0400 277 575 TEEMA NA ensi viikolla Asuntovalkama Oy LKV Sysmä, Hartola, Joutsa, Heinola Sysmäntie 38, Sysmä Raili Valkama Yrittäjä, LKV, YKV, KED 050 385 8378 Mika Sankari HARTOLA, SYSMÄ #suspensionbridge #riippusilta #finnishnaturephotography #salpausselkageopark #luontomatkailu #kammiovuori Siinä muutama kuvaava esimerkki paikallisesti kiinnostavista aiheista, joilla Hartolan ja Sysmän kohteista kerrotaan maailmalle kuvienjakopalvelu Instagramissa. Sysmässä moni on löytänyt Kammiovuorelle ja lukuisia kuvia onkin otettu kehuvien kommenttien kera. -Hotilan mylly. Toinen merkittävä teema ovat eri alojen sysmäläiset yrittäjät, jotka ovat jakaneet hienoja kuvia palvelun jäsenten edelleen ihasteltaviksi. Tainionvirta on muuten#riippusilta #hartola #kammiovuori #sysmä kin kuvauksellinen ja se pääsee oikeuksiinsa esimerkiksi Hotilan kohdalla. Näin tietoisuus lisääntyy vähitellen sekä kunnan että yrittäjien tarjoamista mahdollisuuksista. Tainionvirran varrella se on ollut paikallaan ainakin vuodesta 1794 alkaen. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 16 (1471) Keskiviikkona huhtikuun 21. Suvituuli SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ Aukioloajat: ark 7-21, la 7-18, su 10-18 p. Kammiovuori näkyy Instagramin hashtageissa (#), eli avainsanoissa mukavasti. Ja kyllä retken jälkeen on aina sellanen fiilis, että kannatti käydä. (03) 8736 70 suvituuli@k-supermarket.fi Seuraa meitä myös Facebookissa! Maukkaat ja maistuvat Suvituulesta! Vaasan Savuhovi HERKKUTORILTA Mjau 3 ,50 /kpl TURSKAN SELKÄFILEE TO-LA 22 ,95 /kg LOHIMEDALJONGIT MAUSTETUT JA NATUREL TO-LA 22 ,95 /kg Arla 5 ,00 /ltk KERMAJUUSTO 500 g ERÄ 1 ,99 /pkt UUNIKINKKU 180 g ERÄ LAJITELMAT 12 x 85 g ERÄ 2 pkt 9 ,00 PIPARIPULLALAATIKKO PAKASTE 40 kpl ERÄ HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON !. Siellä otetuista kuvista on tykätty usein. Tainionvirran riippusilta Jokirannan ja urheilukentän välissä komeilee katsotuimpana Hartolan kohteena. Instagramin käyttäjä kiteyttää kaiken hienosti: -Ei mulla varsinaisesti vieläkään ”tee mieli” luontoon, mutta tiedän et Varpu-koira tykkää siitä ja saan kicksejä kauniiden paikkojen valokuvaamisesta. Alunperin se on ollut osana Koskipään kartanoa, eräs kuvaaja kirjoittaa ja samalla jakaa tietoa eteenpäin seuraajilleen. päivänä 2021 • IRTONUMERO 2,50 € OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Luontokuvat ottavat odotetusti kärkisijat tykkäysten perusteella
Arvonmäärityksen lisäksi on huomioitu, että kunnan puolella kyseessä ei ole pelkästään puuston arvoon perustuva maanvaihtokauppa vaan kunnalla on Hakaportin alueeseen kohdistuvia yhdyskuntateknisiä tavoitteita, joilla turvataan vesihuollon toiminta kriisitilanteessa. • Sähköisesti toimitettavat asiakirjat hinnoitellaan paperimuodossa toimitettavia edullisemmiksi. Ovia myydään vuosittain tuhansia kappaleita. Koko lisätyötarkastelu on aloitettu alkuvuonna dokumentoimalla nykytilanne. • Maa-ainesluvan käsittelyä koskeva maksu poistetaan. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä Insinöörityö Hentinen Oy:n esittämän lisätyösuunnitelman. Mahdollisen määräalan läpikulkevan tien siirron kustannuksista vastaa kunta. Vuonna 2020 työttömyyspäivärahamaksujen osuus oli noin 231.000€. Pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuesta kunta maksaa yli 300 päivää työttöminä olleista 50 % ja yli 1000 päivää työttöminä olleista 70 %. • Valtion tukemaan asuntotuotantoon liittyvät tehtävät ovat siirtyneet ARA:lle, joten taksa poistuu. Tehtävä on alussa vaatinut verkostojen luomista, paikallisiin yrityksiin ja työllistämispalveluiden kokonaisuuteen tutustumista. Neuvottelujen pohjana on ollut Valpas Oy:n antama metsämaan ja puuston arvonmääritys molemmille tiloille. Yhteistyö jatkuu Lopuksi Esedu, Salpaus ja Gradia esittelivät koulutusmallejaan, joita voi hyödyntää paikasta riippuen joko koko tutkinnon tekemiseen tai puuttuvan tutkinnon osan tai esimerkiksi lupakortin suorittamiseen. Tästä johtuen kunnan luovuttaman maan metsätaloudellinen arvo on Hakaportin tilaa suurempi. Toki esimerkiksi puualan koulutus on hyödyksi, mutta työssäoppiminen tapahtuu pitkälti paikan päällä. Neuvotteluissa on päädytty ratkaisuun, jossa kunta luovuttaa tilasta Visankangas 4,75 ha:n suuruisen määräalan Kasperi ja Jussi-Pekka Tahvoselle ja Tahvoset luovuttavat sitä vastaan 3,34 ha:n määräalan tilasta Hakaportti. Pienten kuntien elinvoimaa -hankkeen projektipäälllikkö Anne Lahikainen-Aho lupaa yhteistyön yritysten ja oppilaitosten kanssa jatkuvan. Työllisyyskoordinaattorin tehtävä Kunnassa aloitettiin elokuussa 2020 työllisyyskoordinaattorikokeilu 50 % työajalla. Puitesopimuksen allekirjoituksella kunta ei sitoudu yksilöidyn tilaustoimeksiannon tekemiseen eikä tietyn suuruiseen toimeksiantoon.Tilaukset sovitaan erikseen puitesopimuskumppanin kanssa. Hartolan NMKY pyytää kiinteistön omistajalta lupaa pesäpallokentän kotipesän kunnostamiseen. Lisätyöt laskutetaan yksikköhintaperusteisesti ja niiden kustannusarvio on 173 000€. ToimintaympäristöHelena Mäkinen 19.4.2021 Kissamäen vedenottamoon liittyvä maanvaihto Kunta on käynyt maata koskevia neuvotteluja Kissamäen alueella, jossa vedenottamolle on vireillä vesitalousja lunastuslupahakemus Hakaportti -nimisellä tilalla. Hankintayksikkö vertasi tarjouksia: LEM-KEM Oy, 54 900€ (alv %), kk-hinta kolmelle aurinkovoimalaitokselle 1036,03€ (alv 0%) – maksuaika 60 kk. Toinen 50 % kokoaikaisen tehtävän työajasta on ollut teknisen toimen liikuntapaikkojen hoidon ja kiinteistönhoidon tehtäviä. Hakaportti -tilaa koskeva maanvuokrasopimus päättyy tämän vaihtokirjan allekirjoituksin ja kunta sitoutuu vastaamaan sopimuksen ehdosta poistaa betonijäte alueelta kustannuksellaan vuoden 2021 aikana. Sopimuskausi päättyy 31.12.2023. Kuulijoita oli koolla parhaimmillaan kuutisenkymmentä. • Purkamismenettelyn vaativuuden vuoksi taksaa korotetaan muita enemmän. • Rakennusvalvonnalle kustannuksia aiheuttavista lausunnoista määrätään erillinen maksu. Helena Mäkinen 14.4.2021 Yhtenäiskoulun rakennushankkeen lisätyöt Valtuusto myönsi 173 000 euron lisätyövaltuuden yhtenäiskoulun rakennushankkeeseen. • Poikkeamismenettely on siirtynyt kunnan tehtäväksi, ELY-lausunnot jäävät pois. • Luvattomia rakennuksia koskeva kiinteä lisähinta kytketään lupamaksuun. • Tuulivoimalan lupamaksu nostetaan lähemmäs muiden kuntien tasoa. Vuosien mittaan koulun vanhassa osassa on tehty useita laajoja muutoksia, joita ei ole päivitetty suunnitelmiin eikä talotekniikan vaatimien muutoksien laajuutta voitu arvioida. Myös Heinolan TE-palveluiden kanssa on tehty yhteistyötä. vuokra-asuntojen näyttöjä ja lopputarkastuksia. Vedenpumppaamolle rakennettavaa vesijohtolinjaa koskien laaidtaan erillinen käyttöoikeussopimus karttaliitteineen, jonka perusteella kunta hakee vesijohtoa koskevan rasitteen Hakaportti -tilalle. Tehtävään päätettiin siirtää lasten iltapäivätoiminnasta Mikko Nyrjä. Kunnanhallitus antoi lisätöiden hankinnan teknisen lautakunnan tehtäväksi. Maksujen korotustarve on noin 20% työstä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Kaupalla varaudutaan tilanteeseen, jossa vedenottamon rakentamiseen tulisi tarve. Maksun yleistä linjaa suurempi korotus on perusteltua. Lisätyöt pitää saada valmiiksi, koska kaikki talotekniikan ohjausjärjestelmät siirtyvät purettavasta osasta uuteen kouluun. Tehtävään on kuulunut myös asuntoasioiden osalta esim. Kahden poikkeamisluvan maksua on alennettu. Aurinkopaneeleita koskeva tarjouskilpailu Tarjouskilpailuun tuli 3 tarjousta määräaikaan mennessä. Yhteistyötä ja perehdytystä on tehty tiiviisti Jyränkölän työllisyyden Tukirinki -hankkeen kanssa, jossa Hartolan kunta on mukana tämän vuoden loppuun. Tavoitteena on turvata vesihuollon valmius siinä tapauksessa, että nykyistä vedenottamoa ei voitaisi enää käyttää. • Rakennusrasitteita, yhteisjärjestelyjä