Tänä vuonna mukana oli 35 luistelijaa. Kivointa lajissa ovat hypyt.
Erkka heittää piruetteja ja hyppii kuin mestari
Hämeenlinnan taitoluistelijat ovat käyneet jo kymmenenä vuonna kesäleirillä Hakkarissa. Sivu 7
Sivu 8. Sivu 5
Loiskeen peli kulkee
Oranssipaidat ovat antaneet myrskyvaroituksen. Sivu 4
Rahoituslupaus Rikalan kanavalle
Lempäälän kunta antaa avustuksen Rikalan kanavan avaamiselle, mikäli kunnostusyhdistys saa hankkeelle valtion rahaa. He tulivat kaupunkiin paremman elämän toivossa.
Vanha pappila taas loistossaan
Sivu 5 Pappila toimi aikoinaan kirkkoherranvirastona, ja moni lempääläläinen on hakenut täältä kuulutuksia. 03 342 9000.
N:o 43
Maanantai 11.6.2012
82. Sivu 2
Diplomeja ympäristöteoista
Ympäristönsuojeluyhdistys on jakanut vuotuiset ympäristöstipendinsä työttömien yhdistykselle, Mirjami Mustoselle ja Auvo Mäkiselle. Itse hän esittää Mariaa.
Maaseudulta käytiin tehdastöissä
Pumpulienkelit kertoo 1800-luvun työläisten elämästä. vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Mistä löytyy uusi koti partiolaisille?
Huonokuntoinen Sääksjärven seurakuntakeskus puretaan. Se kulkee kohinalla kohti lohkon kärkeä. Sivu 9
Katariina Rannaste
Reijo Dahlman
Vesilahtelaislähtöinen Päivi Abid on kirjoittanut hervantalaiselle kesäteatteri Lystille näytelmän Pumpulienkelit. TEE LoMaosoiTTEEnMuuTos ajoissa! www.lvs.fi/tilaajapalvelu tai puh. Se voitti Valkeakosken Koskenpojat 90. Täällä on myös vihitty ja kastettu ihmisiä, diakonissa ja diakonian työalajohtaja Henriikka Tarri kertoo.
Sivu 6
Jussi Saarinen
Leppäkertulla kuvakisan voitto
Kuudennelle luokalle menevä Alisa Väisänen kuvasi leppäkertun suikulähteessä ja ylsi otoksellaan Moision koulun valokuvakilpailussa luokkansa ykköseksi.
Alisa Väisänen
Erkka Sipilä on harrastanut taitoluistelua kohta kaksi vuotta. Kyynärön kiertäjät ovat asustaneet siellä vuodesta 1978 asti
Tavoitteena on tarjota mahdollisimman tarkoituksenmukaiset toimintatilat. Talon tulevaisuudesta ei vielä ole varmuutta, mutta alustavan suunnitelman mukaan koko rakennus puretaan. Lisäksi sama kirkkovaltuuston kokouksessa esitetty suunnitelma paljastaa, että kerrostaloja alueelle nousisi noin 5 400 kerrosneliömetrin verran. purkua ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta erittäin todennäköistä se on, kertoo kirkkoherra Mikko Oikarinen.
Uusista tiloista entistä pienemmät
Uuden seurakuntakodin pinta-ala olisi noin 200 220 neliömetriä, mikä on paljon vähemmän kuin ennen. Jos lippukunnan johtajallakaan ei vielä ole mitään hajua, minne 160-päinen joukkio varusteineen sijoitetaan, ei tilannetta ole hoidettu oppikirjan mukaisesti. Vanhassa seurakuntatalossa oli suuri kirkkosali, jota on käytetty myös urheilutilana. Kertoman mukaan he huutelivat partiolaisille, että lähtekää nyt tekin. Niinpä toukokuussa laitettiin lappu luukulle. Tiedossa ei ole, onko paluu tutulle tontille edessä vai nouseeko uusi seurakuntatalo jonnekin muualle. Sunnuntaimessu on siirtynyt töiden ajaksi Sääksjärveltä Kuljun Majakkaan. Esimerkiksi sisäilmaongelmien vuoksi olisi jouduttu tekemään kahden miljoonan euron hintainen peruskorjaus. Toukokuussa seurakunta kantoi jo omia tavaroitaan kovaa vauhtia ulos mädäntyneestä rakennuksesta. Suurimman osan ajasta päämajana on toiminut Sääksjärven seurakuntakeskus.
Kyynärön kiertäjät ry
Nimetty Iso- ja Pikku-Kyynärö-järvien mukaan Toimii Sääksjärvellä Perustettu vuonna 1978 Jäseniä yhteenä 164, joista aktiivisia noin 150 Toimintaa sekä tytöille että pojille Ryhmät: Sudenpennut, Seikkailijat, Tarpojat, Samoajat ja Willisiat Lippukunnan johtaja Mari Ahola. Ei siellä ole enää edes vahtimestaria, naurahtaa Ahola. Rakennuksessa oleskeleminen ei kuitenkaan ole vaarallista, Oikarinen huomauttaa. En usko, että Sääksjärveltä löydettäisiin meille yhtä isot tilat kuin seurikselta, sanoo lippukunnan johtaja Mari Ahola. Oikarinen sanoo, että vastaavanlaista salia ei kannata odottaa. Rakennus on sisältä aivan mätä. Seurakunta kantoi muuttolaatikoita ulos jo toukokuussa. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän mitään Kykin tulevaisuudesta. Kirkkoherra kuitenkin lupasi, että Kyki saa pitää seurakuntakeskuksella koloiltojaan siihen asti, kun rakennus räjäytetään maan tasalle. Ja se ei ole ihan helppo tehtävä. Näillä näkymin uusi rakennus pitäisi sisällään kaksi kerhotilaa ja yhden kokoontumistilan. Ahola on itse pyörinyt lippukunnan toiminnassa mukana vuodesta 1990 asti. Aholan mukaan Kyki kokoontuu kolme ryhmää kerrallaan, joten kaavailtu malli olisi vaikea sovittaa käytännössä seurakunnalla kun on paljon muutakin toimintaa. Partiolaiset ovat näemmä myös viimeinen porukka, joka keskuksella käy. Seurakuntakeskus puretaan ja partiolaisilta viedään katto pään päältä. Monet Sääksjärvellä ja Kuljussa lapsuutensa viettäneistä ovat kartuttaneet Kyynärön kiertäjissä elämänviisautta ja tietotaitoa. Lippukunnan väliaikaisesta sijoittumisesta hänellä ei ole tietoa. Kyki on pitänyt majaansa Sääksjärven seurakuntakeskuksella aina perustamisvuodestaan 1978 asti, ja rakennus on tullut tutuksi monelle Lempäälän pohjoispuolella asuville partiolaisille. Seurakuntakeskuksen kunto on päässyt pahasti rapistumaan. Saisi tässä joku pitää partiolaistenkin puolia.
Jussi Saarinen
Seurakunta vailla kotia
Sääksjärven seurakuntakeskuksen kohtalo herättää paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia
Seurakuntakeskus on palvellut uskollisesti Sääksjärven asukkaita aina vuodesta 1977 asti. Paikkaan liittyy paljon muistoja, ja epävarmuus tulevaisuudesta tekee tilanteesta monin verroin pahemman. Tunnelman Kykissä ei voi luonnehtia olevan millään tavoin katossa. Kirkkovaltuuston esittelemässä aihiossa puhutaan seurakuntakodista, joka pitää sisällään kaksi kerhotilaa ja yhden kokoontumistilan. Kun raihnaiseen kuntoon päästetty Sääksjärven seurakuntakeskus puretaan, pitää suurelle partiolaisporukalle löytää uusi kotikolo. Partiolippukunta on kokoontunut seurakuntakeskuksen tiloissa yli kolmekymmentä vuotta. Mihin ihmeeseen kaikki tavarat mahtuvat. Seurakunta vastasi lehdessä, että toki pieniä vikoja on ollut jo pitkään ja niitä on korjailtukin, mutta vasta viimeaikaisissa tutkimuksissa paljastuivat talon suuret rakenteelliset ongelmat. Tilalle nousisi kerrostaloja, joiden yhteyteen rakennettaisiin myös seurakuntakoti. Messun tulevaisuudestakaan ei tarkempia tietoja tihku. Eräs Lempäälän-Vesilahden Sanomien lukija kertoi (L-VS 4.6.), että talon katto tiputteli pisaroita jo kymmenen vuotta sitten. Edes talon
Minne siirtyy toiminta?
Varmaa on ainoastaan se, että Sääksjärvelle ei rakenneta yhtä isoja tiloja kuin ennen ainakaan pinta-alassa mitattuna. Seurakunta ei missään nimessä halua laiminlyödä Sääksjärveä, emmekä pidä sitä minään kunnan reuna-alueena.
Seurakunnan väki joutuu evakkoon rakennusja purkutöiden ajaksi. Mutta ei hän silti erillisen seurakuntatalon mahdollisuutta lyttää. Osa seurakuntatalon toiminnasta, esimerkiksi partion koloillat, jatkuu vanhoissa tiloissa purkuun asti. Tiedän ainoastaan sen, että seurakunta on luvannut meille tilat. Kaikki on vielä suunnitteluvaiheessa. Saman katon alla sijaitsevat varastotilat, joissa säilytetään suuria puolijoukkuetelttoja, kamiinoita ynnä muita tarvikkeita. Pitkäahteentiellä sijaitseva punatiilinen rakennus on kätkenyt sisäänsä niin kirkon, kerhotiloja kuin partiolaisten kotikolonkin. Seurakuntakeskus on rakennuksena erittäin huonokuntoinen. Siltä ei nyt valitettavasti näytä. Ja hyvä seurakunta pitää omistaan huolta. Silti koko sopan epämääräisyys ihmetyttää. Jussi Saarinen
Jussi Saarinen
Mari Aholalla on takanaan yli kaksikymmentä vuotta partiota. Enää talossa ei jumalpalveluksia ja joulujuhlia kuitenkaan vietetä. 11.6.2012 PÄÄKIRJOITUS
Pitäkää huolta omistanne
Partiolaiset ovat seurakunnalle tärkeä voimavara. Jussi Saarinen
Partiolaisilta lähtee katto pään päältä
Kyynärön kiertäjät on Lempäälän suurin partiolippukunta, mutta kohta sillä ei ole enää paikkaa, jossa kokoontua
Ilmoittautumiset 8.7.2012 mennessä mallihotelli@mallihotelli.fi Kirjoita lyhyt esittely itsestäsi kuvan kera. Vastaava kenttä toiminnaltaan on rakennettu jo pari vuotta sitten Kuljun koululle. 03- 375 0220 · av. Lisätietoja 040-9306239 / Satu Rajala 040-9358201 / Heini Paarlahti
Soita ja tilaa ilmainen esittely! Nyt viiden vuoden täystakuu.
KODINKONEHUOLTO VEIJO MATIKKA
17 vuoden kokemuksella
kylmälaitteet · pesukoneet · hellat · sähköasennukset ähkö k t KYLMÄ- JA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY
SUURKEITTIÖLAITTEET · MYYNTI · HUOLTO · ASENNUS
Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Hauralan ja lähialueen asukkaat voivat käyttää sitä vapaasti, kuten lähiliikuntapaikkojen luonteeseen kuuluu. Päiväkodin suunnittelua ei ole vielä kunnassa aloitettu. Samalla kenttä on osa Lempäälän lähiliikuntapaikkasuunnitelmaa. 8-18, la 9-14 lempaala@varaosa.fi
KYLMÄT JA KUUMAT
OLetkO uutisen ääreLLä?
