päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Sysmän uimahallin tulevaisuus sivu 2-3 Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV opkk.fi Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Lähilehden levikkialueelle on saatu kaksi Suomen mestaria kautta aikojen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 53 sahtinäytettä ja kisan läpiviemiseksi tarvittiin alkuerät, välierät ja lopuksi finaali. Loppupäivä oli tarkoitus viettää vedessä. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 32 (1333) Keskiviikkona elokuun 8. Kilpailun voitti porilainen Kari Harju. Pienenä erikoisuutena mainittakoon, että kilpailijoiden piti antaa makunäytteitä sahdistaan kisan aikana niin kanssakilpailijoille kuin myös yleisölle. Areenalla on pelattu ja ruokailtu. Sysmäläinen Heikki Riutta pokkasi mestaruuden vuonna 2006 ja hartolalainen Seppo Koskinen vuonna 2016. Wili ja Pali saivat leiriläiset järjestäytymään kuvaan ja sitten kaikki irvistivät upeasti. Maanantaista perjantaihin harjoiteltiin lautailun hienouksia. Viime kesänä oli vähän vanhempia, tänään puuttuu joukosta leirin vanhin osallistuja, joka on Lahdessa yleisurheilun piirimestaruuskisoissa. Leirillä oli skeittausopetuksen lisäksi muutakin hauskaa tekemistä, muun muassa skeittipaidan tuunausta ja katumaalausta. Leirin ohjaajana oli PINNA Skateboarding’in Wili Hämäläinen. Pääsääntöisesti on oltu KunkkuAreenan päädyssä sijaitsevalla rampilla. Finaaliin ylsi 6 näytettä. 0400 277 575 TEEMANA TÄLLÄ VIIKOLLA VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ Helena Mäkinen HARTOLA Tämän kesän skeittileirille osallistui yhdeksän lasta ja nuorta. Keskiviikkona puolenpäivän aikaan porukka oli lähdössä KunkkuAreenalta kohti uimarantaa. Onko kaikilla on uikkarit ja juomapullot. KunkkuAreenalta lähdettiin uimarannalle tietysti rullaten. -Kilpailijoille ei kerrottu kisan aikana tilanteesta mitään, joten jännittämistä riitti loppuun saakka, kertoo Arja Hellqvist. Ei ole pelkkä kesäleirimeininki, vaan on useita, jotka haluaa kunnolla opetelLasten ja nuorten skeittileiri la skeittaamaan. Sysmä ja Hartola menestyivät sahdinvalmistuksen SM-kisoissa Arja toteaa olevansa tyytyväinen saamaansa menestykseen tällä hetkellä, mutta pienen miettimisen jälkeen jätti takaportin raolleen SM-tittelin tavoittamiseksi. He harjoittelevat myös oma-aloitteisesti. kyseli Wili. Nää on innokkaita skeittareita, harvinaisen innokkaita. Hyvältä näyttää. Tämä on toka leiri, viime kesänä aloitettiin. Skeittarit lähtivät rullaamaan, kun oli ensin sovittu, että ekana menee Wili ja viimeisenä Pali. Voittajan saama pistemäärä oli 143, Hellqvistin 179 ja Sirenin 181 pistettä – pieni oli ero täkäläisillä kilpailijoilla (pienin pistemäärä voitti). Onko kaikki valmiina. SM-kolmonen Hannu Siren. SM-kakkonen Arja Hellqvist.. Hämäläinen kertoi skeittileirin sujumisesta. Kyösti Piippo SYSMÄ/HARTOLA Sysmän edustaja Arja Hellqvist pokkasi hopeaa ja Hartolan Hannu Siren pronssia sahdinvalmistuksen SM-kisoissa Karvialla viime lauantaina. Sahdinvalmistuksen SM -kisat pidetään ensi kesänä Hartolassa 3.8. Wili näytti edessä, kummassa reunassa rullataan. Wili ja Pali, uimaopetuksesta tuttu kaksikko, ohjasivat tottuneesti leiriläisiä. Päivä alkoi aamuyhdeksältä ja kolmeen asti iltapäivällä oli toimintaa. Aina, kun on tullut liian kuuma, on tultu sisälle. Karvialla Hartolan delegaation mukana ollut Mikko Ruoppi kutsui kaikki läsnäolijat saapumaan seuraaviin kisoihin Hartolaan
Huippusatoa ei ole tulossa millään viljelylajilla, paikoin on täysi katovuosi. Näin parvekkeelta Moonan ja huusin hänet apuun. Sinun tehtäväsi on uskoa, kannustaa ja keskittyä kaikella tarmollasi siihen, ettei lapsi kokisi olevansa liian vähän tai vääränlainen. Toinen juttu onkin, kun eräs hyvin rakas ystäväni jätti nuorena äitinsä parvekkeelle talvella. Lupasin kertoa teille lomastani. Sitä saat miettiä lapsesi opettajan lisäksi Sinä, ja Sinä sitten mieluiten mietit sitä hyvässä yhteistyössä lapsesi opetushenkilöstön kanssa. Moonan ja isänsä avustuksella pääsin pian pois. Ja tässä tullaan tärkeimpään tehtävääsi. Kun sadetta myöhemmin saatiin, osa itämättä jääneistä lähti kasvuun. Koulu on nykyään erilaista kuin silloin, kun Sinä sitä kävit, joten voit ammentaa ”klimppisoppaa ja karttakeppiä” -muistoistasi ihan kaikessa hiljaisuudessa oman pääsi sisällä ja perehtyä sen sijaan siihen, mitä koulumaailmaan tänä päivänä kuuluu, ja mikä on Sinun roolisi osana toimivaa kouluyhteisöä. Sinä ehkä mietit, kuinka lapsesi puntit tutisevat. Kärkkäisen mukaan kahviota ryhtyy käytännössä hoitamaan Lana Piippo. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Sanna, Susanna, Sanni SU 12.8. Nyt mietityttää, alkavatko sateet, kun pitäisi ryhtyä puimaan. Helle on vaikuttanut työssä jaksamiseen monin tavoin. Lämpöasteita on ollut jopa +35, se on liian kova lämpö fyysisessä työssä. Tänä vuonna on saatu kuivia säilörehuja, viime vuonna rehu oli litimärkää ja sen kanssa oli talvella ongelmia. Menossa on kolmas peräkkäinen huono vuosi. Mia Kärkkäinen ja Petri Kaurinki osallistuivat tarjouskilpailuun Kärkkäisen yrityksen nimissä. Kaivot alkavat paikoin olla tyhjiä. Koululaisen vanhempi: lukuvuosi alkaa, ja Sinä mietit, kuinka lapsesi pärjää. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon torstaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Viime vuosi oli katastrofi ja tämä kesä edustaa säiden puolesta toista ääripäätä. Hän ei mieti, kuinka hänen henkilökohtaiset vahvuutensa sijoittuvat uuden opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen eri sektoreille, eikä hänen totisesti myöskään tarvitse. Nurmi on pärjännyt vähän paremmin kuin viljat, mutta kuivat savikot ovat olleet kovilla. Pikkukuntien kapeiden kylänraittien äärillä kaitsevat katseet ovat tuttuja ja niitä on taajassa: Sinun lapsesi ovat onneksi meidän kaikkien, koska Sinä yksin et näe kaikkialle, eikä Sinun edes tarvitse. Lapsen tulee ennen muuta tuntea olevansa hyväksytty, rakas ja turvassa. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-to klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Viime kuussa satoi 33 milliä ja helteellä haihdunta on voimakas, ravinteet eivät nouse jyviin. Tosin lohkokohtaisia eroja on, suomailla saattoi tulla parempi sato. Pohjimmiltaan Sinun lapsesi miettii ensisijaisesti, kelpaako ja riittääkö hän, erehtyessäänkin. Se teki tehtävänsä – levännyt ja pään nollannut toimittaja tuli takaisin. Se merkitsee sitä, että viljojen valmistuminen on epätasaista. Jotain kuitenkin puuttui. Kunnanhallituksen käsittelyssä he voittivat tarjouskilpailun ja perustivat välittömästi avoimen yhtiön Sysmän Liikuntapalvelut ay:n tehtävää varten. Yrityksen suunnitelmissa on keskustella yhteistyökuvioista lähellä sijaitsevien hoitokoti Kaislan ja pian valmistuvan sote -keskuksen Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ MTK Hartolan puheenjohtaja Tuomo Liukkonen kertoi, että Hartolassa on kärsitty kuivuudesta. Lapsi tai nuori ei kouluun talsiessaan mieti valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenoja, kyläkoulujen kuolonkorinaa tai hirsirakentamisen etuja elementtirakentamiseen nähden. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Luin juuri lapsiperheille suunnatusta aviisista 42-kohtaisen muistilistan siitä, mitä kaikkea koululaisen vanhemman tulee muistaa harrastusvälineistä hätänumeroon, ergonomisesta työpisteestä elämänrytmiin. Kuivassa vaiheessa kylväneiden satonäkymät ovat tosi heikot. Vilja ei touko-kesäkuussa versonut kunnolla ja kasvustot jäivät harvoiksi. Sillä välin Sinun lapsesi miettii, onko koulumatkalla turvallista, kenen kynkkään käydä välitunnilla, kiusaako joku tänään, tuleeko liikaa läksyjä, onko koulussa tänään hyvää ruokaa, mitä ilttiksessä leikitään, ovatko omat koulukamat ajan tasalla vai gringet, koska isä tulee hakemaan, ehtiikö äiti tänään lukea iltasadun. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Yhtiömiesten työnjako on Sysmän uimahalli uusissa käsissä selkeä; Petri kouluttautui keväällä uinninvalvojaksi ja hoitaa jatkossa kaikki liikunnalliset tehtävät. Uimahallin kahvio on yksi tärkeä kehittämisen ja monipuolistamisen kohde. Kuivuus on ollut iso ongelma. Viljojen valmistumiseen menee vielä pari viikkoa, sitten alkaa puinti. Ja tässä tapauksessa äiti joutui olemaan parvekkeella muutaman tunnin... Kun on kova helle, pitää valikoida, mitä tekee ja mihin aikaan vuorokaudesta. Erja, Nadja, Eira PE 10.8. Lepäilimme pari viikkoa Rhodoksen saarella. Marttiina Lallukka, päätoimittaja …tai niin sen ainakin kuuluisi olla. Jesse, Okko TI 14.8. Koulumuistot rakentuvat ihmisistä ja tapahtumista: onnellisia sellaisia jokaiselle koululaiselle tänäkin syksynä toivoen. -Olemme monitoimijoita. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 PÄÄKIRJOITUS Nimipäivät: LÄHILEHTI tiedottaa LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Maalajeista ja kylvöajankohdista riippuen kasvustoissa on isoja eroja. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 351 5480 (ma ja ke 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2018 (sis. Hyvä. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Kiira, Klaara MA 13.8. Niin heistä rakentuu parhaimmillaan hyvä aikuisyhteisö. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Kunta omistaa tilat ja me hoidamme niiden puitteissa kunnan määrittämät tehtävät, yksinkertaistaa Kärkkäinen kuviota. Huoneemme oli ylimmässä, kolmannessa kerroksessa ja näkymä parvekkeelta oli altaille. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän kunta järjesti keväällä kilpailutuksen uimahallin ja kuntosalin pyörittämisestä ja tarjouspyyntöön sisältyi lisäksi kunnan muidenkin liikuntatilojen vuokrausten hoitaminen. Onerva, Kanerva Työmotivaatio on korkea loman jälkeen. Oli onni, ettei aurinko paahtanut parvekkeellemme. MTK Sysmän puheenjohtaja Juho Hopeasaari oli juuri saanut toisen rehusadon korjattua. Hartolan ja Sysmän satonäkymät Heinän ensimmäinen sato jäi pieneksi, samoin toinen. Ne, jotka tekivät kylvöt oikein aikaisin tai normaalia myöhemmin, pääsevät keräämään jonkinlaista satoa. Tutinalla on toinenkin nimi: vastuu. Kerron vielä erään tapauksen lomaltamme. -Tarkoituksena on kehittää nykyisiä palveluja ja lisätä tuotepalettiin myös aivan uusia liikuntamuotoja. Tosiasiassa tutinan tulee tuntua sinun teryleeneissäsi. Meidän lastemme velvollisuus ei ole koulussa eikä elämässä ensisijaisesti oppia pedagogisia asiasisältöjä, vaan oppia liittymään toisiin ihmisiin hyvällä tavalla. Aloitamme kahvakuularyhmällä – se sopii kaikenikäisille ja on hyvä liikuntamuoto työkyvyn parantamiseksi, toteaa Kaurinki. Silva, Sylvi TO 9.8. Uusi tuholainen, gam. Omilla rypsipelloilla ei toukkahavaintoja ole ollut, mutta tilannetta pitää tarkkailla koko ajan. Aurinkoa, uintia, lepoa, hyvää ruokaa ja juomaa. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Olin parvekkeella ja Moona ilmoitti lähtevänsä takaisin altaille ja laittoi vahingossa parvekkeen oven lukkoon lähtiessään. Kova helle on myös verottanut kasvustoja ja teettänyt karjatiloilla paljon ylimääräistä työtä. Huippusatoja ei saada, mutta onneksi ei ihan täyttä katoakaan ole tiedossa. Force majeure -varaus. Jyväkoko jää pieneksi. Lauri, Lasse LA 11.8. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Sinun lapsesi ovat meidän kaikkien KE 8.8. Jokaisella lapsella on tähtensä: jokaisen aikuisen tehtävä on kirkastaa sitä. Silloin pitää lähteä aikaisin aamusta töihin ja jatkaa illalla pitempään. Öljykasveja ja härkäpapua Hartolassa viljellään suhteellisen vähän eikä gammayökkösen tuhoista ole tullut tietoa. Kävi niin, että menin tyttäremme, Moonan kanssa hotellihuoneeseen oltuamme altailla aurinkoa ottamassa jonkin aikaa. -Hyödynnämme kahvion tuotteistamisessa Lanan tunnettuja keittiötaitoja. Ja Sinä muuten olet vastuussa myös siitä naapurin lapsesta, jonka olosuhteet eivät ole sieltä onnekkaimmasta päästä. Sinne jäin, teljettynä, ilman puhelinta, ei juotavaa, ei mitään. Kuminan puinteja on aloitettu. Rehuviljoissa tämä ei haittaa, mutta kauppaviljan laatu on kärsinyt. alv. Ja Sinä, muista toki hidastaa suojatielle, muista se heijastin mutta ennen kaikkea muista halata
Yhtenäiskoulun ja lukion tuntikehys hyväksyttiin ja Nuoramoisten koulun tuntikehysesitys lähetettiin 22.5. Viljelijöiden taloutta huono vuosi rasittaa. Päijät-Hämeen kuntien sivistyspalvelujen seutuyhteistyön päivitetty toimintakäsikirja Kaikki Päijät-Hämeen kunnat sekä Iitin kunta ovat tehneet yhteistoimintasopimuksen sivistyspalvelujen seudullisen kehittämisverkoston toiminnan vakiinnuttamiseksi alueellaan vuosiksi 2017–2021. Vaikka viljelijät olisivat tehneet kaikki toimenpiteet oikein, se ei ole riittänyt. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 32 • 2018 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Sysmän hyvinvointivaliokunta Sysmän uimahalli uusissa käsissä kanssa. Uimahallin kertamaksu on 6 euroa (4,50), 10 x kortti 47euroa (35,-), kuukausikortti 42 euroa (30,-), 12 kk kortti 345 euroa (240,-). Hyvinvointivaliokunta hyväksyi päivitetyn sivistyspalveluiden seudullisen toimintakäsikirjan noudatettavaksi sivistyspalveluiden seudullisessa yhteistoiminnassa. Tavoitteena on tuottaa kaikille osapuolille toiminnasta selkeä ja yhtenäinen kuva. Kuntosali: Kertamaksu 6 euroa (5,-), 10 x kortti 50 euroa (40,-), kuukausikortti 40 euroa (35,-), 3 kk kortti 100 euroa (85,-), 12 kk kortti 330 euroa (310,-). Hartolan ja Sysmän satonäkymät mayökkönen, on tuhonnut jonkin verran härkäpapuja rypsikasvustoja, sitä täytyy tarkkailla myös kuminapelloilla. Toimintajärjestelmän kuvaus tarjoaa toimintamallin yhteisten päämäärien saavuttamiseen ja toimii yhteisten prosessien, henkilöstön ja kumppanuuksien resurssien johtamisen ja kehittämisen työkaluna. Esityslistalla oli Nuoramoisten koulun johtajan 92 tunnin tuntikehysesitys. kokousten jälkeen uudelleen valmisteluun siten, että enimmäistuntimäärä on 84. Perjantaisin 15–19 -vuotiaat 14.00–18.00 maksutta. Kaikki Sysmän lukiossa opiskelevat nuoret sekä sysmäläiset peruskoulun päättäneet nuoret saavat maksuttomat uimahallija kuntosalikäynnit siihen saakka, kunnes täyttävät 20 vuotta. Samassa yhteydessä sovittiin, että päivitetty käsikirja viedään lautakuntakäsittelyyn kaikissa yhteistoimintakunnissa elokuussa 2018. Toimintakäsikirja toimii seututoimijoiden yhteisenä muistina, jolloin verkoston jäsenet pystyvät tarvittaessa tarkistamaan toimintakäsikirjasta seudullisen yhteistyön toimintatavat. Omalla tilalla saan kokoon talven rehut, jos kolmas sato onnistuu. (yleisölle 14.8.) – aukioloajat näkyvät netissä ja hallilla. Toimintakäsikirjaa voidaan käyttää hyvien toimintatapojen ja tiedon jakamisessa ja apuna työntekijöiden perehdyttämisessä. Keskiviikkona 15.00–16.00 veteraaniuinti maksutta. Sade auttaisi nurmen kasvussa, mutta viljatiloilla vesi ei enää auta. Monen jaksaminen on koetuksella. Tiistaisin 14.00–15.00 eläkeläisuinti maksutta. Sadetta tuli huhtikuun lopussa, juhannuksen aikaan ja vasta nyt elokuussa. Sivistysjohtajien ohjausryhmä hyväksyi päivitetyn seudullisen sivistyspalveluiden kehittämisen yhteistoiminnan toimintakäsikirjan noudatettavaksi kokouksessaan 13.6.2018. Lähialueiden rehut on nopeasti ostettu ja kulutettu. Syksy tulee olemaan tärkeää aikaa toimintojen linjauksissa, vaikka toukokuussa päästiin jo vähän harjoittelemaan käytännön tehtäviä. Viljat ovat alkaneet kuivuuden takia pakkotuleentua ja ovat kohta puintivalmiita. Jos sato menee suoraan myyntiin, on kysymyksessä pelkkä taloudellinen tappio, mutta isoilla karjatiloilla heikko rehusato saattaa tuottaa vakavia vaikeuksia. INFOA Uimahalli avautuu 13.8. Toivottavasti viikonloppuisin pääsen puuhastelemaan jotain tuonne itselleni tärkeän harrastuksen, elikkä salibandyn puolelle. Päivitetyssä toimintakäsikirjassa kuvataan seutuyhteistyön toimintatavat. ja 18.7. Helena Mäkinen 06.08.2018 Perusopetuksen ja lukion tuntikehys lukuvuonna 2018-2019 Talouden sopeuttaminen -työryhmä käsitteli tuntike hysasiaa 18.5.2018. Asiasta äänestettiin ja äänestyksen tuloksena Nuoramoisten koululle hyväksyttiin 88 tunnin tuntikehys. Sysmän Liikuntapalvelut ay:n perustajat Petri Kaurinki ja Mia Kärkkäinen aloittavat uimahallin ja kuntosalin toiminnot ensi viikolla.. Kauringin mukaan uudet yrittäjät odottavat hallin avaamista innokkaina. -Oma vapaa-aika vähenee taatusti. Haastavan kesän kallistuessa syksyyn Hopeasaari toivoo kaikilta sidosryhmiltä joustavuutta. Esittelijän esitys oli 88 tuntia, jossa musiikin opetusta ja osa valinnaisista tunneista karsittaisiin
044 7134 530 Valittulantie 5 https://lastu.finna.fi/ kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Kaikilla lähtijöillä oli iloinen ja odottava fiilis. Droneja voi ohjata myös kuten lennokkia, mutta kun ohjaaminen loppuu, drone pysähtyy paikoilleen odottamaan seuraavaa ohjauskäskyä. Molempiin käy sama radio-ohjain. alkaen. Määränpäässä syötiin iltapalaksi eväitä. Me olimme lähdössä kahden päivän kesäretkelle. Kirkko on Unescon maailmanperintökohde. Kuva: Helena Toivonen Kaisa Vigman HARTOLA Ilmailu harrastuksena ei välttämättä ole jokamiehen heiniä, mutta hartolalainen Pajusen Oskari ei olekaan ”jokamies”. Sitä voi lennättä pystysuoraan tai vaikkapa selällään. Päämäärämme oli Ähtärin eläinpuisto ja tietysti Panda-talo. Virroilla mukaan tuli opas, joka kiertoajelun aikana puhui pitäjän historiasta ja matkailukohteista mm. Haapavedellä kävimme höyrypuistossa, jossa oli kattava kokoelma vanhoja höyryvetureita. Helena Toivonen Iloisia retkeläisiä Hotelli Mesikämmenen pihalla. Uutuutena on myös se, että kurssilaiset voivat halutessaan työstää myös pidempää tekstikokonaisuutta siitä kirjoittamisen lajista, jonka tuntee omimmakseen. Pienkoneen kyydissä ovat istuneet myöskin sisarusten lapset. Osallistumista ei tarvitse yhtään jännittää, sillä kirjoittajapiireissä on rento, avoin ja kannustava ilmapiiri, toteaa Heino Ylikoski. Oskari harrastaa ilmailua myös maasta käsin rakentamalla ja lennättämällä radio-ohjattavia lennokkeja. Lennokeissa ja helikoptereissa taas pitää ohjata herkeämättä siihen asti että kone on laskeutunut. Oskarilla itsellään on lentolupakirja ja haastattelua edeltävänä päivänäkin hän kävi maaseutumatkailemassa ilmoja pitkin pienkoneellaan. Reissusta väsyneenä, mutta monta mukavaa muistoa rikkaampina saavuimme Sysmään aikataulussa. Petäjävedellä olimme tutustuneet 1800-luvulla ramin, mutta uusi päivä odotti jokaista. Hän on kirjoittanut muun muassa novelleja, näytelmiä, esseitä, runoja, laulunsanoituksia ja radiodokumentteja. Oskarin temppukone on kiinalainen Fury 3D-mallinen epp-solumuovista valmistettu lennokki. Klo Yhtenäiskoulu 8.15 Nuoramoisten koulu 8.15 Lukio 8.15 Sysmässä 8.8.2018 Hyvinvointivaliokunta SYSMÄN KUNNAN KOULUJEN ALKAMISAJAT 13.8.2018 (MYÖS ESIKOULU) Lukijan Kynä Maanantai-aamuna 16.7. Kirjoittajapiirit sopivat kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, myös vasta-alkajille. Hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa dokumentti Kynnyksen yli oli ehdolla Koura-palkinnon saajaksi. Rc-lennokkien kautta ilmailu voi olla jokaisen harrastus, hän toteaa. Drone-lennokkeihin Oskari ei omien sanojensa mukaan ole vielä ”sekaantunut”, mutta uteliaisuus saattaa viedä miehen niitäkin kokeilemaan. Toinen retkipäivä alkoi aterioimalla runsaasta ruokapöydästä. Torisevan luonnonpuistosta. Martti Vainio opasti ja kertoi niiden historiaa. Se on käytössä vain kesäisin. Ennen sitä saavuimme Petäjävedelle mutkittelevaa ja mäkistä tietä pitkin, maalaismaisemia ihaillen. Luvassa on muun muassa lukuisia konsteja, joiden avulla kirjoittaja saa luovuutensa virtaamaan pidäkkeettömästi. Netti-ilmoittautuminen on jo alkanut ja puhelimitse voi ilmoittautua 13.8. Matka jatkui Haapavedelle, Virtain kautta määränpäähän Ähtäriin illansuussa. Oskari on lentänyt paljon Hartolan yllä ja kuvannutkin kotikuntaansa ilmasta käsin. Hartolassa se kokoontuu Itä-Hämeen opistossa joka toinen keskiviikko ja Sysmässä Sysmän kirjastossa joka toinen tiistai. Jos en harrastaisi näitä radio-ohjattavia ja lentämistä, niin jotain koneita kuitenkin, kun olen automaatioalalla töissä. Niille on ilmoittauduttava ennakkoon Itä-Hämeen opiston kansalaisopistoon. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Kunta tiedottaa MAANANTAI TIISTAI LÄHILEHTI TORSTAI PERJANTAI Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Huoneiden luovutuksen jälkeen koitti h-hetki, kun pääsimme sisään Panda-taloon katselemaan Lumia ja Pyryä. Tarinat liitoon kirjoittajapiireissä Itä-Hämeen opiston kansalaisopiston tulevan lukuvuoden runsaaseen kurssitarjontaan sisältyy jälleen myös kirjoittajapiiri. Bussin saavuttua ja jokaisen löydettyä mieluisan istumapaikanja kiinnitettyä turvavyöt, pääsimme matkaan. Osa retkeläisistä kävi vilvoittelemassa kylpylän uima-altaassa. Vesipullo kulki mukana ja siitä oppaamme muistutteli, mikä oli hyvä asia lämpimällä ilmalla. Lentäminen on harrastus, joka vaatii rohkeutta, taitoa ja tarkkuutta. Loppuaika ennen kotiin lähtöä oli mahdollisuus tutustua eri pituisiin polkuihin, joiden varrella oli kennettuun puukirkkoon, jossa opas laajasti kertoi sen historiasta. Oskarilla on mukanaan kaksi konetta, joista toisen hän on rakentanut osista itse. Kotimatkalla poikkesimme vielä Leivonmäellä juomassa sämpyläkahvit. Päivän aikana olimme ravinneet kehoamme käymällä sämpyläaamukahvilla ja ruokailemalla höyrypuistossa. Ohjaajana toimii eri puolella Suomea kirjoittajakursseja pitävä vapaa kirjoittaja ja kirjoittamisohjaaja, FM Heino Ylikoski. Rc-harrastajilla on radio-ohjattavia kulkuneuvoja aina autoista helikoptereihin. Ne söivät onnellisena bambun versoja eivätkä reagoineet mitenkään lasin läpi katseleviin ihmisiin. Huonekavereiden kanssa oli hauska miettiä päivän tapahtumia. Matkamuistomyymälä pursusi paljon tavaraa ja oli vaikea valita tuliaisia kotiin viemisiksi. Kyllä näihinkin saa rahaa uppoamaan, jos haluaa. Suihkuturbiinikonetta hänellä ei ole, mutta vuosien saatossa hänelläkin on mennyt erilaisiin vempeleisiin tuhansia euroja. Faktaa: Rc–lyhenne tulee sanoista Radio control ja se tarkoittaa radio-ohjausta. Kuljettaja Tuomo ajoi tottuneesti ja Mervi, retken vetäjä kertoi meille matkaohjelmasta ja aikataulusta. Kulkuneuvoissa voi olla sähkömoottori tai jopa polttomoottori. Ilmojen halki käy lentäjän tie Suihkuturbiinilla toimivan rc-koneen pelkkä moottori maksaa viitisen tuhatta! Jo viidellä kympillä saa ihan hyvän koneen, jolla pääsee alkuun, Oskari kertoo. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Itä-Hämeen opiston kansalaisopiston nettisivuilta ja painetusta opinto-ohjelmasta.. Tarjolla on jälleen paljon uutta, mielenkiintoista ja kehittävää. Osista rakennetun hinnaksi tuli kaikkinensa kolmisensataa, mutta tuon käytetyn temppulennokin ostin kolmellakympillä – siihen tarvittiin lisäksi uusi akku. Mervi jakoi meille avainkortit huoneisiin. Vanhan höyryveturi Ukko-Pekan kyljessä on presidenttien Martti Ahtisaaren ja Sauli Niinistön kunnialaatat. Uni maistui kenelle paremmin kenelle huonomeri maiden eläimiä. Kaikkien mukaana olleiden puolesta kiitän kuljettaja Tuomoa sekä retken vetäjäja suunnittelija-Merviä. klo 8 oli uimahallin parkkipaikalla odottamassa linja-autoa Sysmän kehitysvammaisten tukiyhdistyksen ja ryhmäkodin jäseniä
Itä-Hämeen opistolla. SYSMÄ SYSMÄN KINOSSA ELOKUVIA: Mission: Impossible Fallout ke 8.8. AKVARELLI -KURSSI ma–pe 20.–24.8. klo 18.00. klo 13.00. ASIKKALA LAUANTAIKARAOKE Hotelli Tallukassa joka lauantai klo 19–23. ANIANPELLON MARKKINAT pe–la 10.–11.8. Pepo järjestää YLEISURHEILUKISAT keskusurheilukentällä la 11.8. klo 18.00 & ke 15.8. BlacKkKlansman su 12.8. asti. klo 19.20.30 Café Meijerinliiterin Jäähuoneella. Itä-Hämeen opistolla. TIISTAITANSSIT Hotelli Tallukassa 14.8./21.8./28.8. klo 18.00 PINXINMÄEN TAIDENÄYTTELY su 12.8. Salpausselkä Geoparkja Mennään metsään -hankkeiden yhteinen LUONTOMATKAILUSEMINAARI Teatteritalolla to 30.8.2018 klo 9.00 alkaen. ”Tutustu seutuun paremmin ennen markkinoita – kuule ja nauti mahdollisuuksista”. asti. klo 18.00 & su 26.8. klo 19.00. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 TAPAHTUMIA ELOKUUSSA LÄHIALUEEN PAIKKAKUNNILLA TEEMA VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ HARTOLA Maila Talvio -salongin TAIDENÄYTTELY su 19.8. Hotel Transylvania 3 su 12.8. SANDELS OPEN – PARI SCRAMPLE -KILPAILU la 11.8. ”TAHDON” – Helposti naimisiin -TAPAHTUMA la 18.8. LISÄÄ, TÄYDENNÄ JA KEHITÄ OHJAUSTAITOJASI -KURSSI pe–su 10.–12.8. TAIDETTA JA TAITOA NAVETAN YLISILLÄ JA PIHAPUUTARHASSA -TAIDENÄYTTELY, Pöntisen perennatilalla su 19.8. Tiedot on kerätty menoinfo.fi ja kuntien internet-sivuilta. klo 18–20 Urajärven Kartanon Kahvila Hugo & Lilly:ssä. asti. asti. asti. 050 376 2595. asti. klo 17–21 Route 24:ssä. klo 15.00 & ke 22.8. klo 11.00 S-Marketin parkkipaikalla. KALKKISTEN KYMPPI la 25.8. klo 13.00 & ke 29.8. Lähtö Kalkkisten lomameijerin pihasta. LEIKKAA TALTEEN !. klo 13.00 & su 19.8. klo 12.00 Kuortin kentällä. klo 15.00 Puluboin ja Ponin leffa su 26.8. Ideat: Sirpa Rautiainen p. SUOMEN HARMONIKKAMUSEON NÄYTTELY la 25.8. klo 9.00 alkaen. PERTUNMAA Perinteinen JALKAPALLOTURNAUS la 11.8. klo 19 Liikuntahallilla. Hartolan NMKY:N järjestämä KATUSÄHLYTURNAUS la 11.8. Krouvin lavan TANSSIT joka perjantai klo 20 alkaen. Emme vastaa tietojen oikeellisuudesta tai niiden muutoksista. klo 10–15. ROMPETORI su 26.8. KURHILAN KESÄTORI JA LEHMÄLOTTO -KESÄTAPAHTUMA Vanhalla Kevarilla su 12.8. Lepsala-Kumu-Kuivajärvi kyläyhdistys ry:n ERÄILTA Rajamäen metsässä la 25.8.klo 17.00–24.00. CALDERA DE VAPOR -KITARAKONSERTTI Hartolan kirkossa su 26.8. pe 31.8. asti. (kellonaika tarkentuu lähempänä). klo 9–15 Route 24:ssä. klo 13.00 kirkossa. CRUISING -harrasteautotapahtuma la 18.8. asti. Unelmoi hetki – Popperin KESÄMYYNTINÄYTTELY Taitokeskus Taito Shopissa pe 16.8. Mamma Mia! Here We Go Again la 19.8. klo 20-22, lähtö Jokirannasta. VINTTURINTANSSIT la 18.8. klo 10-16. VIRKISTYSPÄIVÄ Eläkeliiton jäsenille Kompelolahdessa ke 15.8.klo 12.00–16.00. Hartolan Maaja kotitalousnaisten MELONTARETKI Tainionvirralla la 18.8.klo 15.00. Yhteislähtö klo 9.00. klo 20.00–0.30 Vintturin seurantalolla. klo 18–20 Asikkalan kotiseutumuseon talomuseolla ma 20.8. Jyväskylä Sinfonia: VIERAILUKONSERTTI JOUTSASSAke 29.8. KUVA SÄILYY -TAIDENÄYTTELY Danielson-Kalmarin huvilassa klo 12–17 su 12.8. SEISKAXVIISI Rauni Mäkinen -TAIDENÄYTTELY Vääksyn Taideviltillä pe 17.8. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja pe 24.8. Päijät-Hämeen kylät ry:n, Hartolan kunnan ja Kuningaskunnan elämyskonseptit -hankkeen järjestämät KYLÄKAHVIT Jokirannassa ti 21.8.klo 17.00–19.00. YHTEISLAULUILTA ma 13.8. Kuortin kyläyhdistyksen järjestämät LASTEN KESÄKISAT la 18.8. saakka. asti. RUUDUN TAKAA – NYKYTAIDETTA NÄYTEIKKUNOISSA Länsitiellä (ent. K-Supermarket) pe 31.8. POISTOMYYNTI pääkirjastossa la 11.8. klo 13–17. klo 15.00. klo 19–20. HAIHATUS 2018 TILOISSA -kesänäyttely pe 17.8. LEPAKOITA & HISTORIAA -KÄVELY la 18.8 klo 20.30-22.30 ja su 26.8. Hartola Golfilla. asti. Kaikille avoin. klo 13.00 keskus-urheilukentällä Olarin Tarmon, Fc Juoppojen (Valkeakoski) ja Pertunmaan Ponnistajien kesken. JOUTSA ANNI-SINIKKA JÄRVISEN TAIDENÄYTTELY pääkirjastossa to 30.8. SUONTEEN SOITTO – FADONKORJUU -KONSERTTI la 25.8
Sysmän Kirjakyläpalkinnonkin voittanut Harry Salmenniemi on ”paikkakunnan oma poika”. Uraanilamppu -novellikoelma sai kautta linjan loistavat arvostelut. Leikola kertoi kuulijoille, että hän sai ensikosketuksen kirjallisuuteen jo lapsena, onhan hän syntynyt todelliseen kirjasukuun (isä professori Anto Leikola). Laura Kokko on koonnut kirjaksi Volterin ja Hiljan kirjeenvaihdon tuolta ajalta ja konsertissa katsojat pääsivät seuraamaan tämän Volterin myötä Kirjojen Yöhön romanssin kehittymistä julkiluetuista katkelmista, joita yhdistettiin kulloiseenkin parisuhteen tilanteeseen sopivalla musiikilla. Nyt hän maksoi syyllisyydenvelkaansa opettamalla Kaaskerin luodolla lahossa mökissään navigaation ja elämänfilosofian taitoja nuorille merimihenaluille. J-P Pulkkinen on rekrytoinut Tarleena Sammalkorven jälkeen Kirjojen Yön kirjalijavieraat laajasta verkostostaan. 1980ja 1990-luvulla mies toimi aktiivisena journalistina eri viestimissä ja useimmat kirjakaupan kuulijoista muistavat miehen YLE:n A-studion toimittajana. Eestin, Englannin, Chilen ja Thaimaan kielillä. Leikolan pääteoksina voi pitää 900-sivuista Uuden maailman katu -teosta. Hurme on varsinainen moniottelija: TV-ohjauksia, näytelmäkäsikirjoituksia, proosateoksia ja Finlandia-palkinto teoksesta Niemi. Hurme kertoi kirjoittavansa sellaisia kirjoja, joita hänen itsensakin olisi kiva lukea. Se ei ole historiallinen teos eikä lähteitä ole kaivettu atk:n syövereistä. Haapasalo oli rakennellut tutuista musiikkinumeroista vauhdikkaita versioita; Aamu Airistolla oli tuulinen, Myrskyluodon Maija poikkesi siitä tutusta versiosta, Toni Edelmanin kappale soi kauniisti ja Jenni Vartiaisen tutuksi tekemä Kävellään sai Luttisen versiossa ihan uutta särmää. Lastentunnin aluksi vahtikoira Veikko opetti lapsille kuinka sanotaan ”hei” koirien kielellä. -Niemi on raju hyökkäys suvaitsemattomuutta vastaan. Mielenkiintoisia olivat vieraat tänäkin vuonna: Markus Leikola, Harry Salmenniemi ja edellisiltana teatteritalon yleisön hurmannut Juha Hurme. Suomalaisen nykyrunouden kärkinimeksi arvioitu Salmenniemi yllätti viime vuonna ja julkaisi neljän runoteoksen jälkeen novellikokoelman. Veikon ilmeikäs esiintyminen laulaen ja näytellen tehoaa ja tarttuu lasten korviin tehokkaasti – sen huomasi heti katsomon vastareaktioista. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 TEEMA VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ Kyösti Piippo SYSMÄ Viime perjantai-illan Kirjojen Yö Sysmän Teatteritalolla sai helteisen salin lisäksi vieraakseen kirjailija Volter Kilven. Kuumuus ei näyttänyt haittaavan fyysisesti esiintyvää Hurmetta, kun hän esitti Lundströmin ajatuksia. Molemmat illan esitykset keskittyivät tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan. Volter Kilven monologissa Kaaskerin Lundström Juha Hurme pisti vauhtia masiinaan. Vahtikoiran ja Tuija Rantalaisen lastentunti antoi paljon uutta tietoa hauskan esityksen varjolla. Volterin ja Hiljan kirjeenvaihto päätyi loppujen lopuksi Hiljan vanhempien vastustuksesta huolimatta avioliittoon ja loppunumerona mainio trio esitti Akselin ja Elinan Häävalssin. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Kirjakyläyhdistys ry:n mielenkiintoinen Kirjojen Yö -tapahtuma huipentui lauantaina kirjakaupan päiväohjelmiin. Kolmikko Essi Luttinen (vas.), Petri Haapasalo ja Laura Kokko olivat koostaneet Volter Kilven ja hänen vaimonsa Hilja Vanhakartanon kirjeenvaihdon musiikilliseksi kokonaisuudeksi. Kun oltiin opittu sanomaan ”hau”, alkoikin varsinainen kielikylpy. J-P Pulkkinen (oik.) oli koonnut Kirjakaupan kirjailijahaastatteluihin kovan kolmikon: Markus Leikola (vas.), Juha Hurme ja Harry Salmenniemi. Rantalainen ja Nupponen tekevät hyvää työtä lastentunneillaan ja toivomme kaksikolle edelleen monia esiintymisvuosia. Kirjakyläyhdistyksen hallitus pyrkii toteuttamaan Tarleena Sammalkorven ideaa jatkossakin, joskin apurahojen niukkuus kiristää tulevina vuosina yhdistyksen taloutta.. Kapteeni Lundström oli aikoinaan täräyttänyt kännissä fregatin karikolle Gotlannin kupeessa – laiva upposi ja koko miehistö häntä itseään ja kokkipoikaa lukuunottamatta hukkuivat. Veikko kävi läpi useita maita laulun avulla ja terveyhdykset opittiin mm. Viulisti Laura Kokko, mezzosopraano Essi Luttinen ja pianisti Petri Haapasalo veivät kirjallisessa konsertissaan kuulijat Volter Kilven ja hänen puolisonsa Hilja Vanhakartanon avioliittoa edeltävään aikaan. Syksyllä ilmestyy vuoden 1918 tapahtumista kertova Sakean veren vuosi ja samaan aikaan ilmestyy myös teoksen näytelmäversio. Niemi on kirja Suomesta, missä Hurme kertoo kaunokirjallisuuden keinoin koko Suomen historian. Kaksipäiväisen Kirjojen Yön tapahtumat – perjantai-illan esitykset Teatteritalolla ja Kirjakaupan kirjailihaastattelut lastentunteineen – muodostavat toimivan kokonaisuuden. Juha Hurmeen esitys tästä humalaisesta hullusta/nerosta merikapteenista oli syvällinen, hurja ja hauska. Päivän aloitti vanha tuttu heiluhäntä Vahtikoira Veikko ( Veini Nupponen) lastentunnillaan. Vahtikoiran kirjallinen ja musiikillinen äiti Tuija Rantalainen säveltää ja sanoittaa vuosi toisensa jälkeen lapsille mielenkiinKirjojen Yön kirjallinen huipputapaaminen toisia, opettavaisia ja tärkeitä elämänohjeita sisältäviä lauluja. Se on puhdasta sanataidetta
