Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan syksyllä alkavalle uudelle lukuvuodelle. -Lukuvuosi huipentuu jälleen kevätnäy elyyn, ja saamme ihailla osaa niistä töistä mitä vuoden aikana on saatu aikaiseksi. Hän myös kii i lämpimästi kansalaisopiston ope ajia, jotka ovat mahdollistaneet opiskelijoiden luovuuden toteu amisen. Alina, Aida TI 23.4. Kansalaisopiston kevätnäy elyn töitä (oik.).. Nella, Neela, Lauha SU 21.4. On inspiroivaa nähdä, miten jokainen työ kertoo omaa tarinaansa ja heijastaa tekijänsä ainutlaatuista näkemystä maailmasta. Näy elyn lisäksi mukana oli musiikkiesityksiä ja työnäytöksiä. -Vaikka budje i on pienentynyt, tarjoamme ensi lukuvuonnakin kuntalaisille iloa ja virkistystä. Perjantain näy elyn avauksessa tervetuliaissanat lausui koulutussuunnittelija Marianna Hyvönen. Näy elyt ovat aina erityisiä hetkiä, jotka juhlistavat luovuu a ja oppimista. Hän kertoi, e ä kuluneena opintovuotena Itä-Hämeen kansalaisopisto järjesti yhteensä 175 kurssia, joista 74 oli taitoja taideaineiden kursseja Hartolassa, Pertunmaalla ja Sysmässä. Mu a jokainen askel on ollut merkityksellinen tekijälleen, totesi Hyvönen avaussanoissaan. Anssi, Anselmi MA 22.4. Perinteinen kevätnäyttely toi työt esille Kevätnäy ely pide iin Linnahotellin salissa viime viikonloppuna. Pilvi, Pälvi LA 20.4. Kansalaisopiston tavoi eena on vapaan sivistystyön lain mukaan edistää ihmisten monipuolista kehi ymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikul uurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista, muistu aa Tiina Mar inen. Pertti, Altti, Albert NIMIPÄIVÄT Lasse Linna LKV, kaupanvahvistaja 050 3858 371 Sysmäntie 32, Sysmä www.asuntovalkama.. Sysmä • Hartola • Joutsa • Heinola Kansalaisopistolla kevätnäyttely – ENSI KAUSI TUO PIENIÄ MUUTOKSIA dollisimman pitkälle kuten aiemminkin. Hän kertoo, e ä kurssien suunni elu ensi kaudeksi on kovassa vauhdissa ja toiveena on saada opinto-opas valmiiksi mahdollisimman pian. 0400 277 575 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 16 • TORSTAINA 18.4.2024 PÄÄKIRJOITUS: Heli Oksanen TO 18.4. Sitä kuinka opiskelijat ovat kehi yneet ja kasvaneet taiteilijoina ja kädentaitajina kuluneen lukuvuoden aikana. Tänään ei ole kyse vain valmiista teoksista, vaan siitä matkasta, minkä opiskelijat ovat käyneet päästäkseen tähän pisteeseen. Jyrki, Yrjö, Jyri KE 24.4. Se on voinut sisältää niin iloa, haasteita, onnistumisia ja epäonnistumisia. Valto, Valdemar PE19.4. 3 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI OP Koti Järvi-Häme Oy LKV OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja p
-Kuluvalla viikolla tullaan rakentamaan sääsuoja. Siellä on valmiiksi jo veneiden laskuluiska. S ut jak a s ti tapahtunut sillan kannen nosto kiinnosti sysmäläisiä. Suomen Kul uurirahaston Päijät-Hämeen rahaston apuraha kesällä 2020 mahdollisti yhtyeelle uuden juurevan ohjelmiston valmistelun päijäthämäläisistä aineksista. klo 18.00 Sysmän Teatteritalolla, Väihkyläntie 1. Si en on vuorossa tulopenkereiden asfaltointi ja valaisimien asennus tarvi avine sähkötöineen. Maanantaina saadun tiedon mukaan ELY-keskuksella ei ole asiaan huomaute avaa, kunhan vesialueen omistajan (osakaskunta) lupa saadaan. Riikka Junttila SYSMÄ Folk Band alamuksen pirskahteleva akustinen soitanta ja yhdessä tekemisen ilo tempaa kuulijan mukaansa matkalle Päijät-Hämeestä maailman ääriin ja takaisin. Maini akoon, e ä noin 100 000 euron ero muodostui kalleimpaan anne uun Ohrasaaren sillan kansi paikoillaan tarjoukseen. Konsertin järjestää Sysmän kunta. Belgiassa ja viimeksi toukokuussa 2019 Deutsche Finnische Gesellschaftin kiertueella Saksassa. Laurin mukaan asia on jo suullisesti sovi u. Vapaa pääsy! KYLLÄHÄN SÄ NYT LÄHILEHTEÄ LUET VIIKOTTAIN. Konserttiin vapaa pääsy! Tervetuloa! Järj. Kansanperinne ja kansainväliset vaiku eet väri ävät yhtyeen musiikkia. Parin viime vuoden aikana alamus on tehnyt paluun juurille säveltäen uusia kappaleita runoilija Auli Kokkosen teksteihin ja sovi aSinut on kutsuttu Folk Band Thalamus -KONSERTTIIN! malla löytämiään arkistojen aarteita. SE KUULUU PAIKALLISSIVISTYKSEEN... Sitä on pidetty melko kalliina joihinkin muihin lähiseudun uusiin siltoihin verra una. Urakoitsijan edustaja kertoi kuitenkin sillan valmistuvan kokonaan jo lähiviikkoina. Uudenkaan sillan alta ei mahdu kuin soutuveneellä. Ville Haaparanta kuitenkin huomau i, e ä heidän tarjouksensa oli jopa noin 100 000 edullisempi kuin kilpailevat tarjoukset. 4 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) Kunta tiedottaa Folk Band Thalamus pe 19.4. Ilkka Hörkkö SYSMÄ Viime keskiviikkona jopa lähes 200 sysmäläistä saapui Ohrasaaren rantaan seuraamaan sillan kannen paikalleen nostoa. Lopuksi viimeistellään koko alue. Kunnan vs. Silta pitäisi olla täysin valmis toukokuun loppuun mennessä. Tämä ongelma voidaan ratkaista siirtämällä Kirkkolahden puolella olevat venelaiturit sillan toiselle puolelle. Todennäköisesti saadaan kaikki täysin valmiiksi parin kolmen viikon aikana, kertoi työmaapäällikkö Ville Haaparanta Tehan Oy:ltä. Pieniä töitä on vielä jäljellä. Yhtyeen kokoonpano: Pauliina Pajala, 5-kielinen viulu, laulu Riku Elomaa, 5ja 2-rivinen haitari, laulu Elina Lappalainen, kontrabasso, laulu Henrik Norri, bouzouki alamus julkaisi ensimmäisen pitkäsoi onsa “Merenia” kesällä 2018, jonka tiimoilta yhtye on kiertänyt mm. Vesialue sillan molemmin puolin on hyvin matalaa. Sysmän kunta Kuva Jimmy Träskelin. Kuva Jimmy Träskelin. Tehan Oy:n tarjouksen (297 000 euroa, alv 0%) jälkeen seuraavaksi halvin tarjous oli MPV-Infrarakenne Oy:n tarjous 337 000 euroa. Sillan kokonaiskustannusarvio on 300 000 euroa. teknisen johtajan Timo Laurin mukaan onkin perusteltua rajoi aa veneliikenne ä Natura-alue a olevalla Kirkkolahdella. Konser i on perjantaina 19.4. Sen toteu i Nostokonepalvelu Oy. Sillan hinta on herä änyt jonkin verran keskustelua kuntalaisissa. Somella tavoitat, mutta mikäli haluat kaiken muista Lähilehden lukijat!. ELY-keskukselta on kysytty lupaa laiturin siirtämiseen. Konser ikokonaisuus sisältää juurevan ka auksen kansanperinne ä ja ennen kuulema omia uusia kansanlauluja sekä taa ua alamus -meininkiä vanhoja hi ejä unohtama a. Aiemmat, halvemmat suunnitelmat eivät Hämeen ELY-keskukselle kelvanneet. Apurahalle saatiin jatkoa vuonna 2022. Sen jälkeen tehdään mastiksi-vedeneristys. Siltaa Ohrasaareen on suunniteltu usean vuoden ajan. Hämeen ELY-keskuksen mukaan silta tuli toteu aa merki ävästi alkuperäistä suunnitelmaa suuremmalla virtausaukolla. Pengersilta ei käynyt, koska ELY-keskuksen näkemyksen mukaan suunniteltu rumpu pienentäisi salmen poikkileikkauspinta-alaa niin, e ä veden vaihtuvuus salmessa heikentyisi merki ävästi. klo 18.00 Sysmän Tea eritalolla
Ekholm kertoi viihtyneensä Hartolassa todella hyvin. Hartolan Sotaveteraanimatrikkelin valmistumiseen vuonna 2007 ja veteraaniveljien muistotilaisuuksien järjestämisiin. Mitä kuuluu, Hartolan Apteekki. Tehtävässään hän on vaiku anut vahvasti moniin sotaveteraanien toimintaan lii yviin asioihin, kuten mm. Apteekista toimite avat lääkkeet tarkistetaan aina siten, e ä tietokoneohjelma vertaa niitä toisiinsa ja aiemmin toimite uihin. Ferritiinimi austa voidaan hyödyntää rautavalmisteilla suorite avan hoidon tehon seurannassa. – Verkkoapteekkimme aukeaa huhtikuun lopulla. Puheensa lopuksi Heikki Havas sanoi luottavansa, e ä veteraanisukupolven pojat ja pojanpojat jatkavat työtä oman maan puolesta tästä eteenkinpäin. Miten lääkkeiden yhteisvaikutusta seurataan, jos käytössä on useita lääkkeitä. 