Laita sähköpostia toimitus@lvs.fi tai mene nettiin http://www.lvs.fi/ laheta-juttuvinkki
-lämpöpumput
KODIT · LIIKETILAT · TOIMISTOT · HALLIT
PANASONIC
MARKKINAJOHTAJA
Mallitoimisto Mallihotellin pääkouluttaja Tea Sillanpää opastaa tytöt kilpailuun, joten aiempaa esiintymiskokemusta ei tarvitse olla. 69,-)
kpl
www.vianor.f i
Lempäälä, Himminpolku 1 · p. 040-7332 328 | Avoinna joka päivä 9-18.
Laasonportin omakotitalotontit uudelleen myyntiin
Lempäälän kaavoitus- ja rakennusjaosto asettaa kiinteällä hinnalla myyntiin kolme omakotitalotonttia Laasonportista. Kummallekin rakennukselle on osoitettu rakennusoikeus. Asemakaavaluonnoksessa osoitetaan koulun pohjoispuolisella rakentamattomalla alueella Haljastentie 57:ssä julkisten lähipalvelujen tontti, jolle on tarkoitus sijoittaa Lempoisten koulun laajennus ja uusi päiväkoti. Hakijoilla on ollut mahdollisuus tehdä tarjous tarjousmenettelyllä haettavina olleista tonteista toukokuussa päättyneenä hakuaikana, mutta Laasonportin tonteista ei jätetty lainkaan tarjouksia. palloliiton ja koulun kanssa yhteisesti syyskesällä.
imme lisää Sa
Housuja ja Capreja kuminauhavyötäröllä
MUKAVIN TAPA HANKKIA RENKAAT LEMPÄÄLÄSSÄ?
25,
(Norm. Suunnittelualueella kevyen liikenteen reitistö muuttuu, koska koulun tuleva lisärakennus katkaisee nykyisen kulkuyhteyden Väinämöisentien ja Koulutien väliltä. Ilmoittaudu mukaan kilpailuun, joka voi siivittää sinut kohti uusia seikkailuja! Tärkeintä on persoona, missi- tai mallityyppi ei sinun tarvitse olla.
Kilpailun voittajalle on huikeat palkinnot.
Autotarvikkeet, varaosat ja työkalut -läheltä ja edullisesti
Tervetuloa monipuoliseen myymäläämme!
än Lempäälän Autotarvike
Manttaalitie 2, Lempäälä (03) 3753711 Avoinna ark. Hankkeeseen saatiin 10.000 euroa avustusta valtakunnallisesta Suomen Palloliiton ja Sryhmän monitoimikenttäohjelmasta, joka vauhditti hanketta kertoo Markku Myyryläinen. Runsas valikoima!
ALA-ORVOLAN PUUTARHA
Iloistentie 33, Korpiniemi Vesilahti p. Kohdennettuja varattuja vuoroja ei siis lähiliikuntapaikalle tulla myöntämään. Monitoimiareena tuo merkittävän lisän ja parannuksen laajenevan Lempoisten koulun ulkoliikuntamahdollisuuksiin, toteaa liikuntapaikkakoordinaattori Markku Myyryläinen. ma-pe 9-17, la 9-13
Member of Nokian Tyres
2012 ko Sinusta ÄTYTTÖ KES
Nyt on etsinnässä Kuokkalankosken Kesätyttö 2012
Kilpailu käydään Kuokkalankosken Markkinoilla lauantaina 21.7.2012.
Oletko 15 - 25-vuotias iloinen, reipas ja esiintymishaluinen nuori nainen. Koulun eteläpuolella oleva virkistysaluekaistale on kaavaluonnoksessa osoitettu kevyen liikenteen kaduksi.
Kauniit kesäkukat ja amppelit edullisesti. Kenttä on monitoimiareena, joka on tarkoitettu eri pallopelien, kuten muun muassa kaukalojalkapallon ja sählyn harrastamiseen. Maanantai 11.6.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
3
Lempoisten koulun laajennus nähtäville
Lempäälän kunnan kaavoitusja rakennusjaosto asettaa Hemminkilän Lempoisten koulun aluetta koskevan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen nähtäville ja pyytää siitä lausunnot. Tontit ovat kooltaan noin 1 0001 300 neliötä ja myyntihinta noin 55 00067 000 euroa. Tontit on mahdollista myös vuokrata 50 vuodeksi.
Lempoisten koululle monitoimikenttä
Lempoisten koulun nykyisten hiekkapintaisten kenttien viereen rakennetaan uusi lähiliikuntapaikka. 375 2484,
0400 628 870. Kenttä asennetaan pohjatöiden jälkeen vielä hieman ennen juhannusta ja vihkiäisiä vietetään mm. Jaosto päätti, että tontit asetetaan jatkuvaan myyntiin, ja niiden entinen lähtöhinta on myyntihinta
Koulun pihaa on hiljalleen muutettu arboretumiksi eli puulajipuistoksi. Suurkunta olisi ainakin Vesilahdessa helpompi hyväksyä, jos nimi olisi suur-Narva tai vaikkapa pelkkä Narva. Tuosta kunnan väkiluku on sittemmin kasvanut noin 50 prosenttia eli 21 000:een. Suuressa kuntarakenneuudistuksessa Tampereen seudusta halutaan kasvattaa yksi ja yhteinen, Suomen toiseksi suurin kunta. puhdistaminen on masentavaa joskin tärkeää työtä, ja jokainen poistettu roska on voitto. Ahkerointi ei kuitenkaan tuntunut työltä vaan oli hauska saada joukolla jotain hyvää aikaiseksi, tiivisti Mäkinen.. 23 vuotta sitten oli jo tietysti Kuljun Kartano, mutta Tampereentien varsi oli täynnään määrävälein olevia pieniä lähikauppoja. Iso osa Lempäälän väestönkasvusta selittyy meillä "junan tuomilla", muuttovoitolla. Tarkoituksena on vanhojen istutuskarttojen avulla tarkastella viheralueiden nykyistä tilaa ja mahdollisia uudistamistarpeita. Kuntaliitokset ovat pientä, liki makrokosmosta sen rinnalla, että Suomi EU:n jäsenenä ja euromaana avittaa liittovaltioluontoisesti Välimeren maita näiden talousvaikeuksissa. Useissa kouluissa piha-alueet ovat osa opetustyötä. Niitä oli Vesilahden kylissäkin. Puu on merkitty laatalla. Suomi puolustaa maataan yksin. Kulkijat soittelivat metsäteiden varsien rytökasoista kuntaan, josta oltiin yhteydessä seurakuntaan. Säijän koululla on siihen hyvät puitteet. Näillä eväillä kokosimme rojua noin neljäkymmentä kuutiota. Säijän koulu voisi profiloitua tulevaisuudessa yhä enemmän luonto- ja ympäristökouluksi. Kiinalainen juoksisi raukoilla rajoillamme varmasti huokeammin kustannuksin kuin nykyvarusmies tai vakinaiseen henkilökuntaan kuuluva. Säijän metsistä on valmistunut suunnistuskartta, jota hyödynnetään koulun liikuntatunneilla. LC Lempäälä/Kanavan lion Mäkinen sai talkoilemaan kaikki kolme Lempäälän lionsklubia ja partiolaisten vanhempia. Jätepaiseiden poisto oli siis vireillä, mutta muuttui teräväksi toiminnaksi sääksjärveläisen leijona Auvo Mäkisen ryhtyessä puuhaamaan mittavaa talkooiskua. Nyt jätehuolto on maakunnallista, ja sähkölaskusta rikastuu joku jossain kaukana. Istuttajiksi valittiin esikoululainen Tessa Francke ja koulun monitoimimies Lasse Saari. Talkoolaiset ajelivat omilla kärryillään roinaa konteille sekä lajiteltua Moision hyötyjätekeskukseen. Kannatusta hankkeelle näyttää tosin olevan tällä hetkellä lähinnä vain keskuskaupungissa. Pihan puuston ja kasvien tarkastelussa oli muka-
na Laamasen eri vuosien aikana tekemät kasvikartat. Yksi on, mikä ei vielä 2010-luvullakaan ole keskittynyt. Seurakunta lähetti palkollisiaan. Erkki Koivisto
Lempäälän kunnan vihertyöryhmä lahjoitti Säijän koululle kunnan nimikkopuun eli metsälehmuksen. Kunnan puisto-osaston kesätyöntekijä Tuomas Arasalo katsoi toimitusta.
