. 16?17
85. sivu 18
sAKU kORKIAKOSKI
Tykkää meistä
Facebookissa!
N:o 37
Keskiviikko 16.9.2015
Lempo 13, melkein 14
Paljon onnea! Vuoden lempo Samuel
Shipway täyttää tänään vuosia.
sivut 4?5
Tehdään yhdessä
Leena Rautkivi on opastanut pakolaisperhettä
suomalaisen ruoan saloihin.
sivu 14
Heinolan Peliitat avaukseen
Lempäälän Kisan Mestiskausi alkaa
tänään kotiottelulla Hakkarissa.
sivu 20
Kauhea hauki käsi kipsissä
Leo Lehtilä, 12, nappasi Kuokkalankoskesta
yli 11-kiloisen hauen käsi murtuneena.
sivu 22
Pukkaa tosi
monta kukkaa
Simo Lehtimäki yrittää laskea pihallaan kukoistavan auringonkukan kukintojen lukumäärää.
s. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa. ?Joskus sormenpäät ovat liimasta koppuraiset.
Keräystavaran
joukosta löytyi kaikkea, mitä nyt voi vain kuvitella.
Ehjille tekstiileille on yllättävän monenlaista käyttöä. SPR:stä kerrotaan, että sille tuodaan
paljon käyttökelvotonta tavaraa. ?tätä mieltä
Kari Pusa
Pysäkin paikka
T
ampereentiellä Hakkarin koulun
kohdalla suunnitellaan linja-autopysäkkien siirtämistä. Ei
aukene pääministerin ovi.
Suomalaisten tai muiden eurooppalaisten kukkaron
nyörit eivät heltiä myöskään niille Afrikan köyhille,
joiden rahat eivät ikinä riitä tänne matkustamiseen.
Esimerkiksi Malawissa on miljoona orpoa lasta, puolet alle 5-vuotiaista on aliravittuja, joka kymmenes
aikuinen on HIV-positiivinen. Ilmassa on samansuuntaisia merkkejä.
EU:ssa on yhtä aikaa menossa hallinto-, puolustus-, talous- ja pakolaiskriisi. Yhtäältä joukossa oli aivan uusia vaatteita
ja toisaalta rikkinäisiä, likaisia rättejä. Aika näyttää.. Pysäkille saavutaan ja sieltä poistutaan piennarta
Poimintoja
myöten. Syynä ovat lähes päivittäiset vaaratilanteet.
Bussilla kouluun saapuvat jäävät pois
Pysäkkitien kohdalla ja oikaisevat koulun
suuntaan ajotien poikki. Vaikka eläisimme Koraanin
hunajalähteitä ja halukkaita neitsyitä
tarjovassa paratiisissa, ihmiset valittaisivat, ettei neitsyitä ole tarpeeksi.
Tuomas Enbuske,
Apu
Valittaminen on ehdottomasti huonoin
mahdollinen asia, jonka voi tehdä ter-
veydelleen tai vaurastumiselleen. Ruokaa he dyykkaavat roskiksista. Siihen ei paljon rahaa kulu.
Prioriteettilistalla koululaisten turvallisuus
menee varmasti monen mielestä kiertoliittymälaajennuksen ohi. Asunnottomia
perheitäkin on satoja. Osa ns.
anteliaista lahjoittajista käyttääkin keräystä hyväkseen päästäkseen ilmaiseksi eroon kotiin kertyneestä
roinasta.
Kerääjän ohjeissa mainitaan myös, ettei keräykseen
pitäisi lähettää käytettyjä alusvaatteita, minihameita
tai muita paljastavia vaatteita, uimapukuja, saunatakkeja tai yöpaitoja. Ihminen haluaa aina yhteisöltä
enemmän kuin on valmis sille antamaan. Osa pakattiin laivakontteihin ja vietiin Afrikkaan.
Satamassa tekstiilierät menivät paikallisille kauppiaille, jotka myivät vaatteet edelleen torilla. Kun samaan aikaan
tiellä on vilkas liikenne, syntyy vaaratilanteita. Siksi, että odottavat
vuoroaan päästä ääneen.
T. Samaan hengenvetoon
voi vain kysyä, miksi tarvitaan suuria joukkoja ja niistä
kasvava mediailmiö ennen kuin lähimmäisten hätään
herätään. Siksi on tehtävä valintoja.
Hakkarin hienoa uutta kiertoliittymää ollaan nyt jo remontoimassa lavetin rikottua
osan reunakivetyksestä. Miksi. Mutta kerronpa nyt matemaattisen salaisuuden.
Ei ole olemassa yhteistä etua. Harv Eker,
Taloussanomat
Anteliaisuutta, siis tavallaan
Kävin taannoin tunnetun vaatekierrätystä harjoittavan yhdistyksen lajittelukeskuksessa tutustumassa toimintaan. Koululaisten turvallisuutta ajatellen
pysäkki on kiistatta väärässä paikassa.
Samanlainen paikka on edellinen pysäkki Lempäälän suunnasta tultaessa. Britit uhkailevat unionia irtiotolla, mikä tarkoittaisi unionin päättymisen
lähtölaskentaa.
Asiat voivat mennä myös aivan toiseen suuntaan,
ja pakolaisvyöry saattaa antaa vanhan mantereen tauloudelle aivan uutta virtaa. Päätöksentekoa siirrettiin kuukaudella, ja sinä aikana Euroopan alueelle
ehtii jo tulla koko joukko hädänalaisia lisää.
Pakolaisvyöryn kohteeksi joutuneen Saksan poliitikkojen puheissa on yhdessä viikossa sävy vaihtunut,
unkarilaiset pystyttävät aitaa, joviaalit ruotsalaiset
antavat ilmaisia junalippuja, jotta pakolaiset voivat
jatkaa matkaa Suomeen.
1848 oli Euroopan hullu vuosi. Yksityiset
ihmiset ovat avanneet kotinsa oven pääministeriä
myöten, ja pääkaupunkiseudulla kirkkoja on avattu
tilapäisiksi yösijoiksi.
Useimmat suomalaiset ovat varmasti sitä mieltä,
että lähimmäistä on autettava. Myös toisella puolella tietä on käveltävä piennarta tai koukattava ojan kautta
kevyenliikenteenväylälle.
Tekemistä riittää, mutta rahaa ei riitä joka
paikkaan. Ei kiinnosta.
Moni asunnoton nukkuu yönsä kerrostalojen portaikoissa, julkisissa tiloissa tai seilaa edestakaisin Tallinnan laivalla. Siinä hieno
ruohonjuuritason keino piristää paikallista elinkeinoelämää.
Parhaillaan kerätään vaatteita Suomeen saapuville
pakolaisille. Avuntarvetta on koko ajan ollut sekä lähellä
että kaukana.
Suomessa on yli 7 000 asunnotonta, joista yli 2 000
on pitkään ollut vailla asuinpaikkaa. On sitä ennenkin sompailtu isoilla autoilla hankalista paikoista.
Kari Pusa
Porvarihallitus ei ole AY-liikettä parempi. Pakolainen tuskin
ensimmäisenä tarvitsee cd-tornia tai koruja. Että näin.
On suorastaan hämmentävää, millaisen vastaanoton
pakolaistulva on Suomessa aiheuttanut. Yhdistyksen keräyslaatikot ovat myös näillä
tienoilla tuttu näky.
Lahjoituksena saatujen tekstiilien laatu vaihteli
melkoisesti. Se hokee kuin vähäjärkinen
mantraa yhteisestä edusta. Miksi ihmeessä?
Mikä on se tarve, minkä vuoksi lavettikuljetusten pitäisi ajaa kuntakeskuksen kautta,
kun löytyy vaihtoehtoisia reittejä.
?kolumni
Liittymän väljentäminen aiheuttaisi ajonopeuksien nousemisen entisestään, sillä jo
nyt moni autoilija näyttää hiljentämisen sijaan kiihdyttävän ehtiäkseen ensimmäisenä
liittymään.
Käykääpä Ely-keskuksen väki katsomassa
ennen kuin istutte piirustuspöydän ääreen.
Pankaa nyt ensin vain rikottu kivetys kuntoon. Kun
valitat, houkuttelet moskaa elämääsi.
Negatiivinen energia on tarttuvaa.
Monet ihmiset haluavat kuitenkin
hengailla valittajien kanssa ja kuun-
nella heitä. Maailmassa on aina vähemmän resursseja
kuin ihmisen mielikuvitus voi tuottaa
haluja. Malawilaiseen herkkupöytään kuuluvat rotat, hiiret ja hyönteiset.
Nyt mielenkiintoisinta on nähdä, miten EU lähtee
ratkomaan pakolaisongelmaa. Samalla liittymää
ollaan laventamassa, jotta vastaava raskas
liikenne voi siitä kulkea
'+''$.//)*/
Oman kylän palvelua vuodesta 2006.
5?
Teemme vaihteiston öljynvaihtoja
myös automaatteihin!
ilmoitukset@lvs.fi
Määräaikaishuolloista -50?
||||||||||||||||||||||||||||||
TRAKTORI-MÖNKIJÄT
alk.
+ tk
Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä
(Ideaparkia vastapäätä) | Palvelelemme: ma?pe
8.00?17.00 | p. 010 504
2200 markus.tuomi@k-supermarket.?
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Ostettuja tuotteita koskevat yhteydenotot
sähköpostitse
Ilman korttia 8,99/kg. Keskiviikko 16.9.2015
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
UUTISEN
ÄÄRELLÄ?
TARJOUS
Moottoriöljynvaihto
työt
toimitus@lvs.fi
||||||||||||||||||||||||||||||
HALUATKO
ILMOITTAA?
Kotisiivous
· Pihatyöt ·JA
Talkkarit
- lomavahtipalvelut
KAIKKI KODINPUUTARHANTYÖT,
Uutta, märkätilojen kosteusmittaus.
MYÖS TALOYHTIÖILLE.
www.kotityotalkkarit.?
d`eeX7bfk`kpfkXcbbXi`k%Ô . klo 10-18.
Tuotteita rajoitetusti, mutta reilut erät!
KUKKAKAALI
Valio
VIOLA
TUOREJUUSTOT
Suomi
säävaraus
100 g
100
149
/ kpl
Kotikeittiön
/ kg
10,00/kg
Atria tuore
KURKKU
PÄIVÄN WOKKI
lämpimänä
PORSAAN
KASSLER
Suomi
990
n. JOKA PÄIVÄ KLO 9-21
www.k-supermarket.?
. 2,5 kg
199
599
/ kg
/ kg
/ kg
Meira
790
/ kg
1095
/ kg
Porsaan
ULKOFILEEPIHVIT
NAUDAN SISÄ- JA
PAAHTOPAISTI palana
K U L J U N K A R TA N O
ITALIALAINEN
JOGURTTIJÄÄTELÖ
70 g
500 ml / 300 g
450
/ 2 pss
/ 2 kpl
21,43/kg
Atria Perhetilan
HK takuumurea
Pirkka
CASHEWPÄHKINÄT
300
BROILERIN OHUT
FILEELEIKKEET
- 14%
480-600 g
599
- 33 %
/ rs 9,98-
12,48/kg
Ilman korttia 6,99/rs (11,65-14,56/kg)
Päivittäin
TUOREITA
LEIVONNAISIA
omasta
paistosta!
Tampereentie 272, 37560 KULJU . 0400 114 233 | www.oljypiste.?
6490,-
Meiltä myös
y
kuluttaja
haluaa
mainokset
mieluiten
painetusta
lehdestä.
sahat
h t jja raivaussahat
i
h t
Mönkijä Trailpark Oy, Pajalantie 6,
Lempäälä, Puh: 010 666 4100
Tampereentie 23,
37500 Lempäälä
Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.
Kesontie 2,
37470 Vesilahti
www.omasp.fi
Tarjoukset voimassa ke-pe 16.-20.9.2015, ellei toisin mainita.
Herkkutorin tarjoukset voimassa ke-pe 16.-18.9
Ajotavasta oli tullut poliisille
useita ilmoituksia ennen
onnettomuutta.
Naisen epäillään ajaneen
tuntuvaa ylinopeutta alkoholin vaikutuksen alaisena.
Loukkaantuneet vietiin
Taysiin sairaalahoitoon.
Suojatietä halutaan
parantaa Hakkarissa
Hakkarin koulun lähellä olevaa Keskuskadun ja Urheilukadun risteyksen suojatietä voitaisiin korottaa tai se voitaisiin varustaa korokkeella. Sinilevätilanne on ajankohtaan
nähden melko normaali.
Risto Räppääjä -elokuvien
päärooleista suurelle yleisölle
tuttu lempääläinen lapsinäyttelijä Samuel Shipway on vuoden 2015 Lempo.
Teksti: Kari Pusa
Kuva: Kari Pusa
Intiaanikesä lämmitti Myllyrannan maisemiin Lempäälä-päivän juhlahetkeä
viettämään saapuneen yleisön. Se on vilkasliikenteinen koululaisten kevyenliikenteen ylityspaikka.
Liikenneturvallisuuden
parantamiseksi suojatietä
voitaisiin korottaa tai suojatielle voitaisiin asentaa
keskisaareke ja kaventaa
ajorataa.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Erkki Koivisto
Pirkanmaalla sinilevää
paikoin runsaasti
Leväseurannassa sinilevää
havaittiin Pirkanmaalla pääasiassa Pyhäjärven havaintopisteissä. Leppoisan tapahtuman
avauksena kuultiin Pertti
Keinosen trumpetilla soittama fanfaari.
Lempäälä-päivää on vietetty 2008 lähtien. syyskuuta 1908
eli 107 vuotta sitten, kertoi
kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula PetäkoskiHult.. Tämä päivä valittiin aikanaan, koska ensimmäiset
kuntavaalit pidettiin 23.
joulukuuta 1907. Vähäisiä levämääriä oli Lempäälän
Mäyriänrannassa ja Nokian
Maatialanlahdessa. Valtuusto
jouduttiin kuitenkin valitsemaan uudelleen ja uuden
valtuuston ensimmäinen kokous oli 9. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Holtiton ajo johti
nokkakolariin
Kolme henkilöä loukkaantui kahden henkilöauton
kolar issa L empäälässä
tiistai-iltapäivänä. Henkilöautot törmäsivät toisiinsa tiellä 130 Vältintien
risteyksessä kello 16.40
maissa.
Turman epäillään johtuneen toisen kuskin, pirkan-
Keskiviikko 16.9.2015
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Leffatähdestä vuode
maalaisen naishenkilön,
holtittomasta ajosta. Myös ajorataa voitaisiin kaventaa.
Lempäälän kunnassa tarkastellaan liikenneturvallisuuden parantamista lähellä
paloasemaa Keskuskadun ja
Urheilukadun risteyksessä
olevan suojatien kohdalla,
jossa pyörätie ylittää ajoradan jatkuen molempiin
suuntiin.
Kuntalaisaloitteessa oli
alun perin toivottu liikenneturvallisuuden parantamista
hieman etäämmällä olevan
Keskuskatu 34:n olevan
suojatien kohdalla. Teknisen lautakunnan mukaan on
liikennemäärät huomioiden
tarkoituksenmukaisempaa
parantaa liikenneturvallisuutta aloitteen mukaisen
paikan sijasta Keskuskadun
ja Urheilukadun risteyksen
suojatiellä. Päivän
juuret juontavat Lempäälän
historiaan.
