vuosikerta N:o 3 Ideaparkissa, pohjoispäädyssä helppokatsastus.fi/lempaala p. 029 19 2020 HelppoKatsastus Paras palvelu ja edulliset hinnat!. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Keskiviikko 18.1.2023 NINA LEHTINEN ”Tänä vuonna päiväkotilapset pääsevät halutessaan joulukirkkoon.” – sivu 4 Irtonumero 5 euroa 92
Laitan omistajalle viestiä, Nanna Nieminen. Uskonnonvapauslain henki mahdollistaa turvallisen kokemuksen uskonnon harjoittamisesta, oli se sitten mikä tahansa. – Roihu on innokas oppija. – Mattilassa Roihu-koira yritti pyrkiä kouluauton kyytiin mutta ilmoitin hänelle ettei tänään ole koirakoulua. Nähtäväksi jää millaisen tosiasiallisen painoarvon alueellinen vammaisneuvosto saa suhteessa päätöksentekoon. Outi Salovaara, Tekniikka & Talous . Koulujen on kuitenkin huolehdittava siitä, että uskonnollisia elementtejä sisältäviin ohjelmiin osallistumisen on oltava ehdottoman vapaaehtoista. Termillä esteettömyys viitataan fyysiseen ympäristöön kuten rakennuksiin, ulkoalueisiin ja liikennevälineisiin. Sen päivitys on parhaillaan työn alla. Kunnissa toimivat vammaisneuvostot törmäävät jatkuvasti tilanteisiin, joissa päättäjät ja viranhaltijat luulevat lain kirjaimen täyttyvän, jos esimerkiksi rakennus on niin kutsutusti esteetön. Usein vaatimusta kritisoidaan sillä, ettei kukaan mene rikki kuullessaan jouluevankeliumin. Vuonna 1973 tilat kävivät pieniksi, ja yhtiö siirsi narujen ja köysien tuotannon Outokumpuun. Lempääläläiset, Facebook USKONNONVAPAUS TURVAA MYÖS JOULUKIRKON L empäälän päätös jättää erinäisistä syistä päiväkotilasten joulukirkkovierailut väliin synnytti pienoisen kohun mielipidekirjoituksen käynnistämänä. Kuten Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen totesi tammikuisessa uskonnonvapauskolumnissaan, uskonnonlukutaitoa on korostettava, ja kenties aika olisi jo harkita uuden, kaikille yhteisen katsomusaineen luomista nykyisten vaihtoehtojen sijaan.. Tosiasiassa esteettömyydellä ei ole juurikaan arvoa, jos samalla ei ole huomioitu saavutettavuutta. Esteettömät ja saavutettavat ratkaisut sopivat kaikille ihmisille. Satavuotias, 20 vuotta sitten päivitetty uskonnonvapauslaki on, kuten sananvapauslaki yksi keskeisimpiä ja hienoimpia lakejamme. Jouluja kevätjuhlat eivät ole varmastikaan suurin ongelma uskonnonvapauden toteuttamisessa Suomessa. Myös kansalaisten tavanomaisen asioinnin verkkoon vieminen aiheuttaa monelle vammaisryhmälle saavutettavuusongelmia. Merkittävämpi rooli on uskonnon opetuksessa kouluissa. Uskonnonvapauslaki antaa jokaiselle mahdollisuuden harjoittaa turvallisesti uskontoaan. Uskonnonvapauden kielteinen tulkinta tarkoittaa uskonnon riisumista ja siten sen harjoittamisen rajoittamista. Tyypillisin esimerkki saavutettavuuden laiminlyönnistä on näkövammaisten tarpeiden unohtaminen. Molemmat yhtiöt ovat edelleen Piipon perheen omistuksessa. Poimintoja Seppo Kummala . , Olga Virtaniemi. kolumni Hannu Salonpää Enimmillään Lempäälän-tehtaalla oli 300 työntekijää. Kouluissa on oltava mahdollisuus laulaa kevätjuhlassa Suvivirsi, eikä kuusijuhlassa päivänsankaria tarvitse piilottaa. Vasta se takaa ja varmistaa todellisen väylän vaikuttamistyölle. – Tallessa on, Nanna Nieminen. Piipon liiketoiminta jakautui kahtia vuonna 2005. – Koulukuljetuksessa kuljetan vain oppilaita, Kirsi Poravuori. Toivoa sopii, että Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvosto pystyy konkreettisesti vaikuttamaan vammaisten ihmisten elinolojen parantamiseen sekä yhdenvertaisuuden puolustamiseen ja lisäämiseen. – No mitä jos se olikin opettaja. 1990-luvun puolivälissä Lempäälässä aloittanut vammaisneuvosto on tehnyt uutterasti vaikuttamistyötä esteettömyyden ja saavutettavuuden lisäämiseksi. Vammaisneuvostojen toiminnassa ollaan juuri nyt aivan uuden äärellä, kun hyvinvointialueilla on käynnistymässä kuntien vammaisneuvostojen edustajista muodostetut alueelliset vammaisneuvostot. Hyvin usein käytetään ainoastaan termiä esteettömyys, vaikka sillä tarkoitetaan sekä esteettömyyttä että saavutettavuutta. Saavutettavuus on viimeisin tae säädösten toteutumiselle. Esteettömyys ei ole tae saavutettavuudesta, vaan vasta esteettömyys ja saavutettavuus yhdessä takaavat jokaiselle ihmiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Vahvasti evankelis-luterilaisessa Suomessa törmätään tähän, kun kouluissa ja päiväkodeissa pyritään noudattamaan lakia – aivan kuten pitääkin. Käykää nappaamassa talteen, ettei jää auton alle, Kirsi Poravuori. Esteetön Lempäälä -asiakirja on konkreettinen näyttö pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä kunnassa. Saavutettavuus puolestaan tarkoittaa verkkoja muiden palvelujen sekä viestinnän soveltuvuutta kaikille. tätä mieltä Esteettömyys ei ole tae saavutettavuudesta Esteettömyydessä ja saavutettavuudessa on kyse ihmisten moninaisuuden huomioimisesta. Tikkataulujen sekä kartonkiastioiden ja -hylsyjen siirtyi Akaan kaupungin Toijalaan, missä se jatkuu Piippo Pakkaus -yhtiön nimissä. Selkokielen puuttuminen julkisten verkkopalvelujen sivustoilta on niin ikään suurelle käyttäjäkunnalle pulmallinen. Ruiskupuristeliiketoimintaa eli köysituotteiden valmistusta puolestaan jatkaa Piiplast-yhtiö Outokummussa. Se koskee niin rakennettua ympäristöä kuin palveluja, viestintää ja asenteita. Ei varmaankaan, mutta fiksusti järjestettynä sen on oltava vapaaehtoista, eikä kieltäytymisestä saa tulla eriarvoistavaa. Jokin rakennus saattaa olla täysin esteetön, mutta näkövammaiselle se muuttuu saavuttamattomaksi, jos valaistus ei ole riittävä ja häikäisemätön
Talojen ja muiden kiinteistöjen ulkomaalaukset järkevään hintaan nuorelta yrittäjältä! Varaa ilmainen arviokäynti: Onko talosi maalipinta päässyt haalistumaan tai hilseilemään. Vai onko edellisestä maalauskerrasta aikaa jo yli 10 vuotta. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 ILMA-VESILÄMPÖPUMPUN ASENNUSNÄYTÖS KONEET KOTIIN OY Soita ja tilaa ilmainen energiansäästölaskelma! Joonas Mäenpää 050 5569955 joonas.maenpaa @koneetkotiin.com TÄYSIN KOTIMAINEN PALVELUMALLI Fiksumpi tapa hankkia Koneet Kotiin Lämpö pumput ja aurinko sähkö järjes telmät vaivattomasti Oma asian tuntija, jolle voit aina soittaa Joustava ja suosittu Koneet Kotiin rahoitus Palvelumme sisältää ammatti taitoisen asennuksen Torstaina 19.1.2023 klo 10-17 Poutakuja 6 37470 Vesilahti Ulkomaalausta. 044 996 6810 Ruben Laitila ruben.laitila@varixi.Þ www.varixi.Þ
Seurakunnan kanssa on sovittu vielä tammikuulle yhteistapaaminen, jossa käytännön järjestelyistä joulukirkon osalta selvitetään. Joulukirkon peruminen monen sattuman summa Tänä vuonna päiväkotilapset pääsevät halutessaan joulukirkkoon tai korvaavaan tapahtumaan Lempäälän päiväkotien lapset eivät päässeet viime jouluna perinteiseen tapaan joulukirkkoon, kuten ennen korona-aikaa oli totuttu. Parempi ennakkosuunnittelu ja viestintä vanhemmille antaa tilaa suunnitella päiväkotien vuosikalenteri niin, että myös Opetushallituksen ohjeita voidaan noudattaa ja kaikille lapsille voidaan luoda turvallisia kokemuksia. Koronan vuoksi jouluna 2021 joulukirkkoa ei voitu toteuttaa ollenkaan. Kirjoitus sai valtavan huomion ja poiki jatkokeskustelua niin alueellisissa medioissa kuin sosiaalisessa mediassa. – Haluamme tehdä edelleen tiivistä yhteistyötä niin seurakunnan kuin muidenkin eri toimijoiden kanssa. 885 vastaajaa kokee, että joulukirkko kuuluu kulttuuriperintöön. Kirjoituksessa Tolonen luonnehtii tapahtunutta jouluperinteiden romuttamiseksi. Uskonnollisia elementtejä sisältäviin ohjelmiin, kuten joulukirkkoon on Opetushallituksen ohjeiden mukaan kysyttävä joka kerta lapsen vanhemmilta lupa osallistumiseen. Keskeinen syy oli henkilökunnan vähyys, mikä vaikeutti järjestelyitä esimerkiksi korvaavan toiminnan järjestämiseksi. Kyselyyn vastasi viikossa 2 236 henkilöä. – Huoltajilta ei tullut palautetta asiasta ennen kuin yleisönosastokirjoitus alkoi levitä ja synnyttää keskustelua. Myös henkilöstötilanne varhaiskasvatuksessa on parantunut. Nina Lehtinen sanoo, että kunta haluaa jatkossakin tehdä yhteistyötä Lempäälän seurakunnan kanssa. Seuraavana vuonna seurakunta järjesti joulutuokion etäyhteydellä. – Kunnan toiminnassa on oltava tietty laatutakuu niin joulukirkon kuin sen mahdollisesti korvaavan ohjelman järjestämisessä. – Kyllä, tämän vuoden jouluna varhaiskasvatuksen lapset pääsevät niin halutessaan joulukirkkoon. Nyt käyty keskustelu osoitti, että meillä on tullut tarve muotoilla uudelleen olemassa olevia käytänteitä niin, että tällainenkin toiminta on mahdollisimman sujuvaa ja mahdollista, Lehtinen sanoo. Jouluna 2022 varhaiskasvatusyksiköiden johtajien ja hallinnon asiantuntijoiden kokouksessa 8. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TeksTi: Seppo Kummala kuva: Joonas Leskinen Kysely joulukirkosta kirvoitti yli 2 000 vastausta Joulukirkko nousi Lempäälässä keskustelunaiheeksi. Siksi päädyttiin jättämään joulukirkko väliin. Näin ohjelman suunnitteluun ja henkilöstömitoitukseen saadaan tarvittava aika. Sijaisia ei ollut saatavilla riittävästi ja henkilöstön poissaoloja oli paljon flunssan, influenssan ja myös koronan jyllätessä. Pääosin palaute on ollut myönteistä ja toiminta on ymmärretty, Lehtinen kertoo. Joulukirkkoasiaa ei haudattu, vaan se on otettu kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen hallinnossa käsittelyyn tammikuussa. Käytännössä päiväkotilasten vuosikalenteriin sisältyvät erityiset ohjelmat, kuten joulukirkko vaihtoehtoisine ohjelmineen, suunnitellaan jo keväällä, jotta ennen syksyä vanhemmat voivat jo etukäteen vastata kyselyyn, millaiseen toimintaan heidän lapsensa voivat osallistua. Muille täytyy järjestää korvaavaa ohjelmaa”. Kolmen vastaajan mielestä ohjelma kirkossa voisi olla ei-uskonnollista. Yli 300 ammattilaisen joukkoa on saatu täydennettyä juuri 14 uudella rekrytoinnilla. Viestissä kunta halusi avata kohun selventämiseksi, mitä asiassa on tapahtunut ja mitä ei. – Joulukirkon väliin jäänti päiväkotilapsille oli monen asian summa, johon vaikuttivat koronavuodet, aikataulutus ja ennen muuta henkilöstöpula. Valtaosa vastaajista, 1 070, oli sitä mieltä, että uskonnonharjoittamista ei pidä sotkea opetukseen tai varhaiskasvatukseen. Vastaajista 278 valitsi vaihtoehdon: ”Kuuluu, mutta vain halukkaille. LVS kysyi toissa viikolla nettikyselyssä, pitääkö joulukirkon kuulua koulujen ja päiväkotien ohjelmaan. Lehtinen kertoo, että vastauksena syntyneeseen keskusteluun kunta päätti lähettää asiasta tiedotteen Päikky-viestinä päiväkotilasten vanhemmille. Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen avaa taustoja, miksi varhaiskasvatuksessa päädyttiin ratkaisuun, ettei joulukirkkoon osallistuta.. Lempäälän varhais kasvatuksen yli 3-vuotiaat lapset ovat käyneet joulukirkossa viimeksi vuonna 2019, ennen koronapandemiaa. Lisäksi kunta koki, että tieto joulukirkon mahdollisista päivämääristä tuli niin myöhään, että se osaltaan vaikeutti järjestelyjä. marraskuuta päädyttiin ratkaisuun, että joulukirkko jätetään väliin. Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen kuuli asiasta syntyneestä hälystä vasta kun mielipidekirjoitus alkoi levitä ja sai jatkoa. Ja se oleellisin kysymys, mitä vuoden 2023 jouluna päiväkotien joulukirkkoretkille tapahtuu. Koulut tekevät päätökset osallistumisesta itsenäisesti, toki Opetushallituksen ohjeita noudattaen. Asiasta syntyi pienoinen kohu, kun Lempäälän kunnanvaltuutettu ja Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kari Tolonen (kok.) kirjoitti asiasta Lempäälän-Vesilahden Sanomien yleisönosastoon kirjoituksen Päiväkotilapset eivät päässeet joulukirkkoon. Joulukirkkoihin osallistuminen koskee esiopetuksen lisäksi myös kouluja. Siitä emme voi tinkiä. Nämä kaikki yhdessä vaikuttivat siihen, että emme tällä kertaa joulukirkkoa voineet järjestää, Lehtinen sanoo
Yrittäjän mielestä häntä painostettiin viemään jätettä pois. Lisäksi jäterekisterissä pitää olla rekisteripäätös jätteiden kuljettamiseen. Rikosvastuu on käräjäoikeuden mukaan yrittäjällä ja hänen yhtiöllään. TeksTi: Erkki Koivisto Sääksjärven koulun laajennushanke viivästyy Lempäälän Sääksjärven koulukeskuksen laajennushanketta ei päästä käynnistämään suunnitellussa aikataulussa. TeksTi: Erkki Koivisto Lempäälän kuntaan kolme lisävirkaa Lempäälän kunnanhallitus päätti perustaa kuntaan yhdyskunnan palvelualueelle kolme uutta virkaa. Käräjäoikeuden mukaan yrittäjän toiminta jätteiden kanssa on ollut vähintään törkeän huolimatonta, koska hän on ollut tietoinen, ettei hänellä ole ollut lupaa jätteiden käsittelyyn. Yrittäjällä ei ole myöskään ollut jätteiden käsittelylle ympäristölupaa. TeksTi: Katariina Rannaste Yrittäjä toi jätteitä Hituran nikkelikaivokselta ja varastoi niitä luvatta Lempäälässä Wesslin hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi Lempääläinen Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu Tiina Wesslin (vihr.) haki eroa hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokunnan jäsenyydestä. Vammaisneuvostossa Lempäälän edustajat ovat Hannu Salonpää ja Pirjo Virtanen varajäseninä Jukka Riihenmäki ja Marja Sundström. Vanhusneuvostoon edustajat ovat Reijo Fredriksson ja Anneli Kallio varajäseninä Kirsti Isotalo ja Kristiina Niemenmaa. Hänninen valittiin hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokunnan jäseneksi Wesslinin jättämälle paikalle. Rakentamisen oli kaavailtu käynnistyvän viimeistään huhtikuussa 2023. Jätteitä oli varastoitu kiinteistölle puutteellisesti, muun muassa taivasalle muovisiin IBC-kontteihin ilman valuma-allasta. Kunta odottaa nyt asiassa markkinaoikeuden päätöstä. Käräjäoikeus katsoo, että vastaaja on menettelyllään rikkonut ympäristönsuojelulakia, jätelakia ja Lempäälän kunnan ympäristölupapäätöstä. Yrittäjä ei käräjäoikeudelle annetun vastauksen mukaan päässyt purkamaan rikastamorakennusta, koska sähköjä ei voitu katkaista vesistöalueen suojelun vuoksi. Wesslin erosi valiokunnasta, sillä hänet valittiin hyvinvointialueen tarkastuslautakuntaan ja sen varapuheenjohtajaksi. Kyse on vihreän valtuustoryhmän paikkavaihdoksesta. Hänen kierrätysbisnekseensä saamat ympäristöluvat eivät ole kattaneet jätetoimintaa. Käräjäoikeuden mukaan yrittäjä on ollut ammattimainen toimija, jonka olisi pitänyt huomioida ennakoimattomat kulut jätteiden poisviennistä. Yrittäjä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 55 000 euroa. TeksTi: Katariina Rannaste Markkinaoikeus ei myöntänyt kunnan pyytämää täytäntöönpanolupaa Ehdollista vankeutta ympäristön turmelemisesta Lempääläinen kierrätysalan yrittäjä on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ympäristön turmelemisesta. Markkinaoikeuteen valittaneen Skanska Talonrakennus Oy:n mukaan hankintapäätös perustuu virheelliseen tarjousten vertailuun, kun taas kunnan mukaan valitukselle ei ole perusteita. elokuuta 2023 alkaen. Tehtaan sisäpurkua jouduttiin odottamaan kauan ja yrittäjän mukaan häneltä loppuivat rahat. Tehtävässä toiminut Iina Hänninen (vihr.) on vuoden vaihteen myötä tullut sairaanhoitajan työnsä puolesta jääviksi tarkastuslautakunnan jäsenyyteen, sillä hän on nyt töissä hyvinvointialueella. Lempäälän ja Vesilahden aluevaltuutetut: Tiina Wesslin (vihr.), Erkki Paloniemi (kok.), Tuula Petäkoski-Hult (sd.) ja Veijo Niemi (ps.). Hän on perustellut toimintaansa muun muassa ennakoimattomilla kuluilla. Kuva: Seppo Kummala. Jätteiden omistusoikeus ja velvollisuus huolehtia niistä siirtyi kauppakirjassa lempääläisyrittäjälle. Kemikaaleja oli muun muassa betoniasemalta. Kuvasta puuttuu Jocka Träsbäck (kok.). Varsinainen kaivostoiminta Hiturassa loppui vuonna 2015, kun kanadalaisen Belvedere Mining Oy:n omistuksessa ollut kaivos ajautui konkurssiin. Lempäälän yhdyskuntalautakunta pyysi markkinaoikeudelta urakan täytäntöönpanolupaa joulukuussa samalla kun se toimitti vastineensa, mutta markkinaoikeus ei myöntänyt lupaa. Rakennustarkastusinsinöörin virka rakennusja ympäristönvalvontaan käynnistyy 1. Yrittäjän mukaan jätettä oli paljon enemmän kuin hän osasi odottaa, koska kysymyksessä oli suurikokoinen tehdas. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Mies toi kaivosjätettä, pitkälti kaivostoiminnan yhteydessä syntynyttä jäteöljyä Nivalasta Lempäälään, vaikka hänellä ei ollut oikeutta ottaa vastaan, kuljettaa tai varastoida vaarallisia jätteitä. Kaksi viroista käynnistyi jo vuodenvaihteesta: yleiskaavoittajan virka maankäytön suunnitteluun ja tonttiinsinöörin virka tonttija mittauspalveluihin. Purkutöihin tuli viivästyksiä. – Sen, joka toiminnasta vastaa, täytyy ottaa selvää ympäristöluvista, käräjäoikeus toteaa tuomiossaan. tammikuuta. Vihreä ryhmä siten vaihtoi Wesslinin ja Hännisen valiokuntapaikkoja. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Lähetä kuva tai juttuvinkki helposti WhatsAppiin 050 512 0097 vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Lempäälä nimesi edustajansa Pirhan nuorisovaltuustoon Lempäälän kunnanhallitus on vuoden ensimmäisessä kokouksessaan nimennyt Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirhan) nuorisovaltuustoon varsinaisiksi jäseniksi Eriikka Paakkalan ja Vili Paijan sekä varajäseneksi Lotta Heikkisen. Konkurssipesän edustaja oli luullut, että lempääläisyrittäjällä on luvat kunnossa. Yrittäjä on kiistänyt syyllistyneensä ympäristön turmelemiseen. Aluevaltuusto päätti asiasta maanantaina 16. Lisäksi hänet määrättiin suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu ja korvaamaan Pirkanmaan ELY-keskukselle oikeudenkäyntikuluina reilut 400 euroa. Yrittäjä osti vuonna 2019 Nivalasta Hituran nikkelikaivosalueelta teollisuuslaitoksen purkaakseen sen, sillä häntä kiinnosti siinä ollut rauta. Tässä vaiheessa ei osata arvioida, paljonko hanke tulee viivästymään. Hän päätyi tuomaan Lempäälään kymmeniä tuhansia kiloja jätettä, kuten jäteöljyä, soodaa, muottiöljyä ja betonin lisäainetta. Laajennuksen oli määrä valmistua kesällä 2024 ja käyttöönoton olla elokuun alussa 2024. Muihin Pirhan vaikuttamistoimielimiin Lempäälän kunta on nimennyt edustajansa jo aiemmin viime syyskuussa. Aikataulu viivästyy, sillä hankintapäätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen
Uudelle pysäköintitalolle kunnalla ei ole vielä osoittaa paikkaa. Manttaalitalon viereinen alue on on ollut S-marketin tonttina ja viimeksi Lempäälä-talonrakennustyömaan aikaisena varastointialueena. Lempäälän kunnanhallitus päätti 9. Kun asemakorttelin ensimmäinen kohde valmistuu, kunta luopuu 50 autopaikasta, jotka ohjataan väliaikaisesti asemakorttelin ensimmäisten asukkaiden käyttöön. Virtakampus sijaitsee Valkeakoskentien pohjoispuolella. B-osakkeina on lunastettu 160 autopaikkaa. uutiset Väliaikainen paikoitusalue toteutetaan Lempäälä-talon eteläpuolelle. Radan länsipuolella sijaitsevan asemakorttelin rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2023 aikana. Runsaan hehtaarin suuruisella kiinteistöllä sijaitsee 1980-luvun alussa rakennetut, purkukuntoiset puukäsityön opetusrakennukset. Kunta ja kiinteistön maanomistaja Tredu-Kiinteistöt Oy ovat sopineet kauppahinnaksi 640 000 euroa. Kuva: Lempäälän kunta Tukkitien rantatontille Uittorantaan kaavaillaan lämpölaitoksen siirtoa tontin, joka sijaitsee Vaihmalassa Havaslahden rannalla Tukkitiellä Hiidenvuolteen rannassa. Jotta radan länsipuolen rakentaminen voisi alkaa, rakennettavien kiinteistöjen asukkaille on järjestettävä pysäköintipaikat. Asiasta päätti Lempäälän kunnanhallitus. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . TEksTi: Erkki Koivisto Lempäälä osti vanhan käsija taideteollisuusoppilaitoksen tontin Lempäälän kunta ostaa vanhan käsija taideteollisuusoppilaitoksen Lempäälän kunnanhallitus päätti käsija taideteollisuuslaitoksen entisen puutyörakennuksen tontin ostosta maanantaina. velvoitepaikkoina pysäköintilaitoksessa. Koska Ratavarren korttelihankkeen toteutus viivästyy Lempäälän Lämmön lämpölaitoksen siirron vuoksi, on nykyistä varastointikäytössä olevaa, entistä POK:n marketaluetta mahdollista hyödyntää väliaikaiseen pysäköintiin. Siksi Lempon Parkkikiinteistöt Oy on esittänyt Lempäälän kunnalle ratkaisuksi, että yhtiö voisi rakentaa ensin väliaikaisen pysäköintialueen ratavarsikortteliin Lempäälä-talon viereen lämpölaitoksen ja Manttaalitalon väliselle alueelle. Autopaikoitus kuntakeskukseen rakennettaville kiinteistöille on tarkoitus järjestää pääosin ns. tammikuuta, että parkkitaloyhtiö voi toteuttaa Erik Ednerin torin eteläpuoliselle työmaaja varastointialueelle väliaikaisen pysäköintialueen. Nykyisessä pysäköintilaitoksessa on 301 autopaikkaa. Lempäälän kunnan sataprosenttisesti omistaman Lempon Parkkikiinteistöt Oy:n tavoitteena on rakentaa toinen pysäköintitalo palvelemaan kuntakeskustaan radan länsipuolelle rakennettavien kiinteistöjen pysäköintiä. Lempäälän keskustan asemakortteliin myöhemmin rakentuvien kiinteistöjen arvioitu autopaikkatarve on noin 120 autopaikkaa riippuen siitä, millaista asuinrakentamista kortteliin tulee. Kuva: Joonas Leskinen Lempäälään toinen parkkitalo palvelemaan radan länsipuolen kiinteistöjen käyttäjiä Ensin rakentuu väliaikainen paikoitusalue radan itäpuolelle varastointialueelle Lempäälä-talon yhteydessä olevan nykyisen pysäköintitalon kapasiteetti ei riitä enää kunnan keskusta-alueelle myöhemmin rakentuvien kiinteistöjen käyttäjien pysäköintiin. Kunnan mukaan Uittoranta-nimisen kiinteistön osto mahdollistaa lämmöntuotantoyksikön sijoittamisen alueelle palvelemaan muun muassa Valkeakoskentien toisella puolella sijaitsevaa Virta-kampusta. TEksTi: Erkki Koivisto. A-osakkeiden omistajalle Lempäälän kunnalle on varattu 148 autopaikkaa
Se taas johtuu siitä, että Ruotsilla on valtiollinen avaruusyhtiö SSC. Ja tietenkin tehdään uusi vesi-, viemäri-, sähkö-, ja kuituverkko. Koska LKAB on löytänyt uutta rautamalmia melkeinpä kunnan kaupunkikeskustan alta, siirretään koko Kiirunan kaupunki sortumavaaran takia kolme kilometriä itään. Kaupunginvaltuusto teki asiasta päätöksen vuonna 2011 ja siitä lähtien asiaa on valmisteltu. Operaatio kestää kaikkiaan 20 vuotta ja sen maksaa kaivosyhtiö. LEMENE:ssä energia tuotetaan aurinkopaneeleilla, kaasumoottoreilla ja polttokennoilla. Uuden kaupungin ensimmäinen kaupunginosa otettiin virallisesti käyttöön syksyllä 2022. Energiajärjestelmän lämpövirtoja hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös rakentamisen aikana. Mutta ei tässä vielä kaikki. Eikä tämä vielä mitään. Pääallas on 25 metriä pitkä, jossa on kuusi rataa. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . Juha Kuisma. Uimahallin sisäänkäynti sijoittuu kauppakeskuksen pohjoispäähän. Jos joku vielä muistaa, että maailmankuuluksi noussut Jukkasjärven jäähotelli sijaitsee Kiirunan kunnan alueella, on kaikki sanottu ja kateus saavuttaa kyllästymispisteen. Kiiruna on myös kansainvälinen paikka: kaivosalan harjoittelijat etsiytyvät sinne uusimman tiedon perässä. Siirto jatkuu kaupunginosa kerrallaan, kunnes se saadaan päätökseen vuonna 2035. Kiinteistö Oy Lempäälän Uimahalli on valinnut rakennushankkeen toteuttajaksi SRV:n, kunta tiedottaa. – Toimivan kauppakeskuksen alle, yli 30 metrin syvyyteen kallion sisään, tehtävä uimahalli-kylpylä kokonaisuus on suunnittelultaan ja toteutukseltaan aivan poikkeuksellinen ja se asettaa kaikille hankkeeseen osallistuville korkean vaatimustason, kertoo Laakso. Lisäksi suunnitteluratkaisuissa varaudutaan, että uimahalli voidaan liittää Reilut 17 miljoonaa euroa maksavan uimahallin avajaisia päästään tällä tietoa viettämään vuonna 2024. Alun perin avolouhoksena aloittanut kaivos on tuolloin kaivautunut 2 000 metrin syvyyteen. uutiset Kolumni Uimahalli-kylpylän rakentajaksi on valittu SRV Uimahalli osaksi LEMENE-energiajärjestelmää Lempäälään Ideaparkin alle noin 30 metrin syvyyteen rakennettavan uimahalli-kylpylän rakentaja on valittu. Tämänkin löydön on tehnyt kaivosyhtiö LKAB. • Avajaisia juhlitaan tämänhetkisen aikataulun mukaan kesällä 2024. Neljä päivää tästä uutisesta GTK kertoi, että Soklissa on tuhatkertainen määrä harvinaisia maametalleja. Bisneksestä tulee valtavaa: kun maapalloa kiertää nyt noin 5 000 satelliittia, ammutaan lähivuosina taivaalle 10 000 satelliittia. • Operaattoriksi on valittu Kuohun Uimavalvonta Oy. Rakennustöiden on määrä valmistua heinäkuussa 2024. Uuteen Kiirunaan rakennetaan muun muassa uusi kaupungintalo, kirkko, sairaala, uimahalli ja urheiluhalli. Rakentamisen ratkaisuissa tähdätään mahdollisimman pieneen energiankulutukseen. Sen maksaa kaivosyhtiö LKAB. Ruotsalaiset ovat todellakin hannuhanhia. Operaatio tuli tarpeelliseksi ja järkeväksi kun Luossavaarasta löytyi uusi malmio, joka riittää ainakin vuoteen 2060 asti. 2023 käyttöön Kiirunassa sijaitsevan eurooppalaisten satelliittien laukaisukeskuksen. Rakentajan näkökulmasta kyseessä on ainutlaatuinen hanke. Uimahalliin tavoitellaan 200 000–250 000 kävijää vuodessa. Mikä olisi se juttu, jonka keksiminen veisi Lempäälän samankaltaiselle kehitysuralle. Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. • Hinta-arvio on runsaat 17 miljoonaa euroa. Ruotsi ja EU vihkivät 14.1. – Maan alle rakentaminen tuo hankkeeseen omat haasteensa esimerkiksi olosuhteiden ja turvallisuuden näkökulmasta, toteaa SRV:n Alueyksiköiden johtaja Henri Sulankivi. Uimahalliyhtiön toimitusjohtaja Lari Laakso on luottavainen hankkeen toteuttamiseen SRV:n kanssa. Osa taloista on nostettu ja nostetaan teräspalkeille ja siirretään laveteilla uuteen paikkaan. Havainnekuva: Arktes Oy LEMPÄÄLÄN UIMAHALLI • Uimahalli-kylpylä toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeena. – Uimahalli-kylpylästä tulee koko perheen rentoutumiseen ja kuntoilijoiden tarpeisiin suunniteltu elämyksellinen kohde, joka palvelee käyttäjiä myös muualta Suomesta, kertoo uimahalliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jocka Träskbäck. • Valtio myönsi hankkeelle miljoonan euron avustuksen. Kunnan suurin yritys on kaivosyhtiö LKAB, joka työllistää suoraan ja epäsuorasti lähes 5 000 henkeä. Luolastossa on tehty lokakuusta asti lisälouhintoja, mutta varsinaiset uimahalli-kylpylän rakennustyöt aloitetaan maaliskuussa. myös sähkön osalta LEMENE-energiayhteisöön, mikäli lainsäädäntö mahdollistaa tulevaisuudessa energiayhteisöt. Valmistuttuaan uimahalli liitetään Lempäälän kuntakonserniin kuuluvan Lempäälän Energia Oy:n LEMENEenergiajärjestelmään kaukolämmön osalta. Kunta on Lempäälän kokoinen (runsaat 23 000 asukasta), ja ruotsin kielen ohella seudulla puhutaan saamea ja suomea. Lipunmyynnin yhteyteen valmistuu kahvila ja aulatilat. Lisäksi halliin rakennetaan monitoimiallas ja kahluuallas sekä erilliset altaat vesijuoksuun ja uimaopetukseen, poreja hieronta-allas, kylmäallas ja saunat. Äskettäin tammikuussa 2023 uutisoitiin, että Kiirunasta on löytynyt maailman suurin harvinaisten maametallien esiintymä. TEKSTI: Katariina Rannaste. Se on niin suuri, että sen avulla Eurooppa tulee riippumattomaksi Kiinan tuonnista. Kiirunassa on muuten toiminut avaruuskeskus jo 1960-luvulta. Kaupungin siirron hinta on 40 miljardia kruunua. Tiloihin tulee myös vesiliukumäki. Kaikki liikekeskuksen liikkeet muuttavat yhtä aikaa, jotta mikään yritys ei jää yksin syrjäytymään vanhaan tai uuteen kaupunkikeskustaan. Niitä käytetään muun muassa ilmakehän mittauksiin, maanpinnan ekologiseen analyysiin, turvallisuuspoliittisesti vaikkapa Venäjän armeijan liikkeiden seuraamiseen. Purettavia ja uudelleen rakennettavia asuntoja on huikeat 2 500 kappaletta. Uimahalli-kylpylän pinta-ala on noin 5 700 bruttoneliömetriä. Uutisia Kiirunan kaupungista Kiiruna on kunta Ruotsin Norrlannissa, keskellä Jällivaaran, Kilpisjärven ja Muonion muodostamaa kolmiota. Maametalleja tarvitaan esimerkiksi sähkölaitteissa, tietokoneissa ja elektroniikassa, akuissa sekä äänentoistossa. Osa puretaan ja tilalle rakennetaan uusia taloja
040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Sarjoitukset . Avaimet . Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Kaikki rodut . 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi VARAA MAKSUTON KARTOITUS: 050 0410799 AVAIMET KÄTEEN RAHOITUS ASENNUS KOHTI LOISTAVAA KOTIA! powerofsun.fi www.silverrent.fi info@silverrent.fi Vesalantie 9, 33960 Pirkkala 040 196 6845 • 1+8 hlö pikkubussit • kuorma-autot SilverRent vuokraa: 1 x 30 mm 14 € Kauneusja Jalkahoitola Satu Äikäs Tampereentie 22, Lempäälä 050 4650 109 tassukkain@ gmail.com KODIKAS JA LÄMMINHENKINEN TILA LEMPÄÄLÄN NURMELLA • Koirille peruskoulutus, ongelmakoiraneuvonta, tukikoirakoulutus, kurssit • Ihmisille suomalainen jäsenkorjaus Pirkkalantie 558, 37500 Lempäälä 040 589 7592 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut Eläin-ja terveyspalvelut PALVELUN PAIKAT NYT MYÖS NETISSÄ! WWW.LVS.FI/PALVELUHAKEMISTO lvs.fi ja LVS sovelluksessa juttuja lukee joka viikko noin 11.000 uniikkia ihmistä! 2 x 30 mm 25 € Autohuollot ja -varaosat Betonit 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. KODINKONEHUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. p. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. AUTOT JA LIIKENNE . 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. TERVEYS JA HYVINVOINTI . Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 25 € + alv 24% /vko PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! 1 x 30 mm 14 € paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi PALVELUN PAIKAT Autovuokraamo . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Lukitusja turvapalvelut Kiinteistövälitys . Ilmainen puhelinneuvonta. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kauneuspalvelut . 8-16.30, p. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin2 x 30 mm 25 € Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 045 7834 3867 Pääasioista ei kannata tinkiä Oman kylän palvelua! 2 x 30 mm 25 € KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 045 215 2135 Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh
kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 045 215 2135 Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kauneuspalvelut . 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Avaimet . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Lukitusja turvapalvelut Kiinteistövälitys . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . p. Kaikki rodut . 045 7834 3867 Pääasioista ei kannata tinkiä Oman kylän palvelua! 2 x 30 mm 25 € KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Sarjoitukset . 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 8-16.30, p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. KODINKONEHUOLTO. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi VARAA MAKSUTON KARTOITUS: 050 0410799 AVAIMET KÄTEEN RAHOITUS ASENNUS KOHTI LOISTAVAA KOTIA! powerofsun.fi www.silverrent.fi info@silverrent.fi Vesalantie 9, 33960 Pirkkala 040 196 6845 • 1+8 hlö pikkubussit • kuorma-autot SilverRent vuokraa: 1 x 30 mm 14 € Kauneusja Jalkahoitola Satu Äikäs Tampereentie 22, Lempäälä 050 4650 109 tassukkain@ gmail.com KODIKAS JA LÄMMINHENKINEN TILA LEMPÄÄLÄN NURMELLA • Koirille peruskoulutus, ongelmakoiraneuvonta, tukikoirakoulutus, kurssit • Ihmisille suomalainen jäsenkorjaus Pirkkalantie 558, 37500 Lempäälä 040 589 7592 1 x 30 mm 14 € Kauneuspalvelut Eläin-ja terveyspalvelut PALVELUN PAIKAT NYT MYÖS NETISSÄ! WWW.LVS.FI/PALVELUHAKEMISTO lvs.fi ja LVS sovelluksessa juttuja lukee joka viikko noin 11.000 uniikkia ihmistä! 2 x 30 mm 25 € Autohuollot ja -varaosat Betonit 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. p. 25 € + alv 24% /vko PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! 1 x 30 mm 14 € paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin2 x 30 mm 25 € Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi PALVELUN PAIKAT Autovuokraamo . AUTOT JA LIIKENNE . PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. TERVEYS JA HYVINVOINTI
