Sivu 12
Annika Eronen
Torjunta-aineita työkseen tutkiva Kalle Salminen sanoo, että kasvitaudeilta suojautuminen on paras antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Lisäksi se jaetaan kaikkiin Lempäälän ja Vesilahden talouksiin.
Kuluvan kesän aikana Oona Ylipekkalan tarjottavat ovat tulleet vakiasiakas Esa Hietasella tutuiksi.. Sivu 5
Hapkido on itsepuolustuksen tiedettä
Lempäälässä hapkidoa treenaa viidentoista aktiiviharrastajan porukka. Hautakivistä voi esimerkiksi päätellä, koska on käyty sotia. Harrastajien taustalta löytyy usein aiempaa taistelulajikokemusta. Sivu 9
LeKi-futis johtaa vitosdivaria
Lempäälän Kisa sen kun kasvattaa etumatkaansa jalkapallon vitosdivisioonassa. Työt kuitenkin viivästyivät pahasti. vuosikerta Irtonumero 2 euroa
Ekotalo valmistuu vasta ensi vuonna
Lasikehikon sisään rakennettavan konttitalon piti olla asuntomessujen etäkohde Lempäälässä. Sivu 4
Älä tartu torjunta-aineisiin, kotipuutarhuri!
Kirsi Isotalo on toiminut hautausmaakävelyjen oppaana jo vuosia
Hautausmaat kertovat tarinoita historiasta
Hautausmaakävelyillä saa oppia kaikenlaista mielenkiintoista. Sivu 2
Festivaalikausi avattiin Vesilahdella
Pub Tikankolon läheisyydessä kuultiin kosolti elävää musiikkia viime viikonloppuna. Lavalle kiipesivät muiden muassa Retropop ja Kilpi. upea Liitteenä ASUNTOHTI! MESSULE
N:o 51 Torstai 12.7.2012 82. Sivu 6
Jussi Saarinen
Omassa kahvilassa kesätyö maistuu
Kahvila Oona Ylipekkala, 15, ja Markus Karjainen, 16, leipovat ja tarjoilevat kesäherkkuja narvalaisten iloksi.
Sivu 7
Tänään se on täällä, asuntomessulehti siis
Vuoreksen asuntomessut ovat jo ovella, joten kannattaa tutustua tuhtiin lukupakettiimme! 48-sivuinen rakentamiseen, asumiseen ja asuntomessuihin keskittyvä liite ilmestyy tämän päivän L-VS:n välissä. Kaulaa on jo 26 pistettä
Niemisen mukaan esimerkiksi Amsterdamissa ja Lontoossa konttirakentamista on tehty jo runsaastikin. 12.7.2012 PÄÄKIRJOITUS
Unelma täydellisestä kodista
Asuntomessuilla myydään unelmaa. Koko 900 neliömetrin alue on siis yhden suuren lasikuution sisässä. Vanhoista rahtikonteista rakennetaan asuintilat ja jopa uima-allas. Silti ekologisuutta ei haluta korostaa sillä varjolla, että asumismukavuus kärsisi. Alueelle tehdään tuulivoimala, valaistus hoidetaan led-valoilla ja tontilla toimii myös sadeveden kierrätysjärjestelmä. Toivottavasti Vuoreksessa homma toimii, eikä messuista tule 1990-luvun Tampereen asuntomessujen toisintoa. Moneen kertaan otimme heihin yhteyttä, mutta työt eivät vain edenneet aiotuissa raameissa. Konttirakentamisen hyödyntäminen on sekin tutkinnan alla. Messuhaaveet vesittyivät, toteaa Suomen Lasinjalostuksen toimitusjohtaja Ville Nieminen. Niemisen vastaus on kolea ilmasto. Eikä mikään ihme. Suuri osa messutaloista on kaiken lisäksi järkyttävän tyyriitä. Monet kohteiden hinnat hipovat 500 000 euroa. Ostaja halutaan saada ajattelemaan, että juuri tässä on se minun haaveideni ihannekoti. Kierrätystalojen ongelma Suomessa on kylmät elinolot, jotka vaativat talolta ja etenkin lämpöerityksiltä paljon. Miksi Suomi sitten ei ole kyennyt hyödyntämään rahtikontteja talonrakentamisessa. Vuoreksenkin alue on pystytetty niin rivakalla tahdilla, että vielä juhannuksen tienoilla ei olisi uskonut messujen käynnistyvän alle kuukauden päästä. Nyt sopimus maaurakoitsijoiden kanssa on sanottu irti.
Idea saatiin kasvihuoneharrastajalta
Talo sijaitsee muutaman kilometrin päässä Ideaparkista Savontien varressa Herralassa. Fakta on se, että usein messuasunnon ostaneet joutuvat jälkeenpäin tekemään suuritöisiäkin remontteja. Jussi Saarinen Ekotalon asuintilat rakennetaan käytetyistä merikonteista.. Toisaalta monet eivät ole tulleet messuille välttämättä ostoaikeissa, vaan poimimaan vinkkejä, yksityiskohtia ja elämyksiä. Näin turhiksi jääneiden konttien käyttöikää pidennetään hyödyllisellä tavalla. Tämä Ekotalo on Suomen mittakaavassa täysin ainutlaatuinen projekti. Ajatus asunnosta, joka perustuu suurilta osiin kierrätykseen, sai alkunsa jo vuonna 2005. Eräs haastateltu kertoi kiertäneensä monet messut ja löytäneensä messutaloista erittäin paljon huolimattomuusvirheitä. Lasikatteilla tämä ongelma pystytään ratkaisemaan, kertoo Nieminen. Hintataso jättää tungoksessa tuskailevan messukävijän kylmäksi. Jopa konteista tehtyjä kerrostaloja on olemassa. Suomen Lasinjalostus Oy:n rakentaman talon piti valmistua jo asuntomessuihin mennessä, mutta urakka ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Vasta Ekotalon valmistuttua pääsemme näkemään, millaisen vastaanoton saamme. Osa menee ylikin. Alun perin tarkoitus oli saada talo pystyyn tähän kesään mennessä, mutta maaurakoitsijat olivat aikataulusta myöhässä kaksi ja puoli kuukautta. Eikä ympäristöystävällisyys pelkkiin kontteihin ja lasikatteisiin jää. Suomessa tällaista ei ole ennen paljoakaan kokeiltu. Ja kyllä Vuoreksesta keskihintaisiakin kohteita löytyy. Alkuperäisen idean antoikin kasvihuoneharrastaja: miksei talo voisi olla ympäri vuoden
lämpimässä?
Kierrätys edellä, asumismukavuuden puitteissa
Nieminen kertoo, että ekotalohankkeessa kierrätys on iskusana numero yksi. Ihmisille ei kaupata täydellistä taloa, vaan ainoastaan mielikuvaa täydellisestä talosta. Aika näyttää, miten tässä käy. Uutta päivämäärää on siirretty vuoden päähän, joten talo valmistuu ensi kesänä, jos ei matkaan tule lisää mutkia. Kyseessä on kuitenkin vasta prototyyppi, jota aiotaan tuotteistaa tulevaisuudessa. Ekotalossa kaikki ratkaisut on tehty ympäristöystävällisyyttä silmällä pitäen. Silloin jäivät monet ökytalot Lapinniemestä myymättä.
Jussi Saarinen
Arkkitehtiruutu Oy / Petra Savela
Ekotaloa ympäröi valtava lasikehikko, jotta ilmasto saadaan pidettyä halutunlaisena.
Lempäälän ekotalossa eletään kuin kasvihuoneessa
Rakennushanke Asuntomessujen etäkohteeksi kaavaillun talon pystyttäminen on vielä pahasti kesken, mutta projekti valmistunee ensi kesäksi
Lempäälään rakennetaan parhaillaan varsin poikkeuksellista taloa. Nieminen kertoo, että lasikehikköä ollaan viemässä etenkin teollisuusalalle niiden iänikuisten pressukatosten vaihtoehdoksi. Hintaa talolle kertyy näillä näkymin noin miljoona euroa. Sen asuintilat tehdään käytettyjen rahtikonttien sisälle, ja talo pihoineen katetaan kierrätyslasilla
Torstai 12.7.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
3
Messuilla etsitään sisustusvinkkejä ja tehdään tuttavuutta Vuoreksen kanssa
Gallup Vuoreksen asuntomessut saavat lähtölaukauksen 1. Esko Vesasto LKV 0400 630 440
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT: Tuovi Hakala, Petteri Ingalsuo, Helena Kokkonen, Riitta Rantanen, Petteri Paassilta.
Lempäälän Silmäasema, Tampereentie 2 p. Vuoreksen sijainti on mielestäni oikein hyvä.
Mansikkaa ja vadelmaa
Ala-Orvolan Puutarha
Iloistentie 33, Vesilahti 0400-632 209 Avoinna joka päivä klo 9-18
· PERUKIRJAT · OSITUS- ja JAKOKIRJAT · KAUPPAKIRJAT · TESTAMENTIT · ARVIOT ym.
Olemme Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton LAATUYRITYS. Talonrakentaminen ei ole minun tapauksessani kovin ajankohtaista, joten se puoli ei niinkään kiehdo tällä hetkellä. Usein messutalot vaativat kunnostamista, koska ne on tehty huolimattomasti. Messut vetävät puoleensa ylipäätään, mutta tietysti sisustus kiinnostaa eniten. Kyseessä on uusi alue, joten mietityttää, kuinka Vuores kehittyy erillään muusta yhdyskuntarakenteesta. Mainostettuja järvimaisemia siellä on kyllä niukasti.
Teemme vuosien kokemuksella Laadukkaan Kiinteistönvälityksen lisäksi myös
Aino Kantola Lempäälä, keskusta Joo, olen miettinyt, että pitäisikö lähteä, mutten ole vielä päättänyt. Täytyy sanoa, etten ole ikinä alueella käynyt, joten vähän paha sanoa mitään.
Olli Ainasvuori Lempäälä, Kiviaho Remontti häämöttää lähitulevaisuudessa itsellänikin, joten on hyvä nähdä malliksi nykyaikaisia ratkaisuja remontoinnin ja sisustuksen suhteen. Palvelumme on joustavaa kohtuullisin hinnoin. Vuores on ihan uusi alue, ja se viehättää. Messut kiinnostavat, koska rakentaminen kiinnostaa. Kävimme jo ajelemassakin paikan päällä. En ole koskaan aiemmin käynyt asuntomessuilla, mutta sisustusvinkkejä olisi mukava käydä katselemassa. Mitä mieltä olet Vuoreksesta asuinalueena?
Jussi Saarinen
Markku Kurikka Tampere Olen menossa. Lempäälän väkeä messut kiinnostavat kovasVuoreksen ti, mutta Vuores alueena on monille kysymysmerkki. Tällä hetkellä elämme vähän ylisuuressa omakotitalossa, ja voihan sieltä vinkkejä tulevaisuuden varalle saada. Lähtisin messuille vain ihan huvikseen ja tietysti sisustusvinkkejä katselemaan. Kiinnostavatko huomenna. AJANVARAUS ETUKÄTEEN.
www.pirkanmaanajoneuvopesu.fi info@pirkanmaanajoneuvopesu.fi
P. Kulkuyhteydet ovat ainakin hyvät.
Susanna Heikkinen Lempäälä, Moisio Haluaisin kyllä mennä messuille. (03) 4102 3916
Aidosti paikallinen!. 03 3753 533, 0400 630 440 www.vesasto.fi
TARJOUS!
