Sivut 10?11.
84. 2,5%
12 kk
kun ½ osakerah
tai vakuutus.
Min. 10 000?
www.kantapankki.fi | www.kotihelmi.fi
N:o 11
Keskiviikko 12.3.2014
On se ilmoja pidellyt
Maanviljelijät kiittelevät lämmintä talvea.
Urheilukauppias lienee toista mieltä.
sivu 4
Etsimesssä elämä
Kameraseura Mielikuvitus ja L-VS järjestävät
kuvakisoja kevään aikana.
sivu 7
Pupu on kiva kaveri
Paikallinen kaniyhdistyksen varapuheenjohtaja
antaa vinkit lemmikin hankintaan.
sivu 13
Luonnossa lapsi viihtyy
Vesilahden Metsätähtien päiväkotiryhmä
rakentaa majoja ja kiipeilee kivillä.
sivu 14
Ura aukeaa
tekemällä
Sittarin ilta- ja viikonlopputöistä kolmen pankkikonttorin johtajaksi.
Jaana Majaniemen mukaan naisilla on mahdollisuus luoda yhtä lailla
uraa kuin miehillä. Kysymys on omasta tekemisestä ja näytöistä sekä
siitä, minkälaista vastuuta pystyy kantamaan. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa
Vaikka meillä
ei pelata joka päivä, niin päivittäin pelit ovat lasten
puheissa ja kyselyssä. koski se sitten kuntataloutta tai lehden tekoa.
Teemu Lämsä
Venäläiset pitävät siitä, että minä
sanon tahtovani Karjalan takaisin.
Olen sanonut tämän kaikkialla julki-
sesti, myös jokaisessa venäläisessä olo-
huonessa, jossa on tv. . Peliteollisuudessa
liikkuvat nykyään yhtä suuret rahat kuin elokuvaalalla, ja konsoleille tehdyt uutuuspelit tuovat miljoonia dollareita tekijöilleen.
Kolmen alle kymmenvuotiaan lapsen isänä allekirjoitan myös näiden pelien lumon. Hiekka- ja majaleikeistä
ei ole mikään kiire pois.
Ylilääkäri Jari Sinkkosen sanoin:
. Ruutuajan kokeminen yhdessä lapsen kanssa on
palvelus sekä itsellesi että lapselle. Oli ruutu sitten
minkä kokoinen tahansa.. niiden aiheuttamien reaktioiden takia.
Lapsen tunteminen myös pelimaailmassa on tärkeää. Pelaamiseen käytetyn ajan sopiminen aloittaessa ja pieni varoitus kymmentä minuuttia ennen pelin loppumista ehkäisevät monta
karvasta pettymystä, kun pelitodellisuudesta täytyy
palata takaisin.
Tätäkin tärkeämpänä pidän kuitenkin osallistumista. Keskusjohtoisuudella
on puolensa eikä vähäisin eduista ole kustannussäästö ja toiminnan rationaalisuus.
Hajanainen toimintamalli ei ehkä ole
taloudellisin, mutta se antaa kaikkien kukkien kukkia, erilaisuus monokulttuurin
sijaan rikastuttaa monin eri tavoin.
Kuntarakenne- ja sote-lakiuudistus
ovat mahdollisesti vähentämässä kuntien
lukumäärää ja toisaalta keskittämässä kuntalaisille tarjottavia palveluja yksiin käsiin.
Uudistusten tarpeellisuutta monenvärinen
sateenkaarihallitus perustelee kustannusvajeella, toisin sanoen taloudellisin argumentein. Monta ääntä
vai vain yksi. Tämä kehitys
näyttäytyy lasten ja nuorten arjessa teknisesti laadukkaana viihteenä, johon on mukava uppoutua sekä
itsekseen että kavereiden kanssa.
Sosiaalisuus on hyvin tärkeässä osassa niin puhelimissa, pelikonsoleissa kuin netin käytössäkin. Sammutan tuohuksen ja lampu-
kan, olen valmiina päivän haasteisiin.
Johannes Lahtela,
Ortodoksi-viesti
Nuorimmat lapsemme ovat syntyneet
täällä ja puhuvat suomea. Tulen sanomaan
sen tulevaisuudessa matkoillani sekä
Venäjällä että tarvittaessa sen liitto-
laismaissa. Lapset käyvät pelatessa välillä
kovilla kierroksilla ja saattavat tarvita apua näiden
tunteiden käsittelyssä. Ikärajaltaan sallittuja pelejä
on meillä kotona laitettu ?ylähyllylle. Mieleeni ei tule mitään sellaista vaihetta kasvatuksen historiassa, jossa näin nopealla vauhdilla perheisiin olisi tullut joku näin voimakkaasti vaikuttava
ilmiö kuin digipelit.
Viime vuonna mobiilipelejä ostettiin maailmanlaajuisesti yli 12 miljardilla eurolla. On
varsin luonnollista jättää joku jälki itsestään päivittäin
eri medioihin, ihan vain siitä syystä että näyttäytyy
ja tulee huomatuksi.
Kaverit ovat tavattavissa aamuheräämisestä nukkumaanmenoon asti, vaikkei poistuisi kotoaan mihinkään.
Taskussa kulkevan median kautta on kuitenkin
riskinä lapsuuden liian aikainen loppuminen ja altistuminen asioille, jotka lähtökohtaisesti kuuluvat
käsitteeseen aikuisuus. Uutissivustojen klikkausvirtaa
myöten lapsen tietoisuuteen tulee aikuisten moni-
mutkainen ja hämmentävä maailma, jossa lapsen
vielä kehittymättömät käsitykset hyvästä ja pahasta
sekä moraalisista ja eettisistä ongelmista ovat ylivoimaisen tehtävän edessä.
Tätä maailmaa lapsen ei kuulu kohdata yksin.
Maailmassa kuuluu olla paljon lapsellisia asioita, ja
ne kuuluvat lasten käyttöön. ?tätä mieltä
Erkki Koivisto
PAIKALLISUUTTA ON PAHA KESKITTÄÄ
P
aikallinen vai keskitetty. Yksi ja
sama lehtijuttu on siten yhteistyön tuloksena jatkossa luettavissa 12 lehdessä samanlaisena eri puolilla maata. Yhdessä pelaamista, asiasta keskustelua ja lapsen
pelaamisen tarkkailua. Sukupolvien kuilu on aina ollut
olemassa, mutta tälle ajalle leimallisen avoimen maailman edessä emme me eivätkä sukupolvet ennen
meitä ole olleet.
Viisitoista vuotta sitten ruutuaika rajoittui tv:n
katselun rajoittamiseen ja neuvotteluihin perheen
ainoan tietokoneen käytöstä. Valonnopeudella kehittyvä tekniikka on tuonut ja luonut tarpeita, minkä
johdosta kaikkialla ollaan verkossa, tavoitettavissa ja
viihtymässä. Julkaisevathan sanomalehdet toki STT:n ja muiden
uutistoimistojen uutisia, mutta kehitys vie
kerronnan monipuolistumisesta edelleen
keskitetymmän viestinnän suuntaan.
Valttina pärjäämiseen nykyajan ja tulevissa haasteissa voi ja pitää myös nähdä
paikallisuuden . Se ei pelaa, joka on pelkuri.
Kari Silvennoinen,
Karjalan Kuvalehti
Vilkaisen vaimoani, siellä jossakin
peiton uumenissa: pysähdyn kuuntelemaan rauhaisaa tuhinaa. Alma Median Aamulehti
ja yksitoista muuta Länsi- ja Pohjois-
Poimintoja
?kolumni
Suomessa ilmestyvää sanomalehteä ovat
yhdistymässä Lännen Mediaksi. Mihin kuntia tarvitaan?
Sanominen ja asioista kertominen jatkaa
taloudellisten reaaliteettien edessä keskittymistään sekin. Tällaisen kysymyksen pohdinta voi saada aikaan meissä vanhemmissa harmaiden hiuksien kasvua kiihdyttäviä tuntemuksia. Rakkauden
ääni. Niin neuvottomia ja ymmällämme saatamme
olla digiaikakaudella.
Liikkuva kuva on nyt osa kauppareissua, harrastuksia ja odotushetkiä bussipysäkillä, terveyskeskuksessa, ruokaillessa. Nämä tarpeet on tuotu myös lapsillemme, jotka osaavat asiantuntevasti pyytää uutta galaxya
telekommunikaatiovälineekseen ja padeja ja tabeja
vapaa-ajan viettoa varten.
Digi on täällä ja tullut jäädäkseen. Eivät he ole
maahanmuuttajia.
Kazhal Ali Ibrahim,
Pakolainen
Ruutuajasta laatuaikaa
Laatuaikaa vai ruutuaikaa lapselle. Mikäli palveluiden keskittämisellä ja
itsenäisten kuntien lukumäärän supistamisella todellisuudessa kansantalouteen säästöjä syntyy, eikö silloin kuntien lukumäärä
olisi järkevintä vähentää minimiinsä eli
ääritapauksessa yhteen ainoaan, Suomen
valtioksi
Muita huikeita
tarjouksia . Arvontaa . 1,3 kg
4
kg
TIESITKÖ?
Herkkutorimme palvelee
Teitä ma-la klo 9-19.
Tutustu uusittuihin
paistotuotteisiimme
leipäosastolla!
99
kg
(4,99/kg)
Tarjous voimassa to-la 13.-15.3.
HERKKUTORILTA
KONSULENTIT
Kuvassa tarjoiluehdotus
Kuvassa tarjoiluehdotus
Tarjous voimassa to-la 13.-15.3.
1
99
Suomalainen
KURKKU
Tarjous voimassa to-la 13.-15.3.
OMASTA GRILLISTÄ
To 13.3. klo 17.30 Kahvila
Ståhlberg, Tampereentie 12.
Tervetuloa!
Keskusta Lempäälän
kunnallisjärjestö ry
Koiranojanrinne 3, LEMPÄÄLÄ . 3
LAUANTAINA 15.3. 330 g
kpl
Tampereentie 272, 37560 KULJU . 040 5544 638
Laadukkaat silmälasit ja aurinkolasit tekevät sinusta SINUT.
K-SUPERMARKET KULJUN KARTANO ON AVOINNA VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ
Tarjoukset voimassa to 13.3. klo 11-18
Palvimestarit
Pe 14.3. Aurinkolasit kampanjavalikoimasta,
joka on liikekohtainen.
Kaisan suosikit:
Soita ja varaa aika näöntutkimukseen tai tule käymään!
Lempäälä: SYNSAM LEMPÄÄLÄ, Lempäälän Aleksi 2, puh. Palvelemme joka päivä klo 9-21
K U L J U N K A R TA N O
www.k-supermarket.?
smoy
Kiinteistökuningatar
Kaisa Liski. (03) 4102 3904
huolto@pirkanmaanautohuolto.fi . TAPAHTUU KLO 9-14
PAKOKAASU-
PAIKAN PÄÄLLÄ
VARATUILLE
-20%
. ellei toisin mainita
Etu K-Plussa-kortilla
Etu K-Plussa-kortilla
- 46%
- 37%
Ilman korttia 7,39 rs
(10,56 kg)
Atria
PERINTEINEN
KARJALANPAISTI
700 g
3
99
rs
(5,70/kg)
Ilman korttia
7,95 kg
Snellman
VILJAPORSAAN
MAUSTETTU
UUNIFILEE n. - su 16.3. p. Kaikille avoin keskustelutilaisuus ti 18.3. klo 11-18
Palvimestarit
K-ruokamestarin
NAUDAN PAREMPI
JAUHELIHA
9
95
kg
PORSAAN
ULKOFILE
6
99
kg
Grillattu
BROILERIN
KOIPIREISI
1
00
raakapaino n. klo 10-18
Suojärven suklaatila
La 15.3. www.pirkanmaanautohuolto.fi
ALENNUS
Tyylidaami
Kaisa Liski
Kehykset: Prodesign
Aurinkolasit:
Tommy Hil?ger
SAAT AURINKOLASIT
VAHVUUKSILLA KAUPAN PÄÄLLE!
OSTA SILMÄLASIT ?
Tarjous voimassa 31.3.2014 asti. Tarjolla makkaraa,
kahvia, mehua ja pullaa
MITTAUKSET VAIN
HUOLLOILLE
2
?
KPL
KUNTAUUDISTUS?
Voimassa vain
15.3.2014
Palvelukone vai ihmisten yhteisö
Ex-kuntaministeri Tapani Tölli
kertoo
Sanoohan vanha
sananlasku, että vuodet
eivät ole veljeksiä. Ylöjärvi on
tehnyt päätöksen siirtää lasten päivähoito sivistystoimeen
vuoden 2015 alusta.
Lasten päivähoidon hallinnon siirtämisellä tavoitellaan päivähoito- ja opetuspalvelujen muodostamaa hallittavaa kokonaisuutta sekä lapsen yhtenäistä kasvatus- ja opetuspolkua.
TEKSTI: Erkki Koivisto
LEMPÄÄLÄ
KEHITTÄISI ETELÄISTÄ
KASVUSUUNTAA
Lempäälän kunnanhallitus katsoo Pirkanmaan vuoteen 2040
tähtäävästä maakuntakaavan maankäyttövaihtoehdoista ja
vaikutusten arvioinnista antamassaan lausunnossa, että kunnan ja seudun voimavarojen riittävyyden kannalta paras malli
olisi ydinkaupunkiseutua ja eteläistä kasvusuuntaa painottava
keskittävä malli.
Tuon maankäyttövaihtoehdon mukaan Lempäälässä olisi
noin 36 000 asukasta vuonna 2040. Joidenkin ihmisten mielipiteisiin saattaa siis vaikuttaa nostalgia
ja muistot nuoruuden talvista.
Järvenpää arvelee että
30 tai 40 vuoden päästä voivat vastaavanlai-
set talvet olla jo normi.
Myöskään Lindeman ja
Anttila eivät kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa, mutta näkevät viime
aikojen kelit pikemminkin
luonnonoikkuna kuin ennakkovaroituksena tulevaisuudesta.
TEKSTI: Elias Vuoksenmaa
KUVA: Elias Vuoksenmaa
Vuodet eivät
ole veljeksiä
Mutta onko kyse pelkästään normaalista vaihtelusta. Neljä
edellistä talvea . Lempäälän kuntakeskuksen lisäksi Sääksjärvi olisi uusi alakeskus ja
joukkoliikenteen keskeinen vaihtopiste. Samoin alkutalvella
yhtäjaksoista sadetta ja
harmautta kesti lokakuun
loppupuolelta tammikuun
alkuun.
Monet lempääläläiset
tuntuvat olevan harmissaan tynkätalvesta, niin
myös Tarja Järvenpää Kmarketin pihalla.
? Suomen rikkauksiin
kuuluu neljä vuodenaikaa,
joten talven menetys tuntuu surulliselta, hän toteaa.
Saana Lindemanin
kanssa lukulomapäivää
viettävän Matilda Anttilan mahdollisuudet harrastaa lumilautailua ovat
olleet tänä talvena vähäiset.
Hiihtolomaviikon
Anttila kuitenkin vietti
pohjoisemmassa, Rukalla, missä hän otti ilon irti
lumesta.
sä oli -5,7 celsiusastetta,
mutta 1971?2000 enää
-4,9 astetta, ja 1981?2010
-4,7 astetta. 4
?uutiset
PÄIVÄHOITO
SIVISTYSTOIMELLE
1.1 2015 ALKAEN
Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että lasten päivähoito
siirretään kunnan sivistystoimen hallinnoimaksi toiminnaksi
vuoden 2015 alusta.
Valtakunnallisesti lasten päivähoidon hallinnonala siirtyi
sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön vuoden 2013 alussa.
Lasten päivähoidon järjestämisestä Lempäälän kunnassa
vastaa tällä hetkellä sosiaali- ja terveystoimi. Hän mielestään talven menetys on kuitenkin surullista.
Aikainen kevät
hämmentää
Tynkätalvi harmittaa paikallista väkeä, myös urheilukaupoilla on tukalaa
Onpa aikoihin eletty. Keskusta-Hakkarin alueen asukasmäärän lisäys olisi noin 8 000 asukasta. Kaduilla on aistittavissa joinakin päivinä
siitepölyä. Jo maaliskuun
vaihteessa on Pirkanmaa
lähes lumeton.
Linnut laulavat ja pajut
kukkivat. Erityisesti Ideaparkin
tuleva rooli yhdyskuntarakenteessa olisi selvitettävä, toteaa
kunnanhallitus, jonka mukaan Lempäälän maaseutukylien
lisärakentaminen on tarkoitus ratkaista osayleiskaavoin.
ASUNTOMURTOJA
KULJUSSA
Kuljussa murtauduttiin keskiviikkona 5. Lempäälässä
jopa avattiin golfkenttä
helmikuun loppupuolella.
Tämä on melkoinen kontrasti viime vuoteen, jolloin
valkoisia näkymiä riitti lähemmäs vappua.
Poikkeuksellista sääjaksossa ei ole ollut ainoastaan lauhuus, vaan myös
säätilan pituus. lukuun
ottamatta talvea 2011?
2012 . olivat kylmiä ja
lumisia.
Ilmatieteen laitoksen
tilastojen mukaan kuluneen helmikuun -0,4 asteen keskilämpö toteutuu
vain kerran tai kaksi vuosikymmenessä. Tekijöitä
epäillään olleen vähintään kaksi.
Sää antaaTarja Järvenpäällä mahdollisuuden asioida polkupyörällä. Tilastot
kuitenkin kertovat trendin
olevan lauhtuva.
Vertailujakson 1961?
1990 aikana kuukauden
keskilämpötila Helsingis-
Hyötyjä ja haittoja
Urheilukaupoille kausi 2013?2014 on ollut myrkkyä.
Sukset, lasketteluvälineet sekä paksummat takit ovat
saaneet jäädä varastoon pölyttymään, tai hintaa on
jouduttu laskemaan peräti alle puoleen alkuperäisestä.
Tilannetta pahentaa myös taloustaantuma, mikä on
saanut kuluttajat pihistelemään.
Maanviljelijät puolestaan jopa hyötyvät lauhuudesta.
Kosteus hedelmällistää maaperää, ja tämä parantaa
viiveellä satoa sekä karjan ravintotilannetta.
Loimaalaisen luomuviljelijän Teppo Heikkilän
mukaan myöskään koneita ja vesijohtoja ei tarvitse sulattaa normaalitalvien tapaan.
Vesilahdessa tilausravintola Hukianhovin omistaja ja
maanviljelijä Pertti Sorri ennustaa, että Hukianhovin
kävijöitä ajatellen voi etukäteinen kevät olla plussaakin, ja iloitsee, ettei lumitöitä ole tarvinnut tehdä tänä
talvena kuin kerran.. Lempäälää ja Ylöjärveä lukuun
ottamatta Tampereen kaupunkiseudun muissa kunnissa lasten päivähoidon hallinnosta vastaa sivistystoimi. Lisäksi joukkoliikennettä palvelisi raitiotien mahdollinen linjaus
Vuoreksen kautta Hervantaan.
Kunnanhallituksen mukaan vaihtoehto tarjoaa parhaat
mahdollisuudet elinkeinoelämän kehittämiselle läntisiin
väylähankkeisiin tukeutuen. Vanattara olisi uusi
kehitettävä työpaikka-alue.
Lempäälän rautatieaseman lisäksi seisakkeet sijaitsisivat
vuonna 2040 Hakkarissa, Kuljussa ja Sääksjärvellä. Ilmamassat ovat pysyneet lähes
paikoillaan jo kuukauden. Varhaiskasvatukseen sisältyvä esiopetus siirrettiin sivistystoiminnan toiminnaksi vuonna 2001 ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
vuonna 2004.
Valtaosassa eli 214 Suomen kunnassa lasten päivähoidosta
vastaa kunnan sivistystoimi. Malli on myös asukasmäärän
mitoituksen mukaan paras vaihtoehto.