ym. Kyseinen kenttä sijaitsee kiinteistöllä Virkistys RN:o 24:4, osoitteessa Visantie 29. -Perehdys tapahtuu kädestä pitäenmallilla, sillä tällaista ei opi suoraan missään koulussa. Kuntayhdeksikön asfaltointiurakan puitesopimus Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kuntien, Heinolan ja Orimattilan kaupunkien sekä Orimattilan Vesi Oy:n, Orimattilan Lämpö Oy:n, Asikkalan vesi ja satama Oy:n sekä Hollolan vesihuoltolaitoksen puitesopimus on kilpailutettu. Rakennusurakkaa kilpailutettaessa ei lisätyötarvetta voitu aikataulusyistä huomioida. Hankinnan on valmistellut Heinolan kaupunki. Kunnanhallitus päätti perustaa 1.7.2021 alkaen vakinaisen työllisyyskoordinaattori/kiinteistönhoitajan tehtävän, jonka työajasta 50% on työllisyyskoordinaattorin ja 50 % on teknisen toimen tehtäviä. Maan kirjanpidolliseksi/verotukselliseksi arvoksi sovitaan 29.500€. valiokunta tutustui tarjouksiin ja päätti hankkia kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneeltä LEM-KEM Oy:ltä aurinkovoimalaitokset kolmeen rakennukseen. Kunnanhallitus totesi, että lisätyö tulisi toteuttaa yhtenä kokonaisuutena koulun rakentamisurakan yhteydessä. Lisätöiden erillinen kilpailutus tai hankinta sivu-urakkana ei ole koulun käyttöönoton aikataulun vuoksi mahdollista. Hartolan kunnanhallitus Helena Mäkinen 13.4.2021 Rakennusvalvonnan taksat Kunta perii tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä taksan. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ja puitesopimuksen tekemisen Asfalttikallio Oy:n kanssa. Maastoonmerkintä on ollut hakijan ja vastaavan työnjohtajan tehtävänä. Kulkuoikeus Hakaportti -tilasta lohkaistavalle määräalalle on Syvänteentien kautta. Tekninen johtaja on tehnyt erillisen sopimuksen johtoalueen sijoittamiseksi. toimenpiteitä koskevat tehtävät ovat haastavia ja työllistäviä. • Rakennusjärjestyksestä poikkeava kokonaisalan määritelmä poistetaan tai korjataan. Vuosittaisista tasokorotuksista vastaa tieja lupajaosto. Tilat, konekanta ja laitteisto on modernisoitu viimeisten vuosien aikana. Talotekniikan siirto on edellytyksenä koulutoiminnan aloittamiselle uudessa osassa elokuussa 2021. Työllisyyskoordinaattori edistää aktiivisesti työllistämistoimenpiteitä, jotka pienentävät merkittävästi työmarkkinatuen vuosittaista maksuosuutta. Kaupan yhteydessä ei suoriteta kauppahintaa, vaan kiinteistöt vaihdetaan toisiinsa. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 16 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 PÄÄKIRJOITUS: Heikki Helin Hartolan tekninen lautakunta Sysmän toimintaympäristövaliokunta Lupa maa-alueen käyttämiseen/ Liikuntamajan pesäpallokenttä Hartolan NMKY hakee Päijänne-Leaderilta avustusta Liikuntamajalla olevan pesäpallokentän kotipesän kunnostukseen. Kunta voi hakea 20% energiatukea aurinkovoimalaitoksen rakentamiseen Business Finlandilta ja tekninen johtaja on hakenut tukirahoitusta. Muita toimenpiteitä ovat olleet asiakkaiden haastattelut, tilannekartoitukset ja jatkotoimenpiteet, yhteistyö Nuorten Pajan ja Toimintakeskuksen sekä Nelinvoimaa -hankkeen kanssa. alueita ja niiden päällystysja pintarakennetöitä. Tuleva vesihuoltolinja rakennetaan Syvänteentien varteen. Hartolan kunta myöntää Hartolan NMKY:lle luvan pesäpallokentän kotipesän kunnostamiseen omistamallaan kiinteistöllä. • Perusmaksut alenevat, jos haetaan useita lupia samalle rakennuspaikalle. Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi rakennusvalvonnan viranomaistehtäviä koskevan maksuperusteisen taksan, joka tulee voimaan 1.8.2021. Työt täytyy toteuttaa ennen seuraavan lukuvuoden alkua. Sähköiseen asiointiin siirtyminen on tehostanut toimintaa, mutta ICT-palvelut ovat nostaneet kustannustasoa. • Taksa tulee voimaan, kun hakemus tulee vireille. Puitesopimus koskee 2021-2023 yleisellä liikenteellä olevia katuja, teitä, kevyenliikenteen väyliä sekä muita liikenne-, pihaym. Hankinta tehdään kuukausimaksulla, 60 kk:n maksuajalla.. Omistajien kanssa on neuvoteltu ehdoista, joilla vedenottamoksi soveltuva määräala, 3,34 ha voitaisiin hankkia kunnan omistukseen. • Rakentamisen merkitsemiseen ei ole rakennusvalvonnassa mittauskalustoa eikä vaadittua osaamista. Samalla korjataan joitakin ristiriitoja muiden säädösten kanssa sekä muutetaan taksoja lähemmäs muiden kuntien käytäntöjä. Tästä poikkeavia rakenteellisia muutoksia ovat: • Päätöksen tekee toimintaympäristövaliokunta. Jos määräalan hallinta saadaan näin järjestettyä sopimusteitse, vedetään vireillä oleva lunastuslupahakemus pois AVI:n käsittelystä. Pitkät työsuhteet ovat tyypillisiä yrityksessä ja vakituisia työsuhteita olisi nytkin tarjolla, Sireni sanoo. Maksuun on sisällytetty lainvoimaisuustodistuksen hankita. • Asiakkaan pyytämästä kiinteistökartoituksesta peritään perusmaksu ja rakennusten määrään sidottu maksu. Tarjouksensa ovat määräaikaan mennessä jättäneet Asfalttikallio Oy, NCC Industy Oy ja Peab Oy. Kiinteistön omistaa Hartolan kunta. Sysmän sähköpalvelu Oy, 85 200€ (alv %), kk-hinta kolmelle aurinkovoimalaitokselle 1420€ (alv 0%) – maksuaika 60 kk. • Naapureiden kuulemista koskevaa maksua ei koroteta (sähköinen kuulemismenettely helpottunut). Kielteisen päätöksen lupamaksu on poistettu. Duunipaikat esittelyssä virtuaalimiitissä tys työllistää tällä hetkellä 16 henkilöä, mutta haussa on ainakin kaksi henkilöä kokoonpanopuolelle. Lisätyösuunnitelmassa eritellyt työt on toteutettava osana urakkaa. Osiin jakaminen ei ole mahdollista, koska lisätöiden osa-alueet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Töistä yli 90 % on seurausta koulun uudisrakennuksen rakentamisesta ja tekniikat liittyvät uudisosaan. Biolan Ekoasuminen Oy, 73 042,63€ (alv %), kk-hinta kolmelle aurinkovoimalaitokselle 1217,60€ (alv 0%) – maksuaika 60kk. Kunnanhallitus päätti hyväksyä maan vaihtoa koskevan kauppakirjan ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan kunnan puolesta
– Veteraanien sosiaalinen elämä on jäänyt tosi vähiin, mutta odotamme tilanteen paranemista. Nuorille pidetään kursseja ja omia harjoitusammuntoja järjestetään säännöllisesti. Keräyksen suorittavat varusmiehet paikallisten reserviläisten toimiessa kuskeina. Sysmässä 21.4.2021 Sysmän kunnan keskusvaalilautakunta SYSMÄN KUNTA KUULUTUS Sysmän kunnassa 13. päivänä kesäkuuta 2021. Digija väestötietovirasto lähettää äänioikeutetuille, niille joiden osoite on tiedossa, ilmoituskortin viimeistään 20.5.2021. – Me emme toimi marssin järjestäjänä, mutta kannustamme kaikkia osallistumaan tapahtumaan, kertoo Timo Lehtinen. Vaaliluetteloiden laatimiseen ja tarkastamiseen sekä äänioikeusilmoituskorttien lähettämiseen liittyvät tehtävät kuuluvat Digija väestötietovirastolle. Vaalitoimitus alkaa äänestyspaikalla sunnuntaina 13.6.2021 kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00 saakka. Valitsijayhdistysten ja puolueiden ehdokaslistojen julkaisemista koskevia hakemuksia niihin liittyvine asiakirjoineen sekä muita vaalia koskevia asiakirjoja ja ilmoituksia vaalilaissa mainituin valtuuksin toimivilta asiamiehiltä tai heidän valtuuttamiltaan ottavat vastaan kunnanvirastossa kunnan keskusvaalilautakunnan valtuuttamina keskusvaalilautakunnan sihteeri Riitta Mehtonen ja hänen estyneenä ollessaan hallintojohtaja Tuula Mäkinen maanantaina 3.5.2021 klo 13 15 sekä tiistaina 4.5.2021 klo 14 16. Toiminta on muutoin melkoisen hiljaista. Henkilö, jolla ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta maksuttoman väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Veteraanit tapasivat usein toisiaan Palvelutalolle järjesVeteraanitoiminta perinneaikaan tetyissä tilaisuuksissa, mutta nyt nekin ovat epidemian vuoksi tauolla. Sysmässä 21.4.2021 Sysmän kunnan keskusvaalilautakunta SYSMÄN KUNTA KUULUTUS Sysmän kunnanvaltuustoon valitaan kesäkuun 13. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Kunta tiedottaa on koko Sysmän kunta ja äänestyspaikka on 1. Ennakkoäänestys toimitetaan Sysmän kunnan kirjastossa, Valittulantie 5, arkisin klo 8 18 sekä lauantaisin klo 9 14 ja sunnuntaisin klo 12 16. Kotiäänestys toimitetaan 26.5.-8.6.2021. Vaalilain 38 §:ssä tarkoitetut oikaisut ja täydennykset on tehtävä keskusvaalilautakunnalle viimeistään keskiviikkona 12.5.2021 ennen klo 16.00 sekä 40 §:ssä mainitut ehdokkaiden poistamista ja ehdokashakemuksen peruutusta koskevat ilmoitukset viimeistään perjantaina 14.5.2021 ennen klo 12. 80 ja puheenjohtaja Timo Lehtisen mukaan tavoitteena on lisätä jäsenmäärää houkuttelemalla nuoria mukaan toimintaan. Oikaisuvaatimuslomakkeita on saatavana Digija väestötietovirastosta. Mitä kaikkea on hyvä ottaa huomioon tässä puuhassa. Sysmän ampumarata on toiminnassa reserviläisten voimin. Reservinupseerien puheenjohtajan Janne-Pekka Juutilaisen mukaan yhdistyksessä on 37 jäsentä. Laitoksissa ennakkoäänestyksestä ilmoitetaan erikseen. Myös koronaepidemia on aiheuttanut veteraanitapahtumien peruutuksia. yksi toimintamuoto on kunniavartioston järjestäminen yhdessä Sysmän Reserviläisten kanssa veteraanipäivän, kaatuneiden muistopäivän ja itsenäisyyspäivän kunniakäynnit sankarivainajien haudoilla. Kirkonkylä Sysmän kunnan kirjasto, Valittulantie 5 Äänioikeusrekisterissä olevat tiedot ovat tarkastusta varten nähtävillä tai maksutta puhelimitse saatavissa Digija väestötietovirastoissa 3.5.2021 alkaen arkipäivinä virka-aikana. 044 7134 512. – Perinteisiä veteraanipäiviä vietettiin vielä muutama vuosi sitten huhtikuun lopulla Lahdessa ja kaatuneiden muistopäivää toukokuun lopulla, kertaa Sysmän Sotaveteraanien puheenjohtaja Jocke Stjernvall. Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä äänestäessään. Vuoden 2021 kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkoina Sysmän kunnan alueella ovat Sysmän kunnan kirjasto, Valittulantie 5 sekä Vaalilain 9 §:ssä tarkoitetut laitokset. päivänä kesäkuuta 2021 pidettävissä kuntavaaleissa äänestysalueena sa 21 valtuutettua ja kuntalaissa säädetty määrä varavaltuutettuja. TEEMA NA ensi viikolla HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON ! Keväällä siivotaan koteja ja mökkejä ahkerasti. Ilmoittautuminen kotiäänestykseen on tehtävä viimeistään tiistaina 1.6.2021 ennen klo 16.00 kunnan keskusvaalilautakunnalle, osoite Valittulantie 5, 19700 Sysmä, puh. Sysmän Reserviläiset ry:n jäsenmäärä on n. Sysmän Reserviläiset ovat pyrkineet pitämään vähintään yhden marssitapahtuman vuodessa ja ensi viikonvaihteessa on vuorossa Varustelekan etäsotilasmarssi. Veteraanitoiminnassa ovat vahvasti mukana myös Sysmän Reservinupseerit ry sekä Sysmän Reserviläiset ry. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 26. Syksyn mittaan suoritetaan yhden vuoden tauon jälkeen veteraanikeräys. päivänä 2021 toimitettavissa kuntavaaleisKyösti Piippo SYSMÄ Sotiemme veteraanien määrä laskee vauhdilla alaspäin ja samalla yhteydenpito veteraanien välillä vähenee. päivänä toukokuuta ja päättyy tiistaina 8. Henkilöllisyystodistuksena kelpaavat esimerkiksi ajokortti, passi, sähköinen henkilökortti ja kuvallinen kela-kortti. Veteraanimaja Ylä-Vehkajärven rannalla on siirtynyt reserviläisten hallintaan. Omaa äänioikeutta koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä Digija väestötietovirastoon viimeistään 26.5.2021 ennen kello 16.00. Lue aiheesta ensi viikolla! Veteraanien puheenjohtaja Jocke Stjernvall ja Reservinupseerien puheenjohtaja J-P Juutilainen.. Majaa on kunnostettu ja sitä pyritään vuokraamaan ulkopuolisille hoitokustannusten kattamiseksi. Lisätietoja näistä annetaan Digija väestötietoviraston vaalipalvelunumerosta 029 553 5530. Sysmän Sotaveteraanien jäsenluettelo ei ole pitkä; veteraaneja on neljä ja naisveteraaneja viisi ja heidän keski-ikä 95 vuoden tienoilla. Veteraaneilla on ilmainen majan käyttöoikeus. Veteraanitoiminta on siirtymässä vauhdilla perinneaikaan ja kaikkien toiveena on, ettei sotaveteraanien määrä koskaan tulevaisuudessa enää kasva, sanoo Jocke Stjernvall. Kyseiset yhdistykset täyttävät tehokkaasti veteraanien perinteitä koskevat juhlajärjestelyt ja muun toiminnan
Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, on käytössä vain kolmasosa asiakaspaikoista. Sairaalahoidon tarve alueella on kuitenkin vähentynyt ja terveydenhuollon ylikuormittumisen riski on väistynyt. Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattu harrastustoiminta voi jatkua ilman rajoituksia. Arvioinnissa Ruotsalaisen apuna on myös drone eli kuvauskopteri, jonka avulla mm. Heitä on haussa lisää ja yrittäjälle saa ilmoittautua. Yhteistyöryhmä suositti aluehallintovirastolle korkean tartuntatautiriskin tiloja sulkeneen päätöksen kumoamista, koska laissa asetetut edellytykset päätökselle eivät enää täyty alueella. Yleistymässä olevien virtuaaliakkujen avulla aurinkopaneeleiden ylijäämätuotantoa voi varastoida ja käyttää myöhemmin. Suosittelemme ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta. Ryhmän ajanvaraus on avattu 14.4.2021. Kimmo Ruotsalaisen tavoittaa toimistolta tai kuvassa näkyvästä puhelinnumerosta. Sillä näkee reaaliaikaiset tiedot energian tuotannosta, käytöstä, varastoinnista ja saavutetuista säästöistä. Ajanvarauslinkit ryhmittäin löytyvät osoitteesta paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista Alle 65-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville annetaan Modernan tai Pfizer-BioNtechin rokotetta ja 65–69-vuotiaille AstraZenecan rokotetta. Yhteistyöryhmä suosittaa, ryhmäharrastukset sallitaan ulkona kaikille alle 20-vuotiaille korkeintaan 10 hengen ryhmissä. Siten esimerkiksi karaoke ja tanssiminen ovat kiellettyjä. Mika Sankari HARTOLA KR Suunnittelu aloitti juuri toimintansa osoitteessa Yhdystie 5. Yt Merja Olenius kj. Ruotsalainen opastaa heitä eteenpäin. Alueellinen koronayhteistyöryhmä suositti tänään pidetyssä kokouksessa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitusta 6 henkilöön jatketaan 16.5. kallistukset, ilmansuunnat ja tonttia ympäröivä puusto. Hartolan kunta tiedottaa COVID-19 ROKOTUKSET Ajanvaraus puhelimitse ma-pe klo 10-14: 044 494 2589 tai 044 494 2585 Rokotuspaikkana OLAVIN TOIMINTAKESKUS, Uotintie 7 Nyt rokotettavat ryhmät: Riskiryhmien 1 ja 2 edustajat sekä Kaikki yli 65-vuotiaat Riskiryhmään 1 kuuluvat 16-69 vuotiaat Riskiryhmä 1: • Henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila • Elinsiirto tai kantasolusiirto • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö • Vaikea krooninen munuaissairaus • Vaikea krooninen keuhkosairaus • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes • Downin oireyhtymä (aikuiset) Riskiryhmään 2 kuuluvat 16-69-vuotiaat Riskiryhmä 2: • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti) • Aivohalvaus tai muu hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen • Vaikea krooninen maksasairaus • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta • Vaikea uniapnea • Psykoosisairaus • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40) Tulossa: Rokotusajanvaraukseen aukeaa uusia ikäryhmiä lähes viikoittain. Kulutuksenohjaustoiminnolla saa mahdollisimman suuren osan sähköstä omaan käyttöönsä. Korkean tartuntariskin asiakastilat voivat avautua aluehallintoviraston päätöksen kumoutuessa. Toimijoita suositetaan kuitenkin turvaamaan terveysturvallinen toiminta esimerkiksi rajoittamaan tiloissa asioivien määrää. -Minulta löytyy Trafin myöntämä lupa. ” Yleistymässä olevien virtuaaliakkujen avulla aurinkopaneeleiden ylijäämätuotantoa voi varastoida ja käyttää myöhemmin. Anniskelu on sallittu kello 7–17, ja sallittu aukioloaika ravintola-asiakkaille on kello 5–19. -Kaikkiaan olen pystyttänyt varmaan noin 5000 aurinkopaneelijärjestelmää ja parisataa voimalaa. Alkoholia saa anniskella kello 7–17, ja sallittu aukioloaika on kello 5–18. www.paijat-sote.fi KO SK EE SY SM Ä Ä KO SK EE H A RT O LA A & Päijät-Sote: Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan rajoituksia puretaan 19.4.2021. Alueemme ravintolat avautuivat 19.4. Hän teki kattohommia Helsingissä vuoteen 2015 asti ja siirtyi sen jälkeen aurinkopaneelien pariin toimien ensin konsulttina firmoille. auringonpaisteen suunnat päivän mittaan saadaan selville. Luvat ja sertifikaatit ovat kunnossa. Poikkeuksena on 16–17-vuotiaiden riskiryhmään 1 kuuluvien ajanvaraus, joka tapahtuu puhelimitse. Kentällä voi vaikka pistää sähköauton lataukseen kierroksen ajaksi, Ruotsalainen sanoo. Ruotsalaisella on ollut vapaa-ajan asunto vuosikymmenten ajan Lepsalassa. -Teen rehellisen arvion kohteen soveltuvuudesta aurinkovoimalle enkä tyrkytä liian isoa pakettia, yrittäjä vakuuttaa. Omakotitalot ovat selkeästi yleisimmät kohteet. Itse kohteissa vaikuttavat mm. Uusia koronatartuntoja todettiin viime viikolla 109, ja tartunnat laskivat 36 prosenttia edellisestä viikosta. Lisäksi avoinna olevissa asiakastiloissa on oltava tosiasiallinen mahdollisuus toimia terveysturvallisesti. Koronayhteistyöryhmä arvioi alueemme koronatilannetta sekä suositusten ja rajoitusten tarvetta seuraavan kerran maanantaina 26.4. Hänet tavoittaa toimistolta, puhelimitse tai sähköpostilla. Aluehallintovirasto pyrkii käsittelemään muutoksen pikaisesti. PH-Sote tiedottaa Koronarokotuksia on laajennettu koskemaan koko riskiryhmää 2. KR Suunnittelulla on käytössään tietokonepohjainen simulaatiomalli, jonka avulla voi tehdä esiarvion kohteen soveltuvuudesta aurinkovoimalle esimerkiksi simulaation sisältämien säätilastojen perusteella. Hyvinvointiyhtymän alueella koronaepidemia on edelleen leviämisvaiheessa. Näitä rajoituksia tarkistetaan ja mikäli suotuisa kehitys jatkuu, voidaan rajoituksia mahdollisesti jatkossa keventää. saakka. -Myös kunnalliset ja vapaa-ajan kohteet sekä yksittäiset kohteet, kuten golfkentät, ovat asiakkaina. Riskiryhmät voi tarkistaa osoitteesta paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista/riskiryhmien-rokotusten-jarjestys Hartolan kunnan noudattamat koronarajoitukset ovat ennallaan ja voimassa 28.4.2020 saakka. Esimerkiksi viisi vuotta sitten Lohjalla Ruotsalainen Aurinkosähköä Koskisen liiketalosta huolehti 27 aurinkovoimalan pystyttämisestä omakotialueelle. Hartolan kunnan tiedote vko 16/2021. Aikuisten ryhmäharrastustoimintaa suositetaan keskeytettäväksi edelleen. Muissa ravintoloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Vapaita aikoja on ollut saatavissa kaikissa rokotuspisteissä. Aurinkopaneelien asennusryhmä toimii yleensä parin kattomiehen ja sähkömiehen muodostamana yksikkönä. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Sysmän kunta tiedottaa COVID-19 Sysmän sotekeskus tiedottaa rokotuksista 20.4.2021. Näitä tiloja ovat esimerkiksi joukkueurheiluun käytettävät tilat, kuntosalit, uimahallit, sisäleikkipuistot sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Kuvasta jää joka tapauksessa kiva muisto asiakkaalle. Yrityksen toimialueena on pohjoinen Päijät-Häme ja se toimii yhteistyössä lappeenrantalaisen GEF Solarin kanssa. Turvallisuusohjeita ja -etäisyyksiä pitää edelleen noudattaa kaikissa liikuntapaikoissa. Ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Toimijan on laadittava kirjallinen suunnitelma terveysturvallisuustoimista, jotka on oltava myös käyttäjien nähtävissä. Jatkossa palvelun avulla voi liittää aurinkosähköjärjestelmään akustot ja auton latauksen sekä osallistua kysyntäjoustoon. Päätöksessä rajoitusten purkamisesta on otettu huomioon, että harrastusten vähäisyys kuormittaa sekä nuoria että perheitä monella tavoin. rajoitetusti. Kimmo Ruotsalainen tekee maksuttomia arviokäyntejä potentiaalisiin kohteisiin pyydettäessä. Alueen ilmaantuvuusluku on kuitenkin edelleen korkea
Sysmän aika siis päättyy ja seuraavaksi Pollari aloittaa Mäntyharjun kirjaston informaatikkona 1.7.2021 alkaen. -Ilahduttavaa oli myös se, että viime kevään totaalisuMinna Pollari jättää Sysmän lun aikana kirjaston henkilökuntaa ei lomautettu. Siivousalan koulutuksen saaneella Oksasella on takana useita työvuosia monissa pääkaupunkiseudun yrityksissä. -Haikailen myös takaisin matkailun pariin, kunhan koronasta päästään. -Se on kaikista käytetyin kunnallinen lähipalvelu. tä Hartolan, Sysmän, Joutsan, Luhangan ja Heinolan alueella. Ennen seuraavaa pestiään Pollari viettää vapaa-aikaansa ulkoilemalla ja retkeilemällä miesystävänsä kanssa. Riitta Oksasen työpäivät ovat siksi pitkiä, ettei Siperianlaika -koiran ulkoiluttamisen lisäksi aikaa jää muihin harrastuksiin. Kotisiivousten lisäksi Oksanen on onnistunut markkinoimaan yrityksensä palvelut muutamalle isolle liikkeelle. Sysmäläiset kunnanpäättäjät ovat toimineet hänen mielestään vastuullisesti poikkeusolojen aikana. Mäntyharjun kirjastolla on hyvä maine, siellä on puikoissa tuore johtaja uusien ideoiden ja raikkaiden näkökulmien kera. Kotisiivouksia tekee hänen itsensä lisäksi kaksi ulkopuolista työntekijää ja tuotepaletti käsittää kaikki alan työt laidasta laitaan. VUOSIKOKOUS to 29.4.2021 klo 18.00 radalla, Kalhonkyläntie 530. Kaikkiaan 14 henRiitta Oksanen perusti yrityksen Hartolaan. Kaikkiaan, tämä on oikein hyvä liike urakehitykseni kannalta tässä vaiheessa, Pollari kertoo. -Eteenpäin katsomalla asiat kehittyvät. Hän jää pian vuosilomille ja suuntaa kesällä uusiin maisemiin. Tmi Ri Pin tulevaisuus näyttää valoisalta. Käsityöt ja palapelit kiinnostavat myös. Lopuksi vielä lähtevän kirjastonjohtajan terveiset: -Sysmän kirjastossa oli mukava työskennellä, kiitos kaikille ihanille asiakkaille ja hyvää kesää! Kirjasto on käytetyin lähipalvelu, joka palvelee kaikkia. Kaikilla ei ole kotonaan pääsyä nettiin, joten niitä usein välttämättömiä arjen asioita on päästävä hoitamaan kirjaston koneille. kilöä siivoaa Heinolan ja Lahden Citymarketteja ja Keravan myymälän siivoustyöt ovat juuri käynnistymässä. -Hyppään uuteen ja itselleni tuntemattomaan paikkaan. Korona-aika onkin korostanut kirjastolaitoksen kriittistä tärkeyttä kansalaisille. Ravintolat ja kahvilat ovat jälleen auki. – Kiitos yrityksen kasvusta kuuluu erinomaisille työntekijöille, toteaa Riitta Oksanen. Oksasen yritys Tmi Ri Pi tekee kaikkia siivousalan töiPistettäiskö teillä siivoten. Seuraajalleni on tarjolla on monia kirjastotoiminnan kehittämismahdollisuuksia, joita voi toteuttaa terveessä kiinteistössä, Pollari listaa Sysmän kirjaston etuja. Siivousalan palkat ovat tunnetusti pieniä. Riitta Oksanen on ottanut tavakseen maksaa työntekijöille vähän TES:sta korkeampaa palkkaa. Siivoustöistä hän teki välillä pienen loikkauksen talousassistentiksi Puukeskukselle, mutta on tehnyt paluun Hartolaan perustetun yrityksen myötä. -Kirjaston tilat ovat äärettömän hyvät ja monipuoliset eikä sisäilmaongelmia ole havaittu. Siivouskohteita näyttäisi olevan tarjolla miltei liikaakin, mutta työntekijöiden saatavuus hillitsee laajenemishaluja. Pollarin ehdittiin toisaalla jo uutisoida aloittavan Someron kirjastonjohtajana, mutta se uutinen oli ennenaikainen. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Ravintolat ja tapahtumat Mika Sankari SYSMÄ Y hteiskuntatieteiden maisteri Minna Pollari aloitti Sysmän kirjastonjohtajana heinäkuussa 2018. Mitä kaikkea ehdit kokea täällä vajaan kolmen vuoden aikana. Hyvistä vaihtoehdoista hän päätti valita Mäntyharjun. Hyvä yrittäjä, olisiko syytä kertoa tarjonnastasi myös Lähilehden lukijoille mainoksen muodossa?. Oksanen ei osaa olla pelkästään yrityksen johtaja, vaan tarttuu itsekin joka päivä moppiin kotisiivousten merkeissä ja kiertää tapaamassa työntekijöitä liki päivittäin. – Alalle on vaikea saada pätevää työvoimaa ja yritän pitää meidän osaavista työntekijöistämme kiinni. Illalla kotona odottavat vielä yrityksen paperityöt. Työnkuva vaikuttaa siellä oikein mielenkiintoiselta ja se tarkentuu vielä ajan mittaan. -Olisi kannattanut varmistaa, aionko ottaa viran vastaan, vaikka valituksi tulinkin. Tervetuloa! Hallitus Itä-Hämeen FK-Kerho ry:n sääntömääräinen Kyösti Piippo HARTOLA Kemijärveltä etelän mutkien kautta Luhankaan vuonna 2016 asettunut Riitta Oksanen perusti siivousalan yrityksen heti muuttoa seuraavana vuonna ja on saanut yrityksensä melkoiseen vauhtiin. Koronaepidemian pahimpina hetkinä työt uhkasivat vähentyä, mutta siihenkin Oksasella oli varakeino. Kuvassa Sysmän kirjaston Kokko-sali. – Teimme Citymarkettien kanssa sopimuksen ruokaostosten kotiinkuljetuksista, eikä meidän tarvinnut koronan takia lomauttaa ketään. Puitteet ovat sielläkin kunnossa Sysmän tapaan