HENKILÖAUTON KOVAVAHAUS
Ilmoita kesäosoitteesi 03 3429 000 tilaukset@lvs.fi
60
m (nor
0 ) . Kävin jo juhannuksena pyörimässä alueella. Nuorempana kiertelin vanhempien kanssa vaikka kuinka monet messut läpi. Toisaalta sijainniltaan se ei kiinnosta. asuntomessut. (o3) 343 5700
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Voisin itsekin ostaa talon Vuoreksen alueelta. Yleensä en tapaa käydä asuntomessuilla, mutta kun nyt kerran näin lähellä järjestetään, niin täytyyhän sinne mennä. 2. Oli se alun perin hieno idea tehdä kuntarajat ylittävä uusi asuinalue, mutta vähän harmittaa Lempäälän puolesta. Sitten kun alue kehittyy, näkee miten palvelut toimivat. En haluaisi muuttaa niin lähelle Hervantaa, vaikka siellä varmasti monipuoliset palvelut olisivatkin.
Kati Cosby Lempäälä, Kulju Kiinnostaa, vaikka en ole vielä päättänyt, lähdenkö vai en. ASTI. Ihmetyttää, että miten paikat saadaan kuntoon aikataulussa. 10
TARJOUS VOIMASSA KESÄVIIKONLOPPUISIN Ä (LA-SU) 5.8. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Vaikea sano vielä, kun touhut ovat siellä niin kesken.
Markku Rantala Lempäälä, Kulju Kyllä, uteliaisuuttani ajattelin käydä katsastamassa
Katariina Rannaste
Kirjoituksesi Lukijan mielipide -palstalle voit jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19 37500 Lempäälä Lehdessä julkaistaviin kirjoituksiin on aina liitettävä tekstin kirjoittajan nimi ja yhteystiedot, vaikka kirjoittaja esiintyisi nimimerkin suojissa. Sadonmenetyksiä tulee aina jonkun verran, mutta en pidä järkevänä, että pienellä alalla ryhdytään ruiskuttelemaan. Jokioisten yksikössä tutkitaan kasvitautien torjunta-aineiden lisäksi rikkakasvien ja tuholaisten torjuntaaineita. Myös Yleisradio on tänä kesänä ymmärtänyt, että festivaalit ovat suomalaisten suurinta herkkua. Asiassa noudatetaan varovaisuusperiaatetta; jotkut voivat olla herkempiä kuin toiset. Siksi, että janoamme elämyksiä. Torjunta-aineiden valvonta ja käyttö on tänä päivänä paljon tarkempaa kuin ennen. Salmisen mukaan marjojen kemikaalijäämistä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, sillä jäämät eivät ole ylittäneet sallittuja raja-arvoja. Euroopan sisältäkään tulevissa ei ole kovin paljon kertymiä. Tässä puhutaan kuitenkin niin pienistä määristä, etten näe vaaralliseksi, vaikka ulkomailta tuotuja hedelmiä syökin. Mutta sitten jos torjutaan tuhoeläimiä tai -hyönteisiä, torjunta-aineet saattavat vaikuttaa samanlaisiin reseptoreihin joita
on ihmisessä, eli ne saattavat vaikuttaa ihmisen soluihin. Yönsäkin voi viettää hotellissa, jos siltä tuntuu. Soitetaan musiikkia kuuloelimiä vaurioittavalla äänenvoimakkuudella monta tuntia putkeen. Kalle Salminen huomauttaa, että mansikoista löydetään enemmän torjuntaaineita kuin muista kotimaisista marjoista. Ja kun härkäpavut ja herukat eivät ole vaarassa joutua vääriin suihin, uhkana on, että rikkaruohot tukahduttavat koko kasvuston. Vaarallisimmat kasvinsuojeluaineet ovat poistuneet markkinoilta EU:n myötä ja suuntaus jatkuu; Salmisen mukaan haitallisimpia aineita halutaan karsia vielä lisääkin. Käyttömääriä halutaan vähentää myös maataloudessa. Todellisuudessa festareilla on harvoin ahdistavan ahdasta. Miksi me jaksamme vuodesta toiseen pakata repun ja painua toiselle puolelle Suomea hytisemään sateessa tuhansien muiden kanssa. Näin monet suomalaiset viettävät kesäviikonloppunsa. Festarikokemus ei ole pelkkää remuamista, vaan irtiotto arjesta, pieni piristys keskellä lomaa tai työputkea. Jos puutarhassa aiotaan käyttää jotain torjunta-ainetta, ruiskutuksen jälkeen alueella ei pidä oleskella tai kosketella kasvien lehtiä ainakaan vuorokauteen, Salminen huomauttaa. Se on suomalaiselle etelänmatka pienoiskoossa. Puhutaan integroidusta kasvinsuojelusta, jossa pyritään siihen, että kasvinsuojeluaineet eivät olisi ensisijainen keino suojella satoa vaan esimerkiksi hyvä viljelyhygienia ja terve siemen. Kasvitautien torjunta-aineita työssään tutkiva Salminen suosittelee kotipuutarhureita käyttämään torjunnassa perinteisempiä menetelmiä; jos kasvimaalla tai kukkapenkissä on rikkakasveja, ne voi vain nyppiä pois. Aine nousi viime vuonna kiistelyn kohteeksi, kun yhdysvaltalaisraportti esitti sen olevan terveydelle paljon luultua vaarallisempaa. Itse asiassa festareista on tullut Suomessa nuorten aikuisten moderni rituaali. Kovin herkästi kotipuutarhurin ei kuitenkaan kannata torjunta-ainepulloon tarttua. Salmisen mukaan nykyisiä käytössä olevia torjunta-aineita ei pohjavesissä niinkään ole. Eikä siinä ole mitään ihmeteltävää. Ja kyllähän siinä kieltämättä tiettyä hurmoshenkistä yhteisöllisyyttä saa kokea, kun tuhatpäinen väkijoukko hoilaa yhteen ääneen Eppu Normaalia epävireisesti. Voikin olla parempi, että torjunta-aineita ei käytä ollenkaan kuin että käyttää niitä väärin. Jäämät eivät myös-
kään vaaranna kasvisten terveyshyötyjä. Luotan kotimaiseen ruoantuotantoon ja siihen, että kasvinsuojeluaineita käytetään oikein. Huomioon pitää ottaa lapset ja koirat, joita ei kannata päästää altistumaan aineelle. Kotipuutarhuri ei välttämättä osaa suojautua samalla lailla kuin ammattiviljelijä. Tunnetuin glyfosaattia sisältävä tuotemerkki on monikansallisen Monsanto-konsernin valmistama Roundup. Aina välillä maha täytetään riistohintaisilla ja elähtäneillä kebab-annoksilla. Suomalaisissa marjoissa, hedelmissä ja kasviksissa on keskimäärin vähemmän jäämiä kuin ulkomaisissa. Salminen muistuttaa, että rikkakasvien torjunta-aineet vaikuttavat eläviin soluihin, jolloin niillä voi olla vaikutusta myös ihmisten soluihin. Eivätkä ne ruuat ja juomat niin älyttömän kalliita ole, vaikka maukkaiksi niitä voi harvemmin kehua. Nestetankkaus hoidetaan pääosin alkoholijuomilla, jotka ovat kolme kertaa kalliimpia kuin kotipubissa. Toisaalta närää on nostattanut se, että tarjonta on vain nuorisolle suunnattua. Tutkimusta tehdään lähinnä viljakasveilla. Vaikka 15-kiloinen lapsi söisi 100 grammaa mansikoita joka päivä ja mansikoissa olisi maksimimäärä jäämiä, hän saisi aivan huoletta syödä niitä, koska torjunta-aineiden raja-arvot määritetään mahdollisimman alas. Mansikkaa joudutaan ruiskuttamaan todella paljon ammattiviljelyssäkin kukintoja syövien kuoriaisten karkottamiseksi. Festivaalit kuuluvat Suomen kesään siinä missä mansikat tai sopivasti hiiltynyt kabanossi. Tai jos tuholaiset tai taudit iskevät, sairaat kasvit poistetaan. Kalle Salmisen mielestä monen kemikaalin, myös glyfosaatin, käytössä tulee noudattaa ihmisen terveydelle asetettuja varotoimia. Äänenvoimakkuuskin tuppaa kallistumaan yleensä siedettävän puolelle. Yleisimmin käytössä oleva torjunta-aine on glyfosaatti, jota
Erkki Koivisto
Kirjoittaja on L-VS:n kesätoimittaja ja opiskelee tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.
käytetään kymmenissä eri valmisteissa. Helsingin yliopistossa kasvinviljelyä opiskellut Salminen on tehnyt kandidaatintyönsä torjunta-aineiden tehoaineista pohjavesissä Suomessa. Kun torjutaan sienitautia, aineet eivät vaikuta samalla tavalla ihmiseen kuin siihen kasviin. Euroopan ulkopuolisissa maissa torjunta-aineiden käyttö ei ole yhtä lailla säännösteltyä. Yöt nukutaan tunkkaisissa, hyttysiä kuhisevissa teltoissa leirintäalueella. Yksikössä tutkitaan jo markkinoilla olevia ja uusia valmisteita kasvinsuojeluainetutkimuksilla, muun muassa kenttäkokeilla. Vesilahdella se korkattiin viime viikonloppuna Kurki-festivaalissa, josta löytyy juttua toisaalla lehdessä. Katariina Rannaste. Myös harmaahome on hyvin yleinen mansikoilla, ja hometorjuntaa joudutaan tekemään useamman kerran satokaudessa. Ja tästäkin on saanut maksaa itsensä kipeäksi. Glyfosaatin, kuten monien muidenkin kasvimyrkkyjen, kanssa on siis syytä olla erittäin varovainen ja noudattaa käyttöohjeita tarkasti.
Mansikoissa torjuntaaineiden jäämiä
Parhaillaan eletään mansikoiden sesonkiaikaa. Monien kalentereista ei juuri kesäviikonloppua ilman jonkinmoista festivaalireissua löydy. Omalla nimellä kirjoittaminen antaa mielipiteelle suuren painoarvon.
Vanhoja torjunta-aineita löytyy pohjavesistä
Kalle Salminen työskentelee Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksella Jokioisissa tutkimusassistenttina. Käyttöohjeet lukemalla ja käyttörajoituksia noudattamalla kasvinsuojeluaineita voi käyttää, hän lisää.
Katariina Rannaste
Festarit ja Suomen kesä, siinä vasta pari
Ahdetaan liian paljon ihmisiä liian pienelle alueelle. Raportin mukaan glyfosaatti aiheuttaa laboratorioeläimille sikiövaurioita ja keskenmenoja. 4 Kolumni
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 12.7.2012
Kotipuutarhuri, vältä torjunta-aineita!
Ympäristö Kiistelty torjunta-aine käytössä kymmenissä tuotteissa
Kotipuutarhureiden viljelyksillä pörisee ja surisee lukematon määrä hyönteisiä, joista osalla on pahat mielessä. Taltiointeja lähetetään suurimmasta tapahtumista lähes joka viikonloppu. Teemme tutkimus- ja kehitystyötä pitkälti yritysten kanssa, mutta viljelijät voivat hyödyntää osaa tuloksista ja saavat asiantuntija-apua. Nyt festarikausi on jo hyvässä vauhdissa. Myös nostalgia-arvo on suuri, ja unohtumattomia festarimuistoja löytyy lähes kaikilta ikään ja säätyyn katsomatta. Itse aion lähteä heinäkuun lopulla Lempäälän Puntalaan selvittämään, mitä ihmettä se punk oikein tarkoittaa. Jussi Saarinen
Suomalainen ruoka on Kalle Salmisen mielestä turvallista, vaikka sen kasvattamisessa torjuntaaineita olisikin käytetty.
