tekemä päätös kentän jalkapallonurmialueen kunnostuksesta, jonka suorittaa Hartola Golf Oy. Hankkeen alkuvaiheessa suunniteltua parkkipaikan laajennusta ei toteuteta. Aitaaminen tehdään kunnan omana työnä. FCG:n arvion mukaan uuden yleisurheilukentän rakentamiskustannus on noin 1 miljoona euroa, jos perustamisvaiheen maanrakennustyöt ovat edulliset. Tekninen lautakunta päätti hankkia urheilukentän kunnostusurakan Jäämestarit Oy:ltä urakkahintaan 136.600€ ja valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen. Jäämestareilla on vankka kokemus urheilukenttien rakentamisesta. Hyvien Ihmisten tori sai ruudukon pois. Järveä niitetään 3-vuoden rytmissä. Niiton kokonaiskustannus on noin 3500 €, tämän lisäksi järvellä tehdään talkootöitä, mm. 191€, muodostavat pääosan investointikustannuksista. Valmistelijan ehdotus oli, että kullekin maksetaan avustusta haetun summan mukaisesti. Urheilukentän kunnostuksen suunnittelua on valmisteltu yhteistyössä HaVon kanssa. Avustukset maksetaan tehdystä työstä raportin jälkeen. Hyväkuntoinen moukarinheittohäkki saadaan lahjoituksena Loimaan kunnalta. Kesän aikana laaditaan tilaohjelma, joka käsitellään valtuustossa alkusyksystä. Varatusta avustussummasta jäisi käyttämättä 2800 €. Vanjärven hoitoyhdistys ry: Vanjärven pohjoisosan niittoon 1000 €. Työryhmä on verrannut uudisrakentamisen ja peruskorjauksen hintaa, peruskorjauksella saatavien tilojen käyttöikää verrattuna uudisrakentamiseen, niiden ylläpitokustannuksia, koululaisten ikäluokkien ja syntyvyyden pienenemisen vaikutusta sekä käytöstä poistuvien osien purkukustannuksia ja väistötilojen tarvetta ja hintaa. Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen. Työryhmä on pitänyt tärkeimpänä, että koulutilat ovat terveitä ja tehokkaassa käytössä. Hankkeen kustannusarvio ylittänee valtuuston asettaman 2 milj.€:n tavoitteen, tähän etsitään ratkaisua. Edellä mainitut hankinnat, yhteensä 188. Hankinta on kilpailutettu ja urakasta saatiin yksi tarjous Jäämestarit Oy:ltä 136.600€. AVI myöntää hankkeelle 55.000 €:n avustuksen. Vertailussa olleista viidestä vaihtoehdosta 2 on peruskorjauspainotteisia ja 3 uudisrakentamispainotteisia. Lisäksi arvioitiin peruskorjauksen ja uudisrakentaHelena Mäkinen 29.5.2019 Järvien kunnostusavustuksen myöntäminen Vuodelle 2019 järvien kunnostusavustuksina jaettavaksi oli varattu 6 000 €. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 23 • 2019 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 PÄÄKIRJOITUS: Marttiina Lallukka Sysmän toimintaympäristövaliokunta Hartolan tekninen lautakunta Sysmän kunta tarjoaa yritysneuvontaa Yritysasiantuntija Maija Pitkonen. Suunnittelu, kilpailuttaminen ja rakentaminen ajoittuu vuosille2019-2022. Avustuksia on haettu yhteensä 3200 €. hoitokalastusta ja niitonaikaista läjitysalueiden ja koneiden kulkuväylien raivausta, arvio talkootyön rahallisesta määrästä on noin 2250 €. Talkootyön osuudeksi on arvioitu noin 400 €. Sipilänlahden hoitotoimikunta: Sipilänlahden niittoon 1000 €. Niitoista tulee tehdä vesirakennustyöilmoitus Hämeen ELY-keskukseen. Arvio kokonaiskustannuksista on 2000 €. Kenttää käyttävät monet harrastusryhmät ja järjestöt kuten HaVo ja Hartolan NMKY. AVI:n myöntämä rahoitus on siis 15.000€ alkuperäistä suunnitelmaa alempi, mutta toteutuvaan kunnan omarahoitusosuuteen tällä ei ole merkitystä, koska hankkeen kokonaiskustannukset jäävät noin 20.000€ alle budjetoidun. Urakan kustannus on 51.591€. Asfalttimaalauksen johtaja Mika Doty tähdentää, että myyntipaikkojen selkeä näkyvyys lisää turvallisuutta ja pitää väylät kunnossa. Koulu ja päiväkoti hyödyntävät urheilukenttää liikuntatunneilla ja oppimisympäristönä. Hakemuskohteet ja summat ovat: Kirkjärven hoitoyhdistys: Kirkjärven niittoon 1200 €. Helena Mäkinen 29.5.2019 Urheilukentän joustavan kestopäällysteen rakentamisurakan hankinta Hartolan urheilukenttä rakennettiin v. Urheilukentän kunnostuksen investointiin liittyy teknisen lautakunnan 24.4. Nykyisiä, vuonna 2014 osittain peruskorjattuja tiloja voidaan käyttää siihen saakka, kun uusi osa valmistuu ja tilojen tarve vähenee. Hakemuksia saapui 3 kpl. Yrityksen sesonki sijoittuu luonnollisesti kesäaikaan ja eniten yritystä työllistävät parkkipaikat ja tehdasalueet. Se vastaa pyydettyä työsuoritusta ja sopii hankkeen budjettiin. – Hulluin lauantai 8.6. Tähän kustannukseen eivät sisälly sosiaalitilat/parkkialueet. Kaikki vuoden 2018 haetut avustuskohteet toteutuivat. Työryhmä pitää edullisimpana ja toteuttamiskelpoisimpana ratkaisuna uudisrakentamista siten, että rakennetaan tiloiltaan tehokas erillinen terve uudisrakennus nykyisen etupihan puolelle yhdyskäytävällä. Kentän pohjoispäädyn tartaanialueen ja sen lajisuorituspaikkojen rakentaminen on investoinnin toinen osa. Kotikulmilta PIKKURÄKSIÄ Kuva Helena Mäkinen. Niiton kustannusarvio on 4720 €. Nurmialueen kunnostusurakkaan sisältyvät myös kentän eteläpään kiekon, moukarin ja kuulantyönnön lajisuorituspaikkojen rakennustyöt. Investointiohjelmaan on kirjattu urheilukentän kunnostushankkeeseen määrärahoja vuosille 2019 ja 2020 yhteensä 230.000€, johon sisältyy aluehallintovirastolta haettu 70.000 €:n avustus. Urheilukentän kunnostukseen sisältyy talkootyötä. Hartolan Yhtenäiskoulun korjaushankkeen valmistelu Koulun korjaussuunnittelutyöryhmä on kokoontunut useita kertoja käyttäen asiantuntijoina Sitowise Oy:tä, FCG:tä ja UKI ARKKITEHDIT Oy:tä. 1953. Paikkaruudukot näkyvät pitkään ja toria voi pestä ja aurata. Tekninen lautakunta merkitsi asian valmistelun tiedoksi. Näiden lisäksi tulevat suunnittelutyö ja muita vähäisempiä hankintoja. näyttää, miten nyt tehty merkintä toimii käytännössä, toteaa Essi Calson. Urheilukentän saneerauksen suunnittelu on tehty mahdollisimman kustannustehokkaaksi. misen riskejä, kuten tilojen tarvetta ja terveellisyyttä. Talkootyötä arvioidaan kertyvän noin 50 h. Hankkeen kokonaisbudjetti tulee alittamaan budjetoidun 20.00030.000 eurolla
Kysymykset olivat aitoja eli niissä haluttiin oikeasti tietää asiasta lisää ja tarkentaa esitettyä, ei vänkätä eikä luoda keinotekoista vastakkainasettelua. Työvoimapula vaikeuttaa jo nyt työvoiman saatavuutta Hartolan alueella. 1.1.2020 Kotisalon toiminta siirtyy uudelle toimijalle eli näillä näkymin Attendo Oy:lle tai sen myöhemmin määriteltävälle tytäryhtiölle. Sillä kuten Olenius ja Rautiainen esityksissään osoittivat, Kotisalokokonaisuuden myynnissä on kyse selkeästi kunnan edusta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä. Kotisalon, Kotiharjun ja Eläinlääkäritalon myymisestä saatavilla resursseilla on mahdollista panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, joita riittää sitten useammille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nykyiset asukkaat jatkavat asumistaan entisillä ehdoilla. Lisäksi ihmisten tilaisuudessa jakamat kokemukset on tarkoitus ottaa neuvottelujen pohjaksi. Tilaisuutta leimasi sivistynyt, maltillinen ja aktiivinen ilmapiiri. klo 17 järjestettiin avoin tiedotusja keskustelutilaisuus kuntalaisille koskien Kotisalokokonaisuuden myyntiä. Kuva Esa Arvekari.. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Terveyspalvelut fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi AJANVARAUS ja TIEDUSTELUT p. Hyvinvointikuntayhtymä säilyy edelleen toimijana eläinlääkäripalveluissa ja kotihoidossa. Kypsän demokratian tunnusmerkkejä. Kokonaisyhtälö on hankala: Väestö ikääntyy, vuonna 2040 puolet kuntalaisista on ikääntyneitä eli tarve palveluihin kasvaa. Yksityiset sote-palveluntuottajat ovat vahvoja pienillä paikkakunnilla, koska niiden edun mukaista on palvelujen tuottaminen ja osaavan henkilökunnan saaminen paikkakunnalle. Samanaikaisesti kriteerit palvelujen piiriin kiristyvät eli paikkoja ei voi lisätä, koska rahaa ei ole. Myynnin ja liikkeenluovutuksen aikataulussa ollaan siinä vaiheessa, että seuraavaksi valtuustossa käsitellään myyntipäätös. Hoitopaikka maksaa vuodessa 50000 € siinä missä vastaavasti yhden ihmisen kotihoito maksaa vuodessa 20000 €. Jatkossa kunta ostaa vain tarvitsemansa määrän palveluita sen sijaan, että se maksaa tyhjistä paikoista tai pahimmillaan tyhjillään olevista sote-kiinteistöistä. Parikymmentä ihmistä oli kokoontunut Hartolan kunnantalon valtuustosaliin kuulemaan kunnanjohtaja Merja Oleniuksen ja ikääntyvien palveluista ja kuntoutuksesta vastaavan Ismo Myydäänkö Kotisalokokonaisuus. Eli tarkoitus on turvata ikääntyvien asumispalvelut Hartolassa, hoivatyön työpaikat kunnan alueella sekä kunnan talouden kestävyys. Ikääntyvien palveluista ja kuntoutuksesta vastaava Ismo Rautiainen vastaa kuntalaisten kysymyksiin. Palveluiden laadun varmistamiseksi on erityisen tärkeää se, että hoitohenkilökunta on ammattitaitoista. Rautiaisen selvitystä asiasta. 020 7345 671 Sysmäntie 47, Sysmä www.arte-laakarit.fi Kevään Ylioppilaat Sysmässä Vasemmalta oikealle: Eveliina Seppänen, Jonna Miettinen, Katriina Hovio, Julius Juutilainen, Hanna Toivonen, Essi Jokinen, Sofia Nuutinen, Emilia Junnila Mikko Taskinen HARTOLA Maanantaina 3.6
Kunnan ja verottajan rekistereistä puuttuu paljon rakennuksia tai niiden tiedot eivät ainakaan ole ajan tasalla.Sysmälle rakennusten selvitysja päivitystyön tekee Perlacon Oy. Aatu Saarinen 6,43, 9. Rakennukset mitataan vain ulkomitoin. Alina Ilvan 6,20, 11. Mittauksia tehdään syyskuulle saakka. Onni Nurminen 9,05, 2. T 3-4 lk 1. Rebekka Polvela 6,33, 8. Ester Toivonen 5,45, 2. Maatalouden rakennukset kuuluvat maaja metsätalousverotukseen. Siru Kotilainen 6,07, 9. Omistajat eivät myöskään ajattele, että jokainen yli 5 neliön suurinen rakennus kuuluu kiinteistöveron piiriin. Jasmin Ojanen 6,46, 14. Elina Yli-Talonen 5,21, 5. Aino Kurvinen 5,25, 6. Eino Kaunisvaara 4,57, 4. Reetta Hildén 11,51, 8. Alex Westerberg 10,57, 5. Veera Tumppila 5,16, 4. Yhtiön asiantuntija Tuija Liljan mukaan työ tehdään valmiiksi vuoden sisällä yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa. Otto Vettenranta 4,24, 3. Tiina Tanhula 6,06, 8. Tapio Manninen 4,49, 2. Milla Lahti 6,41, 8. P 3-4 lk 1. Ronja Myllymäki 7,41, 19. Juha Rinne 12,31, 7. Mila Pohjankoski 5,58, 7. Siiri Ahonen 7,43, 20. Alma Hakala 11,14, 5. Utu Meurman 8,55. Sara Hietamäki 5,39, 4. Tommi Kettu mittailee toisen kaverin kanssa sysmäläisiä kiinteistöjä ja muita rakennuksia tämän kesän aikana. Frida Mononen 5,55, 5. Eino Salonen 6,28, 6.Eemeli Sunell 6,32, 7. Myrsky Laine 9,10. Elsa Korhonen 6,58, 17. Oiva Lindroos 5,12, 9. Noora Ahonen 6,48, 15. Aada Sihvo 14,06, 10. Lotta Niskanen 7,28, 18. Vertti Uusi-Kytölä 4,55, 3. Niklas Jokinen 5,58, 4. Jos kiinteistön tiedot ovat puutteellisia ja ristiriitaisia eri rekistereissä, tehdään paikan päälle mittauskäynti. Aino Palm 8,10, 15. Tony Oittinen 7,27, 14. Pihla Saarinen 5,13, 3. T 1-2 lk. Eemeli Kantonen 5,43, 7. Oliver Stjernvall 5,16, 5. Ninni Sorri 7,59, 14. Luukas Johnson 4,53, 7. Ilmari Kinnula 5,06, 8. Sini Rajavuori 5,32 3. Samuel Stjernvall 4,48, 6. Annabella Punakallio 14,12, 11. Aatu Rosberg 8,47, 20. Katri Mäentalo 7,19, 10. Kiinteistön omistajan tulisi tarkistaa verottajan lähettämä kiinteistöveroehdotus. Seela Karola 5,47 3. P 5-6 lk 1. Eemeli Mäentalo 6,45, 12. – Mutta jos vaikkapa aitta siirretään majoituskäyttöön mökille, se kuuluu varsinaiseen kiinteistöverotukseen. Amanda Blomqvist 7,29, 11. Eskarit 1. Sara Moilanen 11,07, 4. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Urheilua ja tuloksia Sysmän Säästöpankin maastojuoksut juostiin Ohrasaaressa perjantaina 17.5.2019. Janne Tuominen 6,05, 5. Eetu Rosenberg 6,13, 11. Sysmän Säästöpankin maastojuoksut Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän kunta on aloittanut alueellaan olevien rakennusten päivittämisen. Ronja Piiroinen 5,26, 2. Santeri Helminen 10,31, 4. Siiri Manninen 6,54, 16. Vappu Tarkkanen 7,39, 12. Miro Koskinen 5,51, 9. Mittauslaitteena Tommi käytää lasermittaria, mutta tavallista mittanauhaakin tarvitaan silloin tällöin. 1. – Yhteistyö on vuoden alussa alkaneessa hankkeessa sujunut oikein hyvissä merkeissä, kiittelee Tuija Lilja. Erica Anttila 7,12, 9. Ninni Honkanen 5,59, 6. Ossi Vanhanen 7,35. Veeti Rosenberg 7,20, 13. Kunnalta tieto uusista rakennuksista siiryy teknisen toimiston rakennuslupien myötä verottajan tietokantoihin. Robert Mononen 11,30, 6. Vilma Elfvengren 9,41, 17. T 5-6 lk 1. Fanny Rouvinen 12,11, 9. Tomi McAuliffe 12,53. Viljami Mäentalo 5,45, 8. Tulisijallinen rakennus vaatii aina rakennusluvan, vaikka kySysmä päivittää rakennuskantansa seessä olisi pieni tynnyrisauna, muistuttaa Tuija Lilja. Nico Himanen 6,44, 10. Jos rakennus vaatii vain ilmoitustai toimenpideluvan, tieto siitä ei järjestelmän mukaan välttämättä siirry verottajalle saakka. Vaikka rakennus poistuisi maatalouden käytöstä, se ei muutu kiinteistöveron alaiseksi rakennukseksi. – Rakennusten luvanvaraisuus riippuu kunnan rakennusjärjestyksestä. Oona Rosberg 6,29, 7. Justin Turay 7,23, 12. Perlacon Oy:llä on vankka kokemus vastaavista hankkeista. Eetu Toivonen 7,23, 11. Taika Kettu 8,03, 15. Vella Blomqvist 7,45, 21. Britta Sulka 6,29, 12. Heinäkuussa mittaajat rantautuvat saarille. Roosa Järvinen 11,02, 2. Inka Koskenniemi 11,47, 6. Otto Kekkonen 8,07, 16.Peppi Nieminen 8,08, 17. Alisa Blomqvist 16,13. Nella Heino 8,35, 19. Jenni Tuominen 4,17, 2. Kalle Hiltunen 8,13, 18. Tässä mittauksen kohteena on Camping Sysmän ulkorakennus.. Noora Seppänen 11,48, 7. Vincent Sulka 7,51, 13. Sanna Konnu 15,1, 12. Nuutti Uusi-Kytölä 4,41, 4. Milla Koskenniemi 6,37, 13. Joona Rajavuori 7,17, 10. Henri Vettenterä 9,07, 3. Janina Vanhanen 7,49, 13. Jami Rajakangas 6,58, 11.Onni Mannila 7,00, 12.Silja Cihangir 7,43, 13. Senni Haarasilta 9,45 P 1-2 lk. Veeri Alén 5,51, 10. Kaisla Ranta 8,40, 16. Reko Piiroinen 4,42, 5. Ville Töyrylä 4,17, 2. Mitattavien kiinteistöjen osoitteet annetaan etukäteen, mutta reitit sinne saa mittamiehet itse valita. Ninni Rimpioja 6,17, 10. Iina Jokinen 11,03, 3. Martti Peltola 5,27, 6. 1. Emilia Anttila 7,46. Matleena Salonen 7,46, 14. Yleensä omistajat luottavat siinä oleviin tietoihin, onhan ne tiedot sinne joskus kerätty
