Pyydä tarjous; 040 964 6240
tai tampere@ekorakennuspalvelu.?
N:o 9
Keskiviikko 4.3.2015
85. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa
Kampukselle kehuja
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru
hehkutti Lempäälän kampushanketta.
sivut 4?5
Olli Viitasaari eläkkeelle
Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaari jää
eläkkeelle elokuussa. . s. 12
Pankkipalvelut vertailussa
Mitä palveluja pankeista Lempäälässä ja
Vesilahdessa saa?
sivut 6?7
Kyytiä Laasonporttiin
Laasonportin lähiökylään kaivataan bussikyytiä.
Toivetta ryyditetään nettiadressilla.
sivu 11. sivu 6
Hymyä,
viisikymppinen!
Harri Henttisen syntymäpäivillä ei jäykistelty. sivu 19
eerika reunanen
Ahaa!
Vintiltä rahaa!
Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. ?Tavoitteenani on pääsy Kalevan Kisoihin.. Seuraajan haku alkoi
Onneksemme
Suomessa ei ole suojeltavaksi tämän suurempaa etnistä venäläisväestökeskittymää eikä desantt... Helpommalla pääsee vaikkapa suosiotaan kovasti
kasvattavassa alamäkiluistelussa.
Jokainen saa tietenkin arvottaa lajeja
haluamallaan tavalla. Liettua
on palauttamassa yleisen asevelvollisuuden. Iloitaan kuitenkin
menestyksestä ja hyvistä suorituksista lajiin katsomatta. Maastohiihto on
meillä suosittu harrastus- ja kilpailulaji,
mutta toisin kuin Norjassa, meillä huipulle
ei ole tungosta . Kansainvälisen
oikeuden vastaisesti Krimin menettäneessä ItäUkrainassa on käyty selvää sotaa. Olemmehan Moskovasta katsottuna lännessä aivan kuten
Ukrainakin. Kättä
pidempää on kaiken varalta hyvä olla.
Venäläismedian rummuttamat suomalaisvenäläisten lasten huostaanottotapaukset ja pakotteiden takia itse syödyt Putin-juustot ovat pientä sen rinnalla,
mitä muualla tapahtuu.
Maansa rajojen ulkopuolella olevia venäläisvähemmistöjä ja separatisteja suojeleva Venäjä on saanut
aikaan useita kylmiä konflikteja entisestä Neuvostoliitosta itsenäistyneissä valtioissa. . kirkossa, mutta mikä mietoa huomattavasti
väkevämmälle alkoholijuomalle nimeksi?
Saadaanko kolmen vuoden päästä Alkosta ostaa
ulkolaisten luostarituotteiden Bendictine Dom- ja
Chartreuse-liköörien lisäksi kotimaisten oikeaoppineiden Pyhä Henki -viskiä taikka Kolmiyhteyttä?
Ristiviski on the Golgata Rocks?
Osuva nimi munkkiviskille olisi Gospodi pomiluj
(Herra armahda!). No niin, Putin, kuulehan. ehkäpä juuri Yhdysvaltojen suunnasta tulevaa demokratiakäsitystä kohtaan. vastuu lankeaa pienelle
joukolle.
Suomen kapeaa kärkeä nakertavat niin
muut talvi- ja sisälajit kuin väestön painottuminen yhä enemmän kaupunkiseuduille,
missä mahdollisuudet maastohiihdon harjoitteluun ovat rajalliset etenkin tällaisina
?kolumni
lumettomina talvina.
Kipuaminen huipulle maastohiihdossa
vaatii äärimmäisen kovan ja päämäärätietoisen harjoittelun palkintona saavutettua
henkistä ja fyysistä kestävyyttä. Naisten maastohiihdon
viestijoukkuelle vielä onnittelut Falunin
mitalihiihdosta.
Erkki Koivisto
Rakastan Suomea. Yhteiselo Lempäälässä valtaväestön ja islaminuskoisten irakilaispakolaisten kanssa on sujunut kitkatta jo vuosikausia. Naapurisopu on
hyvä asia, mutta eduskuntavaaleihin valmistautuvat
puolueet näkevät tarpeelliseksi myös puolustusvoimien materiaalihankintojen turvaamisen: miljoonarahoitusta on luvassa. Kansainvälisessä
politiikassa vallitsee vahvimman laki. Valtiovalta on myöntänyt
rahoitusta synagogien turvajärjestelmiin, ja Koraani
luetaan kannesta kanteen Ylen kanavilla Yle Radio
1:ssä. ei kun
dosentti Johan Bäckmaneja.
Joku Quisling voisi saada aikaan äläkän ja Putinin sydämistymään siitäkin, että Valamon luostari
aloitti viime syksynä Heinävedellä luostariviskin valmistamisen. Joku kiva neitsytäiti-ikoni etikettiin, ja vientimarkkinat itään näyttävät valoisilta,
jahka saadaan nykyiset boikotit ensin päätökseen.. Pidän
todella siitä, se on mukava paikka.
Teillä on tarpeeksi tilaa, jota meillä ei
ole 80 miljoonan asukkaan Saksassa.
Teidän täytyy pitää siitä kiinni eikä
sallia minun kaltaisten ulkomaalaisten
muuttaa ehkä jonain päivänä sinne.
Sebastian Vettel,
Iltalehti
Maailmaan mahtuu hymyileviä ministereitä, itkeviä, vihaisia, empaattisia,
ylpeitä, surullisia... Toisaalta meistä länteen sijaitsevaa merialuetta
kutsutaan Itämereksi...
Kuten Paasikivi ja Kekkonen jo aikoinaan hokivat, geopolitiikan reaaliteeteillemme emme mitään
voi, ja Venäjä on aina naapurimme. Poliitikon tunteet
ovat aina julkinen osoitus jostakin ja
sillä tavoin viesti. Vakavia merkkejä muslimiterrorismista maamme kamaralla ei ainakaan toistaiseksi ole havaittavissa. Millainen on polii-
tikko, joka sulkee ihmislajin keskeisimmän viestintämuodon keinovalikoimansa ulkopuolelle?
Käsi sydämelle, poliitikot . kyllä teillä
sellainen on! Äänestäisitkö itse johtajaksi henkilöä, joka viestii kaikin
keinoin aikovansa hallita tästä neljä
vuotta eteenpäin pelkällä järjellä?
Markus Leikola,
Apu
Suomi voittaa euroviisut.
Stuart Heritagen,
The Guardian
Otetaas oikeaoppisesti
Isisiä, Boko Haramia, Euroopassa ilmenevää muslimiterrorismia ja Venäjän päämies Vladimir Putinia
kannattajineen yhdistää pelko länttä ja länsimaista
. Kokevat ilmeisesti hyökkäyksen ja väkivaltaan turvautumisen parhaaksi puolustautumisekseen havaitsemaansa uhkaa vastaan.
Ranskan tapahtumat ovat tuoreessa muistissa.
Ruotsalaisen pilapiirtäjän henkeä uhataan ja Tanskassa ammuskellaan. Olen ollut siellä nyt
enemmän kuin koskaan ennen. Entistä monikulttuurisemmaksi
kunta muuttuu hiljan paikkakunnalle muuttanneiden, tosin kristittyjen, kongolaispakolaisten myötä.
Onko Suomi muuten vaaravyöhykkeessä. Me sijaitsemme tosin hiukan etäämmällä; Suomen itäraja kulkisi Ukrainan keskivaiheen tasalla. Sotilaallista yhteistyötä
läntisen naapurimme kanssa lämmitellään. Se on värjätty virtsan väriseksi! Voihan elämän vesi.
Muutakin kuin ristinmerkkiä tekevät ortodoksimunkit eivät vielä ole julkistaneet tisleensä nimeä.
Jumalan pojan verta juodaan viininä ehtoollisella
ev.-lut. Aika pöpperöiset
olivat kelit, mutta ne olivat samat kaikille.
Selitys heikkoon kisamenestykseen on
paljon yksinkertaisempi. Nyt täällä
Suomessa, ja tarkoituksella ihan itärajan pinnassa,
tehdään pilaa votkasta. ?tätä mieltä
Kari Pusa
Me Hiihdetään taas
K
isat ovat ohi ja seuraavat jo tulossa.
Suomi sai Falunista yhden pronssimitalin, mistä kunnia kuuluu naisten viestijoukkulle.
Joukkueen kirkkaimpana tähtenä loisti
Aino-Kaisa Saarinen, joka perinteisen
avausosuudella hiihti maaliin ensimmmäisenä ja siten pohjusti ansiokkaasti Suomelle mitalipaikan.
Muutoin kisamenestys oli vaisua ja Suomen sijoitus mitalitaulukossa heikko.
Syitä ja selityksiä on etsitty niin valmennuksesta, välineistä kuin Falunin poikke-
Poimintoja
uksellisista sääoloista
klo 16
mennessä. Keskiviikko 4.3.2015
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
ASENNE RATKAISEE...
Laadukasta, paikallista ja ihmisläheistä
välitystoimintaa, suurella sydämellä!
TERVETULOA PALVELTAVAKSI
Soita ja varaa aika hinta-arviolle
puh. 010 504 2200
K U L J U N K A R TA N O
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Isotöisemmät aineistot tulee olla perillä
perjantaina 13.3. . klo 15 mennessä.
ilmoitukset@lvs.fi | 044 347 7405
www.hoitolakantapaa.?
(myös nettiajanvaraus)
Hoidot tekee ammattitutkinnon suorittanut
jalkahoitaja!
Q)?P0¦
V9?O%?S6?W-
L-?X% S2
N3?E ?¦-?¦
X9?X9?E7?M
L%?Z)?T-
X9?X8?I8
?X8?I8
?R-?X%?
X9?R-?X%?
?X¦
X¦?X¦
Q)?O-?X¦
)?O-?X¦
Vähälaktoosinen
mieto maitorahka
0
250 g (3,00/kg)
Ananas
Costa Rica
S!
TY
ERÄ
Valio meijerivoi
500 g (1,98/kg)
normaalisuolainen
rajoitus: 2 pkt/talous
0
PKT
-58 %
Ilman korttia 2,39 pkt (4,78/kg)
Voimassa to-su 5.-8.3.
SUP
E
R
Y
99
Kariniemen
kananpojan fileesuikaleet
1
250-300 g (6,63-7,96/kg)
ei pintamaustetut
99
RS
-42 %
Ilman korttia 3,49 rs (11,63-13,96/kg)
Voimassa to-su 5.-8.3.
2
PRK
Yksittäin 0,85 prk (3,40/kg)
0
Valio Aura
sinihomejuusto
2
99
SUPERYLLÄ
99
170 g (14,65/kg)
49
KG
259
KPL
HK naudan
jauheliha 10 %
3
600 g (6,65/kg)
99
RS
Ilman korttia 5,99 rs (9,98/kg)
Voimassa to-su 5.-8.3.
-33 %
Fazer piirakat
1
Imatran, Vuoksen ja rukiiset
330-420 g (4,50-5,73/kg)
89
239
PS
Tampereentie 272, 37560 KULJU . (o3) 343 5700
Lempäälän-Vesilahden Sanomien
Liikenneteema 18.3.
Jalkahoidot kotikäyntinä
Lempäälä . Ostettuja tuotteita koskevat
yhteydenotot sähköpostitse markus.tuomi@k-supermarket.?
1
UUTUUS!
K-Menu
siskonmakkara
300 g (6,30/kg)
89
PKT. 010 219 1940
EDULLISEEN HUOLTOOMME!
KAIKKI HUOLLOT
JA KORJAUKSET
AUTOMERKKIIN
KATSOMATTA
Kysy tarjous huollosta netissä
www.pirkanmaanautohuolto.?
tai puhelimitse (03) 4102 3904
Koiranojanrinne 3,
33880 LEMPÄÄLÄ
p. Vesilahti
alueille. Varaa aikasi:
040 135 0007
Aineistot tulee toimittaa maanantaihin 16.3. JOKA PÄIVÄ KLO 9-21
www.k-supermarket.. (03) 4102 3904
huolto@pirkanmaanautohuolto.?
www.pirkanmaanautohuolto.?
KotiHelmi Oy LKV, Tampereentie 23, Lempäälä www.kotihelmi.fi
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT:
Tuovi Hakala, Petteri Ingalsuo, Helena Kokkonen, Petteri Paassilta,
Anssi Poussu, Riitta Rantanen ja Janne Kortelainen.
AVOINNA
O
MA-PE 7-17 &
LA 9-14
www.silmaasema.fi
Lempäälän Silmäasema, Tampereentie 2 p
4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Kehyskunnat vaativat
soten palauttamista
uuteen valmisteluun
Tampereen kehyskunnat
vaativat, että sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämislaki palautetaan uuteen
valmisteluun. Hätiköityä
valmistelua ei voida perustella puolueiden puheenjohtajien saavuttamalla
parlamentaarisella sovulla.
Lain säätämisen tulee tapahtua hyvän hallintotavan
mukaisesti, avoimesti ja perusteellisesti.
Ehdotetut muutokset rahoituksen tasauskattoihin
tai täysimääräisen voimaantulon siirtymäsäännökset
eivät muuta rahoituksen
sisällöllisiä ongelmia, eivätkä perustuslain vastaisuutta.
Ehdotettu malli asettaa yhä
eri kuntien asukkaat sattumanvaraisesti erilaiseen taloudelliseen asemaan, vieläpä siten, että edullisimmin
asiansa hoitaneet kunnat
joutuvat maksamaan lisää.
Muutos nostaisi valtiovarainministeriön aiemman
ennusteen mukaan yli 3 miljoonan Suomen kansalaisen
veroa ilman takeita palvelutason säilymisestä.
Luonnoksessa esitettyä
laskennallista rahoitusjärjestelmää tulee muuttaa siten,
että kuntien maksuosuudet
perustuvat kunkin kunnan
asukkaille tosiasiassa järjestettyjen ja tuotettujen sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelujen kustannuksiin.
Mallia tulee selkiyttää niin,
että se sisältää selkeät keinot kustannusten hallintaan
ja kannusteet tuotannon
kehittämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Kuntien mukaan esitetty uusin sote-ehdotus edelleenkin ajaa hyvin
toimivat kunnat ahdinkoon.
Pelkkä täsmentymässä
olevien laskelmien ja kuntakohtaisten tietojen lopputuloksen julkistaminen
ei riitä. Kunnilla on oltava
tarkat tiedot siitä, miten rahoitusosuudet määräytyvät
ja millä perusteilla rahoitusmalliin on päädytty.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämä uusi ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi sisältää edelleen perustuslaillisia
sekä sisällöllisiä ongelmia.
Kiireessä tehty valmistelu
yhdeksi kunnallishistorian
suurimmaksi uudistukseksi
ei ratkaise aiemman esityksen ongelmia. Lempäälässä toimiva Kulttuurikeskus PiiPoo
sai sirkustaiteeseen 3 000
euroa The Perhesirkuksen
kansainväliseen vierailuedis-
tykseen.
Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt taiteilijoiden kohde- ja työskentelyapurahat vuodelle 2015.
Työskentelyapurahan sai 29
pirkanmaalaista taiteilijaa ja
kohdeapurahan 30 taiteilijaa
tai taiteilijatyöryhmää.
Keskiviikko 4.3.2015
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Lempäälän kampus
Krista Kiurulta kehu
. Kuulemisessa kunnilla on oltava
käytössään rahoitusratkaisun perusteet sekä tiedot
sen vaikutuksista.
