Vuokralainen on luovuttanut kaukolämpölaitoksen Nevel Oy:lle. Vuokra-alue on 1,00 ha:n suuruinen, kortteli 200, osoitteessa Arina 10. Valtuutettu Veijo Kare jätti valtuustoaloitteen koskien koulukiusaamiseen liittyvän julkisuuden käsittelyä ja kunnan vastaavanlaisiin tilanteisiin luomaa mediastrategiaa/taktiikkaa. Yöpymismaksut ovat edulliset tai niitä ei ole. Valtuutettu Lilli Karola jätti Avoin Sysmä –valtuustoryhmän valtuustoaloitteen kartoitussetelin käyttöönotosta. Helka, Helga TI 1.6. 4. Kunnanhallitus merkitsi valtuustoaloitteet tietoonsa saatetuksi ja antaa ne viranhaltijoiden valmisteltavaksi.. Pahinta on, kun ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavalla viikolla. 500 € ja niitä voisi alkuun myöntää 20kp, jotta nähdään, onko käytäntö toimiva. kotiruokaa, joka on valmistettu lähellä tuotetuista raaka-aineista, eineksiä välttäen. Uutena työmuotona tulisi kunnanhallituksen iltakoulu, mikä pidettäisiin viikonlopun aikana. Määrärahojen kohdistamisessa tehdään seuraavat siirrot: Nuoramoisten koulun jätevesijärjestelmän korjaukseen varattiin talousarviossa 15 000€. Pasi MA 31.5. – Toimintamme alkoi leirintäalueesta, mutta tiedotusta pitää kehittää, koska meille tulee nyt asiakkaita, jotka ovat ensimmäistä kertaa kuulleet hotellistamme, kun etsivät majoituspaikkaa. Valtuutettu Timo Aromaa jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloitteen elinkeinoasiamiehen toimen perustamisesta. 8. Piipari näkee tilanteessa onneksi positiivistakin. Ravintoloiden aukioloaikojen puljaaminen aiheuttaa hankaluuksia. selvitys ja arvio ja häntä pyydetään arvioimaan myös kiusaamiseen liittyvistä asioista tiedottamista sekä koulun resursseja mukaan lukien koulun työilmapiiri ja opetushenkilökunnan jaksamisen tukeminen sekä rehtorin ja apulaisjohtajan työmäärä. Jos se vaatii kunnalta lisää rahaa, asia pitää tuoda valtuutetuille päätettäväksi tulevan syksyn talousarvioon. Nevel Oy:n Juha Kuivasen kanssa on keskusteltu sopimuksen siirron hyväksymisestä. Kouluruuan maistuvuuteen on panostettava. Viikonloppuisinkin liikutaan paljon, jos on lämmintä ja aurinkoista. Valtuutettu Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg jätti Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteen kouluruuan laatuun panostamisesta ja maksuttomasta aamupalasta perusopetukseen. Leiriytyminen on rajoitettu muutamaan yöhön. Käymälöitä tai muita saniteettitiloja ei ole tai ne ovat rajalliset. Mutta täytyy sanoa, että ihmiset ovat suhtautuneet todella ymmärtäväisesti. – Jos anniskelu pitää lopettaa klo 18, sitä ei kannata aloittaa ollenkaan! Tapahtumien puuttuminen vaikuttaa kaikkeen. Aloitteessa ehdotetaan, että tulee tehdä kartoitus Sysmän koulukiusaamisesta, tunnistaa kiusaamistilanteet ja järjestää siitä kärsineelle vapaaehtoinen aikuinen, paikallinen ja ulkopuolinen kummi tai kaveri, tai vaikkapa useampi kummi ja kaveri. Jätevesijärjestelmän suunnitelman jälkeen järjestelmän hinta osoittautui selkeästi korkeammaksi: kokonaiskustannus tulee olemaan 30 000€. Vuokrasopimuksen ehdon 6.1. Kun aukioloajat määrittelee joku muu, niin voi ottaa aikaa itselleen. Kentät sopisivat hyvin liikuntapuistosuunnitelmaan. Kunnanhallitus päätti hyväksyä ja allekirjoittaa Parmaco Oy:n ja OP Yrityspankki Oyj:n ilmoituksen ja sen mukaiset ehdot tilaelementtikoulun vuokrasopimuksen siirrosta takaisin Parmaco Oy:lle. Aina on jollain osa-alueella jotain menossa. 6. Aloitteessa esitetään, että kunta tarjoaisi jatkossa perusopetuksen oppilaille maksuttoman aamupalan ja että maksuttoman aamupalan tarjoamisen vaikutuksia oppilaiden jaksamiseen ja hyvinvointiin seurataan. Esimerkiksi KymiRingin peruutus vaikuttaa. Nevel Oy:llä on tulossa päästöjä vähentävä investointi Sysmän lämpölaitokselle. Oliver, Olivia, Oiva SU 30.5. Kunnanhallitus päätti hyväksyä ja antaa valtiovarainministeriölle lausunnon luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän toiminnan valmisteluun myönnettävästä rahoituksesta vuosina 2021-2022. Ravintolaa ei pystytä pitämään auki rajoituksista ja epävarmuudesta johtuen. Aloitteessa ehdotetaan, että hallituksen ja valtuuston esityslistat tulevat julkisiksi tiistaina ja kokouspäivänä säilyy seuraava maanantai. On myös huomioitava leirintäalueiden, matkaparkkien ja puskaparkkien väliset erot. Parmaco Oy ja OP Yrityspankki Oyj ovat ilmoittaneet Sysmän kunnalle, että oikeudet on varauksetta ja peruuttamattomasti siirretty takaisin pankilta Parmacolle ilmoituksen päivämäärästä eli 10.05.2021 lukien. Kunnan tulee ilmoittaa selvästi julkisuudessa, onko asiakokonaisuus hoidettu oikein, laillisesti ja sääntöjen mukaan. Ritva PE 28.5. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 21 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 PÄÄKIRJOITUS: Jari Yli-Talonen Nimipäivät: TO 27.5. Setelit on tarkoitettu vapaa-ajan asukkaille, jotka haluavat muuttaa kunnan alueella sijaitsevan vapaa-ajan asuntonsa vakituiseksi asunnoksi. Kausitai pysyväisasutus ei ole sallittua. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Otamon toimintakeskuksen kohteesta siirretään investointirahaa 15 000 euroa Nuoramoisten koulun korjauksiin. Vuokrasopimuksen siirto Kunnanhallitus hyväksyi 24.08.2015 Parmaco Oy:n ja kunnan välisen tilaelementtikoulun vuokrasopimuksen siirron rahoitukseen Pohjola Pankki Oyj:lle. On ollut pakkokin muuttaa joitakin pinttyneitä toimintatapoja. Helena Mäkinen 24.5.2021 Vuokrasopimuksen siirron hyväksyminen Sysmän kunnalla ja Vapo Oy:llä on 30.4.2010 allekirjoitettu maanvuokrasopimus lämpökeskustoimintaa varten Riihipelto-tilalla (RN:o 4:106). Kaikki 100 kilometrin säteellä olevat tapahtumaperuutukset näkyvät meillä. Aloitteessa ehdotetaan, että Sysmään perustetaan määräaikainen elinkeinoasiamiehen toimi. 9. Matkaparkit ovat yleensä vain lyhytaikaista majoitusta varten ajoneuvoille, joissa on omat käymälät. Kaikesta huolimatta kotimaan matkailukesästä Piipari odottaa vilkasta, kun ulkomaille ei pääse. Valtuustoaloitteet Valtuuston kokouksessa 29.3.2021 jätettiin 9 valtuustoaloitetta. Aikaisemmin oli harvinaista, että laitoin ovet kiinni ennen iltayhdeksää. Valtuutettu Lilli Karola jätti Avoin Sysmä –valtuustoryhmän valtuustoaloitteen, jossa selvitetään ja arvioidaan koulukiusaamisen ehkäisemistä ja siihen puuttumista ja tehtyjen toimien riittävyyttä. – Se näkyy koko palvelusektorilla alusta loppuun. Allekirjoittamalla ko. Asioita ei tarvitse tehdä samalla tavalla maailman tappiin. Lausuntopyyntö/Luonnos Valtioneuvoston asetukseksi Hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän toiminnan valmisteluun myönnettävästä rahoituksesta vuosina 2021 ja 2022 Valtiovarainministeriö pyytää 1.6.2021 mennessä lausuntoa luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän toiminnan valmistelun rahoituksesta vuosina 2021-2022. Kartoitussetelillä on tarkoitus helpottaa tätä prosessia ja sillä voi ostaa palveluja pätevältä rakennussuunnittelijalta. 2. 1. Valtuutettu Veijo Kare jätti Sysmän Sitoutumattomat -valtuustoryhmän valtuustoaloitteen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousten valmistelusta ja kokouspäivämääristä. mukaan vuokramiehellä ei ole oikeutta siirtää maanvuokrasopimuksessa sovittua vuokraoikeutta kolmannelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. ilmoituksen vuokralainen eli Sysmän kunta vahvistaa ja hyväksyy ilmoituksen vastaanottamisen ja sen mukaiset ehdot. Vastuullinen karavaanari leiriytyy luonnollisesti vain siellä, missä leiriytyminen on maanomistajan luvalla sallittu. Pitää myös selvittää, onko sopimus Attendon kanssa mahdollista purkaa ja ottaa ruuanvalmistus takaisin kunnan omaksi toiminnaksi tai kilpailuttaa se laatu edellä uudelleen. – Joitakin kehitysideoita on tullut. Ivestointimäärärahan siirto Talousarviossa budjetoidut investointimäärärahat ovat riittävät vuodelle 2021. Vt. Teemu, Nikodemus KE 2.6. Valtuutettu Timo Aromaa jätti Perussuomalaistenvaltuustoryhmän valtuustoaloitteen kahden Padel-kentän hankkimisesta Sysmään. Majoitus on Koskenniemessä pääasia ja se on viime vuoden sulkua lukuun ottamatta toiminut suhteellisen normaalisti. Päijät-Hämeen liitto ja Päijät-Hämeen kunnat ovat valmistelleet yhdessä lausunnon. Kokousten esityslistoihin ei tulisi tiistain jälkeen uusia asioita. Valtuutettu Veijo Kare jätti valtuustoaloitteen kehitysehdotuksesta koulukiusaamisen torjuntaan. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Vapo Oy:n kanssa vuonna 2010 allekirjoitetun vuokrasopimuksen siirron Nevel Oy:lle. Vastuualueina olisivat kunnan työja elinkeinoasiat, matkailu, niiden edistäminen ja markkinointi. Matkaparkkiin voi saapua tai sieltä voi lähteä milloin vaan. Otamon toimintakeskukseen varattu 490 000€ ei uusien suunnitelmien perusteella tule kokonaan käyetyksi. 5. Leirintäaluetoiminnasta tulee vain kolmannes liikevaihdosta vaikka se kävijämääristä kattaa vähän isomman osuuden. MATKAPARKIT ovat tavallaan pienillä palveluilla varustettuja puskaparkkeja. Iltakoulu olisi ryhmien vetäjille pääsääntöisesti suunnattu lyhyt vapaamuotoinen keskustelutilaisuus. Setelin arvo voisi olla esim. Vuokra-alueelle on rakennettu vuokralaisen kaukolämpölaitos. 3. Siellä ei ole vastaanottoa tai muuta ilmoittautumispistettä. Venla Sysmän kunnanhallitus MATKAILUKESÄSTÄ povataan vilkasta vuotta. Valtuutettu Timo Aromaa jätti Perussuomalaistenvaltuustoryhmän valtuustoaloitteen uuden liikuntapaikkahoitajan palkkaamisesta. Ne ovat kuitenkin leirintäalueita niukemmin varusteltuja paikkoja ja ne on tarkoitettu lyhyeen yöpymiseen matkailuajoneuvossa. rehtorilta pyydetään em. Jos olisi esimerkiksi pelkkää hotellitai ravintolatoimintaa, olisi pitänyt lähteä ”oikeisiin töihin”! Koronan vuoksi ei näköpiirissäkään ole parempaa, koska tapahtumia perutaan koko ajan. Jos puutteita on, se myös ilmoitetaan. Meillä on se hyvä puoli, että tarjonta on monipuolista. 7. Telttojen pystyttäminen ei ole sallittua. Tietoja koottu matkailuaiheisista jutuista Yleltä, Caravan-lehdestä, Wikipediasta sekä Matkapatonkija Urbaani viidakkoseikkailijatarmatkablogeista. Kouluruuaksi halutaan monipuolista ja aivan tavallista ns. Yksinkertaisimmassa tapauksessa matkaparkki on matkailuajoneuvoille viitoitettu normaali pysäköintialue, jossa voi yöpyä. Siitä riippuu matkailijoiden määrä. Alma LA 29.5. Tällaisissa tapauksissa pysäköintialueita käyttävät usein muutkin ajoneuvot, kuten henkilöautot ja linja-autot. – Isoin tekijä on kuitenkin sää
