Kirkossa juhlitaan 575 vuotta vanhaa kirkkoa juhlamessuin ja usko tai älä, Mikael Agricola tulee Sysmään. Ilmoitushinta on sama siitä huolimatta onko kyseessä mustavalkoinen tai värillinen ilmoitus. Panaman konsuli oli Jukka Alangon dramatisoima ja joillekin Kuurinan esityksiä harvoin nähneillä saattoi olla vaikeuksia pysyä ns. Lapsillekin on ihan ikioma konsertti Suopellon Nuorisoseurantalolla. Tämänkesäiseen esitykseen on poimittu 26 laulua ryhmän kymmenestä aiemmasta näytelmästä ja laulut toteutettiin 5-miehisen orkesterin ja tusinan solistin voimin. Rotareiden Sahtisaluuna on avoinna Säästöpankin takana entiseen malliin. Heidi PE 28.7. ”juonessa mukana”. harbe .fi BETONIA 044 5555 410 Nimipäivät: TO 27.7. Force majeure -varaus. Taidetta voit ihailla Taideparatiisissa, Pinxinmäellä ja ITtE-taidenäyttelyissä ja Seppo Saaren taidetta entisen vanhan pappilan väentuvassa. Kyllä kiireeksi pistää, että kaikista näistä ehtii nauttimaan, mutta kukin menköön tyylillään ja nauttikoon juuri siitä, mistä pitää eniten! Uotinpäivätoimikunnan puolesta toivotan kaikille leppoisaa ja mukavaa Uotinpäivää! Raija Hänninen Uotinpäivätoimikunta Kyösti Piippo SYSMÄ Panaman konsuli on vahva musiikkipläjäys Kuurina teatterilta. Uotinpäivien luonne on ehdottomasti rento, hyväntuulinen, perinteisiin nojautuva, kotiseutuhenkinen, yhteen hiileen puhaltava. Ihan muutamia asioita lukuun ottamatta ohjelmia esittävät sysmäläiset itse. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Soini Nikkinen oli heittänyt Kuhmoisten kentällä 61 vuotta aiemmin MM-tuloksen! Tyttöjen pituushyppy ja juoksukilpailut alkoivat, keihäspaikalla ryhdyttiin myös kisaan. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Nyt Eemilillä on keihäänheittäjiin erikoistunut fysioterapeutti, joka on anta. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Ensimmäisen osion vahvat ja kantavat voimat olivat kaksi Vysotskia, Jukka Alanko ja Tuomo Tarkkanen. Kimmo LÄHILEHTI tiedottaa Tämä Lähilehti on jaettu kaikkiin kotitalouksiin ja yrityksiin Sysmässä ja Hartolassa. Olli, Olavi SU 30.7. Satu Ärling on vahva Laila ja Lailan laulu on tunnetusti puhdasta.”Toiset meistä” -laulu meni aika syvälle kuulijan ytimiin! Hyvin toimi myös Metro-tyttöjen (Ärling, Laitinen ja Eeva Onninen) yhteislaulu niin Kipparikvartetin (Alanko, Tarkkanen, Jouko Mattila ja Pertti Louhivuori) kuin Matti Louhivuoren (Pertti Louhivuori) kanssa. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma, ke ja to 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2017 (sis. Monia laulunumeroita esitti myös tyttötrio Siiri Papinniemi, Sofia Salonen ja Matilda Nuutinen. Asta MA 31.7. LÄHILEHTI 2 TORSTAINA 27.7.2017 PÄÄKIRJOITUS Uotinpäivät 2017 LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Muutaman vuoden paussi tuli alun jälkeen ja vuodesta 1969 on Uotinpäivät ollut ihan jokavuotinen tapahtuma. 14-vuotiaan Eemil Porvarin keihäs lensi hyviä kaaria: 69,94, 69,42 – neljännellä heitollaan Porvari sitten singautti keihästuloksensa aivan uusille lukemille: aikaisempi tuore SM-tulos 70,77 parani metrikaupalla lukemiin 73,58! HaVon juhlakisojen huipputuloksesta Eemilin äiti Leena-Kaisa Porvari kertoi, että talven jälkeen harjoittelu ja heittäminen alkoi vähän liian reippaasti: harjoitteluinto oli kova ja keihäsmiehen olkapää kipeytyi. Ajankohtaan on tarkka syy, Pyhä Olavi, kirkkomme suojeluspyhimys, joka kuoli 29.7.1030 Stiklestadin taistelussa Norjassa. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Joutsan Pommin puheenjohtaja Marko HartoUrheilun juhlaa Joutsan kentällä nen kiitti hyvästä yhteistyöstä ja onnitteli HaVon Eemil Porvaria tuoreesta SM-ennätyksestä: Toimitsijoiden kannattaa tarkistaa 70 metrin raja, Eemil on mukana kisassa! Myös Kuhmoisissa edellisenä lauantaina 70-vuotiaiden MM-ennätyksen heittänyt HaVon Esa Kiuru sai onnittelut. Mutta eihän se tässä tapauksessa ollutkaan mikään tärkeä asia – musiikki oli etusijalla. Pääjuhlassa kuulemme Suomi100-aiheisia runoja ja Juuso Salokosken puheen. Olavi Virta ehti näyttäytyä ennen puoliaikaa ja toinen osio olikin mestarin ja Laila Kinnusen hallintaa. Haluamme tarjota tämän lehden teille kaikille kesälahjaksi. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € www. Päätoimittaja/toimitusjohtaja Marttiina Lallukka on kesälomalla 24.7.-20.8.2017 Uotinpäiviä vietetään heinäkuun viimeisen viikonlopun tienoissa. Miesten ”Susijahti” sai taas kerran karvat pystyyn; hyvä tulkinta hyvän suomalaissanoituksen Musiikki on Kuurina Teatterin vahvuus saaneesta Vysotskin laulusta. Nämä juhlakisat, kuten aiemmatkin laajoja järjestelyjä vaatineet kisat, on järjestetty hyvässä yhteistyössä Joutsan Pommin kanssa. Kulkeevettenhalki vie Päijänteelle ja Erakonsaareen. Tänä vuonna aloitellaan jo keskiviikkona Suopellossa Musafestareiden merkeissä . Saadaan uusi sahtimestari, valitaan tämän vuoden lomasysmäläinen, kuullaan kuka on vuoden Sysmän Linta. Pieniä juoksupyrähdyksiä, venytyksiä ja lihasten rentoutuksia tehtiin eri puolilla kenttää. Musiikkipuolesta huolehtivat Panaman konsuli ja Musafestarit Pinxinmäellä. Pidättehän huolen, että Punakallion noin 800 litran sahtitynnyri tyhjenee, siitä riippuu kuinka rotarit pystyvät lähettämään sysmäläisiä nuoria maailmalle. oli pilvinen, alkaako sataa vai ei. Yksi korjaus on tehtävä näytelmän erääseen repliikkiin… kyllä Matti Louhivuoresta on tehty näytelmä ja se on esitetty kaksi kertaa Suvisoitossa täydelle Ilolan oopHelena Mäkinen JOUTSA Maanantai-ilta 24.7. Uotin Hippo-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa jo keskiviikkona, eikä enää sunnuntaina niin kuin aikaisempina vuosina. Uotinpäivien ohjelmiston kerääminen on äärimmäisen helppoa, siitä täytyy kiittää paikkakuntalaisia. Joutsan urheilukentälle kerääntyi kansallisiin kisoihin 100 urheilijan lisäksi suuri joukko kisaajien vanhempia ja huoltojoukkoja, toimitsijoita ja yleisöä. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Urheilullisille on tarjolla maksuton minigolf Camping Sysmän alueella, pilates ja yleisölavis. Reserviläiset esittelevät panssarivaunua ja tarjoilevat kahvia ja tarjoavat laserekoaseammuntaa. Dorotea Kyytsönen p. Markkinahumusta saa nauttia pitkin päivää! Perinnelaattoja kiinnitetään arvokkaiden vanhojen rakennusten seiniin Sysmä Seuran toimesta. Esityksestä on pidetty, sillä viime sunnuntaina kaksi näytöstä täytti Teatteritalon mukavasti. Osoitteenmuutokset/tilaukset pyydetään toimittamaan maanantaina klo 10.30 mennessä, niin lehti voidaan toimittaa samalla viikolla oikeaan osoitteeseen. Torstaina nautitaan kartanoista. Pyhän Olavin kirkon viehättävässä Tapulikahvilassa tarjoillaan maistuvaa kahvia, traktorikyyditykset toimivat keskustan ja museon välillä, pysähtyvät kirkon kohdalla. Atso LA 29.7. 040 3515 480 tai lehtitilaukset@lahilehti.com (ma 9-16). Sana Uoti juontaa juurensa sanasta Olavi. Kotiseutumuseo avaa ovensa historiaan. Ensimmäiset Uotinpäivät Sysmässä vietettiin jo 1963. Kaksikkoa täydensi hyvin Heidi Laitinen. Osallistujia näytti verkkareiden tekstien mukaan tulleen laajalta alueelta: Kärkölä, Lahti, Jämsänkoski, Jyväskylä, Mikkeli, Helsinki… Hartolan Voiman puheenjohtaja Pertti Mäkinen toivotti kaikki tervetulleiksi: Ensi perjantaina HaVon perustamisesta tulee tasan 90 vuotta. Kuurinan esitys jakautui paitsi väliajan, myös sisältönsä suhteen kahteen osioon. alv. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Julistavaa Kuurinaa parhaimmillaan. Saija Miettinen oli hyvä näyttämöllä ja Marko Miettinen melkein varasti shown Jaakko Tepon ”Hilima ja Onni” parodiallaan. Maire KE 2.8. Helena, Elena TI 1.8. Orkesteri soitti tasaisesti ja sopivalla volyymilla ( Keijo Keinonen, Pertti Louhivuori, Eino Aaltonen, Jouko Mattila ja Urho Papinniemi). Ohjelma yritetään saada kasaan oman paikkakunnan tarjonnasta, jota onkin todella paljon. Vahvat miehet ja naiset kamppailevat Sysmän vahvimman miehen ja naisen titteleistä
Valitettavan usein hälytyksen yhteydessä annettu epätarkka osoite voi hidastaa merkittävästi avunsaantia, varsinkin haja-asutusalueilla. Tänne keihäskisaankin Empun kaveri päätti tulla hänen seurakseen osallistumaan ja tsemppaamaan, vaikka keihäänheitto ei ole ollenkaan hänen leipälajinsa! Mikäs sen hienompaa kuin harjoittelusta ja kilpaiStarttipistooli on pamahtanut! luista nauttivat nuoret, joita taustajoukot tukevat hienoihin saavutuksiin! Tuloskimara ensi viikon lehdessä. Sunnuntaina keskiaikaiset sävelet soivat Sysmän seurakunnan 575-vuotisjuhlamessussa klo 10, jonka jälkeen kirkkokansalle tarjotaan kirkkokahvit kellotapulissa. Usein eteen tulee myös tilanne, jossa avuntarvitsija ei tiedä tarkalleen sijaintiaan, Silloin avunsaanti saattaa myöhästyä huomattavastikin. Kirkkopihalla voimme kohdata tuttuja Tapulikahvilassa ja juoda hyvän mielen kahvit kaukana olevien lähimmäistemme hyväksi. Olkoon se voimavarana myös tämän päivän ihmisille! Uotinpäivät on kohtaamisen paikka. Tapahtuma järjestetään entisen S-Marketin parkkipaikalla klo 9–13. Tähän on apuna kaikkiin älypuhelimiin saatava ilmainen 112-sovellus, jonka asennuksesta ja käytöstä annetaan Uotinpäivien tilaisuudessa opastusta. Näytelmä on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmistoa. Molempina päivinä esitetään historiallinen näytelmä ”Mikael Agricola tulee Sysmään”. Leena-Kaisa kävi välillä kannustamassa korkeushyppääjiä ja kertoi vielä pikajuoksuun osallistunutta kaveriporukkaa katsellen (Eemil osallistui myös 100 metrin juoksuun): Hienoa on se, että nämä nuoret kannustavat toisiaan. Kuurinan Panaman konsulia esitetään vielä tänään torstaina ja ensi sunnuntaina. Niiden ansiosta Eemilin olkapää on hyvässä kunnossa. Metro-tytöt ja Matti Louhivuori: ”Vanhan myllyn tarina”.. Päijät-Hämeen Pelastuslaitos tarjoaa Uotinpäivien lauantaina Sysmässä jokaiselle mahdollisuuden tarkistaa, löytyykö oma kiinteistö annetulla osoitteella pelastuslaitoksen tietojärjestelmistä ja onko talon numerointi maastossa asianmukaisesti merkitty. Harjoitusleireillä tulee uusia ystäviä. Ilmoita osoitteesi pelastuslaitoksen tietojärjestelmään Helena Mäkinen SYSMÄ Uotinpäivien markkinahumun keskellä on lauantaina mahdollisuus hiljentyä kuuntelemaan keskiaikaisia rukouslauluja Pyhän Olavin kirkossa klo 12. Itsensä Pyhän Olavin voi puolestaan kohdata kirkossa pyhimyspatsaana. Näytelmä esitetään lauantaina klo 13 ja sunnuntaina klo 12 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa. Hänestä historiatietoja ja tarinoita kertoo tiekirkko-opas, joka on paikalla klo 11-17. Kirkonmäellä tapahtuu Musiikki on Kuurina Teatterin vahvuus peraladon katsomolle. Messussa soi kiitollisuus siitä, että evankeliumin sanoma on kuulunut sysmäläisille sukupolvelta toiselle. LÄHILEHTI 3 TORSTAINA 27.7.2017 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 30 • 2017 TORSTAINA 27.7.2017 • pienkoneurakointi • pienrakennukset • puutarhurin palvelut • korjausrakentaminen • pihasuunnittelu • MULTAA kuorma/suursäkki S yViRa Oy SYSMÄN VIHERRAKENNUS Yrittäjäntie 10, Sysmä sysmanviherrakennus.fi 040 706 9046 Kyösti Piippo SYSMÄ Onnettomuustilanteissa tai sairaskohtauksen sattuessa on tärkeää, että apu saapuu paikalle mahdollisimman nopeasti. Kannattaa rientää katsomaan! Urheilun juhlaa Joutsan kentällä nut selkeät ohjeet. Sen ovat valmistaneet Sysmän NNKYn harrastelijanäyttelijät ja Ryhmäkodin asukkaat yhdessä