on kisattu elokuulla. Sitten punaiset heräsivät ja saivat yhden pisteen. Kisaa jatHelteinen kisa Soriksella kettiin ja lopputuloksena oli, että EL voitti EKL:n 8-3. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 TEEMA VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan Eläkkeensaajat ry kutsui Eläkeliiton Hartolan yhdistys ry:n kesäkisaan. Ainut moite lähetettiin ilmojen haltijalle, teatteritalon kuumuus perjantai-iltana oli monelle liikaa. Se oli henkilökisa, johon ilmoittauduttiin sitä mukaa, kun mentiin heittämään. Sääntöjä ei ole tulkittu kovin tiukasti, niitä on sovellettu. Elina Jantunen (vas.), Tuija Valkeavuori-Mononen, Pirjo Aartolahti ja Sanni Honkanen rentoutuivat Kirjojen yön jälkitunnelmissa Jamien merkeissä.. Kentälle asettui keltaisten ja punaisten pallojen kanssa kumpikin joukkue kisaamaan paremmuudesta ensin boccian peluussa. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rantaterassin jamiyleisön keskellä käyskenteli tyytyväisen näköinen mies. Seuraava kierros toi keltaisille kaksi pistettä. Trubaduuri esiintyi jameissa myös trio -kokoonpanossa ja ryhmän vahva soitto innosti Kimmo Oksasen ennustamaan uuden tämän ajan Hurriganesin syntyneen! Terassin jamit oli muodollinen päätös myös viikonvaihteen Kirjojen Yö -tapahtumalle. Kaikki kiirehtivät varjoon! Tikkakisaan lähdettiin seuraavaksi. Suurtyön tapahtuman onnistumiseksi tehnyt Kimmo Oksanen oli enemmän kuin mielissään. Liikuntamajan terassin varjossa heitettiin vielä joukkuekisana saapasta. Yleinen huomio oli, että tauluun osuminen ei ollut kovin helppoa, saati sitten pisteiden kahmiminen. Erinomainen veto. Kisaa seuraava yleisökin sai kommenteillaan heittäjän hämmennyksiin ja tikka meni metsään. Kirjakyläyhdistyksen hallituksen aktiivit Pirjo Aartolahti, Elina Jantunen, Sanni Honkanen ja Tuija Valkeavuori-Mononen rentoutuivat hikisen urakkansa jälkeen jamitunnelmissa. Hyvin onnistuneen Kirjojen yön jälkeen kommentit olivat myönteisiä myös siltä suunnalta. Ilmassa oli kolmenkymmenen lämpöasteen lisäksi aistittavissa urheilujuhlan tuntua. Nostetaan tässä esille pari upeaa soittajaa jameissa. Liikuntamajan terassilla oli sillä välin täydessä käynnissä leppoisa kahvittelu. Laulaja Henry Theelin lapsenlapsi ja Hearthill -yhtyeessä sähköviulua aikoinaan soittanut Ufo saa laulujensa tekstit elämään ja kitaran soimaan pehmeällä soundilla. Meillä oli hyvät ja monipuoliset esiintyjät. Tulos sai Anjan toteamaan, että EKL on kuitenkin joka vuosi päässyt hopealle! Raimo Riski ja Hannu Heinonen kertoivat, että kisat on järjestetty jo varmaan kymmenenä vuonna, tosin viime vuosi jäi väliin. Kun sääkin on vielä jameihin sopiva, niin eipä tässä voi pahemmin valitella. Omia sooloalbumeja kitaristi/laulajalta on ilmestynyt vuoden 2010 jälkeen neljä. Kaikki kommentit olivat positiivisia. Piste EKL:lle. Tarja Järvi paistoi päädyssä vohveleita. Kummallakin joukkueella oli hyvä pelivire ja taisto oli tasainen. Ensin heitettyä valkoista palloa lähinnä oli ensimmäisellä kierroksella yksi keltainen. Pekka Tegelman tuli kaikille tutuksi perustamastaan Finnforest -yhtyeestä ja sen jälkeen hän on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten huippuartistien kanssa. Hän teki terassin jameissa Makoisa meininki terassin jameissa musiikillisen kiertomatkan; aloitti Helsingin ylistysbiisillä, jatkoi sitten Tukholmaan, kiersi sieltä Sysmä -biisillä Päijänteelle kalaan ja palasi takaisin Hesaan Hakaniemen valssin myötä. Naiset osoittautuivat ylivoimaisiksi: Aila sai 62, Anja 47 ja Riitta 41 pistettä. On pyritty siihen, että olisi mukava kisata yhdessä, kertoi Riski. Kun punaiset saivat vielä seuraavalla kierroksella 2 pistettä, oltiin tasoissa. Aina Annelin tyylinäyte. Hyvä fiilis, ihanaa musiikkia, taidokkaita soittajia ja yleisö tykkää. Bocciakisa oli tiukka. Ufo Mustonen. Voitto meni tällä kertaa EL:lle. Lavalla taituroi Kimmo Oksasen kommenttien aikana Ufo Mustonen, mainio lauluntekijä ja kitaristi Hesasta. Juha Hurme hurmasi kaikki ja kirjakaupan haastattelupisteen isäntä J-P Pulkkinen löytää aina paikalle loistavia kirjailijoita. Osallistujat nakuttivat perätysten kolme viiden tikan sarjaa
Suopellontie 703, 19700 Sysmä • puhelin 0400 46 97 97 • info@ilolainn.fi • www.ilolainn.fi Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan seurakunta ja vanhusneuvosto järjestivät jo kolmannen kerran virsiseurat vanhan kirkon muistomerkin luona. Kirkkoherra Jeremias Sankari kertoi, että tämän vuoden maaliskuussa tuli 90 vuotta siitä, kun muistomerkin paikalta purettiin kirkko. • kansalaisopiston musiikkikouluun otetaan vapaana oleville paikoille uusia oppilaita • musikaalisuustesti kaikille • opetusinstrumentit: harmonikka, huilu, kantele, kitara, piano ja viulu. Vielä ehtii käydä! AUKIOLOAJAT 13.8. klo 10.00–13.00 ja Pertunmaan kirjastossa klo 13.00–16.00. Kansalaisopiston opinto-ohjelma on jaettu Hartolan, Pertunmaan ja Sysmän kotitalouksiin. (03) 876 250 hotell@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna ma-la klo 11-19, su 12-19 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 10.8. Tarkkaa kirkon paikkaa ei tiedetä, mutta vuodelta 1690 oli kirjattu tieto, että lehterit olivat romahtaneet. ma–to ja su 11–19, pe–la 11–21 (tai pidempään) Ilola inn – Parasta aikaa sysMässä. saakka ja siitä eteenpäin viikonloppuisin. Tilaisuuden lopuksi saatiin vielä pullakahvit. Tervetuloa! Ilola Innissä kesä sen kun jatkuu! Vierasvenelaituri, Suvikahvila, Suvipuoti ja Rantasauna palvelevat joka päivä 19.8. Kurssit löytyvät myös kotisivuiltamme www.ihop.fi --> kansalaisopisto. Pertunmaalaiset olivat kääntyneet 1923-24 tuntemattoman nuoren arkkitehdin Alvar Aallon puoleen. KANSALAISOPISTON PUHELINILMOITTAUTUMINEN ma 13.8.–ke 15.8. Mutta Sankari totesi, että Hartolasta siirretty kirkko on arvokas, koska maassamme on vain muutama 1600-luvulta säilynyt kirkko. Seuraa nettija facesivujamme. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 11.8. Myös maukasta kotiruokaa. Ensimmäinen toivevirsi 574 sopi hyvin tilanteeseen, koska siinä mainitaan kolme kertaa näännyttävä ja uuvuttava helle. alkaen klo 18.00 Sokos Hotel Seurahuoneelle (Aleksanterinkatu 14). klo 10.00-12.00 Sysmän RHY www.r-kioski.fi/kauppiaaksi Olen ylpeä siitä mitä teen. Yli 100-vuotiaan kuusen varjoon kokoontui noin kolmekymmentä virsilaulajaa. Ihastuttavia täytekakkuja, voileipäkakkuja ja muita leipomisia. PYYDÄ TARJOUS! 040 7648 304 | tarja.lehtonen@phnet.fi |www.tarjalehtonen.com MUSIIKKIKOULUN PÄÄSYKOETILAISUUS Sysmäläisille ja hartolalaisille lapsille Sysmän toimipisteellä, Leppäkorventie 14, to 16.8. klo 17.00 Sysmän Leirintäalueella. Muutaman virren jälkeen käytiin nauttimassa vettä. alk. TOIVEJA TANSSIMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi Nyt se vaihtuu, kesä elokuun puolelle, mutta mäellä hommat jatkuu miltei entisellään. Tarkemmat tiedot musiikinopettaja Natalia Kaasiselta, puh. Sysmän kirjastossa ma 13.8. Anna-Maria VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ !. klo 15.00-16.00 Tai tule Lahteen kauppiasinfoon 15.8. klo 8.30–18.00. Mikäli ohjelma ei ole tullut kotiin, sen voi hakea kirjastosta/ kunnantalolta tai opiston toimistosta. Puh. LOUNASBUFFEE joka päivä 12-16 ja listaruokia normaalisti siinä sivussa! TAIDENÄYTTELY on avoinna su 12.8. klo 13.00-14.00 Mäntyharjulle ke 15.8. klo 12.00-15.00 Sysmän RHY Sysmäläisten HIRVISEURUEIDEN KILPAILU Nuoramoisten ampumaradalla la 18.8. Nykyisin kirkko ei määritä samalla tavalla kunnan keskustan sijaintipaikkaa. Niinpä rakennettiin uusi kirkko, joka valmistui 1694. 040 755 4883. Itä-Hämeen opisto, Kaikulantie 90, 19600 Hartola, www.ihop.fi AMPUMAKOKEET Nuoramoisten ampumaradalla la 11.8. Toivevirsiä laulettiin tusinan verran. Hän oli luvannut suunnitella Pertunmaalle kirkon, mutta hinta oli liian korkea. asti. ma-ti SULJETTU ke-su 11-18 Tarja Lehtonen PITOPALVELU Laadukasta pitopalvelua arkeen ja juhlaan. Kiitos järjestäjille! Lämmin Kiitos syntymäpäivääni muistaneille. koherra ja nimismies saivat tilanteen rauhoittumaan. Lisätietoja: asko.aaltonen@r-kioski.fi tai 046 875 1134 Sysmän Nivelpiirin tapaaminen ti 14.8. Purkamista vastustavat ihmiset olivat kokoontuneet paikalle, mutta kirkTop ten -virret Kun laulaa virren kerran, rukoilee kahdesti. Tällä paikalla on ollut kirkko tai kirkon muistomerkki jo 478 vuotta. Kun kirkko rakennettiin 105 vuotta sitten nykyiselle paikalleen, myös keskusta alkoi siirtyä sen läheisyyteen. Jos Aallon piirtämä kirkko olisi tilattu, se olisi ollut arkkitehdin ensimmäinen. klo 17.00. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Ravintolat ja tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. klo 11.30-12.30 Hartolaan ke 15.8. Pertunmaalla oli Markus Pulierin rakentama rukoushuone. klo 12.00-15.00 la 1.9. R-kauppias Jenni, Parainen HAEMME NYT -KAUPPIAITA HARTOLAAN, MÄNTYHARJULLE JA SYSMÄÄN Tule keskustelemaan yrittäjyydestä R-kioskille: Sysmään ke 15.8. Kansalaisopiston opetus alkaa maanantaina 10.9.2018. Sankari kertoi historiatietoa entisen kirkon paikasta, jossa sijaitsi aluksi Koskipään kappeli. 045 214 7221 tai 040 565 0205. klo 12.00-15.00 la 18.8
