Olemme varanneet riittävästi henkilökuntaa, joten ruuhSuojele itseäsi vaarallisilta infektiotaudeilta kia ei pääse syntymään. terveyskeskuksen tiloissa (käynti pääovesta) klo 9-14. Pneumokokkibakteerin aiheuttamat infektiot lisääntyvät myös iän myötä. Mikäli tähän rokotuspäivään ei pääse, on seuraava rokotusajankohta keskiviikkona 25.10. Tänä vuonna influenssaepidemia vaikuttaisi tulevan tavanomaista varhemmin, sillä b-influenssa virusten aiheuttamia infektioita on jo todettu. Kerro myös kaverille! TEEMANA TÄNÄÄN PUU TEEMANA TÄNÄÄN PUU KIURU SPORT, Hartola (03) 7162 070 Jumppavaatteet, sisäpelikengät, säbämailat -30% Loput KUOMA-kävelykengät 50€ Erä COLLEGETAKKEJA 19,90 COLLEGEHOUSUJA 14,90 Perjantaina 6.10. Sysmässä tulemme lisäksi paikan päälle rokottamaan yli kymmenen hengen ryhmiä. Kaikkien yli 65-vuotiaiden, sekä heidän kanssaan tekemisissä olevien on suositeltavaa ottaa kausi-influenssarokotus joka vuosi, näin saavutetaan paras teho. päivänä 2017 • IRTONUMERO 1,60 € Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä Puh. Yhteydenotot Sysmän terveyskeskus 044 494 2585, Hartolan terveysasema 03 819 4302 Vesa Savander, LT, geriatrian erikoislääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri, Sysmän sosiaalija terveydenhuollon ylilääkäri ja Hartolan vastaanottotoiminnan ylilääkäri.. Annamme rokotuksia myös sairaanhoitajan vastaanottokäyntien yhteydessä. 03 819 4630 ja Sysmä 044 494 2585 tai terveyskeskuksen potilastoimistoon. 5 Jos 3333 varausta 13.10. Vanhuksilla, lapsilla ja kroonisia sairauksia sairastavilla jälkitaudit ovat todennäköisempiä. Lisäksi reseptipyynnön voi jättää sähköisesti www.hyvis.fi. Lue lisää s. 010 254 7996 Sysmä, Hartola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa ASIANTUNTIJA ALUEELLA opkk.fi Onko vielä metsureita. Järjestämme rokotuspäivän Sysmässä lauantaina 21.10. Rokote on itse maksettava ja vaatii lääkärin kirjoittaman reseptin. klo 10-17 maistellaan DEXAL -URHEILUJUOMAA ja KAHVIA Saunapuita Saunapuita kaadetaan rungot maahan valahtaa vuodet renkaat piirtävät kantoon jäävät ympyrät Kirveen isku halkaisee kuuset, koivut humisee sylillinen palavaa saunaan kannetaan Maa kantaa ilmaa metsä antaa kasvattaa saunapuita kaataa halot pinoon kuivattaa maa kantaa ilmaa metsä ilmaa kasvattaa Uuninpelti raolleen puuta pesään kyljelleen palasia tuohen vaan syttyy liekki palamaan Kiukaan kivet kuumenee saunaan vettä, lämpenee löylykauhalliset saa kiuas sihahtaa Maa kantaa ilmaa metsä antaa kasvattaa saunapuita kaataa halot pinoon kuivattaa maa kantaa ilmaa metsä ilmaa kasvattaa Riisuttuina istutaan lauteilla, taas saunotaan selänpesu odottaa kiuas sihahtaa Rauni Anita Martikainen Loppuvuodesta Suomeen rantautuu 2-3 kuukautta kestävä influenssavirusten aiheuttama epidemia, johon sairastuu tyypillisesti 5-15% aikuisista ja 20-30% lapsista. Mitä suurempi osa väestöstä ottaa rokotteen, sitä parempi suoja on myös yksilötasolla. mennessä PS. Rokotuskäynnin voi tilata ryhmälle numerosta 044 494 2567. klo 14-16. Pneumokokki-infektioiden ennaltaehkäisemiseksi on myös olemassa rokote, jota suositellaan riskiryhmille. Virukset aiheuttavat usein rajuoireisen ylähengitystieinfektion, josta toipuminen kestää perusterveellä aikuisella 1-2 viikkoa. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 40 (1290) Keskiviikkona lokakuun 4. Rokotus pistetään olkavarren yläosaan, huomioithan tämän pukeutumisessa. Iän myötä infektioalttius kasvaa, tämä johtuu paitsi elimistön puolustusmekanismien rappeutumisesta myös kasaantuneista yleissairauksista. Pneumokokki on merkittävä vakavien infektioiden, erityisesti keuhkokuumeen ja yleisinfektioiden aiheuttaja vanhusväestössä. Suosittelemme ja annamme maksuttoman influenssarokotuksen kaikille yli 6kk ikäisille. Ottamalla apteekista hakemansa pneumokokkirokotteen mukaan influenssarokotustilaisuuteen saa näppärästi samalla kertaa molemmat rokotukset. Rokotuksen saaneilla on todettu sairaalahoitoon johtavien keuhkoinfektioiden ja kuolleisuuden vähentyvän jopa 70 prosenttia. Pneumokokkirokotereseptin saa jättämällä reseptipyynnön puhelinpalveluun Hartola p
Pääkirjoitukset julkaistaan ilman kirjoittajan nimeä. Heti autosta noustessa tuntee puhtaamman ilman ja luonnon raikkaan tuoksun. Leirikoulun ohjelma oli Leirikoulun vetäjät: Luokanopettaja Hannu Outinen, avustaja Abdiqani Jaama Adam, ohjelman laatinut opinto-ohjaaja Saija Kivelä, sekä valvojina toimineet Lilli Karola ja Timo Siltanen. Aleksi KE 11.10. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Puu on tämän alueen yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Raivollani ei ole rajoja. Kyösti Piippo SYSMÄ/HARTOLA Joukko Sysmän Yhtenäiskoulun 5-6 -luokan oppilaita valmistautuu lounaan jälkeen seuraavalle tunnille. Osoitteenmuutokset/tilaukset pyydetään toimittamaan maanantaina klo 10.30 mennessä, niin lehti voidaan toimittaa samalla viikolla oikeaan osoitteeseen. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Nimipäivät: TO 5.10. Tunnin teemana on Amazing Kaikulanmäki. Kansalaisopiston hallituksessa istunut Hannu Outinen sai idean leirikoululle Hartolaan, kun kokouksessa mietittiin lisätoimintaa Kaikulanmäelle. Entisessä kotikaupungissani vastaavat toimet olisivat vieneet koko päivän ja kotiin palatessa olisin ollut rättiväsynyt. Hartolan kiinteistö kartoitus on alkanut Valtuustosaliin olisi mahtunut enemmänkin yleisöä.. Lue näitä mielenkiintoisia juttuja sivuilta 5-7. Kaikkeen tuohon kului aikaa puolitoista tuntia. 040 3515 480 tai lehtitilaukset@lahilehti.com (ma, ke, to 9-16). LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma, ke ja to 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2017 (sis. Olosuhteiden pakosta olen joutunut syksyn aikana oleilemaan tuossa entisessä kotikaupungissani tavallista enemmän. On aina ollut ihanaa palata Hartolaan. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Elämisen taso täällä on aivan eri luokkaa kuin suurissa kaupungeissa. Luokka oli matkustanut leirikouluun Hartolaan, Itä-Hämeen opiston Leirikoulu tukee koulutyötä päivärutiineista poiketen maisemiin opettajansa Hannu Outisen johdolla. Palasin kotiin tyytyväisenä aikaansaannoksiini. Force majeure -varaus. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Pinja, Minttu LA 7.10. Dorotea Kyytsönen p. Inka, Inkeri PE 6.10. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Tilaa Lähilehti – takaa tiedonsaanti! Sysmän Sähköpalvelu Ilmalämpöpumppujen uusi aikakausi Mitsubishi Electric LN-sarja toimisto@sysmansahkopalvelu.net • 040 581 6664 Eräänä päivänä pistäydyin kirjastossa tulostamassa ja kopioimassa asiakirjoja. Samalla reissulla kylälle kävin nauttimassa pullan ja kahvin, hankin päivittäiset tavarat kaupasta, nappasin vielä apteekista vitamiinipurkin, heitin kartonkeja ja lasia kierrätyskontteihin, vein käyttökelpoista tavaraa kirppikselle ja lähetin postin palvelupisteessä adressin sukulaiseni siunaustilaisuuteen. Vielä viisitoista minuuttia ja olisin ehtinyt hoitaa kuntoani Soriksen liikuntaportaissa. Mukana oppilaiden valvojina ja vanhempien edustajina paikalle olivat saapuneet Lilli Karola ja Timo Siltanen. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Mitä sitten tapahtuukaan! Media nostaa päivän pääuutiseksi norjalaisen tutkijan mielipiteen, että Suomen kansantalouden kannalta viisasta olisi luopua tavoitteesta pitää koko maa asuttuna. Leirikoulu tukee koulun toimintaa monissa aineissa, vaikka se suoritetaan normaalista poiketen koulun ulkopuolella. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Hilja MA 9.10. Esimerkiksi historian ja ympäristöopin oppiminen saa ihan uusia muotoja ja siirtyminen tuttujen kuvioiden ulkopuolelle kehittää oppilaiden sosiaalisia taitoja merkittävästi. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 PÄÄKIRJOITUS Samalla reissulla LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Hetkinen, missäs sitä ollaan. alv. Lähilehden pääkirjoituspalsta uudistuu. No onneksi ”uutinen” on nousseessa keskustelussa todettu epäuutiseksi, joka olisi pitänyt ohittaa kokonaan. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Pirjo, Pirkko, Piritta SU 8.10. Otso, Ohto LÄHILEHTI tiedottaa Tässä numerossa on teemana PUU. Ilona TI 10.10. –Heitin idean
