klo 7-21 LA 1.5. Mitä tästä kaikesta seurasi. Värjöteltiin kodeissa pienellä porukalla serpentiinien, munkkien ja simojen seurassa. Siitä se kesä alkaa. Kaikille virkeää toimintaa kaipaaville on jo ilmestynyt tekemistä kuin tyhjästä. Eiköhän jatketa samalla rauhallisella, siistillä ja selvällä linjalla. Jos ihan tarkkoja ollaan, pitäisi tien varressa kykkivällä olla Liikenneviraston myöntämä Tieturvakortti, mutta jos sitä ei ole plakkarissa, voi aina kokeilla tuuriaan. Jos oma piha on jo rapsuteltu puhtaaksi, käydään jätesäkin kanssa lenkillä ja katsastetaan, millaisia eväitä ohi ajaneet ovat nauttineet. Viime vuonna vappua vietettiin virtuaalisesti kaikkialla Suomessa. Lumen alta on paljastunut teiden varsiin monenlaista roskaa ja jätöstä. VAIHTOEHTOVAPPU Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Työläisten, ylioppilaiden ja puoluekaadereiden juhla on ensi lauantaina. Meidän kaikkien juhlapäivää on hyvä viettää keväisten siivoustalkoiden parissa. klo 10-18 SU 2.5. Ullanlinnan piknikit peruttiin, marssit ja muut kokoontumiset jätettiin väliin. Monelta jäi pullojen kallistelu vähemmälle ja sitä myötä kankkunenkin väliin – kuin myös niiden kylkiäisenä kuin itsestään syntyvät perheriidat. klo 10-18 Meiran DIPPIJAUHEET 12 g 2 pss. Huimauksesta kärsivistä osa voi käyttää kumartelua terapiana, se auttaa joissakin tapauksissa vähentämään pyörrytystä. (03) 8736 70 suvituuli@k-supermarket.fi Seuraa meitä myös Facebookissa! VAPPUPÖYDÄN HERKUT Suvituulesta! Uutuus Sinuhe HERKKUTORILTA Pouttu 2 ,99 /pkt SAVUSTETUT KATKARAVUT TO-PE 22 ,95 /kg SUVITUULEN PERUNASALAATIT KE-PE 15 ,90 /kg HK 1 ,50 AITONAKKI 420 g ERÄ 1 ,99 /pss HILLOMUNKKI 6 kpl/390 g TO-PE ERÄ HERKKUNAKKI 1 kg ERÄ 4 ,99 /pkt VAPPUNA PALVELEMME: PE 30.4. Vuosikymmeniä poliisina toimineet ihmettelivät, miten rauhallinen vappu voi olla. 0400 277 575 TEEMA NA HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON ! Asuntovalkama Oy LKV Sysmä, Hartola, Joutsa, Heinola Sysmäntie 38, Sysmä Lasse Linna Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja 050 385 8371 ten yksinäisyyttä ei oteta lukuun. Jostain kumman syystä varsinkin harvaanasutulla alueella autossa nautittujen eväiden pakkaukset ja juotujen virvokkeiden tölkit sinkoutuvat ikkunoista tienpenkkaa koristamaan. Virkavallan luulisi heltyvän, kun näyttämme kaikki täyteen keräämämme roskasäkit. Jos selkä jumittaa, kannattaa kerätä roskat siihen tarkoitukseen suunnitellulla varrellisella napparilla. Ilmapalloja ei uskallettu puhaltaa, ettei tauti leviä. Havis Amandan ympärille oli pystytetty korkeat levyt, Ville Vallgrenin kovia kokenut patsas ei saanut lakkia, ei edes maskia, myös suihkulähteessä pulikointi jäi. Pitää vain aloittaa varovasti ja tasamaalla. Kaupunkien ja kuntien puistojen ja torien siisteydestä huolehtivat työntekijät äimistelivät, että olipa kerrankin siistiä vapun jälkeen. päivänä 2021 • IRTONUMERO 2,50 € OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Vakiovarusteena on hyvä käyttää huomioliiviä, maskia ja kunnollisia hanskoja. Negatiivisia vaikutuksia taisi olla aika vähän, jos ikäihmisSuvituuli SÄRKILAHDENTIE 4, SYSMÄ Aukioloajat: ark 7-21, la 7-18, su 10-18 p. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 17 (1472) Keskiviikkona huhtikuun 28
Kulotuksessa näkee ja kuulee tulen valtavan voiman, tulipatsas muodostaa pystysuoraan taivaalle kohoavan humisevan pyörteen. Liikuntapalvelujen kohdeja yleisavustukset Sivistystoimen taloussuunnitelmassa on vuodelle 2021 varattu määrärahoja liikuntapalvelujen avustuksiin 10.000 euroa. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 17 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 PÄÄKIRJOITUS: Mika Sankari HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON ! Hartolan ympäristölautakunta Hartolan sivistysja hyvinvointilautakunta Vaihtelevassa säässä on puolensa Paras kulotusaika on alkukesästä. Työn kustannukset nousivat esityksessä etukäteen arvioitua suuremmiksi johtuen siitä, ettei laserkeilausaineistoja käytettäisi kartoituksen pohjatietona vaan mittaukset tehtäisiin maastossa. Hartolan kunta pystyy järjestää FCG:n maastokartoittajan avuksi yhden avustavan työntekijän. Hakija on toimittanut 30.3.2021 vastineen ja hakemuksen täydennyksen, jossa on huomioitu muistutukset ja lausunnot siten, että murskaustoiminnasta ja muiden jätteiden (tiili, betoni, asfaltti) välivarastoinnista on luovuttu. Myös projektin valmistumisaika tulee selvittää ja mahdollinen sanktio, mikäli projekti ei valmistu luvatussa ajassa sekä se, onko kunnalla käytettävissä riittävät aineistot taajaman kartoittamiseen.. Helena Mäkinen 21.4.2021 Ympäristölupa ylijäämämaiden ja lumen läjittämiseen Rantasen Sora ja Turve hakee ympäristölupaa ylijäämämaiden ja lumen läjittämiseen kiinteistöille Turve 81-401-1-636 ja Suo 81-401-1-2761.Toiminta-alueen lähin osoite on Suotie 20, 19600 Hartola. Kulotettavaksi valittu alue rajataan joka puolelta siten, että kuloaluetta kiertää leveä palokuja, jossa ei ole palavaa ainesta. Helena Mäkinen 22.4.2021 Nuorisopalvelujen kohdeja yleisavustukset Hartolan sivistystoimen taloussuunnitelmassa on vuodelle 2021 varattu määrärahoja nuorisopalvelujen avustuksiin 10.000 euroa. Kunnan poikkeusolojen johtoryhmä päätti, että yhteisöjen toiminta-avustuksiin hyväksytään koronan aiheuttaman tilanteen vuoksi edellisen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös, jos poikkeusolojen vuoksi kuluneen vuoden vuosikokousta ei voida pitää. Läjitysalueen eteläpuolelle on tarkoitus perustaa kosteikko, joka toimii sekä kiintoaineen pidätysaltaana että lintujen levähdysalueena. Toimenpide vaatii runsaasti väkeä, joka tietää oman tehtävänsä. 2-4 vuotta. Avustus etsivään nuorisotyöhön Lautakunta merkitsi tiedokseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän avustuksen etsivään nuorisotyöhön ajalle 1.12.2021 30.11.2022. Hankkeen valmistelussa on neuvoteltu Trimblen edustajien kanssa ja hankkeet ovat yhteen sovitettavissa. Kun kaikki valmistelut on tehty, sytyttäjät lähtevät sytyttämään ja muiden tehtävänä on huolehtia siitä, että tuli pysyy aisoissa. Paikalle tuodaan vesiletkut ja muuta sammutuskalustoa. Metsäpalon, ruohikkopalon tai muut varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Hakemuksesta pyydettiin lausunto myös Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä yhdistykseltä ja se on huomioitu lupapäätöksessä. Kysymyksessä on Isosuon pohjoisosassa sijaitseva alue, joka on käytöstä poistettua turvetuotantoaluetta. Nopeaa valmistumista puoltavat myös taloudelliset syyt (verotulojen menetykset). Rakennusvalvonta siirtyy toukokuussa Heinolan kaupungin viranhaltijoiden hoidettavaksi. Niitä kannattaa noudattaa samoin kuin alueen pelastusviranomaisen kieltoja ja varoituksia. Repussa on hyvä olla pieni lapio, jolla voi tarkistaa ja kääntää nuotiopohjan. Jos sää on ollut kuivaa, kuntta palaa tehokkaasti. Pitääkö nuotiotulet unohtaa kokonaan. Hakemuksen ja lupamääräysten mukainen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset, eikä toiminnasta aiheudu vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Suorahankintaa puoltavat myös aikataululliset syyt. Lopputuloksena on tuhka, josta uusi paikalle kasvava metsä saa ravintonsa. Kunnan kokonaiskustannukset selvitetään. Kulttuuripalvelujen kohdeja yleisavustukset Sivistystoimen taloussuunnitelmassa on vuodelle 2021 varattu määrärahoja kulttuuripalvelujen avustuksiin 3000 euroa. Lupaa haetaan ainoastaan puhtaiden ylijäämämaiden sekä lumen läjittämiselle. Ympäristölautakunta päätti myöntää Rantasen Sora ja Turpeelle ympäristöluvan ylijäämämaiden ja lumen läjitykselle. Lautakunta päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun, jossa on tarjouskilpailu. Hämeen ELY-keskukselta, Päijät-Hämeen maakuntaliitolta ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymältä on pyydetty lausunnot. Osalla kiinteistöjä rakennustiedot ovat olleet kunnossa, mutta suurimmalla osalla kiinteistöjä on ollut huomattavia puutteita rakennustiedoissa. Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle, mutta sivuaa Pohjola-Tainionvirta II-luokan pohjavesialuetta. Kulotus aloitetaan yleensä illalla, kun tuuli on tyyntynyt. Lautakunta myönsi yleisavustusta Hartolan Latu ry:lle 1000 eroa , Hartolan Voima ry:lle 7000 euroa , Rusi Riders ry:lle 300 euroa ja Unetun Ratsastajat ry:lle 300 euroa. Sen tekemisessä tarvitaan kaivuria. Tähänastisissa FCG:n maastoselvityskohteissa on verotettavaa kokonaisalaa kertynyt lisää 20-60 % verrattuna verottajan rekisteriin ja 15-20 %:n lisäys kunnan kiinteistöverotuottoon on realistinen. Suunnitelma-alueen pinta-ala on n. Yhteistyöesitys FCG:n kanssa perustuu ensisijaisesti heidän johtavaan asiantuntija-asemaansa kiinteistöveroselvityksissä, jotka eivät ole kunnan asiantuntemuksen ydinaluetta. Avustuksella pyritään vähentämään nuorten syrjäytymistä. Kohdeavustusta saivat SilmukkaKoukussa ry 250 euroa, Hartolan Viihdekuoro ry 400 euroa ja Kalhon Kyläseura ry 300 euroa. Retkeilijä voi sytyttää makkaranuotion, jos siihen on maanomistajan lupa ja jos metsätai ruohikkopalovaroitus ei ole voimassa. 