. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa. 4
85. sivu 5
Saana Raatikainen
LEMPÄÄLÄN
KANAVA
Paikallisen kulttuurin ja monipuolisen
osaamisen Kohtaamispaikka.
Hyppää mukaan
kanavaan osoitteessa:
www.lvs.fi/videot
N:o 26
Keskiviikko 1.7.2015
Vuokrahalli Kaakilaan
Syksyllä valmistuvat tilat ovat muunneltavia ja
palvelevat hyvin erilaisia yrittäjiä.
sivu 6
Haulikkokerholle tunnustus
Lempäälän vammaisneuvosto myönsi PohjoisHämeen Ampujille esteettömyystekopalkinnon.sivu 12
Päiväkodin rakennus sujuu
Sääksjärvelle rakennettavan päiväkoti Otsonmäen rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. sivu 13
LeKi vei paikalliskamppailun
LeKi:n ja Visan ottelu päättyi 4?1. ?Tarkoitus on tehdä pienin teoin parempi maailma.. Samu Nevala
ratkaisi ottelun tykittämällä hattutempun.
sivu 17
Mansikasta
maitopyörään
Fillaripajassa kunnostettiin vesilahtelaisten käyttöön yhdeksän uniikkia kyläfillaria s
Kolme kertaa
Helinäkeiju onneksi pelastui.
Pitkään luulin, että vain poikien koulumatka kotiin
voi kestää tuntitolkulla. Luulin pitkään, etteivät naiset ollenkaan piereskele, kun en ollut kuullut äitini koskaan
paukuttelevan. Sitten tutustuin muihinkin naisiin.
Nykyisin siis kyllä tiedän.
Minun piti havainnoimalla selvittää, millaisia tytöt
on. Tältä se näyttää.
Kun vauvat ruttuisine, punaisine naamoineen
näyttävät samanlaisilta, ne erottelun helpottamiseksi puetaan aluksi tytöt vaaleanpunaisiin ja pojat vaaleansinisiin vaatteisiin. Lapsuudessani oli siis heikonpuoleisesti naisnäkökulmaa. Se on tiedetty jo pitkään.
Toivotaan kuitenkin, että kriisin ratkaisu,
olisi se mikä tahansa, viitoittaisi kreikkalaisille tien parempaan tulevaisuuteen.
Suomella on ihan kotoperäinen, sadoilla
miljoonilla euroilla tekohengitetty rahareikä, jonka ongelmat olisi myös syytä ratkaista
pikimmiten.
Valtio päätti jälleen tukea Talvivaaraa, tällä
kertaa 100 miljoonan euron kevyellä kassil-
Poimintoja
?kolumni
lisella rahaa.
Alunperin Talvivaaran piti olla nikkelikaivos, mutta siitä on tullut kaivosteollisuuden
pompöösi ahneuden monumentti, joka nielee rahaa ja ulostaa jätettä.
Talvivaaran työpaikat lienevät Suomen
teollisen historian kalleimmat tukityöpaikat.
Talvivaaralle ja Kreikalle yhteistä on se,
että kumpikaan ei koskaan maksa velkojaan
takaisin ja velkojat, tässä muun muassa me
veronmaksajat jäämme nuolemaan näppejämme.
Tapio Eronen
Raadollinen totuus on, että valta
on yhdessä osoitteessa. Ja yksityiskohtainen tietämys kaikista satuprinsessoista. Tein
matkasuunnitelmia, tutkin otteluohjelmia . Tästä syystä minulla on ollut (ja ehkä vähän
vieläkin) hiukan erikoisia käsityksiä vastakkaisesta
sukupuolesta. Suomi on ajopuuna, se on hyvä
havaita.
Raimo Sailas,
Kauppalehti
Älkää nyt pilkatko, mutta uskoin, että
kesällä 2016 Suomen miesten maajoukkue pelaa ensimmäistä kertaa
jalkapallon EM-turnauksessa. Ranska tulee pitkän matkan
päässä. Kun nyt jälkeen päin muistelen
harvoja naisseikkailujani, niin taisikin useimmiten
käydä niin kuin laulussa sanotaan: ?...Doris veikin
minut.?. Silloin pinkki on valttia. hyvä etten jo varannut lentolippujakin Ranskaan.
Kari Räisänen,
Helsingin Sanomat
Jalkapallo on Suomen suosituimpia
urheilulajeja. Nyt kun olen katsellut Sääksjärven koulun alaluokkalaisten kotimatkantekoa, niin
samallalailla tyttöjen reput on heitetty tien poskeen
,kun on pitänyt mennä tutkimaan ojaa tai metsän
reunasta jotakin kiinnostavaa. Samallalailla lasketaan
rautatiesillan pielessä rinteessä talvella persmäkeä,
vaikka äiti olisi kieltänytkin rikkomasta housun takamuksia moisessa huvissa.
Hiljattain katselin, kun Siwan pihaan oli parkkeerannut pari mopoautoa. Tämä oli tiedossa
jo silloin, kun Kreikalle lainaa myönnettiin.
Ensisijaisena motiivina oli rahaliiton vakauttaminen, ei Kreikan pelastaminen.
Mitä pikemmin lainan alaskirjaus tehdään,
sen parempi. Että naisen
tehtävä on pikemminkin vastustella ja vain taitavat
viettelijät onnistuvat. ?tätä mieltä
Kari Pusa
Muutama miljardi euroa
N
yt näyttää ilmeiseltä, että jokainen
suomalainen imeväisestä eläkeläiseen rahoitti Kreikan pohjatonta valtionkirstua useammalla sadalla eurolla.
Riippumatta meneillään olevan Kreikan
lainakriisin tuloksesta, toiveet Suomen maahan sijoittamien miljardien takaisin saannista ovat olemattomat. Vähän myöhemmin tytöille
annetaan leluiksi nukkeja, pojille autoja. Jos pojalle
annetaan nukke, niin poika työntelee sitä pitkin lattiaa ja pöristää.
Seuraava selkeä kehitysvaihe tytöillä on, kun heistä tulee kaikentietäviä pikkuvanhoja. ?Nih, nih, ei se
niin ollut, vaan...?. Fanit ovat hiljaisia ja
tylsiä.
Eric Lipchis,
Aamulehti
Meillä on yrityksessä varmaan 150
erilaista lomaratkaisua, yhtä paljon
kuin työntekijöitäkin. Sitä ei kuitenkaan huo-
maa katsomossa. Kolme kertaa jännitimme täristen, pelastuuko Helinäkeiju. Ja keijuista ja kaikesta muustakin kauniista. Muistan, kun olin joskus
kauan sitten hoitamassa flunssaista lapsenlastani
Helmiä, niin oli pakko katsoa Helinäkeiju videolta
kolme kertaa peräkkäin. Pojat puhuivat autoistaan.
Tuli mieleeni pieni episodi omasta perheelämästäni. Pitempi poika oli
selvästi komea. Ja pitkät hameet, röyhelot, kutrit, korut. ja sitten vasta...?.
Vähän tämän jälkeen melkein väistämättä tulee
prinsessavaihe. ?Eipäs, kun se oli niin, että ensin
... Pojallani Hiskillä oli jotain seurusteluntapaista menossa. Kreikka ei ikinä pysty maksamaan velkojaan. ja sekin nuorempi. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa seisoskeli autojensa vieressä. Se on Angela
Merkel. Yrityskin hyötyy,
että työntekijä saa itselleen sopivimman ratkaisun
Johanna Pystynen,
Taloussanomat
Tytöistä naisia
Minulla on vain yksi veli . Valitti kuitenkin, että tyttöystävä haluaisi vain istua kylki kyljessä, pitää kädestä ja jutella,
kun oikeasti pitäisi päästä treenaamaan jalkapalloa.
Hiski loi junioriaikoinaan aikamoista jalkapallouraa.
Elämänkumppani löytyi sitten ylioppilaaksitulon jälkeen opiskellessa.
Mistä lie minulle oli tullut käsitys, että miehen
pitää vietellä nainen ja että se on vaikeaa. Toisen tytön silmät olivat nauliintuneet poikaan, ja tyttö hypähteli kaiken aikaa kuin
västäräkki, haki katsekontaktia ja koitti päästä pojan
näkökenttään
0400 114 233 | www.oljypiste.?
www.omasp.fi
Miesten kotimaiset
KÄVELYKENGÄT
39,-
Perkkoonkatu 1,
Multisilta, TRE
Tykkää meistä Facebookissa!
ma-pe 9.30-17, la 9.30-15
Satojen autojen ilmainen parkki pihassa
tv
oim
as
sa
7.
5. ain
jou SU in m
r
Ta O- ois
T ei t
ell
Herkkuja
tulisille hiilille
Erilaiset melonit ovat kevyttä
herkkua sellaisenaan tai tuovat
raikkaan makeaa makua erilaisiin
salaatteihin ja jälkiruokiin.
Porsaan grilliribsit
699
kg
Naudan sisä?le
2590
kg
Cremee Bonjour
suola voi &
merisuola
öljy
rypsiöljy
225g
1?
Perheleipurit
240?280 g
(2,38?2,77/kg)
g)
3 ps
K U L J U N K A R TA N O
Suomi
kg
Hunajameloni
Cantaloupemeloni
Piel de sapo- ja Galia-meloni
Tule moikkaamaan,
toivoo
a
Hann Salminen,
K-Supermarket
Kuljun Kartanon
on uusi kauppias!
Kaura-, moniviljaja ruislätkää
2?
1?
Minivesimeloni
Tomaatti kokonainen
Yksittäin 0,79/ps
(2,82?3,29/kg)
Tampereentie 272, 37560 KULJU . 010 504
2200 markus.tuomi@k-supermarket.?
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Ostettuja tuotteita koskevat yhteydenotot
sähköpostitse
Espanja. JOKA PÄIVÄ KLO 9-21
www.k-supermarket.?
. ta.
e
- i
ks 2. (o3) 343 5700
KESÄALE
Kotimaisia kenkiä puoleen hintaan
Miesten kotimaiset
NAHKASANDAALIT
Miesten kotimaiset leveälestiset
KÄVELYKENGÄT
Naisten kotimaiset leveä lestiset
KÄVELYKENGÄT
Miesten kotimaiset vaaleat
PUKUMOKKASIINIT
leveä lesti
49,-
tarra- ja avo, musta ja valk.
39,-
Miesten kotimaiset leveä lestiset
KESÄMOKKASIINIT
nahkaa
35,-
väri ruskea
49,45,-
Tampereentie 23,
37500 Lempäälä
Kesontie 2,
37470 Vesilahti
Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä
(Ideaparkia vastapäätä) | Palvelelemme: ma?pe 8.00?17.00
p. Keskiviikko 1.7.2015
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Yli 100 markkinamyyjää Tervahauta Historiallinen kulkue Perinnetöitä Musiikkia
Lasten alueella pajoja ja ohjelmaa Iltaisin markkinatanssit
narvanmarkkinat.fi
Vesilahden Narvassa 8.?12.7.2015
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT:
Tuovi Hakala, Petteri Ingalsuo, Helena Kokkonen, Petteri Paassilta,
Anssi Poussu, Riitta Rantanen ja Janne Kortelainen.
Moottoriöljynvaihto
työ
-50%
Ilmastointihuolto
50?
www.silmaasema.fi
Lempäälän Silmäasema, Tampereentie 2 p
kesäkuuta kello 19 aikaan Eetu
Paajala oli lähdössä pois
tyttärensä jalkapalloharjoituksista, kun hän alkoi tarkemmin katsoa, mitä aidan
sisäpuolella juoksuradan viereisellä nurmialueella oikein
on. Olin koulun kautta
Sportia-Matilla kymmenen viikkoa harjoittelussa
ja siellä opin pyörien korjaamisen perusteellisesti.
Lisäksi kotona pyöräillään paljon.
Syksyllä kuvataidelukioon suuntaava Hanna
taas nimitettiin fillaripajan taiteelliseksi johtajaksi. Kavereiden pyörien korjaamisella voisin
jatkossa tienata opiskelurahoja, Hanna kaavailee.
Hannan mielestä pyöränkorjausta pitäisi ehdottomasti opettaa myös
koulussa. Vesilahdelle
myönnettiin 700 euroa
kahden nuoren palkkaamiseen ja fillaripajan
materiaalikustannuksiin.
Lempäälän pyöräilyviikon aamiaistarjoiluun ja
pyörähuoltoon myönnettiin 1000 euroa.
. Löytäessään ammuksen
siihen ei koskaan pidä mennä koskemaan tai itse kuljettamaan, vaan aina on tehtävä
ilmoitus viranomaisille, hän
muistuttaa.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Eetu Paajala
Murto lasten
liikennepuistoon
Lempäälän kunta pyytää silminnäkijähavaintoja kadonneen kaluston löytämiseksi.
