Jakelu kaikkiin talouksiin ja yrityksiin Hartolassa ja Sysmässä. Kohteita oli tutkittu myös pimeään aikaan, joten valaistuksen puute tai vähäisyys tuli esiin. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 49 (1401) Keskiviikkona joulukuun 4. Saatua tietoa hyödynnetään rakennusten ja ulkoalueiden korjausja muutostöiden Esteettömyyskartoitus etenee suunnittelussa. kelijoiden kehitysprojekti -opintojaksoksi. Se ilmestyy PAPERISENA joka viikko, hintaan 95 e. Hartolan kunnan tilaama kartoitus soveltui hyvin kolmannen vuoden energiaja ympäristötekniikan opisOpiskelijat Lassi Videnius (vas.), Marcus Söderlund ja Heikki-Pekka Hyyrynen kävivät Jeremias Sankarin kanssa läpi kirkon ja seurakuntatalon esteettömyyteen liittyviä havaintojaan.. Jakelu kaikkiin talouksiin ja yrityksiin Hartolassa ja Sysmässä. Yleisen osuuden jälkeen opiskelijat antoivat kohteista tarkempia tietoja ja ottivat vastaan kommentteja. – Esteettömyysasetus perustuu YK:n vammaisia koskevaan pykälään. Uusissa rakennuksissa säännökset otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa. tekninen johtaja Aki Tiihonen oli tyytyväinen kartoituksen tuloksiin. päivänä 2019 • IRTONUMERO 1,90 € Onko Sinulla jo LÄHILEHDEN maksuton -KANAVA. Tilaa lÄHilEHTi: lehtitilaukset @lahilehti.com tai 040 351 5480 (joulukuussa vain ma klo 9-16) Tilaa lähilehti laHJaKSi vuodelle 2020. Maastossa tutkitaan, miten hyvin olosuhteet vastaavat lain vähimmäismääräyksiä. erässä. Helena Mäkinen HARTOLA Lahden ammattikorkean insinööriopiskelijat esittelivät kartoituksen välituloksia. Esteettömät parkkipaikat puuttuivat tai sijaitsivat liian kaukana pääsisäänkäynnistä. LAMKin vastuuhenkilönä toimi Raine Vihelmaa. JOULUTERVEHDYSNUMERO TO 19.12. Myös ilmaisjakelu diginä. Kirkonkylän keskustassa oli kartoitettu 13 kohdetta. Luiskat olivat liian jyrkät, liian lähellä jotain muuta rakennetta tai niistä puuttuivat kaiteet. Kartoitus nosti esille myös tarpeen palkata liikennesuunnittelija uusimaan väylät. Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. – Suhteellisen pienilläkin toimenpiteillä voimme saada parannuksia aikaan. Voit maksaa halutessasi laskun myös 2. Vs. Invalidiliiton Esteettömyyskeskus kehitti työkalun eri viranomaistahojen kanssa 2007-2009 ja päivitti sitä v. laskutuslisä 8e/erä. Esteettömyyskartoituksen loppuraportti esitellään 10.12. Myös ilmaisjakelu diginä. Lassi Videnius kertoi ESKEH-kartoitusmenetelmästä. Työelämälähtöiset ja aidosta kehittämistarpeesta kumpuavat tehtävät ovat hyviä oppimisalustoja opiskelijoille. Ulkopuolisen näkökulma osoitti, että opastuksissa oli parantamisen varaa. Se ohjaa rakentamista siten, että kaikki pystyvät tasa-arvoisesti käyttämään palveluja. Paikalle kutsutuilta sidosryhmien edustajilta pyydettiin kommentteja ja kritiikkiä. Parkkipaikan ja pääsisäänkäynnin merkitseminen on tärkeää, että ensikertalainen löytää perille. 2018 vastaamaan maankäyttöja rakennuslain esteettömyysmääräyksiä. 0400 277 575 ENSI VIIKOLLA JOULUNUMERO TO 12.12. Kartoituksessa tutkittiin rakennusten ulkoalueita ja kehitettävää löytyi. tai 4. Vanhoissa rakennuksissa nämä kysymykset tulevat esiin peruskorjausvaiheessa. Esteettömien kulkuväylien ja parkkipaikkojen merkintä oli puutteellista. klo 13. – Olen tyytyväinen, että saimme tämän projektin LAMKiin. Tilaisuus on kaikille avoin, kahvitarjoilu
Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen. Se osti silloin yhtiön Metsä Groupilta. EU-alueen lisäksi tärkeitä markkina-alueita ovat Pohjois-Afrikka sekä Aasia. Yhtiön liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 393 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 800 henkeä. Japani on Suomea huomattavasti edellä puuraTiesuunnitelman sisältö • Uusi valtatie parannetaan pääosin nykyiseen maastokäytävään tietä leventäen, n. • Pohjavesisuojausta rakennetaan lähes koko tieosuudelle, n. Japanissa rakennetaan vuosittain noin miljoona asuntoa, joista puolet on puurunkoisia. Liikevaihdosta yli puolet kertyy viennistä, päättyneellä tilikaudella 56 maasta. • Uuden valtatien mitoitusnopeus on 100 km/h ja poikkileikkaus 10,5 / 7,5 metriä. Suomessa rakennetaan noin 30 000 asuntoa ja puunkäyttö on ennemminkin laskenut. Sahatavaratuotteiden lisäksi yritys keskittyy muun muassa liimapuu-, puupakkausja energialiiketoimintaan. Yhtiön työsuhteet kestävät pitkään, keskimäärin reilut 13 vuotta. Päättäjät ja asiantuntijat lähdössä tj. Puunkäytön pitäisi olla Kopran mukaan Suomessa ratkaisu eikä ongelma. 9 km. 2,7 km. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 49 • 2019 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 PÄÄKIRJOITUS: Heikki Helin Hämeen kansanedustajat tutustuivat nelostien remonttisuunnitelmiin ja Versowood Oy:n tehtaaseen päättäjien johdolla Nelostien remontti hankkeen lisäämisestä ponsiesitykseen ja sen pitäisi saada vauhtia ensi vuoden aikana määräajan umpeutumisen uhatessa ja uusien hankkeiden painaessa päälle. Valtuutus projektille olisi saatava lisäbudjetin kautta. Vuoteen 2005 asti Vierumäen Teollisuus Oy:nä tunnetulla yrityksellä on tuotannollista toimintaa 12 yksikössä Suomessa ja yhdessä yksikössä Virossa. Yksikkö on keskittynyt kotimaan projektiliimapuiden lisäksi Japanin standardiliimapuutuotantoon. Esimerkiksi puurunkoiset kerrostalot ovat edelleen melkoinen harvinaisuus maassamme. 9 km • Uuteen paikkaan valtatie rakennetaan Muikunlahden ja Kettuvuoren välillä nykyisen tien itäpuolelle, n. Kansanedustaja Hilkka Kemppi suuntaamassa tiekatselmukselle. Ville Kopran (keltaisessa liivissä) vetämälle esittelyja tehdaskierrokselle Versowood Oy:n liimapuutehtaalle. Jalostusryhmän johtaja Tero Dillström esitteli lopuksi vielä modernin tehtaan käytännön toimintaa vierailijoille yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Useat megatrendit puoltavat puun lisääntyvää käyttöä muun muassa rakennusteollisuudessa betonin ja teräksen korvaajana sekä muovituotteiden korvaamisessa. Tältä näyttää esiselvityksen mukaan Hartolan risteysten kohdalla.. kentamisessa. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 40 henkeä Hartolassa ja valmistaa noin 60.000 m3 valmiita liimapuutuotteita. Yrityskäynti Versowood Oy:n liimapuutehtaalla Toimitusjohtaja Ville Kopra järjesti Hartolan liimapuutehtaalla yleisesittelyn ja tehdaskierroksen. Hartolassa yritys on toiminut kolme vuotta. Osuudelle rakennetaan rinnakkainen keskikaiteellinen ohituskaistapari (2+2 ajokaistaa). Kaikki aiemmin mukana olleet vieraat eivät valitettavasti päässeet yritysvierailulle
LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Terveyspalvelut fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi Kunta tiedottaa KAAVALUONNOS NÄHTÄVILLÄ Sysmän kunnanhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Vehkasalon ranta-asemakaavan luonnosvaiheen asiakirjat. Aineistot ovat nähtävillä Sysmän kunnanviraston yhteispalvelupisteessä sekä kunnan verkkosivuilla 4.12.2019 3.1.2020 välisen ajan. Seremoniassa avustajina toimivat Heta Vihervirta-Vuontelo, Leena Virkki ja Merja Olenius. Tämä todistettiin viime viikolla, kun kunnassa lyötiin lukkoon rivitaloasunnon kauppa. Kun kävin eka kertaa hänen luonaan, ihastuin heti Hartolaan. – Heinolan kesäteatteri on lähellä. Hartolan Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Ky:n yrittäjä Kirsi Lundgren kertoi olevansa täysin otettu saamastaan huomionosoituksesta. Fritzschin mielestä kaikki sujui tosi nopeasti. hamaa. MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO LÄHILEHDEN JOULUNUMERO PERJANTAI Ensi viikolla:. Kun jossain vaiheessa jään eläkkeelle, täällä voisi asua vakituisemminkin. Varaäitinikin on lähellä. Pitkästä yritystoiminnasta palkittiin Matti Mäkinen, Annikki Mäkinen, Kari Olkkonen ja Petri PiTärkein osuus on uuden Vuoden Yrittäjän viitoittaminen. – Lapset ovat jo aikuisia, vanhemmalla tyttärellä on Sysmässä kavereita, hän voi myös käyttää asuntoa. Hän kertoi osallistuneensa useisiin paikallisyhdistysten tilaisuuksiin ja saaneensa sieltä pelkkää myötätuulta yrittäjyyden edistämiseksi. Ostaja oli helsinkiläinen Sonja Fritzsch. Sonja Fritzsch on sopinut Pääkkösten kanssa, että he markkinoivat yhdessä Hartolaa. Edes marraskuun lopun pimeys ja tihkusade ei pelottanut. Maistuva ruoka sulateltiin loppuillasta tanssien ja karaokea laulellen. Kaikki tuo osoittaa, että olen ollut asiakkaille avuksi ja tehnyt joitakin asioita oikein. Kun hän oli tehnyt asunnosta tarjoukRivarin ripeä kauppa sen, teki kunnanhallitus ripeästi päätöksen sen hyväksymisestä. Arjen hektinen reissaaminen vaatii vastapainokseen rauhaa. Parin tunnin matka ei rasita. Uusi toimitusjohtaja totesi lisäksi, että yrittäjyys on murroksessa. Vuoden yrittäjä aikoo jatkaa yritystoimintaansa täysillä eteenpäin, vaikka kunnan laskeva asukasmäärä vähän huolestuttaakin. – Olen nyt kolmatta kertaa Hartolassa. Yrittäjäviitan ja kaulaliinan Lundgrenin hartioille asettelivat viime vuoden yrittäjä Leena Virkki (Peltonen) ja kunnanjohtaja Merja Olenius apunaan yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Joronen ja toimitusjohtaja Vihervirta-Vuontelo. – Piha on postimerkin kokoinen – en ole mikään viherpeukalo, mutta pienen pihan laitossa saattaa tulla onnistumisen kokemuksia. Hän on toiminut tehtävässään nelisen kuukautta, mutta hehkutti jo tässä vaiheessa innostustaan yrittäjien asialle. Hän toi lavalle vuorollaan mm. Helena Mäkinen HARTOLA Kotimaan rauhalliset paikkakunnat ja upea luonto vetävät puoleensa pääkaupunkiseudun kiireisiä. Nyt on auto täynnä tavaraa ja muutan heti. Pasi Joronen kiinnitti yrittäjämerkin Kirsi Lundgrenin rintaan. 044 7134 534 Sysmässä 4.12.2019 Sysmän kunnanhallitus SYSMÄN KUNTA KUULUTUS Kyösti Piippo HARTOLA Hartolan Yrittäjät ry kokoontui la Kar de Mummaan juhlistamaan vuoden yrittäjää Kirsi Lundgrenia ja samalla avattiin yrittäjäkunnalle tärkeä joulukausi. Hän asuu vakinaisesti Mäntsälässä, mutta viettää täällä suurimman osan ajastaan. Lisätietoja: Maankäytön suunnittelija Essi Carlson, p. – Tietysti olen mielissäni tilanteesta ja paljosta onnittelujen määrästä. – Asun Helsingissä ja halusin pieneltä paikkakunnalta rauhallisen kakkosasunnon. Arjen hektinen reissaaminen vaatii vastapainokseen rauhaa. Täällä on hieno luonto ja vesi lähellä. – Innovatiiviset yrittäjät, vuoropuhelu matalan kynnyksen periaatteella kunnan kanssa ja avoimuus ovat avainsanoja paikallistasolla. – Se ei tietenkään häviä, mutta muuttaa ehkä muotoaan. Yrittäjyyttä on vain tuotava sinnikkäästi nykyistä näkyvämmäksi laajalla sektorilla. VihervirVuoden yrittäjän viitta Kirsi Lundgrenin harteille ta-Vuontelo sanoi tuntevansa hyvin myös pienten kuntien haasteet. Illan hauskasta ohjelmasta vastasi taitava drag -artisti Jukka Kuronen. Rivitaloasunnossa ei tarvitse uurastaa, voi tulla talvella ja kesällä. Paikkakunta ei ole ennestään tuttu, mutta tuntuu kovin lämminhenkiseltä. – On tietysti hienoa, että Hartola on Kuningaskunta! Ja Onnibussi kulkee hyvin, tällä kertaa minulla on kuljettaja, mutta itselläni ei ole autoa. Kävimme katsomassa sitä ikkunan takaa. Täällä aika pysähtyy hetkeksi ja asunto on hallitun kokoinen. Sadetta rakastan. Pirkko on päässyt hyvin tänne sisälle. Erityisesti ihastuin kirkkoon ja hautuumaahan, ne ovat keskellä kirkonkylää. Hyviä syitä kakkosasunnon hankkimiseen löytyi useita. Kaija Koon, Katri Helenan ja myös Jari Sillanpään. Paikallisen Y-juhlan tärkein osuus on uuden Vuoden Yrittäjän ”viitoittaminen” ja pitkäaikaisten yrittäjien palkitseminen työstään. Pirkko on monessa mukana ja on viihtynyt tosi hyvin täällä. Varaäitini Pirkko Pääkkönen osti kolme vuotta sitten Laaksotieltä asunnon. Mielipiteet kaavaluonnoksesta tulee jättää 3.1.2020 klo 15 mennessä osoitteella: Sysmän kunnanhallitus, Valittulantie 5, 19700 Sysmä tai sähköpostitse: kirjaamo@sysma.fi. Tämä sää on ihanan rauhallinen, sumu vielä korostaa sitä. Vakituinen koti pysyy Helsingissä, mutta pienen rivitaloasunnon tuore omistaja luettelee edelleen hankintansa hyviä puolia ja asumismuodon helppoutta. Tilaisuudessa hartolalaisille yrittäjille esittäytyi Päijät-Hämeen Yrittäjien uusi toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo. Kahvilla istuessamme sanoin, että haluan itsellenikin tällaisen nukkekodin! Hän kertoi, että vieressä on kunnan asunto tyhjillään ja myynnissä