Lausunnossaan Pirkanmaan maakuntahallitukselle Lempäälän kunnanhallitus kehottaa jatkosuunnittelussa ottamaan
huomioon Marjamäen yritysalueen. maaliskuuta ainakin
kahteen omakotitaloon Väinölän ja Kukonkorven asuntoalueilla.
Asunnoista anastettiin helposti mukaanotettavaa omaisuutta, kuten muun muassa koruja, kelloja ja kameroita
Toiminta-avustusta myös hakeneen Taito Pirkanmaan ry:n Lempäälän Näpsä-käsityökoulun
hakemuksen lautakunta käsittelee myöhemmin hakijan tilinpäätös- ja toimintakertomustietojen valmistuttua.
Lempäälän vuoden 2014 taiteen perusopetuksen ns. Noin neljännes maan
asukkaista asuu ?epävirallisissa setlementeissä?. pitää synnyttää
ihmisarvoisia ja kestäviä
työpaikkoja globaaleihin
yrityksiin.
Palanderin mukaan Suomella on Namibiassa paitsi opetettavaa, myös ilman
muuta opittavaa. Monet elävät omavaraistaloudessa.
Pääelinkeino Namibiassa
on laiduntaminen, mutta
maaperä on siihen yleensä
liian kuivaa.
Rikkaat maanomistajat
valtaavat viljelymaita pientilallisilta toistuvasti, usein
laittomin keinoin. Myynnissä on esimerkiksi kodintekstiilejä, astioita, kynttilöitä ja muita sisustusesineitä.
H&M Home -konsepti lanseerattiin vuonna 2009. Maan talous
on afrikkalaisella mittapuulla varsin kansainvälistynyt ja tuottaa maailmalle
muun muassa uraania, jalokiviä sekä elintarvikkeita.
Lempäälä ja Namibia
ovat tehneet kunnallista
yhteistyötä vuodesta 2005.
Kylät kohtaavat -hanke
on tuottanut Namibiassa
runsaasti parannuksia alkeelliseen agraarielämään,
kenties onnistuneimpana
esimerkkinä orpojen päiväkoti.
Myös kouluihin, sairaaloihin, sähköverkkoon ja
jopa internetyhteyksiin on
investoitu.
Työ on
sydämen asia
Ideaparkissa järjestetty
tilaisuus oli Lempäälän
Kehitys Oy:n johtajan ja
Namibian-kunniakonsulin
Timo Palanderin 60-vuotisjuhlaseminaari.
Kun Palander aikoinaan
valittiin kunniakonsuliksi,
hän oli sitä ennen työskennellyt kauppatieteen
lähetyssaarnaajana. -hankkeelleen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jakanut
veikkausvoittovaroista yhteensä 92 000 avustusta aikuisten
terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseen. muuhun taiteen perusopetukseen on varattu yhteensä 25 000
euron määräraha.
TEKSTI: Erkki Koivisto
H&M HOME TULEE
IDEAPARKIIN
H&M uudistaa Ideaparkin-myymäläänsä huhtikuussa.
Liikkeen valikoima laajenee, kun mukaan otetaan sisustusttuotteita tarjoava H&M Home -osasto. Avustusta sai
yhteensä 10 kuntaa.
Määrärahalla tuetaan aikuisten terveyttä edistävän liikunnan paikallisia edistämishankkeita, joiden avulla lisätään suomalaisen aikuisväestön liikuntaa terveysliikuntasuositusten
mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista osaksi
arkea. Esimerkiksi yhteisöllisyys.
? Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kulttuurista
maassa on virallisen tuomioistuimen lisäksi myös
epävirallinen kyläkohtainen instituutio sovinnontekoa varten.
TEKSTI: Elias Vuoksenmaa
KUVA: Elias Vuoksenmaa
5
LEMPÄÄLÄÄN 19 000
EUROA AIKUISTEN
TERVEYDEN EDISTÄMISEEN
Lempäälän kunta on saanut aluehallintovirastolta 19 000 euron avustuksen ?Luovasti liikkuva Lempäälä. 31. Samaa lähestymistapaa
käytetään myös Lempäälän keskustan tulevaisuu-
denvisioissa.
Namibian kunniakonsuli Timo Palanderin ja
suurlähettiläs Morina
Muuondjon mukaan namibialaiset kylät ovat hyvin alkeellisia. ?uutiset
Kylät kohtasivat
Ideaparkissa
Yhteistyö Lempäälän kanssa on tuottanut Namibiassa
runsaasti parannuksia alkeelliseen agraarielämään
Suomen sanan kylä
arvellaan juontuvan kylki-sanasta; kylä on
paikka jossa ihmiset elivät
kylki kyljessä.
Myös ruotsin ja tanskan
by (kylä) ja englannin by
(vieressä) lienevät keskenään samaa perää.
Suomessa kylämäisissä
ympäristöissä asuu yhteensä suunnilleen saman
verran ihmisiä kuin pääkaupunkiseudulla, vaikkei
mediassa syrjäseutujen
asukkaiden tekemisiä noteeratakaan yhtä paljon
kuin kaupunkilaisten.
Ideaparkissa järjestettiin Kylät kohtaavat -seminaari 1. Vuonna 2013 tehdyssä
barometrissä Ideapark oli
kuluttajien suosikkikauppakeskus. Kyläasiamies
Juha Kuisma arvelee, että
yksi suurimmista syistä
Ideaparkin suosioon on
kauppakeskuksen suunnittelufilosofia, jossa on
hyödynnetty kylän käsitettä. Toimintamalliin pyritään muun muassa luomalla Lempäälään kiertävän liikuntaneuvojan toimenkuva
ja kokeilemalla erilaisia aikuisväestön liikuntaryhmiä sekä
kartoittamalla niiden hyötyjä.
Aluehallintovirasto painotti kehittämisavustuksia jakaessaan kuntakoordinoituja yhteistyöhankkeita, joissa tehdään
yhteistyötä eri hallintokuntien välillä. Tarkoituksena on edistää tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia
mahdollisuuksia liikunnalliseen elämäntapaan ja liikunnan
harrastamiseen sekä ehkäistä liikunnasta syrjäytymistä ja
edistää terveyserojen kaventumista.
?Luovasti liikkuva Lempäälä. Erityisesti se korosti
sosiaali- ja terveystoimen kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä hallinnon eri tasoilla.
TEKSTI: Erkki Koivisto
TANSSIOPISTOLLE
17 000 EUROA TAITEEN
PERUSOPETUKSEEN
Lempäälän sivistyslautakunta on päättänyt jakaa vuoden 2014
taiteen perusopetuksen avustuksena Pirkanmaan Tanssiopisto
Elina Bergille 17 000 euroa. heinäkuuta 2017.
Kolmen vuoden hankeajan tavoitteena on vakiinnuttaa kuntaan aikuisten liikunnan käypähoito-suosituksen mukainen
toimintamalli. Konsulin työ on palkatonta,
ja Timoa vetikin siihen
ennen kaikkea intohimo
sekä auttamisen halu.
? Missionani oli köyhyyden poistaminen. Vastaus
tähän löytyy mielestäni
nimenomaan yksityiseltä
sektorilta . Talojen
arkkitehtuuri on sekalaista. Pirkanmaan,
Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueille avustuksia
haettiin yhteensä 13 kehittämishankkeelle. Se
on suunnattu työikäisille henkilöille, jotka olisi hyvä saattaa
systemaattisen terveysliikunnan piiriin.
Hankeaika on 1. Suomen ensimmäinen Home-osasto avattiin Helsingin Aleksanterinkadun H&M-myymälässä vuonna 2010.. elokuuta 2014 . Väestö maaseudulla ikääntyy;
uusia asukkaita on vaikea
saada, koska monet vieroksuvat kyliä muun muassa
aids-tartuntavaaran takia.
Afrikkalainen
menestystarina
Ongelmistaan huolimatta
Namibiaa voidaan pitää
moniin muihin Afrikan
maihin verratessa varsinaisena menestystarinana.
MISTÄ
KYSE?
Ideaparkissa järjestettiin lauantaina 1.
maaliskuuta Kylät
kohtaavat -seminaari.
Seminaarissa esiintyivät Lempäälän Kehitys
OY:n johtaja ja
Namibian kunniakonsuli
Timo Palander,
kyläasiamies, kirjailija ja
kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma, suurlähettiläs Morina Muuondjo sekä Kangasalan kunnanjohtaja
Oskari Auvinen.
Puheenvuoroissa
käsiteltiin Lempäälän
ja Namibian välistä yhteistyötä sekä kylän käsitettä.
Päivänsankari Timo Palander
poseerasi Suomen ja
Namibian lippujen alla.
Kun itsenäistyessään vuonna 1990 maa oli köyhä ja
takapajuinen, nykyään sitä
ei bruttokansantuotteen
puolesta luokitella välttämättä enää kehitysmaaksi
vaan jopa ylemmän keskitulon maaksi. maaliskuuta. Tällä hetkellä
Home-tuotteita myydään H&M-myymälöissä Helsingissä,
Kuopiossa ja Turussa.
Osaston valikoima kattaa kodin perustuotteet ja alan viimeisimmät trendit. -hanke on Lempäälän kunnan terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen ja Kunnossa kaiken ikää -työryhmän yhteistyössä valmistelema hanke
Yhtenä syynä
suurempiin kuntakokoihin
pyrkimisessä esitetään palveluiden keskittämistä ja
kehittämistä.
Palveluiden kehittäminen
onkin yksi kuntien talouteen oleellisesti vaikuttava
tekijä, sillä jokainen palvelu
maksaa aina rahaa; jokaiselle palvelulle voidaan laittaa
kunnan ja asiakkaan hintalappu.
En usko kuitenkaan siihen, että kuntien kokoa
suurentamalla saataisiin
joustavammin toimivat
palveluketjut, sillä joustavuus myös asiakkaan kan-
Koiranulkoiluttajat
kuriin
Torstaina 6. Omaa
hoitopolkuani voi käyttää
esimerkkinä joustavan palveluketjun tarkastelussa.
Ennen varsinaista leikkausta erilaisia käyntejä niin
laboratoriossa, rtg:ssä kuin
fysioterapiassakin kertyi
kaikkiaan 15. maaliskuuta
kuljin Piipon ympyrästä
alas rautatiesillan alle ja
edelleen kirjastoon.
Tiellä oli isoja koirien
läjiä kasoittain koko matkan.
Kirjaston oven läheisyydessä olevan roskiksen
kohdalla näyttää olevan
oikein vakipaikka ison
kasan tekijälle.
Iljettävää, ällöttävää.
Tuskin kukaan ulkopaikkakuntalainen käy täällä
koiriaan ulostuttamassa.
Hävetkää lempääläläiset
koiranulkoiluttajat.
Kengät p....ssa
nalta asiaa katsottuna, on
se kysymys, mihin tulee
paneutua; siihen liittyvät
kysymykset rahasta mutta
myös asiakkaan kokemista
inhimillisistä kokemuksista.
Olen itse läpikäynyt tekoniveloperaation. Kysy
lisää konttoristasi tai tutustu osoitteessa
www.op.fi/nosta
www.facebook.com/tampereenseudunop
Kirjoittaja ei
usko siihen, että
kuntien kokoa
suurentamalla
saataisiin joustavammin toimivat palveluketjut.
Asiakkaan ääni kuulumaan
Nyt puhutaan kuntien pakkoliitoksista. Ja uusi rupeama on leikkauksen jälkeen
jatkohoidossa.
Mikä on tämän palveluketjun hintalappu. Joko
ryhmän jäseninä tai kuullen
asiakasryhmää.
Varsinainen asiakkaan
ääni pitää saada kehittämistyöhön mukaan, sillä
virkamiestyöryhmien ja
vertaisryhmien asiantuntemus asioissa kumpuaa eri
lähtökohdista, jotka kuitenkin pitäisi saada yhteen
kehittämistyössä.
Maikki Hämäläinen-Ylikahri,
sosiaalineuvos
Sarjakuva
KUPLIVAA ELÄMÄÄ
O
00
OO. Voisiko palveluketjua
ajatella huomioiden myös
asiakkaan hankaloitunut
liikkuminen?
Puhutaan joustavista
palveluketjuista. Voisiko
siinä jotain tiivistää tai jättää
pois, tehdä ylipäätään toisin. Helposti ja nopeasti.
Lähimmät
nostopaikkasi
Vesilahti/Narva
ntie 2
?
K-market Karamelli, Kesontie
?
K-Extra Narvan Herkkuaitta, Latomaantie 2
Lempäälä
?
K-market Lempäälä, Tampereentie 18
?
K-supermarket Kuljun Kartano, Tampereentie 272
?
Tokmanni, Tampereentie 2
?
Tokmanni, Ideaparkinkatu 4
Saat meiltä juuri sinulle sopivan kortin. Jos niitä
ei saada luotua nykyisenkokoisten kuntien kohdalla
niin mitenkähän kävisi, jos
kaikki kunnat olisivat yhtä?
Yksi palvelu haettaisiin Ylöjärveltä, toinen Kangasalta,
kolmas sitten Lempäälästä.
Tai sitten ei haettaisi mitään
mistään.
Toivoisin Lempäälän
kunnan kohdalla, että kun
käytännössä aletaan miettiä
strategian mukaisesti palveluiden kehittämistä, kehittämistyöryhmiin otettaisiin
asiakkaat mukaan. 6
Käteistä
Lukijan mielipide
kaupan kassalta
Kun maksat ostoksesi kortilla, voit samalla
nostaa jopa 200 euroa käteistä K-ruokakaupoista tai Tokmanni-konsernin myymälöistä
Jos kolmen palkitun joukossa on kaksi kuvaa
vanhuksesta, on syytä pohtia
onko tuomarien arviointiin
vaikuttanut jokin tiedostamaton seikka. Vaikka alan
harrastajat kuvaavat pääasiassa digikameroilla ja kuvat
tallennetaan sähköisessä
muodossa, paperilla on edelleen oma paikkansa valokuvan maailmassa. Lisenssejä
kilpailulle on myönnetty kolmen kansainvälisen järjestön
sekä Suomen Kameraseurojen
Liiton puolesta. Lisätietoja Kameraseura Mielikuvituksen nettisivulta:
http://www.mielikuvitus.fi/
Suomessa eettisiä kysymyksiä pohditaan enemmän itsekseen, monissa muissa maissa lapsen
alastonkuva jäisi automaattisesti palkitsematta ja julkaisematta lainvastaisena pornografiana.. Onko rajaus aiheeseen ja tilanteeseen sopiva?
Vapaamuotoisen, kaikille
avoimen kilpailun säännöt
eivät ole tiukat, joten tekniikkaa ei tarvitse ruotia syvemmin. Ihmisistä
otettuja kuvia katsottaessa
esimerkiksi ikä, sukupuoli
ja rotukysymykset nousevat
toisinaan tällaisiksi tiukemman tarkastelun kohteiksi.
Mitä jos voittaneessa kuvassa on alaston lapsi, voidaanko kuva julkaista. Raatiin tulee kuulua vähintään kolme
jäsentä. Seuran jäsenistä parhaiten sijoittui Sirpa
Virtanen, jonka kuva palkittiin FIAP:n pronssimitalilla.
Mainetta ja kunniaa
Kilpailuun lähetetyistä,
kaikkiaan 3402:sta kuvasta
25 prosenttia hyväksyttiin
näyttelyyn. Tähän
kilpailuun kuvia ei voi enää
lähettää, sitä paitsi vain seurojen jäsenet voivat osallistua.
Otoksia tuli yli 300 kuvaajalta 62 maasta.
Jotta kilpailuun osallistuminen ja siinä menestyminen
olisi tarkoituksenmukaista ja
toisi voitolle sen ansaitseman
painoarvon ja kunnian, tarvitaan alan johtavien järjestöjen hyväksyntä. Suomessa eettisiä kysymyksiä
pohditaan enemmän itsekseen, monissa muissa maissa
lapsen alastonkuva jäisi automaattisesti palkitsematta ja
julkaisematta lainvastaisena
pornografiana.
Tätä on elämä
Tänä vuonna jäsentoiminta
keskittyy paljolti seuran itsensä järjestämän kansainvälisen This is Life -kilpailunäyttelyn ympärille. maaliskuuta. Kuka aikoo osallistua
GoExpo -messujen kameraosioon ja minä päivänä.
Poissaoloja ilmoitettu. This is life -näyttely ei kuitenkaan tarkoita
museon seinille ripustettuja
kehystettyjä kuvia.
Palkitut kuvat esitellään
avoimessa tilaisuudessa
Lempäälän lukiolla 15. Arvonimi kertoo kuvaajan työn laadusta ja
pitkäjänteisyydestä.
Vuonna 2013 eminenssikuvaajien määrä Suomessa
räjähti kasvuun, kun arvonimi myönnettiin peräti kolmelle hengelle. Mikäli useampi kuva
on saanut samat pisteet, palkinnot määräytyvät järjestöjen keskinäisen arvotuksen perusteella. Luettelon
voi tilata kameraseuran jäseniltä.
Näyttelyyn osallistumisesta saa pisteitä, joita kerätään
arvonimien tavoitteluun.
Suomen Kameraseurojen
Liiton myöntämät mestarin,
suurmestarin ja eminenssikuvaajan arvot edellyttävät
tietyn määrän näyttelyyn
osallistumisia. Seinällä yksi täpärästi
palkintoa vaille jääneistä
suosikeista.
Mielikuvituksen mestarit
Vuonna 2014 kameraseuran
fokuksessa on elämä
Piippokeskuksen kolmannessa kerroksessa
pöydän ääressä poristaan helmikuun lopun keskiviikkona.
Kahvikupin äärellä ihmetellään, että mihin asti tänä
vuonna pitäisi lähteä, jos haluaisi talvisia kuvia. Kanavaa pimeällä
lähestyneet retkiluistelijat
huolestuttivat, onneksi olivat
havainnon mukaan kääntyneet rantaa kohden ennen
sulaa. Euroopassa
tavoitelluimmat palkinnot
myöntää FIAP. Tämä tarkoittaa noin viittäkymmentä
jaettavaa palkintoa.
Voittajan selvittämiseksi
raati on pisteyttänyt jokaisen kilpailuun saapuneen
kuvan. Yksi heistä
oli Mielikuvituksen puheenjohtaja Kari Tolonen.
Aikaisemmin arvonimiä on
myönnetty vain kaksi, vuonna 2001 ja 2009.
Matkalla -kuvakilpailuun voit lähettää
kuvia 16. Kaikkien kuvien sisältö ei heti aukea: millä tavalla tässä ollaan
kotona. Naapurikunnasta kun oli löytynyt
leskenlehtiä jo tammikuussa
ja Aamulehdessä oli sinivuokon kuva. Suosikit valikoituvat
suhteellisen helposti, mutta
sitten mietitään toisenlaisia
valokuvaukseen liittyviä pulmia.
Onko kuvattava antanut
suostumuksensa kuvan julkaisuun. Kuuden tuomarin
satunnaisjoukko alkaa heitellä kommentteja harvakseltaan vasta diasarjan pyörittyä
läpi ainakin kolmesti. Kotona-teemaan
liittyvät kuvat heijastetaan
seinälle. Jaahas, sitten aletaan hommiin.
Tunteella ja taidolla
25-vuotisjuhlavuottaan
viettävän Kameraseura Mielikuvituksen jäsenet ovat
kokoontuneet arvioimaan
ensimmäistä kevään kolmesta Lempäälän-Vesilahden
Sanomien kanssa yhteistyössä
organisoidusta valokuvakilpailusta. maaliskuuta asti osoitteeseen
kilpailukuvat@gmail.
com. Tekijänoikeudellisista syistä näyttelykuvia
ei ladata nettiin. ?taiteellista
7
TEKSTI: Elina Lätti
KUVA: Elina Lätti
Mielikuvituksen tuomaristo
työssään. Tällä kertaa tuomarointikunnian saivat Markku
Teerikorpi, Jorma Kytölä ja
Raimo Paukku. Kuvien varsinainen
näytönpaikka on kuitenkin
näyttelyluettelo, joka postitetaan kaikille kilpailuun
osallistuneille
Diakoniaavustaja Helena Autti p. Pääsiäisaskartelua
savesta Irene Samotin johdolla.
Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Kirkkokahvit.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
Pe 14.3. Eikä sitäkään ole kysytty, haluammeko elää miehenä tai naisena. klo 10 Raamattu- ja
rukouspiiri
Ke 19.3. Kirkkokahvit.
Su 16.3. klo 17.30 Varustamo-ilta Kuljun Majakassa. Tampereentie 84.
Su 16.3. Ohjelmassa
askartelua, leikkejä, pelejä sisällä
ja ulkona. (03) 289 5111. 050 3300494 pe
14.3. Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa, os. klo 9.30
. Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi, jotta
ihmisten puolesta voisi sovitus tapahtua. Seppo Lappalainen
ja Matti Vehviläinen: Pyhän Hengen
lahjat. Koska Jumala itse on antanut siitä lupauksen,
voimme ottaa sen vakavasti.
Heikki Miettinen
La 15.3. Kuljun Majakassa, os. klo 18 Miesten ilta
Ke 19.3. Kaila,
p. Marian ilmestyspäivän
messu klo 10 kirkossa: Simola,
Hiltunen, Loikas. Talvisodan päättymisen muistojuhla,
viikkomessu klo 18 kirkossa: Henttinen, Kahilakoski. Rukous ja usko.
Liturgi ja saarna Leena Sorsa, kanttori Pietari Korhonen, Patu-kuoro.
Parempi tulevaisuus -toiminnan
nimikkopyhä. ?Rukous ja usko. 12 pappilassa, äitiparkki samanaikaisesti. Nyström
Ma 17.3. 15 pappilassa,
tiedossa hyvät päiväkahvit/-mehut
ja ennen kaikkea mukavaa seuraa.
Muista tulla mukaan! Askartelukerho klo 14.30 pappilassa. 0405112444; Diakonissa Tiina Hiltunen
vuosilomalla 10.-16.3. klo 9.30
. Valtavaaran alustus
ja keskustelua aiheista Mitä, miten
ja miksi huolehdin. Musakuoro klo 14.30 srksalissa. Naistenpäivä Marianpäivänä su 23.3. Naistensauna
klo 17 pappilassa vierailijana kirjailija Kirsti Kuronen, keskustelua Väärää verta-runokirjan herättämistä
ajatuksista.
Toimiva vuorovaikutus -kurssi alkaa! Kolmena tiistaina: 18.3., 25.3.
ja 1.4. 050-5210327 tai harri.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
klo 9?12, ma?to klo 13?15, lisäksi
ti klo 15?17, p. Kaakisentie 1.
Pe 14.3. tarkka ohjelma srk-palstalta!
www.lempaalanseurakunta.fi
HAUTAKIVET
MUISTOKIVI OY
kultaukset,
Kaiverrukset,
M. klo 16 Kuljun Majakassa.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
To 13.3. klo 18 Rukousilta
Kaikki mitä vastaan olet, heikentää sinua.
Kaikki minkä puolesta olet, vahvistaa sinua.
- Wayne Dyer. Huom! Nurmen
kerhoon mukaan villa- tai froteesukka keppiaasia varten.
Ti 18.3. klo 18 isä?poika-parkki.
Peli- ja saunailta Tervajärven leirikeskuksessa.
Ti 18.3. 0503078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti
klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe 9-13;
p. Se on ihmisen osa, joka
meidän tulee hoitaa niin kuin taidamme. exitus (loppu) vai exodus (lähtö)?
Mitä kuoleman jälkeen oikein tapahtuu. ?Iloinen iltapäivä?
tuleville ja nykyisille koululaisille
perheineen klo 12-17 Onkemäen
koulun ruokalassa. matkat, 2 pv:n hissiliput, majoituksen Aholansaaressa sekä 2 aamupalaa ja päivällistä.
Lisätiedot ja ilm. klo 14 Säijän diakoniapiiri
monitoimitalossa.
Ke 19.3. Se
kannattaa.
Kun käsitykset elämästä, sen tarkoituksesta ja lopulta
seuraavasta kuolemasta tyydyttävät itseämme, saamme
kenties elämästä enemmän irti.
Pieni lapsi saattaa kysyä vanhemmiltaan, mistä hän on
tullut maailmaan. Päiväkerho 3-4 v klo 10-12
pappilassa, äitiparkki samanaikaisesti. Kun tutkimme historiaamme, on meidän myönnettävä, että ihminen on aiheuttanut
kaikkina aikoina paljon pahaa toisilleen. Osallistumismaksu 2 ?/hlö, sis. Kaila
entisöinnit, kaikki alan työt
Kuivaspääntie
150,
suoraan valmistajalta
Lempäälä
MUISTOKIVI OY
Lempäälä
Mäntytie
M. Perhekerho klo 9.30- 12
pappilassa. Mukana kanssasi Inka
ja Tarja. klo
10?16. klo 10?16
Pyhän Birgitan kirkossa ja Lempoisten
srk-talossa. Messun jälkeen
Kaikki alan työt, myös
entisöinnit, suoraan
paikalliselta valmistajalta
Lempäälästä.
Suunnittelemme hautakivet
yhteistyössä kanssanne,
jo neljännen polven
ammattitaidolla.
Hiljaisia hetkiä
Mitä kristillinen usko on?
Päivittäin käytämme mielenkiintomme ja voimavaramme arjen tehtävien hoitamiseen. Se pörrää
pullon sisällä eikä tajua, että tie ylöspäin on auki.
Kristillinen usko on voimanlähde. 15 pappilassa,
tiedossa hyvät päiväkahvit/-mehut
ja ennen kaikkea mukavaa seuraa.
Muista tulla mukaan! Askartelukerho klo 14.30 pappilassa.
Pe 21.3. Teologian tohtori, tutkija Outi Lehtipuu, Helsingin yliopisto: Kuoleman ja ylösnousemuksen
välissä.
Ma 17.3. Joskus meidän
tulisi syventyä perimmäisten kysymysten pohtimiseen. Perhekerho klo 9.30 . Jumala toteuttaa tässä maailmassa oman suunnitelmansa.
Entä iankaikkinen elämä. Kaikki halukkaat
voivat järjestää kinkerit, ottakaa
yhteyttä p. Nuortenilta 17.30 alkaen,
ohjelmaosuus klo 18.30 . 12
Narvan kyläkirkossa. sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa:
Henttinen, Sointu-Siltanen. välipalan ja askartelun. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä ti
klo 15?17, ke klo 15?16.30 kahvila
Olkkarissa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Kuollut: Aulis Toivo Ruuna 80 v ja Marjatta Anneli Mäkinen 69 v.
Kastettu: Viljami Eelis Heinonen ja Nelli
Josefina Lehtinen.
henttinen@evl.fi
La 29.3 Kinkerit klo 12.30 Markku ja
Raija Ala-Orvolassa (Korpiniementie
138).
Kastettu: Verneri Nooa Mikael Hellqvist
Kirkonkylästä, Hugo Matias Kontio
Kirkonkylästä.
Kuollut: Irja Kyllikki Komu 95 v Sakoisista
Diakonissa Tiina Hiltunen p. klo 19 Supergroup-ilta Kuljun
Majakassa. Vieraana Satu-
kanttori. Henri Lautjärvi, p.
040 5547762.
Tulossa! Huoli pois, siskot. Lopuksi
reserviläisjärjestöjen kevätkokoukset
srk-salissa.
Pe 14.3 Päiväkerho 4-5 v. klo 12.30 eläkeikäisten piiri
Kuljun Kulkuset Kuljun Majakassa.
Mukana kanttori Terhi-Tuulia Keränen.
Ti 18.3. klo 18.30 Rukouksen majatalo Lempoisten srk-talossa. paastonajan sunnuntai . Naisten värkkäysilta klo
18.00 pappilassa.
To 20.3. Vieraana teologi, kirjailija
Anna-Liisa Valtavaara. Mukana seurakuntapuutarhuri Petri Solja.
seppeleenlasku sankarihaudalla ja
Karjalaan jääneiden muistomerkillä
ja kirkkokahvitilaisuus srk-salissa.
Tilaisuudessa esitelmän pitää
Tampereen aluetoimiston johtaja,
komentaja Matti Eskola aiheenaan
?Puolustusvoimien talvikoulutus
Talvisodan hengessä?. Jäkäjäkä-ryhmä klo 18
pappilassa. Kinkerit klo 15
Hukianhovissa Pertti ja Eija Sorrilla
(Hukianhovintie 10). (03) 3671 992
0400 838 486
486
www.mu
www.muistokivikaila.fi
w
m0400
isto
o838
kivikaila.fi
f
www.muistokivikaila.?
Lempäälän srk
Messut:
Su 16.3. Mukana Leena ja Kirsti.
Ke 19.3. Mukana Harri ja Satu.
Majatalo-ilta klo 17.00 Viialan
kirkossa, mukana mm. 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta
Rypyntie 8 - www.betel.fi
Su 16.3. Kinkerit klo 13 Tapio ja Päivi Kauppilassa
(Kauppilantie 29). Ilmoittautuminen Merjalle p. Mikä
tuo arvoitus on, siitä ei päästä koskaan yksimielisyyteen.
Mutta meidänhän piti pohtia, mitä kristillinen usko oikein on. Siellä
sanotaan, että ihminen on paha. Päiväkerho 3-4 v klo 10-12
pappilassa, äitiparkki samanaikaisesti. Raamattupiiri klo 18.30
Narvan kyläkirkolla.
Ti 18.3. Huom! Kaikille
ja kaikenikäisille avoin KirkkoHarrin
hartaushetki klo 15.
Su 16.3. klo 17.30 - 20.45 Pappilassa.
kurssin hinta 50 euroa. klo 14 lauluhetki kahvila Olkkarissa, Kaisa Naukkarinen.
Ke 19.3. Me emme tiedä siitä paljoakaan, sillä se
on uskon asia. Kun joudumme
tilanteeseen, jossa oma etu on kyseessä, silloin useimmiten
meidän huonot puolemme tulevat esille.
Mistä sitten johtuu, että kristillinen usko kaikesta huolimatta uskoo hyvää ihmisestä?
Jumalan työn ansiosta voimme näin sanoa. klo 13 Israelin Ystävyysseuran
tupa-iltapäivä Mattiloilla, os. Iltapala ja lastenhoito.
Perhekerhot:
Kaikki kerhot klo 10?12:
To 13.3. viim. Timo Liiri: Syvällisesti
Jeesuksesta. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneella ja Säijän
monitoimitalossa. klo 10 eläkeikäisten piiri
Sääksjärven Säkenet Sääksjärven
nuorisotalossa. Me elämme niiden kykyjen
kanssa, jotka olemme saaneet syntymälahjana. Näin tie ylöspäin
Jumalan puoleen on auki.
Omasta kokemuksestamme tiedämme, että anteeksiantaminen on vaikeaa toiselle ihmiselle, joka on tehnyt
meitä kohtaan selvää vääryyttä. Jos haluat järjestää kotonasi/mökilläsi tai
muualla kinkerit tänä keväänä, ota
yhteyttä Harriin. klo 18 Näkökulmia Raamattuun -raamattuluento Lempoisten
srk-talossa. Musakuoro klo 14.30 srksalissa. Kysy vapaita paikkoja!
Hinta 115 ?, sis. klo 18 Lastusten lähetyspiiri I.
Toivosella, os. klo 10 messu Lempäälän
Pyhän Birgitan kirkossa. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Henri Karvinen, musiikki:
HMP. 19.30.
La 22.3 Kinkerit klo 15 Osmo ja Taimi
Lepolassa (Lepolantie 65).
Su 23.3. Ilm. Kuusitie 7 C, mukana
Lasse Räty.
Nuorten lasketteluleiri Tahkolle Nilsiään 21.?23.3. Varmasti
tiedämme myös kerran kuolevamme.
Historian aikana on kehitetty lukemattomia aatteita ja
oppeja, jotka yrittävät ratkaista ihmisen arvoitusta. Messu klo 10
Pyhän Birgitan kirkossa, sen jälkeen
keittolounas (5 ?), ohjelmaa ja kahvit srk-talossa. sekä Huolista
huolettomuuteen.
Majakkayhteisö:
La 15.3. (03)
36714,992,
Veistämö. Naisten värkkäysilta klo 18
Pappilassa. Joku on verrannut ihmisiä
avoimen pullon sisällä pörräävään kärpäseen. Teemme kevätkranssin.
To 13.3. Ks. edellisenä keskiviikkona: inka.valtamo@gmail.
com; p. Tampereentie 262.
Pyhäkoulu:
Su 16.3. Vieraana teologi, kirjailija ja
elämäntaito-ohjaaja Anna-Liisa Valtavaara. Huom.
paikka!
Ke 19.3. 040-590 5825/Inka. 8
?seurakunta
Huoli pois, siskot!
Naistenpäivä Marianpäivänä
su 23.3. Torstaikahvit ja avoimet ovet klo 12.30 . Kun tietoisuus on
sisimmässä, että Jumala on kaiken takana, tuo se turvan,
joka kestää. Perhekerho klo 9.30- 12
pappilassa. mennessä.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Kevät on kinkereiden aikaa. Aiheena: Kuolema
. Päiväkerho 4-5 v. 2. Mukana
myös Narvan Soittokunta. P. Iltapala, ei lastenhoitoa.
Ti 18.3. klo 10 Aamuhetki Sanan
äärellä Sääksjärven nuorisotalossa,
Marjukka Starkman.
Vesilahden srk
Ke 12.3. Pulinapiiri klo 14 Narvan
kyläkirkossa. Oletko lukijani pannut koskaan merkille, kuinka
synkkä kuva ihmisestä annetaan Raamatun lehdillä. Jumala valitsi anteeksiantamuksen tien, joka johtaa hänen luokseen.
Ihminen oli rikkonut Jumalaa vastaa eikä pystynyt sovittamaan tekojaan. Henttinen ja
Jukka Salminen.
Ma 17.3. Torstaikahvit ja avoimet
ovet klo 12.30 . Raamattu on lujasti sen takana, että se on totta. 12 pappilassa, äitiparkki samanaikaisesti. klo 12 Sanasunnuntai,
?Perhellinen vai perheetön?,
M
Pohjaukset
. 0400 335 443
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Sääksmäentie 17?19 A
Valkeakoski
RISTO
RIKKONEN
Erikoishammasteknikko
P. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
Tampereentie 4, 37500 LEMPÄÄLÄ
puh. 375 0113, 044-321 2768
HAMMASLÄÄKÄRIT:
Asiointipalvelut
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Juhlapalveluita
METTI KASANEN, SINIKKA LEVONMAA, SANNA MAIJALA,
KLAUS NISKANEN, SOILE PELTONIEMI-NISKANEN, PEKKA MAIJALA
PERUNKIRJAT
. Kauppakirjat . 9
Autokoulut
PALVELUN
PAIKAT
Hammashoitoja
Kirjanpitopalvelut
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
Vikkiniityntie 5 B 2
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. Korjaukset
AJANVARAUS:
044 336 6207
(03) 584 7044
Roineenkatu 12, Valkeakoski
Ratsastus
Tilausajoa
VESILAHDEN
RATSASTUSKOULU
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
www.ratsastuskoulu.pro?ili.?
(ENRI,AUTJËRVI. 0400 556 638
. Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
Suuhygienisti PASI AHVENINEN
Oikomishoidon erikoishammaslääkäri KRISTIINA MÄKI
Nukutushammashoitoa (anestesialääkärinä MAURI NUMMINEN)
Ilmainen
puhelinneuvonta.
PEKKA VALTONEN
p. Kokoproteesit
LAINE
Terveyshoitola LEENA
Laine 050-592 6916 - Leena 044-5832334
0400 635 854
seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi
www.maanrakennus-sf.fi
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
Räätälöin taloushallintosi/ kirjanpitosi
juuri Sinun tarpeitasi varten
Helinä Siukola, lääk. 010 548 8130
REMONTTI- JA
LVI-PALVELU
HOVINTIE 6
37470 VESILAHTI
JUHA LEINO
03-373 8316, 0400-742 254
040-513 2368
www.lvipirkka.fi
Taimitie 3, 37560 Lempäälä
Puh. 373 9554
040-583 7155
Sassintie, Valkkinen
juhliin herkut maistuvimmat
VESA
PAINILAINEN
Autohuoltoja
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
Meiltä saat tuotteet tuoreemmat,
VYÖHYKETERAPIAA ja
Hopi -KORVAKYNTTILÄHOITOJA
myös kotim. maalaustarvikkeita
ALANTYYLI
Fysikaalista hoitoa
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
KAIVINKONETYÖT
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset,
Lavettikuljetukset
Matti Eskola 0400-743 520
Unajalantie 115, 37500 Lempäälä
Puh. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Kulju, puh. p 03 375 0258
Likakaivojen tyhjennykset
040-501 0920 tai
info@kaivopumppu.?
Vesikatot
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh. Rännit . ma-pe 10-17, la 10-14
Viemäreiden avaukset
ja kuvaukset
Vaihtolavapalvelut
0400-232 640
www.kaivopumppu.?
Puh. voim.
Puh. Kattotarkastukset. KUKKATERAPIA
diplomivyöhyketerapeutti
RAINI-SISKO
Asentajat Lempääläläisiä
Tampereentie 214
37560 Lempäälä
puh. taulut . 040-516 6279
Jarmo Jääskeläinen
0400-474 614
av. 0400-624 896
Fysikaalista hoitoa
PARHAAT BETONIT
puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.?
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
Eläinlääkärit/eläinpalvelut
Lempäälän
Pieneläinklinikka
eläinlääkäri Katariina Hilden
Ajanvaraus
www.koiranpaivia.fi
044 595 1599
TOKO- JA AGILITYKOULU-
KOIRATRIMMAUSTA
Puhelin 03-2255 001
Tampereentie 10,
Lempäälän keskustassa
Kaikki rodut
Koulutettu
040-833 9796
trimmaaja
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
KOIRIEN TRIMMAUSTA
HOME ETSINTÄÄ
www.funnyfoot.net
Johanna Nyberg
p. Saneeraukset . PE 9 . Tukisukkahousut . Sokkelieristykset . peilit
. 375 0855
25v.
Kuljun kartanon pihapiirissä
pienessä punaisessa mökissä
KEHYSTYSPALVELU
. HENE HENE FI
Betoni
FI
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. 010 219 3800
Useita eri kokoja edullisesti.
Myös seulottuja sepeleitä
ja täytemaata.
Tilitoimistot
(ENE/Y
p. (03) 375 0418
KALLIOMURSKEITA
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Halkivaha puh. Tukipohjalliset
Tuet . 050-345 0246 . 040 700 9594
Kaikki vedeneristystyöt ammattitaidolla yli 25 vuoden kokemuksella.
Kotimaisilla tyyppihyväksytyillä
ja
-laatutuotteilla
. 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. krs)
Myös Valkeakoskella
p. Uudet . 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Jari Jär ventausta
1989
Auktorisoitu tilitoimisto
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
Fysioterapia . 040 553 5828
Erikoisliikkeitä
Pyöräily- ja
urheilutarvikkeet
Lempäälästä!
LEMPÄÄLÄ puh. valokuvat . Askel-tutkimukset . Pellitykset . 020 7661817 www.kauneuspiste.eu
9DLKPDODQWLH ?/HPSËËOË
www.vaihmalanhovi.?