5 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan Apteekin uudistuneissa tiloissa pääsi 9.4. Uskollisesti puheenjohtaja oli saa amassa veteraaniveljiä havuseppeleen kera matkalla viimeiseen iltahuutoon. Heikki Havas muisteli puheessaan kiitoksella myös äitiään, joka joutui kasvattamaan perheen, kun puoliso, rovasti Väinö Havas kaatui Suojärvellä Ansiomerkin Heikki Havakselle (vas) luovu ivat Kari Ruoppi (kesk) ja piirin puheenjohtaja Hannu Rahkonen. Apteekkari Marika Ekholm kertoi, e ä apteekin eteiseen sijoite uun palautuspisteeseen voi jä ää vanhentuneet ja käy ämä ä jääneet lääkkeet. Hän totesi isänsä Väinö Havaksen runon ”Testamentti pojalleni” velvoi aneen häntä neuvoillaan oman elämän käänteissä. Mi auksen perusteella voi varmistua siitä, e ä saa rii ävästi esimerkiksi D-vitamiinia. Kodin perintönä saadut neuvot ja ohjeet ovat au aneet jatka21.8.1941. Kyösti Piippo HARTOLA Neljännesvuosisadan Hartolan Sotaveraanit ry:n puheenjohtajana toimineelle Heikki Havakselle luovute iin viime viikolla Sotaveteraanien kultainen ansioristi. Lisäksi varmistetaan lääkkeiden oikeat o oajankohdat suhteessa ruokailuun, vuorokaudenaikaan ja muihin lääkkeisiin sekä tehdään huomioita lääkkeiden soveltuvuudesta iäkkäille. tutustumaan avajaistarjouksiin. Mi austulosten valmistu ua laboratoriosta sairaanhoitaja soittaa asiakkaalle ja käy lävitse tulokset. Arvokkaan tilaisuuden ohjelmasosuudesta vastasivat Hartolan oma Veteraanikuoro Mirkku Tammiston johdolla sekä Markku Siihola lausumalla kaksi runoa. maan eteenpäin ja olleet apuna myös tässä sotaveteraanityössä. Hän on seurannut tarkasti veteraanien asioiden sujumista ja tarvi aessa puu unut epäkohtiin. Siedätysvalmisteita menee tällä hetkellä aika vähän. – Eri asia on, olenko pystynyt tuon runon toiveita hyvin täy ämään. – Hänellä on oman kodin perinnön antama elämäntapa. – Allergiakausi on alkanut, mu a olemme varautuneet siihen. – Matala ferritiiniarvo on merkki raudanpuuteesta. Esimerkiksi ferritiinitasoon vaiku avat monet asiat, sitä nostavat mm. Niiden tulkintaan tarvitaan amma ilainen. Havas muisteli omassa puheenvuorossaan lapsuudenkotiaan ja sen antamaa isänmaallista kasvatusta. Kari Ruoppi totesi luovuHeikki Havakselle Sotaveteraanien kultainen ansioristi tuspuheessaan Heikki Havaksen olleen toimissaan enemmän kuin yhdistyksen puheenjohtaja. Lisäksi hän on ollut veteraanitilaisuuksien varma juontaja ja halu u ohjelmien esi äjä. Verkkosivuiltamme tilatun tuo een voi noutaa apteekista, tilata kotiinkuljetuksen tai hakea sen Jari-Pekassa sijaitsevasta apteekin noutoautomaatista, joka on auki 24/7. Mitä kevät tuo tullessaan. Lääke ä ei sellaisessa tapauksessa toimiteta, vaan soitetaan lääkärille. tulehdukset. Apteekkari Marika Ekholm esi eli remontissa laajenne ua avarampaa asiakastilaa. Palautuksia on alkanut tulla palautuspisteen myötä selvästi aiempaa enemmän. Apteekista saa myös ilman reseptiä allergiaoireita helpo avia tuo eita: silmätippoja, nenäsumu eita ja table eja. Mirkku Tammisto esi eli Heikki Havakselle tämän isän, Väinö Havaksen "Testamen i pojalleni" -runon alkuperäistekstin skanna ua versiota. Suurena tukena toiminnassa on aina ollut vaimo Sirkka. Tilaisuuden järjestäjänä toimi yhdistyksen viimeinen sihteeri Reijo Ser i. Siedätyshoito on vähintään kolme vuo a kestävä hoito, joka tapahtuu erikoislääkärin valvonnassa ja valmisteet ovat reseptilääkkeitä. Ansiomitalin Heikki Havakselle luovu ivat Kari Ruoppi ja Päijät-Hämeen sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Hannu Rahkonen. Vaarallisen yhteisvaikutuksen tullessa ilmi siihen puututaan. Käytännössä yhteisvaikutuksia tulee tyypillisimmin ilmi kuuriluontoisia lääkkeitä toimite aessa määräävällä taholla ei ole ollut asiakkaan muu lääkitys kokonaisuudessaan tiedossa. – Meiltä voi varata ajan lääkityksen tarkistuspalveluun, jossa selvitetään asiakkaan kokonaislääkitys ja tarkastetaan epätarkoituksenmukaiset päällekkäisyydet ja yhteensopimattomuudet. – Halusimme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden terveysmittauksiin omassa lähiapteekissa. Ansioristin myöntämisen perusteissa tode iin Havaksen toimineen yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1999 lähtien. Samalla viikolla oli myös tehty päätös Hartolan yhdistyksen purkamisesta, joten Havas jää aikakirjoihin sen viimeiseksi puheenjohtajaksi
Tervetuloa! Hallitus Aluksi vt. Musiikkiesitykset Sysmän Suvisoitto Tervetuloa! Nuoramoisjärven hoitoyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään lauantaina 27.4.2024 klo 12.00 Lahdenpohjan Eräveikkojen kodalla, Kukkolanmäentie 919, Nuoramoinen. Hän huomasi ja näki vaivaa. klo 20.00 alkaen. Seija Uitos toi kauniin, itsesitomansa kimpun minulle, näy elyn kokoajalle. Sellaisia ihmisiä tarvitaan. Itse muistan hänet aktiivisena osallistujana monenlaiseen kul uuritoimintaan: tea eriretkiä, konser eja, näyttelyitä, itsenäisyysjuhla jne. Usein kimppu oli koottu orvokeista, lemmikeistä, kieloista. Käsitellään sääntömääräiset asiat. yhteistyössä Sysmän Suvisoiton kanssa paikalla Sysmän kunnan luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen Teatteritalo, Väihkyläntie 1 Ohjelmassa klo 14 alkaen Juhlapuhe vs. En epäile hetkeäkään, e eikö Seija olisi luonut perheen sisällä yhteiseloon lämpöä, juhlaa ja traditioita. Osallistuessaan Seija ei tehnyt numeroa itsestään esim. Hartola Kuningas j Kuningata -laulukis Luin lehdestä lastenlasten muistokirjoituksen. Aina Seija oli paikalla hymyilevänä ja valoisana. kunnanjohtaja Lasse Peltonen esittäytyy. kunnanjohtaja Lasse Peltonen Vuoden sysmäläinen & Vuoden sysmäläinen nuori Lomituspalvelut 50 v. Marja Poukama Pieni muistokirjoitus Seija Uitokselle, kulttuurinkuluttajalle Ensi viikolla LÄHILEHDEN teemana PUUN PUUN TAITAJAT TAITAJAT Lukijan Kynä. klo 20.00 alkaen. lauantaina 20.4. Hän oli läsnä, osallistui. 6 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Tapahtumat Tervetuloa yhdistysiltaan ma 22.4.-24 klo 17.30 -19.30 Sysmän kunnankirjastoon, Valittulantie 5 Saija Forss-Kupari, RRP-hanke, Hyvinvointialue Anu Taipale, Päijänne-Leader ry Timo Lauri ja Tuija Pessa, Sysmän kunta Sysmä Seura ry:n VUOSIKOKOUS to 2.5.2024 klo 14.00 kirjaston Ilolassa. Talviosalonki) avajaiset, joissa kukite iin osallistuvia taiteilijoita. 040 140 3403 Keskustie 56, p. Erityisesti muistan Maila Talvio-salongin (nyk. 040 140 3403 lauantaina 20.4. Sysmä -päivää vietetään kaikkien kuntalaisten kevätkahvien merkeissä su 21.4. Tervetuloa! Hoitokunta Hartola Kuningas j Kuningata -laulukisa Kuudes ALKUKARSINTA Kuudes ALKUKARSINTA pidetään pidetään ravintola Wanhassa Marttalassa ravintola Wanhassa Marttalassa, , Keskustie 56, p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. puheenvuoroja käy ämällä
Edelliset tehtävät ovat avanneet uusia mahdollisuuksia Mikä ihmeen vempele. Kesäisin harrastin yleisurheilua ja liikuin muutenkin aktiivisesti, kun jokin uusi liikuntakerho peruste iin, lähdin aina innolla mukaan. Tuotantotalous yhdistää sopivassa suhteessa insinöörija taloustieteitä, antaen valmiudet aika monenlaisiin tehtäviin. Pietilä) työskentelee Leijona Cateringin toimitusjohtajana. -Jo opiskeluaikana menin töihin Tieliikennelaitokselle (nykyinen Destia), jossa toimin projektipäällikkönä erilaisissa liikennesuunnitteluhankkeissa. VR-konsernissa vierähti 16 vuo a eri johtotehtävissä, joista viimeisimpänä liikenneja turvallisuusjohtajana. Kirjoite uani ylioppilaaksi 1994 pidin välivuoden tehden ope ajan sijaisuuksia Sysmän eri kouluissa. Kokemus oli arvokas, minulle valkeni e ei haaveamma ini ope ajana ehkä kuitenkaan olisi sitä, mitä jaksaisin koko työurani tehdä. Teekannua pidetään lämpöisenä sen päällä. klo 18. Vempeleitä rii ää. Työni koen erityisen merkitykselliseksi maailmanpolii isesti epävakaina aikoina. Riippuma a missä he ovat tai onko Suomessa meneillään pitkään kestävä lakko tai pandemia. Millaiset asiat ovat ohjanneet sinua urallasi eteenpäin. Mitähän sillä voisi tehdä ja löytyisikö sille nimeä. -Tämän vuoden alussa aloitin toimitusjohtajana Leijona Cateringilla, joka on Puolustusvoimien strateginen kumppani ruokahuollon osalta. Lasiesineen keskellä on paikka lämpökyn ilälle, joka antaa sopivasti lämpöä. Entä perhe ja harrastukset. Muuten en tietoisesti ole pyrkinyt urallani eteenpäin, vaan edelliset tehtävät ja niissä kasvaminen ovat avanneet uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Majatalo Kivitatista kerro iin, e ä viime viikon kirpparilöytö on nimeltään ”Stövchen”. -Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi teini-ikäistä poikaa, joiden kanssa asumme Helsingissä. 7 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Nina Mähönen VV iikon iikon H H enkilö enkilö ”SEISKA” Ilkka Hörkkö SYSMÄ Viikon henkilö sysmäläislähtöinen Nina Mähönen (ent. -Asuin koko lapsuuteni Sysmässä, harrastin aktiivisesti voimistelua ja toimin yläkouluja lukioikäisenä myös ohjaajana Sysmän Voimistelijoissa. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoi eeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Sysmän Teatteritalo, Väihkyläntie 1 LIPPUHINNAT: Lasten elokuvat 8€, muut 10€ Lisätietoja: Heta Heino, puh. Näin Sysmän Voimistelijoiden antama liikuntakipinä on säilynyt hänellä läpi vuosikymmenten. Sen lisäksi koiran kanssa ulkoilu sekä monipuolinen arkiliikunta ovat hyvää vastapainoa työlle. Tehtävämme on näiden maanpuolustuksen, turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta krii isten kumppaniemme toiminnan jatkuvuuden ja elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen kaikissa oloissa. 044 713 4576 Sysmän Kino Kyllä isä osaa Ikäraja: K7 Kesto: 1h 25 min SU 21.4. Valmistuin vuosituhannen vaihteen jälkeen diplomi-insinööriksi tuotantotalouden osastolta, jossa pääaineinani olivat logistiikka ja riskienhallinta. Viimeksi toimin Palmia Oy:n toimitusjohtajana. Tällä kertaa on kuvassa puinen esine. Helsingissä asuva Mähönen harrastaa aktiivisesti tanssillista voimistelua. Nina, kerro ensin lapsuudestasi ja nuoruudestasi Sysmässä. Millaisissa työtehtävissä olet toiminut ennen Leijona Cateringia. -Ohjaavin tekijä urallani on ollut se, e ä tehtävällä on jokin suurempi yhteiskunnallinen merkitys ja yrityksen arvot vastaavat omiani. Lisäksi asiakkaitamme ovat Rikosseuraamuslaitos ja nimetyt valtionhallinnon turvallisuuskrii iset asiakkaat. Esimerkiksi varusmiesten on saatava mai ava ja ravitseva ateriansa neljä kertaa vuorokaudessa. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vko 15: Teekannun lämmitin. Ja lähdit opiskelemaan aivan muuta alaa. klo 17 Luvattu maa Ikäraja: K16 Kesto: 2h 8 min KE 24.4. -Olin ollut kouluaikana hyvä matemaa isissa aineissa, joten pohtiessani uu a suuntaa työelämälle tuntui luonnolliselta vanhempien ja muiden tu ujen hienovaraisesta ohjauksesta pyrkiä opiskelemaan Tampereen teknilliseen korkeakouluun. -Tehtäväni on todella mielenkiintoinen, pystyn hyödyntämään tässä kaikkea aiemmin oppimaani ja kokemaani. Uskon myös, e ä jo nuoruudessa käydyt valmentajaopinnot ovat osaltaan antaneet valmiuksia erilaisten ihmisten kanssa toimimiselle, mitä johtaminen pitkälti on. Toinen yhdistävä tekijä on ollut maantieteellisesti laajojen operaatioiden hallinta, missä logistiikka-alan opinnoista on tullut vahva pohja. Kaikkiaan meillä työskentelee reilut 500 henkilöä yli 60 paikkakunnalla Suomessa. Harrastan edelleen aktiivisesti tanssillista voimistelua, jossa myös kilpailen joukkueeni kanssa. Kerrotko vähän Leijona Cateringista ja nykyisestä työstäsi
Koivun kasvatus edelly ää avohakkuuta, koska lehtipuu valopuuna ei menesty varjostuksessa, joka vallitsee jatkuvapei eisessä metsässä. -Tekniikan kehitys muutti kaiken, koneet tulivat metsiin, tietokoneet pöydille, kännykät taskuihin, samalla eväsreput vaihtuivat paikallisiin lounaspöytiin, vain muutos on ollut pysyvää. Motomi aus on puolueeton mi austapa. Avohakkuu lii yy tehometsätalouteen. Oma projektinsa oli si en vielä kuutioida mi alistan puut ”piikkisialla”. Jos maapohja on rehevä ja sopii kuusen kasvatukselle, siellä kuusen tuo o on paras muihin puulajeihin verra una. Harsintahakkuu on ns. Jonkun verran käyte iin myös runkokohtaista hinnoi elua. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 828. Tähän saa oi olla osasyy paikallisen sahateollisuuden tarpeilla. Jotkut metsänomistajat antavat puun ostajalle valtakirjan tehdä metsissään miten haluavat. Kun motomi aus tuli viralliseksi vuonna 1991, nopeutui mi aus ja sen vaatima työvoima väheni merki ävästi. Aika vaikea on myyjäpuolen valvoa tällaista mi austa. Kyllä se poiste avien puiden valinta ja ajourasuunni elu motomiehen hommaa nykyisin on. (HH). Harsintavai avohakkuu Sysmässä oli oltu harsintahakkuun kannalla 1980-luvun alkuun saakka. Läpimittaluoki ain ote iin tie y määrä koepuita, joista mita iin lisäksi kapeneminen ja pituus. Ainakin osi ain tämän vuoksi rmoilla on ollut halu muuttaa mi aus tehtaalla tehtäväksi, vaikkei se ole oikein lyönyt läpi. Metsänhoitoyhdistyksen rooli puukaupoissa Paljon kuulee arvostelua, e ä mhy vetää välistä valtakirjakaupassa, mu a jotkut ymmärtävät, e ä se pieni siivu voi maksaa itsensä monin verroin takaisin. Mi aus toteute iin 3 5 miehen muodostamalla pystymittausryhmällä. Valtaosa metsänhoitoyhdistyksen suunnittelemista leimikoista myydään metsänomistajan valtuutuksella kilpailutetusti. Koiravuori muistelee: Ennen poiste avat puut yksilöitiin eli niihin lyötiin leima kirveellä ja myöhemmässä vaiheessa maalilla. jatkuvaa kasvatusta ja uusi puusukupolvi muodostuu puuston alle, jos on muodostuakseen, taimien istutusta ei tehdä. Harsintahakkuussa eli jatkuvapei eisessä metsänkäsi elyssä oli vaarana myös puiden lisääntyvät korjuuvauriot ja tätä kau a lahon lisääntyminen. Metsuri tai isäntä merkkasi puun pituuden tukin latvaan ja laanilla mita iin paksuus, mittaaja huusi tukin pituuden ja paksuuden ylöso omiehelle, joka merkkasi "huudetut" tukkimitat mi ausluetteloon. Koiravuori on vankka tehometsätalouden kanna aja: – Tehometsätalouden kau a metsänomistaja saa kiista a suurimman puuntuoton metsästään. Leimaus siirtynyt motomiehelle Paljon on muu unut leimauksessakin. Mi aus tienvarsimitasta motomi aan Puiden mi aus on nopeutunut ja tarkentunut motomi auksen myötä. ja harvennushakkuilla poiste avien puiden valinta tapahtui siten tässä yhteydessä. Pystymi aus teki tuloaan 60-70 lukujen vaihteessa ja tuli viralliseksi mi ausmenetelmäksi 1971. Risto Koiravuori tuntee Sysmän metsät. To a e ä paljon säästyy tässäkin asiassa, kun moto mi aa. osa. Hakattu uudistusala metsitetään taimilla tai kylväen, taimikot hoidetaan, puusto saadaan ensiharvennuksella tuo okuntoon ja harvennushakkuita alaharvennuksin tehdään 2 3 kertaa 10 – 15 vuoden välein, jonka jälkeen puusto saavu aa täyden iän tai järeyden. Vaatimukset lisääntyvälle hiilensidonnalle tukevat myös tehometsätalou a. Palveluun niveltyy joustavasti myös hakkuun valvonta, joka nousee nykyisin arvoon arvaamattomaan ja antaa lisäarvoa puukaupalle. Motohakkuussahan jää yleensä joku prosen i puuta metsään ja tehtaille kulkeutuu myös raakkia. 8 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helinin Heikin palsta Risto Koiravuori toimi Sysmän metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana vuosina 1981-1999 ja metsäasiantuntijana Itä-Hämeen sekä Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksissä vuoteen 2019 saakka eli yhteensä 38 vuo a. Joku vanha metsähänkkärä kyllä kehui pitkään leimaavansa itse poiste avat puut ja suunni elevansa myös ajourat, mu a eihän tällaiset maallikon suunni elemat leimikot sovi motokorjuuseen. Useiden metsäorganisaatioiden toimesta järjesMetsänhoidon tekniikka on muuttunut te iin kriisipalaveri, jonka tavoi eena oli saada harsintahakkuut loppumaan Sysmässä. Edellytyksenä tietysti on, e ä taimikonhoidot ja harvennushakkuut tehdään optimaalisesti ajallaan. Olavi Peltola kertoi, e ä Sysmä maini iin Lahdessa paikkana, jossa harsintahakkuun jäljet olivat nähtävissä. Hän on kiertänyt Sysmän metsiä vuosina 19812019 eli 38 vuotta. Kuvassa Jukka Salon moto Liikolan metsissä, kuskina Janne Salo. Alkuunsa motomi aa tarkaste iin enempi, mu a pikkuhiljaa mi alai eiden tarkkuus parani ja kontrollin tarve väheni. Harvennuksessa poiste avien puiden yksilöinti loppui kokonaan viimeistään siinä vaiheessa, kun motot tulivat. -Jos metsänhoitoyhdistys tekee leimikon, leimausselosteelle voidaan kirjata metsänomistajan toivomukset hakkuuseen lii yen ja hakkuun valvonta tietysti nousee nykyisin arvoon arvaama omaan. Näillä mi atekijöillä saatiin muodoste ua leimikon puuston muoto ja siten kuutiomäärä. Nämä vähentävät puuston kokonaiskasvua. Kun Risto Koiravuori tuli Sysmään, oli kiistaa siitä, tehdäkö vanhassa metsässä avohakkuu vai harsintahakkuu, jossa olisi kerä y vain suurimmat ja parhaat puut pois. -Jatkuvassa kasvatuksessa joudutaan tyytymään 60-65 prosentin tuo oon, koska puustoa joudutaan kasva amaan pienemmällä puupääomalla ja osa puustosta kärsii isompien puiden varjostuksesta. (HH) Motojen tulo metsiin vaiku i kaikkiin työvaiheisiin ja korvasi satoja miestyövuosia. Kaikki poiste avat puunrungot lue iin (mita iin) rinnankorkeudelta (1,3 m) läpimi aluoki ain 7, 8, 9, 11, 13, 15, 17, 19, 21 cm jne. Isot metsäkoneet eivät mahtuneet leimikoihin keräilemään yksi äisiä puita sieltä täältä. Ennen tukkien mi aus vei aikaa, kun puut mita iin tienvarressa laanissa. Kuva on vuodelta 2015. Ennen vanhaan luovutusmitalla saa oi olla kaksi metsänhoitajaa, pari teknikkoa ja työnjohtajaa. Tällöin puuston kasvu vähenee alle keskikasvun ja on taloudellisesti järkevämpää tehdä uudistushakkuu ja viljellä uusi puusukupolvi kuin kasva aa vanhenevaa kituuntuvaa puustoa. Kun isoa puuta toistuvasti hakataan kasvate avaksi suunnitellun puuston päältä, aiheu aa se jäävälle puustolle merki ävät korjuuvauriot.Tämä lisää jatkossa puiden vikaisuu a ja lahopuun osuu a ja siten pienentää metsänomistajan tiliä tulevaisuudessa. Nykyisin tarkastusmi auksen tekee motokuski. Harvennushakkuilla tehtiin ajourasuunni elu ennen mittausta. Uudiste avan kuvion raja merka iin veistetyillä paaluilla, joihin lyötiin yhdistyksen leimauskirveellä Y-merkkejä. Kysyin Ristolta, e ä mikä on muu unut tuossa vajaassa 40 vuodessa