. Runsaasti levää
oli Nokian Lehtiniemessä
ja Pirkkalan Kranstolpan
uimarannalla
Junien pysähtyminen Lempäälässä on helpottanut reissaamista.
. Siellä olen aina saanut
hyvää palvelua. Tämän vuoden Lempo
on monelle tuttu monelta
estradilta. Keskiviikko 16.9.2015
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Mistä tulee Sana...?
Vilja =
Sana on esiintynyt Suomen kirjakielessä Agricolasta alkaen. Numminen, Eero Lehtinen, Raija Isotalo, Reijo
Lehtonen, Sisko Kiiski, Juha Kuisma, Heikki Paavilainen,
Kirsti Kutila, Pertti Salovaara, Outi Nieminen ja Ismaila
Sane, Antero Korhonen, Gero Hottinger, Toivo Sukari,
Ritva Mäkelä, Kirsti Uoti, Markku Kuusjärvi, Markku Sipilä, Timo Palander, Pirkko Fors sekä Samuel Shipway.
Lempäälän kunnanvaltuusto kokoontui Lempäälä-päivän merkeissä Silver Star-aluksella. Vilja voi viljellyn viljan lisäksi merkitä
runsautta, paljoutta, riistaa tms. Hän nousee tehtävästä eronneen AinoMaija Kyykosken tilalle.
Teksti: Kari Pusa
Kuva: Jorma Lehtinen
KHO: Siskonlinnan päiväkotihankinnasta ei seuraamuksia
Korkein hallinto-oikeus
on kumonnut markkinaoikeuden syksyllä 2013
tekemän päätöksen seuraamusten osalta koskien
Lempäälän kunnan Siskonlinnan päiväkotihankintaa rakennusurakassa.
Kilpailutuksen teettänyt Lempäälän kunnan
tekninen lautakunta oli
alkuvuodesta 2013 valinnut Siskonlinnan KVRurakoitsijaksi Eteläpuu
Oy:n ja sulkenut tarjouskilpailusta kahden muun
yrityksen tarjoukset. Lempäälä on koko elämäni ajan ollut turvallinen ja
hyvä paikka. Markkinaoikeuden mukaan hankintayksikkö oli menetellyt
hankinnassaan julkisia
hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti
perustellen päätöstään
sillä, että kunnan hankintayksikkö ei olisi saanut
sulkea yhteistarjousta tarjouskilpailusta, eikä ryhmittymään kuuluva yritys
ollut tarjouskilpailuun hyväksytty toimittaja.
Lempäälän kunta oli
valittanut päätöksestä ja
vaatinut KHO:lta, että
se kumoaa markkinaoikeuden päätöksen. syyskuuta
2001, joten vuoden Lempo viettää tänään keskiviikkona merkkipäiväänsä.
Vuoden Lempo-valinnat 1994?2015
M. Yhtenä
vaihtoehtona oli vielä kaukaisempi päivä, 9. Julkisuus on ollut
myönteistä sekä toimijalle
että kunnalle.
. Pelasin nuorempana jalkapalloa sekä Loiskeen että LeKin riveissä,
olen käynyt laulu- ja pianotunneilla Pirkan opistossa ja suoraan täältä lähden
Teatteriopiston harkkoihin
Piippo-keskukseen.
Pääkirjasto on ollut Samuel Shipwaylle yksi mieluisimpia paikkoja Lempäälässä.
. hyvää. Viime vuosina olen matkustanut töihin
Helsinkiin ja myös muualle
Suomeen. Aloitteen mukaan nykyiset liikenne-
ratkaisut ovat johtaneet
useisiin vaaratilanteisiin.
ELY-keskuksen mukaan ongelmat voidaan
ratkaista osayleiskaavan
pohjalta. Hän on ylpeä kotikunnastaan Lempäälästä.
Muitakin päivämääriä oli
aikoinaan tapetilla. tammikuuta 1439, jolloin Turun
piispa saapui Lempäälään
sovittelemaan Daavidin
kapinaa, verokapinaksikin
kutsuttua tapahtumaa, jossa
talonpojat nousivat päättäjiä
vastaan.
2015 Lempäälä-päivän
juhlahetken päätapahtumana oli Vuoden Lempovalinnan julkistaminen.
. Ensimmäisen
kulttuuriesiintymisen hän
teki vauvaiässä Lempäälän
Runomaratonilla, Tuula Petäkoski-Hult kertoi
ja luetteli valitun, Samuel
Shipwayn meriittejä. Sanalla
on vastine kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä
sekä saamessa.
en Lempo
Vuoden Lempo Samuel Shipway oli iloinen valinnastaan. Shipway on muun muassa valittu
Euroopan parhaaksi lapsinäyttelijäksi.
Tuula Petäkoski-Hult
luovutti onnelliselle valitulle
kunniakirjan ja kunnanjohtaja Heidi Rämö kukat.
Ylpeä Lempäälästä
Samuel Shipway kiitti jokaista äänestäjää ja työryhmää valinnasta.
. Täällä on monia ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia ikäisilleni
nuorille. Markkinaoikeuden päätös oli KHO:n
päätöksen mukaan kumottava myös seuraamusharkinnan osalta.
Teksti: Erkki Koivisto. Asiat, jotka olen tässä
maininnut, ovat vain murtoosa syistä, miksi olen ylpeä
siitä, että olen paljasjalkainen lempääläinen, Samuel
Shipway sanoi.
S amuel S hipway on
syntynyt 16. Kaavassa pysäkit
sijoittuvat Keskuskadun ja
Urheilukadun kohdalle, ja
niiden väliin Tampereentien itäpuolelle rakenne-
taan kevyenliikenteenväylä.
Vihreiden uusi varavaltuutettu on Ville Hämäläinen. Laineilla keskiviikkona kunnanjohtaja
Heidi Rämö, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma ja hallintopäällikkö Topi Tolvanen.
Hakkarin pysäkkejä siirretään
Lempäälän kunta aloittaa
ELY-keskuksen kanssa neuvottelut Hakkarin linja-autopysäkkien
paikkojen siirtämisestä.
Neuvotteluissa puidaan
suunnittelun ja rakentamisen kustannusten jakoa
sekä hankkeen aikataulua.
Linja-autopysäkkien
siirtoa haettiin valtuustoaloitteella. Lempo on usein julkistettu Kuokkalankosken
markkinoilla, mutta nyt
päätettiin valita tämä päivä
ja markkinoilla käynnistettiin äänestys ehdokkaista,
Petäkoski-Hult selvitti.
Yleisö äänesti
Äänestykseen oli mahdollisuus osallistua niin sähköisesti kuin kirjallisesti,
Lempäälästä ja ulkopuolelta.
Ääniä kertyi kaikkiaan noin
350.
Lempo-työryhmä, jossa on edustajat kunnasta,
Lions-yhdistyksestä, Lempäälä-seurasta ja Lempäälän
yrittäjistä, vahvisti äänestystuloksen.
Vuoden Lempo on henkilö tai yhteisö, joka on positiivisesti tuonut Lempäälää esille. Päiväkodin rakentaminen
oli jouduttu aloittamaan
ja saattamaan valmiiksi
voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaisesti, eikä
uuden hankintapäätöksen
tekeminen olisi ollut enää
tarkoituksenmukaista.
KHO:n mukaan markkinaoikeuden päätös on
kumottava siltä osin kuin
kunnan hankintayksikön
oli katsottu menetelleen
virheellisesti tarjousten
vertailussa. Runsauden merkitys tulee esiin adverbistä viljalti. A. Ky-
seessä oli ennakkoarvion
mukaan 2?3 miljoonan
euron suuruinen hankinta.
Markkinaoikeus oli kumonnut Lempäälän kunnan teknisen lautakunnan
päätöksen ja kieltänyt 50
000 euron sakon uhalla
kuntaa tekemästä hankintasopimusta. Katja Korpela
ja 17 valtuutettua ehdottivat, että Hakkarin koulun
molemmin puolin olevat
kaksi pysäkkiä poistetaan
ja niiden välille, heti paloaseman jälkeen, tehdään
yksi uusi
Nyt vanhoja
baanoja on levennetty 500
metrin matkalta.
Hakkarin hiihtopuisto
ja lisälenkit -hankkeelle tulee Kantrin kautta
Leader-rahoitusta. syyskuuta Vesilahdella.
Poliisipartio pysäytti klo
20.35 aikaan Mäkitiellä
henkilöauton, jota kuljettaneelle miehelle suoritet-
tu puhalluskoe osoitti 1,25
promillea.
Lisäksi autosta oli ajoneuvoveroa maksamatta ja se oli
määräaikaiskatsastamaton.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hiihtomaa on hyvä ja taiten tehty. Aiemmin on uutisoitu,
ettei maantietä tänä vuonna
päällystettäisi. Katselmuksessa Hakkarissa Timo Toivonen (vas.), Ville Niemelä, Erkki Häkli ja Esa Virtanen.
Hiihtomaa ja
lisälenkkejä Hakkariin
Kaivurin kauhan
kalke on tältä erää
ohi Hakkarin metsämaastosta. ELY-keskus seuraa
teiden kuntoa säännöllisesti,
ja tässä työssä tienkäyttäjien
antama palaute on erityisen
tärkeää.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Erkki Koivisto
Auto ei ollut leimassa ja
verojakin oli rästissä
Rattijuoppo narahti lauantai-iltana 12. Baanat ovat käytössä
jo tämän vuoden puolella, sanovat yhdestä suusta
LeKi:n hiihtopomo Esa
Virtanen ja hankkeen
toteutuksen suunnitellut
Ville Niemelä.
V ieressä myhäilevät Lempäälän kunnan
vapaa-aikajohtaja Erkki
Häkli ja liikuntakoordinaattori Timo Toivonen,
jotka olivat viime viikolla
maastossa pitämässä katselmusta Hakkarin hankkeen etenemisestä: ilman
urheiluseuran omaa aktiivisuutta ja lukuisaa talkooporukkaa tätä ei oltaisi
saatu aikaiseksi pitkään
aikaan.
Kuntoreitit eivät tule
vain LeKi:lle tai kilpahiihtäjille. Uutta kuntoilureittiä on tehty kaikille
kuntalaisille, mutta yhtenä
vaikuttimena hankkeelle
ovat myös olleet Kisalle
vuodeksi 2017 myönnetyt Hopeasompa-kilpailut.
Kisaladut halutaan laittaa
hyvään kuntoon, aivan
kuten maastojuoksubaanat kunnostettiin vuonna
2014 juostujen SM-maastojen alla. Maantie 130
on kuitenkin alun alkaenkin
ollut ELY-keskuksen tämän
vuoden päällystysohjelmassa. Ässämäki on
hyvä paikka harjoitella
askellusta sukset jalassa.
Mäessä voi opetella suksen hallintaa ja harjoitella
pujottelua.
Alue soveltuu mainiosti
myös kesäaikaiseen reippailuun ja harjoitteluun eri
lajeissa.
. murhamäelle, joka on korkeuskäyrien mukaan noin
metrin korkeampi kuin
kuulu vesitornin mäki.
. Teille saatetaan joutua talven aikana asettamaan
huonosta kunnosta varoittavia liikennemerkkejä ja
tarvittaessa jopa nopeusrajoituksia. Lempäälän Kisa ry
on koko kesän tehnyt
kunnan teknisen toimen
luvalla talkoilla kunnan
maalle hiihtomaata lähinnä lasten ja nuorten
mutta myös ihan kaikkien kuntalaisten käyttöön.
Samassa yhteydessä on
tehty nykyisten kolmen ja
viiden kilometrin reittien
lisukkeeksi yhteensä 800
metriä uusia, vaihtelevia
kuntoreittejä hiihtomaan
tuntumaan.
Vielä tehdään syksyn
mittaan tovi pintojen tasausta ja asennetaan valaistus paikoilleen.
. Fakta on, ettei Hakkarissa koskaan tule olemaan tosi isoja kisoja. Talkootunteja
kertyi noin 1 600 ja töihin osallistui 70 eri henkilöä. Kaivureista jouduttiin maksamaan vuokraa,
mutta niiden kuskit olivat
mukana talkoissa.
Talvella suksittelua,
kesällä frisbeegolfia
LeKi:n hiihtokoululaisten
tilan ahtautta helpottamaan tuleva 0,6 hehtaarin laajuinen hiihtomaa
sijaitsee rinnemaastossa
hiekkakentän luoteiskulmasta luoteeseen näköetäisyydellä jäähallista.
Läheisyydessä sijaitsee
hakekuorinen tekolumivuori.
Hiihtomaan tarkoituksena on tarjota mahdollisuus turvalliseen lasketteluun suksilla kumpareisessa maastossa laduttomassa
rinteessä. NCC Roads
Oy:n päällystystyöt käynnistyvät maantiellä 130
mahdollisesti jo viikolla 38.
Kaikkia Pirkanmaan huonokuntoisia tieosuuksia ei
pystytä tänä kesänä korjaamaan. Kunnassa on suunnitteilla yhdeksänväyläisen
frisbeegolfradan sijoittaminen alueelle, paljastaa
Timo Toivonen.
Uusi hiihto-osuus vie
hiihtomaan ässälaskun
takana olevalle ns. Lisäksi
muusta tienpidosta käyttämättä jäänyttä rahaa kohdennettiin maantielle 130,
jotta urapaikkauksen sijaan
tie voidaan päällystää koko
leveydeltään. Yhteysvälillä on kaksi ohituskaistaosuutta, jotka Pirkanmaan
ELY-keskuksen tienpidon
asiantuntija Ossi Saarisen
mukaan todennäköisesti
jäävät vielä korjaamatta.
ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelukeskus
on saanut runsaasti palautetta maantien 130 kunnosta.
Tien pinta on urautunut
vilkasliikenteisiltä osuuksiltaan, ja syvimmillään urat
ovat etenkin tien mäkisillä
kohdilla.
. Kokonaiskustannus on 70
000 euroa, jonka 50 prosentin omavastuuosuus
kuittaantuu talkootöillä ja
hankintahakkuun tuottaman noin 200 puukuution
myynnillä. Ei
ole tarpeeksi korkeuseroja,
mutta kyllä tämä lisäys tuo
laduille aivan uutta haastavuutta, kun isojen laskujen jälkeen voimme ottaa
tiukalla kurvilla hiihtäjältä
vauhdin pois, Ville Niemelä sanoo muistuttaen,
että Hakkarin urheilupuiston kehittäminen ei
pääty tähän.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Erkki Koivisto. Kesän aikana tiestön
huonon kunnon vuoksi rahoitusta on jouduttu kohdentamaan suunniteltua
enemmän tiestön ylläpitoon,
muun muassa paikkauksiin.
Lisäksi vuoden aikana on
tullut runsaasti esiin uusia
tarpeita, minkä vuoksi jäljellä olevan päällystysrahoituksen käyttöä on jouduttu
arvioimaan uudelleen.
ELY-keskuksen johtoryhmä linjasi jäljellä olevan
päällysterahan käytettäväksi
ensisijaisesti vilkasliikenteisiin teihin, jollainen myös
maantie 130 on. 6
?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.9.2015
Maantielle 130
päällyste
tänä syksynä
Vanhaa kolmostietä eli Maantietä 130 päällystetään vielä tänä syksynä Lempäälän ja Valkeakosken välillä.
