sivu 4 Vesilahti hakee säästöjä ja investoi Aiemmilta vuosilta on kertynyt puskuria, joka antaa eväät sietää tappiollinen vuosi. Irtonumero 5 euroa 92. 029 19 2020 HelppoKatsastus Paras palvelu ja edulliset hinnat! Saa jouluttaa Ruokakirjailija ja -bloggaaja Peggy Thomas on jouluintoilija. vuosikerta N:o 50 Ideaparkissa, pohjoispäädyssä helppokatsastus.fi/lempaala p. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Keskiviikko 13.12.2023 MIKKO LATVALA ”Tämä on tähänastisen urani ehdoton kohokohta.” – sivu 4 sivu 5 Puskiaisten oikaisusta avoin työpaja Sääksjärven koululla keskustellaan keskiviikkona Puskiaisten oikaisusta. Muille hän ei halua luoda paineita joulusta, vaikka itse miettii seuraavan joulun ruokalistaa jo juhannuksena, sivut 12–13. sivu 17 Mitalit Lempäälän hyväksi tehdystä työstä Päivi Söderström ja Lastusten kyläyhdistys saivat tämänvuotiset Erik Edner -mitalit
Kirjoittaja on hyvinvointialan yrittäjä . Maailmassa hyvä ja paha sekoittuvat niin, että ei tiedä mikä on mitäkin. Kuitenkin pahoja asioita tapahtuu myös suomessa. Hirvosen eron syitä ei ole avattu julkisesti missään vaiheessa, vaikka se tuli maksamaan kuntalaisille ison erorahan verran. Kustaan sota. Käyttäytyminen voi riistäytyä käsistä niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa. tätä mieltä Rikalan kanavan rakentaminen alkoi vuonna 1778. V esilahti valitsi uudeksi luotsikseen Mikko Latvalan, joka aloittaa pestissä ensi maaliskuussa. Näin näyttää käyneen sekä Vesilahdessa että Lempäälässä ja hyvä niin.. Me voimme jokainen omalta osaltamme rakentaa rauhaa työpaikoilla, kouluissa ja kotona. Avoimuuden kannalta mieleen nousee kysymys, onko kaikki todella näin yksimielistä. Se on hyvä selkänoja uudelle luotsille. Ikään kuin paha ihminen olisi jonkin ulkopuolisen pahan voiman, paholaisen vallassa. Latvala sai vahvan mandaatin pestilleen, esitys hänen valinnastaan meni yksimielisesti läpi niin valintatyöryhmän, kunnanhallituksen kuin valtuustonkin. Ne luovat pohjan niin jokaisen itsensä kehittämiselle kuin myös tärkeille koulutusta ylläpitäville instituutioille, oikeusjärjestykselle ja monipuoliselle kulttuurielämälle. Rakennustöihin komennettu sotaväki joutui lähtemään sotaan, ja muutaman vuoden kuluttua kanavatyömaan rakennukset, työkalut ja tarvikkeet myytiin huutokaupalla. Ehdokkaiden välinen kamppailu julkisine vaalipaneeleineen huipentui äänestysvalintaan, jonka Hirvonen voitti äänin 11–10. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut loppuun saakka. Tutkimusten mukaan väkivalta ja aggressiivisuus voivat periytyä. On hienoa, että kunta saa nyt kunnanjohtajan, jonka taakse kaikki valtuustoryhmät ovat voineet sitoutua. Minusta on ihana saada elää täällä, saa käydä töissä ja saan seurata aikuistenlasteni elämää. kolumni Anne Sällylä Maailma muuttuu aina vain oudommaksi Yle uutisoi muutama viikko sitten, kuinka luterilaiset papit ovat ryhtyneet ajamaan pahoja henkiä pois riivattuina pidetyistä ihmisistä. Ihmisen toiminta on harvoin yksinkertaista. Se oli maamme ensimmäinen ja ainoa sulkukanavasuunnitelma, jota yritettiin toteuttaa Ruotsin vallan aikana. Jokainenhan toivoo itselleen hyvää elämää. Lempäälässäkin keskusteltiin lähinnä tekstiosioista. Suomessa on turvalliset, vakaat olot. Pahan tekijä kokee olevansa oikeutettu tekemään mitä tahansa, hän ei tunne teoistaan syyllisyyttä eikä katumusta. Kunnanjohtajan valinta sujui niin sulassa yhteisymmärryksessä kuin voi. Siksi taistelemme, kiusaamme ja ajamme omaa etuamme keinoja kaihtamatta. Opitut käyttäytymismallit, kulttuuri, ihmisten jako meihin ja heihin vaikuttanevat siihen, miten vihan tunne purkautuu. Meillä on mahdollisuus elää todeksi unelmiamme ja toteuttaa toiveitamme. Vieläkö nykyaikana manaus kuuluu kirkon toimintaan. Ritva Mäkelä, Lempäälän Joulu 2023 Mikko Räkköläinen, Rohee 5/2023 Lisääntyminen on ihmiselämän intiimeintä alaa, fyysisen itsemääräämisen ja tärkeimpien sosiaalisten suhteiden risteyskohdassa. Se kertoo hyvästä ja ennakoivasta valmistelusta. Esimerkiksi poliittiset tai uskonnolliset ääriryhmät voivat toimia tältä pohjalta. Osa valmiiksi hakatuista kivistä päätyi Lempäälän kirkkomaan kiviaitaan ja osa tiettävästi Kuokkalankosken sillan arkkukiviksi. Pitkäaikaisen kunnanjohtajan eläköitymistä edelsi tiukka vääntö, millaista johtajaa kuntaan halutaan. Arkielämän kitkatilanteita syntyy, kun ihmisten tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään. Jopa silmiinpistävän yksimielisesti. Lopullisen kuoliniskun pitkässä vastoinkäymisten sarjassa sille antoi vuonna 1788 Venäjää vastaan alkanut ns. Tutkimusten mukaan emme ole ainoastaan hyvinvoivia, vaan myös maailman onnellisin kansa. Hakijoista valittiin haastateltavat, joista kaksi testattiin. Eiköhän parempi vaihtoehto olisi mennä hoitoon psykiatrin tai psykologin luo eikä manattavaksi. Paha saa voimaa vastakkaista aatteista. Joku voi uskoa vilpittömästi tekevänsä oikein, kun tuhoaa ihmisiä, joita pitää vihollisinaan. Asiat ovat Suomessa monella tavalla hyvin, jopa erinomaisesti, toisin kuin monissa muissa maissa. Edes tappiollinen talousarvio ei herättänyt ainuttakaan muutosesitystä. Työ täytyy tehdä perusteellisesti etukäteen. Terveyskin on kutakuinkin kohdallaan. Äidilläni oli tapana sanoa, että on niin helppo olla paha, mutta niin vaikea olla hyvä. Me emme ole milloinkaan eläneet yhtä taloudellisesti turvattua, terveyden kannalta suotuisaa ja sosiaalisesti tasa-arvoista elämää kuin tänä päivänä. Menikö minulta tämä asia ohi, kun istuin neljä vuotta seurakuntaneuvostossa ja kirkkovaltuustossa. Miten ihmeessä voi säilyttää positiivisuuden, kun maailma myllertää ympärillä ja muuttuu yhä oudommaksi. Asiaan on havahduttu, valtuutetutkin käyttivät puheenvuoroissaan sanaa ”mainehaitta.” Sinänsä Vesilahden luottamushenkilöt tuntuvat löytäneen yhteisen köyden vedettäväkseen. Ei ole helppo tehtävä erotella hyvää pahasta. Kun osaa iloita pienistäkin asioista positiivisuus säilyy. Siitä ei pidä olla tilivelvollinen yhteiskunnalle. Geenit eivät tietenkään tee ihmisestä väkivaltaista, vaan siihen tarvitaan pitkä polku ympäristön vaikutuksia. Kunnan talousarvio on niin suuri kokonaisuus, että valtuuston kokous on sille vain sinetti. Maailmalla tapahtuu niin paljon pahoja asioita, että niiltä on vaikea sulkea silmät ja korvat, Kaikkeen ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Poimintoja Seppo Kummala VESILAHTI SAI LUOTSIN DRAAMATTA . Hän oli niin oikeassa, kun katsele tämän päivän maailman menoa. Paha aiheuttaa valtavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten sotia, koulukiusaamista, rasismia, parisuhdeväkivaltaa ja raiskauksia. Läheisyys ja toiset ihmiset ovat meille tärkeintä maailmassa Siksi kannattaa ympäröidä itsensä hyvillä ihmisillä ja tehdä, joka päivä itselleen ja läheisille joku hyvä teko. Jos edellisen kunnanjohtajan Tuomas Hirvosen elokuinen irtisanoutuminen luottamuspulan vuoksi oli dramaattinen, ei draaman kaarta puuttunut hänen valinnassaankaan syksyllä 2018. Se mikä toiselle on paha voi toiselle olla hyvä. Jos päätöksenteko suurissa asioissa vaikuttaa liian yksimieliseltä, se herättää epäilyksiä, mitä kulisseissa tapahtuu
Jouluisin terveisin floristisi Sari. TEE OSTOKSET VERKOSSA OMASTA KAUPASTASI .fi K-Nouto hinta alk. mennessä! Kesontie 3 B, Vesilahti | puh. 044 567 7742 palvelee jouluviikolla 19.-23.12. 2 kalaa / talous ERÄ ERÄ ERÄ PALVELUSTA VOIMASSA KE-LA GRILLISTÄ! 3 99 LTK 9 95 KG ILMAINEN FILEOINTI 2 99 PKT, raj. Voit ostaa kukat myös verkkokaupastamme kotiin toimitettuina. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 OLEMME AVOINNA JOKA PÄIVÄ! MA-PE KLO 7-22, LA 8-22, SU 9-22. 2pkt/talous Arla NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g, (5,98/kg), ilman plussakorttia 3,99 pkt (7,98/kg) 99 PS Pirkka PORKKANA, LANTTU TAI PUNAJUURI 1 kg, Suomi 1 00 KPL (2,5-2,86/KG) Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350-400g ilman plussa-korttia 1,89/kpl (4,73-5,40/kg) 7 99 KG Tapolan kuuma MUSTAMAKKARA NAUDAN MAKSA palana, varastoitu pakasteena Suomi 7 95 KG VOIMASSA KE-LA ETU -47 % ETU -25 % 29 95 KG PALVELUSTA KALAMESTARIN VALMISTAMA Kauneimmat Kauneimmat joulukukat ja joulukukat ja asetelmat meiltä asetelmat meiltä tilaathan omasi tilaathan omasi ajoissa! ajoissa! www.makelankukka.fi www.makelankukka.fi Avoinna ma-pe 9-19, la 8.30-18, su 10-16 Avoinna ma-pe 9-19, la 8.30-18, su 10-16 Voit ostaa kukat myös verkkokaupastamme kotiin toimitettuina. Ilahduta yksin asuvaa vanhusta ole joulupukkina seniorille kampanjan kautta 18.12. TAMPEREENTIE 272, 37560 LEMPÄÄLÄ • www.k-supermarket.fi • puh. Tuotteita reilu, mutta rajattu erä. klo 8-12 Sydämellisesti tervetuloa noutamaan persoonalliset joulukukat itselle tai lahjaksi. klo 10-18 ja 24.12. 2,90 Kotiinkuljetus hinta 9,90 Pirkka parhaat KLEMENTIINI 2,3kg, (1,73/kg) Espanja GRAAVILOHISIIVUT Norja Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi raj. 040 015 5171 K-SUPERMARKET KULJUN KARTANON KAUPPIAAT ANNIINA JA TEEMU HAAPANIEMI K U L J U N K A R T A N O TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 13.-17.12.2023 ELLEI ERIKSEEN MAINITA
Vallitseva tilanne sote-uudistuksineen ajoi varsin monet kunnat tekemään sellaisen. Näillä toteutetaan kuntalaisten toiveita, esimerkiksi kauan odotettu koirapuisto tehdään, jos sille vain löydetään sopiva sijoituspaikka. Valinta sujui helposti, eikä siitä käytetty kunnanvaltuustossa yhtäkään puheenvuoroa. Esityksen mukaisesti tehtävään valittiin yksimielisesti Petäjäveden kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Mikko Latvala, 34. Myös kunnan investoinneissa luotetaan tähän kasvuun. Vesilahti on antanut minulle paljon oppilaana, asukkaana ja työntekijänä, joten arvostan mahdollisuutta antaa omaa panostani takaisin, Vesilahdessa koulunsa käynyt ja sieltä maailmalle ponnistanut Latvala kiitteli hallintojohtaja, vt. Työt Vesilahdessa Latvala aloittaa 1. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Vesilahden kunnanvaltuusto valitsi uuden kunnanjohtajan. – Olin kaksivuotias, kun ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Latvala Vesilahteen maaliskuussa Kunnanjohtajan valinta sujui täydellisessä yhteisymmärryksessä Petäjäveden kunnanjohtaja Mikko Latvala valittiin Vesilahden kunnanjohtajaksi. Uskon tuovani monipuolista osaamista ja näkemystä, joiden avulla voimme yhdessä kehittää Vesilahdesta kuntastrategian mukaista huomista kohti rakennettua kuntaa, Latvala jatkoi. Latvala luonnehtii valintaansa kotiinpaluun mahdollistajaksi ja kehuu Vesilahtea elinvoimaiseksi, maaseutumaiseksi kunnaksi osana kehittyvää kaupunkiseutua, jossa ihmisen on hyvä elää ja asua. Kunnanjohtajan virka täytetään Vesilahdessa vakituisesti. Esimerkiksi kotitaloustuesta vähennettiin talousarviossa huomattavasti, mutta kyseessä ei ole toiminnallisista säästöistä, vaan aiemmasta ylibudjetoinnista; varoja on budjetoitu enemmän kuin niitä kuluu. maaliskuuta 2024. Metsämantereen kunnallistekniikka, tievalaistus, kaavateiden saneeraus ja Ämmänhaudanmäen päällystys ottavat yhteensä noin 950 000 euron siivun. Hän aikoo asettua Pirkanmaalle, mutta ei vielä varmuudella tiedä sijoittumiskuntaa. Tehtävään haastateltiin neljä hakijaa, joista kaksi lähetettiin soveltuvuusarviointeihin. Valitulle tehdään johtajasopimus ja tehtävän täytössä on kuuden kuukauden koeaika.. Mikko Latvala ei päässyt itse osallistumaan maanantaina Vesilahden kunnanvaltuuston valintakokoukseen, sillä hän oli samaan aikaan kokoontuvassa Petäjäveden kunnanvaltuustossa käsittelemässä kunnan tulevaa talousarviota. On mahtavaa päästä tekemään työtä kotikunnan ja kuntalaisten hyväksi. Kärkihankkeista, kuten uuden päiväkodin rakentamisesta halutaan pitää kiinni. Kunnanjohtajan paikka tuli avoimeksi elokuussa, kun edellinen kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen irtisanoutui johtajasopimuksensa mukaisesti luottamuspulan vuoksi. Vesilahdessa luotetaan, että ensi vuoden jälkeen kunnan väkiluku saadaan jälleen nousuun. Hän asuu tällä hetkellä kahta kotia, Tampereen asunnossa viikonloput ja työviikot Petäjävedellä. Kunta sai höylättyä toimintakulunsa yllättävänkin tehokkaasti, esimerkiksi käyttötalouden kasvu oli kokonaisuudessaan vain neljä prosenttia, eli saman verran kuin työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset nostavat palkkakustannuksia. Ensi vuonna kunta investoi 4,5 miljoonaa euroa, vuonna 2025 investointeja kertyy 3,5 miljoonaa euroa ja vielä 2026 noin 3,2 miljoonaa euroa. Kunta laittoi paikan hakuun, hakemuksia tuli yhteensä 23, joista 14 täytti valtuuston asettaman ehdon ylemmästä korkeakoulutuksesta. – Olen Vesilahdesta lähdettyäni kiertänyt työn ja opiskelujen perässä ympäri maailmaa ja Suomea. kunnanjohtaja Susanna Hokkasen välityksellä. Latvala tunnustaa olevansa helpottunut, hakuprosessit ovat pitkiä. Jos Vesilahdessa tehtiin neljännesmiljoonan alijäämäinen budjetti, 3 600 asukkaan Petäjävedellä alijäämää kirjattiin 1,8 miljoonaa euroa, eikä keskisuomalaisessa kunnassa ole samanlaisia kasvuodotuksia kuin Vesilahdessa. Lihavien vuosien puskuri antaa hyvät eväät sietää myös tappiollinen vuosi, määrä on kuitenkin kohtuullinen. – Poikamiehenä en varmaan heti ole isoa taloa Vesilahdesta hankkimassa, asun toistaiseksi Tampereella. Nyt haku-urakka tuli päätökseen, hän on hiljattain ollut pitkällä myös Parkanon ja Ikaalisten kunnanjohtajahauissa, mutta nyt hän palaa kotikuntaansa. Nyt aika on sille kypsä niin omalta kuin Vesilahden kunnan kannalta. Talousarvioissa miinusmerkkejä on nähty aiemminkin, mutta tilinpäätöksiin asti niitä ei sitten vuoden 2018 ole päätynyt. Vesija viemärilaitoksen investoinnit haukkaavat ensi vuonna 400 000 euroa sisältäen verkkosaneerausten lisäksi myös Suomelan paineenkorotusaseman. Valokuituverkon rakentamisen kuntaosuus on 120 000 euroa, leikkija liikuntapaikkoihin 100 000 euroa sekä ympäristön viihtyvyyden parantamiseen 50 000 euroa. Uusien maa-alueiden hankintaan ensi vuodelle on varattu 750 000 euroa ja kiinteistöjen saneeraukseen 600 000 euroa. Asukasluku 4 500 Tuloveroprosentti 9,30 Toimintatuotot 5 342 813 Toimintakulut -18 447 834 Toimintakate -13 105 021 Verotulot 11 476 538 Valtionosuudet 3 142 497 Vuosikate 1 351 982 Poistot 1,588 417 Tilikauden tulos -236 435 Investoinnit 4 473 750 TALOUSARVIO LYHYESTI perheemme muutti Lempäälästä Vesilahteen, joten muistiaikaisen lapsuuteni ja kouluni olen käynyt Vesilahdessa. Säästöjä on saatu muun muassa tarvikkeista supistamalla, sekä osin korjaamalla budjetointia. Hän lähetti kuitenkin kirjallisesti tervehdyksen valitsijoille. Hän muutti perheensä mukana alle kaksivuotiaana Lempäälästä Vesilahteen, jossa kävi koulunsa ennen kuin opiskelut veivät hänet maailmalle. Niiden perusteella niin haastattelutyöryhmä kuin kunnanhallitus päätyivät esittämään Latvalaa soveltuvimpana ehdokkaana valtuustolle, joka siunasi valinnan. Tiistaiaamuna Mikko Latvala vastaa tiistaiaamuna puhelimeen tyytyväisenä. – Haluan kiittää valtuustoa luottamuksesta. Tämä on tähänastisen urani ehdoton kohokohta. Sellaisena hän haluaa kuntaa myös kehittää. Vuosien aikana on kypsynyt ajatus kotiinpaluusta. Vesilahden ensi vuoden alijäämäinen talousarviokaan ei miestä hirvitä. Vesilahti investoi kohti odottavaa kasvua Vesilahden kunta teki ensi vuodelle liki neljännesmiljoonan euron tappiollisen talousarvion. Siihen on varattu yhteensä 2 miljoonaa euroa, jotka jakaantuvat kahdelle seuraavalle vuodelle. Hän ehti saada maanantai-iltana johtamansa kunnan kunnanvaltuuston päätökseen sopivasti, jotta sen pöytäkirjaa tehdessään ehti nähdä striiminä valintansa Vesilahden kunnanjohtajaksi. Vanhemmillani on toki talo Vesilahdessa