Koulujen viherympäristöjen tarkastelu alkoi
Lempäälän kunnan vihertyöryhmä on aloittanut koulujen ja muiden kunnan julkisten rakennusten pihojen ja lähiympäristön viheralueiden kartoittamisen ja kunnostustarpeen arvioimisen. Lempäälän kunta kustansi kenttäsapuskat, ja Pirkanmaan Jätehuolto antoi jätekontit kuljettaen ne maksutta jäteasemalle. Hienoa, että semmoinen on vuosien katkon jälkeen alkanut pyöriä mahdollistaen hyvät löydöt. Se istutettiin koko koulun voimin. Runsaalla omakotitalotonttitarjonnallaan uusia kuntalaisia houkutelleita Tampereen naapurikuntia on syytetty kerman päältä nuolijoiksi. Ympäristönsuojeluyhdistys istutti puun Rion ympäristökokouksen aikaan 5. Kunnan väestönkasvu on ollut kovaa, mutta 1980-luvun lopulla elettiin vielä sellaisia aikoja, jolloin ystävät ja tuttavat silloisessa kotikaupungissani Tampereella ihmettelivät epäuskoisina, kun kerroin heille tulevan osoitteeni: sinne asti, miksi ihmeessä. Norppataulun saivat Lempäälän ja Vesilahden työttömien yhdistys, Mirjami Mustonen ja Auvo Mäkinen. Ahkeroijia oli yhteensä yli 30. Kaikki keskittyy. Keskuksen ansiot ilmenevät ympäristöyhdistyksen varapuheenjohtajan Mari Larikan saatesanoissa: Moni on haikaillut kierrätyskeskuksen perään. kesäkuuta vuonna 1992. Säijän koulussa opetusohjelma on tänä syksynä ollut luontopainotteista. Hallituspuolueetkin ovat näin kunnallisvaalivuonna lieventäneet alkuperäisiä tavoitteitaan. Nyt Tampere haluaa saada karkulaiset takaisin lähikunnista ja paljasjalkaisetkin kuntalaiset. Juuri nyt on roskaharrastus operoidun käden takia vaikeaa. Roskaamisen Larikka tietää lisääntyneen. Suur-Tampere jo työnimenäkin nostaa naapurikunnissa monen karvat pystyyn. Työttömien yhdistys pyörittää tievarikon entisissä tiloissa Laasonportilla kunnan kanssa yhteistä kierrätyskeskusta. Vihertyöryhmä ja kunnan puutarhuri Kari Laamanen vierailivat Säijän koululla pari viikkoa sitten. Oli oma sähkölaitos ja kaatopaikka. Vapaa-ajankalastajat pitävät oppilaille kalakerhoa, ja talveksi on suunnitteilla verkkokalastusta ja pilkkimistä. Seuraavaksi vihertyöryhmä karttoinneen siirtyy Nurmen koululle. Siksi ympäristön
Antero Korhonen
Ympäristödiplomit ojennettiin tänä vuonna Ahtialan Mirjami Mustoselle (vas.), Lempäälän-Vesilahden työttömien yhdistystä edustavalle Paavo Natrille sekä Sääksjärven Auvo Mäkiselle. Sinne voisivat tulla opiskelemaan ne lapset, joita nämä asiat kiinnostavat, pohtii koulun rehtori Raili Huhtala. Lempäälän seurakunta aloit-
teli siivousta kirkkoherran johdolla jo viime syksynä. Venäjän korkeimman sotilasviranomaisen provosoivasta puheenvuorosta on ilman muuta otettava varteen: sodan ja rauhan ajan rakenteita ja toimintatapoja uusiin puihin paneva puolustusvoimauudistus voisi ulkoistaa koko maanpuolustuksen, jos se kerran on koitumassa valtiolle ylivoimaisen kalliiksi. Monien muiden tavoin Auvo Mäkinen pahoitti mielensä Sääksjärvellä radan länsipuolisiin metsiin ilmaantuneista luvattomista kaatopaikoista: huonekaluja, metallia, autonrenkaita... Nyt meillä on Ideapark ja isot automarketit. Huomionosoitukset jaettiin Sirvanlahden leikkikentän vieressä "Maailmantammella" 5. Epäilyksiä kuntaliitosselvitysten vastustajissa hankkeessa herättää se, että suurkuntahankkeen väitetyt edut ja hyödyt ovat jääneet kohtalaisen hämäriksi. Venäläiskenraali Nikolai Makarov varoittaa henkilövahvuutta puolustusvoimistaan vuoteen 2015 merkittävästi vähentävää Suomea harkitsemasta puolustusliittoa Naton kanssa. kesäkuuta, maailman ympäristöpäivänä. Natrin johtama yhdistys pyörittää kunnan kanssa yhteistä Laasonportin kierrätyskeskusta. Työryhmä aloitti urakkansa koulujen ympäristöstä. Ensi kevääksi on haaveissa oma kasvimaa. Suurkunnissa jo nyt palvelut ovat monin paikoin huonommalla tolalla kuin monessa pienemmässä vielä itsenäisessä kunnassa. Kiitettävän moni siellä jo on asioinut. Aika hyvin kartalla pysyttiin ja aiemmin istutetut kasvit löydettiin. 4 Kolumni
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 11.6.2012
Riitta Halme
Lempäälässä kolmannes uusia tuttavuuksia
Kun muutin Lempäälään vuonna 1989, kunnassa oli vain noin 14 000 asukasta. Puissa on lupa kiipeillä. Riitta Halme vihertyöryhmän puheenjohtaja
Tavaran kierrättäjille ja roskien kerääjille ympäristöpalkintoja
Roskat, luvattomat jätekasat ja tavaran kierrätys, siinä perusteet Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistyksen jakamille vuotuisille ympäristödiplomeille. Täältä Länsi-Suomesta on helppo huudella, että puolustusliitto Kiinan kanssa antaisi senkin strategisen edun, että potentiaalinen vihollinen olisi jo valmiiksi motissa. Ei voi välttyä ajatukselta, että nyt Tampere vuorostaan haluaa kuntaliitoksilla noukkia rusinat pullasta: uusia veronmaksajia rantaväylän tunnelille ja muille kalliille suurhankkeilleen. Mustonen on ainakin vuosikymmenen ajan, ehkä kerran kuussa noukkinut roskaa Ahtialan tievarsilta ja uimarannalta. Siellä on lukuisia eri puulajeja, mukana harvinaisuuksia. Nimilaput on syytä uusia, jotta koululaiset voivat täysimääräisesti pihan arboretumia hyödyntää samoin kuin tietenkin muutkin kyläläiset. Molemmat kunnat ovat osa nykyistä Länsi-Suomen lääniä, joka ulottuu Turusta Kokkolaan ja Jyväskylästä Loimaalle. Kolusimme noin viisitoista kilometriä tievarsia, joista Rajajärventie oli roskaisin. Maakuntalehden hänestä tekemä välähdys tuotti taputuksia Amerikoista asti, ja siivousyritys lähetti Mirjamille jätesäkkejä, hanskat ja roskien keräilykepin ettei tarvitse aina köykkiä. Harvennustakin tarvittiin ja joitain uusia lajeja suunniteltiin paikalle tuotavaksi. Mitä sitten, kun kunnallinen itsemääräämisoikeus on mennyt ja kuntaliitoksesta saadut porkkanat syöty. Jo joka kolmas vastaantuleva on siis uusi tuttavuus. Luonnon eläimiä on koulun pihapiirissä runsaasti.
Pieniä arboretumeja muillakin kouluilla
Pienimuotoisia arboretumeja on Säijän lisäksi ainakin Nurmen ja Mattilan koulun pihoissa
Tilojen on jatkossakin tarkoitus palvella kokoontumispaikkana. Lempäälän kunnalla on kunnanhallituksen päätöksen mukaan valmius ottaa päävastuu hankeen ensimmäisen vaiheen toteutuksesta, eli Rikalan kanavan avaamisesta, mikäli hankkeen kustannusarvioon varataan palkkarahoja hallinnointiin. Keittiön kunto oli suurimpia kimmokkeita siihen, että remonttia alettiin tekemään nyt, koska terveystarkastaja oli laittanut sen käyttökieltoon, Mäenpää kertoo. Pappila lämpiää remontin myötä kaukolämmöllä ja vesikiertoisella patterilämmityksellä. Tavoitteena on, että vesistön tilan luokitus nousee välttävästä tyydyttävään ja pidemmällä aikavälillä jopa hyvään. Sopijaosapuolina olevat kunnat ovat Lempäälän lisäksi Vesilahti, Tampere, Akaa, Ikaalinen, Kangasala, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Virrat ja Ylöjärvi. Se oli haasteellinen tehtävä, Mäenpää kuvailee. Pappila sijaitsee Lempäälässä osoitteessa Rovastintie 3. Lisäksi katto aiotaan maalata vielä kertaalleen.
"Hiippakunnan hienoin diakoniatoimisto"
Remontin myötä pappilaan on valmistunut toimistotiloja, joihin on jo siirtynyt seurakunnan diakoniatyö sekä varhaisnuorisotyö. Maanantai 11.6.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Katariina Rannaste
5
Kunta lupaa avustaa Rikalan kanavan avaamista
Lempäälän kunta rahoittaa Rikalan kanavan avaamisen ja veden johtamisen heinälahteen 16 prosentin rahoitusosuudella kokonaiskustannuksista, mikäli Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys saa hankkeeseen valtiolta 50 prosentin rahoitusosuuden. Työ on nyt saatu päätökseen. Vanhaa pyrittiin noudattamaan uutta väritystä valittaessa, ja niin pappila on saanut pintaansa punamultaa ja okrankeltaista. Yhteistoimintasopimuksen mukaan ammatillisen koulutuksen tehtävät annetaan Tampereen järjestettäväksi. Toimintamallissa osaamis- ja elinkeinolautakunnan tehtävänä on tilaajana järjestää ammatillisen koulutuksen palvelut. Tähän summaan sisältyvät myös kesällä tehtävät pihatyöt. Koulutuksen järjestäjänä Tampere sitoutuu 1. Kunnostussuunnitelmassa sekä Ely-keskuksen esiselvityksessä esitetään useita toimia järvien tilan parantamiseksi: veden johtaminen Rikalan kautta järvialueelle, pohjapadon rakentaminen Näppilänsalmeen, ruoppaus- ja niittotoimia, Heinälahden ilmastus, kalakannan parantamiseen tähtäävät toimet ja toimet kuormituksen vähentämiseksi valuma-alueella. Pappila on yksi arvokkaimpia jugendpappiloita Tampereen hiippakunnassa ja yksi Lempäälän arvokkaimpia rakennuksia. Tänä kesänä pappila on vielä pienellä käytöllä, kun opettelemme talon käyttöä vasta itsekin, mutta säännöllistä toimintaa tänne on tulossa, Henriikka Tarri kertoo.
Keittiön kunto vauhditti remonttia
Pappilassa on Pekka Mäenpään mukaan ehtinyt asua kolme kirkkoherraa. Yhteistoiminnan tarkoituksena on järjestää Tampereella ja sopijakunnissa ammatillista koulutusta. Suuria rakenteellisia muutoksia ei ole tehty, ja sisäkatot, ikkunat, ovet ja uunit ovat alkuperäiset, arkkitehti Pekka Mäenpää kertoo. Yhteistoiminta-alueen palveluita tuottava henkilöstö on Tampereen palveluksessa. Töiden aikana pappilaan tehtiin uudet wc- ja siivoustilat ja koneellinen ilmastointi sekä uusittiin keittiö. Uusi seurakuntatalo päätettiin
rakentaa ja siirtää kirkkoherranvirasto sinne, sekä rakentaa uusi pappila. Yhteistoimintasopimus edellyttää Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymän purkamista siten, että koulutuskonsernin koulutustoiminta loppuu vuoden 2013 alusta. Yhdistys katsoo, ettei sillä ole mahdollisuuksia toimia yksin näin mittavan hankkeen vastuullisena toteuttajana ja on esittänyt, että Lempäälän kunta ottaisi päävastuun hankkeen ensimmäisen vaiheen toteutuksessa. tammikuuta 2013 voimaan astuvassa sopimuksessa ammatillisen koulutuksen toimipisteiden säilyttämiseen toiminnan käynnistämistä seuraavan viiden vuoden ajan. Kasvojenkohotuksen saaneen pappilan tilojen avajaiset olivat helluntaina. Katariina Rannaste. Yli satavuotiasta rakennusta on vuoden ajan maalattu, hiottu, hinkattu, vahvistettu. Remontointi aloitettiin viime vuonna hirsiseinien korjauksella ja ulkovuorauksen kunnostuksella. Uusien tapettien valinnassa mentiin myös vanhan ehdoilla. Yhdistys esittää vastaavat rahoitustarpeensa myös Vesilahdelle ja Akaalle.
Arkkitehti Pekka Mäenpää kertoo, että Vanhan pappilan remontti on tehty 1900-luvun alun henkeen vanhaa mahdollisimman paljon säilyttäen.
Remontti palautti pappilan ansaittuun loistoonsa
Tällaisia kahvoja ei kaupoista löydä.
Arvokas jugendpappila
Lempäälän Vanha pappila, eli entinen Leiripappila, on valmistunut vuonna 1903, ja sen on suunnitellut arkkitehti Berndt Blom. Hulauden vesialueen kannatusyhdistys on teettänyt Hulauden järvialueen kunnostussuunnitelman. Myös sähköt ja valaistus vaihdettiin kokonaan. Samalla paikalla on sijainnut pappila jo 1400-luvulla. Lähde: Lempäälän seurakunta
Tampere ammatillisen koulutuksen isäntäkunnaksi
Lempäälän kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Lempäälän kunta hyväksyy 13 kunnan yhteisen sopimuksen ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta. Tavoitteena on toiminnan jatkaminen myös sen jälkeen.
