sivu 6 TUOMAS ALATALO ”Lempon paketti kiinnosti.” – sivu 17 sivu 6 Tällaista järjestelmää ei muualta löydy Lempäälän energiayhteisön merkitys oli pirkanmaalaiskansanedustajien tiedossa. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Keskiviikko 12.5.2021 Valokuitu ja sähkö samaan kaivantoon Kaivinkoneenkuljettaja Carlos Lehtola sujuttaa valokuituja sähkökaapelia maahan Rautasemantiellä Lastusissa. sivu 4 Kuntoportaissa juostaan kenties loppukesästä Hakkarin kuntoportaisiin on tarkoitus tulla 140 askelmaa ja nousun olla matala. kokemuksella I l m a i n e n a r v i o i n t i ! tammerkone@ gmail.com. Irtonumero 3 euroa 90. sivu 14 Kaarina Louhi sai äitienpäivätunnustuksen Surutyö on kuulunut Vesilahden Rämsöössä asuvan Louhen äitiyteen. vuosikerta N:o 19 SALAOJAT 20 v
Samaan aikaan väkiluku nousee ja investointipaineet vain kasvavat. Kari Enqvist, yle.fi . Ääniä olisi otettavissa. Vesilahdessa peräti yhdeksän kaikkiaan 21 kunnanvaltuutetusta ei enää ole ehdolla. Ehdokkaat on asetettu Jo ennen kuin kuntavaaleja on käyty, näyttää siltä, että puhuri käy niin Vesilahden kuin Lempäälänkin kunnanvaltuustossa, Vesilahdessa jopa ihan viima. Mihin järjestykseen päätyvät Kokoomuksen uusista ehdokkaista entinen lukion rehtori Erkki Hytönen, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Paananen tai niin ikään yrittäjä, Lempo-Volleyn puheenjohtaja Harri Montonen. Lempäälässä moni kokenut konkari on asettunut ehdolle, mutta äänestäjien suosiosta nauttineet kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma (kesk.), Päivi Söderström (kok.), ja Markku K. Lopullinen vaihtuvuus on todennäköisesti suurempaa. Rannalle jää sielläkin yli puolet. Vesilahdessa nimekkäimpiä pois jääjiä ovat sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia (kok.) ja että kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä (kesk.). Poimintoja Kari Pusa . kolumni Erkki Koivisto VAALIPANEELEISTA VINKKIÄ VALINTAAN Olipa sitten vanha tai nuori ovat ihmisten ajatukset kuitenkin enimmäkseen höttöä. Pentu sai nimekseen Pena. Lempäälässä suhteellinen verenvaihto ei etukäteen ottaen näyttäisi olevan yhtä voimakasta kuin Vesilahdessa, sillä 43-jäsenisen valtuuston nykyjäsenistä kahdeksan eli noin 18,6 prosenttia, vajaa viidennes ei ole ehdokkaana. Alakoski ei enää asettunut ehdokkaaksi. Kannattaa siis olla aktiivinen ja osallistua keskusteluun sekä käydä äänestämässä. Jo yhden tai kahden ehdokkaana olevan nykyvaltuutetun putoaminen tietää, että Vesilahdessa veri vaihtuu valtuustossa kuntavaaleissa todella voimaperäisesti. Lempäälässä ehdokaslistoilla on runsaasti tuttuja nimiä keräämässä kannatusta puolueelleen, mutta myös tosissaan yrittäviä. Lempäälässä vain reilu viidennes ehdokkaista pääsee läpi. Heitä on yhteensä 190 ja paikkoja ainoastaan 43. Kuusjärvi sai viime vaaleissa Vesilahdessa toiseksi eniten ääniä. tätä mieltä L empäälän-Vesilahden Sanomat järjestää yhdessä Pirkan opiston kanssa vaalipaneelit Lempäälässä ja Vesilahdessa. Mikkola eivät niin enää tehneet. anna.fi. maaseuduntulevaisuus.fi Kun ai kui nen opet te lee pyö räi le mään, ta sa pai no löytyy tö pö tel len – Huonoin mah dol li nen opet ta ja on silloin oma puoliso. Kuntalaisen kannalta paikallisvaalit ovat vaaleista tärkeimmät. Siksi aika tuntuu nuorena pitkältä ja vanhana aika taas kulkee hyvin nopeasti. Kisa on kova ryhmien välillä, mutta myös oman ryhmän sisällä. Epidemian vuoksi paneelit järjestetään verkossa. E. lapinkansa.fi Viestitellessä tärkeintä on ymmärretyksi tuleminen. Lähetä kysymyksesi sähköpostilla minulle: kari. Tilaisuuden juontavat Pirkan opiston rehtori Matti Korolainen ja allekirjoittanut. Myös KD:n aktiivisesti valtuustossa esiintynyt Matti Kuusjärvi jää suosiosta pois. Nyt vesilahtelaisia kiinnostaa myös se, mitä tulee Kirkonkylän palvelualueelle. Toisinaan tuo ymmärretyksi tuleminen voi olla vaakalaudalla emojien väärintulkinnan takia. Vesilahdessa on helpompaa. On tietysti äänestäjistä kiinni, kuinka mittavaksi vaihtuvuus lopulta muodostuu. pusa@lvs.fi Sekä Lempäälässä että Vesilahdessa keskeisiä aiheita ovat kuntatalous ja kaavoitus. Molempien kuntien asukkaita kiinnostaa myös, mihin suuntaan kunnalliset palvelut menevät seuraavien valtuustokausien aikana. Haluatko sinä kysyä jotakin tiettyä asiaa ehdokkailta tai tietyltä ehdokkaalta. Kiistelty Lammasniemen asemakaava vahvistettiin viime kertaisessa kunnanvaltuuston kokouksessa. Lopputulema on, että valtuustossa olisi silloin yli puolet uusia valtuutettuja – ja viranhaltijoilla taas kerran uuteen totuttelun paikka. On mielenkiintoista seurata, tasoittavatko äänestäjät nykyisen miesenemmistön uuteen valtuustoon, ja miten esimerkiksi Vihreiden nuori Michaela Jokiniemi sekä KD:n Laura Elliott menestyvät. Nuorena kaikki tapahtumat ovat uusia, vanhalle taas uutuudet ovat kortilla. Läpi pääsee noin 40 prosenttia ehdokkaista, kun 21 paikkaa tavoittelee yhteensä 52 ehdokasta. Kuten Vesilahdessa myös Lempäälässä Perussuomalaiset ovat saaneet aikaiseksi valtuustoryhmänsä kokoon suhteutetusti mittavan ehdokaslistan. Tietääkö se sitä, että Ari Perämaan ei enää jatkossa tarvitse pitää yhden miehen valtuustoryhmäkokouksia. Orpo karhunpentu pääsi Kuusamon Suurpetokeskukseen – nyt vuorossa hoitajaan totuttelu ja sisäsiistiksi opettelu. Vesilahdessa kaavoitetaan uutta ennätystahtiin. Vaalipaneelit antavat osviittaa puolueiden linjauksista. Keskustelussa ovat mukana Lempäälästä Jocka Träskbäck, Veijo Niemi, Maria Päivänen, Tuukka Liuha, Anita Huhtala, Piia Nurmela, Satu Kosola ja Mikko Lehto. Lempäälässä pienimpien eli kolmen valtuutetun valtuustoryhmien puolueet asettivat hyvin eri määrän ehdokkaita listoilleen: Perussuomalaiset 28, Kristilliset 20 ja Vasemmistoliitto 12. Ei nyt ihan puolet, mutta noin 43 prosenttia valtuutetuista vaihtuu varmuudella ennen kuin mahdollisista putoajista edes on mitään tietoa. Paneelikeskustelua voi seurata lehden verkkosivulta lvs.fi. Vesilahdessa Perussuomalaisilla on tämän hetken pienin, vain yhden hengen valtuustoryhmä, mutta vaaleihin puolue sai aikaan kolmanneksi pisimmän eli yhdeksän nimen ehdokaslistan. Moni äänestäjä saa ruveta miettimään itselleen uutta äänestettävää totutun ja tutun tilalle. Vesilahden vaalipaneelissa nähdään Kristiina Pispala, Ari Perämaa, Aino-Riikka Simula, Ilari Virtanen ja Marko Lounasranta. Vuoden 2017 kuntavaaleissa henkilökohtaisen äänisaaliin kymmenen kärki Vesilahdessa oli vahvasti miesvoittoinen: Harri Penttilä (kesk.) 117 ääntä, Matti Kuusjärvi 108, Tapani Pietilä (kok.) 102, Ari Perämaa 97 (peruss.), Marko Lounasranta 94 (sd.), Ari Arvela (kesk.) 91, Pertti Uusi-Erkkilä 91, Susanna Suoniemi (vihr.) 88, Laura Kekäläinen (vihr.) 81 ja Virpi Alakoski (kesk.) 67. Lempäälän keskustassa rakennetaan uutta ja puretaan vanhaa. Tuleviin vaaleihin puolueet asettivat Vesilahdessa yhteensä 52 ehdokasta, joista lievä enemmistö on naisia
KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN VIETTO ETÄYHTEYKSIN Kaatuneitten muistopäivän jumalanpalvelus sekä muistohetki seppeltenlaskuineen järjestetään poikkeusjärjestelyin ilman yleisöä. Maksuton tallenne on Lempäälän-Vesilahden Sanomien sivuilla lvs.fi 25.5.2021 saakka. Tampereentie 23, Lempäälä AJANVARAUS: 050 345 0246 TERVETULOA PERJANTAINA 14.5. Tapahtumassa kahvitarjoilu ja tarjouksia, maksuttomat pikavastaanotot (15min) ajanvarauksella. Lisätietoa: lempaalanseurakunta.fi. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi SEINÄÄN: TERASSILLE: SEINÄÄN: Ultra Classic 11,7L valk., sävytettävissä, korkealuokkainen puolihimmeä ulkomaali Valtti Plus terassiöly 9L ruskea, kelonharmaa, vesiliukoinen Vinha 11,7L valk., sävytettävissä, puolihimmeä, peittävä puunsuoja Tikkurilan tuotteilla ulkopinnat kuntoon! 107 90 99 90 97 90 w w w . Lempäälän kunta ja seurakunta www.vesilahti.fi Jumalanpalveluksessa mukana KirkkoHarri ja musiikkitrio. Jumalanpalveluksen jälkeen järjestettävä muistohetki videoidaan yleisöltä suljettuna tapahtumana. Palvelujohtaja YTM, sosiaalityöntekijä LEMPÄÄLÄ Yhteistyön asialla! Kunnanvaltuutettu Kunnanhallituksen 1. VASTAANOTOILLEMME SEKÄ KAHVILLE! Noudatamme rajoituksia ja rajoitamme tarvittaessa sisällä olijoiden määrää. Jumalanpalvelus on seurattavissa Lempäälän seurakunnan YouTube-kanavalla. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlasku muistomerkeille: sankarihauta, Karjalaan jääneiden muistomerkki, Suomelan Vapauden patsas, Maarianmäen muistomerkki, Ypeen muistokivi ja Jääkärin hautakivi. Tilaisuus striimataan seurakunnan kanavilla. Koronarajoitusten vuoksi yleisön kokoontuminen ei ole mahdollista. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 KESÄKUKKAMYYMÄLÄMME PALVELEE Lempäälän-Vesilahden Sanomien parkkipaikalla, Tampereentie 19, joka päivä arkisin klo 9-18, la 9-18, su 10-18. Tervetuloa katto-, rännija salaojaremonttityömaille! Luvassa kuivaa asiaa kotitalojen kosteudenhallinnasta sekä kunnon peliseuraa. Pelikentät ja kuntoraportit: 03-33900401 vesivek.fi Tule selvittämään voisiko fysioterapiasta olla apua vaivaasi! Järjestämme kipuklinikan pikavastaanottoja klo 10-15: kävelyn ja alaraajojen, tules-oireiden arviointia sekä kinesioteippausta. Puh. Kunnan, seurakunnan ja kansalaisjärjestöjen yhteiset seppeleet lasketaan sankariristille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille, vapaussodan muistomerkille Kirkkotorilla sekä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille Ristimäkeen. varapuheenjohtaja MARIA PÄIVÄNEN M ai no ks en m ak sa nu t: Eh do ka s LUOTTOPELAAJAT KOTIKENTTÄKIERTUEELLA. f i. Puutarha avoinna joka päivä 9–18. 0400 632 209 ALA-ORVOLAN PUUTARHA Puutarhalta Vesilahdesta: Iloistentie 33, Korpiniemi, p. l v s . KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN JUMALANPALVELUS VESILAHDESSA su 16.5. Juhlahetkessä kuullaan kunnanhallituksen jäsenen Tuukka Liuhan puhe sekä Hugo Suurosen trumpetilla soittamat Oi kallis Suomenmaa sekä virsi 577: Sun kätes, herra, voimakkaan. Kuntalaisten toivotaan käyvän muistomerkeillä omilla kunniakäynneillään juhlapäivänä puolenpäivän jälkeen. 040 733 2328. kello 10.00 Vesilahden kirkko Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh
– Esihenkilö ei ollut huomannut, että kahden henkilön työosuus puuttui. Lopullisen sinetin Leader-rahoitukselle antaa ELY-keskus. Kaikille löytyy vesitorninmäessä paikka, Minna Rajamäki uskoo. Hahmotelma kuntoportaista on jo valmistunut. – Geriatrinen työ ei ole missään vaiheessa alittanut valtakunnallisia mitoituksia. Vähimmäismitoitus vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on nyt 0,55 ja sitä nostetaan portaittain 0,7:ään vuoteen 2023 mennessä. Hanke nousi tapetille taannoin, kun hiihtoaktiivit ja asukasyhdistys huolestuivat kuntoportaiden sijoittamisesta mäen keskiosaan. – Leader-rahoituksen osuus on 50 prosenttia. – Suunnitelma on piirrettynä, mutta havainnekuvia joudumme vielä odottamaan, hankkeen vetäjiin lukeutuva, LeKi Yleisurheilun johtokuntaan kuuluva Minna Rajamäki avaa. Moni jo kyselee, milloin päästään portaisiin. ”Portaat tulevat sinne, mihin kunta osoittaa ne”. Kun lasketaan 15 prosenttia välillistä työtä päälle, on henkilökuntamitoitus koko Ehtoonhelmessä 0,71, Alén kertoo. Laki hoitajamitoituksesta astui voimaan viime vuoden lokakuussa. Innokkaita lautatyttöjä ja -poikia on jo ilmoittautunut, Minna Rajamäki sanoo. Lempäälästä käydään nyt Toijalassa ja Pirkkalassa kuntoportaissa treenaamassa, hän toteaa. – Lisäksi viritämme talkoohenkeä, ja talkoilla aiotaan kantaa puutavaraa ja siistiä ympäristöä. – Kuntoportaat suljetaan talveksi. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Katariina Rannaste ”Hoitajamitoituksia ei ole alitettu” Länsija Sisä-Suomen Aluehallintovirasto (Avi) on lähettänyt Lempäälän kunnalle ohjauskirjeet koskien kunnan geriatrisen työn yksikköä ja Kotokampusta. Olimme merkinneet valtavasti liikaa fysioterapiapalveluja. Tavoite on Rajamäen mukaan tehdä Hakkariin kaikenikäisten maksuton liikuntapaikka. – Meillä tapahtui näppäilyvirhe. – Olin Aviin yhteydessä ja keskustelin ylitarkastajan kanssa asiasta. – Maksullisille harrastuksille pitää olla vastapainona maksuttomia harrastusmahdollisuuksia. Loput katetaan joukkorahoituskampanjalla, jossa yritykset, yhteisöt tai yksityiset voivat ostaa palan kuntoporrasta. Lähetin viestit THL:ään ja pyysin korjaamaan virheellistä tietoa, mutta aineistoon ei pystytty puuttumaan, Kallio selvittää. Huoltaan he perustelivat turvallisuudella, latu-uran piloille menemisellä ja pulkkailun siirtymisellä vielä turvattomammille reiteille. Sääkskodossa oli 0,64, hän sanoo. AVI on toiminut tilastojen valossa, hän toteaa. Uusissa laskelmissa, joita parhaillaan tehdään, huomioidaan vuoden alussa valmistunut Ehtoonhelmi. Pauliina Alén kertoo, että Kotokampuksen tehostetun palveluasumisen välitön mitoitus on 0,62. – Viime kerralla, kun seurantaa on tehty, meille kävi inhimillinen erhe. Hauhon Säästöpankkisäätiö on myöntänyt 10 000 euron avustuksen hankkeelle ja Kantri ry on puoltanut Leader-rahoitushakemusta. Ohjauskirjeellä Avi haluaa tavallisesti herätellä kiinnittämään huomiota esimerkiksi henkilöstömäärään, koulutukseen tai tehtävärakenteeseen, mutta Lempäälän vanhusja vammaispalvelujen johtaja Anu Kallion ja Kotokampuksen johtaja Pauliina Alénin mukaan tästä ei niiden kohdalla ole kyse. – Toivon, että tämä olisi osoitus, että kuka vaan voi ryhtyä tekemään. Harrastajat voivat aktivoitua itsekin, toteaa Minna Rajamäki. THL toteuttaa vanhuspalvelulain toteutumista kartoittavan kyselyn kahdesti vuodessa, ja Avi seuraa toteumaa, että esimerkiksi henkilöstömitoitus pysyy lakisääteisellä tasolla. – Portaat tulevat sinne, mihin kunta osoittaa ne, ja Hakkarin alue on keskeinen. Kuntoportaat tukevat Hakkarin liikuntaverkostoa ja ne antavat paljon mahdollisuuksia lisää, Minna Rajamäki sanoo. – Meillä välitön hoitoja hoivatyön mitoitus oli viimeksi henkilöstön itse kirjaamien työaikaseurantojen pohjalta geriatrisen työn kahdessa yksikössä 0,61 ja 0,65. Rahoittamisessa mukana olevat saavat nimensä tauluun, kaksikko kertoo. Kyse on heidän mukaansa inhimillisistä virheistä, kun tietoja on lähetetty Terveydenja hyvinvoinnin laitokselle (THL). Timo Reunanen näkee, että Lempäälässä on hienot liikuntapaikat ja -puitteet, ja niitä kuntoportaat täydentävät. Kuntoportaisiin on tarkoitus tulla 140 askelmaa ja nousun olla matala. – Kuntoportaista on suunniteltu kolme metriä leveät, jolloin useampi harjoittelija tai koko joukkue pääsee kulkemaan siitä sujuvasti, Rajamäki kertoo. Kunta on hyvä kumppani, mutta aina ei tarvitse jäädä odottamaan, että vain kunta toimii ja tekee. Kaikki tiedot syötetään THL:n taulukkoon manuaalisesti, ja se on ilmeisen haastava ja monimutkainen täyttää, Alén toteaa. Rakennustyöt alkavat pohjatöillä, ja tavoite on, että kuntoportaat ovat heinäkuun loppuun mennessä valmiit. – Kunta antaa paikan ja me rahoituksen, LeKi Yleisurheilun toiminnanjohtaja Timo Reunanen tiivistää roolit. Meillä on kaikki kunnossa, ei mitään hätää, Anu Kallio sanoo. Projektin kustannusarvio on 43 000 euroa. Lakimuutoksella on haluttu turvata inhimillinen hoito asiakkaille. Talvikunnossapitoa ei tule, eikä nastakengillä portaisiin saa mennä. Kuntoportaat ovat nimenomaan lumettoman ajan harjoitteluun, Rajamäki painottaa. Hoitajamitoitus on molempien yksiköiden johtajien mukaan mallillaan. – Edellinen laskelma tehtiin vielä Ehtoorinteen aikana. Korkeuseroa maastossa on noin 12–14 metriä. Lempäälän kunta muun muassa luovuttaa maapohjan kuntoportaiden käyttöön ja vastaa rakentamisen lupaasioista. LeKi Yleisurheilu on hankkeen vireillepanija ja toteuttaja. Niitä oli merkattu 60 tuntia viikossa, kun niitä piti olla 60 minuuttia. – Tietoa ei isossa datassa päästy harmillisesti korjaamaan, ja virhe on seurannut itseään. Liikkumattomuuden kustannukset ovat miljoonia, hän huomauttaa. TeksTi: Katariina Rannaste inhimillinen virhe toi kunnan geriatrisen työn yksikölle ja kotokampukselle ohjauskirjeet avilta Kuntoportaiden rakentaminen Hakkariin alkaa toukokuussa Kuntoportaiden rakentaminen Hakkarin vesitorninmäkeen alkaa mahdollisesti toukokuun lopussa. Ohjauskirje on tullut sen takia, Anu Kallio kertoo. Kahden yöhoitajan tiedot jäivät siitä pois. – Kuntalaisilta portaista on tullut positiivista signaalia. Pauliina Alén toteaa samankaltaisen erheen käyneen myös Kotokampuksella. Muistityön yksiköiden mitoitukset olivat vastaavasti 0,71 ja 0,73
