010 247 5980
N:o 2
Maanantai 10.1.2011
81. Aktia Kiinteistönvälitys
MEILLE KOTISI ON YKSI TÄRKEIMMISTÄ EI YKSI TUHANSISTA.
Hatanpään valtatie 8, Tampere www.aktialkv.fi Puh. vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Toimiston numero 010 247 5980 on maksullinen yritysnumero (kiinteästä linjasta 0,08/puhelu +0,06/min., matkapuhelimesta 0,08/puhelu+0,17/min.)
Aktia
Silloin se on vaarassa vaurioitua työtään tekevästä lumiaurasta. Niillä tulevaisuuden yhteiskuntaa teoretisoidaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaiseksi. Lempäälän kunta on sopinut hylättyjen, liian pitkään paikoillaan seisovien tai muuten haitaksi olevien ajoneuvojen siirroista urakoitsijoiden kanssa. Nyt sähköiset yhteisöt, muun muassa facebookit ja twitterit, ovat kaikenlaisen mielipiteenvaihdon ja vaikuttamisen alustoja. Se ei vielä onnistu sähköisissä viestimissä. Kun sama auto seisoo paikoitettuna tienposkessa pitkään, mahdollisesti koko talven, lunta ei kerry ainoastaan sen päälle, vaan myös sen ympärille haitaten auraamista ja heikentäen liikenteen turvallisuutta. Pahimmillaan koko autoa ei edes havaitse lumikasan alta. Nuorisopolitiikan teko ei ole enää entisenlaista. Mitä on tapahtunut. Maailmanlaajuisilla areenoilla ei pystytä synnyttämään sellaisia päätöksiä, joita voidaan käytännössä toteuttaa. Tulevaisuuden toivoissa virisi aatteen palo ja poliittinen tietoisuus heti, kun ymmärrys yhteiskunnallisiin asioihin kasvoi oraalle. Kunnat joutuvat siirrättämään katualueiltaan pitkään pysäköityjä ajoneuvoja, mikäli siirtokehotus tai autoon kiinnitetty lappu ei ole tehonnut. Vaikka yritystä onkin, aina auramiehet eivät koneineen vain pääse joka paikkaa vastasataneesta lumesta puhdistamaan, koska tielle on jätetty ajoneuvo pitkäksi aikaa auraajan harmiksi. Jos se on sijoitettu siten, että se aiheuttaa ilmeistä haittaa tienpidolle tai kadun tai rakennuskaavatien kunnossa- ja puhtaanapitämiselle. Poliittisen nuorisotoiminnan olisi viimeistään nyt aika nostaa kuuluvasti päätään, jotta nykynuoret saisivat yhteiskunnalta tulevaisuudessa haluamansa keski-iän ja vanhuusiän palvelut. Vanhempi konstaapeli Markku Myllymäki toteaa, että poliisi voi siirtää tai teettää ajoneuvolle lähisiirron hyvinkin pikaisesti, jos auto on jätetty vaaralliseen paikkaan. Tiedon saatuaan poliisi tarkastaa, onko ajoneuvo mahdollisesti anastettu ja sitten hylätty ottamalla yhteyttä auton omistajaan. Auraajat tekevät, minkä voivat, mutta pysäköidyistä autoista on iso riesa. Sellaisia tapauksia sattuu vuodessa harvoin. Kansalaiset ottavat poliisiin usein yhteyttä havaitessaan tien varressa hylätynoloisen ajoneuvon. Nuoret halusivat, että heidän äänensä kuuluu vanhempien ikäluokkien korviin. Yleisiä tieväyliä hoitava Destia hinauttaa omilta alueiltaan hylätynoloisen auton. Puolueiden toivoisi kiiruusti laittavan kasvamaan Nurmesniemen kaltaisia puurtajia, jotka ovat mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa kaikissa elämänvaiheissaan. aurausta. Kunnon talvi runsaine lumisateineen pitää lumen auraajat työn touhussa. Valintahetkellä hän ei ollut enää mikään pojankloppi, vaan humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon suorittanut nuorimies. Satu Lehtonen
Erkki Koivisto
Harakkalantiellä Lempäälässä tien viereen jätetty auto seisoo melkein risteysalueella.
Autoja pitää siirtää lumitöiden alta
Lumivallien kasvaessa näkyvyys heikkenee etenkin risteysalueilla. Yhteiskunnan toimivuus edellyttää demokraattista päätöksentekoa. Auto voidaan heti todeta hylätyksi. Tämän lehden 50 vuotta sitten -palstalla on uutinen, jossa näihin päiviin asti yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttanut Jaakko Nurmesniemi valittiin Lempäälän Kansallisten Nuorten puheenjohtajaksi. Omistaja voi käydä noutamassa autonsa Tarastenjärven varastoalueelta siirtokuluja vastaan.
Ajoneuvo voidaan siirtää:
Jos se on pysäköity virheellisesti tai sijoitettu siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriintyy. 10.1.2011 PÄÄKIRJOITUS
Missä poliittiset nuoret luuraavat?
Poliittinen nuorisotoiminta oli muutama vuosikymmen sitten lähes joka kunnassa sangen vilkasta. Ajat ovat muuttuneet. Useimmiten ajoneuvo ei aiheuta välitöntä vaaraa liikenteelle, mutta se haittaa kylläkin mm. Jos se on katsottava hylätyksi.
Erkki Koivisto. Seuraavat vaalit ovat huhtikuussa, kun maahamme valitaan uusi eduskunta
joulukuuta vastaisena yönä Lempäälässä Ideaparkin pihalla olleeseen ilotulitekonttiin jo toisen kerran. Leaderin cla+ strongia, vihreää teetä, rasvaprosenttimittarin ja laihdutusohjevihon. Joulukuun 31. Toinen miehistä oli ajanut auton Tampereen puolelta Sääksjärvelle, ja toinen oli ajanut autoa Sääksjärvellä. Varkaat veivät mukanaan erilaisia ilotulitteita. 700 g, alkuperämaa Tanska /kg
1,79
Findus LOHIKALAPUIKOT 250 g (7,16/kg)
RATKAISEVAN EDULLISESTI
Pelejä oin! tarjoushinn
FIFA II
PS3 / XBOX360
Leader Carnitine 3200
Evästä moneen makuun
RASVANPOLTTOJUOMA
Tehostaa rasvanpolttoa ja kiinteytymistä. 217 g (138,02/kg).
29,95
www.prisma.fi
PRISMA IDEAPARK, LEMPÄÄLÄ, Ideaparkinkatu 4, puh. Varastokonttiin oli päästy riippulukon sanka rikkomalla.
Hyvänkin päivän varalle.
Tule kysymään juuri Sinulle sopivat ratkaisut
Säästetään yhdessä.
Juhlat, kokoukset ja muut tapahtumat tarjoiluineen ja tiloineen helposti ja vaivattomasti Lempäälän Ehtookodossa! Soita Pito- ja Lounaspalvelu Satu Luukas 0400 634 019
säästämiseen.
Lempäälä
Tuomo Helavirta
...ja osoite oli...
Osoitetiedot ajan tasalle (03) 3429 000
www.kantapankki.fi
8,90
Pouttu PORSAAN SISÄFILEE N. 010 767 2800 puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min MAPE 921, LA 918, SU 1218
4318 7001 2345 6789
4318
MEI KÄLÄI NEN MAI JA
P IR K AN M AAN O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6. Kuljettaja puhalsi 2,95 promillea ja syyllistyi täten törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Ilotulitteita vietiin kontista
Varkaat murtautuivat torstain 30. 0 kcal/500 ml (3,38/l) (sis. joulukuuta puolen yön aikaan. Puhuttelussa selvisi, että molemmat alkoholin vaikutuksen alaisina olleista miehistä olivat ajaneet ojaan päätynyttä autoa. Paikalta poliisipartio tapasi kaksi miestä, joista toinen puhalsi 2,69 promillea, ja toiselle alkometrillä tehty koe antoi tuloksen 1,09 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Poliisi tutkii tapausta kahtena törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Rattijuoppo törmäsi liikenteenjakajaan
Juopuneen miehen ajomatka päättyi ulosajoon Lempäälän Kuljussa sunnuntaina tammikuun 2. Iltapäivällä kello 17 maissa henkilöautolla ajellut mies törmäsi liikenteenjakajaan ja jatkoi matkaansa, kunnes ajoi ulos tieltä Tampereentien, Kesätien ja Väinöläntien risteyksessä. Maanantai 10.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
3
Miehet kalastivat luvatta Kuokkalankoskella
Luvattomia kalastajia jäi kalastuksenvalvonnan haaviin Lempäälässä. päivänä. 1,69 + pantti 0,20).
1,89
X-tra RANSKANPERUNAT 1 kg
0,85
2,59
X-tra GRILLINAKKI 900 g (2,88/kg)
49,95 PS2 29,95 49,95
THE SIMS 3
Fast Hera80 0,8 kg +15%
ENEMMÄN PERHEMARKET
PS3 / XBOX360
HERAPROTEIINIJAUHE
X-tra MAUSTETTU JOGURTTI 1 kg
0,85
2,29
KINKKUKIUSAUS HEDELMÄSALAATTI SAVULOHISALAATTI KESÄSALAATTI
Fitness AAMIAISMUROT 375 g (6,11/kg)
The Sims 3 Iltahuvit ja Unelmaduuni PC-lisäosat
Liikunnan aiheuttamaan proteiinin lisätarpeeseen sekä välipalaksi.