Pihlajanmarjat koristavat uunia. Lempäälän Vanha pappila on palannut loistoonsa. Parempilaatuisen ja hapekkaan veden avulla Hulauden veden laadun arvioidaan parantuvan. Pappilassa järjestettiin pitkään kesäleirejä ja muita tilaisuuksia. Samoin vanhoja tapetinpaloja löydettiin remontin aikana listoituksen alta. 195060-lukujen vaihteessa ryhdyttiin miettimään, mitä pappilalle tehdään, sillä se koettiin papin asunnoksi liian isoksi, eivätkä kansliatilat olleet enää ajantasaiset. Kunnostustoimien kustannukset ovat yhteensä noin 1 655 000 euroa. Suuria julkisivumuutoksia ei tehty, mutta uusi parveke ja invaluiska rakennettiin. Vanhassa pappilassa alettiin järjestää kesäleirejä, talvisin se oli pääosin käyttämättömänä. Lempäälän kunta päättää Hulauden vesialueen kunnostusyhdistyksen hankkeelle myönnettävästä rahoitusosuudesta kunnan vuosien 201315 hyväksymisen yhteydessä. Sopimukseen mukaan lähtevät kunnat näkevät yhteistoimintasopimuksella muodostettavalla ammatillisen koulutuksen järjestäjällä olevan nykyistä vahvemmat edellytykset parantaa tehokuutta sekä tuottaa palvelut edullisemmin ja laadukkaammin. Pappilan remontointi maksaa yhteensä noin 965 000 euroa. Vuonna 1903 valmistuneen pappilan muutos toteutettiin alkuperäistä Berndt Blomin arkkitehtuuria kunnioittaen. Kokoonpanoon lisätään muiden kuntien valtuustojen yhdessä valitsemat viisi jäsentä. Lautakuntaan kuuluu sen puheenjohtajana toimivan apulaispormestarin lisäksi Tampereen kaupunginvaltuuston valitsemat kahdeksan jäsentä. Korjaustöissä yksi tärkeimpiä asioita oli juuri esteettömyyden parantaminen. Vanhaa on pyritty hyvin pitkälle säilyttämään. Työhuoneen pappilasta saanut diakonissa ja diakonian työalajohtaja Henriikka Tarri on uusiin tiloihin tyytyväinen; aiemmin diakoniatyöntekijät joutuivat vaihtamaan sopivien työtilojen puutteessa toimistoa tiuhaan.
Meillä kävi hiippakunnan diakoniasihteeri vierailulla ja hän sanoi, että nyt meillä on koko hiippakunnan hienoin diakoniatoimisto, Tarri naurahtaa. Rakentamisen aikana pappilan yläkerrasta ovenpielen listan alta löytyi vanhoja valokuvia, joista saatiin uutta tietoa esimerkiksi pappilan entisestä värityksestä. Tampereen viranhaltijat toimivat lautakunnan esittelijöinä. Kunnostusyhdistys on pyytänyt rahoitusta Rikalan kanavan avaamiseen (0,5 miljoonaa euroa) sekä veden johtamiseen Heinälahteen ja Näppilänsalmen padon rakentamiseen, joiden kustannukset ovat yhteensä noin 1,1 miljoonaa. Uuden organisaation koetaan pystyvän paremmin suuntaamaan oppilaspaikkoja ja ottamaan huomioon alueen koulutustarpeet sekä antamaan nuorille aiempaa paremmat mahdollisuudet yksilöllisten opintopolkujen muodostamiseen.
Tilaajana osaamisja elinkeinolautakunta
Yhteistoiminta-alueen muodostavat kunnat antavat sopimuksessa ammatillisen koulutuksen tehtävät Tampereen hoidettavaksi siten, että Tampere toimii yhteistoimintaalueen isäntäkuntana
Jopa alle kymmenenvuotiaita lapsia lähetettiin Ikaalisista kävellen Tampereelle tehtaaseen työtä tekemään ja auttamaan perheitään selviytymään nälkävuosista. 0400 174 200
www.pirkanmaanhinauspalvelu.fi I myynti@pirkanmaanhinauspalvelu.fi
Määräaikaishuollot ja korjauspalvelut kaikkiin automerkkeihin!
- autokorjaamo autoko j orjaa o - automaalaamo - autovuokraamo auto omaalaamo o autovuo okraamo o
www.hakala-yhtiot.com
Vanattarantie 80 37560 Lempäälä p. Teatteri Lystiin hän meni aluksi mukaan näyttelijänä, mutta jo saman vuoden syksyllä hän oli mukana kirjoittamassa Lystille 50-luvulle sijoittuvaa kabaree-näytelmää. Stipendejä myönnetään ensisijaisesti yksilöille kattamaan ammattitaiteilijan tai pitkälle ehtineen harrastajan tai opiskelijan taiteellista työskentelyä. 075 756 9870 fax 075 756 9879
Narva Karholantie 1 37370 Narva puh. Vaikka elämä 1800-luvulla oli usein köyhää ja niukkaa, ihmisillä oli myös ilonaiheita. Alkoholi oli jo 150 vuotta sitten ongelma useiden miesten kohdalla. Lihaa saatiin harvoin. 2012 Vesilahti
Kuolinilm.
Ikävöiden Kerttu Juha, Virpi, Milla ja Matias Reino-veli perheineen Anja-sisko perheineen Raili-sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät On kotipiha tyhjä ja hiljainen ei kuulu askelees poluilta sen. Kulttuuristipendien käyttötarkoitus on taiteellinen tai tieteellinen työskentely, osaamisalaa täydentävä koulutus, opintomatkat, kilpailut ja näyttelyt. Otin kuitenkin tehtävän vastaan ja aloitin urakan tutustumalla ensin kirjojen kautta tuon aikakauden oloihin ja ihmisten elämään, Abid kertoo. 075 756 9870 fax 075 756 9879
OSTAMME ROMUAUTOJA,
METALLIROMUA JA AKKUROMUA.
Noudamme kahmarilla tai toimitamme vaihtolavan. Usein elettiin viikokaupalla perunakeitolla ja leivällä. Tampereen historiaan perehtymällä ymmärsin, miksi esimerkiksi Raittiusyhdistys aikoinaan perustettiin. Kouluissa opettajaa kunnioitettiin aivan eri tavalla kuin nykyään. Stipendin saajalta edellytetään, että hän on kirjoilla Lempäälässä, taiteellinen työskentely tapahtuu pääasiassa Lempäälän kunnan alueella tai että toiminnalla on muuten erityistä merkitystä Lempäälälle. Näytelmä kertoo tehdastyöläisten elämästä Tampereella 1860-luvulla. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuosien 201214 talousarvioon jaettavaksi vuosittain 5 000 euroa kulttuuristipendeinä. Abid sanoo aluksi empineensä Heinolan pyyntöä, koska kahden tunnin mittaisen Teatteri Lystin pääproduktion kirjoittaminen tuntui haasteelliselta. Stipendejä ei myönnetä perusopintoihin eikä laitehankintoihin, kuten tietokoneisiin tai soittimiin. Abid haluaa näytelmällään saada ihmiset ajattelemaan omaa elämäänsä. 5. Perhepäivähoitajana työskentelevä Abid aloitti teatteriharrastuksensa Nokian työväenopistossa kymmenen vuotta sitten. Abid sanoo entisen kotikuntansa eläneen mukana myös itse kirjoittamisessa. Vanhan Tambereen Wabriikki työllisti myös vesilahtelaisia ja lempääläläisiä. Hakemukset on toimitettava liitteineen sivistyslautakunnalle 17. Annika Eronen
Moisiolammentie 24, Lempäälä, p. Stipendejä myönnetään 1630-vuotiaille hakijoille. kesäkuuta alkaen. Sua kaipaamme ja kiitämme kaikesta ja siunaamme muistoas kaunista.
Kulttuuristipendiä haki vain kaksi
Lempäälän kuntaan saapui 20. Ihmiset olivat tulleet maalta kaupunkiin töihin paremman elämän toivossa. Pumpulienkelit syntyi, kun ohjaaja Seppo Heinola kierteli kirpputorilla ja törmäsi siellä Tampereen historiasta kertoviin kirjoihin. Lempäälän kunnan sivistyslautakunta päätti hakemusten vähäisen määrän vuoksi jatkaa kulttuuristipendien hakuaikaa. Kirjoista löytyi monia hätkähdyttäviäkin tietoja 1800-luvun työläisten elämästä. Seppo sanoi, että itse asiassa hän oli ajatellut minua siihen työhön, Abid naurahtaa. Lapsuudessani kirkonmenoille annettiin vielä arvoa ja näin oli myös 1860-luvulla Tampereella. Sanoin, että kuulostaa hyvältä, että enää tarvitse vain löytää tekstin kirjoittaja. Tämä auttoi kirjoittaessani tehdastyöstä, vaikka tapahtumat olivatkin ajallisesti toisistaan vuosikymmenten päässä. Pienet erät ja rengasromu vastaanotto osoitteessa Moisiolammentie 24 Lempäälä Suomen autokierrätyksen valtuuttama romuautojen vastaanottopiste. Näytelmä sai ensi-iltansa viime kesänä, ja yleisön pyynnöstä näytelmä pyörii Lystissä myös tänä kesänä. Kaikesta oli pulaa, ja jos työssä käyvä tyttö oli sopivan laiha, saatettiin kapean sängyn toinen puoli vuokrata yösijaksi toiselle työläistytölle. huhtikuuta päättyneeseen määräaikaan mennessä vain kaksi kulttuuristipendihakemusta. Vaikka lasten palkka oli pieni, he tekivät ihan täyttä työpäivää ja kävivät siinä ohessa tehtaan omaa koulua, Abid sanoo. Muistan lapsuudesta, kuinka naapurin setä kävi Vesilahden tiilitehtaalla töissä. 010 420 5561
- kun autos o tärkeä u autosi on tä eä. Sinä aina autoit ja ahersit ja paljosta huolta kannoit. Näytelmässä kuvataan myös tehtaan patruunan elämää ja siitä kirjoittaessani muistelin Laukon kartanoa sekä Hietaniemen ja Kesolan isoja taloja, Abid paljastaa. Pumpulienkeleitä esitetään Hervannan Laskettelukeskuksessa 17. Kyllä se elämä silti ihan kohtuullisesti sujui, vaikka tyydyttiin vähempään eikä mammonaa ollut niin paljon kuin nykyisin, Abid miettii. Lämmin kiitos osanotosta.
Kantapankin asiantuntijat
PALVELUKSESSANNE
Reijo Dahlman
Tuomo Helavirta konttorinjohtaja 075 7569 871
Ilpo Vähä-Ruohola Hannele Ahtiainen asiakkuuspäällikkö neuvottelija 075 7569 878 075 7569 873
Samppa Harhala neuvottelija 075 7569 875
Hyvää kesää!
Minna Velin toimihenkilö 075 7569 856 Tomi Vaskivuo neuvoja 075 7569 872
Mika Honkavuori yritysyhteyspäällikkö 075 7569 898
www.kantasaastopankki.fi
Lempäälä Tampereentie 23 37500 Lempäälä puh. Stipendejä ei myönnetä sosiaalisin perustein eikä kahtena peräkkäisenä vuonna samalle hakijalle.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kulttuuristipendit ovat uusi avustusmuoto Lempäälässä. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 11.6.2012
Rakkaamme
Aarne Johannes ROPPO
* 16. Suomessa kulutettiin viinaan viljaa niin paljon, että sillä määrällä olisi ruokittu kaikki maan köyhät. 6. 1929 Vesilahti 17. Ilmainen rekisteristä poisto ja romutustodistus.
Valdemar (Jarno Puusniekka) lukemassa lehteä pihalaisille, joita näyttelevät Tiina Fransas, Markus Mäkelä, Raisa Koskela ja Päivi Abid.
Maaseudulta tehdastöihin paremman elämän toivossa
Kesäteatteri Lystissä Hervannassa esitetään tänä kesänä mielenkiintoista näytelmää Pumpulienkelit, jonka on kirjoittanut vesilahtelaissyntyinen Päivi Abid. elokuuta mennessä. Aiemmin jätetyt kulttuuristipendihakemukset otetaan huomioon stipendejä jaettaessa. Hän soitti minulle saman tien ja kertoi ideastaan
Erityisiä kommelluksia Hankela ei muista Lempäälän-leireillä näiden kymmenen vuoden aikana tapahtuneen. Kivointa taitoluistelussa ovat hypyt. päivänä 1962
Irma Uusitalo ja Tapani Räikkä voittivat Vesilahden raittiusaiheiset kilpakirjoitukset
Vesilahden kunnan raittiuslautakunta on arvostellut sille saapuneet raittiusaiheiset kilpakirjoitukset ja jakanut palkintosijat seuraavasti: Nuorten sarja: I p. Impi Tiistai 12.6. Yleensä sinilevät alkavat lisääntyä juhannuksen jälkeen vesien lämmetessä. Levätilanne voi vaihdella nopeasti sääolojen ja tuulen suunnan vaihtuessa.