Työkykyisten sosiaaliturvan vastikkeellisuutta tulee lisätä sekä ansiosidonnaista lyhentää ja porrastaa. Hyvinvoinnin tukemisella eli ennaltaehkäisyllä taklaamme tulevaisuuden terveydenhuollon mustia pilviä pois saadessamme hyvinvoivia ihmisiä, jotka kuormittavat terveydenhuoltoa entistä vähemmän. Työnteko vähentää tehokkaasti syrjäytymistä, koska se saa ihmisen tuntemaan itsensä aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa ja työyhteisö tuo ympärille sosiaalisen verkoston. Aito kanssakäyminen ihmisten kanssa uhkaa jäädä päivittäin tervehdysten tasolle nuoren käpertyessä sohvalle älypuhelimen kanssa tai tietokoneelle huoneeseensa. Ohjatun harrastamisen tukemisella saamme suorien terveyshyötyjen lisäksi uskoakseni lasten ja nuorten sosiaalisia taitoa kehittymään ja tätä kautta kuin itsestään arjen sekä opiskelunkin helpottumaan. Kannustinloukkujen kuvitellaan usein olevan vain työttömien ongelma. Erkki Paloniemi Kirjoittaja on aluevaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen. Kansalaisille ja palkansaajille harmillisia yksittäisiä virheitä esiintyi, mutta kerrotun mukaan yleiskuva suuresta hallinnollisesta siirtymästä oli pääosin onnistunut. Liikunnan vankkumattomana kannattajana kysyn, mitä uutta asiantilan parantammiseksi voidaan Suomessa ja etenkin Pirkanmaalla tehdä, mahdollisesti hyvinvointialueen puitteissa. Liikkumattomuudesta aiheutuu valtava kuluerä, johon voimme yhteiskuntana, hyvinvointialueena ja mikä keskeisintä yksilöinä vaikuttaa. Tarvitaan uusia avauksia, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata ilman että talous romahtaa. Tulen ajamaan tätä asiaa eteenpäin niin kunta-, maakuntakuin hyvinvointialueen valtuustoja hallitustyön lisäksi oman puolueeni eduskuntaryhmän kautta ja toivottavasti kevään eduskuntavaalien jälkeen itse suoraan eduskunnasta käsin. Sosiaaliturvan tulisi olla kuin työelämään palauttava trampoliini, ei kuten pehmeä löhösohva. Samalla pohdimme, kuinka suuri osa nettopalkasta kuluu lasten harrastuksiin. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, sillä korkeakoulutettujen Akavan taannoisen kyselyn mukaan 34 prosenttia sen jäsenistä jättää lisätyöt ottamatta. Liikunnalla on suuri merkitys kansanterveydelle ja kansantaloudelle. Pirkanmaa olisi Suomessa oivallinen koekenttä liikkumattomuuden vähentämisessä. Jocka Träskbäck kunnanvaltuutettu (kok.) yrittäjä Verovähennysoikeus lasten ja nuorten harrastusten maksuista huoltajille Keskituloisena perheen isänä, jonka lapset harrastavat ohjattua, maksullista liikuntaa, sain ajatuksen maksujen verovähennysoikeudesta, joko osittaisesta tai kokonaisesta. päivähoitomaksuista, eivätkä esimerkiksi hyvin toimivat vähävaraisille perheille suunnatut lasten harrastusten tuet koske keskituloisia. Syynä on erityisesti tuloverotuksen progressio, joka vähentää lisätöistä käteen jäävää palkkaa. Aluevaltuuston kokouksessa olimme käsitelleet talouden sekä työvoiman saatavuuden haasteita, ja ennaltaehkäisevät toimet nousivat yhtenä tärkeänä aiheena esille. Kiitos Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelevalle henkilökunnalle, joka motivoituneesti puursi siirtymän eteen. Paljon on tehtykin ja esimerkiksi Tampereen kaupunkisudulla on käynnissä SeutuLiike-ohjelma, jonka tavoitteena on lisätä liikkumista ja vähentää paikallaanoloa. Työssäni toisen asteen opettajana olen nähnyt vuosien aikana älylaitteiden ja tietokoneiden ottaneen entistä vahvemman roolin nuorten arjesta. Ajatus kehittyi jäähallin kahviossa pojan treenien loppumista odotellessa samanpäiväisen hyvinvointialueen valtuustonkokouksen jälkimainingeissa. Keskituloinen maksaa usein ainakin suhteessa kovimman mukaan mm. Samalla hukataan arvokkaita resursseja ja osaamista. Progressio on osasyy myös siihen, että tuhannet verovaroin koulutetut suomalaiset huippuosaajat ovat jo muuttaneet ulkomaille. Työelämä tarvitsee kiireesti korjaussarjan, koska nykymenoon suomalaisella yhteiskunnalla ei ole yksinkertaisesti enää varaa. Mielenterveyden ongelmat ja niiden hoitovelka sekä esimerkiksi diabetes ovat merkittävässä roolissa hyvinvointialueiden ja terveydenhuollon tulevaisuuden haasteista puhuttaessa. Vuodenvaihde ja ensimmäinen palkanmaksu noin 16 000 työntekijälle onnistuivat pelättyä paremmin. Tässä on laaja yhteistyön paikka; hyvinvointialue, kunnat, Tampereen yliopisto, UKK-instituutti ja muut alueen tutkimuslaitokset ja opinahjot, urheiluseurat ja alan järjestöt, terveyssektorin toimijat, yksittäiset kansalaiset ym. Kustannusvaikutuksen uskon jo lähitulevaisuudessa olevan positiivinen. Verovähennysoikeus lasten harrastusmaksuista toimisi varsin yhdenvertaisena tapana tukea lasten ja nuorten ohjattuja harrastuksia, joilla on kiistaton positiivinen vaikutus niin psyykkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin. Veli-Matti Ahtiainen, Pirkkala Pirkanmaan Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Liikkumattomuus suurennuslasin alle Hyvinvointialueiden toiminnot käynnistyivät 1.1.2023. Maallikon tuntumani on, että puheeksi se osin jääkin. Samalla erityisesti pieniä ja pk-yrityksiä tulee kannustaa työllistämiseen. Se että emme puhu nuortemme kanssa, näkyy päivä päivältä enemmän esimerkiksi opettajan arjessa, puheen ymmärtämisen ja jopa tuottamisen vaikeutena ja erinäisinä diagnooseina. Samaan aikaan elämisen kulujen noustessa rajusti, nousi toisen kiekkoisän kanssa pohdiskeluun, miten käy esimerkiksi jäähallin jäävuorojen hinnan ja tätä kautta kausimaksujen määrän tulevilla energiahinnoilla. Liikkumattomuuteen puuttuminen tulee olla yksi Pirkanmaan maakunnan panostamisen keihäänkärjistä. Hyvinvointialueiden talouden raamit ovat jo aloitusvaiheessa tiukat eikä tulevaisuus näytä valtion velkaantumisen ja väestön vanhenemisen myötä helpottavan, päinvastoin. En osaa sanoa, kuinka hyvin tämä ja muut ohjelmat ovat tavoittaneet alueen asukkaat. Liikkumattomuuden taklaaminen on ennaltaehkäisevä toimi, johon panostaminen näkyy terveempinä ihmisinä ja pienempinä kustannuksina. Tällaiset kannustinloukut ovat uhka nykyisen hyvinvointivaltion tulevaisuudelle. Yksi tällainen tikun nokkaan nostettava asiakokonaisuus on ihmisten liikkumattomuus. Ihmisiähän ei voi pakottaa liikkumaan mutta paljon on tehtävissä, kun eri sektoreiden huippuosaajat yhdistävät voimavaransa. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Lukijan mielipide Kirjoituksesi Lukijan mielipide -palstalle voit jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi tai postitse: Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Aluevaltuutetun kuulumiset Työstä tehtävä taas kannattavaa Suomalaiset yritykset kärsivät parhaillaan vakavasta työvoimapulasta, vaikka samaan aikaan satoja tuhansia työkykyisiä on työttömänä. Koulutusta tulisi mielestäni arvioida yhteiskunnan investointina, jonka sijoitetun pääoman tuottoa tuloveron progressio nyt pienentää. Työstä täytyy tehdä taas taloudellisesti houkuttelevaa. Näinhän se on. Ongelma tiedostetaan ja siitä paljon puhutaan. Siksi tuloverotusta tulee keventää ja progressiota loiventaa merkittävästi. Opintotuen tuloraja tulee poistaa, jotta yhä useampi opiskelija omaksuisi työnteon kulttuurin ja voisi vaikuttaa omaan elintasoonsa nykyistä paremmin. Liikunnan terveysvaikutuksiin erikoistuneen Tampereen UKK-instituutin laskelmien mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa yli kolmen miljardin euron vuotuiset kustannukset, josta Pirkanmaan osuus on noin 10 prosenttia. Työstä käteen jäävä ansiotulo verrattuna tukirahoilla elämiseen on usein liian pieni verrattuna menetettyyn vapaa-aikaan. Suomalaisten liikkumattomuus lyhentää työuria ja vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa, muistuttaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari. Kuitenkin ne kertovat, että liikkumattomuuden ongelmakenttä on vahvasti tiedostettu. Työn vastaanottamisen pitäisi olla aina kannattavaa, mutta nyt näin ei ole. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja se mahdollistaa myös yhteiskunnan hyvinvoinnin. Malli voisi olla kotitalousvähennyksen kaltainen sisältäen mahdollisesti vähennyksen maksimimäärän ja kohdentuen liikunnan lisäksi kaikkeen ohjattuun harrastustoimintaan kuten kulttuuriin ja musiikkiin. Ongelma on poliitikoiden rakentama, joten heidän tulee se myös korjata. Liikkumisen lisääminen on kaikkien etu
Lähestyvistä vaaleista huolimatta pitää muistaa kunnioittaa erilaisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Mitä kovempi ääni kuuluu, sitä kovempi ohjastaja on, kyllä. Mukava lämmin sisätila mahdollistaa ympärivuotisen liikkumisen. L-VS). Olenko ainoa taajamaasukas, jota nämä kovaääniset ja herkällä kaasukädellä ohjastetut kulkuneuvot häiritsevät. Voidaanko tähän liikennekäyttäytymiseen puuttua. Tämä on vähän outoa, koska koko kristinuskon sanoma lähtee siitä, että ihminen on keskiössä. Kokouksessa esitin toivomusluonteisena ehdotuksena eli pontena, että jatkossa viranhaltijat kirjaisivat päätöksenteossa hallintosäännön toimivaltaan viitatessaan pykälien tarkan momenttikohdan. Siilille on kohtalokasta, kun pakkasjaksojen väleissä sää lämpenee ja sataa vettä. Lain ja säädösten asettamat mahdolliset rajoitteet on hyvä tuntea. Työn kohde on kuitenkin aina löytää toinen ihminen ja saada keskusteluyhteys. Jani Saikkonen eduskuntavaaliehdokas (ps.) Lempäälän Perussuomalaisten puheenjohtaja. Uutta pesäpaikkaa ei hangesta löydy eikä myöskään ravintoa ja energiavarastot loppuvat nopeasti. Onko esimerkiksi mönkijöillä aluerajauksia, missä voi liikkua. Eläisimme kovin tylsässä maailmassa, jos kaikki olisimme samanlaisia ja ajattelisimme kaiken samalla tavalla. Kun kuuntelet toistenkin mielipiteet, vaikka ne olisivat erilaisia omiesi kanssa, voit sen lisäksi, että saat toisen näkökannan ja laajemman kuvan asiasta, tulla itsekin kuulluksi ja ymmärretyksi paremmin. Piikki toivoi oikeaa lähestymistapaa ihmisiin ja selkokieltä opetuksessa. Normaalin elämisen ääniä tulee sietää, kyllä. Perusteluina esitin, että se lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja helpottaisi ymmärtämistä. Kuva: Sari Jouhtinen Kiitokset Lempäälän johtaville viranhaltijoille Lempäälän kunnan valtuusto käsitteli hallintosäännön päivittämisen 26.10.2022. Monesti kasvottomassa sosiaalisessa mediassa on paljon helpompi sanoa ikäviä asioita kanssaihmisille, joita ei kasvotusten tulisi mitenkään sanottua. Kannatta pitää mielessä, että ihmisinä olemme erilaisia, toinen osaa eri asiat kuin toinen. Nykyään varsinkin sosiaalisen median alustoilla peli on raakaa ja kärkeviä, jopa loukkaavia kommentteja esitetään varsin kevein perustein jatkuvasti. Keskustelu tarvitsee opetusta uskosta ja näin asiat selvennetään. Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ovat kuitenkin rikkaus. Sari Jouhtinen Hakkarista löytyi lumesta siilin piikkinahka. Onko desibelirajoituksia taajamaan öiseen aikaan. Kirkon ikuinen kysymys on karttaa joutavanpäiväisiä vaatimuksia ja keskusteluja. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja varsinkin näin vaalien lähestyessä kärkevät kommentit ja toisten mielipiteiden arvosteleminen monesti lisääntyvät ja muuttuvat rankemmaksi päivä päivältä. Kiitän kunnanjohtajaa ja luottamushenkilöorganisaation päätöksentekoon osallistuvia viranhaltijoita nopeasta reagoinnista ja valmistelutyön käytäntöjen muuttamisesta. Siilin voi kietoa vaikka kaulahuiviin ja kotona sen voi laittaa esimerkiksi pahvilaatikkoon. Vaikka uusi suoja löytyisi ja siili vaipuu uuteen horrokseen, on energiaa kulunut liikaa hukkaan eikä siili selviydy kevääseen. Nyt ensimmäiset vuoden 2023 julkaistut esityslistat Lempäälän kunnanhallituksen ja kasvatusja opetuslautakunnan kokousten asiakohdista sisältävät toimivaltaan viitatessaan myös hallintosäännön pykälien momentit. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Lukijan mielipide Siili voi tarvita apuasi talvellakin Hakkarin vesitornin pulkkamäestä lauantai-iltana 7. Antti Kiiveri kunnanvaltuutettu (ps.) Kirkon opetus ei muodostu ihmisten mielipiteistä Oli sydäntä lämmittävää lukea, että joku oli kiinnostunut kirkosta, sen tilasta ja mahdollisista ongelmista (Piikki 11.1. Kirjoittaja tuo esiin, että jos talvella tai kevättalvella löydät siilin, se tarvitsee apuasi. Kunnanvaltuutetut eivät kannattaneet tätä esitystä, mutta sen sijaan kunnanjohtaja Heidi Rämö noteerasi esitykseni puheenvuorossaan ja lupasi ottaa asian viranhaltijoiden kanssa keskusteluun. Tärkeintä olisi osata nähdä oleelliset aikakauden esille nostamat asiat. Etelästä taajamaan nouseva loiva mäki on mitä parhain harjoittelualusta nuorille kuljettajille. Itse olen kokenut tässä vastavuoroisuutta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Teinit ovat teinejä, kyllä. Niiden pohjalta voi koettaa vaikuttaa siihen, mihin voi. Juuri tätä yritämme me sananjulistajatkin tavoitella. Toivon viranomaisten: kunnan, poliisin ja muiden asiaa koskevien tahojen ottavan kantaa asiaan. Sitten soitellaan apua ja neuvoja eläinsuojeluyhdistyksestä, minne siilin voisi viedä toipumaan ja odottamaan kevättä. Keskuuteemme Lempäälän taajamaan näyttävät vakiintuneen viritetyt mopot ja erilaiset mönkijät: lämpimällä kopilla varustetut tai ilman. Pidetään kaikki omalta osaltamme huolta sananvapauden kunnioittamisesta, mutta muistetaan samalla myös vastuu sanomisistamme. Mirja Miettinen Liikennemelu: Onko mönkijöille ja mopoille mitään rajoituksia. Jos talvella tai kevättalvella löydät siilin, se tarvitsee apuasi ja se pitäisi ottaa mukaan. Silloin sen pesä kastuu ja märkä siili herää horroksesta ja lähtee etsimään uutta pesää. Piikki toivoi kirkon ja seurakunnan ottavan toiminnassaan huomioon yksityisen ihmisen, jos oikein ymmärsin lukemani. Käytäntö on ollut, että ilmaistaan vain pelkkä pykälä. Iloitaan keväällä yhdestäkin talven yli selvinneestä siilistä ja toivotaan sille turvallista ja onnellista kesää. tammikuuta kaivetusta jäisestä lumimöykystä tuli sulattelemalla esiin siilin piikkinahka. Asiat opetetaan ja sitten siitä keskustellaan. Joku peto oli siiliparan syönyt ja nahka on kulkeutunut rinteeseen. Vielä parempi, jos ongelmiin osattaisiin löytää vastauksia ja pohtia niitä rauhallisesti toinen toistaan kunnioittaen ja uskon säilyttäen. Tosin pakinassa tuli esiin tarkennusta vaativia näkökulmia. Kristinuskon sanoma on aikakaudesta toiseen Jumalan ilmoitus, hänen kunniansa ja syntien anteeksiantaminen. Loppujenko tulee sopeutua ja olla leimautumatta häiriintyneeksi, ääniherkäksi henkilöksi. Mitä myöhempään ja kovaäänisemmin, sen vaikuttavampaa. Kanssaihmisten tai heidän mielipiteidensä loukkaaminen ei ole vapaan sanan tarkoitus. Nämä äänet häiritseviksi kokeva Sananvapaus on tärkeä perusoikeus Sananvapaus on perusoikeus, mutta se tuo mukanaan myös vastuuta. Luonnonsuojelulaki velvoittaa auttamaan apua tarvitsevaa luonnonvaraista eläintä. Samoin Makasiinikadun asemalle vievä mutka on aivan oivallinen. Näin toimiessamme pääsemme paremmin sovussa yhdessä eteenpäin ja rakennamme suvaitsevaisempaa tulevaisuutta. Mitä yleisellä tasolla taajamien järjestyssäännöissä tai laissa asiasta mainitaan tai rajataan. On hyvä sisäistää, ettei kirkon opetus muodostu ihmisten mielipiteistä (niin tärkeitä kuin ne ovatkin). Ei kait pelkän keskustelun korostamisen taustalla ollut opetusviran vähättelyä
Pienokainen on saanut vanhemmiltaan lempinimen ”Utu”. Oli jännittävää, kun hän lopulta syntyi, Laura-äiti kertoo. Mikael, 5, odottaa jo kovin saavansa pikkuveljestään leikkikaveria. – Pikkuveli oli odotusaikana paljon Mikaelin puheissa. VASTUULLISTA ISÄNNÖINTIÄ JO 30 VUODEN AJAN Asiakas sydämessä P ISÄNNÖINTITOIMISTO ASUNTONOKIA OY • Pirkkalaistori 1, 2 krs. Lempäälään perhe muutti, kun he löysivät mieluisan omakotitalon Hauralasta. Siihen menee kuitenkin vielä tovi, sillä pikkuveljellä on toistaiseksi ikää noin kaksi viikkoa. TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Joonas Leskinen Painoa uudella tulokkaalla oli syntyessään 3 666 grammaa ja pituutta 51 senttimetriä. Jos pikkumiehellä on nälkä, hän ilmaisee sen, mutta ei muuten hätiköi, vanhemmat kuvaavat. Heille syntyi vauva 1. – Hän on ollut tosi hyvä isoveli ja auttanut esimerkiksi vaipanja vaatteidenvaihdossa, Laura Helleniemi kuvaa. Pienokaisen päivät ovat sujuneet rauhallisesti nukkuen ja syöden, vain muutamia kertoja yössä heräten. Laura Helleniemi ja Otto Soininen muuttivat Lempäälään viime elokuussa Tampereelta. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja kunta muistavat perinteisesti vuoden ensimmäisiä vauvoja.. Mikaelilla on ollut kotipihassa tilaa touhuta ja ajaa polkuautollaan sekä pienellä sähkömopollaan. Sunnuntaina aamukahdeksalta syntynyt poika on ensimmäinen tänä vuonna Lempäälään syntynyt vauva. Pienokainen oli odotettu lisä perheeseen, eikä vähiten isoveljen mielestä. Hän iloitsee, kuinka hyvin Mikael on ottanut vauvan vastaan. He ovat palanneet kotikulmilleen, sillä luokanopettajana Valkeakoskella työskennellyt Helleniemi on asunut lapsena Lempäälässä ja psykiatrina Lempäälän psykiatrian yksikössä toimiva Soininen on syntyisin Vesilahdesta. 37100 Nokia • www.asuntonokia.fi • 044 4240 000 ”Utu” on vuoden ensimmäinen lempääläinen Laura Helleniemi ja Otto Soininen saivat parhaan mahdollisen aloituksen uuteen vuoteen. Oikeaakin nimeä pienokaiselle on mietitty, mutta sitä he eivät tohdi kertoa ennen helmikuun lopulla pidettäviä nimiäisiä. Vuoden ensimmäinen uusi lempääläinen syntyi Laura Helleniemen ja Otto Soinisen perheeseen. Vauhdikkaita tilanteita voi siis tulevaisuudessa olla tiedossa. OLEMME TEHNEET NIITÄ PÄIVITTÄIN JO YLI 25 VUOTTA. – Vetäisin häntä pulkalla, joka on polkupyörän perässä, hän esittää. Isoveli Mikael on ottanut tulokkaan hyvin vastaan. Mikael kuitenkin oli liki kuusi vuotta perheen ainoa lapsi. tammikuuta. – Poika on verrattain rauhallinen isoveljeen verrattuna. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 KODIN LAKIASIOIHIN LIITTYVÄT KIMURANTIT PAPERITYÖT EIVÄT MEITÄ PELOTA. Ensimmäisinä viikkoina kotona perhe on totutellut yhteiseen olemiseen. Jos Mikaelilta kysytään, pikkuveli olisi nimeltään Rölli. Suunnitelmia hänellä on jo pikkuveljenkin varalle