Kuntohoitola M. grafiikat . 040-588 1425 tai 03-375 3104
Sähkötie 2 A 1
37500 Lempäälä
Puh. NUORA OY
Kasvo-, käsi-, jalka-, vartalohoidot sekä urheiluhieronta
Varaa aika p. Mediteam shop
Fysioterapeutti Riikka Törnqvist
LEMPÄÄLÄ, Tampereentie 21 (2. 050 540 8076
Hieronta, jäsenkorjaus,
lymfahoito, Kajavanterapia,
paksusuolen vesipesu
Maanrakennus
Seppo Formisto Oy
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
- kohti rennompia askeleita!
Hoitoasema
TUSTA
ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19
Erikoisliikkeitä
Maanrakennusta
VESILAHDEN KALLIOMURSKE
p. www.ftaskeleet.?
Fysikaalista hoitoa
Kauneus ja terveys
Lempäälän
Fysikaalinen
Rakentaminen
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Kirjanpitopalvelut
Sähköpalvelut
Taloustaito Terttu Ky
Vikkiniityntie 5 B 3, 33880 Lempäälä
puh/fax 367 1747
toimisto@taloustaitoterttu.fi
www.taloustaitoterttu.fi
Kauneus ja terveys
Vesi, viemäri ja LVI
Spa-hemmotteluaVaihmalan Hovissa
Putkiliike
P. 375 2474 tai 040 7099242
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . (03) 375 3477
Avoinna ma-pe
Tilaukset:
p
Näin kiteyttää Jaana Majaniemi
taidot, joilla vaativaa työtä tekevälle jää aikaa myös perhe-elämälle.
Jaana Majaniemi palasi alkuvuodesta äitiysvapaalta johtamaan Tampereen Seudun Osuuspankin Lempäälän, Vesilahden ja Viialan
konttoreita. Jos olisin ajatellut, että minun
pitää hakeutua vaatimattomampiin
tehtäviin, olisin persoonana kokenut
ikään kuin luopuvani jostakin ja se
olisi varmasti heijastunut kotiin. 10
?tuntumassa
Vaativan työn ja
perhe-elämän voi yhdistää
Pidä kirkkaana ydintehtäväsi, suunnittele päiväsi hyvin ja siirrä muiden
hoidettavaksi ne asiat, joita he voivat tehdä. Sanotaan, että miten pienen lapsen äiti voi tehdä tuollaista työtä ja
haastetaan, onko se pois perhe-elämältä. Kysymys on oman työn
fokusoinnista ja suunnittelusta niin,
että päivät pysyvät kohtuullisessa
mitassa.
Majaniemi ei näe vaihtoehtona
myöskään työn downshiftaamista,
vaihtamista johonkin helpompaan
tehtävään lapsen tai perheen vuoksi.
. Naisilla on kaikki mahdollisuudet edetä urallaan, johtaja Jaana Majaniemi sanoo.
"Meillä konttorinjohtajat ovat valtaosin
naisia, pankinjohtajat, jotka
koutsaavat meitä,
ovat molemmat
naisia.". Vaativan työn ja perhe-elämän
voi yhdistää. Mielikuvissa alaa
hallitsevat edelleen liituraitapukuiset, sikarintuoksuiset miehet, minkä
imagon ylläpitämisestä ansio lankeaa
Lasikatto ei ole este etenemiselle. Väitän, että olen parempi äiti ja puoliso,
kun teen työpäivän ajan sellaista työtä, mistä nautin, Majaniemi sanoo.
Tekeminen ratkaisee
uralla etenemisen
Viime viikkoina on jälleen kerran
noussut kuumaksi puheeksi lasikatto,
johon naisten urakehityksen sanotaan
pysähtyvän.
Sukupuolten tasa-arvo ei näyttäisi
toteutuvan isojen yhtiöiden johdossa
ja hallituksissa.
Pankkiala on perinteisesti ollut
miesten maailmaa. Majaniemi on itsekin
törmännyt tuttuihin asenteisiin.
. Kolmen pankkikonttorin johtaminen on laajaa osaamista
edellyttävää työtä.
Perhe-elämä on nähty esteenä naisten urakehitykselle ja yhä edelleen
moni odottaa pienten lasten äitien
jäävän kotiin
Minulle voi tulla puhumaan asiasta kuin asiasta. Myös
muussa arkisessa yhteydenpidossa verkkoneuvottelu
on osoittautunut käteväksi välineeksi.
TEKSTI: Kari Pusa
"Kysymys on omasta tekemisestä ja näytöistä sekä siitä,
minkälaista vastuuta pystyy kantamaan."
tunnetulle valtakunnan julkkikselle
ja monimiljonäärille.
Alan arki näyttää kovin toisenlaiselta.
. Se kuuluu tähän bisnekseen. Arvot näkyvät arjen työssä. Saan olla suunnannäyttäjä, mahdollistaja ja koutsi. Kukaan ei voi
kehittyä, jos ei saa palautetta.
. Olen tehnyt tätä
työtä viisi vuotta ja nyt uutta tehtävässä on se, että yhden konttorin sijaan minulla on kolme johdettavana.
Päämäärätietoisena ihmisenä
Jaana Majaniemi on valmis uusiin
haasteisiin.
. Toi-
"Kyllähän se minun
työhistoriastani
näkee, että en minä
paikalleni jää. ja 16. Arvojohtamisessa onnistunut Tampereen Seudun
Osuuspankki on valittu yhdeksi
Suomen parhaista työpaikoista.
. Kerran kuussa
pidetään talkoot ja pyydetään henkilökunnalta ajatuksia, miten jotakin
tiettyä asiaa voisi kehittää.
Arjessa arvojohtaminen tarkoittaa
myös matalaa kynnystä esimiesten ja
toimihenkilöiden välillä.
. elokuuta
Rämsöön kesäteatterin idyllisissä puitteissa.
Tunnettuja nimiä ja
paikallista osaamista
Festivaalin ohjelma koostuu
kahdesta konsertista.
Rautala-konsertissa pureudutaan maamoottorien
ytimeen. Käytettävyyttä ajatellen erona on pieni koko ja se, että
puhelin kulkee matkassa mukana. Ylin
johto on rohkaissut esimiehiä ihmisläheiseen toimintaan. Osa näistä voidaan käydä verkkoneuvotteluna. Meillä on kaikki mahdollisuudet edetä
uralla. Verkkopalvelu on vielä ykkönen, mutta
mobiili kasvaa nopeaa vauhtia, kertoo Tampereen
Seudun Osuuspankin Lempäälän, Viialan ja Vesilahden konttorien johtaja Jaana Majaniemi.
Verkkoneuvottelu on ollut osuuspankissa käytössä
jo pidempään, ja TSOP oli yksi ryhmän pilottipankeista, joissa palvelu otettiin käyttöön noin vuosi sitten.
Lempäälään, Vesilahdelle ja Viialaan se tulee mahdolliseksi tämän vuoden aikana. Myös videoneuvottelut verkossa tulevat osaksi pankin arkea.
Älypuhelin on periaatteessa pieni tietokone. Esitys
toimii johdantona Rautala
-pääkonsertille.
Molempien festivaalipäivien ohjelma on sama.
Vesilahtelainen
kulttuurivientituote
Moottorimusiikki on Rämsöössä syntynyt kulttuurivientituote. Nyt korjataan
työn satoa.
Vaikka fiilis työpaikalla on rento,
pankissa vaaditaan entiseen tapaan
työtehtävään liittyvää erityisosaamista ja tinkimätöntä tarkkuutta.
. Jyväskylästä kotoisin
oleva Majaniemi lähti välivuoden
jälkeen opiskelemaan Mikkelin ammattikorkeakouluun taloushallintoa
ja suoritti työharjoittelun paikallisessa osuuspankissa.
Valmistumisen jälkeen hän meni
samaan pankkiin töihin.
11
Moottorimusiikki
pauhaa jälleen
Rämsöössä
Video- ja mobiiliasiointi
lisääntyvät pankissa
Helppoahan se on. Laina-asian käsittely vaatii yleensä useamman
neuvottelun. Tämä on ollut useiden vuosien
prosessi ja tietoinen valinta Tampereen Seudun Osuuspankissa. Tuolloin kehitettiin monitaiteellinen konsepti, jossa kuultiin kaksi
erityyppistä konserttia: Jukka
Perkon, Samuli Kosmisen ja
Yonan Unela sekä Moottorimagiaa-teos, jossa Kimmo
Pohjosen, Ismo Alangon,
Reijo Kelan ja Ville Walon
lisäksi ovat mukana Rämsöön koneet ja moottorimestarit.
Rämsöössä on varmistettu,
että vanhoja koneita osataan
soitella myös tulevaisuudessa.
Kylälle on perustettu Äijäkerho, jossa siirretään tietoa
seuraavalla sukupolvelle.
TEKSTI: Jussi Saarinen
KUVA: Roope Ojala
Moottorimusiikin festivaali on moniulotteinen elämys,jossa Rämsöön
koneperinne yhdistyy musiikkiin ja luontoon.. Kyllähän se minun työhistoriastani näkyy, että en minä paikalleni
jää. Meillä pidetään ideariihiä ja ryhmän sisäiseen työskentelyyn meillä
on hoksaamotyökalu. ?tuntumassa
Pankkipalvelujen mobiilikäyttö kasvaa nyt huimaa
vauhtia. Luet älypuhelimen
viivakoodinlukijalla laskun tiedot ja
kuittaat maksettavaksi.
?ajankohtaista
Vuonna 2004 hän siirtyi Tampereen Seudun Osuuspankkiin ryhmän
sisäisenä siirtona.
Hän ehti olla töissä niin Pirkkalan,
Ylöjärven ja Hämeenkadun konttoreissa ennen siirtymistään Lempäälän konttorin johtajaksi 2009.
MBA-tutkinnon hän suoritti työn
ohessa 2007.
Majaniemi sanoo, että peruspankkityöstä tullut kokemus auttaa häntä merkittävästi konttorinjohtajan
tehtävissä. Se
on ihan selvä."
mihenkilöt tietävät sen eikä näistä
asioista tarvitse keskustella.
Omat vahvuudet
istuvat esimiestyöhön
Lempääläisellä Jaana Majaniemellä on menossa yhdestoista vuosi
TSOP:ssa. Pankissa kuunnellaan aidosti henkilöstöä ja kannustetaan vaikuttamaan,
ottamaan kantaa.
. Hyviä esimerkkejä löytyy paljon myös muista yrityksistä. Lyömäsoitintaiteilijoiden Samuli Kosmisen ja
Samuli "Teho" Majamäen
johdolla toteutetun teoksen
solisteina toimivat PMMP:n
laulaja Paula Vesala ja maailmanlaajuisesti arvostettu
jouhikkomestari ja runonlaulaja Pekko Käppi.
Kokoonpanossa on mukana palkittu ja kriitikoiden
ylistämä jazzsaksofonisti
Linda Fredriksson sekä tietenkin perinteiset Rämsöön
moottorit.
Tempola-esityksessä taas
valokeilaan pääsevät kaikenikäiset paikalliset esiintyjät.
Lapset ja nuoret aloittavat
musisoinnin erilaisin ääntä
ja melua tuottavin esinein,
joiden ääniä vahvistetaan ja
manipuloidaan elektronisesti. Verkkoneuvottelu
helpottaa esimerkiksi laina-asioiden käsittelyä.
. Aktiivisesti kannustan ihmisiä antamaan palautetta,
jos minun tai pankin toiminnasta on
kehittämisen paikkoja. Mukaan liittyy laulukuoro
ja lopuksi kaikki sulautuvat
yhteen maamoottorin rytmin
kanssa.
Teoksen osana kuullaan
PMMP:n musiikkia uudelleen sovitettuna. Samoin verkkoneuvottelu helpottaa
pankkiasioiden hoitamista niiden asiakkaiden kanssa,
jotka ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle.
Lempäälän, Vesilahden ja Viialan konttorien
viikkopalaveri pidetään verkkoneuvotteluna. Niin kulkevat myös
mobiilipankkipalvelut.
. Meillä konttorinjohtajat ovat
valtaosin naisia, pankinjohtajat, jotka koutsaavat meitä, ovat molemmat
naisia. Pysähdyin miettimään, mikä on
se juttu, mitä haluan tehdä isona.
Kyllä se vaan on niin, että haluan olla
pankkimaailmassa, missä voin koko
ajan olla mukana ihmisten elämässä,
heidän isojen ratkaisujensa ääressä.
Majaniemi näkee, että esimiestehtävä sopii hänelle, se tuo esille hänen
henkilökohtaiset vahvuutensa.
. Keskinäinen luottamus on tärkeää. Se on ihan selvä asia.
TEKSTI: Kari Pusa
KUVA: Kari Pusa
Lavalla nähdään muun muassa
PMMP:n Paula Vesala
Rämsöö täyttyy jälleen
moottorien mörinästä
ja savunkatkuisista rytmeistä
tulevana kesänä.
Järjestyksessään kolmatta
Moottorimusiikin festivaalia
vietetään 15. Rehellisyyden nimissä sanon,
että kysymys on omasta tekemisestä
ja näytöistä sekä siitä, minkälaista
vastuuta pystyy kantamaan.
Majaniemi antaa tunnustusta
työnantajalleen. Ensimmäinen
Moottorimusiikin festivaali
pidettiin 2008.
Toinen festivaali järjestettiin 2011. Pankkiasioiden hoitaminen on älypuhelimella
helppoa. Hän on koutsi, joka on
pelannut itse kaikilla pelipaikoilla.
Äitiysvapaalla hänellä oli aikaa
miettiä, mitä hän haluaa tehdä jatkossa.
189
Tervis 20.3.
199
Pirita 20.3.-10.4. Laukunkuljetuspalvelu 4,-/suunta.
5 päivää, su-to
LEGOLAND
KOLMÅRDEN
134
139
139
144
4 päivää, to-su
Strand 20.3.-3.4.
Tallink Spa 20.3...
Fra Mare 20.3.-3.4.
Meriton 20., 27.3.
159
159
159
169
Alk. 69,-
1 yö laivalla, toinen
hotellissa, alk. 209
Fra Mare 23.3. 075 756 9870
fax 075 756 9879
Karholantie 1
37370 Narva
puh. Kuljetus 30,-
1 yö hotellissa
49
2 yötä hotellissa
59
Sunnuntai 16.3.
Pe-la -lähdöt alk. Panasonic-lämpöpumput
Suvi Heikkilä
neuvoja
075 7569 886
KYLMÄ- JA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY
Sähköpostiosoite muotoon: etunimi.sukunimi@saastopankki.fi
www.kantapankki.fi
Lempäälä
Narva
Tampereentie 23
37500 Lempäälä
puh. 64,Su-ke 26.3. 199
Viiking 23.3.
209
Meriton 16.3.-6.4. hlö/C2/H2
Su-ke, 25.3. 339
Grand Rose 16.3.-27.4. Hellat
. Sähköasennukset
Hannele Ahtiainen
neuvottelija
075 7569 873
. Pesukoneet
Ilpo Vähä-Ruohola
asiakkkuuspäällikkö
075 7569 878
. Kylmälaitteet
Tuomo Helavirta
aluejohtaja
075 7569 871
. asti
Kylpylälomat Viroon
alkaen hlö/H2
18.6., 24.6., 30.6.,
8.7., 16.7., 22.7.
alkaen hlö/E2/H2
Ky
Kylpylämatkat puolihoidolla, valitse 15 eri kylpylästä:
36
4 päivää, to-su
Laulasmaa 21.3.
Meriton 21.3.
Tallink Spa 21.3.
Kalev Spa 28.3.
Fra Mare 20.3.-3.4. 259
Paradiis 16.3.-6.4. 179
Viiking 20.3., 27.3. 375 2484, 0400 628 870
20 VUODEN KOKEMUKSELLA!
ROOMA
NORJA
TALLINNA
Rooma-Pisa-Venetsia, 8pv
Geiranger-vuono - Oslo, 7pv
Valitse aamu- tai iltalaiva.
alkaen hlö/H2
1069
23.6., 30.6., 7.7.,
14.7., 21.7...
Emme
peri
toimituas!
maksu
KROATIA
WIEN
PARIISI
RIIKA
Kroatian rannikko, 7 päivää
Budapest-Wien-Praha, 7pv
Pariisi-Brighton-Lontoo, 7pv
alkaen hlö/H2: 21.5.
21.5., 29.5.,
28.8., 3.9., 11.9.
789
alkaen hlö/H2, Finnairilla
22.6., 29.6., 5.7.,
13.7., 20.7., 27.7.
759
995
03 45 800 (ma-pe klo 9-17)
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
23.6., 29.6., 30.6.,
14.7., 21.7., 28.7...
479
BUDAPEST
BALTIA
Budapest-Balaton-LjubljanaVenetsia, 7pv
Tartto-Vilna-Riika, 6pv
17.6., 15.8.
alkaen hlö/H2
699
alkaen hlö/C2/H2, Hki
16.4., 27.5., 1.6.,
22.6., 29.6., 20.7...
319
Alk. 12
?lemmikit
Ranskanluppa on huumorintajuinen jättiläinen.
Pupuja syntyy Mikko Korhosen ja hänen puolisonsa kaneille 10?
15 poikuetta vuodessa.
Mikko Korhonen kasvattaa kaneja nimellä Picanttos.
KODINKONEHUOLTO
Teitä
PALVELEVAT
MATIKKA OY
Tutustu
Facebook-sivuihimme.
. 075 756 9870
fax 075 756 9879
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
Puh. asti
To-la -lähdöt alk. 379
Aikuinen, alkaen
hlö/E2/H2
399
Kolmården risteily Turusta,
3pv: 9.6., 13.6., 25.6...
119
109
Aikuinen,
alk. 9.6.
Alkaen hlö/E4.
Myös hotellimatkat, 4pv
Kylpylähotellit, aamiaisella:
3 päivää, pe-su
8pv, su-su/to-to
Legoland bussilla, 5pv
tai lentäen ja bussilla, 5pv
30.6., 3.7., 7.7., 8.7., 14.7., 19.7.
Spalomat
Tähti täysihoito, muut alk puolihoito, hlö/H2. 299
Viiking 23.3.
309
Tervis 20.3., 23.3. hlö, Kalevin hinta edellyttää hoitopaketin ostoa.. 9.6.
3-12v.
alk. 269
Fra Mare 16.-23.3. hlö/H2
Veto
ja kosteus voivat olla sille
vaarallisia, mutta pakkanen
ei ole ongelma. Tällä hetkellä
piharakennukseen tehdyssä
kanilassa loikkii 70 töpöhäntää.
. Kannattaa
huomioida myös ulkona
olevat
vaarat,
eli
Jaloittelumahdollisuus järjestettävä
Kanin olis i hy v ä
päästä
jaloittele-
Viihtyy myös
ainoana eläimenä
Kanin hankkimista suunnittelevan kannattaa Korhosen
mukaan päättää ensin, haluaako yhden vai useamman
kanin. Näyttely on
avoinna yleisölle kello 10?16.
Viikonlopun aikana tuomaroidaan noin 500 kania.
TEKSTI: Vivikka Monto
KUVAT: Vivikka Monto. Se voi olla
tuoreruokaa kuten vihanneksia tai kaupassa myytävää
kaninrehua.
Juhlanäyttely
tulossa
Rotukanien kasvattamisessa
päämääränä on rodun parantaminen. Olisin aikoinaan halunnut koiran, mutta vanhempani eivät suostuneet. He haluavat
nähdä, että eläimet kasvavat
ja kehittyvät kunnolla.
Kaninäyttelyissä on kaksi
eri luokkaa. Kani pärjää ulkona ympäri vuoden, kunhan sillä
on suojaisa pesäkoppi. Lemmikkiluokkaan voi osallistua myös risteytyskanin kanssa, ja siinä
arvioidaan eläimen käsiteltävyyttä, kuntoa ja leikkimäisyyttä.
Ulkomuotoluokissa ratkaisee se, miten hyvin eläin
vastaa rotumääritelmää. Kani
saattaa olla sitä mieltä, että
ruokakuppi pitää viskata häkin seinään, ennen kuin pitkin poikin levinneen ruoan
voi syödä.
mutta niiden on syytä olla
poikuesisaruksia, jotta sopu
säilyy parhaiten.