Lasten liikennepuistoon
murtauduttiin juhannuksena ja varastettiin kaksi polkuautoa ja ohjaajien potkulauta. Silminnäkijähavainnoista voi ottaa yhteyttä
Sisä-Suomen poliisin Lempäälän palvelupisteeseen p.
0295 445 305 tai Lempäälän
kunnan työpäällikkö Hannu Laskujärveen p. Työttömänä oli 1
118 henkilöä.
Lassi-Pekka Paloniemellä on pyörien korjaus hyvin hanskassa, mutta etenkin maalauksen saralla on uusiakin juttuja opittu.
Hyväntuulen
kyläfillarilla on
ilo polkea
Kunnostettuja kierrätyspyöriä voi lainata kirjastosta
Tampereelta ja
mu i s t a i s o i s t a
kaupungeista tuttu citybike-konsepti saavuttaa
tänä kesänä Vesilahden.
Kunnalle myönnetyillä Liikkumisen ohjaus
-hankerahoilla on palkattu kaksi nuorta korjaamaan ja tuunaamaan
lahjoitettuja kyläfillareita
kuntalaisten käyttöön.
Viime syksynä Tampereen seutukunta haki
yhdessä valtiolta rahoitusta Liikkumisen ohjaus
-hankkeelta. Se näytti räjähtämättömältä ammukselta.
. Ensimmäisenä päivänä opin, miten sisäkumi vaihdetaan. Kahden viikon
harjoittelu on kartuttanut taitoja jo melkoisesti.
. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Keskiviikko 1.7.2015
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Sääksjärvellä löytyi
kranaatin kuori
Paikalle kutsuttu poliisipartio totesi nopeasti Sääksjärvellä löydetyn kranaatin
tyhjäksi kranaatinkuoreksi,
joka oli ollut koristekäytössä
ja syystä tai toisesta päätynyt
Sääksjärven urheilukentälle
pelottamaan urheilijoita.
Torstai-iltana 26. Nyt paja on pyörinyt koulun teknisen
työn luokassa, jonka he
saivat käyttöönsä yhdellä kyläfillarilla. Isenge-
kyläfillari tulee lainattavaksi Aittakahvilaan.
Sambian lipun väreillä
maalattu pyörä on saanut
koristeeksi myös lipussa
komeilevan kotkan.
Muut pyörät tulevat
lainattavaksi kirjastolle,
josta avaimen kyläfillariin saa pyytämällä. Yksi
pyörä jää nuorisotila
Nurkalle kahvimaidonhakupyöräksi. Lisäksi
varastettiin ohjaajien vihreä
potkulauta. Edellisvuoden
vastaavaan ajankohtaan verrattuna määrä nousi lähes 2
100:lla.
Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla toukokuun lopussa koko maata heikompi. Toisessa autossa on
Markku Mikkolan mainokset ja toisessa Mantukulman
Nesteen mainokset. Laitoin Facebookiin
viestin, että jos nurkissa
lojuu pyöriä, niin niitä voi
lahjoittaa meille. Viikonlopun aikana saimme 36
pyörää.
Työtekijöiksi valikoituivat 16-vuotias Hanna
Nieminen ja 18-vuotias
Lassi-Pekka Paloniemi.
Lassi-Pekalle pyörien
korjaaminen ja huoltaminen oli ennestään tuttua puuhaa.
. 050 383
3913.
Työttömyysluvut
synkkenivät
Toukokuun lopussa Pirkanmaan TE-toimistossa oli 34
400 työtöntä työnhakijaa
lomautetut työnhakijat mukaan lukien. Pirkanmaalla työttömien
työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,1 prosenttia
ja koko maassa keskimäärin
12,5 prosenttia. Kyläfillari-projekti
edistää osaltaan kestävää
kehitystä ja kierrätystä,
liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juuti kertoo.
Tieto hankerahoituksesta saavutti Vesilahden
vasta toukokuun lopulla,
joten työntekijöiden ja
kunnostettavien polkupyörien hankinnassa tuli
kiire.
. Menin lähempää katsomaan, kun en uskonut
näkemääni, sanoo kranaattilöydöksestä ilmoittanut
Paajala.
Hän teki välittömästi ilmoituksen hätäkeskukseen.
Ammus osoittautui kranaatin
vaarattomaksi kuoreksi.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestintäsuunnittelija
Miia Alhfors kiittelee asiallisesta toiminnasta.
. Sari Juuti ei
poissulje fillaripajan jatkoa, jos vain tilat järjestyvät. Vesilahdessa oli
työttömänä 189 henkilöä.
Työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista korkein
Tampereella (16,6 %) ja Urjalassa (14,6 %).
Lempäälässä työttömyysaste oli toukokuun lopussa
10,5 %. Sittemmin olen muun muassa
purkanut yhden pyörän
atoimeiksi ja koonnut
takaisin. Pirkanmaan
seutukunnista Tampereen
seutukunnan työttömyysaste
oli korkein, 14,6 %.
Kuntatasolla oli Vesilahdella (9,0 %) ja Punkalaitumella työttömyysaste
alhaisin. Pyöräily
tapahtuu omalla vastuulla.
Kunnostuksen lisäksi
pyörät maalattiin jokainen omalla teemallaan.
Maitopyörä, Piipertäjä
ja Fisufillari huomataan taatusti kun niillä
kurvaillaan kylänraitilla.
Hanna ja Lassi-Pekka
toivovat, että kunnostetuista pyöristä pidetään
hyvää huolta.
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela. Hän kertoi työhaastattelussa ettei tiedä mitään
pyörien korjaamisesta,
mutta on halukas oppimaan
Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan paikallisten
yritysten, yhdistysten,
kunnan ja seurakunnan
yhteistyötä.
. Moni asia on jo valmiiksi kunnossa, joten
kriteerien täyttämisen ei
pitäisi olla vaikeaa, kestävän kehityksen työryhmän puheenjohtaja Saana Raatikainen toteaa.
Reilun kaupan kunta
-tittelin saavuttamiseksi
mukana pitää kunnan
lisäksi olla vähintään
kahdeksan yritystä, joiden valikoimissa on
reilun kaupan tuotteita.
Lisäksi vähintään 15
yhdistyksen, työpaikan
tai toimipisteen tulee sitoutua käyttämään reilun
kaupan tuotteita esimerkiksi kahvituksissaan.
? Tarkoitus on tehdä
pienin teoin parempi
maailma.Olen itse tavannut reilun kaupan
viljelijöitä ja he ovat
kertoneet miten se heidän elämäänsä vaikuttaa.
Esimerkiksi Kirgisiassa
on reilun kaupan ansiosta siirrytty luomuviljelyyn ja pystyttiin myös
ostamaan rankkasateiden
huuhtomien siementen
tilalle uudet. Kunnan tai
kuntayhtymän liikelaitokset eivät ole itsenäisiä oi-
Tehdään yhdessä
Lempäälästä reilu
Reilun kaupan tarjoilut tekevät tuloaan kunnan tilaisuuksiin
Suomessa on kymmenen
reilun kaupan kaupunkia
ja kaksi reilun kaupan
kuntaa. Ne voivat elää
sekä yksittäisinä soluina että
yhdyskuntina.
Runsastuessaan sinileväyhdyskunnat voivat
muodostaa veden pinnalle
levälauttoja, joita kutsutaan
leväkukinnaksi. Sinilevät kuuluvat vesistöjen peruseliöstöön. Tämä oli
mahdollista, koska reilu
kauppa maksaa tuotteista viljelijöille vähintään
maailmanmarkkinahinnan ja sen päälle erityistä Reilun kaupan lisää,
jonka käytöstä yhteisö
itse päättää, Raatikainen
kertoo.
Jatkossa kunnan virallisissa tarjoiluissa
käytetään reilua kahvia
ja teetä. Saana Raatikainen haastaa yhdessä ympäristötarkastaja
Virpi Karjalaisen kanssa mukaan lempääläläisiä
toimijoita, jotka haluavat
edistää reilua kauppaa ja
sosiaalista vastuullisuutta.
Tavoitteena on, että
Lempäälä täyttäisi kriteerit seuraavaan reilun
kaupan viikkoon mennessä eli lokakuun puoliväliin mennessä.
keushenkilöitä vaan osa kunnan tai kuntayhtymän
organisaatiota. Lii-
kelaitos on tarkoitettu nimenomaan kunnallisten
palveluiden tuottajaorganisaatioksi. Reilun
kaupan kuntaan on
myös perustettava reilun
kaupan kannatusryhmä,
joka koostuu toimijoista
yhteiskunnan eri osaalueilta. Sinileviä esiintyy kuitenkin myös vähäravinteisissa vesissä.. Kunta ja kuntayhtymä vastaavat
siten liikelaitostensa velvoitteista ja vastuista.
Polttoaineen jakeluasema
S-marketin tontille
Lempäälän kaavoitus- ja rakennusjaosto on päättänyt
asettaa Pirkanmaan Osuuskaupan omistaman kiinteistön asemakaavaluonnoksen
muutoksen nähtäville.
Kiinteistön osoite on
Puistokatu 4 ja sillä sijaitsee
S-market.
Anomallaan asemakaavan
muutoksella POK haluaa
perustaa Mantunkujan alueella sijaitsevalle kiinteistölle
polttoaineen jakeluaseman.
POK on ostanut viereiseen Neste Oil -aseman
tonttiin kuuluvan tilan, joka
sijaitsee kapeana kaistaleena
S-marketin tontin ja Turuntien välissä.
Marjamäen asemakaava
laajentumassa pohjoiseen
Lempäälän kaavoitus- ja
rakennusjaosto on päättänyt
asettaa nähtäville Marjamäen osayleiskaavaluonnoksen
Ideaparkin ja Realparkin
alueilla.
Uudistamisella pyritään
laajentamaan Marjamäen
asemakaavaa pohjoiseen ja
asemakaavan muuttamista
Ideaparkin ja Realparkin
alueilla ja lähiympäristössä.
Tavoitteena on Marjamäen päivittäistavarakaupan painottuminen pääosin Ideaparkin alueelle.
Tällä hetkellä Marjamäen
osayleiskaavassa ja asema-
kaavassa on päivittäistavarakaupan tiloja yhteensä 4
000 kerrosneliötä.
Hulikanmutkaan
uusi halli
Lempäälän kaavoitus- ja
rakennusjaosto on päättänyt myöntää Pirkanmaan
Laatukiinteistöt Oy:lle rakennusluvan puolilämpimän
teollisuus- ja varastohallin
rakentamiseksi Hulikanmutkaan Marjamäen yritysalueelle.
Rakennettava kerrosala on
906 neliömetriä.
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Sinilevät runsastuneet
hieman vesistöissä
Saana Raatikainen, Virpi Karjalainen ja Anne Rantala valitsivat kuvaan omia reilun kaupan lempituotteitaan.
Viime viikolla Pirkanmaalla
havaittiin sinilevää viidellä
seurantapaikalla. Niiden lisäksi
ainakin yhden muu tarjoiltavan tuotteen tulee
olla sertifioitu. Keskiviikko 1.7.2015
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kunta?suomi-sanakirja
KUNNALLINEN LIIKELAITOS= Voidaan perustaa
liiketoimintaa tai liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti hoidettavia tehtäviä varten. Pyhäjärvellä Lempäälän Mäyriänrannassa leväesiintymä oli
runsas.
Lisäksi vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvellä
Pirkkalan Kranstolpan uimarannalla, Vesilahdella kirkonkylän havaintopisteessä,
Sastamalan Houhajärvellä
ja Järvenkylänjärvellä Hämeenkyrössä.
Sinilevähavaintoja on Pirkanmaalla hieman vähemmän kuin edellisinä kesinä
samaan aikaan.
Vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa olla myrkyllinen, jonka vuoksi sinileväpitoisessa vedessä uimista
sekä veden käyttöä talous- ja
löylyvetenä tulisi välttää.
Mikroskooppisen pienet
sinilevät eli syanobakteerit tuottavat kasvien tavoin
happea yhteyttämällä. Lempäälän tähtäimessä on olla kolmas
reilun kaupan kunta. Reilun kaupan tuotteet ovat
yleensä sellaisia, ettei
niitä tuoteta Suomessa,
eivätkä ne siten kilpaile
suomalaisen tuotannon
kanssa. Tällä hetkellä
Suomessa on saatavilla
vajaat 1 800 reilu kauppa -sertifioitua tuotetta.
Tuotteita löytyy jäätelöstä, suklaasta, urheiluvälineitä ja viineistä aina
puuuvillaan ja kosmetiikkaan.
