1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Keskiviikko 18.11.2020 HEIDI RÄMÖ ”Koko kompleksi on esteetön.” – sivu 4 Irtonumero 3 euroa 89. 8–9 Joulun Suloisin piparitalo s. vuosikerta N:o 47 5/2020 Kaksimetrinen SuklaaPukki tulee Ideaparkiin s. 16–17 Joulu-HALIn mainostajat antavat usealle lapselle joulun ja harrastuksia! Joulu lapselle
Kaiken aikaa niitä myös tutkitaan, vaikkapa ihmisten ostokäyttäytymistä. Joku saattaa muistaa myös Valkeakoskella järjestetyt messut 2009. Myös Lempäälään on aikanaan kaavailtu asuntomessuja. Ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta suurin osa on sanatonta kehon kieltä: eleitä, ilmeitä, asentoja, liikettä, olemusta. Mark Zuckerberg ja Elon Musk ovat itse tehneet rahansa, mutta minä en ole ehtinyt. Meitähän huijataan kuitenkin kaiken aikaa. Ahosen mukaan mitään ajatustenlukua ei ole olemassakaan – pelkkää huijausta vain. Ei aina, mutta tälläkin tiedolla ollaan jo pitkällä. kolumni Tapio Eronen ASUNTOMESSUJEN MAHDOLLISUUDET Näissä paikoissa Tampereella saattoi altistua koronavirukselle viime viikolla – joukossa teatteri, ravintoloita ja kaksi yleistä saunaa Uudet mahdolliset korona-altistumiset kävivät ilmi perjantaina positiiviseksi todettujen koronatestien antajien haastatteluissa. Television sarjoissa loppuun laitetaan jännä kohta, jotta on ihan pakko katsoa seuraavakin jakso. Ihmisen käyttäytymisessä on selkeä kaava. Tarvitaan erittäin tarkkaa havaintokykyä, runsaasti tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja valtavan paljon harjoittelua. Messuille olisi helppo tulla ja vierestä Ideaparkista messuväki saisi kaiken tarvitsemansa. Ole tarkkana! Ensin tuli lomautusaalto, nyt säästöjä haetaan leikkaamalla osan palkkoja – suuressa vuokratyöfirma Seuressa neljännet yt-neuvottelut puolen vuoden sisään Kolmet aiemmat yt-neuvottelut päättyivät määräaikaisiin lomautuksiin, nyt pyritään palkkakulujen leikkaamiseen. Kaupassa tuotteet on aseteltu tieteellisen tarkasti hyllyille, jotta tuottoisimmat tavarat menisivät parhaiten kaupaksi. Esimerkiksi Loviisassa kaavoitus-, infranrakentamisja muut messukulut ovat noin 13,6 miljoonaa euroa. Ei kulu paljon energiaa eikä rasitu aivo, ajattelevat laiskat aivot. Kun tarkkana seuraa, minkä kortin kohdalla katse pysähtyy pidemmäksi aikaa kuin muiden, niin siinä se sitten melkein on. Mitä useammin jokin asia tapahtuu, sitä helpommin tästä ketjusta tulee opittu reagointitapa. Ehkä opetus on: kaikki ei ole sitä miltä näyttää – useimmiten ei. Messutaloja esitellään netissä, ja maanantaina alkoi myös tv:ssä ohjelma, jossa piipahdetaan kurkkimassa messujen antia. Jos Lempäälässä järjestettäisiin asuntomessut, luonteva kohde nyt olisi Saikan alue. Vesilahdesta löytyisi useampikin maisemakohde näyttävien messutalojen rakentamiseen. Kun kohtaamme jonkun ärsykkeen, sekunnin murtoosassa teemme tulkinnan siitä, onko kyseessä vihamielinen vai ystävällinen ärsyke. Vesilahdelle messut olisivat jättipotti, mutta niin ne olisivat myös menojen osalta. Lohjan, Naantalin ja Loviisan messujen talot sijaitsevat hulppeissa järvija merimaisemissa, ja sellaisia löytyisi myös Lempäälästä. Puheessakin äänen voimakkuus, sävy ja rytmi kertovat enemmän kuin sanojen konkreettinen sisältö. Oikeastaan se on työleiri: mihin tahansa suuntaat katseesi, siellä siintää tekemätön työ. yle.fi Minun olisi pitänyt syntyä vauraampana. Pieni esimerkki: jos pyydetään valitsemaan joku pöydällä oleva kortti, niin naiset valitsevat helpommin punaisen (ehkä herttarouvan) ja miehet taas mustan. Suurin osa päivästämme kuluukin tällä tavalla. Saman tien meissä herää tunne: ärtymys, pelko, tyytyväisyys, ilo. Olen keskittynyt muuhun. Tampereentien varsi näyttää Kuljun tienoilla melkein joka kerta ohiajaessa hieman erinäköiseltä, kun taloja nousee tuhka tiheään – Keskustasta puhumattakaan. Vasta kun kuolee, sillä alkaa tienata. Ihmiset tietävät jo tullessaan, että heitä huijataan. aamulehti.fi Laiskat aivot . Ensi vuonna messut pitäisi järjestää Lohjalla, 2022 Naantalissa ja 2023 Loviisassa ja 2024 Keravalla. Omassa esityksessään mentalisti huijaa mieltä, taikurisesityksessä taikuri huijaa fyysisillä esineillä. Toteutuma lienee yli 20 miljoonaa euroa. Lempäälässä on menossa sellainen rakennusbuumi, ettei messuille ole tarvetta. Menee hyvä mies hukkaan, kun ei ole rahaa. Saatamme joskus ihmetellä, että taasko tässä kävi näin. tätä mieltä M enneen kesän asuntomessut Tuusulassa menivät monelta sivu suun koronaepidemian vuoksi. Pelkästään järjestelyihin uppoaan miljoona jos toinenkin. Messut tuo hetkeksi kunnan valtakunnallisen huomion valokeilaan, mutta pian se kaikki unohtuu. Silmä kovana he tarkkailevat esiintyjän jokaista liikettä. Tai tiedämme, että vähän tökkimällä kaverimme ärsytysnappulaa, saamme hänet hermostumaan. Jos tilanne on uusi tai haluamme toimia uudella tavalla, se vaatii enemmän pohdintaa, on rasittavampi ja syö enemmän energiaa. Otetaan vielä avuksi mikroilmeet. Tosin Jose kertoo, että aina esityksiin tulee henkilöitä, joiden tarkoitus on paljastaa, miten temppu tehdään. Asuntomessut on melkoinen rahaimuri. Niinpä he eivät sitten muuta näekään, jolloin heidät onkin tosi helppo huijata. Jose Ahosen Ajattele kuin mentalisti pani ajattelemaan. No, onko tästä tiedosta meille mitään hyötyä. On oltu koronaa karussa mökillä. Taiteilijat eivät koskaan eläessään saa rahaa. Messut tulivatkin melkein Lempäälään, kun 2012 asuntomessut pidettiin Tampereen Vuokreksessa. Miten se temppu tehdään. Aivomme osaavat hyödyntää näitä tapoja. Huijaaminen on rumaa, mutta näihin esityksiin se kuuluu sallittuna. Ne ovat kasvoilla sekunnin murto-osassa käväiseviä tahattomia ilmeitä – ikään kuin häivähdyksiä siitä, mitä ihminen sillä hetkellä tuntee sisimmässään. Mentalisti ja taikuri tuntee ja tietää näitä tapoja. Siis kulmakarvan kohotus, pupillin laajentuminen, hämmästyksestä pyöreät silmät ja niin edelleen. Poimintoja Kari Pusa . Jos on moneen kertaan koettu tuttu asia, niin antaa mennä vaan vanhalla kaavalla. Siksi tekstiviestejä höystetään emojilla. Eero Melasniemi, apu.fi. Kun elokuvassa näyttelijä siirtyy soittamaan pianoa, kuvaan tulevat kädet, joilla on samanlaiset hihat kuin näyttelijällä ja soitto soi. Tunne taas johtaa tarpeenmukaiseen käyttäytymiseen. Tuli siellä silti luettua kirjojakin
valokuitunen.fi PERJANTAI 27.11. Black FRIDAY NAPPAA PARHAAT EDUT! • kansainvälinen linja • laaja kurssitarjonta • Campus-yhteistyö: HAMK, VAAO Tiivistä opiskelua rennossa ilmapiirissä! Facebook: facebook.com/ ValkeakoskenTietotienLukio Instagram: @tietotienlukio Opinto-ohjaaja: hanna-maria.ritoniemi@ edu.valkeakoski.fi puh. Me Valokuitusella olemme erityisen innostuneita valokuidun tarjoamista mahdollisuuksista ja rakennammekin valokuituverkkoa aina suurella sydämellä, vähän kuin oman perheen kesken. Niinpä on tärkeää, että nettiyhteys ei köhi, pätki tai jumita. 040 335 6252 www.valkeakoski.fi/tietotienlukio Tervetuloa opiskelemaan Valkeakosken Tietotien lukioon. Siksi rakennamme nyt valokuituverkkoja näillekin kulmille. Saat kotiisi niin järeää tekniikkaa, että sitä käytetään yleensä 5G-mastojen yhteyksien muodostamiseen – mutta nyt se tulee vain ja ainoastaan sinun perheesi käyttöön. Katso, saako valokuidun jo nyt sinun kotiisi – ja tilaa oma valokuituliittymäsi osoitteessa . 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Saammeko kaivaa tulevaisuuden kotipihoillenne. Olet jo tottunut siihen, että kaikki on netin päässä: tv-sarjat, puhelut, pelit ja kaupat. Kun valokuitu tulee suoraan kotiin asti, nettiyhteydet toimivat nyt ja vuosikymmenien verran eteenpäin. Suunnittelemme parhaillaan, minne rakennamme seuraavat valokuituverkkomme. ON UUSI MUSTA
Työt Lempäälä-talon työmaalla etenevät siten, että paikalle tulevat taideteokset ja aukio pihatöineen otetaan vastaan 28. marraskuuta. Viereen tulevaan kerrostalohankkeeseen on tulossa hissi. – Telkäntaivalta avataan yleisölle, kun sillan länsipuoli saadaan turvalliseksi, sanoo Laakso.. – Maaliskuuhun vielä pidetään ainakin lämmöt päällä. – Koko kompleksi on suunniteltu täysin esteettömäksi. Lempäälän kuntakeskuksen hankejohtaja Lari Laakso toteaa kunnan odottavan yhä hallinto-oikeuden päätöstä valituksesta, joka on tehty Telkäntaipaleensillan länsipuolen esteettömyyden toteuttamiseksi suunnitellusta kaarevasta rampista. – Esteettömyyden kokoaikaiseksi toteutumiseksi on esitetty kaksivaiheista toteuPalveluaula ja kirjasto sijaitsevat suoraan Telkäntaipaletta vastapäätä radan itäpuolella. Rakennuksen kohta on tällä hetkellä kaavavaiheessa. Sen lisäksi suunnitelmissa on ollut kaareutuva ramppi kulkemisen mahdollistamiseksi radan yli länteen ensi vaiheessa sinä aikana, kun kunnanvirastorakennukset yhä seisovat paikoillaan. Kunnanjohtaja Heidi Rämö (vas.) otti seniorineuvoston aloitteen vastaan Jorma Kilpiöltä, Lea Jokelalta ja Reijo Fredrikssonilta Telkäntaipaleen kevyenliikenteensillalla sen itäpuolella. – Radan länsipuolen laituri korjataan ja pidennetään ensi kesänä, Rämö sanoi. Lempäälä-talon avajaisia vietetään 2. Erinomaisesti se palvelisi myös lastenrattaiden kanssa kulkevia, sanoi seniorineuvoston jäsen Reijo Fredriksson, joka luovutti kirjelmän maanantaiaamuna 16. marraskuuta yhdessä neuvoston puheenjohtaja Lea Jokela ja varapuheenjohtaja Jorma Kilpiön kanssa. Missä vaiheessa Telkäntaipaleen käyttöönotossa nyt ollaan. Rampin lisäksi asemalaiturilla kulkeminen helpottuu. Hankesuunnitelma on jo etenemässä ja hissikuiluille on joi varattu paikat, joilta pääsee alas laitureille, hän totesi. Lea Jokelan kysymykseen, millä aikataululla Mainiemen talot, Tampereentie 6 ja 8 puretaan alta pois, tilapalvelupäällikkö Timo Kujanpää totesi, ettei tarkkaa aikataulua tässä vaiheessa tiedä vielä kukaan. Sillalta tulee myös esteetön laiturihissi, kunhan lähestymissillan pohjoisenpuolen rakennus saadaan aikanaan käyttöön. tammikuuta. – Se olisi tervetullut ennen kaikkia ikäihmisille, mutta myös muille apuvälineitä kuten pyörätuolia käyttäville, joilla kuitenkin täytynee olla avustaja mukana. marraskuuta ensi vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä, on vasta esitys siitä, että amfiteatterimaisen rakennelman toteutuksesta luovuttaisiin. Asiasta päättää kunnanvaltuusto. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Erkki Koivisto Kierrerampin poistaminen on vasta esitys seniorineuvosto halajaa Telkäntaipaleeseen liukukäytävää Lempäälän seniorineuvosto on jättänyt Lempäälän kunnanhallitukselle aloitteen liukukuljettimen rakentamiseksi Telkäntaipaleeseen ”helpottamaan ja edistämään kaikkien, mutta erityisesti ikäihmisten ja vammaisten asiointia”. tusta, jossa ensivaiheessa toteutettaisiin kaareva esteetön kulkureitti ja myöhemmin toisessa vaiheessa, keskustan rakentamisen edetessä siihen vaiheeseen, suora esteetön kulkureitti Tampereen tielle. Tämä on ensimmäinen kuntakeskus, joka on suunniteltu esteettömyyttä ajatellen. Se on vaikeuttanut hanketta ja tuonut lisäkustannuksia. Heidi Rämö kiitteli senioreita aktiivisuudesta ja lupasi viedä asian eteenpäin keskustan kehittämisen työryhmän käsittelyyn. Hän korosti, että kunnan suunnitelmissa on kaiken aikaa ollut radan länsipuolella mukana suora ramppi. Hän korosti sitä, että kunnanhallituksen äänestyspäätös, joka syntyi 2. – Nyt kun Telkäntaipaleen kierrerampista ollaan luopumassa ja se on tarkoitus tehdä suorana, olisi hyvä mahdollisuus harkita vielä horisontaalisen liukukuljettimen eli liukukäytävän rakentamista pystyhissin lisäksi, sanotaan neuvoston kunnanjohtaja Heidi Rämölle jättämässä aloitteessa
