1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 14.11.2018 87. Naakkaongelma piipussa Tuliko savut sisään. Komea julkkarikeikka Pekka Murto esitti yhtyeensä kanssa uuden albuminsa kappaleet Välibaarissa. ERKKI KOIVISTO ”Peuranlihaa ei ole kaupan tiskillä.” – sivu 2 54 Kari Tolonen Auktorisoitu isännöitsijä, HHJ, järjestöneuvos Ehdolla Lempäälän Seurakunnan kirkkovaltuustoon Kokoomus – yhdessä seurakunnassa. Piipussa voi olla naakanpesä. Päihteiden käyttäjien omaisille tarkoitettu ryhmä kokoontuu tammikuussa. vuosikerta N:o 46 LeKin Leena Nurmi sprintissä kakkonen Leena Nurmi on sprintticupin yhteispisteissä toisena kolmen Suomen Cup -osakilpailun jälkeen, sivu 24 sivu 4 sivu 7 sivu 14 -15 sivu 16 Isoja eroja veteraanirahassa Kuopio yli 10 000 euroa, Lempäälä noin 1 800 ja Vesilahti noin 1 600 euroa... Lapsella päihdeongelma
Suurten mediatalojen sanomalehdet jakavat samaa uutisja juttusisältöä, printtileikkelettä. Tervetuloa nostokurjet tänne radan toiselle puolelle. Niille on kysyntää mutta ne ovat myös rakennusliikkeille tuottoisin vaihtoehto. kolumni Kertooko silmien väri myös luonteesta. Vesilahdessa voisi hyvin innovoida ja tehostaa myös peuranlihaa. Aika monta. Poimintoja Kari Pusa . tätä mieltä H ämmentävä tieto: suomalaisten elämästä 90 prosenttia kuluu neljän seinän sisällä. Kovin helposti ei normikaupasta paikallisia erikoisuuksia herkkuhetkiin löydy. Suuret ketjuuntuneet kaupan alan marketit loistavat poissaolollaan. Lempäälän-Vesilahden Sanomien lukijamatkalle osallistuneet vierailivat hiljattain Lempäälän italialaisessa ystävyyskunnassa Castiglione del Lagossa. Huomio on kiinnittynyt rakennusten päästöihin, vaikka puolet kokonaispäästöistä syntyy itse asiassa rakentamisen aikana. Toisin on tilanne saapasvaltiossa, jonka populistihallitus kasvattaa surutta valtion budjettivajetta ja valtionvelkaa. En tiedä, onko Maalaiserkku-nimisiä lihajalosteita vielä myynnissä. Täällä koto-Suomessahan samat leikkeleet tulevat ympäri maan vastaan molempien suurten päivittäistavaroita myyvien keskusliikkeiden myymälöissä. Narvan Lento voisi olla mainio kyytipoika jonkun paikallisen valmistajan kaupalliselle peurajalosteelle. Paikallisissa pienpanimoissa tehdään hienoja oluita. Vesilahdessa Narvan entisen osuusmeijerin tiloissa aloitti takavuosina entinen esimieheni valmistaa Maalaisserkku-nimellä erilaisia korkean lihapitoisuuden lammasmakkaroita. Siellä saattoi ihastella pikkukaupungin viehättäviä pikkukauppoja ja kivijalkamyymälöitä. Montako vuotta korkojen nousua on jo ehditty ennustaa. Ja italialaiset nauttivat Viiden tähden ihanasta elämästä, la dolce vita. Asian toinen puoli on paljon mainostettu rakennusten ekologisuus. Jos Italialle määrätään suuret sakot sopimusrikkomuksista, sen alijäämä entisestään vain kasvaa. Osa valittaa kiirettä ja kuormitusta, osa joutenoloa ja tuskastumista. Hänen poikansa, entinen Lempäälän-Vesilahden Sanomien kesätoimittaja, on Maikkarin uutisankkuri Jaakko Loikkanen. Kiinteistömarkkinoilla pienet asunnot jarruttavat ehkä hieman yllättäen kaupan rotaatiota. Maalasserkun perustajayrittäjä oli muuten Heikki Loikkanen, joka aikaisemmin toimi Tampereella media-alan yrittäjänä. Hieno veto! Ei kun tuotteistamaan ja juureksesta hillot kotiin. kolumni Erkki Koivisto ELÄMÄÄ NELJÄN SEINÄN SISÄLLÄ Kuuluisaksi tulleen tutkimuksen mu kaan suomalaiset ovat maailman on nellisin kansa. Francescot ja Allessandrot jatkavat perheyrityksissään sukupolvia jatkunutta kaupanpitoaan ja myyvät viereisissä liikkeissään paikallisia herkkuja, kuka ilmakuivattua kinkkua, kuka juustoja. Sehän ei juuri näy pääl lepäin. Anna Aktiivimalli on vain jäävuoren huip pu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtä nyt”. . Kaleva. Näillä tienoilla kauppa käy, mistä kertovat useat meneillään olevat talonrakennustyöt. Toivottavasti suhdanteet pysyvät kohtuullisen suotuisina, jotta Lempäälän keskustan uudistaminen etenee mahdollisimman pitkälle. Johanna Korhonen, Apu Nälkä kasvaa Maalaisserkun seuraajaa varrotessa Italialaiset osaavat arvostaa elämää, joka on muutakin kuin täältä pohjoisesta tuttua protestanttista työetiikkaa. Valtiontalouden alijäämän ja velkamäärän kasvattaminen uhmaa karkeasti euroalueen yhteisesti sovittua talouskuria, mutta tosi sanktioihin tuskin turvaudutaan. Raha pulan valittaminen onnistuu kaikilta. Valkohäntäpeurakanta on sen suomalaisilla syntysijoilla vahva, ja metsämiehet saavat runsaasti saalista. Vanhemmat asunnot eivät käy kaupaksi toivottuun tahtiin, vaikka nyt on jo hyvän aikaa eletty korkeasuhdannetta ja alhaisten korkojen aikaa. Siksi jaksaa hämmästyttää, ettei peuranlihaa ole kauppojen lihatiskeillä ostettavissa. Meillähän elämän keskiön muodostaa totinen työnteko, leivän syöminen otsansa hiessä – ja säännöistä kiinni pitäminen. . Nyt rakennetaan paljon pieniä asuntoja. Kun kerran vietämme suurimman osan elämästämme sisätiloissa, tulisi tulojen toimivuuteen ja terveellisyyteen kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Tummasilmäiset nähdään johtajina, harmaasilmäiset ovat sosiaalisia hur mureita. Marraskuun tuhnuisuudessa puskemme eteenpäin naamat rutussa. Pientoimija pyrki pitämään tuotantokustannukset alhaisina verkottumalla eri tavoin lampaanlihantuottajien kanssa. Narvassakin on oma kyläpanimo. Samanlainen vahva keskittyminen ulottuu täällä myös mediamaailmaan. Seura Dieselveron poistoa ajava kan sa lais aloi te nopeasti eduskuntaan – vaaditut 50 000 nimeä kasassa yhden päivän aikana. Nyttemmin lanttu on löydetty Vesilahden brändituotteeksi. Ei mennyt montaakaan vuotta, kun Savupojat osti suosituksi tulleen tuotemerkkiperheen itselleen. Kaikesta puheesta, julkilausumista ja lukemattomista säännöistä huolimatta rakentamisessa tehdään yhä isoja virheitä
LOPPUUNMYYNTI! KAIKKI POIS -10–70% VAIN LAUANTAINA 17.11. Tilaukset ja tiedustelut arkisin klo 9 –15 Tampereentie 12 LH 5, 37500 Lempäälä lempesti@lempesti.fi | www.lempesti.fi p. Tervetuloa! Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisee tämän vuoden jouluterveiset 19.12.2018 lehdessä. Lue lisää aiheesta vesivek.fi Asuuko vintilläsi ENSIO... 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Kodin ja yritysten turvapalvelut www.turvapalvelu.net 010 6666 500 LEMPÄÄLÄN TURVAPALVELU OY Soita ja tilaa ilmainen kuntoarvio: 03 3390 0401 Ilman kylmetessä kondenssivesi kostuttaa välikattoa, jos tuuletus ei toimi. COM / FIXTEAMOY REALPARKINKATU 12 0503101276 TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! NAISTEN JA MIESTEN KÄVELYKENKIÄ • Jokasään nilkkureita • Erikoistilavia kenkiä • Avokkaita • Tanssikenkiä • Talvikenkiä • Ortokenkiä • Työja terveyssandaaleja • Kumisaappaita, työkenkiä ym. Maalipinnan ehostukset, -kovavahaukset ja -suojapinnoitukset talven suoloja vastaan jo yli 25 vuoden kokemuksella! TERVETULOA!. 050 443 2484 Lempesti apuna arjessa jo yli 20 vuoden ajan! Arkikin voi olla yhtä juhlaa! Varaa loppuvuoden siivousajat pian! Muista myös uuden vuoden lupauksesi helpommasta arjesta ja varaa viikkosiivoukset vuodelle 2019. kondensio. Sievi, Ajavat, Pomar ym... AUTONHOITOA AMMATTITAIDOLLA NYT REALPARKISSA ! MARRASKUUSSA HENKILÖAUTON KOVAVAHAUS 69e KAIKKI TARJOUKSET JA YHTEYSTIEDOT : FACEBOOK . klo 10–14 Lempäälä Manttaalitalo Manttaalitie 1. Muistathan, että voit hyödyntää kotitalousvähennyksen myös vanhempiesi kotona tehdyistä töistä. Ole mukana! ilmoitukset@lvs.fi / 044 3477 405 Jouluterveiset ILEFIX REAL PARK LEMPÄÄLÄ 0400 480 494 Areenakatu 4, 37570 Lempäälä Suolaa, SUOLAA, LISÄÄ SUOLAA..
Pirkanmaan Keskusta valitsi 10. Vesilahdesta listalla ovat yrittäjä ja maanviljelijä, Ari Arvela, 60, maanviljelijä ja näyttelijä Harri Penttilä, 36, terveydenhoitaja ja yrittäjä Miia Rajala, 46, sekä yrittäjä Aino-Riikka Simula, 22. – Mikään pankki ei toimi näin. Kosola on sosiaalikasvattaja, Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu ja valtuustoryhmän puheenjohtaja. varapuheenjohtajaksi ja 2. Aino-Riikka Simulaa. Keskustan Pirkanmaan piiri on nimennyt vuoden 2019 eduskuntavaalien ehdokkaaksi Lempäälästä yhden ja Vesilahdesta peräti neljä henkilöä. varapuheenjohtajaksi Heidi Tanhua Virroilta. Vesilahden tietoja Sotaveteraaniliiton listauksessa ei ole eritelty, sillä Vesilahti tuottaa kyseisiä palveluja Pirkkalan yhteistoiminta-alueen kanssa, mutta listan mukaan Pirkkalan ja Vesilahden alueella yksittäinen veteraani saa 1646 euron edestä palveluja. Lahjoituksen teki asianajotoimisto Vision Oy. Sotaveteraaniliiton tietojen mukaan Lempäälässä asuu 30 veteraania. Rehtori Antti Perälä esitteli lahjoitustilaisuudessa ylpeänä kouluaan ja kertoi, että koulun yhteishenki on erinomainen. Veteraanityön asiakasohjaaja Mari Väätäinen Lempäälän kunnasta kertoo, että Lempäälässä rintamaveteraanit ovat saaneet määrärahalla siivousta, pihatöitä, kotihoitoa, turvapuhelimia, päivätoimintaa, apuvälineitä, kuljetuspalveluja ja saattajapalvelua. Syksy on synkimmillään ja taivas aamuisin mustaakin mustempi myös idyllisen maalaismaiseman keskellä kohoavassa Kuokkalan koulussa. Kuokkalan koulun rehtori Antti Perälä yhdessä lahjoituksen tehneen Anna-Katariina Loukolan ja eskarilaisten kanssa. Vasemmistoliiton ehdokkaista yhdeksän on Tampereelta ja yhdeksän muualta Pirkanmaalta Kuokkalan kouluun on saatu lahjoituksena takin päälle napsautettavia heijastimia pienten kulkijoiden koulumatkojen turvaksi. Keskustasta ehdolla Arvela, Lahtinen, Penttilä, Rajala ja Simula Pirkanmaan Keskustan eduskuntavaaliehdokkaat on nimetty. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Poliisi: POP-pankin nimissä yritetty kalastella tietoja Kuokkalan koulu sai lahjoituksena heijastimia ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lempäälä ja Vesilahti jäävät koko maan keskiarvosta TEKSTI: Katariina Rannaste Kuntien käyttämässä veteraanipalvelurahassa isoja eroja Suomen Sotaveteraaniliitto listasi hiljattain, kuinka paljon rintamaveteraanien kotona asumista tukeviin palveluihin käytettiin viime vuonna kunnissa tai kuntayhtymissä rahaa. Näin Valtiokonttorin määrärahoja on voitu käyttää asumista tukeviin palveluihin tai apuihin, Väätäinen kertoo. Kuopio käytti viime vuonna jokaista veteraania kohti 10 506 euroa. Lempäälä käyttää palveluihin rahaa 1829 euroa veteraania kohti. Suomen Sotaveteraaniliiton tiedot perustuvat Valtiokonttorilta saatuihin tilastoihin. Heijastimen käytöstä ei voi liikaa muistuttaa. Lukumäärä pitää Väätäisen mukaan sisällään myös sotainvalidit. Kartoitan kotikäynnillä asiakkaan kanssa hänen toiveitaan ja tarpeitaan, ja veteraanit ovat saaneet yksilöllisiä palveluita aika hyvin, asiakasohjaaja Kirsi Toivonen arvioi. Vesilahdessa on kuusi veteraania ja neljä rintamalottaa. Taustalla lasten värikästä syystaidetta. Linkkiä ei saa avata, eikä mitään henkilö-, pankki,tai yhteystietoja ei saa antaa, poliisista muistutetaan. Aino-Riikka Simula Vesilahdesta valittiin 1. Keskustan piirihallitus nimesi 15 henkilöä eri puolilta Pirkanmaata ja nimeää loput neljä ehdokasta alkuvuodesta 2019. – Määräraha ei jakaudu tasaisesti kaikkien veteraanien kesken, koska osa veteraaneista ei halua mitään apuja ja toisilla tarve voi olla hyvinkin suuri, Väätäinen huomauttaa. Lempäälästä ehdolla on palomies-ensihoitaja Jarkko Lahtinen, 49. Tietojen kalastelijat käyttävät tietoja joko itse tai käyvät niillä kauppaa, myymällä tiedot eteenpäin rikollisiin tarkoituksiin. Valtiokonttorin taholta edellytetään veteraanin palvelutarpeen arviointia, jolla selvitetään veteraanien tarvitsema apu kotonaan pärjäämisessä. Ateriapalveluihin kunta käytti viime vuonna 13 885 euroa. – Sotainvalidien tarvitsemia palveluita ei kustanneta Valtiokonttorin kotona asumista tukevien palveluiden määrärahasta, vaan nämä kustantaa Tapaturmavirasto, hän toteaa. – Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin annettavien palvelujen rahat ovat valtion budjetista ja totta kai valtio edellyttää, että ne käytetään täysimääräisinä. Suomen Keskustan puoluehallituksen jäseneksi piiri esittää pj. – Valtion myöntämällä määrärahalla veteraanit ovat Vesilahdessa saaneet esimerkiksi turvapuhelimia, siivousta, pihanlaittoja ruohonleikkuupalvelua, hieman sen mukaan, kuka mitäkin tarvitsee tai haluaa. Huhtikuussa pidettäviin vaaleihin on Lempäälästä nimetty Satu Kosola, 51. Kosola Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirikokous on päättänyt eduskuntavaaliehdokkaista. Poliisi pyytää omaisia huolehtimaan ikääntyneistä läheisistään, etteivät nämä erehdy luovuttamaan tietojaan.. Poliisin mukaan POP-pankin nimissä on ihmisille lähetetty sähköpostia, jossa pyydetään päivittämään yhteystietoja sekä tekemään järjestelmäpäivitys annetun linkin välityksellä. Se on keskiarvoa vähemmän, sillä keskimäärin koko maassa käytettiin 2187 euroa veteraania kohti. Kunnat oli laitettu palvelurahamäärän käytön perusteella suuruusjärjestykseen, ja listan kärjessä oli Kuopio. Tuukka Liuhaa ja varajäseneksi vpj. Jos rahat eivät riitä, kunnat voivat hakea lisämäärärahaa ja myös saavat sitä, hän muistuttaa. Sotaveteraaniliiton sosiaalija terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Paatero toteaa kuntien välisten erojen olevan käsittämättömiä. – Yhdessä on silloin kiva tehdä, ja hyvä tunnelma näkyy sekä lasten että henkilökunnan viihtyvyytenä ja hyvinvointina. TEKSTI: Erkki Koivisto Sisä-Suomen poliisi varoittaa tilija yhteystietojen kalasteluyrityksestä. marraskuuta Orivedellä piirikokouksessaan lempääläisen Tuukka Liuhan jatkamaan piirin puheenjohtajana vuoden 2019. – Lempäälässä ateriapalvelu ei kuulu Valtiokonttorin rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden määrärahalla tuotettuihin palveluihin, vaan Lempäälän sosiaalija terveyslautakunnan päätöksen mukaan kunnan rintamaveteraaneilla on oikeus maksuttomaan ateriapalveluun. Vesilahdessa veteraanit saavat myös kunnalta ilmaisen ateriapalvelun kotiin
Sanan alkuperä on epäselvä. Lempäälässä asuva, päiväkodin johtajana toimiva Risto Tuominen, 57, on käynnistänyt ja vetänyt isäryhmiä tuoreille isille neuvoloissa Tampereella ja Lempäälässä kahden vuosikymmenen ajan. Palkitsemiskriteereissä nostettiin esille myös isien toiminta osallisuuden ja yhteisöllisyyden eteen. Palkinnon tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa. Loppukaudella naarashirvien ja vasojen osuutta saaliissa on tarpeen lisätä. Mainituilla aikaväleillä metsästyksen tulee kuitenkin tapahtua ilman koiraa. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko luovutti palkinnon lempääläläiselle Risto Tuomiselle sekä turkulaiselle Kais Zayalle ja Topi Linjamalle Joensuusta. Tänä vuonna palkittujen valintaan vaikuttaneena teemana oli aktiivinen isä, joka on toiminut miehen ja isän mallina omille ja muiden lapsille eri yhteisöissä sekä isän pitämät perhevapaat. Valkohäntäpeuran metsästyksessä tavoitteena on kannan pienentäminen etenkin alueen lounaisosissa vahvan peurakannan alueella. MISTÄ TULEE SANA.... Alkukauden metsästyksessä korkein pyyntilupien käyttöaste eli noin 65 prosenttia on alueen länsiosissa Lempäälän seudun ja Nokian seudun riistanhoitoyhdistysten alueilla. Kuluvalla metsästyskaudella hirven metsästysaikaa on ensimmäistä kertaa jatkettu vuodenvaihteesta tammikuun puoliväliin. Valkohäntäpeuran metsästyksessä tavoitteena on painottaa metsästystä naaraisiin kannan tuottavuuden pienentämiseksi ja rakenteen tasapainottamiseksi. Ministeri Saarikon mukaan isät ansaitsevat virallisen liputuspäivän siinä missä äiditkin. Ensimmäinen Vuoden isä -palkinto myönnettiin vuonna 2006. Loukaantunut jalankulkija toimitettiin Acutaan. Nykyään isäryhmät ovat valtakunnallisesti osa neuvolan toimintaa. Kuluvan kauden metsästyksessä tavoitteena on noin 15 prosenttia viime vuotta suurempi hirvisaalis. Törmäyksen voimasta jalankulkija oli lentänyt tien pintareelle. marraskuuta Lempäälässä. Ilmoitettujen hirvisaalistietojen mukaan tähän mennessä Suomen riistakeskus Pohjois-Hämeen alueella myönnetyistä pyyntiluvista on käytetty 49,1 prosenttia. Jalankulkijalla oli ollut heijastin molemmissa housun lahkeissa. Hän on toiminut myös vuosia turvallisena aikuisena ja miehen mallina monille VUODEN ISÄT 2018 Kais Zaya, Risto Tuominen ja Topi Linjama 2017 Antero Lindeberg, Janne Nordman ja Miika Niemelä 2016 Pasi Uhtakari ja Jussi Hartikainen 2015 puheenjohtaja Mika Jokinen, David Muñoz Gonzáleze ja toiminnanjohtaja Pekka Larkela 2014 toimitusjohtaja Jouni Eho, kulttuurijohtaja Hanno Nevanlinna ja toiminnanjohtaja Seppo Sauro 2013 Markus Forsell Lahdesta, Antti Siukonen Espoosta ja Tom Björkfors Paraisilta 2012 Ilkka Laaksonen Salosta, Timo Kilpi Helsingistä ja Kimmo Honkanen Pirkkalasta 2011 graafikko ja kuvallisen viestinnän kouluttaja Jaakko Bashmakov, insinööri Seppo Äijälä ja hankeohjaaja RistoTervonen 2010 opettaja Abdishakur Moalin, palvelupäällikkö Pasi Orava ja isoisä Hannu Gustafsson 2009 systeemisuunnittelija Pekka Seppänen 2008 mielenterveyshoitaja Ilmo Saneri ja erikoissairaanhoitaja Timo Tikka 2007 sosiaalikasvattaja Jouni Lehmonen 2006 psykiatri ja perheterapeutti Hannu Säävälä lapsille, joiden arkeen isä tai miehet eivät ole muuten kuuluneet. Pohjois-Hämeessä hirviluvista käytetty noin puolet Suomen riistakeskuksen Pohjois-Hämeen alueella on kaadettu tähän mennessä 1 322 hirveä. Latu = Sanan vastineita ovat karjalan latu sekä vepsän ladu, mahdollisesti myös marin lodo, joka merkitsee valinmuottia tai syvennystä, lovea tai pykälää. Jalankulkija ylitti suojatietä, eikä Lempäälän keskustan suunnasta tullut henkilöauton kuljettaja ehtinyt jarruttaa ennen törmäystä. Luonnonvarakeskuksen viime keväänä tuottaman kanta-arvion mukaan hirvikanta oli tavoitetasoa korkeampi, minkä vuoksi metsästyksellä pyritään pienentämään hirvikantaa koko Pohjois-Hämeen alueella. Tuominen on ollut konkreettisesti tukemassa tuoreita isiä vanhemmuuteen ja erityisesti isän rooliin kasvamisessa, vertaisena keskustellen, ja rinnalla kulkien. Sosiaalija terveysministeriö jakaa vuosittain Väestöliiton esityksestä Vuoden isä -palkinnon. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Pyyntilupia käytetty eniten Lempäälän alueella Risto Tuominen on vuoden isä Lempäälässä päiväkodin johtajana toimiva Risto Tuominen on valittu vuoden isäksi. Jahtikauden alun hirvisaalis on tyypilliseen tapaan hieman urosvoittoinen ja vasoja saaliissa on noin puolet. Alkukauden peurasaalis oli suositellun mukaisesti viime vuotta suurempi, vaikka pyyntiluvista on käytetty vasta noin viidennes. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: STM/tiedotus Palkitut toimivat konkreettisena tukena lapsille ja vertaistukena muille isille Vuoden isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmelle isälle. Sitä on vanhastaan pidetty vanhaan omaperäiseen sanastoon kuuluvana, mutta se saattaa olla vanha laina balttilaiselta taholta; vrt. Vastaavasti valkohäntäpeuran metsästysaikaa on jatkettu tammikuun lopusta helmikuun puoliväliin saakka. Myös hänen ulkoiluttamallaan koiralla oli heijastinja valovaljaat sekä valaistu kaulapanta. Metsästys vauhdittuu tyypillisesti uudelleen marraskuun lopulta alkaen. Vuoden isä -palkinto jaetaan henkilölle, joka on lisännyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Hirvitiheystavoitteita pienennettiin viime keväänä Pohjois-Hämeeseen kuuluvilla hirvitalousalueilla. Erityisesti näillä alueilla on syytä pyrkiä korkeaan pyyntilupien käyttöasteeseen, jotta asetetut kannanhoidon tavoitteet voidaan saavuttaa. Onnettomuus sattui kello 19.10 aikaan Kuljussa, Tampereentien ja Kiimakalliontien risteyksessä. latvian lataka (räystäskouru) ja liettuan latakas (kanava, oja). Kuluvalle syksylle myönnetyt pyyntiluvat mahdollistavat jopa 2 700 hirven kaatamisen. – Haastan sisäministeriön valmistelemaan isäinpäivän korottamisen viralliseksi liputuspäiväksi, Saarikko sanoi. TEKSTI: Erkki Koivisto Jalankulkijalla ja hänen koirallaan oli heijastimet Kolari suojatiellä Kuljussa Henkilöauto törmäsi suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan torstaina 8
