Se oli jo toinen hänen löytämänsä rantulilaji, sivu 15 RAINER MÄKELÄ ” Kiitos maanomistajille, jotka ovat aivan ratkaisevassa roolissa.” – sivu 4 sivu 5 Uusia pysäköintipaikkoja Lempäälän Aleksilla Esimerkiksi junamatkustajat voivat hyödyntää paikkoja pidempiaikaiseen pysäköintiin. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Keskiviikko 14.12.2022 ”Näin iso se oli” Mette Jelkänen löysi Lempäälästä suuren hämähäkin, isorantulin. Ne järjestettiin ensimmäistä kertaa ulkona. Hän kannustaa syömään kouluruokaa. Irtonumero 5 euroa 91. sivu 14 Pakkanen punasi neniä joulumyyjäisissä Vesilahden suurissa joulumyyjäisissä oli tunnelmaa. sivu 5 Oppilaat tilasivat pitsaa ja hampurilaisia kouluun Ruuan tilaaminen loppui rehtorin Wilma-viestiin. 69tkm 47770 €. vuosikerta N:o 50 www.novoset.fi TESLA Model 3 Long Range Dual Motor Refresh 2021 aj
Harri Henttinen, Vesilahden seurakunnan joululehti 2022 Millainen on oikea joulu, onko sitä olemassakaan. Bogesundin kreivitär, Cronebergin ja Orensteinin vapaaherratar sekä Lindholmenin, Spankovin ja Beseritzin neito. Huomaammeko edes yksinäiset ihmiset ympärillämme. Kun viimeisten kymmenen vuoden aikana olemme tottuneet kilpailuttamaan edullisen sähkön myyntiyhtiöiltä, on nyt maksettava lasku turhan kova. Se on paikallisen tuotannon valtti kriisitilanteissa. Lähikuukausina koettava hintakriisi osoittaa, että sähkömarkkina on rikki. Nyt sähkön hinta koettelee vakavasti jo keskituloisiakin suomalaisia. Apua kannattaa hakea. Joulun aikaan on tarjolla paljon konsertteja ja porukassa voi laulaa kauneimpia joululauluja. Nuorten yksinäisyys voi liittyä ujouteen, porukassa ahdistaa tai elämäntilanne on opiskelun takia muuttunut. Suomi ei ole veneessä yksin. Ikävää tunnetta voi lievittää myös muita auttamalla. Tärkeää on olla aktiivinen ja etsiä toisten seuraa, vaikka se ei ole helppoa. Ihmisen ikävä toisen luo, laulaa Mikko Alatalo. Etenkin kun Suomi on tällä hetkellä lähes omavarainen sähköntuotannossaan. Minulle joulu merkitsee muun muassa ansaittua lepoa ja hyvää ruokaa. Siksi on viisasta, että nousee ylös ja tekee asioita – myös jouluna. Viime aikoina on puhuttu paljon vanhusten yksinäisyydestä, mutta yksinäisyys koskettaa myös meitä muita jossakin vaiheessa elämää. Toki Suomessa on nautittu kauan pörssienergian myötä muuta Eurooppaa edullisemmista sähkön hinnoista, mutta se ei tänä jouluna lämmitä. Yksinäisyys on hyvin tavallista; joka kolmas meistä kokee itsensä yksinäiseksi. Moni on sähkölaskujensa kanssa todella pulassa. Monia yksinäisiä joulu ahdistaa jo etukäteen. Vanhemmalla iällä läheisten verkosto ympäriltä harventuu. Somista koti kauniisti eli käytä näköaistia, laita kynttilöitä sekä tuoksuja. Jouluni on nyt erilainen kuin silloin, kun lapset olivat pieniä. Tänä vuonna KirkkoHarri ”lähti maailmalle” ja nimikkeestä tuli The KirkkoHarri of Vesilahti. Arvonlisäverojen tilapäinen poisto tai energiakulujen hyvittäminen verotuksessa ovat tarpeellisia laastareita, mutta niillä ei suurta avohaavaa tukita. Kun sähkön tuotantokustannukset eivät ole juurikaan nousseet aiemmista vuosista, sen myyntihintaa on vaikea ymmärtää. Perinteisesti seuraan televisiosta, kun Turku julistaa joulurauhan. On luonnollista kaivata toisen ihmisen läheisyyttä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Sähkön pörssihinnan vaikutukset näkyvät kotitalouksissa ja yrityksissä nyt enemmän kuin silloin, kun polttoaineen hinnat nousivat yli kahden euron. Ole itsesi paras kaveri ja nauti joulusta. Olemme sitoutuneita eurooppalaiseen sähkömarkkinaan, joka takaa sähkön saatavuuden. Ei kannata vertailla ja miettiä sitä, että toisilla on enemmän ihmisiä ympärillä, vaan kannatta keskittyä niihin asioihin, jotka itse tuntee mieluisiksi. Jotkut kotimaiset energiayhtiöt, kuten Kokkolan Energia Oy, ovat tulleet vastaan alueensa asukkaita paikallisilla hintakatoilla. Nopeita ratkaisuja energiakriisiin on keksittävä. Käynti joulutorilla voi vähentää yksinäisyyden tunnetta. Parisuhteessakin voi kokea yksinäisyyttä. Some on täynnä ihania joulukuvia. Pienilläkin kohtaamisilla: silmiin katsomisella, hymyllä, muutamalla ystävällisellä sanalla ja hyvän joulun toivotuksella voi olla jopa käänteentekevä merkitys yksinäisen ihmisen elämässä. kolumni Anne Sällylä Hassuttelua jatkaakseni olen kansainvälistänyt KirkkoHarri nimeni. Pahimmillaan sähkölaskut ovat kymmenkertaisia vuodentakaiseen verrattuna. Vanhemmalla iällä voi olla vaikeaa solmia uusia ihmissuhteita, eikä ole ketään läheistä ystävää, kelle jutella. Energiatuotantoa ei kannata kansallistaa, mutta pelisääntöjä sähkömarkkinalle on syytä uudistaa.. Toisille joulunvietto yksin voi olla oma tietoinen valinta. Jos mieliala alkaa olla pidemmän aikaa maassa, kannattaa rohkeasti mennä juttelemaan psykologille tai lääkärille. Ihmissuhteiden puute aiheuttaa yksinäisyyttä. Nyt lasku siitä irtaantumisesta koettelee kansalaisia ja yrityksiä. Suomessa kriisi ilmenee sähkön korkeana hintana. Sosiaalinen media voi tarjota uusia kontakteja, mutta toisinaan virtuaalinen maailma voi myös lisätä yksinäisyyttä. Liikunta on hyvä lääke moneen vaivaan. Emme voi irtautua yhteiseurooppalaisesta energiapoolista, mutta talkoohenkeä tarvitaan. Sähkön hinnoitteluun on luotava mekanismi, joka ei aja vähävaraisimpia taloudelliseen ahdinkoon. Poimintoja Seppo Kummala . Yksin oleminen ei aina merkitse yksinäisyyttä, vaan yksin oleminen ja yksinäisyyden kokeminen ovat eri asioita. Entä miten voisimme omalla toiminnallamme lievittää toisen yksinäisyyttä. Kymmenet tuhannet suomalaiset viettävät joulun yksin, monet tahtomattaan. Lapset voivat asua kaukana ja oma heikentynyt kunto estää menemisen ihmisten pariin. Niinhän se on, että nykyään maailma on ihmisen kokoinen. Ongelma piilee sanassa lähes. Käyn myös viemässä kynttilän poisnukkuneiden haudalle. Ehkä huonoin vaihtoehto yksinäiselle on, että jää sänkyyn peiton alle murehtimaan tilannetta. Energiakriisi on monimutkainen paketti, johon ei ole helppoja ratkaisuja. Jos nautit ulkoilusta, niin mene lenkille. Ilkka Mäkinen, Lempäälän Joulu 2022 ENERGIAMARKKINA ON RIKKI E urooppalainen energiakriisi on pakkasten saapuessa puheenaihe numero yksi. Eurooppalainen energiaomavaraisuus on näyttänyt haavoittuvuutensa Venäjä-riippuvuudessaan. Syitä on monia. Saunan lämpö rentouttaa ja tuo ainakin minulle onnellisuuden tunteen. tätä mieltä Tiedossa joulu yksin. Voit myös tehdä jouluruokaa ja herättää makuaistit. Kiitos vesilahtelaiselle pikkupojalle, joka keksi alkuaan minulle tämän loistavan ”taiteilijanimen”, KirkkoHarri. Yksikin myönteinen ihmissuhde voi katkaista yksinäisyyden kierteen ja kannatella eteenpäin elämässä. Voit silti nauttia siitä! Saksankielisen häärunon alussa on Christina Stenbockin monien arvonimien joukossa mm. Jouluun liittyy vahvoja odotuksia. Itseään ei kannata soimata yksinäisyydestä, vaan hyväksyä se ja olla armollinen itselleen. Gabriel Kurjella taas titteleinä mainitaan Lempäälän vapaaherra (Freyherrn zu Lempele) sekä Laukon ja Tottijärven herra (herrn zu Lauko und Tottejerffen).
jotta voimme toteuttaa toiveesi. 18.12. www.makelankukka.fi Avoinna ma-pe9-19, la 8.30-18, su 9-17 Voit ostaa kukat myös verkkokaupastamme, myös kotiin toimitettuna! Lahjakortti on myös mieluinen lahja! Tampereentie 455, Lempäälä 050 533 4440 | www.lempiellit.fi Hauskaa Joulua! Vietämme joulua 23.-27.12. Tilaathan omasi ajoissa, viimeistään meillä. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 On joulukukat, asetelmat kauneimmat nyt On joulukukat, asetelmat kauneimmat nyt meillä. Lisätiedot ja yhdistysten hakulomake op.fi/tampere/hyvatyo. jotta voimme toteuttaa toiveesi. Palvelemme jälleen 28.12.2022 OP Tampere Hyvä työ -lisälahjoitus haettavissa 50 000 euron lahjoitus Yhdessä yli kaikkien aikojen OP Tampere tukee vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoimintaa Hyvä työ -lisälahjoituksella. Lahjoitus, 50 000 euroa, on nyt OP Tampereen toimialueen yhdistysten, seurojen ja järjestöjen haettavissa. OP Ryhmän omistaja-asiakkailleen teettämän Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksena lasten ja nuorten harrastustoiminta tarvitsee euroja – nyt vieläkin kipeämmin. Hakuaika 14.12.2022-8.1.2023.. Tilaathan omasi ajoissa, viimeistään 18.12
Pirkanmaan yrittäjyys ja elinvoimakunta -kilpailussa Lempäälä on sijoittunut joka kerta mitalisijoille. Kuva: Erkki Koivisto "KIITOS KUULUU MYÖS MAANOMISTAJILLE" Erik Edner -palkitusta lintumies Rainer Mäkelästä tuntuu hyvältä. Järvellä pesivät nykyisin mm. tekokarien ja laatikoiden rakentamista lintujen pesimäpaikoiksi. Ahtialanjärvi on nyt yksi sisämaan parhaista lintupaikoista. Me lokkisaarelaiset haluammekin antaa erityiskiitoksen toimintaamme tukeneille ihmisille ja aivan erityisesti maanomistajatahoille, jotka ovat antaneet meille luvan tehdä tätä työtämme heidän maillaan. Hän arvostaa kovasti mitalia. kuin seudullisten toimijoiden että kunnan luottamushenkilöiden kanssa. Kauppatieteiden maisteri ja insinööri Kari Löytty toimi Lempäälän Kehitys Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Haluamme, että kunta aidosti profiloituu luontokuntana . Mäkelä ja Itkonen ovat tehneet Lokkisaari ry:ssä aktiivista ja konkreettista työtä 22 vuotta. . Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen ovat lintuharrastajia, jotka vaalivat luonnon monimuotoisuutta. Löytyllä on ollut aktiivinen ote yhteistyössä mm. . Tällä kunnan arvokkaimmalla, itsenäisyyspäivänä saadulla huomionosoituksella kunta osoittaa arvostavansa luonnon monimuotoisuuden eteen tehtyä työtä. . Ilman niitä lupia, meillä ei nyt olisi näin rikasta lintujärveä. Suomen runsaimmat naurulokkisekä punaja tukkasotkakannat. Ahtialanjärven alue oli kasvamassa umpeen 2000-luvun alussa, kun vapaaehtoiset lintuharrastajat ryhtyivät lokkisaaren kunnostustöihin. Rainer Mäkelä korostaa olevan myös todella tärkeää saada tunnustusta ja julkisuutta siksi, että näin hälvennetään epäluuloja. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Vuoden 2022 Erik Edner -mitalilla palkitut Tatu Itkonen (vas.) ja Rainer Mäkelä opastavat usein kävijöitä Ahtialan lintutornilla Lempäälässä. Tätä varten ensisijaisesti työtä teemme, sillä luontokato on aikamme pahimpia ongelmia, hän kiittelee. Palkitsemisperusteiden mukaan Kari Löytyllä on ollut suuri rooli erilaisissa elinkeinopoliittisissa mittauksissa, joissa Lempäälä on menestynyt. Yhdistys hoitaa ja kunnostaa Lempäälän Ahtialanjärveä sekä edistää monimuotoisen ja vaateliaan kosteikkolajiston suojelua. Erityisesti järven keskellä oleva kahden hehtaarin Lokkisaari on tärkeä pesimäpaikka ja myös levähdyspaikka monille muuttolinnuille. kunnan ja Lempäälän yrittäjäjärjestön muodostamassa elinkeinopoliittisessa yhteistyöryhmässä samoin Erik Edner palkittu, entinen Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kari Löytty Lempäälän hankintamessuilla. Maanomistajat ovat siten aivan ratkaisevassa roolissa, kun luontokatoa pysäytetään. Hän korostaa kunnan myöntämisperusteissa todettavan, että tunnustus tulee kunnan ja kuntalaisten eteen tehdystä työstä. että täällä on hienoja vierailukohteita, jotka antavat hyvän mielen ja innostavat ihmisiä arvostamaan luontoa yhä enemmän. Kuva: Erkki Koivisto Erik Edner -mitalit lintuja elinkeinomiehille Lempäälän kunta jakaa vuosittain Erik Edner -mitalin politiikan, kulttuurin ja talouden alalla Lempäälän hyväksi työtä tehneelle yksityiselle tai yhteisölle. Löytyn toimitusjohtaja-aikana Lempäälän Marjamäen yritysalue laajentui merkittävästi. Näin se myös on. Työhön on kuulunut mm. TeksTi: Erkki Koivisto. Tänä vuonna numeroidun mitalin saa Tatu Itkonen ja Rainer Mäkelä Lokkisaari ry:stä sekä Kari Löytty. Mitalit ojennetaan perustelujen mukaan upeasta vapaaehtoistyöstä Ahtialanjärven ja sen linnuston hyväksi
