Irtonumero 5 euroa 92. sivu 45 Työmatkapolkija kevytväylää vailla Vesilahden sähköpyöräkokeilijat kaipaavat pyörätietä Vesilahdesta Lempäälään. sivu 4 Lempäälä korottaa tuloveroa 8,4 prosenttiin 0,54 prosenttiyksikön korotus jakoi valtuuston jyrkästi kahtia, enemmistö korotuksen takana. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Keskiviikko 1.11.2023 Kuusikymppiset nuorimmasta päästä Aulikki Hartman (vas.), Anita Pylkkönen ja Marja Sundström osallistuivat senioreille suunnattuun liikunnalliseen ilta-päivään Sääksjärvellä, sivu 12 HANNA-MARI VÄLKKILÄ ”Nyt alkoi harrastukset kunnolla.” – sivu 6 sivu 7 Kodinomainen Lastusten koulu Kansainväliset vieraat ympäri maailmaa ihailevat kyläkoulun ilmapiiriä. vuosikerta N:o 44 Ideaparkissa, pohjoispäädyssä helppokatsastus.fi/lempaala p. 029 19 2020 HelppoKatsastus Paras palvelu ja edulliset hinnat!
Paitsi että kyseessä ei ollut näytelmä, vaan todellista päätöksentekoa. Toisen hylkäsin eilen, vaikka se oli paikallisen kirjailijan teos ja kehuttu. Jaksoja on 122, ja joskus ensi talvena sarja loppuu. Ilon aiheita Seppo Kummala DRAAMAA VALTUUSTON LEHTERILLÄ Lokakuussa aukesi jälleen avantosauna. Sen myötä säätelen innostustani. Lukiolaisryhmä sai nähdäkseen varsin värikkään näytelmän. Minulla on myös isompi kirjoitusprojekti, johon olen viimeksi koskenut keväällä. Suurin yhteiskunnallinen kysymys lienee, voiko aatelinen rakastuessaan naida kartanon työntekijän vai onko hänen naitava aatelinen, jota ei rakasta. Käyn siellä kolme kertaa viikossa. Veronkorotuskokous osui politiikan ideologisten laitojen syvään päähän. Hyvässä ja pahassa. Jään vuodenvaihteessa eläkkeelle päivätyöstäni yhteysjohtajana ja jään kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi. Ei tässäkään vielä kaikki. Nyt puheet äityivät sellaisiksi, että valtuuston puheenjohtaja ja puheenvuorojen pitäjät katsoivat itsensä pakotetuiksi perustelemaan nuorille, kuinka paljon kanssapoliitikkojen puheisiin voi ja kannattaa luottaa. Paikan päällä yleisöä harvemmin viihtyy, ikävä kyllä. Onneksi jaksot olivat Areenassa ja olemme nyt ahkeroineet kuusi jaksoa ja tänään ehkä katsomme puuttuvat kaksi, kun olen saanut tämän kolumnin kirjoitettua. Toisen puheenvuoron päälle huutelu, avoin naureskelu, ivalliset ilmeet ja olan heitot eivät antaneet hyvää kuvaa asiainhoidosta. Imma on räyhäkkä, reipas syyttäjä. Huomasin itsessäni, että en ole pitkään aikaan lukenut mitään. Italiassa poliisi tutkii tapaukset, mutta syyttäjänvirasto etsii todisteet. tätä mieltä Ruutuaikaa Viime aikoina olen miettinyt, pitäisikö minun asettaa itselleni jonkinlainen ruutuaika. Itse minun on päätettävä oma ajankäyttöni. Tavallisesti minulla on kymmenenkin kirjaa lainassa, nyt oli kaksi. Ei valtuustossa toki solvauksiin tai herjauksiin asti menty, mutta samassa salissa aiemmin nähty yhteinen tekemisen meininki oli hukassa. Ensimmäisessä jaksossa näytettiin murha ja murhaaja. Rikokset aika perinteisiä, eipä niistä paljon kostu, mutta kiva katsoa. Nyt kun olen tunnistanut vaivan, olen löytänyt myös lääkkeen: osaan sanoa ei, jos ei kiinnosta, tai kyllä, kun kiinnostaa. Olen ahkera kirjaston käyttäjä. Itsehän minä teeveetäni katson. Kun on seurannut keskustelua kyseisestä kokouksesta ja sen päätöksistä sosiaalisessa mediassa, valitettavasti se on vain vahvistanut käsitystä. Paikan päällä lehteriltä seurattuna valtuustokokousten draama välittyy katsojalle ihan toisella tavalla. Keskustelu meni niin tunteisiin, ettei se ollut kunniaksi valtuutetuille. Viidenkymmenen jakson jälkeen murhaaja on edelleen vapaana ja elää keskuudessamme. Elina Kivi, yhteysjohtaja Lempäälän Kehitys Oy, yrittäjä Elast Oy L empäälän kunnanvaltuuston kokoukset striimataan netin kautta suurelle yleisölle. Oikeasti en ole huolissani. Meille kävi niin, että katsottuamme 45 jaksoa maanantaina tuli Areenaan uudet jaksot 46.?50., jotka katsoimme kaikki saman tien lähes yhtä soittoa. Politiikkaan kuuluu eriävät mielipiteet, niiden perustelu, väittelykin ja lopulta demokraattinen päätöksenteko äänestämällä. Salaisuuksien kartano. Sarja on taidolla tehty, rinnakkain kulkee useita tarinoita, jaksot osataan katkaista niin, että on melkein pakko katsoa jatkokin. Olemme vannoutuneita Italian ystäviä ja mielellämme katselemme italialaisia elokuvia, dokumentteja ja sarjoja. Meiltä oli jäänyt huomaamatta, että joskus kesällä, jolloin aherramme mökillä emmekä katso televisiota, oli näytetty uusi kausi Syyttäjä Imma Tataranni -sarjaa. Se ei tuntunut hyvältä. Tähän asti olemme katselleet televisiota varsin kohtuullisesti . Muutos on aina mahdollisuus. Siis hyvin kohtuullisesti. Jännittyneinä odotamme, onko murhaaja jo jäänyt kiinni vai tulee toinen tuotantokausi ja uudet 122 jaksoa. Siellä pääsee irrottautumaan digimaailmasta hetkeksi, avantosauna on aina viikon kohokohtani. Kun silloin kysyn itseltäni, mitä olen saanut ja mitä olen oppinut, niin vastaus on melko varmaan: enpä juuri mitään. Lempäälän valtuuston kokouksen ilmapiiristä jäi puuttumaan kunnioitus. Veronkorotusvaltuustossa Lempäälässä valtuutettujen edesottamuksia seurasi poikkeuksellisen suuri yleisö. Ihan huvin vuoksi päätimme vilkaista espanjalaista sarjaa La Promesa . yleensä meille on riittänyt YLE1, YLE Teema ja Areena. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupaikkeille aatelislinnaan johonkin Espanjan sisämaahan. Uusi jakso ilmestyy aina arkipäivisin, ja Areenaan tulee maanantaisin sen viikon viisi jaksoa. Ei tässä vielä kaikki. Miska Tukiainen yrittäjä, Striimus Oy . kolumni Tapio Eronen . Toivon vilpittömästi, että nähty esitys oli omille äänestäjille pidettyä teatteria ja todellisuudessa päätöksentekijät pystyvät keskustelemaan asioista henkilökohtaisuuksiin käymättä. Nyt odotamme ensi maanantaita. Toivoin, että nuoret olisivat saaneet mahdollisesti ensikokemuksensa kunnan ylimmän vallan käytöstä jostakin toisesta kokouksesta. Jäimme heti koukkuun. Hyviä elokuvia, italialaisia poliisisarjoja (silloin harvoin kuin niitä on tullut), satunnaisesti englantilaisia murhajuttuja, Arto Nybergiä, Elämäni Biisiä, Tanssii Tähtien Kanssa, silloin tällöin halutaan miljonääriksi ja jotain muutakin. Oli liian monen ihmisen näkökulmia, enkä jaksanut keskittyä liian mutkikkaaseen juoneen. Sarjassa on muutama tosi paha ihminen ja iso liuta kilttejä, rakkaushuolia, ihmissuhdekiemuroita ja talousongelmia aateliselämäntavan hiipuessa kohti loppuaan. Toivottavasti vain tilapäisesti.
testamentin avulla. Lisäksi kerromme sijoitusvakuutuksesta ja siitä, millaisia säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksia se tarjoaa. Muista tehdä osoitteenmuutos tai keskeyttää jakelu. Ilmoittaudu viimeistään perjantaina 10.11. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Käsikirjoitus: Mika Waltari Käsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Rami Saarijärvi Ohjaus: Rami Saarijärvi Lavastus: Tapio Huilla Lavastus: Tapio Huilla NOKIAN TYÖVÄEN TEATTERI 2023-2024 NOKIAN TYÖVÄEN TEATTERI 2023-2024 Esitykset 9.11.2023 24.3.2024 Esitykset 9.11.2023 24.3.2024 www.nokianteatteri.fi www.nokianteatteri.fi Liput: 25€/22€/12€ Liput: 25€/22€/12€ puh: 050 346 8464 puh: 050 346 8464 Omena putoaa Omena putoaa Mika Waltarin Veijarikomedia Mika Waltarin Veijarikomedia OLEMME AVOINNA JOKA PÄIVÄ! MA-PE KLO 7-22, LA 8-22, SU 9-22. Tilaisuudessa kuulet lakimääräisestä perimysjärjestyksestä ja perintösuunnittelusta esim. Tuotteita reilu, mutta rajattu erä. Asiantuntijoina tilaisuudessa ovat Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua klo 17. 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 www.lvs.fi » milloin vain!. osoitteessa www.op.fi/tampere/tapahtumat. pankkilakimies Ami Rinta-Valkama asiakkuuspäällikkö Marita Vesterbacka Perehdy perintöasioihin ja säästä suunnittelemalla Oletko muuttamassa. 2 kalaa / talous ILMAINEN FILEOINTI ERÄ ERÄ 12 95 KG Lihamestarin takuumureat NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTIT Suomi ERÄ PALVELUSTA 15 95 KG Tamminen takuumurea NAUDAN ULKOFILEE Suomi 24 95 KG Tuore KUHAFILEE Viro, säävaraus 1 59 KG Pirkka CONFERENCE PÄÄRYNÄ Alankomaat ERÄ PALVELUSTA ETU -26 % 2 69 KPL Pirkka RUISLIMPPU 500g 1 50 KPL Pirkka HAUTAKYNTTILÄ 20h, sadesuojalla 4 99 KPL Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300g (16,63-20,37/kg) ilman plussa-korttia 6,75 kpl (22,5027,55/kg) OP Tampere Tervetuloa maksuttomaan perintöiltaan keskiviikkona 15.11.2023 klo 17.30-19.00 Lempäälän palvelukäytävän Kompa-tilaan, Manttaalitie 15, Lempäälä. TEE OSTOKSET VERKOSSA OMASTA KAUPASTASI .fi K-Nouto hinta alk. 040 015 5171 K-SUPERMARKET KULJUN KARTANON KAUPPIAAT ANNIINA JA TEEMU HAAPANIEMI K U L J U N K A R T A N O TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 1.-5.11.2023 ELLEI ERIKSEEN MAINITA. 2,90 Kotiinkuljetus hinta 9,90 Kaikki herkut pyhäinpäivään Kuljun lähikaupalta! PALVELUSTA PALVELUSTA 6 99 KG Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi raj. TAMPEREENTIE 272, 37560 LEMPÄÄLÄ • www.k-supermarket.fi • puh
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Maria Päivänen (sd.) avautui kokouksen jälkeen sosiaalisessa mediassa ja kertoi, että päätös veronkorotuksesta oli yksi valtuustouransa vaikeimpia. Keskusvaalilautakunnan 5. TeksTi: Seppo Kummala ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lempäälä korottaa veroja kunta joutuu sopeuttamaan menojaan korotuksesta huolimatta Veroprosenttiäänestys on juuri ratkennut. Ero luottamustehtävistä astui voimaan heti kokouksen niin päätettyä. Poikkeuksellisessa tilanteessa myös pöytäkirjan tämä kohta tarkistettiin välittömästi kokouksen jälkeen, jotta ero voidaan vahvistaa. Sopeutusohjelma sisältää esityksen mukaisesti myös tuloveroprosentin korottamisen, mutta valtuusto teki korotuksen jo nyt. Sen sijaan esitys rakentamattoman kiinteistön veroprosentin tuplaamisesta 6,0:aan säilyi esitetysti äänin 24–19. Ei lakisääteisiä palveluita ovat muun muassa aamuja iltapäivätoiminta, henkilökunnan edut, kotihoidontuen kuntalisä tai vapaan sivistystoimen opetus. Kirsi Kallion tilalle tarkastuslautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi valittiin Anita Haapasalmi (sd.). TeksTi: Seppo Kummala. Valtuutettu Henri Lindholm (kok.) muistutti, ettei säästökohteiden etsiminen tarkoita, että kaikki lähtee heti jos veroja ei koroteta. Päätetyllä 0,54 prosenttiyksikön korotuksella arvioidaan saatavan noin 3,5 miljoonan euron lisätulot, joita tarvitaan kattamaan alijäämäiseksi painuvaa taloutta. Sen sijaan ratkaisevaa voi olla, millaisia palveluita kunnasta löytyy. Kirsi Kallio ei ollut lasna kokouksessa. Koko pitkä keskustelu striimattiin ja on nähtävillä tallenteena kunnan kotisivuilla. Kunnanhallituksen esitys oli sen korottaminen 6,0 prosenttiin, millä tavoitellaan asumisen tiivistämistä ja tonttivarannoksi tarkoitettujen kiinteistöjen asuntorakentamisen vauhdittamista. varajäseneksi Toni Kallion tilalle nimettiin Marko Ranua (ps.), sekä Valkeakosken koulutuskuntayhtymän valtuustoon sekä varapuheenjohtajaksi Antti Kiiveri (ps.). Satu Kosola (vas.) luetteli kohteita, joihin väistämättä joudutaan kajoamaan, kun lakisääteisistä palveluista ei voida riittävästi nipistää. Veroprosenttien kiristysten lisäksi kunta käynnistää sopeutusohjelman kokonaistalouden tasapainottamiseksi kolmivuotisen taloussuunnitelmakauden aikana. Lisäksi kunnassa päätettiin käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelu taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Koville päätös otti myös valtuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäckille (kok.), joka niin ikään purki tuntojaan Facebookissa. Kunnanjohtaja Heidi Rämö ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäck (kok.) seuraavat, kun ääntenlaskijat Henri Lindholm (kok.) ja Maria Päivänen (sd.) vahvistavat tuloksen hallintojohtaja Riina Kivistölle. Anita Huhtala (vihr.) ja Satu Kosola (vas.) esittivät tuloveroprosentin korottamista. Valtuusto päätti asian ilman yhtäkään puheenvuoroa ja näin Kalliot menettivät luottamustoimensa. Vain keskustan viisihenkinen ryhmä oli asiasta yhtä mieltä, kun se äänesti veron säilyttämisestä nykyisellään. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Lempäälä vastaa talouden madonlukuihin korottamalla tuloveroprosentin nykyisestä 7,86:sta 8,4:ään prosenttiin. Sen sijaan Pauliina Österberg (kesk.) esitti, ettei asuntotarkoitukseen kaavoitettujen rakentamattomien rakennuspaikkojen kiinteistöveroa koroteta nykyisestä 3,0 prosentista. Etenkin valtuuston suurin ryhmä kokoomus sekä perusKirsi Kallio menetti valtuustopaikkansa kotikuntaperusteen vuoksi Lempäälän kunnanvaltuusto katsoi kunnanvaltuutettu Kirsi Kallion (ps.) ja keskusvaalilautakunnan 5. – Jos nyt jätämme käyttämättä mahdollisuuden korottaa veroa, säästöt kohdistuvat väistämättä lapsiin ja nuoriin. Kuva: Seppo Kummala suomalaiset puolustivat kunnanhallituksen esitystä, jonka mukaan tuloveron pyöristys 7,9 prosenttiin olisi riittävä. Useissa puheenvuoroissa korostettiin, ettei veronkorotusta ole syytä pitkittää, kun talousluvut osoittavat perustoimintojen olevan joka tapauksessa vaarassa. Kalliot itse katsovat olevansa yhä lempääläisiä. – Haluaisin ensin nähdä kokonaiskuvan, mitä sopeuttamistoimilla saavutetaan ennen kuin veroja aletaan korottaa. varajäsenen Toni Kallion (ps.) menettäneen vaalikelpoisuutensa kaikkiin luottamustoimiin. Yleishyödyllisten yhteisöjen erillinen kiinteistöveroprosentti pidettiin 0:ssa, eli sitä ei kerätä. Hän varoitti virheellisten uhkakuvien maalaamisesta. Kun niistä olisi kokonaiskuva selvillä, sitten voidaan harkita, tarvitaanko veronkorotuksia, Riina Aspila (kok.) kiteytti korotusta vastustavien tuntoja. Kirsi Kallion tilalle kunnanvaltuustoon nousi Ari Wallenius (ps.) ja näin perussuomalaisten valtuustoryhmä kasvoi jälleen 7-jäseniseksi, kuten se oli kuntavaalien jälkeen. Kunnanhallitus oli esittänyt pelkkää pyöristyskorotusta 7,9 prosenttiin, mutta kaksituntisen puhemaratonin ja äänestyksen jälkeen tuloveroprosenttia korotettiin esitetysti. Esityksestä kehkeytyi kaksituntinen puhemaraton. Äänin 25–18 tuloveroprosenttia päätettiin korottaa 8,4:ään. Korotuksen taakse asettuivat koko ryhmänä sosiaalidemokraatit, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit. – Kunnanvaltuuston puheenjohtajana kunnioitan tietenkin valtuuston päätöstä, mutta kuntatalouden kipeästi tarvitsemien rakennemuutosten kanssa veronkorotuksella ei ole juuri tekemistä, hän avautui kokouksen jälkeen. Ryhmä oli välillä kuusijäseninen, sillä valtuustoryhmä erotti Kirsi Kallion ryhmästä joulukuussa 2022. Vasemmistoliiton molemmat valtuutetut taas äänestivät korotuksen puolesta. Tapaus on äärimmäisen harvinainen, sillä vaalikelpoisuuden peruuttamisen syynä oli kunnan tekemä selvitys, jonka mukaan Kallioiden tosiasiallinen asuinpaikka ei ole Lempäälässä, mikä on vaalikelpoisuuden edellytys. Kallio itse katsoo, ettei erottaminen ole tapahtunut oikeassa järjestyksessä. Veroista jouduttiin äänestämään. Esitystä perusteltiin, ettei veroja tule korottaa, ennen kuin nähdään, miten taloutta saadaan tasapainotettua nyt alkavilla sopeutustoimilla. Vuoden 2024 Lempäälän kunnan veroprosenteista päätettiin seuraavasti; tuloveroprosentti 8,4, yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95, vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,45, muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,0 ja asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,0. Kokoomusryhmästä yksi valtuutettu, Antti Perälä äänesti myös korotuksen puolesta, kuten perussuomalaisista Antti Kiiveri ja Elina Kiiveri. Ville Hämäläinen (vihr.) puolestaan muistutti, että harva kuntaan muuttoa harkitseva tekee ratkaisujaan kunnan tuloveroprosentin mukaan. Joka tapauksessa joudumme tekemään isoja, kipeitä päätöksiä talouden sopeuttamiseksi. Nyt kuitenkin talouden tilanne; investointien, tulojen ja menojen kokonaisuus näyttää siltä, että emme selviä tilanteesta pelkästään sopeuttamalla, Päivänen kertoi Facebookissa. Kokonaisuudessaan tuolle kolmelle vuodelle on noin 6 miljoonan euron sopeutustarve. – Olin sd-ryhmän kanssa alunperin sitä mieltä, että veroprosentin nostoa emme kannata. Päätös verojen korotuksesta oli kova paikka myös sosiaalidemokraateille, kun ryhmä ei pysynyt kunnanhallituksen pohjaesityksen takana, vaan kannatti veronkorotusta. Muut ryhmät jakaantuivat äänestyksessä
Pirkanmaalla alhaisimmat työttömyysluvut olivat Ylöjärvellä (5,9 %), Pälkäneellä (6,0 %), Vesilahdessa (6,0 %), Kihniössä (6,1 %), Lempäälässä (6,1 %), Juupajoella (6,3 %), Kangasalla (6,8 %), Pirkkalassa (6,8 %), Punkalaitumella (6,8 %) ja Sastamalassa (6,9 %). Lisäksi hän on Lempäälän kokoomuksen hallituksen jäsen, Pirkanmaan Lastenliiton hallituksen jäsen ja Tampereen Lastenliiton hallituksen jäsen. Majakka oli myös omalle perheelleni kuin toinen koti. Niitä voi yhä varata erilaisiin perhejuhliin. Kuva: Marita Miettinen Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan päivittämän luottamushenkilöiden sidonnaisuusrekisterin mukaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jocka Träsbäckillä (kok.) on valtuutetuista eniten johtoja luottamustehtäviä elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä. – Monille se on ollut hengellinen koti, jossa on palanut innostuksen ja hengen tuli. Muut viisi sunnuntaina nimettyä kokoomuksen ehdokasta olivat ylikonstaapeli Mika Kasonen, kansanedustaja Aura Salla, kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Maria Miala sekä nykyiset europarlamentaarikot Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen. – Majakkayhteisö on ollut pitkään merkittävä tekijä seurakunnassamme ja se on elänyt vuosien aikana monenlaisten vaiheiden läpi. – ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” Kun jotain loppuu, jollekin muulle tulee tilaa. Kiinteistön tilat soveltuvat moneen tarpeeseen. Työttömyys kasvoi eniten Pirkanmaalla Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli syyskuussa 23 014 henkilöä. Hän on Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen sekä Pirhan aluehallituksen varajäsen, hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja sekä konsernija toimitila jaoston jäsen. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 9,4 prosenttia. Träskbäckillä on valtuutetuista lisäksi lukumääräisesti eniten ilmoitettuna muita sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä kunnallisen luottamustai virkatehtävän hoidossa. Seuraavaksi eniten sidonnaisuuksia elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä on kunnanvaltuuston toisella varapuheenjohtajalla Jani Saikkosella (ps.). Vaikka majakkayhteisölle on nyt aika jättää hyvästit, ei vuosien saatossa monille hyvin rakkaaksi käynyt tila kuitenkaan lakkaa olemasta. Maakunnissa, joissa työttömyys kasvoi, muutos oli suurin Pirkanmaalla. Vesilahdessa oli syyskuussa 130 työtöntä, kun heitä oli vuotta aiemmin 93 (kasvua 40 %). Yksi nimetyistä on lempääläinen varakansanedustaja ja yrittäjä Jocka Träskbäck, jota Pirkanmaan Kokoomus esitti yksimielisesti ehdokkaaksi. Jatkossa seurakunta ohjaa voimavaroja muun muassa satamamessun ja majataloiltojen kehittämiseen. Tarkastuslautakunta valvoo luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden noudattamista. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 . Tehtäviä on seitsemän. Hän on viime elokuussa jättämän ilmoituksensa mukaan toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai hallituksen puheenjohtaja kymmenessä osakeyhtiössä: Istekki Oy, Stara Media Online Oy, Stara Media Oy, Staravia Oy, Päivän Lehti Digital Oy, Vieno Global Oy, Reforest Finland Oy, Brandomi Oy, Blogbook Finland Oy, Miehistömedia Oy sekä Koy Lempäälän Uimahallin hallituksen puheenjohtaja. HAMKista valmistunut Kokoomus nimesi Jocka Träskbäckin eurovaaleihin Viimeistä majakkamessua vietetään kauneimpien joululaulujen merkeissä Kuljun seurakuntatalo majakassa toisena adventtina, sunnuntaina 10. seurakunnan tiedotteessa. TeksTi: Erkki Koivisto Träskbäckillä eniten sidonnaisuuksia LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Lähetä kuva tai juttuvinkki helposti WhatsAppiin 050 512 0097 vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Majakan jumalanpalvelusyhteisö lakkautetaan Nyt on uusien avausten aika, hän vihjaa kevät jo mielessään. Pirkanmaan työttömyysaste oli syyskuussa 9,1 prosenttia. Tilaisuuden jälkeen majakan jumalanpalvelusyhteisön tarina päättyy, mutta siellä jatkuu myös sen jälkeen moninainen muu toiminta. Hän on Ten Art/Taide-Saikkonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Tmi Jani Saikkosen toimitusjohtaja ja Huutokauppa Ekman Oy:n hallituksen jäsen. Hän on lisäksi muun muassa Lempäälän Yrittäjien hallituksen jäsen, Lempäälän perussuomalaisten hallituksen puheenjohtaja, Pirkanmaan perussuomalaisten hallituksen jäsen ja Hakkarin Yrittäjätalon hallituksen jäsen. joulukuuta. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli syyskuussa 249 769 henkilöä, joista lomautettujen osuus 17 682 henkilöä. Träskbäckin visio Euroopan unionista on sisäisesti ja ulkorajoilta turvallinen sekä nykyistä omavaraisempi unioni, jossa jäsenvaltiot kantavat itse vastuuta omasta taloudestaan ilman uutta yhteisvelkaa. Kirkkoherra Vehviläinen toivoo, että seurakunnan uudet avaukset rohkaisevat jo mukana olleita ja uusia ihmisiä mukaan seurakunnan yhteyteen.. uutiset Kokoomuksen puoluevaltuusto nimesi puolueen ensimmäiset kuusi ehdokasta ensi kesäkuun eurovaaleihin. Elokuusta nousua oli noin 350 ja viime vuoden syyskuusta 3 200 henkilöä. Saimme kasvaa, tukea ja rohkaista toisiamme ja oppia yhdessä elämästä ja Jumalasta. – Suomalaiseen työhön ja yrittäjyyteen vaikuttavaa sääntelyä tulee vähentää ja maamme erityisasema maaja metsätalouden, teollisuuden sekä geopoliittisen aseman osalta tulee huomioida EU-päätöksenteossa paremmin, Träskbäck toteaa tiedotteessa. Emmi Korpi on työskennellyt Majakka-yhteisön pastorina. Träskbäck on myös Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja aluevaltuutettu. Myös diakonian toimintoja ja hengellistä ohjausta vahvistetaan. Korona-aika pakotti monia tärkeitä asioita katkolle. Kokoomus nimeää eurovaaleihin yhteensä kaksikymmentä ehdokasta ja tavoittelee europarlamentista vähintään neljää paikkaa. Nämä muistot kannattelevat meitä kohti uutta. Toiset näistä ovat toipuneet ennalleen, toiset eivät. Heillä on velvollisuus ilmoittaa rekisteriin merkittävä varallisuutensa, tehtävänsä kunnan nimeämänä edustajana, johtoja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, muut johtoja luottamustehtävät sekä sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustai virkatehtävän hoidossa. Lempäälässä oli syyskuun lopussa 722 työtöntä, kun heitä oli vuotta aiemmin 615 (kasvua 17 %). TeksTi: Erkki Koivisto Hämeen ammattikorkea koulusta valmistui kestävän kehityksen koulutusohjelmasta ympäristösuunnittelijaksi (AMK) Annika Maria Laine Vesilahdesta. – Kuluneet vuodet pitävät sisällään valtavan määrän upeita muistoja. Hän jäi täpärästi kevään eduskuntavaaleissa ensimmäiselle varasijalle. Muun muassa päiväja perhekerhot sekä muskarit, sururyhmät, hikipiiri ja uniryhmä, aikuisten raamattukerhot, Pietari & Kalat -kuoro, isoskoulutukset, naistenillat, raamattuluennot ja lyhytkurssit jatkuvat myös joulukuun jälkeen majakassa. Nyt majakan jumalanpalvelusyhteisön elämä eletään loppuun, ja tammikuussa on uuden aika, toteaa yhteisön pastori Emmi Korpi Lempäälän ev.-lut. Korkeimmat työttömyysluvut olivat Tampereella (10,8 %), Valkeakoskella (10,8 %) ja Mänttä-Vilppulassa (10,7 %). Kirkkoherra Matti Vehviläinen kiittää lukuisia seurakuntalaisia, jotka ovat vuosien varrella rakentaneet omilla lahjoillaan seurakuntaa majakassa. Korpi keskittyy viimeisen majakkamessun jälkeen pohtimaan tulevaa
Kahvia kaadetaan mukiin, jota koristaa samaisen jääkiekkojoukkueen tunnus. lokakuuta kakkukahvein työporukalla. – Nyt sä lopetat, HannaMari puuskahtaa hymyillen. – Eikä ole ollut sellaista juhlapyhää, etteikö HannaMarilta olisi joku askarreltu kortti tullut, Mannila sanoo. Välkkilä istahtaa kahvipöytään viimeistä kertaa omalle paikalleen. Hanna-Mari Välkkilä on työskennellyt S-marketilla osa-aikaisena työntekijänä kolmena päivänä viikossa. Olen ihaillut hänen jaksamistaan, Heikki Jokipaltio sanoo. Välkkilä tykkää myös värittää värityskirjoja. Tupsukorvien fanitus on perua Hanna-Mari Välkkilän edesmenneeltä isältä, joka pelasi aikoinaan Ilveksessä. Hanna-Marin nimikkopaikka taukohuoneessa.. 48-vuotias Hanna-Mari Välkkilä on tehnyt 20-vuotisen palkkatyöuran Lempäälän S-Marketissa. ”Ilves” on ollut Välkkilän työvuoron lempinimenä työvuorolistassakin. Olen herännyt aikaisin, etten myöhästy, hän kertoo. He olivat työkavereita liki 20 vuotta. Välkkilällä on Downin oireyhtymä. Läksiäislahjakasseista pilkotti jotain Ilveksen keltavihreää. – Hanna-Marilla on elämänasenne kohdallaan. Down-henkilöille vanhuuden merkit tulevat muita aikaisemmin, koska heillä on yksi ylimääräinen kromosomi. Työt ovat alkaneet puoli yhdeksältä ja kestäneet puoli yhteen. Välkkilän sydän sykkii Ilvekselle ja työkaverit tietävät sen. – Olen herännyt aamuisin neljältä ja lähtenyt kävelemään ratikalle kuudelta. Hän kuvaa oloaan haikeaksi ja samalla helpottuneeksi, kun töihin ei tarvitse enää herätä aamuvarhaisella. Välkkilä tuli itse siihen tulokseen, että voisi jäädä työstä pois. Paikan tunnistaa nimestä ja tuoliin teipatusta Ilves-logosta. – Näin pitkät työurat ovat erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä harvinaisia, toteaa Välkkilän työhönvalmentaja Heikki Jokipaltio kehitysvamma-alan palveluja tuottavasta KVPS Tukena Oy:stä. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 1.11.2023 Hanna-Mari Välkkilä astuu S-marketin taukohuoneeseen ja työkaverit puhkeavat aplodeihin. – Ja Raipe Helminen on ykkönen, Välkkilä lisää. – Sun pitää hommata Ilveksen kausikortti, Jokipaltio ehdottaa. Hanna-Mari Välkkilän pääasiallinen työpiste on ollut leipäosastolla, missä hän on hyllyttänyt tuoreet leivät, mutta sen lisäksi hän on ottanut pakkauspahveja hyllyiltä pois ja huolehtinut yleisestä järjestyksestä eri puolilla kauppaa. Työura on niin pitkä, että yksi työkavereista ei ollut edes syntynyt, kun HannaMari Välkkilä aloitti työt Smarketilla. Nyt tuo nimi poistuu listasta, sillä Välkkilän läksiäisiä juhlittiin 26. – Minulta rupesivat ensimmäiset maitohampaat irtoamaan, kun Hanna-Mari tuli tänne, Lehtiö vitsailee. Tampereella asuva Välkkilä on taittanut työmatkansa ensin raitiovaunulla ja sitten bussilla Keskustorilta Lempäälään. Hän on tuonut hyvää mieltä, kysynyt asiakkailta kuulumisia ja auttanut arjen pyörittämisessä, marketpäällikkö Jani Mannila kertoo. – Vaikka Hanna-Mari on tehnyt lyhyempää työpäivää, TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste . – Nyt alkoi harrastukset kunnolla, Välkkilä sanoo. – Janne Ojanen on ykkönen, haastaa Tapparaa kannattava Jokipaltio hyvässä hengessä ja nostaa esiin avainnauhan, jota koristavat kirvesrintojen logot. Pitkäaikainen työkaveri Katri Sinisalo antaa lähtöhalauksen Hanna-Mari Välkkilälle. Hanna-Mari Välkkilä kertoo viihtyneensä työssä. Hanna-Mari Välkkilä kertoo jäävänsä kaipaamaan tuoreen leivän tuoksua ja työkavereita. Hän aikoo jatkaa punttisalija kuorolauluharrastustaan, käydä Tukenan päivätoiminnassa Epilän toimintakeskuksessa ja katsoa elokuvia, joita on kirjahyllyssä odottamassa pitkä rivi. Nyt olisi aika harrastuksille ja kavereille. – Hanna-Marilla on ollut 20 vuoden aikana kuusi eri esimiestä ja neljä työhönvalmentajaa, laskee Jokipaltio, joka on toiminut linkkinä Välkkilän ja työnantajan välillä. Toinen työkaveri, Ossi Lehtiö, oli tuolloin alakouluikäinen. uutiset ”Ilves” poistui S-marketista Hanna-Mari Välkkilä teki pitkän työuran Lempäälässä on hänen työpäivälleen tullut matkoineen mittaa noin kahdeksan tuntia
