Mansikanviljelija Juha Matomäki arvioi mansikan pakastuskauden alkavan tällä viikolla.
Marketin edestä
mansikkaa
Viljelijä ajaa tuoretta mansikkaa Sastamalasta asti irtomyyntipisteeseen Vesilahden kirkonkylään.
Sivu 3
Vivikka Monto
Kuvateksti
Otsikko
Lempäälän kunnan päivähoidon laatukäsikirjaa esittelemässä Tiina Tukia sylissään Tuukka
Liimola, Mirva Pietarila, takana Peetu Eloranta,
Veikka Rantonen, Elias Nurkkala, Akseli Myllymäki, Tarja Holttinen ja Aleksi Salo.
Lempäälässä tiedetään,
mitä on laadukas päivähoito
Sivu 4
Markus Saarinen on harrastanut kitaransoittoa vuosien ajan.
Voitettuja vaikeuksia:
Vihdoin oma koti
Lempäälässä asuvan Markus Saarisen
elämään kuuluvat lapsuudenkoti, lastenkoti, sijaiskoti ja vihdoin oma koti.
Sivu 7. 1
Maanantai 1.7.2013 . vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Seutuyhteistyön
muotoja ruoditaan
Sorvilla jalostetaan
mielikuvitusta
Komea debyytti,
Kaksoispiste
Heini Järventausta
EM-kisoihin
Vesilahdessa uteliaisuutta herättää keskieurooppalainen malli, jossa emäkaupunki jaetaan autonomisiin kuntiin.
Puunsorvaajat sanovat, että vain mielikuvitus on rajana, kun he pääsevät työnsä ääreen.
Miltei lempääläläisen rock-ryhmän
Kaksoispisteen ensimmäinen julkaisu
tarjoaa herkullista kuultavaa.
Lempäälän Kisan 19-vuotias kiekonheittäjä Heini Järventausta on selviytynyt nuorten EM-kisoihin.
Sivu 2
Sivu 5
Sivu 6
Sivu 8
Erkki Koivisto
Polka näyttää syötävän hyvältä. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Muista
a meitä
peukutta
issa!
Facebook
N:o 49
Maanantai 1.7.2013
83
Yhteistyö on kaikkien etu, ja sitä tämä
omaehtoinen selvitys tukee, Lumia toteaa.
Fakta on kuitenkin se, että kaikki kaupunkiseudun ympäryskunnat ovat käytännössä
suur-Tamperetta vastaan.
rakentaa.
Mallit ovat seuraavat: 1) tiivistyvä yhteistyö, 2) yhdentyvä kaupunkiseutu, 3) metropolihallinto, 4) eurooppalainen kaupunki
? Tampere ja 5) yksi kunta, Tampere.
Ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä Rauno Saaren yhteenvedon pitäisi
olla valmis. Toisaalta meillä on hyvät
kokemukset yhteistyöstä.
2) Yhdentyvä kaupunkiseutu
Yhdentyvä kaupunkiseutu -mallissa linjauspäätökset tehtäisiin kuntien valitsemassa seutuvaltuustossa. Tampere
Eurooppalainen kaupunki . Kunnalla olisi yksi valtuusto
ja hallitus ja niiden alaisuudessa toimielinorganisaatio.
Mallissa askarruttaa, miten lähidemokratian toteutuminen turvattaisiin.
. Seudulliset asiat valmisteltaisiin yhteistyössä.
. Tämän mallin toteutuessa Vesilahdessa on pelko, että jäädään oman onnemme
nojaan. Kokemusten mukaan reuna-alueet
rupeavat näivettymään, Paloniemi toteaa.
. Nämä mallit ovat kuitenkin
vasta alustavia hahmotelmia.
Ei jättikaupungille
Vesilahden valtuusto on tehnyt päätöksen,
että kunta jatkaa itsenäisenä.
? Tämä poissulkee viidennen vaihtoehdon,
joka on käytännössä suur-Tampere, sanoo Arvela.
Paloniemi kuitenkin lisää, että mihin tahansa malliin päädytäänkin, ei voi tietää,
mitä mieltä valtio on. Silti kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Mervi Lumia uskoo valtion
olevan myötämielinen, jos kunnat pääsevät
yhteisymmärrykseen. Tässä mielessä yhteistyöhön kannattaa panostaa.
. Tampereen
edustus on hieman muita kuntia laajempi.
Metropolihallinnossa kaupunkiseudulle
valittaisiin suorilla vaaleilla valtuusto, joka
hoitaisi seudullisesti keskeisiä tehtäviä, kuten maankäytön suunnittelun ja asuntopolitiikan linjaukset. Ne on tarkoitettu työkaluiksi, joiden pohjalta tulevaisuutta aletaan
Vesilahti liputtaa yhteistyön puolesta
Vesilahdessa kaupunkiseudun yhteistyö nähdään pääosin myönteisenä suuntana.
. Toki lokakuussa vietetään isänpäivää, mutta
se ei ainakaan vielä ole saavuttanut
äitienpäivän veroista juhlintaa . Kun eurot ja päätösvalta viedään pois,
kunta passivoituu. ja
tuskin saavuttaakaan.
Vaikkei valtiollisia virallisia juhlapäiviä juuri enää olekaan, alkaneen kesän voi silti viettää juhlien.
Omaehtoisiin juhliin, olivat ne sitten suuria syntymäpäivä- tai muita
perhejuhlia tai sitten ihan kai kaveripiirin bileitä, luontoäitikin antaa
parastaan.
Ahomansikat ja mustikat kypsyvät ihan vain hyödyntämistä varten.
Ensimmäiset kantarellit on havaittu,
ja kesä tuottaa myös puutarhoihin
hyvää satoa.
Nautitaan ja viihdytään, pitopöytä
on katettu.
Erkki Koivisto
Lisää seutuyhteistyötä, eurooppalainen
kaupunki vai suur-Tampere?
Kuntarakenne Eurooppalainen kaupunki -malli herättää uteliaisuutta Vesilahdessa
Millainen hallintomalli Tampereen seudulle
tulevaisuudessa halutaan. Tässä mallissa seutuvaltuusto tekisi
vain linjauspäätöksiä, sillä ei olisi paljoakaan päätösvaltaa, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia.
3) Metropolihallinto
Vesilahti näkee seutuyhteistyön myönteisenä asiana. Vesilahden
kunnajohtaja Erkki Paloniemi toteaa, että
vaihtoehto on turvallinen. Seutuyhteistyö on iso asia, ja suhtaudumme siihen vakavuudella. Seutuyhteistyön
syventämiseen pitäisi kuitenkin löytää lisää
yhteistyön muotoja.
? Onko tämä riittävän vahva malli, jotta
voidaan jatkaa. Kunnanvaltuustot tekevät omat
päätöksensä saaren raportin pohjalta alkuvuodesta 2014.
Jussi Saarinen
Viisi vaihtoehtoista hallintomallia
1) Tiivistyvä yhteistyö
Tiivistyvä yhteistyö perustuu nykymuotoiseen yhteistyöhön ja valtuustojen hyväksymään seutustrategiaan. Tämä malli olisi saksalaistyyppinen
kaupunkialue. Keski-Euroopassa se on
käytetty ja toiminut hyvin. Tämä vaikea kysymys otetaan pohdinnan alle kaupunkiseudun
kunnissa kesälomien jälkeen.
Syksyllä toteutetaan paneelitutkimus, jossa
kuntalaiset pääsevät vastaamaan muun muassa edellä esitettyyn kysymykseen. Toteutuksesta
vastaisivat kunnat. Kuvassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi
Lumia, kunnanjohtaja Erkki Paloniemi ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Arvela.
Saarella on apunaan selvitystiimi, jossa on
kuntien eri sektorien johtavia viranhaltijoita.
Lempäälästä tiimissä on mukana sivistysjohtaja Nina Lehtinen.
Taustalla toimii lisäksi ohjausryhmä, johon
kuuluu jokaisesta kunnasta sekä valtuuston
että hallituksen puheenjohtaja. Päivän nyt
jo alettua lyhentymisensä saamme
odottaa isompia sembaloita aina
itsenäisyyspäivään asti. Esimerkiksi maapolitiikalla on helppo säädellä: ei kaavoiteta
eikä kehitetä.. Lisäksi kaupunkiseudun kunnanvaltuustot käsittelevät alustavia
malleja alkusyksystä.
Rauno Saaren viisi mallia
Pohdinnan tueksi selvitysmies Rauno Saari
on esitellyyt viisi vaihtoehtoista kaupunkiseudun hallintomallia. Verkossa
tehtävään tutkimukseen osallistuu yhteensä
2 000 vastaajaa.
Kunnissa järjestetään myös avoin yleisöti-
laisuus aiheen tiimoilta. Suomessa kunnilla on niin laaja tehtäväkenttä, että en
ole varma, onko se suoraan kopioitavissa,
Paloniemi sanoo.
5) Yksi kunta, Tampere
Yksi kunta, Tampere olisi suoran kuntaliitoksen malli. 1.7.2013 PÄÄKIRJOITUS
Juhlat on tältä vuodelta juhlittu, vai?