Epäkohdat, joista yksi kriittisimmistä on koulukiusaaminen, eivät kuitenkaan korjaannu hiljenemällä vaan päinvastoin kissa tulee nostaa pöydälle. Millaista on ollut kasvaa Vuorenkylässä. Ehkä juuri siksi en halua omissa teksteissäni korostaa Sysmän negatiivisia puolia – niitä tuodaan joka tapauksessa esiin. Korona on perunut koulun ulkomaanmatkoja ja se on tietysti ikävää. Itseenikin hienovaraisen kiusaamisen kohteena oleminen on jättänyt jälkensä. Millaista on ollut kokea nuorena tämä “sukupolvikokemus” ja poikkeusolot. Aloitin työt täällä 14-vuotiaana ja viihdyn vieläkin hyvin. Tärkeä sanoma voi jäädä sanomatta sen takia, että pelkää tulevansa häirityksi ja hiljennetyksi. Korjataan epäkohtia ja pidetään yllä hyvää. Joutsan lukiossa on mielestäni hyvä ilmapiiri ja osaavat opettajat. Pienestä tytöstä asti odottamani vanhojen tanssit on siirretty toukokuulle, odotan innolla että pääsisin tanssimaan itse tekemässäni mekossa. Vilma Seppälä Lukijan Kynä Sysmässä on monta hyvää asiaa, mutta kuten kaikkialta, myös täältä löytyy kehittämiskohteita. Onko sinulla kesälle suunnitelmia, kenties töitä. Valinnanvaraa on paljon, onneksi on vielä vuosi aikaa miettiä korkeakouluhakua. Aloitan yo-tutkintoni ensisyksynä ruotsilla ja historialla. –Olen tehnyt muutaman vuoden ajan Purnun laskettelukeskuksessa töitä viikonloppuisin. Miten olisi kunnioittavampi keskustelukulttuuri niin politiikan kuin muidenkin aihepiirien osalta. Toivon, että synnyinkuntani saa valtuustoonsa päättäjiä, jotka laittavat sysmäläisten ja Sysmän edun prioriteetikseen niin, että kaikenikäisillä olisi täällä hyvä asua ja elää. Opiskelupaikkakunnalla ei ole väliä, Suomessa ajattelin kuitenkin pysyä. Kaikki luova tekeminen on mukavaa. –Identifioidun vahvasti Vuorenkyläläiseksi. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Viime viikon kuva sai luovan ajattelun liikkeelle. Tällä hetkellä monet somekeskustelut työntävät luotaan pois niiden hyökkäävyyden vuoksi. En ole tällä hetkellä mihinkään ehdolla, mutta toivotan kaikille ehdokkaille jaksamista vaalityöhön. Opiskelet Joutsan lukiossa, millainen kulunut poikkeusvuosi on ollut koulumaailmassa. Meillä on kotona myös ylämaankarjaa, joten maatilan arkeen kuluu aikaa. Mihin sitä käytetään. Tein mekkoni kierrätysfarkuista, halusin jotain persoonallisempaa ja klassisempaa. Olen soittanut 10 vuotta selloa, käyn Jyväskylässä tunneilla. Tulenarka asia lakaistaan maton alle, koska ajatus vihapuheen ja häirinnän kohteeksi joutumisesta pelottaa. Ilmianna mielestäsi sopiva Viikon Nuori Lähilehden nuorelle palstalle! marttiina.lallukka@lahilehti.com tai soita p. muuttaa hetkessä muotoaan ja potusta tulee perunalunta. Puuttumisprosessi ei ole helppo, mutta se on välttämätön. Marja-Leena Ahonen taas kertoi kylmän asiallisesti, että apuväline on perunalumipuserrin, jonka avulla kypsä ja kuorittu peruna Vko 15 oikea vastaus: perunalumipuserrin. Miten korona on vaikuttanut arkeesi. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 ”SEISKA” Mikä ihmeen vempele. Varsinkin näin kuntavaalien alla tulee paljon tärkeitä teemoja esiin, mikä on toimivan demokratian kannalta tärkeää. Kyse on ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kärkäs puskaradiokulttuuri on toksista ja ruokkii vihaa ympärilleen. Työhöni sisältyy lippujen myyntiä, varustevuokrausta, sekä sosiaalisen median markkinointia. Puuttuukohan siitä jotain. Lisäksi ompelen vaatteita ja teen käsitöitä paljon. Emilia Junnila opiskelija Helsingin yliopistosta Kissa pöydälle – mutta miten?. Tätäkö me haluamme julkiselta dialogilta. – O n n e k s e ni Keski-Suomen alueella ei tänä keväänä olla jouduttu etäopetukseen, vuoden takaiset muistot eivät olleet oppimisen kannalta hyviä. 0400 604 504. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Voisitko kuvitella tulevaisuudessa asuvasi maaseudulla. Tänne tullaan kohtaamaan muita ja nauttimaan talviurheilusta vauvasta vaariin. Pidän paljon alueen luonnosta ja nään itseni tulevaisuudessa maaseudun asukkaana ennemmin kuin kaupunkiympäristössä. Uusi koulurakennus, koulukiusaaminen sekä yleisesti kuntapolitiikan ilmapiiri ovat nousseet keskeisiksi puheenaiheiksi. Ilmeisesti vähän hienommille päivällisille. EniAktiivista MA AL AIS E L ÄMÄÄ ten kaipaan yhteisöllisyyttä, tavallisia kohtaamisia ja tapahtumia. –Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole. Pitkä matematiikka ja fysiikka ovat mielenkiintoisimpia aineita. Rapsutin, mikätin, raastinrauta ja vanhan mallinen hitisvinkula olivat oivia esineen nimiä. Näin nuoren näkökulmasta on hämmentävää ja surullistakin huomata, miten aikuiset ihmiset näyttävät nuoremmilleen mallia nettikeskustelun ihmeellisessä maailmassa. Tulee muistaa, että yksikin kiusattu on liikaa – oli kiusaaminen sitten fyysistä tai henkistä, nettiin tai muuhun ympäristöön sijoittuvaa. Asioihin tulee puuttua eikä niitä pidä jättää levälleen. Joskus löytyy riihestä tai ulkorakennuksen kupeelta vanha tuttu. Nette Rimpioja HARTOLA Tällä viikolla tapaaamme juttusarjassamme hartolalaisen lukiolaisen Vilma Seppälän. Ovatko opiskelusuunnitelmasi tällä hetkellä millaiset. –Paljon kuluu aikaa luonnossa liikkumiseen. –Pienestä pitäen olen Purn u s s a viihtynyt, 5-vuotiaana aloitin lasketteluharrastuksen. –Olen 17-vuotias toisen vuoden opiskelija Joutsan lukiosta, Vuorenkylän kasvatti. Yliopistokoulutus kuitenkin kiinnostaa ja luovuuden, sekä teknisen osaamisen yhdistäminen olisi hienoa tulevissa opinnoissa ja töissä. Sain ikäpoikkeusluvalla ajokortin viime syksynä ja harmillisesti en ole päässyt näkemään muualla asuvia ystäviä vallitsevan tilanteen takia, vaikka kulkemaan nyt pääsenkin. On hyvä, että asioista keskustellaan, mutta jatkuva riidanhaastaminen ja tahallinen provosoituminen syövät kaikkien keskusteluun osallistuvien voimavaroja. Kuinka tärkeä paikka se on sinulle. P.s. Yritän myös nauttia kesästä ja valmistautua syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Etätyöt ja teknologia mahdollistavat paljon maaseudulla asumista, kun työnteon sijainti ei ole enää ratkaiseva osalla aloista. Mitä teet vapaa-ajallasi. Vastaat haastattelupuheluun suoraan Purnun laskettelurinteistä. Voisiko keskustelua käydä rakentavasti niin, että jokaisen olisi turvallista osallistua siihen. Purnu on tärkeä osa Vuorenkylän talvielämää ja yhteisöä. 10-vuotiaana vaihdoin lumilautailuun ja vielä en ole vaihtanut pois. Pidän maaseudusta ja sen miltei koskemattomasta luonnosta. Toinen asia on sitten se, millä tavoin se kuuluisa kissa nostetaan pöydälle. Tulevana kesänä olen menossa Tainionvirran seurakunnalle kesäoppaaksi. Eräs entinen opettajani on hyvin todennut, että asiat eivät ratkea puskaradiossa, koska ne ratkeavat muualla. Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa työksesi. Täällä on ollut todella hyvä kasvaa. Kertoisitko Vilma lyhyesti kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä. –Normaaliin arkeeni korona ei ole suuremmin vaikuttanut kun maalla asuu ja turvavälit pysyy naapureihin helposti. Tuntuu siltä, ettei itse aiheella aina ole merkitystä, kunhan oman viestinsä ilmaisee vain mahdollisimman kovaa ja rumasti