Myös hän oli paikalla Pirkan kylien tilaisuudessa, sillä Lastusten kyläyhdistys oli suunnitellut Lastusten kylälle valokuitua ja miettinyt mahdollisia toteutustapoja. Nykyisellään varsinkin illalla ruuhka-aikaan yhteydet pätkivät. Minulla on moneen verrattuna ollut hyvä tilanne. Kuntakin on mukana, kun kyläläiset halusivat, että kyläkoulukin siirtyy valokuituun. . Kiinnostuneiden määrä oli positiivinen yllätys, johon vaikutti ennen kaikkea kyläläisten aktiivisuus, mutta myös hintakampanja. Mukaan liittyjien kotitalouskohtainen kustannus ei merkittävän kampanjahinnan ansiosta päätä huimaa. Kaapeloitavaa kaivureittiä on noin 40 kilometriä. Tämä hanke laajeni niin paljon, että piti jättää yksi hanke pois. . Kylän aktiivit alkoivat kerätä kiinnostuneita, ja pidettiin kyläilta Lastusten koululla. . Teemme yhteistyötä aktiivisten kylien kanssa, Jukka Laakso vinkkaa. Televisio alkaa valokuidun ja IPTV-boksin ansiosta näkyä todellisena teräväpiirtona, hän luettelee etuja. Koko Sarvikas-Lastunen -hankkeessa upotetaan maahan uutta maakaapelia noin 50 kilometriä ja uutta kuitukaapelia noin 60 kilometriä. Viime vuonna ehdittiin kaivaa jo Kausjärven osuus. . Mikäli valokuitu kiinnostaa kannattaa olla yhteydessä Elenian kuitumyyntiin. Jos kaksi lasta katsoo eri videoita, mulla yhteydet eivät enää toimi ollenkaan, sanoo kotonaan etätöitä tekevä ja kymmenen vuoden kokemuksen terveydenhuollon tietojärjestelmien projektinhallinnasta omaava Leppämäki. . Elenian pääurakoitsijana kohdetta rakentaa Eltel Networks Oy. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Erkki Koivisto LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Lastusten alueelle kaivetaan yhteensä runsaat 100 kilometriä uutta maaja valokuitukaapelia Lastustusissa Lempäälässä on menossa mittava hanke pitkin tienvieriä mm. Lastusten ja Rautaseman sähkönkäytön varmuus paranee kaapeloinnilla merkittävästi, Laakso toteaa. Kyläyhdistyksen osuus oli merkittävä hankkeen alkuun saattamisessa, Laakso kiittelee. Kun Elenian oma valokuitu asennetaan sähköverkon yhteyteen, kustannus kotitaloutta kohden on 449 euroa. Koululta varattu luokkahan täyttyi sitten ääriään myöten niin, että osa joutui olemaan käytävällä, Leppämäkeä hymyilyttää. Työ etenee parhaillaan Rautasemantien laidassa, jossa leveällä kaivurilla ensin esiaurataan suuret kivet pois, minkä jälkeen kaapeli sujutetaan kaivantoon maan alle Operoitava alue on laaja. Nyt opettajat ovat vaikeroineet, kun yhteydet eivät ole riittäneet oppilaiden käyttöön. Alueelta ADSL on jo katkaistu, ja ilmavälitteiset yhteydet ovat monissa taloissa olleet epäluotettavia. Asun Ilvangan alueella ja minulla on näköyhteys mastoon, joten yhteydet toimivat. Koko hanke on tehty ilman, että sen paremmin kyläyhdistys kuin Eleniakaan olisi hakenut tai saanut EUtai kansallisia tukia. Lastusten suurhankkeessa on mukana noin 135 kotitaloutta, noin 60 prosenttia alueen asukkaista. Nyt kaivetaan Helsingintien/Vältintien liittymästä Rautaseman suuntaan. Tältä keväältä on ehditty kaivaa viitisen kilometriä. Sarvikas-Lastusten kaapelointihanke on Elenian yksi suurimmista kaapelointihankkeista koko verkkoalueella tänä vuonna.. Juho Leppämäen mukaan kunnollisen tietoliikenneverkon saaminen merkitsee haja-asutusalueen kyläläisille paljon. Kohteiden ja alueiden koko voi vaihdella. Iso merkitys oli Elenian kampanjahinnalla, joka buustasi lähtemään mukaan hankkeeseen. Elenia rakennuttaa ja omistaa molemmat verkot, mutta kuten sähköverkossakin myös kuituverkossa kotitaloudet voivat itse valita liittymälleen palveluntarjoajan. . Elenia rakentaa nykyisin myös omaa huippunopeaa valokuituverkkoa. Lastusten kylällä upotetaan nyt roudan sulettua samoihin kaivantoihin valokuitu samalla, kun sähköverkko kaapeloidaan maahan. Jukka Laakso toteaa, että Sarvikas-Lastusten Säävarma kaapelointihanke on yrityksen yksi suurimmista kaapelointihankkeista koko verkkoalueella tänä vuonna. Juho Leppämäki Lastusten kyläyhdistyksestä sanoo suuren luokan yhteistyöhankkeen saaneen alkusysäyksensä Pirkan kylien tilaisuudesta kesällä 2019 Ylöjärvellä, jossa lempääläläinen yksikönpäällikkö Jukka Laakso Eleniasta oli puhumassa yhteisrakentamisen hyödyistä. Normaalisti ilman yhteistyökuvion tuomia etuja, hinta olisi parintuhannen euron luokkaa. Lastustentien ympäristössä, Lastustenkulmalla Salomaantielle sekä Helsingitien varressa, Rautasemassa ja Suojalassa. Mutta kun lapset katselevat videoita, mulla työnteko tahmaa. Melkein 90-prosenttisesti kaivetuille kilometreille saadaan sekä sähkö että valokuitu samaan kaivantoon. Se että samaan kaivantoon saadaan samalla sähkökaapeli ja kuituverkko, tuo tietysti rahallista hyötyä kustannuksissa, mutta isompi hyöty asiakkaille on se, että saamme kaiken kerralla ja yhdellä vaivalla, Leppämäki sanoo. Tähän olisi halunnut liittyä mukaan Kuivaspään aluekin, mutta se tehdään ensi vuonna kuten Vaihmala-Lippokin, Laakso toteaa. . Juho Leppämäki (vas.) Lastusten kyläyhdistyksestä ja yksikönpäällikkö Jukka Laakso Eleniasta vielä kelalla olevan huippunopean valokuituverkon äärellä. . Kiinnostusta oli niin runsaasti, että hanke laajeni alkuperäisestä. Alueen kaapelointi oli ohjelman mukaisestikin suunniteltu tehtäväksi tänä vuonna. Kun käyttäjiä on samasta perheestä ollut useita samaan aikaan, 4G:kään ei riitä. Alueen ilmajohdot ovat käyttöikänsä päässä, ja lisäksi alueen vikaherkkyys oli varsin suuri. Kyllä jännitti, että tuleeko sinne kukaan, kun kiinnostuksen kartoittamiseksi kutsuimme koululle kuituverkkotilaisuuden. Pelkjästään sähkön omaa reittiä on siis seitsemän kilometriä ja valokuidun omaa noin 2,6 km. Pääosa kohteista on ollut Säävarman sähkökaapeloinnin kanssa yhteistyössä toteutettavia. Koko kylä Rautasemaa ja Suojalaa myöten saa kunnollisen tietoliikenneverkon. Työ valmistuu vuoden loppuun mennessä, mutta ensimmäiset kiinteistökohtaiset liittymät tehdään Laakson mukaan kesäkuussa. Muutaman keskustelun jälkeen osapuolet totesivat, että mikäli mukaan tulee riittävästi liittyjiä, hanke toteutetaan Elenia Kuituna sähköverkon Säävarman maakaapeloinnin yhteydessä, jonka toteutus oli suunniteltu vuodelle 2021. Kiinnostuneita oli laajemmalta alueelta kuin alkuperäinen sähkön kaapeloitavaksi suunniteltu reitti, ja sähkön suunnitelmaa laajennettiinkin pariinkin kertaan. Uusia puistomuuntamoita tulee yhteensä 21 kappaletta. . Tänä vuonna toteutetaan 11 kohdetta, joista Lempäälään tämä Lastusten projekti ja sen lisäksi Hauralaan kunnan vesihuoltohankkeen kanssa yhteistyössä rakennettava kohde. Vuonna 2019 aloitettiin neljästä pilottikohteesta ja viime vuonna rakennettiin kymmenen kohdetta, joista yksi Lempäälän Säijään.
Terminaaliin tarvitaan sähköä ajoneuvojen lataamista varten. huhtikuuta opiskelijoita. valmistuneita Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut 30. Lempääläisen energiayhteisön seuraava iso askel on tulevaisuuden vetytalous. Vesilahtelaiset voivat kuun loppuun asti äänestää, minkä kohteen viihtyvyyttä he haluaisivat parantaa. Opetusja kulttuuriministeriö myönsi Lempäälän kunnalle 298 000 euron avustuksen harrastamisen Suomen mallin juurruttamiseen pysyväksi toimintatavaksi kunnassa. Yksi hankkeesta kiinnostuneista yrityksistä löytyy naapuritontilta, jolle Schenker rakentaa logistiikkaterminaalia. Tarkoituksena on tarjota 1.–9.-luokkalaisille maksuttomia ja mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen. Työmaa-aidat saavat uuden ilmeen toukokuun lopussa, kun SirkusRakkausPumPum ry:n graffititaiteilijat opastavat Hakkarin ja Sääksjärven yläkoulujen oppilaita katutaiteen tekemiseen kahden päivän ajan. En ole saanut kutsua soveltuvuusarviointiin, Rämö kirjoitti. Kentät ovat Suomen toiseksi suurimmat Atrian kuuden megawatin kentän jälkeen. kesäkuuta. – Tulossa on energiajärjestelmien muutos, jossa kaikilla tulee olemaan oma roolinsa, sanoi Lemenehanketta esitellyt Lempäälän Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Toni Laakso. Mainiemen kiinteistöjen ympärille viritellään parhaillaan työmaa-aitoja. Valintaa valmisteleva ohjausryhmä päätti viime perjantaina 7. Virkaa hakenut Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö kertoi itse Twitterissä 8. Harrastustoimintaa toteutetaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. – Fingrid seuraa meidän hankettamme ja on hyvin kiinnostunut, miten järjestelmä alkaa keskustella kokonaisuuden kanssa. – Aurinkoenergialla on merkittävä rooli, mutta meillä on järjestelmä, joka pystyy vastaamaan siihen, kun aurinko ei koko ajan paista, Laakso sanoi. – Alueesta tulee energiaintensiivinen. Lempäälän aurinkopaneelikentät ovat osa energiajärjestelmäkokonaisuutta. Kuva: Katariina Rannaste HAMKista 30.4. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 TeksTi: Kari Pusa Viihtyisämpi Vesilahti asukkaiden ideoilla Pirkanmaalaiset kansanedustajat saapuivat Lempäälään perehtymään paikalliseen hankkeeseen, joka on ainutlaatuinen EU:n alueella, ehkä laajemminkin. Aurinkopaneelikentän vieressä menee Fingridin 110 kilovoltin siirtolinja, johon tuotantoverkolla on yhteys. Laakso toivoo, että Marjamäkeen saataisiin nesteytetyn kaasun varasto, joka palvelisi jakeluja raskasta liikennettä. Jos vain otettaisiin direktiivi käyttöön eikä tehtäisi kansallisesti näitä asioita vaikeiksi, silloin tämä kokonaisuus toimisi, Laakso viestitti kansanedustajille. Lempäälän energiayhteisön merkitys oli kansanedustajien tiedossa. toukokuuta, että hakuprosessi jatkuu soveltuvuusarvioinnilla, mutta kaupunki ei kertonut julkisuuteen, ketkä hakijoista ovat päässeet jatkoon. Arto Satonen totesi Lempäälän hankkeen olevan ainutlaatuinen. Vaikka olisi kylmää ja pimeää, meillä on aina tuotantoa. Lempääläinen energiajärjestelmä on herättänyt laajaa kiinnostusta. Olemme rakentaneet EU:n sähködirektiivin mukaiset omat jakeluverkot. Työmaa-aitoihin tulee nuorten tekemää graffititaidetta Työmaa-aitoja viritellään Mainiemen virastotalojen ympärille. Mainiemen kiinteistöjen ympärille pystytettävät työmaa-aidat ovat paikallaan purkuprojektista aina rakennusvaiheen loppumetreille, joten graffititaidetta pääsee ihastelemaan vielä pitkään. Eniten ääniä saaneet kohteet toteutetaan kesän aikana. – Nyt kaivataan pieniä kirjausmuutoksia käsiteltävänä olevaan sähkömarkkinalakiin. Äänestyksen tulokset julkistetaan 7. Heidi Rämö karsiutui kaupunginjohtajakisasta Hämeenlinnalle valitaan uusi kaupunginjohtaja kesäkuussa. Kansanedustajat olivat kokoontuneet Lemenen toisen aurinkopaneelikentän laidalle Realparkin alueelle. Kuntalaisten esittämät ideat on nyt koottu yhteen kehittämiskohteiksi. Hankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. TeksTi: Katariina Rannaste Virastotaloja on ryhdytty aitaamaan purkua varten Vanhat Lempäälän kunnan virastotalot Tampereentie 6:ssa ja 8:ssa puretaan kesän aikana. Vaikka energiayhteisö on valmis, järjestelmiä ei ole voitu ottaa kokonaisvaltaisesti käyttöön, koska ensin Energiavirasto ja sitten hallinto-oikeus ovat torpanneet yhteisön hakeman suljetun sähköverkon luvan. – Toivottavasti hanke etenee. Vanhat virastotalot Tampereentie 6:ssa ja 8:ssa tullaan purkamaan tänä kesänä. Sen jälkeen olemme sekä sähköettä energiaomavaraisia. – Aurinkopaneelikenttiä on kaksi ja ne ovat teholtaan yhteensä neljä megawattia. Energiayhteisön automaatiojärjestelmä, jossa yhdistetään sähkö ja kaasu, kiinnostaa Euroopassa. – Pystymme tasaamaan aurinkoenergian vaihtelua akustolla ja sen jälkeen käynnistyvät kaasumoottorit. Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja Pauli Kiuru kertoi asian olevan käsittelyssä talousvaliokunnassa. Tämän tyyppistä ei löydy mistään muualta, hän sanoi. Sosionomikoulutus, Sosionomi (AMK) Miia Marika Smolander, Vesilahti Liiketalouden koulutus, Tradenomi (AMK) Iida Hannele Peltomaa, Lempäälä kuva: Kari Pusa Vesilahden kunta on haastanut kunnan asukkaat ideoimaan, miten kunnasta saadaan viihtyisämpi. Projekti on osa Harrastava koululainen -hanketta ja liittyy myös kunnassa suunnitteilla oleviin yhteisöllisen katutaiteen uusiin avauksiin. Eurooppalainen pilotti kiinnostaa kansanedustajia Lemene näyttää suuntaa tulevaisuuden energiantuotannolle ja -järjestelmille . Liikenne on isossa roolissa ja näemme, että me pärjäämme liikenteessä sähköllä ja kaasulla. – Jatkan avoimella linjallani. – Tämä on pilotti. uutiset Toimitusjohtaja Toni Laakso (oikealla) esitteli pirkanmaalaisille kansanedustajille lempääläistä energiajärjestelmää. toukokuuta karsiutuneensa kisasta. Kuntalaisilta tulleiden ideoiden toteutukseen on varattu kuluvalle vuodelle 20 000 euroa.
