Porakaivokaan ei ole "ikuinen". Sivu 5
Nyt sulatellaan putkia, mutta viime kesänä uutta yritystä työllistivät kaivojen pesut paineautolla.
Rakettien loimussa laitokselle
Lempäälän vuoden 2011 ensimmäinen vauva putkahti maailmaan heti kohta vuoden vaihtumisen jälkeen. Sivu 2
Lastukan avannon vieressä petti jää
Kujansuun sisaret vajosivat jäihin kävellessään Lempoisten uimalassa Kirkkojärven jäällä. Sivu 11
Kaivoon kannattaa kurkkia
Isän ja pojan perustama HRV Palvelut Oy on erikoistunut putkistojen ennakkohuoltoihin. Sivu 7
Neljätoistavuotiaat Veera Antila, Emmi Sievänen ja Neele Koskinen pitävät Vesilahtea mukavan rauhallisena paikkana asua. vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Lempäälä mukaan KuHa Oy:öön
Lempäälän kunta sitoutuu viideksi vuodeksi Tampereen kaupunkiseudun yhteiseen hankintatoimistoon. Sivu 8
MM-mitalisti Anni Rantanen
Lempäälän Kisan kasvatti, 15-vuotias Anni Rantanen, voitti Suomen paidassa pronssia jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Se on hyvä aika ajoin tarkastaa ja tarvittaessa puhdistaa. N:o 3
Torstai 13.1.2011
81. Pahana puutteena tytöt pitävät vähäisiä bussivuoroja.
Nurkan nuorten yö vetää tuvan täyteen Vesilahdessa
Sivu 9
53 senttimetriä pitkä ja 4 070 grammaa painava poikavauva on Suojoen perheen kuopus ja Lempäälän vuoden ensimmäinen vauva.Tulokasta ihastelee Polin-äiti ja Timo-isä.. Pienokaiselle ja perheelle kuuluu hyvää. Sivu 3
Iivosen suku Vesilahdesta
Jean Sibelius -viulukilpailun kakkosen, Petteri Iivosen, isovanhemmat ja isä ovat Vesilahdesta
Kuinka on kuitenkin mahdollista, että jotkut hyvinkin pienet kunnat komeilevat kuntatalousvertailuissa kärkisijoilla. Palvelus ei ollut fyysisesti kovinkaan raskas, muutamia pidempiä marsseja lukuun ottamatta, mutta henkisen kantin päälle se aina välillä otti, hän kertoo. Kuntia koskevan hankintalain mukaan hankinnat on kilpailutettava, jos tavara- ja palveluhankinnan arvo on 30 000 euroa tai enemmän. Jos palveluksen tiivistäisi neljään kuukauteen, niin se pysyisi hyvänä, tiiviinä pakettina, ja varusmiehen mielenkiintokin pysyisi yllä. Laitosta Marko Taiminen pitää myös
suurena kulueränä valtiolle. Suorittamistani hygienia- ja alkoholipasseista on varmasti myös hyötyä tulevaisuuden työllistymiseni kannalta. Hankkeen takana on ainakin isoksi osaksi valtiovalta, joka tällä hetkellä liittymisporkkanarahoin suosii nykyistä suurempia kuntayksiköitä parempien palveluiden tuottajina. Kangasalan ja Oriveden valtuustot käsittelevät asiaa tammikuussa. Vieläkin maassa on suuria ja pieniä kuntia. Henkilökohtaisesti oma mielenkiintoni kaatui siihen, ettei mielekästä tekemistä ollut neljän kuukauden jälkeen, hän perustelee. Näin muonitusmiehenä kuinka esimerkiksi leireillä ruokaa meni valtavia määriä hukkaan. Kato on käynyt kovana, ja viime vuosien aikana Suomen kuntakartasta on liittymisissä kadonnut satakunta kuntaa. Sosiaalisena yhteisönä armeijassa myös oppi tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vanhempien ja läheisten olisi puolestaan erityisen tärkeää Taimisesta suoda viikonloppuvapaille pääsevälle varusmiehelle hengähdyshetkiä, eikä pommittaa häntä heti kuulumisilla ja inttiä koskevilla kysymyksillä. Sain armeija-ajalta oppia elämää varten, mutta yhtä lailla uusia kontakteja ja ystäviä. Eräänkin kerran heitimme monta litraa ruokaa ja yli parikymmentä täysinäistä ruisleipäpakettia pois, hän päivittelee. Yhtiön osakassopimus sitoo kuntia viisi vuotta. Omia puoliaan kannattaa pitää. Asepalvelus oli hauska kokemus, ja hyvät ja huonot hetket tuli koettua oikein korostettuina. Katariina Rannaste. Armeijassa joutuu olemaan ihmisten kanssa niin paljon tekemisissä, että vapaalle päästyään varusmiehen olisi hyvä antaa hetken olla rauhassa. Jo aikaisemmin Toijala ja Viiala löysivät toisensa ja yhdistyivät. Alokaskausi ja sitä seurannut erikoistumisjakso olivat mieluisia, koska ne olivat toiminnan täyteisiä, mutta kahtena viimeisenä kuukautena aika kävi pitkäksi. Uutta väkeä kasarmeille asettui tämän viikon maanantaina, jolloin armeijan harmaisiin siirtyi noin 14 000 alokasta.
Vapailla varusmiehelle suotava hengähdyshetkiä
Maanantaina asepalveluksensa aloittaneita uusia varusmiehiä Marko Taiminen evästää suhtautumaan palvelukseen avoimin mielin, mutta peräänkuuluttaa tervettä kykyä kyseenalaistaa asioita. Palveluksen aikana eteen tulee tehtäviä ja käskyjä, joissa ei tunnu olevan järjen hiventä, tai jotka saattavat olla keskenään ristiriitaisia. Satu Lehtonen
Tykkimies kotiutui Parolasta
Marko Taiminen sai armeijasta uusia kontakteja ja oppia elämää varten
Varusmiehet ovat jälleen vaihtuneet kasarmeilla, kun lähes 9 000 nuorta kotiutui varusmiespalveluksesta viime perjantaina. Sekin on keino käsitellä ja purkaa asioita, hän huomauttaa. En ole vielä aivan täydellisesti ymmärtänyt, ettei minun tarvitse mennä enää takaisin. Lempääläläisen Marko Taimisen puolen vuoden urakka armeijan palveluksessa on takanapäin. Puoli vuotta myöhemmin ja monta kokemusta rikkaampana, minkälainen kokemus asepalvelus sitten oikein oli. Marko Taiminen ei näe mieltä palveluksen säilyttämisessä nykymuotoisena, vaan kannattaa palvelusajan lyhentämistä
neljään kuukauteen. Molemmissa taloutta voidaan hoitaa sekä hyvin että huonosti. Uusi yhtiö, Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy, hankkii osakaskunnilleen tai niiden omistamille yhtiöille ja yhtymille tavaroita ja palveluita. Noinkohan vielä toistaiseksi yksinään ja itsenäisenä kuntana pysyttelevä Urjalakin päätyy jossain vaiheessa osaksi Akaan kaupunkia. Asiaa täytyy ainakin sulatella, sillä nyt kaikki on vielä liian tuoreessa muistissa, hän toteaa naureskellen. Vielä täysin palveluksen päättyminen ei ole miehen mieleen iskostunut. Ruoka oli hyvää, mutta sen menekki oli laskettu väärin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kynnysarvo on 100 000 euroa ja rakennusurakoissa 150 000 euroa. tammikuuta. Siviilissä slangisanat karsiutuivat puheesta aika nopeasti, hän toteaa.
Katariina Rannaste
"Tuntuu vielä lomalta"
Yksi asepalveluksensa perjantaina päättäneistä on lempääläläinen 19-vuotias Marko Taiminen, joka palveli puoli vuotta Parolan panssariprikaatissa tykkimiehenä. Aivan samoin kuin EU-Suomen tilakoot, on kasvanut myös kuntien keskikoko. 13.1.2011 PÄÄKIRJOITUS
Mikä on oikea koko?
Kylmäkoskikin on nyt sitten Akaata, kun kunta vuodenvaihteessa liittyi kaupunkiin. Etukäteen armeijalta Marko Taiminen ei osannut odottaa paljoakaan. Slangi tarttuu, ja itsekin käytin sanontoja, kuten hajottaa ja sirpaloitua, aina kun jokin asia otti päähän. Eikä muiden kannata ärsyyntyä, jos varusmies puhuu jatkuvasti intistä. Vesilahden, Nokian, Pirkkalan ja Ylöjärven valtuustot ovat jo päättäneet yhtiön jäsenyydestä. Varusmiesslangin ujuttautuminen puheeseen saattaa kuulua myös asiaan. Paras-hanke suosittaa kunnallisten sosiaalija terveyspalvelujen tuotantopohjaksi kuntatai kuntien muodostamaa yhteistyöyksikköä, jossa on vähintään 20 000 asukasta. Hän kertoo oppineensa armeijassa paljon käytännön asioita, joista on hyötyä siviilissäkin.
Talousmiehenä opin tekemään ruokaa. Täysin hukkaan heitettyä aikaa puoli vuotta ei Marko Taimisesta silti ollut. Ei se koosta riipu.
Hankintayhtiö sitouttaa kunnat viideksi vuodeksi
Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteinen hankintatoimisto on muuttumassa osakeyhtiöksi. Kunnanvaltuusto päättää yhtiön osakkuudesta ensi viikon keskiviikkona. Pitkälti ystävien inttikertomusten varassa hän suuntasi heinäkuussa Parolaan lukion jälkeen. Sen jälkeen sopijapuolilla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään. Uudestaan sinne en kuitenkaan lähtisi. Osakassopimuksen mukaan yhtiö voi myöhemmin tuottaa osakaskuntiensa tarvitsemia logistiikkaja muita palveluita. Kevät kuluu töitä tehdessä ja teatterialan pääsykokeisiin valmistautuessa.
Lyhennetty palvelus pitäisi paketin tiiviinä
Varusmiespalveluksen jatkumisen tulevaisuudesta on keskusteltu julkisuudessa paljon viime aikoina. Tuntuu vielä siltä kuin olisin vain pidennetyllä lomalla, mutta eiköhän se sieltä jossain vaiheessa tajuntaan iske, Taiminen uskoo. Lempäälän kunnan talousjohtaja Kari Auvinen sanoo, että kunta antaa konserniyhtiöilleen ohjeistuksen, että ne voivat halutessaan tehdä hankintansa hankintatoimiston kautta. Aikamoinen rahareikähän se on, eikä vähiten ruoan suhteen. Makasimme tekemisen puutteessa vain punkissa, hän kertoo. Viime viikolla Taiminen palautti viimeiset armeijan varusteensa, juhli kotiin palaamista ja sai sotilaspassinsa. Lisäksi yhtiö tekee omistajilleen tavaroita, palveluita tai rakennusurakoita koskevia sopimuksia tai puitejärjestelyjä. Jos vain koko, eikä esimerkiksi taloudenpito, on ainoa tai ainakin määräävin kriteeri, jolla osoitetaan kunnallisten palveluiden tuottamisen taloudellisuus ja tehokkuus, niin silloinhan Helsingissä Suomen suurimpana kuntana pitäisi palvelutuotanto olla mallillaan. Lempäälän kunnanhallitus hyväksyi hankintayhtiön perustamisen 10. Itsekin tulin muutaman kerran aika tiukkasävyisesti sanoneeksi kavereille ja vanhemmille, että olkaa nyt hiljaa, minua ei huvita puhua, hän kertoo huvittuneena. Lisäksi olen alkanut hoitaa enemmän omia asioitani. Siellä näki kuinka erilaisia ihmisiä on, ja toisista oli pakko löytää hyviäkin puolia, että tuli toimeen kaikkien kanssa, Marko Taiminen sanoo.
Yksi viime perjantaina kotiutuneista
Sisarukset pääsivät jäätä pitkin melkein Lastenkodin rantaan. 200km · ilmastointilaitteiden huollot · paketti- ja matkailuautojen huollot
Joulutuotteet -50%
Auto kuin auto. Minä hetkenä hyvänsä jää voi pettää jalkojesi alta, Aino Kujansuu miettii vakavana. Päätimme lähteä kävelemään kohti Lastenkodin rantaa. Myymme ja vuokraamme.