Yrityksen Virtaset perustivat aikanaan Ideaparkin alle louhitun hiihtoputken ylläpitämistä varten. – Koska hiihtoputkea ei tullut, yritys ryhtyi tekemään ja ylläpitämään kesän yli säilöttävää tykkilunta. Tämän hetken sääennusteiden perusteella latu pyritään tekemään Virtasen mukaan hiihtokuntoon viikolla 47 alkuviikosta maanantaista, jos vain on poutaa ja yölämpötilat edes lähellä nollaa. Toinen muutos on helpomman reittivaihtoehdon tekeminen jäähallin takana olevan sorakentän reunaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että torstaina on kuivaa ja lämpötila lähellä nollaa. Jäähilettä syntyy jään höyläämisen seurauksena säännöllisesti noin kymmenen kuutiota vuorokaudessa ja se on erittäin käyttökelpoista ladun paikkaukseen. Hiihtosillan ylitys lumetetaan kokonaan jäähallista tulevalla jäähileellä. Aikaisempina vuosina hiihtämisestä on peritty maksu ennen luonnonlumilatukauden alkua. Kilpailutettuun sopimukseen sisältyy nyt vain lumen levitys. Viime vuodet tykkilumilatu on tehty Lempäälä Kisan hiihtojaoston nimissä, ja kunta on avustanut ladun tekemistä maksamalla lumen tykityksessä tarvitun veden ja sähkön sekä ladun päivittäisen koneajon. Tarkoituksena on tehdä latu hiihtokuntoon heti, kun seuraava vuorokauden kestoinen pakkanen tulee. Lauantaina 1. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 . Ideasport Oy:n toimitusjohtaja Esa Virtanen sanoo, että säilöttyä tykkilunta ja jäähallilta syntyvää jäähilettä levitetään latupohjaksi samalla porukalla kuin aikaisemminkin, mutta nyt ei LeKi:n hiihtäjien talkoiden nimissä, vaan Ideasportin tuottamana ostopalveluna kunnalle. Lempääläläinen Ideasport Oy tarjoutui tekemään työn 10 500 eurolla, voitti kilpailutuksen ja tuli valituksi vuoden 2018 Hakkarin tykkilumen levittäjäksi. Koska Lempäälän kunta maksaa tykkilumiladun tekemisen kokonaan, valmiilla ladulla hiihtäminen on ilmaista kaikille kuntalaisille, niin kuntohiihtäjille kuin hiihtokilpailua harjoittelevillekin. Ideasport on Virtasen mukaan valmis sopimaan kunnan kanssa myös tänä syksynä ladun paikkauksesta – Paikkaus olisi entiseen tapaan tehtävissä jäähallista kertyvällä jäähileellä. LeKin hiihtojaosto on myös kunnan luvalla perinyt käyttömaksuja kustannusten kattamiseksi. marraskuuta. Työssä käytetään myös samoja koneita eli kaivinkonetta kuormaamiseen, kolmea traktoriperäkärry-yhdistelmää lumen kuljettamiseen sekä kahta telakonetta lumen tasaamiseen. – Työ tehdään samalla osaavalla ja kokeneella tiimillä, kuten ennenkin. – Näin saadaan myös esimerkiksi lapsia varten hyvin loivapiirteinen vajaan 400 metrin mittainen lenkki, joka kääntyy sillan alituksen jälkeen takaisin sorakentän tasaiselle. Alusta asti tykkilumen lisäksi on käytetty jäähallista kertyvää jäähilettä. marraskuuta ja se jatkuu koko perjantain. uutiset TEKSTI: Erkki Koivisto KUVAT: Erkki Koivisto Hakkariin lumetetaan kunnallinen tykkilumilatu Ideasport Oy voitti kilpailutuksen ja kunta hyväksyi sen tykkilumen levittäjäksi: Lempäälässä hiihdetään ensi talvena kymmenettä vuotta säilölumella Lempäälän kunta järjesti syksyllä päättyneen kilpailutuksen jäähallin lähellä kesäsäilössä olevan tykkilumen levityksestä hiihtäjien tarpeisiin Hakkarissa. Silmukan kanssa ladun pituus on 1 200 metriä. – Aluksi Ideasport teki ladun täysin omalla kustannuksellaan, mutta sai kunnalta luvan periä hiihtäjiltä käyttömaksua kustannusten kattamiseksi. Jäähallilla syntyy vuorokaudessa noin kymmenen kuutiota jäähilettä, jota on helppo käyttää tykkilumiladun pohjaksi ja paikkaukseen.. Kuvan ottamishetkellä sillan kansi ja alamäki on jo lumetettu ja ylämäen lumetus on alkamassa. Vesisadetta ei saa tulla lumen levityksen aikana, Virtanen tähdentää. Tällä lenkillä voisi keväällä pitää muun muassa nappulahiihdot, koska urheilukenttä on remontissa. Ideasport Oy on perheyritys, jonka omistaa Esa Virtanen yhdessä veljensä Eskon ja tyttärensä Johannan kanssa. – Hiihtäjät ovatkin nyt tyytyväisiä, kun kunta on ottanut tykkilumiladun ja sen kustannukset täysin vastuulleen, Virtanen toteaa. Yksi merkittävä muutos on se, että korotuskukkulalle tehdään edestakaisin hiihdettävän reitin sijasta yhteen suuntaan hiihdettävä silmukka, joka on noin 250 metriä pitkä. Lipputulot eivät kuitenkaan ole koskaan kokonaan kustannuksia kattaneet. Sorakentälle on myös tehtävissä noin 200 metrin mittainen tasainen lenkki, sanoo Virtanen osoittaen Hakkarin hiekkakentällä kaukalon ja pururadan välissä olevaa aluetta. Lumitykki odottelee vielä toistaiseksi tyhjän panttina pakkasilmoja Hakkarissa. Alusta asti tykkilumen levityksessä mukana olleelle Ideasportin pääomistaja Esa Virtaselle tykkilumiladun tekeminen on nyt kymmenes kerta eli Lempäälässä vietetään keinolumella hiihtämisessä juhlavuotta. joulukuuta järjestetään perinteiset kansalliset tykkilumihiihdot. Käännöspaikka on entiseen tapaan sinisen kopin ja viipalekoulun välissä. – Sääennusteet näyttävät nyt siltä, että tykkilumen levitys aloitetaan torstaina 15. Tasaisen pätkän pituus on 150 metriä ja koko helpomman lenkin pituus 900 metriä. Raimo Urvanta ja Esa Virtanen aloittivat tykkilumiladun lumetuksen hiihtosillalla tiistaina 6. Ladun pitäisi olla lauantaina hiihtokunnossa. Ennakkoedellytys on, että on kuivaa. Tykkilumilatureitti on suunnilleen sama kuin edellissyksynä. Esa Virtasen mielestä kunnan olisi vielä hyvä ladun teon ja päivittäisen koneajon lisäksi varmistaa, että lämpimien kelien varalta ladun paikkaus hoidetaan mallikkaaksi
Parkkipaikka haussa Auton parkkeeraaminen Lempäälän kuntakeskukseen alkaa olla shakkipeliä. Onhan näihin kysymyksiin toki yleisiä ratkaisuja. uutiset Voro on vohkinut Vesilahdessa tänä syksynä useita verkkoja ma-ajankohta on 27.–28. Nähtäväksi jää, millainen pysäköintikulttuuri muodostuu Havaslahden ylärinteeseen, johon kunta on ajattanut Lempäälätalo-kirjastotalo työmaan montusta kaivetun ainekseen. Pahimmillaa nokeentunut siipiveikko virkoaa putken alapäässä, pörähtää siivilleen ja pöllyyttelee noet ympäri asuntoa. Piipun voi suojata verkolla ja sitten torjua pesien tekoa ja kutsumattomia vieraita. Tapahtu. mahdoton tehtävä. Linnut voivat ängetä myös putkiin tahallaan tai vahingossa. Muuten kalamiehelle kuuluu huonoa. Ässän parkkialueessa on muita ongelmia. Olen käynyt niitä poistamassa tasaiseen tahtiin, kertoo nuohooja Matti Keskinen. Yhden kesän pesä on yleensä helposti poistettava, mutta jos pesää on rakennettu useampi vuosi, voi edessä olla iso urakka. Jotkut tuntevat moottoritien varren liityntäparkkipaikan Koivistonjärven suunnassa. Kapeikoissa, joissa samaan aikaan käännytään sisään ja ulos. Silti auto pitää saada jonnekin, kadunreunaan, nurmikolle tai puun oksalle. Kentän suunnittelija ohjaa (ehkä tahattomasti) autot palaamaan Puistokadulle samasta liittymästä, josta sinne tullaan. Auton sijoittaminen parkkialueen osastoituihin ruutuihin on harvinaisen hankala homma ja saa joka kerta ärtymään. Tavara on Ryynikän hiekkakankaan hiekkaa ja sellaisena kyllä sopii parkkipaikan perustamiseen. Työmatka-autoiluissa kimppakyydit yleistyisivät, jos verottaja selkeästi palkitsisi tällaisiin työmatkajärjestelyihin osallistuvia. lokakuuta, jolloin myös Alhonlahdesta oli useita lupamerkeillä varustettuja verkkoja lähtenyt pitkäkyntisten matkaan. Tiettävästi Havaslahden parkkikenttä on ajateltu tilapäiseksi. Hormiin voi joutua tekemään reiän, jota kautta vieras tavara saadaan poistettua. Lyhyitä matkoja voi ainakin kesäaikaan kulkea polkupyörällä. Laatikon täyttävällä peilikarpilla oli painoa tasan 12 kiloa. 55 millin silmäkoolla varustettuun verkko oli takertunut peilikarppi, jolla oli painoa poikkeuksellisen paljon, tasan 12 kiloa. Sekin alkaa olla monena päivänä niin täysi, että autot pursuavat penkoille. Kuten kaikki tietävät, perjantain illansuussa parkkipaikan löytäminen on ns. Huhun mukaan se johtuisi siitä, että jotkut junalla töihin menevät pitävät autoaan juuri tuolla parkkikentällä. Nyt Ässän ruutuihin parkkeeraaminen on jatkuvaa kääntelyä, jossa tulevat ja lähtevät autot kohtaavat kapeikoissa. En usko, että Ässän parkkialuetta olisi suunnitellut alan ammattilainen tai ainakaan henkilö, jolle auton parkkeeraus marketin edustalle olisi kokemuksena tuttu harjoitus. Lyhytaikaisempaa 15-30 min asiointia varten tarvitaan katujen varteen, puiden alle tapahtuvaa viistopysäköintiä. Tästä on hyviä eurooppalaisia esimerkkejä. Kentän etäisyyksien hahmottamisen ja auton sijainnin muistamisen pitäisi tapahtua kentälle istutettujen puiden avulla. – Putken päässä oleva lintu voi pökertyä savuun ja pudota putkeen. Piipunhattu ei estä naakkojen pesänrakennusta, vaan tarjoaa pikemminkin linnuille mukavasti suojaa. Parkkeeraamisen pitäisi perustua diagonaaliriveittäin viistoparkkiajatukseen ja yhteen suuntaan käyvä liikennevirta ohjattaisiin tankkausaseman kautta poistuvaksi. Ässän parkkikentän pitäisi olla avoin. Kuisman kolumni Kolumni Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. Naakkojen pesimistä voi torjua asentamalla esteeksi verkon.. Naakat tukkivat savuhormeja Jos uuni pukkaa yllättäen savut kammariin, voi syynä olla hormin tukkiva naakan pesä. Sitä käyttävät ne, jotka kulkevat pikavuoroilla töihin Helsingin suuntaan. Sorrilta on hämärän aikaan anastettu samoilta kala-apajilta kaksi toisiinsa kytkettynä ollutta 30-metristä ja näkyvästi lipuilla merkittyä verkkoa. No, tätä parkkikenttää on tarvittaessa helppo laajentaa. lokakuuta verkkoonsa Savistenlahdessa melkoisen kalanvonkaleen. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 12 kilon peilikarppi nousi Laukonselältä TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Pertti Sorri Armoitettu kalamies Vesilahdesta, Hinsalassa asuva Pauli Sorri sai 24. Terveyskeskuksessa asioiva tietää, että Terkkarin parkkipaikka on aina täynnä. Kuntakeskukseen tarvitaan kuitenkin parkkitalo, jossa junalle tulijoiden liityntäpysäköinti on sujuvaa ja koko vuodelle laskien edullista. Se idea, että parkkeeraajat ajaisivat yhteen suuntaan ja poistuisivat tankkausaseman suunnasta seuraavasta liittymästä, ei toimi. – Pesät ovat yleistyneet. TEKSTI: Kari Pusa KUVA: Kari Pusa Nuohooja Matti Keskinen naakanpesää purkamassa. Kiiltävä putki kiinnostaa monia lintuja. Parkkeeraushan on tuolla kentällä ilmaista eikä parkkeerausta terveyskeskuksen asiointiluonteen takia valvota. Kentän keskiväylä on aina tukossa kun joku ruudusta poistuva peruuttaa tai tunkee keskiväylän liikennevirtaan. S-marketin parkkipaikoilla ei pitkäaikaisparkkeerausta huomaa
— Ben Herbster. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yrittäjä Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Pe 16.11. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 17.11. Ti 20.11. Voit jättää kuolinilmoitukset helposti myös netissä tai sähköpostilla www.lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi Maailman suurinta tuhlausta on juuri se ero mitä me olemme ja mitä me voisimmekaan olla. Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. Rauhanyhdistyksen seurat klo 18.30 srk-talossa. klo 14 kaikille avoin Mattilan diakoniapiiri Vanhassa pappilassa. erillisilmoitus. Järj. Tiedot olivat oikein kaikille äänioikeutetuille kotiin lähetetyssä vaalikirjeessä sekä laajalevikkisessä vaalilehdessä. Mukana myös Harri. klo 18 Siioninvirsiseurat Oikarisella (Herralantie 122). Ma 19.11. Muuriaho. Su 25.11. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, aiheena hengellinen kasvu, Isän tunteminen. Ehtoollishartaushetki klo 14 Kurjenpolvessa. Juliste ei ollut virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä. klo 10 messu kirkossa, Oikarinen, Korhonen, musiikissa Pietari & Kalat. Seurakuntatapahtuma su 25.11., vieraana toimittaja ja pappi Tapani Ruokanen. Pekka Murto –joulukonsertti kirkossa su 2.12. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Tule sinäkin mukaan! Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa. klo 16-18. Lämpimät kiitokset kaikille Vesilahden seurakunnan hautausmaan haravointitalkoisiin osallistuneille. Marraskuun ajan pappilassa maksuton Pop-Up-kirppis pappilan ja kirkkoherranviraston aukioloaikoina. Päiväkerho klo 9.30 pappilassa. Su 18.11. Mukaan voi tulla nelivuotiaan mukana 1 huoltaja ja kaikki kummit. Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Lisätiedot seurakunnan verkkosivuilla lempaalanseurakunta.fi . 20.10.2018 Lempäälä Sadepisarat kuusikon neulasista eivät ehtineet kuivua, kun jo sumu kohosi syksyn iltaan Kaivaten ja rakkaudella muistaen Bettina ja Johanna Kari Rauno ja Tiina sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Lempäälän kirkossa la 17.11. klo 17.30 Erityisesti me – erityislasten vanhempien parisuhdeilta Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3), kahvitarjoilu klo 17.15. klo 11-20 Pyhän Birgitan kirkossa, ks. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Muistotilaisuus Vanhassa pappilassa lähiomaisten ja ystävien kesken. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Elvis-Gospel Konsertti klo 18.00 kirkossa. Kahvit klo 18.30 alkaen. www. Perhekerho klo 9.00 Narvan kyläkirkossa. klo 18 messu Hauralassa Kivala-kodin kappelissa (Hauralantie 48). Kirkkovaltuuston kokous klo 19.00 srk-talossa. To 15.11. Seurakuntavaalit 2018: äänestys su 18.11. klo 12.30 eläkeikäisten päiväpiirit Kuljun Kulkuset ja Sääksjärven Säkenet Kuljun srk-talossa, linja-auto lähtee klo 12 Sääksjärven kirjaston nurkalta. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Aronpurolla (Kenttätie 17). Israel-tilaisuus klo 13 Narvan kyläkirkossa. Ompeluseurat klo 10 Narvan kyläkirkossa. 10.9.1934 Sääksmäki k. Pe 23.11. klo 12 Jumalanpalvelus, Marjo ja Matti Hovi, Harri Johansson, kahvit. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 . Einari Vuorela Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Lempäälän kirkossa lauantaina 24.11.2018 klo 9.30, jonka jälkeen on muistotilaisuus srk-talossa. klo 18 A-men miesten sauna Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247). klo 16 messu Kuljun Majakassa, Vehviläinen, musiikissa Anu & Co. Lempäälän kunta, LAPE-työryhmä ja Lempäälän srk. Ke 21.11. Merja. To 15.11. Pe 16.11. klo 18 Miestenilta, Sanaa, rukousta ja yhteyttä. Tervetuloa! 4-vuotiaiden yhteissynttärit klo 14-16 srk-talossa. klo 14 Sääksjärven lähetyspiiri Sepällä (Murrontie 2 A 5). Kirkkoherranvirasto avoinna klo 9-11.30 (Huom! aika) Kässäkerho klo 14 pappilassa. Lempäälän srk Ke 14.11. Järj. -18.11. 9.7.1959 Tampere k. vesilahdenseurakunta.fi Vesilahden srk Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastetut: Veeti Mikael Mäki, Amanda Eden Olivia Lindstedt, Oiva Olavi Valdemar Vieru, Leevi Luukas Rantanen, Eemeli Ossi Tapani Jaakkola, Mikael Viljami Käpynen ja Liina Orvokki Kämäräinen. Torstaikahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. Naistensauna klo 17.30 pappilassa. Seurakuntavaalit klo 11-20 kirkossa. Messu kello 10 kirkossa, sen jälkeen ohjelmaa srk-talossa. Kukkaportin avaan suljen. Kuolleet: Väinö Kalevi Sikkinen 84 v, Matti Antero Manninen 83 v ja Jouni Antero Tiura 70 v. Äänioikeutettu 15.8.2018 Vesilahden seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 18.11.2018 täyttävä seurakunnan jäsen saa äänestää tässä tilaisuudessa. Partiomessu klo 10 kirkossa. klo 10-13 Lähetysmyyjäiset, kirpputori, kahvio. Osallistumme Olli Soinisen kirjan julkistamistilaisuuteen. Puhe: Ulla Järvilehto. 040-8049109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Ilmoita viestillä osallistumisestasi 045 1780 871. Kahvit. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 18.11. klo 9.30. Katso lisää srk:n nettisivuilta / lapset ja perheet. Avoimet perhekerhot kokoontuvat klo 10–12 to Nurmella ja Sääksjärvellä, ti Hakkarissa ja pe Kuljussa, Säijässä ja Lempoisissa. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. Ke 21.11. Ke 21.11. Meille niin rakas äiti, sisko ja ystävä Päivi Hannele KARILA s. Tervetuloa! Muut seurakunnat Rakkaamme Asta Julia HENTTONEN o.s. Omaishoitajakerhon leffailtapäivä klo 11.30 srk-talossa. Kulmala s. Pe-su 16. 