Havainnoista voi ilmoittaa Ely-keskukseen
Yleisöltä saadut havainnot ovat tärkeitä, sillä ne täydentävät ja täsmentävät viranomaisten tekemiä levähavaintoja. Miljöö on jo entuudestaan tuttu, sillä luistelijapoika oli Lempäälässä leireilemässä viime vuonnakin. Poikia on todella vähän myös Hämeenlinnan taitoluistelijoissa. Edelliskesänä sinilevien runsaimmat huiput ajoittuivat heinä-elokuun ja elo-syyskuun vaihteeseen. Osansa on myös sillä, että valmentaja Satu
50 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat Perjantaina kesäkuun 8. Harrastus on tuonut mukanaan paljon kavereita, ja leirilläkin löytyy aina seuraa. Sirkka Lähdekorpi. Mutta hän ei olekaan ollut näkemässä, mitä öisin tapahtuu, luistelijat huutelevat. Helsinkiläispoika tykkää lajista todella paljon.
Poika, joka taitaa luistelun
Hämeenlinnasta tultiin Lempäälään jo perinteeksi muodostuneelle taitoluisteluleirille Hakkariin
Taitoluistelu on laji, jossa poikien osuus harrastajista on erittäin pieni. Maanantai 11.6.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Jussi Saarinen
7 Nimipäivät
Maanantai 11.6. Ja totta kai leiri tuntuu leiriltä, kun lähtee muualle. Lempäälässä on käyty leirillä jo kymmenen vuotta.
Sää
Maanantaina
Lempäälä
Tiistaina
Lempäälä
Keskiviikkona
Lempäälä
Torstaina
Lempäälä
20
4 4
19
4
14
4
19 19
Vesilahti
20
Vesilahti
19
Vesilahti
14
Vesilahti
3:47
23:02
3:47
23:04
3:46
23:05
3:45
23:05
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. 16-v. Hankelan mukaan 150 hengen seurassa luistelee tällä hetkellä viisi poikaa. Anni Lehtiniemi, III b p. Ikähaitari levittyy neljävuotiaasta 15-vuotiaaseen. Havaintokohteiksi on valittu vedenlaadultaan, muodoltaan ja syvyydeltään erilaisia järviä, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva koko maakunnan sinilevätilanteesta. Huipulla ollaan usein jo 15-vuotiaana. Palkinnot ovat rahapalkintoja.
Hämeenlinnan taitoluistelijat viihtyvät Hakkarissa. Monet harjoittelevat vieläkin enemmän. Onhan täällä Hakkarissa leirillä jo kymmenen vuotta käyty, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun meistä tehdään lehtijuttua, Hankela kertoo. Erkka lähti mukaan perhetutun kanssa. Seuralla on tapana käydä leireilemässä Lempäälän Hakkarissa, ja tämänvuotinen reissu ajoittui viime viikolle. Tapasimme Erkan, kun hän oli leirillä Hämeenlinnan taitoluistelijoiden kanssa. Erkka on myös ryhmänsä ainoa poika, jos luistelukoululaisia ei oteta lukuun. Ja 25 vuoden hujakoilla alkavat eläkepäivät kolkutella. Helvi Mäkipää, III c p. täyttäneet: I p. Vieno, Moona Lauantai 16.6. Ainoastaan yksi heistä kilpailee ja hänkin on lopettelemassa. Raili, Raila Torstai 14.6. Urho
Ajankohtaista
Yhdessä kohteessa havaittu jo sinilevää
Erkka Sipilä on harrastanut taitoluistelua kaksi vuotta. Ne ovat myös aika vaikeita, Erkka sanoo. Leirillä on mukana luistelijoita yhteensä 35. Taitoluistelun hän aloitti ensimmäisen luokan syksyllä, ja takana on siis kohta kaksi vuotta sirklausta, hyppyjä ja piruetteja. Hankela asuu Lempäälässä. Ahkera nuori mies harrastaa luistelun lisäksi jalkapalloa Käpylän pallossa. Erkka tykkää Hakkarin jäähallista ja paikasta muutenkin. ainoastaan Pyhäjärvellä Kranstolpan uimarannalla Pirkkalassa havaittiin vähän sinilevää. Erkkaa ei jännitä olla ainoana poikana tyttöjen porukassa. Viikolla 23. Päivi, Päivikki Sunnuntai 17.6. Levähavainnoista voi ilmoittaa Elykeskukseen tai kunnan ympäristö- ja terveysvalvontaan.
Miksi Lempäälään leirille?
Hämeenlinnan taitoluistelijoiden valmentajat kehuvat Hakkarin jäähallin aluetta olosuhteiltaan monipuoliseksi urheilupaikaksi, ja viereisellä koululla on hyvä yöpyä. Talvella hän käy laskettelemassa ja kesäisin pelaa golfia. Hämeenlinnan lisäksi harrastajia saapuu Helsingistä, Tampereelta, Heinolasta ja Tuusulasta. Se on myös laji, jossa ei ura urkene, jollei aloita harjoittelua kolmenneljän vuoden iässä. Helsinkiläisen Erkka Sipilän, 8, treeniohjelma on hänen ikäiselleen taitoluistelijalle melko normaali: viisi kertaa viikossa jäällä ja kolmet oheistreenit päälle. Terttu Mäkipää. Esko Keskiviikko 13.6. Tapani Räikkä, II p. Loput 39 havaintopaikkaa olivat levättömiä. Jussi Saarinen
Sinileväseuranta käynnistyi viime viikolla Pirkanmaalla, jossa kesän levätilannetta seurataan 40 havaintopaikalla. Irma Uusitalo, II p Maija-Liisa Mäkipää, III a p. Kielo, Pihla
Perjantai 15.6
Kuvasta tuli hauskan näköinen, ja päätin osallistua sillä kilpailuun. Nostin kertun kukkaan ja oivalsin, että siitä saisi hyvän kuvan kilpailuun. Valokuvauskilpailun oli ideoinut Moision koulun oppilaskunnan hallitus, jossa Marttila ja Mäkelä toimivat ohjaavina opettajina. Kilpailussa oli kaksi sarjaa. 8 Kolumni
Erkki Koivisto
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 11.6.2012
Kirjoittaja on L-VS:n kesätoimittaja ja opiskelee tiedotusoppiaTampereen yliopistossa.
Lasten ottamat valokuvat ihastuttivat Moisiossa
Opettajat Kristiina Marttila ja Saara Mäkelä hämmästyivät suuresti, kun he kävivät läpi Moision koululla oppilaille järjestetyn valokuvakilpailun satoa. Kauris tuli monesti metsän reunaan, kerran jopa perheen kanssa. Teemana oli "Kevään merkit". Valokuvauskilpailun tarkoituksena oli innostaa oppilaita kuvaamaan, mutta myös tarkkailemaan luontoa ympärillään, hän lisää. Saatikka se, että palaisin Lempäälään kesähommiin. Oravakuva valittiin kilpailukuvaksi pyöräretken kuvasadosta. Yhtälössä on yksi poikkeus. Tulevaisuus häämötti jossain horisontissa epäselvänä ja pelottavana mössönä. Onneksi viisi vuotta on tässä iässä melko pitkä aika. (Juuli Huhtaluoma, 1A, sarja I, 1. Se oli kiivennyt kukan heteiden päälle ikään kuin ottamaan aurinkoa. (Alisa Väisänen, 5A, sarja II, 1. sija). Kuvat olivat tosi hienoja ja teknisesti laadukkaita. Kolme puuduttavaa vuotta takana, elämä edessä, valkolakki päässä ja yo-todistus kourassa. Suomessa vielä sinnitellään, mutta netti syö lehdistön eväitä koko ajan kasvavalla ruokahalulla. Olimme niihin todella ihastuneita, opettajat toteavat. Kirjoittamisesta olen pitänyt aina, joten ajauduin puolivahingossa opiskelemaan Tampereen yliopistoon kirjallisuustiedettä. sija)
Olin mummolassa ja otin siellä kuvan keväisenä iltana mummin ja papan talon takapihalla. Itse asiassa silloisen itseni päässä ei tainnut pyöriä juuri mitään muutakaan paitsi epämääräiset haaveet muusikon urasta. Siispä vaihdoin tiedotusoppiin ja aloin kouluttautua toimittajaksi. Jussi Saarinen
Kotimme takapihalle ilmestyi pääsiäisen aikaan eräänä aamuna metsäkauris. Kovin kauas en päässyt. Yksi asia ei ole muuttunut: tulevaisuus on edelleen epäselvää ja pelottavaa mössöä. Lähialueen omia uutisia ei löydy kuin paikallislehdestä. Se ei kuitenkaan niin sanotusti "ollut mun juttu". Olin pihalla etsimässä kuvattavaa aihetta kilpailuun, kun huomasin jonkun liikkuvan pihlajan juurella. Tilanteen vakavuudesta kertoo jo se, että Yhdysvalloissa melkein kolmasosa toimittajista on menettänyt työpaikkansa sitten vuoden 2000. Yliopiston kurssipaljoudessa surffaillessa kiinnostuin mediasta ja journalismista. (Roosa Lilja, 6B, sarja II, 3. Kuvassa on västäräkki pesäntekopuuhissa. (Lotta Selin, 3A, sarja I, 3. (Jari Happonen, 6B, sarjan II kilpailukuva)
Kuvassani on sisilisko. Kummassakin sarjassa palkittiin kolme parasta kuvaa, jotka valittiin virallisella äänestyksellä. luokkalaiset. sija)
Olin koiran kanssa ulkona ja huomasin leppäkertun suihkulähteessä. Paikkakunnan asioista ei kerrota yhtä laajasti ja ihmislähtöisesti missään muualla. Annika Eronen Olin pikkusiskoni Fannin kanssa pihalla ja keräsimme kukkakimpun leskenlehdistä. Sarjassa I kilpailivat 1.3. Yleislehtien on päivä päivältä vaikeampaa saada tuotteensa kaupaksi. Äänestämiseen osallistuivat kaikki koulun oppilaat sekä henkilökunta. sija)
Mukava nähdä taas, Lempäälä!
Viisi vuotta sitten kävelin viimeisen kerran ulos Lempäälän lukion ovista. Kauriit söivät lumen alta paljastuneita perennan varsia. Äkkiä oravaemo poikasineen juoksi pyörän edestä. Lehdistön kannalta hankalin kysymys on se, että miksi lukija olisi valmis maksamaan samoista uutisista, jotka on jo luettu eilispäivänä internetistä. Ilmoitin asiasta kovaan ääneen kaikille ja sitten sainkin käyttööni kameran. Hain kameran ja sillä aikaa leppäkerttu oli vaihtanut asennon vielä parempaan. luokkalaiset ja sarjassa II 4.6. Lehtiala on näet hiljalleen lipumassa kohti kriisiä. sija)
Olin pyöräilemässä Tuulialaan kamera kädessä ja tarkoituksenani oli ottaa kuvia kilpailua varten. Ylivoimaisesti eniten oli valokuvattu erilaisia kukkia, kuten sinivuokkoja ja narsisseja, Marttila kertoo. Ajattelin olevani viiden vuoden kuluttua niin kaukana Lempäälästä kuin mahdollista. Silloin ei käynyt mielessäkään, että tekisin joskus toimittajan töitä. Ja nyt on sitten edessä ensimmäinen varsinainen rupeama oman alan töissä. Fanni seisoi kukkakimppu kädessään ja ajattelin, että otan hänestä valokuvan. Viisi vuotta sitten en osannut arvostaa paikallislehtiä. Pihassamme asustaa oikeastaan kaksi sisiliskoa, mutta sain kuvaani vain yhden. (Emmi Simonen, 4B, sarja II, 2. Lähestyin sisiliskoa varovasti, jotten säikyttäisi sitä ja sain kuvan
020 7661817 www.kauneuspiste.eu
www.vaihmalanhovi.fi
Kirjanpitopalvelut
Kaikki taloushallinnon palvelut ammattitaidolla, luottamuksella ja joustavasti.
