Elokuva tulee kertomaan ”Unisaarnaaja” Maria Åkerblomista. Tervetuloa tekemään löytöjä! Sysmän Kirjakauppa Sysmäntie 55, Sysmä Avoinna ma-pe klo 10.00 17.00 la klo 10.00 14.00 Kyösti Piippo SYSMÄ Hyvää iltaa Hartola! Näillä sanoilla alkaa Zaida Bergrothin viime viikolla ensi-iltansa saanut elokuva Miami. päivänä 2017 • IRTONUMERO 1,60 € Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä Puh. Näyttelijät kauhistelivat joka aamu vauhtia, mutta kun tartuttiin töihin, kaikki sujui hienosti. Tatta-mummin luona Mataristossa vieraillaan säännöllisen usein. Miami on Zaida Bergrothin kolmas pitkä elokuva ja lyhytelokuvia on takana jo viisi. Zaida Bergrothin mukaan aika on elokuvanteon kannalta yksi vaikeimpia osioita. Jotta seuraavan elokuvan startti sujuisi nopeammin, on sen suunnittelu jo hyvässä vauhdissa. Tästä alkaa sisarusten yhteinen matka. Hänen elokuvansa ovat menestyneet hyvin elokuvaestradeilla maailman eri puolilla; mm. Ja vaikka elokuvassa ei Sysmää mainita kertaakaan, on se Zaidalle ja hänen perheelleen tärkeä paikka. 2011 Gold Hugo -palkinnolla Chicagon kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Tuoreen Miami -elokuvan nimi tulee siitä, että kyseinen kaupunki on isosisko Angelan unelmien paikka, koristeellinen ja kimalteleva. Elokuvan Angela ( Krista Kosonen) on eroottinen tanssija, ehkä strippari, joka saapuu keikalle Hartolaan. –Mutta kun päästiin vauhtiin, niin Miami kuvattiin 25:ssä päivässä. TÄSSÄ NUMEROSSA • sivut 2-3 Kirjojen Yö • sivu 6 Vanhalla Myllyllä syötiin paikallisia herkkuja Kirjailija Kjell Westö vieraili Sysmän Kirjojen Yössä Ohjaaja Zaida Bergroth vieraili elokuvansa Sysmän esityksessä.. Rahoituskuviot ja muu sunnittelu vievät aikaa. Myös Miami on ollut arvostelumenestys ja Zaida itsekin on elokuvaan tyytyväinen, vaikka ”se on vielä ihan tuore juttu”. Elokuva on draamajännäri, mikä kuvaa erilleen kasvaneiden sisarusten kohtaamista ja yhteistä matkaa. toinen elokuva ”Hyvä poika” palkittiin v. Pikkusisko Anna ( Sonja Kuittinen) asuu Zaidan mukaan todennäköisesti Sysmässä ja saapuu katsomaan Zaida Bergrothin Miami alkaa Hartolasta isosiskonsa esitystä. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 33 (1283) Keskiviikkona elokuun 16. 010 254 7996 Sysmä, Hartola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa ASIANTUNTIJA ALUEELLA opkk.fi Parisuhde kuntoon Lue lisää sivulta 11 Teemme tilaa uudelle yrittäjälle T Y H J E N N Y S M Y Y N T I K I I H T Y Y ! Kaikki kirjat sekä muut tuotteet 30 % alennuksella
Teatteritalon yleisö sai nauttia musiikista mielensä hyväksi. Kunnan on pakko sopeuttaa toimintansa supistuvaan kehitykseen. Leipäjonot ja Hakaniemen asunnottomien kohmeiset yöt tuulisella torilla vangitsivat kuulijat. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Romaani kertoo kahden pojan ja toisen siskon kasvutarinan. Päätoimittaja/toimitusjohtaja Marttiina Lallukka on kesälomalla 24.7.-20.8.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ J.P. Mauno, Maunu SU 20.8. Sukupolvitragedikoksi mainittu Westö sijoittaa uusimman romaaninsa alkavaksi vuonna 1960 ja tarina päättyy vuosituhannen vaihteeseen. harbe .fi BETONIA 044 5555 410 Nimipäivät: TO 17.8. Ikärakenne on nuori, vanhuksia on vähän. Työpaikat löytyvät naapurikaupungista. Iivari, Iivo KE 23.8. Asukasluvun supistuessa vähenevät kaupan palvelut. Verneri PE 18.8. Urheilussa joukkueita ja harjoitusryhmiä ei voida perustaa, koska osanottajia on liian vähän. Kirjassaan Westö käsittelee myös luokkaeroja, ovathan päähenkilöt taustoiltaan eri yhteiskuntaluokista. osa ”Ehtoolehdon tuho” kotiutui kirjakauppojen hyllyille muutama päivä sitten, samoin Kjell Westön ”Rikinkeltainen taivas”. Ehtoolehto -palvelutalossa toteutetaan tulevaisuuden konseptia: tekniikka hoitaa kaiken. Sysmän liikkeiden toimintaedellytyksiä ovat tukeneet kesäasukkaat. Force majeure -varaus. Hänen mukaansa Suomessa on todella pieniä kuntia, jotka pystyvät kehittämään toimintaansa kuntalaisten eduksi”, Luukkonen sanoi. Näin kansainväliset firmat tekevät palvelutaloillaan raakaa bisnestä. Esimerkki tästä on Kimmo Oksasen Helsingin Sanomissa esiin nostama liikkeen omistajanvaihdos, jota pankki ei halunnut rahoittaa vedoten kunnan asukasluvun pienuuteen. Ilmoitushinta on sama siitä huolimatta onko kyseessä mustavalkoinen tai värillinen ilmoitus. Kyse ei ole pelkästään Sysmästä ja Hartolasta. Asukasluvun ja työpaikkojen vähetessä elinvoima hiipuu. Minna Lindgrenin Ehtoolehto -trilogian 3. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. 040 3515 480 tai lehtitilaukset@lahilehti.com (ma, ke, to 9-16). Heikki Helin Mauri Antero Numminen ja Tuija Rantalainen.. Rantalaisen omat sävellykset ja sanoitukset eivät jääneet yhtään jälkeen vanhojen taitajien tekemistä. Pianosäestys laulujen lomassa soljui maagisen taitavasti! ”Ei ole kunnan koosta kiinni, menestyykö se vai ei”, sanoi Kangasniemen jättänyt kunnanjohtaja Johanna Luukkonen. Sysmässä on yli 70 % enemmän kesämökkejä kuin vakituisia asuntoja. Tuija Rantalainen kävi ensin pianon ääreen ja esitti suomalaisia Teatteritalolla oli trooppinen tunnelma laulelmia, sekä omiaan että muiden. Heidän suhteensa jatkuu läpi elämän. Pulkkiselle helppo haastateltava, sillä kirjailijalta pulppusi syvällistä tekstiä vauhdilla. Se luo pohjan menestykselle. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Sysmä kyllä pärjää, mutta suitset on pidettävä kireällä. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. alv. Veikko Lavin ”Evakon laulu” kosketti. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma, ke ja to 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2017 (sis. Huumoriakin löytyi, ”Kyllä arki on ihanaa!” –laulun sarkasmi puri. Sami, Samuli MA 21.8. Dorotea Kyytsönen p. Heinolankin asukasluku on vähentynyt vuosittain. Rantalainen kertoi uskovansa tarinan voimaan eikä suotta: yleisö keskittyi hipihiljaa kerrontaan. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Minna Lindgren oli J.P. Veini, Soini TI 22.8. Tuo on sitä tavanomaista kunnanjohtajapuhetta. Siinä Sysmä onkin onnistunut hyvin. Teknologiasta on todellakin tulossa uskonto. Ison kaupungin naapurina oleva kunta voi yleensä hyvin. Väen vähyys heijastuu myös harrastustoimintaan. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Kehitystä ei voi pysäyttää, mutta jarruttaa sitä voi. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 PÄÄKIRJOITUS Kyllä koollakin on väliä LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Helena Mäkinen SYSMÄ Seitsemäs Kirjojen yö oli lämmin. Signe, Varma LÄHILEHTI tiedottaa Osoitteenmuutokset/tilaukset pyydetään toimittamaan maanantaina klo 10.30 mennessä, niin lehti voidaan toimittaa samalla viikolla oikeaan osoitteeseen. Siksi tarvitaan yhteistyötä naapurikunnan kanssa. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Vaikka kunnan sijainti on tärkein, on koollakin jotain väliä. Asukasluku ja työpaikat vähenevät eikä kehitykselle loppua näy. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € www. Lindgren antaa kirjassaan teknologialle vapaat kädet vanhustenhoidon kehittämiselle ja samalla tietysti paljon arvosteltavaa inhimillisen hoidon puutteen vuoksi. Ehtoolehdon tuho -kirjan päähenkilöt, ysikymppiset Irma, Siiri ja Anna-Liisa antoivat vahvasti aihetta vanhustenhoidon arviointiin suKirjakaupan kirjailijavieraat: Vanhustenhoitoa ja nuoruuden huumaa loisessa Suomessamme. –Kirjani on parodia tulevaisuudesta, farssi siitä mihin ollaan menossa. Kjell Westön ”Rikinkeltainen taivas” on kirjailijan 7. Minna Lindgren tähdentää, että oikeasti sosiaalisuus ja huumorintaju tekevät elämästä helppoa, lääkkeet joutavat roskakoriin. romaani. Leevi LA 19.8. Tärkeintä kunnalle on sen sijainti. Pulkkinen sai Kirjojen Yön kirjailijavieraikseen kaksi juuri romaaninsa julkaissutta kirjailijaa. Talousluvut ovat maan parhaimpien joukossa, mutta elinvoima on ehtynyt. –Ulkomailla ollaan ihan kauhistuneita, kun kerron heille suomalaisesta vanhustenhoidosta, toteaa Minna Lindgren lopuksi. Toista se on maakunnan reunoilla. (Maaseudun Tulevaisuus 12.7.2017)