Henkilöiden yksityisyyden suojasta johtuen kunta ei julkaise työyksikköjä tai henkilöiden asemaa organisaatiossa. TeksTi: Katariina Rannaste VPK:n puheenjohtaja sammutti ravintolapalon Lempäälän keskustassa sijaitsevassa ravintola Villihanhessa oli perjantaiaamuna yhdeksältä kello 13. Moottori kärähti, mutta tulipalosta aiheutui liiketilaan vain savuhaittoja. marraskuuta palon alku, kun keittiön juomahuoneessa ollut pieni sähkömoottori kärähti. TeksTi: Erkki Koivisto kuusi altistunutta karanteeniin. Keväällä tartuntoja todettiin seitsemän, joten kaikkiaan tapauksia on ollut 29. – Naapurissa toimineesta autokoulusta riensi sammuttimen kanssa juoksujalkaa paikalle hälytyksen saanut Lempäälän VPK:n puheenjohtaja Pekka Moilanen, sanoo päivystävä palomestari Matti Saarinen. Seudun muissa kunnissa, pois lukien Vesilahti ja Orivesi, oppilasmäärä on kasvanut tai pysynyt samana. Kustannukset oppilasta kohden olivat viime vuonna 8 735 euroa, mikä on kaupunkiseudun kuntien lukuja vertaillessa toiseksi korkein. Mistä nousu johtuu, Vesilahden sivistysjohtaja Mika Seppänen. Lempäälässä on todettu syksyn aikana 22 koronavirustartuntaa. – Yleisen kustannustason nousu näkyy kaikkien kuntien kustannusten nousussa vuosina 2018 ja 2019. TeksTi: Katariina Rannaste kahdessa vuodessa liki tuhannen euron nousu Kunnan työntekijällä koronatartunta Lempäälän kunnan työntekijällä on todettu lauantaina 14. – Tästäkin huolimatta seutujen väliset opetuksen tai oppilaskohtaiset kustannuserot ovat jatkuvasti kaventuneet, Seppänen toteaa. Joulukuun juhlia on ryhdytty monissa kouluissa ja kodeissa jo valmistelemaan. Opetuskustannukset muodostuvat henkilöstökustannuksista sekä muun muassa oppimateriaali-, tvt-laitteistoja henkilöstökoulutuskustannuksista, eikä niihin sisälly esimerkiksi kiinteistökulut, ruokailu ja hallinnon kustannukset. Työntekijä on asetettu eristykseen. Palvelut pyritään lähtökohtaisesti toteuttamaan tehokkaasti, mutta myös laadukkaasti. Pienenä kuntana olemme onnistuneet palveluiden toteuttamisessa ja kehittämisessä, mistä esimerkiksi yhteisön terveydenedistämisaktiivisuuden tulokset kertovat, hän toteaa. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että Pirkanmaalla yksityisjuhlien kokoontumisrajoitus on 50 henkilöä. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja heille on annettu ohjeet, miten toimia. Koulukuljetuskustannukset olivat seudun toiseksi korkeimmat. Vuosi 2017 oli poikkeuksellisen hyvä monessa suhteessa sekä seudulla että Vesilahdella, mihin vaikutti muun muassa kikyn eli kilpailukykysopimuksen tuleminen ja toimintakulujen alittuminen monista eri syistä. Lisäksi kaksi muuta työntekijää ja neljä kunnan palveluissa altistunutta asiakasta on asetettu karanteeniin tartuntatautijäljityksen ja lääkärin tekemän arvioinnin perusteella. marraskuuta koronavirustartunta. Vuonna 2018 ja 2019 tuli merkittäviä palkankorotuksia ja kustannusten nousua, hän selvittää. – Syynä tähän on, että oppilasmäärään nähden Vesilahti on pinta-alaltaan suuri ja asutusrakenteeltaan haastava kuljetusreittien muodostamisen näkökulmasta, joka heijastuu korkeina kuljetuskustannuksina, Seppänen sanoo. – Kustannuskehitys on vastaavanlainen koko seudulla. Syksyn ylioppilasja valmistujaisjuhlia on kokoontumisrajoituksen lisäksi huomioitava juhlatilan koko, jotta turvavälit ovat toteutettavissa sekä käsija yskimishygienia. Varotoimenpiteenä tilaisuudessa olleet työntekijät on ohjattu käyttämään lähityössään maskia kahden viikon ajan. Tartuntatautijäljityksen perusteella on lisäksi kontaktoitu sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet samassa ulkotapahtumassa tartunnan saaneen kanssa. – Kustannuksia tarkastellaan jatkuvasti. Työntekijät saivat avustettuna palon sammumaan alkusammutuksella. – Tästä nähdään, että Vesilahdella muiden kustannusten, kuten koulukuljetuskustannusten vaikutus kokonaisja oppilaskohtaisiin kustannuksiin on merkittävä, Mika Seppänen nostaa esiin. Kyseisessä tapahtumassa on noudatettu turvavälejä ohjeistuksen mukaisesti, joten karanteenin tarvetta ei ole todettu. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Vesilahden perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset ovat Tampereen kaupunkiseudun kuntien kalleimmasta päästä. Vesilahti ylsi terveydenedistämisaktiivisuudessa parhaaseen tulokseen viime vuonna Pirkkalan ohella. Vesilahdella oppilaskohtaiset kustannukset näyttävät kasvavan suhteessa enemmän, koska Vesilahdessa oppilasmäärä on laskenut vuodesta 2018 vuoteen 2019 verrattuna 5 prosenttia. Kaavio: Tampereen kaupunkiseutu LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Opetuksen hinta per oppilas on Vesilahdessa korkea Vesilahdessa perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset ovat nousseet kahdessa vuodessa liki tuhat euroa. Vielä vuonna 2017 Vesilahden kustannukset olivat kahdeksan kunnan vertailussa kolmanneksi alhaisimmat, 7 753 euroa. TeksTi: Erkki Koivisto Yhdeksän uutta ylioppilasta syksyllä 2020 Lempäälän lukion uudet ylioppilaat syksyllä 2020: Aho Viljo Valtteri, Hämetvaara Anni Elina, Isopahkala Sinella Pauliina, Juujärvi Jasmin Julietta, Kyösti Eetu Ernesti, Lampi Laura Julianna, Salmela Alina Helmiina, Selin Elias Onni Oskari ja Suutari Veera Aino Aleksandra. Kun tarkastellaan pelkästä opetuksesta muodostuvia kustannuksia, olivat ne lähempänä kaupunkiseudun keskitasoa, neljänneksi korkeimmat
Se palo ja energia, millä me saamme työtämme tehdä, se on se juttu. Parkkipaikoilla tungos ja tyhjän paikan etsiminen olivat vain muisto, Rämö kertoi puheessaan. Useat ihmiset ajattelevat hänestä samoin. Aluksi pelkästään verkkokauppana toiminut yritys on kasvanut 11 vuodessa nopeasti. Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö osoitti omassa puheessaan myös myötätuntonsa koronan koettelemille yrittäjille. Caldéron kehui Lempäälän sijaintia erinomaiseksi. Yhtenä läpimurtohetkenä Caldéron pitää sitä, kun he saivat tuotteensa päivittäistavarakauppaan. Lisäksi olemme tehneet Lempäälän Yrittäjien kanssa tiedottamista ja viestintää yhdessä ja perustimme myös yhteisvoimin Olemme Lempäälästä hankkeen. – Itselleni pelottava ja herättävä kokemus oli se, kun kävelin Ideaparkin tyhjillä käytävillä. Lempäälän Yrittäjien puheenjohtaja Ismo Paananen puolestaan kiitteli Lempäälän uskoa tulevaisuuteen. – Apua annettiin muun muassa tukien hakemiseen, lakiin ja työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Liikkeiden ovet Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen kertoi yrittäjien kustannustuesta ja liikkeelle laitetusta yksinyrittäjätuesta. Kunnanjohtaja sanoi, että kyllä se uusi kunnantalo vielä saadaan ja yrittäjille uusia tiloja. TeKsTi: Annika Eronen ”Samalla sydämenpalolla jatketaan tästä eteenpäinkin”. – Aina, kun on häneen yhteydessä, kaikki onnistuu ja kaikki järjestyy. – Koko kasvutarina kuitenkin perustuu siihen, että meillä on uskomattoman ihana tiimi. – Myös yksinyrittäjätuki on elinkeinoministeri Mika Lintilältä saadun tiedon mukaan tarkoitus laittaa liikkeelle. Puheenjohtaja Ismo Paananen kehui Niemisen asennetta työhönsä. Vuoden yrittäjä -palkinnon vastaanotti operatiivinen johtaja Riku Caldéron Puhdistamo Real Foods Oy:sta. Lisäksi neuvontapuhelimen resurssit kolminkertaistettiin. Lisäksi yksinyrittäjän tuen hakeminen ja myöntäminen laitettiin käyntiin muutamassa viikossa. Joukossa oli myös niitä, jotka kysyivät, mistä voisi saada ruoka-apua ja oli muutama puhelu myös sellainen, joissa soittajilla oli Koronakevään ahdingosta kertoivat yrittäjien neuvontapuhelimeen tulleet soitot Kyselyjä ruoka-avusta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia olivat kiinni tai liikkeiden aukioloaikoja oli rajattu. Yritys valmistaa ravintolisiä ja tuo terveellisiä ruokia maailmalta suomalaisten ulottuville. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, uuden kuntakeskuksen veturiksi on viimein valmistumassa Lempäälä-talo, joka tarjoaa uuden pääkirjaston lisäksi paljon muuta – muun muassa liiketiloja uusille yrittäjille. Koronakeväänä hän auttoi valtavasti muita, vei palveluja ihmisille kotiin ja siihen sai vielä hymyn kaupan päällisiksi. TeKsTi: Annika Eronen KuvaT: Annika Eronen itsetuhoisia ajatuksia, Vuorinen kertoi Lempäälän Yrittäjien vuosijuhlassa. – Huolenaiheena ovat tällä hetkellä työpaikat ja yritysten selviäminen kriisistä. – Samalla sydämenpalolla jatketaan tästä eteenpäinkin, onnellinen Nieminen sanoi palkintoa vastaanottaessaan. Lempäälän Yrittäjät palkitsi vuosijuhlassaan Mamman keittiöstä -lounaskahvilaa pitävän Kirsi Niemisen vuoden yksinyrittäjänä. – Olo on hämmentynyt ja kiitollinen. Kirsi Nieminen (vas.), Riku Caldéron ja Timo Saarinen palkittiin yrittäjäjuhlassa. Kunnalla vuokralla olevat yrittäjät saivat vuokranalennusta. – Pirkanmaalla puheluja tuli parhaimmillaan 50 päivässä, kertoo Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen. – Siitä on nyt 20 vuotta, kun juttelin sen hetkisen kunnanjohtajan kanssa siitä, miksi Lempäälässä ei rakenneta yritystiloja pienyrityksille. Tämä kriisi nosti esiin haavoittuvuutemme. – Marjamäki ei voisi enää olla logistisesti parempi yrityksemme kannalta. Yrittäjyyteen on kunnassa panostettu ja meihin uskotaan, Paananen kertoi yrittäjäjuhlassa. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 . uutiset Kun korona maaliskuussa alkoi toden teolla näkyä myös Suomessa, oli Suomen Yrittäjillä paljon työtä edessään.Yrittäjille laadittiin kattava neuvontapaketti, hallitukselle viestittiin, mitä yrittäjät kriisistä selvitäkseen tarvitsivat ja miten heitä voitiin tukea. Tahtotilamme on pitää huolta toisistamme, Rämö painotti. Vuorisen mukaan koronan toisen aallon vuoksi haettavaksi on tulossa uusi kustannustuki yrityksille joulukuun lopussa. Suomen Yrittäjien kultaisen yrittäjäristin saivat Timo Saarinen Timo Saarinen Oy:sta ja hänen aviovaimonsa Pirjo Saarinen Pri-vaate Ompelusta. – Lempäälän yrittäjät ja Ideaparkinkin suojissa toimivat yritykset ovat elintärkeitä työllistäjiä. – Lempäälän Kehityksestä soitettiin keväällä Lempäälän yrityksiin, tiedusteltiin tuen tarvetta ja toki myös sitä henkilökohtaista tilannetta