Jostain syystä Suomessa kaikki juhlapyhät ajoittuvat joulun ja juhannuksen väliseen aikaan. Tampere olisi uusi kunta, jolla on seudullisista
asioista päättävä, suorilla vaaleilla valittu
valtuusto.
Kaupungissa olisi autonomisia kuntia
omine valtuustoineen, jotka keskittyisivät
asukkaille läheisiin asioihin, kuten peruspalveluíhin. Maailma muuttuu, ja
jotain on kuitenkin tehtävä, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Arvela.
Arvelan mukaan Tampereen kaupunkiseutu on yhteistyön rakentamisessa edelläkävijä.
Tähän saakka selvitystyö on edennyt hyvässä
hengessä.
Vesilahden päättäjät eivät osaa tässä vaiheessa sanoa, mikä viidestä mallista kiinnostaa eniten.
Kunnanjohtaja Erkki Paloniemi kuitenkin
toteaa, että Eurooppalainen kaupunki -malli
herättää hieman uteliaisuutta.
. Hallinto rahoitettaisiin
kuntien verotuloilla.
? Jos tämä toimii, on se askel kohti
vapaaehtoisia kuntaliitoksia, kommentoi
Paloniemi.
4) Eurooppalainen kaupunki
. Myös Tampere jaettaisiin
mahdollisesti hallinnollilsesti autonomisiin osiin.
. Se kiinnostaa jossain määrin, jos muutoksiin on mentävä
Mansikan menekki pa-
ranee päivä päivältä. PE klo 11-15
Kotiruokalounas à 8 ?
(Hinta sis. Itse hän on
mansikanviljelijä kolmannessa polvessa.
. Palon
kohteena oli maansiirtoko-
ne, ja se sattui osoitteessa
Kannistontie 130.
Poliisi mukaan on hyvin
todennäköistä, että palot
ovat tahallisesti sytytettyjä. Ajoneuvon
ohjaamo tuhoutui täysin.
Lempäälän poliisi kertoo, että auton polttoainesäiliön luukku oli auki,
mutta korkki oli paikallaan.
Silminnäkijähavaintoja tapauksesta ei ole saatu.
Noin tunnin kuluttua
sattui toinen tulipalo. (03) 3428311 fax (03) 3428312
villahakkari@kolumbus.fi
www.villahakkari.fi
Uusimme koko malliston
PALJON MERKKIKEHYKSIÄ
?50%
Optikon
näöns
tarkastu
0
?
ERÄ AURINKOLASEJA
?30%
Tarjous voimassa 31.7.2013 asti ostaessasi kehykset ja linssit.
Ei koske piilolinssinäöntarkastusta. Poliisi ei ole saanut varmuutta sille, onko kyseessä
sama tekijä.
Rakennuspalo
Vesilahdessa
Vesilahdessa Sassintiellä syttyi varastorakennus
tuleen torstaina 27. Kummassakin järvessä on havaittu
runsaasti levää.
Vesilahden Ameenjärvellä
on havaittu levää, mutta ainoastaan vähäisiä esiintymiä.
Höytämönjärveltä ja Koipijärveltä toimitetuissa levänäytteissä esiintyi Anabaenasukuun kuuluvaa sinilevää.
Ely-keskus kertoo, että
Anabaena-levä voi muodostaa myrkyllisiä kantoja, joten
uimista tulee välttää runsaan
esiintymän aikaan.
Mansikkaa ja vadelmaa
Ala-Orvolan Puutarha
Nikolai, Krishia ja Juha Matomäki sekä Liida Koota kokosivat mansikan myyntipisteen torstaina kymmeneltä aamulla.
Iloistentie 33, Vesilahti
0400-632 209
Avoinna joka päivä klo 9-18
?Tällaista on jo odotettu?
Kesäherkku Mansikan irtomyynti alkoi Vesilahdessa
Eksoottisten hedelmien ja
marjojen Filippiineilläkin
syödään mansikkaa. kesäkuuta
välisenä yönä.
Automaatin sisältä anastettiin rahalipas. 0718748090.
LOUNAS TI. Siellä
se on vain kovin kallista eikä
makukaan ole kovin hyvä.
. Hänen filippiiniläissyntyinen vaimonsa
Krishia Matomäki nyökkäilee
vieressä vuoden ja kahdeksan
kuukauden ikäinen Nikolaipoikansa sylissään.
Perhekunta on avannut juhannuksesta Vesilahden kirkonkylään marketin edustalle
mansikan irtomyyntipisteen.
Tarjolla on viiden kilon laatikoita ja litran tuopposia.
Lajikkeina on ainakin Honeoyea, Polkaa ja Sonataa.
Vesilahdessa on jo pitkään
ollut tarjolla mansikoiden it-
sepoimintaa ja suoramyyntiä
tilalta, mutta Juha Matomäki
sanoo tulleensa paikkakunnalle laajentamaan tarjontaa.
. 3
Maanantai 1.7.2013 . (03) 343 5700
Palvelemme: ma-pe 9.30-17.00
Lempäälän Silmäasema | Tampereentie 2. Runsaan alkuruokapöydän, pääruuan ja jälkiruokapöydän antimet ja kahvin / teen
Meillä käy myös lounasseteli!
Ravintola Villa Hakkari,
Kuokkalantie, 37550 Lempäälä
p. Mansikkahehtaareja kasvatetaan Kauvatsalla.
. Moni
asiakas sanoo olevansa tosi
onnellinen ja että on kivaa,
kun paikkakunnalle on tullut tällainen mansikan irtomyyntipiste, sanoo kesätöikseen asiakkaita kojussa viitänä, kuutena päivänä viikossa
palveleva lempääläläinen
Liida Koota.
Kolmannen polven
mansikanviljelijä
Matomäen mansikkatilaa Sastamalassa pyörittävä
Juha Matomäki sanoo tilan
tuottaneen mansikkaa jo
50 vuoden ajan. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Erkki Koivisto
Runsaasti sinilevää
Lempäälän järvissä
Pirkanmaalla on havaittu
useita sinileväesiintymiä.
Ely-keskuksen mukaan sinilevää on löytynyt Pirkanmaalla kymmeneltä viralliselta seurantapaikalta.
Myös yleisöhavaintoja levästä tulee koko ajan enemmän.
Lempäälässä yleisöhavaintoja on tullut Koipijärveltä
ja Höytämönjärveltä. 02 767 4111, 040 199 0680
www.koiramaentalo.?
NYT ON
Erkki Koivisto
Kaksi tulipaloa Sääksjärvellä
samana yönä
Sääksjärvellä paloi sekä
henkilöauto että maansiirtokone samana yönä.
Palopaikat sijaitsevat noin
kahden kilometrin päässä
toisistaan.
Yhden aikaan yöllä Rajasillantiellä liekehti Mercedes-Benz-merkkinen
henkilöauto. Mansikka poimitaan
joko edellisenä iltana tai sitten saman päivän aamuna.
Poimijat lähtevät pellolle jo
kello neljän, viiden aikaan,
heti kun on niin valoisaa, että
näkee poimia.
Yleisin ostos näyttää juhannuksen jälkeisellä viikolla
olevan litran napostelutuokkonen. Mihin asti?
. salaatin, pääruuan,
kahvin / teen ja pienen makean)
Viikko 27
TI: Lohikiusausta
Ke: Lihapullat
tomaattikastikkeessa
To: Kana-kookoskeittoa
Pe: Karjalanpaistia ja
perunamuussia
Runsas lounasbufee à 17 ?
Hinta sis. kesäkuuta.
Pelastuslaitoksen mukaan syttymissyytä ei tiedetä. Avasimme myyntipisteen Vesilahteen, koska täällä
ei kukaan myy irtomansikkaa
näin, sanoo Juha Matomäki.
Vesilahteen myyntitoimintansa laajentanut Matomäki
on myynyt itse kasvattamiaan marjoja 14 vuoden ajan
kaupan edessä Sastamalassa.
Seuraavaksi hän kokeilee,
miten myynti alkaa vetää
niin ikään kaupan edustalla
Mouhijärvellä.
Vesilahden S-markettiin
poikkeava väki piipahtaa ahkerasti oven vieressä sijaitsevalla punakattoisella mansikkakojulla, jos ei muuta niin
ainakin kysymässä mansikan
päivän hintaa.
. Yötön yö ja lyhyt kasvukausi on suomalaisen mansikan maun salaisuus, sanoo
mansikanviljelijä Juha Matomäki Sastamalasta. Vaikka rakennus oli
ollut täysin tulessa, pystyt-
tiin palo sammuttamaan
kokonaan. En mielelläni myy viiden
kilon laatikkoa alle kahdenkymmenen euron. Tämä Nikolai tässä on
sitten se neljäs polvi.
Hän vakuuttaa Vesilahdessa myytävän mansikan olevan
kotimaista. Ei muita alennuksia.
Silmälääkärin ja optikon ajanvaraus
puh. Paikalla oli käynyt kaksi pelastusyksikköä.