Saarikosken Ylioppilaslehteen kirjoittamat ”Nenä” –pakinat herättivät Nummisen kiinnostuksen, koska niissä oli pilkun käyttö kohdallaan. Westön romaanit ovat saaneet aina poikkeuksetta hyvät arvostelut. Odottamisen ajaksi Westö sanoi piiloutuvansa hälinältä. Sinä voit keksiä uutta maailmaa, sinulla itselläsi on valta ja konkretia. Nummisen monipolvisen kerronnan ytimenä olivat Saarikosken lahjakkuus ja palava kiinnostus kieliin ja filosofisiin keskusteluihin. Molemmat olivat runoilijan läheisiä ystäviä. Numminen oli kertonut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tilaisuudessa ystävyyssuhteestaan Pentti Saarikoskeen. Ja Hietasen säestys pianolla ja haitarilla eksyivät välillä ikään kuin mustikkaan Pentti Saarikoskea mukaillen. A:n ja Pedron Sysmään.. – Tehän nyt ihan villiinnyitte! kommentoi Numminen yleisön reaktioita. Kaikki alkoi Teatteritalolla oli trooppinen tunnelma Mauri Antero Nummisen ja Pedro Hietasen päätyminen Sysmän keikalle oli Heikki Oksasen ansiota. Pulkkisen (oik.) kirjailijavieraina olivat Minna Lindgren ja Kjell Westö. Lopputulosta ja arvosteluja Westö sanoi odottelevansa jännittyneenä – kontrasti kirjoittamiseen on tässä suhteessa raju. Jotain iättömän anarkistista sai yleisö taas todistaa. Se kuultiin 48 vuoden tauon jälkeen. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 33 • 2017 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 • pienkoneurakointi • pienrakennukset • puutarhurin palvelut • korjausrakentaminen • pihasuunnittelu • MULTAA kuorma/suursäkki S yViRa Oy SYSMÄN VIHERRAKENNUS Yrittäjäntie 10, Sysmä sysmanviherrakennus.fi 040 706 9046 Kirjakaupan kirjailijavieraat: Vanhustenhoitoa ja nuoruuden huumaa Westö ja Pulkkinen keskustelivat innokkaasti itse kirjoittamisesta. Monet yhteiset valomerkkiin asti venyneet lounaat Kirjalla ja Kosmoksessa ja 1960-luvun kuohuva opiskelijaelämä piirtyivät yleisön eteen kirkkaina ja merkityksellisinä. Ilta oli virkistävän kirjallinen ja viimeisen esityksen yhdistelmä (Beethovenin Oodi Ilolle + Route 66) veti loputkin mehut yleisön taputuslihaksista! Kirjojen Yön kirjakauppa -osiossa J. Westö kuvasi kirjoittamista mielenkiintoisesti. P. –Kirjoittaminen on luxusta. Ja Numminenhan kertoi yhdessä Hietasen kanssa. Kahvitauon jälkeen kaksikko esitti klassikon toisensa jälkeen. Numminen kertoi säveltäneensä Saarikosken pyynnösheti ensimmäisen romaanin jälkeen, kun Pekka Tarkka kehui sitä estottomasti ja loi arvostelullaan Westön tekstit suosituiksi myös suomalaisille lukijoille. tä Uuno Kailaan ”Verkossa” –runosta tangon. Uuden romaanin painosta tulon jälkeen elämä ei enää olekaan samanlaista. Oksanen oli tämän kuultuaan pyytänyt Nummista Sysmään kertomaan aiheesta lisää. Tämän uusrahvaanomaisen solistin artikulaatio on omaa luokkaansa, esitti hän sitten suomen-, ruotsin-, saksantai englanninkielistä musiikkia. Heikki Oksanen (kesk.) kutsui M
Mukana myös edustaja Insinöörityö Hentinen Oy:stä kertomassa sote-keskusrakentamisesta. Suunnitteluun, lähinnä ohjelman hahmotteluun, Veikko tarvitsi lasten apua. Vakavasta nimestään huolimatta kysymyksessä on leppoisa tilaisuus, jossa myönteisessä hengessä käsitellään itse kullekin tärkeitä ja kiinnostavia asioita. Yhdessä lasten kanssa todettiin, että juhlien odottaminen on hidasta, mutta itse juhlat hurahtavat aina nopeasti ohi. Kysymykset ym. Karhuammunnoissa kuvion halkaisija on 17 senttimetriä. Vuonna 1958 perustetussa Koitin Metsästysseuran perhepäivä seurassa on jäseniä noin 70. hanninen@sysma.fi. Runsaslukuisen lapsiyleisön eteen tepasteli vahtikoira Veikko ( Veini Nupponen) ja hänen emäntänsä, säestäjä Tuija Rantalainen. Käräjät pidetään syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina 3.9. Ihan aluksi Veikko opetti lapsille koirien kieltä. Hirvenlihaa huutokaupataan vain, jos tarvitaan rahaa johonkin hankintaan, muuten porukka jakaa lihat keskenään. Tarkoituksena on löytää oikeat vastaajat paikalle, siksi toivomme saavamme kysymykset mieluummin jo 24.8. mennessä, jotta voimme värvätä oikeita vastaajia. Ampumaradan pituus on 150 metriä, hirviammunnoissa pitää osua 90 sekunnissa neljällä patruunalla 75 metrin päähän kuvioon, joka Majavan turkista saa lämmintä ylle! Kyösti Piippo SYSMÄ Kirjojen Yön lauantai aloitettiin Sysmässä lastentunnilla. Elo-syyskuun näyttely: SODAN ESINEET RINTAMALLA JA KOTONA Helena Mäkinen HARTOLA Koitin ampumaradalla oli lauantaina 12.8. Ja aika nopeasti se avainsana – hau – Kirjojen Yön kirjan tuoksuinen päivä opittiinkin. Sen jälkeenkin tulleet kysymykset otetaan huomioon. Metsästäjien apureina toimivia hirvija lintukoiriakin oli päivässä mukana. Tänä vuonna se pidetään jo 8. Vajassa käsitellään jahtikaudella hirvenruhoja, sen toisessa päässä on kylmähuone. Ja lastentunin hyväksi lopuksi vahtikoira Veikko vetäisi ”Finlandian” sahalla soittaen! on 23 senttimetriä halkaisijaltaan. Ja sitten vielä mainion kirppusirkuksen esitys. Veikon esiintymisen syvin tarkoitus oli suunnitella synttäreitä – ja kenellekäs muulle kuin 100-vuotiaalle Suomelle. Nyt odotamme mieltäsi askarruttavia kysymyksiä, toiveita, ehdotuksia, ideoita. Kunta tarjoaa käräjäkahvit ennen tilaisuuden alkua. vilskettä. Ehdotuksia tuli niin vauhdilla, ettei Veikko ehtinyt kaikkea edes kirjoittaa muistiin. Tervetuloa! Sysmän kunta KUTSU yleisötilaisuuteen Kansankäräjät tulossa Raija Hänninen SYSMÄ Yksi Sysmä -ohjelman Identiteettiryhmän aikoinaan ideoima Kansankäräjät-tapahtuma lähestyy. Aikuisen hirven elopaino on kirjatiedon mukaan 240-600 kg, niin ison otuksen käsittely ei ole ihan pikku juttu! Kalle Helén kertoi, että Koitin hirviporukassa on nykyisin 17 jäsentä. Sehän tarkoittaa melkein kaikkea: terve, mitä kuuluu, miten menee, kaikki hyvin, kiva tavata. Karhujen metsästys ei ole vielä ohjelmassa, mutta otsokanta kasvaa koko ajan. Ja sitten siinä makkaransyönnin ohessa vahtikoira vetäisi ”Pullakeisari” -laulun. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Piti leipoa makkarakakku (mummon vanha resepti), piti kirjoittaa juhlapuhe, josta Veikolla oli jo luonnos. Lahtivajan näyttelyssä pääsi tutustumaan riistakameran otoksiin, metsänelävien pääkalloihin, majavan, ketun, villisian ja peuran nahkoihin ja tietysti hirvien ja valkohäntäpeurojen sarviin. Taas opittiin uutta! ”Attendo Oy:n toiminta Sysmässä” maanantaina 21.8.2017 klo 17.30 – 18.30 Sysmän Teatteritalolle, Väihkyläntie 1, 19700 Sysmä. voit lähettää sähköpostilla raija. Perhepäivässä harjoiteltiin ilmakivääriammuntaa ja kierrettiin Pasi Peussan johdolla luontopolkua. Kirjallista ja kuvamateriaaliakin löytyi tiedonhaluisille. Teatteritalolla. Toki saa paperillekin kirjoittaa ja lähettää kunnanvirastolle tai tuoda viraston asiointipisteeseen (entinen yhteispalvelupiste). Polun varrella tunnistettiin kuvista eläimiä, mietittiin metsästysaikoja, luonnosta löytyvien jälkien aiheuttajia ja eläinten ravintomieltymyksiä. Vajassa on lihanleikkauspöytä ja kookas lihamylly. kertaa. Luontopolun kiertäjät saivat mukaansa diplomit. Nyt kaikki miettimään kysymyksiä!. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Veikolla oli paljon eläinystäviä ja listasta tuli pitkä; kaikki vieraat eivät olleet edes ihan haluttuja, mutta myös ”Ovelat otukset” -laulun mukaiset eläimet kutsuttiin juhliin. Ja ihan lopuksi piti laatia vieraslista
Elinvoimatyöryhmällä on oikeus hankkia tarvitsemaansa asiantuntemusta tehtäviensä hoidossa. Tarjouksen hyväksyminen Elinvoimaa kunnille -hankkeen jatkovalmistelun toteuttamiseksi Kaikulanmäen kehittämishankkeen koulutus-, liikuntaja matkailualueen yhteistyön kokonaiskonsepti ja yhteistyösuunnitelma valmistui kesäkuun 2017 lopussa. Koko kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 23,4 hehtaaria, josta loma-asuntoaluetta on 4,6 ha, maaja metsätalousvaltaista aluetta 17,8 ha ja vesialuetta 1 ha. Kunnanhallitus päätti maksaa Vuokko Roligille vuosilta 2009-2012 ansionmenetyskorvausta lisää 827,80 euroa, jolloin ansionmenetyskorvaukset on maksettu hakemusten mukaisesti. Suunnitelma on laadittu seudullisena ja sen valmisteluprosessia on koordinoinut Sosiaalialan osaamiskeskus Verso. Suositusten mukaisesti toimintasuunnitelma tulee kytkeä osaksi kunnan hyvinvoinnin strategiaa ja turvallisuussuunnittelua. Kunnanhallitus päätti hyväksyä perheja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelman vuosille 2017-2020 sekä nimesi Sysmän yhdyshenkilöksi palvelualuejohtaja Anna-Leena Kailion Attendosta ja hänen varahenkilökseen sosiaalityöntekijä Heli Hentisen. Investointimäärärahan myöntäminen Torpparien muistomerkin perustamiseen Lions Club Hartola on tehnyt aloitteen Torpparien muistomerkin perustamiseksi Hartolaan. Hartolan ja Sysmän yhteistyösopimus koskien teknisen johtajan tehtäviä Kunnanhallitus päätti hyväksyä Sysmän kunnan ehdotuksen, että Hartolan kunta myy teknisen johtajan työpanosta yhden työpäivän viikossa Sysmän kunnalle 15.8.-1.10.2017 tai kunnes Sysmän uusi tekninen johtaja ottaa viran vastaan. Tukiasumisen menot kuuluvat kunnalle korvattavien erityiskustannusten piiriin. terveyskeskukseen. Sysmä kk Kirveskoski – Valittula – TikkalaSysmä kk • perjantaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 8.45 Sysmä kk 11.45 Kirveskoski 9.00 Leppäkorpi 11.50 Valittula 9.10 Mynnilä 12.00 Tikkala 9.25 Tikkala 12.10 Mynnilä 9.30 Valittula 12.20 Leppäkorpi 9.40 Kirveskoski 12.30 Sysmä kk 9.50 Sysmä kk 12.50 Jatkoyhteys Valittulan suuntaan Sysmän matkahuollosta perjantaisin klo 18.00 ja Sysmän matkahuoltoon sunnuntaisin klo 17.30 Koiviston Auton Sysmä-Vääksy-Lahti vuoroille. Pienten kuntien työkkäri -hankkeen ohjausryhmän nimeäminen Hartolan kunta pyytää Pienten kuntien työkkäri -hankkeessa mukana olevia Sysmää, Joutsaa ja Pertunmaata nimeämään edustajansa hankkeen ohjausryhmään. Hankkeen toteuttamiseksi on lähestytty Hartolan kunnan sivistystoimea, ja päätetty luovuttaa yhdistyksen avustuksena hankkeen toteuttamista varten kunnalle 3000 euroa. Kunnanhallitus päätti nimetä Hartolan kunnan edustajaksi hallintojohtaja Annika Marttisen ja pyytää Sysmää, Joutsaa ja Pertunmaata nimeämään edustajansa Pienten kuntien työkkäri –hankkeen ohjausryhmään. Ansionmenetysja vahingonkorvaushakemus Vuokko Rolig on lähettänyt Hartolan kunnalle 12.6.2017 vaatimuksen vuosien 20092012 ansionmenetyskorvausten maksamisesta aiemmin antamiensa selvitysten mukaisesti. Ajettava reitti ja tarkempi aikataulu määräytyvät kuljetukseen tulossa olevien mukaan. Pienten kuntien työkkäri –hankkeen ohjausryhmä Hartolan kunta pyytää Pienten kuntien työkkäri -hankkeessa mukana olevia kuntia Sysmää, Joutsaa ja Pertunmaata nimeämään edustajansa hankkeen