M yö s L e m p ä ä l ä n
seurakunta ja Hakkarin asukasyhdistys ovat
sitoutuneet mukaan
hankkeeseen. Koska sinilevät viihtyvät erityisesti
lämpimissä ja ravinteikkaissa oloissa, vesien rehevöityminen lisää leväkukintojen
esiintymistä. Kannatusryhmä
raportoi vuosittain kriteerien noudattamisesta
reilu kauppa ry:lle.
Reilun kaupan infopiste löytyy Lempäälän
kirjastosta ja kunnassa
järjestetään jatkossa vuosittain toimintaa Reilun
kaupan viikolla.
Ensimmäinen Lempäälässä hankkeeseen
mukaan lähtenyt yritys
on K-market Lempäälä.
K-marketin oli helppo
lähteä mukaan kunnan
kelkkaan, koska reilun
kaupan tuotteita löytyy
hyllyistä jo valmiiksi.
Anne Rantala K-market Lempäälästä kertoo,
että kahvin, teen ja banaanien lisäksi reilun
kaupan ruusut tekevät
hyvin kauppansa
Pakaslahti kertoo idean
pesukadusta syntyneen kysynnän pohjalta.
. Kadulla voi pestä painepesurilla kaikenlaiset kulkupelit hakeautosta leikkuu-
puimuriin ja mopoautoon.
Pesukadun yhteyteen tulee
myös pieni huoltotila. Pieni leipomo, vihannestukku, koneyrittäjä tai
vaikka rakennusliike. Jokaisessa tilas-
sa on nosto-ovi, öljynerotuskaivo ja sosiaalitila, Pakaslahti kertoo. Saattaa olla, että tehdään myös
matonpesupaikka.
Pesukadulla on ympäristöystävällinen suljetun kierron vedenkäsittelyjärjestelmä. Nyt
on tarjolla sellaiset puitteet
kuin haluaa eikä tarvitse sijoittaa rahaa omiin tiloihin,
Vesilahden kunnan kehittämispäällikkö Markku Männikkö sanoo.
Jarkko Pakaslahti kehuu
Vesilahden meininkiä ja
kertoo muuttavansa vuoden
päästä paikkakunnalle.
. Kysyntää on autotallia
isomme tiloille, joille riittää
kiinnostusta kimppatallin
hakijoista varastotilaa tarvitseviin.
Pesukatu oheen
Vesilahteen nouseva vuokrahalli lämpiää hakelämmöllä,
jolla lämmitetään myös vesi
tulevan pesukadun tarpeisiin
Vuokrahallin tuntumaan
Pakaslahti rakentaa polettikäyttöisen pesukadun.
. Vesilahdessa on perusreilu meininki. Vesilahden kunnan kehittämispäällikkö Markku Männikkö
sekä hallityömaan moniosaaja Lasse Ruokola suunnitelmien äärellä.
Kaivinkone tasoittelee tonttia
Marjamäen Virolaisen yritysalueella
myyntitulot Vesilahden Kaakilassa.
lisämäärä- Tasatulle alueelle nousee moneen käyttöön sopiva uusi
rahaksi
Lempäälän kunnanhallitus vuokrahalli.
päätti kohdentaa 492 000
euron suuruisen lisämäärärahan Marjamäen alueen
tonttien esirakentamisurakan lisätöihin.
Lisämääräraha vastaa
suuruudeltaan myyntituloa,
jonka Lempäälän kunta saa
lisää elokuun loppuun mennessä Marjamäen yritysalueen tontinmyyntituloina.
Kunnanvaltuusto käsittelee määrärahamuutokset
elokuussa.
Tulevan hallin tontille on
ajettu kiviainesta Lempäälästä kerrostalotyömaalta.
Maan pintaa on nostettu
kaikkineen puolisentoista metriä. Määräraha strategian
laatimiseen tuodaan kunnanvaltuustolla muutostalousarvion yhteydessä ensi
syksynä.
Jarkko Pakaslahden (vas.) yritys Suomen Huoneisto- ja teollisuusrakentajat Oy rakentaa Kaakilaan vuokrahallin. Tarjouksia pyydettiin
kolmelta eri taholta, joista
kuntastrategian laatijaksi
valittiin FCG Konsultointi
Oy. Vesilahdessa on kysyntää ja vetovoimaa. Aina on
tullut vain reiluja ihmisiä
vastaan, Markku Männikkö
kiteyttää.
Teksti: Kari Pusa
Kuva: Kari Pusa. Kuntastrategia ohjaa jatkossa päätösten valmistelua
ja päätöksentekoa.
Muiden kuntien kokemukset ovat osoittaneet, että
strategian laatimisessa on
syytä käyttää ulkopuolista
apua. Kuntalaisten puolelta
tuli kysyntää syksyn räntäsateilla ja meillä on myös
omaa tarvetta pesupaikalle.
Pesukatu on myös siinä mielessä tarpeen, että saadaan
hajapesut pihoilta pois.
Kolmasosa varattu
Vuokrahalli valmistuu syksyllä ja tiloista on jo kolmasosa varattu.
. Yrittäjä Jarkko
Pakaslahti sammuttaa kaivinkoneen ja saapuu esittelemään hallin piirustuksia.
. 6
?uutiset
20 vuoden
sopimus
Narvan
pk:sta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Kaakilaan nousee
vuokrattavaa yritystilaa
Vesilahden kunta on tehnyt
vuokrasopimuksen Narvan
päiväkodin vuokraamisesta.
Tarjouskilpailun päiväkodin
rakentamisesta voittanut
Vetur Oy vuokraa päiväkodin kunnalle 20 vuodeksi
viiden vuoden lisäoptiolla.
Vuokran määrä on 8 000
euroa kuukaudessa ja vuokra-aika alkaa helmikuussa
2016.
Vuokrasuhteen päättyessä vuokralaisella on oikeus
lunastaa päiväkoti omistukseensa sen käyvällä arvolla.
Vesilahden
strategian
laatija
valittu
Vesilahden kunta alkaa
syksyllä laatia kuntalain
velvoittamaa kuntastrategiaa. Ensimmäinen
vuokrahalli valmistui 2005
ja sen jälkeen hänellä on ollut puolensataa vuokralaista.
. Ensin näyttää siltä, että
missään ei ole pienyrityksiä, mutta täältähän löytyy
kaikki tarpeellinen, kun
oppii tuntemaan ihmisiä.
Ilmapiiri on aktiivinen ja
Vesilahdessa osataan nähdä
yhdessä tekemisen edut, Pakaslahti sanoo.
. Tilat
tehdään muunneltavaksi
niin, että muutoksia voidaan
tehdä yhden yön aikana.
Jarkko Pakaslahdella on
vankka kokemus vuokrahallitoiminnasta. Lisäksi halliin
tulee yksi isompi 200 neliön
tila, jossa on myös konttorija asiapalvelutilaa.
Pakaslahti sanoo tilojen
sopivan moneen käyttöön.
. Halliin tulee 9 kappaletta 75 neliön tiloja, yhteensä
675 neliötä
Kauppa on siisti ja asiat
kunnossa. Sivujuonteena hänen veljensä
Pekka Hopponen toimi lisäksi kauppiaana Ryynikässä.
Matti Hopposella oli
Lempäälässä eräässä vaiheessa kolme kauppaa, joista
yksi Palomäessä, vain parin
sadan metrin päässä Kuljun
K-Supermarketista.
. heinäkuuta aloittava
Hanna Salminen on kauppias neljännessä
sukupolvessa.
- Ympyrä sulkeutuu. Se on
jännittävää, että minä päädyin Kuljuun, mistä kaikki
on alkanut, Hanna Salminen sanoo.
Ketjun ensimmäinen
lenkki oli Väinö Hopponen,
joka avasi kaupan Mattilaan.
Sen jälkeen hän rakensi
toisen vastapäätä kotiteollisuuskoulua.
. Tapani työskennellä on
panna itseni 150 prosenttisesti likoon joka kerta. Hän oli
aina ajan hermolla ja rohkea
tekemään ratkaisuja, muistelee Matin tytär Hannele
Hanna Salminen
on K-Supermarket Kuljun
Kartanon uusi
yrittäjä.
Hannan vierellä
hänen äitinsä
Hannele Nieminen, joka toimi
1997 saakka
Lempäälän KHalli Matin, nykyisen K-market
Lempäälän,
yrittäjänä.
Nieminen.
Kauppa siirtyi toimitilaan, josta nykyisin löytyy
kuntosali, kangaskauppa,
keittokalusteliike, grilli ja
Lempäälän-Vesilahden Sanomat. Pidän kassatyöstä joten
siellä minut myös varmasti
nähdään. Moni lempääläinen muistaa paikan edelleen
K-Halli Mattina.
Hannele Nieminen aloitti kauppiaana Valkeakosken
Patarouvassa, kunnes hänen
isänsä Matti jäi eläkkeelle,
jolloin hän siirtyi Lempäälään.
. Sen jälkeen hän
opiskeli englanninkielisen
tradenomitutkinnon ja erikoistui kansainväliseen johtamiseen sekä henkilöstöhallintoon. Minulla on
oma tapani tehdä asioita ja
halusin päästä toteuttamaan
ajatuksiani ilman, että täytyy
ensin ympäripuhua kymmenen ihmistä, hän hymyilee.
. Hänen perheeseensä
kuuluu Walkilla työskentelevä mies sekä pian 10-vuotta täyttävä tytär.
Teksti: Kari Pusa
Kuvat: Kari Pusa
Hanna Salminen. Hanna Salminen
toimi Amerplastin henkilöstöpäällikkönä vastuualueenaan Suomen, Puolan ja
Ruotsin henkilöstöhallinto.
. Muista kyllä kuinka
pussitin perunaa ja kylmi-
Tuleva K-kauppias Hanna Salminen, 3, isoisänsä Matti Hopposen kanssa K-Halli Matin uusissa liiketiloissa.
össä possunkorvia koirille.
Kauppa osa yhteisöä
K-Supermarket Kuljun Kartanon uusi kauppias sanoo
edeltäjiensä tehneen hyvää
työtä.
. Olin tehtävässä yli viisi
vuotta kunnes irtisanouduin ja päätin ryhtyä Kkauppiaaksi. Teen työni niin
hyvin, että ihmiset haluavat
tulla kauppaan uudelleen.
He tulevat, kun kokemus
kaupasta on hyvä.
Hannele Nieminen kertoo antavansa taustatukea
olemalla ennen kaikkea
keskustelukumppani uudelle
kauppiaalle.
. Totta kai haluan
tehdä oman näköisen kaupan, mutta ensin haluan tutustua asiakkaisiin ja nähdä,
mitä halutaan ja mitä toivotaan, Hanna Salminen
sanoo.
Päivittäistavarakauppa on
kilpailtu ala, mutta se ei häntä säikytä.
. Olen ymmärtänyt Hannan puheista, että
hänellä on samat periaatteet kuin Väinöllä, Matilla
ja minulla. Minulla on usko ja luottamus, että omalla tavallani
onnistun. Jatkoin Lempäälässä
aina 1997 saakka. Se oli
hyvä kohta lopettaa. 1982 kauppa muutti
Keskon rakennuttamaan
uuteen toimitilaan, jossa
K-Market Lempäälä toimii
edelleen. Se
tuntuu hyvältä samoin kuin
töiden tekeminen omaan
lukuun.
Hanna Salminen meni
K-kauppiasvalmennukseen
ja oman kaupan löytymistä
odotellessaan työskenteli eri
tehtävissä Citymarketissa
Valkeakoskella
Hän sanoo, ettei hänelle missään vaiheessa kotoa
tyrkytetty kauppiasuraa.
Edellisten sukupolvien tapaan hän on lapsena ollut
kaupassa töissä.
. Tuli
sellainen tunne, että tämä
asia on katsottu ja pitää
lähteä etsimään muuta,
Hannele Nieminen kertoo.
Kauppiasuran jälkeen hän
työskenteli 12 vuotta työvoimatoimistossa työ- ja
yritysneuvonnassa.
Yrittäjyys imaisi
Hanna Salmisella ei alunperin ollut minkäänlaisia
aikeita lähteä kauppiasuralle.
Häntä kiinnosti liikunta ja
hän kouluttautui liikunnanohjaajaksi. Lempäälän keskustassa oli Valinta-Hopponen,
ja jossain kohtaa tilanteet
muuttuivat niin, että Matti
päätti keskittää toiminnan
isompaan kauppaan. Keskiviikko 1.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?uutiset
7
Neljännen polven
kauppias Kuljuun
K-Supermarket Kuljun Kartanon kauppiaana tänään 1. Meidän sukuhaaramme
jatkoi siitä eteenpäin, kun
vaarini Matti Hopponen
perusti 1952 oman kaupan
Kuljun Kukkolanmäelle. Lähikauppa on
enemmän kuin kauppa, se
on näkyvä osa yhteisöä.