Kylmäasemalle
murtauduttiin
Ideaparkin Seo-kylmäaseman raha-automaattiin
murtauduttiin torstain 27.
ja perjantain 28. Tule sinäkin ostamaan mansikkasi
täältä Vesilahdesta äläkä
osta niitä Lempäälästä, hän
kehottaa.
KAIKKIEN AIKOJEN
MAATALOUSNÄYTTELY
Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla
Rasintie, 31900 Punkalaidun
6.?7.7.2013
Portit auki la ja su klo 10-17.
Liput 12 e, kouluikäiset 2 e
Puh. Varas tai
varkaat saivat mukaansa
vähäisen summan rahaa.
Poliisi kaipaa tapauksesta mahdollisia silminnäkijähavaintoja, p. Matomäki sanoo
mansikan pakastuskauden
alkavan tällä viikolla ja hinnan laskevan
4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Tivasin, etten pääse
kävelemään metriäkään ja
pakkohan minun on sieltä
pois päästä. Taksilla voisin ajella
Tampereelle, vaikkapa kirjastoon ja takaisin. Jos olisin sen tiennyt, olisin valinnut paremmin reittini, enkä olisi mennyt varta
vasten mäkistä maastoa. Maanantai 1.7.2013
??Hyvää hoitoa on kun aikuiset
antaa leikkiä ja hoivaa??
Katariina Onnela
Uudistus
Päivähoidon
laatua haluttiin
kehittää
paremmaksi
Lempäälässä
laatukäsikirjan
avulla. Se on kovassa
käytössä, kun käyn koirani
kanssa päivittäin kolmasti
lenkilllä, säässä kuin säässä.
Mediassa on kerrottu
pelastuslaitoksen auttavan
festarikansaa, muttei minua
auttanut silloin.
Minulla oli vielä jäänyt puhelin kotiin juuri sillä kertaa
ja jouduin odottamaan kirkkorinteen talon parkkipaikalle sattumalta saapunutta
nuorta bemarikuskia noin
tunnin koirani kanssa.
Bemarikuskin puhelimella soitin 112:een, mutta
siellä nuiva naisääni sanoi,
ettei minulla ole niin sanottua terveydellistä syytä saada
apua. Lempäälän kunnan päivähoidon laatukäsikirjaa esittelemässä Tiina Tukia sylissään Tuukka Liimola,
Mirva Pietarila, takana Peetu Eloranta, Veikka Rantonen, Elias Nurkkala,
Akseli Myllymäki, Tarja Holttinen ja Aleksi Salo.
arvioinnin ollessa pinnalla
myös varhaiskasvatukseen
liittyvissä keskusteluissa,
päätti johtoryhmä alkaa
työstää omaa päivähoidon
laatukäsikirjaa.
Laatu on ollut Lempäälässä aiemminkin tärkeää
ja laatukriteereitä on kunnassa pohdittu jo kymmenen
vuotta sitten Oulun yliopiston Laadun arviointi päivähoidossa -projektissa.
Alun perin laatukäsikirjasta suunniteltiin suppeampaa,
mutta projektin edetessä se
laajeni nykyiseen mittaansa. Lempäälässähän en pääse sähkömopollani kirjastoon, koska hissi on
liian pieni.
TAYSista tuodaan minulle onneksi uusi sähkömopo,
ja pääsen taas kunnolla ajelemaan. Holttinen
sanoo, että käsikirja tullaan
jalkauttamaan päiväkoteihin
pienin askelin.
Laatu on kaikkien
huulilla
Päivähoidon johtoryhmän
keskustelu syksyllä 2011 oli
lähtölaukaus päivähoidon
laatukäsikirjan laatimiselle.
Perusopetuksen puolella
laatukäsikirja on jo olemassa ja laadun, sen hallinnan ja
?Semmoinen on hyvää huolehtimista, kun aikuiset leikkii lasten kanssa ja
sanoo sitten, kun alkaa olla vähän villitöntä.. En
tosin pääse oikein kuin sillan yli tai ali ja molemmissa
on mäkeä. Projektin johtajana toi-
mi päivähoidon työntekijä Tiina Tukia, joka suoritti
samanaikaisesti johtamisen
erikoistumisopintojaan.
Seitsemän hengen laatutyöryhmä vastasi projektista
yhdessä päivähoidon johtoryhmän kanssa, mutta mukana olivat tietenkin myös ne,
joiden sanaa pitää erityisesti
kuunnella . Paikalle
saapuneella tutulla oli selkä
sökönä, mutta hän työnsi
urheasti itse tekemiään kahta
luiskaa pitkin kolmipyöräisen
sähkömoponi pakettiauton
takatilaan, jonne myös koira
pääsi matkan ajaksi.
Tämä kaverini on monesti muulloinkin minua tullut
pyyteettömästi auttamaan,
kun sähkömoposta on mennyt rengas tien päällä tai
akku simahtanut.
Toiset ne auttavat, vaikka oma terveydentila olisi
huono. Hän sitten vastahakoisesti lupasi ilmoittaa
poliisille. Pari viime viikkoa
olen ajellut noin vuosi sitten
ostamallani sähkömopolla,
jossa on huonot akut.
Jan Åhman. Näin niistä
saadaan paremmin vertailukelpoisia tuloksia.
Laadun mittaaminen ja
mittareiden luominen oli
yksi työryhmän suurimmista
haasteista.
Käsikirjassa on eroteltu
omiksi osioikseen päivähoidon laatu, johon kuuluu esimerkiksi talous, päivähoidon
saatavuus ja tiedottaminen
sekä varhaiskasvatuksen laatu, joka taas on abstraktimpi
käsite.
Varhaiskasvatuksen laadussa arvioidaan muun muassa hoitoa, kasvatusta ja
opetusta kokonaisuutena ja
kasvatuskumppanuutta.
Holttinen korostaa, et-
tä laatukäsikirjan mukaista
toiminnan arviointia tullaan
tekemään vuosittain ja vasta
käytännön kautta se löytää
lopullisen muotonsa.
Päivähoidon aluejohtaja
Mirva Pietarila lisää, että on
haasteellista tehdä käsikirja,
joka ei jää vain asiakirjaksi
hyllyyn pölyttymään.
. Ryynikässäkin on
mäkeä.
Liikkumisen kannalta sähkömopo on minulle erittäin
tärkeä. Tämän käsikirjan tarkoitus on helpottaa arkea, hän
muistuttaa.
Katariina Onnela
Lukijan mielipide
Festarikansaa tullaan auttamaan muttei vammaista
Jäin tuossa pari viikkoa sitten niin sanotun kirkkorinteen talon viereen kuusen
alle invasähkömoponi kanssa, kun se hajosi lopullisesti
vanhuuttaan. lapset itse.
Myös vanhemmille järjestettiin mahdollisuus osallistua laatupajoihin ja suurin
osa henkilöstöstä on päässyt
osallistumaan työskentelyyn
jossakin tekoprosessin vaiheessa.
Laatukäsikirjaa tehdessä
työryhmä kävi läpi paljon
muiden kuntien päivähoidon
laatukäsikirjoja.
Nyt valmistunut Lempäälän päivähoidon laatukäsikirja on poikkeuksellisen laaja
verrattuna muihin laatukäsikirjoihin.
Y leisesti päivähoidon
laatukäsikirjoista ei löydy
esimerkiksi käytännön mittareita laadun mittaamiseen.
Käsikirjan myötä myös asiakastyytyväisyyskyselyt yhdenmukaistuvat. Vapaalle
laitettuna inva sähkömopo
on ihan helppo työnnettävä.
He olisivat voineet pyytää
myös palolaitosta apuun . Lapsillakin oli sanansa
sanottavana.
Lempäälän kunnan päivähoito saa ensi syksynä uuden
työkalun arkeensa.
Hiljattain valmistuneeseen
Lempäälän kunnan päivähoidon laatukäsikirjaan on
päivähoidon johtaja Tarja Holttisen mukaan koottu
kaikki oleelliset laatuun liittyvät asiat niin lapsen, vanhempien, työntekijöiden kuin
johtoportaan osalta.
Laatukäsikirjaan ei kuitenkaan ole keksitty mitään
uutta, vaan kaikki laatuun
liittyvät asiat on vuoden tiiviissä työrupeamassa koottu yksiin kansiin. Toiset ei auta edes
työn puolesta, vaikka palkka
juoksee.
Sähkömopo oli ollut pari
päivää aikaisemmin korjauksessa Se oli saatu jonkinlai-
seen kuntoon, muttei minulle
asti oltu TAYSista ilmoitettu,
että mopo vetelee viimeisiään
eikä moottoria kannata vaihtaa. ai
niin, en olekaan kissa puussa.
Onneksi bemarikuski vielä
etsi puhelimellaan lempääläläisen tuttuni numeron ja
antoi soittaa hänelle. Teen sillä ne koiranlenkit, käyn kalassa ja kauppareissuni.