Vanhan kolmostien pääkaistat päällystetään merkittävimmiltä osin Lempäälän
ja Valkeakosken välillä tänä
syksynä remixer- eli uusiomenetelmällä
Uudelleenhionnat
Kauttamme myös
VALETUT HAUTARISTIT
Edustajamme
Lempäälässä:
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä
Puh. Hyvin
suunniteltu muistomerkki on kaunis muisto
poismenneestä läheisestä.
PALVELEMME SINUA
AMMATTITAIDOLLA:
. Lisänimikaiverrukset (myös vaativat)
. Kaikki hautakivien entisöinnit
. 03 375 0214
Palvelemme ma?pe klo 9.30?16.00
Valmistamme hautamuistomerkit
laadukkaista kotimaisista
kivilajeista, ja Suomalaisen
työn liitto on myöntänyt
meille avainlipputunnuksen.. Hautalaitteiden
irrotus- ja asennustyöt
(käytössämme myös raskas
kuljetus- ja nostokalusto)
. Suunnittelemme muistomerkin
tai toteutamme sen asiakkaamme idean pohjalta.
Meillä on kivisuunnitteluohjelmisto. Hautakivet
. Puhdistukset
. Oikaisut
. Keskiviikko 16.9.2015
7
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivät milloinkaan jätä yksin
Olemme toimineet Pirkanmaalla jo runsaat
50 vuotta valmistaen yksilöllisiä ja korkeatasoisia
hautamuistomerkkejä kotimaisista kivilajeista.
Hautakivivalmistuksemme peruslähtökohtana on
ainutkertaisuus
kuntonyrkkeilysarjoista ja step-aerobicosuuksista sekä muutamista muista tehokkaista jumppaosuuksista.
Ota mukaan jumppavaatteet, värjäämättömät jumppakengät, pyyhe
ja juomapullo. Lippuja on vielä
vapaana. Kurkien kaiku klo 18 srk-salissa. virasto avoinna
vain klo 9?12.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelin-
Kuollut: Olavi Kuparinen 90 v Kirkonkylästä
Kastettu: Anni Fanny Katariina Suonsivu Narvasta, Anton Toivo Juhani
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. (03) 289 5111.
Huom! Ke 16.9. 17. Perhekerho klo 9.30 Narvan
kyläkirkossa. Musakuoro klo 14.30 srk-talossa. klo 16 Majakkamessu Kuljun Majakassa, Ensio Partanen,
musiikki: Vaitniemi & co. Loppuhartauden piti Seppo Lappalainen.
Omassa puheenvuorossaan Riitta ja Jukka-Pekka
Fabrin toivat esille sääksjärveläisen lapsiperheen näkökulman.
Fabrinit muuttivat Sääks-
Su 20.9. srk:n nettisivujen nettilomakkeella 27.9. Seurakunta järjestää retken Nordic Praise -kiertueen
konserttiin Tampere-taloon Konsertissa lauletaan Pekka Simojoen
Ylistys-levyn lauluja sekä Nordic
Praise ?levyn englanninkielisiä
lauluja. klo 18 tansanialainen messu
suahiliksi Tampereen vanhassa kirkossa, saarna piispa Andrew Gulle,
musiikki: Maco Oey, Menard Mponda ja Sakari Löytty. Tervetuloa rohkeasti mukaan
myös uudet miehet!
Ti 22.9. Ei nuorteniltaa.
Su 20.9. 19.00 Narvan koulun liikuntasalissa. Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9).
Ti 22.9. Perhekerho klo 9.30 Narvan kyläkerhossa. Musakuoro klo
14.30 srk-talossa.
To 17.9. Kahvit srk-talossa
Ti 22.9. Topin ja Patun leiripäivä
Tervajärvellä klo 10-17. ?Harrasta jumppaa Harrin kanssa. Sointu-Siltanen. Lämpimästi tervetuloa!
Pe 25.9. Uurnat . La
vohvelikahvila klo 10?14.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
klo 9?12, ma, ke ja to klo 13?15,
ti klo 13?17. Gospel-lattarit klo 17.45
. Lähtö srktalolta klo 9.30. Vapaa
pääsy. . Tuolloin
korjausremontin yhteydessä
paljastui niin laaja ja kallis
korjaustarve, että seurakunnan kirkkovaltuusto päätti
rakennuttaa uuden talon.
Lempäälän kunta kaavoittaa tonttia paraikaa. Miesten
JäkäJäkä-ryhmä klo 18 pappilassa. Tasauspäivän messu.
Kirkkokahvit.
Su 20.9. Ei Pappilan avoimia ovia
eikä torstaikahvitusta. Jumppa on tarkoitettu sekä
miehille että naisille ja se koostuu
alkulämmittelyn ja loppuvenyttelyn
ja ?hartauden lisäksi esim. kanttori Terhi-Tuulia Keränen. Lapsille
pyhäkoulu ja kouluikäisille raamattuklubi.
Ke 23.9. Olopäivät Narvassa klo
11-14. Iltapalakortti 25 euroa/pari. klo
17.45-19.00 Narvan liikuntasalissa. p. Vetä-
jänä Harri Henttinen, 5 ?/henkilö/
kerta.
To 24.9. 040-5112444.
Diakonia-avustaja: Helena Autti
p. Pyyhe mukaan.
Ke 23.9. Perheenjäsenet juhlivat myös
merkkipäiviään tutun talon
suojissa.
Teksti: Marita Miettinen
Kuva: Kari Vähäniemi
Muistokivi Oy M. 040-8049109 (ma-ke) ja
Tiina Hiltunen p. Kaila
Meiltä myös edullisesti kaikki hautaustoimistopalvelut
. Vainajan kuljetukset
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta,
Rypyntie 8 - www.betel.fi
To 17.9. 03-542 1172,
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
päivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Suurella sydämellä -vapaaehtoistyöt uudessa osoitteessa: vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kuollut: Joona Eemeli Heinonen 25 v
ja Jertta Kristiina Alhola 52 v.
Kastettu: Roosa Adeliina Tienaho,
Evelia Matleena Nurmi, Nanna Tellervo Matintupa, Adelia Aino Kaasalainen, Alisa Hanna Aurora Tuurinkoski, Saana Sofia Uusinoka, Roosa
Rauha Katariina Koikkalainen, Väinö
Voitto Juhani Helminen, Mila Aino
Elina Asikainen, Helmi Adalmiina
Kuisma, Noel Oliver Hilliaho ja
Emma Susanna Kaakkolammi.
Salmi Valkkisista.
Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki p. ISKO1 klo 14.30 . sunnuntai
helluntaista . klo 12 Lähetysjumalan palvelus, Harri Johansson, Valonakuoro.
klo 14.15 Hartaus hetki Himmillä
Ma 21.9. Kaavan
valmistuttua seurakunta on
valmis aloittamaan rakentamisen.
? Aloite juhlaan tuli asukkailta. paikka.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Pe 18.9. Kuljun Majakassa (Tampereentie 262).
Uutta! Vauvakahvila Pikku Nuppu
joka ma klo 14?15.30 Vanhassa
pappilassa (Rovastintie 3).
Majakkayhteisö:
Pe 18.9. Järj. 050-3078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. -juhlakonsertti
su 20.9. klo 18.30 messu Hauralassa
Kivala-kodin kappelissa (Hauralantie 48).
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
Vesilahden srk
Ke 16.9. Voit tuoda halutessasi mukanasi n. ACTION
NIGHT Hakkarin koululla
Keittolounas, jumalanpalvelus, kahvit ja kiitosjuhla. klo 18 naisten sauna Vanhan
pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3).
Ke 23.9. klo 18 Miesten ilta
Ke 23.9. Pian
seurakuntakeskus tuli tutuksi muun muassa lasten
kerhojen, kuoron, gospellattareiden, tapahtumien
ja nuorekkaiden jumalanpalvelustensa kautta. klo
18?21 Kuljun Majakassa. klo 14 lauluhetki Olkkarissa.
Ke 23.9. Taatusti tulee hiki ja
saat kokea liikunnan riemua. Kirkkoherranvirasto
avoinna klo 9-12. Väinö Valtonen kertoi
laajasti alueen historiasta.
Kunnan tervehdyksen toi
Tuukka Liuha. Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa (Kaakisentie 1).
Pe 18.9. Se kertoo siitä, kuin-
Juhlapaikkana oli teltta
seurakuntakeskuksen
pihamaalla.
Paikalla oli
noin 170
henkilöä.
ka tärkeä yhdysside talo ja
seurakunta ovat alueen ihmisille.
Hyvän tuulen juhla
PYHÄN BIRGITAN LAULAJAT
-kamarikuoro 20 vuotta
?Laulakaa Herralle uusi laulu. Perhekerho klo 9.30 Pappilassa. 8
?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.9.2015
Jäähyväiset seurakuntakeskukselle
Sunnuntaina 6. Tunnelma oli
leppoisa, kuvaa Lempäälän
seurakunnan kappalainen
Ensio Partanen, joka kokosi
ohjelman yhdessä Sääksjär-
ven asukkaiden kanssa.
Seurakuntakeskus suljettiin keväällä 2012. klo 18-21 KIDS. Ompeluseura klo 10 Narvan
kyläkirkossa. Raamattu
tutuksi ?ilta klo 18 Narvan kyläkirkolla. 0400 838 486
www.muistokivikaila.fi
To 17.9. Messu klo 10 kirkossa: lit.
Henttinen, saarna Arto Auranen
RKY:stä, kant. Saila Munukka. Retken hinta on 30 ?.
Lisätietoja voi kysellä ja lippuja lunastaa Soilalta, soila.simola@evl.
fi, p. 19.00
Nuorisotilassa. klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus eli messu Lempäälän Pyhän
Birgitan kirkossa. klo 18 Kuljun Majakassa, järj. Kirkkokahvit messun jälkeen kirkossa.
Ma 21.9. Arpajaiset. klo 17.30 Taivaallinen tanssi
Kuljun vanhassa srk-talossa (Seu-
rakuntatalontie 12).
Uutta! Uusperheellisten parisuhdeilta ke 23.9. Huom. Tampereen
srk:t ja Opettajien lähetysliitto.
Pe 18.9. Ilm. Ilm.
(myös lastenhoito) kirkkoherranvirastoon 14.?18.9.
Romanttinen iltapala la 26.9. klo 10 kirkkoherran aamukahvit Kahvila Olkkarissa, Mikko
Oikarinen.
Ti 22.9. 050 3078 147. syyskuuta entiset ja nykyiset sääksjärveläiset viettivät seurakuntakeskuksen
jäähyväisjuhlaa kyläjuhlan
nimellä.
? Tilaisuus oli nimensä
veroinen. klo 10 Raamattu ja rukouspiiri
klo 18.30 Rukousilta
järvelle vuonna 1989. ISKO3 klo 17.30 . Jeesus antaa elämän.
Liturgi ja saarna Päivi Aikasalo,
kanttori Kaisa Naukkarinen, Hymnus-kuoro. Lounaan yhteydessä
kuultiin myös marimban
soittoa. Eräs hyvän tuulen
lähde oli Taika-Petteri.
Saarnassaan kirkkoherra
Mikko Oikarinen muisteli
omaa aikaansa Sääksjärven
aluekappalaisena 1980- ja
1990-luvuilla.
Kiitosjuhlassa muisteltiin
Suunnittelemme hautakivet yhteistyössä
kanssanne, jo neljännen polven ammattitaidolla.
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset,
myös entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Aidosti lempääläläinen yritys!
Arkut kotimaiselta verhoilijalta.
MUISTOKIVI OY
HAUTAKIVET
Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
Lisänimien
kaiverrukset
M. Sitovat
varaukset (ja erityisruokavaliot)
kirkkoherranvirastoon 14. Arkut . Nuortenilta klo
17.00 nuortentilassa.
Lähetyskirppis Toivontori kirkon
takana Vanhan paloaseman yläkerrassa. Bussi lähtee Vesilahdesta
klo 18 ja takaisin lähdemme n.
klo 21.30. Lapsille
omaa ohjelmaa. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri
srk-talossa.
Ti 22.9. (03) 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Kaila
p. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneella ja Säijän
monitoimitalossa.
Ma 21.9. klo 18 Pyhän Birgitan kirkossa,
joht. klo 12 eläkeikäisten Lempoisten päiväpiiri srk-talossa, Pietari Korhonen.
To 24.9. klo 12.30 eläkeikäisten piiri
Kuljun Kulkuset Kuljun vanhassa
srk-talossa (Seurakuntatalontie
12). 18.9.
Lapset ja perheet:
Ma 21.9. Pystytimme teltan seurakuntakeskuksen
kylkeen ja väkeä saapui koko
teltallinen. Siinä hyvän kyläjuhlan resepti.
Musiikkiesityksistä vastasivat Heini ja Pekka Mäenpää, Tampereen kristillisen
työväenyhdistyksen soittokunta sekä Viestiveljetkuoro. klo 18 Pyhän Birgitan Laulajien 20-vuotisjuhlakonsertti. Avoinna ma, pe, la klo
11?14, ke klo 11?18.
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe klo 9?16.30. klo 18 isä?poika-parkki
Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247).
Perhekerhot klo 10?12:
To 17.9. Pappilan avoimet
ovet ja torstaikahvit klo 13-15
pappilassa. klo 19 rukouksen ja ylistyksen ilta Kahvila Olkkarissa.
Leiri Tervajärvellä 2.-3.10. 16.00
Nuorisotilassa
lisää. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. srk ja Pirkanmaan
uusperheelliset ry, lastenhoito. klo 10 aamuhetki Sanan ääressä Sääksjärven nuorisotalossa,
Seppo Lappalainen.
Su 20.9. mennessä.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
To 17.9. 3 ?:n paketin.
Vieraana Kirsi Toivonen. Soila alustaa Aamoksen
kirjasta. Vapaa pääsy.
Konsertin jälkeen kahvitilaisuus
Lempoisten srk-talossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
Lempäälän srk
Jumalanpalvelukset:
Su 20.9. klo 18-20 USKON ABC-kurssi,
Jarmo Saralahti
Pe 18.9
Konsertin jälkeen on kahvitilaisuus Lempoisten seurakuntatalossa.
Kamarikuoro Pyhän Birgitan Laulajat on rikastuttanut lempääläläistä musiikkielämää laadukkaalla
ohjelmistollaan jo 20 vuotta. syyskuuta.
PALVELUN
PAIKAT
elokuiselta Unkarin matkalta.
Pyhän Birgitan Laulajat
on harjaantuneiden laulajien kamarikuoro, joka ei
pelkää vaativiakaan teoksia.
Mukana on yhteensä noin
20 miestä ja naista.
Kuoro harjoittelee projektiluontoisesti ja esiintyy
noin kerran kuussa jumalanpalveluksissa, konserteissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.
Kahdenkymmen vuoden
aikana sillä on ollut neljä
johtajaa: Debra GomezTapio, Kaisa Naukkarinen,
Pietari Korhonen ja TerhiTuulia Keränen.
Kirkkokonsertin otsikkona on ?Laulakaa Herralle
uusi laulu?.
? Esitämme tämän kanttori Pietari Korhosen hienon kappaleen. 040 5544 638 MA-PE
MA-PE9-17,
9-17 LA 9-13 näöntarkastukseen!
Tervetuloa
palveltavaksi
HENKILÖKOHTAISESTI!