Latvialaiset vieraat olivat erityisen kiinnostuneita koulun virikkeellisestä ympäristöstä, jollaista heillä ei paikallisissa kouluissa ole. Meidät pienet ihmiset tahdotaan unohtaa tuolla vallan kammareissa, siksi kysymyksiä ja kritiikkiäkin on syytä esittää. TeksTi: Annele Matintupa . Maltalaiset vieraat olivat erityisen vaikuttuneita Lastusten koulun kodinomaisesta miljööstä sekä ilmapiiristä. Ennakointikykyä tarvitaan monessa asiassa. Nyt aiheeni on ennakointi. Lastusten koulussa opiskelee tällä hetkellä 57 oppilasta eskarista kuudenteen luokkaan asti. Koulupäivän katkaisee pitkä välitunti, joka mahdollistaa monenlaiset puuhat. Pirhan hallinto tulee muutenkin liian kalliiksi. Olen pyrkinyt toimimaan kuntalaisten ja veronmaksajien äänitorvena. Taloussuunnittelu on vielä oma lukunsa. Lastusten koululla on viimeisen parin vuoden aikana käynyt vieraita Maltalta, Italiasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Latviasta ja Kreikasta. Viime päivinä on kerrottu, että aluevaltuuston kokouspalkkiot ja muut kulut vievät meidän veronmaksajien rahoja tänä vuonna yli puoli miljoonaa euroa. Moni onkin todennut, että tällaisessa ympäristössä lapset saavat olla pidempään lapsia. Muutama vuosi sitten siteerasin kertaalleen Veikko Huovisen luomaa mainiota henkilöhahmoa Konsta Pylkkästä, mutta nyt on syytä tehdä se uudelleen. Koulun ja muun kyläyhteisön vuorovaikutusta tuetaan mm. Vieraat ovat aistineet koulun aidosti lapsista välittävän ilmapiirin, joka antaa kylän ja sen lähialueiden lapsille turvallisen kasvuympäristön. Kuva: Annele Matintupa Kolumni Kaukoviisaus Tämän kolumnini järjestysnumero on 172. Kartanlukija lukee kuskille ohjeita ennakoidusti. Lastusten koulu on yksi Lempäälän kyläkouluista. Rahat tarvittaisiin potilaiden hoitoon. Välituntileikkeihin virikkeitä ja aktiviteetteja tarjoaa monipuolinen koulun piha-alue sekä viereinen metsä. Nämä ovatkin hyvin toimivia esimerkkejä, mutta mikään niistä ei ole sote-uudistuksen tuote. Lastusten koulun henkilöstö on kertonut vierailijoille monipuolisesti koulun arjesta. Kunnalla ei sitä pelkoa ole, ja silloin voidaan touhuilla pikku hiljaa ilman paineita ja pelkoa työpaikan menettämisestä. Koulun arjessa näkyy myös eri-ikäisten yhteisöllisyys, kaikki ovat tervetulleita leikkimään toistensa kanssa. Mitä tiukempi aika, sitä tarkemmin itse kunkin on ennakoitava rahojensa riittävyyttä. Kaikkia ulkomaisia vieraita jaksaa hämmästyttää myös teknisen työn luokka, jossa opetellaan käyttämään potentiaalisesti vaarallisiakin työkaluja turvallisesti. Koulussa on kolme opettajaa, kaksi koulunkäynninohjaajaa sekä erityisopettaja yhtenä päivänä viikossa. Toki Pirhassa on paljon hyvääkin, kuten aluevaltuutettu Erkki Paloniemi oikein totesi kolumnissaan. Erityisesti matalan kynnyksen yhteistyö koulun ja kotien välillä on sujuvaa ja mutkatonta, mitä vieraat erityisesti pitivät arvokkaana. Käytännön esimerkkinä siitä ovat matalan kynnyksen tupaillat, joita järjestetään parin kuukauden välein, jolloin koulun henkilöstö ja vanhemmat kokoontuvat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Pienet koulut tarjoavat turvallisen kasvuympäristön. Entä ralliautoilu. Esimerkiksi liikenteessä sen merkitystä on meille korostettu aina, ja talvikeleillä se on suorastaan välttämätöntä. Vierailijoiden joukossa on ollut muun muassa opettajia, rehtoreita sekä muita asiantuntijoita. Kunnilta Pirhaan siirtyneen esimieskunnan päälle rakennettiin ylimääräinen hallinto-organisaatio eikä karsintaa tehty. Oma suu on usein lähinnä. Yrityksissä ennakointi on itsestään selvää, koska muuten voisi uhata konkurssi. Kyläkerhotapaamisten tarkoituksena on tarjota mielekästä, monipuolista ja hauskaa yhdessäoloa tukien eri-ikäisten kyläläisten yhteisöllisyyttä. Lempäälän kunnanvaltuuston viime viikon kokouksen jälkeen saimme lukea lehdestä, että kunta ”käynnistää sopeutusohjelman valmistelun”. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Kyläkoulut ovat rikkaus, joihin tullaan vierailemaan kauempaakin. – Kuin jonkun kotiin tulisi, on toteamus, jonka viimeisimmät ulkomaalaiset Lastusten koululla tutustumassa käyneet vieraat sanoivat. Australialaiset ja uusiseelantilaiset vieraat osallistuivat koululaisten kanssa välituntileikkeihin muun muassa laskemalla pulkkamäkeä. Kokemukseni mukaan harvassa ovat ne päättäjät, jotka ajattelevat ensisijaisesti kansalaisten etua. Oma suu on lähinnä myös Pirhan päättäjillä. Hän otti esimerkeiksi Tampereen sydänsairaalan, tekonivelsairaala Coxan ja Fimlab laboratoriot. Oppilaat kiipeilevät, liikkuvat ja rakentavat innolla majoja. Lastusten koululla käyneet vieraat ovat tutustuneet koulun arkeen olemalla mukana koulupäivissä oppilaiden kanssa luokassa ja seuraamalla opetusta. Konsta pohti viisauden lajeja ja määritteli kaukoviisauden: ”Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. uutiset ”Kuin jonkun kotiin tulisi” Ulkomaiset vieraat ihastuvat kyläkoulujen tunnelmaan Lastusten ekaluokkalaisia tutustumassa maltalaisiin opettajiin syksyllä 2023 koulun pihapiirissä. Vierailut antavat myös vastavuoroisesti paljon koulun oppilaille. Syy on selvästi Konstan määrittelemän kaukoviisauden puutteesta. He ovat ihastelleet opetuksessa hyödynnettävää itse tekemistä sekä luonnon läheisyyttä. Näin esimerkiksi lasten kanssa kotona olevat vanhemmat pääsevät lasten kanssa tutustumaan jo hyvissä ajoin tulevaan kouluunsa. kyläkerhoilla ja leikkitreffeillä. Miksi sopeutustoimien valmistelua ei aloitettu vuosi tai jopa kaksi vuotta sitten. Jos hän sanoisi vasta mutkassa, että nyt jyrkästi oikealle, mentäisiin rytinällä metsään. Koko tämä vuosi on hukattu, kun on menty entiseen malliin. Onneksi ne saivat jatkaa toimintaansa. Piikki Jokin raja pitäisi olla vuokralääkärien ahneudella.. Sopeutustoimien valmistelun aloittaminen taisi Lempäälässä saada vielä lisäaikaa, kun valtuusto päätti veronkorotuksesta. Näitä on julkaistu vuoden 2017 alusta alkaen joka toinen viikko. Tätä lajia on harvalle suotu.” Konstan viimeinenkin lause on valitettavasti totta. Päinvastoin, niiden olemassaolo ainakin yhtiömuotoisina asetettiin kyseenalaiseksi uudistuksen tiimellyksessä. He saavat tietoa muun muassa erilaisista kulttuureista
050 476 8769 AUTOHUOLTO TULEVIA TEEMOJA: 7.12. 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 041 311 1599 www.meidanveraja.fi 1 x 30 mm 14 € » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. . Joululehti 20.12. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Terveyspalvelut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. RAKENTAJALLE JA KOTIIN . 045 7834 3867 VUOKRAAMME KOKOUSJA JUHLATILOJA Hauralantie 48, talo 23B, Lempäälä tilaukset@meidanveraja.fi p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI 1 x 30 mm 14 € Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. Jouluterveiset HUOLEHDIMME HIUKSISTASI AJANVARAUS NETISSÄ: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 PALVELUN PAIKAT . Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kiinteistövälitys . P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Löydä hyvää ruokaa vaikka joka päivä www.lvs.fi/ lounas Klikkaa sivuille ja löydä mahtava valikoima hyvää ruokaa! Tökkiiko kokkailu?. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 1 x 30 mm 14 € Lukitusja turvapalvelut 1 x 30 mm 14 € Siivouspalvelut YRITYSJA KOTISIIVOUKSET 010 212 0590 www.bampalvelut.fi Lämmitysverkostojen asiantuntija www.lvi-jamakka.fi Puutalojen sisäremontit • ulkoremontit • lattiaremontit • pinkopahvitus • paperitapetointi Perinnerakentaja Jyri Kuukasjärvi 044 568 8656 Korjausrakentaminen Salvia Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa p. Sarjoitukset . KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. (03) 373 7330 teemu.murto@narvanrauta.fi w w w . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. Kaikki rodut . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. KODINKONEHUOLTO. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. f i Kaikkea rakentajalle Ruokosmetsänkatu 13 A 37570 Lempäälä huolto @ garagebrothers.info p. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 040 589 4141 / p. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. n a r v a n r a u t a . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. p. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. Avaimet . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040-2597939 / Maria Valtatie 20, Akaa www.terapiasalvia.fi TERAPIA JA VALMENNUS Ota yhteyttä! Risto Leppänen 050 5132114 risto.leppanen@ solenergyservice.fi LEMPÄÄLÄ • Sähkösuunnittelu ja -urakointi • Lämpöpumput • Sähköautojen latausasemat • Aurinkovoimalat • Ohjausjärjestelmät Työja kokoustila Fiilis Tilausravintola Rauha ASIAKASTILAISUUDET, YKSITYISJUHLAT vastaava@ljjcompany.fi 020 470 8744 REIJO MEHTO 050 543 6884 Kokousja juhlatilat RENKAAT SÄILYTYS VANNETYÖT Pirkanmaan Autohuolto WA/Puh. TERVEYS JA HYVINVOINTI . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. AUTOT JA LIIKENNE . 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.fi KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Sähköja putkiasennukset 045 7831 4230 www.saharre.fi 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 03 4102 3904 Koiranojanrinne 3, Sääksjärvi / LEMPÄÄLÄ NARVAN RAUTA JA MAATALOUS Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Ma-Pe 8-17, La 9-13. 8-16.30, p. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh
045 7834 3867 VUOKRAAMME KOKOUSJA JUHLATILOJA Hauralantie 48, talo 23B, Lempäälä tilaukset@meidanveraja.fi p. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 040-2597939 / Maria Valtatie 20, Akaa www.terapiasalvia.fi TERAPIA JA VALMENNUS Ota yhteyttä! Risto Leppänen 050 5132114 risto.leppanen@ solenergyservice.fi LEMPÄÄLÄ • Sähkösuunnittelu ja -urakointi • Lämpöpumput • Sähköautojen latausasemat • Aurinkovoimalat • Ohjausjärjestelmät Työja kokoustila Fiilis Tilausravintola Rauha ASIAKASTILAISUUDET, YKSITYISJUHLAT vastaava@ljjcompany.fi 020 470 8744 REIJO MEHTO 050 543 6884 Kokousja juhlatilat RENKAAT SÄILYTYS VANNETYÖT Pirkanmaan Autohuolto WA/Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 1 x 30 mm 14 € Lukitusja turvapalvelut 1 x 30 mm 14 € Siivouspalvelut YRITYSJA KOTISIIVOUKSET 010 212 0590 www.bampalvelut.fi Lämmitysverkostojen asiantuntija www.lvi-jamakka.fi Puutalojen sisäremontit • ulkoremontit • lattiaremontit • pinkopahvitus • paperitapetointi Perinnerakentaja Jyri Kuukasjärvi 044 568 8656 Korjausrakentaminen Salvia Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa p. p. 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.fi KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Sähköja putkiasennukset 045 7831 4230 www.saharre.fi 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. n a r v a n r a u t a . Kaikki rodut . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 PALVELUN PAIKAT . 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Terveyspalvelut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Avaimet . TERVEYS JA HYVINVOINTI . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Joululehti 20.12. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI 1 x 30 mm 14 € Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. (03) 373 7330 teemu.murto@narvanrauta.fi w w w . P. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 03 4102 3904 Koiranojanrinne 3, Sääksjärvi / LEMPÄÄLÄ NARVAN RAUTA JA MAATALOUS Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Ma-Pe 8-17, La 9-13. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. AUTOT JA LIIKENNE . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. . kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Löydä hyvää ruokaa vaikka joka päivä www.lvs.fi/ lounas Klikkaa sivuille ja löydä mahtava valikoima hyvää ruokaa! Tökkiiko kokkailu?. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. KODINKONEHUOLTO. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . p. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 050 476 8769 AUTOHUOLTO TULEVIA TEEMOJA: 7.12. 041 311 1599 www.meidanveraja.fi 1 x 30 mm 14 € » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. 8-16.30, p. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. Jouluterveiset HUOLEHDIMME HIUKSISTASI AJANVARAUS NETISSÄ: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 040 589 4141 / p. RAKENTAJALLE JA KOTIIN . Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kiinteistövälitys . kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. f i Kaikkea rakentajalle Ruokosmetsänkatu 13 A 37570 Lempäälä huolto @ garagebrothers.info p. Ilmainen puhelinneuvonta. Sarjoitukset . 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10
Lempoisten koulun ja terveyskeskussairaalan laajennus sekä investoinnit kuntakeskukseen. Totti Hämäläinen (kok.) kunnanhallituksen jäsen, kunnanvaltuutettu Päättäjien haastaminen päätöksistä tai esityksistä on tärkeää. Olen jo vuodesta 2018 lähtien odottanut että tämä olisi loppunut, mutta nytkin viimeinen tieto on että koko asia on jumittunut jonnekin EU:n rattaisiin. Seuraaviin kuntavaaleihin on vielä aikaa, mutta haluan haastaa kuntalaisia tutkimaan kunnanvaltuutettujen ehdotuksia, äänestämistä ja päätösten tukemisia julkisten, helposti saatavien pöytäkirjojen sekä videoiden kautta ja miettiä, ketä kannattaa vaaleissa äänestää. Toivon, että vaikka maailmalla on sotaa Ukrainassa ja nyt Israelissa, että me voimme olla heille tukena ja avustajina, mutta että oma maamme ja kansamme saisi olla rauhaisissa oloissa. Päätöksentekoa ei voi typistää pelkäksi rationaalisten ratkaisujen ketjuksi, vaan kyse on aina myös päättäjien arvoista ja prioriteeteista. Lempääläläiset-Facebook-ryhmässä ihmettelin, miksi ensin investoidaan kuusi miljoonaa euroa padelhalliin ja hetken päästä ilmoitetaan kuuden miljoonan euron säästötarpeet, joita suunnitellaan katettavan kunnan talousjohtajan mukaan muun muassa verojen nostoilla (LVS 12.10.). Joskus kunnan puolella oleminen tuntuu kuitenkin tarkoittavan sellaisten päätösten tekemistä, missä kunta säästää rahaa ja kuntalaisten palvelut huononevat. Pöytäkirjassa lukee myös päätöksiin liittyvät tarkemmat seikat, joiden kautta päätöstä perustellaan sekä näkee myös kuntalaisten tekemät aloitteet ja niiden käsittelyt. Kulut ovat valtaosin henkilöstökuluja: palkkoja, palkkioita ja sivukuluja noin 50 miljoonaa euroa. Tätä olemme osaltaan varmistaneet puolustuskykymme jatkuvalla ylläpidolla ja koulutuksella ja kalustohankinnoilla. Tehdään keväällä 2025 yhdessä järkeviä ja tietopohjaisia päätöksiä valtuuteista, jotta kunnan päätöksenteosta saadaan taas loogista ja oikeasti kestävää. Opin vastikään, että kunnan eri instanssien palavereiden pöytäkirjoja vuosilta 2019–23 löytyy Lempäälän kunnan kotisivuilta. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Lukijan mielipide Lokakuun loppua mennään ja kellojakin taas käännettiin tunnilla taaksepäin, ohjehan on että käännetään aina kuluvan vuoden kesää kohti. Investoinnit ovat kertaluontoisia suurempia panostuksia, Lempäälän tapauksessa pääasiassa koulujen, päiväkotien, teiden ja liikuntapaikkojen rakentamista. Yhtenä tärkeänä on tietysti se että Suomi on nyt Naton täysjäsen. Haaviston mainitsemassa Facebookryhmässä Lempäälän kuntapolitiikka keskustelu päättäjien ja kuntalaisten kesken on ollut aktiivista ja rakentavaa. Näihinkin on hyvä kokouksessa perehtyä samalla toivoen että näihin tutustutaan vain teoriassa. Kaikilla foorumeilla kuntapoliittiseen keskusteluun ei ole miellyttävä osallistua keskustelun sävyn tai epäasiallisuuksien vuoksi. Itse aion laittaa niitä omaan kalenteriini ja katsella popcornien kera. Päätöksenteon seuraaminen on helppoa. Myös salissa oli luottamusäänestys kun oppositio esitti epäluottamusta sote asioihin liittyen. Kuntalaisena olen jäänyt ihmettelemään päätöksenteon epäloogisuutta. Pitäisikö kuntalaisten seurata omia kuntapuolueitaan aktiivisemmin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja kysellä enemmän päätösten taustoista suoraan päättäjiltä. Yksi tärkeä asia on väestönsuojeluun varautuminen. Tämä on vahva pidäke maamme turvallisuuden kannalta. marraskuuta on Pirkanmaalla taas aluevaltuuston kokous ja hyvinvointialueen asiat vahvasti esillä. Itse päätöslauselman lisäksi juuri päätöksen perustelut ovat merkityksellisin tapa saada selvyyttä siitä, onko päätös – Haaviston sanavalintaa mukaillen – looginen vai ei. Valtuutettujen toimintaa ja päätöksiä pystyy seuraamaan livenä kotisohvalta käsin. Olen nyt 36-vuotiaana innostunut kuntapolitiikasta ja alkanut seurata kunnan päätöksiä Lempäälän-Vesilahden Sanomista, Lempäälän kuntapolitiikka-Facebookja kunnan kotisivuilta. Tekstissä on kuitenkin epäonnistunut rinnastus kuuden miljoonan euron investoinnista urheiluhalliin ja noin kuuden miljoonan euron alijäämästä. Pelkistä pöytäkirjoista ei käy ilmi, miksi päättäjä on äänestänyt tietyllä tavalla. Tällaisia vanhoja investointeja ovat mm. Livelähetyksen koen kuitenkin olevan edistyksellistä avoimuutta kuntapäättäjiltämme. Kunnan investoinnit ovat viime vuosina olleet noin 10–15 miljoonaa euroa vuosittain. Yhtenä isona kokonaisuutena Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2024–2026. Yritän sivistää itseäni ja ymmärtää kuntapolitiikan kiemuroita. Tällä viikolla on eduskunnassa istuntotaukoa kun Pohjoismaiden neuvostot kokoontuvat aina perinteisesti viikolla 44. Äänestyksessä hallitus sai luottamuksen. Lempäälän kunnan menot ovat kasvaneet nopeammin kuin tulomme. Vai onko useimmilla kuntalaisilla asenne, että kyllä ne päättäjät tietävät parhaiten ja sitten maristaan kahvipöydässä tai purraan hammasta parempia päiviä odotellen. Tulevien vuosien investointipaine on yli 20 miljoonaa euroa vuosittain. Noin kuuden miljoonan euron vuosittainen alijäämä, josta kunnan talousjohtaja Kari Auvinenkin puhui (L-VS 12.10.), ei muodostu urheiluhalli-investoinnista. Ne eivät näy käyttötalouden toimintakuluissa suoraan pitkän käyttöikänsä vuoksi. Koska kommentteja videoista ei löydy, en tiedä, miten livestreameissa vastataan esitettyihin kommentteihin seuraajilta vai vastataanko ollenkaan. Haluan haastaa ajattelumallia, jossa äänestetään vain ”tuttua naamaa”, ”jotakuta oman puolueen edustajaa” tai kaiken kattavia katteettomia vaalilupauksia viljeleviä konkareita. Eli ei välttämättä ole mitään tarjolla. Siinä esitellään painopisteet ja strategiset päämäärät, määritellään tarpeet ja määrä ja laatu, ohjaus ja valvonta ja näinä aikoina myös hyvin tärkeä järjestelyt häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Toisaalta aika erikoinen tilanne kun sotehan on nimenomaan viime kauden tuotos tämän kauden oppositiopuolueilta. Jokainen äänestäjä ansaitsee sen, että hänen äänestämänsä henkilö puolustaa juuri niitä asioita, joita hänen yhteinen arvomaailmansa edellyttää. Olen samaa mieltä, että keskustelua päätöksenteosta on tärkeää käydä myös kokousten ulkopuolella. Tästä kuulemme tulevassa kokouksessa. Maailmalla ei näin ole Ukrainan ja Israelin ja Gazan osalta, toivon että rauha saataisiin aikaiseksi. Maiju Haavisto Lempäälä Maiju Haavisto herättelee hyvin keskustelua kuntapolitiikan seuraamisesta mielipidekirjoituksessaan (L-VS verkkosivut 19.10.). Näin kuntapolitiikassa ollaan aidosti jokaisen kuntalaisen puolella.” Jäi pohdituttamaan, kuinka moni muu seuraa kuntansa politiikkaa ihan ajatuksen kanssa. Tulevan maanantaina 6. Jokaiselle ihmiselle on merkattu noin 1,5 neliön maalattu ruutu betonilattialla. Niistä näkee, kuka on äänestänyt mitä, kuka on jättänyt eriäviä mielipiteitä pöytäkirjaan kirjattavaksi sekä millaisia aloitteita valtuutettu on tuonut kokouksiin. Kunnanvaltuuston kokouksia pystyy seuraamaan Youtuben kautta livestreamina Lempäälän kunta -kanavalla. Liikuntahalliinvestointi ei ole aiheuttanut säästötarvetta, vaikka summat sattuvatkin olemaan lähellä toisiaan. Tuloslaskelmassa vanhojen investointien hankintahinta vähennetään kirjanpidossa poistoina vuosikymmenten aikana, ei kerralla. Haastan kuntalaiset miettimään uudelleen näkökantojaan kuntapolitiikkaan. Käyttötalouden menot toistuvat vuodesta toiseen. Kehotan kaikkia käymään asiallista keskustelua eri foorumeilla sekä vaatimaan perusteluja päätöksenteolle. Eduskunnan viime viikko oli kiireinen, kun omalta osaltani esittelin salissa eduskunnan tilintarkastajien kertomuksen. Samaan aikaan valtionavustusten ja verotulojen ennakoidaan laskevan suuresti. Viime syksynä, kun olin valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla, niin saimme omakohtaisesti kokea Helsingissä suuressa väestönsuojassa mitä se olisi jos joutuisimme nopeasti menemään tällaiseen suojaan. Siinä on oltava ja kun kysyimme ruoka ja juoma asioista niin on aika karua kuulla vastaus, ihminen pärjää hengittämättä vain pienen hetken, juomatta pari päivää ja syömättä pari viikkoa. Kulukasvuun ovat vaikuttaneet palkkojen sopimuskasvu, korkotason nousu sekä ennakoitua suuremmat menot. Näissä tilanteissa me valtuutetut ja muut luottamustoimessa olevat olemme vaikeiden päätösten äärellä. Kyseessä todella iso tila kalliossa maan alla noin 40 metrin syvyydessä. Kiitos LVS:n sähköisen artikkeliarkiston, löysin 25.8.2022 julkaistun mielipidekirjoituksen ”Kenen puolella kuntapolitiikassa ollaan – kunnan vai kuntalaisten?” Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Satu Kosola. Lempäälän vuosittaiset menot ovat noin 85–90 miljoonaa euroa. Koen edelleen tuon mielipiteen ajankohtaiseksi: ”Kuntapolitiikassa puhutaan paljon rahasta ja talouden kestävyydestä – ja hyvä niin. Kirjoituksessa on paljon näkemyksiä, joihin voi yhtyä. Pöytäkirjat ovat ilahduttavan tarkat ja informatiiviset. Myös tulevien kunnanhallituksen, -valtuuston sekä eri jaostojen ja lautakuntien kokousten esityslistat ovat kaikkien luettavissa ennakkoon. Käyttötalouden ja investointien vertailu on osin harhaanjohtavaa. Näissä tilanteissa myös puolueiden väliset arvomaailmaja intressierot näkyvät parhaiten. Kokoustallenteet voi katsoa sieltä myös jälkikäteen. Veijo Niemi (ps.) kansanedustaja aluevaltuutettu kunnanvaltuutettu Aluevaltuutetun kuulumiset Väestönsuojeluun täytyy varautua huolellisesti Lempäälän kuntapolitiikka – Ketä kiinnostaa. Isot kiitokset näistä sähköisistä seuraamiskanavista, jotka antavat paljon mahdollisuuksia kaikenikäisten kuntalaisten osallistumiseen keskusteluihin sekä päätöksenteon seuraamiseen suorassa lähetyksessä. Siihen asti annetaan palautetta nykyisille valtuutetuille matalalla kynnyksellä ja toivotaan, että meitä kuunnellaan sekä arjen sujumista ajatellaan isoja päätöksiä suunniteltaessa eikä vasta päätöksenteon jälkeen
Tästä on helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Vuokraa koneet ja laitteet rakentamisen jokaiseen vaiheeseen Rajasilta 1, 33880 Lempäälä www.hrk.fi Uusi konevuokraamo avattu Lempäälän Sääksjärvelle Lukijan mielipide Otsikko Kuvateksti Veronmaksajat maksajan penkille Lempäälän veronmaksajat istutettiin maksajan penkille, kun valtuusto päätti kiristää kuntaveroa äänin 18?25. Perheet olisivat varmasti keksineet rahoilleen itse parempaa käyttöä. Veronkorotuskaan ei pelasta Lempäälää kaikilta sopeutustoimilta, mutta sen ansiosta kuuden miljoonan sopeutustarve puolittui. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana kunnioitan tietenkin valtuuston päätöstä, mutta kuntatalouden kipeästi tarvitsemien rakennemuutosten kanssa tällä veronkorotuksella ei ole mitään tekemistä. Kotitalouksien toimeentulo on heikentynyt parissa vuodessa merkittävästi, mutta valtuuston enemmistö päätti silti mätkäistä palkansaajille reippaasti lisää maksettavaa. Tästä kärsivät kaikki kuntalaiset, mutta aivan erityisesti ikäihmiset. Veronmaksajan lompakolle ensimmäisenä menemisen sijaan kuntien tulisi tehdä ensin vastuullisia ratkaisuja palvelutuotannossa ja hallinnon rakenteissa, investointeja unohtamatta. Keskituloisen lapsiperheen lisälaskuksi tulee useita satoja euroja vuodessa. Tiina Wesslin (vihr.) kunnanvaltuutettu aluevaltuutettu. Maltillinen veronkorotus on tässäkin tapauksessa inhimillisempi, oikeudenmukaisempi ja kaukonäköisempi ratkaisu kuin palveluiden heikentäminen ja lakkauttaminen tai esimerkiksi asiakasmaksujen korotukset. Kuvaavaa on, että pelkästään padelhallin ostohinta kattaisi koko ensi vuoden kuuden miljoonan alijäämän – jääradan ja hallin ylläpitokustannuksista puhumattakaan. Kuntaveron korotusta vastustivat kokouksessa kiihkeimmin samat valtuutetut ja valtuustoryhmät, jotka olivat innokkaimmin ajamassa läpi esimerkiksi tekojääratahanketta ja padelhallin ostoa. Valtuusto päätti korottaa kuntaveroa välittömästi sen sijaan, että ensin olisi rauhassa valmisteltu sopeutusohjelma yhdessä henkilöstön kanssa ja katsottu millaisia tuloksia säästötoimilla saataisiin aikaiseksi. Myös monet tärkeät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut ovat leikkausten kohteina. Kuntarahoituksen toimitusjohtaja totesi äskettäin viisaasti, että kuntatalouden ongelmat eivät ratkea siirtämällä rahaa lompakosta toiseen. Käytännössä päätös koski sitä, kuinka laadukkaat ja riittävät palvelut haluamme kuntalaisille tarjota. Jos olisi minkäänlaista toivoa löytää tarpeeksi hölmö ostaja, olisin esittänyt padelhallin myyntiä veronkorotuksen sijaan. Se ei riittänyt. Pienituloisimmat eivät maksa kuntaveroa lainkaan. Petteri Orpon hallitus keventää parhaillaan palkansaajien verotusta, mutta Lempäälässä tuo kevennys katoaa kuntakoneiston syövereihin ja Harri Jaskaria lainatakseni ”kuin Molokin kitaan”. Vihreiden ja vasemmistoliiton esittämää peräti 0,54 prosenttiyksikön kertakorotusta kannattivat keskusta, sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit. Esitys oli 6,9 prosenttia pohjalla ollutta aikaisempaa veroprosenttia suurempi. Lempäälän kuntapolitiikkaa ruotivalla Facebookpalstalla pestään tämän päätöksen jälkipyykkiä niin, että roiskuu. Veronkorotusta vastaan äänestivät kokoomus yhtä valtuutettua lukuun ottamatta ja perussuomalaiset kahta valtuutettua lukuun ottamatta. Jokainen tietää, että julkisen sektorin rakenteissa piilee rahareikiä, joita täytyy paikata ja tilkitä talouden tervehdyttämiseksi. Kunnan säästöpaineet ovat ymmärrettävästi suuria. Jokainen euro on työllä perheelle ansaittua rahaa. Puolen prosenttiyksikön veronkorotus tarkoittaa keskituloiselle työssäkäyvälle lempääläläiselle 14 euron kuukausittaista lisämenoa, mikäli ei oteta huomioon henkilökohtaisia ja automaattisia vähennyksiä. Samansuuruinen korotus aikaisempaan 20,5 veroprosenttiin olisi tarkoittanut veroprosentin kertanostoa peräti 21,9 prosenttiin. Todellisuudessa maksettavaa jää vielä vähemmän. Sote-sektorin siirryttyä hyvinvointialueille kunnissa tehtävät säästötoimet kohdistuvat erityisesti lapsiin ja nuoriin: muun muassa kouluihin, varhaiskasvatukseen, aamuja iltapäivätoimintaan, lasten harrastustoimintaan, nuorisoyöhön ja koulukuljetuksiin. Jossain perheessä raha on pois lasten harrastuksista, toisessa ruokaostoksista ja kolmannessa ehkä lomamatkasta. Elinkustannukset ovat nousseet huomattavasti korkojen nousun ja inflaation sekä Lempäälässä myös vesimaksujen huomattavan nousun myötä. Nurinkurisinta on, että nämä henkilöt syyttävät nyt kovin sanakääntein korotuksen kannattajia lapsiperheiden talouden kurjistamisesta, vaikka juuri hetki sitten olivat itse valmiit hassaamaan mainittuihin investointeihin niin lapsiperheiden kuin muidenkin kuntalaisten verorahoja 6,5 miljoonan euron edestä. Kuntalaisten veronkorotusten tulisi olla vasta viimesijainen keino, mutta Lempäälässä se äänestettiin nyt ensimmäiseksi keinoksi. Pidin valtuuston kokouksessa monen muun valtuutetun tavoin puheenvuoron veronkorotuksen puolesta. Ilman veronkorotusta kaikki muut kuin lakisääteiset palvelut olisivat leikkausuhan alla. Tällaista korotusta kukaan ei voi perustellusti pitää maltillisena. Kunnan käsi työntyy nyt palkansaajan taskuun kyynärpäätä myöden. Jocka Träskbäck (kok.) kunnanvaltuuston puheenjohtaja Korotuksella pelastettiin palvelut Lempäälän kunnanvaltuusto päätti varsin maltillisesta puolen prosenttiyksikön veronkorotuksesta tilanteessa, jossa kunnan talouden sopeutustarve on kuusi miljoonaa euroa. Palkansaajien ja lapsiperheiden toimeentulon heikentäminen on arvovalinta, jota kokoomus ei ollut valmis tekemään. Nyt päätetty veronkorotus on historiallisen raju