1.11.2018 Lempäälä Lämmöllä muistaen Juha ja Marja-Leena Heikki Antti, Anu, Anna ja Tiina perheineen sisaret Aila ja Anna-Maija Sinikka Pirjo muut omaiset ja ystävät Jossain kirkkauden maassa kuljen. Lähetyksen adventtipuuro Lempoisten srk-talossa la 1.12. Myyntiä Raamattukodin hyväksi. Enhän toki ihanassa maassa. Ke 21.11. Kirkkokahvit. Maata näkyvissä -festarit Turussa, ei tavalllista nuorteniltaa (Huom! MNF:ään tehdään sekä pe-su -reissu että lauantain reissu. Ke 21.11. Tied. Ke 21.11. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12), vieraana Jukka Partala. Tärkeä tiedonanto: Seurakuntavaalien Kristilliset perusarvot -listan ehdokas on puuttunut noin kymmenestä ehdokkaita esittelevästä kuvallisesta mainosjulisteesta. Ma 19.11. To 22.11. Vaalipäivän sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Itkenkö. Lämmin kiitos Kotihoidolle ja Himminkodon Muisti 2-osastolle Astan hyvästä hoidosta. 0408049108. Äijien JäkäJäkä –ryhmä kokoontuu klo 18 alkaen Vesilahden Lähde-kirjastossa (huom! paikka poikkeuksellisesti). Ilm ke 14.11. Toimintaa: Rukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9, rukouspysäkki kirkossa ke 21.11. Rakkaamme Väinö Kalevi SIKKINEN s. Su 18.11. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. 20.10.1924 Pohjois-Pirkkala k. 14.10.2018 Lempäälä Niin päättyi vaellus maisen majan, vaan muisto lämmin säilyy iäisen ajan. Lapset ja perheet: Maksuton lapsiparkki ke klo 17–19 yhden vanhemman perheille Kuljun Majakassa. klo 18. Nuortenilta klo 17 alkaen Nuortentilassa, iltapalaa, ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. klo 12 Lempoisten eläkeikäisten päiväpiiri Lempoisten srk-talossa. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. mennessä p. La 17.11. Ilmoittautumiskaavake tulossa!). Ke 21.11. Messun jälkeen partiomyyjäiset ja kahvio srk-talossa. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Ke 21.11. 0408049108. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa virastoaikoina to 1.11.2018 alkaen kokoukseen saakka. klo 10 Raamattu & Rukpus, Marja-Leena Salonen. Ma 19.11. Diakonia: To 15.11. klo 18 Lastusten rukoushuoneilta Lastusten rukoushuoneella (Lastustentie 500), Eero Junkkaala, musiikissa Jukka Hovila. Vauvakahvila Pikku Nuppu ti klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. Perhekerho klo 9.00 Narvan kyläkerhossa. Kirkkoherranvirasto ja päivystävä pappi, Kirkkopolku 1, p. Taakka harteita ei paina, se on poissa. To 15.11. Marjatta Tero perheineen Aila perheineen Kari perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Alustajana psykologi S. Torstaikahvit ja avoimet ovet klo 13–15 pappilassa. klo 12-14. Su 18.11. Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry ja Vesilahden seurakunta
0400 232 640 . 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Kirjanpitopalvelut Autopalvelut MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. Hellat . 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info Palvelun paikat Ilmoittaja, ota yhteyttä 044 347 7405 | ilmoitukset@lvs.fi Hämeentie 71, Toijala, p. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. asiapaperit. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Tilitoimistot Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi | p. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Jääkaapit . Asiainhoito Halkivaha puh. KODINKONEHUOLLOT . 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Kaikki rodut . Tampereentie 23 37500 Lempäälä www.terveysaskel.fi 050 3450246 puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lukkopalvelut Turvapalvelut KOTI VEKA Sirvalahdentie 2, L:lä puh. www.mersupurkaamo.fi Puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonit HUOM. Koulutettu trimmaaja MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Kodinkonehuollot Remonttipalvelut Rakennusja remontointityöt Vedeneristyssertifikaatti Maalausja tapetointityöt PERTIN REMONTTIAPU Lempäälä 044-357 6373 Putkiliike P. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Pakastimet . 9.00-17.00. tammerkone.fi Maanrakennus Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Asennus Huolto Korjaukset p. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi AKUPUNKTIO & JÄSENKORJAUS Tampereentie 38 C 3, 37500 Lempäälä AJANVARAUS 040 579 1128 www.kipujanix.fi TV-palvelut Kauneushoitolat Hoitola Comfort Spa Kiireetön [ comfort zone ] hoitola. 040 140 6000 Terveyspalvelut • Vahinkotarkastukset • Hitsaustyöt • Autosähkötyöt • Tuulilasin vaihto RUOKOSMETSÄNKATU 13 A, LEMPÄÄLÄ www.abs1.fi, Ma-Pe 8-17, 0400 236 226 TILAUSAJOT 50-60-PAIKKAISILLA LINJA-AUTOILLA 040 5547762 hene@hene.fi • www.hene.fi Tilausajot • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 040 5685 124 Ari Yli-Piipari, LKV, IAT Julkinen kaupanvahvistaja Kiinteistövälitys HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. 0400 836 670, 040 546 2631 homekoira@homekoira.com www.homekoira.com Kiinteistön nopea ja kattava Homekoiratutkimus 17 vuoden kokemuksella Eläinpalvelut • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI PARHAAT BETONIT . 050 515 0351 hoitolacomfortspa.fi TERVEYSAMMATTILAISET APUNASI! • Alaraajafysioterapia • Lantionpohjan fysioterapia • Tukipohjalliset • Lääkinnälliset tukisukat • Kotihoito • Kotisairaanhoito • Toipilasajan apu • Laboratorionäytteiden haku Löydät meidät Sirvalahdesta, saman katon alta: os. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Lämpöpumput . 050 500 4880 • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Pesukoneet . arkisin klo 8-17 (käynti talon takaa) Terveyspalvelut Autopalvelut LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.. 10 16.30 kiinteistohuoltoveka.fi veka.huolto@gmail.com Kodinkoneet ABLOY VALTUUTETTU Tampereentie 38 37500 Lempäälä Avoinna ma-pe 8.45–14.45 • p. arkisin klo 9-15 www.hoivasilta.fi 040 844 01 73 / 040 723 05 60 puh. 040 5864 801 Ark. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kirjanpitopalvelut ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Kattavat kosmetologipalvelut. Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 Korjaamo: ma-pe 7.30-17.30. KODIN SÄHKÖTYÖT . 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä Homekoira Team Oy Puh. Tampereentie 56, L:lä Puh. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796
Ja näinhän asian pitääkin olla. Siinä näkyy, kuinka Hämeen Härkätietä on siellä kunnostettu nykyajan vaatimuksia vastaavaksi, Kati Korkeakoski sanoo. Naapurissamme on sijainnut pappilan ns. Ziro on siis juuri oikea henkilö opettamaan ihmisille hyvää työkulttuuria. Kun kävin ottamassa näitä kuvia, kuulin tekijöiltä, että kuvaajia on riittänyt joka päivä, kohde herättää siis jo nyt kiinnostusta. Jouko ja Leena Rautkivi Hiidentien päällystämistä tutkittava paremmin Lukijan kuva Historiallista tietä on toisaalla kunnostettu Kurjet Lempäälän yllä "Kurjet Lempäälän yllä" – kuulostaa ehkä metaforalta tai myyntimiehen kikalta, mutta sehän on aivan totta, sanasta sanaan. Ziron ihmistyökaverit kertovat, että sen tarjoama tassuterapia on korvaamatonta. Lähetän lisämielipiteen ääni käytyyn keskusteluun kuvan Hämeenlinnasta. Kylmässä ulkomaailmassa se on sen sijaan joutunut tekemään hommia omankin stressitasonsa kanssa. Toimistokoiran työtä on stressinpoisto ja tarkkailu Jos stressi ei hellitä Ziron pehmeää turkkia silittämällä, se ei hellitä millään. Kari Saarinen – Lempäälän historiallisen Hiidentien asfaltoinnista on käyty keskustelua (mm. – Täällä käyvät raavaat miehetkin sitä välillä rapsuttelemassa, Välikoski kertoo. Pehmeän turkin silittäminen laskee mukavasti stressitasoa. Loppusyksyn harmaudessa, koneita ja autoja myyvien liiketilojen keskellä sen valkoinen pörröturkki näyttää erityisen pehmeältä. Ymmärrän hyvin uusien rakennusten asukkaiden toiveen saada Hiidentie päällystetyksi tavalla, joka minimoisi tiepölyn kulkeutumisen esimerkiksi terassilla nautittavan aamukahvin sekaan. Sääksjärven seurakuntataloa puretaan. Kuva: Leena Korkeila TEKSTI: Tua Onnela KUVA: Tua Onnela Realparkissa sijaitsevan Minconyrityksen ikkunassa näkyy jotakin alueelle aika epätyypillistä: pikkuinen nappisilmäinen koira. Myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat ilahtuneet nähdessään pikku toimistokoiran. Se on tätä hetkeä juuri nyt ja jo hetken kuluttua vain pala historiaa, joka kenties muistetaan, kun katsellaan joskus valmista kokonaisuutta. Hinnon torppa ainakin 1700luvulta lähtien, josta nimi Hinnonkuja on johdettu. Sääksjärvi muutoksessa Sääksjärvellä asuva Leena Korkeila ikuisti Sääksjärven uuden kiertoliittymän iltaruskossa. Palaverihuoneessa sillä on tietenkin oma tuoli. Toisia koiriakin on jo ohitettu ilman pelkoa ja hermostumista. Nykyisin Zirolla ja sen ihmisillä on uusia keinoja ratkaista huolestuttavat tilanteet, ja ulkoilusta on tullut mukavampaa. Työpaikallaan Ziro liikuskelee rennosti ja vapautuneesti. Selvennykseksi vielä sana ”hin” on hiisi ruotsiksi. Rapsuteltavana oleminen kuuluu olennaisena osana Ziron hommiin.. ja 7.11.) puolesta ja vastaan. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Lukijan mielipide Vielä noin 10 vuotta sitten osoitteemme oli Hiidentie, vaikka reilu 100-vuotias talomme sijaitsee varsinaisesta Hiidentiestä pistävän nykyisen Hinnonkujan päässä toisen yhtä vanhan talon kanssa. Toiset koirat, uudet paikat ja yllättävät tilanteet ovat Ziron mielestä huolestuttavia, ja aiemmin se on yrittänyt helpottaa oloaan ankaralla rähisemisellä. Kaksivuotias Ziro on jo kokenut toimistokoira. Tien päällystäminen jollakin muulla historiallisesti sopivammalla tavalla kuin asfaltilla olisi tutkittava paremmin. Se kulkee omistajansa Kaisa Välikosken mukana töihin joka päivä, päivystää omalla paikallaan ikkunalla ja osallistuu työpaikan elämään. Sen viesti voisi kuulua vaikka näin: ota vaikeisiin asioihin aikaa ja tilaa, keskity omaan juttuusi ja syö paljon herkkuja. LVS 24.10
Käsikirjoitus Jeremy Dyson ja Andy Nyman Ohjaus Teemu Ojala Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu Elina Vättö Valoja äänisuunnittelu Janne Auvinen Kestoa ei ilmoiteta, ei ole väliaikaa! Liput 32 € Viiden euron alennus peruslipun hinnasta, maksimissaan 4 lippua! Jordi Galceranin palkittu komedia Otto vai pano on tarina lainaneuvottelusta, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. PUH. klo 14 & 18 Jättihitti Lontoosta ensimmäistä kertaa Suomessa. Asiakas ei häkelly vaan vetoaa härskisti pankinjohtajaan tämän vaimon kautta. 0207 288 388 Puhelinmyynti on avoinna ma–pe klo 10–17. Show ei sovellu alle 14-vuotiaille. Tampereen Komediateatteri kutsuu sinut tasavallan ykkösjuhliin, joissa ”ei koskaan tapahdu mitään.” Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan näytelmä Ohjaus Tuomas Parkkinen Lavastus Jyrki Seppä Pukusuunnittelu Elina Vättö Rooleissa Kaisa Hela, Tuukka Huttunen, Saija-Reetta Kotirinta ja Jere Riihinen Ensi-ilta 11.9.2018 Arvioitu kesto n. liput@komediateatter.fi TIL AA JA ET U LE MP ÄÄ LÄ NVE SIL AH DE N SA NO MI EN LU KIJ OIL LE ! OTTO VAI PANO GHOST STORIES -KAUHUTARINOIHIN 5 EURON HINTAEDULLA LINNAN JUHLIIN 5 EURON HINTAEDULLA OTTO VAI PANO -HULLUTTELUUN KAKSI YHDEN HINNALLA. Suomennos Sanna Niemeläinen Ohjaus ja visualisointi Panu Raipia Rooleissa Ilkka Koivula ja Kake Aunesneva Ensi-ilta 14.9.2018 Kesto 1 h 30 min sisältäen väliajan. Liput 36 € Viiden euron alennus peruslipun hinnasta, maksimissaan 4 lippua! Linnan juhlat ke 12.12. Saat tämän tilaajaja lukijaedun näin: Soitat Tampereen Komediateatterin lipputoimistoon ja varaat lippusi esitykseen ja kerrot tunnussanan ”Lempäälän-Vesilahden Sanomat”. Asiakas (Ilkka Koivula) tulee pankkiin ja pyytää lainaa. klo 19 ja uudenvuoden aaton esitykset ma 31.12. Niin luuli Saulikin. Liput 34 € Kaksi lippua yhden peruslipun hinnalla, maksimisissaan 4 lippua! Otto vai pano ke 14.11. Teatterisaliin ei pääse esityksen alkamisen jälkeen eikä poistuttuaan salista. Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan kirjoittama komedia Linnan juhlat on huima spektaakkeli maamme seuratuimmasta tapahtumasta! Luvassa ennennäkemätöntä materiaalia, haastatteluja, veteraanien kahvipöytä ja boolin salattu resepti! Linnan juhlat –komedia tarjoilee sinulle ratkiriemukkaan illan kutsun saamisesta, punaisen maton kautta aina presidentinlinnan parketille, kulisseihin ja vielä jatkoille! Tule ja näe Linnan juhlien kauneimmat puvut ja kaameimmat mokat kautta aikojen. Saat erikoisedullisia lippuja maksimissaan neljä kappaletta. Heikkohermoisten tulee vakavasti harkita osallistumistaan. 2 tuntia väliaikoineen. Pankinjohtaja (Kake Aunesneva) ei pysty tätä myöntämään, koska asiakkaalla ei ole riittäviä vakuuksia. Tästä käynnistyy avio-onnea horjuttava valtapeli, joka osoittautuu todelliseksi kaksintaisteluksi. HUOMIO! Tarjous on voimassa vain Tampereen Komediateatterin lipunmyynnissä. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Luulitko, että Linnan juhlat on niin nähty. klo 19:30 ja ke 21.11. klo 19:30 OSTA NYT TEATTERILIPUT EDULLISESTI JA LÄHDE KOKEMAAN SUURENMOISTA ILOTTELUA! Lempäälän-Vesilahden Sanomien tilaajanana ja lukijana saat liput huippuedullisin tarjouksin. K14! Huomioithan, että Ghost Stories -Kauhutarinoita sisältää shokkeja, voimakkaita efektejä ja äärimmäistä jännitystä
siitä, keitä valitaan seurakunnan työntekijöiksi, minkälaisia kerhoja pidetään ja keitä autetaan – missä ja miten. AINASOJA TIINA yrittäjä (sit) 2 BERGIUS PANU everstiluutnantti 3 HALIVUORI TUIJA varaosakoordinaattori 4 KESOLA ANNELI rehtori, luokanopettaja 5 KURKI ANNA-MAIJA asiakkuusasiantuntija (sit) 6 MIIKKULAINEN MARKKU toimitusjohtaja 7 PARKKILA SEPPO lääketieteen tohtori, professori 8 PIETILÄ TAPANI rehtori, evp 9 RAHUNEN LIISA erityisopettaja (sit) 10 SUONIEMI SUSANNA kokki (sit) 11 VEHMASSALMI SILJA optikko 12 VUORI JOHANNA toiminnanjohtaja (sit) 13 M ak sa ja Ko ko om us /V es ila hti MINUN KIRKKONI ON MEITÄ JOKAISTA VARTEN Seurakuntavaalit ovat 18.11.2018 Seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein. . 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 www.kolumbus.fi/siren.raimo/ siren.raimo@kolumbus.fi p. seurakuntavaalit. He päättävät mm. Marraskuussa valitaan 400 seurakuntaan yhteensä noin 9000 uutta luottamushenkilöä. 040 511 5107 RAIMO SIRÉN Kunnallisneuvos Lempäälä 52 Seurakunnan tulee olla seurakuntalaisten rinnalla kulkija, joka tuo heidän elämäänsä LÄMPÖÄ ja LÄHEISYYTTÄ Toimin näiden arvojen pohjalta: • Sydämen sivistys • Perhearvot • Mahdollisuuksien tasa-arvo • Osaaminen • Työ ja yrittäjyys • Suvaitsevaisuus • Välittäminen • Vastuunkanto • Avoimuus ja vuoropuhelu • Seurakunnan on toiminnallaan luotava hengellistä iloa • Kristillinen kasvatus ja sen perinteen siirtäminen tuleville sukupolville • Seurakuntalaisen etsiessä elämälleen suuntaa on häntä tuettava • Vanhoja perinteitä on kunnioitettava, mutta seurakunnan on myös pystyttävä vastaamaan uudistuvan ja muuttuvan yhteiskunnan asettamiin haasteisiin • Kansankirkkona olemista on vahvistettava • Terve talous mahdollistaa tehokkaan toiminnan Linjojani seurakunnan toiminnassa ovat: KESKUSTALAINEN SEURAKUNTAVÄKI Lempäälän KESKUSTALAINEN SEURAKUNTAVÄKI ehdokaslista Seurakuntavaalit 18.11.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 www.lempaalankeskusta.net KESKUSTALAINEN SEURAKUNTAVÄKI SEURAKUNTAVAALIT LEMPÄÄLÄSSÄ 18.11.2018 WWW.LEMPAALANKESKUSTA.NET | KESKUSTA.FI/SEURAKUNTAVAALIT | #MINUNKIRKKONI ”Diakoniatyö” ”Nuorisotyö” ”Kristillinen kasvatus” ”Kerhotoimintaa kaiken ikäisille” ”Kuunnellaan ihmisiä” ”Avoin päätöksenteko” ”Vastuullisuus toiminnassa” ”Sääksjärvelle lopulta tilat” ”Lähimmäisenrakkaus” ”Yksinäisyyden vähentäminen” ”Musiikki voimavarana” ”Lähetystyö kuuluu kaikille” ”Toimintaa kylissä” Seurakuntavaalit 2018 Vesilahdessa Vaalipäivä sunnuntaina 18.11.2018, äänestys Vesilahden kirkossa klo 11-20
Vaalikone ja tulospalvelu osoitteessa seurakuntavaalit.fi. Ota mukaan kuvallinen henkilötodistus. Äänioikeus on kaikilla, viimeistään 18.11.2018 (vaalipäivänä) 16 vuotta täyttävillä srk:n jäsenillä. yhdistysavain.fi lempaala.vas.fi Turvallinen yhteisö ja avoin päätösenteko! ”Pidetään huolta seurakunnasta sen ydinsanomasta tukea ottaen ja toisiamme kuunnellen. klo 14 -18, S-market, Sääksjärvi PE 16.11. SEURAKUNTAVAALIEN ÄÄNESTYS LEMPÄÄLÄSSÄ su 18.11. Avoimuus lujittaa luottamusta Seurakunta tukena ja mukana Kunnanhallituksen jäsen PSHP:n hallituksen jäsen Pirkanmaan Keskustan pj. Nyt se tehdään todeksi. klo 11-20 Pyhän Birgitan kirkossa. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Lähellä sydäntäsi Lempäälän Demarien ja Vasemmistoliiton ehdokaslista Lempäälän seurakuntavaaleissa • Seurakuntatyö tutuksi • Matalan kynnyksen palvelut koko kunnassa • Seurakunta ei syrji ketään, ovet auki kaikille 66 67 68 69 70 Herala Arto Rakennusmestari Kankkunen Kari Prosessi-insinööri Koiranen Topi Lastentarhanopettaja Lehikoinen Hannele Suunnitteluavustaja Mäkinen Teemu Eläkeläinen 71 72 73 74 75 Petäkoski-Hult Tuula FT, THM Päivänen Maria Palvelulinjan päällikkö Ruotsila Eero DI Salminen Esa Suurtalouskokki Seppälä Jukka Eläkkeensaaja 76 77 Tallinen Juha FM Virtanen Kari Työnjohtaja sdplempaala. Avoimuus lujittaa luottamusta!” TUUKKA LIUHA www.liuha.fi tuukka@liuha.fi 045 674 8077 29 Turvallisesti yhdessä ikään katsomatta! Seurakuntaan syntynyt 1980 Kunnanhallituksen jäsen PSHP:n hallituksen jäsen Pirkanmaan Keskustan pj. klo 14-18, S-market, Lempäälä lempaalanseurakunta.fi Millainen on unelmiesi kirkko. Vaaleilla valitaan seurakunnan päättäjät vuosiksi 2019-2022. Seurakuntavaaleissa pääset vaikuttamaan oman seurakuntasi tulevaisuuteen! . seurakuntavaalit. Vaalipäivänä äänestys vain omassa seurakunnassa. Yrittäjä, tradenomi Kunnanhallituksen jäsen PSHP:n hallituksen jäsen Lempäälän Seurakuntaväki ”Yhteinen koti seurakunnassa” Haluamme olla rakentamassa seurakuntaa • jossa seurakuntalaiset ja työntekijät toimivat yhdessä, välittäen ilosanomaa Jeesuksesta • jossa jokainen voi löytää itselleen sopivaa toimintaa ja hengellisen kodin • joka on armollinen, välittävä ja heikoimman puolella LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS NETISTÄ OSOITTEESTA: fb.me/lempaalanseurakuntavaki Tule tapaamaan ehdokkaitamme: PE 9.11