Roosa harrastaa 3-vuotiaan tiibetinspanielin Elsan kanssa temppujen tekemistä, tottelevaisuuskoulua ja koiranäyttelyitä. – Teen varmasti kesän aikana iskälle laiturihommia ja mitä löytyy. Aikaraja oli kuitenkin tiukka, sen vuoksi tuli tehtyä hätäisesti. Tehtävinä oli lehmän lypsäminen robotilla, lammastehtävässä tehtiin silmämääräinen terveystarkastus ja ruokittiin lampaat. Eläinten kanssa touhuaminen on niin luontevaa. Putkipuolen opet luettelivat nimiä, mutta minun nimeäni ei kuulunut… Kuulin nimeni vasta, kun ilmastointialan ryhmää koottiin. Hänen oli helppo päättää koulun jälkeen jatko-opiskelusta. Lauri Uusitalo voitti SM-Taitajakisoissa kultaa. Ilmastointiala tuntuu jo omalta, vaikka Lauri haki alun perin putkialaa opiskelemaan. Viimeisenä päivänä oli venttiilien asennusta ja sen jälkeen laite piti säätää ja mitata koko laitteisto. – Ekana päivänä asennettiin kanavaan ilmastointikone kattoon ja siitä kanavat. Mutta sain kilpailuista enemmän kuin olisin töissä saanut. Putkialalle oli hakenut 44 oppilasta, mutta koska opettajia oli 2, sinne ei voitu ottaa kaikkia hakijoita. Minun lisäkseni muitakin siirrettiin ilmastoinnille. Asikkalan Salpauksessa on ollut hauskaa. –Opettaja valmensi, mutta sain tosi paljon apua työpaikkaohjaajalta, joka neuvoi niksejä. Koiratehtävässä asiakas toi koiran eläinhoitolaan ja tein koiralle terveystarkastuksen, sovitin oikeanlaisia valjaita, kävin läpi ravitsemuksen ja katsoin rokotukset. Asikkalan Salpauksessa opiskelevalla Roosalla on 3-vuotisesta eläintenhoitajatutkinnosta yksi vuosi jäljellä. Salpauksen kolmen valmentajan kanssa jatkettiin koulun loputtua harjoittelua ennen finaalia. Sain työpaikan suoraan työharjoittelun jatkoksi ja ehdin olla töissä pari kuukautta. Se on aina ollut mukavaa. Sysmäläinen Roosa Pihamaa voitti Taitajakisoissa SM-hopeaa. Taitajakisojen semifinaali oli tammikuussa Mäntsälässä. Tehtävät olivat tiedossa etukäteen, mutta ne saivat muuttua 30%. Tänä vuonna kisat järjestettiin Joensuussa 21.-23.5. Työelämästä on hyvä hankkia kokemusta ennen kuin miettii esimerkiksi jatko-opiskeluja. Valtakunnallisissa semifinaaleissa kilpailleista n. Kaikki vaiheet olivat tuttuja, siinä mielessä ei tuottanut vaikeuksia, mutta olisi pitänyt tutkia piirustuksia vielä tarkemmin. Tulevaisuus hymyilyttää. Roosa jäi vain parilla pisteellä ensimmäisestä sijasta. Töitä ehdin tehdä vielä, täytän ensi kuussa 19. On palkitsevaa nähdä työnsä tulokset. Sitten oli rehujen ajo pienkuormaajalla. 8 eläintenhoitajaa 24:stä pääsi finaaliin. Mutta toisaalta sain ainoana ensimmäisen päivän työn valmiiksi. Laurille on satanut onnitteluja. Seuraavana päivänä työtä jatkettiin ja se piti saada valmiiksi. Semifinaaleissa Jyväskylässä oli Laurin ryhmässä 15-20 opiskelijaa, joista 6 pääsi finaaliin. – Oli yllätys, kun opiskelu alkoi ja opettajat kokosivat oman ryhmänsä. Kotonaan hän oppi lehmien lypsämisen ensin lypsyasemalla ja sitten lypsyrobotilla. –Jokaisessa tehtävässä oli aikaraja, ne piti suorittaa 20-30 minuutissa. Asiakas tuli ostamaan eläinhoitolasta marsua ja minun piti osata kertoa sen käyttäytymisestä, ravitsemuksesta, häkin olosuhteista ja hoitamisesta. Sitten tehtiin pellistä kanavaosa. Tietysti voisi ajatella vielä eläinlääkäriopintojakin… Viimeinen opiskeluvuosi alkaa kuukauden työssäoppimisjaksolla, todennäköisesti Lahdessa koirakouluttajan palveluksessa. Roosan tulevaisuuden suunnitelmissa on klinikkaeläinhoitajan opinnot, jotka myös onnistuvat Asikkalassa. Kilpakumppani oli ollut viime vuonna ensimmäistä kertaa kisaamassa. Suoritus oli hieno senkin vuoksi, että kumpanakin kisapäivänä Roosalla oli kuumetta. Kotona on päässyt tutustumaan lampaisiin, kanoihin, kissoihin, hevosiin ja poneihin. Kilpailussa rakennettiin samantyylinen kanavaosa kuin kuvassa on. Roosa on pienestä pitäen ollut innostunut kotitilansa eläimistä. – Valmistuin ilmastointiasentajaksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Gradiasta huhtikuun alussa. Perheessä on koirakennel ja koirien hoito on ollut Roosalle pienestä Taitajakisat 2019 asti tuttua. Seuraavat finalistit jäivät paljon jälkeen voittajakaksikosta. Lauri Uustalon työsopimus Jyväskylässä päättyi toukokuun lopussa ja nuorimies pääsi Hartolaan kesän viettoon. – Jälkeenpäin ajatellen se oli kannattavaa. – Eläimistä näkee, kun niitä hoitaa hyvin. Sitä ennen oli tiukka valmennus. 1500:sta opiskelijasta pääsi finaaliin runsaat 400 opiskelijaa, jotka kisasivat 43 lajissa. Millaisista tehtävistä finaalissa piti suoriutua. Joensuun loppukilpailu oli tasainen, kilpailijat olivat kaikki kovatasoisia. Eläinten hoitaminen on aina ollut Roosalle mieluista. Kesän aikana Lauri suunnittelee lomailevansa. Töistä piti ottaa neljän päivän vapaa. Kahden tasaveroisen kilpakumppanin kisa kultamitalista oli niin tiukka, että kisassa jaettiin kaksi kultamitalia, kumpikin sai saman pistemäärän. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Helena Mäkinen SYSMÄ, HARTOLA Vuosittain järjestettävissä Taitajakisoissa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa ammattitaidon Suomen mestaruudesta. Viimeisenä oli marsutehtävä. Hän voitti SM-Taitajakisoissa kultaa. Työssä opin muutenkin kaikkea uutta. Lauri ei alun perin ollut ollenkaan innostunut kisoihin lähdöstä, mutta nyt on mieli muuttunut. Lauri Uusitalo, Ilmastointiasennus Roosa Pihamaa, Eläintenhoito
Voittajatyö lähetettiin valtakunnallisiin kisoihin ja likeltä piti, ettei teos päätynyt vielä Euroopan kisoihin! – Helsingin reissulla pääsin ekaa kertaa metroon ja bussilla kuljettiin myös. Matleena Salonen, 3. Sillä oli tosi kaunis työ, kuvaili taiteilija Helsingin matkan tapahtumia. Palkitut Hartolassa: 1. Ajattelin, että teen oikein paljon väriä tohon työhön. Aadan luokanopettaja Leena-Kaisa Porvari kertoi opastaneensa oppilaita kuvaamaan työhön sen, mitä itse haluavat ja lisäksi miettimään, miltä musiikki tuntuu. Sain maalaukseni (se oli kiinnitetty hienolle alustalle), taulun, rahaa 350 euroa, nallen ja piirustussetin. Aada Nurminen 1. – Vähän jännitti, koska enAada Pajusen värikkään teoksen nimi on ”Musiikkipisaroita”. Aada Pajunen (valtakunnalliseen loppukilpailuun), 2. Iitu Ylönen (valtakunnalliseen loppukilpailuun), 2. Yhdessä mietittiin, miten tunteita voi kuvata, kun ne ovat ihmisen sisällä. Mua ehkä vuoden vanhempi voitti. 1. Lotta Ruppa, 3. Sini Rajavuori, 2. Oiva Koivisto, 3. Tänä vuonna kilpailuun osallistui lähes 20.000 suomalaislasta. Millä väreillä ja muodoilla esimerkiksi rytmiä voisi kuvata. Enni Ahonen (valtakunnalliseen loppukilpailuun), 2. – Tykkään tosi paljon piirtää. Kakkosluokan oppilaista 6 palkittiin paikallisella tasolla ja Aadan työ voitti sarjan. Kilpailun pääteemana oli ”Musiikki herättää tunteita”. Julia Mäyrä 1. Manda Paananen, 3. luokan oppilaan Aada Pajusen maalaus osallistui Osuuspankkien perinteiseen kuvataidekilpailuun, joka järjestettiin yhteistyössä kuvataideopettajien ja koulujen kanssa. "Musiikki herättää tunteita” OP:n kuvataidekilpailu: Palkitut Sysmässä: 1. Alina Koskinen, 3. Siellä oli ison luokan verran meitä palkittavia. sin kerrottiin viidenneksi tullut ja sitten toiseksi viimeisenä mun nimi sanottiin. Tosi isossa rakennuksessa jaettiin palkinnot. Eerika Pajunen.. Elisa Anttila. Aadan maalaus saavutti SM-kisassa toisen sijan. Sekatekniikkaa siis. – Mulla on iso kasa kotona piirustuksia ja tykkään tosi paljon maalata myös. Aino Ruoppi, 2. Siinäpä mietittävää! Musiikin suhteen Aada kertoi olevansa kaikkiruoTaiteilija Aada Pajunen kainen. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan Yhtenäiskoulun 2. Maalaan vesiväreillä, kertoi taiteilija. Työt tehtiin koulussa ja Aada käytti maalauksessaan sekä omia väriliitujaan että vesivärejä. Arttu Olkkonen