Auktorisoitu tilitoimisto
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
yli
25v.
1989
Kirjanpitopalvelut
Vikkiniityntie 5 B 2
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. syyskuuta
Lempäälän kirkon juhlakonserttiin. Nimi kuvastaa toimintaamme ennen ja
nyt, kertoo kuoroa johtava
seurakunnan kanttori Terhi-Tuulia Keränen.
Konser tti on koottu
laadukkaista hengellisistä aineksista. Juhlan ja juhlakonsertin
aika on 20. 040 771 0747
Avoinna joka päivä
10-18, su 12-18
Tervetuloa myös
ilman ajanvarausta!
www.qii.?
qii.valmiskauppa.?
0400 621 604
www.evuorinen.?
Kaivinkonetyöt
Ville Seppälä
Tilausajoa
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
E Vuorinen Oy
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Halkivaha puh. k a i v o p u m p p u . Mukana on
uudempia psalmitekstien
pohjalle sävellettyjä lauluja, perinteisiä säestyksellisiä
lauluja ja muutamia virsisovituksia.
Yleisö saa kuulla myös
laulutervehdyksen kuoron
Fysikaalista hoitoa
Betonit
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. 0400 287 290
Kivikauppa . Suolahuone
Hämeenpuisto 17-19 B,
Tampere, p. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.
HALUATKO ILMOITTAA?
Soita 044 3477 405 tai laita
sähköpostia ilmoitukset@lvs.?
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
LVI-palvelut
s6IEMËREIDENAVAUKSET
(
s,IKAKAIVOJENJAMUIDEN
PËIVYSTY
S
KAIVOJENTYHJENNYKSET
s6IEMËREIDENKUVAUKSETJA
KUNTOTARKASTUKSET
s3UURTEHOIMUROINNITJA
PUHALLUKSET
Autopalvelut
w w w . Koruja
. f i
Rakentaminen ja maanrakennus
Puh. (03) 375 2300
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
Kauneus ja terveys
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
Silmälasit, piilolasit,
työnäköpalvelut - laadukkaat
kehykset ja linssit
Asiointipalvelut
,**/5&*45½/7-*5:4 t 1&36,*3+"5 t 04*564 KB +",0,*3+"5 t ,"611",*3+"5 t 5&45".&/5*5 t "37*05 ZN
6Õ?`i?ÊÓä£ÓÊ
????Ìi?ÃÌ??ÛB?ÌÌBB
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
*Õ?°ÊäÎÊÎÇxÎÊxÎÎÊUÊÜÜÜ°ÛiÃ>ÃÌ?°wÊ
Ã??Ê6iÃ>ÃÌ?Ê 6Ê
0400 630 440
?ÕÃÌ>Û>>Ê«>ÛiÕ>Ê???ÌÕÕ?Ã??Ê???????°Ê-??Ì>Ê
Ì>?Ê«????i>]Ê?ÞÃÞ???i?Êi?Ê?>?Ã>Ê??ÌBB?°
Varaaaika
aika
Varaa
Lempäälän Aleksi 2, kirjastoa vastapäätä
näöntarkastukseen!
puh. Keskiviikko 16.9.2015
9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Pyhän Birgitan Laulajat juhlii kirkkokonsertilla
Lempäälän seurakunnan suojissa toimiva
kamarikuoro Pyhän Birgitan
Laulajat täyttää tänä vuonna
20 vuotta.
Juhlavuosi huipentuu
sunnuntaina 20. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Puh. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset.
0400 764 163
Tampereentie 12
Gynekologit, gynekologinen
ultraääni, yleislääkärit, ihotautilääkäri, korva-, nenä- ja
kurkkutautien erikoislääkäri.
Myös ajokorttitodistukset.
Puh.
03-3752 006
Juhlapalvelut
Eläinpalvelut
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
KOIRATRIMMAUSTA
puh
HENE HENE FI
Kattotyöt
040-833 9796
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
trimmaaja
C_[[U\YUbYcdi[cUd . EeTUd . @U\\Ydi[cUd .
. 040 700 9594. ;Qdd_dQb[Qcde[cUd
Kaikki rodut
Koulutettu
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Rakennusurakointi
SOUVENIR SHOP Qii
SUOLAHOITO 13?
Tilitoimistot
Rakennamme uutta - Korjaamme vanhaa
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh. By^^Yd . CQ^UUbQe[cUd
Kaulushaikara on myös
pesinyt alueella.
Kirkkolahden itäosat on helppo
tavoittaa Kaakilantieltä käsin Ilmainmäen kohdalla. Kelan
kuljetukset tilataan eri numerosta kuin kunnan kuljetukset. 10
?luonnollista
Terveystaskuun ryhdytään
perehdyttämään
Maikki HämäläinenYlikahri ehdottaa aloitteessaan Terveystasku-ohjelman
käyttöön perehdytystä esimerkiksi eri potilasyhdistyksille ja eläkeläisjärjestöille.
Otamme aloitteen mielihyvin vastaan ja järjestämme
vielä tämän vuoden aikana
ohjelman käyttöön koulutusta. Terveystasku-ohjelma
on osa Lempäälässä vuosina
2011?2015 toteutettua Kurkiaura-hanketta. tutulle
taksille.
Asiakkaat ovat hyvin ottaneet yhteyttä, mikäli tarvetta
on ollut. Terveystaskuun
kerääntyvät tiedot oman
terveyden ja sairauden hoidosta, kuten hoitosuunnitelma, hoitopalautteet ja
laboratoriokoevastaukset.
Terveystaltioon voi itse kirjata terveyteen ja sairauden
hoitoon liittyviä asioita, kuten omia mittaustuloksia ja
terveydenhuollossa käytettäviä riskitestejä. Alhaalla tien
varressa on opastaulu, josta selviää
kohteen perustiedot. Myöskään osalle
asiakkaista kirje ei lähtenyt.
Olemme pahoillamme, jos
kirje ei ole tullut perille. Lempäälän kunnan ja Tampereen
kaupungin perusterveydenhuollon ja sairaanhoidon
työntekijät voivat asiakkaan
suostumuksella nähdä Terveystaskuun kirjatut tiedot.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
käyttämään. Kesälomat hieman
hankaloittivat tietojen keräämistä. Näköala äkkijyrkästi Toutoseen putoavalta
koillisseinämältä on kaunis ja siitä
voi nauttia vaikkapa eväitä syöden
pöydän ääressä.
Näyttävät suojamuurin jäännöksiltä ja ovatkin
Kirkkolahti
Kaakilan ja kirkonkylän välinen Kirkkolahti on matala,
ruovikkorantainen Pyhäjärven lahti.
Alue ja erityisesti sen itäosat ovat
muuttavien kahlaajalintujen suosiossa tarjoten ravintoa ja suojaa.
Kahlaajista on tavattu ainakin suosirri, pikkusirri, isosirri, lapinsirri,
kuovisirri. Aivan niemen
nokassa Toutosenselän rannalla
sijaitsee toinen Vesilahden kahdesta linnavuoresta, Linnankallio.
Onkemäellä sijaitsevan Linnavuoren tavoin Linnankalliokin lienee
osa viikinkiaikaista pakolinnojen
ketjua. Kuljetuksia myös
yhdistellään myös jonkin
verran.
Lempäälän taksit ovat
tyytyväisiä kunnan valintaan aloittaa yhteistyö Tampereen Aluetaksin kanssa.
Kivelän mukaan on tärkeää, että asiakas tilaa kyydin
mahdollisimman ajoissa.
Mikäli ongelmia tai kehittämisehdotuksia tulee
esille, kannattaa niistä olla
yhteydessä minuun. Merkkinä noista ajoista
on vielä havaittavissa puolustusmuurien kivisten alaosien jäänteet
kallion lounaisrinteessä.
Polku Kaakilantieltä ylös kalliolle on jyrkähkö, mutta hyväkuntoinen ja viitoitettu. Hänen mukaansa
innostusta on ilmassa, kun
Lempäälän omaa mallia kehitetään. Asiakasasioissa kannattaa soittaa
vs. Kallion laen
metsä on valoisaa, mäntyvaltaista kangasta jäkälämattoineen ja
mustikkavarvikkoineen. Tällöin myös
kuljetusten toimivuuden
vertailukohtana pitäisi käyttää julkista liikennettä.
Tampereen Aluetaksi Oy
on aloittanut yhteistyötä
Lempäälän kunnan kanssa.
Tampereen Aluetaksi Oy:n
toimitusjohtaja Ismo Lehtisen mukaan yhteistyö on alkanut hyvin ja tarkoituksena
on kehittää palveluita myös
jatkossa.
Paikallinen taksiyrittäjä
Mikko Kivelä näkee hyviä
mahdollisuuksia kunnan
kanssa tehtävässä yhteistyössä. Veneellä ruovikkorantoihin tutustuminen on
kaikkein helpointa.
Kirkkolahti kirkonkylän ja Kaakilan välissä tarjoaa suojaa ja ravintoa monille
lintulajeille.. Kuljetuspalveluilla
on tarkoitus korvata julkista
liikennettä sellaisille henkilöille, jotka eivät vamman tai
pitkäaikaissairauden vuoksi
pysty julkista liikennettä
Keskiviikko 16.9.2015
Teksti: Arto Hämäläinen
Kuvat: Arto Hämäläinen
Lukijalta
Lukijalta
Kiitämme Maikki Hämäläinen-Ylikahria kuntalaisaloitteesta ja mielipidekirjoituksesta (L-VS 2.9.)
Terveystasku-ohjelmaan
perehdyttämiseksi.
Terveystasku on Tampereella ja Lempäälässä asuville tarkoitettu sähköinen
palvelu. Nyt
tiedot ovat kunnossa.
Lempäälän kunnan sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisia kuljetuksia varten perustettiin
oma tilausnumero. Tiedotteessa
kehotettiin ottamaan yhteys
vammaispalvelutoimistoon,
mikäli asiakkaalla on tarve
vakiotaksille eli ns. Perehdytys toteutetaan
vuoden 2015 aikana. Ilmoitamme koulutuksen ajankohdista ja paikoista paikallislehdessä, sekä Lempäälän
kunnan verkkosivuilla.
ylilääkäri Tarja Marjamäki
hoitotyön johtaja Sari Tommola
Taksipalveluyhteistyö
käynnistyi Lempäälässä
Lempäälän kunta lähti
kehittämään sosiaali- ja
terveyslautakunnan viime
kesäkuisen kokouksen linjausten mukaisesti taksipalveluita yhteistyössä Tampereen Aluetaksi Oy:n kanssa.
Lempäälän taksit kuuluvat
Tampereen Aluetaksiin.
Lempäälän kunnan vammaispalvelut laati asiakastiedotteen, ja Aluetaksi lähetti
tiedot ja uudet taksikortit
asiakkaille. Hankkeessa toiminut hanketyöntekijä
perehdyttää ohjelman käyttöön eri potilasyhdistysten
ja eläkeläisjärjestöjen jäseniä. Laella
kasvaa myös kiinnostavan muotoisia käärmekuusia. sosiaalityöntekijä Mira
Kauhaselle.
Leila Haakana
vammaistyön johtaja
Lempäälän kunta
Sarjassa esitellään Vesilahden
luonnon arvokohteita
Päiväretki
Vesilahden
luontoon:
Kirkonkylän
ympäristö
Linnankallio
Kaakila on pitkä, luoteeseen pistävä niemi kirkonkylän itäpuolella Lempäälän
rajan tuntumassa
Kartasta katsoen
Kurhiannokka vaikuttaa ahtaalta niemennokalta, jossa ei kesäasukkaita häiritsemättä
juuri pysty liikkumaan. Mökkipihat on helppo välttää, kun ei
kulje pitkin rantaviivaa.
Lehtomaista kangasmetsää kasvava Pyhäjärven niemi on varjoisa, tiheäkasvuinen
ja kaatuneine puineen myös tavallista talousmetsää hieman vaikeakulkuisempi.
Keskellä niemi kohoaa kummuksi, avokallioksi, jonka itäpuolella kasvaa harvinaisen laaja pähkinäpensaskasvusto, jossa isoja
pensaita on noin viisitoista.
Mökitöntäkin rantaviivaa visakoivuineen
löytyy ja sieltä aukeavat näköalat Katajasaaren ja Korpisaaren suuntaan.
11. Kurhiannokassa kasvaa usean
suuren yksilön ryhmä pienellä alueella.
Matala Sakoistenlahti piileskelee monin paikoin leveän ruovikkovyöhykkeen takana.
Rautialantieltä koko vesialue on nähtävissä yhdellä kertaa.
Sakoistenlahti
Edellisen kohteen tavoin Sakoistelahtikin on matala ruovikkolahti. Keskiviikko 16.9.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?luonnollista
Kaakilan Linnankallio putoaa jyrkästi Toutoseen. Nousu huipulle on melko jyrkkä, mutta kaunis näköala korvaa vaivan.
n sitä. Linnankalliolla sijaitsi toinen Vesilahden kahdesta viikinkiajan pakolinnasta.
Pähkinäpensas viihtyy Vesilahdessa muuallakin kuin Laukonhaassa. Paikka kuitenkin
yllättää kulkijan metsäisellä rauhallisuudellaan. Alueella on havaittu pesivän muun muassa kaulushaikara,
kalatiira, kultarinta ja rytikerttunen.
Vene on jälleen paras kulkuneuvo,
mutta sen puuttuessa alueen tutustuminen onnistuu kohtalaisesti
myös Lammasniemestä käsin. Myös
Rautialantieltä Kurjen tilan kohdalta
avautuu kaunis näköala peltojen yli
Sakoistenlahdelle.
Kurhiannokka
Rautialantieltä erkanee Korpiniementie, joka loppupäässään nimellä
Kurhiannokantie päättyy keskelle sankahkoa kuusimetsää, josta Pyhäjärven kimmellys tosin ei ole kaukana
Lisäksi voidaan molempien toiveesta sopia erikseen pidemmistä vierailuista,
kuten viikosta kesäloman
aikana.
Tukihenkilö taas viettää
lapsen kanssa aikaa kahdesta neljään kertaa kuukaudessa tehden yhteisiä juttuja kiinnostuksen mukaan.
Tukihenkilön luona lapsi ei
yleensä vietä yötä.
Lokakuussa Lempäälän
kunta ja Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry järjestävät neljän kerran koulutuksen tukiperheeksi tai
-henkilöksi haluaville.
. Marjo
Taipale toivoo lisää tukiperheitä mukaan toimintaan.
Tukiperhe ottaa
lapsen mukaan arkeen
Tukiperheitä ja -henkilöitä tarvitaan yhä enemmän
? Aivan tavallisia
ihmisiä ja perheitä,
joilla olisi tilaa, aikaa ja mielenkiintoa.
Näin kuvailee Lempäälän lastensuojelun johtava
sosiaalityöntekijä Marjo
Taipale tukiperheiden ja
-henkilöiden vaatimuksia.
Lempäälässä etsitään
parhaillaan lapsille uusia
tukiperheitä ja -henkilöitä
alati kasvavaan tarpeeseen.
Huhtikuussa voimaan tulleen uuden sosiaalihuoltolain mukaan perheen ei enää
tarvitse olla lastensuojelun
asiakas saadakseen tukiperheen.
. Ei tarvitse olla mi-
tään ihmeellistä, vaan
normaali elämä riittää.