Liityntäpysäköinti on rajattu molemmilla alueilla 12 tuntiin. Hallintojohtajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi on tulossa 5 175,75 euroa kuukaudessa. – Valtuustoaloite laittoi suunnitelmat hetkellisesti jäihin, siksi aikaa, kun sen vaikutuksia tarkasteltiin, mutta aloite ei lopulta muuttanut jo aiemmin tehtyä päätöstä, Rasmus Nousiainen toteaa. Tenniskenttien kohdalle tehtävän radan rakentaminen on viivästynyt valituksen vuoksi. jsp TeKsTi: Katariina Rannaste Vesilahden hallintojohtajan virkaan tuli määräaikaan mennessä 19 hakemusta, joista yksi perui. Akaalainen Susanna Hokkanen on Humppilan kunnan hallintojohtaja sekä vs. Lisäksi Piippokeskuksella asioiville ei löytynyt vapaita paikkoja. Liityntäpysäköintiä kun käytettiin tiettävästi myös asukasparkkina. Liikennemerkit muuttuivat tänä syksynä Lempäälän keskustassa Kuusitien ja Piippokeskuksen pysäköintialueilla. Hankinta jouduttiin syksyllä keskeyttämään ja kilpailuttamaan uudelleen. TeKsTi: Katariina Rannaste Uusia paikkoja liityntäpysäköintiin, vaikkakin rajoitetusti Hakkarin hiekkakentällä luistellaan lähiviikkoina Kentän jäädytys aloitetaan ennen joulua Hakkarin ulkojäillä luistellaan lähiviikkoina. – Silmämääräisesti arvioiden tilaa on enemmän kuin aiemmin, Nousiainen sanoo. 12 tunnin aikarajoitusta tarkasteltiin Piippokeskuksen osalta uusiksi syksyllä, kun Heikki Havukainen (sd.) valtuustoaloitellaan vaati aikarajoitteiseen liityntäpysäköintiin siirtymistä keskeytettäväksi. – Nysselippu käy edelleen Tampereella lippuna esimerkiksi ratikassa, kunhan 90 minuutin voimassaolo ei ylity ja valittuna on A–C-vyöhykkeiden lippu. Liikennemerkkimuutoksilla kunta pyrki selkiyttämään pysäköintiä, sillä Piippokeskuksella ja Kuusitiellä oli epäselviä ja tulkinnanvaraisia merkintöjä. Haastateltaviksi etenivät Maija Sieppi, Olli-Pekka Salminen, Susanna Hokkanen ja Juha Sandberg. Rekrytoinnissa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. ja 9.-luokkalaisista ei syö koululounasta päivittäin. Kentälle tehtiin syksyn aikana tekonurmikentän pohjatyöt. – Oppilaat syövät hyvin. Kahden tunnin aikarajoitus tuli uutena myös Kuusitielle, alueen alkupäähän, jossa pysäköinti oli aiemmin kokonaan kielletty. Kyselyn tulokset perustuvat oppilaiden vastauksiin. Jos jäille kutkuttaa päästä jo aiemmin tai esimerkiksi joulun aikaan, on jäähallissa tarjolla yleisöluisteluvuoroja. Juuti arvioi, että kentän jäädytys aloitetaan ennen joulua. Kunta yrittää löytää liityntäpysäköintiin soveltuvia paikkoja keskustasta, vaikka se tiiviin rakentamisen vuoksi haastavaa onkin. Paikkoja tosin on suhteellisen rajoitetusti, Nousiainen kertoo. – Ruoan tilaaminen loppui Wilma-viestiin, rehtori Anna-Maija Hakuni-Luoma sanoo. Nousiainen vinkkaa, että rautatieasemalle voi mahdollisuuksien mukaan saapua myös bussilla, ja että Nysselippu käy kaikissa junissa, myös kaukojunissa, kunhan muistaa laiturilla leimata lipun. Hakuni-Luoma kannustaa syömään kouluruokaa. Lempäälän kunnan liikenneinsinööri Rasmus Nousiaisen mukaan aikarajoitus on purrut tilanpuutteeseen. Liityntäpysäköintiä pyritään asemanseudulla kehittämään edelleen. Kunta asensi Piippokeskuksen hiekkakentälle merkit, joilla pysäköintiaika on nyt rajattu kiekolla kahteen tuntiin. Tuskin kukaan haluaa vieraita ihmisiä tai ylimääräistä liikehdintää koululle, hän toteaa. Haastattelujen perusteella työryhmä kutsui hallintotieteen maisteri Susanna Hokkasen henkilöarviointiin ja päätyi esittämään Hokkasta uudeksi hallintojohtajaksi. Eli yhdellä ja samalla lipulla voi samalla hinnalla matkustaa bussissa, junassa ja ratikassa, hän nostaa esiin. TeKsTi:Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Ruokalähetyksiä alkoi ilmestyä Kanavan koululle tänä syksynä, kun oppilaat tilasivat hampurilaisia ja pitsaa. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan liki 40 prosenttia lempääläisistä perusopetuksen 8. kunnanjohtaja. Kouluruoka maistuu Anna-Maija HakuniLuoman mukaan oppilaille kohtuullisen hyvin. Kentän pohjana on entiseen malliin jäähallin viereinen hiekkakenttä. – Lempäälän Aleksin eli vanhan kirjaston ja OP-Centerin välisellä katuosuudella on jo uusia paikkoja, jotka ovat käytettävissä liityntäpysäköintiin, mutta kovin moni ei ole vielä löytänyt niitä. Kunnanhallitus tekee valinnan 15. Luistelu siirtyy ensi vuonna uudelle tekojääradalle. Ajankohtaiset tiedot kenttien avautumisesta päivitetään mSki-palveluun: http:// www.mski.fi/lempaala/main. – Hakkarin hiekkakentän loppukatselmus suoritettiin viime perjantaina ja keskiviikkona saimme luvan jäädytyksen aloittamiseen, kertoo liikuntapäällikkö Sari Juuti Lempäälän kunnasta. – Selvitämme myös mahdollisuuksia yhdistää liityntäpysäköinti VR:n junalipulla tai esimerkiksi Nyssen matkakortilla toimivaksi, hän mainitsee. Oppilaat tilasivat koululle hampurilaisia, pitsaa ja karkkia Lempäälään syyskuussa rantautuneen ruuan kuljetuspalvelu Woltin kautta. Rekrytointityöryhmä haastatteli neljä hakijaa. Maksuton kouluateria on hänen mukaansa tärkeää myös tasa-arvon näkökulmasta. TeKsTi: Seppo Kummala Susanna Hokkanen on vahvoilla hallintojohtajaksi. – Kaikille on tarjolla maksuton ateria, kunnioitetaan sitä, hän sanoo. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Oppilaat tilasivat hampurilaisia ja karkkia kouluun ”Kaikille on tarjolla maksuton ateria, kunnioitetaan sitä” Kanavan koululla havahduttiin tänä syksynä ruokalähetyksiin. joulukuuta. Tapauksia tuli ilmi muutama, kun koulun rehtori lähetti huoltajille oppilashallintojärjestelmä Wilmassa viestin, että he olisivat tietoisia asiasta. Toki on ruokia, jotka eivät kiinnosta ja sitten on ruokia, jotka kiinnostavat, hän sanoo. – Nuoret ovat tietoisia ruuan tilaamisen kustannuksista ja kuljetusten aiheuttamasta häiriöstä
uutiset Vedenkorkeudet pääosin tavallista alempana Mahdollinen sähköpula voi näkyä vesistöjen säännöstelyssä Tavallista kuivempi vesitilanne jatkuu Etelä-Pirkanmaalla. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 . Pelastuslaitos hälytettiin paikalle Lempäälän Ideaparkin läheisyyteen Hulikanperälle kello 11.30. TeksTi: Erkki Koivisto ”Karholannokan kaavoittaminen ei olisi kunnalle kannattavaa” Vesilahden kaavatoimikunta ehdottaa torstaina 15. elokuuta palauttaa Karholannokan asemakaavamuutosasian valmisteluun. Myös kaikki lamput lukuun ottamatta hehkuja halogeenilamppuja luetaan sähköja elektroniikkalaitteiksi. . joulukuuta kaksi liikenneonnettomuutta. Mahdollinen vedenkorkeuden laskeminen tehdään talven lumitilanne sekä säännöstelyn lupaehdot huomioiden. Jäiden syntymistä salmipaikoissa edistää virtausten vähäisyys. Kaavatoimikunta päätti edellisessä käsittelyssään 29. Irtoparistot ja -akut eivät kuulu SER-keräykseen. TeksTi: Erkki Koivisto Mopoauto ojaan katolleen, auto osui valotolppaan Lempäälässä sattui keskiviikkona 7. Toinen onnettomuus tapahtui Sääksjärvellä kello 19.30 maissa, kun mopoauto ajoi tieltä ojaan ja kierähti katolleen. Mikäli poikkeuksellisiin juoksutuksiin turvaudutaan, se voi näkyä myös Vanajavedellä. TeksTi: Katariina Rannaste Neljälle apuraha oppikirjatyöhön Suomen tietokirjailijat ry jakoi joulukuussa 2022 apurahoina runsaat kaksi miljoonaa euroa 572 hakijalle luovaan tietokirjalliseen työskentelyyn. Järviin on alkanut jo muodostua jääkansia. Tarpeetonta vedenkorkeuden laskemista ei tehdä. Keräyspisteet vastaanottavat vain kokonaisia laitteita. joulukuuta saaneet paikoin jääpeitteen. Myös sähkökiukaat, lämminvesivaraajat ja muut talotekniset sähkölaitteet ovat SER-laitteita. Kuten tavallisenakin talvena, on Vanaveden ja muidenkin säännösteltyjen järvien rannoilla huomioitava vedenpinnan mahdollinen talviaikainen alentuminen ja huomioitava, ettei vene pohjaan osumisen seurauksena pääse vaurioitumaan. . Käytöstä poistetut sähköja elektroniikkalaitteet ovat sähköja elektroniikkalaiteromua. Kodin yleisimpiä sähköja elektroniikkalaitteita ovat muun muassa kodinkoneet, kellot, tietokoneet, tulostimet, kännykät, televisiot, viihde-elektroniikka, kamerat, lamput, valaisimet ja sähkötyökalut. Mahdollinen sähköpula saattaa näkyä tulevana talvena myös Vanajavedellä, sillä Vanajaveden juoksutuksen väliaikaisella lisäämäisellä on mahdollista tukea Kokemäenjoen vesivoiman tuotantoa. Pirkanmaan ELY-keskus säännöstelee Vanajaveden vedenkorkeutta Herralanvirran padon ja Lempäälän kanavan avulla. Talven ja kevään mahdolliset tulvat on syytä huomioida vetämällä veneet ja siirrettävät laiturit kuivalle maalle tarpeeksi kauas rantaviivasta myös säännöstelemättömillä järvillä. Käytöstä poistettuja sähköja elektroniikkalaitteita otetaan vastaan maksutta alueellisissa SER-keräyspisteissä. Mopoautossa oli vain kuski, joka ei loukkaantunut ulosajossa. Tontin kauppahinta on 72 000 euroa. Toisaalta näin pystytään paremmin varautumaan mahdollisiin tuleviin tulvatilanteisiin. Hakemuksia lähetettiin yhteensä 863 kappaletta. Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata vesi.fi -palvelussa. Pelastuslaitos jäähdytti säiliön roskamassaa vedellä. SÄHKÖJA ELEKTRONIIKKAROMU, SER SER tulee sanoista sähköja elektroniikkalaiteromu. Kaavatoimikunnan mukaan Narvassa sijaitsevan Karholannokan asemakaavan muutos ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukainen eikä kaavataloudellisesti kannattava hanke, koska on todennäköistä, että asemakaavamuutoksen myötä kunnalle ei syntyisi riittävästi rakennuspaikkoja kattamaan edes kaavoituksen kustannuksia. TeksTi: Erkki Koivisto Lempäälässä Herralanvirran rannat ovat jo 2. Ajoittain suuret virtaamat sekä vedenkorkeuden laskusta aiheutuva virtauspinta-alan pieneneminen voivat heikentää jäitä sielläkin, missä jää on tavallisina talvina tai aiempina päivinä kestänyt, muistuttaa vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen. joulukuuta kierroksella keräämässä jätteitä, kun kuski huomasi jätteen seasta tupruttavan savua. Vaihteleva juoksutus Vanajavedestä voi myös vaikuttaa Pyhäjärven jäätilanteeseen. Pirkanmaan Jätehuolto rakentaa tontille alueellisen jäteaseman valvontarakennuksiseen sekä vaarallisten jätteiden ja SERjätteiden vastaanoton. – Säiliössä savutti jokin, tarkkaa tietoa ei ole, että mikä, mutta kyty saatiin sammumaan, päivystävä palomestari Risto Salonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta totesi. Tarvittaisiin merkittäviä vesisateita tai sulamisvesiä, jotta virtaamat Vanajavedellä kasvaisivat tavanomaiselle tasolle, toteaa vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Syksyn apurahat on myönnetty tietotai oppikirjojen käsikirjoitustyön aikaisiin elinkustannuksiin, ei itse työstä aiheutuviin kuluihin. Asemakaavaa koskevan ehdotuksen oli tehnyt maanomistaja. Myös huomattava osa kaupoista vastaanottaa sähköja elektroniikkalaiteromua. Sähköja elektroniikkalaitteiksi luetaan kaikki laitteet, jotka toimiakseen tarvitsevat sähkövirtaa, akkua, paristoa tai aurinkoenergiaa. Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt varata Pirkanmaan Jätehuollolle noin 8 000 neliömetrin suuruisen yritystontin nykyisen jäteaseman ja Lekitekin varikon eteläpuolelta Moisiolammentieltä läheltä rautatietä. TeksTi: Katariina Rannaste Jäteauto savutti Lempäälässä – säiliössä kyti Jäteauto oli torstaina 8. Säännöstelty Vanajavesi on ajankohdalle tavanomaisella korkeudella, mutta vähäisestä tulovirtaamasta johtuen juoksutus Vanajavedestä Pyhäjärveen on melko vähäistä. Syksyn 2022 apurahan sai neljä lempääläläistä tietokirjailijaa: Jukka Kohtamäki Vipu Kertaus, lukion fysiikan kertausmateriaali (1 500 euroa), Helka Lempilä, Aivot – Terveinä käyttöön 8 (2 000), Marjo Tavast, Sosiaalipsykologisia ilmiöitä (2 000) ja Riikka Vaitniemi Loisto 9, digiopetusmateriaali (2 000). joulukuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että Karholannokan kaavaehdotus hylätään. TeksTi: Erkki Koivisto Hakemuksia lähetettiin yhteensä 863 kappaletta.. Rakennusoikeutta on 4 000 kerrosneliömetriä. Kuva: Niko Nurhonen / Pirkanmaan ELY-keskus Moision jäteasema laajentamassa Pirkanmaan jätehuolto Oy laajentaa jäteasematoimintaansa Lempäälässä Moisiolammentiellä. Pienissä säännöstelemättömissä järvissä vedenkorkeudet ovat jääneet pääosin ajankohdan keskimääräistä matalammalle. Rakentamisen on määrä alkaa viimeistään vuoden 2024 loppuun mennessä. Kello 17 aikaan henkilöauto törmäsi valotolppaan Ideaparkin lähellä Kalliokummuntiellä.Törmäys ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta valotolppa ja auto vaurioituivat. Alustavien selvitysten mukaan kaikki alueen maanomistajat eivät halua, että alueen kaavaa tehostettaisiin asumiselle
Kaikissa ovat aika samat toiminnallisuudet, mutta Sähköseurannassa on saatavilla hieman laajemmin myös tilastoja, sähköjärjestelmän tilatietoja ja laskuri eri kodinkoneiden käyttöön. Tuulisilla säillä sähköä riittäisi taas tuhlattavaksi asti. Kun he lopulta näkevät, mitä ulkopuolella on, aurinko sokaisee heidän silmänsä ja he haluavat palata pimeyteen. Siksi on rauhoittavaa tukeutua vanhoihin viisauksiin. Ei minulla ole varaa maksaa älyttömiä sähkölaskuja tai lämmittää omakotitaloamme niillä hinnoilla, mitkä nykyisissä määräaikaisissa sopimuksissa ovat voimassa. Itseä viisaampia pidetään uhkana, jotka halutaan sopivan tilaisuuden tullen lytätä. uutiset Kirjoittajan nimi Kuvaus Kolumni Hullu vuosi 2022 Historia tuntee joitakin hulluja vuosia kuten 1968. Se oli siis hullu vuosi, mutta sama nimitys sopii myös vuodelle 2022. Kirjoittaja ihmettelee muotisanaa ”aidosti” Pörssisähkö edellyttää kulutuksen seurantaa Sähkön hinta on historiallisen korkealla ja moni on viimeisen vuoden aikana siirtynyt pörssisähköön. Niissä ihmisiä ei haluta päästää luolasta pois näkemään, mitä muualla tapahtuu. Hänen mukaansa luolaan kahlitut ihmiset luulevat, että se on ainoa todellisuus. Omassa joukossa on paljon turvallisempaa. Siellä on miellyttävämpää, ja he ovat tottuneet siihen. TeksTi: Annika Pusa KUVAT: Maarit Lakkala Ilmaja vesilämpöpumpun käyttöpaneelissa näkyy viikkoajastin, joka ajoittaa sähkönkulutusta halvemmille tunneille aamuyön korkeammilla tavoitelämpötiloilla.. Monilla johtajilla on tästä opittavaa, kun asenne saattaa olla ihan päinvastainen. Itänaapurimme oli silloinkin keskeisessä roolissa, kun Tshekkoslovakia miehitettiin Varsovan liiton sotilaiden ja panssarivaunujen voimin. Kuitenkin vasta aamuyön tunteina kulutus on selvästi pienempää ja lähes poikkeuksetta kaikki vuorokauden edullisimmat tunnit osuvat yöllä yhden ja aamukuuden välille. – Ilmaisia kännykkäsovelluksia ovat esimerkiksi Fingrid tuntihinta, Spot.ti ja Sähköseuranta. Marginaalista Lempääläinen Raine Lakkala vinkkaa tapoja seurata sähkön tuntihintoja Raine Lakkala asettaa sähköautostaan latausajastuksen pörssisähkön edullisille tunneille. Sähkölaskua voi pienentää ajoittamalla esimerkiksi saunomista tai pyykinpesua ajankohtiin, jolloin sähkön hinta on alhaisempi. Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava joka hetki tasapainossa ja mitä enemmän sähköä joudutaan tuottamaan fossiilisilla polttoaineilla, sitä kalliimmaksi tuntihinta nousee. Näiden filosofien ajatukset loivat monelta osin perustan länsimaiselle koulutukselle ja politiikalle. – Minulla on kalleimpanakin kuukautena jäänyt toteutunut keskihinta vielä alle 20 sentin kilowattitunnilta. Kilpailua on myös oman puolueen sisällä, koska lähimmät ovat vaarallisimpia. Tavallisen ihmisen on vaikea edes ymmärtää, mitä kaikkea on tapahtumassa. – Kun kyse on pörssisähkösopimuksista, erot sähköyhtiöiden välillä ovat varsin pieniä. Esimerkiksi lokakuu jäi alle 11 sentin. Päättäjille Platonilla on tarjolla tärkeä ohje: ”viisas haluaa olla aina itseään viisaamman kanssa”. Jos esimerkiksi asuu omakotitalossa, jonka vuosikulutus on 20 000 kilowattituntia, marginaalin vaikutus on hyvin pieni, oli marginaali sitten 0,25 senttiä tai 0,50 senttiä kilowattituntia kohden. Lakkala on Kuljussa asuva autonkuljettaja ja Lempäälän Energian hallituksen jäsen. Platon oli viisaampi. Hänen mielestään oli tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, joilta voisi oppia jotain. Nord Pool on Keski-Euroopan ajassa, joten kellonajat näkyvät tunnin jäljessä. Tämä sopii hyvin myös nykypäivään. Entä minkä sähköyhtiön kautta pörssisähkösopimus sitten kannattaisi ottaa. Ja mikä nykypäättäjien on hyvä huomata: Platon sanoi oppivansa myös heiltä, jotka eivät olleet hänen kanssaan samaa mieltä. Myös diktatuureihin luolavertaus sopii. Samana vuonna tapahtui myös paljon muuta: Martin Luther King ja Robert Kennedy murhattiin, oli Biafran sota ja sen aiheuttamat nälkäkuolemat, My Lain verilöyly Vietnamissa ja niin edelleen. Monet ihmiset haluavat olla samanmielisten kanssa yhteisessä kuplassa, ja on vaarallista lähteä tapaamaan toisinajattelijoita. Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat heiluvat 40 ja 50 sentin hinnoissa, määräaikaiset taas 30 sentin kieppeillä. – Kun siirtää kulutusta halvemmille tunneille pääsee helposti kymmeniä prosentteja alle kaikkien tuntien keskihinnan. Pahimmillaan katkaistaan kaikki yhteydet ulkomaailmaan, jotta ihmiset eivät saisi vaarallisia ajatuksia. Hän on pohtinut sähkönkulutukseen liittyviä asioita paljon ja perehtynyt eri vaihtoehtoihin niin vapaa-ajallaan kuin osana luottamustointaan. Kansalaisen kannalta on kuitenkin ikävintä, että toisten puolueiden edustajien hyvätkin ajatukset tyrmätään. Tuomiota perusteltiin Sokrateen oletettujen pakanallisten teorioiden levittämisellä. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 . Virka-aikaan kulutus nousee valtakunnan tasolla, kun teollisuus, kaupat, virastot ja muut tahot tarvitsevat sähköä. Lisää yhtäläisyyksiä nykypäivään: Platon ihaili suuresti Sokratesta, ja tämän kuolemantuomio tuntui hänestä epäoikeudenmukaiselta. Platon oli antiikin kreikkalainen filosofi (427 – 347 eaa.), Sokrateen oppilas ja Aristoteleen opettaja. Toisaalta ihan kello-ohjauksillakin pääsee pitkälti samaan, kun tuntihintoja jaksaa seurailla. tulee kuukautta kohden maksettavaa vain muutamia euroja. Mitä tapahtuukaan tällä hetkellä esimerkiksi Venäjällä, Kiinassa ja Iranissa. Raine Lakkala vinkkaa monia tapoja seurata sähkön tuntihintoja. Politiikassa tämä näkyy selvästi. Platonin mielestä hän esitti vain vaihtoehtoisia ajatuksia, joita ei hyväksytty. – Perheeseeni kuuluvat vaimoni lisäksi neljä lasta. Sen jälkeen sanottiin, että maailma ei ollut enää entisensä. Historiankirjoittajat tulevat antamaan tälle ajalle vastaavan nimityksen. Platonin tunnetuin ajatus lienee luolavertaus. Monilla perinteiset yösähköohjaukset kytkeytyvät päälle kymmenen aikaan illalla, mutta silloin sähkönkulutus on valtakunnallisesti usein vielä korkealla. Sitä paitsi ne tuntuvat edelleen ajankohtaisilta. Kuukausimaksut ovat pääsääntöisesti muutaman euron sisällä ja pörssin tuntihinnan päälle lisättävät marginaalit ovat vain sentin osia kilowattituntia kohden. Tuntihintojen mukaan toimivia automaatioratkaisujakin alkaa olla paljon tarjolla, niin kaupallisena kuin tee se itse -pohjalta. – Usein kotitaloudet käyttävät kodinkoneita juuri alkuillasta. Mutta silti heidän käsityksensä todellisuudesta on muuttunut. – Myös kodin lämmitystä kannattaa ajastaa edullisemmille tunneille, samoin vaikkapa kotitalousveden lämmitystä tai sähköauton lataamista, Lakkala sanoo. Pörssisähkö on tunnetusti usein edullisimmillaan yöaikaan. Netissä seuraavan päivän verottoman hinnat näkyvät ensimmäisenä sähköpörssi Nord Poolin sivuilla. Lempäälässä asuva Raine Lakkala on yksi heistä. Pörssisähkö on selkeästi edullisin, jos yhtään pystyy ajoittamaan kulutustaan ja seuraamaan tuntihintoja, Lakkala toteaa. YLEn teksti-tv:n sivulta 189 hintoja voi myös seurata
klo 17.30 2. Seurakunta haluaa tukea sinua arjesta selviytymisessä. Pe munkkeja, la vohveleita. Kauneimmat joululaulut –yhteislaulutilaisuudet: La 17.12. Kiitos Lempäälän kotihoidolle ja Himminkodon M2 henkilökunnalle Tatun hyvästä hoidosta. Ne ovat myös asioita, joita kuka tahansa voi edistää omassa ja toisten ihmisten elämässä. Harkinnanvaraista apua arjesta selviämisen haasteisiin (mm. Monenlaiset huolet roikkuvat huomisen yllä. Kiittäen ja kaivaten Hannu ja Leena Heikki ja Taina Mika Joni, Anu ja Eemeli Tiina, Konrad, Jenna ja Julia Kari ja Heidi Tuomas Kalevi sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. To 22.12. Adventtikynttilöiden symboliikka osuu ja uppoaa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Tällä viikolla: Ke 14.12. Ke 21.12. Tervetuloa! Muut seurakunnat Maailmamme on juuri nyt mustempi ja masentavampi kuin aikoihin. 040-804 9109 tai minna.alajoki@evl.fi tai khra Harri Henttinen p. fi/srk/lempaala/url/j3fM7w8s5F, tied. henriikka.tarri@evl.fi, p. viim. Tuo säilyvää ruokaa, lasten lahjoja ja hygieniatarvikkeita esim. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: p. klo 10 Tapaninpäivän ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa. klo 14-17 niille, jotka eivät halua olla vain kotona. 16.12. Tuo säilyvää ruokaa, hygieniatarvikkeita ja lasten lahjoja seurakunnan toimipisteisiin niiden aukioloaikoina. To 15.12. Kastetut: Elsi Alina Enbuske, Enna Emilia Järvinen ja Jami Oliver Varpukoski. Ma 26.12. Myös keskusteluapua on tarjolla. Kolmannen adventin rakkauden kynttilän soisi luovan lämpöään niin yksinäisille ja kaipaaville, kuin heille, joilla on kaikkea yllin kyllin. Vapaa pääsy, maksullinen ohjelma. To 15.12. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla MUISTOKIVI OY M. Sari p. Tied. 03 289 5111 Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. https://www.mvsoy. Sääksjärven Sataman joulupäivä 25.12. ruokatai muut välttämättömät hankinnat, kodin välttämättömät laskut, lasten/nuorten harrastuksista ja opinnoista aiheutuvat kulut) on tarjolla Vesilahden seurakunnan diakoniarahaston kautta. klo 10 Joululaulujumalanpalvelus LuonnonHelmassa Onkemäellä. klo 18 Äijien Jäkä Jäkä –ryhmä pappilassa. klo 21-23. Vapaa pääsy. Kuollut: Kaisa Ilona Niemelä 95 v, Tatu Pietari Ulkoniemi 90 v, Pirkko Annikki Lindqvist 88 v ja Veli Esko Seppä 75 v. klo 21-23 Jouluyön musiikkia kirkossa. 040 849111. Yli-Knuuttila (laulu), P. klo 16-18 Rukouspysäkki kirkossa, paikalla kuuntelija. 6.11.2022 Lempäälä Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Ke 14.12. Omat, ehkä synkätkin pohdintansa tulevasta kävi myös Joosef päättäessään purkaa sopimuksen avioliitosta Marian kanssa. Luettu ja muistettu kirkossa su 11.12. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Sääksjärven Satamassa. To 15.12. Ma 19.12. klo 18 Miesten A-Men saunailta Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247) To 15.12. asti Välitämme jouluiloa vähävaraisille. (03) 618 4411 Mika Kaila 050 574 3803 HAUTAKIVIÄ netissä www.lvs.fi tai sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi Voit jättää kuolinilmoitukset helposti. Pe 6.1.2023 klo 18 Pekka Murron konsertti ”Sydäntalvella” kirkossa. klo 16 Uniryhmä ja hikipiiri Kuljun Majakassa. Tilaisuus on maksuton. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta, Harri Johansson, Eija Tauren. Diakonian joulukeräys on käynnissä 19.12. 15.12. ti ja to klo 1012 soittamalla p. klo 16 Joulujuhla kaikille. klo 14 Toimela-talossa Sääksjärvellä (Asuntotie 10). Hänen yöhönsä ilmestyi enkeli, viestintuoja: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää…” Juuri tämän joulun alla on adventtikynttilöiden sytyttäminen tuntunut erityisen merkitykselliseltä. Sähköinen ilmoittautuminen viim. Katso lisää srk-palstalta! Katso lisää srk-palstalta! Kiviveistämö J.E. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. La 24.12. klo 20 Uudenvuoden kivisakastihartaus kirkon vieressä kivisakastissa. Vapaa pääsy. 0400 419 096. klo 16 Jouluaaton hartaus kirkossa. Nuo kynttilöihin liitetyt merkitykset kertovat siitä, mitä Jeesus – ihminen ja Jumala, toi mukanaan syntyessään hämärään talliin. Ira Sirkiä, p. Ensi viikolla ja tulevaa: Ma 19.12. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. Onkemäen kyläkerho tarjoaa kirkkokahvit. Su 26.12. Päivän Sana: ”Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien”. Mukana J. 85:14. klo 18 Avoin joululaulumessu Kivala-kodissa, Kipinät-kuoro (Hauralantie 48) To 22.12. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 18.12. klo 18.30 Kamarikuoro Pyhän Birgitan Laulajien joulukonsertti kirkossa. Ohjelma 10 € lempaalanseurakunta.fi Kolmannen kynttilän aikaan Perinteinen joulujuhla La 17.12. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Niin että ympärillämme olisi yhä enemmän arjen enkeleitä, jotka kuiskaavat: ”Älä pelkää, Jumala on meidän kanssamme.” Hanna Autio Kanttori ja varhaisiän musiikkipedagogi, jonka lempiasioita ovat uuden oppiminen, käsityöt ja kirkkoisät Rakkauden kynttilä Katso ajantasaiset tapahtumatiedot: lempaalanseurakunta.fi. To 15.12. Vesilahden kirkossa Jouluyön musiikkia la 24.12. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. klo 16.30 Sataman käsityöpiiri Satamassa. Tarkasta ajat ja paikat srk-palstalta ja tule mukaan laulamaan! Sääksjärven Sataman joulupäivä 25.12. 3.4.1932 Rovaniemi mlk k. klo 18 Savienkeleiden siunaushetki Savipaja Samotissa. sosiaalitoimen kanssa. 040 804 9131, ira.sirkia@evl.fi Diakonian joulukeräys 19.12. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Apua saatavissa: Ihmiselämän erilaiset kriisit näkyvät perheiden ja perheettömienkin ihmisten arjessa monella tavalla. Ke 28.12. klo 13 Kahvila Olkkarissa (Tampereentie 4) Ke 21.12. Ota yhteyttä: Diakoniatyöntekijä Minna Alajoki p. 040 804 9130. klo 8 Jouluaamun kirkko kirkossa. klo 18 Saksofoniyhtye Harmonian joulukonsertti kirkossa. 0400-419 096, mukaan mahtuu 40 ensimmäistä. Liuha. klo 11.15-13 Vähävaraisten ruokailu srk-talolla. Su 25.12. 0408049108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Vesilahden srk Rakkaamme Tatu Pietari ULKONIEMI s. laulaja Juha Yli-Knuuttila. klo 16.30 Kehonhuoltoa hengellisen live-musiikin säestyksellä Satamassa. Jouluruokailu, yhdessä valmisteltua ohjelmaa, hartaus. vuoden isoskoulutus yhteistyössä Lempäälän seurakunnan kanssa. klo 13 Satamamessu Sääksjärven srk-talo Satamassa (Pitkäahteentie 14), Vehviläinen, Pelvola. La 24.12. klo 10 Messu kirkossa, Sirkiä, Pelvola. La 17.12. Tervetuloa seimen äärelle! Musiikkia, yhteislaulua, joulukuvaelma. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Hiljaisia hetkiä . Su 18.12. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. klo 14 Ideaparkin Bläk Boksissa Su 18.12. 050-307 8145. Tied. Mukana mm. 15.12. Ennen avustuspäätöksen tekemistä suoritetaan hakijan elämäntilanteen kartoitus, mitä varten minä KirkkoHarri (=Harri Henttinen) tai Minna (=Minna Alajoki) otamme hakijaan yhteyttä ja sovimme henkilökohtaisesta tapaamisesta. Ps. Lämmin kiitos osanotosta. Niiden ympärilleen levittämä valo on ollut enemmän kuin pelkkää kynttilän valoa. klo 11, ilm. Messun jälkeen klo 14 joulupuuro, vapaaehtoinen maksu. Maksuton tilaisuus on kaikille, jotka eivät halua viettää joulua vain kotona. Su 1.1.2023 klo 10 Uuden vuoden 2023 ensimmäinen jumalanpalvelus pappilassa. Teemme moniammatillista yhteistyötä kunnan mm. Monen arki on muuttanut muotoaan ja tavallisen tasaisen elämän kylkeen on asettunut levoton lepatus ja epävarmuus tulevasta. klo 14 Lempoisten srk-talossa. Korhonen ja P. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta. Seurakuntatoimisto p. Kauneimmat joululaulut soivat Nurmella, Ideaparkissa, Säijässä, Kahvila Olkkarissa, Kivalassa ja Toimela-talossa. klo 18 Kauneimmat joululaulut Rämsöössä Ryhmiksen tiloissa. Kahvila Olkkariin ma-la klo 10-14. 050-5210327 tai harri. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 18.12. klo 14-17 jouluateria ja yhdessäoloa. Ota rohkeasti yhteyttä tapaamisen sopimiseksi! Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Musiikkia: Pe 16.12. klo 16 Nurmen rukoushuoneessa (Nurkkilantie) Su 18.12. Avun saaminen ei edellytä seurakunnan jäsenyyttä. Avustus on harkinnanvarainen, kertaluonteinen ja perhetai henkilökohtainen. 050 544 3481 Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/ lapsille-ja-lapsiperheille Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12: p. Tuomasjoulu Vanhassa pappilassa diakonian asiakkaille pe 23.12. klo 14 Perinteinen joulujuhla Lempoisten srk-talossa, seimikuvaelma, musiikkia, yhteislaulua, joulupuuroja torttukahvitarjoilu. La 31.12. lempaalanseurakunta.fi Kamarikuoro Pyhän Birgitan laulajat Perinteinen JOULUKONSERTTI Synnytti piltin Beetlehem Pyhän Birgitan kirkossa lauantaina 17.12.2022 klo 18.30 johtaa Olli-Taavetti Kankkunen Pietari Korhonen, urut ja piano Vapaa pääsy. Su 18.12. klo 12 Eläkeikäisten Lempoisten päiväpiirin ja Kuljun kulkusten joulujuhla Lempoisten srk-talossa. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. Lempäälän srk Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Niin että toivo, rauha, rakkaus ja ilo enenisivät maailmassa. asti. klo 12 Tapaninpäivän Jumalanpalvelus, Harri Johansson. Tänään, neljäntenä adventtisunnuntaina syttyy liekki ilon kynttilään. La 17.12. Toimintaa ja tapahtumia: Ke 14.12. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina sytytetyn toivon kynttilän ja toisena syttyneen rauhan kynttilän kohdalla rukoukset suuntasivat sinne, missä rauha on haave ja toivo koetuksella. Pe 6.1.2023 klo 10 Loppiaisen ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa. henttinen@evl.fi . klo 16 Säijän monitoimitalossa (Säijärventie 89) Ma 19.12. Ilm. Ilmoittaudu musisoimaan Sadulle: satu.sointu-siltanen@evl.fi tai p. sähköisesti seurakunnan verkkosivuilla viim. To 15.12. Joulupuuroa ja torttukahvit. Taloudellisia haasteita voi aiheutua monesta syystä