Kehyskunnat vaativat, että
kaikkia kansalaisia koskeva
tärkeä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus perustuu
huolelliseen valmisteluun.
Päätöksenteon keskeisin
kriteeri ei voi olla vaalikauden vaihtuminen, kehyskunnat toteavat.
PiiPoolle 3 000 euroa
vierailuesitykseen
Taiteen edistämiskeskus
ja Pirkanmaan taidetoimikunta jakoivat apurahoja ja
avustuksia yhteensä 358 000
euroa. Valmistelun tulee
perustua kattavaan taloudellisten vaikutusten kokonaisarviointiin.
Kehyskunnat edellyttävät
kuntien kuulemista, koska
ehdotettu malli on perusteiltaan erilainen aiempiin
ehdotuksiin verrattuna.
Kuntien on aidosti voitava
vaikuttaa siihen ja kuntien näkemykset on aidosti
otettava huomioon. Erittäin hieno hanke.
Olen ylpeä teistä, hehkutti
opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru
Lempäälän kampushanketta
Ministeri Krista Kiuru tutustui tiistaina
Tredun Lempäälän toimipisteessä Lempäälän kampussuunnitelmiin.
Lempäälän lukion ja
Tredun yhteistä rakennushanketta esitteli Tampereen
Tilakeskuksen hankearkkitehti Liisa Parviainen.
Lukio saa uudet tilat
Tredun nykyisten tilojen
yhteyteen Valkeakoskentien
varteen, Ahtialan lintujärven
naapuriin.
Parviaisen esittelemän
luonnossuunnitelman mukaan nykyistä rakennusta
laajennetaan niin, että bruttoala yli kaksinkertaistuu,
Kaiken kaikkiaan
muistutuksia ja mielipiteitä tuli parisenkymmentä
kappaletta, ja osassa niistä
allekirjoittajia oli useita.
Kaikki saapuneet kirjelmät
olivat hanketta vastustavia,
ja niissä oltiin huolissaan
muun muassa louhoshankkeesta aiheutuvasta
melusta, pölystä, tärinästä,
virkistys- ja luontoarvoista
sekä hankkeen aiheuttamista liikennemuutoksista,
kertoo Lempäälän kunnan
ympäristöpäällikkö Tiia
Levonmaa.
Hankkeen paperit ovat
tällä hetkellä lausuntokierroksella sekä kunnan
kaavoitusosastolla että
jolloin se olisi 9 450 brm2.
Hankesuunnitelman mukainen kustannusarvio on
18,4 miljoonaa euroa, mistä Tredun osuus on 8,1 ja
Lempäälän 10,3.
Vuokra-arvion mukaan
Lempäälä maksaisi tilojen
vuokraajalle, Tampereen
Tilakeskukselle, lukiosta
940 000 euroa vuosivuokraa
Tredun osuuden ollessa noin
764 000 euroa.
Liisa Parviainen kertoi
pinta-alan jo pienentyneen
vuoden 2014 hankesuunnitelmasta.
. Kunnanhallitus
hyväksyi asemakaavaehdotuksen näytteillepanon.. Lukiolaiset Riku Väisänen ja Totti Hämäläinen pitivät lukion ja ammatillisen
koulutuksen monimuotoista yhteistyötä hyvänä ratkaisuna.
. Niiden käsittelyyn
on myönnetty aikaa 13.
maaliskuuta saakka.
. Alueesta on
tehty useita lisäselvityksiä,
mm. Siksi täytyy toivoa, että tämän
tyyppisten, tehokkaiden kuntien toimintaa mahdollisimman vähän myllättäisiin.
. Maaainesten ottolupaa haetaan
15 vuodeksi. Hakemuksessa louhinta-alueen pinta-ala on 19,4 ha ja koko
suunnittelualueen koko on
23,1 ha. helmikuuta asti.
. Suomen eduskunnassa
on siirrytty käyttämään ponsi-termin sijasta nimitystä toimenpidealoite.
Sääksjärven
louhoshanke
lausuntokierrokselle
Sääksjärven alueella Hemminkilän kylässä sijaitsevalle Näppilän takamaan
tilalle kaavailtu kallion
louhinta ja louheen murskauslaitos etenevät nyt lausuntokierrokselle. Jos tuntuu siltä, että kustannukset karkaavat, tiivistetään vielä enemmän, hän
totesi.
Kaavailujen mukaan uudella kampuksella opiskelisi
300 ammatillista opiskelijaa
ja 450 lukiolaista.
Yhteinen
oppilaskunta
Ministeri Krista Kiurua
ihastutti erityisesti ammatillisen koulutuksen ja lukion
uraa uurtava yhteistyö.
Tulevassa rakennuksessa
on yhteisenä kohtaamispaikkana iso aula, jossa on sekä
oleskelutilaa että ruokasali.
Opettajien huoneet on niin
ikään sijoitettu vierekkäin.
Yhteen hiileen puhaltamista kuvastaa sekin, että
molempien koulujen opiskelijoilla on yhteinen opiskelijakunta.
Lukiolaiset Riku Väisänen ja Totti Hämäläinen
pitivät yhteistä oppilaskuntaa itsestäänselvyytenä.
. Olen todella iloinen
kuullessani tällaisia viestejä.
Tämä on nykyaikainen tapa
järjestää koulutusta. Asenteet ovat muuttuneet. Teillä hieno malli säästää koulutuspoliittisesti kestävällä
tavalla, totesi opetus-ja viestintäministeri Kristiina Kiuru. Ponsiehdotus voidaan tehdä jo keskustelun kuluessa,
sai
ut
mutta se hyväksytään tai hylätään vasta päätöksen julistamisen jälkeen. Keskiviikko 4.3.2015
Kunta?suomi-sanakirja
PONSI =
Vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehty toivomusluonteinen päätös tai kokouksen tahdonilmai-
su, esim. Kampuksilla on
yhteistyötä, mutta se, että
ollaan samassa talossa ja
toimitaan yhdessä ympäri
taloa, on uutta.
Kiurun mielestä lukion ja
ammatillisen koulutuksen
yhteistyötä voidaan ja pitääkin lisätä.
Teksti: Kari Pusa
Kuvat: Kari Pusa
. maaliskuuta.
Mikäli terveysaseman
toiminta jatkuu, vaativat
tilat pintaremontin lisäksi
laajempaa remontointia.
Tredu-kampuksesta
asemakaavaehdotus
Tredu-kampuksen asemakaavasta on valmistunut
kaavaehdotus. Lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöllä saataisiin Kiurun
mukaan säästöjä myös valtakunnan tasolla, jos löytyisi poliittista yhteisymmärrystä.
Sote menee
huonoon
suuntaan
Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaari kertoi ministerivieraalle kunnan
terveiset sote-uudistuksesta.
Viitasaari totesi, ettei uudistus ole menossa lainkaan hyvään suuntaan.
. Jos tilalle tulee iso kuntayhtymä tai
vielä mahtavampi maakuntamalli, on
syytä olla huolissaan, miten kuntalaisten
palvelut jatkossa järjestyvät.
Viitasaari toivoi, että sote-ratkaisut
siirtyvät yli vaalien ja uudistuksen miettimiseen saadaan jonkinlainen aikalisä.
Pirkanmaan Ely-keskuksella. Olemme Lempäälässä olleet erittäin tehokkaita ja tuottaneet palvelut
edullisesti. Piipon huvilan inven-
tointi, Natura-vaikutusten
tarvearviointi ja liittymäselvitys. Maa-ainesten ottamissyvyydeksi on suunniteltu 10?34 metriä.
Teksti: Hanna Roihuvaara
Narvan terveysaseman
toiminta saattaa jatkua
Lakkauttamisuhan alla oleva Narvan terveysasema sai
maanantaina kunnanhallitukselta jatkoaikaa, kun se
päätti ehdottaa valtuustolle
terveysaseman toimintojen
säilyttämistä.
Toiminnot säilyisivät ennallaan lukuun ottamatta
hammashoitoa, joka siirretään Kirkonkylän terveyskeskussairaalaan syyskuun
alusta lukien.
Kunnanhallitus päätti
äänin 4?3 esittää valtuustolle 45 000 euron varaamista tilojen saneeraamista
ja varustamista varten.
Kunnanvaltuusto käsittelee asiaa 9. Rudus
Oy:n lupahakemukseen sai
esittää muistutuksia ja mielipiteitä 17. Kun viimeisetkin lausunnot on saatu, niin kaikki lausunnot, muistutukset
ja mielipiteet toimitetaan
hakijalle eli Rudus Oy:lle.
Heillä on kuukausi aikaa
käsitellä niitä ja vastata
niihin, mutta mikäli niiden
pohjalta joudutaan tekemään tarkentavia selvityksiä, aikaa saatetaan joutua
pidentämään, Levonmaa
sanoo.
Rudus Oy hakee lupaa
kallion louhintaan ja murskaukseen sekä kalliokiviaineksen ottamiseen. Ei tehdä turhaan rajoja
sen paremmin opiskelijoiden kuin opettajien välille,
Riku Väisänen sanoi.
Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula
Petäkoski-Hult kertoi, että
yhteistyöstä on keskusteltu
vuosikymmen sitten.
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kunnanjohtaja Olli Viitasaari luovutti ministerille muistion, jossa yhtenä aiheena oli kampushanke. ehdotus-, lisä-, loppu- tai toivomusponsi.
Ponnella voidaan täsmentää varsinaista päätöstä,
mutta se ei kuitenkaan ole yhtä velvoittava. Tällaisia
hankkeita on vain muutamia
Suomessa. Nyt voidaan etsiä kaikki hyöty yhteistyöstä.
Krista Kiuru piti Lempäälän ja Tredun yhteistyön tavoitteita hyvin onnistuneina.
Lasketaan Lempäälässä. Haastatteluryhmän puheenjohtajana
toimii kunnanhallituksen
puheenjohtaja ja sihteerinä
henkilöstöpäällikkö.
Haastatteluryhmä päättää
haastatteluun kutsuttavista,
henkilö- ja soveltuvuusarviointiin lähettämisestä sekä
haastattelujen käytännönjärjestelyistä.
Valinnassa käytetään konsulttina HRS Advisorsia ja
haussa konsultin sähköistä
rekrytointijärjestelmää.
Kunnanjohtajan valitsee
Lempäälän kunnanvaltuusto.
PiiPoon hankkeelle
200 000 euron apuraha
Suomen Kulttuurirahasto
jakoi apurahoina ennätykselliset 23 miljoonaa euroa
vuosijuhlassaan 27. Jos, mikä on toimitusaika?
OP Tampere
1) OP Tampere, Lempäälän konttori, Tampereentie 12. Muina aikoina varauksella. Rahan
nostaminen ja tallettami-. Kassapalvelut
ma ja to klo 10?13
Viiala: Asiantuntijapalvelut ke 10?16.30 ja pe
10?16.30. Rahat
ovat Pikku-Petterin tilillä
viikon sisällä.
7) Konttoreissa voi maksaa laskuja ja jättää laskuja maksettavaksi maksupalveluun. Opastamme
myös asiakkaan kannalta
kätevämpien ja edullisempien laskunmaksutapojen
käyttöön, kuten e-laskun
tai suoramaksun hyödyntämiseen.
8) Valuuttaa on saatavilla
tilauksesta. Päiväkassatilitykset konttorin
yösäilön kautta, laskenta
kahdesti viikossa.
5) Konttorissamme ei käsitellä käteistä rahaa.
6) Säästölippaan rahat
otamme vastaan konttorissa ja ne lähetetään laskentakeskukseen laskettavaksi. Konttorista riippuen käteistäkin käsitellään.
Säästölipas otetaan vastaan ja valuuttaa järjestyy.
Lempäälän-Vesilahden
Sanomat selvitti paikalliset
pankkipalvelut. elokuuta jäädessään eläkkeelle. Lasketaanko se
paikan päällä vai muualla. TEIJO vie taidetta lastensuojelun piirissä
olevien lasten ja nuorten,
erityistä tukea tarvitsevien
aikuisten sekä laitoksissa
asuvien ikäihmisten ulottuville esimerkiksi sirkuksen,
tanssin, teatterin, kuvataiteen ja musiikin keinoin.
Yhteensä apurahoja
myönnettiin 1 018 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle.
Apurahoista puolet
myönnettiin taiteeseen, puolet tieteeseen.
Suomen Kulttuurirahasto
myönsi Bayerin rahastosta
lääketieteen apurahan filosofian maisteri Tiina Joelle
Lempäälästä ihmisen soluihin pohjautuvien hermoston
kudosmallien kehittämistä
käsittelevään väitöskirjatyöhön. Akaa.
2) Lempäälä: Asiantuntijapalvelut ma?pe klo 10?
18, kassapalvelut ma?pe
klo 10?16.30.
Vesilahti: Asiantuntijapalvelut ma 10?16.30 ja to
10?16.30. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina
irtisanoutumisen ja totesi
virkasuhteen päättyvän heinäkuun lopussa.
Samalla käynnistettiin
uuden kunnanjohtajan haku.
Viran kelpoisuusehtona ovat
korkeakoulututkinto ja kokemus johtamistehtävistä.
Lisäksi haussa arvostetaan
perehtyneisyyttä kunnallishallintoon, yhteiskunnan
ja yrityselämän tuntemusta,
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista ja
määrätietoista johtamisotetta. ei
verkkoa tai puhelinpalveluja.
Tätä kysyttiin
Olli Viitasaari on toiminut Lempäälän kunnanjohtajana vuodesta
1991. Otetaanko käteinen vastaan konttorissanne. Kuinka pian rahat ovat Pikku-Petterin tilillä lippaan jättämisestä konttoriinne?
7) Voiko pankkikonttorissanne maksaa laskuja?
8) Onko pankkikonttorissanne saatavissa ulkomaan valuuttaa. Käteistä rahaa voi tallettaa
Lempäälässä myös TalletusOtto-automaatilla,
joka sijaitsee Ideaparkissa. Muina
aikoina varauksella.
3) Päivittäisasioinnin palvelut, lainat, talletukset,
säästäminen, sijoituspalvelut.
4) Päivittäisasioinnin palvelut, lainat, talletukset,
säästäminen, sijoituspalvelut.
5) Kyllä.
6) Kyllä. Lisäksi
S-Etukortti Visalla voi
nostaa ja tallettaa käteistä
noin 1 000 S-ryhmän toimipaikan kassalla. Pankkipisteemme siis palvelee kaupan
aukiolojen mukaan.
3) Asiakaspalvelupisteissä voi hoitaa jokapäiväisiä
arjen raha-asioita: tilien
ja pankkitunnusten avaukset, korttien tilaukset
ja uusimiset, luottohakemukset, käteisnostot ja
tilillepanot sekä tilisiirrot
omille S-Pankin tileille.
4) Yritysasiakkaita palvelemme puhelimitse tai
verkossa.
5) Kyllä, asiakaspalvelupisteestä voi nostaa ja
tallettaa käteistä. helmikuuta. Kassapalvelut
ke ja pe klo 10?13
Asiantuntijapalveluihin
suosittelemme aikavarausta etukäteen.
3) Kassapalvelut, päivittäiset pankkipalvelut,
rahoituspalvelut, sijoituspalvelut, vakuutuspalvelut.