Elinvoima on kaikkien yhteinen asia. Karvahatun potkinta, aikuiset: 1) Janne Holtari 15,41m. Kylän väki kokoontuu Ns-talolle nauttimaan makoisasta suuhunpantavasta ja harrastamaan entisajan pihaleikeistä ja -kilpailuista. Kauniisti patinoituneet ja osin jäkälöityneet kehykset ovat ikäänkuin maalausten jatkeita. mennessä. Luvassa on pientä ohjelmaa ja musiikkia ja tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille. Karvahatun potkinta, lapset: 1) Kasper Holtari 4,92 m. Kyösti Piippo SYSMÄ Nuoramoisten heinähulinat järjestettiin jo kahdeksannen kerran, perinteestä voidaan siis jo puhua. Tässä yhteydessä on pakko nostaa esille yksi kilpailulaji – karvahatun potkinta! Sonkajärvellä kannetaan eukkoa ja Nuoramoisissa potkitaan karvahattua. Molemmat laNuoramoisissa pistettiin hulinaksi jit ovat kokolailla erikoisia ja omia kyseisille paikkakunnille. Lajin potkutyyli on vapaa, eivätkä sektorit rajoita hatun lentoa. Hänellä on läheinen kosketus Lapin luontoon, siellä eläneenä ja paljon kulkeneena. Ketjukolo: 1) Eino Järviö 120 p. Heinäkuun näyttely: SYSMÄN KULTTUURITOIMIJOIDEN KESÄNÄYTTELY Sysmän elinvoimatyössä, jonka tarkoitus on parantaa Sysmän palvelutarjontaa, lisätä työpaikkoja ja vaikuttaa positiivisesti kunnan asukasluvun kehitykseen. Kyselylomakkeen voi poimia myös kunnan www-sivulta ja sitä on saatavana myös edellä mainituissa palautuspisteissä. 2) Markku Kemppi 15,32, 3) Otto Holtari 15,30. Vain Ns -talon katolle suuntauneet potkut jätetään mittaamatta. Kunta, asukkaat, vapaa-ajan asukkaat, yrittäjät ja yhdistykset voivat kukin omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten elinvoimainen Sysmä on. Lisätietoja: kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, puh. Heinähulinoiden tulokset: Renkaan heitto: 1) Otto Holtari 4, 2) Vera Holtari 4, 3) Alina Ilvan 3. Nuorisoseura järjestää juhlavuoden kunniaksi toisenkin tapahtuman. Suopursu kukkii -teos. Lasten Suomen lippu -viesti: 1) Unna Heiniö 11.05, 2) Alina Ilvan 11,74, 3) Niklas Schildt 12,18, 4) Casper Holtari 13,05, 5) Maj Silen 13,96, 6) Asla Heiniö 14,36, 7) Neetu Juden 15,07, 8) Vincent Sulka 15,11. 2) Janne Holtari 110, 3) Hanna Holtari 95. Yhdessä Sysmästä saadaan entistä parempi paikka meille kaikille. –Keksimme idean, oliskohan Nurmisen Hannu idean isä, ja saimme Tarja Luhiolta lahjoituksena kilpailuvälineen. Tuloksia käytetään apuna Kyösti Piippo SYSMÄ Martti Helenius on monille sysmäläisille tuttu menneiden vuosikymmenien urheilusaavutuksistaan, nykyään hän asuu eläkeläisenä Heinolassa. Vielä Heinolaan paluun jälkeenkin Helenius on viettänyt Lapissa lähes kaikki hiihtolomansa ja kesäisin loma kuluu Käsivarren tammukkapurojen varsilla. Makkarat paistuivat, isot letut kypsyivät ja kahvit keitettiin – lisäksi järjestettiin arpajaiset. Juhlaväki saa tuoda omat eväänsä ja juomansa mukanaan. 2) Pirkko Nieminen 29, 3) Reijo Järvinen 28. Merkitsemällä vastauslomakkeeseen sähköpostiosoitteesi tai lähiosoitteesi osallistut 500 €, 200 € ja kolmen 100 € lahjakortin arvontaan sysmäläisiin yrityksiin. 044 7134 504, marketta.kitkiojoki@sysma.fi ELINVOIMAKYSELY SYSMÄSTÄ Sysmän kunta haluaa mielipiteesi Sysmästä ja sen elinvoimasta. Vuonna 1969 liikunnanopettajaksi valmistunut Helenius päätti lähteä Sysmästä pariksi vuodeksi Lappiin, mutta 15 vuotta siellä sitten meni. Kaikille yhteinen Kyläpiknik kutsuu kyläläiset vanhalle sillalle 5.8. Nyt Heleniuksen öljyja painovärimaalaukset tulevat esille elokuun ajaksi Sysmän kirjastoon. Lomake on postitettu jokaiseen sysmäläiseen talouteen sekä vapaa-ajanasukkaille. Taulujen kehykset ovat kaikki kotoisin Käsivarren ja Länsi-Lapin alueelta maahan kaatuneista lumiaidoista, koholleen jääneistä kohdista jotka ovat välttyneet lahoamiselta. Vastauksen voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@sysma.fi. 2) Alina Ilvan 4,69, 3) Vincent Sulka 4,48. Koululiikunnan lääninkouluttajana hänellä oli mahdollisuus tutustua lähes jokaiseen Lapin kylään ja se jätti jälkensä. LÄHILEHTI 4 TORSTAINA 27.7.2017 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Kilpailulajien joukkoon oli mahdutettu Suomi 100 -hengen mukaisesti lapsille Suomen lipun -viesti. Tikanheitto: 1)Sirpa Heinonen 30 p. Seura tarjoaa puitteet: teltan, pöydät, tuolit ja grillin. Mieleen syöpyneet kuvat Lapista Helenius on siirtänyt maalamalla tauluiksi, joskaan ne eivät pyri olemaan tarkkoja kuvauksia mistään tietyistä kohteista. -Noita mielimaisemia on mukava yrittää ikuistaa – kairoja, kuruja, lompoloita ja outamaita, toteaa Helenius. Palauta vastauslomake kunnanviraston asiointipisteeseen, kirjastoon, leirintäalueelle, Urheilu-Valoselle, Sysmän Apteekkiin, K-Supermarket Suvituuleen, K-Rauta Simolaan, Sysmän Kirjakauppaan, Sysmän toimintakeskuksen torimyymälään Hyvien Ihmisten torille tai Hoivakoti Kaislaan 30.7. LEHTITILAUSTEN ASIAKASPALVELU on avoinna poikkeuksellisesti vain MAANANTAINA klo 9-16 Puhelin 040 351 5480 Jyri-Pekka Schildt antoi karvahatulle kyytiä.. Vierailut Säreistössä – siellä Martti sanoo nähneensä ja kokeneensa värien maailman ja keskustelut Reidar SäresMielikuvia Lapista töniemen kanssa ovat muokanneet hänen käsitystä nähdä Lapin luonto värikuvina. Se on ollutkin lujaa laatua, sillä alkuperäinen karvahattu on edelleen käytössä, kertoi mikrofonin varressa yleisöä viihdyttänyt Jyri-Pekka Schildt. -Toivottavasti katsojakin voi löytää maalauksistani omia mielikuviaan ja yhdistää niitä omiin muistikuviinsa luomoavasta Lapista, toivoo Martti Helenius näyttelyn alla. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. klo 18 alkaen
Rantapelkonen perusti Kolariin v. Tänä kesänä kirppiksen avaaminen lopulta konkretisoitui. Miian tämän vuoden paras tulos on Lahden eliittikisoissa heitetty 52.43. -Pidän siellä erilaisia kursseja, kuten lasinsulatusja keramiikkakursseja. –Tämä on siisti paikka ja tavarat ovat selvästi esillä, oli hänen kommenttinsa uudesta kirppiksestä. Sarja oli 41.62, x. 41.65. Vuokko Peltola sanoo miettineensä tyttärensä Susannan kanssa kirpputorin avaamista jo aiemmin, sillä Siwalta jäi käyttämättä liiketilaa 200 neliön verran. Olimme kauppiaina tässä vuosina 1970 – 2004, siis 34 vuoden ajan, toteaa Vuokko. Vuokko Peltolan ei tarvitse häärätä myymälässä yksin, sillä innokasta apua antavat lapsenlapset Erik ja Sofia Rinne. Kirppiksen hyllyiltä löytyy monipuolista tarjontaa: kaikenlaisia lasten tavaroita, vaatteita, huonekaluja, mattoja, astioita jopa Itä-Häme -lehden vanhoja vuosikertoja. keramiikkapatsaita (peikkoja, saunatonttuja, pihavahteja) valmistavan verstaansa. -Tämä on erittäin hyvä paikka minulle. Nikin mukaan kotiinviemisiksi tarttui terassimattoja ja kukka-astioita. Hyllyjen välissä ostettavaa itselleen katseli paluumuuttaja Silja Nikki. Sopivan kokoinen talo on mukava ja kodikas ja piharakennus on omiaan työverstaan ja myymälän paikaksi. Etsinnän tuloksena löytyi sopiva kiinteistö Sysmästä ja Rantapelkonen jätti siitä tarjouksen huhtikuussa. Uusi elämäntilanne mahdollisti muuton pois Kolarista ja Rantapelkonen halusi muuttaa Päijät-Hämeeseen, koska Lahden seudulle oli jäänyt Hollola -ajoilta paljon ystäviä ja lapsetkin asuvat lähellä. Nyt ovi liikkeeseen on taas auki, sillä Vuokko Peltola ja lapset avasivat heille tuttuun paikkaan kirppiksen runsas viikko sitten. Miia Makkonen sijoittui keihään karsinnassa sijalle 12. Myytävät tavarat ovat löytyneet Jukka Peltolan ja Uusi kirppis täyttää tyhjää tilaa Vuokon perikunnilta sekä lapsilta. –Tämä kiinteistö on myynnissä, mutta jos se on vielä ensi kesänä käytettävissä, voitaisiin antaa tilaa ns. LÄHILEHTI 5 TORSTAINA 27.7.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Muutamaa Hollola -vuotta lukuunottamatta koko ikänsä Kolarissa asunut keramiikkataiteilija Maaret Rantapelkonen on muuttanut Sysmään ja perustanut Pusukujalle mm. Täytyy näyttää, että ei tässä vanhukset kirjoittele vain aikansa kuluksi, toteaa Iris juuri ilmestynyt uusi kirja kädessään. Iris Salorannalla on pitkä työura kasvattajana ja nykyiset menetelmät näyttäytyvät hänelle osin taantumuksellisina. Koko ajan sen ohessa taidepaja tuotti em. Maaret Rantapelkonen viettää Pusukujalla vuodenkierrosta huhtikuun ja lokakuun välisen ajan, talvikuukaudet kuluvat Fuengirolassa Keramiikkapaja rantautui Kolarista Sysmään Malagan kupeessa. –Eikä näitä ole tarvinnut kauempaa kerätä, omia varastoja on tyhjennetty ja täydennystä riittää vielä pitkään, sanoo Vuokko Peltola. Netti on muutenkin mainio väline, olen löytänyt sieltä omiin tekemisiini monia vinkkejä. Lajeittaiset tulokset olivat: 100 metriä 11,96, pituus 644, kuula 19.70, korkeus 178, 400 metriä 54.88, 110 metrin aidat 15,89, kiekko 33,86 seiväs 410, keihäs 49,31 ja 1500 metriä 4.55,06. Lisäksi aikaa kuluu muissakin harrastuksissa, yksi mukavimmista on laulaminen ”Helisevät” -naiskuorossa. Yhteensä 500 neliön kauppatilasta Siwan käytössä oleva tila oli vähän alle 300 neliötä, mikä mahdollisti kaupan aukiolon sunnuntaisin ja myöhään illalla. Pari vuotta sitten ilmestynyt ”Pisaroissa silmun usko” kuvaa ajankohtaista asiaa tämän ajan elämästä pakolaisuutta ja kirjaa täydentävät Kaukon kymmenvuotiaana piirtämät kuvat. Sijoitus oli 15. Sunnuntaisin paikka on kiinni, mutta poikkeuksen tekee Uotinpäiväsunnuntai. Parkkipaikalla pidämme jo tänä kesänä ensimmäisen peräkonttikirppiksen. Jessen pistemäärä oli 6188. Kirpputori on avoinna joustavasti, mutta varmuudella puolesta päivästä kello iltakuuteen. Ketterästi kävikin Erikiltä rahastushommat! Ärhäkkyys on energiaa Kyösti Piippo SYSMÄ Otsikko on lainaus Iris Salorannalta. -Onneksi on tuo Facebook, sillä pääsee juttelemaan milloin vain sukulaisten ja ystävien kanssa. Kuvissa ei hempeillä, vaan asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Saloranta on ollut ahkera. Siellä Rantapelkonen ei kuitenkin vietä talveaan toimettomana. uniikkituotteita suoraan valmistajalta. 2003 Lapin Kievari -nimisen yrityksen, mikä harjoitti majoitusja omaishoitajatoimintaa. Rantapelkonen on tehnyt pienestä pitäen käsillään kaikkea mahdollista ja Pusukujan ”Tonttulan Taidepajassa” valmistuu keramiikkatuotteiden lisäksi, kynttilöitä, lasinsulatuskoruja ja monenlaisia ompelemalla tehtyjä tuotteita. Suunnitelmia on tehty jo ensi kesän varalle. Jesse on osallistunut aikuisten 10-otteluun Kalevan kisoissa vuosina 20072017 kahdeksan kertaa. Ihastuin tähän heti. Hänen sarjansa oli 46.14, x, 38.10. Loppukilpailuun pääsi 44.97 pituisella heitolla. Kaukon sairaskertomus on täydentynyt tämän itse piirtämillä kuvilla. Loppukilpailuun pääsi 49.22 kantaneella heitolla. Hän sanoi olevansa innokas kirppareiden kiertäjä. Siinä Iris Saloranta jättää miehelleen vielä kerran rakkaat jäähyväiset. Näistä asioita Iiriksen teksti ja Kaukon älylliskriittiset kuvat antavat selkeän näkemyksen. Saloranta ja hänen edesmennyt miehensä Kauko Saloranta olivat aina ärhäköitä ja Iris on sitä edelleen. Heikki Helin SYSMÄ Jesse Jokinen sijoittui yhdenneksitoista Seinäjoella järjestetyissä Kalevan kisojen 10-ottelussa. Annan kesän paras on Riikassa heitetty 44.21. Maaret Rantapelkonen odottaa Sysmältä paljon, sillä monet hänen asiakkaansa ovat kotoisin Lahden seuduilta – matka Sysmään on lyhyt Kolariin verrattuna. Jesse, Miia ja Anna Kalevan Kisoissa Miia Makkonen Jesse Jokinen Anna Olkkonen Kyösti Piippo SYSMÄ Siwan ja myöhemmin Keskon tyhjäksi jättämä tila Leppäkorventie 9:ssä on masentanut saman kadun varrella asuvia ihmisiä. Parhaiten ovat kaupaksi käyneet lasten lelut ja vaatteet, turvaistuimet ja huonekalut. vuokrapöydille. Erik ja Sofia Rinne auttavat Vuokko Peltolaa kaupan teossa.. Uusin kirja ”Hidas kasvu oppia rakastamaan” on kaksitahoinen. Aikuisten vaatteet eivät käy juurikaan kaupaksi. Alueen asukkaat ovat olleet olleet avoimen iloisia tapahtuneesta. Mikään suuri ikävä kotiseudulle Lappiin ei ole päässyt Rantapelkosta vaivaamaan. Hartolan Voiman Anna Olkkonen heitti naisten kiekon karsinnoissa 41.65. Tonttulan Taidepaja Pusukuja 5:ssä on jo avattu. Sijaluku on vaihdellut 8-11 välillä ja pistemäärä välillä 6530-6188. Tonttulan taidepajassa syntyy muun muassa keramiikkatonttuja. Ja siinä sivussa otetaan kantaa maailman menoon, erityisesti arvoja sijaiskasvatukseen. –Tuttuhan tämä on paikka