Kolme henkilöä altistui savulle. Pelastuslaitos varmisti palon sammumisen ja tuuletti tiloja. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus, YVA-selostus LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Lähetä kuva tai juttuvinkki helposti WhatsAppiin 050 512 0097 vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Haittojen lieventämiseen haetaan ratkaisuja tänään Sääksjärvellä Työpajassa keskustellaan karttojen äärellä: Valtatien 3 parantamisessa Lempäälän ja Pirkkalan välillä on käynnissä yleissuunnitelman laatiminen, jossa jatkosuunniteluun valittua vaihtoehtoa tarkennetaan. Se oli lentokykyinen ja ottanut lyhyen liidon, mutta sen jälkeen kellahtanut kumoon jäälle. Yleissuunnitelma tehdään syksyllä 2022 valitun vaihtoehdon 1 pohjalta. Työpajassa on kahvitarjoilu. Tiehankkeen tavoitteena on kehittää liikenneyhteyksiä sekä parantaa liikkumisen turvallisuutta ja sujuvuutta alueella. Lintu oli ollut passiivinen, tokkuraisen oloinen. joulukuuta, jolloin keskustellaan hankkeen yleissuunnitelmaluonnoksesta. Käynnissä on yleissuunnitelman laatiminen, jossa jatkosuunniteluun valittua vaihtoehtoa tarkennetaan. Vuonna 2023 yleissuunnitelmaa on edistetty muun muassa uusilla luontoselvityksillä. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita työpajaan Sääksjärven koululle (Tampereentie 422, Lempäälä) keskiviikkona 13. Työpaja on kaikille avoin, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. TeksTi: Katariina Rannaste Astianpesukone syttyi tuleen Ideaparkissa – yli 1 000 asiakasta evakuoitiin Astianpesukone syttyi tuleen perjantaina 8. Ravintolassa oli syttynyt laitoskokoinen astianpesukone, joka oli paljon kotitalouskokoista astianpesukonetta suurempi. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Vaihtoehdon 1 uusi valtatien 3 tielinjaus ja Puskiaisten eritasoliittymä sijoittuvat kohtaan, jossa on asutuksen ohella työpaikkoja ja teollisuutta, voimajohto sekä rata. joulukuuta merikotka, joka ei vaikuttanut olevan kunnossa. joulukuuta Lempäälän Ideaparkissa. Valintaa edelsi ympäristövaikutusten arviointimenettely eli YVA. Kello 17.30 alkaen Sääksjärven koululla järjestettävässä kaikille avoimessa työpajassa esitellään alustava yleissuunnitelmaluonnos valtatien 3 ja Tampereen kaupunkiseudun 2-kehän parantamiseksi. TeksTi: Katariina Rannaste. Suunnitelmaluonnoksesta keskustellaan pienryhmissä ja etenkin haastaviin kohteisiin ja haittojen lieventämiseen haetaan ratkaisuja yhdessä keskustellen. Pilkkijä päätti soittaa hätäkeskukseen kello 15 aikaan. Valitun vaihtoehdon katsottiin muun muassa parhaiten tukevan päätieverkon kehittämistä, Pirkanmaan maakuntakaavan tavoitteita ja Tampereen kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen tavoitteita. TeksTi: Erkki Koivisto Pilkkijä huolestui tokkuraisesta merikotkasta Alhonselällä Vesilahden Alhonselällä havaittiin keskiviikkona 6. Palo saatiin sammutettua niin ripeästi, että Ideaparkissa olleista asiakkaista tarvitsi evakuoida vain puolet, noin 1 500 henkilöä. Lintua ei kuitenkaan etsinnöissä enää löytynyt, vain sen jäljet. Ryhmätöiden tuloksia hyödynnetään yleissuunnitelman tarkentamisessa. Valtatie 3:n parantamisesta Lempäälän ja Pirkkalan välillä järjestetään kaikille avoin keskustelutilaisuus keskiviikkona 13. Pelastuslaitokselta arvioidaan, että lintu oli ottanut siivet alleen. Päivystävä palomestari Sakari Bragge Pirkanmaan pelastuslaitokselta kiittelee pilkkijän toimintaa. joulukuuta kello 17.30–19.30 . Yleissuunnitelma on tänä vuonna edennyt ennakoitua hitaammin, sillä eteen on tullut lisäselvityksiä vaatineita suunnittelukysymyksiä. Hälytys palosta tehtiin kello 18.16. Erityistä huomiota kiinnitetään viheryhteyksien jatkuvuuden varmistamiseen uusien tielinjausten kohdalla sekä meluntorjuntaan. Pilkkijä oli tarkkaillut merikotkaa keskiviikkopäivän ajan. Ratkaisuun kuuluvat valtatien 3 uusi tielinjaus Puskiaisista Linnakallioon sekä 2-kehän toteuttaminen Sääksjärveltä Pulkajärven eteläpuolen kautta lentoasemalle. Ravintolan henkilökunta onnistui sammuttamaan palon. Pirkanmaan pelastuslaitos ryhtyi kartoittamaan vapaaehtoisia pelastajia ja löysi henkilön auttamaan eläimen kiinniotossa. Työpajassa kuullaan hankkeen tilannekatsaus ja yleissuunnitelman alustavan luonnoksen esittely. – Hän toimi oikein ilmoittaessaan eläimestä pelastuslaitokselle, että paikalle saatiin asianmukaista apua, vaikka etsinnät tässä tapauksessa päättyivät tuloksettomina, Bragge toteaa. Pienryhmissä haetaan näkemyksiä yleissuunnitelman tarkentamiseen sekä ratkaisuja haastaviin kohteisiin ja haittojen lieventämiseen
Vuosivuokran suuruudeksi on määritelty 1 200 euroa. Maston sijoittuminen alueelle ei kunnan mukaan aiheuta merkittävässä määrin ympäristölle maisemallista haittaa tai rajoita ympäröivien alueiden käyttöä. Luontoselvityksessä kaavaalueella havaittiin luonnon monimuotoisuudelle tärkeä kallioympäristö, rantametsä sekä rantaluhta. Selvitysalueelta tavatuista linnuista harakka on määritelty silmällä pidettäväksi. Kunta on vuokrannut DNA Tower Finland Oy:lle määräalan Moisiontörmä-nimisestä tilasta matkaviestitukiaseman sijoittamiseksi. Valikoimaan kuuluu sekä makeaa että suolaista. – Ei pitäisi istua alas, muuten alkaa väsyttää, naurahti haastatteluun pysäytetty Tähtinen ennen lounasaikaa. joulukuuta kolmostiellä sattui kaksi liikenneonnettomuutta Kuljun liittymän ja Puskiaisten liittymän välillä. Ajoneuvoissa olleet kolme henkilöä eivät loukkaantuneet onnettomuudessa. Tilausravintolan viereen on suunniteltu rakennettavaksi huoltorakennus. – Tienkäyttäjänä ei voi olla huomaamatta, että ihmiset eivät käytä kelivaraa. Yhtiön tarkoitus on parantaa matkaviestinverkon kuuluvuutta ja kapasiteettia ympäröivillä alueilla. Kahvila on joulukuussa auki joka päivä, myös joulunpyhinä. – Viime vuodet ovat olleet haastavia, sillä taloni Lempäälässä paloi kolmisen vuotta sitten ja koronaaika vei liikevaihdon nolliin, joten tämä on minulle uusi alku. TeksTi: Katariina Rannaste Kahvilassa oli avajaispäivänä tarjolla muun muassa korvapuusteja, vaniljapullaa ja minttusuklaaleivoksia sekä suolaista piirakkaa. Mietin asiaa pitkään, mutta minulle tuli tunne, että tähän kannattaa tarttua. Takana tulleen raskaan ajoneuvon kuljettaja ei liukkauden takia saanut pysäytettyä ajoneuvoa ajoissa, jolloin se otti osumaa henkilöautoon. Päivystävä palomestari Sakari Bragge Pirkanmaan pelastuslaitokselta muistuttaa huomioimaan turvavälit. Onnettomuudesta selvittiin henkilövahingoitta. Heidi Tähtisellä on pitkä kokemus kahvilanpidosta. – Olen toiminut yrittäjänä 18 vuotta, mistä suuren osan olen ollut kahvilayrittäjä, mutta pyöritin aikoinaan myös kuntosalia Lempäälän keskustassa, hän mainitsee. Uutta kahvilaa Heidi Tähtinen hoitaa ainakin aluksi yksin ja kertoo leipovansa mahdollisimman paljon itse. Lempäälän Hauralassa asuva Tähtinen kertoo kartoittaneensa sopivia kahvilatiloja Vesilahdesta. Lokakuussa torirakennuksessa vietettiin kukkapuodin avajaisia. Yhtiö on velvollinen hakemaan hankkeelle tarvittavat viranomaisluvat. – Gluteenittomat minttusuklaaleivokset ovat maistuneet ja tykättyjä ovat olleet myös luomuvoilla leivotut korvapuustit, Tähtinen sanoo. Sivullinen ilmoitti Kuljussa Puskiaisten liittymän ja Ideaparkin liittymän välillä sattuneesta ulosajosta kello 7.33. Vesilahdessa on hyvää energiaa, hän sanoo. Osoitteessa Moisiolammentie 14 sijaitsevalle vuokra-alueelle aiotaan rakentaa vapaasti seisova pylväsmasto, jonka korkeus on 42 metriä, ja laitetila, jonka ala on noin 10 kerrosneliömetriä. joulukuuta, kun Sääksjärvellä henkilöauto lähti liukkaalla tiellä luisuun kello 15.20. Kunnanhallitus päätti 27. Rantamaisema on kaavassa määrätty säilyttämään puustoisena. Leirintäalue on suunniteltu sijoitettavaksi nykyisen tilausravintolan läheisyyteen, jolloin se ja pihapiirin kokoontumisja juhlatila sekä kota palvelevat leiriytyjiä. marraskuuta asettaa Hukianhovin kaavaluonnoksen nähtäville. Monet leivonnaisista ovat luomua tai gluteenittomia. Kahvilayrittäjä Heidi Tähtisen päivä oli lähtenyt avajaisvalmistelujen kanssa touhukkaasti käyntiin puoli kuudelta aamulla. joulukuuta. Heidi Tähtisellä on pitkä kokemus kahvilanpidosta. info/ TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste Moisiolammentielle suunnitteilla antennimasto Lempäälän Moisiolammentien varteen aiotaan rakentaa matkaviestitukiasema. Haluan yrittää uudelleen, hän kertoo. Vuokra-alue on asemakaavoitettu mastoalueeksi. Hukianhovin tilaus ravintolan alueelle on suunniteltu perustettavaksi matkailuautoille ja -vaunuille noin 60 leirintäpaikkaa, noin 4–10 kevytrakenteista mökkiä, jotka ovat kooltaan noin 3 x 5 metriä, sekä telttapaikkoja. Arkeologisessa tarkastelussa alueelta löydettiin kahden rakennuksen jäännöksiä sekä irtolöytönä mahdollisesti rautakauteen ajoittuva veitsen terä. Rantaan on tarkoitus rakentaa uusi laituri, jonka kautta alueelle on mahdollista saapua veneellä. joulukuuta kolmostiellä Lempäälässä. Kolmostiellä sattui tieliikenneonnettomuus myös keskiviikkona 6. Koronaaika ja kuluttajien ostovoiman heikkeneminen on kohdellut kovin ottein monia kahvilaja ravintola-alan yrittäjiä, myös Tähtistä. Aukioloajat voi tarkistaa kahvilan nettisivuilta: https://torikaffila. Ajetaan lyhyillä, olemattomilla turvaväleillä, vaikka olosuhteet ovat huonot. Lempäälässä sattui viime viikolla useita ulosajoja kolmostiellä Pelastuslaitos muistuttaa käyttämään kelivaraa Henkilöauto suistui ojaan 7. uutiset Heidi Tähtinen avasi kahvilan Vesilahden Kirkonkylään ”Tämä on minulle uusi alku’’ Vesilahden Kirkonkylään torin laidalle on avattu kahvila. Vuokrasopimuksen pituus on 30 vuotta. Kaavaselostuksen mukaan kaavan laatimisen lähtökohtana on näiden ominaispiirteiden tunnistaminen ja huomioiminen. TeksTi: Katariina Rannaste Hukianhovin kaava mahdollistaisi Vesilahden ensimmäisen leirintäalueen rakentamisen. Hän pyöritti aikoinaan Lempäälässä Tampereentie 10:ssä sijainnutta lounaskahvila Tähteä. Ulosajo johtui pelastuslaitoksen mukaan todennäköisesti liukkaudesta. Sittemmin hän on pitänyt kahvilaa myös muun muassa Valkeakoskella ja Tampereella. Rekka pääsi jatkamaan matkaa vaurioitta. Tiistai-iltana 5. Uudessa torirakennuksessa sijaitseva ToriKaffila avasi ovensa maanantaina 11. Kevytrakenteiset mökit on tarkoitus sijoittaa yhteissaunan lähelle. Hän leipoo myös tilauksesta. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 . Kahvilan avaaminen on Heidi Tähtiselle rohkeutta vaatinut ratkaisu. – Sitten kunta tarjosi tätä tilaa. Henkilöauto siirrettiin pelastuslaitoksen toimesta ajamalla Ruskontielle. Heidi Tähtisen oli pakko lopettaa aiempi leipomotoimintansa. Tarjolla on myös lämmintä ruokaa, ja Tähtisen suunnitelmissa on myöhemmin tehdä salaattibuffet, josta asiakas voi koostaa itselleen kevyemmän aterian. Pöllyävä lumi ja tienpinnan liukkaus tekevät olosuhteista haastavat, Bragge toteaa. Heittelehtinyt auto osui kaiteisiin ja päätyi pientareelle Sääksjärven liittymän kohdalla. Kaava-alue on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ja osa maakunnallisesti arvokasta Hinsalan kulttuurimaisemaa. TeksTi: Katariina Rannaste Vesilahden Hinsalaan suunnitellaan maanomistajien aloitteesta leirintäaluetta. Kallioympäristö ja rantaluhta on kaavaselostuksen mukaan huomioitu rantaasemakaavassa niitä koskevin kaavamääräyksin. Rantaan on suunniteltu nykyisen savusaunan lisäksi kesäisin päivittäin lämmitettävä yhteissauna sekä pienempi tilaussauna
. Heitä ei tunnu haittaavan, että nykyinen peruskoulu on vain haalea varjo vuosituhannen alun koulusta. Katujen hoitoluokitukset on yhtenäistetty, ja kaikki kaavatiet ovat jatkossa samanarvoisessa asemassa. Pelastusarmeija toteuttaa siellä keräyksen yhteistyössä Lempäälän lionsklubien kanssa. Viime viikolla huonoja oppimistuloksia käsiteltiin A-studiossa. Toisin sanoen, nyt pitää ottaa muutama askel taaksepäin, ja kaiken lisäksi kiireesti. Kaikista oppimista häiritsevistä asioista on päästävä eroon. Kolumni Huolissaan kyllä ollaan Päätöksentekijöiden yleinen tapa on kertoa julkisuudessa olevansa syvästi huolestunut kulloinkin ajankohtaisesta ongelmasta. Vesilahden kunnan sopimukset talvikunnossapidosta päättyi viime keväänä. Paikalla oli matematiikan opettaja, oppimistuloksia selvittänyt tutkija, yrityselämän edustaja ja lisäksi vastuullinen virkamies opetushallituksesta. Alamäen jyrkkyys muistuttaa kohta Pisan vinon tornin seinää. TeKsTi: Erkki Koivisto Tavaralahjoitukset toivotaan toimitettavan Pelastusarmeijan iCareja kirpputorimyymälöihin sekä Tampereella sijaitsevaan joulupatakonttiin. Tutkijat ovat jo pitkään tehneet ehdotuksia, mitä pitäisi tehdä. Se kuuluu heidän hommaansa. Vesilahden tekninen lautakunta käynnisti kilpailutuksen talvikunnossapidosta jo viime toukokuussa, mutta lautakunta päätti 8. Mira Nevanperä on toiminut vuoden ajan Lempäälän Kehityksen projektityöntekijänä vastaten yhtiön digitaalisen näkyvyyden ja sosiaalisen median kanavien kehittämisestä ja ylläpidosta. Joidenkin mielestä se asia ei ole yksinkertainen. Luottokortilla voi lahjoittaa osoitteessa joulupata.fi. Siellä ei ole helppoa myöntää omia virheitään. Syy on selvä, lisätarjonta heikentää palkka-asemaa. Seuraavalla viikolla tulee esiin taas uusi huolenaihe ja edellinen unohtuu. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa Lempäälän Kehityksen ja matkailun nettisivustojen ja sosiaalisen median kanavien kehittäminen ja ylläpitäminen, markkinointimateriaalien monikanavainen tuottaminen sekä osallistuminen matkailualan sidosryhmäyhteistyöhön ja matkailun kehitystyöhön. Kännykät pois tunnin ajaksi ja sillä siisti. Vesilahden kunnan tekninen lautakunta valitsi 28. Lääkäriliitto vastustaa opiskelupaikkojen lisäystä. Lautakunta päätti samassa yhteydessä käynnistää kilpailutuksen uudestaan korjattuna ja tarkennettuna. Kuva: Pelastusarmeija. ja 18.–22. Silloin Suomen koulujärjestelmää ihasteltiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi digitekniikan liiallisesta käytöstä olisi kouluissa luovuttava. Yksi sellainen on kännyköiden pitäminen mukana luokassa. Valitettavasti tuollaiset otsanrypistelyt eivät johda mihinkään. Opetushallituksen toimenpiteitä saadaan siis odottaa. Määräaikaan mennessä tarjouksensa jätti kolme urakoitsijaa, joista tekninen lautakunta hylkäsi yhden hakemuksen puutteellisena. Hän totesi jotain sen suuntaista, että muutokset ovat pitkiä prosesseja ja asioita pitää nyt vain selvitellä. Pataan otetaan vastaan vain rahalahjoituksia. joulukuuta. Joulupataan voi lahjoittaa MobilePaylla, tekstiviestillä ja tilisiirrolla. Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä pyöritteli asiaa blogissaan ja totesi tulosten heijastelevan koko yhteiskunnan muutoksia. Arkisin padalla otetaan raha-avustuksia vastaan kello 16?20 ja lauantaina kello 12–16. Uudessa aluejaossa Kirkonkylän alueurakka jaettiin kahteen osaan ja Narvan sekä Koskenkylän asemakaava-alueet ovat omina alueinaan. Pisa-tuloksilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä italialaisen kaupungin kanssa, vaan nimi on lyhenne opiskelijoiden kansainvälisen arviointiohjelman englanninkielisestä nimestä Programme for International Student Assessment. Taas vastuuhenkilöt esittivät huolensa tilanteesta, mutta niistä puheista on valovuosien matka siihen, että toteutettaisiin jotain korjaavia toimia. marraskuuta keskeyttää kunnan tiealueiden ja kiinteistöjen talvikunnossapidon hankinnan. Kirjat ja muu paperinen oppimisaineisto ovat osoittautuneet sittenkin ylivertaisiksi, kun halutaan lasten ihan oikeasti oppivan lukemaan ja kirjoittamaan. uutiset Höyssä urakoi Vesilahdessa eniten talvikunnossapitoa Korjattu tarjouspyyntö tuotti tulosta Vesilahtelainen yrittäjä Panu Höyssä urakoi kolmea Vesilahden neljästä kilpailutuksessa olleesta talvikunnossapitoalueesta vuosina 2023?26. Muut kolme kunnossapitoaluetta: Kirkonkylän eteläisen, Narvan ja Koskenkylän urakoi vesilahtelainen Panu Höyssä. Odotan innolMira Nevanperä on toiminutaiemmin vuoden ajan Lempäälän Kehityksen projektityöntekijänä. Kuulostaa siltä, että mitään rivakoita toimenpiteitä ei ole odotettavissa. Jo etukäteen aavisteltiin, että huono suunta jatkuisi. Yksi padoista on Lempäälässä Ideaparkin Dovella eteläisen sisäänkäynnin yhteydessä. Syynä oli muun muassa se, että voittavan tarjouksen vuosikustannukset ylittivät talousarvion ja edellisvuosien kustannukset. TeKsTi: Erkki Koivisto Nevanperä markkinointija matkailukoordinaattoriksi Lempäälän kunnan sataprosenttisesti omistaman elinkeinoyhtiön Lempäälän Kehityksen uutena markkinointija matkailukoordinaattorina aloittaa vuoden alusta Mira Nevanperä. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 la yhteistyökumppaneiden kohtaamisia ja haluan tutustua erityisesti Lempäälän matkailualan toimijoihin, sanoo Mira Nevanperä. Hänellä ei tainnut olla minkäänlaista kosketuspintaa todelliseen elämään ja ehkä juuri siksi hän tyytyi jarrumiehen rooliin. Sen sijaan opetushallituksen edustaja suhtautui muiden mielipiteisiin jähmeästi. Meitä tavallisia ihmisiä suorastaan pelottaa ajatus, että peruskoulusta päässeillä ei ole riittäviä valmiuksia selvitä elämässään, jatko-opiskelusta puhumattakaan. Tehtävä herätti laajaa kiinnostusta, ja Nevanperä valikoitui 48 hakijan joukosta testitehtävien ja haastattelujen perusteella. . Miten niin. Kolmen ensimmäisen viesti oli selvä: opetuksessa on palattava perusasioihin. Joulupata on avoinna Ideaparkilla 16. Tutussa tiimissä on mukava aloittaa uusi työ ja ottaa vastaan laajemmat haasteet. Viime viikolla julkaistiin tuoreimmat Pisatulokset. Toivottavasti kouluissa uskalletaan heittää romukoppaan myös opetussuunnitelmauudistusten mukanaan tuomat itseohjautuvuuden vaatimukset sekä kaikenlaiset uudet ja meluisat oppimisympäristöt. Joulupata aukeaa Ideaparkilla lauantaina Pelastusarmeijan joulupatakeräys päivystää tänä jouluna 35 paikkakunnalla. Juontaja vielä kysyi häneltä, onko opetushallitus jo ryhtynyt johonkin toimenpiteisiin, ja vastaus oli tietysti että ei. marraskuuta kunnan tiealueiden ja kiinteistöjen talvikunnossapidon urakoitsijoiksi vuosille 2023?26 ja mahdollisille optiovuosille 2026?28 kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneet urakoitsijat. Kunnossapitoalueista Kirkonkylän pohjoisen urakoi VS Infra Oy Akaasta. Lisäksi tarjouspyyntö osoittautui tulkinnanvaraiseksi
Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Poltinhuollot Nuohoojat Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Terveyspalvelut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Ilmainen puhelinneuvonta. 040-2597939 / Maria Valtatie 20, Akaa www.terapiasalvia.fi TERAPIA JA VALMENNUS Ota yhteyttä! Risto Leppänen 050 5132114 risto.leppanen@ solenergyservice.fi LEMPÄÄLÄ • Sähkösuunnittelu ja -urakointi • Lämpöpumput • Sähköautojen latausasemat • Aurinkovoimalat • Ohjausjärjestelmät Työja kokoustila Fiilis Tilausravintola Rauha ASIAKASTILAISUUDET, YKSITYISJUHLAT vastaava@ljjcompany.fi 020 470 8744 REIJO MEHTO 050 543 6884 Kokousja juhlatilat LÄMMITTIMET AKUT HITSAUSTYÖT Pirkanmaan Autohuolto WA/Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi 1 x 30 mm 15 € LEMPÄÄLÄ salaojat pihatyöt murskeet mullat roskalavat ym. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. P. KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 045 7834 3867 VUOKRAAMME KOKOUSJA JUHLATILOJA Hauralantie 48, talo 23B, Lempäälä tilaukset@meidanveraja.fi p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.fi KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Sähköja putkiasennukset 045 7831 4230 www.saharre.fi Kauneuspalvelut 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Kiinteistövälitys . 8-16.30, p. 27 € + alv 24% /vko Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Pe-su ja pyhinä suljettuna. 050 476 8769 AUTOHUOLTO HUOLEHDIMME HIUKSISTASI AJANVARAUS NETISSÄ: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. tammerkone.fi Puh. 040 550 6100 | www.pirkanymparistopalvelut.fi ALUEURAKAT, YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN, MAANRAKENNUS JA VIEMÄRIHUOLTO Sirvalahdentie 2 A 3, Lempäälä. 1 x 30 mm 15 €. RAKENTAJALLE JA KOTIIN . Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. puh. TERVEYS JA HYVINVOINTI . 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Lukitusja turvapalvelut Siivouspalvelut YRITYSJA KOTISIIVOUKSET 010 212 0590 www.bampalvelut.fi Lämmitysverkostojen asiantuntija www.lvi-jamakka.fi Puutalojen sisäremontit • ulkoremontit • lattiaremontit • pinkopahvitus • paperitapetointi Perinnerakentaja Jyri Kuukasjärvi 044 568 8656 Korjausrakentaminen Salvia Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa p. 041 311 1599 www.meidanveraja.fi » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 15.100 printin lukijaa joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto 1x30 15 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 27 euroa + alv 24 % viikko 2x50 49 euroa + alv 24 % viikko Kiinnostuitko. p. (03) 373 7330 teemu.murto@narvanrauta.fi w w w . 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. AUTOT JA LIIKENNE . 02900 21540, satu.lakikoti@gmail.com www.lakikoti.fi Tilitoimistopalvelut Asiointipalvelut 1 x 30 mm 15 € 2 x 50 mm 49 € Testamentti, perinnönjako, edunvalvontavaltuutus ym. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Avaimet . 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 PALVELUN PAIKAT . Lempäälän keskustasta 050 322 1917 050 322 1917 ratinen@lakipalvelu.fi ratinen@lakipalvelu.fi Himminpolku 2 Himminpolku 2 Asiointipalvelut Kysy myös keskittämiseduista Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa www.pirmediat.fi 1 x 60 mm 27 € 1 x 30 mm 15 € www.lvs.fi/ lounas Tökkiiko kokkailu. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. p. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 03 4102 3904 Koiranojanrinne 3, Sääksjärvi / LEMPÄÄLÄ NARVAN RAUTA JA MAATALOUS Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Ma-Pe 8-17, La 9-13. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . . 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. n a r v a n r a u t a . MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 589 4141 / p. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Palvelemme ma-to klo 9 – 15. Kaikki rodut . Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. KODINKONEHUOLTO. Sarjoitukset . f i Kaikkea rakentajalle Ruokosmetsänkatu 13 A 37570 Lempäälä huolto @ garagebrothers.info p
040 550 6100 | www.pirkanymparistopalvelut.fi ALUEURAKAT, YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN, MAANRAKENNUS JA VIEMÄRIHUOLTO Sirvalahdentie 2 A 3, Lempäälä. Terveyspalvelut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. f i Kaikkea rakentajalle Ruokosmetsänkatu 13 A 37570 Lempäälä huolto @ garagebrothers.info p. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Kiinteistövälitys . n a r v a n r a u t a . p. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Palvelemme ma-to klo 9 – 15. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. Ilmainen puhelinneuvonta. P. 040 589 4141 / p. 045 7834 3867 VUOKRAAMME KOKOUSJA JUHLATILOJA Hauralantie 48, talo 23B, Lempäälä tilaukset@meidanveraja.fi p. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Poltinhuollot Nuohoojat Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 8-16.30, p. 1 x 30 mm 15 €. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Lukitusja turvapalvelut Siivouspalvelut YRITYSJA KOTISIIVOUKSET 010 212 0590 www.bampalvelut.fi Lämmitysverkostojen asiantuntija www.lvi-jamakka.fi Puutalojen sisäremontit • ulkoremontit • lattiaremontit • pinkopahvitus • paperitapetointi Perinnerakentaja Jyri Kuukasjärvi 044 568 8656 Korjausrakentaminen Salvia Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa p. RAKENTAJALLE JA KOTIIN . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040-2597939 / Maria Valtatie 20, Akaa www.terapiasalvia.fi TERAPIA JA VALMENNUS Ota yhteyttä! Risto Leppänen 050 5132114 risto.leppanen@ solenergyservice.fi LEMPÄÄLÄ • Sähkösuunnittelu ja -urakointi • Lämpöpumput • Sähköautojen latausasemat • Aurinkovoimalat • Ohjausjärjestelmät Työja kokoustila Fiilis Tilausravintola Rauha ASIAKASTILAISUUDET, YKSITYISJUHLAT vastaava@ljjcompany.fi 020 470 8744 REIJO MEHTO 050 543 6884 Kokousja juhlatilat LÄMMITTIMET AKUT HITSAUSTYÖT Pirkanmaan Autohuolto WA/Puh. KODINKONEHUOLTO. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 PALVELUN PAIKAT . . TERVEYS JA HYVINVOINTI . 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.fi KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Sähköja putkiasennukset 045 7831 4230 www.saharre.fi Kauneuspalvelut 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. 041 311 1599 www.meidanveraja.fi » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 15.100 printin lukijaa joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto 1x30 15 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 27 euroa + alv 24 % viikko 2x50 49 euroa + alv 24 % viikko Kiinnostuitko. 27 € + alv 24% /vko Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. p. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. tammerkone.fi Puh. (03) 373 7330 teemu.murto@narvanrauta.fi w w w . 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi 1 x 30 mm 15 € LEMPÄÄLÄ salaojat pihatyöt murskeet mullat roskalavat ym. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 050 476 8769 AUTOHUOLTO HUOLEHDIMME HIUKSISTASI AJANVARAUS NETISSÄ: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Kaikki rodut . Sarjoitukset . Avaimet . 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. AUTOT JA LIIKENNE . Lempäälän keskustasta 050 322 1917 050 322 1917 ratinen@lakipalvelu.fi ratinen@lakipalvelu.fi Himminpolku 2 Himminpolku 2 Asiointipalvelut Kysy myös keskittämiseduista Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa www.pirmediat.fi 1 x 60 mm 27 € 1 x 30 mm 15 € www.lvs.fi/ lounas Tökkiiko kokkailu. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 02900 21540, satu.lakikoti@gmail.com www.lakikoti.fi Tilitoimistopalvelut Asiointipalvelut 1 x 30 mm 15 € 2 x 50 mm 49 € Testamentti, perinnönjako, edunvalvontavaltuutus ym. 03 4102 3904 Koiranojanrinne 3, Sääksjärvi / LEMPÄÄLÄ NARVAN RAUTA JA MAATALOUS Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Ma-Pe 8-17, La 9-13. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. Pe-su ja pyhinä suljettuna
Kiitän näistä muutosesityksistä vasemmistoliittoa ja aluevaltuutettu Milka Hanhelaa (vas.). Ennaltaehkäisyyn ja perustason palveluihin panostaminen on tärkeää. Valtatie 3:n väylähankkeet lyhentävät toimivuustarkastelujen perusteella matka-aikoja ja säästävät ajokilometrejä. Loistakoon talvinen tähti ihan meille kaikille, sanoo kuvan lähettänyt Kari Saarinen Lempäälästä. Valitettavasti suurin osa parannusehdotuksista on hävinnyt äänestykset. Teemu Hiltunen LemPi-metsän puolesta! -kansanliike Lempäälä on ottamatta ja ottaakin kantaa Loistakoon tähti . Kustannusten hillinnän lisäksi painopisteen siirtoa perustellaan sillä, että useimmat ikäihmiset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Pidetään yhdessä huoli siitä, että lisäykset eivät jää vain sanahelinäksi, vaan ikäihmisten ja vammaisten yksilölliset tarpeet huomioidaan aidosti palvelutarpeen arviointeja ja palvelupäätöksiä tehtäessä! Tiina Wesslin Kirjoittaja on aluevaltuutettu (vihr.) ja hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Avopalveluiden toiminnan painopisteet -osion lausetta ”Asumispalveluissa asiakasvolyymia pyritään siirtämään ympärivuorokautisesta asumisesta kevyempiin palveluihin” jatkettiin sanoilla ”yksilöllisen tarpeen mukaisesti”. Vt 3 Lempäälä-Pirkkala (Puskiaisten oikaisu) sekä II-kehä Sääksjärvi-Lentoasema (120 Me) Hankkeiden on katsottu parantavan nykyisten ja uusien yritysten toimintaedellytyksiä Lempäälässä sekä parantavan yleistä työmarkkinatoimintaa Lempäälän, Tampereen ja Pirkkalan välisellä akselilla. 3 Lempäälä-Pirkkala-Tampere ja Tampereen kakkoskehän suunnittelun jatkaminen. Kyse on siis arvovalinnasta. joulukuuta 2023 kunnanhallitukselle, että kunta lausuisi valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2025?32 mm. Myös laki vaatii pitkäaikaisen laitoshoidon, eli niin sanottujen vanhainkotien, lakkauttamista ennen vuotta 2028. Viimeisimpänä ”ei-kannanottona” kunnanjohtaja esittää 11. Hankkeet mahdollistavat Sääksjärven osayleiskaavan työpaikka-alueiden toteutumisen ja toimitilarakentamisen lisääntymisen.” Melkoista akrobatiaa kunnalta olla ottamatta kantaa näin monella eri tavalla. Lausuntokohtaa voisi myös korjata totuudenmukaisemmaksi: ”Hankkeiden on katsottu parantavan (em. seuraavasti: ”Väyläverkon investointiohjelmasta on jätetty pois Tampereen kaupunkiseudun kasvavan maankäytön sekä kasvavien liikennemäärien kannalta tärkeät hankkeet: Vt. Liian huonokuntoisen vanhuksen pitäminen kotona ei ole inhimillistä eikä järkevää edes taloudellisesti, kun otetaan huomioon kotikäyntien lisäksi esimerkiksi kotitapaturmien hoitokulut, toistuvat osastojaksot ja päivystyskäynnit kuljetuksineen. selvityksessä) haastateltujen kahdeksan kuljetusalan yrityksen toimintaedellytyksiä”, ”väylähankkeet lyhentävät matka-aikoja 3?7 minuuttia ja säästävät 5 ajokilometriä” ja ”hankkeet mahdollistavat Sääksjärven osayleiskaavan toteutumisen, vaikka se onkin laadittu vastoin MRL §39 kohtia koskien ekologista kestävyyttä, olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttöä, mahdollisuuksia liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen järjestämistä ympäristön kannalta kestävällä tavalla, mahdollisuuksia terveelliseen elinympäristöön, ympäristöhaittojen vähentämistä, luonnonarvojen vaalimista ja virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä sekä vastoin luonnonsuojelulain 11§:ää kunta edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä maisemansuojelua alueellaan.” Yhtä lailla kunta voisi ”olla ottamatta kantaa” muuttamalla ko. lausuntokohdan seuraavanlaiseksi: "Lempäälän kunta esittää, että Väylävirasto palaa suunnitelmissaan edistämään ensisijaisesti nykyisen väylän parantamista turvallisuuden, liikenteen sujuvuuden ja meluntorjunnan osalta. Näillä näkymin yleissuunnitelma valmistuisi kesällä 2024. Vaikka kunta ei omien sanojensa mukaan ota kantaa, se on silti tilannut ja Ideaparkissa järjestetyllä julkisuustempauksella lanseerannut virheellisyydestään kyseenalaista mainetta nauttivan selvityksen Puskiaisten moottoritien vaikutuksista elinkeinoelämälle sekä tuottanut harhaanjohtavia väitteitä vilisevän moottoritietä mainostavan videon. Osa aluevaltuutetuista on toistuvasti esittänyt päätösesityksiin muutoksia ja lisäyksiä, jotka turvaisivat vanhusja vammaispalveluiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien palveluiden laadun ja riittävyyden. Lisäksi ikäihmisten ja vammaisten palveluiden tavoite ”Yhteisöllistä asumista on lisätty sekä ikääntyneiden että vammaisten palveluissa” muutettiin muotoon ”Yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista on tarjolla tarpeenmukaisesti sekä ikääntyneiden että vammaisten ihmisten palveluissa”. Mitään asumismuotoa ei kuitenkaan pitäisi suosia systemaattisesti, sillä monissa tapauksissa kotihoiva ja muut kevyemmät palvelumuodot eivät vain kerta kaikkiaan riitä. Ympärivuorokautisia, laadukkaita hoivapaikkoja on oltava riittävästi, ja paikka pitää saada nopeasti silloin, kun ihminen ei enää pysty kotona elämään kivutonta, laadukasta ja turvattua elämää. En malta olla jälleen huomauttamatta, että Suomi käyttää edelleen väkilukuun ja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna vanhuspalveluihin huomattavasti vähemmän rahaa kuin muut Pohjoismaat. Kunnanhallituksen tulisi poistaa em. Kirjoitukset Lukijan mielipide -palstalle voi jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19 37500 Lempäälä Vanhusja vammaispalveluissa huomioitava yksilölliset tarpeet Niin Pirkanmaalla kuin monilla muillakin hyvinvointialueilla yhdeksi säästökeinoksi on nähty ikäihmisten laitoshoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen vähentäminen ja painopisteen siirtäminen kotiin tuotaviin palveluihin, perheja omaishoitoon sekä yhteisölliseen asumiseen. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Lukijan mielipide Lukijan kuva Aluevaltuutetun kuulumiset Lempäälän kunta on todennut, että se ei ota kantaa Puskiaisten moottoritiehen ennen kuin väylähankkeen yleissuunnitelma valmistuu (LVS 30.8.2023). Olenkin erittäin iloinen, että joulukuun aluevaltuustokokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti vuoden 2024 talousarvioon ja vuosien 2024–26 toimintaja taloussuunnitelmaan kaksi pientä mutta merkittävää tekstimuutosta. kohta lausunnostaan, jotta kunta oikeasti olisi ottamatta kantaa Puskiaisten moottoritiehen ennen väylähankkeen yleissuunnitelman valmistumista