19,95
9,95/kpl
et Täsmätuotte laih treeniin ja n duttamisee
1,35
Rainbow MARJAKEITOT 1l
9,95 9,50 13,50 8,50
/kg /kg /kg /kg
NEED FOR SPEED HOT PURSUIT
PS3 / XBOX360
Leader Ca+ Vihreä tee Tuplateho
49,95
LAIHDUTUSVALMISTEPAKETTI
Sis. päivänä kello 11 maissa Kuokkalankoskella kalastelleilta kahdelta ulkopaikkakuntalaiselta nuorelta mieheltä uupuivat tarvittavat asianmukaiset luvat, joten luvattomat pyytäjät saivat sakkoja ja menettivät välineensä.
Rattijuoppojen auto ojaan Sääksjärvellä
Poliisi sai ilmoituksen ojaan ajaneesta autosta Lempäälän Sääksjärvellä torstaina 30
Heikki Tyvin mukaan suurin kannattavuuteen liittyvä ongelma on polttoaineen korkea hinta. taa Kuljetusliike Tyvi Oy:n. tammikuuta Lempäälän Yräysjärvellä.. Liikkeenjohdollisesti sinisen meren strategia tarkoittaa vastakohtaa toiminnasta "punaisella me-
rellä", jossa kilpaillaan verissä päin samanlaisilla ratkaisuilla kuin muutkin. Ennen lamaa vallinnut taso aiotaan tavoittaa ja mennä sen ylikin
vuonna 2013. Tyvi Oy:ssä kannattavuuskuntoa on parannettu suuremmilla autoilla ja tehokkuutta viilaamalla. Huutolaispoika koki sekä kansalaissodan että molemmat Suomen sodat. Kun yrityksen liikevaihto oli ennen viime lamasuhdannetta vuonna 2008 noin 6,2 miljoonaa euroa, pysähtyi kehitys Heikki Tyvin mukaan kuin seinään. Kun punakaartin jäsen sai surmansa verisen kansalaissodan jälkeen valkoisten vankileirillä, leskeksi jäänyt puoliso ja kasvattiäiti Hilda Tyvi jatkoi elämäänsä itsenäiseksi muuttuneessa torpassa ja antoi 10-vuotiaalle Viljo-pojalle oikeuden käyttää sukunimeä Tyvi.
Tarina onnistumisesta
Työura alkoi kuorma-auton ja linja-auton kuljettajana, mutta vielä heitteli kohtalo Valkeakoskelle perheineen muuttanutta Tyveä. Kirjan myötä isän varhaisimmat lapsuuden vaiheet aukesivat perheelle. Moottoritietä käytetään paljon. Tänä päivänä perheyritys Kuljetusliike Tyvi Oy:n liikevaihto on runsaat viisi miljoonaa euroa ja se työllistää 55 henkilöä. Heikki Tyvi vannoo "sinisen meren" strategian nimeen. Yritys on pysynyt saman perheen hallussa koko olemassaolonsa ajan. Lamavuodet painavat ja näkyvät myös tien päällä. TampereHelsinki -väli on pääreittimme. Erkki Koivisto
Lukijan kuva
Tapio Sarpola
Hannulat
Lempääläinen Tapio Sarpola tallensi kamerallaan auringonpimennyksen tiistaina 4. Siitä huolimatta mies lähti yrittämään. Heikki Tyvin mukaan Marjamäen Hulikankulman teollisuusalue sijaitsee Suomen parhaalla paikalla nauhakaupunkien kasvuväylällä. Niin toimien pääsemme ihan verisimmästä hintakilpailusta sivuun. Parempi strategia on etsiä uusia markkinoita ja toimintamalleja eli sinisiä meriä joilla ei ole kilpailijoita. Hauhossa karjapiika Ida Idin aviottomana lapsena syntynyt tuleva liikkeenharjoittaja joutui 6-vuotiaana vuonna 1914 kasvattilapseksi. Kirja on tarina onnistumisesta. Kun hinta on ainoa, jolla pystytään jo ennestään kovassa kilpailussa kilpailemaan, punainen meri värjäytyy entistä punaisemmaksi. Se puolestaan omis-
Heikki (vas.) ja isoveli Jaakko Tyvi käsissään uunituore kuljetusliikkeen historiateos, joka tekee kunniaa miesten isälle, Kuljetusliike Tyvi Oy:n perustaja Viljo Tyville. Automme kulkevat paljon myös väliä TampereLahtiKouvola KotkaLappeenranta.
Sininen meri punaisen sijaan
Kuljetusliikkeen tähänastinen historia ei ole ollut pelkkää kukoistuskautta. Tyvin kolme sisarusta perheineen omistaa sataprosenttisesti emoyhtiö Pirkanmaan Kaukokiito Oy:n osakkeet. Tutkija, tietokirjailija, filosofian maisteri Jari Kurkinen sai kirjoittaakseen Tyvestä nousuun Kuljetusliike Tyvi Oy:n 60-vuotishistorian lisäksi laajemman version, johon sisältyy elämäkertateos Suomalaisen yrittäjän Viljo Tyven elämäntarina. Kun on tahtoa ja ympärillä porukka, joka tahtoo mennä johonkin, sehän menee, on Heikki Tyvi oppinut isänsä tarinasta. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 10.1.2011
Huutolaispojan yritys Hulikankulmassa
Erkki Koivisto
Lempäälän Marjamäessä HelsinkiTampere-moottoritien kupeessa vuoden päivät toimineen Kuljetusliike Tyvin 60-vuotishistoriikin tekeminen toi perheyrityksen tietoon niin paljon uutta tietoa varsinkin yrityksen perustaja Viljo Tyven (190885) vähemmän tunnetuista varhaisvaiheista, että juhlavuotta päätettiin juhlistaa pelkän yrityshistoriikin sijasta kahdella historiateoksella. Liikevaihto notkahti 5,1 miljoonaan vuonna 2009. Se pitää meitä pihdeissään, eikä hintoja aina saada rahteihin. Vasta talvi- ja jatkosotavuosien jälkeen mies pystyi toteuttamaan itseään ja ryhtyi itsenäiseksi yrittäjäksi. Viime vuonna liikevaihto oli 5,3 miljoonaa, ja täksi vuodeksi tavoitellaan 5,6 miljoonan euron liikevaihtoa. Hän perusti oman yrityksen vanhemmalla iällä vuonna 1949. On siinä ollut miehellä ja perheellä kestämistä. Hänen kasvatti-isänsä oli hauholainen itsellinen torppari Kalle Tyvi. Hyvä, että sai, sillä Viljo Tyven tarinan ansaitsee tulla kuulluksi. Yrityshistoriikki ulottuu vuoden 2009 syksyyn, jolloin Kuljetusliike Tyvi muutti Lempäälään. Tyvin toimitilat ovat Suomen logistisessa painopisteessä Ideaparkin vieressä. Mutta miten tämä onnistuu. Kun on tahtoa, pystyy mihin vain, sanoo isänsä jälkeen yrityksen toimitusjohtajana jatkava Heikki Tyvi. Kuljetusala on Suomessa erittäin kilpailtu. Kaukokiito, kappaletavaraliikenne ja kylmäkuljetusketjun elintarvikkeiden kuljettaminen ovat Tyvi Oy:n päätoimialaa. Sammaloitua ei saa ja pyörät pitää pitää pyörimässä. Tähtäin on ylös ja eteenpäin. Meillä on tavoitteena, että sitoutunut pääoma saadaan 24 tuntina vuorokaudessa ja seitsemänä vuorokautena viikossa tehokkaaseen liikkeeseen. Yhdestä kuorma-autosta on kuljettu kauas ja kumipyörillä miljoonia kilometrejä. Kalustoon kuuluu 25 kuljetusyksikköä
Lempäälässä lainattiin joulukuussa noin 29 000 teosta. Maanantai 10.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
5
Jouluna rentouduttiin jännityskirjoilla
Dekkarit olivat Lempäälän pääkirjaston luetuimpia kirjoja
Joulunpyhinä oli mukava kääriytyä kylläisenä viltin alle ja siirtyä hyvän kirjan maailmaan. Juhlavuoden kunniaksi kirjasto on myös perustanut omat Facebook- ja Twittersivustonsa, joilla kerrotaan muun muassa juhlavuoden tulevista tapahtumista. Kirja kuuluu jouluun. Onnettomuus sattui tiistaina 4. Savolaisen ja Pajukosken mukaan viime vuonna lainattiin paljon myös vuoden uutuuskirjoja ja esimerkiksi Finlandia-palkittuja teoksia. Maakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin myönnetään yhtenä tai kahtena apurahana yhteensä vähintään 30 000 euroa. Tänä vuonna 150 vuotta täyttävään Lempäälän kirjastoon hankitaan kuluvan vuoden aikana netistä ladattavia e-kirjoja. Lukulaitteet alkavat olla käteen sopivia ja kevyitä, mutta minun on vaikea vielä kuvitella lukevani kirjaa ruudulta. Kirjasto pyrkii pysymään ajassa kiinni. kirjastotoimenjohtajan Katja Savolaisen ja kirjastovirkailija Anna-Liisa Pajukosken mukaan edelleen suosittua aikaa yhdelle fiktion genrelle: dekkarien lukeminen kuuluu joulunviettoon. Silloin useimmilla on aikaa lukea. Kaikki eivät joulukiireiden takia kirjojen ääreen joutaneet, mutta kekseliäs lukutoukka hyödynsi kaikki mahdollisuudet: Äänikirjat olivat todella suosittuja joulun aikaan, sillä silloin perinteisesti ajetaan paljon autolla. Mutta mitä muut ihmiset tänä jouluna lukivat. Yleisrahasto myöntää apurahoja tieteen ja taiteen eri aloille. Lasten ja nuorten kirjallisuuden suosikkilistan kärjessä olivat J.K. Visuaalisiin taiteisiin myönnetään vähintään yksi kokovuotinen 21 000 euron työskentelyapuraha. Kaksi vilkkainta lainauskuukautta viime vuonna olivat maaliskuu ja lokakuu. Suosion takana on hiljattain ilmestynyt uusi Potter-elokuva. Talosta vietiin pieni määrä omaisuutta, kuten haarukoita ja lusikoita. Kyllä kirjalle on yhä kannattajansa, hän uskoo. helmikuuta. Ihmisten on päästävä pitkien pyhien jälkeen kirjastoon, Pajukoski tietää. Taloon murtomiehet pääsivät oven ikkunalasin rikkomalla. Mikko Rimmisen Nenäpäivään on tehty paljon varauksia, ja vuoden 2008 Finlandia-palkittu Sofi Oksasen Puhdistus on edelleen hyvin kysytty. Kaksi matkustajista oli lapsia.