Ylönen totesi, että moni on jo kyllästynyt ilmastonmuutospuheisiin, mutta yksittäisen ihmisen valinnoilla on merkitystä. 55 vuotta täytettyäni jäi luopumistuelle. Minna arveli, että tämäntyyppisissä talkoissa ei välivuosia kannata pitää. TOIVE& TANSSIMUSIIKKIA Tulossa LA 15.6. Isäntäväki sai kauniit kukat ja Riitta-emännälle kajautettiin syntymäpäivälaulu tulevan merkkipäivän kunniaksi. Karjaa oli 9 lehmää ja mulleja. Toivomme, että saamme siirtää perinnettä seuraavillekin sukupolville. Ympäristöä säästävä elämäntapa tuo hyvän omantunnon. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Ravintolat ja tapahtumat Keskustie 1, Sysmä Puh. Tila sijaitsee todella kauniissa paikassa Nurmijärven rannalla. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 8.6. Alakoulun oppilas Vertti Uusi-Kytölä heitti kaksikin eri reissua ja kunnan sosiaalijohtaja Minna Veistilä toi myös kävelylenkiltään täyden roskapussin. Eläkeliiton puheenjohtaja Anja Koskinen kertoi perinteestä. mennessä puh. Valtavan kuusen katveessa keräännyttiin toukosiunaukseen, linnut säestivät tuttua Suvivirttä. Kahvitarjoilu kutsui vielä tupaan. MTK:n puheenjohtaja Tuomo Liukkonen kylvi siunatun viljan. Maksu 25€, sisarale 5€ Tervetuloa leirille! Vertti Uusi-Kytölä ja Minna Veistilä osallistuivat roskakävelyyn. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän kunnan erinomainen idea yleisestä roskien keruupäivästä ei saanut väkeä liikkeelle. Molempien saaliina oli karkkipapereita ja juomatölkkejä. KeskiajalToukosiunaus Hinnilässä la toukokuun kolmatta päivää kutsuttiin Ristinpäiväksi, silloin kuljetettiin suurta ristiä kulkueessa kylvöpelloilla ja rukoiltiin siunausta viljalle ja karjalle. – Ankaraa hommaa oli, juurikastakin viljeltiin ja kontattiin savisilla pelloilla kitkemässä. Minna kiersi lenkillään koulun ympäristöä ja Vertti keskustan katuja. Tämä perinne luo yhä uskoa tulevaisuuteen. Pipsa Leppänen piti kunnanvirastolla yllä kahvipistettä ja juotavaa olisi ollut tarjolla suuremmallekin siivousporukalle. Vantalasta lohkotun siirtolaistilan omistavat nykyisin Arto Silvennoisen pojat. Kevät on toivon aikaa kaikille viljelijöille, mutta maan kasvun suhteen olemme yhä riippuvaisia Luojasta. Toukosiunaukseen kerääntyy vuosi vuodelta enemmän väkeä. 26.6. – Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö (I Moos. 040 964 1410. Myös kalaonnea rukoiltiin. Ilmoittautuminen ma 17.6. Pellot on nyt vuokrattu naapuritilalle. Lähilehti tavoitti starttipaikalta kuitenkin kaksi tunnollista roskien kerääjää. Näitä on järjestetty eri tiloilla aina yhteistyössä seurakunnan ja MTK:n kanssa. Eddy & The Stompers LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) HAPPY HOUR MA-TI 18-20, PE 19-21 Avoinna: su 9-20, ma 9-21 ti-to 9-22, pe 9-02, la 9-03 TERVETULOA! Se ur aa tar jou ks ia fac eb oo kis tam me ! KÄSINTEHTYÄ JÄÄTELÖÄ (maut vaihtelevat) NYT UUTTA ! Helena Mäkinen HARTOLA Hinnilän tilalla oli toukosiunaus. Arto teki tilalla elämäntyönsä. Aikoinaan keväisin pidetyt siivoustalkoot kiinnostivat monia, mutta Roskakävely ei kiinnostanut tältä osin talkoohenki näyttää nyt olevan kuolemassa. LÄHILEHTI JOKA VIIKKO KIINNOSTAVAA LUETTAVAA. 8:22). Seurakuntien yhteinen KOULUIKÄISTEN LASTEN LEIRI Pappisissa 24. – Meillä on 20-vuotisjuhlat, Eläkeliitossa aloitettiin toukosiunausperinne v. Seurakuntapastori Katri Ylönen luki Raamatun Sanaa. 1999 ja myös Hartolassa pidettiin silloin ensimmäinen tilaisuus. (03) 876 250 hotell@uoti.net www.uoti.net • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna su-ma 11-19, ti-la 11-21 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 7.6. Jokakesäinen roskienkeruu pysyy paremmin mielessä ja saa väen liikkeelle
Koulussa on rento meininki, välitunnilla juodaan kahvit ja rupatellaan, olo on kotoista. Asepalvelukseen Parolaan hän astuu jo 8.7. Vko 22 oikea vastaus: Pikk u p o s s u j e n syöttökehlo. Seuraavalle kapineelle etsitään taas nimeä ja käyttötarkoitusta. Huomenna on sitten tiedossa kovat juhlat (juttu tehtiin perjantaina). Sateisessa säässä mukana oli 51 kilpailijaa. – Ei mitkään isot juhlat, sellaiset maltilliset. Ohjelmointi on soveltavaa matematiikkaa, se on alalla tärkeä työväline. – Kyllä näin voi sanoa, sillä pyrin valmistumaan jossakin vaiheessa tietotekniikan diplomi-insinööriksi. Kuvan astia on ollut ihan tietyssä tarkoituksessa, se on palvellut sopivan matalana pikkuporsaiden ruokintakehlona. Toki kotona vähän vinkattiin tekemään tämä ratkaisu, mutta lopulta päätös oli täysin itsenäinen. Oliko lukioon meno yläasteen jälkeen selvä ratkaisu. Miten lukion oppilasmäärä saataisiin kasvuun. – Meidän pitäisi saada oppilaita muista kunnista, sillä oman pitäjän syntyvyys vähenee koko ajan ja lapsiperheiden poismuutto lisääntyy. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Puusta tehty, matala ja pyöreä oli viime viikon tarve-esine. Monet taas valitsevat lukiokseen jonkin erikoislukion. Vähän harmittaa se, että kemia jäi kiinni yhdestä pisteestä suoraan pääsyyn yliopistoon. Miehet pistebogey Hcp: 1) Esko Immonen 36, 2) Risto Santapukki 35, 3) Antti Vepsäläinen 35, 4) Kalevi Antikainen 35, 5) Ismo Lehtonen 34, 6) Olli Inkeroinen 33, 7) Antero Heikinoja 32, 8) Kari Fyhr 32, 9) Jouko Nousiainen 32, 10) Pertti Vuokko 32. Jouko Nousiainen HARTOLA Hartola Golfin senioreiden kuukausikisat alkoivat 26.5. Vastaa osoitteeseen: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. –Matemaattiset aineet ja englanti. Vetisestä kentästä huolimatta kärki pelasi kelpo tulokset. Vaikka tilat voisivat olla hieman paremmat en kannattanut elementtikoulua – opetus on tasokasta ja lukion pieni koko on oikeastaan etu. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 ”SEISKA” Viikon henkilö Ylioppilas Julius Juutilainen: Huojentunut olo opiskelu jatkuu Mikä ihmeen vempele. Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevan kesän suhteen. Naiset pistebogey Hcp: 1) Sirkku Virinsalo 32, 2) Anne Ingberg 31, 3) Irja Riikonen 30, 4) Aila Kulotie 30, 5) Pirjo Lehtonen 29, 6) Eeva-Riitta Forss 29.. Matikassa aivot pääsevät kunnon töihin ja rutiinitehtävien lisäksi päättelykyky on aineessa ratkaisevassa osassa. – Meillä on loistava lukio. Parolan jälkeen hakeuduin ja pääsin Riihimäelle ELSOn palvelukseen (elektroninen sodankäynti) palvelusaika on yhteensä n. –Se oli ainut ja oikea tapa, millä saa tämän tason koulutuksen ja pystyy jatkamaan opiskeluja yliopistossa. Sukua ja ystäviä tullee paikalle. – Enpä minä ainakaan keksi tähän mitään valmista lääkettä, se on varmaan monen tekijän summa. Kyösti Piippo SYSMÄ Julius Juutilainen oli tänä keväänä ainut Sysmän lukion poika, joka pisti ylioppilaslakin päähänsä viime lauantaina. Tilanne on Sysmässä vaikea. Julius on pistänyt koko joukon hakupapereita jatko-opiskeluja varten, mutta aluksi hän aikoo käydä armeijan alta pois. Eila Anttonen ehdotti sille nimeksi viilipyttyä ja Leena Pursiainen viilipunkkaa. –Vähän laiskasti, arvosanat olivat keskivertotasoa tyytymätön en toki ole. Mitkäs ne ovat sinun vahvat aineet. Miten yo -kirjoitukset menivät osaltasi. Vaikuttaako vahva matematiikka mahdollisesti ammatinvalintaan, olet sitä varmaan jo miettinyt. – Olen pistänyt papereita sisään moneen paikkaan, Tampere on se ykköskohde. yksi vuosi. – Toivottavasti armeijan jälkeen tiedän tulevan opiskelupaikan. Paras lyöntipelitulos oli 82. Olen viihtynyt lukiossa erinomaisesti. Kumpikin varmasti ihan oikein. Viiliastiana tällaista kehloa eli hulikkaa käytettiin. Ylästeelta päästyään monet haluavat päästä pian töihin ja valitsevat ammattikoulun. Sen teImmonen ja Virinsalo aloittivat voitokkaasti kivät Risto Santapukki ja Jukka Ollilainen. – Astun armeijan leipiin Parolaan 8.7. Katsotaan nyt tämä eSport -kortti aluksi. On ne ehkä suurimmat pippalot meidän perheessä pitkään aikaan. Millaisia arvioita annat Sysmän lukiosta
