiopalvelu. Hiihtolomaviikoilla kävijöitä riitti sekä rinteessä että rinneravintolassa. Ensin ei kuulunut mitään, mutta sitten sieltä tulikin viestiä. JärviSuomen Valokuitu Järvi-Suomen Valokuitu on käynnistänyt valokuituliittymien rakentamisen ja myymisen Vehkalahti – Sauvuori (2023-2024) alueella. Enolta se jäi kesken ja sen jälkeen auto seisoi tallissa vuosikymmenten ajan poissa liikennekäytöstä. huhtikuuta.. Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 09 – 17. Mika Sankari SYSMÄ Jani Antamaniemi ilmoitti kokeilumielellä ja muille kertomatta vuoden 1976 Toyota Carinan perinteiseen tapaan pääsiäisenä järjestettävään American Car Show -tapahtumaan. Projekti on alkanut periaatteessa jo 80-luvulla. Kirjallinen sopimus tehdään Kesätyöpaikkoja vielä jäljellä kahtena kappaleena, joista toinen jää työnantajalle ja toinen nuorelle. Sesonkiviikoilla aukioloaikaa oli muuta kautta enemmän. Työsuhteen pituuden, työajat ja palkkauksen määrittelee työnantaja oman työehtosopimuksensa mukaisesti. lähinnä hiihtolatuja. Tänä talvena rinteet saatiin auki jouluna. Kesätyöpaikkoja on tarjolla mm. Työnantaja voi työllistää 14-17-vuotiaan hartolalaisen tai Hartolassa vakituisesti asuvan vähintään 14-vuotiaan ja alle 18-vuotiaan nuoren (ikä työsuhteen alkaessa ja päättyessä). Työnantajan 275 euron arvoisen tuen saaminen jälkeenpäin edellyttää, että nuoren palkaksi on muodostunut vähintään 550 euroa. 12 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Heini Katajisto HARTOLA/SYSMÄ Laskettelukeskuksissa oli hyvä kausi vuosi sitten, Hartolassakin oli ennätyshyvä vuosi heti koronan jälkeen. Liittymän hinta sisältäen asiakkaalle toimitettavan päätelaitteen, sekä muut liittymän avaamisen kustannukset. Kesätöihin haluavan nuoren tulee toimittaa allekirjoitettu työsopimus henkilökohtaisesti Hartolan kuntaan Eija Johanssonille (Hartolan yhtenäiskoulu, Kuninkaantie 14). alv 24%) alk. -Suurin osa ollaan Malinin Tuomaksen kanssa tehty, muita neuvonantajia unohtamatta. Laskettelusuksien ja lautojen lisäksi ulkoiluvarusteina oli murtomaahiihtosuksia ja mäenlaskuun pulkkia ja liukureita
Itse siirtely todettiin täysin turhaksi rasitteeksi, mutta kesäja talviajan pysyvyydestä oltiin kahta mieltä, kumpi parempi. Jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 euroa/vuosi. – Meillä on Sysmässä arviolta 50 – 80 hevosta ja toiminta on määrään nähden kohtuullisen aktiivista. Monien mielestä tämä kellonaikojen siirtely saisi vihdoin päättyä. Kesäajan puolustajia löytyi myös ja mielipiteet perustuivat monelta osin siihen, oliko vastaaja aamunvai illan virkku. Hevosharrastus jatkuu Sysmässä seniä oli mukana työhevoskilpailun talkooporukassa Joutsassa ja joulukuun pikkujouluraveihin osallistui mukavasti porukkaa. Jäsenmäärä pyörii 20 paikkeilla. Vaikka kokoukseen ei osallistunukaan suurta joukkoa hevosihmisiä, kiinnostus hevosiin ei ole yhdistyksen puheenjohtaja Juha Kantosen mukaan laantumassa. Jäsenvaltiot saisivat päättää kansallisesti itse siitä, minkä ajan ne ottaisivat pysyvästi käyttöön. Helena Mehtälä ja Arto Haapasalo palkittiin seuran vuosikokouksessa.. Suomi on aktiivisesti ajanut kellonajan siirrosta luopumista. Viime vuonna seuran jäKyösti Piippo SYSMÄ Talviaika päättyi runsas viikko sitten sunnuntaina ja kellon viisareita siirrettiin tunti eteenpäin, elikkä kohti kesää. Pari vuotta sitten odotettiin, että mahdollinen päätös siirtelyn lopettamiseksi saataisiin Suomessa voimaan tänä vuonna. Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 kelloajan siirron lopettamisen puolesta ja esitti, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran vuona 2021. Suomessa on noudatettu kesäja talviaikaa (normiaikaa) pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Joissakin tutkimuksissa 81 prosenttia suomalaisista haluaisi pysyvän kesäajan. Kokouksen puheenjohtajana toimi Eila Kantonen ja sihteerinä Helena Mehtälä. Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellonajan siirtelystä luovuttaisiin kaikkialla Euroopan unionissa yhtenäisesti. Seuran johtokunnan erovuoroisista jäsenistä valiittiin jatkoon Arto Haapasalo ja Helena Mehtälä. Kokouksen rutiiniasiat (toimintakertomus ja tilit) hyväksyttiin. Riutan pokaalin sai Marannan (kolme voittoa) kasvattaja ja omistaja Arto Haapasalo ja parhaan hevosen palkinnolla palkittiin Felisian (144 pistettä) kasvattaja ja omistaja Helena Mehtälä. Ehdotus odottaa vielä EU:n neuvoston käsittelyä. Komission ehdotuksen tavoiteaikataulu ei ole toteutunut. Kun se aika koittaa, Suomen eduskunta päättää itse, mikä aika valitaan pysyvästi käyttöön. Pienessä gallupissa Sysmän Uimahallin aamukahviporukka pohdiskeli syvällisesti kelloaikojen siirtelyn mielekkyyttä. 