Käyttöohjeita on noudatettava
Suomessa on Kalle Salmisen mukaan käytössä runsaat 200 hyväksyttyä torjunta-ainetta. Pohjavesiin on kerääntynyt vanhempia ja samalla vaarallisempia aineita. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksella (MTT) työskentelevän lempääläläisen Kalle Salmisen mukaan hyvä olisi, jos niin ei tekisi ollenkaan. Hän tutkii fungisidejä eli kasvitautien torjunta-aineita
Suku ja kaikkia tuttuja on tulossa katsomaan. Keikkaväki piti näkemästään ja kuulemastaan. Terassin puolelta kuuluikin kehitysehdotuksia, että tulevina vuosina olisi suotavaa siirtää anniskelualuetta lähemmäs lavaa. Iloisella mielellä suurin osa yleisöstä kesäisenä viikonloppuna totta kai oli. Festivaalin suositusikäraja oli 14 vuotta, mutta valtaosa kävijöistä oli täysikäisiä. Festivaalin anniskelualueena toimineelle Pub Tikankolon terassille kerääntyi festivaalikävijöitä huomattavasti enemmän kuin esiintymislavan välittömään läheisyyteen. Retropop on vuonna 2005 perustettu elektronista suomipoppia soittava yhtye. Ainakin on ilmiselvää, että tilausta tällaiselle toiminnalle on. Paikallista väriä tapahtumaan toivat vesilahtelaisten lukiopoikien Kaksoisveljet-yhtye ja koko festivaalin pääesiintyjänä toiminut, Lempäälästä käsin toimiva Retropop-yhtye.
Retropop jännitti kotiyleisön edessä
Retropopin laulusolistille Saila Ojalalle keikka Vesilahdella oli erityinen, sillä hänen lapsuudenkotinsa on vain kivenheiton päässä Pispalalaista harjurockia soittava Hauli Bros esiintyi Kurki-festivaalissa akustisesti duona.
esiintymislavasta. Lauantaina kattaus oli pehmeäsoundisempi, sillä lavalle kipusivat muun muassa Meiju Suvas, Hausmylly sekä pispalalaista harjurockia soittava Hauli Bros. Lisäksi sunnuntaina samalla paikalla järjestettiin ilmainen lastentapahtuma, jossa oli järjestettyä ohjelmaa, kuten Jummi Jammi -orkesteri esiintymässä. Bändi on julkaissut kaksi studioalbumia sekä useita singlejä ja musiikkivideoita. Lisää tällaista, ihmiset pyytelevät.
On siellä kai jotain bändejäkin, vesilahtelaisista ja lempääläläisistä nuorista koostunut seurue pohti löydettyään anniskelualueelle.
Vesilahden kirkonkylällä Tapolan tuvan edustalla järjestettiin Kurki-festivaali heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Perjantaina festivaalin esiintyjäkaari oli rockhenkinen. Tiukan aikataulun vuoksi yhtye ei ehtinyt esittämään täyttä settiä, mutta siitä huolimatta Retropop sai festivaalin toisena päivänä parhaiten ihmiset tanssahtelemaan ja siirtymään anniskelualueelta varsinaisen esiintymislavan läheisyyteen. Lavalle nousivat muun muassa suomeksi esiintyvät raskaan rockin lähettiläät Kilpi ja Ruoska. Tuomas Koivisto
Torstai 12.7.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
5
Tuomas Koivisto
Festivaalia hyvässä hengessä
Livemusiikki Ensimmäinen Kurki-festivaali kajahti ilmoille viime viikonloppuna. Alamme työstämään kolmatta albumiamme, joka julkaistaan ensi keväänä, kertoi yhtyeen sävellystyöstä vastaava kosketinsoittaja Tommi Ojala. Pitää toivoa, että tämä ei jäisi vain yhteen kertaan, Norrgård puki sanoiksi monen vierailijan mietteet. Tämä on kesän viimeinen festivaalikeikkamme. Reipashenkinen tapahtuma kokosi kansaa pääasiassa Vesilahdelta ja Lempäälästä, mutta myös kauempaa saavuttiin kuuntelemaan laadukkaita kotimaisia artisteja. Yleisöllä oli kova luotto, että Kurki-festivaaleja järjestetään jatkossakin. Lauantaina Retropopin esiintymistä vaikeuttivat tekniset ongelmat ääni- ja valolaitteiden kanssa. Kahden päivän lipun hankkinut Kari Norrgård Vesilahdelta oli vakuuttunut perjantain esiintyjistä erityisesti Kilvestä, mutta myös Ruoska sai kehuja. Jännittää kauheasti, mutta pitää toivoa, että kaikki menee hyvin, silminnähden innostunut Ojala mietti ennen Retropopin esitystä, joka päätti festivaalin. On mahtavaa, että tällainen tapahtuma on viitsitty järjestää täällä. Toisena päivänä sade ja tekniset vaikeudet haittasivat tapahtumaa jonkin verran, mutta niin yleisö kuin esiintyjätkään eivät pienistä vastoinkäymisistä lannistuneet.
Festivaaliyleisö nautti näkemästään ja kuulemastaan
Kurki-festivaalissa kävi yleisöä jonkin verran, mutta huomattavasti enemmänkin olisi mahtunut. Kurki-festivaalin järjestäjän Pasi Kivelän mukaan ensimmäinen päivä onnistui mainiosti: kaikki sujui niin kuin pitikin. Tuomas Koivisto
Vesilahden kirkonkylältä lähtöisin olevalle Retropopin laulajalle Saila Ojalalle esiintyminen kotiyleisön edessä oli erityisen jännittävää.
Tommi Ojala (oikealla) rokkasi Retropopin kanssa mallikkaasti, vaikka pieniä teknisiä vaikeuksia vastaan tulikin.
Lähdit mukana pääskysten ja kesäisten tuulien. Kahvit tuojille tiistaisin. Kahvitus. Eivät ne liene meille, itsemme keskeneräisiksi tunteville, kovin vieraita ajatuksia. Iltakahvit. Jokainen kierros on aina vähän erilainen, riippuen ryhmästä ja sen kiinnostuksenkohteista. Avioliittoon kuulutettu: Hanna Maria Nuora ja Kari Mikko Kalli, molemmat Paneliasta Kuollut: Matti Olavi Aaltonen 90 v Latomaasta, Salme Kyllikki Aaltonen 85 v Krääkkiöstä, Kirsti Hely Marketta Tapanainen 75 v Valkkisista. Kesäasukkaiden ja kaikkien kesäihmisten kirkkopyhä, messu klo 10 kirkossa: lit. Suvussa on ollut arkkipiispoja neljässä eri polvessa, Isotalo sanoo. Arkkipiispa Mikko Juva oli Johanssonin lapsenlapsensa poika. Tervis IV -rippileirin konfirmaatio. Kirkkokahvit seurakuntatalossa. päivänä heinäkuuta on vuorossa kesän toinen hautausmaakävely. Hautausmaakävely kestää ryhmästä riippuen tunnista kahteen
Annika Eronen
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Myös mahdollisuus tutustua Paloheimotaiteilijakotiin. Niiden vaikutus sekä alueen talouselämään että muuhun kehitKirsti Isotalo katselee Erik Stormin rautaristiä. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Puistolinnassa. Saattaa olla, että sinäkin olet joskus löytänyt itsesi tällaisista mietteistä. vesilahdenseurakunta.fi. To 19.7. 03-542 1172, 0400-556 423, kotiin 03-542 1807
Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt suoraan valmistajalta
M. Joudun kysymään itseltäni, olenko pystynyt ne todella antamaan anteeksi. Tervetuloa! Su 22.7. Kaila, Mäntytie 4, Lempäälä Veistämö. 2012 Lempäälä Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Kartanoita oli alueella 11, muun muassa Lastusissa, Sotavallassa, Innilässä ja Kuljussa. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 912 sekä ti klo 1517, ke klo 1315 kahvila Olkkarissa. 4. Anteeksi annettujen asioiden unohtaminen on ennen kaikkea tahtomista. 3738023, fax 2255612 . Kirkkokahvit. klo 18.00 Rukousilta, Martti Nyström
Messut: Su 15.7. Olen usein ihmetellyt raamatun kertomusta Joosefista, joka veljiensä kaltoin kohteluista huolimatta pystyi sydämestään saakka antamaan heille anteeksi ja unohtamaan kärsimänsä vääryydet. Vai olenko. klo 18 miesten saunailta Vanhassa pappilassa.
To 12.7. (03) 289 5111 ja taloustoimiston 050 544 3314.