Suurten kauppaketjujen, Sja K-ryhmän sekä Lidlin lahjakorteilla on helppo täyttää useimpien toiveita. Kuva: Erkki Koivisto tytkin vaatteet ovat perheille uusia. ja 16 joulukuuta Tampereentie 12:ssa kello 12–14. Esimerkiksi Jouluapu -ryhmän aktiivinen työskentely alkaa jo hyvissä ajoin syksyllä ja vain kiihtyy joulua kohti kiireeksi asti. Saimme myös kolme lavallista vessapaperia, Laksola kertoo. Idea lähti liikkeelle siitä, että toimijoilla on halu tuottaa ihmisille hyvää joulumieltä. ajankohtaista Auttajat näkevät puutteen Elinkustannusten nousu näkyy joululahjakeräysten järjestäjille lisääntyneenä ahdinkona Vesilahdessa jaossa hyväntekeväisyyskuusia Lempäälän-Vesi lahden Sanomissa 7. Lahjatoiveet ovat usein liikuttavan vähäisiä. Jouluapu Lempäälä– Vesilahti -ryhmä vie lahjoitukset anonyymisti tarvitsijoille. 15. Diakoniatyö on myös auttanut vaikkapa lahjoitusten vastaanotossa, jos Jouluavun väeltä on kädet loppuneet. Kuuset ovat UPM:n ja metsästysseuran jäsenten metsistä. . Varsinkin lapsille kuusi on usein hyvinkin tärkeä. Laksola kertoo, että Jouluapukeräys on tehnyt yhteistyötä seurakunnan diakoniatyön kanssa. Ensimmäinen keräyspäivä tuotti Laksolan mukaan hienon keräyssaaliin. . VYMS toimittaa kuuset perille tarvittaessa kuusenjalkaan asti esimerkiksi ikäihmisille, jotka eivät enää itse pysty laittamaan kuusta jalkaan. Tavoitteena on auttaa ihmisiä, joiden taloudellinen ja/tai terveydellinen tilanne on sellainen, että he eivät itse pysty kuusta hankkimaan. VYMS jakaa kuuset 16.?23. Vesilahtelainen joulu kuusten lahjoituskuvio etenee siten, että kun seurakunnalla on tiedossaan joulukuusten tarvitsijat, VYMS eli Vesilahden Ylämäen Metsässtyseura kaataa puut ja toimittaa ne perille tarvittaessa kuusenjalkaan asti. haluamme palvella ihmisiä. Vain keräysjärjestäjät tietävät kohteet, mutta kohteiden toiveita on jaettu kohdennetusti, jolloin auttajien on mahdollista täyttää jokin tietty toive. Vaikka moni keräys on välittänyt huolensa lahjoitusten riittävyydestä, Laksola uskoo, että auttamisen halua riittää edelleen. . joulukuuta mennessä tarve on ilmoitettava seurakuntaan. Seurakunta kiittää lämpimästi näitä joulupukin apulaisia, siis VYMS:iä ja UPM:ää, sanoo kirkkoherra Harri Henttinen toivottaen samalla kaikille lämminhenkistä ja turvallista joulua. Joulukuusi tekee ison osan joulumieltä ja jos on kynnys hakea kuusta . joulukuuta. Harri Henttinen Vesilahden seurakunnasta ja Henry Lindell Vesilahden Ylämäen metsästysseurasta (VYMS) sanovat, että tällaista heidän ja UPM:n välistä yhteistyötä ei ole harjoitettu aikaisempina jouluina. Mihin mennessä viimeistään tarpeestaan voi seurakuntaan olla yhteydessä. Esimerkiksi työttömyys, sairaus tai ero voivat aiheuttaa taloudellista ahdinkoa, jota joulun ajan paineet korostavat. – Lauantain lahjoitusten määrä veti kyllä hiljaiseksi ja ollaan äärimmäisen kiitollisia, että tämä ryhmä on saanut ihmiset liikkeelle jälleen ja useampi uusi henkilö on ryhmän löytänyt. TEkSTi: Seppo Kummala Ensimmäisen lauantain keräyspäivä tuotti hienon lahjoitussaaliin myös kohdentamattomia lahjoja. Eri auttajatahot myös keskustelevat keskenään. – Emme pystyneet ottamaan vastaan kaikkia ilmoittautumisajan jälkeen tulleita avunpyyntöjä. Esimerkiksi kun diakoniatyö ei voi ottaa vastaan käytettyjä tuotteita, he ovat ohjanneet sellaisia tarjoavat Jouluavun luo. Toinen keräyspäivä on tulevana lauantaina. – Hyväkuntoiset käyteAsialla seurakunta, VYMS ja UPM: Vähävaraiset lapsiperheet ja ikäihmiset voivat ilmoittaa kuusentarpeestaan 15. Myös mielenterveysongelmat toistuvat viesteissä aiempaa useammin. Lempäälässä ja Vesilahdessa jo kuudetta vuotta toteutettavan Jouluapu -keräysryhmän toinen vetäjä Emma Laksola on huomannut avuntarpeen lisääntymisen. ei ole varaa tai ei muuten pysty . – Eräänä vuonna taas meille tuli niin paljon sellaisia kohdentamattomia lelulahjoituksia, että luovutimme ne Hopelle edelleen lahjoitettavaksi. Auttamisen halu on yhteinen. Avunpyyntöviesteissä välittyvät kohonneet elinkustannukset, kuten ruoan hinnan ja vuokrien tai lämmityskulujen kasvu, sekä erilaiset elämäntilanteet. Tänä vuonna avunpyyntöjä on tullut ennätysmäärä. Ajat ovat olleet ankeat, joten meillä on halu tuottaa hyvää mieltä ja jouluiloa, miehet sanovat. seurakunnan ilmoituspalstalla luki, että ”Ylämäen Metsästysseura ry ja UPM on lahjoittamassa joulukuusia vähävaraisille lapsiperheille tai ikäihmisille, joille kuusen hankinta tai paikalleenasennus on mahdotonta tai vaikeaa”, ja kuusen tarpeessa olevia kehotetaan ottamaan yhteyttä seurakuntaan Minna Alajokeen tai Harri Henttiseen. Keräyksiä otetaan vastaan kahtena päivänä, lauantaina 9. Määrä olisi helposti kivunnut silloin yli sadan, viidettä kertaa itse järjestelyissä mukana oleva Laksola kertoo. joulukuuta mennessä, ja seurakunta infoaa tarvitsijan luvalla VYMS:iä, kuka haluaa joulukuusen ja missä. joulukuuta lehden Vesilahden ev.-lut. Hän kertoo liikuttuneensa joka vuosi lahjoitusten määrästä ja auttamisen halun vilpittömyydestä. Ruoka-apua lahjakorttien muodossa sekä muita lahjakortteja on vielä tarvelistalla, järjestäjät etsivät niille tämän viikon aikana lahjoittajia. Meille tuli kohdentamattomia lahjoituksia reilusti, pääasiassa vaatetta ja leluja. Kuva: Emma Laksola. Ongelmana on lähinnä saada auttajat ja avuntarvitsijat kohtaamaan toisensa, koska se on melkoisen työlästä. Nyt on siis ensimmäinen kerta. Monessa perheessä iloitaan esimerkiksi lasten vaatteista, jos perheessä ei ole varaa hankkia uusia, vaan vaikkapa talvikintaat kiertävät sisaruksilta nuoremmille. TEkSTi: Erkki Koivisto Tarvitsija ottaa yhteyden seurakuntaan 15. – Monessa perheessä joudutaan tinkimään lähes kaikesta, jotta pöydässä on ruokaa ja tuvassa lämmintä. – Keräys meni todella hyvin. Kaikki kuuset kasvavat vesilahtelaismetsissä. . Keräyskohteina on tänä vuonna 90 taloutta, määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Viesteissä välittyy selvästi suorituspainetta ja ahdistustakin, kun lapsille kuitenkin halutaan tuottaa jouluiloa edes yhdellä omalla lahjalla. Seurakunnan mielestä tällainen talkooapu ja hyväntekeminen ovat parasta mahdollista lähimmäisen huomiointia ja auttamista nykyisessä kylmässä ja kovasydämisessä maailmassa. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Monet joulun hyväntekeväisyyskeräysten järjestäjät ovat kertoneet mediassa avuntarpeen kasvaneen, mutta samalla esimerkiksi joulupuukeräysten toiveita on ollut aiempaa vaikeampaa täyttää. Kuusia jaetaan tänä jouluna arviolta noin 30 kappaletta. joulukuuta mennessä
Peggy Thomas myöntää, että aiemmin hän saattoi puurtaa keittiössä härkäpäisesti yksin. Hän hykerteli itsekseen myös äitienpäivänä, jolloin pöydässä oli jouluruokaa. Lempääläisessä rivitaloasunnossa tuoksuu joululta. Rentous on vaatinut opettelua. – Oli ihana fiilis, kun sain kirjan vuoksi monta kuukautta joulutella, hän toteaa. Kuusi luo mukavaa tunnelmaa, ja tapa on tullut osittain myös puolisoltani, Thomas kertoo. Tätä nykyä perheenjäsenille on aattona omat roolinsa: puoliso hoitaa juoksevia asioita, anoppi kuorii porkkanat ja palsternakat ja tytär tekee jälkiruoaksi juustokakun. Emme ymmärtäneet kysymystä, mutta sitten tajusimme, että hän oli nähnyt kuusen, Thomas kertoo huvittuneena. Kotioloissa joulua on tänä vuonna tunnelmoitu poikkeuksellisen paljon, sillä Thomas työsti keväällä uutta jouluruokiin ja -leivonnaisiin keskittyvää kirjaa. Tavallisesti Peggy Thomas aloittaa jouluvalmistelut loppusyksyllä. Joululahjat avataan suomalaiseen tapaan jouluaattona, mutta brittiperinteen mukaisesti joulupäivänä kurkistetaan joulusukkiin, millaisia lahjoja niistä löytyy. Saaristolaisja banaanileipää hän tekee pakkaseen marraskuussa. Että kaikilla olisi kiva ja lepPeggy Thomas kertoo olleensa jo lapsuudessa kova joulufani. Niitä voi askarrella itse esimerkiksi tyhjistä talouspaperirullista ja lahjapaperista.. Thomas jakaa Instagramissa yli 13 000 seuraajalleen vinkkejä ja kuvia niin arkikuin juhlaruuista ympäri vuoden, mutta joulukuu sykähdyttää häntä eniten. Peggy Thomas kertoo aaton aikataulun olevan aikainen siksi, että lapsille jää enemmän aikaa touhuta lahjojen parissa. – Menu on muokkautunut takavuosista niin, että saan itsellenikin rennon joulun. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste . Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että yhdessä tekeminen on mukavampaa, Thomas sanoo. Kirjan vuoksi joulukuusi oli sisällä vielä toukokuussa. Edellisenä päivänä hän on valmistanut pieniä piparkakkutaloja. – Olen laskelmoinut, että näin äitikin saa ajoissa nostettua jalat ylös, hän toteaa. Peggyn pieni punainen joulu -kirja ilmestyi syyskuussa. Perhe, johon kuuluu neljä lasta ja aviomies, oli jo tottunut kuvausrekvisiittana toimineeseen kuuseen, ja Peggy Thomas oli kuusesta vain hyvillään. Britanniassa jouluruualla avataan ”christmas cracker”, jonka sisällä on jokaiselle pieni, henkilökohtainen lahja. Aattoaamu alkaa haudutetulla riisipuurolla, ja sen jälkeen on perinteisten joulupiirrettyjen ja joulurauhan julistuksen vuoro. Sylissä istuu perheen toinen kiinanharjakoira, Papu. – Jouluista on hyviä muistoja, ja huomaan, että jouluintoilu on tarttunut aikuisiin lapsiinikin, Thomas kertoo. Kuuset, joita jouluintoilijalla on tietysti useita, on itsenäisyyspäivään mennessä koristeltu. Ruokakirjailija ja -bloggaaja tunnustaa olevansa joulufani. Olemme omaksuneet tapoja ja ruokia sieltä, hän selvittää. ajankohtaista Peggy Thomas on joulufani, jonka tunnelmointi sai pitsalähetin huolestumaan Joulupöytään valmistuu herkkuja brittityyliinkin Kattilasta nousee mausteinen tuoksu, kun Peggy Thomas lämmittää mustikkaglögiä. – Joulutunnelma latistuu väistämättä, jos joku ahertaa keittiössä yksin kahdeksan tuntia, hän toteaa. – Pitsalähetti kysyi ovella, onko meillä kaikki hyvin. Joulusaunassa perhe käy yhden maissa, ja kolmen paikkeilla on joululounas, minkä jälkeen saapuu pukki tai toisinaan tonttuja. Anoppi saapuu Walesista Lempäälään joulunviettoon, ja joulupöytään saatetaan brittityyliin valmistaa kalkkunaa, englantilaista hedelmäkakkua, pieniä mince pies -hedelmäpiirasia tai skonsseja rommivoilla. – Perheenjäsenet tarjosivat apua, mutta halusin tehdä kaiken itse. – Mieheni on kotoisin Walesista Britanniasta, missä jouluvalmistelut aloitetaan aiemmin. – Lapsuudessani kuusi tuotiin sisälle vasta aatonaattona ja siitä alkoi joulu, mutta me olemme aikaistaneet kuusen tuontia. Sohvan nurkkaan saa heittäytyä, jos siltä tuntuu
13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Anna lahjaksi joko Kaikki tämä sisältyy täystilaukseen: tai 33 kkkk m määäärrääaaiikkaaiinneenn ttääyyssttiillaauuss 3 kk määräaikainen täystilaus ((nnoorrm m.. LempäälänVesilahden Sanomat on lahja, joka ilahduttaa läheistäsi pitkään Ti la a le h ti la hja ksi o s oitt e e s sa lvs.f /la hj a LVS:n uutissovellus (iOS ja Android) lvs.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajien digisisällöt Näköislehti aina tiistaisin siis jo ennen paperilehteä Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko poisa fiilis, Peggy Thomas sanoo. 94 €) 7 75 5 € € 75 € Tarjous on voimassa 24.12. Ennen joulupöydässä oli herkkuja sen seitsemän sorttia. Vaikka Peggy Thomas myöntää miettivänsä seuraavan joulun ruokalistaa jo juhannuksena, jouluintoilija ei halua luoda joulusta muille paineita. Teimme aiemmin liikaa kaikkea, ja tuntui, että jouluruoka ei lopu ikinä, Thomas kuvailee. – Ei tehdä ja tarjota turhaa, sillä elintarvikkeet ovat kalliita. 7755 €€)) (norm. 64 €) 5 50 € € 50 € 33 kkkk m määäärrääaaiikkaaiinneenn ttääyyssttiillaauuss 6 kk määräaikainen täystilaus ((nnoorrm m.. ajankohtaista. – Kalaan satsataan. . Teehen tehty viikunakakku on hyvä tuliainen tai joululahja. Tärkeintä on viettää omannäköistä juhlaa. – Olen opetellut pienentämään määriä myös siksi, ettei tulisi hävikkiä, hän sanoo. asti uusiin kotimaisiin tilauksiin. Jouluintoilijan kotona on useita kuusia. Pääkuusen koristeissa on joka vuosi eri teema, tänä vuonna se on metsän eläimet. Nyt Thomasin mukaan tapana on, että jokainen perheenjäsen nimeää itselleen kolme ehdotonta herkkua, mitä haluaisi jouluna syödä. Niistä valmistetaan suosituimmat. 4499 €€)) (norm. Jouluruoaksi on vakiintunut kinkku, palapaisti ja muutama laatikkoruoka, kuten porkkanaja bataattilaatikko sekä paahdetuista palsternakoista tehty laatikko. Jokaisella on omat herkkunsa ja perinteensä. Koristeina siinä on pöllöjä, oravia ja peuroja. Tarjolla on yleensä graavikalaa, savustettua kalaa, joka on yleensä savusiika, sekä joulusilliä, hän kertoo