Osallistujia ei ole ensimmäistä kertaa omaisille suunnatussa ryhmässä ollut vielä montaa, läsnä marraskuisena iltana ovat Mattilan lisäksi vain päihdetyöntekijä Petri Vuori ja diakoni Johanna Kylmälahti, mutta Mattila on vahva osoitus siitä, että ryhmälle on tarvetta. Paikkana on Lempäälän terveysaseman vieressä sijaitseva Puistolinna, jossa syksyn ajan on kokoontunut päihteidenkäyttäjien omaisille tarkoitettu ryhmä. – Vaikean avioliiton ja mieheni alkoholismin vuoksi vaivuin syvälle masennukseen. Tämä on ollut vaikea vuosi. – Kevättalvella poika tuli viidennestä kerroksesta alas. Huumeista amfetamiini ja subutex ovat pitäneet poikaa otteessaan ainakin parikymmentä vuotta. Siksi en tiedä, milloin huumeidenkäyttö tarkalleen alkoi. Kun apua tarvittaisiin, sitä ei saa mistään, Mattila Tarja Mattilalle vuosi on ollut vaikea. Hän oli tuolloin huostaanotettuna, ja tapaaminen oli vähäistä, mutta ei hän paljoa päälle 10-vuotias ole ollut. – Hoitoja luvataan, mutta mattoa vedetään jalkojen alta. Poika vietti Mattilan mukaan aikaansa paljon muualla ja ajautui vankilakierteeseen. – En tiedä tarkalleen, koska poikani huumeidenkäyttö oikein alkoi. – Nyt taistellaan. Hänellä on haluja päästä kuiville. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVAT: Katariina Rannaste . Hän sai sairaalassa ollessaan katkaisuhoitoa, mutta kun hän pääsi pois, tuli lankeaminen, ja hoidot keskeytettiin. ajankohtaista ''Olen onnellinen siitä, että nyt pystyn itkemään'' Tarja Mattila sai päihderyhmässä avata sisäisiä lukkoja ja käsitellä poikansa huumeriippuvuutta – Perheessä on alkoholismia ja oma 37-vuotias poikani on päihderiippuvainen, lempääläinen Tarja Mattila aloittaa. Minun piti saada apua, kun minulla on muitakin lapsia, mutta tehtiin pakkohuostaanottaminen ja poika meni vieraaseen perheeseen
Muuta keinoa ei ole kuin puhua, sillä muuten asiat kätkee lukkojen taakse sisälleen. "Oma tarina on tärkeä, mutta sen jakaminen voi olla yhtä tärkeää" Päihteiden käyttö ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt eivät koske vain käyttäjää vaan myös perhettä, omaisia, piiriä hänen lähellään. – Asiaan liittyy yhä vahvaa häpeää ja pelkoa, jota on vaikea avata. – Tämä on omaisille paikka puhua ja jakaa kokemuksia, selviytymiskeinoja ja ratkaisuja siitä, kuinka mennä eteenpäin. He pitävät käyttönsä salassa, eikä kavereista puhuta. Voima on ryhmässä ja ryhmäläisissä. Olen onnellinen, että nyt voin itkeä. päivä. Voi tulla tunne, että on epäonnistunut kasvatustyössä, mutta sehän ei pidä paikkaansa, Petri Vuori sanoo. Päihderyhmän kokoontumiset jatkuvat tammikuun 15. – Nyt aion puhua, puhua ja puhua. Ratkaisevien liikkeiden tekeminen voi olla hankalaa, kun kyseessä on esimerkiksi oma lapsi, päihdetyöntekijä Petri Vuori toteaa. Haluan olla hänen tukenaan, onhan kyse omasta pojasta. – Minulle on tämän vuoden aikana avautunut järkyttävä maailma. Tunteet ja rationaalinen ajattelu ovat ristiriidassa. Vastaavaa toimintaa ei Lempäälässä ole tiettävästi aiemmin ollut. En itkenyt, kun menin katsomaan poikaani sairaalaan. Ryhmässä ei ole yhtä mestaria, vaan jokainen on omien kokemusten tulkki. Kunta ja seurakunta ryhtyivät tänä vuonna toimiin ja yhteistyössä toteuttamaan omaisille suunnattua päihderyhmää. ajankohtaista Tarja Mattila sai päihderyhmässä avata sisäisiä lukkoja ja käsitellä poikansa huumeriippuvuutta sanoo. Tarja Mattila (vas.) on päässyt avautumaan päihderyhmässä, jota vetävät diakoni Johanna Kylmälahti ja päihdetyöntekijä Petri Vuori.. – Ryhmäläiset osallistuvat omista lähtökohdistaan ja jokaisen panos on tärkeä. Toisten kokemukset voivat antaa voimia, Vuori sanoo. Ensimmäinen henkilö, jolle Mattila asiasta on päässyt avautumaan, on Johanna Kylmälahti. Tunteet ja rationaalinen ajattelu ovat ristiriidassa. Tarja Mattila toivoo ryhmään vertaisia. Enkä kaikkea edes halua tietää. – Oma tarina on tärkeä, mutta sen jakaminen voi olla yhtä tärkeää, he toteavat. Päihdetyöntekijä Petri Vuoreen ja diakoni Johanna Kylmälahteen voi ottaa yhteyttä muulloinkin, jos oma tai läheisen päihteidenkäyttö painaa mieltä. Kylmälahti ja Vuori rohkaisevat omaisia tulemaan mukaan. Kylmälahti myös kannusti häntä osallistumaan päihderyhmään. – En tiedä, kuinka laaja porukka todella on, mutta yli 20 henkilöä tiedän. Haastatellun nimi on muutettu. – Läheinen on hankalassa tilanteessa. – Kaipaan, että asia tulisi näkyväksi, ja ihmiset tulisivat päihderyhmään, koska asioihin saa aina eri näkökulman ja voimavaraa, kun näkökentässä eivät ole vain omat asiat, joita ei yksin jaksa käsitellä. Tarja Mattila on ollut asian kanssa pitkään yksin. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko tiistaisin kello 15 Puistolinnassa (Himminpolku 13). Poika on asunnoton , eikä Tarja Mattila täysin tiedä, missä porukoissa poikansa liikkuu, mutta tätä piiriä huumeet yhdistävät. Ryhmä on syksyn ajan kokoontunut Puistolinnassa, ja ryhmä toimii vertaistukiajatuksella. Jatkoa sille on tulossa tammikuussa. Se on ollut yksi iso huoli, hän sanoo. – Minun on ollut pakko olla poikani tuki ja pysyä rinnalla, kun ketään muutakaan ei ole. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 "Läheinen on hankalassa tilanteessa. Taistelemista on Mattilan mukaan ollut joidenkin läheisten kanssa, sillä he eivät hyväksy, että hän auttaa huumeidenkäyttäjää. – Huumeidenkäyttäjillä on oma, vaarallinen maailmansa. Se on järkyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Ratkaisevien liikkeiden tekeminen voi olla hankalaa, kun kyseessä on esimerkiksi oma lapsi" ''Olen onnellinen siitä, että nyt pystyn itkemään'' . He elävät valhemaailmassa ja he pitävät sitä totena. – Neljä kuukautta meni tänä vuonna, etten yhtään itkenyt. Kyynelkanavat olivat lukossa, olin niin shokissa. – Päihdetyössä usein kamppaillaan siitä, että käyttäjälle saataisiin riittävää tukea riittävän ajoissa, mutta päihdeohjelmissa omaiset jäävät usein ulkopuolelle
Murto tekee sanoituksia, joiden kuvaamista tilanteista moni voi löytää itsensä. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 TEKSTI: Kari Pusa KUVAT: Kari Pusa Riipaisevan rehellistä musiikkia Välibaarissa Välibaari toimi lauantaina puoliltaöin levynjulkkariareenana, kun Pekka Murto esitti yhtyeen kera musiikkia uudelta albumiltaan. Se on ei enempää eikä vähempää kuin Kotiteollisuuden Raskaat veet, yksi bändin toteemipaaluista. Keikalla kuultiin levynjulkkaribiisien lisäksi kolme kappaletta, joista täytyy nostaa framille hiljattain Ylöjärvelle patsaan saaneiden Eppujen Voi kuinka me sinua kaivataan. Siitä saatiin pian selkoa, kun lavalle nousivat Pekka Murto, laulu, akustinen ja sähkökitara, Anu Peltoniemi, taustalaulu ja laulu, Katri Toivonen, koskettimet, Juuso Lähdekorpi, sello, sekä Olli Vesisenaho, sähköja slidekitara sekä basso. . Yhteenvetona hieno albumi, hieno keikka. Kiireen rajan tuolla puolen on syntynyt lehtileikkeestä. ajankohtaista Kotiteollisuuden Raskaat veet -kappaleen Pekka Murto oli soinnuttanut osin uudelleen, koska kertomansa mukaan ei tunne metallikitarointia. Sovituksissa oli hyödynnetty taitavasti yhtyeen instrumenttien ja kahden laulajan äänimaailmaa. Julkkarikeikka oli lyhyesti sanottuna aidon musiikin juhlaa alusta loppuun. Se kertoo siitä kuinka työstä on tullut uskonto ja kuinka turhaan ihminen sille kaiken antaa. Rockja metallimusiikin areenana enemmän tunnetulla Välibaarin lavalla olleet soittimet, muun muassa sello, akustinen kitara ja Danelectron baritonikitara panivat monen hieraisemaan silmiään. Keikalla kuultiin koko albumi, joka sisältää yhden cover-biisin. Rock. Pitää hakea ja vain silloin sen voi löytää. Ennen kappaleiden alkua Pekka Murto kertoi kuhunkin kappaleeseen liittyvän tarinan. Pekka Murto on amerikkalaisen singer&songwriter -perinteen vaalija, joka taidokkasti yhdistää musiikkiinsa kotimaista rockia ja iskelmää. Tuloksena oli musiikillinen kudelma, joka kuulosti parhaimmillaan maagiselta. Pekalla on Vesilahdessa kotistudio, missä kappaleet syntyvät. Vetävää kahden kitaran soitantaa. Mitähän nyt on tulossa. Pekka Murto esitti yhtyeen kanssa hienon setin, jossa käytettiin taidokkaasti akustisia ja sähköisiä instrumentteja. Pekan levyltä Kaksi maailmaa lohkaistut kaksi singleä ovat saaneet paikallisradioissa hyvin soittoaikaa. Akustisvoittoisesti lähtevä mainio versio antaa enemmän tilaa Jouni Hynysen sanoitukselle, joka on yksi miehen parhaimmista. Lempääläinen E.L.E nousi lauteille aamun puolella yhden jälkeen, mutta se ei menoa haitannut. Hyvä kertsi ja hittihän tämä on. Setissä mukavasti erilainen kappale oli Pohjoisen tyttö, joka sekä rytmiltään että sanoitukseltaan oli vetävä ralli ja loppua kohden jopa hypnoottinen. Keulilla Marjaana Ohralahti, joka lauloi varmalla otteella.. Lastenohjelmia aamulla –kappaleessa pariskunta panee makuuhuoneen oven lukkoon samaa aikaan kun lapset katsovat lastenohjelmia. Haen ja löydän –kappaleessa etsitään rakkautta ja sehän tiedetään, ettei sitä kotona makoilemalla löydy. Pariskunta oli jättänyt kiireet ja lähtenyt pohjoiseen. Radiosoittoa saanut Olet kanssani rakkaimpain on sanoitukseltaan albumin vahvin kappale. Pekka Murto ja yhtye nostivat kappaleen aivan uudelle tasolle
Sovitusten tekijöitä olivat kanttorit Eino Koskimies ja Jaakko Immonen sekä kouluneuvos Juhani Laurila, Keski-Suomen konservatorion emeritusrehtori. Vesilahdessa äänestämässä kävi seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä 320 henkilöä. marraskuuta. Sinulla on nyt mahdollisuus päästä osaksi yleisöä Ota ystäväsi mukaan ja tulkaa viihtymään kanssamme leikkimielisen parinhakuleikin merkeissä. Äänestysvilkkaus vastaa edellisiä, vuoden 2014 vaaleja, jolloin äänestysprosentti Lempäälässä oli tuolloin sama kuin nyt, 7,7. Yhdessä pianisti Pentti Kotirannan kanssa YliKnuuttila on esiintynyt lukuisissa konserteissa eri puolilla Suomea sekä USA:ssa ja Kanadassa. tv-ohjelman nauhoituksiin torstaina 13.12. Paluu kuvausten päätyttyä. Tekstiä Tekstiä OTSIKKO Tekstiä Kuvateksti . marraskuuta pidetään vuoden viimeinen Lempäälä soi -konsertti, jota vietetään Kauko Uotin syntymän 120-vuotisjuhlan kunniaksi. Paikkoja on varattu 30 ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina eli 18. Äänestyspaikkana on Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko kello 11–20.. Hänen oopperarooleihinsa kuuluvat Spiridione Donizettin Il Campanellossa, Monostatos Mozartin Taikahuilussa ja aatelismies Wagnerin Lohengrinissä. Alustava äänestysprosentti on 7,7. Kauko Uotin syntymästä on 14. Ilmoittautt uminen vain sähköpost illa: toimitus@l vs.fi Kerro ilmoittautu misen yhteydessä osallistujie n nimet. marraskuuta konsertti, jossa näitä lauluja esittävät Juha YliKnuuttila, tenori ja Juhani Laurila, piano sekä Ajatus ensemble. Vuonna 2014 äänestysprosentti oli Lempäälässä 16,9, joka oli prosenttiyksikön verran maan keskiarvoa (15,7) korkeampi. Hän on esiintynyt solistina myös useissa kirkkomusiikkiteoksissa. marraskuuta kulunut 120 vuotta ja ensi vuonna 18.9.2019 Sirkka Uotin syntymästä 100 vuotta. Tänä syksynä pidetään Lempäälässä Pyhän Birgitan kirkossa 14. Ennakkoäänestys sujui kuten aiemmin Lempäälässä seurakuntavaaleissa ennakkoon äänesti 955 henkilöä, joista 57 muista seurakunnista. Äänioikeus on kaikilla viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävillä seurakunnan jäsenillä. Kuvaukset päättyvät noin kello 13. Juha Yli-Knuuttila aloitti lauluopintonsa Tampereen konservatoriossa vuonna 1996. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Uotien hengellisen musiikin kirkkokonsertti Lempäälässä TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Kirsti Uoti Keskiviikkona 14. klo 9.00. Tämä tilaisuus on maksuton! Kuva: Nelonen Media / Annamaria Palsi-Ikonen Haluamme tarjota sinulle ainutlaatuisen elämyksen. ajankohtaista Hyvä LempäälänVesilahden Sanomien lukija! Lähtö kuvauksiin Akun tehtaalle bussilla LVS:n pihasta torstaina 13.12. Kavander (1919–81) loivat 1968–79 välisenä aikana toistasataa teosta käsittävän hengellisten laulujen kokoelman. Syksyllä 2001 Yli-Knuuttila saavutti finaalipaikan ja tunnustuspalkinnon Merikanto-laulukilpailussa. Sirkka Uoti kirjoitti laulujen sanat ja Kauko Uoti teki melodiat, joita perheen tuttavamuusikot sovittivat. Lempäälässä seurakuntavaaleissa äänioikeutettuja on 12 470 henkilöä. Äänestysprosentti on nyt 12,59 %. Lempäälän Luonnonparantolan (nykyisin Lempäälän Luontaiskylpylä) pitkäaikainen yrittäjäpariskunta, Kauko Uoti (1898–1979) ja Sirkka Uoti, os. Vuonna 2008 hän valmistui Sibelius-Akatemian laulumusiikin koulutusohjelmasta musiikin maisteriksi. Kauko ja Sirkka Uoti
43 Entise n missin taidett a kirjast ossa s. Potentiaaliset asiakkaat ovat odottamattomissa paikoissa. RIKU-S IPPO UOTILA s. Juhlapäiv änä ne kuitenkin saattoi jättää ajatuksis sa taka-alal le – ainakin hetkeksi. » SIVUT 28–29 Toikan langat ovat vahvasti perhe Yrjölän käsissä Punaisen maton huumaa Juha Kosonen 1 Lempäälän -Vesilahden Sanomat Keskiviikko 31.10.2018 Irtonumero 3 euroa Keskiviikk o 31.10.2018 87. Jukka, Jarkko ja Mona Yrjölä haluavat, että heidän ammattitaitoinen työntekijäjoukkonsakin on osa Toikan tarinaa. vuosike rta l Irtonum ero 3 e Nro 44 l Keskivi ikko 31. Gustaf Pihlgrenin Kauhavalle perustamasta yrityksestä on kasvanut Akaaseen maan johtava kangaspuita ja kudontavälineitä valmistava vientiyritys, jonka uusin loikka on päiväkotikalusteiden valmistaminen. 040 450 1765 Pekko Hakola palvelune uvoja, henkilöasia kkat p. Joulukauppa käynnistyy tuota pikaa. vuosik erta | Numer o 44 | Irtonu mero 3 € sis. 4–5 Suhdant eet, riskinott okyky, vastuu ja muiden asenteet ovat yrittäjälle arkipäiv ää. 348 1111 Avoinna ARK. Olemme valppaina levikkialueillamme ja meitä yhdistävissä maakuntateemoissa. 040 450 1766 Tapaamine n alle 3 päivässä Konttori auki myös lauantaisin 10.00-14.0 Hene Oy Kevään reissut myydään nyt! Ota yhteyttä ja kysy tarjous! <DDD > <D>.< M>.<Y YYY> • Sydän-H ämeen Lehti PÄLKÄ NE & KANG ASALA | 90. 9-17 Ylöjärve n Ykkös-K ullasta Kellot Korut Korjauk set Aina edullisesti . Tieto on valttia! Totea tämä ja liity seuraajiimme ja lukijoihimme sekä kuuntelijoihimme. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. Puhelun hinta 0,0835 €/puh. Öljynvaihdo t *Lisätt y kylmäa ine (5e /50g) Ilmast ointihuolto 69 e e 35 e 76 Meiltä myös raskaa nkalus ton rengas huolto ! Rengas hotelli 60 e /kausi : V araa aikasi renkaid en vaihtoo n alk. Neuvontap alvelut ajanvarauk sella ma-pe 8.00-19.00. 040 548 7260 Tuomo Helavirta rahoituspä ällikkö p. 13–19 Yrittäji en työviik ko huipen tui juhlav asti Markku Knaap i, Marissa Henttin en ja Matti Noroko rpi saivat kukin vastaan ottaa Vuoden yrittäjä n tunnus tuksen omalta yrittäjä yhdisty kseltää n. 29 e Alumii nivantee t Renkai den kausiva ihdot kpl alk. Jokaisen lehtemme oma reviiri tarjoaa loputtomasti suurta yleisöä kiinnostavaa aineistoa. Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. Avoinn a arkisin klo 8 17 sesonk ilauant aisin 9-14 alk. Konttori avoinna ma-to 10.00-18.00 , pe 10.00-16.00 ja la 10.00-14.00 . Sinä voit seurata aktiivisesti jokaisen lehden ja radion juttuja uutistarjontaa verkossa kunkin viestimen omilla kotisivuilla. Tarjou kset voimas sa 30.11.2 018 asti tai niin kauan kuin tavara a riittää. Me palvelemm e sinua: Samppa Harhala palvelupä ällikkö p. » SIVU 4 AKAAN valtuusto keskusteli viime keskiviikkona voimakkaasti Viksu Akaa -strategian ohjelmista. ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. Ihmiset valmistelevat juhlaa: hankkivat lahjoja, koristeleva kotia, suunnittelevat ruokapöydän antimia… Tunnelmoi tuotteidesi ja palveluidesi kanssa Pirkanmaan Lehtitalon medioissa. Oma Säästöpan kki, Ideaparkin katu 4 (D-pääty) omasp.. s. lokakuu ta 2018 Autoili ja, älä anna yllättä ä! Tekni ikan Maail man testiv oitta ja Miche lin X-ICE NORT H4 195/6 5R15 479 e /sarja 205/5 5R16 639 e /sarja 225/4 5R17 859 e /sarja Hinnat sisältäv ät asennu styöt ja allease nnukse n alk. • päivittäisas ioissa • yrityksen maksuliike nneasioissa • säästämisja sijoittamisa sioissa • rahoitusasio issa Saat myös rahoituspä ätökset omalta yhteyshenk ilöltäsi suoraan ja nopeasti. 18, 23 Keskiv iikko 31.10.2 018 s. vuosikerta N:o 44 SEPPO FORMISTO ”Luotan siihen, että tehtävää riittää.” – sivu 20–21 Yrittäjä! Mitä sinä haluat pankiltasi. Elämme tiiviisti ajassa ja seuraamme tarkasti elämänpiiriämme. 040 533 1100 Thomas Nyholm palvelune uvoja, henkilöasia kkaat p. 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Kangasala Ylöjärvi Lempäälä Vesilahti Akaa Pälkäne Tampere Toteuta jouluinen mainoskampanja Pirkanmaan Lehtitalon medioissa. 44 Kyliltä : Kuiva Mazda jaksoi yli tunnin s. alv. 50 Tuloss a: Pyrintö tuo cupin areena an s. Työt nopeast i ja ammatt itaidolla ! www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Ota tavaks esi! Pirkanmaan Lehtitalon mediaperhe tarjoaa päivittäin hyödyllistä paikallistietoa Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset sekä Radio Sun muodostavat perinteikkään perheyrityksen, Pirkanmaan Lehtitalon mediaperheen. Toika on vahvasti perheyritys. Billy Elliotin nuoret ja räävitt ömät jättävä t v:n lavalle Palkinto tuli saappaa t jalassa. Raportoimme kaikesta, mikä kiinnostaa juuri Sinua – lukijaa. Edellistä remonttia selvittävät seuraavaksi juristit. » SIVU 6 KUDONTAKAIT EIDEN valmistamisesta liikkeelle lähtenyt Toika (Toijalan Kaidetehdas) täyttää 120 vuotta. / Kysy meiltä muut mallit ja rengas koot! fb.ylo-r engas.fi www.y lo-reng as.fi Mikkol antie 1–3, Ylöjärv i p. + 0,1669 €/min. Elinvoimaohjelman listaus aiheutti ohjelmien palauttamisen valmisteluun. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop Numero 44 Keskiviikko 31.10.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanse utu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö on sitä mieltä, että Keskustan koulu pitää korjata uudestaan. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. Kassapalve lut ma-to 10.00-16.30 ja pe 10.00-15.30 Meillä oma yhteyshen kilösi palvelee sinua kaikissa henkilöko htaisissa ja yrityksesi pankkiasio issa. 54 84. | www.s hl.fi Kanga sala lisää väkeä , Pälkän e veroja s