En ajele kunnan piikkiin
takseilla, vaikka minulla
olisi siihen vammaispalvelulain sallima oikeus, ja kunta
säästää. Ilmakin oli vähän sateinen. Laatu on elämänmakuista arkea, mutta se arki vain
on mietitty.
. Poliisit tulivatkin
noin 10 minuutin kuluttua,
mutteivät edes autosta nousseet. Sanoivat hekin vain, että
voivat lainata puhelinta, joka
asia oli jo siis hoidossa.
Matkaa olisi ollut noin 800
metriä, joten reippaat kaksi
poliisimiestä olisivat voineet
minut vaikka työntää kotiin
niin halutessaan
Esineistö on syntynyt kurssilaisten kotiverstailla.. Ensin muka
käydään ottamassa kurssilla
vähän tuntumaa ja yhtäkkiä
onkin kymmeniä talttoja sekä
pari sorvia ja kaiket vapaaajat menee sorvaillessa.
Koulutuksen
vähentäminen huolettaa
Puunsorvausleirin ikänestori, kahdeksankymppinen Aulis Haikonen
(vas.) näyttää Timo Liimataiselle, miten tuoreesta puusta syntyy sorvilla ja taltalla upea kukka.
Vakavampiakin aatoksia
Hyrkkäsellä nousi mieleen
sorvien hurinan keskellä.
. Sorvaajamme
ovat Hyrkkäsen mukaan ehdotonta maailman eliittiä,
mutta markkinointi ontuu.
Sor vauksesta kiinnostuneelle Lempäälän-leirin
kaltaiset tapahtumat ovat
mainio tapa tutustua harrastukseen. Kannattaa tulla mukaan.
Sorvaamaan oppii ihan jokainen.
Arto Hämäläinen
-BBEVLBTUB LJWJBJOFTUB
TPWJUVTTB BJLBUBVMVTTB
%FTUJBMMB PO OPJO NBB BJOFTBMVFUUB ZNQÊSJ
NBBO "TJBLLBJMMF PO TJUFO UBSKPMMB MBBKB WBMJLPJNB
MBBEVLBTUB LJWJBJOFTUB
,PLP NBBO LBUUBWB WFSLPTUP NBIEPMMJTUBB $&
NFSLJUZO LJWJBJOFLTFO UPJNJUVLTFO LBJLLJBMMF
4VPNFTTB
"VUBNNF NJFMFMMÊNNF BTJBLBTUB MÚZUÊNÊÊO PJLFBO
UVPUUFFO
PJLFBBO LÊZUUÚUBSLPJUVLTFFO
%FTUJB 0Z
,JWJBJOFT
XXX EFTUJB GJ
. Puu on sellainen
materiaali, että vaikka kaikki
tekisi oikein, ei koskaan voi
olla varma lopputuloksesta.
Ensi vuonna leireillään
Seinäjoella
Suomalaisten puunsorvaajien
taidonnäytteitä ei ole kovin
yleisesti nähtävillä. 5
Maanantai 1.7.2013 . Ensin kaikki onnistuu
vahingossa. Valmistuin
Pirkanmaan ammattiopistosta kymmenen vuotta sitten ja
olen sorvaillut säännöllisen
epäsäännöllisesti siitä asti.
Täällä on huippukouluttajat,
joiden oppeja yritän siirtää
omille oppilailleni.
Puukukkasorvauksen Järvensivu kertoo noudattavan
tyypillistä puutyökaavaa.
. Nöy-
ryysvaihe kestänee parikymmentä vuotta ja parhaimmillaan sorvaaja ja puuseppä
lienee siinä seitsemänkymppisenä. Niihin voi
Hyrkkäsen mukaan törmätä
lentokentillä, maatalousnäyttelyissä ja työnäytöksissä esimerkiksi Kuokkalankosken
markkinoilla. Jokainen oppii sorvaamaan, mutta jonkin aikaa saa kuitenkin
harjoitella, ennen kuin homma sujuu mallikkaasti.
. Suomessa ei kukaan elä
pelkällä puunsorvauksella.
Arvostusta kyllä on, mutta
se tahtoo jäädä juhlapuheiden tasolle ja samaan aikaan
alan koulutusta vähennetään.
Tredussakin ollaan sorvauskoulutusta lopettamassa.
Omalta osaltaan sorvauksen arvostusta haluaa pitää
yllä lempääläinen puuseppä
Hanna Järvensivu.
Lempäälän kunnan työpajoilla opettajana toimiva
Järvensivu kertoi tulleensa
juosten, kun kuuli kurssista
kotipaikkakunnallaan.
Pari kunnollista talttaa englantilaisesta laatuteräksestä ja sorvi, joka ei ole mikään peltiheikki. Tämä on myös erittäin
palkitsevaa, kun oppii, miten
aivan pieni taltan asennon
muutos saa ihmeitä aikaan
lopputuloksessa.
Lempäälän Tredussa puutyön lehtorina toimiva Hyrkkänen kertoo varoittavansa
kurssilaisia leikillään sorvauksen houkutuksista.
. Oma sorvi
tuli hankittua kuitenkin vasta
eläkkeelle jäätyä pari vuotta
sitten.
. Tänne tulin
lähinnä päivittämään ihan
perustekniikoita. Hyrkkänen lupaa,
että ensi vuonnakin järjestetään ainakin perinteinen
suomalainen leiri Seinäjoella
sekä uutuutena todennäköisesti toinen vahvalla skandinaavisella sorvausseudulla
Pohjois-Norjassa.
. Täällä on porukkaa ympäri Suomea, Lappia ja Pohjanmaata myöten ja tietysti
Lempäälästä ja Vesilahdesta.
Mukana on sekä ensikertalaisia että vähintään kymmenettä kertaa leirille osallistuvia. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Vain mielikuvitus rajana
Arto Hämäläinen
20 vuotta Suomen Puunsorvaajien juhlaleiri
sorvailtiin Lempäälässä Tredun toimipisteen tiloissa
Kolmatta kertaa Lempäälässä järjestettävä tapahtuma
oli juhlavuonnaan suurempi
kuin kertaakaan aiemmin.
Neljän päivän sijaan sorvattiin viitenä päivänä ja päälle
tuli vielä päivän mittainen
seminaari.
Eri puolilta Suomea saapui sorvaustaitojaan verestämään tai perustekniikoihin
tutustumaan 25 kurssilaista,
joiden opastajina toimi viisi
kovan luokan huipputekijää.
Ikähaitari vaihteli parikymppisistä kisälleistä kahdeksankymppisiin mestareihin,
joiden auktoriteetti oli luonteeltaan ehdotonta mutta
leppoisaa. Tämä on tosi rentouttavaa puuhaa, jossa saa mukavasti arkiset asiat unohtumaan. Nämä riittävät sorvaukseen pahasti hurahtaneellekin. Kouluttajista jokaisella on omat erikoistaitonsa.
Esimerkiksi ikänestorimme
Aulis Haikonen Köyliöstä
on varsinainen kukkamestari,
naurahtaa Hyrkkänen.
Haikosen ja muiden mestareiden oppeja ammentamaan saapui myös leirin en-
sikertalainen, raumalainen
Timo Liimatainen, joka sai
sorvauskipinän jo kouluaikana ja jatkoi harrastusta
kansanopistoissa. Päivien teemat
vaihtelivat ontelosorvauksesta kukka-aiheisiin.
Tapahtuman järjestäjiin
kuuluneen Suomen Puunsorvaajien puheenjohtajalla Veikko Hyrkkäsellä oli
hymy herkässä tiistaina, kun
Tredun salissa sorvit lauloi-
vat toista päivää ja lastu lensi.
Kahteen tasokurssiin jaetut
puoliammattilaiset ja tuoreemmat harrastajat kävivät
talttoineen käsiksi tuoreeseen
puuhun loihtien siitä kedon
päivänkakkaroita muistuttavia puutaideteoksia.
Sorvatessa arkihuolet
unohtuvat
. Vain mielikuvitus on rajana, toteaa leirin kouluttaja Veikko Hyrkkänen näyttelyvitriinin uskomattomien
taidonnäytteiden vierellä. Kun luulee osaavansa, on vuorossa silppua,
säpäleitä ja perkeleitä. Tähän voi jäädä pahasti koukkuun. Mieli on tehnyt aiemminkin mukaan, mutta
pienten lasten äitinä ei voinut
lähteä kauaksi
Lämmin, palveleva lähikauppa,
lähelläsi - Lempäälässä. Tervetuloa!
Tykkää Kantasäästöpankin -sivuista.
Lempäälä
Tampereentie 23
37500 Lempäälä
puh. Kuten esimerkiksi seuraava säe:
"Sulla on taas uusi kierrossa /
joku Loimaan Tommi Korpela
/ sil on tulta katseessa / ja ainakin metrin mela"
Ainoa miinus on julkaisun
lyhyt kesto. Tarinallisessa videossa
liikutaan tutuissa maisemissa
niin Lempäälässä kuin Tampereellakin.
Musiikillisesti biisi on kepeän kesäistä elektropoppia.