Maija Pentikäinen-Laine (kesk.) esitti hänen tilalleen Jari Karsia. Samalla haetaan poikkeamista asemakaavan käyttötarkoituksesta (MRL 171 §) Asiakirjat ovat nähtävillä Sysmän kunnan asiointipisteessä ajalla 26.5. Sysmässä valittiin myös uuteen torivastaavan työhön Mira Saren mutta halutessamme haastatella häntä, ilmoitti Saren meille joutuvansa vetäytymään pois torivastaavan työstä. Reilun kolmevarttisen valtuustokokouksen muina asioina hyväksyttiin vesilaitoksen toimenpidemaksut, talousarvion investointiosan lisämääräraha, Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän purku, Päijät-Hämeen epävirallinen puheenjohtajafoorumi ja maaliskuun loppuun päättyvä kunnan osavuosikatsaus. Mahdolliset huomautukset hakemusta kohtaan tulee toimittaa Sysmän kuntaan kirjallisena nähtävillä oloaikana, osoitteella Sysmän kunta/rakennusvalvonta, Valittulantie 5, 19700 Sysmä. Kunnanvaltuusto päätti tehdä kunnanjohtaja Merja Oleniuksen sanoin “historiallisen” 300 000 euron sijoituksen Koy Vasallin sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Hyvinvointivaliokunta päätti 10.5.2021, että Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virka laitetaan uudelleen hakuun. 044 713 4554 tai sähköposti matti.nikupeteri@sysma.fi. Mahdolliset huomautukset hakemuksia kohtaan tulee toimittaa Sysmän kuntaan kirjallisena nähtävillä oloaikana, osoitteella Sysmän kunta/ rakennusvalvonta, Valittulantie 5, 19700 Sysmä. Karihtala ilmoitti kuitenkin 5.5.2021, ettei hän ota Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virkaa vastaan. Valtuutettu Tiina Edelman (vihr.) esitti useita tarkentavia kysymyksiä Vasalliin liittyen. Ränninmäen ja Sipilän rakennuspaikkojen myynValtuusto kiinteistöasioiden parissa nistä esitettiin pari tarkentavaa kysymystä. 044 713 4554 tai sähköposti matti.nikupeteri@sysma.fi Sysmän kunta Rakennusvalvonta KUULUTUS Rakennuslupahakemuksen (MRL 125 § ja 133 §) ja poikkeuslupahakemuksen (MRL 171 §) vireillä olosta. -2.6.2021 kunnanviraston aukioloaikana (klo 9.00 15.00). Hänen nimityksensä vahvistettiin yksimielisesti. Nykyinen valtuusto kokoontuu viimeisen kerran pian kuntavaalien jälkeen keskiviikkona 16. Kumpikin meni menojaan Luottamushenkilöiden kokouspalkkioita nostettiin usean vuoden tauon jälkeen.. Sijoituksen tuottotavoitteesta päätetään vuosittain valtuustossa talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Näyttökin on sovittu potentiaalisen vuokralaisen kanssa ensi viikolle. Esimerkiksi valtuutetun kokouspalkkio kohoaa viidellä eurolla 60 euroon. Asiakirjat ovat nähtävillä Sysmän kunnan asiointipisteessä ajalla 26.5. Poikkeamisluvasta tekee päätöksen Sysmän kunnanhallitus ja rakennusluvan osalta Sysmän kunnan rakennustarkastaja. Luottamushenkilöiden kokouspalkkioita nostettiin usean vuoden tauon jälkeen. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Kunta tiedottaa Helena Mäkinen 11.5.2021 Tuen hankinta/ rehtorin rekrytointi Hyvinvointivaliokunta valitsi 23.3.2021 Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virkaan KM Pauli Karihtalan 7.6.2021 alkaen. Osoitteessa Kustaantie 7 toimii myös Vavesaaren tila Oy. Viranhaltijapäätökset kennusvalvontaan rakennuslupahakemuksen (MRL 125 §) kouluja päiväkotirakennuksen rakentamiseksi kiinteistöllä Lasaretti 781-420-5-70 osoitteessa Leppäkorventie 14. Näin vuokra saataisiin kilpailukykyiseksi uudella menettelyllä Hartola ei ole asiassa yksin, sillä teollisuustilojen vuokraamisessa on hankaluuksia pääkaupunkiseutua myöten. Lisätietoja asiasta rakennustarkastaja Matti Nikupeteri puh. Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jossa ei ole voimassa olevaa kaavaa. Lisätietoja asiasta rakennustarkastaja Matti Nikupeteri puh. Rakennusluvasta tekee päätöksen Sysmän kunnan rakennustarkastaja. – 2.6.2021 kunnanviraston aukioloaikana (klo 9.00 – 15.00). Mistä laina otetaan, ei ole vielä selvillä. Yhtiön talous vaatii kuitenkin yhä tasapainottamista ja näin sille myönnetään lainaa kunnan avulla pitkällä maksuajalla. Viimeiset tilikaudet ovat olleet tappiollisia. Se jää nähtäväksi. Sysmän Hyvinvointivaliokunta päätti, että Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virka laitetaan uudelleen hakuun. Sysmän kunta on jättänyt Sysmän kunnan raElisa Oyj on jättänyt Sysmän kunnan rakennusvalvontaan rakennuslupahakemuksen (125 §) 91 metrin korkuisen linkkimaston ja laitetilan rakentamiseksi kiinteistöllä Mäkinen 781410-12-16 osoitteessa Onkiniementie 415. Tämän jälkeen tuorein hyvinvointiraportti, laaja hyvinvointikertomus, ikääntyvien hyvinvointisuunnitelma ja Hartolan kunnan päivitetyt ympäristönsuojelumääräykset hyväksyttiin käytännössä suoraan valtuuston puheenjohtaja Jeremias Sankarin (kesk.) nuijankopautuksella. kesäkuuta. Lopulta valtuusto oli asiassa yksimielinen. kesäkuuta alkaen. Kuinkahan torivastaavan työn kanssa käy. Kiireellisen aikataulun vuoksi hallintojohtaja päätti tilata rehtorin rekrytoinnin tuen Mercuri Urvalilta suorahakuprosessina hintaan 9 750 euroa + alv. Sysmän kunta Rakennusvalvonta KUULUTUS Rakennuslupahakemuksen (MRL 125 § ja 133 §) vireillä olosta. Päähuomio kiinnittyi Kiinteistö Oy Vasallin tilanteeseen. Marttiina Lallukka SYSMÄ Sysmässä rehtorin virkaan valittu KM Pauli Karihtala ilmoitti, ettei otakaan vastaan rehtorin virkaa. Muutokset astuvat voimaan 1. Kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja, valtuutettu Jarkko Fågel kertoi kuitenkin yhtiön allekirjoittaneen juuri kokouspäivänä sopimuksen yhdestä tuotantotilasta uuden vuokralaisen kanssa. Mika Sankari HARTOLA Kunnanvaltuusto myönsi Taisto Tervolle (ps.) eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä
Kunnan toimielinten kokoukset pidetään Teams-sovelluksella edelleen. Lähetä kysymyksesi viimeistään perjantaina 28.5. Sysmän perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmässä tarvittavia muutostöitä ei ehditä tehdä kaikilta osin ennen kansallisen koronarokotustodistuksen käyttöönottoa. Uimahallia voivat käyttää henkilöt, joille se kuntoutuksen ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi on tarpeen. Kirjastossa käyminen on rajattu 15 minuutin asioimiseksi. K a n sallin e n k o rona r o k o tustodistus on käytettävissä, kunnes EU:n yhteinen koronatodistus tulee käyttöön. Tällöinkin noudatettava turvavälejä. Ryhmä Ajanvaraus Rokote Rokotuspiste 50 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat Ajanvaraus auki Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) tai Moderna Sote-keskukset, Trion rokotuspiste ja työterveys 65-69-vuotiaat Ajanvaraus auki Rokotteen voi valita (rokote valitaan ajanvarausvaiheessa) Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) tai Moderna Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste 40-49-vuotiaat Ajanvaraus auki Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) tai Moderna Työterveys, sote-keskukset ja Trion rokotuspiste 18-69-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat Ajanvaraus auki Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) tai Moderna Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste 16-17-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat Ajanvaraus puhelimitse omasta sote-keskuksesta Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste Sote-ammattilaiset (rajatut ryhmät) Ajanvaraus auki (Trio vain puhelimitse) Pfizer-BioNTeck (Comirnaty) tai Moderna Trion rokotuspiste ja Työterveys Wellamo Koronavirusrokotusten arvioitu aikataulu: Rokotukset jatkuvat Suomen kansallinen koronarokotustodistus on saatavilla Omakannassa 26.5. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta. Kunnan tiloissa kokoontuvien aikuisten harrastustoiminta keskeytetty 15.6.2021 saakka. Todistuksen saa noudattamalla seuraavia ohjeita: • Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. alkaen 10 henkilöön. Yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten (sisällä ja ulkona) henkilömäärä enintään 6 henkilöä 31.5.2021 saakka. Tiukat rajoitukset ovat voimassa Päijät-Hämeessä 15.6.2021 saakka. Kansallisella koronarokotustodistuksella ei näin ollen pysty matkustamaan vapaasti koko EU:n alueella. KYSY KORONASTA Kysy-Koronasta Päijät-Soten ja Lahden kaupungin edustajilta. Kuntosalimaksu maksetaan kassalle, aiemmin ostetut kortit ovat voimassa. sysma.fi sivustolla, muutoksia varmaan tulossa! Sysmän kunnan johtoryhmä Korona-rajoitukset jatkuvat. Pukuhuoneeseen 1 henkilö kerrallaan tai samaan talouteen kuuluvat yhdessä. Rokotustodistuksen päivittyminen Omakantaan voi kestää jonkin aikaa riippuen siitä milloin on rokotettu. pukuhuonetilat ovat niin pienet, että niissä ei pysty noudattamaan määräyksiä riittävistä turvaväleistä ja lähikontaktien välttämisestä, sama koskee kuntosalia. Rokotustodistukset tulevat Sysmässä rokotetuille näkyviin vaiheittain. Omakannan kansallinen koronarokotustodistus sisältää tiedot henkilön s a a m i s ta koronarokotuksista. Kunnan työntekijät ovat edelleen etätöissä esimiehen kanssa sovitusti ja mahdollisuuksien mukaan. Myöhemmin myös EU:n yhteinen koronatodistus tulee Omakantaan. Rokotustiedon siirtyminen Kanta-potilastiedonarkistoon oikeassa muodossa vaatii erilaisia muutoksia potilastietojärjestelmään. Sysmän Kinon toiminta on jo muutoinkin tältä keväältä loppunut, jatkuu taas syksyllä. osoitteessa https://forms.office.com/r/qeT5gfeZgY Vastaamme Korona-yleisöinfossa, joka lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa https://youtu.be/4_RZnhH4tHA tiistaina 1.6. Muistattehan, että yksi rokote ei vielä anna täyttä suojaa. alkaen. lähtien. Koulu tiedottaa Wilmassa. Todistusta voi käyttää rajanylitystilanteissa vain niissä EU-maissa, jotka hyväksyvät kansallisen todistuksen koronarokotuksista. Päijät-Hämeen koronatilanne on edelleen hankala. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Sysmän kunta tiedottaa COVID-19 Sysmän kunnan tiedote vko 21/2021. Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositetaan edelleen rajattavaksi 6 henkilöön ja 1.6. Toimintakeskuk sen myymälään pääsee ostoksille sopimalla ajan etukäteen, puh. Kaikki koululuokat ovat lähiopetuksessa. • Hae todistusta painamalla linkkiä ”Tarkista, onko sinulla koronarokotustodistus (pdf)”. Pese kätesi ja käytä käsidesiä tullessasi ja lähtiessäsi salilta. Kunnan palvelut toimivat muutoin normaalisti. Kirjaston lehtilukusali on suljettuna 31.5.2021 saakka koronan takia ja edelleen kiinni 14.6. Hartolan kunta tiedottaa COVID-19 Sysmän sotekeskus tiedottaa rokotuksista 26.5.2021 Ajanvaraus puhelimitse ma-pe klo 10-14 044 494 2589 tai 044 494 2585 Rokotuspaikkana OLAVIN TOIMINTAKESKUS, Uotintie 7 Nyt rokotettavat ryhmät: Riskiryhmien 1 ja 2 16-69-vuotiaat Kaikki yli 40-vuotiaat Rokotettavat ikäryhmät aivan samat kuin viime viikolla, katso riskiryhmäkriteerit viime viikon lehdestä tai www.sysma.fi -sivustolta, josta ne löytyvät täydellisinä. Tämän takia osalle Sysmässä rokotetuista koronatodistus tulee vasta myöhemmin näkyviin Omakantaan. Jos kuntosalilla jo on 5 henkilöä, odota kahviossa vuoroasi. • Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Näin saat rokotustodistuksen Omakannasta Kansallinen koronarokotustodistus on saatavilla Omakannasta 26.5. Jatkossa koronarokotustodistus näkyy Omakannassa viimeistään viiden vuorokauden sisällä siitä, kun henkilö on saanut rokotuksen. Sysmän uimahalli on avoinna rajoitetusti kuntouttavalle vesiliikunnalle sekä lapsiperhevuoroille. Kuntosalille auki ma-pe 8-19 (5 henkeä kerrallaan), ei ajanvarausta. tiistaina ja torstaina klo 12-15 kuntouttavalle vesiliikunnalle, ei ajanvarausta keskiviikko klo 15-19 kuntouttavalle vesiliikunnalle, ei ajanvarausta tiistai ja torstai klo 1519 perhevuoro sysmäläisille perheille, 1h/perhe, ajanvaraus etukäteen, hinta 15 e/ perhe, ajanvaraus etukäteen 044 7134 577, koko perhe käyttää samaa pukuhuonetta Normaalilta yleisöuinnilta halli on edelleen suljettu, koska mm. Sysmän uimahalli on avoinna, maksu kassalle, ei ajanvarausta. Hartolan kunnan tiedote vko 21/2021. saakka vaalien takia. EU-maat voivat siis itse päättää, hyväksyvätkö ne kansallisen todisSuomen kansallinen KORONAROKOTUSTODISTUS Kelan Omakannasta KOSKEE SYSMÄÄ KOSKEE HARTOLAA tuksen rajanylitystilanteissa. Pidä vähintään 2 m turvaväli muihin kuntoilijoihin. Tällä hetkellä rokotusten ajanvaraus on auki yli 16-69 vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä yli 40-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Antti 044 7134592 tai Marika 044 7134591 Seuraa tiedotusta www. Omatoimiavaimet eivät ole käytössä. klo 12. Tässä vaiheessa on vielä erittäin tärkeää välttää ydinperheen ulkopuolisia kontakteja etenkin vapaa-ajalla. 1.6.2021 – 15.6.2021 tuo henkilömäärä on 10. Arvion mukaan tämä tapahtuu heinäkuussa. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa
Leena -rouva ihastui puutarhaihmisenä kauniiseen ja väljään tonttiin, kulttuuria ja historiaa henkivään ympäristöön ja molempia innosti talon sijainti golfkentän kupeessa. -Testi on menossa ja kuulostelemme vastaanottoa asiakkaiden keskuudessa, kaikki korostavat. Näin sahtiakin saadaan vahvemmin esiin. Terassikauden avaus lähti käyntiin Hartola Golfin klubiravintolasta. -Saatiin hyvä tuote myyntiin. Hartolassa Paanaset tutustuivat muutamiin muihin paikkakunnalle muuttaneisiin perheisiin ja yhteisistä tapaamisista muodostui epävirallinen ”Pro Hartola” -ryhmä. Ahjo soitti huilua ja Nevankallion instrumenttina oli konserttikantele, kumpikin myös lauloi. Ahjo kertoi, että konsertin toinen esiintyjä Marja Nevankallio toimii musiikkipedagogina Helsingissä ja PirkanJos ei heilaa Helluntaina, niin konsertti Hartolassa maalla ja konsertoi. laatusanoilla banaanimainen, hedelmäinen, rikas ja makea. Helluntain aatto oli ”Välke – varjoista valoon” –konsertissa kuulluille sävelille juuri sopiva ajankohta. Muutto Hartolaan tapahtui vuoden 2018 syksyllä. Paikallinen artesaaniolut eli Krouvin Sahti on nyt ensimmäistä kertaa myynnissä alueen muissakin ravintoloissa Sahtikrouvin ohella. Hänellä on vuosikymmenten kokemus Sahdin voimalla terassikierrokselle sahdinteosta Krouvin Panimossa. Näillä näkymin “tanssikielto” jatkuu ainakin ensi kuulle, joten rinnalle on kehitetty muuta. Hartolassa oli myynnissä Aikasalojen kiinteistö kauniilla joen varren tontilla ja silloin tärppäsi. Huilun ja kanteleen yhteissoittoa ei kovin usein kuule, mutta niiden sävelet sulautuivat yllättävän tunnelmallisesti ja mutkattomasti yhteen.. Se kelpaa siis hyvin muuallakin. toukokuuta järjestettiin Krouvin sahtikierros Tainionvirralla. Sosiaalisen median mobiiliohjelmisto Untappdin avulla käyttäjät voivat mm. kirjata nauttimiaan juomia palveluun sekä jakaa kirjauksia ja sijainteja ystävilleen, arvostella juomia sekä jakaa kuvia. -Sahti on konstailematon, kolmesta raaka-aineesta valmistettu tuote ilman lisäaineita, hän korostaa. Kaupunkilaisia kiinnostavat tämänkaltaiset elämykset ja tarinat, Koskela kertoo. -Tällainen alkuperäistuote kuuluu ehdottomasti maalla tarjolla olevien hyvien kokemusten sarjaan ja visuaalinen kauneus kruunaa elämyksen, Koskela sanoo. Sahdin tarina kuultiin Krouvin lavan yrittäjä, sahtimestari Matti Punakallion kertomana. Ohjelmisto koostui Heikki Sarmannon ja Astor Piazzollan teoksista. Ahjo on itse parhaillaan opintovapaalla ja täydentää Sibelius Akatemiassa musiikkikasvatuksen maisteriopintojaan. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kirkossa kuultiin harvinaista herkkua: ihan oikea konsertti livenä. Euroopan Unioni on myöntänyt sahdille Aito Perinteinen tuote -nimisuojan. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Kyösti Piippo HARTOLA Jouko ja Leena Paananen viihtyivät vapaa-ajan asukkaina Sysmän Vintturissa yhteensä 49 vuotta. Punakallion lisäksi yrittäjä Päivi Koskela ja asiakkuuspäällikkö Maija Pitkonen kertoivat asiakkaille uudesta paikallisesta herkusta. Krouvin Sahtia kuvataan siellä mm. Hän on hoitanut käytännön asioita, kuten terassikauden avajaisten suunnittelua, etsinyt tuotteeseen liittyviä materiaaleja, kuten sahtilasin ja tumman, sahdille soveltuvan pullomallin. Sen jälkeen mentiin järjestyksessä Camping Sysmä, Sysmä Marina ja Ilola Inn. Sahti on monille kaupunkilaisille uusi kokemus ja elämys. Vahvasti musiikkiin kytkeytyvän Sonyn avulla hän tutustui musiikkialan ihmisiin ja taiteilijoihin ja tätä nykyä harrastus ja työ soveltuvat erinomaisesti yhteen Magnum Liven hallituksen puheenjohtajana ja yhtenä omistajana. Paikallisten huipputuotteiden laajempaan jakeluun saaminen on tärkeää yritysryhmän keskuudessa. Jossakin vaiheessa jatkuva pakkaaminen tulemisten ja lähtöjen muodossa synnytti ajatuksen kokoaikaisesta asumisesta Sysmä-Hartola alueella. Kuva Suvi Rantanen. Muualtakin löytyy juomaa kehuvia arvioita. Huilutaiteilija Sandy Ahjo toivotti muutamat paikalla olleet ja striimausta seuraavat tervetulleiksi. Tainionvirran yritysryhmän yhteistyö on tiivistynyt, tässä siitä esimerkki. Päivi Koskela ja Maija Pitkonen sahtimestari Matti Punakallion kanssa Hartolan Golfilla sahtikiertueella. Myynti keskittyy tällä hetkellä alussa mainittuihin paikkoihin jo tuotantokapasiteetinkin takia. Jouko Paanasen 40-vuotisen työuran täyttävät erilaiHartolassa elvytetään kulttuuritarjontaa set myyntitehtävät; viimeksi hänen työnantajansa oli monikansallinen Sony Elektroniikka 19 vuoden ajan. – Tapaamme toisiamme, vietämme iltaa ja pohdisMika Sankari HARTOLA Lauantaina 22. Tarkoitus on myös kohentaa sahdin arvostusta ja asemaa “talkoojuomasta” gourmet-tuotteeksi, sillä käsintehdyt artesaanituotteet kohentavat laatuvaikutelmaa. Magnum Live on kotimainen ohjelmaja tapahtumatoimisto, jonka taiteilijaluettelo kattaa suuren osan Suomen viihdetaivaan huipuista
Samaan sarjaan kuuluvat myös kesäteatteri ja Maila Talvio -salonki. Kanteletta ei ihan heti tulisi yhdistäneeksi Piazzollan teoksiin, mutta bandoneonin, harmonikan, pianon ja kitaran lailla se tulkitsi tunteita. Siksi hänen teoksiaan oli mukana. Huilu on yllättävän moneen taipuva soitin, kun se on taiturin käsissä. TILAUKSET: lehtitilaukset@lahilehti.com tai p. Argentiinalainen tulisuus puuttui, mutta Itä-Hämeessä se ei haitannut. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Hartolassa elvytetään kulttuuritarjontaa kelemme samalla Hartolan elivoimaan liittyviä asioita. Ryhmän innovaatiot välitetään lähinnä kunnan vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muuriselle ja yhteyttä asian tiimoilta on otettu myös paikkakunnan toimijoihin Koskenniemeen, Linna Hotelliin, Kuninkaanporttiin, Opistolle ja seurakuntaan. Café 1930 ja iki-ihana Oblivion veivät jonnekin kauas, arki unohtui. – Viimekesäinen dekkari-ilta oli onnistunut ja kirjallisuutta haluamme pönkittää vahvasti jatkossakin musiikin lisäksi. Suunnitelmissa onkin Hartola Jazz -tapahtuma elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kertoo Jouko Paananen. Jouko Paananen ja Pro Hartola -ryhmä miettivät keinoja Hartolan kulttuurielämän piristämiseksi.. Pro Hartola -ryhmä toivoo, että heidän ideansa auttavat Anna-Maija Muurista kunnan tapahtumien järjestämisessä ja myös ohjelmatoimisto Magnum Live on omalta osaltaan ja omalla riskillään mukana kulttuuritapahtumien tuomisessa Hartolaan. 040 351 5480 (ma, ke klo 9-16) Jos ei heilaa Helluntaina, niin konsertti Hartolassa Sarmannon teoksissa (Yli metsän koitti jo päivän koi, Your Hearbeat, Wishbone Pony, Laulu, Minä metsän polkuja kuljen, Suvi-illan vieno tuuli, Moment musical, Rannalle nukkunut, The Long Nights) oli suomalaisia luontotunnelmia, kuvia ja avaruutta. Astor Piazzollan syntymästä tuli tämän vuoden maaliskuussa kuluneeksi 100 vuotta. – Diandran kirkkokonsertti järjestetään 22.7. LÄHILEHTI HARTOLAN PITÄJÄLEHTI www.lahilehti.com TILAA LÄHILEHTI paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. Paananen toivoo, että koronaepidemian tuovat rajoitukset poistuvat pian, mutta joka tapauksessa tämänvuotiset tapahtumat toimivat hyvinä tiennäyttäjinä vuoden 2022 kulttuuritapahtumien järjestelyille. Juhannuksen ja lokakuun väliin tuomme paikalle muitakin huippunimiä ja toivottavasti joukkoon mahtuu myös oman mielimusiikkini jazzin taitajia. Valikoima tarjosi sävelin loihdittua tuomen tuoksua ja kansanlaulujen murheita, suomalaista kevättä ja kesää kukkeimmillaan. Milonga del Angel kuultiin kantelesoolona. Kaikkia meitä kiinnostavat kulttuuriin liittyvät tapahtumat, kuvaa Jouko Paananen ryhmän toimintaa. Kanteleen sointi oli nautittavaa ja täyteläistä kuultavaa
LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Ravintolat ja tapahtumat OMA KUNTA KULLAN KALLIS PERUSSUOMALAISET HARTOLA 32 Pia-Kristina Finérus hallintotieteiden maisteri, asuntosijoittaja 33 Veli-Pekka Lehtosaari Tietoliikenneinsinööri, yrittäjä 34 Wille Neoff tapaturmaeläkeläinen 35 Reino Peltonen maatalousyrittäjä 36 Erkki Päiveröinen arkkitehti 37 Sanna Vuokila maatalousyrittäjä 38 Tapani Lehtinen kirvesmies • Yrittämisen toimintaedellytysten parantaminen ja yhteistyön voimistaminen. Helluntain paisteet on koko kesän paisteet. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Wanhan kansan Wiisautta Avoin Sysmä 58 Timo Seppänen toimitusjohtaja, eläkeläinen "Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu" Muutoksentekijä Tuon mukanani muualta hankittua osaamista ja kokemusta. kesäkuun 13. • Tarkka taloudenpito ÄÄNESTÄ MEIDÄT TÖIHIN HARTOLALAISTEN HYVÄKSI! pidetään to 10.6.2021 klo 14 Museonmäellä, Makasiininmäentie 4. Itä-Hämeen Museoyhdistys r.y:n VUOSIKOKOUS pidetään ti 8.6.2021 klo 9.00 osoitteessa Itä-Hämeen Museo. Tervetuloa! Johtokunta Sysmä Seura Ry:n KEVÄTKOKOUS KOKOUSKUTSU Koivistonkylän yhteisen vesialueen osakaskunnan VUOSIKOKOUS su 13.6.2021 klo 15.00 Katajaisen huvilalla, Kokkolantie 112 Sysmä. Saat linkin omaan spostiin. Tervetuloa. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Käsitellään kevätkokouksen 2021 sääntömääräiset asiat. tai 14. Johtokunta Lisää KEVÄÄN UUSIA YLIOPPILAITA TAMPEREEN YHTEISKOULUN LUKIO Matilda Nuutinen LÄHILEHTI onnittelee lämpimästi! KEVÄTKOKOUS pidetään perjantaina 4.6.2021 klo 17.00. Hallituksen jäsenet paikan päällä, muut halukkaat etäyhteys. • Sosiaalija terveyspalveluiden säilyminen kunnassa. Maksaja: Ehdokas itse LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI. Ilmoita osallistuminen spostiin sysmankvt@gmail.com. Sysmän Kehitysvammaisten Tuki ry:n Myös helluntai (50 päivää pääsiäisestä, siis toukokuun 10. Käsitellään sääntömääräiset asiat. päivä) oli myös tärkeä säiden ennustamispäivä. • Kuntakeskuksen palvelutason parantaminen
Harrastan vapaa-ajallani monipuolisesti urheilua ja musiikkia. Meillä on vanhusja vammaisneuvosto hampaaton lausuntoautomaatti, jonka sanomisia ei niin vakavasti oteta. Mikä on mielekkäintä lukio-opinnoissa. Pianon ja haitarin soittoa harrastan tällä hetkellä aktiivisesti Itä-Hämeen opistolla. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 ”SEISKA” Mikä ihmeen vempele. –Olen harrastunut pienestä pitäen urheilua. Onko sille nimeä tiedossa. Ammattiurheilu olisi myös haaveena ja haluaisin edustaa Suomea arvokisoissa. En ymmärrä miksi vuokrista valitetaan, auto kyllä pitää olla ja muukin elämä luxusta, vaikka työpaikkaa ei olisikaan. Taavi Riihelä totesi, että kysymyksessä oli puheenjohtajan nuija. Lisäksi monet ystäväni Hartolasta jatkoivat Joutsaan opiskelemaan. Olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut, joten opinnot ja ura media-alalla kiinnostavat. Mihin lajeihin keskityt tällä hetkellä. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Mitä tavoitteita sinulla on tulevaisuudessa urheilun parissa. Millaiset kesäsuunnitelmat sinulla on. Meillä on hyvät terveyspalvelut, ei ole. Nette Rimpioja HARTOLA Tällä viikolla tapaamme Viikon nuorena hartolalaisen Miska Johanssonin. Ilmoitan jo nyt, jos vaalionni suo, että veronkorotuksia en tule kannattamaan, enkä höpöhöpö projekteja tai rahan jakamista asioihin, mitkä ovat täysin turhia. Hartolan ikäihmisten, kuningakunnan kruununjalokivien hoito on huonoa, ruokakin on huonoa. Matti Kurvinen kuvasi osuvasti sitä, mihin kokoustyökalua tarvitaan. Uimahallihan täältä puuttuu, kävimme peruskouluiässä Sysmässä uimassa. Niin, uusi ja uusi vanhat jäärät muutamalla uudella pikantilla mausteella. Lukiossa parasta on ollut saada uusia ystäviä ja yhdistää urheilu opintoihin. Kuntamme ei tarvitse maksaa mitään vauvarahaa tai mitään muitakaan houkutinkannustuksia. Senkin toimintamuotoja tulisi uusia ja kokouksista pitäisi luoda uudenlaisia ja mielenkiintoisia areenoita, joihin myös yleisö voisi osallistua.On otettava rohkeasti uusi suunta, vaikka siihen on enää niukasti aikaa. –Yhdeksännellä luokalla yhteishakua tehdessä en tiennyt vielä mille alalle suuntautua, joten päätin valita yleissivistävän lukion. Juna on ohittanut Hartolan jo aikaa sitten. –Olen 17-vuotias miehenalku Hartolasta ja opiskelen Joutsan lukiossa ensimmäistä lukuvuotta. Salibandyä harrastin myöskin Heinolassa. Paikalle jää vain kioski, mistä ohjataan eteenpäin. Olen päässyt jonkin verran kartuttamaan esiintymiskokemusta, mutta aikani kuluu pitkälti nykyään urheilun saralla, joten musiikki on jäänyt taka-alalle. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vaalinumeron esine oli kaikille tuttu. Nyt on aika miettiä, tarvitseeko kuntamme edes kunnanjohtajaa. Kuvaamme ystävieni kanssa elokuvaa, työnimellä SuurHartolan aamunkoitto. Olisiko rekrytoitava vain osaava mies tai nainen, joka toisella kädellä edustaa kuntaa ja toisella hoitaa työnsä sekä maksaa Hartolaan veronsa. Millaiset tulevaisuuden suunnitelmat sinulla on. On mukava viettää aikaa peruskoulukavereiden kanssa. Olen ollut siellä jo useamman vuoden kesätöissä, joten tuttuun paikkaa on mukava palata. Tähtään jatkokouluttautumaan, ammattikorkeakoulut kiinnostavat. Entäpä valtuusto. Nyt siirrytään kokouksesta takaisin töihin. Suosikkilajejani yleisurheilussa ovat KILPAURHEILUA ja ELOKUVAPROJEKTIA pikamatkat ja pituushyppy. Se on päätöksen päättäjä. Meidän väestämme on suurin osa heitä, jotka ovat rakentaneet kuntamme hyvinvoinnin ja heidän oikeuksiaan jokaisen tulisi puolustaa. Työskentelen kentällä, ajan nurmikkoa ja hoidan hiekkabunkkereita. Useimmat vastaajat käyttivät muiden jo aikaa sitten käyttämiä höpöhöpö juttuja, joihin kukaan ei usko. –Menen kesätöihin Hartolan Golfille. Jos joku haluaa tänne tulla, niin tulkoon omilla masseillaan. Meillä pelaa kuulemma joukkoliikenne, ei pelaa. Ikäihmisille on taattava Hartolassa rauhallinen asuinympäristö ja nuorisolle tulee opettaa tapoja, kuinka suhtautua ikäihmisiin. Sain ajokortin tässä juuri kesän kynnyksellä ja tarkoitus on myös kiertää ystävien kanssa kotimaan kohteita ja nähdä kaukaisempia kavereita. Hoitopaikkaan uppoavalla rahalla pitäisi saada hyvää kotimaista ruokaa. Se on tulevaisuuden fakta, joka tulee hyväksyä. Vapaa-ajalla tykkään ajella mopolla ja viettää aikaa ystävieni seurassa. –En ole löytänyt vielä tiettyä ammattia, onneksi tässä on vielä aikaa harkita. Millaisia ajatuksia sinulla herää Hartolasta. Näillä sanoilla ja vielä oheisilla laulunsanoilla toivotan hyvää vaaliaikaa: "Totisesti minä elän synkkää aikaa" . Oletteko samaa mieltä. Lueskelin Lähilehdestä ehdokkaiden vastauksia, potaskaa sanon minä. –Pieni paikkakunta on ollut omalla tavallaan turvallinen kasvupaikka ja pienissä ikäluokissa kasvaneena olen ollut kaikkien kaveri. Valtuustoon on saatava uusia innovatiivisia uskallikkoja ja rajojen kaatajia, joiden päässä on raikkaita uusia ajatuksia. Ja eihän Hartolassa pakko ole olla. Lisäksi toivon, että urheilu säilyy elämässäni pitkään ja menestyisin sen parissa. Kuntamme terveysasema yskii, loppumetrit häämöttävät ja pian on lappu luukulla. Pian koittaa hetki, kun kuntaan valitaan uusi valtuusto. Lisäksi tietysti yleisurheilun parissa tulee menemään aikaa kisoissa ja treeneissä. Hei Miska, kertoisitko lyhyesti itsestäsi ja mitä teet tällä hetkellä. –Haluan pysyä terveenä ja saada pitkän uran. Kisakausi ei ole vielä osaltani lähtenyt käyntiin tänä vuonna, mutta pian on Joutsassa avauskilpailut. Mitä muita harrastuksia sinulla on. Kaikki turhat projektit pitää lopettaa, ne eivät johda mihinkään konkreettiseen. Vasemmistoliitto Hartola Heikki Leisti Tarvitaanko Hartolaan kunnanjohtajaa?. Elokuva on fiktiivinen sotatoimintaelokuva. Lopuksi haluan lähettää terveisiä omalle ikäluokalleni ja toivottaa heille menestystä opintoihin ja elämään! Ilmianna mielestäsi sopiva Viikon Nuori Lähilehden nuorelle palstalle! marttiina.lallukka@lahilehti.com tai soita p. Itsensä voittaminen on tärkeintä ja haluan tällä kaudella lähteä parantamaan aiempia tuloksiani. Johtokunnat ja hallitukset ja muut päättävät elimet ovat tuttuja lukijoille. Tulokset määrittävät enemmän kuin mitalit, vaikka muutamia Suomen mestaruusmitaleja olenkin saanut. Olet lahjakas nuori urheilun saralla. Hartola yhdistää meitä, vaikka lähdimme opiskelemaan eri suuntiin. Sanat pätee minuun ja uskon että kanssani samaa mieltä ovat monet kuntalaiset juuri nyt. Sen on tarkoitus valmistua ensi syksyn aikana. –Muusikki on lähellä sydäntä. Sillä kun Vko 20 oikea vastaus: Puheenjohtajan nuija. Ei siinä enää mainostaulut tienposkessa auta. Liikunta-alueiden uudistus on ollut tarpeen ja uusi urheilukenttä on hyvä. Kyllä ihmiset tsekkaa, miten kunnalla menee. No jaa, pakko kai se vuokra on maksaa ja kyllä sosiaalihuolto auttaa, jos huonosti käy. kopautetaan, niin asia on valmiiksi nuijittu. Miska Johansson Lukijan Kynä Hartola n.3000 asukkaan kunta Hämeessä. 0400 604 504. Mitä sieltä puuttuu nuorilta. Mutta mitä seuraavalla mynstykillä saadaan aikaan. Hartolalla on niinkuin sanotaan upea luonto ja nelostie. Joku valitti kunnan asuntojen kovista vuokrista. Nyt ei ole enää unelmille aikaa, vaan on oikeasti tehtävä jotain