Monipuolinen miljöö sisällä ja ulkona sekä monipuolinen historia, johon tutustutaan toiminnan kautta. Vuoden 2019 loppuun mennessä pyritään saamaan rakennusrekisteri ajan tasalle ja sähköiseen muotoon. Työ on aloitettu 30 kiinteistön koekartoituksella kunnan pohjoispäästä. Yhteistyöhön on oltu pääosin hyvin tyytyväisiä. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 40 • 2017 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 LÄÄKÄRISI LAHDESSA JA SYSMÄSSÄ AJANVARAUS p. Kunnanjohtaja valtuutettiin tekemään kauppakirjaan vähäisiä muutoksia. Hartolan kannanotto Työterveys Wellamon omistukseen Päijät-Hämeen kuntajohtajakokoukseen pyydettyyn kannanottoon kunnanhallitus päätti todeta, että Hartolan kunta pyrkii varmistamaan kuntatyönantajien kannalta kriittisten työterveyshuollon palvelujen toimivuuden ja saatavuuden nykytasolla. rakentaa uusia, elämyksellisiä palveluja markkinointikonsepteja, jotka houkuttelevat lisää pidempään viihtyviä asiakkaita alueelle. Edetkää rauhallisesti, miettikää ja tehkää tehtävät tunnollisesti vihjeiden perusteella, opasti Kivelä etsijöitä. Siirtyvästä työsuhteesta on saatu kokoaikainen liittämällä siihen osa-aikaisen maahanmuuttokoordinaattorin tehtävä. Osoitekylttien kunto tarkistetaan (pelastustointa varten), myös mahdolliset ympäristöongelmat (jättiputket ja –palsamit ym.) kirjataan. Kautta 2018 – 2021 koskeva irtisanomisaika päättyi 30.6.2017. Leirikoulu tukee koulutyötä päivärutiineista poiketen opiston opinto-ohjaajan ja markkinointisihteerin Saija Kivelän suunnittelema. Hankkeessa skannataan Hartolan kiinteistö kartoitus on alkanut rakennuspiirustukset (erityisesti 1960-80 –lukujen kopiointijälki on häviämässä), rakennukset mitataan ulkoa ja kuvataan paikan päällä. Meillä on kaikki mahdollisuuden onnistua tässä, veikkaa Saija Kivelä. Kiinteistön omistajaa kartoitus hyödyttää, koska jäljellä olevan rakennusoikeuden määrä selviää. Kuningaskunnan elämyskonseptit -hankehakemus Kuningaskunnan elämyskonseptit -hankkeen tarve ja keskeiset kehittämisen kohteet selvitettiin kevään 2017 aikana Päijät-Hämeen liiton rahoittamassa Kaikulanmäen alueen koulutus-, liikuntaja matkailualueen yhteistyöhankkeessa. Sähköpostin käyttö säästää kustannuksia ja aikaa. –Aiomme jatkossa markkinoida opistoa leirikoulun pitopaikaksi laajemmaltikin. Lisäksi on huomioitava soteja maakuntauudistus, joka tulee voimaan 1.1.2020 ja siihen liittyvä siirtymäaika, joka oletettavasti koskee työterveyshuollon järjestämistä. Palvelun tarjoajan tulee toimia edelleen Hartolassa. Kunnan sivistystoimen palvelukseen siirtyy koulukuraattori Tuija Kajasrinne, joka on toiminut myös ehkäisevän päihdeja mielenterveystyön aluekoordinaattorina Hartolassa ja muissa yhtymän kunnissa. Kiinteistöjen omistajia pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoitteensa, nimensä, kiinteistön osoitteen ja kiinteistötunnuksen rakennusvalvonnalle siinä vaiheessa, kun kartoitustyö omalla alueella alkaa. Rakennuksista saadaan myös tietoa ja myyntitilanteissa kiinteistönvälittäjät saavat selville, ovatko rakennusluvat kunnossa. Paitsi myyntimyös perinnönjakoja vahinkotapahtumissa rakennuksia koskeva tieto on tarpeen. Kokonaisbudjetti on 200 000€, Hartolan kunnan osuus rahoituksesta on 30%. Maastossa saatuja mittaustietoja verrataan rakennusrekisteriin ja tehdään tarvittavat muutokset ja lisäykset. Lahti Regionin rahoittajasopimus Lahden seutu – Lahti Region Oy:n toiminta on perustunut 9 kunnan hyväksymään rahoittajasopimukseen, jonka mukaan jokainen kunta rahoittaa yhtiön toimintaa vuosittain 6 eurolla asukasta kohti. Vesija viemärijohtojen myynti Itä-Hartolan alueella Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy teknisen lautakunnan ostajalle tekemän ehdollisen vastatarjouksen, jonka ostaja on hyväksynyt ja hyväksyy kaupan ehdot. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kunnantalolle kerääntyi maanantaina kiinnostuneita. Rakennusrekisterin kuntoon saaminen nopeuttaa rakennusja laajennuslupien saamista. Valtuusto päätti viime keväänä, että kaikki kunnan kiinteistöt kartoitetaan. Elias Siltanen (oik.), Aino Pyyhtiä ja Olli Saari keskittyvät Amazing Kaikulanmäki -kisan starttiin.. Samalla voi esittää omaa kiinteistöä koskevia kysymyksiä. Rakennustarkastaja Matti Nikupeteri tiedotti kiinteistökartoituksesta ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Markku Karnaattu johti kokousta. Kunnanhallitus päätti, että Hartolan kunta sitoutuu Lahti Regionin toiminnan rahoittamiseen vuoden 2018 ajan nykyisen rahoittajasopimuksen mukaisesti. Hankkeen tavoitteena on mm. Hartolan kunnalla on ollut yhteistyötä Lahti Regionin kanssa seminaarien, tapahtumien, messujen ja kuntamarkkinoinnin muodossa. Osoite on: rakennusvalvonta@hartola.fi. Näillä perusteilla Hartolan kunta pitää järkevimpänä toimintavaihtoehtona ensisijaisesti nykyisen toimintamallin säilyttämistä tai osakkeiden myyntiä tai siirtoa ensin Hyvinvointikuntayhtymälle siten, että ne siirtyvät perustettavan maakuntahallinnon omistukseen. Hankkeen avulla saatetaan kiinteistöverotulot ajan tasalle. Oppilaat jaettiin pieniin ryhmiin ja Kivelän tekemien vihjeiden perusteella ryhmät lähtivät hakemaan rasteja. Hartolan matkailuyrityksille tehtiin tilannekartoitus, jonka perusteella matkailualan yhteistyön lisääminen koko kunnassa ja elämysosaamisen lisääminen olisivat tarpeen. 020 7345 671 Sysmäntie 47, Sysmä asiakaspalvelu.sysma@arte-laakarit.fi www.arte-laakarit.fi Hartolan kunnanhallitus Helena Mäkinen 2.10.2017 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä Hartolan kuntaan tapahtuvan koulukuraattoritoiminnan siirtymisen liikkeenluovutuksen 1.11.2017 lukien. –Olette juuri käyneet lounaalla, joten teillä on maha täynnä ja hyvä mieli. Hartolan rakennusrekisterissä on 3591 kiinteistöä, joilla on 6324 rakennusta. Maahanmuuttokoordinaattorin palkkaukseen tarvittava määräraha tulee kokonaisuudessaan kunnalle osana valtiolta saatua avustusta. Rasteja oli kaikkiaan kahdeksan ja jokaisella rastilla oli vielä tehtäväosionsa. Löydetyltä rastilta annettiin sitten uudet ohjeet seuraavan rastin löytymiseksi. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Kuningaskunnan elämyskonseptit -hankehakemuksen. Luvituksen on oltava rakennusajankohdan lainsäädännön ja oheistuksen mukainen. Nikupeteri arveli, että noin 3300 ”ylimääräistä” rakennusta löytyy, niistä noin 80 luvattomia. Kivelän mukaan opiston ympäristö on optimaalinen leirikoulun tarpeisiin
Sysmän raittiusyhdistys järjestää myöhemmin syksyllä raittiuskirjoituskilpailun teemalla ”terveelliset elämäntavat”; kilpailusta tiedotetaan myöhemmin Lähilehdessä ja voittajan kirjoitus julkaistaan myös Lähilehden palstoilla. ja 18.12.2017 klo 9 15 Päijät-Hämeen maaseutuhallinto. OAS:n tarkoituksena on antaa kuntalaisille ja muille osallisille tietoa kaavan laatimisesta ja kaavan vaikutusten arvioinnista sekä edistää vuorovaikutteisuutta kaavasuunnittelussa. Suunnitelmaa täydennetään ja päivitetään kaavoitusprosessin edetessä. Lisätietoja: Maankäytön suunnittelija Essi Carlson, p. Osayleiskaavan päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi, koska nykyisen oikeusvaikutuksettoman osayleiskaavan vaikutus taajaman kehittämisen ohjaamiseksi on riittämätön. Ammuntaa harrastaville yhdistys tarjoaa monia mahdollisuuksia. Sysmän elinvoimakyselyn tulosten julkistamistilaisuus järjestetään keskiviikkona 18.10.2017 klo 16.30 – 17.30 Sysmän Teatteritalolla. Kaavahanketta koskeva osallistumisja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä 4.10. Sysmässä 4.10.2017 Sysmän kunnanhallitus KUULUTUS TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN (MUUTOS JA LAAJENNUS) VIREILLETULO Kyösti Piippo SYSMÄ Uusi Mahdollisuus ja Sysmän raittiusyhdistys ovat toki tehneet yhteistyötä aiemminkin, mutta toiminta on edelleen tiivistynyt. Markku Kurkisen kanssa Uusi Mahdollisuus ja raittiusyhdistys tekevät yhteistyötä Jorma Soini järjesti Uudessa Mahdollisuudessa tietokilpailun, minkä tärkeimmät kysymykset koskettelivat terveitä elämäntapoja. Osayleiskaavan tarkoituksena on taajaman maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen. Merkitsemällä vastauslomakkeeseen sähköpostiosoitteen tai lähiosoitteen oli mahdollisuus osallistua 500 €, 200 € ja 3 x 100 € lahjakortin arvontaan sysmäläisiin yrityksiin. Heinosen mukaan uuden henkilön vierailut virkistävät aina toimintaa. lähiaikoina lenkkeilyharrastus, mikä päättyy saunahetkeen. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Kisan voittajakolmikoksi visailivat Seppo Sahlan, Marja Eskola ja Kaarina Kaurinki. Kaavan ajallinen perspektiivi asetetaan vuoteen 2035. Hartola 27.9.2017 Tekninen lautakunta Aurausja hiekoitustarjouspyyntö Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Timo Rantanen kertoo, että yhdistyksessä on tällä hetkellä Reserviläisiin mahtuu vielä 50 jäsentä: Lisää otetaan mielellään, erityisesti nuoria kaivataan mukaan. Uusi osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, jolloin se ohjaa paremmin tulevaa asemakaavoitusta ja muuta maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvää päätöksentekoa. Yhteistyön tiivistyminen henkilöityy Markku Kurkiseen, joka toimii raitiusyhdistyksen puheenjohtajana ja tekee tätä nykyä liki kokopäiväistä vapaaehtoistyötä Uusi Mahdollisuus ry:n toimipisteessä. Lisätietoja toimistorakennusmestari Markku Tuukkanen 044 743 2240. Osallistumisja arviointisuunnitelmaa koskevia mielipiteitä voi esittää kirjallisesti osoitteella: Sysmän kunnanhallitus, Valittulantie 5, 19700 Sysmä tai sähköpostitse: kirjaamo@sysma.fi. MPK järjestää koulutuksiin aseet, teltat ja muut materiaalit. Tämä on raittiusyhdistyksessä sovittu asia. Toinen aktiviteetti liittyy Markku Kurkisen intohimoiseen harrastukseen, sukkien kirjasto@hartola.fi http://www.lastukirjastot.fi/ Hartola/ KIRJASTON AUKIOLOAJAT: ma-ke 10-18 to-la 10-15 POIKKEUSAUKIOLOAJAT: Kirjasto avoinna la 7.10. Teen täällä kirppiksellä kaikkia mahdollisia töitä ja jos ei ole muuta tekemistä, niin kudon sukkia! Uusi Mahdollisuus ry:n johtaja Ritva Heinonen oli hiljattain lomalla ja häntä tuurasi paikan päällä sosiaalineuvos ja Sininauhasäätiön eläkkeellä oleva toimitusjohtaja Jorma Soini. Elinvoimakysely Merja Simola SYSMÄN KUNTA Sysmän kunta kartoitti kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaiden, matkailijoiden, entisten sysmäläisten ja satunnaisten kävijöiden mielipidettä Sysmästä ja sen elinvoimasta kesä-heinäkuussa toteutetulla kyselyllä. klo 10-14 HARTOLAN KUNNANKIRJASTO Kuninkaantie 18 p.044 743 2268 Hartolan kunnan tekninen osasto pyytää tarjouksia talvikunnossapidosta 1.11.2017 – 1.11.2018 väliselle ajalle koskien kaavateitä ja kevyen liikenteen väyliä sekä kaava-alueella olevia kunnan kiinteistöjen pihoja. MPK:n paikallispäällikkönä Rantanen joutuu miettimään Hartolan kursseja, koska ne pitää anoa vuosi etukäteen. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Timo Rantanen (vas.) ja Jussi Tommola pitävät tärkeänä maanpuolustustahdon ja -kyvyn ylläpitämistä. – 3.11.2017 Sysmän kunnanviraston yhteispalvelupisteessä sekä kunnan verkkosivuilla www.sysma.fi > Rakentaminen, kaavoitus ja tontit > Kaavoitus > Nähtävillä olevat kaavat. Viime markkinoilla järjestimme Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa ekoaseammuntaa. 044 7134 534. Tarjouspyyntöasiakirjat ja niihin liittyvät kartat on noudettavissa Hartolan kunnan teknisestä toimistosta Tarjous tulee jättää viimeistään 18.10.2017 klo 12.00 suljetussa kirjekuoressa merkillä ”auraustarjous” osoitteella, Hartolan kunta Tekninen osasto Pl 16 19601 Hartola. Talossa aloitetaan mm. Kaavalla osoitetaan taajaman kehittämistä varten tarpeelliset maa-alueet ja niiden käytön periaatteet. MAASEUTUASIAMIES Mikko Kauko on tavattavissa Hartolan kunnantalolla MAANANTAISIN 23.10., 20.11. Sysmän kunnanhallitus ilmoittaa Taajaman osayleiskaavan vireilletulosta, osallistumisja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta sekä mahdollisuudesta osallistua kaavan valmisteluun (MRL 63§). Arvonnat on nyt suoritettu ja onni suosi seuraavia henkilöitä: Erkki Keino, Samuli Koivisto, Timo Lampinen, Ulla-Maija Luodemaa ja Jesse Rajavuori. Tavoitteena on mahdollistaa taloudellinen, toiminnoiltaan tarkoituksen mukainen, terveellinen, viihtyisä ja turvallinen taajama-alue, jota kehitetään sopusoinnussa maisema-, luontoja kulttuurihistoriallisten arvojen kanssa