Tukiperheenä toimiminen
on pieni apu, jolla on suuri
merkitys.
Fakta
?Vapaaehtoisena lastensuojelun tukiperheenä tai -henkilönä toimitaan tukena lapselle tai nuorelle, jonka katsotaan
hyötyvän perheen ulkopuolisen aikuisen antamasta ajasta
ja huomiosta.
. Olen vähän "vauvahullu", Sari Haapakangas
nauraa
. Esimerkiksi yksinhuoltajavanhemmalle viikonloppu, jolloin lapsi on
tukiperheessä, on kaivattu
hetki ladata akkuja.
Lapset viettävät pääsääntöisesti yhden viikonlopun
kuukaudessa tukiperheensä
luona. 12
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.9.2015
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Sari Haapakangas on avannut ovensa viidelle tukilapselle. Tällä hetkellä Lempäälässä on noin kymmenelle
lapselle tukiperhe. Lisäksi perheessä on pitkäaikaisia sijoituslapsia. Paras kiitos on se,
kun näkee että apu tulee tarpeeseen, hän jatkaa.
Sari Haapakangas kannustaa perheitä lähtemään
tukiperhetoimintaan mukaan rohkeasti.
. Kaikki alkoi
kuitenkin tukiperhetoiminnasta ja parhaillaan he
odottavat uusia tukilapsia
viikonloppuvieraiksi.
Sari Haapakangas on itse
adoptiolapsi ja hänen kotonaan on ollut tukiperhetoimintaa.
Lapset ovat aina olleet hänen sydäntään lähellä.
. Muutama lapsi odottaa omaa
tukiperhettä ja tarve tulee
tulevaisuudessa kasvamaan,
koska kohderyhmäkin on
laajentunut, Marjo Taipale
kertoo.
Parasta mitä tukiperhe ja
-henkilö voivat lapselle tar-
jota, on aikuisen jakamaton
huomio.
Samalla vanhemmille
suodaan pieni hengähdystauko, jotta arjen pyöritys
onnistuisi taas uusilla voimilla.
. Näin voin pienellä vaivalla antaa apua ja lisäksi
saan siitä itselleni hieman
elantoa. Kurssin tarkoituksena
on tarjota mahdollisimman
hyvät eväät toimia tukiperheenä tai -henkilönä. Kaikki
hakijat haastatellaan ennen
koulutusta ja tukiperhe- ja
-henkilö toiminnassa mukana olevilta pyydetään rikosrekisteriote, Marjo Taipale
kertoo.
Tukiperheet ja -henkilöt
tekevät yhteistyötä viranomaisten ja lapsen vanhempien kanssa ja lisäksi
jotkut lapset voivat tarvita
lisähoivaa. Toiminnasta maksetaan palkkio ja kulukorvaus ja tukiperheitä ja tukihenkilöitä tuetaan tehtävässään.
. Tukihenkilö ja lapsi tapaavat 2?4 kertaa kuukaudessa
kodin ulkopuolella tehden erilaisia asioita, kuten ulkoilevat
tai harrastavat yhdessä.
. Tukiperhe ottaa lapsen/lapset luokseen yökylään yleensä
viikonlopun ajaksi kerran kuukaudessa.
. Tämä on hirveän hyvä
tukimuoto. Jo pienillä toimilla pystytään vaikuttamaan positiivisesti, Marjo
Taipale toteaa.
Perheet, joiden voimavarat ovat vähissä tai joilla ei
ole omia verkostoja, hyötyvät tukiperhetoiminnasta
eniten. Koulutuksessa tartutaan muun muassa
näihin teemoihin.
Rohkeasti mukaan
Sari Haapakankaan kotona on kymmenen vuoden
aikana vieraillut yhteensä
viisi tukilasta.
Lisäksi Haapakankaan
perhe on toiminut päivystysperheenä ja heidän luonaan on asunut pitkäaikaisia
sijoituslapsia
putkistojen tv-kuvaukset
www.vesihuolto24h.com, p. vesihuoltopalvelut
. Turvallisuuden tunne on menetetty,
mies pohtii.
Nainen kertoo pelkäävänsä yksinoloa miehen ollessa
poissa pitkään.
. Tässä suomalaiset ovat pahasti
takamatkalla.
Rauhalliset lähiöt
murtojen kohteena
Yleinen harhaluulo on, että
vorot eivät vieraile hiljaisissa
ja rauhallisissa lähiöissä tai
maaseudulla.
. Murto loukkaa
ihmisen yksityisyyttä tavalla,
josta voi olla vaikea toipua,
kertoo kodin turvapalveluja
toimittava Ari Heinonen
Verisure Oy:stä.
Usein käy niin, ettei elämä
enää palaa raiteilleen murron kohteeksi joutuneessa
kodissa, vaan se on pakko
panna myyntiin.
. Murto- ja palohälytyksen sattuessa kamera aktivoituu ja ottaa kuvasarjan,
jonka järjestelmä lähettää
hälytyskeskukseen, Ari Heinonen kertoo.
Hälytyskeskuksessa päivystäjä arvioi tilanteen ja
päättää, miten toimitaan.
Pariskunnan asuntoon
asennettu turvajärjestelmä
sisältää murtosuojauksen
lisäksi älykotiratkaisun.
Asunnon omistaja voi
mobiilisovelluksella tarkastaa asunnon lämpötilat, kosteuden ja ohjata valoja.
Entistä enemmän
vähemmällä rahalla
Kodinturvajärjestelmät ovat
kehittyneet älykotiratkaisuiksi ja samalla hinnat ovat
tulleet alas.
. p i h at yö t . Uutena ryhmänä tarjoamme turvallisuusratkaisuja
myös pienille, alle yhdeksän
hengen yrityksille, Ari Heinonen kertoo.
Kamera käynnistyy murto- tai palohälytyksen sattuessa ja lähettää kuvaa
hälytyskeskukseen.
Rakennusurakointi
E. Turvajärjestelmä on
tuonut minulle turvallisuuden tunteen.
Murron varalta asuntoon
on asennettu muun muassa
ovikoskettimet, palovaroittimet, kamera ja sireeni.
. Toisin on
Suomessa.
. Ruotsissa 85
prosentilla kotitalouksista
on murtosuojaus. sis.alv. 040 539 2033
Hämeen Vesihuolto Oy
?. Ari Heinonen
asensi viime viikolla kodin
turvajärjestelmän erääseen
rauhallisella alueella olevaan
sääksjärveläiseen kotiin.
Turvallisuussyistä emme
kerro pariskunnan talon sijaintia tai omistajien nimiä.
Pariskunta hankki turvajärjestelmän, koska he ovat
töissä pitkiä aikoja yhteen
menoon.
. v i h e rt yö t
p. Se on juuri päinvastoin.
Sinnehän ne varkaat suuntaavat, missä saa rauhassa
toimia.
Lempäälästä löytyy päiväsaikaan hiljaisia asun-
13
toalueita. 4666 666
Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ
www.kiinteistokulma.fi lempaalan@kiinteistokulma.fi
Vp.3,9 % vähimmäispalkkio 2.700 . 040 716 7257
SIIRRETTÄVÄ KYLPYTYNNYRI
Helposti siirrettävä kylpytynnyri
kaveriporukoille, perheille,
yrityksille, polttareihin jne.
Vuokraa kylpytynnyri numerosta
040 7375 678 tai sähköpostilla
jukka.puranen@lempaalanlasikuitu.?
Hinta:
150,- /pe-ma
190,-/viikko
040 737 5678
TUTUSTU!
jukka.puranen@
lempaalanlasikuitu.fi
ww
www.lempaalanlasikuitu.fi
I LO IS EN ASUNTOKAU PAN
SÄÄT I EDOTUS!
Luvassa lempeää
myötätuulta, aina yhtä
mukavia asiakastapaamisia,
kivoja kauppoja, aurinkoisia
asuntoesittelyitä ?
tule mukaan!
PÄIVI NYSTRÖM
laillistettu kiinteistönvälittäjä
P. p u rku t yö t . Minulla on vilkas mielikuvitus. Verisuren järjestelmä
maksaa yhden kodinkoneen
verran asennettuna. Vain neljä prosenttia
asunnoista on suojattu. Yleensä asunto myydään
neljän kuukauden sisällä siitä, kun murto on tapahtunut, Heinonen sanoo.
Murtoja voi ehkäistä
hankkimalla kodin turvajärjestelmän. 050 . putkistosaneeraukset
putkistosaneeraukset
. Palvelun
kustannus on kahvikupin
verran päivässä, 40 euroa
kuukaudessa. m ate ri a a l i n kä si tte l y t yö t
. Kun asuntoon on murtauduttu, kysymys ei ole
pelkästään omaisuuden menettämisestä. Jos asuntoon murtaudutaan, ei auta vaikka vakuutus
korvaa vahingot. vesihuoltopalvelut
. Nyt näyttää siltä,
että kyseenalainen ennätys
rikotaan jo heti tänä vuonna. Luvussa eivät ole mukana asumattomat asunnot ja
loma-asunnot.
. Keskiviikko 16.9.2015
?koti
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
RAKENNAMME
UUTTA,
KORJAAMME
VANHAA
Teksti: Kari Pusa
Kuva: Kari Pusa
Yhä useampi hankkii kotiin turvajärjestelmän
Asuntomurrot kasvussa
Asuntomurtoja tehtailtiin Suomessa viime vuonna ennätysmäärä,
2 700. Vuorinen Oy
Mika 0400 621 604 Minna 040 753 5673
www.evuorinen.fi
MAANRAKENNUS
HELIN
. suuntaporaukset
. Mielestäni
se on pieni maksu kodin
turvallisuudesta, Heinonen
sanoo.
Laitteilla on 10 vuoden
toiminnallinen takuu ja yritys vastaa laitteiston yllä- ja
ajantasalla pitämisestä.
Leena Rautkiveen
hän tutustui talvella seurakunnan järjestämässä
pakolaisten tulojuhlassa.
Eläkkeellä olevat Jouko
ja Leena Rautkivi toimivat
nyt heidän tukiperheenään. Sekaan
tulee myös kaksi teelusikallista vaniljasokeria, Leena
Rautkivi opastaa.
14-vuotias Destine Kabengano vatkaa munia
ja sokeria vaahdoksi. Ruoanlaiton lisäksi
yhdessä on muun muassa
käyty soutamassa ja pom-
pittu trampoliinilla.
. Äiti
Sylvie Bamuswekere tekee vierellä muistiinpanoja.
Tekeillä on täytekakku
8-vuotiaan tyttären syntymäpäivän kunniaksi.
Lempääläläinen Leena
Rautkivi on kesän ajan
opastanut pakolaisperhettä suomalaisen ruoan saloihin. 14
?koti
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Teksti: Etunimi Sukunimi
Kuvat: Etunimi Sukunimi
Sovi ilmainen esittely- ja mittauskäynti
044 299 3000
m.kukkonen@ippnet.fi
Keskiviikko 16.9.2015
Teksti: Katariina Rannaste
Kuvat: Katariina Rannaste
Makaronilaatikolla
Suomi tutuksi
MYYMÄLÄ:
Tampereentie 19, Lempäälä, p. Toivon, että ihmiset lahjoittaisivat syys-lokakuun
aikana vähän käytettyjä
kumisaappaita ja talvikenkiä ja toimittaisivat ne kahvila Olkkariin. Hän
ottaa ruoanvalmistuksessa
käytettyjen raaka-aineiden
tyhjät pakkauksetkin mukaansa, jotta hän tietää ostaa kaupasta samoja tuotteita itse.
Ruoanlaittoa,
säilöntää ja soutelua
Kongon demokraattisesta
tasavallasta kotoisin oleva
Sylvie Bamuswekere ja
hänen perheensä saapui
tammikuussa Lempäälään 12 kiintiöpakolaisen
ryhmässä.
Perhe asui Kongossa
Uviran kaupungissa, missä Sylvie työskenteli yksityissairaalassa kätilönä
ja hänen miehensä toimi
opettajana.
. Tämä on hienoa vuorovaikutusta. Monta hauskaa tilannetta on seurannut siitä, että he ymmärtävät asiat oman kulttuurinsa kautta ja minä omani.. Kaikki lapseni eivät syö
sitä, mutta suomalainen
ruoka on hyvää, seitsemänlapsisen perheen äiti Sylvie
Bamuswekere kertoo suomeksi.
Ruokaa laitetaan aina
reilusti niin, että Bamuswekere voi viedä sitä kotiin muulle perheelle. Lisätään
yhtä paljon jauhoja, kananmunia ja sokeria. Olen saanut
niin paljon. 040 187 9232
TUOTANTO JA MYYMÄLÄ:
Ruususentie 10, Viiala, p. Olen opettanut heitä
myös säilömään marjoja,
jotta perheellä olisi marjoja talvellakin, Rautkivi
mainitsee.
Suomen Lähetysseuran
palveluksessa ja ystäväpalvelutoiminnassa aktiivisesti mukana olleelle
Leena Rautkivelle kohtaamiset ovat olleet avartavia
ja antoisia.
. He asuivat Malawissa pakolaisleirillä
yhdeksän vuotta ennen
Suomeen ja Lempäälään
pääsyä.
Tällä hetkellä Sylvie
Bamuswekere opiskelee
suomen kieltä Tampereen
Aikuiskoulutuskeskuksessa. Suosikiksi ovat muodostuneet makaronilaatikko ja sämpylät.
. Bamuswekere ja hänen
kaksi vanhinta tytärtään
tekevät joka lauantai kahdesta kolmeen tuntia ruokaa Rautkiven kodissa.
Maistamaan on jo päästy muun muassa lihamureketta, makaronilaatikkoa,
kinkkulaatikkoa, pullaa,
marjapiirakkaa, sämpylöitä,
mansikkarahkaa ja marjakiisseliä.
. Jalkinekeräys
kohdistuu Lempäälän pakolaisperheille, Leena Rautkivi toteaa ja lisää, että Punainen Risti ja seurakunta
aloittavat yhteisen laajemman keräyksen lähiaikoina.
Sota ajoi perheen pakoon. Tämä on helppo
resepti. 03 543 5313
eerola@lempi-keittiot.?
www.lempi-keittiot.?
KAIVOPUMPPU
VESI- JA VIEMÄRIHUOLTOPALVELUT
APU AINA PAIKALLA
KIINTEISTÖJEN
KEVÄTHUOLTOON
KAIVOPUMPULTA
Sadevesikaivojen ja likakaivojen tyhjennykset
Pihojen harjaukset ja pesut
Vaihtolavapalvelut
Viemäreiden kuvaukset ja kuntokartoitukset
Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
Viemärihuoltopalvelut
Lue lisää:
www.kaivopumppu.fi
Täytekakku oli Sylvie Bamuswekerelle ja tytär Destine Kabenganolle uusi tuttavuus, kuten muukin Leena Rautkiven keittiössä valmistettu ruoka. Teemme ruokaa sen
mukaan, mitä he haluavat.
Ruisleipä oli ensimmäisiä
asioita, mitä teimme, ja
he ovat ihastuneet siihen,
Leena Rautkivi nauraa.
Puunkaatoilmoitus
toimitetaan vähintään 14
vuorokautta ennen aiottua
toimenpidettä kunnan tekniseen palveluun.
Siihen merkitään kaadettavat puut ja perustelut
toimenpiteelle. 050 382 2362
puh. Puiden kaatamiseen tarvitaan maisematyölupa.