Heikki Helin LAHTI Eemil Porvari kausi on hyvin. Emilia Junnila (kesk.) antoi neuvoja Kalle Riutalle ja Annina Mäkiselle kesävaihtoa varten.. Kiekko lensi 35.82. Hän oli silloin vuoden nykyistä Eemiliä vanhempi. Jo ennen Anniinan matkaa tulee hänen espanjalaisen vaihto-oppilasperheensä tytär tutustumaan Sysmään. 16-vuotia Eemil sijoittui sarjassaan toiseksi. Kalle Riutan kesävaihtokohde on Taiwan. Jos jollakin on tarvetta liiketilalle tai vaikkapa koko kiinteistölle, niin kannattaa ottaa yhteyttä toimitusjohtaja Jouko Iso-Kuorttiin. Annina Mäkinen suuntaa heinäkuussa runsaan kahden viikon matkalle EspanSysmäläisnuoria maailmalle jaan. Hän oli mukana vastaavissa kisoissa vuonna 2005. Koitissa sijaitseva kiinteistö odottaa uutta käyttöä. Resurssit ja lainsäädäntö pakottavat Koitin konttorin sulkemisen, toteaa pankin toimitusjohtaja Jouko Iso-Kuortti. Reilu Cupissa kesän kärkiaika Sunnuntaina Eemil kilpaili Lahden urheilukeskuksessa Reilu Cupissa. Syynä oli ilmeisesti matkustamisesta johtunut jäykkyys. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Vesa Järvinen HARTOLA Viikko sitten tiistaina Koitin-Pertunmaan Osuuspankin Koitin konttori oli avoinna viimeisen päivän. Tampereella pidetyissä maaottelukatsastuksissa hän keräsi 10-ottelussa 6551 pistettä. Eemil juoksi 100 metrin 100 metrin aitajuoksussa Eemilin kanssa kisaa Pertunmaan Ponnistajien Veeti Lettojärvi ja Lahden Ahkeran Manu Metsäkangas. aidat voimakkaassa vastatuulessa aikaan 15,69. Kahvipannu oli kuumana asiakaille viimeisenä aukiolopäivänä. Kilpailun voitti Porvaria vuotta vanhempi Ähtärin Ville Toivonen 150 pisteen erolla. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rotaryklubi lähettää kesävaihtoon kaksi Yhtenäiskoulun oppilasta. 400 metrillä Eemilin aika 51,75 on 17-vuotiaiden kärkiaika Suomessa. Jesse sijoittui kisoissa neljänneksi pistemäärällä 6349. Paras tulos oli keihään 70.33, joka oli M17-sarjan Suomen tämän kesän kärkitulos ja maailmassakin kuudes. Kalle halusi matkustaa eksoottiseen maahan koska ”Eurooppa on niin tylsä kohde”! Sysmän Rotaryklubin jäsen Emilia Junnila on kokenut vaihto-oppilas ja hän antoi klubikokouksessa Anniinalle ja Kallelle matkaan liittyviä vinkkejä ja ohjeita. Koitin-Pertunmaan Osuuspankin Koitin konttorin toiminnot ovat siirtyneet Pertunmaan konttoriin ja sähköisiin palveluihin. Ennätys jäi syntymättä ensimmäisen päivän kahdessa lajissa, satasella ja korkeudessa. Kuljetus lähtee entisen Koitin konttorin edustalta tiistaisin kello 10 ja paluukyyti tulee samaan paikkaan. Hänen toivomuslistallaan olivatkin kärjessä Espanja ja Italia. Sähköiset palvelut korvaavat paljolti perinteiset kassapalvelut ja fyysisen pankissa käynnin, jatkaa toimitusjohtaja. Pidempään konttoria ei ollut mahdollista pitää auki. Koitin konttorin asiakkaille pankki järjestää jatkossa pankkipalvelut kuljeOP sulki Koitin konttorin tuspalveluna Pertunmaan konttoriin. Niinpä aitajuoksun eräässä lähdössä kaikki kilpailijat keskeyttivät. Koitin konttorin sulkemispäätöksen hallinto teki jo tammikuussa. Painavimpana syynä konttorin sulkemiseen olivat sääntely ja rajoitukset, jotka ohjaavat pankkitoimintaa koko Euroopan unionin alueella. Vuonna 2003 syntyneiden osalta tulos on maailman tämän kesän ykkönen. Eemil teki ottelun kahdeksassa lajissa oman ennätyksensä. Samana vuonna Jesse voitti 10-otttelun ikäistensä suomen mestaruuden 6673 pisteellä. Sää oli aurinkoinen, mutta puuskittaiset tuulet tekivät yllätyksiä. Eemilin sarja Tampereella oli seuraava:100 m 11.92, pituus 657, kuula 11,72, korkeus 177, 400 m 53.20, 100 m aidat 15,74, kiekko 36.12, seiväs 350, keihäs Eemil Porvarin kausi alkanut lupaavasti 70.33, 1500 m 4.56,23. Jatkossa Koitin-Pertunmaan Osuuspankilla on toimipiste ainoastaan Pertunmaan keskustassa. Se on hänen tämän vuoden paras aikansa. Jesse Jokinen mukana valmentajana Toinen sija katsastuksissa merkitsi sitä, että Eemil pääsee kesäkuun toisena viikonloppuna Uppsalassa pidettäviin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Joukkueen valmentajana on sisulainen Jesse jokinen
KESÄN LYHYTKURSSIVALIKOIMASSA on luonnossa viihtyville erilaisia eränkävijäkursseja sekä Luontoyhteysohjaajakoulutus ja Hiljaisuuden ja hyvinvoinnin retriitti 8.-12.7., taiteen ystäville Akvarellikurssi 10.-15.6., Minun värini –kesäinen taidekurssi 17.-18.6 sekä Free Vedic Art –kurssit 24.6.-8.7., hyvinvoinnistaan huolta pitäville Rakastava valinta –parisuhteen parhaaksi –kurssi 14.-16.6. Ravintola on avoinna kesäaikana klo 22 asti ja kokki paikalla loihtimassa herkkuja klo 20 asti. Tervetuloa mukaan pitämään kesäkivaa! LINNA-HOTELLIN kesäaikana on menu monipuolinen ja taipuu niin päivittäisiin buffet-lounaisiin kuin á la carte annoksiin. 040 565 0205 ihop.fi Linna-hotelli P. Kivikylän Porsaan ulkofileepihvi marinoitu 2 kpl 350 g (7,11 /kg) 2 49 Rainbow Tuutit 6 kpl 415 g (3,61/kg) Valio Viilikset ja viilit 190-200 g (1,95-2,05/kg) Atria Naudan grillipihvi Tennessee 600 g (11,58/kg) Felix Salaattikastikkeet 375 g (4,77/kg) Atria Suomalainen pekoni 140 g (12,79/kg) Havu Mäntysuopaliuos 1 l 39 6 95 1 50 1 79 1 79 Rainbow Suippopaprika 300 g (6,50/kg) Alankomaat 1 95 Kotimainen Sipulinippu 1 49 Suomalainen Suomalainen Suomalainen 1 95 Itä-Hämeen opisto P. Seuraava kurssipäivä la 29.6. Nähdään Linnassa! TERVETULOA ILMAISELLE GOLFKURSSILLE! Ota mukaan reipasta mieltä ja säähän sopiva ulkoiluvarustus, kaiken muun hoidamme puolestasi. Koirakeskus Kaiku on saamassa aidatun ulkokentän, ja vuoroja niin sisähalliin kuin ulkoalueelle voit varata linnakoirat.fi –kotisivulta. Myös grilli-iltoja on luvassa juhannuksen jälkeen kesä-heinäkuun ajan lauantaisin. klo 10-15. RYHMIEN AKTIVITEETTIPAKETTIMAHDOLLISUUKSIIN voit tutustua piakkoin Linna-hotellin kotisivulla ja myös kalastusja jokiluvat ovat tulossa myyntiin pian. 040 830 8053 linnahotelli.fi Hartola Golf P. Opisto kiittää myös henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta lukuvuodesta ja toivottelee aurinkoista ja rentouttavaa kesää. ja joogakurssi 15.-17.7.2019. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA! facebook.com/smarkethameenmaa S-marketista kaikki KESÄN GRILLIKAUTEEN! Katso reseptivinkkejä: www.yhteishyva.fi I Tarjoukset voimassa ke-la 5.–8.6. Ilmoittautumiset ja lisätiedot kimmo@hartolagolf.com ja www.hartolagolf.com K aikulanmäen kuulumiset Hartola Golf, Linna-hotelli & Itä-Hämeen opisto ILMOITUS. Voit myös tilata meiltä kaveriporukallesi oman tutustumiskurssin, myös ilmaiseksi (minimi 4hlö). 010 231 2385 hartolagolf.com ITÄ-HÄMEEN OPISTO on ylpeä uusista ylioppilaistaan ja onnittelee heitä lämpimästi
Ketju tuli Suursaarelta Loviisan itäpuolelle, josta se jatkui kohti Vesijärveä ja sitten Päijänteen rantoja pitkin Jyväskylään, jonne mittaukset etenivät syksyllä 1834. Sinne tehtiin retkiä kirkonkylästä asti. Ja kaiken tämän vehreyden ja hopeanvälkkeen yllä valon ja varjon elävöittävä leikki.” Silloisen käsityksen mukaan jokaisesta kunnon tornista piti näkyä seitsemän kirkkoa. Struven ketju oli aikanaan maapallon muodon ja koon määrityksessä pisin mittaus. Niinpä niille on tehty retkiä. Metsiä, metsiä silmänkantamattomiin, etäällä myrskyssä möyryävä Päijänne ja aivan jalkain juuressa käärmeenä luikertava pitkä ja kapea Vanjärvi, joka silloin tällöin hukkuu silmältä metsän peittoon ilmestyäkseen taas silmiä huikaisevan kirkkaana esiin. osa. Kolmioiden sivujen pituudet ovat yleensä 20 40 km. Ennen oli toisin. Ennen näkyi kirkkoja, nyt tuulimyllyjä Korkeat paikat ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Koko Suomen kautta kulkeva kolmioverkko on erinomaisesti laadittu, kolmiot ovat mahdollisimman tasasivuisia. Nykyään ketju kulkee kymmenen maan kautta. Viljamenvuoren torni on siten peräisin 1830-luvulta. Ketjun pohjoisin piste sijaitsee Norjassa ja eteläisin Mustallamerellä. Kirjoitus on julkaistu vuonan 2004 ilmestyneessä Liikola-Taipale kyläkirjassa.. Yksi piste 265 joukossa oli Sysmän Taipaleessa sijaitseva Viljamenvuori. Samalla se antoi myös hyvän perustan kartoitustyölle. Struven ketjussa Viljamenvuoren tornia lähinnä olivat toisaalla Kammio (vuori) ja Kylmäkangas ja toisaalla Wirmala ja Soitinkallio.