Keramiikka patsaat Lasinsulatus korut Yksilölliset laukut Kynttilät yms.... Lupamääriä laskettaessa niiden määrä laskee jopa 10 % vuodessa. –Terveyden ehdoilla tässä mennään. Vuositasolla virtaan myydään nelisentuhatta kalastusvuorokautta ja kaukaakin tulevat kalastajat ovat taloudellisesti tärkeitä koko kunnan elinkeinoelämälle. HINAUSPALVELUA KEVYT / RASKAS KALUSTO PÄIVYSTYS 24h 0400 353 493 Autokorjaamo Antamaniemi ASIKKALA SYSMÄ HARTOLA HEINOLA JOUTSA PERTUNMAA Markku Salminen kertoo, että Jääsjärvessä on jonkinlainen rapukanta, mutta sesongin alku on ollut saaliiden kannalta heikko.. –Vanhat aktiivit luopuvat pikkuhiljaa harrastuksestaan, ikääntyminen ja sen myötä ajankäytön painopiste on siirtymässä muihin asioihin. Ripeä meloja pyyhkäsee matkan päivässä, mutta normaalikuntoisen on hyvä varata pari vuorokautta, kertoo Kaartinen. Aktiivisen kalastuksen ohessa Salminen on uurastanut pitkän rupeaman alan organisaatioiden luottamustehtävissä. Talvella vielä vedettiin nuottaa ja toivottavasti homma onnistuu myös tulevana talvena. Muikku jää pienikokoiseksi puheenjohtaja ja Ruskealan osakaskunnan esimies. Pystymelonta (Stand Up Paddle Boarding) on hellepäivien hommaa. Kalusto on 12.8. Kuluneena kesänä miehellä ei ole enää ollut pyydyksiä vedessä. Olemme tehneet paljon töitä kutupaikkoja rakentamalla, mutta taimenen nousu pysähtyy Virtaan voimalaitokselle, manailee Salminen lopuksi. Tainionvirtaa pitkin kulkee hieno, runsaan 40 kilometrin reitti Hartolasta Sysmään. Vesikin saisi olla lämmintä, koska kaatuminen ja kastuminen on todennäköistä. Kuhan lisäksi taimenistutukset ovat onnistuneet kohtuullisesti. 040 589 2291 /Maaret Tervetulo a! enimmäkseen inkkarikanootteja. Kosket ovat vain ykkösluokkaa, niistä selviää helposti, jatkaa Kaartinen. Salmisen mukaan kulunut kesä on ollut vilkas. Yksikkökajakkejakin on muutama, mutta niitä ei vuokrata aloittelijoille. –Sen näkee hyvin uistinkisoissa, sillä keskisaaliit alkavat olla parinkymmenen kilon luokkaa ja yleensä saaliskalana on hauki, toteaa Salminen. Kajakit ovat tunnetusti kiikkerämpiä kuin inkkarit. Matkalla voi yöpyä Haavistoniemen laavulla, Krouvin Camping -alueella tai Nuoramoisjärven keskellä sijaitsevassa Rouvassaaressa. alkaen lauantaisin Lämmintä ja kylmää HALLITILAA tuotantoon, varastointiin, säilytykseen. Uistelu sen sijaan kiinnostaa nuoriakin, koska se ei vaadi juurikaan valmistelevia töitä. Matkailijat ovat löytäneet reitin ja palaute on ollut positiivista. www.lapinkievari.fi • lapin.kievari@netti.fi puh. Retkija ohjelmapalvelu Maahisen Muki ja Mela on valmiina palvelemaan kotija ulkomaisia melojia, jotka haluavat tutustua Tainionvirran reittiin. LÄHILEHTI 6 TORSTAINA 27.7.2017 TEEMANA JÄRVI Tonttulan taidepajan -myymälä avattu Pusukuja 5, Sysmä Avoinna: Aina kun olen paikalla Suoraan valmistajalta... KolmeVesi kantaa ja virta vie Helena Mäkinen HARTOLA Helena Kaartinen muutti Hartolaan vuonna 2010 ja jatkoi muun yritystoimintansa ohella kanoottien vuokrausta matkalaisille. Ruoka ei näytä yksinkertaisesti riittävän. Mies on armoitettu kalamies. Siikaa ei saatu lisääntymään istutuksista huolimatta, mutta haukija ahvenkanta on hyvä. –Vaikka vesi on kirkasta, niin kalojen ravintotilanteessa on varmaan tapahtunut joitakin muutoksia. Kannattaa tulla tutustumaan. (Asuntovaunut, autot, veneet ym.) Veneiden nostot myös jäistä ja pohjasta. –Harmittaa vain niin vietävästi, kun Päijänteen taimen ei pääse uimaan kutusijoilleen. Toinen vesillä liikkumisen muoto, suppailu on sopinut huonosti yhteen tämän kesän säiden kanssa. Muutoin kalastusharrastus näyttää Jääsjärvelläkin olevan hiipumaan päin, varsinkin passiivisen pyynnin (verkot, katiskat) osalta. Matkalla on Hotilankoski, Kirveskoski, Maatiaiskosken pato ja Virtaan voimalaitos, joiden ohi kanootit ja varusteet pitää kantaa, mutta se ei ole iso juttu. Ensikokemukset kalastukseen hän otti poikasena mato-ongella ja myöhemmin veljen kanssa siirryttiin verkkoja katiskakalastukseen. SYSMÄSSÄ Ilolan Paja Oy 040 551 8768 Luotettavaa huoltoa paikallisesti Meiltä saat palvelua • lokahuolto • lavatyöt • kiinteistöhuolto • siivous • jäteasema • kierrätysmyymälä Olemme vain soiton päässä! Asiakaspalvelumme 029 029 5150 Voit tilata lokakaivon tyhjennykset myös www.sysmanymparistohuolto.fi Käyntiosoitteemme: Koskueentie 7 C, Sysmä Avoinna ma, ke, to, pe klo 9-15 ti klo 9-18 la klo 10-13 RTK:n toimisto avoinna ma-pe 9-15 Jäteasema auki ti ja to 12-18 sekä kesäaikana (huhti-loka) myös la 10-14 Kyösti Piippo HARTOLA Ruskealan kylässä, Jääsjärven rannalla syntynyt Markku Salminen tuntee oman järvensä kalatilanteen ja olosuhteet kuin omat taskunsa. Jääsjärven kalastuksesta puhuttaessa ei voi sivuuttaa Tainionvirtaa. Jääsjärven kalakanta on Salmisen mukaan kohtuullisen hyvä ja tasapainoinen, mutta tiettyjä muutoksia on näkynyt muutaman vuoden aikana. Kuha hävisi järvestä 70 -luvulla tehokkaan kalastuksen seurauksena, mutta istutuksilla tilanne on saatu korjaantumaan. Se näkyy lähinnä muikkujen koossa, isoja muikkuja ei juurikaan saada saaliiksi. Tällä hetkellä hän on kalastusalueen hallituksen Jääsjärven ravintotilanne muuttunut. Samoin järvestä katosi iso lahna ja kookas särki
Viime talvi oli jäällä erityisen menestyksekäs monien pillkijöiden kohdalla. Soita 050 587 3833, Oskari Peltola, Koivukuja 6, 19700 Sysmä www.rantalan.fi RANTALAN. Vesillä perään kiinnitetään 3 evää, jotka tekevät laudasta ohjattavan. 050 536 6116 WWW.KORVENKARITSA.FI Heinäkuussa avoinna to, pe, su klo 12-18 Lauantaisin 12-21 (elokuun aukioloajat netistä) Nyt erä tuoretta karitsanlihaa ja -makkaraa grilliin! metrisen laudan päällä seistään ja melotaan pitkävartisella melalla. Kalakisoissa Jouni Neuvonen on menestynyt: pilkinnän henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus ja joukkuevoitto v. Henkilökohtainen pronssi ja joukkuehopea Norjan kisoissa v. Kotijärvestään Jääsjärvestä Neuvosella on kerrottavanaan pelkkää hyvää. Kyösti Piippo HARTOLA Jouni Neuvonen harrastaa vapakalastusta kilpailumielessä ja kisoja riittää liki jokaiselle viikonlopulle kesän aikana, lisäksi pilkkikisoja kymmenittäin myös talvisaikaan. 2017. Suppailu on kokovartalotreeniä toisin kuin melonta, joka tapahtuu istuen. Hän on Hartolan kalastusalueen isännöitsijä, Itä-Päijänteen Kalakavereiden puheenjohtaja, Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajien piirin puheenjohtaja ja Suomen Vapaa-ajankalastajien hallituksen varajäsen, kilpailutoimikunnan jäsen ja urheilujaoston puheenjohtaja. Koko kroppa tekee töitä ja laudan tasapainossa pitäminen kuormittaa myös lihaksia, joten sitä ei pysty tekemään pitkää aikaa yhteen menoon, kertoo Kaartinen. Jouni Neuvonen ei oikein pysty määrittelemään pääasiallisinta kalastusvettään, koska kilpailut kuljettavat miestä järveltä toiselle. Iisalmen Haapajärvellä pidetyn kahden kilpailupäivän yhteistuloksien perusteella voitimme Vuoden uistelija – kiertopalkinnon kotiin, iloitsee Jouni Neuvonen (kuvassa). sija, joukkuevoitto, SVK:n mestaruus ja vetouistelun venekuntainen pronssi ja joukkuepronssi. Ilman kisarupeamia Jääsjärvi ja kotipaikan Petäisenjärvi ovat etusijalla. Pihassa Kaartinen täyttää pumpulla sup-laudan, joka on 3 metriä pitkä, 10 cm paksu ja 75 cm leveä. Jouni aloitti kalastamisen papan kanssa jo hyvin nuorena ja ensimmäisen umpikelan omistaja hänestä tuli 6 -vuotiaana. Sysmän Ravioskorventie 151, Nuoramoinen puh. Pyydyskalastusta en harrasta ollenkaan. –Rannoilta heittelyllä se alkoi ja taisinpa joskus karata pidemmällekin järvelle naapurin veneellä. Yli kilon ahvenia nousi solkenaan ja oma ennätyskin parani, kun vetäisin jäälle 1452 grammaa painavan ahvenen. Kalastukseen liittyvä järjestötyö on temmannut Jounin mukaansa perusteellisesti. Kaartinen lupaa vuokrata suppailulautaansa, jos lajista kiinnostuneita ilmaantuu. Mestaruuksia roppakaupalla: Jouni Neuvonen kalastaa kilpaillen –Tänä kesänä useampi kilpailu sattuu Päijänteelle, joten siellä kalastan ehkä eniten. Mansikoita tilalta ja S-marketilta, myös itsepoimintaa. Herkullisia härkäpapuvohveleita, kahvia, teetä, Rantalan mansikkamehua, hilloa, härkäpapua, lähiruokaa ja -tuotteita... Tiina TEEMANA JÄRVI Vesi kantaa ja virta vie Helena Kaartinen näyttää oikeat otteet – tällä kertaa kuivalla maalla. 044 242 7274 Tervetuloa! t. Lautailija kiinnittää nilkkaansa turvanarun, jonka toinen pää on laudassa kiinni, ettei lauta melojan kaatuessa karkaa. LÄHILEHTI 7 TORSTAINA 27.7.2017 Kauneushoitola Satiini Sysmäntie 53 • p. Kalastuskilpailuissa vuosi alkaa pilkinnän merkeissä ja sitä jatkuu niin pitkälle, että kun loppukevään viimeiset kisat käydään Kuusamossa, alkaa uistelukausi. Heittoja vetouistelukisoja riittää sitten siihen saakka, kunnes alkaa hirvenmetsästys ja sen loputtua pääseekin jo pilkille, kertaa Jouni erävuottaan. Virtavettä tai aallokkoa ei lautailuun suositella. SM -heittouistelussa venekohtainen hopea 2016 (venekumppanina Toni-poika) ja viime viikonloppuna venekohtainen 4. 2016. Lisäksi hän on mukana järjestämässä monia nuorten kalaleirejä eri puolilla maakuntaa. Tältä keväältä on taskussa vielä särkipilkin henkilökohtainen SM-pronssi
Raivaus, puunajo ja maanajo hoidettiin maanomistajien työnä. LÄHILEHTI 8 TORSTAINA 27.7.2017 TEEMANA JÄRVI Panaman konsuli Musiikkiesitys vuosien varrelta Sysmän Teatteritalo, Väihkyläntie 1 to 20.7. 50% C. 50% B. kulta B. Maisemasta tulee monipuolinen ja mielenkiintoinen. Viljelijöille ja yhdistyksille on tarjolla ilmaista neuvontaa, jota kannattaa hyödyntää, jos kosteikon perustaminen alkaa kiinnostaa. Mitä ainesosaa ihmisessä on eniten. 7.50 8.50 8.55 14.35 Heinola mh HEINOLA-SYSMÄ alkaen 10.8. 20% 4. Kalatalousneuvoja teki kosteikkosuunnitelman ja hakemus monivaikutteisen kosteikon perustamisesta tehtiin Ely-keskukselle kesäkuussa 2012. pys. suolan poistoa merivedestä tehostetaan merkittävästi B. SYSMÄ-LAHTI-SYSMÄ alkaen 9.8. Haran kosteikon keskikesän maisemassa silmä lepää. A. Jouni Hokkanen ja Timo Olkkonen pyysivät riistakeskuksen Veli-Matti Pekkarista ja ProAgrian kalatalousneuvojaa katsomaan aluetta, jolle kosteikko oli tarkoitus perustaa. Kuinka suurta osaa maapallon vesivaroista ihminen voi käyttää. Yksi esimerkki tästä on kosteikkobuumi. **) Saapuminen 15min myöhemmin käkisalmen sillan valmistumiseen asti. 11.10 14.00 15.05 Heinola mh ___ (alleviivaus) auton vaihto Onkiniemi Liikkuvakivi Sysmä-Vääksy-Lahti-Vääksy-Sysmä M-P M-P Koulp M-P M-P M-P M-P M-P M-P M-P Sysmä 06.25*) 11.25*) Kalkkinen X Asikkala KK Urajärvenkoulu 07.15 Salonsaari 07.35 Anianpellon koulu 07.45 Vääksy 06.55 07.55 08.00 08.05 09.05 12.30 13.20 14.20 15.20 16.10 Salonsaari X Vesivehmaa X X X X X X X X Rantakulma Paimela X X X X X X X X Lahti 07.55 08.50 09.50 13.05 14.05 15.05 16.05 16.55 ( RR) (JL) (RR) (JL) (RR) (JL) (RR) (RR) (RR) (RR) Uudet reitit ja aikataulut löytyvät www.lsl.fi *) Käkisalmensillan valmistuttua lähtö 20min myöhemmin. 8.30 I 14.20 Lusin koulu 7.40 8.40 X I Heinola kk X X X X Heinola Kaivok. 