Jos radikaalisti sanotaan, hankkeiden työryhmissä saattaa istua ihmisiä, jotka eivät edes ehdi nähdä hankkeiden toteutumista. – Lempäälän nuorisovaltuustossa tuli esille, että heitä kyllä kutsutaan puhumaan asioista, mutta tilaisuudet voivat usein olla koulupäivän aikaan. Akseli Tiensuun ja Juho Tiikon kurssityön yhtenä tarkoituksena oli aktivoida nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen nimenomaan ympäristötekojen näkökulmasta. Suuri osa nuorista ei tiennyt tiehankkeesta etukäteen mitään tai tiesi siitä vain hyvin vähän. Lempäälän 28 nuoresta 11 puolusti ja 14 vastusti hanketta. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . Tiensuu kertoo kiinnostuneensa Puskiaisten tiehankkeesta siksi, että se on kenties eniten palstatilaa paikallismedioissa saanut hanke hänen elinaikanaan. Työpari Juho Tiikko puolestaan on varttunut Tampereella ja Salossa. Lopuksi aiheesta keskusteltiin vapaasti. – Olen myös itse retkeillyt Puskiaisten alueella jonkin verran. Tapaamisten aluksi Tiensuu ja Tiikko esittelivät hankkeen nuorille, Tiensuun mukaan mahdollisimman objektiivisesti. Kuva: Akseli Tiensuu Puskiaisten oikaisu kirvoitti hyvää keskustelua Akseli Tiensuu (vas.) ja Juho Tiikko kysyivät nuorilta mielipiteitä Puskiaisten oikaisusta. Näin voi päätellä Tampereen yliopiston opiskelijoiden tekemistä haastatteluista Pirkkalassa ja Lempäälässä. Pirkkalan nuorten neuvoston yhdeksästä osallistujasta viisi äänesti tiehankkeen puolesta ja neljä vastaan. Haastattelut toteutettiin niin sanotulla kuuden hatun metodilla, jossa pohdittiin vuoron perään eri puolia aiheesta, kuten mitä vaaroja tai ansioita nuoret hankkeessa näkivät. Kuva: Iris Kuuskoski TeksTi: Sanni Harmanen Nuoria kannattaisi kuulla enemmän isoissa päätöksissä Jos Puskiaisten tiehanke jakaa aikuisten mielipiteitä, sitä se tekee myös nuorison keskuudessa. Saimme tällä metodilla kattavan aineiston siitä huolimatta, että alkuun osa nuorista oli epävarmoja mielipiteistään, Tiensuu sanoo. Niukka enemmistö kääntyi hanketta vastaan. He pyysivät ryhmähaastatteluihin Pirkkalan nuorten neuvoston ja Lempäälän nuorisovaltuuston jäseniä. – Siinä saatiin tosi hyvääkin keskustelua yksityisautoilun kannattajien ja luontoarvojen puolustajien välille. Mutta nuorista osa oli selvästi huolissaan hankkeen vaikutuksista esimerkiksi luonnon monimuotoisuudelle, Tiensuu kertoo. Eli osallistumismahdollisuudet on välillä koettu näennäisiksi. Nuoret sen sijaan näkevät niiden tulokset varmasti, Tiensuu sanoo. – Kritiikki hanketta kohtaan painottuu aineistossa äärimmäisen paljon. Lisäksi he vierailivat Lempäälän lukion yhteiskuntaopin Megatrendit-kurssin oppitunnilla keskustelemassa lukiolaisten kanssa. Toki esimerkkejä oli toiseenkin suuntaan: esimerkiksi bussilinja Sääksjärveltä Hervantaan saatiin aikaan nuorisovaltuuston avulla, Tiensuu kertoo. Lempäälässä peruskoulunsa käynyt Tiensuu asuu nykyään Tampereen Hatanpäällä ja viimeistelee graduaan. Kuntaja aluejohtamisen maisteriopiskelijat Akseli Tiensuu ja Juho Tiikko selvittivät nuorten näkemyksiä Pirkkalan ja Lempäälän välille suunnitellusta moottoritien oikaisusta ja 2-kehätiestä osana nuorisotyön kurssia. Toki kritiikkiä on usein helpompi antaa kuin kehuja, joten voi miettiä, vaikuttaako sekin tuloksiin. Lempäälässä nuoret myös kommentoivat nykyisiä vaikutusmahdollisuuksiaan. – Nuoret ovat niitä, jotka elävät tiehankkeiden kanssa kaikista pisimpään. Miksi päättäjien olisi hyvä kuunnella nuoria. Tunnista puoleentoista tuntiin kestäneiden tapaamisten päätteeksi ryhmät äänestivät: pitäisikö moottoritien oikaisu ja 2-kehätie rakentaa vai ei. Iältään he olivat 16-19-vuotiaita. – Oli myös niitä nuoria, jotka kannattivat tiehanketta paljonkin, juuri tästä yksityisautoilun ja matka-aikojen lyhentymisen näkökulmasta. ajankohtaista Pirkkalan nuorten neuvoston edustajat äänestivät ryhmähaastattelun päätteeksi, pitäisikö uusi moottoritie toteuttaa vai ei. – Mielestäni tuloksemme osoittavat, että nuoret osaavat käsitellä monisyisiä asioita, joihin ei välttämättä ole kyllä-ei-vastausta, ja keskustella niistä kriittisesti. 37 nuoresta 18 vastusti teiden rakentamista, 16 kannatti sitä ja kolme ei osannut tai halunnut sanoa kantaansa. Viime vuonna löysin sieltä mustatorvisieniä.. Tiukassa äänestyksessä tien kannattajat pääsivät voitolle. Yhteensä haastatteluihin osallistui 37 nuorta. Akseli Tiensuu toteaa, että nuoret kokivat jonkin verran enemmän huolta ympäristöstä kuin iloa liikenteen sujuvoitumisesta, jos uusi tie rakennettaisiin
Sovelluksessa toimivat samat digitunnukset kuin lvs.fi:ssä. ° Omat tunnukset koko perheelle Voit jakaa tilauksesi perheenjäsenillesi ilmaiseksi, jolloin hekin pääsevät lukemaan. Tunnukset saat osoitteesta lvs.fi/tunnukset. Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Jos tahdot vaihtaa tilauksesi digiin (75 € / vuosi), tee tilausmuutos osoitteessa lvs.fi/tilausmuutos ° Edullisin tilausvaihtoehto Jatkuva täystilaus on edullisin tilausvaihtoehto, jos tahdot lukea lehteä sekä printtinä että diginä. Muista kirjautua sisään! ° Paperilehti kotiin kannettuna Joka viikko saat kotiisi kiintoisan, journalistien ammattitaidolla kootun lukupaketin. Täystilaajan etuhinta: paikallislehti VAIN 0,33. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 lvs.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutissovellus (iOS, Android) Täystilaajana saat aina enemmän! Monta syytä olla täystilaaja: Lempäälän-Vesilahden Sanomien täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. Omilla digi tunnuksillaan jokainen perheenjäsen voi ottaa käyttöön Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutis sovelluksen ja seurata paikallisia uutisia kätevästi kännykästä. ° Uutta sisältöä verkossa joka päivä Lvs.fi:ssä julkaistaan päivittäin uutisia ja tarinoita paikallisista ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. /päivä (119 € / vuosi) Näköislehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Vai sittenkin digitilaus?. Täystilaajana tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. Sovelluksen voit ladata ilmaiseksi App Storesta sekä Play-kaupasta. Tilaajana saat aina ensin ja enemmän myös verkossa. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä printtinä että diginä. ° Arkisto käytössäsi Täystilaajana pääset käsiksi Lempäälän-Vesilahden Sanomien kattavaan digiarkistoon osoitteessa lvs.fi/ nakoislehti. Sovellus uudistuu vuonna 2023. € . ° Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutissovellus Sovelluksen sisällöt kuuluvat täystilaukseen automaattisesti ja maksutta
TeksTi: Katariina Rannaste kunnat saivat avustusta hankkeisiin, joilla aiotaan tukea oppilaita Isiä tukeva hanke laajenee Vesilahdelle Apua saa, jos mieltä painaa esimerkiksi aviokriisi tai lapsen oireilu Suomalaisessa kulttuurissa istuu tiukassa ajatus, että miehen pitää jaksaa, vaikka mitä tulisi eteen. Kuormittaa voivat myös vaikkapa parisuhteen ristiriidat, avioeron uhka ja ero. Oppilaitosnuorisotyö sisältää muun muassa yksilökohtaista ohjausta ja neuvontaa nuorten toivomiin kysymyksiin liittyen sekä tarvittaessa ohjauksen oppilaitoksen tai kunnan muihin palveluihin. Isät elävät siksi usein jaksamisensa äärirajoilla ennen kuin lähtevät hakemaan apua. Avustusta myönnettiin valtakunnallisesti seitsemän miljoonaa euroa 152 toimijalle. Isä-ryhmässä pääsee keskustelemaan kokemuksistaan ja ajatuksistaan vertaisten kanssa. Koulunuorisotyön muodoilla tuetaan oppilaiden sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja, kavereiden kanssa toimeen tulemista sekä omien vahvuuksien tunnistamista. Lempäälä ja kymmenen muuta pirkanmaalaiskuntaa ovat olleet vuosina 2020– 2022 mukana Itua-hankkeessa, jossa tuetaan isää, jonka perheessä on päihdetai mielenterveysongelmia. Näistä huolista voi keskustella Itua-hankkeen sosiaalija terveysalan ammattilaisen kanssa tai koulutetun kokemusasiantuntijan kanssa, eli henkilön, jolla itsellään on kokemusta vastaavasta elämäntilanteesta. Lisätietoja Facebook-sivuilta: Itua FinFami Pirkanmaa tai nettisivuilta: https://www. Avustuksen saajat voivat käyttää avustusta toiminnassaan kahden vuoden ajan. Lempäälälle avustus myönnettiin hankkeeseen, jossa kehitetään ja vahvistetaan yhteisöllistä oppilaitosnuorisotyötä Virtakampuksella. finfamipirkanmaa.fi/ituahanke/ TeksTi: Katariina Rannaste Itua-hanke tarjoaa maksutonta tietoa ja tukea isille, joilla on huoli puolison tai lapsen päihteiden käytöstä tai mielenterveydestä. Nyt hankkeen tukimuodot ovat laajentumassa myös Vesilahdelle. Hanke on saanut vuoden jatkorahoituksen ja sen myötä tukimallit aiotaan jalkauttaa koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Vesilahteen avustuksella on tarkoitus palkata yksi yhteinen koulunuorisotyöntekijä Vesilahden kunnan kolmeen kouluun vuosiluokille 0–9. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . Kuva: Tiina Vartiainen. Hankkeen tarjoama tukitoiminta on käytännössä keskustelutukea, vertaistapaamisia, ryhmäja virkistystoimintaa. Isää voi huolestuttaa lapsen tai puolison oireilu tai päihteiden käyttö. Hankkeen toteuttamiseksi palkataan projektityöntekijä. Toiminnalla pyritään ehkäisemään myös päihteiden käyttöä sekä tukemaan lasten ja nuorten mielenterveyden rakentamista, sillä tilanne on näiden osalta heikentynyt merkittävästi koronapandemian aikana ja sen jälkeen. Toiminnallisessa ”Nakkiryhmässä” pääsee tekemään jotain toiminnallista ja mielialaa piristävää. Isä-ryhmät kokoontuvat tällä hetkellä muun muassa Lempäälässä, Akaassa ja Valkeakoskella. Itua-hanketta pyörittää Mielenterveysosaiset Pirkanmaa – FinFami ry. ajankohtaista Lempäälä ja Vesilahti kehittävät koulunuorisotyötä Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Lempäälän ja Vesilahden kunnille 35 000 euroa valtionavustusta koulunuorisotyöhön. Vesilahdella asuvat isät voivat osallistua kyseisiin ryhmiin
Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin tunnustuksia muun muassa sarjoissa vuoden kansanmusiikkilevy, vuoden tanssiteko, vuoden tanssintekijä, vuoden kansanmusiikkitekijä, vuoden tulokas ja vuoden nuori pelimanni. . Folklandian henkeen perinteisesti kuuluneet yhteisöllisyys, spontaanit jamit ja muut kohtaamiset risteilijöiden kesken olivat edelleen vahvasti läsnä tapahtumassa. Suomen Nuorisoseurojen ja 43 taustajärjestäjän yhteistyössä toteuttama risteily kokosi viikonloppuna Baltic Princess -laivalle 2 000 ihmistä, jotka saivat nauttia kohtaamisen riemusta ja yli sadan esiintyjäkokoonpanon esiintymisistä. Ääniteatteri Iki-Turso valittiin Kaustinen Folk Music Festivalin uudeksi Vuoden yhtyeeksi. Hymyillä ei saa. . Bändi olisi kyllä ollut koossa, sillä poika Topi KoiMitä kansanmusiikki sinulle merkitsee Outi Nieminen. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Erkki Koivisto Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssija kansanmusiikkifestivaali Folklandia pystyttiin järjestämään taas kolmen vuoden tauon jälkeen 13.?14. Tunnustuksen sai vuonna 2016 perustettu Marin Skraidut Smuidut -yhtye. Pirkan Kantele on 4?12 kanteleensoittajan heleästi soivien isojen kanteleiden kokoonpano. . Kanteleliiton ”Vuoden kantele” -palkinnon sai Lähdekoululaisoopperan työryhmä, jonka puolesta tunnustuksen kävi gaalaillassa noutamassa lempääläläinen Outi Nieminen. . Moninkertaiset Folklandian kävijät Vilma Jää ja Timo Rautiainen korostivat lehdistötilaisuudessa tapahtuman merkitystä omalle uralleen ja muusikkoudelleen. Mitä kansanmusiikki sinulle merkitsee. Klangina on 1980-luvun kanteleensoitto, johon tutustuin pikkutyttönä. Koirasten perheyhtye Koiranen Kollektion -kokoonpano ei tällä kertaa ollut mukana esiintyjälistalla. . Soittajilla on lavalla niin totista ja haikeaa, että yleisö kuuntelee traagisia tarinoita usein vedet silmissä. Tilaisuudessa ojennettiin Petri Hopulle Vuoden Wäinö -elämäntyötunnustus. On niin surullista, että ihan naurattaa, mutta bändillä pokka pysyy kuin Buster Keatonilla. Molliin viritettyjen 11-kielisten kanteleiden ja bassokanteleiden synkkä kokoonpano Hauankaivajat sai alkunsa 2013?14 Lempäälän Helkanuorista, kun kanteleensoiton opettaja turhaan yritti saada soittajiaan hymyilemään soitannan aikana. Ohjelmisto on perinteinen. Päänsisäistä vapautta siirtää musiikkiperinnettä eteenpäin. Heidän tärkeänä tehtävänään oli myöntää Eläköön Folk! -gaalassa ”Vuoden nuori pelimanni” -tunnustus ja stipendi Juho Koirasen muistorahastosta. Viisikymppinen muusikko ja musiikkipedagogi muistelee asuneensa Lempäälässä vuodesta 1999 ja osallistuneensa Folklandialle kymmenen kertaa. Kansanmusiikilla hän on elättänyt itsensä 1990-luvulta. Päänsisäistä vapautta siirtää musiikkiperinnettä eteenpäin. Antti (oik.), Siru ja Topi Koiranen olivat ojentamassa ”Vuoden nuori pelimanni” -tunnustusta Marin Skraidut Smuidut -yhtyeen nuorille musikanteille. Tanssitaituruutta ja nopeita jalkoja vaatineessa tikkuristitanssin SM-kisassa voiton vei Jessica Westerholm Kirkkonummelta. Esiinnymme mustiin pukeutuneina, hitaasti ja mollissa, Nieminen kiteyttää. ajankohtaista Täysi laiva iloitsi: Folklandia palasi kolmen vuoden koronatauolta ranen oli risteilyllä mukana talkoolaisena vastaamassa esitysten äänentoistosta kuten myös Koirasen pariskunnan seuralaiset ja orkesterin jäsenet Heini ja Pekka Mäenpää Lempäälästä. Todellisista konkareista paikalla oli kaikilla tähänastisilla 26 Folklandia-risteilyillä mukana ollut pariskunta Siru ja Antti Koiranen Lempäälästä. Outi Nieminen on Kanteleliiton varapuheenjohtaja. tammikuuta. Mukana oli runsaasti paikallisväriä Lempäälästä. Haluamme siirtää juuri tätä traditiota. Nyt vedetään soitto ja laulu tarkoituksella yli, kulmat rutussa. Nyt hän oli matkassa kahden eri kanteleorkesterin vetäjänä, Pirkan Kanteleen ja Hauankaivajien, jotka molemmat kuulutti lauantaina lauteille niin ikään talkoolaisena risteilyllä toiminut Lempäälän kunnan kulttuurituottaja Talvikki Torppa. Myöhästyttiin ilmoittautumisessa emmekä enää mahtuneet mukaan musisoimaan, sanoi Siru Koiranen. Lisäksi hän on soittanut maailmanmusiikkia, lastenmusiikkia ja klassista. Pirkan Kanteleet esiintyi nelijäsenisenä. . Outi Nieminen oikealla.. Kansanmusiinkin säveltäjä Juho Koiranen kuoli vuonna 2004 vain 24-vuotiaana. Koiraset ovat valinneet tunnustuksen saajan vuodesta 2007 lähtien
mennessä! JÄÄTÄVÄN HYVÄÄ SYYTÄ SALAOJIEN TALVIREMONTILLE. 3. 84 prosenttia asuu omistusasunnossa. 1. 15 000 / 5 200 Sydän-Hämeen Lehti .................................10 000 / 13 300 Ylöjärven Uutiset .........................................16 100 / 12 200 Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 1.2. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Juttuvinkki. LVI-asennukset . Voita talviremontti. Myös Radio SUN on mukana Pirmedioiden yhteisessä teemassa. Pyydä tarjous! 03-3390 0401 | vesivek.fi TILAA KATTOREMONTTI TAMMIKUUSSA www.kattokeskus.fi/kampanja 010 2290 190 Koivistontie 1 33960 Pirkkala Voit voittaa aurinkopaneelit katollesi! Palkinnon arvo 10 000 €. Varaa radiokampanja samalle viikolle! Varaa mainospaikkasi! Ota yhteyttä: Lempäälän-Vesilahden Sanomat Maakunnan Matti Piia Kylliäinen Matti Pulkkinen 044 347 7405 050 597 9303 piia.kylliainen@lvs.fi matti.pulkkinen@pirmediat.fi Varaa mainospaikkasi to 26.1. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Pysy ajan tasalla www.lvs.fi Tilaajan ohjeet digilehteen lvs.fi/digi. Lämmitysratkaisut . 050 3373 743 / Juha Patakangas juha.patakangas@isokouvola.fi Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Teollisuuskyläntie 4, LEMPÄÄLÄ MAANANTAISIN JA PERJANTAISIN KLO 14-17 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. . Paikallislehtien lukijoista *) *) Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Voit mainostaa samassa teemassa kaikissa Pirmedioiden kuudessa paikallislehdessä (Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset) sekä SUN Radiossa. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Lähes puolella on käytössään vapaa-ajan asunto tai mökki. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Routa suojaa pihaa. AMMATTITAITO JA INTOHIMOINEN ASENNE ON PALVELUMME LÄHTÖKOHTA www.isokouvola.fi puh. 9 600 / 11 600 Pirkkalainen .................................................. Linjasaneeraukset eli kokonaisvaltaiset putkiremontit . LVI-huollot . Viemärikuvaukset . 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Lukijoita printti / digi Akaan Seutu ...............................................12 900 / 14 000 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............14 500 / 11 000 Oriveden Sanomat ..................................... Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Ilmoittaja. 2. Kaksi kolmesta asuu omakotitalossa. Vesija viemärihuoltopalvelut TAMPERE OY Toimimme Tampereen, Turun ja koko Varsinais-Suomen alueella. Talo suojaan ennen sulamisvesiä. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Myös iltaisin: Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Juha Välikangas 0400 767 545 Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Kysy nyt talvikampanjahintoja Soita ja sovi tapaaminen. Remontointi, rakentaminen ja sisustaminen kiinnostavat! Joka kolmas paikallislehden lukija aikoo tehdä remonttia tai sisustaa kotiaan uusiksi vuoden aikana. Useampi kuin joka kolmas on kiinnostunut pihaan ja puutarhaan liittyvistä asioista
