Timo, Timi PE 10.5. Työja lukujärjestys tulee suunnitella siten, että opetus tapahtuu koulupäivinä klo 8-16 välillä. Tuula KE 15.5. Mu a toisaalta koulun yhteisöllisyys hieman kärsisi, Sanna mie ii.. Jos päädy äisiin uudisrakennukseen Kastellin paikalle, sinne voisi sijoi ua Sinervon mukaan esimerkiksi päiväkoti. So?a, Sonja, Sohvi NIMIPÄIVÄT Raili Valkama yrittäjä, LKV, YKV, KED® 050 3858 378 Sysmäntie 32, Sysmä www.asuntovalkama.. Kohteen arvon määritys on hankalaa, koska vastaavia tiloja ei ole markkinoilla eikä vastaavien tilojen kauppoja ole toteutunut paikkakunnalla. Käytöstä laaditaan erillinen sopimus. Varhaiskasvatuksen lapset hyötyvät, jos tällainen tilamuutos tehdään. Ratkaisuna on ajateltu yhden opetusluokan muuttamista varhaiskasvatuksen ruokailutilaksi, koska nykyinen tila ei vastaa pienten lasten tarpeita. Toisaalta lukio pääsisi omiin tiloihin. Tälläkin haetaan ratkaisua tilakysymykseen. 40 m2), 1 henkilökunnan tila (n. 60 m2), 2 pientä luokkaa (n. Alunperin 1-2 luokkatilaa lisää olisi jo ollut hyvä. kunnanjohtajan ja vt. Työryhmässä on kaikkien poliittisten ryhmien edustus ja siihen on kuullut koulun oppilaita, opiskelijoita ja henkilökuntaa. Kyllä me näihin nykyisiin tiloihin mahdumme, mu a aika nihkeää on. Olavin toimintakeskus palvelee kunnan tilatarvetta siinäkin tapauksessa, että lukio ei tulevaisuudessa tarvitse tiloja. Lukion siirtymisen Olaviin hän kokee kaksijakoisena. Yksityistilaisuudet määritellään erikseen. Rakentamisen aikana koulun käytössä olisi väliaikaisia tiloja, mikäli niille on välttämätöntä tarvetta. Helena Mäkinen 6.5.2024 Olavin toimintakeskuksen ostotarjous Oppilaat, opiskelijat ja koulun henkilökunta ovat kokeneet syksyllä 2021 käyttöön otetun koulun tilat ahtaiksi. -Väliseiniä voitaisiin muokata. Osmo SU 12.5. Kohteen arvo on lopulta se, millä myyjä on valmis sen myymään ja mitä ostaja on valmis maksamaan. Kunnan tekninen toimi, koulutoimi ja vapaa-aikatoimi ovat vastanneet työryhmätyöskentelyssä viranomaisvalmistelusta. Teknisen toimen esitys on, että kunta ostaa Olavin toimintakeskuksesta Tainionvirran seurakunnan omistamat tilat. Sysmä • Hartola • Joutsa • Heinola Sysmän kunnanhallitus Kunnanhallitus päätti 11.3.2024, että molempia edellä esitettyjä vaihtoehtoja selvitetään tilakysymyksen ratkaisuna. 30 m2), 1 hallintotila (n. Kukka, Floora TI 14.5. kunnanjohtaja Lasse Peltosen mukaan lukiolaisille tärkeä tieto olisi, e ä tilatarve tulee korjaantumaan. 15 m2) ja 1-2 varastotilaa (20 m2), yhteensä n. He joutuvat lisäksi tällä hetkellä siirtymään 6 kertaa päivässä läpi koulurakennuksen, jonka käytävillä on samanaikaisesti eri-ikäisiä koululaisia. Rehtori Simo Sinervo ilmoitti suhtaututuvansa avoimin mielin esite yihin vaihtoehtoihin. Sysmän yhtenäiskoulu on ilmoittanut tarvitsevansa lukion käyttöön Olavin toimintakeskuksesta tiloja seuraavasti: 2 isoa luokkaa (n. Valiokunnalle esitettiin ratkaisuvaihtoehdoksi lukion siirtymistä pääosiltaan Olavin toimintakeskuksen tiloihin. Hän korostaa, e ä toimintakeskuksen vaihtoehdossa tilat voitaisiin saada koulun käy öön jo syksyn aikana. Perusteluja kohteen arvon määrityksessä: • valmistumisvuosi on 2005, joten rakennuksen teknisten laitteiden uusiminen on pian, noin 10-15 vuoden kuluttua ajankohtaista • vesikatteen huoltotoimenpiteisiin on syytä varautua, vaikka tiilikate kestääkin noin 50 vuotta, se tarvitsee jatkuvaa seurantaa ja mahdollisen pinnoitteen 25-30 vuoden välein • kohteelle ei ole ulkopuolisia markkinoita, koska osaomistukselle on hankala löytää ostajaa • tilat on suunniteltu tiettyyn tarkoitukseen, joten niiden muuntaminen aiheuttaa kustannuksia • jos tilojen käyttöaste on vähäinen, niiden tuotto ei kata kustannuksia, mikä pitemmällä ajalla rasittaa omistajaa • kiinteistön hoitokustannukset nousevat yleisen kustannustason nousun kautta vuosittain, energiakustannusten nousua on vaikea arvioida maailman tilanteen vuoksi • jos kohteelle löytyisi ulkopuolinen sijoittajaomistaja, tuottovaateensa olisi nykykorkotasolla vähintään 7 % Ostotarjous (400 000 euroa, sisältäen korjausja osakerahaston) perustuu osapuolten tarkoitukseen palvella ympäröivää yhteisöä. Yhtenäiskoulu toimitti 8.4.2024 lukion siirtymiseen liittyvän tilojen toiminnallisen käyttösuunnitelman: Jokaista oppituntia kohden vapautuu keskimäärin 2-3 tilaa. Aino, Aini, Aina LA 11.5. Työryhmä kokoontui kolme kertaa ja valmisteli ehdotuksia tilaongelman ratkaisemiseksi. Yhteiskoulussa pitää kehittää toiminnallista joustavuutta, tilojen käytön optimointia ja tarvittaessa tehdä muutoksia nykyisten tilojen käyttötarkoituksiin. Kunnalle sopii, että seurakunta käyttää jatkossakin arkistohuonetta omiin tarkoituksiinsa. Olavin toimintakeskuksen lukiolle osoittamat lisäopetustilat eivät yksin riitä ratkaisemaan koulun toiminnallista tilatarvetta. Siitä seuraa turhaa kulkemista. 3 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI OP Koti Järvi-Häme Oy LKV OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja p. Kovin paljon enempää emme tarvitsisi lisätilaa, e ä pärjätään, mutta kun sitä ei ole. teknisen johtajan valmistelemaan ja tekemään 400 000 euron ostotarjouksen Tainiovirran seurakunnan omistamista Olavin toimintakeskuksen tiloista sekä seurakunnan 1/3 omistamasta maapohjasta. Olavin toimintakeskuksen 2. Opiskelijakunnan huoneen käyttö opetustilana vähenee, joten sen käyttöä neuvottelutilana on mahdollista lisätä. Konserttisalissa järjestettävät kirkolliset tilaisuudet (hautajaiset, ristiäiset ym. Meidän toive olisi, e ä saadaan sinne neljä eri tilaa. Vapautuvat luokkatilat käytetään normaalin luokkaopetuksen ja erityisopetuksen pienryhmäja yksilöopetuksen tiloina. Vaihtoehtoisena ratkaisuna esitettiin Kastellin vanhan päiväkodin purkamista ja sen paikalle rakennettavia luokkatiloja kansalaisopiston ja järjestötoimijoiden käyttöön. Lotta MA 13.5. Yhteiskoulun tilakysymys tapetilla Vt. 265 m2. -Olavi-vaihtoehto voisi toteutua aikataulullisesti kohtuullisen pian. Kunnanhallitus päätti valtuuttaa vt. Tilat voisivat jatkossa palvella niin kunnan kuin seurakunnankin tarpeita. -Siinä on puolensa. kerroksen tilat hän näkee olevan melko helposti muunne avissa koulun käy öön. Varhaiskasvatuksen haasteena on erityisesti 3-5-vuotiaille soveltuvan ruokailutilan puuttuminen. Tilojen käyttäjillä on ollut edustajansa työryhmässä. 0400 277 575 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 19 • PERJANTAINA 10.5.2024 PÄÄKIRJOITUS: Helena Mäkinen TO 9.5. Kouluravintolan ruuhkahuippuja puretaan tarvittaessa viereisiin luokkatiloihin esim. Teknisen toimen arvio muutostöiden kustannuksista on 150 000 euroa. Hyvinvointivaliokunnan koolle kutsuma eri sidosryhmiä edustava tilatyöryhmä on selvittänyt vuoden 2024 alun aikana vaihtoehtoja Yhteiskoulun niukkojen tilojen lisäämiseksi. Musiikkiluokka säilyy paikallaan, mutta tilan toimivuuden kannalta ryhmäkoot eivät voi olla isoja. Lukion siirron myötä Yhteiskoululla olevat varhaiskasvatuksen tilat saisivat yhden ison luokkatilan ja varhaiskasvatuksen ruokailu tapahtuisi päiväkodin tiloissa. Tekniseltä toimelta pyydettiin arviota ratkaisuvaihtoehtojen aikatauluista ja kustannusvaikutuksista. Tilatyöryhmä ohjeisti koulutoimea, että Yhteiskoulussa kehitetään yleisesti toiminnallista joustavuutta ja tehdään tarvittaessa muutoksia nykyisten tilojen käyttöön. Lukion ykkösluokkalainen Sanna Konnu kertoo ahtauden nykyisissä tiloissa näkyvän esimerkiksi tuplabuukkauksina. kirkolliset tapahtumat) seurakunta voisi edelleen järjestää siivousvelvoitteella. Kunta omistaa kohteen maapohjasta 2/3 ja toimintakeskuksen rakennuksesta 70%. kotitalousluokkaan, musiikkiluokkaan ja muihin lähellä oleviin perusopetuksen luokkiin