www.lempaalanseurakunta.fi www.facebook.com/lempaalanseurakunta Kuollut: Veikko Kalevi Ruottunen 69 v, Matti Antero Rautaneva 51 v, Noora Emilia Pelto 17 v. klo 18 miesten saunailta Vanhassa pappilassa. Pentti Naukkarinen
Kaivaten Mirva, Raine, Pasi ja Ilkka Harri, Jaana, Aleksi, Iina, Arttu ja Iiris Ritva perheineen sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hiljentynyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä. Illan sana: Harri. Yht'äkkiä huomaa, se päättyikin tähän. Myös sukutilojen merkitys on ollut huomattava. Kesäistä tarjoilua läsnäolijoille. Tuota voimaa antaa Jumalan valtakunnasta saarnattu evankeliumi, joka syntien anteeksiantamisen lisäksi lupaa sen uskojalle myös iankaikkisen elämän. Kesän viimeinen kävely järjestetään elokuun puolessa välissä. Ke 18.7. Ennakkotieto: Su 29.7. klo 17.30 naisten saunailta Vanhassa pappilassa. 050-5210327. Pappilan kesäkonsertti klo 18 Pappilan pihassa (sateen sattuessa Pappilan salissa) Esiintyjinä: Anne-Maija Hakala Elina Leiponen Hanna Leiponen-Syyrakki Pekka Murto Katri Saarinen Matti Syyrakki Instrumentteina: piano, viulu, kontrabasso, laulu, kitara, saksofoni. Ensi viikolla 17. klo 10 messu Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kiittäen ja kaivaten Juho ja Anette Äiti ja Vieno Leena Markku, Marja ja Paula perheineen sukulaiset ja ystävät
Hautausmaa on avain Suomen historiaan
Kävely Pyhän Birgitan kirkon hautausmaalla antaa historiasta kiinnostuneelle paljon. Tapola kehitti suomalaisia taistelutaktiikoita ja toimi menestyksellisesti myös näiden taktiikoiden kouluttajana. Olenhan antanut ne anteeksikin. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. To 19.7. Joka arkipäivä klo 12 Hetki sanan äärellä Lempäälän kirkossa. Kanttorin musiikkihetki klo 18.4519 ja hartaus klo 1919.30, Jouko Rautkivi. Kierroksella käsitellään muun muassa merkittävien sukujen ja kartanoiden vaikutusta Lempäälän elämään. Tervetuloa sankoin joukoin yhteisen asian hyväksi. Hautakivistä voi päätellä, milloin maassamme on riehunut kohtalokkaita tautiepidemioita, milloin on käyty sotia tai millaisia tragedioita yksittäiset perheet ovat joutuneet kohtaamaan. Oliko Joosef ihmisenä niin hyvä, että hän sen vuoksi pystyi antamaan kaiken anteeksi. Ke 18.7. 040-5112444
(perhediakoniatyö). Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe 9-13 , p. Monet muistamisen arvoiset asiat tuntuvat unohtuvan helpostikin, mutta miksi eivät kokemani vääryydet ja loukkaukset. klo 18.45 Kesäillan sana ja sävel Lempäälän kirkossa. klo 12 Keskipäivän keitto Puistolinnassa, Himminpolku 13. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat nostivat sotaveteraanit taas arvoonsa. Ti 17.7. klo 13 kesäkahvit Puistolinnassa. Vesilahden seurakunnan historiatyöryhmä. Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Kirsti Hely Marketta
TAPANAINEN
os. Vesilahden seurakunnan nettisivut: www. Simola, saarna Pekka Iivonen. Hautausmaakierroksen järjestäjänä toimii Lempäälän-Vesilahden Matkailuoppaat ry. 1961 Lempäälä 15. Jumalanpalveluksen jälkeen huutokauppa ja kirpputori, johon jokainen voi tuoda huonekaluja ja muita käyttöesineitä (Huom! Ei elintarvikkeita eikä vaatteita) huutokaupattavaksi tai myytäväksi kirpputorilla Pappilan kaunistamiseksi. klo 18.45 Kesäillan sana ja sävel Lempäälän kirkossa. Tuotto Wesilahti-
seuran "Korjataan Vesilahden kirkko 2012" keräykseen. (03) 3671 992 0400 838 486
HAUTAKIVET
MUISTOKIVI OY
www.muistokivikaila.fi
Lempäälän srk
www.betel.fi | p. Valtakunnallisesti merkittävän uran loi myös oikeusneuvos Otto Laurila, joka oli esittelemässä senaatille ja Mannerheimille Suomen uutta valtiosääntöä itsenäistymisen alkutaipaleella. Yksittäisistä merkkihenkilöistä nostetaan esille muun muassa Tampereen kaupungin perustaja Erik Edner sekä Kustaa Anders Tapola, jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari. P. Kirkastussunnuntain messu klo 10 Narvan kyläkirkossa: Simola, Loikas. Ota tarvittaessa yhteyttä niin varataan aika. Annika Eronen
Hiljaisia hetkiä
Antaa anteeksi - ja unohtaa
Miksi se on joskus niin vaikeaa. Tied. Meklarina Harri. Järj. Raamatussa kerrotaan, että hän oli nuorukainen, joka halusi elää omakohtaista uskoaan todeksi ja kulkea hyvän omantunnon kantajana. Usko antoi hänelle tahdon elää Jumalan mielen mukaisesti, rakastaa lähimmäistä, antaa anteeksi ja unohtaa kokemansa vääryydet. Diakoni Tiina Hiltunen puh. Usein kävelyn aikana herää paljon keskustelua ja kysymyksiä esitetään runsaasti, Isotalo tietää. Silmäsi suljit, kohti valoisaa, kauniimpaa aikaa kuljit.
tuntiin. 044 0200 755 Rypyntie 8, Lempäälä Su 15.7. To 12.7. Tavarat tulee ehdottomasti toimittaa seurakunnalle etukäteen Pappilaan seuraavina ajankohtina: ti 17. Avioliittoon vihkimisenkin yhteydessä kysytään; tahdotko rakastaa. Huutokauppa ja kirpputori Pappilan kaluston hyväksi ja muutenkin
342 9000 Tampereentie 19, Lempäälä
Pappilan kaunistamiseksi. Avioliittoon kuulutetaan: Leo Henrik Ruokokoski ja Minka Daria Aurora Salo, Janne Kalervo Saloranta ja Henna Erika Koiranen, Iiro-Valtteri Haataja ja Pia Kristiina Sorri Kastettu: Aleksi Seppo Kalevi Kela, Onni Juhani Markkanen, Helmi Maria Markkanen, Misca Frans Mäntyharju, Kasper Jeremias Uggeldahl, Alfred Benjamin Laitila.
Välitämme kuolinilmoituksia ja surukiitoksia myös muihin kotimaisiin
sanomalehtiin.
Vesilahden srk
To 12.7. klo 12.00 Sanasunnuntai, Tom Söderström, Martti Nyström Ke 18.7. Lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. Elämä on paljolti tahtomista ei kuitenkaan aina oman tahdon toteuttamista, vaan tahtomista lähimmäisen parhaaksi. klo 10-18 Avoimet ovet, rukous- ja paastopäivä Ke 18.7. Kahvila Olkkari avoinna heinäkuun ma - la klo 10 - 14 Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna mape klo 912, mato klo 1315, lisäksi ti klo 1517. Diakonia: Joka ti ja to klo 1012 päivystys Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Pe 13.7. Sotavanhukset tahtoivat 1800-luvulla unohtua, eikä heistä pidetty huolta. Mattila 17.3.1937 Akaa 26.6.2012 Vesilahti Päivänä kauniin kesäisen pysähtyi sydän kultainen. Lempääläinen Kirsti Isotalo on jo useana vuonna vetänyt kirkon hautausmaalla opastettuja kävelykierroksia. Lämmin kiitos osanotosta.
HAUTAKIVET
Lisänimien kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. Olihan hän heidän kateutensa vuoksi joutunut orjaksi Egyptin maalle ja siellä monenlaisiin koettelemuksiin, väärän todistuksen vuoksivankeuteenkin. Silloin kun anteeksiannetut ja -saadut asiat nousevat mieleen ja alkavat ajatuksia hallita, saa Jumalalta pyytää unohtamisen voimaa. Aloitamme yhteisellä jumalanpalveluksella klo 10 Pappilan pihassa. Ti 17.7. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 12.7.2012
Rakkaamme
Matti Antero RAUTANEVA
13. Toimintaa: Arkisin klo 1016 Lempäälän kirkko avoinna ja opas paikalla. Ihminen on inhimillinen. Kirkkoherranviraston p. Liturgi ja saarna Leena Sorsa, kanttori Pietari Korhonen. tymiseen oli merkittävä, Isotalo kertoo. Harrilta p. Kirkastussunnuntai Kirkastettu Kristus. ja 24.7 klo 12-16 (tai sopimuksen mukaan). Avoimet ovet pappilassa klo 12-14. Hautausmaalta löytyy myös rovasti Gustaf Johanssonin hautakivi. Su 15.7. 6
Nuoren unelmakesäduuni, toisin sanoen. Kahvilassa on kahden aikaan rauhallista, mutta pian tiskille saapuu jo asiakkaita. He pyörittävät kaksistaan kesäkahvilaa Narvan kylän ytimessä, vanhan pankin talossa. Noin kolmasosa kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista sattuu kesäkuukausien aikana.
Markus Karjainen ja Oona Ylipekkala ihmettelevät Aittakahvilaan kohdistunutta ilkivaltaa. Neljä vastaajaa kymmenestä lisäisi kameravalvontaa ja lähes yhtä moni koventaisi ylinopeudesta määrättäviä rangaistuksia. Onneksi Narvassa ei vastaavia tihutöitä ole esiintynyt, kaksikko huokaa. Jussi Saarinen
50 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat Perjantaina heinäkuun 20. Toimeliaat nuoret vastasivat tähän. Oona ja Markus tekevät kesäkahvilassa kaiken itse. Oona ottaa tutun porukan vastaan ja tarjoilee kahvit ja jaffat tottuneella varmuudella. Omassa kahvilassa on vapaampaa, ja luovuuden saa antaa kukkia. Narvassa kahviloita ei juuri ole, ja Wanhan-Pankin lopettaminen jätti ison puutteen kylän palvelutarjontaan. Oonan isä omistaa tilat, joten suurta rahallista satsausta ei jouduttu tekemään. Ihme kyllä, että minkä takia tuollaista mennään tekemään. Niinpä Oona ja Markus saivat idean: miksei pidettäisi tiloissa kesän ajan omaa kahvilaa. Heidän mukaansa vesilahtelaisnuoret ehtivät tylsistymään kesän aikana, jos ei ole tarjolla töitä tai muita aktiviteetteja.
Unelmakesätyö on ikioma kahvila
Nuoret Oona Ylipekkala ja Markus Karjainen pyörittävät suosittua kahvilaa Narvan vanhan pankin tiloissa. Torstai 12.7.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Jussi Saarinen
7 Ajankohtaista
Suomalaisten suhtautuminen ylinopeuteen kaksijakoista
Ylinopeus tai liian suuri tilannenopeus on liikenneonnettomuuksien tutkintalautakuntien mukaan noin joka toisen kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden taustalla. Myös sämpylät maistuvat narvalaisille.
Sää
Torstaina
Lempäälä
Perjantaina
Lempäälä
Lauantaina
Lempäälä
Sunnuntaina
Lempäälä
18
4 2
15
6
18
2
18 19
Vesilahti
19
Vesilahti
16
Vesilahti
18
Vesilahti
4:10
22:50
4:12
22:48
4:14
22:46
4:16
22:44
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Tunnelma on kotoinen mutta raikas, ja se suorastaan kutsuu asiakasta istahtamaan rauhoittavan kahvikupposen äärelle. 15- ja 16-vuotiaat nuoret eivät voisi parempaa kesätyöpaikkaa keksiä.
Astun sisään trendikkäästi sisustettuun kahvilaan maanantaina iltapäivällä. Puolalaista suutaria istutettiin 30 kpl kaksi vuotta sitten. Liikenneturvan tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen laskisi nopeusrajoituksia liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Miehet ja nuoret vastaajat ovat naisia ja iäkkäämpiä useammin tätä mieltä. Kun ei ole töissä, niin ehtiihän siinä tylsistymään, miettivät Oona ja Markus. Turhautuneisuus ja tekemisen puute purkautuvat ilkivaltana, kuten Aittakahvilan ikävässä tapauksessa. Niinpä järven erinomainen lahnakanta hävisi miltei olemattomiin. Usein ylinopeus yhdistyy rattijuopumukseen tai turvavyön käyttämättä jättämiseen. Me ollaan auki yhdeksästä puoli neljään joka päivä, paitsi että tiistaina ja sunnuntaina kahvila on suljettu, Oona kertoo. Molemmat nauttivat työn monipuolisuudesta: saa leipoa, käyttää mielikuvitustaan ja tavata paljon ihmisiä. Suomalaiset suhtautuvat ylinopeuteen kaksijakoisesti. Lahnan pyynti ja riimuverkkojen käyttö järvessä on kielletty lain mukaan aina vuoteen 1967 saakka. Se näyttää järvessä menestyneen, koska sitä on hiljankin mennyt erään kalamiehen katiskaan kaksi kappaletta.
Itse tehty raparperipiirakka on yksi kesäkahvilan suosituimmista herkuista. päivä 1962
Tilat tyhjillään perustetaan oma kahvila!