Niistä tulee mm. En mielelläni pidä pitkiä kursseja, vaan muutaman illan tai viikonlopun kestäviä kursseja. Lisäksi veistoksia oli betonista. -Innostuin lasitöistä Oulussa, koska siellä oli hyvä opettaja. Sukulainen houkutteli silloin pitämään näyttelyn, josta meni hyvin tauluja kaupaksi. Jos omistat samanlaisen, kerro mistä aineesta ne on tehty. Olet jo ohjannut Taitajien Tuvan yhdellä kurssilla, mitä siellä tehdään. Tässä verkottuvassa maailmassa tekee mieli kysyä lukijoilta, löytyykö keneltäkään vastaavilla painoilla varustettua pyyntivälinettä. Kävimme paljon heidän luonaan sekä mökillä, että myöhemmin kirkonkylällä. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 ”SEISKA” Viikon henkilö Leila Heikkinen Kannattaa ajatella positiivisesti! Mikä ihmeen vempele. -Tehtiin töitä kipsistä, savesta ja betonista. -Ensi alkuun oli monenlaista pientä remonttia, johon meni aikaa. Jossain vaiheessa vaihdoin sitten kuvanveistopuolelle. Olimme vasta jääneet eläkkeelle ja meillä oli Oulussa iso talo. Myöhemmin voidaan vielä tehdä kierrätyslasista niihin mosaiikkia. Meillä on Sysmän Kässä ja Koriste –porukassa yhteensä 14 kädentaitajaa, pidämme kauppaa ja kokoonnumme kerran kuussa suunnittelemaan toimintaa. -Löysin pian Taitajien Tuvan ja änkesin sinne mukaan. Hartolassakin vastaava voisi olla hyvä juttu, täällä on niin paljon erilaisia osaajia, järjestöjä ja luovia ihmisiä. -Harrastin pitkään maalausta. Innostuin kokeilemaan keramiikkaa, lasinsulatusta ja muita kädentaitojuttuja. -Siellä oli töitä, joita olin tehnyt rakusavesta, pintaan olin laittanut lasitetta, jota hiotaan pois, siitä tuli töihin omanlaisensa väri. Maaret oli tullut tutuksi ihan some-kanavien välityksellä. Tein ikkunalasista, pulloista, lasinpalasista ja kierrätyslasista sulatustöitä. Ideoihin pitää aina suhtautua avoimesti. Lähetä postia osoitteella: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Miltä on tuntunut asua täällä etelässä. Onko sinua jo houkuteltu kansalaisopistolle. Sysmästä tunsin Maaret Rantapelkosen, joka houkutteli mukaan ITtE-taiteilijoiden toimintaan sekä Kässä ja Koriste-porukkaan. Käydäänpä kysymässä, kuka hän on! Mistäpäin sinä ilmestyit Hartolaan. Leila Heikkisen nimi on pompannut esiin jo monta kertaa eri yhteyksissä. Isä ja oma mies olivat käyttäneet veistä lukuisin naaman vääntein. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Ella Kantonen kertoi viime viikon vempeleestä, että se on partaveitsi. Hyvä kasvovoimistelun apuväline se varmaan onkin ja voimistelu takaa siistin lopputuloksen! Samaa mieltä työkalun nimestä ja käyttötarkoituksesta olivat muutkin vastaajat, vaikka eivät olleetkaan itse käyttäneet sitä. Mutta niistä tulee ihan hyviä, vaikkei niitä ei päällystäkään. Mieheni sisaren mies on täältä kotoisin. -Teimme runkoja (esimerkiksi ilmapalloja, joiden päälle tuli paperia ja verkkoa). Katsastan, olisiko tällä sellaisia ryhmiä, joihin voisin mennä mukaan. kulhoja ja palloja. Toinen on Oulussa asti. klo 18.00 KE 15.8. Siellä on monipuolista toimintaa. Lapsistamme toinen asuu Helsingissä ja he ovat käyneet aika paljon. klo 13.00 MAMMA MIA! HERE WE GO AGAIN kesto 1h 56 min, S SU 19.8. -Aion jatkaa edelleen lasinsulatusta ja teen betonitöitä, joita päällystän lasilla. -Perheemme on ollut paljonkin Hartolassa. Olin töissä Oulussa sairaanhoitopiirillä, siellä oli työn puolesta mahdollisuus käydä useissa erilaisissa harrastuspiireissä. Kirppareitakin voisi mainostaa laajemmin, myös nelostien varressa, koska monet ovat nykyään innokkaita kierrättäjiä. Yhdessä tekemistä voisi kehittää ja monipuoliset käsityöt ja taide pitäisi saada jotenkin esille. Omiin töihini laitan betonia ja jätelasista saneerauslaastilla pintaan mosaiikit. Vko 31 oikea vastaus: Partaveitsi Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Meille käy vain käteinen. Päädyimme siihen, että muutamme Hartolaan. Onko keramiikka sinun juttusi. On mukavaa, että on löytynyt uusia tuttavia, koska emme tunteneet täältä ihmisiä. klo 15.00 MISSION: IMPOSSIBLE FALLOUT kesto 2 h 27 min, K12 KE 8.8. Hartolaan ilmestyy silloin tällöin uusia ihmisiä, jotka löytävät heti omia juttujaan ja menevät mukaan harrastuksiin. Lisänä tulee tietenkin keramiikka ja muut harrasteet. klo 18.00 BLACKkKLANSMAN kesto 2 h 8 min, K12 SU 12.8. klo 13.00 SU 19.8. -Ei ole kysytty. He kuolivat ja olivat testamentanneet talonsa osaksi meidän lapsillemme, kun heillä ei ollut omia lapsia. Lopuksi työt tietysti poltettiin. Jatkamme tänään kurssia ja painelemme runkojen päälle betonia. Se tuntuu mielekkäältä. Sinun keramiikkatöitäsi oli tämän kesän ITtE-näyttelyssä. Jossain vaiheessa sairastuin ja oli hankala kulkea sinne harrastuspaikkaan, niinpä ostin itselleni oman uunin, jossa voi polttaa lasia, keramiikkaa ja muuta. Muutimme tänne viime marraskuussa, eli vajaa vuosi on nyt asuttu täällä. 2009 menin kansalaisopiston kuvanveistoryhmään ja sieltä lähti tämä harrastus. Heillä oli mökki Vuorenkylässä. klo 15.00. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ HOTEL TRANSYLVANIA 3 kesto 1h 45 min, K7 SU 12.8. V. -Täällä on suunnitteilla järjestöjen yhteisiä toimintoja, niitä kannattaa kehittää. Millaisia lasitöitä teet. Itse en tee töitä ensisijaisesti myydäkseni taiteen tekeminen on tärkeää sinänsä ja on hyvä tavata ihmisiä. 2003. Pohdimme, miksi emme muuttaisi tänne, kun täällä on talo tyhjillään. Minulla oli jopa täällä Pullapajassa näyttely v
Pallonheitto (tulos m) Pojat: 2013-2014 syntyneet 1) Okko Haverinen 7,94 2) Julius Sompi 7,68 3) Leevi Rajavuori 7,21 4) Tarmo Korhonen 7,09 5) Aaro Nurminen 6,45 6) Aleksi Juoksukangas 6,22 7) Niilo Saarinen 5,83 8) Jin Virta 5,49 9) Masi Kojola 5,42 10) Vilho Mäkelä 5,01. Pallonheitto (tulos m) Tytöt: 2011-2012 syntyneet 1) Aleksandra Teittinen 11,71 2) Hilla Haverinen 9,38 3) Aino Palm 9,30 3) Kaya Lambert 9,30 4) Isabella Stolt 9,19 5) Sara Vergara 9,17 6) Seena Innilä 9,01 7) Sara Hietamäki 9,00 8) Sofia Juoksukangas 8,91 9) Kacia Lambert 8,74 10) Frida Mononen 8,22. Benjam Buss 00:14,7 6) Toivo Salonen 00:16,0 7) Venni Juden 00:16,5 7) Max Stjernvall 00:16,5 8) Lenni Lautaportti 00:16,6 9) Edvin Sirviö 00:16,7 10) Väinö Juvonen 00:18,4. Pallonheitto (tulos m) Tytöt: 2013-2014 syntyneet 1) Kaisla Haapalainen 8,87 2) Eveliina Juvonen 6,58 3) Emilia Kosonen 6,57 4) Eedla Kojola 5,62 5) Iida Salonen 5,52 6) Neela Honkanen 5,38 7) Saga Sireni 5,21 8) Maisa Laine 5,15 9) Elle Heinonen 4,60 10) Kerttu Kivelä 4,40. Uotin Hippo-kesäkisat 25.7.2018 Juoksu 40 m Pojat: 2015 syntyneet ja nuoremmat 1) Leo Kallioinen 00:11,9 2) Titus Kettu 00:12,6 3) Anton Happonen 00:14,0 4) Juhani Nurminen 00:14,4 5. Juoksu 60 m Pojat: 2007-2008 syntyneet 1) Edgar Berden 00:10,4 2) Titus Häyhä 00:11,1 3) Oliver Innilä 00:13,5. Juoksu 40 m Tytöt: 2013-2014 syntyneet 1) Emilia Kosonen 00:09,5 2) Anna Vastamäki 00:09,6 3) Eveliina Juvonen 00:09,7 4) Kaisla Haapalainen 00:09,8 5) Niia Sorri 00:09,9 6) Maisa Laine 00:10,3 7) Iida Salonen 00:10,5 8) Kerttu Kivelä 00:10,6 9) Eedla Kojola 00:10,7 9) Matilda Rantanen 00:10,7 10) Neela Honkanen 00:10,8. Juoksu 60 m Pojat: 2009-2010 syntyneet 1) Eric Rinne 00:10,2 2) Olli Tuomala 00:11,1 3) Aapo Ylitervo 00:11,2 4) Topias Suutarinen 00:11,3 5) Konsta Kautiainen 00:11,4 6) Benjamin Stolt 00:11,6 7) Roni Mattinen 00:11,7 8) Eetu Rosenberg 00:12,3 8) Onni Nikka 00:12,3 9) Aaro Kelloniemi 00:12,5 10) Veikka Kupiainen 00:12,7. Juoksu 60 m Tytöt: 2005-2006 syntyneet 1) Siru Huuskola 00:09,4 2) Sofia Rinne 00:09,6 3) Vanessa Värilä 00:10,2. Alicia Vikholm (19) 40m juoksussa ja oik. Pituushyppy (tulos m) Pojat: 2009-2010 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Eric Rinne 329,00/322,00/ 319,00/329,00 2) Konsta Kautiainen 287,00/242,00/243,00/287,00 3) Olli Tuomala 263,00/266,00/265,00/ 266,00 4) Roni Mattinen 263,00/ 256,00/245,00/263,00 5) Aapo Ylitervo 262,00/242,00/241,006/262,00 6) Benjamin Stolt 230,00/228,00/ 214,00/230,00 7) Aaro Kelloniemi 226,00/193,00/226,00/226,00 8) Eetu Rosenberg 191,00/183,00/ 186,00/191,00. Vas. Pituushyppy (tulos m) Tytöt: 2007-2008 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Annet Braet 368,00/359,00/ 377,00/377,00 2) Tiida Palm 300,00/ 300,00/301,00/301,00 3) Elina Yli-Talonen 277,00/280,00/290,00/ 290,00 3) Helmi Nikka 290,00/ 284,00/290,00/290,00 4) Julia Toivonen 280,00/284,00/261,00/284,00 5) Ninni Rimpioja 253,00/253,00/ 253,00/253,00 6) Nelli Sorri 249,00/ 231,00/241,00/249,00 7) Esme Lopperi 239,00/246,00/240,00/246,00 Pituushyppy (tulos m) Tytöt: 2005-2006 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Siru Huuskola -/-/388,00/388,00 2) Sofia Rinne -/-/383,00/383,00. Juoksu 60 m Pojat: 2005-2006 syntyneet 1) Veeti Yli-Talonen 00:09,3 2) Max Braet 00:09,4 3) Eero Sippola 00:09,7. Juoksu 40 m Tytöt: 2011-2012 syntyneet 1) Kaya Lambert 00:08,1 2) Sara Vergara 00:08,3 2) Aleksandra Teittinen 00:08,3 3) Seena Innilä 0:08,5 4) Neetu Juden 00:08,6 4) Sara Pollari 00:08,6 5) Seela Karola 00:08,8 5) Frida Mononen 00:08,8 6) Sini Rajavuori 00:08,9 6) Isabella Stolt 00:08,9 7) Aino Palm 00:09,0 7)Kacia Lambert 00:09,0 7) Sofia Juoksukangas 00:09,0 8) Emmi Laatikainen 00:09,1 8) Lumi Quimpert 00:09,1 9) Ninni Honkanen 00:09,2 10) Hilla Haverinen 00:09,4. Juoksu 40 m Pojat: 2013-2014 syntyneet 1. Pienten kisailijoiden urheilun iloa. Joel Laatikainen (89) pallonheitossa. Kuva: Heikki Helin Lisää kuvia löydät Lähilehden FB-sivuilta.. Juoksu 60 m Tytöt: 2009-2010 syntyneet 1) Olivia Miller 00:10,9 2) Sofia Vergara 00:11,1 3) Adalmina Teittinen 00:11,2 4) Helmi Haapalainen 00:11,3 5) Emma Kallioinen 00:11,4 6) Veera Tumppila 00:11,5 7) Nella Himanen 00:11,6 8) Laura Pietarinen 00:12,0 8) Noomi Tanskanen 00:12,0 9) Vilja Toivonen 00:12,5 10) Essi Lopperi 00:13,0. Pituushyppy (tulos m) Pojat: 2005-2006 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Max Braet 370,00/393,00/ 367,00/393,00 2) Eero Sippola 367,00/340,00/287,00/367,00 3) Veeti Yli-Talonen -/-/353,00/353,00 4) Eliel Stjernvall 310,00/-/-/310,00. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Urheilua ja tuloksia TULOKSET: Juoksu 40 m Tytöt: 2015 syntyneet ja nuoremmat 1) Iida Vastamäki 00:12,8 2) Aada Nurminen, 00:14,1 3) Silja Laakso 00:14,7 4) Emma Huovila 00:14,9 5) Hilma Mäkinen 00:15,4 6) Emmi Järvinen 00:15,8 7) Miira Rantahakala 00:17,0 8) Alma Palm 00:17,7 9) Siina Sarhemaa 00:20,4 10) Isla Siniranta 00:24,4. Tarmo Korhonen 0:10,1 2) Aleksi Juoksukangas 00:10,7 3) Niilo Saarinen 00:10,9 3) Aaro Nurminen 00:10,9 4.) Jin Virta 00:10,9 5) Leevi Rajavuori 00:11,0 6) Masi Kojola 0:11,1 7) Okko Haverinen 00:11,4 8) Julius Sompi 00:11,5 9) Mert Sekersöz 00:12,0 9) Elis Sjöblom 00:12,0 10) Jimi Heino 00:12,4. Pituushyppy (tulos m) Pojat: 2007-2008 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Edgar Berden 280,00/281,00/ 276,00/281,00 2) Titus Häyhä 276,00/254,00/251,00/276,00 3) Oliver Innilä 176,00/187,00/179,00/ 187,00. Pallonheitto (tulos m) Tytöt: 2015 syntyneet ja nuoremmat 1) Aada Nurminen 3,24 2) Emmi Järvinen 3,20 3) Eevi Kartano 2,99 4) Alma Palm 2,28 5) Isla Siniranta 2,27 6) Sofi Stjernvall 2,18 7) Iida Vastamäki 2,07 8) Helmi Mäkelä 2,00 9) Hilma Mäkinen 1,91 10) Silja Laakso 1,39. Pituushyppy (tulos m) Tytöt: 2009-2010 syntyneet (1.hyppy/2.hyppy/3.hyppy/paras) 1) Vilma Salo 280,00/292,00/ 296,00/296,00 2) Olivia Miller 268,00/279,00/276,00/279,00 2) Adalmina Teittinen 265,00/274,00/ 279,00/279,00 3) Laura Pietarinen 259,00/252,00/235,00/259,00 4) Sofia Vergara 257,00/255,00/ 252,00/257,00 5) Helmi Haapalainen 256,00/233,00/254,00/256,00 6) Emma Kallioinen 235,00/238,00/ 236,00/238,00 7) Tanskanen Noomi -/233,00/235,00/235,00 8) Vilja Toivonen 218,00/222,00/196,00/222,00 9) Lilja Quimpert 220,00/204,00/ 169,00/220,00 10) Veera Tumppila -/140,00/216,00/216,00 10) Essi Lopperi 216,00/185,00/179,00/ 216,00. Juoksu 60 m Tytöt: 2007-2008 syntyneet 1.) Annet Braet 00:09,7 2) Elina Yli-Talonen 00:10,5 3) Helmi Nikka 00:10,7 4) Tiida Palm 00:11,0 5) Esme Lopperi 00:11,1 6) Julia Toivonen 00:11,5 7) Ninni Rimpioja 00:11,7 8) Nelli Sorri 00:11,8. Pallonheitto (tulos m) Pojat: 2011-2012 syntyneet 1) Leevi Huovila 21,37 2) Eemeli Kantonen 14,39 3) Topias Mäkinen 13,03 4) Jami Rajakangas 12,67 5) Onni Mannila 12,32 6) Eino Salonen 11,25 7) Eino Kaunisvaara 11,20 8) Samuel Miller 10,13 9) Emil Sjöblom 9,60 10) Sulo Seppälä 9,52. Juoksu 40 m Pojat: 2011-2012 syntyneet 1) Leevi Huovila 00:08,2 2) Niilo Kallioinen 00:08,9 3) Eemeli Kantonen 00:09,1 3) Noel Tanskanen 00:09,1 4) Eino Kaunisvaara 00:09,2 4) Justin Turay 00:09,2 5) Topias Mäkinen 00:09,4 5) Atte Lehmus 0:09,4 5) Sulo Seppälä 00:09,4 6) Eino Salonen 00:09,7 6) Miro Kelloniemi 00:09,7 6) Nico Himanen 00:09,7 7) Aatu Saarinen 00:09,8 8) Jami Rajakangas 00:09,9 9) Onni Mannila 00:10,0 10) Samuel Miller 00:10,6. Pallonheitto (tulos m) Pojat: 2015 syntyneet ja nuoremmat 1.) Titus Kettu 3,80 2) Elmeri Rantanen 3,61 3) Leo Kallioinen 3,39 4) Venni Juden 3,18 5) Jore Kojola 2,81 6) Toivo Salonen 2,80 7) Leon Sirviö 2,62 8) Juhani Nurminen 2,58 9) Anton Happonen 2,42 10) Lenni Lautaportti 2,37
Nyt hän jäi ensimmäisen kerran mitalitta. Kiekon tulos oli kuitenkin niin hyvä, että Maria valittiin Suomen maajoukkueeseen 19-vuotiaiden nelimaaotteluun Tanskaan ensi viikonvaihteessa. Sillä tuli neljäs sija. Kahden päivän tapahtuma tuo myös mukavasti yöpyjiä paikkakunnalle. Hartola Golfin toimitusjohtaja Tera Heinonen kertoi, että Hartola Golfilla on ensi vuonna 30-vuotisjuhlat. KESÄHERKUT S-MARKETISTA Kotimaista Nauta-sikajauheliha 20% 700 g (5,64/kg) 3 95 Suomalainen Rainbow Muromyslit 500-750 g (2,60-3,90/kg) Atria Saunapalvi ja ohut saunapalvi 300-350 g (8,43-9,83/kg) Elovena Välipalakeksi 2 x 300 g (8,33/kg) HK Burgeri 3 x 100 g (3,33/kg) Fazer Fasupala 215 g (10,65/kg) Kotimaista Porkkanapussi 1 kg Kesäkurpitsa 89 kg 2 29 1 95 1 00 3 kpl 1 99 Atria Kanan ohutleikkeet pintamaustettu ja pippuri 550-600 g (9,92-10,82/kg) 5 95 Suomalainen 5 00 2 pkt 2 95 Suomalainen Suomalainen Heikki Helin LAHTI / IITTI Maria Olkkonen heitti perjantaina kiekkoa Laitilassa N19-sarjan SM-kisassa. Tummat pilvet saivat Heinosen tarkistamaan salamatutkan tietoja. Sadetta saadaan aika pian. Markus Porvari hyppäsi toiseksi 12-vuotisten poikien pituudessa (406). Kisoja anotaan liitolta. Moukarin voittoheitto kantoi 33,21. Koska Helena Leveelahti heittää kiekkoa Berliinissä aikuisten EM-kisoissa, vapautui paikkoja muille tytöille. Pronssimitalin Markus juoksi 60 metrillä ajalla 9,15. 100 alan huippua eri puolilta Suomea. Piirinmestaruuskisojen innoittamina Viivi Kupiainen ja Eelis Hynninen lähtivät hyppäämään Iittiin seivästä. Eteneminen oli tasaista, jokainen jaksoi tarkistaa lyöntiin vaikuttavat tekijät (tarkka suunta, haluttu pituus, mailavalinta, tuulen suunta, maasto ja hiekkaesteet). Marian koko sarja oli: 37.01, 42.92, x, 38.23, 40.45, 42.48. Piirinmestaruuskisat Lahdessa Lahdessa viime viikon keskiviikkoja ja torstaina järjestetyissä 9–13-vuotiaiden piirinmestaruuskisoissa hartolalaiset saivat runsaasti mitaleja. Viimeinen kolmen kilpailijan tasaväkinen ryhmä oli aloittanut sunnuntain urakkansa klo 13 aikoihin. Mitali meni Messilä Golfille matemaattisen laskutavan mukaan tasatilannetta ratkottaessa. Viivi Kupiainen (13 v.) hyppäsi 280 ja oli toinen. KeskittymiSM-kisat Hartolan golfkentällä nen säilyi ja hyvin vähän eroa syntyi pelaajien välillä. Maria Olkkonen. Seuracuppia Iitissä Sunnuntaina Iitissa järjestettiin Seuracupin kisat. Tuuli yltyi mutta sadepilvi pidätteli niin kauan, että viimeisen greenin ratkaisevat puttaukset saatiin maaliin. Voitto ratkesi yhden lyönnin erolla. Hartolan Golfklubi tuli jaetulle kolmannelle sijalle. Viivi Kupiainen voitti 13-vuotiaiden tyttöjen seipää ennätystuloksellaan 300. Kuulassa Maria oli lauantaina kuudes tuloksella 11,82. Kisajärjestelyt ovat sujuneet hienosti. Hän voitti Lahdessa myös moukarinheitto heitettyään 16.11. Kentän korkeimmalta kohdalta pelaajat löivät 250 metrin lyönnit alas. Kisan voitti St.Laurence Golfin Kari Nyman, toisena oli Suur-Helsingin Golfin Ari Vauhkonen ja kolmantena Kullo Golf Clubin Peter Kaske. Seurakilpailun ykkönen oli Golf Porrassalmi, toinen Hyvinkää Golf ja kolmas Messilä Golf. Maria on tähän asti tuonut SM-kisoista aina mitalin. Ne ovat kentälle hyvää mainosta ja pelaajat kertovat toisilleen kentästä. Eelis Hynninen voitti 12-vuotiaiden seipään. Heinosen aikana Hartolassa ei ole ollut SM-tason kilpailuja. Eelis Hynnisen (12 v.) tulos oli 220 ja sija 4. Timo Olkkonen muisteli, että Annika Nurminen, Jarno Poskela, Jarkko Hauta-aho, Ville Partanen ja Minna Mäkiranta ovat edestaneet Suomea lähinnä juniorisarjoissa. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Tarjoukset voimassa ke–la 8.-11.8. Maaotteluedustajia ei Voimankaan riveistä kovin usein ole ollut. Kiira Johansson (HeinI) sijoittui kolmanneksi T11-sarjan kuulassa tuloksella 7.27. Kiekossa Viivi oli kakkonen tuloksella 31,43. SM-mitalistit: (vas.) pronssia saanut Peter Kaske, voittaja Kari Nyman ja hopealle niukasti jäänyt Ari Vauhkonen. Seipäässä oli tarjolla17-vuotisten sarja. Ennätys parani 1,22 metriä ja tulos oli 42,92. Jäljellä oli tiukan kisan tuloslaskenta. Liiton päätuomari on paikalla, hän tekee päätöksen pelin keskeyttämisestä, jos ukonilma on vaaraksi. Kentän vaihteleva maasto asetti kilpailijoille omat haasteensa. Marian sarja oli 10.63, 11.69, 11.35, 11.82, x, 11.27. Miska Johansson (HeinI) voitti P15 sarjan moukarin tuloksessa 34.23. Maria heitti maajoukkueeseen Urheilua ja tuloksia Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan golfkentällä kisasi viikonloppuna n. Hartolasta oli neljä kisaajaa, parhaiten sijoittui Kari Kivilompolo jaetulle 15. Kysymyksessä oli M60 Tourin neljäs osakilpailu ja myös joukkuekilpailu. T13-sarjassa Sinja Johansson (LahdA) työnsi kuulaa 8.19 ja oli kuudes. sijalle. Ukkosrintama on Sysmän puolella, toivottavasti menee ohi. Pihla Johansson (LahdA) heitti keihästä 33.86, jolla tuloksessa oli toinen N17-sarjassa. 10-vuotisissa tytöissä Iskua edustava Kiira Johansson voitti kuulan (7,44) ja oli keihäässä kolmas (18,71). Sade oli edellisenä yönä sopivasti hieman pehmentänyt kuivaa kenttää
Heikki Helin Uotintie 1920-luvulla Sysmän Osuuskauppa Yritys r.l. Siinä aloitettiin myös kahvilatoiminta. Sitten liike siirtyi Simolalle. Liike purettiin vuonna 1975. Monia kuvassa olevista rakennuksista ei ole enää jäljellä. Vuoden 1924 juhannuksena otetussa kuvassa näkyy taustalla yhteiskoulu. (Eila Suojärven albumi) A. Etualalla on Lempi ja Valerian Laitisen vuonna 1924 valmistunut leipomorakennus. Vasemmassa reunassa ovat Markkalan rakennukset. Laurilan konkurssi-ilmoituksessa (I-H 25.9.1929) kuvailtiin kauppataloa seuraavasti: – Kauppatalo sijaitsee hyvällä ja vilkkaalla liikepaikalla, jossa on harjoitettu kauppaliikettä 30 vuoden ajan, se on äskettäin uusittu ja osaksi aivan uusi, sisältää avaran kauppa-kahvilahuoneiston ja kaikkiaan 10 tulisijaa. Vuonna 1928 rakennusta laajennettiin rakentamalla toinen kahvila ja kamari. Raskula – Yritys Sysmän Osuuskauppa Yrityksen ensimmäinen myymälä avattiin vuokratiloissa Uotintien varteen 1908. Kaste kuvasi Sysmän kirkonkylää 1920ja 30-luvuilla. Oma liiketalo valmistui “Kirkkokadun” varrelle vuonna 1929. Taustalla samana vuonna valmistunut Sysmän Yhteiskoulu. Rakennus toimi myöhemmin laajennettuna Simolan kauppana aina 1970-luvulle saakka. Raskulassa vuonna 1911 nykyisen Uotintien varrella. osa tätä kirjoitussarjaa. Nykyään kaupan painopiste on taas siirtynyt osuuskaupan mukana Särkilahdentielle. Rantanen Kelloja Muotiliike N. Muotiliike, jota hoitaa rouva Alli Rantanen, on kehittynyt kelloliikkeen sivulla. Vastapäätä tien toisella puolella oli Yrityksen ensimmäinen myymälä. Laurila, Nieminen-Simola, Simola Itä-Hämeen numerossa 1/1927 oli Laurilan kaupan ilmoitus, jossa on kuva kaupasta. Liike purettiin vuonna 1975. Laitisen leipomoja kahvilaliike valmistui vuonna 1924. Nieminen ja Simola lunastivat liikkeen kauppias Kaarlo O. Tämä on 536. Oheisessa Kasteen kuvassa Yhteiskoulun katolta vuonna 1929 näkyy melkein koko silloinen kirkonkylä. Myöhemmin laajennettuna se toimi Simolan kauppana aina 1970-luvulle saakka. Tämä kuva on vuodelta 1929. Laitinen Kuvassa edessä on nykyinen Uotintie. (Laitisen arkisto). LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Helinin Heikin palsta 1920-luvulla todettiin, että Sysmässä käydessä tuntee liikkuvansa vanhassa kulttuuriseudussa, valistuksen ja varallisuuden keskuksessa. Vaikka silloin asutuksen painopiste oli Markkalan vaiheilla, siirtyi se vuonna 1914 uuden Yrityksen sijaintipaikalle nykyisen Sysmäntien varteen. Rakennuksen pihassa näkyy hevospuomi. Tien varressa oli jo aikaisemmin rakennettu Laurilan kauppa, joka siirtyi sitten Niemisen ja Simolan omistukseen. Leipomon edustalla on vielä heinäseipäitä. Laurilan konkurssihuutokaupasta syksyllä 1929. Vuonna 1930 aloitti samassa kiinteistössä myös Laitisten limonaditehdas. Vastapäätä olevassa rakennuksessa toimi ensin Laurilan, sitten Niemisen ja Simolan ja sen jälkeen Simolan liike. Rantanen alkoi toimintansa Sysmän kirkonkylässä vuokrahuoneistossa 1928. Yhteiskoulun katolta on muutama kuva. Rakennuksessa oli aluksi leipomo, kahvila, leipomomyymälä ja yksi kamari. O. Paitsi kellojen korjauksesta, on Rantasen liike tullut tunnetuksi edullisten hopeatavaroitten ja erikoisesti urheilupalkintojen myyjänä Sysmässä ja naapurikunnissakin. Siinä näkyy suuri osa kirkonkylästä