2 ha ja arvioitu täyttökapasiteetti 80 000 m3. Jälkivartiointia jatketaan niin pitkään, että kaikki tulipesäkkeet ovat sammuneet. Lautakunta myönsi Hartolan 4H-yhdistykselle 7000 euroa ja Partiolippukunta Tainionvirran Taimenet ry:lle 500 euroa. Kiinteistöverohanke sovitetaan yhteen rakennusvalvonnan muutosten kanssa ja pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Kokonaiskustannukset selvitetään taajaman kartoituksen osalta ja eritellään tilaajan tuottamien palveluiden ja kunnan palveluiden osuudet. Toinen vaihtoehto on noutaa vettä järvestä ja kastella peursteellisesti nuotiopaikka ja sen lähiympäristö. Jos nuotioon jää jotain kytemään, se saattaa sopivalla tuulella sytyttää maastopalon jopa viikkojen päästä. Sivistysja hvvinvointilautakunta on julistanut avustukset haettavaksi 31.3.2021 mennessä. Kohdeavustusta saivat Ikiviikarit ry:n Hartolan osasto 400 euroa ja Hartolan NMKY ry 1000 euroa. Seuraavana yönä aluetta vartioidaan, etteivät savuavat pesäkkeet nosta uusia tulia. Jokaista nuorta halutaan auttaa pysymään koulutuspolulla, jolloin nuorisotyöttömyys vähenee ja nuorten osallisuus kasvaa. Lautakunta myönsi yleisavustusta Itä-Hämeen Harmonikat ry:lle 200 euroa, Hartolan Viihdekuoro ry:lle 300 euroa, Heinolan seudun omaishoitajat ry:lle 200 euroa, Eläkeliiton Hartolan yhdistys ry:lle 200 euroa, Hartolan Reuma ja Tules ry:lle 200 euroa, SilmukkaKoukussa ry:lle 450 euroa, Riihiniemen Nuorisoseura ry:lle 200 euroa ja Itä-Hämeen Taitajat ry:lle 300 euroa. Rakennusrekisterin ylläpito siirtyy Heinolaan ja rakennusvalvonnan rekisteri siirretään pienellä viiveellä Trimblen ohjelmaan. Miten kulotus tapahtuu. Tarjouksen mukaan kenttätyöt saadaan valmiiksi alkusyksyyn ja rekisteriviennit marraskuuhun mennessä. Se on tärkeää, että tästä metsän uudistamismenetelmästä saadaan täysi hyöty. Jos tuuli jatkuu voimakkaana, kulotusta siirretään. Analyysin ja sen avulla kohdennettujen maastoselvitysten ja tietojen päivitystöiden kustannusten takaisinmaksuaika on kasvaneiden kiinteistöverotuottojen myötä n. Etenkin turvemailla kyteminen on vaarana, jos sammutusta ei ole tehty huolellisesti. Toiminnasta ei myöskään voi katsoa aiheutuvan eräistä naapuruussuhteista annetun lain tarkoittamaa kohtuutonta haittaa. Hartolan taajaman kiinteistöveroselvitys Kiinteistöveroselvityksen toteuttajaksi esitettiin FCG:tä, joka on tehnyt selvityksiä kymmenissä kunnissa samansuuntaisin tuloksin. Sammutusveden saanti varmistetaan etukäteen esimerkiksi patoamalla oja. Mutta – ennenkuin paikalta jatkaa eteenpäin, on todella huolellisesti varmistuttava siitä, että mitään ei jää kytemään
Hartolassa 19.4.2021 HARTOLAN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA KUULUTUS Hartolan kunnanvaltuustoon valitaan kesäkuun 13. Voin kuvitella, että isäni kuuli sotaväkiaikaan toisenkin herjan, kun junassa kapsäkin nimilapussa luki ”Aimo Porvari”. Vaalilain 38 §:ssä tarkoitetut oikaisut, tarkistukset ja poistot on tehtävä keskusvaalilautakunnalle viimeistään 12.5.2021 ennen klo 16.00 sekä vaalilain 40 § 2 mom. Tästä köyhän mökin pojasta (1838 – 1919) tuli ”Jaalan rinssi”. kunnan taloudenhoitoa. – 6.6.2021 klo 12.00 – 14.00 ma – ti 7. Aukioloaikoihin Sarén ehdottaa pidennyksiä iltapäivään ja iltaan. Torialueen säännöt kehitetään yhdessä yrittäjien kanssa, jotta ne palvelevat yrittäjää, kauppiaita ja kuntaa. päivänä 2021 toimitettavissa kuntavaaleissa 17 valtuutettua ja kuntalaissa sääHartolan kunnassa toimitetaan KUNTAVAALIT sunnuntaina 13.6.2021 klo 9 – 20. Kirjalliset ilmoitukset toimitetaan Hartolan keskusvaalilautakunnalle os. Prins palasi ensin sankarina kotiseudulleen Jaalaan, missä vaimonsa kuoltua eli suorastaan köyhyydessä. Laadittu vuokrasopimus tuodaan kunnanhallituksen tiedoksi seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa. Kerran kuitenkin Iisalmessa mennessäni hakemaan pakettia matkahuollosta, nimen kuultuaan virkailija purskahti nauruun: ”että oikein puattipoukama, vai venevalkama”. Marja Poukama Lukijan Kynä Helena Mäkinen 26.4.2021 Torivalvonnan kehittäminen Sysmän kunta julkaisi verkkosivuillaan haettavaksi torivastaavan tehtävän. Sitä nimitaustaa ei tarina kerro. Sarén kehittää toritoimintaa ja edistää paikallista yrittäjyyttä torin toimintoja lisäämällä ja muuttamalla torialuetta viihtyisämmäksi ja houkuttelevammaksi. Yrittäjän sopimusehtona on, ettei hän saa myydä torivastaavan oikeutta kolmannelle osapuolelle ilman lupaa. Äitini Aune Parmala tuli Hartolaan ensimmäiseen opettajanvirkaansa isosiskonsa Ainon (Ruskeala) perässä ja avioitui Aimo Porvarin kanssa. Ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista yrittäjä toimittaa kunnalle tilaajavastuuselvityksen. Historiallisesti isäni nuoruusvuosina elettiin poliittisesti ”kiihkeää” aikaa. – 28.5.2021 klo 9.00 – 18.00 la – su 29. Myyjän sukunimi säilyi talon nimenä. Nimenmuutosta jo osoitteen selvennykseksikin ryhdyttiin sitten suunnittelemaan. Kunnan hallintosäännön mukaan talousjohtaja vastaa mm. Savonlinnassa opettajana toimivan Helvi-tyttären sukunimi oli Viianmaa. Eli taitaa se nimi jotenkin elää edelleen. Hän pestautui Heinolan komppanian kautta Suomen Kaartiin ja otti nimekseen komealta kalskahtavan sukunimen Prins. Omaishoitajan tiedot ilmoitetaan kotiäänestäjän ilmoituksessa (täydellinen nimi, henk.tunnus, puh.nro ja omaishoidon sopimuksen voimassaoloaika). Sotilasuran huippuna oli osallistuminen Turkin sotaan (1877-78), josta hän tuli palkituksi peräti kahdella Pyhän Yrjön ristillä. – 4.6.2021 klo 9.00 – 18.00 la – su 5. Korttia haettaessa on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa. Ainoana lapsena papiksi opiskellut vaarini Jalmari Prins haki kappalaisen virkaa Uudestakaupungista. Kuitenkin suvussa oli joskus ollut nimi Poukama. Hain netistä Poukama-nimen käyttöä. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Kunta tiedottaa detty määrä varavaltuutettuja 1.8.2021 – 31.5.2025 väliseksi ajaksi. Osoitteissa lähettäjän on joskus ollut vaikea uskoa tuollaista nimeä, väännöksissä olen ollut Poutanen, Poukanen ja jopa Pohtamo. Jotakin sentään voi muistella. Kunnanviraston ja keskusvaalilautakunnan osoite on Kuninkaantie 16 19600 Hartola ja puhelin 03 – 84320. Toinen tytär Ida avioitui paikkakunnalla ja sukunimeksi tuli Honkapää, talona Uuno Kailaan lapsuuskoti. Ehkä mielenkiintoisin on tarina Juho Prinssistä, Anjalan vaarini isästä. Vuokrasopimuksen kesto on kolme vuotta, jonka jälkeen yrittäjällä on mahdollisuus halutessaan jatkaa vuokrasopimusta kolmella vuodella. Valitettavasti nimi taas häipyy olemasta minun lapsettoman mukana. Henkilöllisyystodistuksena kelpaavat esimerkiksi ajokortti, passi, kuvallinen kela-kortti, henkilökortti tai muu valokuvalla varustettu henkilöllisyyden osoittava asiakirja Poliisilaitokselta voi saada maksuttoman väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. LAITOKSESSA tapahtuvasta ennakkoäänestyksestä tiedottaa vaalitoimikunta laitoksessa julkipantavin kuulutuksin. Veljensä Eemelin kanssa viljeltiin Kuivajärvellä naapuritaloja. Kurikassa ollessani sitä käytettiin ”lempinimenä”. Hartolassa 19.4.2021 KESKUSVAALILAUTAKUNTA KUULUTUS VUODEN 2021 KUNTAVAALIT HARTOLAN KUNNASSA Sysmän kunnanhallitus nan ympäristölautakunta on kokouksessaan 21.4.2021 antanut seuraavan ympäristölupapäätöksen: Hartolan sora ja turve, ylijäämämaiden ja lumen läjitys Kiinteistötiedot: Turve 81401-1-636 ja Suo 81-401-12761, os. Talousjohtajan virkanimikkeen muuttaminen Määräaikaisen talousjohtajan irtisanouduttua tehtävästään on tullut esille tarve vakituisen viran virkanimikkeen muuttamiseen talouspäälliköksi. Perjantai-iltaan tulisi mukaan REKO-markkinointia. Nämä torisäännöt käsittelemään toimintaympäristövaliokunnassa, kun ne valmistuvat. Kunnanhallitus hyväksyi torin vuokraamisen Saremi Oy:lle 1.6.2021 alkaen ja tarjouspyynnön mukaisesti yrittäjä maksaa alueesta vuosivuokraa kunnalle 500 euroa (alv %). mukainen ehdokashakemuksen peruutus viimeistään 14.5.2021 ennen klo 12.00. – 8.6.2021 klo 9.00 – 20.00 Ilmoittautuessaan äänestämään äänestäjän on esitettävä riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Se oli hävinnyt tytärten avioliittojen kautta. Itselleni kulkeutuneissa kirjeissä tämä persoonallinen vääpeli kirjoittaa olleensa ”lukemattomia kertoja muhamettilaisten kauluksessa”. Löytyi leirikeskusta, seikkailulaaksoa, hotelli Porvoossa, nuorisoja kerhotiloja. Esineistössä löytyi ainakin neuletakki, pyyhe, verho ja matto. Sittemmin Anjalan kirkkoherrana toimineen kuusilapsisen perheen sukunimi vaihtui (1919) Parmalaksi . Lauantaisin järjestettäisiin teemamarkkinoita (lähituottajat, käsityöt, sadonkorjuu ym.) Sarén haluaa ottaa paikalliset yrittäjät ja asukkaat mukaan torialueen kehittämiseen ja uusien tapahtumien toteuttamiseen. (03) 84320. Ehdokashakemukset, jotka on jo jätetty, tulevat olemaan edelleen voimassa vaalien siirtymisestä huolimatta, ellei vaaliasiamies tee niihin muutoksia. Ajat ehdokashakemusten jättämiseen tulee varata ennakkoon puh. Talousjohtajan virkasuhde päättyy vuosilomienjälkeen 30.9.2021. Perjantai-iltaisin hän ehdottaa järjestettäväksi iltatoreja, joilla houkuteltaisiin mökeille matkustavia ohikulkijoita torille. Vaari osti Junkkarin. Hartolan kunnan keskusvaalilautakunnalle tarkoitetut kuntavaaleja koskevat ehdokasasiakirjat voidaan tuoda keskusvaalilautakunnan sihteeri Annika Blomille ma 3.5.2021 klo 9 – 15 ja ti 4.5.2021 klo 9 – 16. Sisaruksista Juho osti Sysmästä Hovilan kartanon ja muutti sukunimekseen Hovio. Kuninkaantie 18, Hartola, seuraavan aikataulun mukaisesti: ke – pe 26. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Lisäksi yrittäjältä veloitetaan sähkön, veden ja jätehuoltokulutuksen mukainen korvaus. Se on supisuomalainen, luontoon liittyvä, tunnistettava, jopa harvinainen, ei väännös mistään. Nimien taustoilla olevat tarinat sekä unohtuvat että muuttuvat. KOTIÄÄNESTYS: Sellainen äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Junkkari nimeä harkittiin. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää olemassa olevan viran virkanimikkeen muutoksesta. Nyt kun meneillään on buumi uusien sukunimien ottamisesta ja vahvistaminen on helpottunut, kerron, että olen ollut vähän ylpeä sukunimestäni. ”Ei tänne mitään rinssejä tarvita, kun täällä ei ole kuningastakaan”, vastusti joku. Muita ehdotuksia torilla järjestettävistä tapahtumista ovat erilaiset torija markkinapäivät. ENNAKKOÄÄNESTYS järjestään Hartolan kunnankirjaston edustalla olevassa ulkoäänestyspaikassa os. Suotie 20, 19600 Hartola Päätösasiakirjat ovat nähtävillä valitusajan 26.4.2021 – 2.6.2021 Hartolan kunnan sähköisellä ilmoitustaululla sekä kunnantalon neuvonnassa os. Hänet kuitenkin valittiin. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Porvarin vaarin, Jeremiaksen (1877-1944) sisarussarja oli monilapsinen. kunnan taloushallinnosta ja sen kehittämisestä. Sysmään muutti myös tyttäristä Hilma, jolloin sukunimi vaihtui Elliläksi. – 30.5.2021 klo 12.00 – 14.00 ma – pe 31.5. Äänestysalueena on koko Hartolan kunta ja äänestyspaikkana on Hartolan kunnanvirasto, Kuninkaantie 16. Kunnanhallitus päätti muuttaa talousjohtajan virkanimikkeen talouspäälliköksi 1.10.2021 lukien. Hakemusten uusi jättöaika on 4.5.2021 klo 16 mennessä. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava joko kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 1.6.2021 ennen klo 16. Kuntalain mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena mm. Myös lauantai-illan aukioloaikaa voitaisiin pidentää. Nimi päätettiin ottaa käyttöön ja vahvistettiin vuonna 1945. ILOISTA VAPPUA! TOIVOTTAA LÄHILEHDEN VÄKI LÄ H IL EH TI – SE PA IK A LL IN EN ja TÄ R KE IN TI ED O TU SK A N AV A !. 044 743 2218. Jaalan veteraanit huolehtivat edelleen haudan hoidosta. PL 16, 19601 Hartola. Määräaikaan ei saatu tarjouksia, mutta sen päätyttyä tuli tarjous Mira Sarénilta /Saremi Oy:ltä. Hartola 26.4.2021 Ympäristölautakunta Ympäristölupapäätös Hartolan kunOTETTUJA JA ANNETTUJA SUKUNIMIÄ Sukunimihistoriani on todella kirjava. Puhelinilmoituksia otetaan vastaan kunnanvirastossa puh. Kuninkaantie 16, 19600 Hartola. Sarénin kanssa on käytiin neuvottelu, johon osallistuivat yrittäjä Mira Sarén, kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, matkailuja markkinointineuvoja Raija Hänninen ja tekninen johtaja Aki Tiihonen