Vikkiniitynkatu 5 B 2 (2krs.) 33880 Lempäälä 040-583 8422, 03-225 5041 raija.marttila@kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu
Koirankoulutus
TOKO- JA AGILITY044 595 1599
Hammashoitoja
www.koiranpaivia.fi
KOULUTUSTA
Tällä palstalla saat näkyvyyttä yrityksellesi edullisesti. (03) 4102 3904, (03) 4102 3901 huolto@pirkanmaanautohuolto.fi www.pirkanmaanautohuolto.fi p. Varsinkin 1995 syntyneiden ikäluokasta pelaajavirta vei Valkeakosken Hakaan, mutta iskukykyinen joukkue kuitenkin kokoon saatiin, ja sille valmennustietoa jakaa Martti Bergström. Loiske on saanut pelinsä iskuun ja lähenee kohinalla kohti lohkon kärkeä. Vuonna 1997 syntyneiden ikäluokasta on lähtenyt Valkeakosken Hakaan vuosien varrella reilut puolentusinaa poikaa, mutta siitä huolimatta vastuuvalmentaja Jussi Lahtisen plutoona on pärjännyt kovassa sarjassa kohtuuhyvin. Jotain valkeakoskelaisten pelaamisesta kertoo katsomosta kuulunut omien kannattajien letkautus, joka muokkasi joukkueen nimen kuosiin Valkeakosken Koskenlampaat. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi
AVOINNA ARK 8-18
Koiranojanrinne 3, 33880 LEMPÄÄLÄ
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
Hyvinvointi
Spa-hemmotteluaVaihmalan Hovissa
Kasvo-, käsi-, jalka-, vartalohoidot sekä urheiluhieronta Varaa aika p. Yli satapäinen kotiyleisö näki valmentajan mainitseman viileän ja terävän kotijoukkueen. 375 1883, 0400-205 333 keka-lvi@keka.fi
RISTO RIKKONEN
Erikoishammasteknikko P. A-nuorten kolmosdivari on vähäverinen sarja. Junnujalkkista potkitaan paikkakunnalla Sääksjärven Loiskeen ja LeKi-futiksen väreissä. LeKi on kopannut kymmenestä pelistä kolme voittoa, ja yhtä peliä lukuun ottamatta ottelut ovat olleet kohtuullisen tasaisia. Loiskeen maalintekijät olivat: Tomi Lahtinen 4, Joona Nieminen 2, Juhana Jyrkiäinen, Marko Hakala ja Sami Vartiainen. Usein kuultu kommentti, millä tuloksia selitetään, on, että toinen oli niin umpi-surkea. Muistetaan nyt, että yhtään maalia Koskenpojatpelistä emme saa mukaan seuraaviin peleihin eli kaikki alkaa taas nollanollasta. Loiskeen pelit jatkuvat 17. Maanantai 11.6.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
9
LeKi-futiksella junioreissa värisuora
Lempääläisessä juniorijalkapallossa piisaa nuppilukua. Hienointa pelissä olivat rauhalliset syöttöketjut, joilla vastustaja juoksutettiin läkähdyksiin ja samalla revittiin VaKP:n löysä puolustus rikki kerta toisensa jälkeen. Hatunnosto C15-sakille. LeKi:n puolella iloitaan, että koossa on kaikki junnuikäryhmät 1995 syntyneistä Anuorista aina 2007 syntyneisiin pikkuiivareihinn asti. Mukana on muun muassa sarjapeleihin vasta totuttelevasta Vesilahden Visasta napattu 210-voitto. D13-pojissa Lempäälässä on koossa mielenkiintoinen kokeilu eli LeKi:n ja Loiskeen yhdistelmätiimi "FC Lempäälä". Kauden parasta peliä ilman muuta. 10-14
Romut ja purkutyöt.
0440 5000 77/Sillfors
Sähkötyöt
Vatsoilantie 22, 37500 Lempäälä (Laasonportin alue) 040 506 4201
010-4205561
HHS Hakala Oy
Likakaivotyhjennys
M. Tämän viestin tositteena on 90-tulos ottelusta Loiske vastaan Valkeakosken Koskenpojat. Loiskeen junnutoiminnan pääpaino on tällä hetkellä nuorissa ikäluokissa sekä vireässä tyttötoiminnassa. (03) 4102 3916 www.pirkanmaanajoneuvopesu.fi info@pirkanmaanajoneuvopesu.fi
Betonia
PARHAAT BETONIT
kuljetukset ja pumppaukset edullisesti aina onnistuu, kun soitat!
Fysikaalista hoitoa
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. Se meni aika vaativaan sarjaan ja joukkueen peli on parantunut ottelu ottelulta, kehaisee junioripäällikkö Tuominen Lempäälän tämän hetken junnujen korkeinta tasoa pelaavaa joukkuetta. Ikäsarjaan nuori LeKi-futis on avannut pelinsä tappiolla ja voitolla ja joukkueen ison ytimen muodostavat B-ikäiset, jotka omassa kolmosdivarilohkossaan ovat esittäneet avaraan jalkapalloareenaan totuttuaan hyviä otteita ja ovat seitsemän pelatun ottelun jälkeen sarjassa kolmantena, vain voiton päässä kärkisakki Toijalasta. 040 7506 832 Avoinna ma-pe 9-17, la puhelinpäiv. LeKi-futiksen vanhin ikäluokka eli 199596 syntyneet keskittyi talvikauden liki sataprosenttisesti futsaliin, ja niinpä jalkapallotoimintojen aloittaminen meni hyvin myöhäiseen kevääseen. kesäkuuta Parolassa sarjajumbo Visan vieraana. Vastaavaa yhteisjoukkuetta on kokeiltu kerran aiemminkin varsin hyvin kokemuksin, ja hyvältä näyttää myös tämän ryhmän toiminta. 0400 556 638
Roineenkatu 12, Valkeakoski
0400 635 854 seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi
Purkutyöt
HHS Hakala Oy
VI
KEX
Useiden maahantuojien valtuuttama mopojen, mönkijöiden, m-autojen, moottoripyörien ja skoottereiden huolto Myös pienkonehuolto.
HUOLLAMME AUTOSI EDULLISESTI
MIKAN AUTOSÄHKÖ/ HUOLTOKORJAAMO
Naperopolku 4, Lempäälä puh. Sarjakakkosta Saloa vastaan LeKi taisteli Hakkarin nurmella tuimasti, mutta taipuen lopulta 02-tappioon. LeKi-futiksella on niin ikään C-tyttönippu koossa, joka pelaa 7 vastaan 7-sarjaa, jossa se avasi kauden tappiolla TPV:tä vastaan. Värisuora on toki hyvin tyydyttävä juttu. Ilveksen ja TPV:n reservisakit kaatuivat hyvin syöttelevän LeKi:n kynsissä. Kyseessä onkin Lempäälän lukumääräisesti harrastetuin laji. 3746 490 www.metsa-tappura.
041-5479 288. Moni pojista pystyisi pelaamaan korkeammassakin sarjassa. Eritoten Juhana Jyrkiäisen, Joona Niemisen ja Tomi Lahtisen pelaamista oli upeaa katsella. Jos C15-ikäluokan alueliiga on ollut kohtuutasainen, niin C14-ikäluokan piirisarjasta ei voi sanoa samaa. Tässä on hyvä esimerkki, että Lempäälässä voidaan tehdä hedelmällistä yhteistyötä. LeKi:n voittamat joukkueet ovat TPV, Euran Pallo ja Maskun Palloseura. Tyttöpuolella Loiskeella on koossa innokas ja kaiken aikaa kehittyvä C-tyttöjoukkue. P§ikkuhiljaa talven futsalsysteemit alkavat korvautua jalkapalloilullisin eväin. Kulmala
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Likakaivojen tyhjennykset Vaihtolavapalvelut
Vesieristys
VESIKATOT KUNTOON Idea Partners
Kattosi tekijä
Puutavaraa
PALVELEVA PUUTAVARALIIKE PAIKALLINEN PUUNJALOSTAJA
WWW.IDEAPARTNERS.FI
Ilkka Koskinen, Lempäälä ideapartners@ideapartners.fi I puh. Piirisarjassa Loiske on pelannut tasaisesti, napaten muun muassa komean 50-voiton Hämeenkyrön Apasseista, joka majailee Loisketta korkeammalla sarjataulukossa. 040 700 9594
TK-SÄHKÖTYÖ
Sähköasennukset Sähkösuunnielu
0400 232 640 www.kaivopumppu.