Mikko Korhonen suosittelee hankkimaan kanin
suoraan kasvattajalta mieluummin kuin eläinkaupasta.
. Innostuin
pian näyttelytoiminnasta ja
hankin kasvattajanimen. Silti siltä löytyy tuittupäistäkin luonnetta. Eläimen pitäisi
olla mahdollisimman lähellä
sen rotumääritelmää. Luonne ja terveys ovat myös
tärkeitä.
Ensimmäisiin
kolmeen elinviikkoon poikasia ei juuri
käsitellä,
vaan emolle annetaan
rauha hoitaa ne itse.
Pikkuhiljaa
niitä aletaan
totuttaa ihmisen käsittelyyn. Kyseessä ei ole laumaeläin, joten kani viihtyy myös
ilman lajitoveria. ?lemmikit
13
Kani on hauska ja
helppo lemmikki
Hanki lemmikkikani mieluummin
kasvattajalta kuin eläinkaupasta,
suosittelee lempääläläinen
kani-intoilija Mikko Korhonen
Kanit ovat hauskoja ja
melko helppoja lemmikkejä, kunhan opettelee
niiden hoitamisen periaatteet. Leikattu
uros ja naaras on paras vaihtoehto kahta kania mielivälle.
Myös kaksi naarasta tulevat
yleensä toimeen keskenään,
Tällä hetkellä piharakennukseen tehdyssä
kanilassa loikkii 70 töpöhäntää.
että esimerkiksi petolinnut
tai ketut eivät pääse kanin
kimppuun.
Kanit oppivat helposti
sisäsiisteiksi muuten paitsi
papanoiden osalta, mutta
papanat on Korhosen mukaan helppo kerätä pois.
Eläin virtsaa yleensä samaan
nurkkaan häkkiä tai huonetta, joten se oppii sisäsiistiksi
yksinkertaisesti niin, että
hiekkalaatikko sijoitetaan
tuohon kohtaan.
Vettä pitää tietenkin olla
aina saatavilla.
Mikko
Korhonen pitää kaneille
myös heinää aina tarjolla.
Muuta ruokaa kanit saavat
kerran päivässä. Me annamme jokaiselle
kanin ostajalle elinikäisen
avun. Kania voi myös
ulkoiluttaa valjaissa pihalla
tai rakentaa sille tarhan.
. Ensimmäisen pentueeni teetin
vuonna 1999.
Korhonen kasvattaa useita
eri rotuja, mutta ranskanluppa on hänen suosikkinsa. Toki
myös rotukanin pitää olla
hyvässä kunnossa ja terve.
Suomen kaniyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttely
järjestetään Lempäälässä
Piippokeskuksessa 15.?16.
maaliskuuta. Suomen
Kaniyhdistyksen
suosituksen mukaan poikanen voidaan luovuttaa kahdeksan viikon iässä, mutta
Korhonen ja hänen avopuolisonsa Heidi Karonen
luovuttavat kaninsa noin
12 viikon iässä. Saimme
kuitenkin kanin. Neuvomme ja voimme ottaa eläimen myös
hoitoon omistajan lomamatkan ajaksi.
Kani viihtyy hieman
normaalia huonelämpöä
viileämmässä tilassa, mutta
kanin voi toki ottaa myös
vaikka kerrostaloasuntoon.
Jos mahdollista, kanihuoneen lämpötilaa kannattaisi
silti laskea parilla asteella.
Häkin riittävään kokoon
vaikuttaa eläimen koko.
Nyrkkisääntönä on, että
mitä isompi häkki, sitä
parempi.
maan häkin ulkopuolelle
päivittäin. Se
on suurin luppakorvaisista
roduista, ja aikuisen eläimen
ihannepaino on yli 5,5 kiloa.
Ranskanluppa on perusluonteeltaan erittäin säyseä,
ja se kiintyy ihmisiin helposti. Suomen Kaniyhdistyksen varapuheenjohtajalla
Mikko Korhosella on näkemystä asiaan, sillä lempääläläisellä on kokemusta kanien kasvattamisesta lähes 15
vuoden ajalta
Leluiksi kelpaa kaikki, mitä käsiinsä löytää: oksat, kepit, kävyt tai kivet.
. Noin kolme metriä korkean
kiven yli on pingotettu köysi, jota apunaan
käyttäen kipuaminen onnistuu hienosti.
Päiväkodin työntekijät tietysti avustavat ja valvovat, ettei haavereita pääse
sattumaan. Tänään he ovat Narvan kodalla ja
sen ympäristössä, kuten useimmiten muutenkin.
Kiipeily on yksi Metsätähtien suosikkipuuhista. On tietty määrä sekä ohjattua
toimintaa että vapaata leikkiä.
Ruuat Metsätähdille tuodaan Tuulikallion päiväkodista, johon Metsätähdet
kuuluvat. Tässä tyylinäytteen antaa 5-vuotias Irina Kulmala.
"Leluiksi kelpaa kaikki, mitä käsiinsä löytää: oksat, kepit, kävyt tai kivet.". Kysyntää varmasti löytyy.
Villinä ja vapaana
Metsätähtien lastentarhanopettaja Hanna Markov kertoo, että luonnossa lapset
saavat olla vapaammin kuin tavanomaisissa päiväkotipuitteissa.
. Päätä suojaamassa lapsilla on
jääkiekkokypärä.
Luontoryhmä ehkä Lempääläänkin
Päiväkotien luontoryhmät ovat koko
ajan suositumpia kaikkialla Suomessa.
Esimerkiksi Pirkkalassa luontoryhmiin
eivät kaikki halukkaat edes pääse.
Metsätähdet on tällä hetkellä ainoa Vesilahdessa toimiva luontoryhmä.
Lempäälästä ei luontoryhmää löydy.
Päivähoidon johtaja Tarja Holttinen
kuitenkin kommentoi, että sellainen saatetaan lähitulevaisuudessa perustaa.
. Myös retkiä tehdään säännöllisesti,
viimeksi Hurskasvuorelle.
Muuten luontoryhmä toimii samalla
periaatteella kuin normaali päiväkotiryhmäkin. Täällä he voivat juosta ja liikkua paljon
vapaammin kuin sisällä. 14
?päiväkoti
TEKSTI: Jussi Saarinen
KUVAT: Jussi Saarinen
Luonto kutsuu
Metsätähtien päiväkotiryhmä kiipeilee,
ryömii ja rakentaa majoja. Tavoitteemme on saada lapset kiintymään luontoon omien kokemusten,
elämysten ja aistien avulla, kirjoitetaan
Metsätähtien esitteesssä.
. Sisätiloissa
aikaa ei juurikaan vietetä.
Touko Leppänen, 5, kiskoo köydestä kaikin voimin.
Vielä pari ponkaisua ja pari vetoa, kunnes päättäväinen kiipeilijä saa punnerrettua itsensä kivenjärkäleen huipulle.
Pojan kasvoille leviää voittajan hymy.
Vuori on valloitettu, vihdoinkin.
Seuraan päiväkotiryhmä Metsätähtien
päivää tavallisena maaliskuisena torstaina.
Ryhmä viettää neljä päivää viikosta luonnossa. Suurin osa heistä siirtyy
ensi syksynä esikouluun, joten Metsätähdissä on hyvin tilaa uusille kasvoille.
Touko Leppänen, 5, aloittaa kiipeämisurakkansa intoa täynnä. Lastenhoitaja Lila Leppänen avustaa.
PÄIVÄHOITOHAKU
Haku päivähoitoon on käynnissä
Tampereen seudun kunnissa.
Hakuaika on 3.3.?16.3.2014.
Päivähoitopaikkaa haetaan 1.
elokuuta alkavalle kaudelle.
Periaatteena on, että asukkaalla on
etuoikeus hoitopaikkaan omassa
kotikunnassaan.
Jos haettavan kunnan päivähoidossa
on tilaa, hoitopaikka voidaan myöntää Tampereen seutukunnan lapsille
asuinkunnasta riippumatta.
Kunnat päättävät hoitopaikoista
15.4.2014 mennessä.
Jokainen kiipeää vuorollaan. Myös melutasot
eivät nouse niin koviksi kuin sisätiloissa,
Markov sanoo.
Metsätähdillä on lääniä, missä ryömiä
ja hyppiä. Lapset oppivat olemaan luonnossa ja
viihtymään siellä.
Tällä hetkellä luontoryhmässä on yhteensä 13 lasta. Ruokailutilana toimii Narvan
kota, jota talvisin lämmitetään puilla.
Kodassa nukutaan myös päiväunet. Lapset rakentelevat mielellään myös
majoja, toteaa Markov.
Suurin osa ajasta vietetään Narvan kodalla. Ja
jos ilma on riittävän lämmin, on nokosia
otettu taivasallakin.
Lapsi oppii koko kehollaan
Metsätähtien toimintafilosofia lähtee
liikkeelle siitä, että luonto tarjoaa lapselle
parhaan ympäristön oppimiselle.
15
Kantapankin
senioritanssit!
27.3.2014 klo 12.00 -15.30
Liikuntakeskus Parkissa,
aivan Ideaparkin vieressä.
Tanssi?amassa vesilahtelainen
Angelitos Negros
Bändi soi?aa klo 12:30, 13:30 ja 14:30
Kantapankin tarjoama bussikyy?
klo 11:00: Narva, Kantapankki
klo 11:20 Vesilah?, K-kauppa
klo 11:40 Lempäälä, Kantapankki
Ilmoi?audu bussikyy?in numeroon
075 7569 885. 50 hlö
Ko?matka klo 15:30
Ensimmäisellä tauolla puheenvuorossa
Kantapankin lakimies Laura Hovila.
Tulethan paikalle liukkailla sukilla,
sillä kyseessä on sukkatanssit!
Liikuntaparkin kahvio avoinna,
josta voit nau?a suolaista ja
makeaa syötävää sekä
Kantapankki-juomaa.
Väsyivätkö jalat tanssiessa?
Jalkaparkissa pääset edullises?
15min jalkahierontaan
rentou?amaan jalkasi taas
tanssikuntoon!
Jalkaparkki Sari Lipponen
Liikuntakeskus Parkki
Tykkää meistä
Facebookissa
Liikuntakeskus Parkki, Kaipionmäen?e 5, 37570 Lempäälä. Max
Näin
asento pysyy luonnollisen
ryhdikkäänä.
Seuraavaksi rentoutetaan
hartiat. Siksi tekniikan hiominen on ensimmäinen askel
kohti miellyttävää lenkkeilyä.
Jokaisen kannattaa tarkastuttaa oma tekniikkansa. Monella loppuu into heti
alkuvaiheessa pelkästään tämän tekniikkavirheen vuoksi.
Toinen tavallinen tyylimoka on laahaava askel. Käymme läpi olennaisimmat pointit, jotka aloittelevan ja vähän kokeneemmankin lenkkeilijän tulisi
tietää, jotta juoksu kulkisi ja
matka maistuisi.
Juoksuharrastus on hyvä
aloitella näin maaliskuun
alussa varsinkin, kun sääkin
suosii kuntoilijaa.
Kiinnekohtana on Ideapark-juoksu, joka kisaillaan
17. 16
?juoksukoulu
Kuvateksti
Ei näin. Entä mitkä ovat pahimmat tekniikkamokat, joita
kannattaa välttää?
LeKi:n juoksukoulun vetäjä Jenni Kihlström sanoo, että
tyypillinen aloittelijan virhe
on se, että lantio jää liian alas.
Tällöin juoksuasento on ikään
kuin istuva. Vatsa- ja
selkätreeniä lisää, siis.
Jalkojen tulisi rullata kepeästi. Se
onnistuu kätevästi vaikkapa
liittymällä juoksukouluun.
Päästä varpaisiin
Oikea juoksuasento on helppo hahmottaa yksi osa-alue
kerrallaan.
Kihlstöm hioo juoksukoululaisten tekniikkaa päästä
varpaisiin -metodilla.
Ensin pää. Myös jalkojen
sivuttaisliike kannattaa eliminoida ja pitää huoli siitä, että
polvien suunta on eteenpäin.
TEKSTI: Jussi Saarinen
KUVAT: Jussi Saarinen. Jenni Kihlström demonstroi, miltä näyttää, kun juoksuasento valahtaa liian alas.
Vaan näin. Kun lantio on ylhäällä, juoksuasento on ryhdikkäämpi ja meno kevyempää.
Lenkkeilylihakset löytyvät
keskivartalosta
Juoksukoulun ensimmäisessä osassa keskitytään hiomaan tekniikka kuntoon
Juoksukoulu-juttusarjassa laitetaan hiki
pintaan ja tossua toisen eteen.
Luvassa on joka hölkkääjän
abc. Juoksu
kulkee, kun polvi nousee.
Laahava askel liittyy usein
istuvaan juoksuasentoon.
Kaksi yleisintä tekniikkavirhettä siis ruokkivat toisiaan.
Kihlströmin mukaan vaillinaisella juoksutyylillä saa
todennäköisesti vaivoja itselleen. toukokuuta.
Jos aloittaa säännöllisen ja
oikeanlaisen treenaamisen
nyt, taittuu niin puolimara-
ton kuin kymppikin varmasti
toukokuun puolivälissä.
Alku: asento kohdalleen
Juttusarjan ensimmäisessä
osassa keskitytään juoksutekniikkaan.
Mitä on hyvä pitää mielessä, jotta tekniikka pysyy
kasassa, kun suuntaa lenkkipolulle. Hölkkäämisestä
tulee takuuvarmasti tuskaista
touhua.
. Turha jännittäminen
saa vain paikat jumiin.
Kädet olisi hyvä pitää noin
90 asteen kulmassa ja niiden
"Monella loppuu juoksuinto jo heti alkuvaiheessa pelkästään
tekniikkavirheen vuoksi." - Jenni Kihlström
tulisi heilua rennosti lähellä
kylkiä. Lihaskuntoharjoittelu onkin tärkeä osa
juoksuharrastusta. Juoksijan katse
tulee pitää horisontissa. Liikeradan pitäisi olla
eteen ja taakse, turhaa kiertoliikettä kannattaa välttää.
Jo aiemmin mainittu lantion asento kysyy keskivartalon lihaksia. Mitä enemmän vauhtia, sitä enemmän polvien
pitää nousta
Neljä
muuta Mestis-seuraa,
mukanaan Lempäälän
Kisa, aloittivat sen sijaan
aikaisen kesäloman, kun
Suomen Jääkiekkoliiton
elimet päättivät luopua
putoamiskarsinnoista kokonaan.
Lempäälän Kisa jäi sarjassa lopulta viimeiseksi,
millä sinänsä ei mitään
merkitystä ollut, kun päätettiin Mestiksen joukkuemäärän jatkossa olevan 12
joukkuetta.
Päätös oli varmasti oikea, sillä Mestiksen supistaminen olisi tietänyt
nuorten pelaajien pelipaikkojen vähentymistä usealla
kymmenellä. Kausi on ollut valmentajalle
opettavainen. Jos kahden pelatun pelin jälkeen Kisa juhlii
voittajana, on seurajohdolla muutaman viikon miettiminen,
kyetäänkö 1-sarjan huomattavasti 2-sarjaa kovempiin haasteisiin vastaamaan.
Kulupuolella sarjanousu tietää budjettiin noin 10 000 euron kasvupainetta huomattavasti pidempien pelimatkojen ja
roimasti suurempien tuomarikulujen kattamiseksi.
Kisa pelaa kotipelinsä lauantaina 22. Nykyjoukkueesta
jatkajia totta kai löytyy
runsaasti, mutta muutama
lopettanee uransa, jokunen
hakeutuu muihin maisemiin, kuten ehkäpä seitsemän kautta Kisan yhtenä
tärkeimpänä pelaajana
ollut oma kasvatti Lassi
Mattila, jonka perhetilanne saattaa vaatia muuttoa
pääkaupunkiseudulle.
Mutta asiat pelaajien
suhteen ovat aidosti auki
ja viimeistään huhtikuulla seuran taustaverkosto
aloittaa uuden joukkueen
kokoamisen.
Kisa?KooKoo-ottelun
pelimiespeukkupelaajat
KISAN LENTISMIEHET
KARSIVAT NOUSUSTA
Mieslentopallon nousukierre Lempäälässä jatkuu, kun Lempäälän Kisan miehet karsivat noususta 1-sarjaan kaksiosaisessa ottelussa. Treeneissä keskitytään hiukan horjuneen vastaanoton kuntoon saamiseen ja Ylivieskaan
matkataan haastamaan kokenutta kotisakkia, tuumaili Kisan
kippari Sauli Silpo Kuortane-pelin jälkeen.
Ylivieskan joukkue on kuulopuheiden mukaan kokenut,
mutta sieltä löytyy myös ex-liigatason osaamista. Käynnissä on LeKi
Hockey Oy:n osakeanti,
jonka menestyksekkääseen
maaliin saattamiseen juuri
nyt tehdään kovasti työtä.
Anti päättyy maaliskuun
lopussa ja kun nyt Mestispaikka on saletissa, uskon
osakkeiden kysynnän kasvavan.
. maaliskuuta
Kuortaneen Urheiluopiston nuorisotiimiä vastaan, ja vaikka
kaksi ensimmäistä erää olivat jopa kauden parasta pelaamista,
vei Kuortane voiton erin 3?2. Kisan oma ote hiukan höltyi
ja vastaavasti juniorit sen kuin omaa pelaamistaan ottelun
edetessä tiivistivät.
. Täällä jatketaan. maaliskuuta. Vastustajaksi tulee Keski-Pohjanmaalta VieskaWolley, jonka kotikylä on Ylivieska.
Kisa pelasi viimeisen sarjapelinsä lauantaina 8. Jos
voitot ovat tasan, käydään Hakkarissa viime kevään tapaan
niin sanottu kultainen erä, jonka voittaja on nousija. Nyt Kisa pelasi kurinalaisesti, nöyrästi omaa maaliaan loistavasti puolustaen. KooKoo tasoitti ottelun 10 sekuntia ennen loppua, tätä
ennen heillä ei juurikaan maalintekopaikkoja ollut.
. ?urheilu
17
MERVI PESULLE
EM-KULTAA
Sääksjärven koulun voimistelunopettaja Mervi Pesu liitti
mittavaan menestysketjuunsa kultaisen lenkin voittamalla
Venäjällä EM-kultaa hiihtosuunnistuksen pitkällä matkalla.
Pesulla on meriittilistallaan muun muassa viime vuodelta
voitettu MM-kulta, mutta nyt voitettua mitalia voi pitää ainakin hitusen yllättävänä, sillä hankalaksi normaalia työrupeamaa tekevän Pesun treenaus on tänä vähälumisena talvena
muodostunut.
Kulta ratkesi vasta loppukirissä, missä Pesu ohitti venäläisen
kilpasiskonsa ja voitti hänet sekunnilla.
. Toiset
liigamiehet tulevat intoa
kihisten hakemaan isoja peliminuutteja, toisille
taas komennus Mestikseen
tuntuu olevan rangaistus.
Far miyhteist yö sujui Tapparan ja Ilveksen
suuntaan sujui seuratasolla varsin hyvin, etenkin
Tapparasta pelaajat tulivat
hyvällä asenteella ja olivat
voittopuolisesti vahvistuksiksi laskettavia. Itselläni toki on hiukan harmistunutkin olo,
sillä kyllä Kisan paikka
olisi pitänyt olla pudotuspeleissä. Järkipäätös. Ketjut ovat nyt pysyneet monta peliä samoina ja pelaajien motivaatiokin oli kunnossa eli hienoa katseltavaa, jonka
huipensi loistopelin pelannut molari Jarno Laitinen, tiivisti
Juho Pohjoismäki viimeisen kotipelin tunnelmat sanoiksi.