Autojen teknistyminen vaatii työntekijöiltä jatkuvaa kouluttautumista ja huollon laitteita (erilaiset testerit ja vikadiagnostiikkalaitteet) pitää päivittää nopeaan tahtiin. Vaikka maataloustuottajien määrä on vähenemään päin, peltokoot ovat pysyneet samana. Eikä autojen sähköistyminenkään haittaa, on vain pidettävä huoli osaamisesta koulutuksen avulla. Vuonna 1993 perustetun Kone-Heinon työtilanne on säilynyt vuodesta toiseen kiitettävänä, vaikka talven luonteesta riippuen vuoden alun ensimmäiset kuukaudet saattavat olla hiljaisia. Yritys on huomattava työllistäjä paikkakunnalla, Ammattitaidolla koneet kuntoon talossa työskentelee useita pitkäaikaisia ammattilaisia: Maatalouskoneiden puolella Jari Järvinen, Henri Utri ja Eetu Sarmala ja autopuolella Juha Oittinen ja Tapani Pohjankoski. – Kyllä toukokuun loppu ja kesäkuun alku ovat sitä kiireisintä aikaa, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Mika Heino. – Kyllä meitä tarvitaan tällä alueella. Valitettavasti monien osien tilaaminen täytyy nykyään hoitaa ulkomailta asti. – Kevään ruuhkia helpottaisi kummasti, jos koneita tuotaisiin huoltoon talvikuukausina, sanoo Heino. Mika Heino asuu Lahdessa ja tämä asia tuo helpotusta logistiikkaan. Mika Heino ihmettelee kaasuautojen vähäistä valmistusta ja myyntiä.. Kone-Heinon toiminnan rungon muodostavat maatalouskoneiden lisäksi autot. 18 Taija Glad sosiaaliohjaaja, sosionomi AMK 19 Mika Heikkilä maatalousyrittäjä 20 Anne Joutsijärvi FM, eläkeläinen 21 Hannu Järvinen yrittäjä 22 Antero Laine eläkeläinen 23 Tero Mäyrä maatalousyrittäjä 24 Iida Niemi kokki Se kotimainen. Varsinkin korona-aika on ollut kiireistä. Ja mihin on kadonnut kaasuautojen kehittäminen. Mika Heinon mielestä sähköhypetys on lähtenyt hieman jo käsistä, sillä bensa-autojen kulutus on jo saatu todella vähäiseksi. – Kesäksi saamme hyvää lisätyövoimaa koulutuskeskus Salpauksen oppilaista. Sysmän vapaa-ajan asukkaat ovat tuoneet oman lisänsä Kone-Heinon toimintaan. 29 Juha Saarinen maatalousyrittäjä 30 Jeremias Sankari kirkkoherra 31 Jari Tasanen moniammattilainen 25 Tapio Nieminen yrittäjä 26 Ismo Palm maatalousyrittäjä 27 Maija Pentikäinen-Laine eläkeläinen 28 Toni Pöyry maanviljelijä Monipaikkaisuus on mahdollisuutemme Perheiden hyvinvointi takaa yhteisön hyvinvoinnin Ympäristö ja luonto antaa työtä ja virkistystä Kyösti Piippo SYSMÄ Nopeasti edennyt kevät on herättänyt maatalousyrittäjät ja peltotöihin on tullut kiire. Sitäpaitsi Sysmän autokanta uusiutuu melko hitaasti ja huoltoon tarvitaan jatkossakin osaajia. – Voitamme monasti useita päiviä sillä, että minä tuon tullessani aamulla Lahdesta huollon tarvitsemia varaosia. Tilanne vaikuttaa välittömästi myös Kone-Heinon toimintaan, sillä kyseisiin töihin tarvittavat tuotantovälineet kaipaavat huoltoa ja remppaa. Tulevaisuus näyttäytyy Mika Heinon mukaan positiivisena. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Ehdokkaamme Hartolassa Se kotimainen. Maksaja: Keskustan Hartolan kj
ÖKYTALO = pääkaupunkiseudulla ihan normaali omakotitalo, muualla Suomessa poikkeva siten, että on aavistuksen siistimpi ja uudempi, ja supisuomalaiset autonromut puuttuvat pihasta. Rakentaminen alkaisi Tiihosen mukaan aikaisintaan ensi vuoden syksyllä, mutta kaikella todennäköisyydellä vuonna 2023, sillä parakkikoululla on vuoden verran aikaa poistua maisemista. MITÄ ILTAPÄIVÄLEHTIEN TERMIT TARKOITTAVAT. KESKIÄKÄINEN MIES PS. PENTHOUSE/KAT TOHUONEISTO, joissa varsinkin missit kertovat asuvansa = vanhan ja väsyneen kerrostalon ylimmän kerroksen rupinen yksiö. Tukihakemus on jätettävä Aluehallintovirastoon tämän vuoden loppuun mennessä, mikäli valtuusto hyväksyy hankkeen. SOMETÄHTI = lähetti pari säälittävää filmiä Youtubeen. Oikeasti rikkaille liian ruma ja heikkokuntoinen. Näin ollen siitä on ehdottomasti tärkeintä aloittaa. -Kyseessä on kaikkinensa muutaman vuoden mittainen projekti, jolle Sysmän kunnanvaltuusto on myöntänyt suunnittelurahaa, Sysmän kunnan tekninen johtaja Aki Tiihonen kertoi. SALARAKAS = Yhden yön hoito, josta ei viittis millään kertoa puolisolle. Hänen lisäkseen kokouksessa ajatustenvaihtoon osallistuivat nuorisopäällikkö Tuija Pessa, Sysmän Sisun Lilli Rantahakala, liikunnanopettaja Marjut Rantanen, opiskelija Nette Rimpioja ja rehtori Tuula Vuorinen. -Liikuntapuiston ympäristön tulisi sointua hyvin yhteen puistomaisena kokonaisuutena kuntalaisten yhteisenä tapaamispaikkana, jossa kaikenikäiset viihtyvät, Vuorinen sanoi. HYVINVOINTIVAL MENTAJA = anabolisilla stereodeilla itsensä pulleaksi pumpannut pilleriveikko, joka antaa ravitsemisneuvoja ja diilaa salaa värillisiä pillereitä asiakkailleen. Päijänne Areenan viereiselle alueelle voisi sijoittaa skeittiparkin ja pump-trackradan. Kouluvuosi päättyy pian, joten kysely toteutetaan näillä näkymin kesäkuun alkuun mennessä Padlet-alustalla netissä. Vastaukset kootaan yhteen ja niiden pohjalta puistosuunnitelmaa tarkennetaan heinäkuussa. M A A I L M A N L U O K A N L AU L A JA = sai pari keikkaa Riston baariin Torremolinokseen. Käytännön asioita, kuten huoltorakennuksia, parkkipaikkoja, välineiden säilytyksiä, turvallisuusasioita ja liikuntapaikan hoitajan tarvetta käytiin läpi kokouksessa. Se avataan tällä viikolla kunnan verkkosivuille. H U I P P U H U V I L A / ÖKYHUVILA = Varsinkin saaristossa ja lähellä Pk-seutua oleva ihan tavallinen huvila, joka maksaa hiukan enemmän kuin mattimeikäläisellä olisi varaa. H U I P P U S U O S I T T U L AUL A JA = tehnyt kaksi levyä, m u u t a ma ihminen tuntee. Puistosta on toivottu suoraa yhteyttä hiihtoladulle jo Liikuntapuistosta saa esittää toiveita aiemmissa kartoituksissa. Maastonmuodotkin tukisivat ajatusta Rantahakalan mukaan. Pikavauhdilla toteutetaan Pessan ja Rimpiojan muotoilema kysely, jossa tulevilta käyttäjiltä ja kuntalaisilta kartoitetaan toiveita liikuntapuistosta. Varsinkin näissä sensaatiolehdissä käytetään helposti ilmauksia ”ökyauto”, ”ökytalo”, ”ökykello” ja niin poispäin. ÖKYAUTO = normaali liikemiehen automalli ja -merkki, kun ökyauto-sanaa käytetään, niin auto on yleensä vanhempi, ja myös liisattu, ja leasing-maksut ovat jääneet maksamatta viime aikoina. Laajentaminenkin voisi olla mahdollista tulevaisuudessa. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Keskiäkäinen mies Mika Sankari SYSMÄ Uusi liikuntapuisto tulisi osin nykyisen parakkikoulun paikalle uuden päiväkotikoulun valmistumisen jälkeen. UUSI KUVANKAUNIS VAIMO = entinen missi, joka alkaa pahasti rapistua, takana useita kehonmuokkauksia ja botoksia. Liikunta on esillä kunnassa, sillä Ohrasaaren kunnostustyöt ja erityisesti sähköpyörille suunniteltu Päijätsalon ebike-park ovat työn alla. SUOSITTU LAULAJA = tehnyt yhden levyn, kukaan ei tunne. Kuulemma tulee hyviä tuloksia ja nopeasti!. Koska suomalaisten medianlukutaito on niin surkealla tasolla, Keskiäkäinen mies selittää, mitä muutama ilmaus oikeasti tarkoittaa. UUSI RAKAS = toisen yön hoito, ja tästäkään ei kerrota. Missipiireissä leviää uusi tehokas dieetti: Navalnyi-dieetti. Suunnittelukokouksessa torstaina 20. Siinä ei juurikaan saa ruokaa syödäkseen, henkilökunta herättää yöllä tunnin välein, hoitajat tuputtavat epäilyttäviä ruiskeita, ja välillä saa pamppua tai piiskaa. SOMEVAIKUTTAJA = elää sillä, että julkaisee puoli-irstaita tissinkuvia netissä, ja vanhat likaiset miehet tykkäävät niistä. Käytettävissä olevan tiukan budjetin pohjalta yleisurheilukentän radan pituudeksi tulisi 300 metriä täysimittaisen 400 metrin asemesta. TUNNETTU SOMET TAJA = yrittää kirjoitella huonolla suomella nettiin, kukaan ei tunne. toukokuuta muistutettiin pitkästä siirtymästä nykyiselle urheilukentälle. Näin ollen yleisurheilukenttä olisi valmiina suunnilleen vuoden 2024 aikana ja loppuosa liikuntapuistosta vuosina 2026-27. ÖKYKELLO = Pikkaisen normaali-Tissottia kalliimpi rannekello, mutta mikäli se on Rolex tai Patek, se on ostettu New Yorkin kadulta 30 dollarilla