Otin vaa eet mukaan kokeeksi. Onpas se pieni ja huomaamaton, kehuskeli Kalle. Nyt uutena lankojen ja käsityötarvikkeiden rinnalle on tullut vaa eita. Viimeisimmät kalareissut kaverin kanssa teimme Jällivaaran lähe yvillä sijaitseville Kalixjoen sivuhaaroille. Ja mukava niistä on myös itse kirjoitella ja mahdollisesti jopa innostaa jotakuta luontoelämysten pariin. Nuotiotarvikkeita löytyy niissä maisemissa yllinkyllin, kahviveden voi kiehau aa vaikka tuoreilla vaivaiskoivun oksilla kyhätyllä nuotiolla. Lukija: “Huhtikuu on kuukausista julmin… sekoi aa muiston ja halun… talvi piti meidät lämpiminä, kietoi maan lumeen ja unohdukseen…” sanaili T.S. 9 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Kyöstin Kuluma Nuotion tunnelma VIIKON KEVENNYS: Ville oli hankkinut kuulolaitteen ja esitteli sitä Kallelle. Nyt on kolmas kausi alkamassa vaa eiden kanssa, ja kokeilu on osoittautunut kanna avaksi. Hämärtyvässä elokuun illassa leirinuotiolla puuhastelu on parasta mitä housut jalassa voi tehdä. Voi olla ärsy ävää, jos samaa vaate a tulee paljon vastaan. Lana Turinatuokio Turinatuokiossa tapaavat toimi aja ja lukija, jotka ju elevat etänä toisilleen. Nevilla aloi i käsityöliikkeenä 31 vuo a si en. Tämän jälkeen Nevilla palasi "juurilleen" lankaja käsityötarvikekauppana, Uotintie 10:ssä. Se askarru aa.” Tänään minä, huomenna sinä. Siinä kypsytellään päivällä virvelöidyt harrit herkkuruuaksi, otetaan pienet konjakit ja puhutaan elämän isoista asioista ilman stressiä. Tärkeää on pukeutua vaa eisiin, mistä tykkää ja missä viihtyy. Zhenzi merkin kokomitoitus on suurempi, esimerkiksi S-koko vastaa kokoja 42 44 jne. Aika kului, miehet ja naiset, kampelat ja linnunlaulu. Asiakkaita on enemmän. Heli Oksanen SYSMÄ Pistäydyn Nevillaan Outi Junnilan ju usille ja ihastelemaan kevätuutuuksia, kun olen bongannut sieltä kivannäköisiä vaa eita. Kesä on käsityöpuolella rauhallisempaa, kun ihmiset tekevät käsitöitä enemmän talvella, syksyllä ja keväällä. Kaikki liikenne pysähtyi, hatut ote iin päästä ja pieni poika tiesi, mistä oli kysymys. “Kääntäisitkö mitä siinä hautajaisten hiekkalaatikossa lukee. Hän muisti sanoneensa pelastavat sanat: ”Ei vihkiminen satu” ja saaneensa parin nauramaan. Kokenut erämies toki osaa kasata nuotion missä vaan ja mihin vuodenaikaan tahansa, mutta sallitaan talvisaikaan pilkkijälle tämä pieni helpotus. Hän oli poikasena ollut kaupungilla, kun ohitse kulki ruumissaa ue. Ja jos joku vaate on kovin suosi u, en väl ämä ä tilaa sitä lisää. Vaatemerkit ovat eri kuin muissa paikallisissa liikkeissä. Väkeä liikkui kirkossa enemmän ja tarinoita rii i kotiin asti. Eliot. Vielä on kuitenkin nuorempien ikäluokkien suhtautuminen eutanasiaan suopeampi kuin vanhempien. Suurimpaan kevätriemuun ja elämänvoimaan pureutuu kuolema. Onhan makkaran paistaminen ja kahvi elu yksi pilkkireissun kohokohdista ja se homma on hoide ava mahdollisimman pienellä vaivalla. Kylmäävän toden sitaisi P. Nuotio ja sen ympäristö on leirin keittiö ja olohuone samassa paketissa. Nevillan vaa eet ovat pääasiassa laadukkaita käyttövaa eita, vaikka juhliinkin voi löydön tehdä. Zhenzi vaatemerkki on suunna u isoille tytöille. Häät ja kastetilaisuudet olivat mieluisimpia, täydet joulukirkot sykähdy ävimpiä. Pitkillä Lapin patikkaja kalareissuilla ei klapeja kannella mukana, selkää rasi ava rinkan paino on pide ävä kohtuullisena. Ewalds kertoi tunteneensa silloin ihmeellistä riemunsekaista ylemmyy ä: Hah, minä en koskaan joudu tuollaiseen jamaan! Mu a niin vain elämä meitä jokaista kulje aa. On paljon käsityöihmisiä, jotka tekevät todella paljon, uusia innostujiakin aina tulee. Villasukkia tehdään eniten, ja perinteinen harmaa miestensukka tuntuu olevan edelleen suosi u. Niin näyttää olevan. Vaatteet ovat tulleet jäädäkseen, kertoo Outi Junnila. Monet kantavat mukanaan pilkkireissulle repussaan muutaman klapin, talvella nuotiotarvikkeita kun on vaikeampi luonnosta löytää. Kenkäkauppa Markkalan talossa liike oli reilut 23 vuo a. Tutuille asiakkaille voin vinkata uutuuksista. Hän oli suomalainen pappi, sielunhoitaja, terapeu i ja kirjailija, jota myös pyyde iin ahkerasti puhumaan. Naiset voivat hakea liikkeestä myös jotain erilaista. Ei elämästä selviä hengissä Helena Mäkinen, lukija HM: Jep! Eduskunta pääsee pian käsi elemään kansalaisaloite a. On aika sukeltaa makuupussin sisään. Suntion virka oli näkymätön, aliarvoste u. Eija Malin tekee Nevillan asiakkaille tilauksesta villapaitoja ja kaikkea muutakin tarpeen mukaan. Olen sen hankkimisen jälkeen uusinut testamenttini kahteen otteeseen! Kyösti Piippo Nyt kun jalat eivät enää kanna erälle, kalalle eikä luontoretkille, on pakko turvautua mieluisiin muistoihin eräkertomusten ja kuvien kera. Sieltä löytyy maailman parhaat nuotiopuut, kaatuneita keloja ja tervaskantoja kun on maisemat pullollaan. Suntion toimenkuva ka oi kaikkea mahdollista roskien keruusta sielunhoidollisiin keskusteluihin kun hääpari saa oi äityä vielä kirkon portailla vakavaan riitaan. Vuosikymmeniä si en kuuntelin Erik Ewaldsia (19181997). Me tulimme vanhoiksi, hilseilimme, siinä kaikki.” Kauan si en jututin pienen seurakunnan suntiota. Lankoja Nevillassa on laidasta laitaan. Onkohan tässä maailmassa jotain vikaa, kun armomurhan kannatuskäyrä nousee vuosi vuodelta. Viereisen kosken kohina, nuotion loimu ja jo pimenneen illan luontoäänet luovat autuaallisen olon. Ze-ze merkkiä on eniten, tanskalainen Kompagniet tuo sitä maahan. Kun hän kuoli moni yllä äin huomasi kaipaavansa tu ua hahmoa. Exitus = poistuminen, pää yminen, loppu, uloskäytävä, kuolema tai elämän pää yminen (Kivimäki 2002). Saarikoski: “Olimme yksinkertaisesti liian yksinkertaisia. Myöhemmin käsityötarvikkeiden rinnalle tulivat kengät. Millaisia vaa eita Nevillassa on myynnissä. On langoissakin muotitrendejä, mu a kaikkia värejä myydään. Hän oli selvi änyt oman paikkansa tekemä ä itsestään numeroa. Ehkäpä päivällä löytyneestä vaivaiskoivun käppyräisestä oksasta löytyy pienen puukkokäsittelyn jälkeen mukava kävelykeppi tai oven ripa. Ze-ze merkissä hinta-laatusuhde on hyvä. Merkki on myös ihmisille tu u, kun Juniorasu ja Milliina ovat aikaisemmin myyneet sitä Sysmässä. Viis datiivista. Voisiko syynä olla se, e ä nuoret pitävät itseään kuolema omina. Yksi asia yhdistää kaikkia erällä olevia tapahtumia – nuotion rakentaminen ja sen loimussa tapahtuvat seremoniat. Ewaldsin aiheena oli kuolema ja hän kertoi pienen esimerkin omasta elämästään. Merkki on laadukas ja kohtuuhintaiKevätuutta Nevillassa nen. Outi Junnila esi elee Nevillan kevätuutuuksia.. Hodie mihi, cras tibi. Lakkojen aikana vaa eita oli vaikeuksia saada, mu a niiden jälkeen tilanne on korjaantunut. Ewalds oli tapahtumasta kertoessaan jo iäkäs ja tuumasi, e ä meidän jokaisen on elämämme aikana opi ava hyväksymään oma kuolevaisuutemme, e ä osaamme elää. Esimerkiksi nykyään pääntiet ovat vaa eissa avaria, naiset voivat kaivata jotain muuta