11. Toivonen
ei sorru turhaan äijäilyyn tai
rokkikukkoiluun, vaikka jalka
onkin röyhkeästi monitorilla
ja tuulikone puhaltaa. 075 756 9870
fax 075 756 9879
Narva
Karholantie 1
37370 Narva
puh. Kun
nämä palaset ovat kohdillaan,
ei tarvitse turhia kikkailla.
Laulaja Oskari Toivosen herkkä mutta silti sopivan testosteronipitoinen ääni
kantaa komeasti. Ihanat pikkujouluherkut ja tuliaiset
. Nimittäin
sen verran ryhdikästä menoa
miltei lempääläläisen Kaksoispisteen esikois-ep esittelee. Kelpaisi suoraa päätä
radiosoittoon.
Kesäkuussa julkaistu
omakustanne tarjoaa neljä
biisiä tarttuvaa ja modernia
poprockia. Jättää nimittäin nälkäiseksi tällainen.
No, lisää on luvassa heinäkuun alussa, kun Kaksoispistee heittää keikan Kurkifestivaalissa Vesilahdessa.
Jussi Saarinen
Ö
T
T
Y
T
Ä
S
3
E
1
K
0
o
k
2
a
t
s
u
n
i
S
ttö 2013
okkalankosken Kesäty
Nyt on etsinnässä Ku
Mallitoimisto Steamodels´n edustaja
ja kilpailun juontaja Nanku Anttila opastaa
tytöt kilpailuun, joten aikaisempaa
esiintymiskokemusta ei tarvitse olla.
Kilpailu käydään
Kuokkalankosken
Markkinoilla
lauantaina 20.7.2013.
Ilmoittautumiset 5.7.13 mennessä
info@steamodels.fi
Kirjoita lyhyt esittely itsestäsi kuvan kera.
Lisätietoja 040-9306239 / Satu Rajala
040-9358201 / Heini Paarlahti
Oletko 15 - 25-vuotias iloinen, reipas ja
esiintymishaluinen nuori nainen?
Ilmoittaudu mukaan kilpailuun,
joka voi siivittää sinut kohti uusia
seikkailuja! Tärkeintä on persoona,
missi- tai mallityyppi ei sinun tarvitse olla.
Kilpailun voittajalle on huikeat palkinnot.
Jenna Heikkilä, kesätyttö 2012.. Maanantai 1.7.2013
Retropopin uusi
musiikkivideo nähtävillä
Lempäälästä ponnistava
popduo Retropop on julkaissut uuden videon sinkkubiisistään Rakkaus yllättää. Olisivat tehneet
saman tien kokopitkän. mukaan)
SIIRTYÄ SÄÄSTÄJÄ- JA SIJOITTAJA-ASIAKKAAKSI
KANTAPANKKIIN!
TARJOAMME mm:
ì SDUDVWD SHUKH MD SHULQW¸RLNHXGHQ VXXQQLWWHOXD
ì SDOYHOXD LOPDQ MRQRWXVQXPHURLWD
ì KHOSRVWL WDYRLWHWWDYDQ \KWH\VKHQNLO¸Q
ì KRXNXWWHOHYDQ WDOOHWXVNRURQ
ì DVLDQWXQWHYDQ SDOYHOXQ
ì YDNDYDUDLVHQ WXUYDOOLVHQ MD NDQQDWWDYDQ \KWHLVW\¸NXPSSDQLQ
VXNXSROYHVWD WRLVHHQ
KYSY LISÄÄ VLLUW\Y¦Q WDOOHWWDMDQ HULW\LVHGXLVWD NRQWWRULVWDPPH
WDL VRLWD
Ja mikä parasta, ME HOIDAMME KAIKEN PUOLESTANNE!
. Laulu
on ammattitaitoista ja puhuttelevaa.
Erityismaininnan saavat
myös taidolla tehdyt kitarasovitukset ja rytmiryhmän
jämäkkä toiminta.
Vaikutteista esiin nousee
ennen kaikkea Samuli Putro, jonkin verran kuultavissa
on myös Scandinavian Music Groupia ja Herra Ylppöä.
Tästä huolimatta bändin oma
soundi on tunnistettava ?
niin Toivosen äänen kuin
persoonallisten sovitustenkin
ansiosta.
Kappaleista pirtein tapaus
on ehdottomasti indievivahteinen Loimaan Tommi
Korpela, joka laittaa kärttyisemmänkin kyynikon suun
hymyyn. 075 756 9870
fax 075 756 9879
www.kantapankki.fi
Ei uskoisi, että kyseessä on
yhtyeen ensimmäinen varsinainen julkaisu. Yhtye ei yritä
peesata viimeisimpiä muotivirtauksia, vaan luottaa
perusasioihin: hyvässä biisissä on koukuttava melodia,
persoonallinen laulaja ja mielenkiintoiset sovitukset. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Ei hajuakaan, mistä
idea biisin on peräisin, mutta
hyvin toimii. kesäkuuta ilmestynyt video on kerännyt YouTubessa
jo yli 20 000 katselukertaa.
Levyarvio
Samuli Putron
jalanjäljissä
Syksyllä bändi julkaisee
kolmannen albuminsa, jolta sekä Rakkaus yllättääettä talvella julkaistu Moraalinvartija-sinkku löytyvät.
Retropop nousi suuren
yleisön tietoisuuteen vuonna 2008 Pieni ja ihmeellinen
-singlellään, joka keräsi runsaasti radiosoittoa.
Jussi Saarinen
NYT ON
OIKEA AIKA
LÄHIKAUPPA
& KOTILEIPOMO
TAMPEREENTIE 38 B 5
37500 LEMPÄÄLÄ
AVOINNA TI-PE 9-17, LA 9-14
(leipomo avoinna myös sopim. Puoti pullollaan maistuvia,
gluteenittomia kotileivonnaisia
päivänä 1963
5
15
23:06
50 vuotta sitten
21
5
Vesilahti
23:05
maisterikoulutuksesta.
Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) on
valmistunut muotoilun
koulutusohjelmasta muotoilijaksi (AMK) Tytti Lovikka Lempäälästä.
Lempäälä
16
19
Jaana Riikonen Lempäälästä on valmistunut terveystieteiden maisteriksi
Itä-Suomen yliopistosta,
yhteiskuntatieteiden ja
kauppatieteiden tiedekunnasta, sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon
Torstaina
Lempäälä
3
Valmistuneet
Keskiviikkona
Lempäälä
22
3:51
nuspuolella. Muuten en olisi tullut Lempäälään ja tavannut tuota Emmiä, Markus Saarinen sanoo viitaten avopuolisoonsa ja kihlattuunsa.
Rajojen hakua
Pariskunta asuu nyt viihtyisässä rivitalokaksiossa Lempäälän keskustan
tuntumassa. Kuvaamataito
oli vahva aineeni koulussa, mies kertoo.
Hän sai hiljattain kaksi kunniakirjaa
Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS)
-organisaatiolta. Leiri oli tarkoitettu 12?16-vuotiaille nuorille. Sijaisperheen isä
on hänen jälkihuollon yhteyshenkilönsä,
jonka kanssa ollaan yhteydessä viikoittain. He ihastuivat siihen heti,
ja takapihalle on jo tehty kukkapenkki.
Perheessä on uutena tulokkaana Jalmari-kissa, joka hyörii lattialla leikkien
kotoisasti.
Saarisella on jäljellä vuosi opintoja
yhteensä kolmen vuoden koulutuksesta
Valkeakosken ammattiopiston raken-
Uusi ajanjakso elämässä koitti, kun hän
pääsi sijaisperheeseen Lempäälään.
. Oli
hakemista, että mitä saa tehdä ja mitä ei.
Saarinen tuli kuitenkin hankalan alun
jälkeen hyvin toimeen sijaisperheen
Sää
Kunniakirjoja sateli
Tiistaina
Maanantaina
Vivikka Monto
Vesilahden Osuusmeijerin voi
parasta Hämeen-Uudenmaan
Meijeriliiton alueella
Lempäälä
24
2
20
Vesilahti
3:52
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat
Perjantaina heinäkuun 5. Aloittelen nyt kaverini kanssa bändiprojektia
metallimusiikin parissa. Tärkeintä
on, että saa asua perheessä.
Myös sijaisperheessä kului nelisen
vuotta. Nopea ja voimakas eläin voi säikähtäessään
käyttäytyä arvaamattomasti, kertoo Liikenneturvan aluepäällikkö Tuula Taskinen.
Kohdatessasi autolla, tai muulla moottoriajoneuvolla, ratsukon, hiljennä vauhtia ja ohita hevonen
rauhallisesti.
Jos ratsastaja pyytää sinua pysähtymään nostamalla käden pystyyn, pysähdy. Kohdattaessa on ratsukkoon syytä suhtautua kaikella huomaavaisuudella.
Tavallisesti hyvin käyttäytyvä ja koulutettukin
hevonen on pohjimmiltaan saaliseläin, joka pakenee, kun sitä pelottaa tai se mieltää jonkin asian
uhkaavaksi.