Ilmastonmuutoksen näkökulmasta se on täysin verrattavissa fossiilisiin polttoaineisiin. Ilmastonmuutos kun vaatii ratkaisuja 30 vuoden kuluessa. Tilaisuuksiin tulee kutsua liikuntapalveluja tuottavat julkiset ja yksityiset toimijat, sanotaan aloitteessa. ?Alue on tällä hetkellä eristetty kanavan alueesta, mutta se voitaisiin luontevasti kytkeä osaksi kanavan seudun ulkoiluja virkistysaluetta. Aloitteessa todetaan, että vuorovaikutuksen toteutuminen hankkeiden toteutuksessa on välttämätöntä. Turpeen energiaveroa nostettiin viimeksi 2,7 e megawattitunnilta. Ilman CO2-ongelmaa turve olisi erinomainen tukipolttoaine. En siis puolusta turvetta, mutta en yhdy turvealan tappajienkaan joukkoon. Virallisten tilastojen mukaan turpeen polttaminen energiaksi aiheuttaa noin 11,5 prosenttia kaikista Suomen ilmastopäästöistä. Jos turvealaa ohjattaisiin konversiossa kohti biomassojen talteenottoa ja logistiikkaa, voitaisiin puhua kehityksestä ja ilmastopolitiikasta. uutiset Kolumni Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. Avaimen käyttöoikeus on käytössä mm. TeksTi: Erkki Koivisto ”Kanavanvartijan talosta kesäkahvila” valtuustoaloite: Lempäälän kanavan seudun kehittämiselle laadittava kokonaissuunnitelma Useilla kanavapaikkakunnilla kanavan seutu on suosittu kesämatkailukohde. Turpeessa on rikkiä, joka estää korroosiota laitteissa ja pidentää näin voimaloiden käyttöikää. Kunta on ilmoittanut olevansa halukas ostamaan talon, mutta hinta on muodostunut kompastuskiveksi. Suunnitelmassa olisi aloitteen mukaan selvitettävä mahdollisuutta rakentaa alueelle vierasvenelaituri sekä kevyt ylikulkusilta tai kehittää kevyenliikenteen väyliä siten, että alueesta saataisiin muutoin toimiva kokonaisuus. Markkinat mittaavat sitä, mitä niiden pitääkin mitata. Hervannassa Suolijärvellä, aloitteessa sanotaan. Lisäksi pitää selvittää seuran, yhdistyksen tai yrityksen mahdollisuutta ottaa hoitaakseen viikkosaunan ylläpito avantouimareille ja se, voisiko sama toimija kehittää kahvilatoimintaa läpi vuoden. Tärkeää on myös koordinoida seurojen ja muiden liikuntatoimijoiden välistä yhteistyötä. ”Liikuntahankkeet aikataulutettava” Lempäälän kunnan valtuustolle Tuula Petäkoski-Hultin (sd.) jättämässä ja 19 valtuutetun allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että kunnan liikuntaolojen kehittämissuunnitelmaa täydennetään hankkeet aikatauluttamalla ja asettamalla tärkeysjärjestykseen. Avantouimarit joutuvat pakkasessakin vaihtamaan vaatteet pihalla tai omassa autossa. Aloitteen allekirjoittaneiden valtuutettujen mukaan kunnan olisi yhdessä Väyläviraston ja mahdollisesti jonkin paikallisen yrittäjän kanssa löydettävä ratkaisu, jossa talo säilyisi julkisessa omistuksessa ja olisi kaikkien kuntalaisten käytössä esimerkiksi kesäkahvilana. Ei siis yksi näkökulma, ei vajaaksi jätetty kuva, ei muunneltu, vaan nimenomaan vanhan oikeudenkäyntikaavan mukaan ”koko totuus”. Suunnitelma turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä tarkoitti samaa: tehtyjen investointien suunnitelmallista alasajoa. Turvetuotannossa on 0,7 prosenttia Suomen soiden pinta-alasta. Lempäälässä kanavan seutu on kuitenkin jäänyt kehittämistoimien ulkopuolelle, katsoo 29 kunnanvaltuutettua, jotka ovat allekirjoittaneet Piia Nurmelan (kd.) jättämän valtuustoaloitteen. Aluetta on käytetty kunnan työntekijöiden virkistysalueena. Turvetta käyttävät voimalaitokset ovat vetäneet tästä nopeita johtopäätöksiä, kuten niiden kuuluukin. Valtion kuuluu tulla apuun. Aloitteessa esitetään, että kunnassa selvitetään uimalarakennuksen kulkulätkien tai avainten käyttöoikeuksien antamista maksua vastaan. Kanavan varressa sijaitseva Väyläviraston omistama vanha historiallinen kanavanvartijan talo on ollut pitkään tyhjillään ja se on huonossa kunnossa. Tällainen huoltokyky ei välttämättä tarkoita jatkuvaa tuotantoa, vaan laitteiden ja osaamisen suunniteltua ylläpitämistä. TeksTi: Erkki Koivisto ”Uimalan avantouintimahdollisuuksia parannettava” Lempäälän kunnan valtuuston Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt Kirsi Kallion ensimmäisenä allekirjoittaman valtuustoaloitteen Lempoisten Uimalan avantouintimahdollisuuksien parantamiseksi. Päinvastoin symbolina se sitoo puolustajansa väärällä tavalla menneeseen. Olisi myös syytä selvittää toimija hoitamaan kahvilatoimintaa ja saunavuoroja. Talon kunnostamista varten tulisi selvittää EU-rahoituksen mahdollisuutta ja yhteistyötä oppilaitosten kanssa, kuten esimerkiksi Tampereella Hiedanrannan vanhojen rakennusten kunnostamisessa on tehty, aloitteessa esitetään. Eikä turpeen puolustaminen ole ”maaseudun elämäntavan puolustamista” saati kehittämistä. Turpeen puolustaminen ei tuo poliittisia lisäpisteitä. Turve on hitaasti uusiutuva luonnonvara, jonka kiertoaika on 4 000 vuotta. Aloitteen allekirjoittajat huomauttavat, että investointeja ei ole suunnitelmaan aikataulutettu eikä laitettu toteutusjärjestykseen, ”jolloin esimerkiksi järjestöjen tai alueiden lähellä toimivien asukasyhdistysten ja kuntalaisten on vaikea seurata, mikä hanke on etenemässä ja milloin”. Valtuustoaloitteen allekirjoittaneet esittävät, että avantouimareille olisi saatava mahdollisuus kulkuoikeuteen rakennukseen, jossa pääsee vaihtamaan vaatteet ja pääsisi vessaan. Totuus turpeesta on sarvekas kuin merimiina ja osuu kaikkiin.. Turvetta on käytetty näissä voimalaitoksissa nimenomaan tukipolttoaineena. Alan romahdus vastaa yhden paperitehtaan sulkemista. Jotta Helsingin Energian investoinnit voitaisiin käyttää loppuun, määrää laki, että kivihiiltä saa käyttää vuoteen 2029 asti, jolloin sen käytöstä luovutaan. Aloitteen allekirjoitti 21 kunnanvaltuuston 43 kunnanvaltuutetusta. Nyt turveala on romahtamassa kahdessa vuodessa. Turvetta pitäisi siksi verrata kivihiileen. Päinvastoin. Suosittu avanto on ollut käytössä aamuvarhaisesta iltamyöhään. . Aloitteessa esitetään selvitettäväksi, voitaisiinko kanavan länsirannalla sijaitseva, kunnan omistuksessa oleva Haljastennokka sisällyttää osaksi kokonaissuunnitelmaa. Haljastennokan alueella on vanha puutalo, rantasauna sekä iso piha-alue. Säännöllinen, vuosittainen keskusteluja infotilaisuus, liikuntafoorumi olisi tarpeen, jotta avoimuus hankkeissa kehittyy ja toteutuu. Siinä esitetään, että Lempäälässä laaditaan kokonaissuunnitelma kanavan seudun kehittämiseksi. Lempäälässä on laadittu vuosien 2020–25 liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelma, jossa on lueteltu suunnitelmavuosien liikuntapaikkainvestoinnit. Väylävirasto toivoo, että kiinteistölle löytyisi uusi omistaja, joka olisi halukas korjaamaan talon ja kehittämään kanavan aluetta. Ihmisille ei ole korvaavia työmahdollisuuksia eikä laitteille jälkimarkkinoita. . Päästökaupassa turpeen C02-hinta on noussut toukokuun puolella jo yli 50 euron per CO2 -tonni. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Erkki Koivisto . Lempoisten uimalan talviuintisauna on koronatilanteen vuoksi suljettu. Tässä on turpeen Akilleen kantapää, jota ei selittämällä muuksi muuteta. Mutta velka jää. Kolmannes vuosittain nostetusta turpeesta käytetään kasvuturpeeksi ja karjan kuivikkeiksi. Siksi turpeen energiakäyttö pitää puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja lopettaa vuoteen 2035 mennessä. . Totuus turpeesta Yllä oleva otsikko saattaa jotakuta ärsyttää, mutta totuus on aina kokonaisuus. Tälle käytölle ei ole korvaavia materiaaleja, vaikka jotkut toista väittävätkin. Mahdollisten kansantalouden sulkutilanteiden takia pitäisi jollain tapaa turvata maan huoltokyky: siis pitää joku määrä turvetuotantokykyä reservissä. Turve parantaa prosessia, koska tukipolttoaineena käytettynä se nostaa prosessin lämpötilaa. Aloitteessa esitetään liikuntafoorumi luomista mahdollistamaan toimijoiden välistä keskustelua. Neuvottelut ovat olleet jäissä. Toisin sanoen turpeen kriisi ei johdu hallituksesta, vaan kansainvälisistä päästömarkkinoista. Nykyään se toimii kaikille avoimena kokousja juhlatilana. Aloitteen allekirjoittaneiden mukaan liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelma on puutteellinen. Ensi talveksi olisi mahdollista parantaa avantouimarien uintimahdollisuuksia niin, että saisi avaimen tai kulkulätkän uimalarakennukseen, jotta pääsee vaihtamaan vaatteita sisätiloihin sekä käymään vessassa
Kahvitarjoilu. Ikävöiden Tuulevi ja Matti Edvard ja Ilona Tiina Veera, Aki ja Mortti Saara ja Pasi Noora, Janne ja Elsi sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Jumalanpalvelus (ilman läsnä olevaa seurakuntaa) lähetetään suorana srk:n Youtube-kanavalla: www. t o i j a l a n k i v i v e i s t a m o . Kastettu: Elsi Stella Anneli Ala-Orvola Korpiniemestä; Otso Olavi Laiho Koskenkylästä Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Kanttorina Satu ja suntiona Marita. Puoliso, Isä, Appi, Vaari ja Vaarinvaari Pentti Aleksi NIEMINEN s. Ma 17.5. To 20.5. klo 18 Nimet hautakivissä – kunniakierros sankarihautausmaalla (Kirkkohautausmaalla). lempaalanseurakunta.fi. Talvirippikoulun lähipäivä seurakuntatalolla, tarkemmat ajat rajoitusten tarkentuessa Su 16.5. Kaila Kuivaspääntie p. Sovi henkilökohtainen tapaaminen etukäteen. f i Rakkaamme Veikko Sakari VENHO s. 03 542 1172 / 0400 556 423 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi Hautakiviä vuodesta 1929. 29.4.1936 Vesilahti k. Suljettu pe 14.5. Jumalanpalveluksessa 10 henkilön kokoontumisrajoitus. 9.1.1934 Ypäjä k. seurakunta@evl.fi. Kirkko avoinna rukousta ja hiljentymistä varten su klo 11-12.30, mahdollisuus ehtoolliseen. Pe 21.5. Kiitos osanotosta suruumme. fi Ilmoita sähköpostissa nimesi ja puhelinnumerosi ja tilaisuus, johon haluaisit osallistua. Eläkeliitto Vesilahden yhdistys ja MTK Vesilahti. Su 16.5. Vastaleivottu lämpimäinen, myös mukaan! Ke 12.5. klo 10 Helatorstain jumalanpalvelus Narvan kyläkirkosta. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlasku muistomerkeille: sankarihauta, Karjalaan jääneiden muistomerkki, Suomelan Vapauden patsas, Maarianmäen muistomerkki, Ypeen muistokivi ja Jääkärin hautakivi. klo 14-18 ISKO1isoskoulutus Pappilassa Pe 14.5. Su klo 12 Jumalanpalvelus osoitteessa www.betel.fi (myös Youtubessa ja Facebookissa) Ke klo 18.30 Rukousilta Teamsin kautta (ks. klo 18 Harrin jumppa nuorille Pappilan pihapiirissä! Liikuntavaatetus, jumppamatto (jos on) ja vesipullo mukaan! La 15.5. Ke 19.5. Lempäälän Sotaveteraanit ry ja Lempäälän Reserviupseerikerho ry. Koronarajoitusten vuoksi yleisön kokoontuminen ei ole mahdollista. Manttaalitie 15 A1, p. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. klo 18 kirkkovaltuuston kokous etäyhteyksin. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Raili Terhi ja Jari Ville, Niina ja Luka Siru ja Jani Teija ja Peppe Tomi ja Hanni Jani Tiina ja Olli Mari Heini Juhani Jarkko ja Päivi Lari Lauri ja Eerika Taija ja Marko Antti-veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Isä, me pärjätään kyllä! Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa 7.5.2021. klo 18 Etänuortenilta Teamsissa, linkit nuorten ryhmissä. Kaija Sillanpää Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Koronarajoitteiden takia tilaisuutemme ovat nettilähetyksinä tai etätilaisuuksina. seurakunta Seurakunnan toiminta pääosin etäyhteyksin 16.5.2021 saakka. Jos haluat mukaan, ilmoittaudu KirkkoHarrille (p. Toimintaa: Su 16.5. munkkeja (pakkasesta), la 15.5. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. rahka-ja mustikkapullia, pe 14.5. Avoinna ma ja to 9–12 ja 13–15, ti 9–12 ja 13–17, pe 9–12, ke suljettu. päivään asti on voimassa 10 hengen kokoontumisrajoitus. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla HAUTAPALVELUT puh. Jumalanpalvelukset verkossa: To 13.5. 050-5210327 tai sähköposti harri.henttinen@evl. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. toimitus@lvs.fi tai www.lvs.fi. klo 14.00 Perinteinen toukosiunaus Liisa ja Matti Pöysärin pihapiirissä (os. Ma 24.5. 0400 419 096. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ MAINOSASIAA. Koronasulku jatkuu 1.6.2021 asti. Ma 18.5. Järj. klo 10 Kaatuneitten muistopäivän jumalanpalvelus, Vehviläinen, Korhonen, Hugo Suuronen, trumpetti ja Heikki Kujanpää, laulu. 040 804 9130. Sanajumalanpalveluksessa mukanasi KirkkoHarri ja Varpu-pappi, joilla mielenkiintoinen keskustelusaarna. TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY w w w. Esittelyssä n. Kokousta voi seurata srk:n Youtube-kanavalla https://youtu.be/HBotZt7BN5M. Päivän sana: ”Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan.” (Ps. Paikalla kuuntelija. Kuollut: Tauri Ylermi Juhani Aaltio 92 v, Anja Kyllikki Tanner 88 v, Veikko Sakari Venho 87 v, Pirkko Tuulikki Vuorinen 81 v. Sydämellinen kiitokseni kaikille Teille, jotka olette kunnioittaneet äitini Anja Sillanpään muistoa ja ystävällisesti ottaneet osaa suruun. Vesilahden seurakunnan tapahtumat striimataan seurakunnan Youtube -kanavalla: www.youtube.com/c/ vesilahdenseurakunta.: Tällä viikolla: To 13.5. Voit tutustua myös ohjelmiimme kotisivujemme, Youtuben tai Facebookin kautta. 10.4.2021 Lempäälä Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen vaivutti väsyneen. klo 12-18 ISKO1-isoskoulutus Pappilassa. klo 9.30-12 päiväkerho 3-5-vuotialle Pappilassa. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. ohje ja linkki liittymiseen www.betel.fi) Muut seurakunnat Kiviveistämö J.E. 044 3477 405 | ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. Tallenne www. 050-5210327 tai harri.henttinen@ evl.fi ). sämpylöitä ja voisilmäpullia. klo 8–9 Aamurukoushetki Olkkarissa. Seurakunnan tilaisuudet striimataan, mutta mukaan pääsee 10 henkilöä etukäteen ilmoittautumalla: KirkkoHarri p. Tapola ja T. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . 040-5849874, 040-0731754 www.hautapalvelut.net HAUTAPALVELUT/ 37800 AKAA • Hautakiven oikaisut • Hautakiven pesut • Tekstien kunnostukset • Kukka/kynttiläpalvelu merkkipäivinä haudoille • Hautojen kevätja syyskunnostukset Rakas äiti, mummu ja isomummu Anja Kyllikki TANNER o.s. Leivänjako ti ja to klo 10–12 Lempoisten srk-talolla. klo 10 Helatorstain jumalanpalvelus, Hokkanen, Korhonen, Marianne Järvinen, huilu. Mukana KirkkoHarri ja musiikkitrio. Lepistö, järj. 040 804 9108. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille Diakonia: Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12 Lempäälä-talossa os. 40:5) Lempäälän srk Toukokuun 16. Mukana KirkkoHarri. (03) 289 5111, sp.lempaalan. 24.4.2021 Ylöjärvi En ma enää aja virvatulta Onpa kädessäni onnen kulta; Pienentyy mun ympäril’ elon piiri; Aika seisoo nukkuu tuuliviiri Edessäni hämäräinen tie Tuntemattomahan tupaan vie (Eino Leino) Rakkaudella ja kaipauksella muistaen. klo 10 Kaatuneiden muistopäivän jumalanpalvelus kirkossa. 20 sankarivainajaa elämäntarinoidensa kautta. Lämmin kiitos osanotoista ja muistamisesta. ¤ * HAUTAKIVET Puh. KirkkoHarri ja Merja striimaavat torstaikahvit pappilasta. vohveleita, ma 17.5. Tilaisuus striimataan seurakunnan kanavilla. Lämmin kiitos osanotosta. klo 15 Virtuaalikahvit Pappilasta striimataan Youtube-kanavalla: www.youtube.com/c/vesilahdenseurakunta. Seurakuntatoimisto palvelee etänä, p. Su 16.5. youtube.com, hakusana: Lempäälän seurakunta. Jumalanpalvelus striimataan! Pe 14.5. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15, p. Ti 18.5. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. Käyntiosoite Manttaalitie 15, A1-porras (Lempäälä-talon toimitilarakennus). Ajantasaiset tiedot: www.vesilahdenseurakunta.fi, vesilahden.kirkkoherranvirasto@ evl.fi tai Facebook.com/ vesilahdenseurakunta Vesilahden srk Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Sirèn 13.3.1933 Lempäälä 14.4.2021 Lempäälä Kiitollisuudella kaivaten Kari perheineen Jorma Arja perheineen Seppo perheineen Erja perheineen sukulaiset ja ystävät Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina. Oppaina H. Kaikesta kiittäen. klo 16–18 Rukouspysäkki kirkossa. Rämsööntie 48) Kuralassa. Seuraa tiedotusta srk:n verkkosivuilla www.lempaalanseurakunta.fi. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. -Kahlil Gibran Siunaus toimitettu. Huomioi ajantasainen koronatilanne ja rajoitukset