Uusi Mahdollisuus ja raittiusyhdistys tekevät yhteistyötä kudontaan. Hartolan Reserviläisten nettija fb-sivuilta löytyy lisätietoa reserviläistoiminnasta ja linkki, josta voi ilmoittautua mukaan. Emilia juhli perheiden mukana kaikki merkittävät juhlat Meksikossa, joissa reippaan meiningin ohessa perhepiirissä herkuteltiin maukkailla pöydän antimilla. Emilian kotikaupunki Meksikossa oli Playa del Carmen ja hän vietti siellä vuotensa neljän perheen ”lapsena”. – UNIFIL operaatio alkoi Libanonissa v. – Yhtenä motivaationa on raha, mutta on tämä sellainen Suomi 100 –juttu minulle. Palm p. Oli tukkirekka maantiellä poikittain... 0400 611 786, I. 0400 902978. Ajankäytön puitteissa tätä hommaa tehdään. Emilia pärjäsi koulussa loistavasti ja oppimisen takeena oli hänen kokolailla Emilia Junnila vietti vuoden Meksikossa varhain oppimansa espanjankieli. Ojitukset, salaojitus, mätästykset, laikutus, energiapuunkorjuu, ym. Mikä saa lähtemään rauhanturvatehtäviin. Metsätien alkupäähän rekkakuskit laittavat merkin, joka kertoo toiselle kuskille, että lastaus on menossa, metsätiellä ei pysty ohittamaan toista rekkaa. Lähetin hakemuksen huhtikuussa ja kaikki on edennyt tosi nopeasti. Kirjoituskilpailussa menestyneet Marja Eskola ja Kaarina Kaurinki valitsivat palkinnot Markku Kurkisen ja yhdistyksen sihteeri Heikki Oksasen seurassa. Vaihtovuoden puitteissa Emilia matkusteli paljon Meksikossa muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Nyt on myös hyvä sauma lähteä, ei ole vielä lapsia, ja puoliso suhtautuu myönteisesti lähtööni. Yksi matka suuntautui Etelä-Meksikoon (missä juuri äskettäin oli suuret maanjäristykset), Keski-Meksikoon, Kuubaan ja tietysti omalle alueelle. Kääntyminen vaatii tilaa jonkin verran ja joskus isommalle tielle kääntyminen tuottaa vaikeuksia… Suomessa on joillakin reiteillä koekäytössä jo 35 HCT (High Capacity Transport) –jättirekkaa, joiden pituus on yli 25,25 metriä. PUU PUU Täysi tukkirekka, jossa on vetoautossa yksi ja peräkärryissä 2 nippua tukkeja, painaa 70 tonnia. Emilian seurassa sysmäläiset kesävaihdokit Hanna (Saksa) ja Siiri Toivonen (Svetsi) sekä Sysmässä vaihto-oppilasvuottaan viettävä kanadalainen Casandra Pugh. Tommola ihmettelee, ettei esimerkiksi armeijan käyneistä useampi tule mukaan: Ihmisillä on ehkä vääriä käsityksiä; tämähän antaa mahdollisuuksia osallistua mihinkään ei velvoiteta. Luokkakoot olivat lukiossa suuria, kolmisenkymmentä oppilasta oli jokaisella kolmella luokalla. Kuusitukkeja siihen mahtuu 65 kuutiota. sihteerinä, mutta kyllä tästä pestistä taitaa pidempiaikainen tulla. Emilia sai Meksikosta paljon kavereita ja hänen tekisi mieli mennä tapaamaan heitä ja isäntäperheiden jäseniä varsin pian. –Elämäni rankin, mutta ehdottomasti paras vuosi, kiteytti Emilia runsain kuvin täydentämänsä esityksen. Ihanajärvi p. Reserviläisiin mahtuu vielä Reserviläisten nettivastaava Jussi Tommola kertoo, että Hartolan reserviläisiin voi liittyä 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Tiivis kurssitahti johtuu siitä, että miestä kutsuu marraskuussa vähintään puolen vuoden pesti Libanonissa. Tommola itse on lähdössä rauhanturvaajan peruskoulutukseen Säkylään, takana on jo kuljettajakoulutus vaunukurssilla. Vaihto-oppilasvuotensa päätteeksi Emilia palkittiin osavaltionsa parhaana vaihto-oppilaana. kaivinkonetyöt, sekä tienhoitotyöt, lanaukset. Sysmän Yhtenäiskoulun oppilaalla Emilia Junnilalla on takanaan värikäs vuosi vaihto-oppilaana Meksikossa. (Tässä yhteydessä mainittakoon, että Emilia on jatkanut edelleen kielen opiskelua Sysmässä). Emilia vieraili Rotaryklubin kokouksessa viime viikolla kertomassa kokemuksiaan hänelle ikimuistoisesta vuodesta. Toimin siellä vaununampujana irlantilais-suomalaisessa pataljoonassa, kertoo Tommola. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rotaryklubi harjoittaa aktiivista vaihto-oppilastoimintaa; sysmäläisnuoria on lähtenyt ulkomaille joko vuositai kesävaihtoon ja vastaavasti Sysmään on saapunut vaihtareita muualta maailmasta. Koulua Emilia kävi paikallisessa katolisessa yksityiskoulussa, missä hän valitsi pääaineekseen humanistiset tieteet ja turismin. Raittiusyhdistys lahjoittaa veteraaneille Suomi 100 -teemaan liittyen villasukat elinikäisellä takuulla, lupaa Kurkinen. Lupasin alkuun olla vähän aikaa vt. Yhdistyksen sihteerinä on aloittanut Heikki Oksanen. Se on hyvä, koska hakeutumisen jälkeen elämää alkaa kuitenkin järjestellä mahdollisen lähdön mukaan. Ne painavat yli 76 tonnia. 1978 ja mandaatti jatkuu ainakin ensi vuoteen. Koneurakointi Kaitra Oy www.kaitra.fi M
Puun myynnissä ja hoitotöissä suurempi kokonaisuus tuottaa taloudellista hyötyä. Yhteismetsien alkuvuosina puut olivat harvassa, metsien hoitoon ei ollut kiinnostusta. Osakkaat voivat vaihtua, mutta metsät säilyvät ehjänä kokonaisuutena. – O s a n o i s ta uusista tuotteista tullee olemaan kooltaan pieniä, sellaisia joita voi tilata helposti verkkokaupasta. Yrityksen työt olivat enimmäkseen sahausta ja höyläystä – mökkirakentaminen oli tuolloin vilkasta ja mökit tehtiin tai teetettiin pitkästä tavarasta. Antti kävi tietysti heti kiinni Suojoen yrityksen toimintaan, mikä oli aluksi enimmäkseen sahaustoimintaa. Yhteismetsät oli pidettävä yhteisenä ja käytettävä osakkaiden hyväksi kuvernöörin hyväksymän hoitosuunnitelman mukaan. Kesällä puutavaran menekki on voimakkainta, syksymmällä puusepän työt lisääntyvät. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Yhteismetsien määrä kasvaa. Kevättalvella mökkiläiset tekevät hankintapäätöksiä tulevaa kesää varten. Nykyisin yhteismetsiä hallinnoivat ni iden osakaskunnat. Monet huonekalut syntyvät vanhoista materiaaleista, joilla on jo oma historia takanaan. Maan hinta oli tuolloin keskimäärin 40 mk 52 penniä/ ha. Metsäteitä rakennettiin ja puutavaran kuljetus mahdollistui. Taidokkaasti ladotut klapit rikastuttavat jopa takkahuoneen sisäilmettä.. Näitä pieniä ja haluttuja tuotteita ovat edelleen ne kalojen loimulaudat ja leikkuulaudat, joita Antti valmistaa omien mallien lisäksi asiakkaiden toivomusten mukaan. Hakamaat, laidunalueet ja kotitarvepuun keruupaikat alkoivat muuttua männiköiksi, kuusikoiksi ja koivikoiksi. Heillä ei ollut varoja maiden ostamiseen, mutta he päättivät tehdä senaatille anomuksen, että valtio ostaisi maat. Vuonna 1925 säädettiin yhteismetsälaki. Käytännön toiminnasta huolehtii hoitokunta tai toimitsija ohjesäännön ja metsätaloussuunnitelman mukaisesti. Valtio myi ja jakoi ostetut maat torppareille, jotka sitoutuivat maksamaan tilansa hinnan ja osuutensa jakokustannuksista 28 vuoden aikana. Yhteenlaskettu pinta-ala kasvaa nykyisin enemmän uusien yhteismetsien perustamisen kuin liitosten kautta. Metsien arvo nousi. Esimerkiksi vanhoista lattialaudoista tehty pöytä viehättää tekijääkin materiaalin tarinan jatkuvuuden takia. Kauppakontrahteja, leimausselostuksia ja pöytäkirjoja laadittiin pitkään perinteisellä menetelmällä. Antti Saarinen kouluttautui puualan artesaaniksi ja aloitti yrittäjänä Sysmässä, Suojoen Puutavaraliikkeessä 2007. Kalusteet ovat perinteisesti kodin keskipisteet ja niitä Antti tekeekin mielellään. Niiden merkitys kasvoi, kun Suomeen 1800-luvun lopulla tullut metsäteollisuus alkoi kehittyä. Mökkija kalusterakentamisessa puu on edelleen kaikesta kysytyin materiaali – ykkösmateriaali näyttävyyden lisäksi myös terveyssyistä. Hartolassa ja Sysmässä on kummassakin viisi yhteismetsää. Metsien aktiivinen hoito, taimien istutukset ja metsänraivauks e t a l k o i v a t t u o t taa metsäteollisuudelle raaka-ain e t ta. A n t ti Saarinen kehittää uusia tuotteita jatkuvasti. –Tuleva talvi on jo lähes buukattu täyteen ensi kesän töistä, toteaa Saarinen. S i t ä t o distaa m y ö s tilauskanta. Hartolan vanhimmat yhteismetsät syntyivät, kun Koskipään kartanon omistajien taloudelliset vaikeudet pakottivat heidät myymään maaomaisuuttaan. Torpparit kuulivat vaikeuksista ja pitivät kokouksia. Tämän vuoden alussa niitä oli 386 kappaletta. Osakkuus on myös vaivaton omistusmuoto, jos metsätyöt eivät itseltä luonnistu. Pikkuhiljaa Suojoen Puutavaraliikkeen tuotantoon tuli muutoksia ja yritystoiminta muuttui pitkälti kausiluonteiseksi. Osakkaiden yhteisomistuksessa olevia metsiä on perustettu 1800-luvun lopulta alkaen. Kaskeamisen sijaan uudistilalliset siirtyivät viljelemään lunastamiaan peltotilkkuja. Mitä kaikkia tuotteita Antin verstaasta lähteekään maailmalle (välille Oulu-Dubai)! –Ruokapöytiä, joista pisimmät ovat olleet kuusimetrisiä, penkkejä, kirjaja viinikaappeja, sänkyjä, loimuja leikkuulautoja ja mainittakoon vielä se pienin tilaustyö mehiläispöntön ilmansäätö-osa! Puusepäntyöt ovatkin Antin mielitöitä. Yhteismetsät ovat useimpia yksityismetsiä suurempia yksiköitä, joissa kestävää metsätaloutta on helpompi harjoittaa kuin pienissä metsälöissä. Senaatti suhtautui anomukYhteisissä metsissä on imua seen myönteisesti ja osti alueet, yhteensä 4.343 ha. Suomen yhteismetsien koko vaihtelee: viime vuonna pienin oli 4,7 ha, suurin 90.041,1 ha. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 PUU PUU PUU PUU Kyösti Piippo SYSMÄ Toivo ja Kaija Suojoki perustivat PuutavaraliPuu taipuu moneksi Antti Saarisen käsissä ikkeen Sysmään vuonna 1988