Kirjasto ajan hermolla
Nykyään puhutaan painettujen kirjojen katoamisesta ja sähköisen sisällön valtaannoususta.
Kirja kuuluu yhä jouluun
Jouluisin luetaan yhä paljon.
Katariina Rannaste
Katariina Rannaste
Kulttuurirahaston apurahat haussa
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston apurahojen hakuaika alkaa 10. Tilastoon vaikuttavat Savolaisen ja Pajukosken mukaan pakollisista lomista ja järjestelmäpäivityksestä johtuneet kirjaston kiinniolot. Myöhemmin kaksi miestä saatiin kiinni murrosta epäiltyinä. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työskentelevät yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt. Olen hieman puolueellinen sanomaan, mutta uskon, että kirjat elävät vielä ja kauan, naurahtaa Katja Savolainen, mutta myöntää, että tekniikan kehittyessä lukijat löytävät ehkä piankin lukulaitteet, joista voi lukea minkä tahansa lataamansa teoksen. Tähän asti lainausmäärät olivat noin kymmenen vuoden ajan kasvaneet joka vuosi muutamalla prosentilla, Anna-Liisa Pajukoski kertoo. Rowlingin Harry Potter -kirjat. tammikuuta ja päättyy 10. Jamesin teos Todistajan kuolema ja Outi Pakkasen Muistivirhe. Joulu oli Lempäälän pääkirjaston vt. Seppo Jokisen teos Räätälöity ratkaisu oli niistä suosituin. Turma sai tiettävästi alkunsa, kun henkilöauton kuljettaja lähti ohittamaan edellään ajanutta, mutta menetti ohitustilanteessa autonsa hallinnan ja iskeytyi vastaan tulleen henkilöauton keulaan. Lasten ja nuorten kulttuuria tuetaan vähintään 15 000 eurolla.
Kansien välissä on elämää, toteavat Katja Savolainen ja Anna-Liisa Pajukoski.. Dekkarit ovat helppoja, mutta viihdyttäviä, ja siksi niitä menee lainaksi etenkin loma-aikoina, kuten jouluisin ja kesäisin, Katja Savolainen toteaa. Lisäksi alkuvuodesta on valmistumassa kirjaston historiikki, johon asiakkailta toivotaan kirjastoaiheisia kuvia vuosien varrelta.
Kaksi murtomiestä kiinni Lempäälässä
Lempäälässä Tampereentien varrella sijaitsevaan omakotitaloon murtauduttiin tiistaina 4. Kirjassa on oma tuoksunsa, taittonsa ja sivunsa, joita selata. Kaikkiaan viime vuonna kirjoja lainattiin Lempäälässä hieman yli 380 000 kertaa, mikä on noin 10 000 lainausta vähemmän kuin toissa vuonna. Seuraavaksi lainatuimpia olivat P.D. Autot vaurioituivat törmäyksessä pahoin, mutta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin. Pääkirjaston joulukuun kymmenen lainatuinta aikuisten kirjaa olivat kaikki dekkareita. Apurahat on tarkoitettu erityisesti tieteen ja taiteen jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön, taiteelliseen työskentelyyn sekä maakunnan monipuolista kulttuuria ja yhteisöllisyyttä vahvistaviin hankkeisiin. Ihmiset epäilemättä lainaavat ja lukevat kuten ennenkin, mutta kirjaston kiinniolot vaikuttivat lukujen laskuun. tammikuuta Helsingintiellä Lastustentien tienhaaran kohdalla hieman ennen viittä iltapäivällä. Se on aina vain varattiin varmasti myös leipoessa tai joulusiivousta tehdessä, Savolainen toteaa. tuna, Savolainen kertoo. Itsekin otin aina ruokailun jälkeen kirjan käteen. Ovatko kirjat vaihtumassa sähköisiin lukulaitteisiin ja jakelualustoihin. Varastossa oli pitkään kaksi täyttä hyllyriviä Potterkirjoja, mutta kun uusi elokuva tuli, niitä ei ollut siellä enää ainuttakaan, Anna-Liisa Pajukoski kuvailee. En lukenut suuria määriä, mutta aina kun siihen oli sopiva hetki, Katja Savolainen toteaa. Apurahoina jaetaan noin 808 000 euroa. Pääsiäisen jälkeinen ensimmäinen aukiolopäivä on perinteisesti vuoden vilkkain. tammikuuta kello 2223 välisenä aikana. Niitä kuunnel-
Neljä loukkaantui nokkakolarissa
Neljä ihmistä loukkaantui lievästi kahden henkilöauton nokkakolarissa Lempäälässä. Toisessa autossa oli yksi ja toisessa kolme ihmistä. Puhuttelussa miehet väittivät menneensä talolle hakemaan jotain aiemmalla vierailullaan unohtamaansa, mutta kun talon omistaja ei ollutkaan paikalla, he päättivät mennä sisään taloon omin päin.
Leena Lehtolaisen kirja oli yksi joulukuun lainatuimpia, esittelee kirjastovirkailija Anna-Liisa Pajukoski
Teemme myös kylpyhuone- ja putkistosaneeraukset!
Osallistu arvontaan!
Kaikkien lipukkeen 4.2.2011 mennessä palauttaneiden kesken arvomme Hartman Rauta Oy:n tuotepalkinnon!
ARVONTALIPUKE
Asumismuoto OK-talo Rivitalo Kerrostalo Paritalo Rakentamisen/remontoinin tarve. Olen harkinnut Ei tarvetta
Palauttaneiden kesken arvomme Hartman Rauta Oy:n tuotepalkinnon!
Rakennusurakointi E Vuorinen Oy
Vuolteentie 6, 37500 Lempäälä (03) 375 0336, 0400 621 604 info@evuorinen.fi
Rakennusurakointi E Vuorinen Oy
Vuolteentie 6, 37500 Lempäälä (03) 375 0336, 0400 621 604. 6 Hiljaisia hetkiä
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 10.1.2011
AMMATTITAITOISTA PAIKALLISTA OSAAMISTA JO TOISESSA POLVESSA
RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA Katso www.evuorinen.fi
Uudisrakennuspalveluihimme kuuluvat kotien ja yritysten erilaiset rakennustyöt. Pakettitalojen ohella hallitsemme hirsirakentamisen ja puurakentamisen paikan päällä "pitkästä tavarasta", eikä perinnerakentaminenkaan ole meille vierasta
Lukijan kannalta plussaa on postinkulun hankaluuksien poistuminen, joten lehti on luettavissa heti sen ilmestyttyä. Arto Hämäläinen
Jaakko Nurmesniemi Lempäälän kansallisten Nuorten puh.joht:si
Lempäälän Kansalliset Nuoret piti vuosikokouksensa viime viikon keskiviikkona. Kun minulle vielä tuli perinteinen lehti, luin sen useimmiten työmatkalla bussissa, mikäli ylipäätään muistin ottaa sen mukaan. Suurin osa julkaisuista on maksullisia paperiversioiden tapaan, mutta joukossa on myös nelisenkymmentä ilmaiseksi luettavaa lehteä. Kun yhä useamman taskusta löytyy internetin selailun mahdollistava laite, ei tarvetta paperilehden tilaamiselle enää ole.