Tunnelma oli hieman haikea, tosin realiteetit ymmärre iin. – 2.6.2024 klo 12.00 – 14.00 ma – ti 3. Henkilö, jolla ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta maksuttoman väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Äänestysalueena on koko Hartolan kunta ja äänestyspaikkana Hartolan kunnanvirasto, Kuninkaantie 16. Julkaisuja on toistasataa, osan Manninen on kirjoi anut omalla nimellään ja osan monien tuntemalla kirjailijanimellä Enni Mustonen. Leiritoiminta on keskite y Hartolan Kompelonlahteen. Sunnuntaina Olavinrannassa viete iin jäähyväismessua. Vaalilain 9 §:ssä tarkoitetuissa laitoksissa ennakkoäänestyksestä ilmoitetaan erikseen. ajokortti, passi, kuvallinen kela-kortti, henkilökortti tai muu valokuvalla varustettu henkilöllisyyden osoittava asiakirja. Sysmän kirkon remon i vei paljon rahaa ja seurakunnan on sääste ävä kiinteistömenoista. Vaikka itse päärakennuksessa ei sisäilmaongelmia olekaan, pää i Tainionvirran seurakunta paikan myymisestä. Äänestäjä voi todistaa henkilöllisyytensä esimerkiksi voimassa olevalla poliisin antamalla henkilökortilla, passilla, ajokortilla tai kuvallisella Kela-kortilla. Jos äänioikeutettu on ottanut käyttöön Suomi.fi Viestit-palvelun, äänioikeusilmoitus lähetetään sähköisesti. Henkilöllisyystodistuksena kelpaavat esim. – 4.6.2024 klo 9.00 – 20.00 Ilmoittautuessaan äänestämään äänestäjän on esitettävä riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Käy ö on vähentynyt, kun majoitustilat ovat kärsineet kosteusvauriosta. Ilmoittautuminen kotiäänestykseen on tehtävä viimeistään tiistaina 28.5.2024 ennen klo 16.00 kunnan keskusvaalilautakunnalle, osoite Valittulantie 5, 19700 Sysmä, puh. 4 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) Kunta tiedottaa LAMENTTIVAALIT sunnuntaina 9.6.2024 klo 9–20. Korttia haettaessa on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa. Kappalainen Petri Virkkunen kertoi oman tunnelmansa olevan haikea ja toisaalta ei. Puhelinilmoituksia otetaan vastaan kunnanvirastossa puh. Hänen lukuiIlkka Hörkkö SYSMÄ Leirikeskus Olavinrannan vihkiäisiä viete iin vuonna 1983. Kotiäänestys toimitetaan 29.5.-4.6.2024. Kirkonkylä Sysmän kunnan kirjasto, Valittulantie 5 Digija väestötietovirasto lähettää niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa, ilmoituskortin viimeistään to 16.5.2024. Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä äänestäessään. Hän korosti, e ä käy ö on jäänyt pieneksi majoitusrakennuksen ongelmien takia. 03 84320. Sen hän teki selväksi jo messun alussa, e ä sysmämän kunta ja äänestyspaikka on 1. 044 7134 549. Ennakkoäänestys toimitetaan Sysmän kunnan kirjastossa, Valittulantie 5, arkisin klo 8 – 18 sekä lauantaina klo 9 – 14 ja sunnuntaina klo 12 – 16. – 31.5.2024 klo 9.00 – 18.00 la – su 1. Kirjalliset ilmoitukset toimitetaan Hartolan keskusvaalilautakunnalle os. KOTIÄÄNESTYS: Sellainen äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan, ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Poliisilaitokselta voi saada maksuttoman väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Kaikki tietävät, mitä Enni Mustonen kirjoi aa, mutta Mannisen kirjat voivat sisältää mitä tahansa, kertoi monipuolinen kirjailija tuotannostaan. Sysmässä 24.4.2024 Sysmän kunnan keskusvaalilautakunta Europarlamenttivaalit 2024 Sysmän kunnassa sunnuntaina 9. Kuninkaantie 16, Hartola seuraavan aikataulun mukaisesti: ke – pe 29. ja päättyy tiistaina 4.6.2024. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29.5. Kirkkoherra Jeremias Sankari mainitsi Kirkon seutu -lehdelle 5.3.2024, e ä tutun leirikeskuksen myynti ei ole helppo päätös. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava joko kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16 mennessä. Filoso an tohtorin intohimo on historia. PL 16, 19601 Hartola. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjänä puolesta tämän valitsema henkilö. Paikkaan sisältyy vuosikymmenten varrella monenlaisia muistoja melkein kaikilla sysmäläisillä. Hartolassa 8.5.2024 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Kuulutus vuoden 2024 europarlamenttivaaleista Hartolan kunnassa Hartolan kunnassa toimitetaan EUROPARAsukasraati kolmonen Maarit Virtanen (vas.) ja projektikoordinaa ori Terhi Ahava antoivat asukasraatilaisille tietoa ilmastosuunnitelmaan lii yvistä asioista yhdessä Johanna Hu usen kanssa. Kirsti Manninen Hartolassa sat kirjansa ja käsikirjoittamansa TV-sarjat ovat olleet suosi uja. Kirjailijatapaamisen alussa keskusteltiin kylmästä säästä ja Manninen tarkisti, millaista lämpötilaa luvataan Markun aa oyöksi. Maaliskuussa seurakunta Jäähyväiset Olavinrannalle teki kaupat Olavinrannasta. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kirjasto oli kutsunut kirjailija ja käsikirjoi aja Kirsti Mannisen kertomaan työstään. Vaalitoimitus alkaa äänestyspaikalla sunnuntaina 9.6.2024 kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00 saakka. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Nuoramoisjärven rannalla sijaitseva keskus on toiminut vuosikymmeniä leirien ja monien tilaisuuksien pitopaikkana. päivänä kesäkuuta 2024 pidettävissä europarlamenttivaaleissa äänestysalueena on koko SysHyvää äitienpäivää kaikille äideille! LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI. Omaishoitajan tiedot ilmoitetaan kotiäänestäjän ilmoituksessa (täydellinen nimi, henkilötunnus, puhelinnumero ja omaishoidon sopimuksen voimassaoloaika). LAITOKSISSA toimitettavasta ennakkoäänestyksestä ilmoitetaan jokaisessa laitoksessa erikseen. ENNAKKOÄÄNESTYS järjestetään Hartolan kunnanvirastolla valtuustosalissa os
Hän kertoo ensimmäisenä muistavansa jo ison hirsipinon koottuna laanille nykyiselle piha-alueelle. Mielenkiintoisia, inspiroivia ja upeita kokemuksia niin lapsille kuin työntekijöillekin! Varhaiskasvatuksen AVOIMIEN OVIEN VIIKKO Asukasraati kolmonen Helena Mäkinen HARTOLA A sukasraatipilotoinnin viimeisessä kokouksessa 23.4. Toimenpiteille on määritelty toteutusaikataulu. Virkkunen muisteli messun jälkeen koko Olavinrannan aikaa. Virkkunen on toiminut pappina Sysmässä vuodesta 1995. Käsikirjoitus on kuin rakennuksen pohjapiirros. Dosentuurin saaminen oli vähällä kariutua romaanien kirjoi amisen takia. Ei taida tuulla pohjoisesta, mu a kääntyykö tuuli koilliseen. -Molemmissa on hy ysiä, mu a siellä on vielä paarmojakin, Virkkunen huvi i messukansaa. Kunnan taannoiseen viestintäkyselyyn vastanneet pitivät tärkeimpinä kanavina kunnan ne isivuja ja facebookia sekä Lähilehteä. Koulu ajana on pelikasvatuksen asiantuntija ja koulutussuunni elija EHYT ry:stä. Keväällä oli eskareille English Playschool ja huhtikuussa eskarilaiset tutustuivat etäyhteydellä Malva-museon Häärimmäisen Salaiseen unissatarkastajaan. Samana kesänä hän piti ensimmäisen rippileirinsä Olavinrannassa. Hän muisteli jo kesäteologiajoiltaan lasten leirillä, kuinka hän oli naamioitunut kaislikkoon krokotiiliksi. Keskustelu on eri äin tärkeää. Suuri osa niistä on jatkuvia ja osaa tarkastellaan esim. Ne soveltuvat myös terapiakäy öön ja edistävät motoriikan kehitystä. Raadissa ideoitiin ja kehite iin teemoihin lii yviä asioita. Sopiva osallistujien määrä on 10-15. He ovat tykänneet kovasti siitä, e ä ovat päässeet tekemään, kokemaan ja aistimaan oikeasti taide a. Kirjailija kertoi myös hauskoja yksityiskohtia Hovimäki-sarjan susikuvauksista, vetojuhtina käytetyistä häristä ja Taivas repeää -sarjan pullapitkoista. -Mu a näin nyt asia on mennyt, Olavinranta on myyty ja Kompelonlahti meille jää. Toimenpiteinä ovat Ilmastojohtaminen, energia ja kulutus, kestävä liikkuminen, kestävä ruokajärjestelmä, metsä ja luonto sekä viestintä. Viestinnässä pyritään avoimuuteen ja monipuolisuuteen. Nyt jätetään Olavinrannalle jäähyväisiä. Jäähyväiset Olavinrannalle läisenä hänelle mieluisampi ja läheisempi paikka on ollut Olavinranta verra una Kompelonlahteen. Vanhemmat oli kutsu u mukaan klo 13-16. – Perjantaina on upean Taiku-hankkeen päätöstapahtuma. 5 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan varhaiskasvatuksen vappuviikko oli vilkas. Tapaamisten sopiva määrä on 3-4 kertaa. – Orpolapsia oli valtavasti ja heille perustettiin lastenkoti. Maanantai-iltana Vantun ja Onnimannin perheet oli kutsu u Sorikselle ulkoilemaan. Kun saan kaikki maailman ja paikkakunnan tapahtumat dokumentoitua, päästän Enni Mustosen kirjoi amaan. 