Tasapainolaudalla LeKi -futiksen jalkapallotoimija Risto Tuomisen ohjauksessa tasapainoilevat Arja Pakarinen ja Hilkka Pirinen sanovat ehdottomasti olevansa lähdössä mukaan tämänkaltaiseen toimintaan ja tuovansa mukanaan muitakin. Tutumissessiot ovat maksuttomia, mutta toteutuessaan viikoittaisesta tapahtumasta veloitettaisiin jatkossa muutaman euron maksu. marraskuuta Vesilahden kirjastossa, jossa kuullaan filosofian tohtori Eija Komun esitelmä Elämäni Badding-biisit. Päälle oli jutustelua ja kahvittelua. Kuva: Erkki Koivisto. Nyt lähdettiin näin pienimuotoisesti liikkeelle, ja Lempäälässä etsitään jatkoa ajatellen yhteistyömahdollisuuksia eri tahojen kanssa, Talonen sanoo. Kutsun oli kuullut kymmenkunta ikääntynyttä. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 . Tilaisuuden järjestää Vesilahden kirjasto, ja siihen on vapaa pääsy. Nyt ensi kertaa pienimuotoisesti järjestetty senioreiden liikuntatapahtuma ”Sukupolvet kohtaavat” sai alkunsa Maalipotkun aloitteesta. Komulla on kontakti myös Badding-elämäkertureihin Heikki Metsämäkeen, Juha Miettiseen ja Jukka Rajalaan. . Kyseessä on pilottitapahtuma, ja hankkeen pyrkimyksenä on saada tästä säännöllinen toimintamuoto siirrettäväksi Sääksjärveltä eri Maalipotkun seuroille ympäri Pirkanmaata. Melkein Vaparihallin vieressä asuvat naiset kulkevat usein lenkillään hallin vierestä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun he pääsivät tutustumaan, mitä siellä tehdään. Meillä on tilaa koululaisryhmien ohessa aamuja iltapäivisin. "Sukupolvet kohtaavat” -hankkeen toimintamallia tässä nyt haetaan. Tähänhän ihan innostuu. On hienoa, kun eläkeläisten ei tarvitse lähteä Lempäälän keskustaan tai Tampereelle asti, vaan ohjattua tekemistä löytyy täältä Sääksjärveltä, he sanovat. Kävijämääräksi tavoitellaan 30 senioria. Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen on kaikkien osapuolten etu. Komu valottaa rakkaimpia Badding-kappaleitaan ja kertoo Baddingin elämästä seikkoja, jotka eivät ole välttämättä suurelle yleisölle tuttuja. Mekin oikein innostuimme. Niin kivaa oli, että meinasi unohtua. . Halli on esteetön. . Heille on entuudestaan tuttua senioriväelle tarkoitettu tuolijumppa Sääksjärven seurakuntatalolla. Kaikki tapahtui pehmeällä tekonurmella. Tshekkiläisen Baddingfanin ja hänen musiikkinsa takia suomen kielen omin päin opetelleen Someronkävijän Ladislava Svobodován tervehdys kuullaan illassa. Vaikeinta pelaajilla oli oman kertomansa mukaan malttaa olla juoksematta. Luulisin sen olevan kunnan intressissä. TeksTi: Erkki Koivisto Kikkailu kunniaan. He kävivät naisissa tsekkaamassa, millaisia liikuntamahdollisuuksia senioreille Sääksjärvellä sijaitsevassa liikunnallisessa monitoimihalli Vaparihallissa on tarjolla. Baddingin soittajakavereista Komu on tutustunut nyt jo edesmenneeseen somerolaiseen Antti Toukkariin ja somerolaiseen Arto ”Mamba” Koskiseen sekä helsinkiläisiin Pentti Ahoon ja Arto ”Pilli” Pajukallioon. Likimain ensimmäistä kertaa omakohtaisesti jalkapalloon tuntumaa ottaneet Aulikki Hartman, Anita Pylkkönen ja Marja Sundström Lempäälästä sanovat yhteen ääneen tulevansa mielellään pelailemaan kävelyfutista toistekin, jos vain saadaan yhtä kiva porukka koolle. Aulikki Hartman (vas.), Anita Pylkkönen ja Marja Sundström ihastuivat erityisesti kävelyjalkapalloon. . Esitelmöimään Vesilahden kirjastoon saapuva Eija Komu toivoo yleisökeskustelussa kuulevansa omakohtaisia muistoja Baddingista, keikoilta tai muuten. . Mailis Niemelän luvalla Eija Komu on saanut yöpyä yksin Baddingin kotimökissä aikana ennen suuren mediajulkisuuden saanutta remonttia. Sinä yönä uni ei tullut silmään. Lempäälä ja muut kunnat voisivat hänen mukaansa tukea alueellaan tapahtuvaa kolmannen sektorin tarjoamaa senioriliikuntaa. Yleisökeskustelussa Eija Komu toivoisi kuulevansa omakohtaisia muistoja Baddingista, keikoilta tai muuten. . Kahvia ja pullaa on ensi kerrallakin luvassa. Aiemmin Kallion kirjastossa Helsingissä viime marraskuussa ja Someron kirjastossa syyskuussa kuultu esitelmä sai runsaan yleisön ja lämpimän vastaanoton. Maalipotku ry:n toiminnanjohtaja Timo Korsumäki toivoo, että koulun liikuntaluokka voisi osallistua tapahtumaan. Tämä on oiva paikka tarjota vanhusväestölle virikkeitä. Esitelmässä kuullaan kappaleet Arpiset haavat, Kaita polku, Mä jäin kii, Suon kulkija, Lights (Valot) ja Sydämessäni vihellettynä demoversiona. Tarjolla lämmitetyssä, hyvin valaistussa ja ilmavassa sisäliikuntahallissa oli kävelyjalkapallon lisäksi muun muassa pallonkuljetusta alkuverryttelyradalla, mölkkyä, tasapainoilua ja koordinaatiota sekä jazzin pelailua. Maalipotku ry, jonka nimi oli vuoden 2019 loppuun asti Suomen Palloliiton Tampereen piiri ry, ja lempääläläinen jalkapallon erikoisseura LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry olivat kutsuneet tiistai-iltapäiväksi paikallisia senioreita koolle tapahtumaan, jossa oli iltapäivän ajan tarjolla maksutta ja ohjatusti monenmoista kevyttä liikuntaa. . Lähimmät seniorit tulivat läheisestä ikääntyneiden päivätoimintaa tarjoavasta Toimelantalosta. Eija Komu on muuttanut Somerolle Baddingin muiston vuoksi vuonna 2010 ja tutustunut Baddingin lähipiiriin kuten hänen sisareensa, nykyään Mäntässä asuvaan Mailis Niemelään, osa-aikaiseen somerolaiseen Baddingin nuoruusvuosien sielunveli Rafe Tanskaseen ja nokialaiseen sydänystävä Ritva Lehtoseen. Sen muotoutuminen vaatii oman aikansa, sanoo Maalipotku Ry:n puheenjohtaja Harri Talonen todeten, että pilottitapahtuma otetaan Sääksjärvellä muutaman viikon sisään uusiksi, nyt toteutunutta laajemmin kaikille avoimella kutsulla. Olot ovat mainiot eikä syksyn hyhmästä tietoakaan. LeKi-futiksen puheenjohtaja Petri Mäkinen oli hieman pettynyt ensimmäisen liikunnallisen iltapäivän saamaan vastaanottoon kohderyhmän keskuudessa. Tiskijukkana toimii Mirja Honkanen. Pukuhuoneet ovat käytössä, samoin avara parkkipaikka. Kuva: Somero-lehti/Merja Ryhtä Kun malttaisi olla juoksematta Pilotti: Vaparihallin liikunnallinen ikäihmisten iltapäivä otetaan uusiksi marraskuussa Keski-iältään reilusti 60 vuoden paremmalla puolella oleva senioriporukka, vanhin on 86-vuotias, päättää viisi vastaan viisi -kävelyjalkapallomatsinsa. ajankohtaista Rakkaudesta Rauliin Vesilahden kirjastossa Somerolaisen Rauli Badding Somerjoen, 1947–87, ainutlaatuinen tulkintakyky ja musiikillinen monipuolisuus ovat esillä keskiviikkoiltana 8. Mainiota olisi, jos saisimme koululaiset ja seniorit kohtaamaan toisensa täällä, hän sanoo
18 OMISTAJANVAIHDOKSEEN KANNATTAA VARATA AIKAA S. 26 YRITTÄJYYS YRITTÄJYYS JA ELINVOIMA -TEEMASIVUT KESKIVIIKKO 1.11.2023. 14–15 MONTA PALLOA ILMASSA S. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 4H TAITOPUOTI ON NUORIA YRITTÄJIÄ VARTEN S
Oleellista on, että yrityksen asiat, kuten verotus, sopimukset ja kirjanpito ovat hyvässä kunnossa. Enää en olisi yksin siihen lähtenyt, mutta soitin pojalleni ja kysyin, lähtisikö hän kimppaan. Tervetuloa viettämään ikimuistoisia hetkiä! LEMPÄÄLÄ MONIALAYRITTÄJÄ KARI Niemi, 62, on ehtinyt yrittäjäurallaan pyörittää monenlaisia yrityksiä. Tähän pätee myös Kaskelan tärkein vinkki yrityksen ostoa suunnittelevalle: jos et tunne toimialaa, johon olet ryhtymässä, riski on suuri. Vaihdos sujui helposti, mutta kyllä ne virallisetkin asiat kannattaisi käsitellä hyvissä ajoin. Hän pohtii, että ehkä ravintola henkilöityi liikaa yrittäjään itseensä, eikä jatkajaa meinannut löytyä. selvillä, mutta yrittäjä onkin vetäytynyt, kun ei ole ollut valmis luopumaan yrityksestä. Hän myös osti kaksi kertaa Vesilahden Liikenne Oy:n. Molempien kertomuksissa on selvästi yhteinen punainen lanka. Lisäksi hän on siirtänyt sukupolvenvaihdoksella osan yrityksistään pojilleen. yrittäjyys. – Liiketoiminnan siirtäminen hyvälle työntekijälle on helpoin tapaus. Pirkanmaan Yrityskummien toiminnanjohtaja Tapani Kaskelalla on pitkä kokemus omistajavaihdosten sujuvoittajana. VUODEN ALUSSA Niemi löysi ravintolalle jatkajat. Riittävän aikaista suunnittelua ei voi kyllin korostaa. Koronavuosien jälkeen Kari Niemi yritti myydä ravintolaa pari vuotta. Ostajaa ei vain löytynyt. Myös valmius kehittyä tai vaikka tuotantokaluston kunto on tärkeitä katsastaa. URANSA AIKANA Kari Niemi on pyörittänyt kahta ravintolaa, Pub Kapoa ja Peuran Krouvia. . Ne omistusjärjestelyt hoituivat sillä yhdellä puhelulla. Niemi katsoo, että vaikka kauppoja ei lopulta krouvista syntynyt, oli sen kaupittelu helpompaa, kun se ei ollut henkilöitynyt yrittäjään. Seppo Kummala Täytyy selvittää, vaihtaako yrityksen osakekirjat omistajaa, eli kaupataanko koko yritys, vai esimerkiksi pelkkä Kun yrityskauppoihin valmistaudutaan hyvin, päästään Kaskelan mukaan helpoiten myös oikeaan kauppahintaan, joka on kuin veteen piirretty viiva. – Ennen myyntiä yrittäjän täytyy tehdä itselle selväksi, mistä on luopumassa ja suunnitella myös henkinen puoli. KARI NIEMI on perustanut kolme yritystä, joiden alla aputoiminimillä pyörittänyt useampaakin toimintoa. En tiedä, osasiko hän ottaa tosissaan. Kapon nimi tulee Niemen kutsumanimestä. TAPANI KASKELAN vinkit osuvat näihinkin. Silloin yritys on niin sanotusti myyntikunnossa. Ei tule yllätyksiä puolin eikä toisin, kun työntekijä tietää, mihin on ryhtymässä, Kari Niemi sanoo. Yrityskummien toiminnanjohtaja arvioi yleisesti, millaisia sudenkuoppia yrityskauppoihin sisältyy ja miten ne voi välttää hyvällä suunnittelulla. Jos yrityksen maine perustuu yrittäjän henkilökohtaiseen toimintatapaan, asiakkaat voivat pettyä muutokseen. Olen varma, että kun esimerkiksi sopiva yrittäjäpariskunta olisi löytynyt, krouvilla olisi elanto tullut. Tanni oli tuttu jatkaja, sillä hän oli ollut töissä ravintolassa jo kauan. Kovin helppoa Niemen ei ollut löytää jatkajaa Peuran tiin kannattaa varata aikaa. Mitä aiemmin vaihdoksen suunnittelee, sitä helpommin se sujuu, Kari Niemi pohtii. Hän siirsi ravintolaliiketoiminnan Marika Tannille ja tämän siskolle Anna Pätsille. Toisen yrityksensä hän on siirtänyt toiselle pojalleen, Aki Sarénille. Kaskela tunnistaa ilmiön. Vuokrattavana hirsihuvila ja savusauna. TAPANI KASKELA muistuttaa, että yrityskaupoille on aina monta vaihtoehtoa. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Tyytyväisten ihmisten ja yrityksien remontointipalvelu korjaamme | rakennamme | kasaamme Ota yhteyttä ja anna meidän muuttaa visiosi todeksi! lempaalarh@gmail.com / 050 462 9906 / 046 905 5417 www.lempaalarh.fi 050 5883 822 • WWW.TOUTOSENLOMAHUVILAT.FI Toutosen lomahuvilat tarjoaa upean ja luonnonläheisen miljöön esimerkiksi lomanviettoon, yritystilaisuuksiin tai perhejuhliin. Sen hän osti yhdessä Juha Lehtimäen kanssa, jolle hän myi osuutensa joitakin vuosia sitten jäädäkseen eläkepäiville. Hän muistuttaa, että yrityskaupoissakin pyyntihinta on oma juttunsa, toteutunut hinta neuvottelun tulos. Hän korostaa, että yrityksen myynYritys on helpoin siirtää tutulle – varaudu kauppoihin ajoissa Konkariyrittäjä kertoo tekemistään yrityskaupoista ja miten ne sujuivat. – Kuulin, että Vesilahden Liikenne olisi ostettavissa. Hän on muun muassa ajanut taksia, pyörittänyt kyläravintolaa ja grilliä, myynyt lakua ja kierrättänyt pomppulinnaa. Jokunen yrittäjä kokeili, mutta sittemmin Pub Kapo on jäänyt historiaan. Hän on ehtinyt myydä ja ostaa yrityksiä, yhden jopa kahteen kertaan. Hän kommentoi yleisesti samoja lainalaisuuksia, joita Kari Niemi on havainnut omissa yrityskaupoissaan. Hiljattain hän osti kuitenkin yrityksen takaisin itselleen, tällä kertaa yhdessä poikansa Jere Sarénin kanssa. – Olin vuosia puhunut, josko Aki ottaisi firman vetääkseen. Savusaunamme on valittu Vuoden Savusaunaksi 2018. Olemme Tampereen kupeessa ja vain 1h 30min Helsingistä. Perheen sisällä yritysvaihdokset sujuivat mutkattomasti. Siksi yrityksen ostoa suunnittelevan kannattaa selvittää, millainen maine yrityksellä on, mihin se perustuu ja mistä asiakaskunta muodostuu. Kiinteistö jäi liikkeenluovuttamisen yhteydessä Kari Niemi Oy:lle. Yksi vinkki tulee käytännön kokemuksesta. Yrityksen identiteetti oli juurtunut paikkakuntaan. Olen nähnyt useamman yrityskaupan peruuntuvan siinä vaiheessa, kun kauppa olisi krouviinkaan. Siksi henkilökunnasta löytyvä jatkava on usein turvallinen tapa omistajavaihdokseen puolin ja toisin. – Yritys oli kunnossa, myös tuottopuoli
Linjasaneeraukset eli kokonaisvaltaiset putkiremontit . LVI-asennukset . Tuuriin ei Kaskelan mukaan kannata kuitenkaan luottaa. – Tällöinkin on mahdollista esimerkiksi sopia optiosta lunastaa vaikka liiketoimintaan käytetty kiinteistö myöhemmin, kun yritystoiminnan tuotot antavat myöten. • Jos myynnillä on kiire, usein jotain on pielessä. Sillä välttää suurimmat sudenkuopat. • Asiakkaat voivat pettyä uuteen yrittäjään, mieti miten pidät asiakkaat. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 info@lhla.fi | www.lhla.fi . www.kuusiretki.fi lapinlumo@lapinlumo.com P. yrittäjyys. . • Millainen maine yrityksellä on, perustuuko se yritysideaan vai yrittäjän persoonaan, voiko sitä siirtää. Viimeisimmällä kaupalla hän osti poikansa kanssa takaisin entisen yrityksensä. Kari Niemen yrityksen omistajavaihdokset kävivät kutakuinkin kivuitta. Hän muistuttaa, että yrityskaupoissakin pyyntihinta on oma juttunsa, toteutunut hinta neuvottelun tulos. 0400 010 992 Tampereentie 4 (2. Ostajalle: • Jos et tunne toimialaa, harkitse uudelleen. Vesija viemärihuoltopalvelut TAMPERE OY Toimimme Tampereen, Turun ja koko Varsinais-Suomen alueella. AMMATTITAITO JA INTOHIMOINEN ASENNE ON PALVELUMME LÄHTÖKOHTA www.isokouvola.fi puh. Hän kannustaa aina ulkopuolisen asiantuntijan konsultointia yrityskauppoja tehdessä. Vinkit: Pirkanmaan Yrityskummit toiminnanjohtaja Tapani Kaskela liiketoiminta. 050 3373 743 / Juha Patakangas juha.patakangas@isokouvola.fi Tule tapaamaan joulupukkia Lempäälään! Koe ainutlaatuinen retki hämärässä metsässä, kahvistele kotatulen loisteessa, tapaa lempeä Korvatunturin Joulupukki ja kruunaa joulun odotus hakemalla joulukuusi yhdessä perheen kanssa. LVI-huollot . 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Yritys on helpoin siirtää tutulle – varaudu kauppoihin ajoissa Yrittäjä Kari Niemi on ehtinyt myydä ja siirtää jälkipolville yritystoimintojaan. Kuva: Henna Mailas INFO Vinkit yrityskauppoja suunnittelevalle Myyjälle: • Tee itsesi kanssa päätös ja suunnitelma, että olet todella luopumassa yrityksestäsi. • Mikäli myyjä ei halua toimittaa kaikkia kaipaamiasi tietoja, suosittelen vetäytymistä. • Laita yrityksen asiakirjat, kirjanpito, verot ja sopimukset kuntoon, käytä asiantuntijaa. KUN YRITYSKAUPPOIHIN valmistaudutaan hyvin, päästään Kaskelan mukaan helpoiten myös oikeaan kauppahintaan, joka on kuin veteen piirretty viiva. • Keskustele aikeistasi myös rahoittajan (pankin) kanssa. Usein pelkkä liiketoiminnan siirto käy helpommin, kun se ei vaadi niin suurta pääomaa kuin koko osakekannan osto kiinteistöineen. – Usein käytetyn sanonnan mukaan, kun kauppakirjojen allekirjoituksen jälkeen molemmilla osapuolilla jää pikkuisen kirvelemään, on hinta ollut oikea ja löytynyt myyjän ja ostajan toiveiden välistä. Lämmitysratkaisut . Viemärikuvaukset
Työturvallisuus ja työhyvinvointi on HRK Konevuokraamoille erittäin tärkeää. – Haluamme, että asiakassuhde säilyy kerrasta toiseen. – Tarjoamme asiakkaalle sellaisen koneen, jota hän tarvitsee. Sen avulla kuluttajahankintoja voidaan vähentää ja samalla vähentää raaka-ainekäyttöä sekä ympäristöhaittoja. – Kokonaisvaltaisuus liittyy rakennettavan kohteen elinkaareen: pystymme olemaan mukana rakennuksen suunnittelusta sen valmistumiseen. Kun rakennus alkaa nousta paikoilleen, tuomme paikalle tarvittavaa kalustoa, kuten työmaahissejä, henkilönostimia, lämmittimiä, valaistusta ja sähkölaitteita. Voi olla, että henkilönostimen sijaan esimerkiksi työmaateline olisi parempi asiakkaalle. Kun vuokraus ja itse koneen käyttö on helppoa ja mukavaa, kertoo se hyvästä toimijasta, Rämänen päättää. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 MAINOS Helppous ja turvallisuus kertoo hyvästä toimijasta HRK Konevuokraamot avasi uuden toimipisteen Sääksjärvelle Heikki Valve ja Petri Rämänen toivottavat tervetulleeksi HRK:n uuteen Sääksjärven toimipisteeseen. Lisäksi yritys tarjoaa digitaalisia sovelluksia vuokraustoiminnan optimointiin. HRK Konevuokraus haluaakin olla mukana niin suuremmissa kuin pienemmissä rakennusprojekteissa koko Pirkanmaalla. Annamme osaamisemme asiakkaan käyttöön. HRK Konevuokraamot on suomalainen, vuonna 1975 perustettu perheyritys. Rakennustyömaan alkaessa vuokraamme alussa maantiivistäjiä, rakennuskoneita ja työmaatiloja ja työmaa-aitoja. Lisäksi yritys pyrkii edistämään kiertotaloutta: vuokraaminen on kiertotalouden liiketoimintamallien mukaista toimintaa. – Tarjoamme kokonaisvaltaista konevuokrausta ja työmaapalvelua. Yrityksellä on myös vastuullisuusohjelma, johon kaikki työntekijät sitoutuvat työssään joka päivä. Vastaanottotarkastus tehdään aivan jokaiselle koneelle pienistä koneista isoihin koneisiin, Valve kertoo. Vastuullinen ja arvolähtöinen yritys HRK Konevuokraamoille on tärkeää, että yritys tekee sen, mitä on luvannut. yrittäjyys. Lisäksi yrityksen palveluun kuuluu käytön opastus vuokraajalle, vaikka kyseessä olisi pienikin kone. Tavoitteemme on, että asiakas saa tehtyä homman siististi, nopeasti ja turvallisesti, Rämänen selittää. – Meidän laitteemme tarkistetaan aina, kun ne palaavat vuokraajalta takaisin. Teemme mahdolliset tarvittavat huollot ja tarvittaessa korjaukset jokaisen vuokrauksen jälkeen. HRK Konevuokraamot vuokraa niin pieniä kuin suuriakin laitteita yksityisten ihmisten ja yritysten käyttöön niin kodin remontteihin kuin suurempiin rakennushankkeisiin. HKR Konevuokraamot haluaa olla se luottokumppani työmaalla. HRK Konevuokraamot myös kehittää toimintaansa jatkuvasti niin yrityksen kuin asiakkaidenkin hyväksi. Vuonna 2021 HRK Konevuokraus on solminut Green Deal -sopimuksen. Rakentaja! Vuokraa koneet käyttöösi Sääksjärveltä! Palvelemme arkisin klo 7-16, Rajasilta 1, Lempäälä HRK Konevuokraamot Asiakaspalvelu 03 277 3500 Käyntiosoite Rajasilta 1 33880 Lempäälä Aukioloajat ma–pe 7.00–16.00 la suljettu www.hrk.fi . Näissä kiinnitetään erityistä huomiota energianhankintaan, koneja tarvikehankintaan, sekä varustehankintaan. Asiakaslähtöinen palvelu HRK Konevuokraamot ei pyri vuokraamaan asiakkaalle kalleinta konetta, vaan haluaa löytää asiakkaalle sopivan, kokonaistaloudellisen ratkaisun. Yrityksen työkulttuurissa jokaisen työntekijän tulee ymmärtää toimintansa vaikutukset ja osata toimia turvallisesti. Sopimus perustuu vapaehtoisuuteen kiertotalouden edistämiseksi ja ympäristöpäästöjen vähentämiseksi, joita vastuullisuustyössä edistetään. On ekologista, ettei omia laitteita tarvitse ostaa, vaan ne voi hyvällä hinta-laatusuhteella vuokrata luotettavalta palveluntarjoajalta. Kun esimerkiksi rakennusyritys vuokraa meiltä kokonaisvaltaisesti palveluita, kuuluu pakettiin niin kaluston suunnittelupalvelua, asennuspalvelua kuin kuljetuspalveluakin, kertoo markkinointipäällikkö Heikki Valve. Lempäälän toimipiste lähellä Tampereen rajaa antaa mahdollisuuden kehittää firmaa ja ammattitaitoa, sekä hankkia yhä monipuolisempaa kalustoa. Ne käyvät läpi palautustarkastuksen. Lisäksi vuokrattaessa ohjeistetaan asiakasta koneiden ergonomiseen ja turvalliseen käyttöön. Vastaavaa yritystä ei Lempäälän alueelta löydy. Yritys tekee vastuullisia hankintoja ja valintoja pienentääkseen ympäristövaikutuksia. Jos asiakas esimerkiksi haluaa vuokrata henkilönostimen, asiakaspalvelumme kysyy koneen käyttötarkoitusta. Erityisesti talviaikaan lämmityskalustoa liikkuu paljon, Lempäälän pisteen esimies Petri Rämänen lisää
Pyhällön kuvailemat leikkuutekniikat ovat kuin aakkoset, joista alan sanasto muodostuu. Kosmopoliittisesta urastaan huolimatta Pyhältö mieltää itsensä maalaistytöksi Vetelistä, joka asettui Vesilahteen. Tuula Pyhältö on kiertänyt kouluttamassa tukkataikureita 33 maassa. Niitä oppeja hän on vienyt eri maihin. Valitsen maailman kuvastoista sellaisia, joita asiakkaat kysyvät eniten, sekä jonkun vähän erikoisemman. ENTÄS MILANON ja Vesilahden erot. Seppo Kummala Vetelistä Italiaan ja Vesilahteen Tuula Pyhältö o.s. Pisimpään hän on opettanut hiusalan ammattilaisia Etelä-Koreassa sekä Italiassa, jossa hän asui viisitoista vuotta ennen paluutaan Suomeen. – Jokaiselle täytyy löytää itselleen sopiva kampaustyyli. yrittäjyys. Yksittäisen muotikampauksen sijaan Pyhältö puhuu muotilinjasta, joka on laajempi käsite ajankohtaisista leikkausmalleista. . Paikalla ei sinänsä ole niin merkitystä, mutta ammattitaidolla ja halulla tehdä työnsä hyvin missä tahansa onkaan, sillä on suuri merkitys. Jos Italiassa nainen haluaa lyhentää hiuksia enemmän kuin pari senttiä, se on jo sukukokouksen paikka, jossa puolison lisäksi tarvitaan mummon ja naapurin koiran hyväksyntä, Pyhältö kärjistää nauraen, mutta sanoo tilanteen muuttuneen myös Italiassa viime vuosina. – Olen lähtöisin Vetelistä, tulihan siinä melkoinen kierros Chicagon ja Milanon kautta kierrettyä ennen kuin asetuin Vesilahteen, pysyäkseni, Pyhältö nauraa. Tai tanssiaskeleet, jotka tulee hallita ennen kuin voi kikkailla. Pyhältö voisi opettaa samoja oppeja yhtä hyvin Suomessa, mutta yksinkertaisesti Italiassa markkinat ovat niin suuret, että siellä erikoiskoulutukselle riittää kysyntää. Ne yllättävät. Ne ovat hiusalan aakkoset, jotka tulee hallita. Kuva: Seppo Kummala hiusmuoti eroaa vaikkapa tamperelaisesta. Kansainvälisen uransa aikana Pyhältö oppi suomen kielen lisäksi puhumaan paitsi englantia ja italiaa, myös koreaa. – Naisen itsenäinen asema näkyy Suomessa. Päivän aikana ehdin opettaa kolme leikkausmallia. – En luo muotia, vaan seuraan, mitä maailmalla on menossa ja autan partureita ja kampaajia toteuttamaan alan trendejä. Hiusala ei tee tähän poikkeusta. Tärkein kieli on kuitenkin se hiuskieli ja rohkeus omaksua ne. Kaunisto) on 43 vuoden mittaisesta urastaan tehnyt 33 vuotta kiertämällä tellusta yhteensä 33 maassa. Niiden avulla voidaan leikata kaikki maailman muotitukat ja klassikot. TUKKAMUOTI ON nykyisin globaalia, internet välittää muotitalojen uutuudet leviävät sosiaalisessa mediassa maailmanlaajuisesti saman tien. MITEN KAUNEUSALASTAAN tunnetussa Italiassa, muodin mekassa Milanossa Kansainvälinen ura vaatii kielitaitoa, mutta vieläkin tärkeämpää on osata oman ammattinsa aakkoset, ammattikielen perusaskeleet. Tutkin mallia, katson miten se on tehty ja luon leikkaukselle rakennekaavat. Paitsi että Italiaa hän ei täysin jättänyt. Nainen menee kampaajalle ja kertoo, millaisen leikkauksen hän haluaa. – Perusleikkauksia on neljä; ehjä, porrastettu, tasamittaisesti kerrostettu ja lisääntyvästi kerrostettu rakenne. Päästään siihen hiustenleikkuun kieleen. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Uutuus! LÄMPÖ VESI ILMA SÄHKÖ VESILAHTEEN NELJÄ vuotta sitten asettunut ja parturi-kampaamon perustanut hiusalan kouluttaja Tuula Pyhältö (o.s. Pyhältö kouluttaa Italiassa eniten juuri perustekniikkaa, koska niille rohkeammille muotikampauksille yllättäen on vähemmän kysyntää Italiassa kuin Suomessa. Kuinka vesilahtelaisopit saadaan vietyä italialaisille, poikkeavatko ne toisistaan. Kaunisto on kiertänyt 33 vuotta 33 eri maassa kouluttamassa partureita ja kampaajia. Italiassa naisen rooli on perinteisempi ja naisilla arvostetaan perinteistä naisellista, pitkää tukkaa. Kaksi kertaa vuodessa Pyhältö pakkaa laukkunsa ja menee viikoksi keväällä ja viikoksi syksyllä Milanoon opettamaan, kuinka maailmalla pinnalla oleva tukkamuoti toteutetaan. Tuula Pyhältö miettii hetken ja aloittaa sitten perusteista. Pyhältö itse sai kansainvälisen hiusalan opettajakouluttajan opit Chicagossa, jossa menetelmiä opetettiin tieteellisesti. Muotilinjoista soveltaen erilaisetkin kampaukset näyttävät raikkailta ja ajanmukaisilta
– Myös alv-vapaus on mukava, Huurne myhäilee. 040 535 3766 info@ajoneuvopalvelu.fi Rautatienkatu 36, Viiala Rautatienkatu 36, Viiala NÄYTEIKKUNA ON koristeltu kartonkilehdillä. – Kun veroilmoituksen täyttö lähestyy, koulutukset rupeavat usein kiinnostamaan, Riina Markkola toteaa. Kävin sen lisäksi 4H:n Tampereen toimipisteellä kysymässä neuvoa ja olen saanut apua myös vanhemmiltani, hän kertoo. Katariina Rannaste Yrittäjyyden polulla ei tarvitse kulkea yksin reella. – Yritys oli hyvä perustaa tässä kohtaa, eikä esimerkiksi vuoden päästä, jolloin edessä ovat syksyn ylioppilaskirjoitukset. 4H-YRITYKSEN ENNA Huurne päätyi perustamaan, sillä se on helppo tapa kokeilla yrittäjyyttä. 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö • Hanke valmentaa, kouluttaa ja tukee nuoria yritysten perustamisessa ja pyörittämisessä. – Verkkokoulutus oli kevyempi versio yrittäjäkurssista. Se voi auttaa tulevaisuudessa töiden saannissa. NÄYTEIKKUNAN NIMIEN joukossa on lempääläisen, 17-vuotiaan Enna Huurneen tuore yritys. – Minulle yrittäjyydessä tärkeintä on, että saan kokemusta monenlaisista kuvaustilanteista. Hankekoordinaattori Reeta Loukusa on joka arkipäivä paikalla 4H TaitoPuodilla. Se on merkki aktiivisuudesta, hän sanoo. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Muista nuohous! Ilmastointikanavien puhdistus ajankohtaista. Kuva: Katariina Rannaste Enna Huurneelle on tänä syksynä tiedossa muutamia juhlakuvauksia. Ne ovat nuorten perustamien 4Hyritysten nimiä. Kohderyhmää ovat 13–28-vuotiaat nuoret. 4H-yrityksen määritelmän mukaan yrityksen myynti voi olla vuodessa 50–8 000 euroa. INFO Mikä 4H TaitoPuoti 2.0. Lehdissä lukee esimerkiksi Muksut ja Muffinit, IinaDesign ja Nikon pihapalvelu. Nuori saa hankkeen puitteissa tukea harjoitusyritystoiminnalle. – Nuorilla kesäkahvilayrittäjillä on usein maksupäätteenä käytössä SumUp tai iZettle. Hän perusti valokuvausja videokuvauspalveluja tarjoavan 4H-yrityksensä, Huurne Visualsin, kesällä. yrittäjyys. Tai hän voi käyttää tilaa edustustilana, jos asiakkaan kanssa täytyy laatia sopimus, eikä asiakasta kehtaa kutsua omaan kotiin, Markkola kuvaa. Kuva: Katariina Rannaste • Pirkkala-Lempäälän 4H-yhdistyksen yleishyödyllinen yrittäjyyskasvatushanke. 4H-yrittäjänä toimimisesta voi saada opintopisteitä, kun tietyt osaamisen kriteerit on hyväksyttävästi esitetty. – Tavoite on saada ikkuna täyteen nimistä, sanoo toiminnanjohtaja Riina Markkola Pirkkalan-Lempäälän 4H-yhdistyksestä. Nyt pohjatyöt on jo tehty, hän selvittää. – Teen yrittäjänä hommia sen verran, mihin koulun rajoissa kykenen, hän selvittää. Sittemmin Enna Huurne on kuvannut myös Leki Yleisurheilulle ja Manse PP:lle. Myynnin ylärajan lisäksi toinen rajoite on ikä. lokakuuta tila, jossa nuorille tarjotaan kaksivuotisen hankkeen puitteissa yrityskoulutusta ja tukea oman yritysidean toteuttamiseen, apua kirjanpitoon, lupaja veroasioihin sekä markkinointiin. 4H TaitoPuoti 2.0 -niminen tila sijaitsee Tampereentie 2:ssa pitserian ja autokoulun välissä. JÄRVINEN YHTIÖT OY NUOHOUS JA ILMASTOINTI www.nuohousliikejarvinen.fi 0400 710 742 AKAAN AKAAN AJONEUVOPALVELU OY AJONEUVOPALVELU OY ERIKOISOSAAMINEN • VOLKSWAGEN • AUDI • SKODA • SEAT Huollot ja korjaukset myös muihin merkkeihin. Tuntumaa valokuvaukseen ja videokuvaukseen Huurne on saanut kuvaamalla lentopallo-otteluita. Huurne opiskelee toista vuotta Sammon keskuslukion viestintälinjalla TampeTaitoPuoti auttaa nuoria. Sisko Venla Huurne on lajin Suomen mestareita, ja isä Jani Huurne toimi Lempo-Volleyn päävalmentajana ennen kuin siirtyi LP Kangasalan liigajoukkueen manageriksi. 4H-yrittäjä Enna Huurneelle, 17, karttuva kokemus on tärkeintä. Tilassa voi pitää myös pop up -tapahtumia. Moni nuori päätyy Markkolan mukaan perustamaan ensin 4H-yrityksen ja myöhemmin toiminimen. – Perustan toiminimen luultavasti sitten kun lukio on käyty. 4H TAITOPUODILLA järjestetään yrittäjyyteen liittyviä koulutuksia, joita järjestettiin aiemmin Lempäälän pääkirjastolla. – Työnantajat arvostajat, että nuori on toiminut 4Hyrittäjänä. Ensi kesänä hän aikoo työllistää itseään kuvauksilla enemmän. – Tila on nuoria varten, hän sanoo. Näin myös Enna Huurne aikoo toimia. Yritys ei voi olla enää 4H-yritys, kun yrittäjä täyttää 29 vuotta. – Jos nuori haluaa kokeilla kahvion pyörittämistä, tässä se onnistuu. Jos yritys myy tavaroita tai palveluita yli 15 000 eurolla vuodessa, pitää sen ilmoittautua arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Vielä pitää kuitenkin saada kokemusta juhlaja henkilökuvauksista ja yritysasioissakin on vielä sisäistettävää, hän pohtii. Koulutuksiin voi tulla myös lähikunnista, kuten Vesilahdesta. Kun joku firma hakee työntekijää, näillä nuorilla on se etu, että he osaavat jo pyörittää kassaa, Markkola nostaa esiin. Tarkoitus on lisätä nuorten yrittäjyyttä • Nuorille tarjotaan myös konkreettinen toimitila, jossa he saavat pitää pop up -yrityksiään • Hanketta rahoittaa EU:n maaseuturahasto, yhdessä Leader Kantrin ja ELY-keskuksen kanssa • Hankkeen kesto on kaksi vuotta . Lempäälän keskustaan avautui 13. – 4H-yrittäjyys on oikeastaan ainoa tapa työllistyä 13-vuotiaana, Riina Markkola huomauttaa. Yritystoiminta käynnistyi 4H-yrityskoulutuksen jälkeen, jonka Enna Huurne suoritti verkko-opintoina. Hanke kannustaa yrittäjyyteen, sillä nuoret hyötyvät kaikenlaisesta työkokemuksesta
Yritysten välistä yhteistyötä on helppo toteuttaa, ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa vastauksia ja tukea aktiiviselta yrittäjäyhdistykseltä.” “Pälkäneellä yritystoimintaan suhtaudutaan positiivisesti ja kannustavasti. yrittäjyys. Tälläkin hetkellä kaavoituksessa on uusia yritystontteja.” Ota yhteyttä! Pälkäneen kunta elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä sirkku.makela@palkane.fi, p. Yritystontteja hyvällä sijainnilla: Tampere 30 min Hämeenlinna 45 min Helsinki 1 t 45 min. “Täällä on hyvä yrittää, koska asiakaskuntaa löytyy paljon niin paikallisista kuin kesäasukkaista. 050 521 5240 palkane.fi Jukka Kittilä, Niitty-Seppälän tila Pälkäneen Vuoden yrittäjä 2023 Metsäpalvelu Juho Tähkänen Luopioisten Vuoden yrittäjä 2023 Yrittäjälle tarjoamme: . Tiivistä vuoropuhelua ja yhteistyötä kunnan ja yrittäjien välillä. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 ratinen.fi Skannaa QR-koodi tai naputtele uusille nettisivuillemme: Himminpolku 2 lh, Lempäälä 050 472 1899 ratinen @lakipalvelu.fi parasta aikaa yrittää! “Pälkäneellä yrittäminen on helppoa!” Jukka Kittilä Henkilökohtaista neuvontaa ja apua yritystoiminnan eri kehitysvaiheisiin