ajankohtaista Erikoisen näköinen harvinaisuus viiksitimali, entiseltä nimeltään partatiainen (Panurus biarmicus) näyttäytyi 1. Samana päivänä nämä kokeneet lintumiehet näkivät Ahtialanjärvellä vielä tundraja valkoposkihanhen ja kaksi pulmusta. Isokoskelo luokitellaan nykyään vaarantuneeksi lajiksi pesimäkannan vähenemisen vuoksi. Timali käyttää ravinnokseen hyönteisiä, talvella järviruo'on siemeniä ja laajoista järviruovikoista lintuharrastajat timaleita etsivätkin. marraskuuta viisi harvinaista viiksitimalia. Isokoskeloiden suurparvi ajaa joukkovoimalla pikkukaloja rantamatalaan, jossa kalastajien pidot voivat alkaa. Birdlifen mukaan Suomella on erityisvastuu isokoskeloista EU:ssa, sillä 35 prosenttia EU-maissa pesivistä isokoskeloista pesii Suomessa. Alhonselällä nähdään joka syksy isokoskeloiden suurparvia.. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Viiksitimali Ahtialanjärvellä, Alhonselällä 1350 isokoskeloa TEKSTI: Hannu Järvinen KUVAT: Kari Isokivijärvi ja Lea Häyrinen Loppusyksylläkin riittää mielenkiintoista nähtävää . Samalla isokoskelot ovat tavallaan hoitokalastajia vähentämällä ylisuuria särkikalakantoja rehevöittämästä järviä. Kesäravintoa ovat hyönteiset, mutta talvisin ravinnoksi kelpaavat osmankääminkin siemenet. Maan ensimmäinen pesintä varmistettiin Lounais-Suomessa vuonna 1987. Viiksitimalipari ruokailee järviruokoviidakossa. Viiksitimali kuittaa kuitenkin pakkastalvien menetykset munimalla joskus kolmekin poikuetta vuodessa. marraskuuta nähtiin 934 isokoskeloa. Isokoskelot ajavat suurina parvina pikkukalat vettä läiskyttämllä rantamatalaan, jossa sitten pidot alkavat. Karaistuneina lintuina isokoskelot viivyttelevät syysmuuttoaan Itämerelle pitkään, osa jää talvehtimaankin sulapaikoille. Pirkanmaalla isokoskelon pesimäkanta on 400–700 paria, koko maan kanta 20 000–30 000 paria. lokakuuta suurta 1350 isokoskelon parvea sekä tietysti merikotkaa ja merilokkia Alhonselällä. Viime talvena isokoskelo talvehti Herralankoskella parinkymmenen telkän, sinisorsien ja muutaman koskikaran seurana. Viiksitimali on löytänyt oman ekolokeronsa laajoista järviruokoviidakoista, joiden tyyppilintu laji on. Korimaisen pesänsäkin viiksitimali rakentaa järviruokojen varaan. Ahtialanjärvellä tehtiin myös Pirkanmaan ensimmäinen havainto viiksitimalista keväällä 1992. Viime syksynä Alhonselällä laskettiin 2500 isokoskelon parvi, ja seurasin itsekin Alhonselällä viime marraskuussa 1500 isokoskeloa. Ahtialanjärvellä nähtiin 1. Vesilahden Alhonselkä on vuodesta toiseen suurten isokoskeloparvien näyttämö, mikä kertoo pikkukalakantojen suuruudesta. Myös Lempäälän talvilintulaskennassa 3. Viiksitimalin pesintöjä ei ole Pirkanmaalla todettu vielä, pesintäyrityksiä tosin on ollut. marraskuuta Lempäälän Ahtialanjärvellä, jossa Niklas Paulaniemi, Tatu Itkonen ja Rainer Mäkelä havaitsivat viisi viiksitimaliyksilöä. Keväällä isokoskelot ovat sulapaikkojen ensimmäisiä muuttolintuja laulujoutsenten ja harmaalokkien kanssa. Pesinnässään isokoskelo suosii kirkasvetisiä selkävesiä ja pesii mielellään rannoille asetettuihin isokokoisiin uuttuihin ja niiden puuttuessa isojen kivien tai rakennusten alle, katajikkoihinkin. Loppusyksyllä isokoskeloiden suuret kalastusparvet ovat selkävesillä komeaa katseltavaa. Isokoskelo on Suomessa edelleen riistalintu lajin uhanalaisuudesta huolimatta. Ritva Mikkola ja Kirsti Vaden seurasivat Vesilahden Korpiniemestä 30. Viiksitimalin kanta on kasvamassa, mutta ankarat talvet saattavat romahduttaa kovalla kädellä timalikantaa. Isokoskelot ovat mestarikalastajia, joiden sulava ruumiinrakenne ja koukkupäinen nokka takaavat hyvän saalistuksen
Firenze on yksi Euroopan suosituimmista matkailukaupungeista. Hotellimme vieressä oleva katu Nazionale oli täynnä nahkatuotteita myyviä kojuja, jotka illalla purettiin pois ja aamulla pystytettiin takaisin. Kaupungin edustajat ottivat lukijamatkalaiset vastaan palatsin hienoimmassa huoneessa, jonka seinät on koristeltu sotatantereella menestyneen Ascanio della Corgnan taisteluja kuvaavilla hyvin näyttävillä freskoilla. Vanhassa keskustassa on vaivattominta liikkua kävellen. Italia aiheuttaa jatkuvaa päänvaivaa EU:lle. Siellä isännät esittelivät, miten oliivista puristetaan laadukasta oliiviöljyä. Italia on maa, josta löytää aina jotakin uutta. Paavi, mafia, Berlusconi ja nyt Viiden tähden liike. Rooman jälkeen lukijamatkalaisten bussi lähti kohti Castiglione Del Lagoa, joka on Lempäälän ystävyyskunta. Italialaiset matkailevat paljon kotimaassaan ja yhtenä painavana syynä ovat kunkin alueen paikalliset ruoat. Pietarinkirkko, Espanjalaiset portaat, Colosseum, Pantheon... Päivää myöhemmin vain muutama lätäkkö kertoo menneestä myrskystä. Kaduilla kävellessä eniten huomiota herättää liikenteen vauhti ja sekamelska. Kaupungin halki virtaa Arnojoki, joka runsaiden sateiden jälkeen 1966 tulvi niin rajusti, että veden pinta nousi 11 metriä normaalia korkeammalle. Kaupungin edustajat olivat järjestäneet matkalaisille yllätysohjelmaa. Autot pysäköidään muutaman sentin etäisyyksillä pitkittäin, poikittain ja vinottain. Italiasta löytyy tämän lajin maailmanluokan taitureita, joiden varalta lompakot ja käsilaukut kannattaa sijoittaa niin, että omistajallaan on niihin koko ajan tuntuma. Tarjolla on edullisia lentoja ja matka-aikakin on kohtuullinen. Ensin ryhmä kuljetettiin Cooperativa Oleificio Pozzuolesen, paikallisten oliivinviljelijöiden osuuskunnan tiloihin. Dante ja Michelangelo ovat syntyneet Firenzessä ja siellä Boccaccio kirjoitti Decameronen. Mikäli menee pöytään istumaan, voi loppulaskusta löytyä "pöytämaksu" tai muu vastaava, jopa huomattava turistilisä. Ne, jotka haluavat päästä nopeasti rahoistaan eroon, suunnistavat kauppakatujen merkkiliikkeisiin. Opaskirjat ja oppaat varoittelevat taskuvarkaista. Kadut tulvivat kovan rankkasateen takia ja rakeista syntyneet jäälautat viilettivät virtana pitkin historiallisia kivettyjä katuja. Kaupunki on halunnut monipuolistaa matkailusta riippuvaista elinkeinoelämäänsä ja niinpä keskustan ulkopuolelle on syntynyt muun muassa elintarvike, vaateja nahka-alan teollisuutta. Samalla näkee paikallista elämänmenoa ja monenmoisia pikkuputiikkeja. Ikuisena kaupunkina tunnettu Rooma on lähes 3 000 vuoden ikäinen. Matkaohteena se on aina kiehtova, kuten LVS:n lukijamatkalaiset saivat huomata. Roomassa on useita tärkeitä historiallisia rakennuksia ja kaupungin keskusta onkin Unescon maailmanperintökohde. Oliiviöljyn parista matka jatkui upealle viinitilalle, missä oli mahdollisuus maistella tilan tuotantoa ja ostaa kotiinviemisiä. Urakka oli valtava, ja lähes kaikki myyjät olivat maahanmuuttajia. Syksy onkin oivallista aikaa matkustaa Italiaan, sillä kesällä ja varsinkin loppukesästä lämpötila voi olla alueesta riippuen jopa 40 asteen tuntumassa. Kun on ahdasta, tulee osumia, ja melkein kaikissa autoissa näkyy lommoja. Firenze sijaitsee Toscanan alueella kolmen sadan kilometrin päässä Roomasta. Moni heistä oli lähtöisin Bangladeshistä. Maistelun kera tarjotaan juustoa ja leikkeleitä. Matkan kolmantena kohteena oli Firenze, joka maailmalla tunnetaan parhaiten taiteilijoistaan. Viimeisin Tiberjoen pintaa lähes ennätyskorkeuksiin nostanut tulva oli 2008. Kaikki tila käytetään. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Italia on ihan erilainen EU-maa M a a n a n t a i a a m u Roomassa on pilvipoutainen ja lämpötila 17 asteen paikkeilla. Paikallinen oliiviöljy on menestynyt erinomaisesti vertailuissa ja sitä myydään Italian lisäksi Saksassa. Pysäköityjä autoja löytyy liikenteen jakajien korokkeilta, risteyksistä ja puistosta puiden alta. Myyjän kädessä raha oli vain hetken, sillä vikkelät välikädet kävivät keräämässä setelit heti kauppojen synnyttyä. Vanhan kaupungin helmiä ovat renessanssityylinen Palazzo della Corgna, joka toimii kaupungintalona, museona ja galleriana, sekä 1200-luvulla rakennettu kahdeksankulmainen linna. Jos turistina haluaa välttää ylimääräiset maksut, kannattaa suunnistaa pystybaariin ja pyytää siellä ruokalista. . Italiassa arvostetaan paikallista ruokaa ja se näkyy myös ravintoloiden tarjonnassa. Roomassa auton pysäköinti on aivan oma taiteenlajinsa. Viikonvaihteessa oli toisin. Vanhoille rakennuksille ja freskoille aiheuttaneen tulvan merkkejä on edelleen nähtävissä. Rajuja sateita ja tulvia Roomassa on koettu ennenkin aina 1400-luvulta lähtien. Firenzestä löytyy paljon nahka-alan liikkeitä, jotka myyvät muun muassa takkeja, laukkuja ja kenkiä. Oliiviöljyn valmistajien mukaan laadukas öljy maistuu kirpeältä. Lokakuun loppupuolella ei kuitenkin ollut mitään tungosta sen paremmin Roomassa kuin Firenzessä. Turisti on suositussa matkailukaupungissa vapaata riistaa ja tämä pätee tietenkin myös ravintolassa. Trasimenojärven rannalla sijaitseva Castiglione del Lago on viehättävä kaupunki, jonka vanha, keskiaikainen keskusta on säilynyt hyvin. Kaikkia huristelijoita ei edes punainen liikennevalo pysäytä. lukijamatka Auringonlasku Roomassa Espanjalaisilta portailta kuvattuna.. Hinnat olivat suomalaisittain edullisia ja pienen hintakeskustelun jälkeen vieläkin edullisempia. Vastaisen varalle yläjuoksulle on rakennettu patoja
Potretissa osa seurueesta.. Elvis Gospel Vesilahdessa Tu n n e l m a l l i n e n Elvis Gospel -hyväntekeväisyyskonsertti järjestetään Vesilahden kirkossa sunnuntaina 25 marraskuuta klo 18. . 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 TEKSTI: Kari Pusa KUVAT: Kari Pusa. Lisää kuvia lvs.fi Castiglione Del Lagossa viinitilan nuori isäntä sai muutaman matkaseurueen jäsenen pohtimaan, voisiko vaihtoehtoinen tulevaisuus löytyä Italiasta. Lippuja voi ostaa ennakkoon Vesilahden kirjastosta, Vesilahden Kmarketista ja Vesilahden Salesta, Susanna Suoniemeltä ja AronMusicilta. Kahvikupit ovat pieniä ja kahvi vahvaa jotakuinkin riippumatta siitä, mitä tilaa. Hope auttaa vähävaraisia ja kriisin kokeneita perheitä sekä edesauttaa lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaaajan elämyksiä. Paluumatkalla lentokentälle poikettiin vielä nuuhkimassa Välimeren ilmaa Santa Severan linnan maastossa. Lippuja myydään myös ovelta. Hetkeä aiemmin pöydästä poistui mieshenkilö, jota kolme karskin näköistä turvamiestä suojasi. Hyväntekeväisyyskonsertilla kerätään varoja Pirkanmaan Hopen, partiotoiminnan ja diakoniarahaston hyväksi. Vesilahdessa järjestetään tunnelmallinen Elvis Gospel -hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotto menee Pirkanmaan Hopen, partiotoiminnan ja diakoniarahaston hyväksi. Maan alle kiven sisään hakatussa viinikellarissa oli vanhoja ja erittäin vanhoja viinejä. ajankohtaista Kahvihetki roomalaisessa kahvilassa. Konsertissa kuullaan Elviksen kauneimpia gospelkappaleita, joita tulkitsee kansainvälistä tunnustusta saanut Aron & Cool Company. Tapahtuma on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Kuva: Hannu Jukola. Vierailimme Antica Cantina Leonardi -viinikanttiinissa, joka on lajissaan alueen vanhin. Pirkanmaan Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi, jotta lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen
Hän antaa tunnustuksensa myös Pirkanmaan maakuntaja sotevalmistelulle, joka tarttui yhtenä kuudesta maakunnasta tähän mahdollisuuteen. – Kulttuurija taidetoimintaa ovat niin museossa, konsertissa, teatterissa kuin elokuvissa käyminen. Siksi esimerkiksi laitoksiin on syytä viedä kulttuuria esiintyjävierailujen muodossa. Siltanen harmittelee ani harvojen ihmisten mahdollisuutta kokea näiden taidokkaiden teosten lumo. Asiakas voi vaikkapa katsella arvoituksellista grafiikkaa odotellessaan lääkärin vastaanotolle pääsyä. Kulttuurielämys vähentää ahdistuneisuutta sekä fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Taide aktivoi refleksiivistä toimintaa ja prosesseja. Raakaaineina ovat kulttuurilliset oikeudet ja osallisuus. Kulttuurisoten projektipäällikkö Kirsi Siltanen astelee entisen Tampellan pääkonttorin portaita alas ja pysähtyy toiselle välitasolle. – Mutta jos ihminen ei kerta kaikkiaan halua olla osallisena, ei tietenkään ole pakko. Vaikuttavuus on merkittävä Kulttuurin ja taiteen hyvinvointia vahvistavat sekä terveyttä edistävät vaikutukset ovat kiistattomat. – Ihmiset kaipaavat maksalaatikkoa. Tanssin parantaa liikuntakykyä ja motoriikkaa. Tällaisia palveluja ovat muun muassa kulttuurilähete neuropsykiatrisista erityispiirteistä kärsivän lapsen perheelle, yhteisöllinen taideryhmä nuorelle mielenterveyskuntoutujalle, tanssikummit, sairaalaklovnit, residenssitaiteilijat ja hoitotyön taidelähtöisten menetelmien koulutus. Kulttuuri on kilpailutekijä Esimerkiksi hoivakodit voivat jatkossa erottua edukseen kulttuurija taidemyönteisyydellään. Siltasen soijabolognese tarkoittaa taiteen viemistä niiden ihmisten luo, jotka eivät itse pysty liikkumaan tai räätälöimistä esimerkiksi muistisairaille sopivaksi. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 PIRKANMAAN maakuntaja sote-uudistus valjastaa kulttuurin asukkaidensa hyvinvoinnin lähteeksi. Muistoja tulvii mieleen. He kaipaavat myös kulttuurija taide-elämyksiä. Sairaalan potilashuoneessa on mahdollisuus nauttia vierailevan sirkustaiteilijan tai pienen näyttelijäryhmän piristävästä esityksestä. Osallistuminen voi olla taiteesta ja kulttuurista nauttimista, sen kokemista sekä myös itse tekemistä. MATTI PULKKINEN . – Jokaisella ihmisellä on vapaus itse määritellä, millä tavoin hänen osallistumisensa tapahtuu. – Tämä on tärkeä osa sosiaalija terveydenhuoltoa, hän painottaa. Siltanen korostaa kulttuurin kuuluvan jokaiselle kansalaiselle. Kulttuurihyvinvointisuunnitelman jalkautumisesta arkeen vastaavat maakunta ja kunnat. Koskettavuus ja puhuttelevuus itkettää ja naurattaa meitä. Hänen mukaansa kulttuuri ja taide ovat yhtä jokapäiväisiä asioita kuin aamupuuro. Antoisa pesti Kirsi Siltanen on kiitollinen, että hän on päässyt tekemään Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistuksessa kulttuurisote-projektin. Portaikkoa kaunistavat taiteilija Michael Schilkinin valmistamat reliefit, joissa kuvataan pellavan tie kasvista kankaaksi. Laulaminen edesauttaa hengittämistä. – Kun omainen soittaa läheiselleen hoivakotiin ja kysyy, miten siellä arki sujuu, on ilo kuulla kotiutuneesta ja viihtyvästä ihmisestä, joka sanoo askaroivansa värityskirjan tai jonkin muun taideharrastuksen parissa. – Kulttuurin maksalaatikolle on ominaista, että se on lähellä, helppopääsyistä, ilmaista tai edullista ja sinne uskaltavat ja löytävät monenlaiset ihmiset. Siltasen mukaan tämän vuoden huhtikuussa käynnistynyt ja lähiaikoina päätyvä projekti on lunastanut paikkansa ja saavuttanut sille asetetut tavoitteet. Kulttuurihyvinvoinnin kärkihanke on soteja maakuntauudistuksen valmistelutyön tukena. Mielikuvitus laukkaa. Arjessa luontevia esimerkkejä on paljon. Taiteilija Michael Schilkinin tekemät reliefit jäävät vain harvojen silmien herkui ksi Pirkanmaan liiton tiloissa. – Tämä on iso ja merkittävä edistysaskel. Pirkanmaa on yksi kuudesta maakunnasta, jotka mallintavat, miten taideja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelut saadaan mukaan sosiaalija terveyspalvelujen järjestämiseen. – Olen kiitollinen, että oma maakuntamme on ensimmäisenä Suomessa ottanut käyttöön alueellisen kulttuurihyvinvoinnin suunnitelman. Pirkanmaan kulttuuriunilukkari avaa mahdollisuuksien kirjoa elämänpiirissämme. maakunta. Maalaus aulassa, esitys potilashuoneessa Kulttuurihyvinvointi kumpuaa hyvin erilaisista lähteistä. Maksalaatikkoa ja soijabolognesea Projektipäällikkö Kirsti Siltanen madaltaa ihmisten kynnystä heittäytyä taiteen ja kulttuurin piiriin. – Jokainen tietää itse parhaiten itse, minkälainen taide ja kulttuuri lisää omaa hyvinvointia. – Osallistuminen voi olla niinkin yksinkertaista kuin kotona piirtäminen tai lempimusiikin kuuntelu. – Taidetoiminnan tiedetään vähentävän kipuja unilääkkeiden tarvetta, Siltanen lisää. – Arvostan etenkin sitä, että uutukaisessa hyvinvointisuunnitelmassa on tarkkasanainen suositus, jossa jokaista ihmistä kannustetaan osallistumaan taiteeseen ja kulttuuriin vähintään sadan minuutin ajan viikossa. Projektipäällikkö muistuttaa, että jokaisella on oikeus kulttuuriin ja taiteisiin, niiden hyvää tekeviin vaikutuksiin. Pirkanmaalla onkin otettu ensimmäisenä Suomessa käyttöön alueellinen kulttuurihyvinvoinnin suunnitelma. Suunnitelman tavoitteena on mahdollistaa kulttuuristen oikeuksien toteutuminen kaikille pirkanmaalaisille ja siten kaventaa hyvinvointija terveyseroja. Projektipäällikkö Kirsi Siltanen on vakuuttunut siitä, että esimerkiksi läheiselleen hoitokotia etsivä henkilö antaa arvoa vaihtoehdolle, jossa asuja pääsee nauttimaan virikkeellisestä taidetta ja kulttuuria pursuavasta ympäristöstä. Koulutietään kulkeva lapsi tai nuori pääsee steppailemaan reitilleen osuvalla katumaalauksella. Tärkeintä on tarjota vaihtoehtoja ja kannustaa ihmisiä niiden hyödyntämiseen, Siltanen korostaa. Kulttuurisoten projektipäällikkö Kirsi Siltanen kiittelee sitä, että valtiovalta ymmärtää kulttuurin ja taiteen merkityksen myös sosiaalija terveyspalvelujen voimavarana. – Nostamme keskusteluun kulttuuristen oikeuksien toteutumisen osana sotepalveluja ja niiden liittymäpinnoilla, projektipäällikkö Kirsi Siltanen kuvailee. Projektipäällikön erikoisravintovalmiste pitää sisällään erityistarpeisiin räätälöidyt palvelut, joihin on leivottu sosiaalija terveyspalveluiden tavoitteet sisälle. – Taide herkistää ja herättelee aistit. Erilaisten luomusten äärellä tunnemme mielihyvää tai mielipahaa. Niitä ovat teokset ja esitykset. minta asumispalveluissa sekä eri muodoissa tarjottava taide sosiaalija terveydenhuollon tiloissa. Hyvä sisältö rikastuttaa jokaisen elämää. Kyseessä on maan hallituksen kärkihanke, jossa ovat mukana myös Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Varsinais-Suomi, Kymenlaakso sekä PohjoisSavo. – Taide ja kulttuuri ovat vahvasti arjen asioita, Siltanen herättelee. Nauttimispaikkoja ovat esimerkiksi kirjastot, museot, galleriat, konsertit, tapahtumat, julkinen taide, kansalaisja työväenopistojen kurssit, järjestöjen harrastusryhmät sekä kulttuurikeskukset, hän listaa. Sitä on myös vaikkapa kirjan lukeminen, kuorossa laulaminen, tanssiminen tai ohjattuun taidetoimintaan osallistuminen. Ominaista on osallisuus ja kulttuuristen oikeuksien vahva toteutuminen. Soijabolognesea ovat esimerkiksi museoiden ikääntyville tarjoamat muistelulaukut, kehitysvammaisten taideryhmät, vapaaehtoisten kulttuuritoiKulttuurin hyvinvointivaikutusten halutaan hoitavan jokaista pirkanmaalaista Pirkanmaalla on käytössä Suomen ensimmäinen alueellinen kulttuuri hyvinvoinnin suunnitelma Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistuksen kulttuurisoten projektipäällikkönä toimiva Kirsi Siltanen muistutt aa, että jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia kulttuurista ja taiteesta. Kulttuurihyvinvointi tulevassa Pirkanmaan maakunnassa -yhteenvedossaan hän kuvaa taiteen ja kulttuurin tarjontaa maksalaatikkona, soijabolognesena ja erikoisravintovalmisteena