Lisäksi ajanvarauksella
Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen välityspalvelut,
Private-palvelut ja lainopilliset palvelut.
4) Rahoituspalvelut, sijoituspalvelut, vakuutuspalvelut, maksuliikenne,
Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen toimitilavälityspalvelut.
5) Rahaa käsitellään ja sitä
voi nostaa konttoreissa
kassapalvelujen aukioloaikoina. Rahat ovat tilillä
viimeistään kahden viikon
kuluessa.
7) Laskuja voi maksaa asiakkaiden käyttöön tarkoitetulla Internet-päätteellä
verkkopankkitunnuksilla
ja Maksuautomaatilla. Vesilahden aukioloajat ma?pe
10.00?16.00, kassapalve-
lut ma 10.00?16.00 ja ti?
pe 10.00?13.00. Sitä ennen hän ehti toimia hallintojohtajana.
Lempäälän kunnanjohtaja
Olli Viitasaari irtisanoutuu
virastaan 1. Internet-pääte on käytettävissä pankin aukioloaikoina ma?pe klo 10.00?16.30
ja laskunmaksuautomaatti
joka päivä klo 6.00-22.00.
8) Konttorissamme ei ole
valuutan vaihtoa.
Oma Säästöpankki
1) Oma Säästöpankki Oy,
Tampereentie 23, 37500
Lempäälä, Oma Säästöpankki Oy, Kesontie 2,
37470 Vesilahti.
2) L empäälän aukioloajat ma?pe 10.00?
16.30, kassapalvelut ma
10.00?16.30 ja ti?pe
10.00?12.00. Laina- ja
säästämisen neuvottelut
ajanvarauksella myös aukioloajan ulkopuolella.
Verkkotapaaminen arkisin
ma?pe klo 7.30?22.00.
3) Kaikki palvelut lukuun
ottamatta käteispalveluja
(rahan nosto, käteistalletus, valuutanvaihto) ja
laskujen maksua tiskillä.
4) Kaikki palvelut lukuun
ottamatta käteispalveluja
(rahan nosto, käteistalletus, valuutanvaihto) ja
laskujen maksua tiskillä.
Vaihtorahaa saa etukäteen tilaamalla edellisenä
päivänä klo 12 mennessä,
nouto pankin aukioloaikana klo 10.00?16.30. Mahdollisuus
tilata yhteistyökumppanin
kautta kotiin.
S-Pankki
1)Lempäälässä, Prisma
Ideaparkissa on S-Pankin
asiakaspalvelupiste.
2) Ma?pe 9?21, la 9?18 ja
su 12?18. 6
?uutiset
Olli Viitasaari
eläkkeelle elokuussa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Katariina Rannaste
Pankkikonttorit palvel
Moni pankkiasiakas on totuttautunut palvelemaan itseään
salasanojen ja tunnuslukujen turvin kotikoneellaan,
mutta vielä pankkikonttoreissakin palvelua saa: laskuja voi maksaa ja tallettaa
rahaa. Lähiseudulta TalletusOton löytää myös Akaan
Seudun OP:n konttorista.
TalletusOtto-automaattien käyttö on OP Tampereen asiakkaille maksutonta.
Käteistä rahaa voi nostaa
OP:n korteilla myös Kkaupoista ja Tokmannikonsernin myymälöistä.
6) Säästölipas otetaan vastaan ja sen sisältö lähetetään laskettavaksi. Apurahan suuruus
on 24 000 euroa.
1) Pankkiryhmittymänne konttorin sijainti?
2) Pankkikonttorin-/konttorien aukioloajat?
3) Mitä palveluja yksityisasiakkaille pankkikonttorissanne on tarjolla?
4) Mitä palveluja yritysasiakkaille pankkikonttorissanne on tarjolla?
5) Käsitelläänkö pankkikonttorissanne käteistä rahaa eli voiko sitä nostaa muualtakin kuin automaatista tai
tallettaa muutenkin kuin automaatilla?
6) Pikku-Petterin säästölipas on täyttynyt. OP Tampere, Vesilahden konttori, Kesontie
2A ja OP Tampere, Viialan konttori, Keskuskatu
42. Lempäälän konttorissa kassapalvelut ovat
auki arkisin klo 10?16.30,
Vesilahdessa ja Viialassa
konttoreiden palvelupäivinä klo 10?13.
Lisäksi kaikkien konttoreiden läheisyydessä on
Otto.-automaatti. Yleisimmät
valuutat ovat konttoreissa
jo seuraavana päivänä.
Nordea Pankki
1) Nordea Pankki, Lempäälä, Tampereentie 21.
2) Arkisin ma?pe klo
10.00?16.30. Kysymyk-
set koskivat nimenomaan
paikan päältä konttorista saatavia palveluja . Kielitaito katsotaan myös
eduksi.
Kunnanhallitus nimesi
haastatteluryhmän, jossa
ovat mukana valtuuston
puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja
ja valtuustoryhmien puheenjohtajat. Rahat ovat viimeistään seuraavana päivänä tilillä.
7) Kyllä.
8) Ei ole. Pirkanmaalle osui
suurin yksittäinen apuraha,
kun suurimman, 200 000
euron apurahan sai Lempäälässä toimivan Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys Tee itse taidetta ja
osallistu -hankkeen (TEIJO) toteuttamiseen.
Hankkeessa on mukana
neljä kulttuurialan ja yhdeksän sosiaali- ja terveysalan
yleishyödyllistä toimijaa Pirkanmaalta
Asun yksin, eikä minulla ole
tällä hetkellä nettiyhteyttä, joten helpointa on maksaa laskut paikan päällä. Vuotta aiemmin se
oli vertailun kakkonen.
Yli 11,6 miljoonaa
Pirkanmaalle
Raha-automaattiyhdistyksen koko liikevoitto käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen sekä sotiemme
veteraanien tukemiseen.
Pirkanmaan maakunnan alueelle myönnettiin
avustusta yhteensä 11 684
181 euroa vuodelle 2015.
Avustusta saavat esimerkiksi Nääsville ry kotona
asuvien erityisryhmien sekä
ikäihmisten hyvinvoinnin ja
omatoimisen selviytymisen
tukemiseen 340 000 euroa, Mielenterveysyhdistys
Taimi ry mielenterveyskuntoutujien osallisuus- ja
vertaisryhmätoiminnan tukemiseen ja koordinointiin
279 000 euroa sekä Maria
Akatemia ry auttavaan kriisipuhelimeen ja tukipalveluihin naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä
väkivaltaa 230 000 euroa.
Työttömyys kasvoi
Pirkanmaan TE-toimistoissa oli tammikuussa 2015 yli
38 500 työtöntä työnhakijaa,
mikä on runsaat 3 000 henkilöä enemmän kuin viime
vuonna.
Pirkanmaalla pienin työttömien osuus työvoimasta
oli Vesilahden sekä Pun-
kalaitumen 11,1 prosenttia
ja korkein Tampereen 17,8
prosenttia.
Pirkanmaalla Tampereen
seutukunnan työttömyysaste
oli korkein (16,0 %).
Lempäälän työttömyysaste oli tammikuun lopussa
11,4 prosenttia.
Kysely: millainen uuden
kirjaston pitäisi olla?
Lempääläläinen Toni Linnala nostaa rahaa automaatista ja käy pankissa maksamassa laskuja. Asia saattaa kyllä muuttua nettiyhteyden myötä.
nen on maksuton palvelu eikä edellytä ostosten
tekemistä. Keskiviikko 4.3.2015
?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
levat yhä asiakkaitaan
7
Lempäälässä pelataan
eniten RAY:n pelejä
Pirkanmaalla
Lempäälässä pelattiin viime
vuonna enemmän RAY:n
rahapelejä kuin muualla
Pirkanmaan maakunnan
alueella. Kunta
on säilyttänyt ykköspaikkansa jo kolmena vuonna
peräkkäin.
Toiseksi eniten pelattiin
viime vuonna Kanta-Hä-
meen maakuntaan kuuluvassa Forssassa, missä
RAY:n rahapeleihin kului
noin 335 euroa aikuisasukasta kohden. Sen sijaan asiakaspalvelupisteestä: 1)
hankkia osuuskauppojen
asiakasomistajille maksuttomat pankkitunnukset, jotka mahdollistavat
laskujen maksamisen
verkkopankissa ja S-mo-
biilissa, 2) tehdä maksupalvelusopimuksen, 3)
lisäksi laskuja voi maksaa
puhelinpalvelussa (edellyttää pankkitunnukset).
8) S-Pankin asiakaspalvelupisteissä ei ole saatavilla
ulkomaiden valuuttoja.
Vesilahden kunta pyytää
kuntalaisia mukaan uuden
kirjaston suunnitteluun.
Kuntalaisia rohkaistaan kertomaan ideansa, millaiselta
uuden kirjaston tulisi näyttää ja mitä toimintoja siellä
pitäisi olla.
Ideoita uuden kirjaston
ulkonäköön, palveluihin
ja toimintoihin kerätään
kunnan internetsivuilla
osoitteessa www.vesilahti.
fi maaliskuun loppuun asti.
Ideat julkaistaan nimettöminä kunnan nettisivulla
ja niitä hyödynnetään Tampereen Teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoille
järjestettävässä suunnittelukilpailussa.
Uuden kirjaston rakentamisesta päätettiin viime
marraskuussa.. . Jokaista kunnan
yli 18-vuotiasta asukasta
kohden laskettuna peleihin
käytettiin noin 212 euroa.
Vuotta aiemmin kunta oli
maakunnan sisäisessä vertailussa kolmas.
Toiseksi eniten rahaa,
noin 197 euroa, RAY:n peleihin käytettiin Parkanossa ja kolmanneksi eniten
Mänttä-Vilppulassa, missä
aikuista kohden laskettuna
pelattiin noin 196 euroa.
Vuotta aiemmin MänttäVilppula johti maakunnan
sisäistä vertailua, ja Parkano
oli sijalla kaksi.
Virolahti jatkaa
maan kärjessä
Suomalaiset pelasivat viime
vuonna Raha-automaattiyhdistyksen pelejä keskimäärin
177 eurolla jokaista aikuista
kohden.
Kymenlaakson maakuntaan kuuluvalla Virolahdella pelataan ahkerimmin, liki
390 eurolla aikuisasukasta
kohden laskettuna. Käteisen nostaminen ja tallettaminen
onnistuu Prisma Ideaparkin pankkipisteessä ja
kortilla Prisma Ideaparkin
ja Vesilahden S-marketin
kassoilla.
6) Otamme vastaan kolikoita 20 euroon asti. Vuotta aiemmin Forssa oli sijalla viisi.
Kolmanneksi eniten, noin
328 eurolla, pelattiin EteläSavoon kuuluvalla Pertunmaalla. Talletukset lasketaan paikan
päällä ja rahat ovat tilillä
heti.
7) S-Pankin asiakaspalvelupisteessä ei voi maksaa
laskuja
Perhekerho klo 9.30 . 050-3078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. Kaila
Kaikki kivialan työt, myös
entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Suunnittelemme hautakivet
yhteistyössä kanssanne,
jo neljännen polven
ammattitaidolla.
na-Maria ja Olli Helenius esiintyvät.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 ?.
Pe 6.3. klo 18
Pyhän Birgitan kirkossa. ?Ite- tehty. Järj. Ke 11.3. 16.1. 050-
Lähetyskirppis Toivontori palvelee
Vanhan paloaseman yläkerrassa,
Kirkkopolun ja Atrantien kulmassa.
Uudet aukioloajat: ma ja pe klo 11?
14, ke klo 11?18 ja la klo 11-14.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
klo 9?12, ma?to klo 13?15, lisäksi
ti klo 15?17, p. Muusikko Niina Saarikangas: Ole rohkea!
Ti 10.3. Ota
pikaisesti yhteyttä Päivi Saloseen,
p. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri
srk-talossa.
Ti 10.3. Pe 13.3. Himminkodon lauluhetki
Ma 9.3. Tai
kun palaa riparilta kotiin kaikkensa antaneena ja tietää, ettei sekään olisi riittänyt, ellei Jumala olisi siunannut tehtyä
työtä ja yhdessäoloaikaa.
?Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan, olemme kaikki
hiljaa kätketyt. klo 18.30 Lempoisten srk-talossa.
Rukouspalvelu, iltakahvit.
Lempäälän Helluntaiseurakunta
Rypyntie 8 - www.betel.fi
MUISTOKIVI OY
Näetkö minut, Isä?
Pe 6.3. 040-5112444, Diakonia-avustaja Helena Autti p. Syntyi koskettavia hetkiä, joissa oman elämän
kipeitä kohtia jaettiin ja avattiin toisen edessä. ?askartelukerho klo 18 pappilassa. klo 18 Kuljun Majakassa.
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
TV7-SEURAKUNTAILTA
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
uusia ystävyyssuhteita solmittiin, uskon keskeinen sanoma alkoi avautua ja luottamus Jumalaan vahvistua. 23.9. klo 18 Miesten ilta
Ke 11.3. klo 18.30 Lähelle Jumalaa
rukousilta
Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
p. Sanajumalanpalvelus klo
10 kirkossa: Simola, Koskimies.
Kinkerit klo 15 Irma Räikällä (Kaustalantie 13, Kirkonkylässä). Talvi-Lappi-rippileirin
konfirmaatiomessu.
Su 8.3. Martti Oja-
res, Arvo Silventoinen, Lauri Holopainen, Ensio Partanen, musiikissa
Patu-kuoro. Kaikki halukkaat voivat
järjestää kinkerit, ottakaa yhteyttä
yksityiskohtien sopimiseksi p. Perhejumalanpalvelus klo
10 Narvan seurojentalolla (huom!
paikka, ei jumalanpalvelusta kirkossa): Henttinen, Sointu-Siltanen,
M. Talvisodan päättymisen muistojuhla,
viikkomessu klo 18.00 kirkossa:
lit. Päiväkerho klo 10- 12
pappilassa. (03) 3671 992,
0400 838 486
SEURAKUNNAN
RUKOUSVIIKKO 9.-15.3.
Ks. Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9).
Ti 10.3. 040-8049109
ma-ke; Diakonissa Tiina Hiltunen
p. klo 15 48
tunnin rukous Kahvila Olkkarissa.
Varaa oma vuorosi: 044 5555 260.
Rukousaiheet srk:n nettisivujen
kautta tai kirjallisena Olkkariin.
Lapset ja perheet:
Ilmoittautuminen elokuussa alkaviin
päivä- ja naperokerhoihin alkaa
16.3. Aiheena: ?Minä rukoilen, että he kaikki
olisivat yhtä. klo 18.30 Lähellä Jumalaa
-ilta Betelissä (Rypyntie 8).
. klo 18 isä?poika-parkki Tervajärven leirikeskuksessa.
Ke 11.3. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa.
Pappilan avoimet ovet ja torstaikahvit aikuisille klo 13 -15 pappilassa. (Joh. klo 18.30 TV7-seurakuntailta
Lempoisten srk-talossa. Päiväkerho klo 9.30 . Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan.?
Merja Viljanen
nuorisotyönohjaaja
Vesilahden seurakunta
Meiltä myös Hautaustoimistopalvelut.
Edullista hautausalan palvelua | Arkut | Uurnat | Vainajan kuljetukset
Hautauspalvelu avoinna sovittaessa.
Puh. klo 10 Raamattu- ja
rukouspiiri
Ke 11.3. Gospel-lattarit Narvan
liikuntasalissa klo 18-19.15 5 ?/
kerta.
