N:o 99
www.laitilansanomat.fi . toimitus@laitilansanomat.fi
Irtonumero 1,60?
Perustettu 1925
Jari Laurikko
TÄNÄÄN
Rauhallista
joulua!
Sadetta
0210
VIROLAISLÄHTÖINEN PERHE
Jouluna
vaalitaan
kotimaan
perinteitä
19
Hermanni ja hevoset
viihtyvät uudessa
tallissa
16
Ä
JOULUYÖ PYHÄRANNASSA
Hiiret söivät
kanttorin
nuotit kirkossa
13
Koskettava
jouluvaellus
5
JOULUT KAUKANA KOTOA
Pyhärannasta
maailman merille 10
Olemme lahjoittaneet joulukorttirahat tänä vuonna
Joulupuu-keräykseen
Laitilan Sanomat
?
Nauti kaikesta juhlaa varten
tehdystä ja hankitusta.
Mutta älä juo liikaa.
Se ahdistaa kaikkia.
Satu Rasilan moderni
joulurauhan julistus. viikko 52 . Tiistai 24.12.2013
joulukuuta 2013
Laitilan Sanomat
Täst kulmast
Päätoimittaja Eija Eskola-Buri
Kirkkoherran joulutervehdys
On olemassa
toinenkin tie
Jo riennä, katso sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.
Martti Luther
Olin taannoin käymässä eräässä haja-asutusalueella sijaitsevassa kodissa. Suljin silmäni, katsoin taivaalle . On ensimmäinen jouluni, jolloin
kumpikaan vanhemmistani ei ole elossa.
Uuvuttava vuosi on ollut surun ja
syyllisyyden täyteinen. [--]
Lahjat ja juhlavat ruuat kuuluvat perinteisesti jouluun. 1994
maalivahtien valmentamisesta.
. Silloin on hyvä muistaa, että on olemassa
toinenkin tie. Tulevaisuus on usvan peitossa. Jumalalta voi
pyytää apua ja hän avaa tietä eteenpäin. Sanat
paljastavat senkin, etteivät mitkään
kämmenet surulta suojaa. Heille, juuri
heille, sanottiin: ?Teille
on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja!. Oli oikein liukas
keli. Se oli
vain vetäytynyt täysin näkymättömiin
taivaanväristen pilvikämmenten taakse.
Juuri sellaiset kämmenet olisivat suurin joululahjatoiveej
ni. Pikkutiet olivat aivan kaljamalla. Se on rukouksen tie. He näkivät
Jumalan kirkkauden
pimeässä. Hän syntyi syrjässä
hämärän tallin seimen oljille.
Hänen luokseen tulivat köyhät paimenet, oman
aikansa vähäpätöisimmät ihmiset. Tie taloon
kulki mäen kautta. eikä kuuta enää ollut. Joulumieltä ei voi
ostaa rahalla tai tavaroilla.
Maaseudun Tulevaisuus 23.12.. Sopimus kattaa kuluvan kauden lisäksi kaudet
2014-15 ja 2015-16. Hetken
todella luulin nähneeni harhoja, mutta
ei, kuu oli kuin olikin taivaalla. Sitten ei
kuukausiin ollut yhtä
ainutta merkintää.
Joulun kohdalle äiti oli kirjoittanut
lyhyesti: ?Kauhea joulu.. Sivut
huokuivat lapsiperheen arkista elämää,
kunnes marraskuun lopussa oli yhtäkkiä sysimustaksi väritetty perjantai, isän
kuolinpäivä.
?
Joulun kohdalle
äiti oli kirjoittanut lyhyesti:
?Kauhea joulu.. Ne suojaavat
vain silmiltä. Välillä
onkin terveeellistä listata niitä asioita, jotka
ovat omalla kohdalla hyvin. Tietä eteenpäin ei
näy. Kuunvalon
kiillottamaa vakosamettitaivasta katsellessani mietin, mahtoikohan äitikin
toivoa tuolloin lahjaksi jättikämmeniä,
joiden taakse hän olisi voinut vetäytyä
surulta piiloon.