75% B. (03) 717 2651 jarvisen.liikenne@saunalahti.fi www.jarvisenliikenne.fi www.lsl.fi KAIKKI BUSSIMME ON VARUSTETTU ALKOLUKOLLA Heinola-Hartola-Sysmä Koulp Koulp 3)Koulp 12.00 n.15.00 16.40 Sysmä I I X Valittula I I 16.20 Hartola 11.40 I I Nuoramoinen X X X Kalho th n.11.30 14.35 16.00 Onkiniemi Liikkuvakivi X X X Vahteristo I I T Paaso I X X Lusi koulu 11.13 X X Heinola kk I 14.05 15.08 Heinola Kaiv.pys. Missä suurin osa makeasta vedestä kulutetaan. Kosteikko on joen, puron tai muun vesistön osan, valtaojan tai sen reuna-alueen yhteyteen tehty alue, joka pysyy suuren osan vuotta Perustettaisiinko kosteikko. proteiinia B. Vuonna 2015 kosteikolle saatiin viiden vuoden kosteikon hoidon tuki ja maanomistajat ovat sitoutuneet hoitamaan kosteikkoaluetta. A. Hyvä esimerkki kosteikon perustamisesta löytyy Harasta. Kosteikoissa viihtyvät eri kasvit, eläimet ja linnut kuin kuivemmilla paikoilla. Kosteikon perustamisen tarkoituksena oli vesistökuormituksen vähentäminen, vesilintujen elinolosuhteiden ja maiseman parantaminen. Koulp 3)Koulp 16.15 Sysmä X Nuoramoinen X Osittu X Onkiniemi Liikkuvakivi X Vahteristo T Paaso 14.20 X Lusin koulu X X Heinola kk 14.05 15.03 Heinola Kaivok. A. öljy C. 3) Koulp 3)Koulp Koulp Koulp 06.35 8.00 Sysmä X X Nuoramoinen I X Nuoramoisten koulu X X Kalho th 6.55 8.25 Onkiniemi Liikkuvakivi X X Vahteristo X X Lusi th I 8.40 Lusin koulu 7.20 8.20 I Paaso n. 7.50 8.50 08.55 15.00 Heinola mh 3) Ajetaan paikallisliikenteen reittiä Valkjärventie Kirkkotie Vanhatie Järvis en Liikenne Oy AIKATAULUT alkaen 1.1.2015 Sysmäntie 17 19700 SYSMÄ Puh. Helena Mäkinen HARTOLA 1. Luonnonsuojelujärjestöt, Maaja metsätalousministeriö ja maaseudun monet yhdistykset pyrkivät edistämään kosteikkojen perustamista eri puolille Suomea ja ovat laatineet aiheesta käytännöllisiä oppaita. Entisellä vettyneellä maa-alueella on maisemallisesti hieno alue, jolla voi seurata lintujen elämää. 1% C. Maanomistajat tekivät yhteishankkeen. kotitalouksissa 6. M-P M-P M-P Koulp M-P M-P M-P Koulp M-P M-P M-P M-P Sysmä 10.45** 15.30** Kalkkinen Asikkala KK 08.00 12.15 Urajärvi 14.50 Salonsaari 14.30 Vääksy 07.50 07.55 09.55 12.10 12.50 14.00 14.20 14.20 15.00 16.00 16.10 17.00 18.50 Anianpellon koulu 12.05 Salonsaari Vesivehmaa X X X X X X X X Rantakulma X X Paimela X X X X X X X Lahti 07.05 09.20 12.05 13.15 13.45 14.15 15.15 15.30 16.15 18.05 ( RR) (RR) (JL) (RR) (JL) (RR) (JL) (RR) (RR) (RR) (RR) (RR) (RR). vettä C. kosteana tai veden peitossa. Paljonko maapallon pinta-alasta on vettä. väkimäärän kasvu ja vesien saastuminen estetään Oik eat vas tau kse t: 1C , 2B, 3A , 4B (62 %), 5A (70 %), 6AB C (ka ikk i kei not tar vita an! ) Läh de: Yle are ena n ope tus vid eo ”Ve si luo nno nva ran a” Helena Mäkinen HARTOLA Luonnonsuojeluasioissa tapahtuu paljon, myös hyvää kehitystä. maatalouden vedenkäyttöä järkeistetään C. A. Vuorenkylässä oli kylämaisemahanke Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. teollisuudessa C. klo 19 su 23.7. Yksi hyvä syy kosteikon perustamiseen vaikkapa maatilalle voi olla se, että peltopinta-alasta osaa vaivaa liika kosteus. kalsiumia 5. Siihen liittyen järjestettiin Purnussa syksyllä 2011 tilaisuus, jossa ProAgrian kalatalousneuvoja Janne Ruokolainen kertoi, että perustettavalle kosteikolle on mahdollisuus saada Ely-keskuksen tukea. 7.30 n. Kosteikon perustaminen tällaiselle alueelle on ympäristöteko. Kosteikkojen tärkeä tehtävä on puhdistaa valumavesiä. Kosteikkokasveista osa muodostaa tiheitä kasvustoja, jotka luontaisesti hidastavat veden virtausta, mikä tehostaa kosteikon puhdistavaa vaikutusta. Miten maapallon makean veden varastot (järvet, joet, pohjavesi) saadaan riittämään. Kuva: Leena Olkkonen. klo 14 ja 18 to 27.7. klo 19 su 30.7. Ne sitovat kiintoainesta ja ravinteita (fosforia ja typpeä), joten vesistöjen rehevöityminen vähenee. Alueen risukko raivattiin syksyllä 2013 ja Riku Seppälä teki kosteikon kaivutyön kaivinkoneella 2013. klo 19 Liput 18 €/15 €/10 € ennakkoon Sysmän Kirjakaupasta tai suoraan ovelta. maataloudessa B. pys 14.00 15.00 Heinola mh 3) ajetaan paikallisliikenteen reittiä Valkjärventie Kirkkotie Vanhatie Sysmä-Paaso-Heinola 3)Koulp 3)Koulp Koulp Koulp 6.40 08.00 14.15 Sysmä X X X Nuoramoinen I X X Nuoramoisten koulu X X X Kalho th 6.55 08.25 14.35 Onkiniemi Liikkuvakivi X X X Vahteristo X X X Lusi th I 08.40 I Lusin koulu 7.20 08.20 I I Paaso 7.35 n.08.35 I I Lusin koulu 7.40 08.40 X I Heinola kk X X X X Heinola Kaivok.pys. Vesi vanhin voitehista – pieni tietoisku A. 12% 3. vesi 2. Herkästi tulvivilla pelloilla tai luontaisissa notkoissa viljely tai metsänkasvatus tuottaa laihan tuloksen. Mikä on maailman tärkein luonnonvara. A. Koulp Koulp Koulp Koulp 6.45 11.30 Sysmä 10.45 15.30 X I Nuoramoinen I X X I Kalkkinen I X X I Anjanpellon koulu I I 7.55 12.10 Vääksy 9.55 14.20 8.00 12.10 Vääksy 9.55 14.20 I X Salonsaari I I X X Vesivehmaa I X X I Paimela I I I I Rantakulma X I 8.50 13.25 Lahti 9.20 13.45 SYSMÄ-PAASO-HEINOLA alkaen 10.8
Jari Huhtinen toteaa sukeltavansa vuoden jokaisena kuukautena, talvella virrassa tai sitten jään alla. Varaa oma paikkasi ajoissa! LVI Eetu Rajavuori Asennus, huolto, tarvikemyynti Eetu Rajavuori 041-4652533 lvirajavuori@gmail.com Tikkalantie 667 19700 Sysmä Kyösti Piippo PULKKILANHARJU Kolme miestä vetää päälleen mitä kummallisimpia vaatteita ja teknisiä välineitä Pulkkilanharjun entisen lossin päätepysäkillä. Se on suomalaisten tapa heittää veneestä järveen kaikenlaista kamaa; tölkkejä ja muuta pientä romua, puutarhakalusteita, tietokoneita, jopa auton romuja. Sukeltamista voi harrastaa ympärivuotisesti. Kolmikko käy sukeltamassa vuosittain mielipaikoissaan. Yleensä jo ensi kerta näyttää, tuntuuko laji kiinnostavalta vaiko ei. Meillä on aina mukana 2-3 kertaiset varajärjestelmät ja yhtä aikaa veden alle menee 2-3 kaveria. Kahden tunnin sukellus vaatii 4-5 tunnin valmistelut. Jään alle mennään aina köysi mukana ja kompassi on myös tärkeä väline niin kesällä kuin talvellakin. –Kuin opettelisi uudelleen kävelemään. Sukellukset suunnitellaan huolella etukäteen ja vasta sitten mennään veteen. –Harrastusta voi jatkaa pitkään, mutta kerran vuodessa täytyy pistäytyä lääkärin pakeilla tarkistuttamassa terveSukeltaminen ei ole hätäisen laji ystilanne, kertoo Seppo Harju. Sukeltamisen pariin voi hakeutua uima-altaalla järjestettävien introjen avulla. Kursseilla sukeltamisen saloja opettaa pätevä kouluttaja ja laitteet saa vuokralle pientä korvausta vastaan. Sukellukseen valmistautuvat miehet vakuuttavat, että laji ei ole vaarallinen. LÄHILEHTI 9 TORSTAINA 27.7.2017 TEEMANA JÄRVI Teboil huoltaa autoja ja ihmisiä! TEBOIL SYSMÄ, SYSMÄN AUTOSERVIS OY p. Harjun mukaan sukeltaminen ei ole varsinaisesti vaikea laji. –Painottomuus, kuin leijuisit ilmassa. Mikä on se sukeltamisen paras tunne. –Näillä kesäisillä sukelluksilla Pulkkilanharjulla pidetään taitoa yllä vaativimpien merija kaivossukelluksien onnistumisen takeeksi. Harrastuksen voi aloittaa varsin korkeallakin iällä, porukan nestori Seppo Harju sukelsi ensimmäisen kerran 50-vuotiaana. Se on huima olotila, toteaa Seppo Harju. Liittymällä johonkin paikalliseen seuraan, sukellukseen tarvittavia laitteita saa myös lainaksi. 03-7171 008 autoservis@pp.phnet.fi www.autoservis.fi • Kahvio • Pikapesu • Perävaunuvuokraus • Kylpytynnyrin vuokraus • Autoasi-korjaamo • Renkaat, varaosat, tarvikkeet KOTIRUOK ALOUNAS ma-pe klo 10.30-14 KONE-HEINO OY KONE-HEINO OY Voit varata huoltoajat numeroista (03) 7171 560 ja 0400 711 049 (autot) ja (03) 7172 745 (traktorit) Kone-Heino Oy, Koskueentie 9, Sysmä Avoinna ma–pe 8–17 kone.heino@phnet.fi www.kone-heino.fi Lämpimästi tervetuloa toivottaa JALKAJA KAUNEUSHOITOLA TEIJA Sysmäntie 47, (R-Kioskin talo) • p. Jos laji vie mennessään, laitteiston ja sukelluspukujen hankkimiseen palaa 1000 – 1500 euroa. –Tämä on rauhallisten ihmisten laji, rambo -henki on jätettävä kotiin. Viisikymmentä keikkaa veden alle ja kaikki sujuu hyvin, keksii mies kuvailla lajin vaikeusastetta! Lahden seudulla harrastajasukeltajia on kolmisensataa, aktiiveja pari sataa. Harju ja Huhtinen Suomenlahdella, Ahvenanmaalla ja Pohjois-Norjassa sekä kaivoksilla. keskustan satamasta 12.00 ja Pinxinmäeltä 13.30. Ja vielä kolmesta suusta toimittajalle todetaan läksiäisiksi, että sukeltaminen on hauskaa ja rentoa rauhallisten ihmisten ajanviettoa, missä turvallisuus on A ja O.. Montolan entinen kalkkikaivos Pieksänmäellä on hyvän näkyvyyden ansiosta monen suosikkikohde . Kauden viimeinen opastettu retki ERAKONSAAREEN Sunnuntaina klo 11.00 ja 16.00, ennakkovaraus! Sysmän Venetsialaiset ja ilotulitusristeily la 26.8. 040 5924 677 VIRKISTÄVÄ KASVOHOITO 49,Salonkilaiva Jenni-Maria III KulkeeVettenHalki.fi KulkeeVettenHalki@phnet.fi Jorma Sainio 040 50 555 60 UOT INP ÄIV IEN RIS TEIL YT Perjantaina Lauantaina keskustan satamasta: 12.00 ja 17.00, Pinxinmäeltä: 13.30 ja 18.30. Jarilla on takanaan viisi sukellusvuotta, Sepolla kaksitoista ja Nikolla 25. Lahtelaiset Jari Huhtinen, Seppo Harju ja Niko Miilus valmistautuvat pari tuntia kestävälle sukellusretkelle Päijänteen syleilevään veteen. Muun muassa suunnistustaito vaatii jatkuvaa harjoittelemista. Yhtä asiaa miehet jaksavat ihmetellä kesästä kesään. Verkot ja rapumerrat pyritään nostamaan ylös, koska ne ovat vaarallisia sukeltajille
044 712 3050 • Sysmän keskustan satamassa RUO KAA JUO MAA A-OI KEUD ET Ka tso lis ää : ww w. ra nta ter as si. klo 12.00-15.00 su 27.8. mennessä p. fi PE 28.7. Lähtö Työväentalon pihalta klo 12.15. Ensimmäiset 100 ämpäriä niille, jotka sitoutuvat vastaamaan kyselyyn. Tili nro FI22 5447 0640 0287042, viite 1355 Sysmän Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen rannaltaongintakilpailu ke 2.8.2017 klo 10-13 Suvisaaressa. Tällaista ei ole edes Helssinskissä! Pianomusiikista vastaa oma henkilökunta. jako la 8.7. Vintturin Kyläyhdistys 10€ Tervetuloa! METSÄSTÄJÄTUTKINTO Ravintola Uoti, Sysmä ma 31.7. Konserttien aikana ulkoterassille vapaa pääsy! Muista myös varata ajoissa pöytäsi SISÄELINILTAAN keskiviikkona 2.8.! Tätä ei kannata jättää väliin, herkullisuus taataan! Maksaa, munuaisia, kieltä, sydäntä. ruokailun ja kahvin. Ilmoittautuminen viimeistään su 30.7.17 Väinölle p. Hanketta tukee K-Rauta Sysmä. Lipun 12€. EKL:n Hämeen piirin 45-vuotisjuhla Kirkko Soi La 5.8.2017 klo 18.00 Sysmän kirkossa Sysmän seurakunta Sysmän kunta Ohjelma 15€ Myynti: Sysmän kirjakauppa, Sysmäntie 55 19700 Sysmä, 03-7171 238 Ovelta ennen konserttia Magdalena Renwart, sopraano (Itävalta) Reijo Ikonen, tenori Ulla-Stina Ikonen, harppu Jaak Luts, piano Ave Maria Sponsoroi: LÄHILEHTI ÄMPÄREITÄ, ÄMPÄREITÄ Sysmän yhteiskoulun matrikkeli tempaisee heinäkuussa! Palkintoina koulun tapaan vitosia ja kymppejä. klo 21-02 Leppänen-Band & Coversion Koko ilta musiikkia! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04). klo 11 ELOJUHLA Krouvin lavalla. Blues-ilta, Ismo Haavisto, laulu, slide-kitara, huuliharppu sekä Ykä Putkinen, kitara. Matkan hinta 34€ sis. Kesäteatteri Miinan Monttu, Hausjärvi. Liput 10€. Cavil Cash komppaa ja Reijo Karvonen laulattaa. klo 11 Piirin hengellinen päivä Padasjoella. Rantaterassi Viimeinen Rantaterassin JOUKKUETIETOVISA tänään TORSTAINA klo 19.00 Kä y tyk kä äm äs sä : Fa ceb oo k/ Ra nta ter as si AVOINNA: Elokuussa avoinna arkisin klo 10-21 p. LÄHILEHTI 10 TORSTAINA 27.7.2017 Ravintolat Tapahtumat Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi KESÄN HUIPPUSESONGIN LOPPUKIRI ALKAA, TAPAHTUMIA RIITTÄÄ! SUOPELLON MUSAFESTARIT PINXINMÄELLÄ: To 27.7. klo 12-13 Suomi 100 / tunnissa maailman ympäri kävelytapahtuma. Kimppakyyti tai bussi. 