Hanna Salmisen vapaaaika on täynnä voimistelua,
sillä hän on aktiivisesti mukana kahden voimisteluseuran toiminnassa Valkeakoskella
klo 18 pihaseurat Vesamäellä
(Käsityöläiskuja 1).
Ma 6.7. klo 12 Keskipäivän keitto
valin lähetysmatkoista sekä Niina
Tannin kuulumisia.
La 11.7. ma ja to 9?12
ja 13?15, ti 9?12 ja 13?17
sekä pe 9?12, keskiviikkoisin
suljettu, p. Liturgi
ja saarna Emmi Korpi, kanttori
Terhi-Tuulia Keränen. Tervis II
Vesilahden srk
Ke 1.7. Arkut . klo 18 kirkkohautausmaan
kulttuurikierros, vapaa pääsy. Apostolien päivä ?
Herran palveluksessa. klo 14 konfirmaatio Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa.
Liturgi ja saarna Pirjo Tuiskunen,
kanttori Terhi-Tuulia Keränen.
Erityisnuorten rippikoulun konfirmaatio.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän Birgitan kirkossa ma?ti klo
8?9.
To 2.7. Ohjelmassa kahvittelua, laulua, Soilan opetus Paa-
MUISTOKIVI OY
M. Lähetystilaisuus klo
18 Pirjo Tannilla. 8
?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Hiljaisia hetkiä
Rakkaamme
Aino Annikki
MUSTILA
Sydän on arkidiakonian avain
o.s. Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit kirkossa ja
kirkon esittelyä. klo 12 Ehtoollisjuhla,
puhuu Reino Tanner.
Ke 8.7. Narvan markkinoiden
tervahaudan siunaushetki ja
sytytys klo 19 Narvan markkinaalueella. Huom! Ei vaatteita eikä
kirjoja eikä elintarvikkeita.
Kastettu: Urho Olavi Helavirta Narvasta; Milli Unelma Riikonen Kirkonkylästä
kuolinilmoitukset
myös muihin
kotimaisiin
lehtiin.
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Kirkkoherranvirasto
avoinna 1.6.?30.8. Narvan markkinoiden
markkinajumalanpalvelus klo
10 Narvan Kyläkirkossa. Kaikki aikuiset lämpimästi tervetuloa!
Su 5.7. Oiva Paloheimon taiteilijakoti (Pappilantie
1) avoinna oppaan esittelemänä
kesäsunnuntaisin 5.7.-9.8. klo 10 konfirmaatiomessu Lempäälän Pyhän Birgitan
kirkossa. ja varaukset suoraan Henttiseltä p. 1937 Vesilahti
k. 050-3078146.
Vesilahden kirkko ja Pappilan
pihapiirin Oiva Paloheimon taiteilijakoti: kirkko avoinna kesällä arkisin klo 9-15 ja muulloin
tilaisuuksien aikana ja sopimuksen
mukaan. Kaila
Suunnittelemme hautakivet yhteistyössä
kanssanne, jo neljännen polven ammattitaidolla.
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset,
myös entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Aidosti lempääläläinen yritys!
www.hautauspalvelulempäälä.fi
Lempäälän srk
Pyhän Birgitan kirkko on avoinna
tiekirkkona 1.6.?14.8. 0505210327. Halutessasi
jättää huutokaupattavaa tavaraa,
voit tuoda tavaraa toukokuusta lähtien torstaisin klo 15-18
Pappilan pihapiirissä olevaan
pihavarastoon. Tervetu-
Puistolinnassa
(Himminpolku
13). Uurnat . Kaila
Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
p. klo 18 miesten kesäsauna
Vanhan pappilan rantasaunassa
(Rovastintie 3).
Ti 7.7. Avoin kaikille, vapaaehtoinen
maksu.
Ke 8.7. 040-8049109
ma-ke.
Diakonissa Tiina Hiltunen p. 10. Seurakunnalla
on teltta markkina-alueella markkinoiden ajan. Kivisakastihartaus klo 18
Vesilahden kirkon vieressä olevassa kivisakastissa. Messu, kesäasukkaiden kirkkopyhä klo 10 kirkossa.
Kirkkokahvit srk.talossa. 050-5210327.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. Paloheimon taiteilija-
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/
lempaalanseurakunta
Suurella sydämellä -vapaaehtoistyöt uudessa osoitteessa:
vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kuollut: Terttu Kaarina Niemi 83
v, Anja Marjatta Sola 71v, Hannu
Olavi Kankainen 64 v ja Jyri Veli
Pekka Vahvelainen 63 v.
Kastettu: Juulia Amanda ja Sofia
Beata Kyllönen, Valentin Esa Elia
Leppänen, Leo Pekka Raikamo ja
Johan Jonnenpoika Koivisto.
koti (Pappilantie 1) avoinna
oppaan esittelemänä kesäsunnuntaisin 5.7.-9.8. Hetki Sanan
äärellä -hartaus arkisin klo 12.
Jumalanpalvelukset:
Su 5.7. klo 13 kesäkahvit Puistolinnassa.
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna heinäkuussa ma?pe klo
10?14.
Lähetyskirppis Toivontori (Kirkkopolku/Atrantie) avoinna heinäkuussa ma, ke ja to klo 11?14.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
loa mukaan erityisesti kaikki kesäasukkaat ja muut kesäihmiset!
Pappilassa järjestetään pappilan
pihapiirin hyväksi huutokauppatapahtuma su 26.7. Tervetuloa tutustumaan!
Su 19.7. ja voimme kokea
yhdessä historian siipien havinaa.
Mukana Harri.
To 2.7. Oppaana Kirsti Isotalo, lähtö Kirkkotorin puoleiselta portilta.
Majakkayhteisö:
To 2.7. Narvan markkinoiden
ehtookellot klo 18 Narvan Kyläkirkossa. klo 18 naisten kesäsauna
Koskimies. Vainajan kuljetukset
-leiririppikoulun
konfirmaatio.
Su 5.7. Ehtookahvit ja Kyläkirkon
esittely.
Su 12.7. 0405112444, Diakonia-avustaja Helena Autti p. Jarva
s. 6. klo 19 rukouksen ja ylistyksen ilta Kahvila Olkkarissa.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Pe 3.7. klo 18.30 Lähellä Jumalaa,
rukousilta.
Kuva: Inka Valtamo
Muistokivi Oy M. mennessä
p. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit aikuisille klo 13-15
pappilassa. (03) 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Topi ja Patu Birgitan polkua
taivaltamassa.
To 8.7. 17. ma?pe klo
10?16, opas paikalla. Henttinen, saarna Simola, kant.
Toimitamme
Meiltä myös edullisesti kaikki hautaustoimistopalvelut
. (03) 289 5111.
Päivystävä pappi tavattavissa
virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12
sekä ti klo 15?17, ke klo 9-12
puhelinpäivystys viraston numerossa.
Kuollut: Aimo Asser Aaltonen 87 v
Krääkkiöstä; Terttu Tellervo Murtomaa 84 v Narvasta
Diakoni, RE- sielunhoitoterapeutti
Minna Alajoki p. Apostolien päivän sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa:
lit. Mukana Harri.
To 9.7. 050 567 2866 / Anneli
Tervetuloa kahville ja kirppikselle!
Kahvila Olkkari
(Tampereentie 4) on auki ma?pe klo 10?14.
Lähetyskirppis Toivontori
(Kirkkopolku / Atrantie) palvelee
ma, ke ja to klo 11?14.
www.lempaalanseurakunta.fi
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta,
Rypyntie 8 - www.betel.fi
Su 5.7. klo 13, jonka jälkeen
muistotilaisuus Ehtookodossa, Katepalintie 9.
Ilmoittautumiset muistotilaisuuteen 12.7. klo
12-15.
Ma 6.7. 2015 Lempäälä
Anna sydän avara
anna sieluun tuulla
silmille suo valoa
anna korvat kuulla
että ihmisissä
hiljaa kärsivissä
Sinut näkisin.
- Jaakko Löytty
Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Matti
Simo, Anu, Arttu, Akseli ja Anna
Anneli, Mikko, Ilmari ja Emilia
sisar ja veljet perheineen
Mikko
Maili
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Lempäälän kirkossa pe 17.7. klo 12-15 ja
muulloin sopimuksen mukaan.
Tied. 0400 838 486
www.muistokivikaila.fi
Vanhan pappilan rantasaunassa.
To 9.7. 23. Ompeluseura klo 10 Narvan
Kyläkirkossa. Muusta ajankohdasta sovittava erikseen p. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja
Kyläkirkon esittely. Kivisakastihartaudet toteutetaan ?keskiaikaisessa hengessä
p 03 375 0258
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
Halkivaha puh. (03) 375 2300
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. Luontaisterapeutti
H. PE 9 . 0400-831 790
siivousninajamarita@gmail.com
Autopalvelut
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
Maanrakennus
Seppo Formisto Oy
VYÖHYKETERAPIAA ja
Hopi -KORVAKYNTTILÄHOITOJA
myös kotim. Keskiviikko 1.7.2015
9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
PA LV E L U N PA I K AT
Asiointipalvelut
PERUNKIRJAT
. 040-7710747
Auki: ma-pe 10-18, su 12-18
Tervetuloa myös ilman
ajanvarausta! www.qii.?
Useita eri kokoja edullisesti.
Myös seulottuja sepeleitä
ja täytemaata.
Meiltä saat tuotteet tuoreemmat,
puh. 040-524 4762
www.juhakilpi.?
Hieronta, jäsenkorjaus,
lymfahoito, Kajavanterapia,
paksusuolen vesipesu
Kuntohoitola M. 050-9196 779
Tilausjot
Hieroja/Urheiluhieroja
JUHA KILPI
Lempäälän Aleksi1
tai 10xsarjakortti 100?
Lempäälä ajanvaraus
puh. 040-516 6279
Puh. 010 219 3800
SUOLAHOITO
13. 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
Eläinpalvelut
Lempäälän
Pieneläinklinikka
eläinlääkäri Katariina Hilden
KOIRATRIMMAUSTA
040-833 9796
Kaikki rodut
Koulutettu
trimmaaja
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Ajanvaraus
ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19
Puhelin 03-2255 001
Tampereentie 10,
Lempäälän keskustassa
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset,
Lavettikuljetukset
Puh. Kauppakirjat . Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
p. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
SUOLAHUONE QII
KALLIOMURSKEITA
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Taloustaito Terttu Ky
Vikkiniityntie 5 B 3, 33880 Lempäälä
puh/fax 367 1747
toimisto@taloustaitoterttu.fi
www.taloustaitoterttu.fi
Juhlapalveluita
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
0400 635 854
seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi
www.maanrakennus-sf.fi
Matti Eskola 0400-743 520
Unajalantie 115, 37500 Lempäälä
SIIVOUS NINA JA MARITA OY
p. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Kauneus ja terveys
Hämeenpuisto 17-19 B, Tre
Dipl. (03) 375 0418
VESILAHDEN KALLIOMURSKE
p. Hakala p. LAINE
Terveyshoitola LEENA
Laine 050-592 6916 - Leena 044-5832334
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . Suuhygienisti Pasi Ahveninen.
Nukutushammashoito yhdessä Aiderix Oy:n kanssa.
Erikoisliikkeet
Siivouspalvelut
SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN!
Kysy rohkeasti tarjous!
Muista kotitalousvähennys.
Puunkaadot
Kirjanpitopalvelut
Puunkaadot
Räätälöin taloushallintosi/ kirjanpitosi
juuri Sinun tarpeitasi varten
www.puukaato.?
040 733 5332
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
Betoni
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. KUKKATERAPIA
diplomivyöhyketerapeutti
RAINI-SISKO
Taimitie 3, 37560 Lempäälä
Puh. (40min.)
Kaikki kodin remontit ammattitaidolla; maalaukset, tapetoinnit,
saneeraukset. 0400 335 443
Hammashoitolat
Maanrakennusta
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
Ilmainen
puhelinneuvonta.
KAIVINKONETYÖT
Tampereentie 4 (2.krs) 37500 Lempäälä
puhelin (03)3750113, 0443212768
info@lhla.fi | www.lhla.fi (nettiajanvaraus)
Hammaslääkärit: Sinikka Levonmaa, Sanna Maijala,
Kristiina Mäki (oikomishoidon erikoishammaslääkäri),
Iiro Niskanen, Klaus Niskanen, Soile Peltoniemi-Niskanen ja
Heidi Virtanen. 0400-624 896
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Jari Jär ventausta
www.lvs.?