Jos vapaa-ajanasuntoja muutettaisiin enemmän vakituisiksi asunnoiksi, sillä olisi kunnan asukasmäärän kehitykseen positiivinen vaikutus. Tosin eri selvityksiin ja suunnitelmiin kuluu usein moninkertainen määrä – keskimääräiset kustannukset lienevät 3000 5000 euron suuruusluokkaa. Saatujen kokemusten perusteella päätetään erikseen käytännön jatkamisesta. Jäsenhankinta – Elinehto, kynnys matalaksi. Lautakunta ehdottaa, että 2000 euron avustus myönnettäisiin jälkikäteen hakemuksesta taloudelle, joka on asunut Hartolassa kahden peräkkäisen vuodenvaihteen ajan. Aamukahvitilaisuutta piristi tuore Päijät-Hämeen Yrittäjät Ry:n toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo kertoi Päijät-Hämeen Yrittäjät Ry:n tulevista painopisteistä, joita tulevat olemaan: 1. Kitkiöjoki muitta mutkitta avasi tilaisuuden ja toivotti yrittäjät tervetulleeksi jouluiseen aamukahvitilaisuuteen ja toivotti Päijät-Hämeen Yrittäjät Ry:n uuden toimitusjohtajan, Heta Vihervirta-Vuontelon tervetulleeksi esittäytymään. Ympäristölautakunta päätti kokeilla rakennuslupamaksujen alentamista 20%:lla ajalla 1.2. Maistraatit eivät nykyään salli rakennukseen muuttoa, ellei se ole vakituiseen asumiseen soveltuva. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Hartolan ympäristölautakunta Helena Mäkinen 28.11.2019 Rakennuslupamaksun alentamiskokeilu Rakennusvalvonnan lupaja valvonta-asioiden määrä vaihtelee vuodenaikojen mukaan voimakkaasti. Vihervirta-Vuontelo vastasi viimeisimmässä työpaikassaan Pohjantähdessä eteläisen alueen liiketoiminnasta ja tapasi työssään yrittäjiä hyvin paljon. Yrittäjät tarvitsevat kuntaa ja kunta tarvitsee yrittäjiä. Asukasluvun pieneneminen vaikuttaa suoraan myös kunnan saamiin verotuloihin. Vuonna 2020 järjestetään Päijät-Hämeen uusi, yritysystävällisin kunta -kilpailu, jolloin kunta palkitaan nimenomaan yritysystävällisen teon -kautta. 29.2.2020 lupapistepalveluun jätettyjen rakennusvalvonta-asioiden käsittelyssä. Yhteistyön lisääminen – Vastakkainasettelut pois. 2. Elokuun alussa toimitusjohtajan saappaisiin astunut Vihervirta-Vuontelo toimi aiemmin lähes koko työhistoriansa ajan vakuutusja finanssialan yrityspuolella ja liikkuva työ vei alueille pääkaupunkiseutu, Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Eteläkarjala. Näitä ovat takuuvuokrakäytäntö, tuki ensiasunnon ostajalle ja rakentajalle sekä ns. Auton ratin takana hän on tottunut viettämään paljon aikaa. 3. Muutosta hakevan tulee nimetä suunnittelijat ja vastuulliset työnjohtajat. Suunnilleen parikymmentä yrittäjää oli saapunut tilaisuuteen kuulemaan yrittäjien ja Sysmän kunnan ajankohtaisimmista asioista. 4. Tavoitteena on esimerkiksi auttaa kuntia tunnistamaan menestystekijöitään ja kehityskohteitaan sekä tarjota kunnille myönteistä näkyvyyttä yrittäjien keskuudessa. Vuoden yrittäjän viitta Kirsi Lundgrenin harteille Marttiina Lallukka SYSMÄ Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki ja Sysmän Yrittäjät Ry järjestivät perinteikkään Kunnanjohtajan aamukahvit -tilaisuuden Teatteritalolla maanantaina 2.12. Päijät-Hämeen Yrittäjät Ry:n uusi toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo esittäytyi yrittäjien aamukahvitilaisuudessa.. Usein prosessiin liittyy myös poikkeuslupa kaavasta ja rakentamisen olennaisista teknisistä vaatimuksista. Muutoksesta koituu yleensä vähintään 2000 euron kustannukset. Huhtikuu syyskuu ovat vilkkainta aikaa, jolloin rakennusvalvonnan, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden työt ruuhkautuvat. Käyttötarkoitusten muutosta arvioidaan haettavan vuosittain noin 5 kohteeseen eli 2.000 euron muuttokannustin aiheuttaisi 10.000 euron vuosikustannukset. Vuorovaikutus – Nykyiset ja uudet viestintäkanavat. Muuttokannustimen käytön laajentaminen Hartolan kunnan asukasluku alenee monien muiden kuntien tavoin. Ehdotettu muuttokannustin lisäisi suoria kunnan verotuloja vuosittain arviolta vähintään 30.000 euroa. vauvaraha. Rakennuksen käyttötarkoituksen muutos hoidetaan rakennusluvalla. Näkyväksi tekeminen – Nykyiset jäsenet, uudet jäsenet, yhteistyötahot ja kumppanit. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 2018 aikana useiden muuttokannustimien käytön. Muuttokannustin ei koske Hartolassa jo asuvia. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Kilpailuaika on 1.3.-30.9.2020. Yhtenä työmäärien tasaamiskeinona käytetään joissakin kunnissa lupamaksujen määräaikaista alentamista, jota voitaisiin kokeilla myös Hartolassa. Ympäristölautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle muuttokannustimen käytön laajentamista myös tilanteisiin, joissa kiinteistön omistaja muuttaa loma-asuntonsa vakituiseksi asunnoksi ja muuttaa asumaan Hartolaan. Kisa on näin reilumpaa, sillä kunta kokoluokasta riippumatta voi osallistua kisaan ja tekemiseen
– Alkuvuonna olemme todella saaneet paljon uusia asiakkaita. Pankin rahoitustoiminta on kasvanut 3,8 % ja talletukset 4,17 %. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Ravintolat ja tapahtumat HAASTE YRITTÄJILLE AVATAAN YHDESSÄ SYSMÄÄN JOULU LAUANTAINA 7.12. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. – Olemme Päijänteen johtava kiinteistönvälitysliike ja ainoa toimija, jolla on toimipisteet molemmin puolin Päijännettä. TYRNITUOTTEET to 5.12. TERVETULOA OSTOKSILLE! JOULUVALOT JA JOULUKORISTEET Tervetuloa! Olemme suljettuna 24.-26.12. avoinna klo 13 -> (ei lounasta) KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 7.12. – Kasvu on ollut kohtuullisen vahvaa. Tarjoukset voimassa 7.12.-23.12.19 niin kauan kuin varatut erät riittävät. Sisälle tai ulos. 8-17, la 9-14 Sysmäntie 42, Sysmä, puh. Kiinteistövälittäjä Matti Ilvanin mukaan myös vuokravälitystoiminta on sujunut hyvin ja kysyntä on ylittänyt toiveet. Sysmän Yrittäjät ry PS K-RAUTA JOUTSASSA JA SYSMÄSSÄ OHJELMAA KOKO PERHEELLE: -Joulupukki paikalla -Tonttu on piilottanut yllätyslahjoja tule etsimään! -Tarjolla herkullista joulupuuroa, glögiä ja kahvia. 8-17, la 9-14 Joulupäivä LAUANTAINA 7.12. 0500 557 535 MÄNTYHARJU Vja U-seura Sysmän Sisun VUOSIKOKOUS Pidetään Osuuspankin kokoustilassa Sysmässä pe 13.12.2019 klo 18.00. Tervetuloa! Hallitus KIITOS Hartolan puutyöläiset ry aos.741 kiittää saamistaan pikkujoululahjoista! Kyösti Piippo SYSMÄ OP Järvi-Hämeen vuosi on kulunut varsin myönteisissä merkeissä, pankki on saanut tänä vuonna yli 700 uutta omistaja-asiakasta. Pääkaupunkilaisetkin pääsevät nauttimaan Päijänteestä avaamalla vesihanan, puhdas vesi tulee Asikkalan selältä Järvi-Hämeestä. OP Koti Järvi-Hämeen vuosi on myös sujunut mukavasti. JOUTSA SYSMÄ Jousitie 2, Joutsa, puh. Keskustie 1, Sysmä Puh. – Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kauppa on käynyt, välittäjämme ovat onnistuneet hyvin työssään, kertoo toimitusjohtaja Sarhemaa. klo 10-13 Hyvää joulua JA KIITOS KULUNEESTA SYKSYSTÄ KAIKILLE ASIAKKAILLEMME JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLEMME! Terveisin, K-Rauta-kauppiaasi Petra ja Tommi Aittamaa henkilökuntineen MEILTÄ RAKETIT UUDENVUODEN VIETTOON pe 27.12.ti 31.12.19. p. Velallisen kannattaa nyt harkita korkosuojauksen tekoa, sillä voi varmistaa alhaisen korkotason myös tulevaisuuteen. 