040 351 5480 (ma ja ke klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ Wanhan kansan Wiisautta Lampaiden kesävilla kerittiin (leikattiin) Laurina. Myöhään illalla lämpiää sauna ja puoliltaöin kutsuu peti. Loma-ajan ulkopuolinen hiljainen liikenne on synnyttänyt lapsen päässä tunteen turvallisesta oman kirkonkylän liikenteestä ja se tunne kasvattaa riskien määrää. Tietysti miehen pitää olla hyvä makuuhuoneessa. Pohdiskelimme Heikkolan Tuomon kanssa sitä, miksi muusikot ovat parhaimmillaan juuri jami -illoissa. Vaikka tämä tosiasia ei tee paikallisia yrittäjiä onnellisiksi, helpottaa se lasten liikkumista koulutiellä. Pensaan yli näkyvä lapsen pää saattaa estää vakavan liikenneonnettomuuden. Kuivuus on luultavasti vahingoittanut rihmastoja. On tärkeää, että miehellä on hyvä työpaikka ja että hän on luotettava. Kaksi blondia vietti kesäpäivää uimarannalla. Luonnonantimien keräily on sesonkiluonteista, eikä se elätä, mutta kiireisenä se pitää miehen. x x x Sysmän Rantaterassin jameissa oli loistava meininki. Soittajaa ei ole palkattu jotakin tietynlaista tilaisuutta varten, ei ole valmiiksi annettuja ohjeita eikä kaavoja. Ari on tämänkin päivän aloittanut jo aamuneljältä. Nuoret taitavat suosia vapoja. VIIKON KEVENNYS LÄHILEHTI – Tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Huomio, huomio! Lana Tässä rapumerrassa oli kaksi rapua, joista toinen aivan valtava ja toinen alamittainen. Pari tuntia tuossa nukuin ja nyt käydään kokemassa rapumerrat. Olemme edenneet vuodenkierrossa jo aikaan, kun koulut alkavat ja pienet piipertäjät ilmestyvät kadulle muun liikenteen sekaan. On niin helteistä nyt, ettei siellä metsässä oikein jaksa olla kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Niillä saisi monipuolisempaa saalista, mutta onhan siinä enemmän työtä. Sinulla pitää olla mies, joka auttaa sinua kotona – siivoaa, laittaa ruokaa ja hoitaa lapsia. Olen minäkin eksynyt, kun tutut metsät muuttuvat hakkuiden takia. Onneksi asumme paikkakunnalla, missä liikenne hiljenee ratkaisevasti juuri ennen koulujen alkamista – lomaliikenne siirtyy kaupunkeihin. Vanhempi antoi nuoremmalle tärkeitä elämänohjeita. Soitellaan vapaasti ja annetaan tämän tunteen näkyä ja kuulua soittajan ei tarvitse pelätä virheitä eikä muistella harjoituksissa opittuja juttuja. Oksasen Kimmo jaksaa tehdä hyvää työtä kesä toisensa jälkeen ja eiköhän mies rekrytoinut jo viikonloppuna muutamat bändit ensi kesän jameihin soittamaan. Pieni pääsi takaisin järveen kasvamaan ja iso Arin sumppuun. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Pitäisi tulla mahdottomasti vettä ja pian, Ari tuumii. En ole juuri nyt tsekannut, onko Sysmän tai Hartolan pensaskasvustot lyhennetty katujen varsilta ja risteyspaikoilta turvallisen mataliksi. Naisen tulee muistaa muutamia tärkeitä asioita. Improvisointi ja jammailu on soittamisen hienoin aste. Kanttarelleja ei varmaanEläkeläisen normipäivä kaan nouse ja muutkin sienet voivat olla tiukassa. Eläkeläisen normipäivä. Tästä asiasta tulisi tietenkin muistuttaa useampiakin kertoja vuodessa, mutta näin alkusyksystä siihen on aina palattava. Niinpä Ari kerää metsämarjatja sienet – verkot ovat järvessä ja nyt ovat tietenkin rapumerratkin pyytämässä. Kaisa Vigman HARTOLA Monta kertaa olen ajatellut, että miten sitä silloin ehti kaikkea, kun kävi töissä, oli rakennushommia ja viikonloppuisin vielä juhlien järjestämistä Metsopirtillä, ihmettelee hartolalainen Ari Kivinen ja kysyy maistuisiko kesäkeitto. Ari on sitä ikäpolvea, jolle jo kohdussa on kerrottu, että luonnonantimet kerätään talteen. Tilanne vaatii autoilijoilta erityistä huomiota. Sitten perkasin saamani isot ahvenet ja suolasin ja savustin ne. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Ihmiset pelkäävät eksyvänsä, eivätkä uskalla lähteä autojen luota kauemmaksi. Ei tuolla metsässä juurikaan nuoria näy, Ari huokaa. Kattila höyryää pöydässä ja vastaukseni on ehdoton kyllä. Mustikoitakin löytyy, mutta pitää lähteä vähän pidemmälle metsään. Onhan siihen montakin syytä, mutta yksi lienee tapahtuman luon teeseen liittyvä vapaus. Jameissa liikutaan vapailla vesillä ja siitä paikalle saapunut yleisö tykkää. Savustuksen aikana siivosin mustikat. Kaikkein tärkeitä on se, että nuo kolme eivät tunne toisiaan!. Ekaluokkalainen on kadulla liikkuva varoitusmerkki ja voi rynnätä auton eteen minkä puskan takaa tahansa. Viideltä olin jo tuolla kauempana mustikassa, takaisin tullessa kävin verkoilla. Eikä verkoillakaan. Teen sitten vähän puutarhatöitä, käyn verkoilla ja illasta menen mustikkaan tai vattuun, Ari myhäilee. Ari odottaa sadetta, niinkuin muutkin
sunnuntai helluntaista), Heli Mäkelä, Jaak Luts, Kolehti: Raamattuja Pohjois-Koreaan / Marttyyrien ääni ry. (ke-pe) ja 13.–14.8 (ma-ti) klo 10–12 diakoni Pekka Kuupolle p. Hanke suorittaa parasta aikaa infokiertuetta, joita järjestetään yhdessä kyläyhdistysten kanssa ympäri Suomea. Ylönen, Päivi Viholainen. Ilmoittautuminen 8.–10.8. EI Lähetyssoppea To 23.8. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta helluntaiseurakunnassa Ti 14.8. RUSKAMATKA PYHÄTUNTURILLE 8.15.9.2018. Tikkalantie 570. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Su 12.8. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. sunnuntai helluntaista) liturgi: Jeremias Sankari, saarna: Marja Apilainen, kanttori Jaak Luts. Retken hinta 10 euroa, kerätään matkalla. seurakunta@evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9–12. Ke 15.8. Kolehti kirkon ulkosuomalaistyöhön kirkkohallituksen kautta. Matkalle otetaan 45 ensiksi ilmoittautunutta. ---Pe 10.8. – 12.8., Jeremias 30.7. Vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. Opastettuja retkiä. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com 12. fi. klo 12 Eläkeliiton virkistyspäivä Kompelonlahdessa – klo 18 Naisten saunailta Kompelonlahdessa. Puh (03) 882 670. KL:n 23 luvun 2 §:n ja 3 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun luottamustoimeen on ehdokas, 1) joka viimeistään 17.9.2018 on merkitty Hartolan tai Sysmän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi, 2) joka on konfirmoitu viimeistään 17.9.2018, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 18.11.2018 3) joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, 4) joka ei ole vajaavaltainen 5) joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen, 6) joka ei ole Hartolan tai Sysmän seurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä. retki, ei soppea Su 19.8. Hartolan kirkkoherranvirasto on avoinna ma, to–pe klo 9–12, ja Sysmän seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna ma, ke–to klo 9–12. Järjestäjänä Heinolan rovastikunnan seurakunnat Tiekirkko: Hartolan kirkko avoinna päivittäin klo 1117. – klo 13 kesäseurat Kannuksen vanhassa tuvassa. Saunaillat alkavat klo 17.30 saunalla ja päättyvät klo 19 alkaviin seuroihin. klo 9.30–14.00 Vanhemman väen retki Hartolaan. klo 10 messu kirkossa. Su 12.8. klo 11.00 Päiväkokous, Pertsa Hannula. Ilmoittaudu virastoon. Kolehti: Japanin evankelis-luterilaisen kirkon Tokion uusiin toimitiloihin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistys ry:n kautta To 23.8. Entiset ja uudet TERVETULOA! 23.8. Iltapala. klo 19. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana molempien seurakuntien kirkkoherranvirastoista ja verkkosivuilta info.seurakuntavaalit.fi. Mitä tuotteita ja mitä muita palveluja. Uusi palvelu tuo lähituotteet ovellesi. Virret: 288, 727, 506, 207, 206, 548. – klo 18 Seurat Lauri Kirveellä, Kiitasentie, mukana Martti Kola ja Keijo Vikman Ti 14.8. klo 18 Miesten rukousilta. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Tutustumme kirkkoon, kirkon esittely, hartaus ja laulamme yhdessä. Sähköposti hartola@evl. Kansan Raamattuseuran nuorisoja opiskelijatyölle valtakunnallisten tapahtumien toteuttamiseen, seurakuntien nuorisotyön tukemiseen sekä nuorten aikuisten toimintaan 104,40€. To 16.8. Puh 03 876 300. (03)7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ma 13.8. klo 10 messu kirkossa. Päijät-Hämeen alueella aloittaa lähituottajat ja -palvelut tunnetuksi tekevä ProLocalis -hanke, joka auttaa helpolla tavalla kuluttajaa löytämään kyseiset tuotteet. Ke 15.8. Matka ja täysihoito noin 650-710 € majoituksen tasosta ja lähtijöiden määrästä riippuen. www.hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta” Su 12.8. Lähtö Olavin toimintakeskuksen edestä klo 9.30. Sovelluksen avulla myös jälleenmyyjät, ravintolat ja turismikeskukset löytävät asiakkailleen parasta mitä lähellä on tarjolla. Kahvittelua, seurustelua, laulua, lähetysuutisia, klo 14 hartaus. Samalla kun pientuottajat etsivät uusia kanavia lisätäkseen myyntiä, kuluttajat yrittävät suurella työllä löytää paikallisia tuotteita ja palveluksia. klo 10 messu kirkossa (13. Alussa kahvit. Lomalla: kappalainen Petri Virkkunen 16.7.–19.8, kirkkoherra Jeremias Sankari 30.7.–12.8., talouspäällikkö Martti Komu 13.–19.8.2018 Kuollut: Pentti Juhani Heinonen 64 v Vihitty: Teppo Ilmari Vettenranta ja Heidi Maija Elisa Ylönen. klo 17.30 alkaen saunalla rovastikunnallinen miesten saunailta Olavinrannan leirikeskuksessa, seurat klo 19. Ilmoitathan ruokavaliosi. ja su 19.8. klo 13 Lähetyssoppi srk-sali Nuotassa, Uotintie 7. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Hartola 11.6.2018 Tainionvirran seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Vesa Järvinen Sysmän srk srk:n sähköposti sysma. klo 17.30 Miesten rovastikunnallinen saunailta Sysmän srk:n leirikeskus Olavinrannassa. Itsensä tutkiminen. Diakonia: Kirsi lomalla 16.7.