Rakennusmestari Arndt Lehtinen 1923-27. Johtaja Uuno Lavio 194850. Agrologi Viljo Haarasilta 1954. Onni Schildt toimi puheenjohtajana vuosina 191113. Kunnallisneuvos Onni Mannila 1965-68. Näistä Arndt Lehtinen, Väinö Lindqvist, Uuno Lavio ja Onni Mannila ovat olleet puheenjohtajina kahteen otteeseen. Johtaja Uuno Lavio 195556 . Suomen itsenäisyyden aikana Sysmän valtuustoa on johtanut 17 henkilöä. Pisimpään puheenjohtajana ovat toimineet Pekka Asikainen, Paavo Punakallio ja Väinö Lindqvist. Kirvesmies Ivar Tamminen 1921-22. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 110 vuotta valtuuston perustaSysmän kunnanvaltuuston puheenjohtajat misesta. Toimitusjohtaja Veikko Kotolahti 2018-19. Toimitusjohtaja Mika Järvinen 2020-21. Opettaja Eeva-Kaisa Lehtosalo-Lönnberg 2013-17. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 673. Opettaja Väinö Lindqvist 1931-45. Häntä seurasi maanviljelijä Aleksi Korvenranta 1913-15 ja maanviljelijä Tobias Kirveskoski 1916-17. 1.1.1910 kuntakokous valitsi 36 valtuusmiestä ja ensimmäinen kokous oli 26.1.1911. Rehtori Pekka Asikainen 1991-2012. osa. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Helinin Heikin palsta Sysmän kunnanvaltuusto perustettiin kuntakokouksessa 18.12.1909. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kokenut valtioja kunnallismies senaattori Onni Schildt. ei kuvaa. Kunnallisneuvos Paavo Punakallio 1973-90. Opettaja Alpo Korhonen 1963-1964. Leipuri Valerian Laitinen 1929-30. Kunnallisneuvos Onni Mannila 1957-60. Muurari Kalle Saloranta 1928. Opettaja Väinö Lindqvist 1951-53. Maanviljelijä Aleksi Korvenranta 1917-20. Rehtori Kai Saarikivi 196162. Rakennusmestari Arndt Lehtinen 1946-47. Pankinjohtaja Aarne Nieminen 1969-72. Valtuuston 50-vuotisjuhla pidettiin 22.3.1961
Tulevaisuuden kuviot ovat nuorella miehellä kokolailla Sysmässä on tasokas lukio selvät. Yhteismitallisesti mainostuotot jäivät entiselle tasolle. Kävin muutamilla kursseilla ja koulutuksessa. Hirvensalon Juhani oli eläinlääkärinä Hartolassa 1960-luvulta lähtien. Max pitää kuntoaan yllä runsaalla liikuntamäärällä.. Suurin metsätiehanke oli Sysmässä Töijensalon ja Kähärin saareen. Ammattina ja harrastuksena M E T S Ä Risto Lähde on tehnyt työuransa metsässä ja metsään liittyvät myös hänen harrastuksensa: metsästys, marjastus ja kotimetsän hoito. – Oli jo aika päästä lähiopetukseen. Koululiikunnan varassa kunto kyllä pääsisi laskemaan. Taloudellisessa mielessä paikallisradio ei ollut kannattava bisnes. Tiesin, että Reijo Oinonen ajeli samaan aikaan töihin Judinsalon suunnalta ja toivottelin säätiedotuksessa sinne päin aina aurinkoisia kelejä. Vuonna 1992 vähensimme ohjelmatuotantoa ja teimme vapaaehtoisvoimin kesäradiota. Viime kesän työpaikkoina olivat Camping Sysmä ja Pärnistön mansikkamaa. – Metsätyöt aloitin isän apuna jo alle 10-vuotiaana ja niitä on riittänyt tähän päivään saakka. Kun luokassa on vain kahdeksan oppilaan tehokas ja pieni ryhmä, ei oppitunneilla ole mitään häiriötekijöitä. Kansakoulun jälkeen oli vuorossa keskikoulu Heinolassa. Haastattelijat olivat Rajamäen Rykmentin ykkössuunnistajia. 1973 Suomelle rahaa, jonka avulla käynnistettiin mittavat metsänparannustyöt. Metsän istutustyöt tulivat tutuiksi ja niillä saatiin omaa rahaa. – Mitä, oletteko hukanneet sen. Siitä tuli hyvä vitsijatkumo. Kesätyöpaikkoja on ollut Sysmässä hyvin saatavilla, sillä Maxin luokkalaisilla on yhtä epävarmaa tapausta lukuunottamatta kaikilla kesätyöt tiedossa. 1965 tuli ensimmäinen traktori ja työt muuttuivat. Muutama vuosi myöhemmin teimme yhteistyöspimuksen lahtelaisen Radio Ysiysin kanssa ja releoimme sen ohjelmaa eteenpäin Päijänneradion taajuudella 94.9 Mhz. Ensin hän aikoo käydä armeijan ja sen jälkeen suunnitelmissa on opiskelu kauppakorkeakoulussa. Veljen kanssa oltiin muiden metsissä hakkuilla ja ajohommissa. Menin studioon muistaakseni klo 07.00, tutkiskelin ääneen päivän lehtien uutistarjontaa, kerroin säätiedot ja soittelin hyvää musaa. Suunnistustaidon yritän saada siirrettyä lapsilleni ja lastenlapsilleni. Viime kuukausina hän keskittyi seuraamaan kokolailla tarkasti ajan ilmiöitä mediassa, sillä hän kirjoitti yhteiskuntaopin yo -kokeen jo alta pois. Koneet ovat tulleet helpottamaan raskasta metsätyötä ja teollisuuden puun saantia. Lintan toivekonsertti oli ihan oma lukunsa. Hän tuli meille hoitamaan lehmää ja kerroin, että minulla on ajokoirien palkintotuomarin kortti. – Käyn kuntosalilla ja pelaan salibändiä, jalkapalloa ja tennistä. Vaikka korona-aikana etäopetus on tyhjää parempi, ei se lähiopetusta korvaa. Liiasta kaavamaisuudesta on päästy eroon. Päivänä muutamana poliisipartio pysäytti Jussin ja konstaapeli kysyi asiallisesti Jussilta ajokorttia. Kisoja oli opiskeluaikanakin ja siitä taidosta oli paljon käytännön apua myös työssä – koskaan ei ollut vaikeuksia karttojen tai sijainnin kanssa. Oma tuotanto taisi loppuvuosina käsittää Lintan toivekonsertin lisäksi vain muutamia yksittäisiä ohjelmia. – Ja lukioon toivon tietysti uuden koulun myötä lisää opiskelijoita. 1950-luvulla töitä tehtiin hevosella ja lapsille oli monia apuhommia. Vastahan minä viime viikolla annoin sen teille. Päijänneradion ensimmäinen lähetys tapahtui joulukuussa 1989 ja päättyi Lintan toivekonserttiin vuonna 2001. Maxin mielestä etäopetuksessa keskittyminen herpaantuu. Olin Lahden Metsänparannuspiirin työnjohtajana, suunnittelin ja toteutin ojituksia ja metsäteiden rakentamisia. Muita paikallisia toimittajia olivat Tuire Äikäs (tietokilpailut) ja Kari Piitulainen (kuntaradio yhdessä allekirjoittaneen kanssa). Maailmanpankilta tuli v. Nuori mies kiinnostui kenneltoiminnasta saatuaan pertunmaalaiselta Helinin Laurilta ajokoiran. – Kouluun pääsyyni vaikutti se, että olin käynyt Jukolan Viestien lisäksi myös Rajamäellä kisoissa. Helena Mäkinen HARTOLA Risto Lähde on sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien edustaja, joka palasi eläkeiän lähestyessä puolisonsa Sirpan kanssa lähelle kotitilaa asumaan. Lana Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän lukion tokaluokkalainen Max Salminen on käynyt koulun lähiopetuksessa pitkän etäjakson jälkeen runsaan viikon ajan ja tulee haastatteluun huojentunein ilmein. Siellä oppi monia tarpeellisia taitoja. 1960-luvun alussa saatiin painava moottorisaha avuksi. Yläkoulun jälkeen Max valitsi lukion itsestään selvänä asiana. Etäopetusjaksoja on takana kolme: viime keväänä liki kolme kuukautta, tovi joulukuussa ja nyt keväällä tämä viimeinen jakso. 1972. Sysmän uusi koulu valmistuu syksyksi 2022, mutta se jää Maxilta kokematta. Studiossa ei aina ollut kiireen takia mahdollista tsekata etukäteen saapuvia puheluita ja liian ”paksujen” yhteydenottojen jälkeen oli pakko iskeä luuria korvaan suorassa lähetyksessä. Ja onhan äitikin täällä töissä! Maxin mieliaineita ovat matematiikka, historia ja yhteiskuntaoppi. Sitä työtä riitti. Armeija-aikaa Risto pitää hyödyllisenä. Monet metsäalan muutokset nähnyt Lähde pitää hyvänä sitä, että metsänomistajalla on nykyisin enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia päättää metsänsä hoidosta ja hakkuista. Hakijoita oli runsaat sata, joista 40 kutsuttiin kahden päivän pääsykokeisiin ja 20 hyväksyttiin. Saimme toki myydyksi päivittäisiin ohjelmiin mainoksia, mutta niiden tuotto oli pois lehti-ilmoituksista. Hän innostui ja otti minut mukaan, kävimme ympäri Suomea kokeissa viikonloppuisin ja meistä tuli hyvät ystävät. Yksi niistä oli suunnistus, joka oli avuksi, kun Risto pyrki metsätyönjohtajakouluun v. – Olen kohtuullisen hyvä lukuaineissa, Sysmässä on hyvä lukio eikä opetuksen suhteen ole mitään valittamista. 90-luvun alussa paikallisradiotoiminta maistui ihan työltä. Kymmenen vuoden aikana ohjelma synnytti monia hyviä radiosuhteita, kun muutamat soittajat tulivat linjoille jokaikinen viikko. – Omaa rahaa saatiin hakkaamalla halkoja ja myymällä ne. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Kyöstin Kuluma VIIKON KEVENNYS Kyösti Piippo Radioikävä Pyöritimme 90-luvulla ikiomaa paikallisradiota, Päijänneradiota. Viimeiset vapaaehtoiset mohikaanit studiossa olivat Pasi Lind, Antti Tapanila, Ilkka Serra, Pauli Nurminen, Tapani Häkkänen ja Kari Halme. Max suuntaa kesätöihin Tokmannille, missä häntä odottavat monipuoliset työtehtävät. Jussi oli kärähtänyt muutaman kerran ylinopeudesta. – Töihin pääsin heti 1973. Vapaa-ajalla Max harrastaa paljon liikkumista, sillä koululiikunta käsittää vain kaksi kurssia kaikkiaan 75:stä kurssista. Vapaa-aika kului metsätöissä ja metsästyksessä. Hän toivoo, että koulusta tulee toimiva ja sisäilmaltaan kelvollinen rakennus. Kymmenvuotinen rupeama oli mielenkiintoinen ja jätti jälkeensä paljon hauskoja muistoja. Kennelharrastus jatkuu edelleen hirvikoirien parissa. Puhelut olivat pääosin asiallisia, mutta tokihan joskus perjantaipullon jälkeen soittajat olivat melkoisissa fiiliksissä
