päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Lähilehden JOULUTERVEHDYSNUMERO RAUHAISAA JOULUA!. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 51 (1352) Torstaina joulukuun 20
MARJATTA PIETILÄ sai vuosi sitten joululahjaksi älykännykän ja mietti ensin, oppiiko sitä käyttämään, mutta syntymäpäivälahjaksi saatu läppäri oli ollut käytössä jo monta vuotta ja sen avulla Marjatta oli tutustunut digimaailmaan. Mutta minä olen yleensä enemmän keskittynyt jakamaan lahjoja muille. Kyllä vaan! Sain joskus 1950-luvulla sellaisen lahjan, se oli Bilora laatikkokamera. Siellä tyttärentyttäret neuvoivat käytön, nyt en enää tulisi ilman sitä toimeen! Hartolan joulumarkkinoilta löytyi itse JOULUPUKKI! Hänellekin oli yksi joululahja jäänyt erityisesti mieleen. Hyvää Joulua! Teksti ja kuvat Kyösti Piippo ja Helena Mäkinen Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän uimahallissa uitiin tämänkin joulu alla Kinkun saalistajat arvottiin kinkku-uinti. Mäkiö itse toimi bändissä rumpalina ja laulajana. Löysin myöhemmin Kotiliesi -lehdestä hevosen valmistuskaavan, mistä isä oli mallin ottanut. Pyyhevoitot menivät Hannu Sinisalolle, Heli Sassi-Järviselle, Sisko Nurkkalalle, Aino Hakalalle ja Matti Rinteelle. Kännykän kanssa kävin Vierumäellä. Ennen joulua minua kiellettiin nousemasta leivinuunin päälle, koska se hevonen oli siellä maalauksen jälkeen kuivumassa. Läppäriin pojanpoika oli asentanut kaiken valmiiksi ja Lahdessa asuva poika antoi puhelinopastusta. Uimahallin sarjalipun voittivat Irja Nieminen ja Annikki Peltonen. Opettaja valitsi Mäkiön Tiernapoikiin laulamaan Kuningas Herodeksen osan. Syksyn aikana harjoiteltua näytelmää esitettiin vielä muutamassa paikassa koulun joulujuhlan jälkeenkin. Sitä tietä mies perusti oman bändin, johon hän sai huippusoittajat. Lelut meidän 8 lasta käsittävässä perheessä tehtiin aina itse. Tuija Pessa luovuttaa pyyhevoittoa Matti Rinteelle.. Joskus taisin saada sukset joululahjaksi ja muistan katkaisseeni ne seuraavana päivänä huussin katolta laskiessani! Isä teki sukseen liitoksen pellistä ja sillä pärjättiin lopputalvi. SEN JOULULAHJAN MUISTAN TAITO NURMINEN En muista erikseen mitään erikoista, kaikki lahjat ovat olleet aina mukavia. RIITTA LAATTALA Pukki toi minulle v. Yleensä joululahjat olivat käyttötuotteita: pipoja, housuja ja takkeja. Kyse on kaikkien kampanja-aikana uimassa käyneiden kesken suoritettavasta arvonnasta, missä kaksi vesipetoa palkitaan K-Supermarket Suvituulen lahjoittamalla kinkulla tai kalkkunalla. Kaksi arpaonnen suojattia sai 10 uintikerran lahjakortit ja viidelle arvottiin pyyhevoittoja. Hevonen on edelleen hyvässä kunnossa terassillani. Sain jouluaattona samettisen kokohaalarin oloasuksi! Haalari oli minulle erittäin mieluinen ja muistan tämän lahjan aina. LÄHILEHTI 2 TORSTAINA 20.12.2018 RIITTA MÄENTALO Olin alle 10-vuotias, kun muistan äidin tehneen jotain salaa samettikankaasta. Kun Mäkiö siirtyi 2-vuotiseen ammattikouluun, hän lauloi voittoon henkisissä kilpailuissa ensin Heinolassa ja sitten SM-kilpailuissa. Se on jäänyt mieleen siksi, että kun sillä otettiin kuvaa, ei kukaan saanut yhtään heilua – ei tippaakaan! Ja sehän oli aika arvokas lahja siihen aikaan ei ollut tapana antaa monia lahjoja. Kinkun tai kalkkunan (valintansa mukaan) voittivat Leena Huuskonen ja Jocke Stjernvall. LEO MÄKIÖ sai koulussa hienon joululahjan, jolla oli suuri vaikutus. Löysin pienen palan sitä kangasta ja oletin äidin tekevän minulle nallea. 1946 – olin silloin 5-vuotias – keinuhevosen
Musiikista kierroksella vastasi trio. Legendan mukaan Lucian nuoruus oli traaginen. Sysmässä lukion ja peruskoulun oppilaskunnat järjestivät muistitiedon mukaan jo 15. Hän eli vuosina 283-304. Jenni Tarhonen Hartolan Lucia-neito vuonna 2018 Perinteen mukaan Lucia-neito on pukeutunut valkoisiin vaatteisin ja punaiseen vyöhön. Lucia -juhlan ja Nette Rimpiojan saattelemana seurue saapui viihdyttämään myös hoivakoti Kaislan asukkaita. Muuta hänen elämästään ei varmuudella tiedetä. Katolinen kirkko kanonisoi Lucian pyhimykseksi. 050 61209 jari.vinko@op.fi TILAA LÄHILEHDEN -KANAVA Kyösti Piippo SYSMÄ Lucia-neidon esikuva on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys, jonka päivää vietetään 13.12. Oppilaat valitsevat perinteen mukaan keskuudestaan Lucian. Seuraavan kerran LÄHILEHTI ilmestyy perjantaina 4.1.2019 Sysmän Lucia-neito Nelli Kaukolinna vei seurueensa Kaislan lisäksi Kastelliin ja tietysti omalle koululle.. Lucia on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys. Lucian roolissa oli Nelli Kaukolinna ja seurueeseen kuuluivat Reetta Uusi-Kytölä, Olga Peltola, Amanda Luts, Nella Rimpioja ja Johanna Uotila. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 51 (1352) Torstaina joulukuun 20. Vesa Järvinen HARTOLA Hartolan yhtenäiskoulun yhdeksännen luokan oppilaat äänestivät tämän vuoden Luciaksi Jenni Tarhosen. Hän kääntyi kristinuskoon ja koki marttyyrikuoleman. Nimikkolaulun lisäksi ryhmä esitti muitakin laulelmia. Lucian päivää vietämme Pyhän Lucian, latinaksi Sancta Lucian muistoksi. Koulunkäyntiohjaaja Mervi Ruokola-Parkkosen huilu soi upeasi, samoin musiikin opettaja Anniina Siltasen ja oppilas Väinö Seppälän viulut. Ryhmä aloitti juhlapäivän koulun aamunavauksella ja vieraili vielä päiväkoti Kastellissa. valittu Lucia joukkoineen kiersi esiintymässä yhtenäiskoululla, Palvelukoti Onnelassa, Kotisalon eri asumispalveluyksiköissä ja päiväkoti Vantussa. Kierros päättyi esiintymiseen kunnantalon valtuustosalissa. Lucia pukeutuu valkoisiin vaatteisiin ja punaiseen vyöhön sekä kantaa mukanaan valon tuovaa kynttilää. päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV opkk.fi Jari Vinko Myyntipäällikkö LKV, YKV Kaupanvahvistaja p. Päässään hän kantaa kynttiläkruunua ja pitää kädessään kynttilää. Sisilialainen Lucia kuoli 21-vuotiaana keisari Diocletianuksen vainoissa. Samoin oli pukeutunut Hartolan Lucia-neito. Lucian päivänä 13.12. Lucia-kulkue vierailemassa Hartolan kunnantalolla viime torstaina. Ruotsista meille levinnyt tapahtuma alkaa olla jokavuotinen täkäläisissä kouluissa ja myös Sysmässä Lucia -neito vieraili muutamassa kohteessa tuoden valoa vuoden pimeimpään Lucia seurueineen vieraili Kaislassa ja pisimpään päivään
Myös lapsille saatetaan sanoa, ettei perheen sisäisiä asioita saa kertoa perheen ulkopuolelle. Uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja syntyy. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Häpeä estää kertomisen, mutta myös pelko väkivallan paljastumisen seurauksista. LÄHILEHTI 4 TORSTAINA 20.12.2018 Tällä viikolla ilahdutamme teitä, arvon lukijat, julkaisemalla perinteisen Joulutervehdysnumeron. Kierrätys edistää monia asioita. Perheessä koettu väkivalta on perheen yhteinen salaisuus, josta muille ei voi puhua. Päijät-Hämeessä on tehty selvitys kuntavetoisesta toiminnasta, mutta siitä on huonoja kokemuksia ja se on kallista. Tämän hankkeen eteneminen riippuu täysin siitä, löytyykö myynnistä tai vuokraamisesta kiinnostuneita maanomistajia, toiminnasta kiinnostuneita yrittäjiä ja riittääkö alueen v e t o v o i ma. Raita kertoi olleensa yhteydessä maakunnan aluesuunnittelupäällikköön, joka Kierrätyspuisto ei ole kaatopaikka.. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Palvelemme: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-to klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Jokaisella on oikeus tuntea olevansa kotona turvassa jouluna sekä muulloinkin. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 351 5480 (ma ja ke 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2018 (sis. Myös, että väkivalta on omaa syytä tai että kukaan ei usko kuitenkaan. Omistamisen sijaan siirrytään yhä enemmän palveluiden käyttämiseen, jakamiseen ja kierrättämiseen. Kujalassa noin 3% menee penkkaan, tässä ei menisi sitäkään vähää. Turvallista ja Rauhallista Joulua! Kyösti Piippo HARTOLA Hartolassa pidettiin runsas viikko sitten avoin keskustelutilaisuus, missä ruodittin syksyn mittaan lisääntynyttä nuorten häiriökäyttäytymistä. Aatami, Eeva TI 25.12. Haluamme tästä syystä tarjota Lähilehden digilehden veloituksetta luettavaksi kaikille halukkaille. Viranomaiset tekevät y mpär i s t ö v a i k u tusten arv i o i n n i t ja alueelle tar v itaan joko kuntatai maakuntakaavamuutos. Kun yhden yrityksen jäte/sivuvirta on toisen raaka-ainetta, syntyy vähemmän jätettä ja hukattuja luonnonvaroja. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Perheväkivaltaan ja avun saamiseen liittyy myös uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Benjamin, Kerkko PE 21.12. Keskustelutilaisuuden aluksi ohjaaja Tiina Kettu järjesti paikallaolijoille kirjallisen tehtävän, jossa nämä saivat tuoda esille havaitsemiaan epäkohtia. Uhri saattaa miettiä esimerkiksi olevansa ainoa väkivaltaa kokenut tai ajatella, että kaikki saavat tietää tilanteesta, jos hakee apua. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Turvallinen koti kuuluu jokaiselle Nimipäivät: TO 20.12. Myös lasten ja nuorten vanhempien välinpitämättömyys kirjattiin syyksi monessa vastauspaperissa. Force majeure -varaus. Useiden puheenvuorojen jälkeen (juttu ed. Turvakoti on paikka, johon voi hakeutua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Joulupäivä KE 26.12. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Jokaisella on oikeus turvalliseen kotiin. Yksikin lyönti on liikaa. Valitettavasti Postin osalta ilmeni jakeluongelmia, joka tarkoittaa ettemme saaneet toteutettua 100%:sta täyspeittojakelua Joulutervehdysnumeron osalta. Häriöitä aiheuttanut ryhmä ei ole suuri, mutta sen teot ovat muuttuneet entistä kovemmiksi ja mukaan ovat tulleet päihteet ja nuuska. Teppo, Tapani Jouluna pitkät vapaat ovat monelle helpotus. Valtuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahti antoi aluksi puheenvuoron kunnanhallituksen puheenjohtajalle Mika Järviselle, joka tähdensi, että Onkiniemelle suunnitteilla oleva kierrätyspuisto ja biotalousterminaali eivät ole kaatopaikkoja. PÄÄKIRJOITUS Nimipäivät: LÄHILEHTI tiedottaa LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Seppänen Kierrätyspuisto vastatuulessa valotti Suomen ilmastoja hiilineutraalisuustavoitteita ja kiertotalouden välttämättömyyttä. viikon Lähilehdessä) keskustelijat jaettiin ryhmiin, jotka miettivät keinoja häiriökäyttäytymisen korjaamiseksi ja lopetHelena Mäkinen SYSMÄ Teatteritalon kierrätyspuistoa koskeva tiedotustilaisuus kiinnosti. Jokainen meistä on tärkeä. Saa hetken levähtää kiireisten joulunalusviikkojen jälkeen. Tomi, Tuomas, Tommi LA 22.12. Jouluisten juttujen ohella mielenkiintoista on lukea ainakin Sysmän Onkiniemelle suunnitteilla olevasta kierrätyspuistosta ja kuinka Hartolassa tartutaan nuorten häiriökäyttäytymiseen. Silti loma-aika ja myös alkoholin käyttö voi kiristää tunteita ja kääntää kireän tunnelman väkivallaksi puolison ja jopa lasten osaksi. Toisen puheenvuoron käytti Onkiniemellä asuva elinvoimatyöryhmän jäsen Timo Seppänen, joka on selvittänyt kierrätyspuiston maanhankintaa. Huomioittehan, että tämän viikon jälkeen Lähilehti ilmestyy perjantaina 4.1.2019. Vasta sen jälkeen yritykset voivat hakea ympäristölupia. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Onkiniemen vapaa-ajanasukas Riku Raita oli kierrätyspuistohanketta vastaan ja kertoi, että kunnan toimintakulttuuri on herättänyt onkiniemeläisissä luottamuspulan. Raafael SU 23.12. Kierrätyspuistosta halutaan yrittäjävetoinen. Suurimmat esilletulleet ongelmat olivat päihteet, liikennekäyttäytyminen, yleinen häiriökäyttäytyminen, nuorten tukitoimien puute, poliisin näkymättömyys ja aivan liian nuorten (10 – 12 v) pyöriminen kylillä öiseen aiHartolassa tartutaan häiriökäyttäytymiseen: Tukihenkilöitä nuorten avuksi kaan. Lapsille kannattaa myös opettaa, kuinka heidän tulee toimia hätätilanteessa – soittaa numeroon 112. Keskinäinen synergiahyöty tuottaa lisäarvoa, sivuvirtoja ja raaka-aineita. Yritysten toimintaympäristö muuttuu ja suurimman kilpailuedun saavat ne, jotka lähtevät nopeimmin muutokseen. Pitkä vapaa on odotettu yhteiselle ajanvietolle – lukemiseen, pelaamiseen, musiikin kuunteluun tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Avaamme linkin torstaina aamupäivällä Lähilehden www-sivuilla sekä facebookissa. Väkivalta voi koskettaa ketä tahansa ikään, sukupuoleen, koulutustasoon, kulttuuriin, uskontoon tai taloudelliseen asemaan katsomatta. Kierrätyspuistoon halutaan saada useita toisistaan hyötyviä yrityksiä. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon torstaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Senni, Noel MA 24.12. Jokaisella on oikeus turvalliseen, rauhaisaan jouluun. Häpeä kuuluu aina väkivallan tekijälle, ei uhrille. Noin joka kolmas nainen kokee lähisuhdeväkivaltaa. On tärkeää rikkoa hiljaisuus, hakea apua ja katkaista väkivallan kierre. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. alv
Aluekeräyspisteiden käyttäjämaksuihin korotukset eivät tuo merkittävää muutosta. Kaikissa saapuneissa muistutuksissa vastustetaan kelluvien rakennusten sijoittamista suunnittelualueelle. Sysmän kunnan vaatimus ensihoidon laskutuksen oikaisemiseksi Kunnanhallituksen puolesta on käyty 12.11.2018 neuvottelu Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän edustajien kanssa. Päijät-Hämeen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2018-2021 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen, että se hyväksyy Päijät-Hämeen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja päättää, että suunnitelman toimenpide-ehdotusten täytäntöönpano huomioidaan talousarvion, kuntastrategian sekä talousja toimintasuunnitelman päätösten yhteydessä. Ottaen huomioon kaavaluonnoksesta aikanaan saadun palautteen määrä, voitaneen todeta, että kelluvien mökkien määrän vähentämisen myötä myös rakennushankkeen vastustus on vähentynyt. Nuorisovaltuuston edustus teknisessä lautakunnassa Kuntalain mukaan kunnassa on oltava nuorisovaltuusto nuorten vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen vuoden 2019 talousarvioksi sekä vuosien 2020 2021 taloussuunnitelman.. • Toimintaohjeet häiriötä aiheuttavan lapsen/nuoren kuulemiseksi ja asiantilan korjaamiseksi. Neuvottelussa on otettava huomioon kuntayhtymän valtuuston kuntien maksuosuuksista tekemä päätös 17.12.2012, jossa hyväksytään kuntien kustannuksista vähennettäväksi todelliset kela-tulot. Verotulojen tuloarvion vähennys heikentää tulosta 435 000 €. Valtuuston päätöksen 18.5.2015 soveltamisessa on samoin myös Sysmän osalta otettava huomioon todelliset kela-tulot, joilla on tarkoitettu tasata ensihoidon kuljetuksille ajan ja etäisyyksien aiheuttamaa kustannusta, ja jotka siten vähentävät kunnan lopullista maksuosuutta. hyväksyä jätteen aluekeräyspisteiden maksut 1.1.2019 alkaen seuraavasti: Euroa (alv %/alv 24 %) Vakituinen asunto haja-asutusalueella 107,98/133,90 Vapaa-ajan asunto 54,85/68,01 Yksin asuva/Vak. Toimenpiteiden toteutumisesta raportoidaan normaalin talouden ja toiminnan raportoinnin yhteydessä. Ilmeisesti suuri yleisö on antanut kaavaehdotuksen mukaiselle ratkaisulle hiljaisen hyväksynnän. Neuvottelussa ei saatu ratkaisua, vaikka neuvottelijoilla oli ratkaisun edistämiseksi kunnanhallituksen hyväksymä vastaantuloesitys. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen Kirkonseudun asemakaavamuutoksen hyväksymisestä korttelissa 44 muilta paitsi Skinnarilan alueen osalta. Etälukiotoiminnan suunnittelu aloitetaan vuonna 2021. Lisäksi valtuusto myönsi lisämäärärahan 81 000 € uimahalli/kuntosalin muutostöihin. Kunnan taseessa on kertyneitä ylijäämiä. • Matalan kynnyksen periaate yhteydenottoihin viranomaisten suuntaan. • Nuorten avuksi perustetaan erilaisia tukiryhmiä: vapaaehtoisia tukihenkilöitä koulutetaan ja lisäätään sekä perustetaan vertaistukiryhmiä toimimaan yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Perusteluissa nousevat esiin erityisesti maisemalliset seikat vaikka alueelle saisi kaavaehdotuksen mukaisesti toteuttaa enää enintään neljä kelluvaa rakennusta on se muistutuksen tehneiden osallisten mielestä edelleen liikaa: Rakentaminen pilaa hienot rantamaisemat. Vuodelta 2019 arvioidaan tulevan ylijäämää, joten taloussuunnitelman yhteydessä ei tarvitse päättää yksilöidyistä toimenpiteistä alijäämien kattamiseksi. Työryhmät toivat esille monia hyviä konkreettisia toimenpiteitä ja niistä päätettiin tiedottaa nuorisovaltuuston kautta itse nuorille. Vuoden 2018 talousarvion määrärahamuutokset Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen, että valtuusto myöntää tuloslaskelmaosassa tuloveroarvion vähennyksen tuloveroihin 247 000 €, yhteisöveroihin 177 000 € sekä kiinteistöveroihin 11 000 €. LÄHILEHTI 5 TORSTAINA 20.12.2018 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 51 • 2018 TORSTAINA 20.12.2018 Hartolan tekninen lautakunta Sysmän kunnanvaltuusto Sysmän kunnanhallitus Helena Mäkinen 12.12.2018 Jätehuollon hintojen tarkistaminen 1.1.2019 alkaen Edellisen kerran jätehuollon hintoja tarkistettiin vuoden 2015 alusta lähtien. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Kierrätyspuisto vastatuulessa oli pitänyt hankkeen toteutumista erittäin epätodennäköisenä. Asiasta suoritetun äänestyksen voitti vastaehdotus äänin 14-6. tamiseksi. asunto haja-asutusalueella 63,13/78,28 Puolitettu vapaa-ajanasunto 27,43/34,01 sekä 2. Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle Kirkonseudun asemakaavamuutoksen hyväksymistä korttelissa 44. Myös ympäristön ja terveyden suojeluun liittyvät seikat (veden laadun huonontuminen, lokkiongelma) aiheuttavat edelleen huolta. • Nuokun aukioloaikoja tarkennetaan. Hartolan kunta oli neuvottelussa mukana omine vastaavine vaatimuksineen. Helena Mäkinen 17.12.2018 Kirkonseudun asemakaavamuutos Kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle Kirkonseudun asemakaavamuutoksen hyväksymistä korttelissa 44. Kunnan lautakunnissa valmistellaan kunnassa päätettävät asiat. hankkeen vaikutuksia kiinteistöjen hintoihin, tiedotusta ja kierrätyspuiston sijaintia ja kokoa. Palautteen johdosta kaavaselostukseen esitetään vähäisiä tarkennuksia. Valtuutettu Ahlgrén teki vastaehdotuksen, että valtuusto hylkää kaavamuutosehdotuksen Skinnarilan alueen osalta (kelluvat majoitusrakennukset) ja muilta osin kaavamuutos hyväksytään. Hartolassa toivotaan, että kyseiset toimenpiteet vähentävät häiriökäyttäytymistä ja että keskustaan saadaan viikonloppujen ajaksi rauhallinen ja häiriötön tila. seuraavanlaisia listauksia: • Sivistyslautakunta antaa suosituksen kotiintuloajoista ikäkausittain. Muistutuksissa todetaan myös, että rakennushanke ei sovi kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön. 25.6.2018. Vuodesta 2017 päätettiin ohjeistaa noudattamaan kuntalain säännösten mukaisesti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän perussopimusta, joka määrittelee ensihoidon laskutusperusteen. Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelman käsittely Talousarvion vuoden 2019 sekä suunnitelmavuosien 2020 ja 2021 tulos on ylijäämäinen. Illan lopputulema oli, että asian eteneminen riippuu maaalueen järjestymisestä. Keskustelussa käsiteltiin mm. Hartolassa tartutaan häiriökäyttäytymiseen: Tukihenkilöitä nuorten avuksi Nuorten tukitoimista saatiin aikaan mm. Tekninen lautakunta päätti 1. Hänelle annetaan puheoikeus asioista päätettäessä. Sysmän lukion erikoispainotus Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen, että Sysmän lukion erityispainotteisuutena käynnistetään e-Sport lukuvuoden 2019-2020 alusta. Kaavaehdotuksesta jätettiin 4 viranomaislausuntoa ja 5 muistutusta. päätti, ettei sillä ole huomauttamista esitettyihin jätteen kiinteistönoudon kuluttajahintoihin. Rakennushankkeen arveltiin edelleen heikentävän alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia ja haittaavan leirintäaluetoimintaa. Vaihtoehtoisina sijoituspaikkona ehdotettiin Ohrasaaren ja Suopellon alueen rantoja. Kiinteistönoudon hinnoittelu on yrittäjän toimivallassa. Kaavaehdotuksessa kelluville rakennuksille oli osoitettu yksi rakennusala, jonka kokonaisrakennusoikeus oli 250 k-m² ja jolle saa sijoittaa enintään neljä kelluvaa rakennusta. Kuljetusja Jätehuolto Seppo Hynninen Ky on esittänyt hintojen tarkistusta 1.1.2019 alkaen perusteluna kuljetuskustannusten ja jätteenkäsittelykustannusten nousu. • Toive puskaradion ylläpitäjille, että solvaavat syytökset nuorten tekemisistä poistetaan seinältä. Helena Mäkinen 17.12.2018 Kirkon seudun asemakaava Kunnanhallitus hyväksyi Kirkon seudun asemakaavan muutosehdotuksen 14.5.2018 ja kaavaehdotus oli nähtävillä 23.5. Lisäksi päätettiin pitää Yhtenäiskoululla nuorille oma ilta, missä kerrotaan keskustelutilaisuuden annista. Tekninen lautakunta päätti pyytää nuorisovaltuustoa valitsemaan keskuudestaan edustajan tekniseen lautakuntaan. Kunnanhallitus päätti hyväksyä tarkistetut kaava-asiakirjat ja ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet. Kunnanhallitus totesi neuvottelut tuloksettomiksi ja päätti ohjeistaa edustajansa vaatimaan Sysmän kunnan puolesta epäoikeudenmukaisen ensihoidon laskutuksen oikaisemista todellisilla kela-tuloilla vuodesta 2013 alkaen. Kaavakarttaan ei esitetä muutoksia. Lukion tulevaisuudesta päätetään syksyllä 2021, kun on tiedossa lukion kokonaisopiskelijamäärä. Lisäkeskustelut ja tiedottaminen tulevat ajankohtaisiksi, kun tiedetään, miten maaasia ratkeaa. Jotta nuorisovaltuutetut voivat vaikuttaa lautakunnissa ja toimintaelimissä, heille on annettava puheja läsnäolo-oikeus toimielimien kokoukseen. Kotolahti kertoi mielipiteenään, että maakunnan päättäjät haluavat toiminnasta kuntavetoista, eivätkä tästä syystä halua edistää yrittäjävetoista kierrätyspuistoa
Pieni sukupolvien kohtaaminen oli iso ilo ja toi silmin havaittavaa eloisuutta senioreitten lounaskokoukseen. 1, Kesk. OMA RATA (Läht. Reippaat joulutontut palkittiin pienellä keräyksellä, mehulla ja pipareilla. –Se oli hieno esitys. 0) 1) Sankari Matias LS-37, 15.22, 2) Rantahakala Mikko 17.08, 3) Hytönen Harri KärKV, 17.33, 4) Pikkarainen Pyry LS-37, 20.12, 5) Nieminen Minna IHR, 20.46, 6) Kimmo Gynther IHR, 21.19, 7) Nieminen Markku PäLuLu, 21.23, 8) Railimo Matti SOC, 21.55, 9) Översti Irene IHR, 22.57, 10) Sankari Jeremias IHR, 23.12, 11) Liukkonen Jari IHR, 23.19, 12) Jäppinen Jarkko 24.23, 13) Mäkelä Martti SOC, 24.36, 14) Nisukangas Katja IHR, 24.38, 15) Einonen Päivi LS-37, 26.05, 16) Liikonen Sari KärKV, 26.22, 17) Leppäkorpi Eero IHR, 27.41, 18) Peltomaa Pirjo IHR, 27.43, 19) Rantahakala Juha 28.53, 20) Salo Markku LS-37, 29.27, 21) Einonen Esa IHR, 41.56, 22) Kvick Aimo IHR, 48.09, Ei aikaa: Pikkarainen Jarmo LS-37. 0, Hyl. Lauri Valkonen SYSMÄ Tulokset 15.12.2018 A-RATA 3.6 km (Läht. 0) 1) Virtanen Milla 36.09. C-RATA 1.2 km (Läht. Lapset ottivat myös seniorit mukaan lauluihin Joulu on taas ja Porsaita äidin, ja hyvinhän se yhteisleikki sujui. 0, Hyl. LÄHILEHTI 6 TORSTAINA 20.12.2018 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Kokousasioitten ja ruokailun lisäksi tilaisuuksissa kuullaan normaalisti alustus tai puhe, tällä kertaa jouluisia lauluja. Tulospalsta Kolmannet Lähilehtirastit Hartolan kuntakummit opastavat. Ei ole omassa lähipiirissä tämän ikäistä, se oli hyvä joulun avaus, reippaita lapsia, kertoi sysmäläinen Liisa Horppila. 0) 1) Pynnönen Marko IPR, 22.24. –Olen kuullut miten hyvin he osaavat laulaa, pohjusti Ahlgren koululaisten vierailua muille senioreille. Oppilaat esittivät opettajansa Sari Palon kanssa viime viikon torstaina pidetyn tilaisuuden alussa reilut puolenkymmentä joululaulua – ja hyvin. Sysmän yhtenäiskoulun koulumummon ideasta toisluokkalaiset kävivät laulamassa joululauluja Hotelli Uotissa tilaisuuttaan pitäneille Sysmän kansallisille senioreille. 044 7134 530 Valittulantie 5 https://lastu.finna.fi/ kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Heidät houkutteli sinne seniori Kyllikki Ahlgren, Sukupolvet joululaulujen parissa joka on toiminut kyseiselle luokalle pari vuotta koulumummona. 1, Kesk. 23, Kesk. 0, Hyl. Sysmässä on kolme koulumummoa ja alun perin idea siitä lähti pari vuotta sitten vanhempainyhdistykseltä. HARTOLAN KUNNANKIRJASTO Kuninkaantie 18 p.044 743 2268 kirjasto@hartola.fi https://lastu.finna.fi/ KIRJASTON PALVELUAJAT: ma 10-18 ti-pe 10-15 OMATOIMIKIRJASTO avoinna ma-su, sekä arkipyhät 6.00-22.00 Huom! POIKKEUSAUKIOLOAJAT: Kirjasto vain omatoimikäytössä 22.12.2018-1.1.2019 Kirjaston henkilökunta toivottaa kaikille asiakkaille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kari Rissanen SYSMÄ Sysmän kansallisten senioreitten kuukausittainen lounaskokous Hotelli Uotin kabinetissa sai miellyttävän yllätyskäänteen, kun Sysmän yhtenäiskoulun toisluokkalaiset tulivat laulamaan heille joululauluja
Kartta kuuluu asiakirjoihin, joilla Hartola haki eroa Sysmän seurakunnasta. Pekka Asikaisen kuoltua johtoryhmä päätti jättää hänen paikkansa täyttämättä ja jatkaa työtään supistuneessa kokoonpanossa, koska uuden jäsenen mukaan tuloa näin hankkeen loppuvaiheessa ei pidetty tarkoituksenmukaisena. Fågel kiteytti kaikkien ajatukset kuntakummin tehtävästä. Kalervo Mamia myi arpoja Hartolan Karjala-Seuran hyväksi ja kertoi, että arvat menivät hyvin kaupaksi. Kuinkahan monen myyjäisostokset säästyvät joulupöytään saakka. Nyt on ensimmäinen ryhmä koossa. Tilauksen voi vielä tehdä, mutta vain vuoden 2018 loppuun mennessä, maksamalla 29 euroa Sysmän Yhteiskoulun matrikkelin tilille FI 17 5447 0620 0817 52. Tänä vuonna on vähemmän järjestöjä mukana, mutta ostajia on entiseen tapaan hyvin liikkeellä. Hartolan seurakunnan viimeinen kirkkovaltuusto kokouksessaan 17.12.2018. Valtuuston listalla oli kaksi päätettävää asiaa: Diakonian testamenttirahaston lakKirkkovaltuusto koolla viimeisen kerran kauttaminen ja lisätalousarvio vuodelle 2018. Kuvien määrä ratkaisee sen, tuleeko matrikkelista kuvateos. Kunnanjohtaja Merja Olenius kertoi, että vuoden 2018 aikana kuntaan on muuttanut 60 uutta vakinaista asukasta, joten kummien avulle on kysyntää. Työ Sysmän Yhteiskoulun matrikkelin julkaisemiseksi alkaa olla viimeistä vaihetta vaille valmis. Sen avulla saadaan tietoa siitä, missä asioissa apua on tarvittu. Tilaisuuden aloitti pastori Katri Ylönen, joka toivotti kaikkien joulunodotukseen Monipuoliset joulumyyjäiset siunausta. Maksun tietokenttää tulee ehdottomasti merkitä tilaajan postiosoite. Vuoden vaihteessa Hartolan seurakunnan reilu 234-vuotinen taival päättyy. Kuntakummit kirjaavat vuoden ajan kaikki heille esitetyt kysymykset, joista tehdään yhteenveto. Vuonna 2019 alkaa aineiston painokuntoon saattaminen, jonka tekee Katja Konga Studio Lumesta Lahdesta. Tauluihin on kopioitu muistoksi vuodelta 1783 karttapiirros, jota säilytetään Tukholmassa Ruotsin valtionarkistossa. Merja Olenius (vas.), Maija Pentikäinen-Laine, Anne Joutsijärvi, Matti Tanskanen ja Jarkko Fågel. Järjestelyvastuussa olivat tällä kertaa Maaja kotitalousnaiset, jotka myös pitivät puffettia. päätöksen perusteluita on kaksi. Tarjolla oli kahvin kanssa monipuolisesti suolaista ja makeaa. Seurakunta järjestää messun Hartolan kirkkossa, jonne Sysmästä pääsee kyydillä Olavin toimintakeskuksen edestä klo 9.15. Lisäksi heillä on kullakin omat erityisalueensa paikallistuntemuksen lisäksi. Taival on aloitettu jo vuonna 2015, tietoja kerätty vuosina 2016-18, ennakkomarkkinoitu on viimeiset puoli vuotta ja nyt päästään viimeiseen vaiheeseen, kun vuoden 2019 aikana aineisto saatetaan painokuntoon. 22.12.1918 Hartolan kirkonkokous valitsi ensimmäiseen kirkkovaltuustoonsa kuusitoista miesjäsentä. Yhdessä laulettiin ”Maa on niin kaunis” ja sitten päästiin tutustumaan myyntipöytien tarjontaan. Tai mitä harrastuksia täältä löytyy. Nyt työnsä päättävässä valtuustossa oli seitsemän naista ja kahdeksan miestä. Silloin tulee kuluneeksi 100 vuotta koulun perustamisesta. Kirkkoherra Jeremias Sankari piti alkuhartauden. Kirkkovaltuuston kokous oli samalla valtuuston 100-vuotisjuhlakokous. Kirjan painattaminen viimeistään vuonna 2020 on sitten kuin piste iin päälle ja tulee juhlistamaan koulun 100-vuotista historiaa. Uuden seurakunnan vuoden ensimmäiseen tilaisuuteen, Uudenvuoden päivän messuun, saapuu Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Järjestelyissä ei ollut kovaa hommaa. Kaikki viimeiset luottamushenkilöt ja työntekijät saivat muistoksi Hartolan seurakunnalta taulut. Kuvat voi lähettää Hannu Jolulan sähköpostiositteeseen etunimi.sukunimi@ gmail.com ja mahdolliset paperikuvat hänen postiosoitteeseensa. Jos tänne muuttaa joku, jolla ei ole täällä tuttuja, niin tarvitaan henkilöitä, jotka kertovat, mistä saa esimerkiksi haja-asutusalueella lumen auraajan tai polttopuita. Ensi vuoden alusta Hartolan ja Sysmän seurakunnat muodostavat uuden Tainionvirran seurakunnan. Kuusen tarvitsijoita pyydettiin ilmoittautumaan. Kummeiksi ilmoittautuneet Hartolan kuntakummit opastavat ovat kaikki henkilöitä, jotka tuntevat paikkakunnan palvelut ja harrastukset. Anne Joutsijärvi tuntee kulttuuriasioita, Maija Pentikäinen-Laine voi kertoa kyläja järjestötoiminnasta, Matti Tanskanen on piirinuohoojana työskennellessään käynyt lähes jokaisessa kunnan alueen kiinteistössä ja tuntee liikuntaja urheiluasiat ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Fågel voi vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana opastaa kaikissa kouluun, nuoriin ja lapsiin liittyvissä asioissa. Kiitän kaikkia hankkeessa mukana olleita ja toivotan heille hyvää joulua ja erityisen menestyksellistä vuotta 2019! Helena Mäkinen HARTOLA Sunnuntain messun jälkeen seurakuntatalolle kerääntyi väkeä myyjäisiin. Ennakkoon oli sovittu, mitä kukin tuo myytäväksi ja kuka on keittiössä ja kuka myyntipöydän takana. Maaja kotitalousnaisten pöydältä hupenivat herkut. Heiltä voi kysyä mitä tahansa kuntaan liittyvää. Kuntakummit ovat kaikki valtuutettuja, jotka tuntevat kunnan päätöksenteon. Vesa Järvinen HARTOLA Hartolan kirkkoneuvosto ja -valtuusto kokoontuivat maanantaina viimeisiin kokouksiinsa. Pöydän ympärillä ostajat kävivät tarkistamassa, olivatko onnistuneet valitsemaan voittoarpoja. Kaikki käytännön tiedot auttavat paikkakunnalle asettumisessa. Kirkkovaltuuston kokous sujui totutusti valtuuston puheenjohtaja Markku Siiholan johdolla. Uskon johtoryhmän kuitenkin selviävän hyvin myös loppuvaiheen tehtävistä. Leivonnaiset tekevät aina hyvin kauppansa. Toiseksi matrikkelin ennakkomarkkinointi on onSysmän Yhteiskoulun matrikkeli ilmestyy kirjana nistunut niin, että hankkeen taloudellinen puoli on likimain kunnossa. Jos et vielä ole tilannut matrikkelia edulliseen ennakkohintaan, alkaa olla kiire, koska tämän vuoden päätyttyä myös ennakkomarkkinointi lopetetaan. LÄHILEHTI 7 TORSTAINA 20.12.2018 Hannu Jolula Sysmän Yhteiskoulun matrikkelin johtoryhmä on päättänyt marraskuussa 2018 käynnistää valmistelut, joiden tavoite on matrikkelin julkaiseminen kirjana viimeistään vuonna 2020. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan kuntastrategian valmisteluvaiheessa syntyi ajatus kuntakummeista, joilta voi kysyä mitä tahansa kuntaan liittyvää. Kuvia ei ole kuin muutamasta sadasta yhteiskoululaisesta, joten näitä toivotaan vielä runsaasti lisää. Paljon työtä jää vielä tämän jälkeenkin tehtäväksi, koska kaikki tiedot tulee ennen teoksen painattamista tarkistaa erityisen huolellisesti. Olenius totesi, että kummit antavat kunnalle kasvot samalla kun he auttavat tulijoita verkostoitumisen alkuun. Ryhmäkodin nuoret olivat aamulla tehneet myyntipöydälle täytettyjä bolanileipiä ja friteerattuja pakora-kasvispyöryköitä, jotka menivät kuin kuumille kiville. Em. Johtoryhmään ovat kuuluneet Pekka Asikainen, Eeva Hirvikoski, Hannu Jolula ja Kirsi-Marja Kuisma. Myyntipöydän ääressä ahkeroi Helena Sankari, joka kertoi, että pöytä oli mukavaa vauhtia tyhjentymässä. Lions Club Hartola tiedotti, että jos joulukuusen hankinta tekee liian suuren loven budjettiin, kuusen voi saada lahjoituksena. Ensiksikin aineistoa on koossa 1400:sta yhteiskoululaisesta heidän itsensä ilmoittamana, ja 4000:sta muusta on saatu tiedot koulun rekistereistä. Valtuusto hyväksyi kummankin asian keskusteluitta ja yksimielisesti. Yhteenvedon perusteella voidaan myös parantaa kunnan tiedotusta ja kehittää asukashankintaa. Lisäksi talouspäällikkö Tarja Uustalo esitteli kuluvan vuoden talouskatsauksen
Häkkinen Tmi Palimark Pasi Lind Sysmän Lasityö Oy Sysmän Kolarikorjaamo Auvinen Oy Autoilija Petri Salonen Autokorj. LÄHILEHTI 8 TORSTAINA 20.12.2018 Tmi Juha Salonen Taksi Antero Salminen Sysmän Taksiasema TV-Huolto K. ja hinausp. Antamaniemi Eva-Clean Sysmän Polttoainepalvelu Oy Rantasen Sora ja Turve Putkiasennus J. Leppäkorpi Parturiliike Tuominen Parturi-Kampaamo Marketta Kyllönen Samuli Haarasilta Petri Pihamaa Vihannespiste/torikahvio H. Syrjälä Honkapään Sora Oy Hartolan Sotaveteraanit Hieroja Hannu Pajunen Merjan Pitopalvelu Autoilija Veli Pesonen Hartola Golf Oy Itä-Hämeen LVI-Ala Oy Sysmän Tilipalvelut LKV Ky Henkilöstöravintolat Pasi Joronen Ky TJT-Rakenne Oy Peltityö Kari Liukkonen Ky Sysmän Erikoishitsaus Palveleva Taksi Pentti Virolainen Sysmän Apteekki Hartolan Voima Ry Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Satumaista Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen 2019!
ja tstopalv. T. Mäkinen & A. Aroalho Lähilehden Marttiina Wanha Marttala Metsä-Pepe Ky Kuorma-autoilija Juha Salonen HartolanAuto LVI-Aroalho Konehuolto J. Antamaniemi Oy Sähkö-Saarinen Nuohousliike M. LÄHILEHTI 9 TORSTAINA 20.12.2018 Rakennusliike Tauno Hildén Oy Kuljetus & Maanrakennus Tuomaala Vesan Rakennus ja Maalaus Kotisairaanhoito ja kotiapu Minna Laakso Konemiehet Aurasmaa Kahvila-Ravintola Taukotupa, SEO Hartola Kaivinkoneurakointi Juha Saarinen Ansioniemen Sähkö Oy Sysmän Kello ja Kulta Sysmän SPR Kiint. Miettinen Sysmän Pyörä ja Kone PerennaPuutarha Pöntinen Kuorma-autoilija Aimo Saarinen Kylmäkonehuolto Veijo Rantanen Kaijan Kotikahvila Kampaamo Leila Tmi Benjami Pohjankoski Autokorjaamo T&P Lahti Lähilehden Anni Liikennekoulutus LinJa Sysmän Suvisoitto ry Maanrakennus Heikki Kotolahti Sysmän Sanomat Oy Lähilehden Helena Lähilehden Kyösti Lähilehden Dorotea Metsäkoneurakointi Ossi Huoponen Oy Sysmän Yrittäjät Ry. Järvinen Oy LKV Kauneushoitola Satiini Mynnilä Arboretum Hierontapiste Ukki V
(03) 876 250 hotell@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna su 12-19, ma 11-19, ti-la 11-21 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 21.12. suljettu 25.12. Armeijalta sai levyinä pahvilaatikoita, jotka sitten taiteltiin laatikoiksi. klo 17 PIKKUJOULU KANTA-ASIAKKAILLE sekä KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 22.12. 16-22 31.12. 0400 968 759 Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Tied. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kiitos oikaisusta! Viime viikon veijarit tunnistettiin kynttilöiksi. Jos tekniikka näyttää tutulta, lähetä postia osoitteeseen: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Sysmän kunta toivottaa kaikille asukkailleen, vapaa-ajanasukkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulun aikaa ja Menestystä Vuodelle 2019! SYSMÄN NIVELPIIRI kiittää kaikkia toiminnassa mukana olleita ja arvontapalkintojen lahjoittajia sekä toivottaa HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUTEEN VUOTEEN! Sysmäntie 47 • p. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Viikon 49 muottiasiaan tuli postia Timo Saariselta. Toivotamme Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! Tänä vuonna joululahjarahat on ohjattu nuorten hyväksi. 0440 296 770 Järvipesula KIITTÄÄ asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneista vuosista ja toivottaa Pesulan toiminta jatkuu 1.1.2019 alkaen uuden yrittäjän, Sirkka Roligin komennossa. Ei siis näkkileipää, mikä on aiheellinen oikaisu. Hän oli aikoinaan jututtanut mummoaan Tyyne Rantalaa, joka oli tehnyt sota-aikana rintamalle ruisleipää. TOIVE JA TANSSIMUSIIKKIA PE 28.12. TOIVE JA TANSSIMUSIIKKIA LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Avoinna 24.12. Tervetuloa! Hallitus Liikolan seurojentalolle haetaan TALONMIESTÄ LÄMMITTÄJÄÄ. Vja U-seura Sysmän Sisun VUOSIKOKOUS Pidetään Olavin toimintakeskuksen nuorisotiloissa to 3.1.2019 klo 17.00. Kokouksen alussa palkitaan urheilijoita sekä jaetaan Koskelon rahaston stipendit. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 29.12. Saattaa olla, että muillekin kuin palstan pitäjälle kertyy vuoVko 50 oikea vastaus: Koristekynttilät. 15-21 Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta!. Mutta taas päästään miettimään hienoa laitetta. Pitäisiköhän perustaa kynttilämuseo. HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! si vuodelta upeita kynttilöitä, joita ei kerta kaikkiaan voi polttaa. 9-03 1.1. 18-03 26.12. Mihin sitä voisi käyttää. Kantikkaat ruisleivät sopivat laatikoihin ja muutakin niihin sai laittaa jos mahtui. LÄHILEHTI 10 TORSTAINA 20.12.2018 Ravintolat ja tapahtumat Mikä ihmeen vempele. Niihin sai laittaa 2 kg ruokaa ja pahvilaatikot kulkivat rintamalle kenttäpostin mukana ilman erillistä maksua
Kerran talvella huomasin, että hän haki postinsa laatikosta avojaloin, paljain varpain. –Mutta nyt tehdään näitä vakoilujuttuja ja työhän on ympärivuotinen, joten olkaahan kiltisti. –Olen vakoilijatonttu, joulupukin salainen agentti. Kun katson tilannetta siellä Sysmän ja Hartolan suunnalla, niin pahalta näyttää apupukeista on selkeä lisätarve. Meillä on nyt iso vaje henkilökunnassa ja siellä tärkeimmässä päässä kaiken lisäksi. –Vaikka itse sanonkin, niin olen vakoilijatonttu parhaasta päästä. Huomasinkin, että hän käytti niitä postireissullaan. TOIMISTO AVOINNA viikolla 1 ma 31.12. LÄHILEHTI 11 TORSTAINA 20.12.2018 ”SEISKA” Viikon henkilö Se oikea Tonttu Torvinen: Välillä sattuu virheitäkin Sysmän Teatteritalo www.sysma.4h.fi/kino Meille käy vain käteinen. Tontuilla on Korvatunturilla omat erityistehtävänsä. Ja on tuo ylimääräinen hosuminenkin jäänyt pois – vuodet tekevät tehtävänsä. –Olen aika vilkas ja se tuotti välillä ikäviä seuraamuksia. Erään joulun alla Savukosken Sanomissa haettiin pukin pajalle tonttuharjoittelijoita. klo 15.00 TUNTEMATON MESTARI kesto 1h 35 min, S PE 4.1. Onko Korvatunturilla kaikki asiat järjestyksessä. Apupukkien määrä on liian pieni. Harjoitteluaikana vaklasin myös lapsia, mutta nehän ovat aina kilttejä. kouluja kierrätysasiat toteutuvat parhain päin. Miksiköhän sait tuon nimen. Ylitonttu kertoi, että tekoni naapurin mummolle oli pantu merkille ja että minulla oli kiltti luonne. klo 18.00 ensi-ilta KE 2.1. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ IHMISEN OSA kesto 1h 48 min, K12 PE 21.12. –Kun olin kerran lahjahihnalla, sain päähäni nopeuttaa sen pyörimistä. klo 13.00 JUICE kesto 1h 46 min, K7 TO 27.12. ennen näytöstä klo 17.30 (ovet avautuvat klo 17.20) esittävät Minna-Kaisa Kallinen, Juuso Paaso ja Kalevi Suopursu JUICEN KAPPALEIS TA COVEREITA . suljettu LÄHILEHTI. Tietokoneet jumiutuivat, sorvit ja muut tekniset laitteet pysähtyivät. Onneksi Tonttu Viisas sai napattua virtaa revontulista! Kaikesta huolimatta läpäisit koeajan ja sait nimityksen oikeaksi tontuksi. suljettu ti 1.1. klo 15.00 AILO PIENEN PORON SUURI SEIKKAILU kesto 1h 25 min, K7 SU 30.12. klo 18.00 ONNELI, ANNELI JA NUKUTUSKELLO kesto 1h 18 min, S TO 27.12. Mikä on sinun osaamisalueesi. –Ei, nyt on pientä hämminkiä. Onneksi meille tontuille on tonttuvalan yhteydessä tehty se Korvatunturi -taika, minkä avulla voimme saavuttaa todella pitkän iän. Kyllä tuo demokratian tärkein kivijalka, eli päättäjien avoimuus, on edelleen teillä huonolla tolalla. Harjoitteluaika Korvatunturilla alkoi syksyllä 1978 ja minut nimettiin ennen joulua tonttu Torviseksi. Talous on tiukalla täälläkin ja joulupukin oli pakko vähentää henkilökuntaa. klo 18.00 SU 6.1. 1977), pääsi muuan Kalle tonttuharjoittelijaksi Korvatunturille ja ylitonttu nimesi Kallen Torviseksi. Kiusasin muita harjoittelijatonttuja pikku tempuilla ja kerran päästin porot tunturiin muutama päivä ennen joulua. suljettu ke 2.1. –Joo, minulla tuo koeaika kesti 40 vuotta, tavallisin kesto on 20 vuotta. Joulutervehdysnumero vko 52 lehti ei ilmesty vko 1 perjantaina 4.1. Hankin hänelle seuraavana jouluna joululahjaksi Aino -tossut. Naapurinamme oli vanha ja kiukkuinen nainen. Mutta sinne asti nousu vaatii vuosikymmeniä, jopa -satoja. Lähilehti halusi tietää tarinan Kallen kasvamisesta ihan oikeaksi tontuksi. klo 18.00 ensi-ilta SYSMÄN KINO TOIVOTTAA RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2019! To 27.12. Musiikkiosu us sisältyy elokuvalipun hintaan! Kyösti Piippo KORVATUNTURI Aivan hiljattain tontuksi vihitty Torvinen sai nimensä Fredin ja hänen tyttärensä Hanna Riikka Siitosen laulun mukaan. klo 18.00 SU 6.1. Oli siinä pukilla melkoinen urakka, hyvä ettei myöhästynyt aaton töistään. Pistin hakemuksen vetämään ja yllättäen minut valittiin koulutettavaksi. klo 13.00 KE 2.1. Tähän väliin on tietty sanottava, että joulupukkeja on vain yksi, se ainoa oikea, mutta apupukkeja tarvitaan maailmanlaajuisesti. klo 9-17 to 3.1. Kalle ei kun tonttu Torvinen kerrotko tarinasi Kallesta tontuksi. Tonttuvihkimys pidettiin itsenäisyyspäivänä ja minulla on nyt pätevän tontun paperit taskussa. Tekniset työni loppuivat siihen, kun koko pajasta meni sähköt. Oikein Hyvää Joulua sinne Sysmän ja Hartolan suuntaan! ILMESTYMINEN vko 51 torstaina 20.12. No jokos olet oppinut Korvatunturin tavoille, eikä tuo nimi enää miestä pahenna. No, tämä oli sellainen taustatarina. Olen tiennyt monet tärkeät asiat paljon aikaisemmin, kuin ne on siellä teillä julkisuuteen infottu. –Voin kertoakin, vaikka se on aika pitkä. klo 16.00 SWINGERS kesto 1h 26 min, K12 SU 30.12. Mutta emmehän me voi etukäteen kuntalaisia varoittaa, täytyy vain merkata kirjoihin tapahtuneet ja toivoa, että esim. klo 16.00 KE 2.1. Olin pikkupoika ja asuimme Lapin porteilla Savukoskella. vko 2 keskiviikkona 9.1. Taas oli katastrofi lähellä. Samalla hän muuttui kiltimmäksi ja tarjosi minullekin mehua silloin tällöin. Kyllä olen sielläkin paljon liikkunut. klo 8-15.30 pe 4.1. Nyt kurkistelen sisään tärkeimmistä ikkunoista ja ovien raoista. Sanoitkos olevasi sieltä Lähilehdestä – Sysmästä ja Hartolasta. Varsinkin kaikki vaikuttajat ja päättäjät tietäkööt, että kaikkia heidän tekemisiään vaanii taustalla Torvisen tarkka silmä. Lahjapaketit menivät välillä sekaisin, Ainoja Reino -tossut menivät vääriin laatikoihin – tämmöistä kaikenlaista pientä. Kun laulu oli tuore ja ajankohtainen (v. Uraputkihan voi nostaa minutkin vaikka minne asti, pääsy päällystöön ja sitä myötä ylipäällystöön tuntuu houkuttelevalta. Joulupukki pisti Saneeraaja-tontun asialle ja tämä ampui tapansa mukaan hiukka yli. Nyt vain pöhinää someen ja toivottavasti sitä kautta apupukit ja kiltit lapset löytävät toisensa
Joulukassi ei sisällä mitään ihmeellistä, mutta itse tykkään joulusta niin kovasti. Kustaa-karhu nousikin kaikkien lasten jutuissa ihan omalle tasolleen! Kustaa-karhulle löytyy myös omat Facebook-sivut. Tämä on ollut tärkeää minulle ja uskon, että myös vieraillemme. Kun taivas alkaa hieman vaaleta, ovat ensimmäiset ihmiset jo liikkeellä. Tämä on helppo tapa auttaa – jokainen voi osallistua mahdollisuuksiensa mukaan tai tulla auttamaan valmisteluissa. LÄHILEHTI 12 TORSTAINA 20.12.2018 HARTOLA Kaisa Vigman Kahdeksan aikaan aamulla on vielä lähes pimeää. Vapaaehtoisia on ollut paljon tätä järjestämässä, erityisesti diakoniadiakonissa Kirsi Männistö iloitsi diakoniatyön jouluateriasta. Me kaikki kaipaamme sitä, että joku huomaa meidät. Tänä vuona erityistä on se, ettei ilmeisesti yhtään lakumyyjää ole tulossa paikalle. Aamupäivä on vilkkaahko, mutta puolen päivän jälkeen alkaa liikehdintä vaimeta. Partiolaiset tekivät kasseihin hienot joulukortit. On tosi kiva, että täällä on paljon lapsiperheitä. Aikuisillekin on tärkeää, että saa joululahjan. Tämä voi olla ainut jouluateria, jonka he pääsevät yhdessä syömään. Leo Mäkiö toimi taitavana esilaulajana ja Mirkku Tammisto-Kiiski säesti. Tänä vuonna ilmoittautuneita oli 120 ja aterialHelena Mäkinen HARTOLA Hartolan seurakunnan Me kaikki kaipaamme sitä, että joku huomaa meidät.. Eturivissä (vas.) Leo Mäkiö, Sirkku Väisänen ja Satu Saari, takarivissä Kaarina Eloranta, Mirkku Tammisto-Kiiski ja Kirsi Männistö. Niin lapsiperheissä, yksin asuvilla, eläkeläisillä kuin työttömilläkin saattaa tulla sellainen elämäntilanne, että rahat loppuvat. Ja kertoopa uutisenkin. Olen syntyisin Hartolasta. Siitä saa kauniin ja idyllisen tapahtumapaikan, Marjut iloitsee. Lapset saivat käydä Kustaan halattavana. Diakonian joulujuhla toi iloa myös rahalahjoituksia, joilla ostimme kasseihin tuotteita, seurakunta kustansi lopun osan. Marjut arvelee, että tänä vuonna hittituotteita tulevat olemaan vaatteet ja erilaiset ”lämpöiset jutut”. Toivon, että päivästä tulee vilkas, aurinkoinen ja olisi yhtä kiva tunnelma kuin viime vuonna. Ja yksin elävien on hyvä aterioida muiden kanssa. Vain lumi puuttuu, mutOivalliset Hartolan Joulumarkkinat ta sentään on pikku pakkanen. Olen ollut keittiössäkin töissä. Välillä olin 30 vuotta täältä pois ja yhteinen tekeminen on ollut hyvä tapa tutustua taas ihmisiin. Sinne tulee sekä sisäettä ulkomyyntipaikkoja ja todennäköisesti myös museokin on auki samana päivänä. Marjut itse aikoo ostaa markkinoilta joululahjoja. Saimme le tuli noin 100 henkeä. Sen sijaan ruokamyyjiä on enemmänkin – kalaakin on tarjolla kolmessa myyntipisteessä. Vapaaehtoistyö antaa paljon. Iloisimmat kasvot olivat kuitenkin lapsilla, jotka pysähtyivät vanhempiensa kera jutustelemaan. Aterioinnin lisäksi laulettiin joululauluja. Olen halannut nallea, saanut Joulupukilta karkkia ja käynyt hevoskärryjen ja paloauton kyydissä! Riemuitsi nelivuotias, punaposkinen Eino. Tälle joulukuiselle lauantaipäivällekin on odotuksia. Auli Hellqvist kertoi olevansa kolmannen kerran apuna jouluaterian järjestelyissä. Ensimmäiset asiakkaat suuntasivat tiensä lämpöisten vaatteiden luokse. Se on myös lahjoittamista. Myyjiä on tänä vuonna kolmisenkymmentä, neljä puuttuu vielä, Marjut kertoo. Rahallisen avun tarvetta on paljon, ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. Kaupan mainosvalot, autojen vilkut ja ajovalot sekä muutaman kojun kauniit jouluvalot saavat aikaan jouluisen sykähdyksen. Markkina-alueella käy kuitenkin kuhina, kun osa myyjistä saapuu paikalle, toiset kyselevät paikkojaan ja joillakin on jo koju pystyssä. Seuraavat joulumarkkinat järjestetäänkin Jokirannassa. Se on enemmän kuin aiempina vuosina. Hartolan Joulumarkkinat on kunnan järjestämä tapahtuma ja toista vuottaan markkinavastaavana toimiva Marjut Virlander ohjaa pirteästi myyjiä omille paikoilleen. Saimme lahjoituksia valtavasti, yksityiset ihmiset toivat ainakin puolet joulukassien sisällöstä. Markkinakenttä heräsi eloon heti taivaan vaalettua. työn vastuuryhmän jäsenet. Tunnelma oli leppoisan jouluinen. Seurailin päivän kulkua oman myyntipöytäni takaa ja selkeästikin ihmiset olivat liikkeellä hyvillä mielin ja ostoaikein
suljettu, 26.12. 7-16, 25.12. 10-18 Tervetuloa! Paulig Presidentti kahvi 500 g (6,98/kg) ei maakahvit/papukahvi Sinebrychoff Coca-cola tai Coca-cola zero 6-pack 1,98 l (1,05/l) hinta sis. suljettu, 26.12. pantit 2 98 12 50 kg Valio Oltermanni Kermajuusto tai 17% 0,91 kg (3,95-4,39/kg) Töysäläinen Piparkakkuja 400 g (3,23/kg) 1 29. 8-16, 25.12. LÄHILEHTI 13 TORSTAINA 20.12.2018 Hinnat voimassa ke–ma 19.–24.12.2018 S-marketeista HERKUT JOULUUN! Klementiini Espanja Red Delicious Jouluomena Italia Valio Aura Sinihomejuusto 170 g (13,47/kg) Atria Savustettu kalkkunafilee Kotimaista Broilerin fileeleike 410-500 g (9,90-11,59/kg), Suomi Tuore Lohifilee B-leikkuu Norja, pakattu Rainbow Kylmäsavutai graavilohiviipaleet 100 g (32,90/kg) Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon Atria Takuumurea Naudan ulkofilee Suomi LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA! facebook.com/smarkethameenmaa 98 kg 4 49 Atria Karjalanpaisti 700 g (8,54/kg) Suomi 98 kg 3 49 2 29 19 90 kg 3 29 1 38 3 95 5 98 12 90 kg S-MARKET HARTOLA PALVELEE 24.12. 10-18 S-MARKET SYSMÄ PALVELEE 24.12
Sitten hänen äitinsä sanoi, että tyttö on liian tuhma olemaan enkelinä. Hartolan pyhäkoulunopettajat toimittivat Kastehelmi-nimistä lehteä, käsinkirjoitettua, jota luettiin ääneen pyhäkoulunopettajien kokouksessa. Uoti täyttyi mukavasti hyvän musiikin ystävistä ja hyvä oli fiilis myös bändillä. Samalla tieMarko Haavisto ja Poutahaukat Uotissa sin, ”mikä minusta tulee isona”. Äiti Hartolasta kotoisin osa 2 oli käynyt tyttönä ollessaan pyhäkoulukurssinkin silloisen seurakuntansa, Heinolan maaseurakunnan, lähettämänä. Äiti keksii, että minä. Äiti vastaa takaa että ei. Marko Haavisto yhtyeineen Uotin levynjulkistamiskeikalla. Se oli – ja on vieläkin – korkea rakennelma, joka kohoaa kirkkokansan yläpuolelle. Omassa mielikuvitusmaailmassani enkelit olivat suuria ja suojelevia. Vuonna 1913 valmistuneessa kirkossa ei vielä ollut mikrofonia, ainoana äänenvahvistimena kaiku, joka vastasi kiviseiniltä puheeseen, edellyttäen että äänenkäyttö edes joltiseltaan oli kohtuullista. Kerätyt rahat Suomen Lähetysseura käyttää kehitysmaissa heikoimmassa asemassa olevien lasJoululauluista kauneimmat ten ja nuorten hyväksi. Niin vahvasti äiti sitä korosti, että minä jossakin vaiheessa rupesin jo miettimään, rakastaako enää aikuisia. ”Sysmäläinen” on järjestyksessään yhdeksäs Poutahaukat -levy. Kauneimpia joululauluja laulaa vuosittain noin miljoona suomalaista tuhansissa tilaisuuksissa. Mahtoi olla pettymys yleisölle, kun minä ilmestyin enkelinä heidän eteensä, ajattelin. Elettiin 1950-luvun loppua, jolloin parina kesänä toimin nuorisonohjaajana kotiseurakunnassani ja jo aiemminkin aktiivisena seurakuntanuorena. Eletään siis aikaa ennen kansakouluun menoani, 1940-luvulla. Nyttemmin oivallan, ettei enkelin rooli ole iästä kiinni. Toisen isomman tytön ensin piti olla se enkeli, joka ilmestyy jouluyönä paimenille. LÄHILEHTI 14 TORSTAINA 20.12.2018 Liisa Järvinen HARTOLA Lapsityö Yhteyteni pyhäkouluun alkoi siitä, kun äiti vei minut ja siskoni Hanna-tädin pyhäkouluun. Srn. Viime vuonna niissä kerättiin yhteensä 977.000€. Kun olin jo oppikoulussa ja oli äidin vuoro toimittaa lehti, minäkin avustin piirtämällä ja kirjoittamalla, elettiin 1950-lukua. Kurssin käynyt pyhäkoulunopettaja äidistäni siis tuli ja sellainen opettaja tiesi varmuudella, että Jeesus rakastaa lapsia. –Eka keikka koulun ulkopuolella oli VPK:n lavalla Uotinpäivillä kesällä -84. Kaikki levyt sisältävät pääosin Markon säveltämiä ja sanoittamia lauluja. 77-78) ----Saarnatuoli ja minä Kun ensimmäisen kerran kipusin saarnatuoliin, se tapahtui lapsuuteni ja nuoruuteni kotikirkossa Hartolassa. Aloin tehdä niitä heti, kun olin oppinut ottamaan kitaralla ne kolme ekaa sointua. Voiko enkeli olla näin pieni. Ensi vuonna ilmestyy uusi Kaarle Viikate & Marko Haavisto -levy ja kevään kuluessa alkaa kantri & western -bändi Vaeltavan Vitsauksen uuden levyn äänitykset. Pyhäkoulun joulujuhlissa minusta tuli enkeli. –Se iski tajuntaan ja halusin tarttua kitaraan. Äidin lisäksi muita opettajia olivat Tyyne ja Eero, mutta äiti-Saima oli paras. Minäkö. Myös rakastamani Black Sabbath -yhtye on vaikuttanut tapaani tehdä musiikkia. Yläasteelle siirryttäessä perustettiin Karjala -niminen yhtye. ”Sysmäläinen” -otsikko leimahti Markon mieleen viime vuoden lopulla. (s. Onneksi rakkaussuhde on säilynyt. Juhla on melkein jo huomenna. Sen tapaiset olosuhteet aiheuttivat saarnamiehille usein ns. kerran. Samalla osallistuttiin maamme suurimpaan vuosittaiseen musiikkitapahtumaan, jo 46. Tähän saarnatuoliin joutui kirjaimellisesti kipuamaan. Marko kertoi laulamisen kiinnostaneen häntä pienestä pitäen, mutta Teddy and The Tigers antoi musiikkiin lopullisen sysäyksen levyllään ”Burn it up”. Riihiniemellä laulettiin Mirkku Tammisto-Kiiskin (piano) ja Wäinö Lyytisen (kitara) säestyksellä. –Monet jutut olen Sysmässä kokenut ja monta laulua täällä kirjoittanut. Kun avainsana oli hallussa, oli miehen helppo kirjoittaa laulut. Joko oppikoulussa vai kansakoulun yläluokilla. saarnanuotin, jota vanhoissa elokuvissakin parodioitiin. Poutahaukat syntyi alustavasti vuonna 1996 ja eka levy ilmestyi heti sauraavana vuonna. joululauluja. 49) ----MOTTO Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas. Mistä äkkiä uusi enkeli. (s. Mirkun ja kirkkoherra Jeremias Sankarin kannustava ote laulamiseen innosti kaikki mukaan. Mutta vaihtoehtoja ei ollut. 1:5 Otteita kirjasta Liisa Marjatta Järvinen: ”JA NIIN TAPAHTUI – ryökynästä rovastiksi”, Mediapinta 2018 Helena Mäkinen HARTOLA Riihiniemen koululla laulettiin sunnuntaina 9.12. ”Osaavatko tytöt jo lukea?” Hanna-täti kysyy ja tarjoaa virsikirjaa. Pyhäkoulu kokoontui kodeissa meidän kylällä, Hartolan Hotilassa, kuka kulloinkin kutsui, useimmiten pyhäkoulunopettajien luona, ja taisi olla enimmäkseen vain kesäaikaan, mitä joulujuhlia talvella. Saarnatuolin korottaminen on tarpeen jo äänen kuuluvuuden kannalta, eikä pahitteeksi ole nähdä saarnaajaakaan. –Operoimme laajalla skaalalla: rock´n roll, country, blues ja vanhat kotimaiset iskelmät. Jokainen saa laulaa omalla äänellään – mielellään kuitenkin samaa säkeistöä… Illan olivat järjestäneet tuttuun tapaan Riihiniemen Nuorisoseura, joka tarjosi joulupuuroa, Koitti ry, jonka tiloissa kokoonnuttiin ja Hartolan seurakunnasta oli Laulaminen tekee hyvää! Kyösti Piippo SYSMÄ Marko Haaviston Sysmä -keikka oli samalla hänen uusimman ”Sysmäläinen” -levynsä julkistamiskeikka. Myöhemmin, eläkkeellä jo, käväisin Hartolan kirkkoherranvirastossa lukemassa Kastehelmeä, jonka kirkkoherra Jeremias Sankari oli pyynnöstäni etsinyt arkistosta, kopioin siitä muutamia sivuja, joilla näkyy äidin kädenjälki ja omanikin. Kuva Tarja Hahl.. –Laulujen teko on minulle sopivin tapa ilmaista itseäni. Markon eka bändi oli The Birds, joka teki keikkoja koulubileissä olivathan soittajatkin vielä ala-asteikäisiä. Markon ensimmäinen omaa musiikkia tekevä yhtye oli Badding Rockers, jolta ilmestyi levy vuonna 1987. Ovathan Markon vanhemmat kotoisin Sysmästä ja sitä kautta Marko on aina ollut osa-aikasysmäläinen. Minkä ikäinen silloin mahdoin olla. Joulujuhlan oli määrä olla meillä kotona, ohjelmia oli harjoiteltu, tuota kuvaelmaakin, meidän äiti oli sen sommitellut niin kuin koko juhlan ja sitten joku sanoo yllättäen, että liian huono enkeliksi
Seuraavaksi käsiteltiin salibandyn MM-kulta ja muut tärkeät kirkolliset tiedotukset. Molemmat viettävät joulun pääosin kotonaan, vierailu lasten luo Heinolaan katkaisee yksinolon. Sieltä tultiin Sysmään vuonna 1945. Tulin tänne klo 17.59 ja pelkäsin, että ketään muuta ei tule paikalle! Sitten selvisi, että tilaisuus alkaa 18.30! Tänään kiitetään ja ylistetään lauluin Jumalaa, yhdessä. Kirkkoherran puheen jälkeen laulettiin taas muutama yhteislaulu ja sitten käytiin joulupöytään. Tervetuloa joukkoomme! Eläkeliiton Sysmän yhdistys ry Kiitämme kaikkia esitelmöitsijöitä, yhteistyökumppaneita ja jäseniämme kuluneesta vuodesta. Kaisa Virolainen (vas.) ja Aili Kuisma takimmaisina, edessä Eeva Haljoki ja Maire Virolainen joululauluja laulamassa.. Useita paimenia oli vartiossa, siten pystyttiin paremmin puolustautumaan petoja vastaan. Kun arkihuolet oli heitetSotaveteraanit aloittivat joulunvieton ty pois Jaak Lutsin johtaman yhteislaulun voimin, jatkoi musiikillista antia Viis Raitilla joululauluillaan. Veteraaneillakin oli sodan keskellä luottamus toisiinsa ja se antoi mahdollisuuden pieneen lepoon sodan melskeessä. –Se tässä on hyvää, että olemme voineet viettää 70 rauhan vuotta. Nuotassa. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Sotaveteraanit kokoontuivat perinteiseen tapaansa uimahallin kahvioon joulujuhlan viettoon. LÄHILEHTI 15 TORSTAINA 20.12.2018 Lämpimät kiitokset asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle vuodelle 2019! TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Heli Flink p. Useimmiten pidetään surullisena tai ikävänä, jos joku on yksin jouluna. He elelivät lapsuusja nuoruusvuotensa Vuoksenrannan Oravakydön kylässä ja päätyivät toisella evakkoreissulla Ahtäriin. Veteraanien tapaamisten perusohjelmaan kuuluu aina Veikko Lahtisen koostama tietokilpailu. Kun Jeesus tuli maan päälle, hän halusi opettaa meille yhdessä olemista. Joululauluista kauneimmat tällä kertaa mukana kirkkoherra. alkaen ja palaan töihin 9.1.19 . 044 516 8068 Peltosentie 1, Kalhonkylä www.peltosen-torppa.fi KIITOS Kuluneesta Vuodesta Ihanille Asiakkaillemme! Toivotamme Lämmintä Joulumieltä ja Upeaa Uutta Vuotta! Kiitos kuluneesta vuodesta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! Puh. Vaikka veteraanien määrä hupenee vauhdilla vuosi toisensa jälkeen, täytyi kahvio juhlijoista miltei viimeistä sijaa myöten. Sankari otti esiin jouluevankeliumista yhdessä olemisen ja tekemisen. Ja tietysti paikalle löysi myös Joulupukki. 95-vuotias Virolainen asuu kirkonkylällä ja pian 90 -vuotta täyttävä Kuisma Virtaalla. Kaisa Virolainen ja Aili Kuisma (molemmat omaavat veteraanitunnuksen) muistelivat olleensa mukana kaikissa Sysmän Sotaveteraanien joulujuhlissa. –Yhdessäolo on tietysti turvallisempaa. Kuntoja vapaaehtoiskortit mukaan. 0400 514 599 MAANRAKENNUS P ALVANEN OY Tapaamisiin Seija Häkkinen Hyvänolon hoitola Säästöpankintalo Kiitos teille kaikille, mukaville asiakkailleni kuluneen vuoden töistä. SYSMÄN GRILLIN Sanna kuluneesta vuodesta kiittelee ja kaikille RAUHALLISTA JOULUN AIKAA toivottelee! GRILLI SULJETTU 24.-26.12.2018 Hyvää Joulua ja menestystä Vuodelle 2019 Aloitamme ensi vuoden tilaisuudet tiistaina 8.1.19 kello 11. Sitten puurolle ja lopuksi vielä harras ”Maa on niin kaunis…”. Kirkkoherra, lääninrovasti Jeremias Sankari totesi aluksi myös tosiasian, että veteraanit ovat käymässä vähiin. Mirkku valitsi aloituslauluksi ”En etsi valtaa loistoa…”, koska se ei kurkota kovin korkealle. Lauluvihkonen käytiin melkein kokonaan läpi, uusiakin opeteltiin. Tilaisuuden lopuksi pastori Kari Vesenterä teroitti kuulijoiden mieliin joulun keskeistä sanomaa, Kristuksen syntymää. Joulu on yhdessäolon juhla. Rauhallista joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle ! Olen joululomalla 22.12. Ajankohtaisista kysymyksistä selvisi parhaiten tämän jutun kirjoittaja, mutta hänestä vai piirun päähän jäivät Liisa Lehtinen ja Yrjö Ruponen. Tosin rintamalla taistelleita veteraaneja taisi olla paikalla vain Viljo Suhonen ja hänen lisäkseen juhlaan osallistui muutamia veteraanitunnuksen omaavia naisia ja veteraanien leskiä. Sankari muistutti, että joulun sanoma löytää perille kaikille, vietitpä joulua yksin, kaksin tai lapsiperheessä
Hän oli pitänyt kauppaa Hartolassa veljensä kanssa kunnes hän 1868 siirtyi Sysmään kauppiaaksi ja piti kauppaa Markkalassa. Kauppiaat perustivat rullatehtaan Sysmän rullatehtaan Sysmä Trådrullefabrikin perustivat kauppiaat Anders Victor Burgman (s. Rullasorveja hankittiin lisää niin, että sorveja oli lopulta 12, sirkkelisahoja neljä, silityskoneita yksi ja voimanlähteinä höyrykone ja lokomobiili. Burgman oli joutunut luovuttamaan kauppaneuvos Sneckenströmille tältä saamansa lainan pantiksi 256 osaketta. Viktor Burgman suoritti viinanpolton tarkastajan tutkinnon ja toimi kunnallisneuvos Magnus Tandefeltin viinanpolttimon tarkastajana Virtaalla. Hän kuoli Kouvolassa 1916. Materiaalina käytettävää koivua oli hyvin saatavilla ja hinta alhaalla. Tehtaan paikkaa kutsuttiin kansanomaisesti Vapriikin rannaksi (fabrik = tehdas). Siven palkkasi Ruotsista herra L. Vastustusta – pelättiin palkkojen nousua Tehdasta varten Burgman ja Tevalin vuokrasivat 0,6 hehtaarin suuruisen tontin Huitilanjoen suusta. Työvoimaa Sysmässä oli saatavilla, joskaan ei ammattitaitoista. Tämä Rullatehtaan vaiheiden esittely perustuu Olavi Koskisen laatimaan artikkeliin ”Rullatehdas Sysmässä”. Burgman oli taloudellisesti täysin tehtaan tuoton varassa ja pahoin velkaantunut. Gåsman yhden osakkeen. Tekninen johtaja Isac Alanco siirtyi Sysmästä Kaukaankosken rullatehtaalle ja sieltä edelleen Tornatorin tehtaalle Lahteen vaikuttaen lankarullateollisuuden tekniseen kehitykseen oleellisesti. Mäentalossa on pöytä, jonka jalat on tehty tehtaan rullista.. Työnjohtaja siirtyy kilpailijalle, lainanantaja kuolee, lama Englannissa Tehdas ei ollut sysmäläisten suosiossa. Alku meni hyvin, mutta siten alkoi tulla vaikeuksia. Tämän jälkeen osakkeita oli vain Sneckenströmillä, Burgmanilla ja hänen tyttärellään Veralla kolme ja kauppias G. Tehtaalla syttyi 13.7.1879 tulipalo, joka tuhosi varsinaisen tehdasrakennuksen ja siihen liittyneen asuinrakennuksen kokonaan. 1827). Kunta suostui tehtaan perustamiseen sillä ehdolla, että tehdas huoltaa työväkensä itse niin, etteivät nämä joudu kunnan köyhäinhoidon niskoille. Senaatin talousosasto vahvisti 19.3.1875 yhtiön perustamisen ja sen nimeksi tuli ”Sysmä trådrulle fabriksaktiebolag”. Näin tehty pöytä on vieläkin Mäentalossa. Tehtaan työväestä valtaosa hakeutui töihin muihin rullatehtaisiin. Osakepääoma oli 200 000 mk. Burgmanin ja Tevalinin lisäksi jyväskyläläinen Karl Fritiof Törnroos omisti 90 osaketta, Burgmanin tytär kolme ja G. Eino Jokinen löysi tehtaan paikalta kalliosta 1930-luvulla kaivertamansa nimikirjaimet. Tehtaan toimilupa vahvistettiin 27.7.1874. Tehtaassa sorvattiin myös jonkun verran keinutuolien selkänojan pinnoja ja lankarullista koottiin pöydän jalkoja. Se oli kyläläisten suosittu pyykinpesupaikka ja uimaranta. F. Burgman oli toiminut mm. Samaan aikaan alkanut Britannian tekstiiliteollisuuden lama vaikeutti kauppaa. A. Samoihin aikoihin Tevalin halusi luopua osakkeistaan ja kun hän ei löytänyt niille ostajaa, Burgman otti ne häneltä vastaan sitoutuen vastaamaan Tevalinin 20 595 markan lainasta. O. Hänkin oli mukana lukuisissa kunnan luottamustoimissa. Ryhtyessään perustamaan rullatehdasta Burgman myi kauppaliikkeensä ja omistamansa Markkalan talon 1874 Luhangasta Sysmään siirtyneelle kauppias Frans Oscar Stenbergille, joka jatkoi kaupanpitoa Markkalassa. osa. Vararikkoanomus jätettiin 4.4.1878. Hänet oli Suomeen kutsunut Kaukaan rullatehdas, joka ei kuitenkaan jostain syystä palkannut häntä. Sen turvin tehdas saatiin käyntiin syksyllä 1874. Tavaraa lähetettiin parille kymmenelle ostajalle Englantiin. Vuonna 1876 työväkeä oli 35. Tehdas aloitti neljällä rullasorvilla, jotka oli hankittu Englannista. A. Alanco siirtyi 1876 Mäntsälän tehtaalle kilpailijan palvelukseen. Hagstedt palasi Ruotsiin tammikuussa 1874 ja tehtaan työnjohtajaksi tuli ruotsalainen Svante Peter Danielsson. Kalastajat moittivat tehtaan haittaavan verkkoja nuottakalustusta Huitilanjoen suussa. Se on julkaistu Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa 2003-2004. Vuonna 1881 Burgman muutti Savonlinnaan Nymanin viinanpolttimon tarkastajaksi. Hän sitoutui hankkimaan myös koneet Englannista. Asia oli esillä Sysmän talvikäräjillä 8.5.1878. Myöhemmin hän toimi Savonlinnan yleisen sairaalan taloudenhoitajana aina vuoteen 1909 saakka. Vuonna 1875 tehtaalla työskenteli kaksi mestaria ja 28 työntekijää. Kuntalaiset vastustivat tehtaan perustamista koska sen peRullatehdas Vapriikin rannassa lättiin aiheuttavan yleistä palkkojen nousua. Työväkeä oli aluksi 33 henkeä. Siven laatimaan tehtaan piirustukset ja palkkaamaan rullatehtaan toimintaan perehtynyt työnjohtaja. Hän oli kuntakokouksen varaesimies vuosina 187072. Hagstedtin, joka saapui Sysmään lokakuussa opastamaan tehtaan teknisen johtajan tehtäviin Isac Alancoa. Tehtaan johto Ruotsista Heinäkuussa 1873 palkattiin ruotsalainen insinööri F. Marraskuun alussa 1878 myytiin huutokaupalla Burgmanin ja rullatehtaan irtain omaisuus. Tehdasta alettiin laajentaa 1876 Sneckenströmiltä saadun lisälainan turvin. Osa työväestä tulikin muilta paikkakunnilta. Tehtaasta osakeyhtiö Tevalin luopuu Burgman ja Tevalin muodostivat rullatehtaasta osakeyhtiön. Sysmä oli edullinen rullatehtaan paikka. Kaikki tehtaat sijaitsivat vesireitin varrella, joten koivua saatiin helposti ja halvalla. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 555. Myös Tevalinilla oli kokemus ja kaupanteosta ja hän oli Sysmän ensimmäisiä kauppiaita. Porvoossa kauppias Gustaf Sneckenströmin palveluksessa. Vientiä Englantiin Rullatehdas teki ensimmäisen 50 000 lankarullan tarjouksensa James Taftin tukkuliikkeelle Manchesteriin ja tarjous hyväksyttiin. Kun kauppaneuvos Sneckenström kuoli tapaturmaisesti 1877, perikunta sanoi irti rullatehtaan ja Burgmanin henkilökohtaiset lainat. Gåsmanilla yksi osake. Lankarullien laatu alkoi heikentyä ja monia eriä hylättiin. Burgman ja Tevalin saivat suuren lainan kauppaneuvos Sneckenströmiltä, jonka palveluksessa Burgman oli ollut. Hän lunasti myös Törnroosin osakkeet. 1840) ja Michael Fredrik Tevalin (s. Sysmän kunta puolestaan vaati, että tehtaan tuli vastata itse henkilökuntansa loukkaantuneista. LÄHILEHTI 16 TORSTAINA 20.12.2018 Helinin Heikin palsta Suomeen perustettiin 1870-luvulla rullatehtaita. Burgman ei saanut luottoa tilalle ja edessä oli vararikko. Käyttövoimana oli 20 hv höyrykone, jonka polttoaineena käytettiin rullien sorvauksesta jäänyttä koivuhaketta. Vuonna 1873 niitä perustettiin Mäntsälän Kellokoskelle, Ruokolahden Käyhkölle ja Sysmään. Sen pelättiin myös haittaavan kalastusta Majutvedellä
Yrityksen pääpaino on luonnollisesti voimailupuolen jutuissa, liikunnan ohjauksessa ja valmennuksessa. Kiinteistön alakerrassa on muutaman vuoden käytössä ollut ja juuri pintakäsittelyn saanut kuntosali, jossa on Lehtisen valmistamia suoritusvälineitä. * * * Melkoinen pärinä käy myös Onkiniemelle suunniteltavan kierrätyskeskuksen ympärillä. Kaava kumottiin ja yrittäjä lienee riitauttamassa vuokrasopimusta. Toivottavasti tässä viikon mittaan joku pukkikeikkaa miettivä tekee myönteisen ratkaisun ja lähtee aattona lahjojen kantoon. Se tietää, että aikaa ja rahaa palaa ja että leirintäalueen laiturirakenteet mätänevät entistä kehnompaan kuntoon. –Yritys on pitkän pohdinHarrastus ja työ johtivat yrittäjyyteen nan tulos. Monivuotisista apupukeista Kapa on lopettanut, Tipi taitaa olla työvuorossa ja kun esteitä on monilla muillakin aiemmin pukkeina toimineilla, on tilanne kärjistynyt pukkipulaksi. –Positiivinen palaute on kannustanut. Olin polvileikkauksen jälkeen sairauslomalla ja pätkän työttömänä, niin päätin, että nyt pistän sen pystyyn. Aki Lehtisen mukaan 20-25 vuotta sitten erittäin suositut voimamieskisat ovat olleet viime vuosina elpymissuunnassa. Apupukkien irtisanominen on aiheuttanut maanlaajuisen pukkipulan, mikä aiheuttaa ongelmia ainakin Sysmässä. Me t a l l i t e o l l i s u u d e n 20-vuotista kokemustaan Lehtinen soveltaa tarjoamalla kotitalouksien teroituspalveluja ruohonleikkurin teristä keittiöveitsiin sekä hitsauksia. Kelluvia mökkejä ei Majutvedellä nähdä missään tapauksessa. 040 351 5480 (ma ja ke klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ VIIKON KEVENNYS LÄHILEHTI – Tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Pukkipula Korvatunturin YT-neuvotteluissa tehtiin henkilövähennyksiä rankalla kädellä ja nyt siellä ollaan ongelmissa. Hän on perustanut juuri Liikuntaja monitoimipalvelut Lehtinen -yrityksen, jonka toimipaikka on hänen isännöimänsä niin sanottu Lähilehden talo. keen), että kaatopaikka sanaa ei voi, eikä saa käyttää Onkinimen kohdalla missään vaiheessa. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Ilmoitus vain faceen – asiakkaita löytyy kyllä. Jos vielä vähän aikaa jatkatte tuota sydänhierontaa, se lentää ovesta ulos! Wanhan kansan Wiisautta Tapaninpäivä on ollut myös hevosten ja hevosmiesten päivä. Olisiko neuvottelutie ollut fiksumpi ratkaisu. Pitäisikö perustaa pukkien välitystoimisto. Kyösti toivottaa kaikille Kuluman lukijoille rauhallista ja riidatonta Joulua! Lana. –Onkohan tämä varmasti tuore, hän kysyi lähellä seisovalta myyjältä. LÄHILEHTI 17 TORSTAINA 20.12.2018 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Sen verran palstanpitäjäkin uskaltaa sanoa (Kujalaan tutustumisen jälHienostorouva oli valitsemassa kaupassa kalkkunaa joulupöytään. Maine niin voimamiehenä kuin kilpailujen järjestäjänä on vankka. Kari Rissanen SYSMÄ Sysmän vahvin mies Aki Lehtinen on muuttanut niin työnsä kuin harrastuksensa yritystoiminnaksi. * * * Joulupukkikaan ei taida pelastaa Sysmän valtuustoa riidanpoikaselta kelluvien mökkien asiassa. Se mikä oli ennen sivutoimista, on nyt päätoimista. Hän hypisteli ja puristeli kädessään olevaa kalkkunaa. –Tavoitteena on saada sinne uusia eri ikäisiä kuntosaliliikkujia. Salin seinälle on kiinnitetty kilpailupaitoja vuosien varrelta. Toimenkuvaan kuuluvat lisäksi piensiivoukset ja asiointipalvelut. Apuna on vaimo Satu Lehtinen omien palkkatöidensä ohella. Se taitaa vaan olla nyt myöhäistä. Jos tällä elannon saisi. Pieni vinkki; kaksi tuttua lapsiperhettä voi tehdä keskinäisen sopimuksen ja isät tekevät aattokeikan toinen toisensa luo. –On varmasti. Markkina-alueena Sysmä on pieni ja oman haasteensa tuottaa myös hinnoittelu, mutta Lehtinen uskoo asiaansa. Hartolan tilanteesta en ole tietoinen. Somessa useammat perheet kuuluttavat pukkien perään ja jopa Lähilehden toimitukseen on tullut pyyntöjä asiantilan korjaamiseksi. Jos laitos toteutuu, se on tekniikaltaan huippuluokkaa ja häiriöitä voi tulla korkeintaan lisääntyvän liikenteen muodossa
Ma 24.12. Rauhallista Joulua ja siunattua Uutta Vuotta! Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. – 16.3.2019. Lapsija perhetyö: Kiitos yhteisistä hetkistä. Opastettuja retkiä. Matkat ja täysihoito 650 – 780 euroa majoituksen tasosta ja lähtijöiden määrästä riippuen. Taas tunnen kuusen tuoksun tuon suuren pihkaisen. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Olette olleet antamassa hyvää joulumieltä lähimmäisillemme. Su 23.12. klo 8.00 Joulukirkko. Kiitos myös Tainionvirran Taimenet ry:n metsäpuput-laumalle ja kaikille vapaaehtoisille, jotka autoitte joulukassien tekemisessä ja muissa valmisteluissa! Jumalan siunausta ja hyvää joulua jokaiselle! Joulukuusia! Lions Club Hartola lahjoittaa joulukuusia tarvitseville! Kuusia voi hakea srk-talon pihasta la 22.12. Joosef oli täysikäinen mies, joka oli tottunut tekemään työtä ja huolehtimaan asioista. Hartolan seurakunta toivottaa kaikille seurakuntalaisille ja yhteistyökumppaneille Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2019. He pystyivät puolustamaan myös itseään. Sähköposti hartola@evl.fi. Su 6.1. Ma 31.12. Ma 31.12. Löytötavarat: Kirkosta löytynyt puhelin. Yhden hengen huone lisämaksusta. Toivotan kaikille hartolalaisille ja sysmäläisille ja täällä jouluaan viettäville siunattua seimen lapsen syntymäjuhlaa. 1.sunnuntai joulusta. Jouluevankeliumin päähenkilö on kertomuksen henkilöistä haurain ja heikoin. Silti juuri hän on jouluevankeliumin päähenkilö. virastoon 27.12. matkanjohtaja Jeremias Sankari, puh. klo 18 alkaen koko perheen jouluvaellus. Tänäkin jouluna nämä kaikki tunteet löytyvät monessa kodissa. Ja vaivun joulu-uneen, ihanaan lämpimään. Messun jälkeen ruokailu srk-talossa. Facebook ”Hartolan seurakunta”. Ke 26.12. Ke 2.1. Seimestä hän katsoi ylöspäin kaikkia ihmisiä. Ensimmäisenä jouluna kaikki odotukset täyttyivät, vaikka ihmisten odotukset eivät täyttyneetkään. Messun jälkeen lounas srk-talossa. Diakonia: Diakoniatoimisto kiinni 19.12.18-6.1.2019 Sydämelliset kiitokset kaikille "Lahjoita lämmin joulumieli"-keräykseen lahjoittaneille, perheelle lahjakorteista lapsiperheille sekä lasten joululahjatoiveita toteuttaneille! Kiitos lahjoituksista paikallisille järjestöille: Martat, Lions Club ja Lions Ladyt, NMKY sekä Hartolan S-marketille ja Järvi-Hämeen Osuuspankille. Löytötavaroita voi kysyä kirkkoherranvirastosta tuntomerkkejä vastaan. Sankari, Mirkku Tammisto-Kiiski, saarnaa Maija Sankari. Heidän tehtävänsä oli muun muassa suojella lampaita susia ja muita petoja vastaan. Joulunviettoon liittyy monenlaisia tunnelmia ja hetkiä. Jumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. jumalanpalveluselämän yhteisöllisyyden vahvistamiseen paikallisseurakunnissa koulutusten ja tapahtumien avulla Hengen uudistus kirkossamme ry:n kautta 112,95 €. Näiden muistojen mukana toivotan kaikille Sysmän ystäville ja lehden toimittajille Siunausrikasta Joulua ja Onnea vuodelle 2019. Seurakunnan projektityön diakoni Mirkku Tammisto-Kiiski, puh. Musiikissa avustaa kirkkokuoro, Vilma, Väinö, Helmi ja Elina Seppälä. Tulossa: Rovastikunnallinen Hiihtomatka Pyhätunturille 9. klo 11.00 Tapaninpäivän sana, Hyppönen. Ilm. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa (1. Sankari, Mirkku Tammisto-Kiiski. Lomalla: Hannu 27.-31.12. ja 2.-8.1.2019, Katri 3.-8.1.2019 Kuollut: Esko Johannes Tuomaala 85 v. Joulutervehdyksiin varatut rahat olemme lahjoittaneet Suomen Lähestysseuran Kauneimmat joululaulut –keräykseen. Mikäli tarvitset virsikirjaa, hae omasi kirkkoherranvirastosta. Yhtä lailla paimenten vahvuutta, Joosefin huolehtimista ja Marian luottamusta. Viikolla 52 ei vastaanottoa. Messun jälkeen kokoonnutaan seimen äärelle laulamaan Maa on niin kaunis. Jouluateria. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Annetaan: seurakunnan vanhoja virsikirjoja uusien tieltä. Ilm. Nyt herää kuollut lapsi minussa elämään. klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Pusukuja 8. 050 595 6950 tai jeremias.sankari@evl.fi. 0440 569006, tavoitettavissa ma-pe. Maria oli nuori nainen, mutta hän oli oppinut luottamaan, että asiat hoituvat. Luennoitsija PHHYKY:n asiakasohjaus Siiristä. Tuijotan valoa uutta ylitse aikain vuotten, uskoa ulottuvuutta, se luopi iloa tuoden. lähtien. klo 8.00 Jouluaamun hartaus Hartolassa, Hyppönen. klo 10 messu Nuotassa (Kristuksen todistajat) Virkkunen, Luts, kolehti nimikkolähetit Perendit Japanissa, Lähetysyhdistys Kylväjälle.. Mutta sen kaiken keskelle syntyi lapsi, pieni ja avun tarpeessa oleva. Oon sylissä äidin armaan vällyissä kirkkoreen. – klo 18 Markuksen evankeliumi Sysmässä Pyhän Olavin kirkossa. Läpi kuusimetsän harmaan, nyt muistoissa matkaa teen. (03)7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ti 25.12. klo 14 Omaishoitajien tapaaminen srk-talossa. Ke 2.1. Kuollut: Raija Helena Palvanen 80 v Hartolan srk K i r k k o h e r ra nv i ra s to avoinna ma, to pe klo 9 – 12. klo 17 Siioninvirsiseurat srk-talossa Ma 31.12. Tapahtuma on maksuton. klo 10 Kauneimmat joululaulut – jumalanpalvelus kirkossa. klo 10 sanajumalanpalvelus Nuotassa (4. klo 10 messu kirkossa. Ensimmäisenä jouluna oli kaikki keskeneräistä ja epätäydellistä. Kedon paimenet olivat raskaan työn tekijöitä. Reitin pituus 1,5 km. Ilmainen bussikuljetus klo 9.15 Olavin toimintakeskuksen edestä. Ma 7.1. Ketään hän ei katso ylhäisyydestä alaspäin. klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus Kumun kylätalolla. Jouluna Jumala tuli ihmiseksi, syntyi pieneksi avuttomaksi lapseksi. Käy hiljaisuuden saatto ylitse kaiken muun. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Olet Tervetullut! * * * * * * * * * * * * * * * * Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa ja Menestystä vuodelle 2019! Ti 25.12. Messu Hartolan kirkossa klo 10, saarnaa piispa Seppo Häkkinen. klo 10 Uudenvuodenpäivä ja uuden Tainionvirran seurakunnan juhlamessu kirkossa. Koin ihanaisen hetken, lapsuuden kultamaille. En tunne vanhentuneen, vaan ikinuoreks’ jään. Vaikk’ oonkin harmaahapsi, taas enkelkuvat nään. Joulu valmistuu sellaiseksi kuin se on aattoiltana. Jouluaamu 25.12 klo 8 messu kirkossa (Nyt Betlehemiin!) Sankari, Luts, kolehti nimikkolähettien Lindholmien työn tukemiseen Kansanlähetyksen kautta. Siunattua Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Sysmän srk srk:n sähköposti sysma. klo 8 Jouluaamun messu kirkossa. Mutta myös haurautta ja heikkoutta. klo 18 Miesten rukousilta Koivistolla, Rajatie 13, klo 22.00 Uudenvuoden vastaanotto Joutsan Helluntaiseurakunnassa. Ylönen, Mirkku Tammisto-Kiiski. Kolehti: Su 16.12. Olihan enkeli vakuuttanut hänet. klo 19 iltamessu kirkossa (Uudenvuoden aatto, Aikamme on Jumalan kädessä) Sankari, lauluryhmä Eevat. Ti 25.12. Maria ja Joosef aloittivat vanhempana elämisen vieraassa kaupungissa, ja kaikki asiat olivat kesken. Täydellisyyteen ei koskaan päästä, harvoin odotuksetkaan kokonaan täyttyvät. Ma 31.12. Ke 26.12. Ja tämän rakkauden hän osoitti omalla elämällään. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Maija Haikonen. Paikalla joulupukki, glögiä, pipareita ja arvontoja. Ilmoittautuminen ruokailuun 27.12. klo 19 kirkossa Kauneimmat joululaulut, mukana Kirkkokuoro. Hän tuli kertomaan, että suurinta rakkautta on palvella toisia. klo 23 Jouluyön messu kirkossa. Sellaisena sen täytyy ja se saa kelvata. Majoitus, ruokailut ja iltaohjelma Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksessa Kairosmajalla. mennessä. Su 30.12. Saan tehdä tämän retken, en jäänyt mitään vaille. Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Ma 24.12. seurakunta@evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta To 20.12. Diakoniatyö: Vastaanotto to klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Tapaninpäivä 26.12. Lähetystyö: Lämmin kiitos lähetyksen joulumyyjäisiin osallistuneille, sekä teille jotka toitte leivonnaisia ja käsitöitä myytäväksi että teille jotka kannatitte lähetystyötä ostamalla myyjäisissä. Kaikki ne ovat joulun tunteita. klo 17.00 Yksinäisten Jouluaaton juhla. adventtisunnuntai), Virkkunen, Luts, Lauluryhmä, kolehti Suomen Merimieskirkko ry:lle. Ylönen, Juhani Aarninsalo. Sankari, Miettinen. Kutsu: Tainionvirran seurakunnan aloittamisjuhlaa vietetään uudenvuodenpäivänä 1.1.2019. sunnuntai joulusta, Pyhä perhe) Sankari, kolehti Viron kirkon lähetyskeskuksen toiminnan tukemiseen, lähetyskasvatukseen ja yleiseen seurakuntatyöhön, lapsija nuorisotyöhön sekä vankilatyöhön Tallinnassa, seurakuntatyöhön Tartossa, Simunassa, Äksissä, Pärnussa, Rannanmöisassa, Randveressa, Harju-Jaanissa ja Raasekussa. Su 30.12. (Lupaukset täyttyvät): klo 13 Jouluaaton hartaus Nuoramoisten kappelissa ja klo 14 Otamon kappelissa. Sitten oli vastasyntynyt lapsi, joka osasi vain maata ja itkeä nälkää tai märkää vaippaa. Hänen heikkoudessaan ja hauraudessaan Jumala oli läsnä jouluevankeliumissa. Ke 26.12. Ylönen, Mirkku Tammisto-Kiiski. Ilmoittautuminen 27.12. klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Jaakko Koivistolla, Rajatie 13. – klo 15 sanajumalanpalvelus kirkossa, Virkkunen, Luts, musiikkiryhmä Lutsin perhe, kolehti Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastolle. klo 15 Perheiden joulukirkko. klo 17 aattohartaus Kaislassa. Ti 1.1. klo 2019 klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. He ovat esimerkkinä siitä, miten joulu tulee silloinkin, kun kaikkea ei ehdi saada valmiiksi. Sankari, Mirkku Tammisto-Kiiski. Su 30.12. Loppiainen. Seimen lapsesta tuli kaikkien ihmisten palvelija. Kolehti: Toivoa naisille/Medialähetys Sanansaattajat U u d e n v u o d e n p ä i v ä 1.1.2019 Tainionvirran seurakunnan aloittamisjuhla, klo 10 avajaismessu Hartolan kirkossa, saarnaa piispa Seppo Häkkinen, messun jälkeen ruoka srk-talossa. klo 10 messu kirkossa. Su 23.12. Toivotamme kaikille lapsille ja perheille Hyvää Joulua! Tapaamme ensi vuoden toisella viikolla, jolloin päiväkerhot alkavat. (03) 882670 kirkkoherranvirasto. mennessä, puh. Ja kuulen ruunan juoksun niin ainakin ma luulen. Jeremias Sankari kirkkoherra. Piispa Seppo Häkkinen, Sankari, Ylönen, Virkkunen, Miettinen. Jouluaatto 24.12. Loppiainen 6.1.2019 klo 10 kauneimmat joululaulut messu Sysmässä Pyhän Olavin kirkossa, Virkkunen, Luts. LÄHILEHTI 18 TORSTAINA 20.12.2018 Kirkkoherran Joulutervehdys Te löydätte lapsen Seurakuntatiedot Muistoja lapsuudesta On taasen jouluaatto ja loisto joulupuun. ---Pe 21.12. klo 22.00 Uudenvuoden vastaanotto Joutsassa, Hyppönen. mennessä virastoon. Ke 2.1.2019 klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnutaan sankaripatsaalle laulamaan Maa on niin kaunis. Sydämellä Aune Hartikainen perheineen, entiset sysmäläiset. Lähtöpaikkana Itä-Hämeen opiston piha-alue. Puh 03 876 300. Myynti, tarjoilu ja arvat tuottivat yhteensä 1600 euroa
Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. LÄHILEHTI 19 TORSTAINA 20.12.2018 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. 0400 886 775 eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) SALMELA OY Merkillisen reilu. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. www.joukovanttinen.fi Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 JoSa-Huolto p. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 044 240 8579 Leppäkorventie 157, Sysmä josa-huolto@autonomi.fi ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, ( 03) 7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, (03) 7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 Av: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu Av: ma, ke, pe 10-16.30, la 10-13, ti ja to suljettu • KIINTEISTÖNHUOLTO • TIENHOITO • SIIVOUS • MÖKKITALKKARI • MAATALOUSTYÖT • MUUTOT • PIHATYÖT • PUUTYÖT 040 161 4800 moniapusalonenoy@gmail.com HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 050 3380 396 Sysmä 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 03-717 1008 Se kotimainen... rakennuspeltityöt www.peltikari.fi 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä
Vastaan asettuvat silloin JPS-75 ja LuFT. klo 9-03 (05) TAPANINPÄIVÄNÄ 26.12. Talvi on tulossa onko autosi vahattu ?. klo 9-22 Kiitämme lämpimästi Teitä kaikkia ihania lukijoita, lehden tilaajia, ilmoittajia, mainostajia, yhteistyökumppaneita, toimittajia ja avustajia vuodesta 2018 ja toivotamme TUNNELMALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2019! LÄHILEHTI. D2-juniorit pelasivat turnauksensa Mäntyharjussa ja E2-juniorit kotiturnauksen Sysmässä. Joten tuloksena Mäntyharjun turnauksessa oli voitto 13-3 PoNoVo mustasta sekä 14-3 voitto KoResta. Maalisuhde on huima 83-13. 59,90€) Keskustie 56, Hartola, p. 45,90€) Rex Marka HIIHTOHANSKA 14,90€ (sh. Kun D2-joukkue alkukaudesta vielä hävisi ottelunsa niin nyt samoja vastustajia vastaan tuloksina on nyt ollut pelkkiä selkeitä voittoja. BB-88:n pelaajat ovat valloittaneet maalivahtipörssin kärkisijan sekä maali-ja pistepörssin kärkikymmeniköstä pääosan. Kolmen turnauksen jälkeen Itä-Häme Akatemian yhteisjoukkueen saldona on maksimipisteet ja sarjakärjen paikka. Lyhyen joulutauon jälkeen D2-joukkue kokoontuu 7.9.1.2019 Vierumäki Salibandy Akatemian kolmannelle leirilleen. ANTENNIHUOLTO H. Kaudelle 20182019 Itä-Häme Akatemia alueen salibandy-yhteistyö laajeni ja tulokset kantavat jo nyt hedelmää. E2-junioreiden seuraava turnaus pelataan su 13.1.2019 Kouvolassa. VELATON HINTA NYT 69.000€ vain 570 €/m2, jokin vaihtokauppakin mahdollista TARJOA !! Lisätieoja Oikotie kohdenumero 14732127. Tiukka maalivahtija puolustuspeli sekä taitava hyökkäyspää pyörittivät peliä taidokkaasti. Seuraava D2-turnaus pelataan Mikkelissä la 12.1.2019. HUONEISTO 121 m2, 6 H + K + KH+ WC+ 2 PARVEKETTA Asunto Oy Kaunistonmäki on esimerkillisesti hoidettu yhtiö, kaikki merkittävät peruskorjaukset tehty ajallaan eikä lähitulevaisuudessa tiedossa mitään mainittavaa korjaustarvetta. Tässä yhtiössä toteutuneet myyntihinnat yli 1000€/m2 viimevuosina, siis ehkä arvostetuin As Oy Sysmässä. 19,90€) HERTTAISET HEVARIT 39,90€ (sh. HÄMÄLÄINEN OY SOITA 050 526 8331 • MYYNTI • ASENNUS • • TAULUTELEVISIOT • 4G-ANTENNIT antennihuolto.hamalainen@ kolumbus.fi www.antennihamalainen.net METALLIROMUN KERÄYSTÄ Noudetaan autot, raudat, maatalousromut, akut Romutustodistus. JoukkueiItä-Häme Akatemian yhteisjoukkueet voittoihin den peli on syksyn edetessä kehittynyt huimaa vauhtia ja tulokset ovat sen mukaiset. klo 9-14, ilta suljettu JOULUPÄIVÄNÄ 25.12. ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Sysmä 9-10 Hartola 10.30-11.15 KARJALANPAISTIA! 0400 872 461 arkisin 7-16 VALONEN 2x100 sysmasport.fi Sportti Valonen VIIMEHETKEN LAHJAVINKIT LAHJAKORTTI aina varma valinta! ILOTULITEMYYNTI ALKAA to 27.12.2018 klo 9.00 ERÄ tulitteita rajuin tarjoushinnoin OLEMME AUKI sunnuntaina 23.12.2018 klo 10-13 maanantaina 24.12.2018 klo 9-13 VEIKON ELÄKEGLÖGIT ma 31.12.2018 Poikkea maistelemaan ja lähettämään ”VEKE” vapaalle! X-Action TEKNINEN ALUSASU 34,90€ (sh. 040 361 6227 AVOINNA: su–to 9–22 (02), pe–la 9–03 (05) TO hernekeitto, lohipyörykät, paistetut ryynimakkarat, puolukkaa, paneroitu broilerinleike PE purjoperunasosekeitto, pähkinäpestokala, jauhelihapihvit, kastike, broilerin rintafilee, rosepippurikastike LA borssikeitto, rapusilakat, jauhelihaperunalaatikko, palapaisti SU savujuustopaprikakeitto, paistettu kampela, remouladekastike, pekoninen lihamureke, kastike, tirripossu VKO 52 MA riisipuuro, jouluruoka TI riisipuuro, katkarapukampela, lihapullat, karjalanpaisti KE sienikeitto, lohileike, kievinkana, burgundinhärkä TO hernekeitto, paistettu kala, uunimakkara, valkosipulibroiler LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PE hirvikeitto, fetatomaattipaistos, pestokala, possupaisti LA purjoperunasosekeitto, paistetut muikut, basilikatomaattibroiler, possunkylki SU lohikeitto, juureskiusaus, aurajuustobroiler, sveitsinleike VKO 1 MA punajuurikeitto, kalapuikot, sitruunaa, jauhemaksakastike, porsaannoisetit, kermasipulikastike TI gulashikeitto, paistettu kala, talon kebab, currybroiler KE kalakeitto, broilerwokki, italialaiset lihapyörykät, nyhtöpossu TO hernekeitto, mantelikala, siskonmakkarapasta, paneroidut broilerin sisäfileet PE pekoniperunasosekeitto, pinaattitäytteiset kalarullat, jauhelihaperunasoselaatikko, sipulihärkää KESKIVIIKKOISIN klo 18 alk. 69,90€) ILOTULITEPRIIMUS 89,90€ (sh.165€) NITRO-PATA 19,90€ (sh. 050 2408, sovitaan tarkemmin. Kaipaako televisioantennisi huoltoa. Tässä siis monien mahdollisuuksien kohde, osta; omaan käyttöön, sijoitukseen, jalostettavaksi. Tiukkojen kotipelien tuloksena oli voitot 11-8 SB Heinolasta sekä 6-5 Sudet SB mustista. UTOPESULAT SAVUKALAA Perjantaina Sysmän tori 9.30-12.30 Hartola K-Market 13.30-17 LAUANTAINA Sysmän tori 9.30-13 Hartolan tori 14-17 Jari Yli-Talonen Mennyt viikonloppu oli jälleen täynnä säbäturnauksia. TEXAS HOLD’EM PE ja LA TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAISIN klo 19 BINGO HAPPY HOUR!! pe ja la klo 18-21 OLEMME AVOINNA AATTONA 24.12. Jälleen vakuuttavasti pelannut D2-joukkue ei antanut tälläkään kertaa vastustajille mitään mahdollisuuksia. 59,90€) Rex World Cup Race HIIHTOHANSKA 34,90€ (sh. Liiton D2-jatkosarjan kolmannessa turnauksessa odotettiin ennakkoonkin voittojen jatkumista. Huoneistolle on haettu ja saatu rakennuslupa jakaa kahdeksi erilliseksi asunnoksi 3H+K, 58 m2 ja 63 m2. Vastaan asettuvat LaSB jr valkoinen ja PoNoVo keltainen. Auton sienitön käsinpesu+ Koch Saksalainen kovavaha hintaan 99€ Pesula toimii vain ajanvarauksella Syys-Talvikaudella soita ja varaa aikaa 044 244 2231 tai 040 9114223 Eteläinen Teollisuustie 7, Hartola www.gladautopesulat.. Esittely 24/7 miten Sinulle sopii, soita puh. Myös metallirakenteiden purkutyöt ja nostotyöt Lahden Romu 044 9723 092 SYSMÄ, Kirkonkylä, Keskustie 5. Sysmässä BB-88:n E2-juniorit nousivat kahdella kotiturnauksen voitollaan ylemmän jatkosarjan kolmanneksi. 45,90€) Halti Avion ALUSASUSETTI 39,90€ (sh. 39,90€) ROCK 400 29,90€ (sh. LÄHILEHTI 20 TORSTAINA 20.12.2018 NÄKYYKÖ HUONOSTI