040 821 1312 tai sirkkaliisa.sokka@ phnet.fi. Tervetuloa! Tanssit Vintturissa lauantaina 29.7.2017 Klo 20.00 0.30 Tanssiorkesteri Sariet Vintturin Seurantalo Moiskantie 22, 19740 Sysmä järj. Ilmoittautumiset pyydetään 15.8. klo 15.00 Sysmän RHY Sysmäläisten HIRVISEURUEIDEN KILPAILU Nuoramoisten ampumaradalla la 12.8. Ruokailu, ohjelmaa, arvontaa ja tanssia. Musiikista vastaa Teuvo Oinas orkestereineen. Näytelmä Tankki Täyteen su 13.8.2017 klo 15.00. Kaikki mukaan kävelemään urheilukentälle. lipun ja matkan. Lippu 18 €. klo 12.00-15.00 REKOLA: la 26.8. klo 11 Vapaaehtoisten virkistyspäivä metsästysmajalla. Kilpailumaksu 5€ sis. KARAOKEJA TANSSIMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE LA 29.7. 045 8859 069, vipuumalainen@gmail.com. jako la 29.7. klo 14.00 ETELÄ-SYSMÄ: la 2.9. Liput kympin. Ilmoittautuminen pakollista 8.8. Hinta 35€. PE 11.8. Kapakanmäellä ke 9.8.2017 klo 12.00 alkaen. klo 12.00-15.00 pe 29.9. klo 19.00 Sysmän RHY AMPUMAKOKEET Nuoramoisten ampumaradalla ONKINIEMI: la 12.8. Konserttien aikana ulkoterassille vapaa pääsy! Pe 28.7. klo 12 Piirin rantaongintakilpailu Heinolassa Kurenniemen leirikeskuksessa. TO 10.8. Lampaasta, naudasta, possusta, broilerista. Mehua tarjolla. TOMMY HUOVINEN Luvassa omaa ja lainattua musiikkia! Vielä heinäkuun ajan AVOINNA JOKA PÄIVÄ klo 10-24 (02) UOTINPÄIVIEN AVAUS! Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. mennessä. Yhteislaulua Beatlesja Leevi & The Leavings-teemoilla. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna klo 11-21 joka päivä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Uotiin Uotinpäiviä viettämään! PE 28.7. klo 20-23 TERASSI HOUSE BAND feat. klo 10.00-12.00 Sysmän RHY Eläkeliiton Sysmän yhdistys Tervetuloa tapahtumiimme: TO 3.8. TI 29.8. 1. TI 22.8. klo 10 alkaen Urheilu Valosen kulmalla ja 2. TOIVEMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE TULOSSA: LA 5.8
–Konkurssin kokeneen Itä-Hartolan vesiosuuskunnan asia on vielä vaiheessa, mutta jos neuvottelut uuden perustettavan osuuskunnan tai osakeyhtiön ja kunnan välillä johtavat yhteisymmärrykseen, saadaan vesihuolto alueella jatkumaan. NYT UUTTA Pelkkä Digilehti KESTOTILAUKSENA 35 e/vuosi Tarjous voimassa vuoden 2017 loppuun. Risto Sankari: Sopua tarvitaan niin tiekuin vesiasioissakin! Helena Mäkinen HARTOLA Risto Sankari on monessa mukana. Näiden kahden järven välille oli 1920-luvulla kaivettu kanava, koska järven ympäristön tilojen maita vaivasi liika vetisyys. Tämä n. Vesipiiristä otettiin yhteyttä minuunkin. Vieläkö kyläyhdistys järjestää tapahtumia tänä vuonna. HK Nauta-sika jauheliha 20 % 1 kg JÄÄSALAATTIPUSSI 100 g Suomi Sipulinippu Suomi 89 PS (8,90/kg) 89 NIPPU 4 99 RS (4,99/kg) SAARISTOMEREN Savukirjolohi n. Ehkä kuitenkin suurin huolenaihe on nuorten vähäisyys paikkakunnalla. Suurijärven vieressä on Pohjärvi. 1990-luvulla mökkiläiset halusivat tehdä veden virtausta rajoittavan padon, koska veden pinta oli virkistyskäyttöön liian alhaalla. Vapaa-ajanasuntomme on talviasuttava, meillä on maalämpö, kuivakäymälä (koska emme saaneet rakentaa vesivessaa) ja mukavuudet. remontteja, niihin täytyy varautua. Kuukausi sitten meillä oli lopputarkastus. –Olen Vantaalla kirjoilla, mutta vietän paljon aikaa vapaa-ajanasunnollamme. päivänä Riihiniemen koululla. Asutko vakinaisesti Suurijärven rannalla. juhlava Suomi 100 –tilaisuus joulukuun 3. Miten olet päätynyt Suurijärven rannalle asumaan. Rakennushommia on riittänyt oman vapaa-ajanasunnon parissa, Koitin Metsästysseura vilahtaa puheessa. –Ilahduttavaa on ollut huomata kyläyhdistyksessä toimivien ihmisten aktiivinen ja pyyteetön aherrus yhteisissä tapahtumissa, niistä saamme tuloja ja pystymme toimimaan.. Mitä teit työksesi. Kylätoimintaan kaivattaisiin jatkuvuuden turvaamiseksi nuoria. Joitakin palvelujakin täällä kaipaa, esimerkiksi rautakauppaa, mutta asiakaspohja on ehkä liian pieni. Aiotteko muuttaa Hartolaan. Ilmoitin, että patoa ei tarvitse purkaa. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Keskiviikko 1.2.2017 • Nro 5 NETTIPOLIISI: PALKITTU TÄHTIYRITTÄJÄ PÄIVI KOSKELA IRTONRO 1,60 VANHEMMAT LASTEN SOME HALTUUN! KENEN VASTUULLE JÄTEHUOLTO PITÄÄ ANTAA. Kuten kaikille vesihuollon asiakkaille alueella, myös Koitti ry:lle on odotettavissa tuntuva lisälasku. Toisaalta kylätoiminnankin on elettävä tässä ajassa ja pyrittävä järjestämään toimintaedellytyksiä paikalliselle väestölle iästä riippumatta. PLUSSA-KORTILLA -17% 9 00 3 PKT (6,006,77/kg) 3 PKT 10 95 PS (0,99/kg) Vihreä rypäle 500 g/rs Espanja 1 29 RS (2,58/kg) Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 3,65/pkt (7,30-8,11/kg) JÄÄSALAATTIPELAST ETAAN PÖLYTT ÄJÄT! Voit tilata digilehden kestona joko nettilomakkeella: www.lahilehti.com, täyttämällä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuvan lomakkeen tai lähettämällä tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soittamalla Dorotea Kyytsöselle p. Olet kyläyhdistyksen puheenjohtaja, miltä Koitti ry:n tilanne näyttää. 150 metrin kanava muutti Suurijärven laskusuunnan ja vedenpinta laski. –Talous on tällä hetkellä tasapainossa, mutta näkyvissä on taas kiinteistöym. Hartola on muuttotappiokunta ja verotus on aika kova. Lampinen ma-to 9-19 pe 9-20 la 9-18 su 11-17 Palvelu pelaa LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET K-Market Lampinen Siltatie 2, 17240 Kalkkinen I Puh. Alueen vapaa-ajanasukkaat ovat vakiasukkaiden kanssa aktiivisesti toimineet vesihuollon jatkuvuuden turvaamiseksi. Pato oli tehty ilman virallista lupaa. Keskustelussa vilisee Koitti ry, jonka puheenjohtaja Sankari on. 1 kg KULTA KATRIINA Kahvit 450-500 g suodatinja pannujauhatus Rajoitus 1 erä/talous. Olen itse jo eläkkeellä, mutta vaimoni Satu on vielä työelämässä ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Minkälainen järvi se on. –Suunnitteilla on mm. 03-767 1141 arto.lampinen@k-market.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com OSTA NOSTA & Debi t Tarjoukset voimassa to-su 27.-30.7.2017 ellei toisin mainita. LÄHILEHTI 11 TORSTAINA 27.7.2017 ”SEISKA” Viikon henkilö Kaikki hyvä on lähellä. –Se on vielä harkinnassa riippuu tietysti kunnosta, olemmeko täällä vai Vantaalla. –Olin Fazerin keksitehtaalla kunnossapitotyönjohtajana, pidin tehtaan pakkausja sähkölaitteet kunnossa. Tieja vesiasioissa, niin kuin muussakin, tarvitaan sopua ja yhteistyötä. –Vapaa-ajanasuntomme on rakennettu lapsuuteni kotitilan maalle, lunastin tilan sisaruksiltani. Lisäksi terveydenhuollon palvelut näyttävät etääntyvän paikkakunnalta, siksi arveluttaa suunnitella muuttoa tänne. Mitä vesiasioissa on meneillään. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16)
Kahden rouvan tapaaminen hauskuutti yleisöä. Palkintona oli klapisäkki, jonka tarkka paino oli 267 kg, joten mikään olalle heitettävä erä ei ollut kyseessä! Ryöpeät rouvat Hilma (Eine Erämies) ja Lyyli (Eila Masalin) tapasivat pitkästä aikaa… Linna Hotellissa katseltiin Outolintu-elokuvia Vesa Järvinen HARTOLA Hartolan kunnan perinteinen elokuvatapahtuma Outolintu -elokuvayö järjestettiin viime perjantaina Linna Hotellin liikuntasalissa. Erään kävijän rollaattorikin unohtui pihalle! -Tätä muistellaan vielä pitkään, tuumasi Kotisalon väki. 25 asukkaan apuna oli henkilökuntaa ja omaisia. H a r t o l a n kulttuuritoimen järjestämän e l o k u vatapaht u m a n vastaava vapaa-aikaohjaaja Marja-Leena Koivisto oli tyytyväinen niin elokuviin kuin tapahtumaan osallistuneeseen katsojamäärään.. Kuva: Vuokko Lehtonen. Sisällä alkoi ohjelma juuri sopivasti, kun taivaalta alkoi ripsutella vettä. LÄHILEHTI 12 TORSTAINA 27.7.2017 Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Maanantaina 10.7. Perillä retkeläisiä odotti talon isäntäväki Nina ja Kim Lehtosalo. Apuvälineillä ja pyörätuoleilla liikkuvat vanhukset eivät ilman apua pääsisi matkaan. vain hujahti tosi nopeasti. Kotisalon johtaja Vuokko Lehtonen iloitsi mahdollisuudesta päästä asukkaiden kanssa maatilamiljööseen: -Retkeläisistä näki, että he syttyivät elämään. Arpajaisissa oli kaksi positiivista vaihtoehtoa: voitto tai kyläyhdistyksen kannattaminen. vä elokuvateatteri. Eläimiä oli hauska katsella. Lehtosen mielestä tällaiset yhteistyökumppanit ovat Kotisalolle kullan arvoisia: -Asukkaille tällaiset retket antavat elämyksiä. Luomutilan emäntä Nina Lehtosalo iloitsi vierailusta: -Oli ihana nähdä, että kävijöille tuli hyvä mieli. Olli Hakokiven hienot harmonikkakappaleet houkuttelivat porukan sisään. Teemu Kauppi, joka vastaa Kino Metson toiminnasta, oli tänäkin vuonna näyttämässä katsojille illan elokuvavalikoiman. Elokuvien pyörittämisestä vastannut Kino M e t s o on Keski-Suomen elokuvakeskuksen ylläpitämä kiertäKino Metson Teemu Kauppi testasi ennen Outolintu elokuva -tapahtuman esityksiä laitteiden toimivuutta Linna Hotellin liikuntasalissa. Frisbeegolfiin ja tiukkoihin mölkkykisoihin osallistuttiin innokkaasti. Kotisalosta lähdettiin joukolla retkelle Lehtosalon luomutilalle. Nähtävänä oli ensimmäisenä Itse Ilkimys 3. Retkeläiset ovat jatkossakin tervetulleita meille! Vierailu toi Kotisalon asukkaiden silmiin pilkettä ja hymyä huuleen. Ei tarvinnut esittää parempaa kuin oli! Rouvat sopivat seuraavan tapaamisen Hartolan markkinoille vanhan Marttalan nurkalle! Koitti ry:n puheenjohtaja Risto Sankari totesi, että Jussi Kovanen arvasi klapisäkin painon lähimmäksi. Tätä lajia kannattaa harjoitella, se on kovassa nousussa! PaisteKoitin kesäriehassa iloinen meininki tut makkarat auttoivat nälkään ja herkuttelupuolella oli tarjolla kahvia ja muurinpohjalettuja. Elokuva on suuren suosion saaneen kokoperheen elokuvasaagan viimeisin luomus. Vaikein laji taisi olla nännikumien osuttaminen maitotonkaan. Yön viimeisenä elokuvana nähtiin suomalainen indieja rikosdraama Viraali. Walt Disney Picturesin uusin filmatisoitu prinsessaelokuva Kaunotar ja Hirviö oli seuraavana katsottavissa. Lopulta selvisi, että ”ryöpeän näköiset” rouvat olivat kumpikin tahoillaan elelleet ihan tavallisesti. Bussin kyytiin noustiin innokkaina ja liikkuminen epätasaisessakin maastossa onnistui ihmeteltävän hyvin. Lyylin ja Hilman edellisestä tapaamisesta oli aikaa vierinyt ja Lyyli oli kehitellyt omasta elämästään mielikuvituksellisen prinsessasadun: kaikki oli hienoa, ylvästä, rikasta ja onnellista. Kuultiin Metsälinna – ja Rantakoivu – valssit ja Tuusulan polkka. Aika Kotisalolaisten retki luomutilalle Kotisalon asukkailla ja heidän apulaisillaan oli hymy herkässä. Nautittiin yhdessä maukkaat kahvit ja päästiin tutustumaan hevosiin, lampaisiin ja komeaan ylämaankarjaan, jota tilalla kasvatetaan. Kaikki meni hienosti, koska saimme apureita – on hienoa, että moni haluaa antaa aikaansa toisten auttamiseen. Kuusi Oscar voittoa haalinut musikaali La La Land oli myös koko perheelle suunnattu elokuva. Kolmelta alkanut ja seuraavan vuorokauden puolelle kestänyt tapahtuma keräsi reilut satakymmenen katsojaa illan neljän elokuvan pariin. Helena Mäkinen HARTOLA Riihiniemen kyläkoulun pihassa tähyiltiin taivaalle, kesäriehan ”ulko-osuus” ei onneksi kärsinyt sateesta. Pihan laidalla oli klapisäkki, jonka painoa arvuuteltiin. Ennätykseksi jäi 4 osumaa kymmenellä kumilla