044 7350500 ark. JOULULOUNAS 20€ LOUNAS ma-la, su vain á la carte MITÄH. Alhainen korkotaso luo tosin pankeille haasteita ja myös sijoitusasiakkaiden kannalta markkinatilanne on haastava. Kokouksen alussa palkitaan urheilijoita sekä jaetaan Koskelon rahaston stipendit. OP Järvi-Hämeen liikevoitto syyskuun loppuun mennessä oli 3,6 milj.euroa ja korkokate on parantunut 2,9 %. Järvi-Hämeeseen kuuluu lähes puolet Päijänteestä: Asikkalan, Kuhmoisten, ja Sysmän kunnat sekä Hartola, joka sekin on järvien ymOP Järvi-Hämeen asiakasmäärä kasvussa päröimä. TOIVE& TANSSIMUSIIKKIA TO 12.12. Laadukas palvelu houkuttelee ihmisiä niin läheltä kuin vähän kauempaakin, kertoo pankin toimitusjohtaja Teemu Sarhemaa. 8 95 / kpl (14,95) Alennus annetaan normaalihintaisista tuotteista. klo 11--> S-Market Hartolan edustalla. 044 7350700 ark. (03) 876 250 hotell@uoti.net www.uoti.net • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, lauantaisin 12 €/hlö • keittiö avoinna 11-19 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Avoinna: su 9-20, ma-to 9-21, pe 9-02, la 9-03 TERVETULOA! Se ur aa tar jou ks ia fac eb oo kis tam me ! TO 5.12. KARAOKE PE 6.12. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. ja 19.12. – Täältä tulee juotavan hyvän veden lisäksi muutakin hyvää, sillä OP Järvi-Häme on Päijänteen johtava finassitoimija, toteaa Sarhemaa. Nythän on niin, että LÄHILEHTI tulee PAPERISENA JO ensi viikosta alkaen!. 16 95 / kpl (22,95) PIPO LED-VALOLLA Vuorillinen one size pipo polyesteristä. HAASTE KUNTALAISILLE Sysmään jouluostoksille! Ostetaan lahjat omalta kylältä. -20% SYPRESSI 80-100cm. Sarhemaan mukaan Päijänteellä on suuri merkitys isolle joukolle suomalaisia
Valmistuttuani tein töitä NNKY-liitossa. Siellä oli Hilja-mummo, joka tunsi hyvin vanhuksia ja auttoi minua työssä. – Valmistuin Tampereelta sosionomiksi v. Kuuntelin ihanasti laulavaa kuoroa ja kutsuin kuoron Keravalle. Kerro osoitteella toimitus@ lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Myös Virossa ja Latviassa olet liikkunut. Siunaan Marian muistoa. – Aiemmin kävin Oriveden kirjoituskursseilla ja joogassa. Yllätys oli, että ensin pyydettiin sijaiseksi seurakunnan diakoniatyöhön. Näytökseen myydään myös 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille elokuvalippuja hintaan 9€.. Työ Sipoon seurakunnassa oli ollut antoisaa ja mieli teki pois pääkaupunkiseudulta. klo 18.00 SU 15.12. Seuraava tärkeä kapine on uudempaa tuotantoa. klo 15.00 Perjantaina 13.12. Helena Mäkinen HARTOLA Paula Halmisto muutti Hartolaan Liikolan kautta eläkkeelle päästyään. – Käynnistin Sipoossa Halliste-yhteistyön, joka on hauskasti levinnyt joihinkin muihinkin seurakuntiin, mm. Hän olisi voinut olla katkera monesta asiasta, mutta levitti ympärilleen valoa! – Diakoniaopintojeni toinen harjoittelupaikka oli Tukholma. Markku Painomaa arveli, että viime viikon työkalu oli Seppä Ilmarisen varhaista tuotantoa ja tarkoitettu voikukkien kitkemiseen. järjestetään KINONUOKKU -tapahtuma, johon Sysmän MLL tarjoaa elokuvalipun 12-17 -vuotiaille nuorille. Tutustuit opiskeluissasi itään ja länteen. klo 15.00 KE 11.12. Kävimme kouluissa, osallistuimme jumalanpalveluksiin ja näimme paljon piispa Aimo T. Se oli sitkeä prosessi, johon kului vuosikausia, mutta hän ei antanut periksi. Hartolaan. – Kun ikää kertyi, minusta tuli aikuistyön sihteeri. Kerttu Varjo kehotti minua opiskelemaan Tampereelle ja pääsin sinne. klo 18.00 POJU kesto 1h 23 min, K7 SU 8.12. paa, jospa työkalun arvoitus joskus vielä selviää... – Minun luonani asuivat Chilestä paenneet Rosa ja Luis Alvarez jonkin aikaa. Sysmän Teatteritalo www.sysma.4h.fi/kino Meille käy vain käteinen. Odotamme aikaa paremVko 48 oikea vastaus: Sepän erikoinen. 26 vuoden päästä tuli mitta täyteen ja lähdin lomamatkalle Skotlantiin. – Tansaniassa kävin tutustumassa NNKY:n työhön eri kohteissa. Järjestimme Keravalla myyjäisiä ja tilaisuuksia, että saimme pakolaisille rahaa elämiseen. Nyt on Ruotsissa väkivaltaa, mutta jo 1990-luvulla oli Tukholmassa alueita, joihin minua kiellettiin menemästä. Heidän kertomuksensa olivat karuja. Mutta luultavasti voikukat saivat Ilmarisen aikoina kasvaa ihan rauhassa. NNKY oli myös äänekäs naisten puolestapuhuja. Luonnonsuojelu oli NNKY:ssä tärkeää ja se työ sopi minulle erinomaisesti. menemään bussiin sinne mahtuu vain, jos tietää tekniikan. Vanhat ihmiset elävät tänäkin päivänä siellä kylmässä ja nälässä. klo 13.00 LAST CHRISTMAS kesto 1h 42 min, K7 SU 8.12. Nyt on Hartola tullut tutuksi ja Paula on viihtynyt hyvin. Siellä oltiin pöyristyttävän tietämättömiä huono-osaisten kohtelusta. Vasta myöhemmän ajan viherkenttäerämaat ovat tuoneet muassaan voikukkavihan ja voikukkarauta-arsenaalit. Niillä alueilla asui pakolaisia tai huono-osaisia. – Ajoimme eräänä kesänä Venäjällä pitkän kierroksen Latviaan ja siellä oli laulujuhlat. Olin ensin nuorisosihteeri ja koulutin kerhonjohtajia ja järjestin luontoretkiä NNKY-liiton Lapin keskukseen Keimiötunturin majalle. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Kaikista vempeleistä ei saa selkoa. Diakoniatyö on aina ollut sinulle tärkeää. Yöpyminen järjestettiin kodeissa. Nyt siellä korjataan satoa siitä eriarvoisuudesta ja ihmisten luokittelusta. klo 13.00 SU 15.12. Nikolaisen johtaman matkan aikana. En halunnut päästä helpolla ja pyrin Ruotsiin. Läheisessä Kontupohjassa kävimme yhdessä tapaamassa ihmisiä, jotka olivat elämässään umpikujassa. Lupasin, että me maksamme kulut – olen näet optimisti. Suoritin työn ohessa diakonin tutkinnon Pieksämäen AMK:ssa. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ TARHAPÄIVÄ kesto 1h 38 min, K12 KE 4.12. Suoritin diakonitutkinnon vasta myöhään ja olin virallisena harjoittelijana Petroskoissa, jossa elämä oli ankaraa. Neuvottelin sitten Keravan kirkkoherran ja NNKY:n kanssa ja Suomeen tuli 28 kuorolaista. 1966, mutta jo sitä ennen olin ollut laajasti kunnan ja seurakunnan vapaaehtoistyössä Helsingissä. Sinne pääsin ja se oli hyvä työpaikka. Kun tulin sieltä takaisin, luin lehdestä, että Sipoon suomalainen seurakunta hakee diakonia. Niin kuin pakolaiset yhä joutuvat. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 ”SEISKA” Viikon henkilö Paula Halmisto: Ilona ja Toivo -kerhon viisas vanhus sen sanoi – Elämä opettaa Mikä ihmeen vempele. – Itäinen naapuri ja Viro ovat vaikuttaneet elämääni paljon. Nyt pidän tiukasti kiinni siitä, että liikun joka päivä tunnin. Vieläkö ehdit harrastaa, kun toimit omaishoitajana. Maria opetti minut mm. Mihin kaikkeen sitä voisi käyttää. Kuoro esiintyi monessa paikassa. Se on sisältänyt vierailuja tänne ja sinne, alussa avustimme paljon perheitä. Chilen pakolaisistakin sait ystäviä. – Tapasin 3 kuukauden harjoittelun aikana Maria Kajavan melkein joka päivä. Hartolalaiset kävivät juuri Hallistessa ja sain sieltä tuliaisiksi lapaset ja puurokauhan. He olivat joutuneet jättämään kaiken. Hän oli avainhenkilö, että sinne saatiin perustetuksi seurakunta. klo 18.00 VEITSET ESIIN – KAIKKI OVAT EPÄILTYJÄ kesto 2h 10 min, K12 PE 13.12. He kävivät Sysmässäkin ja Luhangassa NNKY:n leirikeskuksessa. Ei diakoniatyössä voi lajitella ihmisiä