Aiemmin samoissa tiloissa toimi Kahvila-Ravintola WanhaPankki, mutta se ehti lopettamaan ennen kesää. Viereisistä työpaikoista melkein kaikki käyvät myös lounastamassa, sanoo Markus. Haukikanta heikkeni myös pahoin. Paikallisia ja mökkiläisiä. Naiset ja iäkkäät taas kannattavat useammin nopeusrajoitusten alentamista ja automaattivalvonnan lisäämistä sekä rangaistusten koventamista. rakennustyömaalla. Oona on aiemmin tehnyt kesätöitä kaupassa ja Markus
75 000 hauenpoikasta Mäyhäjärveen
Kuluvan kesän alussa on Lempäälän Mäyhäjärveen istutettu 75 000 hauenpoikasta ja 180 kutulahnaa, joista kalastuskunnat ovat istuttaneet 80 ja eräs yksityinen kalanviljelyksen harrastaja 100. Täällä käy väkeä laidasta laitaan. Vain viisi prosenttia autoilijoista ei oman kertomansa mukaan aja lainkaan ylinopeutta. Lahnat pyydysti tunnettu kalanviljelyksen harrastaja maanviljelijä Anshelm Laitinen Vesilahdelta. Liiketurva haastatteli tutkimustaan varten yli 1 400 ihmistä joulukuun lopulla. Narvassa ei vastaavaa ole tapahtunut. Tämän vuoksi on nyt järveen tehty jatkuvasti istutuksia kalakannan kohentamiseksi. Kai nuoret kaipaavat enemmän tekemistä. Molempien mielestä kahvilan pitäminen on kuitenkin mukavampaa. Sisällä Oona Ylipekkala, 15, ja Markus Karjainen, 16, siivoilevat pöytiä edellisten asiakkaiden jäljistä. Toisaalta lähes puolet tutkimukseen vastanneista on sitä mieltä, että on tärkeämpää seurata liikenteen rytmiä kuin noudattaa nopeusrajoituksia. Suurelle osalle nuorista ei Vesilahdella kuitenkaan kesätöitä ole tarjolla. Kuten tunnettua sattui Mäyhäjärvessä vuosina 1956 ja 1957 kalojen joukkokuolema paksujen jäitten ja lumien aiheuttaman hapen puutteen johdosta
j p s k o s k e l a . f i
w w w. Odota kaksi vuoroa, se kuluu nopeammin kuin huomaatkaan!
Lähde lomalle SUN Radion mukana! Heitä noppaa ja liiku nopan näyttämä määrä ruutuja. p u u t o i m i . 8
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 12.7.2012
Hyvä sähkö-
Onneksi olkoon, pääsit perille!
LÄHTÖ
Suurimman noppaluvun heittänyt aloittaa lomamatkan!
KESÄ ON SUN!
Tampereen kaupunkitelevisio saa pääsi pyörälle. Pelin voittaa viimeisenä maaliin tuleva. Hauskoja pelihetkiä!
Puuta ja paljon muuta rakentamiseen takaavat sinulle onnistuneen lopputuloksen! Ihailet aikaansaannostasi kahden vuoron ajan.
Heitä noppaa ja jää parkkiin nopan osoittamien kierrosten ajaksi.
w w w. Pelinappulana voi käyttää vaikkapa kolikkoa, tai rahapulan iskiessä pieniä kiviä. Vaihda pelinappulasi paikkaa haluamasi pelaajan kanssa.
Jämiltä löydät tekemistä ja luontoa. Odota kunnes pyörität parittoman luvun.
sopimus tuo sinulle hyvän mielen koko päiväksi!
Poikkeat unelmalomalla! Aloitat loman jälkeen lähtöruudusta.
Uusi taulu-tv vie huomiosi yhden vuoron ajaksi.
Rakentamista vankalla kokemuksella pihasta piipunhattuun.
0400-874 391
www.kvik.fi · 0207 29 380 Retailpark Veska · Saapastie 2, Pirkkala
TULET ULOS KAAPISTA JA SAAT MENNÄ KOLME RUUTUA TAAKSEPÄIN!
www.pirkanmaansanomat.fi
IHANIA ELÄMYKSIÄ KOKO PERHEELLE!
Rakentajan puutavaratalo
Vietät ihanaa aikaa Ikaalisten Kylpylässä. f i
Huipputarjouksia kotiin ja mökille! Tervetuloa!
Palauta tämä kuponki täytettynä mihin tahansa pelissä esiintyvään liikkeeseen 31.8.2012 mennessä ja olet mukana Ikaalisten Matkatoimiston tarjoaman yli 1 000 euron arvoisen kahden hengen loman arvonnassa.
NIMI: PUH: OSOITE:
RANTATIEN ÖLJYKESKUS
www.rantatienoljykeskus.fi Öljyt vaihtuvat autoosi ja nautit kupin kahvia! Odota yksi vuoro.
Nauti välimerellisestä tunnelmasta kahden heittovuoron ajan.
Wileniuksen herkulliset leivonnaiset vievät kielen yhden vuoron ajaksi!
Aapiskukko
24h
www.automuseo.com
Vehoniemen Automuseo
Rolls-Royce Silver Ghost vm 1921 kiidättää sinut 5 askelta takaisinpäin!
Koko ajan tuntuu avautuvan uusia näkökulmia. Meininki treeneissä on rento, tulokasta ei patisteta vaan kannustetaan ja uuden oppimisen myötä onnistumisen kokemuksia tulee jatkuvasti. On totta, että treeneissä opetellaan joskus varsin brutaaleita tekniikoita, mutta itsepuolustuslajin harrastaminen ei tee kenestäkään katutappelijaa. Yhä vielä tällaisen lajin harrastajaa saatetaan pitää väkivaltaisena. Mielessä on jo ensimmäiset vyökokeet
Nuori laji imee vaikutteita ja kehittyy
Laji on nuori ja kehittyy koko
Oho, hupsista! Combat hapkido -kouluttaja Rami Hanweg näyttää, miten suoritetaan onnistunut alasvienti eli päällekarkaaja saadaan vilauksessa tonttiin.
Tekniikat tarpeen mukaan
Käytännönläheisyyteen liittyen kouluttajat korostavat myös lajin yksilöllisyyttä. Päällekäyjän taltuttamiseksi ei kuitenkaan
tarvita kykyä potkaista pään korkeudelle ja kepistäkin voi olla pelkkää hyötyä tositilanteessa. Lajissamme ei kilpailla eikä perinteisille lajeille tyypillisiä rituaaleja ja muodollisuuksia juuri ole. Laji saapui Lempäälään 2000-luvun alkupuolella ja tänä päivänä sen harrastajat harjoittelevat kahdesti viikossa Piippo-keskuksessa Shotokankarateseuran tiloissa. Pyörätuolilla liikkuva saattaa olla mestari.
Alkeiskurssi syksyllä
Lajiin harrastajien joukkoon pääsee helpoiten tekemällä tutustumiskäynnin treeneihin. Myös uusia syntyy jatkuvasti, eräänä tuoreimmista combat hapkido, joka tänä vuonna täyttää kaksikymmentä vuotta. Lempäälässä treenaavien noin viidentoista aktiiviharrastajan taustalta löytyy ainakin karatea, kung fua, thainyrkkeilyä ja aikijujutsua, jota kouluttaja Risto Granat kuvaa combat hapkidon perustaksi. Itse olen invalidi, liikuntavammainen, joka käyttää liikkuessaan keppiä. Kropasta löytyy samalla uusia lihaksia ja kipupisteitä. Combat hapkido sopii jokaiselle, sillä treeniohjelma muokataa yksilön tarpeiden, halujen ja mahdollisten rajoitteiden mukaiseksi. Lajissamme kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, vaan opeteltavat tekniikat valitaan tarpeen ja rajoitusten mukaan. Laji on sopivan käytännönläheinen ja fyysisesti riittävän raskas, joten tästä saa hyvin adrenaliinia arkeen. Taitoja ei opita hetkessä, ja pitkäjänteisyyden puute yleensä karsii soveltumattoman aineksen tehokkaasti pois lajin parista, sanoo kuusi vuotta combat hapkidoa harrastanut Hanweg. Arto Hämäläinen. Tekniikka pyritään pitämään yksinkertaisena tehokkuudesta tinkimättä.
Itsepuolustuslajien valikoima on laaja, ja osalla niistä on juurensa satojen vuosien takana historiassa. Juoksua ja ratsastusta harrastaneelle Lipsaselle kamppailulaji oli uusi kokemus, joka onkin yllättänyt monella tavalla. Harrastajat kuvaavat lajiaan itsepuolustuksen tieteeksi, jossa pääperiaatteena on lajin suurmestarin, amerikkalaisen John Pellegrinin "Keep it simple, stupid" -motto, eli tekniikat pyritään pitämään yksinkertaisina tehokkuudesta tinkimättä. Alkeiskurssi starttaa jälleen tulevana syksynä. Porukan tuorein tulokas on keväällä lajiin tutustunut ja sittemmin kunnolla hurahtanut Sanni Lipsanen. Treeneissä tatami jyskää ja nauru raikuu, tunnelma salilla on rento ja pakoton. Meillä on kontakteja eri lajien huippuihin, joilta oma lajimme omaksuu uusia tekniikoita kansainvälisillä leireillä, joita järjestetään Suomessa vuosittain. Lajille on kuvaavaa, että sen pariin hakeutuvilla on usein kokemusta muista taistelulajeista. Hän kertoo ajautuneensa joukkoon kunnon tekemisen puutteessa. Harrastus ei vaadi isoja rahoja, muutamasta kympistä pariin sataan euroon vuodessa riippuen vyökokeista ja varustehankinnoista, jotka eivät ole pakollisia. Kolmisen kuukautta lajia harrastanut Sanni Lipsasen mielessä ovat jo ensimmäiset vyökokeet.
Combat hapkidossa ei turhia kikkailla
Itsepuolustus Harrastajat kuvailevat lajia itsepuolustuksen tieteeksi. Granat ja toinen kouluttaja, Rami Hanweg, törmäävät toisinaan ennakkoluuloihin. Senkin pohjalta löytyy ikivanhoja taistelutekniikoita, joita on yhdistetty uudempien kamppailutekniikoiden kanssa käytännönläheiseksi coctailiksi. Torstai 12.7.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
9
Arto Hämäläinen
Käytännönläheisyyttä korostavassa combat hapkidossa tekniikat valitaan tarpeiden ja rajoitteiden mukaan. Meno on raakaa mutta rehellistä, kertovat Risto Granat (ylh.vas.), Rami Hanweg, Simo Lahtinen, Sanni Lipsanen (alh.vas.), Minna Lanz ja Jarno Suni.
kerroksesta hapkidolaiset löytää ympäri vuoden maanantai- ja keskiviikkoiltaisin. Treeneissä keskitytään olennaiseen, itsepuolustustilanteesta selviämiseen. ajan. Liikuntavamma ei estä Risto Granatia taltuttamasta hyökkääjää nopeasti ja tehokkaasti. Treeneissä ei myöskään ole mestareita, vaan tämä porukka on sinuja kaikki. Piippo-keskuksen kolmannesta
Ympäri vuoden, kahdesti viikossa, työkiireiden salliessa kokoontuu Piippo-keskuksen kolmannessa kerroksessa Lempäälän combat hapkido -harrastajien joukko. Tekniikkavalikoimaan kuuluvat mattotekniikka, lyönnit, potkut, heitot, lukot ja torjunnat. Erityisvaatimuksia ei ole, kahdeksantoista vuoden ikä toivottava, mutta nuorempikin pääsee mukaan huoltajansa seurassa
044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus Ilmoitusaikataulut puh. Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja Ilmoitushinnat ilmoitusaineiston mahdollisista Etusivu 1,41 e/pmm virheistä. klo 17.00 - 18.30 Akaa,
Lempäälän-Vesilahden reumayhdistys ry:n kesäretki järjestetään Forssan
Tammelaan su 5.8. Seurat su 15.7. mennessä. 56 , lapset/nuoret (5-17v) iästä riippuen 10-50 . Opastus syyskuussa Senegalin matkaaville. PS. Vanhaa tietä Sääksjärvelle matkalta mukaan. Retken hinta aik. Lähettäjän nimi ja virheistä. paikalla Mamadou Senegalista klo 16-18. Vanhimpien eli 14-v poikien kaksinpelin voitto meni Helsinkiin, kun Pauli Miettinen oli luokan taitavin peluri. - maanantain lehteen Tekstiaineisto sekä tiedotukset viimeistään torstaina klo 16 yhdistykset-palstalle vuorokautta - torstain lehteen viimeistään aikaisemmin. Olemme ainoa 17. Turnaus on vakiinnuttanut hyvin paikkansa kansallisessa kilpailukalenterissa. matka omakustanne hintainen.