9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 2023 JÄÄKIEKON MM-KISOJEN PÄIVÄLIPUT OVAT NYT MYYNNISSÄ! 2023.IIHFWORLDS.COM/LIPUT GOVERNED BY OFFICIAL MAIN SPONSOR
pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA NOUTOPISTE: AKAAN LUKKO OY, PUISTOKATU 2, LEMPÄÄLÄ VOIT TILATA TUOTTEITA VERKKOKAUPASTA RAHTIVAPAASTI NOUTOPISTEESEEN! • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Ilmainen puhelinneuvonta. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Kaikki rodut . krs. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . p. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. (ajanvarauksella) Puh. Avaimet . MYYNTI ASENNUS HUOLTO. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. p. tammerkone.fi Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi VARAA MAKSUTON KARTOITUS: 050 0410799 AVAIMET KÄTEEN RAHOITUS ASENNUS KOHTI LOISTAVAA KOTIA! powerofsun.fi www.silverrent.fi info@silverrent.fi Ideaparkinkatu 11c, 37570 Lempäälä 040 196 6845 • 1+8 hlö pikkubussit • kuorma-autot SilverRent vuokraa: Nuohoojat Kodinkoneet ja kodinkonehuollot 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € Maanrakennus 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Kauneusja Jalkahoitola Satu Äikäs Tampereentie 22, Lempäälä 050 4650 109 tassukkain@ gmail.com KODIKAS JA LÄMMINHENKINEN TILA LEMPÄÄLÄN NURMELLA • Koirille peruskoulutus, ongelmakoiraneuvonta, tukikoirakoulutus, kurssit • Ihmisille suomalainen jäsenkorjaus Pirkkalantie 558, 37500 Lempäälä 040 589 7592 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut Eläin-ja terveyspalvelut. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. AUTOT JA LIIKENNE . 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 PALVELUN PAIKAT Kuljetukset . Tilaushinnat Hinnat sis. Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. Sarjoitukset . KODINKONEHUOLTO. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . Perustettu 1931 Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. . paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 39 € 6 kk 69 € 12 kk 119 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. 8-16.30, p. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh
Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . Ilmainen puhelinneuvonta. Sarjoitukset . Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. tammerkone.fi Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi VARAA MAKSUTON KARTOITUS: 050 0410799 AVAIMET KÄTEEN RAHOITUS ASENNUS KOHTI LOISTAVAA KOTIA! powerofsun.fi www.silverrent.fi info@silverrent.fi Ideaparkinkatu 11c, 37570 Lempäälä 040 196 6845 • 1+8 hlö pikkubussit • kuorma-autot SilverRent vuokraa: Nuohoojat Kodinkoneet ja kodinkonehuollot 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € Maanrakennus 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Kauneusja Jalkahoitola Satu Äikäs Tampereentie 22, Lempäälä 050 4650 109 tassukkain@ gmail.com KODIKAS JA LÄMMINHENKINEN TILA LEMPÄÄLÄN NURMELLA • Koirille peruskoulutus, ongelmakoiraneuvonta, tukikoirakoulutus, kurssit • Ihmisille suomalainen jäsenkorjaus Pirkkalantie 558, 37500 Lempäälä 040 589 7592 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut Eläin-ja terveyspalvelut. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 PALVELUN PAIKAT Kuljetukset . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. AUTOT JA LIIKENNE . 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. p. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Avaimet . . Tilaushinnat Hinnat sis. krs. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 39 € 6 kk 69 € 12 kk 119 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. KODINKONEHUOLTO. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. (ajanvarauksella) Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA NOUTOPISTE: AKAAN LUKKO OY, PUISTOKATU 2, LEMPÄÄLÄ VOIT TILATA TUOTTEITA VERKKOKAUPASTA RAHTIVAPAASTI NOUTOPISTEESEEN! • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Perustettu 1931 Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . 8-16.30, p. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. p. Kaikki rodut . Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh
Samalla palkalla ja nopeasti nousseilla elinkustannuksilla ollaan yhtälössä, jossa selviäminen on monelle vaikeaa, ellei mahdotonta. Lasten ja nuorten hyvinvointi on paljolti meidän aikuisten vastuulla. Yksi asia, joka myös kansalasia korventaa on hyvinvointialueiden johtajien korkeat palkat. Onko nuorillamme riittävästi tilaa elää nuoruuttaan vai täyttävätkö jatkuvat suoritukset heidän elämänsä. Se kertoo tulevana keväänä, millaiseksi Pirkanmaan hyvinvointialuetta palvelurakenteineen suunnitellaan. Kun siirrymme ensi vuoden alusta uuden kunnan aikaan, on meidän huolehdittava siitä, että yhteydet hyvinvointialueeseen ovat saumattomat ja tiiviit. Perussuomalaiset, kärkikaksikkona nuoret sanavalmiit puhujat Miko Bergbom ja Joakim Vigelius, saivat muiden sanaiset arkut aukeamaan. Tuemmeko riittävästi perheitä. Sen sijaan euromääräisesti pienimmistä asioista sanailtiin raikkaasti, jopa provosoiduttiin. Niin hyvin tai huonosti kuin meidän perheemme voivat, voi meidän yhteiskuntamme. Kansalaiset ovat kaikkinensa epäileviä hyvinvointialueen onnistumisesta. Jani Saikkonen eduskuntavaaliehdokas Perussuomalaiset Jänisten ja rusakoiden talvitie kanavan yli Kuva: Raija Lehtonen Aluevaltuuston kuulumiset Aluevaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen Lähipalvelut kuntalaisten suurin huolenaihe Pirkanmaan aluevaltuuston vuoden viimeinen kokous oli 5. Lapset ja nuoret voivat Lempäälässä pääsääntöisesti hyvin. Kohteita, joihin voidaan tarvittavia toimenpiteitä osoittaa tilanteen helpottamiseksi, on paljon, jos vain halua näihin toimenpiteisiin riittää. Nyt pitäisi toimia ripeästi ja kansalaisten hätään on valtion puolelta vastattava. Se venähti lähes yhdeksän tunnin mittaiseksi. Mitä jos asettaisimme tavoitteeksemme, että meillä Lempäälässä lapset ja nuoret voivat selvästi keskitasoa paremmin: meillä olisi Pirkanmaan ja miksei koko Suomen onnellisimmat lapset ja nuoret. Tavoitteemme voisi olla, että me olemme Suomen suurimpana kyläyhteisönä onnistuneet vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta niin, että kukaan meidän lapsistamme tai nuoristamme ei tunne oloaan yksinäiseksi. Autammeko heitä jaksamaan pikkulapsiarjen keskellä tai erityislapsen kanssa. Kunnille jää tärkeä rooli erityisesti ennaltaehkäisyssä. Pelätään keskittämisiä, supersäästöjä ja palvelujen heikkenemisiä. joulukuuta. Vuoden 2023 alijäämäisen talousarvion ja valtakunnallisten huonojen talousnäkymien takia Pirkanmaan hyvinvointialueen viranhaltijajohto valmistelee parhaillaan muutosohjelmaa. Laitammeko resursseja enemmän korjaaviin toimenpiteisiin vai varhaiseen tukeen. Tai että olemme onnistuneet järjestämään niin laajaa kerhotoimintaa, luomaan vetovoimaisia ja monipuolisia liikuntapaikkoja, rakentamaan turvallisia ja kaikkialle ulottuvia pyöräteitä, että meidän lapsemme ja nuoremme liikkuvat enemmän kuin muut lapset Suomessa. Hyvinvointialue starttaa vuoden vaihteessa, jolloin toiminnoissa ja palveluissa ei tapahdu suuria muutoksia. Miten tästä selvitään, kun kuitenkin kriisin talouskasvua heikentävät vaikutukset ovat vielä pääosin edessäpäin. Talous on hyvä kannustin. Nykyisen nopean inflaation välittyminen palkkoihin pitäisi pikaisesti huomioida. Hyvinvointialuejohtajamme Marina Erhola on luottavainen, että Pirkanmaa näistä selviytyy. Perussuomalaiset ottivat suurennuslasinsa alle ikisuosikkinsa, eli luottamushenkilöiden ylimitoitetut palkkiot kera puolueiden hyvinvointialueenkin toimintaan saamat puoluetuet sekä strategiaan sisältyvän ilmastonsuojeluun liittyvän merkinnän. lämmityspolttoaineiden verot, teollisuuden päästökauppakompensaatio, turpeen energiakäyttö, sähkön siirtohinnat, sähköyhtiöiden ja voittomarginaalit. Suurin pelonaihe on säilyvätkö lähipalvelut, esimerkkinä kotikuntani Vesilahden hyvin palveleva terveysasema. Kävi vain niin, että esityslistan suuret kokonaisuudet jäivät harmillisesti katveeseen. Olen keskustellut hyvinvointialueen palveluita käyttävien pirkanmaalaisten kanssa, kuunnellut henkilöstöä, vieraillut eri yhdistysten tilaisuuksissa, seurannut tiedotusvälineitä ja somemaailmaa. Haasteita ja uhkia on. Samalla kuitenkin julkinen velkaantuneisuus on pidettävä kestävällä tasolla, muuten meille niin rakas Suomi vajoaa syvemmälle suohon. Moni yritys sekä yksityishenkilö on jo nyt suurissa ongelmissa, vaikka talvi on vasta aluillaan. Onko lastemme ja nuortemme mahdollista luoda pysyviä kaverisuhteita koululuokissa vai joutuvatko he vaihtamaan luokkakavereita muutaman vuoden välein, tai opiskelemaan ympäristössä, jossa omaa koululuokkaa ei ole lainkaan. Inflaation kiihtymisen takia valtioiden ja yritysten joukkovelkakirjalainojen korot ovat nousseet, myös pankkien myöntämien lainojen korot ovat alkaneet nousta. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Lukijan mielipide Tavoitteena onnelliset ja hyvinvoivat lapset ja nuoret Lempäälä on kasvava kunta. Tärkein motiivimme tulisi kuitenkin olla se, että lapsemme ja nuoremme voivat hyvin. Sen taakse on helppo asettua. Päätettävät asiat olivat tärkeitä; hyvinvointialueen strategia, ensi vuoden talousarvio, taloussuunnitelma vuosille 2023–25, investointisuunnitelma sekä pelastustoimen palvelutasopäätös. Se miten kunnianhimoisesti otamme tämän roolimme, vaikuttaa suoraan myös talouteemme hytekertoimen kautta. Hallituksen aikaisemmat toimet ja tämänhetkinen toimettomuus vaikuttavat osaltaan kiristyneeseen tilanteeseen. Erkki Paloniemi. Toki muillakin puolueilla kuin perussuomalaisilla oli muutosesityksiä ja taas äänestettiin. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Näiden kautta on minulle välittynyt yleisellä tasolla huomioita, joista muutaman tähän kirjaan. Keskustelu oli värikästä puoluekentän laidasta laitaan. Odotammeko lapsiltamme liian isoja päätöksiä liian varhain ja jätämmekö heidät näiden päätösten keskelle yksin. Muutos on monen mielestä liian suuri, hallinnollisesti yliorganisoitu ja rahat eivät tule riittämään. Alle 17-vuotiaiden lasten ja nuorten osuus kunnan koko väkiluvusta on lähes 30 prosenttia. Se minkälaisia rakenteita yhteiskuntaan luomme, vaikuttaa suoraan lastemme ja nuortemme hyvinvointiin. Silti meillä on häkellyttävän iso joukko lapsia ja nuoria, jotka kokevat yksinäisyyttä, joilla on mielenterveysongelmia ja jotka liikkuvat liian vähän. Isoista linjoista aluevaltuutetut olivat pitkälti yksituumaisia, hyvä niin. Piia Nurmela Lempäälän kunnanvaltuutettu (kd.) Pirkanmaan hyvinvointialueen Vähän palveluita käyttävien valiokunnan jäsen Kirjoitukset Lukijan mielipide -palstalle sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Lukijan kuva Valtion on vastattava kansalaisten hätään Energian hinnat ovat nousseet voimakkaasti tämän vuoden aikana, ja kriisi näkyy laajasti myös tavaroiden ja palveluiden hintojen nousuna. Inflaation äkillinen nousu on tullut monelle yllätyksenä ja siihen varautumattomat ihmiset ovat nyt todella pulassa. Se mihin lähes kaikki tuntuvat suhtautuvan positiivisesti on pelastustoimi. Vaikka luvut ovat suuria, ovat ne maan keskitasoa. Luotan Erholan arvioon. Huolimatta osin turhauttavistakin keskusteluista ja äänestyksistä, uskon positiivisia ituja tarttuneen tulevaan, esimerkkeinä omaishoidon tuki ja mielenterveysasiat. Nyt onkin pikaisesti otettava uuteen tarkasteluun mm. Tai että meillä kunta, järjestöt, seurakunnat ja yritykset tekevät niin tiivistä yhteistyötä toistensa ja paikallisten perheiden kanssa, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin löytyy ratkaisuja aivan alkumetreillä