ohjausryhmään. Itä-Suomen päihdehuollon yhtymävaltuuston jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Kunnanhallitus päätti esittää, että valtuusto valitsee Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän yhtymävaltuustoon toimikaudeksi 2017 2021 Matti Tanskasen ja varalle Satu Peltosen. Ilmoittautuminen kyytiin tulee tehdä viimeistään edellisen päivän iltana soittamalla kyseistä reittiä ajavalle autoilijalle. Kunnanhallitus hyväksyi Pohjois-Sysmän rantayleiskaavan osittaisen muutoksen osallistumisja arviointisuunnitelman (OAS) sekä luonnosvaiheen asiakirjat. Palveluja on myös mielenterveyskuntoutujille ja muille erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Kunnan edustajia koskeva esitys perustuu hankkeen tavoitteisiin. Sysmä kk – Särkilahti Soiniemi Vehkasalo – Vuorisalo – Vintturi – Vehmaa – Taipale – Liikola – Hiekko Sysmä kk • torstaisin, kesäaikaan myös tiistaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 8.00 Sysmä kk 12.00 Särkilahti 8.10 Hiekko 12.10 Soiniemi 8.20 Liikola 12.20 Vehkasalo 8.30 Taipale 12.30 Vuorisalo 8.40 Vehmaa 13.00 Vintturi 8.50 Vintturi 13.10 Vehmaa 9.00 Vuorisalo 13.30 Taipale 9.30 Vehkasalo 13.40 Liikola 9.40 Soiniemi 13.50 Hiekko 9.50 Särkilahti 14.00 Sysmä kk 10.00 Sysmä kk 14.10 2. Asiasta aiheutuneista kuluista ja sekä henkisestä kärsimyksestä Rolig vaatii vahingonkorvauksena 2.000 euroa. SYSMÄN KUNTA Sysmän kunnan järjestämä kutsuohjattu joukkoliikenne (kutsutaksit) 17.8.2017-17.8.2018 ma 14.8.2017 Helena Mäkinen Pohjois-Sysmän rantayleiskaavan osittainen muutos Kaavamuutosalue koostuu neljästä eri osa-alueesta: Niemenmetsä, Mäkelä ja Hirvimaa, Pohjanselän länsiranta sekä Kuusirinne. Kunnanhallitus pyytää Pienten kuntien työkkäri -hanketta ja sen henkilöstöä informoimaan kunnanhallitusta toiminnastaan. tontin pohjahinta on € 500 euron korotuksilla. • Kyyti tilataan etukäteen liikennöitsijältä Samuli Haarasilta 0400 494696. Kunta etsii digitoiminnan laajentamiselle ulkopuolista tukea tai rahoitusta. www.samulihaarasilta.fi 3. Myyntikokeilu päätettiin aloittaa tontista K221-7. Tukiasuntona on kunnalta vuokrattava kolmio/2 asukasta ja asumisaika 3-6 kuukautta. Kunnanhallitus kävi keskustelun toiminnan jatkamisesta ja päätti, että syksyn 2017 aikana aloitetaan ja suunnitellaan jatkotoimia ja etsitään niille mahdollinen rahoitus. Toimintasuunnitelman lähtökohtana on ymmärrys ehkäisevän työn kuulumisesta kaikille. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Hartolan kunnanhallitus Sysmän kunnanhallitus Kirjojen Yön kirjan tuoksuinen päivä 1. Sysmän kunta ostaa kunnan sisäistä täydentävää liikennettä järjestämällä ja tukemalla ns. Kunnanhallitus päätti hyväksyä kutsupohjaisen joukkoliikenteen tarjoukset ajalle 17.8.2017 17.8.2018 ja solmia kuljetussopimukset. Jo virantäyttöprosessin alkuvaiheessa oli Sysmän kunnanjohtajan pyynnöstä Hartolan kunnan tekninen lautakunta hyväksynyt yhteistyömahdollisuuden teknisen johtajan tehtävissä osa-aikaisesti. Mahdollinen kauppa hoidetaan sopimuskumppani Sp-Koti, Asuntovalkama Oy LKV, Sysmä kautta. Kunnanhallitus päätti nimetä edustajikseen ohjausryhmään vastaava ohjaaja Tiina Luhion ja matkailuja markkinointineuvoja Raija Hännisen. Kokeilussa mukana olleita tuettaisiin vertaisohjaajiksi. Hartolan kunta käynnistää teknisen johtajan viran hakua ja tarvitsee osaltaan yhteistyötä teknisen johtajan keskeisissä tehtävissä. Otamonportin tontin tarjoaminen myyntiin huutokaupat.com –sivustolle Otamonportin tonttien myynti ei ole toteutunut alkuperäisten odotusten mukaisesti. Kuljetus vie asiakkaan tarvittaessa kirkonkylällä esim. Toimenpidesuunnitelman jatkovalmistelu, jonka tulee valmistua 30.9.2017 mennessä, päätettiin hankkia FCG:ltä, jonka tarjous on suuruudeltaan 9800 euroa . Kuntalaisten sähköisen lukutaidon ja sähköisen asioinnin edistämisen kokeilun loppuraportti Kunnanhallitus päätti hyväksyä Hartolan ja Pertunmaan Digipitäjät –kokeilun loppuraportin liitteineen ja esittää sitä valtiovarainministeriön hyväksyttäväksi avustuksen maksatusta varten. Perheja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelma ja yhdyshenkilö Päijät-Hämeen alueelle on laadittu perheja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelma vuosille 2017–2020. Kunnanhallitus päätti hyväksyä perheryhmäkodin laatiman tukiasumisen talousarvion ja lähettää Ely-keskukselle erityiskustannuskorvaushakemuksen. ma 14.8.2017 Helena Mäkinen Vesija viemärijohtojen myynti Itä-Hartolan alueella Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se ottaa käsiteltäväkseen kunnanhallituksen ehdotuksen, jolla Hartolan kunta myy Itä-Hartolan toiminta-alueen vesijohtoja viemäriverkoston Koitti-tiimille. Kunnanhallitus hyväksyi huutokaupat.com –myyntikanavan käytön Otamonportin tonttien myynnissä. Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää taideteoshankintoihin Torpparien muistomerkin hankkimiseksi investointimäärärahan, joka on 3000 euroa. Sysmän kunnan kutsutaksikuljetukset 17.8.2017 17.8.2018 Henkilöliikennelain ja -asetuksen mukaan yritykset hoitavat liikenteen, joka on niille taloudellisesti kannattavaa ja valtio ja kunnat ostavat yrityksiltä sellaisen liikenteen, jota yritykset eivät lipputulojen varassa katso voivansa ylläpitää. Ko. Hartolan ryhmäkodin tukiasumistoiminnan käynnistäminen Hartolan perheryhmäkoti käynnistää 1.9.2017 alkaen tukiasumista, joka on välivaihe kohti itsenäistä asumista. Sysmä kk – Nuoramoinen – Onkiniemi – Nuoramoinen – Sysmä kk • keskiviikkoisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 8.30 Sysmä kk 11.45 Nuoramoinen 8.45 Nuoramoinen 12.00 Onkiniemi 9.00 Onkiniemi 12.15 Nuoramoinen 9.15 Nuoramoinen 12.30 Sysmä kk 9.30 Sysmä kk 12.45 Kutsutaksi on kaikille avointa palveluliikennettä. Elinvoimatyöryhmän nimeäminen Kunnanhallitus päätti nimetä uudelle toimikaudelleen kunnan elinvoimatyöryhmän puheenjohtajaksi kunnanjohtajan sekä muiksi jäseniksi valtuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahden, kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvisen, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mia Kärkkäisen, Sysmän neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Harjun, yhdistysten edustajaksi Minna Veistilän, MTK Sysmän edustajaksi Juho Hopeasaaren, kunnan suunnittelupäällikkö Merja Simolan sekä elinkeinoelämän ja Sysmä Itte –säätiön edustajana Hannu Sirenin sekä hallitusammattilainen Mikko Saaren. Mikäli rahoitusta saadaan, palvelun hankkiminen kilpailutetaan. Hankkeessa rakennetaan työllisyyttä edistävä toimintamalli ja yhteistyöverkosto paikallisten yritysten, yhdistysten, oppilaitosten ja kuntien kanssa. Hartolan kunnan tekninen lautakunta on määritellyt yhteistyön 1.8.2017 lukien. Kunnanhallitus ehdottaa myös Sysmän kunnalle, että se myy teknisen johtajan työpanosta yhden työpäivän viikossa Hartolan kunnalle 1.10.-30.11.2017 tai enintään siihen saakka kun Hartolan teknisen johtajan virka täytetään. Kunnanhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto nimeää edustajan ja varaedustajan Eteva kuntayhtymän yhtymäkokouksiin kaudelle 2017 2021. Hankkeeseen on rekrytoitu kaksi työntekijää: yritysasiantuntija Juha Liukkonen ja työvalmentaja Sirpa Hallman. Vanhusja vammaisneuvoston täydentäminen Kunnanhallitus päättää nimetä Sysmä-Hartola Sydänyhdistys ry:n edustajaksi vanhusja vammaisneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi Vuokko Veistilän, sekä hänelle varajäseneksi Kaija Salon ja Hartolan Reuma ja Tules ry:n edustajaksi Heikki Leistin ja varajäseneksi Lea Korhosen. Jatkossa digitoiminnalla voitaisiin motivoida ja opastaa vähintään 120 uutta digiosaajaa puolessa vuodessa ja ulottaa toiminta kyläkuntiin. Sysmä kk – Rapala – Sysmä kk • tiistaisin ja perjantaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 8.30 Sysmä kk 13.00 Rapala 9.00 Rapala 13.30 Sysmä kk 9.30 Sysmä kk 14.00 5. Kunnanhallitus päätti kuuluttaa kaavan vireille tulosta ja asettaa kaava-asiakirjat nähtäville luonnosvaiheen kuulemista varten. Jonkun vastuuviranhaltijan on oltava aina saavutettavissa. Kaksivuotinen hanke on alkanut 1.8.2017 ja päättyy 31.7.2019. Keskustelua on käyty keskimäärin yhdestä päivästä viikossa. Sysmä kk Suomennurmi – Sysmä kk • perjantaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 8.30 Sysmä kk 11.45 Karilanmaa 9.00 Karilanmaa 12.15 Rahkasuo 9.30 Rahkasuo 12.30 Sysmä kk 10.00 Sysmä kk 12.45 6. Toiminnan jatkon kannalta on tärkeää saada yhteistyökumppaneiksi kunnan kaikki hallintokunnat ja Hyvinvointikuntayhtymä sekä Kela, jotka hyötyvät kuntalaisten digiosaamisesta välittömimmin. Yhteistyöllä on mahdollisuus varmistaa pienten kuntien organisaatioiden haavoittuvaa toimintaa. Sysmä kk – Nuoramoinen – Ravioskorpi – Lahdenpohja – Sysmä kk • perjantaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 9.00 Sysmä kk 11.45 Nuoramoinen 9.15 Nuoramoinen 12.00 Ravioskorpi 9.30 Ravioskorpi 12.15 Lahdenpohja 9.45 Lahdenpohja 12.30 Sysmä kk 10.00 Sysmä kk 12.45 7. Hartolan kunta hankkeen vetäjänä esittää, että Sysmä kunta nimeäisi ohjausryhmään työkeskuksen edustajan ja viranhaltijaedustajan. Digipitäjät -kokeilussa kehitetyn toimintamallin jatkumisen mahdollistaminen Digipitäjät-kokeilu osoitti toiminnan tarpeellisuuden Hartolassa ja Pertunmaalla. Kuljetus lähtee aikataulun mukaan Matkahuollosta, mutta ajaa sovittaessa kauppaliikkeiden kautta. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää taideteoshankintoihin Torpparien muistomerkin hankkimiseksi investointimäärärahan, joka on 3000 euroa.. Kutsutaksi ja muu kutsuohjattu joukkoliikenne on järkevä ratkaisu niille alueille, joilla julkista liikennettä tarvitaan, mutta joilla matkustajamäärät jäävät pieniksi. Lisätietoja saa kunkin reitin osalta sitä ajavalta liikennöitsijältä. Yhteistyö alkaa sopimuksen mukaisesti 15.8.2017. Kunnanhallitus päätti hylätä 2.000 euron vaatimuksen kuluista ja henkisestä kärsimyksestä. Kunnanhallitus hyväksyy Itä-Hämeen opiston kanssa solmittavan maanvuokrasopimuksen, jolla Torpparien muistomerkin perustetaan opiston maalle ja kunta maksaa Itä-Hämeen opistolle sopimuksen kertakorvauksena 200 euroa. Kunnan teknisen toimen henkilöstöorganisaatio on ohut ja kuluvan kesän jälkeen on vielä keskeisten viranhaltijoiden vuosilomia pitämättä. Tarpeen vaatiessa kutsutaksit poikkeavat reitiltä pihaan asiakasta noutamaan. Ennen uusia rekrytointeja on syytä tunnistaa yhteistyötarpeet ja –mahdollisuudet. Kuljetuksesta peritään linja-autoliikenteen taksaan perustuva maksu. Edustajan nimeäminen Eteva Kuntayhtymän yhtymäkokouksiin kaudelle 2017 – 2021 Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus, joka tuottaa palveluja vuosittain noin 1600 vammaiselle ja kehitysvammaiselle henkilölle. Toiminnan kehittämisen ja jatkotyön kustannukset ovat samalla tasolla kuin kokeilussakin, noin 20.000 euroa 6 kk:ssa. Kuntavelho Oy Juri Nieminen toimii elinvoimatyöryhmän sihteerinä, valmistelijana ja päätösten täytäntöön panijana ja seurannasta vastaavana. Virantäytön näin tultua ratkaistuksi on yhteistyömahdollisuuden käyttäminen Sysmän kunnan kannalta edelleen tarpeen. Kunnanhallitus hyväksyi teknisen johtajan tehtäviä koskevan sopimuksen. Kutsutaksit ajavat ennalta määrättyä reittiä ennalta sovittuina aikoina, mutta lähtevät liikkeelle vain, jos kyytiin on tulijoita. kutsutaksiliikennettä. Teknisen johtajan tehtäviä koskeva sopimus Hartolan kunnan kanssa Sysmän kunnanhallitus valitsi 17.7.2017 avoinna olleeseen teknisen johtajan virkaan Hartolan kunnan nykyisen teknisen johtajan DI Taneli Rasmuksen. Edustajan valitseminen Hämeen vaalipiirin kuntapäiville ja seminaariin 6.9.2017 Kunnanhallitus päätti valita edustajakseen Hämeen vaalipiirin kuntapäiville Jarkko Fågelin ja varaedustajaksi Tapio Niemisen. Sysmä kkSuopelto – Sysmä kk • tiistaisin ja perjantaisin • Samuli Haarasilta 0400 494696, www.samulihaarasilta.fi Sysmä kk 10.45 Sysmä kk 13.15 Suopelto 11.00 Suopelto 13.30 Sysmä kk 11.15 Sysmä kk 13.45 4
Isännän ja emännän mukaan viikko ennen tapahtumaa ja toinen viikko tapahtuman jälkeen ovat niitä työteliäimpiä. Viime sunnuntain kävijämäärä ei enää kasvanut edellisvuodesta ja yhtenä syynä oli epävakainen sää. Isäntäpari Marika Turusen ja Tero Hutrin (vas.) lisäksi kalapisteellä työskentelivät Jukka Rukberg, Timo Helino, Paavo-poika, Niina Malm ja Juha Manninen. Kaikki selittyy sillä, että Vanhanmyllyn tilalla vietetään ravintolapäivää. Ravintolapäivän menu hellii herkkusuita: oman kalakasvatt a m o n B e n e l l a -kirjolohta ainakin k o l m e l la eri tavalla valmistettuna. Rahaa kertyi retkirahastoon 600 euroa. Perheen Helmi-tytär emännöi yhtenäiskoulun 6-luokkalaisten pitämää kahvija pullapistettä, minkä tuotolla kasvatellaan luokan retkirahastoa. Itse ravintolapäivä menee ohi yhdessä humauksessa. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Kyösti Piippo HARTOLA Hartolan Vanhanmyllyn kapealla tiellä on ruuhkaisaa. Idea tapahtumasta on erinomainen, hyvää ruokaa tuoreista aineksista ja ympärillä kesäinen luonto, toteavat Mäkiset. Lisäksi oman rotukarjan lihamureketta ja lehtipihviä, sienipihvejä ja kasvispihvejä. Vanhanmyllyn perhe, isä Tero Hutri, äiti Marika Turunen ja lapset Paavo, Hugo ja Helmi ovat kattaneet pöydät notkuviksi jo viisi kertaa. Mari, Alisa ja Anssi Mäkinen tulivat herkuttelemaan Leivonmäeltä asti. Tapahtumaa jatkettaneen myös ensi kesänä, sillä stressiä ei ole millään muotoa havaittavissa järjestäjien taholta. Hyvä mieli, hyvä ruoka. Apuvoimia moinen yritys kyllä kysyy – viikonloppunakin naapureiden ja ystävien lisäksi työtehtäviin oli tultu Lahdesta, Jyväskylästä ja Hyvinkäältä – yhteensä viitisentoista ihmistä. Tero Hutri ja Marika Turunen totesivat jatkavansa ravintolapäivän järjestämistä niin kauan, kun siitä ei muodostu stressiä. 6. Ja välittömästi parkkipaikalta pihaan kävellessä nenään syöksyy herkullinen paistetun lohen t u o k s u . luokan retkirahastoa kartuttivat Helmi (vas.), Sara, Tuuli ja Viivi. Mari, Anssi ja Alisa Mäkinen tulivat nauttimaan ravintolapäivän herkkuja Leivonmäeltä saakka. Ja tietysti perunat ja muut tykötarpeet päälle. –Muutama kerta on käyty aiemminkin. Mutta palataan ruokaan. –Ilman tätä apua ei tästä tulisikaan mitään, tunnustaa Tero Hutri. –Hyvä mieli, hyvä ruoka ja ennenkaikkea tyytyväiset asiakkaat, perustelee Tero Hutri ravintolapäivän järjestämistä. –Ensimmäisellä kerralla vieraita kävi 120, sitten 220, seuraavaksi 300 ja viime vuonna 400, muistaa MariVanhanmyllyn ravintolapäivä: Herkkuja oman tilan tuotteista ka Turunen
Uutta putkeen ensi kesänä, säistä huolimatta. Vihannespuolella tiskistä löytyvät marjat, juurekset, salaatit ja perunat, joista suurin osa on Kalkkisissa toimivan Pihamaan tuotteita. Hildenin päivä alkaa aamulla kolmen maissa kalojen haulla, sitten torille ja sen jälkeen illalla vielä savustustyöt kotona Ravioskorvessa. Sysmän torilla hän on vieraillut säännöllisesti kuuden vuoden ajan. –Joka päivä täällä pyörähdän, aamulla ostan perunat ja juon kahvit. –Savustuksen hoidan luonnollisesti itse ja näissä hommissa minua avustaa vaimoni Asta. Torikahvio on hyvän kahvin ja tuoreen pullan lisäksi tärkeä tapaamispaikka, missä tutut vaihtavat kuulumisia ja aamuparlamentti parantaa maailmaa. Lasse Linna ja Kyösti Vuorinen tähdentävät torikahvion tärkeyttä. Syrjälät ovat ilokseen huomanneet, että lapsesta asti vanhempiensa mukana toriostoksilla käyneet ja nyt aikuisikään varttuneet lomalaiset jatkavat perinnettä ja tulevat edelleen hankkimaan tuoreet tuotteet torilta. ja silloin lavalla nähdään Eija Koriseva. Tämäkin ala on vaikeutumassa osin byrokratian ja osin kelien takia – talvikalastus näyttää loppuvan kun ei enää ole jäitä. Suunnitelmissa on kahvikojun fiksaaminen, jopa mahdollisesti kokonaan uuden pystyttäminen nykyisen paikalle. Molemmat herrat nauttivat aamukahvin torilla. Päivällä on sitten toisten kahvien vuoro, jatkaa Vuorinen. Illan juontaja Kimmo Oksanen lauloi/räppäsi/puhui pari biisiä ”Kasvonsa menettänyt mies” näytelmästä Safkan kanssa ja hyvinhän kaikki sujui Kimmon itsensä etukäteispelotteluista huolimatta. –Ihmiset seuraavat nykyään aktiivisesti älypuhelimistaan säätietoja ja varmuudella parisataa henkeä jäi tulematta ukkosen takia, toteaa terassin isäntä Ari Ahonen. –Kesä kerrallaan tässäkin mennään. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rantaterassin perinteiset jamit jatkoivat Kirjojen Yön jyrisevään loppuun. Syrjälät ovat huolissaan vain siitä, että torikauppiaiden ammattikunta vähenee huimaa vauhtia, pitkät päivät ja aikaiset ylösnousut eivät innosta nuoria. Safka soitti liki koko Juicen uran ajan tämän orkesterissa ja Petteri Terassilla salamoi lavalla ja taivaalla Tamminen pääsi esittämään Juice -biisejään todellisen ammattimiehen säestämänä. –Tämä on mukava päivän avaus töihin mennessä, ei tarvitse kotona kahvia keitellä, toteaa Linna. Kello 18.00 alkaneet jamit käynnistyivät vielä auringonpaisteessa, mutta varsin pian (sääennustuksienkin mukaan) Majutveden päälle alkoi kerääntyä pahaenteisen mustia pilviä. Hänen soittotyylinsa, komppi ja soolo yhtä aikaa, oli hauskaa kuultavaa. Ja tietysti säännöllisesti torilla käyviä paikkakuntalaisia on iso joukko. Rantaterassin viimeisin tapahtuma on ”Venetsialais -valojuhla” 26.8. Sysmän tori toimii Syrjälöiden mukaan hyvin ja he itse aikovat jatkaa toimintaansa ”kesä kerrallaan”, voinnin mukaan. Jamit eivät pelottaneet mainioita esiintyjiä; ennen ukkosta kuultiin mukavia settejä ja ukkosenkin aikaan jammailijat nousivat rohkeasti stagelle. Kesäasukkaiden aktiiKeskiverto torikesä sateista huolimatta visuus on torikauppiaalle elintärkeää. Hilden nuottaa harvemmin enää itse, muikku tulee kalastajalta Padasjoelta. Muikkukauppias Jaakko Hilden sanoo kuitenkin huomanneensa, että kalakauppa hiljeni sateisina päivinä. Vallan mainio oli Safkan ja Tuomo Heikkolan yhteisesiintyminen; miehet, veljekset kuin ilvekset, oli loistava kaksikko hanureineen terassin ohjelmalavalla. Vaikka kesän 2017 kelit olivat kovin epätasaisia runsaine sateineen, eivät pitkäaikaiset torikauppiaat Heimo ja Sinikka Syrjälä pahemmin valita kaupankäynnin tahmeudesta – asiakkaita on riittänyt kohtuullisesti. Eero ”Safka” Pekkonen viihtyi hyvin jameissa ja omien osuuksien lisäksi hän intoutui säestämään myös muita. Jaakko Hilden aloitti kalastushommat nuottaamalla jo vuonna 1998 Päijänteellä ja Ruotsalaisella ja kalat myytiin pääsääntöisesti Heinolan torilla. –Muutamat uskolliset paikkakuntalaiset poimivat meille vielä marjoja ja kantarelleja, toteaa Heimo Syrjälä. Tupakan ystävät on aina mainio bändi ja Yrjänä Sauros osoitti olevansa tasokas kitaristi. ”Veljekset” kuin ilvekset: Tumppi ja Safka. Sysmäläissolistit täyttivät paikkansa jameissa paremmin kuin hyvin. Syrjälät harjoittavat torikauppaa kahdella sektorilla. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän torielämä hiljenee selkeästi kahdessa aallossa: heinäelokuun vaihteessa monien vapaa-ajan asukkaiden lomat loppuvat ja viimeinen harvennus tapahtuu koulujen alkaessa. Sinikan emännöimä kahvio tuottaa noin kolmanneksen kesän myynnistä. –Yksi päivä Heinolassa ja torstaista lauantaihin Sysmässä, kertoo Hilden nykyisestä viikkorytmistään. Heimo ja Sinikka Syrjälä sekä muikkukauppias Jaakko Hilden.. Ammatiksi tästä ei ole missään tapauksessa, mutta näin eläkeläisenä vielä yritetään. Isot sesonkitapahtumat tuovat oman värinsä torin elämään (Hulluin lauantai, Kirjakyläpäivät ja Uotinpäivät) ja silloin palvelupuolelle Syrjälät tarvitsevat sukulaisten apua