Lehti aina taskussa
Sami Kyösti itse on jo vuosia seurannut kotiseutunsa uutisia pelkästään kannettavan tietokoneen tai kännykän kautta. Sääksjärven koulukeskus, Kuusimäen pk, Pihlajamäen pk, Veijarit, Karhumäki, Veitikat, Pikkupihlaja, Pikku-Kuusis, Toimelantalo: ma maksalaatikko, ti mannapuuro, ke jauhelihakasvispata, to tonnikalapastavuoka, pe lihakeitto Vesilahti ma siskonmakkarakeitto, ti tonnikalavuoka, ke jauhelihakasviskastike, to puuro ja mehukeitto, pe lihakeitto.
Käytännössä digilehteä voi lukea missä ja milloin tahansa, jos käytössä on nettiyhteys. Valikoimassa on sanomalehtien lisäksi ammattijulkaisuja, erilaisia harrastelehtiä, trendi- ja terveyslehtiä sekä paikallis- ja kaupunkilehtiä. Myös Lempäälän-Vesilahden Sanomia on jo pitkään ollut mahdollista lukea nettiyhteydellä varustetun tietokoneen ruudulta. Digilehteä voi siis pitää paperiversiota ekologisempana, vähemmän ympäristöä kuormittavana. Laitepuolella digilehtien saatavuutta on tähän asti rajoittanut lehtivalikoiman rajoittuminen joissakin mobiililaitteissa vain maksuttomiin lehtiin, mutta teknisen kehityksen myötä lähitulevaisuudessa on mahdollista saada koko lehtitarjonta. Nyyrikki Tiistai 11.1. Lehden saatavuutta ei myöskään rajoita paikka, missä lukija sillä hetkellä sattuu oleskelemaan, vaan tuttu paikallislehti saapuu lukulaitteeseen yhtä nopeasti joka puolelle maailmaa. Kari, Karri Keskiviikko 12.1. Lehden kustantajan taholta riittää, että muokattava materiaali on PDF-muodossa, jatkaa Kyösti. Kansallisseuran tervehdyksen esitti Lempäälän Kansallisseuran puheenjohtaja Urho Kierimo. Kaikissa tietokoneissa oleva Flash-tuki riittää, kertoo alan suomalaisen teknologiayrityksen, ePaper Finlandin, omistajiin lukeutuva Sami Kyösti Lempäälästä. Digitaalisen näköislehden voittokulun aikataulua Kyösti ei silti yritä tarkemmin ennustaa. Usein kävi niin, että kun sopiva rako lukuhetkelle tuli, ei lehteä ollutkaan saatavilla. Toini Torstai 13.1. Pois jäävät niin paino- kuin kuljetuskustannuksetkin. ePaper Finland on keskittynyt digitaalisten näköislehtien tuotantoon, jakeluun ja markkinointiin, ja sillä on toimipisteitä sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, lähin Tampereella. Käytännössä tarvitaan vain nettiyhteys ja lukemisen mahdollistava ohjelma. Konttoristi Kalle Lehtonen puhui nuorille ja järjestösihteeri Usko Kauri selvitteli ajankohtaisia järjestötehtäviä. Digi tai paperi, sisällön merkitystä ei lukunautinnossa voi sivuuttaa, toteaa Kyösti lopuksi. Kaikkialla sähköiset markkinat tulevat valtaamaan alaa, mutta epävarmuustekijöitä riittää yhä. Lopulta etsijät saivat takaa-ajetun saarretuksi Näsärön niemeen, josta hänet saatiin pidätetyksi. Lehtien arkistointikin helpottuu, sillä usein maksullisen lehden tilatessaan saa samalla käyttöönsä koko vuosikerran. Järjestäytymiskokouksessaan johtokunta valitsi varapuheenjohtajaksi merkonomi Pertti Kalevan, sihteeriksi Hilkka Nuotion, rahastonhoitajaksi Leena Vähätalon ja tiedotussihteeriksi Raimo Piipon. Nuoren Oikeiston pääasiamieheksi valittiin Raimo Piippo.
Pyydysten kokija kiinni Toutoselta
Loppiaisaamuna havaitsivat paikalliset asukkaat tuntemattoman miehen olevan kokemassa pyydyksiä Lempäälän Nurmen kylän kohdalla Toutosen jäällä. Kaikissa mobiililaitteissa sitä ei vielä ole, mutta tekniikan kehityksen myötä lehtien lukeminen tulee onnistumaan melkein millä tahansa päätelaitteella. Arvostan Lempäälän-Vesilahden Sanomien monipuolista uutisointia ja myös Lukijan mielipide -palstan kädenvääntöä on aina hauska seurata. Paperiversio toki kestää paremmin vesisadetta, on kätevämpi kärpäslätkänä ja tuottaa lämpöä saunan pesässä edullisemmin kuin kallis lukulaite, mutta joutunee luopumaan vähä vähältä valta-asemastaan lukijoiden suosikkina. Lopulta siirryin pelkästään digiversioon, joka on aina käden ulottuvilla. Ilmari, Ilmo
Ruokalista
Lempäälä Hakkari, Kulju, Kuokkala, Nurmi, Säijä, Nurmenkulman päiväkoti: ma tonnikalakiusaus, ti vehnähiutalepuuro, ke jauheliha-kasviskastike, to maksalaatikko, pe lihakeitto. Nuutti Perjantai 14.1. Lukemisen mahdollistavien laitteiden valikoima on jatkuvasti laajenemassa älypuhelimen kaltaisiin mobiililaitteisiin. Sami Kyösti ePaper Finlandista lukee paikalliset uutiset toisinaan iPadin kautta, jossa on hänen yrityksensä kehittämä lukemista tukeva sovellus.
Digi, paperi vai molemmat?
Netin kautta luettavat näköislehdet kasvattavat suosiotaan
Ennen ainoastaan painotuotteina saatavien lehtien, kirjojen ja luetteloiden rinnalle on viime vuosina tullut sähköinen versio, digitaalinen näköislehti. Solja Sunnuntai 16.1. Tuotteisiin kuuluvassa lehtiluukku.fi -palvelussa on parisataa erilaista lehteä joukossaan myös Lempäälän-Vesilahden Sanomat. Kustantajan näkökannalta katsottuna edullisuus on tärkeä valtti. Osaston puheenjohtajaksi valittiin hum. Maanantai 10.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Arto Hämäläinen
7 Nimipäivät
Maanantai 10.1. Digitaalisen näköislehden suosion leviämistä hidastavista tekijöistä suurimpia lienevät vanhat tottumukset eli ennakkoluuloisuus uutta kohtaan. Kokouksen avasi puheenjohtaja merkonomi Pertti Kaleva. Verkkojen omistajat lähtivät heti ajamaan takaa miestä, jota oli nuoren lumen johdosta helppo jäljittää. Maksullisiakin lehtiä on mahdollista vilkaista ilmaiseksi muutaman sivun verran.
50 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat Perjantaina tammikuun 13 pnä 1961
Ekologinen vaihtoehto
Mitä syitä lehden lukijalla tai lehden kustantajalla on ottaa käyttöön lehden digitaalinen versio perinteisen paperiversion rinnalle. Sami Kyösti uskoo, että maksullisten lehtien tilaaminen omaan kännykkään helpottuu lähitulevaisuudessa. kand. Sakari, Saku Lauantai 15.1. Puhelimitse hälyytettiin lisäväkeä myöskin Vesilahden puolelta ja lisäksi jäällä olevat kalastajat liittyivät etsiskelyihin. Isoille lehtipinoille ei siis tarvitse raivata tilaa. Olen kiireinen ihminen ja lehden lukemiselle kotona kaikessa rauhassa on harvoin aikaa. Pidätetty kuljetettiin Lempäälän poliisiasemalle kuulusteltavaksi, josta hän pääsi loppiaisiltana vapaaksi.
Sää
Maanantaina
Lempäälä
Tiistaina
Lempäälä
Keskiviikkona
Lempäälä
Torstaina
Lempäälä
-1
2 5
-7
5
-1
4
-3 -3
Vesilahti
-1
Vesilahti
-8
Vesilahti
-1
Vesilahti
9:31
15:34
9:29
15:37
9:28
15:39
9:26
15:41
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,95 e/min + pvm. Tiivistetysti syitä on ePaperin Kyöstin mukaan kaksi: pienet kustannukset ja käytön kätevyys. Mies ei tehnyt vastarintaa. Jaakko Nurmesniemi ja johtokunnan jäseniksi Aulikki Ahma-aho, Tarja Salomaa, Hilkka Nuotio, Raimo Piippo, Pertti Kaleva, Leena Vähätalo ja Jouko Sikiö
8 Uusi yritys
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 10.1.2011
Myös kertasiivoukset ja juhlasiivoukset Kotitalousvähennyskelpoista siivousta Kysy rohkeasti lisää!