Kirjastossa käyminen on rajattu 15 minuutin asioimiseksi. Kunnan palvelut toimivat muutoin normaalisti. Aikuisten ryhmäharrastustoiminta ja sisällä tapahtuva vuonna 2007 ja sitä ennen syntyneiden ryhmäharrastustoiminta on keskeytetty, mutta ryhmäharrastukset sallitaan ulkona alle 20-vuotiaille korkeintaan 10 hengen ryhmissä. Rokotusaikoja on ollut hyvin saatavilla. Rokotus on rokotettavalle henkilölle maksuton. Uimahallia voivat käyttää henkilöt, joille se kuntoutuksen ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi on tarpeen. Tällöinkin noudatettava turvavälejä. Sysmän Kinon toiminta on jo muutoinkin tältä keväältä loppunut, jatkuu taas syksyllä. Tällöinkin on noudatettava 2 metrin turvavälejä. Jokiranta: uintipaikka on auki uimareille. Päätöksessä ei ole kyse aikuisten ryhmätoiminnan avaamisesta, vaan tilojen sulkutoimien lopettamisesta. Toivottavaa on, että työterveyshuollon asiakkaat käyvät rokotuksissa ensisijaisesti työterveydessä. Kokoontumisrajoituksia ei ole purettu. Työterveydessä rokotetaan myös yli 64-vuotiaita työterveysasiakkaita. Kunnan työntekijät ovat edelleen etätöissä esimiehen kanssa sovitusti ja mahdollisuuksien mukaan. 26.4.2021 Merja Olenius kunnanjohtaja. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Sysmän kunta tiedottaa COVID-19 Sysmän kunnan tiedote vko 17/2021. Asiakas varaa rokotusajan suoraan omasta työterveydestään. Sysmän uimahalli on avoinna rajoitetusti kuntouttavalle vesiliikunnalle sekä lapsiperhevuoroille. Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositetaan rajattavaksi 6 henkilöön. pukuhuonetilat ovat niin pienet, että niissä ei pysty noudattamaan määräyksiä riittävistä turvaväleistä ja lähikontaktien välttämisestä, sama koskee kuntosalia. 5 henkeä kerrallaan (turvavälejä valvotaan, tilassa siivotaan käytön aikana). Antti 044 7134592 tai Marika 044 7134591 Seuraa tiedotusta www. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kumonnut 9.4.2021 tekemänsä päätöksen 21.4.2021 lukien, jolla se määräsi mm. Toinen rokote annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuskerrasta, ja on suositeltavaa käydä samassa toimipisteessä tehosterokotteella. Yleisötilaisuuksien sekä julkisten kokousten fyysinen osallistujamäärä on enintään 6 henkilöä 16.5.2021 saakka. Uimahalli on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 12-16 kuntouttavalle vesiliikunnalle, ei ajanvarausta, normaali uimahallimaksu, joka laskutetaan jälkikäteen klo 16-19 lapsiperhevuoro sysmäläisille perheille, 1h/perhe, ajanvaraus etukäteen, hinta 15 e/perhe, laskutetaan jälkikäteen, koko perhe käyttää samaa pukuKorona-rajoitukset jatkuvat huonetta kuntosalille voi edelleen varata perhevuoron tai 2 hengen kaverivuoron tai yksityisvuoron, hinta 10 e/h Kaikki varaukset numerosta 044 7134577 (9-15.00) ja peruutukset edellisenä päivänä klo 15 mennessä. Hartolan kunnan tiedote vko 17/2021. Koulu tiedottaa Wilmassa. Rajoitusten purkamista tehdään vähitellen ja seuraten alueellista koronatilannetta. Normaalilta yleisöuinnilta halli on edelleen suljettu, koska mm. sysma.fi sivustolla, muutoksia varmaan tulossa! Sysmän kunnan johtoryhmä Ajanvaraus puhelimitse mape klo 10-14 044 4942589 tai 044 4942585 Rokotuspaikkana OLAVIN TOIMINTAKESKUS, Uotintie 7 Nyt rokotettavat ryhmät: Riskiryhmien 1 ja 2 edustajat sekä Kaikki yli 60-vuotiaat Riskiryhmään 1 kuuluvat 16-69 vuotiaat Riskiryhmä 1: • Henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila • Elinsiirto tai kantasolusiirto Sysmän sotekeskus tiedottaa ROKOTUKSISTA 28.4.2021 • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö • Vaikea krooninen munuaissairaus • Vaikea krooninen keuhkosairaus • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes • Downin oireyhtymä (aikuiset) Riskiryhmään 2 kuuluvat 16-69-vuotiaat Riskiryhmä 2: • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti) • Aivohalvaus tai muu hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen • Vaikea krooninen maksasairaus • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta • Vaikea uniapnea • Psykoosisairaus • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40) Tulossa: Rokotusajanvaraukseen aukeaa uusia ikäryhmiä lähes viikoittain. Esimerkiksi ryhmien välisiä harjoitusotteluita ei suositeta järjestettäväksi. Kunnan tiloissa kokoontuvien aikuisten harrastustoiminta keskeytetty 16.5.2021 saakka. Kunkkuareena: perhevuoroille ja yksittäisille peAVI purki koronarajoituksia Päijät-Hämeessä laajille enintään 6 henkeä. Kunnan toimielinten kokoukset pidetään Teams-sovelluksella edelleen. Kaikissa ryhmäharrastuksissa tulee ottaa huomioon terveysturvallisuutta parantavat käytännöt. liikuntaja virkistystiloja suljettavaksi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella 28.4.2021 asti. Tilojen käytössä on noudatettava hygieniavaatimuksia ja varmistettava, että osallistujilla on mahdollisuus säilyttää turvavälit. Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattu harrastustoiminta jatkuu ilman rajoituksia. Hartolan kunta on avannut toimintaa seuraavasti: Liikuntamaja on auki mape klo 7-12 kuntosaliharjoitteluun max. Kaikki koululuokat ovat lähiopetuksessa. Rokotukset laajenevat 60 vuotta täyttäneisiin Rokotukset aloitetaan 60–64-vuotiaiden ikäryhmälle tiistaina 27.4. Toimintakeskuk sen myymälään pääsee ostoksille sopimalla ajan etukäteen, puh. Kirjaston lehtilukusali on suljettuna 16.5.2021 saakka. Myös muiden ikäluokkien riskiryhmäläisten ja ikääntyneiden rokotukset jatkuvat normaalisti. Hartolan kunta tiedottaa COVID-19 Yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten (sisällä ja ulkona) henkilömäärä enintään 6 henkilöä 16.5.2021 saakka. Omatoimikirjasto on avoinna normaalisti
Nevilla ei saa muuton NEVILLA MUUTTI NAAPURIIN Kyösti Piippo HARTOLA Itä-Hämeen opiston säätiön hallitus on purkanut ravintolayrittäjä Jukka Kososen kanssa solmitun Linna-hotellia koskevan vuokrasopimuksen. -Saunaa mopilla pestäessä kannattaa valita luonnontuote, kuten Mänty Tolu, sillä se sopii myös allergikoille. Suoran auringonpaisteen aikana ikkunoita ei luonnollisesti saa pestä, sillä ikkunalasiin jää kalvo. huhtikuuta. Tonterin tuntiveloitus on 33 euroa tunnilta arvonlisäveron sisältäen. -Huterat jakkarat ovat aiheuttaneet monia kotitapaturmia, hän muistuttaa. Junnila ei malttanut odottaa täyttä kolmen vuoden optiota, vaan päätti tehdä muuton ennen kesää. Monet niistä olivat Tmi Railin Puhtaus ja Pullaa pyörittävän Raili Tonterin käsialaa. Jatkovarret takaavat pesun onnistumisen useiden metrien korkeuteen saakka. HotellitoiLinna Hotelli uuden edessä – taas minta jatkuu koko ajan opiston toimesta. Pyörittävä liike nopeuttaa työtä ja takaa puhtaan jäljen. Säätiön hallitus miettii kuumeisesti, miten toimintaa jatketaan tästä eteenpäin. Kyösti Piippo SYSMÄ Nevilla Oy muuttaa toukokuun aikana Sysmäntie 55:stä naapuriin Sysmäntie 53:een, Markkalasta entiseen Nordean kiinteistöön. Tonteri työskentelee yleensä kohteissaan yksin, mutta joissakin hankalissa paikoissa, kuten korkealla sijaitsevissa ikkunoissa, hänen täytyy käyttää turvallisuussyistä apuvoimia. Näin tapahtuu myös niissä isoissa kohteissa, jotka asiakkaat haluavat valmistuvan yhden päivän aikana. HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON !. – Myimme vajaat kolme vuotta sitten Markkalan kiinteistön ja kenkäliiketoiminnan Vamonos Oy:lle ja kaupan yhtenä ehtona oli, että Markkalaan silloin jäänyt Nevilla Oy muuttaa pois kolme vuoden kuluttua kaupasta, kertoo Nevillan yrittäjä Outi Junnila. Ravintolayrittäjä Jukka Kosonen on varsin pettynyt syntyneeseen tilanteeseen. – Haemme toiminnan jatkajaksi uuden yrittäjän tai opisto jatkaa itse yritystoimintaa. Varustukseen kuuluu paljon pyyheliinoja, jotteivät lattiapinnat kastuisi ikkunanpesun aikana. Raili Tonteri näytti ikkunanpesun mallia torstaina 22. -Mitä suurempi kohde ja ikkunat, sitä leveämpi lasta on tarpeen. Niillä pystyy seisomaan koko jalan mitalla, kun taas perinteisillä emännänjakkaroilla seisominen on huomattavasti kiikkerämpää. Opisto tarvitsee joka tapauksessa tilat oppilaiden ruokailua varten, joten ravintolan keittöllä ja salilla tulee olemaan käyttöä jatkossa. OIKEAT TYÖTAVAT JA VÄLINEET takaavat hyvän lopputuloksen -Taloustikkaat ovat vankat ja turvalliset eli ne kuuluvat ehdottomasti ikkunanpesijän perusvarusteisiin, Tonteri aloittaa. Ikkunanpesu on valmis karmeja myöten, kun ikkunalautakin on puhdas. – Pääsimme hädin tuskin alkuun Hartolassa, kun koronapandemia iski päälle. Hallituksen puheenjohtaja Maija-Liisa Mamia heittää ilmoille muutaman vaihtoehdon. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Mika Sankari HARTOLA Viime viikon keväisen pilvipoutainen sää tarkoitti useita toteutuneita ikkunanpesuja. Työ on kotitalousvähennyskelpoista. Ikkunapesureista yrittäjä ei innostu, sillä ne ovat hänen mielestään liian kapeita eivätkä ne puhdista reunoja kunnolla. Työmaillaan hän etenee selkeässä järjestyksessä sisäpuolelta aloittaen. Maija-Liisa Mamian mukaan säätiön hallitus tekee asiasta päätöksen lähikuukausina. Ikkunanpesuveden resepti ei ole tieteellisen tarkka, mutta “lorauksen” Fairya ja ruokalusikallisen etikkaa noin 4 litraa kohti Tonteri arvioi laittavansa pesuveden joukkoon. Tikkaiden ergonomia auttaa siivousvälineiden sijoittelussa optimaaliselle työskentelykorkeudelle. Mopilla puhdistetaan ulkopinnoilta pinttyneimmät liat. Hankalasti aukeavat lukot ja painavat esineet voivat hidastaa ikkunanpesun etenemistä. Kolmas vaihtoehto on jättää ravintolatilat omaan käyttöön. Pesutehtävissä tarvitsee myös erilevyisiä lastoja ja ikkunanpesimiä työn sujuvoittamiseksi. Erilaisia ikkunapintoja löytyy myös paljon. Kysytään siis häneltä vinkkejä ikkunanpesuun maanpinnalta aloittamalla. Stoppi tuli, kun uutena yrittäjänä en ollut oikeutettu niihin tukiin ja avustuksiin, Outi Junnila tietää, että koronan myötä käsitöiden tekeminen on lisääntynyt hurjasti