Fysikaalista hoitoa
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
Rakentaminen
Rakennamme uutta - Korjaamme vanhaa
Rakennusurakointi
E Vuorinen Oy
0400 621 604
www.evuorinen.?
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
Sähköpalvelut
juhliin herkut maistuvimmat
Kulju, puh
HENE HENE FI
Lakalaivankatu 8, TRE
Asentajat Lempääläläisiä
Vesi, viemäri ja LVI
. 010 548 8130
HOVINTIE 6
37470 VESILAHTI
03-373 8316, 0400-742 254
www.lvipirkka.fi
Poltinhuollot
REMONTTI- JA
LVI-PALVELU
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
JUHA LEINO
Sähkötie 2 A 1
37500 Lempäälä
Puh. Viemäreiden avaukset
24H
. f i
Putkiliike
P. 040-588 1425 tai 03-375 3104
Himminpolku 1 c/2, 37500 Lempäälä
040-513 2368
Kirjanpitopalvelut
Kattotyöt
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Idea Partners
Vikkiniityntie 5 B 2
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. 040 700 9594
. Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
. Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
w w w . Likakaivojen ja muiden
päivysty
s
kaivojen tyhjennykset
0400 232
640
. k a i v o p u m p p u . (03) 375 3477
Puh. NUORA OY
Tampereentie 214
37560 Lempäälä
puh. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
Kattosi tekijä
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
ideapartners@ideapartners.fi I puh
Vuoden 2015 toisella
hakukierroksella tukea sai
kaikkiaan 102 hanketta.
Hakemuksia tuli 239 kappaletta eri puolilta Suomea.
Tukisumma oli yhteensä
149 400 euroa. Aika monessa
kohteessa, niin asuinkiinteistöissä kuin yrityksissä,
todettiin epäsiistiä ulkova-
ja vastaavaa. Tavoitteena on
tarjota kyläläisille liikunnallisia
harrastusmahdollisuuksia sekä
tukea kylän yhteisöllisyyttä ja
hyvinvointia. Osallistujille tehdään
aloitustestit, kehonkoostumusmittaukset sekä kontrolloidaan
painoa viikoittain. spinningiä, kahvakuulaa, fitballia,
rasvanpolttoa, kuntosalia,
käsipalloa ja erilaisia jumppia.
Pirkanmaan Fysiocenter
Oy, Tampere: Äijätreeni
syksy 2015
Kohderyhmänä ovat Lempäälän alueen työikäiset miehet, jotka eivät harrasta liikuntaa. Ryhmille
pidetään tietoiskuja mm. Ensin annetaan
kehotus laittaa paikat kuntoon. veden juonnista, ateriarytmistä,
aineenvaihdunnasta, unesta,
motivaatiosta, liikunnasta ja
ruokapäiväkirjasta. Katselmuksen perus-
piteisiin on joillakin uusilla
kohteilla. Hankkeiden saama tuki vaihteli 300
eurosta 4 500 euroon. Tavoitteena
on motivoida liikkumaan pitkällä tähtäimellä ja säännöllisesti. (1
000 euroa) sekä Vesilahdesta Onkemäen kyläkerho
ry:n ?Löydä liikunta - ko-
hota kuntoa!. kahvakuula, spinning,
toiminnallinen harjoittelu ja
kehon omalla painolla harjoittelu, kuntonyrkkeily, kehonhuolto ja venyttely, kuntosaliharjoittelu, kävely ja hölkkä.
Ryhmään otetaan 25 miestä.
Ryhmä kokoontuu kerran viikossa syyskaudella 2015.
Onkemäen kyläkerho ry,
Vesilahti: "Löydä liikunta
- kohota kuntoa!"
Kohderyhmänä ovat yli
40-vuotiaat miehet ja naiset
sekä perheet. Kaava-alueella
ulkovarastointi on kielletty
lukuun ottamatta lyhytaikaista varastointia, Karjalainen painottaa.
Katselmuksessa katselmoitiin yhteensä noin 20
kohdetta, joista osalle on
lähetetty kehotus jo aiempien katselmusten yhteydessä.
Osa vanhoista kohteista oli
siivottu.
. (2 000 euroa) ja Pirkanmaan Fysiocenter Oy:n
?Äijätreeni syksy 2015. Eniten huomautettavaa oli tällä kertaa Moision seudulla. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Teksti: Erkki Koivisto
Kuvat: Pirjo Hasari
KKI-tukea neljälle hankkeelle
Lempäälään ja Vesilahteen
Kunnossa kaiken ikää
-ohjelma myönsi
taloudellista tukea 18 terveysliikuntahankkeelle Hämeen Liikunta ja Urheilu
ry:n toimialueelle Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä
yhteensä 23 500 euroa.
Kaikkiaan hakemuksia tuli
33 kappaletta. Ryhmät kokoontuvat ryhmäkohtaisiin pienryhmätapaamisiin ja kaikkien
ryhmien yhteisiin liikuntaharjoituksiin. Pirkanmaalla
tukea sai 14 hanketta yhteensä 18 200 euroa.
Tuen saajien joukossa
ovat Lempäälästä Liikuntaparkki Oy:n ?Ilon Kilot
liikunta- ja painonhallintaryhmä. Kyläkerho
omistaa moottorikelkan ja
latukoneen, jolla ylläpidetään
latuverkostoa kylän alueella ja
vedetään yhteysladut kunnan
latuverkostoon. Jos se ei tuota tulosta
harkitaan tapauskohtaisesti
hallintopakkomenettelyä eli
uhkasakon asettamista.
Kiinteistön omistajan on
korjattava epäkohdat ja laiminlyönnit syyskuun loppuun mennessä.
Teksti: Erkki Koivisto. (500 euroa)
ja Rämsöön Urheilijat ry:n
?Omaa lajia etsimässä. (800
euroa).
Kunnossa kaiken ikää
-ohjelma myöntää kaksi
kertaa vuodessa taloudellista
tukea terveysliikuntaa työikäisille järjestäville hankkeille. Ryhmän koko on enintään
16?18 henkilöä. pilatesta,
zumbaa, lattaritanssia, kahvakuulaa, hölkkää, kehonhuoltoa, venyttelyä, meditointia ja
kuntopiiriä.
Osallistujamäärä on noin 20
henkilöä.
Osallistujien halutessa
hankkeessa on myös mahdollisuus järjestää ravinto- ja
työhyvinvointivalmennusta.
Sää suosi Tuula Tuomisen ohjaamalla Onkemäen kyläkerhon polkupyöräretkellä.
SPR
Tapolaan
Ympäristöä katsastettiin kesäkuussa
HS-Tec Oy kirjaston
rakennuttajakonsultiksi Lempäälän kunnan ympä- rastointia, rakennusjätettä teella aihetta jatkotoimen-
Pirpaliinan kiinteistössä
vuokralla ollut SPR:n Vesilahden osasto siirtyy Kirkonkylälle Tapolantuvan
päiväkotiin.
Päiväkoti lakkautettiin
keväällä, jolloin tilat jäivät
tyhjilleen.
SPR:n lisäksi Tapolantuvan päiväkodin kiinteistöön
tulee vuokralle Vesilahden
Käsityökeskus.
Kangasalalainen HS-Tec
OY on valittu Vesilahden
uusi kirjasto -hankkeen rakennuttajakonsultiksi.
Tarjospyyntöön saapui
määräaikaan mennessä
kuusi tarjousta, joista kaksi eniten pisteitä saanutta
valittiin selonottotilaisuuteen. Liikuntalajeina kokeillaan mm. Syksyn kuntovoimistelun sisältöä kehitetään
erityisesti miehille sopivaksi.
Lentopalloa pelataan sekaryhminä. Ympäristöntarkastaja Virpi Karjalaisen mukaan Lempäälä on
pääsääntöisesti siisti, mutta
korjattavaakin löytyi.
. Hanke toteutetaan perustamalla kolme liikunta- ja
painonhallintaryhmää, joihin
kuhunkin otetaan mukaan 10
osallistujaa. Tavoitteena on kannustaa
kohderyhmää liikkumaan tarjoamalla matalan kynnyksen
lajikokeiluja ja tietoa liikunnan
vaikutuksista. Lajikokeiluja on
mm. Ohjelmaan sisältyy kuntovoimistelua oman
kehon painolla sekä käsipainojen, kepin, kuminauhan ja
muiden pienten kuntovälineiden avulla. KKItukea voi hakea seuraavan
kerran syyskuussa 2015.
kki-hanketuet
Liikuntaparkki Oy, Lempäälä: "Ilon Kilot liikunta
ja painonhallintaryhmä"
Kohderyhmänä ovat lievästi ylipainoiset 30?55-vuotiaat
naiset ja miehet. Kyläkerho järjestää maksuttomia mahdollisuuksia perheille ylläpitämällä
ja kunnostamalla talkootyönä
uimarantaa, luistelurataa ja
järjestämällä opastettuja patikointi- ja pyöräretkiä
Rämsöön Urheilijat ry,
Vesilahti: Omaa lajia etsimässä!
Kohderyhmänä ovat Rämsöön kylän asukkaat, erityisesti
vähän liikkuvat.Tavoitteena on
tutustuttaa kyläläiset uusiin liikuntalajeihin, löytää jokaiselle
liikkujalle uusia ja innostavia
liikuntamahdollisuuksia sekä
saada liikunta mukaan elämään pysyvästi.
Hankkeessa halutaan tarjota haja-asutusalueella asuville
harrastusmahdollisuuksia ja
perustaa liikuntaryhmä, joka
kokoontuu viikoittain kokeillen
eri liikuntalajeja mm. Kesällä pelataan rantalentopalloa kylän uimarannalla. Valintaperusteina
olivat laatu painoarvolla
60% ja hinta painoarvolla
40%.
HS-Tec Oy sai hinnasta
(60 388 euroa) 30 pistettä
ja laadusta 54 pistettä. Selonottotilaisuudessa HS-Tec
Oy antoi laadustaan tarjousta paremman vaikutelman ja
nosti näin omia laatupisteitään.
Uuden kirjaston rakennustyöt alkavat vuoden 2016
maalis- huhtikuussa.
ristönvalvonta teki vuosittaisen ympäristökatselmuksen
4. kesäkuuta
Siten
olisi mahdollista saada tietoa seuraavan äänestyksen
pohjaksi.
Valtuuston kokousten
asiat ovat monipuolisia,
kulmikkaita ja joskus vaikeasti ymmärrettäviä. Mutta ne eivät ole rakettitiedettä, kunhan vain aktiivisesti
seuraa valtuuston toimintaa. Sitä paitsi videokuvausten tekniset heikkoudet
ovat voitettavissa.
Toivon, että Lempäälän
valtuuston istuntojen videoinnit jatkuvat pysyväisluonteisesti. Toivon, että
mahdollisimman moni
kuntalainen ehtii seuraamaan niitä livenä tai katsomaan jälkeenpäin ne
netistä.
Lempäälän kunnan nettisivuilla on valtuuston kokousten videokuvauksiin
liittyvä kansalaiskysely. Lähidemokratiasta puhutaan
joskus juhlavasti ja idealistisesti. Tämä kysely toteuttaa
sitä konkreettisesti. Siihen
kannattaa osallistua.
UUSI SP-KOTI
NYT AVATTU!
Kysy avajaistarjouksiamme!
Raili Lilja
yrittäjä, kiinteistönvälittäjä LKV,
kaupanvahvistaja
puh. Lähemmin tarkastellessa ihan takanurkasta
löytyi pesä ja neljä pientä
poikasta, joita emo huolella
hoiti ja ruokki. ennen kunnanvaltuuston istuntoa oleva
informaatiokokous. Samoin valtuustoryhmien sisällä keskustellaan asioista
omien kyseisten asioiden
kanssa toimivien henkilöiden kanssa. Edelleen luottamuksellisesti.
Kunnan merkittävien
taloudellisten ja toiminnallisten päätösten teko
tapahtuu kunnanvaltuuston avoimissa kokouksissa.
Lempäälässä silloin tällöin
jokunen henkilö tulee kokoukseen yleisöksi. Kyseessä varmaan on silloin joku
erityinen asia, josta kyseiset
vieraat haluavat saada lisää
tietoja.
Valtuuston istunnossa
voi saada tosiaan lisää tietoa kustakin käsiteltävästä
asiasta. Siellä saa tietoonsa
tehdyt päätökset reaaliajassa. Siellä tulee esille myös
valtuutettujen valtuustotoiminta.
Olisi hyvä, jos valtuuston
asiat olisivat hyvin valmisteluja ja päätöksentekijöiden
tiedossa kaikilta oleellisilta
osiltaan ennen päätöksen
tekoa. Silloin ne voitaisiin
nuijia pöytään ilman yhtään
puheenvuoroa.