Neljännesvuosisata sitten tehty kahden sanan kalenterimerkintään tiivistyy nuoren lesken suru. Itse joulumieli ei kuitenkaan
riipu ulkoisista puitteista.
Se syntyy ihmisten sydämissä, jos sille on
valmis antamaan tilaa. Kuu pullotteli pyöreänä koivunoksiston takana, ja näytti
olevan niin lähellä, että oksat raapivat
sen pintaa. Sitten ei kuukausiin ollut yhtä ainutta merkintää.
Valkoisina hohtavat sivut olivat kuin
pitkä yhtäjaksoinen huokaus, jolloin ei
olla jaksettu muuta kuin sinnitellä hengissä.
25 vuotta sitten oli ensimmäinen jouluni ilman isää, ja nyt on edessä ensimmäinen jouluni ilman äitiä. Laitilan Sanomat 28.12. Syyllisyyden
kaulanauhassa helmiä riittää ja niiden
hypistelystäkin olen jo lopen uupunut.
Kun veljieni kanssa pakkasimme keväällä kuolleen äitimme kotia laatikoihin, käsiini osui äidin vanha kalenteri
isän kuolinvuodelta. Olin hyvin kiitollinen tästä toisesta tiestä.
Elämässä voi joskus joutua tilanteeseen, jossa
havaitsee olevansa umpikujassa ja paluu takaisin, johonkin entiseen on mahdotonta. Jeesus ei
syntynyt kuninkaallisen linnan loiston keskellä
menestyksen ympäröimänä. Teen liigamiesten lisäksi töitä myös A-,
B- ja C-juniorien kanssa, 29-vuotias Vuorio
tarkentaa.
www.raumanlukko.fi
Joulumieli syntyy ihmisten sydämissä
Joulu on hyvää aikaa miettiä myös sitä, mikä on todella tärkeintä. Näin
sanotaan meillekin tänä
jouluna.
Valkoisten kalenterisivujen joulu
Tänä aamuna taivas oli sinistä vakosamettia, hieman kuun valossa hohtavaa,
mutta syvän sinistä. Sanoja on ollut
vähän, mutta nuo kaksi sanaa riittävät
kertomaan oikeastaan kaiken. 2
Tiistai 24. Koko vierailun ajan pohdin mielessäni kysymystä, miten pääsen tuon liukkaan mäen ylitse
takaisin.
Kun olin lähtemässä niin talon isäntä sanoi, että
on olemassa toinenkin tie, jota on ehkä helpompi palata takaisin. Avasin kalenterin
vasta hiljattain, ja sen sivuilta löytyi tiuhaan tehtyjä pieniä merkintöjä, työtapaamisia, syntymäpäiviä, muistettavia
asioita, loman alkuja ja loppuja. Jumala käytti toisenlaista tietä kun hän tuli Jeesus-Lapsessa meidän keskellemme. Nyt eletään valkoisten kalenterisivujen aikaa.
solina.saarikoskii@laitilansanomat.fi
Jussitus
Lämpimin jouluterveisin Kari Aalto
Enne vanha
Sanottu
?
Mikael Vuoriolle mukava paketti
Rauman Lukko on tehnyt kahden vuoden
jatkosopimuksen laitilalaisen maalivahtivalmentaja Mikael Vuorion kanssa. Ei oikein
tiedä miten ja mihin suuntaan tästä etenisi. Jumalalle on kaikki mahdollista.
Joulun iloinen sanoma koskettaa jokaista. Yllättäen voi huomata, että arjessa koetut murheet ja vastoinkäymiset ovat lopulta melko pieniä. Luistelin jotenkuten autoni
kanssa tuon mäen alas ja pääsin onnellisesti pihaan. On parempi iloita siitä mitä on, kuin murehtia siitä mitä ei
ole. Niiden takana voisin
värjötellä, olla ihan hisvärjötellä
näkymättömissä.
suksiin n
Lohduttavinta olisi, jos
Lohdut
noiden kämmenten takana vvoisi olla piilossa
itseltäänkin.