Lähes kaikki tuotteet-30%
Auto- ja konevuokraamo J.Lundán Ky
Halkolantie 12, LEMPÄÄLÄ 03/3752221 www.lundan.fi
0400 632 832
Linjurit joka lähtöön Mikkolasta www.mikkola.info. Opetuksena on, että vaikka jää tuntuisi kestävältä, niin aina on hyvä olla varuillaan. 200 km arkitarjouksella 50/4h sis. Onneksi olimme kahden ja onneksi laituri oli niin lähellä, että pystyimme ottamaan siitä kiinni, Aino Kujansuu miettii. Aino Kujanpää toteaa, että jäihin putoaminen oli niin nopea humahdus, ettei sitä oikein tajunnutkaan. Jos Kaisa ei olisi ollut mukana, en tiedä, olisinko päässyt jäistä omin avuin ylös. He kävelivät jäätä pitkin vasemmalla olevan laiturin päähän, kunnes jää petti. Lempäälässä asuvat sisarukset Aino, 14, ja Kaisa Kujanpää, 21, yllättyivät viikko sitten pahanpäiväisesti, kun heille tutun järven jää ei kestänytkään. Siskoni pääsi ensin laiturille ja auttoi minut ylös. Luotimme jään kestävyyteen täysin, sillä olemme monta kertaa ennenkin kävelleet siellä. Tarkoituksemme oli nousta avannon vieressä olevalle irtonaiselle venelaiturille. En muista tilanteesta oikein muuta, sillä kaikki tapahtui niin nopeasti. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
3
"Järven jäällä on oltava varuillaan"
Kujansuun sisarilla oli onni matkassa Lastenkodin rannassa
Pitkän pakkaskauden jälkeen moni olettaa, että järvien jäät ovat nyt kantavia. Laiturilla hetken ihmeteltyään tytöt kävelivät 500 metrin päähän kotiinsa lämmittelemään. Laiturin päässä jää yllättäen petti. Jäihin putoamisesta ei ollut epäilystäkään, sillä monet muutkin ihmiset ovat kävelleet siellä, kylmästä kylvystä opetuksen saanut Aino Kujanpää kertoo. Onneksi saimme heti laiturista kiinni, joten emme menneet aivan uppeluksiin. SULINKO
0400 337 925
Lempäälä, Tampere, Akaa ja ympäristökunnat
VALKOISIA UNELMIA
ALE
AUTOJEN VUOKRAUSTA
· Henkilöautoja 200/vko · Muuttoautoja 85/pvä sis. Jalkani olivat jo hieman kangistuneet.
Satu Lehtonen
Lastenkodin rannassa eli Lempoisten uimalassa oleva talviuimareiden avanto on merkitty lippusiimoilla. Sisarukset lähtivät perjantaina 7. Aino Kujanpää (kuvassa) ja hänen siskonsa Kaisa eivät tulleet avannon lähelle. He toivovat, että avanto voitaisiin varmuuden vuoksi merkitä vielä selvemmin. Mietimme siellä hetken, kestääkö jää siltikään meitä, vaikka uimareitten avanto on kaukana. tammikuuta ulkoilemaan kotoaan Hinnontieltä Kirkkojärven jäälle. Satu Lehtonen
HINAUSAUTOT K. Paniikissa ei ehtinyt tajuamaan, että vesi oli jäätävän kylmää
Tällä jo saataisiin terveydenhuollossa sekä taloudessa säästöjä ja käytännössä monia tärkeitä tuotannollisia etuja. Puutarha oli avoinna seitsemänä päivänä viikossa. Viimeisten joukkueiden maaliin tullessa, suurin osa kilpailijoista ja katsojista oli jo poistunut paikalta. Kukkakaupasta tullaan hakemaan ammattitaitoa, hyvää palvelua ja erikoisempia uutuuksia. Vaikka lainat ensi vuonna vähenevätkin esityksen mukaan alle 3 000 euroon per asukas, ne alkavat uudelleen kasvaa. Toinen esimerkki on ajasta, jolloin TampereTurku-maantietä suunniteltiin. Nykyisiin tiloihin Mäkelän kukka muutti vuonna 1986 uuden liiketilan valmistumisen myötä. Lepaalta kotoisin oleva Aarno Mäkelä oli ammatiltaan puutarhuri, ja pariskunta päätti perustaa oman puutarhan kasvihuoneineen Vuokon lapsuudenkodin naapuriin Lempäälään. Hän arveli, että Tampereen seutukunta muuttuu parinkymmenen vuoden sisällä SuurTampereeksi. Kuntalainen oli samaa mieltä esittämistäni investointisuunnitelmista. Sunnuntaiaamunakin meitä tultiin usein sisältä huhuilemaan, että nouskaas jo ylös, jos emme vielä olleet puutarhalla, Vuokko Mäkelä muistelee. Kukat ovat elävää materiaalia, ja niiden kasvamista ja kauneutta on hieno katsella, Mäkelä sanoo. Päättäjien pitäisi tajuta, että näillä polttoaineiden kasvavilla hinnoilla kysyntä on Ylämäellä ja Kirkolla ja kasvupaineet siellä. Ensinnäkin lakkauttaisin Narvan terveysaseman. Kirjastoon saataisiin melkoinen määrä valtionapuja. Tuotteita vietiin paljon myös suoraan asiakkaille. Kimppujen tekemisessä saa käyttää luovuuttaan, ja luonnonmateriaalit löytyvät usein omalta pihamaalta. Mäkelät
osallistuivat myös kukka-alan näyttelyihin, joista tuomisina oli useita kunniamainintoja ja palkintoja. Joka vuosi äiti ja isä kylvävät kaikenlaisia kukkien ja muiden kasvien siemeniä niin paljon, että niistä huolehtiminen alkaa olla jo todella työlästä. Yli 35-vuotiaiden ikämiesjoukkueilla olisi 35 kilometriä (p) ja (v) 45 osuutta. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 13.1.2011
Anu Kuusisto
Elämää kukkien keskellä
Kukkakauppias Vuokko Mäkelä on totisesti elänyt elämäänsä kukkien keskellä, eikä vieläkään kyllästytä. Välittömästi aloittaisin Ylämäen ala-asteen laajentamisen sekä uuden kirjaston rakentamisen suunnittelun. tammikuuta. Anu Kuusisto
Kukkakaupasta haetaan ammattitaitoa
Vuosien varrella kukka-ala on muuttunut paljon, ja nykyisin kukkia saa jo lähes joka kaupas-
Lukijan mielipide
Zetorin talvilepo
Viime viikolla kovana pakkaspäivänä kävin pienellä reippaalla kävelyllä. Vuokko Mäkelä toteaa, että käsityötä osataan kuitenkin yhä arvostaa ja sille riittää kysyntää. Yksityinen talous menisi hänen mukaansa tämmöisillä suunnitelmilla nurin alta aikayksikön. Vesilahti pitäisi kuntalaisen mielestä sitä ennen liittää joko kokonaan Lempäälään tai osa Saastamalaan, osa Nokiaan ja loput Lempäälään. Kunnostaisin vapautuneesta kiinteistöstä luokkatilat Narvan ala-asteen käyttöön. tammikuuta, jolloin liikkeessä tarjotaan syntymäpäiväkahvit uuden vuosikymmenen vaihtumisen kunniaksi.
1950-luvulta lähtien
Vuokko ja Aarno Mäkelä aloittivat puutarhatoiminnan Lempäälässä jo vuonna 1955. Viimekertainen viesti oli pitkäveteinen. Vuokko Mäkelä alkoi hankkia alan koulutusta, kaiken mahdollisen mitä tarjolla oli. Kiinteistöhän on ihan siinä pihapiirissä. Puutarha ja suuret kasvihuoneet olivat 195060-luvuilla jotain uutta ja ihmeellistä, ja ihmiset
saattoivat lähteä puutarhalle ihan vain maisemia ja kukkia ihailemaan. Näin pellon reunaan syksyllä siihen väsähtäneen ja pysähtyneen Zetor 25 A -traktorin, joka näytti nyt olevan suloisen täydellisessä talvilevossa. Sitä ennen kuitenkin tulisi kunnan taloudelliset voimavarat keskittää sinne, missä Vesilahdella on taloudelliset edellytykset ja mahdollisuudet kehittyä, ottaen huomioon seutukunnan suunnitelmat teollisuuden ja asutuksen sijoittumisesta pääliikennevirtojen läheisyyteen. Hän arveli, että ehkä toinen puoli valtuutetuista saattaisi näin haluta, mutta toinen puoli ei sitten millään. Kolmessa maakunnassa 19 viestiä
Vesilahden kasvupaineet ovat Ylämäellä ja Kirkonkylässä
Kunnallispolitiikasta kiinnostunut vesilahtelainen ynnäsi, että vuoden lopussa lainaa oli 3 078 euroa per asukas. Ihmiset tykkäsivät hakea tuotteita puutarhalta, kun kauppoja ei juuri ollut. Olenkin aina sanonut, että meidän lapset ovat turpeessa kasvaneet, Vuokko Mäkelä vitsailee. A-sarjassa olisi kuusi osuutta, kaksi naisen ja neljä miesten (p) ja (v), matkat 35 kilometriä. Alle 18-vuotiaissa nuorissa olisi 45 osuutta (p) ja (v), matkat 35 kilometriä, joista yksi tyttöjen. Kirjoitukset Lukijan mielipide -palstalle voi jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: L-VS/toimitus Tampereentie 17 37500 Lempäälä
Kuihtuva Hämeen Viesti
Hämeen Viesti kaipaa uudistumista. Johan rupeaisi paanalla tapahtumaan. Kuntakohtaisena se olisi hankala järjestää, koska suurseurat varmaankin vastustavat ajatusta. Pahimmillaan se kuulemma vaivasi silloin, kun yläasteen paikkaa harkittiin. Lisäksi voisi olla kuntosarja ja firmasarja M35-sarjan malliin. Hän kysyi, miten minä järjestäisin nämä nyt päätetyt investointisuunnitelmat. Kolme tai viisi neilikkaa, se oli tavallisin ostos silloin. Hänen mielestään en näe sitä päivää, että näin tapahtuisi. Erityisesti kimppujen sitominen on rakasta työtä, jossa saa käyttää luovuuttaan. Tytär Katriinakin oli tullut mukaan yrityksen toimintaan vuonna 1985. Ja taas lainarahalla. Se oli kaikkein hienointa, että sai tyttären mukaan tähän työhön, Vuokko Mäkelä sanoo.
Kukkakauppias Vuokko Mäkelä on yhä tuttu näky kukkakaupassa Lempäälän keskustassa. Kävin äskettäin ostamassa kukkapaidan itselleni, ja myyjäkin kysyi, enkö ole jo saanut tarpeekseni kukista. Vuokko Mäkelä itse rakastaa edelleen erityisesti kimppujen sitomista luonnonmateriaaleista. Mutta aina niin vain pitää tehdä, MäkeläKoski sanoo. Pohjaksi Uudenmaan piirin malli, niin joukkueet kolminkertaistuisivat. Kyllähän tässä olisi harrastusta varmaan joksikin aikaa. Neilikoiden lisäksi myytiin paljon freesioita. Silloin luonnonmateriaalien käytöstä kukkien sidonnassa ei vielä puhuttu niin kuin nyt, Katriina Mäkelä-Koski kertoo. Jorma Hautala Kirjoittaja ikuisti pellolle väsähtäneen traktorin keskiviikkona 5. Joukkueiden määrä lisääntyisi, jos osuuksia lyhennettäisiin ja vähennettäisiin. Taudin seurauksena tie menee nyt Lempäälän halki. Paikalla hän on myös ensi lauantaina 15. Voisi olla naisillakin. Uudet, avarat tilat mahdollistivat entistä suuremman valikoiman. Heikki Eronen. En tietenkään, Vuokko Mäkelä nauraa ja lisää, että kukat kiehtovat aina vain. Kuntalainen totesi, että uusi kirjasto siirtyy suunnitelmissa vuosi vuodelta hamaan tulevaisuuteen ja kummasteli, etteivät valtuutetut uskalla nähdä asioita reaalitalouden näkökulmasta. Aluksi kasvihuoneilla kasvatettiin muun muassa kurkkua, neilikoita, taimia ja ruukkukukkia. Tuskinpa se käynnistyy heti kevään ensi lämpimillä. Ne alueet täällä meillä ovat Ylämäki ja Kirkonkylä. Nyt on menossa jonkinmoinen Zetor-buumi, ja monet ovat innostuneet kunnostamaan harrastuksenaan vanhoja traktoreita. Ylämäelle tulee lisää asutusta uuden kaavan myötä, ja sinne tarvitaan ala-asteen laajennukseen toiset 1,7 miljoonaa euroa, ehkä enemmänkin, jos myös päiväkotia laajennetaan. Eivät ne ole sen enempää reuna-alueita kuin Lempoinenkaan. Nykyinen kirjasto voitaisiin kunnostaa vaikka hammaslääkäritaloksi, päiväkodiksi tai muuhun sopivaan käyttöön. Pariskunnan kolme lasta Kristiina, Klaus ja Katriina kulkivat mukana niin puutarhalla kuin rakennustöissäkin. Sopivat tilat löytyivät Sirvalahdesta vuonna 1970.