Alkulämmittelyt ovat välttämättömät, aivan kylmin lihaksin metsään ei kannata lähteä, jotta revähdyksiä ei pääse tapahtumaan. Nurmi juoksee poluilla yleensä tunnin verran. Polkujuoksu kehittää kestävyyttä, ketteryyttä, koordinaatiokykyä ja keskittymiskykyä. Muun muassa ulkoilujärjestö Suomen Ladun sivuilta löytyy vinkkejä ja ohjeita polkujuoksun aloittamiseen.. Kengissäni on joustava pohja, mutta ne ovat silti tukevat ja vähän suojaavammat tossut kuin aivan tavalliset lenkkikengät. Tämä sopii kaikentasoisille liikkujille ja kuntoilijoille. Ne ovat juurakkoista ja kivistä metsänpohjaa. Polkujuoksussa yhdistyvät liikunta ja luonto ainutlaatuisella tavalla, joka koukutti lempääläisen Riikka Nurmen lajin pariin jo lähes 10 vuotta sitten. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . . Polkujuoksu vaatii keskittymistä ja on sen vuoksi erinomaista vastapainoa työlle, hän toteaa. Talvi ei ole este polkujuoksun harrastamiselle, sillä kunnon nastat juoksukenkien pohjassa pitävät pystyssä myös jäällä ja lumessa. Aika menee hänen mukaansa metsässä nopeasti. Polkujuoksussa juostaan nimensä mukaisesti metsien poluilla . Nurmi harrasti aiemmin muun muassa suunnistusta ja tavallista juoksua. Maaston epätasaisuuden vuoksi ajatukset on keskitettävä juoksemiseen, jotta vahinkoja ja loukkaantumisia ei satu. Koko ajan ei tietenkään tarvitse juosta, jos maasto esimerkiksi käy kovin haastavaksi tai kiviseksi. Polulta saattaa löytää myös vaikkapa tatteja huppuun kerättäväksi . Poluilla käytän pääasiallisesti maastolenkkareita tai suunnistusnastareita. Vaikka laji on Suomessa vielä suhteellisen uusi, järjestetään siinä vuosittain lähes 200 eri kilpailutapahtumaa. ajankohtaista TeksTi: Annika Pusa kUVAT: Riikka Nurmen albumi Nastat alla: polkujuoksua voi harrastaa myös talvella Polkujuoksu koukutti lempääläisen Riikka Nurmen jo lähes 10 vuotta sitten. Nurmi on päättänyt pitää lajinsa vain harrastuksena. Polulta saattaa löytää myös vaikkapa tatteja huppuun kerättäväksi . Harrastus on edullinen. Niiden avulla juoksuun on saanut ihan toisenlaisen lennon, Nurmi kehuu. Nurmen mukaan Lempäälässä esimerkiksi Hakkarin metsäpolut soveltuvat erinomaisesti polkujuoksun harrastamiseen myös talvisaikaan. Luonnossa liikkuminen tuo mielenrauhaa. Lajissa yhdistyvät liikunta ja luonto. oman kunnon, jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan. Vauhtia voi itse säädellä, maisemat vaihtuvat ja reitin valinnalla voi vaikuttaa lenkin rasittavuuteen ja kestoon. Luonnossa liikkuminen ja metsä ovat aina olleet minulle tärkeitä paikkoja, joissa pää tyhjenee työasioista ja rentoudun. . . Olen pysähtynyt ottamaan valokuvia tai keräämään suppilovahveroita polun vierestä, Nurmi hymyilee. Nastareissa on pohjissa nastat, joten ne pitävät hyvin niin lumessa kuin muuten liukkailla alustoilla. Vaikka kilpaileminen ei Nurmea innosta, haaveilee hän joskus vielä osallistuvansa ystäviensä kanssa Ylläs-Pallaksen polkujuoksutapahtumaan, ihan kuntoilumielessä. Riikka Nurmi on polkujuoksupoluilla pysähtynyt välillä ottamaan valokuvia hienoista maisemista. Riikka Nurmi on polkujuoksupoluilla pysähtynyt välillä ottamaan valokuvia hienoista maisemista. Polkujuoksuharrastus sopi minulle siksi erityisen hyvin. . Suuri osa polkujuoksijoista ei tavoittele juoksussa hyvää aikaa, vaan painopiste on luonnossa liikkumisessa, erilaisissa maisemissa ja kokemuksissa, joita polkujuoksussa saa. . Polkujuoksu vahvistaa nilkkoja ja antaa mielenrauhaa. Suomen metsistä voi nauttia lukuisilla eri tavoilla. Pirkanmaalla juoksumaastot ovat paikoin vaativia. Harrastamaan pääsee, kun vain on hyvät lenkkarit ja juoksuun sopivat vaatteet. Tämä on myös nilkkoja ja polvia vahvistava laji. Siellä matkat vaihtelevat muutamasta kymmenestä kilometristä aina 160 kilometriin ja Lapin luonto on koko ajan ympärillä. Välillä voi ihan hyvin kävellä ja nauttia luonnosta ympärillä. Polkujuoksu vaatii keskittymistä ja on sen vuoksi erinomaista vastapainoa työlle, hän toteaa
Kinnusen johtaman sairaalapalvelun budjetti on runsaan miljardin euron suuruinen. – Ei ole riskiä, että nämä asiat muuttuisivat huonompaan suuntaan. Hänen mielestään Pirhan alkutaival on sujunut hyvin ja monipolvisessa organisaatiossa vallitsee myönteinen tunnelma. Se ei tietenkään poista lääketieteen merkitystä diagnostiikassa ja hoitovalinnoissa. Muutos tuo tullessaan muun muassa pienempiä vuodeosastoja. Tämän luottamuksen ja tunteen on säilyttävä myös tulevaisuudessa. Pirkanmaan hyvinvointialueen koko budjetti on noin 2,6 miljardia euroa. Yhteistyö eri tahojen kanssa on alkanut tuloksellisesti. – Kun sairaalapalvelujen sirpaleisuutta eheytetään ja päällekkäisyyksiä karsitaan, voitamme tehokkuudessa ja tarkoituksenmukaisuudessa. – Minulle on voimistunut käsitys, että seuraavat vuodet pärjäämme varsin hyvin sairaalapalvelujen nykyisellä henkilöstöllä. Hän on vakuuttunut siitä, että muutokset saadaan maaliin hyvällä johtamisella, oikeanlaisilla kannusteilla sekä määrätietoisella asennekasvatuksella. Juha Kinnunen sanoo, että jo työvoimakysymys kohoaa seuraavien kymmenen vuoden aikana merkittäväksi vaikuttajaksi hyvinvointialueiden arjessa. Suomen hyvinvointialuekartalla on nyt 21 keskenään erittäin erilaista hyvinvointialuetta. Tämä näkyy esimerkiksi pienissä keskussairaaloissa, joiden mahdollisuudet rekrytoida huippuosaajia vähenee. – Muun muassa verikokeen tulosten katsomiseen kroonisissa sairauksissa ei aina tarvita lääkäriä. Hän uskoo, että myös 7 500 ammattilaisen hoitohenkilöstö on riittävä, kun ihmiset ovat tarkoituksenmukaisesti oikeissa paikoissa. Sairaaloissa korostuu niin sanottu laiteintensiivinen toiminta. Esimerkiksi tässä on potentiaalinen keino vapauttaa ammattilaiset tekemään tarkoituksenmukaisia töitä. Terveydenhuolto on vasta lähtöviivalla asiakaslähtöisten digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä. – Ihmiset ovat ottaneet luontevasti itselleen pankkija vakuutustoimihenkilön roolin. Juha Kinnusen mukaan samanlainen kehitystrendi jalkautuu myös Suomeen. Kinnunen korostaa, että terveydenhuollossa on kuitenkin aina ihminen palveluineen niitä varten, jotka syystä tai toisesta eivät pysty käyttämään tekniikkaa. Taysin sairaaloissa ja terveyskeskuksien vuodeosastoilla työskentelee noin 7 500 hoitoalan ammattilaista. Kohdennamme sairaalapalvelut sinne, missä väestön tarpeet ovat. – Työvoimapulasta tulee täyttä totta. Juha Kinnusen lähitulevaisuuden kuvassa kaikenikäiset hyvinvointialuelaiset käyttävät lukuisia terveydenhuollon palveluja yhtä luontevasti kuin he sukkuloivat pankkija vakuutusasioissa verkossa tai mobiilissa. Häntä veti lisäksi kehittyvä kasvumaakunta. Parhaillaan skaalataan erilaisia malleja. Myös tiedeyhteisön tuki on vankkumaton. Nykyaikana jalasta otetaan usein magneettikuva, jonka avulla pystytään tekemään tarkka diagnoosi. Hoito kyetään antamaan kohdennetusti. . Juha Kinnunen hyppäsi kovassa valmisteluvauhdissa olleen asukasmäärältään (531 357) maamme suurimman hyvinvointialuejunan kyytiin. – Hoidot ovat kehittyneet erittäin paljon. Taysissa on edustettuna 34 lääketieteen erikoisalaa. Kinnunen sanoo, että jo lähitulevaisuudessa tapahtuu iso ja ainutkertainen murros, jossa kansalaisemme ottavat omasta terveydestään merkittävästi nykyistä vastuullisemman roolin. Meidän valttinamme on Tampereen vetovoima asuinkaupunkina. Alma Talent julkaisee helmikuussa Johtaminen hyvinvointialueella -teoksen, jonka yhtenä kirjoittajana Kinnunen on. – Jo Taysissa on laaja joukko kunnianhimoisia kliinikoita, jotka haluavat olla edelläkävijöitä. Kinnunen on terveydenhuollon tohtori. Kinnusen mukaan kyseessä on uudenlaisten toimintatapojen omaksuminen. Digitaalinen läpimurto hoitoketjussa voi toteutua nopeastikin Sairaalapalvelujen palvelujohtaja Juha Kinnunen vakuuttaa, että Pirkanmaan hyvinvointialueella olevat noin 2 000 sairaansijaa riittävät tulevaisuudessa. Meistä kaikista on koottuna tietoa. Kinnusen tulevaisuusvisioihin kuuluu myös joidenkin erityisalojen keskittyminen tiettyihin sairaaloihin. Kinnunen kuvaa uutuuskirjaa leikkisästi keittokirjaksi. Sen suuruus ja arvostettu yliopistosairaala vahvistivat kiinnostusta. – Huippuammattilaiset hakeutuvat Taysiin ja muihin vastaaviin isoihin sairaaloihin. Taysin vetovoima säilyy monenkin tekijän summana tulevaisuudessa. Hän uumoilee, että isojen sairaaloiden, kuten Tampereen yliopistollisen sairaalan, merkitys korostuu. Sen ansiosta monen vaivan hoito suoristuu. Jo nykyään verikokeiden tulokset ja kunkin mitattavan asian ohjearvot kyetään esittämään hyvin kansantajuisesti. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen. Kinnunen muistuttaa, että itsessään suuri Pirkanmaan hyvinvointialue ja lisäksi sen ympärillä oleva miljoonapiiri antavat kannustavat lähtökohdat ja voimavarat niin hoidon, tutkimuksen kuin kehittämisen eteenpäin viemiselle. Hyvinvointialueiden muodostumisen historiallisuus houkutti Kinnusen sairaalapalvelujen palvelujohtajaksi Pirkanmaan hyvinvointialueelle. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Sairaansijat ja henkilökunta riittävät kun ne käytetään oikein Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirhan) sairaalapalvelujen noin 2 000 sairaansijaa ja noin 7 500 ammattilaisen vahvuinen hoitohenkilöstö riittävät pitkälle tulevaisuuteen, jos ne ovat valjastettu oikeaan käyttöön. Niistä 930 sairaansijaa on Taysin yliopistollisessa sairaalassa eli keskussairaalassa, Hatanpäällä, Valkeakoskella, Sastamalassa sekä Pitkäniemessä Nokialla. Samalla tavalla terveydenhuollossa on asioita, jotka ihmiset voivat itse hoitaa vaivattomasti. – Monet asiat ovat jo niin automatisoituja, ettei niiden tulkitsijoiksi tarvita ihmistä. Joillakin erikoisaloilla on vaikeita rekrytointiongelmia valtakunnallisestikin, esimerkkinä psykiatria. Hänen mielestään tätä ratkaisevaa muutosta edesauttavat ihmisten koulutustaso sekä suopeammiksi muuttuvat asenteet. Kinnusen vastuulla ovat Pirhan parituhatta sairaansijaa. – Jokaisen on hyvä muistaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta turvaa toimintavarmalla järjestelmällä kansalaisten turvallisuuden. Hän on toiminut pitkään yliopistojen eri tehtävissä, kuten professorina Itä-Suomen yliopistossa. Muun muassa virheasento onnistutaan leikkaamaan. Kuntarajat eivät ole tässä yhteydessä merkityksellisiä. Neljä kirjoittajaa pohtii historiallisten hyvinvointialueiden fokusta ihmisten johtamiseen keskittyen. Omassa maanosassamme yliopistoja opetussairaaloiden kasvu on taittunut jo ajat sitten. Kinnunen lupaa, että sairaalapalvelujen henkilökuntakysymystä avataan laajasti Pirkanmaan hyvinvointialueen toimenpideohjelmassa, joka valmistuu vielä kevätkuukausien aikana. Potilaat lähtevät toimenpiteistä aikaisempaa nopeammin kotiin. Hyvinvointialueella eri terveyskeskusten vuodeosastoilla on 880 sairaansijaa. Perinteisesti kaatuessaan nilkkansa taittaneen jalka on röntgenkuvattu, lastoitettu sekä kipsattu ja lähetetty kotiin. Näin vakuuttaa Pirhan sairaalapalvelujen palvelujohtaja Juha Kinnunen, joka aloitti virassaan kolme kuukautta sitten. Niistä 61 sairaansijaa on Kangasalla, 25 Lempäälässä, 23 Orivedellä, 32 Pirkkalassa ja 60 Ylöjärvellä. Esimerkiksi tekonivelja lonkkaleikkauksissa potilas ei tarvitse automaattisesti vuodeosastohoitoa lainkaan, vaan hän tavallisesti pääsee heräämöstä suoraan kotiin samana tai seuraavana päivänä. Sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön riittävyys haastaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Tuottavuutta parantavilla toimenpiteillä saamme kapasiteetin riittämään kohtuudella. – Koen, että olen tervetullut. Tampereen yliopistollinen sairaala on saavuttanut kansainvälisestikin arvostetun roolin laadukkaan hoidon sekä tuloksellisen tutkimuksen ja kehittämisen ansiosta. Juha Kinnunen vakuuttaa, että Taysilla on tulevaisuudessakin kirkas rooli hoidon, tutkimuksen ja kehittämisen edelläkävijänä. Taso on noussut merkittävästi. Kinnunen teroittaa, että henkilökunnan riittävyyteen vaikuttavat ratkaisevasti sairaalapalvelujen palvelurakenne sekä potilasvirrat. Erilaiset terveyskellot ja -sormukset raivaavat tietä ihmisten omatoimiselle terveydenseurannalle. Kinnunen odottaa terveydenhuollon digimurroksen tapahtuvan hetkenä minä hyvänsä. Juha Kinnunen suhtautuu rauhallisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaalapalvelujen tilanteeseen. – Potilaiden sairaalahoitoajat lyhenevät. Näitä aloja ovat muun muassa urologia, silmätaudit ja käsikirurgia
Hän kuoli yllättäen sunnuntaina, kertoo Vesilahden seurakunta asiasta tiedotteessaan. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa. Ti 24.1. Päivän Sana: ”Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias, kaikkia jumalia korkeampi”. Pe 20.1. 4.12.2022 Lempäälä Suurin suru on sanaton syvin kaipaus äänetön. Hän ehti vetää vuoden alussa talvirippikoululeirin nuorille. Ma 23.1. Jeesuksessa voin tulla nähdyksi täydellisesti, ilman, että pitää kaunistella kertomusta, joka on elämäni. klo 10-13 Sataman munkkikahvila. Tämä ei kosketa vain ajattelumme tasoa, vaan kaipuu koskee tunteitamme, koko olemistamme. Jeesus haluaa muodostaa suhteen jokaisen ihmisen kanssa. ISKO-leirin päätösmessu, mukana myös Talvi-Terviksen leiriporukka! Ke 18.1. To 26.1. Kuva: Jarkko Viljanen. Johanneksen evankeliumin alkupuolella Jeesus kohtaa samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. Kuollut: Eini Siviä Härikkä 98 v, Anja Maj-Lis Keso 96 v, Sirkka-Liisa Anttila 85 v, Aino Sisko Irene Lajunen 84 v, Jarmo Kalevi Korpela 67 v, Arja Marja-Leena Mäenpää 67 v, Milja Susanna Lampinen 2 v. klo 14 ISKO 1 ja ISKO 3 peruttu. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Hiljaisia hetkiä . klo 17 alkaen nuortenilta Nurkalla. Mukana KirkkoHarri. Mahdollisuus yhteiselle keskustelulle. Hartauden pitää Harri Henttinen, mukana on myös nuorisotyönohjaaja Sari Myllymäki. klo 12 Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun Kulkuset, Lempoisten srk-talolla. klo 10 Tammisunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus srk.talossa. Olin iloinen hänen puolestaan, koska hän pääsi suurempiin kuvioihin, jossa hänen osaamisensa pääsee vielä paremmin esiin. Su 29.1. 0400 419 096. 22.11.2022 Lempäälä Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa. klo 18 Vanhemmuuden teemailta Kuljun Majakassa: suhdetta vahvistavat viestintätaidot. klo 14 Tsemppi Cafe Kahvila Olkkarissa. Lopuksi lähetämme muistoseppeleet Suomelan ja Maarianmäen muistomerkeille. Toiseksi elämään mahtuu paljon asioita, joita ei oikein edes uskalla kenellekään paljastaa. klo 18.30 Se löytyi! vai löytyikö. klo 10 Kynttilänpäivän ehtoollisjumalanpalvelus ja yhteisvastuukeräyksen avaus sekä uusien luottamushenkilöiden tehtäväänsiunaus srk.talossa. Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12: p. Kiviveistämö J.E. ryhmä elämän syvien kysymysten äärellä Kahvila Olkkarissa. klo 12 Eläkeikäisten päiväpiiri Sääksjärven Säkenet srk-talo Satamassa. Lounas on maksuton. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. (03) 618 4411 Mika Kaila 050 574 3803 HAUTAKIVIÄ Voit jättää kuolinilmoitukset helposti www.lvs.fi tai ilmoitukset@lvs.fi Puolisen vuotta Vesilahden seurakunnan vs. Yhteyshenkilö Sari Myllymäki p. Ks. Älä jää ajatustesi kanssa yksin. 