Vaikka
itselt
kiireet
ovat joulun
kii
alla
a vieneet huomiotani muualle,
niin kyllä minä
?
SOLINA SAARIKOSKI
sen jo aavistan, että tulossa on vaikea
joulu. Liigajoukkueen lisäksi Vuorio vastaa myös Lukkoakatemian
?
Aatonaattona Salo-Veikkojen metsästysmajalla pidettyyn metsäkirkkoon osallistui
toistasataa ihmistä. Hän lähti vielä ystävällisesti
näyttämään minulle tuon reitin. Olen soimannut
itseäni siitä, miten olisi pitänyt ymmärtää äidin olevan niin sairas, miten minun
olisi pitänyt jaksaa auttaa häntä enemmän, miten minun olisi pitänyt pystyä
sysäämään omat tunteeni syrjään ja
tukea häntä enemmän
Nyt määrä on
pudonnut 45:een.. Sekin tuli
kalliiksi, sillä liikelaitos joutui maksamaan palveluista
400 000 euroa enemmän,
mitä ne kilpailutuksessa saaduissa tarjouksissa olisivat
olleet ensi vuodelle.
. JUHANI MARTTALA
Kaupungin talousarviossa
ambulanssipalveluihin on
tänä vuonna varattu 154 000
euroa, ensi vuoden varaus
on 311 000 euroa. Tapani
voitti kilpailun ja sai hoitaakseen sairaankuljetuksen
molemmissa kunnissa. Poistunutta
yksikköä varten Uudenkaupungin kaupunki ja Sairaankuljetus Tapani neuvottelivat sopimuksen.
. JUHANI MARTTALA
Kolmannessa polvessa sairaankuljetusta harjoittaneelle Petri Tapanilla jatkuva epävarmuus oli liikaa ja
hän päätti panna pillit pussiin eli lopettaa itsenäisenä
yrittäjänä.
Hän myy kaksi ambulanssiaan ensihoitovälineineen
Med Group Ensihoitopalvelu Oy:lle, joka ryhtyy vastaamaan Laitilan ensihoidosta
vuoden alusta alkaen.
. Laitoksen johtokunnan on määrä ottaa siihen
kantaa helmikuussa
Kolmannen polven yrittäjä
kyllästyi epävarmuuteen
. Kilpailutuksen
keskeytyksen jälkeen liikelaitos pyysi tarjouksen
suorahankinnasta vuodeksi
2014. Sairaankuljetus Tapanin toiminta päättyy ja jatkossa ambulanssipalvelut hoitaa Med Group Ensihoitopalvelu Oy, jonka Laitilan tukikohta sijaitsee Välimetsässä.
muun Medihelistä aiheutuvat kustannukset.
Liikelaitoksen johtokunnan oli määrä päättää uusista sopimuksista lokakuussa,
mutta Turun kaupungin
väliintulon takia kilpailutus
keskeytettiin vedoten hankintalakiin, joka sallii sen,
jos kustannukset nousevat
merkittävästi yli budjetoitujen.
Ambulanssipalvelut turvatakseen liikelaitoksen
johtokunta päätti marraskuussa ostaa ne suorahankintana nykyisiltä tuottajilta
ensi vuoden ajan. päivänä.
. (02)-588 8900 . Kilpailutuksen perusteella kustannukset ensi vuonna nousivat
kuitenkin runsaaseen 13,3
miljoonaan.
Välittömät kustannukset
liikelaitos perii suoraan jäsenkunnilta laskuttamalla
hoidetuista tehtävistä, joiden hinta määräytyy tehtävän vaikeusasteen ja kiireellisyyden mukaan. Siinä ensihoitopalveluita
tuottavat sairaanhoitopiirin
liikelaitoksen ohella aluepelastuslaitos ja yksityiset
tuottajat.