Neilikat suosikkeja
1970-luvulla kukkakaupan ykkössuosikkeja olivat neilikat. Vähitellen alkoi itää ajatus kukkakaupan perustamisesta Lempäälän keskustaan. Kaiket kesät sitä tulee touhuttua pihan ympäristössä kaikenlaista nyppimässä, Vuokko Mäkelä tuumaa. Hänen mielestään on Vesilahtea vaivannut vuosikymmeniä kunnallispoliittinen jakomielitauti. Äiti oli vähän aikaansa edellä vuonna 1976, kun hän teki kukkanäyttelyssä seppeleen pihlajanmarjoista ja tammenlehvistä ja sai siitä kunniapalkinnon. Yhä edelleen Vuokko Mäkelä on tuttu näky Lempäälän keskustassa sijaitsevassa Mäkelän kukassa, joka avasi ovensa vuonna 1970. ta. Kuntalainen kysyi arvaanko ollenkaan, miten tulenaralla alueella liikun. Siirtäisin henkilökunnan ja muut toiminnat Kirkonkylän terveyskeskuksen yhteyteen. Yrittäjätytär Katriina Mäkelä-Koski kertoo hymynkare suupielessään, että hänen vanhemmillaan kukkien kasvamisesta innostuminen on välillä melkein ryöpsähtänyt käsistä
tystä. Parhaillaan odottaa Saksasta tuotettu alusta laiterakentajalle lähtöä. Me käytämme haaleanlämpöistä vettä, joka suihkutetaan kovalla paineella erikoista suutinta käyttäen. Alan kilpailu ei kaksikkoa pelota. Vuorinen Oy (03) 375 0336, 0400 621 604 www.evuorinen.fi
Teemme vuosien kokemuksella Laadukkaan Kiinteistönvälityksen lisäksi myös · PERUKIRJAT · OSITUS- ja JAKOKIRJAT · KAUPPAKIRJAT · TESTAMENTIT · ARVIOT ym.
Henry (vas.) ja Reima Viljasen työmatkat vesihuoltohommissa suuntautuvat Kuljusta jokaiseen ilmansuuntaan noin 150 kilometrin säteellä. Sinisävyisessä esitteessä esitellään mm. Ruskeasävyisessä esitteessä esitellään mm. f i
RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA
Rakennusurakointi E. Puhdasvesipuolella heistä valtaosa on yksityisiä. Kahdella autolla operoidaan noin 150 km säteellä Turkua, Jyväskylää, Pohjanmaata ja pohjoista Uuttamaata myöten. Niin riski, että puhdas- ja jätevesi menisivät sekaisin, on häviävän pieni, Reima Viljanen korostaa. Hän on ollut alalla 15-vuotiaan kesätöistä lähtien. Kun jäähän vetävät aina ne samat paikat: nousut kivijalan vieressä tai ulkona poljetun pihan alla, jossa on huono eristekerros, tarjoamme vastaisen varalle putken sisään asennettavaa saattolämpökaapelia. Jätevesipuolen ajokki on ostettu käytettynä. Tänä vuonna liikevaihdon pitäisi kolminkertaistua, sanoo pitkän uran alalla työntekijänä tehnyt Henry Viljanen. Erikoispalveluna HRV Palvelut Oy mm. Tosin puhujanlahjoja se vaati, Reima Viljanen toteaa. Henry Viljanen, yrityksen myynnistä ja henkilöstöstä vastaava, huolehtii jätevesipalveluista, kuten pumppaamoiden huollosta. 03 3753 533, 0400 630 440 www.vesasto.fi
Putket sulaksi haalealla vedellä
Pakkasjakson lauhduttua vesiputket uhkaavat jäätyä monissa kiinteistöissä. pesee vesitorneja ja vedenottamoita. vinssi, vetokuula ja puskulevypaketti KAUPAN PÄÄLLE!
4490,-
MYÖS LIIKUNTASETELI
LLÄ!
Mönkijä TrailPark Oy Pajalantie 6, 37550 Lempäälä p. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään.
Esko Vesasto LKV 0400 630 440
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Se usein otetaan, sillä jo muutama metriä kaapelia ehkäisee jäätymistä ja pitää putken vastaisuudessa sulana. Seuraavaksi kaksikko aikoo ryhtyä valtaamaan markkinoita Pirkanmaalla markkinointia tehostamalla. Isän, Henry Viljasen, ja pojan, Reima Viljasen, yhteisyritys HRV Palvelut Oy:ssä on käytössä kaksi esitettä. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
5
Uusi yritys
Isä ja poika eivät sekoita puhdas- ja jätevesipuolta
Jäätynyt putki sulaksi muutamassa tunnissa
Erkki Koivisto
Apua arkeen - Laatua elämään
Toimitilat puhtaiksi ja pinnat kuntoon!
Lempestin yrityspalvelut:
Säännölliset siivoukset Peruspesut ja vahaukset Pintaremontit
P 010 5481 302 .
Toiminnallamme on ISO 9001:2008 standardin mukainen laatusertifikaatti.
w w w. Olemme aika tarkkoja, että käytämme aina puhdasvesiurakoihin ja jätevesiurakoihin eri autoja ja laitteita. Lähdimme viime vuonna laman mainingeissa hyvään saumaan liikenteeseen, sillä silloin suuret alan toimijat painivat talousongelmissa, sanoo Henry Viljanen. Yrityksen toimitusjohtaja Reima Viljanen operoi puhdasvesipuolella vedenkäsittelylaitteita, pora- ja rengaskaivoja. Operaatioon harvoin menee muutamaa tuntia kauempaa, Henry Viljanen sanoo. Asiakkaitakin on jo nyt noin 150. Kuljussa uusissa tiloissa tukikohtaansa pitävä HRV Palvelut työllistää heidän lisäkseen yhden ulkopuolisen. Olemme Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton LAATUYRITYS. Ideaa omasta yrityksestä jo aiemminkin työkavereina vieraan palveluksessa olleet isä ja poika olivat kypsytelleet jo pitkään. jäte-, salaoja- ja sadevesiputkistojen kuntokartoituksia. Alan messut Pirkkahallissa ja tulevat asuntomessut Vuoreksessa kiinnostavat. Ihmisiä varoitellaan itse sulattamasta putkistoja, mutta miten alan ammattilaiset sen sitten tekevät. Kaksikko kehuu vuolaasti yrityksensä sijaintia hyvien kulkuyhteyksien varrella. Toiminta käynnistyi viime kesänä ja vuonna 2010 liikevaihtoa jälkimmäiselle vuosipuoliskolle ehti uudelle yritykselle kertyä 150 000 euroa. Rengas- ja porakaivoihin on tarjolla ratkaisuja radonin ja arseenin poistoon. Palvelumme on joustavaa kohtuullisin hinnoin. Jätevesipuolella asiakkaita ovat isännöitsijät, huoltoliikkeet ja taloyhtiöt. juomavesikaivojen puhdistuspalveluita kotitalousvähennysten turvin. 010 666 4100 myynti@trailpark.fi www.trailpark.fi av. Huolto- ja pesupalvelun lisäksi yritys myös myy kaikkea pumppuihin ja veden käsittelylaitteisiin liittyvää. l e m p e s t i . Ei toistasataa astetta kuumalla vesihöyryllä, sillä suurin osa putkista on muovia, joka voi ainakin mutkapaikassa sulaa. Puhdasvesi- ja jätevesipalvelut pidetään yrityksessä toisistaan erillään alusta asti, kaikessa toiminnassa ja kaikkialla, aina esitteistä lähtien. mape 1018, la 1014. Erkki Koivisto
Kolmas auto työn alle kesällä
Yrityksen puhdasvesipuolen auto on itse kehitetty. Myös kuntapuoli työllistää yri-
MEILTÄ MM.
MEILTÄ MYÖS HUOLLOT!
SAFARIT
alk.
40,- /hlö
Trapper 400-XL alk. Myös investointeja varten saamamme raha oli edullista
Silke Järvenpään sylissä on toinen perheen puolivuotiaista, Aino Elviira. Myös Milo-koira kuuluu perheeseen.
Punkbändistä laulajanuralle
Ennen tulevan uran ja ammatin selkiytymistä Järvenpää ehti käydä läpi monet musiikillisesti lahjakkaan nuoren miehen elämänvaiheet. Hoitovapaalle jäätyään hän on jatkanut rennommalla tahdilla vierailijana eri produktioissa. Tällä hetkellä olen kiinnitettynä Landesbühnen Sachsenin solistikuntaan. Jussi Järvenpäätä odottaa helmikuussa rooli Straussin Lepakko-operetissa Münchenissä. Uotilan tila Vesilahden Kuralassa, kauniin Kuralanlahden tuntumassa tulee joka tapauksessa pysymään tärkeänä tukikohtana Jussi ja Silke Järvenpäälle. Pidän tulevat kuviot avoimina, enkä pidä mahdottomana, että joskus tulevaisuudessa ryhtyisin vaikkapa täysipäiväiseksi maanviljelijäksi. Alkuvaiheet naurattavat vieläkin Järvenpäätä. Trumpetti on noista ajoista alkaen seurannut Järvenpään mukana, ensin työkaluna keikoilla ja sittemmin harrastusvälineenä laulun vallattua miehen ajankäytön.
Saksassa baritonillekin riittää töitä
Tapani Kansan bändissä hieman laulamisenkin makuun päässyt Järvenpää päätti satsata täysillä laulamiseen, haki Sibelius-Akatemiaan ja pääsi professori Peter Lindroosin oppilaaksi. Tuore isä päätti ottaa rennommin ja jäi hoitovapaalle. Harvinaisen joululoman ja esiintymisen kotikunnassa voi laittaa Jussi ja Silke Järvenpään perheeseen kesällä syntyneiden kaksostyttöjen, Aino Elviiran ja Anna Elisabetin, ansioksi. Vaimo Silke toimii Saksassa ammattikorkeakoulussa englannin opettajana ja myös hänen kalenterinsa mahdollisti perheen tulon Vesilahteen viettämään joulua kaikessa rauhassa. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 13.1.2011
Nollakerhosta Saksan estradeille
Lasten synnyttyä oopperalaulaja Jussi Järvenpää päätti ottaa rennommin
Kun oopperalaulaja Jussi Järvenpää monen vuoden jälkeen pääsi Saksasta kunnon joululomalle koti-Suomeen, oli klassisen laulun ystävillä tilaisuus kuulla oman kunnan suurta poikaa livenä. Tulevan vaimonsa Silken oopperalaulaja Järvenpää kohtasi luonnollisesti oopperassa, mo-
lempien tosin istuessa katsomon puolella. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt kulua jo neljä vuotta. Kolmetoistavuotiaana meillä oli punkbändi Fun, sittemmin nimeltään Musta Aukko, jossa tietysti oltiin olevinaan kovia jätkiä ja päästiin leikkimään rokkilaulajaa. Pari, kolme viikkoa saattoi mennä niin, ettei kotona ehtinyt käydä. Suomen pienen oopperamaailman rajalliset mahdollisuudet käänsivät baritoni Järvenpään katseen Saksaan ja sen kymmeniin oopperataloihin. Lupaavalle trumpetistille tuli takavuosien iskelmä- ja tanssikulttuuri väsyksiin asti tutuksi hänen soittaessaan eturivin esiintyjiin kuuluneiden Tapani Kansan ja edesmenneen tangokuninkaan Sauli Lehtosen yhtyeissä. Kielikurssien ja Kölnin musiikkikorkeakoulun jälkeen oli taskussa diplomilaulajan paperit vuonna 2003. Ennen laulua tuli kuitenkin puhallin, trumpetti, eikä hommaa otettu vielä turhan ammattimaisesti. Arto Hämäläinen. Saksassa melkein joka kaupungissa on oopperatalo, jossa on musiikkiteatterin lisäksi puheteatteri. Nämä seudut ovat minulle tärkeitä tukikohtia, joiden rauhaan on mukava tulla oopperamaailman hektisyydestä, kertoo Järvenpää lapsuudesta tuttujen maisemien ja ihmisten merkityksestä. Myös monet Keski-Euroopan klassisen musiikin festivaalit ovat tulleet maalaispojalle tutuiksi.