. Rikosilmoitinlaitteet
. Kunnan viranomainen on käynyt tontilla arvioimassa hankkeen ja merkinnyt kaadettavat puut.
LEMPÄÄLÄN
TURVAPALVELU OY
. Hälytys - ja valvontapalvelut
Finanssialankeskusliitto
Koivistonjärventie 95, 37500 Lempäälä
Puh. marvik.siipola@spkoti.?
Tampere Hervanta
Insinöörinkatu 27, 33720 Tampere
www.spkoti.?
Yhteistyössä:
www.säästöpankki.?. Lauta- ja mosaiikkiparketit
. Yksittäisten sairaiden ja viallisten puiden kaataminen
on myös pääsääntöisesti
vähäistä eikä vaadi lupaa.
Puiden poistamisella voi
joskus olla maisemaa parantava vaikutus, Vesilahden kunnan rakennusvalvonta ohjeistaa.
Naapurin tontilta puuta ei luonnollisestikaan saa
kaataa. Esimerkiksi sadan
puun kaataminen saattaa
olla vähäistä eikä lupaa
siten tarvita, jos puustoa
on paljon ja lähistöllä on
vähän asutusta. Videovalvontajärjestelmät
. Keskiviikko 16.9.2015
Lupa tarvitaan maisemaa
muuttavaan puiden kaatoon
Noin vain ei saa
omalta pihaltaan
puuta kaataa. Viranomainen käy seuraavaksi
paikan päällä arvioimassa.
Maisematyölupa maksaa
Lempäälässä 50 euroa.
Lähtökohtana on, että
maisemaa muuttavat toimenpiteet vaativat luvan.
Lupaa ei sen sijaan tarvita
vaikutuksiltaan vähäisiin
toimenpiteisiin. Hankkeesta on tiedotettava naapureita ja kirjattava ylös heidän kommenttinsa. Kulunvalvontajärjestelmät
. 040 502 9415
raili.lilja@spkoti.?
Elina Koskela
Marvik Siipola
myyntineuvottelija,
kiinteistönvälittäjä
KiAT
LKV, Kiat
puh. Puunkaatoilmoitus tai
-hakemus on tehtävä, kun
kaadettavaksi aiotun puun
runko on selvästi rannetta
vahvempi, sanoo Lempäälän kunnanpuutarhuri
Nina Pukka.
Tonttipuuasiat hoidetaan Lempäälässä rakennusvalvonnan kautta täyttämällä kunnan
internetsivuilta lomake
puunkaatoilmoitus/-ha-
?koti
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
kemus. mika.lehtimaki@lempaalanrakentajat.fi
Jyrki Tuominen: 040 023 4731 . jyrki.tuominen@lempaalanrakentajat.fi
www.lempaalanrakentajat.?
PUMPPU- JA
RÄNNIAUTOILLA
Oy
UUSI SP-KOTI
AVATTU!
Kohta voi alkaa pärryyttää. asunto-, teollisuus- ja liikerakentaminen
Mika Lehtimäki: 040 531 6600 . Pääsääntönä voidaan
sanoa, että vähäisenä
puunkaatona voidaan pitää
vajaan kymmenen tavan-
omaisen kotimaisen puun
kaatamista, jos tontille
jää puita tätä enemmän.
Tontin kadun puolelta voi
pääsäännön mukaan kaataa vähemmän puita kuin
tontin takapihalta. Soita jo tänään!
LATTIAPÄIVÄT
25.-26.9.2015
Tervetuloa kahvittelemaan kanssamme, tutustumaan tuotteisiin ja tarjouksiimme! Lattiapäivien
aikana olemme avoinna pe klo 10-20 ja la klo 10-18.
Orient Occident Oy,
Parla Floor Oy ja
Timberwise Oy
edustajat paikalla
25.9.2015
. Korkkilattiat, laminaatit ym.
Myös asennukset, puulattioiden hionnat ja lakkaukset.
Palveleva asiantuntijaliike
Viikinraitti 3, Sääksjärvi
p. Vähäisyyden arviointi on tapauskohtaista ja kuuluu viranomaisille.
Vesilahden kunnan rakennusvalvonta toteaa ohjeissaan maisematyöluvan
hakijalle, että vähäisyyden
arviointi on monitahoinen
kysymys.
. peruskorjaukset
. 010 6666 500
E-mail: juha.eskola@turvapalvelu.net
Paikallistuntemus on asuntokaupassa valttia.
Me tunnemme Lempäälän. uudis- ja korjausrakentaminen
. Ennen
moottorisahaan tarttumista tai metsurin tilaamista
tontille, on maa-alueen
omistajan tai haltijan ensin
tehtävä selkoa aikomuksestaan kunnalle. 040 584 9962
www.parkettiherala.fi
Raili Lilja
yrittäjä
kiinteistönvälittäjä
LKV
kaupanvahvistaja
puh. 050 919 2949
elina.koskela@spkoti.. Ainoastaan naapurin puolelta omalle tontille
ulottuvat juuret ja oksat saa
poistaa.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Erkki Koivisto
15
Maanrakennus
Seppo Formisto Oy
0400 635 854
seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi
www.maanrakennus-sf.fi
Pirkkalantie 530
37500 LEMPÄÄLÄ
040 586 3814
jkksahko@gmail.com
Sähköurakointi
Sähkösuunnittelu
Rikosilmoittimet
Automaatiotekniikka
. Toisaalta
yhdenkin keskeisellä paikalla sijaitsevan arvopuun
kaataminen voi edellyttää
lupaa.
Arviointi tehdään tapauskohtaisesti ja siihen
vaikuttaa paikan keskeisyys
ja naapuruston mielipiteet.
Pariskunta pitää
samalla paikalla ulkorakennuksen seinällä talvisaikaan lintulautaa. Lähes jokaisen
kukinnon niskassa eli seuraavassa lehtisilmussa on
puhkeamistaan odottava
kukka nuppuasteella.
Lehtimäet eivät ole kukkaa edes itse istuttaneet,
vaan työn ovat tehneet
linnut. (03) 373 6951, GSM 0400 159 991
jarmo.jaakkola@kolumbus.fi . 03 375 2484, 0400 628 870
KODINKONEHUOLTO
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi
Puh. testivoittajan laatua
Panasonicin
ilmavesijärjestelmä
Q Päälämmönlähteeksi
Panasonicin ilmaOSO-varaajat kestävät vesijärjestelmä
10 vuoden takuu
Q OSO-varaajat kestävät
Tilaa ?ilmainen
esittely
kotiisi
10 vuoden
takuu
9 kW, 12 kW, 16 kW
++++
TESTIVOITTAJA 12/13
Panasonic HE12PKE
Energiaa
Energiaa
talveksi!
koko vuodeksi!
a
öä jop
Lämp
0°seC
?3
sta
pakka
Kylmä- ja kuumahuolto
Matikka Oy
KYLMÄJA KUUMAHUOLTO
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
MATIKKA
OY
]TH[PRRH'RVS\TI\Z Ä ^^^ ]TH[PRRH Ä
Puh. Polttopuita
Puh. Painekyllästettynä
. Järviönsuontie 57, 37380 Krääkkiö
MULTAA
lannoitettua ja kalkittua
autokuormittain toimitettuna
0400 510890 Lempäälä ark 8-16
lamminpuutarhamulta.com
Panasonicin ilmalämpöpumput Q Panasonicin
testivoittajan laatua
ilmalämpöpumput
Päälämmönlähteeksi
. Vaikka paikka Pyhäjärven Vakkalanselän ja
Laukonselän/Sakaselän
välisellä Hinsalanniemellä
sijaitseekin, missään rannikolla ei nyt olla, mutta silti
tyrniä on hivenen jopa eksoottisen näköisenä kasvustona pihatien molemmin
puolin. Sieltä
evästään noutavat pikkulinnut ovat kukkajätin sie-
menen ilmeisen otolliseen
maaperään hukanneet.
. On auringonkukkia
aikaisemminkin itsestään
kasvamaan lähtenyt, muttei koskaan näin runsaasti
kukkivaa, ihmettelee erikoisen kukan kastelusta
vastannut Simo Lehtimäki.
Lehtimäet aikovat ottaa
suurimmaksi ehtineestä
kukasta siemeniä talteen,
sitten ja kun jos ne vain
valmiiksi ehtivät kehittyä.
Ties vaikka siemenistä saisi kasvatettua samanlaisia
"kerrottuja" auringonkukkayksilöitä.
Auringonkukan seurana
kukkapenkissä komeilee
tarkoituksella sinne istutettuja ruusuja ja uskomattoman suuriksi kukkivia ja rehevästi kukoistavia
daalioita, joiden juurakot,
joriininjuuret, Sirkka Lehtimäki ottaa aina talveksi
talteen lepäämään.
Lehtimäet ovat eläneet
vuodesta 1957 taloa, jonka
Poimittavaa riittää, kun pihalla kukoistaa satakunta tyrnipensasta.
hyötypuutarhassa on muun
muassa luumupuita ja runsaasti puutarhavadelmaa,
joista pariskunnan kolme
lasta ja viisi lastenlastakin
saavat osansa.
Lehtimäkien pihapiirin
näyttävimmät kasvit ovat
tuttuja aivan muunlaisesta
ympäristöstä, merenrannasta. 16
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
JAAKKOLAN
SAHA ja Teksti:
HÖYLÄ
Etunimi Sukunimiky
Kuvat: Etunimi Sukunimi
Puutavaraa
. Aikoinaan pihaan
on entiselle mansikkamaalle etelään viettävään rinteeseen istutettu kahtakin lajia
sekä uros- että naaraspuolisia tyrnin taimia, jotka ovat
sittemmin alkaneet itse juuresta levittäytyä.
Hyödynnettävää riittää
Iskä!
Mä saisin siellä
oman treenikämpän
Oletko ajatellut Valkeakoskea vaihtoehtona
nykyiselle asuinpaikallesi?
Samalla rahalla treeni- tai muu huone lisää
ja loistavat yhteydet joka suuntaan.
Ja oikean kaupungin kaikki palvelut lähes
maaseudun mukavuuksilla.
www.valkeakoski.fi. 03 375 2484, 0400 628 870
22 VUODEN
KOKEMUKSELLA
Keskiviikko 16.9.2015
Teksti: Erkki Koivisto
Kuvat: Erkki Koivisto
Mutanttiauringonkukka
Laukossa talon pihan koristeena myös sata tuottoisaa tyrnipuuta
Kolmattakymmentä
kukkaa ja melkeinpä
toinen mokoma nuppuja ?
ja kaikki yhdessä ja samassa auringonkukan varressa.
Syystäkin kolmella vahvalla tolpalla tuettu kaunotar
kukkii hehkeimmillään
intiaanikesän kunniaksi
Simo ja Sirkka Lehtimäen
aurinkoisen pihan ruusupenkissä Laukossa Hinsalantien varressa.
Kukkien paljoudesta
huolimatta kaikesta päätellen kukkia aukeaa samaan
varteen aina vain vielä
lisääkin. Sahattuna, höylättynä . Rahtisahausta
3/4krs. Hp.128.000 ?.
Heti vapaa. EL D.
Hp.122.000 ?. Siisti lähes uutta
vastaava kunto. Kysy välitystarjousta.
Tampereentie 25,
37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. Keskiviikko 16.9.2015
17
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
0400-628 824
KERROSTALOASUNTOJA
LEMPÄÄLÄ Makasiinitie 4
2h+k+sauna+p (lasit)
58m², 4/5krs. Rantasaunan käyttömahdollisuus. 040 129 2323
www.rhpro.net
ven tyrniä, joko sellaisenaan
tai juodaan tuoremehuna,
Sirkka Lehtimäki sanoo.
Marjat rikotaan yleiskoneella, siivilöidään ja pullotetaan kuumentamatta ja
laitetaan pakkaseen.
. Peruskuntoinen asunto
EL C2007. Sovi esittely.
LEMPÄÄLÄ Atrantie 4
4h+k+kph+p (lasit) 88m² 1/3krs.
Hyvä asunto Kirkkojärvinäkymin.
Putkistosaneeraus tehty. EL D2007.
Vhp.167.000 ?, mh.142.078 ?.
Sovi esittely.
LEMPÄÄLÄ Sääksjärvi
Toimelankaari 8. Paljon on vielä tämän syksyn
sadosta poimimatta.
. Me syömme koko tal-
Paikallinen yritys
joka remontoi kotisi
sisältä ja ulkoa
järkevillä hinnoilla.
Mahdollisuus kotitalousvähennykseen.
Arviokäynti on
maksuton.
p. Hp.178.000 ?.
Heti vapaa. 040 129 2323
saat ovat 2,5 metriä korkeita. 70?/vrk. Sääksjärven palvelut lähellä. Lähes uutta vastaava
ylimmänkerroksen saunallinen asunto. Sovi esittely.
KAUPPA ON KÄYNYT! OTAMME UUSIA TOIMEKSIANTOJA
MYYTYJEN TILALLE. 2h+kk+sauna+p
48m² 4/4 krs. Simo Lehtimäki yrittää laskea tarkkaa lukumäärää.
sukulaisillekin, sillä puita
on tällä hetkellä noin sata.
Välillä kasvustoja on hakattu pois, ja tyrnivesakon kehittymistä pidetään kurissa
ruohonleikkurilla.
Ilmeisen hyvin kasvupaikassaan viihtyvät tyrnipen-
Vuokrataan siirrettävä
10 hengen kylpytynnyri
Pirkanmaalla
alk. Tyrnitiiviste on ihan
erilaista kuin kallis kaupan
mehu, jossa on tyrniä vain
nimeksi ja loput sokerivettä,
pariskunta sanoo.
He jauhavat tyrnin siemenet ja nauttivat terveysjauhon puuron tai jogurtin
päällä.
MOISION
KAIVIN OY
Lempäälä
0400 - 832 111
taatusti
kotimainen
yli 25 vuoden
kokemuksella
olos
Pihtiputaan takka oy
Hopealoimu
Haarlankatu 1, 33230 Tampere
050 464 2692
uuneissa
keraaminen
tulipesä
kaamanen
takka.fi. Sovi esittely.
LEMPÄÄLÄ Hiiroksentie 21 B
3h+k+sauna+p(lasit)
72,5m². 03 3753 533,
0400 630 440
Katso muut kohteet ja kuvat www.vesasto.fi
tulisijat rakennuskivet hormit asennus
säästä sähköä
osta suomen tehokkain varaava takka
Auringonkukan varsi pukkaa kukkasta ja lisää tulee. Saa
siirtää B-kortilla ja
tuodaan tarvittaessa
edullisesti paikalle.
RH-Pro Oy
p. Tutun oranssinvärisen
marjan lisäksi osa pensaista tuottaa keltaisempaa ja
kookkaampaa marjaa
Taitan sen jälkeen katon
ja kyljet ja liimaan penkit
erilliseen pohjaan. Alkuvaiheessa oli
hirveä into tehdä ja solkenaan niitä tulikin. Käytän pikaliimaa sivupeilien ja muiden yksityiskohtien kiinnittämiseen.
Joskus olen onnistunut liimaamaan sormet yhteen, ja
aika usein sormenpäät ovat
liimasta koppuraiset, Korkiakoski myhäilee.