(Maanmittaushallitus) Viljamenvuoren kolmiomittaustorni 1970-luvulla. Kajaanin ja Oulun välillä oli rakennettava tavallista korkeampia kolmiopisteitä ja hakkautettava pitkiä näkölinjoja metsien poikki, jotta saatiin kolmiopisteet näkyviin. (Liikola-Taipale kyläkirja I:n kuvitusta) Viljamenvuoren pisteen paikalla on jäljellä betonista valettu merkki (HH) Kaadetusta tornista on enää jäljellä hirsikasa. Suomen alueelle mitattiin yhteensä 83 pistettä. Ketju käsitti 258 pääkolmiota, joissa oli yhteensä 265 pistettä, lisäksi siihen kuuluu 65 lisäpistettä. Ne ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Moldova ja Ukraina. Suosittuja kohteita Pohjois-Sysmässä ovat olleet 221 metriin kohoava Kammiovuori ja 193 metrinen Viljamenvuori sekä Suopellossa sijaitseva Päijätsalo. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Helinin Heikin palsta Virolaisen Wilhelm Struven johdolla rakennettiin vuosina 1816-1855 Mustalta Mereltä Jäämerelle saakka ulottuva kolmiomittaustornien ketju. Nyt kun torni on kaadettu, ei vuorelta enää näy monia kirkkoja, mutta nyt pohStruven kolmioketju on geodeettisesti mitattu kolmioista muodostuva nauha. Etelässä Viljamenvuori muodosti kolmion Soitinkallion ja Wirmalan kanssa. Maanmittaushallitus kaadatti tornin 90-luvun lopulla, koska se alkoi olla vaarallinen. Sen jälkeen tornia on korjattu ja rakennettu uudelleen. Mittausten avulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa. Lisäksi kulkuyhteydet tuon ajan Suomessa olivat heikot. Viljamenvuorta esittäviä postikortteja myytiin 1920-luvun Itä-Hämeen kansanopiston hyväksi. Itse vuori sen sijaan näkyy kauas, se tulee vastaan horisontista joka puolella kylää. Ja maisema oli näkemisen arvoinen. Viljamenvuoren ensimmäinen torni 1830-luvulta Työt Suomessa pani alulle kaksi suomalaista upseeria Åberg ja Melan 1830 hakemalla sopivia kolmiopisteiViljamenvuori kolmiomittaustornien ketjussa tä ja rakentamalla tähystysmerkkejä. Sen verran niitä kertoman mukaan on näkynyt Viljamenvuorenkin tornista. Tornin ränsistyttyä Viljamenvuorelle johtava polku kasvoi umpeen eikä siellä enää kävijöitä ollut. Lähinnä Viljamenvuoren tornia olivat pohjoisessa Kammio(vuori) ja Kylmä-Kangas. Varsinaiset mittaukset aloitettiin kolmioketjun eteläpäässä kesäkuussa 1832. Mittauspisteitä on yhteensä 265 ja niistä 83 sijaitsee Suomessa. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 578. Yli 2820 kilometrin ketju kulkee Pohjois-Norjasta etelään Mustallemerelle. Topo Leistelän kuvaus Topo Leistelä kuvasi 1930-luvulla matkakirjassaan Refanut Viljamenvuorella käyntiä: ”Koska meille siis tarjoutui meidän oloissamme harvinainen tilaisuus ihailla oikein näkötornista tätä suloista Suomeamme, nousimme heti päätä huimaavaan korkeuteen... Kolmioverkko Metsäisessä ja suhteellisen tasaisessa Suomessa kolmiomittaukset kohtasivat tavallista suurempia käytännön vaikeuksia. (HH) joisen suunnassa näkyvät Luhangan tuulimyllyt
Yhtä itseoikeutettu lienee Jari Leppä metsäja maatalousministerinä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että minua kelpaavat hoitokodissa hoitamaan niin suomalaiset kuin filippiiniläisetkin kädet. LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä Nimi Osoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Maksajan nimi (jos lahjaksi) Osoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Tilaan: Kestotilaus Paperilehtitilaus Digilehtitilaus (hinta 60 €/12 kk) (hinta 39 €/12 kk) (joka 2. Vaikka Rinteen vappusatanen pienenee, on viidenkympinkin korotus pieniin eläkkeisiin ihan kelpo asia. rin vaativaa pestiä, se ei tule olemaan heikkohermoisen paikka. Työ sisältää mm. * * * Tätä kirjoitettaessa ministeritehtävät on jo jaettu puolueiden kesken, mutta nimet vielä puuttuvat. Kuka saakaan hoitaakseen valtiovarainministeIsäntä oli vatsataudissa ja lusikoi varovasti suuhunsa emännän keittämää kanalientä. Palataan tähän myöhemTekevälle löytyy aina työtä min. vko digilehti) 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 75 €) (hinta 50 €) (hinta 31 €) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Erikseen kysyttäessä lastenhoito ja vanhusten auttaminen ovat työtehtävistä mieluisimpia. Yrittäjille hyvä uutinen on hallituksen lupaus lisätä merkittävästi palkkatuen käyttöä yrityksissä. Muutamia nostoja: Limppari-, alkoholija tupakkavero nousevat – ihan hyvä juttu. Molemmat ovat mukana 4H:n TATU – valmennuksessa (tapahtumatuotanto). Fossiilisten polttoaineiden verotusta nostetaan (bensa ja diesel) – no jaa. Ovat ne kanat syöneet elämänsä aikana niin paljon antibiootteja! Kyösti Piippo SYSMÄ Tiina Neva (14 vuotta) ja Ronja Lind (pian 14 vuotta) ovat sysmäläisiä nuoria. Toivottavasti saamme jostakin nyt lisää hoitajia tämän asian mahdollistamiseksi. Poliisien määrää nostetaan kolmellasadalla lainvartijalla ja lääkäreiden määrää peräti tuhannella – upeaa! Vanhusten hoitopaikkojen hoitajamitoitus nostetaan 0,5:stä 0.7:ään. vko digilehti) Määräaikainen tilaus (joka 2. Molemmat osallistuivat jo nuorina tyttöinä 4H -toimintaan ja nyt muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen he ovat jälleen innolla mukana. Tiina aloittaa vanhusten viriketoimintaan keskittyvän työn 17.6. Antti Rinne on tietysti pääministeri ja mitä ilmeisimmin Pekka Haavisto ryhtyy hoitamaan ulkoministerin pestiä. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Wanhan kansan Wiisautta Wanhan kansan Wiisautta Kesäkuun alku on usein aika kolea, samoin aika juuri ennen juhannusta. – On se totta. vko paperilehti + digilehti, joka 2. Kaikenkaikkiaan hallituksen ohjelmaluonnos haluaa hiven madaltaa köyhien ja rikkaiden välillä olevaa ammottavaa kuilua ja se on oikea suunta. 040 351 5480 (ma ja ke 9-16) Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo VIIKON KEVENNYS Kohtuullinen suunnitelma Katselin tässä juuri julkaistua, mutta vielä tarkentumatonta tulevan hallituksen ohjelmaa. –Mutta mitään työtä emme vierasta, sanovat Tiina ja Ronja yhteen ääneen. Okeinorait! (Näin me pojat sen kuulimme 50 -luvulla radiosta, kun Pekka Lipponen sanoi: Okei, all right!). Sekä Tiina että Ronja ovat vieneet valmennuksen realistiselle tasolle. vko paperilehti + digilehti, joka 2. Lana. ruokailuissa auttamista, ulkoiluttamista ja paljon muitakin pikkutehtäviä, kaikkea mitä tulee vastaan Kaislan arjessa. Ronja kaksiviikkoinen alkaa heinäkuun alussa – työ on myös vanhusten auttamista viriketoiminnoissa. Ensi syksyksi tytöt aikovat perustaa oman kerhon, Tiinalla on jo aiempaa kokemusta kerho-ojaajana. Mutta Kaislan työt eivät vie kuin kaksi viikkoa Tiinan ja Ronjan kesästä ja he haluavat hyödyntää loma-aikaansa enemmänkin työn merkeissä. Se onkin jännittävä vaihe. Puhelin (03) 8777 60 tai voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com tai sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. TATU -valmennuksen myötä he ovat ryhtyneet 4H -yrittäjiksi ja tarjoavat apuaan paikkakuntalaisille monenlaisissa tehtävissä. Ronja ja Tiina ovat yrittelijäitä nuoria. Molemmilla on takanaan jo useita keikkoja Kaislassa, joten ihan outoa ei tämä kesätyö ole. Tyttöjen tuotepaletti on laaja: siivousta, ikkunanpesua, mattojen pesua, pihatöitä, juhla-apua monenlaisin tehtäviin, lasten hoitoa lemmikkien hoitoa ja kauppa-apua sekä viriketoimintaa vanhuksille. Ihan kelpo suunnitelmiahan siellä näyttää olevan. Auttaminen on molemmille luontaista, opit on saatu kotoa. Tämähän on yksi tärkeimmistä ohjelman yksityiskohdista. –Tarkoituksena on aloittaa sellainen yleiskerho – toivottavasti saamme siihen riittävästi kerholaisia! Näin suunnittelevat Tiina ja Ronja ja rientävät haastattelutilanteesta työkeikalle ikkunanpesuun. Molemmilla tytöillä on tiedossa kahden viikon työrupeama hoivakoti Kaislassa. Tekopitäjäni Kiuruveden tytölle Hanna-Kaisa Heikkiselle toivon tietysti paikkaa uudessa ministeriössä. –Onko se totta, että kanaliemi on melkein lääke tautiin kun tautiin, kysyi hän emännältään