Tunnustus annetaan työnantajalle, joka toimii erityisen vastuullisesti ja tasa-arvoisesti sekä takaa turvallisen työympäristön niin henkisesti kuin fyysisesti. . Jatkossa valinta tehdään vuosittain. Viimeisimpänä teemana olemme keskustelleet esihenkilöidemme kanssa nuorten työntekijöiden tukemisesta ja siihen liittyvistä erityispiirteistä. Kuva: Lempäälän kunta ta, mikä oli poikkeuksellista. . alkaen. SAK:n Pirkanmaan aluetoimikunta on valinnut Lempäälän kunnan Pirkanmaan kautta aikojen ensimmäiseksi ”Esimerkilliseksi työnantajaksi". klo 18.00 pääkirjaston aulassa Muusikot: Noora Karjalainen, Maija Koskenalusta ja Niilo Sirola Tanssija: Nelli Sinisalo Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi MATKA VIHREÄLLE SAARELLE -KONSERTTI Kuva: Tuuli Rantala ”Korona-aikana Lempäälän kunnassa vältyttiin lomautuksilta ja irtisanomisilta mikä oli poikkeuksellista” SAK Pirkanmaa nimesi: Lempäälä esimerkillinen työnantaja SAK:n Pirkanmaan aluetoimikunta on valinnut Lempäälän kunnan Pirkanmaan ensimmäiseksi ”Esimerkilliseksi työnantajaksi”. ”Esimerkillinen työnantaja” -tunnustukselle kriteereinä olivat myös luottamukselliset välit luottamushenkilöiden kanssa sekä aktiivinen ote työelämän kehittämiseen. Romuisaa joulua ja tulevaa vuotta! Romuisaa joulua ja tulevaa vuotta! PUNNITSEM ME JA MAKSAMME HETI! LEMPÄÄLÄ Teollisuuskyläntie 4 maanantaisin ja perjantaisin klo 14-17 Keskiviikkona 14.12. Lomailemme koko loppuvuoden ja palaamme töihin heti 7.1.2023. Sen työpajoissa keskustellaan tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Tunnustus jaettiin Pirkanmaalla ensimmäistä kertaa. Tunnustuksen avulla halutaan tuoda esiin työnantajia, jotka arvostavat työyhteisön hyvinvointia ja joiden työhyvinvointia edistävät toimet näkyvät myös arjessa, sanoo SAK:n alueja järjestöasiantuntija Sanni Halla-aho. Sillä pyritään tuomaan esille hyviä työnantajia sekä heidän hyviä käytäntöjään. Tällä hetkellä meillä on menossa ”Arvostava työyhteisö” -projekti, joka haastaa työyhteisöjä keskustelemaan jokaista koskettavista arvostavista toimintatavoista, jokaisen meidän roolista siinä sekä miettimään yhdessä uusia tapoja rakentaa hyvää ja arvostavaa työyhteisöä. Kunnassamme on panostettu paljon sisäiseen tiedottamiseen. Meillä on viikoittaiset, virtuaaliset perjantaikahvit, joissa kunnanjohtaja kertoo ajankohtaisista asioista ja työtekijät saavat esittää kysymyksiä ja antaa kiitoksia, sanoo Pirjo Olkinuora, JHL 236 -osaston luottamusmies ja jatkaa: . Romuisaa Joulua ja tulevaa vuotta www.romukioski.fi/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Pukkiamme tarvitaan toisaalla 23.12. Korona-aikana Lempäälän kunnassa vältyttiin lomautuksilta ja irtisanomisilTyön touhua Siskonlinnassa. Lempäälän kunnassa esihenkilöiden osaamista päivitetään systemaattisesti oman esihenkilöakatemian kautta. Olemme myös kehittäneet koko kuntaan työsuojelupari-toimintamallin, jossa kaikissa yksiköissä otetaan koko henkilöstö vahvasti mukaan yhteiseen työhön työsuojelun eteen. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 . Lomailemme koko loppuvuoden ja palaamme työhön heti 7.1.2023. alkaen. Esimerkillisen työnantajan tunnustus julkistettiin Tampereella keskiviikkona 7. Hän sanoo kunnan käyvän aktiivisesti keskustelua henkilöstön edustajien kanssa ja etsien kaikissa tilanteissa aina ratkaisuja yhdessä. ajankohtaista ÄHTÄRI Mattilantie 5, Ti 10-12 www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 PUNNITSEMME JA MAKSAMME HETI! Pukkimme tarvitaan toisaalla 23.12. . . Palkitsemme vuosittain henkilöstöä muun muassa ”Tarkalla korvalla” -palkinnoilla, joihin saamme ehdotuksia kuntalaisilta sekä Idea-palkinnoilla, jossa palkitsemme sisäistä kehittämistyötä, Rämö kertoo. Jatkossa Esimerkillinen työnantaja palkitaan vuosittain.. On hienoa saada tällainen tunnustus, koska olemme tehneet kovasti kehittämistyötä työelämän kehittämisessä vahvassa yhteistyössä työntekijöiden edustajien kanssa jo vuosien ajan, sanoo Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö. . Kiitosta olemme saaneet muun muassa sisäilma-asioiden toimintamallista, jossa avainasemassa ovat ennalta määrätty prosessi ja avoin viestintä. joulukuuta
Maria Laaksonen esittelee yhtä arpajaisvoittoa. – Asioita voidaan tehdä eri tavalla. Jätkänkynttilät loimottavat torin reunalla, ilmassa tuoksuu paistettu lettu ja puheensorina käy. Kun myyjäiset päätettiin siirtää koululta torille, heräsi kysymys, keitä saataisiin Lucia-kulkueeseen. 6-vuotias Inka Sarén kävi tapaamassa joulupukkia. Joutohetkien seura otti tehtävästä ennakkoluulottomasti kopin. – Meillä on samanikäiset tytöt ja olemme tutustuneet Vaavinkaisissa, Emmi Mikkolainen kertoo. Maanantaina myyjäisten jälkitunnelmissa Pietilä kertoo, että palaute tapahtumasta on ollut kiittävää. Joulupukki köpöttelee tervehtimään lapsia ja lapsenmielisiä, ja joulun sanomaa välittää Lucia-kulkue ja kirkkoherra Harri Henttinen jumalanpalveluksellaan. Markku Anttilalla on ollut lagottorodun koiria jo parisenkymmentä vuotta. 7-vuotiaalla Queen Elisabethilla tai tuttavallisemmin Elsalla oli suloinen neule yllään. Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen arpamyynti oli menestys: arvat myytiin loppuun noin tunnissa. Pukin silmälasit huurtuivat pakkassäässä, mutta kyllähän pukki lapset silti tunnisti. Molemmat perheet päätyivät muuttamaan Tampereelta, kun mieluisat omakotitalot löytyivät Vesilahdesta. Myyjäisten tuotto pöytämaksujen, kahvilan ja Varsovan matkan arvonnan osalta käytetään vesilahtelaisten vähävaraisten lapsiperheiden ja vanhusten hyväksi. Ja kun Kirkonkylälle valmistui uusi tori, niin miksei sitä käytettäisi. suuret joulumyyjäiset järjestettiin ensimmäistä kertaa ulkona Jukka Povelainen (vas.) ja Hanna Nikander sekä vaunuissa pötkötellyt Elmi olivat aistimassa myyjäistunnelmaa. He ovat tuoreita vesilahtelaisia, kuten myös ovat syyskuussa muuttaneet Emmi ja Oskari Mikkolainen sekä Myy-tytär. Villapaita oli sunnuntaina tarpeen lemmikeillekin, sen verran kirpsakka pakkassää joulumyyjäisissä oli. Tapahtuman järjestäjiin lukeutuva Tapani Pietilä kertoo, että myyjäisten siirtymiseen vaikutti useampi syy, muun muassa, että tilojen siivoamisessa seuraavaa koulupäivää varten on ollut iso työ. Tällaisten joulumyyjäisten kuuluukin olla, kävijä miettii samalla kun pakkanen punaa nenänpäätä. Myynnissä on monenlaista ostettavaa pukinkonttiin, joulupöytään tai paikan päällä syötäväksi. Vesilahdessa järjestettiin sunnuntaina 11. Anne Nylund johdatti Luciana kulkuetta. – Ei jännittänyt kauheasti.. Joulumyyjäisissä nähtiin hieman erilainen Lucia-kulkue. Letut tekivät hyvin kauppansa. Puitteet ovat joulumyyjäisille ihanteelliset. – Myyjillä ei ollut mitään valittamista, tämä oli hyväntahtoisuuden hekumaa koko juttu, hän sanoo. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste . Pirkko Kaapu on tuttu letunpaistaja Narvan kesätorilta, mutta nyt hän paistoi lettuja ensimmäistä kertaa ulkona talvisäässä. ajankohtaista Vesilahden tori oli täynnä joulumieltä ja punaisia nenänpäitä Lumi pöllyää Vesilahdentietä ajaessa, eikä maisema voisi olla talvisempi. Nyt mennään uuteen suuntaan ja kehitetään toria, hän toteaa. On villasukkia, piparkakkutaloja, kransseja, kynttilöitä. Myyjäiset on liki 30 vuoden ajan järjestetty koulukeskuksella. Myyjäiset ovat olleet käynnissä puoli tuntia ja Kirkonkylän torilla on säpinää jo niin, ettei autoa saa parkkiin enää paraatipaikalle. Lähelle kuitenkin. Kesontiellä valkenee, että väki on lähtenyt liikkeelle sankoin joukoin. joulukuuta perinteiset Suuret joulumyyjäiset, ensimmäistä kertaa ulkona
Metten isosisko Minttu Jelkänen, isoveli Max Jelkänen sekä äiti Anne Mäkitalo kokoontuivat tutkimaan kahdeksanjalkaista kulkijaa. 050 553 6919 VESILAHDEN KUKKA RAILI AHOLA Puotipolku 6, 37470 Vesilahti. KLO 14:00 LIPUT 10€/5€ LAPSET ALLE 12V ILMAISEKSI SISÄÄN MIESTEN FUTSAL-LIIGAA AKAA AREENALLA VIESKA FUTSAL YLIVIESKA AKAA FUTSAL VS. Kesällä 2020, kun perhe asui vielä Iissä, Mette Jelkänen kohtasi siihen astisen elämänsä suurimman hämähäkin. SU 18.12. Hämärä ehti ylle kun makkarat oli paistettu ja perhe lähti kotimatkalle otsalamppujen valossa. Anne Mäkitalo arvelee, että kuvan vihreä sävy voi olla osin peräisin otsalampun valosta, paljain silmin se näytti enemmän ruskealta tai mustalta, sopivassa valossa vihreältäkin. 050 525 1838. Kotiin päästyään Anne Mäkitalo julkaisi hämähäkin kuvan Facebookin Suomen hämähäkit ja muut hämähäkkieläimet -ryhmässä. – Mielestäni se raitarantuli oli tätä isompi, Mette Jelkänen muistelee ensimmäistä rantulikohtaamistaan puolentoista vuoden takaa. Mette Jelkänen huomasi suuren hämähäkin otsalamppunsa valossa Näyttävä isorantuli eli isorantahämähäkki tepasteli lumessa itsenäisyyspäivänä Lempäälässä, Herralankosken laavun lähellä. Suurikokoinen hämähäkki könysi ylös lumista painannon laitaa. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Vihertävä isorantuli säväytti Lempäälään hiljattain muuttanut Mette Jelkänen, 9, oli itsenäisyyspäivän nuotioretkellä äitinsä ja kahden sisaruksensa kesken Lempäälän Herralankosken laavulla. Varsin nopeasti asiaan perehtyneet tunnistivat sen isorantuliksi, eli isorantahämähäkiksi (Dolomedes plantarius). Sitten halusimme tutkia eläintä tarkemmin, Mette Jelkänen kertaa. Tunnistan vain joitakin hämähäkkilajeja, vaikka niitä mielellään katselenkin. Kuva: Seppo Kummala Videokuvassa rantuli ei näyttänyt yhtä vihreältä kuin valokuvassa. Ensimmäisen sillan ylitettyään pienen saaren kaislikossa jokin pieni liike osui otsalampun valokiilaan. Kuva kännykän videotallenteesta. Tätä en tunnistanut. – Olihan se hämmästyttävän iso hämähäkiksi. Avoinna joka päivä! Meiltä joulun ihanimmat kukat! Jouluterveisiä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 21.12.2022. ajankohtaista TeksTi: Seppo Kummala Mette Jelkänen pitää luonnon tarkkailusta. – Ensin säikähdin, hämähäkki oli niin iso. Se tunnistettiin Suomen toiseksi rantulilajiksi, rantahämähäkiksi eli raitarantuliksi (Dolomedes fimbriatus). Koska selvyyttä hämähäkin lajimääritelmästä ei tullut mieleen, Mäkitalo otti hämähäkin varovaisesti käteensä ja otti siitä kuvan. Äiti kuvasi tunnistamatonta hämähäkkiä kännykkänsä videolle. Kuva: Anne Mäkitalo . – Upea se oli! Rantuli oli jo toinen innokkaan luonnontutkijan luonnosta löytämä jättihämähäkkilajimme. Laji.fi -tietokannassa isorantahämähäkistä on tehty 68 havaintoa, joista pohjoisin Utajärveltä tämän vuoden toukokuussa. Muista lahjakortit! Myös hierontapalveluun. Tampereentie 22, Lempäälä p. Hän ulkoilee usein perheensä kanssa. – Yritin pitää hämähäkkiä niin, ettei kirkas valo osu suoraan sen silmiin. Lämmin Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhaisaa Joulua ja Kaunista Uutta Vuotta! Muista jouluna lahjakortilla! Kolmoishoitotarjous kasvo-, käsija jalkahoito 150€ Kasvohoito + kulmien värjäys 65€ HOVINPOLKU 5, VESILAHTI (yläasteen p-paikkaa vastapäätä) kauneuskeskusninaortiz.fi • Ajanvaraus 045 231 7166 Kaunis kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta.Toivotan joulurauhaa ja onnellista tulevaa vuotta 2023! P.S. Lajimääritelmän mukaan isorantuli on raitarantulia kookkaampi, mutta toki yksilöiden välillä on eroja. Vapautin sitten sen viipottamaan omia menojaan, Anne Mäkitalo sanoo. Ryhmässä ihmeteltiin hämähäkin vihreää väriä
Lempo-Volley joutui kaivamaan toisen erän synkillä alkuhetkillä konkaripelaaja Tomi Rumpusen vaihtokulmasta parketille. Loppuhetkillä Riemu oli jo noussut maalin päähän, mutta tällä kertaa tyhjään maaliin osui LeKi, kun Juho Painilaisen osuma 25 sekuntia ennen loppua iski pelille sinetin. Me haluamme ilman muuta päästä ylempään jatkosarjaan ja siten varmistaa paikkamme kevään pudotuspeleihin. Torjuntataktiikka toimi Iskulla mainiosti etenkin Lempo-Volleyn neloskulman iskuja vastaan. Ennakkoon Lempo-Volley oli suursuosikki. Emme päässeet parhaalle tasollemme sitä vastaan syystä tai toisesta, makusteli LeKin pelaaja Juuso Papinsaari. – Viimeisimmissä peleissä olen onnistunut maalinteossakin. Lempo-Volleylla on vielä yksi ottelu jäljellä ennen kolmen viikon joululepoa. Se tuo aina lisäbuustia itseluottamukseen. Se näkyi karusti väsymyksenä, eniten väsynyt oli lempovolleylaisten mentaalipuoli. LeKin pelaajistossa on kuluvalla kaudella viisi pelimiestä, jotka pelasivat aikanaan Lempäälässä Mestistä. – Ei Pyrykään lyömätön ole. Riemu-ottelu oli alussa LeKin näytöstä. lähes täysin. Kuva: Kari Kautto minne sattui. Joukkue takoi avauserässä taululle lukemat 5–1. Loppuratkaisu nähtiin 21 sekuntia ennen loppua, kun Pyry iski voittomaalin tyhjään maaliin. urheilu Lempo-Volley tuskien kautta voittoon nuoresta Iskusta Lempäälän LempoVolleyn ja Rantaperkiön Iskun välisen ykkössarjan lentopallopelin ensi viulua soitti liki kaksi erää nuorista pelaajista koostunut Isku. TeksTi: Juha Raunio LeKi kohtasi sarjakärjen ja jumbon Lempäälän Kisan jääkiekkomiehillä oli kahden ottelun viikonvaihde, kun se kohtasi Hakkarin jäähallissa ensiksi sarjakärki Nokian Pyryn ja siitä kahden päivän päästä sarjajumbo Liikunnan Riemun Jyväskylästä. Harvalla oli kokemusta edes Suomi-sarjasta ennen tätä kautta. Riku Väkiparta oli Mestiksessä vakimies kahden kauden ajan. Matseja on vielä paljon jäljellä. Iskun valmentaja Heikki Kosonen on tehnyt kahta pelaajaa lukuunottamatta juniori-ikäisistä pelaajista koostuvan Iskun kanssa upeaa työtä. joulukuuta. – Riemua vastaan olimme alussa erittäin tehokkaita, mutta sitten johtoasemassa taas löystyimme. Tappioputkia ei ole ollut ja joukkue on hyvissä asemissa taistelussa pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon ylempään jatkosarjaan. Lopputulos Hakkarin paikallispelistä oli 3–1 (21–25, 25–22, 25–18, 25–22). Toisen erän Lempo-Volley kairasi väkisin edukseen, ja sitä myöten vaaka kääntyi Lempäälään. Isku tuli raikkaasti päälle ja sai paljon onnistuneita hyökkäyksiä, kun meidän torjunnastamme pallot kimpoilivat Kokemus oli lopulta valttia, kun Lempo-Volley löi Iskun erin 3–1. Ihan hyvältä on pelaaminen tuntunut. Kososta ei kuitenkaan pelin jälkeen lämmittänyt, että kaksi erää joukkue oli pelillisesti niskan päällä. Kuva: Jarno Hietanen. Joskus näin, naureskeli Rumpunen. Rumpunen toi vastaanottoon lisävarmuutta ja hyökkäyspeliin juonikkuutta. Lopputulokseen voi olla tyytyväinen, tiivisti valmentaja Tuomas Alatalo pelin hengen. joukukuuta kotiottelun Hakkarissa Kotkan Titaaneja vastaan. LeKi pelaa lauantaina 17. Voittoa tuulettaa Lempo-Volleyn 36-vuotias keskitorjuja Sten Kruuda. Palkintoa Isku ei tällä kertaa saanut. Pistesaldo näyttää 12 tehomerkintää. Pyry otti kauden kolmannen voittonsa LeKistä lukemin 5–3, mutta Riemun LeKi onnistui lyömään värikkäitten vaiheiden jälkeen lukemin 7–5. Eroa kahdeksanteen sijaan on vain kolme pistettä, mutta yhdeksäs joukkue on jo kahdeksan pisteen päässä. TeksTi: Juha Raunio. Lempo-Volley matkaa sarjakolmosen Karhulan luolaan lauantaina 17. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 . Tsemppiä ja latinkia ei löytynyt, vaikka joukkueen parhaana palkittu libero Jyri Niemi pyrki muutamilla upeilla puolustuksillaan henkeä nostattaakin. – Kliseisesti sanottuna, vaikeuksien kautta voittoon. Päästimme Riemun rokottamaan kahdesti alivoimalla, tukisti Papinsaari joukkuettaan. Omaa kauttaan Papinsaari arvioi, että noususuhdanne on nyt käynnissä. Viikon sisään Lempo-Volley pelasi kolmesti. LeKin alkukausi on ollut varsin hyvä. 24-vuotias sporttikauppias Papinsaari pelasi kaudella 2018–19 Mestiksessä 23 ottelua ja myös Saku Aavajoki ja Jere Koskinen käväisivät yksittäisiä otteluita pelaamassa. – Sarjan keskikasti on todella tasainen. Meillä on hyvä sakki koossa, porukalla on hyvä fiilis ja hallilla tehdään täysillä töitä, arvioi Papinsaari. – Itselleni kortista tuli lisävirtaa. LeKi on nyt sarjassa kolmas. – Joukkue on uudistunut Juuso Papinsaari teki menneenä viikonloppuna maalit Pyryä ja Riemua vastaan. Sarjajohtajan ero seitsemäntenä olevaan Iskuun oli ennen peliä musertavat 17 pistettä ja pelin jälkeen jo 20 pistettä. Herrasmiespelaaja nappasi itselleen tuiki harvinaisen varoituskortinkin kommunikoituaan päätuomari Markku Rantalan kanssa. Se vei avauserän ja johti toistakin, kunnes LempoVolley löysi taisteluilmeensä. Pyry oli koko ajan hitusen niskan päällä, vaikka kahdesti LeKi nousi ottelun aikana tasoihin. Tällä kaudella vain kolmessa Suomi-sarjaottelussa mukana ollut pakki Joni Mäkelä edusti kaudella 2015–16 LeKiä 23 pelin verran
Täysi kolmenkin pisteen potti oli tyrkyllä, kun neljättä erää Lempo-Volley johti parhaimmillaan kuudella pisteellä tilanteessa 15–9. Etenkin passari Riikka Vuorentausta on harpannut ison kehitysloikan. Kuva: Juha Raunio PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. Juhlapeliin Toivot sai vastaansa Classic Akatemian nuorten miesten joukkueen, joka isolta takamatkalta nousi voittoon lukemin 11–9. Pelaajakohtaisesti moni pelaaja on kehittynyt kuluvan kauden aikana. Se oli pelin ratkaisu. Lempo-Volleyn joukkue on hyvin nuori, joten pelien väliset heilahtelut ja pelin sisälläkin tapahtuvat tason vaihtelut ovat normaalia vaihtelua. – Tämän toiminnan yksi tärkeä päämäärä on juuri pelaajien kehittäminen. Veera Vuorentausta puolestaan oli viidennen erän lempääläisnimi syöttämällä liki kymmenen pisteen putken. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 . – Isohko kehitysaskel ollaan viime kaudesta otettu. – Henkisesti helpottava voitto vuoden viimeisestä pelistä. Turvasijaan eli seitsemänteen sijaan LeTolla on eroa kuusi pistettä. – Me pelasimme avauserän hyvää sählyä, mutta jäivätkö jalat koppiin vai mitä tapahtui. Sarjan viimeinen putoaa, kaksi seuraavaa karsii. – Oikein hyvillä fiiliksillä lähdemme melkein kuukauden joulutaukoa viettämään. Joulutauolle LeTo lähtee jumbosijalta, mutta erot ovat pienet joukkueiden välillä. urheilu Kolmen ottelun mittainen tappioputki katkesi rusahtaen, kun Lempo-Volleyn lentisnaiset palasivat Huittisissa voittokantaan lentopallon ykkössarjassa lyömällä emäntäseura LP Vampulan Akatemian erin 2–3 (25–17, 16–25, 23–25, 28–26, 3–15). Sarjassa Lempo-Volley on viidentenä, joten joukkue on vahvasti matkalla kohti kevään pudotuspelejä. Kuva: Taisto Niukkanen. Sarja on puolessa välissä, joten vielä ehtii tapahtua monenmoista. Syyskaudesta kouluarvosana voisi olla noin kahdeksan ja puoli. Toiset erät ovat olleet koko kauden ajan ongelmakohtamme, niin tälläkin kertaa, pohti LeTon pelaajavalmentaja Lassi-Pekka Paloniemi. Lempo-Volleyn keskitorjuja Linnea Malinen on ollut viime viikot LP Kangasalan mukana liigassa pelaavana pelaajana. Toivojen juhlaottelusta tuloksena niukka tappio Ideaparkin Bläk Boksissa ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lempääläisseura Lempäälän Toivot juhlisti 20-vuotista taivaltaan urheilun merkeissä. Niihin pääsee kahdeksan parasta. TeksTi: Juha Raunio Lempo-Volley löi LP Vampula Akatemian viiden erän taistossa Roosa Päykkönen (16 pistettä) oli Lempo-Volleyn tukipelaaja Vampulan kaadossa. Maajoukkuehakkuri Iina Andrikopoulou treenaa edelleen Lempo-Volleyn mukana, mutta koronan pitkittyneet oireet piinaavat häntä edelleen, eikä pelikuntoa vielä ole. – Vastustaja tuli parissa minuutissa rinnalle ja ohi. TeksTi: Juha Raunio Lassi-Pekka Paloniemi on Toivojen pelaajavalmentaja. Vielä kolmannessakin erässä LeTo johti 9–6, mutta sitten iski pikimusta hetki. Pisteautomaatteja ei ole. Putoamisesta tai edes karsinnasta ei puhuta, hoidamme itsemme kevätpuolella turvaan, ymppää Paloniemi sarjatilannetta yhteen. Keväällä näemme vieläkin parempaa naislentistä, lupaa Jani Huurne. Libero Anna Kaisa Kerminen on yhden välivuoden jälkeen osoittanut olevansa edelleen huipputason pelaaja. Toivoilla on kahdeksan pistettä, Kalvolalla ja Kangasalla on pinna enemmän. Muuten oli pelaamisemme varsin laadukasta, jatkoi Huurne arvointiaan. – Sarja on tasainen. Vähän harmittaa yhden pisteen menetys, mutta viidennen erän vahva ote jäi päällimmäisenä mieleen, päävalmentaja Jani Huurne arvioi. Muutama marraskuinen kotipeli meni penkin alle, kuten esimerkiksi juuri Vampulaa vastaan muutama viikko sitten. Päätöserän vahva syöttömylly ja murskavoitto nostivat kuitenkin hymyn lempääläisten huulille. Silloin, kun pelaaja pääsee eteenpäin, on tehty asioita oikein. Myös muutama muu lempovolleylaisnainen on päässyt haistelemaan liigan tuoksuja syksyn aikana. Toistasataapäinen yleisö sai nähtäväkseen vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan kakkosdivariottelun. Toivot johti peliä avauserän jälkeen jo 5–1, mutta Classic nosti karvaustaan ja sai pallonriistoista maaleja. Pinnoja olisi pitänyt kyetä kokoamaan syyskaudella enemmän, sanoo Paloniemi
– Nyt olisi välttämätöntä, ettei hyvinvointialueiden arkea alettaisi välittömästi myllätä uuteen kuosiin. Tällaisilla hyvinvointialueilla asiat ovat mutkattomampia kuin hyvinvointialueilla, joissa sote-palvelujen tuottajat ovat olleet sirpaleisina. – Vielä menneenä kesänä monet hyvinvointialueet olivat varsin varovaisia ja passiivisia mahdollista yhteistä organisaatiota kohtaan. Eli isossa kuvassa 21 hyvinvointialueen lähtötilanne on hajanainen. Se on varsin merkittävä asiakokonaisuus. – Hyvinvointialueilla on paljon osaamista, mutta ne tarvitsevat myös uuden tiedon tuottajaa. Tällaisia perustetaan esimerkiksi hyvinvointialuejohtajille ja pelastusjohtajille. Alasentie korostaa, että siirtyjät ovat sosiaalija terveysalan sekä pelastustoimen rautaisia ammattilaisia, alojensa valtakunnan kärkeä. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen muutosjohtaja Jukka Alasentie. Kuntaliitto on kuitenkin halunnut yhdessä hyvinvointialueiden kanssa löytää yhteistyöratkaisun, joka mahdollistaa hyvinvointialueille siirtymävaiheen palvelut ja prosessin kohti vakiintuneempaa ratkaisua, Alasentie sanoo. Kaikille on ollut selvää, kuka vie ja kuka vikisee. – Tällä erää näyttää siltä, ettei istuva hallitus saa vammaispalvelulakia valmiiksi. Tulevaisuudessa haasteina ovat muun muassa valtiolta tulevat rahat. He työskentelivät Kuntaliitossa sosiaalija terveysyksikössä sekä tekniikkaja turvallisuustiimissä. – Meillä on varsin monta maakuntaa, joissa on ollut jo maakuntatasoiset sote-palvelut. Hyvinvointialueilla on keskeinen rooli niin osallistujina kuin vaikuttajina lainsäädäntöön. Pirkanmaan hyvinvointialueen muutosjohtajalla Jukka Alasentiellä riittää kysyntää. Pitkät työrupeamat soteja maakuntauudistuksessa sekä soteja pelastustoimen uudistuksessa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen rakentamisessa tehnyt muutosjohtaja Jukka Alasentie muistuttaa, että koko hyvinvointialueiden maailma on vasta muotoutumassa. – Maassamme on nyt vahvat hyvinvointialueet, ja niiden eri ammattilaisilla on vankka kokemus, näkemys sekä tietämys alasta. Alasentie sanoo, että yhtiö tarjoaa alustan myös lukuisille erilaisille verkostoille, joita soteja pelastustoimen pariin perustetaan. Puheenjohtaja Jukka Alasentie korostaa heti kättelyssä, ettei Kuntaliitto ole kaapannut yhtään mitään toimintaansa käynnistelevässä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:ssä. Pirkanmaan hyvinvointialue on asukasmäärältään maamme suurin, ja se on kaikilla tasoilla aktiivinen. Edelläkävijyys on meille luonnollista. Nimeämiset tapahtuvat ensi vuoden alkupuolella. Hyvinvointialueiden on selvittävä kaikista tehtävistään, ja niiden on myös pystyttävä investoimaan ja kehittämään toimintaansa. Kuntaliitosta on jo siirtynyt Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:lle 16 asiantuntijaa. Uutukaisen yhtiön tarkoituksena on tuottaa omistajillensa omakustannushintaan asiantuntija-, neuvonta-, yhteistyönalusta-, kehitysja lainsäädäntöön vaikuttamispalveluja ja soveltamisen tukea sekä vaikuttamisja edunvalvontapalveluja. Tämä toiminta on parhaillaan ajankohtainen, sillä uudet eduskuntavaalit on jo ovella, ensi vuoden huhtikuussa. – Olemme puhuneet kansallisesta tien näyttämisestä. – Kun yhtiö saa uuden hallituksen, sen tehtävänä on määritellä lopullisesti toiminnan tavoitteet ja tehtävät. Hyvinvointialueiden edunvalvontatyötä tehdään jatkossa esimerkiksi maamme hallitusohjelmia varten. Jukka Alasentie on nyt vakuuttunut siitä, että kaikki alueet pääsevät maaliin, ja ne aloittavat kunniallisesti toimintansa määrättynä ajankohtana. – Kuntien omistamana yhdistyksenä Kuntaliitto ei voi palvella hyvinvointialueita. Hän huomauttaa, että Kuntaliitto on ollut perinteisesti luonteva verkostuttaja. Alasentien mukaan hyvinvointialueiden vastuulla on välittää kentän eli käytännön soteja pelastustoimen arjen ääni niitä koskevaan lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 TeksTi: Matti Pulkkinen kUVA: Rami Marjamäki . – Pohdiskelussa oli erilaisia toteutusmalleja, kuten rekisteröity yhdistys, isäntäorganisaatio tai osakeyhtiö. Konkari haluttiin muun muassa uutukaisen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. – Kun hyvinvointialueet sitten olivat palkanneet hyvinvointialuejohtajansa, asiaan palattiin. Kun hyvinvointialueet ovat merkinneet yhtiön osakkeita ja ovat tulleet Hyvinvointialueyhtiö Hevil Oy:n omistajiksi, ne valitsevat yhtiön varsinaisen toimitusjohtajan ja hallituksen. – Kaikkia kiinnostava asia on luonnollisesti hyvinvointialueiden rahoitus, ja ennen kaikkea käytössä olevien eurojen oikeamääräisyys. – 21 hyvinvointialuetta, Helsinkiä sekä HUSia on merkittävästi vaivattomampaa kuulla kuin vaikkapa runsasta 300 kuntaa. Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n onkin palveltava omistajiaan soteja pelastusalan monipuolisena osaamiskeskuksena. Verkostoissa jaetaan ja vaihdetaan kokemuksia ja osaamista. tammikuuta 2023.. Hanketta on puollettu muun muassa neuvontaja edunvalvontatarpeilla. Alasentie teroittaa, että Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n osakkeita saavat merkitä ainoastaan hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki sekä HUS. Alasentie toivoo, että uutukaiset hyvinvointialueet saisivat aidon työrauhan. Jukka Alasentie toteaa, että hyvinvointialueiden edunvalvonta kohdistuu isosti kaikkeen lainsäädäntöön, erityisesti substanssilakeihin. – Lähtöajatuksena on, että kukin hyvinvointialue sijoittaisi alkupääomaksi summan, joka lasketaan kaavalla asukasmäärä kerrottuna 0,4 eurolla (40 sentillä). Alasentie korostaa, että jokainen hyvinvointialue on omalaisensa. Jukka Alasentie kertoo, että hän muutosjohtajana ja Marina Erhola hyvinvointialuejohtajana ovat linjanneet Pirkanmaan tahtotilan olla jatkossakin suunnannäyttäjänä. Alasentie on vakuuttunut siitä, että hyvinvointialueiden väki haluaa kaikella tavalla uutta toimintatapaa ja -kulttuuria asioiden hoitamiseen. Niiden erikoispiirteet ja tarpeet kumpuavat esimerkiksi asukasmäärästä. Alasentie pitää kansakunnallisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeimpänä asiana sitä, että uudistus toteutuu ja käynnistyy. Alasentie painottaa, että nyt on ollut tärkeintä perustaa yhtiö ja saada sen toiminta liikkeelle. Pirkanmaalaisia on tällä hetkellä vajaat 532 000. Alasentien mukaan Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:llä on merkittävä tehtäväsarka jatkossa jo soteja pelastustoimea koskevan lainsäädännön valmistelussa. Näitä osaajia on saatava kattavasti ja laajasti mukaan soteja pelastustoiminnan kehittämiseen. pirkanmaa Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy starttaa pirkanmaalaisjohdossa 21 hyvinvointialuetta, Helsinki sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS miettivät nyt, merkitsevätkö ne uutukaisen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n osakkeita parhaillaan käynnissä olevassa osakeannissa. Jukka Alasentie toivoo myös sitä, että jatkossa erilaisissa sidosryhmäyhteyksissä olisi voimakkaasti läsnä aito hyvinvointialueiden ammattilaisten ääni. Alasentien mukaan maamme kaikki hyvinvointialueet ovat kirineet niin, että jokainen on valmis aloittamaan toimintansa 1. Julkisessa keskustelussa on viljelty väitteitä, etteivät kaikki hyvinvointialueet olisi valmiina tammikuun ensimmäiseen päivään mennessä vuonna 2023. Näin varmistui, että jokaisella hyvinvointialueella on oma marssijärjestyksensä. – Lisäksi yleisneuvonta nousee näkyvään rooliin. Helsinki-keskeisyydestä halutaan pois. – Puolitoista viime vuotta ovat olleet kovin hektisiä kaikkialla maassa. Jukka Alasentie kertoo, että hyvinvointialueiden johdossa olleet henkilöt virittävät viime keväänä keskustelun mahdollisesta yhteisestä katto-organisaatiosta. Eli Pirkanmaan maksuosuudeksi muodostuisi runsaat 200 000 euroa. Pirkanmaa nauttii soteja pelastustoimen uudistuksessa ja hyvinvointialueen käynnistämisessä mallioppilaan maineesta