Meijerin pihassa olikin 60 metriä pitkä hevosaita, joka parhaimmillaan oli täynnä hevosia. Sodan jälkeen sahan toiminta hiljeni ja loppui vähitellen. Kivinen on koonnut kirjaksi Joutsjärven, Koiviston ja Valittulan vaiheita vuosilta 1890-2000. Yhteen juustoon tarvittiin maitoa noin 800 litraa. Väliotsikoita ja kuvatekstejä on vähän muuteltu. Nämä muutaman lehmän pitäjät lopettivat karjanpidon 1950-luvulle tultaessa. Sahan vierellä oli lähes 30 isoa taapelia kuivumassa ja odottamassa lähtöä kuljetukseen, höyläykseen tai varastoon paikallismyyntiä varten. Vilkasta liiketoimintaa Kylien talot perustivat 1918 sahaosuuskunnan. Pysyvässä asumiskäytössä oli 102 taloa ja näissä asui noin 240 henkilöä. 1950-luvulla kuljetukset tehtiin kokonaan autoilla. Meijerin pihassa olikin 60 metriä pitkä hevosaita, joka parhaimmillaan oli täynnä hevosia. Sikalan toiminta lopetettiinkin vajaan kymmenen vuoden kuluttua. Mylly myytiin 1960-luvun vaihteessa, se jatkoi toimintaansa 1970-luvun alkuun. Hevospuomi on vielä paikallaan. Meijerin tuotteet vietiin ensimmäisen kolmenkymmen vuoden ajan kesäisin hevosilla Sysmän laivarantaan, jossa ne lastattiin laivoihin vietäväksi Lahteen. Meijerin tiloissa kasvatettiin sitten kirjolohen poikasia. Toiminta alkoi Mäiselin muorin pihakammarissa. Se mitä tavaraa jäi kesän ajoon, vietiin hevosen vetämillä parikärryllä joko Liikolaan tai Sysmän laivarantaan. Puhdistuslaitteet eivät riittäneet jätevesien puhdistamiseen ja Joutsjärvi kuormittui. Maidon kuljetus hoidettiin alkuaikoina kokonaan hevosilla 2-4 talon porukoissa. kylien tapaan pyörinyt maatalouden ympärillä. Valittulasta itsekin lähtöisin ollut Toivo Fr. Myös koko meijerin toiminta loppui 31.3.1963. Myllytoiminta alkoi 1800-luvun alkupuolella. Parhaimmillaan kylissä oli lehmiä 120 talossa yhteensä noin 900. Vuonna 1932 osuuskunta purettiin ja saha myyntiin. osa. Autokuljetus alkoi 1930-luvulla aluksi Liikolasta. Kirjoitin Kivisen kirjasta esittelyn Itä-Hämeeseen (16.7.2001). Mylly sijaitsi Kirveskosken tien varrella Tainionvirran yli menevän sillan alapuolella. Kesämökkejä oli parisataa. Koitinkaari, Hartola, 2001. Juustolan toiminta laajeni ja joka päivä tehtiin yhdeksän isoa emmentaalia. Yksi osuus vastasi yhtä lehmää. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 603. Talvisin meijeri toimi vain joka toinen päivä. Vuonna 1907 alettiin rakentaa uutta, nykyaikaista rakennusta nykyiselle paikalle. Vuonna 1998 kylissä oli 64 sellaista asuntoa, joissa oli ennen asuttu vakituisesti, mutta jotka ovat nykyään kesälomaja viikonloppukäytössä. Ulkopuolisille tulee Valittulasta useimmiten mieleen meijeri. Vuonna 1998 oli lypsykarjaa 120 tilalla noin 250 ja viidessä talossa noin 300 päätä. Niinpä alettiin suunnitella sikalaa. Alkuaikoina lankut ja laudat ajettiin heti sahauksen jälkeen hevosilla Liikolan laivarantaan, missä ne taaplattiin kuivumaan ja kesällä laivattiin Lahteen ja edemmäksi. Kivisen kyläkirja on kestänyt hyvin aikaa, mutta sekin kaipaisi päivitystä ja kylän kuvien kokoamista vielä, kun niitä löytyy. Perustava kokous oli 1895 ja toiminta alkoi huhtikuussa. 1930-luvulla töitä tehtiin monena vuonna kahdessakin vuorossa. Kivinen aloittaakin kirjansa laajalla maatalouden ja talkootoiminnan esittelyllä yhdistettynä kylän kehityksen kuvaukseen. Maan ensimmäinen osuusmeijeri. Aili Kalliokoski oli koonnut ”Oma Kylä” muistelmat jo pari vuotta aikaisemmin, mutta se ei ollut yleisessä myynnissä. Omakustanne Veikko Kivinen – edelläkävijä Veikko Kivinen julkaisi ensimmäisen julkisessa myynnissä olleen kyläkirjan vuonna 2001. 1920-luvulla oli melkein joka talossa lehmä tai kaksi, niin kauppiaalla kuin opettajallakin. Elämää maatalouden ympärillä Itäisen Sysmän kylien elämä on muiden itähämäläisValittulaa Veikko Kivisen kuvaamana, osa 1 Veikko Kivinen, Elämää itäisessä Sysmässä. Valittulan meijeri oli kylän toiminnan keskipiste. Isäntien puiden lisäksi sahattiin myös vientiin menevää puuta. Vuonna 1917 valmistui juustola. Seuraavana vuonna vuokrattiin Hämmölän tilalta tontti, jonne siirrettiin Mustaniemen vanha päärakennus. Vuonna 1924 valmistui tilat 60 sialle. Mylly oli Joutsjärven talojen osuusmylly, Koiviston ja Valittulan kylien talot eivät olleet siinä osakkaina. Kylissä on ollut aina myös suutareita, räätäleitä, ompelijoita, seppiä, rakennusurakoitsijoita, partureita ja melkein joka alan työntekijöitä.” ”Jälkikäteen voi vain ihmetellä sitä valtavaa toimintaa, mikä täällä on ollut”, toteaa Veikko Kivinen kirjassaan ”Elämää itäisessä Sysmässä”. Meijerin entisessä sikalassa rakennettiin lasikuituveneitä vuodesta 1968 vuoteen 1989. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Helinin Heikin palsta ”Vuodesta 1910 vuoteen 1963, jolloin paikallinen meijeri lopetti toimintansa ja saha oli lopettanut jo aikaisemmin, kylässämme on ollut viisi kauppaa, kaksi seurantaloa, kaksi koulua, pankki, posti, kaksi kioskia ja baari sekä tanssilava. Juustolasta valmistui tavallisesti kolme 85-kiloista emmentaalia päivittäin. Uudet omistajat kehittivät toimintaansa ja saha alkoi menestyä paremmin. Osakkaina oli viitisenkymmentä taloa, osa myös naapurikylistä. Silloin alettiin rakentaa myös uutta 800 sian sikalaa. Maidon tarve kasvoi ja Valittulaan tuotiin maitoa myös muista kylistä. Itsekin maanviljelijänä toiminut Kivinen tuntee omakohtaisesti esittelemänsä työt ja on kerännyt lisätietoja haastattelemalla kyläisiä. Se julkaistaan tässä kahdessa osassa sellaisenaan. Maatalous koneellistui, väkeä ei tarvittu entistä määrää ja tilakoko kasvoi. Valittulan meijeri yhdistyi Sysmän Osuusmeijeriin vuonna 1953. Perustavassa kokouksessa jäseneksi liittyi 28 taloa 265:llä osuudella. (Meijerin arkisto) Kirja kertoo elämästä itäisessä Sysmässä vuodesta 1890 aina vuosituhannen vaihteeseen saakka. Arvela pohti Sysmän Osuusmeijerin historiikissa sitä, oliko Valittulan meijeri maamme ensimmäinen osuusmeijeri. Veikko Kivinen.. Sitten tiloissa toimi Harla-Muovi Oy työllistäen seitsemän henkilöä. (Meijerin arkisto) Meijerin 1950-luvulla rakennettu sikala toimi kymmenkunta vuotta. Juustoa tehtäessä syntyi runsaasti heraakin, joka sopi sikojen ravinnoksi