alk. alk. klo 10–15 HUOM! VAIN TIISTAINA 7.11. 99 € Seniori-sängyt Seniori-sängyt nousutuella alk. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOH VIA NAHK ASOH VIA alk. 199 € nousutuella alk. alk. 100 100 €€ SÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 100 100 €€ SÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 10–15 · LEMPÄÄLÄSSÄ, Manttaalitalo, Manttaalitie 1 SENIO RI SENIO RI NOSTO -TUOLI T NOSTO -TUOLI T Manttaalitalo Manttaalitie 1 LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ . alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 188 188 €€ alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 188 188 €€ LOPPUUNMYYNTI LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! TULE NYT! VIELÄ KERKIÄT! LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! TULE NYT! VIELÄ KERKIÄT! TEHTAAN VARASTO TYHJÄKSI ÄKKIÄ! KAIKKI POIS! TEHTAAN VARASTO TYHJÄKSI ÄKKIÄ! KAIKKI POIS! KOROTONTA MAKSUAIKAA Meillä voit maksaa osissa! SENIO RI SENIO RI TV-TUO LIT TV-TUO LIT KOTIMAISIA KOTIMAISIA PETAUSPATJOJA PETAUSPATJOJA RAJUIN RAJUIN LOPPUUNLOPPUUNMYYNTIMYYNTIHINNOIN! HINNOIN! HUOM! VAIN TIISTAINA 7.11. 0400 666 226 KOTIMAAN Useita eri kokoja ja värejä! KOTIMAISET SENIORI-SÄNGYT Seniori-patjat Seniori-patjat alk. alk. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Tule kokeilem aan kotimais ia Tule kokeilem aan kotimais ia Seniori moottori sänkyjä! Seniori moottori sänkyjä! Upeita Seniori parisänk yjä! Upeita Seniori parisänk yjä! Väri, koko, leveys Väri, koko, leveys ja korkeus valittavi ssa ja korkeus valittavi ssa Seinäjoki Puh. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOH VIA NAHK ASOH VIA alk. alk. alk. alk. 199 199 €€ VUOD ESOHV IA VUOD ESOHV IA alk. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOHV IA NAHK ASOHV IA HUR JA NYT ON NYT ON ELÄMÄSI ELÄMÄSI TILAISUUS! TILAISUUS! SUORAAN TEHTAALTA KOTIMAAN LAADUKKAAT SÄNGYT JA SOFFAT KOTIMAAN LAADUKKAAT SÄNGYT JA SOFFAT KOTIINKULJETUS ILMAINEN (200 km:n säteellä myyntipaikasta) SOHVAKALUSTOT HYVITÄMME VANHAT VAIHDOSSA alk. 199 € 2021–2023 VOIT VALITA VOIT VALITA ·· istuinkorkeuden istuinkorkeuden ·· istuinsyvyyden istuinsyvyyden ·· istuinkovuuden istuinkovuuden SENIORI-SOHVIA SENIORI-SOHVIA alk. alk. 99 € alk. yrittäjyys. alk
alk. 0400 666 226 KOTIMAAN Useita eri kokoja ja värejä! KOTIMAISET SENIORI-SÄNGYT Seniori-patjat Seniori-patjat alk. alk. alk. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOHV IA NAHK ASOHV IA HUR JA NYT ON NYT ON ELÄMÄSI ELÄMÄSI TILAISUUS! TILAISUUS! SUORAAN TEHTAALTA KOTIMAAN LAADUKKAAT SÄNGYT JA SOFFAT KOTIMAAN LAADUKKAAT SÄNGYT JA SOFFAT KOTIINKULJETUS ILMAINEN (200 km:n säteellä myyntipaikasta) SOHVAKALUSTOT HYVITÄMME VANHAT VAIHDOSSA alk. alk. 10–15 · LEMPÄÄLÄSSÄ, Manttaalitalo, Manttaalitie 1 SENIO RI SENIO RI NOSTO -TUOLI T NOSTO -TUOLI T Manttaalitalo Manttaalitie 1 LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ . 199 € nousutuella alk. 100 100 €€ SÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. alk. alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. yrittäjyys. 99 € Seniori-sängyt Seniori-sängyt nousutuella alk. 188 188 €€ alk. alk. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOH VIA NAHK ASOH VIA alk. alk. 199 199 €€ VUOD ESOHV IA VUOD ESOHV IA alk. 100 100 €€ SÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 188 188 €€ LOPPUUNMYYNTI LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! TULE NYT! VIELÄ KERKIÄT! LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! TULE NYT! VIELÄ KERKIÄT! TEHTAAN VARASTO TYHJÄKSI ÄKKIÄ! KAIKKI POIS! TEHTAAN VARASTO TYHJÄKSI ÄKKIÄ! KAIKKI POIS! KOROTONTA MAKSUAIKAA Meillä voit maksaa osissa! SENIO RI SENIO RI TV-TUO LIT TV-TUO LIT KOTIMAISIA KOTIMAISIA PETAUSPATJOJA PETAUSPATJOJA RAJUIN RAJUIN LOPPUUNLOPPUUNMYYNTIMYYNTIHINNOIN! HINNOIN! HUOM! VAIN TIISTAINA 7.11. alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. 199 199 €€ KANG ASJA KANG ASJA NAHK ASOH VIA NAHK ASOH VIA alk. 199 199 €€ MOOT TORIMOOT TORISÄNKY JÄ SÄNKY JÄ alk. alk. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Tule kokeilem aan kotimais ia Tule kokeilem aan kotimais ia Seniori moottori sänkyjä! Seniori moottori sänkyjä! Upeita Seniori parisänk yjä! Upeita Seniori parisänk yjä! Väri, koko, leveys Väri, koko, leveys ja korkeus valittavi ssa ja korkeus valittavi ssa Seinäjoki Puh. 99 € alk. klo 10–15 HUOM! VAIN TIISTAINA 7.11. 199 € 2021–2023 VOIT VALITA VOIT VALITA ·· istuinkorkeuden istuinkorkeuden ·· istuinsyvyyden istuinsyvyyden ·· istuinkovuuden istuinkovuuden SENIORI-SOHVIA SENIORI-SOHVIA alk. alk
22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 KASVUSI ALUSTA Akaa kehittyy yrityksesi ja henkilöstösi tarpeita kuunnellen. Kaikki Suomen isoimmat kaupungit, satamat ja lentokentät ovat Akaasta 150 km säteellä. Isot asiakkaamme ovat lähellä ja liikenneyhteydet hyvät ympäri Suomen. Yrittäjien yhteistyö on Akaassa hyvää aina löytyy apua ja joustoa toinen toisille. . Ostamme mm. www.akaa.?/elinkeinot Miten voin auttaa. Yrittäjä Seppo Nieminen, HTL-Works Oy Tampere 20 min Turku 40 min 1 h Helsinki 20 min 1 h Hämeenlinna 20 min E12 3 E63 9 E12 3 Akaa sijaitsee loistavien liikenneyhteyksien päässä, valtateiden 3 ja 9 kainalossa. Poikkeuksellisen ketterästä ja laajasta palvelusta, henkilöstön saatavuudesta, erinomaisesta sijainnista ja yritysten välisestä synergiasta syntyy kokonaisuus, jota et muualta saa. Soita 040 335 3690 Meillä on 24h-palvelulupaus – vs. yrittäjyys. Lisäksi täällä on hyvä alihankintaverkosto. maalausja koneistuspalveluita paikallisilta yrittäjiltä. Akaa on kasvusi alusta. 24 työntekijästä osa tulee ympäristökunnista. Meidän on ollut helppo saada ja pitää työntekijät täällä nopeiden yhteyksienkin vuoksi. elinkeinopäällikkö JAAKKO HAUTAMÄKI Koen, että Akaassa meillä on loistava sijainti
Pirkanmaalla esimerkiksi Ylöjärven lukiossa on erillinen yrittäjyyslinja, ja monissa peruskouluissa voi opiskella yrittäjyyttä valinnaisena aineena. Kristiina Helminen Yrittäjyyskasvatus näkyy kouluissa yhä enemmän tunnistaa omaa osaamista ja aikaansaada uutta yrittäjyyttä. Nykynuoret ovat myös hyvin kiinnostuneita näistä kysymyksistä. – Yrittäjyyskasvatukselle ei ole yhteisiä perusteita opetussuunnitelmassa, vaan tavoitteista ja sisällöistä päätetään paikallisesti. Kuvassa Venla Anonen (vasemmalla) ja Anni-Maiju Rantanen myyvät viime kevään Kevätrieha-tapahtumassa oman harjoitusyrityksensä leivonnaisia. Lukioissa taas on paikallisia valinnaisia yrittäjyyskasvatukseen liittyviä opintojaksoja. e/ast. 041 313 0971 tai netissä: vello.fi/hoitola-vaivaton-varvas www.vaivatonvarvas.fi . Lisäksi työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä sisältöjä opiskellaan esimerkiksi oppilaanohjauksessa ja yhteiskuntaopissa. Joissakin kouluissa ja lukioissa yrittäjyyttä opetetaan enemmän ja toisissa vähemmän, Penttinen kertoo. YRIT TÄ JY YSK ASVATUKSESSA TÄRKEÄÄ on käytännönläheisyys, kokeileminen ja toiminnallisuus. Yrittäjyyskasvatus onkin monesti toimintaa, johon kohdistuu odotuksia koulutussektorin ulkopuolelta esimerkiksi talouskasvun ja innovaatioiden saralla. YRITTÄJYYSKASVATUSTA EI ole olemassa peruskouluissa ja lukioissa omana pakollisena oppiaineenaan, mutta yksi perusopetuksen seitsemästä laaja-alaisen osaamisen osa-alueista on Työelämätaidot ja yrittäjyys, jonka tavoitteet koskevat kaikkia oppiaineita. Kuusilaude Kuusilaude Saunavaha 0,9L Saunavaha 0,9L sävytettävissä sävytettävissä Narvi Narvi Kota Kuru Kota Kuru 2,20 2,20 ee 3,50 3,50 ee 4,30 4,30 ee 28x95 28x95 28x120 28x120 28x145 28x145 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Moni alakoulu Pirkanmaallakin on mukana 4.–6.-luokkalaisille suunnatussa Pikkuyrittäjät-ohjelmassa, jossa perustetaan oma 2–4 hengen pikkuyritys. Nuori Yrittäjyys ry puolestaan järjestää valtakunnallista Uskalla Yrittää -tapahtumakokonaisuutta, jossa nuoret pääsevät perustamaan omia harjoitusyrityksiään. Yrittäjy yskasvatuksen tavoitteena on lisätä yrittäjyyteen liittyviä myönteisiä asenteita, vahvistaa yrittäjämäistä toimintaa, kehittää yrittäjyyteen liittyviä tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä Yrittäjyyskasvatusta ei ole olemassa peruskouluissa ja lukioissa omana pakollisena oppiaineenaan, mutta yksi perusopetuksen seitsemästä laaja-alaisen osaamisen osa-alueista on Työelämätaidot ja yrittäjyys. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Arvomme remontin tilaajien kesken kymmenen Mercedes-Benz EQA -täyssähköautoa kolmen vuoden veloituksettomalla käyttöoikeudella. Lukioissa on myös paikallisia valinnaisia yrittäjyyskasvatukseen liittyviä opintojaksoja. Vatialan koulussa Kangasalla Pikkuyrittäjät-jaksoa voi opiskella valinnaisena aineena. Pikkuyrittäjät on osa voittoa tavoittelemattoman Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n toimintaa. – Yrittäjyyskasvatus pohjautuu opetusja kulttuuriministeriön vuoden 2017 linjaukseen, joka luo puitteet yrittäjyyskasvatuksen opettamiselle, Penttinen kertoo. – Varsinkin sisäistä yrittäjyyttä eli yrittämiseen liittyvää sinnikkyyttä, rohkeutta ja luovuutta on alettu harjoittaa kouluissa enenevissä määrin. Koulut ja luokat voivat halutessaan myös osallistua Opinkirjon järjestämään Yritys hyvä -kilpailuun, joka kannustaa eri-ikäisiä lapsia ja nuoria yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen asenteeseen. – Yritysten ympäristövastuuta vaatii nykyisin jo lakikin, ja myös sosiaalinen vastuu on koko ajan tärkeämpää. 2000-luvulla yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä asennetta alettiin vahvistaa peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmassa, ja 2010-luvulta lähtien yrittäjyyskasvatusta on Opetushallituksen opetusneuvos Nina Penttisen mukaan alettu painottaa ja opettaa aiempaa enemmän. Ohjelma huipentuu myyjäistapahtumaan, jossa lapset myyvät oikealla rahalla itse kehittämiään tuotteita tai palveluita. Penttinen näkee, että kehityksen taustalla ovat vaikuttaneet paitsi Euroopan unionin työelämätaitoja ja tulevaisuustaitoja korostaneet koulutuslinjaukset myös keskustelu kansallisesta kilpailukyvystä ja taloudellisesta tilanteesta ja siitä, että yrittäjiä tarvitaan. • Joka kuukaudelle arvotaan kaksi Mersua, joten toimi nyt. Yrittäjyyskasvatuksessakin olisi hyvä tuoda esiin entistä kirkkaammin, millainen yritys on vastuullinen ja millainen yritystoiminta on kestävää. Nykyisessä yhteiskunnassa kilpailu korostuu ja yksilön omien kykyjen sekä taitojen nähdään pitävän yksilö mukana kilpailussa. Avominnellä hoitoa myös Fuengirolassa AVOMINNE KLINIKAT HELSINKI-RIIHIMÄKI-LAHTI-TAMPERE-KOKKOLA-OULU-FUENGIROLA HOITOA PÄIHDEJA PELIRIIPPUVUUTEEN SEKÄ LÄHEISILLE www.avominne.fi SÄÄKSJÄRVEN FYSIO-PISTE Pitkäahteentie 1, 33880 LEMPÄÄLÄ p. Tänä vuonna aluetapahtumiin ympäri Suomen osallistui yli tuhat yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa. yrittäjyys. Yrittäjyyskasvatusta ja -materiaaleja tarjoavat koulujen lisäksi myös monet järjestöt. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi VESIKATTOURAKOINTIA LUOTETTAVILLA KOTIMAISILLA KATEPAL SBS-TUOTTEILLA • BITUMIKATTEET • VESIERISTYKSET • KATELAATAT • KATTOHUOLTO • PELLITYKSET • SUUNNITTELU JA NEUVONTA Koivistontie 33, Tampere | Kivirinne 1, Akaa | www.pirkanmaankattajat.fi ¥ 0400 851 335 YRITTÄJYYSKASVATUS TUOTIIN Suomen koulujen opetussuunnitelmiin 1990-luvulla, mutta silloin painopiste oli vielä hieman enemmän työelämätaidoilla. Penttinen toivoo kuitenkin, että vastuullisuus ja kestävä yrittäminen huomioitaisiin entistä paremmin niin yleisesti kuin koulutuksenkin piirissä. Ajanvaraus p. 03-3672 662 www.fysio-piste.fi Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa, myös kotija laitoskäynnit, lahjakortit, Epassi Tampereentie 23 (TerveysAskeleen tiloissa). • Kysy kampanjatarjousta! SOITA 03-3390 0401 ARVOM ME 10 KPL SÄHKÖMERSUJ A! Tilaa kattotai salaojaremontti, VOITA SÄHKÖMERSU KOLMEKSI VUODEKSI! vesivek.fi/arvonta Nyt joulusauna Nyt joulusauna kuntoon! kuntoon! 430 430 00 00 21 21 50 50 e/ast. Myös ulkoisen yrittäjyyden teemoja, kuten liiketoimintasuunnitelman tekemistä tai yritysvierailuja kouluille ja yrityksiin, tehdään
Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. – Jokainen kohde on uniikki. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS . Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. yrittäjyys. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. Työpäällikkö huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä
Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. yrittäjyys. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS . – Jokainen kohde on uniikki. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. Työpäällikkö huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla. Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi
. Olemme sopineet asiasta hautaustoimiston kanssa. Minulla on muhimassa yksi tuoteidea, josta on jo prototyyppi olemassa, ja muutama työtarjouskin odottaa vastaustani. . Lähes viisisataa sähköasentajaa kävi meidän, Tredun ja muiden ammattiopistojen kanssa järjestämissä koulutuksissa ja oppisopimusjaksoilla. . Ensi vuoden tammikuussa 65 vuotta täyttävä Petri Mäkinen ikuistettiin lokakuun lopulla Vaparihallissa, jossa koululaisryhmä vietti samaan aikaan liikuntatuntiaan. Vuonna 2009 Mäkinen LeKi:n johtokunnan jäsenenä ja jalkapallojaoston puheenjohtajana ilmoitti emoseuralle jalkapallon erikoisseura LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry:n perustamisesta. Hän haluaa, että Hakkarin tekonurmikenttä omistettaisiin jalkapallolle, koska lajin talviharjoittelumahdollisuuErkki Koivisto Monta palloa ilmassa Kuvateksti Nonserum qui nonse ex eictam, es es et fugitat aut ex est, ut maio to mi, qui autempellaut resto volut estotat dem est, odigend ionsendandit dolorercitae ex estio totat liciumquunt explatame dolupta sa cum re. Yhden kauden Kokoomusvaltuutettu putosi valtuustosta viime kuntavaaleissa. Mäkistä kiinnostavat lasten ja nuorten liikuttaminen, myös senioriasiat ovat hänelle tärkeitä. Ei missään niistä kukaan yksinään mitään tee. Aikaansaannos syntyy yhteistyöllä. Rakennuslupa oli jo vetämässä Hakkarissa, kun varsinaisen suurhallihankeen toteuttaminen tyssäsi. Mäkinen ei muista, oliko seura silloin Tampereen Palloilijat vai mahdollisesti Tampellan Pallo – vuonna 1966 jalkapalloharrastuksensa aloittanut Mäkinen oli saanut jo 18-vuotiaaksi niin pahat kulumat polviinsa, että hän ryhtyi valmentajaksi. . . Seuralla on kolme päätoimista työntekijää ja sata vapaaehtoista eri tehtävissä. Viime vuosikymmenen sisään viiden vuoden ajan LC Lempäälä/Kanavan presidenttinä toiminut Petri Mäkinen kokee lionstoiminnan itselleen tärkeäksi; palvelujärjestössä saa olla mukana tuottamassa ja tarjoamassa hänelle läheisiä palveluita niin lapsille ja nuorille kuin veteraaniväestöllekin. . Nyt olisi tärkeää, että Hakkarin hiekkakentälle toteutettua tekonurmea ei jäädytettäisi luistinradaksi talveksi, vaan luisteltaisiin entisten tenniskenttien kohdalla rakennetulla tekojäällä kaukalossa ja vapaaluistelualueella. Mäkisen mukaan vielä. Uusimpana palvelumuotona lionsveljemme kantavat arkkua hautajaisissa, mikäli sellaista apua tarvitaan. Kuva: Kuvaajan Nimi det ovat Lempäälässä edelleen hyvin rajalliset. Toimittajan ihmettelyyn, miten ihmeessä kiireinen yrittäjä saa ja on saanut aikansa riittämään yrittäjyyden ohella lukuisiin muihin rientoihin, Mäkinen ei kauaa vastausta mieti: . Vuonna 2015 perustetun Lempäälän Monitoimihalli Oy:n organisoinnin tuloksena syntynyt Vaparihalli Sääksjärvellä on Mäkisen mukaan toivottavasti vain väliaikainen ratkaisu saada Lempäälään talvikauden harjoittelupaikka. Girafen toiminta käynnistyi vuonna 1992. Henkilökunta siirtyi kaupan myötä uudelle työnantajalle vanhoina työntekijöinä. Edustusjoukkueen tason nousu ja sarjanousu nelosdivisioonan keskipaikkeilta kolmoseen on tulossa omilla kasvateilla, sanoo Mäkinen mainiten tulostavoitteen taustalla olevan pitkän tähtäimen strategisen tavoitteenasettelun sekä sitä tukevan valmennuksellisen yhteistyösopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa. He edustavat liittotasolla 23 000 junioripelaajaa. Heitä oli sillä hetkellä 28. MYÖS KUNNALLIS politiikassa yrittäjä Mäkinen on ehtinyt olla mukana. Hän ehti olla parin vuoden ajan mukana jääkiekonkin valmennusryhmissä. Hän on lisäksi niin ikään monivuotinen Palloliiton Tampereen piirin (nykyisin Maalipotku ry:n) hallituksen jäsen. Kun jalkapallon harrastajia oli silloin Kisassa kaksisataa, on heitä nyt vähän vajaat seitsemänsataa. Kaupan jälkeen luovuin henkilönostinten tarkastusluvasta. vuosi. MÄKINEN MUUTTI perheineen Lempäälään Kuljuun vuonna 1995 taloon, jossa aiemmin oli asunut ja syntynyt oopperalaulaja Jaakko Ryhänen. . Välittömästi Mäkinen oli tuttu näky Hakkarin ja muillakin lempääläläisillä jalkapallokentillä. Mäkinen löysi itselleen pian tehtäviä ison emoseuran Lempäälän Kisan jalkapallojaoston maalivahtivalmentajana, Leki-futiksen aikaan vuonna 1999 syntyneiden ikäryhmän vetäjän, yhden kauden ajan edustusjoukkueen päävalmentajana ja koko tyttöjoukkueorganisaation vetäjänä. Joka vuosi saamme noin sata uutta nuorta harrastajaa. Uusi toimitila on Mäkisen rakkaan harrastuksen, jalkapalloilun sääksjärveläisessä sisäliikuntatilassa Vaparihallissa. Kaikkiaan Mäkisellä on takanaan 43 vuoden kokemus henkilönostimista ja niiden valmistamisesta. 7-vuotiaana Tampereella TaPa:ssa . Meillä on edelleen kova pula valmentajista ja muistakin vapaaehtoisista toimijoista, Mäkinen huokaa. Niin yrityksessä, seurassa, kuin leijonissa tai muissa järjestöissä aa ja oo on hyvä tiimi. . yrittäjyys. Yläkerran vuokralaisena samassa talossa oli ollut muuan opiskelija Juice Leskinen. Tehokkaan ajankäytön salaisuudekseen Petri Mäkinen paljastaa hyvän tiimin. LeKi-futiksen puheenjohtajana Petri Mäkisellä on alkamassa 18. Olennaisimmat palvelumuotomme LC Lempäälä/ Kanavassa ovat vuotuiset Hakkarin Nappulahiihdot ja lasten liikennepuiston avajaistapahtuma Harakkalassa. Jos tekonurmialue jäädytetään, jalkapallokauden pidentäminen molemmista päistä kuukaudella ei pääse toteutumaan, Mäkinen huokaa. Hän on Suomen Palloliiton seuraparlamentin jäsen yhtenä neljästä edustajasta Pirkanmaalta. Tällä hetkellä hän on yhteisölautakunnan varsinainen ja kasvatusja opetuslautakunnan varajäsen. Projekti on kehitteillä. Yrittäjä ehtii olla monessa mukana. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 HUHTIKUUN LOPUSSA 2023 lempääläläinen Petri Mäkinen, 64, oli yrittäjäuransa nivelkohdassa. Kuva: Erkki Koivisto . Ehdin tarkastaa tuhansia henkilönostimia vuosien saatossa. Liikevaihto oli viime vuodet toista miljoonaa euroa. Jalkapalloharrastus oli alkanut paljon aiemmin. Harrastajamäärien ja resurssien kasvusta huolimatta kehitys ei ole näkynyt edustusjoukkueen edesottamuksissa . Yksin, ilman hyvää tiimityötä ei kukaan saa mitään aikaan. Jäin samalla puoleksi vuodeksi vapaalle pitämään vuosien mittaan pitämättä jääneitä kesälomia, sanoo Mäkinen, joka ei jäänyt yrityskaupan myötä eläkkeelle, vaan jatkaa Girafe Oy:n toimintaa yhden miehen yrityksenä. Kokemusta kertyi TPV:n ja Ilveksen junioreiden ikäkausijoukkueiden vastuuvalmennuksesta. Hän myi henkilönostimia Ylöjärvellä valmistavan yrityksensä Girafe Oy:n liiketoiminnan
Italialaisia muotivaatteita! Tilaa ilmainen arviokäynti puh.: 03 58 87 385 s-posti: myynti@ glasluckan.fi Olohuoneesi luonnon keskellä Terassilasit | Parvekelasit | Kaiteet Lasikatot | Parvekelasit Tutustu osoitteessa www.glasluckan.fi TEHTY SUOMESSA MADE IN FINLAND Metsämantereen yritysalue Yrityksesi unelmapaikka kivenheiton päässä kaikesta Metsämantereen yritysalue on valmistumassa aivan Lempäälän rajalle. Meillä saat Webastoon virallisen takuun. TUULA PYHÄLTÖ 040 355 8092 Vesilahdentie 743, Vesilahti TUULAN Hius Putiikki & Kauniina talven juhliin! Soita ja varaa aikasi! Lahjakortit, kosmetiikkaa ja parturi-kampaamopalvelut. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Marraskuun Marraskuun -kampanja! -kampanja! Kodin ja yritysten turvapalvelut www.turvapalvelu.net 010 6666 500 LEMPÄÄLÄN TURVAPALVELU OY SERTIFIOITUA TURVALLISUUTTA JATKOSSAKIN! Laatu, Ympäristö, Työterveys ja työturvallisuus Huopaliike Lahtinen Ay | Partalantie 267, 42100 Jämsä | Puh. Meillä saat Webastoon virallisen takuun. Tontit ovat kooltaan 5000 m² 18000 m² ja ne on esirakennettu. 050 448 8134 / 040 719 9355 www.?nfamipirkanmaa.?/tukea-isille Hei isä ! Mietityttääkö lapsesi tai puolisosi mielenterveydestä tai päihteistä johtuva käytös. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Uusia vertaistukiryhmiä Tampere, Teams Ole yhteydessä itua@?nfamipirkanmaa.. yrittäjyys. 014 768 017 lahtiset.fi Poistomyynnin ajan kotimaan toimitukset ilman toimituskuluja. POISTOERIÄ JA KAKKOSLAATUJA VERKKOKAUPASSA 1.-15.11. Kotiin, mökille ja ulkoiluun – itselle tai lahjaksi. Maksutonta keskustelutukea ja ryhmätoimintaa Pirkanmaalla ITUA isille tukea arkeen Avoinna: ma-pe 11-17 • Joni 040 966 6800 • Hannu 040 701 0291 www.pmkaluste.fi KIINTOKALUSTEIDEN ASIANTUNTIJASI Keskuskatu 41, AKAA Lämmittimen ostajalle Calix 5ALämmittimen ostajalle Calix 5Aylläpitolaturi kaupan päälle. Matkaa Tampereelle on vajaa 20 minuuttia, Pirkkalan lentoasemalle 25 minuuttia, Lempäälän rautatieasemalle tai E-12 moottoritielle vain reilut 5 minuuttia. Hyytävät marraskuun aamut ovat jälleen täällä, Hyytävät marraskuun aamut ovat jälleen täällä, joten on erinomainen hetki käynnistää joten on erinomainen hetki käynnistää Webasto-kampanja! Marraskuun ajan Webasto-kampanja! Marraskuun ajan tarjoamme kampanjapakettia, jossa Webastotarjoamme kampanjapakettia, jossa Webastolämmittimen ja siihen puhelinohjauksen lämmittimen ja siihen puhelinohjauksen (ThermoConnect-vastaanotin) ostajalle Calix (ThermoConnect-vastaanotin) ostajalle Calix 5A-ylläpitolaturi asennettuna kaupan päälle. Olemme valtuutettu Webasto asennuspiste. 5A-ylläpitolaturi asennettuna kaupan päälle. ylläpitolaturi kaupan päälle. Metsämantereen yritystontit ja muut yritysten sijoittumispaikat löydät Vesilahden tonttija toimitilapalvelusta: vesilahti.toimitilapalvelut.fi . Kysy tarjous webasto@multikaara.fi Kysy tarjous webasto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Olemme valtuutettu Webasto asennuspiste
Marraskuun alussa Tampere–Pirkkalan-lentokentältä esimerkiksi aloitettiin lauantaiset aamulennot Teneriffalle. LENTOLIIKENNE PYÖRII maailmassa vuorokauden ympäri. HYVIÄ KESKUSTELUTAITOJA vaaditaan esimerkiksi silloin, kun lentojen säännöt tuottavat matkustajille yllätyksiä. Työkaverit ovat mukavia, ja asiakkaat yleensä iloisissa lomatunnelmissa. Kuva: Sanni Harmanen Sanni Harmanen Palveluneuvoja Tuija Jokisen työtehtäviin kuuluu muun muassa turvatarkastusten tekeminen. Kaikki lentoyhteydet ovat tervetulleita, Jokinen sanoo. Terminaalissa palveluneuvojana hän on toiminut 13 vuotta. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Ajanvaraus arkisin klo 10-14 puh. KUN HELSINKI–VANTAALLA otettiin keväällä 2022 käyttöön uudet läpivalaisulaitteet, kentältä lähtevät matkustajat ovat voineet muun muassa ottaa matkustamoon aiempaa isompia nestemääriä. Työ vaatii hyvää pelisilmää, sillä palveluneuvojat ovat tekemisissä kaikenlaisten matkustajien kanssa. Tampere–Pirkkalaa käyttävät monenlaiset ihmiset. Jokisen mielestä työssä parasta ovat ihmiset. Vaikka koronavuodet ja Venäjän sota Ukrainassa ovat tuoneet alalle turbulenssia, Jokinen ei vaikuta huolestuneelta. Lygg-yhtiön tilauslennot yrityksille käynnistyivät elokuussa, ja iäkkäille matkustajille kenttä on mukavan pieni. 044 975 6102 www.autosahko-otava.fi AUTOSÄHKÖ OTAVA AUTOSÄHKÖTÖIHIN ERIKOISTUNUT AUTOKORJAAMO • Autosähkötyöt • Huoltoja korjauspalvelut automerkistä riippumatta • Polttoainekäyttöisten lisälämmittimien asennus ja huolto SÄHKÖKRAFT Ylpöntie 7, 37800 Akaa 0400 512938 sahkokraft@sahkokraft.fi SÄHKÖKRAFT Ylpöntie 7, 37800 Akaa 0400 512938 sahkokraft@sahkokraft.fi 1983 1983 SÄHKÖASENNUSJA SUUNNITTELUPALVELUT n Omakotija rivitalot n Hallirakennukset n Saneerauskohteet n Valaisimet, lämmityslaitteet n Sähköauton latausasemat Peltikuja 9, Suinula, Kangasala, paikalla ti-pe klo 8-17 puh 040-509 6368, kspelti@ks-pelti.fi kupari, messinki, ruostumaton teräs, sinkitty ja värillinen pelti, alumiini myös jyvälevy, turkkilevy KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! KYSY TARJOUS kattoturvatuotteis ta, peltiprofiileista ym. – Selkeää työrytmiä ei synny, kun viikon aikana voi olla hyvin erilaisia vuoroja. Palveluneuvoja Tuija Jokinen ei harmittele vaihtelevia työvuoroja, sillä tärkeintä on, että on lentoja. Helsinki– Vantaan-lentoasemalla turvatarkastuksia hoitaa oma ammattiryhmänsä, mutta muilla asemilla tehtävä kuuluu palveluneuvojille. Moni ei tiedä, että niitä ei saa pakata ruumalaukkuun oikosulun vaaran vuoksi. Myös Pirkanmaan ainoalla lentoasemalla lentojen aikataulut sanelevat monen ammattilaisen työviikon. Tuija Jokinen ei ole tottunut aikaisiin aamuihin, vaikka on työskennellyt Tampere-Pirkkalan lentoasemalla vuodesta 1992 – ”ikuisuuden”, kuten hän itse sanoo. Vuorosuunnittelussa on haasteita, että saa toimivan listan näillä lennoilla. Leikkaa talteen Rentouttavat unta ja palautumista tukevat luontaishoidot. – Lennoillamme on ollut hyvät täyttöasteet, ja meillä on paljon hyviä kohteita, hän toteaa. Tuija Jokinen on työskennellyt Tampere–Pirkkalan-lentokentällä 31 vuotta, joista 13 vuotta terminaalissa palveluneuvojana. Nuoret saapuvat asemalle usein Nyssen paikallislinjaautolla, kun taas parkkipaikkoja hyödyntävät etenkin lapsiperheet ja kauempaa tulevat. Aamuvuorot alkavat arkisin yleensä neljältä, ja iltavuorot päättyvät puoliltaöin. Koska lento lähtee kello 4.30, tarvitaan työntekijöitä kentälle jo kello 2.30. Muistathan helppohoitoiset toimivat KS-KERROSKOMPOSTORIT KS-KERROSKUIVAKÄYMÄLÄT mallisuojattu tuote Meiltä mm: uunineduspellit, liesikuvut, kaikki listat, piipunpellit, tilaustyöt Pirkanmaalta maailmalle kellon ympäri Tampere–Pirkkalan -lentoasemalla työpäivä voi alkaa keskellä yötä. Tampere–Pirkkalan-lentokentällä työskentelee kahdeksan vakinaista ja kolme tarvittaessa töihin kutsuttavaa palveluneuvojaa, joiden työhön kuuluu matkustajien monenlaista ohjeistamista ja avustamista. Kuva: Sanni Harmanen . Mutta en halua moittia, sillä tärkeintä on, että on lentoja. 050 4705038, tai 0400 626069 (Lehtinen) Huimaustutkimukset ja hoidot sekä kaikki muut erikoisalan tutkimukset ja hoidot. – Eräs matkustaja luuli pakanneensa itselleen mukaan peilin, mutta peilipintainen esine olikin oikeasti varavirtalähde. Tiedotus asiasta on mennyt niin hyvin perille, että moni otaksuu samojen käytäntöjen pätevän kaikilla Suomen kentillä, vaikka näin ei ole. yrittäjyys. Matkatavaroita koskevat säännöt ovat matkustajilla pääsääntöisesti hyvin hallussa. Viime aikoina pulmia ovat aiheuttaneet yleistyneet varavirtalähteet. Se olikin hänelle yllätys, Jokinen muistelee. yrttienkelisatu@gmail.com 044 985 3365 www.yrttienkeli.wordpress.com Ota yhteyttä ja kysy lisää! Vanhamaantie 9B 37910 Kylmäkoski Puh
yrittäjyys. leppälämpöhaapa, radiata, ThermoRoyal ym. suosikkituotteet Kaikki sisustuslistat, myös saunalistat Esim. Valikoimamme on vertaansa vailla, samoin tarjoukset! . (03) 3142 4300 Palvelemme MA-PE 7-18, LA 9-15 ERI KESTOPUUTUOTETTA Tutustu suurvalikoimaamm e www.puutoimi.fi/ tuotteet Voit tilata tuotteet kotiin/ mökille vaikka kotisohvalta. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Ylöjärvi, Elopellontie 2, puh. mäntylattiapontti 28x95 II Pit. Ostimme rekallisen paneelia ja lattiaponttia, nyt myymme erän halvalla! K a t s o l i s ä ä p u u t o i m i . 11,68/ m2 /m -15% -20% 0,99 Jouluksi kodin, mökin pinnat kuntoon! Puutoimi on ladannut sellaiset tarjoukset, että kannattaa pitää kiirettä. 2050 ja 2350 mm, pääpontattu n. f i / t u o t t e e t Kaikki sauna* ja sisustuspaneelit sekä laudepuut myös IIlaatu ja tarjouserät MYÖS OUTLET-PANEELIERISTÄ! *esim. Meille on hyvät ja nopeat yhteydet joka suunnasta Kuljetuspalvelu! Peräkärrylainaus! Rakennuslevyjen sahauspalvelu! Tarjoukset voimassa 18.11.2023 saakka/ alennukset varastotuotteista, ei jälleenmyyjille, ei vaihto/ palautusoikeutta Onko suunnitteilla panelointia, listoitusta saunaan, sisustamiseen
