Kirjoittanut Raija Kivimetsä ja Jouko Kivimetsä Julkaistu tekijän luvalla.. Ja villivihannesten käsittelyssä päästiin vasta allakan laitaan, jatketaan seuraavalla kerralla A-kirjaimeen… Sirpa Lohikallio poimi vuohenputken nuoria lehdyköitä ja muutama maitohorsman versokin löytyi. Ennen uuniin laittamista jauha myllystä pinnalle hieman limepippuria. Kaupattavia oli yhdeksän ja kaikista tehtiin hyväksytyt huudot. Esikypsennä pohjaa 170-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, niin että pohja ruskettuu hiukan. En ne n uu ni in lai tta m ist a jau ha m yl ly stä pi nn all e hi em an lim ep ip pu ria . Po hj an es ik yp sy es sä se ko ita ke sk enä än täy tte en ain ek se t. Sekoita hyvin. Kypsennä 170-asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman rusketustakin. Sekoita hyvin. Heti löytyy ensimmäinen villivihannes: vuohenputki, joka on keväällä parhaimmillaan. Sirpa haluaa oppia kaiken mahdollisen luonnon antimista voidakseen järjestää villivihannesretkiä, kokkauskursseja ja löytääkseen oman perheensä ruokapöytään ilmaisia herkkuja suoraan luonnosta. Nuppuiset lehdykät maistuvat sellaisenaan ja maku muistuttaa porkkanaa ja selleriä. Levitä sitten täytteen ainekset esikypsytetyn pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kapoisia versoja voi käyttää parsan tapaan, maku on hieno! Raijan vuohenputkibasilika-juustopiiras (gluteeniton) Pohja: 2 dl kaurahiutaleita 1 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta 1 dl luomumaitoa tai kauramaitoa (1 rkl raakaruokosokeria) 1 dl sulatettua luomuvoita tai kylmäpuristettua oliiviöljyä 1 tl leivinjauhetta ½ tl ruususuolaa Täyte: 2 dl luomukermaa tai luomumaitoa 1 luomumuna 3 dl raastettua luomumozzarellaa/ emmentaljuustoa/vuohenjuustoa 4 dl hienoksi hakattua tuoretta vuohenputkea noin 8–10 tuoretta basilikanlehteä hienoksi hakattuna hieman limepippuria hieman ruususuolaa Valmistus Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja taputtele taikina jauhotetuin käsin voideltuun pyöreään uunivuokaan (halkaisija noin 27 cm) ja pistele taikinaa haarukalla. R es ep ti : R ai ja K iv im et sä Resepti: Raija Kivimetsä /HULLUNA HORTAAN Hyvinvointia ja herkkuja villivihanneksista -kirjasta. Es ik yp se nn ä po hj aa 17 0as te ise ss a uu ni ss a no in 10 m in uu tti a, ni in et tä po hj a ru sk et tu u hi uk an . Pohjan esikypsyessä sekoita keskenään täytteen ainekset. Hortaohjaajaksi parhaillaan opiskeleva Sirpa Lohikallio on luvannut kertoa villivihanneksista ja –yrteistä. Se on alun perin tuotu Suomeen viljelykasviksi ja sisältää C-vitamiinia, beetakaroteenia, magnesiumia ja kalsiumia. Kuusenkerkät alkavat olla poimittavissa, sekoita niistä puolukkasurvoksen ja raakaruokosokerin kanssa hilloketta, se vie kielen mennessään, kehottaa Sirpa. Isommat lehdet kelpaavat kasvisliemen tekoon. Puiden kevätherkuista pitää vielä kertoa: Jos löydät pihlajan harmaita silmuja, maista ihmeessä, niissä on upea karvasmantelin maku. Ensin kerma tai maito ja muna, lisää sitten juustoraaste sekä vuohenputkija basilikasilppu sekä hieman suolaa. Kannattaa siis aina ottaa selvää villivihannesten ainesosista ja vaikutuksista, ettei tule yllätyksiä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee, että raskaana olevalle eivät käy muun muassa mesiangervo, ahomansikan lehdet, puna-apila tai siankärsämö, koska ne voivat aiheuttaa supistuksia. Orjapestien tuotto kerättiin heti käteisenä Koitti ry:lle. Ky ps en nä 17 0as te ise ss a uu ni ss a no in 20 –2 5 m in uu tti a, ku nn es täy te on hy yt yn yt ja sa an ut hi em an ru sk et us ta ki n. Pohjan esikypsyessä sekoita keskenään täytteen ainekset. Ennen uuniin laittamista jauha myllystä pinnalle hieman limepippuria. Tämän herkun makupariksi sopii hyvin basilika. Resepti: Raija Kivimetsä Helena Mäkinen HARTOLA Koitissa käytiin ihmiskauppaa keskellä päivää lauantaina 27.5., kun Koitin Kohauksen perinteinen orjahuutokauppa pääsi käyntiin. Le vi tä sit te n täy tte en ain ek se t es ik yp sy te ty n po hj an pä äll e ta sa ise ks i ke rr ok se ks i. Resepti: Raija Kivimetsä Raijan vuohenputkibasilika-juustopiiras (gluteeniton) Pohja: 2 dl kaurahiutaleita 1 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta 1 dl luomumaitoa tai kauramaitoa (1 rkl raakaruokosokeria) 1 dl sulatettua luomuvoita tai kylmäpuristettua oliiviöljyä 1 tl leivinjauhetta ½ tl ruususuolaa Täyte: 2 dl luomukermaa tai luomumaitoa 1 luomumuna 3 dl raastettua luomumozzarellaa/ emmentaljuustoa/vuohenjuustoa 4 dl hienoksi hakattua tuoretta vuohenputkea noin 8–10 tuoretta basilikanlehteä hienoksi hakattuna hieman limepippuria hieman ruususuolaa Valmistus Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja taputtele taikina jauhotetuin käsin voideltuun pyöreään uunivuokaan (halkaisija noin 27 cm) ja pistele taikinaa haarukalla. Tarjolla oli monien alojen erikoisammattimiehiä ja –naisia, jotka olivat valmiita urakoimaan konetöissä, muuraamaan, auttamaan tietoteknisissä ongelmissa, metsän raivauksessa, yrttimaan kitkemisessä, seurustelussa, sirkkelisahurihommissa, juhannustanssien pelimannina… Meklarina oli Hannu Järvinen ja kauppa kävi kuin siimaa. päivänä 2017 • IRTONUMERO 1,60 € Lääkärikeskus aloittaa Sysmässä Lue lisää sivulta 2-3! Itä-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä Puh. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 22 (1272) Keskiviikkona toukokuun 31. En sin ke rm a ta i m ait o ja m un a, lis ää sit te n ju us to ra as te se kä vu oh en pu tk ija ba sil ik as ilp pu se kä hi em an su ol aa . Se ko ita hy vi n. Koitti kohahti: Räikeä ihmiskauppatapaus! Edessä oleva Tapsa Kinnunen myytiin eniten tarjoavalle, Tapsan takana Koitti ry:n rahastonhoitaja Sirpa Kovanen ja meklarina Hannu Järvinen. Kypsennä 170-asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman rusketustakin. Esikypsennä pohjaa 170-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, niin että pohja ruskettuu hiukan. Työsuoritukset tapahtuvat loppuvuoden aikana. 010 254 7996 Sysmä, Hartola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa ASIANTUNTIJA ALUEELLA opkk.fi Lahden Lyseo Ahvenainen Jasmin Jämsän Lukio Luhio Aini lisäksi suoritti kaksoistutkintona Jämsänkosken AM-opistosta Metsäkoneenkuljettaja -tutkinnon Tiirismaan Lukio Pajunen Netta LÄHILEHT I ONNITTEL EE LÄMPIMÄS TI!! LISÄÄ KEVÄÄN UUSIA YLIOPPILAITA Helena Mäkinen HARTOLA Kaitueen luomutilalla vihertää: omenapuut virittelevät kukkiaan, marjapensaat ja perennat kukoistavat. Ensin kerma tai maito ja muna, lisää sitten juustoraaste sekä vuohenputkija basilikasilppu sekä hieman suolaa. Hortoilua villiyrttitarhassa I Villiyrttien käytössä pitää aloittaa pienillä määrillä, koska yrteillä saattaa olla lääkinnällisiä vaikutuksia, kertoo Sirpa. Levitä sitten täytteen ainekset esikypsytetyn pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. R ai ja n vu oh en p ut ki ba si li ka -j uu st op ii ra s (g lu te en ito n) Po hj a: 2 dl ka ur ah iu ta lei ta 1 dl ka rk ea a gl ut ee ni to nt a ja uh os eo sta 1 dl lu om um ai to a ta i ka ur am ai to a (1 rk l ra ak ar uo ko so ke ria ) 1 dl su la tet tu a lu om uv oi ta ta i ky lm äp ur ist ett ua ol iiv iö ljy ä 1 tl lei vin ja uh ett a ½ tl ru us us uo la a Tä yt e: 2 dl lu om uk er ma a ta i lu om um ai to a 1 lu om um un a 3 dl ra as tet tu a lu om um oz za rel la a/ em me nt al ju us to a/ vu oh en ju us to a 4 dl hi en ok si ha ka ttu a tu or ett a vu oh en pu tk ea no in 8– 10 tu or ett a ba sil ik an leh teä hi en ok si ha ka ttu na hi em an lim ep ip pu ria hi em an ru us us uo la a Va lm is tu s Se ko ita ka ik ki po hj an ain ek se t ke sk en ää n ja ta pu tte le ta ik in a jau ho te tu in kä sin vo id el tu un py ör eä än uu ni vu ok aa n (h alk aisij a no in 27 cm ) ja pi ste le ta ik in aa ha ar uk all a
Osoitteenmuutokset/tilaukset pyydetään toimittamaan maanantaina klo 10.30 mennessä, niin lehti voidaan toimittaa samalla viikolla oikeaan osoitteeseen. Tästä viikosta alkaen lehtitilausten asiakaspalvelu palvelee jälleen maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9-16. Joskus olen ostanut mielenkiinnosta jotain ulkomailta tuotua, esimerkiksi mansikkaa, kun kotimaista ei ole ollut. Ohikulkijat ihmettelivät, mitä tapahtuu. Hintatasokin näyttää kilpailukykyiseltä. Raimo Niskanen työskenteli Päijät-Hämeen Keskussairaalassa vuoteen 2004, minkä jälkeen hän on toiminut yksityislääkärinä. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € www. Laadunvalvonta on tiukkaa, kasvinsuojeluainejäämät vähäisiä, tuotteen saastumistapaukset harvinaisia ja maku hyvä. Lisäksi minulta saa Bemer -hoitoja, luettelee Tuuli tulevia töitään. Lutherin arvokas löytö oli suora yhteys Jumalaan. Toiste en osta. Lääkärit tekevät myös kotikäyntejä. harbe .fi BETONIA 044 5555 410 Nimipäivät: TO 1.6. klo 10 – 12 välisenä aikana. Tämä ajattelu on johtanut siihen, että Jumalamme on etääntynyt tavallisesta arjesta. Sysmän Lääkäripalvelu Oy:n lopetettua toimintansa alkukeväästä, on palvelulle ollutkin selkeä tarve. Yhteisöllisen uskon rinnalla Armoa 2017! Reformaatiosta on kulunut 500 vuotta, juhlamessussa uskoa kuulutettiin turuilla ja toreilla eri puolilla Suomea. Meistä ei enää tunnu Kyösti Piippo SYSMÄ Arte -lääkärit aloittaa yksityisen lääkärikeskustoiminnan Sysmässä kesäkuun aikana. Peltoviljelypuolella kylmä kevät on tuonut omat haasteensa. Huom! Voit tehdä osoitteenmuutoksen www.lahilehti. Ulkomaista bulkkitavaraa saa halvalla, nopeasti ja suuria määriä. Viola, Orvokki SU 4.6. Sysmän Arte -lääkärikeskukseen ollaan suunnittelemassa yleislääkärien vastaaottoja kolmena päivänä viikossa. Sairaanhoitaja Tuuli Toivonen aloittaa uuden lääkärikeskuksen jokapäiväisen pyörittämisen. LEHTITILAUKSET 040 3515 480 (ma, ke ja to 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2017 (sis. Tuuli on toiminut ammatissaan jo 14 vuotta, jona aikana hän on työskennellyt Sysmässä kaksikin jaksoa – nyt viimeksi kaksi vuotta. Teemu PE 2.6. Toivottavasti kesä tästä paranee, jotta puutarhat rehottavat, pelloilla sato kypsyy ja saamme ensi talvena syödä hyviä kotimaisia eväitä – ruokaa omasta maasta. Pelkkä kiinnostus ei riitä, vaan tuote pitäisi myös olla halpa, maittava ja nykyään myös trendikäs. Kirkkoherra Jeremias Sankari toimitti messun yhdessä pastori Katri Ylösen kanssa. Martti Luther ymmärsi, että luostarielämä ei ole sen arvokkaampaa kuin ”tavallinen elämä”. Suomalainen elintarvike on varsin luotettava tuote. Sankari puhui siitä, että haluamme olla siellä, missä tapahtuu jotain tärkeätä, mutta: Olemmeko siellä, missä Jumala on. Kanttorina oli Mirkku Tammisto-Kiiski. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Force majeure -varaus. alv. Yrityksen omistaa ortopedi Raimo Niskanen perheineen. Monella palstalla kasvatetaan juureksia ja vihanneksia monipuolistamaan omaa ruokapöytää. Kuitenkin Arte -lääkärit lupaavat tarjota kahvit Hulluin lauantai -päivänä 10.6. Kuluttajissa on hiljalleen heräämässä kiinnostus ruuan puhtautta ja alkuperää kohtaan. Niskasella on jonkin verran Sysmä -kokemuksia, sillä hän kävi pitämään silloin tällöin vastaanottoa Sysmän Lääkäripalvelut Oy:n tiloisYksityinen lääkäri keskus aloittaa Sysmässä sa. Saksalainen on aina osannut laskea, joten homma ei voi olla tappiollista. Vaan kenenkään mielestä ei ole trendikästä syödä mustikkaa, jota saa ilmaiseksi metsästä kun hakee. com -sivujen kautta. Heikki Rekola. Musiikin sävelkulku oli perin juurin tuttua, olihan kyseessä kansanlaulumessu. Avajaisia vietetään kesäkuun aikana (aukioloajat muotoutuvat tilanteen mukaan), joskin yrityksen avaamiseen liittyvää byrokratiaa on paljon. Kuitenkin meidän kaikkien täytyy jotakin syödä. Suuret ketjut tekevät suuria hankintoja, jolloin pientuottajat jäävät sivuun. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yllättäen kotimainen ruisleipä, mustikka, kaura ja monet muut ravintotuotteet pesevät mennen tullen ravintoja hivenainearvoltaan ulkomailta tuodut, nykyään superfoodiksi kutsutut tuontielintarvikkeet, kuten goijimarjan. Kuinka mahtanee kesä ja syksy antaa satoa. Sulevi TI 6.6. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Kyösti, Kustaa KE 7.6. alettiin vähitellen korostaa yhä enemmän yksilön suhdetta Jumalaan lopulta tärkeäksi tuli vain oma henkilökohtainen usko ja uskon määrän vertailu. Monet kotimaiset tuotteet pyrkivät jäämään sivuosaan tässä kamppailussa kuluttajan suosiosta. Vaikka kevät onkin ollut poikkeuksellisen kylmä, ovat puutarhatyöt päässeet käyntiin. Hän toimii lääkärikeskuksessa itsenäisenä yrittäjänä. On halpuuttamista, omia tuotemerkkejä, orastavaa yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa. Venla LA 3.6. Toivo MA 5.6. –Tämäkin seikka vaikutti hiukka tuloomme Sysmään. Ajattelemme usein, että Jumalan lähelle pääseminen vaatii jotain erityistä. Ilmoitushinta on sama siitä huolimatta onko kyseessä mustavalkoinen tai värillinen ilmoitus. Olihan se sääli, kun Lilli Karola lopetti toiminnan täällä. On huReformaation 500-vuotisjuhlamessu vittavaa – ja surullista – että tässä asiassa uskonpuhdistuksen tavoitteet ovat tehneet täyden ympyrän. –Injektiot, korvahuuhtelut ja muut toimenpiteet, lisäksi myös kotikäyntejä tarvittaessa. Toiset hidastivat askeleitaan, toiset kiirehtivät ohitse. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan torilla oli helatorstaina markettiin menijöitä ja sieltä tulijoita mutta myös jotain ihan muuta: väkeä odottamassa messun alkua. Eteen oli rakennettu alttari ja istuimia haettiin lisää. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 PÄÄKIRJOITUS Ruokaa omasta maasta LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Tilannetta seuranneena olen pannut merkille, että jostain syystä saksalaisperäinen päivittäistavarakauppa myy suhteessa eniten suomalaista elintarviketta. Niskanen itse pitää ortopedin vastaanottoa tilanteen mukaan. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Arte -lääkärit on paikallinen, suuriin ketjuihin kuulumaton lääkärikeskus, joka on toiminut Lahdessa vuodesta 2012 lähtien. Torilla pidettävä messu muistuttaa meitä siitä, että Jumala on siellä, missä me olemme, olimmepa missä tahansa! Hän ei ole kanssamme vain kirkossa. Liiketoiminnan päätarkoitus on tuottaa voittoa, jolloin toiminnassa muut seikat jäävät helposti toissijaisiksi. Herääkin kysymys, miksi kotimaiset ketjut eivät pysty samaan. Kiitos kärsivällisyydestä. Kilpailu elintarvikealalla on kovaa. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Suuret kauppaketjut hakevat osuuksia ruokamarkkinoilta eri keinoin. Suvi, Roope, Robert LÄHILEHTI tiedottaa Lehtitilausten asiakaspalvelumme on päivystänyt muutaman viikon ajan vain maanantaisin tilausruuhkan vuoksi
Sankarihaudoista täytyy pitää huolta. Kari ja Pirkko Ruoppi. Se vaatii seurakuntalaisilta aktiivisempaa panosta, emme voi vain seurata sivusta ja arvostella! Se voi avata uusia näkökulmia ja antaa uutta. Varmasti seurakuntalaisiakin kuullaan tässä asiassa. Kari Ruoppi: Yhdistymisellä ei varmaan ole suuria vaikutuksia. Tulee säästöjä, päällekkäisyyksiä poistuu. Arto Silvennoinen. Työntekijöitä ei sovi vähentää, töitä riittää ehkä pitäisi palkata lisää. Yksityinen lääkäri keskus aloittaa Sysmässä Yksityinen Lääkärikeskus Arte aloittaa Sysmässä. Arto Silvennoinen: Minusta yhdistyminen on hyvä asia. Olen sysmäläinen ja Sysmä on ollut niin iso, että Hartola palaa nyt takaisin emäpitäjään. Töitä riittää nytkin! Yhdistyminen ei varmaankaan ole yksinkertaista, se vaatii sopeutumista, mutta toisaalta tuo vaihtelua ja uusia ihmisiä. Jaksaminen mietityttää, porukka on minimissä! luonnolliselta piipahtaa kirkossa, jonka ovet ovat avoinna. Katri Ylönen: Kyllä se askarruttaa, jostain pitäisi ehkä luopua ja keskittyä tärkeimpään. Jeesuksessa Jumala tuli olemaan kanssamme arjessamme, kodeissamme, päivän työssämme kaikkialla, missä olemme silloinkin, kun emme tunne olevamme lähellä Jumalaa, totesi Sankari. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 22 • 2017 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 • pienkoneurakointi • pienrakennukset • puutarhurin palvelut • korjausrakentaminen • pihasuunnittelu • MULTAA kuorma/suursäkki S yViRa Oy SYSMÄN VIHERRAKENNUS Yrittäjäntie 10, Sysmä sysmanviherrakennus.fi 040 706 9046 Reformaation 500-vuotisjuhlamessu Pekka Pyykkö: Seurakuntien yhdistyminen on hyvä asia, se on voimavarojen yhdistämistä ja järkevää taloudenpitoa. Katri Ylönen. Keskuksen rutiineita hoitaa sairaanhoitaja Tuuli Toivonen ja yhtenä lääkärinä toimii Arten omistaja ortopedi Raimo Niskanen.. Muutoksia tulee, kun on yhteiset viranhaltijat, heidän aikansa ei riitä samaan kuin ennen. Messuun osallistuneiden ajatuksia Sysmän ja Hartolan seurakuntien yhdistymisestä: Pekka Pyykkö. Leirikeskusten kohtalo vähän askarruttaa. Pirkko Ruoppi: Talouden vuoksi on pakko yhdistyä
Vanhojen rakennusten purkamiseenkin tarvitaan lupa ja esimerkiksi puuston poistoon vähintään ilmoitus. Vuosikokousrutiinien lisäksi tehtiin henkilövalintoja: puheenjohtajana jatkaa Pentti Heinonen ja hallituksen jäseninä Pentti Löfgren, Tapio Tervo, Päivi Sertti ja Matti Servilä. Myös ympäristön valvontaan kiinnitetään jatkossa entistä suurempaa huomiota. Ja tontilla saa olla enintään viisi rakennusta, kertoi Nikupeteri. Vuotuiseen rutiinitoimintaan kuuluvat mökkimessut, kunnan kesäkauden avajaiset ja kuluvana vuonna on ehditty jo vierailla Perenna Pöntisen puutarhalla. ProAgrian yritysasiantuntija Maija Pitkonen antaa vinkkejä yrityksen kehittämiseen ja julkisen rahoituksen hyödyntämiseen. Nikupeteri kertoi Hartolan kunnan teknisen toimen siirtyneen sähköiseen asiointiin vuoden alusta lähtien ja toisena tärkeänä asiana hän totesi kuntaan tehtävän kiinteistökartoituksen. YRITTÄJIEN AAMUKAHVIT HARTOLA Hartolan yrittäjät ja kunnanjohtaja kutsvat hartolalaiset yrittäjät ja yritystoiminnasta kiinnostuneet aamukahvitilaisuuteen tiistaina 6.6.2017 klo 8 PRT-talotehtaalle, tilaisuus ruokalan kokoustilassa. Hartolan vapaa-ajan asukkailla vuosikokous Kokouksen alussa kuultiin kunnan rakennustarkastaja Matti Nikupeterin puheenvuoro, missä hän käsitteli varsin laajasti kunnan rakennusjärjestystä ja muita rakentamiseen liittyviä asioita. TET-harjoittelussa oleva heinolalainen Rosa Schweigert kertoo, että eläimistä pidetään hyvää huolta. Yli 130 neliön ja 2 -kerroksisen rakennuksen etäisyys rannasta tulee olla 40 metriä. Nikupeterin mukaan rakennusjärjestys on osa kaavoitusjärjestelmää, minkä yhtenä osana on yhdistyksen jäsenille tärkeä rantarakentaminen. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Helena Mäkinen PERTUNMAA Pertunmaan Lihavanpäässä sijaitsevassa Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen (Hsesy) talossa on täyttä: asukkeina on yksi koira (pian 3) ja 63 kissaa, joista osa saa näinä päivinä pentuja. Varajäseninä toimivat Riitta ja Seppo Haravuori. Yhdistys pitää yhteyttä kunnan ja maakunnan viranomaisiin, päättäjiin ja paikallisiin yrittäjiin, tekee aloitteita ja harjoittaa jäsenistöönsä päin tiedotustoimintaa. Tervetuloa! KEHITTYVIEN YRITYSTEN HARTOLA KUNINGASKUNTA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. KAUDEN 2017-2018 VAKITUISET. Myös sosiaalitoimen kautta eläimiä tulee ja osa on kodinvaihtajia. PRT-edustaja kertoo yrityksen toiminnasta. Kutsutaksilinjat ajetaan aikataulun mukaan, jos yksikin asiakas tekee kuljetusyrittäjältä kutsun edelliseen iltaan klo 20 mennessä. • Päijänne Areena • Sysmän Yhteiskoulun sali HAKULOMAKKEITA ja ohjeita hintatietoineen saa Sysmän kunnan yhteispalvelupisteestä, sekä kunnan kotisivuilta. Lisätietoja Visa Uutela, p. ITÄ-HARTOLA, TIISTAISIN Hartola 8.00 Koitintie Selänkyläntie Kumuntie – Lepsala/Kaatuvankoskenth. Kesäkuun näyttely: SYSMÄN KYLÄT Kyösti Piippo HARTOLA Hartolan vapaa-ajan asukkaat ovat järjestäytyneet yhdistykseksi, joka toimii aktiivisesti jäsentensä etujen valvojana. Nikupeteri yksilöi, milloin tontilla tapahtuvaan rakentamiseen riittää toimenpidelmoitus ja milloin taas tarvitaan rakennuslupa. Hsesyn Margit Nevala kertoo, että useita kertoja vuodessa tulee valvontaeläinlääkärin kautta kerralla jopa kymmeniä kissoja talon hoiviin. –Alle 12 neliön pikkurakennus voidaan rakentaa vähintään 5 metrin päähän rannan keskikorkeudesta, 28 neliön (esim sauna) rakennus 10 metrin päähän ja alle sadan neliön lomarakennus 20 metrin päähän rannasta. Ongelmia syntyy erityisesti silloin, jos vapaana liikkuvia kissoja ruokitaan, Löytyisikö minulle hyvä koti. Katsojia käy paljon ja myös niitä, jotka tuovat tarvikkeita. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Hartolan kunnantalolla viime viikonvaihteessa. Koitti 8.50 -Murakka Hartola 9.15, Paluulähtö klo 11.30 VUORENKYLÄN SUUNTA, PERJANTAISIN Hartola 8.00 – Siltasuo – Hara – Vuorenkylä 8.35 – Leppäkoski – Hartola 9.05, Paluulähtö klo 12.30 POHJOLAN SUUNTA, PERJANTAISIN Hartola 9.15 – Osittu th 9.30 – Kalho –Pohjola Hartola 9.55, Paluulähtö klo 11.30 Liikennöinnin hoitaa Palvelutaksi Korpela Ky puh. 040 828 9182. Heinäkuussa on suunnitelmissa kiertoajelu Itä-Hämeen alueella. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Hartolan kunta KESÄN ASIOINTILIIKENNE HARTOLASSA Hartolan kunta järjestää kesän aikana 1.6.-18.8.2017 seuraavat peruspalveluliikennevuorot: Pentti Heinonen (edessä) jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana ja Tapio Tervo sihteerinä. –Ihan pienen varaston rakentamiseen riittää toimenpideilmoitus, mutta saunan tai autotallin rakentamiseen tarvitaan aina rakennuslupa. Hakemukset palautetaan 16.6.2017, Sysmän kunta / salivuorot, Valittulantie 5, 19700 SYSMÄ. SALIVUOROT HAETTAVANA seuroille, yrityksille ja yksityisille. 045 6301268. Kuinka lähelle rantaa saa rakentaa, tämä kysymys nousee säännöllisesti esille rakennustarkastajan pöydälle. Syitä on monia: kissojen huoltaja on kuollut tai viety laitoshoitoon tai huoltaminen ei enää onnistu esimerkiksi mielenterveysongelmien vuoksi
20.000 kissaa, huokaa Nevala. Vuoden 2016 tilinpäätös ja siihen liittyvät päätökset Kunnanvaltuusto käsitteli ja hyväksyi vuoden 2016 tilinpäätöksen ja siihen sisältyvät talousarvion toteutumisvertailun, tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman, konsernitaseen ja toimintakertomuksen liitteineen, sekä tilinpäätökseen liittyvän kirjanpidollisesti eriytetyn vesilaitoksen tilinpäätöksen vastaavin osin. Lahjoituksena tulee tavaraa kirpparille, ruokaa ja lääkkeitä eläimille. Sysmän kunnanvaltuusto Hartolan vapaa-ajan asukkailla vuosikokous Helena Mäkinen Sysmän Palvelutalon kiinteistöyhtiön perustaminen Yhtiöittämisellä ratkaistaan rakennuksen osien eri omistajuuksien myötä tulevat hallintoa, taloutta ja riskienhallintaa koskevat kysymykset. Neljän kuukauden ikäinen tyttökissa tulee tiineeksi ja synnyttää puolen vuoden iässä 3-6 pentua. Kunnan omistaman uimahallin ja kahvion sekä niihin liittyvien huoltotilojen arvo on 550 630 euroa, jota vastaan kunta saa yhteensä 234 kappaletta perustamiskirjassa ja yhtiöjärjestyksessä yksilöityä osaketta. Sysmän kunnanjohtajan johtajasopimus on valmisteltu Kuntaliiton kuntajohtajan sopimusmallia mukaillen ottaen huomioon pienen kunnan erityispiirteet ja käytännössä koetut tavat ja menettelyt työnjaossa kunnanjohtajan sekä poliittisen johdon ja kunnanhallituksen kesken sekä kunnanjohtajan työn, toiminnan, sekä tavoitteiden asettamisen ja niiden toteutumisen arvioinnissa. Onneksi toiseenkin suuntaan on liikennettä: lemmikkejä on mennyt moneen kotiin, jopa Eestiin ja Yhdysvaltoihin saakka. Suomessa hylätään vuosittain n. Johtajasopimus Kuntalain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava johtajasopimus hyväksyttynä 1.6.2017. Talon kirjoilla oli v. Osapuolet luovuttavat luovutuskirjoilla omistamansa rakennuksen osan apporttina perustettavalle kiinteistöyhtiölle. Osapuolet voivat päivittää sopimusta myös muutoin kuin työn tavoitteiden osalta. 2015 350 kissaa, viime vuonna 254 ja tänä vuonna niitä on tullut jo 106. Omaisuutta vastaan osapuolet saavat osakkeita. Kunnanhallitus hyväksyy Kiinteistö Oy Sysmän Palvelutalo –nimisen kiinteistöosakeyhtiön perustamisen perustamissopimuksen luonnoksen mukaisesti sekä rakennuksen osan luovuttamisen kiinteistöyhtiölle luovutuskirjaluonnoksen mukaisesti. Kesäksi tarvittaisiin pari työntekijää (harjoittelijoita tai palkkatuella olevia), että kaikki toimisi sujuvasti. Valtuusto kuuli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen ja myönsi vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja muille tilivelvollisille tilikaudelta 2016.. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 20.3.2017 § 12 Sysmän kunnan johtamisja organisaatiomallin. Hsesyn kummit järjestävät match show – ja muita tapahtumia ja puffetteja. Sysmän kunnan hallintosääntö Kuntalain muutokset tulevat voimaan 1.6.2017 ja kunnan hallintosääntö tulee uudistaa vastaamaan muutoksia. Valtuuston käsittelyssä johtajasopimus palautettiin uudelleen valmisteluun. tevät aina leikattuina, sirutettuina ja madotettuina. Erityisesti märkäruoka on tervetullutta, samoin pyyhkeet, matolääkkeet ja hyvälaatuinen koiranruoka. Sadan kissan populaatio on valmis! Näissä ongelmissa auttaakseen Hsesy järjestää keväisin ja syksyisin leikkauspäivän, jolloin kissansa voi tuoda leikattavaksi ja sirutettavaksi. Vastikään talolle tuotiin 28 kissaa, joista 14 synnyttää pentueen. Lauantaina 10.6. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Löytyisikö minulle hyvä koti. Tuloja Hsesy saa kirpparimyynnistä, rahankeräyslupa on myös ja kuukausilahjoittajia (joita kaivataan lisää!). talolla on kirppispäivä, jossa myyntipaikan saa pihalta 5€:n hintaan. Hallintosääntö tulee voimaan 1.6.2017 alkaen. Hsesyltä kissat lähMargitin sylissä Masa, jolle on jo löytynyt koti. Valtuusto hyväksyi myös kunnanhallituksen toimintakertomuksessa annetun esityksen tilikauden tuloksen käsittelemiseksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen apporttiluovutuksen 550 630 euron kirjaamisesta lisätuloarvioon (uimahalli) ja lisämenoarvioon (muut osakkeet). Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen sillä erotuksella, että koulukuljetuksista päättää hyvinvointivaliokunta. Jos huomaat kodittoman kissaemon pentuineen, ota pikaisesti yhteys eläinsuojeluun, ennen kuin eläimet villiintyvät ja alkavat lisääntyä hallitsemattomasti! mutta ei huolehdita niiden leikkaamisesta ajoissa. Sopimusesitys sisälsi erokorvauksen, joten sopimus oli kunnanhallituksen sopimuksena esitettävä valtuuston hyväksyttäväksi. Kuntajohtajan johtajasopimuksessa sovitaan kunnanhallituksen kanssa puitteet ja pelisäännöt johtamistyölle
Permanentit ovat vähentyneet huomattavasti, sen sijaan leikkaukset ja värjäykset ovat lisääntyneet ja kokonaisuuteen kuuluvat myös kestovärjäykset silmäripsiin ja kulmakarvoihin. Hän on toiminut Polar -tuotteiden myyntiedustajana jo 17 vuotta Itäja Pohjois-Suomen alueella ja viime perjantaina hän tuli Sysmään esittelemään noita huipputuotteita. Sporttipäivillä Virtanen veti paikalle saapuneille liikkujille jumppatuokion. Puhuimme miehen kanssa luonnollisesti myös melonnasta ja soudusta. Kampaajan ammatti tuntui mieluisalta ja tuntuu edelleen, toteaa Mari nyt. Ammatinvalinta on ollut oikea ja hän lähtee joka aamu mielellään töihin kampaamoonsa. unen syvyyttä. Nyt hän on toiminut ammatissa yrittäjänä jo kaksikymmentä vuotta. Hän hiihti Kuortaneella v. Hiihtoura jatkuu myös ultrapitkien matkojen merkeissä (viime talvena Finlandian 100 km:n hiihdossa 3.) ja talven mittaan hiihtokilometrejä kertyi yhteensä 4730 km. yrittäjäuran 20-vuotispäivien kunniaksi. rannekkeet, jotka mittaavat kävelijän ja juoksijan askeltiheyttä, kuljettua matkaa, poltettuja kaloreita ja ties mitä. Työmatka ei Marilla ole onneksi pitkä, kampaamo sijaitsee samassa omakotitalossa, missä perhe asuu. 2010 yhden vuorokauden aikana 433 km 500 metriä. Hän valmistui kampaajaksi v. Ihmissuhteet ja keskustelut asiakkaiden kanssa vakavistakin aiheista ovat nousseet entistä tärkeämpään asemaan. 2000 Hartolasta Maija Nybergin omistaman kampaamo Maileenin. Näistä kaiken tiesi Kolehmaisen Mikko. Mikkelistä kotoisin oleva Mikko Kolehmainen voitti olympiakultaa kajakkiyksiköissä v. Lähimpänä isona tapahtumana juodaan kakkukahvit 9.6. multisport -päivillään. –Villakoiran ytimessä oli erilaiset liikuntamuodot kuten pyöräily, jumppa, sauvakävely ja liikkumiseen liittyvät erilaiset elektroniset laitteet, painotti kauppias Harri Aaltonen päivien teemaa. Myös lajin haasteellisuus veti miestä Kyösti Piippo HARTOLA Kun Mari Lehtosaari-Miller lakaisi yläasteikäisenä työharjoittelussa kampaamo Maileenin lattioilta hiuksia, ei hän osannut millään aavistaa omistavansa jonakin päivänä saman liikkeen. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Urheilu-Valonen tarjosi monenlaista tietoa ja taitoa järjestyksessään 3. Mari Lehtosaari-Miller Työharjoittelu johti kampaamoyrittäjäksi tosin tunnustaa, että haavekuvat ammatista, pelkästä hiusten käsittelystä, ovat muuttuneet iän ja yrittäjävuosien myötä. Ultramatkojen erikoismies Teemu Virtanen lämmitti kuntoryhmän jumpalla ennen lenkkiä. 1997 ja meni aluksi töihin vuokratuoli-yrittäjäksi Tarja Aromaan liikkeeseen Sysmään, mutta osti v. –Kyllä tähän työhön liittyy paljon muutakin kuin hiusten leikkuuta. Tulevaisuus näyttäytyy Marille entisenlaisena. Väkeä saapui Valosen pihalle myös polkupyörillä ja he käväisivät iltapuhteeksi kääntymässä Mani -baarilla Kalkkisissa. Pitää osata kuunnella ja keskustella – ja joskus taas asiakas haluaa olla ihan hiljaa. Mies on muuten ME -mies – että missäkö lajissa. Ne ovat yleensä jatkettuja viikonloppuja, sillä pitkiä lomia ammatissa ei voi pitää. 1992 ja maailmanmestaruuden heti seuraavana vuonna. Tuote-esittelijöiksi Aaltonen oli saanut alan huippuammattilaisia. Hän meloi menestystä myös veljensä Ollin kanssa kaksikoissa. Kolmas mielenkiintoinen vieras Valosella oli Teemu Virtanen. Timo Kaislavuo esitteli sporttipäivillä Haltin tuotteita kuten retkeilyvälineitä ja ulkoiluvaatteita. Mikko itse aloitti vakavasti soudun harjoittelun 14-vuotiaana, kun huomasi ulottuvuutensa lajiin sopivaksi. Nykypäivän aktiivinen kuntoilija tarvitsee ranteeseensa melkoisen mittariston: on sykemittarit ja aktiivisuusUrheilu-Valosella monipuolinen liikuntapäivä puoleensa. Polkupyörät ovat olleet aina sporttipäivien kärkeä ja tänä vuonna olikin tarjolla erittäin runsas pyörävalikoima. Ratkaisu oli oikea ja ammatti on tuntunut Marin mielestä koko ajan entistä omemmalta. Töitä Mari tekee 4 – 5 päivää viikossa, mutta pyrkii pitämään 5ja 8 -vuotiaiden lastensa kanssa kunnollisia vapaapäiviä. –Haaveilin kyllä jo tuolloin, että olisipa hienoa omistaa joskus oma kampaamoliike. Kampaajamestari Mari Lehtosaari-Miller on toiminut mieliammatissaan jo 20 vuotta.. Vapaa-ajalla mitataan myös sykkeitä ja mm. Uusi yritys ennätyksen rikkomiseksi tehdään kuulemma ensi talvena Levillä. Hän on ollut alalla vuodesta 1983 lähtien ja viimeiset 14 vuotta Haltin palveluksessa. Maileenin asiakaskuntaan kuuluu myös miehiä, joiden tukat ja parrat trimmataan tyylikkääseen kuntoon. Mies selostaa myös urhelukilpailuja ja urheiluhaastatteluja Skiclassics -kanavalle, toimittaja kun on taustaltaan. Millaisia hiuksia kampaaja tänä päivänä luo asiakkailleen