Vuosikokouksessa yhdistykselle valittiin uusi hallitus. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 . Mutta jätetään Amerikka, koska positiivista kerrottavaa on lähempänäkin. Toisin sanoen oireisiin vaikuttavat paljon enemmän biologiset, sosiaaliset ja psykologiset tekijät. Kaavan valmistelu on kesken, ja muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon kaavan jatkovalmistelussa. Sitten alkoivat ongelmat. Professori Juha Pekkasen mukaan tulokset toistavat viimeaikaisten muiden tutkimusten tuloksia, joiden mukaan oireilu heijastaa huonosti sisäilman laatua. – Lisää vapaaehtoisia kaivataan myös keittiön puolelle. Donald Trumpin epävakaaseen käytökseen alkoi kyllästyä, ja pisteenä i:n päälle oli se, että hän ei halua millään tunnustaa tappiotaan. Ehkä työntekijöiden asussa voisi villasukkien lisäksi olla muitakin käsityötuotteita, esimerkiksi kaikilla samanlainen virkattu lakki päässä. Arvio loppuvuoden koronakustannuksista on 550 000 euroa. Tämän tutkimuksen tekijät eivät tietenkään väheksy hyvän sisäilman merkitystä, mutta heidän mielestään huonoa sisäilmaa on pidetty liian merkitsevänä tekijänä lasten oireiluun. Kansalaisaloitteen allekirjoitti 591 henkilöä. Tosi hieno uutinen! Päätin kokeilla asiaa heti, hyppäsin pyörän selkään ja ajoin vanhan aseman nurkalle. Vesilahden kunnan tulevien vuosien talousarviot näyttävät alijäämäisiltä. Eikä asia ole jäänyt vain keskusteluun, vaan toimenpiteisiinkin on ryhdytty. Suuri osa ihmisistä pitää esimerkiksi USA:n presidentinvaalien tulosta hyvänä uutisena, ja vaikka valtameren takaisiin asioihin on vaikea ottaa kantaa täältä asti, on helppo yhtyä mielipiteeseen. Kunnanvaltuusto päätti ohjeistaa viranhaltijoita ottamaan Lammasniemen kaavoituksessa huomioon Kuntalaisaloite.fi -palvelussa olleen kuntalaisaloitteen sisällön, jossa vaaditaan Lammasniemeen suunnitellun asuntorakentamisen lopettamista. Koronanäytteiden määrä on kasvanut kesälomakauden jälkeen. julkisten rakennusten sisäilma herättänyt voimakasta keskustelua. Yksistään syyskuun koronanäytteiden analysointikustannukset olivat 167 000 euroa. Lempäälä-talo sai huomiota Aamulehdessä, kun Jorma Huovinen kolumnissaan kehui kuntamme uudistuvaa virastokulttuuria. Nyt siis osataan ajatella asioita laajemmin ja etsiä syitä myös muualta. Korona aiheuttaa suuria kuluja erityisesti koronanäytteiden analysointikustannuksina. Vuoden 2021 tuloslaskelman alijäämä olisi 1 147 440 euroa, vuoden 2022 alijäämä 966 320 euroa ja vuoden 2023 alijäämä 643 295 euroa. Siellä kiinnostuneet voivat harjoitella keittiöpuuhia, kun opastajia löytyy. TeksTi: Erkki Koivisto Lempäälässä tarvitaan lisää koronarahaa Vesilahden tulevat vuodet alijäämäisiä kuntalaisaloite Lammasniemen suojelemiseksi asuntorakentamiselta otetaan huomioon alueen kaavoituksessa Vesilahden kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina 16. Koronan vuoksi aiheutuneet lisäkustannukset ovat 750 000 euroa ja koronapandemian vuoksi toimintatuotot ovat vähentyneet noin 650 000 euroa. TeksTi: Erkki Koivisto Koronakustannuksiin Lempäälän kunnan tämän vuoden budjettiin myönnetty lisämääräraha on osoittautunut riittämättömäksi. Arvio koko vuoden näytteenoton analysointikustannuksista on 1 070 000 euroa. Olisi mielenkiintoista tietää, montako koulua ja päiväkotia on kiihkeimpien vaatimusten tuloksena laitettu maan tasalle. Moottoripaja toimii vapaaehtoisten ohjaajien voimin. Vesilahden kunnanvaltuusto päätti ohjeistaa viranhaltijoita ottamaan kuntalaisaloitteen sisällön huomioon Lammasniemen kaavoituksessa. Viimeisten parinkymmenen vuoden ajan on koulujen ym. funkkis-Esson, omistajan kanssa ja vastaa toiminnasta, jota siellä nuorten kanssa toteutetaan. TeksTi: Erkki Koivisto Lammasniemen asuntorakentamista vastustava kuntalaisaloite keräsi 591 allekirjoitusta. Yhdistys on tehnyt vuokrasopimuksen vanhan Esson, ns. Idea sinänsä on hellyttävä. Edelleen tavoitteena on toimia nuorten ja heidän perheidensä hyväksi ja edistää hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia muun muassa moottoripajatoiminnan avulla, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult. – Hallituksessa ja vuosikokouksessa kävimme keskustelun yhdistyksen tarkoituksesta, tavoitteista ja nimen muutoksesta. Jo syyskuun loppuun mennessä testien analysointikulut olivat 563 000 euroa. Pyörän vipuaminen torsolle sillalle osoittautui minun kyvyilläni ylivoimaiseksi. Aina kun koululaiset ovat kertoneet vanhemmilleen päänsärystä tai muista oireista, ovat alkaneet massiiviset tutkimukset. Ideana on, että kunnan työntekijät liikkuvat kannettavine tietokoneineen asiakkaan luokse palvelemaan. Kirjoittaja odottelee ilolla tulevaa koronarokotetta Lempäälän Walkers on nyt Lempäälän Werstas Lempäälän Walkers – Lembois Walkers ry vaihtoi nimekseen Lempäälän Werstas – Lembois Werkstad ry. Jos sisäilman laadussa on havaittu puutteita, on edessä ollut laaja remontti tai pahimmassa tapauksessa koko koulurakennuksen purkaminen. Vesilahden kunnan tuloveroprosentti nostettiin 22:een vuodelle 2020. Tietoja saatiin 135 koulurakennuksesta ja vastaajia oli noin 15 700. Toimistossa ei kuljeta edes sisäkengissä, vaan sukkasillaan. marraskuuta yksimielisesti Vesilahden kunnan vuoden 2021 tuloveroprosentti on 22,00. Lopulta minun oli luovutettava ja ajettava pettyneenä takaisin kotiin. Se on erinomainen asia lasten kannalta, ja rahaakin säästyy. Siihen kuuluvat Petäkoski-Hultin lisäksi Tarja Haapasaari, Päivi Härkönen, Hannele Lehikoinen, Hanna Kairimo, Tarja Rossi ja Kati Kuikka. Lempäälän kunnanvaltuusto päätti jo aiemmin syyskuussa myöntää lisämäärärahan hyvinvoinnin palvelualueelle siten että koronakustannuksiin osoitettiin 900 000 euroa ja lastensuojelun sijaishuollon takautuvasti maksettaviin kustannuksiin 300 000 euroa. Moottoripajatoiminnasta yhdistyksellä on sopimus Lasten ja nuorten keskus ry:n kanssa. Nyt Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta esittää muutostalousarvioon 1,4 miljoonan euron lisäystä hyvinvoinnin palvelualueelle palvelujen turvaamiseksi. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen.. Tästä herää kysymys, pitääkö asiakkaankin riisua kenkänsä ennen kuin pääsee palvelukäytävään. Sitten tärkeisiin terveysasioihin. Kuntalaisaloitteessa edellytetään, ettei koko kaava-alueella Anttilanniemi mukaan lukien sallita omarantaisia tontteja. uutiset Kolumni Hyviä uutisia Tällä kerralla minulla on kerrottavana vain hyviä ja iloisia asioita. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on 0,55, muun kuin vakituisen asuinrakennuksen 1,40, yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,25 ja rakentamattoman asuinrakennuspaikan 2,00. Tämä on hyvä tietää, ettei vaan lähde palveltavaksi rikkinäisissä sukissa. Vähän aikaa sitten julkaistiin tulokset laajasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin helsinkiläisten koululaisten oireiluun vaikuttavia tekijöitä. Huovinen mainitsi myös, että jo aiemmin valmistunutta siltaa pitkin pääsee kävellen tai pyöräillen kunnan uuteen olohuoneeseen. Myöskään kiinteistöveroprosentteihin ei ole tulossa Vesilahdessa muutoksia vuonna 2021
klo 12 Lempoisten srk-talossa): T. klo 12 Jumalanpalvelus, Harri Johansson, Maritta ja Ossi Numminen. Hepr. Auto klo 11.15 Sääksjärveltä (kirjastolta). klo 16 messu Kuljun Majakassa, Suokas, musiikissa Markus Mantere & co. Otettaisiinko tavoitteeksi, että oppisimme lyhyen tai vähän pidemmän kaavan mukaan olemaan paras versio omasta itsestämme. Hädässä ja vaikeuksissa ne todelliset ystävät tunnetaan. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. klo 12 eläkeikäisten päiväpiiri Kuljun Kulkuset ja Sääksjärven Säkenet Lempoisten srk-talossa, Paula Eloranta. 0400 419 096. Klo 18.30 Nuorten toteuttama ehtoollishartaus. Liian helppoa on löytää Jumalasta pääsyyllinen kaikkeen pahaan ja kärsimykseen. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Sisua ja Siunausta! Toivoen KirkkoHarri Vesilahdesta. Monet ystävinä pitämämme ihmiset paljastuvatkin vain hyvänpäivän tutuiksi tai sellaisiksi selkääntaputtelijoiksi, joiden kiinnostus ja ystävyys häipyy maineen ja rahan katoamisen myötä. Ke 25.11. Mutta kun tulevat ne pahat päivät ja elämän loskasäät. Yhteistyössä Vesilahden kunnan ja MLL:n kanssa. Haavisto: p. Sellainen on Jumalakin: kun otat askeleen hänen suuntansa, huomaat yllättäen, että Hän on jo ottanut kaksi askelta sinun suuntaasi. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15, p. Onko sinun Jumalasi hän, joka kostaa ”isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti”. Pikku-Peurat kokoontuu toistaiseksi parillisten viikkojen perjantaina Narvan markkina-alueen vieressä olevalla kodalla. klo 9.30 Perhekerho Narvan kyläkirkossa To 26.11. Mukaan omat eväät. Ilm. klo 9.30 Perhekerho Pappilassa To 19.11. mennessä srk:n verkkosivujen kautta www. To 19.11. klo 12 Vähävaraisten ruokailu seurakuntatalolla. Vetäjinä Riitta Heino ja Emmi Korpi. Lämmin kiitos osanotosta. Onko Jumala sinulle tuomari tai jokin ylivalvoja. Ke 25.11. Anna Pap, piano ja laulu, Lauri Kankkunen, sello. Toimintaa: Aamurukoushetki joka ma klo 8–9 Kahvila Olkkarissa (Tampereentie 4). Toimistonhoitaja Eija Nurmen läksiäisjuhla messun jälkeen kirkkokahvien merkeissä srk.talossa. Vietämme kirkkovuoden viimeisiä hetkiä ja kohta adventti sekä muut joulun juhlallisuudet ovat edessä. Kuollut: Martta Kaarina Nyström 93 v, Kauko Kalevi Vihinen 80 v ja Merja Helena Veijonen 60 v. Kysy maksuttomia maskeja diakoniasta ti ja to klo 10–12, p. Valinnat ovat sinun ja siten myös vastuu. klo 11 – 14 Olopäivät srk-talolla seurakuntatalolla. Hygieniaja turvaväliohjeet sekä maskin käyttösuositus huomioitava myös pienemmissä kokoontumisissa. Tervetuloa! Muut seurakunnat Jumalalta piiloon THL:n suosituksen mukaisesti pyydämme kaikkia 15 vuotta täyttäneitä henkilöitä käyttämään seurakunnan tilaisuuksissa kasvomaskia. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille Diakonia: To 19.11. Tulossa! Barokin adventtikonsertti kirkossa su 29.11. Kastettu: Aada Aili Nieminen, Eemil Jukka Olavi Hietakangas, Sofia Elisabet Pylväs, Olivia Aleksandra Laaksonen ja Luuka Valtteri Nicholas Vornanen. Missä ovat silloin ne ihmiset, jotka katsovat hyvällä ja joidenka läsnäolossa huokuu myötätunto ja armollisuus. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous srk-talossa. Eläkeläisille, yksinäisille, työttömille ja lapsiperheille ilmainen lounas srk-talolla. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. klo 10 Partiokirkko Kirkossa. Ei tuomitsemisesta ja valvonnasta ole elämäntarkoitukseksi. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. 14.10.2020 Tays Valkeakoski Hiljenivät puuhat perheen parissa, niin myös rakkaat harrastukset; muuttuivat pitkäksi illaksi. Pelottavaa ja jopa ahdistavaa! Kuka nyt haluaisi olla valvottavana ja tulla tuomituksi. klo 10 Adventtimessu kirkossa. 3:12 Lempäälän srk Tällä viikolla: Ke 18.11. Ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. Ensi viikolla: Ma 23.11. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Hiljaisia hetkiä . Kirkkokahvit srk.talossa. HUOM! Seuraa tiedotusvälineistä ja seurakunnan nettisivuilta koronarajoitusten ajankohtaisia ohjeistuksia! Vesilahden kirkossa täytyy isommissa tilaisuuksissa myös jakaantua kirkon parville ja kirkkosalin sivuosiin, jotta turvavälit säilyvät. Ilmoittaudu Kuljun ja Sääksjärven eläkeikäisten päiväpiirien joulujuhlaan (3.12. 050 544 3347. Mutta elämäsi on sinun ja valinnat myös! Joku on sanonut, että on parempi olla oma itsensä, koska kaikki muut on jo varattuja. Kyllä se on niin, että me ihmiset haluamme kostaa, katkeroitua ja maksaa takaisin samalla hinnalla… ja vielä tuplabonukset päälle. Jälkiviisaus kun on sitä korkeimman tason viisautta. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Turhaan ei sanota, että vahingonilo on se paras ilo – ainakin, jos se vahinko tapahtuu toiselle, eikä itselle. Niin moni olisi mielestään osannut toimia toisin ja paljon viisaammin. Kokouskahvit klo 17.30 alkaen. Keittolounas ja kahvit, 10 e (käteisellä). klo 17 alkaen nuortenilta Nuorisotila Nurkalla. klo 17 Kitarasäestyspaja Nuorisotila Nurkalla. (03) 289 5111, sähköposti kirkkoherranvirasto.lempaala@ evl.fi, käyntiosoite Vanha pappila, Rovastintie 3. Kuka silloin lohduttaisi Nyytiä. Lasta kotona hoitaville avoin ryhmä Pikku-Peipot kokoontuu kirkonkylällä Pappilan pihapiirissä parittomien viikkojen perjantaina. Mahdollisuus kiireettömään oloon, ulkoiluun, lepoon. Nyt kirkkovuodessa puhutaan valvomisesta ja tuomiosta. Pe 20.11. Päivän mittainen retriitti on mahdollisuus lepoon ja hiljentymiseen. Klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Su 29.11. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa ilmoitustaululla virastoaikoina to 12.11.2020 alkaen kokoukseen saakka. klo 13 Messu Halkivahan kirkossa. klo 10 messu kirkossa, Jutila, Naukkarinen, Hymnus-kuoro. klo 13-15 Torstaikahvit ja avoimet ovet Pappilassa To 26.11. 5e/kpl, 3kpl/12e. Sinun elämäsi valintoja ja sinun elämääsi ei paraskaan ystäväsi voi tehdä, eikä elää puolestasi. klo 18 Raamattupiiri Narvan kyläkirkossa. klo 10–18. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Rakas äiti, mummu, isomummu Martta Kaarina NYSTRÖM s. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 22.11. 0400 419 096. Toivottavasti jaksaisit uskoa Jumalaan, jolla on aivan erilaiset kasvot. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Yhdessä hujauksessa olemme ylittäneet sen maagisen vuodenvaihteen rajapyykin ja olemme uuden vuoden puolella ja matkalla kohti valon lisääntymistä ja kevättä. klo 17.30 miesten hikipiiri Kuljun Majakassa, Ensio Partanen. Mustia Vesilahden logolla varustettuja kankaisia kasvomaskeja voi ostaa tilaisuuksista tai pappilasta. Su 29.11. klo 9.30 Perhekerho Pappilassa To 26.11. klo 14 Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa (Säijärventie 87). Kolme hartaushetkeä, ehtoollinen päivän päätteeksi. Ma 23.11. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa To 26.11. 22.9.1927 Lempäälä k. Jos huonosti käy, kyllä niitä säälittelijöitä ja kauhistelijoita ympärillä riittää. To 19.11. Hiljaisuuden päivä ”Tulkaa valoon!” Kuljun Majakassa la 28.11. Rukouspysäkki – kirkko avoinna ke 18.11. Ota mukaan omat eväät. Kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja hautausmaantoimisto palvelevat etänä puhelimitse ja sähköpostein. lempaalanseurakunta.fi. Vapaa pääsy. Asenteesta se on kiinni. Ma 23.11. On helppoa rakastaa ja olla ystävä, kun aurinko paistaa ja elämä soljuu kuin Strömsössä konsanaan. Timantit syntyvät kovassa paineessa. Kun etsii syitä itsensä ulkopuolelta, samalla tulee tuominneeksi itsensä voimattomuuden ja periksiantamisen vankilaan. Maskien käyttöä edellytetään seurakunnan tilaisuuksissa. klo 18 Miestenilta. kirkkoherranvirasto@evl.fi tai Facebook.com/vesilahdenseurakunta Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. Su 22.11. To 26.11. Vertaistukea kyllä tarvitaan ja niitä vierelläkulkijoita ja elämän kokemuskouluttajia. Pe 27.11 klo 17 Nuortenilta Nuorisotila Nurkalla. Pyhän Birgitan kirkon messuja voi seurata suorana lähetyksenä ja sen jälkeen parin viikon ajan tallenteena Youtubessa (www.youtube.com), hakusana ”Lempäälän seurakunta”. Lokakuun syksyinen tuuli otti sinut mukaansa, mutta jätit meille suurenmoisen esimerkin, jota on kunnia seurata. klo 9 Pikku-Peipot Pappilan pihapiirissä. Joskus ja aika useinkin meitä kuljetetaan kuoppien ja pimeiden polkujen kautta, mutta aina kuitenkin valoa kohti. Messussa siunataan matkaan Operaatio Joulun lapsi – paketit. Niin on meidän ihmistimanttienkin kanssa. klo 9.30 Perhekerho Narvan kyläkirkossa To 19.11. Päivän sana: Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Vieraana Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen ja Kirkkoharri. Messut: Su 22.11. P. Kirkossa istutaan edelleen vain joka toisella penkkirivillä. klo 9 Pikku-Peurat Narvan kodalla. Pe 20.11. VASTUUNTUNTOISTA HAUTAUSPALVELUA JO VUODESTA 1925 Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Elämä on sitä, että kun antaa muille mahdollisuuden, yllättäen saa itsekin sellaisen ja useimmiten vielä moninkertaisena. Rakastaako hän sinua lyömällä ja heittämällä sinua kuumalla kivellä päähän. Pe 27.11. 040 804 9130. Kirkkoherranvirasto on suljettu! To 19.11. Ota mukaan myös varamaski. klo 13-15 Torstaikahvit ja avoimet ovet Pappilassa Pe 20.11. Kaikki tuntuvat kulkevan ohitse ja kukaan ei halua puhua mitään hyvää… korkeintaan ilkeyksiä ja omahyväisiä ”elämänviisauksia”. Rakkaudella kaivaten Antti ja Raija Piia, Rauno ja tytöt Tapani ja Marjatta Jarno, Teija ja Jenny Toni, Monica, Teemu ja Jerry Lauri ja Niko Minna, Harri ja Tilda Meri ja Elmeri Päivi, Ville ja Veli Pirkko ja Ahti muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Lempäälän kirkossa. Vesilahden kunnan ja MLL:n kanssa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. klo 18. Su 22.11. Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ja leivänjako Vanhassa pappilassa ti ja to klo 10–12, p. Liian helppoa on uhriutua ja jäädä itsesäälin ja muiden syyttelyn vankilaan. Tekeekö hän sinulle tiettäväksi, jos erehdyt tai teet virheitä. Viisaasti sanottu. klo 16–18, paikalla kuuntelija. Kirkko, Rautialantie 208 Narvan kyläkirkko, Ketolantie 4 Pappila, Pappilantie 1 Lisätietoja tapahtumista: www.vesilahdenseurakunta.fi, vesilahden. 23.11
Tavoittelemme Tuotto-osuudelle tänä vuonna 3,25% tuottoa. Tuotto-osuus ei ole talletus eikä se siis kuulu talletussuojan piiriin. Tuotto-osuuden mainio tuottotavoite 3,25% vain omistaja-asiakkaille! OP Tampere. Tutustu esittelyasiakirjaamme op.fi/tampere. Tuotto-osuuden tarjoaa osuuspankki. Koronavirustartuntojen estämiseksi vierailuissa noudatetaan seuraavia ohjeistuksia: • Potilaan luona voi käydä vieraita kerran päivässä 30 minuutin ajan, korkeintaan kaksi vierasta kerrallaan • Jos potilaan kunto sallii, suositellaan vieraiden tapaamista ulkona • Vieraat kulkevat osastolle sovittuna aikana lukitun H-oven kautta ja henkilökunta ohjeistaa vierailijaa suojainten käytössä • Osaston lääkäri arvioi kunkin potilaan kohdalla vierailujen järjestämismahdollisuudet Ehdot vierailulle: • vierailija on terve, ei ole lieviäkään hengitysinfektio-oireita (nuha) • vierailija ei ole ollut kahden viikon sisällä ulkomailla • vierailijaa ei ole asetettu eristykseen tai karanteeniin • vierailija käyttää käsihuuhdetta osastolle ja potilashuoneeseen tullessa ja sieltä poistuessa • vierailija käyttää suu-nenä suojaimia sekä osastolla että omaisen kanssa ulkoillessa koko vierailun ajan • vierailija pitää turvaetäisyyttä potilaisiin ja henkilökuntaan Näistä ohjeista voidaan poiketa saattohoidossa olevan potilaan kohdalla: voidaan sopia tapauskohtaisesti terveiden läheisten vierailuista ja vierailun pituudesta Osaston vierailuaika on klo 13.00-18.30 Puhelinnumero osastolle: 040 1337 338 OMAISTEN VIERAILUT TERVEYSKESKUSSAIRAALASSA OP Tampereen omistaja-asiakkaana voit sijoittaa kotimaisen, vastuullisen pankin omaan pääomaan. Tuotto-osuuden takaisinmaksuun liittyy ehtoja ja sijoittajalla on riski sijoitetun pääoman menettämisestä. Tuotto-osuuden merkintäaika on 23.11.2020-31.12.2021, mutta OP Tampereen hallituksella on oikeus keskeyttää anti milloin tahansa merkintäajan kuluessa. Tuottotavoite voi muuttua vuosittain. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Terveyskeskussairaalassa olevien potilaiden omaisten vierailujen osalta on tehty ohjeistukset, joilla pyritään turvaamaan osastolla olevien potilaiden ja henkilökunnan turvallisuus koronatilanteessa. Tuotto-osuuden korko ja sen maksaminen riippuvat aina pankin toiminnan tuloksellisuudesta
040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi Ideapark Lempäälä Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com. p. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Mönkijät MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Betonit Renkaat . Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 8-16.30, p. p. . Avaimet . ANU MARKKULA kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 040 552 2472 anu.markkula @spkoti.fi RAILI LILJA yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi JONNA TUOVINEN Myyntineuvottelija 040 509 5488 jonna.tuovinen @spkoti.fi Paikallista palvelua kiinteistöasioissa! Myynti / Osto / Vuokraus asunnot ja kiinteistöt Kaupanvahvistajan palvelut. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. 0400 236 226. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Saharre Oy Vesilahti, p. KODINKONEHUOLTO. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 PALVELUN PAIKAT Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. Koulutettu trimmaaja Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Aavankatu 4, Lempäälä p. Kiinteistövälitys KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. AUTOT JA LIIKENNE . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 050 500 4880 Avoinna ma-pe 8–16 Päivystys 24/7: 029 1936 320 Maanrakennus ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Hallituskatu 15, 33200 Tampere PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Kauppakirjat, arviot ym. Sarjoitukset . Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: ABLOY VALTUUTETTU . 010 6664 100 2 x 50 mm 47 € 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Kaikki rodut