SIIVOUS NINA JA MARITA OY 044 511 2609 / Jussila siivousninajamarita@gmail.com
REIPASTA SIIVOUSTA
Uusia hierontapalveluja Moisioon
Lokakuusta alkaen Moision teollisuusalueella Lempäälässä on toiminut uusi yrittäjä, urheiluhieroja Henri Kydén, joka itse remontoimassaan liiketilassa tarjoaa hierontapalveluja koulutetun hierojan ammattipätevyydellä. (03) 4102 3904, (03) 4102 3901 huolto@pirkanmaanautohuolto.fi www.pirkanmaanautohuolto.fi
AVOINNA MA-PE 8-18. Markkinointiaan hän aikoo parantaa seuraavaksi. Se että toimin urheiluhierojana ei tarkoita sitä, että vain huippu-urheilijat ja ammattilaiset voisivat käyttää hierontapalveluja. Moision teollisuustiellä sijaitsevan rakennuksen yläkerrassa noin 40 neliöisen tilan Kydén maalasi ja sisusti edustuskelpoiseksi sukulaisten ja ystävien avustuksella ja maksaa nyt liiketilastaan kohtuuvuokraa. Hyvissä tiloissa toimiva Kydén uskoo kysynnän riittävän ja toiminnan kannattavan. Terveellisiä elämäntapoja noudattamalla pääsee jo pitkälle, ja pitää muistaa, että henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Tampereentie 2, 37500 Lempäälä Akaan toimipiste palvelee Kantapankin konttorissa torstaisin 10.00-13.00. Paikka oli ollut pitkään lähinnä romuvarastona, mutta ihan hyväkuntoinen se oli. Olen huomannut, että ihmiset tulevat hierontaan liian myöhään. Hän tarjoaa hierontapalveluja ja tekee passiivisia venytyksiä sekä opastaa kotioloissa tehtävien harjoitteiden tekemistä. Hieroessaan Kydén käyttää itseään esimerkkinä, koska tietää kokemuksesta, miten jonkin paikan aiheuttama jumi voi pahimmillaan jäykistää koko kropan. Laji on hyvin fyysinen ja tapaturma-altis. Tuntuu siltä, että ihmisellä on tämänkaltainen harhaluulo, mutta se on täysin väärä. Valtatie 20, 37800 Toijala
Urheiluhieroja Henri Kydén avaa Jouni Ojanperän jumissa olevia hartioita. Varsinaisia investointeja ei ollut kuin hierontapöydän hankkiminen. Ala on todella kiehtova. puskaradion avulla asiakkaita saanut. Amazonia Day Span omistaja antoi vinkin tyhjillään olevasta toimitilasta, ja sitä kautta homma lähti käyntiin, Kydén kertasi kulunutta syksyä. Fysioterapeutiksi alun perin halunnut Kydén päätyi varusmiespalveluksen suoritettuaan Tampereelle hierojakoulutukseen. Aion jatkokouluttautua naprapaatiksi tai fysioterapeutiksi, jotta voin tarjota kokonaisvaltaisempia palveluja, innostui Kydén. Tuomas Koivisto
Hierontaan tullaan usein liian myöhään
Yrityksen perustaminen sujui Kydénin mukaan helposti. Vähällä pääsin remontoinnin suhteen, mutta Ikeassa olen ravannut paljon, naurahti Kydén.
Tuomas Koivisto
Laadukasta ja ihmisläheistä välitystoimintaa, suurella sydämellä Pirkanmaan alueella.
Jorma Peltoniemi
Päivi Tiura-Paavola
Veli Helpiö l l
040 455 2473
040 455 2475
040 455 2474
KotiHelmi Oy LKV. Moisiossa asuva Kydén harrastaa vapaa-ajallaan haavipalloa, eli lacrossea Lempäälän Toivot -urheiluseurassa. Monet vaivat olisivat ennaltaehkäistävissä hieronnalla ja venyttelyllä. Olen jättänyt kauppojen ilmoitustauluille mainoksia. Tähän asti olen silti lähinnä
OnkO sinulla hyvä juttuvinkki?
Laita sähköpostia toimitus@lvs.fi tai mene nettiin www.lvs.fi/ laheta-juttuvinkki
www.lvs.fi
ASENNE RATKAISEE... TERVETULOA PALVELTAVAKSI EDULLISEEN HUOLTOOMME!
KAIKKI HUOLLOT JA KORJAUKSET
AUTOMERKKIIN KATSOMATTA
Kysy tarjous huollosta netissä www.pirkanmaanautohuolto.fi tai puhelimitse (03) 4102 3904
Koiranojanrinne 3, i j i 3 33880 LEMPÄÄLÄ p. Hän opiskeli Tampereen urheiluhierojakoulussa, joka on tunnettu korkealaatuisesta opetuksen tasostaan: muun muassa Ilveksen ja Rauman Lukon jääkiekkojoukkueiden nykyiset hierojat ovat saaneet siellä oppinsa. Koskaan ei koe olevansa valmis, sillä aina on lisää opeteltavaa. Jokaiselle ihmiselle tulee jumeja, joihin hieronta auttaa, Kydén muistutti. Tampereen urheiluhierojakoulusta kesällä valmistunut Kydén toimi jalkapallojoukkue Valkeakosken Hakan ja Tampereen Tapparan seurajoukkueiden hierojana viime syksynä muutaman kuukauden ja sekä Amazonia Day Span tiloissa Lempäälän Hakkarissa
Kuljun ja Sääksjärven alueen huoltajille Sääksjärven koulun ruokalassa ja Moision, Kuokkalan, Nurmen, Säijän, Mattilan, Lastusten, Kelhon ja Lempoisten alueen huoltajille Lempoisten koulun opettajainhuoneessa. Kulmala
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Likakaivojen tyhjennykset Vaihtolavapalvelut
Rakennusliike
Puutavaraa
PALVELEVA PUUTAVARALIIKE PAIKALLINEN PUUNJALOSTAJA
Kirjanpitoa
Ammattitaidolla, luottamuksella ja joustavasti! Rautialantie 216, Vesilahti 040-583 8422 raija.marttila@kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu
Suolahoitoja
Ideapark Vanhakaupunki · Tietokoneohjattu 40 min. Katsele tilannetta opiston www-sivuilta tai soita meille p. Tervetuloa.
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lem-
INFO-ILTA 17.1.2011 klo 18.00
Erityistä tukea tarvitsevien tulevien esikoululaisten huoltajille (syksyllä -11 aloittavat) Tilaisuudessa esitellään palveluita, jotka Lempäälän kunnassa on tarjolla erityistä tukea tarvitseville esioppilaille. Illat ovat osa seudun historiakirjan tekoa. opistolle p. 3744 219 Tuolivenyttely Nurmen rukoushuonella ke klo 14.30-15.30; huom! uusi aika. 020 7661817 www.kauneuspiste.eu
www.vaihmalanhovi.fi
Maanrakennusta
Toimitamme hiekkaa, soraa, sorajalosteita sekä kalliomursketta
Halkivaha puh. 040-7710 747
SUOLAHUONE QII
0400 232 640 www.kaivopumppu.
METSÄ-TAPPURA OY Nurkkilantie 76 37500 Lempäälä, puh. Hakala p. (03) 374 4610. Tervetuloa.
Opisto
Hyvää alkavaa opiskelukevättä! Opetus alkaa tänään maanantaina. Lempäälä 10.1.2011 Lempäälän kunnanhallitus
ASEMAKAAVA NÄHTÄVILLÄ
SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVANMUUTOSEHDOTUS pidetään nähtävillä 10.1. klo 17.30 Lempostuvalla Tampereentie 10 Lempäälä.
Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat alkavat maa-
nantaina 10.1. klo 18.00-19.30 Sääksjärvellä Toimelatalon alakerrassa. Naisten jumppa Säijän liikuntahallilla to klo 19.15-20.00; huom. Lempäälä 10.1.2011 Kunnanhallitus
Onnittelut
Myös KOTISIIVOUSTA Varaa aikasi 041 770 4371
www.sadunhoivajahuolenpito.fi
+ haukut (kuva Piritta Lipiäinen)
Onnea toivottavat äiti ja isi
Aapo 4v & Aino 1v
Pirkkalantie 405, 37500 Lempäälä. Maanantai 10.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
9
Kuulutuksia
Yhdistykset
LEMPÄÄLÄ Lempäälän Eläkkeensaajat ry Kuntosali
YhdIstYspalstalle aIneIsto:
maanantain lehteen torstaina klo 16 mennessä ja torstain lehteen tiistaina klo 16 mennessä. Vesilahden kunnanhallitus
18 Lempäälän Terveyskeskuksen alakerrassa. - 9.2.2011. päälän alaosasto Omaistenillat jatkuvat to 13.1. Tule mukaan keskustelemaan, kuulemaan ja/tai kertomaan. Yleisötilaisuus Kaavaehdotus esitellään Sääksjärven koululla, osoite Tampereentie 422, koulun ruokasalissa tiistaina, 18.1.2011, kello 18.00 alkaen. Soita 3429 000 tai laita postia ilmoitukset@lvs.fi. Yhdistyspalstalla julkaistaan siis vain maksutonta toimintaa käsitteleviä asioita.
tiistaina 11.1. Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Virva Suokko, puh. klo 18.00-19.30 Kanavan koululla. 03-546 4343 Marko 0400-169 380, fax 546 4348
Kalliomurskeet ja sepelit, maankaivuut ja kuljetukset, lavettikuljetukset Puh. Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on mahdollisuus muistutusten tekemiseen suunnitelmasta. Sääksjärvellä Toimelassa klo 16. 3746 490 www.metsa-tappura.
Teletarvikkeita
Juhlapalveluita
Tilauksesta täytekakut ja muut herkut
ME TARVITSEMME SINUA!