Hän onnistui siitä huolimatta turvaamaan maan, kodin ja isällisen suojan lähes kokonaiselle kansakunnalle”, tiivistää Ilmajoen Musiikkijuhlat kuvauksen kesän produktiosta. Karilta ilmestyy kesäheinäkuun vaihteessa pitkäsoitto -levy, mikä sisältää 10 Karin säveltämää laulua. Omasta roolistaan Heikkinen kertoo: Vapaaherratar Anastasia Arapovan ja Mannerheimin liitto oli onneton, se päättyi siihen aikaan hyvin harvinaiseen eroon. Kantelinen on kirjoittanut musiikin niin taitavasti, että uskon tuon Anastasian kasvun ja pariskunnan onnettoman suhteen välittyvän katsojalle. Heikkinen kertoo, että hänen äitinsä (omaa sukua Lindfors) on kotoisin Hartolan Vuorenkylästä: Rakkaimmat ja parhaimmat lapsuuteni muistot ovat Vuorenkylästä ja Hartolasta. Sitä ennen esiintymisiä tulee olemaan ainakin Hauholla, Turussa ja Helsingissä. Näyttelyn avajaispäivänä Kari pitää paikan päällä puolesta tunnista tuntiin kestävän konsertin, joka koostuu miehen itsensä suomalaisiin runoihin säveltämistä lauluista. miaheikkinen.com. Niistä kahdeksan on vanhaa tuttua, mutta kaksi ihan uutta; Kaarlo Sarkian runoon ”Toscanan Yö” sävelletty laulu sekä foxi Larin Kyöstin runoon. Tarkemmat tiedot tulevat Heikkisen kotisivuille www. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmäläiset Marja ja Kari Halme ilmoittautuivat Suomen juhlavuoden lähettiläiksi ja kiertävät maatamme virallisen Suomi 100 -vuotta ohjelman merkeissä esittäen suomalaista runoMarja ja Kari Halme Suomi 100 -kiertueella utta uusin sävelin ja luontoa perinteisin maalauksin. Vietimme siellä ihania kesälomia ja jouluja serkkuni kanssa. Muita näyttelyja konserttipaikkoja ovat mm. Näyttely on avoinna paikasta riippuen 2 – 4 viikkoa. Heikkinen on viime joulukuun jälkeen laulanut kuudessa eri oopperassa ja tehnyt paljon erilaisia solistiesiintymisiä gaalakonserteista Bachin oratorioihin. ”Ooppera kertoo miehestä, joka menetti isänsä, kotinsa, maansa ja lähes kaikki rakkaansa. Kirjastoihin Halmeet ripustavat viitisentoista Marjan maalaamaa maisemaja lintuaiheista öljyvärityötä, jotka kuvaavat pitkälti Päijänteen luontoa. –Bensaahan tässä palaa, mutta hyvät harrastukset maksavat aina, naureskelee Kari Halme. Yksi kiertueohjelma käsittää Marian taidenäyttelyn ja Karin konserttiosuuden.. – O l e m m e huomanneet, että kirjastot järjestävät tätä nykyä paljon erilaisia Suomi 100 -juhlavuoteen liittyviä teemallisia tapahtumia. Kari Halmeen mukaan kirjastot ovat ottaneet tapahtuman hyvin vastaan. Kari ja Marja Halme kunnioittavat 100-vuotiasta Suomea omalla koko maata käsittävällä kiertueellaan. Äänitteellään Kari Halme juhlistaa myös 25 vuotta sitten julkaistua ensimmäistä omaa levytystään. Nyt on harjoiteltu vielä pianon kanssa maltan tuskin odottaa, millaisia sävyjä orkesteri tuo mukanaan. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Helena Mäkinen HARTOLA Paimiosta kotoisin oleva sopraano Mia Heikkinen esiintyy Suomen juhlavuoden merkkiteoksessa Mannerheimin puolison roolissa tulevana kesänä. Tätini ja tämän mies, Ulla ja Teuvo Järvinen asuvat vielä Hartolassa ja siellä tulee pyörähdettyä silloin tällöin. Kantelisen musiikkia Heikkinen pitää todella upeana: Kauniit melodiat seuraavat toisiaan, laulut jäävät soimaan mieleen. Kiertue käsittää 11 paikkakuntaa Suomessa ja suurin osa esityspaikoista on kirjastoja. Pääroolissa nähdään Waltteri Torikka ja ohjaus on Tuomas Parkkisen käsialaa. Halmeen perheen Suomi 100 -kiertue alkoi maaliskuussa Nastolasta ja päättyy joulukuussa Malmin kirjastoon Helsingissä. Tältä kesältä Ilmajoen näytännöt (7.-18.6.) on loppuun myyty, mutta kesän2018 näytäntöihin saattaa vielä saada liput. Kävimme HartoMia Heikkinen, Anastasia Arapova lan markkinoilla ja hienossa kirjastossa kuuntelemassa levyjä. Heidän suhteensa käydään näyttämöllä läpi muutaman kohtauksen aikana, joten haasteena on näytellä Anastasian kasvu nuoresta naisesta rakastuneen morsiamen kautta petettyyn äitiin. Hartolan ja Heinolan seurakuntien kanssa Heikkinen on suunnitellut loppuvuoteen joulukonsertteja, mutta päivämääriä ei ole vielä sovittu. Ja mehän tulemme paikalle ilman kustannuksia. Tosin vaimo oli lähtenyt lasten kanssa Ranskaan jo kauan ennen virallista eroa. Olen nähnyt vasta pikkuisen muiden kohtauksia mutta voin sanoa, että ooppera tulee olemaan tunteiden vuoristorataa ja kannattaa varata nenäliinat mukaan! Ooppera pohjaa asioihin, jotka ovat tiedossa Mannerheimista, mutta se kertoo hänen elämäntarinansa, jota varjostaa pikkusisaren kuolema ja huono isäsuhde. Mannerheim-oopperan jälkeen on loman vuoro – ellei freelancerille sitten tule houkuttelevia työtarjouksia... Tuomas Kantelisen Ilmajoen Musiikkijuhlille säveltämän oopperan kantaesityksen libretto on Laila Hirvisaaren ja Eve Hietamiehen käsialaa. Kiertue pysähtyy kesäkuussa Hartolan Linna-Hotelliin. Halmeet harmittelevatkin sitä, että he eivät huomanneet hakea apurahaa kiertueelleen, niitä kun on ollut jaossa juuri juhlavuoden kunniaksi. Pitäjänmäki, Heinola, Joutsa, Jyväskylä, Kerava, Pasila ja kesäkuun ajan Hartolan Linna-Hotelli
Noa Palvanen 7.51, 10. HAEMME MYYJÄÄ/KONSULENTTIÄ Myymään laadukkaitta Lihajalosteita Hartolan, Sysmän ja Lahden alueen kaupoissa. Vella Blomqvist 7:19, 19. Sanna Konnu 6.58, 12. Elias SilSäästöpankki-maastojuoksut tanen 10.17, 3. Reetta Hilden 5.14, 3. Alisa Blomqvist 7.28, 13. Eemeli Mäentalo 6.03, 11. Pihla Saarinen 5.41, 5. Paavo Toivonen 11.05, 8. Anastasia Ranta-Eskola 15.52, 12. Nella Himanen 5.58, 6. Veera Tumppila 6.58, 15. Inka Koskenniemi 5.17, 5. Joona Alanko 11.07 Hartolan Voiman nostajille kaksi MM-mitalia Matti Tanskanen HARTOLA Liettuan Kaunasissa toukokuun 22.-27. Tomi McAuliffe 5.11, 6. Elsa Saarinen 17.53, 15. Rebecca Polvela 8.29, 13. Tiina Tanhula 6.27, 11. lihajussi.abiaoy@gmail.com Liha-Jussi/ Abia Oy Juurikastie 8, 18300 Heinola Jussi Uusitalo 045 651 2293 Ma Pesäpallokoulu Klo 16.3018.00 Ma Naisten harrastepesis Klo 18.0019.30 Ti Yleisurheilukoulu Klo 16.3018.00 Ke Jalkapallokoulu Klo 16.3018.00 Pe Pesiskoulu (pelivuoro) Klo 16.3018.00 La Miesten Harrastepesis Klo 14.3016.00 SISUN URHEILUKOULUJEN + HARRASTEPESIKSEN AIKATAULUT 2.6. Miro Uusitalo 6.50, 12. Milla Koskenniemi 6.42, 14. Myös ei-jäsenet, matkan hinta 5€. Saara Palkeinen 10.52, 4. Ossi Vanhanen 7.38, 14. DJ MUSAMAKE TANSSIMUSIIKKIA Sääksjärven osakaskunnan VUOSIKOKOUS la 10.6.2017 klo 10.00 Onkiniemen kaupalla. Esikoululaiset juoksivat sekasarjana, muuten juostiin tyttöjen ja poikien sarjat kahden luokka-asteen yhdistelminä. Robert Mononen 5.12, 7. Noora Seppänen 5.38, 8: Nea Uusitalo 5.48, 9. Elsa Korhonen 7.16, 18. päivänä järjetyissä Varustepenkkipunnerruksen MM-kisoissa Hartolan Voiman vahvat Sepot punnersivat kaksi MM-mitalia. Hoitokunta SYSMÄN SUVISOITTO HAKEE INNOKKAITA FESTARITALKOOLAISIA Suvisoitto järjestää talkoolaistapaamisen ke 7.6. Oiva Lindroos 5.24, 7. Sara Moilanen 5.36, 7. Lotta Niskanen 8.10, 22. Miro Rajakangas 6.52 Tytöt 5-6, 2 km (2100 m) 1.Laura Töyrylä 10.05, 2. Nella Rimpioja 12.05, 8. Aada Sihvo 6.39, 11. Unna Heiniö 6.08, 7. Loviisa Sireni 5.33, 2. Eetu Toivonen 6.57, 8. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Ravintolat Tapahtumat LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Otto Vettenranta 4.53, 4. Kaisla Ranta 8.43, 14. Noora Ahonen 7.22, 20. Mila Pohjankoski 6.20, 9. Roosa Järvinen 5.31, 6. Erica Anttila 7.45, 21. Ilmari Kinnula 5.55, 9. 045 8859 069, vipuumalainen@gmail.com. Vappu Tarkkanen 9.49 Tytöt 1-2, 1 km 1.Jenni Tuominen 4.53, 2. Mea Kaukolinna 17.54 Pojat 5-6, 2 km 1.Topias Tarvaala 9.25, 2. 040 3515 480.. Asla Heiniö 6.40, 7. Emilia Anttila 8.11 Pojat 1-2, 1 km 1.Ville Töyrylä 4.48, 2. Oliver Stjernvall 6.59, 9. Nuutti Uusi-Kytölä 4.52, 3. Nea Kytölä 6.23, 10. Helmiemilia Malin 11.23, 7. Veeti Alen 5.16, 6. Teresa Arkko 8.23, 12. Kisan voitti Latvian Agabzhanjans Georgijs kevyempänä tuloksella 157,5kg. Väinölle puh. Hoitokunta Taukotuvan ja SEO:n KESÄN AVAJAISET • makeat ja suolaiset kahvileivät • lounaspöytä ja a’ la carte annokset Keittiömme palvelee joka päivä klo 9–20 • Rahtirasti Nelostien varrella Kahvila-Ravintola TAUKOTUPA Pohjolanraitti, Hartola • p. Seppo Flink punnersi MM-Pronssia M60 66kg tuloksella 107,5 kg. Veeti Rosenberg 7.37, 13. (03) 716 6306 www.taukotupa.com Avoinna klo 05-02 Tervetuloa! PERJANTAINA 2.6.2017 klo 10-14 TARJOAMME: MAKKARAA GRILLISTÄ, KAHVIA, TEETÄ, PULLAA, LIMUA SEO:n EDUSTAJA PAIKALLA AVAJAISYLLÄTYKSIÄ! AVAJAISTARJOUKSIA! Satu Kotilainen SYSMÄ Perinteiset Sysmän alakoulujen Säästöpankki-maastojuoksukisat juostiin aurinkoisessa kelissä Ohrasaaressa keskiviikkona. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna klo 11-21 joka päivä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 2.6. Pyry Saarinen 5.21, 8. Tuuli Ranta 14.52, 11. Arvostamme yhtälailla elämänkokemusta kuin nuoruuden intoa. Jesse Alanne 4.51, 5. Kaikki vanhat sekä uudet festivaalin talkoohommista kiinnostuneet ovat tervetulleita! Kahvitarjoilu Paimenlahden yksityistien VUOSIKOKOUS to 15.6.2017 klo 17.00 Haltiassa Åhmannilla, Paimenlahdentie 278. Siiri Manninen 6.41, 13. Reko Piiroinen 5.08, 5. Sofia Rouvinen 10.54, 5. Alina Ilván 7.00, Urheilua ja tuloksia 16. Janina Vanhanen 7.52, 11. Aino Kurvinen 5.24, 4. Kia Alanne 12.44, 10. Samuel Stjernvall 5.28, 8. Tulokset: Eskarit, sekasarja, 1 km 1. Ronja Piirainen 5.39, 4. Elina Yli-Talonen 5.23, 3. SINGA-KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE LA 3.6. Susanna Uotila 7.14, 17. Annabella Punakallio 7.37 Pojat 3-4, 1 km 1.Henri Vettenterä 4.21, 2. Äimänkäkipäivään Käenkoskelle lähtö tiistaina 13.6.17 klo 7.30 Työväentalolta. klo 18 Sysmän Teatteritalolla. Tony Oittinen 7.55 Tytöt 3-4, 1 km 1.Iina Jokinen 5.13, 2. Johanna Uotila 12.10, 9. Alex Westerberg 5.22, 9. Anton Salonen 10.59, 6. Sysmän Eläkkeensaajat ry Retki Hellqvistin puutarhalle maanantaina 5.6.17, lähtö Työväentalolta klo 9.30, vielä ehtii ilmoittautua perjantaihin 2.6.17 saakka Keskittyneet ilmeet ja hurjan kova vauhti siivittivät näiden poikien juoksua. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja sää todellakin suosi, kun lähes 100 juoksijaa Yhtenäiskoulusta ja Nuoramoisten koulusta kirmasi pururadalle 1-2 kilometrin lenkeille. Veeti Saarinen 10.31, 5. Hulluinlauantaina 10.6.17 Eläkkeensaajat mukana toritapahtumassa Suomi 100 vuotta -juhlavuoden merkeissä. Arvostamme aiempaa myyntikokemusta, mutta se ei ole vältämätöntä sillä koulutamme tehtävään. Yhdistyksen kesäpäivän vietto VPK:n majalla keskiviikkona 12.7.17 klo 10 alkaen, ilmoittautumiset Väinölle. Saara Heinonen 11.01, 6. Aapo Luhio 4.26, 4. Iida Huotari 6.15, 6. Seppo Komppa sarjassa M70 93kg MM-Hopeaa tuloksella 157,5kg. Ilja Tsogankov 10.27, 4. Olli Tuomala 6.02, 10. Sami Vettenterä 5.35, 3. Onni Nurminen 4.25, 3. Saana Kurvinen 10.07, 3. Emma Toivonen 5.51, 10. Siru Kotilainen 6.28, 12. Henna Heikkilä 16.09, 14. Ronja Myllymäki 6:19, 8. Max Salonen 11.00, 7. Sinä olet: Ulospäinsuuntautunut, positiivinen, itsenäinen ja oma-aloitteinen persoona, sinulta löytyy energinen asenne työhön. Fanny Rouvinen 5.15, 4. Nella Kytölä 6.10, 5. Jos tunnet olevasi etsimmämme henkilö, soita tai lähetä vapaamuotoinen hakemus. Tuomas Aroalho 6.49, 10. alkaen Lisätietoa: Sysmän Sisun nettisivuilta: https://sysmansisu.sporttisaitti.com/ LÄHILEHTI LAHJAKSI VALMISTUVALLE Tee tilauksesi Lähilehden nettisivujen kautta tilauslomakkeella tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita (ma, ke, to 9-16) p. Henna Sihvo 15:57, 13. Töitä olisi noin 3-4 päivää viikossa, palkkaus sopimuksen mukaan
–Murre on kirjoittajalle työkalu, avain, jolla aukenevat muuten suljetut ovet. Elämä on parhaimmillaan yksinkertaista ja kuulasta kuin haiku. Oletko miettinyt sitä pitkään. – Helppoa ei ole kuin heinänteko eikä sekään ole helppoa. Aloin tutkia asiaa. 1,5 kg Varhaisperuna Ruotsi Miniluumutomaatti 250 g Espanja Tuore ja makea ananas Costa Rica 99 KG VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml Rajoitus 2 kpl/talous 1 00 KPL (1,54/l) Ilman Plussa-korttia 2,49/kpl (3,83/l) PLUSSA-KORTILLA -59% 14 95 KG 5 95 KG 1 29 KG 99 RS Telle Talvitieva: Elämän napakelekassa/toeset työnteä/toeset huiloa Voit tilata digilehden kestona joko nettilomakkeella: www.lahilehti.com, täyttämällä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuvan lomakkeen tai lähettämällä tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soittamalla Dorotea Kyytsöselle p. Kyse on yhdenlaisesta ilmaisutavasta. palvelemme klo 9-19 Tarjoukset voimassa to-su 1.-4.6.2017 ellei toisin mainita. Mukaan mahtuu monenlaista tekstityyppiä. Kirjoittamalla saa kaaokseen jonkinlaista tolkkua edellyttäen, että sorvaa sanat oikeaan järjestykseen. Se tuntuu lukijasta jotenkin hulvattomalta ja vaivattomalta ja tulee ajatus, että sen tekeminenkin on ollut helppoa. Mitä on menossa tai tulossa elämässäsi. –Kesä näköjään miettii ollako vai ei, sama täällä. Mitä muuta olet kirjoittanut. Tai paremminkin huh. Kokeilen tosi erilaisia tekniikoita ja materiaaleja saadakseni ideoille muodon. –Liityttyäni Sysmä-Seuraan vuosia sitten otin ensimmäiseksi askeleen taaksepäin menneisyyteen ja lähdin jatkamaan siitä, mihin olin jäänyt. Luonto/ympäristö ja mitä ihmiset sille täällä tekivät/tekevät on kokonaan oma juttunsa. Mistä se syntyi. Helena Mäkinen SYSMÄ Telle Talvitievan Sysmän murretta ja haikuna viipyileviä ajatuksia on hyvä lueskella ja makustella. Vai onko se tämä nykyinen. –Kirjoittaminen äidinkielellä on ollut olennainen osa elämääni ensimmäisestä äitienpäiväkortista lähtien. ERÄ Tuore lohifile Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan, Norja, Rajoitus 2 filettä/talous SNELLMAN Maatiaispossun ulkofilee n. Koko Suomessa. Tein vielä syrjähypyn niksibetonin pariin ja kivaa sekin oli, kunhan joku sekoittaisi laastin... Yhteisö, joka tulee pitkälti toimeen omillaan ja on vieraanvarainen muille. Lampinen ma-to 9-19 pe 9-20 la 9-18 su 11-15 Palvelu pelaa LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET K-Market Lampinen Siltatie 2, 17240 Kalkkinen I Puh. Jossain vaiheessa aprikointia tulee aina hetki, että härkää on tartuttava sarvista. Onko se tärkein luomiskeinosi. Juuri nyt kädet ovat toipumassa kivien, puun ja metallin kanssa taistelemisesta. Nyt on taas tuttu tilanne, että pitäisi malttaa luopua yksityiskohtien näpräilystä ja keskittyä kokonaisuuteen. Olenko väärillä jäljillä. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Keskiviikko 1.2.2017 • Nro 5 NETTIPOLIISI: PALKITTU TÄHTIYRITTÄJÄ PÄIVI KOSKELA IRTONRO 1,60 VANHEMMAT LASTEN SOME HALTUUN! KENEN VASTUULLE JÄTEHUOLTO PITÄÄ ANTAA. Tai ainakin melkein. Itsekseen erehdyksen kautta oppimisesta saa kyllä naarmuja ja mustelmia, mutta välillä tuloskin voi yllättää. Meäs kuuluu. Jollei löydä, keksii hätäpäissään itse. Kunnes osa tulee takaisin "kohtuullistamaan". Hulvattomuus murteessa saattaa johtua siitä, että rassaavan arjen kestämiseksi piti keksiä ikiomia mutkattomia ilmauksia, jotta olisi väljempi hengittää. Millainen olisi unelmiesi Sysmä. NYT UUTTA Pelkkä Digilehti KESTOTILAUKSENA 35 e/vuosi Tarjous voimassa vuoden 2017 loppuun. Vai voiko tärkeysjärjestyksiä edes ajatella tässä yhteydessä. 03-767 1141 arto.lampinen@k-market.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com OSTA NOSTA & Debi t Helatorstaina 25.5. Viime talvena kirjoitin enimmäkseen mitä opettaja käski. Kyllä ne ennen tiesivät asioita. Yhtenä rytäkkänä tulivat vastaan Sysmän historia, kotiseudun arvoproblematiikka ja tietysti omat muistot. Hoksaavia ihmisiä täällä on ollut aina, vaikka suuri osa valuu liian helposti muualle. ”Sysmäläesijä haekuja”, uusi kirjasi, on vasta ilmestynyt. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 ”SEISKA” Viikon henkilö Kaikki hyvä on lähellä. –Ihminen on astia, johon vuosien myötä kertyy kaikenlaista. Liika pinnistely ei kuitenkaan johda välttämättä aiottuun tulokseen. Ihanko totta. Kirjassasi olet todennut: Sysmeä veännän/enkä muista olleskoa/ees hävetä. Karjalan ja Svaabin murteet maistuvat myös, kuten muutkin murteet ja kielet, kukin omilla mausteillaan. Välillä on ollut pitkiäkin taukoja sisältäen pelkkiä allekirjoituksia ja ostoslistoja. Joskus riittää pelkkä kuunteleminen, vaikkei paljoa ymmärtäisikään. Puhumattakaan työryhmässäkin pohditusta aiheesta, mitä sysmäläinen identiteetti on tänä päivänä. Ja Sysmän murrehan on lähde (tai pönikkä), josta ei ole pakko juoda, mutta janon yllättäessä on hyvä tietää mistä pöheiköstä sen löytää. Helpolta näyttävän minkä tahansa homman takana on usein paljonkin vaivannäköä. Sysmässä ei jonoteta. Tosin tämä tiedetään kohta enää vain Tuomarinkylässä, jossa heinäpellolle jonotetaan. Kirjoittaminen on vain yksi osa sinua. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16). Mitä Sysmän murre merkitsee sinulle. Niissä on jotain ikiaikaista ja silti merkillisen tuoretta. Tai heinänteko talkoilla ei ole työtä vaan juhlaa. ITtE –näyttelyn Kivimadonna.. Entäs kun valkoinen muovi loppuu. "Ee pijä väkisten päkisteä". Eli löytyy muutakin yhteistä jaettavaa kuin sää. Ehkäpä jonain paikkakunnan osana voisi olla käsityöläisyhteisö, jossa hyödynnetään ja kehitellään mahdollisimman erilaisia taitoja. Ja löytää tarvittavat sanat. Jostain sieltä seasta änkesi voimalla esiin Sysmän murre, josta olin vuosikymmenet tottunut kuulemaan että SOON NIN RUMOA! Häh. Unelmieni Sysmä olisi tältä osin hiukan toisenlainen. –Vedetään hatusta vaikka näin: Kun juuret voivat hyvin, on varaa versoa ja kasvaa
Kiitos taas kaikille mukana olleille, ensi vuonna tavataan. Ja tietysti kaiken tämänkin takana ovat naiset ne kauniit oopperakuoron naiset, Hyvän mielen konsertti joille piti laulaa serenadi… Kuulijoiden onneksi serenadin laulaminen ”jäi päälle”. Hän esitti Eino Leinon runoteoksen, joka sopi hyvin tämän vuoden teemaan. Elokaunokit esiintyivät vielä myöhemminkin kolmen laulun voimin. ”You are my destiny” ja ”Säkkijärven polkka” viimeistään vakuuttivat siitä, että kun Viis’ Raitilla esiintyy, kyseessä on ”takuuvarma hyvän mielen konsertti”, kuten vieressä istunut Kaarina Eloranta kuvaili tuntemuksiaan kotiin lähtiessään. Kyläluuta jatkaa kierrostaan. Järjestyksessä kahdeskymmenes kevätkonsertti ei pettänyt yleisön odotuksia: melodiat olivat tuttuja ja laulut veivät kuulijoita mennessään moniin muistoihin. Seuran puheenjohtaja Timo Hepojärvi avasi tilaisuuden, seuraavana oli Ulla Toivosen ohjaamana yhteislauluna Hämäläisten laulu. Ulla lauloi myös myöhemmin Soiniemi -valssin jonka Iloinen joukko kokoontui perinteisille Soiniemen kevätkekkereille noin puolitoista viikkoa sitten.. Four Cats –fanien Dona, Dona, Dona ja Oo, Sabeline – mitä muuta voisi romanttinen mieli toivoa lauluilta. Kevättalvella alkoi juhlien suunnittelu joka sitten huipentui 20.5. Tilaisuuden juontajat Erkki ja Olli Onninen, Kaija Ojanen ja Orvokki Myllyrinne kertoilivat Soiniemeltä ja 100 vuotta sitten Särkilahdesta julkaistuja lehtijuttuja. Jaak Lutsin eloisa säestys piti kaiken koossa. Teidän ansiostanne pystytään taas monta ilonhetkeä vanhuksille järjestämään.Ennen kahvia oli perinteisen ryhmäkuvan vuoro. Myös perinteiset arpajaiset pidettiin, joiden tuotto menee lyhentämättömänä vanhusten virkistystoimintaan. Sanat kaikki niin kalpeina soi… mutta sävelet tulkitsivat tunteet täydellisesti! Suomen 100-vuotisen taipaleen kunniaksi kuultiin myös klassikot ”Kotimaani ompi Suomi” ja ”Kodin kynttilät”, niissäkin soi aito lämpö. SYDÄMELLINEN KIITOS kaikille arpoja ostaneille ja palkintoja lahjoittaneille. Kaikki yleisössä istuvat naiset näyttivät ihmeen nuorilta ja kauniilta! Kevään ihanuus oli lauluissa läsnä: Tuo aika toukokuun, tuo aika nuoruuden… Tunnetta löytyi herkästä riehakkaaseen: puvun takit piti riisua jo alkumetreillä. Kun vatsat oli täytetty oli hengen ravinnon vuoro, jonka aloitti Marjatta Ranta. Uotin laulajista ja Ovikello-oopperan kuorosta toisensa löytänyt kuuden miehen porukka on ehtinyt kahden vuosikymmenen aikana vierailla useilla paikkakunnilla; esiintymisiä on ollut joka vuosi runsaat kolmisenkymmentä. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eeva-Kaisa Lehtosalo-Lönnberg kertoili kunnan kuulumisia. Tähän liittyen Elokaunokit lauloivat Synnyinmaan laulun. – Ilman Jaak Lutsia tätä ryhmää ei olisi edes olemassa, se hullu oopperaproduktio on myös syynä meidän porukkamme syntymiseen, tuumasi Sakari Korhonen. Konsertin jälkeen on helppo hymyillä! Kyösti Piippo (vas.), Kyösti Neva, Jari Häkkinen, Pertti Lehtosalo, Jaak Luts ja Sakari Korhonen. Tarjoilupuolesta huolehtivat Eija, Marjatta, Otto ja Enni. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Helena Mäkinen SYSMÄ Viis’ Raitilla konsertoi perinteiseen tapaan helatorstaina Teatteritalolla. Ilta jatkui vapaan seurustelun ja yhteislaulujen merkeissä. Esko Ojanen kertoi oman sukunsa vaiheista Soiniemeen liittyen. Särkilahden nuorisoseuran talolla yli 80 vieraan voimin . Tilaisuuden teemana oli Suomi 100vuotta. Eija Järvinen SYSMÄ Niin se vuosi taas vierähti ja oli perinteisten kevätkekIloiset kevätkekkerit Soiniemellä sanat ovat Ullan käsialaa, sävellys Seppo Kiiverin, nyt Ullaa säesti Timo. kereiden aika. Oli myös puiden tunnistamiskilpailu, jossa oli kolme yhtä tietävää ja voittajaksi arvottiin Orvokki Myllyrinne
–Olemme saaneet muilta motoristeilta hyviä suosituksia tästä paikasta, kertoo Kimmo Saarelainen. Lampien ja järvien rannoilta löytyy vielä luonnonkauniita ja erämaisia paikkoja, joissa keväisin raikaa korppien soidinhuuto. Leenharjun yleisilme on erämainen ja seutu on peltojen, kallioiden, harjujen ja pienvesistöiden pirstomaa. Benvenuti – uudestaan! Guzzi-yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Saarelainen johti ryhmänsä kiertoajelulle Kalkkisiin ja Vesivehmaalle.. Aluskasvillisuus mäntykankailla on niukkaa, kuten kanervaa, variksenmarjaa ja jäkälää. Kehrääjän lisäksi Leenharjulla viihtyvät muun muassa leppälinnut. Oikeastaan tilanne näkyy jo leirintäalueen sisälle käännyttäessä. Rinteiden kuivilla kuusilehdoilla kasvaa muun muassa lehmusta, harmaaleppää ja kieloa. Kevätkokoontuminen on ryhmän perinne ja tällä kerBenvenuti Camping Sysmään! taa päätettiin tulla Sysmään. Asutusta ja teitä on vähän. Sysmän leirintäalue on saanut aktiivisella markkinoinnillaan monet moottoripyöräyhdistykset suuntaamaan kesäretkensä Majutveden rannalle ja nyt oli italialaispyörien vuoro. Poislähtöpäivä oli sunnuntai. Myös keloja ja kaatuneita runkoja on runsaasti, kuten vanhan metsän luonteeseen kuuluu. Moottoripyöriä joka nurkassa ja kaikki italialaisia: Motoguzzi-, Ducatoja Aprilia -merkkisiä. Osa männyistä on jo aihkeja, eli yli satavuotiaita. Leenharjun jyrkillä rinteilSysmän kaunis luonnontilainen Leenharju lä kasvaa runsaasti vanhaa, yli satavuotiasta kuusikkoa. Juuri kaatuneiden puiden määrä kuvaa hyvin metsän luonnontilaisuutta. Kirkasta lähdevettä virtaa suonia pitkin myös alueen lampiin. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Jarmo Vacklin SYSMÄ Leenharju on varsin luonnontilainen moreenialue eteläisessä Sysmässä. Usein supat alkavat aikaa myöten kasvaa umpeen ja soistua, joko reunoiltaan tai pohjaa myöten. Parasta aikaa retkeilyyn on toukoja kesäkuu, jolloin linnusto ja kasvisto ovat parhaimmillaan. Myös kehrääjän surinaa voi kuulla iltahämärissä. Italorallin järjestävänä tahoja toimi Gruppo MotoGuzzi Finlandia ry. Suppien otaksutaan syntyneen maahan vajonneiden suurien jäälohkareiden sulattua. Kehrääjää on vaikea nähdä, sillä se on liikkeellä lähinnä vain öisin. 2006 ja siihen kuuluu tällä hetkellä 550 jäsentä. Kerhon puheenjohtaja Kimmo Saarelaisen mukaan yhdistys on perustettu v. Leenharju, kuten lähes kaikki alueen harjut ja reittivesistöt ovat kaakko-luode tai etelä-pohjoinen suuntaisia. Paikoin harju sijaitsee yli 120 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Myöskään leppälintua ei löydä pesivänä juuri muualta kuin mäntyisiltä karukkokankailta. Leenharjun sydämessä sijaitsee kolme lampea, jotka ovat niin sanottuja suppia. Alueen linnuista voisi mainita palokärjen, joka löytää pesäkolonsa vanhoista ja paksuista kuusista. Paikalle tuli 65 moottoripyörää ja viime perjantaina paikalle saapuneiden motoristien lauantain ohjelma käsitti retken Kalkkisten kautta Vesivehmaalle (siellä iso moottoripyörä -tapahtuma), Urajärven kartanoon tutustumisen ja sitten ajeltiin Vääksyn kautta takaisin Sysmään. Suurin osa alueen metsistä ovat harjuille tyypillistä karukkokangasta, jossa valtapuuna on mänty. Mannerjää on aikoinaan kasannut hiekkaista irtomaata laajaksi harjuselänteeksi. Leenharjulta puuttuvat merkityt retkeilypolut, mutta maasto on yleensä helppokulkuista jäkäläkangasta. Lassinlammen jyrkillä rinteillä niin sanottu pienilmasto tekee kasvistosta rehevämpää ja lehtomaista. Kyösti Piippo SYSMÄ Italiankielinen tervetulotoivotus lukee isosti kirjoitettuna Camping Sysmän päärakennuksen edessä. Tiedossa siis jotain italialaista. Tosin satavuotiasta mäntyä ei voi vielä sanoa vanhukseksi, sillä mänty voi elää 400-500 vuotiaaksi. Koska hiekkaiset harjut läpäisevät hyvin sadevesiä, on myös Leenharjulla runsaasti pohjavesisuonia. Kehrääjä myös muuttaa yöaikaan, kuten suurin osa toukokuisista paluumuuttajista. Karuilla mäntykankailla lintujen parimäärä jää usein noin 100 pariin, kun taas rehevillä rantalehdoilla se voi olla kymmenkertainen
A. Nämä ulkonaiset seikat yhdessä arvokkaan ja vaikuttavan ohjelman kanssa tekivät patsaan paljastustilaisuudesta juhlan, jonka veroista ei Sysmässä oltu viime vuosina järjestetty. G. Juhlan onnistumista auttoi suuresti myös kaunis sää ja sankaripatsastoimikunnan huolella suorittama järjestelytyö. Hulmuavat siniristiliput ja kukitetut graniittipaadet patsaan ympärillä sekä kauniisti koristettu kirkko loivat tilaisuuteen ulkonaista juhlavuuden tuntua. Muistotilaisuus Teatteritalolla Sankarihaudoilta sankarivainajien omaiset ja muut kutsuvieraat siirtyivät Teatteritalolle, jonne Sysmän Martat olivat järjestäneet heille kahvitarjoilun. Sysmän mieslaulajien esitettyä M. Paikalla oli toimikunnan puheenjohtaja, rovasti T. O. Kokouksessa esitettiin seuraavat ehdotukset patsaan jalustaan hakattavaa tunnuslausetta varten: Majuri Schildt: ”Usko synnyinmaan tulevaisuuteen”, Suntio Oksanen : ”Mitä vaatii Suomesta vapaus maan, se isästä poikaan maksetaan”. Kunniavartiossa kapteeni Olli Tapiola ja luutnantti Bruno Halio. Juho Oksanen oli soittanut Pylvänäiselle löytäneensä edellä olevan V.A. Paarma, Sysmän seurakunnan seppeleen rovasti Pylvänäinen ja talousneuvos J. Schildt, maanviljelijä A. Suvanne sysmäläisenä komppanianpäällikkönä omisti sanansa niille miehille, joiden hautakummulla juuri paljastettu patsas oli saanut sijaintipaikan ja sekä niille, jotka sodan seurauksena olivat saaneet vamman ruumiiseensa. Sankaripatsaan paljastustilaisuudessa olivat läsnä kutsuvieraina ja puhujina läänin maaherra Alpo Lumme ja kenttäpiispa Johannes Björklund. Tarjoilun päätyttyä jatkettiin juhlaa samassa paikassa. osa tätä kirjoitussarjaa. Suuren osan tästä joukosta muodostivat niiden sankarivainajien omaiset, joiden muiston merkeissä oli kokoonnuttu vihkimään monumenttia heidän työnsä ja kuolemansa muiston jälkipolville säilyttämiseksi. Oksanen ja kamreeri Sylvi Sinisalo. Yksikkö 2614 puolesta laskivat seppeleen tuomari A. Sorsimo ja opettaja V. Lenkkeri ja agr. Lindholmin säveltämän ”Sotarukouksen”. Schildt, Sysmän Säästöpankin pankinjohtaja A. Sotainvalidien veljesliiton Sysmän alaosaston seppeleen laskivat tehtailija P. Tämän jälkeen astui patsaan äärelle kirkkohallintokunnan puheenjohtaja, tilanomistaja Lauri Peltola pitämään patsaan vastaanottajaispuheen. Suvanne, maanviljelijä P. Heikki Helin Kunniavartiossa vuorossa ovat kapteeni Veikko Ristolainen ja luutnantti Jalo Rekola. Linna, suntio J. Puheen jälkeen veisattiin Isänmaan virrestä toinen ja kolmas säkeistö, jota seurasi seppelten lasku. Sen jälkeen siniristilippuun verhotun patsaan äärelle, jonka molemmilla sivuilla seisoivat upseerit kunniavartiossa, astui maaherra Alpo Lumme pitämään tilaisuuden juhlapuheen. Aluksi varuskunnan soittokunta soitti marssin ” Muistoja Pohjolasta”, minkä jälkeen majuri Y. Puheen päätyttyä veisattiin yhteisesti ”Jumala ompi linnamme” varuskunnan soittokunnan säestyksellä. Bökmanin majuri evp. Opettaja Hyöky: ”Vapautemme hinnaksi me henkemme annoimme ja me äidit uskossa toivoa kannoimme. Juhla alkoi jumalanpalveluksella kirkossa, joka täyttyi ääriään myöten sanankuulijoista. Halio ja J. Tapiola ja V. Varatuomari A. Osmo Pylvänäinen muisteli ”Lapsuuteni Sysmä”kirjassa sankaripatsaan pystytyksen vaiheita. Pylvänäinen patsastoimikunnan puolesta patsaan luovutuspuheen. Oheinen teksti on yhteenveto Itä-Hämeen uutisesta (25.9.1951). Lahdelma. Tämä on 476. Lindqvist ja Sysmän reservinupseerien seppeleen kapteenit O. H. Sorsimo sekä Sysmän Mieslaulajien seppeleen johtaja Lenkkeri ja sahanomistaja T. Kutsuvieraiden joukossa nähtiin myös Lahden sotilaspiirin komentaja, everstiluutnantti L. Pellonpää. Irrotettaessa lippua patsaan ympäriltä soitti Varuskunnan soittokunta Porilaisten marssia ja välittömästi sen jälkeen lauloi Sekakuoro Sysmäläiset tirehtööri J. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Helinin Heikin palsta Sysmän seurakunnan vanhaan kirkkoon ja sitä ympäröivään syksyn viime loistossa kylpevään kalmistoon suuntasi matkansa lähes kolmetuhantinen kansanjoukko. Mäkirinteen johtamana Kuusiston ”Suomalaisen rukouksen” ja hengellisen laulun no 280. Rovasti Pylvänäinen: ”Isänmaan rakkaus ja tulevaisuuden toivo”. Hyöky, majuri V. Oksanen ja rouva Sulevi Leppänen, Itä-Hämeen Nuorisoseurojen Keskusseuran seppeleen neiti Margit Uutela ja tilanomistaja V. Ristolainen sekä luutnantit Br. Pylvänäinen, sihteeri S. Koskenniemen tekstin Siinä se oli ja se jalustaan kaiverrettiin. Urpala ja toimistonhoitaja S. Turusen hymnin ”Kenttien kehto” pankinjohtaja, agr. Hovio, Sysmän kunnan seppeleen agronomi O. Soittokuntaa johti kapellimestari O. Helenius, Karjalaiset ry:n puolesta L. Patsaan paljastustilaisuudessa oli kolmatta tuhatta henkilöä.. Patsaan tekstin valinta Sankaripatsastoimikunta kokousti Raittiustalolla maaliskuussa. Sysmän sankaripatsas paljastettiin 1951 Paljastusjuhla Jumalanpalveluksen päätyttyä siirryttiin sankarihaudoille, jossa Lahden varuskunnan soittokunta soitti juhlan alkajaisiksi O. Seppeleet Puolustusvoimien seppeleen laskivat everstiluutnantti I. Tilaisuus päättyi Varuskunnan soittokunnan säestyksellä laulettuun Maamme-lauluun. Sutinen ja liikkeenharjoittaja U. Yläsaari ja yksikkö 2/8 KTR upseereiden puolesta kapteeni Erkki Salminen. Parma, muutamia muita upseereita sekä patsaan tekijä, kuvanveistäjä Lauri Leppänen. Pohjola ja kirvesmies A. Oksanen, kapteeni V. Sekakuoro Sysmäläiset esitti tirehtööri J. Valituksi tuli suntio Oksasen esittämä lähetettäväksi patsaan valmistajalle taiteilija Leppäselle. Järviö, sotaleskien ja kaatuneitten huollon puolesta suntio J. Maaherra Alpo Lumme puhumassa sankaripatsaalla. Järviö, opettaja M. Oksanen ja kapteeni V. Vaalikaa tätä aatetta pyhää”. J. Streng, Oy B. Kuvat ovat sysmäläisten albumeista. Schildt lausui salintäyteisen kutsuvierasjoukon tervetulleeksi patsastoimikunnan puolesta. Rekola. Jumalanpalveluksessa saarnasi kenttäpiispa Johannes Björklund. Mäkirinteen johdolla Klemetin ”Oi kallis kotimaa”. Y. Lenkkerin johdolla, piti rovasti T
Linnoitusmainen luostari sijaitsee lähes aavikkoa muistuttavassa ympäristössä ja sitä ympäröi noin 10 metriä korkea muuri. Kivimagia on yritys, jonka sesonki voi olla yhtä hyvin talvella kuin kesälläkin. Kesällä ei juurikaan nukuta – sen vuoro on talvella. Mies vaimolleen lehtensä takaa: –Maan talous näyttää olevan kasvussa. Harektionissa ja Sitiassa oli suuret satamat ja paljon asutusta. Ajoittaisista ongelmista huolimatta molemmat kehittelevät toimintojaan ja jalostavat tuotteitaan entistä myyvemmiksi. Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Hän jätti saaren vasta v. Mene ja katso meidän tilin saldo eilen maksettujen laskujen jälkeen! Kesä on paikkakunnan yrittäjille tunnetusti hyvää aikaa. Sinne on myös tallennettu sulttaanin antamia määräyksiä sekä Kreetan kansannousuun liittyvää aineistoa. Tältä listalta jää pois monenmonta tehokasta yrittäjää, poimin tähän vain muutaman mieleen juolahtaneen esimerkin. 1962. Bruttokansatuotto kasvaa ja ihmisten ostovoima lisääntyy. Uudet keinot käyttöön ja eteenpäin mennään entistä rivakammalla otteella. Lana. Lepran epäillään tulleen Kreetalle merenkulkijoiden mukana. Viimeinen henkilö, joka lähti Spinalongalta, oli saarelle vapaaehtoisesti tullut pappi. Toploun luostari ja lepratautisten saari Spinalonga olivat melkoisia vastakohtia iloiselle rantalomalle, mutta tästä kokonaisuudesta syntyikin loppujen lopuksi se oikea ja rikas loma. Saari oli toiminnassa vuodesta 1903 vuoteen 1957. Luostarin museossa on suuri määrä ikoneita, joista vanhimmat ovat 1400-luvulta ja se tekee ikonikokoelmasta erittäin arvokkaan. Pääkatu oli melkoisen raunioitunut, monet talot olivat romahtaneet vaikka saari on ollut asumaton vasta 60 vuoden ajan. Toivotaan parasta. Luostari on perustettu 1400-luvulla ja siellä asuu 8 munkkia. Toploun luostari oli erittäin puhutteleva tutustumisLähilehden lukijamatkalaiset Kreetalla: Suomen pakkasista Kreikan helteeseen Osa 3 kohde. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Kehuja VIIKON KEVENNYS Avioparin aamukahvikeskustelu. Jos myötätuuli puhaltaa ja onnetar potkii huopaset jalassa, hänen kehittelemänsä energiaa säästävä ja lämpötehokkuutta lisäävä tuote ostetaan käsistä. Luostari on omistettu Neitsyt Marialle. Laivamatkoja ja elämyksiä tuottavat ”veljekset” Sainio ja Lepistö kehittelevät koko ajan uutta vesien päällä tapahtuvan matkailun merkeissä ja Urheilu-Valonen muistaa tuoda esille teemapäivineen liikuntaan ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteitaan. Sairastuneet elivät sulassa sovussa saarella muodostaen sinne oman yhteiskuntansa. Sysmässä Nuoramoisten ja Ravioskorven suunnalla sijaitsevat Hellqvistin ja Pöntisen puutarhat. Luostari on maineeltaan yksi Kreetan merkittävimmistä. Kesäasukkaiden markkinoille tuoma volyymi tuottaa yrittäjille koko vuoden liikevaihdosta ainakin puolet, joillekin sen osuus on sata prosenttia. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ LÄHILEHTI on mukana Punainen Sulka -kampanjassa! VALMISBETONIA Kuljetus-ja pumppauspalvelut PALVELEMME YMPÄRI VUODEN Tiedustelut: 0400 554 288 www.leivonbetoni.fi leea.tommola@leivonbetoni.fi LEIVON BETONI OY FI Kyösti Piippo KREETA Lupasin palata lukijamatkan kolmannessa osiossa kahteen mielenkiintoiseen kohteeseen, missä vierailimme lomaviikkomme aikana. Opas esitteli saaren tilat varsin yksityiskohtaisesti. Tähän on nyt puoli pakko kirjoitella muutamia esimerkkejä väittämän tueksi. –Pötypuhetta. Puhuttelevia kohteita olivat Ilon ja Toivon kirkko, pieni museo, kuvernöörin talo, desinfiointitalo ja sairaala. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Vuonna 1903 Kreetan hallitus päätti, että kaikki lepraan sairastuneet lähetetään Spinalongan saarelle. Pariskunta Nina Blomqvist ja Pasi Sinisalo eivät pysähdy, jos pieniä ongelmia siunaantuu eteen. Toploun luostari on perustettu jo 1400-luvulla. Viimeksi, 1930-luvulla rakennetut talot olivat kohtuullisessa kunnossa. Parhaimmillaan saarella on asunut samaan aikaan 400 sairastunutta ja toimintavuosien aikana yhteensä 1000 leprapotilasta. Heraklionin ulkopuolella oli Lazaretoksi kutsuttu paikka, johon sairastuneet lähetettiin. Luostari omistaa paljon maita alueella, joten siksi sen luonto on säilynyt lähes koskemattomana. Sitä oli myös Spinalongan spitaalisten saari. Kesä on hyvää aikaa kaikille ja silloin katiskat pitää laskea apajapaikoille. Vuoraamallamme pienellä Toyota Yaris -autolla nousimme serpentiinitietä mutkitellen Dionysoksen kylän viereisellä vuorella sijaitsevaan Toploun luostariin. Se tuhoutui maanjäristyksessä 1612 ja rakennettiin sen jälkeen uudelleen venetsialaisten avustuksella. Kierros päättyi kirkkoon ja hautausmaalle. Sama on tilanne muutamalla muullakin lähiruokaa tuottavalla tilalla. Lammastuotteet muun toiminnan ohella kasvattavat suosiotaan. Viime viikonvaihteen motoristit antoivat leirintäalueen toiminnasta laadukkaita lausuntoja ja lupasivat viedä positiivista sanomaa myös eteenpäin: suustasuuhun –mainonta on tunnetusti tehokasta. Camping Sysmän emäntä Mia Kärkkäinen ei jää pelkästään suunnittelemaan uusia avauksia, vaan siirtää suunnitelmat konkretiaksi. Niinsanotut kesäyrittäjät näyttävätkin esimerkkiä tuotekehittelystä, markkinoinnista, myynnistä – koko yritystoiminnasta. Sami Vanhanen on keksintöineen hyvin lähellä suurta menestystä
Keidashetki. Lisätietoja: Työnjohtaja Otto Suominen, Destia Oy, p. Ma 5.6. Messun jälkeen kirkkokahvit ja terveisiä Taiwanista. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. Hengitän vapaasti raikasta ilmaa. Saarnaa Juha Ijäs Suomen Lähetysseurasta. Herra, sinä puhdistat silmäni hiekasta. Helluntai. Liikenne ohjataan kiertotielle Kivisalmen sillan kohdalla maanantaina 5.6.2017 klo 9.00 (Vaihe 1) ja Uuhisalmen sillan kohdalla maanantaina 12.6.2017 (Vaihe 2). Sinä juotat janoisen, puhdistat likaisen. Ylönen, Mirkku Tammisto-Kiiski. klo 18.00 Miehet rukoilevat Koivistolla, Rajatie 13. klo 19.00 lähtien. Su 4.6. Herra, sinun suuret ja voimakkaat kätesi kantavat minua. ja Reijo Einari Rosendahl 68 v. To 8.6. klo 11.00 Ehtoollisjuhla Joutsan hell. klo 18 Varusmiessoittokunnan jousiorkesterin konsertti kirkossa, vapaa pääsy. Sähköpostiosoite: pekka.kuuppo@ evl.fi. Kolehti lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla ”Rakennamme yhdessä rauhaa ja sovintoa”. Ma 5.6. TERVETULOA! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Ke 31.5. Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni. Tietysti viimeiset kunnallisvaalit ja muut ajankohtaiset kysymykset tulevat toistumaan tietovisailloissa. Kysy lisää Kirsiltä. Su 28.5. Ilmoittautuminen: lapsityön puhelin 050 511 6939 Susanna Kuollut: Maire Mirjam Sompi 90 v, Onni Vihtori Järvinen 81 v Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. hautojenhoitopäivä Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Matkan johtajana on diakoni Pekka Kuuppo. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@ evl.fi. Su 11.6. sähköpostiosoitteeseen, rukoillaan nimettömänä rukouspiirissä. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Diakonia: Diakoni Pekka Kuuppo tavattavissa ke ja to 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7 p. klo 18 Kristittyjen yhteyden ilta srk-talossa Ma 5.6. Annat uutta elämän voimaa. Yritän huutaa. Huom! kirkkoherranvirasto suljettu pe 2.6.2017 Messu kirkossa su 4.6. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. Vaikea puhua. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Ilmoittautua voi virastoon. diakoniatyöhön Hartolassa 341,45 €. hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta”. klo 10. – 20.8.2017 välisenä aikana klo 11 17. klo 11.00 Ehtoollisjuhla Joutsassa. klo 10 messu kirkossa (Pyhän kolminaisuuden päivä), liturgi Johanna Piirola, saarna Vuokko Vänskä, kantt. klo 14 Omaishoitajien tapaaminen srk-talossa. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. --Ke 31.5. Sydämeni muistaa sinun sanasi: Etsikää minun kasvojani. Sulan pieneksi edessäsi. Hartolassa korjataan siltoja Marttiina Lallukka HARTOLA Hartolassa korjataan Kivisalmen ja Uuhisalmen siltoja. klo 10-13 välisenä aikana. Virasto suljettu to 1.6.2017. Kolehti Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla "Rakennamme yhdessä rauhaa ja sovintoa". 