11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 HUOM. Kirjaudu sisään lvs.. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi Konenotko Oy • 040 669 3887 info@konenotko.fi www.konenotko.fi Vaihtolavatyöt • Nosturityöt 30 t/60 t • Erikoiskuljetukset Kuljetukset • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. :ssä 2. Mene osoitteeseen lvs.. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Helkavuorenkatu-risteyksessä www.koskinhammas.fi 1 x 30 mm 14 € Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. tammerkone.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. krs. p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä Jaana Manninen 044 749 5927 Pyhällöntie 216, Lempäälä jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi Maanrakennus Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: lvs.. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. PALVELUT • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. :ssä 2. 010 248 4500 (ark. TERVEYS JA HYVINVOINTI Tampereentie 4 (2. Ilmainen puhelinneuvonta. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Kutsu perheenjäsen mukaan pro. /tunnukset 2. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. / salasana Muist kirjautu sisää ! 2 x 30 mm 25 € 2 x 50 mm 47 €. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI 30 v. 1989 yli . 010 548 8130 Terveyspalvelut . Lue yksittäisiä uutisia lvs.. 0400 335 443 1 x 30 mm 14 € Nuohoojat Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut 010 470 8999 | www.pisakattoremontti.fi p. Mene osoitteeseen lvs.. /digi Aktivoi omat digitunnukset 1. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. ilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. /nakoislehti Unohtuik salasan . Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. p. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi Remonttipalvelut 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh
Kuva: Ari Tapaninen Tilhet etsivät ruokaa talvea vastaan Lähtöä odotellessa Siirtoviemäri – Siirtoviemärin kaivuu Lempäälästä Sulkavuoreen on alittanut jo Kuljun Asematien ja etenee nyt ripeästi kohti keskustaa, sanoo kuvan ottanut Jorma Hautala. Se kun vaatisi kyllä sen, että sinne pääsisi muutenkin kuin vain autolla. Keskusta-alueen osayleiskaavaan on merkitty kevyenliikenteen reitti Turuntien länsipuolelle Sulkolantien ja keskustan välille. Uutta kevyenliikenteen väylää ei kuitenkaan kannattaisi tehdä vain Sulkolantieltä Valkeakoskentielle tai Lemponkadulle asti, vaan se voisi alkaa jo Mattilasta ja jatkua ainakin Katepalintielle ja miksei Sarvikkaantien vierustaa Kuljuntielle saakka. Kapea ja mäkinen kevyenliikenteen kaista Sulkolantietä pitkin tuo ylimääräistä kiertoa ja junaratakin täytyy alittaa/ylittää kahdesti. Kulkiessaan puistoon skeittaamaan, pelaamaan tai mitä ikinä siellä aikanaan voikaan tehdä, Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alueella asuvat nuoret tuskin lähtevät kiertämään Viialantien/Tampereentien kautta. Turuntie on valtion tie, mutta ilman Lempäälän kunnan toimia ja rahoja valtio ei kyllä tätä kevyenliikenteen väylää rakenna. Matka Sulkolantieltä Turuntien alittavan sillan kohdalta esimerkiksi Lempäälätaloon on tällä hetkellä noin 1 500 m. Valmistuvan Lempäälä-talon myötä keskustan painopiste siirtyy yhä enemmän junaradan itäpuolelle. Pyhäjärven karikoilla Säijänselällä lähtöä odottelevia merimetsoja. Oikaisu Turuntietä pitkin kuitenkin lyhentää matkaa Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alueelta Virta-kampukselle lähes kilometrin, joten opiskelijat tuota reittiä luonnollisesti käyttävät, vaikka kevyenliikenteen väylä puuttuukin. Tämä houkuttelisi enemmän alueen asukkaita kulkemaan keskustassa ilman autoa, koska bussitkaan eivät kulje Viialantien itäpuolella. Perttu Koivulahti Turuntien vierelle Sulkolasta keskustaan tulisi rakentaa kevyenliikenteen väylä Aronian ja pihlajan marjat näkyvät maistuvan tilhille, mutta nämä kauniit linnut etsivät ruokaa myös koristeomenapuista. Olenkin tehnyt kuntalaisaloitteen Turuntien kevyenliikenteen reitistä Sulkolantieltä Lemponkadulle, jonka voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa www.kuntalaisaloite.fi valitsemalla etusivulta kunnaksi Lempäälän. Reitin nykyistä kätevyyttä voisi mielestäni verrata siihen, että Lempäälän keskustasta Tampereen suuntaan vievää moottoritieliittymää 35 ei olisi, vaan autolla pitäisi Lempäälästä Tampereelle kiertää Valkeakoskentien ja moottoritieliittymän 34 kautta. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Lukijan mielipide Lukijan kuva Lapsiperheiden suosiossa oleva Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alue on viime vuosina kasvanut useiden uusien kerros-, rivikuin omakotitalojenkin myötä useilla sadoilla uusilla asukkailla ja asuntoja rakennetaan alueelle jatkuvasti lisää. Tämän kevyenliikenteen reitin myötä myös Hääkiven virkistyskäyttömahdollisuuksia voisi edelleen kehittää. Sen sijaan he todennäköisesti oikaisevat Turuntietä pitkin ja sen poikki, koska se puolittaa matkan. Nyt kynnys lähteä pyöräillen tai kävellen asioimaan kunnan keskustaan on korkea, kun reitti ei ole kovin kätevä eikä houkutteleva. Kulku Halkolannotkon puistoon kanavan eteläpuolelta ei täytä tätä vaatimusta ilman kevyenliikenteen reitin rakentamista Turuntien varrelle. Tällä hetkellä alueen ainoa kevyenliikenteen reitti kulkee mutkaista, kapeahkoa ja rautatien alituksen vuoksi mäkistä Sulkolantien kevyenliikenteen kaistaa pitkin. Toki sieltä täältä kierrellen ja puikkelehtien pääsee myös Tunnelitien kautta Kenttätielle ja edelleen Rypyntien kautta Pappilantielle. Uusi silta hyödyttäisi siten kaikkia keskusta-alueen asukkaita, etenkin mikäli sillalta olisi yhteys molemmin puolin kanavaa kulkeville kävelyteille, kuten järkevää toki olisi. Kuva: Marjut Ketola. Kun kävelylle tai pyöräilylle ei ole kätevää ja luontevaa reittiä, käytännössä ainoa varteenotettava vaihtoehto asioida kunnan keskustassa on oma auto. Halkolannotkoon Turuntien ja Valkeakoskentien viereen on myös tulossa kaikenikäisten lähiliikuntapaikka. Turuntien vierellä kulkeva kevyenliikenteen väylä lyhentäisi matkaa noin 400 m eli lähes kolmanneksen ja poistaisi siis rautatien alitukset/ylitykset. Vaaratilanteita kuitenkin syntyy, etenkin näin pimeänä vuodenaikana. Tämä mahdollisuus lisäisi kanavanvarsien virkistyskäyttöä. Kuitenkin panostukset asukkaiden liikkumismahdollisuuksiin maksavat terveyskulusäästöinä itsensä ajan saatossa kyllä takaisin. Lemponkadun ja Katepalintien välilläkin ainoa kevyenliikenteen reitti kulkee Tampereentietä pitkin. Koska tämä reitti löytyy jo voimassa olevasta osayleiskaavasta, sen voisi toteuttaa nopeastikin. Kevyenliikenteen yhteydet alueelta Lempäälän keskustan suuntaan eivät kuitenkaan ole seuranneet tätä kehitystä. Tämä uusi kevyenliikenteen reitti Turuntien varteen vaatisi toki sillan kanavan ylitykseen, mikä arvatenkin nostaisi rakentamisen kustannuksia oleellisesti. Turuntien leveähköjä pientareita kulkien kyllä periaatteessa pääsee kulkemaan, mutta kun autojen nopeusrajoitus vieressä on 70 km/h, niin kevyenliikenteen kulku siinä ei ole kovin miellyttävää eikä etenkään turvallista. Turuntien vierustaa kulkeva kevyenliikenteen reitti Lemponkadun ja Katepalintien välillä toisi kuitenkin selkeän vaihtoehdon mielekkäälle kuntoilulenkille ja parantaisi myös Ahtialan asukkaiden kevyenliikenteen yhteyksiä keskustaan. Sivistysja hyvinvointilautakuntien päätösten mukaan yhtenä asiana Halkolannotkon suunnittelussa tulee huomioida ”turvallisten ja esteettömien kulkuyhteyksien varmistaminen”. Tällä hetkellä kanavan ylitykseen on kevyelle liikenteelle ainoastaan yksi reitti eli Tampereentien silta. Turuntietä pitkin kuitenkin oikaistaan, oli siinä tarjolla turvallista kulkua tai ei. Täten kevyenliikenteen reitti ainakin Sulkolantien ja Valkeakoskentien/Lemponkadun välille Turuntien vierelle tulisi rakentaa pikimmiten. Nyt, kun kanavan ylityspaikkoja on vain yksi, jäävät kanavanvarret vajaakäytölle. Kuitenkin turvallisen kulkemisen takaaminen paljon kasvaneelta ja edelleen kasvavalta Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alueelta Virtakampukselle sekä tulevaan Halkolannotkon lähiliikuntapaikkaan olisi ehdottoman tärkeää. Toinen vaihtoehto on se, että he eivät viitsi lähteä puistoon ollenkaan. Vaikka Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alue sijaitsee vain noin 1–3 km:n päässä keskustasta, ei sieltä ole näppärää kevyen liikenteen reittiä kunnan keskustaan. Tämä reitti parantaisi ja lyhentäisi merkittävästi Sulkolan, Maakalan ja Miemolan alueen asukkaiden kävelyja pyöräilymahdollisuuksia keskustan suuntaan. Puiston suunnitteluun ja rakentamiseen on hyvinvointilautakunnassa myönnetty varoja jo tälle ja ensi vuodelle