Ei vastaanottoja. Risteilyn aikana poikkeamme saaressa pannukahvilla ja tutustumme vanhaan hautausmaa-alueeseen. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Puh 044 012 2364 Sysmä ja 03 876 300 Hartola. klo 11.30 kirkkokahvit ja Rauhanyhdistyksen seurat klo 12.00 alkaen srk-Sali Nuotassa To 13.6. Aina yhtä riemukkaan Kyösti Piipon sanoin: ”Jos taivas ei putoa niskaamme ja olemme elossa ja niin edelleen, ensi vuonna tapaamme jälleen.” Totisesti näin.. Jotta voisi tietää, mitä Jeesus Raamatussa opettaa, on hyvä lukea Raamattua avoimin mielin ja sydämin. Instagram hartolan_diakoniatyo. www.tainionvirranseurakunta.fi. --Hartolassa: Su 9.6. Erittäin konkreettinen ja yllättävä tilanne sattui nuoruusvuosinani Jerusalemissa. (Pyhän Kolminaisuuden päivä) messu klo 10 Hartolan kirkossa ja klo 10 rippikoulun konfirmaatiomessu Sysmän Pyhän Olavin kirkossa. Saunaillat alkavat klo 17.30 saunalla ja päättyvät klo 19 alkaviin seuroihin. Facebook Diakonissa Kirsi Männistö. Varsinainen konsertti päättyi jämäkästi Säkkijärven polkkaan, joka sai yleisön hakkaamaan rytmissä mukana. tamme. Kahvittelua, seurustelua, hartaus, vapaaehtoinen maksu srk:n nimikkokohteisiin. NNKY:n retki Verlan tehdasmuseoon ja risteilylle Repoveden kansallispuiston maisemiin. Meitä oli kulttuuriopinnoissa varoitettu ultraortodoksieli ääriuskonnollisista juutalaisalueista. klo 13 Kevään viimeinen Lähetyssoppi srk-sali Nuotassa. Varhaisnuorisot yö: Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen p. Tervetuloa! Su 9.6. messun jälkeen kirkossa. Jumalanpalvelukset: Su 9.6. Käymme ensin Verlassa, jonka jälkeen pitopöytälounas Orilammen majalla ja risteily. Hartolan kirkon jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Onko milloinkaan ollut niin tiukkaa tai vaikeaa tilannetta, että olisit kaivannut puolestapuhujaa. Oletko koskaan tarvinnut puolustajaa. (Helluntaipäivä) messu klo 10 Hartolan kirkossa, Ylönen, Miettinen, jumalanpalvelusr yhmä Toukomettiset, messun jälkeen tiekirkkoinfo ja klo 10 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa, Sankari, Päivi Viholainen. klo 17.30 Miesten rovastikunnallinen saunailta Sulkavankoskella Heinolassa. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Janne Lehtisellä (Toritie 15 A) Diakoniatyö: Diakonissa Kirsi Männistö puh. He pukeutuvat muusta väestönosasta erottuvalla tavalla. Iltapala. Sana muuttuu eläväksi todellisuudeksi ja saa muokata, auttaa ja puolustaa meitä arjen keskellä. Aviovaimoilla on ajellun pään suojana sekä peruukki että huivi ja miehillä korvakiharat, isot hatut ja musta puku kesät talvet. Pääsimme bussipysäkille ja samat miehet ehtivät paikalle jatkaen mekastamistaan ympäristön ihmisistä välittämättä. Projektityön diakoni Mirkku Tammisto-Kiiski puh 044 056 9006. Seurasi ”Käyn ahon laitaa…” – tuo suomalaisen, vähäeleisen anarkismin päivitetty ja lokalisoitu (Lähilehtikin sai osansa, heh) klassikko. Olin liikkeellä lähetyskoulutusjärjestön työasioissa hollantilaisen Ellyn kanssa. Sana alkaa elää, kun samalla kyselee Jeesukselta itseltään, että mitähän Sinä nyt haluaisit minulle sanoa. klo 18 Roomalaiskirjeluento Nuotassa. Siihen nuo herrat ilmestyivät lavalle ja välttämättömän vitsailun jälkeen he aloittivat, miehekkään karheilla mutta ah, niin sointuvilla äänillään. Kirkkoherranvirasto virasto avoinna Hartolassa ma ja to ja Sysmässä ti ja pe klo 9 – 12. Hautojenhoitopäivä Hartolan hautausmaalla Ma 17.6. Mutta yllättäen paikalle ilmestyi tuulispäänä vähän aikaisemmin tapaamamme nuorehko nainen, joka otti tilanteen haltuunsa. Su 16.6. Alue, jolla liikuimme kahdestaan, ei ollut ortodoksijuutalainen. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Miellyttävä yllätys koettiin kesken ensimmäisen puoliajan, kun naiskauneuden suomat sulosoinnut lauluyhtye Ainosten muodossa syrjäytti hetkeksi nuo äijäenergiaa tihkuvat testostereot. Jeesus jatkaa: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut" (Joh.14:26, 1992). LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 Seurakuntatiedot Pyhä Henki = Puolustaja Sana viikon keskellä Tainionvirran srk Ensi sunnuntaina on Helluntaipäivä, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Emme ymmärtäneet sanaakaan heidän kiukkuisesta heprealaisesta vuodatuksestaan. Info-tilaisuus su 9.6. Lähtö 10.30 Sysmän linja-autoasemalta ja paluu 18.30. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. ”Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö…” aloitti laulujen sarjan, jonka katkaisivat vain herrasmiesten kanssa tyylikkäästi harmaantunutta, uskollista yleisöä naurattaneet välijuonnot. Hinta 75 €. Toisella puoliajalla soivat vielä slaavilaiset sävelmät, uudelleen lavalle ponkaisseen Ainosten ”Suklaasydän” ja tietenkin paikallista kulttuuria simuloiva ”Meeri Luu”. Etsimme jälleen pe-su vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä. Mitä lisättävää tuohon enää on. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Esiintyjien vieno pyyntö oli käydä kahvittelun ohessa täyttämässä eteisen pöydälle nostettua Talkootonkkaa, johon kerääntyneet varat käytettäisiin ”sysmäläisten kvartettien ammattitaidon ja henkisen hyvinvoinnin keViis' raitilla nelikkona, säestäjä Jaak Luts ja ihanat Ainoset. yo, henkilökohtainen avustaja hittämiseen”. Marja Apilainen lähetystyön tukiryhmän jäsen, teol. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Rauhanyhdistyksen seurat srk-sali Nuotassa. kolehti Hartolassa kerätään kristillisten seurakuntien vahvistamiseen islamilaisessa maailmassa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta ja Sysmässä Lahden rauhanyhdistykselle. Su 9.6. 050 592 0064 Tiekirkko: Hartolan kirkko on tiekirkkona 10.6.-18.8.2019 välisenä aikana. --Yhteiset: Ma 10.6. Tällainen oli konsertin eetos: vaikka tupa on täynnä väkeä, tunnelma on käsin kosketeltavan intiimi ja lähes kodinomaiPaikalliskulttuurin helmiä nen. Roomalaiskirjeen 8.luku Nuorisotyö: Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen Diakoniatyö: Diakoni Pekka Kuuppo vuosilomalla 27.5.23.6.2019. ---Sysmässä: Ke 5.6. Kysy lisää Kirsiltä. Ma 17.6. Ja flyygelin ääreen asettunut Jaak Luts alkoi soittaa kuin olisi tehnyt sitä aina. – klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella (Pusukuja 8) To 6.6. He eivät selvästikään pitäneet meidän paikallaolosMikko Taskinen SYSMÄ Sysmän Teatteritalon kevään tapaus on aina Viis’ raitilla -lauluyhtyeen konsertti. Onneksi bussi saapui ja heidän täytyi poistua autoineen. fi. Pyhä Henki, Puolustaja, muistuttaa tarpeen tullen luetuista Raamatun jakeista. Kun Jeesus valmisti opetuslapsiaan maallisen matkansa päättymiseen, Hän kertoi heille tulevasta toisesta Puolustajasta eli Pyhästä Hengestä näin: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti" ( Joh.14:16, 1992). Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta ja Hartola/Tainionvirran seurakunta”. klo 11:30 Tiekirkkoinfo-tilaisuus messun jälkeen kirkossa Ma 10.6. Pakoon emme heidän keskeltään päässeet. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. Mutta kuinka ollakaan jouduimme kuuden mustapukuisen ja vilkasliikkeisen miehen ympäröimäksi. Ortodoksijuutalaiset noudattavat tarkasti Mooseksen lakia eivätkä lue Uutta Testamenttia. Olavi Virtaa seurasi myös, samoin ”Sateenkaaren tuolla puolen…” ja setin päätti miehekäs ”Reppu ja reissumies”. Lapsityö: Facebook Tainionvirran seurakunta, Hartolan lapsityö. Hän kehoitti meitä poistumaan välittömästi ja jäi isoon äänen huutamaan ja heilumaan miesten eteen. Jeesus ei ole heille Jumalan Poika ja Messias Vapahtaja, vaan he odottavat edelleenkin Messiaan tuloa. klo 17.30 Hautausmaakierros Otamon hautausmaalla opastajana Heini Katajisto, hinta 5 €. Ilmoittautua voi virastoon. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. Kuulimme nimittäin klassikoiden klassikon ”Aavan meren…” viännettynä savon murteelle. Sähköposti tainionvirta@evl