–12.8. klo 16.00 Jumalanpalvelus, puhuvat: Ossi ja Aija Pitkänen. Löylyjä ja iltapalaa klo 19.30 alkaen. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 044 059 3426 / Irja Voutila tai irja.voutila@evl. TERVETULOA! Kyösti Piippo SYSMÄ/HARTOLA Tiedätkö loppujen lopuksi, mitä kaikkea löytyy läheltä kotiasi. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 Seurakuntatiedot EHDOKASASETTELUA KOSKEVA KUULUTUS Tainionvirran seurakunnassa toimitetaan kirkkolain (KL) 23 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti 18.11.2018 seurakuntavaalit, jossa vuoden 2019 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan 19 jäsentä kirkkovaltuustoon. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Näiden avuksi on kehitetty helppokäyttöinen mobiilisovitus, joka yhdistää kuluttajat, tuottajat ja turistit. klo 1417, pe 17.8. Majoitus, ruokailut ja iltaohjelma Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksessa Kairosmajalla. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Ke 15.8. Lomalla: Ulla 16.7. 12. 050 592 0062, vain puhelimitse. sunnuntai helluntaista. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on toimitettava 17.9.2018 kello 16.00 mennessä joko Hartolan tai Sysmän seurakunnan kirkkoherranvirastoon. klo 10 messu kirkossa (12. Hartolan kirkkoherranviraston osoite on Kirkkotie 2, 19600 Hartola, ja Sysmän seurakunnan kirkkoherranviraston osoite on Uotintie 7, 19700 Sysmä. Syömme Linna hotellissa ja lopuksi käymme Itä-Hämeen museossa. Jos tarvitset kyydin, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Su 19.8. Pientuottajat voivat rekisteröityä ilmaiseksi ja lisätä näkyvyyttään helppokäyttöisellä sovelluksella. Konsertti: Kitaraduo Calderan konsertti kirkossa su 26.8. Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 12.8. klo 18.30 Sana ja rukous. Kolehti: Su 5.8. Kerromme aiheesta lisää tulevissa lehdissä. -Tarkoituksenamme on esittää mahdollisuuksista hyödyntää ProLocalis -konseptia eri paikkakuntien elinvoiman ja näkyvyyden kehittämiseksi, kertoo Henna Pirkkonen Leader -ryhmästä. – 21.8. Lisäksi ne ovat avoinna 17.9.2018 kello 9–16.00. Etsimme pe-su vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä, nyt erityisesti la 11.8. – 12.8., Hannu 13. klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talossa Ma 13.8. fi. ”Kasvotusten”. ProLocalis -mobiilisovitus tuo lähituotetun ruuan ja juoman, käsityö-, palveluja turistielämysten tuottajat kartalle
0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA LAKIASIAINPALVELUJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. www.joukovanttinen.fi Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 JoSa-Huolto p. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 KESÄ ON TÄÄLLÄ, hanki itsesi näkyville palveluhakemistoon! REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. 03-717 1008 Se kotimainen... • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. 050 3380 396 Sysmä 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 0400 886 775 eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 044 240 8579 Leppäkorventie 157, Sysmä josa-huolto@autonomi.fi KANTOJYRSINTÄÄ, POLTTOPUUN PILKONTAA SIIRRETTÄVÄLLÄ KALUSTOLLA JA KAIVURITÖITÄ Boren Seppo Ky 0500 734 916 PIHATÖITÄ ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, ( 03) 7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, (03) 7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 Av: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu Av: ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13, ti ja to suljettu • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh
Syrjälä 0400 623 452 NÄKYYKÖ HUONOSTI. TEXAS HOLD’EM PE 10.8. Myös täällä suomenmaalla olisi paljon mielenkiintoisia tehtäviä. Mittaa kulhoon härkäpapurouhe, viljapihviseos ja kiehuva vesi. UUSI MALLI! 9,00 €/hyötyneliö yli 80 m 2 NT-LUKKOSAUMAPELTI 20 v. UUSI MALLI! 9,00 €/hyötyneliö yli 80 m 2 ETSITÄÄN vaatimatonta/ purkukuntoista mökkiä tai ok-taloa vapaa-ajan käyttöön. ja LA 11.8. 040 351 5480 (ma, ke, to 9-16). -Mökki siivoukset -Ikkunoiden pesu -Peruspesu&vahaukset Kesä terveiset Satu Junno B o l a a n o y P U H TA A M M A N ELÄMÄN PUOLESTA UTOPESULAT Auton pesu, Sisäpuhdistus ja ProNano vaha hintaan 60 € Joka viidespesu on ilmainen soita ja varaa aikaa Marjanne 044 244 2231 Eteläinen Teollisuustie 7, Hartola Facebook: Glad Hartolan Autopesula Passi-, ja viisumikuvat, joka pe ja ma kello 9-17 VARAA AIKA! Jari Partanen, 040 520 7730 Keskustie 58, 19600 Hartola Kuvat suoraan Poliisille! Osuuskunta SiniWuokot VALOKUVAAMOPALVELUT www.siniwuokot.com KANTOJYRSINTÄÄ Päijät-Hämeen alueella 040 849 8408 VOIMARUOKAA Tästä ateriasta ei puhtia puutu, vaikka kyseessä onkin kasvisruoka! Tällä viikolla Kekkurin keittiö haastaa pinttyneet ostotottumukset – vaihdetaan edes kerran se iänikuinen jauhelihapaketti paikallisiin kasvisproteiineihin! Helppoa, hyvää, terveellistä ja luontokin kiittää! HÄRKÄPAPU-JUURESPIHVIT Ainekset: 2 dl Rantalan tilan härkäpapurouhetta 2 dl Sysmän Luomu viljapihvi -seosta 4 ½ dl kiehuvaa vettä 2 porkkanaa 1 palsternakka 1 rkl rypsiöljy 2 kananmunaa ½ dl vehnäjauhoja ripaus mustapippuria ja chilijauhetta ½ tl suolaa 1 tl sitruunamehua tuoretta timjamia tai muuta yrttiä oman maun mukaan voita paistamiseen 1. Tai ruveta Janne Ahosen valmentajaksi, tai Paavo Väyrysen tukiryhmään presidentinvaaleja 2030 varten. alv. p. SAVUKALAA Perjantaina Sysmän tori 9.30-12.30 Hartola K-Market 13.30-17 Perjantaina Sysmän tori 9.30-13 Hartolan tori 14-17 SYSMÄN TORILLA joka arkipäivä PIHAMAAN mansikat ja vadelmat SIIKLI ja ANNABELLE-peruna • porkkana • sipuli ym. Tai voisi huoltaa tukkirekiä tai korjata arp-puhelimia, kiertää kirkonkylän kuppiloissa huoltamassa pajazzoja tai levyautomaatteja, rakentaa maitolaitureita tai olla huoltomiehenä Esso-asemalla. takuupinnoitteella paksuus 0,5 mm Nopea toimitus. Voisi ruveta keksimään vaikkapa ravihevosille nimiä, tiedättehän niitä Eri-Ori-Jyräys ja Hovin-Arin-Vekkula -tapaisia. 050 458 0532 HUOPAKATOT, KATTOJEN HUOLTOTYÖT JA KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET ilmainen arviointi. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAISIN klo 19 BINGO HAPPY HOUR!! pe ja la klo 18-21 Eteläinen Teollisuustie 7 1 9 6 H a r t o l a Puh.:040 704 65 92 Email: sales@bolaan.com internet: www.bolaan.com Hyö dyn nä 50% koti talo usv ähe nny s Aurinko kurkistelee sisälle -ja paljastaa pölyt ja tahrat Meiltä saat siihen apua kun soitat ja varaat aikaa. HÄMÄLÄINEN OY SOITA 050 526 8331 • MYYNTI • ASENNUS • • TAULUTELEVISIOT • 4G-ANTENNIT antennihuolto.hamalainen@ kolumbus.fi www.antennihamalainen.net Keskustie 56, Hartola, p. Keskiäkäinen mieskin harkitsee jäävänsä eläkkeelle. Kaipaako televisioantennisi huoltoa. Koska virtaa on vielä, se ei kuitenkaan tarkoittaisi, että kokonaan heitetään lusikka nurkkaan ja vaan makaillaan. TO-palvelut 040 7213 066 MYYDÄÄN kuivaa koivuja leppäklapia. p. juurekset OSTETAAN MUSTIKKAA ja KANTARELLIA Vihannesmyynti H. Vielä olisi mahdollista harkita uraa Roomalaisena sotilaana Colosseumin edessä, tai maksusta liikkuvana patsaana Barcelonan Ramblaksella. Toki muitakin hyviä vaihtoehtoja olisi, voisi ruveta peruskoulunopettajaksi kesäkuukausiksi, vastaavasti lossikuskiksi sitten kylmimmän talven ajaksi, voisi mennä rengiksi johonkin maataloon tai voisi huoltaa puhelinkoppeja. Paljon on edelleen hyödyllistä työtä tekemättä! Mahdolliset tiedustelut voi jättää Lähilehden toimitukseen! KESKIÄKÄINEN MIES Eläkkeelle vai töihin. Paista taikinasta pieniä pihvejä lettupannulla (noin 20 kpl). Kuori ja raasta porkkanat sekä palsternakka. 040 243 0290 AVOINNA: su–to 9–24 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, katkarapupasta, paistetut ryynimakkarat + puolukka, porsaanleikkeet PE purjo-perunasosekeitto, pähkinä-pestokala, lindströmin pihvit, broilerin rintafileet + sienikastike LA kalakeitto, uunijuurekset, kookos-chililkana, merimiespihvit SU juusto-paprikakeitto, paistettua kampelaa + remouladekastike, pekoninen lihamureke + ruskea kastike, ylikypsää possunpaistia MA kasvisborssikeitto, paistettu tilapia-kala + sitruuna, maksakastike, porsaannoisetit + viherpippurikastike TI lihapullakeitto, paistettua kampelaa, talonkebab, currybroiler KE kirkaskalakeitto, broilerwokki, italialaiset lihapyörykät + tomaattikastike, nyhtöpossu LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 KESKIVIIKKOISIN klo 19 alk. 2. 3. alv. Keskiäkäinen mies NT-LUKKOSAUMAPELTI 20 v. ANTENNIHUOLTO H. Kaada päälle kastiketta ja viimeistele kananmunan lohkoilla tai suikaleilla. Keskiäkäinen mies onkin nyt harkitsemassa, että rupeaisiko sitä aasikuskiksi Rhodoksen Lindokseen, myymään rannalle jäätelöä tai hedelmiä Mallorcalle, pitämään levadoja siistinä Madeiralla, siivoamaan faveloita Rio de Janeiroon vai menisikö wc-vahdiksi Nizzan rantapromenadille. Lisää kermaa joukkoon varovasti sekoittaen. (03) 871 570 Hinta sis. Halkokauppias Harju p. Tai voisi myydä vhs-vuokravideoita tai huoltaa kelanauhureita. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 8.8.2018 LÄHILEHTI LAHJAKSI. 0400 809 137. On paljon mielenkiintoisia tehtäviä, joita voisi harrastaa eläkkeellä, ja samalla ansaita vähän lisää käyttövaroja. VANHAN AJAN SALAATTI Ainekset: 2 rkl sinappia 1 rkl väkiviinaetikkaa 1 rkl sokeria 1 dl kuohukermaa 1 kerä lehtisalaattia 2 keitettyä ja kuorittua kananmunaa 1. Tai Keskiäkäisellä miehellä olisi kyllä ammattitaitoa myös olla myyjänä kirkonkylän kioskilla tai kemikaliossa. Tai sitten keksiä nimiä Tv-Shopin esineille, malliin AbDoerPlus, Handy heater tai TummyTuck! Siinäpä olisikin työtä! Ehkä voisi vielä käsikirjoittaa Salattuja elämiä, se jatkunee vielä kolmannelle vuosituhannelle. Tee tilauksesi Lähilehden nettisivujen kautta tilauslomakkeella tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita p. Tarjoa pihvit esimerkiksi vanhan ajan salaatin kera. Sekoita sinappi, sokeri ja etikka pienessä kulhossa. 2. Paistoaika 2-3 minuuttia per puoli. Revi salaatti ja laita lautasille. p. takuupinnoitteella paksuus 0,5 mm Nopea toimitus. Lisää kaikki loput ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen turvota noin 30 minuuttia. (03) 871 570 Hinta sis