To 5.3. Monet
ylittivät itsensä monin tavoin viikon aikana.
Jumalan hyvyys ja Jumalan voima voi tuntua
konkreettisesti silloin, kun ei ole muuta toivoa kuin että
Jumala on ja että Jumala voi. Tai kun kuulee ripariviikon
olleen elämänsä top-kympissä ykkösenä tai kun kuulee
nuoren vanhemmalta, että riparilla on ollut sikakivaa. klo 19 Lempäälän Rauhanyhdistyksen kirkkoseurat, Aarre
Laitila.
Afrikkalainen lounas su 15.3. srk ja
Lempäälän helluntaisrk.
. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneella ja Säijän
monitoimitalossa.
Ma 9.3. Tai kun ihmettelee satunnaisista ihmisistä kootun 15-vuotiaiden yhteen
hitsautumista ja välittämistä. kunta
ja srk.
Perhekerhot klo 10?12:
To 5.3. 12.00
pappilassa + äitiparkki.
Su 8.3. klo
11.30 Lempoisten srk-talossa,
mm. Päiväkerho klo 10-12 pappilassa. klo 20 . kuntonyrkkeilysarjoista ja step-aerobic-
osuuksista sekä muutamista muista tehokkaista jumppaosuuksista.
Ota mukaan jumppavaatteet, värjäämättömät jumppakengät, pyyhe
ja juomapullo. Han-
Vesilahden srk
Ke 4.3. Mukana Harri.
Seurakunta järjestää retken Jaakko Löytyn 60-vuotisjuhlakiertu-
een konserttiin Tampere-taloon
su 8.3. kookos-rusinariisi, lihakastike.
Ennakkoliput Olkkarista, aik. 03-542 1172,
ti 10.3. klo 13 messu Sääksjärvellä
Toimelan talossa (Asuntotie 10),
Mikko Oikarinen, Kaisa Naukkarinen.
Su 8.3. Perhekerho klo 9.30- 12.00
Narvan kyläkirkossa: valokuvaus.
Varttuneemman väen kuoro klo
12 srk-talossa. klo 18: Turvassa oot
. Perhekerho klo 9.30 . Pe 13.3. Viime
vuonna olemme sopineet jo muutamista kinkereistä (kinkeripaikoista), mutta päivämäärät ovat vielä
sopimatta. (03) 289 5111.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Kuollut: Sirkka-Liisa Suominen 90 v,
Aino Else Kyllikki Ylhäinen 83 v, Ilkka
Jouni Nyberg 74 v ja Satu Johanna
Mikkola 49 v.
Kastettu: Veeti Vilhelm Kivikangas,
Ella Iina Maria Hömmö, Matias
Onni Ilmari Toivola, Sampo Tapani
Patakangas, Vilma Olga Vilhelmiina
Eerola ja Noel Antton Mäkelä.
5210327 tai harri.henttinen@evl.fi
Diakoni, RE-sielunhoitoterapeutti
Minna Alajoki p. Kaikki aikuiset, lämpimästi
tervetuloa!
Pe 13.3. klo 10 konfirmaatiomessu
Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kuljun Majakassa (Tampereentie 262), lisäksi Majakassa
ti klo 13.30?15.30 vauvakerho
0?1,5-vuotiaille vanhempineen.
Majakkayhteisö:
Ke 11.3. Jumppa on tarkoitettu sekä
miehille että naisille ja se koostuu
alkulämmittelyn ja loppuvenyttelyn
ja ?hartauden lisäksi esim. klo 14 yhteislauluhetki
Olkkarissa. musiikin ja rukouksen ilta Pyhän
Birgitan kirkossa. Oli haastavaa, raastavaa ja nautittavaa kuulla
ja keskustella keskustelemasta päästyään erilaisista näkemyksistä, käsityksistä ja teorioista. Parhaimmillaan silloin on aikaa miettiä syntyjä syviä,
pohtia omia arvojaan ja peilata omia ajatuksia suhteessa
Jumalaan ja kristinuskoon.
Vesilahden seurakunnan talvirippikoulussa korostui ääneen pohtiminen poikkeuksellisen rehellisellä ja avoimella tavalla. Miksi me
kristityt emme kuitenkaan osaa olla
yhtä. 8
?seurakunta
Rakkaamme
Kari
Matti Juhani
KAUNISTO
s. 1945 Loimaa
k. Järj. Näetkö minut, Isä. Kun omat keinot ovat lopuillaan, eikä tiedä mihin suuntaan jatkaa. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Mikko Oikarinen, musiikki:
Mäenpäät.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
Ke 4.3. Tämänkaltainen keskustelukulttuuri ja ilmapiiri ei mahdollistu
ilman turvallisuudentunnetta, sitä, että kelpaa juuri sellaisena kuin on, juuri niine näkemyksineen, kokemuksineen
ja mielipiteineen.
Viikon leirillä koimme vahvasti sen, että vaikka
mitä tapahtuisi, me olemme hyvyyden voiman suojassa.
Rukouksiimme pikkupakkasesta vastattiin, yhteishenki
säilyi, terveyskeskuskäynneiltä palattiin jatkamaan leiriä,
HAUTAKIVET
Lisänimien
kaiverrukset
ma 9.3. 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Pappilan avoimet
ovet ja torstaikahvit aikuisille klo
13 -15 pappilassa. Bussi lähtee Vesilahdesta
klo 17 ja paluu on viimeistään klo
21.30. Kirkkokahvit
srk-talossa.
Su 15.3. Rukouspalvelu, iltakahvit.
Ke 11.3. Jeesus, Pahan vallan voittaja.
Liturgi ja saarna Matti Vehviläinen,
kanttori Kaisa Naukkarinen, Hymnus-kuoro. paastonajan sunnuntai
. Syntyi opetustilanteita,
joissa pohdittiin, mikä on faktaa ja missä mennään uskon
puolelle. Taatusti tulee hiki
ja saat kokea liikunnan riemua.
Vetäjänä Harri Henttinen, 5 ?/
henkilö, tuoremehutarjoilu (tuotto
YV-keräyksen hyväksi).
To 12.3. srk:n nettisivuilla.
Ma 9.3. 12.00
pappilassa + äitiparkki. OLE ROHKEA!
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
Hiljaisia hetkiä
Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja
Rippikoulu on keskeisten asioiden äärelle pysähtymisen
aikaa. Jos haluat järjestää kotonasi/mökilläsi tai
muualla kinkerit tänä keväänä, ota
yhteyttä Harriin, niin sovitaan sinulle parhaiten sopiva ajankohta. 040-5191614.
Kevät on kinkereiden aikaa. 3. 10 ?,
lapset 5 ?.
Seurakunnan rukousviikko 9.?15.3.
. Aloitus su 8.3. su 15.3. klo 13?18 Naisten Pankin tapahtuma Ideaparkin Keskusaukiolla, klo 15.30?17 Reetta Meriläinen,
Klaarat-kuoro.
Ma 9.3. klo 12 Jumalan palvelus,
Harri Johansson, kahvit
klo 14.15. Kaikki aikuiset,
lämpimästi tervetuloa!
Pe 6.3 Päiväkerho klo 9.30 . klo 18 rukous- ja ylistysilta
Betelissä, 48 tunnin rukous -tapahtuman avaus
. Rukouspalvelu.
NAISTENILTA . Pulinapiiri klo 14
Narvan kyläkirkossa.
Ke 11.3. klo 10 Aamuhetki Sanan ääressä Sääksjärven nuorisotalossa,
Seppo Lappalainen.
Su 8.3. klo 10?11 kirkkoherran aamukahvit Kahvila Olkkarissa, Mikko
Oikarinen.
Ti 10.3. 17:21). Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa (Kaakisentie 1).
Pe 6.3. Sointu-Siltanen. lisää seurakuntapalstalta.
www.lempaalanseurakunta.fi
Lempäälän srk
Ehtoollisjumalanpalvelukset eli
messut:
Su 8.3. Lauluja elämän
rosoista ja riemusta. klo 12 eläkeikäisten Lempoisten päiväpiiri srk-talossa, Kirsi
Kaivanto museosta.
Ke 11.3.klo 13 Hervannan diakoniapiiri Suikkasella (Vanha Hervannantie), Ensio Partanen.
mukana Partiokööri, partiolauluja.
Kirkkokahvit, ota oma muki mukaan.
Ti 10.3. klo 18 Naistenilta Kuljun
Majakassa. Lauluja leivästä, Kaisa
Naukkarinen.
Ti 10.3. Muutamia lippuja on vielä jäljellä. klo 19 Nuorten ilta
Su 8.3. klo 17 ilta yhden vanhemman perheille Kuljun Majakassa,
ohjelmaa ja iltapala. klo 17.30 Taivaallinen tanssi
Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12)
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
To 5.3. ?Harrasta jumppaa Harrin kanssa?
klo 18-19.15 Narvan liikuntasalissa. Ehtoollis-
hartaushetki klo 14 Kirkonkylän
terveyskeskuksen ruokasalissa:
Simola, Sointu-Siltanen. 12.00
pappilassa: valokuvaus. Henttinen, saarna: Simola,
kant. 2015 Göteborg
Muistoissa elät kanssamme
Marjatta ja Arto
Tomi, Tuija, Matias ja Milja
Tero, Riina ja Aksu
Mirja ja Jukka
Heidi
Hanna ja Juha
Kimmo ja Anna-Liisa
Sonja
muut sukulaiset ja ystävät
Taivaan Isä rakkahin,
lepo lempeä hänelle anna.
Käsivarsin hellin ja turvallisin,
ikirauhaan luoksesi kanna.
Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
TURVASSA OOT.
Musiikin ja rukouksen ilta su 8.3. 12.00
pappilassa. klo 18 Ilta rakkaudelle -konsertti Pyhän Birgitan kirkossa. Minna Koppanen
(laulu), Terhi-Tuulia Keränen, Päivi
Perko, rukouspalvelu.
. Retken hinta on 30 ?. klo 16?18 Uutta! Olohuone
maahanmuuttajille ja heidän ystävilleen kahvila Olkkarissa.
Ke 11.3
Malli on tunnettu
Ruotsista.
Jos ja kun tällainen vaaleilla valittu toimielin aikanaan tulee soten puolelle,
herää kysymys miksei samaa sovelleta muualla. 040-524 4762
www.juhakilpi.?
Kirjanpitopalvelut
LEMPÄÄLÄN
AUTOPALVELU
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
TIEDE . (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
Hammashoitoja
Erikoishammasteknikko
P. Maksajia
ovat kehyskunnat ja eräät
pienemmät kaupungit.
Uusimpaan sote-ehdotukseen kannattaa suhtautua
prototyyppinä, jota tullaan
ajan mittaan kehittämään.
Rahoitusperusteita tulee
tarkistaa niin, ettei asiansa
hyvin ja fiksusti hoitaneille
kunnille koidu useiden veroprosenttien lisätaakkaa.
Vastaavasti tehottomasti
toimivaa kuntaa ei saa palkita tehottomuudestaan. Onhan
Pirkanmaa nytkin paitsi
Tampereen talousalue, myös
maakuntalehden levikkialue.
Maakuntarajojen tutkimi-
nen osoittaa, miten Pirkanmaakin on alkujaan orgaaninen muodoste. 0400-831 790
siivousninajamarita@gmail.com
Kaikki rodut
Koulutettu
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Rakentaminen ja maanrakennus
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. Maakuntamedioille maakuntahallinto
merkitsisi uutta nostetta ja
vahvistuvaa tehtävää. On melkoisen varma,
että kuntayhtymäpohja ei
ole pysyvä ratkaisu maakuntatasoiselle sotelle.
Mitä nopeammin siirrymme demokraattiseen hallintoon, jossa sote-päättäjät
valitaan suorilla vaaleilla
kunnallisvaalien yhteydessä, sen parempi. Keskiviikko 4.3.2015
9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Lukijan mielipide
Sote on mahdollisuus Pirkanmaalle
Sote-uudistuksen kahdeksas
tai yhdeksäs versio on saapumassa satamaan. TULOKSET
Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä
03-375 0443, 0400-231 148
www.lempaalanautopalvelu.?
p
p
p
p
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
Vikkiniityntie 5 B 2
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. Tällainen
vaalitapa tuottaa päättäjälle
mandaatin, jota kuntayhtymäedustajalla ei ole. Niiden itsenäisyyttä ei enää kyseenalaistettaisi, kun mittakaavaa
vaativat tehtävät hoidettaisiin maakunnan tasolla.
Demokraattiset, suorat
vaalit poistaisivat myös
Tampereen ja muiden Pirkanmaan kuntien keskinäisen yliherkkyyden.
Maakuntavaltuusto, joka
olisi valittu koko maakunnan kattavilla vaaleilla, koh-
telisi kaikkia kuntia, myös
Tamperetta samoin. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisiin yksikkövertailuihin uudistuksen
valmistelijoiden ratkaisut
perustuvat.
Suomessa Etelä-Karjalan
Eksote, Päijät-Hämeen
kuntayhtymä sekä Kainuun
malli ovat esimerkkejä siitä,
miten kustannuskatto saa
maakuntatoimijan järjestämään asioita tehokkaasti.
Mutta uusi sote voidaan
myös nähdä mahdollisuu-
tena. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Tilausajoa
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
ma-to 7-19
pe 7-17
Betonit
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
Eläinpalvelut
Siivouspalvelut
KOIRATRIMMAUSTA
040-833 9796
SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN!
Kysy rohkeasti tarjous!
Muista kotitalousvähennys.
trimmaaja
SIIVOUS NINA JA MARITA OY
p. Näitä
asioitahan voidaan vertailla,
kun ikä ja sairastavuus vakioidaan. 0400 556 638
25v.
1989
Roineenkatu 12, Valkeakoski
Auktorisoitu tilitoimisto
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
Juhlapalvelut
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
puh. Tieto
tuottaa tehokkuutta.
Vastaavasti paikallislehdille seuraisi vahvempi
rooli kuntayhteisöllisyyden
rakentajana.
Kaiken kaikkiaan maakunnan elinvoima kasvaisi,
kun julkinen tehtäväjako
muuttuisi kuvatulla tavalla.
Juha Kuisma
kansanedustajaehdokas (kesk.)
PA LV E LU N PA I K AT
Autopalvelut
Fysikaalista hoitoa
Kauneus ja terveys
Hieroja/Urheiluhieroja
JUHA KILPI
KAUNEUSHOITOLA
Lempäälän Aleksi1
Tampereentie 27
Lempäälä ajanvaraus
puh. Syntyisi
aito pirkanmaalainen identiteetti, joka muodostuisi
jatkuvassa, avoimessa keskustelussa, edessä olevien
kehitystehtävien mukaan.
Tämä heijastuisi myös
mediaan, koska media olisi
maakuntatajunnan muodostumisen foorumi. Pirkanmaalaisuuden
määritelmä ei enää olisi
?Tampereen vastentahtoista seuraamista?. Tampereella ei olisi enemmistöä,
kun kerran vaalit käytäisiin
poliittisten ohjelmien merkeissä. Tällä tietoa tavalla,
jossa syrjäisten, ikääntyneen
väestön kuntien rahoitustaakka kevenee. Jostain
syystä uudessa ehdotuksessa
myös keskuskaupunki voittaa muutoksessa. Tähän
täytyy liittyä myös rahoituksen kanavointia koskeva
muutos. Ehdotuksena on maakunnan kokoinen kuntayhtymä, jonka
rahat kulkevat kunnilta ylös.