Niitä ovat muiden kuntien lisäksi esimerkiksi korkeakoulut ja monet muut oppilaitokset. Suomessa se jäi toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi turvallisuuspoliittisten asioiden jalkoihin. – Saavutettavuus, edunvalvonta sekä kuva kunkin kunnan tarpeista ja vahvuuksista nousivat top3-listalle kuntakäynneiltäni. Yhteiskunnassamme ei ole keskusteltu perusteellisesti siitä, mikä on kunnan idea nykyoloissa ja Pirkanmaan liitto satsaa nyt jäsenkuntiin -maailmassa. Ahonen herättelee etsimään kumppaneita kaikkialta. Maakuntajohtaja ymmärtää nykykuntien tilanteen. Tehtäväja työtaakasta kasvoi niin suuri, että kuntien hartiat kertakaikkisesti lyyhistyivät. Vuosikymmenien saatossa annetut tehtävät kaikkine velvoitteineen sitoivat tiukasti kuntien kädet. Ahonen odottaa, että tulevaisuus tuo jonkin verran kuntaliitoksia, mutta massoittain niitä luultavammin ei toteudu.. Ahonen muistetaan kuntakentällä vuoden 2012 tapahtumista, jolloin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus yritti saada maahamme suurkunnat – kuntaministerinä oli puoluekaveri Henna Virkkunen. Tuolloin Ahonen toimi kantahämäläisen Janakkalan kunnanjohtajana, ja hän nostatti asukasmäärältään pienestä kunnasta käsin vastavoiman. Hän mahdutti kalenterissaan ensimmäisille kuukausille tutustumiskäynnit jokaiseen 23 pirkanmaalaiseen kuntaan. Runsas vuosikymmen sitten kuntien omaa päätösvaltaa puolustanut kansanliike kasvoi merkittäväksi, ja osaltaan vaikutti siihen, ettei suunniteltu kuntauudistus nähnyt silloin päivänvaloa. Tiet ja niiden kunto nousevat kunnassa kuin kunnassa kerta toisensa jälkeen toivelistan kärkeen. Pirkanmaan liitto on palkannut strategiajohtajakseen hallintotieteiden tohtori Jari Kolehmaisen ja maakuntaanalyytikoksi filosofian tohtori Jukka Nissisen, jotka vahvistavat talon osaamista tulevan vuoden alkupuolelta lähtien. – Pirkanmaan liitto lähtee nyt siitä, että me voimme palvella jäsenkuntiamme osaamisella ja sen vahvistamisella. Anna-Mari Ahonen perustelee näkemystään sillä, että ohjelmaperäinen ajattelumalli ja toimintakulttuuri pohjaavat Euroopan unionin käytäntöihin, joiden kanssa Suomessakin on osattava elää. Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahosen mukaan elinvoimaja sivistyskunnat ovat uudenlaisessa arkitodellisuudessa, joten niissä on välttämätöntä miettiä, mikä se kunnan idea onkaan tässä maailman ajassa. Maalaiskunnissa ja kaupungeissa hallinnon käytännöt olivat vakiintumattomia, ja lainsäädäntö oli keskeneräistä. SUOMI SAI soteja pelastustoimen palveluiden järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet. Ilman kuntiin jalkautumista ja tutustumista en olisi tosiasiallisesti voinut hoitaa tehtävääni maakuntajohtajana. Erityisen tärkeitä olivat myös siirtymiset, sillä autolla liikkuessani pystyin luomaan omakohtaisen käsityksen väyläverkostosta jopa hankalissa olosuhteissa. ANNA-MARI AHONEN kannustaa uuden edessä olevia kuntia hakemaan tulevaisuuden rakennustarpeita Suomen ensimmäisen presidentin Kaarlo Juho Ståhlbergin ajatuksista. Asukasmäärä on vain yksi osatekijä. – Kun kunta on selkeyttänyt roolinsa, siellä pystytään näkemään pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki 23 pirkanmaalaista kuntaa saavat halutessaan jatkossa maakuntaliitolta aikaisempaa vahvempaa tukea kehittämisessä ja edunvalvonnassa. – Matkani avasivat maakunnan jokaisen 23 kunnan erilaisuuden. Harkintaja päätösvalta on edelleen kunnilla itsellään. Niille on tulossa vahvaa tukea kehittämiseen ja edunvalvontaan. – 1970-luvulta lähtien kunnille ladattiin tehtäviä niin paljon, että niistä tuli ikään kuin palvelutehtaita. Elinvoima ei ole kiinnikunnan koosta. – Kaiken kaikkiaan peruskysymys suomalaisessa kuntakentässä olisi ratkaista, mikä on kunnan olemassaolon idea, Anna-Mari Ahonen tiivistää. Ahosen mukaan koko ruljanssin opetus oli, että uudistukset on tehtävä aina avoimesti ja taloudellisesti järkevästi. Hänellä on luja usko, että uusi rooli kirkastuu. – Peruskysymys suomalaisessa kuntakentässä olisi ratkaista, mikä on kunnan olemassaolon idea, Anna-Mari Ahonen tiivistää. – Kuntakierros oli välttämätön. Ahonen sanoo, että nyt on viimeinen hetki tarttua tulevaisuustyöhön. Esimerkiksi perinteisesti kuntien tekniset sektorit ovat toimialoista rahoitusosuuksiltaan pieninpiä, mutta niiden vaikutus kuntalaisten elämänpiirissä on verraten suuri. Peliä on vaan osattava pelata. Lisäksi maakuntaliitto laittaa aikaisempaa suuremman vaihteen päälle myös edunvalvonnassa. Pirkanmaan hyvinvointialue on 537 000 asukkaallaan maamme suurin. Ahonen kiittelee, että tutustumiskäynneillä hänelle konkretisoitu valtakunnan kuulu Pirkanmaan luja mehenki ja maakunnassa vallitseva vahva sopimisen ja yhdessä tekemisen ilmapiiri. Tämän pohdinnan paikka on vihoviimein juuri nyt. Ahonen on työskennellyt Pirkanmaan liiton maakuntajohtajana vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan. Mutta Venäjän tsaarin vallan alta vapautunut nuori Suomi ei ollut valmis. Se on välttämätöntä työn systemaattisuuden turvaamiseksi. Hän puhui vahvan kansalaisyhteiskunnan ja suoran äänestämisen puolesta. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 . Kuva: Rami Marjamäki – Kunnissa ei ole ollut suhteessa vastaavalla tavalla voimavaroja satsata kehittämistoimiin, jotka ovat kuitenkin kaikissa oloissa välttämättömiä. – Ongelma oli jo tuolloin, ja on edelleen sama. Se satsaa voimakkaasti 23 jäsenkuntaansa. Hän näki kunnan keskeisenä roolina paikallisen kehittämistahdon ja -voiman kokoamisen. – Meillä Pirkanmaan liitossa muodostetaan tehonyrkki, josta kunnat saavat apua ja tukea. – Seikkaperäinen pohjaja selvitystyö auttaa paitsi vaikuttamistyössä myös tilanteissa, joissa jokin asia voisi nytkähtää odotettua nopeammin eteenpäin. Ahonen muistuttaa, että sote-palvelut olivat kunnissa tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Pirkanmaan liitossa tehdään samaan aikaan maakunnan infratarpeista selkeä tarvelistaus, jossa eri suuruiset hankkeet jaetaan eri koreihin. – Tosiasia on, että Suomen EU:n nettomaksajana kannattaisi kotiuttaa kehittämisrahaa, mutta sitä on osattava aktiivisesti hakea. Sirpaleisen tiedon täyttämässä maailmassa on osattava löytää olennainen. – Nyt on etsittävä ja löydettävä tekemisen mahdollisuuksia ja tulevaisuususkoa. Hufvudstadsbladet otsikoi silloin kissan kokoisilla kirjaimilla ”Tässä on kuntien vastarintaliikkeen vastentahtoinen kuningatar”, kun ruotsinkielinen sanomalehti uutisoi julkisuutta vierastaneen Ahosen ja Janakkalan tilanteesta. Ahonen huomauttaa, että Keski-Euroopan maat ovat kulkeneet jo pitkän kehitystien paikallisja aluehallinnon kehittämisessä. Kunta oli aktiiviselle paikallisyhteisölle oiva keino ottaa arjen elämän ja lähiympäristön asiat omaan hallintaan. pirkanmaa PIRKANMAAN LIITTO tarttuu jälleen ensimmäisenä konkreettiseen työhön, jonka turvin se auttaa jokaista pirkanmaalaista kuntaa löytämään omanäköisensä kehityspolun. Anna-Mari Ahonen teroittaa, että kuntien jäljelle jääneet tehtävät ovat tärkeitä ihmisten arjen toimivuuden ja ympäristön tulevaisuuden johdosta. Matti Pulkkinen Pirkanmaan liitto on jälleen tiennäyttäjä koko maassa. Niissä keskiössä ovat kansalaisten itsehallinto ja siinä suorat vaikuttamismahdollisuudet. Ahonen painottaa, että Ståhlberg puhui itsehallinnollisista kunnista ja kunnallisesta itsetekemisestä. KUNNISSAKIN ON totuttava ja tyydyttävä siihen, että muun muassa kehittämistyö on hankevetoista. – Kunnilla on mahdollisuus olla erilaisia rooleja. Kunnat ovat nyt elinvoimaja sivistyskuntia. Ahonen korostaa, että hän tekee kuntiin vielä jälkikierroksia. – Oikeustieteilijä ja poliitikko oli nimenomaan intohimoinen kunnallismies, joka ihannoi sveitsiläistä järjestelmää
15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Vauvavuosi LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Lähetä vuonna 2023 syntyneen vauvan kuva 15.1.2024 mennessä vauvalehteemme! Sivut julkaistaan LempäälänVesilahden Sanomissa 24.1.2024 Mukana olevat vauvat voivat voittaa 100 euron arvoisen tuotelahjakortin! NÄIN OSALLISTUT: Liitä mukaan vauvan syntymäaika, nimi, vanhempien nimet sekä asuinpaikka. Lähetä kuva sähköisesti osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Voit myös tuoda kuvan toimituksen postiluukusta (Tampereentie 19, 37500 Lempäälä) tai lähettää sen postitse. Postin kautta toimitettuja kuvia ei toimiteta takaisin. tammikuuta ilmestyvässä Lempäälän-Vesilahden Sanomien Vauvanvuositeemassa. Riittää, että vauvan sukujuuret ovat alueellamme. Mukana olevat vauvat osallistuvat 100 euron arvoisen tuotelahjakortin arvontaan.. Vauvan ei tarvitse asua Lempäälässä eikä Vesilahdella. Jos lähettäjänä on vauvan isovanhempi, kummi tai muu läheinen, varmistathan vanhemmilta kuvan julkaisuoikeuden. Lähetetyt kuvat julkaistaan 24
16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Hiljaisia hetkiä Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 17.12. Ilm. To 14.12. Joulujuhla, iltapalaa, kutsuvieras. Yksi vuoro kestää n. Raija Johansson 050 918 6961. Su 17.12. Su 17.12. Kärhä, Korhonen. klo 13 Yhteisöllinen ruokahetki, srk-talo. 040-8049109 tai minna. Hän lisäsi, että ihan jokaiselle ihmiselle tulee elämässä murheita. Ke 20.12. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Tätä ikuista aallokkoako tämä nyt sitten on. klo 19. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) ma, ke, pe, la klo 11–14. La 16.12. ja la 23.12. (Terapia: Kesken kaiken) Valoa on näkyvissä. Uskallanko silmäni avata, viitsinkö nähdä ollenkaan. Ke 13.12. Kaikki sanoo anna mennä, pistä silmät kiinni ja lyö. Kuolleet: Salme Katariina Korkeila 98 v. 30 min. klo 12 Tapaninpäivän Jumalanpalvelus, Harri Johansson, Eija Tauren. EI Sataman munkkikahvilaa! Ke 13.12. Pääsylippu lunastettava. Voit lukea sen vielä illalla salaa uudestaan tai laittaa talteen tulevia myrskyjä odottamaan: ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.”. klo 18: Klaarat ja lapsikuoro Pyhän Birgitan Laulajien joulukonsertti pe 15.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut, Satama. Joulua Pyhän Birgitan kirkossa Lucian päivän musiikki-ilta ke 13.12. To 14.12. klo 18 Miesten saunailta, Tervajärvi. La 16.12 klo 17 Kauneimmat joululaulut, Säijän monitoimitalo. klo 11. Henri-pappi, Anu-kanttori ja lapsija perhetoiminnan väki. Kaikki tilaisuudet ovat maksuttomia. Maksuton. klo 19 Kuorojen joululaulajaiset, kirkko. klo 18 Miesten avoin raamis, Kuljun Majakka. Jouluyön musiikkiatilaisuus Vesilahden kirkossa 24.12. Kaikille vauvasta vaariin. Haavisto 050 544 3347. Ke 20.12. Voimme pitää asioitamme ja murheitamme helposti salassa muilta ihmisiltä, mutta Jumalalta ei mikään pysy salassa . 14.1.1929 Sakkola k. klo 15-18 seurakunnan kerhotalossa/nuorisotilassa (Oltavantie 1). Voit jättää kuolinilmoitukset helposti myös netissä www.lvs.fi tai sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi. klo 11-15 Joulutori Kirkonkylän torilla. Ma 1.1. klo 20 Uudenvuoden aaton kivisakastihartaus kirkon vieressä kivisakastissa (huom! olemme ulkona). Jokaisen sisälle näkee vain yksin Jumala. klo 18 Lucian päivän musiikki-ilta, kirkko. Ti 19.12. klo 16 Jouluaaton hartaus kirkossa Su 24.12. Srk-toimisto 03 289 5111, Lempäälä-talo, Manttaalitie 15 A 1. Naukkarinen. Ma 18.12. Lehonmaa, Korhonen. klo 14 Perinteinen joulujuhla, srk-talo. Su 17.12. klo 19. Ps. To 14.12. Erityiskiitos Hoivasillan ja LuukasCompanyn henkilökunnille. klo 16 Lasten kauneimmat joululaulut, kirkko. Su 17.12. klo 10 Tähden tuikkeessa -jouluseikkailu, Satama. Lempäälän lapsikuoro ja Klaarat, yhteislaulua. 050-5210327 tai harri.henttinen@evl.fi Vesilahden seurakunnan ikioma joululehti on ilmestynyt: ilmoittaudu KirkkoHarrille p. Jussi Salo Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Ma 18.12. klo 14 Perinteinen Joulujuhla, srk-talo. Lasse Heikkilä Kaivaten Veli Aarno Vuotilainen perheineen sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. Tähän olotilaan vastaa meille jokaiselle Psalmi 34. klo 14 Avoin raamattupiiri, srk-talo. klo 12 Jumalanpalvelus, Harri Johansson. klo 18 Kauneimmat joululaulut, kirkko. klo 10 Uuden vuoden 2024 ensimmäinen jumalanpalvelus pappilassa La 6.1. La 16.12. Vehviläinen, Korhonen. Sydämellinen kiitos kaikille, jotka ovat myötäeläneet surussamme. pelottavaa, mutta samalla lohdullista. Perinteinen joulujuhla seimen äärellä la 16.12. Ma 9–12 ja 13–15, ti 9–12 ja 13–17, to 9–12 ja 13–15, pe 9–12. To 14.12. Tervetuloa virkistymään yhteisestä seurasta. Diakonian lounas on tarjolla kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. Lehonmaa, Korhonen. 2.11.2023 Lempäälä Jääkää siis hyvästi ystävät rakkaat! Taivaassa kerran kai kohdataan. klo 19 Pyhän Birgitan Laulajien perinteinen joulukonsertti, johtaa O-T Kankkunen, kirkko. klo 13 Kauneimmat joululaulut, Olkkari. klo 12 Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun kulkuset, srk-talo. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. Toimintaa ja tapahtumia: Huom! Pe 15.12. Ma 18.12. Kastettu: Oliver Jaakko Juhani Sirèn-Laurila Suomelasta Kuollut: Taina Maarit Saarnilinna 67 v, Helmi Elisabet Haliseva 97v Rämsööstä, Anni Marjatta Salonen 95 v Mantereesta Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Toinen siirtymä lehden lukemisesta, otsikon Valoa näkyvissä -teemaan voisi olla tämä laulu, joka on lohduttanut kyyneliin saakka: ”Herääminen kesken kaiken, unikuvista todellisuuteen. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Vesilahden srk Kuorot kokoontuvat: maanantaisin klo 18 Kurkien Kaiku -kuoro srk. Tervetuloa seimen ääreen! Jouluista ohjelmaa, puuro ja torttukahvit. En jaksa enää, Jumala oletko siellä, haluan elämää uutta, tällä vajoavalla tiellä.”. Jutila, Naukkarinen. klo 14 Lempoisten srk-talossa. klo 8 Miesten aamupuuro, Olkkari. Ke 20.12. Emmekö todellakaan pysty suorittamaan elämäämme ilman hankaluuksia. Etsitään yhdessä metsän eläinten kanssa joulua. klo 10 Tapaninpäivän ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa Su 31.12. seurakunta #j ou lur au ha a! lempaalanseurakunta.fi On joululaulujen aika! Katso Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuudet seurakuntapalstalta! Joulujuhlia vauvasta vaariin! Tähden tuikkeessa -jouluseikkailu to 14.12. Pe 15.12. La 16.12. klo 10 Loppiaisen ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa Ylämäen Metsästysseura ry ja UPM on lahjoittamassa joulukuusia vähävaraisille lapsiperheille tai ikäihmisille, joille joulukuusen hankinta tai paikalleenasennus on mahdotonta tai vaikeaa. Ma 18.12. klo 18 Naistensauna Lempäälässä Kahvila Siirissä. Ti 19.12. Musiikkiryhmät ovat tervetulleita varaamaan tilaisuudesta 20 min. Lapsiperheiden joulukirkko ti 19.12. Muut seurakunnat Valoa näkyvissä Viime kesänä yksi isonen puhui iltahartaudessa omista vastoinkäymisistään. Ke 13.12./Ti 19.12./Ke 20.12. Su 17.12. klo 18 Kivalamessu, Kivala. klo 21-23 Jouluyön musiikkia kirkossa Ma 25.12. Karvinen, Korhonen, Kipinät-kuoro. Ke 13.12. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) ma–la klo 10–14. Laamanen. Ulkokuori näyttää olevan kunnossa, mutta luut ja sydän ovat murtuneet. klo 14 Sääksjärven lähetyspiiri, Satama. To 14.12. Lauletaan ja leikitään ihania uusia ja vanhoja joululauluja. Ke 20.12. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet kuorolaiset. klo 18 Rotary-kirkkohetki kirkossa. 126:3 Lempäälän srk Kiviveistämö J.E. mennessä (kuusien toimitus 16.-23.12 välillä): Minna Alajoki p. Menossa mukana Janne-pappi, Anu-kanttori ja lapsija perhetoiminnan väki. Jutila. La 16.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut, Nurmen rukoushuone. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla MUISTOKIVI OY M. (03) 618 4411 Mika Kaila 050 574 3803 HAUTAKIVIÄ Rakkaamme Taimi Siviä VUOTILAINEN s. Korhonen. Ilmoittautumiset 17.12 mennessä kanttori Kaisu Erämaalle p. 0408049108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Lisätiedot: lempaalanseurakunta.fi Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 17.12. 2e, alle kouluik. Ota kuusitarpeesta yhteyttä 15.12. klo 8 Jouluaamun kirkko kirkossa Ti 26.12. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Tällä viikolla: Ke 13.12. maksutta. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. klo 16 Joulujhla kaiken ikäisille. Et ole yksin. klo 16 Arja Korisevan Ihana Joulu -joulukonsertti kirkossa. Pe 15.12. Kirkkokahvit. Ti 26.12. klo 13 Joululaulumessu Kauneimpien joululaulujen kera, Satama. Ne sanoo ettei totuutta kannata etsiä, mutta minua jo pelottaa tämä yö. klo 10 Sääksjärven Satamassa. Tarjolla ruoka ja kahvit! To 14.12. 4 henkilöä) jouluiseen pakopeliseikkailuun! Vuoroja on myös pe 22.12. Ensio ”Epa” Partanen, 050 360 7370. 050-5210327 jakamaan lehteä. klo 21-23. Maksuton. klo 18.30 Naisten avoin raamis, Majakka. Hyvästi -sanaa ei tunnetakaan. Diakonian vastaanotto ajanvaruksella, soita ti ja to klo 10–12: 0400 419 096. osion esiintymiselleen. Vuoron varaaminen etukäteen. Piirien yhteinen joulujuhla. Vapaa pääsy. Siellä ei kanteleet soimasta lakkaa. To 14.12. Lounas on maksuton. Su 17.12. Kurkistetaan mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui. klo 11 Diakonian lounas srk-talolla. Musiikki: Ke 13.12. Kuorojen joululaulajaiset ti 19.12. klo 11.30-14 Omaishoitajat srk-talolla. Kirjaan, joka puhuttelee meitä ihmisiä, jotka elämme vaikeuksien keskellä, kaukana selfhelpeistä ja elämäntaparemonteista. Viisaasti sanottu 16-vuotiaalta. Tervonen, Naukkarinen, Hymnus-kuoro. klo 13 Jouluinen jumalanpalvelus esiintymislavan edustalla kirkonkylän joulutorilla. Siunattua joulunaikaa. alajoki@evl.fi; khra Harri Henttinen p. Omien kokemusteni sijasta ajattelin hypätä suoraan Raamatun sanaan. Päivän Sana: Suuret ovat meidän Herramme teot, niistä me saamme iloita. klo 10 Joululaulumessu Kauneimpien joululaulujen kera, kirkko. Su 31.12. Kastetut: Selma Onerva Törmälehto, Linnea Ellen Aurora Valkokari. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: 040 804 9130. Tervonen, Korhonen. Pe 15.12. klo 13 Olopäivien puurojuhla srk-talolla!Tarjolla torttukahvit ja joulupuuro sekä ohjelmaa! mukana KirkkoHarri ja Kaisu-kanttori. Samalla lause kuulostaa karulta. talossa ja tiistaisin klo 12 Sointuset-kuoro srk.talossa. klo 18 Reserviläisten joulutulet Kirkonkylän kodalla. Hän tietää, kuinka rikkinäisiä me olemme sisältä. klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa Ensi viikolla ja tulevaa: Ma 18.12. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. klo13 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa. klo 15-18 Tule yksin tai yhdessä kaveriporukalla (max. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Saat hyvän joulumielen. Karvinen, Naukkarinen. Laulamme Kauneimpia joululauluja, ehtoollinen. klo 17 Hikipiiri, Majakka. 040 1583452 . klo 10 Diakonian avoin kahvila, Satama. Su 24.12. . Pe munkkeja, la vohveleita. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. klo 15.30 Uniryhmä, Majakka. Mehuja glögitarjoilu. klo 11 Lapsiperheiden joulukirkko, kirkko. Pe 15.12. Ma 18.12. Joku onkin läsnä kivussamme. To 14.12. Jutila, Naukkarinen
Esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden edistämisessä näyttää siis riittävän työsarkaa. TeksTi: Erkki Koivisto Lastusten kylälle on satanut useita huomionosoituksia viime vuosina. Mitalin numero 128. Piipponen myönsi, että esteettömyyden edistäminen on haasteellista. Tilaisuuteen myös etänä osallistunut erityisasiantuntija Elli Björkberg yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta kertoi, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka tarjoaa oikeussuojaa syrjinnän uhreille. Hän on toiminut Lempäälän kunnan kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajana sekä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän seutuhallituksen jäsenenä usean vuoden. Seuraavana vuonna tunnustusta tuli valtakunnallisessa vuoden kylä kilpailussa, jossa Lastunen valittiin kolmen parhaan joukkoon saaden kunniamaininnan. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä. – Yhdenvertaisuuslain 15. TeksTi: Hannu Salonpää . marraskuuta vietettiin talvisodan päättymispäivää. Hänelle on ollut luontevaa ja tärkeää luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyö asioiden valmisteluvaiheessa ja päätöksenteossa. Tilaisuuden keskeisin viesti oli, että esteettömyys ja saavutettavuus luo aina myös yhdenvertaisuutta, mutta oikea asenne näiden toteuttamiseksi on kaiken lähtökohta. pykälä määrittelee kohtuulliset mukautukset vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi, ja kohtuullisten mukautusten epääminen on syrjintää, hän sanoi. Myöntämisperusteissa todetaan, että Söderström tunnetaan ihmisläheisenä ja konsensushakuisena luottamushenkilönä. – Rakennuskanta uudistuu hitaasti, mikä vaatii kaikilta hyvää perehtyneisyyttä esteettömyyteen. Keskusteluosuudessa muistutettiin, että vammaiset ihmiset ja ikääntyneet kohtaavat samanlaisia liikkumisen ja toiminnan haasteita. Keskeistä on myös tiedon selkeys ja ymmärrettävyys. saaja, fysioterapeutti, yrittäjä Päivi Söderström on ollut keskeinen vaikuttaja Lempäälän kunnallishallinnossa vuodesta 2000 lähtien. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Asenteet haaste esteettömyydelle Onko Lempäälä esteetön ja yhdenvertainen vammaisille ja ikääntyneille. Lastusten kylä sai merkittävän tunnustuksen vuonna 2021, kun se valittiin Pirkanmaan vuoden kyläksi. Kyläyhdistys oli vuonna 2020 edesauttamassa valokuituverkon hankkimista kylälle erillisessä valokuituprojektissa. Haastetta tuo usein myös ammattilaisten tiedon puute. Talvisota käytiin 30. Kyseessä oli talvisodan alkamispäivä. Piipponen muistutti, että esteettömyys on monen tekijän summa, joka vaatii toteutuakseen erilaisten liikkumisja toimimistapojen ymmärtämistä sekä tahtoa tehdä asiat paremmin kaikkien kannalta. saanut Lastusten kyläyhdistys perustettiin 1980-luvun alussa. Kuva: Erkki Koivisto Pitkän uran Lempäälän kuntapolitiikassa tehnyt Päivi Söderström tunnetaan konsensushakuisena päättäjänä. – Esteettömyys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa, sanoi etänä tilaisuuteen osallistunut Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Noora Piipponen. ajankohtaista Päivi Söderström ja Lastusten kyläyhdistys saivat Erik Edner -mitalit Lempäälän kunnan vuosittain jakaman numeroidun Erik Edner -mitalin saivat itsenäisyyspäivänä Päivi Söderström ja Lastusten kyläyhdistys ry. Tekstissä mainittiin, että 30. Myöntämisperusteiden mukaan Lastusten kyläyhdistys on oiva esimerkki siitä mitä kunnan ja kylän yhteistyö voi parhaimmillaan olla. Erik Edner -mitali n numero 129. On vain ihmisiä, jotka liikkuvat ja toimivat eri tavoin. Söderström on puhunut mielellään ”Lempäälä-puolueesta”, jolla hän on tarkoittanut puolueiden välisen yhteistyön merkitystä yhteisten Lempäälää koskevien asioiden edistämisessä ja päätöksenteossa. Tätä kysyttiin Lempäälän vammaisneuvoston ja seniorineuvoston yhteistyönä järjestämässä keskustelutilaisuudessa marraskuun lopulla. Sosiaalija terveysasiat ovat olleet Söderströmille erityisen läheisiä. – Saavutettavuus tarkoittaa kohteen tai verkkopalvelun helppoa lähestyttävyyttä kaikille ihmisille. joulukuuta valmistui ylioppilaaksi lempääläinen Anna Elisabeth Lindström.. Ensimmäiset mitalit jaettiin vuonna 1984. Kyläläisten aktiivisuuden ansiosta kylään saatiin perustettua yhteistyössä kunnan kanssa vesiosuuskunta vuonna 2008, jolloin vesi ja viemäriverkosto saatiin rakennettua yhteistyössä kunnan kanssa VT 3:lle asti. Oikaisu Ylioppilas Tampereen lyseon lukion (Rellun) Eurooppa-linjalta 5. On muistettava, että esteettömyys vaatii toteutuakseen enemmän kuin minimivaatimukset. Lastusten kyläyhdistyksen aloitteesta kehitettiin sopimusmalli yhteistyössä kunnan kanssa. Saavutettavuus on aina yhdenvertaisuuden edistämistä. Hän on toiminut Lempäälän kunnassa sosiaalija terveyslautakunnan jäsenenä sekä ollut pitkään Lempäälän Ehtookoto ry:n johtokunnan puheenjohtaja jatkaen tehtävässä edelleen. Mitali myönnetään yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on työskennellyt Lempäälän hyväksi politiikan, kulttuurin tai talouden alalla. Saavutettavuus merkitsee sitä, että tieto on esitetty sellaisessa muodossa, johon vastaanottaja pääsee käsiksi. Kuva: Päivi Söderströmin kokoelma Talvisodan sankari vainajien muistamisesta kertoneessa artikkelissa (LVS 7.12.) oli virhe. marraskuuta 1939–13. Tilastojen valossa ylivoimaisesti eniten syrjintäyhteydenottoja vuosina 2021–22 tuli vammaisuudesta, yhteensä lähes 550. 1990-luvun lopulla kyläyhdistys aktivoitui kyläkaavoitushankkeeseen, joka tuotti noin 60 osayleiskaavaan merkittyä rakennuspaikkaa, joista 55 on sittemmin toteutunut uusina taloina. Vammainen on usein myös ikääntynyt ja ikääntynyt samalla vammainen. Koulun mäkeä kiertää nykyisin yhteistyöhankkeena rakennettu frisbeegolfrata. – Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan ensisijaisesti huomioon vammaisen ihmisen tarpeet ja toimijan koko, taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus sekä mukautusten arvioidut kustannukset ja mukautuksia varten saatavissa oleva tuki. – Esteettömässä ympäristössä ei ole liikkumisja toimintaesteisiä ihmisiä. Vaikka tilaisuus oli avoin ja siitä oli tiedotettu hyvin, paikalle oli vaivautunut vain kourallinen osallistujia. Sopimuksessa kyläyhdistys otti vastuulleen luisteluradan jäädytyksen, koulun kiinteistöhoidon, eri ikäisten kuntalaisten harrastustoiminnan kehittämisen sekä erillissopimuksena laavun rakentamisen
Liikkumiseen ei tarvita välttämättä rakennettua tilaa tai puitetta. Savonlinnaa vastaan Tuen erinomaisella panoksella loivassa tappiotilanteessa ollut toinen erä kääntyi kotijoukkueelle. Onneksi Savonlinnaa vastaan selvisimme kolmella erällä, puhalteli Lempo-Volleyn hengenluoja numero yksi, kapteeni Simo Puttonen. Sulassa sovussa, hitaammatkin vallan mainiosti baanoille sopien. Erityisesti harmillista on, että viime vuosien aikana tehdyt liikuntasalit esimerkiksi Kanavan koululle ja Virta-kampukselle jäivät pieniksi sekä koululiikunnan että eritoten iltakäytön näkökulmasta katsottuna. Yhteiskunta antaa pääsääntöisesti liikkumiselle puitteet. Lempäälän kunnassa on viime vuosina satsattu liikuntapuitteisiin suorastaan kiitettävällä määrällä ja laadulla. joulukuuta Hakkarissa koki kovia Savonlinnan East-Volley samoin tylyin lukemin 3–0 (25–21, 26–24, 25–19). Cupin otteluun Akaa-Volleyta vastaan selviää ykkösarjan parhaalla pistekeskiarvolla joulutauolle menevä joukkue. Lempäälän kunnalle pitää antaa liikuntapolitiikasta ainakin hyvä, jollei peräti kiitettävä arvosana tässä ja nyt. Voitto oli tärkeintä. – Lataus oli aistittavissa ennen Kisko-peliä. Virheiden määrä oli sarjataso huomioiden erittäin pieni. Lempäälässä liikuntatarjontaa täydentävät yksityiset liikuntatilat ja -yrittäjät, joilta löytyy hyvä kattaus tiloja ja myös laatuluokan liikuttamistarjontaa. Halkolaan on nousemassa kaiken kansan liikuntapuisto, josta toivottavasti tulee tykätty ja käytetty. Tenniskentän montussa uutukainen tekojää on koonnut kymmenkunta lämmäilijää kaukaloon ja looran ulkopuolella vähintäänkin samankokoinen pikkunaskalien sakki ottaa ensituntumaa luistelemisen hienoon maailmaan. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 . Jalkapalloilijat saivat kauan odotetun ja todella tarpeeseen tulleen toisen tekonurmikenttänsä Hakkariin. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina 10. Kisko-ottelu oli kahdesta kotipelistä tasokkaampi. Jokaisesta pisteestä piti käydä kunnon taistelu. Haluttiin näyttää, että ei meitä tässä sarjassa kannata unohtaa, sanoi Lempo-Volleyn pääpiiskuri Tuomas Alatalo Kisko-voiton jälkimainingeissa. Ideaparkin pohjoispäästä kesällä ostettu entinen padelhalli kohenee kovalla vauhdilla uudeksi sisäpeliareenaksi, jota varmasti käytetään myös muussa kuin liikuntakäytössä. Kuusi pistettä, eikä yhtään hävittyä erää, ei siis pöllömpi viikonloppupuhde, jatkoi Alatalo. Liikuntahallin yläsalissa rautaa vääntää äkkisilmäykseltä katsoen ihan tavallisia kunnostaan huolehtivia kuntalaisia. – Savonlinnaa vastaan peli ei ollut yhtä kaunista, mutta ei olla ronkeleita. Huippukuntoisella hiihtoladulla kiertää parin kilometrin lenkkiä arviolta puolensataa erivauhtista vipeltäjää. Hakkarissa viikonloppuna tahti kuitenkin kääntyi, kun Lempo-Volley löylytti sarjajohtaja Oulun Kiskon 3–0 (25–21, 27–25, 25–19) erinomaisen tasokkaassa kamppailussa. Some-keskustelut aika usein perustuvat ”musta tuntuu” -mietteisiin tai erittäin usein yhden lajin hyvin kapeakatseisiin näkökulmiin. Alahallissa punttimaisteri Teemu Roinisen valvovan silmän alla voimaharjoittelee tällä kertaa niin sanottujen tavisten innokas ryhmä. urheilu . Lempääläisestä liikuntaelämästä aika ajoin keskustellaan kipakastikin. Kun ollaan huolestuneita Pisa-tutkimuksen romahtaneista tuloksista koulumaailmassa, yhtä huolestuneita pitää olla kansalaisten fyysisen kunnon romahtamisesta. Kuudella lisäpisteellä Lempo-Volley varmisti ylemmän jatkosarjan paikan ja taistelee vielä tiukasti Suomen cupin puolivälieräpaikasta. Viikonlopun pisterohmu oli hakkuri Tuomas Sillanpää, joka nakutti molemmissa otteluissa 14 pistettä. Keskipelaajista Eetu Ahonen (19 pistettä) oli pistesaldolla mitattuna hitusen tehokkaampi kuin Aatu Pöllänen (16 pistettä), mutta Pölläsen bravuurihetket osuivat tärkeimmille hetkille molempien otteluiden supertasaisiin toisiin eriin. – Kyllä urakointi jaloissa tuntui, varsinkin kun alla oli kova treeniviikko. Lempäälä on täynnä teitä, polkuja ja reittejä, joihin voi mennä tallustelemaan ja nauttimaan luonnosta ja liikkeestä. Sosiaalinen media on paikka, missä sana on suhteellisen vapaa, mutta harmillista on, jos faktavirheitä tuodaan esiin totuutena. Kuva: Antti Raunio. Osa urheiluihmisistä on asiaa epäillyt, kun Lempo-Volley on takellellut syyskauden peleissä kärsien kolme tappiota ykkössarjan runkosarjassa. Lempo-Volleylla on ennen joulua jäljellä vieraspelit Kuortaneella ja Pälkäneellä, jos Lempo-Volley mielii päästä cupin peliin, on ne molemmat voitettava. Toiveiden tynnyri liikuntaväellä on laidaton. Lentopallopelien klassinen sarana-asia eli syöttövastaanottopeli oli LempoVolleylla rahtusen Oulua parempaa. kommentti Juha Raunio Lempäälä satsannut kiitettävästi liikuntapuitteisiin Joulukuun alun arki-ilta Hakkarissa. Kritiikkiin on toki perusteltua aihetta. TeksTi: Juha Raunio Lempo-Volleyn libero Jami Törrö sukeltaa pallon perään ja saa kannustavia katseita kanssapelaajiltaan. Liikuntahallille kokoontuu lentopalloilijoita, salissa poikettaessa näkee, kuinka Lempo-Volleyn miehet hiovat hikipäässä kuvioitaan tulevia kärkipelejä varten. Tämän faktan on oivaltanut ihan jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen. Kansa pitää saada liikkeelle. Aina pitäisi olla enemmän, laadukkaampia ja toisella tavalla toteutettuja liikuntapuitteita. Lempo-Volleyn vastaanottopelaaminen onnistui erinomaisesti, kiitos libero Jami Törrön ja yleispelaajien Daniel Heinosen ja Simo Puttosen. Kunnallispoliitikko Ville Hämäläinen totesi facebookin "Lempäälän Kuntapolitiikka"-sivustolla humoristisesti, että liikuntapaikka-asioissa pitäisi tehdä sote-uudistuksen tapainen muutos ja viedä päätöksenteko isommalle alueelle, kun kaikista kunnan tekemistä päätöksistä pääosin kritisoidaan ja kansankielellä sanotusti urputetaan. Seurat, yritykset ja ihan yksityiset kansalaiset hoitavat saleilla, kentillä ja baanoilla liikuttamisen. Ideaparkin pohjoispäähän maan alle rakentuu hartaasti odotettu uimahalli, jossa tämän hetken tiedon mukaan ensi joulukuussa uidaan. Passaamisesta päävastuun kantoi Matti Toivola, mutta Ville Tuki kävi kummassakin pelissä tuuraamassa Toivolaa etukentällä erinomaisesti. Se ei kuitenkaan mennyt yli. Uskomatonta, mutta totta, että osa jopa päätöksentekijöistä perustaa näkökantansa joillakin sosiaalisen median foorumeilla esitettyjen mutu-näkökulmien pohjalle. ”Lempo-Volleyta ei kannata unohtaa” Lempo-Volleyn miesjoukkue omaa potentiaalin puolustaa viime kevään mestaruuttaan