Saa tehdä työpäivän silloin, kun se itselle käy. Elämässä mukana – Stora Enso Jo ensimmäisellä puukaupalla Tähtiasiakkaaksi Hoidan metsääni yhdessä Stora Enson metsäasiantuntijan kanssa. Sinustakin voi tulla Tähtiasiakas. Tuo selitys vaikuttaa sen verran asiantuntevalta, että siihen ei ole lisäämistä. Se on tarkoitettu ”kylmän” ruoan säilyttämiseen katonrajassa (hirressä). Yrittäjänä ei voi valikoida, teen kaikkea, mitä tehtäväksi annetaan, kertoo Tuppurainen. Tämä laite on varmaan hyvin monelle tuttu, vaikkei itse olisi konetta käyttänytkään! Nimen ja käyttötarkoituksen voi taas lähettää osoitteella: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Mänty ja kuusi ovat salakavalia; niiden h u o n o a kuntoa ei välttämättä huomaa, opastaa metsuri. Nimikin on tarkempi kuin ”hellakoukku”, jota olisin tarjonnut, kun parempaa ei ollut tiedossa. Ole yhteydessä alueesi metsäasiantuntijaan ja selvittäkää yhdessä metsäsi hakkuuja hoitotarpeet. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vastauksena viime viikon vempeleeseen lukija (joka halusi pysytellä nimettömänä) kommentoi, että ylempi kuva on puutteellinen. Pihapuiden kaadot, puutavaran ajo . Kokemuksen myötä oppii oikeat otteet. Päätyön pyrin tekemään sille, joka tarjoaa talveksi hommia. Teen töitä Ekon yhteismetsälle, mutta jätän väljää, että pystyn tekemään myös muita pienempiä hommia. Tämän helpommaksi metsäasioiden hoito ei voi mennä. myynti . – Liian myöhään niistä otetaan yhteyttä. Sitten on MHY:n palveluksessa olevia. Suomalaismetsuri on kyllä katoava luonnonvara. Kiitoksia nimettömälle! Seuraavan viikon limppu sulaa huonosti. Olipa kyse sitten hakkuista tai metsänhoitotöistä, suoritetaan ne ammattitaidolla ja jämptisti sovitun mukaisesti. Tähän puiseen vempeleeseen kuuluu joko rengas tai köysi yläVko 39 Oikea vastaus: Hahlorauta päähän, jota kuvassa ei näy. Alempi metallista tehty on lämpimän ruoan valmistukseen hiilloksella. 040 679 1259 mira.karejoki@storaenso.com PUU PUU Helena Mäkinen HARTOLA Markku Tuppurainen aloitti metsurina v. Hartola & Pertunmaa: Tommi Hämäläinen p. 2008 Leivonmäellä, nyt on jo 7 vuotta takana työtä omaan piikkiin: Teen metsän raivausta, istutusta, hakkuita, tonttihakkuita ja pihapuiden kaatoja. Parasta työssä on se, että saa olla ulkona. Työ ei ole ihmeemmin tänä Metsurin työssä pysyy kunto korkealla aikana muuttunut. Muistavatko ihmiset tarkkailla pihapuidensa kuntoa. Metsuri Markku Tuppurainen. Työn ikäviä puolia ei kannata ajatella. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Mikä ihmeen vempele. Traktorityöt. K e s ä l lä töitä on niin pa l j o n k u i n jak saa tehdä. 040 543 7016 pasi.poikolainen@storaenso.com Asikkala, Kuhmoinen & Padasjoki: Mira Karejoki p. teko koneella asiakkaan luona . Peruskunto pysyy hyvänä. Tekniikka pitää hallita, ettei revi itseään. Energiapuuta hakattiin aikaisemmin enemmän, nyt sen menekki on huono. ERIKOISHAKKUUT, TONTTIEN RAIVAUKSET TOIMIALUEENA HEINOLA, HARTOLA, SYSMÄ, PERTUNMAA, JOUTSA Puh. 040 741 0020 pilke.teemu@gmail.com www.pilketeemu.fi Huippuluokan metsät Polttopuut . – Kuntoa pitää olla. 040 356 4393 tommi.hamalainen@storaenso.com Sysmä: Pasi Poikolainen p. Seuraavana päivänä on tiedossa tonttihakkuuta saaressa ja polttopuiden tekoa. Joutuuko työssä koville fyysisesti. Koneavustuksissa käydään kaatamassa ylisuuria tai pahassa paikassa olevia puita. Jos koivun latvaan tulee keväällä harvaan lehtiä, se on laho. Raivaukset, istutukset ja hakkuut vaativat kaikki erilaista liikkumista. Paikallisen nosturimiehen kanssa teen yhteistyötä: poistamme puita, jotka ovat vaaraksi. Hartolassa meitä omalla toiminimellä työskenteleviä on neljä. Vempeleen nimi on hahlorauta. Keväällä meni kellon siirto hirmu hyvin, kun ei ollut helteitä! Pitää tykätä ulkotöistä
400 000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. RAGGARS LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) KINKKUBINGO Hartolan KUNNANTALOLLA Sunnuntaisin klo 17 Tervetuloa! JouSUA Sysmän Kamarikuoro 30v. Ilm. KISARUHJAKAISET talkooväelle ja maanomistajille la 14.10. Heinolan Eläkkeensaajat ry kutsuu viettämään ILOISTA ILTAPÄIVÄÄ ke 18.10.2017, hinta 12 €, hinta sisältää ohjelmat, tarjoilut ja tanssit, ilmoittautumiset Tarjalle viimeistään to 12.10.2017 mennessä puh. Illalliskortti 40€. Ohjelma: klo 12.00 12.45 Vastaanotto ja kahvitarjoilu 13.00 15.00 Pääjuhla Juhlapuhe opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Kukkalähetysten sijaan toivomme mahdolliset huomionosoitukset ohjattavan seuramme tilille: FI48 5039 0640 1107 34. Varaa aikasi numerosta p. Järjestäjä Suomen Luustonkunta Suomi 100 merkeissä vietämme koko perheen UUTISPUUROPÄIVÄÄ su 8.10. Kuninkaantie 14, 19600 Hartola. Lisätietoja saat kuorolaisilta tai sihteeriltä Satu 050 3381 291. Toivomme runsasta osallistumista. Hartolan Eläkkeensaajat ry KUUKAUSIKOKOUS To 12.10.2017 klo 11.30 OP:n kokoustila Emännät ja hallitus klo 10.00 Helsingin kirjamessumatka LAUANTAINA 28.10. (Jousitie 36) La 7.10.2017 klo 16.00 Kahvitarjoilu. Matkan hinta Sysmästä ja Hartolasta 30€, Heinolasta 25€, sis. TILAA Marttiina Lallukka HARTOLA Hartolan Teknisen johtajan virkaan voi hakea 20.10.2017 saakka. lipun myös viinija ruokamessuille. (Matkan hinta selviää myöhemmin osallistujamäärästä riippuen) Suunnitteilla JOULUINEN RETKI PORVOOSEEN la 9.12.2107, yhdessä Sysmän Eläkkeensaajien kanssa yhteiskuljetuksena, ilmoita Tarjalle mikäli haluat osallistua. Hartolan Voima ry YLEISNEUVO Päijät-Häme tarjoaa Jätevesineuvola-palvelulla puolueetotnta ja maksutonta haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn liittyvää neuvontaa Päijät-Hämeen alueella. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16). Tähän mennessä hakemuksen ovat jättäneet seuraavat henkilöt: Jukka Rivinen, Nastola, Sotatieteiden maisteri, Ylioppilas Jari Karsi, Hartola, Tietotekniikan insinööri, Paloesimiehen tutkinto, Ylioppilas Jukka Ilomäki, Espoo, Yhdyskuntaja ympäristöinsinööri, Ylioppilas Ulf Nordling, Parainen, Diplomi-insinööri prosessitekniikka, Ylioppilas Jani Reinikainen, Suonenjoki, Diplomi-insinööri rakennusja ympäristötekniikka, Ylioppilas Martti Kerkelä, Kaskinen, Diplomi-insinööri tuotantotalous, Rakennusinsinööri Marko Pynnönen, Joutsa, Talonrakennustekniikan teknikko Yo, Talonrakentaja Yo (Ei nimeä vielä julkisuuteen), Heinola, Diplomi-insinööri automaatiotekniikka, Insinööri prosessitekniikan opintosuunta, Koneenhoitaja Lotilan ammattikoulu PUU on Suomen vientivaltti PUU on Suomen vientivaltti. 044 7830 952 sanna.jattu@vesiensuojelu.fi YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET Kymijoen vesi ja ympäristö ry • Tapiontie 2 C, 45160 Kouvola • p. klo 14-19 Keilailua ja kuntosaliohjausta! Kilpailuja, arvontaa ja kahvitarjoilua LUUNTIHEYSMITTAUS ke 11.10. Tervetuloa ! AVOINNA ma 9.10.2017 alkaen BUFFET-LOUNAS klo 11-14 Lämpimästi tervetuloa hotellija ravintolapalveluiden äärelle! www.linnahotelli.fi Ps. Sysmä, Olavin Toimintakeskus Hinta 45€, sisältäen henkilökohtaisen neuvonnan. juhlakonsertti osa 2 Sydämellä soikoon! ILLALLISKONSERTTI pe 13.10.2017 klo 19.00 Sysmän Teatteritalolla Johtaa: Leena Palm Piano: Jaak Luts Illallisesta ja sen tarjoilusta vastaa Kamarikuoron oma väki. (05) 5443 300 • info@kymlab.fi • www.kymlab.fi kaivovesitutkimukset, trikiinitutkimukset, elintarviketutkimukset TULIMUMMOT Joutsassa Mirja Vehosmaa, Auli Erkkilä Pirkko Kurri ja Pirjo Saranpää Joutsan helluntaisrk. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Keskiviikko 1.2.2017 • Nro 5 NETTIPOLIISI: PALKITTU TÄHTIYRITTÄJÄ PÄIVI KOSKELA IRTONRO 1,60 VANHEMMAT LASTEN SOME HALTUUN! KENEN VASTUULLE JÄTEHUOLTO PITÄÄ ANTAA. Varat käytetään nuorisotoiminnan hyväksi. Kokoukseen vieraaksemme saapuu Hartolan kunnan hyvinvointiohjaaja Johanna Huttunen. ILMOITTAUDU Sysmän kirjastossa, soita tai tekstaa puh. klo 17 alk. NYT UUTTA Pelkkä Digilehti KESTOTILAUKSENA 35 e/vuosi Tarjous voimassa vuoden 2017 loppuun. klo 12.00 Särkilahden Nuorisoseuran talolla. ti 10.10. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna klo 11-21 joka päivä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 6.10. Luustokunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. mennessä sysmanmk@gmail.com tai 044 541 8355 (Jutta) XIX Mynnilä SM-ENDURO SyMK KIITTÄÄ talkooväkeä, maanomistajia, sponsoreita, kuskeja/huoltoja ja kaikkia jotka teitte kisasta onnistuneen. (05) 5445 920 • toimisto.kyvsy@vesiensuojelu.fi • www.kymijoenvesijamymparisto.fi vesistötutkimukset, biologiset tutkimukset, kalastotutkimukset LABORATORIOPALVELUT Kymen Ympäristölaboratorio Oy • Patosillantie 2, Kuusankoski • p. TANSSIMUSIIKKIA DJ Musamake TULOSSA: 14.10. Hartola, kunnantalo to 12.10. 044 524 0327, tai kokouksen yhteydessä. Jätevesineuvoja Sanna Jattu, p. Lähtijöiden määrä oltava tiedossa hyvissä ajoin paikkamäärän vuoksi. Paikka on KunkkuAreena os. KARAOKEJA TOIVEMUSIIKKIA LA 7.10. 0400 459 991 n. VPK:n mökillä. Sysmän mh klo 7.30, Hartola mh klo 7.45, Heinolan tp klo 8.30. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Ravintolat Tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Hartolan Keilahallilla ja Kuntosalilla AVOIMET OVET pe 6.10. Tervetuloa! Särkilahden Martat ja Nuorisoseura Hartolan tekninen johtaja Voit tilata digilehden kestona joko nettilomakkeella: www.lahilehti.com, täyttämällä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuvan lomakkeen tai lähettämällä tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soittamalla Dorotea Kyytsöselle p. Lippuja on rajoitettu määrä ja ne myydään ennakkoon. 044 7134 530 tai sähköpostilla info@sysmankirjakylayhdistys.fi Tervetuloa mukaan! Sysmän Kirjakyläyhdistys ry ja Järvisen Liikenne Oy KUTSU Hyvät liikunnan ja urheilun ystävät! Tervetuloa HARTOLAN VOIMAN 90-VUOTISJUHLAAN la 14.10.2017