MA klo 19.30-21 miehet KE klo 17.30-18.45 E1ja F-junnut (2006-09) KE klo 19.30-21 miehet TO klo 19-20 harrastenaiset PE klo 17.30-18.30 miehet /harrastajat, kertamaksullinen vuoro (alkaa 1.9.) PE klo 18.30-20 D1-junnut (2003-05) SU klo 16.30-17.30 (aika voi muuttua) naperot SU klo 17.30-18.45 E1ja F-junnut SU klo 18.45-19.45 harrastenaiset Tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhat pelaajat. Osuuskunnan lahjoitus suunnataan yhdessä muiden juhlavuoden aikana Päijänteen luonnolle lahjoitus saatujen lahjoitusten kanssa luonnonarvoiltaan merkittävän saaritai metsäalueen ostoon ja suojeluun. Vintturin Kyläyhdistys 10€ Tervetuloa! … vireys, toimintakyky, sosiaaliset suhteet... TOIVEMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Tanssit Vintturissa lauantaina 19.8.2017 Klo 20.00 0.30 Karaoketanssit Vintturin Seurantalo Moiskantie 22, 19740 Sysmä järj. vielä RÄÄPPIÄISTARJONTAA, kannattaa tulla katsomaan! TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Päijänteen seudun monimuotoisen luonnon säilyttäminen on osuuskunnalle tärkeää. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Ravintolat Tapahtumat Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi Pinxinmäki, Suopellontie 644, Sysmä 044 973 8533 • info@pinxinmaki.fi www.pinxinmaki.fi PINXINMÄELLÄ ELÄMÄ JATKUU KAUDEN LOPPUUN SEURAAVASTI: • ma ja ti ravintola suljettu • ke-pe ja su ravintola auki 11-17 • lauantaisin olemme auki kymmenestä vähintään kuuteen Taidenäyttely on tältä kaudelta suljettu. Kiitämme kaikkia näyttelyssä kävijöitä! Muista myös Pinxinmäen KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET lauantaina 2.9., ohjelmaa ja tarjouksia pitkin päivää. Mahdollinen ruokailu omakustanteista. tiedustelut iltaisin puh. 040-5165978. TERVETULOA! LC JOUTSA/JOUSA SYSMÄ Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS on saanut 20.000 euron lahjoituksen Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16). Kampanja on Suomen valtion itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi käynnistämä hanke. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna klo 11-21 joka päivä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 18.8. Kotisalo Terveystie 2, Hartola Lisätietoja 044 729 7346 Leik kaa talt een .. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Keskiviikko 1.2.2017 • Nro 5 NETTIPOLIISI: PALKITTU TÄHTIYRITTÄJÄ PÄIVI KOSKELA IRTONRO 1,60 VANHEMMAT LASTEN SOME HALTUUN! KENEN VASTUULLE JÄTEHUOLTO PITÄÄ ANTAA. Torstaisin kello 9 alkaen 17.8. NYT UUTTA Pelkkä Digilehti KESTOTILAUKSENA 35 e/vuosi Tarjous voimassa vuoden 2017 loppuun. Ei tarvitse ilmoittautua. KARAOKEJA TANSSIMUSIIKKIA DJ MUSAMAKE LA 19.8. Ja sunnuntaina 3.9. Voit tilata digilehden kestona joko nettilomakkeella: www.lahilehti.com, täyttämällä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuvan lomakkeen tai lähettämällä tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soittamalla Dorotea Kyytsöselle p. Säätiö sai lahjoituksen Päijätsalon Osuuskunnalta, joka koostuu pääosin Sysmän vapaa-ajan asukkaista. Ikääntyneiden avoin päivätoiminta Ohjattua liikuntaa, pelejä ja yhdessäoloa ikäihmisille. Osuuskunta on itse suojellut omistamansa metsäalueen ja ollut perustamassa Päijänteen Luonnonperintösäätiötä. Lisätietoja: PLUPS, asiamies Marjo Kuisma, p. Mahd. PELKKÄ DIGILEHTI 40. PLUPS edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä retkeilyä Päijänteen seudulla. 040 938 1868, marjo.kuisma@plups.fi, www.plups.fi Päijätsalon Osuuskunta teki lahjoituksen Päijänteen Luonnonperintösäätiölle.. Bandy Boys -88 Kauden 2017-18 SALIBANDYVUOROT Päijänne-Areenalla alkaen ke 16.8. JOUSAN MARKKINAT 18.-19.8.2017 PE klo 8-21, LA klo 8-16 Esiintyjänä Klaus Pennanen klo 11, 12 ja 13
ARKIRUOKAA EDULLISESTI Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 16.–19.8. Vastikään avatulla uudella puolella on kuusi asukasta. Matka kuitenkin maksaa paljon, sillä tavarat eivät mahdu henkilöautoon. Heinäkuun lopulla kävimme jälleen Meremäellä. Vanhainkodilla oli suuri tarve erilaisista tavaroista uuden puolen avauduttua. Keskusta koostuu kunnantalosta, koulusta, koneremonttifirmasta ja bussipysäkistä, sekä muutamista omakotitaloista ja vanhoista kerrostaloista. Meremäen vanhainkodin hoitaja Milvi oli vastaanottamassa Marita Heilmanin tuomia tarvikkeita vanhainkodin uudelle puolelle. Muilta sysmäläisiltä saimme vuodevaatteita mukaan kuormaan. Nyt vanhainkodissa on kahdeksantoista asukasta. Yhdessä näistä rapistuneista kerrostaloista sijaitsee vanhainkoti. Meremäellä oli hälytetty raavaita miehiä kantoavuksi. Vanhemmalla puolella on kolme huonetta, joista yhdessä asuu neljä miestä ja kahdessa muussa naisia. Käytössä on yksi yhteinen wc ja yksi suihku. Ajatuksena olisi viedä lisää sairaalasänkyjä ja muita tarvikkeita. Kun kuorma oli saatu tyhjennettyä, ja kaikki tavarat kannettu ylös, hymy oli herkässä. Paikalla olleiden hoitajien silmissä kimmelsivät ilon kyynelet, kun he kiittelivät lahjoituksesta halausten kera. Saarioinen Pizzat 200 g (4,95/kg) Herra Hakkarainen Ksylitolipastillit 45-55 g (36,18-44,22/kg) HK Viljaporsaan lihasuikale marinoitu 400 g (4,98/kg) Rainbow Riisivälipala 2 x 175 g (2,86/kg) 1 00 2 prk Vaasan Isopaahto 500-525 g (3,71-3,90/kg) Kotimaista Maustetut koipipalat 600 g (3,32/kg) Rainbow Cocktailriisipiirakka 675 g (2,65/kg) 1 99 Kauden parhaat rypäleet 400 g (4,95/kg) Espanja 1 98 1 55 kg Avomaankurkku 1 kg Arki Juustoviipaleet 400-500 g (5,96-7,45/kg) 1 99 1 79 Suomalainen Suomalainen 2 PRK 99 1 95 2 98 Suomalainen 1 99 Aino-jäätelöt ei laktoosittomat tai jogurttijäätelöt 3 x 0,9 l (3,33/l) 9 00 3 pkt 3 PKT. Toivomme, että jonkin ajan kuluttua saamme tehdä uuden matkan Meremäelle. Sysmän kunnan sosiaalijohtajan Minna Veistilän kautta saimme lahjoituksena kaksi sähkökäyttöistä sairaalasänkyä patjoineen, pottatuoleja sekä käytöstä poistettuja, mutta vielä hyvin toimivia pyörätuoleja ja rollaattoreita. Ilo on suuri niin lahjan saajalla, kuin lahjan antajallakin. Hyvä ystävättäreni Milvi työskentelee vanhainkodissa hoitajana. Hänen pyynnöstään olemme toimittaneet vanhainkodille paljon lahjoituksena saatuja tavaroita: vuodevaatteita, sänkyjä, tuoleja, yöpöytiä, tauluja, seinäkelloja… Kaikkea mitä vanhainkodissa voi kuTerveisiä Virosta Meremäen vanhainkodista vitella tarvittavan. Heistä neljällä on käytössä tavalliset matalat laverisängyt. Erityinen kiitos Sysmän kunnalle sairaalasängyistä ja muista tarvikkeista. Vanhainkotiin kuuluu kaksi vastakkain olevaa asuntoa. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Tuija Niittynen Marita Heilman Meremäki on pieni kunta Kaakkois-Virossa Venäjän rajan tuntumassa. Siispä aivan heti emme pysty uutta matkaa tekemään, mutta ehkäpä vielä tämän vuoden puolella! Suuret kiitokset kaikille tavaroita lahjoittaneille ja matkaamme tukeneille
Talvikki: Olimme neljänä kesänä peräkkäin kurssilla ja saimme hyvän perustan asioiden käsittelyyn. Hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa dokumentti Kynnyksen yli oli ehdolla Koura-palkinnon saajaksi. Ohjaajana toimii eri puolella Suomea kirjoittajakursseja pitävä vapaa kirjoittaja ja kirjoittamisohjaaja, FM Heino Ylikoski. Vaikutus on ollut suuri! Riitta ja Veijo Westerholm haluavat tehdä työtä avioliittonsa eteen.. Kukahan tämän asian ehtisi selvittää. Mielikuvista kielikuviksi sopii kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, myös vasta-alkajille. Ami: Eka leiri oli melkoinen ahaa –elämys! Ymmärsin, miten laajasta asiasta on kyse. Heino Ylikoski HARTOLA, SYSMÄ Itä-Hämeen opiston kansalaisopiston tulevan lukuvuoden runsaasta kurssitarjonnasta löytyy kiinnostava Mielikuvat kielikuviksi Sysmän ja Hartolan kirjoittajapiireissä uutuus myös kirjoittajille. Itsekin uskaltaa kertoa ja keskustella. Viikon vempele on myös koulusäästämiseen liittyvä eräänlainen yhteinen lukollinen ”säästöpossu”, jossa jokaisella oppilaalla on oma säästölokero, johon säästörahansa sai aukosta pudottaa. Niilahti lisää vielä: Olisi muuten kiinnosOikea vastaus: Koulun kantikas säästöpossu/pankki. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Mikä ihmeen vempele. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Viime viikon vempele liittyi kouluun ja säästämiseen. Aika hieno näky! Riitta ja Veijo Westerholm olivat tulleet ”Parempi avioliitto” –viikonloppuun Turusta. Lisää sähköpostiin otsikoksi ”Vempele”. Sitten kun lopulta sanon, sanon pahasti, ja se rikkoo paljon. Talvikki ja Ami Haapaniemi Mikkelistä ovat olleet 33 vuotta naimisissa ja avioliittoleirikonkareita: Ensimmäiselle leirille mentiin, kun oli oltu naimisissa 3 vuotta. Mielikuvista kielikuviksi -kirjoittajapiiri kokoontuu Sysmän yhtenäiskoululla joka toinen tiistai klo 18.0020.30 19.9. En pystynyt ottamaan vastaan kaikkea, mutta seuraavana vuonna tiesin jo, mitä oli tulossa. Helena Mäkinen HARTOLA Itä-Hämeen opistolla kulki viime viikonloppuna pariskuntia käsi kädessä. Kurssi tarjoaa vinkkejä siihen, miten ideoista voidaan jalostaa koukuttavaa tekstiä, toteaa Heino Ylikoski. Meillä ei ollut isoja ongelmia, mutta oli sellainen pohjavire, että ei haluttu samanlaista mökötystä ja mykkäkoulua kuin vanhempiemme liitoissa oli. Ystäväpariskunta suositteli leiriä, kertovat Haapaniemet. tavaa tietää koulusäästämisen historiaa: mistä alkaen sitä on harrastettu ja milloin loppunut. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Itä-Hämeen opiston kansalaisopiston nettisivuilta. Veijo on samaa mieltä: Täällä on turvallinen ja avoin ilmapiiri. Toisaalta rakkaus on kaikkein parasta. Mielikuvista kielikuviksi on uusin kurssipakettini. alkaen. Häissämme kerroimme ystävillemme, että lahjojen sijasta annamme tilinumeron, jolle saa antaa rahaa kurssimaksua varten. Yritän olla jalo enkä valita, patoan jonkin asian sisälleni. On ihanaa, kun voi jakaa elämän toisen kanssa, yksin on karua, kertoo Riitta ja jatkaa: Vetäjäparit näillä leireillä ovat niin raadollisen rehellisiä, heiltä saa paljon. Elämää oli takana tiesimme, mitä liitossa voi olla. Veijo: Päätimme jo ennen avioon menoa, että lähdemme avioliittoleirille. En ole ollut pitämässä sitä vielä missään. Joka vuosi on löytynyt jokin asia, mitä olemme voineet parantaa liitossamme. Opettaja vei säästöpossut pankkiin ja pankkikirjasta seurasimme säästöjämme. Hiertävä asia on parempi sanoa heti. Halusimme rikastuttaa suhdettamme ja olemme saaneet vertaistukea ja työkaluja erimielisyyksien ratkomiseen. Tahdon rakastaa. Meillä oli tietysti ruusuinen kuva suhteestamme alussa, mistä me muka riideltäis! Riitta: On vaikeaa olla ihan rehellinen toiselle. Hän on kirjoittanut muun muassa novelleja, näytelmiä, esseitä, runoja, laulunsanoituksia ja radiodokumentteja. Halusimme, ettei liittoomme tulisi mitään ”matoja”. Pari on ollut naimisissa 3 vuotta ja tämä oli jo kolmas avioparileiri. Jokaisella oli koulussa oma säästöpossu, johon sovittuina päivinä veimme rahaa säästöön. Veijo: Vaikeinta on ymmärtää, mitä sana ”tahdon” Parisuhteen katsastusja huoltoviikonloppu Itä-Hämeen opistolla tarkoittaa todellisuudessa. Tämän viikon vempele ei näytä ensi silmäyksellä työkalulta, mutta… Jos keksit, mitä kaikkea tällä komistuksella voi tehdä, lähetä sen nimi ja käyttötarkoitus osoitteella: toimitus@lahilehti.com. Tyhjentävä vastaus tuli – kuinkas muuten – Irja Niilahdelta: Kun 1960-luvulla kävin Hartolassa Rusin koulua, niin meille jokaiselle oppilaalle oli koulun puolesta avattu säästötili. alkaen ja Itä-Hämeen opistolla joka toinen keskiviikko klo 18.00-20.30 27.9. Sille on ilmoittauduttava ennakkoon Itä-Hämeen opiston kansalaisopistoon
Siis kaikki ostajat osuuskauppaan.” (Heinolan Sanomat 6.8.1908). Kun kuitenkin on tultu siihen kokemukseen, että päätökset kuntakokouksissa eivät aina ole olleet riittävästi harkittuja, riippuen siitä, keitä kulloinkin on sattunut olemaan kuntakokouksissa läsnä edeltäpäin tietämättä kysymysten laaSysmä vuosina 1901 1910 dun ja niihin perehtymättä ja – katsoen pitäjän laajuuteenkin – herätettiin kysymys valtuuston asettamisesta kuntaan, joka myöskin jo yhdessä kuntakokouksessa yksimielisesti päätettiin. Sysmän Osuusmeijeri Sysmän Osuusmeijeri on ollut Sysmän tärkein tuotantolaitos 1900-luvulla. Tikkala.. Osuusmeijerikin on täällä toiminut suurella menestyksellä, kunhan osuuskauppakin rupeaa saamaan yhtä suurta kannatusta, niin saamme ehkä niin suuren osuuskaupan, että kaikki ostavat saman kaupan välityksellä. Rutasen talossa. Sysmän meijeri fuusioitiin Tuottajain Maitoon vuonna 1990. Vuonna 1889 siirryttiin käytäntöön, että kolmasosa jäsenistä tulisi vuoden lopussa eroamaan ja eroavien sijalle valittaisiin uudet. Sysmään perustettiin samanaikaisesti kuntakokouksen 1865 kanssa toimeenpaneva ja asioita valmisteleva kunnallislautakunta. Laven on anonut lupaa saada Skinnarilan kylässä Sysmän pitäjää harjoittaa kirjakauppaliikettä. Mylly ja saha Itä-Hämeen uutinen 15.2.1905: Mylläri Laven kuuluu rupeevan rakennuttamaan uutta höyryllä käypää myllyä ja sen yhteydessä käypää pienempää sahaa Sysmän kirkolle Rantalan kartanon maalle likelle Huitilan jokea. Otamo. Maatalouden keskittymistä kuvaa hyvin maitoa lähettäneiden tulojen määrän kehitys. Heikki Helin Sysmän osuusmeijeri oli 1900-luvun Sysmän tärkein työpaikka. Vaan alkaa yleisö jo käsittää osuustoiminnan suurta merkitystä, jotta alkaa ennakkoluulot kadota, ja kansa alkaa toimia yhteisen hyvän eduksi. Päätösvalta oli kuntakokouksella, johon kaikki äänivaltaiset kunnan asukkaat saivat osallistua. Kirjakauppa Uutinen Keski-Suomi 22.9.1903: Maakauppias J. Kylässä on sitä paitsi apteekki, kirjakauppa, useita kauppapuoteja, telefooniasema ja postikonttori. päivänä 1911. Tuottajain Maidon vuoden 2006 toimintakertomuksen mukaan Sysmästä lähetti maitoa 69 tilaa reilut 14 miljoonaa litraa. Nyt vielä joku harhaluuloinen uskoo, että se osuuskauppakin on joku puoluekauppa, vaan eihän niin suuria puoluepukaria luulisi olevan, että kaikki asiat puolueilla hämmentää. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Helinin Heikin palsta ”Kirkon lähellä on laaja ja hyvin hoidettu kirkonkylä, jonka rakennuksista herättää erityistä huomiota komea säästöpankin talo juhlahuoneistoineen y.m. Vuoden 1909 kunnalliskertomuksessa todettiin: ”Harrastus kunnallisiin asioihin ja toiminta kunnan edistämiseksi on huomattavassa määrässä elpymään päin. Tätä toimenpidettä täytynee pitää suurena edistysaskeleena kunnallisessa elämässä.” Sysmän kunnanvaltuusmiehet kokoontuivat ensimmäiseen kokoukseensa tammikuun 26. Paljon on ollut nyt jo alussa ostajia ja yleisö onkin hyvin tyytyväistä, kun tavara on hyvää ja saa vähän huokeammalla hinnalla ja voitto jaetaan sitten ostajain kesken. Joku vuosi takaperin alkoi olla kysymys osuuskaupan perustamisesta, vaan niin kun kaikissa asioissa tahtoo olla ennakkoluuloja, niin tässäkin. Alkuvuosina kunnallislautakunta valittiin vain kolmeksi vuodeksi kerrallaan. osa. Postinkulkua varten on sitä paitsi pitäjän eri osissa kaikkiaan viisi postiasemaa.” Noin arvioi kirkonkylää Rapola vuonna 1908 ilmestyneessä Häme-kirjassaan. Se käynnistyi 1906. 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä rakennettiin seuraavat koulut: Otamo 1902, Ilola 1902, Saarenkylä 1902 ja Karilanmaa 1907. Kouluja perustettiin 1800-luvun puolella Väihkylään 1870, Nuoramoisiin 1884, Nikkaroisiin 1885, Onkiniemelle 1885, Särkilahteen 1891, Joutsjärvelle 1891 ja Liikolaan 1892. Kouluja perustettiin Kunnalliskertomuksessa todetaan luonnollisena seurauksena kunnallisesta kehityksestä olevan laajenevat menot. Sen osoittavat runsaslukuiset kuntakokoukset, joita vuoden aikana on pidetty. Karilanmaa. Vuonna 1988 282 tilaa toimitti suunnilleen saman maitomäärän ja vuonna 1961 siihen tarvittiin peräti 842 tilaa. Osuuskauppa Yritys ”Sysmän kirkonkylän Osuuskauppa Yritys avattiin tämän kuun puolivälissä nahkuri A. Tämä on kirjoitussarjan 487. Näin monta tilaa sai siis tulonsa meijeristä. Sattumanvaraista päätöksentekoa Päätöksenteko oli kuitenkin sattumanvaraista. Tarpeellinen onkin sellainen laitos
Ihanpihalla eli ganska uteismi Jos ei ole hallituksessa on ihan pihalla, eli ganska ute, ei tiedä mitä ajaisi ja miten, ei ole yhtään asiaa ruotsin kielen puolustamisen lisäksi, johon voisi ottaa kantaa. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ LÄHILEHTI on mukana Punainen Sulka -kampanjassa! VIIKON KEVENNYS Turisti kiipesi luontopolkua erään kukkulan huipulle Sveitsissä. MM-kisoista tuli se veikkaukseni mukainen yksi pistesija Tero Pitkämäen toimesta. Oma pesä on aina täydellinen ja pöyristyminen koskee aina niitä muita. Pulkkinen jututti kirjailija Minna Lindgreniä, joka on tarttunut asiaan koko sydämellään. Rantalainen on hyvä esiintyjä. Samall a Aikamme uudet ismit täydellinen unohdus siitä, mitä oikeasti merkittävissä asioissa maassamme koko ajan tapahtuu. Me ei olla hyviä oppositio, me halutaan vain hallitus! Tweed-puku ja nahkahousut. Tumma körttipuku. Onko satavuotiaan Suomen vanhustenhoito kulkemassa tätä vaihtoehtoa kohti pörssiyhtiöiden ja ulkomaalaisen rahan omistamissa palvelutaloissa. Herranhaltuismi Kaikki maailman asiat käydään läpi uskonnon kautta, ja koska meillä on tämä kuviteltu kaksituhatta vuotta vanha suhde Israeliin, niin kaikki sen teot hyväksytään kritiikittä. Junttismi Tähän ryhmään kuuluu paljon tahoja varsinkin Kepusta ja Persuista. Tämä hahmo tietää kaiken ja osaa kaiken, ja tuo sen myös ilmi. Suomalaisen yleisurheilun tila kiteytyy hyvin David Söderbergin moukarinheiton telkkarikuviin – mies on rähmällään ringissä ja moukari jysähtää verkkoihin. Pukeudutaan eräpukuun ja lippalakkiin, ja kehutaan eko-asennetta ja lähdetään metsälle ampumaan kaikki mikä liikkuu naapurin traktoria myöten. Pöyristyismi Ei niin pientä tapahtumaa tai ilmiötä, etteivät nämä lähinnä vihreät ja vassarit pöyristyisi julkisuudessa. Kokonaisuudesta jäi mukava fiilis. Kirjakaupan kirjailijahaastattelussa J.P. Ylimielismi