1890-luvun alussa oli myös katovuosi. Olen kuntatasolla ehkäisevän työn ja turvallisuuden työryhmissä ja mietimme, miten voimme edistää kokonaisvaltaisesti perheiden hyvinvointia. ympäristöviikot) ja kunnan palveluopas, jossa voi jakaa tietoa ja neuvontaa jätehuollosta ja muista ilmastoon lii yvistä asioista. Apuna ovat vanhat kartat, valokuvat, kirjeet, lehdet. Myös arviointien ja lausumien tode iin sopivan raadin tehtäväken ään. Kunnan infonäytöille voisi löytää paremmat paikat ja torin ilmoitustaulu toimisi paremmin, jos sen siirtäisi keskeisemmälle paikalle. – Kylmä sää jatkuu, jos Markun varpaita palelee. Liikenneturvan ja Rambollin asiantuntijat kertoivat lasten turvallisesta kulje amisesta autossa. -Tämä on harmi. Huoltajat tapasivat toisiaan mukavien touhujen äärellä ja samalla jae iin tietoa tärkeistä asioista. Saamme tietoa ja keskustelemme 3-10 vuotiaiden pelaamisen vaikutuksista kehitykseen. Parasta on, kun porukka innostuu ja yli ää itsensä. – Tänään meillä on myös Riihimäeltä tullut yritys Allomaari esi elemässä opetuksellisia ja vuorovaiku eisia pelejä ja leluja. Viestinnässä tärkeitä ovat alueelliset teemaviikot (mm. Keskustelussa pohdi iin, miten vapaa-ajan asukkaat voitaisiin tavoi aa tehokkaimmin. Työskentelyssä käytetään alustuksia ja muita menetelmiä, joiden avulla vahvistetaan yhteistä tietopohjaa. Viestintä tode iin tehottomaksi, jos se hajoaa liian moneen kanavaan. Hieno paikka tässä menee, mie i Eila Aurasmaa. tarkasteltiin hyvinvointikoordinaattori Johanna Hu usen johdolla aluksi raadin toimintamallia. Kokeiltiin taitorataa ja opi iin polkupyörien keväthuoltoa. Rakastan – Kanna aa o aa instagramissa Hartolan varhaiskasvatus seurantaan, niin näe e kuinka upeaa työtä meillä Hartolan varhaiskasvatuksessa tehdään ihan joka päivä, keho aa lasten töistä kuvan o anut Kirta Väisänen. Kirjailija on asunut Mäntsälässä kartanon naapurissa ja kirjoi i ensimmäisen kirjansa pitäjän historiasta. Kutsuja on hyvä lähe ää eri sidosryhmille ja teeman kannalta olennaisia tahoja kanna aa pyytää nimeämään oma edustajansa. Enni Mustosen oikea nimikin paljastui, mu a Manninen sai silti laudaturin väitöskirjastaan. Pietarin rata oli hätäaputyömaana, sen sanotaan olevan luille rakenne u. – Tutkin aina ensin 9-10 kuukau a asioita, paikkoja, huoneita, teitä, vesirei ejä... Rukouksen mahdollisuus meillä on aina, ajasta ja paikasta riippuma a. Messuväki suhtautui Olavinrannan myyntiin varauksella. Iltaa on markkinoitu myös 1-3 –luokkalaisten huoltajille. Heillä on runsaasti eri alojen asiantuntemusta, jota pitäisi hyödyntää. Kirjailija jatkaa kertomalla nälkävuosista 1867 ja 1868, kylmyydestä, kerjäläisistä ja taudeista. Hän toi esille tavallisten ihmisten elämää, joka oli hyvin erilaista kuin hallitsijoiden ja pää äjien elämä. – Aloitin täällä 1½ vuo a si en ja mietin, e ä jotain erityistä pitää järjestää. Teemoista nousivat tärkeiksi hyvinvointi, osallisuus, yhteisöllisyys ja elinvoimaan lii yvät asiat. -Pitää osata luopua, aika aikaa kutakin. Tavoi eena oli osallistaa perheet varhaiskasvatuksen toimintaan. Uusien kuntalaisten tavoi amisesta keskusteltiin, asia on myös kunnassa vireillä. Leirien lisäksi muistoissa olivat juhannuksena pidetyt messut ja lukuisat muistotilaisuudet. Sen jälkeen romaaneja onkin tullut kirja/vuosi -tahdilla. Seuraavaksi rakenne iin saunarakennus ja päärakennus. Tänään on vappuetkot ja torstaina huoltajien ilta pienten lasten pelaamisen vaikutuksista. Toki nuotiolla paiste iin myös makkaraa. Vappuetkot alkoivat aamulla tanssin, leikin ja musiikin pyörteissä. Onneksi emme enää ole täysin säiden armoilla. Virkkusella on paikasta paljon hienoja ja rakkaita muistoja. Otava oli valmis julkaisemaan kirjan, mu a Mannista kehote iin käy ämään toista nimeä, e ei hänen tieteellinen uransa tuhoudu. Ensimmäisen romaanin kirjoi amiseen innoitti 7.000 markan erääntynyt rännilasku. Lapset telmivät pomppulinnassa ja lai oivat Mar ojen kanssa herneen, maissin, same ikukan, krassin ja revonhännän siemeniä po eihin, jotka he saivat kotiin. ja viimeistellään siten, e ä se valmistuu vuoden loppuun mennessä. Olavinrannan al ari valmiina seurakuntalaisten jäähyväishetkeen.. Kunnan olisi hyvä valita omat kanavansa. Koko viikon on nyt tapahtumia. Tutkimustyön ansiosta kirjan tapahtumat loksahtavat paikoilleen. Tapahtumat ovat myös tehokas viestintäfoorumi. Meillä on täällä koko viikon lasten töiden näy ely. Ilmastosuunnitelmaa työstetään valtuustoseminaarissa 27.5. kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Tiedonkulkua ja viestintää pohdi iin. Mutta seurakunnan rahatilanne on mikä on. Viestintäkanavista käytiin keskustelua ja ideointia. Pomppulinnan vierestä löytyi varhaiskasvatuspäällikkö Kirta Väisänen, joka päästi aina sopivan määrän lapsia pomppimaan. Lapset ovat käyneet hankkeen ajan viikoi ain pienissä ryhmissä taiteilemassa. Raadin kokoonpanoa määri ää käsiteltävä teema, joten jokaiseen raatiin on oma ilmoi autuminen. tutkia, koska teen hienoja löytöjä. Vantun ja Onnimannin arjessa on valtavasti iloa, onnistumisia, leikkiä, kavereita, liikuntaa, luontokasvatusta ja kul uuria. Päijät-Hämeen liiton projektipäällikkö Maarit Virtanen kertoi Hartolan ilmastosuunnitelman eri toimenpiteistä, jotka kootaan ilmastovahtiin. Suojakypärän tärkey ä havainnolliste iin kananmunien avulla Munakypärä-rastilla. Tutut kylät ja suvut oli helppo hahmo aa. Pitää tietää, mihin on varaa mitoitus on tarkka
Teras ikauden av jaiset, juoma ja ruoka Pe 7.6. KLO 20 HARMONIKKATANSSIT Itä-Hämeen Harmonikat Hämeenkosken Harmonikat Wellamon Harmonikat Liput 12 € • Tervetuloa! PE 17.5. Länk äribile t, Ismo Ha visto La 8.6. Johtokunta 19600 Hartola Puh. klo 12-15 36 e/hlö, lapset 4-12v. Länk äribile t, Teacher's Blues Sysmäntie 16, Sysmä • 044 974 9378 Seura ilmoit elua me facebo kis a ja Lähilehdes ä! TERVETULOA TERVETULOA Hartolan Työväenyhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS tiistaina 21.5.2024 klo 18.00 SilmukkaKoukussa, Yhdystie 3, Hartola. KLO 19 HARMONIKKATANSSIT Itä-Hämeen Harmonikat Palkeet-orkesteri Hämeenkosken Harmonikat Wellamon Harmonikat Liput 15 € • Tervetuloa! KESÄNUMERO ilmestyy ke 5.6. (03) 716 1135 tai email@koskenniemi.com Tervetuloa! Katso menu facebookista! Anniskeluoikeudet | K 18 | www.krouvin.com Kalhontie 459, 19630 Hartola (03) 716 8067 – 0400 497 768 | info@krouvin.com PE 10.5. Ba ri aukea ! La 18.5. (03) 716 1135 www.koskenniemi.com ÄITIENPÄIVÄLOUNAS sunnuntaina 12.5. Tämän lisäksi kesänumero on kaikkien luettavissa diginä www-sivulla ja facebookissa. juhlat, esi ntymäs ä Keimo La 25.5. 6 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Tapahtumat Meijerin Maitoba ris a soi! La 11.5. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI. 18,00 e Teethän pöytävarauksen p. Nyt on aika varata paikkasi joka kotiin ja yritykseen jaettavasta julkaisusta. Leirintäalue-Mial a 10v
Ensimmäisen lapsenlapseni Noelin ollessa vauva, vietin paljon aikaa hänen kanssaan. Ensimmäinen ty ö kyllä mullisti maailmani täysin. Onneksi saatiin lastenhoitoon paljon apuja. Äitienpäiväksi kyllä palaan kotiin ja kerään voimia töihin. Kun Noel muu i vanhempiensa kanssa Lahteen, elämäni meinasi romahtaa. Tykkään työstäni. Olet tullut nuorena äidiksi ja mummiksi, kertoisitko siitä. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoi eeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Olen Niina Niemelä ja 51 vuo a. Asustelen omakotitalossa metsän laidalla. Saunotaan ja paistetaan makkaraa. Aikaa kuluu arkisiin puuhiin. Kyseessä on sähkökäyttöinen tahko, jolla voidaan teroi aa puukot ja kirveet, vaikka mitä, totesi Eero Saarinen viime viikon kunnostustyökalusta. Työskentelen Sysmän Sote-keskuksessa vuodeosastolla. Tähän vastatessa olen pohjoisessa. Eläimet ovat aina kuuluneet elämääni. Lapsenlapsien kanssa käymme metsäretkillä. Ja kolmannen kerran tulin hilja ain mummiksi, kun syntyi Milja-tyttö. Sysmän Teatteritalo, Väihkyläntie 1 LIPPUHINNAT: Lasten elokuvat 8€, muut 10€ Lisätietoja: Heta Heino, puh. Mummiksi tulin ensimmäisen kerran 42-vuotiaana, se oli elämäni parhaimpia hetkiä. Miten aiot vie ää äitienpäivää. Lapsenlapsille on aivan toisella tavalla aikaa. Olen asunut ikäni Sysmässä. Kesällä en pidä lomaa. Hoitotyötä olen tehnyt yli 15 vuo a ja aina osastolla. Olin onneni kukkuloilla. Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat jo aikuisia. Voipi olla, e ä vieraitakin tulee. Otan tietenkin lapsia mummolaan. Sit taas kalastellaan, uidaan ja nautitaan yhdessäolosta. klo 15. Entä millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on. Sienestämisestä tykkään todella paljon. Ty äret ja lapsenlapset ovat Niina Niemelälle hyvin rakkaita. Millainen äiti/mummi olet. Ja mihin kaikkeen tätä komistusta voi käy ää. Syksyllä marjastan ja sienestän. Noel tykkää kalastella, ollaan käyty pilkillä, ongella, vede y uistinta ja verkoilla käyty. Nyt parhaillaan lomailen ja olen Kilpisjärvellä. Niina työskentelee Sysmän Sote-keskuksen vuodeosastolla ja huolehtii omakotitalostaan vapaa-ajallaan, mu a kun lapsenlapset tulevat Sysmään, silloin kalastellaan, käydään metsäretkillä, kylvetään paljussa, paistetaan makkaraa ja ajetaan mönkkärillä mummilan Rauha ko i ran s e u rate s sa mukana. 