Näin ei aina kuitenkaan ole. Siksi valtuuston
kokouksissa käytetään
puheenvuoroja, tehdään
vastaesityksiä, pidetään
kannatuspuheenvuoroja,
pöydällepanoesityksiä ja
ponsiesityksiä. .\OPlODLWHKXROWR
Festivo, Huurre ja Porkka, myös laitoskylmiöt
Heti
aamusta
,/0$/b03g380387 P\\QWL MD KXROWR
Kuvateksti
$/.$(1 ?
sisältää tarvikkeet ja asennuksen
Juttu noin 1800-2100 sanaa
Väliotsikko
Valkeakosken
Kodinkonehuolto Oy
Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski
P. Kun muutama sata lempääläläistä
aktiivista henkilöä seuraa
nettilähetystä livenä tai katsoo sen netistä jälkeenpäin,
tieto kokousten kulusta
leviää heidän kauttaan laajalti. (03) 585 0860
avoinna ma-pe 8-16.30
www.vlk-kodinkonehuolto.fi
Tekstiä
Lempäälän?Vesilahden Sanomat
jaetaan aamujakeluna
Alma Manun varhaiskantoalueella
19.8.2015 alkaen.
Viikon odotetuin päivä
Keskiviikko. Keskiviikko 1.7.2015
11
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Lukijan mielipide
Valtuuston videointi vahvistaa demokratiaa
Seuraavat kuntavaalit ovat
huhtikuussa 2017 ja nykyiset valtuustot istuvat puoli
vuotta ylimääräistä. Miten
äänestäjät viettävät vaalien
välisen ajan? Seuraavatko
he politiikan, yhteisten asioidemme hoitoa vai odottavatko he seuraavia kampanjoita, joissa itse kukin
valituksi haluava koettaa
saada itsensä tykö?
Edustuksellisessa demokratiassa virkahenkilöstö
valmistelee organisaation
sisällä asioita. Sen jälkeen
lautakunnat keskustelevat
luottamuksellisesti ja vievät esityksiään eteenpäin
kunnanhallitukselle.
Edelleen ollaan itse käsittelyn kannalta luottamuksellisessa tilassa, vaikkakin
esityslistat ja pöytäkirjat
liitteineen ovatkin netissä etukäteen luettavissa.
Ns. 9DOWXXWHWWX NRGLQNRQHKXROWR
palveluksessasi, kaikki tunnetuimmat merkit
. Jo tämäkin vahvistaa
demokratiaa.
Mielestäni on kuitenkin
tärkeää, että äänestäjät itse
mahdollisimman laajasti seuraisivat edushenki-
löidensä toimintaa kampanjakausien välillä. Nälkäisimmällä oli aina suu eniten
ammollaan. nettisivuillaan ja
lehdissään valtuustoissamme tehdyistä päätöksistä
ja käydyistä keskusteluista. L-VS on koemielessä
videoinut Lempäälän ja
Vesilahden valtuustojen istuntoja. Näissä videoinneissa ei ole ollut suodattimia,
siellä on näkynyt aina koko
kokous kaikkine puheenvuoroineen.
L-VS:n kokousvideoinnin katselijoita on ollut
jonkin verran. /DLWRVNRQHLGHQ P\\QWL KXROWR MD DVHQQXV
Miele ja Talpet
. Sinne emo
tarjoili meheviä herkkuötököitä.
Ovisyvennyksessä pesä
on hyvin suojassa sateelta
ja tuulelta.
. Näiden pu-
heenvuorojen tarkoitus ei
ole ajaa julkisuutta kyseiselle puheenvuoron pitäjälle.
Sen ne kuitenkin tekevät
varsinaisen tarkoituksensa
ohella automaattisesti.
L-VS ja joskus Aamulehtikin uutisoivat toimittajansa valitsemalla ?suodattimella. 040 502 9415, raili.lilja@spkoti.?
Tampere Hervanta
Insinöörinkatu 27, 33720 Tampere
www.spkoti.?
Yhteistyössä:
www.säästöpankki.?
Heska Korhonen
Lukijan kuva
Kuussalontiellä Kuljussa
asuva Jorma Hautala huomasi pihamaalla touhutessaan, että punarinnalla oli
usein asiaa ovikatokseen ja
siellä olevan kylmäkojeen
taakse. rivivaltuutettuja auttaa mm
12
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Teksti: Katariina Onnela
KuvaT: Katariina Onnela
Kokkovuoren ratamestari Janne Hokkanen avustaa Kari
Virtaa savikiekkojen
ammunnassa.
Kokkovuoreen vuoden
esteettömyystekopalkinto
Tampereen vanhimman urheiluseuran haulikkokerho aikoo
jatkossakin kehittää esteettömyyttä ja toimintaansa eri ryhmille
Vuoden 2014 esteettömyystekopalkinto
on myönnetty Pohjois-Hämeen Ampujat ry:n haulikkokerholle. Haulikkoammunta
mielletään vanhakantaiseksi
lajiksi, mutta meillä on visio
olla koko perheen harrastus.
Nuorten, vanhojen, liikuntavammaisten tai kenen vain,
ratamestari Janne Hokkanen kaavailee.
Janne Hokkanen ja Jari Kailajärvi visioivat Kokkovuoren tulevaisuudelle suuria. Siitä alkoi yhteistyö,
jonka myötä Kokkovuoren
haulikkoampumakeskuksessa kokoontuu kolmatta
vuotta vammaisten haulikkokerho.
Vammaisten haulikkokerhon osallistujamäärä on
lisääntynyt joka vuosi ja
tänä vuonna mukana on ollut parikymmentä innokasta
ampujaa.
. Päädyimme
siihen, että ruusumaisella
otteella pääsee pidemmälle, kertoo vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula
Petäkoski-Hult palkinnon
taustoista.
Esteettömyystekopalkinto on aiemmin jaettu esimerkiksi aistivammaisten,
työllisyyden edistämisen tai
matkailun näkökulmasta.
Petäkoski-Hult kiitteli
haulikkokerhon aktiivista
tiedottamista, jonka ansiosta
Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksen mahdollisuudet vammaisille tulivat
neuvoston tietoon.
Palkinto myönnettiin
haulikkokerholle kiitokseksi
ja osoitukseksi arvokkaasta
toiminnasta ja kehittämistyöstä, jota Pohjois-Hämeen
Ampujat ry ja erityisesti sen
haulikkokerho ovat toteuttaneet ottaessaan huomioon vammaisten ihmisten
mahdollisuudet harrastaa
haulikkoammuntaa.
Uusiksi lajin harrastajiksi ja kokeilijoiksi on saatu
erityisesti nuoria ja näin
on kiinnitetty huomiota
myös lajin harrastamisen
jatkuvuuteen. 2000-luvun alkupuolella
mietimme vammaisneuvostossa alammeko antaa ruusuja vai risuja. Lempäälän
vammaisneuvosto myönsi
palkinnon 14. kerran.
. Keskellä vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult.. Kokkovuoren
haulikkoammuntakeskusta
on kehitetty ottaen huomioon vammaisille käyttäjille
ja katsojille tärkeä esteettömyyden toteutuminen.
Haulikkokerhon puheenjohtaja Jari Kailajärvi kiitti
vammaisneuvostoa tunnustuksesta ja kertoi nuorten
ampujien seuraamisen ole-
van riemastuttavaa.
?Meillä on isojakin suunnitelmia olemassa ja tulevaisuudessa eri käyttäjäryhmiä
otetaan huomioon entistä
paremmin. Esimerkiksi kulkua pyörätuolin kanssa helpotetaan moneen paikkaan.
Kokkovuoresta tulee entistä
monipuolisempi ja parempi
ampumaurheilukeskus, joka
toivottavasti palvelee jopa
valtakunnallisesti.
Vuonna 2011 haulikkokerho kutsuttiin esittelemään toimintaansa
ja haulikkosimulaattoria
Pirkanmaan Vammaistyön
klubi-iltaan ja Tampereen
kaupunkilähetyksen tapahtumaan
Rakennustyöt alkoivat
helmikuulla, ja rakennus
alkaa olla lopullisessa mitassaan.
. Rakennuksen suojana
on tällä hetkellä sääsuoja,
toteaa rakennuttajapäällikkö
Mervi Järvinen Lempäälän
kunnasta.
Päiväkoti Otsonmäkeen
tulee kuusi osastoa yhteensä 119 lapselle. Keskiviikko 1.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?ajankohtaista
Teksti: Erkki Koivisto
Kuvat: Erkki Koivisto
Sääksjärven uuden päiväkodin
rakennustyöt sujuneet hyvin
Entiselle hiekkakentälle kohoaa kaksikerroksinen päiväkoti 119 lapselle
. Tilalle rakennetaan
henkilöstön sosiaalitilat ja
varastotiloja.
Kuljussa on käynnistynyt remontti päiväkoti Mansikkamäessä.
13. Sähkötyöt tekee Sähköliike Aro Systems
Oy, putkityöt Virtain Putkityö Oy ja ilmanvaihtotyöt A.
Saarinen Oy.
Hankkeen kokonaiskus-
tannusarvio kalusteineen on
3,8 miljoonaa euroa.
Myös Kuljussa Linnajärventie 1:ssä sijaitseva päiväkoti Mansikkamäki on
joutunut pakettiin. Päiväkoti
Mansikkamäki on perustettu 1972 ja se on Lempäälän
kunnan ensimmäinen päiväkoti. Nyt siellä tasakatto
muutetaan pulpettikatoksi
ja puretaan vanha asuntosiipi. Päiväkoti on
osittain kaksikerroksinen.
Alakerros on kivirakenteinen ja yläosa puurunkoinen.
Toiseen kerrokseen sijoittuu
yksi lasten osasto sekä henkilökunnan tilat.
Päiväkoti Otsonmäen
tontti on kaavassa rivitalotontti.
Rakennus valmistuu joulukuun loppupuolella ja
otetaan vaiheittain käyttöön
ensi vuoden alusta. Uudisrakennuksen takana oleva
päiväkoti on siirtokelpoinen
vuokrarakennus ja se poistuu käytöstä vuoden 2016
alkupuolella lasten siirtyessä
päiväkoti Otsonmäkeen.
Päiväkoti Otsonmäen
pääurakoitsija on Rakennus
K. Kuljussa Mansikkamäki saa pulpettikaton
Sääksjärven entiselle hiekkakentälle valmistuva päiväkoti Otsonmäki rakennetaan osin kaksikerroksiseksi.
Sääksjärven entisen
hiekkakentän perälle
osoitteeseen Karhumäentie
7 rakennettavan päiväkoti
Otsonmäen rakennustyöt
ovat lähteneet hyvin käyntiin. Karhu Oy
Olen erittäin tyytyväinen
lopputulokseen. He kävivät yhdessä
työstettävät kohteet lävitse.
Suunnitelma ja ehdotus
miellyttivät, joten Kastarit
Otsikko
Ingressi
Juttu noin 2000 sanaa
Väliotsikko
laittoivat tuulemaan.
Nyt Pirjo-emännän
valtakunnassa eli keittiössä
hohtavat vaaleansävyiset
kaakelit saumoineen.
. Kysy, minne kaikkialle keraamipinnoite sopii!
Keraamipinnoitetta voidaan käyttää
sekä seinissä että lattioissa.
Pitkän, kalliin ja pölyisen remontin sijaan kaakelipinnat voidaan uudistaa nyt huomattavan paljon helpommin, nopeammin ja edullisemmin.
Huomio! Lattiapinnoissa on vakiona liukastumista ehkäisevä anti-slip-kuviointi, mikä on tärkeä
ominaisuus etenkin vanhusten ja liikuntarajoitteisten kodeissa.
KERAAMIPINNOITTEELLA ON TUTKITUSTI
AINUTLAATUISET OMINAISUUDET
. Hygieeninen
Tekstiä
Teksti
DECOPINTA Ky
www.decopinta.fi
HUOMIO!
Keraamipinnoitteen asentaa valtuutettu ryhmä,
joka on koulutettu erikoistehtäväänsä!
hes kaiken
Nyt meiltä lä utkin
u
kattavasti m LVELUT.
A
IP
REMONTT
us!
pyydä tarjo
Kysy lisää ja dullisen
e
Tarjoamme aisun!
tk
ra
is
kokona
hyödyntää
Muistathan
SKOTITALOU N?