Koululaisesityspäivinä klo 9.00 alkaen. Kesto noin 2 h 15 min, sis. 44,50 € LUKIJAETUHINTA 22,25 € • 1.2. Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, esityspäivinä avoinna esityksen alkuun asti. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Kiitämme sitoutuneita ja meille tärkeitä lukijoitamme Hyödynnä lukijaetusi Tampereen Komediateatterissa Saat tämän syyskauden lukijaedun varaamalla liput suoraan Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta, puh. Puhelun hinta yritysnumeroon 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. ja 31.12. peruslippu norm. 0207 288 388, liput@komediateatteri.fi. 0207 288 388. 0207 288 388 tai liput@komediateatteri.fi Huomaathan, sinun on lunastettava liput aina Lipputoimistosta. PUHELINMYYNTI / RYHMÄMYYNTI Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, puh. RYHMIEN LIPPUJA RUOKAILUVARAUKSET vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. Kerro paikallislehtesi nimi ja varaa etuhintaiset liput. +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Lukijaetu koskee seuraavia esityksiä: Levätkää rauhassa, komisario Palmu • Torstai 15.12.2022 klo 19, • Lauantai 31.12.2022 klo 18 • Keskiviikko 1.2.2023 klo 19 Kaksi lippua yhden peruslipun hinnalla! • 15.12. väliajan Ohjaus Panu Raipia HHHHH – Seppo Roth, Aamulehti HHHHH – Matti Pulkkinen, Pirmediat HHHH – Lauri Meri, Helsingin Sanomat Nyt porukalla Tampereen hauskimpaan paikkaan! LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 a, 33100 Tampere. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille. Esitysviikonloppuisin klo 12 – esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. peruslippu norm. Lempäälän-Vesilahden Sanomien lukijoille! Lukijaetu. Palmu saapuu Tampereen Komediateatterin Päänäyttämölle täysin uudessa murhamysteerissä, joka perustuu Mika Waltarin aiemmin julkaisemattomaan elokuvakäsikirjoitukseen. Legendaarisena poliisikolmikkona nähdään Aimo Räsänen (Palmu), Mika Nuojua (Kokki), ja Mikko Vaismaa (Virta). 39,50/44,50 € LUKIJAETUHINTA 19,75 /22,25 € Mika Waltarin luoma ikoninen etsivähahmo, komisario Frans J
Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Joulupuuro. Sääntömääräiset asiat. Lauletaan joululauluja. Maksamalla teatteriretket yhdistyksen tilille, ilmoittaudut samalla. tammikuuta. Vetäjänä Seppo Nieminen. To 15.12. Kuljetus yhdessä Lempäälän yhdistyksen kanssa jos lähtijöitä riittävästi, maksu osallistujamäärän mukaan. Liikuntakerhon puurojuhla on 19.12 Kotkanpesällä, lähtö Lempäälän seniorit ry L i i k u n t a k e r hot. Teatteriretki Nokia Kerholaan 22.4. Tervetuloa. klo 13 Kompa-salissa. Osallistumismaksu 25 euroa sisältää kaksi arpaa. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Lempäälä. Lisätieoja teatteriretkistä Pertti Mikkolalta 0400-832105. Tammikuun lukupiirin kirja on Merja Mäki: Ennen lintuja. mennessä. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Su 11.12. To 15.12. Lumikuningatar Tampere Arena pe 30.12. autossa). Juhla alkaa ruokailulla buffetpöydästä. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry N u u t t i j u h l a . Kävelijät kiertävät maanantaina Aimalan lenkin. Nämä ilahduttavat monia joululahjanakin! Lempäälän Pilkkimiehet Ry SYYSKOKOUS. yhdistyksen tilille FI1952280320106755 samaan päivään mennessä. 25 euroa maks. Ke 14.12. Hinta 25 euroa sisältää ruokailun, ohjelman ja kaksi arpaa. Joulukatseltavaa ja omatoimista puuhaa kaikenikäisille Museoraitin rakennusten, Sakkola-museon ja Villa Hakkarin ikkunoissa ja liepeillä. Ke 14.12 Puurojuhla TyöväenLempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Teatteriretkiä. Puurotarjoilun hinta on 6 e/annos,varaa tasaraha! Tervetuloa kaikki seniorit mukaan! Lempäälän seniorit ry Tulevat. ma 19.12 klo 9-11. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Varaa päivä allakkaasi, tarkemmät tiedot seuraavassa lehdessä! Keilaajat Lähtevät Akaaseen 15.12 klo 12.30 kirkkotorilta kimppakyydein.. Tervetuloa Johtokunta Lempäälän seniorit ry Liikuntakerho. Joutohetkien seura vetäytyy nyt joululepoon. 044 336 0136 /15.12. Musiikista vastaa Markku Ylijoki&Noin trio. Ma 19.12. Ti 13.12 klo 18.45 Toimelantalon kuntosali. La 4.2.2023. Lempäälä-Seuran kotisivut. Tanssiryhmä Tuhannen ja yhdenyön sadut esiintyy, burleski-tanssia, joululauluja, bingoa yms ohjelmaa. Autolla voi ajaa myös lähemmäksi os.Näätäkorventie 272, 37380 Vesilahti, silloin matka on 0,5 km/suunta. Jäsenet ovat saaneet yhden kappaleen kotiin postitettuna. Ma 12.12. com. Liikuntakerhon perinteinen puurojuhla on Kotkanpesällä. Jäseneksi liittyminen ks. Kuvaajavieraana Taisto Niukkanen Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerhon pikkujoulut. Ilmoittaudu Marjaleenalle 0440 555122 16.12 mennessä. Lempäälä-Seura To n t t u p o l k u . 12.00 15.00 Manttaalitalo. Lähdetään kimppakyydein kirkkotorilta klo 10.00 .Jätetään autot parkkiin ja kodalle voi kävellä polkua pitkin n.2,5 km/ suunta. Lähtö kirkkotorilta klo 10.00 kimppakyydein ja siirrytään Nurmen lavan parkkipaikalle. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Ensi vuonna jatketaan, nyt rauhoitutaan joulun odotukseen. Kerhoillassa kuvakisa aiheena Talvinen hetki. Ma 12.12. Terttu puh. To 12.1.2023 11.30 16.30 Ikaalinen Spa&Resort. Lauleskelijat kokoontuvat Manttaalitalossa tänään klo 12-15. Pelaamme bingoa, voittoina Lastusten kyläyhdistyksen lahjoittamat palkinnot. Retki Katepalin laavulle, lähtö klo 10 Talolta, klo 17.45 Toimelantalon kuntosali. Pe 13.1.2023 Vesilahti. 10.00 12.00 Tuulikallion Senioritalo Narva. Lähtijöitä tarvitaan lisää, jotta toteutuu. kimppakyydein kirkkotorilta. Seniorikerho kokoontuu Lastusten koulun vanhalla puolella Lempäälä-Seura Lempäälän Joulu 2022. Karhean kaunis rakkaustarina, joka sijoittuu Ahvenanmaalle. Evästauko Lahdenkylällä. klo 19. Ensi vuonna aloitamme juhlimalla Nuuttia 13. Ti 20.12. Piirin Nuuttijuhla torstaina 12.1.2023 klo 11.30-16.30 Ikaalinen Spa&Resort. Hyvää ja rauhallista joulua jokaiselle. Ohjelmaosuus klo 13.00. Keskustelut suurista isengeläisten esittämistä muutoksista käymme vasta joulun jälkeen. Matkan hinta lähtijöiden mukaan (maks. 29. Sitovat ilmottautumiset Sirkka 0451537797 ja maksu yhdistyksen tilille FI1655113620003066 16.12 mennessä. Tarjolla riisipuuroa ja torttukahvit. Digikerho ti 20.12. Teatteriretki 4.2.2023 TTT/Momentum musikaaliin, hinta 75 e. Joulutauko alkaa viikolla 51, ensi vuonna aloitamme viikolla 3. Toivotamme kaikille kaikkialla leppoisaa ja iloista joulun aikaa! Kameraseura Mielikuvitus Tammikuun kerhoilta. klo 14 Kreivitär Maritza, pääosissa Jyrki Anttila ja Anu Hälvä, hinta 52 e. kunnan kulttuuritoimi Lempäälä-Seuran ja Sakkolasäätiön myötävaikutuksella. Tule mukaan laulamaan tai vain kuuntelemaan ja juomaan kupponen kahvia. Lippu ja kuljetus 85 e. Lippu ja kuljetus 60 e. Ti 3.1.2023 18.00 20.00 Piippokeskus, toimistosiipi 3.kerros. Musiikista vastaa Markku Ylijoki & Noin trio. Kiitos tehokkaalle talkoolaistiimille! Ke 14.12. Osallistujat myös muualta päin ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! talolla alkaen klo 10. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Hinnat sisältävät lipun ja kuljetuksen. Ilmoittautumiset Jaana Taiminen 0400-790169. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. klo 13 Kompasalissa. Sitovat ilmoitt. Pe 30.12. | Vesilahti. Kuljetus Vesilahden kanssa. 18.00 20.00 NURMEN VPK. Isenge Club KIITOS. Suurista Joulumyyjäisistä kertyi varoja yli 2000 euroa oman paikkakunnan vähävaraisten lapsiperheiden ja vanhusten tukemiseksi. Bingo! Tule viettämään pikkujoulua jouluiseen tunnelmaan. To 12.1.2023 11.30 16.30 Ikaalinen Spa&Resort. klo 19 Teams-palaverissa käymme läpi palautteen ja teemme niiden pohjalta jatkopäätelmät. Lauletaan myös joululauluja. ELÄKELIITON LEMPÄÄLÄN YHDISTYKSEN HALLITUS TOIVOTTAA KAIKILLE JÄSENILLEEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLEEN OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ ONNEA VUODELLE 2023! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry P e r i n t e i n e n Nuuttijuhla. Aluksi buffet-lounas klo 11.30 13.00. Pe 16.12. klo 19. Nautitaan riisipuurosta rusinakeitosta ja juodaan piparikahvit. Ma 12.12. Järj. Joululehteämme, mainiota tervehdystä paikallisille ja muualle muuttaneille, myydään ainakin Lempäälän taitokeskuksessa, Lempäälän ja Sääksjärven S-marketeissa, Kuljun K-Supermarketissa, Kahvila Siirissä ja Ideaparkin Suomalaisessa kirjakaupassa. Sopii päivänvalolle ja iltapimeälle, pimeällä voi ottaa lyhdyn tai lampun mukaan. Teatteriretki / TTT Katrina 17.2. Pe 16.12. Su 8.1.2023 Kuokkalan raitti. Laulukerho 27.12. Kisakuvat (max 2 kpl/ hlö) 24.12.22 mennessä osoitteeseen kilpakuvat@gmail
KIITOS Ikinuorten kerhon osallistujat! Kerhon syyskausi on nyt päättynyt ja kerhon kevätkausi alkaa 18.1.2023. Ke 14.12. Su 18.12. Maksalaatikko To 22.12. Lastusten koulun jäätä hoitaa sekä jäädyttää Lastusten kyläyhdistys talkootyönä. Heimo, Nooa Pe 16.12. Kahvila Siiri. * Tervetuloa! .* Pikkujoulujen jälkeen joululomalle, jatketaan ke 11.1.2023 klo 13-15. 050 38 95 250 Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. Jauhelihakastike, spagetti Ti 20.12. Liput ovelta käteisellä, hintaa sisältyy kahvi/tee/mehu. La 17.12. lehden MeNytin aineistonjättö on torstai 22.12. Auli, Aulikki, Aada, Adele La 17.12. Helppoa ja vaivatonta yhdessäoloa keskustellen ja kahvia nauttien. Tervetuloa! Lisätietoja: taina.alanen@treomaishoitajat.fi, 0407533017 Vesilahden Eläkeläiskerho Tu e t t u l o m a . Koulussa arvostetaan suuresti kaikkien jäädyttäjien panosta kentän eteen. Lempäälän Työväennäyttämö esittää Heikki Luoman kirjoittaman komedian, Akkaralli. 8.00 10.00 Kotkanpesä, Vesilahti. Kenttää käyttävät kyläläisten ja muiden ahkerien liikkujien lisäksi koulun väki. 17.30 Kuruntie 12. Miten vietät sitä. To 15.12. Lastusten kyläyhdistys ry Lastusissa saatiin talkoilla jää luistelukuntoon 28.12. Tuulikallion Senioritalon kävijöiden yhteiset pikkujoulut * Maksuton, tarjoilut päivän mukaan. Paikalla tarjoilua. Perinteiseen tapaan jälleen tarjolla joulupuuroa Kotkanpesällä. Lauletaan yhdessä tunteikkaita lauluja. mennessä taitopirkanmaa.fi/lempaala. SDP Lempäälä Akkaralli, Lempäälän Työväennäyttämö Nurkkis. Vesilahden Nuorisoseura Vesilahden nuorisoseura ry kaipaa ehkä juuri sinua Lastusissa päästiin avaamaan luistelukausi jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Hinnat 20 ja 12 euroa. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Taito Pirkanmaa ry Joulupajat, Lempäälä. 19.00 21.30 Lempäälän Työväentalo, Rypyntie 12 37500 Lempäälä. Näin osallistuimme osaltamme sotilaiden tukemiseen. Joulupaja 2 klo 13.15 16.30. Vuosi uusi hyvää tuokoon ystäville onnen suokoon * Tiistaina 10.1 klo 9-11 Eeva Tyrväinen muistiyhdistykseltä tehdään yhdessä aivotreenejä ja muistellaan yhdessä * Asiakasohjaaja Mari Lundan p. Tilaajan ohjeet digilehteen lvs.fi/digi Oletko innokas ja idearikas. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. Pietari Korhonen laulattaa. Tervetuloa kaikki joulukahveille sunnuntaina 18.12.2022 klo 12-17 välisenä aikana Lempäälän UA:n tiloihin. Kurssin hinta on 21 e (alle 16-v lapset aikuisen kanssa 5 e) + materiaalit. To 22.12. Pe 16.12. Maksalaatikko Ke 21.12. Jouluista ohjelmaa. Jäädyttämisessä tärkeää on oikea ajoitus ja siksi alkutalven sääennusteita seurataan tarkasti. Ke 14.12. 10.00 16.30 Taitokeskus Lempäälä. Ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. 15.00 16.30 Lempoisten seurakuntatalo Kirkkopolku 1. klo 14-16. Riisipuuro Nimipäivät Ke 14.12. 16.00 Sarvikkaantien,Rantoistentien ja moottoritien väli. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Ruokalista Lempäälä Ke 14.12. (4. Benjamin, Kerkko Ke 21.12. 16.12, 28.12 ja 29.12. klo 13-15 Älypuhelimen kameraominaisuudet (esimerkkinä Samsung A52s 5G) * To 15.12. Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö järjestää joululauluja ja työväenlauluja -yhteislaulutapahtuman Vanhalla Räikällä 21.12. Jouko To 15.12. Iiro, Iisakki, Iikka, Isko Ti 20.12. klo 12.. Tule juttelemaan kahvikupin ääreen! Lempäälän Urheiluautoilijat ry Avoimet Joulukahvit. Kalapuikot, perunasose Pe 16.12. Yhteistyössä Lempäälän ja Viialan tuottajayhdistysten kanssa sytytämme perinteiset Joulutulet Lempäälän Kuivaspäässä. Vertaisyhmään ovat tervetulleita kaikki nykyiset ja entiset omaishoitajat sekä epäviralliset omaisestaan huolta pitävät. Ke 21.12. Ti 20.12. * Ke 14.12. Tarjolla kahvia, joulutorttua, piparia, lämmintä mehua sekä sään niin salliessa myös makkaraa grillistä. Tuomas, Tomi, Tommi, Tuomo (Talvipäivänseisaus) Ajankohtaista Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen tapaaminen. Koskenlaskijan j.lihapihvi Ke 21.12. Kutomisen/neulomisen pariin palaamme to 12.01.2023 klo 16 Siirissä. Tule mukaan Vesilahden nuorisoseuran toimintaan! Lisätietoja saat sähköpostitse info@vns.fi tai puhelimitse 040 722 7210. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. Torstaina 15.12 klo 14-16 Tuulikallion Senioritalon yhteiset pikkujoulut Jouluista tarjoilua Tuula ja Eerik Mäkinen soittavat ja laulattavat Tulethan sinäkin * Lähitori joulutauolla 22.12.223.1.23 * Lähitori toivottaa kävijöilleen Juhlan lämpöä, valoa sekä mukavaa oloa. Lastusten kyläyhdistys toivottaa hyvät talven jatkot ja kutsuu kaikki luistelemaan lähikentälleen. Broileri-kasviskeitto Ma 19.12. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva. Syyskausi oli meille hyvin tuottoisa ja tavallaan mielenkiintoinenkin sillä teimme UKRAINAN sotilaille miesten villasukkia yhteensä 50 paria. Tule valmistamaan Tampereen Seudun Omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä keskusta. Oletko kiinnostunut yhdessätekemisestä. Tilaisuus on avoin kaikille. Glögitarjoilu. Tervetuloa kaikki luonnossa liikkujat! Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. Kirjolohikiusaus Pe 16.12. Hernekeitto Ma 19.12. Samalla teillä on oiva tilaisuus tutustua Lempäälän Ua:n tiloihin ja Ua:n toimintaan. Pikkujoulu on vietetty ja nyt alkaa joululoma ja valmistuminen jouluun. klo 17.30. Siskonmakkarakeitto Ti 20.12. Possukastike, perunat To 15.12. Ke 14.12. Ti 20.12. Ylöjärven Vasemmisto Joululauluja ja työväenlauluja. Voit tehdä siis useamman eri työn tai monta samaa. Su 18.12. Joulupaja 1 klo 10 13.15. Luovutimme sukat siten, että ne lähtivät Ukrainaan 1.12.2022. Ke 21.12. Pajaan voi osallistua päivän aikana non stop -periaatteella, materiaalit maksetaan kulutuksen mukaan. adventtisunnuntai) Ma 19.12. Joulutulet on joulun viettoon matkaaville kiitos ja muistutus kotimaisen ruoan suosimisen tärkeydestä. Aapo, Rami, Aappo Su 18.12. Mitä ajatuksia joulu herättää sinussa. kiireettömässä joulutunnelmassa kahvikuppikynttilöitä, muruharjoja ja paperitähtiä. Vesilahden eläkeläiskerho on saanut Hyvinvointilomat Ry toimesta tuetun loman 35 henkilölle Loma-aika on 8-13.5.2023 Härmän Kuntokeskus Härmä 5 vuorokautta 125 e omavastuu täysihoito ja ilmoittautuminen alkaa 12.12.2022ja päättyy 12.2.2023 hakukaavakkeita saa AHTI MÄENPÄÄ puh 050597 2542 Ahotie 1 Narva hakukaavakkeet voi palauttaa Ahdille joka lähettää kaikki yhdessä Hyvinvointilomat Ry Vesilahden Luonto ja Latu ry Joulupuuroa Kotkanpesällä. Sitruunakala To 22.12. MTK-Vesilahti M a a s e u t u n u o r t e n v a l t a k u n n a l l i s e t JOULUTULET. Raakel Su 18.12. Riisipuuro Ruokalista Vesilahti Ke 14.12. Rauhaisaa Joulun aikaa! Seuraa ilmoittelua lehdessä ja ilmoitustauluilla. 12.00 17.00 Lempäälän Ua, Lemponkatu 3. Jouluinen lounas To 15.12. Tervetuloa juttusille! PuikkoPirkot Kässäkerho. Välituntisin jopa kolmasosa koulun oppilaista käy luistelemassa, kertoo koulun opettaja Oula Pihlajamäki. Ilmoittautuminen 14.12. Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Sitovat ennakkovaraukset numerosta 040 5270997. Ripeällä ja suunnitelmallisella otteella jää saatiin tänäkin vuonna melko nopeasti luistelukuntoon
041 730 3436 INFLUENSSAROKOTUKSET • Influenssarokotuksia annetaan Hyvinvointikioskilla ajanvarauksella puhelimitse ark. Myös suun terveydenhoidon puhelinpalvelussa klo 8-9 välisenä aikana soitettaessa valitaan joko kiireettömän tai kiireellisen hoidon tarpeen arviointi. Sulun aikana on kuitenkin mahdollista tehdä ultraäänitutkimuksia • Sulun aikana tarvittavat natiivikuvat otetaan Tays Valkeakosken kuvantamisyksikössä ja suun terveydenhuollon kuvaukset hankitaan ostopalveluna • Lähete edellä mainittuihin kuvauksiin tehdään tarpeen mukaisesti Lempäälän terveyskeskuksessa • Henkilökuntamme ohjeistaa, mikäli sulun aikana on tarpeen ottaa röntgenkuvia KORONAROKOTUKSET • Koronarokotuksia annetaan Lempäälä-talossa Hyvinvointikioskilla • Ajanvaraus puhelimitse arkisin klo 8–15 p. Lisätietoja koronarokotuksista: pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa. Koronarokotteen ajanvaraus ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi tai numerosta 044 486 1905 arkisin klo 9-11. klo 8–15 numerosta 041 730 3436 • Yli 65-vuotiaita, yli 18-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia ja voimakkaasti immuunipuutteisia yli 12-vuotiaita suositellaan ottamaan influenssarokotus ja koronatehoste samalla käynnillä • Walk in -rokotepäivänä 17.12.2022 klo 11–16 annetaan influenssarokotteita ja koronatehosteita pääterveysasemalla ilman ajanvarausta TERVEYSASEMIEN JOULUN AIKA • Lempäälän terveysasema avoinna. Puhelun alussa automaatti ohjaa valitsemaan koskeeko asiasi päivystysaikaa vai kiireetöntä hoitoa. Reseptipyyntöä varten käyntiä terveysasemalla ei tarvita. Varaa aika rokotukseen Koronarokotuksen yhteydessä saa halutessaan myös influenssarokotuksen mikäli kuuluu rokotettavaan ryhmään tai on hankkinut omakustanteisen influenssarokotteen. Rokotukset toteutetaan Vesilahden terveysasemalla. Rokote on noudettavissa apteekista viimeistään kahdeksan päivän kuluttua reseptipyynnölle osoitetusta ajanvarauksen ajankohdasta. Sisäänkäynti pääovesta, voit jäädä odottamaan rokotusvuoroasi pääaulaan. Röntgen on suljettu tämän ajan. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 TERVEYSKESKUKSEN RÖNTGENLAITTEISTO UUSITAAN JOULUKUUSSA • Tämänhetkinen arvio ajankohdasta on 12.-21.12.2022. Reseptipyynnöt voit tehdä sähköisen ajanvarauksen kautta. Hoidamme pääasiassa kiireellisiä asioita • Kuljun terveysasema suljettu 27.30.12.2022. Suun terveydenhuollon kiireellistä hoitoa vaativat tilanteet ovat: • Kova hammassärky, niin että särkylääke ei auta eikä pysty nukkumaan • Lisääntyvä paikallinen hammasperäinen turvotus suussa tai kasvoilla • Hampaan poiston tai muun hammashoidon jälkeinen kova särky, lisääntyvä turvotus tai verenvuodon jatkuminen • Hampaiston tai suun alueen oire, johon liittyy kuume • Tapaturma, jossa hammas on kokonaan irronnut tai löyhtynyt Oikomiskojeen irtoaminen niin että se pistää tai hankaa suun kudoksia SYYSTALVEN 2022 KORONATEHOSTEROKOTUKSET JA KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET VESILAHDESSA THL suosittelee syystalvella uutta koronan tehosterokotusta sairastetuista taudeista riippumatta • kaikille 65 vuotta täyttäneille • 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille • 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille Tehosterokotuksen voi ottaa, kun edellisestä koronarokotteesta tai sairastetusta koronataudista on kulunut vähintään 3 kuukautta. Reseptin lisäksi varaa erillinen aika rokotukseen! Lisätietoja koronaja influenssarokotuksista saat puhelimitse numerosta 044 486 1905 arkisin klo 9-11. Sähköisen ajanvarauksen ilmoitus ajanvarauksen tekemisestä tarkoittaa, että rokotereseptin tilaus on vastaanotettu. www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti VESILAHDEN TERVEYSPALVELUT TIEDOTTAA Maksuton influenssarokote riskiryhmille Maksuttoman influenssarokotteen saavat: • 65 vuotta täyttäneet • alle 7vuotiaat lapset • raskaana olevat • sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset • sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö Omakustanteiset rokotereseptitja ajanvaraukset Riskiryhmiin kuulumattomat voivat hankkia influenssatai pneumokokkirokotteen omakustanteisesti ja ottaa sen mukaan rokotuspäivään. palvelunumerot ovat muutostilanteesta johtuen avoinna arkisin klo 8–12 SÄHKÖISEN AJANVARAUKSEN SUOSTUMUS • Sähköinen suostumuslomake ei ole käytettävissä hyvinvointialueen potilastietojärjestelmän muutoksen vuoksi ajalla 12.-31.12.2022. Kiireelliset asiat hoidetaan Lempäälän terveysasemalla • Hoitotarvikejakelu suljettu 27.30.12.2022 VASTAANOTTOTIIMIEN PALVELUNUMEROIDEN AUKIOLO • Ajalla 5.-30.12. Lempäälän kunnan terveyspalveluiden ajankohtaista VESILAHDEN TERVEYSASEMALLA MUUTOKSIA PUHELINPALVELUUN Terveysaseman puhelinpalvelu muuttuu 29.11.2022 lähtien koskien hoidon kiireellisyyden valintaa
Myytävänä Loppuvuoden LempäälänVesilahden Sanomat: Ke 21.12.2022 Julkaisemme yksityishenkilöiden ja yritysten JOULUTERVEISET Aineistot viimeistään torstaina 15.12.2022 klo 12.00. Max.15 vuotta vanha ja min. Lempäälä | Vesilahti | Nokia | Pirkkala Souranderintie 13, 37100 Nokia p. Ilmoittautuminen kevätlukukauden kursseille alkaa keskiviikkona 14.12.2022 klo 9 osoitteessa www.pirkanopisto.fi ja puhelimitse 03 5652 2500. Yli 300 uutta kurssia ja ilmaisluentoa keväällä LÖYDÄ OMA JUTTUSI! Kevään 2023 uudet kurssit ja luennot on julkaistu. 03 5652 2500 | pirkanopisto@nokiankaupunki.fi www.pirkanopisto.fi Kansanedustaja Veijo Niemi Tervetuloa juttelemaan Puolustusvaliokunnan jäsen Tarkastusvaliokunnan jäsen Eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtaja M ai no ks en m ak sa a P er us su om al ai st en ed us ku nt ar yh m ä Tavattavissa lauantaina 17.12. VUODEN VIIMEINEN LEHTI 28.12. 320 merkkiä). Opisto . Aineistot viimeistään torstaina 22.12.2022 klo 12.00. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Rivi-ilmoitukset OSTETAAN asunto Lempäälästä tai Tampereelta (rivi,-pari tai kerrostalo). Syksyllä alkaneet koko lukuvuoden kurssit jatkuvat kevätlukukaudellakin. Kuulutuksia . 0400 959 400 KUULUTUS TRE:6242/02.04.03/2022 TRE:6243/02.04.03/2022 TRE:6244/02.04.03/2022 TRE:6245/02.04.03/2022 Alueellinen jätehuoltolautakunta on hyväksynyt kunnan ensisijaiselle ja toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen, saostusja umpisäiliölietteen sekä alueellisen putkikeräysjärjestelmän jätetaksat 1.1.2023 alkaen (§ 48-51). puh. Asiakaspalvelumme on suljettu 23.-26.12.. Oltava vapaa viimeistään helmikuun alussa. Syksyllä koko lukuvuoden kursseilla aloittaneiden ei tarvitse ilmoittautua kevääksi uudelleen. Tampereella 7.12.2022, Alueellinen jätehuoltolautakunta Löydä hyvää ruokaa vaikka joka päivä www.lvs.fi/ lounas Klikkaa sivuille ja löydä mahtava valikoima hyvää ruokaa! . 040 412 8748 Julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. klo 9 11 LEMPÄÄLÄ Liisan Leipomo, Kukonkorventie 2 Tarjoan munkkikahvit PERUNOITA JA JUUREKSIA Kotimaista omenaa ym. Kysy lisää asiakaspalvelusta, jos haluaisit tulla mukaan jollekin jo syksyllä alkaneelle kurssille. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. PERJANTAINA Kuokkalan Neste 10-13, Narvan tori 16-16.30 Kulkki p. Löydät nekin nettisivuiltamme. 50 neliötä. Tarjoa rohkeasti. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Taksat koskevat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (entisten Suodenniemen ja Mouhijärven osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kuntia. Työsuorituksia . Tapahtumia . Päätökset ovat nähtävillä 14.12.2022-12.1.2023 kuntien virallisilla ilmoitustauluilla ja verkkosivulla www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta
Hopeaa Vanhoja rahoja Kultaa Kelloja Suomen Arvo-Ostot Oy p. Maksuton arviointi, maksamme heti käteisellä tai tilisiirtona. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.12.2022 Lempäälän-Vesilahden Sanomat on lahja, joka ilahduttaa läheistäsi pitkään Ti la a leht i l ahjak s i os o itte e s s a lvs.f /l ahj a Anna lahjaksi joko tai Kaikki tämä sisältyy täystilaukseen: Tarjous on voimassa 24.12. Puistokatu 4, Lempäälä, puh. 4499 €€)) (norm. klo 10-17 K-MARKET LEMPÄÄLÄ Tampereentie 18, Lempäälä Ke 21.12. 7755 €€)) (norm. arvotavaraa. 040 758 7499 www.arvo-ostot.fi Ma 19.12. Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutissovellus (iOS ja Android) lvs.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajien digisisällöt Näköislehti aina tiistaisin siis jo ennen paperilehteä Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko 33 kkkk m määäärrääaaiikkaaiinneenn ttääyyssttiillaauuss 3 kk määräaikainen täystilaus 33 kkkk m määäärrääaaiikkaaiinneenn ttääyyssttiillaauuss 6 kk määräaikainen täystilaus ((nnoorrm m.. klo 10-17 AKAAN TORI Kirkkotori 6, Akaa Ti 20.12. (03) 375 0955 www.lempaalankeskusapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-20, la 9-17, su 12-16 26.9.–31.12.2022 ORIONIN KERÄILYKAMPANJA APTEEKEISSA. 94 €) 5 55 5 € € 75 € 2 29 9 € € 50 € NYT HELPOSTI KÄTEISTÄ! TERVETULOA OSTOAUTOLLE! OSTAMME OSTAMME KULTAA, myös käytettyjä kultaja hopeaesineitä, pöytähopeaa, hammaskultaa, kunniamerkkejä, seteleitä, kelloja, militariaa, ym. asti uusiin kotimaisiin tilauksiin. klo 10-17 TAMMELANTORI Ilmarinkatu 10, Tampere To 22.12. klo 10-17 K-CITYMARKET TURTOLA Martinpojankatu 4, Tampere TERVETULOA KAKKUKAHVILLE PERJANTAINA 16.12.2022 KLO 10-16 KOKO PÄIVÄN TARJOUKSESSA KAIKKI ORIONIN VAPAAKAUPANTUOTTEET -20 % (ei koske lääkkeitä, SV-korvattavia perusvoiteita eikä eläintuotteita) Olethan osallistunut jo syksyn keräilykampanjaan?! Orionin keräilykampanjan tuotelahja meiltä heti mukaan tule keräämään kortti täyteen. 64 €) ((nnoorrm m.