Helena Järvelä asuu Lahdessa, mutta viettää vapaa-aikaansa Tikkalassa. – Toivottavasti olen löytänyt täältä uusia pitkäaikaisia asiakassuhteita ja pääsen jatkamaan tätä mieluisaa harrastusta. Talo on tuhoutunut ja aarre on sitten joutunut maaperään. – Kyseessä on varmaan kätkö, joka oli piilotettu aikanaan talon sisälle. Löytö on varsin merkittävä. Sysmän ja Hartolan nimet putkahtelevat silloin tällöin esille kaikenmaailman tilastoissa. Hän kertoi tehneensä jo monen vuoden ajan kransseja omaksi ilokseen sekä naapureille ja tuttaville lahjaksi. sijallaan. Kyllä nämä samaiset syyt pätevät myös Sysmässä ja Hartolassa. Pehmeät paketit ovat aina varma valinta pukinkonttiin. Pöydällä oli tarjolla Pitopalvelu Tarja Lehtosen laatikoita (porkkana, lanttu, maksa ja imelletty peruna), piirakoita erilaisilla täytteillä (liha, savulohi, kinkku, vuohenjuusto), kuivia kakkuja, salaatteja, kastikkeita ja gluteenittomia tuotteita. Verenpaineesi on laskenut liki normaaliin, ihmetteli lääkäri. Jääkiekossa on oltu maailman ”ykkösketjussa” on vuosikausia ja niitä maailmanmestaruuksiakin on saatu kisoista kotiintuomisina. Mistä tämä kertoo. Sari Kaukon mielestä Teatteritalo on myyjäispaikkana tunnelmallinen tila, mutta myynti jäi hieman jälkeen edellisvuosista. kymmenkunta rautakaudelta löytynyttä kalmistoa. Viimeisin huuma koettiin äskettäin jalkapallon puolella. Helena Järvelän myyntipöytä pursusi erivärisiä villasukkia ja -lapasia. Viikonlopun maailmancup Rukalla osoitti, että hiihdossa meillä on tasan kaksi maailmanluokan urheilijaa (Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski) ja toiset kaksi tyrkyllä mukaan (Kerttu Niskanen ja Perttu Hyvärinen). * * * Yksilöasioita seuraavaksikin. Puudutusainetta ja kortisonia sisältävä piikki näyttää onneksi purevan ja kuluma siirtyy omalle paikalleen. Kalle Lappinen leikki Strengin poikien kanssa karSormuksen kasvokuvio jäi mieleen tanon pelloilla ja löysi sieltä sattumalta paljaalla silmällä lasihelmen. Myös korija lentopalloilijat ovat peleissään maailman ykkösjoukkueita. Kunto ei yksinkertaisesti muilla riitä ja hyvä todistus tästä nähtiin sprinttihiihdon viimeisessä nousussa – kaikki jatkoon päässeet suomalaiset tipahtivat kukin vuorollaan eränsä viimeisiksi. Jo lapsena hän alkoi neuloa äidin opastamana villasukkia ja lapasia. – Kartanon väki hankki metallipaljastimen ja aloimme harrastusmielessä etsiä poikien kanssa kaikenlaisia esineitä. Tyhjistä telineistä päätellen kauppa oli käynyt hyvin. Mukana on useita ennestään tuntemattomia rahojen kotimaisia jäljitelmiä. Liisa Oksanen ei myynyt apteekkituotteita, vaan kransseja. Etsintäreissut olivat satunnaisia, mutta museoviraston kaivauksissa Kallekin oli mukana. Hän kertoi yleisölle muutamista muistakin kartanon pellon löydöistä, mm. Hän myy tuotteitaan säännöllisesti Lahden keskiviikkomarkkinoilla ja kylätapahtumissa. Järvelä oli tyytyväinen Sysmän tapahtumaan, kauppakin oli käynyt suhteellisen vilkkaana. Olimme silloin vielä ala-asteella. Pääsy EM -kisoihin sai vähän liiankin suuret mittasuhteet, meno oli torilla kuin mestaruuden jälkeen vaikka sinne on vielä hirmuisen pitkä matka. Monenlaisia herkkuja pukin konttiin Sysmän torikin on tullut tutuksi, samoin paikkakunnan kylätapahtumat. Rahojen perusteella esineet ovat päätyneet maahan aikaisintaan 1050 -luvulla. Asiantuntijoiden kertomat yleisimmät syyt olivat naisleskien suuri määrä ja peräkammareissa viihtyvät naimattomat miehet. Vanhimmat rahat ovat 900 -luvun alkupuolelta. Onko meidän hiihtovalmennus sittenkään valioluokkaa. Tila täyttyi suurimmaksi osaksi kauppiaista ja asiakaskäytävät olivat ahtaita. Se pitää sisällään nelisenkymmentä esinettä: hopearahoja, hopeaja ristiriipuksia, sormuksia, solkia ja hopeaspiraaleja. Lana. vuonna 1998 löytynyt viikinkimiekka on jäänyt hyvin mieleen. Tarjonta oli runsasta: monenlaisia jouluisia herkkuja, pehmeitä villaisia lahjoja, koristeita ja koruja, kransseja, kirjoja ja paljon muuta. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Kyöstin Kuluma VIIKON KEVENNYS Kyösti Piippo Yksilöasioita Suomi on menestynyt viime aikoina yllättävän hyvin joukkuelajeissa. * * * Kyöstin Kuluma haki viime viikolla tarkan fyysisen paikkansa. Suur-Sysmän historian tuotteistamishanke ja Sysmä Seura ovat pystyttäneet kirjaston Ilola -saliin näyttelyn hopea-aarteen löydöistä. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Teatteritalon sali osoittautui hiukan ahtaaksi joulumyyjäisten pitopaikkana yhteiskoulun suuren juhlasalin jälkeen. Etsimisen tuloksena on mm. – Antti, mitä sinulle on tapahtunut. Hankkeen vetäjä Sirpa Rautiainen ja Sysmä Seuran puheenjohtaja Marja-Leena Laajarinne ilmaisivat tyytyväisyytensä ja ilonsa siitä, että näyttely saatiin irrotetuksi Sysmään kaikkien nähtäville muutamaksi kuukaudeksi Hämeenlinnan pysyväisnäyttelystä. Kranssien lisäksi Liisa tekee erilaisia asetelmia vaikkapa hautojen koristeiksi. Antin verenpaine oli huidellut korkealla ja taas kerran hän oli lääkärillä rutiinimittauksessa. Kalle Lappinen löysi hopea-aarteen. Niska kipeytyi yökylässä huonon tyynyn takia, ja sivulle päin katsominen on vaatinut koko ylävartalon kierrätystä. Viimeksi meille kerrottiin, että Sysmässä yli 50 prosenttia kunnan talouksista on yksinasujia. Ensimmäinen julkinen myyntikokemus oli viime vuoden joulun avauksessa ja kun nyt eläkevirassa on ollut enemmän aikaa käsitöiden tekoon, päätti hän osallistua joulumyyjäisiin. Toisin on laita yksilöurheilun puolella. Myös Hartola pääsi yli 50 prosentin tilaston 8. Onko tämä tilasto kuntia mairitteleva vai ei, sen saa itsekukin päättää omassa mielessään. Kuvassa lisäksi Vesa Järvinen (vas.) ja Sirpa Rautiainen. Kyösti Piippo SYSMÄ Metallinetsintää harrastava Kalle Lappinen löysi Suurenkylän kartanon pellolta hopeaesineistä koostuvan aarrekätkön syyskuussa 2017. Venla Jokinen, Sari Kauko ja Milla Leppänen seisoivat herkullisen näköisen myyntipöydän takana. Innostus kuitenkin laimeni ja etsintöihin tuli pitkä tauko, kunnes sitten syyskuussa 2017 tärppäsi. Järvelän tuotteet ovat pääasiassa sukkia ja lapasia. Järvelä jäi eläkkeelle 9 vuotta sitten ja neulomisvauhti on vain kiihtynyt. Pidän valikoimissa erilaisia värejä ja tietysti myös eri kokoja. – Nyt parin viimeisen vuoden aikana olen liikkunut pitkin ja poikin Suur-Sysmän metsiä. Näyttely on avoinna helmikuun loppuun 2020. Aarteen löytäjä Kalle Lappinen kertoi varsin runsaalle avajaisiin saapuneelle yleisölle tunnelmistaan aarteen löydyttyä. – Kun sormus ilmestyi esiin multakasasta, jäi siihen kaiverretun kasvokuvion tuijotus pysyvästi mieleen! Kalle kertoi tyytyväisyytensä siihen, että hänen harrastuksestaan on koitunut iloa hänen itsensä lisäksi muillekin. Hän kertoi laajemmin löydöstään. Hopeakätkön löytymisen myötä palasi myös innostus vanhojen esineiden etsimiseen. – Muuta ei ehdi kutomaan. – Lopetin kunnalispolitiikan seuraamisen, tilasin itselleni Aku Ankan ja keskityn Ankkalinnan tapahtumiin, selvitti Antti