47-vuotiaana tulin toisen kerran mummiksi, kun syntyi prinsessa Me e (Mö öseksi kutsu u). Nuorena äidiksi ja mummiksi Mikä ihmeen vempele. Mitä muuta harrastat. Seuraavakin lienee sieltä tutuimmasta päästä. Kuka olet. Mitähän tuo numero 80 esineen kyljessä tarkoi aa. Minulla on yksi koira ja kaksi kissaa, Rauha-koira on paljon aina kaikessa mukana. Oma koti vie paljon aikaa, kun talo lämpiää puilla. Kesä menee töissä. Äidiksi tulin 19ja 22-vuotiaana. Mitä teet lapsenlapsien kanssa. Kalastelen Villen kanssa, kun kiireiltäni joudan. Saritalla on kolme lasta. Keväällä on kiire ä, kun on pui en tekoa ja pihahommia. Omien lasteni kanssa elämä oli aika hektistä, kun lasten isän kanssa oltiin yksityisyri äjiä. Syksyllä sit taas lomaillaan. Mönkkärillä ajellaan. Mumm i l a s s a touhutaan siis aamusta iltaan, ja päivän jälkeen kyllä uni maistuu jokaiselle. klo 13 Back to Black Ikäraja: K16 Kesto: 2h 2 min SU 12.5. 044 713 4576 Sysmän Kino Prinsessa Pikkiriikki Ikäraja: S Kesto: 1h 15 min SU 12.5. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vko 18: Sähköllä pyörivä tahko. Pikku hiljaa sopeuduin asiaan, ja onhan Lahti melko lähellä Sysmää. 7 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Niina Niemelä VV iikon iikon H H enkilö enkilö ”SEISKA” Heli Oksanen SYSMÄ Kuva Niina Niemelän albumista Sysmäläinen Niina Niemelä tuli ensimmäisen kerran äidiksi 19-vuotiaana ja ensimmäisen kerran mummiksi 42-vuotiaana. Saunavedet ulkosaunaan on kanne ava. Koko ajan on touhua aamusta iltaan, kun lapset ovat paikalla. Vanhin tytär Saara asuu Helsingissä ja nuorempi tytär Sarita Lahdessa. Paljussa lapset tykkäävät olla. Oma äitini muistu i minua, e ei se poika ole minun vaan Saritan
Sysmä kuuluu myös niin sano uihin väkeä luovu aviin kuntiin, mu a osaltaan maaltamuuttoa tapahtuu myös pitäjän rajojen sisäpuolella sivukylistä kirkonkylän taajamaan. Tämä kuvamme voisi olla mistä tahansa kaupungista, mutta se on kuitenkin Sysmästä ja edustaa Sysmän uusinta kerrostaloasutusta.” (I-H 18.5.1976) Alla vasemmalla on kuva torilta vuonna 1968. Juhlan kohokohdaksi muodostui paneelikeskustelu Sysmän taloudellisista näkymistä. 8 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helinin Heikin palsta 1960ja 70luvuilla oli hienoa olla kaupunkimainen, mitä kuvastivat kerrostalot. osa. Vasemmalla taksiasema, taustalla Osuuskassa.. Lehden kuvateksti: ”Kaupunkimainen kuvamme on ote u Sysmän keskustasta, jonka linja-autoasema on nykyisellään vilkkaan liikenteen solmukohta. Vasemmalla ovat Salmisen liikerakennuksen kulmaa ja taksiasema. Uusimmat kerrostaloalueet sairaalaan johtavan tien molemmin puolin antavat Sysmästä vauraan ja komean vaikutuksen. Palvelujen tasoa verra iin kauppaloihin. ”Sysmä on edelleen vankka ja vakaa maaja metsätalouspitäjä, mu a sen elinkeinorakenne on kuitenkin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana muuttunut huoma avasti teolliKaupunkimainen Sysmä 50 vuoden takaa suusja palveluelinkeinojen eri muotojen suuntaan. (Aino Hammar) Linja-auto odo amassa torilla. Tästä esimerkkinä on ohessa muutama kuva ja uutinen. Oikeassa reunassa ovat puhelinkeskus ja kioski. Tätä osoi aa jo sekin, e ä velkaantuneisuudessaan Sysmä on jäänyt alle kuntien keskiarvon, huolima a siitä, e ä kunnan asukkailleen antamat palvelukset ovat jo lähes kauppalataloa. Modernit talot yhdessä liikenteen kanssa antavat kaupunkimaista leimaa kehi yvän aluetaajaman maisemaan”. On noussut toinen toistaan komeampia kerros-, rivija omakotitaloja, jotka ovat täysin muuttaneet Sysmän kirkonkylän kuvan aivan muutaman viime vuoden aikana. Sysmän vanhalla torilla on kolme Järvisen linja-autoa. (Aino Hammar) Kaupunkikuva Sysmästä. (I-H 24.10.1968) Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 831. Teollistuvan maatalouspitäjän asuntorakennustoiminta on ollut nopeaa. (Aino Hammar) Lähes kauppalatasoa Vuonna 1968 Urheilutalolle oli kokoontunut lähes tuhat henkilöä vie ämään Sysmän yksityisyri äjien juhlaa. Keskustelun yhteenvetona voitaneen sanoa, e ä on aihe a olla optimistinen, koska pohja on vauras ja näin ollen se pitää
Ei mitenkään. Ja kaikkien mielestä pitäisi siis täy ää jotain ihme normeja. MIKSI KU AN EI VAROI ANUT! Kun et kysynyt. Väinönputki on joissakin maissa ihan viljelyskasvi, meillä sitä esiintyy etupäässä Lapissa. Viereinen kuva: Kirkkokuoron sihteeri Seija Häkkinen kiinni i ansiomerkin kuoronjohtaja Jaak Lutsin rintapieleen. Sisältövaroitus Helena Mäkinen, lukija HM: Heh! Joko olet käynyt monesti ns. Ei käy kateeksi nykyteinien elämä, jos ei omassanikaan ollut hurraamista. Kuoronjohtaja Jaak Lutsille ojenne iin Kirkkomusiikkiliiton korkein ansiomerkki. Timo Järvinen sai 40-vuotisesta kuorourastaan Kirkkomusiikkipiirin ansiomerkin ruusukkein ja kunniamerkin. Kevät antaa myös mukavaa suuhunpantavaa. Olisiko sinulla mitään hyviä ja toimivia ideoita, millä sen kauneuden saisi katsojan silmään takaisin. Niiden kalvomainen pinta estää puun oikean hengi ämisen ja saattaa aiheu aa pahojakin homehtumisja lahovaurioita. Terva, pellavaöljysekoi eiset lakan korvikkeet ja punamulta ovat päässeet oikeaan arvoonsa. Turinatuokio Turinatuokiossa tapaavat toimi aja ja lukija, jotka ju elevat etänä toisilleen. Rahojasikaan et koskaan enää näe ja sijoituksellesi voi käydä seuraavasti. Kuoron puheenjohtaja Eeva-Liisa Kirves toivo i yleisön tervetulleeksi ja konser i alkoi Jaak LutSeurakunnan supersunnuntai: Seurakunnan supersunnuntai: Upea konsertti ja muistamisia sin upealla alkusoitolla (J.S. Mätiä pursuavat kalat ahtautuvat täy ämään keväällä katiskoita ja verkkoja ja niistä valmistetuista suun herkuista kertomiseen ei tila tässä riitä. Tietoa on jos taito ei riitä. Onneksi ollaan pikkuhiljaa palaamassa itsevalmiste uhin, luonnollisiin maaleihin. Justiinsa kuuntelin uutisista, e ä nuoret miehet ovat alkaneet maksimoida ulkonäköänsä ihan toktokmenetelmin. Päivä alkoi sunnuntaimessulla, jatkui Olavinrannan muistomessulla ja päätyi upeaan kirkkokuoron 100-vuotisjuhlakonserttiin Pyhän Olavin kirkossa. Au aisiko jokin taidemuoto näkemään enemmän kuin ihmisen ulkokuoren, sen nahkapuolen. Kukoisti kunnes sai isompana tartunnan ja uskoi mitä huude iin. Mikä on pitkän ikänne salaisuus. Kun kaikki oli kirra u ja timmi y mitä voitiin niin, e ei naamassa ollut enää jäljellä yhtään ilme ä, hän havahtui ensimmäisen kerran. Voi hyvänen aika. Jäljelle jää jotain mikä ei ole kehkeytynyt kuin hyvä viini. Se ei liiku. Korvasienet nousevat kohta samaan syssyyn. Toisella korvalla seurasin ju ua, mu a olikohan siinäkin jonkinlainen naisviha juurisyynä. Kolmannen osion huippukohtia olivat vironkielinen ”Sanctus” ja ”Herraa hyvää kii äkää”, missä huiluosuuden soi i Leena-Kaisa Porvari. Mökin maalaus tulee monelle kesän korvalla mieleen. Sinä päivänä en ota tippaakaan! Kyösti Piippo ”Terve päivä Pohjolahan, terve Suomehen suvinen aika! Terve lepiköt lehtimään, terve käköset helkkymään, terve lämpimät lounatuulet!” Näin riimi eli Eino Leino kevääntulon tunnelmissa. Kyösti Piippo SYSMÄ Tainionkosken seurakunnan sunnuntai oli toimintaa täynnä. Vieraiden onni elujen jälkeen kuoron pitkäaikaisia jäseniä palki iin ansiomerkein. Juhlan kahvitilaisuus täytti Nuotan tungokseen asti. Ansiomerkkien jaon raikuvimmat suosionosoitukset sai kuoron johtaja, kan ori Jaak Luts ja hänen merkityksensä seurakunnan ja koko kunnan musiikkielämään todettiin monella suull a tärkeäksi ja suureksi. Bachin Preludi ja Fuuga). Lähes tunnistamaton ketkula jos rippikuvaan vertaa. 