Kisan torjunta oli betonia ottelussa Kuortanetta vastaan, varsinkin pelin
alussa. Tämän näköisillä otteilla Kisa pelaisi pudotuspeleissä ilman
muuta. Kisan kohdalla muu
puoli on kunnossa, mutta
hallin yleisökapasiteettiin
TEKSTI: Juha Raunio
KUVA: Jani Huurne
jatkossa vaaditaan lisäystä
niin, että se vetäisi 1 500
katsojaa, kuuluvat Papinsaaren mietteet kauden
päättyessä.
Pelaajiston
tilanne auki
Kisan pelaajilla loppuivat
sopimukset kuluvaan sesonkiin. Entuudestaan tiesin, että runsaiden
liigalainojen peluuttaminen ei ole ongelmatonta, mutta kyllä se jälleen
yksi hankaluus oli. Joukkueen
passarina häärii ikinuori 51-vuotias Arto Rautio ja tähtenä
tuikkii 205-senttinen Rovaniemellä muutama kausi sitten
liigaa pelannut Santeri Rytky.
Kisa lähtee karsintoihin toki voittamaan ja hakemaan
nousuoikeutta. Toinen asia
sen sijaan on, että miksi
kyseinen päätös tehtiin
vain kahta päivää ennen
sarjan päättymistä?
?Helpottunut ja
harmistunut fiilis?
Kisan päävalmentaja Jarkko Glad otti karsintojen
poistamispäätöksen vastan aluksi helpottunein
tuntein.
. Viime
vuonnahan Kisa vastaavassa vaiheessa voitti Auran Vantaan
vieraissa, mutta hävisi samalle sakille kotonaan sekä ottelun
että kultaisen erän.
TEKSTI: Juha Raunio
KUVA: Marko Panu
2 peukkua Jarkko Glad
1 peukku Jarno Laitinen
Raadissa L-VS:n kiekkoasiantuntija Juho Pohjoismäki.
. Jälkikäteen
jossiteltuna, meidän olisi
pitänyt reivata aikaisemmin pelityyliämme passiivisempaan suuntaan, se
tuotti loppukaudesta parempaa tulosta varsinkin
kotikaukalossa.
Glad jatkanee
peräsimessä
Jarkko Gladin ura mitä
todennäköisimmin jatkuu
Kisan peräsimessä. Nyt vedetään viimeisen pelin kunniaksi yllätyskortti ja palkitaan Gladin Jakke peukuilla ja siipilahjakortilla. Tappiosta huolimatta viiden erän kova ottelu oli meille
varmasti hyödyllisempi kuin se vaihtoehto, että peli olisi ratkennut kolmen erän näytöksessä. Kahdeksan parasta seuraa
aloittaa tällä viikolla pudotuspelit, tavoitteenaan
sarjan voittaminen. Mestis-lisenssit myönnetään toukokuun puolivälissä. Kuvassa torjuntamuurin muodostavat Anssi Vesanen (oikealla),
Toni Laine ja Teemu Uusitalo.. Vaikka
katsojakeskiarvo inasen
nousikin edelliskaudesta ja
kauteen mahtui loistavasti
onnistunut PR-tempaus
Hakametsässä, oli kauden
läpivienti myös taustaryhmän osalta ankaraa puuhaa.
. Sopimuksen optio laukesi joulukuun lopussa.
. Kova ja tasainen kilpailu oli, jossa oli minullakin tosi
heikkoja hetkiä, lopussa luotin loppukiriini, kertoi Venäjältä
tavoitettu Pesu.
Hiihdon puolella Pesu edustaa Lempäälän Kisaa ja maaliskuun lopussa käydään vielä Jyväskylässä SM-viestit, jossa Pesu
yhdessä Aino-Kaisa ja Maija Saarisen kanssa himoaa mitalia.
TEKSTI: Juha Raunio
Määrätietoinen ja vaativa valmentaja Jarkko Glad ohjaa aktiivisesti LeKi:n peliä.
Kisan Mestis-taival jatkuu
Kisa?KooKoo 2?3 VL, Kiekko-Vantaa?Kisa 7?4
Massiiviset 56 sarjakierrosta kestänyt Mestiksen
runkosarja on ohi. Mestiksen
supistamisessa ei ole perusteita, sillä missä pelaavat junioreista vanhentuneet lupaavat pelaajat, jota
eivät vielä yllä liigatasolle,
jos Mestiksestä viedään
pelipaikkoja pois, Glad
sanoo.
. Ilveksestä
pelaajia liikkui vähemmän, johtuen tupsukorvien oman pelaajarosterin
kapeudesta.
Farmiyhteistyö jatkuu
tulevinakin kausina, se on
Kisan Mestis-pelaamisen
elinehto.
?Osakeantiin
panostetaan?
Kisan manageri Vesa Papinsaari huokaili myös
kauden raskautta
Reijo, Reko
Ollaan vaikka serkut
Torstai 13.3. Jalat eivät juuri maahan ottaneet,
kun sitä vietiin. Sitten minä
muistin, että pitää sanoa ?Petroskoi?, ja
nyt Helmut näytti ymmärtävän, vaikka
se ei kyllä sanonut, että ?Petroskoi?, jotain muuta se oli, mutta oliko sillä nyt
väliä. ?ajankohtaista
18
Nimipäivät
Pakina
Keskiviikko 12.3. Ilkka
Maanantai 17.3. Minäkin vääntäydyin ulos, ja siellähän ne
olivat; joka suuntaan iso Hildegard ja
tämän selän takana pieni silmälasipäinen Helmut. Matilda, Tilda, Mette
Meille oli syntynyt sattumalta
sellainen tilanne, että käsissä oli
yksi ylimääräinen kesämökki. Kun soutaja tuli
lähemmäksi, huomasin, että sehän on
Helmut. Eetu, Edward
Kouluruuat
LEMPÄÄLÄ
VESILAHTI
KE: broilerilasagnette
TO: kalakeitto
PE: lihaperunasoselaatikko
MA: broilerkastike
TI: uunimakkara
KE: uunimakkara
TO: broilerisosepaistos
PE: siskonmakkarakeitto
MA: broilerikeitto
TI: kasvislasagne
Niinpä sitten otimme selvää, miten
tällainen menettely onnistuu, ja jäimme odottelemaan vuokralaisia. Tunsinhan minä
laulun, vaikka kieli olikin vierasta, ja
minä yhdyin lauluun suomeksi, että
?Kankahalla kasvaa kaunis kukkanen?.
Sitten me laulettin omia laulujamme
päällekkäin ja välillä piti muistaa ottaa
pienet huikat.
Siinä sitten meille tuli kova halu
näyttää, miten soditaan. Guten Tagia ja hyviä päiviä siinä toivoteltiin, ja mitä ei muuten
pystytty selvittämään, siinä auttoi vanha
viittomakielikonsti.
60 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
maaliskuun 12. Vaatteet olivat ilmestyneet Hildegardin kainaloon, mies
paiskattiin veneeseen, ja Hildegard sousi niin, että kokka kohisi. Mutta eipä
auttanut paljon nauraa, koska itse olin
melkein samanlaisessa pinteessä.
Lempäälä
10
+9
ta-ta-ta-ta-pam-pam?, ja minä mesosin
perässä, että ?Äänislinna, perkele ta-tata-ta-pam-pam-pam?.
Lauantaina
Lempäälä
7
18:17
Kun me sitten vielä toiset kulaukset
otettuamme kiipesimme lauteille, minä
huomasin Helmutin jalassa ison arven.
Kun minä osoitin sitä, Helmut sanoi:
?Stalingrad?.
?Oho?, minä sanoin ja ajattelin, että
onpa ollut kova kaveri, vaikka onkin
pienikokoinen. Erno, Ernesti, Tarvo
Perjantai 14.3. Sitten osoitin itseäni ja
sanoin: ?Minä Äänislinnassa?. Pullo hävisi
salamana auton tavaratilan sokkelohin,
ja kun naiset tulivat takaisin, me vain
tiirailimme taivaalle.
+5
5
Vesilahti
Niin siinä kuitenkin kävi, että sillä kertaa jäivät sekä Stalingrad että Äänislinna valtaamatta. Sitten eräänä lauantaina minä
olin lämmittämässä meidän rantasaunaa, kun huomasin, että joku soutelee
pitkin ruohikon reunaa. Sitten tulikin
elokuun loppu, ja sovittu vuokra-aika
päättyi. Kaipa
soutelivat eri suuntaan. Oli siinä myös
sanottu etunimet, Helmut ja Hildegard
ne taisivat olla.
Niin sitten ihan oikeana päivänä meidän
pihaan ajoi iso mersu. Me olimme unohtaneet
varmistaa selustan, ja vihollinen pääsi
yllättämään sieltä. Risto
Sunnuntai 16.3. Me ryntäsimme saunan mäkeen, panimme maihin,
nousimme ylös niin, että heinikko lakosi. Joku Baum se nimi oli,
eihän meille ulkomaiset nimet tietenkään mieleen jääneet. Helmut seurasi perässä. Koska
emme halunneet ainakaan heti myydä
mökkiä, päätimme emännän kanssa
pistää sen vuokralle. Meidän emäntä,
joka oli sillä hetkellä puutarhassa jotain
ropsuttamassa, ryntäsi sisälle ja sanoi,
että nyt ne Pium-paumit tulivat. päivänä 1954
Tämän jälkeen mentiinkin pitkälle
heinäkuulle. Helmut
ei kuitenkaan osoittanut millään lailla,
että olisi ymmärtänyt, vaikka minä toistinkin sanan Äänislinna. Meidän emäntä halusi antaa
jotain läksiäislahjaksi puutarhasta, ja
naiset hävisivät nurkan taakse.
Niin minä sain tilaisuuden siepata
autotallista uuden ponupullon, jonka
tyrkkäsin Helmutin käteen, iskin silmää ja sanoin: ?Serkut.. Joskus saksalaisia näkyi
vilaukselta, ja tietysti aina moikattiin,
mutta muuten emme olleet missään tekemisissä. Vähän minä hämmästelin
Sää
Torstaina
Keskiviikkona
Saunottuamme oikein perusteellisesti
kävimme uimassa ja jäimme istuskelemaan saunan ulkorappusille. Sitten
Helmut alkoi laulaa. Kas kun eivät yhtään ajatelleet, että
naapurit saattavat kuulla.
Kyllä minua olisi vähän naurattanutkin, kun näin, missä pinteessä Helmut
oli. Niin sitten Helmut ja Hildegard ilmestyivät auto pakattuna hyvästelemään. Joka tapauksessa näin syntynyttä
aseveljeyttä piti vahvistaa muutamalla
kulauksella.
Perjantaina
Lempäälä
+9
6:55
mielessäni, että mitähän tuo tarkoitti,
mutta ajattelin sitten, että kaipa se on
vanha saksalainen tapa olla serkut, kun
joku tarjoaa.
Niinpä minä taputin Helmutia olalle
ja sanoin, että serkut, serkutpa hyvinkin.
+3
Vesilahti
6:48
Vesilahti
18:23
6:45
18:25
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Siinä kun sitten oltiin kelteisillään,
minä kaivoin saunan kivijalasta naapurilta ostamani ponupullon ja itse ensin
huikat otettuani tarjosin Helmutille.
Tämä ottikin aika kulauksen, irvisti
ja ähkäisi ja sanoi jotenkin venyttäen:
?Seerkut?. Tovin
kuluttua meille tuli vuokrauksen hoitaneelta instanssilta kirje, jossa kerrottiin,
että mökin ovat vuokranneet herra ja
rouva se ja se ja että nämä saapuisivat
silloin ja silloin. Helmut huusi, että ?Stalingrad huraa,
Lempäälä
+3
3
+5
Vesilahti
18:20
MMA
9
+9
6:52
Helmutia ja Hildegardia emme sen
jälkeen nähneet koko kesänä. Kerttu, Kerttuli
Tiistai 18.3. ?Sauna, sauna?, minä huusin,
ja niinhän siinä kävi, että Helmut nousi
maihin.
Siinä aikamme pällisteltyämme minä
tuumin, että nyt olisi sauna valmis ja
aloin riisuutua. Emmekä me sitä
kenelle tahansa vuokranneetkaan, vaan
kuultuamme muutamalta tutulta, että
saksalaiset ovat hyviä ja luotettavia
vuokralaisia, päätimme mekin vuokrata
mökin saksalaisille.
Lauantai 15.3. Hildegard viuhtoi
edeltä ja meidän pienempi kohjo perästä, ja jumalaton säksätys kävi koko
ajan
kotitalousvähennykseen.
Pirkanmaalla tehtynä taatusti edullista
+2
18:28
PUH. Käsiteltävänä sääntöjen mukaiset
vuosikokousasiat.
Johtokunta
Hyvää hiekkamaan
PERUNAA,
Tiistaina
Van Gogh, Siikli ym. Lempostuvalla
klo 17. klo 14. Kaikki
kiinnostuneet tervetuloa! Johtokunta
pe 14.3. Eeville 20.3. 040-775 3861.
Reumayhdistyksen kuukausitapaaminen on ke 19.3. ym.
Tervetuloa kaupoille!
Lempäälän vihreät
ry:n sääntömääräinen
MattoMäkelä, Huittinen
la 15.3.2014 klo 15 Kahvila Olkkarissa (Tampereentie 4). Käsitellään vuosikokousasiat.
Hoitokunta
Lempäälän Työväentalolla 31.3. klo 12-14.30 Myllyrannassa. 050 353 2447
VUOSIKOKOUS
Perjantaina 28.3.2014 Manttaalitalolla klo 19.00. Räätälintie 4, Narva. Menemme Ylöjärven Eläkeläisten
vieraaksi Vahannan Nuorisoseuran
talolle. kaihtimet jne...
asennettuina kaikki ilman välikäsiä - kysy!
ps. 5
km. L:län Työväentalo klo 9
boccia, klo 10.30 sketsikerho, klo 12
jumppa, klo 13 senioritanssi. Samaa
ilmoitusta ei julkaista toista kertaa.
Aineistot on toimitettava kirjallisesti tai sähköisesti maanantaihin klo 16 mennessä.
LEMPÄÄLÄ
Lempäälän seudun samoojat
Kevättä ihmettelemään Siisjärven
maastoon la 22.3. kuntosalia ei ole
Ehtookodossa, mutta 21.3. Ti 18.3. Eeville 27.3.
mennessä p. Tervetuloa!
Johtokunta
Lempäälän seudun
Valotuikut ry
sääntömääräinen
ti 25.3. klo 10.30 boccia, Kuokkalan
koulu. Kalakisa klo 10 -14 ilm. os. klo 8-12
LVS:n pihassa
Aamutuoretta Roineen muikkua,
kuhaa, siikaa, uunituoretta savukalaa, suolasilakkaa, tynnyrisilliä,
paistettuja muikkuja, tuhkalla tehtyä lipeäkalaa, Kuusamon survottua puolukkaa.
Harrin Kala
Peililiukuovet . Esillä sääntöjen
vuosikokoukselle
kuuluvat asiat.
Hoitokunta
Lempäälä-Seuran
KEVÄTKOKOUS
ti 25.3. klo 16.30 hengellinen piiri Ehtookodossa. www.liukuovitehdas.fi
Lempäälän Metsästäjät ry
Lempäälä
5
. Emäntänä Sinikka.
Sääksjärven Martat Ehtoopirtillä ti
18.3. klo 15.45
Himminnaapurissa kuntosali on.
Lempäälän Eläkeläisseurojen
yhdistys ry (LESY) Pe 14.3. 18.3. klo 19 Narvan
seurojentalon takkahuone os. Panda-virustorjuntaohjelmat.
tely
Triosoft Oy, Rautatienkatu 21
Tampere p. Mukana pastori Matti Vehviläinen. Peltilistat
VUOSIKOKOUS
www.trendikaihdin.fi . Linja-autokuljetus Lempäälän asemalta klo
11.50 matkalta mukaan. klo
10-12 Lempostuvalla ?Ikinuoret?.
Kahvittelua, vertaisohjaajien vetämä
istumajumppa ym. Kahvitarjoilu. Linja-autokuljetus Lempäälän asemalta klo
11.50 matkalta mukaan. Nokian Eläkeläisten vieraaksi
menemme 2.4. klo 18 Vesilahden kirkonkylän
paloasemalla. myynti@trendikaihdin.fi
0400 872 145 . Ilm. neulekerho Anjalla klo
14 ja kuntosali klo 16.30 Himminnaapurissa, 19.3. Tuula
Fredrikssonille p. Kattoremontit
. Aihe on yllätys tällä kertaa,
alussa kahvit/tee/mehua.
Narvan Metsästysseura ry
Metsästysoikeuden vuokranneet
maanomistajat ja seuran jäsenten
pilkkilpailut 16.3. Kokouksessa näemme
myös Timo Mäen valokuvia. Ilm. 040-775 3861.
Reumayhdistyksen kuukausitapaaminen on ke 19.3. klo 18 Hakkarin
koulun ruotsin kielen
luokassa. Aihe on yllätys tällä kertaa,
alussa kahvit/tee/mehua.
Pirkanmaan omaishoitajat ry
PIONI Ma 17.3. Lumiesteet
. 205/55-16
460 ?
420 ?
390 ?
380 ?
330 ?
270 ?
Nokian
Michelin
Continental
Good Year
Hankook
Imperial
LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS
p. klo 18.30 alkaen.
Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistys järjestää kalakisat
ja perhepäivän Rantalan saunalla
15.3. Käynti järven
puolelta. Tampere . Kokouksessa
käsitellään
sääntöjen
määräämät asiat. Kaikki kiinnostuneet
tervetuloa!
Lempäälän seudun Kristilliset
eläkeläiset Kevätkokous ma 17.3.
klo 14 Lempäälän srk-talolla. Kokoontuminen
pääovella 17.45. klo 19 Sääksjärven
Toimelatalo 1 krs, Asuntotie 10.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry
Lempäälän alaosasto Omaisten ilta
to 13.3. Tikkaat . Tervetuloa, kahvitarjoilu. klo 18.30 Krääkkiön koululla. klo 14.
Vieraaksemme saapuvat Lempäälän Nordeasta konttorinjohtaja Anita
Näsärö ja henkilökohtainen pankkineuvoja Anne Haapala. klo 17. Multaporkkanaa, sipulia ym.
Oriveden PUOLUKKASURVOSTA 8,-/kg, 3kg/20,-, juuriluutia.
Nevala
3
6:39
www.otpelli.fi, Asennuspalvelu
Mahd. Max.
160 merkkiä, hinta on 0,25 ?/viesti.
Lähetä aineisto ilmoitukset@lvs.
fi tai nettisivuillamme www.lvs.fi.
Vuosikokoukset on ilmoitettava ensin
maksullisena ilmoituksena, minkä jälkeen on mahdollista saada ilmainen
muistutus yhdistyspalstalle. VESIKOURUT
Narvan Kalastus
kunnan varsinainen
KEVÄTKOKOUS
KEVÄTKOKOUS
+1
6:42
vuosikokous 27.3.2014
Ravintola Jokirannassa
klo 18.00
Esillä sääntöjen
määräämät asiat.
VUOSIKOKOUS
Maanantaina
Sunnuntaina
Myytävänä
Kokouksia
Yhdistykset
+2
Vesilahti
6:36
Vesilahti
18:33
6:32
18:36
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Vakkalan osakas-/
kalastuskunnan
VUOSIKOKOUS
to 27.4.2014 klo 18.00
Kouvolla, Vakkalantie
177. 183:n
Tervetuloa: Hallitus
Ylämäen-Rikalan
kalastus/osakaskunnan
VUOSIKOKOUS
pe 28.3. 20.3.
klo 10 Lempostupa, muisti-/pelikerho, tietokilpailu, klo 12.30 jooga.
SPR:n Ystäväpalvelu Kokous
Himminkodon päiväkeskuksessa ti
18.3. klo 14 sama paikka.