V iimeistely tapahtuu
tussilla ja yhtiötunnusten
lisäämisellä. Siellä oli linja-autoja
parkissa, ja minuun iski
ahaa-elämys, että nämähän
ovat oikeastaan hienoja.
. Saku Korkiakoski
on pienestä asti käyttänyt
askarteluihinsa muropakettien kartonkia, joten tuntuma materiaaliin on hyvä.
Bussien raaka-aineeksi se on
sopivan paksuista ja vahvaa.
. Mitään en ole kiireellä
tehnyt. Ja
voilà: minikokoinen paunulainen on valmis.
19 vuotta täyttävä lempääläläinen Saku Korkiakoski
rakentaa erilaisia busseja
pahvista. Innostus tulee yleensä
uudestaan, kun näen hienon bussin. Teen vain sellaisia busseja, mitkä liikkuvat Suomessa
tai Tampereen seudulla tai
missä olen ollut kyydissä.
Suurin osa tekemistäni matalalattiabusseista on ollut
Paunun autoja. Ammattikouluun
piti myös kulkea bussilla.
Y leensä valitsin Valkeakosken liikenteen bussin
tai paunulaisen.
Saku on tehnyt busseja
omaksi ilokseen ja askartelu käy rentoutumiskeinosta.
. Nyt
on välillä kausia, jolloin
aloittamani bussi jää sängyn alle pölyyntymään.
. Materiaali on hyvä ja kestävä, ja kestää tippumisenkin, Korkiakoski tietää.
ta, katson mallia netistä.
Kuorma-autot ja
kaivurit tuttuja
Maanrakennuskoneenkuljettajaksi valmistunut Saku
Korkiakoski on tottunut
työskentelemään raskaan
kaluston kanssa.
Linja-autojen ja kaivinkoneiden pienoismalleja
hän on kerännyt pienestä
pitäen, kun taas into pahvisten bussien tekoon iski
syksyllä 2012. Silloin kaivan
keskeneräisen esiin ja teen
ehkä samalla toisenkin.. Hänen käsissään
on syntynyt parikymmentä
kaupunkiliikenteen ja linjaliikenteen bussia.
Busseistaan hän pyrkii
saamaan aivan isompien
esikuviensa näköisiä, pieniä
yksityiskohtia unohtamatta.
Kartonkikärryissä on peilit,
pyyhkijät, penkit ja avautuvat ovet.
. Pikavuoroista olen pyrkinyt tekemään
mahdollisimman monen eri
yhtiön autoja, Korkiakoski
selvittää.
Viimeisin valmistunut
menopeli on Valkeakosken
liikenteen linja 53:n bussi.
Rakennusmateriaalina
ovat pääasiassa tyhjät muropaketit. Kun se
on valmis, yhdistän korin ja
pohjan.
Ovet hän kiinnittää uudelleen haaraniitillä, jolloin
ne voi avata ja sulkea.
. Tuolloin
ammattikoulussa opiskellut Korkiakoski meni
luokkansa kanssa konealan
tapahtuma FinnMetkoon.
. Minulla on valokuvamuisti, mutta jos en jotain
bussin yksityiskohtaa muis-
Saku Korkiakoski tekee muropaketeista busseja. Viime aikoina olen tosin
joutunut ostamaan kartongin kaupasta, kun murojen
Tämä pikavuoroyksilö on saanut tuulilasin pakkausmuovista.
syönti on vähentynyt, Saku
naurahtaa.
Sormenpäät liimasta
koppuraiset
Homma alkaa kartongilla.
Saku Korkiakoski piirtää
suorakaiteen muotoiselle
kartonkipalalle bussin korin,
eli katon ja kyljet levitettynä.
Sitten hän leikkaa ikkunat ja
ovet puukolla auki ja korin
irti.
. 18
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.9.2015
Teksti: Katariina Rannaste
Kuvat: Katariina Rannaste
Muropaketista on moneksi,
myös Paunun linja 71W:n
bussiksi.
Muropaketista
mini-paunulaiseksi
Muropaketti, kynä,
puukko ja liimaa.
Sitten tarvitaan vain aikaa,
tarkkaa silmää ja kättä. Osa busseista
on saanut värin pintaan, ja
jotkut autoista jopa tuulilasin pakkausmuovista.
Itseltäni juttua tulee sen
verran, kun on asiaa, Jokinen
lisää.
Ohjaajan persoonan lisäksi tunnin tärkeäksi tekijäksi
muodostuu musiikki. Haluamme tuoda uudenlaista tarjontaa ryhmäliikuntatunteihin, kertoo
tuore liikunta-alan yrittäjä
Mari Rantanen.
. Olen kova hölöttämään,
Jussi on meistä se rauhallisempi tapaus, selvittää Mari.
. Molemmat ovat vetäneet ryh-
Tämän ohjaajakaksikon tunneilta ei puutu tekemisen meininki.
mäliikuntatunteja Lempäälässä jo useamman vuoden
ajan.
Ohjaajina he ovat erilaisia
ja sen jo tietävätkin monet
heidän tunneillensa osallistuneet.
. Keskiajalle sijoittuvaan tarinaan kietoutuu myös muita mielenkiintoisia henkilöitä,
kuten viinistä, aneista ja kauniista naisista innostuva rovasti, kaiken näkevä ja kuuleva rouva Komu, sekä voudin
kisälli Juhan ja Suomelan piika Aino, joiden välille syntyy
kaunis ja herkkä rakkaustarina. Tunti sopii erityisesti
näyttöpäätetyötä tekeville,
sillä liikkeet auttavat niskahartiaseudun jumituksiin,
Rantanen kuvaa.
Hän mainitsee myös,
ettei crossing kuormita niveliä samalla tavalla kuin
hölkkälenkki, jossa liike on
hakkaava. Myös spinningiin
verrattuna laji on monipuolisempi, koska myös ylävartalo on liikkeessä. Täällä vedetään tosissaan, muttei vakavissaan.
Terveysliikunnan puolestapuhujina molemmat toivovat, että osallistumiskynnys tunneille säilyisi matalana. Tiedotuksessa on hyödynnetty perinteisen puskaradion lisäksi
Facebookia sekä Rantasen
toista työpaikkaa, Apteekki
Ideaparkkia.
Ohjaajat uskaltavat myös
mainita, että laajentamissuunnitelmia löytyy.
. Kesken tunnin voi vaikka hypähtää laitteen viereen
tanssahtelemaan!, Mari
Rantanen virnistää.
. www.vns.fi . Keskiviikko 16.9.2015
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
19
Crossaamalla kuntoon
Lempäälän Piippokeskuksen tiloissa on
päästy kokeilemaan uutta
ryhmäliikuntalajia. Vesilahden nuorisoseurantalo, Rautialantie 139, Vesilahti. Olematon peruskunto ei
ole este osallistumiselle, sillä
se kohoaa varmasti.
Lisäksi lajista on hyötyä
myös painonhallinnassa sen
koko kroppaa kuormittavan
vaikutuksen ansiosta.
Tunnit pidetään joka
torstai ja sunnuntai. Näytelmän maagisen tunnelman vahvistaa näytelmään valmistettu oma livemusiikki sekä upea ääni- ja valotekniikka.
LOPPUUNMYYTY!
La 19.9.
19.00
Esityspäivät:
La 26.9.
Su 27.9.
19.00
16.00
Pe
Su
La
Su
La
Su
La
21.00*
16.00
19.00
16.00
19.00
16.00
21.00*
2.10.
4.10.
10.10.
11.10.
24.10.
25.10.
31.10.
Su
La
Su
Pe
Su
1.11.
14.11.
15.11.
20.11.
22.11.
La 5.12.
16.00
19.00
16.00
21.00*
16.00
19.00
* Yönäytös
Suositusikäraja 12 v.
Liput 20?
Lippuja voi ostaa etukäteen
Vesilahden S-marketista tai
nettikaupastamme osoitteesta
liput.vns.fi
Tiedustelut ja varaukset: 050 440 6469 ja teatteri.elinansurma@gmail.com . Katsotaan, kuinka syksy tästä lähtee käyntiin,
mutta tarkoitus olisi tehdä
yhteistyötä myös kunnallisten toimijoiden kanssa,
Mari Rantanen paljastaa.
Teksti: Saana Karhu
Kuva: Mika Kauraharju
Ota talteen!
Lönnrotin kulttuuritekoa ja
Von Numersin tekstiä kunnioittaen
Käsikirjoitus ja ohjaus
Noora Kylliö
Teatteri Kurki tuo ylpeänä kantaesitykseen Elinan surma
-klassikkonäytelmästä tehdyn uuden käsikirjoituksen.
Elinan surma on traaginen tarina ystävyydestä, rakkaudesta, intohimosta ja mustasukkaisuudesta. Rantasen
mukaan etenkin kuntosaliharjoittelijoilla aerobinen
harjoittelu saattaa jäädä vähemmälle.
Mari Rantasen aisaparina
toimii Jussi Jokinen. Elokuun
aikana järjestetyt näytetunnit ovat vetäneet salin täyteen innostuneita liikkujia.
Laji on nimeltään crossing.
. Peruskuntoa kohottavan tunnin aikana tulee liikettä aina
hartioista ja keskivartalosta
kehon suuriin lihaksiin asti.
. Treeni jaetaan usein kolmeen
osaan: lämmittely-, työ- ja
palautusosaan.
Jokaisessa osassa liikutaan
eri kappaleiden tahdissa.
Musiikin tarkoituksena on
tuoda harjoitukseen lisäpontta.
. Lisäksi Piippo-keskus
tarjoaa hyvät puitteet tuntien pitämiselle, sillä tilat
ovat isot ja sijainti keskeinen.
Salista löytyy kolmisenkymmentä crossing-laitetta. Noora Kylliön tekemä uusi versiointi tarinasta tuo syvemmin esiin
päähenkilöiden; voutina työskentelevän Laukon kartanon herran Klaus Kurjen, edesmenneen puolisonsa siskon
Kirsti Flemingin, Suomelan talonpojan tyttären Elinan,
ja hänen läheisen ystävänsä Laukon tilanhoitajan Uolevi
Frillen, väliset ihmissuhteet. Vastuksen ja tahdin saa
määrätä itse, mutta hikoilutakuu tunneilla on
Joukkue oli tämän vuoden
vitosdivariin hyvä, mutta nyt
on huolehdittava, että joka
syksyinen hissiliike nelosen
ja vitosen välillä lakkaa. Sami on
kova työmies, joka pelaa loistavalla asenteella.
Nyt toivon, että myös maaleja ja syöttöjä tulee
edelliskausia enemmän.?
LeKi-kapteeni
Jimi Santala:
?Joukkueessa tasoa, taitoa
ja luisteluvoimaa?
?Hyvin menneen viime kauden jälkeen
tähystelin vaihtoehtoja tarkkaan, eritoten
Liiga kiinnosti, mutta mitään konkreettista tarjousta sieltä ei tullut. Ranskasta joitain kyselyjä tuli,
mutta olen siellä kolme kautta pelannut, ja nyt
tuntui, ettei ollut intoa palata Ranskaan.
Lempäälään oli ehdottomasti mukava tulla takaisin. Hiukan oli
kokoonpanossakin muutoksia erinäisten syitten
takia. Mukava asunto keskellä kylää, joustava ja kiinnostava
työpaikka ja olen alkanut täällä harrastaa avantouintiakin.
Sanoisin, että etukäteen Jukurit ja TuTo ovat
paperilla meitä edellä, mutta muiden kanssa olemme vähintäänkin tasaveroisia. LeKin mahdollisuudet pärjäämiseen ovat mainiot?.
Kuusiniemelle roppakaupalla
kokemusta maaottelusta
LeKi-YU:n nuori sprintterilupaus Santeri Kuusiniemi murtautui tällä
kaudella lajiväen tietoisuuteen hienojen ja välillä
aivan huikaisevien juoksujensa ansiosta. Ehkä vaisuuteemme
vaikutti sekin, että suuri panos puuttui, kun taas PJK
taisteli nuorten pelaajien
innolla putoamista vastaan,
tilitti omiinsa pettynyt valmentaja Jani Alanne.
. Ensi
kauden joukkueeseen tulee
varmasti lisää nuoria pelaajia
B-junnuista. Nyt myös näyttää siltä, että
saamme tosi iskukykyisen joukkueen, josta löytyy
luisteluvoimaa ja taitoa. Menestystäkin sopii odottaa, viime vuonna pääsy neljän
parhaan sakkiin oli hilkulla toteutua. Pitka ja monivivahteinen kausi on takana,
joten ei ihme jos vähän
kisaväsy painoi puserossa, analysoi suojkattinsa
esitykset netin kautta seurannut valmentaja Janne
Viitala.
Teksti: Juha Raunio. Mukana massiivisessa 50 ottelun
mittaisessa runkosarjassa on yhdeksättä kauttaan
Lempäälän Kisa, joka avaa sesongin kotipelillä
Heinolan Peliittoja vastaan.
LeKi starttaa kauteen plusmerkkisin ajatuksin.
Yhteistyöverkot on viritetty liigaseuroihin päin
uusin taajuuksin, takavuosien pelaajaralli tulee
olemaan huomattavasti vähäisempää. 20
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Loiskeen asenne
jäi Sääksjärvelle
PJK?Loiske 5?1 (2?1)
Pelin henki: Loiskeen messevä neljän
voiton putki jalkapallon
kolmosdivisioonassa katkesi rujosti räsähtäen Pirkkalassa, missä nuorekas PJK
taisteli kovalla asenteella
sarjapaikkansa puolesta.
Kun loiskelaisten asenne oli
sanalla sanottuna surkea,
ei loppulukemia isommin
kannata ihmetellä. Sääksille jäi meidän taistelufiiliksemme. Valmennuksen
tilanne on auki, tämän vuoden valmentajan Lehtosen
Lassin kanssa neuvotellaan
jatkosta totta kai. Kun sarjaa
on pelaamatta kaksi kierrosta, riittää LeKin hankkima
kahdeksan pisteen etumatka
nousuun
Valmentajan kommentit:
. Mikkeli, TuTo ja
Kajaani ovat suosikkeja, mutta sitten voi tulla jo
Kisa.
Sitä olen ihmetellyt monen kauden ajan, että
miksei ylivoimalla lauota enemmän. Loiskeen
lohdutusmaali merkittiin
maalimylly Niko Kuhlbergin nimiin.
futis varmisti nousupaikkansa ensi kauden nelosdivariin lyömällä niukasti
lukemin 1?0 Kyröskosken
Apassit vieraissa. Kuteja
pihdataan liikaa, niistä maalit kuitenkin syntyvät ohjureilla, ripareilla ja maalinedusruuhkista.
Harvoin niin vapaata paikkaa saa, että pääsee
livauttamaan kiekon tyhjiin.
Pelaajista odotan oman kylän pojan Sami
Laakson alkavan iskeä myös pisteitä. Jatkossa teema on urheilullistaa
joukkuetta, teesitti LeKifutiksen puheenjohtaja Petri
Mäkinen, joka oli vpk-hengellä pelivalmentajana Kyröskoskella.