Junnilat perustivat Nevillan vuonna 1993 ja parin vuoden kuluttua siitä valikoimiin lisättiin kenkämyynti. Ylemmäisten iloiset PÖNTTÖTALKOOT HUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON ! Ylemmäisten koulun rappusilla ylävasemmalta lukien Pentti ja Marja-Liisa Kultanen, Heikki Starkkila, Mauri Kultanen sekä Marja, Olli ja Pepe Niilahti. Ylemmäisten maaja kotitalousseuran aktiivit ovat olleet pönttötalkoissa, jotka huipentuivat suosittuun pönttöarvontaan somessa. Näin koronan myötä käsitöiden tekeminen on vahvasti kasvussa, kotoilulla ja käsillä tekemisellä paikataan aikaisemmin mm. – Yhden Lehmän pubissa mennään entisellä konseptilla. Akkuporakoneet lauloivat ja käden käänteessä alkoi valmiita pönttöjä syntyä. Pönttötalkoista oli porukalle tullut niin iloinen mieli, että heräsi idea myös pönttöjen lahjoittamisesta muillekin hartolalaisille. Tapahtumien järjestäminen riippuu tietysti koronatilanteesta. Nordean kiinteistöön on viime aikoina muuttanut Helepin viereen myös Arte-Lääkärit ja Zip -Sisustus. Alan kirjallisuutta kysytään myös ahkerasti. Maalaiskylissä käy pulina ja pöhinä, kuin linnunpöntöissä kevätaikaan konsanaan. Nevillan tuotevalikoima pysyy muuton jälkeenkin entisenlaisena, tosin valmiiden lahjatavaroiden määrä tulee kasvamaan. Se, kuka sanoo, että maalla ei tapahdu mitään, ei katso tarpeeksi tarkkaan. Outi Junnila kertoo tässä samassa yhteydessä Itä-Hämeen kansalaisopiston Sysmän toimialueen vastaavana toisestakin muutosta: kansalaisopiston kutomopiste muuttaa vanhan vanhainkodin takaosaan entisen lämpökeskuksen vierestä. Valmiita pönttöjä juhlittiin grillaamalla makkaraa ja kehumalla omaa ahkeruutta kahvikupposten ääressä. Linna Hotelli uuden edessä – taas joita valtiovalta koronan tuottamien tappioiden peittämiseksi yrittäjille myönsi. K o l m i s e n k y m m e n t ä torppaa myöhemmin kyläläiset pohtivat, että onpas näitä! Kaikille riitti pönttöjä ripustettavaksi ympäri Ylemmäisten kylää, kuin myös yhteisen tapaamispaikan, eli Ylemmäisten koulun ympäristöön. Eihän sitä varmuudella tiedä, miten kauan nämä nykyiset rajotukset pysyvät voimassa – onneksi epidemia näyttää taantuvan. Virallinen arvonta suoritettiin nostamalla voittajien nimilaput rasiasta ja onnetar suosi niin hartolalaisia kuin vapaa-ajan asukkaitakin. – Langat (varsinkin sulkalangat), käsityötarvikkeet, matonkuteet ja luodut loimet pysyvät edelleen vahvasti valikoimissa. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Johanna Halme HARTOLA Hartolan Ylemmäisten vanhalla kansakoululla on parina viime tiistaina ollut kevättä ilmassa. Idea linnunpönttöihin tuli osa-aikaiselta hartolalaiselta Pia Nybergiltä ja touhukkaat kyläläiset tekivät sen haastavimman työmatkan: tuumasta toimeen. 180 kommentoijaa ja arvottavaksi tuli seitsemän pönttöä. matkusteluun käytettyä aikaa. Tavaksi keksittiin facebook-arvonta Hartolan puskaradiossa. Markkala, kirjakahvila ja entisen Nordean kiinteistön yritykset muodostavat juuri nyt vahvan ja mielenkiintoisen keskittymän Sysmän keskustassa. Tinttien talotehtaan toimintamalliksi valittiin elementtituotanto ja oikean mittaiset seinät ja katot sahasi Mauri Kultanen. Kosonen pyörittää tällä hetkellä Sysmän keskustassa hampurilaispaikka BBQ-Navetan sivukonttoria, joka on toiminut takeaway -systeemillä koko kevään. – Eikä ne ideat ole mihinkään kadonneet, toteutan ne sitten jossain muualla. Arvonnan päälle juotiin voileipäkakkukahvit ja suunniteltiin seuraavia projekteja. Kosonen kertoo, että hänellä on koko joukko ideoita, jotka piti toteuttaa Linna-hotellissa. Hampurilaisravintolan pääkonttori Yhden Lehmän pubi sijaitsee Vintturissa ja se avautuu Kososen mukaan heti kun sää sen sallii. Arvontaan osallistui n. – Nyt on palattu juurille, kun kenkämyynti lopetettiin kaupan myötä 2,5 vuotta sitten. Mutta tuttu hampurilaisen tuoksu leviää pian Vintturin navetan tienoolle, kertoo Jukka Kosonen.. Ylemmäisillä pohdittiin, että ikäviä asioita tapahtuu muutenkin, mutta iloisia asioita voi tehdä helposti itse ja kivalla porukalla. Tarvikkeet kärrättiin koululle ja tuotantolinja oli pian pystyssä. Kososen mukaan viimeinen niitti oli joulukuun sulku, kaikki pikkujoulut jouduttiin perumaan. NEVILLA MUUTTI NAAPURIIN myötä lisää tilaa, mutta Tuija Valkeavuori-Monosen Vamonos saa Markkalaan kovasti kaipaamaansa lisätilaa. Osa koronarajoituksista poistui viime viikon alussa ja asiakkaat pääsevät vihdoin sisällekin syömään
Omakotitaloilta ja muilta alle 5 huoneiston kiinteistöiltä kerättäisiin jatkossa sekaja biojätettä, mutta biojätteen voisi halutessaan kompostoida kiinteistöllä. Tarve uusille jätehuoltomääräyksille Hartolassa on suuri, sillä edelliset jätehuoltomääräykset ovat vuodelta 2003. Tästä syystä lajitteluja erilliskeräysvelvoitteet tiukentuvat. Molemmissa kunnissa jätehuollon kehittämisessä on vielä runsaasti työtä, ja neuvontaa jäteasioissa tulee lisätä. Uudet jätehuoltomääräykset tehdään niin, että ne vastaavat uutta jätelakia. Työ toteutettiin LAB ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä, jossa jätehuoltomääräysten uusimisen lisäksi selvitettiin niitä jätehuollon kehityskohteita, joissa Hartolassa ja Sysmässä on parantamisen varaa. Jatkossa siis Sysmässä jätehuoltoviranomaisena toimii Hartolan ja Sysmän kunnille saadaan UUDET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET kunnan toimintaympäristövaliokunta. Sysmässä taas tarve uusille jätehuoltomääräyksille syntyi Päijät-Hämeen jätelautakunnasta ja Salpakierto Oy:sta eroamisen myötä. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 LAAJA VALIKOIMA KOTIMAISTA TUOTANTOA • keittiökalusteita • komeroita • liukuovikaappeja • • kylpyhuoneiden ja kodinhoitohuoneiden kalusteita • kodinkoneita • SUUNNITTELU, MYYNTI & ASENNUSPALVELU SYSMÄ Keskustie 1 • Mikko 040 510 1250 • Erkki 050 5762 710 JOUTSA Jousitie 23 • Antti 040 5527 693 • Erkki 050 5762 710 Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Ronja Nieminen SYSMÄ JA HARTOLA Kevään aikana Hartolan ja Sysmän kunnat ovat laatineet luonnoksen uusista jätehuoltomääräyksistä. Jätehuoltomääräysten luonnoksen lisäksi selvitettiin mitä muita muutoksia kuntien jätehuollon järjestämiseen tulee tehdä. Sysmässä suurin muutos tulee olemaan jätehuollon itsenäinen järjestäminen syksystä 2022 alkaen, kun taas Hartolassa yhtä suuria muutoksia ei ole tulossa. Suurimpia muutoksia molemmissa kunnissa tulee olemaan pakkausmuovin keräyksen runsas lisääminen. Tämän jälkeen jätelaki ja -asetukset ovat muuttuneet useaan kertaan, joten vanhat jätehuoltomääräykset eivät ole enää pätevät. Jätehuoltomääräysten uudistamisen taustalla on myös uudistuva jätelaki, joka tämänhetkisen tiedon mukaan astuu voimaan 1.7.2021. Jätelainsäädännön muutoksilla pyritään vähentämään jätteen määrää, lisäämään uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Uusien jätehuoltomääHUU SHO LLI KES ÄKU NTO ON ! räysten ja jätelain myötä jätteiden erilliskeräys lisääntyy runsaasti ja tämä saattaakin aiheuttaa taloyhtiöiden jätekatosten järjestelyssä harmaita hiuksia. Lisäksi myös sekajätettä, biojätettä, kartonkia, paperia, metallia ja lasia kerättäisiin yli 5 huoneiston kiinteistöiltä. Jätehuoltomääräysten luonnoksen mukaan pakkausmuovia kerättäisiin kaikilta yli 5 huoneiston kiinteistöiltä, kun tähän mennessä sitä on kerätty vain Rinki-ekopisteillä. kuntaliitto.fi/yhdyskunnat-ja-ymparisto/tekniikka/ jatehuolto .. Seuraava työ uusien jätehuoltomääräysten myötä tulee olemaan uuden jäteoppaan tekeminen kuntalaisille. On kuitenkin hyvä muistaa, että tehokkaalla jätteiden lajittelulla asukas voi vaikuttaa kiinteistön jätehuoltokustannuksiin, sillä jätemaksut ovat pienemmät, jos sekajätettä syntyy vähemmän. Lisätietoa jätehuoltomääräysten luonnoksista saa kuntien teknisiltä johtajilta ja jätelain uudistuksesta voi lukea kuntaliiton sivuilta osoitteesta https://www