klo 10 Eläkeliiton tarinapiiri srk-talolla – ja klo 10–17 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten Ma 29.4. klo 12.00 Yhteiskristillinen NAISTENPÄIVÄ. Aihe: Elämän eväitä, Evankelista Anne Hyppönen. Kyllikki Järvelä on kaikessa hiljaisuudessa vie änyt 100-vuotisjuhliaan. Kysyessäni Siniltä kävisikö viikonloppu vierailuun. Klo 15.00 Konsertti Joutsan ev.lut. Ne on vain minun hallinnassa ja valtakuntaani, hän jatkaa minulle hymyillen ja kertoo kuinka ensiluokkaisen tärkeää on heidän kahden saumaton yhteistyö arjen onnistumisen kannalta. Heidän välinen vuorovaikutuksensa on niin sujuvaa, e ä viesti kulkee välillä ilman puhe a. Su 28.4. Elämänläheistä ja innostavaa opetusta ja harjoitusta kristi ynä elämiseen ajassa. Nimi lii yy myös lähestyvän kevään valoon. 050 592 0064 Perhekerhot Hartolan srk-talolla tiistaisin ja Sysmän srk-sali Nuotassa keskiviikkoisin klo 9–12. Tervetuloa! Samuli Simula SYSMÄ Kotihoito pääsee otsikoihin, kun siinä todetaan epäkohtia. Musiikki To 18.4.&25.4. Hänen valossaan näemme itsemme sellaisena kuin todella olemme, Vapahtajaa tarvitsevina syntisinä. Ps 119:105” Sinun sanasi on jalkojen lamppu ja valo minun polullani.” Voidaksemme kulkea öisessä metsässä turvallisesti tarvitsemme valoa, e ä emme kompastu. Maksuton, järj. Joh.8:12: ”Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: Minä olen maailman valo. Pientä tarjoilua. klo 12 Diakonian tiistairuokailu srk-talolla. No Sinihän se siellä, kuuluu huoneiston perältä ilahtunut vastaus. 19.4. Aterian voi hakea myös kotiin tai tuttavalle, ilm. edellisenä pv klo 12 mennessä Kirsille. Saavumme rantatontille Salaksjärvelle. Su 21.4. Ma 29.4. Kerhossa on kristillinen sanoma, askartelua, leikkimistä ja erilaista toimintaa. (4. kotiinkuljetus. Tu ukin metsä näy ää vaikeakulkuiselta pimeässä, mu a kun menet samaan metsään valoisaan aikaan, kulku on jo paljon helpompaa. Sysmän NNKY Ti 23.4. Su 21.4. Tava avissa ilman ajanvarausta ti klo 9–11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Facebook Sysmän helluntaiseurakunta Kirkkoherranvirasto ma ja ke klo 9–12 Hartolassa ja ti ja to klo 9–12 Sysmässä, puh 03 876 300 ja sähköposti tainionvirta@ evl. Jeesus on maailman valo, e ä ihmiset kaikista kansoista voivat lähteä häntä seuraamaan. klo 18 Rauhanyhdistyksen seurat Nuotassa. tästä viim. Sanoja ei suodateta tai säästellä, vaan ne kumpuavat aidosti ja tunteella. Pieni välipala. Mehukkaiden lööppien varjoon jäävät kauniit inhimilliset tarinat. Keskustelu on vauhdikasta. Ke 24.4. Blogin nimikyselyyn voit osallistua ne isivuiltamme löytyvällä linkillä tai paperilomakkeella, joita löytyy virastoista. Vierailusta sovitaan ennakkoon ja vannotaan, e ä ”tiirikkamiehiä” ei ole liikkeellä. Diakonian kierrätyspiste DiaTori srk-talolla avoinna torstaisin klo 9.30–17, sisäänkäynti ovesta E (kirkon puoleinen pääty). Ke 1.5. Su 28.4. Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa La 20.4. Keskiviikkoisin klo 17 Seurispörriäiset. Äläkä vain koske niihin hanoihin sormellakaan, huikkaa Kyllikki Sinille, joka menee välillä ripustamaan pyykkejä. Ilm. klo 14 Lähetyssoppi Nuotassa, Jeremias ja Jaak. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Helluntaiseurakunnassa, Metsolantie 9. Hän muistelee miten hänen edesmennyt miehensä Väinö oli tullut hakemaan Kyllikkiä äiteineen veneellä kylään. Ota oma harava mukaan. Haluatko olla osa kirjoi ajien joukkoa. Melkein jokainen lause pää yy yhteiseen hymyyn ja lopussa katseet kohtaavat. To 18.4.&2.5. Huhuu arvaatko kuka täällä on, kysyy Sini kynnykseltä, kun astumme sisään. Vasemmalta Sini Seppänen, Kyllikki Järvelä tuntevat toistensa metkut ja osaavat nau ia siitä. klo 8 alkaen Hartolan hautausmaan haravointitalkoot. Pelkkä katse ja ilme rii ää. sunnuntai pääsiäisestä) messu klo 10 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa, Jeremias, Jaak, ja klo 18 Meijän kirkon matkamessu Hartolan kirkossa, yhdessä suunniteltu iltamessu, jonka toteu avat pääosin seurakuntalaiset. klo 15 Maanantain rukoushetki Nuotassa. Hartolassa: To 18.4. Ohjaajat Marja-Liisa p. www.tainionvirranseurakunta. klo 10–17 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten – ja klo 17 Meijän kirkon matkamessun suunni elupalaveri srk-talolla. Eipä siinä tarvi kolmatta lause a odotella ymmärtääkseen, e ä näille kahdelle ”veijarille” on rakentunut asiakassuhde a syvempi yhteys. mennessä info@phomaishoitajat. Minulla on kunnia tavata Kyllikki hänen omahoitajansa Sini Seppäsen kanssa. Varhaisnuorten kerho Seuris-kaverit Hartolan srk-talolla ma klo 13–15. edellisenä päivänä Satulta. Vieraaksi saapuu Juhani Kuisma, aiheena suomenhevonen sodan ja rauhan työssä. / Jaanalle p. Ruoanhakijat tervetuloa klo 11.30–12. . Harri Nuutinen I.P. . klo 16–18 Isovanhemmuuden palikat Joutsan seurakuntakodilla, Jousitie 42 A. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl. klo 18 Miestenpiiri Nuotassa. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/ Tainionvirran seurakunta”. Muista nyt Sini olla varovainen e et vain loukkaa itseäsi ja et saa haravoida, sanoi Kyllikki huolissaan silmäkulmassaan liiku unut kyynel. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Pekka Toivainen. Ke 24.4. (3.sunnuntai pääsiäisestä) messu klo 10 Sysmän kirkossa, Katri, saarnaa Kristiina Nordman, Aki Rämö, isosten siunaaminen, ja klo 12 Hartolan kirkossa, Katri, Ulla, Gideonit, kirkkokahvit. Jaossa myös hävikkiruokaa. klo 14 "Hyvinvointia ja virkistystä luonnosta" -tapahtuma omaishoitajille ja heidän läheisilleen Hartolan Olohuonepuisto, Visantie 10. Tarv. Tila on Kyllikin isovanhempien rakentama ja nyt sitä hoitaa pojan poika perheineen. Hän johda aa ihmisiä valon valtakuntaan, iankaikkiseen elämään. La 20.4. Jumalanpalvelukset: Su 21.4. Kevätauringon lämpö saa linnut laulamaan ja ihmiset liikkumaan. Mikä ihana asenne, aja elen lopettaessasi puhelua. klo 14 Luo amus kasvaa kulkiessa hengellistä pohdintaa naisille Raamatun tekstien pohjalta Nuotassa. Tava avissa ilman ajanvarausta to klo 9.30–11.30 srk-talolla. Tilaisuus maksuton ja kaikille avoin. To 25.4. Kuolleet: Talvikki Margareta Harju 65 v, Seppo Juhani Albert Stålhammar 76 v Sysmässä: To 18.4. Kyllikki asuu pihapiiriin yhdeksänkymmentäluvulla rakennetussa sympaa isessa juuri sopivan kokoisessa koKyllikki ja Sini dissaan. klo 9 Aamurukous srk-talolla Diakonia Hartolassa: Diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö puh. Mukana Kristiina Nordman Kansan Raama useurasta. 0400305071 Ma 29.4. 050 468 6542 ja Maarit p. Kolehti kerätään Sysmässä Kansan Raamattuseuran Raamatun matkassa -hankkeelle seurakuntien raama uopetuksen tukemiseen ja Hartolassa Gideoneille raamatunlevitystyöhön. Kuolleet: Jaana Elisabet Lehtinen 39 v, Tuija Sisko Haarasilta 71 v (Joutsan srk) Lapset/lapsiperheet Päiväkerho Hartolan srk-talolla 3–5-vuotiaille lapsille ma klo 9–12. kirkossa. Aitoa väli ämistä. Ti 30.4. Vierailun aikana Kyllikki liiku uu kaksi kertaa niin, e ä silmä kostuu. klo 9 Aamurukous srk-talolla. Väinö oli lope anut soutamisen juuri ennen kun he saapuivat Sulkusalmen rantaan ja o anut esiin sormuksen ja polvistunut kosimaan Kyllikkiä veneessä hänen äitinsä edessä. Jos et pääse hakemaan ruokaa, kysy kotiinkuljetusta viim. Pe 19.4. klo 9.30 (Huom! aika) Muistikerhon vappuaamu Nuotassa – ja klo 18 Rukousilta Nuotassa Diakonia Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl. klo 18 One Way -netti-tv, opetuslapseuskoulu: Jumalan johdatus, Tapani Suonto. klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talolla. . To akai käy. Minä olenkin silloin vapailla. Su 21.4. Ruokatarjoilu seurakuntatalolla.. Ilmoita kiinnostuksestasi sähköpostilla kirsi.mannisto@evl.fi. 10 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Sana viikon keskellä Valon voima Valo-nimi pohjautuu kyn ilänpäivään, joka on vanha Jeesuksen siunaamisen kunniaksi viete y kristillinen juhlapäivä. Hän on nyt kolmas yli satavuotias sysmäläinen. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. Ti 30.4. Maksuton alle 5-vuotiaiden oma liikuntaja touhuhetki eri välineillä Hartolan KunkkuAreenalla. . Isovanhemmuuden maailmaan luotsaamassa koulu aja, teologi Kristiina Nordman, joka itsekin on viiden lapsenlapsen isoäiti. Muut yhteiset: Olemme aloi amassa blogisarjaa, jossa pohdimme osallisuu a ja vapaaehtoisuu a seurakunnassamme. Ti 23.4. Alussa pieni hartaus. Lapsen mukana oltava huoltaja. klo 11 Diakonian ruokailu Nuotassa. Aiheena rohkeus, Anneli Ukkonen. Jeesuksen julistus kuvaa valon ja pimeyden kamppailua: se, joka seuraa häntä, ”ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo (Joh.8:12)”. Todellinen valo auttaa löytämään tien Jumalan luo. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, hyvinvointialueen omaishoidon varhaisen tuen työntekijät ja srk:n diakoniatyö. Sini oli talvella loukannut olkapäänsä ja tämä oli aiheu anut heidän tapaamistensa välille kolmen kuukauden tauon. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Nuotassa. klo 10–16 Uskon askeleita-rohkaisupäivä (L10T-jatkot) Sysmän srk-sali Nuotassa