Ne on suunniteltu juuri sinun Toyota-malliasi varten. 770 € BLIZZAK SPIKE 3 NASTARENGAS UUTUUS TULOSSA VALIKOIMIIMME! Katso muita rengasmerkkejä ja malleja Toyota Rengasvalitsimesta. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 TURVALLISUUS ALKAA RENKAISTA MEILTÄ TAMMER-AUTON TOYOTA-HUOLLOSTA KAIKKI RENGASPALVELUT HELPOSTI Osta ja vaihdata uudet alle helposti ja varaa samalla kesärenkaillesi hotelliloma rengashotellistamme. 8:00 16:00 la suljettu Toyota Tammer-Auto, Hatanpää www.toyotatammerauto.fi . *EU-merkintä: polttoainetaloudellisuus (A-E), A (taloudellisin), märkäpito (A-E), A (paras märkäpito), ohiajomelu (A-C), A (hiljaisin), (dB = desibeleinä). Renkaita rajoitettu erä. TOYOTA JARRULEVYT JA -JARRUPALAT -20 % RENGASTURVA Tarjoukset voimassa 31.12.2023 asti. . 9:00 18:00 la 10 14 Pikahuolto: ark. . 9:00 18:00 la 10:00 14:00 Huolto: ark. . Hatanpään valtatie 38 33900 Tampere puhelin (03) 2440 111 huolto (03) 2440 3500 Automyynti: ark. yrittäjyys. 7:15 17:00 la suljettu Toyota Approved Vaihtoautot ja huolto, Lempäälä Pitkäkurunkuja 6 37560 Lempäälä puhelin (03) 2440 3800, huolto (03) 2440 3900 Automyynti: ark. Hinnat sisältävät 4 kpl renkaita alle asennettuna ja tasapainoitettuna, sisältäen alv:n 24 %, sekä kierrätysmaksun 1,74 €/rengas. 7:15 17:00 la suljettu Varaosat: ark. HAKKA-TURVA ONNI ONNETTOMUUDESSA! Huonon tuurin rikkoessa Nokian Tyres Hakkapeliitta -renkaasi korjauskelvottomaksi, korvaa maksuton Hakka-turva sinulle uuden renkaan veloituksetta. Mahdollinen rengaspainetunnistimien koodaus, sekä vannetyön yhteydessä uusittavat rengaspainetunnistimien tiivisteet veloitetaan erikseen. Aidot Toyota-jarrulevyt ja -jarrupalat tuovat lisää turvaa ajamiseen. TERVETULOA TUTUSTUMAAN LAAJAAN VALIKOIMAAMME HUIPPURENKAITA SEKÄ MUIHIN TARJOUKSIIMME! HAKKAPELIITTA 10 NASTARENGAS 205/55R16 205/60R16 . 8:00 17:00 la 10 14 Toyota Tammer-Auto huolto, Elovainio Elotie 6 (huolto ja varaosat) 33470 Ylöjärvi puhelin (03) 2440 3600 ark. 7:15 16:00 la 10 14 Korjaamo: ark. . . Jarruta tehokkaammin – aja turvallisemmin
Työhyvinvointi muodostuu kokonaisuudesta, joka todellakin on tärkeä vetovoimatekijä yritykselle, Manka tähdentää. Tule moikkaamaan meitä ja osallistumaan arvontaan. – Hyvä johtaminen on kaiken a ja o. Työntekijöiden hyvinvoinnista, hyvästä johtamisesta ja vaikkapa työpaikan hyvistä etenemismahdollisuuksista syntyy houkutteleva kuva yrityksestä. klo 10–13 Kuljun K-Market (Tampereentie 272, Lempäälä) OmaSp Lempäälän Ideaparkin konttori jakaa hyvää mieltä puurotarjoilun merkeissä. Hyvän esihenkilötyön lisäksi hän korostaa työntekijän itsensä vastuuta ja asennetta työhön osana kokonaisuutta. klo 10–13 Lempäälän K-Market (Tampereentie 18, Lempäälä) Torstaina 16.11. Kuva: Reetta Muranen yritysten esihenkilöiden suuret alaismäärät sekä etätyö, jolloin työntekijöiden hyvinvointia on hankalampi tarkkailla. Kun työntekijät voivat hyvin valuu se suoraan myös työn tehokkuuteen. Suomalaisilla työpaikoilla on valitettavan paljon Työpaikan yhteishenki, johtaminen ja työntekijän etenemismahdollisuudet ovat työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Motivaatio, osaaminen ja vaikkapa terveydentila vaikuttavat siihen, kuinka mielekkäänä työ koetaan. Myös työtaisteluoikeutta ollaan heikentämässä. Työhyvinvoinnin dosentin Marja-Liisa Mankan mukaan työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä työpaikalla ovat muun muassa yhteishenki, johtaminen ja työntekijän etenemismahdollisuudet. Meiltä myös porakaivohuollot. Viikatteen alle on vaarassa joutua muun muassa ensimmäinen palkallinen sairauslomapäivä. Lämpimästi tervetuloa! Tervetuloa tutustumaan tyytyväisten asiakkaiden pankkiin . Ongelmakohdat tulisi nostaa reilusti pöydälle. MANKA TOIVOO näkökulman vaihdosta suomalaiseen työelämään etenkin esihenkilöiden ja heidän alaisten välillä. omasp.fi Tiistaina 14.11. Artturi Siromaa Työhyvinvoinnin jäljillä hierarkiaa. Sana erityisen hyvästä tai huonosta työpaikasta kiirii nopeasti työntekijöiden keskuudessa. Työntekijän tulisi pystyä kertomaan myös omasta pahasta olostaan työpaikalla. Se on perusta, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Meiltä myös porakaivohuollot. Kun yritys on hyvässä maineessa, sen on helpompi rekrytoida uusia työntekijöitä. Pomo ei kuuntele tai ole läsnä. Negatiivisuuden kautta johtaminen vie ihmisiltä hirveän paljon energiaa. – Erityisen tärkeää hyvinvoinnin kannalta ovat työntekijät omat vaikutusmahdollisuudet työhön. Manka muistuttaa, että esihenkilö on työturvallisuuslain mukaan vastuussa työntekijöidensä hyvinvoinnista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Sekä vesiettä lämpökaivot ammattitaidolla niin pieniin kuin suuriinkin kohteisiin Kyrönlahden Porakaivo Oy Soita 0400 237 051 OmaSp puurotarjoilu OmaSp Lempäälä Ideapark Ideaparkinkatu 4. – Vaikeita riitoja on lähdetty ratkomaan pohtimalla, mitä osapuolet haluavat toisiltaan. Mankan mukaan heikennykset tulevat vaikuttamaan työhyvinvointiin negatiivisesti. Monessa työpaikassa esiintyy työntekijöiden voimia syövää häirintää ja kiusaamista. Tarjoilemme puuroa klo 10 alkaen niin kauan kuin sitä riittää. 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 SUOMALAISEN TYÖN liitto määrittelee merkityksellisen ja arvokkaan työn kolmella kriteerillä: sen täytyy olla tuottavaa, kestävää ja tuoda arvoa yritysten lisäksi myös työntekijöille ja yhteiskunnalle. Arvomme kolme 100 euron arvoista lahjakorttia Ideapark Lempäälään. Työhyvinvoinnin edistämiseksi Manka painottaa avointa kommunikaatiota. TYÖNTEKIJÖIDEN JA esimiesten välistä kuilua tulisi pienentää, kertoo Manka. Yksi hyvän johtamisen merkki on ratkaisukeskeisyys, ei syyllisen osoittelu, Manka kertoo. Työhyvinvoinnin professorinakin pitkään toiminut Marja-Liisa Manka on huolestunut hallituksen kaavailemista heikennyksistä työelämää kohtaan. yrittäjyys. Ongelmaksi voivat nousta suurempien Marja-Liisa Manka korostaa, että hyvän esihenkilötyön lisäksi työntekijän itsensä vastuu ja asenne työhön vaikuttavat työhyvinvointiin. Työntekijöiden hyvinvointi hyödyttää sekä yrityksiä että yhteiskuntaa. Liiton mukaan arvokas työ luo itseään toteuttavan, positiivisen kierteen, jossa entistä tuottavammat työntekijät luovat pohjan kasvaville investoinneille ja sitä myöten suuremmalle tuotolle
– Tällaisten työllisyysalueiden vahvuudeksi voi nousta se, että kunnissa työskentelevät TE-ammattilaiset tavoittavat tehokkaasti potentiaaliset asiakkaat. Laki sanoo, että kunnilla on oltava yhteistä rajaa. KANSAINVÄLISESTIKIN AINUTLAATUISEN soteja pelastustoimen uudistuksen synnyttämät hyvinvointialueet taistelevat parhaillaan muun muassa alimitoitetun rahoituksen takia. Pirkanmaan vaalipiiristä kansanedustajaksi kuudetta kertaa noussut ja työministerin salkkua kaksi vuotta hoitava kokoomuksen Arto Satonen pitää kotimaakunnassaan muotoutuvia työllisyysalueratkaisuja hyvin odotettuina ja luontevina. Monet kassat ovatkin jo ilmoittaneen halunsa tulla mukaan. VALKEAKOSKI HAKEE työja elinkeinoministeriöltä poikkeuslupaa liittyä Pirkanmaan läntiseen työllisyysalueeseen. – Tehtävä on niille luonteva. Hämeenlinna on Kanta-Hämettä. Näin toimiessaan ne ovat myös kuntien apuna. Tämä on tärkeää muistaa. Nämä kunnat pitävät TE-palveluja nimenomaan lähipalveluina. Erilaisissa toimenpiteissä olevia ihmisiä on noin 100 000. Lisäksi täydennyskoulutuksen tarjoaminen voi onnistua kohdistetusti nimenomaan TEasiantuntijan ja asiakkaan välisen tuntemisen ansiosta. – Puolestaan Tampereen kaupunkiseudulla yhdistävänä tekijänä on kuntien yhteinen elinkeinopolitiikka sekä Vielä jokunen aika sitten näytti siltä, että Pirkanmaan 23 kuntaa muodostaisivat yhden Tampere-vetoisen työllisyysalueen, kun kunnat saavat uudeksi tehtäväkseen vastata työja elinkeinopalveluista (TE-palvelut) vuoden 2025 alusta lähtien. – Pirkanmaan seutukaupungit ovat olleet ketteriä ja itsenäisiä toimijoita kuntakokeilussa. Sitten on maakuntia, joihin syntyy monta työvoimaviranomaista eli työllisyysaluetta. Satonen sanoo, että maan eri puolilta tulleiden ennakkotietojen mukaan iso kuva näyttää hyvältä. Vastaavasti avoimia työpaikkoja on noin 50 000. Taidekaupungin työllisyyspohja on 3 878 henkilöä. Nyt pirkanmaalaiset kunnat ovat ratkomassa roolejaan tulevina työvoimaviranomaisina useammilla malleilla. Ministeri ei näe kuitenkaan realistisia toteutumismahdollisuuksia Valkeakosken poikkeukselliselle toiveelle liittyä Sastamala-vetoiseen työllisyysalueeseen. Nämä ovat isoja asioita. Hänen mielestään maakuntaan sopii useampi työllisyysalue. Se on mahdollista ensi vuoden syyskuusta lähtien. – Meillä on esimerkkejä hen ovat menossa mukaan isäntäkunta Sastamalan lisäksi Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kihniö, Parkano ja Punkalaidun. Sellaisia ovat esimerkiksi työllisyysalueiden työllisyyspohjat. Kaiken kaikkiaan työllisyysalueita tulee enemmän kuin esimerkiksi hyvinvointialueita, joita on 21. Satonen lisää, että seutukaupunkien haluun rakentaa omat TE-palvelut vaikuttaa myös kunkin seudun toisen asteen koulutuksen järjestäminen, etenkin ammatillisen koulutuksen järjestäminen. Työllisyysalueella on oltava vähintään 20 000 henkilön työvoimapohja. Ne pelkäävät, että Tampere-keskeinen yksi työllisyysalue veisi työvoimaja yrityspalvelu niistät liian kauaksi. Koko Pirkanmaalla on 257 289 henkilön työllisyyspohja, kun pirkanmaalaisia on 535 220. 34 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 SASTAMALAINEN TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok.) ymmärtää kuntien liikehdinnän ja niiden halun tehdä erilaisia työllisyysalueratkaisuja. Valkeakosken on etsittävä kumppanuutta joko Tampereen tai Hämeenlinnan kanssa. Satonen sanoo, että kenenkään on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa, kuka on oikeassa tai väärässä Pirkanmaalla vireillä olevien työllisyysaluekuvioiden suhteen. Hänen mielestänsä useiden työllisyysalueiden syntyminen kasvumaakuntaan ei ole paha asia. Satonen näkeekin Valkeakosken poikkeustoiveen erittäin vaikeana asiana. Satonen toteaa, että nämä kuusi kuntaa ovat perinteisesti olleet vahvoja yhteistyöntekijöitä. Matti Pulkkinen Sastamalainen työministeri Arto Satonen ymmärtää hyvin, että Pirkanmaan kunnilla on erilaisia tarpeita työllisyysalueiden muodostamiseen. Tällä hetkellä maassamme on tuoreen tilaston mukaan noin 250 000 työtöntä. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työja elinkeinoministeriölle päättymässä olevan lokakuun loppuun mennessä. Esimerkiksi tulevalla läntisellä työllisyysalueella ja Mänttä-Vilppulassa Sasky Koulutuskuntayhtymällä on vahva asema. Niissä tunnetaan ihmiset, kuten nuoret työttömät, pitkäaikaistyöttömät tai vaikeasti työllistettävät, joten todelliset palvelujen tarvitsijat pystytään tunnistamaan ja hakemaan vaikka kotoa palveluiden piiriin. Parhaillaan ne ovat saamassa lopulliset sinettinsä valtuustoissa. Näiden kuuden kunnan työvoimapohja on tällä hetkellä 22 039 henkilöä. Tampere-vetoiseen malliin on menossa mukaan isäntäkunta mukaan lukien yhteensä 15 kuntaa. SiiSoita (03) 543 5076 tai meilaa: viialan.apteekki@ apteekit.net T. Satonen pitää merkittävänä myös muutosta, jossa TE-asiantuntijan omaa harkintavaltaa lisätään työnhakijan kanssa tehtävän sopimuksen sisältöjen suhteen. Kunnat ovat ottaneet tärkeästä uudesta tehtävästään kopin. . Tanskan mallin mukaisesti työttömyyskassat alkavat Suomessa auttaa työttömiä jäseniään löytämään työtä. Sastamala-vetoinen Pirkanmaan läntinen työllisyysalue syntyy läntiselle Pirkanmaalle. Hän lisää, että ne olivat aktiivisesti ja tuloksellisesti mukana vuosien 2021–2024 työllisyyden kuntakokeilussa. Tämän alueen työvoimapohja on nyt noin 220 000 henkilöä. Satonen huomauttaa, että työllisyysalue voi muodostua maakuntarajojen ylitse. Nykyään moni eläkeläinen tekee palkkatyötä. Ne ovat etsineet itselleen parhaita ratkaisumalleja. Hän muistuttaa, että uudistuksesta päätti Sanna Marinin (sd.) hallitus, mutta silloin oppositiossa ollut Kokoomus tuki hanketta. Satonen kannustaa tarkastelemaan työllisyysalueista erilaisista näkökulmista. En usko, että valkeakoskelaisten toive toteutuu. Huomionarvoista on, että työikäisiä puolestaan ovat 18–64-vuotiaat. – Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan kuntouttava työtoiminta palautetaan hyvinvointialueilta kunnille. Kuva: Rami Marjamäki ”Usean työllisyysalueen syntyminen Pirkanmaalle ei ole paha asia” maakunnista, joissa kunnat lyövät hynttyynsä yhteen ja ratkaisevat asian yhdellä työvoimaviranomaisella ja työllisyysalueella. Mänttä-Vilppulan katseet ovat puolestaan naapurimaakunnan Keski-Suomen puolella olevassa Jämsässä. Näin säästetään voimavaroja, etteivät ne kohdistu näennäisiin ja suorastaan vääriin paikkoihin. yrittäjyys. Todellinen määrä on siis noin 300 000 henkilöä. PETTERI ORPON hallitus toteuttaa Satosen mukaan kaksi hyvin merkityksellistä parannusta. SATOSEN MUKAAN Tampere ja sen kehyskunnat muodostavat luontevan työllisyysalueen. Toiminta on luonnollisesti kassoille vapaaehtoista. Tilastokeskus laskee työllisyyspohjaan työlliset ja työttömät, joiden ikähaarukka on 18–74 vuotta. Onko työllisyyspohja 20 000 vai 200 000, on ihan eri asia. tuleva työnantajasi FARMASISTI (farmaseutti tai proviisori) Tule meille töihin! Haku auki 7.11.23 asti. Lisäksi 100-prosenttinen palkkatuki jatkuu. Jokaisen kuuden kunnan hallitukset ovat jo hyväksyneet sopimusja järjestämissuunnitelmat. – Tämän epäsuhdan takia työttömyysturvauudistus on välttämätön. – Vaikka Pirkanmaalle syntyisi erilaisia työllisyysalueratkaisuja, ne voivat tehdä keskenään yhteistyötä. Näiden joukossa ovat muun muassa Juupajoki, Orivesi, Kangasala, Pälkäne, Lempäälä, Vesilahti, Pirkkala, Ylöjärvi sekä Akaa ja Urjala. Hän perustelee, että esimerkiksi työllisyyspohjan vähimmäishenkilömäärä ja vaade yhteistyöhön menevien kuntien yhteisestä rajasta on kirjoitettu lakiin. Satosen mukaan puolestaan TE-palvelut 2024 -uudistustyöllä on hyvät edellytykset onnistua. Ongelmana on, ettei Valkeakoskella on lain edellyttämää yhteistä rajaa minkään Pirkanmaan läntisen työllisyysalueen kunnan kanssa. Keskuskatu 47, 37830 Akaa Valkkistentie 3, 37470 Vesilahti puh. 045 672 0800 pekka.hoikkanen@sahko-hoikkanen.fi www.sahko-hoikkanen.fi KYSY URAKKATARJOUSTA! sähköurakointi sähköasennustarvikkeet sähkölaitteistojen kuntotutkimukset ja kuntoarviot sähkösuunnittelu sähköistämme uudet omakotitalot ja kesämökit elinkeinoja kehitysyhtiö Business Tampere Oy. Valkeakosken työllisyyspohja on 9 117 henkilöä. Satonen on vakuuttunut siitä, että 20 000 henkilön työllisyyspohja on riittävän suuri työllisyysalueen järkevän toiminnan turvaamiseksi. – Näin ollen Valkeakosken tavoittelema erityisratkaisu on lain vastainen. Elämme parhaillaan tulevien työllisyysalueiden kannalta ratkaisevaa aikaa
– Länsinaapuristamme Ruotsista tutut maahanmuuton synnyttämät ongelmat on ennaltaehkäistävä. Hyviä ehdokkaita on toki muitakin. – Vastaavasti sote-sektorilla työvoiman tarve kasvaa, kun väestömme ikääntyy. Näissä neljässä maassa olevat Suomen suurlähetystöt saavat voimavaroja potentiaalisten työntekijöiden etsimiseen. . Nykyinen 75 prosentin työllisyysasteemme on pohjoismaalaisittain alhaisin. Uskon, kun maahantulon syy on työ, tilanne on kaikin puolin toisen kaltainen. Satonen korostaa, että pienenevistä ikäluokista on saatava suuri osa työelämään. Satosen mukaan eläköityvien suuri määrä edellyttää korvaavan työvoiman saamista ulkomailta. Satonen muistuttaa, että Euroopan Parlamentti on merkittävä vallankäyttäjä. Satonen tunnistaa työvoimapulan, joka on hallinnut viime vuodet maamme julkista keskustelua. – Se on Suomen tärkein junayhteys. Satosen mukaan istuva hallitus suuntaa toimet Brasiliaan, Filippiineille, Intiaan sekä Vietnamiin. – Suomen kasvukäytävällä on paljon nuoria ja työpaikkoja. – On tärkeää saada sinne Suomesta edustajia, jotka sekä ymmärtävät Euroopan aseman maailmanpolitiikassa, että kykenevät ajamaan suomalaisten etua parlamentissa. Ensimmäisenä katseet ovat kotimaisessa työvoimassa. Runsas kaksi vuotta sitten alueiden kostosta kirjan kirjoittanut Satonen pitää Pirkanmaan haasteena sitä, että Tampereelta etäämmällä sijaitsevien kuntien on vaikea päästä kasvuun mukaan. Realiteetit on tunnustettava. Työministeri sanoo, että muun muassa ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään Pirkanmaalla. – Meillä on kannustavia kokemuksia ICT-alan huippuosaajien saannista Intiasta. Suomi valmistautuu presidentin vaaleihin. – Sote-puolella tilanne on täysin toisenlainen. Työrauha-asiat saadaan eduskuntaan ensi vuoden helmikuussa. – Uudistukset on suunniteltu perinpohjaisesti. Satosen mukaan aloituspaikkojen todellinen tarve on Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Oulun seudulla. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Arto Satonen on tutustunut ahkerasti koko kansanedusta-aikansa pirkanmaalaisiin yrityksiin. Satosen mielestä uudistuksien aikataulu on tiukka mutta realistinen. – Tärkein yksittäinen kohde on valtatie 9 välillä Tampere-Orivesi, mutta kehittämistä tarvitaan myös muille väylille. – Esimerkiksi ICT-alalla Suomi on kokoaan suurempi. Hänen mukaansa haasteen ratkaisemiseksi on kolme pääkärkeä. yrittäjyys. Tieverkosto turvaa alueiden elinvoiman. Tarvitsemme näihin tärkeisiin tehtäviin työvoimaa ulkomailta. Työttömyysturva esitellään eduskunnalle. Satosen mukaan Pirkanmaalla Tampereen seudun kasvu heijastuu liikenteen kehittämistarpeina kaikille Tampereelta maakuntaan suuntautuville valtateille, koska liikennemäärät kasvavat. Kuva: Rami Marjamäki Työministeri Arto Satonen pitää pääradan ja Tampereen ratapihan investointeja merkittävinä niin Tampereelle kuin koko Suomelle. Teatterit ovat yksi osa Tampereen tapahtumaklusteria, joka tuo paljon turisteja Pirkanmaalle. PITKÄN KANSANEDUSTAURANSA tärkeänä antina Arto Satonen pitää tiivistä verkostoitumistaan elinkeinoelämän ja yrityskentän toimijoiden kanssa. Säännölliset yrityskäynnit ovat avanneet hänen silmänsä tunnistamaan muun muassa työpaikkakulttuurin muutokset. Tärkeää on, että äänestysprosentti nousee korkeaksi, koska se antaa hyvän lähtökohdan valitun presidentin työhön. – Kuitenkin on tärkeää kehittää koko maakuntaa. Tälle vetovoimaiselle ja bruttokansantuotetta vahvistavalle alalle on saatava tekijöitä rajojemme ulkopuolelta. Hänen mukaansa hyvinvointiyhteiskuntamme pyörittäminen edellyttää 80 prosentin työllisyysastetta. – Kulttuuripuolella tärkeää on saada eteenpäin Tampereen teattereiden peruskorjauksia. Sekin olisi hyvä, jos Pirkanmaalta tulisi edustaja valituksi. Satonen muistuttaa, että riittävästä työvoimasta on huolehdittava, jotta yhteiskunta pyörii. Kokemukset osoittavat esimerkiksi Itäja Pohjois-Suomesta, etteivät lisätyt aloituspaikat vahvista niiden elinvoimaa. Nyt työministerinä Satonen vierailee kiinnostavissa yrityksissä eri puolilla maata. Itä-Suomen tilanne on tällä hetkellä vaikein, koska katkenneet Venäjäsuhteet vaikuttavat siellä taloudellisesti eniten. Nyt kuudennella kansanedustajakaudellaan työministerinä oleva Satonen on ennättänyt käydä lukuisissa yrityksissä eri puolilla Suomea. Mitä nopeammin ja sujuvammin junat sitä pitkin kulkevat, niin siitä hyötyvät Tampereen ja Helsingin lisäksi myös matkan varrella olevat asemat, joille mahdollistuisi myös liikennettä, vaikka osa junista olisikin suoria yhteyksiä. Hän tunnistaa työvoimapulan ja -tarpeen. – 20 vuoden aikana olen nähnyt, miten yritykset ovat oppineet tunnistamaan hyvät työntekijät ja antamaan heille kuuluvan arvon. Satosen mielestä Kokoomuksen Alexanter Stubb on kaikista ehdokkaista kokenein, kielitaitoisin ja osaavin. – Kunnilla tulevina TEpalvelujen tuottajina on ratkaisevan tärkeä rooli, jotta esimerkiksi ulkomailta saapuvat työntekijät integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan. – Vuorotteluvapaa, aikuiskoulutus ja työttömyysturva sekä työperäinen maahanmuutto, Satonen listaa. Kuva: Rami Marjamäki – Kunnilla tulevina TE-palvelujen tuottajina on ratkaisevan tärkeä rooli, jotta esimerkiksi ulkomailta saapuvat työntekijät integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Meillä on kerta kaikkiaan liian vähän sote-ammattilaisia. Aikuiskoulutus tuodaan isoon saliin ensi keväänä. Pirkanmaalainen työministeri Arto Satonen (kok.) sanoo, että hänestä on viisasta satsata päärataan. – Hänellä on erinomaiset kansainväliset verkostot, ja hän pystyy hyvin sujuvasti viemään Suomen viestiä kansainvälisillä areenoilla. Satonen korostaa, että tieja raidehankkeiden lisäksi on erittäin tärkeää saada Pirkanmaalle lisää opiskelupaikkoja, koska maakunnassa on paljon omia nuoria, ja lisäksi monet nuoret muualta Suomesta haluavat tulla opiskelemaan Pirkanmaalle ja asettua maakuntaan opintojensa jälkeen. ARTO SATONEN pitää tärkeänä, että niin toisen asteen, lukioiden kuin ammattikoulujen, kuin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään alueilla, joilla on aidosti opiskelijoitakin. Kolmantena kärkenä on ulkomainen eli kolmansista maista tuleva työvoima. Espoon kaupunki on tehnyt tällä saralla esimerkillistä työtä. Ensi kesäkuussa pidetään EU-vaalit ja valitaan parlamentaarikot seuraavalle viisivuotiskaudelle. ARTO SATONEN on vakuuttunut siitä, että hänen kaksi vuotta kestävällä työministerikaudellaan merkittävät työelämän reformit saadaan maaliin. Ruotsin nuorisojengit ovat pitkälle toisen polven maahanmuuttajien integroitumattomuuden seurausta. Kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla vapautuu suuri määrä työpaikkoja. sena kärkenä on Euroopan unionin alueelta rekrytoiminen. Satonen nostaa esille etätyön ja siihen suhtautumisen; siitä on tullut arkitodellisuutta. – Tampereen ratapihan uudistaminen on tärkeä hanke koko pääradalle ja Tampereen kasvulle. Nyt, kun kotimaisella rakennusalalla on hiljaista, Satosen mukaan ulkomaalaiset rakennusalan ammattilaiset jättävät Suomen ja siirtyvät maihin, joissa rakennusalan työllisyystilanne on parempi. ToiMatti Pulkkinen TUNNIN JUNAYHTEYS ei ole näillä näkymin toteutumassa Tampereen ja Helsingin välillä. Ahkerasti yrityskäyntejä tekevä Satonen tietää työvoimatarpeen Työministeri Satonen: ”Pirkanmaalta meppi EUparlamenttiin” Matti Pulkkinen TYÖMINISTERI ARTO Satonen sanoo, että hän on kaikkina kansanedustajakausinaan vieraillut ahkerasi oman vaalipiirinsä eli Pirkanmaan yrityksissä. – Aloituspaikkojen jakamista on käytetty aluepoliittisena keinona, mutta se ei sovi nykymuotoiseen Suomeen
pikkujouluna) jne. Ohjelmapalvelut ovat monipuoliset, esim. Hyvä terveellinen ilma laitteistoineen ja korkeine huonekorkeuksineen. Teemme analyysin yrityksen henkilöstöstä ja sen perusteella teemme räätälöidyn ehdotuksen ohjelmasta. Upeat näköalat. Suosittuja ovat yritysten tilaamat tilaisuudet asiakkaiden kanssa – niin kauppaneuvottelut kuin rentouttavammat tapaamiset. Monipuoliset kokousja ruokailutilat Voit kokoustaa, juhlia ja syödä PAVILJONGISSA (max 175 h) ja tilan saa kahteen osaan. Kokonaisvaltainen taideympäristö. liikuntahauskaälytekniikka-, luonto-, kulttuurija hyvinvointirastit. Jokaisesta ikkunasta näet luonnon ja taiteen. Tiloissamme kokoontuvat niin yritysjohto kuin henkilöstö. Upea elämys niin kesällä kuin talvella. Välineurheilussa kuten kanootti, SUP-lautailu ja paintball, käytämme alan ammattifirmoja. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi • HOTELLI • SAUNA • TILAUSRAVINTOLA • OHJELMAPALVELUT • TAIDEMUSEO • KOKOUS JA JUHLAPALVELUT TILAUKSET: puh. Vieraat ja asiakkaat arvostavat Paikka sopii erinomaisesti yrityksen sisäisiin sekä asiakastilaisuuksiin. TAIDELAAVU 20/40 h. Taideja savusauna Saunarakennus Urho Kekkosen vihkimä. Tulisija , valaisimisto ja tyynyt uniikkeja taideteoksia. Paikka on myös taidemuseo ja museokorttimuseo. Erinomaiset istuimet. Urheilukenttä Iso nurmikenttä ja liikuntasuorituspaikkoja välineineen. Myös invahuone sekä lemmikkihuoneita. 0400 437 340 tai info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi URKIN PIILOPIRTTI tarjoaa yritystilaisuudelle kaikki mitä tarvitaan – samassa paikassa Monipuoliset innovatiiviset ja erikokoiset tilat monipuoliset ohjelmat monipuoliset juomat (A-oikeudet), ruoat myös tulilla valmistetut, oma keittiö ja oma ammattikokki savuja taidesauna järven rannalla hotelli ilmaiset parkkipaikat presidentti Kekkosen historia luonnossa kansallismaisema-alueella 23 km Tampereen Keskustorilta Vaasan suuntaan. Taidekierrokset voivat olla paitsi taide taiteena, myös seuraavine aiheineen: taide ja juridiikka, raha, tekniikka, matematiikka, arkkitehtuuri, ilmasto, onnellisuus, eri materiaalit (esim. yrittäjyys. Tuotteet ja palvelut Voit valita suppeamman esim. fresko, joka kestää kosteutta ja kuumuutta. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400, 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh. Lähes kaikki taideteokset ovat tilausteoksia ja varta vasten tähän paikkaan suunniteltuja jo 16 vuoden ajalta. Koe uusi elämys, mene taidesaunasta järveen valotaideteokseen uimaan! Taidesaunan löylyhuoneessa mm. Savusaunan pehmeät löylyt. Se poikkea kaikista taidemuseoista merkittävästi. Jokaisesta ikkunasta näet taiteen ja luonnon – myös pimeällä. Löylyhuoneissa voi lauteilla saunoa kerralla 26 h. Yritysten tilaisuudet ulkomaisille asiakkaille ovat meidän bravuurimme. Taidehotelli – ympärivuotinen 16 huonetta, standard, business ja perhehuoneita. Taide voi olla myös osana yritystilaisuutta. Viehättävä SAUNAN TAKKATUPA 24 hengelle. Taide on sanoman väline ja olemme taiteellistaneet mm. Paikan taiteen ominaispiirre on taiteen ja luonnon yhdistäminen, kuvanveistotaide, tieteen-, tekniikan ja arkkitehtuurin yhdistelmät taiteeseen. Erilliset kehitetyt Saksa-, Kiinaja Japani-tilaisuudet. tiedettä. Kerromme, ulkomaalaisvieraille, että isäntänne on ollut hyvin kohtelias tuomalla Teidät paikkaan missä Suomen presidentti Kekkonen on usein vieraillut. Päiväpeitot, keraamiset suihkuhuoneiden laatat, peilistö ovat uniikkeja taideteoksia ja näet lähes jokaisen huoneen ikkunasta luonnon ja taiteen. Asiakasskaala on lavea: pienen yrityksen kokousja saunaillasta isoimpien pörssiyhtiöiden johtoryhmien kaksipäiväiseen de Luxe -kokoustamiseen palveluineen. päiväkokouksen toiveiden mukaisine ruokineen, pikkujoulut, illallisen savuja taidesaunoineen tai koko repertuaarin kokoustamisineen, ohjelmapalveluineen, saunoineen, ruokineen ja juomineen sekä hotelliyöpymiset. Asiakkaat arvostavat sitä kunnioitusta, kultturellista sivistyneisyyttä ja paikan palveluiden monipuolisuutta, elämyksellisyyttä, helppoutta sekä luontoa mitä he tässä paikassa saavat. . lasin kierros), erotiikka (esim. Paviljonki on sisältä taideteos, jossa valaisimisto, tekstiilistö, peilistö, muu esineistö ja erikseen tilattaessa astiasto ja lasisto ovat taideteoksia – kaikki koulutettujen ammattitaitelijoiden uniikkeja varta vasten vain tähän paikkaan suunnittelemia ja toteuttamia
avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Tarjoukset voimassa 30.11.2023 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. Autamme eteenpäin, hoidamme yrityksesi varallisuutta ja uskallamme sanoa myös ääneen, jos joku ratkaisu ei ole juuri tähän hetkeen sopiva. puh. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA . Huomioimme rahoituspäätöksissä aina yrityksesi tuloskunnon ja kokonaistilanteen. Me Aito Säästöpankissa tahdomme kirittää yrityksesi kohti kasvua ja auttaa saavuttamaan sille asetetut tavoitteet. 010 311 6400* | saastopankki.fi/aito * H in ta 8, 35 sn t/ pu he lu + 16 ,6 9 sn t/ m in (a lv 24 % ) so ite tt ae ss a ko tim aa n la nk aja m at ka pu he lin lii tt ym is tä . Meiltä saat asiantuntevia neuvoja ja aidon ystävän tuen yrityksesi menestykseen. 37 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 KIRITÄMME YRITYKSESI MENESTYKSEEN. yrittäjyys. 39,90 € Puutarhakärry pinkki 65L (runko) 79 € Akkuradio/-valaisin Kuusipaneeli talouslaatu STW 28x220mm 3,50 €/m Kotimainen oranssi aurausviitta Narvi kiuaskivet 20kg Majakkavalaisin DML810 159 € 19,90€ Villan ostajalle puhalluskone veloituksetta käyttöön. Kaisa Jonkka yritysasiantuntija 050 318 2691 Veli-Pekka Sihvonen asiakkuusjohtaja, yritykset 045 228 2400 Virve Uusitalo sijoitusasiantuntija 050 516 1306 Maija Kuusisto-Länsineva yksityispankkiiri 050 350 2923 Pirkka Katajala pankkilakimies 040 741 0190 Aito Säästöpankki Lempäälä | Himminpolku 1 | p. Puhallusvilla 13 kg 6,90 €/ltk 5-10cm 10-15cm Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg 1,25 €/kpl 10 €/10kpl 20x1500mm Kevytkola 49,90 € 199 € (runko) Palovaroitin Opal Puukiuas NC 20 549 € 6,90 € DUB184Z Akkupuhallin Lämpökompostori 250l 429 € 90x60cm Ruohomattopala 10,90 € Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x95mm 1,95 €/m matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.