050-592 0062 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Esirukousaiheita voit jättää em. Ke 7.6. Hiekka hiertää silmissäni – en näe. Puh 03 882 670. srk:n sähköpostiosoite sysma.seurakunta@evl.fi facebook: https://www.facebook. Messu kirkossa su 11.6. Ruotsalainen on syntynyt Pielavedellä ja toiminut työurallaan muun muassa yrittäjänä, yliopettajana ja koulutusohjelmajohtajana. Tiekirkko: Hartolan kirkko on jälleen tiekirkkona 10.6. Sähköposti hartola@evl.fi. Kolehti käytetään Lähi-idän rauhan ja sovinnon työhön. klo 10. Herra, tarvitsen sinua. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Erämaa. Pe 16.6. Kannat halki erämaan, pimeyden, pelon, kuoleman. Sinä sanot: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Viimeisillä voimieni rippeillä lysähdän eteesi: Herra, minun on jano! Sinä annat minun juoda lähteestäsi. Nuorten ja varhaisnuorten leirija retkeilytoiminnan tukemiseen Partaharju-säätiön kautta 149€ Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rantaterassin perinteinen tietovisa kesäkaudelle 2017 alkaa keskiviikkona 7.6. 040 6613 845. Silloin rakennetaan paikan päällä yhdistelmäjoukkueita, jotta kaikki pääsisivät mukaan kisaan. 050-592 0062 ke 31.5, pe 2.6 tai ma 5.6. Janottaa. Puh 03 876 300. Hän on suorittanut myös tekniikan lisensiaatin tutkinnon. Muutama paikka jäljellä. klo 19.00 Rukousilta. Sydämessäni soi virsi. Virret: 567, 727, 114, 117:1-, 221 ja 125. Alan nähdä. Lapsityö: Syksyn kerhoihin voi jo ilmoittautua! Suunnitellut ryhmät: maanantaisin 3 – 5-vuotiaille kirkkomuskari Poukamassa klo 10 – 10.45, ohjaa Lea Luts. Etsimme jälleen pe-su vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä. Työnsä Antti Ruotsalainen aloittaa 1.6.2017. Johanna Hopeasaari. www. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Pölyiset ajatukseni. klo 18.30 Naistenilta. Herra, kuule minua. Ilmoittautumiset Pekka Kuupolle p. Kilpailu on joukkuekilpailu. Se ei tunnu pahalta, vaan siltä kuin olisin sylissäsi. Kuivuus polttaa kurkussani. Tervetuloa! Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 4.6. Minun on jano puhdistavaa kosketustasi, Herra. Matkaan kuuluu vierailu Taulumäen kirkossa, Viherlandiassa sekä opastettu kaupunkikierros. Tunnen, kuinka elävän veden virta alkaa soljua sisimmässäni. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 Seurakuntatiedot Sana Viikon Keskellä Jano Wanhan kansan Wiisautta Kesäkuu lienee alunperin tarkoittanut kesantokuuta, siis kyntökuuta. klo 17.30 alkaen Miesten saunailta leirikeskus Olavinrannassa. Yhdessä joukkueessa saa olla 2 – 4 jäsentä – eikä yhtään enempää. Ma 12.6. klo 13 Toukosiunaus Maija-Liisa ja Kalervo Mamialla, Keskustie 379 Su 4.6. Kirsi Männistö Hartolan seurakunnan diakonissa Sysmän srk Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Hän on suorittanut rehtorin kelpoisuusvaatimuksiin kuuluvat opetushallinnon opinnot sekä Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun pedagogiset opinnot. com/sysmanseurakunta/ Su 4.6. Messun jälkeen klo 11.30 kirkkokahvit ja klo 12 Rauhanyhdistyksen seurat Nuotassa. Ti 13.6. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, Hannu Hietanen. Varmaan syntyy tilanteita, että joku joukkue on vajaa ja joku toinen taas ylitäysi. Myös huhti-, toukoheinäja elokuu ovat maatalouden työtehtäviin viittaavia nimiä. Kilpailu ei ole koko kesäkauden kestävä turnee, vaan kukin osakilpailu on oma kisansa. Sinun virtasi, Herra. Töiden aikana ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle Vuorenkyläntien ja Harantien kautta. Ruokailemme Vesilinnassa ja kahvittelemme Karoliinan kahvikievarissa. Matkan hinta 25 euroa. Nyt tietäjien on viimeistään aloitettava kunnon preppaus; vanhoja tietoja on päivitettävä ja päivän lehdet luettava tarkkaan. Rauha valtaa minut. Ole minulle armollinen. Kastettu: Mauno Aarre Aleksanteri Pesonen ja Unto Samu Einari Ulmala Avioliittoon vihitty: Hanna Liisa Pajunen ja Toni Kristian Kojola Kuolleet: Olavi Saarinen 74 v., Sauli Asser Nieminen 85 v. Tiistaisin Poukamassa 3-vuotiaille kerho klo 9 – 10.30, iltapäivällä kerho 3 – 5-vuotiaille Nuoramoisten koululla, torstaisin Poukamassa 3 – 5-vuotiaat klo 9 – 11. Kuule, kun huudan sinua. klo 10 messu Nuotassa (Helluntaipäivä) Johanna Piirola, Luts. ”Yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta”. Lähtö linja-autolla Olavin toimintakeskuksen edestä klo 8.15. Ke 7.6. klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Pusukuja 8. Kolehti käytetään Lähi-idän rauhan ja sovinnon työhön. Ari-isäntä palkitsee varmaan entiseen tyyliin joka osakilpailun voittajat! Tietokisailijat, tulkaahan paikalle! Rantaterassilla visaillaan jälleen Itä-Hämeen Opistolle uusi rehtori Kyösti Piippo HARTOLA Itä-Hämeen Opiston säätiön hallitus valitsi maanantaisessa kokouksessaan opiston uudeksi rehtoriksi Antti Ruotsalaisen. Ke 7.6. Likaisuuteni. srk:ssa, klo 18.00 Yhteyden ilta srk:talossa. Kolehti: To 25.5. klo 18.30 Rukousilta. klo 8.15-18.00 Diakoniaväen/eläkeläisten retki Jyväskylään. 03-7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 4.6. Pyhän Hengen vuodattaminen. Tahdon etsiä sinua
044 570 6183 Kotikäynti mahd. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 Hartolan Apteekki puh. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KOTIPALVELUJA tarja palvelut TP Pesupalvelut Kotipalvelut Kotihoitopalvelut 044 377 4667 tarja palvelut TP KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. UUDISJA KORJAUSRAKENTAMINEN 0400 497 797 marko.kuparinen@phnet.fi Myydään kuivaa POLTTOPUUTA! myös PIHAPUUN KAADOT! p. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ RAKENNUSTÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 040 819 9766 Vuorenkyläntie 416, 19600 Hartola vesa.vigman@phnet.fi Vesa Vigman MAALAUSTÖITÄ 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi HARTOLAN HIRSITYÖ Perinneja hirsirakentaminen www.hartolanhirsityo.com Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT!. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 044 3344 365 www.forestpower.fi HARTOLA • 0500 616 240 kari.uustalo@phnet.fi • www.kariuustalo.fi KAUNEUSPALVELUJA Jalkojenhoitaja at (lähihoitaja) Mervi Varjola Jalkahoitola Päkiä Leppäkorventie 27 A Ajanvar. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. APUVÄLINEITÄ Kauppakatu 5, HEINOLA p. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. Vyöhyketerapiaa. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 03-717 1008 Se kotimainen... (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 050 3380 396 Sysmä Rakennus Allu Oy 0400 558 696 Sysmä rakennusallu@gmail.com 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 044 330 5510 03-714 1455 www.arjenapuvalineet.net rjen puvälineet Apuvälineiden erikoisliike A TMI RIHMALA SISÄJA ULKOMAALAUKSET Henkilönosturi käytössä P. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi • Siivous ja muut kodin työt • Avustusja asiointipalvelut 040 8287 324 / Sirkka Rolig sirkka.rolig@phnet.fi HIRSIRAKENNUKSET YM. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen Näy palveluhakemistossa – yrityksesi löydetään! KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P
HÄMÄLÄINEN OY SOITA 050 526 8331 • MYYNTI • ASENNUS • • TAULUTELEVISIOT • antennihuolto.hamalainen@ kolumbus.fi www.antennihamalainen.net PALVIAUTO Torstaina Sysmän tori klo 9-11.30 Hartolan tori klo 12-13 J. ANTENNIHUOLTO H. klo 21 02.30 TOIVEMUSIIKKIA /KARAOKE TULOSSA pe 16.6. Mansikkarasia 400 g (4,73/kg) Saarioinen Grillitassu 4 kpl, 300 g (9,30/kg) Coca-Cola 2 x 2-pack, 6 l (sis. SEPI KUMPULAINEN NÄKYYKÖ HUONOSTI. Hartolan ladun Kevään Seuranta -tapahtuma Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: ARKIRUOKAA EDULLISESTI S-market Hartola ja Sysmä palvelevat helluntaina 4.6. maatalouskoneet. Duo EASTWOOD, Jyväskylä la 8.7. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 31.5.2017 TARK. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. Syrjälä 0400 623 452 Ostamme purettavaksi KOLARIAUTOT yms. Hartolan torilla LAUANTAISIN klo 11.30-12 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 SYSMÄN TORILLA to, pe, la Uudet kotimaiset: -siikli, annabella ja jussi -peruna -mansikka -avom. Tervetuloa! Kotimaista Ruisnappi natural 150 g (9,93/kg) Kariniemen kananpojan Ohuen ohut fileepihvi hunaja tai naturel 400–500 g (11,98–14,98/kg) Atria Grillisalaatit 350 g (5,66/kg) Fazer Fasupalat 215 g (12,05/kg) Creme Bonjour Tuorejuustot 2 x 200 g (7,50/kg) Sipulinippu Hinnat voimassa ke–la 31.5.–3.6. (03) 7186 949, (03) 7186 950 Keskustie 56, Hartola, p. Letut, nokipannukahvit ja makkarat lämmittivät muuten niin tuulisessa säässä. ja LA 3.6. Vihannesmyynti H. kurkku -sipuli -ym. Kävely-,ORTOKENKIÄ ,Työsandaaleja KUOMAlenkkareita (myös tarralla) NOKIANKUMISAAPPAITA.Työsaappaita LOPUT TURVAKENGÄT -50% AAMUTOSSUJA runsas valikoima! Kimmon kenkä Kankaanpää Jussi Tiitinen HARTOLA Hartolan ladun Kevään Seuranta -tapahtumaa vietettiin Aurinkorannan grillikatoksella. Kaipaako televisioantennisi huoltoa. Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen Juhani Variksen vetämällä luontoretkellä kävimme katsomassa majavan pesän lähellä sen tekemiä rakennustöitä. Otamme vastaan/noudamme ROMUAUTOT, ISOMMAT RAUTAROMUT esim. STONE BROS la 29.7. ONKINIEMEN AUTOPURKAAMO p. klo 10–20. 040 2430 290 AVOINNA: su to 9-22 (02), pe la 9-03 TO hernekeitto, gratinoitu kukkakaali, nakkipannu, BBQ-broiler PE kermainen kanakeitto, silakkapihvit, lihamureke, sipulihärkä LA lohikeitto, kasvispihvit, vuohenjuustotäytteistä broilerinrintaa, grillattu possunleike SU nakkikeitto, kasvispaistos, jauhelihalasagne, naudanpaisti MA punajuurikeitto, silakkaleike, sitruunaa, maksaporkkanakastike, porsaannoisetit, kermasipulikastike TI gulashikeitto, paistettu kampela, talon kebab, currybroiler KE kalakeitto, broilerwokki, lihapyörykät, tomaattikastike, nyhtöpossu LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PE 2.6. Lipponen, 0400 535 331 KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA PERJANTAINA HARTOLAN TORILLA 9-17 RIEKER, POMAR, Arcopedico ym.. 3,90 + pantit 1,60) (0,65/l) 2 / talous 2 79 HK Viljaporsaan sisäfilee marinoitu 8 99 kg 5 99 2 59 95 Suomalainen Suomalainen Suomalainen Suomalainen 2 X 2-PACK 2 PKT 5 50 2x2-pack 1 49 3 00 2 pkt Yksittäin pakattu ruusu 2 49 1 89 1 98