VESILAHTI VMY Hirviharjoitukset alkaen klo 18:00,
P10-kaksinpelin finalistit Paulus Kallioranta (vas.) ja Ivan Samurov.
lipyttymäinen peli toi ansaitun voiton. 280
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS BRIDGESTONE, FIRESTONE, NOKIAN...
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tampere puh. Turnausvoitto meni kuitenkin Kokkolaan, kun Tuomas Salminen osoittautui varman peruslyöntipelinsä ansiosta vahvimmaksi. Ilmoittautumiset 25.7. Taidot eivät olleet kadonneet, sillä Jakala vei vakuuttavasti turnauksen nimiinsä. Oppaana Kirsti Isotalo. Poikien 12-v kaksinpelissä LeTS:n Aleksi Viitaharju pelasi hyvän turnauksen ja eteni loppuotteluun. Sitova ilmottautuminen 22.7. Emme vasTekstiaineisto sekä tiedotukset taa puhelimitse saadun teksti- ja yhdistykset-palstalle vuorokautta ilmoitusaineiston mahdollisista aikaisemmin. Tervetuloa!. Sähköposti Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. Bussi lähtee Narvasta klo 8.45, Vesilahden liikekeskus klo 9. 250 185/65-15 h. 10-18 ja 9-15
Varaukset ja tied p. Asiakkaamme voivat voittaa matkan Mont St Micheliin 2013. Hakkapeliitta tapahtumaan 1600 luvun tunnelmaan. Viitaharjun otteet olivat erittäin lupaavia ja myös taktisella puolella löytyy jo osaamista. Linja-autokuljetus Lähtee Lempäälän
Kylmäkoski, opastus Riisikkalantie 396; kartta Korkeanlaenvuori. Kolmannen erän ratkaisuvaiheissa varma ja vii-
Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitus- ja perintöasiat www.markkuleino.info
En juhli merkkipäivääni
Pentti Jarva
Halutaan ostaa
* ROMUAUTOJA,
SIS. Valvojalista majalla käykää täyttämässä.
Lempäälän Rauhanyhdistys ry Vätäräi-
sentie 3. Tied. To 12.7. 050 362 2652 KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
MANSIKKAA
A. Mansikkaa, hernettä ym. 050-9179785 / Tanja
Lempäälän Tennisseuran pelurit loppuotteluissa
Miesten C-luokassa järjestävän seuran Juha Pärkkä käytti kaunista lyöntitekniikkaansa ja eteni loppuotteluun. Tosi hyvää vanhaa perunaa. Panssarimuseo, Nanson myymälä, Hattulan Pyhän Ristin kirkko, Sibeliuksen syntymäkoti ja Hämeen linna. Päivi Viitaharju oli loppuottelussa, jossa Tampereen Tiina Eerola oli kuitenkin taitavampi.
Lempäälän tenniksellä menee hyvin
Paikallisen tenniksen osalta kehitys on jatkunut hyvänä. 03-375 3727
www.rengasasennus.com
Lauantaisin ja maanantaisin LVS:n pihassa klo 9-14
TUOREVIHANNEKSET
Matkailu
Siikli ym. Takasivu 1,15 e/pmm ts 1,04 e/pmm Ilmoitushinnat tj 0,98 e/pmm Etusivu 1,41 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm, Takasivu 1,15 e/pmm etusivulla 100 pmm. Päätoimittaja: Asiakaspalvelu Satu Lehtonen, 050 301 0292 Anne Colliander satu.lehtonen@lvs.fi anne.colliander@lvs.fi Toimittajat: 044 7557 208 Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Toimitus Katariina Rannaste, 044 7557 207 toimitus@lvs.fi katariina.rannaste@lvs.fi Vt. REKISTERISTÄPOISTON JA VIRALLISEN ROMUTUSTODISTUKSEN
AITTAKAHVILA
Vesilahden kk:ssa tarjoaa edelleen mansikkakakkua klo 12-18. 25,- /5kg laatikko Myynti: Sääksjärven Siwa ark. 255 6677
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Hinnat sis. Tenniksen osalta tulevaisuus Lempäälässä näyttää kivalta. Kallioranta on kilpapelaajan polun alkuvaiheilla, mutta osoitti loppuottelussa hyvän tennispelurin piirteitä. Miesten C-luokan nelinpelissä LeTS-pari Olli Nieminen/Pasi Pirskanen ei antanut muille mahdollisuuksia, vaan otti selvän voiton. Miesten D-luokassa Elias Jakala palasi tauon jälkeen kil-
pakentille. Arpajaiset. PS. Auli Kitunen puh:040-5213732. KOLJONEN
PUNKALAIDUN
Poimittuna 050 525 5260 Itse poimien 050 338 8623
TuoreiTa eväiTä TyömaTkalle
Tämä lehti tarjoaa runsaasti hyviä lukuhetkiä.
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,185/65-14 158,185/65-15 178,195/65-15 198,205/55-16 228,195/70-15C 198,-
KESÄRENGAS POISTOJA!
Good Year: 175/65-14 h. Lempäälän omien nuorten ja myös vanhempien pelurien otteet olivat kautta linjan mallikkaita, eteenpäin on jälleen menty.
Vitali Samurov
Yhdistykset
LEMPÄÄLÄ Lempäälän-Vesilahden Matkailuoppaat Opastettu hautausmaakierros ti
17.7. Järjestää TRU ja TarpSu.
Vuokralle tarjotaan
Yksiö Lempäälän keskustassa 30 neliötä, h+kk+kph+ransk.parveke, vuokra 360/kk+vesimaksu, 2kk vuokratakuu
Tiedustelut 050 590 5429
Halutaan vuokrata
Lempäälän ammattiopistoon opiskelemaan tuleva tyttö etsii
1-2h asuntoa
p. kesää Suomessa toimiva yläasteikäisten pyörittämä kahvila! Tervetuloa!
* RAUTAROMUA,
MAATALOUSKONEITA, ARVOMETALLIA
Ilmainen nouto 4 vrk sisällä, 24 h päivystys!
Loppuottelujen tulokset: MC kaksinpeli: Tuomas Salminen, KTK-GTK Juha Pärkkä, LeTS 7-5, 6-2 MC nelinpeli: Olli Nieminen/Pasi Pirskanen, LeTS Mikko Iivonen, TamPa/Jaakko Iivonen, TaTS 6-2, 6-0
MD kaksinpeli: Elias Jakala, LeTS Kari Humaloja, LTS 6-1, 6-1 NC kaksinpeli: Tiina Eerola, TaTS Päivi Viitaharju, LeTS 6-2, 6-3 P10 kaksinpeli: Paulus Kallioranta, LeTS Ivan Samu-
rov, TaTS 5-7, 7-5, 10-5 P12 kaksinpeli: Santeri Suomalainen, TaTS Aleksi Viitaharju, LeTS 7-6, 6-2 P14 kaksinpeli: Pauli Miettinen, HLK Oskar Lehtonen, PVS 7-5, 6-3
Soita ja tarjoa! 045 122 6431
Myytävänä
Polka MANSIKKAA 200 ltk.n suora toimitus viljelijältä. Kaukana ei ole hetki, kun omista nuorista pelaajista ensimmäinen nousee A-luokan tasoitukseen. 044 7557 209 - maanantain lehteen ilmoitukset@lvs.fi viimeistään torstaina klo 16 - torstain lehteen viimeistään Ilmoitusaikataulut tiistaina klo 16. Naisten C-luokassa kamppailtiin myös tasaisen tiukasti. Lähettäjän nimi ja tiistaina klo 16. Kesätreenit pyörivät täysillä ja kilpapelaajat osallistuvat aktiivisesti kansallisiin turnauksiin. ts 1,04 e/pmm Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. asennukset!
Lempäälän rengasasennus Lopentie 10 p. klo 18.
URHEILU T-rastit to 12.7. 230 185/65-14 h. Tämän kesän viimeinen kierros 14.8.
linja-autoasemalta klo: 10.00. Vuoden aikana useampikin oma nuori on kouluttautunut ja aloittanut kesällä ohjaus- ja valmennustehtävät, kiittelee Reunanen. Jakeluhäiriötapauksissa Soita postiin numeroon 0200 71000.
Paulus Kallioranta ja Elias Jakala tenniksen turnausvoittajiksi
Lempäälän kansallinen tennisturnaus käytiin nyt neljännen kerran. Päätoimittaja: Kesätoimittaja: Satu Lehtonen, 050 301 0292 Jussi Saarinen, satu.lehtonen@lvs.fi 044 7557 289 Toimittajat: jussi.saarinen@lvs.fi Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Ilmoitukset Katariina Rannaste, 044 7557 207 ilmoitukset@lvs.fi katariina.rannaste@lvs.fi Hilkka Multanen, 044 3477 405 hilkka.multanen@lvs.fi Ilmoitukset Leena Kurki, 044 3477 406 ilmoitukset@lvs.fi leena.kurki@lvs.fi Hilkka Multanen, 044 3477 405 hilkka.multanen@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja Leena Kurki, 044 3477 406 ilmoitusten valmistus leena.kurki@lvs.fi puh. Peliohjelma oli tiukka, mutta onneksi säät jälleen suosivat ja kisojen läpivienti sujui lähes suunnitelmien mukaan summasi kilpailunjohtajana toiminut Timo Reunanen. tj 0,98 e/pmm Hintoihin lisätään alv 23% Pienin ilmoituskoko 30 pmm, etusivulla 100 pmm. uudet perunat, porkkana, sipuli, nauris, punajuuri ym. Ranskan kielen alkeita klo 17 ja 18. Finaalin tasaisessa ottelussa Tampereen Santeri Suomalainen oli kuitenkin vielä niukasti parempi. puhelin ilmoitettava. Turnauksessa pelattiin kaikkiaan seitsemässä eri luokassa. Anneli 0405413730.
20.7, 3.8, 9.8, 17.8, 31.8, 7.9, 14.9, 21.9, 28.9. 040-527 0060 ja retkimaksu seuran tilille FI04 5511 0540 0083 57. Osallistujat olivat valtaosin lähialueen seuroista, mutta myös kauempaa oli runsas osanotto. Lounas Inkalan kartanossa. niput. Nevala
Vesilahden Sakoisten Komu-Kostialan Kippari-Narvan Vesto -sukuseura ry:n
KESÄRETKI HÄMEENLINNAAN LAUANTAINA 4.8.2012.