Naiset ovat edenneet parlamentin puhemiehiksi, pääministereiksi, ministereiksi ja paikallishallinnon johtajiksi. Aili Mari Tripp vietti kesälomaa Hartolassa.. Niistä 10:stä Afrikan maasta, missä on eniten naisia parlamentissa (jopa puolet enemmän kuin muissa maissa), kahdeksan on käynyt läpi sodan tai konfliktin. Kahden viime vuoden työ on tapahtunut Pohjois-Afrikassa ja sen tulokset valmisUN Women –luento Kärkölän kotiseutumuseolla tuvat ensi vuoden alussa. Tripp oli jo lapsena äitinsä mukana tämän kenttätyömatkoilla ja kiinnostui tutkimustyöstä. Trippin kutsumisidea syntyi, kun Marja-Liisa Swantz, Trippin professoriäiti, osallistui 5.5. Ruandan kansanedustajista jopa 64% on naisia. -Taisi olla minun, Olli-Pekan ja Rudin yhteiset 50 -vuotispäivät, kun perustimme tämän ryhmän ja päätimme pitää toisiimme yhteyttä säännöllisesti, muistelee Risto Ankio. päivään, jossa muisteltiin Helvi Sipilän elämäntyötä. Ruoka oli hyvää ja järjestettiin illanviettojakin! Maija-Liisa Mamia ja Ritva Kilpinen antoivat Katri Metsäselle kunniakirjan tunnustuksena pitkäaikaisesta jäsenyydestä Hartolan Karjala-Seurassa. Kunniakirja kiinnitetään seinälle sen plakaatin viereen, jossa kerrotaan Tasavallan Presidentin Metsäselle v. Tripp on havainnut, että konfliktin läpikäyneissä Afrikan maissa naiset ovat erityisesti 2000-luvun jälkeen saaneet tilaisuuksia edetä urallaan. Afrikan mantereella on tapahtunut konfliktien määrässä ilahduttavaa vähenemistä. Kaikki mukana olleet ryhmän jäsenet vakuuttivat, että vuosikymmenten jälkeen aikoinaan syntynyt joukkuehenki vaikuttaa yhä ja tapaamisten yhteydessä tarinaa Viestikapula kulkee yhä riittää muustakin kuin urheilusta. Swantzit muuttivat Tansaniaan, kun tytär oli 2-vuotias. Herrat ovat perustaneet Lauttasaaren Pyrinnön seniorit -nimisen ryhmän ja tapaavat toisiaan säännöllisesti. Pari viikkoa sitten Pyrinnön seniorit tekivät vierailun Rudi Waldenin luo Rapalaan. Syyt naisten aseman parantumiseen ovat monitahoiset. Metsänen on kotoisin Virolahdelta ja palveli rintamalla sota-aikana ompelijana: Sotilaiden vaatteita korjattiin ja päähineitä ommeltiin, kertoo Metsänen. -Tärkeää oli tietty menestyminen urheilussa, mutta Jorman ajatuksena oli luoda kasaan hengeltään yhtenäinen porukka. Konfliktin jälkeisissä maissa myös otetaan avoimemmin vastaan kansainväliseltä yhteisöltä tulevat vaikutteet. Myönteinen kehitys ei tapahdu itsestään: tarvitaan korjauksia perustuslakiin, tasa-arvon edistämisja syrjinnän vastustustoimenpiteitä, väkivallan vastaista työtä, muutoksia maaja omistusoikeuslakeihin. Tärkeää on naisten oma aktiivisuus ja järjestötoiminta. Poliittinen avautuminen aktivoi naisten toimintaa. Muutamat näistä juoksijoista ovat jo siirtyneet taivaallisille juoksuradoille, mutta suurin osa heistä voi mainiosti ja viestikapula kulkee yhä yhteisten tapaamisten merkeissä. Kotisalossa tervehtimässä 100-vuotiasta Katri Metsästä. Rapalasta Rantaterassin isäntä Ari kuljetteli ryhmän vesitse terassille ja toimittajalla oli mahdollisuus kuulla miehiltä huimia urheilumuisteloita 60-luvulta. Myös sairaalassa piti auttaa ja tehdä kaikkea, mikä oli tarpeen. Joukkueessa juoksivat eri vuosina Jorma Valkama, Pauli Ny, Börje Strand, Rudolf Walden, Olli-Pekka Hartikainen, Jouko Pellosniemi, Tuomo Kujala ja Martti Laine. Insinööri), Risto Ankio (ekonomi, toimitusjohtaja), Heikki Hyytiäinen (arkkitehti, tj.), Martti Laine (liikunnanopettaja), Olli-Pekka Hartikainen (professori) ja Tuomo Kujala (ylipalomies). Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan Karjala-seuran puheenjohtaja Maija-Liisa Mamia ja Ritva Kilpinen kävivät tiistaina 25.7. Kiva on muistella niitä aikoja, vaikka paljon joutuivat sotilaat kärsimään. Kyl ne sotapojat ol kovia tanssimaan! Ritva Kilpinen (vas.), Maija-Liisa Mamia ja Katri Metsänen. Urheilun kyljessä kulki vahvasti mukana ryhmän sosiaalinen toiminta, toteaa ryhmän jäsen Heikki Hyytiäinen. Pikaviestin Suomenmestaruuksia seura voitti 60-luvun alussa kaikkiaan viisi. LÄHILEHTI 13 TORSTAINA 27.7.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Lauttasaaren Pyrintö opittiin tuntemaan 50-60 -lukujen vaihteessa maineikkaana yleisurheiluseurana ja varsinkin pikajuoksut olivat tuolloin seuran todellinen leipälaji. Ajankohtaiset asiat ruoditaan tarkasti ja juuri viimeksi puhuttiin Lontoon suurpalosta – onhan joukossa yksi alan ammattimies. Mukana olivat (siviiliammatit ohessa, kuvajärjestys oikealta) Rudolf Walden (toimitusjohtaja), Jouko Pellosniemi (dipl. Mahtaisiko Wisconsinin Madisonin yliopiston valtiotieteen professorina työskentelevä tytär ehtiä kesälomaltaan Hartolasta luennoimaan Kärkölään. 2016 myöntämästä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalista. Menneitä muistellaan yhdessä vähintään kerran vuodessa ja vaimotkin pääsevät mukaan mittavampaan tapantumaan viiden vuoden välein. Ryhmän mukaan legendaarinen pituushyppääjä ja pikajuoksija Jorma Valkama oli se primus motor, joka houkutteli pikajuoksijoita Lauttasaaren Pyrinnön riveihin. Naisten asemaan laajasti perehtynyt professori on julkaissut useita kirjoja. Helena Mäkinen KÄRKÖLÄ Professori Aili Mari Tripp kertoi Kärkölässä Afrikan maissa tekemistään tutkimuksista. Juoksijoiden joukkoon kuuluu myös ehkä parhaiten heistä kaikista menestynyt seiväshyppääjä Risto Ankio. Konfliktit muuttavat sukupuolten työnjakoa, kun naiset joutuvat vastuuseen yhteiskunnan eri osa-alueista
Jokaisen luokan punaiset ja siniset kisasivat keskenään ja näin kaikista neljästä luokasta saatiin kahdeksan parasta Best in -loppukilpailuun, josta vielä valittiin neljä parasta. Kisassa toinen sai punaisen nauhan ja toinen sinisen nauhan. Kaikki aurinkosuojatuotteet – samasta paikasta. Tanskandogi Siiri oli kolmantena Helena Seppälän ohjauksessa. Asennuspalvelu. Koirilla oli mahdollisuus osallistua Houkutusten Highway-kisaan, jossa koiran piti kulkea ruokien ja lelujen ohitse kisa-avustajan talutuksessa. Kilpailun tuomareina toimivat Satu Mannila Sysmästä sekä Satu Rutanen Heinolasta. Koiranäyttelyn tuotolla yhdistys aikoo ostaa radiopuhelimia, koska kenttätyössä niillä voidaan olla yhteystyössä poliisin johtamissa pelastusoperaatioissa. Avoinna: MA–PE klo 10–17 • LA 10–13 • LASKOSKAIHTIMET • TAITEOVET • VERHOTANGOT • VERHOKISKOT…. jokaiseen neljään näyttelyluokkaan 45 erirotuista koiraa Sysmän torilla. Kisassa virhepisteet laskettiin vain, jos houkutuksia jäätiin syömään. Molemmilla on kokemusta koirankasvattajina ja näyttelytoiminnasta. Koiran esittelijän tuli kutsua koiraa toisessa päässä. Ideana oli se, että koirat kilpailevat omassa luokassaan pareittain. I loa silmälle! www.kaihdinkeskus.fi • SÄLEKAIHTIMET • MARKIISIT • PIMENNYSVERHOT • PYSTYLAMELLIT • RULLAKAIHTIMET Ilmainen mittausja suunnittelupalvelu. Itä-Hämeen Etsintäkoirat ry voi kiittää hyviä sponsoreita. Arvostelukriteereinä oli koirakon yhteistyökyky, koiMatch Show Sysmässä veti koirat paikalle Keskiaasiankoira Luba Mäntsälästä vei Mirva Anttosen esittelemänä Match Show:n Best-in eli koko näyttelyn parhaan tittelin. Cockerspanieli Hippu Anna-Liisa Pulkkisen esittelemänä oli kakkosena. LÄHILEHTI 14 TORSTAINA 27.7.2017 Mari Salonen SYSMÄ Itä-Hämeen Etsintäkoirat ry:n Match Show veti sunnuntaina 16.7. Nuuhkaista siis sai. Vuonna 2011 perustettu yhdistys kouluttaa pelastustehtäviin kuten kadonneiden ihmisten etsintään hälytysvalmiudessa olevia koiria. Arki Juustoviipaleet 400-500 g (5,96-7,45/kg) Arla Apetina salaattijuustokuutiot 200 g (11,95/kg) HK Marinoidut kasslerpihvit 2x450 g (5,56/kg) Suomi Saarioinen Pizzat 200 g (4,80/kg) 96 Fazer Pullava täytepitkot 300-420 g (5,93-8,30/kg) 1 79 Valio Meijerivoi normaalisuolainen 500 g (3,58/kg) Rajoitus 1/talous Kelloggs Rice Krispies 375 g (6,80/kg) 5 00 2 pkt Punasipulinippu 1 55 1 99 kg Bataatti 1 kg Yhdysvallat Ahti Sillit 150 g (19,93/kg) Suomalainen 2 98 2 55 2 39 2 99 2 49 Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet hunaja 450 g (8,42/kg) 3 79 Suomalainen 2 PKT ran persoonallisuus ja koiran kunto. Jokainen koira palkittiin näyttelyssä. Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa ARKIRUOKAA EDULLISESTI Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 26.-29.7. Neljäntenä sulostutti tuomareita Amerikancockerspanieli Kerttu Päivi Honkapään kanssa
Metsätaito-kilpailut Honkapirtillä Suutarit pysyivät hyvin lestissään ja kaikki tunsivat nämä suutarin apuvälineet, joita oli pieniä ja suuria kenkiä varten viime viikon kuvassa. Jokainen kilpailukortti tarkastettiin kahden eri laskijan toimesta, näin varmistuttiin, että pisteet ovat oikein. Tällä kertaa laskennassa oli peräti 3 ensikertalaista, mutta homma hoitui kisaa edeltävän päivän koulutuksella. Lisää sähköpostiin otsikoksi ”Vempele”. HÄMÄLÄINEN OY SOITA 050 526 8331 • MYYNTI • ASENNUS • • TAULUTELEVISIOT • antennihuolto.hamalainen@ kolumbus.fi www.antennihamalainen.net. Seura osti pääpalkinnot (6 Palkintojen jako Honkapirtillä, kuva Laura Parikka. Koska tapahtuma kesti koko päivän, paikalle oli järjestetty aamukahvit ja lohikeittolounas. Kari Rannikko on viidennen kerran laatinut vaativat radat kisailijoiden ratkottavaksi. Joutsan Pommia edustava Pihla Johansson voitti Kuopiossa 17-vuotiaiden tyttöjen keihään tuloksella 32.59 ja oli pituudessa neljäs ennätyksellään 452. Monivuotisia kasveja ei kannata istuttaa mätäkuun aikana. kpl) ja muut palkinnot (noin 25 kpl) tulevat lahjoituksina – kiitos Sysmän, Hartolan ja Heinolan eri yrityksille. Kiitos muillekin oikaisijoille! Anna-Liisa Parikka HARTOLA Tiistaina 13.6. Meiltä AURINKOPANEELIT ja LÄMPÖPUMPUT Wanhan kansan Wiisautta Mätäkuun aikana (23.7.–23.8.) tapahtuu pikemminkin kuivumista ja kuolemista kuin mätänemistä: Jos silloin hakkaa kasken, niin se ei ota vesoja. Yhteensä 40 osallistujaa. Samoin pajukoiden tai rantaniittyjen perkkaus onnistuu hyvin uusia vesoja ei synny. Lopuksi pidettiin palkintojen jako kahvittelun lomassa. Kari Rannikon lisäksi talkoisiin osallistui seuran aktiivijäsenistä noin 10 henkilöä, muutama ulkopuolinenkin oli mukana. Tuloslaskennassa työskenteli 4–5 henkilöä. Kilpailukohteiden valmistelu ja merkkaaminen alkoi jo huhtikuun alkupuolella – Kari Rannikko oli jo aiemmin valinnut maaston. ANTENNIHUOLTO H. Tämän viikon vempele on hyvin vanha eikä sen nimeä ole ihan helppo tietää! Jos muistilokeroistasi löytyy näille nimi, lähetä se osoitteella: toimitus@lahilehti.com. Tulokset: Taito-sarja (max pisteet 255) 1) Hänninen Kari, KEMU 216 p., 2) Heikkinen Matti, HUMU 215 p., 3) Paronen Erkki, PIMU 204 p. NÄKYYKÖ HUONOSTI. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Aluksi pitää oikaista viikon 28 vekottimen nimi! Taimi Tamminen soitti ja kertoi, että kysymyksessä ei ollut vyyhdinpuu (halkaisijakin oli kovin pieni), vaan loimikehä, jota sanotaan myös kerinpuuksi/kehinpuuksi. Saunaa voi vuokrata myös samalla tavalla kuin kylätaloa erilaisiin tilaisuuksiin. Kaipaako televisioantennisi huoltoa. Muilla talkoolaisilla päivä alkoi klo 8 aamulla ja loppui klo 16 onnistuneen tapahtuman jälkeen. sateisesta ja koleasta säästä huolimatta Honkapirtille saapui suuri joukko metsäalan ammattilaisia kisaamaan tietämyksestään Kalhon Kyläseuran järjestämissä metsätaito-kilpailuissa. Kiira työnsi kärkituloksen Sysmän Sähköpalvelu Oy Vääksyntie 331 19700 SYSMÄ p. Talkootyöllä on ollut suuri merkitys kylätalon varainhankinnan kannalta. Kisan jälkeen pääsi myös peseytymään Honkapirtillä olevaan saunaan, joka on remontoitu toimivaksi viime kesänä. LÄHILEHTI 15 TORSTAINA 27.7.2017 Mikä ihmeen vempele. Suunnistus 1.) Hurri Seppo, ESMU 125 p., 2) Karjalainen Joonas, LAMA 119 p., 3) Salonen Arto, JYMY 110 p. Voittotulos oli 7.19. Radan pituus oli 1,8 km ja optimaalinen suoritusaika 1 h 29 min, iän perusteella sai ikähyvitystä. Heikki Helin HARTOLA Heinolan Iskua edustava hartolalainen Kiira Johansson työnsi Kuopiossa 15.7 tämän vuoden kotimaisen kärkituloksen 9-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnössä. Kilpailijoita kun saapui pitkistäkin matkoista (pisin matka 300 km) ja nälkäkin päivän aikana voi yllättää. Sunnuntaina 16.7 Janakkala Gamesissa Kiira Johansson voitti 9-vuotiaiden kuulan työnnettyään 6.98. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net MITÄ MAHTAA SÄHKÖ MAKSAA VUONNA 2020