Kaksosia hoitaessa ja laulua treenatessa päivät menevät todella äkkiä, kertoo hoitovapaasta nauttiva oopperalaulaja Jussi Järvenpää sylissään Anna Elisabet. Ihanteellista olisi, jos voisimme asua puolet vuodesta Saksassa ja puolet täällä. Jouluaattona hän esiintyi Vesilahden kirkossa Lupaukset täyttyvät -sanajumalanpalveluksessa yhdessä kanttori Satu Sointu-Siltasen kanssa. ooppera-aarioista oman kunnan pojan esittäminä. Onhan se minulle lapsesta saakka tuttua puuhaa, pohtii Järvenpää tulevia valintojaan. duktioihin, jolloin laulutuntien ottaminen tuli ajankohtaiseksi. Ohjelmistossa on niin oopperaa, operettia kuin musikaalejakin, esimerkiksi viime syksynä My Fair Lady, jossa minulla oli melkein puhdas puherooli, kertoo Järvenpää työstään Saksan estradeilla. Sisäänpääsy oopperakoulutusohjelmaan tiesi useita produktioita vuodessa, runsaasti esiintymiskokemusta ja kontakteja alan vaikuttajiin. Laulun nouseminen nuoren miehen urasuunnitelmien kärkeen kypsyi Järvenpään mielessä niiden pitkien kilometrien ja tuntien aikana, jotka hän seuraavina vuosina vietti keikkabusseissa Suomea päästä päähän matkatessaan. Vuosien mittaan Järvenpään hoidettaviksi ovat tunnetuissa oopperoissa tulleet lukuisat roolit, kuten Taikahuilun Papageno, Iloisen lesken Danilo ja Don Pasqualen Malatesta. Teatterikin kiinnosti, ja Valkeakoskella pääsin erään harrastajateatterin pro-
Suomen kesää ei voita mikään
Suomessa Jussi Järvenpää on esiintynyt muun muassa Ooppera Skaalassa sekä Turun, Porin ja Vantaan oopperoissa. Jossain vaiheessa, jossain päin Suomea keikkabussissa istuessani päätin, että tätä en kyllä aio koko loppuelämääni tehdä, muistelee Järvenpää rankkaa kiertämistä.
Arto Hämäläinen
Suomalainen vesilahtelainen
Olen edelleen suomalainen, vesilahtelainen ja narvalainen. Ja silloinkin saattaa tulla yllätyksiä, ääni mennä tai muuta ikävää, sillä tämä on todella kovaa työtä. Toivottavasti jo ensi kesänä. Täällä ei naapureita haittaa, vaikka vähän laulaa luikauttaisin tai töräyttäisin trumpettia. Järvenpään tien suurille estradeille voidaan katsoa lopullisesti selkiytyneen hänen SibeliusAkatemian vuosinaan, mutta sysäys musiikkiin tuli jo yhdeksänvuotiaana innoittajien löytyessä aivan kotikulmilta. Naimisiin pari meni vuoden kuluttua vuonna 2007. Suomen kesä on valoisuudessaan niin ehdoton, että siitä pitää päästä nauttimaan, saunomaan ja uimaan omaan rantaan.
Konsertti kirkonkylään?
Seuraavaa esiintymistään kotikunnassaan Järvenpää ei ole vielä sopinut, mutta kirkkoherra Harri Henttisen kanssa on vakavassa mielessä heitelty ilmaan ajatuksia kirkonkylässä järjestettävästä konsertista, jossa yleisö saisi nauttia suomalaisista lauluista ja
Entinen ykkösjuttu, trumpetti, on viime aikoina soinut yhä useammin Järvenpään perheessä isännän verestäessä konservatoriossa ja lukuisissa orkestereissa hiottuja taitojaan. Esiintymistahti oli toisinaan mieletön, yli kolmekymmentäkin keikkaa kuukaudessa Lehtosen ollessa uransa huipulla. Narvan torvisoittokunnassahan on käynyt töräyttelemässä melkein jokainen kyläläinen ainakin vappusoitoissa. Matkalaukkujen pakkaaminen ja paluu perheen toiseen kotimaahan oli kuitenkin edessä jo pari päivää uudenvuoden jälkeen. Aloitin trumpetinsoiton opiskelun Tampereen konservatoriossa laulu sivuaineenani. Soittokunnan johtajan Yrjö Punkarin vetämässä Nollakerhossa tutustuin ensimmäistä kertaa nuotteihin ja pääsin myös esiintymisen makuun. Laulaja ei voi valita produktioitaan vapaasti eikä muutenkaan suunnitella uraansa vuosikausiksi eteenpäin, ellei ole aivan maailmanhuippu alallaan. Melko todennäköistä on myös, että trumpetisti Järvenpäätä päästään kuulemaan vanhan kotikylän orkestereissa
Nimeä uudelle tulokkaalle ei vielä ole, mutta kambodzalaislähtöinen Polin Suojoki arvelee sen olevan esikoisen, 2-vuotiaan Eveliinan, nimen tavoin suomalainen. Armas Laitisen siirryttyä pois paikkakunnalta valittiin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nimismies Harry Hällberg ja varapuheenjohtajaksi kunnanjohtaja Väinö Heikkilä.
Sää
Torstaina
Lempäälä
Perjantaina
Lempäälä
Lauantaina
Lempäälä
Sunnuntaina
Lempäälä
-5
2 3
-13
3
-14
5
-7 -7
Vesilahti
-6
Vesilahti
-12
Vesilahti
-11
Vesilahti
9:26
15:41
9:25
15:44
9:23
15:46
9:21
15:49
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,95 e/min + pvm. Suojokien kuopuksen syntymässä oli mukana dramatiikkaa, kun napanuora katkesi synnytyksen aikana. Ensimmäisiä vauvaa tervehtimään tulleita olivat Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult ja MLL:n Lempäälän yhdistyksen puheenjohtaja Risto Tuominen, jotka kävivät viime perjantaina toivottamassa uuden kuntalaisen tervetulleeksi. Poikavauvan päivät ovat sujuneet rauhallisesti nukkuen ja syöden. Ensimmäisen puolen vuoden aikana rekisteröityminen on ollut niin vilkasta, että monien yhdistysten jäsenmäärä on lisääntynyt merkittävästi joillakin jopa kaksinkertaistunut, vaikka rekisteröityminen ei edellytä jäseneksi liittymistä. Joka tapauksessa tämä oli paras mahdollinen aloitus uuteen vuoteen. Ensimmäisinä päivinä kotona perhe on totutellut yhteiseen olemiseen. Polin Suojoen ja hänen aviomiehensä Timon poika on ensimmäinen tänä vuonna Lempäälässä syntynyt vauva. Pariskunnan kuopuksen laskettu aika oli vasta loppiaisena 6. Viesti ei vielä ole saavuttanut kaikkia Suomessa eikä ulkomaillakaan asuvia sotaorpoja. Pojalla ei kuitenkaan ollut niin kiire. Kaatuneitten Omaisten Liitto tavoittelee rekisteröitymisellä sotaorpotunnuksen saamista, mikä osoittaa, miten raskaan uhrin sotaorvot joutuivat isänmaalle antamaan. Sotaorpojen olemassa olon tunnustaminen ei maksa valtiovallalle mitään - se on kunniavelka. Poika herättää vain kerran yössä syödäkseen, äiti kertoo tyytyväisenä. Uuden vuoden juhla sai aivan uuden merkityksen, Timo Suojoki toteaa hellästi. Tilanne oli jännittävä, mutta kaikki päättyi hyvin ja me molemmat toivumme, hän toteaa. Loukkaantumisista huolimatta Suojoet kotiutettiin sairaalasta jo myöhemmin samana päivänä tilanpuutteen vuoksi. Maaperätutkimukset, koepumppaukset sekä näytteiden tarkka ja yksityiskohtainen selvittely nousi kustannuksiltaan noin 750 000 markkaan. Timo Suojoki kokee, että äidin ja vauvan olisi pitänyt saada olla sairaalassa pidempään, mutta pitää oleellisimpana sitä, että kaikki selvisivät uhkaavasta tilanteesta. Muutamat sotaa käyneet maat ovat hoitaneet sotaorpokysymyksen avustaen sotaorpoja viime vuosiin asti eri tavoin.
Nimitys
Lempäälässä asuva Natalia Kettunen, o.s. Katariina Rannaste teiden maisteriksi Tampereen yliopistosta.
50 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat Perjantaina tammikuun 13 pnä 1961
Useita hyviä pohjavesiesiintymiä löydetty Lempäälän keskustan vesijohtoveden saamiseksi
Lempäälän Vesi- ja viemäriosuuskunnan hallituksen kokouksessa viime tiistaina oli alustavassa käsittelyssä myöskin syksyn aikana suoritettujen pohjavesitutkimusten tulokset karttapiirroksineen. Lähdimme sairaalaan vähän ennen puolta yötä, uudenvuoden rakettien loisteessa, tuore toisen lapsen isä kertoo. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
7 Ajankohtaista
Vauvan vuosi
Synnytykseen uudenvuoden rakettien loisteessa
Potra poika Sarapistosta on Lempäälän vuoden ensimmäinen vauva
Katariina Rannaste
Sotaorvot rekisteröityvät
Talvisota ja jatkosota jättivät Suomeen jälkeensä noin 50 000 sotaorpoa. Vuoden ensimmäisiä vauvoja on muistettu pienin lahjoin kunnan ja MLL:n toimesta jo parinkymmenen vuoden ajan. Poika tuli maailmaan reilu pari tuntia vuoden vaihtumisen jälkeen kello 2.15. Suoritetut tutkimukset ja koepumppaukset osoittivat, että lähemmin suunnitelmassa mainituista kohteista on mahdollisuus saada hyvälaatuista pohjavettä. Myös Polin loukkaantui lievästi alaselästään. tammikuuta, siksi synnytyksen käynnistyminen uudenvuodenaattona tuli hienoisena yllätyksenä. Tämä kirjoitus aloittaa juttusarjan, jossa seurataan Suojoen perhettä ja vastasyntyneen pojan kasvua osana Lempäälän-Vesilahden Sanomien 80-vuotisjuhlavuotta. Nopeaa toimintaa vaatineessa tilanteessa vauvan toinen hartia venähti niin, että sitä joudutaan tukemaan siteellä pari viikkoa. Tapaturma-virasto) ei ole laatinut heistä valtakunnallista rekisteriä. Arvion mukaan elossa on vielä noin 30 000 sotaorpoa. Pieni poikavauva tuhisee puuvillanuttuun käärittynä sitterissä. Elossa olevien sotaorpojen määrästä ei ole ollut täsmällisiä tietoja, koska Valtiokonttori (ent. Kaatuneitten Omaisten Liitto (KOL) ryhtyi tämän vuoden alussa valtaisaan urakkaan yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa ja aloitti rekisterin laadinnan. Peltola on valmistunut yhteiskuntatieIsosisko Eveliina, 2, odottaa saavansa äitinsä Polin Suojoen sylissä olevasta pikkuveljestään leikkikaverin parin vuoden kuluttua. Rekisteröitymislomakkeita on saatavana liiton paikallisten (73) jäsenyhdistysten kautta tai KOL:n nettisivulta. Rekisteröintilomakkeita on tähän mennessä jätetty noin 15 000 kappaletta. Tampereen keskussairaalan synnytyssalissa pariskunta jännitti, osuisiko syntymä mieleenpainuvaan aikaan 1.1.2011 kello 01.11. Syntyessään poika painoi 4 070 grammaa ja pituutta oli 53 senttiä. Lapsi oli saatava maailmaan pian. Vesi- ja viemäriosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja pankinjoht. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat sotaorvot toivovat, että he saisivat tarvitsemaansa sosiaalista tukea sotaorpostatuksella. Ristiäisjuhlien alla poikavauva on saanut tuntumaa myös ulkopuolisista ihmisistä
Petteri Iivonen on käynyt Vesilahdessa viimeksi viitisen vuotta sitten. Tällä kilpailulla oli minulle erityinen merkitys, sillä suoritukseni edellisessä kisassa vuonna 2005 meni hieman penkin alle. Opinnot ja konserttimatkat pitävät Iivosen kuitenkin ulkomailla. Kadulla olevia puomeja ja muita kulkuesteitä on ehdottomasti noudatettava. Kunnat jättävät kumppanuusohjelman jatkamisesta hakemuksen Suomen kuntaliittoon, jossa hanketta hallinnoidaan. Myös räystäitä kannattaa tarkkailla. Vesilahti on oikeastaan ainoa pysyvä kotini Suomessa, sillä vanhempani ovat muuttaneet usein, enkä ole juurtunut kaupunkiasuntoihin samalla tavoin kuin sukutilalle, hän toteaa. Suoritin lentoluvan 16-vuotiaana, Iivonen kertoo. Olen asunut ulkomailla jo niin kauan, että Suomeen muuttaminen tuntuu ajatuksenakin kaukaiselta. Aina löytyy puutteita, eikä perille pääse ehkä koskaan, toteaa viulisti Petteri Iivonen. Tekijät saatiin kiinni, mutta syy käytökselle ei ole selvinnyt.