Näin ollen olemme tulleet huomaamaan, että pastori Mäkinen kykenee ilman suuria valmistuksia julistamaan kallista evankeliumia ja aina häneltä löytyy sana tarpeessa olevalle seurakuntalaiselle.” Kalle Mäkinen – sysmäläisten villitsijä Lehden mukaan oli vielä suunnaton joukko henkilöitä, jotka olisivat halunneet saada lausua mielipiteensä ja nimensä pastori Kalle Mäkisen puolesta, mutta ajan vähyyden ja matkojen pituuden takia he eivät ole voineet saada toimitukseen asiasta omakätistä allekirjoitusta. Hankalalla tavalla se muuten suoriteltiin. Lehtikirjoitukset olivat yhtä kirpeitä. Se katsoi, ettei Kalle Mäkistä voi asettaa kirkkoherranvaalissa neljännelle vaalisijalle, koska hänellä ei ole arvosanaa käytöksestä siltä ajalta, jonka hän oli toiminut Suomen Merimieslähetysseuran ja Suomi Synodin palveluksessa. Joutsjärveläiset alkoivat äänestyksen. Vastalause julkaistiin Itä-Hämeessä (4.5.1934). Pastori Harvion kaunis, mutta heikko ääni ei tahtonut päästä tässä kohinassa oikeuksiinsa ja niinpä käytettiinkin kanttorin ”pasuunaa" apuna ja kaikella menestyksellä. ”Pöydän ääreen pääseminen oli vaikeata, täytyi tyrkkiä, hyppiä penkkien yli ja kuka sellaisessa pitäjässä kuin Sysmässä, jossa kylien rajat ovat kovin alkeelliset niin varmasti tietää mistä kukin on kotoisin. Tuomiokapitulin kielteinen päätös tuli 21.4.1934. 3 pnä pastori Kalle Mäkistä. Vaalin pitäjä huusi talon nimen ja siitä kotoisin olevan äänestäjän piti tulla pöydän ääreen sanomaan, kannattiko hän vaalipappeja vai pastori Mäkistä. (I-H 23.4.1934) Kokouksessa valittiin 10-miehinen lähetystö viemään asiaa eteenpäin. Olipa niistä ehditty saada jo omakohtaisia kokemuksiakin hänen toimiessaan vt. Kaikki olivat menossa kirkkoherran vaaliin, johon osanotto oli vieläkin runsaampi kuin etukäteen saattoi odottaa. Itä-Häme 30.11.1933, Pastori K. oltiinko tyytyväisiä vaaliin, josta oli seurauksena neljännelle vaalisijalle ehdottamiset. Kirkko ääriään myöten täynnä vaalipäivänä Itä-Häme (4.12.1933) kuvasi vaalipäivää: ”Sysmässä asiaa tuntematonkin huomasi, että jotain oli tekeillä. (I-H 18.05.1936) Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 678. Mäkinen sai aikaan todellisen kansanliikkeen, jonka seurauksena Sysmän seurakuntaelämä sai kokea historiansa merkillisimmän kolme vuotta kestäneen jakson. Yleisömassa alkoi liikehtiä, toiset tavoittelivat tasapainoa penkeillä, toiset kiipeilivät niiden yli, vaalitoimittaja takoi lakikirjalla pöytään, toiset puhuivat, huitoivat käsillään, vaativat hiljaisuutta, joka vihdoinkin saatiin aikaan, kun pastori Suvanne alkoi puhua. Tämä oli mahdollista, jos vaalissa joku sitä ehdottaisi ja ehdotus saisi taakseen enemmän kuin puolet annetuista äänistä ja vähintään kymmenesosan koko seurakunnan äänimäärästä. Valitus valtioneuvostolle Mäkisen puolesta Kun kielteinen päätös tuli, kokoontui kirkonmenojen jälkeen lähes kaksi tuhatta Mäkisen kannattajaa yhteiskoulun pihalle valituksen tekemiseksi valtioneuvostolle. Koska Mäkisen äänimäärä oli enemmän kuin kymmenesosa seurakunnan kokonaisäänimärästä, kirkkoherran vaali jatkuisi neljän ehdokkaan kesken. Kiitos tämän vaalitavan, kirkko muistuttikin markkinahallia. Viimein tuotiinkin pöytä alttariaitauksen eteen, johon vaalintoimittaja pastori Harvio ja vaalikirjuriksi valittu kanttori Mäkirinne saapuivat. ponsi: ”Että elleivät asiat nopeasti korjaannu ja seurakunnan enemmistö vapaudu muutamien harvojen kiusan alta, niin valtuutetaan toimikunta valmistelemaan seurakunnan ja sen omaisuuden jakoa” Ponsi hyväksyttiin yksimielisesti. Mäkisellä ei tuomikapitulin mukaan ollut sellaisia ominaisuuksia, joita kirkkoherran viran hoitamiseen tarvitaan. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Helinin Heikin palsta Kirkkoherra Juho Heinon jäätyä eläkkeelle maaliskuussa 1933 alettiin etsiä hänelle seuraajaa. Kirkon ääriään myöten täyttävä vaaliväki liikkui, sikäli kuin yleensä tilaa oli ja kuului kuin meren kohinaa. Lopputulos ei selvinnyt Itä-Hämeen painoon mennessä. Seurasi sitten vaalitoimituksen viralliset kyselyt mm. Ilmoituksessa todettiin: ”Olemme monena sunnuntaina saaneet kuulla hänen voimakasta ja syvää sananjulistustaan ja monella haudalla hän on antanut lohtua sureville omaisille. Kymmenen miehen lähetystö vei asiakirjanipun 24.5.1934 suoraan valtioneuvostoon. 2005. Omaisuutta ei sentään alettu jakaa, mutta asia viipyi. Itä-Häme 4.12.1933 Suuri kansalaiskokous Sysmän yhteiskoulun pihalla eilen. Kirjelmän allekirjoittajaksi pyydettiin paikallinen työnjohtaja J. Itä-Hämeen sivuilla käytiin kipakkaa mielipiteenvaihtoa. Ihmisten täytyy odottaa äänestysvuoroaan koko päivän kylmässä ja nälässä. Vastustajien tunnelataus oli vähintäänkin yhtä korkea kuin kannattajienkin. Adventtijumalanpalvelus saarnoineen ja kuoroineen ei näyttänyt liikuttavan ihmisten mieliä, jotka jännityksellä odottivat vaalitoimituksen alkamista. Pekka Streng, herastuomarit Onni Wilén ja Erik Kansanlahti, opettaja Väinö Lindqvist, palopäällikkö K. Valituksen liitteenä oli kirjelmä, jossa elämäntapoihin vedoten anottiin, ettei Mäkistä asetettaisi vaalisijalle. kirkkoherrana lähes kymmenen kuukauden ajan. Ne eivät kuitenkaan tyydyttäneet vähitellen paisunutta Mäkisen kannattajakuntaa, joka oli ryhtynyt toimenpiteisiin saadakseen Mäkisen neljännelle vaalisijalle. Tämän jälkeen jäätiin odottamaan valtioneuvoston päätöstä. Lähteet: Sakari Korhonen, Kun Sysmässä tehtiin merimiespapista kirkkoherra. Lähetystön matkaevääksi laadittiin julkilausuma, jossa vaadittiin, että ”Sysmän kirkkoherraksi on saatava pastori Kalle Mäkinen, jotta esi-isiemme kirkko täyttyisi kuulijoista ja seurakuntalaiset siellä ja muualla saisivat ikiaikojen Jumalasta kuulla Kalle Mäkisen kautta.” Kansankokouksen valtuuttamana tuo lähetystö muotoili jyrkän vastalauseen seurakunnan häpäisijöille. Kirkkoherran vaalipäiväksi oli määrätty 3.12.1933. Itä-Häme 23.4.1934 Työnjohtaja Vitikan todistus. Ehdotetuiksi tulivat pastori Suvanne ja pastori Mäkinen. Itä-Häme 18.05.1936 Kirkkoherra Kalle Mäkisen kuva kirkon sakastissa.. Ihmiset menivät ja tulivat, ovet paukkuivat, kylmä viima tulvi niistä sisään ja täytyy vaalipitäjällä olla rautainen terveys säilyäkseen sairastumiselta. osa. Kannatusta kysyttäessä kuultiin pastori Suvannetta kannattavan pari heikohkoa ääntä, mutta pastori Mäkisen kohdalla räjähti raikuva ”kannatetaan”. Kuka kirkkoherran virkaan. Kokouksessa hyväksyttiin mm. Vitikka. Siihen tulivat kirkonisäntä Topias Toivonen, pankinjohtaja Emil Kakriainen, kansanedustaja Yrjö Schildt, agronomi. Valituksen liitteeksi saatiin kolmisen tuhatta valtakirjaa, vaikka yksikin olisi riittänyt. Kalle Mäkinen jätti seurakunnan siirtyen toukokuussa Tuusulan seurakuntaan. Mäkinen päässyt neljännelle vaalisijalle valtavalla äänten enemmistöllä. Myöhemmin poliisikuulustelussa Vitikka kertoi, että hän ei tuntenut Mäkistä ja oli allekirjoittanut kirjelmän sen sisältöä tarkemmin tuntematta. Kaikki valmistelut vaalisaarnoineen oli tehty. Hänelle pidettyihin läksiäisiin osallistui seitsemänsataa seurakuntalaista. Lapsuuteni Sysmä teoksessa. Vähemmistö valitti tuomikapituliin Vähemmistöön jääneiden seurakuntalaisten puuhamiehet uskoivat vakaasti, että seurakunnan uskottavuus kokee pahan kolauksen, jos Kalle Mäkinen valitaan kirkkoherraksi. Toisaalta tällainen äänestystapa pitkistyttää vaalia. Sysmän seurakuntalaisten kansalaiskokouksessa yhteiskoululla toukokuun 17. kirkkoherraksi nimitetty Kalle Mäkinen. Siinä tuomittiin jyrkästi Mäkiseen kohdistunut parjauskampanja sekä erään pappisja maallikkoedustajan toiminta valituksen käsittelyssä. Tuomiokapituli asetti kolme virasta kiinnostunutta pappia I-III vaalisijoille. Kaartti, leipuri Valerian Laitinen ja maanviljelijä Juho Oksanen. A. (I-H 24.5.1934) Tuomiokapitulilta kielteinen päätös Tuomiokapitulin päätöstä odoteltiin ja väki hermostui. pnä 1936 yritettiin kiirehtiä. Kun äänet oli laskettu, julistettiin tulos: vaalissa annettiin 2629 ääntä, joista pastori Kalle Mäkinen sai 2107. Joukossa ei kuitenkaan ollut kesäkuun puolessavälissä vt. Tiet, järven jää, jopa peltojen polutkin oli täynnä kirkkoon kulkevia ihmisiä. Lehti-ilmoituksessa yli 700 nimeä Itä-Hämeessä oli ilmoitus (30.11.1933), jossa yli 700 nimeltä mainittua sysmäläistä sitoutui äänestämään ja pyytämään neljänneksi vaalisaarnaajaksi Sysmän kirkkoherranvaalissa jouluk. Tämä Kuhmoisissa syntynyt ja New Yorkissa pari vuosikymmentä merimiespappina toiminut sananjulistaja oli lumonnut lyhyessä ajassa sysmäläiset täysin. Itä-Häme 24.5.1934 Sysmän seurakuntalaisten valtava joukko koolla eilen. Tässä kuvataan mitä Sysmässä tapahtui Itä-Hämeen uutisten ja Sakari Korhosen Lapsuuteni Sysmä teokseen laatiman artikkelin ”Kun Sysmässä tehtiin merimiespapista kirkkoherra” pohjalta. Tuntui kuin jalkapallo-ottelun yleisö olisi osoittanut suosiotaan hyvin ammutulle maalille.” Hankala äänestys ”Mitä sitten seurasi, sitä on vaikeahkoa kuvata. Tuomiokapitulille tehtiin valitus, jossa vaadittiin vaalin kumoamista sillä perusteella, että Mäkinen oli todistettavasti syyllistynyt pappismiehelle sopimattomaan elämään. Mäkisen elämäntavoista oli tihkunut huolestuttavia tietoja
– Kalassakin olisi mukava käydä, mutta niille reissuille ei oikein löydy kaveria. Antin mielipuuhaa on vapaa-ajalla mopojen kunnosAntin osaavat kädet tus ja fiksaus. Tämän mopon vuosimalli on vielä hämärän peitossa, mutta rungon numeron perusteella sekin löytynee. Antin isä on maanrakennuspuolen yrittäjä ja kyseinen asia on vaikuttanut linjavalintaan. Kotimaiset sarjat on jouduttu pelaamaan ilman yleisöä ja menetetyt pääsylipputulot ovat syöneet monen liigajoukkueen talouden konkurssin partaalle. Etukäteen osattiin arvata, että Italian Måneskin on paha voitettava, bändi oli Suomen lisäksi ainoa, joka osallistui kilpailuun raskaalla musiikilla. – Eikä siinä ollut edes paljoa työtä, pääsin pienellä vaivalla. Petri Lumme esitteli kesäleiri-diplomiaan. Petri herää ilman herätyskelloa aamuisin kuuden maissa. Onneksi uimarit pelastivat penkkiurheilijan viikonlopun upeilla suorituksillaan. Mutta mitenkäs kävi Englannille. Viimeisin hankinta on Turun suunnalta löytynyt Suzuki PV, mikä on vielä tässä vaiheessa osina isossa laatikossa. Hän käy säännöllisesti kirkossa ja kaupassa sekä vierailee ystäviensä luona kahveilla. Mopot ja kaikki työkalut ovat Antin verstaalla säntillisessä ja siistissä järjestyksessä, mikä kuvastaa erinomaisella tavalla remonttimiehen luonnetta. Vuonna 1996 Petri siirtyi asumaan kehitysvammaisten ryhmäkotiin Sysmän kirkonkylälle, kunnes pääsi muuttamaan tuetun palveluasumisen piiriin Palvelutaloon heti sen valmistuttua kesäkuussa 1997. Petrin asuminen palvelutalolla on varsin itsenäistä ja mies itse tykkää siitä. Viime kesänä Antti pääsi kesätöihin Pärnistön tilalle ja siitä tulikin hänelle jatkumo. * * * Hyvin pärjäsi hieman pienempi joukkue Rotterdamin kaukalon Euroviisukisoissa. Vastauksia hakuun on odotettavissa 17.6. Jääkiekko