– Kansakunnan henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että kunnilla on kulttuuripalveluihin liittyviä tehtäviä. Kulttuurin ja taiteen laaja genre antaa virikkeitä ja saa ihmiset toimimaan. – Olisin valmis remmiin, jos ohjelman tuottaja haluaisi ryhtyä tekemään juttua uudelleen. Musikaalin tekeminen suo hauskuutta tekijöilleen, ja mikä parasta: yleisö tulee hilpeälle tuulelle. – Olen hallintotieteilijä, mutta minulla on avara mieli ja halu oppia uutta. Siltanen on vakuuttunut siitä, että Pirkanmaan kunnissa on tahtoa ja voimavaroja vastata kulttuurisoten haasteeseen ja ottaa se kunnan omaksi asiaksi. – Euroopan unionin jäsenyysaikanamme me suomalaiset olemme ottaneet merkittävän ison loikan. – Lapsieni kaveritkin kertovat jo muistoistaan, miten heidän kodeissaan varattiin perjantain loppuilta Tartu mikkiin -ohjelman seuraamiselle. . Siltanen yllyttää. Hämeenlinnan Teatteri on kiitettävän ammatillinen, suorastaan erinomainen monipuolisuudessaan, vierailija kehuu. – Pirkanmaan maakunnan todellisen kulttuurimyönteisyyden huipentuma voisi olla vaikkapa oman organisaatiotaiteilijan palkkaaminen muuttamaan sosiaalija terveyspalveluita ihmisläheisemmäksi taiteen keinoin. Hintsanen herättelee ihmisiä huomaamaan, miten paljon Suomessa on tapahtunut runsaan 20 viime vuoden aikana. Tartu mikkiin kokosi perheet Sami Hintsanen juonsi vuosina 2006 2015 supersuosittua Tartu mikkiin -ohjelmaa. Hämeenlinnan Teatterin Tahtien sota -musikaalia tähdittävä Hintsanen kuvailee teosta saduksi. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 MUUSIKKONA ja näyttelijänä pitkän uran tehnyt akaalainen Sami Hintsanen on vakuuttunut siitä, että kulttuurija taide-elämykset parantavat ihmisten hyvinvointia. Porilaiset eivät ole enää perinteisiä jörriköitä eivätkä seinäjokelaiset jäyhiä pohjalaisia. Pelkällä hyvällä tahdolla asiat eivät hoidu. – Tuolla ohjelmalla oli iso yhteiskunnallinen tehtävä. – Saan yleisöltäni paljon palautetta, jossa he avaavat aistimuksiaan ja tuntojaan. – Toivoisin, että jokaisessa Suomen kaupungissa olisi edes jonkinlainen teatteri. – Kulttuurin ja taiteen on oltava jokaisen halukkaan saatavilla. – Teatterit ovat ihmisten herättäjiä. Tätä oikeutta haluamme turvata. Siltanen ylistää kulttuurisotehankkeen tiimoilta koottua foorumia, jossa parikymmentä ihmistä jakaa kokemuksiaan ja tuntojaan aihepiiristä. – Teoriassa käsikirjoittajien Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan teksti voisi olla totta, mutta sisältö menee överiksi. Tällainen on jo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palkkalistoilla, miksei siis suuremmalla Pirkanmaalla. – Tämäkin toiminta tarvitsee rahoituksensa. Kiitettävää on, että maakunnatkin tulevat kantamaan vastuuta asukkaiden henkisistä voimavaroista. Hintsanen muistuttaa ikuisesta viisaudesta, jonka mukaan nauru pidentää ikää. Perheet ovat kertoneet, miten äidit ja isät lapsineen kokoontuivat perjantaiiltaisin televisioiden ääreen yhdessä seuraamaan lähetystä. Hintsanen toivoisi, että valtio jakaisi avustuksensa niille teattereille, jotka esittävät suomalaisia näytelmiä. (Kuva: Hämeenlinnan Teatteri) Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistuksen kulttuurisoten projektipäällikkönä toimiva Kirsi Siltanen muistutt aa, että jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia kulttuurista ja taiteesta. Hintsanen luottaa tähän reseptiin. Miksi kulttuuri on maakunnan tehtävä. maakunta. MATTI PULKKINEN Kulttuurin hyvinvointivaikutusten halutaan hoitavan jokaista pirkanmaalaista ”Kulttuurikokemukset saavat ihmiset etsimään uusia näkökulmia” Pirkanmaalla on käytössä Suomen ensimmäinen alueellinen kulttuuri hyvinvoinnin suunnitelma Muusikko-näyttelijä Sami Hintsasen mukaan nimenomaan teatteri on tärkeä taiteenmuoto, koska siinä näyttelijät ja yleisö kohtaavat aidosti toisensa. Lakivelvoite: – Perustuslaki – Ihmisoikeussopimukset – Kuntien kulttuuritoimintalaki – Maakuntalaki – Sosiaalija terveydenhuollon erityislait Kilpailutekijä: – Vaikuttavat palvelut – Kustannustehokkuus – Asiakastyytyväisyys – Imago ja brändi – Työtyytyväisyys Suositeltu: – Ministereiden suositus – Alueuudistuksen suositus – Esimerkkikirjaukset maakuntauudistuksen malliasiakirjoissa – Alueellisen ja kunnallisen hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöt Akaalaistunut muusikko ja näyttelijä Sami Hintsanen: – En ole taiteilija, hän tekee selväksi. – Kun ihmiset ovat nauttimassa konserteista tai näytelmistä, he tulevat hyvälle mielelle. Erilaiset kulttuuriesitykset aktivoivat mukanaolijoita etsimään ja löytämään uusia näkökulmia elämäänsä. Hintsasen mielestä teatterin omintakeinen voima piilee live-esityksissä. Tehtävä on täysin mahdollinen, Siltanen vakuuttaa. Taiteilija Michael Schilkinin tekemät reliefit jäävät vain harvojen silmien herkui ksi Pirkanmaan liiton tiloissa. Hintsanen uskoo moni-ilmeisen kulttuurin voimaan. Satumaisissa tunnelmissa Sami Hintsanen on loistanut koko syyskauden Hämeenlinnan Teatterin Tahtien sota -musikaalin pääroolissa. Ohjelma tarjosi perheille yhteistä tekemistä, Hintsanen iloitsee. Tässä tehtävässä katselen avoimin silmin keinoja, joilla sosiaalija terveyspalvelut ja kulttuuripalvelut nivotaan yhteen. – Tämä on tärkeä osa sosiaalija terveydenhuoltoa, hän painottaa. Hintsanen ammentaa elämänlaatua Akaan rauhallisissa maisemissa. – Teatteritalot ovat merkittäviä taiteilijoiden työllistäjiä, mutta ne voisivat olla sitä vielä nykyistä huomattavasti enemmän. Hintsasen mukaan nimenomaan teatterin keskeinen tehtävä on nostaa esille kunkin ajan ilmiöitä. Näyttämöllä jokaiseen esitykseen sisältyy jotakin uniikkia, hän korostaa. – Aito esitys on täysin eri asia kuin esimerkiksi elokuva. Mahdollisuuksia on loputtomasti
Keskitorjuja Sten Kruuda ja libero Jyri Niemi olivat tasaisimmat kisalaispelimannit. Etenkin toisessa erässä homma oli lempääläisten hanskassa, mutta pikkuherpaantuminen maksoi erän voiton. kommentti Juha Raunio Lempäälän Ruskea-ahteella syntynyt ja varttunut painonnostaja Teemu Roininen on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimmista lempääläisurheilijoista kaikki lajit huomioiden. Teemu Roininen on rautainen äijä TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio Sääksjärven Loiskeen ja joensuulaisen SC Riverballin välinen ykkösdivarin futsalpeli jätti paljon jossittelemista ja parranpärinää pelin jälkeen. Arvokisaedustuksia eli EMja MM-kisoja Lempäälän Kisaa edustavalle Roiniselle on ehtinyt karttua liki 20 kappaletta. Olisiko sillä hetkellä ollut jotain merkitystä Roinisen hirmuisen urheiluliekin synnylle tai ainakin sen vahvistumiselle. – Koimme mielestäni selkeästi tuomarityöskentelystä, kiukkusi valmentaja Aki Lehtinen ja esitti kuvakaappauksen rankkaritilanteesta puheittensa todisteeksi. Juuri päättyneissä Turkmenistanin Ashgabatin MM-nostoissa Roininen ei vertynyt ihan parhaaseen vireeseensä, vaan oli rutiinituloksella sijalla 25. Teemu Roininen teki muutamia vuosia sitten kovan ratkaisun, kun hän jäi metallialan päivätöistä tykkänään pois ja aloitti voimavalmennusyrittäjänä. – Tällä kertaa pelimme osa-alueet eivät olleet oikein tasapainossa. Suomen mestaruustasolta ja Pohjoismaisilta lavoilta mitaleita punttikarhulla on ison matkalaukullisen verran. Seuraavan kerran LeKi on tulessa sunnuntaina 18. Paljon pulinaa aiheuttanut rankkarituomio riisti Loiskeelta voiton Valmentaja kiukkusi tuomaritoiminnasta TEKSTI: Juha Raunio. Itse peli päättyi tasalukemiin 3–3, mutta eniten puhutti Riverballin saama rangaistuspotku, jonka turvin pohjoiskarjalalaiset pääsivät tasoittamaan Loiskeen johdon. Arvokisareissut ovat avartaneet näkemystä, luoneet tärkeitä verkostoja ja antaneet uutta intoa pyrkiä haastavassa lajissa eteenpäin. – Ensiksi toisella jaksolla meidän pelaajamme Ali AlZubeidi ajettiin punakortilla kentältä ulos ja pian perään vastustajalle vihellettiin rankkari, jossa rike tapahtui oikein reilusti rankkarialueen rajan ulkopuolella. Samalla katkesi kuuden ottelun mittainen voittoputki ykkösessä. Otteemme heilahtelivat liikaa, ja Iskun pelille on annettava tunnustus. Esityksiinsä mies ei kaukaisessa idässä vaikuttanut kovin pettyneeltä, vaan omien sanojensa mukaan 345 kiloa oli syksyn treeneihin peilaten kovinkin odotettu noteeraus. Myös joukkuelajeja harjoittelevat ovat löytäneet voimaharjoitteluunsa apukeinoja Roiniselta, kuten esimerkiksi LeKin Mestis-kiekkoilijat ja LeKin lentismiehet. Vuonna 2000 syksyllä silloin 14-vuotias aloitteleva voimailija tuli ehdottamaan yläasteen luokanvalvojalleen, että ”josko historian tunnilla voisi katsella Sydneyn olympialaisten kuulantyönnön finaalia”. Peli oli Kisalle vasta kauden toinen, josta joukkueen pistepussi ei lihonut olleenkaan. Kärkipään kamppailussa Pirkanmaan ykkössarjan herruudesta pelattiin Tampereen Pyynikillä, missä perinteikäs Rantaperkiön Isku löi peliotteittensa ailahtelusta kärsineen Lempäälän Kisan erin 3–1 (25–14, 25–22, 19–25, 25–20). Maine kiirii, ja nykyään Roinisen valmennuksesta ja vinkeistä nauttii moni henkilö alkaen ihan tuikitavallisista kuntotreenaajista kansainväliselle huipulle pyrkiviin huippuatleetteihin tyyliin kiekonheittäjätär Sanna Kämäräinen. Jo nuortensarjalaisena Roininen sanoi haastattelussa, että painonnostaja on parhaimmillaan yli kolmikymppisenä. He puolustivat ja hyökkäsivät meitä paremmin, kommentoi LeKipiiska Tapani Nyström. Nyt sarjasijoitus on viides, matkaa Iskuun eli johtajaan on kuusi pistettä. Yksi piste kuitenkin nosti Loiskeen pois sarjajumbon sijalta, taulukon häntäpää on erittäin tasainen. Laukauksia oli paljon, joten kyllä meidän olisi pitänyt ratkaista peli jo ottelun alussa, jatkoi Lehtinen pettyneenä ruodintaansa. – Veimme peliä isoimman osan ajasta. Vaikka maailma kärki on painonnoston raskaassa sarjassa kaukana, ei miehen motivaatiossa ole ollut koskaan ongelmia. Urheilumies Roininen on ollut aina. . urheilu TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio Sinipaitainen Lempäälän Kisa kohtasi parempansa, kun perinteikäs Rantaperkiön Isku piti sarjapisteet Pyynikillä. Avausjaksolla Miko Heikkilä, Mikael Sulkko ja Markku Niskala nostivat osumillaan Loiskeen 3–1-johtoon, mutta lopun härdelleissä Riverball sai kaksi kaventavaa maalia. 32-vuotias urheilija on pikku hiljaa kehittynyt. Loiske matkustaa seuraavaksi Espooseen EBK:n vieraaksi. Ehdotukseen taivuttiin, ja suomalaisjässikkä Arsi Harju voitti kultaa. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Miesten lentopallon ykkössarjassa alkavat sarjataulukossa jyvät ja akanat erottua, kun runkosarjan pelikierroksia on pelattuna rapea kolmannes. Tasokkaan ykkössarjan kahdeksan parasta joukkuetta pääsee kevään nousupleijareihin. Avauserä oli Kisalta kauden heikointa pelaamista, mutta jälkimmäiset setit olivat jo parempia. Yhteisraudat 345 kiloa jäivät viitisentoista kiloa miehen ennätystasosta. Voimahan on siitä mukava laji harjoitella, että kypsemmilläkin vuosilla se tarttuu treenaajaan. Isku löi LeKin lentiksen kärkikamppailussa . marraskuuta, kun Hakkariin saapuu Jyväs-Lentis Jyväskylästä. Roinisen ”turnauskestävyyttä” on pakko ihailla. Kahdeksan kärkeen on odotetusti tungosta, mutta syksyn otteitten perusteella Kisa on vankasti kärkipään tuntumassa mukana. Kuvan perusteella maalivahti Marko Virtasen syöksy vastustajan jalkoihin tosiaan tapahtuu selvästi rankkarirajan ulkopuolella. Espoo on sarjassa yhden voiton verran Loisketta edellä
Lauantain perinteisen kympillä Rovaniemellä oli mukana kolme LeKin naishiihtäjää. Jos niin tapahtuu, mukana on juoksijasuunnistaja Leevi Keronen. LeKin judokat mitaleilla Maskussa Maskun Tempon 10. marraskuuta järjestämään juniorikilpailuun osallistui LeKi Syokonkan Judosta neljä ottelijaa. Keronen ja Leponiemi suoriutuivat PM-maastoissa xxxxx . klo 18:30 LAUANTAIN PELISSÄ 1. Kettunen kertoi raskaan vesikelin suosivan häntä hyvän juoksutaustan omaavana hiihtäjänä. JA 2. Cupin keltainen johtajan liivi siirtyi kisaviikonlopun jälkeen Matintalolle, mutta hienolla hiihdollaan Nurmi nousi cupin yhteispisteissä toiseksi, kun kolme osakilpailua on käyty. Molemmat ylsivät 30 parhaan joukkoon ja Suomen cupin pisteille. Kaivinkone aloittaa purun poistamisen kasan päältä ja muut valmistelutyöt lauantaina. Alatalo kertoi, että sukset toimivat tällä kertaa hyvin, nyt kun saisi vielä kehon terveeksi ja sitä kautta myös kunnon nousemaan. ERÄTAUOILLA SAUKKOBAARISSA VIIHDYTTÄÄ TRUBADUURI JALMARI KOIKKALAINEN! LIPUT: 12/8/5 € Lauantaina 17.11. Huoltajaisä Jussi Nurmi kommentoi, että Leenalla on mahdollisuus päästä Suomen maajoukkueeseen, mutta joka tapauksessa paikka kansallisessa ryhmässä on selvä. Pistin sitten lisää vauhtia ja olin kärjessä vähän aikaa, mutta lopussa pehmeässä, vähän pidemmässä mäessä tuli ero noiden kolmen hyväksi, kertasi Leevi Keronen tuntemuksiaan yleisurheilu.fi sivuston haastattelussa. Yhteen sellaiseen juoksin, sanoi Leponiemi. joulukuuta. Vieläkin upeampi sijoitus oli 19-vuotisten sarjan Leevi Kerosella, joka oli neljäs ja taisteli mitalin syrjässä aivan viime metreille asti. klo 17.00 Hakkarin liikuntahalli Aikuiset: 7 € Alennusryhmät: 5 € Lapset alle 12v: € LeKi vs JyväsLentis (Jyväskylä) LeKin Leena Nurmi oli kovassa vireessä sunnuntaina Rovaniemellä kisatussa perinteisen tyylin sprintissä, joka hiihdettiin raskaassa vesikelissä ja Nurmen paraatityylillä perinteisellä. Hän karsiutui sprintin jatkosta ja joutuu pohtimaan, miten hiihtämisen saisi paremmalle tolalle. Sanni Alatalo oli kympillä 26:s ja valitteli koko päivän haitannutta kovaa kurkkukipua. Leena Nurmi lähti palkintojenjaon ja dopingtestin jälkeen ajamaan kohti Saariselkää, jossa tarkoitus on viimeistellä herkkyyttä parin viikon päästä Rukalla hiihdettävään maailmancupin osakilpailuun. – Pari ensimmäistä kierrosta oli aika helppoa ja tuntui hyvältä. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Leena Nurmi hiihti hopealle Suomen Cupin sprintissä LeKin Leena Nurmi (vas.), kisan voittanut Johanna Matintalo, Pöytyän Urheilijat ja Anni Kainulainen Hämeenlinnan Hiihtoseurasta. Matintalo oli lopulta selvä ykkönen, mutta lähes yhtä varmoin ottein viime talven puolustava sprintin Suomenmestari piti kakkossijansa loppuun asti. Tykkilumen levittämistyö kestää pari päivää, joten hiihtämään päästäisiin keskiviikkona 21. Islannin Reykjavikin vaativalla radalla kisattu Pohjoismaitten maastomestaruuskisa oli ryyditetty kahdella LeKi-YU:n edustajalla, kun Klaara Leponiemi oli suomalaisnaisten paras sijoittuen11:nneksi. – Ei kulkenut mihinkään, jospa huomenna olisi parempi päivä. Kerttu Kemppainen (U15-54) otteli alipainoisena ja -ikäisenä isompiaan vastaan voittaen yhden ottelun ipponilla sijoittuen sarjansa viidenneksi. Markus Mero (U13-59 kg) sijoittui yhdellä ipponvoitollaan sarjassaan hopealle. Saman sivuston kommentissa Klaara Leponiemi harmitteli, että oli liikkeellä lenkkitossuissa, kun piikkarit olisivat olleet haastavalla radalla paremmat jalkineet. Oona Kettunen oli 16:s olympiamitalisti Krista Pärmäkosken voittamassa kilpailussa. marraskuuta. Toni Kuosa (U13-42 kg) nappasi niin ikään pronssin yhdellä waza-arin voitolla. Nyt sääennusteet näyttävät siltä, että viikonloppuna 17.–18. TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Aki Rissanen Klaara Leponiemi ja Islannin PM-maastojen vaativa rata. Suomen Urheiluliitto harkitsee, lähettääkö se juoksijoita EM-maastoihin poikien sarjaan. – Matkalla oli pari sellaista paikkaa, että vettä oli melkein polveen asti. Nurmi huilasi taktisesti lauantain kympin ja säästeli voimansa sunnuntain koitokseen. Tällä kertaa hän jaksoi hyvin kaikki neljä starttia, mutta ei silti voinut mitään maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalolle. urheilu Keskiviikkona 14.11. Leena Nurmen sisko Eeva Nurmi sijoittui oli 58:nneksi. Kettunen hiihti myös sunnuntaina sprintin karsinnan ja putosi jatkosta niukasti sijoituksellaan 34. klo 17:00 #KISAHAASTE: HENRIK HAAPALA #KISAHAASTE: MARKO ANTTILA Lentopallon 1-sarjaa Su 18.11. Paavo Alakoski (U13-34 kg) sijoittui kahdella ipponvoitolla sarjansa kolmanneksi. LeKin mieshiihtäjät aloittavat kilpailukautensa Hakkarissa järjestettävissä kansallisissa tykkilumihiihdoissa 1. marraskuuta kylmenee ja Hakkarissa päästään aloittamaan tykkilumen levittämisen maanantaina 19. Hän meni heti kilpailun jälkeen lääkäriin, joka määräsi hänet lepoon ja jättämään pois seuraavan päivän sprintin. paremman suksihuollon. marraskuuta. Suksien lipsuminen kuitenkin verotti potkujen rentoutta ja pudotti loppusijoitusta jonkin verran. Maajoukkueessa hiihtäminen toisi mukanaan mm. TEKSTI: Esa Virtanen KUVA: Eeva Nurmi Tykkää meistä Facebookissa! Ja pysyt ajan tasalla uusimmista uutisista.