KUNNILLA ON myös lähes poikkeuksetta omia elinkeinoyhtiöitä, jotka houkuttelevat alueelle uusia yrityksiä ja tekevät tonttikauppoja. Esimerkiksi, jos alueella olisi vetovoimaa yritysten näkökulmasta, mutta niille ei löydy tontteja, se on pullonkaula, johon pitää tarttua. Jokaisella alueella nämä haasteet ovat tietenkin erityyppisiä. KUNTIEN ELINKEINOYHTIÖT tietävät, minkä tyyppisiä tarpeita esimerkiksi työvoimapuolella on tulossa. Näiden yhtiöiden rooli voi tuKuntien rooli muuttui sillä hetkellä, kun sosiaalija terveydenhuollon uudistus vei sote-palvelut hyvinvointialueiden järjestettäväksi. 38 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 – ENTISTÄ ENEMMÄN kunnan menestyminen kietoutuu elinkeinoelämän ja paikkakunnan vetovoimaisuuden varaan, jossa työpaikat näyttelevät isoa roolia. Näyttää siltä, että jo lähi. Lisäksi asuinalueiden ja matkailun vetovoimaisuus on tärkeä asia, Kuntaliiton elinvoimajohtaja J arkko Huovinen linjaa. Lisäksi, jos perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelut ovat kunnossa ja hyvin saavutettavissa, se ohjaa myös kotimaisten lapsiperheiden sijoittumista. Puhutaan siis lähinä etäpalveluista, jotka eivät kuitenkaan ratkaise niitä tapauksia, joissa pitää mennä fyysisesti paikalle, Jarkko Huovinen miettii. – Lähtökohtaisesti on tartuttava ongelmiin, jotka rajoittavat kasvua ja kehitystä tai elinvoimaisuuden ylläpitämistä. Nyt ja tulevaisuudessa kunnissa mietitään, minkälaisilla ratkaisuilla ne pysyvät elinvoimaisina, vaikka sote-palvelujen verkkoa karsittaisiin. Esimerkiksi aurinkoja tuulivoima voivat luoda edellytyksiä tietyntyyppiselle kasvulle. Jatkossa perusopetus ja varhaiskasvatus ovat kunnan isoin toimialue. Kuva: Kuntaliitto Uusien yritysalueiden kaavoittaminen ja rakentaminen saattaa olla avainasemassa kunnan elinvoiman kasvattamisessa. Pitää tiedostaa, että jos esimerkiksi suljetaan ovia tuulivoimalta niin silloin selkeästi rajataan joku kasvun kanava pois, Jarkko Huovinen miettii. Mutta jos taas ajatellaan TE-palveluita, niin siellä on palveluita, joita ei voida toteuttaa yhtiömuodon kautta, koska joudutaan tekemään päätöksiä virkavastuulla, Huovinen muistuttaa. Ehkä keskeinen kysymys on, saadaanko jotakin tilalle, jos fyysinen palvelupiste katoaa. Jatkossa korostuu kokonaisnäkemys siitä, millä keinoilla alueilla voidaan tukea yritystoiminnan edellytyksiä. Mutta onko tältä alueelta löydettävissä kunnan elinvoimaa kasvattavia kehityskohteita. Voidaan myös tukea yrityksiä kansainvälisten rekrytointien tekemisessä TE-palvelujen avulla. yrittäjyys. Missä määrin pystytään tukemaan sellaisia rakenteita, jotka ratkaisisivat nämä haasteet. Arkistokuva tulevaisuudessa syrjäisimmillä alueilla lakkautetaan terveysasemia, vuodeosastoja, neuvoloita ja muita sotepalveluita. Kuntaliiton elinvoimajohtaja Jarkko Huovinen näkee, että yritysten kansainvälistymiseen ja ulkomaalaisten työntekijöiden rekrytointiin kannattaisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota myös kunnissa. Jatkossa korostuu nykyistä kokonaisvaltaisempi näkökulma, Huovinen toteaa. – Väistämättä haitta palveluiden saatavuuden heikkenemisestä vaikuttaa alueen vetovoimaisuuteen. Kunnilla on kuitenkin edelleen vastuu paikallisen elinvoiman ylläpitämisestä ja kuntalaisten hyvinvoinnista. levaisuudessa korostua, koska ne ovat usein jo valmiiksi mukana ylikunnallisissa yhteistyörakenteissa. Ville Mäkinen Voiko kunta olla elinvoimainen sote-uudistuksen jälkeen. – Kyseessä on organisointimuoto, joka on kilpailukykyinen määrätyissä tilanteissa ja määrättyjen palvelujen osalta. – Jos alueen yrityksillä on tarve rekrytoida työvoimaa Suomen rajojen ulkopuolelta, pitää kysyä, onko olemassa esimerkiksi vieraskielistä varhaiskasvatusta tai koululinjaa, jotta kansainväliset perheet pääsevät arkeen kiinni, Jarkko Huovinen antaa esimerkin. – Ne voivat olla maankäyttöja lupakysymyksiä tai yhteensovittamisen kysymyksiä. Hänen mukaansa kunnan elinvoimarooli näkyy toisaalta maankäytössä ja toisaalta ammatillisen koulutuksen ohjauksessa. – Määrätyllä tapaa tämä yhteys ei ole vain kehittämistyötä yritysten kanssa, vaan se on myös viestin viemistä maankäyttöön ja koulutuksen suuntaamiseen. – Lähtökohtaisesti on tartuttava ongelmiin, jotka rajoittavat kasvua ja kehitystä tai elinvoimaisuuden ylläpitämistä. Lisäksi, jos yritykset eivät saa työvoimaa niin voidaan vahvistaa ammatillisen koulutuksen kytkentää yrityksiin. Perheiden on vaikea asettua alueille, jossa nämä palvelut ovat kovin kaukana. Tärkeitä kunnalle ovat myös yrityspalvelut ja vuoden 2025 jälkeen myös työllisyyspalvelut. Ja vaikka päätös lakkautuksista tehdään hyvinvointialueilla, niin lähes aina mainehaitan kärsii kunta. Jokaisella alueella nämä haasteet ovat tietenkin erityyppisiä, Huovinen toteaa. Sieltä viesti kulkee myös ammatillisen koulutuksen ohjaamiseen
ECO3-alueemme tarjoaa ylivoimaiset edellytykset kestävälle, kasvavalle ja kannattavalle kiertotalouden ja biotalouden liiketoiminnalle. . #BUSINESSNOKIA BUSINESSNOKIA.FI nokiankaupunki.fi Lisätietoja toimitiloista ja tonteista: Tiina Laakkonen, elinkeinojohtaja 044 486 0918, tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi YLI 2 000 YRITYSTÄ JOPA 12 000 TYÖPAIKKAA YLI 35 000 ASUKASTA 200 UUTTA YRITYSTÄ VUONNA 2022 Taloustutkimuksen yritysjohtajille teettämän Kuntien imago 2022 -tutkimuksen mukaan Nokia on Pirkanmaalla Tampereen kanssa kärkikaksikossa ja koko maan mittakaavassa 6. Nokian Kolmenkulman yritysalueella on tarjolla luovutusvalmiita KTYja T-tontteja. ECO3-alueen toiminnassa on otettu huomioon kaavoitus, luvitus, liikenneyhteydet ja kaikki muut kiertotalouden yritysten tarpeet. yrittäjyys. Suomen Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä Nokia saavutti Pirkanmaan 1. Vapaat yritystontit ja toimitilat tarjoavat lisää tilaa onnistumisille. paras. 39 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 MEILLÄ ON TILAA YRITYKSELLESI Nokian kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet yritystoiminnalle. Kolmenkulman saavutettavuus ja hyvä liikenneverkko takaavat sujuvat materiaalivirrat ja edellytykset toiminnan kasvulle. Me varmistamme, että Nokialla yrityksillä on parhaat edellytykset kehittyä, kasvaa ja lisätä kilpailukykyään. sijan keskikokoisten kuntien sarjassa. Nokialla on rakennettu monia suomalaisten yritysten menestystarinoita liity joukkoon! Kauttamme löydät tarvitsemasi asiantuntemuksen, räätälöitynä ja maksutta. Osa tonteista sijaitsee Porintien varrella, josta näkyvyys valtatielle on ihanteellinen. Yrittäjille tarjotaan aktiivista toimintaa ja verkostoitumista, muun muassa Yrittäjän päivän etkoilla sekä Taste of Nokia -ravintolatapahtumien kaltaisissa alan yrittäjien yhteistapahtumissa. sijan ja valtakunnan 8. Nokia on johdonmukaisesti kehittynyt yrittäjämyönteisyydessä, elinvoimaisuuden vahvistamisessa sekä logistisissa yhteyksissä. SUOSITELTU PAIKKA YRITTÄÄ Suositteluindeksissä yrittäjien halukkuus suositella Nokiaa yrityspaikkana on sijalla 7. YRITYSTONTTEJA MENESTYVÄSSÄ YRITYSKAUPUNGISSA Vuonna 2022 Nokian kaupunki voitti yhdessä yrittäjäyhdistysten ja yrittäjien kanssa Pirkanmaan yrittäjyysja elinvoimakunta -kilpailun
40 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 www.ylojarvenyrityspalvelu.fi Me Ylöjärvellä vaalimme yrittäjämyönteisyyden vahvaa henkeä ja yhteistyötä. Yritystonttivalikoimamme on runsas ja monipuolinen. Olemme täällä juuri Sinua varten. Niitä löytyy jokaiseen makuun ja kaikkiin tarpeisiin. Tarjoamme uudenlaisia, moderneja yritystontteja. Tällä hetkellä vapaita yritystontteja on tarjolla Kolmenkulman, Siltatien ja Kurun yritysalueilla. Ku va : M att i Pu lk ki ne n +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI . yrittäjyys. Laitetaan yhdessä pyörät pyörimään. Olet aina paraatipaikalla. Ratkaisemme odotuksesi ja vaatimuksesi. TIMO ISOLÄHTEENMÄKI Toimitusjohtaja 050 3516507 timo.isolahteenmaki@ylojarvi.fi Sijoitu paraatipaikalle Tampereen kaupunkiseudulla eli YLÖJÄRVELLE Ylöjärven yritysalueet Ylöjärven yritysalueita ovat Elovainio, Kolmenkulma, Kurun Tammikangas, Siltatie, Soppeenmäki, Teivon yrityspuisto ja Teivo II
Haluamme auttaa sinua toteuttamaan asumisenunelmasi turvallisesti ja ammattitaidolla. 040 661 7496 Toimitilat p. Meillä saat saman katon alta kaikki asunnon myyjän ja ostajan palvelut. Asunnot välittää OP Koti Pirkanmaa. 040 133 7913 Uutta kotia on helppo suunnitella, kun voit luottaa asioiden sujuvan paikallisenasiantuntijan avulla. . 41 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Yrittäjä, onnistu Orivedellä! ORIVEDEN KAUPUNKI Keskustie 23 (PL 7), 35301 Orivesi Vaihde: 03 5655 6000 kirjaamo@orivesi.fi www.investorivesi.fi Oriveden kaupunki @orivesi @orivedenkaupun ki Hyödynnä yrityspalveluja Oriveden kaupungin yrityspalvelut ovat tukenasi yritystoiminnan aloituksesta menestykseen. Sijoitu viisaasti Orivesi kuuluu vetovoimaiseen Tampereen kaupunkiseutuun. yrittäjyys. Meiltä saat kaupunkiseudun edullisimmat yritystontit. K u va Ju ss i Va lk ea jo ki Yritystontit valtaväylien varrella Toimitilat pääradan vieressä www.businesslempaala.fi MENESTY LEMPÄÄLÄSSÄ Yritystontit p. Valikoimaamme kuuluvat: • Aloittavien yritysten neuvonta yhteistyössä Ensimetrin kanssa • Toimivien yritysten neuvontaja kehittämispalvelut • Tonttien ja toimitilojen markkinointi, yritysalueiden kehittäminen • Matkailun edistäminen. Sijaintimme ysitien, kantateiden ja rautatien risteyskohdassa on loistava! Yritysalueemme rakentuvat hyvin toimivien kulkuyhteyksien varrelle. Rakennuslupa-asiat hoituvat joustavasti ja vauhdikkaasti. Kysy meiltä henkilökohtainen välitysja rahoitustarjous! Sinun apunasi asunnonvaihdossa Lempäälässä Miro Holm asiakkuusasiantuntija OP Tampere 010 254 6676 miro.holm@op.fi Markku Mäkiselkä kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT, KED 050 389 6802 markku.makiselka@op.fi Mette Perälä kiinteistönvälittäjä, LKV, KED 0400 830 978 mette.perala@op.fi Asuntolainan myöntää osuuspankki
yrittäjyys. 2. Lempäälän-Vesilahden Sanomista luet parhaat paikalliset menovinkit, ja lisäksi tiedät paikkakunnan ajankohtaiset uutiset, puheenaiheet ja paikallisten yritysten tarjoukset. Tutustu tietosuojakäytäntöömme osoitteessa lvs.fi/tietosuoja. 39 €) 12 kk jatkuva täystilaus 95 € (Norm. Jatkuva tilaus jatkuu vaivattomasti juuri niin kauan kuin haluat, kunnes peruutat tilauksen. Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Näköislehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä lvs.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutissovellus (iOS, Android) 3 kk jatkuva täystilaus 35 € (Norm. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. 22 €) 1. 119 €) . Tilaus jatkuu normaalihintaisena ensimmäisen tarjousjakson jälkeen. Tilausehdot: lvs.fi/info. 42 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 3 kk jatkuva digitilaus 10 € (Norm. TILAA NÄIN: Tarjoukset koskevat uusia kotimaan tilauksia. Tilaa kotiin paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomat nyt tarjoushintaan! VERKOSSA Kätevästi osoitteessa lvs.fi/tarjous TAI SOITA Arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 010 5844 270* Paikallislehden tilaajana saat paljon enemmän kuin lehden: saat uutta digitaalista sisältöä joka päivä ja halutessasi paperilehden kotiin joka viikko. * Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min
– Tiedämme tarkalleen, minkä verran maassamme on opiskelijoita tulevaisuudessa. – Eli olemme Tampereella ja Tampereen kehyskunnissa hieman erikoisessa tilanteessa valtakunnalliseen tilanteeseen nähden, koska tällä hetkellä ja lähivuosina tavoitteena on saada luotua lisää lukiopaikkoja. Akaan lukion rehtori Juha Alenius sanoo, ettei tällä hetkellä ole näköpiirissä niin voimakasta ikäluokan pienenemistä, jolla olisi vaikutusta Akaan lukion tulevaisuuteen. Niin toisen asteen koulut kuin korkeakoulut joutuvat kilpailemaan tulijoista. – Uskon, että Lempäälän lukio tulee säilyttämään suosionsa lukiokoulutuksen tarjoajana laadukkaan opetuksen, opiskelijoista välittävän toimintakulttuurinsa sekä erinomaisen oppimisympäristönsä ansiosta. Pentikäinen lisää, että pitää kuitenkin huomioida myös ulkomaiset opiskelijat ja maahanmuutto laajemmin. 43 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 1.11.2023 Maamme syntyvyys ja siten myös kokonaishedelmällisyysluku ovat olleet laskuvireisiä jo vuodesta 1990 lähtien. Toisaalla maassamme on aloituspaikkoja liian vähän ja toisaalla liian paljon. Kuva: Rami Marjamäki Koulutuspaikat ja hakijat eivät kohtaa: ratkaisu saatava . – Suomeen syntyy koko ajan vähemmän lapsia, mikä on erittäin huolestuttavaa ja uhkaa kansakunnan tulevaisuutta, mutta samaan aikaan tapahtuu myös laajaa maassamuuttoa, joka ei voi olla vaikuttamatta siihen, missä aloituspaikkoja on tarjolla. Esimerkiksi Sastamalassa viime vuonna yhdeksännen luokan päättäneistä peräti 64 prosenttia hakeutui ammatilliseen koulutukseen. Etsikkoaika on koittanut. – Meillä on osaava ja kehittämismyönteinen henkilökunta, tarjoamme laadukasta opetusta, satsaamme markkinointiin, kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa. pirkanmaa. Korkama muistuttaa, että ylioppilastutkinnolla voi myös hakea suoraan korkeakouluopintoihin, mikä pitää yllä kiinnostusta lukio-opintoihin jatkossakin. Tuoreessa muistissani viime vuosilta on myös Mänttä-Vilppulan tapaus, jossa yläkoulunsa lopettaneista huikeat 72 prosenttia valitsi ammatillisen koulutuksen. Kun syntyvyys heikkenee, on tärkeää, että oppilaitoksiimme houkutellaan ja tuodaan ulkomaisia opiskelijoita. – Pidämme oppimisympäristömme viihtyisänä sekä tekniikaltaan hyvin toimivana. – Totuus on, ettei tulijoita kerta kaikkiaan ole jokaiselle koulutuksen järjestäjälle niillä olevia aloituspaikkoja vastaavaa määrää. Opiskelijamäärä saattaa pienentyä nykyisestä noin 5-10 vuoden kuluttua, mutta ei siinä määrin, että sillä olisi vaikutusta toiminnan laatuun. Lisäksi pitää olla tarjolla sellaista koulutuspohjaa, joka mahdollistaa myös työntekijöille nopeasti uusien asioiden opettelua ja uuden koulutuksenkin. Tossavaisen mukaan Lempäälän lukio satsaa opetuksen laatuun, monipuoliseen opetustarjontaan ja yhteisölliseen toimintakulttuuriin. Pirkkalan lukion rehtori Marjukka Suihko teroittaa, että väestöennusteen mukaan Pirkkalassa ja Tampereen seudulla yleisesti lukiolaisten määrä ei vähene lähitulevaisuudessa. – Sillä voi olla suuri vaikutus myös aloituspaikkoihin. Antti Lahti perää oikeaaikaista ja perusteellista yhteiskunnallista keskustelua koulutukseen satsattavista voimavaroista. Lempäälässä meillä on kaikki opiskelupaikat täynnä jo tällä hetkellä. Pyrimme jatkossakin tarjoamaan laadukasta lukio-opetusta ja pysymään edelläkävijöinä opetuksen kehittämisessä. Toimettomuus tulee kalliiksi. Koulutusmaailmassa pitkän uran tehnyt Lahti korostaa, että lainalaisuudet ovat luotettavan simppelit. – Emme ole vielä huolissamme ikäluokkien pienenemisestä Tampereen seudun ja Pirkkalan vetovoiman perusteella. Vetovoimaisuutta olemme lisänneet houkuttelevalla opintotarjonnalla ja pitämällä hyvää huolta opiskelijoidemme hyvinvoinnista. – Pyrimme tarjoamaan vetovoimaisen opiskelupaikan akaalaisille nuorille. Maahan muuttajat pitää saada nopeasti koulutukseen ja töihin. Syntyvyyden lasku vaikuttaa toki myös seudulla tulevien vuosien opiskelijamäärään, mutta toistaiseksi maan sisäinen muuttoliike on kasvattanut lukiopaikkojen tarvetta. Hän taustoittaa, että Akaan lukion opiskelijamäärä on vaihdellut viime vuosina 130-160 opiskelijan välillä. Aleniuksen mielestä Akaan lukion suosio toisen asteen opiskelupaikkana vahvistuu uusien tilojen myötä. – Seuraavan kymmenen vuoden ennusteen mukaan nuoria riittää Pirkkalassa ja Tampereella. Lahti ihmettelee hiljaisuutta, joka leijuu koulutuspaikkojen yllä. – Tulevaisuudessa korkeakoulujen muuttuvat valintakriteerit saattavat jonkin verran vaikuttaa opiskelijoiden ainevalintoihin lukioaikana. Lisäksi tulevan kouluverkon yhteydessä on ollut esillä Akaan lukion uudet tilat, jotka myös lisäävät lukion vetovoimaisuutta. Lukiokoulutus antaa vankan tiedollisen pohjan jatko-opintoihin ja auttaa opiskelijoita kehittämään oppimistaitoja, joita tarvitaan jatko-opinnoissa. TeksTi: Matti Pulkkinen – Pitkänaikaa laskenut syntyvyys on johtanut siihen, että maassamme on niin toisen asteen koulutuspaikoissa kuin korkeakoulupaikoissa on ylikapasiteettia. – Olemme lisänneet opintotarjontaamme taitoja taideaineiden linjoilla sekä matematiikkaan ja luonnontieteisiin keskittyvällä LUMA-linjalla. Toisin sanoen huolehdimme siitä, että opiskelija voi keskittyä lukio-opintoihinsa ympäristössä, joka tukee hänen kasvuaan ja kehitystään sekä tulevaisuuden tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Opiskelijoiden määrät pienenevät. Tuona aikana vuosittain syntyvien vauvojen määrä on laskenut vajaasta 70 000 pienokaisesta runsaaseen 44 000 pienokaiseen. Pidämme myös hyvää huolta opiskelijoistamme ja heidän hyvinvoinnistaan. Rehtori Anna Korkama kertoo, että Kangasalan lukiossa opiskelijamäärät näyttävät pysyvän tasaisina myös tulevina vuosina. Korkaman mukaan Kangasalan lukiossa on laaja opintojaksovalikoima, aktiivinen musiikkilinja, mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto sekä monipuolinen kansainvälisyysohjelma, jotka houkuttelevat opiskelijoita juuri Kangasalan lukioon. – Näkemykseni on, että lukiokoulutus säilyy houkuttelevana vaihtoehtona ammatillisille opinnoille myös tulevaisuudessa. Nämä lapset ovat jo syntyneet. – Tampereen seudulla meillä on kuitenkin tilanne, jossa meillä on ollut ja ennusteiden mukaan tulee olemaan pula lukiopaikoista. – Kun tarpeet muuttuvat nopeasti, on olennaista, että oppilaitoksilla on riittävästi joustavuutta palvella työelämän ja alueidensa tarpeita ja muuttaa koulutustarjontaa. Opiskelijoidemme hyvät kokemukset lukion toiminnasta ja hyvä opintomenestys ylioppilaskirjoituksissa toimivat hyvänä mainoksena lukiollemme. Lempäälän lukion rehtori Erno Tossavainen sanoo, että valtakunnallisesti tilanne on haastava, ja opiskelijamäärän pienentyminen koskettaa suurta osaa koulutuksenjärjestäjistä. Hänen mielestään uhkakuvana on, ettei asioihin ja tilanteisiin reagoida oikea-aikaisesti. Tossavainen luottaa, että lukio koulutusmuotona tulee varmasti säilyttämään suosionsa etenkin, kun huomioidaan, että valtakunnallinen tavoite on lisätä väestön laskuun kääntynyttä koulutustasoa ja korkeakoulutettujen määrää. Lahden mielestä lukioja ammatillisen koulutuksen tulevaisuus olisi nostettava pöydälle jokaisessa kunnassa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan on selvää, että aloituspaikoissa joudutaan ottamaan huomioon niin syntyvyys kuin maassamuuttokin. Pentikäisen mielestä aloituspaikkojen suunnittelussa pitää huomioida myös työelämän tarpeet. Lukion opetussuunnitelma antaa opiskelijoille valmiuksia tulevaisuuden työelämään ja globaalissa maailmassa vastuullisesti toimimiseen. Kangasalan lukiossa on myös aktiivinen opiskelijakunta, joka edistää opiskelijoiden hyvinvointia. Sasky Koulutuskuntayhtymän kuntayhtymäjohtaja Antti Lahden mielestä niin Pirkanmaalla kuin koko valtakunnassa olisi kiire keskustella puhki niin toisen asteen kuin korkeakoulujenkin aloituspaikat. – Tällä hetkellä Akaan lukiossa opiskelee 144 opiskelijaa. Asiaan olisi puututtava pikimmiten, kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kiirehtii. – Lisäksi lukiossamme tehdään paljon työtä opiskelijoiden ryhmäyttämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi. – Valtakunnallisesti pääsääntö on, että yhdeksännen luokan päättävistä noin 55 prosenttia etenee lukioihin ja 45 prosenttia ammatilliseen koulutukseen. Lahti teroittaa, että Pirkanmaa elää isosti teollisuudesta, mikä merkitsee sitä, että yritykset tarvitsevat ammattikoulutetun työvoimansa. Lisäksi on kohtaanto-ongelma. – Sitten meillä on paikkakuntia, joissa paikallinen elämänpiiri ohjaa yläkoululaisten jatkosuunnitelmia toisen asteen valintoihin
Myös toivevirsillä on tilaisuudessa tärkeä sijansa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Maksuton. klo 16 Pyhäinpäivän kynttiläkirkko, kirkko. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. klo 16 Pyhäinpäivän iltakirkko ja muistomessu kirkossa. talossa. Tervetuloa seikkailemaan isänpäivän merkeissä! Ke 15.11. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. klo 15 Pyhäinpäivän konsertti, kirkko. Lisätietoja kerhoista, niiden ohjelmasta ja whatsapp-ryhmistä saat Sarilta p. To 9.11. klo 10.00 Raamattu ja rukous Ke 1.11. 25.9.2023 Lempäälä Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. 3:11. Kivioja s. Päivän Sana: Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Iltakirkon jälkeen on mahdollista tulla iltakahville srk.talolle. La 4.11. Teeja kahvitarjoilu. Sami Aspin konsertti, Satama. Tule virkistymään hyvästä seurasta ja maukkaasta jouluruuasta. Tervetuloa nuorteniltoihin: Nuortenilta pe 3.11. Su 5.11. Ke 1.11. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla MUISTOKIVI OY M. 4) ma–la klo 10–14. Maksuton tilaisuus. 1. Tilaisuudessa sytytämme muistokynttilät vuoden aikana (viime pyhäinpäivän jälkeen) kuolleille ja siunatuille läheisillemme. klo 11-14 Olopäivät srk-talolla. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Ma 6.11. Elämän matkan matkakumppanuus auttaa myös pohtimaan tärkeintä: Mikä on meidän määränpäämme. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa lähdetään. Ettei tarvitse pelätä -konsertti Perjantaina 3.11. Kokouskahvit klo 17.30 alkaen. Lempäälässä Pyhän Birgitan kirkossa: • kello 15 kamarikuoro Pyhän Birgitan laulajien konsertti • kello 16 pyhäinpäivän kynttiläkirkko, kirkossa sytytetään kynttilät vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistoksi Ristimäen hautausmaalla: • kello 14–17 asukasyhdistys tarjoaa kuumaa mehua, pappi paikalla Kirkkohautausmaalla: • kello 14–15.30 pappi paikalla ”Rakkaus ei koskaan häviä”. Lounas on maksuton. Matkalla oloa on myös monenlaista. Diakonian vastaanotto (ajanvar.!) ti ja to klo 10–12: 0400 419 096. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, Vanha pappila. Vieraana Erkki Paloniemi. Su 12.11. 2) ma, ke, pe, la klo 11–14. To 9.11. klo 16 Rukouspysäkki, kirkko. 2 e , alle kouluik. La 4.11. Huom! 30.11. Jutila. seurakunnan kerho-/nuorisotilassa seurakuntatalon takana klo 17-21.30. klo 17-18 Virsi-ilta Narvan kyläkirkossa. Kuolleet: Lea Airi Lydia Majaniemi 89 v. Toimintaa ja tapahtumia: Ke 1.11./7.11./8.11. Teetä, kahvia, pieni hartaus. Raskainta matkalla oloa ihmiselle on varmasti pakolaisuus ja siirtolaisuus, jossa kotiin päästään vuosien kuluttua tai ei koskaan. Rakkaudella muistaen ja syvästi kaivaten Lapset ja lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 28.10.2023 Pyhän Birgitan kirkossa. Ma 6.11. Diakonian lounas on tarjolla kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. klo 17-17.45 Vietämme seurakuntatalolla muskarihetkeä, johon ovat kaikki 0-6-vuotiaat yhdessä huoltajan kanssa tervetulleita ilman ennakkoilmoittautumista. Srk-toimisto 03 289 5111, Lempäälä-talo, Manttaalitie 15 A 1. Se kumppanuus saattaa tehdä toisen matkasta vähän helpompaa ja onnellisempaa sekä kirkastaa hieman lisää matkamme tarkoitusta. To 2.11. Vieraana evankelista Jukka Partala. (03) 618 4411 Mika Kaila 050 574 3803 HAUTAKIVIÄ Lisätiedot: lempaalanseurakunta.fi Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: La 4.11. klo 10 Messu, Maatalousväen kirkkopyhä. Pe munkkeja, la vohveleita. Lahjoitusten päätyttyä, ei leivänjakoa toistaiseksi! Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: 040 804 9130. 13:8) K uv a: Sa sk ia M es ka ne n. Se voi olla yhteisen kulkupelimme lisäksi matkamme kesto, määränpää tai matkamme syy. klo 16 -19 Naisten iltapäivä, teemana palautuminen ja voimavarat. Lempäälän srk Tällä viikolla: Kuorot kokoontuvat: maanantaisin klo 18 Kurkien Kaiku -kuoro srk.talossa ja tiistaisin klo 12 Sointuset-kuoro srk. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävillä yleisessä tietoverkossa www.vesilahdenseurakunta.fi/paatoksenteko ja kirkkoherranviraston ilmoitustaululla 2.11.2023 lähtien kokoukseen asti tutustumista varten. Lähetyskirppis Toivontori (Atrant. klo 10–12 Sataman munkkikahvila. Elinikäistä matkan tekoa on myös ihmisen elämä. Ohjelmassa on vapaata leikkiä, jutustelua, pieni hartaushetki, välipalaa ja mukavaa yhteistä ohjattua tekemistä. Maksuton tapahtuma. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta La 4.11. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Usko Jeesukseen ei välttämättä poista kärsimyksiä ja murheita matkamme aikana, mutta saamme mukaamme uskollisen matkakumppanin ja toivon siitä, että matkamme päättyessä olemme perillä ikuisessa ilojuhlassa kaikkien pyhien kanssa. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. Laamanen. Ensi viikolla ja tulevaa: Ma 6.11. Su 5.11. Tähän kun lisätään kaikilla muilla kulkuneuvoilla tehdyt matkat ja myös ulkomaille suuntautuvat matkat, voidaan melkein sanoa ihmisen olevan jatkuvasti matkalla johonkin. klo 10 Diakonian avoin kahvila, Satama. Se voi olla pitkä tai lyhyt. Tule mukaan laulamaan tuttuja ja rakkaita, sekä uusia ja ennalta tuntemattomia virsiä Narvan kyläkirkolle lämminhenkiseen virsi-iltaan! Kanttori Kaisu Lehto laulattaa virsiä valitsemastaan teemasta. Maksuton. Tervonen, Neuvonen. Ruoka 4 eur. Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa ja kasvatuksenohjaaja Sari Myllymäen ja kanttori Kaisu Erämaan tehtäväänsiunaaminen. Tämä kumppanuus ja toivo antaa voiman ja lohdun sinulle juuri tähän päivään, tapahtui elämässämme tai ympäröivässä maailmassa mitä tahansa. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. La 8.11. Karvinen, Korhonen, sellossa Eeva Leijo. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Tervetuloa! Muut seurakunnat Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ajettiin viime vuoden aikana henkilöautolla noin 38 miljardia kilometriä ja VR:n mukaan vuonna 2022 tehtiin 13,2 miljoonaa junamatkaa. 2.12.1933 Tottijärvi k. Henri-pappi tavattavissa kirkkohautausmaalla klo 14–15.30. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Ke 1.11. maksutta. 44 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Tarjolla on iltapalaa ja mahdollisuus pelailla, hengailla ja jutustella. asti srk-toimisto suljettu keskiviikkoisin! Kahvila Olkkari (Tampereent. Joillakin voi olla paljon elämän matkan matkaseuraa tai joillakin ei ole ketään matkakumppania vierellä. Klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, aiheena esirukous, Harri Johansson. Jeesus on myös kehottanut rukoilemaan tämän määränpään koittamista: ”… tulkoon sinun valtakuntasi…” Ihmisen elämän matkassa voi olla paljon iloa, onnea ja muuta hyvää, mutta paljon siihen mahtuu myös surua, kärsimystä ja levottomuutta. Linja-autoliiton mukaan linja-autolla matkustavia on koko maassa 360 miljoonaa vuodessa. Ma 9–12 ja 13–15, ti 9–12 ja 13–17, to 9–12 ja 13–15, pe 9–12. klo 18.30 Satama, Pitkäahteentie 14 Artisti Sami Asp, isäntänä Jannepappi. Ihmisessä vain kuolevainen katoaa, hyvyys, rakkaus ikuisesti jää. Kastetut: Sebastian Jalo Juhani Aronen, Julius Sakari Knuutila, Leo Tapio Ilmari Kosola, Iisa Aino Aleksandra Laihonen, Eeva Taimi Loviisa Pohja. Matkaseurana myös Eva-pappi ja Kaisu-kanttori. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet kuorolaiset. Tervetuloa perhekerhoihin: Tervetuloa Pappilan perhekerhoon to 2.11. To 2.11. Su 5.11. La 4.11. Pappilantie 1, Kirkonkylä) ja Narvan perhekerhoon pe 3.11 klo 9.30-12 Narvan Kyläkirkkoon (os. To 16.11. Tule hiljentymään lohduttavan musiikin äärelle. klo 12 Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun kulkuset, srk-talo. Oppaana kirkkoherra Juho Laurinpoika Torsth 1500-luvulta. klo 12 Isänpäivän seikkailukirkko koko perheelle kirkossa. klo 13 Naisten rukouspiiri Narvan Kyläkirkossa. Pyhäkoulu. 7.luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, tervetuloa nuorteniltoihin. Ihmisinä emme voi kauheasti vaikuttaa toisen ihmisen elämän matkan mittaan, mutta voimme yrittää päästä hänen matkakumppanikseen. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous srk-talossa. Ti 7.11. Vehviläinen, Neuvonen. Kiitos Lempäälän terveyskeskuksen päivystyksen ja vuodeosaston henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Ketolantie 4, Narva). 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Kiviveistämö J.E. klo 12 Ehtoollisjumalanpalvelus, Jani Lipsanen, Harri Johansson, Eija Tauren. Kor. Lämmin kiitos osanotosta. Kun olemme matkalla, meitä saattaa yhdistää moni asia. klo 9.30-12 iltaperhekerhoon pappilaan (os. On lomamatkaa, työmatkaa, harrastusmatkaa, unimatkailua ja ajatusmatkailua... Ke 8.11. Ohjelmaosuus klo 18.3019.30. klo 13 Satamamessu. Ke 8.11. Ma 6.11. ”Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen.” (Virsi 511:7) Pietari Korhonen kanttori Ihminen matkalla Rakkaamme Lea Airi Lydia MAJANIEMI o.s. klo 13 Yhteisöruokailu, srk-talo. Musiikki: Pe 3.11. Kirkkohetken jälkeen yhteinen ruokailuhetki srk.talossa. 0408049108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Vesilahden srk Hiljaisia hetkiä . Raamattu kehottaa luottamaan ja kiinnittämään katseemme Jeesukseen, joka on sanonut olevansa ainoa tie kotiin ja luvannut jokaiselle häneen uskovalle paikan taivaan kodissa. klo 14 Pyhäinpäivä Ristimäessä, kohtaamisia hautausmaalla sekä asukasyhdistyksen mehutarj. 040 511 2444. klo 18.30 Viisikielisen yhteislauluilta, Satama. Messun jälkeen kirkkokahvit srk.talossa. Pe 3.11. klo 11 Diakonian lounas srk-talolla. Juomme kahvit ja teet laulamisen lomassa. Muskarissa tutustutaan monipuolisesti laulaen, kuunnellen, soittaen ja liikkuen musiikin maailmaan. Su 5.11. lempaalanseurakunta.fi lempaalanseurakunta.fi Pyhäinpäivä la 4.11. (1 Kor