Rahoitusperusteet määrittää
valtio. Pir-
kanmaan Liitossa, toisen
asteen ammattikoulutuksen
puolella, joukkoliikenteessä, pelastustustoimessa . TUTKIMUS . tai
vaikkapa Tampere-Pirkkalan lentokentän kehittämisen hallinnossa?
Demokraattinen maakuntahallinto olisi myös kuntien
edun mukaista. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.
Puh
040 771 0747
Avoinna joka päivä
10-18, su 12-18
Tervetuloa myös
ilman ajanvarausta!
www.qii.?
qii.valmiskauppa.?
Kauneus ja terveys
Silmälasit, piilolasit,
työnäköpalvelut - laadukkaat
kehykset ja linssit
Varaaaika
aika
Varaa
Lempäälän Aleksi 2, kirjastoa vastapäätä
näöntarkastukseen!
puh. 040 5544 638 MA-PE
MA-PE9-17,
9-17 LA 9-13 näöntarkastukseen!
Kattotyöt
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Kauneus ja terveys
Tarvittaessa 3 kk korotonta maksuaikaa
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Kalliomurskeet ja sepelit,
maankaivuut ja kuljetukset,
lavettikuljetukset
Puh. Koruja
. (03) 375 0418
SOUVENIR SHOP Qii
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
SUOLAHOITO 13?
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Kivikauppa . Suolahuone
RISTO
RIKKONEN
Finanssipalvelut
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Hämeenpuisto 17-19 B,
Tampere, p. 040 700 9594
. HENE HENE FI
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Halkivaha puh
. ;Qdd_dQb[Qcde[cUd
LVI-palvelut
s6IEMËREIDENAVAUKSET
(
s,IKAKAIVOJENJAMUIDEN
PËIVYSTY
S
KAIVOJENTYHJENNYKSET
s6IEMËREIDENKUVAUKSETJA
KUNTOTARKASTUKSET
s3UURTEHOIMUROINNITJA
PUHALLUKSET
w w w . C_[[U\YUbYcdi[cUd . By^^Yd . EeTUd . f i. k a i v o p u m p p u . CQ^UUbQe[cUd . @U\\Ydi[cUd
Kun takana on yhteiskunnan tuki,
lapsen ja nuoren harrastamisen hinta ei nouse kattoon.
Vastakkainasettelu eri
lajien välillä on turhaa.
Mahdollisimman monille
on tarjottava erilaisia mahdollisuuksia valita mieluinen
harrastus. Liikunnan
edistämistä ei pidä nähdä
vain liikuntatoimen tehtävänä, vaan myös muut hallinnonalat on saatava mukaan edistämään ihmisten
liikkumista.
Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on yhteiskunnalta investointi, joka
maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Moni asia
on teille itsestäänselvä,
mutta täysi arvoitus meille
miehille.
Nuoressa perheessä oli
runsaasti kukkia ikkunalaudalla. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
Lukijan mielipide
Lapset ja nuoret liikkeelle
Kirje naiselle
Uusi liikuntalaki hyväksyttiin eduskunnassa helmikuun alussa. Onneksi.
Exodus-romaanissa kuvataan kahta miestä. Siitä mies
saa voimaa elämiseensä.
Meidän miesten täytyy
auttaa teitä pysymään naisten kauniissa maailmassa,
ettei omamme, miesten
maailma, tulisi entistä pahemmaksi.
Olkaa aidosti naisia.
Heikki Miettinen
Tervettä järkeä päätöksentekoon
Diplomi-insinööri ja ekonomi
Ryhtiä
maahanmuuttopolitiikkaan
Pienyrittäjien asemaa
on parannettava
Aikalisä sote-uudistukseen
Julkinen talous kuntoon
Maahanmuuttajien on sopeuduttava
suomalaiseen yhteiskuntaan. Tilastojen mukaan suomalainen 15-vuotias nuori liikkuu
vähemmän kuin ikätoverinsa muissa länsimaissa. Mies oli kor-
Lapsena ja nuorena omaksuttu liikunnallinen elämäntapa kantaa läpi elämän. Juuri siksi elämän
synnyttäminen ja sen vaaliminen on annettu naisen
tehtäväksi. Sosiaaliset taidot ovat teillä parempia kuin
miehillä.
Yhden korvaamattoman
palveluksen te teette aviomiehillenne siinä, että mies
voi olla aseeton ja heikko
vaimonsa edessä menettämättä kasvojaan. Kesti vähän aikaa, ja
vaimo tuli kysymään, oliko
mies ostanut uuden kukan.
Mies selitti kukan olleen
siinä pitkään, mutta vaimo
ei antanut periksi. Lain tavoitteena on edistää kansalaisten
tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa. Terveydenhuoltonsa tehokkaasti
toteuttaneita kuntia on kuunneltava ja
estettävä hallintohimmelien synty.
Järkeä EU-politiikkaan
Päättäjien on ajettava EU:ssa määrätietoisesti Suomelle tärkeitä asioita.
Suomen EU-jäsenmaksut on neuvoteltava uudestaan. Työntekijöiden liikuntaaktiivisuuden on todistettu
olevan yhteydessä vähentyneisiin sairauspoissaoloihin
ja terveydenhuoltokuluihin
sekä työssä jaksamiseen ja
pidempiin työuriin.
Teidän hyvänä piirteenä
on, että olette erilaisia kuin
miehet nimenomaan myönteisessä mielessä. Maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmä Tanskan ja Kanadan tapaan karsii mahdolliset ongelmatapaukset etukäteen.
Kuntien itsehallintoon vakavasti vaikuttava sote-uudistus on valmisteltava
perusteellisesti. Asioiden hoidossa naisilla on omat tapansa.
Me miehet seuraamme hieman kateellisina, kuinka te
kehitätte noin vain toimivia
verkostoja, jotka aikojen
saatossa ovat saaneet paljon
hyvää aikaan. Isä
selittää, että riippuvaisuus
toisista ei ole heikkoutta.
Yksimielisyyteen ei päästy.
Sanomme, että miehelle riippuvuus naisesta on
voimavara. Eurokriisiä on
hoidettava tiukoin ottein ja
määrättävä Kreikka hoitamaan
velvoitteensa tai jättämään euroalue.
Pienyritysten toimintaedellytyksiä
on kohennettava pienentämällä
työllistämiskustannuksia ja vähentämällä byrokratiaa. Vaimo väitti tuntevansa ne kaikki. Kunnilta ratsastusharrastus on kuitenkin saanut
apua nihkeästi.
Julkinen tuki ja liikuntapaikkarakentaminen on
suunnattava nykyistä tasaisemmin suhteessa eri lajien
harrastajamääriin. Yksi tallien
isoimmista investoinneista
on ratsastushalli eli maneesi, joka mahdollistaa ympärivuotisen harrastamisen ja
vertautuu näin esimerkiksi
kuntien tukemiin jäähalleihin. ne eivät siten
pääse patoutumaan.
Olemme kaikki hyvillämme siitä, että te naiset tuotte
olemuksellanne ja työllänne
tähän maailmaan sellaista,
mitä mies ei koskaan kyke-
ne saamaan aikaan, hellyyttä, suloisuutta ja viehätysvoimaa. Liikunnalla on keskeinen rooli työ- ja
toimintakykyä uhkaavien
tai heikentävien sairauksien
ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Samalla
kuitenkin paljon vähemmän
julkisin varoin tuetaan muun
muassa ratsastusta, taitoluistelua, voimistelua tai balettikouluja.
Ratsastusta harrastaa noin
170 000 suomalaista, ja se on
toiseksi suosituin naisten ja
tyttöjen laji. Lopulta
mies tunnusti asian. Hänelle
jäi arvoitukseksi, kuinka vaimo saattoi tunnistaa kukan
kukkameren keskellä.
Autotehtaalla järjestettiin
keskustelutilaisuus siitä,
millainen olisi naisten auto.
Keskustelijoiden joukossa
oli yksi mies. Voitonjakoon
perustuva yritysverotus kannustaa
investoimaan ja luomaan yksityisen
sektorin työpaikkoja.
Verorasitusta ja ylenmääräistä
hallintoa on vähennettävä. Kuntien lakisääteisiä
tehtäviä on karsittava ja kunnallisveroprosentille säädettävä yläraja.
Vapaa kielivalinta
Ruotsin kielen asema on
maassamme hyvin vahva
ruotsinkielisten määrään nähden.
Kielivalinnan vapauttaminen
parantaa opiskelumotivaatiota
ja kasvattaa kieltenopiskelun
suosiota.
www.samisavio.net
Ilmoituksen maksaja: Sami Savio
Sami Savio. Isällä on
runsaasti elämänkokemusta, ja poika on työssä kovan
linjan kannattaja, joka ei
tarvitse apua. Lasten ja nuorten syrjäytymisen
ennaltaehkäisyssä oltaisiin
jo pitkälle, jos jokaisella
nuorella olisi mahdollisuus
yhteen mieluisaan harrastukseen.
Sofia Vikman
kansanedustaja (kok.)
keassa asemassa tehtaalla.
Keskustelun päätyttyä hän
sanoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä naiset olivat päättäneet. Työntekijöiden ja eläkeläisten verotusta on
kevennettävä ja työnteon sivukuluja
alennettava. Hän ei halua
olla riippuvainen toisista. Uudistuksen taloudellisia vaikutuksia ei ole pystytty arvioimaan. Lailla
emme voi ketään pakottaa
liikkumaan, mutta meidän
on huolehdittava siitä, että
jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus ainakin
yhteen mieluisaan urheilutai liikuntaharrastukseen.
Julkinen tuki eri lajeille
ja urheiluseuroille jakautuu epätasaisesti suhteessa
harrastajamääriin. Eikä nöyryys.
Itkemällä naiset helpottavat
tunteitaan . Liikunnan
asemaa vahvistetaan kunnissa kaikille kuuluvana
peruspalveluna. Naisille
kaikki oli kuitenkin selvää.
Naisten maailma on erilainen kuin miesten. Harrastaminen on
monella tapaa eduksi lapsen
ja nuoren kehitykselle. Meidän miesten pitää aina muistaa, että
kyyneleet eivät ole häpeäksi
kenellekään. Keskustelun
jälkeen naiset pääsivät yksimielisyyteen. Kunnat
tukevat esimerkiksi jäähallien, palloilukenttien ja skeittipuistojen rakentamista,
mikä on hyvä asia. Aviomies ei uskonut ja vaimolleen mitään
puhumatta osti tavallisen
ruukkukukan ja pani sen
huomaamatta kukkien sekaan. Vakaviin
rikoksiin syyllistyneet maahantulijat on
palautettava lähtömaihinsa
ajoneuvoasentaja (pk, yo)
. sähköasentaja (pk, yo)
. Valkeakoskentietä kulkevat satunnaiset
vuorot Valkeakosken ja
Lempäälän välillä. datanomi (pk) . Alue on rakentunut
useassa vaiheessa viimeisen kymmenen vuoden
kuluessa siten, että tälläkin
hetkellä on uuden osan
tontteja myynnissä. Alueella
on paljon perheitä, joiden
koulu-ikäiset lapset tarvitsevat päivittäistä joukkolii-
kennettä.
Adressin on luonut
kokoomuksen kunnanvaltuutettu Jaakko Hautamäki. Hän muistuttaa,
että liikenteen järjestelyistä päättää seudullinen
joukkoliikenelautakunta.
Perussuomalaisten Veijo
Niemi on lautakunnassa
Lempäälän edustajana.
Aiheen tiimoilta on luvassa myös valtuusto- ja
kuntalaisaloitteet.
Lukiobussin kääntöpaikka Laasonporttiin?
Lempäälän lukio valmistuu
Tredun yhteyteen vuonna
2017. prosessinhoitaja (pk)
. automaatioasentaja (pk, yo) . Koululaisten kulkeminen Hakkariin helpottuisi.
Uuden lukion piha-alue
parkkipaikkoineen on jo
valmiiksi ahdas ja vaatii
tarkkaa suunnitelua, jotta
työntekijöiden sekä opiskelijoiden parkkipaikat
saadaan tontille mahtumaan. kansainvälisen kaupan merkonomi (pk)
. kosmetologi (pk, yo)
. 30a°sesta
pakk
Kylmä- ja kuumahuolto
Matikka Oy
KYLMÄJA KUUMAHUOLTO
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
MATIKKA
OY
]TH[PRRH'RVS\TI\Z Ä ^^^ ]TH[PRRH Ä
Puh. Olemme myös olleet aktiivisia muun muassa
leikkikentän ja peliareenan
saamiseksi alueelle.
Hommaa tutkintotodistus, jolla suunnistat kohti työelämää ja jatko-opintoja. talonrakentaja (pk, yo) . Laasonportissa toimii
myös Facebook-ryhmiä
ja -kirpputori sekä lasten
koulukuljetuksia varten
toteutettu kimppakuljetusryhmä. parturi-kampaaja (pk, yo) . - 17.3.2015
22 VUODEN
KOKEMUKSELLA
www.opintopolku.fi
VAAOsta ammattiin!
Jaakko Hautamäki viittoo bussia Valkeakoskentien varressa. Pysäkiltä on Laasonportin alueelle matkaa kolmisen sataa metriä.
Laasonportin lähiökylä
kaipaa bussikyytiä
Nettiadressi vaatii
Laasonportin joukkoliikennettä kuntoon. Tällä hetkellä mikään bussi ei
kulje suoraan Laasonportin
asuinalueelle.
Lastusten bussilinja kulkee Ahtialan kylän kautta
Lastusiin. 03 375 2484, 0400 628 870
Yhteishaku 24.2. Ammattiosaajia tarvitaan
nyt ja tulevaisuudessa.
. merkonomi (pk, yo)
. Keskiviikko 4.3.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?nettiadressi
11
Teksti: Jussi Saarinen
Kuva: Jussi Saarinen
Panasonicin ilmalämpöpumput Q Panasonicin
testivoittajan laatua
ilmalämpöpumput
Päälämmönlähteeksi
. kokki (pk, yo) . 03 375 2484, 0400 628 870
KODINKONEHUOLTO
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi
Puh. Lähin
bussilinja 50:n pysäkki on
keskustassa, muutaman
kilometrin päässä Laasonportista.
Laasonportin asutusalueella ja sen lähipiirissä asuu
yli 400 ihmistä. testivoittajan laatua
Panasonicin
ilmavesijärjestelmä
Q Päälämmönlähteeksi
Panasonicin ilmaOSO-varaajat kestävät vesijärjestelmä
10 vuoden takuu
Q OSO-varaajat kestävät
Tilaa ?ilmainen
esittely
kotiisi
10 vuoden
takuu
9 kW, 12 kW, 16 kW
++++
a
öä jop
TESTIVOITTAJA 12/13
Panasonic HE12PKE
Lämp
Energiaa
talveksi!
C
. Bussiliikenteelle olisi
siis etsittävä turvallisempi
kääntöpaikka, sanoo Hautamäki.
Laasonportti edustaa
nykyaikaista kylää, joka on
kaavoitettu erilleen nauhataajamasta.