040 804 9111. Tämä johtuu siitä, että nainen kohtasi Jeesuksessa hyväksyvän rakkauden, jolla Hän lähestyy aivan jokaista. klo 18 Kurkien Kaiku –kuoroharjoitus srk-talossa. klo 10 Messu kirkossa, Kärhä, Pelvola. klo 18 Miesten saunailta Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247). Seurakunta järjestää perjantaina 20. To 19.1. seurakuntapastorina työskennellyt Maarit Maatraiva on kuollut. Tämä työkaveri hahmotti niitä rakennelmia, joita mielessäni kyhäilin, ja tarjosi niihin aina mielenkiintoisia lisäpalikoita. Maarit Maatraiva työskenteli etenkin nuorten parissa. klo 11 Diakonian lounas srk-talolla. klo 12 Jumalanpalvelus, Ossi ja Maritta Numminen. seurakuntapastorina, ja sitten Taivaan Isä tarvitsi Maaritia muihin töihin ja tehtäviin. Sisällämme on paikkoja, jotka ovat niin varjossa, ettemme oikein itsekään uskalla enää palata katsomaan, mitä varjoihin kätkeytyikään. To 19.1. Ti 24.1. Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Alustuksen pitää Leila Riitaoja teemalla ”Jumalan sana sekä rukous”. Luulen, että näin on kahdesta syystä: joskus pelkäämme luovuttaa toiselle sitä valtaa, jota oman sisimmän paljastaminen antaa. 050 544 3359. Ps. klo 18 Viikkomessu Kivala-kodin kappelissa (Hauralantie 48), Karvinen, Korhonen. Kuitenkin kertoessaan myöhemmin muille kaupungin asukkaille kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa, hän kuvailee kohtaamista sanoen, että ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Tuosta lauseesta ei välity ihmiselle niin yleinen pelko eikä häpeä, kun omat virheet ja epäonnistumiset ovat tulleet esiin, vaan ilosanoma, joka saa muutkin uskomaan, että Jeesus on Pelastaja. Kastettu: Selja Isla Aliina Vuorinen, Emilia Aino Sofia Saari, Senja Elle Amalia Jokiniitty. Jeesukselle ei tarvitse esittää olevansa parempi kuin onkaan, vaan vain olla Hänen seurassaan ja kuunnella Hänen sanojaan. 03 289 5111, os. – Maarit Maatraiva ei ehtinyt olla meillä Vesilahden seurakunnassa kuin vajaat puoli vuotta vs. 17.7.1930 Vesilahti k. klo 18 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa Ma 23.1. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Lammentaustan kotona Tampereella, tied. Suru on koskettanut meitä. lisää: www.lempaalanseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille Toimintaa ja tapahtumia: Ke 18.1. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Visa Viljamaa Kirjoittaja on pappi ja sosiaalisen median sisällöntuottaja, joka tykkää historiasta, mutta elää nykyhetkessä Sinut on nähty Tällä viikolla: Tämä viesti on teille vesilahtelaiset nuoret. klo 18 Miestenilta. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Leena Lammentaustan kotona. En heti keksinyt mistä tämä johtuu, kunnes tajusin, että minulla oli kokemus, että työkaverini ymmärsi minua. Mahdollisuus yhteiselle keskustelulle. Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Pidämme suruhetken Maarit-papin muistolle. Maarit viihtyi Vesilahdessa todella hyvin, ja me kaikki, jotka ehdimme häneen tutustua, ihastuimme hänen iloiseen, humoristiseen ja elämänmyönteiseen persoonaansa. klo 12 Sääksjärven Säkenet Satamassa. klo 18 Herättäjän seurat Mäenpäällä, Houkantie 7, Kärhä. M. 050 544 3425. To 26.1. Samalla täydellisesti nähdyksi tuleminen pelottaa ihmistä. klo 13 Majakkamessu, Karvinen. He antavat tarpeen mukaisesti tietoa Sinulle Maarit-papin kuolemaan liittyvästä surutilanteen purkuhetkestä ja sen järjestämisestä. Mutta samalla tunsin oloni apeaksi. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. Meitä kaikkia koskettaa uutinen Maarit-papin kuolemasta. Su 22.1. Jumalanpalveluksessa muistamme Maarit-pappia. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta, Harri Johansson. klo 9.30-12 Poikkeuksellisesti perhekerhot on peruttu tältä viikolta. 040 804 9130. Hän haluaa keskustella kanssasi kaikesta mitä olet tehnyt, mutta Hän ei koskaan väärinkäytä luottamustasi. klo 17.30 Vanhemmuuden kuntokartoitus Satamassa ilmoittautuneille. Huom! seuraa ilmoittelua, paikka voi muuttua. Rakkaudella muistaen Seppo perheineen Leena perheineen sisko ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. To 19.1. Ensi viikolla ja tulevaa: Ma 23.1. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 22.1. Ke 18.1. klo 13 Lähetyspiiri, kahvitarjoilu. Tulin nähdyksi älyllisellä tasolla. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Sääksjärven Satamassa. klo 13-15 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. Ke 25.1. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. klo 17.30 Sääksjärven srk-talo Satamassa. Voit ottaa koulupäivien aikana yhteyttä opettajaasi, koulun kuraattoriin, koulupsykologiin tai koulun nuorisotyöntekijöihin. Vesilahden srk Katso ajantasaiset tapahtumatiedot: lempaalanseurakunta.fi. seurakuntapastori Maarit Maatraiva ehti työskennellä Vesilahden seurakunnassa vain lyhyen aikaa. Kysy paikkaa: tiina.a. Vanhemmuuden kuntokartoitus etukäteen ilmoittautuneille ti 17.1. Ihminen kaipaa sitä, että hän tulee nähdyksi, ymmärretyksi, ja sitä, että voi tuntea olonsa tervetulleeksi. Seurakunta kehottaa nuoria myös ottamaan yhteyttä koulupäivän aikana opettajaan, koulun kuraattoriin, koulupsykologiin tai koulun nuorisotyöntekijöihin. To 26.1. Juutalaisena ei Jeesuksen olisi pitänyt edes puhua naisen kanssa, vaan Jeesuksen olisi pitänyt ohittaa hänet täysin. Lempäälän srk Milja Susanna LAMPINEN s. Seurakuntatoimisto p. Maarit Maatraiva on kuollut Vs. klo 18 Rukouksen majatalo Satamassa Ti 24.1. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Diakonian lounas on tarjolla kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. Ti 31.1. Seurakunta on tarjonnut keskusteluapua nuorille, jotka haluavat keskustella asiasta. makinen@evl.fi, p. Ke 18.1. 19.12.2019 Akaa k. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: p. Ma 23.1. Ke 18.1. Tervetuloa! Muut seurakunnat Työkaverini vaihtoi työpaikkaa. To 19.1. 0408049108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Kuollut: Kastehelmi (Kati) Nyystää 71 v Narvasta; Olavi Olli Einari Pastell 81 v Akaasta. Su 22.1. 97:9. Su 5.2. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. Mäkinen, p. Nuoret ja perheet olivat Maaritin työalana, ja hän todella viihtyi työssään, kirkkoherra Harri Henttinen kirjoittaa seurakunnan kotisivulla. Jumalanpalvelukset: Su 22.1. tammikuuta kello 17 alkaen nuortenillan, jonka ohjelmaosuuden tilalla on suruhartaus. Pe 20.1. Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. Pe munkkeja, la vohveleita. Käy ilmi, että nainen on lisäksi elänyt tuon ajan yleisen moraalikäsityksen mukaan vähintäänkin arveluttavaa elämää. Miljaa lämmöllä muistaen Äiti, Isi ja Pikkuveli Mummu ja Pappa Kummit muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Rauno LEHTINEN s. Lapset ja perheet: Ke 18.1. To 26.1. Kirkkokahvit ja raamattualustus jumalanpalveluksen jälkeen. Pidämme yhteisen suruhartauden Maarit-papin muistolle klo 18.30 alkaen. Pe 20.1. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14
Viime kausi jäi häneltä kokonaan väliin loukkaantumisen takia, mutta kuluva hiihtosesonki on sujunut suunnitellusti. Tapahtuma alkaa 27.1.2023 kello 18.00 ja päättyy 28.1.2023 klo 18.00. LeKin hiihtäjättäristä Oona Kettunen on kolunnut Ski Classic -sarjaa eli pitkien matkojen kiertuetta hyvillä tuloksilla. tammikuuta. Lasten vanhemmilla on mahdollisuus kokeilla kävelyfutista. LeKi:n molemmat, sarjoihinsa alaikäiset, tyttöjoukkueet sijoittuivat viidenneksi. Yli 70 vuotta sitten aloitettuun mittavaan Hämeen Viestiin osallistuvissa joukkueissa oli alkuun eri ikäisiä ja molempia sukupuolia. Viestipaikat ratkotaan henkilökohtaisten kisojen perusteella, kommentoi Vuokatissa opiskeleva ja treenaava Haapalehto iloisena. 1980-luvulta lähtien hiihdettiin samassa viestissä sekä perinteisen että vapaan hiihtovan osuuksia. Kivistö ja Laurila olivat osuuksiensa nopeimmat, Lattunen kakkonen. Ankkurina hiihtäneen Hakalan aika oli koko kilpailun toiseksi paras, vain pari sekuntia ykkösestä. Tervetuloa! Lempäälän Kisa Kuntoilu ry:n hallitus Ella Noora Haapalehto maajoukkueeseen Suomen joukkue Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleille (EYOF) on valittu. – Tosi hyvät fiilikset kisavalinnasta on päällä. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. Tapahtuma on osallistujille maksuton. 14-vuotiaissa hiihtivät Anni Siivonen, Ella Rajala ja Iida Salonen, 12-vuotiaissa Aino Siivonen, Aino Kovero ja Minea Pihlaja. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Tällä tietoa hiihdän kolme matkaa eli 7,5 ja viiden kilometrin henkilökohtaiset kisat sekä sprintin. Kerätkää joukkue kyläyhteisöstänne, työ-, harrastustai perhepiiristä. 12-vuotiaiden vastaavalla matkalla LeKi:n joukkue Eino Lattunen, Aleksi Kivistö, Luka Laurila voitti seuraavaa yli kolme minuuttia. kerran Lempäälän Hakkarissa järjestettävän 24H-hiihdon viikolla eteenpäin. urheilu VUODEN 2023 24H -HIIHTO 27.-28.1.2023 HAKKARISSA Tervehdys kaikille kuntohiihdosta kiinnostuneille! Huonon lumitilanteen vuoksi joudumme siirtämään 31. TeksTi: Juha Raunio Tilaajan ohjeet digilehteen Aktivoi omat digitunnukset 1. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Lisätietoa saa soittamalla 040 556 7875. EYOFtalvikisat järjestetään tammikuun lopussa 2023 Friuli-Venetsia Giulian alueella Italiassa. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Laji sopii sovellettujen sääntöjen vuoksi monelle ikään ja kuntoon katsomatta. Kaikkein pienimmille (3–6-vuotiaille) on luvassa Musiikkiteatteriduo Mimin ja Kukun huimanhauska liikuntahetki. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Sijoitus oli viides. Italian Pusterstalerissa Kettunen sivakoi upeasti kovatasoisen kisan kymmenenneksi, Tampereen Pyrinnön isännöimissä Kaupin SMElla Noora Haapalehdolla on edessään ensimmäinen hiihdon edustustehtävä. TeksTi: Juha Raunio Loiske kutsuu tyttöjä testaamaan jalkapalloa Sääksjärven Loiske, Urjalan Palloseura ja Toijalan Pallo-49 kutsuvat jalkapallosta innostuneita tyttöjä Valkeakosken jalkapallohallille tutustumaan kuningaslajiin lauantaina 21. Paras seura oli Hämeenlinnan Hiihtoseura. Osallistuminen ilman ikärajaa, tärkeintä on reipas asenne ja ilo liikkumiseen. Pesun osuusaika oli sarjan kolmanneksi, Urvannan viidenneksi paras. tammikuuta järjestetyissä Hämeen vapaan tyylin viestikisoissa, joissa panoksina oli piirinmestaruudet ja Hopeasomman aluemestaruudet. – Alkukausi on mennyt jopa odotuksia paremmin, tästä on hyvä edetä kohti Italiaa. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . Alla on kymmenkunta kisastarttia, ja esimerkiksi Ristijärven sprintissä 18-vuotisten sarjassa tuli voitto. Viimeinen sen muotoinen viesti hiihdettiin Kaupissa ja sen voitti Lempäälän Kisa. Osallistujille annetaan henkilökohtainen numerolappu Leki Kuntoilun teltalta. Osuudet olivat seitsemän kilometriä: ensin kolme kahden kilometrin kieppiä ja viimeksi kilometrin kirilenkki. Jälki-ilmoittautumiset otetaan vastaan Hakkarin huoltorakennuksella klo 17.00 mennessä. Ilmoittautumiset 25.1.2023 mennessä osoitteella: info@lekiku.fi. Mene osoitteeseen lvs.fi/ salasana Lisäohjeita: lvs.fi/digi. Seitsemän joukkueen otatuksessa oli ulkopuolisena toiseksi sijoittunut Joutsan Pommi. Hämeenlinnan kisoissa oli sarjoja 8-vuotiaista lähtien, mutta pistelaskussa huomioidaan vain 14-vuotiaat ja vanhemmat. Kannustusjoukot tervetuloa mukaan seuraamaan tapahtumaa! Osallistujien käytössä on Hakkarin urheilukentän huoltorakennuksen tilat, osoite: Urheilukatu 3. Ahveniston moottoriradan pohjaa noudattava paana oli hyvä mutta, kosteuden takia suksien luistossa oli isojakin eroja. 14-vuotiaiden poikien 3x3 kilometrin viestivoiton otti Lempäälään joukkue Saku Repo, Eero Siivonen, Joonas Kivistö. Hiukan varttuneemmille (7–14-vuotiaille) Ilveksen naisjoukkueen tytöt opastavat jalkapalloilun hienouksiin, vetävät harjoituksia ja teettävät hauskoja kilpailuja. Nykyviestissä on sarjat ja joukkueissa kolme hiihtäjää. Suomen joukkueeseen on valittu mukaan Lempäälän Kisaa edustava hiihtäjätär Ella Noora Haapalehto. TeksTi: Antero Korhonen hiihdoissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna LeKin värejä puolustavat Nurmen sisarukset Eeva ja Leena Nurmi hiihtävät parisprintissä ja ovat mukana myös henkilökohtaisessa sprinttikisassa, jossa etenkin Leena Nurmelta on lupa odottaa hyvää menestystä. Italian EYOF-talvikisat ovat ainoat 14–18-vuotiaiden monilajiset arvokisat, joissa nuoret pääsevät mittaamaan tasoaan muiden Euroopan maiden kilpailijoita vastaan. Kävelyfutis on astetta lempeämpi liikuntalaji, jossa pelaaminen on sallittu vain kävellen. Mukana on seurojen edustajia kertomassa paikallisista harjoitusmahdollisuuksista, tiedottaa Loiskeen puheenjohtaja Esa Kuusisto. – Jos innostuneita tyttöjä löytyy riittävästi, sovimme yhteisistä harjoituksista talvija kesäkaudeksi. Suomen joukkueeseen on valittu 81 urheilijaa, jotka kisaavat kaikkiaan yhdeksässä eri lajissa. Kuva: LVS / arkisto Hämeen viestikisoista mitaleita Lempäälän Kisan joukkueet nappasivat kolme voittoa Hämeenlinnassa lauantaina 14. Miesten joukkueessa hiihtivät voittoon LeKi:n konkarit Esa Seppä, Markus Välimäki ja Arto Hakala. Yleisessä sarjassa hiihti LeKi:lta myös 17?18-vuotiaiden nuorukaisten joukkue Akseli Pesu, Antti Urvanta, Otso Luodeslampi
TeksTi: Juha Raunio Lentopallon 1-sarjaa Hakkarissa Sunnuntai 22. Jauhiainen opiskeli Kanadassa useamman vuoden ajan ja palasi Suomeen vuoden vaihteessa. Typpee-ottelun tehopelaajia LeTosta olivat Sakari Haikonen (2+1) sekä kaksi osumaa iskeneet Olli Kallio ja Heikki Kyllönen. Kaksi lisäpistettä teki sarjataulukkoonkin terää, sillä LeTo on edelleen suoran putoajan paikalla, mutta vain pisteen perässä Kangasalaa ja kaksi Kalvolaa. Tuomas Tiitinen ja Jere Koskinen olivat muut maalintekijät. Tätäkin tulosta peilaten Typpee-kotivoitto oli äärimmäisen tärkeä. Uudessakaarlepyyssä tunteet välillä jopa kiehuivat. Henkinen tila joukkueessa on vahva. – Maalinteko vaan on ollut meille välillä niin järjettömän vaikeaa. Maali per ottelu omiin on tahti, jolla jääkiekkopelissä on aina vahvoilla. Kuva: Jarno Hietanen.. Viikonlopun lempääläissankari onkin helppo nimetä. Seuraavan kerran Lempo -Volley pelaa Hakkarissa sunnuntaina 22. – Puma johti kolmattakin erää, mutta aikalisän jälkeen saatiin homma rokkaamaan. Kaarinaa vastaan Kyllinen torjui 37 ja MuIK Hockeyta vastaan 45 kertaa. Keskisuomalaiset toipuivat lempääläisten tyrmäyksestä, mutta pääsivät tasoihin eli 7–7:ään vasta aivan loppusekunneilla pelaten ilman maalivahtia. Loppulukemat Helsingistä olivat 3–2 (25–18, 25–21, 22–25, 17–25, 15–13). Tänäänkin kiekko oli maaliviivalla, mutta ei saatu sisään, kommentoi Jonne Virtanen nettisivusto www.jatkoaika.com:n mukaan. Oli kelpo esitys, Huurne kehui tulokasta. tammikuuta Ideaparkissa pelataan klassinen kuuden pisteen ottelu, kun Kalvolan Keihäs saapuu LeTon vieraaksi. Kommentit Huurne antoi naisten lentopallon ykkössarjapelin jälkeen, kun Lempo-Volley nappasi vieraista arvokkaan pisteen sarjakärki Puma Volleyn vieraana. Joukkue on sarjassa kolmas, mutta sijojen 3.–6. erotus on vain kaksi pistettä. Kaarinaa vastaan Hakkarissa yli 200-päisen yleisön silmien edessä Teemu Kemppainen oli kaksine maalineen LeKin tehomies. Pelimme on tasapainossa, kiitteli valmentaja Mikko Sulonen. MuIK Hockey oli kotikaukalossaan väkevä ja rummutti laukauksia kohti LeKin maalia, mutta LeKi oli lopulta kuumista tunteista huolimatta väkevämpi. TeksTi: Juha Raunio Toivoille makoisa ja tärkeä voitto salibandyssa LeKi porskuttaa jääkiekossa Tuplavoittojen takana betonipuolustus Lempäälän Kisan jääkiekkojoukkue käväisi sarjakärjessä, kun se nappasi viikonloppuna kaksi voittoa 4–1-tuloksin Kaarinasta ja Uudestakaarlepyystä. Pudotuspelipaikka alkaa pikku hiljaa olla Lempo-Volleyn plakkarissa, eroa pleijariviivan väärälle puolelle on jo 13 pistettä. LempoVolleyn syöttö terästäytyi ja hyökkäyspeliin tuli aimo annos puhtia lisää. Lempo-Volley esitteli uuden pelaajan, kun LP Kangasalan kanssa sopimuksen tehnyt ulottuva keskitorjuja Miriam Jauhiainen pelasi debyyttipelinsä farmilistan kautta Lempo-Volleyssa. Pelkästään maalivahti ei voi yksin joukkuetta kannatella, vaan kehua kannattaa koko joukkueen betonista puolustamista. tammikuuta Tapanilan Erää vastaan. Pitkä erätauko usein muuttaa lentopallopeliä, kuten tälläkin kertaa. LeTo avasi Bläk Boksissa pelatun Typpee-pelin kuin pyörremyrsky ja hankkiutui jo 5–0-johtoon ajassa 14.07. Kaarinan valmentajana toimi liigasta tuttu väriläiskä Jonne ”Monsterimonni"” Virtanen, joka ottelun jälkeen manasi omiensa tehottomuutta. Alussa Lempo-Volley oli tahmealla jalalla liikkeellä ja sarjajohtaja pääsi loistavan passarinsa Sofia Lehdon johdolla viemään peliä. Kotipelissä Kaarinan HC IK piinasi LeKiä pitkään mutta taipui päätöserässä. Kuva: Taisto Niukkanen Salibandyn kakkos divarin putoamiskamppailuun ajautunut Lempäälän Toivot kohensi itseluottamustaan oikein roimalla kouralla, kun se löi todellisessa säbätrillerissä sarjan kärkipäähän kuuluvan TYP:n eli Typpeen Jyväskylästä rankkarikisan jälkeen maalein 8–7. Jatkoaikakaan ei ratkaisua tuonut, vaan se etsittiin voittolaukauksista, joiden sankariksi nousi Toivojen ratkaisuosuman iskenyt Heikki Kyllönen. Samana päivänä ovat lauteilla myös Lempo-Volleyn miehet, jotka kohtaavat Oulun Ettan. – Pelasimme kaksi komeaa peliä. Syöttö alkoi napsua ja puolustuspeli parani, näki Huurne pelin käänteen tapahtuneen kolmannen erän puolivälissä. – Koko viisikko puolustaa rautaisesti, pelaajat heittäytyvät kiekkojen eteen ja kamppailevat viimeiseen asti, suitsutti Sulonen joukkojaan. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 . LeKin pelaajat istuivat peräti 39 minuuttia jäähyllä ja MuIK:n pelimeihet puolestaan 30 minuuttia. – ”Mirkku” pelasi tehokkaasti, syötti hyvin ja toi meille torjuntauhkaa. TeksTi: Juha Raunio Teemu Kemppainen iski kaksi osumaa voittopelissä Kaarinaa vastaan. Lohkon jumbo putoaa suoraan, kaksi seuraavaa karsii sarjapaikastaan. Vuoden 2023 avauspelissä Jyväskylän reissulta TiPaa eli Tikkakosken Palloa vastaan Toivoille jäi kohtuuhyvän pelin jälkeen vain luu kouraan tuloksella 8–10. tammikuuta on tuplapelipäivä Kello 12 naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY TAPANILAN ERÄ Liput 8/5€, alle 16 v ilmaiseksi Kello 16 miesten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY OULUN ETTA Liput 8/6€, alle 12v ilmaiseksi Tervetuloa! Anna Kaisa Kermisen mahtavaa liberointia Lempo tarvitsi, kun se nousi sarjakärkeä vastaan pisteille. Molemmissa peleissä LeKiveskari Valtteri Kyllinen oli virkaveljiään työllistetympi. urheilu Lempo-Volleylle piste sarjakärjeltä – Pelin jälkeen sanoin pelaajille, että jäi tosi positiivinen fiilis meidän noususta ja kuinka tultiin taisteluilmeellä pitkän erätauon jälkeen, LempoVolleyn naisten joukkueen päävalmentaja Jani Huurne kiitteli. Aleksi Tiala kokosi kaksi syöttöpistettä, ja nuori Onni Järvinen teki äärimmäisen tärkeän 4–1-johtomaalin, mikä käytännössä katkaisi MuIK:n takaa-ajon. Sunnuntaina 22