. Olen
harrastanut myös painonnostoa treenimielessä sekä piirtänyt. Yhteyshenkilöltä muun muassa saa
neuvoja käytännön asioihin.
Sijaisperheeseen pääsemisessä oli
muitakin etuja.
. Mutta ei siitä sen enempää, Saarinen hymyilee salaperäisesti.
kanssa. Olemme tehneet biisejä ja soitelleet yhdessä. Jouduin tavallaan heidän riitelynsä väliin. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Vivikka Monto
Nimipäivät
Markus Saarinen
asuu nyt omassa
kodissa kihlattunsa kanssa.
Jalmari-kissa
on perheen uusi
tulokas.
Maanantai 1.7.
Aaro, Aaron
Perjantai 5.7.
Unto, Untamo
Tiistai 2.7.
Maria, Maija, Meri
Lauantai 6.7.
Esa, Esaias
Keskiviikko 3.7.
Arvo
Sunnuntai 7.7.
Klaus, Launo
Torstai 4.7.
Ulla, Ulpu
Ajankohtaista
Hevonen tiellä . Kotona oli kaikenlaista, kuten vanhempieni riitoja. Huhuttiin myös,
että olin mukana isän ryyppyreissuilla,
mutta se ei oikeastaan pitänyt paikkaansa, Saarinen kertaa lapsuuttaan.
Kymmenvuotiaalle oli kova paikka
joutua pois kotoaan. hiljennä!
Kesäkasvo: Lastenkodista omaan
kotiin oli pitkä tie
Hevonen ratsastajineen on aika yleinen näky myös
Lempäälän ja Vesilahden tieliikenteessä. Vapaa-aikanaan hän tykkää
soittaa kitaraa.
. 7
Maanantai 1.7.2013 . Monilla on ennakkoluuloja sijoitetuista, että he olisivat kamalia rikollisia,
Saarinen hymähtää.
Biologisen äidin kanssa hän on yhteyksissä, mutta isään on välit vähän
katkolla.
Tulevaisuus näyttää valoisalta omillaan asuen ja opiskelijaelämää viettäen.
24
Vesilahti
3:53
Vesilahti
23:04
3:54
23:03
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Nyt 18-vuotias Saarinen on
asunut omillaan helmikuusta lähtien.
Kaikki on mennyt paremmin kuin nuorimies jännitti käyvän. Hänet sijoitettiin
lastenkotiin Urjalaan. Se tuottaa lastensuojelun perhehoidon palveluja ja on erikoistunut vahvasti tuetun perhehoidon
tuottamiseen ja järjestämiseen.
Markus Saarinen osallistui PKS:n ensimmäiseen nuorten foorumiin ja otti
vastuuta sen suunnittelusta ja vetämisestä. Hänen kokemustensa perusteella lapsi tai nuori pitäisi sijoittaa aina ensimmäisenä perheeseen eikä laitokseen.
. Auton äänimerkki
voi säikäyttää hevosen, joten älä soita torvea.
Markus Saarinen jännitti turhaan muuttoa
Markus Saarisen lapsuus ja nuoruus
eivät ole olleet helpoimmasta päästä.
Kiukaisissa Satakunnassa perheineen
asunut poika otettiin huostaan kymmenvuotiaana.
. Aloin soittaa 12-vuotiaana. Lisäksi hän osallistui
sijaishuollon kehittämiseen.
Pitkä matka on kuljettu siitä ajasta,
kun sijaisperheen nuorin lapsi oli ennen sijoitusta puuskahtanut, että heille
ei sitten ketään raiskaajaa tule asumaan.
. Herättihän se aluksi pientä ihmetystä, kun teinipoika laitettiin perheeseen,
jossa oli suhteellisen tiukat rajat. En minä sijaisperheen vanhempia
ole koskaan sanonut isäksi ja äidiksi,
eikä siihen ole tarvettakaan. Yhteydenpitoa
vanhempiin rajoitettiin, kuten joissain
huostaanottotapauksissa tehdään.
Markus Saarinen pohtii, että kokemukset ovat jollain tavalla kuitenkin
kasvattaneet hänen luonnettaan.
Poika oli lastenkodissa 14-vuotiaaksi.
Hän kertoo, että vaikka siellä oli säännöt,
niin kaikenlaista pääsi silti tekemään.
Kisat pidetään
18.?21. Tavoite on
antaa näyttöjä myös Tapparan suuntaan.
Antti Raunio. klo 17.30
M/N: 3000m kävely
P/T15: 3000m kävely, seiväs
P/T13: 2000m kävely, seiväs
P/T11: 1000m kävely, 60m, pituus
P/T9: 600m kävely, keihäs
P/T7: 200m, korkeus
P/T6: 40m, pituus
P/T5: 40m, junnukeihäs
Ilmoittautumiset:
NLOSDLOXNDOHQWHUL ¿
kilpailut@lekiyu.net
kentällä klo 16.30-17
Yhteistyössä:
sarjassa ja sen riveissä on
pelannut useita maajoukkuepelaajia viime kausina.
Viimeisin mestaruus on
vuodelta 2010, 2000-luvulta on kasassa yhdeksän
mitalia.
Viime talvi ei kuitenkaan tuonut lisäystä mitalisaaliiseen
Rantanen korvaa päävalmentajan paikalla
Timo Lindqvistin. 8
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Tavoitteina on auttaa LeKiä ja parantaa omaa sekä seuran peliä
kauden edetessä. Vielä vä-
hän aikaa treenataan kovaa ja
kilpaillaan enne herkistelyä,
kertoo Kokemäeltä tavoitettu
Järventausta.
Kisapaikoista kilpaili
myös muutama muu nainen. Pelaajisto saadaan
kasaan vasta elokuun puolella, mutta ydinryhmä on
jo olemassa. Tuore valmentaja kertoo, että nyt
on käynnissä omatoimijakso harjoittelun suhteen.
Olli-Pekka Rantanen
on toiminut jääkiekkio-
tuomarina niin SM-liigassa kuin Mestiksessäkin
2000-luvun alussa. heinäkuuta, vajaan
kuukauden päästä.
Lippu kisakoneeseen sai
sinettinsä, kun hän heitti
kiekkoa Kokemäen Kiekkoja kuulakarnevaaleilla torstaina 27. Pistehai Lassi
Mattila on ollut pitkään yksi
ja ainoa LeKi:n oma kasvatti Mestiksessä ja Tierannan
veljekset Anssi ja Teppo
edustivat myös paikallista
väriä.
Uusia nimiä on kuitenkin
tullut ja on tulossa. Hyvältä näyttää tekeminen Gladin
Jarkon alaisuudessa. Olympialaisissa hän voitti pronssia
vuonna 2002.
Rantanen kertoo myöntävän päätöksen olleen
vaikea esimerkiksi omien
aikataulujen sovittelmisen
vuoksi. Viikonlopun kestävät
karnevaalit olivat viimeinen
paikka vakuuttaa valitsija ja
toimivat samalla varsinaisena
karsintakilpailua.
Ennen kilpailua Järventaustan valinta näytti jo melko selvältä, mutta huipputulos ja kakkossija ratkaisivat
asian. Ilman valmentajaa vaarana olisi ollut
joukkueen jääminen pois
sarjasta, Rantanen keroo.
Ilves on ollut kestomenestyjä naisten pääa-
Heini Järventausta selviytyi EM-kisoihin Rietiin, Italiaan. Uskoa ainakin löytyy.
Laakso pitää näinkin pienen
paikkakunnan seuralle, verrattuna muihin Mestispaikkakuntiin, elintärkeänä, että
riveissä on täkäläisiä pelaajia.
Se, että oman tai yhteistyöseurojen kautta löytyisi pelaajapolku edustusjoukkueeseen ja että nuorilla olisi halua edustaa omaa seuraansa
myös aikuisiällä on iso asia.
Miten treenikausi on alkanut ja mitkä ovat ensi kau-
den tavoitteesi?
? Joka toinen viikko on
joukkueharjoittelua ja joka
toinen omatoimista. Vuoden mittaisesta jaksosta
puhutaan. Virallinen EM-kisaraja
46,00 metriä Järventausta oli
rikkonut jo aiemmin kesällä.
Kilpailun voitti Salla Sipponen Keuruulta, joka myös on
matkalla kisoihin.
Antti Raunio
LEKI VIIKKOKISAT
. Mestiskaukalossa
kun ei menneinä vuosina ole
liiemmin näkynyt lempääläläisiä jääkiekkoilijoita.
Nyt siihen on tullut muutos, muutos parempaan
suuntaan. Meitä lähtee
kisoihin kaikkiaan kolme
naista. Uusimpana esimerkkinä tuore
LeKin sopimuspelaaja, keskushyökkääjä Sami Laakso,
joka on LeKin oma kasvatti.
Viimeksi hän pelasi Tapparan A-junioreissa, jonne siirtyi Lempäälästä neljä vuotta
sitten.
Viime kaudella Hakkarissa nähtiin myös puolustaja Mikko Laksola ja
hyökkääjät Elias Peltonen sekä Henrik Haapala,
joilla kaikilla on Lempäälätausta.
Sami Laakso, olet kannattajien paljon toivoma
paikkakuntalainen, tuoko
se lisäpaineita?
? Ei negatiivisia paineita,
pientä ekstrapotkua vaan,
kun pelaa kotiseuran menestyksen puolesta.
Olet lempääläläinen ja
työskentelet emoseurassa.
Onko etua tai haittaa, että
tuntee paikat ja seuran tavat?
Antti Raunio
Sami Laakso on Lempäälän Kisan omia kasvatteja
? Eduksi voi laskea, että
on pienestä asti pelannut
samassa hallissa, joten sen ja
ympäristön ainakin tunnen.
On paljon tuttuja ihmisiä.
Toki epäilijöitäkin luultavasti
riittää.
Uskotko mielenkiinnon lisääntyvän Mestistä kohtaan
nyt, kun ringissä on paljon
lempääläläisiä pelaajia?
? Toivottavsti näin käy. Ennätysheitto oli teknisesti hyvä, vaikka kesällä on
ollutkin hieman epävarmuutta tekniikn kanssa. Kuva vuodelta 2009.
Heini Järventausta
EM-kisoihin
Lempäälän Kisan 19-vuotias
kiekonheittäjä Heini Järventausta on selvitynyt lajinsa
nuorten EM-kisoihin Rietiin, Italiaan. Apunaan hänellä on Lempäälästä lähtöisin oleva, entinen huippupelaaja Hanne
Sikiö sekä maalivahtivalmentaja Juha Nieminen.
Sikiö on LeKi:n kasvat-
teja ja pelannut maajoukkueessa sekä molemmissa
tamperelaisissa, Ilveksessä
ja Tapparassa. Viime
vuosina hän on valmentanut Lempäälän Kisan
kiekkojunnuja. Työkseen
hän opettaa liikuntaa
Hakkarin yläasteella.
Ilveksen joukkueessa
pelaa hänen tyttärensä
Anni Rantanen, jolla on
jo maajoukkuedebyytti
suoritettuna.
SM-sarjaa pelaa myös
lempääläläinen Jenni
Hiirikoski Jyväskylän
JYP:ssä.
Antti Raunio
Kannattajille: Lisää
paikkakuntalaisia pelaajia
Useasti kuule Masku-Areenan katsomoissa puhetta,
että missä kaikki oman kylän
pojat ovat. Maanantai 1.7.2013
Erkki Koivisto
Olli-Pekka Rantasesta Ilveksen
jääkiekkonaisten valmentaja
Naisten jääkiekon SMsarjaa pelaava Tampereen
Ilves on saanut uuden päävalmentajan, lempääläläisen Olli-Pekka Rantasen.
Rantasen mukaan virallista sopimusta ei vielä ole,
mutta asiat ovat jo hyvin
pitkällä.
? Toukokuussa tuli asia
esille, mutta virallista sopimusta ei ole vielä. Tämä on myös hänen
uusi henkilökohtainen ennätyksensä.
? Kisapaikka on nyt varma
tämän karsintakisan kakkossijan myötä. kesäkuuta 48,83
metriä. KANTAPANKKI-CUP
Hakkari to 4.7
p 03 375 0258
Fysikaalista hoitoa
Kirjanpitopalvelut
Lempäälän
Fysikaalinen
Räätälöin taloushallintosi/ kirjanpitosi
juuri Sinun tarpeitasi varten
Taloustaito Terttu Ky
Vikkiniityntie 5 B 3, 33880 Lempäälä
puh/fax 367 1747
toimisto@taloustaitoterttu.fi
www.taloustaitoterttu.fi
Vikkiniityntie 5 B 2 (2krs.) 33880 Lempäälä
040-583 8422, 03-225 5041
raija.marttila@kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
Tampereentie 22,
37500 Lempäälä
www.lvs.fi
P. 9
Maanantai 1.7.2013 . LAINE
Terveyshoitola LEENA
Lempäälä p. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Erikoishammasteknikko
P. 020 7661817 www.kauneuspiste.eu
Fysikaalista hoitoa
Halkivaha puh. 040-588 1425 tai 03-375 3104
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . voim.
Puh. KUKKATERAPIA
diplomivyöhyketerapeutti
Helinä Siukola, lääk. Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
Ilmainen
puhelinneuvonta.
PEKKA VALTONEN
p. 375 0113, 044 321 22 768
HSS
Oy
HHS Hakala
Hakala Oy
www.rentit.fi
Aidosti
paikallinen!
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
Tampereentie 4, 37500 LEMPÄÄLÄ
HAMMASLÄÄKÄRIT:
Autohuoltoja
TOKORJAAMO
AU
Maanrakennusta
Sähköpalvelut
VESILAHDEN
RATSASTUSKOULU
p. 375 2474 tai 040 7099242
Puh. 0400-970 812,
VESILAHDEN KALLIOMURSKE
p. 010 219 3800
Kasvo-, käsi-, jalka-, vartalohoidot sekä urheiluhieronta
LEMPÄÄLÄ puh. peilit
. valokuvat . 040 553 5828
TUSTA
KOIRATRIMMAUSTA
Erikoisliikkeitä
Kaivin ja Kuljetus Oy
Suuhygienisti TUTTA OVASKAINEN
Oikomishoidon erikoishammaslääkäri KRISTIINA MÄKI
Nukutushammashoitoa (anestesialääkärinä MAURI NUMMINEN)
Juhlapalveluita
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
RISTO
RIKKONEN
puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.?
-myös lauantaisin-
Eläinlääkärit/Eläinpalvelut
www.koiranpaivia.fi
044 595 1599
TOKO- JA AGILITYKOULU-
Johanna Nyberg
p. ma-pe 10-17, la 10-14
Taimitie 3, 37560 Lempäälä
Puh. 373 8096 tai 0400-624 896
Puh./fax 375 2405
Jari Jär ventausta
Paras ilmoittaa
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
Rakentaminen
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Ratsastusta
Kaikki taloushallinnon palvelut
ammattitaidolla, luottamuksella
ja joustavasti.
www.lempaalanfysiocenter.fi
Useita eri kokoja edullisesti.
Myös seulottuja sepeleitä
ja täytemaata.
Sähkötie 2 A 1
37500 Lempäälä
Puh. grafiikat . 373 9554
040-583 7155
Sassintie, Valkkinen
www.ratsastuskoulu.pro?ili.?
Tilausajoa
(ENE/Y
Asentajat Lempääläläisiä
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset,
Lavettikuljetukset
Kulju, puh. maalaustarvikkeita
ALANTYYLI
Jarmo Jääskeläinen
0400-474 614
av. 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. 0400 556 638
Meiltä saat tuotteet tuoreemmat,
juhliin herkut maistuvimmat
trimmaaja
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Erikoisliikkeitä
Kuljun kartanon pihapiirissä
pienessä punaisessa mökissä
KEHYSTYSPALVELU
. 050 540 8076
FYSIOTERAPIA
HIERONTA
Puh. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
PALVELUN PAIKAT
Tulospörssi
Asiointipalvelut
Hammashoitoja
Tulospörssi
PERUNKIRJAT
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
. 3751 550
Avoinna ma-pe
Tilaukset:
p. (03) 375 3477
Hieronta, jäsenkorjaus,
lymfahoito, Kajavanterapia,
paksusuolen vesipesu
Hoitoasema
OMT-FYSIOTERAPIA
LYMFAHIERONTA
Maankaivuuta, soran ja
murskeen kuljetukset
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
9DLKPDODQWLH ?/HPSËËOË
www.vaihmalanhovi.?
p. 375 0855
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
Spa-hemmotteluaVaihmalan Hovissa
Pyöräily- ja
urheilutarvikkeet
Lempäälästä!
0400 635 854
seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi
www.maanrakennus-sf.fi
Matti Eskola 0400-743 520
Unajalantie 115, 37500 Lempäälä
Lempäälän
040-833 9796
Kaikki rodut
Koulutettu
KAIVINKONETYÖT
KLAUS NISKANEN, SOILE PELTONIEMI-NISKANEN, PEKKA MAIJALA
RAINI-SISKO
KOIRIEN TRIMMAUSTA
HOME ETSINTÄÄ
www.funnyfoot.net
Maanrakennus
Seppo Formisto Oy
METTI KASANEN, SINIKKA LEVONMAA, SANNA MAIJALA,
Roineenkatu 12, Valkeakoski
Betoni
LAURILAN BETONI
puh. 0400 335 443
KO
LA
RIKORJA A
- autokorjaamo
- kolarikorjaamo
- automaalaamo
- autovuokraamo
MO
P
Konetyö Hakala
www.hakala-yhtiot.com
010-4205561
Autokoulut
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
TOVUOKRAAMO
AU
HHS Hakala Oy
w w w.r nt it.fi
e
(03) 3429 000 | tilaukset@lvs.fi
PARHAAT BETONIT
FI
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. 040-516 6279
Kuntohoitola M. Kauppakirjat . PE 9 . (03) 375 2300
KALLIOMURSKEITA
LIETSAMO OY
VYÖHYKETERAPIAA ja
Hopi -KORVAKYNTTILÄHOITOJA
myös kotim. (03) 375 0418
Kauneus ja terveys
Varaa aika p. taulut
Uudet . Kattotarkastukset
Vesi, viemäri ja LVI
HOVINTIE 6
37470 VESILAHTI
03-373 8316, 0400-742 254
www.lvipirkka.fi
YRITTÄJÄ
Varaa tästä ilmoitustila edullisesti.