TULE MUKAAN LUKIJAPANEELIIN
KATSO LISÄÄ OSOITTEESTA www.lvs.fi/paneeli
Triosoft Oy Lempäälän toimipiste/Teletarvike Mantaalitie 4 · 03 3753 133 · fax 03 3699 036 · lempaala@triosoft.fi · www.triosoft.fi Tietotekniikka ja Teletarvikkeita vuodesta 1985 Saunalahden ja Soneran liittymät ja puhelimet
puh. Muistutukset on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä, osoitteella Lempäälän kunta, tekninen toimi, PL 36, 37501 Lempäälä tai sähköpostilla osoitteeseen kunta@lempaala.fi. suolahuonehoito hoitaa hengityselimiä ja ihoa: tulehduskierre, astma, unssa, psoriasis... uusi aika!
Katso uusi
KIERTOLIITTYMÄ
Lisätietoja: Elina Sipilä (Kulju/Sääksjärvi) Marra Holopainen (muut koulut)
uutisia keskustelua lukijoiden uutiset
www.lvs.fi
Työsuorituksia
Perinteistä VERIKUPPAUSTA Varaa aikasi 041 770 4371
www.sadunhoivajahuolenpito.fi
Tiesuunnitelma maantien 130 ja Savontien liittymän parantaminen, rakentamalla kieroliittymä, Lempäälä, pidetään yleisesti nähtävänä 10.1.9.2.2011, Lempäälän kunnan palvelupisteessä, Tampereentie 6. Asemakaavaa muutetaan vanhan urheilukentän ja entisen huoltoaseman alueella sekä rautatien läheisyydessä. klo 18-19.30 Himminkodon alakerrassa (käynti järven puolelta). Sivistystoimi/opetuspalvelut
L-V:n sydänyhdistyksen hallitus kuu-
kausitapaaminen ti 11.1. Kaavaehdotus mahdollistaa liikerakennusten, päiväkodin, rivitalojen sekä kiertoliittymän rakentamisen. 375 0418
Lempäälän Kaivin ja Kuljetus Oy
YRITTÄJÄ
Tällä palstalla saat näkyvyyttä yrityksellesi edullisesti. klo
LAINVOIMAISUUSKUULUTUS
Tällä kuulutuksella tulee voimaan Vesilahden kunnanvaltuuston 22.2.2010/§ 16 hyväksymä Ämmänhaudanmäen asemakaava ja asemakaavan muutos, jolla muodostuvat korttelit 211-225, maisemallisesti arvokasta peltoaluetta sekä erityis-, lähivirkistys- ja katualueita. Ilm. muk.
Lempäälän-Vesilahden Sanomia jo vuodesta 1931!
PALVELUN PAIKAT
Putkityöt
M. Av: joulukuun ajan ma-ti klo 10-17 myös sop. klo 18 Himminnaapurissa ja torstaina 13.1. 374 4426, 374 4425 tai 374 4219! Hakkari-Hollo-Nurmisaari-Tuuliala kyläkirjailta on torstaina 13.1. · Hoitohuoneeseen myös pyörätuolilla · Lahjakortteja! · Joka päivä ilman ajanvarausta!
Luontaisterapia Qii / Kivikauppa Qii Diplomi Luontaisterapeutti H. 040 703 5314 www.elamyspalvelut.info
Hemmottelua
Spa-hemmotteluaVaihmalan Hovissa
Kasvo-, käsi-, jalka-, vartalohoidot sekä urheiluhieronta Varaa aika p. Kevään uusille kursseille on ilmoittauduttu hyvin, mutta monilla kursseilla on vielä tilaa. Myös useimmille syksyllä alkaneille kursseille voi liittyä mukaan vielä nyt. Eli ei esim. Aineiston voit laittaa sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi tai tuoda konttoriin Tampereentie 17, Lempäälä Ilmoita selvästi yhdistyksen nimi! Yhdistyspalstalla ei julkaista ilmoituksia tapahtumista, joissa raha vaihtaa omistajaa. Tervetuloa mukaan.
Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry Hallituksen kokous ti 11.1. Säijän aikuinen-lapsi liikuntaryhmään to 17.00-17.45 mahtuu vielä. kirpputoreja, myyjäisiä, puffetteja jne. Kaavaehdotus on nähtävillä kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) ja Sääksjärven kirjastossa (Pitkäahteentie 1) toimipaikkojen aukioloaikana sekä kunnan internetsivuilla www.lempaala.fi/kaava Ehdotuksesta voi toimittaa muistutuksen nähtävillä olon aikana kunnan palvelupisteeseen tai postiosoitteeseen Lempäälän kunta, Tekninen toimi, PL 36, 37501 Lempäälä
TULES-vesivoimistelu Ehtookoto lähete fys.ter. klo 18.30 yhdistyksen majalla. Luottotied. tark. kuljetukset, aamiaisen, ruuan, hytin. Kerhomaksu 5 /kevät 2011. Kanavan koulun pieni Sali klo 9.45-10.45 Hyvän olon venyttelyjumppa Hakkarin liikuntahalli klo 16.15-18.15 Telinevoimistelu valmennusryhmä Moision liikuntahalli klo 18-19.15 Circuit Training/Kuntopiiri Kanavan koulu pieni Sali klo 18-19.30 Kilpa-aerobic jatkoryhmä klo 19.30-20.30 Pilates- kurssi (alkaa helmi-maaliskuussa)
Ehtookoto Kuljun koulu
ti ti
klo 16.30-18.00 klo 18.30-19.30
0 0
Eemelinhovi Ehtookoto
ti ke
klo 10.00-10.45 klo 9.30-10.30
0 0
vertaisohjaaja Ritva Mira Kukkonen
TULES-vesivoimistelu Ehtookoto lähete fys.ter. 050-5644 001
LEMPÄÄLÄN NUORISOSEURA RY KALEVAN NUORTEN TANHUKERHO 36VUOTIAILLE
Lempäälän liikuntapalvelujen terveysliikuntaryhmät jatkavat 2011
TERVEYSLIIKUNTAA ERITYISRYHMILLE Kysy onko ryhmissä tilaa Anne Nummenpää p. tiedot ryhmistä www.lempaalanpandat.fi.
pe pe pe
klo 7.30-9.00 klo 12.30-13.30 klo 15.30-17.00
kuntosali-kortti kimppa 0 vertaisohjaaja
kuntosali-kortti kimppa. Kaikki tervetulleita.
Vuokralle tarjotaan
YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS
Kanavan koulun opettajainhuoneessa torstaina 20.1.2011 klo 17.30. Ilmottautumiset 27.1.2011 klo 13.00 mennessä 0400-339862 Ari Arvela. klo 16.15-18 Telinevoimistelu jatkoryhmä klo 19-20.15 Muokkaus Kanavan koulun iso sali klo 18.15-19.30 yli 12v. tanssillinen liikunta Moision liikuntahalli klo 17-17.30 Satuliikunta 3-4v. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. soittimet
p. klo 17.30-18 Satuliikunta 5-6v. Kuljun liikuntahalli klo 17.10-17.55 Erityislasten liikunta Moision liikuntahalli klo 19-20 40+ liikunta Sääksjärven liikuntahalli klo 19-20 Muokkaus/Lihaskunto Hakkarin liikuntahalli klo 17.15-18.00 Liikuntakoulu 5-6v. vesivoimistelu Omaishoitajat /kuntosali Vapaaehtoiset srk, spr/kuntosali Moision liikuntahalli
ma
klo 20.00-21.30
0
vertaisohjaaja
Keskiviikko
Hakkarin liikuntahalli Kuokkalan koulu Moision liikuntahalli Moision liikuntahalli
ti ti ti ti
klo 7.30-9.00 klo 9.00-11.00 klo 15.00-16.00 klo 16.30-18.00
kuntosali-kortti kimppa 0 0 0 vertaisohjaaja vertaisohjaaja vertaisohjaaja
Torstai
Sääksjärven koulu Himminnaapuri Himminnaapuri Hakkarin liikuntahalli Himminnaapuri Ehtookoto Himminnaapuri
ke ke ke to to to to
klo 15.3017.00 klo 15.15-16.15 klo 16.30-17.30 klo 7.30-9.00 klo 14.00-15.00 klo 13.30-14.15 klo 16.00-17.00
kuntosali-kortti vertaisohjaaja 0 0 0 95 0 vertaisohjaaja vertaisohjaaja vertaisohjaaja Mira Kukkonen vertaisohjaaja
Perjantai
kuntosali-kortti vertaisohjaaja
Tilaukset sähköpostilla tilaukset@lvs.fi Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere 2011 Jakeluhäiriötapauksissa Soita postiin numeroon 0200 71000. Kirkonkylä, Rautialan kautta, 17.15 Koskenkylä, 17.25 Lempäälä as. Kokouksessa käsitellään toistamiseen sääntömuutos koskien tilintarkastajien määrää (10 ja 19 §). 040 716 5141
Vak. klo 10-18
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 10.1.2011
Kokouksia
Lempäälän-Vesilahden Koulutustuki r.y:n
Matkailu
Vesilahden sotaveteraanit järjestää MINIRISTEILYN TURKU - TUKHOLMA - TURKU 1.-2.2.2011 Matka sis. Moision liikuntahalli klo 18-19.30 Tyttövoimistelu/tanssillinen liikunta 10-12v. Sunnuntai