Heikkinen hävisi kisan voittajalle Britannian Will Barnicoatille 36 sekuntia. Suomalaisista paras oli sijalle yhdeksän juossut Mustafe Muuse, joka voitti Santtu Heikkisen kolmella sekunnilla. Sekuntikello raksuttaa oikealla. LeKi voitti turnauksen puhtaalla pelillä voittaen ensin kaikki kolme lauantaina pelattua alkulohko-otteluaan, joista viimeisessä lempääläläiset kaatoivat viime kauden SMhopeamitalistijoukkue Helsinki Ultimaten 15–9. Kolme starttia parin tunnin sisään oli raskasta, mutta etenkin nuorten mielestä jännittävää. urheilu Heikkinen EM-maastojen mutavellissä 11. joulukuuta järjestetyssä ensimmäisessä SM-osaturnauksessa. Brysselissä juostut maastojuoksun EM-kisat muistuttivat yhtä lailla suopainia kuin maastojuoksua, niin kuraiseksi ja pehmeäksi oli puistorata möyhääntynyt Belgiassa. Energiaa ja taisteluilmettä lempääläisistä löytyi, eikä ottelu ratkennut kuin vasta aivan lopussa SaPKon tehdessä kaksi maalia LeKin tyhjään verkkoon. – Meidän tulee kyetä enemmän pelaamaan kiekolla, joten sitä hierotaan tulevan viikon treeneissä, teesitti Mikko Sulonen. TeksTi: Juha Raunio Lempääläisittäin meno matka Savonlinnaan Suomi-sarjan otteluun Savonlinnan Pallokerhoa vastaan sujui nopeasti ja rattoisasti, mutta paluumatkalle tuli henkisesti ajatellen pituutta lisää. Kuva: Mirka Pihlaja vemmin käytetty ”formula”, jossa kaikki hiihtivät ensin normaalein väliaikalähdöin kahdesti. Historiallisen SM-osa turnausvoiton kulmakiviksi Cederlöf nosti sekä hyökkäysettä puolustuskentän tasaisen pelaamisen omalla tasollaan. TeksTi: Juha Raunio LeKin paluu Savonlinnasta piteni tappion myötä LeKi Ultimate voittoon SM-osaturnauksessa Lempäälän Kisan miesten edustusjoukkue avasi ultimaten hallikauden voitokkaasti Lohjalla 9.–10. fi-sivuston haastattelussa. Sunnuntain kansallisissa sprinttikisoissa 1 200 metrin mittaista latua kiersi noin 120 kilpailijaa. – Harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta heti ensimmäisellä kilometrillä kävi selväksi, että tällä kilpailulla ei ollut mitään tekemistä rataja maantiejuoksukunnon kanssa. Ottelu eteni LeKin johdossa puoliajalle 8–6. Kaikki ovat parikymppisiä. klo 15 Hakkarin liikuntahallissa Liput 10/7€, alle 16v ilmaiseksi. joulukuuta Kotkaan Titaanien vieraaksi. LeKin pelaajavalmentaja Leevi Cederlöf oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. – Kun molemmat kentälliset saavat onnistumisia, ei kumpikaan kentällinen joudu kantamaan liian suurta vastuuta joukkueen menestyksestä. – Tällä kaudella päätavoitteemme ovat seurajoukkueiden EM-kisat Tanskassa. LeKillä on ennen joulutaukoa kaksi peliä jäljellä, kun se matkustaa ensiksi Nokialle Pyryn kotiluolaan ja lauantaina 16. Miesten kilpailussa käytiin tosi kova loppusuoran taistelu, jonka voitti Espoon Hiihtoseuran Miika Heikkilä. LeKin maalissa Olli Mustonen antoi mahdollisuuden voittoon hoitamalla oman tonttinsa hyvin. Kaikki siis hiihtivät kolmesti ja hiihtotapa oli perinteinen. LeKi pääsi juhlimaan seurahistoriansa ensimmäistä hallikauden SM-osaturnausvoittoa. Eri tehtävissä oli yli 30 kisalaista ja kilpailuja oli työstetty jo syksystä pitäen. Kakkoseksi työnsi Hollolan Urheilijoitten Roni-Eemil Norrbacka, kolmoseksi ykkösruudusta startannut Tampereen Yrityksen Waltteri Vinkanharju. Tämän pienen suvantovaiheen jälkeen LeKi otti ottelun takaisin hallintaansa murskaten espoolaisten toiveet turnausvoitosta tekemällä ottelun kaksi viimeistä maalia. – SaPKo hallitsi toisen ja kolmannen erän kiekkoa, emmekä päässeet tarpeeksi maalipaikoille, vahvisti Sulonen kotitiimin kovuuden. Pakeista Riku Väkiparta oli alakerran päällikkö tuttuun tyyliinsä, nosti Sulonen muutaman lempääläisonnistujan esiin. Naisten finaalissa voiton otti Valkeakosken Hakan Saara Mattila, toisena Jessica Junkkaala Kankaantaan Kisasta ja kolmantena Venla Heinimaa Kangasalan Kisasta. Parasta antia Lempäälän Kisan hiihdolta oli 12-vuotiaiden poikien otatus: Eino Lattunen voitti ja Arttu Ylilehto oli kolmas. Avauserässä Ville Pelttari tasoitti pelin ja kolmannessa erässä kapteeni Jesse Hurme kavensi tilanteeksi 2–3, mutta eväitä pisteille pääsyyn ei LeKillä ollut. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 . Mukana suo-/ maastojuoksussa oli LeKiYU:n Santtu Heikkinen, joka aloitti alle 23-vuotisten miesten seitsemän kilometrin kilpailun varovasti, mutta nousi sija sijalta ylemmäs päätyen lopulta sijalle 11. Kuva: Juho Pulakka Hakkarissa kisattiin hiihtoformulat Eteläisen Suomen kilpahiihtokausi aloitettiin Lempäälän Hakkarissa. – Kotimatka tuntui pitkältä, myönsi Lempäälän Kisan päävalmentaja Mikko Sulonen, kun hänen suojattinsa olivat hävinneet Savossa ottelun 2–5. Sunnuntaina LeKi jatkoi vahvoja otteitaan kaataen turnauksen semifinaalissa Turku Terrorin 15–7. Kauden ensimmäisen turnauksen vahva suoritus ja puhdas peli lupaa erittäin hyvää loppukauden isoon turnaukseen. Tervetuloa vuoden viimeiseen peliin! PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. Tuli kisan aikana mieleen, että tätä varten olisi pitänyt harjoitella suolla, kommentoi Heikkinen Yleisurheilu. Lempäälän Kisan ultimatejaoston voitokas miesten edustusjoukkue. TeksTi: Antero Korhonen LEMPO-VOLLEY NURMON JYMY AKATEMIA Su 17.12. Kilpailumuoto oli harSeppo Niemi lähetti 12vuotiaita tyttöjä matkaan rekkitankojen kohdalta. – Hyökkääjistä Niklas Saha ja Tuomas Tiitinen toivat liikkeellään hyvää virtaa. Toisella puoliajalla LeKi jatkoi varmaa peliään kasvattaen eroa tilanteeseen 13–9, jonka jälkeen Espoo kuitenkin löysi vielä uuden vaihteen tehden kolme maalia kaventaen tilanteeksi 13–12. Yhteisajan perusteella kilpailijat porrastettiin finaaleihin. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia kohti seuraavaa SM-osaturnausta ja tulevia EM-kisoja. Viikonlopun viimeisessä ottelussa eli osaturnauksen finaalissa LeKiä vastaan asettui sarjan ennakkosuosikki ja hallitseva halliultimaten suomenmestari, espoolainen Otso 1
Kävi kuitenkin niin, että kommunistit hävisivät vaalit ja menettivät 11 paikkaa eduskunnassa. Sopimus saatiin peloista huolimatta Suomelle jotenkin siedettäväksi. Sodan kokemus sai Moskovan kunnioittamaan Suomea, koska Suomen puolelta pantiin hanttiin. Aseisiin oli tarkoitus tarttua, ja maassa oli jo salaista aseellista liikehdintää. Kuva: Anneli Kesola. Ajatus oli se, että kun kommunistit voittavat vaalit, tekstiä voidaan käyttää oikeistoa vastaan ja pidättää sen edustajia. Kun suunnitelmat A ja B saatiin hoidetuksi, voitiin siirtyä kesän eduskuntavaaleihin. Professori Rentola kertoi esimerkin Moskovassa laaditusta lentolehtisestä, jota oli tarkoitus jakaa Suomessa. Suomen poliittinen ilmapiiri oli Rentolan mukaan jyrkästi kommunisteja vastaan. Neuvostoliitto halusi varmistaa, ettei Suomen kautta tulisi sotilaallista hyökkäystä sitä vastaan. KLO 18.30 TO/ 14.12. Sopimuksessa ei ollut velvoitteita koordinoida sitä ulkopolitiikkaan. Keväällä 1944 Stalin sanoi omilleen, että suomalaiset horjuvat eivätkä ole samoja kuin ennen tarkoittaen talvisotaa. Kohujen keskellä Paasikivi teki havainnon, että juuri nyt Berliinin ja Jugoslavian tapahtumat olivat puhjenneet kriiseiksi eikä Moskovalla ollut aikaa tehdä Suomelle pahaa. Kommunistit hoitivat käytännön järjestelyt ja Neuvostoliitto auttoi. TARJOAA ILMAISEN BUSSIKYYDIN 1H ENNEN OTTELUA TOIJALAN TORILTA! VS. Saksan kysymys oli umpikujassa. Kohteina olivat Suomi, Unkari ja Romania. Mutta se oli aliarviointia. Vanha Vjatsheslav Molotov totesi suomalaisista, ettei heitä kannattanut kokonaan alistaa, ovat niin itsepäistä kansaa. Leinon ajamilla nimityksillä Valtiollinen poliisi siirtyi kommunistien käsiin, tuli punainen Valpo. AKAA AREENA OTTELUISÄNTÄ CEV-OTTELUT JATKUU! OTTELUISÄNTÄ Kevään 1948 uhka oli Lempäälässä pidetyn Vapaussodan Perinneyhdistyksen tämänvuotisen esitelmäsarjan aiheena. Aseisiin oli tarkoitus tarttua. Valtiollinen poliisi, punainen Valpo lakkautettiin lokakuussa 1948. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 VS. Sodan jälkeen Karjala luovutettiin tyhjänä ilman väestöä. Mikäli se ei olisi onnistunut, oli Rentolan mukaan vielä olemassa suunnitelma B. Kommunisti, SKDL:n ministeri ministeri Yrjö Leino varoitti huhtikuussa kenraali Aarne Sihvoa, ja armeija tiesi olla varuillaan. Teksti ei ollut suomalaisten mieleen. Allekirjoitus oli kestänyt 15 minuuttia. Se oli Nevostoliiton suunnitelma A Suomen suhteen. – Oikeata disinformaatiota. Olisi saatu ainainen haava Neuvostoliiton kylkeen. Suomalaisten keskinäisten neuvottelujen jälkeen Paasikivi allekirjoitti Yya-sopimuksen 6. Suomen saamassa sopimuksessa oli jo valmiina Stalinin allekirjoitus. Neuvostoliitto oli aktiivinen vaikuttaja kommunistien tukena vaalityössä. historiallista Kansandemokratiaksi joutuminen uhkasi keväällä 1948 Taitava presidentti pelasi aikaa Suomen pelastamiselle ha, mikä olisi tarkoittanut maan joutumista Neuvostoliiton täydelliseen kontrolliin kansandemokratiaksi. huhtikuuta raukesi. AKAA AREENA KLO 17.00 LA / 16.12. Stalinin kannalta sopimus ei ollut lopullinen, vaan sitä voitaisiin koetella tilanteen tullen. Stalin lähetti helmikuussa 1948 kirjeen, jossa ehdotti sotilasliittoa eli Yya-sopimusta Suomen kanssa. Sodan jälkeen kommunistit pääsivät kuitenkin käyttämään valtaa. huhtikuuta 1948. Haasteellista venäläisille oli suomalaisten kyky sopia, tehdä kompromisseja sekä tarvittaessa olla myöntyväinen. Paasikivi ymmärsi , että nyt ollaan viimeisellä rajalla ja sopimus on hyväksyttävä. Neuvostoliitto neuvoi piilosta ja vankilasta esiin tulleita kommunisteja hakeutumaan virkoihin ja toimimaan oikeistoa vastaan. Mallina olivat Unkarin ja Romanian kanssa tehdyt sopimukset. Vuonna 1947 liittoutuneiden välit alkoivat säröillä ja kylmä sota oli alkamassa. Suomen asema oli Rentolan mukaan muihin maihin verrattuna erilainen. Kevään 1945 vaalien jälkeen neuvo oli saada sisäministerin paikka, jonka Yrjö Leino sitten saikin. Suomelle taas sodan kokemus toi itsetuntoa, oli kyky ja halu puolustautua. Suomalaisten itsepäinen vastarinta oli tunnettu samoin se tosiasia, että tämä itsepäisyys saattaisi myöhemminkin toteutua. Vaalien jälkeen muodostetussa hallituksessa tuli ministereiksi henkilöitä, jotka olivat olleet pidätyslistalla. Tämän varasuunnitelma B:n mukaan Suomessa pitäisi tehdä vallankumous. TekSTi: Mirja Miettinen Professori Kimmo Rentola luennoi Lempäälässä. Neuvostoliitto luuli, että jos salainen poliisi on SKP:n ohjaama, maa on sen hallinnassa. Unkari ja Romania olivat tehneet sopimukset Neuvostoliiton kanssa juuri niin kuin Stalin oli esittänyt. Presidentti Juho Kusti Paasikivi onnistui pelaamaan aikaa neuvottelemalla ja kuulemalla eduskuntaa samalla näyttäen Suomen järjestelmän luonnetta lainsäädännössä eli miten täällä asioista päätetään. . Talvisota oli Neuvostoliitolle järkytys, sillä se ei ollut odottanut vastarintaa. Suomessa vaan ei niin käynytkään. Neuvostoliiton piti äkkiä saada aikaan itselleen edullisia sotilassopimuksia. Näillä keinoilla haluttiin välttää kansallinen itsemurVarasuunnitelma B:n mukaan Suomessa pitäisi tehdä vallankumous. Voidakseen ymmärtää minkälainen vaara uhkasi Suomea, täytyy ensin selvittää taustoja. Stalin oli jo ehtinyt nimittää paatuneen murhamiehen salaisen poliisin päälliköksi Viipuriin. Varasuunnitelman suunniteltu aloituspäivä 26.–27. Kun Neuvostoliitto ei asein saanut Suomea kontrolliinsa, se toimi toisin. Professori Kimmo Rentola esitelmöi aiheesta Manttaalitalolla 26.1 lokakuuta. Ei ole tiedossa, kuka uskalsi kertoa Josif Stalinille, ettei siellä ole ketään. Tilanne oli jo ohi ja Yya-sopimus allekirjoitettu Suomen osalta. Siinä suomalainen oikeisto syyttää bolsevikkeja suomalaisten pilkkaamisesta ja nöyryyttämisestä
10.00 12.00 Tuulikalliontie 74, Narva. alkaen kello 12.00 Sääksjärven Toimelantalon ruokasalissa (HUOM. Kokouksen esityslista https://vesilahti. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. 18.00 20.00 LuonnonHelma, Onkemäen koulu (Onkemäentie 15). 18.12. Osallistuja määrä rajattu (ilmoittautumisjärjestys). Syyskauden viimeinen kyläilta 13.12.2023. Pe 19.1 Retkikerho. 8.00. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Puurotarjoilu. Terve tuloa ulkoilu retkelle Hirvi-Simunan luolalle lyhdyn kera. Liput 10/7 e. Pe 22.12. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Vesilahden Kokoomus Vesilahden joulutorilla mukana. Lempäälän reservijärjestöt Lempäälän seniorit ry Liikuntakerhot. Ilmottautumiset 14.12 mennessä Sirkka 045 1537797, maksu yhdistyksen tilille FI16 551136 2000 3066, käytä viitettä 20268. Lähetä kuvat (max 2 kpl) 5.1.24 mennessä osoitteeseen kilpakuvat@ gmail.com. Rauhallista joulun aikaa ja muistetaan myös liikkua! Tulevat. Su 17.12. Muistathan, koskaan ei saa olla kiire vastata viesteihin! Turvallista joulun odotusta! Kesontie 4. Ritva Mäkelä esittelee yli 30 vuoden ajan toimittamiaan Lempäälän Joulu -lehtiä. kaikille! Tarvitsemme hyväntekeväisyystonkan luokse valvojan koko tapahtuman ajaksi. Ti 16.1 klo 18.30 Toimelantalon kuntosali. Sydänkerho. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerhon syyskausi päättyy jouluisesti keskiviikkona 20.12. 15.00 17.00 Hakkarin liikuntahalli. Mahdollisuus on myös ajaa autolla lähemmäksi.Puuro ja rusinasoppa kustantaa 5 e/hlö, varaa tasaraha! Ilmoittaudu mukaan 0440 555122 tekstarilla 13.12 mennessä. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Rauni Mollbergin elokuvissa ja TV2:n Maalaiskomediasarjassa Armas Hakkaraisena. Ilmoittautumiset 14.12 klo 14 mennessä tekst. 044 491 4387 tai 044 493 9860. Toteutamme ilmaiskahvituksen torilla ja tekemistä riittää Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Toivottaa sydämellistä joulunaikaa ja mukavaa alkavaa vuotta 2024 . Kaikki muidenkin kerhojen seniorit mukaan! Lähtö klo 10 kimppakyydein kirkkotorilta .Autot jätetään Näätäkorventien ja Koivistalhontien risteykseen ja kävellään metsäautotietä kodalle, matka n.2 km/suunta. Lempo-Volley L e n t o p a l l o n 1-sarjaa LempoVolley Nurmon Jymy. Ota omat naposteltavat mukaan. Tänään nautitaan puurosta, rusinasopasta, kahvista ja tortuista. 18.00 19.00 NURMEN VPK. Su 17.12. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistys Oletko yk sin asuva muistisairas?. Joulupuuroa Kotkanpesällä sunnuntaina 17.12. Tervetuloa! Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimusilta Lempäälän kirjastolla. Ke 13.12. Sääntömääräiset asiat Lempäälän reservijärjestöt J o u l u a a t o n kunniavartiot sankarihaudoilla. Seuraava ryhmä alkaa 24.1.2024. Anne Kettula SydänSuome alueelta tulee kertomaan ja esittelemään sydäniskuria. klo 13-14.30 Kompasalissa. Tällä kertaa keräämme varoja paikkakunnan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi! Rahankeräyslupa RA/2020/987. Säännöllinen toiminta jatkuu tammikuussa. To 14.12 klo 17.15 Toimelantalon kuntosali. Lempo kohtaa Nurmon Jymyn akatemiajoukkueen. Hinta 93 e sisältää lipun ja kuljetuksen. Ilmoittautumiset Hannu Tapolalle, p. Hyvää Joulun aikaa kaikille jäsenillemme sekä yhteistyökumppaneillemme! Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Joulupuuro. Lentopallon naisten 1-sarjaa, syyskauden viimeinen ottelu. Ota rohkeasti yhteyttä! TreduNavi hakupalvelu 040 170 5649 tredu.haku@tampere.fi Tietoa oppisopimuskoulutuksesta tredu.fi/oppisopimus Suunnitteluassistentti Elintarvikkeiden valmistaja/Lihatuotteiden valmistaja Elintarvikealan perustaitoja ja suomen kieltä, osatutkinto Tutustu keväällä 2024 Tredun Hepolamminkadun toimipisteessä alkaviin koulutuksiin ROHKEESTI, RETEESTI ja REILUSTI ammattilaiseksi Lempäälä. Tarjolla kahvia, teetä ja mehua. 16.45-17.30 Terveyskeskus ja Joulutori, Vesilahti. klo 8 alkaen. Ke 1 3 . Tervetuloa! Voit osallistua myös etänä, linkkipyynnöt sukumuistoissa@ gmail.com Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Vanhusneuvoston kokous. Murreseurueella kaksi ohjelmanumeroa tällä viikolla. To 14.12. Ke 24.1.2024 13.00 14.30 Juttutupa Uotintie 2 37500 Lempäälä. Kerhon kevätkausi alkaa 17.1.2024. 13.00 16.00 Manttaalitalo. 040 5261152. Tampereen teatterin, Sorin Sirkuksen ja Tampere-talon yhteistyö Taru sormusten herrasta saa maailman kantaesityksen Tampere-talossa syksyllä 2024. Pe 15.12. Ke 17.1.2024 13.00 15.00 Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74 Narva. J o u l u t o r i l l e 17.12.2023 klo 11-15 sovimme palaverissa ke 13.12. Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Ilmoita myös jos tulet mukaan vasta metsäpolun alusta (Ruskontie 123). klo 19. Vuoden 2024 toiminta alkaa viikolla 3. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Sy d ä n k e r h o . Ota rohkeasti yhteyttä ja ilmoittaudu mukaan toimintaan, puh. Kokoonnumme Juttutuvalla, Uotintie 2. Leppoisaa yhdessäoloa kaikenikäisille, kuulumisia, pelailua, käsitöitä. Kuljetusmaksu lähtijämäärän mukaan, toteutuu jos riittävästi lähtijöitä. Tervetuloa vuoden viimeiseen tapaamiseen! Hiljennytään yhdessä joulunviettoon! Lempäälän vasemmisto K irjapiiri. LempäälänVesilahden Sydänyhdistys. To 14.12. Osta liput joululahjaksi tai varaa muuten paikkasi tähän mahtavaan 14.9. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. Vuoden viimeinen kirjapiiri Kuljun työväentalolla keskiviikkona 13.12. Toivotamme kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Jouluaaton perinteiset kunniavartiot. Hinta 25 euroa sisältää lounaan, ohjelman ja kaksi arpaa. Ti 19.12. osaltamme 30. Tule mukaan Vesilahden joulutorille! Alexander Stubbin vesilahtelaisia kannattajia tarjoamassa glögiä ja ässäkeksejä sekä tietenkin juttuseuraa! Tilaajan ohjeet digilehteen lvs.fi/digi. kellonaika). Varaa mukaan myös otsalamppu. Pe 15.12. Omat eväät mukaan Tarjoamme lämmintä glögiä ja piparia. Seurustellaan sekä puidaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa. Pakkasraja -17 astetta Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysy h d i s t y k s e n vertaistapaaminen. 18.30 Tampereentie 290, Lempäälä. Vuodesta 1950 alkaen jouluaaton kunniavartiot sankarihautausmaalla. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024! to 28.12. Nautimme joulupuuron rusinakeiton kera ja juomme piparkakkukahvit ja laulelemme joululauluja ja muistelemme mennyttä vuotta. Seuraa ilmoittelua lehdessä ja ilmoitustauluilla. To 18.1 Mantunkulman Neste, kabinetti, klo 10 Tietokilpailu, muistipelikerho, klo 12 Kirjakerho. 18.00 osaston kokoontumistila Tapolantie 1B, Vesilahti. Viimeinen 100m on kivisempää ja vaikeampi kulkuista muutoin metsäosuus helpohkoa. klo 13 esitykseen Jaana Taimiselta 0400-790169. bingoa ja Minun lauluni-kisa. Toiminta maksutonta ja sisältää kahvitarjoilun. Punainen Risti, Vesilahden osasto Ensiapuryhmän harjoitus. To 28.12. To 14.12. La 14.9.2024 13.00. 14.00 16.00 Kirjasto Lähde. Ke 13.12 klo 10 alkaen puurojuhla Työväentalolla, ohjelmassa mm. Tervetuloa mukaan! Tämän tapaamisen jälkeen aloitamme kukin tahollamme joulun odotuksen ja kokoonnumme seuraavan kerran vuoden 2024 puolella. 11.00 15.00 Vesilahden Kirkonkylän tori, Vesilahden Luonto ja Latu ry J o u l u p u u r o a Kotkanpesällä. Tervetuloa uudet ja vanhat kirjallisuuden ystävät! Glögitarjoilu. Ryhmätoiminnan kautta mahdollisuus saada uusia tuttavia, vertaistukea ja uutta sisältöä arkeen. Joulutorilla klo 13.00. Ma 18.12. Su 17.12. Tervetuloa mukaan Tuttavapiiri -ryhmään Lempäälässä. 1 7 . 18.30 19.30 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Lempäälän Pilkkimiehet Ry SY YSKOKOUS L E M PÄ Ä L Ä N PILKKIMIEHET ry. Ke 17.1 Työväentalo, klo 9 Boccia ja Kädentaidot, klo 10 Yhteiskunnalliset asiat. 1 2 . Tervetuloa! Onkemäen kylä Ota Onkees kyläilta joka toinen keskiviikko. Perjantaina klo 16.45 terveyskeskuksessa ja sunnuntaina 17.12. Ti 9.1.2024 18.00 20.00 Piippokeskus. Kaikille avoin digikahvila kokoontuu Lempäälän Seudun Samoojat ry Kynttilälyhtyretki lisätietoa. Tervetuloa. To 14.12. Ma Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Teatteriretki. Ke 20.12. 04059830797. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Polun risteyksissä heijastimet ennen ja jälkeen risteyksen. | Vesilahti. 14.12.2023 klo 14.00 joudutaan perumaan vähäisen osallistuja määrän takia. To 11.1.2024 11.30 16.30 Ik aalinen Spa&Resort. To 18.1 klo 17.15 Toimelantalon kuntosali. Su 24.12. Arpajaiset. Nurminen on esiintynyt mm. 18.00 20.00 Lempäälän kirjasto, Manttaalitie 15, Lempäälä. Kyläillan vieraana näyttelijä Matti Nurminen, jonka sukujuuret ovat Onkemäellä. Illan aihe: Mittarit/ mittaaminen Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. Aluksi buffetlounas, ohjelma alkaa klo 13 musiikista vastaa tanssiyhtye NokFox solistina Keijo Papinsaari. Vuoden kuvaaja 2024 kisan ensimmäinen aihe on Hetki. tammikuussa 11.1.2024 Ehtookodossa. Nuuttijuhla. Klo 15 samassa paikassa laulukerho laulaa yhdessä tuttuja sävelmiä. Isenge Club T YÖV UO ROT. cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/ Vanhusneuvosto Digikahvila. 18.00 20.00 Liityntäpysäköinti, Ruskontie 10, Lempäälä. Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Jälkimmäiseen tarvitaan myös kannustusjoukkoja eli kaikki torille! Kameraseura Mielikuvitus Ke rh o il t a . Lempäälän Joulu -lehti sukututkimuslähteenä. Lempäälän sankarihautausmaa. Lisätietoja 050 5012 760 Tapani. Tervetuloa. J.R.R.Tolkienin fantasiaklassikkoon perustuvassa suurtuotannossa yhdistyvät teatterija sirkustaide sekä musiikki upeaksi kokonaisuudeksi. Liikkujoiden päättäjäiset on 18.12 joulupuurolla Vesilahden Kotkanpesällä. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 Teollinen pintakäsittelijä/ Maalari Talonrakentaja Kiinteistönhoitaja Artesaani, puusepänala Puuseppä Tutustu koulutuksiin ja hae: tredu.fi/koulutukset Tarvitsetko apua hakeutumiseen. klo 17. Ke 13.12
digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 23 € 6 kk 45 € 12 kk 79 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Perustettu 1931 Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ke 13.12. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Benjamin, Kerkko Ke 13.12. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. CAFE LINKOSUO IDEAPARK KLO ??.?. Mainoshinnat Tekstissä 1,45 €/pmm + alv 24 % Pienin ilmoituskoko 30 pmm. JOTTA KETÄÄN EI JÄTETÄ. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Lihapyörykkäkastike, perunat Ti 19.12. Soija-italianpata To 14.12. Hintoihin lisätään alv 24% Lisätiedot: lvs.fi/mediakortti Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. Jouko Pe 15.12. Heimo, Nooa La 16.12. Kirjastotontun opastuksella voit tutustua Lempiin ja lainata aineistoja. 044 347 7405 ilmoitukset@lvs.fi. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 44 € 6 kk 74 € 12 kk 129 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Tomaattinen jauhelihakeitto / Porkkanasosekeitto Pe 15.12. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 ISSN 0789-807X Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. Kalapyörykät, perunat Ma 18.12. Pysäkit: klo 10.00–11.00 Kuokkalan koulu klo 11.30–12.30 Lasten liikennepuiston parkkialue klo 13.30–14.30 K-Supermarket Kuljun Kartano klo 15.00–16.00 Sääksjärven tori Tervetuloa! Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut hyppää Lempi-yhteisöbussin matkaan joulumielellä! lempaala.fi VIELÄ EHTII! VARAA LVS:N JOULUTERVEISET 14.12. Pinaattiohukaiset, perunasose Ruokalista Vesilahti Nimipäivät Ke 13.12. Tilaushinnat Hinnat sis. Kalapuikot / Kasvispihvi, perunat, kermakastike Ke 20.12. Raakel (3. Kulttuuritonttu tarjoilee lämmintä juomaa ja joulupipareita. Tonnikalabolognese / Farmarin hernemurukastike, spagetti Ma 18.12. adventtisunnuntai) Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Ma 18.12. NASIMA RAZMYAR JA KUNTAPÄÄTTÄJIÄ! JUTTA URPILAINEN EHDOLLA TASAVALLAN PRESIDENTIKSI. Auli, Aulikki, Aada, Adele Su 17.12. Seija To 14.12. MUKANA SDP:N VPJ. Lihakeitto Ke 20.12. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. (ei lehden tiedossa) Pe 15.12. Lempäälän demarit toivottavat hyvää joulua kaikille! Tarjoamme glögit 50:lle ensimmäiselle! TORSTAINA 14.12.2023 Joulupukki tavattavissa ja laulamassa joululauluja. Aapo, Rami, Aappo Ti 19.12. MENNESSÄ. Broilerinjauhelihakastike / Lumoava kasvispata, riisi Ti 19.12. Nakkikastike / Indonesialainen pata, perunat TAVATAAN LAUANTAINA ??.??. Iiro, Iisakki, Iikka, Isko Ke 20.12. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon torstaina klo 12. Jouluinen lounas To 14.12. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti
Tarjoukset voimassa myös verkkokaupassa! Hyvää joulun aikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta 2023 Kaikki yöasut -20% Tarjous voimassa 17.12.2023 asti. fi/fi-FI/Kaavat. TILAUSLIIKENNE MARKKU MIKKOLA OY . Nykyistä katualuetta myös laajennetaan. Lempäälä 13.12.2023 Yhdyskuntalautakunta lempaala.fi Hyvää Pälkäneen PERUNAA PERUNAA sopivasti säkeittäin. 044 511 2609 siivousninajamarita@gmail.com PERUNOITA Annabella ym., kotimaista omenaa. 040 156 1352 juha.kervinen@vesilahti.fi Helena Väisänen Arkkitehti Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen Puh. Aineisto on nähtävillä 14.12.2023 22.1.2024 välisenä aikana ja siihen voi tutustua kirjasto Lähteellä, os. Ilmoittaudu mukaan puh. Kaava mahdollistaa Kuljuntien pyöräilyn seudullisen pääreitin sekä Pohjoisrinteen kiertoliittymän katusuunnittelun ja toteuttamisen. 03 3122 1200 • info@pirkankello.fi Myydään viljeltyjä, Myydään viljeltyjä, kotimaisia, kauniita kotimaisia, kauniita METSÄMETSÄJA SERBIANJA SERBIANKUUSIA KUUSIA S-Marketin pihassa S-Marketin pihassa Sääksjärvellä Sääksjärvellä Tampereentie 453 Tampereentie 453 15. Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.11.2023 § 199 päättänyt asettaa yleisesti nähtäville Hukianhovin ranta-asemakaavan kaavaluonnoksen ja valmisteluaineiston. Huhtatie 7, 37470 Vesilahti ja kunnan verkkosivuilla osoitteessa https://vesilahti.cloudnc. Matkailu . 0400 959 400 . 15.––23.12.2023 23.12.2023 klo 10-18 klo 10-18 myös kotiinkuljetus myös kotiinkuljetus sovittaessa sovittaessa 050 362 2652 050 362 2652 Tiedustelut Tiedustelut Hukianhovin ranta-asemakaavan kaavaluonnoksen ja valmisteluaineiston nähtävilläolo (MRL 62§, MRA 30§) Hukianhovin ranta-asemakaava on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 26.6.2023 § 117. Kaunis kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta.Toivotan joulurauhaa ja onnellista tulevaa vuotta 2024! P.S. Myytävänä . 050 553 6919 Upea tangobasso HENRI JOKINEN & joulun juhlaorkesteri SYDÄMEESI JOULUN TEEN – joulukonsertti Mouhijärven kirkossa Ke 20.12.2023 klo 19-20:30 Bussikuljetus ja lippu yht. p. 044 7307070. Hankkeen osallistumisja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä 6.7.2023 alkaen. Nevala Kotimaisia omenoita Lobo, Amorosa, Rubinola. LVS:n edessä to klo 10-11 JOULUAPU LEMPÄÄLÄ-VESILAHTI YHDESSÄ TEHDÄÄN TÄSTÄKIN JOULUSTA #parempijoulu Keräyspäivä: la 16.12.2023 klo 12–14 Osoite: Tampereentie 12, 37500 Lempäälä : JOULUAPU Lempäälä-Vesilahti Himminpolku 1, Lempäälä. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ym. Kuulutuksia . Sekalaisia . toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | HALUATKO ILMOITTAA. 0500 600 600. Muista lahjakortit! Myös hierontapalveluun. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |. Ranta-asemakaavan tavoitteena on, että rantaasemakaavassa alueelle osoitetaan leirintäalue ja sen tarvitsema lisärakennusoikeus. 30 euroa. Mahdolliset mielipiteet on toimitettava Vesilahden kunnanhallitukselle 22.1.2024 mennessä osoitteella Vesilahden kunta, kunnanhallitus, Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti tai sähköisesti vesilahdenkunta@vesilahti.fi. Ark. 040 5576 086 arkkitehtitoimisto@helenavaisanen.fi 13.12.2023 Vesilahden kunnanhallitus KAAVOJA NÄHTÄVILLÄ 2116 Kuljuntien asemakaava ja asemakaavan muutos, vireilletulo ja osallistumisja arviointisuunnitelma Asemakaavassa muutetaan tiealueesta kunnallista katualuetta. Tampereentie 22, Lempäälä p. PERJANTAINA Kuokkalan Neste 10-13, Narvan tori 16-16.30 Kulkki p. VERKKOKAUPPA: www.hellqvistfashion.fi Toivottu joululahja rakkaalle Hellqvist-lahjakortti Lahjakortin ostajalle +20% loppusummaan 17.12.2023 asti. Marabel, Annabelle, Afra, ym. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 www.romukioski.fi/ostohinnat • GSM 050 505 2030 LEMPÄÄLÄ Teollisuuskyläntie 4 Maanantaisin ja Perjantaisin klo 14-17 Suljettu 22.12.2023-7.1.2024 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Avoinna: ma-pe 9.30–18.00, la 9.30–15.00 Myy vanhat kultakorusi ja -esineesi meille! Ostamme kaikkia kultakoruja ja esineitä, kuten sormuksia, ketjuja, riipuksia, korvakoruja, rintaneuloja, ranneketjuja, rannerenkaita sekä kultahampaita. Kuninkaankatu 19, 33210 TAMPERE Puh. Myytävänä . Aineistot ovat nähtävänä 13.12.2023 – 20.1.2024 Lempäälä-talon Palvelukäytävällä aukioloaikoina sekä kunnan verkkosivuilla www.lempaala.fi/2116 Palautetta voi antaa 20.1.2024 mennessä: yhdyskunta@lempaala.fi, Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 Lempäälä tai Lempäälätalon Palvelukäytävä. Lisätietoja asemakaavasta: Juha Kervinen Kaavoittaja Vesilahden kunta Puh. Työsuorituksia . klo 10-17, la klo 10-14. Halutaan ostaa . Tavoitteena on ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä ympäristö ja maisema huomioiden. Halutaan ostaa UUTISEN ÄÄRELLÄ. Työsuorituksia JOULUSIIVOUSTA SIIVOUS NINA JA MARITA OY p
Joulupukki, hammaskeiju sekä pääsiäispupu vaihtavat töitä keskenään! Tämä vauhdikas seikkailu pyöräyttää joululahjat, kolikot ja suklaamunat huolella sekaisin, kun kolme maailmankuulua hahmoa päätyy kilpasille työelämässä. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 13.12.2023 30. STF ry, Kapo Games, Vesilahden kunta Pidätämme oikeuden muutoksiin. Torikauppiaat tarjoavat kaikille kahvin + kastettavan, ja toivovat, että ihmiset lahjoittaisivat torilla suureen tonkkaan lahjoituksen vesilahtelaisten vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Joulutori 17.12. Tutkittava lääke on koivun siitepölyuuteliuos, jolla on myyntilupa jo useissa Euroopan maissa. Koivuallergiaan viittaavat oireet ovat: • aivastelu • kutiseva, vuotava nenä • nenän tukkoisuus • kutiavat, punaiset, vuotavat silmät Teemme tutkimusta kielen alle annettavasta siedätyshoidosta (immunoterapiasta) koivun siitepölyallergian hoitoon. Tutkimuksesta vastaa Tampereen Terveystalossa lastenallergologi, dosentti Péter Csonka. Onnistuuko suklaamunien valmistus sokeria karttavalta keijulta. kausikortti loppukaudeksi hyödynnä käyttämättömät virikeja kulttuuriedut tapparan loppukauden kausikorttiin! kausikortit ovat myynnissä yläkatsomoihin C4 oikea – C7 vasen ja alakatsomon pitkien sivujen A/B alariveille 2-7 hinnat kannattajakausikortti tappara fan clubin jäsenille aikuiset 299 € // alle 17-vuotiaat nuoret 110 € NORMAALIT KAUSIKORTIT AIKUISET 434 € // ALLE 17-VUOTIAAT NUORET 159 € Osta omasi osoitteesta tappara.fi/liput 23 24 "Onko kummempaa kuultu. Paljon on uutta opittavaa, ennen kuin homma on hanskassa ja koitos voi alkaa. Kuinka joulupukki selviytyy pienen hammaskeijun tehtävistä. Tutkimus kestää kaksi vuotta, ja siihen kuuluu 12 tutkimuskäyntiä tutkimuspaikalla. Tutkimukseen voi osallistua, jos täyttää seuraavat ehdot: • ikä 5–17 vuotta • allergisen nuhan oireet oirelääkityksestä huolimatta Lisätietoja saa ottamalla meihin yhteyttä: S-posti: tutkimus2.tampere@terveystalo.com Puhelin: 050-5306916 (soittoaika arkisin klo 13–15) Terveystalo Tampere, Rautatienkatu 27. Entä ehtivätkö maailman joululahjat ajoissa perille pääsiäispupun kyydittäminä?" Kirjoittanut: Erja Pyhältö-Seppälä Kuvitus: Anne Muhonen Ilmestyy 18.12.2023. Saatavilla: Useimmat nettikaupat Suomalainen Kirjakauppa Ideapark K-Market Lempäälä keskusta Neste Mantunkulma Vaihmalan Hovi Tilauksia myös Erjalta kaneliomena76@gmail.com Onko lapsellasi KOIVUALLERGIAA. Ohjelma klo 11 Avajaispuhe: 30 vuotta joulutoria klo 12 Joulupukki poikkeaa paikalla klo 13 Murresanomaa lavalla ja sen jälkeen Vesilahden seurakunnan jouluinen tervehdys toriväelle klo 14 Vuoden Hyvis 2023 -paljastaminen, kansanedustaja Aleksi Jäntti klo 14.30 alkaen lava avoin lapsille laulaa jouluisia lauluja! Myyjäisten paikkamaksujen tuotto käytetään vesilahtelaisten vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. klo 11-15 Kirkonkylän tori, Kesontie 3, 37470 Vesilahti Paikalla yli 30 myyjää loistavien tuotteiden kera