Kohteina mm. Kaiken kaikkiaan junioriluokkien ottelut olivat varsin hyvätasoisia.
Lempäälän Martat Keuruunretki 25.7.
lähtö linja-autoasemalta 7.45. Se saavutus vaatii jo töitä ja treenitunteja kentällä, hän lisää.
Työsuorituksia VARATUOMARI MARKKU LEINO
Sekalaisia
Junioriluokissa tasokasta peliä
Nuorimpien kymppipoikien kaksinpelin luokkavoittoon löi LeTS:n Paulus Kallioranta. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 12.7.2012
Vaihde 03 342 9000
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2010 7131 9000 Vaihde 03 342 Toimitusjohtaja Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin Olli Sirén www.lvs.fi Toimitus ja konttori Julkaisija Tampereentie 19, PL 38, Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy 37501 Lempäälä Levikki: LT 2010 7131 Puhelin 03 342 9000 Telefax 03 342 9030 Toimitusjohtaja Avoinna: Olli Sirén ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Toimitus ja konttori Asiakaspalvelu Tampereentie 19, PL 38, Anne Colliander 37501 Lempäälä anne.colliander@lvs.fi Puhelin 03 342 9000 03 342 9000 Telefax 03 342 9030 Avoinna: Toimitus ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 toimitus@lvs.fi Vt. Kokoontuminen Pyhän Birgitan kirkon pääportilla klo 18. mennessä Anna-Maija Kurjelle, p. puhelin ilmoitettava. ilmoitukset@lvs.fi Hintoihin lisätään alv 23% Tilaushinnat Sähköposti 12 kk kestotilaus 78,50 ilmoitukset@lvs.fi 6 kk kestotilaus 42,50 3 kk kestotilaus 23,00 Tilaushinnat 12 kk määräaikainen 90,00 12 kk kestotilaus 78,50 6 kk määräaikainen 56,50 6 kk kestotilaus 42,50 3 kk määräaikainen 38,00 3 kk kestotilaus 23,00 Hinnat sis alv 9% 12 kk määräaikainen 90,00 6 kk määräaikainen 56,50 Tilaukset sähköpostilla 3 kk määräaikainen 38,00 tilaukset@lvs.fi Hinnat sis alv 9% Paino Tilaukset sähköpostilla Pirkanmaan Lehtipaino Oy tilaukset@lvs.fi Tampere 2012 Paino Jakeluhäiriötapauksissa Pirkanmaan Lehtipaino Oy Soita postiin numeroon Tampere 2012 0200 71000
Phil 4.40 Älypää-TV
Perjantai 13.7.
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Tanskalaisia järvimaisemia 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.40 Ensyklopedia 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40 Avara luonto: Namibin mangustit 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Salakuljettajan laulu (7) 14.30 Finlandia-katsaus 175 (S) 14.40 Rakentajat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
TV 1
16.00 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Downton Abbey (7) 19.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 20.00 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Elämää jättikaupungeissa 22.00 Estradilla: Tangon maailmat 23.15 Yle Uutiset 23.20 Peter Kingdom (7)
0.05 Eurojackpot 0.15 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.12 Laululeikit: Tarina pienestä laiskiaisesta 7.17 Anton Siilinen ratkaisee 7.29 Roskaaja: Televisio 7.32 Noksu 7.38 Karvakuonojen salapoliisitoimisto: Haukkujärven hirviö 7.49 Kössi Kenguru avaruudessa: Lautaspuu 7.56 Oktonautit 8.17 Galaxi 8.18 Galaxi: Bofori 8.50 Lentävät lääkärit (7)
TV 2
9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.50 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 12.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Kesärenki 14.40 Sydänääniä 15.10 Satuhäät 16.00 Uusi päivä (S)
16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Luontomatkalla Australiassa 20.00 Poikaystäväparantola 21.00 Sinkkutanssit 21.50 Yle Uutiset 22.05 Kova laki (16) 22.50 Kimppakivaa (12) 23.20 Tyttökauppiaat (16) 0.00 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 6.55 Aamusää
MTV 3
7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.45 Bill Engvall Show 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.15 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Vedetään hatusta
20.00 Minuuttipeliä 21.00 Mercyn sairaala 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 300 (16) 0.50 Mental 1.50 Älynväläys 2.50 MTV3 Deitti 6.00 Älypää-TV 11.45 Ostosruutu 12.25 Ostosruutu 13.05 Ostosruutu 13.45 Eläintarhojen elämää 14.15 Waverly Placen velhot 14.45 Aatami & Eeva 15.40 Sinkkuisä Gary (S) 16.10 Oprah
NELONEN
17.10 Nelosen sää 17.15 Suhdekoukerot 17.45 Usko tai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.05 Hauskat kotivideot 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Jane Austenin Mafia! (12) 22.45 Nelosen uutiset 22.55 Nelosen sää 23.00 Isänmaan toivot 23.35 Kumman kaa 0.05 Elokuva: Yhdessä vaaralliset (16) 2.05 Detroit 1-8-7 (12) 3.05 Älypää-TV
Lauantai 14.7.
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 9.00 Yle Uutiset 9.05 Dieetit puntarissa seuranta 9.52 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 He loivat Tanskan 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.05 Onnenetsijät 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Dokumenttiprojekti: Hyväksikäytetyt pojat 13.55 Tosi tarina: Veli-Matti ja ankara äiti 14.30 Perinnemestari
TV 1
15.00 Alattionjoen puolustajat 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kuka oikein olet?: Gwyneth Paltrow 17.50 Kuvakirjeitä maailmalta 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Elävä planeetta 19.35 Maailman matkailuaarteet 19.45 Monk (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Tangomarkkinat 2012: Finaali 22.50 Elämää jättikaupungeissa
23.45 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.46 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.12 Pupulaarimusiikkia 8.15 Maikki ja pelottava Pontso 8.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 9.00 Galaxi 9.01 Pertti ja Purtti 9.14 Hirveä Henri 9.32 Sherlock Jakki 9.49 Late lammas: Helleaalto 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Yle Uutiset Uusimaa
TV 2
11.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 12.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 12.10 Yle Uutiset Häme 12.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 12.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 13.00 Korttelilääkäri 13.30 Ravisuoran vihjeet 13.40 Maailmanmenoa: Viinimaaalari 13.45 Luontomatkalla Australiassa 14.15 Eläinten elämää maalla ja merellä 14.30 Yle Live: Ruisrock 2012 15.30 Yleisurheilua: SM-viestit 16.50 Suunnistuksen MM: Naisten sprintti 18.05 Yleisurheilua: SM-viestit 18.20 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Temple Grandin (12) 21.05 Suunnistuksen MM: Miesten sprintti 21.50 Yle Uutiset 22.05 Home of the Brave - Urhojen maa (16) 23.50 Kova laki: Lontoo (12) 0.35 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 6.55 Älynväläys 7.30 Ostoskanava 8.15 Uki (S) 8.20 Dibitassut (S) 8.50 Jogi-karhu 9.15 Puuha-Pete (S) 9.25 Palomies Sami (S) 9.40 Madagascarin pingviinit (S)
MTV 3
10.05 INK - Ihmenappuloiden kerho (S) 10.35 Superpahisten liiga (S) 11.05 Beyblade: Metal Masters (7) 11.30 FUTIS+ 12.00 Motor Forum: Jokkis SM: Honkajoki 12.30 FHRA Power and Speed 13.05 Älynväläys 13.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.25 Luontodokumentti 15.30 Remonttimestari 16.05 Perheleffa: Eläintohtori 4 (S) 17.50 Canal+:n kesä 17.55 Pomo piilossa UK 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Huvipuisto 20.00 Mestareiden mestari
21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Guru (7) 0.20 Kova Laki: Los Angeles (12) 1.20 Älynväläys 2.20 MTV3 Deitti 7.30 Ostosruutu 8.30 Eläintenpelastustiimi 9.00 Koiralle koti (7) 10.05 Matkaoppaat 10.35 Matkaoppaat 11.05 Matkaoppaat 11.35 Matkaoppaat 12.00 Jonas (7) 12.30 Jonas (7) 13.00 Onnea matkaan, Charlie! (7) 13.30 Suhdekoukerot
NELONEN
13.55 Suomi-tytöt New Yorkissa 14.55 Tanssi peppu pieneksi 15.55 Elokuva: How She Move (7) 17.45 Usko tai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Salir pitando (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: New Yorkin kuningas (16) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Havaiji 5-0 (12) 0.25 Elokuva: Shrooms (18) 2.10 Oprah (12) 3.10 Älypää-TV
Sunnuntai 15.7.
0.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Elävä planeetta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Luontohetki: Veden maailma 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Prisma: Namibin mystiset ympyrät
TV 1
13.50 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja 14.20 Itse asiassa kuultuna: Jörn Donner 15.10 Historiaa: Sandra Laingin tarina 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Avara luonto: Preerian pelastajat 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Nykyajan ihmeet 18.55 Neiti Marple: Eipä aikaakaan (12) 20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (16) 22.00 Varg Veum: Nainen jääkaapissa (16) 23.30 Vuosien takaa nykypäivään 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.46 Raa Raa, leikkisä leijona 7.59 Olivia 8.20 Katinkontti 8.35 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.20 Galaxi: MC Ällö
TV 2
9.28 Sutaistu sankari Roy 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Sinkkutanssit 11.20 Satuhäät 12.10 Kadonneita etsimässä 13.00 Matkapassi: Syyria 13.53 Hullu juttu 14.20 Pieniä eroja (S) 15.20 Yle Live: Herra Ylppö & Ihmiset 16.05 Sisu - kohti Lontoota 16.35 Kivinen tie Lontooseen 17.35 Yleisurheilua: SM-viestit 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Harvoin tarjolla (12)
20.15 Coco Chanel (7) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Funny or Die Presents (16) 22.30 Yle Live: Norah Jones 23.30 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 7.00 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 7.55 Dibitassut (S) 8.25 Smurffit (S) 8.50 Scooby-Doo 9.15 Tom & Jerry Kids Show 9.40 Karvinen (S) 10.10 Itämeri 11.10 Huvipuisto 11.40 Samaa sukua (7) 12.35 Beach Volley Weekly
MTV 3
13.45 Menestyksen takana 14.45 Marigold (7) 16.55 Samaa sukua (7) 17.50 Smash 17.55 Luontodokumentti: Valtava valkosampi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Mieletön maailma 20.00 Kadonneen jäljillä 21.00 Kosto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Jälkiä jättämättä (16) 23.40 Southland 0.40 Älynväläys 1.40 MTV3 Chat
7.50 Ostosruutu 8.50 Eden 9.20 Unitupa 9.50 Huvila & Huussi 10.50 Matkaoppaat 11.20 Matkaoppaat 11.50 Matkaoppaat 12.15 Matkaoppaat 12.45 Eläintenpelastustiimi 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Frasier 15.15 Eläintenpelastustiimi 15.45 Unelmien poikamies 16.45 Unelmien poikamies 17.45 The Voice of USA
NELONEN
18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Pannaan paremmaksi (S) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Rajattu maa (16) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 Pulkkinen 0.05 Team Ahma 0.35 Blue Bloods (12) 1.30 Detroit 1-8-7 (12) 2.30 Oprah (12) 3.30 Älypää-TV. Phil 3.45 Dr. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat 20.00 Unelmien poikamies 20.57 Keno 21.00 Toimintatorstai: Flyboys Lentäjä-ässät (12) 23.45 Castle (12) 0.45 Frasier 1.15 Pulmuset 1.45 Dexter (16) 2.50 Dr. Torstai 12.7.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
11
Televisio-ohjelmat 12.7.-15.7.2012
Torstai 12.7.