Kun liikevaihto vuonna 2017 oli 7,1 miljoonaa euroa, viime kesäkuussa päättynyt tilikausi näyttää liikevaihdoksi runsaat 14,3 miljoonaa euroa. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen ja täyteaineeton magnesiumkapseli on kehitetty kliinisessä tuotekehitysyhteistyössä, jossa olivat mukana alan asiantuntijat. Erilaisia tuotteita menee myyntiin 115 kappaletta. Nykyisin Puhdistamo valmistaa itse Lempäälässä suuren osan markkinoimistaan tuotteista. Henkilöstön määrä, joka vuonna 2017 oli 40–48, on nyt noin 80. Kilpaileviin tuotteisiin verrattuna asiat halutaan tehdä paremmin, ilman keinotekoisia lisäaineita. Autamme kuluttajaa omilla valinnoillamme. Lempäälän vuoden yritykseksi valitun yrityksen johtoryhmä koostuu kokonaisuudessaan vuosina 1982–86 syntyneistä henkilöistä. – Olemme saaneet runsaasti asiakaspalautetta, jonka mukaan magnesium toimii ja antaa nyt sitä, mitä sen on alun alkaen luvattukin tekevän. . Marjamäen tontin 2 500 rakennusneliötä ovat nyt täydessä käynnissä, kun uusi, korkea varastohalli saatiin tänä syksynä valmiiksi. Kotitalouksiin ilmestyi smoothieita ja blendereitä. Puhdistamo-niminen superfoodbrändi ratsastaa juuri nyt terveystrendin aallonharjalla. Kaikki toiminnot, valmistus, lähettämö, tuotekehitys, graafinen ilme ja hallinto sijaitsevat Lempäälän operatiivisessa päämajassa. Laadun takaamiseksi lähtökohtana on aina raaka-aineen alkuperän selvittäminen. Puhdistamon energiajuomien virkistystä tarjoava kofeiini tulee ainoastaan luontaisista lähteistä – kasveista, joissa kofeiinia on luonnostaan eli vihreätee-, guaranaja yerba mate -uutteista. Puhdistamolla ei ole omaa juomatai patukkalaitosta, ainakaan vielä. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Aluksi muiden brändien superfoodeja verkkokaupanneesta lempääläläisestä Puhdistamosta on kasvanut nykyisellä liiketoimintakonseptillaan lyhyessä ajassa suuri suomalainen terveystuotteiden brändi. Puhdistamo vannoo paitsi tuotteidensa puhtauden myös helppokäyttöisyyden nimiin. Magnesiumkapselit valmistetaan muun muassa itse. Puhdistamo on toiminut Lempäälässä vuodesta Joni Inkinen (vas.), Henri Valonen ja Riku Calderón riemuitsevat yrityksen valinnasta Lempäälän vuoden yritykseksi Puhdistamon uuden varaston käytävällä. Myyntimiehet ovat jalkautuneet ympäri maan. Nyt tilikauden tulos on 2,3 miljoonaa euroa. Se tuodaan sieltä, missä se on luonnollisimmillaan, esimerkiksi kaakao tulee Etelä-Amerikasta, koska sieltä on peräisin luonnonvaraisena kasvava alkuperäkaakao. Muutenkin yrityksen käyrät ja tunnusluvut näyttävät ylöspäin. 2016. Lisäksi viisi henkilöä työskentelee Ruotsissa, jossa Puhdistamo on operoinut viime keväästä alkaen kansainvälisellä Pureness-brändinimellä. Liikevoittoprosentti on saman ajanjakson aikana noussut 9,7 prosentista nykyiseen 16,1 prosenttiin. – Kapselituotantomme maksimikapasiteetti on 700 miljoonaa kapselia vuodessa, sanoo operatiivinen johtaja Riku Calderón. Juomia niistä on 11. Parhaillaan rekrytoidaan lisää väkeä tuotekehitykseen. Olemme palauttaneet magnesiumiin sille kuuluvat ominaisuudet, Valonen kehaisee. Tilikauden tulos vuonna 2017 oli noin 0,5 miljoonaa euroa. Innovatiivisuus ja tuotekehitys toistuu heidän puheessaan. Goji-marjaa tuodaan Lempäälään Tiibetistä. Raaka-aineita tuodaan kaikista viidestä maanosasta. Vuonna 2009 perustetun Puhdistamon johtotroikka ja osakkaat toimitusjohtaja Henri Valonen, myyntija markkinointijohtaja Joni Inkinen ja operatiivinen johtaja Riku Calderón ovat nuorekkaita miehiä ja intohimoisesti mukana viemässä firmaansa eteenpäin. ajankohtaista TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Erkki Koivisto Lempääläläinen Puhdistamo ottanut harppauksen Ruotsiin kun me teemme vastaavan tuotteen, siinä ei ole lisäeikä apuaineita, ainoastaan funktionaalisia elintarvikkeita.. Jatkuvan tuotekehityksen ja tuotekategorioinnin kivijalka on laadukkuus, raakaaineiden tinkimätön laatu. Puhdistamo on tehnyt helposti käytettävillä tuotteillaan terveydestä kuluttajille helppoa, sanoo toimitusjohtaja Henri Valonen paljastaen, että uusia aluevaltauksia tutkaillaan. – Se on aina mahdollista. Globaali superfoodtrendi lävähti vuonna 2013. Eri magnesiumyhdisteiden toimivuutta testattiin pitkin tuotekehitysprosessia. 85 prosenttia myytävistä nimikkeistä ja tuotteista valmistetaan itse. Muutoksen takana on pään aukeaminen päivittäistuotekauppaan: Puhdistamon tuotteita on kuluttajien ulottuvilla laajasti ja monipuolisesti markettien ja kauppojen niin kutsutuissa shop in shop -päädyissä. Sporttinen trio sanoo suoraan, että tavoitteena on valmistaa tuotteita, joihin he uskovat ja haluavat itse käyttää. Kun me teemme vastaavan tuotteen, siinä ei ole lisäeikä apuaineita, ainoastaan funktionaalisia elintarvikkeita, sanoo myyntija markkinointijohtaja Joni Inkinen. – Monissa energiajuomissa suomalaiset saavat sisäänsä uskomattomat määrät sokeria ja muita ei funktionaalisia valmistusja apuaineita, kuten täyteaineita
– Laulajamme Miika Lamminmäki on vastuussa musiikin säveltämisestä ja sanoittamisesta, mutta myös koko bändi ja ulkopuoliset tuottajat osallistuvat musiikin tekemiseen, Miika Luomaranta kertoo. Tavoitteena 100 000 striimausta ensimmäisellä viikolla Park 7 rynnii maailmalle uudella singlellä ja vahvalla taustatuella. Vaikka emme voi järjestää suuria kokoontumisia ja tapahtumia, voimme ideoida uusia, hauskoja ja yllättäviäkin tapoja jakaa iloa kanssaihmisille. Bändin odotukset perjantaina julkaistavan Farewellsinglen osalta ovat korkealla. Rakenna oma joulu Jotta jokainen lempääläläinen pääsee mukaan joulutunnelmaan, haastamme kuntalaiset rakentamaan omannäköisensä joulun. Takana bändillä on kolmisen sataa keikkaa Suomessa sekä keikkoja Yhdysvalloissa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Belgiassa, Virossa ja Venäjällä. Teksti kertoo toivosta vaikeimpinakin aikoina ja tavallisista ihmisistä, jotka pystyvät menemään vaikka läpi harmaan kiven. Bändi julkaisi viimeksi musiikkia syksyllä 2018, silloin ilmestyi True Stories -albumi. – Biisi sopii todella hyvin näihin epävarmoihin aikoihin. Toivomme, että pystymme tuomaan biisillä toivoa ihan jokaiselle, sanoo Miika Lamminmäki. Näin luodaan joulun henkeä, joskus lapsellista hassuttelua, joskus harrasta tunnelmointia sitä oikeaa joulumieltä! Ota Lempäälän joulu -selfie Ympäri kuntaa ilmestyy selfie-merkkejä, jotka kertovat siitä, että juuri tuossa paikassa on jotain aivan erityisen jouluista. Bändi on tehnyt singleä varten kaikkien aikojen markkinointisuunnitelman, jossa ovat mukana esimerkiksi amerikkalainen levy-yhtiö, brittiläinen jakeluyhtiö ja Duudsonien HP. Yhdysvalloissa kristillisen musiikin skene on aivan valtava. Yhtye teki viime kesänä levytyssopimuksen amerikkalaisen Burtonwood Recordsin kanssa, jonka jakelijana toimii maailman isoin musiikkiyhtiö Universal Music. ajankohtaista Joulu tulee #yhdessä Lempäälässä joulun taika tehdään yhdessä. Miika Lamminmäen mukaan suomalainen kristillinen musiikki on nyt laadukkaampaa kuin koskaan, vaikka skene on valtavirtaan verrattuna pieni. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 . Siinä voit ottaa oman joulukuvasi, julkaista sen ja merkitä siihen tunnisteet: #lempäälä, #selfielempäälänjoulu ja #lempäälänjoulu. Vain mielikuvitus on rajana Voimme lähettää kortteja ja tervehdyksiä, tehdä nettivideoita, ottaa jouluselfieitä, lahjoittaa keräyksiin, ripustaa jouluvaloja tai tehdä vaikka oman joulukuvaelman ikkunalle tai tontin kulmaan. Olemme luvanneet lahjoittaa IceHearts-yhdistykselle 1 000 euroa, mikäli biisimme striimaa viikossa 100 000 kertaa, kertoo yhtyeen rumpali Miika Luomaranta. Park 7 on yli 10 vuotta toiminut kristillinen bändi. Parhaimmat selfiet palkitaan loppiaisena kivoilla Lempäälä-palkinnoilla. – Areenatason keikkoja tekeviä sekä satoja miljoonia striimaavia artisteja on hurja määrä. Rauhallinen arki taas tuo vastapainoa hektiselle ammatille. Bändissä soittavat lisäksi Tuukka Luomaranta, kitara ja taustalaulu, sekä Pietari Koskenniemi, basso ja taustalaulu. Lempäälä ja Pirkanmaa ovat vastanneet täysin toiveisiin ja tuntuu, että alue vetää koko ajan puoleensa lisää tuttuja artisteja ja musiikkialan ihmisiä, Miika Luomaranta sanoo. Lempääläistynyt Park 7 julkaisee tulevana perjantaina Spotifyssa uuden singlen Farewell. Kutsumme mukaan kaikki kuntalaiset, yhdistykset ja yritykset. – Lähdettiin pois Helsingin hälinästä. Tuntuu mahtavalta päästä amerikkalaisen levy-yhtiön ja major-jakelijan kautta kohti myös noita markkinoita. – Pyrimme kasvattamaan kotimaista skeneä myös ohjelmaja manageritoimistomme Puisto Liven kautta, jonka listoilla on suuri osa Suomen kärkinimistä. Park 7 soittaa englanninkielistä pop-rockia. TeksTi: Kari Pusa Park 7 julkaisee perjantaina uuden singlen, jonka markkinointiin on panostettu kansainvälisesti. Viikoittain Suomea kiertävälle artistille Lempäälän keskeinen sijainti on tosi hyvä. Jos haluat kertoa joulukohteestasi, ikkunasta, kuvaelmasta tai maisemasta myös muille, tilaa oma selfie-merkki sähköpostilla: matkailu@lempaala.fi. Lisätietoja Facebook: Lempäälän Joulu Lempäälän tapahtumakalenteri: tapahtumat.lempaala.fi www.visitlempaala.fi JOULUN AIKAA t OTA SELFIE ja postaa se someen #selfielempäälänjoulu Skannaa QR-koodi ja katso ohjeet. – Yritämme saada mahdollisimman hyvän näkyvyyden heti ensimmäiselle vuorokaudelle ja viikolla. Miika Luomaranta ja Miika Lamminmäki muuttivat vuosi sitten Helsingistä Lempäälän Kuljuun
kari virtanen: ’’Tehdään toinen ramppi suorana, kun se on mahdollista’’ Telkäntaipaleen sillalle johtaisi suunnitelmien mukaan kaksi ramppia, kihara ja suora, mutta suunnitelmat katkesivat viime vuonna valituksiin. ajankohtaista TeksTi: Ahti Granat kuva: Ahti Granat Vuoden maatilayrittäjä ei ole tottunut toimettomuuteen ”Palkinto myönnetään sellaiselle maatilayrittäjälle, joka edustaa esimerkillisellä tavalla perinteistä maatilaa, on onnistunut tilansa kehittämisessä tai on ansioitunut maatilan liitännäiselinkeinon harjoittamisessa” (Timo Perälampi, Lempäälän kunnan maaseutupäällikkö) Lempäälän kunnan ja MTK-Lempäälän näkemys valinnasta on perusteltua. Nykyään koneurakointi, s.o. Kunniakas, vuonna 1876 valmistunut asemarakennus jäisi betonirakennelman taakse, enkä ymmärrä, miksi kaarevan rampin tekemistä perustellaan esteettömyydellä. Mainittakoon vielä, että Hannu Perttulan muuhun vuodentuloon sekä sesonkiluonteiseen työhön sopii hyvin hänelle langenneet Metsämiehet ry:n jahtipäällikön vastuut. Molemmilla ilmiöillä on kuitenkin ollut merkityksensä Perttulan uralla. Traktorin puikkoihin Hannu Perttula tarttui jo 15-vuotiaana ja teki aurausurakkaa sesonkityönään. Viljelykasvit ovat perinteisiä hiesu-savimaan uumenista kumpuavaa ruista, ohraa, kauraa, vehnää ja hernettä. Tälle kannalle tuli Lempäälän kunnanhallitus 2. Perushuoltotyöt työkoneisiin hän tekee itse, mutta koneremonteissa on turvauduttava merkkiapuun. Sisäremppaa on yhä jonkin verran, mutta kaikesta jäljestä huomaa, että Hannu Perttulalle se ei ole pelkkä remontoitava rakennus vaan koti. Aseman alueen suunnitelmat kuitenkin katkesivat viime vuonna valituksiin, kun Pirkanmaan maakuntamuseo, Antero Kekki ja Kiinteistö Oy Lempäälän Liikekeskus sekä Tuomo Mäkelä, Jaakko Ristaniemi ja Raimo Siren valittivat niistä Hämeenlinnan hallintooikeuteen. Virtasen muutosehdotusta kannatti kuusi kunnanhallituksen jäsentä (Maria Päivänen, Minna Rajamäki, Ville Hämäläinen, Hannele Lehikoinen, Tuukka Liuha ja Kari Virtanen), kun pohjaehdotuksen kannalla oli viisi jäsentä (Heikki Hakala, Veijo Niemi, Piia Nurmela, Päivi Söderström ja Jori-Pekka Träskbäck). – Tehdään