TV2 esitti elokuvan joulupäivänä vuonna 1985. klo 18 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa Su 15.12. Ma 16.12. Aattona kirkko on täynnä. klo 14 Ystävähetkinen srk-talolla. Kuitenkin pihavalot tuovat oman piristävän pilkkeensä. Meitin enerkia järjestää kyydityksen Vääksystä.. Pornaisten srk --Hartolassa: Ke 4.12. Sähköposti tainionvirta@evl. Ke 11.12. klo 14 "Virsin, lauluin, psalttarein". Ti 17.12. Ilm. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää ja Sysmässä alkoholitonta ehtoollisviiniä. Kerho on ilmainen. fi (parittomat viikot). Kaamos kukoistaa. klo 13 Diakoniapiiri Esterkodissa. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 235 vuotta Hartolan erottamisesta omaksi kirkkoherrakunnakseen Sysmästä. klo 10 Ilona ja Toivo -kerhon sekä veteraaniväen yhteinen joulujuhla. Muskarit ovat maksuttomia. klo 11 Kirkkomuskari lapsille! Muskarit pidetään kerran kuukaudessa srk-talossa ja vetäjänä toimii Ulla Miettinen. Joskus vanhus vaikuttaa hieman dementoituneelta. klo 11.30 Järjestöjen joulumyyjäiset srk-talossa. --Sysmässä: Ke 4.12. Ti 17.12. Su 15.12. klo 9-12 Sysmän perhekerho Nuotassa. Ma 9.12. Tuolloin kuningas Kustaa III nimitti uuden pitäjän pojalleen Kustaa IV Adolfille nimikkopitäjäksi. Kysy lisää Kirsiltä. Vapaaehtoinen ateriamaksu. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Hartolan kirkossa, Sankari, Miettinen ja klo 10 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa, Virkkunen, Luts, kirkkokuoro. klo 17 Siioninvirsiseurat srk-talossa Diakoniatyö: Diakonissa Kirsi Männistö puh. klo 13 Lähetyssoppi Nuotassa. Ke 11.12. klo 18.30 Riihiniemen koululla. Tosin hän saisi mieluimmin pysyä suloisena pikkuvauvana kerubien keskellä, paimenten ja tietäjien kummasteltavana. Kiitos avustasi! Ke 11.12. Ei todellakaan kannata näännyttää itseään ja läheisiään perinnäistapojen ja liiallisten odotusten takia. klo 13-14. Hartolan kirkon jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. ja 11.12. Avoin kerho lähiasukkaille. Ei tila silti ole toivoton. Diakoniatyö: Diakoni Pekka Kuuppo puh. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. ja 4.12. Vain yhdessä joululaulussa häntä seurataan loppuun asti: ”Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin…” En nyt aio saarnata joulun kaupallisuutta vastaan. Pe 6.12. Jumalanpalvelukset: Pe 6.12. Sadulle puh 050 478 4958 tai satu.k.saari@evl.fi, ma ja ke 2. Me laulamme ja odotamme Jeesusta. Ma 9.12.klo 12 Sysmän Raamattu-kerho Verkossa Ke 11.12. fi. mennessä. Kukin tekee joulun sen mukaan kuin pystyy ja jaksaa, mutta varokoon ylittämästä rajaa. Viikkomessu kirkossa klo 10, joululounas srk-talossa messun jälkeen. mennessä. klo 12.30 Su 8.12. kuuppo@evl.fi (parilliset viikot) ja diakoniatyöntekijä Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl. Ja edelleenkin on hyvä muistaa laulun varoitusta: ”laps hankeen hukkuu unhoittuu… me kylmin käymme sydämin laps vain jos sivuun jää” Jouluna kyllä monet onneksi muistavatkin lapsen, Jeesuksen. Tähän aikaan hänestä saakin puhua tavallista enemmän. Tervetuloa myös sotaveteraanit ja sotainvalidit läheisen tai muun saattajan kanssa. Tervetuloa laulamaan kanssamme lempeitä ja hoitavia virsiä ja rukouslauluja Nuottaan. seurakuntien musiikkityön tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliiton kautta. Su 15.12. Jouluista ohjelmaa. klo 18 Roomalaiskirjeluento Nuotassa. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous Nuotassa. Vastaanotto ti ja pe klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Sadulle puh 050 478 4958 tai satu.k.saari@evl.fi, ma ja ke 2. klo 18.30 Nuotassa. Hartaushetki klo 10, mukana Katri Ylönen ja Jaak Luts. klo 17 Diakonian jouluateria srk-talossa kaikille vähävaraisille: lapsiperheille, työttömille, eläkeläisille. Ma 9.12. Pimeää on. klo 10 Nuotassa. klo 16 Isoskoululutus Hartolan srk-talossa. Lauluryhmän hartaus Kaislassa ke 18.12. HUOM! Ke 11.12. Ke 4.12. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen lasku sankarihaudoille. klo 11 Ilona ja Toivokerho srk-talossa. Facebook Kirsi Männistö. Kyllä sekin kuuluu asiaan, ja pitäähän myyjien ansaita elatuksensa, kunhan eivät ihan hirveästi riehu mainoksineen, kuten silloin muinoin temppelin pihalla. mannisto@evl.fi. Ke 4.12. kolehti kerätään sotiemme veteraanien parissa tehtävän hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuun kautta ja su 8.12. Adventtikynttilät syttyvät, ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs. Kesähartolalainen Mauri Päivinen tuotti ja kuvasi elokuvan Hartolan 200-vuotisjuhlista ja pitäjän historiasta. To 12.12. klo 13 Talonpoikaistaloja -kirjan esittelytilaisuus Nuotassa. klo 11 Eläkeliiton puurojuhla srk-talossa. klo 11-13 Vähävaraisten joulujuhla srk-sali Nuotassa. Kunnioitettava ikä valtiollekin. La 7.12. Hinta 1€/ lapsi. Lauluryhmä to 5.12. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Tarjolla ehtoollinen. klo 9.30 Lasten kauneimmat joululaulut srk-sali Nuotassa, Sysmässä. Monet hyvät opit ja tavat ovat unohtuneet, kaikki käytännön toimet eivät oikein suju, mukavuudenhalu on vallannut. Ilm. Kirsille 9.12. To 12.12. Ke 4.12. adventtisunnuntai) messut klo 10 Hartolan ja Sysmän kirkoissa. Puh 03 876 300 Hartola ja 044 012 2364 Sysmä. Wanhan kansan Wiisautta Kirkkoherranvirasto virasto avoinna Hartolassa ma ja to ja Sysmässä ti ja pe klo 9 – 12. klo 9.30 Lasten kauneimmat joululaulut Hartolan kirkossa. Pienetkin tuikut sinnittelevät hämärän keskellä. klo 9 Rukousta ja kahvia viikon alkuun Olotilassa Ke 11.12. ja 4.12. Siinä on hyvä alku. Instagram hartolan_diakoniatyo. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta ja Hartola/Tainionvirran seurakunta”. Lähtö klo 17.20 Olavin toimintakeskuksen edestä. klo 9 Rukousta ja kahvia viikon alkuun Olotilassa – ja klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta helluntai srk:ssa Su 22.12. klo 19 Hartolan kirkossa Su 19.12. klo 10-13 Hartolan perhekerhon ja päiväkerhojen jouluruokailu srk-talossa. Ma 16.12. (3. Musiikkityö: Kuoroharjoitukset: Kirkkokuoro to 12.12. Varhaisnuorisotyö: Raamattu-kerho on tarkoitettu niille varhaisnuorille, joita Raamatun tapahtumat kiinnostavat ja jotka haluavat tutustua niihin lisää. klo 18 Rovastikunnallinen joulupuuro Gasthaus Koskenniemessä Hartolassa. 