13 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TÄSTÄ ALKAA VAIN DIGISSÄ! Juttu P ubi Juttu P ubi L ÄHÄRIN KELLON SIIRTELYT K E N K U T T A A Aamukahville kokoonnutaan, olipa käytössä sitten kesätahi talviaika. Korona ja Euroopassa käytävä Ukrainan sota ovat siirtäneet sivuun kesäja talviaikakeskustelun, joten päätöstä saataneen odotella vielä pitkään. Kokous palkitsi seuran kaksi jäsentä ansiokkaasta toiminnasta. Kuluvan vuoden toiminnoista keskusteltiin jonkin verran ja ajatuksissa on osallistuminen Uotinpäivien tapahtumiin. Muut pohjoismaat ottivat kesäajan käyttöön jo vuotta aikaisemmin. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Hevosystäväinseura piti vuosikokouksensa viime viikonvaihteessa ja palkitsi kunniakirjalla ja pokaalilla ansioituneita hevosharrastajia. Suurin osa puolusteli sitä ennenvanhaista oikeaa pysyvää aikaa, elikkä talviaikaa. Kyseisenä aamuna oli siis yksi tunti vähemmän aikaa nukkua
040 351 5480 tai p. 14 TORSTAINA 6.4.2023 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Sysmä lähellä sydäntä. kestona tai määräaikaisena. Lähetä tarjouksesi 14.4.23 mennessä Sysmän Sanomat Oy, toimitusjohtaja/päätoimittaja Marttiina Lallukalle sähköpostilla osoitteeseen: marttiina.lallukka@lahilehti.com tai Marttiina Lallukka/Sysmän Sanomat Oy, Sysmäntie 16, 19700 SYSMÄ. Kotoisin Hartolasta. 040 351 5480 (ma, to klo 9-16) (ma, to klo 9-16) www.lahilehti.com Haemme YRITTÄJÄPOHJAISTA TOIMITTAJAA/KIRJOITTAJA-AVUSTAJAA, joka pystyy tekemään toimittajan työtä laskutusperiaatteella. 0400 604 504/Marttiina Lallukka. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Ilkka Hörkkö SYSMÄ Bandy Boys-88:n M60-sarjan seniorijoukkue BB-Olteri saavutti sarjan SM-pronssimitalit viime lauantaina Kempeleessä. Kempeleessä pelattiin ensin välierä Merikoskea vastaan. Suomen mestaruuden voitti Merikoski SBT. Toisen erän lopulla Antero Saastamoinen laukoi johtomaalin. Tehtäväsi edellyttävät: • sujuvaa ja erilaisiin juttutyyppeihin muuntautuvaa kynää, ideointikykyä, tiedottajan asennetta, uutisvainua, tehokkaita tiedonhakutaitoja • kuvankäsittelyn kokemusta ja hallitsemista sekä • uusien sähköisten viestintäkanavien ja teknologioiden tuntemusta. Lopussa BB-Olterilta puuttui pari tärkeää pelaajaa pienten loukkaantumisten vuoksi. TILAA LÄHILEHTI, TILAA LÄHILEHTI, paperisena tai diginä, paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. Kaksi erää BB-Olteri taisteli tasaisesti oululaisten kanssa numeroissa 0-0. 4,58 €/kk (kestotilaus diginä) TILAUKSET: TILAUKSET: lehtitilaukset@lahilehti.com lehtitilaukset@lahilehti.com tai p. Odotamme, että • sinulla on mieluiten korkeakoulututkinto, hyvä yleistietous sekä kokemusta ja koulutusta toimittajan työstä, • olet yhteistyökykyinen, energinen ja ulospäin suuntautunut, • sinulla on koulutukselliset valmiudet ja kiinnostus seurata paikallisasioita, • osaat erinomaisesti ideoida ja toteuttaa haastatteluja. Takarivi vasemmalta Kari Koski, Vesa Käyhkö, Harri Luoma, Jari Häkkinen, Lars Lindholm, Markku Kotilainen, Ilkka Hörkkö, Matti Ruokonen, Juha Helen, Juha Ikonen. Vanhoista huipputason jääja kaukalopalloilijoista koostunut joukkue tiedettiin kovaksi vastukseksi. Muuttanut juuri paikkakunnalle. Eturivi vasemmalta Mauri Backman, Antero Saastamoinen, Timo Mäntynen, Jari Levänen, Jukka Koskimäki. Sysmäläisjoukkueessa on mukana vahvistuksia ImatSysmäläisjoukkue seniorien SM-pronssille ralta ja pääkaupunkiseudulta. Pronssipeli oli myös tiivistä puolustamista ja hyvin vähämaalinen. Toimenkuvaasi kuuluvat: • Vastuu lehden toimituksellisen sisällön tuottamisesta yhdessä toimitustiimimme ja päätoimittajan/toimitusjohtajan kanssa. Lisäksi joukkueessa ovat kauden aikana pelanneet Pekka Kemppi, Matti Moisio ja Pekka Ripatti.. Alk. Lopputurnaukseen olivat selvinneet oululainen Merikoski SBT, BB-Olteri sekä helsinkiläiset Bewe ja SC Dalmac. Alkusarjassa BB-Olteri saavutti toisen sijan hävittyään molemmat pelinsä Bewelle. Lisätietoja tehtävästä voit kysyä puh. Merikoski ratkaisi pelin päätöserässä kahdella maalilla voittaen 2-0. Nyt Bewe kohdattiin pronssiottelussa ja revanssi otettiin 2-0 voitolla. Toisen maalin teki Jari Levänen tyhjiin viimeisellä minuutilla. 4,58 €/kk (kestotilaus diginä) Alk