Tämä on kirjoitussarjan 484. Vuonna 1967 istutettiin kuusia Suomen 50 vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Sysmän Sisun historiaa kuvaavat ”Kuvia Sysmän Sisusta” ja Suomen laajin 900 sivuinen -urheiluseurahistoriikki ”Uutisia Sysmän Sisusta”. Se on kaksiosainen. Maitolavaa ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta kuusi on kasvanut komeaksi. Suomi100 vuoden kunniaksi Jarmo Heinonen teki sinivalkoisia paaleja.. Vuonna 1967 istutettiin kuusia Suomen 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Tammet oli nimetty eri yhdistyksille, joiden edustajat huolehtivat niiden istutuksesta. Juho Hopeasaari on pinonnut valkoiset ja siniset paalit siniristilipun muotoon. Ne alkavat olla melko kookkaita kuten oheinen Yrjö Ruposen istuttama kuusi osoittaa. Kirjat saa yhteishintaan 30 euroa. Pelloilla juhlavuotta on kunnioitettu sinivalkoisin paalein. Aaltosen Harri tarjosi mahdollisuutta kaupantekoon Uotinpäivillä liikkeensä edessä. Ne tarjoavat mahdollisuuden muistella Sysmän ja Sysmän urheilun suuruuden aikaa. Jos ostaa molemmat, saa ne 50 eurolla. Toinen osa on kirkonkylässä Särkilahdentie 7:ssä, toinen Mynnilässä Tikkalantie 575:ssä. Hankeen takana ovat olleet Sysmän reservinupseerit ry, Sysmän Reserviläiset ry, Mynnilän Arboretum ja Sysmän sotaveteraanit. Molempiin puistoihin istutettiin 10 tainta. Kuvissa Juho Hopeasaaren ja Jarmo Heinosen sinivalkoiset paalit. Heikki Helin Ryhmäkuva juhlapuiston istuttajista Kannuksen luona. osa. LÄHILEHTI 16 TORSTAINA 27.7.2017 Helinin Heikin palsta Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettiin Suomen 100-vuotisjuhlapuisto. Yrjö Ruponen istutti kuusen maitolavansa taakse Liikolassa. Kirjakauppaa Uotinpäivillä Olen myynyt kirjoja pääasiassa kirjakyläpäivillä. Tarjolla on kaksi kirkonkyläkirjaa, kumpikin 30 euroa. Kohta 85-vuotias Yrjö maalasi kuuseen sinivalkoiset raidat ja palautti sen kylkeen sen taustasta kertovan laatan. Tarjous oli niin mielenkiintoinen, että sitä pitää kokeilla. Heinäpaalit ovat pääasiassa valkoisia, myös vihertäviä ja pinkkeja paaleja löytyy. päivä kesäkuuta. Liikolan Seurojentalon Vartiorannan pihaan istutettiin kuusentaimi Suomen satavuotisen itsenäisyyden Suomi100 metsissä ja pelloilla kunniaksi tiistaina 6
Majoitus oli järjestetty paikalliselle koululle – jokainen maa hoiti vuorollaan ruoan tarjoilun ja tiskaamiset. Kohteliaasti autoilija avasi autonsa oven ja auttoi vaimonsa ulos. Yhden asian suhteen palstanpitäjä on valmis hyväksymään Attendon suunnitelmat. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ LÄHILEHTI on mukana Punainen Sulka -kampanjassa! VIIKON KEVENNYS Iisalmelaisukko seisoskeli torilla, kun siihen pyyhälsi tuttu mies uudella autolla. Eldfell on parisataa metriä korkea tulivuori, mikä on purkautunut viimeksi tammikuussa 1973 ja sen purkaus jatkui kesäkuuhun 1973 saakka. Lähellä oleville pienille saarille tehtiin veneajelu ja sillä reissulla tytöt näkivät lunneja ja hylkeitä. Seuraavassa lauseessa alkaa kuitenkin pilkistellä totuus: ”Työnantajan on pyrittävä järjestämään toimintansa mahdollisimman tehokkaasti ja kustannuksia säästäen”. toimenpiteistä kertovassa kirjeessään… ”Attendon tavoitteena on Sysmän terveyspalvelujen toiminnan tehostaminen ja turvata Attendon mahdollisuudet tarjota kunnalle ja sen asukkaille laadukkaat ja kilpailukykyiset palvelut”. A. –Saarella on kaksi aktiivista tulivuorta, joista toiselle kävimme kiipeämässä. Siellä saimme maistaa tulivuoren sisällä paistettua leipää. KIRJOJEN YÖ Pe 11.8. Siinä on irtisanomisten ja osa-aikaistamisten perusfilosofia. LÄHILEHTI 17 TORSTAINA 27.7.2017 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Meitä vedätetään Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. laavan ja tuhkan sisältä osin paljastettu talo, muistelivat tytöt leirin vierailukohdettaan. Veneen kapteeni yllätti leiriläiset ajamalla veneensä pieneen onkaloon ja soittamalla siellä saksofonia! Iltaisin leirillä oli iltahartaus ja sunnuntaina jumalanpalvelus saaren kirkossa. Siitä kerroimme viime viikon Lähilehdessä. (Artikkeli koottu leiriläisten muistiinpanoista) Attendo Oy on kevään yt-neuvottelujen jälkeen supistanut työvoimaa Sysmän sote -palveluiden alueelta, on tapahtunut irtisanomisia ja osa-aikaistamisia. NordicCamp 2017 -leirillä oli mukana suomalaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia, färsaarelaisia ja islanSysmän tytöt leirillä Islannissa tilaisia nuoria, yhteensä 130 henkeä. Ohjelmat sisälsivät jokaiselle maalle ominaisia leikkejä ja lauluja; nyt muutkin sitten tietävät millainen on Susisatsaa -laulu. Altaiden vesi lämpeni maan alla ja maa tuntuikin lämpimältä kaikkialla lähteiden läheisyydessä. Suppeahkoja henkilöstön työnkuvia on vara joissakin tapauksissa laajentaa ja työvuoroja säädellä kulloisenkin tilanteen mukaan. Attendo on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen tietynlaisen sote -paketin ostamisesta, mutta nyt se paketti ei ole enää läheskään sama kuin ostohetkellä. Tulevaisuudessa on kuitenkin pelättävissä työntekijöiden väsymistä ja stressiä, sairaslomia ja loppuunpalamisia. Kyseessä on satu keisarin uusista vaatteista, eihän tuo yhtälö voi toimia! Siis henkilökuntaa vähentämällä Attendo aikoo tarjota kunnalle laadukkaita palveluita. Elinan viikko ei ollut pelkkää leirilläoloa, sillä se sisälsi myös ohjaajakoulutusta. ja Pedro (liput Kirjakaupasta) La 12.8. Leirin aikana leiriläisille järjestettiin mukavia retkiä saarella. Pääsimme myös käymään tulivuori-museossa, mikä oli nimeltään Eldheimar. Paluumatkalla leiriläiset pääsivät tutustumaan Reykjavikiin muutaman tunnin ajan ja se aika kului Islannin suurimmassa kauppakeskuksessa. Kirjakaupalla klo 11 LASTENTUNTI klo 12-15 kirjailijahaastatteluja Lana. Suomalaisia oli paikalla 38. Tytöt lensivät Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin, mistä matka jatkui ensin bussilla ja sitten lautalla Vestmannan saarelle Islannin eteläosaan. Elina, Saana ja Enni tulevat myöhemmin syksyllä kertomaan leiristä Sysmän NNKY:n kokoukseen. Miten Sysmän kunta suhtautuu tilaajana Attendon tekemiin henkilöstön supistuksiin. Juuri nyt siltä ei näytä. Kunnan kannalta paketin sisältö on ohentunut. Jokaisella maalla oli oma päivänsä, jolloin he pitivät aamuja iltaohjelmat koko porukalle. NNKY:n toimintasuunnitelman mukaan nuorten osallistumismahdollisuuksia halutaan lisätä järjestössä ja liiton kanssa oli sovittu, että nuoret toteuttavat leirillä kaksi kertaa päivässä somepostituksen NNKY:n kanaviin. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Ollaanko kunnassa samaa mieltä, että irtisanomiset ja osa-aikaistamiset ovat toiminnan tehostamista. Siellä oli mm. Saana Kurvinen, Elina Tamminen ja Enni Rekola Islannin reissulla. Teatteritalolla klo 19 M. –Ai jaa, minä kyllä luulen, että syynä on tuo uus vaemo! Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmäläiset Saana Kurvinen, Enni Rekola ja Elina Tamminen viettivät mieliinpainuvan viikon NNKY:n pohjoismaisella NordicCamp 2017 -leirillä Islannissa. Mutta mitäs Attendo kertoo ko. Onko Sysmä se paikka, missä ikääntyvälle ja raihnaiselle vanhukselle taataan tehokkaat ja tasokkaat palvelut. Leiriläiset pääsivät myös käymään ulkouimalassa, jossa oli lämpimiä altaita. Leiriviikon mahdollisti NNKY -liiton tuki ja myös Sysmän paikallisyhdistys sponsoroi lähtijöitä. –Onpas sinusta tullu kohtelias mies, naljaili ukko autoilijalle. Vielä senkin jälkeen samanlaisia uutisia on kuultu keskuskeittiön henkilökunnan osalta. Kustannuksia säästäen pörssiyritys pyrkii tuottamaan mahdollisimman suurta taloudellista voittoa ja paisuttamaan osakkeenomistajien rahamassia. Ikääntyvä palstanpitäjä alkaa olla tosissaan huolestunut tulevaisuudestaan. –On niin uus aato, että täätyy vähän kahtoo miten ovia paeskotaan kiinni, vastasi autoilija
Tervetuloa! Su 6.8. Tervetuloa! Ma 31.7. Puh 03 882 670. klo 18.00 Kambodzhan lähetysilta, Jouko ja Maarit Pynnönen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.” Anekaupalla tehtiin Jumalan armosta kauppatavaraa. klo 13 Toivevirsiseurat vanhan kirkon muistomerkillä. Saamisesta tulee itsestään selvyys, eikä Jumalaa tarvita. Ilmoittaudu järjestäjälle Sysmän NNKY /Anneli Ukkonen p. Löytötavaroita: Kompelonlahdesta löytynyt kello, pyyhe ja housut. Diakonia: Kirsi lomalla 17.7.13.8. 040 351 5480.. klo 18 Naisten saunailta Kompelonlahdessa. saakka klo 11 15 Liberian NNKY:n ja seurakunnan lähetystyön nimikkokohteiden hyväksi (auki Uotinpäivillä myös lauantaina 29.7). Ilmoittautua voi virastoon. Su 6.8. Valoisat illat venyttävät päiviä ja silloin näkee paremmin mitä kaikkea onkaan varastoinut. – 6.8. klo 19 Sana ja rukous. Su 6.8. klo 10 messu kirkossa (Kirkastussunnuntai), Sankari, Harmonisen laulun ryhmä. Etsimme jälleen pe-su vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä erityisesti pe 28.7. Tule mukaan tekemään hyvää kahvinkeittäjänä tai leipurina tai tuo kahvipaketti. Ke 2.8. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Eero Pynnönen. Iltapalasta vapaaehtoinen maksu. 040 5957756 pe 4.8 mennessä. Tuleeko kiitollisuuden tilalle ahneus omistaa yhä enemmän. Mitään emme saa mukaamme. Sähköposti hartola@evl.fi. Tapulikahvila kesäsunnuntaisin 30.7. klo 18.30 Sana ja rukous, Hyppönen. Klo 18 ohjelmaa, klo 19.30 iltapala ja saunominen. Lämmin kiitos osanotosta. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sua emme viell`antaneet ois. Osaammeko kiittää hyvästä. Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. Ota Raamattu mukaan, tutkimme seuraavan sunnuntain tekstejä. Lähtö klo 9 Olavin toimintakeskuksen edestä, paluu klo 13. Katumustyönä oli antaa aneen muodossa köyhille rahaa, jotta itse vapautuisi synnin syyllisyydestä. Tule laulamaan yhdessä toivevirsiä vanhan kirkon muistomerkille. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Sanalaskujen kirjassa pyydetään luvussa 30:” Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Retken hinta 7 €, ilm. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. TERVETULOA! Sysmäntie 55 Markkalan talo p. Katri Ylönen Hartolan ev.lut.seurakunnan pastori Jos et ole vielä tilaaja... Iän karttuessa tavaramäärä nurkissa usein lisääntyy, ellei omaa karsijan taitoa. Koti on Jumalan lahjaa. Annelille p. Ohjelma 15 €. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. srk:n sähköposti sysma.seurakunta@ evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta Sysmän Pyhän Olavin kirkko on avoinna 5.6. Kirkastussunnuntai. Jos ihminen saa lahjaksi tai perinnöksi tavaraa, paljon hyvää, osaako hän nauttia siitä. Miten elämäni lahjat olisivat käytössä rikkaasti, niin että hyvällä mielellä niistä osaisin nauttia ja jakaa lähimmäisenikin iloksi. klo 18.00 TELTTAKOKOUSSARJA Hartolassa Malisella, Eero Pynnönen. To 27.7. Kirkastettu Kristus. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta srk-talossa. klo 16 kirkossa Seeli Toivion sellokonsertti. Lisäksi kodin ylläpitoon tarvitaan rahaa. LÄHILEHTI 18 TORSTAINA 27.7.2017 Seurakuntatiedot Sana Viikon Keskellä Martti Lutherin teesi 46 Rakkaamme Uti Urho Kalervo Vilèn s. Vuosina 20122014 syntyneet lapset voivat tulla viikoittain mukaan muutaman tunnin mittaiseen kerhohetkeen, jossa touhuamme kaikkea mukavaa. päivittäin klo 11-17. Tiekirkko: Hartolan kirkko on jälleen tiekirkkona 10.6. Kiittäen ja kaivaten Marika ja Jokke lapsineen Mira ja Teemu Jarno, Silja, Tommy ja Emma Janne, Anna, Sofia ja Elli Siunaus toimitettu läheisten ja runsaan ystäväjoukon läsnäollessa. 03-7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ma 31.7. Kolehti Seurakuntien tekemän nuorisotyön tukemiseen Nuori Kirkko ry:n kautta. Raimo Junnila raimo.junnila@luukku.com 044 5435 453 ”Opetettakoon kristityille, että ellei heillä ole liikoja tavaroita, he ovat velvollisia pitämään sen, mikä tarvitaan heidän kotinsa tarpeisiin, eikä mitenkään tuhlaamaan sitä aneeseen.” Liika tavaran paljous on ahdistavaa. Kastettu: Lukas Eino Viljami Rantanen Kolehti: su 23.7. Terveisin, lastenohjaaja Jaana. Kuitenkaan omistamisen rikkaus tai köyhyys ei määritä kristityn ihmisen jumala-suhdetta. Ota oma virsikirja mukaan. klo 18 Miehet rukoilevat srk-talolla. Puh 03 876 300. 03-7171 657 ma-pe 9-17, la 9-13 Suutaripalvelut kauttamme! KOULUREPUT TULLEET! Uusi NOVITA -lehti ilmestyy pe 28.7. Ylönen, saarnaa Olli Lehtinen, Miettinen. Tasapainoilua on elämä loppuun asti. Su 30.7. Ilmoittautua voi virastoon. sunnuntai helluntaista Ti 8.8. 2.3.2017 Järvenpää Olet elämäni suuri rakkaus Kiittäen ja kaivaten Raila Emme arvaneet aamuna keväisen, että olis se päiväsi viimeinen. TILAA LÄHILEHTI JA SAAT LAATULUKEMISTA KOTIISI VIIKOTTAIN! Tee tilauksesi Lähilehden nettisivujen kautta tilauslomakkeella tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita (ma 9-16) p. Lomalla: Tarja 3.28.7. www.hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta” Su 30.7. Yhteislähtö klo 16.30 Olavin edestä. Kolehti: Seurakuntien tekemän nuorisotyön tukemiseen Nuorten keskuksen kautta. klo 10 messu kirkossa. klo 14 Kansanlähetyksen telttakokous Vuorenkylässä Haukan risteyksessä, 50-vuotismuistelot klo 18 Yhteydenilta helluntaiseurakunnassa. klo 10 messu kirkossa (9. Valtakunnallisen elintarvikejakelun koordinoinnin sekä ruokapankkitoiminnan turvaamiseen ja tehostamiseen Kirkkopalvelut ry:lle 145,00 € Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Ke 26.7. Lapsityö: Päiväkerhoihin ilmoittautumiset ovat alkaneet. Sateella kokoonnutaan seurakuntatalossa. --Ke 26.7. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. – 20.8.2017 välisenä aikana klo 11 17. "Jumalan rakkauden ihmettelyä". Tervetuloa! La 5.8.2017 klo 18 Kirkko Soi -konsertti kirkossa. klo 11-15 Tapulikahvila kellotapulissa, klo 12 kirkossa Keskiaikaista rukouslaulua, klo 13 kirkossa ”Mikael Agricola tulee Sysmään”, Sysmän NNKYn ja Ryhmäkodin asukkaiden valmistama historiallinen näytelmä osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa Su 30.7. Sysmän srk Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Sysmän seurakunnan 575-vuotisjuhlamessu keskiaikaisin sävelin, klo 11-15 Tapulikahvila kellotapulissa, klo 12 kirkossa ”Mikael Agricola tulee Sysmään”, Sysmän NNKYn ja Ryhmäkodin asukkaiden valmistama historiallinen näytelmä osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa Ke 2.8. Tuntomerkkejä vastaan voi noutaa kirkkoherranvirastosta. klo 10 messu kirkossa. Magdalena Renwart (sopraano), Reijo Ikonen (tenori), Ulla-Stina Ikonen (harppu), Jaak Luts (piano ja urut). Mutta miten vapauttavaa onkaan jos saa kasattua kuormallisen rojua peräkärryyn ja vietyä ne kierrätykseen tai ainakin pois omista silmistä. 040 5957 756. Parannuksenteko oli eräänlaista hyvitystä, almujen jakamista köyhimmille. Pe 3.8. klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Pusukuja 8. Tässä ajassa lopulta moni asia jää kesken. Su 30.7. PALJON 25 € pari POISTOJA! TULLUT UUTUUKSIA! JÄTEVESI suunnittelu/valvonta ins. Tervetuloa! Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa To 27.7.la 29.7. klo 17 kokoontuu Medialähetys Sanansaattajien Hanna-piiri Erja ja Jevgeni Knjazevan luona Nallelassa Hartolan Hirvipohjassa, Korpelantie 55. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Kohtuullisuus onkin tänä päivänä tavoiteltava hyve, jopa raamatullinen. Tervetuloa! La 29.7. La 12.8. Se, joka ei omista liikaa tavaraa on usein osaansa tyytyväinen. Asuminen on kallista. Kesä on oivallinen aika siivota nurkkia. Sysmän NNKYn järjestämä kotiseuturetki Nuoramoisiin, hautausmaa ja kappeli, Sihvolan kotimuseo ja kahvi sekä pato. Kodin tarpeisiin kuuluvat ruoka, lämpö, turvallisuus, puhtaus ja riittävä asumisentila, jotta siellä viihtyisimme. 17.6.1947 Sysmä k
rakennuspeltityöt www.peltikari.fi • Siivous ja muut kodin työt • Avustusja asiointipalvelut 040 8287 324 / Sirkka Rolig sirkka.rolig@phnet.fi Myydään kuivaa POLTTOPUUTA! myös PIHAPUUN KAADOT! p. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. APUVÄLINEITÄ Kauppakatu 5, HEINOLA p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ RAKENNUSTÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 050 3380 396 Sysmä Rakennus Allu Oy 0400 558 696 Sysmä rakennusallu@gmail.com 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. 044 330 5510 03-714 1455 www.arjenapuvalineet.net rjen puvälineet Apuvälineiden erikoisliike A PIANONVIRITYSTÄ Pianokorjaamo Risto Taavila • pianoja flyygelikorjaukset • huollot ja VIRITYKSET 0500 513 114 TMI RIHMALA SISÄJA ULKOMAALAUKSET Henkilönosturi käytössä P. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 044 3344 365 www.forestpower.fi HARTOLA • 0500 616 240 kari.uustalo@phnet.fi • www.kariuustalo.fi KAUNEUSPALVELUJA Jalkojenhoitaja at (lähihoitaja) Mervi Varjola Jalkahoitola Päkiä Leppäkorventie 27 A Ajanvar. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. KIVIMAGIA OY Tuotanto Sysmässä, Yrittäjäntie 6 • 0400 655 581 SYSMÄ Timo Siltanen 040 581 6670 HARTOLA, SYSMÄ Rauno Metsänen 050 543 7010 Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 040 819 9766 Vuorenkyläntie 416, 19600 Hartola vesa.vigman@phnet.fi Vesa Vigman MAALAUSTÖITÄ 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Heinäkuussa su 11-13 Sysmäntie 38 • www.sysmanapteekki.fi • HAUTAKIVET • KAIVERRUKSET • KUNNOSTUKSET • OIKAISUT YM. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Vyöhyketerapiaa. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. LÄHILEHTI 19 TORSTAINA 27.7.2017 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 044 570 6183 Kotikäynti mahd. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 03-717 1008 Se kotimainen..
040 5164 422 /Hedlund Iidanna JOUTSA SYSMÄ MULLAT, TURPEET, KUKKARAVINT EET Tarjous koskee myymälässä olevia normaalihintaisia tuotteita, ei tilaustuotteita. JA LAUANTAINA 29.7.2017 KAIKKI 30 % PIHARAVINTEET KIINTEISTÖNHOITOTARVIKKEET PUUTARHAK ALUSTEET GRILLIT JA GRILLAUSTARVIKKEET PIHAKORI STEET RUUKUT KASTELUTARVIKKEET (EI PUMPUT) PUUTARHATYÖVÄLINEET PUUT, PENSAAT, PERENNAT PUUTARH ALANNOIT TEET (EI SYYSLAN NOS) JA PUUTARH ASSA KÄYTETTÄ VÄT TORJUNTA -AINEET HOIDAMME KIINTEISTÖN MYYNTISI AMMATTITAIDOLLA. Vuokrattavana kaksio ja yksiö sekä liiketila p. Hierontapiste RELAX P. Säävaraus! Sipiläinen 0400 350 623 PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄ Sysmä Takojantie 5, puh. 10 vuoden takuupinnoitteella • Huomenna pe Sysmässä Suvituulen edessä klo 9-13 (emme tule Uotinpäiville lauantaina) • Hartolan torilla la klo 9-13 -PEHMEITÄ JOUSTOFARKKUJA, -CAPREJA, PUSEROITA, TUNIKOITA, PITSIVILLATAKKEJA, SYYSHOUSUJA ym. SYSMÄN JA JOUTSAN PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄ VAIN PERJANTAINA 28.7. Esim. 050 5226 176 Myydään elämäntilanteen muuttumisen vuoksi pieni, vanha OMAKOTITALO 6km Hartolasta. HARTOLAN AUTO KY puh. 044 9894 660 /Sulo MEILTÄ USEITA ERI MERKKEJÄ Volvo XC 60D 4X4 -11 29.500 Skoda Super 1.9TDI -03 4.200 Ford Mondeo farm. kesätöiksi opiskelijalle/koululaiselle. VAATTEITA ALEREKEISTÄ TASAHINNOIN 10,20,30,50,Tarjoukset voimassa vain lauantaina!. p. 0400 822 923 Huom! Hartolan torilla pe 28.7. 03-7162 275 www.hartolanauto.fi VUOKRATTAVANA Sysmäntie 53 Sysmä. AUTOTALLIKIRPPIS Huitilantie 5, Sysmä (leirintäalueen vieressä) Antiikkihuonekaluja Uudenver. juurekset ja vihannekset OSTETAAN MUSTIKKAA JA KANTTARELLIA Vihannesmyynti H. p. 20% Loput Halti SHORTSIHAMEET 49,KESÄ-, YM. SEPI KUMPULAINEN A´la carte -lista UUSITTU! PERUTTU Kesämökin maalaustyötä tarjolla, Sysmän Soiniemessä. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–24 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, gratinoidut vihannekset, makkarastroganoff, broilerleike PE suppilovahverokeitto, kinkkukiusaus, broilerpasta, palapaisti LA mustajuurikeitto, lohimurekepihvit, valkoviinikastike, jauheliha-perunalaatikko, metsästäjänleikket SU kermainen sienikeitto, parsakaaligratiini, broilerinsiivet, karjalanpaisti MA porkkanasosekeitto, paistettu kala, tartar, riistakiusaus, sitruunabroiler TI saksalainen makkarakeitto, vuohenjuustokasvisgratiini, kalaa italialaisittain, curryhärkä KE kermainen kalakeitto, kasvispyörykät, pannupihvit, chili con carne LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PERJANTAINA 28.7. V.p 3.7 % (sis alv) Suomen Kodinmarkkinat Ky Lkv, 044-2725570, myynti@skma.fi. krs. Erilaisia sukkatarjouksia. LUOMUMANSIKKAA Varaa omasi joko valmiiksi poimittuna tai itsepoimintana. 010 7684 250* Avoinna ma-pe 8-17, la 9-14. Miesten raisitaskuhousuja, taskullisia liivejä, caprihousuja, verkkopaitoja, T-paitoja rintataskulla, boxereita ym. p. 32” TV 250€. Syrjälä 0400 623 452 Keskustie 56, Hartola, p. krs. (03) 716 2275, 0400 811 825. 050 3366 325 PALVIAUTO Uotinpäivillä LAUANTAINA J. Huoneisto Vääksyntie 247 C, 42 m2, 1 h + keittiö, 2. + 12,09 snt/min (alv 24 %) KAIKKI PUUT JA PENSAAT -25% ULKORUUKUT -25% VÄRILLINEN KATTOPELTI määrämittaisena 4,90 €/hyötyneliö yli 80 m 2 HINTA SIS. HARJULAN LUOMUTILA Ränninmäentie 12, Hartola 0400 528276, harjulanluomutila@gmail.com VUOKRALLE TARJOTAAN / MYYDÄÄN RT kaksio 50 m 2 + sauna, lasitettu terassi. ja Sysmän markkinoilla la 29.7. Soittele. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAINA klo 19 BINGO MEILTÄ SAA MYÖS PIZZAA! TARJOUS KINKKU-ANANAS -PIZZA 7e TULOSSA LA 29.7. patjoja, sänkyjä ym. !! Poistoeriä 3-9€ !! Sirpan Kotikutomo, Orimattila VALONEN 2x100 RAJUT UOTINMARKKINATARJOUKSET VALOSELTA sysmasport.fi Sportti Valonen VIEHEKALASTUS 30 % Erä vieheitä 3 kpl/ 10 ,UIMA-/KESÄLELUT sh. p. Edulliset televisiot. Remontit aloitettu, osa kesken. Veijolantie 7. Yksiö 26,5 m2, 2. 040 5510 210 www.kauppakaveri.fi Etsin urheilullista NAISYSTÄVÄÄ tositarkoituksella. KYNNYSMATTOJA Valosen edessä lauantaina Uotinpäivillä. LÄHILEHTI 20 TORSTAINA 27.7.2017 SYSMÄN TORILLA joka arkipäivä PIHAMAAN MANSIKAT mansikan säilöntäaika parhaimmillaan KOTIMAISET -peruna: siikli ja annabell vadelma tomaatti avom. Rahoitus tai tilaa kotiesittely p. Lipponen, 0400 535 331 Toivosen Lihasavustamon PALVIAUTO Uotinpäivillä LAUANTAINA SARVAN UUTTA PERUNAA Sysmän torilla PERJANTAINA E. 1.8 -04 4.700 Huynday Coupe aj.90tkm -06 9.600 VW Golf Variant 1.6B Pasif -06 5.900 Toyota Avensis 1.8 SOL -07 9.900 Mitsubishi Lancer 1.6 -04 4.900 Opel Astra 1.8 wagon -06 5.900 Honda 1.6 HRV maasturi -99 2.800 Renault Megane 1.4 -07 4.700 Volvo V50 B -08 9400 esim. 30% Jäljellä olevat MERREL-KENGÄT sh. Tule katsomaan ja tee tarjouksesi. ALV. 040 771 6166. p. Liiketila 203 ja 70 m2. kurkku sipuli ym. JA LAUANTAINA 29.7. KESÄVAATTEIDEN ALENNUSMYYNTI! Naisten kesätunikoita ja -puseroita, joustofarkkuja, erilaisia caprihousuja, yöpaitoja. klo 8-15 Myös vaihto muihin kulkuvälineisiin. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. 30% HELKAMA, MERIDA, MADISON -PYÖRÄT sh. Tuotteilla ei ole vaihtotai palautusoikeutta. Olen terve eläkeläismies. Koivisto 050 5424 213 SENIORISKOOTTERI + FRIKEMYYNTI Uotinmarkkinoilla la 29.7. 0400 90 30 36