La 22.4. Toiminnan aktivoitumisen takia alamme noudattaa myös toimistoaikoja: vastaamme jatkossa viesteihin ja puheluihin hankkeisiimme liittyen muualta kuin Afrikasta ainoastaan keskiviikkoisin klo 17-19 puh. Pärnun matka 26.3-1.4.2023. Marttatreffeillä on tarjolla eri yhdistysten kuulumisten vaihtoa ja vuoden tapahtumien, koulutuspäivien ja aineistojen esittelyä. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Keskiviikko 18.1.12. Ohjelma vrt. 10. Vesilahti Community -koulun oppilasmäärä Isengessä Sambiassa kasvaa kuhisten. Matkan hinta jäseniltä 35 e ja muilta 40 e sisältää lipun, väliaikakahvin ja matkat maksetaan seuran tilille nro FI51 5228 0320 1709 75. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. kuorolaulu harjoitukset Kuljun Työväentalolla klo.10. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Tervetuloa mukaan! Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Olemme onnistuneet varsin hyvin tyttöjen koulunkäynnin lisäämisessä kylässä. To 26.2 klo 17.15 Toimelantalon kuntosali. Maanantai 23.01.kuorolauluharjoitukset Kuljun Työväentalolla klo. Su 12.2. 040 706 9483. 45 €) -20 % -20 % 65 € Sisältää vikakoodien luvun ja yhden tunnin vianmääritystä. 26.1. Lukupiiri Kaisa Huuhtasella Sirvalahdentie 10 E 42 ti 24.1. 13.00 15.00 Manttaalitalo. Ti 24.1 klo 18.45 Toimelantalon kuntosali. Kuvaaavieraana Juha Viheriäkoski Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m i a viikoille 3 5. Puusta pitkälle. Ma 23.1. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Aimalan kaivaukset ja tarinat. Lähde Kummiksi tukemaan lasten koulunkäyntiä, alkaen 5 e/kk. 17.30 20.00 Manttaalitalo, Manttaalitie 1, Lempäälä. Tervetuloa myös uudet kuntoilijat! Lempäälän Marttayhdistys ry Marttatreffit. Hyödyllisiä vinkkejä kotiin! UUSI AUTOHUOLTO PAREMPAA PALVELUA www.UUSIAUTOHUOLTO.fi UUSIAUTOHUOLTO Ideaparkinkatu 2, 37570 Lempäälä www.uusiautohuolto.fi Puh. klo 16 Boccia Moision Liikuntahalli. Tervetuloa kokemaan PAREMPAA PALVELUA! VARTAKÄYNNISTYSAKUT 2 VUODEN TAKUULLA CALIX-LÄMPÖPAKETIT ASENNUKSINEEN VIANMÄÄRITYS EDULLISESTI KÄYNNISTYSAKUN UUSIMISTYÖ / OHJELMOINTI MÄÄRÄAIKAISHUOLLON YHTEYDESSÄ VELOITUKSETTA (norm. Tehdään ystävänpäiväkortteja hoivaosastoille. 050 5012 760/Tapani. Community -koulun laajennushankkeen toteuttaminen ja valmistautuminen vo-hakemukseen. klo 7.30–17.00 Puh. monia tuttuja lauluja mm. Kuntosalit Himminnaapurissa ma klo 18.15 ja pe klo 16.15 ja Kotokampuksella ma klo 16 ja ke klo 17. Tervetuloa. 050 50 12 760/Tapani. Tapaaminen Mattilan Näkötornilla, josta kävellään laavulle. Ke 25.1. Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 (lopuksi bingo). Maksu yhdistyksen tilille samaan päivään mennessä. Lempäälän Työväentalo, klo 8 Kokkaavat herrat, klo 9 Boccia, klo 9.30 Kulttuuri-/matkailukerho, klo Lempäälän Karjalaseura ry Teatteriretki. Ja tietysti tuoretta kahvia pöydässä. Teamsissa ke 18.1. Ti 14.2.2023 18.00 20.00 Piippokeskus, toimistosiipi 3.kerros. Pe 24.3. yhteistyö Pirkanmaan Jätehuollon kanssa ja MysteryBox. Lempäälän seniorit ry Liikuntakerhot. Kimppakyydit, omat eväät. Konsertissa kuullaan Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Käsityökahvila. Teatterimatka su 12.2. Ilmoittautumalla Pertti Mikkolalle 0400 832105 ja maksamalla 52 e yhd. (norm. Pe 20.1. Nokian Työväen Teatteri. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Martat! Ilmoittautuminen on piirin tapahtumakalenterin kautta tai pirkanmaan@martat.fi tai Marttapuh. Matkan hinta 45 euroa/hlö. Ilm. 7 vuorokautta Estonia Medical Spa hotelliLisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset Maisalle 17.2.2023 mennessä puhelin 0400628421 Enemmän tietoa matkasta löytyy kotisivuiltamme https://yhdistykset.elakelaiset. fi/lempaala/ Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Ma 23.1 Retki Maasaaren laavulle, lähtö klo 10 Talolta. 10.30 Ohjelmakerho, klo 11.45 Jumppa, klo 12 Kaikille avoin, ilmainen ATK-opastus. nro 044 244 5061 soittamalla tai tekstiviestillä.. 12.00 15.00 Manttaalitalo. Syrjäsen Jorman ja puun tarina. 020 7799 882 Palvelemme ark. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Jatkossa Teams-palaverit ovat aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 19, tapaamisen jäljiltä tulee joka kerta yksityiskohtainen muistio Happy days -blogiin. Ti 24.1. Voit myös tehdä omia käsitöitäsi. Pääosissa Jyrki Anttila ja Anu Hälvä. TULOSSA! Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 1.2.2023 Ajankohtaista asiaa rakentamisesta ja asumisesta. Juodaan myös kahvit. Neulekerho Anja Arvosella Hiidentie 15 ma 23.1. 14.00. Keskiviikko 25.01. 050 50 12760/Tapani. Konsertissa esiintyy Lauluyhtye Aikamiehet ja Jyrki Niskanen. Tule mukaan toimintaa, jonka tuloksia on paljon todennettavissa niin Afrikkatyömme kuin ukrainalaisten avustamisenkin osalta. Kreivitär Mariza Nokian Kerholassa. Mukana tilaisuudessa on piirin toimihenkilöitä. klo 14.00. Himminnaapurin kuntosali alkaa. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Valoa elämäänkonsertti. Esitys alkaa klo 15. Vieraana fil.tri Ilkka Mäkinen. hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Kameraseura Mielikuvitus H e l m i k u u n ke r h o i l t a . Nokia Teatteriin katsomaan esitystä Pastori Jussilainen. Taitavat tekijät keskellämme. kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00 ohjaajana Pekka . Vuoden 2023 suurin asia on Vesilahti Isenge Club TULE KUMMIKSI. aikaisemmat vuodet on muuttunut radikaalisti ja nähtävissä isengeclub.fi/451806601. Lisätietoja keskiviikoisin klo 17-19, puh. Tiedoksi Kalajoen Retkeilypäivät 2224.8.2023 Lisätietoja Maisalta p.0400-628421 Lempäälän Eläkeläiset ry Pärnun matka. Kerhossa aiheena Aimalassa tehdyt kaivaukset sekä kirkon tarinat. Lisäksi tämän vuoden toiminnan pääpiirteet, uudet materiaalit sekä Lempäälän seniorit ry Tulevat. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. 18.00 20.00 Nokian Kerhola. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Lempäälä. Kävellään Hakkarin lenkki ja käydään Koivunnokan laavulla evästauolla. Torstai 26.01. 10.00 12.00 Tuulikalliontie 74. Vetäjänä jatkaa Seppo Nieminen. Ke 1.2. Kerhoillan kuvakisan aiheena Silta. klo 13. Keskustellaan Merja Mäen kirjasta Ennen lintuja. Ma 23.1. Ma 23.1. Huom! Maksussa käytetään viitettä nro 1245. Kävelijät kokoontuvat ma kirkkotorilla klo 10 ja siiirytään kimppakyydein Hakkarin kartanon parkkipaikalle. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Valoa elämään konsertti 24.3.2023 klo 18.00. Ke 25.1. Ke 18.1. | Vesilahti. Digikerho Kompa-salissa ti 24.1. mennessä puh. Lisätietoja keskiviikkoisin klo 1719 puh. Pe 27.1. Lempäälän seniorit ry Teatteriretki. Pe 20.1. 131 €) Hyödynnä tammikuun tarjoukset ja tuo autosi paremman palvelun autohuoltoon! Tarjoukset ovat voimassa 31.1.2023 asti. Keilaajat lähtevät to klo 12.30 Akaaseen, ilmoittaudu Pekalle 0400637007 ed .keskiviikkona. Kuvat (max 2 kpl/hlö) toimitettava 31.1.23 mennessä osoitteeseen kilpakuvat@ gmail.com. Bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.12.30. klo 13.30. Maanantai 30.1. mennessä. Pe 20.1. Yhdistyksen lauleskelijajäsenet aloittavat kevään toiminnan 25.1.2023 klo 12.00. tilille, olet mukana teatteriretkellä. Isenge Club Mitä teemme vuonna 2023?. 044 336 0136 viim.29.1. klo 19: tämän jälkeen tapamme kokoontua muuttuu. Isenge Club AJANKOHTAISKESKUSTELU. Iltatuulen viesti, Tämä taivas tämä maa ym. Ilmoittautumiset Terttu puh. Bussi lähtee kirkkoaidan vieressä olevalta pysäkiltä klo 13.30 ja ajaa SMarketin, K-Marketin ja Kuokkalan kautta Vanhaa Rantatietä ja Säijärventietä Nokialle
Tiistai 24.1klo 9-11 Eilan pirteä tuolijumppa * Tiistai 31.1 Bingo 2 e talo tarjoaa bingokahvit pelaajille * Lähitorilla vapaaehtoinen kahvimaksu 2 e * Asiakasohjaaja tavattavissa klo 8-11 lähitorilla p. Katso lisätiedot www.vesilahti.fi/torirakennus. Toivotamme kaikki entiset ja uudet kuntoilijat tervetulleiksi. Vesilahden museoyhdistys K a n s a l l i s p u kunäyttely. Teemoina musiikki ja runot sekä yhdessäolo, ota mielirunosi mukaan! Kaikille avoin kohtaamispaikka, vapaaehtoinen kahviraha. Jäsenille jaetaan Perinneliiton 30 vuotisesta toiminnasta tehty erittäin edustava juhlakirja. Tervetuloa! Ota yhteys vetäjänään Marja-Leena Nyman puh. ry Vuosikokous. LEMPÄÄLÄNVESILAHDEN HENGITYSYHDISTYS RY LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Silmun kuntosali. Samalla löystyvät myös kielenkannat. Tervetuloa mukaan! LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Sydänluento. To 19.1. Ti 24.1. Tuulikallion leita tarvitsevat. Opastuskerta, ei erillistä aihetta. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelantalon ruokasalissa, Asuntotie 10. Tampereen Seudun Omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä Sääksjärvi. 050 3895 250 mari.lundan@pirha.fi Vesilahden maamiesseura ry Illanvietto. Pe 20.1.2023 13.30 15.00 Toimelan talo Asuntotie 10, Sääksjärvi. Katepalintie 9 Lempäälä Luennoitsijana Kardiologianja Sisätautien erikoislääkäri Sinikka Yli-Mäyry. Karholantie 1, lauantaina 4.2. 18.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3, 37800 AKAA. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho aloittaa kevätkauden keskiviikkona 18.1. PuikkoPirkot Kokoontuminen Siirissä. Lauantaina 1.4.2023 klo 16.00 Lempäälän Manttaalitalolla. Hallituksen kokous Tarjan ja Ahtin kotona su 22.1.2023 klo 18. Vesilahden maamiesseura kutsuu jäseniään Narvan Kyläbistroon os. LemUA Ry:n Perheja nuorisotoimintaan kuuluu ura-autoilu. klo 13.00 15.00 Juttutupa, Uotintie 2 Lempäälä. Vesilahden kansallispuvun tarina on nyt esillä Lähde-kirjastossa. Himminnaapurin kuntosali. synttärit, polttarit, tyky-päivät, jne). klo 17. 040-744 3517. To 19.1. Firman naiset kokoontuvat saunailtaan ja sihauttavat löylyjuomat auki. Silmun kuntosali. Järjestää LempäälänVesilahden Sydänyhdistys ry LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Unto Mononen musiikkinäytelmä. Tapahtumassa on lettutarjoilu. Tervetuloa! Tampereen seudun Näkövammaiset ry Lempäälän-Vesilahden näkövammaisten kerho. Toivotamme tervetulleeksi mukaan henkilöt jotka tykkäävät vapaasta ilmapiiristä ja hauskasta seurasta myös lankalahjoitukset vastaanotetaan! on alistettava keinolla millä hyvänsä. Pullakahvit tarjoavat Vesilahden Kokoomus, Vesilahden Perussuomalaiset sekä Vesilahden Keskusta. Ke 25.1. Tilaisuudessa kahvitarjoilu klo 17.30. Ke 25.1. Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry. Haku auki 20.1.2023 asti. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous. kello 16.30 Siitosella. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Su 15.1. Ti 10.1. on alkanut. Vertaisyhmään ovat tervetulleita kaikki nykyiset ja entiset omaishoitajat sekä epäviralliset omaisestaan huolta pitävät. 19.00 Kalustajan-talo, Atrantie 3, Lempäälä. Jumpat istuen alkavat torstaisin kello 15-15.45 Toimelatalon alakerran kuntosalilla, paikka vaihtunut. To 19.1. Aloitetaan vuosi puheenjohtajan kahveilla, rupattelulla ja yhdessäololla. klo 18 alkavalle panimokierrokselle ja n. Jyrki Rantanen, puh. Ke 18.1. Mitä pidemmälle ilta ehtii, sitä terävimmiksi kommentit käyvät. 15.00 15.45 Asuntotie 10 Sääksjärvi Lempäälä. TERVETULOA! Vesilahden Luonto ja Latu ry Hallituksen kokous. LIPPUJA MYÖS OVELTA. Himminnaapurin kuntosali. Vanhemmat lapset ja aikuiset voivat harrastaa myös yksin. Tilaisuus avoin kaikille. Mukaan mahtuu 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Heikille puh. Lähde katsomaan Pyynikille Täällä Pohjantähden alla. * Keskiviikkoisin klo 13-15 * Ke 18.1. Aloitamme torstaiset kuntosalit Toimelatalossa. 13.00 15.00 Uotintie 2, Lempäälä. Pääset tutustumaan ja aloittamaan harrastusta sitoumuksetta, kerholta löytyy kaikki tarvittava. Ti 24.1. Vierailijoiden aiheina Hyvinvointialueen vaikutus näkövammaisten palveluihin ja Tsnv:n tietotuen ajankohtaiset palvelut. 0440-743524. Ma 16.1.2023. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. Kirjaston tammikuun päänäyttelynä on Matti Hopun öljyvärimaalauksia! Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. Samsung-puhelimen (omia) äppejä (sovelluksia) ja opastusta omien laitteiden käyttöön. 18.00. 17.30 Ti 30.5. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. Kevyt jumppavaatetus. com 040-7507365 tai Tarja Leinonen tarja.leinonen@luukku. Vaivatonta ja maksutonta yhdessäoloa keskustellen ja kahvia nauttien. Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 Yrittäjän haku uuteen torirakennukseen Vesilahden kunta hakee Kirkonkylän torille rakentuvaan tilaan yrittäjää keväästä 2023 lähtien. Tavattavissa myös Vasemmistoliiton pirkanmaalaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Pe 3.2. Mielimusiikki kuntouttaa: Maija Halme, Minun ääneni hanke. Ensi viikonloppuna Saunaillan näytökset jatkuvat! Esitykset myös la 21.1. 0400 777241 https://lempaalanua. * Ke 25.1. net/perhe-ja-nuorisotoiminta/ Lempäälän vasemmisto Vasemmiston VAIHTOTORI !. Liput eläkeläiset 39,ja muut 42,-. Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS!. Vaihtotorille voit tuoda mukanasi ehjiä ja siistejä vaatteita ja kodin pienesineitä ja samalla tehdä löytöjä itsellesi maksutta. Ma 23.1. Ke 18.1. Kenen aarteista löytyykään vanhin lehti. Sääksjärven Martat ry Marttailta. Tiedustele Päivi Jormakka paivi.jormakka@luukku. Ilmoittautumiset viimeistään la 28.1. Ke 11.1. Hallituksen jäsenet, tervetuloa! Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. Miten hyvinvointiasiat järjestetään Vesilahdessa 1.1.23 alkaen hyvinvointialueen alettua toimintansa. LempäälänVesilahden näkövammaisten kerho. Miesstripparin vierailu kärjistää tilannetta entisestään ja mies Vapaussodan ja Itsenäisyyden Lempäälän Seudun Perinneyhd. 17.00 19.00 Toimelantalo, Asuntotie 10, Sääksjärvi.. Kuljetus jäsenille ilmainen ja ei jäsenet 8,-. 15.45 16.45 Himminnaapurin kuntosalilla. LEMPÄÄLÄN-VESILAHDEN HENGITYSYHDISTYS RY LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Tuolijumppa Toimelatalon kuntosalilla. Ryhmässä on tilaa. Ke 18.1. Lisätiedot: Timo Haapaniemi 044 481 1751 timo.haapaniemi@vesilahti.fi Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysy h d i s t y k s e n tapaaminen. Aloitamme kokoontumiset joka torstai jatkuen koko kevään. * Kahvitarjoilu * Maksuton. Ti 24.1. TERVETULOA ! LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosali Hengitä ja Hengästy. Vesilahden Kokoomus Hyvinvointiasiat Vesilahdessa. Tervetuloa perinteiseen vaihtotoritapahtumaan Kuljun työväentalolle sunnuntaina 5.2.2023 klo 11 14. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Pe 20.1. Su 22.1. 17.45 Narvan Kyläbistro. Tule kuuntelemaan luentoa RYTMIHÄIRIÖISTÄ Ystävänpäivänä 14.2.2023 klo 17.00 Kotokampuksen juhlasaliin. Ilmoitathan samalla mahdolliset erityisruokavaliot. Jatkamme sukkien neulomista/kutomista Ukrainan sotilaille. Tulethan vain terveenä. Vielä on muutama paikka vapaana joten kannattaa joko tulla käymään tunnin alkaessa tai soittaa ohjaajalle Jaana Kettunen puh 040 574 5731. Tervetuloa! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Lisätietoja voi kysellä ohjaaja Marja-Leena Nymanilta puh 044 074 3524. 17.30 20.00 Vesilahden yhtenäiskoulun auditorio. Ti 24.1. Pelataan bingoa. Ti 24.1. 16.00 17.00 Toimelatalo Asuntotie 10 Lempäälä. Ohjaajana Jaana Kettunen puh 040 574 5731. Juhlistamme 120 vuotta täyttävää Martatlehteä! Ota mukaasi vanhoja Martat -lehtiä tai lehden edeltäjää Emäntä -lehtiä. Emme kuitenkaan unohda meidän muita avustus kohteita kun urakkamme Ukrainaan on valmis. Varaukset kotisivuilta www.toijalannayttamo.com tai puh. Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry. Mitä hyvinvointiasiat oikeastaan tarkoittavat kunnassa. Tervetuloa vuoden ensimmäiseen jäseniltaan. Harrastus on koko perheen yhteinen eli ala-asteikäiset lapset harrastavat huoltajan kanssa yhdessä. Ke 11.1. PuikkoPirkot on vapaamuotoinen sitoutumaton ryhmä neulomisen/kutomisen harrastajia sekä kiinnostuneita avustamisesta heille jotka neuSuomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. Ma 23.1. 0400403510. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. com 0400-913760 Pirkanmaan Muistiyhdistys L e m p ä ä l ä n MuRu-kahvila. Tervetuloa LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Sääksjärvellä Silmun Kuntosali. Kevyt jumppavaatetus ja sisäkengät. Hengitä ja hengästy ryhmä. Tervetuloa! Lisätietoja: taina.alanen@treomaishoitajat.fi, 0407533017 Toijalan Näyttämö Saunailta -komedia. Lähtö Lempäälästä klo 11.45 vanhaa tietä Tampereelle. Kahvittelua ja vertaistukea! Tervetuloa! Lempäälän Urheiluautoilijat ry U r a a u t o i l u . 18.00 Lempäälän Manttaalitalossa. Asiaa alustavat STM:n erityisasiantuntija Soile Ridanpää, sivistysjohtaja Marko Lahtinen sekä vapaaaikakoordinaattori Olli Alamäki. 13.00 14.30 Toimelantalo, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä. Kevyt jumppavaatetus ja sisäkengät. klo 19 alkavaan ruokailuun. Pääset radalle myös yksityistilaisuuksien merkeissä (esim. SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous on ke 18.1. Ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Pe 3.2. Ma 16.10.2023,kello 17.00 18.00 Himminnaapurin kuntosali. 17.00 19.00 Manttaalitalo, Manttaalitie 1. Liput jäsenet 20,ja muut 25,Tiedustele Päivi Jormakka paivi.jormakka@ luukku.com 040-7507365 tai Tarja Leinonen tarja.leinonen@ luukku.com 0400-913760 LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Pyynikin Kesäteatteri 10.6.2023 klo 13.00. Tervetuloa LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Puheenjohtajan kahvit. 9.00 Ti 31.1. klo 17 sekä su 22.1. Tervetuloa! Kerhovastaavat Martti Hartman 040-516 5946, Paavo Vuorenoja 0400703 698, Pirjo Virtanen 050-360 3365. La 4.2
Laura (Rukouspäivä) To 19.1. Huom! MIKÄLI ETTE OLE SAANEET ESIOPETUSPAIKAN VAHVISTAMINEN LUKUVUODEKSI 2023 -2024 KIRJETTÄ POSTIN KAUTTA 1.2.2023 MENNESSÄ, OTTAKAA YHTEYTTÄ: tuija.merontausta@lempaala.fi ja ilmoittakaa viestissä yhteystietonne. HUOM! Varhaiskasvatuksen hakuaika on 6.3. Lempäälän kunnan järjestämässä esiopetuksessa olevien ei tarvitse erikseen ilmoittautua kouluun. Huoltajat valitsevat esiopetusta täydentäväksi toiminnaksi joko aamuja iltapäivätoiminnan tai varhaiskasvatuksen, molempia ei voi valita. Kasvis-soijalasagnette Ruokalista Vesilahti Nimipäivät Ke 18.1. Lohikeitto Ma 23.1. B. Broilerikastike / Farmarin hernemurukastike Ma 23.1.-25.1. Tällöin huoltajaa pyydetään toimittamaan asiantuntijalausunto ja huoltajien hakemus Lempäälä-talon palveluaulaan, Manttaalitie 15 tai postitse PL 36, 37501 Lempäälä 31.5.2023 mennessä. Savulohikiusaus / Amerikkalainen pastavuoka Pe 20.1. ajankohtana. Mikäli edellä mainittu kyläkoulujen toiminta-aika (7.00 -17.00) ei riitä, lapselle järjestetään aamuja iltapäivätoiminta sekä esiopetus pääsääntöisesti lähimmällä isolla koululla. 2. Broileri-cappelipastavuoka Pe 20.1. -19.3.2023 välisenä aikana Wilman kautta. Hakuaika koulukuljetukseen on 1.4. Aamuja iltapäivätoimintaa järjestetään pääsääntöisesti kaikilla alakouluilla klo 7.00 -17.00. Tämän perusteella Lempäälän kunta osoittaa esioppilaalle esiopetuspaikan esiopetusryhmän koon ollessa 20 oppilasta. Nämä oppilaat ilmoitetaan myös alustavasti kouluun tämän ilmoituksen ohjeiden mukaisesti ja huoltajan anomus asiantuntijalausuntoineen toimitetaan Lempäälä-talon palveluaulaan, Manttaalitie 15 tai postitse PL 36, 37501 Lempäälä 31.5.2023 mennessä. Visa Ma 23.1. Aune, Oona, Auni, Netta Su 22.1. Paperisen vahvistuslomakkeen voi tulostaa verkkosivulta www.lempaala.fi/ kasvatus-ja-opetus/esi-ja-perusopetus/ esiopetus/. ESIOPETUSPAIKAN VAHVISTAMINEN Sivistyslautakunta päätti 29.1.2019 määritellä esioppilaiden oppilaaksiottoalueeksi koko kunnan alueen. 1. Aamuja iltapäivätoimintaa järjestetään pääsääntöisesti klo 7.00 -17.00 kaikilla alakouluilla. VUOSILUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN SEKÄ HAKEMINEN AAMUJA ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN Kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Varhaiskasvatushakemus löytyy kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.lempaala.fi/varhaiskasvatushaku/. Koulutus järjestetään to 2.2.2023 klo 18–20 Yhtenäiskoulun auditoriossa (Koulutie 2) Ohjelmassa Katsaus lakiasioihin Tiekunnan kokouksen järjestäminen Talousarvion tekeminen Kirjanpito ja tilityksen tarkastus Valtion ja kunnan avustukset Kysymyksiä Vesilahden rakennusja ympäristölautakunta ja Suomen Tieyhdistys. -19.3.2023. Sebastian La 21.1. Ennen toimintaan hakemista on hyvä tutustua esioppilaan aamuja iltapäivätoiminnan infokirjeeseen kunnan verkkosivuilla. A. Paavo, Pauli, Paulus, Paavali, Paul Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Ke 18.1. Lukuvuonna 2023 -2024 koulutyö alkaa keskiviikkona 9.8.2023. Casanovan kanapata Ti 24.1. -17.2.2023 välisenä aikana. Tänä vuonna esiopetusikäisiä ovat vuonna 2017 syntyneet. Senja Ke 25.1. Huoltajan tulee tässä tilanteessa ilmoittaa lapsi esiopetukseen sekä aamuja iltapäivätoimintaan kyseiselle isolle koululle. Oikeutta saada suorittaa koulunkäynti muussa koulussa on anottava opetuspäälliköltä 28.2.2023 mennessä. Jos aamuja iltapäivätoiminnan toiminta-aika ei riitä, lapselle tulee hakea varhaiskasvatuspaikkaa erillisellä hakemuksella. Lempäälä 18.1.2023 Kasvatusja opetuslautakunta Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ke 18.1. Lomake palautetaan Lempäälä-talon palveluaulaan, Manttaalitie 15 tai postitse PL 36, 37501 Lempäälä 15.3.2023 mennessä. Esiopetuspaikan vahvistaminen Esiopetuspaikan vahvistaminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella 23.1. AAMUJA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 1. -19.3.2023 välisenä aikana Wilman kautta. Perusopetuslain muutoksen myötä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen. (ei lehden tiedossa) Yksityistieilta 2.2.2023 Vesilahden Rakennusja ympäristölautakunta järjestää kaikille Vesilahden yksityistieasioiden parissa painiville koulutusillan yhteistyössä Suomen Tieyhdistyksen kanssa. VUOSILUOKALLE Ilmoittautuminen koskee Lempäälässä asuvia vuonna 2016 syntyneitä lapsia sekä niitä aikaisemmin syntyneitä, joille myönnetty lykkäys päättyy lukuvuoden 2022 -2023 lopussa. Heikki, Henrik, Henna, Henni, Henriikka, Henri, Henrikki Pe 20.1. Jauhelihakeitto Ke 25.1. Lomake palautetaan koululle tai Lempäälä-talon palveluaulaan, Manttaalitie 15 tai postitse PL 36, 37501 Lempäälä em. Ilmoittautuminen tapahtuu kunnan verkkosivulta www.lempaala.fi/kasvatus-jaopetus/esi-ja-perusopetus/ perusopetus/ tulostettavalla lomakkeella. Esioppilaat saavat kevään aikana koululta kutsun esiopetukseen tutustumispäivään. D. -16.4.2023. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Kuljun, Lempoisten, Moision ja Sääksjärven kouluilla esioppilaille järjestetään aamutoimintaa tarvittaessa ja erikseen sovittaessa klo 6.30 alkaen. Ennen toimintaan hakemista on hyvä tutustua aamuja iltapäivätoiminnan infokirjeeseen kunnan verkkosivuilla. Esioppilaiden aamuja iltapäivätoiminta tai varhaiskasvatus Esioppilaalle haetaan aamuja iltapäivätoimintaa 23.1. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 lempaala.fi ESIOPETUSPAIKAN VAHVISTAMINEN, 1. Koululaisten aamuja iltapäivätoiminta 1.–2. Oppilaalle voidaan psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella myöntää lupa aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin. Enni, Eine, Eini, Enna Ti 24.1. luokkalaisille sekä vuosiluokkien 3–9 erityisen tuen piirissä oleville oppilaille haetaan aamuja iltapäivätoimintaa 23.1. C. Aurinkoinen broilerikeitto / Pinaattikeitto To 19.1. Pinaattiohukaiset To 19.1. Tieto ensimmäisen luokan aloittavasta oppilaasta siirtyy kunnallisesta esiopetuksesta sähköisesti suoraan kouluun. Jos lapsi on muussa kuin kunnallisessa esiopetuksessa tai muuttaa Lempäälään toiselta paikkakunnalta, tulee hänet ilmoittaa ensimmäiselle luokalle. Nykyiset Lempäälän kunnan koulukuljetusperiaatteet www.lempaala.fi/ palvelut/kasvatus-ja-opetus/koulutus/ koulukuljetukset/. Jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, kuuluu lapsi pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin ja hänen oppivelvollisuutensa alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää kuusi vuotta. MAKSUTON KOULUKULJETUS Maksuton koulukuljetus järjestetään koulukuljetusperiaatteiden täyttyessä opetuksen järjestäjän osoittamaan lähikouluun. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta
alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Nähtävilläolo Kaavaehdotusta pidetään yleisesti nähtävillä 18.1. Tervetuloa Suureen naisten vaatemyyntiin ke-to 18.-19.1. f i . Kokouksia Muista ilmoittaa kokoukset kaksi viikkoa etukäteen. Ne tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi, postitse osoitteeseen Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 Lempäälä tai jättää kunnan Palvelukäytävälle. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Myytävänä . Vaihdossa hyvitys vanhasta nahkatakista 50-200 euroa! SUOMEN NAHKAKESKUS, P. klo 10-18, pe 20.1. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita. – 3.2.2023 Lempäälän kunnan verkkosivuilla lempaala.fi/3028 ja kunnan Palvelukäytävällä Lempäälä-talossa (Manttaalitie 15). Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Tilaushinnat Hinnat sis. l v s . w w w . Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. ym. klo 9-11 Makkaratarjoilu! As Oy Viialan ruusutarha Ruusutarhankatu 24, AKAA (Viiala) Kysy tarjous 010 4114 900 tai salaojakeskus.com! . Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Palautteen antaminen Osalliset voivat jättää nähtävilläoloaikana muistutuksia. 044 486 3418 Lempäälässä 18.1.2023 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Mainoshinnat Tekstissä 1,45 €/pmm + alv 24 % Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Tervetuloa! LÖYDÄ OMA JUTTUSI! Ilmoittaudu nyt pian alkaville kursseille: Lempäälässä 1208103LK Italia A1 Lisää italian alkeita ja kulttuuria 1298172LK Viittomakieli A1 Tukiviittomat 1298174LK Viittomakieli A1 Alkeet 1202105LK Ruotsi A2-B1 Kohti ylioppilaskirjoituksia perusrakenteiden tehokertaus 830204LK Tietoisuusja läsnäolotaidot: harjoitellen vahvemmaksi 130254LK Kirjoittajapiiri 320303LK Yhteisökehittäminen – työkaluja yhdessä toimimiseen 320300LK Feminiinija maskuliinienergia 11040230LK Nypläystä aloitteleville ja jatkajille 11040120LK Yläosan vaatteen kaavoitus ja kuosittelu Vesilahdessa 1105001VK Nykytanssi, lyhytkurssi Verkossa 830204EK Rentoutumistaidoilla hyvinvointia arkeen, verkkokurssi 320300EK Nuoren mielen ensiapu® -koulutus, verkkokurssi 1 8301807EK Raskausajan pilates, lyhytkurssi verkossa (YouTube-live + tallenne) Lempäälä | Vesilahti | Nokia | Pirkkala Souranderintie 13, 37100 Nokia p. Koot XS-5XL, 34-60. klo 10-17, riskiryhmät klo 10-11. Tampereentie 19, Lempäälä, Kangaskauppa Lempalan vieressä Tervetuloa turvallisille ostoksille! Tarja Heinonen 040 552 1499 Paljon ALE-tuotteita -50% ja 10-20,-/kpl!!! NAHKATAKKIMARKKINAT AITOA LAMMASNAPPAA! HUOMIO! VAIN TORSTAINA 19.1. Tapahtumia . Asemakaavan muutoksella liitetään noin 85 m 2 :n suuruinen osa yksityisen omistamaa virkistysaluetta erillispientalon tonttiin. Työsuorituksia. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Alussa saamme tutustua Narvan kyläpanimoon ja kuulla panimon toiminnasta. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/ minuutti. Lisätiedot kaavoitus@lempaala.fi, kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä puh. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 lempaala.fi 3028 HINNONKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLÄOLO Hinnonkujan asemakaavamuutoksen alue sijaitsee Lempäälän keskustassa osoitteessa Hinnonkuja 11. 040 567 3822 TERVETULOA! Keskustan Vesilahden kuntayhdistys järjestää TUTUSTUMISJA KESKUSTELUTILAISUUDEN pe 27.1. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla 1.2.2023. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Perustettu 1931 Ahtialan osakaskunnan VUOSIKOKOUS torstaina 9.2.2023 Uudentalon tilalla klo 16.00.Tervetuloa! lempaala.fi KUNNANVALTUUSTO Kunnanvaltuuston kokous on keskiviikkona 25.1.2023 klo 18.00 Virta-kampuksella, Virta-salissa, osoitteessa Valkeakoskentie 19. KLO 10.30–17.00 Lempäälän Manttaalitalolla SATOJA TAKKEJA naisille ja AITOA LAMMASNAPPAA! Miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... klo 18.00 Narvan Bistrolla, Karholantie 1, 37370 Vesilahti. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon torstaina klo 12. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 39 € 6 kk 69 € 12 kk 119 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. 03 5652 2500 | pirkanopisto@nokiankaupunki.fi www.pirkanopisto.fi ASENNUSNÄYTÖS Taloyhtiön salaojaremontin pe 20.1. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Lempäälän kunnan Youtube-kanavalla: https://bit.ly/lempaalatube 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Sidonnaisuusilmoitukset 4 Sivistyslautakunnan muutostalousarvio vuodelle 2022 5 Ero luottamustoimesta/ Minna Pernu 6 Ero luottamustoimesta / Ari Niemelä ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen valinta 7 Yhteisölautakunnan valinta 8 Vastaus valtuustoaloitteeseen kotihoidontuen kuntalisän käyttöön ottamisesta Lempäälässä 9 Vastaus valtuustoaloitteeseen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Lempäälässä 10 Vastaus valtuustoaloitteeseen vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisesta selkeämmäksi ja helpommaksi 11 Vastaus valtuustoaloitteeseen Suojatie Virtakampukselle bussipysäkin kohdalle 12 Vastaus valtuustoaloitteeseen Uotintielle kevyenliikenteenväylä 13 Vastaus valtuustoaloitteeseen Lempäälän kunnan metsänhoitosuunnitelman päivittämisestä 14 Vastaus valtuustoaloitteeseen onkimispaikkoja kaikille 15 Vastaus valtuustoaloitteeseen kulttuurihyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen Lempäälässä 16 Vastaus valtuustoaloitteeseen kunnan ja järjestöjen välinen yhteistyö 17 Vastaus valtuustoaloitteeseen soveltavan liikunnan toimintavälineiden hankkimisesta Lempäälä 17.1.2023 Jocka Träskbäck Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paljon mekkoja, paitiksia, lämpimiä tunikoita ja puseroita, collegetunikoita/mekkoja, hupparitunikoita, vetoketjullisia huppareita, neuletakkeja, neuleita, suoria housuja, ihmehousuja, lämpimiä housuja, collegehousuja, lämpimiä leggingsejä, superjoustavia farkkuja, myös kuminauhavyötäröllä, vuorellisia tupsupipoja ym. Opisto . Kuulutuksia . Hintoihin lisätään alv 24% Lisätiedot: lvs.fi/mediakortti Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark
28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.1.2023 2023 JÄÄKIEKON MM-KISAT 2023.IIHFWORLDS.COM/LIPUT GOVERNED BY OFFICIAL MAIN SPONSOR