ramppi suorana, kun se on mahdollista, hän tiivistää. – Olen ollut johdonmukaisesti amfiteatterin rakentamista vastaan. Hannu Perttula on syntynyt Euroopan ja Suomenkin kuumana kesävuonna 1967. Monet niistä eivät suinkaan helpota yksittäisen tuottajan arviota vuotuisesta viivan alle jäävästä tuloksesta. Virastotalot Tampereentie 6:ssa tullaan purkamaan ja tilalle on suunniteltu suora ramppi, mutta ihmisten pitää jo sitä ennen päästä sillalle ja Lempäälätaloon. Se on suunniteltu niin jyrkäksi, ettei kukaan pyörätuolilla liikkuva pystyisi kulkemaan siinä, Kari Virtanen perustelee. – Sillan yhteyteen tulee hissi, mutta sen sijoittuminen vaatii kaavakäsittelyn, ja se voi erinäisistä syistä viivästyä. marraskuuta, kun se käsitteli ensi vuoden talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021–2023. Suora ramppi tulisi sillalta kohti Tampereentietä ja kirkkoa. Niinpä Hannu Perttulan nimi sekä maatilayrittäjänä että urakoijana vakiintui. Amfiteatterin rakentamisesta luopumista esitti kunnanhallituksessa Kari Virtanen (sd.), ja sitä kannatti Tuukka Liuha (kesk.). Mutta sen jälkeen on ollutkin enemmän noita yt-neuvotteluja paperinjalostusalalla, kuittaa Hannu 1990-luvun vaiheitaan. Kahdella rampilla taataan, että sillalle ja Lempäälätaloon pääsee esteettömästi, Laakso totesi tuolloin. TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Lempäälän kunta. Usealla päätoimisellakin viljelijällä on jokin sivuelinkeino tai joitain liitännäistöitä, joilla varmistetaan tilan tulosta huonompina aikoina. Kuntakeskustan kehittämisen hankejohtaja Lari Laakso kertoi viime vuonna, että kahteen ramppiin päädyttiin vaiheistussyistä. Telkäntaipaleen kiharasta rampista halutaan luopua Telkäntaipaleen kävelysillan länsipuolen ramppi halutaan rakentaa suorana Tampereentielle ja luopua amfiteatterimaisen rakennelman toteutuksesta. Kukaan ei silloin vielä puhunut ilmastonmuutoksesta tai lumettomista talvista. puintityöt, viljankuivaus sekä talviauraukset ovat työllistäneet yhtä miestä riittävästi. Virtasen muutosehdotuksesta päädyttiin äänestämään. Suunnitelmissa on ollut, että Telkäntaipaleen kävelysillan länsipuolelle rakennettaisiin kaksi ramppia, joista toinen kaareutuisi Lempäälän vanhan aseman edustalle, ja sen sisäkaaren puolelle tulisi amfiteatteri. Työhön eikä suinkaan toimettomuuteen tottunut mies teki vartuttuaan kuljetustöitä Tielaitoksella sekä entisellä Yhtyneiden Valkeakosken paperitehtaalla. Hannu Perttula on tuttu sekä maatilayrittäjänä että urakoijana Hannu Perttulalla riittää syystöiden jälkeen vielä huoltohommia. Perttula toistaa monen maatilatuottajan keskeistä huolenaihetta kotimaisen viljan ja muidenkin viljelyskasvien tuotannon omavaraisuudesta. Hirvija peuraeläinten aiheuttamat vahingot viljelyksille tullevat joiltain osin näin kuitatuiksi, riistakannan säätelyn ohella. Hannu Perttulalla on Lipontien varrella mittava peltoviljelys, nykyisellään vuokramaineen yli puolitoistasataa hehtaaria. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 . Viikon huonounisen harkinta-ajan jälkeen Hannu päätti sittenkin jatkaa oman tilan töitä. Eikä kadu enää vaikeaa päätöstään. Siis silloin vielä kun talvet olivat talvia ja lunta riitti Lempäälän raiteille. Tämä vaikuttaa silti ainoalta keinolta säilyttää nykyinen elintarvikkeiden raaka-aineiden kotimainen tuotanto. Perttula arvioi, että esimerkiksi puintiurakkaa kertyi 200–300 hehtaaria viime tuotantokaudella. Tilojen pinta-aloja on kasvatettava investointien ja muiden hankintojen taloudellisella riskillä. Jahtialuetta on viitisentuhatta hehtaaria. – Palkkataso olisi paperitehtaan vakinaisilla työntekijöillä, myös kuljetuspuolella, ollut todella hyvä. Sen vankka hirsikerta on kerran sen jälkeen katsottu pintaa myöten ja uudistettu kestämään tätäkin vuosisataa. Jälkimmäiseen olisi 1990-luvulla ollut lopulta tarjolla vakituinen pesti. Äänestyksen voittaneen Virtasen muutosehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. marraskuuta. Tuotannon ja kaupan rakenteelliset seikat vaikuttavat taustalla. Oman tilan vajaat kolmekymmentä hehtaaria viljelystä työllistivät muuta sesonkiaikaa. Kotitilan päärakennus pienellä mäkikummulla on vuodelta 1910. Talousarviosta ja -suunnitelmasta, ja sen myötä Telkäntaipaleen kiharan rampin kohtalosta, päättää Lempäälän kunnanvaltuusto, joka kokoontuu keskiviikkona 25
Eräs merkki surkeasta taloustilanteesta oli kirkon diakoniatyön tarpeen lisääntyminen. Mikko Oikarisen seuraaja nimitetään virkaansa kirkkovaltuuston edustuksellisen valinnan perusteella. Lehikoiselle kuluva kausi on jo toinen, Kosola ja Rossi ovat ensimmäisen kauden valtuutettuja. Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö nimesi kuntavaaliehdokkaita. Pestiä kesti vuodet 1993–1996. Mukanaan Virva-Mari Rask tuo paljon tietoa ja vaikuttamisväyliä, koska ammattiyhdistystoiminnan lisäksi hän on Pirkanmaan Vasemmiston puheenjohtaja. Esalla on eri varajäsenyyksiä yhteensä 8 kappaletta. Mikko Oikarinen ei itse päässyt näkemään kovinkaan läheltä menestyksen nurjan puolen seurauksia. Ehdokaslistalle nimettiin Esa Salminen. ajankohtaista Lempäälä ja koko muu Suomi eli nousukauden kirkkainta huumaa vuonna 1987. Samana vuonna sai teologian opintonsa päätökseen muuan Jyväskylästä lähtenyt nuorimies. Arjessa näkyvät arvojen koventuminen ja oman voiton tavoittelu olisi kohdattava seurakunnissa juuri päinvastaisten arvojen korostamisella. Jocka Träskbäck valittiin johtoon Jocka Träskbäck. Mutta pian oli toisin. Ei kaikkeen menoon mukautuva, vaan kestävine arvoineen ihmisten arjessa mukana kulkija. Hän oli saanut siirtolaispapin mielenkiintoisen tehtävän Australian Canberrassa, jossa tuohon aikaan asui viitisensataa suomalaista. Mikko Oikarinen sai ensi pestinsä Lempäälään ja kirkkoherra Heikki Miettisen alaisuuteen parin virkaveljen seuraksi. Taloudellisten suhdanteiden seuraus kirkon ja seurakunnan työhön näkyy Mikko Oikarisen mukaan toisaalta maallistumisen lisääntymisenä. Tällä hetkellä Floman toimii kunnallisjärjestön puheenjohtajana, kunnanhallituksen varajäsenenä sekä on jäsenenä Lempäälän Energian hallituksessa. Vuotuinen lähes täysi käyttöaste kuvaa sen hyötyä että tarvetta. Hieman retorisesti hän kysyykin: – Pystyykö kirkko vastaamaan haasteisiin. Mikko Oikarinen valittiin kirkkoherraksi suoralla kansanvaalilla ”Muistelen lämmöllä puolentoistatuhannen seurakuntalaisen suoraa tukea” Mikko Oikarinen viihtyy lähellä luontoa. – Kirkon pitäisi etsiä ja löytää uusia tapoja suhtautua tähän ihmisten muuttuneeseen asenteeseen. marraskuuta valitsi uudeksi kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi vuosille 2021–22 Jocka Träskbäckin. Ehdolle lähtee Tampereelta Lempäälään muuttanut Teollisuusliiton vaikuttajanainen Virva-Mari Rask. Takaisin paluuta pehmensi Mikko Oikarisen mukaan hänen saamansa etukäteinen briiffaus Suomen syöksystä vuosisadan ehkä toiseksi suurimpaan lamaan sitten kolmikymmenluvun. Myyjänä työskentelevä, neljän lapsen äiti Maarit Lakkala on PAM:in jäsen. Tuomiokapituli toki julistaa viran haettavaksi sekä tutkii hakijoiden soveltuvuuden ao. Kuljulainen aviopari Maarit ja Raine Lakkala päätti lähteä yhdessä ehdolle tuodakseen vaalityöhön lapsiperheiden ja vuorotyöläisten näkökulmaa. Hannele Lehikoinen on myös kunnanhallituksen jäsen, Satu Kosola johtaa Lempäälän tarkastuslautakuntaa ja Tarja Rossi on sivistyslautakunnan jäsen. Rippikoulua edeltävään ja sen jälkeiseenkin nuorisotyöhön kuuluu seurakunnan leiritoiminta. TeksTi: Ahti Granat kuva: Ahti Granat Ehdolle lähtevät kaikki tämän kauden valtuutetut eli Hannele Lehikoinen, Satu Kosola ja Tarja Rossi. Tämän vuosituhannen puolella Mikko Oikarisen työnkuva muuttui melkoisesti hänen tultuaan valituksi Lempäälän seurakunnan kirkkoherraksi. Riku Floman on Lempäälän Vasemmiston pitkäaikainen vaikuttaja. – Taloudellinen tilanne oli hyvä myös seurakunnan kannalta, muistelee Mikko Oikarinen nousukauden aikaa. Kaste, sitten rippikoulu ja siinä välissä esimerkiksi Lempäälässä erittäin hyvin toiminut perheja päiväkerhotyö. Vuonna 2005 tehty valintapäätös lienee ollut historiallinen, koska se oli toistaiseksi viimeinen suora seurakunnan jäsenten "kansanvaali". 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 . Seurakunta avusti tällä tavoin kaikkia tarvitsijoita, enempiä kysymättä. Syy hyvinvointiin oli osaltaan heijastumaa yleisestä tulotasosta sekä yritysten vilkkaasta toimeliaisuudesta. – Täällä oli havaittavissa Suomeen syntynyt kahtiajakautuneisuus: osalla meni lamasta huolimatta edelleen hyvin, mutta osalla vastaavasti erittäin huonosti, toteaa Mikko Oikarinen. Juuri elämän hektisintä vaihetta elävät nuoret perheet tarvitsevat myös seurakunnan monimuotoista tukea ja toimintaa. Äskettäin käyttöönsä vihitty metsäkappeli, jota tässä voidaan kutsua vaikka "Laivaksi", on pitkäsinteisen työn tuloksena yksi arvokas lisä leirikeskuksen jo hyvätasoiseen rakennuskantaan. virkaan, joten hakijoiden esivalinta kuuluu sille. Mikko Oikarinen katsoo kirkon aseman kehittyvän suhteessa tulevaan aikaan sen itsensä noudattaman arvopohjan mukaisesti. Hallituksen muodostavat Heikki Hakala, Riina Aspila, Kari Tolonen, Sari Strömsholm, Pirjo Viherlaakso, Marja Sundström, Kirsi Wikman ja Tuija Seppänen. Uutta voimaa Vasemmistoliitto saa yrittäjänä elämäntyönsä pääosin tehneestä Timo Rossista. Kokoomuksen Lempäälän kunnallisjärjestö syyskokous maanantaina 9. Eräänä hyvin positiivisena seurakunnan toimintapaikkana Mikko Oikarinen pitää Tervajärven leirikeskusta. Raine Lakkala on Tampereen Automiehet ry:n toimikunnan ja AKT:n kuormaautojaoston jäsen. Salminen on Lempäälän Vasemmiston ”varajäsenyyskunkku”. Hän muistelee yhä lämmöllä saamaansa noin puolentoistatuhannen seurakuntalaisen suoraa tukea omalle valinnalleen. Kirkon olisi oltava muun yhteiskunnan tasavertainen ja samalla suvaitsevainen toimija oman sanomansa varassa. Seurakunnan toiminta käsittää ihmisen koko elinkaaren. Konkurssit ja muut inhimilliset tragediat aiheuttivat kirkon jakaman ruoka-avun kasvua. Mikko Oikarisen mielestä lama-ajan positiivisempi vire näkyi ihmisten halussa hakea henkistä tukea ja turvaa kirkon piiristä