Himminnaapuri
to to
klo 17.00-18.00 klo 19.30-21.30
0 0
vertaisohjaaja vertaisohjaaja
KKI 40+ Lempoisten koulu pehmispomppis, ei vaadi aiempaa osaamista KKI 60+ kuntosali Käsityötupa/ kuntosali KKI 60+ kuntosali Hakkarin liikuntahalli Himminnaapuri Sääksjärven koulu
Lasten ryhmät jatkavat syksyn ryhmillä. Aikataulu: 16.20 Riehu, 16.30 Onkemäki, 16.40 Keihonen, 16.50 Narva, 17.05. 050 383 9615 KKI 60+ kuntosali Hakkarin liikuntahalli ma ma klo 7.30-9.00 klo 9.00-10.30 kuntosali-kortti vertaisohjaaja 0 vertaisohjaaja
Tiistai
Kimppa pomppolentis Kuokkalan koulu 60+, lajiin jonkin verran tutustuneille Höntsylentis 40+, lentopalloon jonkin verran tutustuneille KKI 60+ kuntosali Kimppa boccia Tasapainoryhmä (alkaa 18.1.11) KKI 40+ pehmis pomppis, ei vaadi aiempaa osaamista KKI 60+ kuntosali "Ikivireät" 70+ kuntosali Tulppa-kuntosali KKI 60+ kuntosali KKI 60+ kuntosali Painonhallinta/ lähete fys.ter. klo 18.30-19.30 Tyttövoimistelu/tanssillinen liikunta 8-10v. Käsitellään jakamattomat peuraluvat Johtokunta
os.Tampereentie 214 (Nuoran pääty)
Kuljun Kirppis 045 134 9234
Lempäälän keskustassa 1 H+KK+P P. Kuljun liikuntahalli klo 17.30-18.30 Tyttövoimistelu/joukkuevoimistelu 6-7v. 045 313 4303 tai 040 820 6157
Vaihde 342 9000
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2009 7154 Toimitus ja konttori Tampereentie 17, PL 38, 37501 Lempäälä Puhelin 342 9000 Telefax 342 9030 Avoinna: ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Asiakaspalvelu Anne Colliander anne.colliander@lvs.fi 342 9000 Toimitus: 342 9014 toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Martti Sirén martti.siren@lvs.fi Toimituspäällikkö: Satu Lehtonen, 342 9014, 050 301 0292 satu.lehtonen@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 342 9015 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 342 9012 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Hilkka Multanen, 044 3477 405 hilkka.multanen@lvs.fi Leena Kurki, 044 3477 406 leena.kurki@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus puh. 10
Myytävänä
KIRPPUTORITAVARAA
kirjoja , levyjä, työkaluja, muuttojäämistöjä AVAJAISET 21.1. Hintoihin lisätään alv 23% Sähköposti ilmoitukset@lvs.fi Tilaushinnat 12 kk kestotilaus 6 kk kestotilaus 3 kk kestotilaus 12 kk määräaikainen 6 kk määräaikainen 3 kk määräaikainen 68,00 40,00 25,00 78,00 49,00 33,00
Sekalaisia
Kevätkausi on alkanut!
VAPAITA PAIKKOJA Vesilahden MLL:n MUSKARIRYHMISSÄ Myös uusi ryhmä: VAUVAT 2kk-9kk
Lempäälän-Vesilahden Sanomia maanantaisin ja torstaisin.
Sekalaisia
Tenavajumpat alkavat 13.1 Peiponpellon päiväkodissa. Tiedustelut 050 911 56320 Salla ja 050 535 2602 Kaisa.
Makasiininportti Hakkarin kuntosali
ti ti
klo 11.30-12.15 klo 12.00-13.00
0
Raili Tuominen
kuntosalikortti Anne Nummenpä
Tervetuloa! Rohkeasti mukaan!
Ehtookoto
ti
klo 15.00-16.00
0
Anne Nummenpää Mira Kukkonen Mira Kukkonen Mira Kukkonen
www.nuorisoseura.
Lempäälän Pandat ry KEVÄTKAUSI ALKAA 10.1.2011 LUKUJÄRJESTYS
Maanantai Sääksjärven koulun vanha sali klo 16-17 Aikuinen lapsi liikunta (2-3v.) klo 17.15-17.45 Satuliikunta 3-4v. Tied. 050 383 9642, Raili Tuominen p.374 4219
kausimaksu Voimistelua istuen Sääksjärven srk-talo ma ti ti klo 13.45-14.30 klo 10.15-10.45 klo 12.15-13.00 0 95 0 TULES-vesivoimistelu Ehtookoto lähete fys.ter. klo 17.45-18.30 Liikuntakoulu 5-6v. Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 2 kk:den vuokravakuus. 342 9016 ilmoitukset@lvs.fi Ilmoitusaikataulut - maanantain lehteen viimeistään torstaina klo 16 - torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Ohjaajilta voi kysyä vapaita paikkoja puhelimitse iltaisin. Vuokra 520 e / kk. Voimistelua istuen Uinnin opetus Mukautetut eskarit Toimintakeskus ohjaaja Mira Kukkonen Raili Tuominen Anne Nummenpää
Ilmoittautuminen ja yhteiskokoontuminen 18.1.2011 klo 17.45
Kerhossa harjoitellaan laululeikkejä ja tanhuja lasten ehdoilla Kerho kokoontuu tiistaisin klo 17.45-18.15 Lempäälän Nuorisoseurantalolla Iluksentie 5 Lempäälä. Ehtookoto Ehtookoto
to to to to
klo 10.15-10.45 klo 11.30-12.00 klo 15.00-16.00 klo 16.00-17.00
95 95 0 0
Anne Nummenpää Anne Nummenpää Anne Nummenpää Mira Kukkonen Anne Nummenpää
KKI- ryhmille 40+ ja 60+ Tiedustelut: Liikuntapalvelut p. ja Perheryhmä 2-4 v.
Sekalaisia
Lisätietoja: www.mll.fi/vesilahti 044 277 0799 perhemuskari@gmail.com
Yksityisopetusta
kitara, basso, kosk. työssäkäyvälle Sääksjärvellä 2 h + k + kph + p. Katso hinnat sekä tarkemmat tuntikuvaukset ym. Tenavaryhmä 4-6 v. Hinta 55,-. klo 18-19 Kesäksi kuntoon miesjumppa (alkaen 8.3) Moision liikuntahalli klo 16.15- 17.15 Telinevoimistelu alkeisryhmä yli 7v. klo 18-18.45 Liikuntakoulu 5-6v. 050 383 9615, Mira Kukkonen p. EHA ip uinti Erityislasten uinti ennakkoilm. Johtokunta Erämaan metsästysyhdistys ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS pidetään ma 17.1. Ilmoitushinnat 1,41 e/pmm Etusivu Takasivu 1,15 e/pmm 1,04 e/pmm ts 0,98 e/pmm tj Pienin ilmoituskoko 30 pmm, etusivulla 100 pmm. Kehitysvammaisten jumppa istuen, parillisilla viikoilla Voimistelua istuen Kuntoutuksen jatkoryhmää lähete fys.ter. Uinnin opetus EHA2 / Sääksjärven mukautetut Kehitysvammaiset aikuiset/uinti Vammaisten lasten perhekerho ennakkoilm. Tekstiaineisto sekä tiedotukset yhdistykset-palstalle vuorokautta aikaisemmin. Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus
12
Klaus Niskanen
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 10.1.2011
10.1. Myöhemmin astian viereen jätetyt kuuset menevät tavalliseen jätekuormaan, ja ne laskutetaan lisäjätteenä. Biojätettä kerätään Pirkanmaan Jätehuollon alueella Lempäälässä, Tampereella, Pirkkalassa, Kangasalla, Nokialla, Ylöjärvellä, Orivedellä, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Mänttä-Vilppulassa, Parkanossa, Pälkäneellä, Ruovedellä ja Virroilla.
Osuus osuudelta
Viesti alkoi Kisalta mahtavasti, kun Lasse Lemmetti sivakoi avauksessa kolmanneksi vahvalla tasatyönnöllään vain yhdeksän sekuntia kärjen takana. nopein (-2.28). 16-vuotisissa pojissa ykkössakin Lauri Koskensalo oli kuudes (-1.26) ja kakkostiimin Arttu Mettalo oli yhdeksäs (-2.04). Oma muutosajatukseni olisi, että viestistä poistettaisiin yksi naisten osuus sekä 18-vuotisten poikien pätkä. 18-vuotisissa pojissa ykköstiimin Niko Takala luisteli kahdeksanneksi nopsimmin (-2.01) ja kakkosen Valtteri Niskanen oli kymmenes (-2.02). klo 18.30. Hyvä paikka kuusille on esimerkiksi jätekatoksen pääty. LeKi:n kakkostiimi sivakoi urheasti ja jätti viisi oktettia taakseen ja oli viestissä sijalla 14. Tilaus 1 h ennen pelin alkua.