Valistunut veikkaukseni on, että ainakin yksi lukijoista tietää sille nimen... –Päällimmäisenä on nuorten äänestysaktiivisuus ja vähäinen kiinnostus politiikkaa kohtaan. Lisäksi soitan ja laulan, sekä vietan aikaa ystävieni kanssa. Mikä sai sinut nuorena lähtemään ehdolle. Lisäksi aiempi vaikuttamiskokemus kannusti tarttumaan tilaisuuteen heti kun ikää löytyi. Mielestäni 1200 opiskelijan lukiossa on hyvä ilmapiiri ja vapaus valita ja rakentaa opinnot omanlaisiksi. Entäpä korkeakouluopinnot. Viime kesän työskentelit Sysmä Marinassa, miltä tuleva kesäsi näyttää. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 ”SEISKA” Mikä ihmeen vempele. – Aikanaan Einari KetoVko 16 oikea vastaus: Hellan renkaat. Pääroolin näytteleminen koulun Minna Canth -näytelmässä ja lukuisat konsertit jäivät eniten mieleeni. Odotan myös kesäkuun puolessa välissä käytäviä kuntavaaleja ja kampanjointi vie aikaa alkukesästä. –Sain sinä kesänä sysmäläiseltä Soilan Säätiöltä edullisen opiskelija-asunnon Kortepohjasta ja se helpotti muuttoa. Jopa laulut tulivat mieleen, kuten Seija Lukkarin vastauksesta käy ilmi. Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen on minulle tärkeää ja haluaisin tulevaisuudessa tehdä politiikkaa jossain muodossa. –Paljon järjestötoimintaa. 0400 604 504. Toivottavasti kesään mahtuu paljon aikaa myös Sysmässä. Työskentelen ravintola-alalla, vaikutan järjestömaailmassa ja olen kokoomuksen kuntavaaliehdokas kesän kuntavaaleissa. Haluan näyttää esimerkilläni muille nuorille, että politiikka voi olla myös mielenkiintoista. Ja täytyyhän ylioppilaaksi valmistumistakin juhlia. Kertoisitko lyhyesti itsestäsi ja mitä teet tällä hetkellä. Liisa Tainio totesi, että kuvasta puuttuu ainakin keskiosa. Ja se hella. En usko, että olisin tavalliseen lukioon mennessä saanut yhtä nopeasti ystäviä, kuin tuolla sain erityislinjalla. Keskiosan keskellä oli muistaakseni ”kuoppa”, jossa oli valurautainen pieni puolipyöreä ”ripa”. Varmasti harrastus tulee kulkemaan mukanani tulevaisuudessa kesäteatteiden tai muiden parissa. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Lukijat ovat selvästi hyviä kokkeja. Siitä nostettiin hellakoukulla se keskiosa Nette Rimpioja SYSMÄ Tällä viikolla tapaamme sysmäläislähtöisen, nykyään Jyväskylässä vaikuttavan Siiri Papinniemen. Mihin vapaa-aikasi kuluu. –Olen 18-vuotias musikaalinen nainen, tämän kevään ylioppilas Schildtin lukiosta. Schildtin lukio oli aloittaessani yksi Suomen suurimpia lukioita, joten saman henkisten ihmisten löytäminen oli helppoa ja musiikki yhdisti ihmisiä. Mihin sitä käytetään. Ilmianna mielestäsi sopiva Viikon Nuori Lähilehden nuorelle palstalle! marttiina.lallukka@lahilehti.com tai soita p. –Hain Jyväskylän yliopistoon opisk e l e m a a n yhteiskuntatieteitä. Mainitsit aiemmin olevasi ehdolla kesän kuntavaaleissa Jyväskylässä. Olen päässyt toteuttamaan itseäni musiikin parissa, teattereissa ja konserteissa. la lauloi: ”Ringit ne helisten hellalla soi.” Vastaus lienee, hellan renkaat. Olen Suomen lukiolaisten liiton Järvi-Suomen piirin puheenjohtaja ja yhdistyksen hoitaminen vie aikaa. Sysmän Sähköpalvelu Oy Yrittäjäntie 1, 19700 SYSMÄ p. Monet muistavat sinut musikaalisena lapsena ja nuorena, sitten tiesi veikin Jyväskylään Schildtin lukioon musiikkiilmaisulinjalle. –Haaveilin pitkään näyttelijän urasta. Mitkä ovat seuraavat suunnitelmasi tulevana ylioppilaana. Lukiossa kuitenkin vaikuttaminen vei mukanaan ja tätä kautta urahaaveet muuttuivat akateemisemmiksi. –Aloitin ylioppilaskirjoitusten jälkeen työt Jyväskylässä ravintola-alalla ja ne jatkuvat kesällä. Lopuksi toivon, että mahdollisimman moni äänioikeuden saanut nuori käyttäisi sitä 13.6. Olihan siinä alkuun pienoinen kulttuurishokki kun Jyväskylä on niin iso kaupunki, mutta sain nopeasti uusia ystäviä koulust a j a m u siikkipiireistä, jotka helpottivat sinne asettautumista. Suunnilleen kaikki tiesivät viime viikon renkuloiden tarkoituksen. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net Meiltä AURINKOPANEELIT ja LÄMPÖPUMPUT. Siiri Papinniemi pois, jos tarpeen oli. Onko sinulla tavoitteita tulevaisuudessa musiikin suhteen. Muutit myös Jyväskylään nuorena, 15-vuotiaaMUSIIKIN perässä kaupunkiin na. –Lukio on ollut elämäni parasta aikaa. Miltä tuntui vaihtaa kaupunkiin nuorena täältä maalta. Millaista lukioaika oli. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Olen tähän asti tehnyt kesätöitä aina Sysmässä joten odotan innolla kesää kaupungissa. Jyväskylän kehittäminen kiinnostaa minua ja haluan, että siihen vaikuttavat muutkin kuin eläkeläiset tai työikäiset. Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä mahdollisesti asiantuntijana jossain järjestössä tai julkisella sektorilla. Teknistä meininkiä! Seuraava puiseva esine on yksinkertaisuudessaan nerokas
Esimerkiksi Sysmän kunnan tekniseltä johtajalta, maankäytön suunnittelijalta, nuorisoja liikuntapäälliköltä sekä matkailuja markkinointineuvojalta saan tarvittaessa vastauksia kysymyksiini. Kirjallisuuden ystävät voisivat nauttia Kirjakyläyhdistyksen järjestämistä esityksistä podcasteina, mikäli eivät pääse paikalle tai tapahtuma siirtyisi taas ensi vuoteen. Miten toteutetaan Hartolan markkinat tai Kirjakyläpäivät tänä vuonna. Ketkä voivat silloin osallistua. Kesäajan voisi päättää esimerkiksi perinteisen Lepsala-Kumu-Kuivajärvi kyläyhdistyksen järjestämän eräillan merkeissä Hartolan Kuivajärvellä. Hulluin lauantai ja Uotinpäivät ottaisivat markkinavieraita taas mieluusti vastaan. Hän valmistuu energiaja ympäristötekniikan insinööriksi toukokuussa. kiinteistökartoittajana. huhtikuuta. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Mika Sankari HARTOLA, SYSMÄ -Disruptio (johdettu englannin sanasta disruption eli häiriö) tarkoittaa markkinoilla tapahtuvaa häiriötä, hajaannusta tai sekasortoa, kertoo avoin nettitietosanakirja Wikipedia. Hartolan isot syysmarkkinat tarjoaisivat hyvät puitteet esimerkiksi samanaikaisille lähiruokafestarille turvallisin etäisyyksin luoden tilaa uudelle perinteelle. jon, sillä se on tarkoittanut myös Hartolassa ja Sysmässä runsaasti perinteisten tapahtumien siirtoja, muodonmuutoksia tai pahimmillaan niiden peruuntumista. Lähilehti (12/2021) uutisoi aiemmin Sysmän saamasta koronatukipotista. Verkkokaupat ovat vähentäneet kivijalkamyymälöitä, kuten autokauppoja. taksipalvelu Uberin, suoratoistojätti Netflixin ja Airbnb-majoituspalvelun. Saaren frisbeegolfrata raivataan ja siistitään. Aikataulu ja rahoitusehdot ovat tiukat. Kunnostamisen jälkeen alueelle pääsy helpottuu, sillä esteettömyyskysymykset huomioidaan. Se on nykyisellään liian jyrkkä ja vaikeakulkuinen. Elämyspolulle rakennetaan kunnon valaistus ja musiikkipenkki, jolle istahtaessa alkaa kuulua Olavi Virran musiikkia. -Kunnostusurakan tärkein työ eli siltaprofiilin madaltaminen tehdään syksyllä. Ihan näin pysyvistä muutoksista ei välttämättä ole kysymys alueen kesätapahtumien suhteen, mutta paljon pohdittavaa pitkä epävarmuus taatusti jälleen aiheuttaa. Toisaalta ilmiöstä seuranneet muutokset ovat synnyttäneet uusia työpaikkoja. Tuleva insinööri palkattiin Sysmän kunnalle vetämään projektia huhtikuun alussa. Miltä tuntuisi tämä vuosi ilman Sysmän Suvisoittoa tai Hartolan markkinoita. Pankkialalla teknologinen disruptio on tuonut palvelut konttoreista älypuhelimiin. Vaikka sillan profiilia madalletaan, tulee sillalle myös lukittu puomi estämään tarpeetonta ajoa, Nieminen sanoo. Kohteiden parannustöissä pyritään Niemisen mukaan käyttämään paikallisia yrittäjiä. Huoltoajoneuvojen täytyy päästä alueelle sujuvasti, sillä mm. Voisiko esiintyjiä houkutella talvella jonain viikonloppuna myös “Talvisoittoon”. Syreenimaja herättelee hajuaistia tuoksuineen. Disruption seurauksena syntyneistä toimijoista voi mainita mm. Lintuvesialueesta kertova kyltti sijoitetaan puhdistamon sillalle. Se helpottaa esimerkiksi liikuntarajoitteisten pääsyä Ohrasaareen ja lastenvaunuillakin pääsee sinne remontin jälkeen helpommin. Ronja Nieminen Sysmän kunnanvirastossa maanantaina 26. Nieminen on työskennellyt aiemmin Hartolan kunnan teknisellä osastolla mm. -Uutena ihmisenä olen päässyt mukavasti aloittamaan täällä hankkeen parissa. Disruptiosta on käytetty tai sille on ehdotettu myös suomenkielisiä nimityksiä, kuten “häiritsevä innovaatio”, “luova tuho”, “vakiintuneiden toimintamallien murtuminen” ja “toimialamurros”. On myös käytetty yleisluontoisempaa, mutta ilmiötä vähättelevää termiä “rakennemuutos”. Entä jos fyysinen osanotto estyy taas tai se voi toteutua vain rajoitetusti. Mika Sankari SYSMÄ Lahtelaisen Ronja Niemisen opiskelut ovat loppusuoralla LAB-ammattikorkeakoulussa. Korona on muuttanut palMikä kesätapahtumien pelastajaksi. Ronja Nieminen: ” Tärkein työ on siltaprofiilin madaltaminen”. Uudet opastekyltit tulevat sisältämään muutakin tietoa saaresta hiihtoreittien ohella. Hartolan mökiltä hän pääsee kätevästi töihin. -Ohrasaari kunnostetaan ja Sysmän Palvelutalon ympärille rakennettu elämyspolku viimeistellään tänä vuonna, Nieminen kertoo. Suvisoiton järjestäjillä on tämänkin vuoden ohjelman perusteella erinomaiset verkostot. traktorit ja kaivinkoneet eivät pääse sinne tekemään tarpeellisia huoltotöitä. -Tarkoitus on aistia kaikilla aisteilla. Hänen aihetta käsittelevä kirjoituksensa on luettavissa Lähilehden tässä numerossa. Opinnäytetyön tuloksena valmistuu jätehuoltomääräysten luonnokset Hartolan ja Sysmän kunnille. Jotain vesiaiheistakin tullaan sijoittamaan elämyspolun varteen. Ohrasaaressa kunnostetaan rantasaunan tupa ympäristöineen, kuten nuotiopaikka, penkit ja laituri. Innovaatio voi olla uutta luova syrjäyttämättä kuitenkaan olemassa olevaa. Entä jos eräillan henki näkyisi ympäri vuoden vaikkapa reseptien ja nimikkojuoman muodossa