Muistamme häntä lämmöllä mukanaolosta hiihtoretkillämme. Hiihtokaverimme Pentti Nieminen on siirtynyt taivaallisille laduille. Äänestysaika ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 8.6.2021. Huhtikuun lopulla saimme suru-uutisen, että jälleen yksi on joukosta poissa. Ihminen on itsekäs ja yleensä tahtoo oman tahtonsa toteutuvan ja Raamatun tarkoittavan sitä, mitä hän tahtoisi sen tarkoittavan. Vaalipäivän äänestyspaikkaa voi tiedustella myös maistraateista. Hän sai meidät todella odottamaan innolla tulevia vaelluksia. Äänestysalueet ja äänestyspaikat Vesilahden kunnassa Äänestysalue Äänestyspaikka 1. Lienee kuitenkin syytä varoittaa, että Raamatun lukeminen voi aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, uskoa asioihin, joita kaikki eivät näe sekä poikkeuksellista iloa ja rauhaa. Pentti oli paitsi innokas hiihtäjä myös mainio seuramies. Kotiäänestys toimitetaan 26.5.-8.6.2021 välisenä aikana. 1930-luvun käännöksellä yritettiin ennen kaikkea paikata Lutherin käännöksiin perustuvia suomennoksia. Lempäälä-opiston Opiskelijayhdistys (LOOP) on tehnyt yli 30 hiihtomatkaa Raija Sainion vetämänä Lappiin. Raamatun tutkimus etenee, alkutekstit tarkentuvat ja kielten ja kulttuurien tuntemus kasvaa. Äänioikeus Vuoden 2021 kuntavaalien äänioikeudesta säädetään kuntalain 20 §:ssä. Hänellä oli suuri osuus ryhmähengen syntymisessä. Kunkin äänestäjän äänestyspaikka on merkitty äänestäjälle postitettuun ilmoituskorttiin. Tärkeintähän pitäisi olla aidon ja alkuperäisen Jumalan sanan – katoamattoman taivaallisen aarteen – tavoittelu kaikin mahdollisin keinoin. Kun Pentti lähti, on joukostamme paljon pois. Kuitenkin huomasin usein lukevani tekstejä tulkiten niitä, kuten niitä on ympärilläni tulkittu. Ei tarvinnut muuta kuvitusta. Ylämäki Ylämäen koulu, Koulumäentie 30 Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 26.5. Kirkonkylä Yläaste, Koulutie 2 2. Muutaman päivän kuluttua hän olisi täyttänyt 85 vuotta. Vesilahden kunta on jaettu kunnanvaltuuston 26.4.1999 tekemällä päätöksellä 3 äänestysalueeseen. Kuinka monta kertaa olenkaan käräyttänyt itseni tavoittelemasta ennemmin hyvää arvosanaa kuin aidosti keskittymästä vaikkapa kolminaisuusopin kehityskiemuroiden ymmärtämiseen. Ilmoittautumislomakkeita saa kunnanvirastosta ja kirjastosta. Alkutekstien kaikkia merkityksiä, tyylejä ja huumoria tuskin saadaan koskaan käännettyä. 050471 1559 viimeistään tiistaina 1.6.2021 ennen klo 16.00. Hiihtojoukko sai nimen Loopin Tokka. päivänä 2021 toimitetaan kuntavaalit. Tavoitteena oli helppolukuisuus ja vastaavat reaktiot kuin alkuperäisillä lukijoilla. Kaikissa käännöksissä on vahvuutensa sekä virheensä ja epäjohdonmukaisuutensa. Aloittaessani teologian opinnot tärkein tavoitteeni oli oppia ymmärtämään Raamatun merkitystä ja Jumalan tahtoa paremmin. Hyviä miehiä tarvitaan muuallakin. Ensimmäisellä yhteisellä matkallamme 2003 kuuntelin bussissa hänen kertovan menneistä retkistä ja tapahtumista. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa (äänestyspaikassa), joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos omaishoitajan kotikunnaksi äänioikeusrekisterissä on merkitty Vesilahti. Armoitettuna, värikkäänä tarinankertojana hän teki lähtemättömän vaikutuksen. Jokaisen kannattaa lukea Raamattua itse ja tavoitella taivaallista aarretta sen johdattamana. Hiljaisia hetkiä Teologian opiskelija aarrejahdissa Raamatun sisällöstä ja käännöksistä kaikilla tuntuu olevan mielipide, mutta harva on lukenut sitä kannesta kanteen. Kuntavaaleissa Vesilahden kunnan yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat 1) Kirjasto Lähde, Huhtatie 7, 37470 Vesilahti, joka on avoinna seuraavasti: keskiviikko26.5.2021 klo10-18 torstai27.5.2021 klo10-18 perjantai 28.5.2021 klo 10-18 lauantai 29.5.2021 klo 10-14 keskiviikko 2.6.2021 klo 10-18 torstai 3.6.2021 klo 10-18 perjantai 4.6.2021 klo 10-18 lauantai 5.6.2021 klo 10-18 2) Narvan koulu Kestintie 2, 37370 Vesilahti, käynti monitoimitalon takaoven kautta, joka on avoinna seuraavasti: sunnuntai 30.5.2021 klo 10-14 maanantai 31.5.2021 klo 10-14 tiistai 1.6.2021 klo10-14 sunnuntai 6.6.2021 klo 10-14 maanantai 7.6.2021 klo 10-14 tiistai 8.6.2021 klo 10-14 Ennakkoäänestys kotona (kotiäänestys) Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Alpo Niemi Loopin Tokan hiihtäjiä. Retkillä syntyi mainio ryhmähenki, joka kantoi niin bussimatkat kuin hiihtolenkit ja niiden jälkeiset illanvietot. Vaikka jokin yksityiskohta jäisi mietityttämään, tärkeimmät asiat – Jumalan rakkaus ja Jeesuksen uhri – korostuvat selkeästi. Lisätietoja vaaleihin liittyvistä asioista antaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Kati Paunonen, puh. 044-431 4835 Vesilahdessa 12.5.2021 VESILAHDEN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Vaalipäivänä sunnuntaina 13.6.2021 äänestys toimitetaan kello 9.00 – 20.00 jokaisessa äänestyspaikassa. Lähtötekstin muoto korostui ja tekstistä haluttiin juhlavaa. Ilmoitus omaishoitajan äänestämisestä tehdään samassa yhteydessä. Hän oli ystävällinen, osallistuva, auttavainen ja hänellä riitti aina aikaa myös kuunnella. Eri käännöksiä lukiessani tunteeni halusivat sanella, mikä niistä milloinkin on paras. Käännöksiä onkin hyvä tarkastella säännöllisesti. Ikuisten taivaallisten aarteiden sijasta tavoittelemme katoavia ja petollisia maallisia rikkauksia – omaa mukavuutta, menestystä ja hyvinvointia. Mutta yhtä vaikeaa kuin rukoilla ”tapahtukoon sinun tahtosi” (Matt. Pentti oli persoona, josta ei kenelläkään ollut pahaa sanottavaa, kuten ei hänellä itselläänkään kenestäkään toisesta. Elina Kesola Muistokirjoitus Yksi on joukosta poissa Pentti Nieminen. Narva Narvan koulu / Monitoimitalo, Kestintie 2 3. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . Kotiäänestykseen voi ilmoittautua joko kirjallisesti tai puhelimitse Vesilahden kunnan keskusvaalilautakunnalle puh. Äänestäjän on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä tapahtuvassa äänestyksessä. 6:10) sitä koko sydämestä tarkoittaen tuntuu olevan toivoa, että oppisi ymmärtämään Jumalan sanan niin kuin Hän sen toivoo ymmärrettävän ja toimia sen mukaan. Ryhmä koostuu lempääläisistä ja vesilahtelaisista Lapin ja hiihdon ystävistä. Vuoden 1992 käännöksessä käytettiin parhaita saatavilla olevia alkukielisiä tekstejä. ajankohtaista KUULUTUS KUNTAVAALIT 13.6.2021 Kesäkuun 13. UT2020 on pyrkinyt vielä helpompaan luettavuuteen
Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 7-16 info@mikarent.fi www.mikarent.fi JÄLLEENMYYNTI JA HUOLTO: PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Maanrakennus ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com P Vesikourut P Tikkaat P L-esteet P Kulkusillat P Peltityöt P Kattoremontit/ maalaukset P Remonttityöt/ ulkoverhoilut P Takuutyö Puh. Puh. KODINKONEHUOLTO. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi Rakennusurakointi E Vuorinen Oy www.evuorinen.fi Mika 0400 621 604 Minna 040 753 5673 RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN KUORIKETTA, MULTAA JA KIVIAINEKSIA suursäkeissä. AUTOT JA LIIKENNE . 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA . tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 252 2747 K. Altti Remonttipalvelut ! • J J Trailer perävaunut p. 044 240 3608 / Säkki Äijät Oy Maanrakennus Puutarhaan 1 x 30 mm 14 €. Kauppakirjat, arviot ym. Sarjoitukset . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 8-16.30, p. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Nuohoojat Remonttipalvelut p. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 PALVELUN PAIKAT Betonit Renkaat . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. p. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Paikallista palvelua kiinteistöasioissa! Myynti / Osto / Vuokraus asunnot ja kiinteistöt Kaupanvahvistajan palvelut. Hallituskatu 15, 33200 Tampere PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA ANU MARKKULA kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 040 552 2472 anu.markkula @spkoti.fi RAILI LILJA yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi JONNA TUOVINEN Myyntineuvottelija 040 509 5488 jonna.tuovinen @spkoti.fi SARI KOLEHMAINEN myyntineuvottelija 0400 159 005 sari.kolehmainen @spkoti.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. Avaimet . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kaikki rodut . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. Koulutettu trimmaaja Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi Saharre Oy Vesilahti, p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p
kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. (ajanvarauksella) Puh. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Linjasaneeraukset . TERVEYS JA HYVINVOINTI Kotihoito, kotisairaanhoito, laboratorionäytteiden haku 040-844 0173 | 040-723 0560 Sirvalahdentie 2, Lempäälä www.hoivasilta.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. krs. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. kotiinkuljetukseen Lempäälän seuduilla! Kivikauppa Qii nettikauppaan: www.qii.fi Suomen suurin KIVIKAUPPA . Tilaushinnat Hinnat sis. Lämmitysratkaisut . Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. LVI-asennukset . 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi SÄHKÖTYÖT KYLMÄASENNUKSET PUMPUT ILMALÄMPÖPUMPPUJEN MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO OK-TALOT VARASTOT UUDISRAKENTAMINEN 045 108 5262 Kautuksentie 15, 37500 Lempäälä info@sahkojakylmapalveluhakala.fi | www.sahkojakylmapalveluhakala.fi Sähköpalvelut » Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . NETTIKAUPAT 1 x 30 mm 14 € www.isokouvola.fi TAMPERE OY . » Tähän sinun yrityksesi ilmoitus. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi . paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 € 6 kk 56 € 12 kk 99 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 0400 335 443 . p. 2 x 50 mm 47 € 044 347 7405 Piia Kylliäinen Ota yhteyttä! Lomat, kokoukset ja perhejuhlat, myös historiallinen Savusauna. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. Ilmainen puhelinneuvonta. LVI-huollot . 0400 834047, hein@sci.fi www.saunalahti.fi/hein Qii KIVET, KIVIKORUT, FOSSIILIT, MINERAALIT JA KIVIESINEET Mahd. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Perustettu 1931. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 1 x 30 mm 14 € Tampereentie 4 (2. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä HUOM. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Vesija viemärihuoltopalvelut Juha Patakangas, puh. 050 3373 743 juha.patakangas@isokouvola.fi 1 x 30 mm 14 € Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: Koronan takia ma ja pe klo 10–13 sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/ tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Viemärikuvaukset . Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä
Kunta kaavoittaa/ suunnittelee ”liike/kauppakeskusta” kirjaston viereen. Kunnan omistamaa ainoaa keskustan lähellä olevaa ranta-aluetta kaavoitetaan omakotitonteiksi. Missä ovat rakentajat ja talot ja mistä asukkaat tulevat. Kun kirjastoautoa uudistetaan, samalla on hyvä pohtia, mitä muita palveluita auton mukana voisi kulkea. Urakoitsija on tehnyt pohjat kelvottomasti, eikä kunta ole valvonut työn tekoa. Sehän on vaan positiivista, kun Waltarin Sinuhe on myöhässä, sanoi kirjastosetä Rauno Sivonen, kun palautin kirjan viikko eräpäivän jälkeen. Näin se korona tarttuu. Tähän tarkoitukseen suviaviisit ovat huippujuttuja. Kadussa on useita kymmeniä pahoja reikiä, eikä niitä tasoiteta. Ei kai tänä päivänä Suomessa voida näin toimia. tehostetun palveluasumisen maksut. Tässä muutoksessa määritetään uudelleen mm. Kirjastot ovat muuttuneet monimediatiloiksi ja niistä voi nykyisin lainata vaikka urheiluvälineitä, ei tosin vielä Lempäälässä, mutta ehkä se toteutuu piankin. Lempäälän auton käytön tarpeet ovat kasvaneet asukasmäärän kasvun myötä. Edellä esitetyt vain pieni osa muutostekstistä, mutta se kertoo suunnan. Olisi pitänyt soittaa poliisille. Alueelle tehtiin tie ja kerrostaloille kadun pätkä. Maksu saa olla enintään 85 % nettokuukausitulosta, joista ensin on tehty laissa säädetyt vähennykset. Tuula Petäkoski-Hult kunnanvaltuuston jäsen (sdp) Oikeudenmukaisuutta asiakasmaksuihin Narvan vapputorilla ei maskeja näkynyt Herää Vesilahti Ulkopaikkakuntalaisena, tosin paljon Vesilahdella asioivana, seuraan tietenkin kunnan toimintaa ja asioiden hoitamista. Onkemäen metsään on tulossa suuri Euroopan datakeskus, mikä on lentokentän vieressä. Sosiaalija terveysministeriö on lähettänyt kuntainfon 31.3.2021, missä kerrotaan asiakasmaksuista annettuun lakiin tehdyistä muutoksista. Matkailukärpäsen puraisemat kansalaiset haluavat reissata turvallisesti lähellä. Mun kirjat on nyt vähän myöhässä. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Lukijan mielipide Kirjasto kirjastoautoineen on tärkeä palvelija Hei, nähdäänkö laikussa koulun jälkeen. Maikki Hämäläinen – Ylikahri vanhustyön johtaja (emerita) sosiaalineuvos Kesä saapuu tuoden Pirmedioiden suvilehdet Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Keskiviikkona 2. Vesilahti oli yksi Aamulehden artikkelin mukaan Tampereen alueen kärkikunnista, mikä ei kai ole ihme, kun kunta ”järjestelee haaveita” ja tiedottaa niistä voimakkaasti. Kirjaston palvelut ovat sellaisia, joita usein muistellaan vielä vuosien jälkeen, eikä suhde kirjastoon katkea kaikilla koskaan. Miksi näin, koska kunnassa on todella lukuisia kaavoitettuja tontteja saatavilla, jos kuntaan halutaan rakentaa ja muuttaa. Lähtökohtaisesti asiakkaalle jää omaan käyttöön 15 % tuloista. Asukkaille voisi tehdä kyselyn, millainen heidän mielestään olisi kiinnostava monipalveluauto, jossa kirjastotoiminta olisi kuitenkin se pääasia. vuokraa myymälätilan, kun vastaavat kaupat on isommiltakin kunnilta ja kaupungeilta lähteneet isoihin ostoskeskuksiin. Kirjoituksesi Lukijan mielipide palstalle voit jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19, 37500 Lempäälä. PaloasemanSale/Apteekin kohdalla asfaltissa on ollut seitsemän hevosenpään kokoista syvää reikää, eikä niille ole tehty mitään. kesäkuuta Pirmedioiden viisi paikallislehteä marssittavat suurelle yleisölle odotetut erikoislukemistot, kesäaviisit. ”Kauppakeskuksen” (Kmarket/Sale/Apteekki) viereen kaavoitettiin neljä kerrostaloa, jotka piti rakentaa nopeasti. Saippuakauppiaan pitäisi Vesilahdessa myydä joka päivä jokaiselle kuntalaisella kolme saippuaa, eikä tuokaan vielä takaa, että firma pystyisi toimimaan. Haaveita saa ja pitää olla, mutta toteuttaminen ja niiden toteutuessa katastrofi on hyvin todennäköistä. Kirjastoautossa voisi tarjota esimerkiksi ennaltaehkäisevää terveystietoa, verenpaineen ja painon seurantaa, neuvontapalveluja useammastakin aihepiiristä. Pidetään huolta Lempäälän hyvästä kirjastoverkostosta. Suomen päärata kulkee vierestä, tärkein moottoritie on alueen kyljessä. Henry Narvan aamutorilla vappuna ei näkynyt maskia kuin kahdella ihmisellä, ihmisiä oli varmaan sata. Olen jo puolentoista vuoden ajan ihmetellyt kunnan katujen hoitoa. Ne tulevat muuttumaan entisen laitoshoidon maksujen mukaisiksi: kunta voi periä asiakkaalta kuukausimaksun, joka määräytyy asiakkaan nettokuukuukausitulojen mukaan. Kirjastopalvelujen vieminen lähelle ihmisiä esimerkiksi kouluille ja kuntakeskustan ulkopuolisille alueille on hyvä palvelu, josta ei tule luopua edes silloin, kun nykyinen auto täytyy vanhuuttaan korjata tai vaihtaa uuteen. Kaikki olivat naamat vastakkain, seurustelivat. Ne astuvat voimaan 1.7. Vappuajelulla ollut Muutamia vuosia sitten kunnassa tehtiin päätös pitkäaikaisesta laitoshoidosta tehostettuun palveluasumiseen siirtymisestä. Lukijat, arvoisat maakuntalaiset rakastavat kullanarvoisia vinkkejä. Lapseni oli ahkera kirjastoauton käyttäjä, kun kirjastoon oli Ruskea-ahteelta (Moisiossa) pitkä matka yksin kuljettavaksi. Sote-uudistus on tulossa, mutta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtäviä jää kunnan vastuulle. Ihmettelen, mistä tällaiset hankkeet pursuavat. Ohoi, onko asia todella näin, miten mainostetaan. Tehdään yhdessä hyvää ympäristöoppia: tehdään numeroa palveluistamme ja tuotteistamme. Nyt laki korjaa valtakunnallisesti tämän asian. Autoyhteistyö on toteutettu yhdessä Valkeakosken kaupungin kanssa. Kirjastolle, Salelle ja kerrostaloille urakoitsija teki kadun, jota ei ole päällystetty. Lehtilukusali on monen vakiopaikka. En lainannut mitään, kävin hengaamassa kaverin kanssa musanurkassa. Mitä sä tänään lainasit. Jos Sinua kiinnostaa Pirkanmaan valtaaminen, ota mainosasiassa yhteys Maakunnan Mattiin. Se oli kosmeettinen nimenvaihdos ja samalla laitoshoidon maksujen huomattava korotusmuutos, mistä seniorineuvosto teki aikanaan valituksen, mutta hävisi valituksensa. Kirjoitan tätä siksi, että seniorineuvosto aikanaan koki suuren vääryyden tapahtuneen kunnassa maksujen määrittämisprosessissa. Kuka kirjakauppias, suutari, karkkikauppias, saippuakauppias, ym.