Kotisi tekijä
Rakennusliike Markku Haataja Oy www.kotisitekija.
(03) 375 3946
seppo.haataja@kotisitekija.
Liity avainasiakkaaksi
Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua uusissa tiloissamme, Puistokatu 4. tammikuuta iltapäivällä kello viiden aikaan Lempäälässä. Sain viulun 4-vuotissyntymäpäivälahjaksi, ja hyvin pian oli selvää, että viulu on minun instrumenttini, hän selvittää. Pysyvästi Suomeen hän ei enää osaa kuvitellakaan muuttavansa. Tampereentie 414 sijaitsevan ravintolan edessä sijainnutta autoa vaurioitettiin potkimalla. Toisekseen minulle oli tärkeää, että pääsin pitkästä aikaa esiintymään Suomessa, hän perustelee. Namibialaiskuntien elinkeinotoiminnan vahvistamisella on tarkoitus lisätä paikallisten yritysten ja työpaikkojen määrää, jolloin myös elinkeinoelämän rooli kunnan kumppanina kehittyy. Vesilahdessa on monia rakkaita paikkoja ja sieltä on paljon lämpimiä muistoja. Petteri Iivonen on saavuttanut jo paljon. Pitkissä mestariteoksissa on paljon erilaisia kohtia, joita työs-
Asunto Oy Lempäälän Kotirinne
Koteja Onnellisille Isoille ja Pienille Perheille Lempäälään Kuljuun
Kiinnostuitko. Yhteistyön tavoitteena on tukea ja edistää namibialaisten Ondangwanin ja Keetmanshoopin kuntien innovatiivista ja tehokasta sosio-ekonomista kehitystä ja paikallisia palveluja. Iivonen aloitti harjoittelun pianolla kolmevuotiaana pianis-
Viulunsoitto on matkaa täydellisyyteen. Iivosen saavutus on kisan historian toiseksi paras suomalaissuoritus, Pekka Kuusiston 15 vuoden takaisen voiton jälkeen. 375 2484,
0400 628 870
Täydellisyyttä tavoitellen
Viime vuoden Sibelius-kilpailu merkitsi Iivoselle paljon. Kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti, mutta hänet vietiin päivystykseen tarkistettavaksi. Nykyään Israelissa, Tel Avivissa opiskelevalla 23-vuotiaalla viulistilla on harvemmin aikaa käydä isovanhempiensa ja isänsä Saarikunnassa sijaitsevalla kotitilalla, mutta kylää hän ajattelee edelleen lämmöllä. Äkkinäisempi voisi olettaa viulunsoiton alkavan tympäisemään, mutta Iivosen mukaan asia on päinvastoin. tammikuuta Lempäälässä yhden aikaan yöllä. Ota yhteyttä!
Nuorukaiset potkivat auton vaurioille
Kaksi nuorta miestä vahingoitti taksiautoa lauantaina 8. Silti yleisö pitää yllättää uudella ja raikkaalla tulkinnalla, vaikka soittaisi kuinka ikiaikaista sävellystä tahansa. Sama pätee klassiseen musiikkiin. Viulua Petteri Iivonen on siis soittanut noin 19 vuotta. Suomi on kotoinen, mutta kaukainen, hän toteaa. Työhön sisältyy muun muassa kuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden koulutus sosiaaliseen innovatiivisuuteen sekä syrjäytymistä ehkäisevään ja osallistavaan hallintoon ja palveluiden tuottamiseen. Taloyhtiön hallituksen tai isännöitsijän tulee huolehtia turvallisuudesta aina, kun heidän tietoonsa tulee mahdollinen vaaratilanne.
Puistokatu 4 37500 Lempäälä Puhelin (03) 375 0955
Amalian jouluisia maalauksia apteekin aulassa.. Siinä Helsingistä kotoisin olevan Petteri Iivosen lapsuusmuistoja Vesilahdesta, jonka maisemissa hän lapsuutensa ja nuoruutensa kesiä vietti. Katariina Rannaste
Soita ja tilaa ilmainen esittely! Nyt viiden vuoden täystakuu.
KODINKONEHUOLTO VEIJO MATIKKA
17 vuoden kokemuksella
kylmälaitteet · pesukoneet · hellat · sähköasennukset ähkö k t KYLMÄ- JA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY
SUURKEITTIÖLAITTEET · MYYNTI · HUOLTO · ASENNUS
Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Satu Lehtonen
Avoinna Ma-pe 8.30-20 La 8.30-15 Su 11.00-15
Isännöintiliitto: jalankulkijat turvallisille reiteille
Isännöintiliitto kehottaa jalankulkijoita varovaisuuteen niin liukkauden kuin katolta putoavan lumen ja jään vuoksi. Nuoruuden haaveenani oli tulla ammattilentäjäksi, mutta näkökykyni muodostui esteeksi. Ulkoasiainministeriö rahoittaa hanketta seitsemällä miljoonalla eurolla. Lempäälän kunta tekee Pohjoinen-Etelä -yhteistyötä yhdessä Kangasalan kunnan kanssa. Iivonen muun muassa voitti joulukuussa kakkossijan maailman merkittävimpiin viulukilpailuihin kuuluvassa Jean Sibelius -kilpailussa. Niiden soittamista voisi verrata taulun maalaamiseen; vaikka maalaisit aina saman taulun, siitä ei tule koskaan täysin samanlaista. Pääsy liukkaille tai lumenputoamisen vaara-alueelle pitää estää puomeilla tai muilla keinoin. 8
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 13.1.2011
OMAKOTITALOJEN OSTAJAT EIVÄT NUKU TALVIUNTA...
Huippuviulistin sukujuuret Vesilahdessa
Petteri Iivoselle Suomi on kotoinen, mutta kaukainen
Isoäidin tekemä kotiruoka, traktorin pukilla istuminen elonkorjuun aikaan sekä sorsastus isän ja isoisän kanssa. Olen erkaantunut elämästä siellä. Hän haaveilee pidemmästä lomasta, jonka aikana ehtisi jälleen vierailemaan paikkakunnalla. Tavoitteena on myös kuntasuunnittelun ja kunnallisteknisten palveluiden kehittäminen. Täysin unelmaa lentämisestä en hylännyt, vaan tein siitä harrastuksen. Tervetuloa!
LIITY SINÄKIN AVAINASIAKKAAKSI!
Autoilija törmäsi moottoritien kaiteeseen
Henkilöautoilija törmäsi moottoritien kaiteeseen perjantaina 7. Klassisen musiikin kappaleista löytää aina jotain uutta. Taustalla on valtava määrä harjoitustunteja, ja jopa tuhansia toistoja kohti täydellisyyttä. Auton keula vaurioitui törmäyksessä pahoin.
Lempäälä ei katkaise sidettään Afrikkaan
Lempäälän kunta haluaa jatkaa Pohjoinen-Etelä -yhteistyöohjelmaansa vielä ainakin kolme vuotta. Klassinen on hänestä merkityksellisintä musiikkia. tää, hän valaisee. tiäitinsä johdolla, mutta valitsi viulun soittimekseen jo varhain. Pelastuslaitos joutui auttamaan autoonsa jumiin jääneen miehen ulos. Lempäälän ja Kangasalan kunnille kumppanuudesta ei koidu ylimääräistä menoa. Moni osaa soittaa viulua teknisesti hyvin, mutta vain oikeat artistit osaavat soittaa yleisölle vakuuttavasti omalla, tunnistettavalla tavallaan, pohtii Iivonen ilmaisukyvyn merkitystä.
MYYTKÖ?
-SOITA MEILLE
LÄMMINHENKISTÄ KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ
Tuija Kyyhkynen laillistettu kiinteistönvälittäjä 050 5262 766 Päivi Nyström laillistettu kiinteistönvälittäjä 050 4666 666
Tampereentie 23, 37500 Lempäälä (03) 375 1111 www.kiinteistokulma.fi
KYLMÄT JA KUUMAT
-lämpöpumput
KODIT · LIIKETILAT · TOIMISTOT · HALLIT
PANASONIC
MARKKINAJOHTAJA
Lentävä viuluvirtuoosi
Aikaa Petteri Iivoselta löytyy muullekin kuin musiikille; hän harrastaa taitopurjelentoa. Klassisessa musiikissa haastetta riittää myös siinä, että kuulijat vaativat moitteetonta tekniikkaa, joka syntyy toistamalla samoja asioita harjoitushuoneen yksinäisyydessä
Nuorten yöhön saapuneet kolmetoistavuotiaat Aku Piispanen ja Veeti Aramo kaipasivat paikalla aiemmin ollutta ilmakiekkopeliä, jonka joku oli onnistunut hajoittamaan. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
9
Vesilahti ei sittenkään hullumpi paikka nuorelle
Nuorisotyössä aikuisen läsnäolo isoa vaihdetta tärkeämpää
Vesilahden nuorisotila Nurkassa vietettiin 4. Sievänen puhemiehenään kolmikko halusi kertoa vesilahtelaisen nuoren näkymyksen kunnan nuorisosta sekä siitä,
Uudet pelit vetivät myös väkeä Nuorten yöhön. Nuorisotyöntekijän kannattaa myös harrastaa sohvamaastoutumista. Asuin ennen Tampereella, missä on ihan liikaa väkeä. Lisää bussivuoroja, että pääsisi jonnekin! Kaikenlaista tekemistä saisi olla enemmän. Ihmisiä ei tarvita enempää. Koulujen päättäjäispäivinä meno kirkonkylän raitilla on suhteessa hurjempaa kuin Tampereella, jossa kävin hakemassa kokemusta yöpartiointiin nuor-
Lisää busseja!