Tulin siellä neljänneksi, siihen mennessä olin tutustunut lajiin vasta kaksi kuukautta. 1,1 kg grillattu tai raaka kaupan valikoiman mukaan Suomi VAASAN Kotoinen korvapuusti 110 g 2 50 3 KPL (7,58/kg) 4 99 KG 1 00 KG 5 95 KG 10 95 KG Kaupoista, joissa on paistopiste Tomaa i-mozzarellatäy eiset lohinyytit Katso resepti k-market.fi Yksittäin 0,99/kpl (9,00/kg) 3 KPL Lampinen REILUN KAUPAN Roosa nauha ruusu 7 kpl Kenia Laura Koskenniemi: Käväisin keväällä Lehtisen Akin voimamiessalilla – sille tielle jäin! Helena Mäkinen SYSMÄ Laura Koskenniemi voitti Nummelan vahvin -kisat ja oli Sysmän vahvin -kisoissa toinen. Kaksoset ovat viikoittain pari päivää hoidossa. Minä taas jännitän alusta loppuun, vaikka olisi ihan paikalliset kisat. Meillä on treenikäytössä sellainen rengas, johon pystyy lisäämään painoja. Minusta näyttää, että muilla jännitys hellittää, kun kisa lähtee käyntiin. –Treenit on keskimäärin neljä kertaa viikossa. Miten paljon homma vaatii harjoittelua. Se taitaa vaatia voiman lisäksi muutakin. –Tänä keväänä se alkoi. Kaksoset otan aina mukaan treeneihin, he täyttävät neljä joulun alla. Sitten aloin odottaa perheen uusinta tulokasta, Adelea, ja taukoa tuli senkin takia. Hankalinta on se, että jännitän niin kamalasti. Olen aina ollut kiinnostunut voimailusta ja maaliskuussa minulle tarjoutui tilaisuus mennä tutustumaan Akin salille sille tielle jäätiin! Siellä vasta tuli eteen nämä voimanaistreenit. klo 18.00 ensi-ilta SU 8.10. Menin sinne oikeasti vaan katsomaan, mutta Aki, Sakke ja Mika sanoivat, että pitää hankkia kisakokemusta. Nyt pitää selvittää, miten tällaiset sijoitukset saatiin onnistumaan! Milloin ja mistä tämä voimailu alkoi. Sitten tuli vuoden tauko, jolloin kävin vain satunnaisesti lenkillä. Siihen nähden olin tyytyväinen sijoitukseeni. Auton vetoa ja työntöä on harjoiteltu ja salkkujen kantoa. Sen jälkeen on tullut voitto Nummelan kisoista ja Sysmän kisoissa hieno kakkossija. Siellä oli SM-tason naisia, muun muassa Suomen toiseksi vahvin ja kuudenneksi vahvin. –Kyllä! Esimerkkinä voin kertoa, että äitini ei jaksa seurata jääkiekkoa tai muita joukkuelajeja. Mieheni käy paljon pohjoisessa töissä ja olin käytännössä yksin. Onko Sysmässä muita voimailun harrastajia. 03-767 1141 arto.lampinen@k-market.com CONFERENCE Päärynä 1 kg, Hollanti 99 RS 4 99 PKT LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Tarjoukset voimassa TO-SU 5.-8.10.2017 ellei toisin mainita. Olin pari vuotta aikaisemmin käynyt salilla omatoimisesti, ihan vain omaksi ilokseni. Miten perheesi ja muut läheiset suhtautuvat uuteen uraasi. –Kaikki ovat suhtautuneet positiivisesti. Mukaan pääseminen ei sinänsä edellytä mitään tiettyä tasoa, voisin osallistua sitten kun tuntuisi siltä, että pärjään. Mutta tähän hän jäi heti koukkuun. Nummelassa huomasin, että laji kyllä kiinnostaa tosi monia. Oletko ehtinyt tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Laukaassa osallistuin ensimmäistä kertaa kisoihin. Renkaan kääntöä on myös treenattu. Rakkaudesta suomalaisiin naisiin SNELLMAN Maatiaispossun ulkofilee n. –Olisi hienoa olla joskus mukana SM-kisoissa. Liikaa ei saa repiä, ettei satuta itseään. Laji kiinnostaa varmaan myös suurta yleisöä. Sysmän kisoissa käänsin siinä oman ennätykseni, 315 kiloa. Sama kävi itselläni: kun kävin ensimmäisiä kisoja katsomassa Lahdessa, minun piti olla siellä vain vähän aikaa, mutta oli pakko soittaa kotiin, että en voi jättää kisojen seuraamista kesken! Adele auttaa mielellään äitiä harjoittelussa: Syliin! Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Meille käy vain käteinen. –Kyllä, täytyy hallita tekniikka. Nummelassa oli 60 kilon salkut kummassakin kädessä ja käveltiin tietty matka. Minäkin olin aluksi osallistujien toisella varasijalla siellä, tulijoita olisi ollut enemmän. Jospa heitä tulisi lisää... 1,5 kg Banaani Costa Rica ERÄ Tuore lohifilee Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Norja Rajoitus 2 filettä/talous KOKONAINEN Jyväbroileri Raakapaino n. klo 15.00 /Leffamaailma /Leffamaailma /Leffamaailma /Leffamaailma. –Lehtisen Aki ja Hämäläisen Sakari ovat lajin harrastajia, mutta minun lisäkseni ei ole muita naisia. klo 18.00 YÖSYÖTTÖ kesto 1h 26min S PE 6.10. Adele, joka on 1-vuotias, menee mummolle siksi aikaa. –Kävin myös katsomassa Lahdessa Suomen vahvin -kisoja ja hakemassa motivaatiota omaan harjoitteluuni. Vain kymmenen kilpailijaa hyväksyttiin kisaan mukaan. Kesällä harjoiteltiin viisi kertaa viikossa, mutta nyt ei ole ollut lajitreenejä. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 ”SEISKA” Viikon henkilö ma-to 9-19 pe 9-20 la 9-18 su 11-15 Palvelu pelaa meidät löydät myös facebookista www.facebook.com OSTA NOSTA & Debi t K-Market Lampinen Siltatie 2, 17240 Kalkkinen I Puh. Niihin meneminen vaatii kovaa treeniä. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ HAMPSTEAD kesto 1h 43min S KE 4.10. Pitäisi saada kokemusta lisää, se varmaan auttaisi
Perhe, aviomies ja kaksi lasta, asuvat tätä nykyä VääksysJärvi-Hämeen Osuuspankki vahvistaa osaamistaan sä. –Maataloussektorilla on panostettu tuotantoon viime aikoina isoilla volyymeillä ja maaseudulla toimivan pankin on pystyttävä vastaamaan näihin haasteisiin, toteaa Solajoki. Monenlaisia ratkaisuja on tehtävä ja niitä haetaan neuvotellen yhdessä asiakkaiden kanssa. Euroopan Unioni on tuonut tullessaan isojakin ongelmia muun muassa tukimaksujen aikataulutusten muodossa ja tuottajat joutuvat hakemaan näissä tilanteissa usein ARKIRUOKAA EDULLISESTI Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 4.-7.10. Rasmus Solajoki tuli OP -ryhmän palvelukseen vuonna 2007 (Keski-Suomen OP, myöhemmin Etelä-Päijänteen OP) ja toimien siellä henkilörahoituksen ja sijoitustoiminnan sektoreilla yritysneuvojana ja siirtyi sieltä Järvi-Hämeen OP:iin syyskuussa 2015. Aiemmin lakimiehenä toiminut Marika Kytölä on parhaillaan hoitoja opintovapaalla. Solajoen tehtäväkenttä kattaa kaikki yritysasiakkaat, mutta pääpaino on maataloudessa. Molempien työpanokset kohdistuvat vahvasti Sysmän ja Hartolan alueille. Mirkkaliina Pettersson on kotoisin Rovaniemeltä ja hän valmistui oikeustieteen maisteriksi Lapin Yliopistosta. Mirkkaliina Pettersson aloitti työnsä pankin juristina kuukausi sitten. Aiemmin Mirkkaliina on työskennellyt mm. Petterssonin mukaan lakimiehen tehtävät pankissa ovat moninaiset, mutta eniten työllistävät perheja jäämistöasiat, testamentit, edunvalvontavaltakirjat, kauppaja lahjakirjat. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Kyösti Piippo SYSMÄ/HARTOLA Järvi-Hämeen Osuuspankki on vahvistanut osaamistaan ja palkannut taloon uusia toimihenkilöitä: uutena lakimiehenä on aloittanut Mirkkaliina Pettersson ja Rasmus Solajoki maaja metsätaloussektorien yritysasiantuntijana. Yritysasiantuntija Rasmus Solajoki ja lakimies Mirkkaliina Pettersson ovat aloittaneet työnsä Järvi-Hämeen Osuuspankissa.. –Maatilojen koot kasvavat ja samalla niiden määrä vähenee. lakiasiaintoimistossa, kiinteistönvälitysyrityksessä ja vakuutusyhtiössä. Rainbow Ranskanperunat 450 g (1,53/kg) Saarioinen Kultaja pippurikalkkuna 2 x 200 g (12,50/kg) Atria perhetilan Kanan ohut leike 5-7 kpl naturell ja pippuri 480-600 g (9,92-12,40/kg) Kotimaista Perunapussit 2 kg (0,70/kg) 1 39 2 kg 1 59 kg Kurkku 1 kg Vaasan Kauratyynyt 6 kpl 360 g (3,58/kg) Rainbow Italiantai punajuurisalaatti 400 g (2,48/kg) Valio Arkirae 500 g (3,90/kg) Omo Color pyykinpesujauhe 1,26 kg (3,93/kg) 5 00 2 pkt Arla Jogurtit 200 g (1,45/kg) 69 1 95 Tamminen Wienerleike 2 x 300 g (8,33/kg) Suomi 2 PKT 5 00 2 pkt Suomalainen 5 95 2 PKT Suomalainen 99 1 29 4 95 29 Suomalainen ratkaisuja pankin kanssa