Fasiliteetit, eli arkisemmin pyöräilyn edellyttämät työpaikkatilat saavat niin ikään kiitosta. Pyörätelakka, johon ajoneuvon voisi solahduttaa kätevästi suoraan käytöstä, sisältäisi murtovarman henkilökohtaisen lukituksen sekä mahdollisen valaistuksen. Mänttä-Vilppulalainen Hokkanen toimii maaseutuasiamiehenä. Tähän projektin koejaksoon se ei ehtinyt vaikuttaa, mutta ympärivuotinen työmatkatai liityntäyhteyspyöräily ei yleisemminkään onnistu turvallisesti ilman asianmukaisia kevyen liikenteen väyliä. Laadukas kulkuväline on pääsääntöisesti normipyörää kalliimpi. Syyskelin vaikutus vaatetukseen ja pyörän akun rasitukseen kävi selväksi jo ensimmäisellä koeviikolla. Pyörälle on lisäksi oltava sille soveltuva ja toimiva säilytystila. Niitä ovat pyrähdykset ruokakauppaan tai välillä etätöistä tuulettumaan sekä ruokailemaan lähimpään palvelukeskittymään. Kuva: Ahti Granat kalla on sopivat ja riittävät tilat vaatetuksen vaihtoon pyöräilevälle työmatkaajalle. Paljon uutisoitu kevyenliikenteenväylän kaavoitussuunnitelma Vesilahden ja osin Lempäälän puolella osoittautui merkittäväksi ajoturvallisuuden kannalta. . . Niinpä kokemus sähköavusteisesta Husqvarnasta oli mielenkiintoinen. Nupposen mukaan työpaiMatti Hokkanen ja hänen matkaratsunsa Husu. Apua toivoisi voivan pyytää matalalla kynnyksellä, mikäli ongelmia ilmaantuu. Miellyttävä alkuhavainto Vesilahdessa pyöräillään kokeeksi sähköpyörillä Tampere koordinoi EU-hankkeen CANEMURE:n osa-aluetta tavoitteena hiilineutraalisuuden lisääminen liikenteessä normivarusteiseen pyörään verrattuna oli ajoajan lyheneminen 15?20 minuuttia suuntaansa. Niinpä viime kesän aikana haettiin netin kautta innokkaita työmatkapyöräilijöitä. Se painaa aika paljon enemmän eli on ajohallinnaltaan ”vievämpi”, mikä kannattaa ottaa siihen tutustuessa huomioon. Näin pyritään saamaan esiin sähköavusteisen polkupyörän soveltuvuutta korvaamaan henkilöauton käyttöä työmatkoihin, liityntäyhteyksissä julkiseen liikenteeseen sekä muuhunkin liikkumiseen. Husqvarnan, eli tutummin ”husun”, akun avustus riittäisi 5?10 edestakaiseen työmatkaan. Iltapäivän paluumatkan jälkeen pyörän mittari näytti ajetuksi 17 kilometriä. Kaksi seuraavaksi esiteltyä henkilöä pyörineen ja kokemuksineen ovat esimerkkeinä parin viikon kokeesta. Sähköpyörän kotiin tuonut maahantuojan edustaja otti huomioon ajajan mittasuhteet ja pyörän sallimat säädöt, joten käyttö oli sujuvaa alusta alkaen. päivittäisiä työmatkojaan eri puolilta Vesilahtea. Eikä kohmeisimpina aikoina pienestä lämmöstäkään olisi haittaa. Matti Hokkanen sai ensivirikkeensä sähköavusteisesta pyöräilystä Euroopan maastoista Itävallassa viime kesänä. Kotitalolta ajoreitti kulkee Ylämäen koulun kupeesta Ideaparkille ensin Koskenkylän kautta Vesilahdentietä Näppilään, siitä vanhaa Tampereentietä Lempäälän kirkon kautta työpaikalle. Pyörän sallimiin henkilökohtaisiin säätöihin olisi hyvä päästä tutustumaan heti alussa pyörämyyjän tai jonkun muun asiantuntijan avulla. Osa matkasta sijoittuu juuri kevyen liikenteen edellä mainitun tarvesuunnittelun kohteena olevalle osuudelle. Nupposen työmatka on päivittäin yli kaksinkertainen Matti Hokkasen ajamaan verrattuna. Yleisesti tavoitellun hiilineutraaliuden ohella pyöräilyn henkilökohtaiset terveysvaikutukset ovat Matti Hokkasen mielestä kiistattomia. Se onkin hänelle ehkä tärkein peruste oman pyörän hankintaan tai vaihtoehtona työsuhdepyörän hyväksymiseen. Kaikissa laadukkaissa pyörissä on jo hyvät säätömahdollisuudet, mutta ne pitää osata ”kalibroida” itselle sopiviksi, toteaa Hokkanen Toinen ja varsin merkittävä parannus kalliihkon pyörän omistajan kannalta olisi sen vakituisempaan säilyttämiseen liittyvät seikat. Perjantaiaamun 20. Mittariin oli kertynyt 16. Pyöräilyyn liittyy liikenneriskejä, joista Matti Hokkanen on saanut esimakua. Pyörän akku on kätevä irrottaa ja ladata vähimmillään tarvittavat 2?5 tuntia missä tahansa, yhtä hyvin kotona keittiössä kuin työpaikan työpisteessä. Jo ensimmäinen pyöräilyaamu aukesi lievän kuuran ja kylmän tuulen sävyttämänä. Kirsi Nupponen suosittaa mieluusti kokeilemaan sähköavusteista polkupyörää, jos ja kun siihen tilaisuus tulee. Taajamissa vaaran paikkoja ovat risteykset ja esimerkiksi bussimatkustajien yllättävä purkautuminen kevyen liikenteen väylälle. Muu liikenne muodostaa alituiseen muuttuvan olosuhteen jopa tottuneelle ajajalle. Vesilahden torilla esiteltiin kesän lopulla uutta pyöräja pyöräilyvaihtoehtoa. Osarahoitusta EU-euroihin tarjoavat Pirkanmaan liitto ja Ely-keskus. Maaseudulla niitä muodostavat kapeahkot tiet ja ajoittain raskas sekä vilkas liikenne. lokakuuta reippaassa vastatuulessa työmatkaan kului kolmisen varttia ja sähköavusteisuutta joutui käyttämään normaalia runsaammin. Talviolosuhteet sivuja pääteillä ilman omaa ajoväylää on selvä riski. lokakuuta mennessä vajaat sata kilometriä. Näin varsinkin siinä tapauksessa, että käyttöön liittyy omia rajoitteita. Matkan päästä työhön tuleva tarvitsee mahdollisuuden vaatteiden vaihtoon, mahdollisesti myös suihkuun. Kirsi Nupposen työmatka Ideaparkiin oli aiemmin taittunut normipyörällä jo useasti. TEksTi: Ahti Granat Kirsi Nupposella on taas yksi kotimatka takanaan. Molemmat koehenkilöt tekivät viikoilla 41.?42. Ajomukavuus, ylämäkien sekä vastatuuleen ajon helpottaminen, laitteiston selkeys ja akun helppo lataus painavat vaakaa plussalle, käyttötarkoituksesta riippumatta. Tämä saattaa estää muutoin sujuvaa kevyttä liikennettä, vaikka välineet ja motivaatio olisivat kunnossa. Samaan aikaan käynnistettiin myös Tampereen seitsemää ympäristökuntaa kattava sähköpyöräkokeilu Pirkanmaalla, johon Matti Hokkanen oli vapaaehtoisena kirjautunut. Kokemus oli niin positiivinen, että vain pyörämerkin maahantuojan puute Suomessa esti heti hankkimasta ensimmäistä omaa akkuavusteista kaksipyöräistä kotimaan teille. Ensimmäisen koeviikon ajan hän on pyöräillyt majoituspaikastaan Vesilahden Kaakilasta Lempäälä-talolle noin 7,5 kilometriä yhteen suuntaan. Ihmisiä tarvitaan tähänkin osaprojektiin. Henkilöautolla sama matka taittuu puolta lyhyemmässä ajassa. Paremmalla kelillä Kirsi Nupponen arveli matkaan yhteen suuntaan kuluvan nelisenkymmentä minuuttia. Matkareitin valinnoissa ei juuri ollut vaihtoehtoja Vesilahden tai Lempäälänkään puolella. Hän oli heti halukas kokeilemaan työmatkapyöräilyä, kun siihen koehenkilöitä netissä haettiin. Kuva: Ahti Granat . Kuussa ollaan jo toki käyty, mutta pyörälle ei vielä ole keksitty yksinkertaista ja helppoa telakointia. Lisäksi sähköavusteisuus saattaa aiheuttaa autoilusta tuttua vauhtisokeutta, joka saattaa aluksi yllättää. Tampere toimii koordinoijana ja osallistuu ympäristökuntineen yhteen kaikkiaan projektin 22 osahankkeesta. Pyörän joutuu jättämään yleiseen parkkiin ulkotiloihin, mutta pyörä on koeajan maahantuojan vastuulla, joten siitä ei tarvitse kantaa ylimääräistä huolta. 45 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 CANEMURE eli ”Carbon-neutral municipalities and regions” on EU:n osarahoittama kuusivuotinen projekti, jolla haetaan muun muassa uusia vähätai nollapäästöisiä energiaja liikenneratkaisuja. Vesilahdesta Lempäälään ja takaisin pyöräilee koeluontoisesti myös Kirsi Nupponen. Hokkanen on käyttänyt pyörää työn ohella myös Vesilahden sisäisiin ajoihin. Nykyinen tukikohta on Lempäälässä. Matti Hokkasella on parikin kehityskohdetta omien kokemustensa inspiroimana. Hokkanen kiittelee hiilineutraalisuuteen tähtäävän Hinku-Lempäälän suhtautumista vaihtoehtoiseen liikkumiseen. Näin hän sai torilla vuoden sisällä jo toisen tuntuman sähköavusteiseen kulkuneuvoon. ajankohtaista
Pisteitä saa mm. TeksTi: Juha Raunio Visan miehillä nousukunto kakkosdivisioonassa PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. Kahden viikon päästä on nuorten pm-kilpailut ja siellä menee toivottavasti paremmin, analysoi nuori Vesilahtelainen kisaansa. Varma suorittaminen jatkui myös kyseisellä painomäärällä, joten viimeiseen nostoon lastattiin 114 kilon ennätysraudat. lokakuuta ensiksi Tikkakosken joukkue osumin 8–5 ja 28. Kokonaiskilpailussa Koikkalainen sijoittui neljänneksi. Savolainen sijoittui tiukassa kisassa neljännelle sijalle. Työntönostoissa ei alettu varmistella, vaan aloituspainoksi määrättiin 107 kiloa. Emma Gleisner, LeKi. Sijoitus on 11 joukkueen sarjassa kahdeksas. – Tempaukset kulki hyvin, ja olen tyytyväinen uuteen ennätykseen. Alle 13-vuotiaiden poikien sarjassa Lauri Koikkalainen kohenteli niin ikään omia ennätyksiään. – Tempauksen tulos harmittaa tosi paljon. Tämän rautamäärän edessä oli kuitenkin taivuttava. Tervetuloa seuraamaan kärkikamppailua! Pohjolan mestaruus LeKi:n Gleisnerille Ruotsin Landskronaan kokoontui pohjoismaisen painonnoston kerma kamppailemaan yleisen sarjan pohjolan vahvimpien nostajien titteleistä. Tempaus lähti rullaamaan odotetulla tavalla, kun aloituspaino 85 kilosta nousi kevyesti suorille käsille. Alle 17-vuotiaissa nuorissa hienoja otteita jatkoi Helmi Koikkalainen. Kokonaiskilpailussa pisteitä kertyi ikäluokassa eniten, ja Koikkalainen kruunattiin junioricupin mestariksi. Etsiina Mamia nosti alle 13-vuotiaiden sarjassa uusiksi ennätyksikseen 23+30=53 kiloa. Lempäälän Toivot pelasi menneellä kaudella niin ikään kakkosdivisioonaa, joka on Suomen neljänneksi korkein sarjataso. Iiris Savolainen, LeKi. 46 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 . Etsiina Mamia, Helmi Koikkalainen ja Lauri Koikkalainen menestyivät Rovaniemellä painonnoston Junior Cupissa. Tästä vuonna 2006 syntynyt vesilahtelainen sisuuntui, ja lopulta työnsi uudeksi henkilökohtaiseksi ennätyksekseen 84 kiloa. Kun sarjaa on pelattu kuusi kierrosta, vesilahtelaisten saldo on neljä häviötä ja kaksi voittoa. LeTo kuitenkin päätti luopua kakkosen paikastaan ja vetäytyä vitosdivariin, missä se pelaa LeTo Matures nimellä ollen tässä vaiheessa kautta lohkossaan viimeisenä yhdellä tasapelipisteellään. Tämän onnistuttua ja voiton samalla varmistuttua valmennusjohto lastautti tankoon 111 kilon puntit. Myös painia aktiivisesti harrastava voimaleidi nousi tuloksellaan kokonaiskilpailun viidennelle sijalle. – Kuten tämä kisa osoittaa, kansainvälisen tason nostajien takana meillä on tulossa hienoja nuoria nostajia. omista ennätyksistä, onnistuneista nostoista sekä sijoituksista. Lempäälän– Vesilahden-akselilla korkeinta sarjatasoa salibandyssa pelaa kaudella 2023–24 Vesilahden Visa, jonka miestiimi pelaa kakkosdivisioonaa. Harmillisesti seuraavat nostot 67 kilosta eivät aivan osuneet paikalleen. Viikon päästä pääsee kokeilemaan uudestaan opiskelijoiden SM-kisoissa, kertoo Gleisner. Mikäli motivaatio treenaamiseen pysyy korkealla, voidaan näistä junioreista useammankin odottaa ottavan paikkansa kovemmissakin kisoissa, hykertelee LeKi:n painonnostojaoston varapuheenjohtaja Teemu Roininen. Työnnötkin meni hyvin, vaikka hiukan jäi harmittamaan viimeisen noston epäonnistuminen. lokakuuta Visan nousukunnon koki Lahdesta oleva LaSB maalein 9–7. Tempaustulos 57 kiloa oli peräti neljä kiloa vanhaa ennätystä parempi. Junior Cupissa nostajat keräävät pisteitä osakilpailuista. Visan tehopelaajat alkukaudella ovat olleet Roope Mettinen (7+7), Topias Lammensalo (7+3) ja Jaakko Aalto (5+3). Sarjassa alle 45 kiloa nostanut Koikkalainen tempasi 35 ja työnsi 47 kiloa. Naisissa Lempäälän Kisa pelaa kolmosdivaria. Huipputulos 202 kiloa oikeutti sarjan voittoon ja Pohjoismaiden mestaruuteen. Työntöennätyksenkin parantuessa kilolla 78 kiloon saatiin myös yhteistulokseen uusi ennätys. Elina Lemettinen on koonnut tähän mennessä parhaan pistesaldon (3+1). Kisoissa nähtiin enemmänkin LeKin värejä, kun Iiris Savolainen nosti sarjassa 55 kiloa. Lempääläiset menestyivät Rovaniemen junioricupissa Rovaniemellä nostetussa painonnoston junioricupin finaalissa nähtiin kolme LeKin nostajaa. Lopulta kolmannella nostolla tankoon kuormattu 91 kilon painomäärä kohosi myös hyväksytysti suorille käsille, ja näin nähtiin lekiläisnostajan uusi henkilökohtainen ennätys. Neljän pelatun ottelun jälkeen LeKi on kuudentena seitsemän joukkueen lohkossa saldolla yksi tasapeli ja kolme tappiota. Kotikentällään Kaukajärven Spiral-hallilla kaatui 14. Ekoina aikuisten arvokisoina hyvä tulos. Tempaus alkoi kevyen näköisesti, kun 64 kiloa nousi suorille käsille. urheilu Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY LP VIESTI AKATEMIA Su 5.11. Sarjassa 81 kiloa nostavan Emma Gleisnerin tiedettiin olevan ennätysiskussa ja näin ollen hyvissä asemissa kilpailuun lähtiessä. Työnnössä ei olisi voinut tulla yhtään enempää. Tämä paino sivuaa voimassa olevaa nuorten SE-tulosta. Positiiviselta näyttää joukkueen nouseva syysvire, sillä kaksi viimeisintä ottelua Visa on voittanut. klo 15 Hakkarin liikuntahallissa Liput 10/7€, alle 16v ilmaiseksi
Sarjataulukossa LeKi on neljäntenä. – Olimme energisiä ja raikkaalla jalalla liikkeessä. Prossiin jäi matkaa vain 0,4 pistettä. Voimistelussa kilpaileminen aloitetaan B-luokasta. Nokian Pyry on karannut omille teilleen, mutta sijojen 2.–10. Kukaan LeKin viidestä laukojasta ei maalinteossa onnistunut. Lempäälän Voimistelu seuran taakse jäi useita huippuseuroja, kuten HIFK, Espoon Telinetaiturit, Turun Urheiluliitto, Tampereen Voimistelijat ja Oulun Pyrintö. urheilu Toisen kerran peräkkäin eteni Lempäälän Kisan pelaama jääkiekon Suomi-sarjan ottelu voittolaukauskisaan. Maalivahdit saivat hikoilla kunnolla, sillä LeKin Olli Mustosella oli 35 torjuntaa ja Virkiän Severi Isoniemellä vieläkin enemmän, 42 koppia. TeksTi: Juha Raunio LA 04.11. Lempäälän Pandojen joukkue sijoittui hienosti kymmenenneksi. välillä eroa on vain seitsemän pistettä. Lapuan Virkiän ykkösnimi oli lempääläisille Mestisajoilta tuttu ja hankala vastustaja, kokenut Joel Sund. LeKin voittanut Lapua on sarjassa toiseksi viimeisenä kahdeksalla pisteellään. Lempäälän tytöt olivat sarjan nuorimpia osallistujia, joten odottavissa on tulevina vuosina myös palkintokorokesijoituksia. – Tuotimme paljon maalipaikkoja, joista olisi enemmän pitänyt onnistua, ruoti LeKi-luotsi Mikko Sulonen, joka löysi tappiosta huolimatta omiensa otteista positiivistakin sanottavaa. LeVo sai eritasonojapuilla, puomilla ja permannolla kilpailun kolmanneksi parhaat yhteispisteet, mutta aloitusteline hyppy sujui joukkueelta hieman alakanttiin. Kultamitalit matkasi odotetusti Turkuun Pyrkivä Gymnasticsille. Samassa sarjassa menestyi myös toinen lempääläisseura. KLO 16:00 LIPUT 12€/8€ ALLE 16V ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY MIESTEN FUTSAL-LIIGAA AKAA AREENALLA VS AKAA FUTSAL VIESKA FUTSAL YLIVIESKA Virkiä virkeämpi rankkareissa LeKi-pakki Valtteri Myllykallio antoi Virkiää vastaan yhden maalisyötön. Sama saldo oli LeKin sisäisen pörssin pisteykkösellä Ville Pelttarilla ja pirteästi takalinjoilla luutineella Joni Hassisella. 47 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 . Lempäälän Voimisteluseuran joukkueesta yli puolet on aloittanut voimisteluharrastuksen vasta tänä vuonna, joten kahdeksas sija oli upea alku kilpailu-uralle. Lempäälän Voimisteluseuran menestyksekäs D-luokan joukkue vasemmalta Aliina Kalliomäki, Aava Holsti, Nella Lehtinen, Siiri Nuora ja Sara Pajunen. Kuva: Jarno Hietanen Voimistelijat kisasivat Tampereella Telinevoimistelijoiden kotimainen kilpailukausi huipentui joukkueiden Suomen mestaruuskilpailuihin Tampereella. Lempäälästä oli edustusjoukkueet sekä B-luokassa että pidemmälle edistyneiden D-luokassa. Yhden maalin lempääläisille iski Arttu Niemi, jonka iltapuhde tummeni hänen saatuaan 5+20 minuutin rangaistuksen toisessa erässä. LeKin pelaajista nousukuntoa osoittava Jesse Hurme iski maalin ja antoi syötön. Peli eteni erittäin tasaisissa merkeissä. D-luokan joukkue oli lähellä jättiyllätystä voimistellen valtakunnan neljänneksi parhaaksi seurajoukkueeksi. Kumpikaan ei päässyt maalin johtoa kauemmaksi karkuun, kun toinen tasoitti. Jälleen maalinteko oli Hakkarissa molemmilla rankkareissa vaikeaa, mutta lopulta vastustajajoukkueen Lapuan Virkiän Riku Rautavirta ujutti pikkumustan ohi LeKi-veskari Olli Mustosen ja varmisti sillä bonuspisteen menon Pohjanmaalle. Hän teki kaksi maalia. Kuva: Lempäälän Voimisteluseura. Ottelun loppulukemat olivat 4–5 (1–1, 1–1, 2–2, 0–1)
17.30 19.30 Lempäälän Olkkari, Tampereentie 4. Harhala nostaa esiin, että säätiötä voisi paikallisesti paremminkin hyödyntää. Lempäälän seniorit ry Tulevat. Su 5.11. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Sääntömääräinen syyskokous. Maanantai 6.11. Isenge-korvapuusteja kahvin kaveriksi ja kotiin ostettavaksi eli rahapussit mukaan. Kameraseura Mielikuvitus Marraskuun kerhoilta. Jokainen kurssilainen sitoo näyttävän kukkakimpun markettikukista ja luonnon materiaaleista. Joutohetkien seura täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Valitaan yhdistyksen edustaja ja varaedustaja vuoden 2024 liittokokoukseen. Nuotioeväät mukaan! Keilaajat lähtevät Valkeakoskelle pe klo 12.30 kirkkotorilta. Yhdistyksen syyskokous pidetään 15.11. To 16.11. Adventin odotu k s e ss a . TeksTi: Katariina Rannaste Lempäälä. 17.00 Hukianhovi Hukianhovintie 10, Vesilahti. Ilmoittautumiset Marja Eskola 050 63166 ja maksu yhdistyksen tilille 24.11. Esityksen jälkeen käsitellään syyskokouksen sääntömääräiset asiat ja kevätkokouksessa pöydälle jätetty vuoden tikerho Anja Arvosen kotona ke 1.11. 17.00 Kuljun työväentalo. Ryhmä kaipaa lisää keilan kaatajia, lähde kokeilemaan uutta liikuntaharrastusta ! Syyskokous. mennessä. 10.00 12.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Su 5.11. Tervetuloa! Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. klo 13.30. Keväällä olleesta esityksestä toivottiin uusintaa, koska moni ei silloin päässyt kerhoon kuulemaan sitä. Ota mukaan sakset, puikkoliima, leimasimia ym. Kahvitarjoilu , TERVETULOA ! Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Lempäälän arvokkaat luontokohteet & syyskokous. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Kukkien sidontakurssi. Ilmoittautumiset 10.11.23 mennessä kari@ eupr.fi. Tuuli Kuumolan esittelee Lempäälän arvokkaita luontokohteita. To 9.11. / Johtokunnan kokous klo.12. Lempäälän Ua:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään to 16.11.2023 Lempäälässä Kotokampuksella, Juhlasalissa. Adventin odotuksessa -konsertissa esiintyvät sopraano Linda Urbanski ja basso Jaakko Ryhänen säestäjänään Maila Böhm. Konsertissa esiintyy Pinsiön Mieskuoro. Lippuja varattu 40. klo 13 alkaen Manttaalitalon kahviossa. Ennen kokousta Hoivapalvelut/Sari Lantto kertoo Alina hoivatiimi Oy:n toiminnasta. Hinta 40,00 euroa/hlö. 16.00 Kahvila Olkkari, Tampereentie 4. Säätiö on tänä vuonna muun muassa myöntänyt Narvan soittokunnalle 120-vuotiskonsertin järjestämiseen yli 10 000 euroa, Lastusten kyläyhdistykselle koulun pihaan rakennettavaan monitoimiareenaan ja kuntoportaisiin 7 500 euroa ja Virta-kampuksen toisen asteen opiskelijoille suunnatun kesätapahtuman järjestämiseen 2 000 euroa. Lempäälä Omat eväät mukaan. Tervetuloa tapaamiseen juttelemaan kuulumiset ja kahvittelemaan! Lempäälän Urheiluautoilijat ry Sääntömääräinen vuosikokous. Ma 6.11. 15.00 17.00 Hakkarin liikuntahalli. La 4.11. Kutsut Kuljun Työväentalolla alkaen klo.12.00 ( vieraita tulossa muista lähiyhdistyksistä ) joukolla mukaan. Vieraana Johanna Jarva. Joulujuhla. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Ti 7.11. 48 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Heijastinliivit ovat Lempäälän Moision koulun arjessa tärkeitä asusteita. 13.00 15.00 Manttaalitalo. 16.00 Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1, Lempäälä. Ma 6.11. bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Muista tulla Karjalaseuran syyskokoukseen ja tarinailtaan. Kokoontuminen klo 10.00 Marjamäen SEOn pihassa (Helsingintie 178), josta kimppakyydeillä eteenpäin. Tervetuloa! Aiheena kangaskoirien täyttö ja joulukorttien valmistus. Moision koulun koulunkäynninohjaaja Kaisu Lähde (vas.), konttorinjohtaja Samppa Harhala ja luokanopettaja Veli-Matti Salo liiveihin sonnustautuneena. Ke 1.11. Kahvitarjoilu. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Pe 10.11 Retkikerho. Klo 17.15 Toimelantalon kuntosali. Ohjelmassa mm. 10.00 Haapalammintie 356, Lempäälä. Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki kunnasta on vieraanamme. Moision koulun väki sai värikästä ylle Henkilöstölle omat nimikoidut heijastinliivit Heijastinliivit edesauttavat turvallisuutta. Kuukausikisan aiheena Vauhti, voit lähettää max 2 kuvaa osoitteeseen kilpakuvat@ gmail.com lokakuun loppuun mennessä. S u 19.11. Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 (bingo). Ohjelmassa on joulunajan musiikkia. Hän kertoo meille muinaisista jalka/ uhrikivistä. Konsertin ohjelmia, 20 euroa, on myynnissä käteisellä Mäkelän Kukassa, kirkon ovella ja Lippu. 17, Kuljun työväentalolla. Paikalla on omia valtuutettujamme, joilla on asiantuntemusta myös aluevaltuustosta. Kokouksen jälkeen tarinaillassa vieraanamme on Lempäälän seurakunnasta pastori Heikki Kärhä. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. 13.00 15.00 Haltijan tila, Ruisvainiontie 24, Vesilahti. Ilmoittaudu Pekalle ed.keskiviikkona klo 12 mennessä 0400 637007. Kuva: Anssi Lammensalo. Liput 10/7 e. Tervetuloa mukaan kuulemaan, missä myös Lempäälässä näitä sijaitsee. Ma 6.11. 12.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. 13.00 15.00 Manttaalitalo. Jos on lumista tehdään lenkki poluilla. Lisätiedot ja ilm. Sääntömääräisessä syyskokouksessa käsitellään mm. Liivit olivat henkilöstöllä jo pidempään olleet yhteiskäytössä, joten niiden kunto ei ollut enää aivan priimaa, ja kun liivejä tarvitsi, ei niitä välillä löytynytkään sovitusta paikasta. Ilmoittautuminen Helena Lapille 13.11. To 9.11. Esityksen pitää valtiotieteen tohtori Helka Urponen. Maanantai 13.11.Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10 / Johtokunnan kokous klo.12.00. Ti 14.11. Kyröskoskitalossa. | Vesilahti. Lempäälän Seudun Samoojat ry Sienestysretki. fissä. Ke 15.11. Tervetuloa! Syyskokous. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Historian havinaa! Saamme vieraaksemme tietokirjailija Juha Kuisman. Nuotiolla 37550, (laavu Haapalammintie 358) makkaran paistomahdollisuus. Pe 3.11. Tervetuloa! Lempäälän Urheiluautoilijat ry Lempäälän vasemmisto Lempäälän vasemmisto SYYSKOKOUS. 13.00 15.00 Manttaalitalo. To 9.11 Mantukulman Neste, kabinetti, klo 10 Tietokilpailu, muistija pelikerho, klo 12 Kirjakurssi. Ke 1.11. Linkki sama kuin aina ennenkin tai kysy Tapani/050 50 12 760. MuisLiikuntakerhot. 040 532 4207/15.11. uudet säännöt. Niitä kertyi tänä vuonna 660 000 euroa, mikä on merkittävä summa lahjoitettavaksi, sanoo OmaSp:n Lempäälän toimipisteen konttorinjohtaja Samppa Harhala. Pe 10.11. Lempäälän Marttayhdistys ry KäsityöMartat. Aikuisten yhteiskäyttöliiveissä oli kuitenkin hankaluutensa. Tervetuloa Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysy h d i s t y k s e n tapaaminen. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. 