Keskiyön pitsahetkeä ja toista elokuvaa odotellessaan neljätoistavuotiaat Veera Antila, Neele Koskinen ja Emmi Sievänen tutkivat kaverien kuulumisia Facebookin kautta. Neele Koskinen (etulalalla), Emmi Sievänen (vas.) ja Veera Antila etsivät Facebookista kaverien päivityksiä. Nuorisotyöntekijä Petri Toivainen oli yksi neljästä puhalluttajasta.. Kaikkein parasta koko tapahtumassa Piispasen ja Aramon mielestä oli kuitenkin se, että paikalla saattoi
Nuorten yössä koneille oli hetkittäin ruuhkaa. Kahden hengen katupartiollemme saattoi tulla yli viisikymmentä kontaktia apua tarvitseviin, koulun päättymistä juhliviin nuoriin. Mitäkö täältä puuttuu. Tapahtuman järjestivät Vesilahden kunnan nuorisotoimi, Vesilahden seurakunta ja Yhteisöturvaa nuorille -hankkeen edustajat. Fiiliksen mukaan. Ja sitä paitsi valvoja-aikuiset olivat heidän mielestää hyviä tyyppejä. Biljardin lisäksi pojat aikoivat Nuorten yössä heittäytyä ainakin kerran leffanurkkauksen sohville elokuvaa katsomaan. Ovella sai jokainen varautua puhalluskokeeseen, sillä päihteettömään tapahtumaan pääsi sisään vain mittarin näyttäessä pyöreätä nollaa. Heillä on paljon kaikenlaisia harrastuksia. Biljardipöydät, elokuvat, pleikkarit ja x-boksit löysivät käyttäjänsä, jonottamaankin suosituimmille laitteille saattoi joutua. Emme ole juoppotakseja emmekä ilonpilaajia, ja palaute nuorilta onkin ollut pelkästään positiivista. Kun aikuinen on nuoren mielestä osa paikan kalustusta, hän kuulee juttuja, joita ei muuten ehkä kuulisi. Keskimäärin kahdesti vuodessa toteutettava tapahtuma veti jälleen tuvan melkein täyteen, eli viitisenkymmentä mukavasta yhdessäolosta ja kivasta tekemisestä kiinnostunutta nuorta eri puolilta kuntaa. Työntekijävaihdosten myötä hieman henkeä vetävän katupartiotoiminnan myötä Sihvolle on muodostunut käsitys Vesilahden nuorison juhlimiskulttuurista. He seuraavat tarkasti toisten vaatteita ja valittavat niistä. Neliöitä piisaa suuremmallekin joukolle ja tiloissa on televisioita, tietokoneita, pelejä, luettavaa sekä parikin biljardipöytää. Tammikuun pimeässä yössä kirkonkylän nuorisotila Nurkassa meno oli sataprosenttisen päihteetöntä, ja ikään katsomatta kaikilla vaikutti olevan positiivinen meininki. Illan biljarditurnaukseen lämmitellessään he olivat yhtä mieltä siitä, että kotona yksin olemisen tai kylällä pyörimisen sijaan Nurkkaan kannattaa poiketa arkisinkin kavereita tapaamaan. Tapahtumaan olivat tervetulleita nuoret 13 ikävuodesta alkaen ja mukavaa yhdessäoloa, pelailua ja leffojen katselua sai jatkaa vaikka seuraavaan aamuun kello viiteen saakka, jos vanhemmilta saadussa lupalapussa niin luki. Yhtenä neljästä valvojasta toiminut seurakunnan nuorisotyönohjaaja Rami Sihvo uskoo vankasti, että nuoret osaavat arvostaa paikalla olevaa aikuista, joka ei kyttää, mutta on silti tukena tarvittaessa. No hese, mäkkäri ja miniostoskeskus, jossa olisi paljon vaatekauppoja. Arto Hämäläinen
Katupartio liikkeelle koulujen päättyessä
Nuorten vapaa-ajanviettoa ja alkoholinkäyttöä on tapana arvostella. He osaavat arvostaa sitä, että tarvittaessa paikalla on aikuinen tärkeät päätökset tekemässä. Pojat pitivät nuorisotilaa ja sen tarjoamaa tekemisvalikoimaa kuitenkin hyvänä. hengailla luvan kanssa melkein aamuun asti. Puhallutuksesta ja muusta valvonnasta vastasivat neljä järjestäjätahoja edustavaa aikuista.
Arto Hämäläinen
Parasta kaverit ja yö
Koulun kupeessa sijaitsevat, melkein uutuudenkiiltävät nuorisotilat saisivat luultavasti monet isompienkin kuntien päättäjät kateellisiksi. Nuorisotyössä ei aina tarvitse mennä isolla vaihteella, järjestää retkiä ja isoja tapahtumia, vaan tärkeintä on olla saatavilla. Joku ajatteli viipyä pari tuntia, toinen ainakin kello kahteen asti. Vesilahtelaiset nuoret ovat kaikki erilaisia. Vesilahdessa on mukavan rauhallista. tammikuuta ensimmäistä syysloman jälkeistä Nuorten yötä. millainen paikka, plussineen ja miinuksineen, Vesilahti on nuoren silmin. Kalle Mäntymäki (vas.) ja Tatu Salonen testasivat jääkiekkopeli NHL:ää.
Sisään pääsi ainoastaan, jos puhalsi alkometriin nollat. ten keskuudessa. Lisääkin saisi tietysti nuorten mielestä olla
Väkivahva Tommi Välimaa loisti etenkin Oulussa (1+1), Jarkko Pyymäki molemmissa (1+2), kuten Mikael Ruohomaakin (2+0). Rantanen syötti varsinaisella peliajalla Suomen maalit ja ottelu eteni jatkoajalle 22-lukemissa. Pronssipeliin tuli vastustajaksi Tshekki. MMkisoja pelataan vuosittain ja kaksissa seuraavissa kisoissa mahdun vielä mukaan. Eilen Kisa kohtasi Hakkarissa huimassa voittoputkessa seilaavan KooKoon ja lauantaina samaan looraan luistelee Kisaa vastaan Kiekko-Vantaa pääkaupungin liigaseurojen lainapelaajineen. Ennen pronssipeliä kaikki olivat jännittyneitä, mutta toisaalta kaikki himoitsivat mitalia. Tällä kertaa sekä henkinen että fyysinen lataus osui kohdilleen ja päävalmentaja Vesa Kokkosen lupailema "Kisan iloinen kevät" sai jälleen lisää odotuksen tulta alleen. Kiertuepäällikkö Lauri Paalasmaan mielestä Planin sanoma istuu kiertueen yhteyteen. Välierissä Kanada vei ja Suomi vikisi: 61 vaahteranlehtisille. Ice Skating Tour luistellaan maanantaina 17. Juha Raunio
JÄÄK
A IEKKO
Masku Areena, Urheilukatu 5, Lempäälä
KISA taistelee Lempäälässä
Liput 10, 8 ja 5 .
Varaudu turvatarkastukseen! Villihanhen asiakkaille ilmainen kyyti hallille ja takaisin. Toinen on ainakin viime vuoden olympiamitalisti Hiirikosken Jenni, mutta kukahan se toinen on. Ice Skating Tour kiertää ympäri Suomea. Pikkuneitinä hän lähti mukaan poikien joukkueeseen Lempäälän Kisaan, missä hän pelasi viime kevääseen asti ja vielä osan tätä syksyä. Suomen joukkueen pelit lähtivät MM-mittelöissä käyntiin huonosti. Toivottavasti Planin ja Luisteluliiton yhteistyö innostaa koululaisia ja perheitä kiinnostumaan lasten oikeuksista, sanoo Planin kotimaan työn johtaja Hanna Nurmi. Olisiko Anttilan Marko. Ilveksen kanssa on vakaa tarkoitus puolustaa menestyksellä viime kevään SM-kultaa, kuuluvat Hakkarin koulun 9. Vasta 15-vuotias joukkueensa kuopus oli Suomen joukkueen kolmanneksi paras pistenikkari tehden kuudessa ottelussa pisteet 1+2. Vielä kun kehutaan turneen molemmat pelanneet veskarit Mikko Pätsin ja Jaakko Simolan sekä joukkuettaan sytyttäneen Henri Sandvikin, on Kisan hyvä edetä kohti kevättalven ratkaisupelejä. Koululaiset oppivat Planin lastenlaulun Nyt kuuntele mua! kertosäkeeseen vauhdikkaan koreografian, jonka on tehnyt Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Marko Keränen. luokkaa käyvän Annin mietteet. Raju bussissa istuminen ja pelit noin 20 tunnin välein eivät ole mitään helppoja nakkeja, ja edelliskausilla Kisalla on monta karvasta muistoa pohjoisen tuplakierroksilta. Kolmannessa ottelussa Sveitsiä vastaan aukesivat joukkueen ja Annin maalihanat 41-voitolla. Myös se oli upeaa, että todella moni pelaaja onnistui ja tehopisteet jakautuivat hyvin tasaisesti. 9-21, la 9-21 ja su 9-21
lauantaina 15.1. Jatkoajan alkuhetkillä Suomi runnoi ylivoimalla ratkaisuosuman. Se alkoi Lohjalta 16. Ylpeyteen on monta hyvää perustetta. Tapahtumia on 60 päivänä 57 paikkakunnalla. Tampereen Ilveksestä otettiin taitavaan pelaajaan yhteyttä, ja tie vei takkuturkkien naisten maineikkaaseen liigaryhmään ja sen nykyiseksi runkopelaajaksi. Vielä kirsikkana kakun päällä oli muutaman pelaajan huippuonnistumiset, kuten esimerkiksi työmyyrä Juho Joki-Erkkilän värkkäämät kaksi maalia Kajaanissa Hokkia vastaan. Neljännesvälierä oli kiekkotrilleriä parhaimmillaan, kun Ruotsi ja Suomi iskivät yhteen pääsystä mitalipeleihin. Maajoukkueeseen tuli kutsu leirille viime kesänä. Hotellilla pidimme sitten mitalijuhlia, maisteli tuore MM-mitalisti tuntemuksiaan muutama päivä h-hetken jälkeen. Oletko sinä kolmas LeKikasvatti olympialaisissa, jo niinkin pian kuin Venäjän Sotshissa vuonna 2014. Mitalin varmistuttua yhdelle jos toisellekin pelaajista tuli itku silmään. Lempäälän Kisan kasvattamista jääkiekkoilijoista kaksi on edustanut Suomen olympiakisoissa, tiedätkö Anni ketkä. Olen tosi ylpeä joukkueestani, tiivisti Kokkonen reissun päällimmäiset mietteensä sanoiksi. tammikuuta Lempäälässä Hakkarin kentällä. maaliskuuta. No, ei vaan 2002 Salt Lake Cityn kisoissa kiekkoillut Hanne Sikiö. Tilaus 1 h ennen pelin alkua.
K U L J U N K A R TA N O
K-Vantaa
Palvelemme ark. Tavoite on päästä joskus naisten maajoukkueeseen ja sitä myötä myös olympialaisiin, tuumaa Lempäälän tuorein menestysurheilija, jääkiekkoilija Anni Rantanen. Aika huimat fiilikset jylläävät vieläkin mielessä. Juha Raunio
Rantanen palasi MM-lätkästä mitalimimminä
Lempääläiseen huikeaan naisjääkiekkohistoriaan liitettiin uusi mitaliluku, kun 15-vuotias Anni Rantanen oli voittamassa Suomen joukkueessa pronssia alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Tukholmassa. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
11
Kisalle pohjoisesta täysi pistepotti
Lempäälän Kisa käytti noin 1 300 kilometrin mittaisen rengasmatkansa Pohjois-Suomeen jääkiekon Mestiksessä täydellisesti hyväkseen, kun sekä Oulusta että Kajaanista irtosivat täydet pinnapotit. Koululaisluistelut ovat päivällä ja koko perheen tapahtuma on illalla. Foorumi on oikea, ilmapiiri otollinen ja toiminnan henki ihmisiä kunnioittava ja eteenpäin pyrkivä, Paalasmaa iloitsee.
Lempäälään saatiin MM-pronssimitalisti, kun Anni Rantanen saavutti pronssia alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekon MM-kisoissa. Kauden maalisaldonsa Joki-Erkkilä kasvatti näin kolmeen. marraskuuta ja päättyy Sotkamoon 4. Sanoisin, että Ruotsia vastaan henki ratkaisi. klo 16.00
osallistu kalakilpailuuN!