– Näytti selvältä, että pienet pankit eivät pärjää ja vahvuuden hakeminen suuruuden kautta oli välttämätöntä. Kevään ja kesän aikana tehtävien maastokäyntien perusteella määritetään ne kohteet, joissa tarvitsee tehdä maaperäkairauksia ja pohjaveden havaintoputkien asennuksia. Päivi oli alusta pitäen fuusion kannalla. -Hämeen ELY-keskus tekee pohjavesialueiden tarkistustyön. Nykytilanne ”riittävän suuri, mukavan pieni” kuvaa Järvi-Hämeen Osuuspankkia hyvin. Ryhmä tuo puoluekentän ulkopuolelta avointa ja eteenpäin katsovaa näkökulmaa valtuustotyöskentelyyn ja muuhunkin kuntapolitiikkaan. Avoimuuden ilmapiiri on yhteinen valinta. Se on konkreettinen ehdotus keinoksi, jolla voisi olla mahdollista lisätä kunnan asukaslukua. Tätä työtä halutaan jatkaa yhdessä kuntalaisten kanssa. Jos kaikki se energia ja aika, mitä nyt Sysmässä käytetään valtuutettujen väliseen nahinaan, käytettäisiin kuntamme elinvoimaa lisäävien toimien yhteiseen suunnitteluun, niin mitä upeaa saisimmekaan aikaiseksi. 1984 ja työpaikka järjestyi Hartolan Osuuspankkiin. Näitä ehdotuksia ja uusia avauksia tarvitaan lisää. Ikävä kyllä Sysmässä valtuustosta vaikuttaa tämän sijasta tulleen näyttäLukijan Kynä Tavoitteena avoin kuntapolitiikka mö henkilökohtaisuuksiin menevien, oman valta-aseman säilyttämiseen pyrkivien kostotoimenpiteiden toteuttamiselle. Sysmän valtuuston tilanne ei kuitenkaan pelkästään johdu lähestyvistä vaaleista. Päivi Virolaisen työt pankissa ovat olleet moninaisia ja siitä hyvänä todisteena ovat hänen virkanimikkeensä; palveluneuvoja, projektipäällikkö, pankinjohtaja, asiakkuuspäällikkö ja lopussa uudelleen pankinjohtaja. Muutoksen tarve. Ennen samoja byrokratian vaatimia asioita tehtiin meilläkin kolmessa paikassa, nyt jatkossa vain yhdessä. Sekasorto. Seuraavana vuonna pankinVilkas eläkeläiselämä kutsuu Päiviä johtaja Arvi Taurama houkutteli Päivin Sysmän Osuuspankiin töihin ja se polku on jatkunut tähän päivään saakka vaikkakin muutamien pankkifuusioiden kautta. Kauppaopiston jälkeen vuonna 1982 Päivi pääsi heti töihin Jokioisten Osuuspankkiin. Laskettelu talvella, moottoripyöräily kesällä, iso omakotitalo ja iso piha, runsas yhdistystoiminta sekä tietysti Päijänne. Mika Sankari HARTOLA, SYSMÄ Pohjavesialueiden tarkistukset perustuvat lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä. Raija Hörkkö Hannu Juhola Lilli Karola Petri Kaurinki Jukka Kosonen Veikko Kyllönen Daisi Loopere Jussi Mallenius Kyösti Piippo Nette Rimpioja Timo Seppänen Annika Sinor Lauri Toivonen Kirjoittajat ovat Avoin Sysmä-ryhmän kuntavaaliehdokkaita. Pohjavesialueita on Hartolassa tällä hetkellä seitsemän ja Sysmässä kaksitoista. Ennen varhennetulle eläkkeelle siirtymistään hän pitää vuosilomansa, joten viimeinen työpäivä Järvi-Hämeen Osuuspankissa on tämän viikon perjantai. Tämä kierre on katkaistava. – Viimeisten 8 vuoden aikana on digiloikkia otettu enemmän kuin edellisten 30 vuoden aikana. Tärkeintä on se, että minulla ei ole ollut koskaan työtöntä päivää. Suurin muutos tapahtui pankkifuusion muodossa vuonna 2015. Alusta asti on ollut selvää, että ryhmällä on paikka ja tilaus Sysmän kuntapolitiikassa myös jatkossa. Työpaikka Jokioisissa oli perusteltua, sillä hänen miehensä Hannu opiskeli paikkakunnalla maatilateknisessä koulussa. Lain mukaan ELY-keskus rajaa ja luokittelee pohjavesialueet vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella. Myös isot pankkikonttorit alkavat olla turhia, sillä työt tehdään netin kautta omissa työhuoneissa. Koko Päivin työuran ajan muutokset olivat arkea pankkimaailmassa, aluksi maltillisempia mutta viime vuosina nopeita. Mutta mistä sekasorto syntyy ja minkä pitäisi muuttua. liki 40 vuotta Osuuspankki -järjestössä kestäneen työuran jälkeen. Nyt on vasta alustavat maastotarkistukset käynnissä, Hämeen ELY-keskuksen hydrogeologi Petri Siiro kertoo. Osuuspankin konttoreissa asioivien asiakkaiden määrä vähenee joka vuosi yli 20 %, palvelut siirtyvät verkkoon. Vaalikuume on toki helppo selitys ilmiöille, jos niitä ei halua tai uskalla tutkia tarkemmin. – Vaikka muutoksia riitti, niin muutamat elementit olivat vakioita – mukavat asiakkaat ja erinomainen henkilökunta. Kunnan ja kuntalaisten asioiden eteenpäin viemisen parhaalla mahdollisella tavalla yhdessä kerätyillä verovaroilla pitäisi olla valtuustotyöskentelyn tärkein tavoite. Tällä tavoin toimimalla on saatu aikaan negatiivinen kiusaamisen kierre, joka satuttaa yksilöitä, estää asiallista ja avointa keskustelua yhteisistä asioista ja pilaa kuntakuvaa. – Kauppaopiston jälkeen mietin työpaikkaa matkailun parissa, mutta nämä pankkitytöt sattuivat aina luiskahtamaan kohdalle sopivissa paikoissa. Avoin Sysmä -ryhmä syntyi lähes vuosi sitten. Valtuustokauden loppupuolelle on ominaista, että ristiriidat alkavat kärjistyä. Tarkistustyö valmistuu loppuvuoden aikana ja muutokset laitetaan tuolloin yleisesti nähtäville. Ryhmä on valmistellut konkreettisia muutosehdotuksia avoimempaan asioiden valmisteluun, päätöksentekoon, toimeenpanoon ja seurantaan liittyen. Kun päätöksenteon toimintaprosessit ovat avoimuutta edistävät, vapautuu tilaa yhteiselle keskustelulle tärkeistä asioista. Viime valtuuston kokouksessa Avoin Sysmä teki aloitteen kartoitussetelistä vapaa-ajan asunnon muuttamiseen vakituiseksi. Edellisissä vaaleissa saatu mandaatti alkaa jo olla haalistunut. Paluu Sysmään tapahtui v. Ei ole varmastikaan liioiteltua sanoa, että nämä asiat pyörivät monella mielessä, kun seuraa Sysmän kunnanvaltuuston toimintaa, olipa tarkastelijana sitten istuva valtuutettu tai YouTubesta kokousta seuraava kuntalainen. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Kyösti Piippo SYSMÄ Pankinjohtaja Päivi Virolainen jää eläkkeelle 1.6. Kairaukset ja Hartolan ja Sysmän pohjavesialueet tarkistetaan pohjaveden havaintoputkien asennukset tekee jokin kairauksia tekevä konsulttiyhtiö, jota ei ole vielä valittu. Toinen suuri muutos on tapahtunut nettimaailman yleistymisen myötä. -Laitoimme tuon tiedotteen, jotta paikalliset tietäisivät, että maastossa liikkuu sielläpäin tänä vuonna muitakin malminetsintäporukan lisäksi, Siiro tähdentää. Päivi Virolaisella ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia eläkepäivien varalle, mutta runsas harrastustoiminta yhdessä Hannun kanssa täyttää ajan. Kairauksille ja havaintoputkien asennuksille tullaan hakemaan maanomistajien luvat. Vaalit tarvitaan, jotta äänestäjien tahtotila saadaan mitattua ja päättäjiksi valikoituvat ne henkilöt, joiden kuntalaiset haluavat olevan asioitaan hoitamassa
Vuonna 1912 hän sai Mäntyharjun kappalaisen viran. Hyvä saarnamies Saarnamiehenä Heinolla oli hyvä ulosanti, ja hänellä oli paljon aiheita yksistään ulkomaanmatkojensa vuoksi. Saarnat olivat tavan mukaan pitkiä, jopa tunnin kestäviä. matkoista, kansliatehtävistä tai kirkkovaltuuston kokouksista, joita hän johti sekä erinomaisella ripeydellä ja asiantuntemuksella että tasapuolisuudella silloinRovasti Janne Heinon aika 1921-1932 kuntalaisten etuja. Heino oli ensimmäinen Sysmän papeista, joka nautti rahapalkkaa, vaikka uuteen palkkajärjestelmään siirtyminen oli hänelle itselleen epäedullinen. Hän tarjosi pappilassa ensimmäiselle diakonissalle ilmaiseksi huoneen ja täyshoidon, kunnes vuonna 1930 uuden sisaren tultua toimeensa kunta otti huolehtiakseen hänen huoneistostaan. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 674. Kirkkoherra Heino alkoi houkutella Idaa Sysmään. osa. 3. Ahkeruus näkyi myös seurakunnan asioiden hoidossa. K. Pappilan puutarha oli Heinolle hyvin rakas, ja hän piti siitä hyvää huolta. Yhteiskoulun uskonnon opettaja ilman palkkaa Heino suosi yhteiskoulua. Lapsilla oli viikon eväät mukanaan ja he asuivat kylien taloissa. Heino 75 -vuotias Itä-Häme 26. (Sirpa-Liisa Schildtin albumi) kin, kun oma etu on ollut kysymyksessä. Janne Heino otti vastaan Sysmän kirkkoherran tehtävän 67-vuotiaana ja hoiti tehtävää 13 vuotta. Lähteet Kulha, Sysmän historia, osa III, ss. Nämä käytännölliset tehtävät eivät kuitenkaan koskaan estäneet häntä tunnontarkasti, itseään ja vaivojaan säästämättä täyttämästä papillisia tehtäviään, olipa sitten kysymys sairausym. Tästä hänet valittiin Sysmän kirkkoherraksi 1.5.1921 alkaen. Säästyneistä palkkatuloista muodostettiin sitten hänen kuoltuaan hänen nimeään kantava rahasto. Rovasti Janne Heino, nekrologi Asta Kuoppamäki, Diakonissa Ida Pulkkanen 1895-1984. Hän oli innostunut työn mies. 604-605 Itä-Häme, 10.05.1928, Rovasti J. Ahkera Heino Jos kirkkoherra Achander oli ajoittain ollut varsin hidas pitäjälle lähtijä, samaa ei voida sanoa ahkerasta Heinosta. Hän ei tarpeen tullen kaihtanut lyödä nyrkillä pöytään saarnastuolissakaan. Heinon merkitystä kuvaa se, että hänen merkkipäiviään, kuolemaansa ja hautajaisiaan on kuvattu Itä-Hämeessä laajemmin kuin kenenkään muun sysmäläisen. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Helinin Heikin palsta Janne Heino (entinen Hollmen) syntyi Uudenkaupungin maaseurakunnassa 1854 ja hänet vihittiin papiksi 1882. (Sirpa-Liisa Schildtin albumi). Mäntyharjulla hänen taas tiedetään ottaneen ahkerasti osaa niin kunnallisiin kuin osuustoiminnallisiinkin yrityksiin. Rovasti Heino saavutti seurakuntalaistensa suosion lähinnä suoramielisyytensä vuoksi. 1933. 2014. Sysmäänkin perustettiin saiRovasti Janne Heino 75-vuotispäivänään kukkien keskellä. Rippikoulua käytiin tuolloin viikko syksyllä ja keväällä kirkolla ja viikko Nuoramoisten pappilan väentuvassa. Diakonissa Ida Pulkkanen oli muuttanut Mäntyharjulle vuonna 1925. Hän toimi uskonnon opettajana yhteiskoulussa ottamatta tästä työstään palkkaa. Kirkonkirjatkin hän kirjoitti itse ja pappilan kanslia oli siitä syystä melkein aina auki. Eipä ollut epätavallista nähdä Sysmän kirkkoherraa ojankaivuussa virkatalonsa mailla. (Kaste, Seurakunnan arkisto) Kuvassa vasemmalta Ida Pulkkanen, Eliina Heino, Janne Heino, Veikko Asikainen, Pekka Asikainen ja Tyyne Asikainen. Hän toimi pappina monissa Länsi-Suomen seurakunnissa. Diakonaattiyhdistys Kaikkialla, missä Heino toimi, hän seurasi myötätunnolla huonompiosaisten seurakuntalaisten oloja ja elämää. Samalla hän osoitti puutarhatyön ja maanviljelyksen innokkaana ystävänä, kuinka kivisestäkin maasta voi saada aitosuomalaisella sisulla leipää ja hedelmiä. Julkaisussa Muistojen murusia. Hän keskusteli mielellään lukusissa isäntämiesten kanssa. Äkkipikaisuuden muistetaan kuuluneen hänen luonnekuvaansa. Suurimman osan elämästään Heino vietti vanhana poikana, vasta elämänsä viimeisinä vuosina hän meni naimisiin pappilassa kauan palvelleen nuoren Alma Paakkarin kanssa turvatakseen siten tämän uskollisen palvelijan vastaisen toimeentulon. Lopulta Ida antoi periksi ja muutti Sysmään 26.5.1930 asuen Huitilan Puustellissa. Niinpä hän siirtyi vapaaehtoisesti uuteen, itselleen epäedulliseen palkkaukseenkin, koettaen aina ja kaikessa valvoa seurakunnan ja seurarauksien lieventämiseksi hänen toimestaan syksyllä 1920 diakonaattiyhdistys, jonka puheenjohtajana hän toimi kuolemaansa saakka. Lukusia pidettiin ensimmäisen kerran kahdet päivässä, mihin käytäntöön siirtyminen tuotti aluksi vaikeuksia
