1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 14.8.2019 88. TÄHÄN MAINOKSESI Soita 044 347 7405 120 € + alv. sivu 20 Vilkku Selin tähtää huipulle trialissa Trial-pyöräily on taitolaji, joka vaatii tasapainoa, kestävyyttä ja keskittymiskykyä. vuosikerta N:o 33 Rieväntuoksuinen kesäjuhla Vesilahdessa vietettiin 150-vuotiskesäjuhlia ja nautittiin Perinnepäivän tunnelmasta, sivu 5 SONJA PAJUNOJA ”Minussa on jotain samaa kuin Arielissa.” – sivu 16 sivu 14 Janne Saarinen sykähdyttää Sykkeessä Vesilahdesta lähtöisin oleva näyttelijä on ehtinyt tekemään urallaan monipuolisia töitä. sivu 4 Hyppytorni halutaan takaisin Lastukkaan Lempäälän kunta selvittää, ovatko olosuhteet muuttuneet siitä, kun purkupäätös tuli
Tilanne on viime vuosina muuttunut. Uusi Suomi Jos joku muu ei kierrätä, en huomauttele siitä – en ole ryhtynyt jätepoliisiksi. Näin kävi näillä seuduin viime viikolla, vaikka vasta elokuun alkupuolta eleltiin ja ilmatkin olivat vielä varsin kesäiset. Kesäleski löytää nyt aktiviteettinsa vaikka marjapuskista, sillä paljon muuta ajanvietettä ei enää ole tarjolla. Malttia vähän! Lukion käynti on jo valmiiksi paineistettua ja vaativaa, kun opiskeltavaa on paljon, eikä siihen kaivata enää yhtään lisähaasteita. Ongelmat tietokoneiden käytössä vievät aikaa ja voimia itse aineen opiskelusta. Jos puheenjohtajakauden ohjelmaan kuuluva hanke toteutuu, Unkari todennäköisesti menettäisi EU-rahoitustaan. Lukiossa voi löytää ikuisia ystäviä, alkaa parisuhteeseen ja luoda omaa elämänsä polkua. Voi apua…”. Lempäälän lukiossa ilmapiiri on hyvä ja kannustava, mutta monissa huippulukioissa useat nuoret kokevat riittämättömyyttä, kun tuntevat opiskelevansa liian vähän toisiin verrattuna. Tarjaa ei tarvitse tällaisissa asioissa valistaa, hän toimii samaan tapaan. Jotta pienen lukiolaisen pää saadaan vielä vähän enemmän pyörälle, otetaan ainerajat ylittävä ilmiöoppiminen mukaan kuvioihin. Suomi ajaa EU:n puheenjohtajana EU-rahoituksen saamisen kytkemistä oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Kirjoittaja on lukiolainen . Näistä oma lukioaika jää monille parhaiten mieleen, joten on surullista, että rahan takia ne poissuljetaan. Lukionsa aloittaville uudet kuviot voivat olla jännä paikka, kun täytyy oppia lukion tavoille ja samalla omaksua oma identiteetti lukiolaisena. Tämäkin kesä on kulunut yhdessä hujauksessa. Lisäksi paljon puhuttu lukiolaisten uupumus on todella totta. tätä mieltä Suomessa on totuttu ajatukseen, että asunnon osto on varma sijoitus. Arvo nousee tai ainakin pysyy ennallaan. Elokuu on yksi kolmesta kesäkuukaudesta, mutta siellä täällä on jo lappu luukulla: Kiitos kesästä, tervetuloa taas vuoden päästä! Kun lapsiperheet eivät enää lomaile, kesäkausi ja kesäbisneksen teko on ohi. Viime viikolla oli aika palata opintojen pariin. Nuoren ajattelu ja minuus kehittyvät yhdessä sosiaalisen ympäristön kanssa. Asuntosijoitus on melkoisen varma enää vain pääkaupunkiseudulla ja muutamissa kasvukeskuksissa. ”Tässä laskussa piti varmaankin muodostaa pylvästaulukko eli histogrammi. Opiskelu aiheuttaa nuorille paljon stressiä ja paineita, minkä vuoksi toiset uupuvat ja toiset luovuttavat. Uusi opetussuunnitelmakin jo kurkkii nurkan takana sysäten pois LOPS2016:n materiaaleineen. Lukionsa aloittavilla syy-seuraussuhteet ja hyödyt– haitat-vertailu ei välttämättä aukene vielä ensimmäisen vuoden aikana. Näin varmistetaan lähinnä Lapin hiihtokeskusten ja muiden lomanviettofasiliteettien kapasiteetin riittävyys. Vaikka lukion käynti kuulostaa rankalta, se on myös todella antoisaa. Toisin kuin Lempäälässä, monissa kunnissa lukiot eivät tarjoa konetta vuokraa vastaan. Kaikille ilmiöoppiminen ei ole haastavaa, mutta ne, joilla on vaikeus muodostaa käsiteltävästä aineesta laajempi kokonaisuus, saattavat heittää hanskat tiskiin. Pentti Arajärvi, Pirkka K esä ja kesänvietto on käytännössä taputeltu rakkaassa koto-Suomessamme melko pitkälti siinä vaiheessa, kun koululaisten lomat ovat päättyneet ja arkinen aherrus kouluissa jälleen alkanut. Valitettavasti monet ongelmat varjostavat lukio-opintoja. Poimintoja . Vinkkinä lukiolaisille: Haastakaa itseänne, mutta älkää vaatiko liikoja. Vai oliko se sittenkin diagrammi…Ja mitä ohjelmaa sen tekoon pitikään käyttää. Samanlainen porrastus tuskin kesälomiin on mahdollista, mutta jos kesäkautta haluttaisiin jatkaa pidemmälle elokuulle, kesälomien alkamisajankohtaa voisi kenties olla mahdollista hieman myöhentää?. Kun ylioppilaskokeissa pitäisi osata käyttää useita eri tietokoneohjelmistoja, menee pää ihan pyörälle. Tällöin opiskelijan varallisuus vaikuttaa ostetun koneen laatuun. Toisi varmaan useammankin, jos kesäisiä palveluita olisi turistille tarjolla hieman pidempään. Valitettava fakta on myös se, että lukio lisää eriarvoisuutta. Enää ei jäätelökioski tarjoile eikä kesäteatterissa riitä näytäntöjä. Tällöin opiskelusta ja opintomenestyksestä voidaan puhua jo haitallisena kilpailuna. Suomalaisessa lukiojärjestelmässä puhaltavat uudet tuulet, kun opiskelu digitalisoituu, ylioppilaskokeita muutetaan ja korkeakouluihin haetaan jatkossa todistusvalinnoilla. Näin siksikin, että varsinkin Keski-Euroopassa juuri elokuu on erittäin suosittu kesälomakuukausi, ja monen saksalaisen ja itävaltalaisen tie tuo pohjoiseen. Muualla asuntojen hinnat ovat pysyneet vuosia entisellään ja hävinneet monille muille sijoituskohteille. Helsingin Sanomat Unkarin hyökkäystä Suomea vastaan selittää huoli EU-rahoituksesta. Valtakunnassa on porrastettu koululaisten talvilomat siten, että Etelä-Suomi viettää sitä kaksi viikkoa ennen Pohjois-Suomea ja muu väliin jäävä maa, Pirkanmaa mukaan lukien, siinä välissä. Lukiossa nuorille tärkeitä tapahtumia ovat myös vanhojen tanssit, bileet sekä koko abivuosi. Vaikka monen kouluikäisen lapsen ja nuoren vanhemman vuosiloma vielä jälkeläisen kouluun paluun jälkeen jatkuisikin, lomanviettosesonki alkaa olla auttamatta ohi. Lukiossa jatkavat saattavat murehtia jo tulevia päättöviikkoja kokeineen, kun taas abiturientit pohtivat jo kuumeissaan ylioppilaskirjoituksista suoriutumista. Kun teette parhaanne, se riittää, sillä elämään pitää mahtua muutakin kuin koulu. Edes kaikille abeille erilaisten opiskelutekniikoiden käyttö ei ole sisäistynyt. Köyhemmillä perheillä ei ole varaa kirjoihin saati koneeseen, jolloin tarvitaan Kelan tukia. kolumni Suvi Mäkinen KIITOS KESÄSTÄ Totuus lukiosta Sanotaan, että aika kuluu vuosi vuodelta nopeampaa ja näin se vain on
Vuodessa on 52 viikkoa. klo 10-16 Käpäläväen pihassa Paikkavaraukset tekstiviestillä/sähköpostilla 041 319 0317, info@kapalavaki.fi 5 euroa / paikka Paikkoja rajoitetusti. Pyydä tarjous maalauksesta sorcolor.fi PTO Parasta fiilistä Meidät löydät Ideaparkista. klo 18-21! Stailaukset 10€/hlö, sis. 040 558 4214 • info@pirkanmaantanssiopisto.fi www.pirkanmaantanssiopisto.fi Tunteja lapsille, nuorille ja aikuisille! Lempäälän JALKINEKORJAAMO Tampereentie 22, p. Tampereentie 455/Karhumäentie 2, Sääksjärvi, Lempäälä Peräkonttikirppis Kansallisena siivouspäivänä AKAAN MEHUASEMA ANTSA Oy:n HALLILLA os. Niistä 4 on yleensä kesälomaa. Fiksu ihminen viettää sen ajan rakkaidensa seurassa, sen sijaan että raataisi taloa maalaten. Tuotto juniorityön hyväksi. Toimi nopeasti. Vapaa pääsy, tervetuloa! Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut ja Lempäälä-Seura ry PIHASOITTO: PENTELE Kuokkalan museoraitilla (Kuokkalantie 14) torstaina 15.8.2019 klo 19 31.8. Valinta on sinun. Myllykuja 2 (Viialan Rakennustarvikkeen vieressä) Ajanvaraukset ma-pe 9-15 numerosta 044 963 3166. Puh. koristeet / Hiushuone Anni K-18 Perjantaina klo 18– 03 ja lauantaina klo 17– 03 Lempääläinen haja-asutusheviorkesteri Pentele vie kesäkauden päätteeksi kaihoisanraskaisiin tunnelmiin. Lisätiedot www.viialanviri.fi Viialan Viri. 375 2929 Ma-ti 10-17, ke suljettu, to-pe 10-17, la suljettu KAIKKI KOTIAVAIMET mallin mukaan odottaessa Myös patentista vapautunut avainmalli Kirkko-Harri Vesilahden srk:sta avaa festarit pe klo 20.00 Liput portilta: Pe 25 €, La 18 € www.peurafest.fi Hairstyle Night! Festarikampaukset pe 16.8. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 RAPATTU VERHOUS | PUUJULKISIVU | PELTIKATTO | TIILIKATTO Mitä haluaisit lapsesi muistavan kesälomastanne
?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Ruoppaus oli turhaa vanhan tornin alueella erkki Häkli: ”selvitämme, ovatko olosuhteet muuttuneet” Kuva vuodelta 2013, jolloin hyppytorni vielä nökötti laiturin päässä. Myös noin 30 hehtaaria kartanon omistukseen jäävää peltoa voi ostaja saada viljeltäväkseen vuokrasopimuksella, sivustolla kerrotaan. elokuuta ilmestyneessä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa kerrottiin, bussilinja 50 ei mene Vesilahteen, ainoastaan Lempäälän asti. elokuuta kello 23.59. Kysely keräsi reilun viikon aikana yhteensä 1 266 vastausta. TeksTi: Katariina Rannaste Oikaisuja Toisin kuin keskiviikkona 7. Digikysely: Yli 1 000 vastaajaa haluaa hyppytornin Lastenkodin uimarannalle halutaan hyppytorni. Autolle mitattiin keskinopeusmittarilla 159 km/h alueella, missä nopeus on rajoitettu 120 km/h. – Hyppytorni on ollut hyvin toivottu, mutta teemme ratkaisut sen mukaisesti, että uimalassa kävijöiden turvallisuus voidaan taata. Myynti-ilmoitus löytyy Metsätilat.fi-sivustolta. Kuva: LVS:n arkisto KOMMENTTI: Katariina Rannaste Hyppytorni takaisin, vaikka se tietäisi ruoppausrallia. Nettikäyttäjille osoitetun kyselyn otsikko kuului: ” Pitäisikö Lastenkodin uimarannalle rakentaa hyppytorni?”. elokuuta klo 19.52 aikaan. Tarjousaika päättyy 30. – Ruoppaus ei tuonut ratkaisua, yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkli Lempäälän kunnasta vahvistaa. ”Kyllä, sellaista onkin kaivattu”. Kunta päätyi purkamaan hyppytornin, sillä riittävää hyppysyvyyttä ei voitu varmistaa. Merikartan mukaan vedensyvyys on pääsääntöisesti alle kaksi metriä. Yhteensä vastauksia tuli 1266 kappaletta: ”Kyllä, sellaista onkin kaivattu” 1085, ”Ei, hauskaa voi pitää ilman sitäkin.” 49, ”Ei, aivan liian vaarallinen.” 106 ja ” Olisihan se kiva, mutta kun se maksaa.” 26. Mutta silti: Jos hyppyalue täyttyi lietteellä silloin, eikö se täyttyisi nytkin. Eikä se pysynyt riittävän syvänä ruoppauksesta huolimatta. – Kartanon rakennuskokonaisuuden kunnostaminen ja kulttuuritoiminnan aloittaminen ovat vaatineet huomattavia investointeja, ja siitä syystä peltoja on päädytty myymään, Laukon kartanon rouva Liisa Lagerstam kertoo. Uimalassa oli aikoinaan hyppytorni, mutta turvallisuussyistä se purettiin vuonna 2013. Peltomääräala on noin 99 hehtaaria. Kirkkojärvi on verrattain matala. Veden syvyys oli ollut keskimäärin 4,5 metriä, kun lain mukaan hyppytornista hypättäessä syvyyttä pitää olla vähintään viisi metriä. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Lempäälässä on viime aikoina valtuustoaloitteen pohjalta keskusteltu, pitäisikö Lastenkodin uimarannalle rakentaa uusi hyppytorni. TeksTi: Katariina Rannaste Kuva: LVS:n arkisto Kuski kaahasi liki 160 kilometrin tuntinopeudella Lempäälässä moottoripyöräpoliisi suoritti ajotapavalvontaa valtatie 3:lla keskiviikkona 7. Tässä on toki muistettava, että kartta on vain suuntaa antava, ja entisen hyppytornin hyppyalue on varmasti säilynyt syvempänä. Paperilehdessä koulujen alkua käsittelevässä jutussa mainitaan erheellisesti, että koulut olisivat alkaneet Vesilahdessa vasta perjantaina. Lähtöhinta on 950 000 euroa. Hyppytorni päätettiin purkaa kuluttajaturvallisuuslain perusteella. Netissä ilmestyneessä jutussa päivämäärä on oikea. Aloite Lastenkodin uimarannan laiturin laajentamisesta ja hyppytornin rakentamisesta on lähiaikoina sivistyslautakunnassa käsiteltävänä. Näin vastattiin 1 085 kertaa. Partio havaitsi henkilöauton, joka ohitti poliisipartion ja ajoi silminnähden lujaa nopeutta kohti Tamperetta. Nopeusrajoituksen muuttuessa 100 km/h auto jatkoi edelleen kovaa vauhtia ohittaen muuta liikennettä nopeuden noustessa 156 km/h. 106 vastaajan (8 %) mielestä hyppytornia ei tulisi rakentaa, sillä se on liian vaarallinen. Kesällä 2012 hyppytornista hyppääminen kiellettiin kyltillä ja torniin kiipeäminen estettiin, mutta ratkaisu ei osoittautunut toimivaksi. Seuraava mittaus oli 152 km/h. 26 vastaajaa (2 %) oli sitä mieltä, että olisihan hyppytorni kiva, mutta kun se maksaa. Etenemme turvallisuus edellä, se on johtotähtemme, Erkki Häkli sanoo. Näin voi päätellä LVS:n internetsivuilla olleen kyselyn tuloksista. elokuuta. Auto pysäytettiin ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Tekoa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Taulukko: Soile Virtanen. Toisin kuin keskiviikkona 7. Laukon maita myynnissä 109 hehtaaria Vesilahden Laukossa on myynnissä iso, lähes yhtenäinen peltokokonaisuus kartanon ympäristössä ja Pyhäjärven läheisyydessä. Lastenkodin rannan edellinen hyppytorni purettiin, sillä hyppytornin hyppyalueen veden syvyys ei ollut riittävä. elokuuta ilmestyneessä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa kerrottiin, koulut alkoivat Vesilahdessa torstaina 8. – Sitä varten selvitämme, ovatko olosuhteet muuttuneet ja onko hyppytorni toteuttamiskelpoinen ratkaisu, Häkli kertoo. Uimalaan teetettiin vuoden 2011 keväällä puhallusruoppaus, mutta ruopattu alue täyttyi vuoden aikana uudelleen. Valtaosa, 86 prosenttia vastaajista valitsi vaihtoehdon. – Peltojen vuokrasopimus on päättymässä eli ostaja saa pellot heti viljeltäväkseen tukioikeuksineen. Niin ikään kielteisellä kannalla oli 49 vastaajaa, jotka vastasivat ”Ei, hauskaa voi pitää ilman sitäkin” (4%). Myynnissä olevan määräalan pinta-ala on noin 109 hehtaaria, josta noin kymmenen hehtaaria on piennaralueita, peltosaarekkeita ja tiealueita sekä vähäisiä metsänreunoja
Erityisesti avoimilla ja syvillä selkävesillä pintaveden lämpötila on paikoin pudonnut lyhyessä ajassa useita asteita tuulten sekoitettua vesimassaa. Kiveä ei tarvitse siirtää hiljaa, Hirvonen puhui vertauskuvallisesti muutoksista. Perinnepäivät pidetään aina Narvan markkinoiden välivuosina. Rievä paistui ja aurinko helli Peurankello on Vesilahden nimikkokukka TeksTi: Antti Raunio kuVaT: Antti Raunio Yleisölle tarjoiltiin tuoretta rievää, joka paistettiin paikanpäällä. – Vesilahti mainitaan asiakirjoissa jo vuonna 1346. Vähäisiä määriä sinilevää havaittiin puolestaan Vanajavedellä Sääksmäen sillan havaintopisteessä, Sastamalan Houhajärvellä, Pälkänevedellä Aitoon Uusikylän uimarannalla ja Virtain Vähä-Valkeajärvellä. He tekevät ison määrän yhdessä työtä Vesilahden eteen, kehuu Kristiina Pispala. Samalla kertaa Narvan markkinakentällä vietettiin 150-vuotiskesäjuhlia, Perinnepäivää ja maalaistoria. Tatekanpolulla paloi sohva – ainekset isoon vahinkoon Poliisi sai tiistaina 6. Peurankello on sininen, monivuotinen kellokasvi. – Olemme kirjoittamassa uutta tarinaa, ja se on menestystarina, siitä ei ole epäilystä. Laukonpeura on Vesilahden nimikkoeläin, kynäjalava nimikkopuu ja kurki nimikkolintu. Pirkanmaalla järvien pintavesi on keskimääräistä viilemämpää tällä hetkellä. Monipuolinen tapahtumatarjonta ja upea keli olikin saanut ihmiset runsain joukoin paikanpäälle. Homma lähti kyselystä Vesilahden Facebook-ryhmässä, ja sinne tuli useita ideoita. Ensi vuonna Narvan markkina-alueella vietetään jälleen Narvan markkinoita. LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Voit myös soittaa 010 5844 270*, valitse 2 Arkisin klo 9-15 *Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/ minuutti. Nimikkokukka julkistettiin kesäjuhlissa. Kasvin varsi on sinipunainen, jäykkä ja haaraton. Vesilahden nimikkokukka on jatkossa peurankello. Usein myös peurankellon varressa on pieniä, muutaman kukan ryhmiä. TeksTi: Katariina Rannaste Järvien pintavedet keskiarvoa viileämpiä – Parasta Vesilahdessa ovat hurjan aktiiviset ihmiset. Lehdet ovat paksuja ja sahalaitaisia. Vesilahtea juhlistettiin asiaankuuluvasti upeassa kesäkelissä. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Sammaleläinhavainnoista pyydetään ilmoituksia Sammaleläimestä on tehty jälleen havaintoja Lempäälän ja Vesilahden alueella. – Vieraslajiksi luokitellun hyytelösammaleläimen tarkemman levinneisyyden selvittämiseksi Pirkanmaalla ELY-keskus toivoo, että mahdollisista havainnoista erityisesti Lempäälän ja Vesilahden ulkopuolelta saataisiin valokuvin varmennettuja kansalaishavaintoja. Vesilahden vahvuus on yhteisöllisyys, nopea reagointi ja välittömyys. Silminnäkijöiden mukaan 2000-luvulla syntyneet pojat olivat raahanneet sohvan rannalle, sytyttäneet sen ja poistuneet sen jälkeen paikalta. Vesilahden Kirkonkylän uimarannalla on havaittu viimeisimmässä seurannassa runsaasti sinilevää. Samalla testailtiin hieman toimintaa jo isoa tapahtumaa silmälläpitäen. Yleisöhavaintoja sinilevästä viime viikolta ollut. ELYkeskus toivookin havainnoista kertomista, etenkin jos sammaleläimiä havaitaan Lempäälän ja Vesilahden ulkopuolella. Torimyyjiä oli hieman yli 30. Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen puolestaan kiitteli juhlapuheessaan keskusteluilmapiiriä ja sitä, että asioista on pystytty puhumaan. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Peurankello-ehdotuksen takana on Tarja Matikainen. Hieman sinilevää on puolestaan havaittu Lempäälän Mäyriänrannassa. Kuva: Jenni Hellqvist/LVS:n arkisto Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen kyseli puheensa aluksi, kuka oli ollut perjantaina Rammsteinin keikalla, ja nosti itse kätensä pystyyn. Tekijöitä ei ole toistaiseksi löydetty. Sinilevätilannetta seuraa Pirkanmaan ELY-keskus. – Tänä vuonna oli enemmän muun muassa musiikkitarjontaa, illalla esiintyi nuorisolle räppäri Uniikki. Vesilahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä kiitti juhlien avajaispuheessaan ahkeria talkoolaisia ja muistutti Vesilahden kunnan pitkästä historiasta. Peurankello ei ollut pelkästään minun ideani, ja se sai eniten tykkäyksiä ehdotuksista, Matikainen taustoittaa. Vuodesta 1869 lähtien Vesilahti on ollut olemassa virallisesti omana kuntanaan, ja nyt on takana 150 vuotta itsehallintoa. 150-juhlavuosi näkyi Perinnepäivien tarjonnassa ekstrana. Mahdollisen havainnon voi ilmoittaa vieraslajiportaaliin www.vieraslajit.fi, ELYkeskus kertoo. Järjestelyissä mukana ollut Pispala kertoo, että kunta tuki tapahtumaa niin, että se oli ilmainen yleisölle. elokuuta ilmoituksen sohvapalosta Lempäälän Sääksjärvellä. Tapahtuman takana olivat Nuorisoseura Tähti ja Vesilahden Museoyhdistys, ja Vesilahden kunta tuki myös tapahtumaa. Muualla Pirkanmaalla havaittiin hieman sinilevää Pyhäjärvessä Nokian Lehtiniemessä ja Pirkkalassa Kranstolpan uimarannalla. Poliisin mukaan tihutyössä oli aineksia isompaan vahinkoon, sillä sohvan välittömässä läheisyydessä oli puu ja muuta kasvillisuutta sekä vilkkaasti liikennöity rataväylä. sinipunaiset kukat ovat ryhmittyneet kasvin latvaan mykerömäisesti. Matikainen oli tehnyt peurankellokuvioisen kravatin, jonka luovutti kunnanjohtaja Hirvoselle. Viileä elokuun alku on samalla pudottanut järvien pintavesien lämpötiloja. Hyytelösammaleläin. Sohva roihusi Tatekanpolulla kello 19.40 maissa. Viime lauantai oli jälleen loistava esimerkki vesilahtelaisesta aktiivisuudesta. – Mielessä vilisi monenlaisia ideoita. Torimyyjiä oli hieman yli 30.. – Kyllä jo hieman ensi vuotta ajateltiin ja etsittiin lisäksi talkoolaisia ja vapaaehtoisia, Pispala kertoo
6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Vesilahdessa ensimmäistä kertaa järjestetyn ”Tervetuloa kylään” -tapahtuman palautekeskustelu on vielä käymättä, mutta jo heti tapahtumapäivänä 20. Risukkoa poistetaan ja samalla istutetaan uutta kasvillisuutta, muun muassa sateenvarjojalavia ja kirsikkapuita. Tervetuloa kylään -tapahtuma onnistui yli odotusten . Christa Ahosen ja kylien kerhon ideoiman tapahtumapäivän ohjelma upposi täysillä suureen yleisöön. Onko taustalla poliittiseen tai omistajuuteen liittyvää valtaa, en tiedä, Ahonen pohtii. Kunnassa nähdään jatkokehittämisen tarpeena vierasvenelaiturin laajentaminen, valaistuksen lisääminen, kameravalvonta ilkivallan torjumiseksi sekä katettu lava tapahtumia varten. Myös Tampereen kaupungin suunnalta tuli yllättävä tarjous. – Sieltä otettiin yhteyttä Tampere Kulttuuripääkaupungiksi 2026 -kampanjan merkeissä. Edellä ajaneen ajoneuvon kuljettaja toimitettiin Valkeakosken aluesairaalaan tarkastettavaksi. Ei meidän kunta pysty tarjoamaan ikääntyneille ihmisille sosiaalisia palveluja. Grillipaikka aiotaan myös kunnostaa ja sen yhteyteen tehdä kiinteät, kestävät istuimet. Haja-asutusalueilla tarvitaan osallistamista, mukaan ottamista. – Ihan hirveästi toivon, että hän kiinnostuisi näistä, Ahonen sanoo. Balatonin läheisyydessä sijaitseva Tapolca on Lempäälän ystävyyskunta. – Narvassa pidetty kopittomien traktorien tapahtuma veti yli 350 henkeä, Samotissa kävi saman verran väkeä, Aittakahvilassa ja Koskenvoimassa tehtiin kaikkien aikojen myyntiennätykset, moni joutui myymään ”eioota”, kertoo tapahtuman promoottori Christa Ahonen. Olen peruskoulutukseltani sairaanhoitaja, ja olen joutunut pitämään sairaiden ja vähänosaisesti puolia. Kaikki teki Ahoseen ison vaikutuksen. He ovat olleet hyvin tyytyväisiä. uutiset Christa Ahonen on iloinen Tervetuloa kylään -tapahtuman valtavasta suosiosta. Ahonen teki Instagramiin vauhdikkaan ja värikkään tarinan, jossa oli kuvia, videoita ja haastatteluja. heinäkuuta kävi selväksi, että kylissä on tehty jotakin aivan ainutlaatuista. elokuuta. Tilaisuudessa puhunut yhdistyksen jäsen, Lempäälän VPK:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Moilanen oli miehistöineen jo viime vuonna Tapolcassa juhlistamassa ystävyyskaupunkien palokuntien pitkään jatkunutta yhteistyötä ja toivoi sen sekä ystävyyskuntasuhteen jatkuvan vireänä edelleen. Peräänajaja ei ollut osannut sanoa törmäykselle mitään syytä, vaan epäili, että hänen huomionsa oli hetkellisesti herpaantunut. Syksyn tuoma pimeys yhdistettynä sateeseen vaatii autoilijoilta taas parempaa tarkkaavaisuutta, Pirkanmaan pelastuslaitokselta muistutetaan. Töistä vastaa Lempäälän kunnan yhdyskunnan palvelualue. Tapahtumapäivänä Ahonen oli matkalla Kaakilaan, kun hän kuuli radiossa Ylen saapuneen Vesilahteen raportoimaan tapahtumasta. Suomi-Unkari Seuran puheenjohtaja Irmeli Kniivilä otti juhlapuheessaan kantaa EU:n tulevan puheenjohtajamaan Suomen ja Unkarin skismaan oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisesta sanomalla, että ystävyyskuntasuhteiden hoidossa pidättäydyttäisiin politikoimasta. Tuntui siltä, että minut koettiin uhkaksi. TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa Lisää penkkejä ja kirsikkapuita Myllyrantaan Lempäälän Myllyrannassa alkoivat muutosja rakennustyöt maanantaina 12. – Toivottavasti kunnan hyvinvointikoordinaattori ottaa siitä kopin, hän sanoo. Muilta osin Vesilahden kunta käänsi selkänsä tapahtumalle. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä ja hinattiin pois tapahtumapaikalta. He saivat osallistua, nähdä, kokea ja tehdä kaikenlaista. – Huonovointiset kunnat tarvitsevat kolmatta sektoria ja aktiivisia yksilöitä ihan kaikessa. Peräänajohetkellä a joneuvojen nopeus oli osallisten kertoman mukaan ollut noin 120 km/h. En osaa luokitella ihmisiä minkään perusteella. – Uskon hyvyyteen ja suhtaudun avoimesti ja tasa-arvoisesti kaikkeen. Ahonen on miettinyt, että haluaako hän kohtaamansa epäasiallisen käytöksen ja kritiikin jälkeen enää omalla vapaa-ajallaan tehdä Vesilahdessa Tervetuloa kylään -tapahtumaa tai mitään muutakaan vastaavaa. – Tapahtumissa oli liikkeellä satoja ihmisiä. Juhlakahvipöydän herkkujen lisäksi juhlayleisöä hemmoteltiin kauniilla ja korkeatasoisella unkarilaisella musiikilla, jota esittivät viulisti István Szalay säestäjänään pianisti Katja Kilponen Tampereelta. 40 vuotta Lempäälä–Tapolca -ystävyyttä Sunnuntaina 11. Kävijöiltä saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. Itku tuli kun lähdin ajelmaan tapahtumapaikkoihin. Latomaalla hän näki traktorijonojen ajavan kohti tapahtumapaikkaa. Se on upea tulos. Tamkin mediatuottamisen opettaja Helena Ruohotie otti häneen yhteyttä ja tarjosi lomallaan apua Facebookmarkkinointiin. Kahden auton raju kolari 120 km/h:ssa Lempäälässä sattui sunnuntai-iltana 11. Lempäälän palokuntalaisia lähti unkarilaisten aloitteesta vuonna 1978 Tapolcaan. elokuuta Lempäälän Ehtookodossa vietettiin Lempäälän SuomiUnkari Seuran 40-vuotisjuhlaa. Emme vieläkään ole tavanneet kasvotusten, Ahonen kertoo. On paljon ennakkoluuloja. Muuten ihmiset ovat siellä ihan yksin. Christa Ahonen kertoo saaneensa tapahtuman markkinointiin apua yllättävältä tahoilta. Lempäälän Suomi-Unkari Seuran puheenjohtaja ja seuran perustajajäsen Ritva Mäkelä esitteli historiaa seuran alkuvaiheista ja vireästä toiminnasta vuosien aikana. Peräänajajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaaminen johti kiinteään yhteistyöhön, ja seuraavana vuonna sitten jo perustettiinkin Lempäälän SuomiUnkari paikallisyhdistys. Saimme kahdeksi päiväksi mahdollisuuden päivittää kampanjan Instagramia, joka on maailmanlaajuinen ja saavutti laajemman yleisön. Christa Ahonen toivoo, että kunnan hyvinvointikoordinaattori ottaisi kopin kylien kerhosta ja Tervetuloa kylään -tapahtumasta. Pidimme Helenan kanssa yhteyttä mesellä ja puhelimella. Christa Ahonen sanoo suoraan olevansa pettynyt. Nämä vapaaehtoiset ja aktiiviset vesilahtelaiset ansaitsevat ison kiitoksen. – Ei täällä Vesilahdessa kaikki mene ihan putkeen. Mutta ei, olin aivan yksin asian kanssa. Kukaan ei ollut yhteyksissä eivätkä he vastanneet edes sähköposteihin. Lisäksi Vesilahden kunnan matkailuneuvoja Satu Karvinen kokosi tapahtumat kunnan sivuille ja tuotti esitteet ja flyerit. Kaksi henkilöautoa kulki Helsingin suunnasta kohti Tamperetta, kun liittymän 34 kohdilla edellä ajaneen henkilöauton kuljettaja oli havainnut takana tulleen auton lähestyvän hänen ajoneuvoaan ja odottanut sen siirtyvän toiselle kaistalle ohitusta varten. TeksTi: Erkki Koivisto. Seuran pitkäaikaisista aktiiveista palkittiin SuomiUnkari Seuran hopeisella ansiomerkillä Margit Luoto, Kaija Virtanen ja Soili Niskanen. Tapahtuman markkinoinnissa pääpaino oli omalla sivulla. – Kahdessa viikossa tavoitettiin 20 000 ihmistä. Erityisen kiitollinen Ahonen on tapahtumaan osallistuneiden panoksesta. – Se oli liikuttava päivä. – Markkinointipalaverin jälkeen kunnan toimijat katosivat. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan takana tullut ajoi suoraan edellä ajaneen perään. – Täällä on varmaan juomavedessä jotakin erityistä, kun on tällaisia ihmisiä, jotka lähtevät tekemään kaikkea hyvästä omasta lämpimästä tahdosta. Tällaisia ihmisiä täällä on. elokuuta. Onnettomuus sattui kello 22.40 Valkeakoskentielle johtavan liittymän 34 kohdilla. elokuuta kahden henkilöauton raju peräänajo valtatie 3:lla. Tapahtumapuistoon aiotaan muun muassa lisätä penkkejä ja roska-astioita. Tervetuloa kylään palautetilaisuus on Vesilahden kirjastossa 26. Ruoka ja kahvi oli edullista, toisin kuin yleensä tapahtumissa. Toivoin, että työllisyyspalvelut ottaisivat koppia tienvarsikylttien tekemisestä ja nuoret voisivat somettaa tapahtumaa
Synkkiä pilviä on nousemassa talouden taivaalle. Hakalan mukaan tarkoituskaan ei ollut jäädä juhlimaan koko illaksi. Juhlapuheen pitänyt kansanedustaja Arto Satonen peilasi kokoomuksen alkuperäisiä periaatteita nykypäivään ja kiitteli paikallista kokoomustyötä. Kaiken lisäksi pysäköintitalon rahoitusta koskevat selitykset eivät kuulostaneet vakuuttavilta. Se tarkoittaa, että työttömyys ei alkaisi kasvaa uudestaan. Viljelijöille toivotaan hyviä puinti-ilmoja, muut pärjätköön siinä säässä, mitä milloinkin meille suodaan. Lempääläiset saavat olla tyytyväisiä, että naapuriin on sattunut noin vireä kunta, jonka tarjoamista palveluista saavat vieraatkin nauttia. Tänä vuonna odotan syksyä ehkä tavallistakin innokkaammin. Investoinnit ovat oma lukunsa. Kuntatalouden kehitys kiinnostaa erityisesti. Tarkoitan tietysti politiikkaa. Myös nykypolitiikkaa Arto Satonen ruoti. Luvassa on paljon mielenkiintoisia asioita Lempäälässä ja myös koko Suomessa. Joka tapauksessa odotan syksyä, tosin ristiriitaisin tuntein. Juhlallisuudet alkoivat kello 17 ja noin kello 20:een mennessä oli ansiomerkit jaettu, puheita pidetty, illallinen syöty, Suvivirsi laulettu ja yhteiskuvia otettu. Ja siksi meidän kokoomuksen on jatkettava tekemällä kauaskantoisia päätöksiä tulevaisuuteen ihan samalla tavalla kuin aiemmat jäsenemme on tehneet. Jotkut toivovat vielä intiaanikesää, mutta useimpien ihmisten elämään säällä ei ole mitään merkitystä. Valtakunnan tasolla kiinnostaa uuden hallituksen toiminta. Samalla meille varmasti kerrotaan uusi ennuste koko vuoden tuloksesta. Menestyksen ja tulevaisuuden avaimet ovat meidän kädessämme. Syksyn mittaan on myös mukava nähdä, saadaanko uudelle sillalle aikaiseksi jonkinlainen luiska, vai pitääkö ihmisten kiivetä sinne alumiinitikkailla. – Ohjelma oli lyhyt, mutta tapahtumien täyttämä, hän mainitsee. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 100-vuotisjuhlissa ei jääty junnaamaan TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Taisto Niukkanen . Matkailuihmiset ihmettelevät, miksi palvelut vähenevät, vaikka monessa maassa on käynnissä vielä paras lomakausi. Joka vuosi syksy on tullut, ja niin se tulee tänäkin vuonna. – Talouskasvusta, kilpailukyvystä, työllisyydestä ja valtion talouden tasapainosta huolehtiminen ei näytä olevan nykyisen hallituksen politiikassa keskeistä. Keväällä ilmeni, että keskustan rakennusprojektin alkuperäinen kustannusarvio ollaan ylittämässä pahemman kerran. Radiokanavien tyhjää jauhavat juontajat keksivät soittaa laulua ”Vielä on kesää jäljellä”. Laukon kartanon tarjonta näyttelyineen ja konsertteineen on tietysti oma lukunsa, mutta esimerkiksi viime viikonlopun perinnepäivät Narvassa löivät Kuokkalankosken markkinat mennen tullen. – Juhlassa ei jääty junnaamaan paikalleen, tiivistää Lempäälän Kokoomus ry:n puheenjohtaja Heikki Hakala tunnelmia lauantailta. – Haluankin, että karistetaan tänään edellisen sata vuotta meistä pois, laitamme kannet kiinni mapista ja aloitamme tekemään seuraavan sata vuoden päätöksiä, Hakala julisti. – Takavuosilta muistan kunnallisvaalien ehdokaslistat, jotka ovat Lempäälässä olleet aina pitkät. Katseet oli luotu vahvasti eteenpäin. elokuuta Manttaalitalolla. Tänä vuonna parhaat elämykset tuli koettua Vesilahdessa. Muistan piirissä keskustellun, että täysiin listoihin on mahdollisuus vain Tampereella ja Lempäälässä, Satonen kehaisi. Totta kai kesä on mukavaa aikaa. Veronmaksajana haluan kuulla, miltä tilanne näyttää nyt. Lempäälän Kokoomus ry täytti 100 vuotta, ja merkkipäivää juhlittiin lauantaina 10. Tuskin maltan odottaa syksyn budjettineuvottelujen käynnistymistä. Lempäälän kokoomus juhli lauantaina historiaansa, mutta katseet olivat myös eteenpäin Manttaalitalolle kokoontui lauantaina kokoomusväkeä juhlimaan.. Juhlassa luotiin katsauksia menneisiin Hannu Turkkisen, Kari Kantalaisen, Veikko Kuumolan ja Riitta Aspilan puheenvuorojen myötä. Koululaiset ovat aloittaneet lukuvuotensa, ja useimmilla aikuisilla on loma suurimmaksi osaksi takana. Kesän perään on silti turha haikailla. Kesän mittaan on esitetty kovin ristiriitaisia tietoja, mitä hallitusohjelmaan kirjatuista asioista toteutetaan ja miten. Työllisyysasteen tavoiteltu nousu näyttää tällä hetkellä toiveajattelulta. Olen ymmärtänyt, että Lempäälässä noudatetaan nykyisin avointa tiedottamista, ja odotan että ihan lähiaikoina saamme lukea paikallislehdestä, miten ensimmäinen vuosipuolisko on mennyt. Nykyiselle hallitukselle on viritetty jopa ylisuuria odotuksia, joista ministerit tosin saavat syyttää myös itseään, ja tavallinen veronmaksaja ei voi kuin toivoa, että kaikki kävisi hyvin. On vain todettava, että kalenteri on armoton. Se ei ole totta. Hyvin todennäköistä on, että työtä maan hyvinvoinnin eteen kokoomus saa jatkaa tarmokkaasti Rinteen hallituksen jälkeen, Satonen totesi. Ministereiden kommentit ovat olleet varsin ristiriitaisia. Kirjoittaja haluaa kuulla selkeitä päätöksiä Juhlassa muun muassa muistettiin Lempäälän entistä kunnanjohtaja Olli Viitasaarta ansiomerkillä. – Menneitä muistellaan aina kaiholla ja todetaan, että kyllä ennen vaan oli paremmin. uutiset Kolumni Tervetuloa syksy Tässä vaiheessa elokuuta, kun tuuli lennättää puista kuivuuden takia ennen aikojaan kellastuneita lehtiä, ihmiset toistelevat toisilleen, että joko se kesä meni. Heikki Hakala korosti omassa puheenvuorossaan menneiden aikojen muistelun sijasta tulevaisuutta