Kaikki vedeneristystyöt ammattitaidolla yli 25 vuoden kokemuksella. -laatutuotteilla Kotimaisilla tyyppihyväksytyillä ja · Uudet · Saneeraukset · Sokkelieristykset · Pellitykset · Rännit · Kattotarkastukset
METSÄ-TAPPURA OY Nurkkilantie 76 37500 Lempäälä, puh. Mukavaa on, että ainakin omiin silmiini näyttää pelaamisen tasokin parantuneen, myhäilee viime talvesta asti LeKi-futiksen oto-junioripäällikkönä toiminut Matti Tuominen. Se pelataan vain neljällä joukkueella. Oliko Loiske näin hyvä vai selittyvätkö rökälenumerot valkeakoskelaisten huonoudella. Sarjakärki HJS:ää vastaankin Loiske tappeli toisissaan voitosta, mutta joutui tyytymään niukkaan 0 2-tappioon. Pallon perässä juoksevat ja sitä potkivat lapset ja nuoret lasketaan useiksi sadoiksi. LeKi-futiksen C15-joukkueelle tarjottiin talvella paikkaa peruspiirisarjaa pykälää korkeammalta eli alueliigasta, jossa on mukana 14 joukkuetta Länsi-Suomesta Hämeenkyrön ja Turun väliltä. Soita 3429 000 tai laita postia ilmoitukset@lvs.fi
Korjaamot
YRITTÄJÄ
Maanrakennus
Maanrakennus Seppo Formisto Oy
LVI-palvelut Ky Keka LVI
Tampereentie 84, 37550 LEMPÄÄLÄ Puh. Joukkueessa on pitkälti yli kaksikymmentä aktiivista poikaa ja osaava taustakööri heidän tukenaan, esittelee Matti Tuominen FC Lempäälää. Esimerkiksi Jyrkiäisen Juhanan syöttöpeli paranee kaiken aikaa. Leijumiseen ei ole mitään syytä, palautti kokenut Nikkilä liian auvoiset ajatukset takaisin nurmen pinnalle. Joukkueella on alla kolme voittoa. Nuoremmissa ikäluokissa on lisäksi useita joukkueita. Sanoisin, että Loiskeen pelaaminen oli rauhallista, päättäväistä ja oivaltavaa, Nikkilä kuittasi. Muutos Loiskeen pelaamisessa vaikkapa viikkoa aiempaan Toijala-peliin oli huima. Joukkueen taustalta löytyy lempääläisille tuttuja futispersoonoita Juha Hopun ja Juha Saviahteen johdolla. Sarjan kärkeen Loiskeella on matkaa tätä kirjoitettaessa neljä pistettä. Nyt natsasi maalintekokin, joka on ollut hankaluutemme, kiitteli Loiskeen valmentaja Kari Nikkilä miehistönsä pelaamista. Vastuuvalmentaja Jukka Vierulan vetämä LeKi-futis on 14 joukkueen sarjassa sijalla neljä, mutta neljän viimeisimmän pelin maalisaldo on pöyristyttävät 480 LeKi:n eduksi. Juha Raunio
Oranssi myrskyvaroitus
Jalkapallon nelosdivisioonan muille joukkueille lähti Sääksjärveltä tuliset terveiset. Juha Raunio
Lähetä
URHEILUTULOKSET
osoitteeseen toimitus@lvs.fi
PALVELUN PAIKAT
Autohuoltoja
p. Päävalmentaja Timo Vuoren vetämä joukkue johtaa piirisarjalohkoaan tappioitta, ja peli on komean näköistä katella
Tule myymään tai ostoksille. 041 - 488 0710 Myytävänä
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,185/65-14 158,185/65-15 178,195/65-15 198,205/55-16 228,195/70-15C 198,KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
Lemponkatu 3, II krs 37500 Lempäälä. 09:00 Paikka: Lempäälän kunnan teknisen toimen kokoustila, os. Päätoimittaja: Satu Lehtonen, 050 301 0292 satu.lehtonen@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Hilkka Multanen, 044 3477 405 hilkka.multanen@lvs.fi Leena Kurki, 044 3477 406 leena.kurki@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus puh. Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. REKISTERISTÄPOISTON JA VIRALLISEN ROMUTUSTODISTUKSEN
ILMAINEN ARVIO 045-130 8971
aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi
040 593 7488
www.kirvesmiehet.fi
* RAUTAROMUA,
MAATALOUSKONEITA, ARVOMETALLIA
- Peltityöt paikanpäällä Lempäälässä -
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS BRIDGESTONE, FIRESTONE, NOKIAN...
Ilmainen nouto 4 vrk sisällä, 24 h päivystys!
Soita ja tarjoa! 045 122 6431
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tampere puh. Esillä sääntöjen määrämät asiat, osakaskunnan järjestäytyminen maa-alueiden osalta, laiturihanke Vesaniemeen ja kalastuskuntien yhdistäminen. Aika: Tiistai, 26.6.2012, klo. 3-4 h ja sen hinta on 30 euroa. Ilmoitushinnat Etusivu 1,41 e/pmm Takasivu 1,15 e/pmm ts 1,04 e/pmm tj 0,98 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm, etusivulla 100 pmm. Tervetuloa.
· Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelli.fi Asennuspalvelu. Asianosaisen poissaolo ei ole esteenä toimituksen suorittamiselle. Pöytävuokra 5
Varaukset & tiedustelut: Greta
050-3214739 / silja.titov@kolumbus.fi
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lem-
päälän alaosasto Kutsumme Teidät perinteiseen kesänavaus tilaisuuteen Lempäälän Puistolinnaan to 14.6. Mahd. Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK:sta ovat valmistuneet muun muassa seuraavat lempääläläiset: teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma: insinööri (ylempi AMK) Petri Holopainen, teollisuuden palveluliiketoiminnan koulutusohjelma: insinööri (ylempi AMK) Keijo Houhala, sosiaalialan koulutusohjelma: sosionomi (AMK) Vilma Hemminki.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 11.6.2012
Halutaan vuokrata
Tai ostetaan Kuljun alueelta
Työsuorituksia
Lapsiperheelle KAKSIO tai pieni KOLMIO
edullisesti Lempäälästä koulun läheltä (ala-aste). Ei lemmik.
Alan korjaustyöt ammattitaidolla
LIIKETILAKSI
sopivaa huoneistoa. www.tommialanen.fi
Vaihde 03 342 9000
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2010 7131 Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Puhelin 03 342 9000 Telefax 03 342 9030 Avoinna: ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Asiakaspalvelu Anne Colliander anne.colliander@lvs.fi 044 7557 208 Toimitus toimitus@lvs.fi Vt. 10 Valmistuneeet
Diakonia-ammattikorkeakoulusta sosiaali- ja kasvatusalalta sosionomiksi on valmistunut Maria Lyytikäinen. Mukaan mahtuu 50 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä. Kahvi Hukianhovissa. Toimitusinsinööri Jyrki Virtala puh 040 8651154 s-posti: jyrki.virtala@maanmittauslaitos.fi Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimisto Yliopistonkatu 38, 33100 Tampere www.maanmittauslaitos.fi
Tilaukset sähköpostilla tilaukset@lvs.fi Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere 2012 Jakeluhäiriötapauksissa Soita postiin numeroon 0200 71000.
Vetovoimainen
www.maanmittauslaitos.fi. Boccia pelataan Ruskea-ahteen kentällä ma klo 9.
2 hoitopaikkaa vapaana 6.8. 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Ilmoitusaikataulut - maanantain lehteen viimeistään torstaina klo 16 - torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Tuotto kirkon korjausrahastoon.
Paras ilmoittaa
järvien kunnostussuunnitelmasta perjantaina 15.6.12 klo 18
Ylämäen nuorisoseurantalo HARJULA Harjulantie, Koskenkylä, Vesilahti Tervetuloa! lisätietoja: www.hulaus.fi
Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys ry
YLEISÖTILAISUUS
Paloasemalla 29.6. klo 18. Kaikki huomioidaan. p. Soita ja kysy lisää.
PERHEPÄIVÄHOITAJALLA
YKSITYISELLÄ
PPM, Pirkanmaan Pienimmät Markkinat
Lauantaina 16.6. alkaen. Tampereentie 8, Lempäälä. klo 10-14
Markkinahumua Koskenkylässä, Vesilahdessa, Koskenvoiman pihassa, Koskenkyläntie 525. Mahdollisuus myös esikouluikäisen puolipäivähoitoon. Av: mato klo 1017, myös sop. 040 - 5052259
KATTOMAALAUKSET
tiili-, mineriitti- ja peltikattojen pesu ja maalaus, julkisivumaalaukset.
p. p. 255 6677
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Kattoturvatuotteet Rakennuspeltityöt Kattoremontit Puiden kaadot Paljon muuta!
Arto Tanskanen 040 733 5332 www.monityo.fi Kustaankuja 4, 33880 Lempäälä
Oikaisu
Toisin kuin 65-vuotiasta ylioppilasta käsitelleessä jutussa (L-VS 31.5.) kerrottiin, Hilkka-Liisa Dowdeswell suoritti lukion kolmessa vuodessa, ei kahdessa.
Myytävänä
Keskiviikkona 13.6.12 LV-S:n vieressä Tuoreet uudet perunat, porkkana, sipuli
ym. Toimituksessa käsitellään mm. muk. lastenvaatteita. Paikkojen arvonta klo 8.30. klo 18 alk. niput, mansikkaa ym. Hintoihin lisätään alv 23% Sähköposti ilmoitukset@lvs.fi Tilaushinnat 12 kk kestotilaus 6 kk kestotilaus 3 kk kestotilaus 12 kk määräaikainen 6 kk määräaikainen 3 kk määräaikainen Hinnat sis alv 9% 78,50 42,50 23,00 90,00 56,50 38,00
Halutaan ostaa
* ROMUAUTOJA,
SIS. 046 - 6394421
Suoritamme
Valtteri 4-v ja Susanna 1-v kaipaavat leikkiseuraa
Kalakerho järjestää yleiset kalakisat Vähäjärvi, Pirkkala klo 9-13. Tekstiaineisto sekä tiedotukset yhdistykset-palstalle vuorokautta aikaisemmin. Lähtö klo 17 Vesilahden yläasteen pysäkiltä.
Mukaan voi tulla myös Narvan K-kaupan edestä. 20-50 m2. Hoitopaikka sijaitsee Hakkarissa. Ei tupak. Hyvää vanhaa perunaa keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 9-14. Käy myös remontoitavat kohteet. tarvittavat rajankäynnit, uudet rajamerkit ja korvauskysymykset. Kahvittelemme ja paistamme makkarat suvisessa illassa. Käynti kunnan asiakaspalvelun kautta. tarjoilua, myös sauna lämpimänä. Kuulutko tiehoitokuntaan?
Yhdistykset
Työsuorituksia
LEMPÄÄLÄ Haparaisten nuorisoseura Kyykkäilta
WWW.TIENHOITO.FI
Tietoja, tarvikkeita, urakoitsijoita
Innilän retkeilymajalla to 14.6. Orvokki Lyytikäinen on suorittanut sosiaali- ja terveysalan lähihoitajan koulutusohjelmasta ensihoidon perustutkinnon. Makkaraa, lettuja, kahvilasta jäätelöä, kahvia yms.
PUH. Tervetuloa.
Lempäälän Eläkkeensaajat ry Ti 12.6
PIHAPUIDEN KAADOT
Vastuuvakuutus, kotitalousvähennys. Retki kestää n. Kokoukseen kutsutaan asianomaiset maanomistajat sekä muut, joiden etua tai oikeutta toimitus koskee. Hoitokunta
KOKOUS
Varaa paikkasi numerosta 040-591 7670 Maria
Matkailu
KOKOUSKUTSU
Lempäälän Hemminkilän-Sulkolan kaava-alueen Miemolantien, Vainiotien ja Pensaskujan katualueiden lunastamiseksi pidetään seuraava maanmittaustoimitus: Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus. kotitalousvähennykseen.
· VESIKOURUT
Virpi 040 - 564 1480
perennojen myyntiä/vaihtoa, puutarhatavaroita, risutöitä, kosmetiikkaa, kirpputoritavaraa, mm. Nevala.
TUOREVIHANNEKSET
Tapahtumat
Oletko yksityistien osakas. Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. Kahvi, makkara ym. 0400 661 807
Paras ilmoittaa!
Te r v e t u l o a !
Järjestää Ylämäen Kyläkerho sekä Grillikahvila Koskenvoima
Kokouksia
KUTSU Kaikille Hulauden vesialueen asukkaille, kiinteistön omistajille ja käyttäjille Vesilahden kirkonkylän ja Onkimäen yhteisen vesialueen osakaskunnan
VESILAHTI Vakkalan Seudun Metsästysyhdistys,
hirviammunnan valvontavuoro Nokian radalla tänään klo 17.