040 819 9766 Vuorenkyläntie 416, 19600 Hartola vesa.vigman@phnet.fi Vesa Vigman MAALAUSTÖITÄ Näy palveluhakemistossa – yrityksesi löydetään!. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. Soita p. www.joukovanttinen.fi Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 Haluatko mukaan. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 03-717 1008 Se kotimainen... 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 0400 903 149 KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. (03) 8777 60 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, (03) 7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13, ti ja to suljettu ma, ke, pe 10-16.00, la 10-13, ti ja to suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi TMI RIHMALA SISÄJA ULKOMAALAUKSET Henkilönosturi käytössä P. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh
Kuopan läheltä löytyi metallinetsimellä raudanpalasia, jotka todennäköisesti olivat peräisin saviranan perustuksista. Tehdas toimi vuosittain toukokuusta lokakuuhun tarjoten kausitöitä varsin laajalle joukolle ihmisiä, kunnes se 1955 lopetti toimintansa ilmeisesti sopivien savivarantojen ehdyttyä. Tässä tutkimuskohteessa arkeologin ensimmäiset työvälineet olivatkin oksasakset ja vesuri. Hartolan tori ja LA 8.6. Kaikki käytettävä materiaali meni kiertoon, tänne ei jäänyt mitään, kertoo Tanja. Hartolan torilla klo 10-13 • Kesäisiä kotimaisia luomupuuvilla t-paitoja, joustohousuja ja farkkuja PE 7.6. Saviranan perustukset olivat ainoa selkeästi nähtävä jäänne tiilitehtaasta. Tarkoitus on katsoa, millaisia jälkiä erilaisista rakennustyypeistä on paikalle jäänyt ja vähän selvittää, millainen se uuninpohja on ollut. Sysmän torilla pe-la menossa mukana LAKU-TAPSAN MYYNTIAUTO! LAKUT, YM. Vanha saviranan raunio oli ainoa täysin paljaalla silmällä nähtävä todiste siitä, että paikalla todellakin on ollut joskus jotain. Ja oikeassa hän olikin. Vääksyntie 247 C, ullakkohuoneisto 50 m2 Puh. 119€) Catmandoo VAPAA-AJANKENKÄ miehille/naisille 25€ (sh. klo 9-13 KYNNYSMATTOJA (3 kpl jäljellä!) lauantaina 8.6. 16,petauspatjat (eri kokoja) tosi edullisia alk. moderni arkeologinen kohde, joten odotettavissa ei edes ollut muinaismuistomaisia aarrelöydöksiä. Nordenlundin Tiilitehtaan rauniot olivat ns. Täältä todennäköisesti löytyy tiiliä ja vielä lisää tiiliä, hän naurahtaa. Alueen tutkiminen alkoi täysin hanttihommilla – ryteikön raivaamisella. 0400 652 817 VALONEN 2x100 sysmasport.fi Sportti Valonen HULLUINVIIKKO -TARJOUKSIA HULLUIN LAUANTAI • VAATTEITA 20€ /muovikassi • KENKIÄ 10€ 15€ 20€ Luhta Marika AWS ULKOILUTAKKI naisille D-mitoitus 99€ (sh. Ja kun tiiliä poltettiin yötäpäivää, varmasti jokin mökki on ollut myös yövuorolaisille. Sysmäläissyntyinen Tanja Ranta on maisterinopintojaan suorittava arkeologiopiskelija ja hänen opiskelutöihinsä kuuluu tehdä arkeologinen tutkimus nykyaikaiselle kohteelle. Hartolan torilla LAUANTAISIN klo 11.30-12 KANGASNIEMEN PERUNA 0400 239 548 Kaisa Vigman SYSMÄ Nordenlundin Tiilitehdas perustettiin 1930-luvulla Sysmän Nuoramoisten kylän Lahdenpohjaan. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 5.6.2019 TARK. 0400 822 923 SIRPAN KOTIKUTOMO 6.6. Tehdasalue on nyt kuitenkin kartoitettu arkeologisesti. Savikuopalta oli pienet rautatiekiskot saviranalle nekin myytiin ilmeisesti tukirakenteiksi jollekin maatilalle. 39,90-49,90€) Meiltä KESÄLELUT , UIMATARVI KKEET, SUPPILAUD AT, KALASTUSV ÄLINEET! Toivosen Lihasavustamon PALVIAUTO HulluinLAUANTAINA Sysmässä Urheilu-Valosen edessä klo 9 alk. SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia), KARPALOITA ym. Lipponen, 0400 535 331 www.lahilehti.com. Tämän arkeologisen kaivauksen tärkeimmät löydökset eivät olekaan loppujen lopuksi ne, mitä kuopista ylös nousi, vaan henkiin heränneet tarinat ihmisistä ja heidän työstään tiilitehtaalla. KukkoMuistetun ajan reunamilla lanmäentien lähistöltä löytyi kaikkea, mitä tiilien tekoon tarvittiin: sopivasti sitkoista savea, hienoa hiekkaa ja tietenkin vettä. 35€ tuplatäkki 35€ jättityyny 15€ ja paljon muuta! Tervetuloa! Tmi M.Ylä-autio 0400 610 454 Hartolassa, Keskustie 59 (autoliikkeen vieressä) ke 5.6. Löydösten määrä ei ollut yllätys, sillä tiilitehtaan toiminnan loputtua täältä on myyty kaikki, Tanja toteaa. Ensimmäisen koekuopan ainoa löydös oli lasinpalanen, jossa oli hieman kierteitä näkyvissä. Olen haastatellut 16-vuotiaana tiilitehtaalla kesätöissä ollutta Olavi Heinoa ja hän piirsi alueesta muistin mukaan suuntaa antavan kartan, kertoi Tanja. Maakairan avulla tutkittiin, mihin kohtaan koekuopat mahdollisesti kannattaisi kaivaa sitä ennen vesurilla oli paljon töitä. Täällä on ollut tiilimestarina Eliel Saarisen setä ja töissä Matti Louhivuori, josta myöhemmin tuli kuuluisa muusikko. Juhani Koskinen p. VUOKRATTAVANA SYSMÄSSÄ Sysmäntie 53, 2. Nordenlundin Tiilitehdas on ollut aikanaan tärkeä osa tämän kylän historiaa ja ihmisten elämää, Tanja Ranta toteaa. Tanja oli mahdollisten löydösten suhteen realisti. KYMEN ROTTINKI puh. Vaikkapa tarina siitä, kuinka tiilet vietiin suorastaan käsistä ja nuoret miehet heittelivät yhä lämpöisiä tiiliä viiden tiilen pinoissa kuorman kyytiin – yksi tiili painoi viitisen kiloa – tai siitä, kuinka tansseista tullessa käytiin tarjoamassa huikka kirkasta yövuorossa olleelle tiilenpolttajalle. krs YKSIÖ 41 m2 YKSIÖ 44 m2 katutaso LIIKETILA 203 m2, jaettavissa pienempin osiin. Mikäli tarinoita tiilitehtaasta vielä joku muistaa, otan ne ilolla vastaan, sillä paikallishistorian kannalta ne ovat hyvin arvokkaita, hän sanoo. Urheilu Valosen edessä. -pe 7.6. 29,naisten hienot puserot 15,erikoistyynyjä diabetessukka 3 pr/10€ saunatakki bambu-puuvilla 25€ päiväpeittoja alk. Kuopassa oli myös tolpan perustukset tukirakenteineen. Tervetuloa! Toivoo Laku-Tapsa SUURET VUODEVAATEJA TEKSTIILIMARKKINAT 2 täkkiä + 2 tyynyä 35,2 kpl tyynyjä 10,muotoutuva terveystyyny 59,muotoonommellut lakanat alk. Sysmä Suvituulen edessä klo 10-13 10.6. Sysmän markkinoilla ROTTINKITUOLIT/-KALUSTOT TUKKUHINNALLA Lisäksi keinutuolit + tyynyt, päre-, pajuja puunkantokorit/-kassit, kukkapöydät, lehtitelineet, mattopiiskat, harjatuotteet ym. Alkukesän vehreys on jo pitkällä ja se peitti kattavasti alleen kaiken. Tarinoita ja muistoja voi lähettää Lähilehden toimitukseen. klo 9-18, la 8.6. Ilman niitä ei olisi päässyt tekemään edes maamittauksia. Loppupuolella kaivauksia – muutaman päivän päästä löytyi toisesta koekuopasta pari sepän takomaa naulaa, raskas rautakiila ja niitti. 050 5226 176 KORPELAN PALVIAUTO Hulluin lauantain markkinoilla J. Tiilitehtaaseen kuului melkoinen määrä rakennuksia: ainakin pari suurta polttouunia, joihin Olavi Heinon mukaan mahtui jopa 50 000 tiiltä kerrallaan ja useita kuivausvajoja, joiden pituus saattoi olla jopa 60 metriä. Tanja valitsi vanhan tiilitehtaan alueen, sillä alue on hänen lapsuudestaan tuttu ja sopi hyvin kaivauskohteeksi