Lähilehden facebook-sivuilla on sysmäläiskuskien kuvat. Samalla kertaa saattoi näkyvissä olla monta kaatunutta. Lauantain kisojen järjestelyissä oli mukana arviolta 80 talkoolaista. Hänellä oli ongelmia ensimmäisellä maastokokeella jarrujen kanssa. sijallaan Tuomas Nieminen. Manniloista Aku oli viides ja Miikka kuudes 40-vuotiaiden veteraanien luokassa C-luokassa Jani Koskenniemen sija oli 14, Riku Tullila 15, sysmäläistaustaisen Jaakko Schildtin 22 ja Toni Vuorisen 24. Enduron mestaruudet ratkottiin Sysmässä TM-kuljettaja on voittanut kaikki ajamansa viisi osakilpailua. Erik Rantahakala yllätti voittamalla luokkansa B2 ja sijoitus yleiskilpailussa oli 42. Sysmäläiset sijoittuivat joukkuekisassa kuudenneksi joukkueella Jani Salonen, Tuomas Nieminen ja Mikko Leppänen. ja yleiskilpailussa 38. Apua saatiin myös naapuriseuroilta. Onhan Sysmässä Moottorikerhon ansiosta myös MM-kisojen osakilpailu, keväällä ajettava Päijänne-ajo, jonka reitti kiertää Sysmässä. Päivän kolmanneksi nopein oli Eero Remes. Ensimmäisellä maastokokeella tuli yleiskilpailun pohja-aika. Toinen sysmäläiskeskeyttäjä oli Juha-Pekka Villgren. Käsivammasta kärsinyt Joonas Salonen keskeytti, mutta ei käden vaan pyörän vesipumpun hajoamisen takia. Kauden viimeisen SM-osakilpailun, XIX Mynnilä enduron, nopein oli Eemil Pohjola. Joukkuekisa Joukkuekisan voitti Jämsän Moottorikerhon joukkue. E2-luokassa Eemil Pohjola lähti kisaan kahden pisteen takaa-ajoasemasta. Kilpailun johtajana toimi Kari Mäiseli ja ratamestarina Pertti Salo. Mäen valloitus oli monille tuskaisaa. Tällaisen kisan järjestäminen on pieneltä seuralta melkoinen voimainponnistus. Jani Salonen. Muissa lajeissa ei tämän tason kisoja Sysmässä ole ollut. Sysmäläiskuskit vauhdissa Sysmäläisistä päivän nopein oli yleiskilpailussa 15. Menossa ei ollut minkäänlaista varmistelun makua, sillä Remes päätti SM-kauden voittoon. Mikko Leppänen. E3-luokassa Marko Tarkkala oli käytännössä maaliin ajamalla varma mestari, sillä mestaruudesta puuttui vain neljä pistettä. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Heikki Helin SYSMÄ Sysmässä ratkottiin lauantaina enduron Suomen mestaruudet. Samassa luokassa Mikko Leppänen oli 15. Edellinen tämän tason kisa oli SM-talvienduro vuonna 2011. Samassa luokassa Jyri Mannila oli yhdestoista ja yleiskilpailussa 58. Moottorikerhon voimannäyte SM-kisat ovat Sysmässä harvinaista herkkua. Jani Salonen oli yleiskilpailun 21. ja oman luokkansa yhdeksäs. Hän oli ennen kisaa E1-luokan SM-pistejohdossa. Tikkalantien varrella sijaitseva Hakamäki oli kisan parhaita katselupaikkoja, vaikka ei ollutkaan maastokokeen varrella. Husqvarna-kuljettaja voitti oman E2-luokkansa ja yleiskilpailun. Jiri Leino tuli toiseksi ja oli myös yleiskilpailun kakkonen. Tarkkala ajoi nyt kolmanneksi ja se tiesi Suomen mestaruutta. Omassa luokassaan hän oli komeasti neljäs. Siinä ajoivat Eemil Pohjola, Roni Kytönen ja Mika Barnes. Tuomas Nieminen.. Vauhti jatkui samanlaisena läpi koko kisan ja näin Pohjola nousi luokkansa Suomen mestariksi
Asiat ja kokoukset alkavat supistua välttämättömiin joka aikaisiin toimiin. Kouluja oli 10 ja opettajia 11. Koulujen johtokunnilla oli siihen aikaan valtaa. Paloruiskuja hankittiin kyliin ja kunta oli jaettu palontorkuntaa varten piireihin. Karilanmaan koululle eroitettiin tontti ja peltomaa. Valtiolta tuli rahaa ja kunnalta vähän. Vuoden kuluessa on kuntaan päätetty palkata eläinlääkäri, jonka palkkaamiseksi on saatu 1200 markan valtionapu. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Helinin Heikin palsta Kuntien tehtävät ovat muuttuneet, 1900-luvun alussa Sysmässä oli kunnanlääkäri Herman Buss ja rokottaja-kätilö Katarina Helenius. Paloasiamiehenä on ollut urkuri H. tarpeet kunnan vaivaishoitoa varten jne. Lääkärinä on yhä edelleen ollut tohtori Herman Buss, rokottajana ja kätilönä Katarina Helenius. 1902 Maanviljelyksessä huono vuosi Kunnalliskertomuksessa todetaan: ”Kunnallisista toimista mainittakoon, että maanteillä sillat ja rummut ovat nyt melkein yleensä korjatut ja uudesta laitetut, on kuitenkin vielä pienempiä korjauksia ja vajavaisuuksia täyttämällä. 1904 Vuoden ajalla lautakunnan oli teetettävä uudestaan Koskuenojan yli johtava silta, siihen tulleiden vikojen vuoksi. Sysmälle laskua tuli 512 markkaa. F. Viimevuotinen kesä, jos sitä kesäksi voi kutsua, oli kaikissa suhteissa epäsuotuisa, niinpä viljan tuleentumisessakin, josta oli seurauksena, että lainajyvästöstä oli annettava lainoja paljon enemmän kuin edellisinä kesinä. Raha-asiat on saatu, jollei juuri loistavalle, niin kumminkin vakavalle kannalle.” 1906 Vuoden ajalla on kunnassamme työskennellyt 11 kansakoulua 12 opettajalla. Buss, kätilönä ja rokottajana Katri Helenisu. Vaivaistalossa oli noin 120 hoidettavaa ja henkilökuntaa aika vähän. Vielä tästä metsästä oli sekin etu, että on saatu sieltä tuohia, joista on vanhuksille valmistettu sopivia yöjalkineita, kylpyvastoja, lusikkapuita ynnä kaikenlaisia pikkutarpeita, joita vaikeudella vaivaistalon omasta metsästä saataisiin. Sysmän pitäjämakasiini rakennettiin 1885 ja nyt se toimii kotiseutumuseona. ”Vuoden aikana kypsyi ajatus oman sairashuoneen tarpeellisuudesta. Matkalta palattuaan varaesimies kertoi tuloksista kuntakokoukselle, jossa asiaa taas innolla pohdittiin puolelta jos toiseltakin ja päätettiin jättää asia toistaiseksi. Kunnan vastuulla oli lainajyvästö, joka toimi nykyisin museona olevassa makasiinissa. hänen sijaansa valittiin rakuunarykmentissä palvellut eskadroonan varusmestari Antero Staven.” 1903 Vuoden kuluessa otti vaivaistalo osa Koskuen ojanperkaukseen omilla työvoimilla – seurauksena oli että Haapalahdenpohjassa olevaa vaivaistalon niittyä on voitu ruveta viljelemään. Tehtiin siltoja, aurattiin teitä, jouduttiinpa jopa maksamaan Heinolan Jyrängön sillan rakentamisestakin. Kunta päätti ottaa toisen kätilön, joka tulee olemaan Nuoramoisten puolella pitäjää. Siitä on seurauksena, että kunnan taloudellinen tila on entisestään suuresti elpynyt. Vuoden ajalla on alettu rakentaa laivasiltaa niin sanottuun markkinarantaan. matkaan saattavat verojen kohoamisen.” Tämä on kirjoitussarjan 494 osa. 1908 Kaksi koleratapausta Lääkärinä on edelleen ollut Tohtori H. Vuoden aikana valmistui Vintturin piirin kansakoulu ja alkoi työskennellä syksyllä, joten kunnassamme on 10 kansakoulua täydessä toimessa. päivästä toiminut Leo Backman. ”Palstasta hakkautettiin vuoden puut ja toivotaan saatavan vielä toisenkin vuoden tarve. Tulevana syksynä avannee 12 (Pääsinniemi) kouluovensa tiedon murusia kaipaaville pienokaisille. Lisätyt kunnalliset virkailijat, avustukset yleishyödyllisiin tarkoituksiin, yhä kalliintuvat eliny. Ne rakennuttivat itse koulun ja pestasivat opettajan. Terveys on kunnassa lukuun ottamatta joka vuosi uudistuvia tulija tuhkarokkotapauksia ollut yleensä hyvä – sattui kuitenkin syksyllä kaksi koleratapausta Pietarista tulleissa matkustajissa. Eläinlääkärinä on toukokuun 1. Everstinna Streng oli luvannut lahjoittaa maan ilmaiseksi sairashuonetta varten.” Koulujen lisäys – vauriota raha-asioissa ”Vuoden kuluessa valmistui Saarenkylän kansakoulu, joten kunnassa oli 11 koulua. Palovahinkoja ei vuoden ajalla ole tapahtunut ainoatakaan. Lautakunta on jakanut kunnan piireihin, Kunnalliselämää vuosina 1900-1910 joihinka, jos haluavat hankkia paloruiskun, annetaan palorahastosta apurahaa sen ostamiseen --ovat nämä paloruiskut pidettävä määrätyissä asemapaikoissa piirin keskellä. Terveys on kunnassa ollut tyydyttävä, vaikka vuoden alkupuolella ilmestynyt tulirokko näytti uhkaavan valloittaa sijaa toiminnalleen, torjuttiin se kuitenkin suuremmitta vahingoitta. Näin ollen vaikka lopputulos kaupasta ei olisikaan aivan loistava oli siitä kuitenkin seurauksena, että säästöpankin ja Väihkylän kouluille ostettaissa hinnat painuivat 9 markkaan. Kunnan homma oli vastata teiden kunnosta. 1905 Sairashuoneen tarpeellisuuden pohdintaa Tuntuva lisärasitus manttaalimiehille tuli Jyränkölän silloista, jotka olivat Heinolan kihlakunnassa olevien kuntien hoidossa ja huolenpidossa. m. 1907 Terveys on vuoden ajalla ollut hyvä, kumminkin on sattunut muutamia tulija tuhkarokkotapauksia. Se välitti maanviljelijöille siemeniä ja sillä oli omat, sivutoimiset hoitajansa. Kajaan ja hänen apulaisenaan muurari Juho Häggqvist. Pääsinniemen piirissä ollaan jo rakennushommissa, niin ei sovi moittia, että Sysmän kunta näissäkään asioissa jäänyt jälelle, päinvastoin on kunta osoittanut erinomaista nopeaa edistystä kouluasioiden ajamisessa.” ”Niin ilahuttava seikka, kun tämä pikainen edistyminen kansakoulujen lisäämisessä onkin, se on tuottanut tuntuvan vaurion kunnan raha-asioissa.” Kun polttopuiden hinta nousi, päätti lautakunta ostaa metsäpalstan. Kuntakokouksessa keskustelut ovat tyyntä ja asiallista varsinkin sitten kun muutamia intoilijoita on siirtynyt pois paikkakunnalta tahi jättäneet käymättä kuntakokouksissa. Pitäjänmakasiinista lainatusta viljasta maksettiin korko, joten se toimi eräänlaisena pankkina. Kunnan tehtäviin kuului palontorjunta ja vakuutus. Kunnan lääkärin noin kolme viikkoa kestävillä ponnistuksilla saatiin kumminkin sen leviäminen estetyksi. 1909 Kehitys lisää menoja ”Luonnollisena seurauksena kunnallisesta kehityksestä ovat laajenevat menot. Asia otettiin kuntakokouksessa keskusteltavaksi ja päätettiin lähettää varaesimies matkoille muutamiin kuntiin, joissa oli sairaaloita. Heikki Helin Pitäjänmakasiini oli viljavarasto, jonne talletettiin hyvinä satovuosina viljaa käytettäväksi myöhemmin katovuosien sattuessa syöntija siemenviljana. Tohtori Herman Buss toimi Sysmän kunnanlääkärinä vuosina 1893-1912.. Vaivaistalon johtaja Emil Kakriainen erosi palveltuaan laitoksessa 18 vuotta ja 4 kuukautta. Raha-asiat sittenkin loistavalle kannalle Koulujen rakentamisen todettiin tuottaneen vaurioita talouteen, mutta samassa kertomuksessa kuvataan päinvastaistakin kehitystä: ”Vaikka viime aikoina on vallinneet rauhattomat olot, eivät kuitenkaan ole saaneet järkytetyksi kuntamme kunnallista oloa ja hallintoa, vaan ovat ne ruvenneet yhä enemmän vakaantumaan