K U L J U N K A R TA N O
KooKoo
Palvelemme ark. Kisan kakkossakin 12-vuotissa kisaava juniori Iida Niskanen oli 16. Joukkueita oli mukana ennätysvähän, 19 kappaletta. Näin saataisiin enemmän joukkueita sekä tasaisempi kilpailu, aprikoi LeKi-pomo Esa Virtanen. Ongelmia on ollut niin vanhoissa kuin uusissakin rakennuksissa. 9-21, la 9-21 ja su 9-21
keskiviikkona 12.1. Kärjen eli Valkeakosken Hakan ja Hämeenlinnan Hiihtoseuran kyytiin ei Kisalla olisi asiaa millään ilveellä ollut. nopein (-5.30). Eniten kannatusta sai kuitenkin ajatus, että viestin osuuksia rajoitettaisiin viiteen tai kuuteen pätkään.
JÄÄK
A IEKKO
Masku Areena, Urheilukatu 5, Lempäälä
KISA taistelee Lempäälässä
Liput 10, 8 ja 5 .
Varaudu turvatarkastukseen! Villihanhen asiakkaille ilmainen kyyti hallille ja takaisin. Kisan kakkosjoukkueen ikämiessarjaan mahtuva Mika Tahvanainen oli osuutensa 17. Joku ehdotti, että joukkueet muodostettaisiin kuntapohjalta, mutta eritoten valkeakoskelaiset tyrmäsivät tylysti idean. Ykkösjoukkue oli hitusen siipirikko ja epätasainen. Ylöjärven Urheilijat oli neljäs, Viialan Viri viides ja vielä Tampereen Pyrintö sekä Tammelan Ryskekin olivat Kisan edellä tulosluettelossa. Miesten vitosen luisteluosuudella Kisan ykkösen Samuli Kivistö survoi kuudenneksi nopein-
Maakuntaviestin tulevaisuus?
Kymmenkunta loppiaisena paikalla Valkeakosken Korkeakankaalla ollutta hiihtopersoonaa heitteli tapahtumalle useita kehitysideoita.Liki yksimielisenä oli toteamus, että "jotain muutosta pitäisi tehdä". Tykkään nykyviestistä sen perinteikkyyden vuoksi, mutta tietysti on pohdittava, pieneneekö tapahtuma vielä tästäkin. Myös Hakan kakkossakki meni hurjaa kyytiä. tammikuuta. Kuuset kerätään parin päivän sisällä osalta kiinteistöiltä kuitenkin vasta viikolla 3. Moni hiihtoniilo kyseli aiheestakin huolissaan: pitääkö viestin sabluunaa oleellisesti muuttaa, jotta näivettyminen saataisiin käännettyä kasvuun. Vesilahtelaisjuuriset Aki Pajunoja ja Harri Niemi hiihtivät Hakan III- ja IV-joukkueissa ja jäivät kympillä Niskaselle 1.14 ja 1.42. Ikävä kyllä Hämeen hiihto on nyt niin alamaissa, että hyvästä alkutalvesta huolimatta osanottajamäärä jäi ennätyspieneksi, tuumi Lempäälän Kisan hiihtojaoston puheenjohtaja Esa Virtanen yli 40 maakuntaviestin suomalla kokemuksen rintaäänellä. Putkien sulattamiseen kannattaa pyytää LVI-alan ammattilaisen apua.
Lempäälän Kisalta Hämeen maakuntaviesti alkoi loistavasti, kun luotettava sotaratsu Lasse Lemmetti hiihti upean avauksen ja oli osuutensa kolmosena. Kisalle osuusvoiton toi Hämeen paras mieshiihtäjä vapaalla tyylillä eli Iiro Niskanen, joka kaikkeaan peliin panematta oli miltei puolisen minuuttia nopeampi Hakan kovia tykkejä. Viisi minuuttia paremmalla ajalla Kisa olisi ollut sijalla viisi. Hämeen viesti nykyisellään eli kahdeksanosuuksisena on edelleen hieno mittari hiihtoseurojen toiminnalle. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan purevien pakkasten jäädyttämät putket ovat lisänneet tulipaloja, koska ihmiset ovat omatoimisesti sulattaneet putkia esimerkiksi kuumailmapuhaltimella. Myös kakkostiimin Jyri Korhonen onnistui upeasti, hän oli kuudes 1.12 kärjen takana. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan putkien jäätyminen lisää tulipaloriskiä, koska ihmiset sulattavat putkia esimerkiksi kuumailmapuhaltimella tai nestekaasupolttimella. Kiitos hiihtäjille. SPEK muistuttaa, että putkia ei tulisi itse sulattaa kuumailmapuhaltimella tai muullakaan avoliekillä. Ajoissa jätetyistä joulukuusista ei mene erillistä maksua, vaan kuusien keräys sisältyy biojäteastian tyhjennysmaksuun. (-5.19) ja kakkosen Laura Lehtikuusi oli pätkän 17. Näin sijaluvuksi tuli kahdeksas sija. Akilleen kantapäänä ovat olleet meillä naisten osuudet ja kun sieltä oli poissa ykköstykkimme flunssainen Mervi Pesu, tuli meille siitä viitisen minuuttia takapakkia, Virtanen arvioi. Sen sijaan putkia voi sulattaa esimerkiksi lämpimien rättien avulla. Kuuset tulee viedä biojäteastian lähettyville viimeistään torstaina 13. Isoin kysymys taitaa olla se, millaisella kaavalla Hämeen viesti vuonna 2012 sivakoidaan. Ihmiset eivät ymmärrä, että liekittömän kuumailmapuhaltimen ilma saattaa helposti sytyttää putken lähistöllä olevat palavat materiaalit palamaan. ta tahtia (-42) ja kakkosessa konkari Olli Savikko komealla tekniikallaan oli 16:nneksi vikkelin (-2.04). Kuusen voi myös jättää jäteastian viereen, josta se viedään normaalin jäteastian tyhjennyksen yhteydessä lisäjätehinnalla. Tässä Lemmetti peesaa maakuntaviestin suvereenisti voittaneen Valkeakosken Hakan ykkösjoukkueen toisen polven hiihtäjä Tomi-Pekka Riihivuorta.
Hämeen maakuntaviestin yllä tummia pilviä
Kisa viestin kahdeksas, kakkosjoukkue 14:s
Hämeen hiihdon maakuntajuhla, Hämeen viesti, oli jälleen kiistämättä hieno tapahtuma, mutta päällimmäiseksi paikallaolijoille jäi aika monta kysymysmerkkiä. Jätteenkuljettajat toivovat, ettei kuusikasalla vaikeuteta jäteastioiden tyhjennystä. - 14.1.2011 klo 11-14
Lounaslista
Porkkanabataatti-keitto GL, VL Pekoninakit GL, L Italianpata L Nakkikeitto GL, L Jauhemaksapihvit GL, VL Lihapata GL, L Pinaattikeitto Lasagne Nakkistroganoff Hernekeitto &pannari Yrtti-porkkanakala Jauheliha-viipaleperunalaatikko GL, VL VL L, GL L, GL, VL VL VL, GL
MA TI KE TO PE
Lohikeitto L, GL Currykanaa VL, GL Salami-sipulipasta VL
Putkien itse sulattaminen on suuri tulipaloriski
Pitkään jatkuneiden pakkasten lauhtuminen jäädyttää rakennusten vesiputkia. Juha Raunio
Joulukuuset keräykseen torstaihin mennessä
Joulukuuset noudetaan Pirkanmaalla perinteiseen tapaan niiltä kiinteistöiltä, joilla on biojätekeräys. Meillä junnut ovat silloin vuoden varttuneempia, ja miehet sekä naiset petraavat, joten eiköhän Kisa taas palaa kärjen haastajaksi, lupaa Esa Virtanen. Kuusia ei tule myöskään pakata muovisäkkiin, koska ne haketetaan kompostin tukiaineeksi jätteenkäsittelykeskuksissa, muistuttaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n asiakaspalvelupäällikkö Anna-Maija Viskari. Naisten vitosen luistelupätkän ykkönen oli Hakan Liisa Anttila. Naisten perinteisen pätkällä Kisan ykkösen Raita Eräranta-Rämä oli osuussijalla 15. nopein (-5.56). Yksi ajatus oli, että vanha Hämeen piirin alue on vanhentunut, ja nykyaikaa olisi kisata esimerkiksi Pirkanmaan maakunnan alueella. (-6.09). Jokainen teki ladulla taatusti parhaansa. 16-vuotisissa tytöissä ykkösporukan Henna Mettalo sauvoi yhdeksänneksi nopeinta tahtia (-1.08) ja kakkosen Anniina Knuutila oli 13. Kiinteistöillä, joilla ei ole biojäteastiaa, kuusen oksat voi silputa kompostin seosaineeksi ja rungon polttaa tulipesässä. (-5,56) ja suunnistaja Essi Sundström 17. Hatunnosto toki Kisalle, sillä se sai kaksi joukkuetta kokoon. SPEK muistuttaa, että molemmat työtavat ovat tulityötä ja edellyttävät erityisiä turvatoimenpiteitä. Ensi vuonna on taas uusi viesti ja uudet kujeet. Biojätettä kerätään 14 kunnan taajama-alueilla. Seuroja oli mukana vain surkeat yhdeksän, eikä viesti suurta yleisöäkään juuri kiinnostanut