9 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Kyöstin Kuluma Yksi oodi keväälle VIIKON KEVENNYS: Paikkakunnan vanhin asukas Villehard täytti 100 vuotta. Konsertin jälkeen runsaslukuinen yleisö riensi juhlakahville Olavin toimintakeskuksen Nuo a -saliin. Lukija: Noh. Muista ryöpätä puhdistetut korvasienet kahteen, mieluiten kolmeen kertaan ja siinä sinulla on mainio herkku moneen eri tarkoitukseen – kermainen muhennos on yliveto. Oih! Niitä aikoja. Paikallislehden toimittaja riensi kysymyksineen paikalle. Ehkä naisoletetut ovat päässeet liikaa esille kaikkien ulkonäköpaineterapiaa vaativien kotkotustensa kanssa. Nokkonen on erinomainen pinaatin korvike ja isosta leskenlehdestä tulee mädillä täyte ynä suomalainen kevätkääryle. Punainen tupa ja perunamaa ovat vuosikymmeniä olleet suomalaisten haaveita. Syntyipä taas yksi rinsessa tähän maailmaan. Lumilaikkujen väliin ensimmäisenä päänsä työntää leskenlehti ja kohta sen jälkeen nokkonen. Kuinka paljon sitten juotte tuona päivänä. Lävistysreiät ei umpeudu kuten ei mielenkään haavat, joita näillä muutoksilla alunperin yrite iin maskata. Sakkia muutetaan ja ohjataan ulkopuolelta tuoden ylenmäärin ärsykkeitä jopa niin, e ä oma toiminta ei ole enää edes omaa. Kuoron tauoilla kuultiin kuoron jäsenen Timo Järvisen lukema historiikki ja kan ori Jaak Lutsin julkistama kuoron uunituore äänite. Kan ori Jaak on saanut kuoron erinomaiseen vireeseen ja ääni een tekeminen oli tässä vaiheessa todella oikeaan osunut toimenpide. Yleisöä kertyi kirkkoon odote ua enemmän, käsiohjelmat uhkasivat loppua kesken. Päinvastoin poikaseni. Eteläiset heimoveljemme Virossa ovat säily äneet jopa turve-, olkija kaislaka ojen rakentamistaidot. kauneusleikkauksessa. Lana. Kiitokseksi Ulla kutsui yleisöstä laulukumppanikseen seurakunnan entisen kirkkoherran Petri Tervon ja he esi ivät yhdessä dueton ”Oi kiitos sä Luojani armollinen”. Jos mökin ka o kaipaa uusimista, on päre kaunis ja kestävä materiaali huopakaton sijaan. Lisää kuvia Ju uPubissa. Sen lehdissä on runsaasti C -vitamiinia ja juuria on käyte y rohtoina ja mausteena. E ei tarvitsisi lähteä kirurgin pakeille, hakemaan implan eja tai kettumyrkkypistoksia. 10-vuotisesta jäsenyydestä palkittiin Susanna Helin, Hannu Koskenniemi, Pelleriina Kylmänen, Merja Suonpää-Koli, Anneli Ukkonen, Eeva-Liisa Kirves ja Eeva Onninen. Kun aika on tarpeeksi kulu( a)nut silikonit (myös ne manboobsit) valuu vatsalle ja peppuimplantit polvitaipeisiin. Puuveneen yksi hyvä puoli on, e ä sen voi keväällä tervata. Harva asia kertoo kesäntulosta yhtä varmasti kuin rannoilla leijuva tervanhaju. Ensimmäinen laulu toivo i yleisön tervetulleeksi (Sinun luoksesi Herra saan tulla) ja sisälsi mm. Et ehtinyt. Konsertin loppusoi ona Jaak Luts soi i uruilla ”Nyt kaikki Herraa kii äkää.” Juhlakonsertti osoitti kirkkokuoron upean tason. Kauheusleikkausten käsikirja immeisille on jo aikaa kirjoite u eikä ole ennustajan syy jos toteutuu. Kevät on vuodenaika, mikä sisältää lounatuulien ohessa kaikenlaisia pieniä puuhia, jo a kesä voi estee ä tulla riemastu amaan meitä hankalan talven jälkeen. Mites si en suu pannaan. Se oma pärstä ja muu habitus. Tekoripset nakertaa omat veks, hiuspidennykset kalvaa lopunkin tukan. Tatuointi hilautuu kainaloon, huulet kulkeutuu poskelle. Kuoron ohjelma oli jaettu kolmeen osioon. laulun ”Herraa kii äkää”, missä soolon lauloi 56 vuo a kirkkokuorossa laulanut Ulla Toivonen. Yläkuva: Jaak Luts ja Leena-Kaisa Porvari o avat vastaan kuoron ablodit. Pidän kerran vuodessa alkoholishokki terapiapäivän. Iho, suurin elimemme, on yllämme siksi, e ei vastaantulija oksentaisi, tiesi pieni koululainen. Ulla Toivonen sai kuoron erikoismerkin ja äitienpäiväruusut etukäteen. On ymmärre ävää, e ä kun varsinkin nuoret tuntevat olevansa tässä maailmassa ihan hei opusseina – ilman todellista mahdollisuu a muu aa asioita – on edes jotain, mihin voi oikeasti vaiku aa. Ne ovat molemmat käy ökelpoisia luonnonvihanneksia. Rannoillamme lukema omia mökkejä on töhri y miltei pilalle kemiallisesti tuotetuilla maalinlitkuilla
Hän kertoo pärjänneensä hyvin poikavaltaisen oppilasjoukon kanssa. Su 19.5. 10 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Kirkkoherranvirasto ma ja ke klo 9–12 Hartolassa ja ti ja to klo 9–12 Sysmässä, puh 03 876 300 ja sähköposti tainionvirta@evl.fi. Perhekerhot Hartolan srk-talolla tiistaisin ja Sysmän srk-sali Nuotassa keskiviikkoisin klo 9–12. Tavaroiden poisvienti saman päivän aikana. Se esiintyi mm. klo 15 Maanantain rukoushetki Nuotassa. klo 10.30 Ida ja Olavi -kerho Nuotassa. mennessä. Ti 14.5. sunnuntai pääsiäisestä) messu klo 10 Hartolan kirkossa, Jeremias, Ulla ja messu klo 10 Sysmän kirkossa, Petri, Aki Rämö. Kirkko avoinna hiljentymistä varten. Vähän kaikenlaista, muistelee Oesch. Tikkakisa klo 14–15.30, osallistumismaksu 5 €, ilm. Ilm. Elisa Oesch on toiminut yri äjänä mm. Ke 15.5. Muut yhteiset: Pe 10.5. Huom! Vain käteismaksu. klo 13–15 Poiste avan tavaran myyntipäivä Olavinrannassa (Kymärinrannantie 97, Sysmä). To 23.5. klo 10 Eläkeliiton tarinapiiri srk-talolla – klo 10–17 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten Pe 17.5. klo 15 Maanantain rukoushetki Nuotassa – ja klo 18 Raama uluento Nuotassa. 1 leiri 11.6–13.6 (2014– 2016 synt.) ja 2 leiri 17.6– 19.6 (2011–2013 synt.). (Helluntaipäivä) messut klo 10 Hartolan ja Sysmän kirkoissa. To 16.5. Hän lope i ope ajana tähän kevätkauteen. Paikkakunnista Pertunmaa putosi aikanaan pois ja viime vuosina kurssi on jatkunut vielä Hartolassa. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta srk-talolla. Aterian voi hakea myös kotiin tai tu avalle, ilm. Leirit: Kompelolahdessa varhaisnuorten leirit, joihin ovat tervetulleita kaikki sysmäläisja hartolalaislapset. Sysmään muutettuaan hän asui ensin vuokralla Sysmän meijerillä. -Ikääkin tulee ensi vuonna jo 80 vuo a. Kor. Ti 14.5. 1. Hän keräsi papereita ja näytetöitä ja lähti tuonaikaisen rehtorin puheille. Taitoin kirjoja, tiede ä ja taidejulkaisuja sekä kuvitin tietotekniikan ensimmäisiä oppikirjoja. klo 14 Kevään viimeinen Lähetyssoppi Nuotassa. To 16.5. Raivataan kaikki hävite ävä ja muualle vietävä tavara pois. Lippuja myydään Kotikahvilassa (25 €) ja ovella. Omaa taiteen tekemistä Elisa Oesch aikoo jatkaa.. Varhaisnuorten kerho Seuris-kaverit Hartolan srk-talolla ma klo 13–15. www.tainionvirranseurakunta. tästä viim. 11. Nuoret Rippikoulun vanhempainilta ke 22.5. -Ihanat kurssilaiseni ovat eläneet hyvin yhtäjalkaisesti minun kanssani. Tarjolla myös gluteeni omia vohveleita. Alussa pieni hartaus. Kaste u: Vilho Pen i Aleksanteri Peltonen Kuollut: Risto Raimo Orpana 84 v, Raija Helena Kostiainen 75 v, Vilho Kalervo Viinikainen 72 v, Aili Ellen Tonteri 92 v, Anna Liisa Salonen 96 v Sysmässä: Ma 13.5. Juontajana Tiina sekä musiikissa Mirkku. Marjatan 90& Ullan 87-vuotissyn ärit, muisteluja, ehkä yllätyksiäkin. Diakonia Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl. -Yritykseni oli pieni, yksi vakituinen työntekijä ja yksi toimi aja. Toimitimme Otaniemen Tekniikan tie -lehteä. To 23.5. Ruoanhakijat tervetuloa klo 11.30–12. Oeschin rma Ajatusmaailma Oy siirtyi myös Sysmään. Maalla Särkilahdessa viihtyvä Elisa jatkaa täysipainoisesti omaa taiteen tekemistään. Tarjolla hyvää seuraa ja makkaranpaistoa. kotiinkuljetus. Ilm. Näy elyn kokoamisen taito yhdessä kehystyksen kanssa kuuluu myös viimeisteltyyn työskentelyyn. 22.4.-26.5.2024 srk:n kotisivuilla olevalla lomakkeella. klo 9 Aamurukous srk-talolla – klo 12 Toukosiunaus Hotilassa Arto Silvennoisella (Vantalantie 249). Hartolassa: Ma 13.5. Kolehdit mediatyöhön Intiassa Medialähetys Sanansaa ajien kau a. Hän sai 90-luvun alkupuolella vinkin Rauha Jutilalta, e ä kuvataiteiden ope ajaa tarvi aisiin kansalaisopistolla. Jos et pääse hakemaan ruokaa, kysy kotiinkuljetusta viim. Opetustunteja oli tuolloin järjestynyt sen verran, e ei rmalle oikein ollut aikaakaan. klo 18 Sysmän srk-sali Nuotassa ja to 23.5. Pe 24.5. -Sain paikan siltä istumalta. Lisätiedot Marja-Liisa 050 468 6542/marja-liisa.aro@evl. Yhdessä Sysmän MTK:n ja Eläkeliiton kanssa. klo 9 Olavinrannan siivoustalkoot. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Nuotassa. Lopuksi lounas+kahvi 6e. klo 11 Diakonian ruokailu Nuotassa. klo 13 YV-vohvelikahvila Olavin toimintakeskuksen edustalla, tuo o Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Myynnissä makkaraa, vohveleita (myös glut.), kahvia/teetä ja mehua. Silloin minulla oli paikkoina Hartola, Sysmä ja Pertunmaa. Yhdessä Hartolan MTK:n ja Eläkeliiton kanssa. klo 18 Meijän kirkon Tarinailta: Rippikoulumuistoja Hartolan kirkossa. . (6. Pe 17.5. klo 12 Diakonian tiistairuokailu srk-talolla. La 11.5. . Otaniemen Teknologiakylästä hän muu i Sysmään vuonna 1989 joulun alla. edellisenä pv klo 12 mennessä Kirsille. Musiikki To 23.5. Jumalanpalvelukset: Su 12.5. . Hän kertoo myös bändistään, jonka sanoituksista hän vastasi. Ala oli tu u, vaikkei hänellä ope ajakoulutusta ollutkaan. Tuotot YV-keräyksen hyväksi nuorten tukemiseen! Järj. klo 14 Iloisesti yhdessä – yhteisvastuutapahtuma kaikenikäisille Hartolan kirkkopuistossa. Oesch toimi 2000-luvun tai eessa myös seitsemän lukuvuo a Hartolan yläasteella ATK-ope ajana. klo 18 Hartolan srk-talossa. To 16.5. -Lopulta luovuin siitä. Ke 22.5. Lapset/lapsiperheet Päiväkerho Hartolan srk-talolla 3–5-vuotiaille lapsille ma klo 9–12. Tuo o srk:n lapsija nuorisotyölle. edellisenä päivänä Satulta. Ma 20.5. Huonon sään sa uessa olemme sisällä. klo 14 Sysmän NNKY:n kokoontuminen Nuotassa. Vaihtuvuus on ollut sangen pientä. Tarv. Tava avissa ilman ajanvarausta to klo 9.30–11.30 srk-talolla. Syksyllä aloitetaan uusin kuvioin, jos Herra suo. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/Tainionvirran seurakunta”. Satu ja Jaak mukana myös. klo 10.30 Ilona ja Toivo -kerholaisten vierailu Sysmän Ida ja Olavi -kerhossa. Ti 21.5. Tava avissa ilman ajanvarausta ti klo 9–11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. . Sysmässä ohjelmaa ja lounas, 6 €. -Tähän on hyvä lope aa, sanoo Elisa. klo 10 Toukosiunaus Onkiniemen Eskolassa, Kurjentie 77. Kuljetus srk-talon pihasta klo 10, maksu 5€/hlö. Diakonia Hartolassa: Diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö puh. klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talolla. Pian aloitin työt myös kansalaisopistossa Joutsassa. klo 15 Kesänavauskonsertti: Susanna Haavisto & Esa Helasvuo ”Elämä kassiin” Hartolan kirkossa. Hartolan Ilona ja Toivo -kerho vierailulla Kirsin kanssa. Hän kertoo ohjanneensa oppilaitaan myös toisenlaisiin näkökulmiin, kuten abstraktin taiteen näkemiseen. Kirsille 15.5. Konsertin kesto on noin 75 minuu ia. ATK-alalla jo varhain. Laulutuokio klo 15 alk. Vanha talo Särkilahdessa oli aluksi vain kesäkäytössä. Jaossa myös hävikkiruokaa. klo 9 Aamurukous srk-talolla. Hartolan diakonian tukiryhmä ja vapaaehtoiset. Hänen yrityksensä oli tuolloin verkossa, kuten muutkin Otaniemen hautomon yritykset. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl. Elisa Oesch 30 vuotta opettajana kansalaisopistossa Tiedekeskus Heurekan avajaisissa ja osallistui Syksyn säveleenkin. paikan päällä. Su 19.5. Tärkein oli kuitenkin maalauksen ja piirustuksen opetus. La 25.5. LÄMMIN KIITOS kaikille Hartolan hautausmaan haravointitalkoisiin osallistuneille! Ilkka Hörkkö SYSMÄ/HARTOLA Elisa Oesch on pitänyt Itä-Hämeen kansalaisopistossa maalausja piirustustekniikkaa jo 30 vuoden ajan. Äkkiä se 30 vuo a meni. Diakonian kierrätyspiste DiaTori srk-talolla avoinna torstaisin klo 9.30–17, sisäänkäynti ovesta E (kirkon puoleinen pääty). Muistojaan jakamassa eri-ikäisiä rippikoulun käyneitä
Usein mukana oli myös lähialueen asukkaita, joille oli anne u edellisen vuoden aikana esimerkiksi elintarvikkeita, ja maksuksi oli sovi u osallistuminen seuraavan kesän elonkorjuuseen. Isäntäväki tarjosi kahvia ja pullaa sekä sahtia. Elonkorjuuaika meni monilla mukavasti näissä merkeissä, ja eräskin mies Vuorenkylästä muisti tanssineensa kuusissa talkoissa peräjälkeen. Talkootyöllä on Hartolan lisäksi vuosisataiset perinteet muuallakin Suomessa. Kuten lähdelue elossa mainitussa tutkimuksessa hienosti kirjoitetaan, on vaikeina aikoina talkoilla ylläpide y yhteiskuntaa, ja luotu uskoa paremmasta huomisesta. Sen on ajateltu ope avan lapsille oikeanlaista työmoraalia ja muiden au amista. Lähteet: • Markkanen, Erkki (toim.) 1968: Hartolan kirja, s. 11 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. arkisin 8.30-17, la 8.30-14 Keskustie 52, Hartola (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi KAIVOJEN PESUT KAIVOJEN PESUT Pesu-Span Oy Pesu-Span Oy 040 632 5484 pesuspanoy.com MAINOSja VIESTINTÄPALVELUT D ea Kyytsönen D ea Kyytsönen p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. Talkoisiin osallistuttiin mielellään, vaikka työpäivästä tulikin pitkä. 91-93 • Merisalo, Emilia 2020: Talkoot! – Perinteen tallentaminen, talkoohengen etsiminen ja hyvien talkoiden reseptin laatiminen. Illalla talkooväelle järjeste iin kunnon ruokailu. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Jos urakkaa ei saatu valmiiksi, ja talo kestitsi työväkeä hyvin, voitiin jäljelle jäänyt vilja nii ää talkoilla seuraavana päivänä. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. • VALTRA ja AVANT -sopimushuollot • Fixus -varaosaliike ja -autokorjaamo LVI-asennukset 40 v. 9.00-16.00 (03) 7162 452, 044 373 2337 KAIVOHUOLTOA www.kaivo.fi info@kaivo.fi (03) 717 2982 KAIKKI, MITÄ HYVÄÄN KAIVOON TARVITSET! Sami Tapanaisen Historiatuokio Historiatuokio SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY • pikapesu • tarvikkeet • huolto • kahvio Sysmäntie 28 puh. Illanvie o jatkui myöhään, varsinkin jos paikalla oli pelimanni, ja päivän pää eeksi päästiin vielä tanssimaan. Leikkuuväki eteni rinta rinnan viljaa sirpillä nii äen. Usein kilpailtiin siitä, kuka saavu aa ensimmäisenä pellon laidan, jossa isäntä saattoi olla vastaano amassa viinaryypyn kanssa. Samoja henkilöitä saattoi osallistua useamman tilan nii oihin, ja näin pystyttiin välttämään päällekkäisyydet. Kun elonkorjuun aika koi i, kutsui tilan isäntä leikkuuväen kokoukseen, joka pidettiin töiden aloi amista sirppejä kutsu iin hämäläisiksi. 040 410 3361 dorotea.kyytsonen2@gmail.com Mainossuunnittelua Somemarkkinointia Viestintäpalvelut Tarjoilu pelasi ja pitkä päivä saa oi huipentua tansseihin. 0400 494 864 PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 tomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Karjalaismallinen oli puolestaan lyhytvartisempi, ja sen terä oli kaarevampi. kokemuksella Keskustie 7, Hartola Myymälä avoinna ark. Soittoniekat saa oivat pilailla laiskan leikkaajan kustannuksella ase umalla hänen taakseen ja soi amalla ilkikurisesti. 7171 222, 0500 468 790 ma-la 7-21, su 9-21 Olisiko yrityksesi mainospaikka tässä. Satakunnan Museo. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Nuoramoinen, Kalkkinen LVI-PALVELUJA Koskinen Ky Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. Pidempivartisia ja suorateräisempiä Huvituksia ei unohdettu elonkorjuutalkoissa. 044 532 7014 • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. Leikkuuväelle tarjoiltiin sahtia, ja työt sujuivat yleensä hyvissä tunnelmissa. MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. edeltävänä iltana. Kylissä sovi iin jo etukäteen, missä järjestyksessä kunkin talon vilja leikataan. Työvälineitä oli Hartolassa kahta mallia. Työt aloite iin hyvin varhain, joskus jo aamuyöstä. rakennuspeltityöt HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 AVOINNA pe 11–17 AVOINNA ke 11–17 Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Särkilahdentie 4 www.sysmanapteekki.. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. Kartanoissa työt saattoivat hoitua pelkästään torppareiden työveron turvin. Esimerkiksi Kuivajärven kylässä oli Polkka-Vihtori, Harsun Pekka ja Sylli eli Sylvesteri -nimiset pelimannit. Talkoot alkoivat iltapäivällä, kun jokaisen henkilökohtaiset päivätyöt oli jo tehty. Joidenkin kerrotaan ilmestyneen paikalle vasta tässä vaiheessa. Viljan sadonkorjuu oli isoissa taloissa merkkitapaus, johon valmistaudu iin huolella. Oman työpanoksen antamisella avuntarvitsijalle on ollut myös kasvatuksellinen merkitys. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Ensimmäisenä leikkuupäivänä työhön osallistuivat palka u työvoima ja torpparit. 050 3380 396 Sysmä KONE-HEINO OY Koskueentie 9, Sysmä (03) 7171 560 ja (03) 7172 745 • Avoinna ma-pe 8-17 • Huollamme autot, traktorit ja maatalouskoneet • Ajoneuvoilmastointihuollot • Renkaat ja rengastyöt • Myymme varaosat, hydrauliikkaletkut ja -liittimet, hihnat, laakerit ja pultit, ym. Joskus pelloilla nähtiin pelimanni soi amassa. Joukossa oli palka ua väkeä ja mahdolliset tilan torpparit