Eläinlääkärin arvion mukaan massiivinen ison verisuonen ja sisäelimen pettäminen koitui Katin kohtaloksi. Olimmeko liian ankaria, kun ajoimme sen pois pöydän ääreltä ruokaa vinkumasta – Katihan olisi syönyt vaikka paistetun hevosen, jos sellainen olisi ollut tarjolla. Menussa olevien ruokien raaka-aineiden hankkimiseen on osallistunut liki koko kuoron väki ja hyvältähän tuo tarjonta näyttää: alkuruokana tarjotaan sienirisotto (kantarelleja), pääruokana liharuukku, perunapyree ja paahdetut juurekset ja lopuksi herkutellaan mustaherukka/valkosuklaamousse -kakulla kahvin kera. Kyseessä on siis illalliskonsertti. Lippuja illalliskonserttiin on etukäteen ostettavissa Hyvän Olon Hoitolasta ( Seija Häkkinen), Kangaskauppa Textiikistä sekä Hartolan suunnalta Loviisa Tammiselta 040 7782421. Kattausten väliin sijoitetut jaksot etenevät järjestyksessä klassinen kuoromusiikki, reippaat kansanlaulut ja lopuksi kotimaiset iskelmät. Kamarikuoron juhlaa valmistelleet Leena Palm ja Satu Ärling lupaavat illan ohjelmakuvioihin myös yllätysesiintyjiä. Jos lippuja jää yli ennakkomyynnistä, voivat nopeimmat ostaa niitä ennen konsertin alkua Teatteritalon ovelta. Mieleen on tullut vanhoja juttuja Katin pentuajoilta. Kati vain pysyy poissa, eikä pienen oikolukijan päähän tämä asia välttämättä aukene ihan vähään aikaan. Lähteneekö pois koskaan. Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana. Beagle -nartun geeneissä oli kirjoittamaton sääntö syödä aina paljon ja joka paikassa, jos se oli mahdollista Katin katse elämän viimeisten minuuttien aikana on jäänyt mieleen. Kirjoitin viime viikon Lähilehdessä koiramme Katin muutamasta mielen osoituksesta, joilla hän protestoi joutuessaan omasta mielestään kärsimään vääryyttä. Läimäytinkö liian lujaa Helsingin Sanomista tehdyllä tötteröllä, kun lattialle jääneestä laukusta Kati oli löytänyt parranajokoneen ja isännän hajujen innostamana narskutteli sen pieniksi palasiksi. Mainiolta näyttää (ja varmaan myös kuulostaa) musiikkitarjontakin. Yksi kysymys – syönkö dieettiruuan ennen vai jälkeen ruokailun. Auenneeko koskaan. Lana. Lähilehden ilmestyspäivää edeltävän päivän aamutunneilla heräsimme kotona Katin raahautuvaan ääneen. Samoin kävi kännykälle – ja kymmenillä Lapin reissuilla mukana olleelle kuksalle. Takana on suunnaton suruviikko. Teatteritalolla. Myös Satu myy lippuja numerosta 050 3381291. 040 351 5480 (ma, ke ja to klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ LÄHILEHTI on mukana Punainen Sulka -kampanjassa! VIIKON KEVENNYS Lääkäri lähetti reilusti ylipainoisen rouvan ravintoterapeutin vastaanotolle. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Kohtalon kova koura Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Wanhan kansan Wiisautta Lokakuu ei ole joka kuu: Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Kamarikuoron 30 -vuotisjuhlavuosi jatkuu toisella konsertilla perjantaina 13.10. On surullista seurata oikolukijan katselua ulos ikkunasta ja kävelyä huoneesta toiseen. * * * Perheessämme on myös kissa, oikolukija Hamlet. –Ihan hyvä, niin teen. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Olinko liian ankara opettaessani pentua koiran tavoille. Lyhyen keskustelun jälkeen ravintoterapeutti antoi rouvalle dieettiohjeen: –Syötte annoksen, mihin kuuluu vain omena, kananmuna, raejuusto ja pari hedelmää. Kohtalon koura on joskus arvaamaton ja iskee hallitsemattomalla hetkellä. Sairauskohtaus oli yllättänyt 13 vuotta mukanamme elämän kaikissa vaiheissa kulkeneen rakkaan lemmikkimme ja kuolema korjasi satoa parissa minuutissa. Kuoron emännillä ja isännällä on riittänyt kiireitä viime aikoina. Leena Palm, Satu Ärling ja Hannu Koskenniemi ovat hankkineet lähiruokapainotteisen illallisen raaka-aineita kuorolaisten avustuksella. Teatteritalon konsertin Sysmän Kamarikuoro tarjoaa ruokaa ja musiikkia muoto on normaalista poikkeava, sillä musiikin lisäksi yleisölle on tarjolla hyvää ruokaa. Juhlavuoden ensimmäinen konsertti pidettiin pääsiäisenä Sysmän Kirkossa ja joulukonsertti on vielä tulossa Teatteritalon jälkeen ennen juhlavuoden päättymistä
www. Hinta 1€/lapsi. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. klo 13-15 Lähetyssoppi Nuotassa, klo 14 hartaus amerikkalainen Gordon Binning, tulkkina Ritva Heinonen. Ohjelmassa on klo 17 iltapala ja jutustelua Vanhassa pappilassa ja klo 18 nukketeatteri Sananjalan esitys ”Eka vai vika”. Näytelmä kertoo Lutherista ja juhlistaa reformaation merkkivuotta. Lomalla: Jeremias 30.9. Luts, Kirkkokuoro, lauluryhmä Eevat, haitari Verna Kylmänen, huilu Nina Taskinen, kantele Lea Luts. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Ke 4.10. Paikalla selvitysmies Juha Kauppinen. Eri-ikäisillä ihmisillä oli erilaisia toiveita, mitä he haluaisivat kuulla kaverin, puolison tai muun juttuseuran suusta. Voisimme tehdä siivouksen sydämiimme ja lakaista sieltä katkeruudet, synkkyydet ja huonot ajatukset pois ja aloittaa täyttämään sitä hyvillä asioilla. To 12.10. Verkossa klo 12-15. klo 18.00 Ristinmaa Jippii-tapahtuma Joutsassa liikuntahallilla, Tapiontie 1. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. Ryhmän vetäjinä ovat psyk.sh Raija Carlson ja diakonissa Kirsi Männistö. 6:45). Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen Hartolan keilahallilla tapahtuu Hilda Järvinen HARTOLA Ensi perjantaina 6.10. Tervetuloa! Nuortenilta ke 11.10. Lapsityö: Tiistaisin klo 10 13 tervetuloa perhekerhoon srk-talolle. Sankari, saarna: Lauri Kirves, kantt. Saarnaa Marja Poukama. Kysy lisää Kirsiltä. Ke 4.10. Ti 10.10. Retket: To 12.10. klo 18 Nuotassa Katekismus-luento, aiheena kaste, Ahti Peltonen. Messua on toteuttamassa eri-ikäisiä seurakuntalaisia. Se toimii iltapäiväkerhon periaatteella. Su 8.10. Syksyn ruokailut tiistaisin 31.10., 14.11. Kastettu: Vanamo Aino Helena Sinisalo Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. "Ikäpolvet yhdessä". Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Nuorisotyö: To 5.10. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon. Kristityn vapaus. Kukaan ei toivonut sanottavan itseään jollain rumalla tai loukkaavalla sanalla. Kuka siitä hyötyy. – 7.10.2017 Kuollut: Elias Veneranta 90 v, Veijo Kalevi Vilkman 68 v. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@ evl.fi. 03 882670. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, tuolijumppa Su 15.10. Emme varmasti kerro liikaa kohteliaisuuksia tai kannusta toisia ihmisiä. Jos täytämme sydämemme katkerilla ajatuksilla, mietimme vain synkkiä asioita, katselemme ja luemme väkivaltaviihdettä, sydämemme täyttyy niistä. Mitä siitä saa itselleen, jos tölväisee toista. seurakuntien varhaiskasvatuksen, lapsija perhetyön, erityisesti pyhäkouluja päiväkerhotyön tukemiseen ja kehittämiseen Nuori Kirkko ry kautta 96,15 €. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, tuolijumppa Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. klo 11 Tule taVapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 8.10. klo 10, jonka jälkeen infotilaisuus srk-talossa rippikoululaisille ja vanhemmille. Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Järjestää Bussi-Manninen Ruovedeltä. Lomake palautetaan virastoon tai viraston oven viereiseen postilaatikkoon 13.10. Tervetuloa! Su 15.10. TERVETULOA!. Kerhossa saa välipalaa (ilmoita allergiat). klo 19 Nuotassa ja Lauluryhmä ”Iloiset mummot” harjoitukset to 5.10 ja to 12.10 klo 10 Nuotassa. klo 18 Nuotassa riparin vanhempain ilta. klo 12 Työttömien ruokailu srk-talossa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu (Luuk. klo 13-15 Lähetyssoppi Nuotassa. Ilmoittaudu virastoon puh. klo 18 Keidas-ilta srk-talossa. Tervetuloa lounaalle työttömät ja muut vähävaraiset! Lounaan hinta 1 €, ruokaa voi ostaa myös mukaan. klo 10 messu kirkossa. ja 28.11. Jutellessamme ihmisten kanssa, nousevat sydämessämme olevat synkkyydet helposti puheisiimme. Näytelmä kertoo Lutherista ja juhlistaa reformaation merkkivuotta. klo 18 Miehet rukoilevat Koivistolla, Rajatie 13. Päivän aikana Kari Asikainen opettaa keilausta, Pekka Pyykkö ohjaa kuntosaliharjoitteissa ja Raija Kinnunen tutustuttaa Bodybow-harjoittelukaaren saloihin. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Musiikkityö: Kirkkokuoron harjoitukset to 5.10. Sielunhoitajat tavoitettavissa ennen messun alkua. Rippikoulutyö: Ma 16.10. Kolehti: Su 1.10. Lapsen mukana täytyy olla huoltaja. Ke 11.10. Jos vielä saa hymyn toivotuksen päälle, se lämmittää sydäntä ja voi parantaa huonosti alkaneen päivän. klo 9.00 Rukousaamu. – klo 18 miestenilta Nuotassa, mukana Jocke Stjernvall. Kysyin heiltä: Mitä haluaisit, että sinulle sanottaisiin tänään. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. Rippikoulu: Rippikouluun ilmoittautuminen on käynnissä. seurakunta@evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta. Koulun jälkeen voi tulla ja lähteä, kuinka itselle sopii. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Pe 13.10. – 7.10.2017 Seurakuntalaisten kuuleminen: Ke 11.10. Ma 9.10. Nuortentila Verkko on Olavin toimintakeskuksessa yläkerrassa, sisäänkäynti on vanhan koulun parkkipaikan kautta. --Ke 4.10. 24.-27.11.2017 Hallisten ystävyysseurakuntaan Viroon. sunnuntai helluntaista), lit. klo 9 Ylistäkäämme Jumalaa -aamurukous kirkossa – klo 13 Kirkonkylän diakoniapiiri srk-talossa – klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Jaakko Koivistolla, Rajatie 13 Ke 11.10. Koulussa on jaettu ilmoittautumislomakkeita ja niitä saa myös kirkkoherranvirastosta. – klo 18 yhteiskristillinen rukousilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Pusukuja 8 To 5.10. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. mennessä. Toisien huulilta lipsahtelevat kirosanat helposti, kuin ne olisivat hyväksyttyjä sanoja. Tule toisten aikuisten seuraan ja tuo lapsesi leikkimään toisten lasten kanssa. Ma 9.10. Infotilaisuuteen pyydetään tulemaan myös niitä, jotka käyvät rippikoulun muualla kuin Hartolassa. Tänään on hyvä päivä tehdä täyssiivous! Muista, että sydämesi tila näkyy puheistasi. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Kolehti lähetystyöhön nimikkokohteelle Etiopian Aids-orpotyölle Suomen Lähetysseuran kautta. fi. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. Klo 18 nukketeatteri Sananjalan esitys ”Eka vai vika”. Tervetuloa! paamaan diakonissa Kirsiä Koitin kuppilaan! – klo 14 Mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmä kunnantalolla kokoustila Kustavuksessa. 