. koneenasentaja (pk, yo)
. lähihoitaja (pk, yo)
Valma-koulutus
(Ammattistartti ja Valmentava ja kuntouttava koulutus)
+DNXDLND RSLQWRSRONX ¿
/LVlWLHWRMD ZZZ YDDR ¿
Tutustu aikuisten koulutustarjontaan
ZZZ YDDR ¿ DLNXLVNRXOXWXV
Valkeakoski Campus on ainutlaatuinen oppimisympäristö!
Campuksella voit suorittaa mm. koneistaja (pk, yo)
. putkiasentaja (pk)
. ASENTEELLA.
Eduskuntavaalit
huhtikuussa 2015
Ehdokas, kysy
vaalitarjoustamme!
Laasonportissa toimii myös Facebook-ryhmiä ja -kirpputori sekä
lasten koulukuljetuksia varten toteutettu kimppakuljetusryhmä.
ilmoitukset@lvs.fi. kaksois- ja kolmoistutkinnot lukion, ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun
yhteistyössä.
TULEVAISUUDEN AMMATTIOSAAMISTA. Tavoitteena on, että
säännöllinen joukkoliiken-
ne ulottuu lukiolle asti.
Laasonportin alue sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä uudelta lukiolta. Adressissa ehdotetaan, että
lukion sijaan bussin kääntöpaikka sijaitsisi Laasonportin alueen läheisyydessä.
. maalari (pk) . Seuraavien vuosien aikana alue on
kokonaan rakennettu.
Itse Hautamäki nimittää
Laasonporttia lähiökyläksi.
Estetiikkaa rakastavalle ihmiselle mallin työ
oli hieno kokemus, mutta
kauppamieheksi Henttisestä ei ollut.
. Minun tehtäväni on olla vierelläkulkija.
Avautuminen sai Henttisen janoamaan erilaisia kokemuksia. Hengellisen kokemuksen kautta hän avautui
ja tuli omaksi itsekseen.
. Vapaa kielivalinta . Näyssä Jumala näytti ihmisen polkuja ja ne kulkivat
rinnakkain. Ura
alkoi hautausmaalla, jatkui
krematorionhoitajana, sitten kesäteologina ja valmistumisen jälkeen vuonna
-89 Harjun seurakunnan
pappina. Vesilahti on ollut unelmien täyttymys, hän toteaa
hymyillen.
Hän toivoo, että Vesilahti
säilyy Vesilahtena jatkossakin, eikä sen oma luonne
katoa.
. Autot
ja sotaleikit olivat minulle vieras maailma. Olen sinut itseni kanssa,
Henttinen toteaa.
Juhlia hän vietti viime
sunnuntaina täpötäydessä
seurakuntasalissa, ja tietysti
pinkissä takissa.
Juhlat alkoivat jumalanpalveluksella kirkkoherran
tapaan. Minua
luultiinkin tytöksi, koska
olin pehmeä myös ulkoisesti. Pelle Miljoonan 80-luvun tuotanto
iskee edelleen. En ihmettele, jos jonkun
elämä raunioituu kiusaamisen myötä täydellisesti.
Suunta Harri Henttisen
elämälle löytyi hengellisestä
näystä, jonka Jumala hänelle
näytti. Vesilahteen Henttinen saapui
Tammelasta.
. Ryhtiä maahanmuuttopolitiikkaan. Pienyrittäjien asemaa parannettava . Täällä on jotain ainutlaatuista, viatonta ja vanhanaikaista, vaikka väestö onkin
keskimäärin iältään melko
nuorta. Tykkäsin tyttöjen asioista, kuten nukeista. Syntymäpäiväsankarin näköiset
juhlat päättyivät karaokeen,
kuinkas muutenkaan.
Koulukiusatusta
vierelläkulkijaksi
Tamperelainen kaupunkilaispoika ei sopinut asetettuihin muotteihin lapsenakaan.
. Sen jälkeen hän-
Harri Henttisen lahjatoiveena oli lapulle kirjoitettu henkilökohtainen aforismi, laulun sanoja tai muu lahjan antajaan sopiva lausahdus.
Maksaja: Sami Savio
Diplomi-insinööri ja ekonomi
Tervettä järkeä Teksti
päätöksentekoon
Sami Savio
Julkinen talous kuntoon . 12
?merkkipäivä
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Värikäs vierelläkulkija on
nyt viisikymppinen
Harri Henttisen unelma on toteutunut: Vesilahden Pappilassa on avoimet ovet sekä matala kynnys
Harri Henttisen tie luokan
hiljaisimmasta ja koulukiusatusta pojasta Vesilahden
rakastetuksi kirkkoherraksi
on ollut vähintäänkin värikäs. Karaokebravuurikseen Henttinen
mainitsee Hectorin Lumi
teki enkelin eteiseen, Taiskan
Mombasan tai Leevi and the
Leavingsin Amalian.
Matala kynnys torstaisin
ja muutoinkin
Harri Henttisestä olisi voinut tulla punkkari, jos hän
olisi uskaltanut. Kahvit tarjoiltiin
seurakuntatalolla ohjelman
kera. Hän toimi muun
muassa mallina ja kokeili
menestystään kaupparatsuna. Täällä tervehditään
ja jutellaan vieraillekin.
Henttinen kokee omimmakseen nimenomaan
matalan kynnyksen toiminnan. Hän kokee kirkon niin
kutsutun hengellisen eli
työajattoman työajan mahdollisuutena eikä rasitteena.
. Hänestä olisi
voinut tulla myös hotelli- ja
ravintola-alan työntekijä, mutta ne suunnitelmat
vaihtuivat hengellisen näyn
jälkeen teologiaopintoihin.
Kirkon piirissä Henttinen
on työskennellyt mitä moninaisimmissa töissä. Kuorolaulun ja puheiden lisäksi nähtiin monessa
muodossa välähdyksiä päivänsankarin menneisyydestä. Kerta toisensa jälkeen
päädyimme istumaan sohvalle keskustelemaan syvällisistä asioista.
tä kutsui maaseutu. Ihmisten elämä ei tapahdu virka-aikana kahdeksasta neljään, Henttinen
muistuttaa.
Niinpä puhelimen soidessa hän vastaa, oli kello sitten
kolme iltapäivällä tai kolme
yöllä.
Vapaa-aikaansa Henttinen viettää muun muassa
aerobicin ja joskus karaokenkin parissa. Varsinkin seurakunnan
työntekijöiden valmistelema
video pomonsa elämänvaiheista ansaitsee heittäytymisestä ja vaivannäöstä
erityismaininnan. Täyttäessään viisikymmentä vuotta hän kertoo
löytäneensä paikkansa ja
kutsumuksensa.
. Kouluaikani oli surullista
aikaa, yhtä helvettiä.
Sairaalloisen hiljainen
poika muuttui kiusaamisen
myötä entistä hiljaisemmak-
si.
krs
(kirjastoa vastapäätä)
Avoinna tiistaisin klo 10-16
tai sopimuksen mukaan. heidän keski-ikänsä
on noin 92 vuotta . Keskiviikko 4.3.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?ajankohtaista
13
AVAJAISET
ti 10.3. Kaikki rahat on
kuitenkin tähän mennessä
käytetty ja lisämäärärahaakin haettu.
. kaikille
ILMAISEKSI
lasten hiuspinnisetti
(1/hlö)
korut . Lempääläläiset Vilho Kosonen (vas.), Laura Räsänen, Erkki Raunio, Ossi Heikkilä,
Anna-Liisa Koskela ja Toivo Mikola aloittivat maanantaina veteraanien avokuntoutusryhmätoiminnan
Ehtookodon takkahuoneessa.
Laaja
valikoima
on huomattu, että valtion
vuodeksi myöntämät kuntoutus- ja palvelumäärärahat eivät riitä koko vuodeksi.
Valtiokonttori on kilpailuttanut laitoskuntoutuspaikat, ja palveluun oikeutettu veteraani voi valita
niistä mieleisensä.
. Rahat ovat riittäneet
hyvin. Se on
veteraanin halukkuuden
pohjalta siivousta, osallistumista turvapuhelimen
kuukausimaksuun, päivätoimintamaksuun ja kotipalvelumaksuun.
. Veteraaneilla alkaa
olla jo ikää, joten on hyvä,
että laitoskuntoutuksen
rinnalle on tuotu kotiin
tuotavia palveluja sekä sosiaalisesti kivaa ryhmäkuntoutusta.
1000
KOSKETUSNÄYTTÖKYNIÄ
alk.
040
Suomen
isoin valikoima
PALAKORUJA
10.3. Sotainvalideja heistä on neljä.
Rintamaveteraanien avopalveluun ja kuntoutukseen
oikeutettuja edunsaajia on
Lempäälässä 43. Jos on tarvittu lisää,
ja laitoskuntoutukseen on
ollut useampia halukkaita kuten viime vuonna,
olemme hakeneet lisämäärärahaa, sanoo kotihoidon
esimies Kirsi Toivonen
Pirkkalan kunnasta.
. Avokuntoutukseen
osallistuvat ovat mukana
ryhmätoiminnassa Lempäälän Ehtookodossa.
. helmet
korujentekokurssit ym.
Tampereentie 12 A 4, 2. Jos esimerkiksi elokuulla
1750
LETITETYT
AVAINNAUHAT
350
Paljon
erilaisia
650
RANNEKORUJA
Verryttely käynnissä. Lempäälästä on käyty
pääsääntöisesti Ikaalisten
kylpylässä, Naantalin kuntoutuskeskuksessa, Tammenlehvässä Tampereella
sekä joskus Kankaanpään
kuntoutuskeskuksessa. klo 10-16
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Katariina Rannaste
Veteraanille
kuntoutusta
800 eurolla
Victoria?s
Secretin
VARTALOTUOKSUJA
Epäkohta: Puoliso pääsee
mukaan laitosjaksolle, mutta
ei miehensä kera
huonompikuntoisten
veteraanien avohoitoon
Lempäälässä on 57
rintamaveteraania.
Heistä on 14 sotainvalideja. Rintamaveteraaneja on
Vesilahdessa 16. että he
eivät enää aiemmissa määrin hakeudu laitoskuntoutukseen. Heistä sotainvalideja on 3 159.
Lempäälässä haettu
lisämäärärahaa
Lempäälässä vanhustyön
sosiaaliohjaaja Riitta Aa-
vajoki on veteraanien ja
sotainvalidien yhdyshenkilö
ja palveluohjaaja.
Hän vastaa veteraanien
kuntoutusasioista ja järjestää sotainvalidien kuntoutusasiat yhdessä järjestön
edustajien kanssa. Jotka siivousta halusivat, saivat sitä viime vuonna
viisitoista tuntia.
Vesilahden veteraanit
tyytyväisiä
Vesilahdessa sotaveteraaneille tarjolla olevista avoja kuntoutuspalveluista
tiedotetaan, ja heidän on
mahdollista hakea niistä
jompaakumpaa tai molempia. Kela
on korvannut matkat.
Lempäälän sotaveteraaneille tarjotaan avokuntoutusta kuuden viikon
jaksoissa Ehtookodossa.
Suuhygienistillekin pääsee
Himminkodossa.
Niille veteraaneille, jotka eivät jaksa osallistua
avokuntoutukseen, tarjotaan kuntoutusta kotiin.
Veteraanin luona käy niin
hieroja, jalkahoitaja kuin
sairaanhoitajakin.
Kotiin vietävät palvelut
riippuvat siitä, mitä kukin
veteraani haluaa. Ennen sopimuksen tekemistä keskustelen jokaisen veteraanin kanssa, mitä
kuntoutusta hän tahtoo.
Laitoskuntoutus on ollut
siitä ystävällinen palvelu,
että puolison on voinut ottaa sinne harkinnanvaraisesti mukaan.
. Aavajoki
laatii myös palveluiden arvioinnit ja palvelusuunnitelmat yhdessä asiakkaiden
kanssa sekä tekee kotikäynnit.
Hänen mukaansa sotaveteraanit ovat jo niin vanhoja . asusteet . Vesilahden sotaveteraanit ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa kuntoutus- ja
avopalveluihin, hän sanoo.
Vesilahdessa rintamaveteraanien kuntoutus- ja
palvelutarpeesta päättää
yhdessä edunsaajan itsensä
kanssa työryhmä, jossa on
Toivosen lisäksi fysioterapeutti sekä kuntoutuksesta
lopullisen päätöksen tekevä
lääkäri.
Veteraanien kotona Vesilahdessa käy avopalvelun
turvin siivooja ja edunsaaja
saa tukea kuljetuksiin.
. Vuodelle 2015 Lempäälässä
kuntoutusmäärärahaa on
33 662,83 euroa ja kotiin
vietäviin avopalveluihin
18 771,55 euroa eli keskimäärin noin 783 ja 436
euroa edunsaajaa kohti.
Vesilahdessa rintamaveteraanien avopalveluun
ja kuntoutukseen oikeutettuja edunsaajia on 12.
Vesilahden kunnan vuoden
2015 kuntoutusmääräraha
on 9 394,28 euroa ja kotiin
vietävän avopalvelun määräraha 5 238,57 euroa eli
keskimäärin samaiset noin
783 ja 436 euroa edunsaajaa
kohti.
Valtion vuoden 2015
talousar viossa kunnille
jaetaan rintamaveteraanikuntoutukseen yhteensä
17 932 893 euroa ja kotiin
vietäviin aviopalveluihin
10,0 miljoonaa euroa kunnissa asuvien rintamaveteraanien määrän suhteessa.
Lukumäärästä vähennetään
kunnissa suvien sotainvalidien määrä.
Suomessa on elossa kaiken kaikkiaan 26 066 rintamaveteraania. Sen
sijaan jätetyt lisämäärärahahakemukset ovat muilta osin menneet aina läpi.
. Sen sijaan, mikäli veteraani osallistuu omalla
paikkakunnalla avokuntoutukseen, hänen puolisonsa
ei saa mitään, mikä on harmillista, sillä laitoskuntoutukseen osallistuvat ovat
pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin vain avopalveluita saavat veteraanit,
hän kritisoi.
Joka vuosi on tuloksetta
haettu lisämäärärahaa, jotta
veteraanin puolisokin voisi saada avopalvelua
DK7777
Tampere-Teneriffa 15.45?20.25
Tiistai 14.4. Kaupungista
löytyy paljon nähtävää ja koettavaa sekä
iltaohjelmaa kaiken ikäisille.
LENNOT:
Tiistai 7.4. 14
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
LUKIJAMATKA
Puerto de La Cruziin
Teksti: Etunimi Sukunimi
Kuvat: Etunimi Sukunimi
Otsikko
Ingressi
Juttu noin 1800-2100
sanaa
Väliotsikko
Tervetuloa
kesä ja aurinko!
Lempäälän-Vesilahden Sanomien suosittujen Lukijamatkojen kevään kohteena
on lämmin Puerto de la Cruz Tenerifalla.
Matkalle lähdetään mukavasti Pirkkalan
lentokentältä.
Puerto de la Cruz sijaitsee syvällä vehreässä Orotava-laaksossa, kukoistavassa
kukkatarhassa, joka levittäytyy Teiden
tulivuoren rinteille. Puerto de la Cruz on
aito kanarialainen kaupunki, jossa voit
kokea menneiden aikojen lumovoimaa.