Yksityisten ambulanssipalveluiden tuottajien
sopimukset siirtyivät sellaisinaan vuoden alusta liikelaitokselle, joka kilpailutti
ne uudelleen ensi vuoden
alusta alkaen neljäksi vuodeksi eteenpäin.
Kilpailutuksesta päätettäessä ensihoidon ambulanssitoiminnasta aiheutuviksi
välittömiksi kustannuksiksi
arvioitiin tänä vuonna 8,7
miljoonaa ja ensi vuonna 10
miljoonaa euroa. Valtaosa niistä on
ollut pieniä parin työntekijän yrityksiä, joille
lisääntyvät vaatimukset
toimintavarmuudesta ja
toiminnan laadusta ovat
käyneet liian haasteellisiksi, Piha sanoo.
Rakennemuutos onkin
ravistellut alaa rajusti, sillä kun Med Group aloitti
ensihoidossa vuonna 2007,
oli alalla vielä 230 yksityistä toimijaa. Viime
vuonna tarkoitukseen kului
166 000 euroa.
Kallistuminen on seurausta vuonna 2011 voimaan
tulleesta terveydenhuoltolaista, joka siirsi vastuun
ensihoidon tai vanhakantaisemmin sairaankuljetuksesta terveyskeskuksilta
sairaanhoitopiirille. Toisin kuin Salossa
täällä meillä oli runsaasti
aikaa valmistautua tehtävään, toimitusjohtaja Kustaa Piha kertoo.
Salossa aikaa toiminnan aloittamiseen oli ainoastaan kuusi tuntia, kun
edellinen palveluntuottaja
joutui lopettamaan toimintansa äkillisen konkurssin vuoksi viime elokuun 21. Piiri
perusti sitä hoitamaan ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen.
Laitilassa ja useilla muillakin alueilla maakunnassa
terveyskeskukset olivat ostaneet ambulanssipalvelut
yksityisiltä tuottajilta.
Sairaanhoitopiirin valtuuston linjauksen mukaan
jatkossakin sovelletaan niin
sanottua monituottajamallia. Ensihoitopalvelun
aloittaminen viidellä ambulanssilla vain tuntien
kuluessa tiedon saamisesta vaati yrityksemme voimavarojen venyttämistä
poikkeuksellisella tavalla.
Koska kyseessä on kansalaisten kannalta kriittinen
toiminto, on tärkeää että
katkoksia toimintaan ei
syntynyt, Piha painottaa.
Tukikohta
Välimetsässä
Laitilassa ja Vakka-Suomessa toiminta alkaa noin
kymmenen työntekijän
voimin. puh. Sen
jälkeen sopimusta jatkettiin
vuosittaisilla tarkennuksilla.
Suurempi muutos seurasi vuonna 2011 voimaan
tulleesta terveydenhuoltolaista, jossa säädettiin, että
vastuu ensihoidosta ja sairaankuljetuksesta siirretään
sairaanhoitopiireille.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri perusti tehtä-
vää hoitamaan ensihoidon
ja päivystyksen liikelaitoksen, jolle terveyskeskusten
tekemät vanhat yksityisten
sairaankuljettajien sopimukset siirtyivät vuoden
2013 alusta alkaen.
Uusikaupunki tuli mukaan vuoden 2011 alusta
alkaen, jolloin pelastuslaitoksen toinen ambulanssi
lakkautettiin. Sillä katetaan
Ensihoidon ambulanssit eivät starttaa Laitilassa ensi vuonna enää Ilomäentieltä. Laitilassa tukikohta sijoitetaan Välimetsään Kanervakuja 2:een.
Toisen ambulanssin sijoituspaikaksi tulee Uusikaupunki, jossa tukikohta
on aluesairaalan asuntolassa.
Med Group on kasvava
suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka
liikevaihto tänä vuonna
nousee tänä vuonna 40
miljoonaan euroon ja se
työllistää 700 henkeä,
puolet heistä ensihoidossa.