Matkailu
Wesilahti-Seura järjestää OPASTETUN KIERTOAJELUN Vesilahdessa keskiviikkona 27.6. Yleisen alueen lunastustoimituksessa käsitellään asemakaavan mukaisten katualueiden lunastaminen kiinteistöistä ja liittäminen kunnan katualuekiinteistöön. klo 19. Kisat ovat mäskittömiä
9.30 Suurin pudottaja 10.30 Formula 1: osakilpailu 12.00 Ostoskanava 13.55 Älynväläys 14.15 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Tyylivarkaat 21.00 Puumanainen 21.30 Moderni perhe (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.00 MTV3.doc: Mathias Rust - yksi lensi yli Kremlin 21.00 C.S.I. lehden parhaaksi jutuksi: Erkki Koiviston "Joka taloa ei voi lähteä kiertämään" ja saman lehden parhaaksi ilmoitukseksi: Kantapankki Säästöpankin ilmoituksen. 14.20 UEFA Euro 2012 huippuhetket 14.40 Isän suusta 15.10 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.18 Onnenpeli hyväntekeväi-
MTV 3
syysarpa 16.25 Salatut elämät 16.55 Salatut elämät 17.25 Salatut elämät 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Mentalist (12) 21.00 Todistettavasti syyllinen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa (12) 23.35 Kovat kaulassa 0.35 UEFA Euro 2012 huippuhetket 0.55 Jokakoti.fi 1.25 Älynväläys 2.25 MTV3 Chat 6.20 Ostosruutu
NELONEN
6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 7.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 8.15 Lazy Town 8.45 Lego Ninjago (7) 9.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Sikke - Ruokaa rakkaudella 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset
17.45 Faces 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla 20.00 Neljät häät 20.57 Keno 21.00 Good Wife (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 Sinkkuelämää (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 Kallio 0.55 Aavekuiskaaja (12) 1.55 Rooma (16) 3.10 Älypää-TV
Tiistai 12.6.
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Itämerensaaristoluonto 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus 12.15 Ihmiskunnan aarteita 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Iloinen Linnanmäki (S) 14.20 Vuosirenkaita 14.30 A-studio: Nokian hukkareissu 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Kelvolliset vanhemmat 16.25 Antiikkia, antiikkia
TV 1
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 EURO2012: Kreikka - Tshekki 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Taivaan pilarit (16) 21.55 Kuka oikein olet?: Rosie O'Donnell 22.35 Prisma: Syntyykö sydän laboratoriossa. New York (16) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Diili 0.25 Kuuntelija (12) 1.20 UEFA Euro 2012 huippuhetket 1.40 Älynväläys 2.40 MTV3 Deitti
NELONEN
6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 7.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 8.15 Lazy Town 8.45 Lego Ninjago (7) 9.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Sikke - Ruokaa rakkaudella 15.00 Uusi elämä maalla 16.00 Oprah 16.55 Nelosen sää
17.00 Sokkokokki 18.00 Radio Aallon Helsinkipäivän konsertti 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat 20.00 Faces 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Castle (12) 1.15 4D: Ikuisesti polvenkorkuinen 2.15 Älypää-TV
MIKÄ ON TÄMÄN LEHDEN PARAS JUTTU?
Kerro meille, mikä on mielestäsi tämän lehden paras juttu ja kiinnostavin mainos. onnea tekijöille ja kiitoksia äänestäjille ja lukijoille!. 9.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava 12.25 MTV3 Chat 12.50 Nikon Grilli 13.25 Älynväläys 14.10 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.15 Mitä tänään syötäisiin. 23.25 Yle Uutiset 23.30 New Yorkin monet kasvot 23.55 Oddasat 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN
TV 2
6.53 Leijulaakso 7.13 Timppa 7.24 Mansikkala: Linnunpelätin 7.31 Elämää metsätien varrella 7.39 Sammakko ja ystävät 7.46 Neppajymykerho 7.55 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.22 Tallitytöt 8.29 Futaajat 8.43 Betonin särkijät 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Free Radio (7)
12.20 Elämää ja pyörätuolirugbya 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Tätä on rakkaus 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sydänääniä 19.55 EURO2012: Kreikka - Tshekki 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.30 EURO2012: Puola - Venäjä
22.40 Yle Uutiset 22.41 EURO2012: Puola - Venäjä 23.50 EURO2012 0.15 Uutisikkuna 5.55 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Mitä tänään syötäisiin. Maanantai 11.6.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
11
Televisio-ohjelmat 11.6.-13.6.2012
Maanantai 11.6.
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 10 kirjaa vallasta 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Kulttuurikasvit 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Heikki - suomalaismetsien sisupussi 11.40 Minun maisemani 12.00 Puutarhaunelmia 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Myöhästynyt hääyö (S) 14.15 Ensyklopedia 14.25 Hanhiaurat 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kuka oikein olet?: Tim McGraw
TV 1
16.40 Eläinten elämää maalla ja merellä 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 EURO2012: Ranska - Englanti 20.00 Mitta on täysi - talous 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Nokian hukkareissu 21.30 Facebook, Zuckerbergin maailmanvalloitus 22.20 Kotikatsomo: Uutishuone (7) 23.10 Yle Uutiset 23.15 Taivaan pilarit (16) 0.10 Oddasat 0.25 Uutisikkuna
TV 2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.51 Leijulaakso 7.13 Mitä opin tänään: Uiminen 7.16 Metkat Mesiläiset 7.24 Meidän eläimet 7.28 Norsulan perhe 7.40 Humps 7.45 Neppajymykerho 7.55 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.23 Sherlock Jakki 8.35 POPsis! 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Matkapassi: Yllätysten New York 10.30 Kutsukaa pelastushelikopteri! 11.00 Summeri (7) 12.00 Free Radio (7) 12.20 Elämää ja pyörätuolirugbya 12.50 Isä Matteon tutkimuksia
(7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Hullu juttu 15.30 Luontomatkalla Australiassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Apinaliiga 19.55 Ruokatiedettä 20.00 EURO2012: Ranska - Englanti 21.00 Nolojen tilanteiden mies (S) 21.30 EURO2012: Ukraina - Ruotsi
22.40 Yle Uutiset 22.41 EURO2012: Ukraina - Ruotsi 23.50 EURO2012 0.15 True Blood (16) 1.00 True Blood (16) 2.00 Uutisikkuna 5.55 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Mitä tänään syötäisiin. 14.20 UEFA Euro 2012 huippuhetket 14.40 Isän suusta 15.10 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys
MTV 3
16.18 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.25 Salatut elämät 16.55 Salatut elämät 17.25 Salatut elämät 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava 12.25 MTV3 Chat 12.50 Nikon Grilli 13.25 Älynväläys 14.10 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.15 Mitä tänään syötäisiin. (12) 23.35 Paljastavat valheet 0.35 UEFA Euro 2012 huippuhetket 0.55 Älynväläys 1.55 MTV Chat
6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 7.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 8.15 Lazy Town 8.45 Lego Ninjago (7) 9.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Sikke - Ruokaa rakkaudella 15.05 Uusi elämä maalla
NELONEN
16.05 Oprah 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Dr. 14.20 UEFA Euro 2012 huippuhetket 14.40 Rita Rocks (S) 15.10 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.18 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa
MTV 3
16.25 Salatut elämät 16.55 Salatut elämät 17.25 Salatut elämät 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Tekstiviestin hinta on 0,95 .
Lukijat valitsivat viime maanantain 4.6. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Näkijä (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini 0.45 Start! 1.15 Greyn anatomia (12) 2.15 Good Wife (12) 3.15 Älypää-TV
Keskiviikko 13.6.
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Puutarhaperjantai 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Itämerensaaristoluonto 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Dieetit puntarissa 11.55 Kilot kuriin suklaatehtaalla 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Tähdet kertovat, komisario Palmu (7) 14.35 Ulkosaariston loistoa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Elävä planeetta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
TV 1
17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 EURO2012: Tanska - Portugali 19.55 Tohtori Kiminkinen 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.30 EURO2012: Hollanti - Saksa 23.50 EURO2012 0.15 Ulkolinja: Syyrian verinen vuosi 1.05 Oddasat 1.20 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.51 Leijulaakso 7.13 Ariol 7.17 Herra Nokkelo
TV 2
7.23 Roope-karhun taikaseikkailut 7.33 Puutarhan tonttu 7.42 Pingu: Munan hautominen 7.45 Neppajymykerho 7.55 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.22 Animalia 8.46 Me hirviöt 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Free Radio (7) 12.20 Elämää ja pyörätuolirugbya 12.50 Isä Matteon tutkimuksia
(7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Rokkia ja ystävyyttä 15.30 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 19.55 EURO2012: Tanska - Portugali 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Mistä tulen: Roger, sovinto Ruandassa?
23.05 Pan Am (12) 23.45 Sinkkutanssit 0.35 Uutisikkuna 5.55 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Mitä tänään syötäisiin. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme palkintoja kuukausittain.
VASTAA oSoiTTeeSSA: www.lvs.fi/parasjuttu
Voit lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen: Lempäälän-Vesilahden Sanomat PL 38, 37501 Lempäälä
HyvÄT! T
PALKINNO
Vastaa tekstiviestillä numeroon 17191: LVS (väli) PARAS (väli) jutun otsikko ja sivu, mainostajan nimi, omat tietosi
Terveyssandaaleja (Natura, Rohde..) Kenkiä ja sandaaleja omille pohjallisille. 8-18 la 9-15
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi. KUOMALENKKAREITA (myös taralla) NOKIAN KUMISAAPPAITA (Kontio, Tapio, Piha, Hai, Reef. 2 /m
EI PANKKIKORTTEJA
LEMPÄÄLÄN TYÖVÄENTALOSSA / RYPYNTIE 12
KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA
TIISTAINA LEMPÄÄLÄSSÄ K-MARKETIN PIHASSA 9-17
Kävelykenkiä (Sievi, Pomar, Avec, Arco-pedico..) RIEKER kenkiä ja sandaaleja (20 eri mallia) ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE. Tule ja ihastu! - ilmainen suunnittelupalvelu myymälässä - nopeat toimitukset - monipuolinen mallisto - tukkuhinnat - ei ostorajoituksia - myös jälleenmyyjille
Pirkanmaan
KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. klo 10 - 16
Kankaita 2 - 9 /m, kappaverhoja alk. 020 720 9240, fax 020 720 9250
Lankapuhelimesta 8,21 snt/min + 1,47 snt/min (alv. 8,21 snt/min + 16,42 snt/min (alv 23%)
www.keittiokalustetukut.fi www.visionliukuovet.fi
ark. myös lämminvuorisia..) Puutarhakenkiä, aamutossuja... ym.
Mitä tapahtuu?
parhaat vinkit löydät
Rakentaminen - piha & puutarha
KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ www.kimmonkenka.fi
Kalusteet tehtaanmyymälästä!
V I S I ON
LIUKUOVET
keittiöt, komerot, kodinhoitohuoneet, wc-kalusteet, ovet, liukuovet
Ota mitat ja mielikuvitus mukaan, niin suunnitellaan yhdessä komerot yksilöllisillä liukuovilla! Myymälässämme paljon malliryhmiä. - 12.8.2012 sekä jokaiseen kotiin Lempäälässä ja Vesilahdessa.
Hilkka Multanen 044 347 7405, hilkka.multanen@lvs.fi tai Leena Kurki 044 347 7406, leena.kurki@lvs.fi
Juustoinen porokeitto VL, GL Mantelikala VL Jauheliharisotto L,GL Hernekeitto&pannari L,GL/VL Roseliha L, GL Kinkkupasta VL, GL/L Tomaatti-vuohenjuustokeitto Merimiespata Sipulipihvit L, GL L,GL L
Lounas 8,00 Keittolounas 6,00
Tämän kevään
V E R H OK A N K A I DE N L OP P U U N MY Y N TI
VAIN TIISTAINA 12.6. 23%), Matkapuh. 12
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Maanantai 11.6.2012
Lempäälän-Vesilahden Sanomien
Lounaslista 11.6.-15.6.2012 klo 11-14 Ma Ti Ke To Pe
Makkarapihvit VL,GL Salami-aurakiusaus L, GL Juustoinen porkkanasosekeitto VL,GL Minestrokeitto Pyttipannu Kermainen possukastike L L VL, GL
ASUNTOMESSULEHTI ilmestyy to 12.7.
Alan ammattilainen, tule mukaan erikoislehteemme! Lehti jaossa Asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa 13.7