Kaksi peliä jäljellä: Loiske
kohtaa vielä sarjan kärkipään vastustajat kotiareenallaan, kun Ilveksen ja Porin
Jazzin kakkostiimit saapuvat
vierailulle. Tulevana
keväänä Kisan saumat päästä mitalipeleihin asti
ovat realistiset.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat haastatteli neljää henkilöä: päävalmentajaa, joukkueen kapteenia, taustayhtiön puheenjohtajaa ja fania, jotka
luotasivat omia odotuksiaan Mestis-kaudesta
2015?16. LeKillä on osaava valmennusporukka, se
takaa kehittymisen. syyskuuta. Kauden
viimeinen tosikoitos käytiin Tukholmassa, missä
Kuusiniemi pääsi edus-
tamaan Suomea 17-vuotisten Ruotsi-ottelun pikamatkoilla.
Kokemusta reissusta
kertyi nuorelle miehelle
yllin kyllin, mutta itse kisaesitykset jäivät kesyiksi.
100 metrillä Kuusiniemen nelossijaan oikeuttava aika oli 11,29 ja puolta
pidemmällä matkalla tuli
sama sijoitus ajalla 22,98.
Jos moisista ajoista olisi
Kuusiniemen kohdalla
puhuttu keväällä ennen
kisakautta, olisi niitä pidetty hyvinä, mutta mainion kesäsesongin jälkeen
Tukholman noteeraukset
olivat lähinnä keskinker-
taisia.
. Vaikka sarjasopimus Loiskeella on jo saletissa, pitää kotipeleihin löytyä
erilainen kipinä pelata kuin
Pirkkalassa.
Visalle supertärkeät pisteet:
Vitosdivarissa Vesilahden
Visa nappasi sarjassa säilymisen näkökulmasta ajatellen todella tärkeät kolme
pistettä, kun se löi Ikaalisten
Urheilijat lukemin 4?1 Lassi Aallon kahdella ja Jaakko
Hietikon sekä Leevi Mettäsen osumilla.
LeKi-futis neloseen: LeKi-
Teksti: Juha Raunio
Keskiviikkona
16.9.
klo 18:30
Paikalliset
urheilu-uutiset
joka keskiviikko tai
tuoreeltaan nettisivuiltamme
www.lvs.fi
Keskiviikko 16.9.2015
LeKi:n odotukset kork
Päävalmentaja, joukkueen
kapteeni, taustayhtiön
puheenjohtaja ja fani
luotaavat odotuksiaan
Mestis-kaudesta 2015?16
Jääkiekon Mestis pärähtää käyntiin keskiviikkona
16. Viimeisimmissä harkkapeleissä olemme vyöryttäneet neljällä tasaisella
kentällisellä.
Itselläni Lempäälässä asiat ovat hyvin. Aika hyvät kutinat päällä
on ensi kaudesta, joukkueessa on nuorta taitoa
ja uskon samana pysyneen valmennuksen saavan
hyvän peli-ilmeen joukkueelle. Paikallislehti on mukana Mestis-menossa tekemällä nettiin ja paperilehteen peleistä
koosteet viikoittain sekä julkaisemalla ?kuukauden pelaaja?-jutun.
LeKi-fani
Markku Joensuu:
?Lisää vetoja ylivoimalla?
?Kisan pelejä olen innokkaasti seurannut
koko Mestis-taipaleen ajan, ja ensi kaudellakin Hakkarissa käyn mahdollisuuksieni mukaan
aina pelit seuraamassa
Pelaajakierto on pienempää kuin edellisinä
kausina. Lupaan valmentajana, että peli on
nopeaa ja että kotihallista tehdään viime kevään
tapaan vastustajille kauhun paikka.
Viime vuona olimme runkosarjassa kuudes ja
laitoimme pudotuspeleissä TuTon tiukoille, aina
seitsemänteen peliin saakka. Slovenian pari Miha VodicarNadiya Buchkova onnistui
kääntämään kilpailun edukseen latinalaistansseissa ja
uusi maailmanmestaruutensa. Tavoitteeksi asetetusta euromäärästä olemme
jäljessä, mutta uskon vielä tulevan uusia merkintöjä, koska kiinnostusta on ollut. Perjantaina Kisan
1-sarjajoukkue sai vieraan
maan eliitistä, Vammalan
Lentopallon. Tunne on, että viime kauden noususuhdanteelle saamme jatkoa tällä sesongilla?.
?Tämän vuoden pelaajapakan kokoaminen
meni aika myöhäiseksi, mutta nyt sarjan
alla palaset loksahtelivat hienosti uomiinsa.
Meillä on omia kokeneita vastuunkantajia, kuten
Santalan Jimi, Tuomisen Henri, Mielosen Juho,
Mäkilän Antti ja tuoreimpana tänne palaajana
Höllin Antti.
Sitten on nuoria toisen kauden kavereita, joilta
odotetaan selkeää läpimurtoa Mestiksen eliittiin,
kuten Tanuksen Jonatan, Luhtalammen Aleksi,
Laakson Sami ja Järviluoman Valtteri.
Kolmannen mausteen tuovat Liigasta saadut
pitkäaikaiset lainamiehet eli HPK:n Santeri Vuoti ja Markus Haapanen, Ilveksen Ville Meskanen,
Olli Vainio ja Juuso Rämö sekä Tappara-lainat
Anton Levtschi, Dominik Hrachovina sekä
Manu Honkanen.
Joukkue on siis nuori, jokainen pelaaja haluaa
vielä mennä urallaan eteenpäin.
Lempääläisen urheiluyhteisön toivon näyttävän, että se toisissaan haluaa nähdä Mestis-tason
kiekkoa täällä. Olen toiveikas,
että näistä voimme parantaa. Jukka Laakso:
?Tiukalla taloudenpidolla
positiiviseen tulokseen?
?urheilu
seuroista muutamia pelaajia, kuten konkarihakkuri
Anssi Vesanen. Peli meni
4?0 sastamalaisten eduksi,
mutta toisessa ja kolmannessa erässä Kisa näytti,
että tuoreen valmentajan
21
Teksti: Juha Raunio
Kuva: Jani Huurne
Päävalmentaja
Juha Juujärvi:
?Koossa mielenkiintoinen
pelaajapakka?
LeKi Hockey Oy:n
pj. Ne ovat meille elintärkeitä juttuja. Mukana oli noin
sata mukana pelaajaa.
Tulokset:
Nautiskelijat: 1) Pistenikkarit, 2) Old Tigers, 3) Säijän
Nuorisoseura, 4) Kummolan
Mafia, 5) LeKi vanhemmat.
Iskumestarit: 1) LauantaiPallo, 2) Sääksi-volley, 3)
Jyryn B-pojat, 4) Höntsy
Evolution Volley, 5) Vuorentaustan Lentopallo.. Tähtäämme kasvuun sekä yhteistyösopimuksissa että yleisömäärissä, näin saisimme kaudesta positiivisen
tuloksen. Lainat tapahtuvat molemminpuolisin peukunnostoin, aina tilannekohtaisesti harkiten.
Lauantaina Hakkarin
liikuntahallin täyttivät puulaakipelaajat ?Villihanhi?turnauksessa.
Lauantaina 12. Hopealle sijoittuivat
Ukrainan Daniil Ulanov ja
Kateryna Iskovych.
Pyöräsuunnistuksen
SM-kulta Savikolle
Tarpian Suunnan lempääläläinen Olli Savikko voitti
pyöräsuunnistuksen 50-vuotiaiden miesten Suomen
mestaruuden 12. Tuore kasvo viime
vuoteen on myös toinen
passari, armeijapalvelustaan suorittava, Arttu
Lehtimäki, jonka pelaajatausta on VaLePassa.
Kisa ja VaLePa solmivat
farmisopimuksen, johon
nimetään molemmista
Vainomaa-Savikurki
tanssi MM-pronssia
Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki tanssivat kymppitanssin MMpronssille.
Suomalaispari Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki
tanssi kymppitanssin MMpronssille Kiinan Chengdussa. Ainakin kausikorttien myynti on ollut
edellisvuosia vilkkaampaa.
Omaa pelaajarunkoamme olemme rakentaneet
maltilla. Savikko johti
nelosrastilta alkaen, ja maalissa ero hopeasuunnistaja
Trian Patric Östergårdiin
oli lähes kaksi minuuttia.
Sunnuntaina 16,3 km:n
pitkällä matkalla Olli Savikko oli neljäs.
Puulaakiturnaus LaPalle
ja Pistenikkareille
LeKi ja VaLePa yhteistyöhön
lentopallossa
Hakkarissa iskettiin kahden päivän ajan palloa parkettiin. Keskiviikko 16.9.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
kealla Mestis-kauteen
Tshekin-maan
nopeimmat jalat
löytyy Kisan ensi
kauden maalivahdilta Dominik
Hrachovinalta.
Jo viime vuonna
LeKi:ssa debytoinut Hrachovina on
yksi koko Mestiksen parhaista veskareista, povaavat
asiantuntijatahot.
?Yhtiön osakeanti on loppusuoralla. Muistaa sopii, että
Mestis on edelleen tasokas sarja, nousijajoukkueet
Kokkola, Rovaniemi ja Joensuu ovat perinteisiä
kiekkokeskuksia, ne ovat kaikki yllätysvalmiita
joukkueita?.
Esa Kunnarin treenaus
on tuottanut tulosta. Savikurki on aloittanut tanssiuransa Lempäälän
Sääksjärvellä.
Suomen ykköspari puolusti edellisvuoden MMpronssiaan, ja pystyi pitämään jälleen paikkansa
mitaleilla.
Kilpailun voitosta käytiin tiukka kamppailu viime vuoden MM-kilpailun
kärkikaksikon kesken. Hyviä suorituksia tuli niin
verkko- kuin kenttäpelaamisessakin.
Kisalla on koossa 12
pelaajan rosteri, jossa
tuoreimmat palaset ovat
kokenut yleispelaaja Saku
Korhonen ja kaksikymp-
pinen lupaus Eetu Saarinen. syyskuuta
iskettiin Hakkarin liikuntahallissa koko päivä palloa Lempäälän lentopallon
puulaakisarjaturnauksen tiimoilla. Edelliskausilta
on tullut tappioita, niiden paikkaaminen rasittaa
edelleen talouttamme, niinpä olemme leikanneet
budjettiamme, se on nyt sarjan pienimpiä.
Uusia yhteistyökumppaneita on onneksi löytynyt sekä vanhat tukijat ovat olleet meille uskollisia. syyskuuta
Porissa Yyterin hietikoilla.
Saman seuran Antti-Jussi
Oksa suunnisti hopealle
14-vuotiaiden poikien sarjassa.
Olli Savikko oli SM-
sprintissä selvä ykkönen 5,59
km:n ja 13 rastin radalla.
H50-sarjassa oli kaikkiaan
17 kilpailijaa. Kiitos kuuluu lähialueen liigaseuroille,
joilta olemme saaneet koko kauden mittaisia lainoja. Kymmenen joukkuetta kisasi kahdessa sarjassa:
nautiskelijoissa ja iskumestareissa
Kuvassa oikealta Martti Sianoja,
Jukka-Pekka Karlsson, Jukka
Sianoja ja Aarno Hoppu.
Kouluruuat
Lempäälä
Vesilahti
Ke:
to:
PE:
MA:
TI:
KE:
TO:
pe:
MA:
TI:
Jauhelihakeitto
Kirjolohikiusaus
Kasvislasagnette
Jauhelihakastike
Kasvissosekeitto
Metsätaidosta SM-menestystä
Uunimakkara
Kalapyörykkäkastike
Jauhelihakeitto
Nakkikeitto
Kalapuikot
Metsätaidon SM-kisat järjestettiin Hartolassa 7. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme järjesti tämänvuotiset kilpailut kilpailunjohtaja
Pertti Mäkisen aloitteesta. syyskuuta kello
19.20 aikaan Kuokkalankoskessa Leo
Lehtilän vieheeseen.
12-vuotias poika oli isänsä kanssa
kotirannassa heittelemässä virvelillä,
kun vanhan rautatiesillan alta nappasi.
Haukimamman kesyttäminen kesti
20 minuuttia. Saadaan rantasaunalle
koristeeksi.
19:42
16
Vesilahti
6:57
Vesilahti
19:39
7:00
19:36
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Metsänhoitoyhdistykset aikovat tulevaisuudessakin järjestää SM-kilpailut. Käy
tämä näinkin. ?ajankohtaista
22
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.9.2015
Nimipäivät
Teksti:
Juha Koivu
kuva:
Juha Koivu
Ke 16.9.
Hilla, Hille
To 17.9.
Aila, Aili
Pe 18.9.
Tytti, Tyyne
La 19.9.
Reija
Su 20.9.
Varpu, Vaula
Ma 21.9.
Mervi
Ti 22.9.
Mauri
Mhy Pirkanmaan edustajat yltivät huimiin suorituksiin. Siimassakaan mitään peruketta ei
Sää
Torstaina
Keskiviikkona
Pyyntivälineet olivat ultrakevyttä luokkaa, ja kalasankari Leo Lehtilällä vasen käsikin kipisissä, mutta niin vain
hauki saatiin rannalle.
Lauantaina
Lempäälä
Lempäälä
16
2
5
16
Vesilahti
6:55
15
6
17
Vesilahti
Lempäälä
17
2
16
19:46
Teksti: Juha Koivisto
kuva: Teemu Lehtilä
Perjantaina
Lempäälä
16
6:52
ollut, mutta onneksi vääntynyt koukku
oli jumissa hauen hampaiden välissä,
Teemu Lehtilä puistelee päätään.
. Vesilahtelainen Aarno Hoppu on SM-kilpailuiden todellinen konkari ja hänelle on menestystä kertynyt
samoissa mittelöissä aikaisempinakin
vuosina. Martti kilpaili Pirkanmaan kakkosjoukkueessa.
Metsänomistajat mittelivät Har-
tolassa metsätaidon SM-kilpailuissa
kahden vuoden tauon jälkeen. Olen päättänyt, että kun yli 10-kiloisen saan, se täytetään muistoksi. Haavikin meinasi hajota, sanoo 50
vuotta kalastusta harrastanut Teemu
Lehtilä, jonka saama suurin hauki on
8-kiloinen.
. Jatkossa
Metsänhoitoyhdistysten palvelu Oy
päättää, mille yhdistykselle kisat kunakin vuonna myönnetään.
syyskuun 16. Ihme oli, että saatiin kala rannalle, sanoo haavimiehenä ja assistenttina
toiminut isä, näyttelijä Teemu Lehtilä.
Hän oli vienyt värttinäluunsa edellisenä lauantaina jääkiekkopelissä
murtaneen poikansa kalareissulle piristymään. Nyt jätti on Orivedellä eläintentäyttäjä Raimo Lietsalalla
operoitavana.
. Miesten sarjan yksilökilpailussa Martti Sianoja saavutti huikealla
henkilökohtaisella suorituksella hopea
sijan. Kalustona kipsikädellä oli
ultrakevyt vapa ja uistimenakin vain
kaksi ja puoli senttinen Salmo Hornet
-kirjolohivaappu.
. elokuuta.
Pirkanmaalaiset metsätaitoilijat yltivät
huimiin suorituksiin: joukkuekilpailussa SM-kultaa ja henkilökohtaisessa
kilpailussa SM-hopeaa.
Joukkuekilpailussa Mhy Pirkanmaan
ykkösjoukkue saavutti korkeimman
korokkeen joukkueella Aarno Hoppu, Jukka-Pekka Karlsson ja Jukka
60 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Sianoja. päivänä 1955
Jättihauki piristi kipsikättä
Yli 11 kilon jättihauki nappasi
torstai-iltana 10