Lempäälän Eläkeläiset ry Ma
17.3. klo 18. Piipunpellit-hatut . klo 9-12.
Kokoontuminen ja palkintojen jako
Uudentalon tilalla jossa myös kahvit
ja makkaranpaistoa. 0400 661 807
Myytävänä
+1
Vesilahti
to 27.3. 03-2720 770
WWW.TRIOSOFT.FI
Myymälä avoinna sopimuksen mukaan
Takojankatu 3 . mennessä. klo10 lauluryhmä Sääksjärven Nuorisotalolla, klo 16 kuntosali
Toimelan talolla. klo 10 ulkoilupäivä Rantalan saunalla, klo 15
kuntosali Toimelan talolla. Markku
Ala-Orvola Korpiniementie 138 B, Vesilahti.
Lempäälän
Pohjola-Norden ry:n
KEVÄTKOKOUS
Lempäälä
+1
. Omat eväät mukaan.
Lempäälän maamiesseura Vuotuinen kevättapaaminen Kärjellä
vuoden toimintaa suunnitellen to
13.3. Ensimmäisenä Suomessa valmistamme
energiakaihtimia vuoden 2014 alusta alkaen!
TIETOKONEET (myös räätälöidyt
paketit) / tietokonehuolto
Ilmainen kotiesit
Tulostimet ja tulostinvärit. Ilm. Esillä sääntöjen 9 § :n
vuosikokoukselle
määräämät asiat. He kertovat
meille uusimmista maksusovellutuksista ja pankkipalveluista.
Lempäälän seudun valotuikut ry
kokoontuu Ehtookodon käsityötilassa
18.3. klo 9.
Lempäälän Martat Kokoonnumme
Lempostuvalla ma 17.3. Hallituksen kokous on
marttaillan jälkeen.
Lempäälän Eläkkeensaajat ry
17.3. Ke 19.3.
klo 11.30. Tuula
Fredrikssonille p. klo 13-15
Toimelantalo, Asuntotie 10 (2 krs),
Lempäälä 18.3. Puhvetti väliajalla.
Vesilahden Tennis Ensi sunnuntain lasten minitennis ja harjoitukset
poikkeuksellisesti yhteistuntina jo klo
9. 044-595 6334 tai 040521 2105. kaapistot . Kahvitarjoilu.
Ahtialan osakaskunta Pilkkikisat
Iso-Kausjärvellä 15. klo 18 Toimelatalon kuntosali. porkkanaa,
sipulia ym. Kaikki jäsenet
sekä jäsenyydestä kiinnostuneet tervetuloa!
Hallitus
KESÄRENKAAT!
Esim. Kalakisa klo 10 -14 ilm. paloasemalla klo 13-15.
Keskinäistä seuranpitoa. klo
12 kevätkokous Kuljun Työväentalolla. Kattosillat . 3. Hallitus
Ihan hyvä
MATTO-ALE
HUOMENNA TORSTAINA
Lempäälän torilla, myös
jättikokoja 2 x 3 m ym. paikan
päällä, sauna on lämmin klo 12-16.
Tarjolla hernekeittoa ja pullakahvia.
Tervetuloa ulkoilemaan koko perhe.
Joutohetkien seura kokoontuu
pe 14.3. Lempostuvalla
klo 17. välisenä aikana os. 19
Yhdistyspalsta: Lähetä tekstiviesti
numeroon 17191: LVS (väli) YHDISTYKSET (väli) julkaistava teksti. klo 18-19.30 Himminkodon
Päiväkeskuksessa. klo 19.
Lempäälän Huonokuuloiset Lähipalvelu: Sääksjärvi 17.3. klo 18.30 Pirkan
opiston Lempäälän toimipisteessä. Sarjat: lapsille,
naisille ja miehille
Lempäälän Metsästäjät Pilkkikilpailut Rutajärvellä su 16. klo 9-11 Juttutupa,
Uotintie 2 (1 krs).
Lempäälän Kansalliset Seniorit ry 17.3. 255 6677 askosaari.fi
Huom!
La 15.3. Myös
osamaksulla ja yrityksille laskutus sop.
mukaan. Tervetuloa mukaan kaikki jäsenet!
Sää
Riehun kyläkerho ry kokoontuu
Anna ja Raimo Kivistön luona pe
14.3. Leena
044-583 2334.
VESILAHTI
Keskiviikon Kuntofutis ry Tekonurmivuorolle ilmoittautumiset http://
kuntofutis.nettilomake.fi
Vesilahden Luonto ja Latu ry
Sääntömääräinen kevätkokous to
20.3. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
175/65-14 158,- 195/65-15 198,185/65-14 158,- 205/55-16 228,185/65-15 178,- 195/70-15C 198,YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS UUDET BRIDGESTONE, NOKIAN,
GOODYEAR, FIRESTONE, YM...
Rengasmyynti
ASKOSAARI OY
KEVÄTKOKOUS
ti 25.3. Ilm. 03-375 3727, Lopentie 10
www.rengasasennus.com
Krääkkiön Kyläyhdistys
ry:n sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
KOTIMAISET
UUSIOKESÄRENKAAT
ma 24.3. klo 17. Su 16.3.
lauletaan vanhoja koululauluja Tuula
ja Eerik Mäkisen tahdittamana paloasemalla klo 15. paikan
päällä, sauna on lämmin klo 12-16.
Tarjolla hernekeittoa ja pullakahvia.
Tervetuloa ulkoilemaan koko perhe.
SPR Sääksjärven osasto Kevätkokous ti 18.3. Kaikki eläkkeellä
olevat, tervetuloa!
Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistys järjestää kalakisat
ja perhepäivän Rantalan saunalla
15.3. Narvan tori 17:30-18.
T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400.
Keskiviikkona
Lempäälä
Lempäälä
+1
+1
3
4
+0
Vesilahti
18:30
PERUNAA
Lauantaina LV-S:n pihassa klo 9-11
Van Gogh, Pito, Siikli ym.
säkettäin sopivasti. Säävaraus jäätilanteen
vuoksi!
Vesilahden Eläkeläiskerho Edenin uintireissun linja-auton aikataulu: L:lä S-marketin liikenneympyrän
pysäkki klo 10, P:niemi 10.05, Vesilahti Tapola 10.15, Keihonen 10.20,
Narva 10.40, Härkälä 10.55.
Kokouksia
Vesilahden
Metsästysyhdistys ry:n
sääntömääräinen
pidetään Majalla su 30.3.
klo 18.30.
Johtokunta
Lempäälän metallityöväen am. Toimintapäivän kerhot
Kuljun Työväentalolla. Kokouksen
tarkastettu pöytäkirja on
nähtävänä 2.-16.4. Kokoontuminen
Leinikkitien ja Puolukkapolun risteyksessä klo 14. klo 17.00 Ehtookodon
käsityötilassa. 3. SAUNAVIHTOJA.
Kuokkalan Neste pe 14.3.
klo 10-13. Retken pituus n. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tre
puh. Aikuisten harjoitukset tänään klo
20.
Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys Vesijumppa Kangasalan Apilassa la 15.3. klo 19 Kahvila
Koskenvoimassa. Sääntömääräiset asiat. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat ja
valitaan uusi hallitus. 19.3. Tied. To 20.3. Menemme linja-autolla,
lähtöaika Lempäälästä 10.30.
Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys Vesijumppa Kangasalan Apilassa la 15.3
jätehuoltoinsinööri Sanna Pulkkinen,
p. klo 15.00 yhdistyksen kevätkokous,
ks. Yht. 03 3753 533, 0400 630 440
www.vesasto.fi
Vuokralle tarjotaan
Atrantieltä siisti 1. Musiikista vastaa Narvan Soittokunta.
Tervetuloa!
Vesilahden kunta
Vesilahden seurakunta
Maanpuolustusjärjestöt
muutto/kuolinpesät mm.
huonek., LP-levyt, kotim.
lasit, työkalut, mitalit, Lotta/
sotilasasut, kaikenlaista
vanhaa tavaraa.
p. Kahvitarjoilu!
www.lempaalanvihreat.?
P.S. Vuokra 437?/kk.
Vuokratakuu 1 kk.
Vap.1.4. Vuokratakuu 1 kk.
Vap.1.4. 20 tuntia. Lähtö
Narvasta klo 7. 12.4. 2014. ulko- ja sisämaalaukset,
kosteantilan remontit
Laurintie 12-14 E, Lempäälä
p. Ei tupakointia.
KATTOMAALAUKSET
Perustettu 1931
Tapahtumat
NUORTEN MOVES-TANSSITAPAHTUMA
Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä
lauantaina 15.3. ARVIOT ym.
Olemme Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton LAATUYRITYS. Soita tai
poikkea, kysyminen ei maksa mitään.
Vuoden 2012
kiinteistönvälittäjä
Esko Vesasto LKV
0400 630 440
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. Lähettäjän nimi ja
puhelin ilmoitettava. krs. Tanssilajeina
ovat katu-, nyky-, jazz-, show- ja karakteritanssi sekä
baletti.
Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy!
Lisätietoja Lempäälän kunnan internetsivuilta:
www.lempaala.?-->palvelut-->nuoret
Tapahtuman järjestää Lempäälän kunnan nuorisopalvelut yhdessä Nuori Kulttuuri ?säätiön ja aluehallintoviraston kanssa.
Alueellinen jätehuoltojaosto hyväksyi kokouksessaan 5.3.2014 § 5 luonnoksen yhteistoiminta-alueen
yhteisiksi jätehuoltomääräyksiksi jatkotyöskentelyä varten. klo 11-16
Nuori Kulttuuri Moves ?tanssitapahtuma kokoaa
lähes 400 nuorta tanssin harrastajaa esiintymään,
kokemaan ja nauttimaan toistensa seurasta. 044 520 7649
www.remontointirainervilen.fi
mukanaolosta ja
muistamisista, täyttäessäni 100 vuotta!
Alma Komu
VARATUOMARI
MARKKU LEINO
THIS IS LIFE 2014
?VALOKUVAKISAN
Orvokkitie 1, Lempäälä
Puhelin 375 1691
Erityisesti kiinteistö-,
kaavoitus- ja perintöasiat
www.markkuleino.info
Vesakon raivausta
ENERGIA-
voittajat ja parhaat kuvat
esitetään kaikille
avoimessa tilaisuudessa
Lempäälän lukion
juhlasalissa lauantaina
15.3.2014 klo 14-15
Tervetuloa!
Kameraseura
Mielikuvitus ry
PUUKOURALLA
talvihintaan!
Kysy p. Palvelumme on
joustavaa kohtuullisin hinnoin. 2 0 1 4 Ve s i l a h d e s s a
Messu kirkossa klo 18.00, minkä jälkeen seppeleenlasku sankarihaudalla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä.
Messun ja seppeleenlaskun jälkeen muistojuhla seurakuntatalolla, missä kahvitarjoilu ja Tampereen
aluetoimiston johtajan, komentaja Matti Eskolan
esitelmä Puolustusvoimien talvikoulutus Talvisodan hengessä. 040 806 3362, etunimi.sukunimi@tampere.fi.
044 3477 405
Tampereella 10.3.2014
Tampereen kaupungin
yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto
ilmoitukset@lvs.fi
Ilmoitukset
ilmoitukset@lvs.fi
Hilkka Multanen, 044 3477 405
hilkka.multanen@lvs.fi
Graafinen suunnittelu ja
ilmoitusten valmistus
puh. Lisätietoja
kurssista saat PO:n ohjelmasta.
Metsästäjätutkinnot: To 24.4. Osoite Tampereentie 1. Päivän aikana lounastamme myös. PERUKIRJAT . Tampereen osalta aineisto on nähtävillä palvelupiste Frenckellissä,
Frenckellinaukio 2 B. Osoite Tampereentie 1, 3.4.2014 . 0400-834888
Teemme vuosien kokemuksella
Laadukkaan Kiinteistönvälityksen lisäksi myös
Aina
keskiviikkoisin.
. krs:n
läpi talon 1h+k+parv.
39 m2. 0400-665 444
Kuulutuksia
KUNNALLISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET JÄTEHUOLTOJAOSTON
YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA
DNo TRE: 8858/11.02.04/2013
Majamäentieltä siisti
1h+kk 30 m2. 20
Työsuorituksia
Sekalaisia
Kiitos
Remontointi
Rainer Vilèn Oy
Esim. Mukana on 47 tanssiryhmää eri puolilta Pirkanmaata.
Tanssijat ovat iältään 10-20 -vuotiaita. 044 7557 209
ilmoitukset@lvs.fi
Soile Virtanen
Ilmoitusaikataulut
Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 16
mennessä.
Tekstiaineisto sekä tiedotukset
yhdistykset-palstalle vuorokautta aikaisemmin. Tutkintomaksu 20?,
käteismaksuna.
Puhelin 03 342 9000
Avoinna:
ma-to klo 9-16 pe klo 9-15
Toimitus
toimitus@lvs.fi
Päätoimittaja:
Kari Pusa, 050 512 0097
kari.pusa@lvs.fi
Toimittajat:
Erkki Koivisto, 044 7557 206
erkki.koivisto@lvs.fi
Jussi Saarinen, 044 7557 207
jussi.saarinen@lvs.fi
Katariina Rannaste (äitiysvapaalla)
Keskustan kunnallisjärjestö järjestää matkan
EDUSKUNTAAN JA ARABIAN TEHTAANMYYMÄLÄÄN
2.4.2014. lisää tämän lehden kokoukset-osiosta!
Ilmestyy keskiviikkoisin
www.lvs.fi
Julkaisija
Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy
Levikki: LT 2012 6954
Toimitusjohtaja
Olli Sirén
Toimitus ja konttori
Tampereentie 19, PL 38,
37501 Lempäälä
Matkailu
LEMPÄÄLÄN SEUDUN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAA v. Yhtenäiset jätehuoltomääräykset tulevat
korvaamaan aikaisemmat, kuntakohtaiset jätehuoltomääräykset. Ilmoittautumiset Pertti Uusi-Erkkilä
040-588 8630 tai Ari Arvela 0400-339 862.
Halutaan ostaa
KIRPPUTORITAVARAA
TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOJUHLA
t o r s t a i n a 1 3 . KAUPPAKIRJAT
. Uudistuvat jätehuoltomääräykset
koskevat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kangasalan,
Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden,
Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kuntia.
Luonnos jätehuoltomääräyksiksi sekä jätehuoltomääräysten perustelumuistio ovat nähtävillä 11.3.?
11.4.2014 kuntien ilmoitustauluilla. 045 - 134 9234
Pieni
TALO, MÖKKI
tai VERSTAS
p. OSITUS- ja
JAKOKIRJAT . Vuokra 385?/
kk. 2014
Metsästys- ja riistanhoitokurssi: Lempäälän seudun rhy järjestää yhteistyössä Pirkan Opiston kanssa kurssin Kanavan koululla Lempäälässä. Emme vastaa
puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
yhdistykset@lvs.fi
Tilaushinnat
12 kk kestotilaus
6 kk kestotilaus
3 kk kestotilaus
12 kk määräaikainen
6 kk määräaikainen
3 kk määräaikainen
Ilmoitushinnat
Etusivu
1,55 e/pmm
Takasivu
1,26 e/pmm
ts
1,14 e/pmm
tj
1,07 e/pmm
Pienin ilmoituskoko 30 pmm.
Hintoihin lisätään alv 24%
Hinnat sis alv 10%
Tilaukset ja
osoitteenmuutokset
03 342 9000
tilaukset@lvs.fi
www.lvs.fi, Tilaajapalvelu
82,50 ?
44,50 ?
24,00 ?
94,50 ?
59,00 ?
40,00 ?
Paino
Westpoint, Rauma 2014
Jakeluhäiriötapauksissa
Soita postiin numeroon
0200 71000.. ja ma 28.4.2014 klo18.00 alkaen Kanavan koululla Lempäälässä. klo 12-18.30
sunnuntaina 16.3. Ei tupakointia.
p. 040-519 8558
tiili-, mineriitti- ja peltikattojen pesu
ja maalaus, julkisivumaalaukset.
ILMAINEN ARVIO
045-130 8971
www.kirvesmiehet.fi
aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi
Tapahtumat
TERVETULOA TAPAAMAAN LEMPÄÄLÄN
VIHREITÄ VALTUUTETTUJA JA LUOTTAMUSHENKILÖITÄ
lauantaina 15.3.2014 klo 16.30-18.00 Kahvila
Olkkariin (Tampereentie 4). Kurssille ilmoittautuminen Pirkan Opistoon, paikkoja rajoitetusti. 3 . Hissitalon
3. TESTAMENTIT . Lisäksi luonnos jätehuoltomääräyksiksi sekä jätehuoltomääräysten perustelumuistio ovat nähtävillä alueellisen jätehuoltojaoston
internetsivuilla osoitteessa www.tampere.fi/jatehuoltojaosto.
Mielipiteet on toimitettava kirjallisina 11.4.2014
mennessä osoitteella: Alueellinen jätehuoltojaosto,
kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere tai sähköpostitse
osoitteella kirjaamo@tampere.fi
Lisätiedot:
Lisätietoja päätöksestä antaa
vs
Mukana on myös kaavamuutosaluetta, jotta
Ruusutien katualueen rajaus voidaan muuttaa kiinteistöjen rajojen mukaiseksi.
Kaavaehdotusta pidetään nähtävillä 12.3.-14.4.2014
Lempäälän kunnan palvelupisteessä, osoitteessa
Tampereentie 8 viraston aukioloaikana, palvelupisteen ikkunassa sekä kunnan Internet- sivuilla http://
www.lempaala.?/
Kaavaehdotuksesta voi esittää kirjallisia muistutuksia ehdotuksen nähtävilläoloaikana 14.4.2014
saakka. Kyseisillä alueilla on MRL 53 §:n perusteella annetut
rakennuskiellot, jotka astuvat MRA 93 §:n perusteella voimaan tämän kuulutuksen julkaisupäivänä ja
ovat voimassa 3.3.2016 saakka. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa kunnan palvelupisteeseen henkilökohtaisesti tai postitse
osoitteella Lempäälän kunta, Tekninen toimi, PL 36,
37501 Lempäälä, tai sähköpostitse kunta@lempaala.?.
Asiaa hoitaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen
soili.lampinen@lempaala.?, p. Lisätiedot: kulttuurikoordinaattori
Talvikki Torppa p. Vuonna
2014 liikunta-avustuksina jaetaan 76.000 e ja nuorisoavustuksina 18.000 e. Kohderyhminä voivat olla
lempääläläiset lapset, nuoret, vanhukset ja vammaiset.
Vapaamuotoiseen hakemukseen on liitettävä
seuraavat tiedot:
- täydelliset yhteystiedot
- yhdistyksen y-tunnus, rekisterinumero,
pankki ja tilinnumero
- vuoden 2014 toimintasuunnitelma ja talousarvio
- vuoden 2013 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus
ja toimintakertomus
- yhdistyksen lempääläläisten jäsenmäärä
- Mikäli yhdistys on aikaisemmin saanut Lempäälän kunnalta vastaavan avustuksen on sen käytöstä ja kohdentumisesta lempääläisiin jäseniin
annettava selvitys.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa osoitteella:
Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta, os. PL 34,
37501 LEMPÄÄLÄ.
Lisätietoja: hallintosihteeri
Anne Päivärinta puh. Hakulomake ja ohje löytyvät netistä www.pirkanopisto.fi
1104101LK AMPPELEITA
NAUHAVIRKKAUSTEKNIIKALLA
Kanavan koululla joka toinen ma 17.3.-14.4.
klo 17.30-20.45
NOITUUS JA NOITAVAINOT SUOMESSA
-luento Lempostuvassa su 23.3. Maksuton yleisöluento, tervetuloa!