Nouda osallistumiskupoNki koNttoriltamme tampereeNtie 17. Ice Skating Tour sai alkunsa maailmanparantajan ajatuksesta, että tarttis tehrä jotain lasten ja koko perheen yhteisen liikunnan edistämiseksi suomalaisella tavalla, kertoo Luisteluliiton kiertuepäällikkö Lauri Paalasmaa, joka on järjestänyt tapahtumaa kouluille ja lapsiperheille vuodesta 1998. Molemmissa loppulukemat olivat identtiset, eli 53 Kisan eduksi. 30-voitolla se sitten varmistui. Alkusarjassa sekä Saksa että Kanada jättivät leijonattaret nollille. Ai niin, olisihan minun
Plan muistuttaa lasten oikeuksista luistelutapahtumassa
Plan Suomi on tänä talvena näkyvästi mukana Suomen Luisteluliiton koululaiskiertueella. Vaikka olin maajoukkueen nuorin pelaaja, oli porukkaan helppo mennä mukaan. Pelaajistosta Tappara-laina Jouni Virpiö oli molemmissa peleissä tehokas, saldot sekä Oulusta että Kajaanista olivat maali ja syöttö. Joki-Erkkilän maalit eivät ole jokapäiväistä herkkua, kehaisi Kokkonen Lempäälässä neljättä kauttaan pelaavaa terrieriä. Mikä etten. Meillä oli koko turnauksen ajan mahtava fiilis joukkueessa päällä, löysi Anni hegemoniakamppailun ratkaisunavaimen. Esimerkiksi se, että Kisan paikka pudotuspeleissä vankistui kuuden pisteen ansiosta hurjasti. Rantasen ura kiekkoilijana urkeni perin tavallisia polkuja seuraten. Hanne pitänyt ilman muuta muistaa
KOILLISKULMAN ALUEELLA. kirpputoreja, myyjäisiä, puffetteja jne.
Matkalle. Kaava-alue sijaitsee Kuljun kartanon itäpuolella, Palomäentien ja Rutaperäntien välissä. Kaava mahdollistaa asuinpientalojen rakentamisen alueelle. Aineiston voit laittaa sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi tai tuoda konttoriin Tampereentie 17, Lempäälä Ilmoita selvästi yhdistyksen nimi!
Yhdistyspalstalla ei julkaista ilmoituksia tapahtumista, joissa raha vaihtaa omistajaa. Hakemusasiakirjat on nähtävillä rakennusvalvonnassa 13. - 27.1.2011, os. os. Voittajat: Martti Kekki, Jorma Jaakkola, Timo Santala, Marita Salomäki ja Janina Välimaa.
JOULUARVAUS 2010
Lempäälän kunnanvaltuusto on hyväksynyt 24.11.2010/§ 84 KULJUN ASEMAKAAVAN. Pohjalainen
Liput ennen klo 20 VAIN 10 , muulloin 12 , narikka 1
Hyvän LA 15.1.klo 20-01 musiikintanssiillassa
9
10 YMPÄRISTÖJAOSTON JÄSENTEN JA VARAJÄSEN TEN VAALI 2011-2012 11 TOIMITUSJAOSTON JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 12 KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN ILMOITTAMISTAPA VUOSINA 2011-2012 13 KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUOSINA 2011-2012 14 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN STRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILTA 15 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTIEN JA VALTION VÄLISEN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN AIESOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN 16 KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMAN KUNTAKOHTAINEN TOTEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2011-2012 17 LEMPÄÄLÄN KUNNAN PÄIVITETYN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN 18 JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISEN YHTEISTOIMIN TASOPIMUKSEN JA SEUDULLISEN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN 19 KEHYSKUNTIEN HANKINTAPALVELUITA TUOTTAVAN OSAKEYHTIÖN PERUSTAMINEN 20 TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Lempäälä 11.1.2011 Tuula Petäkoski-Hult Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kutsu juhlimaan!
Kaikille avoin LeKi:n kuntojaoston avantouinnin 20-vuotisjuhla 22.1.2011
Liput 12
(sis. Asemakaavat tulevat voimaan tällä kuulutuksella. 1 2 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VAALI TOIMIKAUDEKSI 2011-2012 KUNNANHALLITUKSEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012 KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTON JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VAALI 2011-2012
Työsuorituksia VARATUOMARI MARKKU LEINO
Siivous- ja kotipalvelu
Huvit
Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitus- ja perintöasiat www.markkuleino.info
Vuorivirta
koti- ja yrityssiivoukset vanhusten avustus kotiapupalvelut
4 5 6 7 8
Mitä tapahtuu. Tampereentie 8 viraston aukioloaikana klo 8.00 16.00 .Mahdolliset huomautukset on tehtävä kirjallisesti nähtävillä oloaikana rakennusvalvontaan os. Suunnittelualue sijoittuu Helsingintien varteen, Savontien länsipuolelle käsittäen vielä rakentamattomia teollisuusrakennusten kortteleita lähialueineen. Parhaat vinkit löydät
Yhdistyspalstalla julkaistaan siis vain maksutonta toimintaa käsitteleviä asioita.
Sekalaisia
ILMOITUS ASEMAKAAVOJEN LAINVOIMAISEKSI TULOSTA
Katso uusi
Lämpötila Kanttorinpuistossa 19.12.2010 klo 15.00 oli -12,5 astetta. Tampereentie 8, 37500 LEMPÄÄLÄ
Onnittelut
Tiedustelut ja ilmoittautumiset ke 19.1 mennessä epmo@kolumbus. ruokailu, kahvi, ohjelma, tanssit) Etukäteen Kantapankista (Lempäälän konttori) viim. ikärajoitusta, myös opetusta aikuisille! Ei Lainasoittimilla edullista aloittaa.
LEMPÄÄLÄN KUNTA Rakennuslupa
Lempäälän kunta, tekninen toimi hakee rakennuslupaa terveysaseman peruskorjaukseen ja laajentamiseen asemakaavan mukaisella Y-tontilla (yleisten rakennusten korttelialue) tiloille 2:8, 2:42, 2:43, 2:6, 2:17, 2:4 Lempoisten kylässä. Irma-Liisa Korkatti 050-3422982
Nimipäivä-onnittelut Saku Harjumäelle ja Syntymäpäivä-onnittelut Eini-mammalle 14.1.2011 johdosta! Toivottavat: mamma ja vaari
90 vuotta täyttää Ehtookodossa 18.1.2011 perhepiirissä juhlien Helvi Touru. Kotimaista OMENAA Kuokkalan Neste pe klo 913 Narva 17.3018
T:mi Kulkki Kauvatsa 0400 959 400
PERUNAA
Kaappeja, laatikostoja, pöytiä, tuoleja, ym.
Hinnat: 10 -100 , sis alv.
p. Puhallinorkesteriin otetaan sekä vasta-alkajia että jo pidemmällä olevia soittajia. Muutama paikka vapaana perhemuskareissa, 1-2v Vauvamuskarit 2-6kk, 7-11kk Musiikkileikkiryhmiin 3-6v voidaan ottaa myös kesken lukuvuotta. Kaavamuutos mahdollistaa kiertoliittymän rakentamisen Helsingintien, Marjamäentien ja Savontien risteykseen. mennessä.
Van Gogh, Matilda, Nicola, Siikli ym. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä keskiviikkona 26 päivänä tammikuuta 2011 klo 9.00-15.00 kunnanviraston palvelupisteessä Tampereentie 8. Lempäälän kunnanvaltuusto on hyväksynyt 24.11.2010/§ 85 MARJAMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN JA MUUTOKSEN ns. 0500 620 412
Lauantaina LVS:n vieressä klo 9-12 hyvää hiekkamaan säkeittäin sopivasti sekä multaporkkanaa, sipulia ym.
PERUNAA
KARPALO TARJOUS 10 / 3l
Nevala. ti 18.1. Lempäälä 13.1.2011 KUNNANHALLITUS
ME TARVITSEMME SINUA!
TULE MUKAAN LUKIJAPANEELIIN
KATSO LISÄÄ OSOITTEESTA www.lvs.fi/ paneeli
www.lvs.fi
Onnea voittajille!
LC Lempäälä/Kanava
ETELÄ-PIRKANMAAN MUSIIKKIOPISTO
"Aloita musiikin harrastus"
Oletko haaveillut soittamisesta yksin tai ryhmässä?
Puhallin- ja bändisoittimiin otetaan uusia soittajia. Tämä on kuulutus hakemuksen vireilletulosta sekä naapureille ilmoittaminen. Kahdeksan lapsen perheet, 20 lasten lasta sekä 10 lasten lasten lasta toivottavat mummulle sydänlämpöiset onnittelut!
Sinä isä tai äiti, mummu tai pappa lähde lapsen kanssa mukavaan harrastukseen muskariin. MUSKARIT ALKAVAT VIIKOLLA 3 Opetuspaikka on Hakkarin Yrittäjätalo ja Kuljun koulu Tiedustelut sähköpostitse epmo@kolumbus.fi tai Irma-Liisa Korkatti 050 3422 982
Lempäälä 11.1.2011 Rakennusvalvonta
LEMPÄÄLÄ KUNNANVALTUUSTO
Kunnanvaltuutetut kokoontuvat keskiviikkona 19.1.2011 klo 18.00 Ehtookodon juhlasalissa. Parhaat vinkit löydät
www.lvs.fi
Myytävänä
p.040 503 9467
Lempäälän MANTTAALI-
Paras paikka ilmoittaa
TALO MATTI HIETAKANGAS & solistiyht. Torstai 13.1.2011 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
13
Matkailu Kuulutuksia
TARJOUS 31.1 asti Pärnu.Puistot.18hk.th 20.2/13.3 h.375e(395) 7pv KYLPYLÄ 17.4/15.5/5.6/10.7 h.425e Kaikkien reitti vielä avoin! MATKATAPSA p. Eli ei esim. 212 6657
YhdIstYspalstalle aIneIsto:
maanantain lehteen torstaina klo 16 mennessä ja torstain lehteen tiistaina klo 16 mennessä. Himminpolku 6
040 5514 754 (to-su klo 17.30-21). Opiston yhteistyökumppaneina ovat Ehtookoto, Valotuikut ry ja Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry. Lyhyiden luento-osuuksien lisäksi kurssi sisältää runsaasti käytännön harjoituksia. KLO 18
PUHEENA SEKSUAALISUUS
RYPYNTIE 12 TIEDUSTELUT KLO 16-20 PIRJO SAARINEN
0400 359 917 WWW.NURKKIS.FI
Lempäälän keskustassa
Uusi luentosarja alkaa ja ensimmäisenä aiheena on
SIISTI 3H + K + S 70 m² + terassi 0400 232 231
Vuokralle tarjotaan 2 h + k + lasitettu parveke 56 m2 Lempäälän keskustassa. Parhaat vinkit löydät
Kutsumme metsästysoikeuden vuokranneet maanomistajat ja seuran jäsenet perheineen
HIRVI- JA PEURAPEIJAISIIN
Narvan Seurojentalolle 22.1.2011 klo 19.00 Tervetuloa!
Vuokralle tarjotaan
Narvan Metsästysseura ry
KAKSIO 60M² LEMPÄÄLÄSTÄ VAPAA 1.2 ALK. Tekstiaineisto sekä tiedotukset yhdistykset-palstalle vuorokautta aikaisemmin. Leikkauksen yhteydessä on lisäksi suositeltavaa ottaa kissarutto- ja kissaflunssarokotus, lisähinta 12 /kissa. Tiedustelut nrosta 0500 634 218
Tiedustelut
Tiistaina 18.1. 0500 634 935 arkisin mieluiten klo 8-9.30.
Puh. Kurssimateriaalin hinta on 36 ja puolisolta 22 . Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 374 4219 Anne Sallinen.
Halutaan ostaa
KIRPPUTORITAVARAA
kirjoja , levyjä, työkaluja, muuttojäämistöjä AVAJAISET 21.1. Course fee, 70 , includes all material, study visits, meals and farewell party. Two participants can be finnish and ten from other EU countries. puh. KLO 19 SU 16.1. Kustannus kissan omistajalle: uroskissan kastraatio 5 /kissa ja narttukissan sterilaatio 35 /kissa.
Hintaan sisältyy tatuointimerkintä korvanlehteen. Mainitse lastenhoidon tarve ja lasten iät ilmoittautuessasi. Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. Tiedustelut 045 113 8100 klo 17 jälkeen.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Kky ry,
HEIKKO ESITYSTYÖVÄENTALOLLA
TO 13.1. Kissojen Katastrofiyhdistys (KKy ry) maksaa jäljelle jäävän osuuden leikkaus- ja tatuointikuluista. 3744219) or e-mail: anne.sallinen@lempaala.fi
Tilaukset sähköpostilla tilaukset@lvs.fi Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere 2011 Jakeluhäiriötapauksissa Soita postiin numeroon 0200 71000.
KOKO PERHEEN LUISTELUILTA Hakkarin jääkentällä ma 17.1.2011 klo 18.00 - 20.15 Lempäälän kunta liikuntapalvelut
OnkO sinulla hyvä juttuvinkki?