050 562 3225/ kirsi. Ilm. Hyvää itsenäisyyspäivää! Hyvää joulua! Ulla Virkkunen Kuninkaan pitäjä -elokuvan esitys itsenäisyyspäivän aattona Vesa Järvinen HARTOLA Huomenna torstaina on mahdollisuus nähdä Hartolan kunnantalolla (Kuninkaantie 16) kello 17 elokuva Kuninkaan pitäjä. www.tainionvirranseurakunta.fi. klo 13 Hartaus Kaislassa – ja klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta Nuotassa To 5.12. (2.adventtisunnuntai) messu klo 10 srk-sali Nuotassa, Virkkunen, Luts, lauluryhmä ja iltamessu klo 17 Hartolan kirkossa, Virkkunen, Miettinen. Ylihuomenna Suomi täyttää 102 vuotta. Su 15.12. Ystäväpalvelun vapaaehtoisten tapaaminen. Pe 13.12. Liikuntaja touhuhetki 0-5 vuotiaille pörrääjille Kunkkuareenalla Hartolassa. Projektityön diakoni Mirkku Tammisto-Kiiski puh 044 056 9006. Su 8.12. Saakoon lapsi kasvaa sydämissämme, sieluissamme ja ajatuksissamme aikuiseksi Vapahtajaksi. Varis ja korppi ääntelevät talvella, kun suojasää lähestyy. Jouluruokailu klo 10.30. Ensi-iltansa 40-minuuttinen filmi oli saanut kutsuvierasnäytäntönä 5.12.1985, tuolloinkin Hartolan kunnantalolla. Ja jouluevankeliumin monet lukevat kotonakin, vaikkapa vain tavan vuoksi. Kuollut: Maija Saarnikuja 84 v. klo 1315 Hartolan Raamattu-kerho yhtenäiskoulun käsityöluokassa. Syvällä Suomen sielussa muhivat edelleen usko Jumalaan, halu puskea töitä, tarve auttaa toisia. klo 10-13 Palvelupäiväväen joulujuhla srk-sali Nuotassa. Kahvitarjoilu. Ateriamaksu 8 €. Puurotarjoilu. Se on hyvä tapa. Pöytävaraukset kirkkoherranvirastosta. --Lapsityö: Keskiviikkoisin klo 17 Seurispörriäiset. klo 19 Sysmän Pyhän Olavin kirkossa, mukana kirkkokuoro. Kauneimmat joululaulut: To 12.12. Elokuvassa Kalevi Hanhinen esitti kuningas Kustaa III:tta. Kahvittelua ja hartaus. klo 13-14. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Seurakuntatiedot Tainionvirran srk Sana viikon keskellä Johdatusta jouluun Taas on se aika vuodesta. Anneli ja Pelleriina, Sysmän NNKY. klo 17.30 Rippikoulun infotilaisuus ja ryhmäjako Hartolan kirkossa – ja infotilaisuus klo 19 Nuotassa, rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen. --Yhteiset tapahtumat: Pe 13.12. Lahjoituksia voi tuoda virastoon tai Kirsille 9.12. Ti 3.12. Lapsen mukana täytyy olla huoltaja. Pe 13.12. 050 592 0062/ pekka. ei päivystystä! "Lahjoita lämmin joulumieli"! Otamme vastaan lahjoituksia joulupaketteihin vähävaraisille: jouluisia elintarvikkeita, villasukkia (erityisesti miehille), lapasia
7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. www.joukovanttinen.fi Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 Haluatko mukaan. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. POLTTOPUITA Klapimies, olisiko tässä sinun paikkasi?. Soita p. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 03-717 1008 Se kotimainen... 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Hartolan Apteekki puh. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. (03) 8777 60 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, (03) 7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13, ti ja to suljettu ma, ke, pe 10-16.00, la 10-13, ti ja to suljettu Puhelimet Tabletit Televisiot Tietokoneet Tulostimet ja tarvikkeet Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! DIRK puuseppä & palvelut > remontit, kalusteet, ikkunoiden ja ovien asennukset, terassit, ulkolaudoitukset, maalaukset PYYDÄ TARJOUS! 045 7873 0394 dirkinpjp@gmail.com Ravioskorventie 278, Nuoramoinen KAMPAAMOJA Hiustaikuri, olisiko tässä sinun paikkasi. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä
Jos on tarvista, niin sitten otamme vielä lisää tonttuja avuksi, kertoi Joulupukki.. Kirjeitä Korvatunturille on tullut jo valtava määrä, mutta ehdimme kyllä lukea kaikkien kirjeet. Mutta viimeinen luukku 24 – oli iso joulupostilaatikko. Lapsia miellyttivät kovasti erilaiset toiminnalliset pisteet ja joulukonvehtejakin riitti varmasti kaikille. Tämä Joulupolku oli järjestyksessään jo yhdeksäs, joten ensi vuonna lienee edessä 10-vuotisjuhlapolku! Joulupukki ei ollut huolissaan jouluaaton keleistä, sillä Pukilla on keinonsa päästä lasten luokse säässä kuin säässä. Kyllä minä jouduin ihan autolla saapumaan paikalle, Pukki kertoi. Suomalainen Fazer Finlandia marmeladit 500 g (11,70/kg) Juurespussit porkkana, punajuuri ja lanttu 2 kg (0,49/kg) Valkoiset tulppaanit Atria Naudan takuumurea ulkofilee 1 kg 9 98 kg 18 90 kg 2 95 Paulig Juhla Mokka Kahvit 400–500 g (5,90–7,38/kg) Raj. Korvatunturin muut edustajat – tontut – olivat ampaisseet innokkaina suoraan Joulupolulle, vilkkaita kun ovat. Kaisa Vigman SYSMÄ Yleisöennätys ei tänä vuonna mennyt rikki, mutta mahtava joukko joulunodottajia oli liikkeellä, sillä Sysmän Joulupolku keräsi viitisensataa kalenteriluukuilla kävijää. Kaikki kalenteriluukut eivät tarjonneet suuta makeaksi. Korvatunturiltakin oli aiIloinen Sysmän JOULUPOLKU van arvovaltaisin edustaja paikalla. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun olen joutunut käyttämään oikein sateenvarjoa, hymyili Joulupukki. Voimassa ke-la 4.–7.12. Yksi hyvinkin vaikuttava ja toiminnallinen piste oli Liikenneturvalla. Metsään oli aseteltu yli sata heijastinta ja lampuilla saattoi konkreettisesti katsoa ja todeta, kuinka tärkeää näkyminen pimeässä ihan oikeasti on! Oman heijastimensa kunnonkin sai tarkistuttaa. 2 pkt /talous Ei jälleenmyyjille 5 95 Valio Kolmiopalajuustot 300 g (19,83/kg) 7 59 5 85 98 Suomalainen Suomalainen Rainbow Lohifilee Norja Voimassa ke-la 4.–7.12. Voimassa ke-la 4.–7.12. KLO 9.30-17 S-MARKET HARTOLASSA Voimassa ke-la 4.–7.12. Joulupolku tallusteltiin ikävässä vesivihmassa, joten senkin puoleen voi kehua niin joulumielisten vaeltajien – kuin myös kaikkien mukana olleiden järjestäjätahojenkin sisukkuutta ja aktiivisuutta. Mitä suuremmaksi tämän toiminnallisen joulukalenterin luukkujen numerot kasvoivat, sitä perinteisemmäksi jouluiset pisteet muuttuivat. Muutenhan tässä voisi käydä siten, että parta valuisi poskille...Vai, mitenkähän se nyt meni, aprikoi hän myhäillen sateenvarjonsa alla. Joulupolun loppupäästä löytyivät niin seimi kuin myös hieno Betlehemin tähti. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 4.12.2019 Poimi suosikit juhlapöytään meiltä 4 95 Atria Uunivalmis karjalanpaisti 900 g (5,50/kg) Voimassa 4.–7.12. Sipulipussi 1 kg 99 Suomalainen ASIAKASOMISTAJANEUVOJA PAIKALLA KE 4.12. Porojakaan ei nyt Pukin mukana nähty, sillä sääolosuhteet olivat tällä kertaa rekipelille liian vaativat. Järjestyksessään yhdeksäs Joulupolku oli kivasti järjestetty ja matkan varrella olevat yllätykset olivat varsin vaihtelevia aina reserviläisistä joulukinkun maisteluun