on ollut urheilun puolella yksi suurimpia menettäjiä koronan takia. Henkilökunta pitää hyvää huolta tietyistä rutiineista ja kuin vahvistukseksi tästä, toimittajan vierailun aikana huoneeseen tuodaan päivällinen. Korona on valitettavasti estänyt kehtitysvammaisten tukiyhdistyksen järjestämät kesäretket, mutta elokuun luontoleirille Petri aikoo osallistua. Ennakkosuosikit pitivät kisassa todella hyvin pintansa: Ranska toinen, Sveitsi kolmas, Ukraina viides ja Malta Suomen jälkeen seitsemäs. Petri saa itse päättää liikkumisestaan asunnon ulkopuolella. Perheessä oli seitsemän lasta, joista neljä on vielä elossa. Lana Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmäläinen Antti Saarinen (15 v.) on Yhtenäiskoulun yhdeksännen luokan oppilas ja hänen opiskelunsa Sysmässä päättyy muutaman päivän päästä. – Voin piristää päivääni soittelemalla tutuille. Sitä se EU:sta eroaminen tiesi! Arska tutkaili viinakaupassa viinivalikoimia ja kyseli valitsemastaan viinistä lisätietoja kaupan myyjältä. Oululaispoikien muodostama Blind Channel yllätti myönteisesti jo karsintavaiheessa selvittämällä tiensä jatkoon. Arkirutiineja helpottaa hiljattain hankittu muodikas kännykkä. Sitten löytyi netin kautta Tunturi Lähetti -malli (vm. Työpäivä Otamossa sisältää paljon ulkotöitä ja työt päättyvät kolmen aikoihin iltapäivällä. Kyllähän Suomi pelaa itsensä jatkoon, mutta pudotuspelien osalta en uskalla sanoa mitään. Petrin asunto on mukava ja riittävän tilava yhdelle henkilölle. 1980) ja halusi tehdä siitä uudenveroisen, kulkevan pelin. Kyösti Piippo SYSMÄ Petri Lumme on 54-vuotias sysmäläinen, syntymäpaikka sijaitsee Kotimäen tilalla Karilanmaalla. Loppukilpailun kuudes sija on Suomen viisuhistorian toiseksi paras suoritus, Marion Rungin Tom, tom, tom oli myös 6. Antti Saarinen kunnostaa vanhoja mopoja.. – Nautitteko viinin lihavai kalaruuan kanssa, kyseli viinakauppias. 40,5 neliön asunto käsittää tilavan huoneen, kylppärin ja vessan ja lisäksi ITSENÄINEN ASUMINEN on Petrin mieleen asukas saa käyttää asuntolan yhteisiä tiloja sekä uima-allasosastoa ja saunaa sopimuksen mukaan. Näinhän se on. Jääkiekon MM -kisojen järjestäminen ei ollut lajin päättäjille mikään helppo juttu. Perusasiat ovat kuitenkin kunnossa: on asunto, suuri joukko ystäviä, mukava työpaikka toimintakeskuksessa sekä saunomisja uintimahdollisuus uima-allasosastolla. Antti on valinnut jatko-opiskelulle ammattikoulun ja hakupaperit ovat vetämässä Mäntsälän ja Jyväskylän ammattikoulujen maanrakennuslinjalle. 1974) ja sekin muuttui nuoren miehen käsissä toimivaksi ja siistiksi. Ruokalistalla on tänään tonnikalapastaa. Urheilun puolella varsin nimetön jääkiekkojoukkueemme kukisti USA:n hieman onnekkaasti, mutta sitten tuli heti turpiin Kazakstanilta. – Ei kun talomies Pikkaraisen kanssa ajattelimme illalla hieman naukkailla. Vesenterän Karin kanssa juttelemme harva se päivä. Jonkin verran Antti ehtii vielä tekemään naapurustossa ruohonleikkaushommia. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Kyöstin Kuluma VIIKON KEVENNYS Kyösti Piippo Suomi onnistui Viime lauantaina Suomi oli esillä kahdellakin kisa-areenalla. Päätös siirrosta oli ihan oikea. Meillä on tietysti Jukka Jalosen muodossa aikamoinen kultaluotsi joukkueen peräsimessä, joten kaikki on mahdollista. – Ihan haastava jakso se oli. 1973), jonka Antti paranteli siistiin museokuntoon. Tietty ennustaakin pitää. Tulevan kesän kesätyö jatkuu luonnollisesti Pärnistön pelloilla ja koneiden huoltohommissa. Työtä on riittänyt näihin päiviin saakka. Yläaste on nyt Antilla takana, eikä se ollut hänen mukaansa mikään helppo rupeama. Työt Pärnistön pelloilla olivat niin mieluisia, että Antti on rientänyt traktorihommiin tarpeen mukaan viime syksynä ja pitkin kuluvaa kevättä kouluajan ulkopuolella. Hän löysi ladosta kolmisen vuotta sitten isänsä vanhan Tunturi Super Sport -mopon (vm. Tipi-tii, Laiskotellen ja La Dolce Vita olivat kaikki sijalla 7. Aluperin kisaisännäksi valittu Valko-Venäjä (lue: Lukashenka) joutui luopumaan isännyydestä poliittisin perustein ja nyt lätkää liikutellaan Latviassa. Kilpailun viimeinen ja nolla pistettä. Myös otteluiden fiilis on kadonnut yleisön mukana, sillä onhan monelle joukkueelle kannustavan kotikatsomon tuki ikäänkuin yksi lisäpelaaja jäällä. Seuraavaksi löytyi äidin kotipaikan autotallista Tunturi Automaatti Pappa -malli (vm. Petri sanoo elämänsä olevan hyvää ja puuhakasta, joskin ”välillä menee vähän huonomminkin”. – Tästä huoneesta ei koskaan tavata nukkuvaa miestä, sanoo Petri itse. Petri katsoo aamulla säätilan ja päättää sen jälkeen, käveleekö parin kilometrin matkan Otamon toimintakeskukselle vai hyppääkö bussin kyytiin. Näin keväällä lintujen laulu ilahduttaa häntä – hän harmitteleekin sitä, että ei ole vielä kuullut käen kukuntaa. Ja toki Antilla on vielä yksi mopo ja sitä hän käyttää päivittäin omana kulkuneuvonaan
Lisäksi messun jälkeen ehtoollinen tarjolla klo 12 asti. Su 6.6. Suuria tunteita, isoja asioita, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. --Lapset: Perhekerhot ja pörriäiset jatkuvat vasta ensi syksynä. Helena Mäkinen HM: Hej, hur mår du. Jeesus sanoo myös olevansa ainoa tie Taivaan Isän luokse. Y hteisvastuukeräys 2021 auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Ehkä matkailen tässä lähiympäristössä, käyn ongella Hietjärvellä – sieltäkin saa isoja ahvenia. Hartolan ja Sysmän kirkot ovat jälleen tänä vuonna tiekirkkoina. Jeesus puhdistaa sinut kaikista synneistäsi ja antaa sinulle toivon. Ti 1.6 klo 10 Luontoretki Kompelonlahdessa kaikenikäisille. Mutta ei mennä nyt Aiheeseen, vielä on aikaa miettiä kenelle ainokaisen äänensä kiikuttaa. Ja siellä pannukakut on tyyriimpiä. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/Tainionvirran seurakunta”. Yksi outo piirre näissä pelotteluissa on: ne eivät taida koskea tasan kaikkia. Loppuratkaisu. Ahvenanmaalla (onko niitä maalla?) on punkkeja! On tosin muuallakin. Anna lahja iäkkäämmälle lähimmäisellesi! Lahjoittaa voit: www.yhteisvastuu.fi/ tainionvirta, MobilePayllä numeroon 46820 tai tilille FI14 5000 0120 2362 28 viitteellä 304065. Yhteiset: Ma, ke & pe klo 21 Iltarukous Hartola/Tainionvirran seurakunta Facebook-sivuilla, Jeremias Sankari. Konsertti striimataan seurakunnan Facebook-sivujen kautta. Näin lahjoituksestasi ohjautuu osa omaan seurakuntaamme, Kiitos avustasi! Unelmoitko paikallistoimittajan työstä. Uunipannariin laitethan tänään omenaraastetta ja kanelia ja mussutethan kuohkea, pinnalta tummanruskea pläjäys vaniljakastikkeen kera. Omin kuljetuksin, voi tulla ja lähteä oman aikataulun mukaisesti. Diakoniatyö Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl.fi. Vastaanotto ti klo 9-11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Luonto on niin lätisevän vihreää, ettei jaksa etes rikkaruohoja laskea. Kiitos kaikille tarinansa kertoneille! Tarinapysäkki on toteutettu seurakunnan diakoniatyön, Hartolan etsivän nuorisotyön ja Hartolan nuorten työpaja Signaalin yhteistyönä. "Tarinapysäkki tarinoita eletystä elämästä" -näyttely on esillä Hartolan Pullapajassa toukokuun loppuun asti. – 22.8.2021. Muina aikoina soita Satulle! Diakoni Pekka Kuuppo virkavapaalla. Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.” (Mal. Evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesus ristiinnaulittiin, nousi kuolleista ja astui taivaisiin. Tiekirkko 2021. HUOM! muuttunut vastaanottoaika. Lähetäänkö heti Ahvenanmaalle. Mukana seksuaalineuvoja Jenni Lehtimaa ja etsivä nuorisotyöntekijä Tiina Kettu. Aiheena seksuaalisuus ja somessa tapahtuva seurustelu. Ilmoittaudu kirkkoherranvirastoon. Perinteiseen tapaan etsimme Hartolan kirkkoon vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä perjantaihin-sunnuntaihin klo 11 – 17 ajalle 11.6. klo 15 Santeri Rautiaisen kitarakonsertti Sysmän kirkossa. 3:2). --Koronarajoi tu sten vuoksi kokoavat seurakuntatilaisuudet on peruttu toistaiseksi. Mahdollisuus kulkea leirikeskuksen ympäristössä olevat reitit: luontopolku "tutki aistein" ja rukouspolku. Tauti se vaan jyllää, ja heti kun luvataan kesä ja kärpäset ja vapaus, niin eikös ala sama rumba ja samba. Vastaanotto to klo 9.30-11 diakoniatoimistossa Kirkkotie 2. Pääruuaksi. Kalat – tuskin mikään voittaa paikallista, vielä lämmintä savulahnaa. Meidän ei tarvitse pelätä Malakian kirjassa ennakoitua tuomiopäivää, koska Jeesus antaa silloin vapauttavan tuomion jokaiselle, joka panee toivonsa häneen. Niitä pelastettiin kuivuriin, kuten ehdit siitä taannoin muistuttaa. Tarinapysäkkiin kerättiin ihmisten tarinoita ja näistä tarinoista poimituista ajatuksista on koottu visuaalinen kollaasi. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Koronabaari Koronabaarissa tapaavat toimittaja ja lukija, jotka turisevat etänä toisilleen. sunnuntai helluntaista) messu Sysmän kirkossa, Sankari, Mirkku Tammisto. Ilmoittautuminen 27.5. 0400 604 504. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Sana “tuomio” herättää usein negatiivisia tuntemuksia. Olihan se aika ikimuistonen, vähäluminen ja jopa lämmin. 050 468 6542. Tämä evankeliumin sanoma tuo sydämeen rauhan. Jumalanpalvelukset striimattuna: Su 30.5. klo 16 Seksuaalineuvontaa tytöille Hartolan Nuortentalo Nurkalla. Ja kesäkin meni jo. Norja olis mahollisesti toinen vaihtoehto, muttei sinne asti jaksa. Su 6.6. Tässä tekstissä puhutaan Jeesuksesta ja hänen paluustaan maan päälle. Kuollut: Anssi Aulis Rajavuori 72 v --Hartolassa: Diakoniatyö Hartolassa: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Jumalanpalveluksiin voi tulla paikan päälle kuusi henkilöä. Jumalamme on täydellinen ja vihaa syntiä. Jos oikeen kaukokaipuu yllättää, niin laitan repun selkään ja teen lähimetsäpatikan katsomaan, miten mustikan kukat jakselee. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Kun on lukenut niitä „anna meille meidän jokapäiväinen kuolemanpelkomme“-otsikoita. mennessä Kirsille puh. fi. Sähköposti tainionvirta@evl. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon etukäteen. Suomalaisesta tuntuu niin ihmeelliseltä, että se on jonnekin tervetullut, ihan sisikunnassa lämmittää. Siellä ne riemuitsevat melkein pikkusormenpaksuisten ruohosipulien seassa. Facebook Kirsi Männistö. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Mikäli kaipaat ehtoollista etkä pysty tulemaan kirkkoon messun jälkeen, voit saada kotiehtoollisen ottamalla yhteyden johonkin papeista. Jeesus haluaa olla elämäsi ja sydämesi Herra. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. Koronarajoitusten vuoksi 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta otetaan sisälle kirkkoon, ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon viim. Nautitaan siitä nyt, kun kaikki muu on taas murolla. www.tainionvirranseurakunta.fi. Isosten tehtävään siunaaminen. Kysy lisää Kirsiltä. klo 10 (Pyhän Kolminaisuudenpäivä) messu Hartolan kirkossa, Ylönen, Luts, Maarit Manninen. Instagram hartolan_diakoniatyo. Sieltä sais varmaan isoja meriahvenia – ja Maarianhaminan kahvilasta paikallista tuhtia kardemumman makusta pannukakkua vattuhillon ja kerman kera. Nuoret: Ke 26.5. Hän ei halua olla sinulle satunnainen vieras. Kuitenkin vain Jeesus on ainoa totuuden tie, joka johtaa lopulta Taivaaseen ikuiseen elämään. Koko Suomi on miinoitettu joka paikasta, joka ruoasta, joka oireesta VOI seurata se. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Kaikkien aistien seikkailu/lepuutuspaikka löytyy läheltä. Kukaan ihminen ei ole täydellinen Jumalan edessä eikä voi ansaita hänen suosiotaan. Har du redan beställt. Tule meille! Etsimme kirjoittaja-avustajaa LÄHILEHTI Yhteydenotot päätoimittaja Marttiina Lallukka marttiina.lallukka @lahilehti.com tai p. Leirikeskuksen pihalla rentoa oleskelua ja pelailua sekä tarjolla retkilounas. Rätinä, pauke ja valotehosteet oli ihan liialliset mun makuun. Oj voj ändå, när man tänker! Kertoivat uutisissa, että sinne suuntaan ollaan tervetulleita, kun ruåttalaiset ei pääse. Päivä on maksuton, mutta halutessasi voit tukea yhteisvastuukeräystä. Ei kannata liikkua luonnossa, ei matkustaa, ei syödä paljon mitään paitsi kaurapuuroa ilman sokeria ja voisilmää ja lehmänmaitoa. klo 17.30 Hautausmaakierros Otamon hautausmaalla. Vaikka itsensä tuntisi kuinka toivottomaksi tapaukseksi, niin Jeesus kuulee jokaisen syntisen, joka huutaa häntä avuksi. Oppaana Heini Katajisto, maksu 5€/ hlö. Vaikka elämässä asiat olisivat kuinka sekaisin ja tuntisi mitä tahansa, niin Jeesus ei hylkää omaansa. klo 10 (2. Jeesus ei hylkää ketään häneen uskovaa. Ilkka Korpinen Tainionvirran seurakunnan kesäteologi Kirkkoherranvirasto on avoinna toistaiseksi vain ajanvarauksella paikan päällä tai puhelimitse/sähköpostilla Hartolassa ma ja to ja Sysmässä ti ja pe klo 9 – 12 puh 03 876 300. 050 562 3225 tai Jaanalle puh. Sitten tuli stoppi sellasen rytinän kanssa, että vanhaa hirvitti. Sinne! Sana viikon keskellä Vapauttava evankeliumi Profeetta Malakian kirjassa sanotaan: “Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy. 14:27). Sysmässä: Ti 1.6. Jeesus myös lupasi opetuslapsilleen palaavansa takaisin maan päälle tuomarina, jolla on tuomiovalta jokaiseen ihmiseen. Riihikirkkoon pääsee hiljentymään. Jeesus lupasi opetuslapsilleen menevänsä valmistamaan heille asuinsijan ja tulevansa kerran takaisin noutamaan heidät luokseen. to 3.6. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. Hyvässä uutisessa, evankeliumissa, Jeesus lupaa niin paljon enemmän kuin tämä maailma voi ikinä antaa: “Minä jätän teille rauhan. Hej då, hör du! Lukija: Nejnejnej! Ej sinne, eivät puhu suomea eikä oikein ruotsiakaan (se on se aksentti kun suomenruotsalainen tulee hammaslääkäristä). Messut striimataan seurakunnan Facebook-sivujen kautta. Maailmassa on paljon uskontoja, opettajia, ideologioita ja oppirakennelmia. Jumalalle en voi esittää mitään, koska hän näkee minut lähietäisyydeltä
LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 044 3344 365 MARJOJA. Kukahan tekisi. TÄSTÄ LÖYDÄT ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! KAMPAAMOJA Hiustaikuri, olisiko tässä sinun paikkasi. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 Se kotimainen... 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi Hartolan Apteekki puh. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 Tule mukaan! Soita p. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Dorotea Kyytsönen p. 050 3380 396 Sysmä Laadukkaat hautakivet Kivilähteen laajasta valikoimasta. 050 543 7010 Uudet hautakivet, kaiverrukset, pesut, oikaisut ja entisöinti. Suunnitellaan yhdessä toiveidenne mukainen muistomerkki 3Dsuunnitteluohjelmalla. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Autotohtori, olisiko tässä sinun paikkasi. (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. Kenellä olisi tietoa ja taitoa. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. Ota yhteyttä Rauno Metsänen p. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. (03) 8777 60 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16, la 10-13 , ti, to ja su suljettu ma, ke, pe 10-16, la 10-13 , ti, to ja su suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi Kukahan osaisi. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. Myös kivien kunnostukset ja lisäkaiverrukset. HYVÄT KEVÄTTARJOUKSET! Ota yhteyttä Rauno Metsänen 050 543 7010 TULOSSA: SUURI KESÄNUMERO TORSTAINA 10.6.2021 SE jaetaan *KAIKKIALLE Sysmään ja Hartolaan! Mainostaja hoi! Näy ja kuulu! * Sysmän ja Hartolan kotitaloudet ja yritykset PAKASTETTUA MANSIKKAA JA SASKATOONIA Knectilän tila p. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p
Ennen tässä oli hyvin tiheä kuusikko, jonka raivaamisessa riitti hommaa. Taimia on tuotu kauempaakin, kuten Taimityllilältä Mäntyharjulta ja Mustilan Arboretumin taimitarhalta Elimäeltä. suomalainen RAJ. 700 g 990 Voimassa 26.–29.5. Montut syntyivät käsipelillä ja esimerkiksi vatukkojen kanssa piti taistella. Kaikkea ei edes tarvitsisi tehdä itse. Eläkkeellä oleva intohimoinen puutarhuri on hakenut lisäoppia puutarhalehtien lisäksi Itä-Hämeen kansalaisopiston puutarhakerhosta. -Epäilen, että linnut tuovat siemeniä opiston tammista, sillä tammenalkuja täällä riittäisi. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 26.5.2021 NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. 4,09 295 Paulig Juhla mokka-kahvit SJ tai PJ 400-500 g (5,90-7,38/kg) grilliin tai pannulle Raikkaat herkut Voimassa 26.–29.5. Tämä oli kuin “Mörrimöykyn kolo”. Paikallinen on myös Koitista löytynyt pitsipihlaja. Kalatori avoinna pe 28.5. Voimassa 26.–29.5. japaninjalopähkinä, kirjavalehtinen vaahtera, sateenvarjojalava, muhkuraleppä ja käärmekuusi. Se helpottaa työtä paljon. Varttamalla on syntynyt esimerkiksi kivoja omenapuita. Kartalla kaikki istutetut puut ovat nimettyinä. Tuoreet, maankuulut Irene Partasen KUKOT JA PIIRAKAT Kuopiosta Sysmän ja Hartolan toreilla pe 28.5. Arin kasvi on punahevoskastanja, joka täytyy suojata kylmältä huolellisesti. -Istutukset keskittyvät elokuulle, eräs kuuma ja kuiva kesä opetti asian kerralla tehokkaasti, hän painottaa. Nyt käytössäni on mm. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. Varttamisen avulla puulajikkeita saadaan jalostettua myös oman näköisiksi. LAHDEN ROMU 044 972 3092 TARK. Voimassa 26.–29.5. klo 9-16. Mika Sankari HARTOLA Raija Ritomaa-Järvisen hoitaman Arboretumin eli puulajipuiston rakentaminen alkoi Kurenlahdentien päässä vuonna 2008. Kalaneuvos Savukirjolohifilee n. Ritomaa-Järvisen mukaan kotimaisia puuntaimia on saatavilla, mutta valikoima laajenee merkittävällä tavalla jo Virossa. trimmeri, mönkijä ja puutarhatraktori kauhoineen. Arboretum sijaitsee yksityisalueella, mutta satunnainen puiden tutkiminen on sallittua. Puiden nimilappuja Arboretumin hoitaja kirjoittaa hiljalleen lisää. Kantolan Kesäkassi keksilajitelma /kPL 195 Kotimaista Kirsikkatomaattirasia 250 g (7,80/kg), Suomi Voimassa 26.–29.5. Varaamalla varmistat, ettet jää ilman! 050 3704 979 PAJUNIEMEN PALVIAUTO TORSTAINA Hartola tori klo 8-11.30 Sysmä tori klo 12-16 Raija Ritomaa-Järvisen puulajipuistossa, eli Arboretumissa on noin 180 erilaista puuta. Alueella on noin 180 erilaista puulajiketta, kuten pihtoja, pihlajia, koivuUppoudu puiden kiehtovaan maailmaan ja, luumupuita, hevoskastanjoita, orapihlajia, tuijia, kirsikkapuita, kuusia, mäntyjä ja omenapuita. Sikäläiset puut soveltuvat pääosin suomalaiseen ilmastoon ja hintojen lisäksi eroa on suomalaisen ja virolaisen puutarhakulttuurin välillä. klo 10–16. Puistoon on istutettu hartolalaista alkuperää oleva visakoivu eli “Hartolan Visakuningatar”. 179 Atria Broilerin fileepihvi lime-korianteri 380 g (10,50/kg) 399 Rainbow Kylmäsavutai graavikirjolohiviipaleet 150 g (18,60/kg) 279 Rainbow Rypälerasia vihreä siemenetön 500 g (3,58/kg), Intia 599 HK Viljaporsaan fileepihvi Ranch 640 g (9,36/kg) Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 2 x 1,5 l (0,73/l) sis.pantit 299 HK Kabanossi grillimakkarat 360-400 g (4,98-5,53/kg) 199 350 Norm. /kg suomalainen POP-UP KALATorin Avaamme S-market Sysmään pe 28.5. Autoista romutustodistus. Siitä lähtien noin hehtaarin laajuiseen puistoon on istutettu erilaisia puuntaimia vuosittain. S-mobiilikupongilla 26.5.–1.6. klo 10–19 ja la 29.5. -Puiston tarina alkoi varsinaisesti paria vuotta aiemmin. Hartolan torilla LAUANTAISIN klo 11.30-12.30 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 Voimassa 26.–29.5. Tavoitteenani on saada Arboretum lopulta sellaiseen kuosiin, että sitä voisi siistiä päältäajettavalla ruohonleikkurilla, Ritomaa-Järvinen kertoo. 2/TAL . MAAILMA MUUTTUU – LÄHILEHTI PYSYY!. Erikoisempia puita ovat mm