Laita sähköpostia toimitus@lvs.fi tai mene nettiin http://www.lvs.fi/laheta-juttuvinkki. 050 598 4559
Lempäälässä yksiö 30 m² Vapautuu 1.2.2011 Hissitalon ylin kerros. 044 588 3181
Vaihde 342 9000
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2009 7154 Toimitus ja konttori Tampereentie 17, PL 38, 37501 Lempäälä Puhelin 342 9000 Telefax 342 9030 Avoinna: ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Asiakaspalvelu Anne Colliander anne.colliander@lvs.fi 342 9000 Toimitus: 342 9014 toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Martti Sirén martti.siren@lvs.fi Toimituspäällikkö: Satu Lehtonen, 342 9014, 050 301 0292 satu.lehtonen@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 342 9015 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 342 9012 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Hilkka Multanen, 044 3477 405 hilkka.multanen@lvs.fi Leena Kurki, 044 3477 406 leena.kurki@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus puh. Ilmoitushinnat 1,41 e/pmm Etusivu Takasivu 1,15 e/pmm 1,04 e/pmm ts 0,98 e/pmm tj Pienin ilmoituskoko 30 pmm, etusivulla 100 pmm. You should be able to communicate in English and have basic skills in using sewing machine. Ilmoittautumisen jälkeen ajanvaraukset Lempäälän kunnaneläinlääkäriltä puh. Yhteistyössä Lempäälän MLL:n kanssa.
Ole paikalla nupit kaakkoon! Fiilistä, Dj Music värivalot vilkkuu! LimboKisa, HokkariKisa hauskaa yritystä! Ässä-luisteluvalssit ja Kuntoluistelu! IceDisco rulaa ei fiiliksestä pulaa! Tour on täällä, nyt on menoa jäällä! Luistimet kainaloon tule mukaan!!! Pääjärjestäjä: Suomen Luisteluliitto ry
Lempäälä-opisto
LEMPÄÄLÄ-OPISTO ORGANISES EU-GRUNDTVIG FUNDED INTERNATIONAL COURSE
CULTURAL HERITAGE IN COLOURFUL CLOTHING 9.-13.5.2011
The course is for European citizens who are interested in creating clothing materials and clothes using European and national cultural heritage as a source of ideas, recycling materials, changing ideas with other participants and increasing skills or learning different kinds of fabric-painting, -printing and sewing techniques. 14
Halutaan vuokrata Tapahtumat
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 13.1.2011
Työssäkäyvä nuoripari haluaa vuokrata siistin rivitalo kaksion Lempäälän alueelta.
KISSOJEN LEIKKAUSKAMPANJA
helmi-huhtikuussa
Lempäälän ja Vesilahden alueella, ensisijaisesti vähävaraisille, ulkoilevien kissojen omistajille. 342 9016 ilmoitukset@lvs.fi Ilmoitusaikataulut - maanantain lehteen viimeistään torstaina klo 16 - torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. klo 10-18
os.Tampereentie 214 (Nuoran pääty)
Kuljun Kirppis 045 134 9234
Hiihto on hauskaa kun osaa, joten tervetuloa! Lempäälän Kisa/ www.leki.fi (hiihto)
TOIMIVA PERHE KURSSI
ke 2.2.-30.3.2011 klo 18.00-21.00 Päiväkoti Leikkiniityssä, Moisionaukea 40 Vanhemmille ja muille kasvattajille tarkoitetulla kurssilla saadaan valmiuksia toimivaan perhe-elämään ja ongelmien rakentavaan ratkaisemiseen. Kurssi on osa Thomas Gordonin kehittämää koulutusjärjestelmää. Hintoihin lisätään alv 23% Sähköposti ilmoitukset@lvs.fi Tilaushinnat 12 kk kestotilaus 6 kk kestotilaus 3 kk kestotilaus 12 kk määräaikainen 6 kk määräaikainen 3 kk määräaikainen 68,00 40,00 25,00 78,00 49,00 33,00
Mitä tapahtuu. KLO 19 PE 14.1. 374 4426 tai 374 4425. Ilmoittautuminen 21.1.2011 mennessä Lempäälä-opistoon puh. klo 18.00-20.00 Seksuaalisuus ja mielenterveys TtM, seksuaalineuvoja Jaana Rajaveräjä Paikkana on Ehtookoto, Katepalintie 9 ja tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Käymme muun muassa käsityötarviketukussa, kuulemme esitelmiä virolaisesta käsityöperinteestä ja käsitöistä, tutustumme vanhoihin kirkkotekstiileihin ja käsityömuseon kokoelmiin, paikallisiin taitajiin ja osallistumme yhteiseen ohjelmaan. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Matkan hinta, noin 220, sisältää matkat, hotellin ja ruokailut. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Lempäälä-opisto
KÄSITYÖMATKA VILJANDIIN
Lempäälä-opisto järjestää käsitöistä kiinnostuneille opintomatkan Viljandiin Viroon 7.-9.4. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian opiston toimistoon, p. Lempäälän MLL tarjoaa tarvittaessa yhteislastenhoidon kurssi-illan ajaksi, lastenhoito on maksuton. To get more information, contact Anne Sallinen by phone (p. Kurssilla opiskellaan selkeää viestintää ihmissuhteissa, löydetään rakentavia tapoja ratkaista ristiriitoja, pohditaan kasvatukseen liittyviä arvoja sekä opetellaan toimivan keskusteluyhteyden luomista lasten ja vanhempien välille. Oma bussi on mukana
Lisäksi hänellä on ensamble-ohjauksia ja yhteisohjauksia seitsemässä näytelmässä ja esityksessä. sohvia, pae!! -tuoleja jn tv
Timantti
HENNA 2-IST. AITOA LAMMASNAPPAA! klo 10.30-15 Lempäälän Manttaalitalolla. 9-21, la 9-21 ja su 9-21. VUODESOHVA
660
ovh. 16
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 13.1.2011
Nurkkanäyttämön stipendi Kantoselle
Nurkkanäyttämö halusi muistaa harrastajateatterin toiminnassa mukana niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin toiminutta J-P Kantosta pitkäaikaisesta yhteistyöstä stipendillä perjantaina 7. J-P Kantonen on kirjoittanut kahdeksan näytelmää ja esitystä sekä kaksi runokokoelmaa. Suomen Näytteljäliiton jäsenyys 2010 Oman ammattikunnan virallinen tapa tunnustaa tekemiseni tuntuu ja vaikuttaa pitkään.
HUOMIO! VAIN LAUANTAINA 15.1. Ohjaustyöt: Max ja Moritz, 2009 ja Heikko esitys!, 2010 (Lempäälän Nurkkanäyttämö), Juoruja, 2011 (Toijalan näyttämö) Ohjaaminen avaa mielikuvituksen hanat ja antaa uskalluksen koetella myös näyttelemisen rajoja sen myötä, kun antaa lavan ulkopuolelta suuntia lavalla oleville näyttelijöille. Hänen ohjaamansa Max ja Moritz sai ohjaustyöstä palkinnon Kaamosthalia-festivaalissa 2009. Tarpeettomia ihmisiä, 2009, Lempäälän Teatteri, ohj. Ola Tuominen. 010 397 1604 | ma-pe 9-17, la 9-13 Ideapark: p. 010 397 1600
J-P Kantonen
Uran kohokohdat: William Shakespearen kootut teokset, 2006, Teatteri Trilobiitti, ohj. 1090
I! NYT LÖYTÖTOR ntaa pi
-80% -50%
LEMPÄÄLÄN KALUSTAJA
Atrantie 3, 37500 Lempäälä 03-375 0158 Palvelemme: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-13 KASAUS JA KOTIINKULJETUS VELOITUKSETTA
680
ovh. Hänellä on ollut kymmeniä roolitöitä noin 40 eri projektissa. Ohjaajana Kantonen on toiminut kolmessa kokopitkässä näytelmässä. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 36-48, miehille 48-66. Ohje
tai PANO
et löydät
sivu seuraavalta
STA
lta.
E
U di Uudistunut tarjouslehti j l hi
jaetaan kotiisi joka viikko torstaisin
Arla
PKT
Kivikylän
RS
Vih ä Vihreät Vihreät Vihreät
2
PRK
Jacky
VIINIRYPÄLEET
Etelä-Afrikka 500 g (2,59 kg)
59
-50 %
3 1
-50 %
WANHANAJAN NAKKI N NAKKI AKKI
380 g (4,59 kg) rajoitus: 2 erää/talous
5
EDAM 24%
500 g (5,00 kg)
Arla Pohjanpoika
2 KPL
2 PKT
00
-41 %
49
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 4,29 kpl (8,58 kg)
Yksittäin 2,39 pkt (11,95 kg)
3
SULATEJUUSTOVIIPALEET 17%
200 g (8,75 kg)
50
Ilman korttia ja yksittäin 3,49 pkt (9,18 kg)
Euro Shopper
KALAPUIKKO
Linkosuo
Ilman korttia ja yksittäin 2,59 rs (5,18 kg)
PS
Perheleipurit
Yksittäin 0,75 pkt (3,00 kg)
0
HK
2 PKT
pakaste, 10 kpl/250 g /1,50 kg)
75
1
Valio
EVÄSLEIPÄ
215 g (2,33 kg)
00
Yksittäin 0,99 pkt (4,60 kg)
AAMIAIS- ja EVÄSSÄMPYLÄT VÄSSÄMPYLÄT Ä Ä T
7 kpl/420 g (2,37 kg)
0
MAKUPALA VANUKKAAT
120 g (1,75 kg) rajoitus: 5 erää/talous
Ilman korttia ja yksittäin 1,99 ps (4,74 kg)
-50 %
4 PRK
5 KPL
42
K U L J U N K A R TA N O
99
Ilman korttia ja yksittäin 0,42 prk (3,50 kg)
2
BURGERI
2 PS
100 g (4,00 kg)
00
2
KERROSVIILI 1%
200 g (2,50 kg)
00
-15 %
Yksittäin 0,59 kpl (5,90 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 0,59 prk (2,95 kg)
Hinnat voimassa to-su 13.-16.1.
www.k-supermarket.fi
Tampereentie 272, 37560 KULJU, 0400 155 171, marko.laaksonen@k-supermarket.fi
Palvelemme ark. 010 397 1603 | LEIPOMO puh. Ohjaaja Ola Tuominen on opettanut minulle näyttelijäntyöstä merkittävän paljon. Myös parhaillaan meneillään oleva Heikko esitys! on Kantosen ohjaama. Todellinen syy muistamiseen on kuitenkin se, että J-P Kantonen osallistuu Nurkkanäyttämön toimintaan tavalla, joka ylittää normaalin ohjaajan työn kuvan. Ne ovat olleet pääosin teatteria, mutta myös elokuvaa, lyhytelokuvaa ja mainoksia. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista!
TERVETULOA!
NAHKATAKKIMARKKINAT
Suomen Nahkakeskus, p. Toivommekin hyvin alkaneen yhteistyön jatkuvan, jotta voimme saattaa lavalle yhä uudelleen mukaansatempaavia teatteriesityksiä, sanoo Nurkkanäyttämön puheenjohtaja Susanna Leppänen. 040 567 38 22 Vantaa
Laadukas
LOPPURYSÄYS! NYT KAIKKI POIS!
si Käytettyjä ja uu a euroilla! muutamill viallisia tjoja, mm. Ola Tuominen Uran haastavin projekti. Nurkkanäyttämön puheenjohtaja Susanna Leppänen ojentaa stipendin J-P Kantoselle.
Tarjoukset 13.-14.1.
Miniviineri Juustooreganoleipä
3,82/kg
060 170
kpl kpl
yli
J-P Kantonen
Lempäälä: KAHVIO Tampereentie 2 | puh. 1235
-60%
-70% -30%
TV-TASO KOKONAISUUS
*aito puuviilu *lasinen kääntötaso, lasiovet jne
-40%
P IHISTÄ
ät ratk Meiltä löyd aisut mol
empiin. Hän on toiminut näyttelijän ammatissa vuodesta 2005. tammikuuta. Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... Kehitti ilmaisua näyttelijänä suuren harppauksen. J-P Kantonen on lempääläläinen, vuonna 1980 syntynyt näyttelijä