18. Kuinka ihana on nähdä kuka tahansa ihminen, joka toivottaa hyvää huomenta, hyvää päivää, hei onpa kiva nähdä sinua tai kysyy voinko auttaa sinua. Lisätietoja ja ilmoittautuminen virastoon. Su 8.10. Vieraana Hannu Heikki Hyppönen Ma 16.10. Puh 03 876 300. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. Puh 03 882 670. klo 18 tervetuloa srk-talolle kyselemään ja kuulemaan Hartolan ja Sysmän seurakuntien liitoksesta. Ma 9.10. Su 15.10. Sähköposti hartola@evl.fi. 03-7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ma 9.10. klo 10 sukupolvimessu kirkossa. Onko tarpeellista pahoittaa lähimmäisen mieltä. Rukouspyyntöjen puolesta rukoillaan luottamuksellisesti seurakunnan rukouspiirissä. Ylönen, Miettinen, Männistö, Ollonen. Messun jälkeen lounas srk-talossa, lounaasta vapaaehtoinen maksu oman seurakunnan lapsija vanhustyölle. klo 17 Rovastikunnallinen lähetyksen virkistysilta Heinolassa. Ilta alkaa tunnin kestävällä opetusosuudella, rippikoululaiset ja isoset saavat tästä merkin passiin. Ke 11.10. klo 9 Ylistäkäämme Jumalaa -aamurukous kirkossa Ke 18.10. sunnuntai helluntaista. Kerhossa on mahdollisuus syödä lounas; 0,50 €/lapsi ja 1 €/aikuinen. Tervetuloa! – klo 18 Nuotassa yleisötilaisuus seurakuntaliitoksesta; Juha Kauppinen tulee esittelemään seurakuntaliitosselvitystä. Rippikoulu alkaa rippikoululaisten perheiden kirkkopyhällä kirkossa 5.11. nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen 050-5920064. Kaikki halusivat kuulla hyviä asioita. Ke 4.10. Sysmän srk srk:n sähköposti sysma. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta” Kirkkoherranvirasto suljettu to 28.9. Lomalla: Jeremias 30.9. klo 17 Seurispörriäiset alkaa! Liikuntaja touhuhetki 0-5 vuotiaille pörrääjille Kunkkuareenalla. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Hyppönen. Tervetuloa! Su 8.10. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Tapani Suonto One Way Missionista. klo 10 messu kirkossa (19.sunnuntai helluntaista) Virkkunen, Luts. klo 18 Suomalainen Tuomasmessu kirkossa (18. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Seurakuntatiedot Sana Viikon Keskellä Hyvät sanat sinä olet hyvä ystävä sinä olet hauska sinä et ole ilkeä sinä olet paras kaverini haluaisin leikkiä sinun kanssa voin tehdä ruuan tänään hyvää päivää Kun menin pitämään Hartolan koululle päivänavausta, tein koulun pihalla gallupin, osalle koululaisia ja opettajia. Tervetuloa mukaan! Diakoniatyö: Esirukouspyyntöjä voit lähettää osoitteeseen pekka.kuuppo@evl. Iltapalaa tarjolla. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. klo 14-19 Hartolan keilahallilla järjestetään liikuntaan motivoiva avointen ovien tapahtuma. Matkan hinta Hartolasta on 150 – 170 euroa riippuen lähtijöiden määrästä. Tämä on hyvä muistaa. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. Ohjelmassa on yhdessäoloa perhemajoituksissa, ruokapakettien jakoa, yhteinen messu Hallisten Pyhän Annan kirkossa. klo 11 Ilona ja Toivo –kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, tuolijumppa. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Rovastikunnallinen lähetysväen virkistysilta Heinolassa, To 12.10.2017 klo 18. Kerho on tarkoitettu 7-12 -vuotiaille varhaisnuorille. klo 14.15 – 16.15 Isoskoulutusta Poukamassa. Ohjelmassa on klo 17 iltapala ja jutustelua Vanhassa pappilassa. Keilahallilla on erilaisia kisoja ja kilpailuja sekä kahvio tapahtuman aikana. Eikä meidän sanavarastomme ehdy, vaikka kylvämme hyviä sanoja. Raamatussa on paljon viisauksia ja tämä on yksi tärkeä asia muistaa. Verkossa klo 15 – 19. Sanaa, laulua, iltapala, rukousryhmät halukkaille. Tervetuloa! Ti 17.10. Kolehti nimikkolähettien Tania ja Mika Lehtisen perheen työn tukemiseen Etiopiassa Kansanlähetyksen kautta. KIVA-kerho ma 9.10. Kahvittelua, teettelyä, keskustelua, laulamista, hartaus klo 14 amerikkalainen Gordon Binning, tulkkina Ritva Heinonen
040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. 050 3380 396 Sysmä Rakennus Allu Oy 0400 558 696 Sysmä rakennusallu@gmail.com 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 03-717 1008 Se kotimainen... Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 NYT ON AIKA ILMOITTAA, että olet olemassa ja käytettävissä.. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ RAKENNUSTÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi HARTOLA • 0500 616 240 kari.uustalo@phnet.fi • www.kariuustalo.fi 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät alueen PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh
040 849 8408 Etsitään vaatimatonta/ purkukuntoista MÖKKIÄ tai OK-TALOA vapaa-ajan käyttöön. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 4.10.2017 Keskustie 56, Hartola, p. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–22 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, paistettu kampela, tartar, uunimakkara, aurajuustohärkä PE kaalikeitto, lohikiusaus, lindströminpihvit, gruusialainen possu LA pekoniperunasosekeitto, silakkaleike, remouladekastike, jauhelihaperunavuoka, broileria korma SU lohikeitto, parsakaaligratiini, sipulipihvit, BBQ-possu MA hapankaalikeitto, lohipyörykät, jauhelihakastike, grillatut broilerin sisäfileet TI siskonmakkarakeitto, uunikala, paistettu maksa, puolukkaa, sinappista härkää KE kermainen kalakeitto, täytetyt paprikat, pannupihvit, broilerin rintaa tex mex LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 Myös A´la carte! PERJANTAINA 6.10. 0400 822 923 / Juhani Koskinen Keski-Suomen PUOLUKAT tarjoushintaan Alk. auton) Etäteoriat + ajot sopimuksen mukaan (tulemme luoksesi) KORPELAN PALVIAUTO Torstaina 5.10. PIZZAPERJANTAI Kysy meitä avuksi oman kodin etsintääsi Anne Salenius Isännöitsijä, Kiinteistönvälittäjä, AIT,LKV p. toreilla Sysmä 9.30-10 Hartola 10.30-11.00 Metsäruoka Oy Mari Salonen SYSMÄ Sysmän voimistelijat valmistautuvat ensi kesän kansalliseen Gymnaestrada-tapahtumaan, joka järjestetään Turussa 7.-10.6. pimeän ajon) Heikki Mäkinen 040 1708 675 koulutusbilikka@gmail.com • Kukkulantie 4, 19700 Sysmä Harjoitteluvaihe 175€, Syventävä vaihe 285€, Ratamaksu 80€ (sis. Finn-Marja Kypsää PUOLUKKAA, KARPALOA, SIENIÄ, LAKKAA suoraan autosta TO 5.10. Nuorten #oonhyväjustnäin-ohjelman koreografiasta vastaavat Riikka Kuusipohja ja Nea Vallin. Esiintymislavoja ja -paikkoja on Turun keskustan tuntumassa useita. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE LAUANTAINA 7.10. p. Kaipaako televisioantennisi huoltoa. Sysmästä on jo useiden vuosien ajan osallistuttu voimistelun suurtapahtumiin.. 10 litran ostajalle ämpäri kaupan päälle. Tyttöjen ohjelmassa on haavipoikia tai – tyttöjä sekä perhostyttöjä. Nopeasti vapautuva päätyhuoneisto kivalla paikalla kirkonkylän keskustassa. HÄMÄLÄINEN OY SOITA 050 526 8331 • MYYNTI • ASENNUS • • TAULUTELEVISIOT • antennihuolto.hamalainen@ kolumbus.fi www.antennihamalainen.net METALLIROMUN KERÄYSTÄ Autot, raudat, maatalousromu ym. 73 000€. 010 7684 250* Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13. STAND-UP -ILTA Jaakko Suomala ym. Vaikeustason voi näin valita. 0400 614 225 Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Nuorten vauhdikas ja energinen tanssin kenttänäytös käsittelee nuorten itsetuntoa nykypäivän sosiaalisen median pyörteissä. Majoituksesta ja ruokailusta saa tietoa seuran kautta sekä Gymnaestradan-kotisivuilta. p. Seura järjestää kuljetuksen. Kapulat-osuus on liikkeiltään vaativampi ja Sysmän Voimistelijat lähdössä Turun Gymnaestradaan vaatii enemmän rytmitajua. 1,50/ltr. Tied. Naisten ryhmän ohjaamisesta vastaa Taina Jokinen. 050 331 0950 /O-P Sistonen KÄVIN HANKKIJALLA! Sysmä Takojantie 5, puh. Ohjelmiin mahtuu vielä voimistelijoita, joten kannattaa ottaa yhteyttä Sysmän Voimistelijoiden yhteyshenkilö Outi Junnilaan. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Biolan SYKSYN PK-LANNOITE 19,95€ /25kg Kaikki loput SYKSYN KUKKASIPULIT -25% VALONEN 2x100 sysmasport.fi Sportti Valonen Muista pyörähuolto ennen talvea! X-Action URHEILUALUSASU 29 ,90 sh 40,90 Luhta Isolde/Freja Mid-layer naisten VÄLITAKKI vedenpitävä pehmeä vuori 64 ,90 sh 79,90 Raiski Sumner R+ naisten HOUSU 39 ,90 sh 49,90 Icepeak Lucas miesten topattu SOFTSHELL HOUSU 64 ,90 sh 79,90 SYKSYN LENKEILLE Myytävänä 2 pientä KURPITSAA. Perjantaina SYSMÄN torilta klo 15.00 ja HARTOLAN torilta klo 16.00. kulut 190€ (sis. Naisten ohjelmassa liikutaan mustiin asuihin pukeutuneina ja osana ohjelmaa ovat joko kehärummut tai kapulat. Liput 5 € Meiltä myös PIZZAA! Tulossa 20.10. klo 11 Areenalle, Outi Junnila kertoo. Tapahtumat antavat liikunnallista iloa ja yhteistä toimintaa. Nuorten ohjelman harjoittelua ohjaa Riikka Kuusipohjan apuna Emilia Junnila. Tapahtumaan voi osallistua Sysmän Voimistelijoiden kautta. Sysmän tori klo 9-11 Hartolan tori klo 11.30-13 J. 0400 277 575 Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä NÄKYYKÖ HUONOSTI. Sysmästä on jo useiden vuosien ajan osallistuttu voimistelun suurtapahtumiin. Tapahtumaan on tarkoitus osallistua kahdella tai kolmella ohjelmalla. Alle 12-vuotiaille voimistelijoille Valon Leikki-ohjelman koreografian on tehnyt Katja Leino-Murtojärvi. ym. Hp. Lipponen, 0400 535 331 RT HARTOLA KK, 3h+k+s 73 m2. Tyttöryhmää on lupautunut vetämään Anu Yli-Talonen. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. 050 458 0532 Autokoulu Bilikka B-KORTTI 1450 € + kortin viranom. Yli 25-vuotiaiden naisten ryhmä alkaa harjoitella Elämän Voimavoimisteluohjelmaa, jonka koreografiasta on vastuussa Riikka Virkajärvi-Johnson. Kaskinaurista, suolasieniä, hunajaa ym. –Meillä on mahtava tilaisuus pistää nuorten ohjelma vauhtiin, koska nuorten ohjelman harjoittelun tulee käynnistämään itse koreografi Riikka Kuusipohja 8.10. p. ANTENNIHUOLTO H