Sieltä löytyy myös aika. To 22.8. Ota mukaan rento asu, hyvät jumppakengät ja mietiskelymatto (=jumppamatto) sekä juomapullo. Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Siellä on aina seijes sää. Pe 15.8. klo 18 naisten kesäsauna Vanhassa pappilassa. Päivä ei koskaan pilveen jää. Lisätietoja Harrilta ja Pirjo Honkaselta/varhaiskasvatus Vesilahden seurakunta tekee retken Hengellisen elämän syventymispäiville Suomen Raamattuopistolle Kauniaisiin la 24.8. klo 12. Lämmin kiitos osanotosta. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Lisätietoja voi kysellä Soilalta. Kuollut: Manu Tapani Nieminen 44 v ja Helka Emma Koiranen 76 v. klo 10 messu kirkossa, Partanen, Kujanpää. klo 18 miesten avoin raamattupiiri Kuljun srk-talossa. Kivisakastihartaus klo 18 ”keskiaikaisessa hengessä” kirkon vieressä kivisakastissa, mukana Soila. Tiedoksi: Tervetuloa perheet aloittamaan uutta avointa varhaiskasvatustoimintaa vuorotellen joka 3. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Avioliittoon aikovat: Ville Veli Valtteri Helo ja Janna Tuulikki Raiskio sekä Tero Petteri Korpela ja Mari Sofia Kylmälahti. Kuorojen syyskauden aloitusajat: Lapsikuoro ma 26.8. 050 544 3347. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 18.8. Perheparkin parisuhdeja vanhemmuusilta pe 23.8. To 15.8. vesilahdenseurakunta.fi Kastettu: Adelia Elli Amanda Kuukkula Koskenkylästä Kuollut: Kielo Orvokki Komu 90 v Kirkonkylästä Vesilahden srk Rakkaamme Kielo Orvokki KOMU s. (03) 289 5111, sp. Kiitos Kurjenpolven henkilökunnalle hyvästä hoidosta. Soittamalla sovitaan tapaamisaikaja paikka, tarvittaessa pikaisestikin. 050 307 8145. Taitavat kädet, paljon puolestamme tehneet, levon ovat ansainneet, kiireet iäks ovat jääneet. Lisätietoja Satu Sointu-Siltanen p. Ke 21.8. Siunaus toimitettu. 040 8049 130. Linja-auto lähtee Kirkkotorilta klo 9. klo 18. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Soila ja Satu. Leirillä mahdollisuus myös hierontaan; 10 euroa ja jalkahoito 30 euroa. 1 tunnin. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–pe klo 9-16.30, la klo 10–14. Lepää rauhassa Äiti, ikiuneen silmäsi sulje. Pe 16.8. Taivas on kirkas kaunoinen. klo 18 miesten kesäsauna Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3). Peiponpellon päiväkodissa. Kiitos kodista turvallisesta. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Kuorot kokoontuvat srk-talossa. Sadesäällä emme kokoonnu. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa La 17.8. Ke 14.8. munkkikahvila, la 17.8. Aloitamme 16.8. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Retkellä mukana on Pirjo Tanni. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. 15.1.1929 Vesilahti k. Päivän sana: ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. 6.6.1933 Karkku k. Ke 21.8. Tied. Ilta kestää n. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe ja la klo 11–14. klo 15, Sointuset ti 27.8. Su 18.8. klo 16 Majakkamessu avaa syyskauden Kuljun Majakassa, Vehviläinen. Käsi kädessä kanssa Simon, Taivaan niityillä kulje. Khra Henttinen on lomalla 25.8. Sanan leipää, elämän ja arjen pohdintaa parillisten viikkojen keskiviikkoina. Toimintaa: Arkiaamuisin klo 8-9 aamurukoushetki kirkossa. Su 18.8. Kaivaten Jukka ja Anne perheineen Tuula ja Juha perheineen Riitta ja Marko perheineen ystävät ja sukulaiset Ainoa suunta, mihin voimme loputtomasti ja turvallisesti kasvaa, on sisäänpäin. Rakas Äiti ja Mummi Kirsti Eila Sisko VIRTANEN o.s. Lehtinen s. khrana toimii Soila Simola. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.” (1 Joh. Ke 21.8. Kiittäen ja kaivaten omaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. ja ilm. klo 16. ja pe 16.8. 040-804 9111. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastettu: Enni Vanamo Vuolle, Petra Ilona Poikkimäki, Linda Helena Hällström ja Lionel Onni Ossian Sipiläinen. To 15.8. kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Messu klo 10 Narvan kyläkirkossa, Soila ja Satu. Kurkien kaiku ma 9.9. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Puistolinnassa (Himminpolku 13). 12.7.2019 Vesilahti Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani. Diakoniatyöntekijä Minna Alajoki on lomalla 22.7.-18.8. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . Vapaaehtoinen jumppamaksu 2 € /krt. elina.jaanisalo@gmail.com. Päivystävä pappi tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. Lopuksi rauhoittava iltameditaatio. Lähtö Vesilahdesta klo 7 ja paluu noin klo 19 (perillä 9-17). Ke 21.8. Seurakunta tukee retkeä matkojen osalta, ruokailut kukin kustantaa itse. perjantai Peiponpellon, Peuraniityn ja Satumetsän päiväkodeissa perjantaisin klo 9-12. Siellä on armas lapsosen. asti, vs. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 18.8. Viikolla 34 virasto on avoinna ma 19.8. Ke 21.7.-22.8. Merja: merja.viljanen@evl.fi , p. eläkeikäisten leiripäivät Tervajärvellä. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. Aikaa ei voi saada kiinni juoksemalla, vaan pysähtymällä. mennessä. KirkkoHarrin kesäinen puistojumppa naisille ja miehille klo 18 pappilan pihassa (Pappilantie 1, Vesilahti). klo 16.45 Kuljun Majakassa, lastenhoito järjestetty, tied. Raamattuun tutustumista, keskustelua, voimaa ja iloa arkeen parittoman viikon perjantaisin. ja ti 20.8. Tule ideoimaan yhteistä toimintaa! Yhteistyössä Vesilahden varhaiskasvatus, Vesilahden seurakunta ja MLL. Ti 20.8. Eeva Petäkoski lausuu runoja ja Klaarat-kuoro laulaa. Tom Haavisto p. Mari Aulanko. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Lämmin kiitos osanotosta. vohvelikahvila. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti ja to–pe klo 9–12, ma ja to klo 13–15, ti klo 13–17, keskiviikkoisin kiinni, p. Musiikki on rentouttavaa ja mukavaa! Tule kuulemaan Kurkien Kaiku-kuoron harjoituksia kirjasto Lähteeseen ma 2.9. klo 18.30 naisten avoin raamattupiiri Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12). Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 20.8. 4:1) Lempäälän srk Viikolla 33 virasto on suljettu to 15.8. www. Harjoitukset alkavat klo 18.00. 15.7.2019 Lempäälä Kiitos kaikesta rakkaudesta. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa Su 25.8. 0408049108. klo 12 Leirimuistelot, Betelillä, välähdyksiä ja muistoja leirin 2019 tapahtumista, Petri Järvinen, tarjoilua. Elokuinen runoiltapäivä Kahvila Siirissä ke 28.8. Retki Tubeconiin Tied
Ei jälleenmyyjille. 39 90 Pöytämalli 350W 99,00€ Lattiamalli 550W 249,00€ Lattiamalli 750W 349,00€ Lattiamalli 1100W 499,00€ LADATTAVA TYÖVALO COB 5W 19 90 Helppo asentaa työkohteeseen koukulla. TAMFORCE KETJUSAHA 2200W Ketjusaha 2200W, 230V, 14”. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Ei puuta, vaan PALJON MUUTA! Tarjoukset voimassa 14.-18.8.2019 ellei tuotteen kohdalla toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Murtolujuus 1500 kg. 249 00 MUTTERINVÄÄNNIN 1” PAINEILMA PENKKIHIOMAKONE 150MM 200W 37 90 Metallirunkoinen. 3/8 0,050 ketju. Nopealla turvajarrulla. PUUILO.FI Tutustu lisää tuotteisiin ja tarkasta myymälöiden osoitteet sekä aukioloajat verkkokaupastamme. 39 90 VINSSIKÖYSI 5 MM 15 M KOUKULLA TAMFORCE PYLVÄSPORAKONE TAMFORCE RASVAPRÄSSISARJA Sopii standardikokoisille rasvapatruunoille (14 oz). Varustettu kipinäsuojalla. 1ja 2-käden kahvat. Koot 48-56. pellin leikkaukseen. Elintarvikekelpoinen! VARASTOLAATIKKO 70 L 9 90 39 90 Laadukas ja ajattoman tyylikäs pöytävalaisin E27 kannalla. Mitat 58 x 38,5 x 32 cm. Pitävä kumipinta. 750 KG MÖNKIJÄN ATV VOIMAKERROIN 11 90 4000 KG 14 90 Mönkijän vinssinköysi tukevalla koukulla. 9 95 25 90 (1,04 €/l) 16 90 (1,69 €/l) Luonnonmukainen erikoislannoite puutarhan ja pihan monivuotisten hyötyja koristekasvien syyslannoitukseen. Lataus Micro-USB-portin kautta. Vääntö 3200Nm. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. TAMFORCE KIILLOTUSKONE 1200W 59 90 Voimakas moottori, tukeva rakenne, ø18 cm kiillotuslaippa. Sis. Pinoutuva niin päällekkäin kuin sisäkkäin. Poltin 1 x 25W CREE. 39 90 199 00 Erilaisten osien ja kappaleiden puristamiseen, taivuttamiseen ja suoristamiseen. POLAARI NEULEPUSERO ELECTROGEAR PÖYTÄVALAISIN LED-LISÄVALOSARJA 25W TAMFORCE HYDRAULIPRÄSSI 20T E4-hyväksytty lisä-/kaukovalosarja (2 kpl). Pyörintänopeus 2950 rpm/min. Kapasiteetti 1,6mm teräs. BIOLAN SYKSYN PK-LANNOITE Järeä kahdenkäden pulttipyssy. 3800 iskua/min. CE/ROHS. 25 L 10 L 99 00. Ehkä hieman erilainen kauppa... 120 x 111 x 146mm. KAPASITEETTI 20000 KG TAMFORCE PAINEILMANAKERTAJA Esim. Kolme tehoaluetta. 19 90 Lämmin neule softshell-vahvikkeilla
PALVELUT YRITYKSILLE Terveyspalvelut . asiapaperit. TERVEYS JA HYVINVOINTI FYSIOS LEMPÄÄLÄ Tampereentie 12, Lempäälä Varaa aika 010 237 700 tai fysios.fi Fysioterapiaa Lempäälässä Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 1 x 30 mm 14 € . 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Kiinteistövälitys ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Tilitoimistot HUOM. LKV, IAT, p. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Hintaan lisätään arvonlisävero 24 %. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. p. 044 072 6482 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. 010 666 9620 Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.fi www.purkamolahtinen.fi PURKAMO LAHTINEN Kirjanpitopalvelut Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Autopalvelut 1 x 30 mm 14 € Hinta/viikko. AUTOT JA LIIKENNE Autoja konevuokraamo J.Lundán Ky Halkolantie 12, LEMPÄÄLÄ 040 545 2385 www.lundan.fi Autohuollot Kaasutarkastukset Autovuokraus Isot muuttoautot Henkilöautot myös kuukaudeksi Autopalvelut Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. 0400 236 226. 040 647 1445 Tilausajot MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 1 x 30 mm 14 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 50 mm 47 € 1 x 60 mm 25 € . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI . info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi P. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 PALVELUN PAIKAT Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Asiainhoito Betonit PARHAAT BETONIT . 044 347 7405 Piia Kylliäinen Soita:. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Autohuollot kaikkiin merkkeihin, MYÖS SÄHKÖJA HYBRIDI-AUTOT! Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt Kiinteistövälitys Remonttipalvelut 1 x 30 mm 14 € » Tule mukaan Palvelun Paikkoihin! Kerro lukijoillemme • Kuka olet. Asennus Huolto Korjaukset p. 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä Siivouspalvelut MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. Jääkaapit . HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. Lämpöpumput . HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. 8-16.30, p. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. Hellat . Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. 0400 232 640 Putkiliike P. 0400 836 670, 040 546 2631 homekoira@homekoira.com www.homekoira.com Kiinteistön nopea ja kattava Homekoiratutkimus 17 vuoden kokemuksella VESILAHTI, p. 050 500 4880 Lukitusja turvapalvelut Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . tammerkone.fi Halkivaha puh. Käyttöopastus annetaan. Pesukoneet . Avaimet . Käyttöopastus annetaan. Sarjoitukset . HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat Heulantie 3, 37550 Lempäälä Lempäälän peltityön piha-alue HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Kodinkonehuollot . Ota yhteyttä: 044 3477 405 | ilmoitukset@lvs.fi p. 010 548 8130 Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi TV-palvelut Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. KODIN SÄHKÖTYÖT . HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET • Teleskooppipuominostimet ajolaittein • Saksilavat Nostimien nouto tai kuljetus työmaalle. Käyttöopastus annetaan. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi ABLOY VALTUUTETTU Tampereentie 38 37500 Lempäälä Avoinna ma-pe 8.45–14.45 • p. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Kaikki rodut . KODINKONEHUOLLOT . • Terveiset • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 16 400 silmäparia joka viikko! • 12 kk sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 € + alv 24 %) Homekoira Team Oy Puh. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Maanrakennus Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. • Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. . HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Käyttöopastus annetaan. • Missä yrityksesi sijaitsee ja miten olette auki. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi SAHARRE OY Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 » Sinun paikkasi tässä. Pakastimet . HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Nosturit Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… Kaihtimet ja markiisit Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi HALUATKO MAINOSTAA LVS:SSÄ. Käyttöopastus annetaan. HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Lukitukset • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Koulutettu trimmaaja Tammervuokra LVV puh: 050 468 0121 info@tammervuokra.fi -Taattu vuokratuotto -Ammattikuvat -Ystävällinen palvelu Aidosti pirkanmaalainen vuokravälittäjäsi Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin
Merkittävä vienti kauppa au ke nikin kokonaan toiselta taholta. Hän vei läpi mittavan inves toinnin kattolaattoja valmis ta vaan automaattikoneeseen ja vienti kasvoi aivan uuteen mittaluokkaan, myös se idän vienti aukesi Neuvostoliiton muututtua Ve nä jäksi. Sanat eivät kuitenkaan ole liioiteltuja, niin tärkeä isä oli minulle. Se oli myös aikaa, jolloin yrityksen perustaja Simo Aro oli mu kana toiminnassa. Tullessani Katepaliin vienti oli hyvin vähäistä, lähinnä si tä tapahtui Ruotsiin. Venä läiset oli vat tuot teistamme hyvin kiin nos tu nei ta, mutta heillä ei ollut niihin rahaa ja pelkät bitumi tuotteet olivat liian pientä bis nestä bila te raaliseen kauppaan. Si mo Aro oli nähnyt va lokuvan uudesta Datsun Bluebird mallista, us koi siihen ja teki yritys kau pat. Isän läsnäolo nuo ruudessa oli suuri voimavara ja toivon sen kypsyttäneen minussa jotain, mikä tekee minut onnelliseksi. Si mo lähetti vastaussähkeen, jossa todettiin, että rahaa tu lee, mutta Mikkeliin. Kävim me Ahdin kans sa Dallasis ta käsin myös Houstonissa tutustu mas sa kattohuo pa tehtaa seen, joka valmisti katto laat toja. Ka tepalista oli mu kana myös muutaman vuoden ta lossa ollut tuo te kehitys insi nöö ri Ahti Ke ko nen. Kate pal siir tyi Lempää lään, kun Simo Aro osti sille vuonna 1953 rauta tien varrelta Liuhan tilasta 12 hehtaa rin alueen ja ryh tyi vai heittain ra ken tamaan alueel le kattohuopa ja bitumituote tehdasta. Simo Aro oli perustamassa sen edeltäjää jo kolmi sen vuotta aikaisem min 26vuo tiaana nuorena yrittäjänä. Raimo Sirén Katepalin myyntijohtaja 1972–1987 Upea 70-vuotias lempääläinen yritys Muistokirjoitus Lukijan mielipide Antti Murron muistoa kunnioittaen Niin paljon olen isää rakas tanut, että en voi koskaan unohtaa hänen lempeyttän sä. Tunne sydämen on elämää sitä ilman ei meille mitään jää. Hyvä ja mielenkiintoinen juttu palaut ti mieleen omia kokemuksi a ni yrityksen palveluksessa 1970 ja 1980luvuilla. Hän oli yleensä aina maa nan tain ja tiistain Katepalissa, kes kiviikkona AutoKul massa Tampereel la, josta hän lähti Hel sinkiin Autokes kukseen ja oli siellä lop puviikon palaten per jantai iltana kotiinsa Lem pää lään. Ja se lohdun meille antaa käsi Isän Taivahan. Ja vielä viimeisillä voimillaan hän katsoi minua silmiin, tulkintani mukaan isä tarkoitti ”Älä itke.” Isä ei ollut kenellekään pa ha, sen saivat oppilaat kou lussa kokea, oikeudenmukai suus ja parhaansa yrittämi nen olivat tärkeää hänelle. Toi nen Si mo Aron liike toi minnan kohteista oli auto ala. Simosta niiltä ajoilta, jolloin hän johti Katepalia päivittäin, kuulin juttuja alaisiltani ja asiakkailta. Ostopää tök seen vaikutti oleellisesti se, että Autokes kus oli pari vuotta ai kai sem min tehnyt en sim mäisenä eu rooppalaisena yrityksenä japanilaisten Datsunautojen maa hantuon tiso pi muksen. Isepol fuusioitiin AroYhtymään ja siitä tuli Katepalin element titehdas. Viimeisiksi sanoiksi jäikin myönteinen vastaus, kun hoitaja kysyi, soitetaanko hengellistä mu siikkia. Simon mie les tä samojen asiakkaiden kans sa ei kannattanut jatkaa liian pitkään. Li sä ystä alettiin hakea ensisi jai sesti Neuvosto lii tos ta. Viimeisinä elinpäivinään kipujen keskellä hän hymyili minulle merkiksi, että hän on kokenut elämänsä merkityk selliseksi ja voinut olla on nellinen. Olin noin kymmenen vuoden ajan hoi tanut kaupan puolella myyn tiä teollisuuteen, joista yli viisi vuotta Keskon pääkonttorissa Helsingissä. Omistajissa on menossa jo Aron suvun kolmas sukupolvi. Hän hankki 1940 ja 1950lu kujen vaihteessa useiden auto merkkien, muun muassa Volkswa ge nin piirimyyntie dustukset ja 1960luvun al kupuolella, auto jen tuon ti säännöstelyn vie lä jat kues sa, hän kohdisti katseensa au tojen maahantuontiin ja osti 1930luvun al ku puolelta asti mm. Noin viikkoa ennen kuole maansa isä oli Himminko dossa hoitajien tullessa huo neeseen kädet kohotettuna kohti taivasta sanonut ”Isä, joka olet minut maailmaan laittanut, ota minut myös pois täältä.” Isä tunsi voimi ensa ehtyneen ja oli valmis taivaan kotiin. Katepal on perustettu vuonna 1949 Tampereella. Tämän kaupan tiimoilta kävin pari kertaa Yhdysval loissa. Pe rus syy oli, että tuotteet oli vat liian hy viä ja kalliita sil loisille markkinoille. Nämä sanat sopisivat pa remmin äidin sanottaviksi. Asiakkaiden kans sa oli juh littu ja rahat olivat lop puneet. Saimme kaupan Ruotsiin su jumaan, ja seu raa vaksi An tiphonin taholta kerrottiin, et tä heillä on yhteistyökump pani Yhdysvalloissa, ja mi nua pyy dettiin tarjoamaan tuotetta myös sinne. Lopuksi totean, että aloittaessani vuon na 1972 Katepa lis sa Suomessa oli viisi kattohuopateh das ta, joista neljä oli suomalais omistuksessa. Vuonna 1969 Simo Aro fuusioi omis ta man sa yri tykset Autokes kuk sen, Au toKulman (piirimyyjä Tam pereella) ja Katepalin Aro Yhtymä Oy:ksi. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Lempäälän–Vesilahden Sa nomat kertoi 31.7. Keskustelimme Aro yhtymän toimitusjohtaja Si mo Aron ja Katepalin johta jan Joni Juntusen kanssa. Haas tattelu venähti ja illan ollessa jo pitkällä löimme kättä pääl le siirtymi sestäni Katepalin myyntijohtajaksi. Tulokset eivät ilmeisesti tyy dyttäneet Simo Aroa ja hän myi tehtaan ehkä vieläkin nopeam min kuin oli sen os tanut. Se on Katepal. Vuonna 1975 AroYhtymä osti pienehkön kankaan pääläisen elementtitehtaan Isepolin, kun Joni Jun tunen sai Simo Aron innostumaan polyuretaanituotteista. Muistan laske neeni, että heidän auto maat tiko neen sa valmisti parissa kuukaudessa koko Suo men silloisen tar peen. Katepalil le ei Neuvostoliiton kauppa silloin kuitenkaan avautunut. Jos asiat eivät su juneet, Simo teki mieluummin radikaaleja ratkai su ja kuin ryhtyi aikaa vieviin ja hankaliin kor jaus toi menpiteisiin. Omien auto merkkien nä kyminen teillä oli Simolle tärkeää. Simolla oli hyvin vakiintunut ta pa työ viikolleen. Pa ri esimerkkiä. Olen onnellinen, että olen saanut elää rakastavan ja kan nustavan isän suojeluksessa ja kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, jollainen nyt olen. Isää kiittäen Marjo-tytär. Simoa luonnehti minusta osu vasti eräs tamperelainen asiakas, keskuste llessam me vähän Simon kuoleman jälkeen, seuraavasti: ”Kyl lä Si mossa oli jo tain aivan erityistä, sil loin kun kaikki sotien jälkeen jonottivat volkkareita, Si mo edus ti niitä ja kun ku kaan ei vielä tuonut Japanista au to ja, hän aloitti sen.” Oli hienoa lukea miten upe asti Katepalilla nykyisin me nee ja miten siellä panoste taan tulevaisuu teen. Toi nen asia mikä perhettämme oli alkanut vaivata, oli 4,5 ja 1,5vuotiai den lastem me kasvuympä ristö. Oleellista kauppojen syntymi sel le oli erittäin ki rei den toleranssien nou dattaminen. Si mo Aro menehtyi va kavaan sairauteen 63vuo tiaana vuonna 1983. Lahdesta pu huttiin sil loin ylei sesti Suo men Chicagona, eikä se ollut aivan ai hee tonta. Hei dän Antiphon yksikköään kiinnosti bitumihuo pa, josta val mis tettaisiin ääneneris tyshuopaa autoteol li suudelle. Kauppa oli varsin mit ta vaa, parhaim millaan yli kymme nen prosenttia Katepa lin lii kevaihdosta ja tuotannosta sel västi enemmän. Äidillä on isästä paljon muistoja ajoista ennen syn tymääni. Olin usein aja tellut, että olisi mielenkiin toista olla joskus työssä myös te ollisuu den puolella. Olivathan isä ja äiti lähes 64 vuotta onnellisesti naimisis sa. lehdessään tänä vuonna 70 vuotta täyt tävän Katepal Oy:n tämän hetkisestä tilanteesta. Simolle sellainen toi minta oli ai ka tyypillistä. Aloitin työni Katepalissa 1.2.1972. Jukka Kuoppamäki on laulussaan Varjoa vain kir joittanut elämästä kosket tavasti: Elo ihmisen varjoa vain kerran sielussani sen kokea sain. amerikkalaisia Dodge autoja maahantuoneen hel sinkiläisen Autokes kus Oy:n ko ko osa kekan nan. Kauniit muistot meitä kantaa läpi surun ja ikävän. Siisti tehdasalue oli kirk kaasti valaistu. Näin jatkamme elämääm me tietäen, että isän on nyt hyvä olla. Katepalin myyntimies Kauko Kuivasto oli joskus Ka tepalin alkuaikoi na tehnyt kattohuo pakaupat halvoin hinnoin ja yritti puolustella tarvetta sii hen häntä moittivalle Si mol le, joka tokaisi ”helkkari, osta itse peltoa Liuhalta ja pistä sii hen kattohuo pa tehdas pys tyyn”. Isän kanssa olemme tehneet monet retket laavul le ja metsään marjastaen ja suunnistaen. Sen val mistuttua jatkuivat laajen nustyöt teh taal la. Teot eilisen varjoa vain mitä käteen jää sen kokea sain. Ilmei ses ti Katepalilla oli amerikkalaisia kattohuopatehtaita pa rempi valmius täl laiseen laatuun, muu ten emme rahtikustan nusten takia olisi kyenneet kilpailemaan heidän kanssaan. Katepalin tuotteita kyllä meni Neuvos toliittoon, mutta se ta pah tui suo ma laisten rakennusliik keiden kautta, jotka tekivät bi la teraalista kauppaa. 1980luvun puolivälissä Ka te pal erotettiin taas omaksi yhtiökseen. Muis tan, kun erää nä päi vä nä tulin Hel sin gis tä työmatkalta junalla Toijalaan ja otin sieltä taksin Lem pää lään Ka tepalille, niin osoitteen kuultuaan taksimies totesi, et tä viime per jan taiiltana tu li eräs her rasmies ju nalta ja hänelle ei kel vannut jonos sa vuorossa oleva taksi, vaan jo non keskivai heil la oleva Dodge. Muutamaa vuotta myöhem min Ahdista tuli Katepalin toimitusjohtaja. Nykyi sen toimitusjohtajan kiitok set omistajille luottamuksesta ovat aiheelliset. Suo mes sa täysin ou don ja panilaisen automerkin mark kinointi oli kova haaste, mutta Simo Aron liike mies vaisto ei pettänyt. Jälkimmäinen matka oli tammikuussa 1986. Tänä päivänä Suo messa on kolme katto huopatehdasta, joista yksi on suo malaisomis tuk sessa. Se oli vien tikaupaksi ihan kannat ta vaa, mutta ehkä suurin mer ki tys tuli sittenkin työl listävyydelle, sillä 1980luvun puoliväli oli koti maan kaupas sa ai ka vai sua aikaa johtuen se kä kilpailun kiristymisestä, että tasakatto vastaisuudesta. Sa von linnalaisen asiakkaan mukaan myyntipuolta silloin ve tänyt Onni Salminen oli ollut myyn ti mat kalla Savon linnassa. Vähän myö hemmin hän myi AutoKulman siellä il menneiden henkilöstö han kaluuksien takia. Uusien varastoti lojen ra ken taminen oli silloin käynnissä ja kont toritilojen kaksinkertaiseksi laajen ta mi nen alkamassa. Anti pho nille toimitetussa tuotteessa to le ranssit saivat olla alle kym menesosa kattohuopateol lisuudessa käytetyistä, sillä autoteh taan linja ei voi pysäh tyä odotta maan pu to a vaa ää neneristystuotetta. Näitä me voimme yhdessä äidin kanssa muistel la. Olemme olleet kaksi kertaa yhdessä metsä taidon suomenmestaruuskil pailuissakin. Sekin onnistui. Sain kutsun haastatteluun joulun alla. Kipinä luontoon ja sen rauhaan tulivat vahvas ti isältä. Onni lä het ti säh keen Katepaliin ja pyysi lisää ra haa. Se pisti minut ajattele maan pa ris takin syystä. Toimin syksyllä 1971 myyntipäällikkönä Starcjo hanin kes kus kont to rissa Lahdessa, kun luin leh des tä, että Katepal haki tehtaalleen Lempäälään myyn tijohtajaa. Elementtitehtaasta ei tullut pitkäaikaista osaa Kate pa lissa. En ollut koskaan käynyt Katepalin tehtaalla. Teh taaseen tehtiin mittava investointi ja tilat laa jennettiin kol min ker taiseksi. Muistan isän sellaisena kuin hän minulle oli, ja se kantaa koko loppu elämäni. Isän muisto tulee olemaan läsnä kaikkina päivinä täs tä eteenpäin. Vuonna 1982 minuun ot ettiin yh te yt tä ruot sa laisesta Perstorpkonsernista. Isä eli lop puun asti miettien urheilua, hiihtokilpailut ja suunnistus mielessä
Ja tietenkin saattaneet kotiovelle asti ostoskassien kanssa. "Mikkolan poppoo" on ansiokkaasti vienyt, voisikoa sanoa, joskus mutkaista tietä näkymättömiin. Siispä mahtavat kiitokset "Mikkolan poppoolle"...pikkuisen haikeasti. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Lukijan mielipide Kesäkuvakisan satoa Aamukasteessa Junamatkan jännitystä Liikennepuiston ranta Kuva: Sirpa Kuronen Kuva: Riikka Valkeamäki Kuva: Markku Kettunen Kesän värejä Uimarit Suonojärvellä Ötökät ruokapöydässä Mennään palvelubussilla: matka on päivän paras hetki Olemme saaneet reissata palvelubussilla Lempäälässä monet vuodet. Eli olemme saaneet ihailla omaa kuntaa etäisimmistä paikoista, kun olemme hakeneet matkustajia mutkien ja mäkien takaa. Tavataan taas myös mekin sunnuntain messussa. Meillä on ollut kivaa matkatessa palvelubussilla. Kuljettajasta puhumattakaan, mukavat kuljettajat ovat hyväntuulisesti jututtaneet matkustajia. Voi sanoa reippaasti, että päivän iloinen tapahtuma on ollut matka palvelubussilla. Näin olen ymmärtänyt, että sunnuntaimessuun saavat kaikki tulla omistamaan Kristuksen muistoaterian omien syntien anteeksisaamiseksi ja anteeksiannetuksi. Seurakuntalainen Kuva: Saija Reinvall-Lähde Kuva: Piia Heikkinen Kuva: Elina Loukiainen. Syyskesän terveisin, Oili Sirén Sateenkaaret ja taivaanmerkit Ainahan on hyvä käydä puheenvuoroja erilaisista elämän asenteista, meitähän on ihmisinä moneen junaan menijöitä. Tunnelma autossa on ollut iloinen ja juttu on luistanut. Monesta matkustajasta on tullut oikein tuttuja ellei peräti ystäviä. Koska aika moni on yksinasuja, ja mukavia tapahtumia on harvassa. Voi sanoa, että matka palvelubussilla on ollut, jos ei viikon kohokohta, niin päivän paras. Kirkon arvot ja toiminta perustuu pyhään Raamattuun ja tunnustuskirjoihin, joita on hyvä toisinaan tutkia ja lukea. On erilaisia poliittisia puolueita ja ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita mistään politiikasta, ehkäpä erilaiset vaalilupaukset, joita ei toteutettu, saivat osan kansalaisista jäämään vaalipäivänä kotiin. Pappi sanoo jokaiselle ehtoollispöytään tulijalle: ”Kristuksen ruumis ja Kristuksen veri Sinun puolesta annettu ja vuodatettu”. Kun ajatusmaailmalta on sukupuolivähimmistön kannattaja, en ole huomannut, että sunnuntaimessuissa Lempäälän kirkossa ehtoollista jakava pappi kysyisi ehtoollispöydässä seurakuntalaiselta ”ketä äänestät vaaleissa ja miten seksuaalisesti olet suuntautunut”. Nykyään kirkosta erotaan ja myös siihen liitytään, ja toisinaan kun ei löydy itseä miellyttävää seurakuntaa, silloin voi perustaa aivan oman samanmielisten seurakunnan, kuten myös samanmielisten poliittisen puolueen
– Heh, eihän kukaan tule kysymään, että olet se radiotyyppi. Esimerkiksi festareilla käydessä otan sen sata yhteisJanne Saarinen vuonna 2019. – Olimme ihan skutsissa kuvaamassa, eikä ollut mitään tekemistä. – Tällä hetkellä nautin siitä, kun voin käydä Helsingissä Sykkeen kuvauksissa. – Sen on huomannut, että iän muuta se on muuttunut. Parhaillaan näytteljä tekee Syke-sarjan uutta kautta. Luoko se rajoja, tarvitseeko ottaa huomioon jotain erikoista. Se on sitten vähän niin ja näin, jos esimerkiksi vessassa rupeaa kyselemään jostain. Sykkeessä Saarinen pääsee näyttelemään suomalaisen näyttelijäperheen isoimpien tähtien kanssa. Hyväksyn itseni tosi paljon paremmin nyt. – Se on mulle ihan fine, että ihmiset katsovat. Janne paljastaa, mitä erikoista voi tapahtua, kun kuvataan tv-sarjoja. – Katson heitä ylöspäin ja yritän ottaa oppia. ajankohtaista Janne haluaa valloittaa valkokankaat TeksTi: Antti Raunio kuvaT: Riia Grasshill ja LVS:n arkisto syke-sarjasta tuttu näyttelijä Janne saarinen on tarkka, että on kotoisin juuri vesilahdelta Nikke, Anton, Janne…kukas niistä nyt olikaan se oikea tyyppi eikä roolihahmo. Saarinen on nyt useamman vuoden tehnyt näyttelijän töitä, kun valmistui Lempäälän lukiosta. – Se on varmasti Suomen kauneimpia paikkoja! Mitä Saarinen sitten haluaisi saavuttaa urallaan. – Ihmiset ovat fiksuja ja mukavia, joten ei se ole ongelma. – Kyllä äidin oppi on vahva: ”Ole poika kunnolla.” En jätä julkisuuden vuoksi tekemättä mitään, mutta äidin opetukset ovat jääneet yleisellä tasolla mieleen. – En ole ihan varma mitä teen sitten ”isona”, niin moni asia kiinnostaa. Nyt hän on aloittanut myös elokuvakankaiden valloituksen. Minua ei kiinnosta yhtään ulkonäköni, jos vaikka menen kauppaan. Nuorempana olin epävarmempi sen suhteen. Suosikkipaikoikseni Janne nimeää kodin lisäksi Kirkonkylän tekonurmikentän, Peuran krouvin ja Näppilän sillan. Antti Luusuanniemen kanssa olemme tekemisissä myös vapaa-ajalla, Iina Kuustoselta saa todella paljon hyviä vinkkejä työhön. Miten julkisuus muovaa Saarisen elämää. Syke-sarjaan Saarinen päätyi, kun sai Yellow Film -yhtiöltä soiton, että olisi pari projektia menossa. Korjaan aina, jos joku luulee, että olen Helsingistä. Se on upeaa. – Liian vähän ehdin käymään Vesilahdella. – Kesällä kuvasimme Pamela Tolan ohjaajamaa Teräsleidit-elokuvaa. Sen on ensimmäinen elokuvani, jossa minulla on pieni sivurooli. Tämän unelmatyön varjopuoli on se, että on mahdoton tehdä kaikkea, vaikka olisi tosi paljon mielenkiintoisia juttuja. Tähdetkin ovat ihmisiä ja todella sydämellisiä, Saarinen kertoo. – On kivaa, että hahmo herättää tunteita. Ei tarvitse välittää muusta kuin siitä, että on oikeaan aikaan maskituolissa. Minäkin opettelin kutomaan, Iina Kuustonen oli siinä mukana. Saarisen läpimurtorooli isompaan tietoisuuteen oli Salatuissa elämissä, jossa hän näytteli Antonia. Viime marraskuussa hänet hyväksyttiin Näyttelijäliiton jäseneksi. Hänen sanojensa mukaan se sai tuntumaan vielä enemmän ammattilaiselta. – Minulle on tosi tärkeää, että olen kotoisin juurikin Vesilahdelta. Nautin aina olla kotona, maalla on vapauttavaa. Niinpä aloimme kutoa. Janne Saarinen on ehtinyt lyhyellä urallaan tehdä televisiota, radiota ja teatteria. – Alkutalvella on mahdollisesti yksi juttu ja ensi vuonna ehkäpä hieman isompaa juttua, Saarinen paljastaa salamyhkäisenä. Kun Salkkarit loppui, otti Janne hieman etäisyyttä tv-työhön ja teki välissä teatteria. Kaikki eivät voi olla rakastettuja. Kesällä Saarinen ja Syke viettivät kesätaukoa, ja uuden tuotantokauden kuvaaminen alkaa taas syksyllä. – Kyllähän osa tunnistaa minut yhä Salkkareista, ei siitä pääse ihan heti eroon. – Halusin tehdä selvän eron Antonin ja Niken hahmojen välille. – Leffan tekeminen oli super siistia. Muutin ulkonäköäni täysin: kasvatin parran ja pitkät hiukset. Sykettä hän aloitti kuvaamaan heinäkuussa 2018. Janne vuonna 2017 kuvattavana LVS:n juttua varten. Vuosien kuluessa Saarinen kertoo rauhoittuneensa, eikä ole löytänyt itseään enää viihdesivujen uutisista. Vesilahtelainen näyttelijä Janne Saarinen on viime aikoina ihastuttanut ja vihastuttanut televisiosarja Sykkeessä näyttelemällä ensihoitaja Niklas ”Nikke” Uotilaa. Radiopuolella Saarista on voinut kuulla niin Iskelmän kuin Loopin juontajana. Villasukkien kutomiseen jäi todella koukkuun.. – Ehdottomasti haluaisin näytellä Bradley Cooperin veljeä! Suomalaisista näyttelijöistä on paljon niitä, joiden kanssa vähän aikaa sitten halusi näytellä, ja nyt sitten on saanut. Aina ei niin ollut. Vesilahdella Jannella on yhä lapsuudenkoti, ja lapsuudenkavereita näkee etenkin juhlapyhinä. kuvaa ihmisten kanssa. Hahmossa on jotain samaa kuin Antonissa, molemmat ovat hieman naistenmiehiä ja kusipäitä. Ikä on tuonut kypsyyttä myös omaan identiteettiin ja suhtautumiseen itseensä. Saarinen meni tapaamiseen ja pian kädessä olikin Sykkeen käsikirjoitus. Se on niin erilaista: pieneen kohtaukseen voi mennä päiväkin. – Rakastan sitä, kun töistä sanotaan, miltä pitää näyttää. Asun nyt Tampereella, ero Helsinkiin on, että ei niin paljoa tunnisteta. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . Myös jatkossa elokuva-ala kiinnostaa Saarista, ja mahdollisesti luvassa on uusia rooleja. – Marco Bjuströmiltä opin aikanaan, että isoin taito on saada muut näyttämään hyviltä, ja niin isot starat todella tekevät