Toimisto on avoinna ma-to 9-16, pe 9-14
www.pirkanopisto.fi. (03) 5652 2500
pirkanopisto@nokiankaupunki.fi
PIRKAN OPISTO
Lempäälä-Vesilahti-Nokia-Pirkkala
TULE OPISKELEMAAN MUSIIKKIOPISTOON
Pirkan opiston yhteydessä toimii taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää antava musiikkiopisto. Hakuaika syksyllä alkaviin opintoihin on
käynnissä 11.4. PL 36,
37501 LEMPÄÄLÄ. 0401337312.
Lempäälä 12.3.2014
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Huvit
Kuulutuksia
VUODEN 2014 LIIKUNTA- JA
NUORISOAVUSTUKSET HAETTAVINA
Vapaa-aikalautakunta jakaa avustuksia paikallisen
liikunta- ja nuorisotoiminnan tukemiseen. Tampereentie 8. Lisäksi yleisavustusta myönnetään erityisryhmien ja kansanterveystyön alalla toimivien järjestöjen
liikuntatoimintaan.
Nuoriso-avustukset
Nuorisotoiminnan yleisavustus myönnetään rekisteröidyille lempääläläisille nuorisoyhdistyksille tai vastaaville yhteisöille, jotka täyttävät nuorisolain ja -asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset
ja sääntöjensä mukaan kuuluvat nuorisotoiminnan
piiriin. Päätökset on määrätty MRL 202 §:n nojalla tulemaan voimaan ennen
kuin ne ovat saaneet lainvoiman.
Lempäälä 12.3.2014
KUNNANHALLITUS
TOIMINTA-AVUSTUKSET
SOSIAALISEEN TOIMINTAAN
Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta ilmoittaa
vuoden 2014 avustukset haettaviksi 15.4.2014 mennessä.
Toiminta-avustusta voidaan myöntää yhteisöille, jotka toiminnallaan edistävät ja tukevat eri kohderyhmien sosiaalista hyvinvointia. Tampereentie 8.
Hakuohjeet ja lomakkeet voit tulostaa internetsivuilta: www.lempaala.?/asiointi_ja_neuvonta/
lomakkeet/. taiteelliseen ja tieteelliseen
työskentelyyn, täydennyskoulutukseen, näyttelykustannuksiin, opintomatkoihin ja taideprojekteihin.
Osa stipendeistä voidaan myöntää tunnustuksena
taiteellisista saavutuksista.
Kulttuuriavustushakemukset tarvittavine liitteineen tulee toimittaa sivistyslautakunnalle torstaihin 17.4.2014 klo 15.00 mennessä os. Lisäksi yleisavustusta myönnetään aikuisjärjestöjen nuoriso-osastoille, jotka ovat jäsenistön perusteella verrattavissa nuorisoyhdistyksiin ja kirjanpidossa selkeästi erotettavissa pääjärjestöstä.
Hakeminen
Avustushakemuslomakkeen sekä toimintatietolomakkeen voi ladata kunnan internetsivuilta osoitteesta http://www.lempaala.?/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu/hallinto/avustukset/.
Samassa osoitteessa voi tutustua myös avustusohjeisiin ja toimintatietolomakkeen täyttöohjeisiin.
Avustushakemukset tarvittavine liitteineen osoitetaan vapaa-aikalautakunnalle osoitteella PL 36,
37501 LEMPÄÄLÄ pe 11.4.2014 klo 15.00 mennessä. saakka. Avustukset on keskitetty
yleisavustuksiksi.
Liikunta-avustukset
Liikuntatoiminnan yleisavustus myönnetään rekisteröidyille lempääläläisille urheiluseuroille tai vastaaville yhteisöille, jotka täyttävät liikuntalain ja -asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset ja
sääntöjensä mukaan kuuluvat liikuntatoiminnan piiriin. ja www.lempaala.?/opetus_ja_vapaaaika/kulttuuri/avustukset
Viikon odotetuin päivä
KESKIVIIKKO
Kuulutuksia
RAKENNUSKIELLON JATKAMINEN
KESKUSTAN KORTTELEISSA 22, 23 JA
26a SEKÄ VANATTARANTIEN
ITÄPUOLELLA
MRA 93 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että Lempäälän
kunnanhallitus on 3.3.2014 73§:ssä päättänyt jatkaa
rakennuskieltoa keskustan kortteleissa 22, 23 ja 26a
asemakaavan ajantasaistamiseksi ja 74§:ssä päättänyt jatkaa rakennuskieltoa eräillä asemakaavaalueilla Vanattarantien itäpuolella.
Päätökset, joihin kuuluvat kartat alueiden rajauksista, ovat nähtävillä 12.3.2014.- 3.3.2016 Lempäälän
kunnan palvelupisteessä viraston aukioloaikana.
Palvelupisteen käyntiosoite on Tampereentie 8. 21
Kuulutuksia
MOISIO-HAKKARIN ASEMAKAAVA JA
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIVIAHON
LUOTEISKULMA, EHDOTUKSEN
NÄHTÄVILLÄOLO
Lempäälän kunta tiedottaa Kiviahon luoteiskulman
asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettamisesta.
Suunnittelualue käsittää noin seitsemän hehtaarin
suuruisen alueen, joka sijaitsee Kiviahon asuntoalueen luoteispuolella Tarkoituksena on laatia asemakaava, joka mahdollistaa Kiviahon asuntoalueen
laajentamisen yleiskaavan antamien lähtökohtien
pohjalta. Stipendejä myönnetään mm. Hakemuksen voi palauttaa
myös kunnan palvelupisteeseen os. Hakemuksen voi palauttaa myös kunnan palvelupisteeseen os. Hakulomakkeita saa myös kunnan
palvelupisteestä. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsiteltäväksi.
Vuonna 2013 avustusta saaneiden tulee antaa käyttötilitys avustuksen käytöstä.
Lisätietoja vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli
050-383 9682 tai erkki.hakli@lempaala.?.
Lempäälässä 10.3.2014
Vapaa-aikalautakunta
Opisto
Nokian valtatie 25 A, 37100 NOKIA
puh. 050 383 9613 tai talvikki.torppa@
lempaala.. klo 14.30-16.45,
puhujana VTM Mirja Rekola. 050 3839 656.
Lempäälä 12.3.2014
KUNNANHALLITUS
LEMPÄÄLÄN KUNNAN VUODEN 2014
KULTTUURITOIMINNAN AVUSTUKSET
HAETTAVINA
1 Yleisavustus rekisteröidyille kulttuuriyhdistyksille taiteen harjoittamiseen ja harrastamiseen, taidepalvelujen tarjontaan ja käyttöön, kotiseututyöhön
sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimiseen ja
edistämiseen.
2 Kohdeavustus kulttuuriyhdistyksille sekä kulttuuritoiminnan parissa toimiville toimintaryhmille taiteen
harjoittamiseen ja harrastamiseen.
3 Seurahistoriikkiavustus
4 Kulttuuristipendit nuorille (16?30-v.) kulttuurin
harrastajille, opiskelijoille ja ammattilaisille
Phil (S)
4.30 Älypää-TV
Torstai 13.3.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 A-studio
12.30 Taivastiellä
13.00 Skandaali tyttökoulussa
(S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Downton Abbey (12)
19.50 Unohtuneet rikokset
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja:
USA:n keskuspankin mahti
22.55 Yle Uutiset
23.00 Seinää vasten (16)
0.00 Uutisikkuna
MTV3
YLE TV1
MTV3
YLE TV1
5.30 Aamusää
6.25 Huomenta Suomen avaus
6.35 Studio55.fi
7.00 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Huomenta Suomen Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Miehen puolikkaat (7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava Tvins.com
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Koko Britannia leipoo
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.45 Jamie Oliverin
helpot herkut
16.15 Erilaiset äidit
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Maajussille morsian
21.00 Klikkaa mua
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Enbuske & Linnanahde
Crew
23.20 Löytäjä (12)
0.20 Eurojahti
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Aarteenetsijät
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 A-studio: Talk
12.30 Taivastiellä
13.00 Pekka ja Pätkä
salapoliiseina (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma:
Paimentolaiselämää
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Sylillinen piikkilankaa (16)
23.40 Japanin keisarin armeija
0.35 Uutisikkuna
5.30 Aamusää
6.25 Huomenta Suomen avaus
6.35 Studio55.fi
7.00 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Huomenta Suomen Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Miehen puolikkaat (7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava Tvins.com
14.05 Viikonvaihteen alueellinen
sääennuste
14.10 Farm Kings
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Pilanpäiten
15.25 Enbuske & Linnanahde
Crew
16.15 Maajussille morsian
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Suuret setelit
21.00 Tuubi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Dallas (12)
23.35 Chicagon laki (16)
0.35 Eurojackpot ja Jokeri
0.40 Eurojahti
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Kiehtova maailma:
Paimentolaiselämää
9.00 Yle Uutiset
9.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tanskalaisten
antiikkiaarteita
12.10 Pressiklubi
12.40 Ilveksiä ja ihmisiä
13.30 Päästökauppiaat
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Vielä virtaa (S)
15.40 Tarinateltta
15.55 Prisma:
Mitä eläimet ajattelevat?
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Ravisuoran 16 hevosta
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Avara luonto:
Pingviinit piilokamerassa
19.40 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Ylikomisario Morse (12)
23.45 Köyhyys - miksi?:
Rahat tiskiin
0.40 Uutisikkuna
YLE TV2
NELONEN
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN:
Neposen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.3.
6.53 Pojat (S)
6.58 Taikuri Savisen eläinpuisto:
Seepra
7.04 Possu Pallero (S)
7.15 Vertailuruutu
7.20 Lilli ja kukkaisystävät (S)
7.31 Popi Kissa (S)
7.42 Neppajymykerho
7.50 Muumilaakson tarinoita (S)
8.13 Kaapo (S)
8.38 Late lammas (S)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Yötyössä
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
9.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 Tanskalaisten lempikakut
11.35 Keittiössä tuoksuu ruoka
12.05 Hehku
12.35 Hehku
13.05 Sportmagasinet
13.35 Näin Norjassa
13.45 Suorana: Kortesmäki
15.00 Au pairit Lontoossa
15.30 Paralympialaiset
16.30 Galaxi
16.31 Nokkelikot
16.44 Mimun maailma (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Paralympialaiset
18.30 Ampumahiihdon mc:
Naisten pikakilpailu
20.00 Silminnäkijä:
Töissä turpaan
20.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7)
21.00 Siskonpeti (7)
21.25 Kimmo (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Hubotit - melkein ihmisiä
(16)
23.05 Kohta 18 (12)
23.50 Misfits (16)
0.37 Uutisikkuna
5.00 Älypää-TV
6.00 Ostosruutu
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit (S)
7.25 Disney esittää:
Finias ja Ferb (7)
7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S)
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
8.15 Eläintarhojen elämää
8.45 Kyproksen herkkukeittiö
9.15 Supernannyn paluu (S)
9.50 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.20 Lapsiperheen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
13.50 Kodikkaasti vuokralla
14.20 Kyproksen herkkukeittiö
14.50 Suhdekoukerot (7)
15.20 Suhdekoukerot (7)
15.50 Supernanny (7)
16.55 Frasier (S)
17.25 Tervetuloa kotiin
18.25 Deittikamera
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Farmi (S)
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Maaginen Criss Angel (7)
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16)
22.00 Sarasvuo
23.00 Farmi (S)
23.25 Blue Bloods (12)
0.25 Frasier (S)
0.55 Deittikamera
1.25 Red Widow (12)
2.25 Dr. Phil (S)
3.30 Dr. Phil (S)
3.25 Älypää-TV
Yle TV2
Lauantai 15.3.
Perjantai 14.3.
Yle TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN:
Katti Matikaisen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.3.
6.52 Sukkapyykkiä (S)
6.56 Matikkahirviöt (S)
7.09 Sirkus Temppula
7.14 Aamuruno
7.16 Kim ja Kai (S)
7.23 Kasper ja Liisa (S)
7.36 Pikku Kakkosen posti
7.42 Max ja Meeri (S)
7.53 Muumilaakson tarinoita (S)
8.16 Puu Fu Tom (S)
8.39 Sirkustelua
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Silikonisukupolvi
10.00 Erämaan
mesimuurahaiset
10.50 Oddasat
11.05 Luontoretkellä
11.35 Elämäni eläimet
12.05 Hehku
12.35 Hehku
13.05 Strömsö
13.45 Kätilöt
15.00 Jan ja hanhet
16.29 Galaxi
16.30 Hemmot (S)
16.32 Jenni (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Paralympialaiset
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Tuhkimotarinoita
20.20 Pikaluistelun
maailmancup
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Tartu Mikkiin: Jatkot
22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö
(16)
23.35 Pasila 2.5 The Spin-Off (7)
0.00 Misfits (16)
0.50 Uutisikkuna
NELONEN
Nelonen
5.00 Älypää-TV
6.00 Ostosruutu
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit (S)
7.25 Disney esittää:
Finias ja Ferb (7)
7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S)
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
8.15 Eläintarhojen elämää
8.45 Kyproksen herkkukeittiö
9.15 Supernannyn paluu (7)
9.50 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.20 Kodikkaasti vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
13.50 Kodikkaasti vuokralla
14.20 Näin teet ranskalaista
ruokaa
14.50 Suhdekoukerot (S)
15.20 Suhdekoukerot (S)
15.50 Supernanny (S)
16.55 Frasier (S)
17.25 Sarasvuo
18.25 Deittikamera
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Hot Tub Time
Machine - Kasarikankkunen (16)
0.10 Elokuva: Flight of Fury (16)
2.15 Frasier (S)
2.45 Deittikamera
3.15 Falling Skies (12)
4.15 Älypää-TV
Yle TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna
7.45 PIKKU KAKKONEN
7.46 Nimipäiväonnittelu: 15.3.
7.47 Harri ja dinot (S)
8.09 Pikku Kakkosen posti
8.16 Lasten musiikkiestradi
8.21 Postimies Pate,
erikoislähettipalvelu (S)
8.37 Viidakkokirja (7)
9.00 Galaxi
10.00 Galaxin mestari:
Koiramestari
10.30 Tartu Mikkiin
11.20 Au pairit Lontoossa
11.48 Au pairit Lontoossa
12.16 Au pairit Lontoossa
12.45 Urheiluviikonloppu
12.55 Ampumahiihdon mc:
Miesten pikakilpailu
15.00 MotorSport
15.28 Urheiluviikonloppu
15.30 Ampumahiihdon mc:
Naisten pikakilpailu
17.15 Paralympialaiset
18.20 Pikaluistelun
maailmancup
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Kohta 18 (12)
20.15 Uroot (S)
20.30 Siskonpeti (7)
21.00 Kova laki:
Rikollinen mieli (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Medusan sinetti (16)
23.50 The Wire (16)
1.20 Misfits (16)
2.07 Uutisikkuna
MTV3
6.00 Eurojahti
7.10 Ostoskanava Tvins.com
8.10 Tuomas Veturi (S)
8.25 Maija Mehiläinen (S)
8.40 Katti kaiken tietää! (S)
9.05 Pokémon (7)
9.30 Kung Fu Panda (7)
9.55 Cosmos - salattu luonto
11.00 Ostoskanava Tvins.com
11.30 Enbuske & Linnanahde
Crew
12.15 Salatut elämät
12.45 Salatut elämät
13.15 Salatut elämät
13.45 Möröt vastaan
muukalaiset (7)
15.35 Top Gear USA
16.30 Suuret setelit
17.30 Tuubi
18.30 MTV Sport Kisastudio
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Mentalisti Noora Karma
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Irene Huss:
Pahan varjot (16)
0.30 Broadchurch (12)
1.30 Eurojahti
NELONEN
Nelonen
5.00 Älypää-TV
5.35 Ostosruutu
6.05 Ostosruutu
6.35 Ostosruutu
7.05 Ostosruutu
7.35 Ostosruutu
8.05 Pound Puppies (S)
8.30 Elixir
9.00 Elixir Sport
9.30 Start!
10.00 Supernanny (S)
11.05 Neljän tähden illallinen
11.35 Neljän tähden illallinen
12.05 Neljän tähden illallinen
12.35 Neljän tähden illallinen
13.05 Eläintarhassa tapahtuu
13.35 Merieläinten pelastajat
14.05 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.15 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.25 Shake It Up (S)
14.55 Farmi (S)
15.25 Farmi (S)
15.55 Farmi (S)
16.25 Farmi (S)
16.55 The Voice of Finland
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Mustat lesket (12)
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16)
0.35 Under the Dome (12)
1.35 Elokuva: 30 päivää
kaamosta (18)
3.50 Dexter (16). 22
Televisio-ohjelmat 12.-15.3.2014
Keskiviikko 12.3.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 MOT
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä
maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Prisma Studio
12.05 Luontohetki:
Eläintarinoita
12.30 Taivastiellä
13.00 Vääpelin kauhu (S)
14.10 Kiehtova maailma:
Ylväät paholaisrauskut
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.55 Avara luonto:
Pingviinit piilokamerassa
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historia:
Shackletonin kapteeni
19.50 Puhelimen historiaa
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.55 Keskiviikon ravisuora
22.00 Sylillinen piikkilankaa (16)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Ulkolinja:
USA:n keskuspankin mahti
23.45 Pääsiäissaaren arvoitus
0.35 Uutisikkuna
Yle TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN:
Katti Matikaisen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.3.
6.52 Babar ja Badun
seikkailut (S)
7.05 Herra Nokkelo (S)
7.10 Tiketi Tok (S)
7.22 Lauran tähti:
Rohkeuskoe
7.35 Loruloikkaa
7.38 Arvaa kuinka paljon sinua
rakastan (S)
7.52 Muumilaakson tarinoita
8.15 Kaapo (S)
8.41 Late lammas (S)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Elämäni eläimet
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
9.50 Yle Uutiset
Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset
Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 Camilla Plum ja
porisevat padat
11.35 Veljesten keittiössä
12.05 Hehku
12.35 Hehku
13.05 Nolojen tilanteiden mies
13.31 Hupipätkät (S)
13.45 Suorana: Kortesmäki
14.15 Ajankohtainen kakkonen
14.50 Hupipätkät (S)
15.00 Au pairit Lontoossa
15.30 Erämaan
mesimuurahaiset
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Paralympialaiset
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Au pairit Lontoossa
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Kohta 18 (12)
21.41 Uroot (S)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 ALEKSANDER GAMME PÅ
VERDENS LENGSTE SKITUR
23.05 Au pairit Lontoossa
23.35 Silminnäkijä:
Lääkäri lähti Suomeen
0.00 Copper (16)
0.40 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
5.30 Aamusää
6.25 Huomenta Suomen avaus
6.35 Studio55.fi
7.00 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Huomenta Suomen Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Miehen puolikkaat (7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava Tvins.com
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Vauvan kanssa töihin
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Vauvaonnea (S)
15.45 Vauvaonnea (7)
16.15 Pomo piilossa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Erilaiset äidit
21.00 C.S.I. New York (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
23.10 Rikoksista pahin (12)
0.10 Fringe - rajamailla (12)
1.10 UEFA Champions League
-huippuhetket
1.40 Eurojahti
NELONEN
Nelonen
5.00 Älypää-TV
6.00 Ostosruutu
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit (S)
7.25 Disney esittää:
Finias ja Ferb (7)
7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S)
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
8.15 Muuttajat
8.45 Kyproksen herkkukeittiö
9.15 Supernannyn paluu (7)
9.50 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.20 Lapsiperheen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
13.50 Lapsiperheen taloprojekti
14.20 Kyproksen herkkukeittiö
14.50 Suhdekoukerot (S)
15.20 Suhdekoukerot (S)
15.50 Supernanny (S)
16.55 Frasier (S)
17.25 Maaginen Criss Angel (S)
18.25 Deittikamera
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Farmi (S)
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Tervetuloa kotiin
20.57 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Farmi (S)
23.30 Dexter (16)
0.30 Frasier (S)
1.00 Deittikamera
1.30 Criminal Minds:
Epäilyksen alla (16)
2.30 Dr