Ratoja ja tallia on rahoitettu Liikkuva koulu -hankerahalla. Jari, Jalmari Kirkonkylän koululle voi lahjoittaa keppihevosia. Avajaisia vietettiin 31. Janina, Janika, Janita ja Janette Pe 16.11. marraskuuta. Eino, Einari Su 18.11. – Koululle voi lahjoittaa keppihevosia oppilaiden välituntikäyttöön, rehtori Nina Kaarlenkaski sanoo. Sivistysjohtaja Mika Seppänen lahjoitti keppihevosen. LEMPÄÄLÄ Ke: makaronilaatikko TO: possukastike PE: kirjolohimureke MA: makkarakastike TI: hernekeitto VESILAHTI KE: broileripyörykkäkastike TO: kalamureke PE: possukasviskeitto MA: lihajuureskeitto TI: nakkikastike 60 vuotta sitten Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat marraskuun 14. Tenho, Jousia ja Max Ma 19.11. lokakuuta ja 1. Liisa, Elisa, Eliisa, Elisabet, Elise ja Liisi Ti 20.11. Ponitallin ja esteradan kokonaiskustannukset olivat noin 2000 euroa, ja niiden rakentamiseen oli lisäksi saatu 1000 euroa Kantri-rahoitusta. Ke 14.11. Kirkonkylän koulun pihaan valmistui parkour-rata. Koulu ottaa lisääkin Kipinöitä vastaan. Nyt kelpaa kiipeillä. Aarne, Aarno ja Aarni La 17.11. Oppilaskunnan hallitus oli järjestänyt tempauksen. Muutamia keppihevosia koululaisten käytössä jo on, mutta laukka on kivointa laumassa. Sen vastaanottivat oppilaskunnan edustajina Kaisla Kylliö ja Laura Murto. Kipinä kaipaa ponikavereita Vesilahden Kirkonkylän koulun pihaan on kesän ja alkusyksyn aikana valmistunut parkour-rata sekä keppihevosten ponitalli ja esterata. Vesilahteen avattiin parkour-rata sekä keppihepoille ponitalli ja esterata. päivänä 1968 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Nina Kaarlenkaski . Radat pääsivät heti avajaisissa tositestiin, kun paikalla oli koko koulun väki, 290 oppilasta, ja lapsille oli järjestetty parkour-radalla ohjattua toimintaa. ajankohtaista Nimipäivät vkot 46.–47. Samassa yhteydessä Vesilahden sivistysjohtaja Mika Seppänen lahjoitti koululle Kipinä-ponin, jota olivat vastaanottamassa oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kaisla Kylliö sekä sihteeri Laura Murto. Noin 17 000 euroa kustantanut parkour-rata katettiin puoliksi omalla ja puoliksi hankerahalla. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Kouluruuat vkot 46.–47. Iiris To 15.11. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:28 15:50 8:31 15:48 8:34 15:46 8:36 15:44 Keskiviikkona +7 +7 Torstaina +6 +7 Perjantaina +7 +6 Lauantaina +7 +6 2 5 5 6
Kokouksen asialistalla sääntömääräiset asiat ja uusien toimijoiden valinta ensi vuodelle. Lempäälä-Seura Syyskokous. 18.00 Himminpolku 13, Lempäälä. Tervetuloa! Hallitus Lempäälä-Seura Tontut ja haltiat museoraitilla. To 22.11. Myyjäiset Lempostuvalla. 13.00 Lempostupa. Ohjelmassa luontokuvia, seuraavan vuoden ohjelman suunnittelua, hallituksen valinta ja muut syyskokouksen sääntömääräiset asiat LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Diabetespäivä. Ke 21.11. Lempäälän Seudun Valotuikut ry on mielenterveysyhdistys. Ilmoittautumiset Elsalle puh. Ota mukaan taskulamppu tai lyhty ja kännykän lampullakin pärjää hyvin valon hämärtyessä. Illoista saa myös vertaistukea. Syyskokouksessa käsitellään sääntöjen edellyttämät asiat. Pikkujoulut vietetään Ehtookodon takkahuoneessa, 4.12.2018 klo 17. 2 1 9 19.00 Tampereen teatteri. 9.00 11.00 Lastustentie 519, vanhan koulun sali. 040 706 9483 viimeistään 30.11. Pääset myös itse kokeilemaan ja tekemään! Kahvitarjoilu. Pe 23.11. Bussi lähtee Lemp. Lisäksi Juha Kuisma puhuu kekristä, syömme jouluisen ohrapuuron ja juomme kahvit. Ke 12.12. Su 2.12. Tervetuloa! Lempäälän Eläkeläiset ry Lempäälän Eläkeläisten Sääntömääräinen Syyskokous torstaina 15.11.2018 kello 12.00 Kuljun Työväentalolla Tampereentie 290 37560 Lempäälä. Ilm. Lähde rohkeasti mukaan tutustumaan toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan Äijälään ja seuran toimintaan, kahvittelun merkeissä. La 17.11. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. klo 13 muistikerho Anjalla Lempäälän Karjalaseura ry Pikkujoulu 14.12 klo 18.00. Ke 14.11. To 15.11. 19.11. klo 15 Ehtooloto ja 23.11. 18.00 21.00 Vesilahden yläaste, opetuskeittiö. sivulta www.isengeclub.fi/424143653. Järj. Kuljetukset yhteiskyydillä. To 15.11. 17.00 19.00 Ehtookodon käsityötila, Katepalintie 9. Ma 19.11. Muistattehan, että siellä käy myös joulupukki, joten pikkupaketti mukaan. Ilmoittautuminen ja kukkatoiveet Jaana Taiminen 0400790169 30.11. La 17.11. Yhdistyksen Joulujuhla Talolla. Lempäälän Karjalaseura ry Anna Karenina. vedentaantie 24 Valkeakoski klo.15.00.Ruokailun hinta 30 e. 13.00 15.00 Tampereentie 10, 37500 Lempäälä. Hinta väliaikakahveineen 40,00, ilm. Pe 16.11. 10.00 14.00 Liuksialankuja 33, Kangasala. klo 17.30 Kahvila Olkkarissa, Tampereentie 4. Esillä Syyskokoukselle määrätyt asiat. Tällä kerralla ohjelmassa lampaan villan käsittely ja työstäminen. klo 16.15 Himminnaapuri. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry S Y Y S K O K O US. Kunnallisjärjestön syyskokous Lempostuvalla. Tervetulleita ovat ne useat henkilöt jotka kutovat Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Himminnaapurin kuntosalin viimeinen kokoontuminen syyskaudella on 28.11. Tervetuloa kahville, tekemään tärkeitä henkilövalintoja ja keskustelemaan ajankohtaisesta paikallispolitiikasta. klo 18.30-19.30. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Syyskokous. Kameraseura Mielikuvitus Marraskuun kerhoilta. To 13.12. Kyydin maksaa Yhdistys. soon.fi tai 050 5185010. Äijälän ovet on avoinna ja karjalaseuran jäseniä tavattavissa. Kurssin hinta 15 e, kukkamaksu lisäksi. Marraskuun kerhoilta.Suunnitellaan kevätkauden 2019 toimintaa. Maanantain kuntosali ryhmään sopisi muutama kuntoilija lisää. 18.00 Katepalintie 9, 37500 Lempäälä. Klo19.30 alkavat Itä-LempäälänKuljunja Lempoisten paikallisosastojen syyskokoukset samassa paikassa. Ti 4.12. Eiralle. Teatterimatka Nokialle, näytelmänä Isän vanha ja uusi. Kokoomuksen Lempäälän Kunnallisjärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous. Tervetuloa! Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Jouluisia asetelmia omiin ruukkuihin. Muistelukerho kokoontuu Pirkko-Liisan johdolla ke 14.11. Aiheeseen perehdyttävät alan harrastajat Anni ja Annukka. Lastusten kyläyhdistys ry Lastusissa kerh o t o i m i n t a a varttuneemmalle väelle. Lämpimästi tervetuloa! Lempäälä-Seura Julkistamistilaisuus. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Lempäälä. klo 13. Olettehan myös varmistaneet osallistumisenne maksamalla 35,00 euroa/hlö yhdistyksen tilille. Ruokatavaroiden hankintakustannukset tasaamme osanottajien kesken. Tarkemmat tiedot myöhemmin. Aiheena Hinsalasta Kuusamoon opettajaksi Matti Hoppu muistelee. Ke 14.11. linja-autoas. Ti.27.11. Tervetuloa meille osallistumatta varsinaisiin kutomailtoihin. Ma 19.11. 18.30 Himminnaapurin kuntosali. Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Esittelyssä mies, ohjelma ja kirja Riston Valinta sekä paras mahdollinen musiikki. Pikkujouluun ilmoittautuneet: Linja-autokuljetus lähtee Nurmen lavan parkkipaikalta klo 14.50 ja linja-autoasemalta klo 15.00. Saat etsiä rasteja museon pihapiiristä ja poiketa aittaan juomaan lämmintä mehua. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille eikä osallistuminen maksa mitään. 18.00 Ehtookodon takkahuone. Esitteitä löytyy myös Kuljun Terveyskeskuksesta sekä Vesilahden apteekista. Lempäälän kunnan Seniorit ry Pikkujoulu Lempäälän Ehtookodossa. Ke 21.11 Lempäälän Työväentalo klo 8.00 Kokkaavat Herrat, klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.30 Tästä puhutaan, vieraana Erkki Häkli ja Elisa Laakso Lempäälän kunnasta. To 1 4 . klo 13. Tervetuloa! Lempäälän seudun Valotuikut ry VALOTUIKKUJEN ILTA. 26. Pe 16.11. Tervetuloa julkistamistilaisuuteen, joka pidetään Lempäälän pääkirjastossa lauantaina 17.11. Maisalle puh.0400628421. laulukerho Työväentalolla klo.10, kuntosali Toimelan talolla klo.16. 10.00 15.00 Nurmen rukoushuone, Nurkkilantie Lempäälä. Asioina mm. To 22.11. Lempäälässä Keskusapteekissa (S-Market) ja Terveyskeskuksessa. La 15.12. Lempäälän seudun Valotuikut ry Valotuikkujen Pikkujouluilta. krs. Ilmoittaudu ajoissa sivulta löytyvän ohjeen mukaan. Suurissa Joulumyyjäisissä 16.12.2018 löytyy mm. Kangasalan Karjalaseura K a r j a l a i s e n Kulttuurikeskus Äijälän ovet avoinna. Sen on tehnyt tietokirjailija Ritva Mäkelä ja julkaisijana on Lempäälä-Seura. puheenjohtajan ja hallituksen jäsenien valinta, toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. klo 12.00 Jumppa, klo 12.30 Seniori/rivitanssi. Ke.21.11. pajatontun taianomaisessa ympäristössä. Silloin kaikki mukaan kinkun sulatukseen Pirjon ohjauksella. Keskustan Lempäälän kj. Maksu kerätään paikanpäällä. Ilmoittautumiset pyydetään tekemään Eevalle 26.11.2018 mennessä . klo 14.00. 17.00 19.00 Lempostupa. Kokoomus Lempäälä Kunnallisjärjestön kevätkokous. Ilmoittautumisia vastaan otetaan. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kuntosali. 2 . Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m i a viikoille 45-48. 16.00 Haapamäen tila, Haapamäentie 63, Sastamala. Samoojien syyskokous pidetään Puistolinnassa, Himminpolku 13, Lempäälä klo 18 alkaen. Kuokkalan museoraitilla pääset tapaamaan tonttuja ja haltioita, näet joulutonttujen tanssin ja tapaat mm. klo 13.00 vieraana ravintoterapeutti Mari Ylitalo Lempäälän terveyskeskuksesta. Jouluruokailu Ilolan maatilamatkailun tiloissa Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Lempäälän Seudun Samoojat ry Y h d i s t y k s e n syyskokous. Su 25.11. Ti.20.11 kuntosali Toimelan talolla klo.15. Kuntosalit 19.11. Kerhossa 21.11. Kevätkausi alkaa 9.1.2019 klo 18.30. Pe 16.11. Lisätietoa saat soittamalla Hanna-Leena p. Tervetuloa! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Muistelukerho. Ti 20.11. klo 18.15 Himminnaapuri, 21.11. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Pikkujoulu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm. Isenge Club TOIMINTOJA , JOISSA VOIMM E AU T TA A . Paluu takaisin tapahtuu samaa reittiä. Bussikuljetus Operetiin lähtee Lempäälän linja-auto asemalta lauantaina klo 13.00 kohti Sääksjärveä. Ke 14.11. Kurssilla tarjotaan kahvia ja leipää. Kirja on saanut nimekseen Voi yhren kerran. Mikkolan bussi lähtee Nurmen lavan parkkipaikalta klo 17.15 ja Lempäälän linjaautoasemalta klo 17.30. 18.00 Lempostupa, Tampereentie 10. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Ti 20.11 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. Ma 19.11. Puh.nro 0451287099 .Pikkupaketti mukaan. Vieraana Yle Radio 1:n musiikkitoimittaja Risto Nordell. Tule mukaan iloiseen jouluiseen tunnelmaan ja ota pikkupaketti mukaan. mennessä. Kokoonnumme pääsääntöisesti jokaisen viikon tiistaina. Ma 19.11. Kurssilla tehdään jouluisia kukka-asetelmia omiin ruukkuihin. Sääksjärvellä apteekissa esitteitä ja tietoa diabeteksesta. Ke 21.11. Tervetuloa mukaan tutustumaan yhdistykseen ja saamaan lisätietoa diabeteksesta ja jalkojen hoidosta. Valmistamme yhdessä unkarilaisen aterian ja lopuksi nautimme sen. Syyskokouksia. La 17.11. 13.00 Tampereen Yliopisto. K e 14.11. mennessä ritva.makela@koti. Lempäälän kunnan Seniorit ry S y y s k o k o u s Lempostuvalla. 17.00 19.00 Ehtookodon takkahuone,Katepalintie 9. Lisämausteena mainioita kalareseptejä. Poliittisen katsauksen seurakuntavaaleista pitää vaalipäällikkö Kari Tolonen. Ilm. Lempäälän Suomi-Unkari seura ry. Kokoonnumme kutomaan to ja pohtimaan joka tapahtuma on edessäpäin jouluun 15 pnä Hukianhovissa Tarjolla on maittava jouluruoka, jokaiselle jotakin. Hinta kuljetuksineen 35 euroa/ hlö. Museoraitilla yli 60 vuotta kauppiaana toimineen Aleksanteri Eskolan monivaiheinen elämä on nyt saatu yksien kansien väliin. Kysely Eeviltä puh.040 5212105 Lempäälän Keskustan kutojat K u t o j a t . Ennakkotieto teatterimatkasta. 14.00 16.00 Vesilahden kirjasto Lähde. 14.00 16.00 Kuokkalan museoraitti. 18.00 20.30 Piippokeskus, Piiponraitti 1, 3.kros. valitaan johtokunnan jäseniä ja päätetään vuoden 2019 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Hän antaa meille tärkeää tietoa ikäihmisten ravintosuosituksista. Kutsut Kuljun Työväentalolla klo.12 (soppaa jo 11.30) Ohjelmallinen iltapäivä. 13.00 Lempostupa. Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 47. Perehdytään karstatun villan kehräämiseen rukilla ja värttinällä. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. 13.00 Lempäälän pääkirjasto, Lempäälän Aleksi 1, 2. Matkalta pääsee mukaan, jos et vielä ole ilmoittanut matkan varrella olevaa pysäkkiä niin soita viimeistään pe 16.11.2018 Päivi Riihenmäki, puh. Tervetuloa! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry KERHO. To.22.11. Kahvi tarjoilu. 040-552 3882. Lempäälän Karjalaseuran pikkujoulua vietetään entiseen tapaan Hukianhovissa Vesilahdella maittavan joululounaan, laulujen ja yhdessäolon merkeissä. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Mustalaisruhtinatar Operetti. 18.00 Ehtookoto, takkahuone. Terve tuloa Johtokunta. Ohjelmissa on tietovisaa, kahvia, keskusteluja sekä mahdollisuuksien mukaan luennoitsijoita. Kerää etukäteen tarvitsemiasi materiaaleja, kuten sammalta, käpyjä, oksia, varpuja yms. Aikaa on keskustella myös yhteisistä asioista. 21.11. Ti 20.11. Keskusapteekki ja Terveyskeskus Lempäälä. Tervetuloa! Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unk arilainen ruokailta. Ke 28.11. Ma 19.11 klo 16.00 Boccia Moision Liikuntahalli. | Vesilahti. Kauppias Aleksanteri Eskolan elämä Kuhmalahdelta Kuokkalaan. 0400917774 Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:39 15:41 8:42 15:39 8:44 15:37 8:47 15:35 Sunnuntaina +4 +3 Maanantaina +3 +3 Tiistaina +3 +3 Keskiviikkona +3 +3 5 1 5 2. Ke14.11.bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30
Muutama paikka vielä vapaana. Pikkupaketti mukaan sillä paikalla saattaa käväistä itse Joulumuori. Pirkkala-Vesilahti seniorifoorumi valitsee vuoden vapaaehtoistahon tai vapaaehtoisen toimijan sekä Pirkkalassa että Vesilahdessa. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. La 17.11. Tervetuloa mukaan. Esillä sääntömääräiset asiat sekä Hengitysliiton Liittovaltuustovaalin ehdokasasettelu. 0400-438 707. Syyskokous Narvan Monitoimitalolla ti 20.11.2018 klo 18.30 alkaen. Tervetuloa! Onkemäen kylä Onkemäen kyläkerhon syyskokous. ry Pikkujoulu. 19.00 21.00 Juhlatalo Rautiala, Rautiala 7, Vesilahti. Tuomas Hirvonen esittäytyy ja keskustelemme tulevista asioista ja suunnitelmista. Marraskuun jäsenilta torstaina 15.11.2018 Lempostuvalla. Ti 20.11. Ilmoittaudu Mikolle viimeistään 21.11., puh. Ota oma kannettava tietokone mukaan. Ti 20.11. Tietokoneen sisältämien tietojen hallinta (Resurssienhallinta) *** Kertamaksu 2 e (sis. 040-554 8204. Kahvitarjoilu. Ti 20.11. Muut kokoukselle esitettävät asiat. 18.00 HUKIANHOVI Hukianhovintie 10 VESILAHTI. 9.00 10.45 Narvan Kmarket. Ilmoittautumiset + mahd. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. La 1.12. Vanhusneuvoston kokouksen jälkeen Avoimet ovet. klo 9 -12. Kahvipannu kuumana klo 17.30 alkaen. JHL 236 marraskuun kuukausikokous klo 18 Himminpirtti. Jäsenet tervetuloa! Vesilahden Luonto ja Latu ry Sääntömääräinen syyskokous. Turvabingo, 2 e. Ohjelmassa illan aikana myös arpajaiset. *** Ke 14.11. Hinta 20 e sisältää kuljetuksen ja lipun, maksu kerätään bussissa. yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Lammasniemessä klo 18.30 alkaen. Kaikki jäsenet tervetulleita kokoukseen. Ennen syyskokousta kuullaan hyvinvointihankkeen toiminnasta ja pieni maatalouspoliittinen katsaus.Tervetuloa! Johtokunta MTK-Vesilahti Matka MaatalousKonemessuille. Maatalouspoliittisen katsauksen pitää järjestöagrologi Jaakko Ahola. Johtokunta kokoontuu klo 15.00. Ke 14.11. Tuulikallio ja Seniorinurkka. To 22.11. mennessä Jukalle mieluiten sähköpostilla jukka@ kivihovi.net tai tekstiviestinä p. Kaikki jäsenet, tervetuloa! Hallitus Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhd. Pe 16.11. Ke 14.11. Hallituksen kokous sen jälkeen. 17.00 Lempostupa. Hallitus LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Syyskokous. 12.00 15.00 Lounaskahvila Narvan sydän, Tuulikalliontie 47. Vuokraa peltosi meille! Ville Nurminen 040 735 6850 VUOKRATAAN PELTOA Etsin vuokralle viljan viljelyyn soveltuvaa peltoa. Matkalta pääsee kyytiin. 040-775 3861. Punainen Risti, Vesilahden osasto SPR Vesilahden osaston SYYSKOKOUS. *** Tervetuloa mukaan! Vesilahden vanhusneuvosto ja Tuulikallion Digikahvila VANHUSNEUVOSTO. Matkalta voi tulla kyytiin, jos olet sopinut siitä erikseen. TEATTERIRETKI RAUMALLE 16.2.2019 klo 13.00 Riemukas LALLISmusikaali Retkelle lähdetään Lempäälän linja-autoasemalta klo 9.30 Vesilahdelta myös kyytiin Retken hinta jäsenet 75,ja muut 80,Hinta sisältää: matkan, teatterilipun ja Lallis-musikaali menun Kaikki tervetulleita mukaan Tiedustele Päivi Jormakka paivi.jormakka@luukku.com Maarit Riehunkangas 0505536919 , Tarja Leinonen tarja. Kokouksia . Timo soittaa grammarilla savikiekkoilta nostalgisia säveliä ja voimme tanssahdellakin. Ehdotukset perusteluineen lähetetään asiakasohjaaja Päivi Kemppaiselle paivi.kemppainen@pirkkala.fi tai puh. 18.00 Manttaalitalo. Nautitaan kakkukahveista & tunnelmasta! Tilaisuuden juontaa Inka. Ilmoittautumiset sähköpostitse lauri.tanni@elisanet.fi tai puh. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Teatteri retki. 18.00 Tapolantie 1B, Vesilahti. Su 25.11. 18.00 Vesilahti, Hukianhovi. Taikuri Tiitus hämmästyttää taikatempuillaan. Tule tapaamaan seurakuntavaaliehdokkaitamme lauantaina 17.11. Nautimme Jouluisen ruoan. 18.00 19.30 Lempostupa Tampereentie 10 Lempäälä. Pikkujoulupaketti mukaan. Ilmoittautumiset puh. mennessä. ***Seniorinurkka Nurkalla, Rautialantie 77, Kirkonkylä. Laulamme, kuuntelemme musiikkia ja luemme runoja. Herkullinen menu nähtävänä seuran ilmoitustauluilla tai sen voi tilata sähköpostiin. Pysähdymme myös Toijalan ABC:llä. Halutaan vuokrata . Ota oma älylaite mukaan. 040 960 3403 LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS p. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Sääntöjen määräämät asiat. Pikkujouluruokailu (hinta 12,50 e, 4-12 v hintaan 6e) sekä perinteinen huutokauppa. Digikahvila on avoinna keskiviikkoisin klo 1315. Pe 16.11. SDP Lempäälä Sääk sjär ven Kuljun Demarit ry. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle määrätyt asiat. Bussimme lähtee Narvasta klo 7.20, Kirkonkylän K-Marketilta klo 7.35, Koskenkylän Koskenvoimalta klo 7.45 ja Lempäälän Manttaalitalolta klo 8.00. toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019 ja sääntöjen edellyttämät henkilövalinnat. Tervetuloa! MTK-Lempäälä S y y s k o k o u s , Vuoden Maat i l a y r i t t ä j ä n palkitseminen. 050 501 2627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto Punaisen Ristin Sääksjärven osaston syyskokous. Kokouksen alussa nautimme pientä iltapalaa samalla kun pääsemme keskustelemaan Vesilahden kunnan tulevan uuden kunnanjohtajan Tuomas Hirvosen kanssa. Voit tulla mukaan, vaikka sinulla olisi vain pöytäkone (koneissa samat perusasiat) *** Ke 21.11. Pikkujoulujen hinta on 25,00 e ja se sisältää kuljetuksen sekä ruokailun. Palhon Maamiesseura ry J o ulul o unas . Tervetuloa! Kahvitarjoilu! Johtokunta SEURAA LempäälänVesilahden Sanomia Instagramissa!. Su 25.11. Vesilahden vanhusneuvosto ja Tuulikallion Digikahvila TUULIKALLION DIGIKAHVILA. 20 5/ 55 -16 4 kp l as en ne ttu na Lempäälän urheiluautoilijat ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS 22.11.2018 klo 18.00 Kerhotiloissa Lemponkatu 3. Lasten leppäkerttu sukkia, lapasia sekä miesten sukkia ja kaikkia muita kudonnaisia. Mukana laulamassa ja laulattamassa klo 11 12 Markku Viitasaari. To 22.11. 74, Narva. 11.00 13.00 Vesilahti Sale. Hallitus Lempäälän Reserviupseerikerho ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS torstaina 28.11.2018 klo 18.00 alkaen Veljespirtti, Nousionrinne 28. Sääntömääräinen syyskokous. Ilmoittautumiset Sirkka Kolu puh 040-190 5336 S:sirkka.kolu@luukku.com ja maksamalla 30 e eläkeläiskerhon tilille FI27 5511 3640 0074 69 19.11.2018 mennessä Linja-auto aikataulu ilmoitetaan myöhemmin Tervetuloa Vesilahden Kokoomus Vesilahden Kokoomus Seurakuntavaaliehdokkaat. klo 13 15 Los Dementitos. Keskustellaan kyläkerhon tulevaisuudesta Tarvitaanko sitä, mitkä ovat sen tehtävät, millaista toimintaa kaivataan, ketkä tekevät, supistetaanko vai laajennetaanko toimintaa ym. Helsingin Messukeskus. Vesilahden Kokoomus Vesilahden Kokoomus hallitus. *** 15.11. To 29.11. Maataloustuottajain Lempäälän yhdistyksen syyskokous Manttaalitalolla ke 14.11. Tuo muistovärssykirja tai runoja tullessasi. klo 10. klo 17.00 Sääksjärven Toimelan talolla 1 krs, Asuntotie 10. Vesilahden Kokoomus Vesilahden Kokoomus Seurakuntavaaliehdokkaat. Äänestyspäivä sunnuntaina 18.11. 17.30 18.45 Juhlatalo Rautiala, Rautiala 7, Vesilahti. Yhdistyksen omistaman kiinteistön myynti. Voit ehdottaa mielestäsi sopivaa tahoa tai henkilöä 25.11.2018 mennessä. Vesilahden Eläkeläikerho järjestää pikkujoulun Rämsöön Urheilijain talolla 30.11.2018 klo 19.00. Jouluisen ohjelman lisäksi tarjoillaan runsas JOULUATERIA, kerätään 35 e. Tilaisuudessa palkitaan aluksi Lempäälän Vuoden 2018 Maatilayrittäjä ja juodaan kahvit. Tervetuloa Pirkkalan yhteistoimintaalue, Vesilahti, Asiakasfoorumit SENIORIFOORUMI. Seuran hieman sponsoroima hinta on 30,00 e/ henkilö, lapset 7-12v puoleen hintaan, lapset alle 6v ilmaiset. Tervetuloa mukaan kaikki jäsenet! T: Hallitus Vesilahden lähitorit V e s i l a h d e n L ähitorit . Lempäälän ja Vesilahden Jhl Kuukausikokous. Vesilahden Kokoomuksen hallituksen kokous, syyskokouksen asiat. Ota myös pikkupaketti mukaan! Lisäksi sääntömääräinen syyskokous. Esillä sääntömääräiset asiat. kahvit). Aiheen lisäksi käsitellään osallistujien kysymyksiä. 