Lukijat olivat huomanneet, että Muistokiveltä saa kaikki hautaustoimistopalvelut, kuten hauta-arkun, vainajan kuljetukset, uurnat, yms. Jutun teko sujui helposti ja nopeammin kuin olin ajatellut. Samoin sen, että toimistollamme on kattava valikoima arkkuja sekä uurnia. Hautaustoimiston kivet valmistetaan samassa kiinteistössä toimivassa veistämössä. 0400-838486 petteri@muistokivikaila.fi. Petteri Kaila oli juttuun tyytyväinen. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Muistokivi Oy:n yrittäjä Petteri Kaila sanoo sisältömarkkinoinnin tuottaneen hyviä tuloksia ”Viestimme tavoitti lukijat” Sovi oma sisältömarkkinointijuttusi Piia Kylliäinen asiakkuuspäällikkö 044 3477 405, www.lvs.fi Kiinnostuitko. Muistokivi Oy:n sisältömarkkinointijutussa kerrottiin vaihe vaiheelta, miten hautausasiassa toimitaan ja miten asiat etenevät. Osa luonnonkivistämme on itse etsitty ja haettu Lapista tuntureilta. Sisältömarkkinointijuttu toi meille paljon näkyvyyttä ja lukijoille tietoa meistä. Sisältömarkkinointijutun myötä ihmiset kiinnostuivat luonnonkivistä. 03-3671992, gsm. Kaikki palvelut saa saman katon alta ja vieläpä samalta paikalliselta yrittäjältä. Meiltähän saa tavallisien hautakivien lisäksi ihan oikeasti metsästä etsittyjä oikeita luonnonkiviä, mikä onkin hieno, luonnollinen muistomerkki haudalle, Petteri Kaila kertoo. Saimme runsaasti positiivista palautetta lehtijutusta. Muistokivi Oy:n yrittäjä Petteri Kaila kertoo sisältömarkkinointijutun tuoneen hyvän tuloksen. Muistokivi Oy:ltä löytyy laaja valikoima hautakiviä ja lisäksi myös luonnonkiviä, joiden suosio on lisääntynyt koko ajan. Luonnonkivet ovat uniikkeja, toista samanlaista ei ole. Muistokivi Oy:n palvelu on Suomessa ainutlaatuista. Kuivaspääntie 150, 37570 Lempäälä p. Juttu oli kyllä juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Jo neljännessä polvessa toimiva kiviveistämö pystyy toteuttamaan vaativatkin toiveet. Muistokivellä on suuri valikoima tavanomaisia sekä erikoisempia luonnonkiviä nähtävillä
Silloin kun tekeminen ei liity kumpaan näistä, hän mielellään neuloo ja pelaa kesäisin beach volleyta. Kyllä jo nyt voin nimetä Arielin roolin urani mieleenpainuvimmaksi, vaikka olemme vielä vasta harjoitteluvaiheessa. Pajunoja näyttelee pienen merenneidon eli Arielin pääroolia. – Se oli ensimmäinen ammattiproduktioni, ja valtavan iso juttu minulle. – Teemme kaksiosaista päivää: ensin aamupäivällä, ja sitten toinen illalla, työt loppuvat usein kello 22. Pääosin esitys on jo valmis, kertoo Sonja Pajunoja. Olin aivan onnesta sekaisin, se oli niin huikea juttu! – Pientä merenneitoa on tullut lapsena katsottua, se on ollut iso osa sitä aikaa. Pienen merenneidon rooli on merkittävä asia Pajunojalle. Myös seuraavina vuosina Pajunojaa näkee Helsingin kaupunginteatterin lavoilla. Koen, että minussa on jotain samaa kuin Arielissa: olemme vahvoja persoonia emmekä luovuta helpolla. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . – Vesilahti antoi lapsena todella monipuoliset sytykkeet näyttelijän uralle. Soitin Narvan soittokunnassa poikkihuilua, kävin Narvan ilmaisutaitokerhossa ja harrastin liikuntaa. Koe-esiintymiset rooliin olivat monivaiheiset, nyt harjoitukset ovat jo pitkällä TeKsTi: Antti Raunio KuvaT: Antti Raunio Sonja Pajunoja näyttelee pääroolia Pieni merenneito -näytelmässä Helsingin kaupunginteatterissa. Ja tällä hetkellä paljon menee aikaa omien häitteni suunnitteluun! Pajunoja kertoo, että sai Vesilahdesta hyvät ja monipuoliset lähtökohdat elämäänsä. – Minulle soitettiin, haluaisinko tulla koe-esiintymään, ja tietenkin halusin. Keikkailussa taas erilaista on se, että aina on eri paikka, missä esiintyä, ei ole kahta samanlaista. Ja etenkin kun sain tietää, että sain roolin. On hienoa, että voi tehdä molempia. Jäimme keväällä todella hyvään kohtaan, saimme jo pari läpimenoa. – Ensi-illan lähestyessä tulee varmaankin ylitöitä, on kuitenkin näyttelijöiden vastuulla, että homma pelaa, Pajunoja miettii. – Jouluun mennessä on 70 näytöstä. Täytyy kiittää vanhempia, jotka kuljettivat kolmea lasta Tampereelle opintoihin ja harrastuksiin. Ensi-ilta on elokuun lopulla, ja tahti on hurja läpi syksyn. Keväällä ehdimme harjoitella kaksi kuukautta, ja elokuussa aloitimme taas. Koe-esiintyminen rooliin oli mittava. Pajunoja on ehtinyt näyttelemään jo useissa teattereissa. Vesilahdella Sonja tykkää viettää aikaa etenkin kotonaan ja mökillä.. Usein Soulmost keikkailee erilaisilla juhlakeikoilla, esimerkiksi häissä ja pikkujouluissa. Hän nimeää mieleenpainuvimmiksi jo nyt Pienen merenneidon sekä Tampereen teatterissa 2013 esitetyn Les Misérablesin. – Pidän myös äänikirjojen kuuntelusta, viimeksi kuuntelussa oli Idiootit ympärilläni. Vapaa-ajallaan Pajunoja on paljolti tekemisissä musiikin ja näyttelemisen kanssa. Ja se, että saa roolin niin arvostetusta teatterista. Hänellä on nyt kahden vuoden kiinnitys teatteriin. Omalla perheellä on tietenkin todella iso merkitys. ajankohtaista Sonja näyttelee Pienen merenneidon pääroolia Helsingissä Vesilahdelta lähtöisin oleva näyttelijä Sonja Pajunojalla alkaa syksyllä jännittävät ajat näyttelijänurallaan. Melkein siis yötöitä. 26-vuotias Pajunoja esittää Helsingin kaupunginteatterissa Pieni merenneito -musikaalin pääosaa. Näyttelemisen lisäksi Pajunoja on mukana Soulmostyhtyeessä. – Kun sain tietää, että se on juuri Arielin rooli, olin todella onnellinen. – Näyttelemisessä on se hieno puoli, että näytös on aina erilainen. En aluksi edes tiennyt, mihin rooliin minua haluttiin. Kymmenen vuotta sitten perustettu bändi soittaa cover-musiikkia. – Vesilahti on paikka, jonne haluaa aina palata, ja olen onnellinen, että minulla on paikka, jonne voi aina tulla. Ennen lopullista valintaa oli kolme eri koe-esiintymistä
24% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Mene osoitteeseen lvs.fi/salasana Muista kirjautua sisään! Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 5:29 21:29 5:32 21:26 5:34 21:23 5:37 21:20 Keskiviikkona 19 19 Torstaina 15 18 Perjantaina 19 20 Lauantaina 22 22 4 5 4 7 Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 5:39 21:17 5:42 21:14 5:45 21:11 5:47 21:08 Sunnuntaina 22 22 Maanantaina 21 21 Tiistaina 21 22 Keskiviikkona 21 20 5 6 5 3. Unohtuiko salasana. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/digilehti. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. broilerikastike Ma 19.8. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Lue uutisia ja digilehtiä Raitti-sovelluksella (iOS ja Android) 3. Verneri, Venni Su 18.8. kirjolohikiusaus Pe 16.8. kinkkukiusaus TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. uunimakkara, perunasose Ma 19.8. kasvissosekeitto Ke 21.8. uunimakkara Pe 16.8. Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. Soini, Veini Tietoisku! Almanakkaan lisätään nimi, kun 1900-luvun alusta samaa nimeä on annettu noin viidellesadalle suomalaiselle. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € 6 kk 52 € 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma–ke klo 9–15, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Onerva, Kanerva To 15.8. Marjatta, Marja, Jaana, Marianna, Marianne, Marita, Maritta, Marjaana, Marjo, Marjukka, Marjut, Jatta Pe 16.8. kirjolohikiusaus To 15.8. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. jauhelihakastike, perunat Ti 20.8. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Kouluruuat vko 33-34 LEMPÄÄLÄ Ke 14.8. kasvislasagnette To 15.8. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Leevi Ma 19.8. Sami, Samuli, Samu, Samuel Ke 21.8. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. kinkku-pastavuoka VESILAHTI Ke 14.8. lihakeitto Ti 20.8. alv. 9–12.30 ja 13–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. jauhelihakasviskastike Ke 21.8. Mauno, Maunu Ti 20.8. Aulis La 17.8. Ajankohtaista Nimipäivät vko 33-34 Ke 14.8
Kun oltiin pieKaija Keinonen (os. Vaihmalanvuolteen rannalta uittoa aikoinaan seurannut Kirsti Isotalo pohjusti asiatiedoin: Ennen 1950-luvulla alkanutta Kokemäen vesistön säännöstelyä vesi oli korkeammalla ja virtaus vahvempaa, mikä auttoi puun liikkumista. Aktiiveihin lukeutuva Heimo Tuomarla valaisi vanhan uittojärjestelmän tekniikkaa ja isoa kuvaa purouitoista tehtaille. Kun fossiilisten polttoaineiden käyttöä pyritään ilmastosyistä vähentämään, tuleekohan Kokemäenjoen vesistöstäkin uudestaan puutavaraväylä?. Jälkimmäisen hinaaja oli nimeltään Panu, uittoyhdistyksen hinaajista Lempäälässä kävivät useimmin Arne, Lennart, Pispala, Pirkkala, Korteselkä, Sylvia, Turkka sekä Ukko. Mieleen jäi myös Aaro, joka oli hankkinut hienon ”sadesortuukin”. Muonaa ja tupakkaa miehet ostivat myös Routamaan kaupasta kanavan pielestä. – Ainakin Savossa tukkeja uitetaan edelleen. niä, rannassa oli joku aikuinen peräänkatsojana, mutta isommat lapset seikkailivat ja hyppivät otvien vierillä ja pollareiden seassa omin päin, aika vaarallisestikin. Tuula Martikainen os. Ne saattoi tunnistaa äänestä. Tavaraliikennekin hiipui. Viimeiset niput uitettiin 1983. Uittoja hoitivat Kokemäenjoen uittoyhdistys sekä Nokia-yhtiö. . Tukkilaisperinnettä vaalii Pirkka-Hämeen jätkäperinne -yhdistys. Lempäälän Kalevalaiset ry järjesti näistä ajoista muisteluillan 31.7. Hänellä oli omat suosikkilaivansa ja -tukkipoikansa. Syyskuussa 1958 iso rekka törmäsi sillan kaiteisiin, putosi veteen ja kuljettaja hukkui. Lasten mieleen jäi säännöllisesti talossa työasioissa poikkeva hyväntuulinen Aarne Seppälä, joka kesäisin oli työnjohtajana uitoilla ja talvisin metsässä. Äänekästä oli myös päiväsaikaan, jos ahtaassa vuolteessa oli yhtä aikaa tavaraa kuljettavia proomuja ja tukkeja, ja ohipääsy piti järjestää. Pitkän sillan pielessä oli Hopposen kauppa, johon tukkilaiset saivat tulla ostoksille mihin aikaan vain, vaikka yöllä, jos juuri silloin oltiin kohdalla. Kun tuli sade, Aaro vei sen kanavanvartijan koppiin suojaan! Viina kuului tukkilaisten harrastuksiin ja launtaisin oli aina jonkun tehtävä oli hakea sitä Valkeakosken Alkosta. Tuula Martikainen sekä Kaija Keinonen, joka hänkin asui sillan pielessä, muistelivat uimatouhuja. Näin noudatettiin keskusliiton teemaa ”Kertoen ja kuunnellen”. Se järjestää tapahtumia, joissa vielä nähdään vanhojen tukkilaisten urheilullisia taidonnäytteitä. Ne, joiden nuoruuden kesiin kuuluivat laivojen tuksutus, kettinkien kolina, miesten ohjehuudot, tervan ja vernissan tuoksu, muistelevat noita aikoja haikeina. Vieressä oli luistelujäätä, ja poikien jääkiekot kolahtelivat laivan kylkiä vasten, muisteli silloinen pelaaja. Uiton kannattavuus suhteessa maantieja rautatiekuljetuksiin heikkeni 1960-luvulle tultaessa ja irtouitto loppui. Miesten kuolemantapauksia kyllä muistetaan, mutta ei suoranaisesti uittotyössä. Illalla saattoi sitten olla aika äänekästä. Siitä alkoi koulutoverusten romanssi , joka jatkuu edelleen. Paikkalle tulleista tukkilaisista ammattimaisin oli Matti Hovi, mutta lujaa työtä olivat kesäisin tehneet myös Pertti Keinonen ja Reijo Fredriksson. Raili Reinin isä oli metsätyönjohtaja, uittojenkin kanssa tekemisissä. Tosin haikeus oli silloinkin jokasyksyistä. Lempäälän uitoista kerrotaan myös Ritva Mäkelän kokoamassa kirjassa Vettä ja virtaa (2010). Yksi proomu makaa rannassa sillasta kaakkoon. Päiväkirjaan kertyi merkintöjä, ja valokuvia otettiin puolin ja toisin. Illassa tarinoi kolme miestä, jotka vielä olivat itse olleet mukana uittotöissä, mutta paljon kerrottavaa sekä kuvia oli usealla sivusta seuranneellakin. Jokinen) vietti lapsuutensa kesät Lempoisten vuolteessa polskien. Kerran jälkimmäinen oli kanavansuun nippuja selvitettäessä kohtalaisessa krapulassa, mutta silmä osui penkillä hyvän aikaa lojuneeseen, pehmenneeseen kalaan. Laivoja romutettiin jopa upottamalla. Vähän vanhempana hän yhtenä iltana katsoi tarkemmin silmin reipasta lippalakkista Perttiä tukkitöissä. Lisäksi tarvittiin Lempo-nimistä moottorivenettä, keluveneitä ja ”kirkkoveneitä”. Ennen sotia rantamien taloista, esimerkiksi Rantakartanosta, myytiin maitoa ja leipää. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 TeksTi: Riitta Mäkinen kuvaT: Riitta Mäkinen Vielä muistetaan tukinuittoa Runsaat sata vuotta, 1870-luvulta vuoteen 1983 Lempäälän vesiväylät välittivät puutavaraa Nokian ja Porin tehtaisiin. – Iltaa ideoineeseen ”Vaihmalan kööriin” kuuluvat Keinoset myös vetivät yhteislaulut. Entiset maantiet ja autot eivät olisikaan selvinneet sellaisten puumäärien kuljetuksista. Laivoja oli kyllä läsnä talvellakin, satamassa talvehtimassa. Hopponen saattoi hiipiä vanhempien perään katselemaan kaupantekoa ja vähän isompana hoitaa myymiset itsekin. He kertoivat, että vanhemmat tukkilaiset olivat persoonallisuuksia, joista moni tunnettiin etuja lisänimellä, esimerkiksi RiTukkilaisperinnettä vaalii Pirkka-Hämeen jätkäperinne -yhdistys krapulassa ollut Pitkä-kalle otti käteensä vedessä pehmenneen kalan – ”Tästähän saa hampaatonkin irti Suurennoksia vanhoista valokuvista tutkivat muun muassa itse uittotöihin osallistunut Matti Hovi (edessä oik.) ja tukkien kulkua Ahtialasta käsin seuraillut Tapani Kauppinen (vas.). Tämän kertaiset sekä valmistellut että spontaanit tarinat Martti Martikainen videoi mahdolliseen myöhempään käyttöön. Polttoainetta ei tarvittu kovin paljoa, mutta miestyötä kyllä, niin irtokuin nippuuitossa. Uppotukit olivat tiedostettu uhka, mutta ainakaan lähiseudun lapsista ei kukaan loukkaantunut. Hän tarttui siihen ja kehui, että ”tästä saa hampaatonkin irti”. Hän jäi junan alle, kiiruhtaessaan mopollaan ruokatunnille kotiin Sulkolaan. Naaratessa miestä ei löytynyt, mutta muistetaan kokeneen, virtaukset ja syvänteet tunteneen tukkilaisen sanat: ”Kunhan töistä pääsen, meen hakemaan sen poijaan.” Näin kävi. ajankohtaista supää-Kalle ja Pitkä-Kalle
Näy palveluinesi ja tuotteinesi luetussa paikallissanomalehdessä. Mediana haluamme tuoda näkyväksi lapsiperheet iloineen ja murheineen. Kannustetaan yhdessä lapsiperheitä valoisaan tulevaisuuteen. Siksi meidän jokaisen kannattaa ottaa pienokaisten asia omakseen. syyskuuta 2019 Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa Vauvan Päivä Ku va t: H el en a M äk in en Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi. Pirkanmaan Lehtitalon paikallisaviisit Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset ovat juhlistaneet Vauvan päivää alusta saakka eli vuodesta 2017 lähtien. Nostetaan lapset ja lapsiperheet esille Suomi viettää jo kolmannen kerran kansallista Vauvan päivää perjantaina 27. Maamme syntyvyys on ollut vuosikymmenen voimakkaassa laskussa. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 -teemasivuillamme keskiviikkona 25.9. kk 3 kk 6 kk 1 kk 4 kk 7 kk 2 kk 5 kk 8 kk VAUVAN PÄIVÄN TEEMASIVUT keskiviikkona 25. syyskuuta 2019. Vauvan päivän -teemasivumme tarjoavat Sinulle kiitollisen mahdollisuuden puhutella perheiden pienimpiä ja lapsiperheitä sekä isovanhempia. Tiedämme, että kansakuntamme ja yhteiskuntamme tulevaisuus on lapsissa
Trial-kuljettaja pitää jalat jalkatapeilla, sillä niiden maahan laskeminen olisi virhe. Ensin ajoin sähkökäyttöisellä pyörällä, samanlaisella kuin siskoni ajaa nyt, ja sitten sain automaattimopon, sen jälkeen 80-kuutioisen ja nyt ajan tällä piikkisellä, hän kertoo. Sitten muutaman vuoden päästä vaikeimman sarjan, Eliitin SM-kulta.. Vilkku Selin on taitava lajissaan. Kuumuus alkaa syödä voimia. Lähivuosien tavoitteena hänellä on vaativimman luokan, Eliitin SMkulta. pari kolme tuntia kerrallaan kolme kertaa viikossa. Päästäkseen ulkomaille Vilkku etsii tukijoita. Valmentaja antaa vinkkejä kiperistä paikoista selviämiseen. Taitolaji vaatii hyvää kestävyyskuntoa, keskittymiskykyä ja tasapainoa. ajankohtaista Vilkkua valmentaa Mikko Seistola. – Se on toinen kilpailuni ulkomailla. Vilkku pysähtyy kallion päälle hetkeksi paikalleen. Vilkulla on selkeät tavoitteet lähivuosille. Sponsoreita tarvitaan myös ensi kesän ulkomaan kisamatkalle. Kallio voi olla yhtenä päivänä kuiva, toisena liukas. Vilkku treenaa ajamista Tykkään ajaa luonnossa, koska siellä olosuhteet vaihtelevat päivittäin Lahjakas lempääläinen keskittyy tulevaan eM-osakilpailuun Tsekissä Vilkku Selin on ajanut trialia 5-vuotiaasta. Vilkun isä Teemu Selin ja valmentaja Mikko Seistola seisovat rinteessä ja valmistautuvat ottamaan pyörästä kiinni, mikäli yritys epäonnistuu. Lempäälästä ei löydy trialin harjoittelemiseen paikkaa, joten Vilkku joutuu käymään harjoituksissa Nokialla. Vilkun mukaan trialin ajaminen on hauskaa. – Kestävyyttä treenaan ajamalla sekä maastopyöräilemällä. – Serkkuni ajoi trialia ja siitä kiinnostuin. Kilpailut kestävät viisi tuntia, joten kestävyyskuntoa tarvitaan. Vilkku Selin ajaa hitaasti trial-pyörällä kallion juurelle, tasapainoilee hetken ja kääntää kaasua. Vaihtelu tuo oman haasteensa ja jännityksensä. – Voin vastineeksi tulla tukijoiden tilaisuuksiin tekemään trial-näytöksiä, hän kertoo. . Harjoituspaikka on kallioinen, kivinen metsä Porintien vieressä. 2005 syntynyt Vilkku Selin aloitti trialin ajamisen 5-vuotiaana. Keskittyminen ja kunto ovat kovilla, jos kilpaillaan vaikka 30 asteen helteessä. Joka päivä pitää miettiä, miten tänään ajaa, Vilkku sanoo. Tänä vuonna hän ajaa luokkaa ylempänä kovemmassa B-juniorien sarjassa ja on mukana mitalikamppailussa. Kierrokset nousevat ja Vilkku keskittyy suoritukseen. Siinä tasapaino kehittyy ja se onkin nyt huippukunnossa. – Ensi vuonna tavoitteena on sarjan SM-kulta. Vilkku Selin tulossa trial-pyörällä jyrkkää kalliota ylös. Hän tähtää lajissaan huipulle. – Viime talvena ajettiin pienessä hallissa pienessä tilassa. – Tykkään ajaa luonnossa, koska siellä olosuhteet vaihtelevat päivittäin. Vilkun isä Teemu Selin on valmiina ottamaan pyörästä kiinni, jos nousu epäonnistuu. Vilkun seura on Hämeen moottorikerho. Hän kirkasti 2017 SMhopeamitalin viime kaudella SM-kullaksi. Talvikaudella ajamista treenataan sisällä hallissa. Sitten hän pujottelee hallitusti puita ja kallionkoloja väistellen takaisin alas ja ajaa nousun uudelleen. Sitten hän kaasuttaa rinnettä ylös ja muutamassa sekunnissa hän on kallion laella. Siellä nuori taitoajaja puikkelehtii pyörällään esteiden lomitse ja kiipeää kivien ja kallioiden päälle. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 TeksTi: Kari Pusa kuvaT: Kari Pusa Trialia ajavalla Vilkku Selinillä tavoitteena Eliitin SM-kulta Liukas, sammaloitunut kallio näyttää katsojasta aivan liian jyrkältä moottoripyörällä noustavaksi. Tsekissä lenkin pituus on 13 kilometriä ja siellä on kaikenlaista maastoa. Tänä vuonna kalenterissa on vielä yksi PM-kisa, SMkisa sekä EM-osakilpailu Tsekissä