Voit pulahtaa uimaan jättimäisissä, lanzarotelaisen arkkitehdin, César Manriquesin
suunnittelemissa merivesialtaissa. Plaza
Charcon aukio on kaupungin keskus, ja
sen ympärillä on runsaasti erilaisia ravintoloita ja baareja. DK7776
Tekstiä Teneriffa Tampere 14.00?22.05
Hotelli Solvasa Concordia Playa:
Hintaan sisältyvät:
Concordia Playa sijaitsee keskeisellä paikalla Puerto de la Cruzissa lähellä Lago
Martianezin merivesialtaita. Kivenheiton päässä on
kalasatama ja ihanat vanhat kaupunginosat ahtaine kujineen ja perinteisine kanarialaisine parvekkeineen. Lähellä ovat
myös kaupungin monet ravintolat ja huvittelumahdollisuudet sekä Plaza Charco.
Hotellissa aamiaispuffet sisältyy hintaan.
» Edestakaiset lennot Tampereelta Teneriffalle Thomas Cookin tilauslennoilla
» Lentokenttäverot ja matkustajamaksut
» Ateriat lennoilla
» Majoitus 7 vrk aamiaisella
» Lentokenttäkuljetus
» Arvonlisävero
» Lehden edustaja matkalla
Mikäli haluat lisää lomamukavuutta, voit
varata illallisen tai All Inclusive -paketin.
www.tjareborg.?/kanariansaaret/
puerto-de-la-cruz/solvasa-playa
Hinta / hlö kahden hengen huoneessa
690 ?/hlö mikäli huoneeseen majoittuu 2
815 ?/hlö mikäli huoneeseen majoittuu 1
Kahden hlön huoneessa (8:s krs)
735 ?/hlö mikäli huoneeseen majoittuu 2
Kuvateksti
860 ?/hlö mikäli huoneeseen majoittuu 1
Lisämaksusta:
puolihoito 46 ?/hlö
all inclusive 116 ?/hlö
Ilmoittautumiset:
09 - 123 7681
OTSIKKO
Kuljetukset lentokentälle
Lempäälässä ja Vesilahdessa:
Tekstiä
Lempäälän-Vesilahden Sanomat järjestää
entiseen tapaan edullisen meno-paluubussikuljetuksen Vesilahdesta ja Lempäälästä Pirkkalan lentokentälle.
Ilmoittautumiset: kari.pusa@lvs.?
Tekstiä
Murosleenkoskessa on
hyvänä karatalvena havaittu yli kaksikymmentäkin
karaa.
Kaksoisveljet haaveilee
uusimmallaan
rakkaudesta
Vesilahtelaisyhtyeeltä
neljän kappaleen promosingle ja musiikkivideo
Kaksoisveljet on pirkanmaalainen orkesteri, joka
on julkaissut uunituoreen
promosinglen Oot yhä mun
unta ja samaa nimeä kantavan musiikkivideon. Lue lisää ja polkaise
hakemuksesi tulemaan www.250kesaduunia.?
Alma Manu Oy on painamisen ja jakelun edelläkävijä.
Yhtiöön kuuluvat lehtipainot Tampereella sekä Pirkanmaan,
Satakunnan ja Lapin varhaisjakelut. Helin
laskussa menneiden vuosikymmenten aikana. Kuva: Jukka T. Orivedeltä on löytynyt 16 karaa ja MänttäVilppulasta 15 karaa. Biisin tarkoituksena on
Tykkää kesäduunista
www.facebook.com/250kesaduunia
Etsimme kesätöihin
yhteensä noin 250
SANOMALEHTIENJAKAJAA
Pirkanmaalle, Satakuntaan ja Lappiin. Aiempi työkokemus
ei ole välttämätön, saat työhösi hyvän opastuksen. sinulla on käytössäsi pyörä tai auto
. Levyn nimikkobiisi on
menevä, menneitä hieman
herkistelevä, popahtava veto.
Sanat ja sävellyksen kappaleeseen on tehnyt lähinnä
kitaristimme.
. Hyväntuulinen kesäinen biisi saatiin kuitenkin aikaan, mikä
jättää kuuntelijalle hieman
tulkitsemisen varaa, kertoo
Jimi Elomaa.
Yhtye esiintyy lauantaina
4. huhtikuuta tuoreen levyn
Jakelutyö on sinulle hyvä homma jos
. ja kesäyöstä
ja musiikkivideon julkaisutilaisuudessa Välibaarissa
Lempäälässä.
Tilaisuudessa tullaan
kuulemaan haastatteluja
levyyn ja videoon liittyen
eri osapuolilta ja ilta huipentuu Kaksoisveljien livekeikkaan.
Tilaisuus on avoin ja ilmainen 18 vuotta täyttäneille.
Huomaathan, että yötyö jättää kesäpäiväsi vapaiksi. Olemme osa
Suomen toiseksi suurinta mediakonsernia Alma Mediaa.
Lue lisää almamanu.?. Tampereeltakin on havaintoja 10
karasta.
Suurimmat karakeskittymät tältä talvelta ovat
seuraavat: Mänttä-Vilppula
Melaskoski enimmillään 10 karaa sekä Nokia
Siuronkoski ja Pälkäne Puutikkala Vihavuosi, kummassakin enimmillään 5 karaa.
Sitä vastoin perinteisestä Pirkanmaan yhdestä
parhaimmista koskikarapaikoista Ruoveden Muroleenkoskelta on tänäkin
talvena laskettu enimmillään
yhdellä kertaa vain 4 karaa. tykkäät itsenäisestä työstä . Pisimmät työsuhteet
voivat alkaa toukokuussa ja jatkua aina syyskuulle.
Kaksoisveljien
laulupuolesta vastaa Janne
Saarinen.
kuvata nuoruuden ihastusta ja sitä miten tällainen
varhainen rakkaus ei aina
välttämättä kestä. Painamme viikossa noin
5 miljoonaa lehteä ja jaamme 1,6 miljoonaa. Virtain
havaittujen karojen määrä
kohoaa 14 karaan. Karojen määriin
virtaavissa sulapaikoissa vaikuttaa myös vedenkorkeus.
Hapan ja humuspitoinen
vesi puolestaan vähentää karojen tärkeää ravintokohdetta eli vesiperhosten toukkia.
Leutoina talvina osa karoista voi jäädä talvehtimaan
Pirkanmaan pohjoispuolelle.
Yleisesti ottaen karojen
määrä on ollut tuntuvassa
koskikarat kunnittain
Koskikarat helmikuun laskennassa Pirkanmaalla
PiLY:n toimialueella:
Akaa, Valkeakoski 1, Lempäälä 5, Pälkäne 9, Vesilahti, Punkalaidun, Pirkkala, Tampere 10, Nokia 8,
Sastamala 7, Hämeenkyrö 4, Ikaalinen 8, Parkano 1,
Kihniö 3, Ylöjärvi 4, Ruovesi 9, Juupajoki 2, Orivesi 16,
Kangasala 5, Urjala 1, Virrat 14, Mänttä-Vilppula 15.
Pirkanmaalla havaittiin helmikuun havaintoviikolla 122 koskikaraa. Keskiviikko 4.3.2015
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
15
Lempäälässä helmikuussa viisi,
Vesilahdessa 10 koskikaraa
Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys järjesti perinteiseksi tulleen koskikaralaskennan helmikuun puolessavälissä. Vuonna
2009 Vesilahdessa perustetun bändin muodostavat
Joni (kitara) ja Jimi Elomaa
(rummut), Janne Saarinen
(laulu), Julius Setälä (basso)
ja Annika Ahtiainen (koskettimet).
Suomi-rock ja pop -musiikkia soittava bändi tarjoilee uutukaisellaan kesän
tuoksuja, iloista meininkiä
ja haaveita rakkaudesta.
. Karoja havainnoitiin viikon ajan tehostetusti.
Karalukemissa on kuitenkin
otettu huomioon koko helmikuu, kuten aiempien vuosien koosteissakin.
Pirkanmaalla havaittujen
karojen määrä, 1 22 karaa,
on varsin hyvä lukema, kun
ottaa huomioon leudon talven ja karojen määrän laskusuunnan.
Leutoina talvina pienetkin purot ja ojat ovat auki.
Tämä hankaloittaa karojen
löytämistä. Syinä
tähän on pidetty huonoa pesintätulosta ja talvehtimisympäristöjen muuttumista
karojen kannalta huonompaan suuntaan.
Talvehtivien karojen mää-
rä on vähentynyt myös sellaisissa paikoissa, joissa ei
ole tapahtunut esimerkiksi
veden laadun heikentymistä.
Aikaisempien vuosien
helmikuussa havaittujen karojen määrät: Vuonna 2009
145 karaa, vuonna 2010 107
karaa, vuonna 2011 112 karaa, vuonna 2012 114 karaa,
vuonna 2013 102 karaa ja
vuonna 2014 122 karaa.
Karoja on varsin vähän
Pirkanmaan etelä- ja lounaisosissa.
Tänä talvena eniten ka-
roja on havaittu Oriveden,
Mänttä-Vilppulan ja Virtain
alueilla. olet täysi-ikäinen
www.nuohousliikejarvinen.fi
Tule mukaan kannustamaan!
Otteluisäntänä:
LEKI . Tiukalla hetkellä
imimme kotiyleisön pauhusta voimaa, siitä taas
iso kiitos, Kisan kapteeni
Sauli Silpo nosti peukkua
Kisaa vankasti tukeneelle
kotiyleisölle. Ilmastointipuhdistukset
. Seuraavaksi
Kisa pelaa Akaa Volleyta vastaan panoksena paikka pääsarjakarsintoihin.
Teksti: Juha Raunio
Hippo- ja Nappulahiihdot
aiotaan kisata
Ympäristön ilmeestä huolimatta Hakkarissa aiotaan
järjestää lauantaina 7. Silponkin
viikonloppu oli kovaa
taistelua, sillä torstain
treeneissä hän niksautti
selkänsä, mutta se saatiin
osittaiseen pelikuntoon
maajoukkueessakin kunnostautuneet fysioguru
Marko Panun asiantuntevan hoidon ansiosta.
Hakkarin viides erä oli
Joensuun toisinto, Kisa
hallitsi alkua ja otti tavoittamattoman kaulan.
Erä päättyi lukemiin 15 10 Anssi Vesasen kakkoskulman raskaalla paukulla.
. Siinä Lempäälän Kisan
lentismiesten urakka viikonlopulta, mutta lopussa kiitos seisoi: Kisa löi
sinnikkään vastustajansa
Susiraja Volleyn voitoin
2?0 ja jatkaa ykkössarjan
välieriin Kyyjärven Kykyä
vastaan. Vähän turhankin pitkän kaavan mukaan pelit
menivät. maaliskuuta Osuuspankin Hippohiihdot ja sunnuntaina 8.
maaliskuuta Leijonien Nappulahiihdot.
Kunta on luvannut panostaa jäähallin hileen ajon
urheilukentän ohentuneel-
le latupohjalle ja vähän
kentän ulkopuolellekin.
Lopullinen varmuus kisojen järjestymisestä saadaan
perjantaiaamuna järjestäjien
nettisivuilta ja Hakkarin urheilukentältä.
Tapahtumiin odotetaan
500 osallistujaa huoltajineen.
15 VUOTTA!
. Fribergin korvaaja 18-vuotias Miikka
Puranen otti tarjotun
näyttötilaisuuden hienosti
vastaan, mutta muun sakin vireeseen takaisku teki
loven, näin SurVo rallatti
kaksi erävoittoa.
. Vähän naureskelimme jätkien kanssa ennen
viidennen erän alkua, että
annetaan taas vastustajalle
edellisten erien tapaan vähän eteen ja otetaan sitten
kiinni, kuvasi hienot pelit urakoinut Toni Laine
joukkueesta tiukalla paikalla löytynyttä huumoria,
joka toi Joensuussa selkeän erä- ja otteluvoiton.
L empäälän pelissä
Kisa vei lähes näytöstyyliin Anssi Vesasen ja
Sten Kruudan johdolla
kaksi ensimmäistä erää,
mutta sitten Iskun lainapelaaja Petteri Friberg
sai nilkalleen vastustajan
jalan ja joutui jättämään
kentän. Molemmat
onnistuivat urakastaan
hyvin. Piipunhatut ja
haponkestävät sisäpiiput
NUOHOUSLIIKE JÄRVINEN
0400 - 710 742 . PELIITAT
Ke 4.3. Nuohouspalvelut
Lempäälän kunnan alueella
. Kaikki paineet
ovat kyyjärveläisillä tästä
eteenpäin, me jatkamme
nauttimista, pitkän linjan
valmentaja Raimo Lehto-
nen aloitti psyykkauksen
Keski-Suomen suuntaan.
Kisan joukkue pelasi
Susirajaa vastaan kahdella takakentän liberolla,
jossa Teemu Uusitalo ja
Jussi Niemi vuorottelivat
parketilla. klo 18.30
Lempäälän jäähallissa
Järvinen Yhtiöt Oy
Nuohous ja ilmastointi
Kisan lentisseikkailu
sai jatkoa
Kymmenen erää
ja liki kuusi tuntia
pelaamista höystettynä
melkein tuhannella bussissa istutulla kilometrillä. Ilmastoinnin mittaus- ja säätötyöt
. Mainio kausi sai
mainion sinetin. Kaksi voittoa
riittää jatkoon, voittojen
ollessa tasan, ratkaisee
kultainen erä etenijän.
Lentopalloväen tossukeräys tuotti puolensataa
paria urheilujalkineita
Hope yhdistyksen kautta
jaettavaksi tarvitseville.
Keräys jatkuu seuraavankin pelin ajan Hakkarin
liikuntahallilla.. ensimmäisellä
osuudella, josta hän tuli johdossa vaihtoon.
Perinteisen tyylin 30 kilometrillä Saarinen oli myös
hyvällä sijalla eli seitsemäs
rohkean hiihdon jälkeen.
Sprintissä ja yhdistelmäkisassa Aikun sijoitukset
painuivat heikommiksi.
. 16
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Saarinen palasi MMFalunista mitalin kera
Lempäälän Kisaa seuratasolla edustava hiihtäjätär
Aino-Kaisa Saarinen löysi
koko kauden ajan hakusassa
olleen huippuvireensä juuri
kreivin aikaan eli Falunin
MM-hiihtoihin.
Suomen koko joukkueen
ainoaa mitalia oli naisten
viestissä takomassa myös
?Aikku. Välierissä on panoksena voittajalle paikka
liigakarsintaan.
. Tästä
eteenpäin Kisasta tulee liigaan hinkuavalle
Kyyjärvelle kiusaaja ja
haastaja. Ratkaisuhetkillä
joukkueen hyvä henki ja
kokemus nousivat ratkaisevasti esiin, kiitti valmentaja Raimo Lehtonen
sotureitaan.
Joensuussa Kisa vei
avauserän selvästi, mutta
hävisi todella tiukkojen
vaiheiden jälkeen kaksi
seuraavaa. Kun neloserä
kaivettiin Petteri Fribergin kovalla iskulla kotiin,
oli ratkaisevaan viiden-
teen erään lempääläisillä
hyvä lataus.
. Passipelin valtias
Jukka Lehti joutui isoon
urakkaan, mutta Lehti oli
taktisesti ratkaisussaan
viisas ja passitarkkuushan
miehellä on loistoluokkaa.