SE
K
Y
N
N
E
VÄH
ätevästi
Hyödynnä k tät
vie
aika, jonka
ois kotoa!
p
ja
a
in.
lomall
me kesälläk
Me ahkeroim suntosi
ta
Tehdään ny isi
k
tai kesämök ontti.
m
re
kaipaama
KYSY JO
TÄNÄÄN LISÄÄ:
ARI KEINÄNEN
ari@decopinta.fi
0440 270 005. KEITTIÖNVÄLITILOILLE
. Pitkäikäinen
. KAAKELI- JA VUOLUKIVITAKOILLE
. 14
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Teksti: Etunimi Sukunimi
Kuvat: Etunimi Sukunimi
Keraamipinnoitteella
uusi ilme kotisi märkätiloihin
Valitse
luotettava
yhteistyökumppani
Vanhoista kaakelipinnoista nopeasti ja laadukkaasti uudet
issasi
Toteuta kod ÄVÄ
T
S
NOPEA, KE
N
E
IN
JA EDULL
s
tu
is
d
ilmeenuu
teella!
it
o
n
in
ip
keraam
en
kylpyhuone
Esimerkiksi ain viidestä
v
remontti vie äaivää.
p
n
ä
ä
seitsem
u siististi ja
Työ tapahtu omasti.
tt
huomaama
Kun valitset
DECOPINTA ituksen,
o
n
in
keraamip
at
h
n
a
v
säästät
at.
n
in
p
e
st
pohju
Pirjo ja Jussi Kastarin keittiö
on nyt valoisa vanhojen
kaakelipintoden keraamipinnoituskäsittelyn ansiosta.
Kuvateksti
Kastarit valitsivat
DECOPINTA-KERAAMIPINNOITUKSEN
Ylöjärveläisten Pirjo ja Jussi Kastarin kodin keittiössä
ja kylpyhuoneessa on nyt
uusi ilme.
Pariskunta asuu perinteikkäässä maalaistalossa Parkkuussa ja vaalii 1800-luvulta
olevaa hirsitaloa.
Kastarit olivat suunnitelleet jonkin aikaa keittiönsä
kaakelipintojen ja kylpyhuoneensa kokonaisvaltaista
uudistamista.
Pariskunta vierasti
hyvässä kunnossa olevien
vanhojen kaakeleiden alas
repimistä ja pitkäkestoista
remonttia.
Emäntä Pirjo Kastari luki
paikallislehdestä uudesta
ylöjärveläisestä yrityksestä,
Decopinta Ky:stä, joka lupaa
tehdä pitkään palvelleista
kaakelipinnoista uudenveroiset keraamipinnoituksella.
Yrityksen tarjoama palvelu
takaa nopean, kestävän ja
edullisen lopputuloksen.
Kastarit kutsuivat
Decopinta Ky:n edustajan
paikalle. KYLPYHUONEILLE
. Asentaja teki työnsä
Moni jättää kotinsa duunaamisen sikseen,
koska pelkää pitkää, sotkuista ja
äänekästä remonttia.
Kuitenkin useat kaipaavat rakkaaseen
kotiinsa uutta ilmettä,ja he haluavat,
että maailman tärkein paikka on viihtyisä.
KORKEAN TEKNOLOGIAN
ERIKOISPINNOITE MAHDOLLISTAA
VANHOILLE KAAKELIPINNOILLE
UUDEN ELÄMÄN.
TERVETULOA KERAAMIPINNOITTEEN MAAILMAAN!
Me teemme ilmeenuudistuksen
ripeästi ja kestävästi.
Tarjoamme Sinulle lähes
rajattoman värivalikoiman.
Kun tilasi ovat muuten kunnossa
(ei kosteusvaurioita),
uusi teknologia säästää kotisi
vanhat pinnat.
erittäin siististi ja tunnollisesti. Valmista tuli viidessä
päivässä, Kastarit kiittävät.
. Erityisesti
arvostan sitä, että saumaukset on vastaisuudessa todella
helppo pitää puhtaina, hän
kiittää.
Jussi ja Pirjo Kastari esittelevät tyytyväisinä ilmeensä
täydellisesti pessyttä kylpyhuonetta. Asentajan ahertaminen
ei häirinnyt meidän arkeamme. Kaakeliseinät ja
-lattia ovat kuin uudet.
. Olemme kertoneet
kaikille, miten vaivattomasti
saimme kodin tärkeät paikat
uuteen uskoon. Helppo pitää puhtaana
. Suosittelemme Decopinta Ky:tä
muillekin, jotka miettivät
kotinsa kylpyhuoneiden,
kylpyammeiden, vuolukivitakkojen ja kaakeliuunien
sekä keittiöiden välitilojen
remppaamista, Pirjo ja Jussi
Kastari sanovat.
Kastareiden kylppäri
sai uuden ilmeen
vajaassa viikossa.
OTSIKKO
Tekstiä
Keraamipinnoite antaa uuden elämän:
. KYLPYAMMEILLE
Kasvivärjätyissä langoissa on se
hyvä puoli, että värit eivät
riitele keskenään. Nimit-
täin myös sienillä voi värjätä ja syksyn tullen porisevat
padat jälleen Rautialan rannassa.
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Ritva Niemi seuraa
kun Leena Hellman
upottaa lankavyyhtiä
väriliemeen.. Keskiviikko 1.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?ajankohtaista
15
Jäätelökesä alkaa Rämsöössä
L-VS:n kesäkahvila-sarja esittelee alueen kesäkahvilat
Rämsöön kesäkahvila sijaitsee kauniin
Suonojärven rannalla kesäteatterimiljöössä. Suomen suvi
on parhaimmillaan nautittuna Rämsöön kesäkahvilassa.
Vinkki! Kahvilassa myydään myös Rämsöö-mukeja
ja rintaneuloja sekä paikallisia käsitöitä
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Värjääjä värjäsi lankoja,
vihreää ja keltaista
Luonnonvärit langoissa eivät räisky vaan hehkuvat
Rautialan kesäkodin rannasta nousee
höyry. Joukko naisia häärii
ympäriinsä patojen ympärillä ja siellä täällä roikkuu
kuivumassa lankavyyhtejä.
Käynnissä on Kurjen tilan
järjestämä lankojen kasvivärjäyskurssi.
V iikonlopun kestävä
kurssi alkoi perjantaina lankojen purettamisella. Purettaminen tehdään,
jotta väri kiinnittyy lankaan
paremmin, kertoo kurssin
vetäjä Leena Hellman
Purettamisen jälkeen
keitetään väriliemi. Rämsöön
kyläkerho on palkannut
työntekijöiksi seitsemän
paikallista nuorta.
Kesäinen järvimaisema
houkuttelee istahtamaan
Rämsöön kesäkahvilan
terassille nautiskelemaan
herkuista. Langat
puretetaan 80-90 asteisessa
vesdessä, jossa on alunaa
värin kiinnittymisen vuoksi.
. Pataan
laitetaan vettä ja nelinkertainen määrä kasveja värjättävän langan painoon nähden.
Väriaineena voi olla esimerkiksi raparperi, pajunlehti, nokkonen tai vaikka
sipulin kuori. Pajunlehdillä
ja sipulinkuorilla värjäämällä
tulee keltaista ja nokkosella sekä raparperilla vihreää. Punertavien sävyjen
saamiseksi voidaan käyttää
ulkomailta tuotavia väriaineksia kuten krappia ja
kokenillia
Sinistä väriä ei Suomen
luonnon antimilla saa ja
harvinaisuutensa vuoksi
se tunnetaankin aatelisten
sekä kuninkaallisten värinä.
Hellman muistuttaa, että
paloturvallisuudesta on syytä pitää huolta kun liemiä
keitetään avotulella. Lempeät
värit eivät räisky vaan ne
hehkuvat, tuumaa Ritva
Koski.
Kurjen tilan emäntä Ira
Hellsten kertoo, että kasvivärjäys sopii hyvin kestävään
elämäntapaan.
? Haluamme elvytellä
vanhoja menetelmiä ja säilyttää vanhoja taitoja.
Lisää mielenkiintoisia
kursseja on luvassa tulevaisuudessa. Villa itsessään
vaikuttaa värjäyksen lopputulokseen ja samasta liemestä voi tulla eri vyyhdeille
erilainen sävy.
Värjääjäjoukko on silminnähden innoissaan puu-
hastellessaan lankojen ja
liemien kanssa. Langoista
kurssilaiset suunnittelevat
tekevänsä kuka villatakin,
unisukat tai villahameen.
. Lampaasta langaksi -kurssilla opetellaan
kerintää ja kehräämistä ja
suunnitelmissa on jatkoa
värjäyskurssillekin. Lauantaisin herkutellaan vohveleilla hillon ja
kermavaahdon kera ja sun-
Mikä?
Rämsöön kesäkahvila
Missä?
Rämsöön kesäteatterin
rannassa, Rämsööntie
981.
Milloin?
Kahvila on avoinna joka
päivä klo 12-19.30 8.
elokuuta asti.
nuntaisin on piirakkapäivä.
Päivittäin tarjolla on lisäksi
juomia, pullaa, karkkia, sipsiä ja tietysti hyvä valikoima
jäätelöitä.
Väkeä on kahvilassa poikennut mukavasti alkukesän
sateista huolimatta. Muutamalla tiilellä saa aikaan
hyvän nuotiopaikan, jolle
padan saa kiehumaan. Värilientä keitetään tunnin ajan,
minkä jälkeen se siivilöidään
tarkasti.
Villavyyhdit upotetaan
hieman jäähtyneeseen liemeen ja niiden annetaan
olla tunnin verran kuumassa, noin 80-90 asteisessa
vedessä.
Värjättävän villan pitää
olla 100 prosenttista puhdasta villaa. Tämä on rentouttavampaa kuin pitkä jooga. Kauniilla säällä voi napata kesäkirjastosta luettavaa, jäätelön
toiseen käteen ja kävellä
muutaman askeleen rannalle
rentoutumaan. Kahvilassa toista
kesää työskentelevä Emmi
Ollinpoika kertoo kahvilan
hittituotteen olevan jäätelö.
Uutuutena tarjolla on kaakaota, jota viime vuoden
viluiset uimakoululaiset kaipasivat
03 539 9800 (ark. Jatkuva tilaus.
PAPERILEHTI 3 KK 30?
Paperilehti, määräaikainen tilaus.
NÄKÖISLEHTI 3 KK 15?
Näköislehti, määräaikainen tilaus.
Tahdon tilauksen alkavan: ____/____ 2015
Viimeinen mahdollinen alkamispäivä 26.8.2015.
En tilaa tällä kertaa, mutta osallistun
arvontaan. Emme lunasta ilman postimerkkiä toimitettuja arvontakuponkeja.
Näin tilaat: Postita allaoleva kuponki, lähetä sähköpostia: tilaukset@lvs.?, soita puh. 9-15)
tai tilaa netissä: lvs.?/tilaa-lehti.
?
TÄYSTILAUS 12+2 kk 85?
Paperilehti + näköislehti + verkkolehti. Voit osallistua arvontaan
myös ilman tilausta lähettämällä alla olevan kupongin postimerkillä varustettuna tai postikortin osoitteella Lempäälän-Vesilahden Sanomat,
Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä. 16
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
.?
trade
PITKÄ KUUMA KESÄ!
anam
ww.c
t: w
tiedo
Tuote
Tilaa kesäksi Lempäälän-Vesilahden Sanomat - saat monipuolisen lukupaketin joka keskiviikko!
Osallistut samalla upean ADIRONDACK -AURINKOTUOLIN ARVONTAAN!
Arvomme heinäkuussa kaikkien lehtitilaajien kesken laadukkaan ja upean Adirondack-aurinkotuolin, väri valkoinen. (Muista laittaa postimerkki)
Nimi
Osoite
Postinumero- ja toimipaikka
LempäälänVesilahden
Sanomat
maksaa
tilauksen
postimaksun.
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite (*
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 26.8.2015 mennessä alkaviin, kotimaan tilauksiin.
Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.
(* Pakollinen tieto Näköislehden tilaukseen.
Info: 37500
Tunnus 5004266
00003 VASTAUSLÄHETYS
Kokemukset AHL:stä
kertovat, että kolmella kolmea vastaan pelaaminen
edesauttaa selvästi pelitilannemaalien syntymistä
jatkoajalla ja siten vähentää voittomaalikilpailujen
määrää. Se on ikäsarjan maan
kärkitulos.
Jämsässä pikajuoksukarnevaaleilla 17-vuotias
Santeri Kuusiniemi jatkoi
11 sekunnin haamurajan
tavoittelua. Pari voittoa ja ollaan
taas kärkikahinoissa. Kannattaa kuitenkin
muistaa, että varsinkaan
iäkkäämmät eivät ole
innokkaita netin, saatika somen selaajia. Loppukisa-aika
oli 11,09, mutta myötätuuli
oli hiukan liian kova. Avajaispäivänä suurta yleisön suosiota nautti petankkiturnaus.