Ensihoidossa yritys on
noussut Suomen markkinajohtajaksi parikymmentä yritysoston kautta.
. Työvoiman saanti onkin
ollut jatkuva stressin aihe,
joten lopetuspäätös oli sitä
taustaa vasten looginen valinta, Petri toteaa.
Hän ja jäljellä olevat kaksi vakinaista siirtyvät vuodenvaihteessa Med Groupin
palvelukseen.
Laitilan
kuljetukset
markkinajohtajalle
Vantaalla kotipaikkaansa
pitävä Med Group Ensihoitopalvelu Oy ottaa
vuodenvaihteessa vastatakseen Sairaankuljetus
Tapani Oy:n ennen hoitaman ensihoidon Laitilassa,
Pyhärannassa, Uudessakaupungissa ja Vehmaalla.
. Se mahdollisti toisen
ambulanssin miehittämisen
lähinnä arkipäiväautoksi, jonka sijoituspaikka oli
myös Laitila, Petri kertoo.
Laitilan lähtövalmiutta järjestely paransi huomattavasti.
Kahta autoa varten yritys
palkkasi lisää ensihoitajia.
Heidän pätevyysvaatimuksiaan on vuosien aikana
koko ajan kiristetty, joka on
hankaloittanut pätevän ensihoitohenkilökunnan rekrytoinnin.
. Suorahankinnassa toisena vaihtoehtona oli myös se,
että 15 minuutin varallaoloajoista luovutaan, mutta se
olisi kasvattanut kustannuksia vielä 400 000 euroa lisää,
liikelaitoksen toimitusjohtaja Päivi Lucander kertoo.
15 minuutin varallaoloaika on käytössä muun muassa Laitilassa, jossa sitä sovelletaan öisin klo 22-8. toimitus@laitilansanomat.fi
Laitila varannut 311 000 euroa
Sairaankuljetuksen
kustannukset kasvavat
Eija Eskola-Buri
Laitilan kaupunki maksaa ambulanssipalveluistaan ensi vuonna yli
kaksi kertaa enemmän
kuin tänä vuonna.
. Sillä
korvataan sairaanhoitopiirin valtuuston viime vuoden
maaliskuussa hyväksymä
päätös. Kun
päteviä ensihoitajia ei saatu
tilalle, ei vaihtoehdoksi jäänyt kuin kieltäytyä suorahankinnasta, Tapani perustelee lopettamispäätöstään.
Sairaankuljetus Tapani ehti toimia laitilalaisten
sairaankuljettajana vuodesta 1969, jolloin sen aloitti
Petrin isoisä Erkki Tapani.
Hänen poikansa Taisto jatkoi sitä vuosina 1986-2006,
jolloin oli pojanpojan Petrin
Petri Tapani siirtyy vuodenvaihteessa Med Groupin palvelukseen.
vuoro nousta vastuuseen.
Osakeyhtiö yrityksestä oli
tehty vuosi aikaisemmin.
Ensimmäisen kerran sairaankuljetus ja ensihoito
kilpailutettiin vuonna 2007.
Kilpailuttajana toimi Laitilan-Pyhärannan terveyskeskuskuntayhtymä. Osa työntekijöistämme oli ehtinyt vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä ja lähteä muualle. www.laitilansanomat.fi . Sairaanhoitopiirin liikelaitos keskeytti ensihoitopalvelujen kilpailutuksen,
joka olisi taannut sopimuksen seuraavaksi neljäksi
vuodeksi. Sen
lisäksi kunnat maksavat
asukaslukuun perustuvaa
valmiusmaksua, jota ensi
vuonna on tarkoitus koota
2,9 miljoonaa. Muina
aikoina liikkeelle lähdetään
heti hälytyksen tultua.
Lucanderin mukaan liikelaitos valmistelee kiireellisellä aikataululla uutta
palvelutasopäätöstä