2 mh, wc, sauna puukiuas Yhteydenotot Rauno Viljanen / 040 520 1348 / info@vesmec.fi 3 49 Katso Helatorstain aukioloajat S-mobiilista tai hameenmaa.fi /palvelut Atria Naudan takuumurea pippuripihvi 280 g (24,96/kg) Suomi 6 99 1 99 9 95 7 00 S-MOBIILIKUPONGILLA voim. PAIKALLA ESITELLÄÄN JA MYYDÄÄN GLORIA-SAMMUTTIMIA, SAMMUTUSPEITTEITÄ JA PALOVAROITTIMIA. 1 Domino Fun Herkuttelukeksit 120 g (15,83/kg) (Norm. auki aivan jokaisena Aukioloajat saattavat vielä elää. -Huomasimme jo, että klo 10 aamulla asiakasvirta on käytännössä nolla, tosi harva ostaa vielä silloin jäätelöä. Minulla on neljä Jäätelökioskin nuori yrittäjä tia kioskia auki. Kyllä tämä tuumii. Toki keskikesällä, kun kylä on täynnä väkeä, saattaa jäätelö säiden suosiessa maistua heti aamustakin. Fazer Jäätelöt 425 ml (9,41/l) Yks. Hintaeroa niissä ei ollut, viini-brändiin. Senkin ohessa hän aikoo Olli Saari haluaa työllistää nuoria. Sitten vaan soittelin Pingviinille ja nyt olen tässä vuokralla. -Mietin, että tässä olisi ihan Viime kesänähän tässä ei jäätelökioskia ollut, ja ajattelin että tässä on kioski oltava. -Halusin työllistää sysmäläisiä nuoria ja samalla laajentaa yritystoimintaani. Saaaukioloa vähän illan suuntaan. Sitä ennen hänen ajatuksenaan on syksyllä mahdollisesti korottaa arvosanoja. 2 kpl/kuponki -20 % Valitsemasi aurinkovoide 1 kpl/kuponki Mansikka 400 g (4,98/kg) Espanja Alla olevien tuotteiden hinnat voimassa 8.-12.5. 2 kpl/ASIAKAS Hätälä Pakattu lohifilee C-leikkuu n. 1 kg Norja ERÄ ERÄ ERÄ 2 KPL 5 2 kpl 2 kpl Hartwall Vichy original tai Novelle Plus kivennäisvedet 1,5 l (1,40/l) Yks. Asiakasvirtaa kyllä riittää. Ja myöhemmin mahdollilauntaisin voisimme Lähärin digi – aina ekana ja mukana! Mikäli luet diginä, jatka sivujen kääntelyä ––>. -Heillä on laajat tukiverkot, jotka kannustavat. Ja tässä on rajattomat mahdollisuudet laajentaa toimintaa. Tammikuussa 2025 kutsuu Parola armeijaan. 3,09-3,49 (1,73-2,06/kg) 2 KPL Voim. Tutä ja jatkosuunnitelmiakin on jo. LAHDEN ROMU 044 972 3092 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA SYSMÄ 9-9.40 HARTOLA 10.15-11.30 TERVETULOA! Katso tuote: 0400 872 461 arkisin 7-16 SAMMUTTIMIEN TARKASTUS JA HUOLTO SYSMÄN KUNNAN JA LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE tarjoutuu tilaisuus saada asiaankuuluva sammuttimien vuositarkastus tai huolto suoritetuksi maanantaina 13.5.2024 klo 9-14 osoitteessa Sysmäntie 28, 19700 Sysmä (Neste huoltoasema). työssä joka hetki Lahden PALOKALUSTO Tukesin hyväksymä huoltoliike Ostetaan RANTATONTTI tai LOMA-ASUNTO (nopeat kaupat) (etelä / keski-suomi) Isohko järvi, kovapohjainen / loiva tontti, ei kaadettu puita / jos asunto niin min. 12 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. aloitin ja nyt tänyt niin huomaa kyllä, että jäätelön myynti on suoraan verranTärkeä asia Ollille on muiden nuorten työllistäminen. 2,45) Max. työntekijää tällä hetkellä. 8.-14.5. Niiden suhteen hän on luottavainen. Tämän kevään abi Olli Saari laajentaa yritystoimintaansa Pingviini Jäätelökioskilla. lulla aloittanut Olli näkee jäätelökioskin luonnollisena jatkuSitäkin vahvasti yrittäjähenkinen nuori mies aikoo tehdä edelleen. 7.-12.5. Autoista romutustodistus. tä riskiä on, ei mitään ihan käsittämätöntä. Olli kertoo, että vaihtoehtoina hänelle olivat Pingviini ja Ingman. laskirjoitukset viime syksyn ja tämän kevään aikana. 4,50 2 KPL kpl Ruokatorilliset S-marketit: Sysmä kpl 19 99 kg Ilkka Hörkkö SYSMÄ S-market Sysmän edessä toimii tulevana kesänä jälleen jäätelökioski. 29.4. Riitan Herkku Mango-passiomoussekakku 650 g (15,31/kg) Voim. asti Ruukkuruusu favourite Yks. 6,15 (14,47/l) Atria Grilliduo 650 g (10,75/kg) Suomi 8 00 6 99 2 KPL kg Elonen Sacher 500 g (19,90/kg) 9 95 Äitienpäivää Herkullista Hätälä Ahvenfilee Säävaraus, Suomi 24 95 RUOKATORILTA ke-la Salpausselän Kala Kylmäsavukirjolohisiivu Suomi RUOKATORILTA ke-la kg 29 95 Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400–500 g (6,98–8,73/kg) (30 pv alin hinta 5,75) raj. 14.5
Toinen palau een antaja kertoi erityisesti ihailleensa teosta, jonka lapset olivat tehneet liikkumalla la ialla värin päällä. Mosaiikkimuraalin tausta-ajatuksena oli puu. Taide a voi luoda monin tavoin! Muraalin työnimi oli soiva metsä ja lapsilta tuli useita uusia nimiehdotuksia: auringon väreet, lintumetsä, kristallimaailma, timan imetsä, sateenkaarimetsikkö, haltiametsä... Varhaiskasvatuksen lapset olivat tehneet Koiviston johdolla luontoaiheista taide a lähes 7 kk. Muraali välkkyy auringossa, ja huomasin, e ä värit hehkuvat tuonne sisälle asti. – Täällä oli sellainen perjantaipaja, jossa kiinnite iin vanerille rikki menneistä astioista ja peileistä tehtyjä mosaiikin paloja. Pikku Prinssistä ja lemmestä kertovat Raidan omat laulut. – Teidän savilintujanne on tuolla luontopolun varrella. Sieltä löytyi suuri kaatunut mänty, jonka mahtavan juurakon suojissa metsänhaltia jakoi lapsille soi imet. Mitä ole e tykänneet Taikusta. Montako lintua näette teoksessa. Kaikki oli ollut heidän mielestään kivaa. Vielä ehdi iin jatkaa kallion päälle maataideteosta, johon kerä iin kaikkea metsästä löytyvää irrallista ainesta. Kirsikkana kakussa oli Mar ojen ylenpal inen juhlatarjoilu Liikuntamajan kupeessa. Koko joukko kulki metsään. 13 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TÄSTÄ ALKAA VAIN DIGISSÄ! Jutu P ubi Jutu P ubi L ÄHÄRIN Helena Mäkinen HARTOLA Yhteisötaiteilija Marja-Leena Koivisto o i vastaan Taiku-hankkeen päätöstapahtumaan tulijoita ja pyysi ensiksi kaikilta merkinnän vieraskirjaan. Marja-Leena Koivisto sai lapset innostumaan taiteesta ja käy ämään omaa luovuu aan.. Kaksi lapsista johti vuoronperään orkesteria, joka musisoi hienosti kapellimestarien ohjauksessa. Metsän siimeksessä kuultiin mm. Koivisto ohjasi lapsia myös kokoamaan oksanpätkistä ja naruista haluamiaan kirjaimia. Aika riensi ja viimeisenä taidevirikkeenä oli Nea Hedbergin ohjaama metsäjooga. Hehewutin eli Henna Raidan Juurakko soi -konser i pää i varsinaisen ohjelman. Seuraavaksi ihailtiin hieTaiku-hankkeen päätöstapahtuma noa mosaiikkiteosta ja Koivisto kertoi sen synnystä. Mukana ollut äiti oli sitä mieltä, e ä hänen 9 kk:n ikäinen pienokaisensakin ote iin mukaan. Lapset osoi autuivat myös melkoisiksi lintubongareiksi ja lue elivat, mitä kaikkia lajeja olivat nähneet luontoretkellä. Monipuolinen ja -värinen tapahtuma viri eli kaikki aistit kevääseen ja osoi i taas luomisen ja taiteen voiman. Lapset kertoivat yhteen ääneen taidekokemuksistaan. Oma puumerkin tai piirroksen sai tehdä poikkeuksellisesti mihin tahansa lähiympäristöön valkoisella liidulla
Suomessa on tulossa paljon leikkauksia, mu a niitä monia etuuksia, joista Suomessa nyt leikataan, ei täällä ole koskaan ollutkaan. Lähdin syksyllä 2003 pitämään välivuo a Alankomaihin ja sen piti olla viimeinen reissuni, “kunnes asetun aloilleni”, mu a löysinkin matkalta tulevan puolisoni. siivota. Alankomaissa yhteiskunta ei samalla tavalla tue ihmisten elämää kuin suomalainen yhteiskunta. On paljon asiakaskohtaamisia ja vuorovaikutusta. Hoitoala on todella alipalka ua, syystäkin alanvaihtajia on paljon. Kaikki lapsemme harrastavat ja heidän harrastuksensa vievät kuljetuksineen ja turnausmatkoineen myös ison osan vapaa-ajasta. Anni pitää molemmista töistä. Olen koulutukseltani kotitalouden ja terveystiedon ope aja ja ensi syksynä valmistun ravitsemusterapeutiksi. salitreenaamisesta, kesällä maastopyöräilystä ja talvella hiihdosta. Sovin aina asiakaskohtaisesti siivoustarpeen, -välin ja toiveet. Perusarki on päällisin puolin melko samanlaista kuin Suomessakin. Yhdistelmä palkkatyön ja yri ämisen välillä sopii elämäntilanteeseen hyvin. Sysmän vähenevän lapsimäärän vuoksi hyvin mahdollista. Olen tehnyt osi aista työaikaa jo useamman vuoden, koska se on ollut työni puolesta mm. Tätä hommaa tehdessä on myös konkretisoitunut kuinka hoitoalalla maksetaan työn vastuuseen nähden vähän palkkaa. Sen vuoksi pienten lasten vanhempien on hankalaa tehdä kokopäivätöitä. On ihanaa, kun saa kiitosta tekemästään työstä ja konkree isesti voi au aa kiireisessä arjessa ihmisiä huolehtimalla kodin siisteydestä. Aluksi lyhenne y työaika toimi pienten lasten äitinä erinomaisesti, viime syksynä aloitin omasta työstä jäävällä ajalla tekeTerveydenhoitajan työtä ja kotisiivouksia mään kotisiivouksia. Myös kaupoilla käynti pitää suunnitella, koska kaikki muut kaupat paitsi ruoka-, puutarhaja rautakaupat sulkevat ovensa klo 18. Meidänkin takapihalle kuuluu lampaiden määkiminen ja näkymät ovat vihreät, vaikka asumme 20 minuutin junamatkan päässä Amsterdamin keskusasemalta. Perheeseeni kuuluvat puoliso sekä 17ja 16vuotiaat lapset. Kotisiivous on yri äjänä kanna avaa. Asiakaskuntani on monipuolinen, on lapsiperheitä, työikäisiä, eläkeläisiä. Anni Saarinen tekee päätoimisen terveydenhoitajan työn ohella kotisiivouksia. Tällä hetkellä ei juurikaan ole mahdollisuu a tarjota aikoja uusille asiakkaille. Täällä pitääkin hyvin mie iä, milloin mitäkin kanna aa tehdä, e ä ei joudu seisomaan ruuhkissa ja jonoissa. Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja viimeiset 6 vuo a työskennellyt Sysmässä äitiysja lastenneuvolassa. Teen 2-3 päivänä/iltana viikossa kotisiivouksia. Ystävien ja tu ujen kiinnostuksen herätessä siivouspalveluitani kohtaan perustin toiminimen. Ruuhkavuodet eivät kohdallani mahdollistaneet opiskelemaan lähtemistä. Mietin mitä osaisin tehdä ... Olemme asuneet täällä tällä erää melkein 11 vuo a. Se on täydellistä vastapainoa terveydenhoitajan työlle. 