14.00 16.00 Onkemäen koulu. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho ke 21.11 klo 15-16.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Yhdistyksen pikkujoulut vietetään tänä vuonna Vesilahdessa Hukianhovissa. Merkkipäivät . Minun kirkkoni on meitä jokaista varten ehdokkaat valmiina keskustelemaan, mitä Vesilahden seurakunta voi tarjota sinulle ja miten voit itse vaikuttaa seurakunnan toimintaan. Pe 30.11. To 15.11. Tietokoneen näppäimistö, liitännät ja resurssit. SPR Vesilahden osaston hallitus Riehun Kyläkerho ry Pikkujoulu ja vuosikokous. *** Tervetuloa mukaan lähitoreille! Vesilahden Taideyhdistys ry Vesilahden Taideyhdistyksen PIKKUJOULU. ruokarajoitteet 17.11. Tympäseekö viljelyn kannattavuus vai oletko lopettamassa viljelyä. To 15.11. mennessä Tuulalle 050 599 3205 tai: taidelasitorni@gmail.com TULKAA MUKAAN KAIKKI JÄSENET & PUOLISOT, sekä Lempäälän TYn jäsenet. Su 2.12. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lempäälän paikallisosasto Musiikkija Runokahvila MuRu. Su 25.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. Tervetuloa! Hallitus Vesilahden Eläkeläiskerho Pikkujoulut. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja katsellaan mm. Jokainen kerta on oma erillinen kertansa. Ma 12.11. Kokouksia Lempäälän Ehtookoto ry:n SYYSKOKOUS to 22.11.2018 klo 17.00 Ehtookodossa. Ilmoittautumiset ja mahd. Teen mahdollisuuksien mukaan myös pellon kunnostustyöt. Vuoden Maatilayrittäjän valinta ja palkitseminen tapahtuu yhteistyössä Lempäälän kunnan ja Oma Säästöpankki Oyj:n kanssa. Perinteiseen tapaan toivotaan mukaan pikkupaketteja, sillä Pukki on kutsuttu paikalle. 0400834047 tai s-postilla hein@sci.fi 27.11. Tervetuloa tutustumaan kahvikupin ääressä neuvoston jäseniin ja toimintaan! Kauniit, hyvinkudotut matot puolesta metristä 390 senttimetriin. leinonen@luukku.com 0400913760 MLL:n Vesilahden yhdistys Syyskokous. Tervetuloa ! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho. OSASTON SYYSKOKOUS on ke 28.11. Ke 21.11. 18.00 Sääksjärvitalo. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 MAATALOUSTUOTTAJAIN VESILAHDEN YHDISTYS MTK-Vesilahti ry VUOSIKOKOUS/SYYSKOKOUS pidetään Hukianhovissa ke 21.11.2018 alkaen klo 18.30. Hallitus LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Jäsenilt a. 13.00 14.30 Sääksjärvellä Toimelantalon ruokasalissa. Timo Mäen kuvia kuluneelta vuodelta. Asiakasohjaaja paikalla torstaisin klo 12 13. Tervetuloa! Johtokunta Sydämelliset onnittelut 50-vuotishääpäivän johdosta Äidille ja Isälle Lapset perheineen onnittelee Diabetesyhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen Lempostuvalle ma 19.11.2018 klo 17.00-19.00 välisenä aikana. Su 25.11. 13.00 Laukon kartanon Juhlatallilla. ruoka-aineallergiat 11.11. Ke 14.11. Pelejä ja mukavaa yhdessäoloa. Laulelemme Markun ja kitaran johdolla. 050 374 5075. Tule tapaamaan seurakuntavaaliehdokkaitamme lauantaina 17.11. Pe 23.11. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont. Tarjolla pientä iltapalaa, mukavaa seuraa ja saunakin lämpiää. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Aluksi Vuoden 2018 Maatalousyrittäjän julkistaminen (yhteistyössä OP Tampere, Vesilahden kunta ja MTK-Vesilahti) ja kahvitarjoilu. Myytävänä . Äänestyspäivä sunnuntaina 18.11. talousarvio, jäsenmaksut ja henkilövalinnat. Toivon pidempiaikaista vuokrasopimusta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hallitus ja valtuutetut tervetuloa! Vesilahden Kokoomus Vesilahden Kok o o m u k s e n syyskokous. Ota yhteyttä! KUISMAN MAATILA 0400832472 tai Tapio.kuisma@hotmail.com . Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Yhteiskuljetusta ei ole, suositellaan kimppakyytejä. ***To 22.11. 03 375 3727 Lopentie 10 www.rengasasennus.com TALVIRENKAAT! Nokian 9 570,Continental 550,Michelin 540,Bridgestone 490,GoodYear 470,Hankook 430,Sava 390,Tigar 290,es im . Minun kirkkoni on meitä jokaista varten ehdokkaat valmiina keskustelemaan, mitä Vesilahden seurakunta voi tarjota sinulle ja miten voit itse vaikuttaa seurakunnan toimintaan. Ilmoittautumiset 24.11.2018 mennessä Tuula Fredriksson, puh. 050 64783. Sääntömääräinen syyskokous. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. 18.30. La 17.11. Lämpimästi tervetuloa mukaan!!!!! LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Pikkujoulut. On herkkukorin arvontaa, mutta pukki ei tule tänä vuonna. 11.00 12.00 Kirjasto Lähde. Pe 30.11. Pe 16.11. Asiakasohjaaja paikalla 10 11. Bussikuljetus lähtee Sääksjärveltä klo 16.45 kohti Lempäälää josta lähdetään 17.05 kohti Vesilahtea
Ongelmana on se, että hänen osaamisensa hoidoista on Googlen varassa. Teatteri Kurki esittää maalaiskomedian ”Pusi, pusi!” Käsikirjoitus: Reijo Honkonen Ohjaus: Johanna Pekola La 24.11. Lisätiedot: ympäristötarkastaja Sari Sassi, p. Apuun saapuu työvoimatoimiston lähetteellä ahkera, kekseliäs ja hyväntahtoinen Ahmed. Kyseessä on uusi toiminta. Krouvi tarjoaa kinkkua ja pientä purtavaa! ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Vesilahden kunnan rakennusja ympäristölautakunta on kokouksessaan 6.11.2018 myöntänyt Vesilahti-Lempäälän Biopower Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan biokaasulaitoksen toiminnalle sekä luvan aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Hakkarin urheilukentän remontin nykyvaiheesta ja tavoitellusta lopputuloksesta. Kysy myös tarjousta ryhmällesi! Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry Maatalon leskeksi jäänyt emäntä on perustanut yrityksen, jonka liikeideana on antaa vaihtoehtoisia hoitoja stressaantuneille business-ihmisille. 050 505 2030. Remonttia esittelemässä ovat Lempäälän kunnan, suunnittelijan Ramboll Oy:n, rakentajan Jäämestarit Oy:n ja remontin valvojan WSP Finland Oy:n edustajat. Tapahtumia Viikon odotetuin päivä KESKIVIIKKO . Tampereentie 8 viraston aukioloaikana klo 8.30 15.30. Huvit . klo 18.00 Lempoisten liikuntahalli Aukioloajat: To klo 18–22, Pe klo 18–02, La klo 14–02 (04), Su klo 14–20 LA 17.11. Naapurin sedän painajainen PE 30.11. 14.11.2018 Rakennusja ympäristölautakunta MAISEMATYÖLUPA Lempäälän kunta hakee maisematyölupaa Röstinpuiston ylitiheäksi kasvaneen puuston harvennushakkuulle koskien koko tilaa, tontille 418-404-1-87, os. Tampereentie 8, 37500 LEMPÄÄLÄ. Tämä on kuulutus hakemuksen vireille tulosta sekä naapureille ilmoittaminen. ti 27.11.2018. 0500-634 672 Asiakirjat on nähtävillä sähköisessä muodossa kunnan Palvelupisteessä 14.11.2018 28.11.2018, os. Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. SIIPIBUFFET syö niin paljon kuin jaksat paikan päällä 13 € klo 18-21 KE 5.12. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme mielellämme! Puh. Ohjelma 15 € Konsertin pianistina Anniina Kaikkonen Solisteina Olli-Petteri ja Veikko Paasi Kuoroa johtaa Pilvi Pursiheimo Vierailevana esiintyjänä naiskuoro Laulu-Siskot Tampereelta Lisätietoja osoitteesta: lempaalan.mieskuoro@outlook.com . Isommille erille kouranouto! Puh. klo 19.00 Su 2.12. klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. Mahdolliset huomautukset on tehtävä kirjallisesti nähtävillä oloaikana rakennusvalvontaan os. Hannele 050 3786193 (iltaisin) tai eltsurikoti@gmail.com Walkers-kahvio avoinna Joulumyyjäiset Lempäälän Työväentalolla, Rypyntie 12, la 1.12.2018 klo 10.00 – 13.00. klo 17.00 Esitykset jatkuvat tammikuussa 2019! VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: Teatteri Kurki, Rautialantie 139, 37470 Vesilahti, Puh. 050 440 6469, teatteri.kurki@gmail.com, www.vns.fi LIPUT 20 € (sis. HALLOWEEN-BILEET: Paras halloween-asu palkitaan! Liput euroa. Aukustintie 3. Pöytävaraukset viim. Lisätietoja antaa Johanna Pitkänen puh. klo 19.00 Su 16.12. Lempäälä 14.11.2018 Rakennusvalvonta Pöydän hinta 10 €. PUSI, PUSI! ENSI-ILTA 24.11.2018 KLO 19.00 ESITYKSET: Lempäälän Mieskuoron Isänmaallisten ja jouluisten laulujen konsertti Pyhän Birgitan kirkossa (Kirkkopolku 1, Lempäälä) 4.12.2018 klo 18.30 alkaen. klo 17.00 La 15.12. Valitusaika päättyy 14.12.2018. klo 17.00 Pe 30.11. Suunniteltu laitosalue sijaitsee Vesilahden kunnassa kiinteistöllä Perä-Pietilä 922-42218-0 noin kilometrin etäisyydellä Vesilahdentiestä. käsiohjelman ja väliaikatarjoilun), ostettavissa verkkokaupastamme: liput.vns.fi tai esityspäivinä teatterilta. Peuran PIKKUJOULUT klo 18-02. Ikäsuositus K-7. vesilahti.fi >Palvelut > Tekniset palvelut > Ymparistonsuojelu > Ajankohtaista. Kun ensimmäinen asiakas, teeveestä tuttu liikenainen, ilmoittaa olevansa matkalla hoitolaan, syntyy säpinää... Tervetuloa mukaan! Lempäälän kunta INFO/TIEDOTUSTILAISUUS HAKKARIN URHEILUKENTÄN REMONTISTA to 22.11.2018 klo 17.00 Hakkarin liikuntahallin kahviossa, Ahertajantie 3 LIPUT ALK. Kestintie 3, Narva) sekä internetissä osoitteessa: www. Etukäteiskysymyksiä Hakkarin urheilukentän remontista voi lähettää sähköpostitse yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häklille erkki.hakli@lempaala.fi 19.11. Kuulutuksia Ostamme, punnitsemme ja maksamme ma ja pe klo 14-17.00 sekä la klo 10-12.00 metalliromuja ja lyijyakkuja Teollisuuskyläntie 4:ssä (pressuhalli) Lempäälässä, muina aikoina palvelemme ilman henkilökuntaa! Katso ostohinnasto sivuiltamme! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10. 050 505 2030 . klo 19.00 Su 9.12. 14€ (Ovelta 15€) Myynti: Fanituotemyynti! Tervetuloa! www.frobelinpalikat.fi SYKSYN SUOSITUIN LASTENKONSERTTI! FRÖBELIN PALIKAT Palikka-kiertue nyt Lempäälässä! Pe 23.11. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. 050 383 0531, sari.sassi@lempaala.fi. klo 19.00 La 8.12. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. klo 19.00 Su 25.11. Ostetaan. klo 17.00 Ke 5.12. Lupapäätös on nähtävillä 14.11.2018 14.12.2018 Vesilahden kunnan teknisessä toimistossa (os. mennessä. Kuulutuksia
040-524 4762 www.juhakilpi.fi VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 03 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info . PE 23.11. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. alv. TOIMELASSA vk 47 MA 19.11. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus puh. Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 13.00-14.30 Joulukorttiaskartelua Outi Peltolan johdolla. Sekalaisia Hieroja/Urheiluhieroja JUHA KILPI Lempäälän Aleksi1 Lempäälä Ajanvaraus p. 14.00-15.30 Helkanuoret musisoivat, Kahvit 2 €. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 9.00-11.00 Käsityökahvila (ota oma käsityösi mukaan!) HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 47 MA 19.11. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Kahvit. . Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 Haettavana ARA-vuokraja asumisoikeusasuntoja. paperilehti, digilehti ja lehden kaikki digisisällöt 12 kk 92,00 € 6 kk 49,00 € 3 kk 26,00 € PAPERILEHTI 12 kk määräaikainen 107,00 € 6 kk määräaikainen 69,00 € 3 kk määräaikainen 46,50 € 1 kk määräaikainen 23,00 € DIGILEHTI* 6,00 €/kk 12 kk jatkuva tilaus 72,00 € 6 kk jatkuva tilaus 36,00 € 3 kk jatkuva tilaus 18,00 € 1 kk jatkuva tilaus 6,00 € Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. ASUNTOJA Soita 010 5844 270 » tilausasiat | www.lvs.fi » asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi » uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. EHTOOKODOSSA vk 47 MA 19.11. Lempostupa Tampereentie 10. Lempostupa Tampereentie 10. 12.00-13.00 Yhteislaulua Juttutuvalla Uotintie 2. 24% TÄYSTILAUS sis. 12.00-13.00 Bingo, 2 € PE 23.11. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. Hakemus: www.avoasunnot.fi tai Pirkanmaan Avo-asunnot Oy, Hallituskatu 17, Tampere, p. 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma–ke klo 9–15, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 12.00-12.30 Tuolijumppa, Juttutupa, Uotintie 2 TI 20.11. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. KE 21.11. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. KE 21.11. Työsuorituksia SEURAA Lempäälän-Vesilahden Sanomia Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa! 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 010 5844 270 toimitus@lvs.fi. Hakemus on voimassa 3 kk, jonka jälkeen se on uusittava. 11.00-11.45 Avoin uinti, 5 € (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) KE 21.11. 15.00-16.30 SPR ikinuoret TO 22.11. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. 13.00-14.00 Lähitorikahvila 2 € PE 23.11. 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Soile Virtanen Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. 12.00-14.00 Sääksjärven Martat vierailee. 12.00-14.00 Tule tekemään pieni havukranssi Rönsyn kanssa, materiaalimaksu 2 €. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 9–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Ehtookodossa. Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. 020 741 3295
– Tapahtuma ja sen ympärillä oleva toiminta on mitä enimmissä määrin verkostoitumista ja Seudun kehitystä varten. Olet järjestämässä Tampereen kaupunkiseudun päättäjille salibandyturnausta. Mitä tapahtumalla tavoitellaan. Oletko itse mukana pelaamassa vai jossakin muussa roolissa. 0800 9 6675 klo 6-11. Alueen ulkopuolella p. Lisäksi olen toiminut salibandyssä mm. Kenelle haluat lähettää terveisiä. Hienoa, että Lempäälästä näytettiin vihreää valoa yhteisjärjestelyille, ja kiitokset Minnalle, jonka kanssa on ollut helppo järjestää tapahtumaa. Kuinka monta seutupäättäjää tapahtumaan on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan. Lisäksi yksittäisiä ystävyysotteluita tullaan järjestämään satunnaisesti sopivan tilaisuuden tullen. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 . Vesilahdella ottelut alkavat klo 11 ja katsomossa on tilaa kannustusjoukoille. Tarkoitus on saada seudun päättäjiä tutustumaan paremmin ja sitä kautta helpottamaan yhteydenottoja ja yhteisiä päämääriä. Olet toiminut aktiivisena toimihenkilönä Vesilahden Visan yleisurheilupuolella ja valmentanut salibandyjunioreita jo useita vuosia. 10/11-syntyneiden valmentajana ja yleisurheilupuolella juniorien ohjaamisen lisäksi uusimpana vapaaehtoispestinä on Visan yleisurheilun puheenjohtajuus. – Uskon, että tämä hitsaa sekä kunkin kunnan omia valtuustoja ja viranhaltijoita lähemmäksi toisiaan, mutta ennen kaikkea antaa hyvän mahdollisuuden tutustua seudun muihin päättäjiin ja antaa sitä kautta mahdollisuuden päästä vaikuttamaan kotikunnan asioiden lisäksi myös kuntarajat ylittäviin seudullisiin hankkeisiin. Urheilutaustaa vasten oli luonteva lähteä kokoamaan seutupäättäjistä koostuvaa Tampereen Seutu Cupia. Jäikö lehti tulematta. Seudun kunnista ainoastaan Orivesi joutui jättäytymään nyt pois, koska heillä oli samalle päivälle muita tapahtumia ja esteitä. – Otin Seutu Cupin laajemmin puheeksi kesäkuussa järjestetyillä Seutupäivillä Nokialla ja sain idealle heti hyvän vastaanoton. Jakeluhäiriötapauksissa soita Alma Manun varhaiskantoalueen jakeluhäiriöt p. – Tampereen Seutu Cup pelataan tulevana lauantaina 17.11. – Innostus on levinnyt mukavasti useammalla paikkakunnalla. – Olen ensimmäistä kautta Vesilahden kunnanvaltuustossa ja urheiluihmisenä ajattelin, että tässä voisi olla hyvä alusta syvemmälle verkostoitumiselle. Mitkä kunnat tapahtumaan osallistuvat. 010 5844 270 klo 9-15.. Miten idea Tampereen Seutu Cup -turnauksesta syntyi. – Laitoin tavoitteeksi, että saamme vähintään 80 seutupäättäjää osallistumaan tapahtumaan, joka näyttää nyt mukavasti ylittyvänkin, sillä ilmoittautuneita on jo kaikkiaan toistasataa. Pelkissä kokouksissa tutustuminen jää helposti melko pinnalliseksi. – Olen itse järjestämässä tapahtumaa, mutta tarkoitus on myös pelikentällä auttaa SB Vesilahti Senators nimellä kulkevaa joukkuettamme ensimmäiseen Tampere Seutu Cup -mestaruuteen. – Sovittiin Lempäälän kunnanvaltuutetun ja toisen urheiluvaikuttajan Minna Rajamäen (kesk) kanssa, että järjestämme ensimmäisen tapahtuman yhdessä, sillä Vesilahdella ei olisi ollut yksistään liikuntatilojakaan tämän kokoisen tapahtuman sujuvaan läpiviemiseen. – Minulla on menossa nyt seitsemäs kausi Vesilahden Visan salibandyvalmentajana 06/07-syntyneiden junioreiden valmennuksessa. Lempäälän lohkossa Liikuntaparkilla taas pelaavat Kangasalan, Pirkkalan ja Ylöjärven joukkueet. – Tapahtumaan osallistuu Tampereen kaupunkiseudun kunnista Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. Vesilahden lohkossa Kirkonkylän koululla pelaavat isäntien lisäksi Nokia ja Tampere. Va sta uk se t en si le hd es sä ! HAASTATTELU: Kari Pusa KUVA: Matti Kuusjärven albumi Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Lempääläislähtöiset Kuusjärven veljekset ovat molemmat mukana turnauksessa. Milloin ja missä turnaus käydään. – Tapahtuma on jatkossa tarkoitus järjestää vuosittain siten, että järjestävä kunta vaihtuu. – Lähetän terveiset Lempäsän joukkueelle Lempäälään: Koittakaahan saada itsenne finaaliin, jotta voimme ottaa revanssin harjoituspelissä kokemastamme tappiosta. Loppuillasta on vielä vapaamuotoisempaa verkostoitumista ja tutustumista muihin seutupäättäjiin. Topi-Pekka Kuusjärvi (vasemmalla) edustaa Kangasalaa ja turnauksen keksinyt Matti Kuusjärvi Vesilahtea. pormestareita, useampia kunnanjohtajia, kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajia, hallintojohtajia sekä iso joukko kunnan-/ kaupunginvaltuutettuja ja virkamiehiä. Turnaus huipentuu Liikuntaparkissa pelattavaan finaaliin, isäntäkuntien kunnanjohtajien Erkki Paloniemen ja Heidi Rämön puheisiin sekä palkintojenjakotilaisuuteen. Mukana on mm. Muutamia yksittäisiä ystävyysotteluita on jo pelattukin ja muutamilla paikkakunnilla jopa harjoitellaankin säännöllisesti viikoittain. Seutu Cupin joukkueet on jaettu kahteen lohkoon. – Hieno nähdä, että seutupäättäjistä löytyy rohkeaa heittäytymistä, sillä moni on nyt vasta ihan ensimmäisiä kertoja pelaamassa salibandyä. viikon henkilö Palloilua kaupunkiseudun puolesta Kuvateksti Vesilahtelainen kunnanvaltuutettu ja urheiluvaikuttaja Matti Kuusjärvi kokoaa Tampereen kaupunkiseudun päättäjät yhteen salibandyn merkeissä
32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.11.2018 Kokoomus – yhdessä seurakunnassa -ehdokaslista Harjumäki Maria myyntipäällikkö, eMBA 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 Hemminki Hannele koulutussihteeri Kuumola Veikko tuotemyyntipäällikkö, DI Laksola Leena palvelupäällikkö Lehtiö Tarja päivätoiminnan ohjaaja Lehtomäki Matti yrittäjä Lepola Asko yrittäjä Länsipuro Anette opiskelija Matikka Veijo yrittäjä Miettinen Tuomas aluepäällikkö Mikkola Pertti rikosylikonstaapeli, eläkeläinen Nieminen Markku agronomi, eläkeläinen Peltonen Kari yrittäjä, eläkeläinen Rämö Paula asiakkuusneuvoja Seppälä Jani yrittäjä, kauppias Seppänen Tuija toiminnanjohtaja, eläkeläinen Siivola Asko yrittäjä Sirén Jaakko opiskelija, yrittäjä Sirén Raimo kunnallisneuvos Sundström Marja KTM Tolonen Kari TJ, järjestöneuvos Tamminen Marko ammattiopettaja Wikman Kirsi toimintaterapeutti AMK, lähihoitaja Virtanen Esa yli-insinööri, eläkeläinen Äijälä Susan yrittäjä Yh dessaä S e u r a k u n n a s s a • Seurakunta on meitä jokaista varten sekä vastaa seurakuntalaisten odotuksia ja tarpeita. Ota yhteyttä: 1 315€ 780€ 480€ 240€ Teeman hinnat meillä: Hintoihin lisätään alv 24 %. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi OmaNapa -teema ilmestyy Lempäälän-Vesilahden Sanomien välissä keskiviikkona 21.11.2018. • Seurakunnassa annetaan vastuuta jäsenille. Näiden sivujen oheen teemme Lempäälän-Vesilahden Sanomiin omaa paikallista sisältöä – kerromme oman alueen ammattilaisista ja osaajista. marraskuuta.. • Kirkko uudistaa toimintatapojaan ja löytää keinoja tukea jäseniään eri elämänvaiheissa. Kerro sinäkin lukijoillemme Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. Miten varmistetaan, että suomalaisen maaseudun ja sen yritysten elinvoima säilyy myös tuleville sukupolville. Ai, kun kolottaa, auttaisiko fysioterapia. Toiminta seurakunnassa on avointa ja mutkatonta. Missä on lääkäri arkena, päivällä, yöllä, viikonloppuna. Teeman toteutuksesta vastaa Suomen Paikallismediat Oy. Sivut ilmestyvät Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 21. Meissä seurakuntalaisissa piilee suuri voima ja rikkaus! Toimimme sen puolesta, että Ilmoituksen maksaja: Kokoomuksen Lempäälän kunnallisjärjestö ry Tarjoamme su 18.11. Mitä uudistuksella tarkoitetaan. OmaNapa-teema syntyy suomalaisten tilattavien paikallislehtien ja Sosiaalija terveysministeriön yhteistyönä. -teemasivuilla mitä palveluita paikkakuntamme tarjoaa ja auta heitä voimaan hyvin. Paikallislehdet ovat tutkitusti alueidensa ykkösmedioita, joiden jokainen numero luetaan tarkkaan – monesti jopa useampaan kertaan. Suomessa ilmestyy 133 tilattavaa paikallislehteä, jotka tavoittavat yhteensä noin kaksi miljoonaa lukijaa. • Erilaiset seurakuntalaiset mahtuvat samaan kirkkoon ja ketään ei syrjitä. (Tietoykkönen 2017) Terveys ja hyvinvointi on tärkeää jokaiselle meistä. • Varhaisnuorille ja nuorille on tarkoituksenmukaiset toimitilat. Näy sinäkin viestilläsi luotettavassa ja uskottavassa ympäristössä! PUOLI SUOMEA PUHUU MARRASKUUSSA TERVEYDESTÄ JA HYVINVOINNISTA! OmaNapa -teema sisältää valtakunnalliset sivut, jotka julkaistaan samanlaisina paikallislehdissä. Kuka auttaa, kun uuvun lasten korvatulehduskierteessä. klo 11–20 vaalikahvit Ideahuone, Lempäälän Aleksi Tervetuloa! Miten sosiaalija terveyspalvelut muuttuvat tulevina vuosina. Mihin isoäiti pääsee hoitoon, kun ei enää kotona yksin jaksa. • Seurakunta on välittämisen ja lähimmäisenrakkauden yhteisö ja kulkee hätää kärsivien rinnalla. • Seurakunnalla on toimintaansa varten asianmukaiset puitteet, myös kunnan pohjoispäässä. Mitä muutokset tarkoittavat meidän perheelle ja minulle