TUL:n veteraanipäivien
petankkikisassa riitti tunnelmaa: yli 50 joukkuetta
tavoitteli kunniaa tarkkuutta ja kestävyyttä vaativassa
lajissa.
Miesten sarjassa joukkueita oli 36, joista yksi virolainen. Nevalan hattutempun siivittämänä LeKi otti voiton lukemin 4?1.
Nevala ratkaisijana
Vesilahden Visa ja
LeKi-futis Lempäälästä otattivat paikallisesta jalkapalloherruudesta yhteen Vesilahden
Kirkonkylän tekonurmistadionilla lauantaina 27.
kesäkuuta.
Joukkueiden sarjataso
on vitosdivisioona. 15-vuotisten sarjassa
kilpaileva Nea Karppinen
voitti 80 metrin aitajuoksun ajalla 11,79. Loiskeen
ja Visan facebook-sivuilla vinkataan peleistä. Sanoisin, että olimme
parempi kahdesta aika
huonosta sakista. Ideamme oli
ratkaista peli ekalla jaksolla, mikä sitten mukavasti onnistuikin, tiivisti
LeKi-futiksen valmentaja Lassi Lehtonen pelin
hengen lempääläisittäin.
. Ensimmäinen paikallisderby ei mennyt
meiltä ihan nappiin.
Vaikka peli kulkikin aika
ajoin ihan mallikkaasti,
niin kunnon tekopaikoille ei päästy. LeKifutis sai pelille salamaalun, kun Joni Hiltunen
vei LeKin johtoon kulmapotkun jälkihässäkästä. minuutilla, kun Nevala iski toisen osumansa.
Lassi Aallon kavennus
hiukan ennen taukoa
nosti Visan taisteluliekkiä, joka ei kuitenkaan
jaksanut roihuta.
Nevalan hattutempun täydentänyt kolmas
maali tuli pelin lopussa
rankkarista, kun Otso
Harmaala oli vesilahtelaisista katsellut hiukkaa
ennen punakorttia. Sallituissa oloissa alkuerässä
Kuusiniemi kellotti ajan
11,15.
Jalkavaivoista kärsinyt
Eerika Reunanen pääsi
Jämsässä starttiviivalle ensimmäistä kertaa. Kansainvälistäkin väriä
saaneen miesten turnauksen
pronssisijalle ylsi Lempäälän Jyry. Keskiviikko 1.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?urheilu
17
Pekka Kärkkäiselle
SM-hopeaa tenniksessä
Jalkapallon vitosdivarin paikallispelin herra ja hidalgo oli LeKi-futiksen Samu Nevala, joka kuvassa taistelee pallosta Vesilahden
Visan Aleksi Viskarin ja Toni Aallon kanssa. Viime
vuonna hän saavutti 65-vuotiaiden sekanelinpelissä
SM-pronssia.
. Kahden kisan tulokset
olivat suht. Arvostan SM-mitalia
korkealle. Peli
loppulukemat olivat siis
4?1 (3?0) vierastiimi
LeKille, joka voitollaan
nousi sarjan kärkeen.
. Päätös tehtiin jo
aiemmin, mutta halusimme
odottaa NHL:n ja Liigan
mahdollisia päätöksiä asian
tiimoilta ennen julkaisua.
NHL päättänee siirtymisestä samaan järjestelmään,
Liiga vastaavasti tiedotti
ettei siirry. 400 metriä
meni omaan ennätysaikaan
60,20. Myös Elitserienissä käydään keskustelua
samasta asiasta, kertoo Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila.
Aitajuoksija Nea Karppisella kulkee myös aidattomat matkat, mistä todisteena uusi naisten sarjan
seuraennätys satasella 12,77.
Klaara Leponiemi sinnitteli 5 000 metrillä oman ja
seuran ennätyksen ajallaan
18,24.
Korkeuskarnevaaleilla
LeKi-YU:n 19-vuotisissa
kisaavat Matias Mustonen (185) ja Laura Ruonala (156) voittivat sarjansa.
Kauhavan kävelykarnevaaleilla puolestaan Iina, Niia
ja Miika Niemelä todistivat esityksillään, että lajilla
on Lempäälässä Markus
Kyrölän taustalla kasvussa
uutta verta.
Yleisurheilukaruselli pyörii
Pihtiputaalla LeKi-YU:n
Pinja Kianta sai mahtiheiton 43,58 13-vuotisten sarjassa. Mitalistit Alpo Pajunen, Ilmo Parviainen ja
Jukka Laitinen ovat tuttuja
petankkipiireissä myös kotikunnan mittelöissä.
Mestiksessä pelataan
jatkoajat kolmella
Jääkiekon Sarjaseurat ry:n
hallitus on päättänyt, että
alkavalla kaudella Mestiksessä pelataan runkosarjan
otteluissa tilanteen ollessa
tasan varsinaisen peliajan
jälkeen viiden minuutin
jatkoaika kolmella kenttäpelaajalla kolmea kenttäpelaajaa vastaan.
. Aleksi Kivelä sinnitteli 2000 metrillä
17-vuotisten sarjan kakkoseksi ajallaan 6,17.
Kauhavalla kävelykarnevaalkeissa Markus Kyrölän
aika 10 000 metrillä 45,54
tuotti kakkossijan noin minuutin voittaja Elmo Koivusen takana.
Kokemäelle kokoontuivat
kiekonheittäjät, mukanaan
LeKi-YU:n tähti Heini
Järventausta, joka valmistautuu puolentoista viikon
päästä oleviin 22-vuotisten
EM-mittelöihin Tallinnassa. EM-finaalipaikkaan on viitisen metriä.
Teksti: Juha Raunio. LeKi
taas hyödynsi paikkansa
ja salama-alkukin heille
sai meidän pakkamme
hieman sekoamaan, näki
pelin ratkaisun puolestaan vesilahtelaissilmin
Visan pelaajavalmentaja Simo Suonsivu.
Tämän kesän vitosdivarin
kakkoslohko on todella
tasainen.
Porukat ovat tiivissä kasassa, kärkitiimi
LeKi:n pistesaldo on
17 ja putoajan paikalla olevan Visan 10.
. Perin-
teisinkin keinoin pitää ja
kannattaa peleistä infoa
jakaa, kuten vaikkapa
paikallislehden maksuttomassa ?yhdistyksetpalstalla?.
Pienen lisäinfon jakaminen ei ole iso homma,
mutta voi poikia kauniina kesäpäivänä useamman extrasilmäparin
katsomaan, millaista on
paikallinen jalkapallo
vuonna 2015.
Nyt Visan ja LeKi-futiksen paikallispeliä oli
katsomassa vain kourallinen.
Teksti: Juha Raunio
Lempäälän Tennisseuraa
edustava Pekka Kärkkäinen on voittanut hopeaa
tenniksen 65-vuotiaiden
sekanelinpelissä Helsingin
Talissa pelatuissa Suomen
mestaruuskilpailuissa.
Paula Mannisen ( Valko-Pallo) kanssa pelannut
Kärkkäinen hävisi loppuottelun erin 4?6 ja 1?6 parille
Marja-Liisa Hedman (Hämeenlinnan Tennisseura)
ja Berndt-Olof Estlander
(HVS-Tennis).
SM-hopea on Kärkkäiselle ensimmäinen. minuutilla LeKi:n
2?0-johtoon, oli ilmassa
jo ratkaisun havinaa.
Harvalukuinen yleisö
kohahti seuraavan kerran
30. Peli
on kulkenut hyvin, eikä
ole mitään hätää kun-
han äijät vain pysyisivät
kunnossa ja terveenä, sanoo Simo Suonsivu.
Teksti: Juha Raunio
Kuva: Antti Raunio
infoa lisää
Etenkin kesäisin ihmisillä on aikaa, ja hyvällä
säällä myös intoa, lähteä
katsomaan urheilua.
Jalkapallon ystäviä on
runsaasti, mutta kylältä
kuuluu, että LeKi-futiksen edustusjoukkueen
peliajoista on hankala
löytää tietoa.
Nettiselaaja löytää
peliohjelmat. Meillä
oli matkassa kapea rosteri,
joista osa oli vielä vähän
vaivaisiakin. keskinkertaiset
47,54 ja 48,47. Kun pelin suurin
tähti Samu Nevala siirsi
13. Tämä on vaatinut
päivittäistä treenausta ja
paljon pelejä, sanoo Kärkkäinen, joka pelaa tennistä
kymmenisen tuntia viikossa.
Akaan Viialassa asuva
Kärkkäinen edustaa Lempäälän Tennisseuraa, mutta
harjoittelee enimmäkseen
massakentällä Viialassa.
Samoissa SM-kilpailuissa
menestyi myös toinen Lempäälän Tennisseuran pelaaja, Akaan Toijalassa asuva
Mauri Onttonen, joka saavutti 70-vuotiaiden sekanelinpelissä pronssia.
Petankkimenestystä
Jyryn veteraaneille
Työväen Urheiluliitto TUL
järjesti toukokuun lopulla Varkaudessa perinteiset
veteraanipäivät
?ajankohtaista
18
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 1.7.2015
Nimipäivät
Ke 1.7.
Aaro, Aaron
To 2.7.
Mari, Maria, Marika
Pe 3.7.
Arvo
La 4.7.
Ulla, Ulpu
Su 5.7.
Unto, Untamo
Ma 6.7.
Esa, Esaias
Ti 7.7.
Klaus, Launo
Teksti:
Erkki Koivisto
kuva:
Jouko Huurne ja
Ritva Mäkelä
Unkarilaiset pääsivät uimaan
Lempäälän
vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin
(vas.) toimiessa
isäntänä ja Jouko
Huurneen (kolmas vas.) näyttäessä mallia.
60 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
heinäkuun 1. päivänä 1955
Unkarilaisia
Lempäälässä 25 vuotta
Yli 40 lempääläläisen vastavierailu Tapolcaan vuorossa elokuussa
Valmistuneita
Hämeen ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmasta terveydenhoitajaksi ovat valmistuneet
Saara Kaipiainen ja Hen-
na Mäkinen Lempäälästä.
Automaatiotekniikan koulutusohjelmasta insinööriksi on valmistunut Jani Nokkoudenmäki Lempäälästä.
Paikalliset
urheilu-uutiset
joka keskiviikko tai tuoreeltaan
nettisivuiltamme www.lvs.fi
Sää
Kuusi Lempäälän unkarilaisen
ystävyyskunta Tapolcan edustajaa vieraili viikon ajan Lempäälässä.
Kaupunkia edustivat uusi, viime syksynä toimeensa astunut pormestari
Zoltán Dobó, apulaispormestari József Lévai, Tapolcan Suomen-ystävien
piirin jäsen ja Raposkan kylän pormestari Albert Bolla, Tapolcan kaupungin
opetustoimen päällikkö Rózsa Varga,
Tapolcan Suomen-ystävien piirin
puheenjohtaja Edit Bolla ja Tapolcan kaupunginvaltuuston jäsen József
Márton.
Vierailu liittyi Lempäälän ja Tapolcan ystävyyskuntasuhteen 25-vuotisjuhlavuoteen. Kunnan viralliseen delegaation
kuuluu kuusi henkeä. Lisäksi matkassa
mukana on noin 20-henkinen Pyhän
Birgitan laulajat -kuoro sekä 17 henkeä
Lempäälän Suomi-Unkari -seurasta.
Unkarilaisvieraita isännöi ja emännöi Lempäälässä sekä ohjelmaan kuuluvilla monipuolisilla retkillä Unkaris-
Torstaina
Keskiviikkona
Lempäälä
21
5
24
Vesilahti
3:52
22
3
22
Vesilahti
Lempäälä
25
2
20
23:05
puheenjohtaja Ritva Mäkelä. Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry oli tiiviisti
mukana vierailun järjestelyissä; yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Leppänen muun muassa valmisti seurueelle
lähtöillallisen poropyöryköineen ja
Lauantaina
Lempäälä
3
23:06
sa osan vuotta asuva ja unkarin kieltä
hallitseva lempääläläispariskunta Maritta ja Jouko Huurne sekä niin ikään
unkaria hyvin puhuva ja tapolcalaisille
hyvin tuttu Unkarin ystävä, SuomiUnkari -seuran Lempäälän osaston
Perjantaina
Lempäälä
21
3:51
Unkarilaiset vierailivat Ritva Mäkelän (toinen oik.) opastuksella Lempäälässä Birgitan polulla.
23
Vesilahti
3:53
Vesilahti
23:04
3:54
23:03
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Vastavierailun aika koittaa pian elokuussa, jolloin Lempäälästä
lähtee Unkariin yli 40-henkinen joukko