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40 Aamusydämellä 12.15 Seniori työssä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Haaviston Leeni (7) 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto:
TV 1
Namibin mangustit 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Tangomarkkinat 2012: Finaalin karsinta 22.50 Yle Uutiset 22.55 Kennedyt (12) 23.40 Tanskan kuohuva 1800-luku (12) 0.20 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Harri ja Toto 7.23 Neliö 7.27 Possu Pallero 7.38 Itikkaötökät 7.44 Hertan maailma: Hertta leikkii nukkekodilla 7.47 Mio Mao 7.52 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.22 Pikku Nikke 8.34 Sherlock Jakki 8.47 Kapteeni Kari 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa
TV 2
9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.49 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Läähätän ja läkähdyn 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sissipuutarhurit 20.00 Doctor Who (12) 20.45 UP: Vihreät valot - Parasta ikinä 20.50 Kätevä emäntä (S) 21.20 Rikostarinoita Suomesta 21.50 Yle Uutiset 22.05 Arn - Temppeliritari (K16) 0.17 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 6.55 Aamusää 7.25 Huomenta Suomen
MTV 3
Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.15 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Hännänheiluttajat 20.00 Pomo piilossa
21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ketonen & Myllyrinne 23.05 Pathfinder - Legenda aavesoturista (16) 1.00 Älynväläys 2.00 MTV3 Deitti 6.00 Älypää-TV 11.45 Ostosruutu 12.25 Ostosruutu 13.05 Ostosruutu 13.45 Eläintarhojen elämää 14.15 Waverly Placen velhot 14.45 Aatami & Eeva 15.40 Sinkkuisä Gary (S) 16.10 Oprah
NELONEN
17.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr
su-la Emmi 345 - bussikuljetus - laivamatkat Ecerö Linella kansipaikoin Hintaan sisältyy: - majoitus valitussa kylpylässä - meriaamiainen laivalla menomatkalla - bussikuljetus - hoitopaketti ja täyshoitoruokailut kylpylässä - laivamatkat Ecerö Linella kansipaikoin Ruskamatka Leville kylpylässä - majoitus valitussa - hoitopaketti ja täyshoitoruokailut kylpylässä 2.-9.9. Vaihdettava, pestävä ja ergonomisesti muotoiltu mikrokuituinen pohjallinen. 7.-13.10. - meriaamiainen laivalla menomatkalla 2.12.-8.12. heinäkuuta Sääksmäeltä, jossa Sopu kaatui peräti 51. su-la Emmi 395, 7.-13.10. Viimeisimmissä peleissä LeKin jalkoihin ovat jääneet ParVi Käpy lukemin 41 ja Old School lukemin 80. Metallikärki, teräsvälipohja, kuumankestävä ym. 12
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 12.7.2012
Näppilä ja Niemi palaavat Kisan Mestis-miehistöön
Jääkiekko Ensi kauden kokoonpano näyttää lupaavalta
Lempäälän Kisan kokoonpano ensi kauden Mestistä ajatellen alkaa näyttää lievästikin sanottuna mielenkiintoisen lupaavalta. Selvästi yksilötasolla on moni peluri onnistumisten myötä polkenut eteenpäin, Lassi Lehtonen kehaisi. Kaksi tuoreinta palapelin kantapalaa ovat 24-vuotias puolustaja Jarkko Näppilä ja 31-vuotias hyökkääjä Mika Niemi. Liigaa Niemi on tahkonnut liki 250 peliä useassa eri seurassa, kuten esimerkiksi molemmissa tamperelaisporukoissa, Ässissä ja HPK:ssa. 010 397 1603 | LEIPOMO puh. perillä.
Toimisto p. Ilves-juurinen ja kasvattajaseurassaan 91 liigapeliä kolunnut Jarkko Näppilä pelasi Kisassa kaudella 201011 tehden pakille mojovat 28 tehopistettä. FC Pollaa vastaan LeKi oli liemessä ja vain äärimmäisen hyvä onni siivitti joukkueen 11-tasapeliin. Sarjan voittaja nousee ensi kaudeksi nelosdivariin. 475, Emmi 395, Söprus 370, Puistotalo 420, Viiking 450, AB-talo 420. Viime kausi Niemellä meni kaukaloiden ulkopuolella renkaita tehden Nokialla, mutta veri veti vielä kiekkotouhuihin mukaan. Söprus 420, Puistotalo 420, Viiking su-la AB-talo 445 26.8-1.9. loppukaudeksi. Juha Raunio
MIKÄ ON TÄMÄN LEHDEN PARAS JUTTU?
Kerro meille, mikä on mielestäsi tämän lehden paras juttu ja kiinnostavin mainos. Molemmat ovat lempääläisyleisölle tuttuja miehiä muutamien kausien takaa. lehden parhaaksi jutuksi Jussi Saarisen "Kipeät eivät täälläpäin asusta" ja saman lehden parhaaksi ilmoitukseksi Kurki-festivaali -ilmoituksen. Säästä 100,-
35,-
39,-
49,Anna nahkaa
49,-
nahkaa
Challenger sandaalimallinen työturvajalkine. Vaihdettava, pestävä ja ergonomisesti muotoiltu mikrokuituinen pohjallinen. Kaksoisiskunvaimennus. Muutamia uusia diilejä on viilauksen alla, joukkueessa on heinäkuun lopulla alkavalla treenikaudella lisäksi pari mielenkiintoista try out-pelaajaa. Kun ensimmäinen sarjakieppi vitosesta on pelattu, LeKi johtaa 26 pisteellä. Pelaajarosterimme on riittänyt ihan hyvin ja jotenkin pelaaminen on monella kaverilla paljon rennompaa kuin viime kaudella. 010 397 1600
SUOMEN SUURIN JA EDULLISIN
1200m² Multisillassa Perkkoonkadulla on laajentunut
Säädettävä kääntyvä nahkaremmi. bussimatkat, majoitus saunallisissa huoneissa, puolihoito, ateriat, Päiväristeily Tallinnaan 60,ohj. Kun areenalle tuli tilaa, LeKin nopsajalat Panu Niskasen, Tommi Lehtimäen ja huimasti kehittyneen Pessi Suonpään johdolla pääsivät melskaamaan. su-la Emmi 355, Söprus 350, Puistotalo 420, Viiking Emmi 355, 425. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme palkintoja kuukausittain.
VASTAA oSoiTTeeSSA: www.lvs.fi/parasjuttu
Voit lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen: Lempäälän-Vesilahden Sanomat PL 38, 37501 Lempäälä
HyvÄT! T
PALKINNO
Vastaa tekstiviestillä numeroon 17191: LVS (väli) PARAS (väli) jutun otsikko ja sivu, mainostajan nimi, omat tietosi. 28.10.-3.11. 050 414 2470 Avoinna ti ja pe klo 9-17
Lukijat valitsivat viime maanantain 2.7. su-la Emmi 395, Söprus 350, Söprus 350, Puistotalo 420, Puistotalo 440, Viiking 460 C-talo 460. Sopu-ottelussa lataus osui kohdilleen ja pelihuumori on juuri sitä mitä pitääkin, iloitsi LeKin valmentaja Lassi Lehtonen kärkipelin antia. su-la Emmi 395, Söprus 385, 12.-18.8. Viiking 410, C-talo 425 Hintaan sis. Sopu-ottelussa LeKin urakka helpottui, kun kotipoikien kapteeni sai kaksi keltaista korttia ja tuli poistetuksi kentältä jo avauspuolikkaalla. su-la 410, AB-talo Söprus 350, Puistotalo 420, 2.12.-8.12. Rintavuussäätö venykkeellä ja kantaremmin säätö soljella.
49,-
nahkaa
Sini
Jarkko Näppilä tekee paluun Kisan peliasuun rapean vuoden tauon jälkeen. Näppilästä LeKi saa pakistoonsa tulivoimaa ja fyysistä kunto roppakaupalla. su-la Emmi 395, Puistotalo 385,Viiking 475, AB-talo 445. Mika Niemellä on Kisan nutussa vyöllään 19 peliä kaudella 200809, joiden jälkeen mies nostettiin Tapparan liigatiimin
LeKi-futis nykäisi etumatkaa jalkapallon vitosessa
Pelikunto Kuntokäyrä sojottaa ylöspäin
LeKi-futiksen kuntokäyrä jalkapallon vitosdivisioonassa näyttää sojottavan oikeaan suuntaan eli ylöspäin. su-la Emmi 345. Kisalle Näppilä on monessa mielessä kullanarvoinen pelaaja, sillä äärimmäisen kovakuntoinen pelaaja kykenee selviytymään isoista peliminuuteista ja pätevän ylivoimapakin puute oli etenkin viime kaudella suorastaan huutava. Juha Raunio
Multiseed380 g leipä Suviboston
Tarjoukset voimassa to-pe 12.-13.7.
TUOTTEITA RAJOITETTU ERÄ!
00 2 450
5,26 / kg
Huom. uusi aukioloaika!
yli
Lempäälä: KAHVIO Tampereentie 2 | puh. Lähimpänä takana vaanivat Sopu ja Urjala 22 pisteellään. Niin sanotuista oman kylän miehistä etenkin tarmokkaasti polveaan kuntouttava pakki Anssi Tieranta ja opiskelupyrkykiireitten kanssa alkukesän touhuillut Lassi Mattila ovat LeKi-johdon listoissa merkattuja isoilla kirjaimilla. Pitävä, joustava PU-pohja. Metallikärki, teräsvälipohja, kuumankestävä ym. alkaen 695. Säästä 100,-
Pitävä, joustava PU-pohja. Kantaosa korotettu. 420, C-talo 440, Viiking 28.10.-3.11. Joukkue on klaarannut neljä viimeisintä peliään tappioitta, voitoista makein kuittaantui 7. Mm. Vaihdettava pohjallinen. Niemi on Mestikseen äärimmäisen kokenut ja tuo rauhallisena persoonana ison kasan johtajuutta LeKin koppiin. Venykkeellinen rintavuussäätö. Onnea tekijöille ja kiitos äänestäjille ja lukijoille!
INTO ALÉN
MATKAPALVELU
0400 974 455
Valkeakoskenkatu 10, Valkeakoski www.intoalen.fi into.alen@gmail.com. Seuraavaksi LeKi kohtaa Kylmäkosken Veikot ja Viialan Peliveikot vieraskentillä. Viime kausi meni Jokipojissa, mutta takaisin kotikonnuilleen miehen vetivät lähinnä liikuntatieteiden opiskelut Jyväskylästä, joita hän kykenee hoitelemaan Tampereelta ja Lempäälästä käsin paremmin kuin Joensuusta. Rintavuussäätö tarralla ja kantaremmin säätö vehykkeellä.
Pitävä, joustava PU-pohja. Näppilän ja Niemen jälkeen Kisalla on koossa 16 pelaajasopimusta. 010 397 1604 | ma-pe 9-17, la 9-14 Ideapark: p. Tekstiviestin hinta on 0,95 .
Pärnu Kylpylämatkat: Pärnu Kylpylämatkat: 12.-18.8. Krista
Kenkien Varastomyymälä
Työturvajalkine