Lämmitysratkaisut . 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . Ari Arvela (kesk.) on asettunut ehdokkaaksi. Keskusvaalilautakunta laaTeksTi: Erkki Koivisto Vesilahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia (kok.) ei ole enää ehdokkaana kuntavaaleissa. AMMATTITAITO JA INTOHIMOINEN ASENNE ON PALVELUMME LÄHTÖKOHTA www.isokouvola.fi puh. Jokaisesta ehdokkaasta on yhdistelmässä järjestysnumero, nimi sekä arvo, ammatti tai toimi. Viime kerralla läpi päässeistä Virpi Alakoski, Jukka Harjula, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä ja Antti Uusi-Rasi eivät ole ehdolla. Perussuomalaiset: Eskola, Aapeli urakoitsija, Hietanen, Matti eläkeläinen, Lamminmäki, Taina kiinteistönvälittäjä, yrittäjä, Mertimo, Tommi yrittäjä, rakennusterveysasiantuntija, Naskali, Risto asiakkuuspäällikkö, yrittäjä, Niemi, Jukka kaivinkoneenkuljettaja, Perämaa, Ari sähköasentaja, Salmela, Markku teknologiayrittäjä, DI ja Salo, Tanja tietovarastoasiantuntija. LVI-huollot . Keskustan nykyvaltuutetuista Ari Arvela, Harri Penttilä ja Miia Rajala ovat ehdokkaina. kesäkuuta.. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia ei asettunut ehdolle eivätkä Ilona Leppänen ja Velipekka Saarinen. 050 3373 743 / Juha Patakangas juha.patakangas@isokouvola.fi Puh. Demareista valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Marko Lounasranta on ehdokkaana, Lauri Nieminen ei. Ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävillä mm. toukokuuta mennessä asettaa 31 ehdokasta, sillä puolueet voivat asettaa valtuutettujen puolitoistakertaisen määrän ehdokkaita. tii ehdokaslistojen yhdistelmän, johon otetaan arvotussa järjestyksessä kaikkien puolueiden ehdokkaat. Nykyisistä valtuutetuista ehdokkaina Kokoomuksen listalla ovat Tapani Pietilä, Kristiina Pispala, Valto Sorva ja Harri Tapanainen. 044 722 5100 info@hit-nordic.com Perussuomalaisilla Vesilahdessa kolmanneksi eniten ehdokkaita Nyt puolueella on vain yksi paikka kunnanvaltuustossa Vesilahden keskusvaalilautakunnan vielä vahvistamattoman ehdokaslistaluonnoksen mukaan Vesilahdessa on kevään kuntavaaleissa yhteensä 52 ehdokasta, joista 25 miestä ja 27 naista. Suomen keskusta: Ajoksenmäki, Kati rakennusmestari, työmaapäällikkö, Arvela, Ari yrittäjä, maanviljelijä, Eskola, Virpi lähihoitaja, Formisto, Eija taksinkuljettaja, kokki, Ihme, Kaija-Leena koulunkäynninohjaaja, floristi, Karvinen, Jorma (sit.) toimitusjohtaja, eläkkeellä, Kinnari, Miia yrittäjä, Luukas, Mari-Anne kuraattori, kirkon nuorisotyönohjaaja, Mäkipää, Arto maanviljelijä, Penttilä, Harri maanviljelijä, näyttelijä, Pitkämäki, Harri kiinteistöinsinööri, Rajala, Miia yrittäjä, terveydenhoitaja, Rantala, Marja koulunkäynninohjaaja ja Simula, Aino-Riikka yrittäjä, opiskelija. Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13. Enimmillään kukin puolue Vesilahdessa olisi voinut ehdokashakemusten jättöpäivään 4. Suomen kristillisdemokraatit: Elliott, Aura opettaja, yrittäjä, Hedborg, Hanna-Riitta terveydenhoitaja, muistihoitaja, Ojanen, Timo maanviljelijä, yrittäjä ja Riitaoja, Leila DKK. Kristillisdemokraattien valtuutetuista Aura Elliott on ehdokkaana. LVI-asennukset . Matti Kuusjärvi ei asettunut ehdokkaaksi. Molemmat Vihreiden valtuutetut ovat ehdokkaina: valtuuston toinen varapuheenjohtaja Laura Kekäläinen ja Susanna Suoniemi Ari Perämaa on vanhana valtuutettuna ehdolla Perussuomalaisissa. Heidät on asettanut samat kuusi puoluetta: Kokoomus (nyt 7 paikkaa), Keskusta (7), Sosiaalidemokraatit (2), Kristilliset (2), Vihreät (2) ja Perussuomalaiset (1), jotka nytkin ovat edustettuina Vesilahden kunnanvaltuustossa. SDP:n listalla molempia on yhtä paljon. toukokuuta. Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue: Hanweg, Rami manuaalisorvaaja, Kantola, Kristiina yrittäjä, tutkija, Lounasranta, Marko luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu ja Mäkinen, Airi keittäjä. äänestyskopeissa. Linjasaneeraukset eli kokonaisvaltaiset putkiremontit . Perussuomalaisten ehdokaslistalla on selvä ja Kokoomuksen listalla niukkamies enemmistö. Perussuomalaisilla on yhdeksän, Vihreillä viisi ja SDP:llä ja KD:lla molemmilla neljä ehdokasta. Viemärikuvaukset . Vesilahden nykyisessä 21-jäsenisessä kunnanvaltuustossa on kahdeksan naista ja 13 miestä. Keskustan, Vihreiden ja Kristillisten ehdokaslistoilla on selvä naisenemmistö. VESILAHDEN KUNTAVAALIEN EHDOKASLISTALUONNOS Kansallinen Kokoomus: Ala-Orvola, Mikko agrologi (AMK), maaseutuyrittäjä, Eronen, Heikki eläkeläinen, Graichen, Anu luokanopettaja, valokuvaaja, Halme, Johanna maanmittausinsinööri, Kesola, Anneli rehtori, luokanopettaja, Luopajärvi, Jani isännöitsijä, Luukkaala, Liisa maatilatarkastaja, maaseutuyrittäjä, Pakarainen, Tomi lääkäri, Pietilä, Tapani eläkeläinen, rehtori evp., Pispala, Kristiina markkinointipäällikkö, Selin, Emma ympäristöinsinööri, Seppälä, Sakari KTM, Sorva, Valto laboratorioinsinööri, Tapanainen, Harri maaseutuyrittäjä, Viljanen, Jarkko kouluttaja, yrittäjä ja Ylimäki, Seija eläkeläinen. Vesija viemärihuoltopalvelut TAMPERE OY Toimimme Tampereen, Turun ja koko Varsinais-Suomen alueella. Vihreä liitto: Jokiniemi, Michaela opiskelija, Kekäläinen, Laura ravintolapäällikkö, Suoniemi, Susanna (sit.) koordinaattori, kokki, Vaasvainio, Marika opiskelija ja Virtanen, Ilari yrittäjä. Vesilahden keskusvaali lautakunta tutkii jätetyt ehdokaslistat, erityisesti sen, että ehdokkaat ovat vaalikelpoisia ja vahvistaa ehdokasasettelun perjantaina 14. Eniten ehdokkaita ovat asettaneet Kokoomus 16 ja Keskusta 14
Eräs projektiluonteinen ja menestyksekäs hanke oli nimeltään ”Iloinen konkkaronkka”, jolle haettin ja saatiin Leader-rahoitus sekä projektityöntekijä. Sen myötä nämä äidit saavat ilmoituksen myönnetystä kunnianosoituksesta työlleen eli Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Kaarina Louhelle lähetetty virallinen ilmoitus kunnianosoituksesta vastasi samaa.. Äiti ajoi 2–3 kertaa viikossa Rämsööstä Poriin katsomassa tyttäriään, sillä aikaa kun nuorin Mikael oli saatettu päiväksi Lempäälän toimintakeskukseen. Niinisalon varuskunnan henkilökunnan lasten, eli ”kakaroiden” kokoontumisten kautta tapaamastaan Ilkka Louhesta tuli nyt Vesilahdessa uusperheen isä. Mikael oli niin pitkään kotona kuin se oli suinkin mahdollista äidin toimiessa hänen omaishoitajanaan. kolme lastaan menettänyt vesilahtelainen Louhi palkitaan marraskuussa muiden koronavuoden äitien kanssa Kylätalolla ja Rämsöön ympäristössä on voitu järjestää liikunnallisia aktiviteetteja, kuten perinteinen 12 kilometrin ”Jaskan lenkki”. Kaarina Louhi on ollut 2000-luvulla mukana seurakunnan organisoiman omaishoitajakerhon toiminnassa. vuonna 1932 perustetun urheiluseuran, kylätalon, kesäteatterin, Suonojärven uimarannan, kirkkoveneen ja monien muiden kyläyhteisöä vahvistavien talkoiden pitäminen. He olivat saaneet edellisvuonna pysyvän ja ympärivuorokautisen hoitokoti Orvokista. Tarkoituksena oli yhdistää lakkautusuhan alaisen päiväkodin arkea ja seniorien päivittäistä viriketoimintaa. Hänen oma mottonsa onkin usein käytetty, mutta samalla tyhjentävä: ”Asioilla on tapana järjestyä”. Mainetta eri tapahtumista on kiirinyt jopa kyläkunnan ulkopuolelle ja osallistujia on riittänyt. Porin kaupunki oli osaltaan huolehtinut työssä käyvän, silloisessa asemassaan yksinhuoltajan, arjen sujumisesta. Vuosien 2020 ja 2021 äideille myönnettyjä kunnianosoituksia on yhteensä 29. Sairauden vaikeusasteen edetessä hänetkin oli lopulta siirrettävä Sastamalaan hoitokotiin, jossa hän toissavuonna menehtyi. Haastattelupäivänä tummimmillakin pilvillä oli kultareunus. Louhien olohuoneessa on lasten nuoruuden aikaisessa valokuvassa kolme kirkasilmeistä ihmistä. Tarkemmin katsoen heidän silmistään voi silti tulkita jotain, mikä valkenee meille muille vasta huomattavasti myöhemmin. Siihen on sisältynyt kolmen aikuisikään ehtineen lapsen menettäminen ja menehtyminen geenivirheen aiheuttamaan parantumattomaan sairauteen 2010-luvun kuluessa. Kaarina Louhi muutti Porista nuorimman Mikael-poikansa kanssa vuonna 2004 Rämsööseen. Kaarina Louhi Vesilahden Rämsööstä on yksi tämän vuoden kunnianosoituksen saajista. SVR-mitalit luovutetaan alueellisesti hajautetusti lapsen oikeuksien päivänä 20. Lisäksi Kaarina Louhelta on riittänyt aikaa ja harrastusta pihapuutarhan kukkapenkkien uudistamiseen, leipomiseen sekä villasukkien kutomiseen koko suvun tarpeisiin. marraskuuta Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämissä tilaisuuksissa. Kaarina Louhi on Rämsöössä asuessaan ollut miehensä kanssa monessa mukana. Koko perhe teki saman matkan Poriin myös viikonloppuisin. ajankohtaista Kaarina Louhen äitiyteen on kuulunut surutyö Normaalisti keväällä äitienpäivänä äitejä muistetaan paitsi kodeissa yleensä, myös joitain harvoja erikseen valtiovallan korkeimman johdon omakätisellä allekirjoituksella. Aloitteen tekijänä on laajalti tunnettu julkinen yksityishenkilö, kirkkoherra Harri Henttinen. Perinne on jatkunut jo vuosikymmenet, mutta näinä kahtena viimeisimpänä vuotena on jouduttu muuttamaan sekä luovutusaikatauluja ja -tapoja. Vain äärimmäisen vahva ihminen kykenee selviämään tällaisesta luonnon itsensä määrittämästä lasten sairaudesta, jolle ei toistaiseksi ole parannuskeinoa. Kaarina Louhi on ollut erityisen pidetty hahmo päiväkodissa niin lasten kuin seniorienkin keskuudessa. Se on: elämän rajallisuus. Sen perinteisesti suorittaneiden huollosta ovat vastanneet Rämsöön Urheilijoiden naiset. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 TeksTi: Ahti Granat KUVA: Ahti Granat . Valtakunnallista äitienpäivän perinteistä juhlaa ei koronatilanteen vuoksi järjestetä. Myös Kaarina Louhen vanhin poika, Miika, jolla ei ollut sairastuttavaa geeniä, on kokenut raskaasti elämässään sisarustensa menetyksen. Kyläläisten vastuulla on mm. Samoin hän on ollut jäsenenä vanhusja vammaisneuvostossa. Kylän noin 250 asukkaasta löytyy tiivis ja aktiivinen toiminnan joukko. Kaarina Louhen kovinta työtä perheen perustamisen ja lasten syntymien jälkeen on ollut mitä ankarin surutyö. Ennen muuttoa kahden Kaarina Louhen tyttären sairaus oli edennyt. Kaarina Louhen kanssa keskustellessa hänen tyyneytensä ja kohtaloon tyytymisensä on ulkopuoliselle lähes käsittämätöntä
Pakko ei ollut juosta, mutta kahdeksan vuotta yleisurheilua harrastanut Aalto halusi urheilla. – Rahaa kerätään tärkeään kohteeseen, lapsille, hän totesi. – Maatalouskonekaupan Pikku Jättiläinen – Vakovan pojat ostaa maatalouskoneita, tällä hetkellä erityisesti hakusessa: • Traktorit • Paalaimet (pienpaalaimet ja pyöröpaalaimet) • Metsäkärryt • Vinssit • Klapikoneet • Leikkuupuimurit • Kylvölannoittimet • Kääntöaurat • Syväkyntöaurat • Kippikärryt • Juko Maximat perunannostokoneet • Kivenkeräyskoneet • Jyrät • Jyrsimet URJALA info@vakova.fi Nopea maksu ja nouto, helppoa ja vaivatonta kaupantekoa. Se on mukavaa, hän totesi. Viime vuonna valtakunnalliseen Koulujuoksutapahtumaan osallistui 24 000 lasta 109 koulusta ja päiväkodista. Suut ovat hymyssä, vaikka taivaalta tihkuttaa vettä. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . Ideana oli, että oppilaat olivat hankkineet itselleen sponsoreita perheenjäsenisLVS:n kuntavaalisivusto kokoaa yhteen vaaliuutiset ja ehdokkaiden mielipidekirjoitukset Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimitus on seurannut kuntavaaleja paikallisesta näkökulmasta tiiviisti koko kevään ajan, ja vaalijutut ovat näkyneet vahvasti sekä lvs.fi:ssä että painetussa lehdessä. Noin 150 suomalaislasta sairastuu syöpään joka vuosi. Aalto ja yli 600 muuta Moision koulun oppilasta liikkuivat hyvästä syystä. Kasvoilta paistaa suorituksen jälkeen tyytyväisyys. Onhan ilmassa kuitenkin urheilujuhlan tuntua. Oppilaat juoksivat 30 minuuttia urheilukentällä ja lähimaastossa, ja jokaisesta 500 metrin kierroksesta he saivat merkinnän rannekkeeseensa. – Vika kierros oli jo aika raskas. Ehdokasasettelun vahvistamisen 14.5. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6.2021. Vahvasti paikallisiin teemoihin pureutuvan vaalikoneen kysymykset on laatinut LVS:n toimitus. tä, sukulaisista tai naapureista, jotka sitten tukivat rahallisesti oppilaan juoksemaa tai kävelemää matkaa. jälkeen vaalisivustolla julkaistaan myös Lempäälä ja Vesilahden ehdokasgalleria, jossa ovat esillä kaikki paikalliset ehdokkaat. ajankohtaista TeksTi: Katariina Rannaste KUVAT: Katariina Rannaste Yli 600 lasta keräsi rahaa syöpäsairaiden lasten hyväksi Lapsijoukko pyrähtää juoksuun Hakkarin urheilukentällä. Moision koulu osallistui perjantaina 7. l v s . Mitä enemmän merkintöjä oli kertynyt ja mitä enemmän sponsoreita lapset olivat suoritukselleen etukäteen hankkineet, sitä enemmän rahaa saatiin hyväntekeväisyyteen. Sivustolta löytyy myös perustietoa puolueista ja vaaleista. Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 26.5.–8.6.2021 ja ulkomailla 2.–5.6.2021. Rahaa kerättiin Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle, joka tukee lasten syöpätutkimusta ja Sylva ry:lle, joka tukee syöpään sairastuneita lapsia, nuoria ja heidän läheisiään. f i Järjestämme myös tulityökortti ja AS1-koulutuksia! • Sammuttimien tarkastus 7 € • Sammutin 2 kg 20 € • Sammutuspeite 120x180 cm 8 € • Sammutin 6 kg 39 € • Palovaroitin 4 € • Sammutin 12 kg 70 € • Sammutin 5kg Co2 100 € • Nestesammutin 6l 65 € TAMPEREEN SAMMUTIN OY www.tshoy.fi • myynti@tshoy.fi Hatanpään valtatie 34 G, p. Keräystuotto oli tuolloin lähes 72 300 euroa. – Yritän joka päivä käydä lenkillä ja juosta. Moision koululaiset osallistuivat hyvän tekemiseen juosten Juoksemalla kerättiin rahaa syöpäsairaiden lasten hyväksi ja heräteltiin samalla liikunnan iloa. Tapahtuman Moision koululle Team Rynkeby Tampereeseen kuuluvan Terhi Heinon kanssa ideoinut apulaisrehtori Katja Savinainen totesi, että tapahtumalla tehdään merkittävää työtä lasten eteen. Ota yhteyttä: Markku Iivonen 0400 187 389 Otto Drude 040 823 5236 Tommi Mäkinen 0400 599 252 LE IK KA A TA LT EE N! w w w . Se otti jalkoihin, Aalto myöntää puolen tunnin koitoksen päätteeksi. Pelkästään vaaliaiheille omistettu LVS:n kuntavaalisivusto löytyy osoitteesta lvs.fi/kuntavaalit. Vaalisivustolta lempääläiset ja vesilahtelaiset äänestäjät saavat paljon tietoa äänestyspäätöksensä tueksi. Moision koulun keräämän potin suuruus ei ollut vielä perjantaina tiedossa, sillä sponsoreilla on viikko aikaa maksaa lupaamansa summa hyväntekeväisyyskassaan, mutta siitä voi muodostua tuntuvakin. klo 8:30-10:00 K-market, Lempäälä klo 10:30-12:00 Viialan tori, Akaa klo 12:30-14:30 Toijalan tori, Akaa KÄSISAMMUTTIMIEN TARKASTUS JA HUOLTO Palvelemme ma-pe 9.00-18.00 ja la-su 9.00-16.00 Tuljamontie 87 (Savontien varrella) 0400-790169, 0400-519464 Pihat ja parvekkeet kukkimaan ja kasvimaa vihertämään • isot amppelit • kesäkukkia • hyvä valikoima yksivuotisia köynnöksiä • yrtit ja hyötytaimet: tomaatit, kurkut, kurpitsat ym ym.. toukokuuta Team Rynkeby God Morgonin järjestämään Koulujuoksu-tapahtumaan. Ostamme myös isoja eriä koneita esimerkiksi lopettaneilta tiloilta ja perikunnilta. Lasten ilmeet muuttuvat sitä keskittyneemmiksi, mitä kauemmin he jaksavat pitää vauhtia yllä ja moni jaksaa, kuten 13-vuotias Aino Aalto. Toukokuun edetessä vaalisivustolla julkaistaan Lempäälän-Vesilahden Sanomien vaalikone, joka on äänestäjille kätevä työkalu ehdokkaiden mielipiteiden vertailuun ja oman ehdokkaan etsimiseen. Lauantaina 15.5. Kuntavaalisivusto kokoaa yhteen kaikki vaaliuutiset ja ehdokkaiden lähettämät mielipidekirjoitukset. Sinnikkäät juoksijat Tuomas Mikkola, 12, ja Vili Pamppunen, 11, ottivat Koulujuoksu-tapahtuman urheilun kannalta. Vauhti pysyi Aino Aallolla hyvänä loppuun asti. 03 2133 277, 040 552 7262 Lempäälän ja Vesilahden alueella suoritetaan lakisääteinen käsisammuttimien tarkastus Tampereen Sammutin Oy:n toimesta seuraavasti: Ulkona ja autoissa oleva käsisammutin tulee tarkistaa vuoden ja sisällä oleva käsisammutin kahden vuoden välein