Aikamme ihmiset ovat luontevasti laajentaneet kotiseututermin sisältöä. Monen kolkan ainoa palvelu on SEO:n kylmäasema. Jorma Hämäläisen mukaan suomalaiset elävät vastuullisesti ajassa, kun kansalaiset nimeävät itselleen eri elämäntilanteiden mukanaan tuomia kotiseutuja. Elämäntyönsä kuntajohtajana ja mediapomona tehnyt ja eri puolilla Suomea asunut Hämäläinen on nähnyt, miten perinteikkäät kylät, pitäjät sekä maakunnat elävät niistä syntyisin olevien henkilöiden arjessa. Perinteisesti suomalaiset ovat ajatelleet, että vain maahanmuuttajat luovat monikulttuurisuutta. Kotiseutuliitto vahvistaa kotiseututietoisuutta ja osallisuutta sekä edistää moniarvoisuutta etenkin paikallisten ja alueellisten piirteiden pohjalta. – Hiipuvilla alueilla on omat ongelmansa ja haasteensa. Esimerkiksi kasvukeskuksissa olevat hoivaja kuljetusalan työpaikat jäävät vaille tekijöitä, kun väestötappioalueilla olevilla ammattilaisilla ei kerta kaikkiaan ole varaa asunnon hankkimiseen pääkaupunkiseudulla tai Tampereen ja Turun alueilla. Viehättävät ja elinvoimaiset kirkonkylät, kuntakeskukset, taajamat ja kylät ovat menettäneet paljon, kun lähipalvelut ovat lakanneet. Uudellamaalla olevasta Tuusulasta tuli rakas kotiseutu, kun johdin kasvukuntaa ja työskentelin mediatalon johtajana. Keskisuomalainen Pihtipudas on kotikuntani, jossa pyörähdin myös työurani alkupuolella kunnanjohtajana. – Ironista on, että Suomessa, jossa on maata vaikka kuinka paljon, runsaudesta on tehty niukkuus. – Kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä. Suomi elää historiallista kaupungistumisen ja keskittymisen aikaa. Ne vetävät kiitettävästi osallistujia, Paikalliset kommentit verkkolehdessä 70-vuotias Suomen Kotiseutuliitto on vahva keskusja kansalaisjärjestö sekä edunvalvoja. Kunnat ja muut tahot myös pyytävät kannanottoja kotiseutuväeltä. – Jos kotiseutuyhdistys kipristyisi vain paikallismuseon ylläpitäjäksi, sille kävisi huonosti. Kotiseutuja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja edunvalvoja saa koko ajan uusia jäseniä kehittyviin kaupunkeihin perustettavista yhdistyksistä. Pirkanmaan ääntä Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa käyttää entinen kuntajohtaja ja lehtiammattilainen Jorma Hämäläinen, jonka kolmas kotiseutu löytyi Sastamalasta. Kerromme paikallisten kotiseutuyhdistyksien vetureista verkkolehdessämme Pirkanmaa-osiossa. Kuva: Matti Pulkkinen Kaupungistuminen vahvistaa kasvukaupunkien monikulttuurisuutta Voimakas maamme sisäinen muuttoliike muovaa kasvukeskuksistamme uudella tavalla monikulttuurisuuden kehtoja. Moottoripyöräilyä harrasta Hämäläinen näkee Suomea ristiin ja rastiin ajaessaan hylättyjä taloja ja prinsessa Ruususen uneen nukkuneita kyliä sekä taajamia. Kuvateokset, murrekirjat, kesäja joululehdet sekä paikallishistoriat kuluvat kiitettävästi suuren yleisön käsissä. Liitto kehittää monimuotoista kotiseutuja kulttuuriperintötyötä niin kaupungeissa, kunnissa kuin maakunnissa. Jorma Hämäläinen kiittelee Suomen Kotiseutuliiton ja sen jäsenyhdistyksien elävän tiukasti ajassa. Suomen Kotiseutuliitolla on noin 850 jäsentä. Lukuisiin postikorttimaisemiin jäävät metsät ja järvet, mutta ne jäävät paitsi jokapäiväistä ihailua. Kotiseututyötä tehdään maassamme poikkeuksellisen laajalla rintamalla. Ei ole enää ihmisiä, jotka nauttivat ainutkertaisista luontonäkymistä, Jorma Hämäläinen suree. Uusin kotiseutuni on Pirkanmaalla Sastamalassa. Se tukee paikallista ja alueellista omatoimisuutta ja kotiseutuhenkeä sekä vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon. Kotiseutuyhdistykset järjestävät huomiota herättävän laajalla skaalalla erilaisia tapahtumia sekä tilaisuuksia. Joukkovoima toimii. Yhdistykset ovat onnistuneet erinomaisesti muun muassa valokuva-arkistojensa digitalisoinnissa ja sisältöjen tuomisessa jokaisen halukkaan ulottuville. Pirkanmaa on varsin nuori tulokas maakuntakartallamme. Heillä ei ole työtä juurillaan, ja mahdollisuudet kiinnittyä uudelle kotiseudulle kariutuvat peruselinkustannuksiin. Vanhastaan kotiseutu on rajattu vain synnyinpaikkakunnaksi. Sastamala onkin vanhaa Satakuntaa. Viime vuosikymmenien aikana moni merkkipitäjä on lakannut olemasta itsenäinen kunta, kun maassamme on tehty joko porkkanoiden tai keppien innoittamina kuntaliitoksia. Nämä aktiivit sitoutuvat tekemiseensä. Hämäläisen mielestä kotiseuturakkaus kestää aikaa. Vastaavasti taantuvilla paikkakunnilla asunnot menettävät arvonsa. Molemmat vastuulliset tehtävät voimistivat suhdettani Tuusulaan nimenomaan kotiseutuna. Heillä on taito ilmaista itseään ja tuoda sanomansa julkisuuteen. TeksTi: Matti Pulkkinen. Paikallislehdillä on suvereeni asema pitäjien äänitorvina ja elämänpiirin taltioijina. Ne ovat toiminnallaan ja työllään tarjonneet ihmisille viimeistä henkistä oljenkortta paikallisidentiteetin vaalimisessa. Muuntumiskykynsä ansiosta kotiseutujärjestöt ovat pitäneet pintansa kansalaisten arjessa. Monet yhdistykset ovat aktiivisia mielipiteiden esittäjinä ja lausunnon antajina. Ne ovat paikallisyhdistyksiä, kotiseutuja kaupunginosayhdistyksiä, kyläyhdistyksiä, museoyhdistyksiä, kulttuuriseuroja ja kulttuurisäätiöitä, kuntia, maakuntien liittoja, aluejärjestöjä, valtakunnallisia järjestöjä sekä yrityksiä. Tämä kujanjuoksu koskettaa jo hyvin isoa joukkoa suomalaisista. – Minulla on kolme kotiseutua. – Kuntaliitokset ovat merkinneet monille kotiseutuyhdistyksille uutta tulemista. Hämäläinen pitää kotiseutuyhdistyksien kivijalkana kunkin paikkakunnan parhaita voimia. – Kotiseutuyhdistykset toimittavat, tuottavat ja kustantavat paikallishistorian taltioimisen kannalta tärkeitä julkaisuja. – Havahduin aivan hiljan eräässä juhlassa täällä, kun väki kajautti Satakunnan laulun eikä Pirkanmaan tunnuslaulua Kesäpäivä Kangasalla. – Yhteiskunnassamme tapahtunut muutos on raju. Hämäläinen sanoo yhdistyksien tarjoavan arvostetun vaikutuskanavan. Jorma Hämäläinen huomauttaa, etteivät kuntakartalta hävinneiden pitäjien kotiseutuyhdistykset ole automaattisesti suurkuntien vastustajia. Hämäläisen mielestä kotiseutuyhdistykset jalkautuivat oikea-aikaisesti sosiaaliseen mediaan. jotka puolestaan verkostoituvat keskenään. Hämäläisen mielestä Kotiseutuliitto onkin maamme suurimpia ja elinvoimaisimpia kansanliikkeitä. Suomen Kotiseutuliitto voi hyvin. Meidän suomalaisten on hyvä muistaa, että maassamme oli ennen vuoden 1865 kunnallisasetusta erittäin mahtavia emäpitäjiä. Yhdistyksien pyörittämät kotiseutumuseot ja -arkistot ovat osoittaneet merkityksellisyytensä. Sadat yhdistykset ammentavat elinvoimansa jäsentensä ja puuhaihmistensä antaumuksellisesta ahkeroinnista. Hämäläinen tunnetaan Minä kunnanjohtaja -kirjastaan sekä toiminnastaan lehtikeisari Eero Lehden luottomiehenä. Hämäläinen toivoo, että maamme vastuunkantajat kiinnittäisivät erityistä huomiota kaavoitukseen, tonttimaan hinnoitteluun ja rakentamiseen. 70 vuotta täyttänyt Suomen Kotiseutuliitto on suosittu keskusja kattojärjestö sekä edunvalvoja, sillä sen jäsenmäärä kasvaa koko ajan. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . pirkanmaa Muun muassa Akaassa, Lempäälässä, Pälkäneellä ja Ylöjärvellä toimii vireät kotiseutuyhdistykset. Se saa koko ajan uusia jäseniä muun muassa kaupunkien eri asuinalueille syntyvistä yhdistyksistä. – Epäsuhta johtaa siihen, että ihmisten elämä rikkoontuu. Ne ovat yhdistyksien toiminnan ja palvelun peruskauraa. Siihen kuuluu runsaat 850 yhdistystä, joilla on reippaat 150 000 henkilöjäsentä. 70-vuotiaan Suomen Kotiseutuliiton hallituksen pirkanmaalainen jäsen, sosionomi Jorma Hämäläinen Sastamalasta korostaa omintakeisista maakunnistamme lähtevien ihmisten tuovan mukanaan murteensa lisäksi tapaja tyylikulttuurinsa. Asetelma uhkaa ihmisten kotiseuturakkautta. Ne liittyvät synnyinpaikkakunnan lisäksi opiskeluja työympäristöihin, kesämökkipitäjiin sekä eläkevuosien asuinsijoihin
Leevi Lipponen moukaroi pronssia M17-sarjassa tuloksella 56.22 ja Juha Närhi oli samassa kilpailussa viides. Toinen tuplamitalisti oli Lahdessa kilpaillut Nora Kytäjä. Vitosdivarissa Loiskeen kakkostiimi on sarjanelosena. Nelosdivarissa LeKi-futis hävisi FC Melodylle lukemin 2–4 Miro Hiltusen ja Panu Niskasen tehdessä lempääläismaalit. LeKi Yleisurheilun urheilijat pokkasivat 14–15-vuotiaiden SM-kisoista Lahdesta ja 16–17-vuotiaiden SM-kisoista Kankaanpäästä kuusi mitalia. Grabovcin maalisaldo näyttää 14 tehtyä osumaa, Fationin kahdeksaa. Tonnivitosen esteiden aika Kytäjällä oli 5.09,72 ja pidemmän sileän matkan aika 6.41,80. Näistä neljä oli kultaisia. 16–17-vuotiaiden SMkisoissa Heikkinen porhalsi voittoon niin 1 500 metrillä sekä 2 000 metrin esteissä. Kaikkiaan viikonlopun aikana LeKi Yleisurheilua edusti 16 urheilijaa nuorten SM-tasolla. LeKin tie nelosessa päättynee ainakin vuodeksi tulevana syksynä. Eroa viidenteen sijaan on kaksi pistettä ja putoamisviivalle kuusi. Kaksi perättäisvoittoa on vankistanut Loiskeen asemaa sarjataulukossa jonkin verran, sijoitus on nyt kahdeksas. Seuraavaksi paras loiskelainen eli toppari Joel Mattjus on tehnyt kaksi maalia. TeKSTi: Juha Raunio Kuva: Kari Etelä Kosovolaisjuurinen Berat Grabovci on yksi koko 2000-luvun parhaista pelaajista, joka on edustanut jalkapallossa Sääksjärven Loisketta.. Mitalien lisäksi tuliaisiksi tuli kahdeksan pistesijaa. Etenkin 2–0-maali oli Fationilta upea taidonnäyte. Peliminuuttien 31–35 välillä Fation iski pallon kahdesti ja Grabovci kerran ohi hervantalaisveskarin. Seuraavaksi Loiske iskee kotonaan 18. Balkanilaiskaverukset Osma Fation ja Berat Grabovci tekevät kolmosdivarin tasolla lähes mitä lystäävät. Kytäjä voitti Suomen mestaruuden 2 000 metrillä ja hopeaa 1 500 metrin esteissä. Tonnivitosen aika oli 4.08,40, ja kahden tonnin esteissä kello pysähtyi aikaan 6.09,43. Molari Tuomas Mäkinen avasi pitkällä pallolla vasempaan laitaan, josta Fation ensiksi juoksi pallon kanssa ohi ACE-pakista ja kuljetti ja kuljetti aivan päätyrajalle asti, mistä vippasi upeasti pallon vastustajan maalin takakulmaan. Kuusi mitalia saldona nuorten SM-kisoista yleisurheilussa Nora Kytäjä ja Santtu Heikkinen tuplamitalisteja . Tulikuuma kärkikaksikko ratkaisi voiton Loiskeelle Oranssipaidat ovat sarjassa sijalla kahdeksan, LeKi-futis ahdingossa, Loiske/2 neljäntenä Sääksjärven Loiskeella on riveissään juuri nyt koko 2000-luvun kuumin kärkikaksikko. M16-sarjan ykkössija irtosi tuloksella 190. Loiskeen tuorein voitto lukemin 3–1 kuittaantui ACE:sta kyseisten herrojen tehohetkeen. vieraskentällä TPV/2:sen kimppuun. Kultaa toi myös korkeushyppääjä Manu Mäenpää. urheilu TeKSTi: Antti Raunio Kuva: Timo Reunanen Nora Kytäjä nappasi nuorten SM-kisoista kultaa ja hopeaa. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Viikonloppuna käydyt yleisurheilun nuorten SM-kisat toivat tukun kimaltelevia tuliaisia Lempäälään. elokuuta Forssan kimppuun ja tästä kolmen päivän päästä eli 21.8. Kotikentällä Mäntän Valo kaatui komein lukemin 6–3, mutta vieraspelissä täysin afrikkalaistaustaisilla pelaajilla operoiva TAS oli maalein 4–1 Loiskeen reservejä parempi. Tuplamestariksi juoksi Kalevan kisoissakin hyvin esiintynyt Santtu Heikkinen. Samoilla matkoilla kuin Heikkinen, mutta esteet olivat eri järjestyksessä
– Leiri oli todella kiva. – Toisiin urheilijoihin tutustui hyvin yhteisissä illanvietoissa ja tietenkin salilla harjoitellessa. Lempäälän Kisan kolme lupaava painonnostajaa Iiris Savolainen, Ida Harmaala ja Teea Jaskari lähtivät rohkeasti viikoksi Rovaniemelle leireilemään painonnoston pariin. Vielä kun tutustutaan paremmin, niin uskon että tästä tulee tosi hyvä juttu ja mikä parasta pojat saavat toisistaan uusia kavereita, Kuusjärvi uskoo. – Olin tosi ylpeä meidän tytöistämme. Kulunut kesä huipentui naisten biitsin osalta Lempäälän ensimmäiseen naisten biitsiturnaukseen. Tulevana viikonloppuna Hääkivellä järjestetään kaksi junioriturnausta, kun kentillä pelataan alle 12ja alle-14-vuotiaiden Wedding Rock Junior Beach -turnaukset. – Tyttöjen puolella niin LeKillä, Lempäälä Sportilla kuin Visalla olisi muutamia 2008–2010 syntynyttä tyttöä, jotka haluaisivat harrastaa salibandyä tyttöjoukkueessa. Painonnostokilpailuissa näkyi kuinka itseluottamus nostamiseen alkaa kohota, epäonnistumisen pelko hiipuu ja uskalletaan kokeilla omia rajoja. Tarkoituksena on tehdä pelaajista kaksi pelijoukkuetta, mutta harjoitukset pidetään yhdessä. – Joukkueella on nyt jopa seitsemän valmentajaa, mikä parantaa valmentamisen laatua ja mahdollistaa myös kattavammat oheisharjoitteet, kertoo vastuuvalmentaja Visa Vainiola. Se oli antoisaa myös valmentajan näkökulmasta: Oli kehittävää jakaa valmentajien kesken osaamista. Saimme treenata yhdessä sekä tutustua muihin painonnostajiin. Taustalla on myös uusia harrastajia, kun läpi kesän tyttöjuniorit ovat pelanneet biitsiä Hääkivellä. Leirillä oli erilaisia harjoituksia usein jopa 3–5 päivässä. Kulunut biitsikesä on tuonut myös muita uusia lajiulottuvuuksia Lempäälään. Harrastajien toiveesta nopealla aikataululla pystyyn laitettu naisten oma harrasteryhmä on saanut yllättävänkin suuren suosion, kertovat Lempo-Volleyn järjestäjät. Molemmat valmentajat ovat samaa mieltä, että vastaavanlainen yhteistyö seurojen välillä on ehdottomasti kannatettavaa, kun sitä kautta pystytään parantamaan harrastusmahdollisuuksia. Myös Lempäälän ja Vesilahden salivuorojen kasvaneeseen tarpeeseen nähden niukat salivuororesurssit riittävät nyt hieman paremmin, Kuusjärvi tuumii. 