10.45 17.00 Kyröskoskitalo, Kirkkokatu 3, Kyröskoski. Maija puh. Ti 28.11. Lisätietoja Martta puhelin nro 044 244 5061. Lempo-Volley L e n t o p a l l o n 1-sarjaa LempoVolley LP Viesti. Ke 8.11. Ottaisimme vastaan myös sukkalankoja ja olisimme kiitollisia lahjoituksestasi. Pe 10.11. Hyväntekeväisyysprojektimme kohdistuu tällä kertaa oman kuntamme joululahjakeräykseen. Mahdollisuus ostoksiin. Kuulet ajankohtaisimmat tiedot Isengestä ja pääset hetkeksi nauttimaan risteilyn Jaakko Ryhänen -salin tuki ry. Torstai 9.11. 17.00 Nurmen rukoushuone. Vasemmiston SYYSKOKOUS keskiviikkona 1.11.2023 klo. 18.30 19.30 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Kahvitarjoilu. Keskiviikko 8.11. Pe 1.12. Lottaperinne. 17.30 Kotokampus, Katepalintie 9 Lempäälä. Vierailemme TaideRita galleriassa. Keskiviikko 1.11. Ke 8.11 Työväentalo, klo 9 Boccia ja Kädentaidot, klo 10 Yhteiskunnalliset asiat, klo 11 Jumppa, klo 11.15 kahvitarjoilu, klo 12 yhdistyksen syyskokous, esillä 11 pykälän mukaiset asiat. Aikataulu torstai 16.11.2023: klo 17.30 kahvitilaisuus, klo 18.00 vuosikokous, sääntömääräiset asiat. Tervetuloa mukaan keskustelemaan tai kuuntelemaan! Kahvitarjoilu. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Muinaiset jalka/ uhrikivet. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät syyskokousasiat. arpajaiset. Sitten konsertti, jossa kahvitarjoilu. Kasvislounas Frantsilassa. Erityisruokavaliot! Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry KÄSITYÖKAHVILA. Maksu yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55. Ke 15.11 klo 12 Fysioterapeutti Heta Haapala sekä jalkojenhoitaja Sari Lähdekorpi-Mäkinen puhuvat alaraajojen erilaisista vaivoista ja hoitokeinoista niihin. Pe 3.11. Ti 14.11. riemuista. Varat 80 heijastinliivin hankintaan saatiin Hauhon Säästöpankkisäätiöltä, joka myöntää avustuksia ja apurahoja Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla esimerkiksi elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin tukemiseen. – Avustuksilla voidaan auttaa esimerkiksi yhdistysten toimintaa. Laulukuoro Kuljun Työväentalolla klo.10. ihan turvallisesti kotijakkaraltasi to 2.11. Ke 1.11. klo 13 ja neulekerho samassa paikassa Hiidentie 15 ma 6.11. Lempäälän Eläkeläiset ry Tulevia viikkot a p a h t u m i a . mennessä, maksu 20 e yhd. Kahvitarjoilu. Lempäälän Karjalaseura ry SYYSKOKOUS JA TARINAILTA. joulukorttiaskarteluun sopivaa materiaalia, mitä nyt kotoa löytyy. Voit myös tehdä omaa käsityötä tai tule vain kahvittelemaan, vapaaehtoinen kahviraha, Tervetuloa. Henkilöstöltä nousi aloite henkilökohtaisten liivien hankintaan, ja lokakuun loppupuolella koulun opettajat, koulunkäynninohjaajat ja opiskeluhuollon henkilöstö saivat omat nimikoidut heijastinliivit. Kahvitarjoilu. klo 16.00 Virta-kampuksella. Kävelijät lähtevät 6.11 klo 10 kimppakyydein Koipitaipaleentie 100 parkkikselle ja kävellään siitä Kirskaanniemeen Höytämöjärven rannalle.Palataan toista polkua ja lenkki on n.4 km. – Säätiön sääntöjen mukaan avustuksina ja apurahoina pitää lahjoittaa puolet osinkotuottotuloista. Muistojen koulutie -konsertti. Pe 17.11. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Joulujuhlan hinta on 40 e, joka sisältää maukkaan jouluaterian ja kuljetuksen Vesilahteen ja takaisin. Joutohetkien seura. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys järjestää Muistojen koulutie -konsertin 28.11. Eskarilaiset käyttävät heijastinliivejä läpi vuoden leikkiessään ja liikkuessaan ulkona, ja henkilöstö käyttää niitä erinäisissä koulun valvontaja työtehtävissä. Tervetuloa Isenge Club O S A L L I S T U R I S T E I LY LLE . Kaikille avoin sienestysretki Vähä-Kausjärven maisemiin. Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 (pingo). Ti 7.11 klo 18.30 Toimelantalon kuntosali. mennessä, viite 6198. Keskiviikko 15.11. 14.00 Lempäälän kirjasto Kompa-sali. Säätiö on yksi Oma Säästöpankin omistajista. klo 12-13 muun porukan ollessa tutustumassa noin 500 Afrikan matkan kuvaan laivan kokoustiloissa. Vain Lempäälän Ua:n varsinaisilla jäsenillä ja jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä on oikeus osallistua kokoukseen. Kahvitarjoilu. Syyskokous. Liivit auttavat tunnistamaan esimerkiksi välituntivalvojina toimivat aikuiset. Pe 3.11. Ma 6.11. Lähtö klo 10.45 Nurmen lava ja 11.00 Manttaalitalo, Vesilahden kirkko 11.15 ja Narva 11.30. Keskustelemme siitä, miten kunnassa ja pirhassa voimme edistää ihmisten hyvinvointia. Sillä tavoin saadaan aikaiseksi kaikenlaista yhteistä hyvää, hän toteaa. KD:n LempääläVesilahti paikallisosasto KD Hyvinvointiilta. Kokemuksia ja elämyksiä Vesilahden iskujoukon Sambian matkalta. Maanantaina 13.11.2023 Lakisääteinen Syyskokous Kuljun Työväentalolla kello 12.00.(Esillä syyskokouksen määräämät asiat). Sen kunniaksi ja omaksi iloksemme nautimme juhlalounaan Haltijan tilalla mukaan ilmoittautuneiden kesken. 13.00 15.00 Juttutupa, Uotintie 2. Lentopallon naisten 1-sarjaa, Lempo kohtaa LP Viestin akatemiajoukkueen Salosta. Vain paikalla läsnäolijoilla mahdollisessa äänestystapauksessa on oikeus äänestämiseen. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. 17.30 21.00 Piippokeskus. tilille FI02 2242 1800 0136 92, viite 6224. Askartelemme joulukortteja jaettavaksi hoivaosastoille joulutervehdyksenä
To 9.11. -HallitusLempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Syyskokous ja pikkujoulujuhla. klo 14.30-15.10 Lempäälässä Ideapark, keskusaukio Ideaparkinkatu 4 _________________________ LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Sääntömääräinen vuosikokous. Sukututkimusta Geniin. Ke 1.11. klo 18.00 Sääksjärven Toimelantalon ruokasalissa 1 krs, Asuntotie 10. Tervetuloa! Hallitus Tampereen Seudun Omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä keskusta. 18.10. Ota omat naposteltavat mukaan. Aloitamme syyskokouksella klo 17 Kotokampuksen ruokasalissa. Digikahvilaa ei ole 8.11. Tervetuloa. Vertaisryhmiin osallistuminen on maksutonta eikä edellytä yhdistyksen jäsenyyttä tai kuuVesilahden Eläkeläiskerho. Kuntalaisten suosikki-ideat toteutetaan vuoden 2024 aikana. 17.00 20.00 Kotokampus (ent. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelantalon ruokasalissa, Asuntotie 10. Mene osoitteeseen lvs.fi/ salasana Tilaajan ohjeet digilehteen Aktivoi omat digitunnukset 1. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. * Keskiviikkoisin klo 13-15 * Tukea oman laitteen käyttöön, lisäksi käsitellään ajankohtaisia asioita ja opiskellaan jotain uuttakin. Paikalla sairaanhoitaja, jolta voit kysyä sydämen MTK-Lempäälä Maaseutuväen Kirkkopyhä. Arpajaiset. * Koko ohjelma https://avoinhallinto.fi/ verkostot/vanhusneuvostopaiva/ * Vesilahden vanhusneuvoston jäseniä on Tuulikallion Senioritalossa (Tuulikalliontie 74, 37370 Vesilahti, Narva) katsomassa lähetystä. Leppoisaa yhdessäoloa kaikenikäisille, kuulumisia, pelailua, käsitöitä. Jos olet estynyt saapumaan kokouspaikalle, voit osallistua kokoukseen myös etänä pyytämällä sähköpostilla Teamsetäkokouslinkin viimeistään 21.11. Rauni Mollbergin elokuvissa ja TV2:n Maalaiskomediasarjassa Armas Hakkaraisena. La 4.11. Kokouksessa valitaan uusi hallitus, suunnitellaan tulevaa toimintaa ja keskustellaan ajankohtaisista asioista. Osallistumismaksu maksetaan paikan päälle tultaessa. asteen oppilaitoksessa liiketaloutta opiskeleville. Kerho avoin kaikille. Tervetuloa Pyhäinpäivän konserttiin Västilän Voimantalolle, Pääsyliput 20 e, hintaan sisältyy kahvitarjoilu konsertin jälkeen. Päivän teemana on Ikäystävällisen Suomen rakentaminen, klo 9.30 15.30 (tauko klo 11.30-12.30) * Ohjelmassa mm. 49 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 044 722 5100 info@hit-nordic.com Ikkunat ja ovet kotiisi asennuksella tai ilman! TALVI TULEE, TALVI TULEE, OLETKO OLETKO VALMIS. * Klo 14.15 Millaisia asumisen vaihtoehtoja tarvitaan. Ke 29.11. Unohtuiko salasana. Hakemukset tehdään sähköisellä lomakkeella, joka löytyy täyttöohjeineen Lempäälän lukion kotisivuilta. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle määrätyt asiat. Pikkujoulujen hinta on 25euroa/henkilö. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, lisäksi palkitaan vuoden maatilayrittäjä. Tervetuloa! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Keskiviikkona 1.11.2023 Kyläillan vieraana näyttelijä Matti Nurminen, jonka sukujuuret ovat Onkemäellä. Katsomme Kelan etuudet ja palvelut ikäihmisille seminaarin. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Ma 6.11. Kansallinen vanhusneuvostopäivä 8.11.2023. Ke 25.10. Ti 21.11. Tarjolla kahvia, teetä ja mehua. Kuvien tekeminen tekoälyllä, ei vaadi erikoisosaamista * Kahvia, teetä ja pullaa tarjolla * Maksuton * Tule rohkeasti mukaan * HUOM. Kokoonnumme keskustelun, kahvittelun ja vertaistuen merkeissä. 15.00 16.00 Voimantalo, 2022 tilinpäätös. ry Joulujuhla. Tervetuloa! Syksyn kerrat: 4.10. 18.00 20.00 LuonnonHelma, Onkemäen koulu (Onkemäentie 15). 18.00 Manttaalitalo. Tule tapaamaan muita samankaltaisessa tilanteessa olevia. 1.11. Ilmoittautuminen Sirkka Kolu puh 040 190 5336(sirkka. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Sydänkerho. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Jumppaa torstaisin. Vertaisohjaajana Tuula Tuominen. Apurahat on tarkoitettu entisille Lempäälän lukion opiskelijoille, jotka opiskelevat perustutkintoa joko yliopistossa tai AMK:ssa. 18.00 20.00 Lempäälän kirjasto, Manttaalitie 15, Lempäälä. lempaala.fi Lempäälän kunnan osallistuva budjetointi M A K S A JA P E R U S S U O M A L A IS E T R P Presidenttiehdokas JUSSI HALLA-AHO Lauantaina 4.11. Yhä useampi suomalainen sukututkimuksen harrastaja käyttää Geniä sukututkimuksessaan. Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 2.11 mennessä Päivi Jormakka 040-7507365 tai Tarja Leinonen 0400-913760. Illan aikana esittelemme Genin toimintoja, olipa sitten kyse liittymisestä tai jopa mahdollisuudesta laajempaan tietojen käsittelyyn. Yhdistyksen perinteinen joulujuhla vietetään tänä vuonna Kotokampuksella pe 24.11.2023 alkaen klo 17.00. To 16.11. Huolehditko lähimmäisestäsi. Kokoontuu torstaina 9.11.2023 klo 17.30 Ehtookodon takkahuoneella Katepalintie 9 37500 Lempäälä. ja 13.12. Ilmoittautumiset 16.11.2023 mennessä Tuula Fredriksson puh. 17.00 19.00 Manttaalitalo, Manttaalitie 1. Kirkkokahvit seurakuntatalossa jumalanpalveluksen jälkeen. kolu@gmail.com) ja maksetaan tilille FI27 5511 3640 0074 69 23.11.2023 mennessä Vesilahden Luonto ja Latu ry Sääntömääräinen syyskokous. Nyt on aika jättää ideoita! Kerro, miten sinä kehittäisit Lempäälää, millaista toimintaa tai asiaa Lempäälä tarvitsee. 16.11.2023. 15.00 16.30 Lempoisten seurakuntatalo Kirkkopolku 1. lumista omaishoidon tuen piiriin. * Klo 9.55 Miten syntyvät mielekkäät kohtaamiset julkisissa palveluissa. Lämpimästi tervetuloa! MTK-Lempäälä Syyskokous. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vuosikokous. Mukaan mahtuu vielä. SPR Sääksjärven osaston SYYSKOKOUS on ke 22.11. osoitteesta kirsti.siitonen@outlook.com . 10.00 Pyhän Birgitan kirkko. Linja-auto aikataulu tulee myöhemmin lehteen ja kotisivulle. fi/0407533017 Längelmäen kirkkotie 96, Orivesi. Vesilahden Eläkeläiskerho ry järjestää joulujuhlan Hukian Hovi 30.11.2023 klo 17.0022.00 hinta 35 e/henkilö sisältää jouluateria ja linjaautokuljetuksen. Jumppavuoro Ylämäen liikuntasalissa (Koulumäentie 30) torstaisin klo 18-19. Kahvitarjoilu! Tervetuloa mukaan! terveyteen liittyvistä asioista. 29.11. Ilmottautumiset 20.11. VALMIS. Joulujuhlat. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Käsittelemme sääntömääräiset asiat yhteisen kahvitteluhetken ohessa. * Klo 12.35 Mistä ikäystävällinen hyvinvointi rakentuu. Nurminen on esiintynyt mm. Luvassa hyvää ruokaa, arpajaiset (pikkupaketin voi tuoda arpajaisiin), mukavaa yhdessäoloa hyvässä seurassa. Lisäksi apurahoja voidaan myöntää 2. * Ke 1.11. Lisätietoja taina.alanen@treomaishoitajat. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Onkemäen kylä Ota Onkees kyläilta joka toinen keskiviikko. Ke 1.11. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle määrätyt asiat. Ensimmäinen jumppa pidettiin torstaina 14.9.2023. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74 Narva. Tiedusteluihin vastaa Koulutuen sihteeri Hannu Tiensuu, tiensuu@iki.fi Hakuaika 25.10. Tervetuloa. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. 17.00 Kotokampus, Katepalintie 9 Lempäälä. mennessä Jaanalle puh 040 574 5731 tai Marja-Leenalle puh 044 074 3524.Tervetuloa LempäälänVesilahden Koulutustuki ry Apurahat haettavana. 15.11. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Eläkeläiskerholla ei ole alkoholi tarjoilua. Ke 18.10. Apuraha voidaan myöntää vain kerran samalle hakijalle. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Pe 24.11. 18.00 Hukianhovi, Hinsala. 17.00 Kotokampus, Katepalintie 9 Lempäälä. Voit jättää ideoitasi sähköisellä lomakkeella tai paikan päällä Lempäälä-talolla, kunnan kirjastoissa ja Lempi-yhteisöbussissa koko marraskuun ajan 1.–30.11. Maaseutuväen Kirkkopyhää vietetään su 5.11. Pe 24.11. Aiheena myös tietosuoja ja lähdetiedot. Osallistuvassa budjetoinnissa lempääläiset pääsevät ideoimaan ja päättämään, mihin asioihin kunta käyttää 50 000 euroa. Su 5.11. To 16.11. Tervetuloa! Voit seurata tilaisuutta myös etänä, linkkipyynnöt sukumuistoissa@gmail.com Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. 040775 3861. Ke 8.11. Tervetuloa kaikki jäsenet. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään Kotokampuksella perjantaina 24.11.2023 alkaen klo 17.00. Ehtookoto) Katepalintie 9 Lemp. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@ kolumbus.fi Punaisen Ristin Sääksjärven osaston syyskokous. * Olet tervetullut mukaan lähetyksen seurantaan ja tapaamaan vanhusneuvoston jäseniä! Västilän Voima Pyhäinpäivän konsertti ETNI KHAN, duo. Diabetesyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 06.11.2023 Manttaalitalolla klo 17.00 alkaen. Välittömästi kokouksen jälkeen jatkamme jouluruokailulla ja pienellä ojelmalla. klo 10 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho on keskiviikkona 8.11. Tervetuloa! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. Tervetuloa mukaan viihtymään. MTK-Lempäälän syyskokous pidetään ti 21.11. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/nakoislehti Lisäohjeita: lvs.fi/digi. Lue lisää ja jätä ideasi: lempaala.fi/idearaha Idearaha 2024 – mihin sinä käyttäisit 50 000 euroa. Aiemmasta ilmoittelusta poiketen Kristalli-kuoro ei esiinny tässä konsertissa, syynä aikapula yhteisnumeroiden valmistelussa. klo 18 Manttaalitalolla. T: Hallitus Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimusilta Lempäälässä
Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Porkkananapit, perunat Ruokalista Vesilahti Ke 1.11. Tilaushinnat Hinnat sis. Nacho-pastavuoka To 2.11. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Topi ja Topias Pe 3.11. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Hertta (Pyhäinpäivä) Su 5.11. Perustettu 1931 (Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä) Ti 7.11. Tomaattinen spagettivuoka Ke 8.11. Tomaattinen jauhelihakeitto / Porkkanasosekeitto Pe 3.11. Mainoshinnat Tekstissä 1,45 €/pmm + alv 24 % Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Terho La 4.11. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 39 € 6 kk 69 € 12 kk 119 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Mimosa Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ke 1.11. Aatos 17:05 Vesilahden kunnan alueen vesien tila, Suvi Kärmeniemi, Vesilahden kunta 17:30 ELY-keskusten harkinnanvaraiset avustukset, Kukka Kujala, Pirkanmaan ELY-keskus 18:30 Valuma-alueen vesienhallintatoimet ja esimerkki Narvan kosteikkomahdollisuuksista, Riku Huuskola, KVVY Yhdistys 17:00 Tilaisuuden avaus, Hanna Arola, KVVY Yhdistys Lupa-asiat vesistökunnostuksissa, Arto Paananen, Länsija Sisä-Suomen aluehallintavirasto 19:00 Keskustelua ja kysymyksiä. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 1.11. Kalakasari / Farmarin hernemurukastike, perunat Ma 6.11. Taisto ja Erin Ke 8.11. 50 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Nimipäivät Ke 1.11. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Broilericurrykastike / Indonesialainen pata, riisi Ti 7.11. Hintoihin lisätään alv 24% Lisätiedot: lvs.fi/mediakortti Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. Kutsua voi vapaasti jakaa eteenpäin. Ohrapuuro, mustikka Ke 8.11. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Pyry, Lyly To 2.11. Hankeklinikka: KVVY Yhdistyksen asiantuntijat käytettävissä Kuva: Hanna Arola, KVVY Yhdistys www.romukioski.fi/ostohinnat • GSM 050 505 2030 LEMPÄÄLÄ Teollisuuskyläntie 4 Maanantaisin ja Perjantaisin klo 14-17 Vielä ehdit ennen lumia! Tuo kierrätysmetallit ja lyijyakut meille!. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon torstaina klo 12. Kasvismurubolognese, pasta To 2.11. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. osoitteessa: www.kvvy.fi/tapahtumat. Nuggetit, perunasose Ti 7.11. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Reima Ma 6.11. Hankeklinikka: KVVY Yhdistyksen asiantuntijat käytettävissä VESI-ILTA VESILAHDELLA Tilaisuuden järjestävät KVVY Yhdistys ja Vesilahden kunta. Meksikolainen härkäpapukiusaus Pe 3.11. Kalapuikot / Kasvispihvit, perunasose Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. TERVETULOA! Narvan koululla torstaina 9.11.2023 klo 17-20 (Kestintie 2 B, 37370 Vesilahti) 19:30 18:00 Kahvit ja vapaata keskustelua. Burgundinpata, täysjyväohra Ma 6.11. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin
Myytävänä . 040 195 4884 lempaala.fi Halutaan vuokrata KAKSIO tai KOLMIO rivitai kerrostalosta 045 153 7818 PERUNOITA Annabella ym., satakuntalaista karpaloita, kotimaista omenaa. 040-831 2903 Vesilahden AA-Kirmu ryhmä kokoontuu klo tiistaisin 19.00. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ym. Halutaan ostaa . Rivi-ilmoitukset Jätä oma rivi-ilmoituksesi helposti www.lvs.fi/rivi-ilmoitukset/ PEURASOPPAA ruisleivällä Harjulassa 4.11.2023 klo 12-. Esillä 11 §:n mukaiset asiat. PERJANTAINA Kuokkalan Neste 10-13, Narvan tori 16-16.30 Kulkki p. Senioreiden liikuntatapahtuma: Sukupolvet kohtaavat 15.11.2023 Järjestäjä: Maalipotku ry/ LeKi-futis ry Paikka: Vaparihalli, Aittomäentie 9, Lempäälä Sääksjärvi Aika: Tiistai 15.11.2023 klo 13.00–14.30 Ohjelmassa: Liikunnallinen ohjattu iltapäivä hyvässä seurassa. Kokouksia . Suoria housuja, lämpimiä housuja, collegehousuja, superjoustavia farkkuja, myös kuminauhavyötäröllä, lämpimiä leggingsejä, huiveja, vuorellisia tupsupipoja ym.ym. Auttava puh. 040-831 2903 Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kiinteistokulma.fi PÄIVI NYSTRÖM, p. Kokouksia 7.12. Lupaa haetaan siten, että se korvaa nykyisin voimassa olevat ympäristöja maa-ainesluvat. Tervetuloa Suureen naisten vaatemyyntiin ke-to 8.-9.11. Kuulutus ja hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 1.11.8.12.2023 välisen ajan Lempäälän kunnan verkkosivuilla. 0400 959 400 Siistiä hallitilaa yritys/varastointiin. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi ja lisätietoa: Maalipotku ry/LeKi-futis ry, Petri Mäkinen, 0405578259, lekifutis.vapari@gmail.com . Halutaan vuokrata . fi > Asuminen ja ympäristö > Ympäristö ja luonto > Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset > Vireillä olevat luvat ja ilmoitukset. Tapahtumia . Merkkipäivät Paljon tunikoita, mekkoja, lämpimiä jakkuja ja puseroita, t-paitoja eri hihanpituuksilla, paitiksia, paitajakkuja, collegetunikoita, hupparitunikoita, vetoketjullisia huppareita, neuletakkeja, neuleita. Joululehti 20.12. Hakemuksessa haetaan myös maa-aineslain 21 §:n mukaista lupaa aloittaa maa-ainesten ottotoiminta ennen kuin lupapäätös on saanut lainvoiman ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista lupaa aloittaa lupamääräysten mukainen toiminta muutoksenhausta huolimatta. Varusteet: Sisäkäyttöön tarkoitetut jalkineet esim. Sekalaisia . Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. lenkkitossut (ulkojalkineet ja päällysvaatteet voi vaihtaa pukuhuoneissa). Tule ja tuo myös ystäväsi! Tarja Heinonen 040-552 1499 Myös Outlet-osasto: -50% ja 20,-/kpl!!! . Auttava puh. Kuulutuksia . Tapahtuma on ilmainen. Nuutisen kutomo www.nuutisenkutomo.fi TYÖIKÄISTEN HYVINVOINTIKYSELYN VASTAUSAIKAA JATKETTU Työikäisten hyvinvointikyselyyn voi vastata 19.11.2023 asti. klo 10-18, pe 10.11. Myytävänä . lempaala.fi > Ilmoitustaulu. Tarjoa moottorisahoja, raivaussahoja, lumilinkoja, sarvitraktoreita, mönkijöitä, yms. Mölkkyä ja muita kilpailuja, liikunnallista veryttelyä ja venyttelyä sekä mahdollisuus tutustua ja pelata kävelyjalkapalloa. Työikäisten hyvinvointikyselyn uutinen ja sähköinen kyselylinkki löytyvät osoitteesta: https://www. Hoidamme kaatopaikkaviennit. 040 416 5001 LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry:n SYYSKOKOUS ke 22.11.2023 klo 19.00 seuran toimistolla Aittomäentie 9. Koko perheen lähiruokatapahtuma. p. ILMOITUS MAAAINESJA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN VIREILLÄOLOSTA Destia Oy hakee yhteislupahakemuksella: maa-aineslupaa kalliokiviaineksen ottamiseen ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen sekä ylijäämälouheen vastaanottoon ja murskaukseen. NEULEJA VILLAHOUSUMARKKINAT pe 3.11. 040 570 9416 VARAINKERUU Kotimaiset luudat, harjat ja korit. Olemassa olevalle kalliokiviaineksen ottotoiminnalle haetaan maa-ainesja ympäristölupaa yhteiskäsittelynä (MAL 4 a § ja YSL 47 a §) siten, että ne ovat voimassa 31.12.2030 asti. 040 570 9416 p. lempaala.fi/tiedotteet/suurin-osa-lempaalan-ikaihmisista-harrastaa-saannollisesti-liikuntaa/ Lisätiedot: Suvi Silvola, Hyvinvointisuunnittelija, suvi.silvola@lempaala.fi, puh. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Kutsumme lempääläisiä työikäisiä vastaamaan hyvinvointikyselyyn, jolla kerätään syksyn aikana tärkeää tietoa kunnan asukkaiden hyvinvoinnista ja liikuntatottumuksista. Halliyhtiö tai Maalipotku ry eivät vastaa tilaisuudessa mahdollisesti tapahtuvista loukkaantumisista. 050 466 6666 laillistettu kiinteistönvälittäjä Myynnissä aurinkoisia asuntoja, kivoja kerrostalokoteja, uusia uudisasuntoja ja omaksi omakotitaloja, vilkaiskaa kotisivujamme www.kiinteistökulma.fi ja Etuovea Hyvää Pälkäneen PERUNAA PERUNAA sopivasti säkeittäin. LVS:n edessä to klo 10-11 Pohjosen Luudilta Pohjosen Luudilta Lempäälästä Lempäälästä p. Lisätietoja: ympäristötarkastaja, p. Tervetuloa! Johtokunta . Toiminta sijaitsee Lempäälän kunnassa Koipitaipaleentien päässä, kiinteistöllä Metsä-Pietilä 418-439-3-6. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämiseen käy ilmi kuulutuksesta. Vaparihallissa on pehmeä, kimmoisa tekonurmipinta ja halli on lämmitetty (n. 040 133 7816, stina.tiittala@lempaala.fi lempaala.fi Lempäälän Eläkkeensaajat ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 8.11.2023 klo 12 Lempäälän Työväentalolla, Rypyntie 12. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Teollisuuskyläntie 4, LEMPÄÄLÄ MAANANTAISIN JA PERJANTAISIN KLO 14-17 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! AA-ryhmä kokoontuu Lempoisten srk-talo Kirkkopolku 1, torstaisin klo 19.00. huonekalut, kotim. Kaikille. Ehjät ja rikkinäiset. Halutaan ostaa TIMO LEHMUS Vesilahdelta täyttää 70 vuotta 2.11.2023 ONNITTELUT! Poikasi Marko . Huomioithan, että oma vakuutusturva on kunnossa, sillä järjestäjät eivät ole vakuuttaneet tapahtumaan osallistujia. Koot XS-5XL, 34-60. 045 233 2108 / Vilpas. Marabel, Annabelle, Afra, ym. Ilmainen. Olosuhteet ovat mainiot. Rautialantie 213 srk-talo. Kahvittelut ja juttutuokiot pienen purtavan kera. Nevala Kotimaisia omenoita Lobo, Amorosa, Rubinola. K-Market Lempäälän pihassa klo 9-15 Villahousut, myös ohuita merinovillaisia, myös polvipituiset, uutuus naisten palmikkoneuletakki 100% merinovilla, merinovillapuseroita, lasten merinovillahaalarit, Jussipaidat, merinovillakaulureita, merinokerrastot, villapaitoja, villasukkia, ym. Jouluterveiset Lempäälän-Vesilahden Sanomien loppuvuoden teemoja. Kysely toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Likesin tutkimuskeskuksen kanssa. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti osoitteessa: www.lempaala. +15 astetta), joten siellä pärjää vähän kevyemmässäkin vaatetuksessa. Kysely on lyhyt Webropol-kysely, johon vastaaminen vie aikaa noin viisi minuuttia. Ulkoilmassa. Myytävänä . lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Harjulantie Vesilahti. Risto/Maajussi OSTAN PIENKONEITA. Kuulutus on nähtävillä osoitteessa: www. 160 neliötä. 51 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Vuokralle tarjotaan . Muistutukset ja mielipiteet on jätettävä 8.12.2023 mennessä. Vastaaminen tapahtuu anonyymisti. Kahvitarjoilu klo 11.15. Työsuorituksia . Käsitellään sääntömääräiset asiat. Rakennuspuusepälle 170 neliötä koneineen/ laitteineen. Käynti P-paikan puoleisesta ovesta. klo 10-17, riskiryhmille klo 10-11, Tampereentie 19, Lempäälä, Kangaskauppa Lempalan vieressä
Jos he tietäisivät, te olisitte jo yhteistyössä, asiakassuhteessa. Jokainen väline tukee toinen toistaan. Sisältömarkkinointi on tehokas sanoman eteenpäin viemisen muoto. Radiokaksikko SUN Radio ja Tampereen Kiakkoradio huolehtivat siitä, että Sinusta puhutaan. Lehtikuusikko Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset vie mainossanomaa tilatuissa ja luetuissa lehdissä sekä niiden kiinnostavissa verkoissa. Monelle yrittäjälle / yritykselle jo kotimaakunnan haltuun ottaminen takaa vakaan ja terveesti kasvavan markkinan. PIRMEDIAT on ajatellut, miten me kaikki näkisimme lähelle, läpi Pirkanmaan. Olemme hioneet mainostajalle PIRKANMAA-PAKETIN, joka takaa yrittäjälle kattavan näkyvyyden ja laajan kuuluvuuden. PIRMEDIOIDEN PIRKANMAA-PAKETTI TUO SINUT TUTUKSI OMALLA MAAPERÄLLÄSI Moni ei osaa kuvitellakaan, minkälaiset mahdollisuudet esimerkiksi 200 000 pirkanmaalaista tarjoaa. Onko. OTA YHTEYTTÄ MAAKUNNAN MATTIIN, kun haluat ottaa Pirkanmaan haltuusi!. Sinä itse annat kasvot, sisällön ja puhuttelevuuden markkinaviestille. PIRKANMAA-paketissa on paperilehteä, verkkoa sekä radiota. Pirkanmaalla on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä juuri Sinun palveluistasi ja tuotteistasi mitään. 52 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 1.11.2023 Lähelle on pitkä matka