14 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Heli Oksanen SYSMÄ Anni Saarinen toimii terveydenhoitajana Sysmän Sote-keskuksessa ja tekee yri äjänä kotisiivouksia. Itse nautin monipuolisesti liikunnasta, mm. En ole mainostanut, kaikki asiakkaat on tulleet tu ujen tai suositusten kau a. Vaikka tykkäänkin kovasti siivoamisesta, on siitä saatava korvaus myös oleellinen osa toimeentuloani. Jos saat hyvän idean mennä jonnekin kauniina päivänä, kuten meren rannalle, niin saman idean on varmasti saanut myös 1000 muuta ihmistä. Olen mukana myös paikallisessa yhdistystoiminnassa, Sysmän Sisun hallituksessa ja Sysmän voimistelijoille olen vetänyt nyt vuoden ajan kahta aikuisliikuntaryhmää. Lyhyet etäisyydet ovat täällä ehdo omasti plussaa, mu a suuri ihmismäärä välillä kyllä harmi aa. Pääsääntöisesti ihmiset haluavat kotisiivouksia 1-2krt kk:ssa. Anni on tykännyt aina siivota. Oma päivätyöni on hyvin erilaista, ei kovin liikkuvaa, ollaan tietokoneen ääressä, kirjataan. Heli Oksanen SYSMÄ/RANDSTAD Marjo Leppänen on syntyjään Sysmän Onkiniemeltä ja asuu perheineen Alankomaissa. Saarisen perheessä harrastetaan aktiivisesti. Täällä ei ole esimerkiksi kouluruokailua, ilmaista kirjastoa, aikuisopintorahaa, opiskelu on kallista ja pakollinen sairausvakuutus maksaa n. Asuimme välillä kuusi vuotta Suomessa. Kuva Marjo Leppänen.. Kuten kaikki tietävät Alankomaat on pieni ja tiheään asu u maa, mu a silti täällä on yllä ävän paljon puistoja ja viheralueita. Anni Saarisen perheeseen kuuluu kolme kouluikäistä lasta ja puoliso. Palkat taas puolestaan ovat ehkä hieman parempia kuin Suomessa ja sen vuoksi myös osapäivätöillä tulee toimeen. 140€ / kk. Käydään töissä, koulussa, opiskellaan ja harrastetaan, mu a kun katsoo pintaa syvemmälle, niin eroja löytyy kuitenkin yllä ävän paljon. Kalenteroin vakiasiakkaat usein muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan, jo a saan "pakan pysymään kasassa". Siivoustyössä nautin yksin olosta, fyysisyydestä ja hyvästä musiikista korvissa. Perjantai-iltaisin useimmissa kaupungeissa on ostosilta, jolloin kaupat ovat auki klo 21 asti. Kuva Min u Saarinen. Nautin puhtaudesta ja siitä kun näkee konkreettisesti oman käden jäljen. Alankomaalaiset rakastavat luontoa, puutarhanElämää Alankomaissa hoitoa sekä pyöräilyä ja se näkyy myös kaupunkisuunni elussa. Työpäivät ovat hieman pidempiä kuin Suomessa ja lasten päivähoito ja iltapäiväkerhot ovat kalliita. Vietämme joka kesä lomaa Sysmässä, joten ehkä tavataan torilla! Marjo Leppäsen kotikylän tuulimylly
Tapahtuma vetää vuosi ain yli tuhat osallistujaa korpimetsään. Kylätalolla järjestetään veny elevää voimistelua ja käsityökerhoja. Rakovalkeat tuovat tunnelmaa Eräillan syksyiseen metsään.. Vuorokauden maakuopassa mureutuva rosvopaisti nautitaan rakovalkealla. Kyläyhteisön toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin Hartolan torilla perinteisissä kesäkauden avajaisissa 25.5. Viime vuonna saapui paikalle muutama vieras Australiasta asti. Paaso toimii aktiivisesti muun muassa oman ainejärjestönsä hallituksessa ja puolueen opiskelijajaostossa. 040 575 7478 kesäkuun loppuun mennessä. Konsertissa Viihdekuoro esiintyi noin 40 laulajan voimin. Tapahtuma on niin harvinaislaatuinen ja tyylikkäästi rakenne u kokonaisuus, e ei sille löydy ihan heti haastajaa ainutlaatuisuudessaan. Perinnepäivät oli viimeksi 2023. Kyläyhdistyksen merkittävin tapahtuma on tietenkin syvälle metsän siimekseen rakenne u Eräilta, joka tänä vuonna järjestyksessään on jo kolmaskymmenes. Ilmoi autukaa ennakkoon Liisa Kaivolalle p. Leena-Kaisa Porvarin kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa ja ne kristallitkin lie säilyneet ehjinä. Solisteina esiintyivät useat kuorolaiset. Kyllä meiltä löytyy taitavia kuoroja! Hartolan Viihdekuoro sai vappukonser ia varten muutamia vahvistuksia Sysmästä. Yleisö löysi paikalle kiite ävän hyvin. Hartolan 8. Paikallinen hirviporukka on aina ollut toimintaa tukemassa ja järjestänyt peijaisia. Tämän kesän kohde on vielä avoinna. Toisella puoliskolla käväistiin italialaisissa tunnelmissa. Konser i alkoi hienosti kunnanjohtaja Seppälän toimiessa solistina tutussa kansansävelmässä ”Karjalan kunnailla”. Hän on joutunut matkustamaan paljon kotimaassa, mu a myös ulkomailla ja on hakenut stipendiä kohonneiden matkaja elinkustannusten vuoksi. Me jaetaan joka vuosi kaikille yli seitsemänkymmentä vuotiaille kyläläiselle joulukukat, kertoo vielä yhdistyksen pj. Hän opiskelee Lapin Yliopistossa politiikkatieteitä ja sosiologiaa. Leena-Kaisa Porvari toimi solistina kappaleessa ”Runoni kaunein olla voit”. Yhdistyksen tarjoamasta rokasta ja letuista on jo muodostunut herkullinen käsite. Samalla, kun tehdään varainhankintaa, markkinoidaan myös AKTIIVISET KYLÄYHTEISÖT Lepsala-Kumu-Kuivajärvi Eräiltaan saavutaan ympäri Suomea tulevaa toimintaa. Samuli Simula HARTOLA Lepsala-Kumu-Kuivajären kyläyhdistys aloi i toimikuntana 1981. ”Nocturnessa” oltiinkin jo syvällä suomalaisessa kesäyössä. Lapsille to akai on omaa metsähenkistä ohjelmaa. Kaikki Lepsalan, Kumun ja Kuivajärven entiset oppilaat kuulolle. Oma soolonumero Viihdekuoro vappukonsertoi oli Jarkko Seppälällä, Leena-Kaisa Porvarilla, Mari Lehtosaari-Millerillä, Juha-Ma i Mar ilalla, Jukka Kärkkäisellä, Jari Häkkisellä, Ossi Hildénillä ja Tiina Kotila-Paasolla. Uskomaton ponnistus vaatii reilun kuudenkymmenen vapaaehtoisen yhteistyönäyteen ja sitä käydään läpi vuoden lopussa joulupöydän ääreen. Hannu Heinonen. Mukana katiskan tekoa, punamullan kei ämistä, kirnuamista, lankojen värjäämistä, huovutusta jne. Tänä kesänä järjestetään oppilastapaaminen Kumun koululla 13.7. Viisikymmentäluvulla rakenne u talo on täysin kunnoste u ja sitä voi vuokrata juhlatilaisuuksiin. Onhan Viihdekuoron suunnitelmissa ensi syksynä matka Sisiliaan. Letut paistuvat muurikoilla ja myöhään illalla vielä laitetaan jalalla koreasti harmonikkojen säestyksellä. Yleisö pääsi myös osallistumaan. luokan järjestämän väliaikakahvituksen jälkeen laule iin yhteislauluna Suomen euroviisu vuodelta 1962 ”Tipi tii”. Kumu lakkautettiin kolmesta koulusta viimeisenä 1985 joten nuorimmat oppilaat lähentelevät jo vii äkymmentä. 15 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Ilkka Hörkkö HARTOLA Vapunpäivänä Linna-hotellin liikuntasalissa kajahtivat iloiset kevätsoinnut. Tapahtuma oli Viitamäellä ja eläimiin tutustu iin Saarijärven tilalla. Hartolan Viihdekuoro konsertoi vappuisissa ja vähän italialaisissakin tunnelmissa. Se on alunperin Espanjan euroviisukappale ”Eres tu” vuodelta 1973. Yleisölle jäivät mieleen myös Jari Häkkisen veijarimainen ”Rikas mies jos oisin” ja Kotila-Paason ja Hildénin yhdessä esi ämä ”Mustalaisruhtinatar”. Juontaja Juha-Ma i Mar ila aprikoi etukäteen miten ravintolasalin kristallien käy. Konser i pää yi iskelmällisissä tunnelmissa. Kyläyhdistys osti Kumun koulun Hartolan kunnalta 2012. Seuraavat kuoronumerot ”Kevätsointuja”, ”Leivo” ja ”Soi ajapaimen” johda ivat yleisön vielä pidemmälle keväisiin tunnelmiin. Jokavuotiseksi tavaksi on tullut, e ä kyläläiset menevät porukalla heinäkuussa kesätea erivierailulle. Konsertin yhteydessä Lions Club Hartola palkitsi stipendillä Rovaniemellä opiskelevan hartolalaisnuoren Mar i Paason. Eino Leinon upea teksti on aina yhtä vaiku ava. Lea Luts johti ja Jaak Luts säesti. Kuusi vuo a sitten tapaaminen veti paikalle sataviisikymmentä entistä oppilasta. Ensimmäisellä puoliskolla juuri edesmenneen Kaj Chydeniuksen kappaleessa ”Kalliolle kukkulalle” yleisö pääsi lopussa mukaan
Sysmän Kirkkokuoro 100 vuotta Juhlatilai uu e uvasa o .... Jaak tutkii kunniakirjansa tekstiä. 16 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Juhlatilaisuuden juontaja Anneli Ukkonen nauratti Ulla Toivosta
17 PERJANTAINA 10.5.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI E N S I A P U A E N S I A P U A paikalliseen tiedonnälkään! TILAUKSET: TILAUKSET: lehtitilaukset@lahilehti.com tai lehtitilaukset@lahilehti.com tai p. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024). 040 351 5480 p. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Alk. Alk. Alk. kestona tai määräaikaisena. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) TILAA LÄHILEHTI, TILAA LÄHILEHTI, paperisena tai diginä, paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. 040 351 5480 (ma, to klo 9-16) (ma, to klo 9-16) www.lahilehti.com www.lahilehti.com TILAA LÄHILEHTI, TILAA LÄHILEHTI, paperisena tai diginä, paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Alk. kestona tai määräaikaisena