Rasvanahkainen työmies tai juro kivimies ei ole enää mitään, vaan tilalle on tullut juuri yliopistosta valmistunut besserwisser, joka narisevalla äänellä kertoo mitä Suomen pitää tehdä. Kehutaan maaseudun julkista liikennettä, vaikka aamulla menee vain se yksi bussi ja illalla palaa toinen. Uusien ismien puolesta! Keskiäkäinen mies Lana Wanhan kansan Wiisautta Perttulina (24.8.) saatiin jo uutisleipää ja -puuroa. Ohjelman kokonaisuus käsitteli Suomen historiaa lämpimästi ja liikuttavasti (Evakon laulu), romattisesti (Isoisän olkihattu), realistisesti (Ruokajonot) ja paljasti jopa naisten salaisen aseen (Piikkikorko). Kukaan ei ole huomannut, että vuonna 1950 maatalous työllisti miljoona ihmistä, nyt alle 100 000. Tilanne muuttui pakinaa kirjoitettaessa, joten antaa ajan kulua, ja katsoa millaisia ismejä luovat halla-aholaiset ja soinilaiset. * * * Taas kerran saa palstanpitäjä röyhistellä rintaansa urheilutietämyksellään. Keskiäkäinen mies Kommunismi, sosialismi ja konservatismi ovat kaikki aatteina kuolleet ja kuopattu. Totta on, että nuorten urheilijoiden joukossa on tulossa muutama lupaus, mutta suomalainen valmennus on aiemminkin pystynyt pilaamaan lupaavien nuorten kehittymisen. M.A:n ja Pedron jorinat ja renkutukset mahtuvat mainiosti Suomen synttäriteemaan ja miehiä oli mukava kuunnella. Arrogantismi H e i t e l l ä ä n kauppakorkeasta valmistumisen jälkeen suorastaan järkyttäviä ehdotuksia varsinkin työväen ja työttömien kohtelusta, ja ollaan vielä ylpeitä siitä, ja samalla edetään korkeisiin asemiin nuorisojärjestössä. Me ei tiedä mitä Suomelle kuuluu, joten ollaan vaan omassa piirissä, otetaan snapsia ja lauletaan Helan Går! Voisiko alkaa puolustaa omia asuinalueita meidänkielisille. Suomen 100-vuotissynttärit otettiin esille monien artistien toimesta Kirjojen Yön esiintymisissä. Maaseutu on pidettävä asuttuna, vaikka siellä ei enää olisi muita kun se yksi eniten maataloustukia nostava suurtilallinen. Olen edelleen vahvasti sitä mjieltä, että ”kaikkitietävien” valmentajien osaaminen on myös rähmällään maassamme, samoin urheilujohtajien tekopositiivinen asenne. Valitetaan, että kyllä se netti on kauhean hidas, kun pitäisi lähettää iso avustusanomus EU:lle. Tätä aikaa leimaavat ihan uudet ismit, jotka sotkevat osaltaan perinteistä jakoa myös eduskunnassa ja politiikassa yleensä. Sopivasti spiikkausta laulujen välissä ja taitavaa pianonsoittoa. –Voisin tietysti päästää irti vihaisen koirani, ehdotti paikallinen ukko. Pukeutuvat villapaitaan ja maastohousuihin. Kuinka hallitus voi tehdä sitä ja hallitus tätä, ja virkamiehet noin ja näin. Rantalainen jatkoi lauantaina Veini Nupposen kanssa teemaa suunnittelemalla Suomen 100-vuotissynttäreitä kirjakaupan lastentunnilla. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa … Satavuotiaan Suomen nykyistä vanhustenhoitoa on arvosteltu rankasti ja syystäkin. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Suomi läpivalaistiin Kirjojen Yössä Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Joissakin asioissa ollaan konservatiivisempia kuin pahimmat konservatiivit, mutta samaan aikaan näytellään välittävää ja empaattista. Persuismi Aika hoitaa kaiken, niin tämänkin. Työväestön kanssa tälläkin taholla on useimmiten kontakti vain silloin, kun hän kahvilan kassalla tilaa latten. Halvalta näyttävät mutta todella kalliit merkkivaatteet. Pukeudutaan punaisiin housuihin tai liian pieneen pukuun. Täydellinen tietämättömyys peruskansalaisen elämästä, koska muun kansan kohtaaminen on lähinnä tarjoilijalle kiukkuilemista pienessä punssissa rapujuhlissa tai venekerhon syyspäättäjäisissä. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Hieman huonokuntoinen mies oli väsyksissä ja hän kysyi tapaamaltaan paikalliselta ukolta, että kuinka voisi päästä nopeimmin ja helpoimmin vuoren huipulle. Viisasta filosofointia Saarikoskesta ja ne M.A:n uusrahvaanomaiset lauluthan eivät koskaan vanhene. Perus-ev.lut-kirkkoon ei juurikaan kuuluta, vaan useamminkin erilaisiin hihhuli-alaosastoihin. Hänen uusin kirjansa kertoo palvelutalosta, missä tekniikka hoitaa kaiken: älyseinät, älylattia, robotit ja ruokakin tulee 3D -printteristä. Kuitenkin perunan, lantun, nauriin ja kaalin odotettiin vielä kasvavan.. Tuija Rantalaisen Laulelmien Suomi -kattaus Sysmän Teatteritalolla oli monitahoinen, eikä kaihtanut ikäviäkään asioita tämän päivän Suomesta
Jos taas pohdimme omaa elämäämme ja taito-talenttejamme, tavoittelemme yleensä jotakin erikoista ja erilaista taitoa tai lahjakkuutta ja menestystä niiden avulla. klo 10 messu kirkossa. Puh 03 882 670. Oli meille se riemujen aikaa, kun aurinko pälviä loi, me tunsimme kevään taikaa, taivas hehkui ja laineet soi. Voiko heille esittää kysymyksiä. klo 10-15 Kehitysvammaisten leiripäivä Olavinrannassa. klo 19 Sana ja rukous. – 29.8., Hannu 19. Su 27.8. klo 10 messu kirkossa (12. Miksi he tulevat Sysmään. Vapaa pääsy! Tervetuloa mukaan! To 31.8. Usein kestimme tuiskun ja tuulen, kovan pakkasen paukkuvan, kevään koiton valoisan, suuren, näimme vuokkojen aukeavan. Toivo Koivunen, 2006 Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Ke 16.8. --Ke 16.8. Hinta aikuisilta 10 € ja lapset 5 € (alle 3 v. Milloin he tulevat. Mukana myös kehitysvammaistyön pastori Jenni Jaakonsaari. Ilmoittautuminen ma 21.8. Uutena alkaa kirkkomuskari maanantaisin klo 1010.45 Poukamassa, ohjaajana Lea Luts. Lähtö klo 9.30, Hartolassa olemme takaisin n. Vuosina 2012 2014 syntyneet lapset voivat tulla viikoittain muutaman tunnin mittaiseen kerhohetkeen, jossa touhuamme kaikkea mukavaa. sunnuntai helluntaista) Sankari, Luts. Suunnitellut ryhmät: tiistaisin 3-vuotiaat klo 9-11, torstaisin 3-5 -vuotiaat klo 9-11 Poukamassa ja tiistaisin Nuoramoisten koululla 3-5-vuotiaat klo 13-15. Tervetuloa mukaan! Musiikkityö: Päiväkuoron harjoitukset to 24.8 klo 10 Nuotassa. On mielenkiintoista ajatella, mitä tuolla noin 16 vuoden nettopalkkasummalla saisi nykyaikana ostettua -ehkäpä vaikka omakotitalon kaupunkialueiden ulkopuolelta. klo 13-15 Lähetyssoppi srk-Sali Nuotassa Olavin toimintakeskuksessa, Uotintie 7. Kastettu: Ada Alma Eveliina Järvelin, Onni Eemeli Hynninen Kuollut: Suoma Inkeri Tonteri 90 v., Sirkka Liisa Tuukkanen 86 v., Reijo Pentti Tapio Lehtinen 74 v. He kertovat työstään. – 29.8. Talot, pellot sen kahta puolta, polku metsiinkin poikkeaa, se kiertää mäellä, suolla Särkilahteen se luikertaa. He kertovat elämästään ja työstään Kölnin seudulla lähinnä maahanmuuttajien parissa. Missä heidät voi tavata. Ma 28.8. Saksasta, Kölnin tienoilta. Kirkon ulkosuomalaistyöhön 123,65€ Parituhatta vuotta sitten talentti oli 6000 päiväpalkan veroinen ja suurin käytettävissä oleva raha Lähi-idän alueella. Minkä ikäisiä he ovat. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Virret: 311, 130, 314, 600, 971, 573. kuvasuunnistusta ja avoinPAJA, jossa askartelumahdollisuus. Laura Karttunen. Lapsityö: Srk:n päiväkerhoihin ilmoittautuminen 18.8. Jumalanpalveluksen jälkeen srk-sali Nuotassa lounas 6 €, eläkeläiset ja nuoret 5 €, lapset 3 €, ja lähetystilaisuus, jossa ovat mukana nimikkolähettimme Toni ja Hanna Lindholm sekä heidän lapsensa Roosa, Elias, Olivia ja Lea. Kotimatkalla pysähdymme kahvittelemaan Karoliinan Kestikievarissa. Osalle meistä on annettu taito-talenttina maanviljelijän työtehtävä, osat meistä kutsutaan aviopuolisoksi, osat ahertavat paikallisseurassa tukien ja auttaen vaikkapa nuorten harrastamista valmennustai huoltotehtävissä. www. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. La 26.8. Sankari, kantt. Sunnuntaina 20.8. – 20.8.2017 välisenä aikana klo 11 17. hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta” Su 20.8. Lounas Pannukakkutalossa, jonka jälkeen Keski-Suomen luontomuseo. Lapsityö: Päiväkerhoihin ilmoittautumiset ovat alkaneet. Su 20.8. seurakunnan nimikkolähettejä. Esirukouspyyntöjä voit myös lähettää osoitteeseen pekka.kuuppo@evl.fi. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 Seurakuntatiedot Sana Viikon Keskellä Talentit ja talentit Ulla Virkkunen SYSMÄ Siis ketkä. Kolehti Lindholmien työlle Kansanlähetyksen kautta. Toni, Hanna, Roosa, Elias, Olivia ja Leea Lindholm. Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 20.8. klo 10 messu kirkossa. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Jaakko Koivistolla, Rajatie 13 Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Katekismuksesta löytyy huoneentaulut, jotka sisältävät ohjeita ja rohkaisua olla omalla paikallaan iloiten kantamassa sitä kutsua, joka meille on annettu. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. Johanna Piirola, Mirkku Tammisto-Kiiski. Suomi100-lauluilta, laulattajina Mirkku ja Tanja. Kotimatkalla rantoja juostiin, kuralätäköt kahlattiin, ja variksen saappaita saatiin, kun vedessä kahlattiin. 050 – 511 6939. Ti 29.8. Ruoka ja kyyti 5 euroa. Kyllä saa tilaisuuden lopussa, ja ihan ilmaiseksi. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Maija Haikonen. Ristin maa –tapahtuma koko perheelle, klo 16.30 action hour, klo 17 kakkukahvit ja klo 18 koko perheen Jippii-konsertti Päijänne Areenalla, Uotintie 7. Ilmoittautua voi virastoon. Tarvitaanko rahaa. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Puh 03 876 300. Kirkossa jumalanpalvelukLindholmit tulee! sessa (Toni saarnaa), sekä srk-sali Nuotassa (Uotintie 7) lounaan jälkeen lähetystilaisuudessa. Lindholm, Sysmän seurakunnan nimikkolähetti Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Hyppönen. Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. He ovat seurakuntatyössä maahanmuuttajien keskuudessa. Tule myös seurakuntaan mukaan –sinulle on siellä aina tilaa, sillä Jumalan perheessä on paikka juuri sinua varten! T. Koulutie oli pitkä ja kaita, niin usein me uuvuttiin, mutta anti ei ollut saita, siihen iäksi kiinnyttiin. Su 27.8. Ohjelmassa Suomalainen kansallispuku -näyttely, ja lapsille mm. klo 10 messu kirkossa (11. 03-7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 20.8. Terveisin lastenohjaaja Jaana. 17.30. Näissä tunnelmissa saattaa meistä moni ajatella, että kunpa olisi edes jokunen raha-talentti, jolla voisi avittaa arkista elämää. Sitä aamuisin kouluun juostiin, hämy harmaita haamuja loi, keväthangilla mäelle juostiin, missä metsot ja teeret soi. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Kyllä, lounas maksaa, ja jos pystyy, saa antaa kolehdin Lindholmien työn tukemiseksi. Saako kahvia. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. mennessä puh. sunnuntai helluntaista. Viime sunnuntaina Raamatun evankeliumitekstissä puhuttiin viiden, kahden ja yhden talentin käyttöön saaneista palvelijoista ja siitä, mitä he rahoilla tekivät. Televisiossa Talent show –ohjelmissa näkee, miten ihmiset tuovat talenttinsa eli taitonsa katsojien ja tuomareiden arvosteltavaksi. 11. Toisella kymmenellä. Pe 18.8. Kysy lisää Kirsiltä. klo 11 Tutkimme Raamattua, Hyppönen. Meidän aikanamme talentti on saanut merkityksensä jonkinlaisena taidon tai lahjakkuuden mittayksikkönä. Saamme iloita näistä taidoista, joita meillä on! Jokaisen tehtävän tai kutsumuksen voi ajatella lahjana, jota saa hoitaa iloiten. Iloitse siis työpaikastasi, aviopuolisostasi tai lapsestasi ja vaali ja hoida juuri sitä tehtävää, joka sinulle on annettu. Kolehti Eteläsudanilaisten pakolaisten parissa tehtävään työhön pakolaisleireillä Ugandassa, Keniassa ja Etelä-Sudanissa Suomen Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen kautta. Sähköposti hartola@evl.fi. Iltapalasta vapaaehtoinen maksu. Mitä he tekevät siellä. Lomalla: Ulla 14. klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talossa Ma 28.8. Sukupolviretki Jyväskylään lapsiperheille ja vanhuksille. sunnuntai helluntaista) saarna: Toni Lindholm, lit. ja Olli Antero Vastamäki 64 v. Oikeastaan katsomme usein väärästä näkökulmasta taitojamme, jos keskitymme vain etsimään jotakin hätkähdyttävää tai erityistä. klo 18 Naisten saunailta Kompelonlahdessa. Kahvittelua, keskustelua, laulamista, hartaus klo 14. TERVETULOA! Koulutie Elon matkalla mieleeni palaa, vanha lapsuuden koulutie, sen mutkaista polkua ravaa, kevyt askel mi kouluun vie. Rukouspyyntöjen puolesta rukoillaan luottamuksellisesti seurakunnan rukouspiirissä. Heinolan srk:sta Kolehti: Su 13.8. Kyllä voi. Toni ja Hanna ovat Sysmän ev.lut. Ovatko heidän lapsensa mukana. mennessä kirkkoherranvirastoon. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Sysmän srk Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Tiekirkko: Hartolan kirkko on jälleen tiekirkkona 10.6. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. Ilmoittautumiset diakoni Pekka Kuupolle ti 22.8. Mistä he tulevat. Lopuksi kahvi. Tervetuloa!. Se lapsena mieleemme piirsi, kyläkuvia syntymämaan, meidät luontoon lujasti liitti ja opetti rakastamaan. klo 18.30 Sana ja rukous. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@ evl.fi. srk:n sähköposti sysma.seurakunta@ evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta Su 20.8. Etsikkoaikoja. mennessä. Luultavasti ovat. Ilmoittautua voi virastoon. ilmaiseksi). Tervetuloa mukaan! Diakoniatyö: Vastaanotto ke-to klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2 krs. Omassa arjessamme monesti mietimme rahahuolien ja talovelkojen maksujen yhteydessä, miten voimme turvata jälkikasvun tulevaisuutta ja samalla omaa vanhuuttamme. Klo 18 ohjelmaa, klo 19.30 iltapala ja sauna. Etsimme jälleen vapaaehtoisia tiekirkkopäivystäjiä, nyt erityisesti su 20.8. Ke 23.8
050 3380 396 Sysmä Rakennus Allu Oy 0400 558 696 Sysmä rakennusallu@gmail.com 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 03-717 1008 Se kotimainen... TMI RIHMALA SISÄJA ULKOMAALAUKSET Henkilönosturi käytössä P. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. 044 570 6183 Kotikäynti mahd. Vyöhyketerapiaa. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 NYT ON AIKA ILMOITTAA, että olet olemassa ja käytettävissä.. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. 040 819 9766 Vuorenkyläntie 416, 19600 Hartola vesa.vigman@phnet.fi Vesa Vigman MAALAUSTÖITÄ 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi HARTOLA • 0500 616 240 kari.uustalo@phnet.fi • www.kariuustalo.fi KAUNEUSPALVELUJA Jalkojenhoitaja at (lähihoitaja) Mervi Varjola Jalkahoitola Päkiä Leppäkorventie 27 A Ajanvar. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ RAKENNUSTÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh
On tosi mielenkiintoista nähdä, millaisia käsitöitä täällä tehdään, kertoi Fankhauser. Sveitsissä on paljon ihmisiä ja elämä paljon ahtaampaa. p. su-to 9-22 (02)), pe–la 9–03 TO hernekeitto, katkarapumifupasta, paistetut ryynimakkarat, puolukkaa, porsaanleike PE purjoperunasosekeitto, pähkinäpestokala, lindströminpihvit, broilerin rintafilee, sienikastike LA kalakeitto, uunijuurekset, kookoschilikana, merimiespihvit SU juustopaprikakeitto, paistettu kampela, remouladekastike, pekoninen lihamureke, ruskeakastike, ylikypsä possunpaisti MA kasvisborssikeitto, paistettu tilapiakala, sitruunaa, maksaporkkanakastike, porsaannoisetit, kermasipulikastike TI lihapullakeitto, paistettu kampela, talon kebab, currybroiler KE kirkas kalakeitto, broilerwokki, italialaiset pyörykät, tomaattikastike, nyhtöpossu LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PERJANTAINA 18.8. Ja sitten oli kirjoja, joissa oli puhtaan valkoiset sivut odottamassa suuria, pieniä ja höyhenen keveitä ajatuksia. kurkku ym. Sveitsin Bernistä kotoisin oleva pariskunta Brigitta Fankhauser ja Stephan Härter kiersivät näyttelyssä ja katselivat kaikkea kiinnostuneina, koska ovat itsekin käteviä käsistään. 7 h/pv. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 16.8.2017 SYSMÄN TORILLA myyntipäivät ensi viikosta alkaen TO, PE, LA Pihamaan mansikka vadelma -siiklija annabell -peruna sipuli avom. tehnyt niihin aiheeseen sopivat kannet. JA LAUANTAINA 19.8. alk. osa Sysmän kädentaitajista möi tuotteitaan vanhalla paloasemalla. (03) 715 7392, 040 733 8033 Ajanvaraus myös netissä HAMMASLÄÄKÄRI ILKKA TÄHKÄPÄÄ Käsityöt ja taideteokset etsivät omistajia Helena Mäkinen SYSMÄ Lauantaina 12.8. Tule käymään kahvilassa tai ota yhteyttä p. Munkit jäljensivät siihen tekstit, jotka vielä koristeltiin. – Mieheni kävi 17-vuotiaana ensimmäisen kerran Suomessa. Sivut ommellaan, joten irtolehtipainoksia niistä ei tule. Ennen vanhaan kirjat olivat todella arvokkaita. Tarjolla oli ainakin keramiikkaa, puutöitä, lasiesineitä, veistoksia, ketjuja ja riipuksia. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAINA klo 19 BINGO MEILTÄ SAA MYÖS PIZZAA! TULOSSA: Markkinaperjantaina AIMO , LIPUT 10€ A´la carte -lista UUSITTU! Myydään MATONKUTEITA trikoo, ym. Me asumme täällä ystäviemme luona ja nautimme avarasta luonnosta. 4 krt/kk n. Soita 045 808 2001 os. Artnikkari Juhani Harviainen kertoi tuotteistaan: Yhden kirjan sitomisessa menee helposti 5-7 tuntia. 0400 809 137/Harju KAHVILATYÖTÄ JA SIIVOUSTA Oletko kiinnostunut lauantaityöstä. Ravioskorventie 270, Nuoramoinen VADELMAA PENSASMUSTIKKAA HERUKOITA valmiiksipoimittuna (sopimuksen mukaan) SALAKSNIEMEN MARJATILA p. 0400 201 151 Tikkalantie 28, Sysmä SAVUKALAA Perjantaina Sysmän tori 9.30-12.30 Hartola K-Market 13.30-17 Perjantaina Sysmän tori 9.30-13 Hartolan tori 14-17 Torikatu 12 A 1, 18100 Heinola Puh. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–24 (02), (7.8. Pikkuruisista kirjoista Harviainen oli tehnyt viehättäviä ”kirjahyllytauluja”. Jh Wood Oy 050 5054 121 Myydään kuivaa KOIVUJA LEPPÄKLAPIA kuljetettuna. Sellainen kirja maksoi yhtä paljon kuin maatila, kertoi Harviainen. 5 €/kg Hyvä laatu, paljon värejä. Harviainen oli rakentanut joitakin kirjoja uudestaan ja Juhani Harviainen oli tehnyt Kummituksista kertovan kirjan kanteen somistuksen kanan koipinahasta. Syrjälä 0400 623 452 Keskustie 56, Hartola, p. kenkiä ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja ongelmajaloille, KUOMAlenkkareita (myös tarralla), NOKIAN KUMISAAPPAITA ... ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Sysmä 9-10 Hartola 10.30-11.15 POSSUSUIKALE 8,95€/kg 0400 872 461 arkisin 7-16 RAJU KESÄKENKÄ ALE PERJANTAINA HARTOLAN TORILLA 9-17 Kaikki RIEKER-kengät ja sandaalit -20% ARCOPEDICO-, Pomar -, Sievi..ym. Myynnissä oli myös 2-kielinen jouhikko, jonka kielet oli tehty hevosen häntäjouhista. 040 560 8458 Satu Ranta, Konditoria Kahvila Kulma. Sivut olivat vasikan nahasta tehtyä pergamenttia, joka oli käsitelty lähes läpinäkyväksi. AAMUTOSSUJA runsas valikoima. Härter tekee kiviveistoksia ja Fankhauser taas tekstiilitöitä. Kimmon Kenkä Kankaanpää Ostetaan SORVIJA OKSAVISAA. vihannekset ja juurekset erä Ranuan lakkaa OSTETAAN MUSTIKKAA JA KANTTARELLIA Vihannesmyynti H