16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Torikaudesta kysyttäessä suosituimmaksi kaudeksi nousivat kesätori, kesäkuun alusta elokuun loppuun, ja joulutori. 040 133 7300 tai neuvonta@lempaala.fi. Lisäksi toivottiin teematoreja ja markkinapäiviä. Lisäksi toivottiin joulutoria ja tapahtumia. Toritoiminta käynnistyy kaikkia viranomaisten ohjeita ja määräyksiä noudattaen. Toripaikkoja voi varata Lempäälä-talon Palvelukäytävältä, ma-pe klo 8.30 – 15.45, puh. jäätelökioskia sekä paikallisia lähija luomutuotteita. Torikyselyssä selvitettiin, mitä torilta odotetaan sekä kiinnostusta ja halukkuutta tulla myyjäksi torille. Torille haluttaisiin myös mm. On ollut tärkeä luoda pohja toritoiminnan käynnistämiselle, mutta kaikkia toimintoja ollaan tarvittaessa valmiita muokkaamaan käyttäjäystävällisemmiksi, Määttä sanoo. Toripaikkoja voi varata kesäkuun alusta alkaen. Tervetuloa Erik Ednerin torille! Erik Ednerin tori herätti huhtikuussa järjestetyssä kyselyssä paljon kiinnostusta. Lauantai nousi suosituimmaksi toripäiväksi, ja vastaajat toivoivat torin palvelevan kesäasiakkaita. Kyselyyn kutsuttiin vastaamaan sekä torimyyjät että asiakkaat. Näitä ajatuksia, ideoita ja toiveita lähdemme nyt viemään eteenpäin, sanoo Lempäälän kunnan tuore palvelukoordinaattori Piia Karkkola. Muiden viikonpäivien suosio oli tasaista sekä torimyyjien että asiakkaiden keskuudessa. Toritoiminnan pelisäännöt löytyvät Lempäälä-talon nettisivuilta. Torille halutaan kesälauantaisin Erik Ednerin puisto ja torialue sijaitsevat uuden Lempäälä-talon edustalla. Torille myyjäksi tulosta oli kiinnostunut 30 henkilöä, joista 10 ammattimyyjiä, kertoo tulokset analysoinut Lempäälän Kehitys Oy:n yhteysjohtaja Elina Kivi. Tapahtumia ja yhteinen olohuone Kyselyssä saatiin kerättyä paljon erilaisia tapahtumaideoita. Toripäivistä suosituimmaksi nousi lauantai. Suosituimpia torilla myytävistä tuotteista ovat vihannekset ja juurekset sekä leivonnaiset. Toripaikkojen pelisäännöt ja varaukset Toritoiminnan pelisäännöt löytyvät Lempäälä-talon verkkosivuilta ja niiden toimialayhteistyöstä on vastannut palvelumestari Anni Määttä. Lisätietoa: lempaala.fi/erikednerintori Torilla tavataan Erik Ednerin tori aukeaa kesäkuun alussa. Myöhemmin siirrytään sähköiseen ajanvaraukseen. Hienoa, että osallisuus tässä nähtiin tärkeänä ja kyselyyn vastattiin ahkerasti. Vastauksia kyselyyn tuli kaikkiaan 145. Vastaajista 103 eli 71 % toivoi lauantaille torimyyntiä ja 19 oli kiinnostunut tulemaan myyjäksi lauantaisin. Näinä aikoina torilla on mahdollista käyttää sähköpisteitä. Erik Ednerin torin toiminta käynnistetään kesäkuun alussa niin, että torimyyjät ja -esittelijät voivat vapaasti valita toripäivän. Toriaika on arkipäivisin maanantaista lauantaihin klo 9–15
Eero Ranta, Eelis Kuusjärvi ja Jesse Salo olivat joukkueena neljänsiä. Trio oli joukkuekisan neljäs. Miesten puolelta hänellä on valmennuskokemusta ykkössarjasta kotikonnuiltaan Varsinais-Suomesta, missä hän myös pelasi Raision Loimussa ykkössarjaa aikanaan. Nyt motiivini on ennen muuta halu pelata. Heikkinen hävisi kultamitalistille 45 sekuntia, ja ero pronssiin oli 16 sekuntia. LeKin kirkkain tähti oli naisten sarjan kympiltä hopeaa tuonut Klaara Leponiemi, joka nappasi jo toisen SM-mitalinsa tältä keväältä. Lopulta Tirr oli neljäs kolmen sekunnin päässä mitalista. Hidasteen tulevaa kautta ajatellen aiheuttaa se, että Alatalon siviilielämä pitää miehen syksyn ajan pääosin Kuusamossa, mistä hän perheensä kanssa muuttaa Pirkanmaalle joulun tienoissa. Joona Sointu oli sijalla 28. – Tosi makea juttu, että kaksi kovan luokan lentismiestä saatiin Lempoon, hehkutti Lempo-Volleyn puheenjohtaja Harri Montonen. Lempäälään ja ykkössarjaan miehen toi isompi rooli ja säännöllisempi peliaika. urheilu Leponiemi loisti SM-maastoissa Santtu Heikkinen miesten sarjassa kuudes Yksi hopea ja useampi sijoitus kymppikärkeen oli Lempäälän KisaYleisurheilun saalis Joensuun SM-maastojuoksuista. Nora Kytäjä 17-vuotisissa ja Eero Ranta 15-vuotissa sijoittuivat sarjoissaan sijalle 13. – Junioripuolen hommia pystyy aloittelemaan etäyhteyksin. – Lempäälään ovat linjat olleet kaiken aikaa auki. 18-vuotias LeKi-ässä Santtu Heikkinen päätti testata maastovauhtiaan miesten sarjassa, vaikka niin sanottu oma sarja olisikin ollut 19-vuotiaat. Leponiemi taisteli hopeasta lähinnä Kokkolan Nina Chydeniuksen kanssa. Neljäs lekiläinen Aleksi Kivelä päätti vetäytyä akillisjänteen tuntemusten takia kilpailusta pois aivan viime hetkellä. Tammikuusta alkaa sataprosenttinen työpanos Lempolle, Alatalo avaa tilannettaan. Peiposen voittomarginaali oli puolisen minuuttia. Tänään juoksu tuntui sekä vahvalta että kevyeltä eli nautittavalta, hersytteli Leponiemi tunnelmiaan. Emma Rannan kehitys talven aikana on ollut huimaa. – Kilpailu oli itselleni todella positiivinen yllätys. Keronen oli lopuksi sijalla 20. sijallaan. Saldoksi kuittaantui kuitenkin upea kuudes sija. Pojissa Eelis Kuusjärvi oli väkirikkaassa sarjassa parhaassa kolmanneksessa 21. Venla Ranta oli saman sarjan 11. Täksi kaudeksi LeKiin siirtynyt Sini Tirri toi toiseksi parhaan lempääläissijoituksen, kun hän kamppaili 22-vuotisissa mitalista loppumetreille asti. Ammattivalmentaja Tuomas Alatalossa sekä edustusjoukkue että emoseura löysivät itselleen kyvykkään toimijan. Leevi Kerosen alku lupaili myös erinomaista kisaa, mutta kesken matkaa iskenyt pistos tiputti sijoitusta vähintään kymmenellä pykälällä. TekSTi: Juha Raunio TekSTi: Juha Raunio kuva: Timo Reunanen Klaara Leponiemi saavutti kevään toisen SM-mitalinsa, kun hän juoksi Joensuussa hopealle naisten kympillä. Kuva: Arttu Lehtimäen kotialbumi. Joka kevät olen vaihtanut ajatuksia seurajohdon kanssa, joten Lempäälään ja Lempoon oli helppoa ja mieluista palata, kommentoi Arttu Lehtimäki, joka muuttaa kesän aikana asumaan Lempäälään. Arttu Lehtimäki on Lempo-Volleyn uusi passari. Lempo-Volley löysi valmentajan ja passarin Tuomas alatalo ja arttu Lehtimäki Lempäälään Lempäälän LempoVolleylle mennyt viikko oli ilon ja helpotuksen aikaa. Jesse Salo oli sijalla 53. Hyvin onnistunut harjoituskausi tuotti maastoissa kahdeksannen sijan 19-vuotisten sarjassa. Hyvä joukkuepanos tuotti LeKille pronssia. Klaaran aika suht' vaativalla radalla oli mainio 35,56. Miesten puolella koostetaan valmennustiimiä, joka pyörittää syyskauden ajan arkea täällä päässä, Montonen valottaa. Sitä ennen hän pelasi VaLePassa useamman kauden ajan voittaen muun muassa kaksi Suomen mestaruutta ja kolme Suomen cupin kultaa. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . Hän toimii siis junioripuolen valmennuspäällikkönä ja jäsenenä miesten valmennustiimissä. Arttu Lehtimäki on 25-vuotias Vammalan Lentopallon kasvatti, joka viime kauden pelasi maan pääsarjaa Joensuun Hurmoksessa. – Aikomuksena oli pitää valmennuksesta välivuosi, mutta kun Lempäälästä tuli kyselyitä, alkoikin into roihuta nopeasti. Ensimmäinen kuittaantui maantiejuoksusta muutama viikko sitten. ja Milla Ala-Lahti sijalla 22. Helmi Karjainen täydensi trion ollen sijalla 30. Seura oli etsinyt sekä miesten ykkössarjalle että junioriorganisaatiolleen osaavia tekijöitä jo pidemmän aikaa. Heikkinen kesti mitalivauhdissa neljän kilometrin matkalla tasan puoleen väliin, mutta sitten Topi Raitasen ja Ossi Kekin pitämä kyyti oli lekiläiselle vielä liian vauhdikasta. – Viimeisten kausien ajan olen liigassa ollut lähinnä kakkospassarin roolissa. Lempon paketti kiinnosti heti, sanoo Alatalo, joka solmi puolentoista vuoden sopimuksen lempääläisseuran kanssa. Elsa Torvinen säesti hyvin ja oli 13.:s. Viimeksi Alatalo valmensi Kuusamossa vieden joukkueensa menneenä keväänä hopealle asti. Amkopinnoissani on viimeinen vuosi käynnissä, siihenkin haasteeseen kausi ykkössarjaa sopii hyvin. Lempo-Volleyn ykkössarjajoukkue kiinnitti myös Akaalle liigaan lähteneen passarin Saku Tuomivaaran tilalle tutun miehen, vammalalaisjuurisen Arttu Lehtimäen, joka edusti viitisen vuotta sitten LeKiä ykkössarjassa kahden kauden ajan. Kilpailun voittaja oli Rovaniemen Johanna Peiponen, joka jo alkumatkasta lähti omille teilleen. Leponiemen ero pronssille tulleeseen Chydeniukseen oli kahdeksan sekuntia. – Käyn Lempäälässä tulevan syksyn aikana useampaan otteeseen muutamien päivien visiitillä. Miesten trio oli joukkuekisan viides. Tuomas Alatalo on 40-vuotias ammattivalmentaja, joka on viimeiset kymmenen kautta toiminut naisten liigassa päävalmentajana
Maila, Rebekka, Maili, Mailis, Maisa Ti 18.5. (helatorstai) Pe 14.5. (helatorstai) Pe 14.5. Italialainen Pasta carbonara To 13.5. Emilia, Emma, Mila, Amalia, Emmi, Milja, Milka, Milla Ruokalista Lempäälä Ke 12.5. Saaristomerenkala KATSO SUORA LÄHETYS lvs.fi live Lempäälän ja Vesilahden puolueaktiivit kohtaavat Pirkan Opiston ja LempäälänVesilahden Sanomien vaalipaneeleissa kuntavaalien alla. Lotta (J.V. Porkkanasosekeitto Ma 17.5. klo 18-20 www.youtube.com/watch?v=T9iHbqkA1SM Vesilahti to 20.5. Mustamakkara Ti 18.5. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä) To 13.5. Kukka, Floora (Helatorstai) Pe 14.5. Haluatko esittää ehdokkaille kysymyksiä. Sofia, Sonja, Sohvi Su 16.5. Pinaattiohukkaat Ke 19.5. Mannapuuro, kiisseli Ke 19.5. klo 18-20 www.youtube.com/watch?v=x3qlRb93cd8 Marko Lounasranta, SDP Kristiina Pispala, Kokoomus Ari Perämaa, Perussuomalaiset Aino-Riikka Simula, Keskusta Ilari Virtanen, Vihreät Jäikö lehti tulematta. Lähetä kysymyksesi osoitteella toimitus@lvs.fi VAALIPANEELIT Pirkan opiston ja Lempäälän-Vesilahden Sanomien Vaalipaneelin keskustelijoiksi saapuvat: Anita Huhtala, Vihreät Satu Kosola, Vasemmistoliitto Mikko Lehto, Liberaalipuolue Tuukka Liuha, Keskusta Veijo Niemi, Perussuomalaiset Piia Nurmela, Kristillisdemokraatit Maria Päivänen, SDP Jocka Träskbäck, Kokoomus Lempäälä ke 19.5. Ester, Essi, Esteri (Kaatuneitten muistopäivä) Ma 17.5. Tuula La 15.5. Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Eerikki, Erkka Ke 19.5. Kreikkalainen moussaka Ma 17.5. Vaalipaneeli videoidaan Zoomissa ja julkaistaan lvs.fi:ssä livelähetyksenä sekä myöhemmin tallenteena. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Sudoku Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Va sta uk se t en si le hd es sä !. Broilerikeitto Ti 18.5. Uunilohi Ruokalista Vesilahti Ke 12.5. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Ajankohtaista Nimipäivät vko 19-20 Ke 12.5. Pyttipannu To 13.5
Hän korostaa arjen tekemisen tuntemisen tärkeyttä tuotekehityksessä. Runsaan 4 miljoonan euron liikevaihdon 30 työntekijän voimin viime vuonna takonut Uudenmaan Imupalvelu Oy on hyvä esimerkki yrityksestä, jonka strategiana on jalkautua koko Suomen kasvukäytävälle. Kasvumaakunnassa toimii runsaat 36 000 yritystä (lähde: Pirkanmaan liitto). Yritysneuvoja Pirjo Ellä kertoo, että koko Tampereen kaupunkiseudun hyvä maine kantaa dynamokaupunki Tampereelta Orivedelle asti. Tapasin hyvin paljon yrittäjinä toimineita loka-autoilijoita ja kuulin heidän ajatuksiaan sekä kokemuksiaan. Yliopisto ja muut koulutusasteet takaavat osaavan työvoiman rekrytoimisen. – Sijainti on kaiken a ja o. Eteläpirkanmaalaisen Akaan kesäasukkaana runsaan vuosikymmenen ollut toimitusjohtaja Jani Valtajärvi on seurannut aktiivisesti Pirkanmaan vetoja pitovoiman kehittymistä. Business Tampere tarjoaa parhaillaankin konkreettisia palvelujaan paikkakuntamme yrittäjille, Ellä kiittää. esimerkiksi nurmijärveläinen vuonna 1980 perustettu pneumaattiseen eli ilmalla tapahtuvaan materiaalin siirtoon erikoistunut uudenmaan imupalvelu Oy hakee parhaillaan uutta jalansijaa maamme toiseksi suurimmasta maakunnasta. Pirkanmaan rakennuskanta on määrältään suuri ja laadultaan monipuolinen. Tästä lapsuuteni ja nuoruuteni maailmasta virisi paloni säiliöja imuautoihin, tulevaan elämäntyöhöni, Valtajärvi sanoo. Muualta Suomesta Pirkanmaalle laajentaneista tulevaisuusyrityksistä muun muassa Polar Partners ja Ponsse Oyj sekä sen tytäryhtiö Epec ovat valovoimaisia esimerkkejä tulijoista, joiden myönteiset palautteet markkinoivat meitä, Airaksinen toteaa. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen Pirkanmaalle laajentuvat yritykset vahvistavat maakunnan kasvua eri puolilla suomea toimiville kasvuja kehitysnälkäisille yrityksille Pirkanmaa tarjoaa poikkeuksellisen otolliset laajentumismahdollisuudet. Valtajärven mukaan Suomen toiseksi suurin maakunta tarjoaa vahvat kasvumahdollisuudet.. Valtajärvellä on toinenkin innovaatio, jonka tuotteistamisesta on syntynyt merkittävä arjen työn edistäjä. Helsinki-Tamperemoottoritie on todellinen valtasuoni, Valtajärvi kiittää. Nytkin Uudenmaan toimipaikkamme voi tarvittaessa auttaa Pirkanmaan yksikköämme. – Meillä on valtakunnallisesti monta kertaa noteerattu vahva vetovoima. Kesämökkipaikkakunnalla on väliä. Kasvukiitoinen yritys sai toimitilansa Nurmijärven Ilvesvuoren yritysalueelta. Reippaan vuosikymmenen Akaassa kesäasukkaana ollut toimitusjohtaja Jani Valtajärvi on oppinut tuntemaan Pirkanmaan vahvuudet. Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoelämä, yritysmaailma tarjoaa kattavat yhteistyöja verkostoitumismahdollisuudet. Nyt Uudenmaan IImupalvelu Oy aloittaa toimintansa Pirkanmaan Imupalvelu -brändillä maakunnassamme. – Tulemme nyt kasvumaakuntaan Pirkanmaan Imupalvelu -brändillä. Myönteinen asia on laajentaminen ja uuden synnyttäminen. Tänne sijoittuville yrityksille avautuu, mahdollistuu Pirkanmaalta käsin kansainvälinen ruutu, kiitos eri verkostojen, Isolähteenmäki tarkentaa. Valtajärvi laskee, että yritykselle löytyy varsin nopeasti laaja asiakaskunta. Jokainen uusi auto on ollut monella tavalla entistä parempi, toimivampi ja käytännöllisempi. Korjattavaa, remontoitavaa ja laajennettavaa riittää. Pitkän ja moni-ilmeisen uran innovatiivisena ja kekseliäänä rakennuspaikkojen valmistelutöiden yrittäjänä tehnyt mies on tunnistanut pirkanmaalaisen tekemisen meiningin ja faktoihin perustuvan myönteisen kasvupolun. Lisäksi kerroksellinen teollisuushistoria kantaa. Tuotekehitys ja keksiminen ovat keskeisiä yritystoiminnan kehitystyökaluja, Valtajärvi korostaa. Niiden valmistumista seuratessani keräsin tietotaitoa omaa yrittäjyyttäni varten. Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara muistuttaa, että niin perinteisestä teollisuudestaan kuin modernista yrittäjyydestään tunnettu Tampere on tärkeä ovenavaaja Pirkanmaalle. – Potentiaalisia asiakkaitamme ovat rakennusliikkeet, taloyhtiöt sekä yksityiset rakennusten omistajat, Valtajärvi luettelee. Toiminnan laajentamiseksi on jo olemassa aputoiminimet Eco-Imupalvelu, Etelä-Suomen Imupalvelu, Lahden Imupalvelu, Pohjanmaan Imupalvelu, Päijät-Hämeen Imupalvelu, Turun Imupalvelu sekä Varsinais-Suomen Imupalvelu. Valtajärvi onkin ennättänyt yrittäjyytensä aikana rakentaa monta imuja säiliöautoa. Toimintaympäristö on kannustava ja mahdollistava, Isolähteenmäki listaa. Uudessa roolissaan hän haluaa avata uusia ovia liiketoiminnan laajentamiselle. – Orivedelle on merkinnyt hyvin paljon, että liityimme aikanaan nimenomaan Tampereen kaupunkiseutuun, joka koostuu kahdeksasta kunnasta. Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki tietää, miksi kotimaassa kasvuja laajentumisnälkäiset yritykset kääntävät katseensa Pirkanmaahan. Business Tampere Oy:n toimitusjohtaja Harri Airaksinen sanoo, että Tampereen kaupunkiseudun ja myös koko kasvumaakunnan elinkeinoelämän tarina on uskottava ja houkutteleva. – Asioita tehdessään oivaltaa keinoja, miten asioita pystyy tekemään entistä fiksummin. – Pirkanmaalaisten on tehtävä lisää työtä, jotta Tampereen ja sitä kautta Pirkanmaan kasvot tulevat nykyistäkin tunnetuimmiksi. Ellä kohtaa säännöllisesti selkeitä signaaleja, jotka ovat kaikuja toimitilaja tonttitiedusteluina Pirkanmaan vetovoimasta. – Teot puhuvat puolestaan, ja ne vetävät uusia tulijoita niin maamme toiseksi suurimpaan kasvukeskukseen kuin sitä ympäröivään innovatiiviseen maakuntaan. Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kari Löytty mainitsee puolestaan kaupan kirkkaat kansainväliset brändit, jotka löytävät tiensä pääkaupungin jälkeen maan toiseksi vetovoimaisimpaan maakuntaan. Meillä on jo varikko Akaassa ja hallinto Sääksjärvellä. Airaksinen nostaa isosti esille yritysja innovaatioekosysteemit, jotka konkretisoivat vetoja pitovoiman. Näin, miten erikoisautot mittatilaustyönä syntyivät. – Meiltä löytyy osaavaa työvoimaa – tämä on kova valttimme, Airaksinen yksilöi. Ekosysteemejä ovat muun muassa al ja analytiikka, autoteollisuus, elämystalous, kiertotalous / cleantech, koulutus ja osaaminen, kuvantaminen, liikkuminen, terveysteknologia, turvallisuus, älykkäät koneet ja automaatio sekä yhteydet. Keksinnöt ovat rahanarvoisia, sillä niiden turvin tekeminen järkiperäistyy, ja aika vapautuu muuhun merkitykselliseen. Pirkanmaan imupalvelu alkaa operoida akaasta ja Lempäälän sääksjärveltä käsin. Pirkanmaalaisia on 523 917. Jani Valtajärvi myi tämän vuoden alkupuolella elämäntyönsä, Uudenmaan Imupalvelu Oy:n EcoUp Oy:lle, mutta Valtajärvi jatkaa Imupalvelun toimitusjohtajana. Hän on kehittänyt hihnakuljettimet, jotka ovat ahkerassa käytössä kiviaineksenkäsittelyssä. Suomen kasvukäytävä kiinnostaa. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 . Se vetää niin asukkaita kuin yrityksiä. – Minusta kasvoi jo nuorukaisena, heti armeijan jälkeen yrittäjä, koska vartuin todellisen työmyyräisäni kannustavassa opissa. Olemme aidosti toinen varteenotettava sijoittumisvaihtoehto pääkaupunkiseudun lisäksi, Kuusivaara herättelee. Airaksinen teroittaa, että Pirkanmaalla on omaksuttu jo ajat sitten ajatus, jonka mukaan yrityksen siirtyminen paikasta toiseen ei ole iso juttu. – Myös rakennusliikkeet ja ylipäänsä rakennusalan toimijat ovat tyypillisiä saapujia, jotka haistavat kehittyvät ja kasvavat tulevaisuuden toimintaympäristöt, Löytty lisää. Valtajärven menestyksekäs liiketoiminta on varttunut suomalaisittain perinteisesti autotallissa. Vastaamme kysyntään palkkaamalla lisää paikallisia alamme huippuammattilaisia, Valtajärvi kertoo. Rakennusalalla on valoisa tulevaisuus. Pirkanmaalaiskuntien elinkeinopomot todistavatkin, että maakunnasta kiinnostuneista yrityksistä satelee heille yhteydenottoja kiitettävään tahtiin. Isälläni oli päivätyö, mutta hän rakensi illat ja viikonloput mittatilaustyönä erilaisia loka-autoja. – On hyvin looginen steppi hakea uutta jalansijaa, kasvua sekä ponnahduslautaa kotipaikkakunnan vahvistuksiksi investoimalla nimenomaan Pirkanmaalle. Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen muistuttaa, että Tampere on asukasmäärältään (241 391) Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, jonne on hyvät yhteydet
Autamme suunnittelussa ja mainonnan toteutuksessa, tehdään yhdessä hyvä kampanja! Tarjoamme! Autamme! Vaikuta! Uutiskirje! Lisäetu! Tavoita alueesi äänestäjät tehokkaasti ja luotettavasti. Lue kaikki vaaleista! Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. Voit tarkistaa kuulutko riskiryhmiin sivulta: https://www.pirkkala.fi/riskiryhmat Sähköinen ajanvaraus osoitteessa https://ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi/ Mikäli verkkoajanvaraus ei onnistu, voit varata ajan myös soittamalla koronapuhelimeen. annos Tehosteannokseen käytettävää rokotevalmistetta ei voi valita. annos annettu Comirnatylla tai Modernalla -tehosteannos samalla valmisteella kuin 1. Seuraa viestintää rokotusten etenemisestä Pirkkalan yhteistoiminta-alue viestii Vesilahden rokotusten etenemisestä paikallislehden, verkkosivujen ja Vesilahden terveyspalvelut facebook-sivun kautta. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi Tavoita tehokkaasti äänestäjät kauttamme. Vesilahden koronapuhelin p. Mahdolliset muutokset ilmoitetaan asiakkaille puhelimitse/tekstiviestillä. LVS:n paperilehdellä on viikottain 15 400 lukijaa! Digilukijoita tavoitamme noin 11 600! www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti KORONAROKOTUKSET VESILAHDESSA Tilanteet rokotusasioissa muuttuvat valtakunnan tasolla nopeasti, joten suosittelemme ajantasaisen tiedon tarkistamista rokotusvuoroista ja ajoista www.pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat: Kaikki yli 50-vuotiaat Riskiryhmä 1, yli 16-vuotiaat Riskiryhmä 2, yli 16-vuotiaat Rokotevalmiste: Comirnaty Rokotukset toteutetaan rokotteiden saatavuuden mukaan. Lisätietoja ja ohjeet koronarokotukseen tulevalle löydät sivulta: www.pirkkala.fi/ koronarokotukset-vesilahdessa. annos annettu Comirnatylla tai Modernalla -tehosteannos samalla valmisteella kuin 1. annos annettu Astra Zenecalla -tehosteannos annetaan Comirnatylla 1. asti. 050 4477 706 palvelee ma-pe kello 9–15. annos Alle 65-vuotiaat: 1. Tehosterokotus annetaan 1. annos annettu Astra Zenecalla -tehosteannos annetaan myös Astra Zenecalla 1. Rokotuspaikka sijaitsee Vesilahden terveysaseman alakerroksessa, sisäänkäynti merkitty pohjakarttaan punaisella pisteellä. annos on aiheuttanut vakavan haittatapahtuman, kuten anafylaksian, HIT:n tai sinustromboosin. Kuntavaaliehdokas! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu lvs.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen LempäälänVesilahden Sanomiin 20.6. rokotuskerralla saadun uuden ajan mukaisesti, riippumatta siitä vaihtuuko rokotevalmiste. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Haluatko paikan. Saat meiltä myös uutiskirjeen, jossa kerromme tuoreista vaaliuutisista ja annamme vinkkejä kuntavaaleihin valmistautumiseen. Numero on tarkoitettu koronainfektioon ja koronarokotuksiin liittyviin kysymyksiin, ellei etsitty asia löydy kunnan tiedotuskanavista Vastauksia kysymyksiin koronarokotusasioissa löytyy myös sivulta: https://www.pirkkala.fi/koronarokotukset-ukk Tehosteannoksien osalta noudatetaan seuraavanlaista jaottelua 65-vuotta täyttäneet: 1. Vaihto on mahdollista vain, mikäli 1
Palveluun kirjauduttuasi näet Lempäälän toimintaohjeen ja voit lähettää täyttämäsi oirearvion eteenpäin ammattilaiselle. Jos testitulos on negatiivinen, se ei sulje pois, että testin ottamisen jälkeen saa tartunnan tai että tartunta on itämässä. Kasvomaskeja jaetaan myös sosiaali-, psykiatrianja päihdepalvelujen vastaanottokäyntien yhteydessä. Jos numerossa on ruuhkaa, jätä takaisinsoittopyyntö. Kuntalaisten on hyvin tärkeää seurata ja noudattaa alueellisia ja paikallisia suosituksia ja määräyksiä. KARANTEENI Tärkeimpiä huomioitavia asioita karanteenissa ollessa: kodista ei saa poistua ilman terveysviranomaisen lupaa (ulkoilu yksin tai samassa asunnossa asuvan läheisen kanssa sallittu) kotiin ei saa tulla vierailijoita mikäli karanteeniin määrätty on oireeton, hänen perheenjäsenensä ja lähikontaktinsa saavat liikkua vapaasti, mutta samassa taloudessa asuvien tulee pitää maskia (yli 12-vuotiaat) aina liikkuessaan kodin ulkopuolella niin kauan kuin karanteeni jatkuu. Yleistä koronaneuvontaa on saatavilla seuraavista numeroista: Taysin koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee vuorokauden ympäri kaikkina päivinä Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Voit täyttää koronavirustaudin oirearvion koska tahansa. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Lempäälän kunnan TERVEYSPALVELUT JA KORONA Pirkanmaan alueella koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne voi muuttua hyvin nopeastikin. Takaisinsoitto voi tulla myös hiukan em. – Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 – Päivystysnumero 03 565 52 500 palvelee ma-pe klo 8-20, la-su ja arkipyhinä klo 12-20 – Yöpäivystys arkisin klo 20-08, la-su klo 20-12 Valkeakosken sairaalassa, ota näinä aikoina aina ensin yhteyttä päivystysavun ympärivuorokautiseen palvelunumeroon 116117. aikojen jälkeen! TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta.fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436.Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta.fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436. www.omaolo.fi Puhelimitse voit hengitystieoireiden vuoksi ottaa yhteyttä Lempäälän koronapuhelimeen. Täytä oirearvio Omaolo-palvelussa Sen avulla voit selvittää tutkimusten tai hoidon tarvetta ja saada neuvoja mahdollisen tartunnan leviämisen ehkäisyyn. Ne joille kulkeminen Ideaparkiin ei onnistu, voivat varata ajan rokotukseen terveysasemalle. HUOLESTUTTAAKO KORONAVIRUSTILANNE. Lempäälän kunnan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin internetsivuilta. KORONAVIRUSROKOTUKSET Rokotusvuorossa on Lempäälän kunnassa: · 1 ja 2 riskiryhmään kuuluvat yli 16-vuotiaat kuntalaiset · Ikäperustaisesti yli 50-vuotiaat kuntalaiset Sähköinen ajanvaraus tapahtuu kunnan nettisivujen kautta: lempaala.fi sosiaalija terveys Verkkoasiointi. On tärkeä hakeutua rokotukseen juuri siihen pisteeseen, mihin rokoteaika on varattu (rokotteita varataan aikojen mukaisesti). TERVEYSKESKUSSAIRAALAN VIERAILU Terveyskeskussairaalassa hoidetaan koronan riskiryhmiin kuuluvia potilaita. Tiedotamme rokotusten etenemisestä ajantasaisesti kunnan koronasivulla aina kun tilanne muuttuu. Yli 70-vuotiaiden ensisijainen rokote on edelleen AstraZeneca. Monia fyysisiä esim. OIREET JA KORONAVIRUSTESTI Muistattehan, että oireisena on tärkeää pysyä kotona ja välttää lähikontaktia muihin ihmisiin. Jos testitulos on positiivinen, sairaanhoitopiirin tai kunnan tartuntatautiviranomainen on sinuun yhteydessä ja antaa ohjeet eristyksestä. Viikosta 21 rokotukset toteutetaan pääosin Ideaparkissa, jossa isompia rokotusmääriä pystytään antamaan terveysturvallisia välejä noudattaen. Samassa taloudessa asuvat henkilöt jäävät tällöin kotiin, kunnes vastaus on tiedossa. Viikolle 19 avattiin ajanvaraus yli 50-vuotiaille, alkuviikosta aikoja oli vielä runsaasti varattavissa. Lapsen testituloksen viivästyessä kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos tiedossa ei ole lapsen altistumista varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vrk aikana. Jos palvelu ruuhkaantuu, vastaus voi tulla myös hiukan myöhemmin. Terveydenhuollon ammattilaiset käsittelevät yhteydenoton aina mahdollisimman pian – niitä käsitellään arkisin klo 8-15 ja viikonloppuisin klo 1016.30. EPÄILETKÖ KORONAVIRUSTARTUNTAA. HYVINVOINTIPALVELUIDEN HENKILÖSTÖÄ KORONAAN LIITTYVISSÄ TEHTÄVISSÄ Koronatilanteesta ja alkaneista koronarokotuksista ja niiden ajanvarausjärjestelyistä johtuen Lempäälän kunnan terveyspalveluissa on jouduttu supistamaan kiireetöntä toimintaa. Jos oireita tulee uudelleen ja/tai oireet pitkittyvät, tulee käydä uudelleen testissä. Huoltaja voi täyttää 1–14-vuotiaan lapsen puolesta koronavirustaudin oirearvion Omaolossa. Viikolla 20 rokotamme päivittäin Lempäälän terveysasemalla Himmissä. Jos testi on otettu oireiden vuoksi, eikä oireita ole enää negatiivisen testituloksen valmistuessa tai ne ovat selvästi vähentyneet, voi palata normaaliin arkeen. Tapaamisista täytyy ehdottomasti sopia aina etukäteen osaston henkilökunnan kanssa soittamalla osaston puhelimeen 040 133 7338. 65-69-vuotiaat voivat valita rokotteekseen myös mRNA-rokotteen. Sinuun otetaan yhteyttä Omaolon kautta, puhelimitse tai tekstiviestillä. määräaikaiskäyntejä voidaan jättää sitä kautta väliin. Myös alueellisissa ja valtakunnallisissa uutisissa tiedotetaan asiasta. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että lievienkin koronaan sopivien oireiden ilmaantuessa käydään korona testissä, eikä liikuta kodin ulkopuolella. Avosairaanhoidon tiimeissä arvioidaan hoitajien ja lääkärin yhteistyönä huolellisesti kukin yhteydenotto ja pyritään auttamaan asiaa tai edistämään ongelman selvittelyä jo puhelinkontaktin yhteydessä. Rokotuksista on noin 50% tehosterokotuksia, jotka on sovittu jo alkujaan Himmiin. VÄHÄVARAISILLE JAOSSA KASVOMASKEJA Lempoisten terveysaseman hoitotarvikejakelusta (H-ovi, terveyskeskuksen takana) sen aukioloaikoina ke-to 8-14, perjantaisin 8-12 ja Kuljun terveysaseman infosta sen aukioloaikoina. Oirearvion vastausten perusteella saat toimintasuosituksen. Ohjeistukset löydät mm. KORONAPUHELIMEN numero 041 730 3436 palvelee arkisin klo 8-15, viikonloppuisin klo 10-16. Sairauden tai oireen niin vaatiessa vastaanottokin järjestyy. 50-65-vuotiaiden ja riskiryhmäläisten rokottamiseen käytetään saatavilla olevia mRNA-rokotteita.. Jos he ovat saaneet jo ensimmäisen rokotteen Astra-Zenecaa, myös tehosterokotus annetaan samalla rokotteella. Mikäli karanteenin aikana siihen määrätylle tulee infektion oireita, hänen tulee hakeutua koronavirustestiin
Ilm. Ke 19.5. Lähetä sitten kuva tuotoksestasi Jukalle os. Ke 12.5. Isenge Club VIIKKOPALAVERI. jukka@ kivihovi.net (osoite oli ensin väärin!) Julkaisemme kuvat www.palhovakkala.fi -sivuilla toukokuun aikana. sunnuntaina 16.5. Ma 17.5. Tutustumme puutarhaan ja nautimme keittolounaan sekä kahvit kukkivien rhodojen keskellä. Kulku on kimppakyydein. Lempäälän Eläkeläiset ry Kevätkauden tapahtumat. Ritvalan Nuorisoseura Helkajuhla netissä helluntaina 2021. Tarjolla pikkusyömistä, tarjouksia ja hemmottelua! Tilaisuus järjestetään max 8 hengelle kerralla kahtena iltana ti 18.5. 11.00 Frickin Arboretum. Ilmoittaudu viim. Sekalaisia . Ma 24.5. * Tarkemmat tiedot ja ohjeet riitta.digikahvila@gmail. Ota yhteyttä! * Ke 12.5. Jos etäosallistuminen ei ole mahdollista, paikanpäälle voidaan ottaa rajallinen määrä jäseniä. Koronatilanne ja 10hlö kokoontumisrajoitus huomioiden tulethan vain terveenä, maskin kanssa ja huolehdithan yhdessä turvavälien toteutumisesta koko kävelyn ajan. 050-462 63 65. La 22.5. sihteeri Heini Mäenpäälle joko lähitai etäosallistumista varten. 14.00 Liisa ja Matti Pöysärin tilalla, Rämsööntie 48. Villa Kokkoseen Halosenniemellä sekä Lottamuseoon. Sitten kohti Sysmää, jossa meillä on paljon nähtävää. Suunnitellaan kesän toimintaa, mm. 18.00 Kotokampus. Virtuaaliympäristö Vooler. Tampereen yliopisto on yhdessä Lastusten kyläyhdistyksen kanssa laatimassa Lastusten kyläsuunnitelmaa, joka visioi Lastusten tulevaisuutta vuoteen 2040 asti. Ti 18.5. Voit rakennella sen kokoisen ja mallisen kuin idea-arkustasi löytyy. Ihana yläosa kaipaa kumppania, lempihousuihin ei löydy sopivaa yläosaa. hankintakanava.fi. Turvallisesti #yhdessä! Lastusten kyläyhdistys ry Lastusten kylän suunnittelutyöpaja 19.5.2021. Tule löytämään sopiva kokonaisuus lempivaatteesi ympärille. Torstai 13.05.2021 aloittelemme ulkoilu pelit betanguen merkeissä Kuljun kentällä klo.10.00. Muistijooga sopii kaikille, eikä aiempaa kokemusta tarvita. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry S ä ä n t ö m ä ä räinen kevätkokous. Tulevaisuuskuvasta ja maankäytön suunnitelmasta koostuva kyläsuunnitelma pohjautuu vahvasti kyläläisten näkemyksiin ja toiveisiin. Lähdetään liikkeelle klo 10 Hakalan pihasta. digikerho peruttu. Toivomme että syksy toisi useamman mahdollisuuden järjestää tapahtumia ja retkiä. Muistijoogaharjoituksen tavoitteena on ylläpitää hyvää aivoterveyttä, parantaa keskittymiskykyä sekä ennaltaehkäistä muistihäiriöitä. La 22.5. Kierämme Kivikeskun matka 3,5 km. Ilmoittaudu 16.5. Tule mukaan www.helkajuhla.fi seuraamaan neitojen kulkue, tervehdyssanat, pienten lasten laululeikki, juhlapuhe Suomen Nuorisoseurat ry:n hallituksen pj Ragni Reichardt ja Ritvalan köörin laulutervehdys. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Palhon Maamiesseura ry Hyönteishotellien rakennushaaste. Su 23.5. Ma 17.5. Ilmoittautuminen Marja Eskolalle 050 63166 tai markku@ mikkola.info 20.5. . Liikuntapäivää vietetään nyt siis 26.5. Sääksjärven Martat ry Marttailta. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Mix & Match kokonaisuusilta. Kokoomus järjestää tänäkin vuonna perinteisen siivoustalkoopäivän. Tule nauttimaan keväisestä iltapäivästä hyvässä seurassa ja tutustumaan Tarpian Suunta ry Torstairastit. Kokoontumiskerrat: max 9 hlö / ryhmä 17.5.-14.6.2021 (5 kertaa) ja 2.8.-30.8.2021 (5 kertaa) Ryhmä I maanantaisin klo 10:00-11:00 Ryhmä II maanantaisin klo 14:00-15:00 Paikka: HoivaSilta / Sirvalahdentie 2, 37500 Lempäälä Hinta: 60 € / 5 kertaa Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Johanna 040 8440 173, Mira 040 7230 560, info@hoivasilta.fi . tilille FI19 5228 0320 1067 55 Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Toukosiunaus. Ti 18.5. Terttu 0443360136 tai Maija 0405324207. Helkajuhla toteutetaan tänä helluntaina virtuaalisena tapahtumana netissä. Kierrätysmateriaalit ovat tässä mitä parhaita rakennusaineita ja ohjeita löytyy netistä. Turvallisesti #yhdessä! Kokoomus Lempäälä Siivoustalkoot. 14.00 Liisa ja Matti Pöysäri, Rämsööntie 48. 18.00 Vääksyn seutu. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto Kiitos Punaisen Ristin viikkoon osallistuneille!. Käsitellään sääntömääräiset asiat. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Ke 26.5. Mikäli tilanne silloin sallii, niin kahvitellaan sisätiloissa. klo 12 Anjalla. Lempäälän Eläkkeensaajat ry T u l e v i a t a pahtumia. SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous on ma 17.5. ja ke 19.5. La 22.5. Puh. www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu ma 14-17, pe 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Eläkeliiton Vesilahden yhdistyksen ja Vesilahden seurakunnan kanssa. Seurataan ohjeita kokoontumisrajoituksista. Ti 18.5. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokoMTK-Vesilahti Toukojen siunaustilaisuus. 18.15 Kahvila Olkkari, Tampereentie 4, Lempäälän kunnan Seniorit ry Tapaaminen Ravintola Flemms. fi/ Tervetuloa mukaan! puutarhan valikoimaan. Ke 28.4. 14-15 Vesilahden kotiseutumuseo, Ylä-Narvantie 100. Kesämatka 17.8. Tervetuloa liikkumaan ja tapaamaan muita jäseniä! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kesäretki. Digijäämistö ja käyttäjätunnukset palveluihin * Ke 19.5. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Kokoonnumme koronarajoitusten puitteissa turvavälein. La 15.5. 14.00. Juhlassa mukana isengeläisiä Teamsin kautta. Työsuorituksia. Lempäälä-Seura Kevätkokous. Lämpimät kiitokset kaikille keräykseen osallistuneille! Lahjoituksilla mahdollistetaan avun antaminen eteenpäin kotimaahan ja maailmalle. Johtokunta. 0503895250, minna.karkkainen@pirkkala.fi*** VESILAHDEN LÄHITORIT Vesilahden museoyhdistys Kotiseutumuseon kevättalkoot. Hyvää kesää toivottaen. Vinkkejä sähköpostin käyttöön * Myös henkilökohtainen opastus mahdollinen sovittuna aikana. Vesilahden lähitori. Tarkempaa tietoa tapahtumasta ja ohjeet osallistumiseen löytyvät kyläyhdistyksen nettisivulta: www.lastunen.net. Koronatilanne huomioiden tulethan vain terveenä, maskin kanssa ja huolehdithan yhdessä turvavälien toteutumisesta talkoiden ajan. Ti 18.5.2021 kevätkauden päättäjäiset Uudentalon tilalla. Kaikki museon ystävät mukaan siivoamaaan museo kesäkuntoon! Talkootarjoilu. 10.00 Hakalan pihasta. Voit myös antaa hotellille nimen. klo 14: nostamme maljan menestykkäälle työllemme kuluneena koronavuonna Isengen kylässä, nostamme lipun salkoon ja nautimme tuoretta pullaa kahvin kera tulppaaneita ihastellen. Karttamaksu 7 e. Houkutukset ovat sallittuja. Radat 6km, 4,5km, 3km ja helppo 2km. HUOM! ei kahvitusta eikä arpajaisia. Ma 24.5. kello 15 Sääksjärven Toimelantalolla. klo 19 Teamsissa. Haluaisimme nyt kutsua kaikki kyläläiset yhteiseen suunnittelutyöpajaan 19.5.2021 klo 18 20 etäyhteydellä. Illalla saavumme Tallukkaan, jossa on illallinen ja yöpyminen. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista 22.5.2021 mennessä Tarja Leinoselle 0400-913760 tai tarja.leinonen@luukku.com Kokouspaikka Manttaalitalon kahvila, Manttaalitie 1 37500 Lempäälä Sydämellisesti tervetuloa! Hallitus MLL:n Vesilahden yhdistys Kevätkokous. To 20.5. To 20.5. La 15.5. 13-14 Ylä-Narvantie 100. Nokialle. 13.00 Moision koulu. Sen johdosta olemme siirtäneet liikuntapäivän viikolla eteenpäin. Vesilahden museoyhdistys Kutsu vuosikokoukseen. järjestetyn vaateja tavarakeräyksen tuloksena saatiin viedä kaksi peräkärrykuormaa Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Kalkkuun ja lisäksi vielä Konttiin kaksi täyttä autollista tavaraa. Lähdemme ma-aamuna kohti Heinolan lintutarhoja ja käymme vohvelikahveilla Harjupaviljongilla. pe 14.5. Tervetuloa! Hallitus us Tapolanpirtillä sekä Zoometäyhteydellä. 7.30 Ti 31.8. To 13.5. Kartan hankit helpoiten Tarpsun nettikaupasta kartat. 14.00. Pyydä linkki palaveriin tapani@isengeclub.fi. 13.-20.5 *** Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74*** Korona-tilanteen takia ikääntyneiden palveluiden ryhmätoiminta on tauolla*** Lähitorikokoontuminen ja Muistikahvila on peruttu toistaiseksi*** Asiakasohjaaja tavattavissa Tuulikalliolla 27.5 klo 12-13*** Asiakasohjaajan p. Viikinsaaren kesäteatteri ja kesämatka. Haastamme sinut nikkaroimaan oman hyönteishotellin. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila eDigikahvila. Ma 30.8. Ma 17.5. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Seurakunnasta mukana kirkkoherra Harri Henttinen. Kahvitarjoilu. Keskiviikkoisin klo 13-15. Tavanomaista helkajuhlaa EI siis järjestetä tänä vuonna vaan poikkeuksellisissa oloissa helkavirsiä lauletaan näin sillä johan sitten maailmakin loppuu kun Ritvalan helka ja Huittulan vainio. Punaisen Ristin viikolla 3.-6.5. Lähetys alkaa 23.5. Aloitamme kesän tapahtumat toukosiunauksella yhdessä MTK-Vesilahden kanssa. Tämän hetken koronarajoitukset ovat voimassa vielä 16.5. Ennakko 50 euroa/hlö 20.6. mennessä kumpaan iltaan olet tulossa Helena Lapille 040 5826844 tai helena.lappi@hotmail.com. Tämä kaikki 209 euroa/ hlö. Kävely kestää noin tunnin. Ma 17.5.2021 klo 10.00 ulkobocciaa Ruskea-ahteen kentällä. PirHin järjestämät omatoimirastit Killon kartalla Pirkkalassa 13.26.5. Mukana kirkkoherra Harri Henttinen. Kokouksessa käsitellään Lempäälän Kalevalaiset ry:n sääntömääräiset vuosikokousasiat. Lähtö Talolta klo 10, kimppakyydit. Kevään viimeinen liikuntakerho suuntaa ma 17.5. Kiitos myös kaikille eri tavoin lauantain 8.5. Lähtö kimppakyydillä kirkkotorilta klo 9.30 mukaan omat eväät. Paistetaan makkaraa ja pelataan pelejä. com. 17.00 Hellqvist. mennessä. ke 12.5. Syömme keittolounaan Pinxinmäen ravintolassa. Lempäälän Kalevalaiset ry Vuosikokous. Kokoomus Lempäälä Kokoomuksen politiikkakävely. menn. * Koronatilanteen salliessa palaamme Tuulikallion Senioritaloon, mutta toistaiseksi verkossa. Tervetuloa. Muistathan voimassa olevat koronaohjeet. Kokoomuksen politiikkakävelyllä puhutaan koulutuksesta. Startataan klo 13 Moision koulun pihasta. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI Punnitsemme ja maksamme heti Ilma inen arvio ! KATTOMAALAUKSET aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt + HoivaSilta aloittaa muistijoogaryhmät! Tervetuloa matalan kynnyksen ryhmätoimintaan, kokeneen jooganopettajan SJL Päivi Francken johdolla. Halutaan ostaa Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Liikuntapäivä. Esityslista sekä Zoom -linkki yhdistyksen kotisivulla: https://vesilahti.mll. Retken hinta 35 e sisältäen kuljetuksen, pääsymaksun, opastuksen lounaan ja kahvit. Aamulla ajamme Asikkalaan Urajärven kartanoon ja Vääksyn kanavalle. Lisätietoja torstairasteista: tarpsu.sporttisaitti.com/ Vesilahden lähitorit V E S I L A H D E N L Ä H I TO R I . Ma 7.6. Harjoitukset tehdään muistilaudan avulla pääosin tuolilla istuen. Muistikerho ke 19.5. | Vesilahti. toritapahtumaan osallistuneille! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous. Kotimatkalla poikkeamme Tamsilkin tehtaanmyymälässä. Torstai 27.5.2021 klo 18.00 Kokous järjestetään ensisijaisesti zoomyhteydellä. Seniorit opastavat. Ilmoittaudu ennalta: tapani@isengeclub.fi tai 040 5266 563. Sovimme lähiviikkojen torikäyntien järjestelyt. 12.00 16.00 Innilän Urheilumaja. Museo avautuu taas normaalisti kesäkaudeksi: kesäelokuun sunnuntait 12-15. Isenge Club VESILAHTI-ISENGE -PÄIVÄ. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anja Arvoselle anja.arvonen@elisanet.fi tai 050 348 0940. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry P u u t a r h a r e t ki Kangasalle. Lempäälä. 18.00 Tapolanpirtti/Zoom. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Lempäälä. Syömme lounaan ja lähdemme kotiin. 14.30 Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä. Lempäälän seniorit ry Viikko 20. 17.00 Ojanperän puutarha, Pasintie 50, Lempäälä. klo 12.00-16.00 Innilän urheilumajan piha-alueella. Kokeilemme samalla muitakin ulkoilupelejä kuten mölkky, kettingin heitto ja jos innokkaita riittää niin ulkoilemme silloin näin Kuljun kentällä joka torstai korona viruksen suomin ehdoin terveys edellä. saakka. Sääntömääräinen kevätkokous kahvitarjoilun kera
klo 11-15. Sisäänkäynti K-kaupan vierestä autotalliluiskaa pitkin. klo 15. würth kasvaa tule mukaan TEKNINEN MYYJÄ Lempäälän alueelle MEILLÄ MENESTYT ARVOSTETUIMMAN JA LUOTETTAVIMMAN MYYNTITIIMIN JÄSENENÄ Hakemukset 16.5.2021 mennessä rekrytointi @ wurth.fi Lisätietoja: www.wurth.fi/rekrytointi Tiedustelut: Katariina Sadinmaa puh. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Ilmoittaja. Manttaalitie 15, 37500 LEMPÄÄLÄ. Auttava puh. 320 merkkiä). Kaavoituskatsausta pidetään kuntalaisten saatavilla myös tämän jälkeen. Työsuorituksia Kuljun kartanolla KIRPPUTORI La 15.5. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Pysy ajan tasalla www.lvs.fi w w w . Myytävänä . Asemakaavalla osoitetaan pientalo alueelle täydennysrakentamista. Kokouksia . Kotimaiset lompakot, vyöt, kukkarot, henskelit ja kesähatut. Lempäälän kunnan vuoden 2021 kaavoituskatsaus pidetään maankäyttöja rakennuslain 7 §:n mukaisesti yleisesti nähtävillä 12.5.-11.6.2021 Lempäälä-talon palvelukäytävällä (Manttaalitie 15, 0. 044 477 0705 Kesonkulman toriyhdistyksen VUOSIKOKOUS ke 19.5. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Rivi-ilmoitukset MYYDÄÄN Janin nahkatuotteet K-market Vesilahti pihassa helatorstaina 13.5. Ota yhteyttä puh. Työpaikat . Tervetuloa tutustumaan! Juttuvinkki. 12.5.2021 KUNNANHALLITUS Järvenrannan kalastuskunta ry VUOSIKOKOUS 28.5. Kaavoituskatsaus on nähtävillä myös Sääksjärven ja Kuljun kirjastoissa niiden aukioloaikana. Sekalaisia . Tervetuloa! 0400 489 009 Julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. Merkkipäivät. Esimies . Linnajärventien itäosan alue sijaitsee Linnajärven tien varrella Moisionjoen, Harjastien, Rutaperäntien ja valtatien 3 välisellä alueella. Toteutusajankohta on 2021-2023. klo 10-16. 0500-634 672. Tämä on kuulutus hakemuksen vireille tulosta sekä naapureille ilmoittaminen. Katsauksessa on selostettu lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet. Lisätietoja antaa Johanna Pitkänen, puh. krs) ja kunnan nettisivuilla. Lempäälä 12.5.2021 Kunnanvaltuusto KUULUTUS KAAVOITUSKATSAUS 2021 NÄHTÄVILLE Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 3.5.2021/ § 122 hyväksynyt kaavoituskatsauksen 2021 ja päättänyt asettaa sen julkisesti nähtäville. Työsuorituksia . varapuhemies Tarja Filatov (etä) Puhe: Olli Viitasaari, kunnallisneuvos Tervehdys: Juha Kuisma, kunnanvaltuuston puh.joht. 03-2551 400 040-831 2903 Tervetuloa iloisille asuntokaupoille! PÄIVI NYSTRÖM laillistettu kiinteistönvälittäjä Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ p. 0500 734 395 VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info MAISEMATYÖLUPA Lempäälän kunta hakee maisematyölupaa puistometsikön puiden kaatamiselle VL-alueella kiinteistöllä 418-425-10-280, Nikkarinpolku 9b. Asiakirjat ovat tilattavissa sähköisessä muodossa toimistosihteeri Sirpa Pynnöseltä sirpa.pynnonen@ lempaala.fi 12.5.2021 25.5.2021, muussa tapauksessa ota yhteyttä ja sovi erikseen tapaaminen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi Edullisesti uudet keittiökalusteet n. Tervehdys: Eduskunnan 1. Tervetuloa! AA-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen vieressä, Himminpolku 13, perjantaisin klo 19.00. klo 17.00 Rautialassa. Rajoitettu erä kävelykenkiä. klo 19 VMY:n majalla Ahvenjärvellä koronarajoitusten puitteissa. Tapahtumia . l v s . 5,5 metrin mittaiselle seinälle. Lempäälä 12.5.2021 Rakennusvalvonta Avaussanat: Mikko Koivuluoma, kunnallisjärjestön puh.joht. 050 466 6666 • www.kiinteistokulma.fi Lempäälän pääkirjasto ja Palvelukäytävä sulkeutuvat helatorstain aattona 12.5. f i . Musiikkia: Duo Bébé LEMPÄÄLÄN SOSIALIDEMOKRAATTINEN KUNNALLISJÄRJESTÖ RY 100 VUOTTA SUNNUNTAINA 16.5.2021 KLO 14.00 LEMPÄÄLÄN TYÖVÄENTALON PIHA-ALUE Facebook live @LempaalanDemarit Kahvitarjoilu.Tervetuloa! Huomioidaan terveysturvallisuus! ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN Lempäälän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 28.4.2021/ § 25 hyväksynyt Linnajärventien itäosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, kaava 10049. Mahdolliset huomautukset on tehtävä kirjallisesti nähtävillä oloaikana rakennusvalvontaan os. Tervetuloa! KIITOS YSTÄVÄT! Kyösti ”Kössi” Ahonen 70 v Rakennuspalvelut yksityisille/yrityksille kalrakennus@gmail.com 040 7540 990 RAKENNUSPALVELU KALRAK Bussikuljetus Kokkovuoreen: Pirkkalasta Vapaaaikakeskuksen edestä 10.00 ja 12.00 • Lempäälästä 11.00 ja 13.00 kirkon edestä aukiolta • Takaisin Pirkkalaan 15.00 ja Lempäälään 15.30 Superlauantai AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ Kokkovuoren haulikkoradalla Pirkkalantie 1296, Lempäälä la 22.5.2021 klo 10-15 Kahvitarjoilu ja haulikkoammuntaa. Kuulutuksia
Vapauden ja vastuun rakentaa päivärytmisi omien vahvuuksiesi mukaan . Etsimme oma-aloitteista ja reipasta myyjää, joka ei pienistä hätkähdä. Lempäälä Kaipionmäentie 9 044 772 7844 Verstastie 2 040 502 7844 Ylöjärvi www.tuulilasimestari.fi Ideaparkin vieressä!. ODOTAMME: . Kerro, miksi juuri sinä sopisit tehtävään. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 12.5.2021 Vaalinetissä julkaistaan myös Lempäälän ja Vesilahden ehdokasgalleria sekä vaalikone. ÄLÄ MENE PANIIKKIIN, APU ON PUHELINSOITON PÄÄSSÄ! HAJOSIKO TUULILASI. Tutustu radioihimme sivuilla radiosun.fi ja funtampere.fi. Halua kehittyä tuloksellisena myyjänä . lvs.fi/kuntavaalit Lempäälän-Vesilahden Sanomien Äänestä kuntavaaleissa, niin vaikutat vaalinetistä löydät kaikki paikalliset vaaliuutiset, ehdokkaiden mielipide kirjoitukset ja muuta infoa vaaleista. Yrityksemme on 100% kotimainen ja tarjoaa Sinulle laadukasta paikallista palvelua. Katsomme voiko lasin korjata vai tilaammeko autoosi uuden tuulilasin. Teemme yhteistyötä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Itseohjautuvuutta ja kykyä tiimityöhön . Lasin vaihto hoituu nopeasti sovittuna ajankohtana. Hoidamme kaikki paperityöt vakuutusyhtiöösi ja sinä maksat vain tarvittaessa omavastuun. Kannustavan palkkauksen (pohjapalkka + provisio) . Asennetta ja tavoitteellisuutta SINULLE TARJOAMME: . Hakemukset: marika.teerimaki@radiosun.fi Meillä asioiminen on helppoa! Soita tai tule käymään. Aktiivinen ja tavoitteellinen myyntityö on olennainen osa tehtävää. Haku voimassa 16.5.2021 asti. Pirkanmaan kuunnelluin paikallisradio Radio SUN ja aidosti paikallinen radio FUN Tampere etsii tiiviiseen joukkoonsa myynnin tekijää. Asiakassalkun, jossa nykyisiä ja uusia asiakkaita . Loistavat työkaverit ja työvälineet kaupan tekoon Lähetä hakemuksesi mahdollisimman nopeasti, sillä haastattelemme jo hakuaikana