Kisan kotipeli Kyyjärveä vastaan pelataan
lauantaina ja sunnuntaina karavaani matkaa piskuiseen 1 400 asukkaan
Kyyjärvelle. Kesän ja syksyn hankaluuksien eli jalkaterän loukkaantumisen takia usko oli
välillä koetuksella, mutta
pari päivää ennen viestikisaa sain treenilenkillä
ahaa-elämyksen, että kunto
poksahti esiin, kommentoi
Yleisradion haastattelussa
suorituksiinsa varsin tyytyväinen 36-vuotias kokenut
urheilija.
Kisakausi jatkuu vielä
maailman cupeilla, muun
muassa Lahdessa, sekä kevään Kuusamon SM-kisoilla, jonne Kisalla on asetttaa
huippukova viestitrio naisissa.
Keskiviikko 4.3.2015
Teksti: Juha Raunio
Kuva: Marko Panu
Jukka Lehti urakoi
kymmenen erää kahden päivän aikana,
kun Kisa eteni 1-sarjan
neljän parhaan joukkueen kastiin lyömällä
sisukkaan vastustajansa Susiraja Volleyn voitoin 2 - 0
sijan.
Nuorten SM-haleissa
Eerika, kuten myös Noora
Leppimaa, olivat mukana
300 metrin sileällä, seurakaverukset sijoittuivat perättäisille sijoille 11 ja 12.
Teksti: Juha Raunio
?urheilu
17
Hiihdon kilparalli
pyörii yhä täysillä
Ensi viikolla veteraanien Laurin kisa
Latujen lämpenemisestä
huolimatta hiihtokilpailut
pyörivät viime kesänä laadittujen ohjelmien mukaisesti.
LeKi:n hiihtäjistä Maija
Saarinen oli Lahden Finlandiassa kolmas ja Eeva
Nurmi viides.
Koululiikuntaliiton mestaruushiihdoissa Imatralla
LeKi:n Sanni Alatalo otti
pronssia 18-vuotiaiden
sprintissä. maaliskuuta. Savonlinnassa
panokset olivat suuret, pakettimme pysyi koossa koko
60 minuutin ajan. Keskiviikkona saapuu Peliitat
ja lauantaina siis SaPKo.
Pudotuspelit alkavat keskiviikkona 11. maaliskuuta,
Kisa pelaa kotiareenallaan
?onnenpäivänä. Yhteislähdön sumpusta
hihkaisin: keskeltä tullaan!
Ja heti aukeni väylä. Pleijareitten avauskierrokselta
pääsee jatkoon kolmella
otteluvoitolla.
Keskiviikkona
Keskiv
skivviikkona
4.3.
3 klo 18:30
3.
Laua
Lauantaina
aua
antai
ntaiina
7.3.
3 klo
3.
o 17:00
Teksti: Juha Raunio
Kuva: Jani Huurne. Holappa viskasi harmistuneena mailansa katsomoon, mistä Mestiksen
kurinpitäjä mätkäisi hänelle
kolmen pelin pelikiellon eli
eri lajeja edustavan maan
huippulupauksen kanssa.
Kunnianhimoinen Erika
on asettanut tavoitteekseen päästä edustamaan
Suomen yleisurheilussa
arvokisoihin ja uuteen
stipendiaatti-r yhmään
pääsy antaa tavoitteelle
lisää siipiä. Nousussa kompuroin kyljelleni,
mutta takaa tuleva nosteli
tosi sievästi jalkoja ylitseni.
Ainakin yksi sauva katkesi
niissä sprinteissä.
Ensi viikolla on veteraanien Laurin kisa yhteislähtönä.
Kisan kapteeni
Toni Niemi pelaa
jatkuvasti isoilla minuuteilla ja
korkealla tasolla.
Pudotuspelien
alkaessa hän ja
muut joukkueet
kokeneen kaartin pelaajat ovat
suuressa roolissa.
Kuudes sija tärkeä: Kisa ja
SaPKo käyvät kuudennesta
sijasta kovaa kilpajuoksua,
sillä sarjan seitsemäs joutuu
pudotuspeleissä etukäteen
todella kovaa vastustajaa eli
joko Mikkeliä tai Kouvolaa
vastaan. Romuluinen pakki
Miro Hovinen on oman
pään isäntä, mutta myös
hyökkäyspään ideaa alkaa
löytyä. Ketjumiehistä Valtteri Järviluoma ja Tomi
Iso-Mustajärvi jatkavat
noususuhdanteessa, kuten
pienen tasanteen jälkeen
Jonatan Tanuskin. SM-halleissa
Eerika oli mukana jo aikuisten 300 m aidoissa,
jossa ennätysaika 46,33
tuotti 15-vuotiaalle lupaukselle 16. Lempäälän
Kisan yleisurheilu pitää
hienosti pintansa kovenevassa kisatasossa, nyt SMtasolta saaliksi tuli kaksi
SM-mitalia kiekonheittäjä Heini Järventaustalle
ja korkeushyppääjä Matias
Mustoselle.
Jär ventausta linkosi 22-vuotisten sarjassa
limppuaan kolmisen metriä enemmän kuin vuosi
sitten eli mittaan 49,34.
Eroa ultratiukassa kisassa
kultaan jäi vain tulitikkuaskin verran. maaliskuuta
Hakkarin keskinäisessä runkosarjan viimeisessä pelissä.
materiaalista alkaa putkahdella useita tason nostajia. KLL:n kilpailuissa edustetaan kouluja,
Alatalo siis Sotkamon urheilulukiota.
Kympin arvoisesti hiihti myös Sääksjärven Hilla Niemelä: 14-vuotiaissa
kymmenes. perjantai-
na 13. Viivalla oli ikäluokan kärki. Lopullisesti sijoitus ratkennee
lauantaina 7. Jukureita
vastaan Kisa oli loppuun
saakka pistejahdissa, Hokki-peli ratkesi päätöserän
otteen kirpoamiseen, mutta
Savonlinnassa Kisa oli henkisesti vahva, vaikka liikaa
voimia kuluikin alivoiman
tappamiseen.
Juujärven jupinat: . Maalilla
Mika Noronen on löytänyt
heti loistavan torjuntatason.
Laajuutta löytyy: Kauden
h-hetken koittaessa Kisan
Mitä seuraavaksi?: Runkosarjan kaksi viimeistä peliä
Holappa on runkosarjan
loppuun saakka sivusta kokoonpanosta.
Kisa pelaa Hakkarissa. Kiitos ripeille taustajoukoille, että
saimme kaksi uutta pelaajaa
junakyydillä mukaan paikkaamaan loukkaantumis- ja
pelikieltojen tuomia aukkoja, kuuluivat Juha Juujärven
viikon varrelta kerättyjen
mietteiden ydinasiat.
Holapalle pelikielto: Kisan
hyökkääjä Sami Holappa
poltti Kajaanissa kääminsä,
kun avopaikasta kiekko kolahti maalin asemesta tolppaan. Kisan veteraanihiihdon vetäjä Veikko
Kuumola kuvailee:
. Vaikka kaksi Mestistappiota kolmesta pelistä tulikin, ei viikon yleisilmeessä
ollut moitittavaa. Kyse
oli perinteisen kilpailusta.
Tahvanaisen yllätykseksi
rata oli ilmoitettua helpompi, jolloin kaksi ensimmäistä
lykkivät ilman pitoja luistelusuksin ?tasurilla?.
Sääksjärvellä käytiin viime veteraanien parisprintti
osana LeKi:n, Sääksjärven
Loiskeen ja Kunto-Pirkkojen yhteisestä cupista.
40?70-vuotiaiden kisassa
oli säpinää ja liukkaan kelin vauhtia. Keskiviikko 4.3.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
LeKin yleisurheilijoille
kaksi SM-hallimitalia
Yleisurheilun hallikausi on kiivaimmillaan ja koko valtakuntaa arvioiden on taso ollut
tällä sesongilla vuosikausiin parasta. Joukkuetta jatkuvasti johtavat Roope Ranta, Markus Jokinen,
Jimi Santala ja Toni Niemi
ovat pelistä toiseen joko hyviä tai erinomaisia. Saman matkan
aidoissa Santerin meno
oli vieläkin hurjempaa,
aika 8,35 tuotti komean
vitossijan maan valioiden
joukossa. Sarjassa oli 50
osallistujaa.
Myös Vesilahden Pinja
Kianta ja Samuel Suoniemi
ja Hakkarin Iida Niskanen
hiihtivät lupaavasti.
Aikuisurheiluliiton
SAUL:n mestaruushiihdoissa Kotkassa LeKi:n
Mika Tahvanainen nappasi
40-vuotiaissa pronssia. Molemmat ajat
ovat toki nuorukaisen uusia ennätyksiä.
Laura Ruonala on
harjoitellut tunnollisesti,
mutta SM-halleissa tulos
155cm ja kahdeksas sija
eivät 19-vuotisten sarjassa
kisannutta Lauraa isommin hymyilyttäneet.
Eerika Reunanen sai
mahtavan lisäbuustin kaiken aikaa eteenpäin menevälle urheilu-uralleen,
kun hän tuli valituksi
Cramo-nimisen yrityksen kummiurheilijaksi
yhdessä muutaman muun
Runkosarjan
kutossija Kisan
haarukassa
Jukurit?Kisa 3?1, Hokki?Kisa
4?2, SaPKo?Kisa 1?4
Pelien henget: Bussi ja ItäSuomen tiet tulivat lempääläisille jäägladiaattoreille
menneellä viikolla tuiki tutuiksi. Kisalla on neljän
pisteen etu Savonlinnaan,
kun pelejä on Kisalla kaksi ja
SaPKolla kolme jäljellä. Kaikkiaan
14 SM-tason mitalia on
jo nyt Heinin plakkarissa vuosien varrelta, joten
merkit hyvään kesäkau-
teenkin ovat vahvoja.
Matias Mustonen on
toipunut häntä viime kesänä vaivanneista vaivoista, sarjassa alle 19-vuotiaat
kisannut Matias hyppäsi
hopeatuloksen 189 cm,
joka ei tuloksena reippaasti korkeammalta tänä
talvena loikannutta nuorta
miestä tyydyttänyt.
Korkeuden lisäksi urakkamiehen lailla touhunnut
Mustonen oli mukana aidoissa (sijalla 9.), 200 metrillä ja 7-ottelussa.
Markus Närvänen linkosi keihästä rapeat 55
metriä ja oli sarjassaan alle
22-vuotiaat viides, pronssi
jäi vain puolentoista metrin päähän.
Santeri Kuusiniemi
17-vuotiaissa kehittyy
pikajuoksijana tasaisesti.
60 metrin pyrähdysai-
ka 7,29 oli ensimmäinen
SM-finaalista ulos jäänyt
noteeraus eli sijoitus siis
seitsemäs. Sekä
Mikkelissä että Kajaanissa
meillä oli loistavia maalipaikkoja, joten voiton
saumoja oli
Säät ja kelitkin
Sää
Torstaina
Keskiviikkona
3
+1
Vesilahti
7:17
+1
3
+2
17:56
Lempäälä
+1
2
Vesilahti
17:59
Minna Maria Hannele
Gräns os. maaliskuuta kameraseuran
kerhoillassa Piippo-keskuksella.
Valmistuneita
Hiihto-Helmikuu veti
väkeä laduille
Ihmisiä ladulle
kuntoilemaan kannustanut Hiihto -helmikuu
päättyi viikonvaihteessa.
Lempäälän Kisan sekä
Vesilahden ja Lempäälän
kuntien yhteisliike tuntui
vetävän väkeä laduille.
Kaikki hiihtäjät eivät
tietenkään huomanneet
osallistua tähän erikoiseen
kampanjaan. -ilta järjestettiin Piippokeskuksella kouluttajana valokuvakirjailija Sakari
Mäkelä.
Kouluruuat
Lempäälä
Vesilahti
Ke:
to:
PE:
MA:
TI:
KE: Mustamakkara
TO: Tonnikalapastavuoka
pe: Lihakeitto
MA: Siskonmakkarakeitto
TI: Makaronilaatikko
Mannapuuro
Jauhelihaperunavuoka
Kinkkukiusaus
Makkarakastike
Kalakeitto
Kuvakisa ?Urheiluilta
Lempäälässä?
60 vuotta sitten
Lempääläläisen Kameraseura
Mielikuvituksen ja LempäälänVesilahden Sanomien maaliskuun kuvakisan aiheena on urheilutapahtuma
Lempäälässä.
Kisan nimestä . Urheiluilta Lempäälässä . maaliskuuta
Hakkarin urheilukentällä.
Lähetä mielestäsi onnistunut digikuva osoitteeseen kilpakuvat@gmail.
com ja muista liittää yhteystietosi, sillä
kilpailussa jaetaan palkintoja.
Paras kuva palkitaan 100 euron lah-
jakortilla Kuvakulmaan. Vaatimus ei
ainakaan ollut esteenä;
arpajaisiin pääsyyn riitti
vain viisi hiihtokertaa helmikuussa. Sijoille 2.?3.
päässeet saavat kuvakirjat.
Kilpailuaikaa on 18. Hatakka on nimitetty Upsalan yliopiston
yleisen oikeustieteen professoriksi.
Lempäälä
+1
+2
Nimitys
Lauantaina
Lempäälä
3
Suorituskortteja on vielä saatavilla muun muassa
postilaatikoissa latujen varsilla, kuntien toimistoissa,
kirjastoissa, apteekeissa
ja SportiaMatissa. maaliskuuta, kertoo Lempäälän
Kunnossa Kaiken Ikää
-toimintaa vetävä Mari
Vesaluoma.
Marianne Liisa Pauliina
Leimu on valmistunut matkailun restonomiksi 27.2.
Tampereen Ammattikorkeakoulusta.
Anne-Katri HatakkaJuntti on valmistunut taiteen maisteriksi Lahden
Muotoilu- ja taideinstituutista.
+2
Vesilahti
7:13
Vesilahti
18:01
7:10
18:04
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Niihin
voi myös palauttaa korttinsa. huolimatta se voi olla myös
päiväsaikaan tapahtuma urheilutapah-
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
maaliskuun 4. Lisäksi kortteja voi
palauttaa Ideaparkin BudjetSportiin, Top-Sportiin,
Lifeen ja Fysio Centeriin,
Kisan toimistoon jäähallilla ja iltaisin sen kahvioon.
Hiihtokertansa voi ilmoittaa myös kuntien tai Lempäälän Kisan nettisivuilla.
Perjantaina
Lempäälä
+2
7:20
mahdollistivat tavoitteeseen yltämisen.
. Kaikkien suorituskorttinsa täyttäneiden pitäisi
nyt muistaa palauttaa ne 8.
maaliskuuta mennessä siinä kerrottuihin paikkoihin.
Hiihtonsa ajoissa ilmoittaneiden kesken järjestämme
hyvät arpajaiset, joiden
voittajat julkaistaan myös
tässä lehdessä 18. päivänä 1955
tuma ? vaikkapa nappulahiihdot, jotka
kisataan sunnuntaina 8. ?ajankohtaista
18
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 4.3.2015
Nimipäivät
Ke 4.3.
Ari, Arsi, Arto
To 5.3.
Leila, Laila
Pe 6.3.
Tarmo
La 7.3.
Tarja, Taru, Taika
Su 8.3.
Vilppu
Ma 9.3.
Auvo
Ti 10.3.
Aurora, Aura
Kameraseura Mileikuvituksen järjestämä ?Digikamerat tutuksi. maaliskuuta
saakka, sillä voittajat julkistetaan torstaina 19