Soita (03) 3429 000
tai laita postia
ilmoitukset@lvs.fi
Putkiliike
P. Sokkelieristykset . 040 700 9594
Kaikki vedeneristystyöt ammattitaidolla yli 25 vuoden kokemuksella.
Kotimaisilla tyyppihyväksytyillä
ja
-laatutuotteilla
. NUORA OY
Tampereentie 214
37560 Lempäälä
puh. 010 548 8130
REMONTTI- JA
LVI-PALVELU
JUHA LEINO
040-513 2368
LempäälänVesilahden
Sanomia
jo vuodesta 1931!
Viemäreiden avaukset
ja kuvaukset
Vaihtolavapalvelut
0400-232 640
www.kaivopumppu.?
Likakaivojen tyhjennykset
040-501 0920 tai
info@kaivopumppu.?. Pellitykset . Rännit . Saneeraukset . HENE HENE FI
Vesikatot
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh
050 383 9613
Retki kuuluu Birgitta-viikkojen tapahtumiin.
Järj. Vesilahden Matkailuoppaat
ja kulttuuritoimi
Vetovoimainen
VESILAHTI
Kuulutuksia
Kuulutuksia
... p. Kattosillat ?Kattoremontit
. VESIKOURUT
. Tikkaat. 050 573 4851
Järj. Kierros kahveineen on maksuton, ei ennakkoilmoittautumisia, säävaraus.
Tervetuloa Kirkonkylän raitille!
Lisätiedot p. kotitalousvähennykseen.
Toimitus
toimitus@lvs.fi
Graafinen suunnittelu ja
ilmoitusten valmistus
puh. Emme vastaa
puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
yhdistykset@lvs.fi
Peltikattojen ja
ulkoseinien
Työsuorituksia
Mahd. mennessä
sähköpostitse otsikolla Birgitta-matka
talvikki.torppa@lempaala.fi tai
puhelimitse 29.7.?9.8. Piipunpellit-hatut . Kulttuuripalvelut, Lempäälän kunta
Tapahtumat
Hilkka Multanen, 044 3477 405
hilkka.multanen@lvs.fi
Tilaushinnat
12 kk kestotilaus
6 kk kestotilaus
3 kk kestotilaus
12 kk määräaikainen
6 kk määräaikainen
3 kk määräaikainen
Suomen Pintaremontit Oy
Afrikka-päivät
Ilmoitukset
ilmoitukset@lvs.fi
Ilmoitushinnat
Etusivu
1,55 e/pmm
Takasivu
1,26 e/pmm
ts
1,14 e/pmm
tj
1,07 e/pmm
Pienin ilmoituskoko 30 pmm.
Hintoihin lisätään alv 24%
MAALAUKSET.
Kotitalousvähennys.
040-1949 848
Työsuorituksia
Sekalaisia
Vt. 0400 188381
VMY Hirviharjoitukset Krääkkiön radalla
perjantaisin: 5.7, 19.7, 2.8, 9.8, 16.8,
30.8, 6.9, 13.9, 20.9 ja 27.9. 2,5 tuntia.
Reilun kilometrin pituisen matkan varrella nautitaan pullakahvit Pizzeria Makasiinissa. ja paljon, paljon muuta
LÖYDÄT OMASTA
PAIKALLISLEHDESTÄSI!
LUE MYÖS
Lempäälän-Vesilahden Sanomien
Näköislehti lvs.fi/verkkouutiset
osoitteessa lvs.fi
MAAILMAN PARAS PAIKALLISLEHTI
SAVELANMETSÄN ASEMAKAAVAN
HYVÄKSYMINEN
Vesilahden kunnanvaltuusto on kokouksessaan
24.6.2013 § 46 hyväksynyt Savelanmetsänhelmen asemakaavan.
Asemakaava koskee Vesilahden kunnan Rautialan
kylän kiinteistöä Savelanmetsänhelmi (Rno 5:9)
sekä osia Sakoisten kylän kiinteistöistä Hollo (Rno
2:35) ja Kurki (Rno 3:11). Lähettäjän nimi ja
puhelin ilmoitettava. Tuula Tuominen
puh. Leineperin ruukille su 14.7.
vielä tilaa! Pikaiset ilm. Asemakaavalla muodostuu asuinpientalojen korttelialueet 270-279, asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue 280 ja lähivirkistys-, maa- ja metsätalous- sekä katualueita.
Kunnanhallitus. Päätoimittaja:
Satu Lehtonen, 050 301 0292
satu.lehtonen@lvs.fi
Toimittajat:
Erkki Koivisto, 044 7557 206
erkki.koivisto@lvs.fi
Jussi Saarinen, 044 7557 207
jussi.saarinen@lvs.fi
Katariina Rannaste (äitiysvapaalla)
Ilmoitusaikataulut
- maanantain lehteen
viimeistään torstaina klo 16
- torstain lehteen viimeistään
tiistaina klo 16.
Tekstiaineisto sekä tiedotukset
yhdistykset-palstalle vuorokautta
aikaisemmin. Lumiesteet
. Peltilistat
PUH. Maanantai 1.7.2013
Myytävänä
Yhdistykset
Perustettu 1931
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin
www.lvs.fi
Julkaisija
Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy
Levikki: LT 2012 6954
Toimitusjohtaja
Olli Sirén
Toimitus ja konttori
Tampereentie 19, PL 38,
37501 Lempäälä
Puhelin 03 342 9000
Avoinna:
ma-to klo 9-16 pe klo 9-15
Yhdistyspalsta: Lähetä tekstiviesti
numeroon 17191: LVS (väli) YHDISTYKSET (väli) julkaistava teksti. Kortillisia
valvojia tarvitaan, Ilmoittautumiset J-P
Jokelalle.
www.lvs.fi
82,50 ?
44,50 ?
24,00 ?
94,50 ?
59,00 ?
40,00 ?
Hinnat sis alv 10%
Tilaukset ja
osoitteenmuutokset
03 342 9000
tilaukset@lvs.fi
www.lvs.fi, Tilaajapalvelu
Paino
Westpoint, Rauma 2013
Jakeluhäiriötapauksissa
Soita postiin numeroon
0200 71000.
AITTAKAHVILA
2.-8.7.
-Tule ja tutustu,
miten autamme.
-Kuvia viime
viikon matkalta.
-Arpoja.
-Mansikkakakkuaika
ALKAA NYT!
Avoinna päivittäin
klo 12-18
Nurmitie 2-4,
37470 Vesilahti
. Max.
160 merkkiä, hinta on 0,25 ?/viesti.
HEINÄÄ
pystyyn,
Kuljussa.
0400-183 188
VESILAHTI
Onkemäen Kyläkerho ry:n kesäretkelle
Ulvilaan m. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . 044 7557 209
ilmoitukset@lvs.fi
Soile Virtanen
Työsuorituksia
Oma lehti
- paras lehti!
Ihmiset
Näkökulmat
Mielipiteet
Ajatukset
Tunnelmat
Hyvät uutiset
Huonot uutiset
Päätökset
Toimenpiteet
Suunnitelmat
Tiedotteet
Kuulutukset
Myytävät
Vuosipäivät
Yrittäjäuutiset
Kirkonkylän raitti
su 7.7.2013
Kirkonkylän raitin opastettu
kävelykierros järjestetään
sunnuntaina 7.7. klo 14 ?16.30
Matkailuopas Eila Häihälä johdattaa
kaikki rakennetusta kulttuurihistoriasta
kiinnostuneet näkemään Kirkonkylän
ainutlaatuisen raitin historian, rakennukset ja henkilöt.
Lähtö klo 14 Nuorisoseuran talolta (Rautialantie 139) ja lopetus noin
klo 16.30 kunnanvirastolle, kesto n. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Sari Kianta
Koskenkyläntie 525, Vesilahti
Puh 040 673 1200
Matkailu
PYHÄ BIRGITTA -kirkkokierros
lauantaina 17.8.2013
Lähtö klo 8 Lempäälän linja-autoasemalta, paluu klo 18
mennessä Pyhän Birgitan kirkon rauniot / Vihti, lounas
Vivamon Eväskartanossa ja Pyhän Birgitan kappeli / Lohja,
Pyhän Birgitan kirkko / Loppi
Matkan hinta 35 ?/hlö, omakustanteiset kahvitauot
Antin konditoria / Forssa ja Lounais-Hämeen pirtti,
Saaren kansanpuisto / Tammela
Ilmoittautumiset 9.8