– Ottavat tilaisuudesta vaarin! Mikä kaiken takana Jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Kyöstin Kuluma VIIKON KEVENNYS Kyösti Piippo Surullista Koronakausi kaataa vanhoja mestareita isolla viikatteella, nyt oli vuorossa Matti ”Fredi” Siitonen. Neljä, vastasi Kalle. Minulla oli 60-luvulla kaksi kohtaamista samana päivänä Fredi -teeman kanssa. Hän oli juuri levyttänyt ”Roskisdyykkarin Balladin”. – Hyvä herra, Alko aukeaa ensimmäisenä arkipäivänä vapun jälkeen! – Mutha khun minun phitäisi phäästä täältä ulos!! LÄHILEHDEN VAPPUVITSIT Mainos kaatui Humalainen mies makasi pitkin pituuttaan kadulla Alkon myymälän edessä. Nämä lähettivät kotimaahansa suomalaisia kehuvia tekstiviestejä. Kysessä oli ns. – Sen, kun sinä sanoit yöllä äidille, että paita on tiellä! Laimennus Köyhä teekkari laimensi vappuna salmiakkikossuaan kossulla. – Teidän ulkomainoksenne on kaatunut, sanoi sisään tullut rouvashenkilö. Kannattaa muuten kokeilla. Yhdeksän. Vappupuhelu Mies soitti Alkon myymäläpäällikölle vappuaattona ja kysyi: – Koska Alko on taas auki. Tiesin. Pari suomalaismiestä kinasteli lipputangon juurella sen korkeudesta. Sama kysymys ja sama vastaus. katuhaastattelu. Kävi näet niin, ettei hän raaskinut ostaa vähillä rahoillaan lisää turkinpippureita! Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys ja rakentaminen • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi TILAA LÄHILEHTI ITSELLE TAI LAHJAKSI! – Taatusti paikallinen!. – Mikä tulee kolmen jälkeen. Kävelin Mannerheimintietä Hesassa jossakin ratsastajapatsaan tuntumassa, kun kameralla ja mikrofonilla varustettu toimittaja pysäytti minut. Meni pari tuntia ja mies soitti taas, nyt jo selvästi kännissä. * * * Lumisateessakin kevät etenee ja jäät sulavat. Lana Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu LVI-AROALHO OY PIHAMURSKEE, MULLAT JA TIESORASTUKSET KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN Toimitukset Sysmän ja Hartolan louhoksilta RANTASEN SORA JA TURVE P. Lähilehti keräsi vappunumeroonsa muutaman vitsinpoikasen. – Minkä ihmeen paidan. Särki lienee kuitenkin se yleisin saaliskala näille pikkuisille kalamiehille. Nykyään on kauppojen hyllyille ilmestynyt suomalaisista pikkukaloista, särjistä ja ahvenista valmistettuja kalasäilykkeitä. – Vapun jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä, vastasi päällikkö. Tunsi numerot Opettaja kysyi pikku-Kallelta, tunteeko tämä numerot. Loistavaa laulua, kovaa ja korkealta. Parin tunnin päästä sama mies soitti uudelleen, nyt jo hiukan huppelissa ja esitti saman kysymyksen. Neljännen kerran soittaessaan miehen puheesta sai tuskin selvää ja myymäläpäällikkö hermostui, mutta vastasi samoin kuin aikaisemmin, tosin hyvin ärtyneenä. Tämä on aivan turhaa, sillä oikein käsiteltynä ja laitettuna kalan ruodoista ei ole haittaa. Minulta kysyttiin, että tiedänkö mitä on folk -musiikki ja kuka suomalainen laulaja mielestäni edustaa tätä musiikin lajia. Sulan veden aikaan uusi kalastajien joukko ja ikäpolvi miehittää rantoja, kun lapset ja nuoret virittävät mato-onget ottaviksi isojen saaliiden toivossa. – Pituuttahan tässä mitataan eikä leveyttä, huusi norjalainen takaisin. Siitä hetkestä lähtien olen pitänyt Frediä loistavana tulkitsijana ja lauluntekijänä, Kivikasvojen tukijalkana. Hän sai myymäläpäälliköltä saman vastauksen. Mikäs viiden jälkeen. Hyvää matkaa Paven perässä pilvibändiin. Opettaja teki pienen pistokokeen. – Mihin olet menossa näin aikaisin aamulla. Jätkä, vastasi pikku-Kalle. Mummot päivätansseissa Mitä mummot tekevät vapun päivätansseissa. Särkeä kuitenkin hyljeksitään ruokakalana runsaiden ruotojen takia. He merkitsevät valkoisin hatuin kaikki liikaa alkoholia nauttineet ihmiset. 0400 494 864 kari.rantanen@rantasensora.fi • www.rantasensora.fi Kyösti Piippo SYSMÄ, HARTOLA Vappu on ilon ja hupsuttelun juhla. Perusteelliset suomalaiset Suomalainen vei vappuna kiinalaiset vieraat kävelylle kaupungille. Lasipurkkeihin ja mausteliemeen purkitettu kala on käynyt läpi kuuman uunin valmistusvaiheen ja siinä prosessissa ruodot ovat häipyneet olemattomiin. – Menen hakemaan paidan tieltä. – Olis muuten ollut paljon helpompaa kaataa lipputanko ja mitata se maassa, huusivat suomalaiset tankoon kiipeävälle norjalaiselle. Jokaisen epäonnistuneen miehen takana on monta naista! Paita pois Pikku-Kalle pukeutui varhain vappuaamuna. Kalle kertoi tuntevansa. Oman lukunsa vappuun tuo teekkarien pikkutuhmien vitsien sävyttämä Äpy ja jopa lapsilla on oikeus julkaista omia pörriäisiään. Paikalle saapunut norjalaismies sanoi ratkaisevansa asian ja alkoi kiivetä lipputankoon mittanarun kanssa. Särjen mainetta saattavat pilata matalasta vedestä ongitut pienet ja usein mudalta maistuvat pikkusärjet. – Suomalaiset ovat tarkkoja ja järjestelmällisiä ihmisiä. Kerroin lyhyesti mitä tiesin folkista ja esimerkkilaulajana mainitsin Folk-Fredin. Kahdeksan jälkeen. Kuusi, tiesi Kalle. Saman päivän iltana löysin itseni Iso-Robertinkadulla sijaitsevasta Zillertal ravintolasta ja kuinka ollakaan; lavalla soitteli kvartetti, jonka basisti/laulajan tunnistin Frediksi. Mikäs kympin jälkeen
Sikäläiset jumalanpalvelukset ovat toimineet koronakurimuksenkin keskellä, ja ne ovat olleet ”täyteenbuukattuja”, 20 henkeä, tuolit hyvin harvassa. Silloin kuulemme heistä lisää. Vuokraisännän kanssa on ollut antoisia keskusteluja, koska hänen vaimonsa on kotoisin Lähi-Idästä, missä Lindholmitkin asuivat pitkään. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju. Tallenteet nähtävillä seurakunnan Facebook-sivuilla ajalla 3.9.5.2021. Se on jotenkin muuttanu mun suhtautumista myönteisempään suuntaan. Sinä voisit valmistaa parit muotit niksibetonista ja minä selvittäsin markkinointia, kuljetusta ja maalausta. klo 10 (5.sunnuntai pääsiäisestä) messu Hartolan kirkossa, Virkkunen, Miettinen. Tekis mieli kokeilla mustavalkoruudullisia pusakoita ja keltasia pipoja. --Hartolassa: Diakoniatyö Hartolassa: Diakonissa Kirsi Männistö puh. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. Alajoet tulevat toimimaan maahanmuuttajien parissa. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala. Justiinhan pääsiäisestä päästiin, pajukissatkin terässä vielä (ei kannata laittaa vettä vaasiin, se se oli). Tainionvirran seurakunnalla on monta lähetyskohdetta, edellisten lisäksi Sat 7 ja radio-ohjelmat Toivoa naisille, työ aids-orpojen keskuudessa Etiopiassa sekä rauhanprojekti Pakistanissa. Instagram hartolan_diakoniatyo. Mutta kaikkea muuta! Jospa puutarhat olisivat vähemmän monotonisen siistejä ja mieluummin eri tavoin yllättäviä. Japanilaiset lapset tulevat innokkaasti englanninpiiriin ja oppivat kielen lisäksi jotakin Jeesuksesta. Meillä ei ole puutarhaa puutarhuri otti kauan sitten loparit – mutta kolme kissaa istua napittaa usein vierekkäin kuin puutarhatontut ikään. To 29.4. Muina aikoina soita Satulle! Diakoni Pekka Kuuppo virkavapaalla. Lukija: Tilunythän on vasta… ja pallot ja pillit edelleen pussissa. Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Heidän nelivuotinen olonsa Saksassa päättyy, ja lähes 20 lähetysvuoden jälkeen he ovat palaamassa Suomeen. fi/tainionvirta, MobilePayllä numeroon 46820 tai tilille FI14 5000 0120 2362 28 viitteellä 304065. Vastaanotto to klo 9.30-11 diakoniatoimistossa Kirkkotie 2. Helsingissä on jo tiedossa osoite, opiskeluasioita on yritetty järjestää. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Ja britit ihan hiilenä, kun tilattuja tonttuja ei kuulu. Kissoillesi ^..^ ^..^ ^..^ terveisiä. Johanna ja Jüri Perendi poikineen ovat edelleen Japanissa. Jumala on meidän turvamme. klo 12 Diakonian ateriaja hävikkiruokakassijakelu take away -periaatteella srk-talossa (Salmelan puoleinen ovi C), sen mukaan kuin niitä riittää klo 12-13 välillä. Mikäli kaipaat ehtoollista etkä pysty tulemaan kirkkoon messun jälkeen, voit saada kotiehtoollisen ottamalla yhteyden johonkin papeista. Jossain onkin. Äitien on helppo lähestyä ulkomaalaista äitiä aloittaen puheen lapsista. Kasvomaskisuositus! Ethän tule flunssatai vatsatautioireisena! Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ateriasta vapaaehtoinen maksu, joka maksetaan lippaaseen. Lapsia oli paljon. Tässä kesäisen oloisena päivänä tuli mieleen lintuparven kailottaessa pään yli, mikä mahtaa erottaa ihmiset ja eläimet. Kiitos kaikille tarinansa kertoneille! Tarinapysäkki on toteutettu seurakunnan diakoniatyön, Hartolan etsivän nuorisotyön ja Hartolan nuorten työpaja Signaalin yhteistyönä. Messut striimataan seurakunnan Facebook-sivujen kautta. Facebook Kirsi Männistö. Kuollut: Martta Helena Kaislavuo 67 v, Seppo Antero Kaislavuo 66 v --Lapset: Perhekerhot ja pörriäiset jatkuvat vasta ensi syksynä. Kesällä Perendit tulevat lomalle Suomeen, ja silloin he toivottavasti (koronan salliessa) ovat tavattavissa Sysmässä 8.8. Vaikka laittaa sen yhden valkoisen lätsän päähän eikä katso peiliin. Sysmässä: Diakoniatyö Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl.fi. Onko sulla vappuperinteitä. Saksan kodin purkaminen on alkanut pakkaamisineen ja vuokrasuhteen päättämisineen. Noudatamme turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa. Ei meistä koskaan tiedä. Mielelläni käyttäsin punasen ja vihreen sijasta muita värejä. 050 562 3225. Pari viikkoa sitten huomasin tosi ikävän tilanteen, jossa pitäs auttaa. Olisi mukava taas juhlistaa kevättä yhteislaululla. Vappuna maistellaan hyviä makuja (ei nakkeja ja perunasalaattia), koivun mahlaa esimerkiksi. Y hteisvastuukeräy s 2021 auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Kysy lisää Kirsiltä. klo 10 (4.sunnuntai pääsiäisestä) messu Sysmän kirkossa, Ylönen, Luts. Ulla Virkkunen. Rukoillaan lähettien ja heidän tehtävänsä puolesta! Lopuksi Alajokien tarjoilema psalmi 62: 6-9: Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Lähettikirjeessä on kaunis kuva Alajoen tytöistä tarpomassa lumessa klassisessa suomalaisessa kuusimaisemassa. fi. Sela. ”Tarinapysäkki tarinoita eletystä elämästä” -näyttely on esillä Hartolan Pullapajassa toukokuun loppuun asti. Yhteiset: Ma, ke & pe klo 21 Iltarukous Hartola/Tainionvirran seurakunta Facebook-sivuilla, Jeremias Sankari. Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Tytöt ovat nauttineet olostaan. Suezin kanavassa kököttävässä aluksessa on lastina 17 000 konttia sekalaista tavaraa. Jumalan huolenpitoa todistaa jälleen se, että rukouksien jälkeen Ateenassa on tiedossa talo sopivalta paikalta. Suuria tunteita, isoja asioita, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Otamme sisään vain muutaman ihmisen kerrallaan. Toimitaan turvallisesti, vältetään jonojen syntymistä. Ehkä olis pitäny ihan ensteks kysyä, mikä kanta sulla on puutarhatonttuihin. Anna lahja iäkkäämmälle lähimmäisellesi! Lahjoittaa voit: www.yhteisvastuu. Vaan jos sinulla on markkinointia sun muuta verissä niin katsotaan. Jumalanpalveluksiin voi toukokuun alusta alkaen tulla paikan päälle kuusi henkilöä, ensisijaisesti niitä, joilla ei ole mahdollisuus seurata striimattuja lähetyksiä. klo 11 Diakonian ruokajakelu Olavin toimintakeskuksella, Nuotan ala-aulassa. Kirkkoherranvirasto on avoinna toistaiseksi vain ajanvarauksella paikan päällä tai puhelimitse/sähköpostilla Hartolassa ma ja to ja Sysmässä ti ja pe klo 9 – 12 puh 03 876 300. Eläimet eivät ikinä antaisi taitamattomien johtaa laumaa. Vastaanotto ti klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Palmusunnuntaina peräti kaksi pientä innokasta Jeesusta ratsasti Jerusalemiin, ja muut huitoivat oksia ja huusivat Hoosiannaa! Lapset ovat tärkeitä lähetystyöntekijöitä eli kontaktin välittäjiä. Su 9.5. Sähköposti tainionvirta@evl. Ei olla turistu näistä vappuun liittyvistä ilmapallojen väreistä tai muista tulenaroista aiheista – voi olla hyväkin. Nyt voi vain jatkaa haaveilua siitä, että joskus löytyisi vapuksi muutama kaveri kokeilemaan vanhaa kunnon Bellmania. Itä-Hämeen kansalaisopiston yksinlaulukurssilaiset esittävät toivevirsiä ja -lauluja päivittäin. Vapputraditio. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/Tainionvirran seurakunta”. Pian alkaa jäähyväisten aika, sillä Suomeen he tulevat kesällä. Näin lahjoituksestasi ohjautuu osa omaan seurakuntaamme, Kiitos avustasi! Unelmoitko paikallistoimittajan työstä. Maskisuositus, flunssaoireisena jäädään kotiin. Tarinapysäkkiin kerättiin ihmisten tarinoita ja näistä tarinoista poimituista ajatuksista on koottu visuaalinen kollaasi. Lisäksi messun jälkeen ehtoollinen tarjolla klo 12 asti. Koronan takia Heidi ja Markus Alajoki lapsineen joutuivat yks kaks palaamaan Suomeen, mutta nyt ajatukset ovat jo Kreikassa, jonne he toivottavasti pääsevät keväällä. Jumalanpalveluk set striimattuna: Su 2.5. Myös Englantiin tilatut puutarhatontut on siellä karsserissa. Ei kiitos puutarhatonttuja. Toivevirsiviikot seurakunnan Facebookissa. Vapaaehtoinen ruokamaksu. Koronatilanne salli pitää lähettikoferenssin ihan oikeasti. Jos olet kovasti niitä vastaan, niin homman vois ottaa puhtaasti bisneksenä. --Koronarajoitusten vuoksi kokoavat seurakunnantilaisuudet on peruttu toistaiseksi. Eritystilanteissa aterian toimitus kotiovelle, ota yhteyttä Kirsiin puh. Jaamme valmiita ruoka-annoksia ja hävikkiruokaa. Ti 4.5. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon edellisenä torstaina. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Ovet lukossa, päästämme pari asiakasta kerrallaan sisään. Piknikillä railakkaasti: „Så lunka vi så småningom från Bacchi buller och tumult, när döden ropar: Granne kom, ditt timglas är nu fullt!“ osv. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Koronabaari Koronabaarissa tapaavat toimittaja ja lukija, jotka turisevat etänä toisilleen. www.tainionvirranseurakunta.fi. Tule meille! Etsimme kirjoittaja-avustajaa LÄHILEHTI Yhteydenotot päätoimittaja Marttiina Lallukka marttiina.lallukka @lahilehti.com tai p. Vappuhuppu päähän! Helena Mäkinen HM: Tilulii ja hilirimpsis! Mites meinaat vietellä vappua. 0400 604 504 Sana viikon keskellä Pieniä terveisiä joiltakin nimikkoläheteiltä Hanna ja Toni Lindholm ja heidän nuorimmat lapsensa nostelevat ankkureita. Ryhdyttäskö tonttutehtailijoiks. Toivotamme Lindholmit tervetulleiksi Suomeen
040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 050 3380 396 Sysmä PIHAPUUN KAADOT! Echo-moottorisahat, metsurin tarvikkeet p. Myös kivien kunnostukset ja lisäkaiverrukset. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 Tule mukaan! Soita p. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. Kysy tarjous! * Sysmän ja Hartolan kotitaloudet ja yritykset Laadukkaat hautakivet Kivilähteen laajasta valikoimasta. 050 543 7010 Uudet hautakivet, kaiverrukset, pesut, oikaisut ja entisöinti. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Dorotea Kyytsönen p. (03) 8777 60 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13 , ti, to ja su suljettu ma, ke, pe 10-16.00, la 10-13 , ti, to ja su suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi Kukahan osaisi. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. Suunnitellaan yhdessä toiveidenne mukainen muistomerkki 3Dsuunnitteluohjelmalla. Kenellä olisi tietoa ja taitoa. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi Hartolan Apteekki puh. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Ota yhteyttä Rauno Metsänen p. HYVÄT KEVÄTTARJOUKSET! Ota yhteyttä Rauno Metsänen 050 543 7010. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. Autotohtori, olisiko tässä sinun paikkasi. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. TÄSTÄ LÖYDÄT ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! KAMPAAMOJA Hiustaikuri, olisiko tässä sinun paikkasi. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 044 3344 365 www.forestpower.fi PUIDEN KAATOA Pistetäänkö boxi täyteen sinun ehdokasnumeroasi. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 Se kotimainen... TAVOITA ÄÄNESTÄJÄSI MAINOSTAMALLA LÄHILEHDESSÄ! VAALITEEMA SIIRTYI, se ilmestyy nyt torstaina 20.5.2021 Erikoisnumero jaetaan *KAIKKIALLE Sysmään ja Hartolaan! ONKO TUOSSA SINUN NUMEROSI. Kukahan tekisi
Autoista romutustodistus. Sauna, takapiha, rauh. 5ov., -04 1 900 Opel Astra 1.6 sedan, -02 1 500 Hyundai Tuscon 2.0 CVVT 4x4 bensa, -07 5 800 Toyota Avensis, aut. Voimassa 28.4.–1.5. Kinnusen Saha ja Raivaus Oy Vilho Kinnunen 045 862 1147 vilho.kinnunen@netti.fi KANTOJYRSINTÄÄ POLTTOPUUN PILKONTAA SIIRRETTÄVÄLLÄ KALUSTOLLA Boren Seppo Ky 0500 734 916 TARK. p. suomalainen. Voimassa 28.4.–1.5. 079 Santa Maria Tortilla Original Medium 8 kpl 320 g (3,09/kg) 099 Taffel Perunalastut 312-325 g (7,66-7,98/kg) 249 Jääsalaattipussi 100 g (7,90/kg) 159 Forssan Perunasalaatti 400 g (3,98/kg) Vaasan Kotiuunin Munkkirinkeli tai Vadelmasydänmunkki pakaste, 360 g (8,03/kg) 289 Sol olut 0,33 l (5,73/l) (sis. Voimassa 28.4.–1.5. 28.4.–1.5. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 28.4.2021 NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. 040 130 6270 Traktorityö ja polttopuupalvelu Mika Hynninen Pertunmaan savustamon MYYNTIAUTO (ent. Ei pelti-/rautaro mun ostoa eikä vastaanotto a Joutsa, Peltihallin piha Teollisuustie 10 klo 11-12.30 Hartola, Rugmanni Oy Opintie 1 klo 13.30-15 Sysmä, Neste Sysmäntie 28 klo 16-17.30 LE IK KA A TA LT EE N! www.romukioski.fi/ostohinnasto KERÄYSPÄIVÄT : PE 30.4., PE 21.5., PE 11.6. LAHDEN ROMU 044 972 3092 Toukokuussa laskettiin karja ulos talven jälkeen etsimään ’mustapäitä’ (= suovillan kukintoja, jotka jo hyvin varhain nousevat jäätyneestä turpeesta) tai edes kuloheinää tai varpuja Wanhan kansan Wiisautta • metsänhoitotyöt • pihapuiden kaadot • metsän istutukset • myrskytuhot • polttopuiden teko • tonttipuiden kaadot • talonmiehetyöt • lumentiputukset katoilta • lumityöt ym. Kun laadullakin on merkitystä! Mika Hynninen Hartola p. Toivosen Liha) PALVIT, MAKKARAT JA SAVUKALA perjantaina 30.4.2021 Sysmän torilla klo 10-11.30 Hartolan torilla klo 12-13.30 Tervetuloa! Jalostamme myös asiakkaiden toimittamista lihoista palvia, makkaraa ja säilykkeitä. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. Parittomien viikkojen sunnuntaisin klo 12.45–14.15 Jämsän S-Marketin parkkialueella (15.4., 29.4., 27.5. (03) 717 2651 jarvisen.liikenne@saunalahti.fi www.jarvisenliikenne.fi www.lsl.fi HARTOLAN AUTO KY (03) 7162 275 0400 811825 Huolto (03) 7162 277 www.hartolanauto.fi HYVÄT VAIHTOAUTOT MEILTÄ Volvo XC 60D 4x4, -11 18 900 Skoda Super 1.9 TDI, -03 2 200 Ford Focus 1.6I Far, -11 7 500 Ford Focus 1.6I, -10 4 700 VW Golf var 1.6I, -05 4 400 Opel Astra 1.6I autom. Tuc suolakeksi original 3-pack 200 Norm. sijainti. Yht. POLTTOPUUTA myös pilkonta. 044 588 9791 Voimassa 28.4.–1.5. otot 040 726 7708 Vuokrattavana remontoitu RT-KAKSIO 54 m2 Sysmässä. Voimassa 28.4.–1.5. ja 10.6.) Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! tai soittamalla 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti. 1,89 + pantti 0,10) Hinta voimassa 27.4.2021 199 S-mobiilikupongilla 28.4.–4.5. suomalainen Voimassa 28.4.–1.5. Hartolan torilla LAUANTAISIN klo 11.30-12.30 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 Parittomien viikkojen sunnuntaisin klo 12.45–14.15 Jämsän S-Marketin parkkialueella (15.4., 29.4., 27.5. Katso vapun aukiolot: hameenmaa.fi/palvelut tai S-mobiili sovelluksesta. 2,89 495 Atria Kanan sisäfileevarras hunajamarinoitu 400 g (12,38/kg) Atria Kevyt jauheliha 9,5 % 400 g (7,48/kg) 299 suomalainen vappua Herkullista 099 Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg) Espanja Snellman Kunnon nakkimakkarat 350-400 g (5,73-6,54/kg) 229 voim . 2.4I, -05 4 500 Toyota Corolla 1.6 Sedan sol, -12 10 800 Toyota Corolla 1.6 Sedan sol, -11 9 300 Kasvomaskeja 50 kpl 10 Kasvomaskeja, parempia 10 kpl 10 TV 32” LUXOR 200 TV 55” LUXOR 460 TIENHOITO • auraukset, • hiekoitus, • lanaukset, • vesakon murskaus TRAKTORITYÖT • karhotus, • maansiirtotyöt ym. OSTETAAN KOVAPAALAIN 040 566 9472 Järvisen Liikenne Oy Sysmäntie 17 19700 SYSMÄ Puh. ja 10.6.) Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! tai soittamalla 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti