UUSI ERÄ HALTIN TUOTTEITA SAAPUNUT! Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-16, su 11-14 UUSIKAUPUNKI Alinenkatu 26 huppareita, takkeja, toppeja, NAISILLE, MIEHILLE, NUORILLE JA LAPSILLE!! VIIKONLOPPU K k Niko & Lauri esähessu sujen eesähessujen suviturneeeeeeeee suviturnee . . Niko Vahtera. Myös digitaalisuus otetaan osaksi kaikkia oppiaineita. Laitilan sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen sanoo, että uudenlaisen asenteen lisäksi koulumaailma tarvitsee myös investointeja välineisiin. N:o 64 Muksujen makuhermojen asiatuntija Ekaorkesteri perustetaan Laitilaan KOULUN KEITTÄJÄNÄ 50 VUOTTA MUSIIKKIOPISTO Kuka pukeutui Euran emännän pukuun. Hyödynnä etusi! VAATEOUTLET HUIPPUBRÄNDIEN ERIÄ EDULLISESTI LOPPUUNMYYNTI suljemme 31.8. Perjantai 19.8.2016 . – Ja vielä edullisestikin! – TYÖHOUSUT riipputaskuilla TURVAKENGÄT Sprinter KESTÄVÄT, LAADUKKAAT TYÖVAATTEET JA JALKINEET TIET antistaattinen ja öljynkestävä kumipohja komposiittiset varvasja naulaanastumissuojat ETUTILAAJANA saat KAKSI Makasiini-ilmoitusta ILMAISEKSI vuodessa. Uusi opetussuunnitelma ohjaa kouluja lisäämään liikunnallisuutta. viikko 33 . ” Enhän minä voi ulkoa tulla huutelemaan, miten asiat Pyhärannan asukkaille olisivat hyvin. (02) 85046, 85047, fax (02) 856 075 – RAUTAKAUPPAA VUODESTA 1992 – www.laitilanrautakauppa.com LAITILAN RAUTAKAUPPA OY Avoinna: ma-pe 8–17, la 8–13 TIETÄ ÄÄ MITÄ TARVITSET. toimitus@laitilansanomat.. Irtonumero 2,00 € Perustettu 1925 www.laitilansanomat.. 0210 8 10 7 5 Kunnanjohtaja Matti Muukkonen 3 Liikunnallisuutta lisää kouluun Sadetta & paistetta Pihlakuja 4, 23800 Laitila Puh
Kolumni, Teiko Heinosaari Turun Sanomat, 18.8. Mies on itse pyytänyt, että hänen mielentilansa tutkitaan, eivätkä muuta asianosaiset ole vastustaneet pyyntöä. Legendaarisella Näin naapurissa -ohjelmalla ja kesäisellä juttusarjallamme ei ole paljonkaan yhtäläisyyksiä, mutta yksi kuitenkin: kesähessut ovat tuoneet naapureista esille varsin valoisia puolia. Ne tiedetään ja tunnetaan edelleen, vaikka turkkilaiset pizzeriat ja kebab-ravintolat ovat jo vuosia olleet osa täkäläistekin kirkonkylien katukuvia. Kertoohan sen nyt elokuussa hörpitty glögi. Harmi, sillä, naapurikunta ei ole pelkkä ohikulkupaikka, vaan täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja paikkoja. Iltaisin sen jo haistaa, aamuisin melkein maistaakin. Kirjoitaja on vapaa toimittaja ja Laitilan Sanomien avustaja Perjantai 19. Tuuli vinkuu nurkissa ja paukuttelee peltikattoja. Tänään on vuorossa Eura, johon kesätoimittajamme Lauri Rautavuori vie lukijat mielenkiintoiselle nojatuolimatkalle. Helsingin Sanomat, 18.8. ” Ajankuvio Täst kulmast Enne vanha Sanottu Lamex lisää suurien lasien valmistusta. elokuuta 2016 2 Laitilan Sanomat Toimitus Puh. Kun ensi kertaa elokuun viimaisena päivänä kietoo kaulaansa kesäteloilta kaivetun huivin lämmikkeeksi ja etsii vaatehuoneen perukoille piilotetun kevyttoppatakin esiin jo varmuuden vuoksi, voi niissä tuntea vielä viimevuotisen ja samalla tiedon tulevasta. Sitten ei auta muu kuin katsoa, mihin aivoni haluavat minut johdattaa. Syyskauden alussa on jotain haikeaa, melankolistakin, vaikka toisaalta jotain todella toiverikasta. Se tunne, kun palaset vaan loksahtelevat paikoilleen, on kaiken sen vaivannäön arvoinen. Pienet kulkijat ovat taas katukuvassa aamuin sekä illoin (tarkkana liikenteessä!), opintie alkaa näillä näppäimillä myös vähän isommillekin opiskelijoille. Ohjelma käsitteli Neuvostoliittoa myönteisessä hengessä. Näin naapurissa Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden mukaan 26-vuotias pohjoispohjanmaalainen mies on kiistatta syyllistynyt Ylivieskan vanhan puukirkon polttoon viime pääsiäisenä. 02-588 8901 toimitus@laitilansanomat.fi Teoreettisen fyysikon tärkein työkalu on aivot. Maantieeteellisiä rajoja ylittäessä saattaa tulla rikkoneeksi myös omia henkisiä rajojaan. Naapurikaupunki on paikka, jonka ohi posotetaan usein ohi vauhdilla. Sateet ovat lisääntyneet, ilman tuoksussa on häivähdys maata sekä multaa. Laitilan Sanomat 21.8.1996. Naapurivierailulla saa helposti vietettyä yhden mukavan kesäpäivän. Kertarysäykseltä. ” Kirkkopoltosta syytetyn mielentila tutkitaan Toiselle kotiseutu merkitsee kotitaloa, toiselle kylää ja joillekin se on mielentila. Minä kuuntelen nyt syyspisaroiden ropinaa vasten ikkunalasia aivan uudesta vinkkelistä ja kokonaisvaltaisesta sijainnista niin fyysisestä kuin henkisestäkin. Toiselle se merkitsee kotitaloa, toiselle kylää, jollekin se on taas jokin tietty maisema tai jopa mielentila. Kesän aikana ovat melkein kaikki kivijalkani muuttuneet tai korvautuneet toisenlaisilla. Odotan jo innolla ikkunani edessä kasvavan suuren vaahteran lehtien kellastumista, ja sitä, kuinka voin tietokoneen näytön sinisen kajon takaa tuon jykevän puun vuotta tarkkailla. Vain näkymä ikkunan takana on minulle vielä osin tuntematon. Syksy on nurkan takana. Oleminen on muuttuvan edessä. ” Aivot halajavat uusiin koetuksiin . Sama logiikka pätee kaikkeen uuteen ja uuden aloittamiseen. Omenapuut notkuvat antimiaan ja hämärien iltojen ensimmäiset kynttilät syttyvät. Elämänmuutosten sanotaan tulevan rysäyksissä, ja siltä omakin elämäni on viimeisten parin kuukauden aikana näyttänyt. Kotiseutu ei ole käsitteenä hävinnyt, vaikka elämme globaalissa maailmassa. Koen usein aivojeni olevan minuun kiinteästi sidoksissa oleva olio, joka on erillään minuudestani. Ne keksivät hauskempaa pohdittavaa. Vaikka toisinaan suunnattomasti väsyttääkin ja jatkuva muutos tuntuu raskaalta toteuttaa, en ole hetkeäkään epäröinyt uuden edellä. Kesähessujen suviturnee on vieraillut Uudessakaupungissa ja Mynämäessä. Tämä historiaan painunut ohjelma ei ollut Laitilan Sanomien kesätoimittajien mielessä, kun he starttasivat juttusarjansa Laitilan kaupungin naapureista. Jokainen kunta on ylpeä omasta historiastaan ja jokaisella paikalla on omat erikoisuutensa, kuten Laitilassa kaljavelli ja Eurassa rinkeli. Tehdaspäällikkö Timo Rautarinta (vas.), tuotantoesimies Aimo Maikola sekä taivuttajat Urho Lännistö ja Mauri Nurminen seuraamassa ensimmäisen Setran tuulilasin ulostuloa taivutusuunista. Usein yritän saada aivoni kiinnostumaan jostakin tutkimusprojektista, joka pitäisi saada valmiiksi, mutta aivot päättävät toisin. Jos matkailu avartaa, niin lähimatkailu se vasta avartaakin. Tuon nimenomaisen lasin eteen asetin viime viikolla antiikkisen työpöytäni, kauneimmat kynttilänjalkani sekä eläväisimmät viherkasvini. Laitilassa ja naapureissa kuntaidentiteetti on edelleen vahva. ANNARIINA RANNIKKO Hiipivä hämäryys, piilosta kaivettu kevyttoppatakki ” Kuulinpa erään perheen korkanneen jo glögikaudenkin. Sanovat kaamoksesta kauhistuneet mitä sanovat, minusta syksy on toiveikkuuden aikaa. V anhemmat lukijat saattavat muistaa Näin naapurissa -nimisen Yleisradion ohjelman 1970-luvulta. Kuulinpa erään perheen korkanneen jo glögikaudenkin kahdeksanvuotiaan kuopuksen hartaasta toivomuksesta. Uusiakin on tullut, kuten pesti tähän kulmaan jota nyt luet
Liikunnallisuutta ja digitalisaatiota lisättävä Kappelimäen koulussa arki alkoi tiistaina. Uusi opetussuunnitelma muuttaa alakoulujen arkea ”Tarvitaan uusia välineitä ja uudenlaista osaamista” Peruskoulun opetussuunnitelma muuttuu. – Tietysti uusi opetussuunnitelma on niin laaja paketti, ettei sitä voi yhdessä yössä muuttaa käytännöiksi. Solina Saarikoski Uusi opetussuunnitelma tuo myös yksittäisiä oppiainekohtaisia muutoksia. – Tämä uusi opetussuunnitelma on niin laaja paketti, ettei sitä voi yhdessä yössä muuttaa käytännöiksi. Puitteidenkin pitää olla kunnossa. Arvioinnin kohteena on laajaalaisesti käsitettynä oppilaan tekeminen, ei vain hänen tuloksensa. Keskiössä taidot, eivät sisällöt Uudessa opetussuunnitelmassa näkyy, miten käsityksemme oppimisesta on muuttunut. Opetussuunnitelma ohjaa myös kouluja lisäämään liikunnallisuutta sekä ulottamaan digitalisaation luontevaksi osaksi kaikkia oppiaineita ja koulun arkea. Esimerkiksi ruotsin kielen opiskelu alkaa aiemman seitsemännen luokan sijaan jo alakoulun kuudesluokkalaisilla. www.laitilansanomat.. – Ehkä motivaatio ja kouluviihtyvyys lisääntyy, kun oppilaat kokevat olevansa enemmän toimijoita eivätkä niinkään kohteita. – Arvostelussa tapahtuva muutos on merkittävä. Enää ei riitä esimerkiksi se, että oppilaan arvosana määritetään kokeiden perusteella. Välitodistukset korvataan opettajan, oppilaan ja tämän huoltajan yhteisellä arviointikeskustelulla. Kiertokari-Laitinen rohkaisee ison muutoksen kynnyksellä olevia kouluja ja opettajia. Mutta rohkeasti se vain on kouluissa otettava käyttöön, korostaa sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen. Opettajan tulee myös konkreettisesti kirjata näitä arviointiin liittyviä huomioita. Tiivistetysti voisi sanoa, että keskeistä ei ole sisältö eli mitä opiskellaan, vaan se, miten opiskellaan. . SOLINA SAARIKOSKI Suomen alakouluissa tämän syyslukukauden alussa voimaan astunut uusi opetussuunnitelma tuo isoja muutoksia kouluarkeen. – Opetussuunnitelma on pohja, jota pitää lähteä toteuttamaan ennakkoluulottomasti. Sillä ei ole saanut edes yhtä uutta tietokonetta jokaiseen kouluun. Mutta missään nimessä tässä ei pidä hidastella tai jäädä odottamaan mitään. Sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen muistuttaa, että kansainvälisten PISA-tutkimusten mukaan suomalaisessa koulussa on petrattavaa erityisesti kouluviihtyvyydessä ja motivaatiossa. Ja kumpaakin on tarpeen niin vaatiessa hankittava. Vaikka yksittäisiä oppiainekohtaisia muutoksia uuden ja vanhan opetussuunnitelman välillä on paljon, niin Laitilan sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen arvioi suurimman muutoksen tapahtuvan ilmapiirissä. Myös arvostelu muuttuu melkoisesti, ja esimerkiksi välitodistukset jäävät kokonaan historiaan. Käytäntö näyttää, mitkä kuviot toimivat ja mitkä eivät. – Tarvitaan uusia välineitä ja tarvitaan uudenlaista osaamista. – Enää ei niinkään tavoitella ulkoa oppimista, vaan oppilasta ohjataan oppimaan, mistä tietoa voi hakea ja mikä tieto on luotettavaa. Ehdottomasti opettajien täydennyskoulutuksen lisäksi tarvitaan myös ideoiden vaihtoa koulujen välillä, näkee Kiertokari-Laitinen. – On etsittävä rohkeasti erilaisia toimintatapoja, kannustettava ja kokeiltava. Oppilas saa myös aiempaa isomman roolin, ja olennaiseksi on noussut oppiminen ja opettaminen. Uudessa opetussuunnitelmassa otetaan ensimmäisiä askeleita, ja sen vaikutus alkaa näkyä Laitilan kouluissakin jo tulevan syksyn aikana.. Oppilailla on oikeus oppia itselleen parhaimmilla tavalla ja tämä tulee tietoisesti opettajan ottaa huomioon. – Oppilas nousee ikään kuin pääosaan, hänestä tulee aktiivinen tiedon etsijä. – Se tiedetään, että loppujen lopuksi hyvin harva oppii parhaiten itsekseen oppikirjan tekstiä lukemalla. Opettajan tehtävä on ohjata kutakin oppilasta oppimaan juuri hänelle ominaisimmalla tavalla. Osaamista ja intoa opettajilta kysytään myös digitalisaation lisäämisessä, tietää Laitilan sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen. Tänä vuonna budjetti on tuplattu, mutta sitä voi edelleenkin pitää melko vaatimattomana erityisesti uuden opetussuunnitelman sisältöön nähden. Laitilassa esimerkiksi kaikkien alakoulujen tietokonehankintoihin on ollut 5 000 euron vuosibudjetti. puh. Ja tämän uuden oppimiskäsityksen Kiertokari-Laitinen katsoo olevan koko uudistuksessa keskeistä. – Uudessa opetussuunnitelmassa on suuria periaatteellisia muutoksia, jotka ovat pitkälti asennekysymyksiä. ja yläkouluissa uudistus otetaan käyttöön vaiheittain vuosina 2017– 2019. Hänestä uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa ei pidä mitenkään jarrutella. – Uusi opetussuunnitelma velvoittaa opettajat käyttämään tietoteknisiä välineitä ja sähköisiä menetelmiä opetuksessaan. Alakouluissa uusi opetussuunnitelma tuli voimaan 1.8. (02)-588 8900 . Osa opettajista on toki toiminut tähän tapaan jo aiemminkin, Kiertokari-Laitinen arvelee. Liikunnallisuutta ei lisätä vain hankkimalla uusia välineitä, vaan muuttamalla asenteita. toimitus@laitilansanomat.. Kiertokari-Laitinen toivookin opettajilta uuden edessä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Tämä on mahdollisuus muuttaa koulua paremmaksi, mutta se ei kuitenkaan tapahdu ilman innostunutta ja sitoutunutta henkilökuntaa
02-8330 550 Asiakaspalvelupiste ma-la 10-18 Avoinna: ma-la 7-21 su 10-20 10 00 Laitilan Lukko-Olut 4*50 cl/2L (4,70/l) sis. 2,19 + pantit 0,80) Valio Arkijuusto 1,25 kg (3,96/kg) 4 95 5 98 Rosten Revitty ruisreikäleipä 250 g (3,96/kg) 99 Banaani Chiquita, Costa-Rica/ Ecuador, voimassa pe-su 2 99 Kivikylä Palvarin lihapyörykät 350 g (7,69/kg) 2 69 Kariniemen Kananpojan koipipalat Marinoitu, n. Perjantai 19. elokuuta 2016 4 Laitilan Sanomat S-market Laitila Kauppakatu 8 Puh. 1,5 kg 2 98 /kg 58 g (13,62/kg) PAISTOPISTEESTÄ 79 VADELMA SUKLAA PÄÄRYNÄ DONITSIT KPL. 9,40+pantit 0,60 Kotimaista Naudan keittolihakuutio 500 g (11,96/kg) 98 /kg Appelsiini Navel, Etelä-Afrikka 1 lk. voimassa pe-su 98 /kg Myllyn Paras Täysjyvä Raketti Spagetti 350 g (1,40/kg) 49 Coca-Cola 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis
Muukkosen mielestä Pyhärannalla on tulevien vuosien aikana erinomainen mahdollisuus tehdä oikeita ratkaisuja ja nousta aivan uudelle tasolle. Maamme yli 306 000 metsästäjästä vajaa satatuhatta osallistuu sorsastukseen. Metsähanhen metsästys on kielletty koko maassa ja merihanhen metsästys on kiellettyä sisämaan alueilla. Suunnitelma nojaa siihen, että kunnan vahvuudet voidaan yhdessä tekemällä kääntää menestykseksi. Vesilintujen metsästys alkaa lauantaina 20. Antti Pesosen johtaman IPU:n hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Alexander Holthoer Lohjalta. – Hylkäsin tämän nopeasti, sillä enhän minä voi ulkoa tulla huutelemaan, miten asiat Pyhärannan asukkaille olisivat hyvin. Telkän parimäärä pysyi viime vuoden tasolla. Merkittävimmistä riistasorsista sinisorsan ja tavin pesimäkanta runsastui reilut 10 prosenttia. Sinisorsan, tavin ja haapanan poikastuotossa ei tapahtunut oleellista muutosta viime vuoteen nähden. Taantuman pääsyy on tutkimusten mukaan elinympäristöjen tilan heikkeneminen. Aitakari työskentelee Koveron koulun rehtorina ja on Laitilan kaupunginvaltuutettu. . Poliittinen pesti ei tule päivätyön tielle. Ilmoitusmyynti p. Tämä on täysin talkootyötä. Puoluesihteerinä toimii vastedes Henri Aitakari Laitilasta. klo 20.00-00.30. Puolueen seuraava tavoite on kerätä kannattajakortit tulevia kuntavaaleja varten, jotta IPU pääsee puoluerekisteriin. Henri Aitakarista IPU:n puoluesihteeri Henri Aitakari valittiin Laitilan valtuustoon sitoutumattomana Vihreiden listalta. Elokuun 20. (02) 588 8325, (02) 588 8905, (02) 588 8323 Liput 12 € Puffetti Nälkloukkan kyläyhdistys Kesän viimeiset tanssit Tero Vall ja Cinema Band Yliskalliolla Pyhärannassa, Ylikyläntie 256 lauantaina 20.8. Muukkonen työstää ”pläniä” Pyhärannan kehittämiseksi Pyhärannan kunnanjohtaja Matti Muukkonen. Kun puhutaan asukaskokemuksesta, niin ainoa tapa on lähteä rakentamaan yhteistä tahtotilaa yhdessä asukkaiden kanssa. Viimeisen tiedon mukaan meillä on 3700 korttia tarvittavasta 5000 kerätty. elokuuta kello 12.00 ja jatkuu joulukuun loppuun saakka. Metsästäjien tulee muistaa, että ainoastaan varmasti tunnistettuja vesilintuja saa metsästää ja muut metsästäjät, luonto ja asutus tulee aina ottaa huomioon. Suomen riistakeskus suosittelee metsästäjiä maltillisuuteen taantuvien vesilintulajien metsästyksessä. LAURI RAUTAVUORI Pyhärannan kunnanjohtaja Matti Muukkonen esitteli pläni-nimistä suunnitelmaansa kunnanhallitukselle maanantaina. Lehdess ä mukana myös liite Hullun Kukon tapahtum asta la 27.8. Ulkopuolista apua ”Pläni” on Muukkosen mukaan vasta alkuvaiheessa, ja parhaillaan haetaan oikeita ihmisiä auttamaan ja tekemään yhteistä muutosta. Taloudenhoitajaksi valittiin Nina Palomäki Helsingistä, ja järjestösihteeriksi nimettiin Marjo Luoto Laukaalta. – IPU on tällä hetkellä sen verran pieni puolue, ettei homma ole niin kauhean aikaa vievää. Metsästystä tulee kohdentaa runsaslukuisiin sorsalajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään, joiden kantojen kehitys on ollut suotuisaa. Toimintaa ei oikein voi verrata isoihin puolueisiin, joilla on puoluetukirahat takanaan, Aitakari kommentoi. elokuuta 2016 P aikallisia uutisia tiistaisin ja perjantaisin . TERVETULOA! Vihtorinkatu 11 Mopo-, MPja HA-kurssit Maksun voit suorittaa myös osamaksulla. Wiksten hoitaa myös puolueen tiedottajan tehtäviä. – Voisi sanoa, etten ole vielä löytänyt sellaista Pyhärannan asukasta, joka ei kunnasta parasta haluaisi ja olisi sitoutunut sen kehittämiseen, toteaa Muukkonen tiedotteessa. Yksi keino on välttää metsästämästä taantuneiden lintujen tunnetuilla esiintymisalueilla. LAURI RAUTAVUORI Itsenäisyyspuolueen (IPU) hallitus on järjestäytynyt. Hän liittyi keväällä Itsenäisyyspuolueeseen. Vesilinnustajan eettiset ohjeet on ladattavissa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta. Toisena varapuheenjohtajana toimii porilainen Lena Wiksten ja kolmantena Ilkka Luoma Helsingistä. Rehevillä lintuvesillä viihtyvistä riistavesilinnuista Suomen pesimäkanta on vähentynyt jouhisorsalla, haapanalla, heinätavilla, punasotkalla, tukkasotkalla ja nokikanalla. – Se on lähitulevaisuuden ykkösasia. Harvalukuisista puolissukeltajasorsista lapasorsan ja heinätavin kannat supistuivat noin neljänneksellä. Vesilintujen mestästys alkaa Kurssit alkavat joka maanantai klo 17 Tiedustelut ja ilmoittautumiset 854 400, 0400-726 028, 050-300 9983 tai kurssin alussa. Metsästäjien toivotaan kirjaavan Oma riista -palveluun kaikki havainnot ja saaliit vesilinnuista. Sinisorsan kanta on ollut nousujohteinen 1980-luvun puolivälistä alkaen ja on nyt 2000-luvun keskimääräisen tason yläpuolella. päivästä alkaen saa metsästää sinisorsia, taveja, heinätaveja, haapanoita, jouhisorsia, lapasorsia, punasotkia, tukkasotkia, telkkiä, haahkoja, nokikanoja ja kanadanhanhia. Kunnanjohtajan mukaan hänellä oli alunperin ajatus luoda selvä ja yksioikoinen suunnitelma siitä, mitä kunnassa seuraavaksi tehdään. Laitilan Sanomat 5 Perjantai 19. ELOKUUN LAAJA JAKELU TI 23.8. Harkintaa metsästykseen Suomi on Euroopan unionin alueella monen vesilintulajin tärkein tuottajamaa. – Olen parhaillani lähettämässä kutsuja tarkasti valikoiduille alojensa kokeneille erityisasiantuntijoille siitä, voisivatko he osaamisellaan tukea pyhärantalaisia kunnan päivittämisessä uudeksi versioksi Kunnanjohtajan mukaan esimerkiksi eräs entinen kahden kunnan kunnanjohtaja on ilmaissut sitoumuksensa ja tukensa kunnan hankkeisiin ja luvannut tuoda omat verkostonsa työn avuksi. Metsästäjien tulee kantaa vastuunsa taantuvien lajien kannanhoidossa
2. ” ” Nakotta sanno Nakotta sanno Laitilan Sanomien yleisönosasto Nakotta sanno -palsta on tarkoitettu lukijoiden mielipiteille. Nyt tehdyllä päätöksellä tämä ei toteudu. Syynä on saattanut olla vilkkaasti liikennöity tie, korkeat nopeusrajoitukset tai teiden huono kunto. Periaatteet maksuttomien koulukyyditysten myöntämiselle on päätetty koulutuslautakunnassa vuonna 2006 (päivitys sivistyslautakunnassa 2011) ja samoja kriteerejä noudatetaan edelleen. Lisäksi tiedote koulukyyditysten loppumisesta lähetettiin niille, joille se on järjestetty, vaikka perusteita kyyditykselle ei sivistyslautakunnan asettamista kriteereistä löydy tai joilta ei ole tullut hakemusta harkinnanvaraisesta koulukyydistä. Sivistyslautakunta kokoontui kesäkuun lopulla, jolloin asiasta olisi voinut ilmoittaa lautakunnan jäsenille. Kaikkiin kirjoituksiin, myös nimimerkillä kirjoitettuihin, on liitettävä kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. luokalle. 1. Mittaamiseen käytetään Internetin karttaohjelmia. Voit lähettää kirjoituksesi osoitteella Laitilan Sanomat, PL 8, 23800 Laitila tai toimitus@laitilansanomat.. Päätöksenteossa tärkeää on tasapuolisuus ja läpinäkyvyys; tärkeää on, että päätösten perusteet ovat selvät, samoja kriteerejä noudatetaan kaikilla koulunkäyntialueilla ja kaikilla oppilailla. 3) Kaupungin päättäjiä eli luottamushenkilöitä ei ole informoitu, koska kyseessä on vakiintunutta viranhaltijatoimintaa entisin perustein. Koulumatkan opettaminen lapselle kuuluu aina huoltajien tehtäviin. Aikaisemmin moni koululainen on saanut kaupungin maksaman koulukuljetuksen sillä perusteella, että koulutiet ovat todettu jollain lailla vaarallisiksi pienille koululaisille. Mitkään päätökset eivät perustu väitettyyn säästöohjelmaan. Päätöksessä kerrotaan aina, miten päätökseen voi hakea muutosta. Päätöksiä koulumatkoista tehdään säännöllisesti, vuosittain sivistyslautakunnan ja perusopetuslain määrittämin perustein. Teillä on aikoinaan tehty tarkastuksia ja liikennemittauksia ja jo silloin tiet on todettu koululaisille vaarallisiksi. Jos kyseessä on liikennemittaukset, niin meistä jokainen tietää, että kun niitä tehdään kesän aikana jolloin suurin osa ihmisistä on lomilla, niin nämä mittaukset eivät millään lailla ole totuudenmukaisia! 3. Tämä koskee myös tapauksia, joissa kyyti on järjestetty siten, että kuljetuskustannuksiin on pienellä summalla osallistunut jokin muu taho kuin kunta. Heli Kiertokari-Laitinen, sivistystoimenjohtaja Laitila ei säästä lasten turvallisuudesta välittämättä! E ri puolelta Laitilaa on kantautunut huolestuttavia viestejä koulukyytien loppumisen takia. Kesäaikana ei ole tehty liikennelaskentaa, ei ole muutettu kriteereitä eikä päätöksenteossa ole oltu salamyhkäisiä. Päättäjänä koen väkisinkin, että asia on haluttu hoitaa kaikessa hiljaisuudessa ja on toivottu, että ihmiset tyytyvät saamiinsa päätöksiin ja pysyvät hiljaa. Päätöksiä ei ole tehty säästösyistä tai siksi, että tiet olisivat muuttuneet turvallisiksi, vaan kaikki tehdyt kielteiset päätökset johtuvat siitä, että maksuttomaan koulumatkaan ei ole perustetta sivistyslautakunnan päättämien kriteerien perusteella. elokuuta 2016 6 Laitilan Sanomat Mitkä onvat ne arvot, joilla päätöksiä tehdään. poliisiviranomaisen lausuntoa ja Koululiituohjelmaa. Mitkä ovat ne arvot, joilla päätöksiä tehdään ja joilla kaupunkimme palveluita halutaan tuottaa. Lisäksi, mikäli olosuhteet ja lapsen ikä huomioon ottaen matka muodostuu lapselle liian vaaralliseksi tai rasittavaksi, maksuton kyyti järjestää hakemuksesta myös silloin, kun kilometrimäärät eivät täyty. Nyt ei ole kyse siitä, että lapset pelkäisivät kulkea pimeillä teillä. Toki aina on hyvä tarkastella tilanteita uudelleen, mutta tällainen järjestelmällinen toiminnan muutos ilman, että on tehty mitään parannuksia koulumatkojen turvallisuuden suhteen on käsittämätöntä. Sivistyslautakunnan jäsen Virve Aho tuo esille huolen ja väitteen siitä, että oppilaiden koulumatkakyydityksiä olisi vähennetty perustuen säästöohjelmaan, turvallisuudesta välittämättä. Samoin myös ajonopeudet ovat kasvaneet. Mihin perustuu arvio näiden lasten koulumatkan turvallisuudesta. Päätökset on tiedotettu perheille, joita asia koskee. Koulutoimistossa on keväällä käyty läpi ns. Onko näillä teillä tehty kesän aikana toimenpiteitä, joilla tiet ovat muuttuneet turvallisiksi, teiden parannuksia ja nopeusrajoitusten alentamisia tai liikennemittauksia, jotka osoittaisivat liikennemäärien huomattavasti vähentyneen. Nyt näitä kuljetuksia on karsittu ja niistä haetaan säästöjä kaupunkimme talouden parantamiseksi. Virve Aho Laitilan sivistyslautakunnan jäsen Laitila säästää – lasten turvallisuudesta välittämättä mätöntä.. Koulumatkakuljetuksen saamisen perusteena on koulumatkan pituus, mutta perusopetuslain ja asetuksen henki on kuitenkin se, että koulumatkan on oltava oppilaalle turvallinen sen pituudesta riippumatta. Säästöjen vuoksi koulumatkoja ei ole evätty. Onko Laitilan kaupungin päättäjät sitä mieltä, että pienet lapset laitetaan maksumiehiksi ja koulukyydityksiltä haettavilla säästöillä yritetään parantaa kaupunkimme taloutta. Näiden vuosien saatossa monen tien liikennemäärät ovat kasvaneet huomattavasti ja monella tiellä on nykyisin myös raskasliikennettä huomattavasti aikaisempaa enemmän. kyyditysoppilaat sekä perusteet näiden kyydityksille. Koteihin lähetettiin tiedote, mikäli kyytioikeus loppui lapsen siirtyessä 4. Saamani tiedon mukaan asiaa ei ole myöskään kaupunginhallituksessa käsitelty. Harkinnanvaraiset kyydityspäätökset tehdään pääsääntöiseksi lukuvuodeksi kerrallaan. Perjantai 19. Ennen turvattomaksi määriteltyjä teitä ei väitetä nyt turvallisiksi. Esitän sinulle sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen avoimia kysymyksiä, joihin katson olevani oikeutettu saavani myös vastukset. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaan matka mitataan kotitontin portilta koulutontin portille lyhintä jalankulkukelpoista reittiä pitkin. Jatkossa toivon, että epäselvät ja mieltä kaihertavat asiat hoidetaan ottamalla yhteyttä ja tarkistamalla, miten asiat ovat, jotta tarinat ja huhut eivät alkaisi elää omaa vauhdikasta elämäänsä. Lähtökohta huolelle on väärä. Miksi kaupunkimme päättäjiä ei ole tästä säästötoimenpiteestä informoitu. Kun oppilas ei saa kaupungin järjestämää maksutonta koulukyyditystä, huoltajien tulee järjestää oppilaan koulumatka parhaaksi katsomallaan tavalla. Päätöksenteossa käytetään apuna mm. Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää LAITILA Pyhäranta +19 +20 +20 +21 +21 5 Tänään Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:54 21:17 05:03 22:08 Lauantai +20°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:57 21:14 05:06 22:04 Sunnuntai +22°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:59 21:11 05:09 22:01 Maanantai +20°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:02 21:08 05:12 21:58 Tiistai +20°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:04 21:05 05:15 21:54 Tykkää meistä Facebookissa! 1) Sivistystoimenjohtajan virkatehtäviin kuuluu koulukyydityspäätösten tekeminen. Päätös koulukyytien loppumisesta on mitä ilmeisemmin tehty virkamiestasolla; kenen päätös tämä säästötoimenpide on ollut ja miksi se on tehty. Kyse on siitä, että nämä lapset laitetaan kulkemaan koulumatkat vilkkaasti liikennöidyillä ja huonokuntoisilla teillä, joissa monin paikoin liikennerajoitukset ovat 80km/h. Sivistyslautakunta saa kokouksessaan kuukausittain tiedokseen sivistystoimenjohtajan tekemät päätökset. Samassa tiedotteessa kerrottiin, että harkinnanvaraista koulukyyditystä voi hakea kaupungin kotisivuilta löytyvällä lomakkeella. Maksuton kyyti järjestetään esikoululaisille ja ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan oppilaille, kun matkan pituus kotoa kouluun on yli 3 kilometriä ja vastaavasti vanhemmille oppilaille, kun matka on yli 5 kilometriä. Tämä tapahtuu täysin vaarantamalla lasten turvallisuutta. Kaupunki järjestää kyydin vain niille, joille se kuuluu. Kaupunki järjestää kyydityksen vain niille, joille se kuuluu, ja tätä halutaan noudattaa kaikkien kuntalaisten kohdalla samalla tavalla. Näiden säästöjen aikaansaaminen tapahtuu lasten turvallisuutta vaarantamalla ja mielestäni tämä ei ole hyväksyttävää toimintaa. 2) Kaikkien oppilaiden koulumatkojen turvallisuus arvioidaan samoin kriteerein
Samoin puuroja ja soppia syötiin paljon, ja paljon nykyistä enemmän perunaa. Kunnan virkamiesjohto on paikalla tapahtuman ajan. Nyt perun on jäänyt riisin ja pastan jalkoihin. Pimeät yöt saavat murtomiehet liikkeelle Tiistaina 9. Miinalautta Pyhäranta siirtyy syksyllä Uuteenkaupunkiin, jossa Uudenkaupungin Työvene peruskorjaa lautan. Yleisölle miinalautta on avoinna lauantaina 20. Miinalautta avoinna yleisölle Pyhärannassa. elokuuta noin kello 21.30 aikaan henkilöautoa kuljettaneen naisen. Hän ei ole sortunut elämään työvuosinaniin sanottua ”sitten kun -elämää”. Laitilan Sanomat 7 Perjantai 19. Veripalttua ja maksakastiketta Virve Hyvärinen tietää, että hänen uransa alkuaikojen tavalliset kouluruuat ovat jääneet nykykoululaisille vieraiksi. Joskus mitättömältäkin tuntuva havainto voi auttaa poliisia tutkinnassa. Puolustusvoimat teki viime vuonna hankintasopimuksen kolmen miinalautan korjaamisesta Atlas Elektronik Finland Oy:n kanssa. Humalassa autoillut määrättiin ajokieltoon Poliisi muistuttaa rakennusja ajoneuvomurtojen lisääntyvän pimenevien syysöiden myötä. elokuuta rikottiin Laitilan Varppeentiellä sijaitsevan rivitaloasunnon ikkuna. – On minulla sellainen toivomus, että pysyisin terveenä mahdollisimman pitkään. Virve Hyvärinen ei koe kasanneensa uuteen elämänvaiheeseensa ylisuuria odotuksia. – En ole koskaan ajatellut, että sitten kun olen eläkkeellä, voin tehdä sitä tai tätä, hän pohtii. Kameravalvottu ja valaistu rakennus tai parkkipaikka ei houkuttele varkaita yhtä paljon kuin pimeä tai valvomaton paikka. Virve Hyvärisen portaiden pielessä samettiruusut kukkivat isossa kattilassa, joka on ollut aikoinaan kovassa käytössä Ihoden koulun keittiössä. Perunaakin säilytettiin koulun omassa kellarissa, ja oppilaat kävivät syksyisin keräämässä marjoja säilöttäväksi, hän muistelee. Työvene toimii yrityksen alkihankkijana. – Lapset ovat niin välittömiä ja heiltä kuulee suoraan, onko joku ruoka hyvää vai ei, hän nauraa ja lisää: – Lapsille on ollut ihana tehdä ruokaa. Ihoden koulu toimi alkujaan vanhassa hirsirakennuksessa, jonka keittiökin oli varsin alkeellinen eikä hyvästä työergonomiasta ollut tietoakaan. Poliisilla ei ollut tarkempaa tietoa anastetusta omaisuudesta. – Muutos aivan valtava ja todella tervetullut, hän kiittelee. – Lasten lisäksi työkavereita tulee ikävä. Uudenkaupungin Ketunkalliontiellä puolestaan on murtauduttu kauppaliikkeeseen 15.–16.8. Rivitaloasunnon ikkuna rikottiin Puolustusvoimien miinalautta Pyhäranta saapuu Uudenkaupungin ja Rauman kautta Pyhärantaan perjantaina. Yli 45 vuoden uran samassa työpaikassa tehnyt Virve Hyvärinen sanoo, että lapset ovat olleet parasta hänen työssään. Se oli hienoa, sillä asunnossa oli kaikki mukavuudet, jopa sisävessa, hän muistelee nauraen. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kaikkiaan ruokaannoksia valmistuu arkipäivisin satakunta. elokuuta 2016 Meillä on ollut hyvä työilmapiiri. Kokkina koululaisille lähes 50 vuotta Ihoden koulun keittäjä Virve Hyvärinen eläkkeelle Ihoden koulu on muuttunut paljon Virve Hyvärisen reilun 45 vuoden työuran aikana. Kuljettajana toiminut uusikaupunkilaisnainen puhalsi 0.81 promillea ja hänet vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Nyt aikaa jää kuitenkin enemmän mieluisille harrastuksille, kuten puutarhanhoidolle, käsitöille ja liikunnalle. Louhen neitoa esitetään sisätiloissa Vehmaantiellä Kalannissa poliisi pysäytti tiistaina 16. Tosiasiassa näytelmää esitetään sisätiloissa eli Louhenlinnan salissa. Ihoden koulun laajennusosa muutti Virven työmaan moderniksi suurtalouskeittiöksi 1990-luvun alkupuolella. Lisäksi yöaikaan liikkujien on hyvä havainnoida ympäristöä epämääräisten henkilöiden ja ajoneuvojen osalta. Tuhotyö tapahtui iltapäivällä noin kello 15 aikoihin. Samanaikaisesti rannassa on vanhojen autojen kokoontuminen ja uusikaupunkilainen trubaduuri Mikko Itäranta laulaa ja laulattaa yleisöä. Meillä on ollut hyvä työilmapiiri ja se on ollut ihan keskeinen syy siihen, että aina on ollut kiva mennä töihin. Paikalla on myös buffetti ja Pyhärannan kunta tarjoaa 200:lle ensimmäiselle kävijälle pullakahvit. Sen tulos oli 0.79 mg/l. ” . – Toiminta oli monella tapaa nykyistä kotikutoisempaa. Aina on ollut kiva mennä töihin Eläkkeelle jäämiseen liittyykin aimo ripaus myös haikeuden tunnetta. – Silloin tehtiin esimerkiksi verija maksaruokia. Toimitus pahoittelee virhettä. elokuuta klo 15.-17.30 Santtion rannassa. Laitilan Sanomissa (LS 16.8.) kerrottiin virheellisesti, että Louhen neito -näytelmää esitettäisiin Louhenlinnan pihalla. Poliisi pyytääkin kiinnittämään huomioita rakennusten ja ajoneuvojen parkkipaikkojen valaistukseen ja mahdollisesti jopa kameravalvontaan. SOLINA SAARIKOSKI Harva tuntee työpaikkansa, kuten pyhärantalainen Virve Hyvärinen. Vipinää arkeen tuovat myös rakkaat lapsenlapset, ekaluokkalainen Venla ja 4-vuotias Arttu. Mutta koulun tuttuus on ensisijaisesti kuitenkin Virve Hyvärisen työvuosien ansiota, hän kun ehti työskennellä koulun keittiössä reilut 45 vuotta ennen syyskuun ensimmäinen päivä koittavaa eläkkeelle jäämistään. Kokoontuminen on Santtion Mainingissa ja tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Santtioseuran ja Miinalautan väen kanssa. Ihoden koululla tehdään ruuat nykyään sekä koulun omille oppilaille, myös kotipalvelun ateria-asiakkaille sekä kylällä sijaitsevaan päiväkotiin. Perjantaina on Vakka-Suomen kuntien hallitusten ja johtoryhmien perinteinen kesätapaaminen Santtiolla. Mutta muuten näin on oikein hyvä. – Aloitin työt Ihoden koulussa 18-vuotiaana ja muutin lapsuuden kodista koulun keittiön yläpuolella olleeseen asuntoon. Ihoden kyläkoulu oli hänen oma opinahojansa, sen jälkeen sen pulpeteissa ovat istuneet hänen kaksi poikaansa ja viime vuonna koulu tuli tutuksi myös esikouluvuotensa keväällä päättäneelle ja ekaluokan nyt elokuussa aloittaneelle pojan tyttärelle. välisenä yönä. Vanha hirsikoulu purettiin uuden tieltä pari vuotta sitten
Siellä on tietoa Luistarin kaivauksista, jotka aloitettiin 70-luvulla. – Sen aikainen muotivillit keissa oli, että tulee olla kell Matka muinaiseen Matka muinaiseen menneeseen ja takaisin menneeseen ja takaisin Kulttuurimatkailun kehittämishankkeen proje isoin huoneisto on kesäisin auki kävijöille. (02) 5888 . Omistaja arvotaan Euran kyliä kiertäneiden kesken. Rautaruukki perustettiin Kauttuan kosken rannalle 1689. Nuorison suosima paikka, ajattelen. Siinä sai viimeisen leposijansa mies, joka oli kulkenut paljon Itämerta kauempana”, taulussa lukee. Siellä on taidet viloita, ravintoloita, näyttelyi nyt turismiin valjastetulla alue Puiston keskussuoni on sitä h Sepäntie. Otan kilven toiseen ja miekan toiseen käteen. elokuuta 2016 www.laitilansanomat.. Ensimmäinen kohteemme on Luistarin muinaispuisto. Aidatulla kalmistolla laiduntaa kesäisin lampaita, eikä muinainen hautapaikka ole niin aavemainen kuin voisi luulla. Tehdasyhdyskunnasta matkailukohteeksi Panen viikinkimiekan huotraan ja pyyhin hurmeiset kasvoni. 8 Perjantai 19. – Ei tässä ehkä ihan Stonehengen vaikuttavuutta ole, Mäkinen tokaisee. Tänä kesänä kalmistolla on vieraillut erityisen paljon nuoria, sillä alueelta löytyy villiin suosioon nousseen Pokémon Go -pelin piste. Vanha ja nykyaika kohtaavat Muinainen ja moderni kohtaavat myös Käräjämäen 500-luvun hautapaikassa. – Esihistoria on Eurassa se juttu, Mäkinen sanoo. Näyttelyhuoneissa on vitriinejä, joissa on alkuperäisiä Luistarista löytyneitä hautaesineitä. Mies oli haudattu sen ajan isäntien tapaan viikate ja keritsimet vierellään. Jotain puhuttelevaa rautakauden käräjäpaikassa kuitenkin on. – Luistari on säilynyt näin hyvänä aarteena nykypäivän arkeologeille, koska täällä aloitettiin ruumishautaus todella aikaisin. Muualla Suomessa käytettiin vielä pronssikaudelle tyypillistä polttohautausta, oppaani kertoo. Luulenpa, että löytäisin itseni hyvin nopeasti Valhallan porteilta, jos paiskautuisin ajassa tuhat vuotta menneisyyteen. Ei tällä kertaa. Haudasta löytyi pronssisia koruja ja Euran emännän puku. Aika hyvä porkkana paikallisille. Kauttua on paitsi historiallinen kylä myös ruukin ympärille perustettu tehdasyhdyskunta. Ne ovat painavia. Ihanaa, että vanha ja nykyajan kulttuuri sopivat yhteen, Mäkinen hymyilee. Tavallisesti matkani kääntyy Euran kohdalla Tamperetta päin. Alueen tunnetuin löytö on Euran emännän hauta. Se on yksi Suomen merkittävimmistä muinaisjäännösalueista ja suurin tutkittu kalmisto. Jokainen itseään kunnioittava kartanonomistaja tarvitsee kellotapulin. Luistarista löydettyjen hautojen sisältöä voi hämmästellä Nauravassa Lohikäärmeessä.. LAURI RAUTAVUORI Kuljen tuttua kantatietä 43 Laitilasta koilliseen. Taidekompleksin yhteydessä toimii myös 80-vuotias Euran Kemikalio. Rautakausi oli Euran vaurainta aikaa. Kunnantalon aulassa seisova Jopo odottaa uutta omistajaansa. Taiteilija Pirjo Hamm-Hakamäki pyörittää Hamm’in taloa. . Se saa mielikuvituksen laukkaamaan. Arvontaan voi osallistua kiertämällä vähintään kolmessa Euran kylässä kesän aikana. Rinkiin asetetut käräjäkivet ovat sopivan piilossa mäen päällä. Kalmiston vieressä on vanha hirsinen rakennus, joka on näyttelytila. Löydettyjen hautapaikkojen kohdilla on infotauluja, joissa on tarinoita ja tietoa haudan sisällöstä. – Täällä on myös geokätköpaikka. Haudasta löytyi myös miekka, väkipuukko, kaksi keihästä sekä silkkinen mekko, johon vainaja puettiin matkalle tuonpuoleiseen. puh. Kunnantalon aulassa seisoo sininen Jopo, joka arvotaan kesän päätyttyä. Silkkimekkoinen soturi on yhden hautapaikan otsikko. Pitkin laidunta on pystytetty esittelytauluja kohtiin, joista hautoja on löytynyt. Hieman kryptisen tittelin takana on Minna Mäkinen, joka on oppaani tämän aukeaman mittaisella Eura-turneella. Presidentti Tarja Halonen pukeutui Euran emännän pukuun linnan juhlissa 2001. Se koinaan rautaruukin omistaj tänään siinä on ravintola ja Kartanon vieressä on 1812 va nut kellotapuli. Ta Luistari on Suomen suurin tutkittu kalmisto. Sieltä on löydetty yli 1300 rautakautista hautaa. Euran esihistoriaa on koottu opastuskeskus Nauravaan Lohikäärmeeseen, jossa on esillä rautakauden loppujakson eli viikinkiajan elämää. Ajan kesä-Nissanini kunnantalon pihaan ja astelen sisään. – Aikoinaan tehtaalla oli enemmän työläisiä kuin nykyä mä oli selkeä keskittymä, joss tekijöitä asui paljon, sanoo M Miltei puiston keskellä, Se varrella, on vanha kartanora nykyinen Kauttuan klubi. 1900-luvun alu eella aloittanut paperitehdas o leen iso paikallinen työllistäjä Ruukinpuisto on tänä päivä kille avointa aluetta, ja viim vuosien aikana sitä on kehitet kailukäyttöön. Puku oli vuosisatojen vaihtuessa surkastunut pieniksi kangaspaloiksi. Yhdessä huoneessa saa kokeilla ennallistettuja viikinkiajan miehen varusteita. Anteeksi kömpelöstä kielikuvasta – on aika siirtyä ajassa eteenpäin. Niko & Lauri esähessu sujen eesähessujen suviturneeeeeeeeeeee suviturnee Kauttuan läpi virtaavat Eurajoen kosket an jo 1500-luvulla voimaa viljamyllyille. Alisen k ylittävä Myllysilta on vastavihittyjen suosima ka hääkuville. Maisema vaihtuu Kauttuan Ruukinpuistoon. Kangas oli kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että palojen perusteella puku voitiin ennallistaa eli siitä tehtiin alkuperäisen mukainen kopio. Paikalta löytyy liiskaantunut energiajuomatölkki. ”Tähän paikkaan kaivettiin 900-luvun alkupuoliskolla lähes neljä metriä pitkä ja puolitoista metriä leveä hautakuoppa, johon rakennettiin suuri puukammio. Toimittajan hymy saattaisi kääntyä ylösalaisin, jos ennallistettujen viikinkivermeiden kanssa joutuisi tositoimiin. Tauluissa on arkeologi Pirkko-Liisa LehtosaloHilanderin kirjoittamaa tarinointia sen ajan elämästä ja tietoa haudan sisällöstä. Minut vastaanottaa kulttuurimatkailun kehittämishankkeen projektikoordinaattori. Muinainen hautapaikka Aloitamme kierroksen niinkin kaukaa kuin rautakaudelta. Paikasta on vuosien varrella tehty monia tulkintoja, mutta se on lopulta selitetty viikinkipäällikön hautapaikaksi
Kellotapulin sisällä voi nähdä Reetta Partasen aikajätti-installaation. Niiden vahva läsnäolo on osa terassilla olemisen kokemusta. Auton moottorin monotoninen hurina palauttaa hetki hetkeltä takaisin tähän hetkeen, ja huomaan olevani todella väsynyt. Sarjan kolmannessa osassa matkataan yli tuhat vuotta ajassa taaksepäin ja tullaan takaisin. Laitilan Sanomien kesähessut Niko ja Lauri vierailevat kesän aikana neljässä naapurikunnassa. Täsa työnMäkinen. Talossa toimii keväällä 80 vuotta täyttänyt Suomen ensimmäinen maaseutukemikalio, Euran Kemikalio. Laajasta suunnitelmasta toteutui vain työläisten pesulaja saunarakennus sekä yksi terassitalo sotaajan aiheuttaman laadukkaan rakennusmateriaalin puutteen vuoksi. Rakennuksessa on neljä kerrosta ja yhteensä kuusi asuinhuoneistoa, joissa asutaan yhä. Vaikka Aalto olikin modernisti, hän halusi rakennuksiinsa luonnonläheisyyttä ja suojeli ympäröivää luontoa. Terassitaloa ympäröivät isot männyt, jotka ikään kuin vartioivat rakennusta. Moderniin suunnitelmaan kuului terassitaloja, kerrostaloja ja yksikerroksisia yhden perheen asuntoja. Arkkitehdin ensimmäinen työ alueella oli Ruukinpuiston yleissuunnitelman laatiminen. Hahmolla on kädessään kello ja edessään läjä rannekelloja. Talon austalla häämöttää voimalaitoksen piippu. Tuoksujen ja värien liitto Sorkkisentien varressa seisoo melko tavanomaisen näköinen punainen puutalo, mutta eipä arvioida kirjaa kannen perusteella. Pirjo Hamm-Hakamäki tekee miehensä kanssa yli 200 metrisen valoteoksen, joka värittää Eurajokea viikon verran marraskuussa. Kolmannen kerroksen näyttelyhuoneisto on talon isoin, reilut sata neliötä. Talon kapeasta ovesta sisään astuessa ovat aistit koetuksella. Liikkeen tiskit ja hyllyt ovat isoisäni tekemiä. Liiskattu energiajuomatölkki antaa viitteitä Käräjämäen hautapaikan nykykäytöstä. Tässä on ainakin yksi syy palata Euraan. Hamm-Hakamäki palasi vuosikymmenien jälkeen ilmaisunsa juurille eli abstraktismiin. Terassitalon näyttelyasunnon olohuone kylpee kesän valossa. Alvar Aallon terassitalon tärkeimpiä elementtejä ovat koko asunnon levyiset terassit, joita männyt piirittävät. Talossa asui alunperin paperitehtaan ylempi toimihenkilöstö. ektikoordinaattori Minna Mäkinen eistteli Alvar Aallon suunnittelemaa terassitaloa. Vuorossa on Eura. Äitini perusti sen 1936. Se on rakennettu porrastaen rinteeseen, ja paikalliset kutsuvatkin sitä porrastaloksi. almistutys ruulotapuli. epäntien akennus, e oli aian koti, hotelli. Alvar Aallon kädenjälki on Kauttualla voimakas. Teos on Reetta Partasen Aikajätti-installaatio. Euralainen taiteillija piti ensimmäisen taidenäyttelynsä lukioikäisenä, 45 vuotta sitten. Hamm-Hakamäen synnyinkoti häikäisee myös visuaalisesti. Osa töistä oli esillä taiteilijan ensimmäisessä näyttelyssä. Pitää vielä mainita, että Hamm’in talon jokirannassa on syksyisin valotapahtuma. Ne ovat minulle hengittämistä. änä kaimeisten tty mattta, kahtä, mitä eella on. Perjantai 19. elokuuta 2016 9 8 900 . Se on täynnä hänen taidettaan. – Aalto oli sitä mieltä, että turha rakentaa portaita, kun luonto tekee ne itsestään, Mäkinen selventää. Yksi niistä on Euran yhteiskoulun silloisen rehtorin, Olavi Kulon, muotokuva. ntoivat kosken a paik. Terassitalon pihalta näkee kaukana siintävän voimalaitoksen piipun. – Tämä on alkuperäisessä asussaan oleva kauppa. – Aallon mielestä ei ollut järkeä rakentaa harvaan asutussa Suomessa rumiin paikkoihin, kun voi rakentaa kaikista kauniimpiin, oppaani kertoo. Tiputan oppaani takaisin kunnantalolle ja jätän Euran taakseni. Hamm’in talon pihapiirissä, Eurajoen rannassa, on jokigalleria. Eura-kierroksen viimeinen päämäärä on Hamm’in talo, jota pyörittää taiteilija Pirjo Hamm-Hakamäki. Ensin nenään tulvii voimakas parfyymituoksujen kirjo, joka on pinttynyt vuosien saatossa talon rakenteisiin. Presidentti Tarja Halonen pukeutui Euran emännän pukuun linnan itsenäisyyspäivän juhliin 2001. Muinaisen ja nykyisen Euran sisäistäminen yhdessä päivässä vie veronsa. Voimalaitos rakennettiin aikoinaan paperitehdasta varten. Kellotapuli on viimeiset kaksi vuotta toiminut näyttelytilana. Rakennuksessa jyskyttää painostava, päättelyni mukaan 60 iskua minuutissa lyövä pulssi. toimitus@laitilansanomat.. – Olen rakastanut värejä lapsesta asti. ussa aluon edelä. Yksinäinen terassitalo ” Alvar Aalto oli sitä mieltä, että turha rakentaa portaita, kun luonto tekee ne itsestään. Kummoisia käräjiä täällä tuskin enää pidetään. Ja onhan niitä muitakin. Värikkäät maalaukset ja parfyymien tuoksu nivoutuvat talossa yhteen ja täydentävä toisiaan. Sen takia galleriassa on nyt paluu alkuun. Ennallistettu Euran emännän puku omn nähtävillä opastuskeskus Nauravassa Lohikäärmeessä. Juttusarjassa esitellään kuntien elämää, nähtävää ja koettavaa. – Hän tuli näyttelyn avajaisiin ja sanoi, että kun oikein katsoo, niin kyllä minä itseni siitä tunnistan, Hamm-Hakamäki nauraa. Yksinäinen terassitalo valmistui 30-luvun lopussa. Liikkeessä myydään parfyymeja, kosmetiikkaa ja kylpytuotteita. Yksi huoneistoista on toista kesää näyttelytilana. Hän oli puuseppä, HammHakamäki kertoo. – Se oli samalla ensimmäinen Euran kunnan järjestämä taidenäyttely. Jokainen itseään kunnioittava kartanon omistaja halusi sellaisen, Mäkinen kertoo ja johdattaa minut korkeaan puurakennukseen. Peremmällä tilassa istuu alakuloinen veistoshahmo. halkova paljon ään
Mauri Tenhonen Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen. . LAURI RAUTAVUORI – Kyllä se rautakin taipuu, kun sitä taivutetaan, toteaa Jussi Kauranen ja nauraa päälle. Musiikkiopistolaisia on noin 300 ja muskarilaisia satakunta. Lisäksi kaikissa muskariryhmissä on vielä tilaa. Yhteistyö koulun kanssa pelaa ja pelaa jatkossakin, Kauranen uskoo. Tänä lukuvuonna musiikkiopisto keskittyy erityisesti yhdessä tekemiseen, mikä näkyy vahvana panostuksena yhteismusisointiin. Tärkein ominaisuus on into laulaa muiden kanssa. Evakuoinnissa on omat haasteensa. Ekaorkesterissa musisoidaan laulaen ja soittaen yhdessä. Tähän asti siirtymä on onnistunut hyvin. LAURI RAUTAVUORI Vakka-Suomen musiikkiopiston opinnot käynnistyvät kaikkiaan yli 400 oppilaan voimin. ” Musiikkiopiston lukuvuosi on lähtenyt käyntiin Tänä vuonna panostetaan yhteismusisointiin Opetus evakossa Vakka-Suomen musiikkiopiston viihdeorkesteri esiintyi konsertissa viime syksynä. Myös pienempien muskarilaisten lukuvuosi on jo alkanut opettajakohtaisilla luokkatunneilla. Opetus tapahtuu Kappelimäen koulun musiikkiluokassa, kirjastossa, eskariluokassa sekä ekaluokkalaisten aulassa. Yhteisöllisyyteen panostetaan myös opettamisessa. Lisätietoja: www.peda. Laulun tuntiopettajaksi valittiin Laura Ruusumaa ja muskariopettajaksi Satu Kastellin. – Aikuisetkin, jotka ovat joskus soittaneet musaopistossa mutta eivät ole pitäneet harrastustaan yllä, ovat tervetulleita virittelemään vanhoja taitojaan. He molemmat ovat Turusta. Perjantai 19. Lisätietoja ja ilmoittautumiset musiikkiopiston toimistoon: 02 8501 8492. Musiikkiopisto saa tänä vuonna muutamia uusia vahvistuksia opettajakuntaansa. Niko Vahtera. net/laitila/musiikkiopisto. – Esimerkiksi aikatalutus ja se, että opettajien kotipesä on muualla, tuo haasteensa. . – Musiikkiopisto on sillä tavalla identifioitunut Kustaa Hiekan lukutupaan. – Kun perusopetuksen tunnit päättyvät, me jatkamme siitä, Kauranen sanoo. Aiemmin on ollut niin, että ensin opetellaan perustaidot soittimesta ja vasta sitten liitytään orkesteriin, kertoo musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen. Urkujensoiton tuntiopettajana aloittaa Kustavin seurakunnan kirkkomuusikko Essi Takkinen, jolla on vahva urkurin ja opettajan tausta Oulusta. – Tällä haetaan opettajien yhteistyön lisäämistä ja sitä, että saadaan ammatillinen taito vuorovaikutukselliseen käyttöön ja osaamista jaettua, Kauranen selittää. Musiikkiopisto muistuttaa erityisesti kuorotoiminnasta, johon pääsee mukaan ilman laulukokeita. Musiikkiopiston opetus on siirtynyt väliaikaisesti Kustaa Hiekan lukutuvalta Kappelimäen koululle lukutuvan sisäilmaongelmien takia. Kaiken kaikkiaan musiikkiopistolla on seitsemän luokkatilaa käytössään. Muutkin mukaan Myös musiikkiopiston ulkopuoliset ovat tervetulleita yhteismusisoinnin ja musiikin perusteiden ryhmiin. elokuuta 2016 10 Laitilan Sanomat Tärkein ominaisuus on into laulaa muiden kanssa. Opettajien kesken on tehty kolme tiimiä, jotka keskittyvät tapahtumiin, arviointiin ja yleiseen kehitykseen. Rehtori toivoo silti, että opisto pääsee takaisin lukutuvalle mahdollisimman pian. – Oppilaiden yhteismusisointi lähtee heti liikkeelle. Paikka on tärkeä meidän oman identiteetin kannalta. Musiikkiopintonsa aloittaville oppilaille perustetaan uusi Ekaorkesteri sekä Laitilaan että Uuteenkaupunkiin
Laitilan Sanomat 11 Perjantai 19. Maaja Metsätaloustuottajien Keskusliiton Laitilan sihteeri Anna Setälä arvioi, että sato on määrällisesti kaiken kaikkiaan hyvä, keskimääräistä vähän parempi. Jos kuivurin ottama ilma on valmiiksi kuivaa ja lämmintä, niin sitä vähemmän se vie öljyä ja on tällöin halvempaa. elokuuta 2016 . Puinti alkaa kunnolla ensi viikolla, jos keli sen sallii. ”Vielä on kesää jäljellä” Anna Setälä pitää mennyttä kesää viime vuotta parempana. Uotilan nelihenkinen perhe asui Shanghaissa vuosina 2010-2014 kun Janne Uotila työskenteli tuotekehitysjohtajana Sandvikin uudessa tuotekehitysyksikössä. Paikoittain on näkyvissä aukkopaikkoja pelloilla, mikä kertoo, että maa on ollut liian märkä kylvölle tai kylvöjen jälkeen on tullut rankkasade. Heinäkuussa kärsittiin paikoittain kuivuudesta. Lasta ei vaivannut mikään, mutta Kiinassa vauvoja on tapana kantaa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Suantakka Shanghaihi Laitilan pelloilta löytyy myös maissia. Sekä valtakunnallisesti että Laitilan sisällä on ollut valtavasti vaihtelua sateiden suhteen: osassa kuntaa vettä on tullut liikaa, mutta yleisesti suht sopivasti. Alussa aikaa kului paljon erilaisten paperiasioiden hoitamiseen, mikä oli sillä tavalla hankalaa, että esimerkiksi pankkitiliä ei voi avata, ennen kuin kaikki paperit ovat kunnossa, Uotila kertoi. – Laadusta en osaa vielä sanoa, koska se määräytyy paljolti puintiolosuhteiden mukaan. Sen jälkeen mies alkoi nukahdella rattiin. Kunnolla piti päästä puimaan jo tällä viikolla, mutta sateet muuttivat suunnitelmia. Uotila luennoi otsikolla ”Suantakka Shanghaihi”. Heinäkuun helteiden epäiltiin vaikuttavan sokerijuurikassatoon, mutta laitilalainen perunaja sokerijuurikasviljelijä JukkaPekka Isotupa pysyy positiivisena. Kiinalaiselle ruoka-aika on pyhä Suomessa näytti olevan vallalla valittamisen kulttuuri. Eloja syyskuu ovat tärkeitä sokerijuurikkaalle, ja vallitseva keli on niille juuri mainio: aurinko paistaa ja öisin sataa vettä, Isotupa kertoo. Lähdön hetkellä perheen kaksi poikaa, Kosti ja Lauri, olivat 2,5ja 4-vuotiaita. Lapsen, erityisesti poikalapsen syntyminen on kiinalaiselle tapahtuma, joka muuttaa koko lähisuvun elämän. NIKO VAHTERA Laitilan viljakasvustojen kehitys on noin viikon tavanomaista edellä, ja esimerkiksi ohraa päästiin puimaan jo edellisviikolla. Laitilassa hyvät viljasatonäkymät . Tita Uotila hoiti kotiasiat miehen pitkien työpäivien ajan, toimi aktiivisesti Suomi-koulussa ja opiskeli kiinaa paikallisessa yliopistossa. Hierarkia on selkeä, työntekijät sitoutuvat johtajiinsa ja vaihtavat jopa työpaikkaa, jos johtaja vaihtuu. – Ja totta kai, jos vilja on valmiiksi kuivaa, niin se on kustannuksia ajatellen hyvä asia. Vaimo kantoi lasta päivisin. Näitä paikkoja on kuitenkin harvakseltaan. PIRKKO VARJO Kiinassa arvostetaan henkilökohtaisia suhteita, käteistä rahaa ja poikalapsia. Vaikka nyt sataa, niin vielä on täydet mahdollisuudet, että lämmin keli palaa. – Syyksi hän kertoi sen, että kantoi vauvaa kaiket yöt. Seura on pitänyt säännöllisiä sukukokouksia vuodesta 1964. Ulkomaankomennuksesta perheelle jäi pääasiassa hyviä muistoja. Janne Uotila kertoi omista ja perheensä Kiinan kokemuksista Juha-Uotilan sukuseuran kokoontumisessa. Hän uskoo, että perunaja sokerijuurikassadosta tulee kohtalainen. – Kannustan lämpimästi lähtemään, jos tilaisuus tulee. Juha-Uotilan sukuseuraan kuuluu noin 270 jäsentä. Kiinassa johtajalta odotetaan selkeää auktoriteetin näyttämistä ja erilaista tiukkuutta kuin Suomessa. Vaikka Shanghai on valtavan iso kaupunki, en koskaan tuntenut oloani turvattomaksi. – Suomessa näytti olevan vallalla valittamisen kulttuuri ja tekemisen meininki puuttui, Uotila sanoi. Tehoisaa lämpösummaa oli 16.8. Mitä pidemmälle syksyyn puintiaika menee, sitä enemmän kuivauskustannukset nousevat. – Nyt on vasta elokuun puoliväli, viime vuonna korjuuaika oli syyskuussa. Mamban biisi ”Vielä on kesää jäljellä” soi päässä ja nyt toivotaan, että tulisi lämmin ja kuiva puintiaika, Setälä selittää. – Sosiaaliset taidot voivat kuitenkin olla huonoja. Tiimityötä ei osata, kun jokainen keskittyy vain omiin asioihinsa. Autonkuljettaja kertoi myös, että toiset isovanhemmat ovat kyllä tulossa avuksi – toiset olivat jo heillä. Kiinan-vuosina myös näkökulma Suomeen tarkentui. Lämmin puintiaika vaikuttaa viljelijöiden kustannuksiin, joita ei paljon pysty lisää ottamaan, sillä viljan hinta on laskenut melkoisesti. Aikatauluista saatetaan joustaa, mutta ruokailuajat ovat pyhiä, Kiinassa työskennellyt diplomi-insinööri Janne Uotila kertoi Juha-Uotilan sukuseuran kokoontumisessa. Ohrat, vehnät, kaurat ja syysviljat alkavat olla valmiita. ” ”Kolme peräkkäistä poutapäivää, niin täysi rähinä päälle”. Uotila kertoi autonkuljettajasta, joka hoiti työnsä moitteettomasti aina siihen saakka, kun perheeseen syntyi vauva. Koulutusta arvostetaan ja töihin tulevat ihmiset esittelevät ylpeinä hyviä arvosanojaan. – Heti jos ennusteissa on kolme peräkkäistä poutapäivää, niin täysi rähinä päälle puinnin suhteen. Se on melkein se kosteus, mihin vilja kuivataan. Uskon laadun olevan kuitenkin riittävän hyvä, Setälä sanoo. mennessä kertynyt 1049 astetta, kun keskimäärin ollaan oltu alle tuhannessa asteessa. – Ei se mikään katastrofi ollut. Viime vuonna ei paljon alle 20 kosteusprosentin viljaa puitu, mutta nyt naapurin vilja on jo 14 prosenttista
Tulevan lukuvuoden 201617 opetusohjelma julkaistaan ti 30.8. Kahvitarjoilu. Risteily Tallinnaan 25.-26.10. Mukaan toivotaan vanhojen soittajien lisäksi uudet. Ryhmä kokoontuu ohjatusti 12 kertaa Poukanvillessä. klo 16-18 Liljalaaksonkatu 10 (ent. 02 8501 6273. Benjamin Franklin Syntynyi – 16.8. Luterilaiset virret 781 ja 782. 20.8. Eilalle, p. Ps. kalenteri Onnittelemme Päivän sana: Aurinkoisia ajatuksia: Kalenteri-sivulle tarkoitetut aineistot osoitteella ilmoitus@laitilansanomat.. järjestää messun Laitilan Lutherkappelissa (Vihtorinkatu 7) klo 10. elokuuta 2016 12 Laitilan Sanomat 5.51 21.21 tänään: Mauno, Maunu lauantaina: Sami, Samuli, Samu, Samuel sunnuntaina: Soini, Veini maanantaina: Iivari, Iivo Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi. Leo Niemelä puhuu ja laulaa, tilaisuuden johtaa Matti Kesälahti, kahvitarjoilu. – Silon Saunaseura Kilpeläiset ovat kutsuneet kaikki silolaiset tutustumaan kotikirkkoonsa klo 15. – Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyh. Jumalanpalvelus Anneli ja Pentti Hirvasoja. Aurinko Pe Perjantai 19. LAITILA Lasten tanssikurssit alkavat ennen muuta toimintaa ja niihin sekä Lasten ja nuorten käsityökouluun ilmoittautuminen on käynnistynyt 16.8. Matkasta tarkemmat tiedot ja ilm. (Ohjaus Kaivolantieltä.) MAANANTAI 22.8. Lähtö klo 11.30, paluu n.16.30. Sunnuntai aukiolo jatkaa entisellään klo 12.-15. mennessä, niin kerromme mielellämme sinulle lisää. Ke 31.8. nuokkari). – Kaariaisten mäkitupamuseo avoinna klo 12-15. 0400 728342. Pm-ratakävelyt, Turku, klo 18.00 M 10000m kävely, N,M19 5000m kävely, N19,M/N17,P/T15-14 3000m kävely, P/T13-12 2000m kävely, P/T11-10 1000m kävely, P/T9 600m kävely. 6 km Kalannista, Puuorkonpolulle. – Ugin Katukirkko (Alinenk. Kaikki joukolla mukaan!. Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. kursseille netissä www. www.kilpailukalenteri.fi Urheilijalla on oikeus laskuttaa osallistumismaksu seuralta kuittia vastaan. Maksu 5 euroa. klo 18. Te toitte Leinmäelle oikeanlaisen markkinatunnelman! Erityinen kiitos tapahtumien järjestämiseen osallistuneille talkoolaisille. Ryhmiä on yhteensä kolme. Hyvän Sanoman ilta klo 17. Opetus käynnistyy pääsääntöisesti syyskuun puolivälissä. Aamupuuro klo 8.15 9.15, ruokailu klo 12.30 -13.30. Lasten tanssikurssit alkavat ma 29.8., kokoontumispaikkoina Urheilutalon peilisali sekä Varppeen pieni sali, opettajina Heli Koskimies ja Ritva Norkia. Huom! Kurssimaksun voi maksaa heti ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankin kautta, tämä ei kuitenkaan ole pakollista. Laitilan kaupungin koulujen, päiväkodin ja ryhmäperhepäivähoidon RUOKALISTA Viikko 34: Ma Nakkikastike, perunat, kaali-kurkku-ananassal. Myös puhelimitse (8501 6273) ja toimistossa käymällä voi ilmoittautua. Baltic Queenillä, lisätietoja ja ilm. Yhristykse toimiva Opistos tapahtu Ilm. Lämpimät kiitokset kaikille, jotka eri tavoin kunnioititte rakkaamme MATTI PERKKOLAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hanna Raiskinmäki 045 6164488, Petra Vuorio 044 7419169. – F2-juniorit (-08) harjoitukset maanantaisin klo 17.3018.30 ja keskiviikkoisin 16:3017:30. Matka 1,6 km. Vinkkilän Osuuspankin tiloissa Vinkkiläntie 17. vakkaopisto.fi, kohta ilmoittautuminen. – Lähde vapaasrk klo 17. Vapaa pääsy. klo 18 Teijo Määtän johdolla. Yhteislähtö seurakuntatalon pihalta klo 18.15. klo 18.00. 30.8 mennessä. Kristiina Laiho kertoo Vehmaan Kiviteollisuudesta. Raija ja lapset perheineen Rakas pikkusiskomme ja tyttäremme sai kasteessa nimen Nanette Martta Alisa Arokoivu Kummit: Katri & Joni ja Sanni & Niko Erityiskiitos naapureille Tuulalle ja Aarnelle, saimme erityisen ja upean kastetilaisuuden teidän ansiosta vanhassa tuvassanne. klo 18.00. – Helluntaiseurakunta Meijeritie 1. Seura ei maksa jälki-ilm. Menemme Raumalle Merskaan. Saunotaan, uidaan, grillataan ja pelaillaan ulkona. Pihamäentie 62, ti 23.8. mennessä. Leinmäen kyläyhdistys ry KIITOS Hannu kiittää ystäviä, läheisiä ja Väinölän tyttöjä hoivasta. Opastus Kalanti-Vinkkilä tieltä, n. klo 18.30. Jos haluat mukaan, niin otathan rohkeasti yht. mennessä. 36). Nousiaisten heittokisat, Nousiainen klo 11.00 M/N, M/N19-17 moukari, P/ T15-11 kiekko, moukari. www.kilpailukalenteri.fi – Pe 26.8. Laitilan käsityökeskuksessa, opettajana Heljä Saloma. TULEVAT TAPAHTUMAT – Kaariaisten Martat Meidät on kutsuttu tutustumiskäynnille Vaimaroon, Lahja ja Sisustus Vanillaan,os. www. Ilmo. 2.9. Tarkemmat tiedot www.vakkaopisto.fi (kohta ilmoittautuminen). Yleisurheiluharjoitukset 5-12–vuotiaille klo 17.30 ja 13-17 –vuotiaille klo 18.00 urheilukentällä– – To 25.8. aiheesta Miten teet eteesi tulevat ratkaisut. 400 481005. tyttö, 4520 g ja 54 cm, Jenna Kiveinen ja Henry AliMattila. 040 5381777 Marjatta – Lähde vapaasrk Ke 24.8. Lasten ja nuorten käsityökoulu käynnistyy ma 12.9. Päivätilaisuus, huom aika klo 16. toimittaa pastori TT Anssi Simojoki. Kurssien tarkemmat tiedot löytyvät em. SUNNUNTAI 21.8. Terhi 0400 902463. Tarkempi ryhmäjako ja aikataulut osoitteessa www.vakkaopisto.fi (kohta ilmoittautuminen). – LaitSeMiele ry Päivätoimintamme aukioloajat muuttuvat ensi viikosta alkaen ti-pe 10.-14. Avoinna klo 12.-15. 30:3-4 Kolme uskollisinta ystävää: vanha vaimo, vanha koira ja käteinen raha. Messun jälkeen kirkkokahvit ja opetusvartti. Uki rukoilee Lähteellä. Ilm. Vierailijana Pauli Rahkonen. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään. Yleisurheiluharjoitukset 8-17 –vuotiaille klo 17.30 urheilukentällä – La 27.8. klo 18. P. – Ugin Katukirkko (Alinenk. Seurakuntien yhteinen rukousilta, jossa rukoilemme Suomen, vakkasuomen ja henk. Avoinna ma-pe klo 8.-14.30. klo 16:30-18:30. 0500 780561. – Vanhaintuki ry Aloitamme Kunto-projektin tiimoilta Laitilassa uuden Ystäväpiirin + 65 v tulevan syksyn aikana. klo 18.00. Ystäväpiirissä ennen kaikkea tutustutaan uusiin ystäviin ja luodaan ryhmän sisäistä yhteishenkeä erilaisin mukavin harjoittein ja keskustelujen sekä yhteisten kokemusten ja tekemisten kautta ja näin karkoitetaan yksinäisyyttä. Ryhmiä on yhteensä 8, eri baletteja sekä dance mixia. Ti Lasagne Piccolo, porkkana meloniraaste, ketsuppi Ke Porkkanaohukkaat tai mexican-kasvispihvit, perunasose, juustomakaronisal., puolukkahillo To Broilerperunavuoka, pirteä punajuurisalaatti Pe Koskenlaskijan kalakeitto, grahamlihapiirakka www.LaitilanKino.fi Lemmikkien salainen elämä La klo 14/16 Su klo 16.00 kerro minulle jotain hyvää La klo 18.00 Su klo 18.00 Ice age Su klo 14.00 Lisätiedot: www.laitilankino.fi Pyhärannan Myrskyn YU-MESTARUUSKILPAILUT la 20.8.2016 klo 15.00 Rohdaisten urheilukentällä Kaikki sarjat käydään 3-otteluna. ja kursseille ilmoittautuminen alkaa yleisesti to 1.9. koht. – C-tytöt Aluesarjan ottelu Jyske Merimasku Finnlamexareenalla pe 19.8. – Jehovan todistajat Erik Sorolaisentie 15. P. Yleisöesitelmä klo 11. – Vakka-Suomen Keräilijät syyskauden ensimmäinen kokoontuminen ke 24.8. Paikalla puffetti. Spotox-heittopörssin osakilpailu. vakkaopisto.fi tai toimisto puh. Tiedustelut Aki Vuoriolta p. viim. – Laitilan soittokunnan harjoituskausi alkaa opistotalolla (Urheilutie 5) klo 18. – Naiset Maakuntasarjan ottelu Jyske Ulvila Finnlamexareenalla ti 23.8. – Maaja kotitalousnaiset matka Helsinkiin 8.-9.10. Urheiluseora – VaRa, Erkin-maili kuntorastit Isonummen kartalla ti 23.8. Kaikille avoin kansainvälinen olohuone su 28.8. – Ma 22.8. – Moniosaajat ry. – F-tytöt Alemman jatkosarjan ottelu Jyske Kankaanpää Finnlamex-areenalla ma 22.8. Löydät meidät nyt myös Instagramista! Laitilan Hautaustoimisto Täyden palvelun hautaustoimisto www.pdl.?/hautauspalvelut Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka olitte saattamassa VEIJO LAAKSOSTA hänen viimeiselle matkalleen ja kunnioititte hänen muistoaan adressein. Tied. nettisivuilta, kohta ilmoittautuminen. Kiitokset kaikille kesän toritapahtumien kävijöille, myyjille ja viihdyttäjille! Kesätorit onnistivat erittäin hyvin. 36) Rukousilta ti 23.8. asioiden puolesta. Ninnalotta & Justus ja Nina & Joonas Kesätorit rompetoreineen ovat tältä kesältä ohi. – Kotiseutumuseo Helinin Torppa Pyhäranta Polttila Vanha Turuntie 182 27320 Ihode. to 15.9. 24.8. – Laitilan Seudun A-Kilta Paikka Palopirtti, Kaukolantie 19. Saarnan aikana lapsille pyhäkoulu
– Klo 14 Pyhäkoulujen aloitustilaisuus + 4 vuotiaiden juhla srk-talolla. Kuva Katri Kuusikallio Suomen Kotiseutuliiton nimeämä palkintoraati on valinnut Vuoden kotiseututeos -finalistit. Teoksissa käsitellään järvija kansallismaisemia, kirkkoyhteisöä, sotilassaaria ja suuren kaupungin historiaa. Ndutan leirillä asuu yli 55 000 ihmistä, eikä sinne vastaanoteta enää enempää. Kaikki toiminta tapahtuu valtion tarkassa valvonnassa, TCRS:n hankekoordinaattori Terry Raphael kertoo. Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalon, kotiseutututkija Jouko Hannun, ministeri Raimo Sailaksen ja tietokirjailija Harri Turusen muodostama palkintoraati toteavat tyytyväisenä, että kilpailuun osallistuvien teosten määrä on noussut vuosittain. Olen saanut jokapäiväisen leipäni ja ymmärtää, ettei se ole itsestään selvää. Veijo Aatos Ilmari Laaksonen, 70 vuotta Avioliittoon vihitty: Joni Lauri Kalevi Varjo ja Anu Kristiina Jyrkiäinen, molem. Minä elän. Mtendelin leirille tulee viikoittain 1000-1500 uutta pakolaista. Suurimmat haasteet leireillä ovat puhdas vesi ja ruoanlaitto. TCRS on vuonna 1964 pakolaistyötä varten perustettu järjestö, joka nykyisin tekee myös monipuolista kehitysyhteistyötä. Lähetysseuran tuki käytetään vesihuollon, sanitaatiopalvelujen sekä hygieniatilanteen kohentamiseen Ndutan ja Mtendelin pakolaisleireillä läntisessä Tansaniassa. Länsi-Porin srk. Olen saanut juosta myötätuuleen ja irvistää vastamyrskyssä. lokakuuta Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla. Vuoden kotiseututeos -kisaan neljä teosta Olen saanut osani tuskasta, mutta olen myös ollut onnellinen. Kaikesta tästä kiitän häntä, jolta sain ikuisuuden. Olen saanut kuulla ukkosen jylinän ja saanut suojan salamoilta. Ke 24.8. Minä en katoa. Vuoden kotiseututeos -kilpailuun tuli määräaikaan mennessä peräti 65 ehdokasta. Vettä pitäisi saada samaan tahtiin kuin väkeä tulee lisää. Jukka Salminen tuo Tarinasafarin mukanaan ja esiintyy tänä vuonna 4 vuotta täyttäneille ja heidän perheilleen. Olen saanut tulla ymmärretyksi ja käyttää taitoni, jotta tulisin ymmärretyksi. Olen saanut koskettaa ja tulla kosketetuksi. Olen saanut antaa rakkautta ja tulla rakastetuksi. Olen saanut nukkua pitkään ja herätä aamun varhaisiin säteisiin. Ke 24.8. Suomen Lähetysseuran katastrofityötä voi tukea osoitteessa www.suomenlahetysseura.fi/katastrofikerays Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Suomen Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa tansanialaiselle Tanganyika Christian Refugee Service -järjestölle (TCRS) burundilaispakolaisten kanssa tehtävään työhön. Olen saanut nähdä kokonaista elämää ja katsoa kuolemaa silmästä silmään. Olen saanut lämpimän kodin ja kokea myös, miltä tuntuu turvattomuus. Yhdistyksillä on myös tarve ja tahtoa näyttää, mitä kaikkea yhdistyksissä tehdään, Riitta Vanhatalo kertoo. Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla klo 18.30. Matti Sakari Perkkola, 70 vuotta. Laitilan Sanomat 13 Perjantai 19. Olen saanut paljon lahjaksi ja opetella luopumaan. www.suomenlahetysseura.fi Lähetysseuralta 50 000 euroa burundilaispakolaisten tukemiseen Leirille saapuvat uudet tulokkaat majoitetaan ensin yhteistelttoihin, naiset ja lapset omaansa, miehet omaansa. Kastetut: Vili Niko Tapio Ramstedt. Olen saanut kaksin käsin auttaa toisia ja tulla autetuksi. elokuuta 2016 Su 21.8. Vuoden kotiseututeoksen valitsee opetusja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen, joka julkistaa voittajan 1. TCRS tarjoaa myös materiaaliapua sekä psykososiaalista tukea. – Klo 14 Huom aika! Päiväraamattupiiri Kirkkokodilla, Tutta. – Klo 19 Iltahartaus Untamalan kirkossa, Pekka Laulajainen ja Elise Erämaa. Vuoden kotiseututeos -finalistit lähestyvät kotiseutua, lähiympäristöä ja paikallishistoriaa monin eri tavoin: luonnon kautta, seurakunnasta käsin, yhdessä muistellen ja sotahistorian kautta. Lähetysseuran pitkäaikainen kumppani TCRS on kriisin alusta lähtien osallistunut burundilaispakolaisten tukemiseen yhteistyössä Tansanian hallituksen sekä YK:n pakolaisapujärjestö UNHCR:n kanssa. Kirjoihin ja niiden ulkoasuun selvästi panostetaan. HINNERJOKI Su 21.8. Jumalanpalveluksen jälkeen lähetyspyhän kirkkokahvit seurakuntakodilla. klo 18 ”Kesävirsiä ja hengellisiä lauluja” -tilaisuus kirkossa. Käyntiosoite: Keskuskatu 17, puhelin: 02-856539 Askel askelelt Kuolleet: Reijo Tapani Mäntysalo, 68 vuotta. – Klo 12 Vanhan käsikirjan rippija ehtoollinen Laesaaren kappelissa, toimittaa Teuvo Huhtinen, kanttori Erkki Leino. Ja mikä tärkeintä, olen saanut sielunrauhan, enkä tullut hylätyksi. Hautaan siunattu: Hilkka Alisa Aaltonen, 85v. Olen saanut vapauksia, ja kun käytin niitä itsekkäästi, anteeksi. Olen saanut oppia uusia asioita ja unohtaa turhia. Tavoitteena on lisäksi parantaa peruskoulutuksen saatavuutta sekä kehittää elinkeinotoimintaa pakolaisuuden oloissa. – Klo 17 Kirkkokahvinkeittäjien kokous Lehtoniemen rantasaunalla, aloitetaan saunomalla, sitten kahvit + muut ja katsotaan syyskauden kahvitusvuorot, mukana Saari. Entä mistä polttopuita kaikille, kun valtio on kieltänyt katkomasta puita. Ma 22.8. Olen saanut kasvaa ja kokea kasvukipuja. Olen saanut kuulla käen kukkuvan ja lumen narskahtavan. Kanttori Timo Meriläinen, urut ja säestys. Ke 24.8. Olen saanut kikattaa tikahtuakseni ja karjua ääneni käheäksi. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Palmu H, Erämaa, kirkkokahvit Kirkkokodilla. Pakolaisten vastaanotossa suurimman taakan kantavat naapurimaat Ruanda, Uganda, Kongo ja Tansania. Lähetystyön johtokunta kukittaa alttarin. Lähetysseura myönsi TCRS:lle 50 000 euroa tähän tarkoitukseen myös viime syksynä. Tilanne vaikeutuu päivä päivältä: pakolaisten virta naapurimaihin jatkuu, ja uusia leirejä avataan tulijoiden majoittamiseksi. Olen saanut tutkia itseäni ja löytää hyvän ja pahan. Olen saanut nauttia kehon väreilystä ja kokea kipua. 65 ehdokkaan joukosta finaaliin pääsivät Jarmo Niemisen teos Keisarin perintö Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta, Jorma Knuutisen, Eila Karkin ja Risto Palokankaan teos Konneveden kunniaksi Kertomus kansallisveden suurjärvestä, Lappeen kotiseutuyhdistys ry:n teos Läpi kuuden vuosisadan Lappeen seurakunta 1415-2015 sekä Markku Salmen ja toimituskunnan teos Valtatien varrelta Tarinoita ja kuvia Leppävaarasta ja Harakasta. Olen saanut rohkaistua ja pelätä. – Myös taso on selvästi parantunut. Paine kohdistuu etenkin Tansaniaan, jonka länsiosien pakolaisleireillä asuu jo nyt runsaat 140 000 henkeä. Olen saanut kuulla viisaita ajatuksia ja minulta on kysytty neuvoa. PYHÄRANTA Su 21.8. Olen saanut olla ylpeä ja hävetä silmät päästäni. klo 9-13 Toivontupa Kirkkokodilla, Laukkanen ja vapaaehtoisia. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. Keskiafrikkalaisessa Burundissa runsas vuosi sitten alkaneet levottomuudet ovat johtaneet laajamittaiseen pakolaiskriisiin, jonka seurauksena yli 250 000 burundilaista on paennut kotimaastaan. Olen saanut tulla minuna esiin ja vetäytyä lepäämään. Kalle Virta Kirjoittaja on Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtaja Kiitollisuus. Myöhemmin perheet saavat oman teltan. Messu kirkossa klo 10, Petri Laitinen ja Anna Korpi. Su 28.8. klo 16 PopUpPyhiksen suunnittelua Sahenkulmassa, pyhäkoulunopettajat suunnitellaan Lähetystorilla tapahtuvaa PoPUp-Pyhistä, Meriö, Saari. Eri järjestöt huolehtivat sovitun työnjaon mukaisesti eri tarpeista: vesi, koulutus, terveydenhuolto, ruoka, suojat, logistiikka, lastensuojelu, ympäristönsuojelu. Olen saanut katsoa aurinkoon ja kastua sateessa. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa, Kylänpää, Palmu S, Erämaa, Laine Eveliina ja Penttinen Pia, kirkon kukittaneet Padon Martat. Olen saanut itkeä sekä ilosta, että surusta. klo 18 sanajp., Kemppainen, Saarni. Kaikki entiset ja uudet laulajat tervetuloa. Olen saanut juosta jalkani kipeiksi ja olla rampa, jolla on terveet jalat
15.30 Salatut elämät (7) 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Finntriathlon 2016 17.00 MTV Sport: Lauantairavit 18.00 Pomo piilossa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Tuubi 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Johan Falk 14 – Hiljaista diplomatiaa (16) 00.35 Panttivangit (7) 01.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Matkaoppaat ( jaksoa) 11.00 Vaaleanpunainen pantteri 11.10 MasterChef Australia 12.55 MasterChef Australia 14.10 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. Televisio Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.10 Tohtori Kiminkinen 12.40 Tanskan kauneimmat kodit 13.10 Valkoiset ruusut (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Jan Guillou 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Historia: Vietnamin sodan loppu 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi (7) 22.45 Yle Uutiset 22.50 Shetlandsaarten murhat (12) 23.47 Kulutustavaratarkastajat 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.30 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.8. 14.15 Leijonan luola USA 15.15 Radio Aallon Helsinkipäivän kesäkonsertti 15.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay (2 jaksoa) 17.50 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Pyöräily 12.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 13.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 15.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 18.00 Rion olympialaiset: Koripallo 19.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 21.15 Rion olympialaiset: 16. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Suomen ihanimmat häät 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Kohde (16) 00.35 Isänmaan puolesta (12) 01.35 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Hauskat kotivideot 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Hauskat kotivideot 16.50 Leijonan luola USA 17.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (7) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12) 23.10 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.10 Poliisit (7) 00.40 Poliisit (7) 01.10 Mustat lesket (S) 02.10 Ennustaja-TV Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Kutsu Kaukoitään (S) 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 19.00 Gran Hotel (12) 19.45 To Nightwish: Suomi 20.00 Kirjaohjelma: Jon Fosse 20.30 Jäitä hattuun (7) 21.00 Maanalaiset taistelijat (16) 22.00 Kotiseutu – kaipauksen v uodet (12) 00.07 Ikkunoita avaruuteen 00.30 Ikkunoita avaruuteen 00.55 Teematieto Sunnuntai 21.8. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Häpy endkö. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Viljami (S) 07.10 Puuharit (S) 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.34 Ihan satua (S) 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Galaxin Pallo 08.50 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 11.05 Holby Cityn sairaala (12) 12.05 Kioski: Aleks’in Wonderland 12.35 Lene, islam ja rakkaus 13.05 Matkakassi 13.35 Uskon jalkapalloon 14.30 YK-miehet moottoripyörillä 15.00 Olutretki Eurooppaan 16.00 Lasten aivot 16.30 Meduusojen maailmassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli nuts. Maanantai 22.8. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (12) 23.25 Elokuva: Miami Blues (16) 01.25 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy 09.00 Rion olympialaiset: 15. 01.30 Elokuva: Jotkut tytöt (S) 03.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.25 Ennustaja-TV Yle Teema 04.00 Teematieto 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 20.8. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Taitouinti 09.00 Rion olympialaiset: 14. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit 13.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 14.00 Historia: Unohdettu tuberkuloosi 14.55 Yle News 15.00 Yle Uutiset 15.05 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Ulos luontoon 18.55 Neiti Marple: Koston jumalattarena (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7) 21.55 Vera Stanhope tutkii (12) 23.25 Elämäni unelma 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 05.30 Rion olympialaiset: Paini 07.00 Rion olympialaiset: Taekwondo 08.00 Rion olympialaiset: 15. Perjantai 19.8. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.01 Nalle 07.08 Kati ja Töppö (S) 07.19 Unohdettujen purkkien kansa (S) 07.27 Metkat Mesiläiset (S) 07.34 Näin tehdään: Jätski 07.39 Petrin tiikeritarinat (S) 07.50 Kaapo (S) 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas (S) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Teematieto 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kirjaohjelma: Christian Jungersen ja Antti Tuomainen 18.40 Elävä arkisto: Kesärock 18.41 Rockstop: Nummirock 1989 19.16 Rockstop: Kesäkatsaus 20.16 Jäämeri 30 päivässä 21.00 Kino:Puhallus (12) 23.05 Näin se tehtiin: Big Lupu 23.35 Kosketuksessa: 22 Pistepirkko 00.35 Teematieto. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.00 Rion olympialaiset: Vesipallo 12.00 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Nykyaikainen 5-ottelu 14.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 16.55 Rion olympialaiset: Triathlon 19.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.50 Rion olympialaiset: Nyrkkeily 21.15 Rion olympialaiset: Koripallo 23.10 Rion olympialaiset: Jalkapallo 01.25 Rion olympialaiset: Uimahyppy 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 03.30 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Mokon suuri maailma (S) 08.25 Vikke Viikinki (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Supernelikko (7) 09.20 Supernelikko (7) 09.35 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Kesäkuski 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut 11.25 Grillikuume 12.25 Piilokamera 12.35 Hammaskeiju 2 (7) 14.25 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. 17.55 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Vaaleanpunainen pantteri 19.10 Elokuva: Gnomeo & Julia (S) 20.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tähdet kertovat 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.40 Emmerdale (2 jaksoa) 10.40 Piilokamera 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Piilokamera 15.30 Millerit (S) 16.00 Salatut elämät (3 jaksoa) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) (2 jaksoa) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. kilpailupäivä 21.40 Rion olympialaiset: Koripallo 23.40 Rion olympialaiset: Paini, kisakooste 01.55 Rion olympialaiset: Päättäjäiset MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Maija Mehiläinen (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Supernelikko (7) 09.15 Supernelikko (7) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Suomen lapsellisin ruokalista 11.30 Suomen lapsellisin ruokalista 12.00 Grillikuume 13.00 Upeat skandikodit 13.40 Finntriathlon 2016 14.10 Top Gear Top 41 15.15 Salatut elämät (12) 15.45 Salatut elämät (7) 16.15 Diili 17.15 Top Gear Special: The Worst Car in the History of the World 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: CHL Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Amazing Race 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bad Ass (16) 00.20 Broadchurch (12) 01.20 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Paul O’Grady rakkaudesta koiriin (2 jaksoa) 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Saksa 11.00 MasterChef Australia 12.10 MasterChef Australia 13.15 Paul O’Grady rakkaudesta koiriin 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Elokuva: Mean Girls – tylyt tytöt (7) 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.50 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: The Expendables (16) 23.10 MM-ralli: Power Stage, Saksa 23.40 Criminal Minds (16) 00.35 Criminal Minds (16) 01.30 Criminal Minds (16) 02.30 Temptation Island Suomi 2 03.30 Temptation Island Suomi 2 04.30 Ennustaja-TV Yle Teema 04.00 Teematieto 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 21.8. Perjantai 19. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Conan – barbaari (16) 01.10 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 01.15 Weird Loners (S) 01.45 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri 09.05 Vaaleanpunainen pantteri 09.15 Paul O’Grady rakkaudesta koiriin (2 jaksoa) 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Matkaoppaat (4 jaksoa) 16.45 Onnenarpa 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 17.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12) 23.05 Elokuva: Hot Chick – kaunotar ja könsikäs (7) 01.15 Elokuva: Monsterijahti (7) 03.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.05 Ennustaja-TV Yle Teema 04.00 Teematieto 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.8. Toinen osa (16) 23.05 To Nightwish: Nightwishin tarina 1-7 23.15 Camorran miehet (16) 00.50 Teematieto Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Korkki kiinni 10.00 Midsomerin murhat (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.25 Tohtori Kiminkinen 12.55 Tanskan kauneimmat kodit 13.25 Puck (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Samassa veneessä (7) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Outlander – Matkantekijä (16) 23.35 Myötätai vastoinkäymisessä 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.40 Rion olympialaiset: Beach volley 07.00 Rion olympialaiset: 13. elokuuta 2016 14 Laitilan Sanomat Lauantai 20.8. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 09.00 Rion olympialaiset: 13. yön huippuhetket 07.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 08.00 Rion olympialaiset: 13. 07.48 Pikkuli (S) 07.54 Henkilökuva: Perhostyttö Nomi 08.01 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.12 Maukka ja Väykkä (S) 08.24 Musarullaa! 08.46 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Jotain rajaa (7) 09.11 Lassie (7) 09.34 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.35 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Aasian kehittyvät kaupungit (4 jaksoa) 11.40 Kirjaohjelma: Christian Jungersen ja Antti Tuomainen 12.10 Historia: Elämää keskiajalla 13.10 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 13.55 Taiteen maantiede: Kiina 14.55 Yle Live: Uniikki 15.35 Jäitä hattuun (7) 16.05 Hotelli Adlon – elämää suurempi tarina (12) 17.41 Yuja Wang: tähtipianistin digipäiväkirja 18.30 Yuja Wang ja Royal Concertgebouw 20.01 Historia: Latinalaisamerikkalaiset 21.00 Ontto kruunu: Henrik VI. Montreaux (7) 18.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 20.45 VICE: The Making of Mirror Heart 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.45 Bates Motel (16) 23.30 Game of Thrones (16) 00.25 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 07.47 Hyrräpäät 07.59 Lasten musiikkiestradi 08.02 Kimmo Kuu (S) 08.22 Dinojuna (S) 08.48 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.20 Tenavat (7) 09.28 Betonin särkijät 09.34 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.35 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Musiikillisia kohtaamisia (S) 11.30 Elävä arkisto: Kesärock 11.32 Rockstop: Nummirock 1989 12.07 Rockstop: Kesäkatsaus 13.10 Viritetyt vempaimet 13.40 Yuja Wang: tähtipianistin digipäiväkirja 14.30 Yuja Wang ja Royal Concertgebouw 16.02 Ikkunoita avaruuteen 16.25 Ikkunoita avaruuteen 16.50 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino Klassikko: Ainoastaan naisille (7) 18.55 Kutsu Kaukoitään (S) 20.01 Dorothea Lange – valon vangitsija 21.00 Isäni ja Johnny Cash (12) 22.25 Yle Live: Pyhimys 23.25 To Nightwish: Faniuden ydin 23.35 Kun aids iski Kööpenhaminaan 00.35 Teematieto Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.05 Yle Uutiset Lappi 12.15 Vutti vuugle (S) 12.35 Dokumenttiprojekti: Alaska Highway (S) 14.00 8 myyttiä työstä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Antiikkia, antiikkia 15.43 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Syrjäinen maa (16) 22.45 Tartu Mikkiin 23.35 Hercule Poirot: Stylesin tapaus (12) 01.20 Uutisikkuna Yle TV2 05.00 Rion olympialaiset: Käsipallo 06.20 Rion olympialaiset: Lentopallo 08.00 Rion olympialaiset: 14. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Taekwondo 11.45 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Beach volley 13.45 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 16.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu, rytminen voimistelu 18.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 20.50 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu, nyrkkeily 23.45 Rion olympialaiset: Pyöräily, nyrkkeily 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Studio55.fi 06.50 Makuja 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 09.00 Uutispäivä 09.05 Mitä tänään syötäisiin
0) 1) Jussi Elo 49.17, 2) Jarmo Kerttula 1.09.28, 3) Veli-Matti Virtanen 1.11.45. Talo on kokenut pinnoiltaan lähes täydellisen remontin samoin ulkolaudoitus, ikkunat ja suurin osa sähköistä on uusittu. Torin osalta ohjelma päättyy yhden aikoihin mutta se jatkuu VPK:n paviljongilla onnittelujen vastaanoton merkeissä heti klo 13. Syyslannoite /10 kg 19 90 /20 kg 25 90 yyyyy UUTUUS! (norm. 040 541 1307 Eeva ja Vesa-Pekka Rantamaa, p. 225000 €. Viikaistentie 47, 2 h+tupa keittiö+saunaos., 85 m². Seppeleen laskun jälkeen klo 9.30 on vuorossa Moottorimarssi keskustan alueella. VPK-tori Uudessakaupungissa www.laitilansanomat.. -91 rakennettu neljän makuuhuoneen talo. (02) 588 8907 Päätoimittaja Eija Eskola-Buri p. Rata E 1,7 km (Läht. Esittely su 21.8. Lehden julkaisija: Plari Oy, Laitila Painopaikka: Lehtitehdas, Salo, 2016 Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Myyntijohtaja/paikallislehdet: Sari Kuusinen, p. Marssin jälkeen osa ajoneuvoista jää ihasteltavaksi torille. (02) 5888 323 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. TORILLA KIRPPUTORI PE 12-18, LA 10-16, SU 12-16 KESKUSKATU 2, LAITILA (käynti ent. elokuuta 2016 Huomenna vietetään Uudenkaupungin VPK:n 150-vuotispäivää ” Sentei ja sekunnei Jyskeen kuntorastit Kirkkovuorenpalin kartalla. KALUSTETTU YKSIÖ Laitilan keskustasta työn vuoksi. 0, Hyl. Esittely su 21.8. 1, Kesk. Jäikö lehti tulematta. Rata B 4,0 km (Läht. Piha sauna. Lisäksi iso tupakeittiö sekä olohuone/takkahuone ja saunaosasto. klo 12.00 – 12.30. 2-kerroksinen talo Välimetsässä, päättyvän tien varressa. 0) 1) Heikki Suominen 59.05. Mh. 1, Kesk. Vanhempi omakotitalo, jonka vesikate ja julkisivulaudoitus uusittu joitakin vuosia sitten. 31€) 23, 60 Energia 15 kg (norm. 040-539 0969 sari.kuusinen@sss.. Hyvät tilat monenlaiseen toimintaan. klo 13.20 – 13.50. Hp. 0, Hyl. Plarin painohallin takaovesta Turuntien puolelta) PALVELUJA TARJOLLA Kalevanpojantie 14, 2 h+k+s, 58,5 m². (02) 588 8901 Ilmoitusmyynti Sari Laurila p. 046-6411330. OMAKOTITALO PARITALO ESITTELEMME SUNNUNTAINA! Laitila 2 h+tupak.+khh+kph+s 84,5 m² Sytkorventie 39. alv.) Kesä jatkukoon – syystyöt alkakoot Maatalouspuolelta Syksyn PK-lannos 25 l /sk 23 90 Puutarhan Musta multa 45 l (norm. Esittely su 21.8. Toimiva koti, jossa ympärillä vehreä piha-alue. Tilava perheasunto kahdessa tasossa. Mh. 0500 596 929 LAITLAN TORIL TÄNÄPE 10 €/kg 12 €/kg 10 €/kg KALAKEITTOA klo 9 alk. Toimittaja Solina Saarikoski p. Hintapyyntö 78.000 €. Ei e-tod. Kaunis kaukolämmöllä lämpiävä talo omalla 1886 m² tontilla. Takapihalla katettu terassi länteen. 02 269 3434 (ma-pe 6-16.30, la-su 7-12) Länsi-Suomi: Pyhäranta ja Kodisjoki p. Kuntorastit Kirkkovuorenpalilla Huomenna lauantaina vietetään Uudenkaupungin vapaaehtoisen palokunnan 150-vuotisjuhlapäivää VPK-torin merkeissä. Juhlapäivä aloitetaan klo 9 seppeleen laskulla Uudenkaupungin hautausmaalla. Lapsille on paloautojen ihastelemisen lisäksi luvassa pomppulinna. Autotalli/varastorak. Puolenpäivän aikaan, klo 12, taikuri Marko Poskiparta esittää taikuutta torikansalle. Takapihalla pensasaita muodostaa täydellisen näkösuojan. klo 10 Väkkäräntie 277, Laitila. Tulokset: Rata A 5,6 km (Läht. Ota yhteyttä jakelupäivystykseen, p. Puh. HALLITILAA Laitilassa P. 3, Kesk. Tyylikäs paritalon asunto hyvällä alueella. Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@laitilansanomat.. Väkkäräntie 277, 2 h+k+wc+ vanha tupa, 75 m². (02) 770 2626 Tilaushinnat: 12 kk etutilaus 109,00 € 12 kk määräaikainen 118,00 € Ilmoitushinnat ja lisätiedot: www.laitilansanomat.. Uudenveroinen toimiva talo yhdessä tasossa. Tontti 8640 m². klo 12.40 – 13.10. Hintapyyntö 84.000 €. Ilmestymispäivät tiistai ja perjantai Keskuskatu 2, 23800 Laitila Puhelinvaihde (02) 588 8900 Telefax (02) 85008 Sähköpostit: toimitus@laitilansanomat.. 0, Hyl. RIVITALOSTA, Laitila OMAKOTITALOJA, Laitila Kiinteistötoimisto ASKO VAINIO KY/lkv Vihtorinkatu 5, Laitila 02-851 600 tai 0400-535 928 Vähävainionkuja 3, 5-6 h+k+ khh+pesuh.+s, 108 m² +varasto ja autotalli. Laitila 4 h+k+s 114,1 m² Jännetie 3 A 2. ilmoitukset@laitilansanomat.. Ei e-tod. Kunnan vesi. P. 0800 398336 (ma-pe klo 6-9) Ilmoitus-/ asiakaspalvelu Enni Grundström p. Miel. Lisäksi tontilla on v. 1640 m² vehreällä tontilla. Hintapyyntö 127.000 €. Käytännöllinen pohjaratkaisu hyvillä säilytystiloilla. 27,80) ,,, 39 € Puhti koiranruoka 20 kg Pihan ja puutarhan vahdeille a €) e g Syyshortensia Prim White /kpl 12 50 Tummakeijuangergvo Manon (norm. 4,50/säkki) 12, 90 4 sk Erittäin paljon liikkuville ja rasitusta saaville koirille koiravaljakot, palveluskoirat, metsästyskoirat ym. 149 000 € OKT 4H+K+ KPH+S n. + 12,09 snt/min (sis. Vesikeskuslämmitys puilla, ilmalämpöpumppu. Mh. Hyvä koti pienelle perheelle. Omassa rauhassa oleva v. Hyvällä paikalla, n. (02) 588 8902 Ilmoitusmyynti Elina Salminen p. Remontoitu mm. Tontti 6300 m², jossa myös pieni peltopalsta. 159000 € . Lounaisrannikon OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Keskuskatu 20, 23800 Laitila Pekka Jalonen 040 840 2985 OKT 4MH+TUPA+OH+ SAUNAOS. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Autoihin on vapaapääsy, eli kannattaa tulla tutustumaan erilaisiin paloautoihin sekä VPK:n toimintaan. 046 923 5740 Konttori avoinna ke klo 9-15 Keskuskatu 2 ilmoitukset@ laitilansanomat.. P. 3,90/säkki) 12, 00 4 sk Puutarhamulta 40 l – markkinoiden nopeatehoisin glyfosaatti Roundup Flex 15 l Polttoöljyn kuivuriehto voimassa 26, 30 Extra Energia 15 kg (norm. (02) 588 8905 Ilmoitusmyynti Tanja Vainionpää p. 2007 rakennettu hallirakennus, 64 m². 040-545 9646 HALUTAAN OSTAA HALUTAAN VUOKRATA VUOKRATTAVANA HUUTOKAUPPOJA PALVELUJA TARJOLLA MUISTUTUS HUUTOKAUPASTA la 20.8. 119 000 € OKT 4H+TUPA+ AULA 124/149 m² Koverontie 47. 040-5822100 Katso kaikki kohteet www.opkk.. Tilaajapalvelu: SSS-konsernin paikallislehdet Avoinna ma-pe klo 8-16, puh. 0) 1) Anneli Heikkilä 00.00, 2) Veijo Viitanen 40.06, 3) Tuula Koistinen 56.28, 4) Tapio Frangen 58.34, 5) Hanna Kerttula 1.07.23. www.romukuljetus.. Moottorimarssissa esiintyvät erilaiset ja eri-ikäiset palokunnan ajoneuvot. Mh 119 000 € RT 4H+K+S 93 m² Palmusentie 7. Hp. Kaunis ja toimiva koti perheelle uudella asuinalueella. 10, Kesk. 95 000 € Yhdessä hyvä tulee. Hp. 5, Kesk. Laitilan Sanomat 15 Perjantai 19. Ei e-tod. (02) 588 8325 Kesätoimittajat: Niko Vahtera p. Laadukkaista materiaaleista tehty asunto on päivitetty 2012. käyttövesiputket, kylpyhuone. Ratamestarina Juha-Matti Suominen. 0) 1) Pekka Paukku 33.00. Täysin uudistettu valoisa koti keskustan tuntumassa. Laitila 5 h+k+kph+s 140 m² Vihtorinkatu 24 A. Avara koti jossa keittiön ja olohuoneen välimaastossa kaunis takka lämmön lisääjänä. (02) 588 8903 Tuottaja Maria Suomi p. 0, Hyl. 179000 €. 045-678 7936. 0) 1) Leo Koistinen 49.38, 2) Vesa Lanne 58.28, 2) Martti Kuusisto 58.28, 4) Pentti Karru 1.07.23, 5) Vesa Lintuharju 1.08.51, 6) Sirja Karru 1.10.10, 7) Jouko Koskialho 1.14.08, 8) Pekka Heikelä 1.35.15, 9) Kari Grönroos 1.59.25, 10) Markku Heikkilä 00.00. Avaratilainen talo, isolla tontilla. 156/176 m² Uusitie 164. Rata C 2,7 km (Läht. Toim.saanut Lasse Lemmetti p. 050 453 4609 Lauri Rautavuori p. Toimiva rivitaloasunto. Paikalla on myös VPK:n hälytysosasto. Rata D 2,1 km (Läht. Pyydä ilmainen arvio asunnostasi, ei kuluja ilman kauppaa!!! Kohteemme ovat myös :n ikkunassa! Puhelun hinta 8,35 snt/puh. 96/141 m² Torpankuja 6. 0, Hyl. 8,90) 4, 80 Ensi viikolla NUOHOTAAN Kalliomäki ja Vierumäki. Takapihalla iso terassi, jossa palju rentoutumiseen. Keskustaan 1,5 km. www.kiinteistovalityskaritoivonen.. Kalannin VPK:n naiset pitävät kahvitelttaa klo 10-13. Iso 4 400 neliön tontti. Hintapyyntö 56.000 €.. Mukava ja viihtyisä pihapiiri omassa rauhassa, maalaismiljöössä. Klo 11 VPK:n nuorisopuhallinyhtye One esiintyy torilavalla
TUORE LOHIFILEE vakuumipakattu Norja rajoitus: 2 ?leetä/talous ERÄ 11 95 kg 2 99 5 99 2 99 kpl kg rs Arla Natura KERMAJUUSTO 1 kg (2,99/kg) rajoitus: 2 kpl/talous IRTOMAKEISET rajoitus: 2 kg/talous BROILERIN OHUTLEIKE 340-420 g (7,12-8,79/kg) -57 % -25 % Ilman korttia 6,99 kpl (6,99/kg) Ilman korttia 3,99 rs (9,50-11,74/kg) 2 50 Atria VILJAPORSAAN FILEEPIHVI naturel 700 g ja fariini 1 kg (4,99-7,13/kg) Arla MEIJERIVOI 500 g (2,50/kg) normaalisuolainen rajoitus: 1 erä/talous HK TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE palana AUDI A1 Syötä superpäivien aikana 18.-28.8.2016 K-supermarketista lunastetusta kassakuitistasi osallistumiskoodi kampanjasivuille k-supermarket.. – 21.8. elokuuta 2016 16 Laitilan Sanomat Plussa-kortilla tuntuvat lisäedut heti kassalta! Seuraa tarjouksiamme myös Ruokaposti-suorajakelukirjeestä, netistä www.k-supermarket.?/laitila ja facebookista. VOITA 4 99 rs 16 95 kg Yksittäin 2,39 pkt (4,78/kg) pkt 2 Ä SUPERPÄIVÄÄ! TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 19. 1,1 kg prk 20 LER kg kpl kpl 4 99 BROILERIN KOIPI-REISI -25% TUORE KOKONAINEN LOHI 1-3 kg, Norja rajoitus: 2 kalaa/talous 6 99 kg GRILLISTÄ kpl. Kauppakatu 3, puh. UUSI Tykkää meistä Facebookissa! MAANANTAINA 22.8. 858 4617 raimo.saarinen@k-supermarket.. 1 € NYT SUURI ERÄ HEDELMIÄ 1 € kg/ps/rs OHO! 5 € Yksittäin 0,39 prk (2,60/kg) PERINTEINEN JOGURTTI 150 g (1,67/kg) rajoitus: 1 erä/talous K-RUOKAMESTARIN GRILLATTU JYVÄBROILER raakapaino n. Perjantai 19. ja osallistut arvontaan! Kilpailun säännöt k-supermarket.