Aluksi pankkeja peruste iin kaupunkeihin, mu a vähitellen niitä alkoi ilmaantua myös maaseudulle. 11 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 044 532 7014 • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. Tähän loppui pankin perustamisinto sillä kertaa. Pankki toimi kahden vuoden ajan kirkonkylän kansakoululla, jonka jälkeen se siirtyi kunnantuvalle ns. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Katovuosina sieltä oli mahdollista lainata syöntija siemenviljaa. kokemuksella Keskustie 7, Hartola Myymälä avoinna ark. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Nuoramoinen, Kalkkinen LVI-PALVELUJA Koskinen Ky Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. Lähteet: • Markkanen, Erkki (toim.) 1968: Hartolan kirja, s. Erityisen runsaasti uusia rahalaitoksia syntyi maahamme 1870-luvulla. Aluksi pankki oli avoinna ainoastaan kuukauden ensimmäisenä lauantaina. 0400 494 864 PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 tomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Pohjarahastossa oli varoja tällöin 2 200 markkaa. Velkakirjoja oli 58 kappale a. rakennuspeltityöt HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 AVOINNA pe 11–17 AVOINNA ke 11–17 Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Särkilahdentie 4 www.sysmanapteekki.. MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. Vuodesta 1926 alkaen kon ori oli auki joka arkipäivä. Tähän keksi iin kuitenkin luova ratkaisu. Keisarillisen senaatin kirjapaino 1900. Toiminta käynnistyi vireästi, ja talletuksia alkoi kertyä. Lainoista makse iin korkoa, joten kyseessä oli eräänlainen pankkien edeltäjä. Pankin ”säästöönpaniain saamiset” olivat 168 069,22 markkaa vuoden 1899 lopussa. Suurimmaksi haasteeksi osoi autui rii ävän pohjarahaston hankinta. • VALTRA ja AVANT -sopimushuollot • Fixus -varaosaliike ja -autokorjaamo LVI-asennukset 40 v. 040 410 3361 dorotea.kyytsonen2@gmail.com Mainossuunnittelua Somemarkkinointia Viestintäpalvelut. Hartolassa toimi lainajyvästö, johon kerättiin viljaa hyvinä satokausina. Sääntöehdotuksia ei jostain syystä hyväksy y, vaan ne palaute iin muistutusten kera uudiste avaksi. tarjota yleisölle ja erityisesti työkansalle ja palvelusväelle tilaisuu a säästöjensä helppoon ja varmaan sijoittamiseen ja kartu amiseen. Ulkomaille muuttaneiden korvaukset olivat kaksinkertaiset. Hartolaan ajoi uu vuoteen 1875. Ensimmäisiksi talle ajiksi mainitaan Erik Palen, O o von Gerdten ja Gunnar von Gerdten. SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY • pikapesu • tarvikkeet • huolto • kahvio Sysmäntie 28 puh. Joulukuusta 1899 lähtien raha-asioita pääsi hoitamaan kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina kolmen tunnin ajan. Ensimmäinen yritys pankin perustamisesta säännöt, jotka lähete iin senaa iin vahviste avaksi. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Monet uudistilojen perustajat tarvitsivat Hartolassa lisäpääomaa, joten lainoille oli kysyntää. Niiden mukaan Hartolan Kunnan Säästöpankin tarkoituksena on mm. Pankille ehdi iin laatia jo Pankkitoiminta käynnistyi Hartolassa yskähdellen arkisin 8.30-17, la 8.30-14 Keskustie 52, Hartola (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi KAIVOJEN PESUT KAIVOJEN PESUT Pesu-Span Oy Pesu-Span Oy 040 632 5484 pesuspanoy.com MAINOSja VIESTINTÄPALVELUT D ea Kyytsönen D ea Kyytsönen p. Ehdotus ylijäämäviljan hyödyntämisestä tode iin hyväksi, mu a päätös asiasta tehtiin vasta 1892. 9.00-16.00 (03) 7162 452, 044 373 2337 KAIVOHUOLTOA www.kaivo.fi info@kaivo.fi (03) 717 2982 KAIKKI, MITÄ HYVÄÄN KAIVOON TARVITSET! Sami Tapanaisen Historiatuokio Historiatuokio 1800-luvun lopussa pankki oli avoinna kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina kolmen tunnin ajan. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. 7171 222, 0500 468 790 ma-la 7-21, su 9-21 Olisiko yrityksesi mainospaikka tässä. Pankin säännöt hyväksy iin seuraavana vuonna Mikkelin läänin kuvernöörin toimesta. Tällä kertaa pohjarahasto-ongelma ratkaistaisiin myymällä osa pitäjän viljamakasiiniin kertyneestä ohrasta ja rukiista. Hartolan kuntakokouksessa pääte iin, e ä jokaiselta pitäjästä poismuuttavalta mieheltä kerätään markka ja naiselta 50 penniä pankin perustamispääomaksi. Lainaksi anne uja varoja oli samana ajankohtana 148 095,26 markkaa. Pian aukiolopäivä muute iin kuitenkin maanantaiksi. 190-193 • Säästöpankkien historia: https://www.saastopankki.fi/fi-fi/ saastopankkiryhma/tietoa-saastopankkiryhmasta/historia (26.3.2024) • Suomenmaan virallinen tilasto VII, Säästöpankki-tilasto 9, s. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. Lainoja taloudellisen tilan edistämiseksi lupailtiin säännöissä erityisesti uu erille ja toimeliaille maanviljelijöille. 50. Suomen ensimmäinen tavalliselle kansalle tarkoite u pankki aloi i toimintansa Turussa vuonna 1822. Läänin kuvernööri teki silloin aloi een asiasta, ja Hartolan kuntakokous valitsi toimikunnan selvittelemään pankkitoiminnan aloi amista. Pankki ava iin asiakkaille ensimmäisen kerran toukokuussa 1894. Aukioloajat olivat mielenkiintoiset. Seuraava vakava yritys tehtiin reilua vuosikymmentä myöhemmin. 050 3380 396 Sysmä KONE-HEINO OY Koskueentie 9, Sysmä (03) 7171 560 ja (03) 7172 745 • Avoinna ma-pe 8-17 • Huollamme autot, traktorit ja maatalouskoneet • Ajoneuvoilmastointihuollot • Renkaat ja rengastyöt • Myymme varaosat, hydrauliikkaletkut ja -liittimet, hihnat, laakerit ja pultit, ym. pappien kamariin
Yllätys oli iloinen, kun hän sai niistä Villelle myydessään kaksisataa euroa. Esim. Villen pohdinta maailman epävakaasta tilanteesta: Venäjän pitkittynyt hyökkäyssota Ukrainaan ja nyt vielä Israelin sotatoimet Gazassa nostavat kullan hintaa. Ruokatorilliset S-marketit: Sysmä S-MOBIILIKUPONGILLA voim. 17.-23.4. Jossain vaiheessa hintaan tulee korjausliike. Halutaan tietää tämän hetken markkina-arvo vaikkei esineitä myytäisi. Toiminta poikkeaa muista kultaa ostavista yrityksistä sillä, että he ostavat myös muuta esineistöä. Täydellisen oikeaa hetkeä myynnille on täysin mahdotonta ennustaa. Todella mielenkiintoiseksi päivistä tekee se, ettei koskaan voi ennakkoon arvata minkä aarteen asiakas kassista esiin ottaa. 89,90€ sh. Kevättä ilmassa... 159€ Halti Pallas Evo miehille sh. 5,65 Max. 3,19-3,45 1 erä/kuponki Valio Fabriikki Jäätelöpurkit (laktoositon) 480 ml (8,13/l) Norm. Kullan ostajia on runsaasti ja kilpailu kovaa. Ostetaan kultaa, hopeaa, vanhoja rahoja, kelloja ja muita keräilyesineitä. Ville Puromäelle arkiset kohtaamiset ja tarinat tekevät työstä juuri niin mielenkiintoisen. Elovena välipalakeksit 300 g (8,33/kg) Norm. Tänään paikkakuntakierroksen jälkeen Ville tulee Heinolasta vielä takaisin Sysmään kotikäynnille. Sen jälkeen kullan hintakehitys rauhoittuu, pohtii Ville. Mies oli maksanut rihkamakorupussista kokonaiset kolme euroa. Autoista romutustodistus. Kehitys rauhoittuu ja hinta saattaa pudota. Ota seurantaan! Eläkeläispariskunta haluaa vuokrata mukavuuksilla varustetun KESÄMÖKIN Päijänteen rannalta. pantin 1 1,39 Xtra Mozzarella 125 g (9,52/kg) 1 1,38 Taffel Poimuperunalastu tai broadway 325 g (7,66/kg) 2 2,89 Keiju Rypsiöljy 500 ml (4,30/l) 2 2,79 Rainbow Leivinpaperiarkki 24 kpl (0,04/kpl) 1,39 ERÄ Sportti Valonen sporttivalonen Kaikki Kaikki HALTI PALLAS HALTI PALLAS -SARJAN -SARJAN TAKIT JA HOUSUT TAKIT JA HOUSUT Kevättä ilmassa... LAHDEN ROMU 044 972 3092 TARK. Kerran asiakas toi hänen tarkistettavaksi kirpputoriostoksiaan. Mikäli sitä omistaa ja se on vähän kuin ylimääräisenä niin ainakin tämän hetken myyntihintaa tarkastellessa kannattaa, vastaa Ville. Kulta-hopea -auto kiertää Toivon tietenkin, että Ukrainan sota jo loppuisi. 