2006 ja 2007 syntyneiden poikien joukkueet pelaavat jatkossa LeKin nimen alla, kun Visan ja LeKin omat joukkueet löivät hynttyyt yhteen. Nämä tytöt ymmärtävät, että urheilijan harjoittelu on monipuolista, eikä pelkkää lajiharjoittelua. TeKsTi: Antti Raunio Kuva: Antti Raunio. Vaikka treenit olivatkin välillä aika rankkoja, olisi leirillä voinut olla vielä pidempäänkin, juniorikolmikko kertoo. urheilu Kesässä parhaita asioita on erilaiset leirit ja yhdessä oleminen. Muutamien pelaajien ilmoittaessa siirtyvänsä Tampereelle pelaamaan, tänä keväänä alkoi näyttämään, että tiiviimpi yhteistyö tai yhdistyminen olisi paras tapa jatkaa alkavalla kaudella, kertoo Visassa valmentanut ja uudessa joukkueessa jatkava Matti Kuusjärvi. Anni Mäkisen organisoimassa turnauksessa oli mukana kaikkiaan seitsemän paria. – Leirin teemana oli tasapaino ja tempaustekniikan taito. sijoittuivat Eveliina Roininen ja Jenni Saarinen. – Olimme ensimmäisen kerran jo reilu vuosi sitten muissa asioissa yhteyksissä LeKin valmentajan Visa Vainiolan kanssa. Treenaaminen oli hyvin järjestetty, sillä puolet menivät eri paikkaan, joten ei ollut liian ahdasta. Leirissä ehdottomasti parasta olivat kisat sekä kaverit, kertoo Teea Jaskari. Yhteistyö on alkanut vahvasti positiivissa merkeissä. Ennen tätä kesää naisten biitsitoiminta oli lähes nollissa Lempäälässä. – Suurimpina hyötyinä näen riittävän pelaajamäärän varmistaminen ja ohjaajaresurssien riittäminen. Sama pätee myös urheilussa. Kuusjärvi kertoo konkreettisen esimerkin tyttösalibandyn puolelta. Turnausmuoto oli hieman normaalista poikkeava, kun alkusarjassa kaikki joukkueet pelasivat keskenään yhden erän. LeKin 06-07-salibandyjoukkue harjoituksissa, joukkueessa yhdistyy viime kauden LeKin ja Visan ikäluokat. Ryhmässä on noin 20 pelaajaa, joista kymmenkunta aktiivista. Maanantaista perjantaihin heinäkuun lopulla kestäneet Punttikarnevaalit olivat oiva paikka tutustua uusiin ideoihin ja ihmisiin painonnoston parissa. Seurojen välinen yhteistyö ja joukkueiden yhdistämiset ovat Vesilahden ja myöskin Lempäälän kokoisessa paikassa käytännöllisiä, valmentajat taustoittavat. Etenkin naisten oma biitsiryhmä on lähtenyt vahvaan lentoon tänä kesänä. – Pelkästään jo ohjausja saliresurssien riittävyyden vuoksi yhteistyö on järkevää. Ilman seurojen välistä yhteistyötä uutta tyttösalibandyjoukkuetta ei taida syntyä. – Jo muutaman yhteisharjoituksen perusteella ryhmä on lähtenyt yllättävänkin hyvin uuteen pelisysteemiin mukaan uusien pelikavereiden kanssa, mikä lupaa hyvää sarjakausiin valmistautumisessa. Yhdistelmäjoukkueessa on nyt runsaasti pelaajia, kaikkiaan hieman yli 30. Turnausvoiton pokkasi pari Maija Mäkinen ja Sanna Mamia. Leirin ohjelmassa tuotiin esille, kuinka monella eri tavalla taitoja voi kehittää: ohjelmassa oli muun muassa puihin rakennettu kiipeilyrata, uiminen, akrobatia ja painonnostoa silmät kiinni, muistelee LeKin painonnostovalmentaja Jenni Parvinen, joka oli leirillä mukana valmentamassa. Leiri kruunautui yhteisiin Punttikarnevaalikisoihin. Punttikarnevaaleilla saatiin uusia oppeja Kolme lekiläisjunnua vietti viikon Rovaniemellä TeKsTi: Antti Raunio Kuva: Jenni Parvinen LeKin nelikko Rovaniemellä: valmentaja Jenni Parvinen (vas.) ja urheilijat Teea Jaskari, Iiris Savolainen ja Ida Harmaala. Syksyn edetessä uusi joukkue ja uudet pelaajat pääsevät yhä paremmin toisiinsa tutuiksi. Viikon leiriin kuului erilaisia painonnostoja oheisharjoituksia sekä teemoja urheilijan elämäntavoista ja muun muassa vammojen ehkäisystä. – Pääosin pelaajat tuntuvat olevan oikeinkin positiivisella mielellä. Alkusarjan jälkeen kolme parasta etenivät vielä finaalivaiheeseen. Oli puhe, että voisimme tehdä yhteistyötä jossain vaiheessa. Kolmannen sijan otti nuorisopari Maria Mäkipää ja Viivi Huurne. . Uusi joukkue pelaa LeKin nimellä sarjaa. TeKsTi: Antti Raunio TeKsTi: Nina Leveelahti Naisten biitsi valloittanut Hääkiven Tänä kesänä Hääkiven beach-kentät ovat olleet ahkerasti turnauskäytössä. Mikäli salibandystä kiinnostuneet Lempäälän ja Vesilahden tytöt kerättäisiin yhteen, heistä saataisiin varmasti riittävän suuri ryhmä salibandyjoukkueen pelitoiminnan aloittamiselle myös näissä ikäluokissa. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Yhteistyöllä vahvemmaksi Salibandyssä tapahtui vahvaa kuntarajat ylittävää yhteistyötä, kun Vesilahden Visan ja Lempäälän Kisan juniorijoukkueet yhdistyivät. Kaikki pojat tuntuvat motivoituneilta ja innokkailta oppimaan uusia asioita. Osa pelaajista on varmasti halunnutkin uusia tuulia. Suuret massaleirit ovat oiva tapa saada lisää motivaatiota harrastamiseen, oppia uusi vinkkejä uusilta osaajilta ja tietenkin myös pitää hauskaa. Samalla helpottuu salivuorojen järjestyminen, kun kahdelle joukkueen sijaan tarvitsee löytää vuorot vain yhdelle. Leiripäivät päättyivät aina rentouttavaan harjoitteluun, kuten uimiseen ja keilailuun. Enemmän pelaajia on 06-ikäluokassa, Visa Vainiola kertookin, että nuorempia mahtuisi vielä mukaan joukkueeseen. Leirillä oli nuoria urheilijoita yli 70, ja lisäksi kansainvälisyyttä kymmenen ruotsalaisen painonnostajan muodossa. – Tällaiset leirit luovat hienon mahdollisuuden verkostoitua, jopa yli Suomen rajojen. Treenejä on kolmesti viikossa. Uusi lentopalloseura Lempo-Volley on saanut lisää tuulta paikallisiin beach volley -purjeisiin. Toiseksi Turnauksen voittajapari Maija Mäkinen (lyömässä) ja Sanna Mamia mustissa paidoissa. Sain paljon ideoita omien urheilijoiden kehittämiseen ja omaan kasvamiseen valmentajana, Parvinen iloitsee
Lisätiedot: paula.eloranta@lempaala.fi tai 050 383 9642 mari.vesaluoma@lempaala.fi tai 040 133 7746 Lempäälän kunta/ liikuntapalvelut Peurafesteillä luvassa manserockin ilotulitusta Elokuun puolella hyvän rockmusiikin, etenkin manserockin ystäviä hellitään. Manserock ei ole kaikkein radioystävällisimpää musiikkia. Minäkin olen päivätöissä koulunkäynnin ohjaajana, ja sen ohessa pyöritän bändiä ja keikkailen, Lemmetti kertoo. Kaikki alkaa olla mallillaan ja enää hienosäädetään. Liikuntaryhmien aikataulu nähtävillä lehdessä ke 21.8.2019. Vertaisohjaajien ryhmiin ilmoittautuu vain uudet tulijat. – Haasteena on päästä radioiden soittolistoille, se on nykyään todella haastavaa. Muutamia mainitakseni perjantaille saatiin pääEnnen Peurafestejä Vesilahdessa juhlittiin Kurki Festivaalien merkeissä. – Harva myöskään pelkkää musakeikkaa tekee elääkseen. Manserockia esittävät muun muassa Mansesteri, Hauli Bros, Mustat Enkelit ja Kova Maa. Lempäälän ja Vesilahden livemusaskenestä Lemmetillä on myös näkemyksensä. – Manserock voi ihan hyvin, Popeda tietenkin porskuttaa kukkona tunkiolla. Toivotaan, että sää suosii. Niko Myllyniemi Peurafestista hehkuttaa tämän vuoden artistikattausta. Kattaus on ihan huippuluokkaa. Hänellä on näkemystä ja kokemusta, missä tilassa manserock tällä hetkellä on. Peurafestin valmistelu on sujunut järjestäjien mukaan mallikkaasti. Kuva: LVS:n arkisto esiintyjäksi itse Klamydia ja heille lauteet lämmittelee yleisön toivoma Kormus sekä paikallinen kestosuosikki The Patents. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . Lemmetillä on hihassaan myös yllätys. – Tilanne on sikäli hyvä, että aika paljon on nuoria bändejä ja soittajia. 044 3477 405 / 044 755 7268 | ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. – Järjestelyt on menneet tähän asti hyvin. Toivotaan vielä, ettei kaatamalla sada vettä, niin eiköhän varsin mahtavat juhlat saada taas aikaiseksi, Niko Myllykoski tuumii. • 100% kotimainen toimitus, asennus paikallisella murteella. Minua huolettaa esiintymispaikat. – Nyt on tulossa järisyttävän hyvät festarit. Vesilahden Peurafesteillä 16.-17. Ryhmät aloittavat toimintansa viikolla 36. • Tilaa ilmainen kuntoarvio! Sateet tulee, se on saletti. Jari Lemmetti vetää vuodessa noin 50 keikkaa eri kokoonpanojen kanssa. TeksTi: Antti Raunio Soita 03 3390 0401 vesivek.fi Tuotteet suoraan tehtaalta, ei välikäsiä • Rakennamme uuden katon säältä suojaan päivässä. – Voin luvata yllätystä vierailevan tähden muodossa, joten kannattaa saapua paikalle. – Luvassa on lauantaina todella hieno manserockilta! Kova Maa soittaa omien biisien lisäksi cover-kappaleita, Popedaa on ainakin luvassa. Illan viimeinen show kantaakin nimeä Manserock on poikaa! Se on Hauli Brosin ja Mustien Enkeleiden toteuttama ehdottomasti nähtävä liki kolmituntinen veto. ajankohtaista LEMPÄÄLÄN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUT SYKSY 2019 Liikuntapalveluiden järjestämät liikuntaryhmät on julkaistu kunnan verkkosivuilla www.lempaala.fi Ilmoittautuminen syksyn liikuntaryhmiin alkaa ma 19.8.2019 klo 8.00 osoitteessa: www.kuntapalvelut.fi/lempaala. Olen Lempäälästä, esimerkiksi Välibaarin talo on purku-uhan alla. Uusi nyt kattopaketti! MAINOSASIAA. – Lauantaina on vahva manserock-teema. 010 5844 270 tai toimitus@lvs.fi Seuraa LempäälänVesilahden Sanomia Instagramissa!. Kova Maa -yhtyeessä bassoa soittava Jari Lemmetti odottaa innolla, että pääsee soittamaan Peurafestin yleisölle. elokuuta on luvassa monipuolinen kattaus etenkin manserockmusiikkia. Tulevaisuus ei jää nuorista kiinni, ja bändeistä Mustat Enkelit, Kormus ja Hauli Bros esimerkiksi ovat oikein hyviä. Lauantainen festaripäivä onkin juuri kovaa mansetykitystä
Kokoonnumme kirkon parkkipaikalla klo 17, josta teemme ensin pienen kävelyretken ja tutustumme kirkonmäen taloihin ja niiden asukkaisiin menneinä aikoina. Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m a t viikolle 33-44. Kimppakyyti. 2 e. mennessä puh. autois-sa on tilaa. 23.00. Lempäälään linja-auto asemalta lähtö 06.30. Ke 21.8. Hän esittelee yhdistyksensä toimintaa. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Lähdöt 17.00 18.30, maali sulkeutuu klo 20. 20. klo 18.00 18.45 Kahvila Siiri. Sinä D2-tyyppiä sairastava yhdistyksemme jäsen jolla on älypuhelin sekä sähköpostiosoite, osallistuthan UKK-Instituutin elintapahanke-seurantaan. La 31.8. Toimelantalon kuntosali alkaa ja jatkuu tiistaisin klo 18.00 19.30 (osoite: Asuntotie 10, Sääksjärvi). Ma 19.8. vietämme musikaalimatkan yhteydessä Helsingin kaupunginteatteriin la 16.11.2019 klo 13 esityksessä. klo 10 alkaen. 9.00 20.00 Lähtö kirkkotorilta. Ilmoittautumiset yhdistyksittäin 9.9. bussin tilaamista varten matkalle Puh.0400 628421. Hinta sis. Arpajaiset. klo 13-15. 42 e, jäsenille 32 e, alle 15-v. Toinen kuulutus: Joutohetkien seura palaa kesätauolta kätköistä löytyneiden muistojen pariin pe 23.8. 16.00 19.00 Lempostupa. Ma 19.8. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Osallistumismaksu 15 euroa hengeltä. 045-1537797. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Maksullinen yhteiskuljetus Isenge Club KOLMEN KIMPPA. Osallistumismaksu 15 e/hlö. | Vesilahti. Tilaisuus alkaa kirkossa hartaudella ja jatkuu Västilän Voiman talolla keittolounaalla ja ohjelmalla. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvilat DIGIKAHVILAT. Avoinna torstaisin klo 12-15.***Asiakasohjaaja paikalla klo 12-13.***Syyskausi aloitetaan 15.8. Ilmoittaudu Annelille puh.0405413730 ja maksa 5.00 e tilille FI4952280320108058. Tämän jälkeen jatkamme hautausmaakierroksella. Lohjalla tutustumme hedelmälajipuisto Fruticetumiin ja ruokailemme Alitalon omenaviinitilalla. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia matkoja. MAKSUT: Aikuiset Kertamaksu 7 eur, Sarjalippu (6 kertaa) 30 eur. Taito Pirkanmaa ry T a i t o k u r s s i : Ekoprinttaus. La.14.8 lähdemme Helsinkiin Marttatorille Ari Arvelan autolla oma kustannus hinnalla .Ilmoittaudu Annelille puh. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Lempäälä. Voit kysyä neuvoja ja kokeilla itse tabletteja. Tervetuloa kahvittelemaan. Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Lysyn ja Mattilan NS:n perinteinen kesäretki la 31.8. klo 13-15. klo 12.00 Lempäälän Kotokampuksella. Toiminnanjohtajamme Kimmo Järvinen on myös mukana.Lempostuvan osoite on Tampereentie 10, sisäänkäynti on Asematien puolelta. Odotamme runsasta osanottoa. Tilaisuus alkaa Längelmäen kirkossa hartaudella ja kirkon esittelyllä. Lounastamme Hotelli Mesikämmenessä. 040-521 37 32. klo 12.00 alkaen. Opastus alkaa osoitteesta Suorakatu 2, Akaa. Ke.21.08. Aika ma 25.11 26.11.2019. Pe.23.8 lähdemme Urjalan torille Lempäälästä klo 8.00. Suunniteltu lähtöaika Lempäälästä klo 7.30 josta ajetaan Sääksjärvelle. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki eturauhassyövän kokeneet miehet. Tiedustelut ja paikkavaraukset Auli Kitunen puh. To r s t a i n a 29.08.2019 menemme Porin Eläkeläisten vieraaksi kutsuille. Jokioisilla kierrämme Maaseutuja kotieläinpuisto Elonkierron 2 km pituisen esittelypolun. Ohjelmallinen iltapäivä. Lähtö Sääksjärveltä klo 8.00, Llän keskustasta klo 8.15, Mattilan koululta 8.30, paluu noin klo 19.30. Vihannes arpajaiset. Ti 20.8. Tervetuloa mukaan. Aluksi pelataan pelejä joko sisällä tai pihalla ja lopuksi juodaan sämpyläkahvit. Ilmoittautuminen 25.8 mennessä .Tervetuloa mukaan. 17.00 19.00 Lempostupa. 12.00 14.00 Lempäälän Kotokampus (Ehtookoto). Ilmoittaudu pikaisesti p. ***To 22.8. Lisätietoja ryhmän toiminnasta Vesa Mäki puh 0405648796, email vesam@kolumbus.fi tai toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen puh.0415014176, email kimmo.jarvinen@propo.fi Lempäälän kansalliset seniorit ry Kirkkopyhä. To 15.8. Tarkemmin ensi viikon lehdessä. Tervetuloa! Linja-auton aikataulu myöhemmin. Opettelemme päivän aikana kasvikuvioinnin lisäksi myös sashiko-kirjontaa. Tule mukaan touhukkaaseen päivään oppimaan uutta! Kurssin hinta 39 e + materiaalit Meillä käy maksuksi myös kaikki yleisimmät tykyja kulttuurisetelit. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous, käsitellään vuosikokousasiat kuten edellisen kauden tilit ja toiminta ja suunnitellaan tulevaa kahvittelun lomassa. Omat syyskauden avajaiset Puntalan leirintäalueella alkaen klo.12.00 Paikalla perinteisiä pelejä (mölkky, ketjunheitto ja sään salliessa mahdollisuus myös Petangue kokeiluun. 050 4343737. Syksyn teatterimatka tehdään Hämeenlinnaan 4.10. Matkan hinta jäseniltä 70 e muilta 75 e Ilmiottautumiset puheenjohtajalle puh. Kaikille avoimet Tervetuloa tutustumaan paikalle. To 19.9. Makkaranpaistomahdol-lisuus paikalta ostetuille makkaroille itse paistettuna jutustelun merkeissä. Ke 4.9. Ti 26.11. 28.11.2019 yksi B-hytti vapaana. Tule mukaan toimintaan tai kertomaan toiveitasi ja ideoitaisi! Etsinnässä erityisesti uusi rahastonhoitaja. To 5.9 Lempostupa klo 10.00 alkaen muistija pelikerho ja tietokilpailu, klo 12.00 jooga. To 22.8. Bingo. Kanttori Pietari Korhonen laulattaa tuttuja ja opettaa tuntemattomampia karjalaisia lauluja. aika). Tervetuloa mukaan! LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Elinpatahankeseuranta. Lempäälän Martat ry Urjalan torille. Syksyn ensimmäistä tarinailtaa vietämme laulaen. Lisätiedot kotisivullamme www.lempaala.elakkeensaajat.fi. 23.9.2019 peruutuksen vuoksi piirin Budapestin matkalle pari paikkaa vapaana. Oma patja ja vesipullo mukaan. Emit-vuokra 3 eur, kadonneesta vuokra-Emitistä Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitorit. 9.00 15.00 Lammasniemessä. mennessä Maija 040 532 4207 tai Terttu 044 336 0136. MAKSUTAVAT: www.rastilippu.fi, Käteinen, Smartum liikuntaja kulttuurisetelit, Smartum saldo ennakkomaksuna (kuitti tai tosite älypuhelimen ruudulla), Tyky-kuntoseteli, Virikeseteli, ePassi. mennessä. Lisätiedot ja ilm. Matkan hinta 50 euroa/ hlö sisältäen matkan, lipun ja väliaikatarjoilun. 12.00 16.00 Längelmäen kirkko. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Lempostupa. Jos et ole vielä ilmoittanut pysäkkiä mistä haluat tulla aamulla kyytiin, niin soita Päivi Riihenmäki 040-552 3882 ja ilmoita tulopysäkkisi mahdollisimman pian. Sisäänkäynti alapihan kautta. Toiminnan jatkumisesta ilmoitetaan myöhemmin.***Tervetuloa m u k a a n s e k ä v a n hat että uudet k ävijät lähitoritoimintaan.***Seuraa MeNyt-palstaa. Iltapäivällä halukkaat voivat saunoa ja uida ja paistetaan makkaraa Tervetuloa joukolla mukaan. 15 e. Pe 23.8. taitopirkanmaa.fi/kurssit Tarpian Suunta ry To r s t a i r a s t i t S a l l i n k u l m a lla (Akaa) 15.8. OsallistuLempäälän Karjalaseura ry Tarinailta. Lisätietoja https://tarpsu.sporttisaitti.com Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@ lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS!. Maija 040 532 4207 Kts kotisivut! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Syksyn teatterimatka. Mukaan vaan, tutut ja tuntemattomat! Lempeät liikkujat ry Lempeä syyskausi alkaa!. vauhdikas komedia Helsingin kaupunginteatterissa la 28.9.klo 19 piristää alkavaa syksyä. Lisätiedot liiton kotisivulla www. 0400 506 865. lokakuulle 2021 yhteistyössä klubimme kansainvälisten jäsenten kanssa. Syyskauden ensimmäisessä Vesilahden sukututkimuskerhossa teemme tutustumiskäynnin kirkonmäellä. To 15.8. Vieraanamme on sairaanhoitaja Seija Katavisto Pirkanmaan Syöpäyhdistyksestä. Lempäälän eturauhassyövän vertaistukiryhmä Vertaistukiryhmän syyskauden avaus tapaaminen. Ilmottautumiset Sirkalle 7.9 mennessä puh. Sitovat ilmoittautumiset 31.8. Tunnit keskiviikkoisin 7.8.-22.12.2019 klo 19.00 20.15 Lempäälän tk, fysioterapiasali, Himminpolku 6. Jos olet osallistumassa Marttalounaalle,hinta 14.00 e ilmoita myös mahdolliset allergiat. Ke 28.8. Tervetuloa entiset ja uudet laulajat mukaan! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Piirin hengellinen päivä. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. pandoihin ja farmiin. 12.00 Längelmäen kirkko. elakkeensaajat.fi. Tervetuloa mukaan huoltamaan kehoa! Vetäjänä on fysioterapeutti ja PhysioPilates-ohjaaja Annika Uutela. Tuulikalliontie 74, Narva. Tervetuloa! Lempäälän Kulttuuritapahtumat Ta n s s i l l i n e n Jazz-ilta. Muussatapauksessa lisätiedot ja ilmoittautumiset Katriina Ojala, puh. Ilmoittautumiset viikkoa ennen osoitteessa http://www. Lippuja Kuvakulmasta (Tampereentie 23) 20 e (käteismaksu). Kahvitarjoilu. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Piirin hengellinen päivä. Varaa pian 050 50 12760/Tapani. Eilan tuolijumppa. Ilmoittautumiset Sinikka Kilpiselle 4.9. Koko syyskausi (20 kertaa) 100 e jäsenille tai kertamaksulla, lisätietoja ja ilmoittautuminen http://lempeatliikkujat.wixsite.com/home. To 19.9. Teatterikappale on Mika Waltarin klassikkokomedia Gabriel, tule takaisin! Se on Waltarin esitetyin näytelmä vuodelta 1945 ja on ollut siitä asti teattereiden kestohitti. Lapset ja nuoret alle 16-vuotiaat: kertamaksu 3 eur, saattajan kartta (1kpl, sama kartta kuin lapsella) eur. Kokous alkaa klo 13.00 Tervetuloa. Lähde mukaan risteilemään marraskuussa Turusta Tukholmaan ja takaisin. klo 13-15. Ma 19.8. Matkasta paremmat tiedot lähempänä ajankohtaa kotisivullamme, Lempäälän sanomista tapahtumat osiosta ja Maisalta. Ilmoitathan Maisalle lähdöstäsi viimeistään 15.8. Olet saanut liitolta asiasta sähköpostia jos sähköpostiosoiteesi on vielä voimassa, tässä postissa on myös linkki josta voi suoraan ilmoittautua mukaan. Ilmoittaudu pikaisesti Eiralle. Isenge Club ISENGEN MATKA VALMISTEILLA. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Pärnun matkan lähtö aikataulu. Ke 14.8. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho Vesilahdessa. Ohjelmassa messu, kirkon esittely ja keittolounas seurakuntakeskuksessa. Polkaistaan syksy käyntiin perinteisillä puheenjohtajan kahveilla. Pärnun matkan linja-auton aikataulu: 05.15 lähtö Narvasta, 05.50 Lempäälän Lidl (vanha Turun tien pysäkki), 06.10 Sääksjärvi josta vanhaa tietä kohti Lempäälää. Marja Kuuteri. Pe 30.8. Ke 14.8. veloitamme 40 eur. Senioritalo. Ekoprinttaus on luonnon mukainen tapa kuvioida kangasta kasveilla. Senioripiirin kirkkopyhä on Ylöjärven kirkossa su 15.9. Paikkoja vielä jonkin verran jäljellä, muista varatessasi kertoa kyytitarpeesta. 18.00 Lempostupa. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet, kahvittelun ja rupattelun merkeissä. Lempäälän Martat ry Mar ttatorille. 040 5413730. kuljetuksen, kohteet opastuksineen, ruokailun ja iltamakkarat ja kahvit. Pe 16.8. Lauleskelijat aloittavat syyskauden toiminnan 22.8. Matkaan on jäsenten helppo liittyä niin Tampereelta, Lempäälästä kuin Vesilahdesta. Ti 27.8. Matkalle lähdemme omilla ajoneuvoilla Kuljun Työväentalolta klo.11. klo 11-13 (Huom. Ilm. Isenge Club PIKKUJOULUA. Eiralle, 050 5262678 tai eira.Rosengren@hotmail.com. Sankarihaudalla käynnin jälkeen Västilän Voiman talolla on tarjolla keittolounas ja ohjelmaa sekä lopuksi kahvit. Liiton Hyvän mielen risteilylle 26. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti kk.. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Virkistys ja pelipäivä. Tutustumme eläinpuistoon mm. Digikahvila Tuulikallion Senioritalossa ke 21.8. Tervetuloa nauttimaan vilkkaasta torielämästä.Muistathan huomisen Lempostuvan kokouksen ,johon vieraaksemme tulee Pirkanmaan Marttojen tj. Työväentalon kerhot alkavat (osoite: Rypyntie 12, Lempäälä), klo 9.00 Boccia ja Kulttuuri/ matkailukerho, klo 10.30 Pienoisnäytelmäkerho. Hinta aik. Kangasala on järjestämässä yhteiskuljetusta niin, että täältä osallistujat voisivat mennä ABC Lahdesjärvelle. Ke 28.8. Turku Tukholma -Turku. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Puheenjohtajan kahvit. Vertaistukiryhmä kokoontuu jälleen Lempostuvalla ma 19.08.19 klo 11.00-13.00. Dixie Harlem jazzorkesteri jälleen musisoimassa Lempäälässä. Kohteina Jokioinen ja Lohja. Maksu samaan päivään mennessä yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Risteily marraskuussa. Paikkoja rajoitetusti, ja siksi liikkeellä on syytä olla ajoissa. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Piirin hengellistä päivää vietetään Längelmäellä 19.9. 19.00 21.30 Hämeenlinnan teatteri. Lempäälän Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry MATKA ÄHTÄRIN ELÄINPUISTOON. Ti 3.9. Digikahvila kirjasto Lähteessä ti 27.8. Pe 4.10. ***Seniorinurkka, Koulutie 2 Kirkonkylä. To15.8.Menemme vierailulle Viialan Eläkeläisten syyskauden avajaisiin. mismaksu 20 euroa maksetaan yhdistyksen tilille FI95 5228 0320 0286 60. Varaa pikaisesti 050 50 12760 /Tapani. 10.00 16.00 Taitokeskus Lempäälä. 040 7471251 / jarvenpaaeeva(at)gmail.com. 5.15 La 31.8. 050-373 02 70. järjestetään jos on lähtijöitä. 19.00 23.00 Mansikin kammari /Villa Hakkari. Varaa paikkasi ilmoittautumalla! Lempeät liikkujat ry Vuosikokous. Ma 25.11. To 29.8. Klo 12.30 ohjelmallinen tilaisuus, jonka jälkeen juhlakahvit. 17.00 20.00 Vesilahti. Lempäälän Eläkeläiset ry Kutsut Poriss a . Klo 11.30 alkaen kaikille avoin Elämyspäivä, jossa esitellään liiton Verkosta virtaa -toimintaa sekä Lempäälän vertaisopastajat. Osallistu matkapaketin kasaamiseen kanssamme www.isengeclub.fi/424143653. Yhdistys tarjoaa letut ja kahvin
Vuoroja voi hakea nettilomakkeella joka löytyy www.lempaala.fi, vuorot käsitellään saapumisjärjestyksessä. klo 9.00. Tilalle Haukkavuori RN:o 1:54 (kylä Narva) haetaan maisematyölupaa. Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. Kokouksia . 050 505 2030. Vuokralle tarjotaan . Kokouksessa käsitellään yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. 041 728 1817 Kauppahuoneessa julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. 03 375 3727 Ark. Paperiset avustushakulomakkeet tulee toimittaa os. Päätös on nähtävillä edellä mainittujen paikkakuntien kaupungintai kunnan talolla ja sähköisillä ilmoitustauluilla. Sähköinen avustushakulomake sekä tulostettava lomake löytyvät kunnan kotisivuilta osoitteesta https://www.lempaala.fi/lempaala-tietoa/avustukset/ Hakemuksessa ei edellytetä hakusummaa. Ympäristöterveyslautakunta pitää kokouksensa tiistaisin klo 18.00 alkaen seuraavasti: 27.8.2019, 24.9.2019, 29.10.2019 ja 17.12.2019. www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu paikalla ma 14-17, pe 14-17 ja la 10-12. Kestintie 3, Narva, postiosoite Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti tai sähköpostilla satu.uusi-erkkila@vesilahti.fi. Vesilahti 14.8.2019 Rakennusvalvonta KADONNUT perjantaina valkoinen kultainennoutaja Hani Linnavuoren maastoon. Avustushakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä avustushakulomakkeella. Hallitus MAISEMATYÖLUPAHAKEMUKSIA VIREILLÄ Tilalle Leppäkangas RN:o 3:0 (kylä Hakkila) haetaan maisematyölupaa. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Halutaan ostaa . Tilavarausohjelma Timmistä voit käydä katsomassa vapaita vuoroja. 050 4666 666 www.kiinteistokulma.fi LIIKUNTASALIVUOROJEN HAKU LUKUVUODELLE 2019-2020 Yksityisten henkilöiden liikuntasalivuorot tulevat hakuun ma 19.8. Myytävänä . 040 596 1441 karit.suoniemi@ luukku.com HYVINVOINTILAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNNAN KOKOUKSET,PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVÄNÄPITO LOPPUVUONNA 2019 Hyvinvointilautakunta pitää kokouksensa keskiviikkoisin klo 17.30 alkaen seuraavasti: 28.8.2019, 11.9.2019, 25.9.2019, 30.10.2019, 20.11.2019 ja 11.12.2019. lvs.fi. Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Halutessasi ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa. Kadonnut KADONNUT Rämsöössä heinäkuussa täysvalkoinen, leikattu narttukissa Pikku-Lissu. Lautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeisenä päivänä Pirkkalan kunnan kirjaamossa ja kunnan verkkosivuilla. Havainnot puh. Osa hakkuualueesta sijaitsee rantakaava-alueella. Pirkkalassa 14.8.2019 Hyvinvointilautakunta Ympäristöterveyslautakunta Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. 320 merkkiä). 050 383 9613, talvikki.torppa@lempaala.fi . Lempäälän Jäähalli Oy VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ti 27.8.2019 klo 18.00 Lempäälän Jäähallilla, Kiekkobussi Areena. Alueella on tarkoitus suorittaa harvennushakkuu. 0442973965 lvs.fi/kauppahuone TYÖSUORITUKSIA Kaikki ulkomaalaukset ja sokkeleiden korj/pinnoitukset edullisesti! p. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p. Kuulutuksia . Rivi-ilmoituspalsta on tarkoitettu ainoastaan osto-, myynti-, vuokraja vaihtoilmoituksille, muunlaisessa ilmoittelussa ota yhteyttä: ilmoitukset@lvs.fi. Tilliä, herneitä ym. Halutaan ostaa . huonekalut, kotim. Lisätiedot: yhteisökoordinaattori Talvikki Torppa, p. Mahdolliset huomautukset on jätettävä 21.8.2019 klo 15 mennessä Vesilahden kunnan tekniseen toimistoon, os. Työsuorituksia . Koulutusta . alkaen. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä. Hakemukseen liitetään oppilaitokselta saatava läsnäolotodistus. Lempäälän kunta tukee muualla kuin Lempäälässä lasten ja nuorten taiteen perusopetuksessa opiskelevia alle 18-vuotiaita lempääläisiä, jotka tai joiden perheet maksavat kuntaosuuden itse. Jos nähtävilläpitopäivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona työt virastossa on keskeytettävä, pidetään pöytäkirja nähtävänä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Lempäälän kunta, Kirjaamo, PL 36, 37501 Lempäälä. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Vapaa 1.9. Hakemusten saapuminen perille määräaikana on hakijan vastuulla. Isommille erille kouranouto! Puh. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 Lempäälän Kiinteistökulma OY LKV Iloista asuntokauppaa! Päivi Nyström, laillistettu kiinteistönvälittäjä Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ p. Kalliokiventiellä nähty viimeksi. Lautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeisenä päivänä Pirkkalan kunnan kirjaamossa ja kunnan verkkosivuilla. Myytävänä . Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä teknisessä toimistossa 14.-21.8.2019 välisenä aikana viraston aukioloaikana. Kuulutuksia . Päätös koskee Pirkkalan, Lempäälän, Hallin, Vaasan ja Porin alueilla olevia harjoituskäyttöön tarvittavia alueita. 040 758 1242 LUKUVUODEN 2019–20 TAITEEN PERUSOPETUKSEN AVUSTUKSET HAETTAVINA Lempäälän kunta julistaa haettaviksi 15.9.2019 mennessä sivistyksen palvelualueen myöntämät avustukset taiteen perusopetukseen. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com PIRKKALASSA, LEMPÄÄLÄSSÄ, HALLISSA, VAASASSA JA PORISSA SIJAITSEVIEN YKSITYISTEN KIINTEISTÖJEN TILAPÄISTÄ KÄYTTÄMISTÄ PUOLUSTUSVOIMIEN HARJOITUSTOIMINTAAN KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN YLEISTIEDOKSIANTO Satakunnan lennosto on tehnyt 6.8.2019 Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä Puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan (RUSKA19-ilmaoperaatioharjoitus) 1.–10.10.2019 välisenä aikana. NEVALA TORSTAINA LVS:n pihassa klo 10–14 METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10. Ammattitaitoista musiikinopetusta kaikenikäisille. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. Lisätietoja päätöksestä antavat Satakunnan lennoston esikunnassa majuri Liina Vartia liina.vartia@mil.fi 0299 220 300 majuri Ville Heinonen ville.heinonen@mil.fi 0299 220 301. Lisätietoja, www.lempaala.fi liikunta@lempaala.fi MUSIIKKIKOULU MULTIMUSA.COM Kitara, piano, laulu. Hakuaika päättyy sunnuntaina 15.9.2019 klo 23.59. Alueella on tarkoitus suorittaa siemenpuuhakuu sekä taimikonhoitotyötä. Osa hakkuualueesta sijaitsee rantaosayleiskaavan MU-merkityllä alueella. niput. 8-17, La 9-14 www.rengasasennus.com KESÄRENKAAT! 195/65-15 200,205/55-16 220,225/50-17 260,HINNAT 4 KPL ASENNETTUNA! Uudet kesärenkaat alk. Päätöstä pidetään nähtävillä 30 päivän ajan tiedoksisaamisesta, jonka katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen julkaisemisesta. Kaikki tiedot ja havainnot 040 701 8999 35 m 2 YKSIÖ + autopaikka, lähellä Lempäälän keskustaa. TUOREVIHANNES Uudet Siikli -perunat, porkkana, sipuli, punajuuri, nauris, ym. Lomakkeeseen on hyvä merkitä kolme vaihtoehtoista aikaa. Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat saatetaan yleisesti nähtäville päätöksentekoa seuraavana päivänä Pirkkalan kunnan kirjaamossa ja kunnan verkkosivuilla. Tiedustelut: P
Täällä on paljon pyörätuolilla ja rollaattorilla kulkevia, mutta halusin, että kaikki pääsevät mukaan. – Olen tajunnut, kuinka hienosti asiat on järjestetty. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 . Järjestit maanantaina 12. Täällä järjestetään paljon esimerkiksi musiikkiesityksiä, ja tarjoilut ovat hyvät, juhannuksena oli makkarat ja lätyt ja kaikki. Muista virallinen henkilötodistus. Kerro siitä. Onginnasta saaliiksi sai mietelauseita. Täällä on tunne, että asukkaat ovat tärkeitä, kaikki kaikessa. – Tarjolla oli pitsaa, tiikerikakkua ja kahvia sekä täytekakku 60 hengelle. klo 14–18 seurakuntatalo Kirkkopolku 1 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN OJENNA KÄTESI. Siellä sai tehdä vaikka kuperkeikan. – Kutsu lähti yli 50 asukkaalle, eikä kukaan heistä tiennyt juhlista etukäteen. Juhlat eivät olleet kenenkään oppitunti. Minulla ja avustajallani Kirsi Radalla oli monta hauskaa hetkeä, kun etsimme sopivia mietelauseita. – Leikit mietittiin sellaisiksi, että niihin kaikki pystyvät tulemaan mukaan. – Oli leikkejä, arvoituksia ja ongintaa. Juhlista sai lähteä pois tai tulla kesken, jos halusi. Juhlien nimenä oli Tuijan Hulivilipäivät. Hän järjesti juhlat Lempäälän Kotokampuksen (ent. Halusin isot juhlat, sillä asukkaat ja henkilökunta ovat minulle tärkeitä. Mistä moinen nimi. Niin monilla muilla palvelutaloilla ei ole tätä. – Kaksi ja puoli vuotta. Mitä ohjelmassa oli. Meille kun maistuu kahvi aika lailla. Olin kaksi vuotta kuin leijona, kaikki oli olevinaan päin mäntyä, mutta kuluneen puolen vuoden aikana olen huomannut, että täällä on kiva olla. Yllätys taisi olla heille mieluisa, sillä olihan kakkukahvitkin tiedossa. elokuuta juhlat Kotokampuksen väelle. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Lempääläinen Tuija Tommila järjesti juhlat hyvää mieltä tuomaan.. – Täytin tiistaina 60 vuotta. Millaista tuo aika on ollut. HaasTaTTELu: Katariina Rannaste Kuva: Katariina Rannaste Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Lempäälä keskiviikkona 21.8. En ole koskaan järjestänyt isoja juhlia, mutta keväällä tällainen asia juolahti mieleen. CP-vammainen Tuija Tommila halusi rennot hyvän mielen juhlat laajennetulle perhepiirilleen. Ei ole kivaa, jos ei oteta mukaan. – Meitä koitetaan auttaa niin paljon kuin pystytään. viikon henkilö Tuija on kypsässä hulivili-iässä Ei jäyhää jökötystä. Kauanko olet asunut Kotokampuksella. – Se tuli siitä, ettei aina tarvitse olla niin vakavana. Ehtookodon) senioriasukkaille ja henkilökunnalle
040 733 3949 IKÄNEUVO TOIMELASSA vk 34 TO 22.8. Verkostotapaamisen ohjelma: Klo 18.00 Tilaisuuden avaus Kaupunkiseudun kehittämispäällikkö Klo 18.05 Seutureittien ja virkistysalueiden nykytila Petri Mäkelä, Ekokumppanit Klo 18.30 Työpaja: reittien ja virkistysalueiden kehittäminen kuntapareittain Petri Mäkelä, Ekokumppanit Klo 19.30 Työpajan yhteenveto ja päätössanat Lisätietoja yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkli, erkki.hakli@lempaala.fi tai p. Palvelumme perustuu ajan mukaisten ammattilaistuotteiden käyttöön sekä alan parhaisiin työntekijöihin. LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 WWW.MJE-FIX.FI • KÄSINPESUT • SISÄPUHDISTUKSET • KOVAVAHAUKSET • PINNOITTEET Perheyrityksemme on tarjonnut ajoneuvoille pesuja puhdistuspalveluita jo neljällä eri vuosikymmenellä. Verkostotapaamisessa kerätään kaikkien asiasta kiinnostuneiden näkemyksiä ulkoilureittien, virkistysalueiden ja seudullisten yhteyksien kehittämisestä Lempäälässä ja Vesilahdessa. 21.8.2019 sähköpostitse liikunta@lempaala.fi. Vaihtopisteemme löytyvät Lielahden ja Ideaparkin toimipisteiltämme. Työ pohjautuu vuoden 2018 aikana laadittuun Tampereen kaupunkiseudun viherrakennetyöhön, jonka yhteydessä tunnistettiin seudulliset reitit ja virkistysalueet. Ilmoittautumiset tilaisuuteen viim. Tampereen kaupunkiseudulla on käynnissä seudullisten virkistysalueiden ja reittien toimenpidesuunnitelman laadinta. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Ehtookodossa. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. PE 23.8. 12.00-14.00 Tuolijumppa, Lempostupa Tampereentie 10. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 14.8.2019 Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. Käy kurkkaamassa kotisivuiltamme palvelutarjontamme tai tule käymään! • RENKAIDEN VAIHDOT • KAUSISÄILYTYS Myös renkaiden vaihto on kevään myötä ajankohtainen. Palveluihimme kuuluu renkaiden vaihto säilytyksineen yhdessä Tampereen Rengasparkin kanssa. PE 23.8. HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 34 KE 21.8. 12.00-13.00 Tuolijumppa, Juttutupa Uotintie 2. Tampereen kaupunkiseutu, Lempäälän ja Vesilahden kunnat SEUTUREITTIEN JA VIRKISTYSALUEIDEN KEHITTÄMINEN. 13.00-14.00 BINGO ja kahvit, 3€. Asiakkainamme on niin yksityisautoilijoita, kuin yritys ja leasing-asiakkaitakin. 9.30-10.30 Ulkoilua yhdessä Toimelantalon läheisyydessä. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. Varaukset ja lisätiedot www.mje-fix.fi sekä numerosta 010 419 4400 Renkaiden vaihdon ja säilytyksen tilaajalle PESU JA KOVAVAHAUS 80 € Tervetuloa Tampereen kaupunkiseudun ja Lempäälän ja Vesilahden kuntien koolle kutsumaan verkostotapaamiseen to 22.8.2019 klo 18.00–19.30, Hakkarin liikuntahallin kahvio, Ahertajantie 3. 050-3839 6982