Ateriasta vapaaehtoinen maksu, joka maksetaan lippaaseen. Vaikka levy jäisi päälle, mistä nyt ei ole pelkoa. Pyöräilijöille on jo useita kuukausia sitten säädetty laki, jossa tehtiin pakolliseksi sekä etuettä takavalon käyttö pimeässä. Mutta ei mene jakeluun, edelleen sateessa, pimeässä ja aivan mahdottomissa keleissä risteyksessä suhahtelee edestä täysin pimeitä pyöriä, ja kun vielä kuljettajalla on usein mustat vaatteet päällä, niin ihme on, että pysyvät elossa. klo 11 Diakonian ruokajakelu Olavin toimintakeskuksella, Nuotan ala-aulassa. Rajoitukset ja perslaki törmäilevät toisiinsa ja samoilla rattailla toisiaan muksivat päättäjät yrittävät pysyä kärryillä. Vertauksen kylväjältä varisi siemeniä monenlaiseen maaperään. Su 2.5. Ja papat jaksavat jurrata sen kevytperävaunun kanssa edelleen 80 km tunnissa, vaikka jo 1,5 vuotta sitten uusi liikennelaki salli 100 km/h nopeuden. Joissakin uutisissa oli kuitenkin juttua, että sekä Washingtonissa että Siperian Omskissa oli autoilija ampunut pistoolilla toisen kuljettajan, kun oli aivan pikkaisen hermostunut kiilaamisesta. Keväällä isännät ja kaikki viherpeukalot suunnittelevat, mitä millekin peltolohkolle tai pihan nurkkaan kylvettäisiin. Kylväminen on siis tärkeää sadon saamisessa, Jumala kuitenkin antaa sen kasvun. Ikävöiden Irmeli Milja, Taneli, Oskari ja Olavi sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Oman kannan muuttaminen kirpaisee tapauskohtaisesti enemmän tai vähemmän, mutta on ok. Vapaaehtoinen ruokamaksu. Ilmojen lämmetessä pellot ja puutarhat muokataan kasveille otolliseksi kasvualustaksi. Mikään muu ei nimittäin selitä sitä, että jopa kovassa lumipyryssä ajetaan takapää pimeänä! Ja jos joskus joku löytää sitten sen takasumuvalon näppäimen autostaan, niin se valo pysyykin sitten päällä pari viikkoa, koska ei enää muisteta, että ”mikähän se tuo varoitusvalo auton näytössä törröttää”. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Onhan tässä elämässä vielä paljon sellastakin, mikä toimii ja on suht hyvin. www. Noudatamme turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa. Noin kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus puhui vertauksen kylväjästä. klo 8 alkaen Hartolan hautausmaan haravointitalkoot. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. Kysy lisää Kirsiltä. Tulee hakematta mieleen maaseudun tiet. Veikko Kalliorinne Keskiäkäinen mies LIIKENNEJA LATURAIVOA Suomalaiset ovat pääosin jäyhiä, rauhallisia ja viileitä ihmisiä, mutta on kaksi ympäristöä, missä se tulinenkin pohjavire tulee välillä esiin. Sana viikon keskellä Kevättä ja kylvöä Rakkaamme Jouni Tauno Kalevi TUOMINEN * 29.3.1945 Sysmä † 26.3.2021 Sysmä Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Erityisen vaarallista on hiihtäjien jäädä istumaan tai ihmettelemään ladulle vauhdikkaan laskun alle tai keskivaiheille. Taudin kieltäjien joukko kasvaa ja samalla sekaan kammetaan jos millaista politiikkaa. klo 10 (3.sunnuntai pääsiäisestä) messu Hartolan kirkossa, Ylönen, saarnaa Jukka Kallioinen, Miettinen. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/ Tainionvirran seurakunta”. Kastettu: Aapo Antti Elmeri Kantonen Avioliittoon vihitty: Laura Ilona Pihamaa ja Joni Antero Kantonen Kuollut: Pekka Juhani Kuparinen 65 v, Airi Anneli Valonen 82 v, Jouni Tauno Kalevi Tuominen 75 v, Alpo Johannes Vallden 88 v (Heinolan srk) --Hartolassa: Ma 3.5. 8.11-15. Sysmässä: Diakoniatyö Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl.fi. Sellanen ei ole mistään kotosin, jos aina valivalivalittaa. Ja Ulkoministeriön terveyden ja hyvinvoinnin temaattinen suurlähettiläs (huoh!) kertoo, että kaikki variantit on jo meilläkin, Bolsonaron brasilialaisesta lähtien – ihanaa, leijonat, ihanaa! Johtuuko kaikki säätö perustuslaista tai nykyäänhän puhutaan kirjaimia nieleskellen perslaista. tainionvirranseurakunta. Siemen oli siis Jumalan sana ja maaperä, johon siemenet kylvettiin, olivat ihmissydämet. Länsinaapurissa otetaan edelleen letkeän rennosti ja henkilökohtainen lockdown on ainoa mahdollisuus selvitä hengissä, kun se laumasuojan syntyminen vaikuttaa venyvän. Muina aikoina soita Satulle! Diakoni Pekka Kuuppo virkavapaalla. Näinhän se menisi mukavasti jos se menisi näin. Nimenomaan autoilijana liikenteessä ja suksilla ladulla tulee esille tätä lehdistäkin tuttua latuja rattiraivoa. Keskiäkäinen mieskin tuntee silloin pientä liikenneraivoa! Onneksi Suomessa ei mennä ihan niin pitkälle liikenneraivossa kuin Amerikassa ja Siperiassa. Eihän keskusteluista mitään tulisi, ellei voisi sanoa mielipidettään. PS. Aiemmin selkeät sävelet kiihtyvät kakofoniaksi ja toinen toistaan ei tahdota kuulla tai ainakaan odottaa edes että kysymykset esitetään loppuun. Eritystilanteissa aterian toimitus kotiovelle, ota yhteyttä Kirsiin puh. Kun toinenkin sanoo, niin päästään vertailemaan, sitä jännempää mitä erilaisempia mielipiteet ovat. Osa kuitenkin putosi hyvään ja muokattuun maaperään tuottaen moninkertaisen sadon. Siistitään yhdessä hautausmaa kesäkuntoon, mutta muistetaan turvavälit. Vastaanotto to klo 9.30-11 diakoniatoimistossa Kirkkotie 2. Mutta kun meno on niin kuppasta. Tyhmää sen sijaan on tuoda esimerkiksi alle 3-vuotias mönkimään hyvin ruuhkaisille kaupunkiladuille, tai hiihtää kolme tätiä rinnakkain ladulla ja juoruilla innokkaasti, niin että ohi ei pääse kuin umpihangen kautta. klo 12 Diakonian ateriaja hävikkiruokakassijakelu take away -periaatteella srk-talossa (Salmelan puoleinen ovi C), sen mukaan kuin niitä riittää klo 12-13 välillä. Sydämen maaperä ihmisillä on kovin erilainen, joku on kuin kovettunut tien piennar, toisessa on vain vähän kasvualustaksi sopivaa maata, kolmannella on monenlaisia huolia. Diakoniatyö Hartolassa: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Muutetaanko perslakia. Lämmin kiitos osanotosta. Maskisuositus, flunssaoireisena jäädään kotiin. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Suomessa näytetään vaan yhdellä sormella sitä kansainvälistä käsimerkkiä, että ”teit yhden virheen”. Laturaivon toki Keskiäkäinenkin mies ymmärtää parissa tilanteessa, toki raivota ei tarvitsisi, voisi sanoa ihan vaan nätisti, että tuo on joko vaarallista tai tyhmää. Mikäli kaipaat ehtoollista etkä pysty tulemaan kirkkoon messun jälkeen, niin voit saada kotiehtoollisen ottamalla yhteyden johonkin papeista. Ti 4.5. Vastaanotto ti klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. --Lapset: Perhekerhot jatkuvat vasta kun koronarajoitukset sallivat. Kuppasta menoa Helena Mäkinen HM: Sano nyt ihan suoraan, valitanko mä liikaa. Ruokaja kahvitarjoilu, mikäli koronarajoitukset antavat myöten. Salen nyrkkiä ei tullut, miten mottaa Merkelin nyrkki. Osa autoilijoista ei selvästikään tiedä, mitkä valot heillä palavat eri asetuksissa. Ota oma harava mukaan. Otamme sisään vain muutaman ihmisen kerrallaan. Jumalanpalvelukset vain striimattuna: Su 25.4. Yhteiset: Ma, ke & pe klo 21 Iltarukous Hartola/Tainionvirran seurakunta Facebook-sivuilla, Jeremias Sankari. Tarkotan sitä, että eilen luvattiin vapaa kesä ja tänään on taas tosi tiukka kolmas aalto hyökymässä pahimmista tautimaista kaikkialle. Toimitaan turvallisesti, vältetään jonojen syntymistä. Pääkaupungissa poliisi hajottaa rauhallisesti kävelevät ihmiset, tai lähinnä joukot, mutta vaikka tartuntavaaralla perusteltaisiinkin, millaiselle polulle tuo liikehdintä voi viedä. Takaa tuleva kun ajaa päälle, niin siitä on ilo kaukana. Jaamme valmiita ruoka-annoksia ja hävikkiruokaa. fi. Mutta – miksi koko ajan heilutaan laidasta toiseen ääreen. Siemen oli kyllä hyvää ja oikeaa, mutta kasvualusta ei ollut kaikissa paikoissa suotuisa, eikä siemen päässyt tuottamaan sitä satoa, jota siltä odotettiin. To 29.4. Instagram hartolan_diakoniatyo. Suotuisia ja siunattuja kevätpäiviä jokaiselle kylväjälle ja varsinkin sille, joka kylvää Jumalan sanan siementä. Ja vielä tarvitaan se siemen, joka sitten kylvetään maahan omalle alueelleen. Pitäisikö lähettää pihdit avuksi. Lukija: No et! On valittamista ja valittamista. --Koronarajoitusten vuoksi kokoavat seurakunnantilaisuudet on peruttu toistaiseksi. Laturaivoa nähtiin myös hiihdon MM-kisoissa, kun Iivo Niskanen huusi kuuluisan lauseensa: ”Sanokaa nyt v***u se numero”. Myös johtoportaista alimpaan ja takaisin. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Pääsiäinen muistuttaa näin myös keväästä, koska keväällä elämä virkoaa jälleen luonnossakin. Autoliikenteessä on muutama uusi piirre näinä aikoina. Ovet lukossa, päästämme pari asiakasta kerrallaan sisään. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Mutku! Koronauutisointi on kieppunut niin solmuun, ettei yleiskuvan saantiin auta vaikka seuraisi muidenkin maiden siirtoja. Ja kun tuon haamun päälle ajaa, niin vika on autoilijoissa, eikö niin. Kasvomaskisuositus! Ethän tule flunssatai vatsatautioireisena! Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Pääsiäinen muistuttaa meitä sekä kuolemasta että elämästä. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Koronabaari Koronabaarissa tapaavat toimittaja ja lukija, jotka turisevat etänä toisilleen. Wall Streetin pörssin viimeaikaisten tapahtumien takia mietelauseetkin menevät nykyään uusiksi: Carpe Diem suomennetaan nykyään ”Tartu Hedgeen”.. Jeesus kuolemallaan sovitti meidän syntimme ja rikkomuksemme, mutta Hän nousi myöskin ylös kuolleista ja meilläkin on mahdollisuus päästä uuteen elämään kun otamme tuon sovitustyön omakohtaisesti vastaan. Mikä avuksi. Eikä kyse ollut bingosta. Valta-asetelmat tutisevat ja lait notkahtelevat. Jumalanpalveluksiin ei toistaiseksi voi tulla paikan päälle, vaan ne striimataan seurakunnan Facebook-sivujen kautta. 050 562 3225. klo 10 (4.sunnuntai pääsiäisestä) messu Sysmän kirkossa, Ylönen, Luts. Onneksi täällä maalla sinivuokot yksiselitteisesti julistavat kevättä. Reilut kaksi viikkoa sitten vietimme pääsiäistä, tuota Kristikunnan suurinta juhlaa. Kirkkoherranvirasto on avoinna toistaiseksi vain ajanvarauksella paikan päällä tai puhelimitse/sähköpostilla Hartolassa ma ja to ja Sysmässä ti ja pe klo 9 – 12 puh 03 876 300. Luuk. Sähköposti tainionvirta@evl.fi. Facebook Kirsi Männistö
040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 050 3380 396 Sysmä PIHAPUUN KAADOT! Echo-moottorisahat, metsurin tarvikkeet p. 050 543 7010 Uudet hautakivet, kaiverrukset, pesut, oikaisut ja entisöinti. Kukahan tekisi. 044 3344 365 www.forestpower.fi PUIDEN KAATOA Pistetäänkö boxi täyteen sinun ehdokasnumeroasi. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 Tule mukaan! Soita p. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Autotohtori, olisiko tässä sinun paikkasi. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. TAVOITA ÄÄNESTÄJÄSI MAINOSTAMALLA LÄHILEHDESSÄ! VAALITEEMA SIIRTYI, se ilmestyy nyt torstaina 20.5.2021 Erikoisnumero jaetaan *KAIKKIALLE Sysmään ja Hartolaan! ONKO TUOSSA SINUN NUMEROSI. HYVÄT KEVÄTTARJOUKSET! Ota yhteyttä Rauno Metsänen 050 543 7010. (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 Se kotimainen... TÄSTÄ LÖYDÄT ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! KAMPAAMOJA Hiustaikuri, olisiko tässä sinun paikkasi. (03) 8777 60 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13 , ti, to ja su suljettu ma, ke, pe 10-16.00, la 10-13 , ti, to ja su suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi Kukahan osaisi. Ota yhteyttä Rauno Metsänen p. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. Kenellä olisi tietoa ja taitoa. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi Hartolan Apteekki puh. Myös kivien kunnostukset ja lisäkaiverrukset. Kysy tarjous! * Sysmän ja Hartolan kotitaloudet ja yritykset Laadukkaat hautakivet Kivilähteen laajasta valikoimasta. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Dorotea Kyytsönen p. Suunnitellaan yhdessä toiveidenne mukainen muistomerkki 3Dsuunnitteluohjelmalla. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p
ja 10.6.) Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! tai soittamalla 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti. 195 Poprilli Grillimakkara 400 g (2,98/kg) 119 HK Amerikan pekoni Chorizo 140 g (17,07/kg) 239 Kotimaista Kirsikkatomaattirasia 250 g (7,80/kg) 149 Esikeitetty maissi 500 g (2,98/kg) Espanja Rainbow Vaniljatai mansikkapuikot 10 kpl 390 g (3,82/kg) 149 Fazer Geisha Crunchy suklaapatukka 50 g (23,80/kg) 119 S-mobiilikupongilla 21.4.–27.4. Tilaa sinäkin – vaikka lahjaksi valmistuvalle!. Remonttireiska etsii halpaa/vaatimatonta/purkukuntoista MÖKKIÄ puuhastelupaikaksi. Voimassa 21.–24.4. LAHDEN ROMU 044 972 3092 Yrjö saapui merkkipäivänään (23.4.) ahvenkesseli selässään. Valio jäätelöpurkit 0,48 l 349 Norm. Ahvenen kutu alkoi silloin pohjoisessa. 050 458 0532 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA SYSMÄ 9-10 HARTOLA 10.30-11.30 PALVIKASSLER 12,95 €/kg 0400 872 461 arkisin 7-16 OSTETAAN KOVAPAALAIN 040 566 9472 Voimassa 21.–24.4. Wanhan kansan Wiisautta • metsänhoitotyöt • pihapuiden kaadot • metsän istutukset • myrskytuhot • polttopuiden teko • tonttipuiden kaadot • talonmiehetyöt • lumentiputukset katoilta • lumityöt ym. Voimassa 21.–24.4. Ei pelti-/rautaro mun ostoa eikä vastaanotto a Joutsa, Peltihallin piha Teollisuustie 10 klo 11-12.30 Hartola, Rugmanni Oy Opintie 1 klo 13.30-15 Sysmä, Neste Sysmäntie 28 klo 16-17.30 LE IK KA A TA LT EE N! www.romukioski.fi/ostohinnasto KERÄYSPÄIVÄT : PE 30.4., PE 21.5., PE 11.6. Hartolan torilla LAUANTAISIN klo 11.30-12.30 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 Parittomien viikkojen sunnuntaisin klo 12.45–14.15 Jämsän S-Marketin parkkialueella (15.4., 29.4., 27.5. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 21.4.2021 NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. P. Parittomien viikkojen sunnuntaisin klo 12.45–14.15 Jämsän S-Marketin parkkialueella (15.4., 29.4., 27.5. Uutuus suomalainen www.sysmasport.fi Sportti Valonen KEVÄÄN ULKOILUUN! Kalastukseen VERKOT, KATISKAT, ONGET, SYÖTIT! Kevään LENKKARIT ja ASUT päivän hinnoin! • Brooks, Merrel, Asics, Halti, Saucony • Halti, Icepeak, Luhta, Raiski SPIRAALILUKKO • Maxstrong ja PFC (SH 12,95) 9,90 Rockhead PYÖRÄILYKYPÄRÄT • potta ja perinteinen (SH 24,90-25,90) -20% LÄHILEHTI on SE kanava, mikä tavoittaa valtaosan Hartolan ja Sysmän asukkaista. Nopeat kaupat. ja 10.6.) Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! tai soittamalla 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. 4,89 495 Atria Viljaporsaan fileepihvi naturell tai pehmeän pippurinen 700 g (7,07/kg) Korpela Kananugetti 200 g (4,95/kg) 099 grilliin tai pannulle R aikkaat herkut suomalainen Uutuus Voimassa 21.–24.4. Kinnusen Saha ja Raivaus Oy Vilho Kinnunen 045 862 1147 vilho.kinnunen@netti.fi KANTOJYRSINTÄÄ POLTTOPUUN PILKONTAA SIIRRETTÄVÄLLÄ KALUSTOLLA Boren Seppo Ky 0500 734 916 TARK. Autoista romutustodistus