159€ Halti Pallas warm hybrid sh. Pussissa oli myös kultaa. 159€ Halti Pallas Evo x-stretch Halti Pallas Evo x-stretch HOUSUT HOUSUT naisille ja miehille sh. 129€ naisille ja miehille sh. Hän on yksi yrityksen työntekijöistä ja asiantuntija. Kannattaako kultaa nyt sitten myydä. 2 kpl/kuponki Coop Marjaja hedelmäpakasteet 250-600 g Grandiosa Simply Delicious Pizza Juusto & aprikoosi tai kinkku & pesto, pakaste 300-320 g (12,47-13,30/kg) Coop Fusilli kuviopasta 500 g (2,00/kg) 3 99 3 00 2 00 2 kpl kpl kpl 2 kpl 1 99 5 00 3 90 7 90 KG RUOKATORILTA ke-LA Disas Silakkafilee MSC Säävaraus, Suomi 24 90 RUOKATORILTA ke-LA Salpausselän Kala Lämminsavulohifilee Norja KG Atria Kanan Minuuttifileet 720-760 g (10,51-11,10/kg) Suomi Wigren Kaalikääryle 350 g (9,97/kg) HK Grillikombo fileepihvi & raakamakkara 450 g (15,53/kg) Suomi 7 99 3 49 6 99 uutuus! Valio Gefilus Smoothie jogurttijuoma 250 ml (6,00/l) Yks. Ostajien tarjoamissa hinnoissa on myös varmasti vaihtelua. 159€ naisille ja miehille. 89,90€ -20% -20% Lähärin Lissun sivuilta facebookista löydät kivoja videoita ja muuta lisäm a t e r i a a l i a alueen tapahtumista yms. 229€ Halti Pallas warm hybrid sh. Halti Pallas x-stretch Halti Pallas x-stretch TAKIT JA ANORAKIT TAKIT JA ANORAKIT naisille ja miehille. 129€ Halti Gems Halti Gems DRYMAX KENGÄT DRYMAX KENGÄT naisille ja miehille naisille ja miehille sh. Ei pelkkää jalometallia. Kullan hinta on tällä hetkellä korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin, Ville avaa tilannetta. Kultaa on aina pidetty turvallisena sijoitusvaihtoehtona epävakaina aikoina. Hartolan torilla PERJANTAINA klo 16.30-17 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 Samuli Simula SYSMÄ, HARTOLA KultaHopea-kiertueet -nimellä Ville Puromäki kiertää paikkakuntia. Matkailuauto kiertää eri paikkakuntia. Tapaamme nopeasti tämän jälkeen ja kello on jo yli kymmenen illalla. yht.otot Markku 040 483 9466. Kullan todella nopea arvon nousu on saanut runsaasti näkyvyyttä eri medioissa. Jotain pientä kauppaa oli saatu aikaan ja on aika suunnata keula jo kohti kotia. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. Päivän kiertue saattaa kotimatkoineen venyä helposti kymmenen kahdentoista tunnin mittaiseksi. Ihmiset ovat kaivaneet lipastojen kätköistä aarteensa esiin. Mikäli epävakaat ajat jatkuvat voi kullan hinta kyllä vieläkin nousta. kg Alla olevien tuotteiden hinnat voimassa 17.-21.4. yks. 12 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. Ville välittää ihmisistä, tarinoista ja kiertää paikkakuntia. 1,89 (7,56/l) osta 3 maksa 2 Kouvolan Lakritsi KaramelliMerisuola lakritsi 250 g (11,96/kg) Coop Sitruuna Espanja 2 99 2 kpl kpl Herkkusieni 200 g (4,95/kg) Liettua 99 2 KPL 2 KPL ERÄ ERÄ ALLE EURON HEVIT 2 KPL uutuus! kg LASKIMME HINTOJA ja BONUKSET PÄÄLLE! HÄMEENMA ALLA Kotimaista Laktoositon kevytmaitojuoma 1 l (1,25/l) Suomi 1 1,35 Kotimaista Rasvaton maito 1 l (0,79/l) Suomi 0,89 Kotimaista Kevytmaito 1 l (0,89/l) Suomi 0,99 Pouttu Savusuikale 200 g (8,45/kg) 1 1,85 Valio Oltermanni kermajuusto tai 17% 900-1000 g (6,65-7,39/kg) 6 7,85 Kotimaista Vichy 1,5l (0,59/l) Sis. 229€ Halti Pallas Evo miehille sh. 20% 20% Esim
Anu Raatevaara voi i juuri viime viikonloppuna naisten Suomen mestaruuden TPS:n riveissä. Kuvat Anu Lepistö.. Ty öjen siirry yä muualle opiskelemaan joukkueet hajosivat, ja tytöillä ei ollut omaa toimintaa lähes kymmeneen vuoteen. Ehkä ty öjen kanssa on vielä kivempaa pelata. Kuva Hanna Kemppi. Lisäksi sysmäläiset yläkoulutytöt voi ivat parikin kertaa tyttöjen koulumestaruuden. Oikeita pelejäkin on siis päästy pelaamaan. Takana vas. Sen jälkeen aloitimme ty övuoron ja 7.4. -Ensimmäinen ty öturnaus oli Järvelässä tammikuussa, siellä oli mukana meidän poikajoukkueissa pelaavat ty ömme. Mukavinta on kaverien kanssa pelaaminen, kertoo Helmi. Toivotaan, e ä innostus jatkuu syksylläkin, toteaa Hanna Kemppi. -Ty övuoro aloi i helmikuussa, mukana on ollut kaikkiaan noin pariSalibandyn tyttötoiminta virisi taas kymmentä ty öä, joista kahdeksan pelaa myös poikien joukkueissa. Kuvia sieltä ohessa. Meitä vetäjiä on kolme, Salmion Pia on ollut vetovastuussa. 13 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TÄSTÄ ALKAA VAIN DIGISSÄ! Jutu P ubi Jutu P ubi L ÄHÄRIN Ilkka Hörkkö SYSMÄ Sunnuntaina 7.4. Viime talvena näy i siltä, e ä kiinnostuneita ty öjä olisi taas omien treenien pyöri ämiseen. -Olen pelannut jo 3-4 vuo a, ensin perhesählyssä. Viime sunnuntaina BB88:n P12-joukkue voi i Savitaipaleella alueloppuhuipentuman. Kuluneella kaudella sysmäläislähtöiset Anu Raatevaara, Susanna Laurila, Ella Streng, Nelli Alanko, Milja Alanko ja Saana Kurvinen esiintyivät kaikki liigajoukkueissa. Edessä vas. Ekaluokkalainen Helmi Mäkelä on pelannut myös P8-poikajoukkueen kanssa. BB-88:n tyttötoiminta oli 2000-luvun alusta lukien hyvinkin vireää. pide iin Sysmässä toinen turnaus, mukaan tuli myös juuri helmikuussa aloi aneita ty öjä. Ikähaitari on ekaluokkalaisista kutosluokkalaisiin. Parhaimmillaan päästiin SM-playo s -peleihin. Näistä menestyneistä ty öjoukkueista on noussut useita pelaajia naisten liigatasolle asti. Helmi Mäkelä, Ella Nurminen, Vilma Mannila, Nella Kaunisvaara, Iida Salonen Mv Wilma Virtanen. Muut aloi ivat helmikuussa. Aada Mar ila, Isla Siniranta, Silja Laakso, Emilia Kosonen, Amanda Kantonen. Hyvin meni kaikilla! Ensi vuonna koitetaan saada harrastesarja lähiseudun joukkueiden kanssa. Paljon on leikin kau a harjoi elua ja puolet ajasta yritetään aina pelata. Päijänne Areenalla päästiin pitkästä aikaa seuraamaan tyttöjen salibandyturnausta. Kotijoukkue BB-88:n seuraksi pelaamaan saapui Jäppärä Järvelästä sekä kaksi Panthersin ty öjoukkue a Riihimäeltä. On lähde y ihan perusjutuista, vaikka osa on pelannut kauemmin ja myös poikien kanssa, hekin ovat mielellään mukana. Ty öjä pelasi poikien joukkueissa sekä lähiseudun ty öjoukkueissa. BB-88:n pirteä ty öjoukkue on päässyt pelien makuun
Olen aikanaan opiskellut Lahessa lastenohjaajaksi. Pidän mielelläni myös esi elykutsuja pyyde äessä niin vanhaan malliin livenä Päijät-Hämeen alueella, pitäjän luona kahvitellen tai si en nykyään enemmän käytetyn whatsapp-etäkutsujen muodossa. Työskennellyt sen jälkeen mm Sysmän päiväkodissa ja Sysmän Yhtenäiskoulussa. Kun tähän kokonaisuuteen lisätään vielä Vintturin kansakoulun tarjoama majoitusmahdollisuus, niin voidaan todeta, e ä alue on aivan täydellinen lomakohde. Kerran pistetään jalalla koreasti Karaoketansseissa. Kesän muita tanssi ajia ovat Minna Äikäs, Pepe Niilahti ja Veskun Paja. Kesällä aion mahdollisuuksien mukaan vierailla lähikuntien tapahtumissa laukkujen kanssa. Kunnoste u talo sai vielä rinnalleen monitoimitila Pihaton. Janne AKTIIVISET KYLÄYHTEISÖT Vintturin kyläyhdistys Tamminen. Syksyllä Seurantalolla juhlitaan tietenkin hirvipeijaisten merkeissä. Varastolta ne lähetetään minulle. Mallisto ka aa laukkujen lisäksi vaihtelevasti myös erilaisia sesonkituotteita, kuten koruja ja huiveja yms. Kyläyhdistys pitää ylpeydellä huolta yhdestä Suomen kauneimmista luontokohteista. Samalla vahvistuu talkoohenki, huolehtiminen ja mikä tärkeintä myös luo aminen alkaa siitä, kun tunnemme naapurimme, toteaa Janne. Tämä takaa samalla tulolähteen yhdistykselle. Perheeseeni kuuluu mies, kaksi lasta ja koira. Ti-Pi Laukku Oy on suomalainen naisten yksilöllisiin käsilaukkuihin paino unut kotimyyntiyritys. Luontopolut ja WC pidetään siistinä ja laavulle järjestetään puita makkaranpaistoa varten. Näin saadaan uusia jäseniä. Ti-Pi Laukun omistajat ostavat laukut italialaisilta tuo ajilta. Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut muodista ja vaa eista. Koska laukkuja tuodaan vain rajallinen määrä ja osa on uniikkeja. He ovat olleet todella merki ävä, taitava apu koneineen ja lai eineen kaikissa talkooprojekteissa. Min u valikoi Ti-Pin varastolta erilaisia laukkuja omaan mallistoon. Kaikki tarvi avat välineet ja lai eet suurempaankin juhlaan löytyy yhdistykseltä. Vin urin Seurantaloa on huolle u aina viimeisen päälle.. Vin urin kesä avataan jo perinteisillä juhannustansseilla Esko Sarkolahden tahdi amana. Vaikka lavatanssikul uuri on hieman hiipunut, halutaan sitä ehdo omasti vaalia Vin urissa. Tulevaisuuden työkuviot ovat tällä hetkellä vielä auki, mu a se on varmaa e ä laukkuyritys jatkuu. Mintulta voi ostaa Ti-Pi -laukkuja Ti-Pi Laukku Oy on Suomalainen naisten yksilöllisiin käsilaukkuihin painottunut kotimyyntiyritys. Min u Hakala myy yksilöllisiä Ti-Pi Laukku Oy:n laukkuja. Noissa sanoissa on paljon mukana sitä kypsää ja kuuluisaa maalaisjärkeä. Viime vuoden joulukuussa perustinkin si en pienyrityksen ja aloitin Ti-Pi laukkumyynnin niin laukkuhulluuden kuin lisätienestin innoi amana. Viihdyin välissä myös muutaman vuoden vanhempainvapaalla. Piha o tarjoaa täydelliset pui eet vaikka kokouksille. Mu a lasten mentyä nukkumaan lenkkeilen päivi äin koiran kanssa ja aina ehtiessäni teen palapelejä, kuuntelen podcasteja tai luen kirjoja. Kaksi pientä lasta, työ ja laukut vievät ison osan arjesta. Vintturista puhuttaessa ei voi olla mainitsema a Kammiovuorta. Ti-pi Laukun omistajat ostavat laukut italialaisilta tuo ajilta, josta he käyvät ne itse käsin valikoimassa. Me Ti-Pi Laukun edustajat toimimme itsenäisinä yri äjinä. Minttu Hakala on 24-vuotias viisi vuo a sitten sysmäläistynyt entinen lahtelainen. Molemmat tilat ovat vuokra avissa. Seurantalon kei iö on modernisoitu kokonaan ja nyt lämmitys hoituu ilmalämpöpumppujen avulla. Suurimmat rakennusprojektit on saatu valmiiksi koronavuosina. Tapahtumiinkin lähden mielelläni laukkumallistoa esi elemään. Lasten kanssa käydään myös viiko ain SYVO:n perheliikunnassa. Keskeisessä osassa yhteisölliselle toiminnalle on hirviporukan aktiivinen läsnä olo. Kuva Min u Hakalan omasta albumista. Samuli Simula SYSMÄ Vin urin kyläyhdistyksessä jäseniä on reilu seitsemänkymmentä. Yhteisöön kuuluu myös muutaman sadan metrin päässä oleva legendaarinen Yhden lehmän navetan pubi. Ai ahuoneet mukaan lukien löytyy majoitus kapasitee ia reilulle kahdellekymmenelle vieraalle. Kotona si en esittelen laukut sometileilleni Facebookiin Ti-Pi Laukku Oy / Min u Hakala ja Instagramiin @min utipilaukku kuvien ja videoesi elyjen kera. 14 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Heli Oksanen SYSMÄ Min u Hakala perusti viime joulukuussa pienyrityksen ja aloi i Ti-Pi laukkumyynnin. -Aina, kun tarve a ilmenee niin aktiivista porukkaa varmasti saadaan kasaan, kertoo seuran pj. Kun katsotaan kyläyhteisön tulevaisuu a niin luotan vahvasti siihen, e ä ns. Heillä on varmasti halu olla mukana ympäröivässä yhteisössä. mökkiläisiä löytää toimintaan mukaan. Kyläyhdistys huolehtii myös Vin urin vierasvenesataman siisteydestä ja maisemoinnista. Ti-Pillä ihana ju u on se, e ä harvoin törmäät samanlaiseen laukkuun, jonka Ti-Pi Laukulta ostat
Nyt bändiä ollaan kokoamassa. Tulemme mielellämme erilaisiin tapahtumiin ja ryhmiin kertomaan omaishoidosta ja yhdistyksen toiminnasta. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry toimii koko Päijät-Hämeen alueella. Kahvilassa oli mukana Päijät-Hämeen hyvinvointialueen omaishoidon varhaisen tuen työntekijä. Lapset ovat jo maailmalla. Mitä odotat kesältä. Olemme päässeet kyllä jo treenaamaan ja toivo avasti saamme se iä kasaan, jotta pääsisimme ihmisiä tanssi amaan. Olen löytänyt kitaristin, rumpalin ja basistin. Eli vielä kovin keskeneräistä touhua on. Omaishoitajaliiton sivuilla voi osallistua valokuvahaasteeseen ja arvontaan. Työpaikka löytyi Joutsasta. Aloin kyselemään tutuilta, onko Sysmässä soi ajia. Luvassa on sekä valtakunnallisia webinaareja e ä paikallisia luontohetkiä. Kati Pohjankoski on perustamassa bändiä. Kuva Jaana Moilanen. Työssäni käytän musiikkia paljon työvälineenäni. Tehtävänämme on lisätä ihmisten tietoisuu a omaishoidosta alueellamme. Omaishoitajuuteen on saatavilla tietoa, apua, tukea ja toimintaa. Heli Oksanen SYSMÄ Kati Pohjankoskella on suunnitelmissa perustaa bändi. Muistan katselleeni nuorena salaa tangomarkkinoita, koska kapinallisena teininä kuului kuunnella toisenlaista musiikkia. Joskus nuorempana osallistuin ystävien painostuksesta Radiotähti-kilpailuun ja pääsin lopulta naaliin. Poikaani yritän houkutella toiseksi kitaristiksi, mu a hänellä on kyllä jo bändi Jyväskylässä. Koske imia tulee nuori nainen Etelä-Suomesta ehkä soi amaan. Kevään ensimmäisessä kahvilassa aiheena oli omaishoitajien vapaat, lomat ja Kelan kuntoutus. Viihdyn Sysmässä hevosteni kanssa, vanhaa taloani remppaillen. Kuva Kati Pohjankosken omasta albumista.. Kahviloissa vierailee myös eri alojen asiantuntijoita. Kesältä odotan enemmän valoa ja iloa tähän maailmaan. Meillä on tänä keväänä ollut kaksi OmaisOiva-kahvilaa Sysmässä ja Hartolassa ja tämä luontotapahtuma on kevään kolmas tapahtuma alueella. Musiikilla on uskomaton terapeu inen voiSuunnitelmissa bändihommia ma meille ihmisille. Olen neljän lapsen äiti ja koulutukseltani mielenterveyshoitaja. Yhdistykseen voi olla yhteydessä ja kysyä lisää. Nyt kun lapset ovat maailmalla, päätin alkaa panostamaan taas enemmän laulamiseen. Laulukilpailuun tuli osallistu ua... Toki yksinkin pystyn taustoilla tekemään pienimuotoisesti keikkaa esim. Kati Pohjankoski toivoo saavansa bändin kasaan, pääsevänsä laulamaan iskelmää ja tanssi amaan ihmisiä. Musiikki on ollut aina tärkeä osa Katin elämää. Meiltä on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta, neuvontaa ja keskustelutukea. Omaishoitoyhteisö hyppää luontoon! Kannustamme kaikkia omaishoitajia ja läheistään hoivaavia osallistumaan huhtikuussa järjeste äviin luontoaiheisiin tapahtumiin. OmaisOiva-kahvilat ovat avoimia ja maksu omia tilaisuuksia, joissa omaistaan hoitavat ja kaikki omaishoidon asioista kiinnostuneet voivat kohdata toisiaan. Tällä hetkellä työskentelen Joutsassa mielenterveysyksikössä. Omaishoitajaliitolla ja paikallisyhdistyksillä on joka kevät huhtikuussa teemakuukausi, johon yhdessä mietimme teeman. Kahvilassa kuultiin YAMK-opinnäytetyöstä, jossa on tarkasteltu, miten omaishoitoperheitä voi tukea vapaaehtoistoiminnan keinoin, kertoo Jaana Moilanen. Sitä kannattaa hakea jo varhaisessa vaiheessa, kun vastuu läheisen hoivasta alkaa arjessa lisääntyä. Jotain pientä bänditoimintaa on aiemminkin ollut, pieniä syn ärija hääkeikkoja. Kysyin Jaana Moilaselta Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:stä tapahtumista tarkemmin. Toisen kahvilan aiheena oli vapaaehtoistoiminta omaishoitoperheiden tukena. En mennyt. Luonto edistää tutkitusti tervey ä ja hyvinvointia. Jokainen yhdistys suunni elee omat tapahtumansa. Iskelmä sopii Katin äänelle. Huhtikuu on myös Hyvinvointia ja virkistystä luonnosta teemakuukausi. Musiikki on aina kuulunut elämääni tavalla tai toisella. En kokenut tarpeelliseksi kilpailla äänelläni, lapset olivat pieniä ja halusin olla kotona. Muutama soi aja on bändiin jo löytynyt, ja treenaamaan on päästy. 15 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Heli Oksanen HARTOLA/SYSMÄ Hartolassa ja Sysmässä on 24.4.2024 Hyvinvointia ja virkistystä luonnosta -tapahtumat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:n, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen omaishoidon varhaisen tuen työntekijöiden ja Tainionvirran seurakunnan järjestämänä. Bändi on kasaamassa esiintymisse iä. Koen iskelmän sopivan äänelleni paremmin kuin e ä laulaisin pelkästään esimerkiksi rokkia. Odotan lasteni näkemistä, hevostenhoitoa ja ennenkaikkea musisointia koko sydämellä. Tämän kevään teemana on virkistystä luonnosta. Kati Pohjankoski muutti Sysmään yli 20 vuo a sitten. hoitolaitoksissa tai pienissä kuppiloissa
16 TORSTAINA 18.4.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI E N S I A P U A E N S I A P U A paikalliseen tiedonnälkään! TILAUKSET: TILAUKSET: lehtitilaukset@lahilehti.com tai lehtitilaukset@lahilehti.com tai p. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Alk. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024). 040 351 5480 (ma, to klo 9-16) (ma, to klo 9-16) www.lahilehti.com www.lahilehti.com TILAA LÄHILEHTI, TILAA LÄHILEHTI, paperisena tai diginä, paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. kestona tai määräaikaisena. Alk. 040 351 5480 p