Harjoitusottelussa syyskuussa Isku pöllytti Lempo-Volleyta varsin selvästi. Ahmojen maalilla vesilahtelaisjuurinen, LeKissäkin vuosituhannen alussa torjunut Arto Nuora oli loistovireessä. KaVe puolusti sitkeästi ja oli avauserässä selvästi voitonnälkäisempi kuin hiukan dieselillä alkuun ajellut Lempo-Volley. Korona on sotkenut pelien aikataulun kakkosdivisioonassa totaalisesti. Yksi pelin Lempo-Volleysankareista oli kauden parhaan pelinsä pelannut libero Jyri Niemi. Kunnes kentän nuorin pelaaja 17-vuotias LempoVolleyn passari Saku Tuomivaara ponnisti koko noin 190-senttisen vartensa maksimihyppyyn ja nosti kätensä torjuntaseinäksi Karhulan Henri Piiparin iskun eteen. Voitto maistui valmentajallekin mansikkaakin makeammalta. Soittorasia livahti päätöserässä 6–4-johtoon, jota LeTo alkoi kuroa kiinni päätösminuutilla. Neljännessä erässä näytti pitkään, että kolme pistettä tulee Lempäälään, mutta pienenpieni herpaantuminen erän puolivälissä kadotti Lempo-Volleyn voitonmomentumin, ja peli eteni trillerimäiseen viidenteen erään. LeKin seuraava kotipeli on sunnuntaina 22. TeKsTi: Juha Raunio Santeri Arousva pelasti LeKin avaustappiolta Jääkiekon kakkos divisioonan Kisan joukkue rallatti alkusyksyn ylivoimaisesti. Molemmilla joukkueilla oli puolentusinaa ottelupalloa, mutta ratkaisua ei saatu aikaan millään konstilla. Maalivahti Aki Jukkola laitettiin vaihtoon, ja kaukaloon marssi yksi ylimääräinen kenttäpelaaja. Lempo-Volleyn syksyn viimeinen kotiottelu käydään lauantaina 21. marraskuuta, jolloin Rantaperkiön Isku saapuu Hakkariin paikallispelin merkeissä. Lempo on sarjassa toisena. Olli Kallio on pistepörssissä kuudentena, hän on koonnut viidessä pelissä seitsemän maalia ja neljä syöttöä. HAKKARI KELLO 16 L E N T O P A L L O N M I E S T E N 1 S A R J A N www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu ma 14-17, pe 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Ahmat meni jo kahden maalin johtoon Eero Salmelan ja myös lempääläisjuurisen Joni Luttisen voimin. TeKsTi: Juha Raunio. Tällä kertaa KaVe sai kaksi Vantaa Ducksin pelaajaa lainalle, ja heistä Rastamo oli pelin kovin tykkilyöjä saldolla 26/+14. Valmennuksen ohje oli, että toimitetaan palloa maalille ja siitä survotaan tarvittavat maalit. – Lopun nousu tasatilanteeseen oli hieno, mutta vähän kura maistuu suussa pelin lopputuloksesta, maisteli pelaajavalmentaja Jussi Kolehmainen LeTosta. – Tällä tietoa seuraava edes kutakuinkin varma ottelumme on 19. Kuva: Kari Kautto TeKsTi: Juha Raunio Toivot kiri lopussa tasoihin – jatkoajalla tuli karvas takaisku Salibandyn kakkosdivaria päästiin jälleen pelaamaan lempääläisittäin, kun Lempäälän Toivot kohtasi Hervannassa Soittorasian. Pelin alku oli Lempo-Volleylle hankala. Kavennusosuman latasi Heikki Kyllönen maskin takaa lähteneellä vedolla, ja tasoitusmaali tuli Markus Merikallion ohjauksella Kyllösen vetoon. Salibandyssa on kakkosdivarin tasolla maakuntien välisten rajojen ylitys toistaiseksi kielletty, joten LeTonkin lohkon Jyväskylän eli KeskiSuomen alueen joukkueet eivät ole kohdanneet Pirkanmaan sakkeja. TuTo porhaltaa kolmen pisteen kaulalla kärkessä ja vielä yhden pelin vähemmän pelanneena. Jos systeemit palautuvat, on tammi-helmikuussa luvassa karsea peliruuhka, Kolehmainen tiedottaa. Värikäs, kiihkeä ja dramaattinen peli ratkesi jatkoajalla, kun LeTo sai varsin kyseenalaisen jäähyn, josta Soittorasia rankaisi ylivoimamaalilla. – KaVe oli yllättävän kova, etenkin heidän liigasta lainattu hakkurinsa Alek Rastamo oli meille tosi hankala pysäytettävä, Kunnari jatkoi. Virkaveli LeKin maalilla, Teemu Paavola oli kiekon tiellä 20 kertaa. Hyviä onnistumisia sitten tulikin. Lempo-Volleyllakin farmit ovat liigan suuntaan Akaaseen sekä oman seuran kakkosjoukueeseen. – Menipä tiukoille, mutta ainakin yleisö sai värikästä nähtävää, puhalteli Lempo-Volleyn valmentaja Esa Kunnari pelin jälkeen. – Meillä oli täysi usko, että pystymme maalit tekemään. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI Punnitsemme ja maksamme heti Hakkarissa nähtiin kaikkien aikojen pisin viides erä Lempo-Volley voitti Karhulan pitkällä kaavalla Hakkarin hallissa olleet toistasataa lentopallojännittäjää saivat nähdäkseen erikoisen, kihelmöivän ja ennen muuta todella pitkän ratkaisun Lempo-Volleyn ja Karhulan Veikkojen välisessä ykkössarjan ottelussa. Salibandylitto on ottanut eri kannan pelien pelaamiseen kuin esimerkiksi Palloliitto tai Lentopalloliitto. Myös jokaisessa erässä syöttövaihtoon astellut Tommi Nieminen teki loistotyötä. Torjuntapiste mäjähti ihanasti karhulalaisten kenttään, ja lempolaisten voitonsamba tuli kuin suoraan Rion Copacabanan rannoilta, niin iloa pursuva ja spontaani se oli. – Kieltämättä ennen sarjan alkua oletin, että olemme enemmän kentällä ikäänkuin haastajan roolissa, mutta Soittorasiaakin vastaan mielestäni hallitsimme peliä. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Otsikko xxxxx . Ratkaiseva viides erä venyi ja venyi. Valkeakosken Kiekko-Ahmat oli lähellä aiheuttaa LeKille kauden avaustappion, kun se pakotti LeKin jatkoajalle asti, jolloin LeKin superpakki Santeri Arousva ratkaisi maalillaan ottelun lukemiin 3–2. Pelillisesti Leto oli vähintäänkin tasaveroinen Soittorasian kanssa. Hän paukutti vuoroillaan muun muassa viisi ässää, joista tärkein tuli viidennen erän loppuhetkillä. Jatkoaika harmittaa, siinä kaveri sai ylivoimalla tehtyä ratkaisun, Kolehmainen kommentoi. Syyskuussa vastaava peli Valkeakoskella päättyi 11–3 LeKille. LeKin pistehait Juuso Meskanen ja alivoimalla osuman taiteillut Jesse Hurme nostivat k LeKin tasoihin, ja jatkoajalla Hurme ja Alex Hukki petasivat Arousvalle paikan voittomaaliin. Kunnari oli likipitäen nopein Tuomivaaraan kaulaan kapsahtanut onnittelija. Nuora koppasi 51 koppia. Tommi Niemisen syöttövuoroilla Lempo sai roppakaupalla pisteitä. Toiseen erään passari Saku Tuomivaara löysi keskipelin senttereiden Sten Kruudan ja Tatu Härkösen kanssa, ja pikku hiljaa ote siirtyi lempääläisille. Loppulukemat olivat 7–6 (1–3, 3–1, 2–2, 1–0). LeTo on kymmenen joukkueen sarjassa seitsemäntenä. urheilu RUNKOSARJAN KOTIOTTELU 21.11. Ottelun loppulukemat olivat 3–2 (20–25, 25–14, 25–18, 21–25, 26–24). Kaksi sarjapistettä jäi Soittorasialle ja yksi Toivoille. joulukuuta. Sarjassa LeKi johtaa ja Ahmat on viidentenä. marraskuuta kärkikamppailu Pirkkalan Pingviinejä vastaan. Sarja on kuitenkin tasainen, erot ovat minimaaliset joukkueiden välillä, jatkoi Kolehmainen ruodintaansa. Lentopallossa seurat tekevät farmisopimuksia, joiden perusteella ylemmältä tai alemmalta tasolta voidaan lainata pelaajia. Marraskuun mustuessa alkavat erot kaventua
Pyttipannu Nimipäivät vko 47-48 Ke 18.11. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kasvissosekeitto Ke 25.11. Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ruokalista Vesilahti Ke 18.11. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: Koronan takia ma ja pe klo 10–13 sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Jauhelihakastike Ke 25.11. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su. Jari, Jalmari (Lapsen oikeuksien päivä) La 21.11. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 29 € 6 kk 54 € 12 kk 97 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Ismo Ti 24.11. Uunimakkara Pe 20.11. Broileri-kasviskeitto Ma 23.11. Liisa, Elisa, Eliisa, Elisabet, Elise, Liisi Pe 20.11. Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Katariina, Katriina, Riina Jäikö lehti tulematta. Uunimakkara Ma 23.11. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Kasvislasagne To 19.11. Tenho, Jousia, Max To 19.11. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Jauhelihakastike ja spagetti Ti 24.11. Lempi, Lemmikki, Sivi Ke 25.11. Kirjolohikiusaus Pe 20.11. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Lihakeitto Ti 24.11. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Hilma Su 22.11. Kinkkukiusaus Ke 18.11. Silja, Selja, Seela, Cecilia Ma 23.11. Tilaushinnat Hinnat sis. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Kasvis-soijalasagnette To 19.11
Vasemmistoliitto tuli viidenneksi kokoamallaan 23 910 äänellä. – Ratkaisut ilmastonmuutoksen torjuntaan, luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja ympäristön tilan parantamiseen ovat erilaisia eri puolilla Suomea. Monen kunnan vaalipäällikkö on viestittänyt, että ehdokkaita on nyt merkittävästi runsaammin kuin neljä vuotta sitten, hän sanoo. Ahkerimmin uurnilla kävivät punkalaidunlaiset; Punkalaitumella äänestysprosentti nousi 68,8:aan. Pirkanmaan Keskustan puheenjohtaja Tuukka Liuha tuntee, että pirkanmaalaisella keskustakentällä kuntavaalien tunnelma sähköistyy. Monipuoliset ehdokaslistat puolestaan houkuttavat äänestäjät suurin joukoin uurnille. Huomionarvoista on, että puolueaktiivit löytävät koko ajan toimia keinoja maakuntalaisten kohtaamiseksi. – Kunnissa ehdokasasettelu näyttää hyvältä. – Vaikka olemme vanhassa Hämeessä, kenttäväki on ahkeroinut kunnissa. Perussuomalaiset olivat kuudennella sijalla 20 221 äänellään. Kuntien itsemääräämisoikeudesta on pidettävä huolta, hän linjaa. SDP nousi viime kuntavaaleissa Pirkanmaan ääniherruuteen. Maakunnassa on vielä kuntia, kuten Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi sekä Urjala, joissa kristillisdemokraatit loistavat poissaolollaan. Maakunnan matalin äänestyshalukkuus oli Hämeenkyrössä, jossa äänestysprosentti jäi 56,3:een. Neljännen sijan nappasi Keskusta 28 129 äänellään. – Loppupelissä kysymys on samansisältöisestä politiikasta. Harmaalan kuntavaaliteemalistalla ovat Ilmastonmuutoksen torjunta, luonnonmonimuotoisuuden vaaliminen, kestävät ja viihtyisät kunnat ja kaupungit, kestävä liikenne, yhdenvertainen koulutus, toimivat sosiaalija terveyspalvelut ja köyhyyden torjunta. Ykkössijalla on iso merkitys muun muassa Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston paikkoja jaettaessa. Kallinen kiittelee pirkanmaalaisten vasemmistoliittolaisten toimeliaisuutta kuntavaalien suhteen. Porraslammen mielestä Kokoomus tarvitsee paalupaikan niin maakunnan veturikaupungissa Tampereella kuin pitkin kasvumaakunnan kuntia. – Olemme saaneet kunnissa monia uusia, hyviä ehdokkaita. – En jaksa uskoa, että sote menee maaliin. Korona hidasti alkuun ehdokasasettelua, mutta olemme hyvällä jalalla liikkeellä. Monet kuntavaaliin liittyvät asiat ovat nyt paremmalla tolalla kuin neljä vuotta sitten. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuvaT: Matti Pulkkinen ja Pirkanmaan Vasemmistoliitto Puoluepomot odottavat ennätysvilkkaita kuntavaaleja ensi vuoden kuntavaaleista odotetaan historiallisia. Hyväksi kakkoseksi tuli Kokoomus, jonka äänisaldo oli 55 452. Vuorenpää nimeää vuoden 2021 kuntavaalit talousvaaleiksi. Vahva suosio siivittää hyviin vaalituloksiin kaikkialla Suomessa, Sandell tarkentaa. – Neljä vuotta sitten SDP:n ja Kokoomuksen äänisaldo ero jäi varsin kapeaksi. Tavoitteemme on saada yli neljäsataa ehdokasta Pirkanmaan alueelle, Harmaala kertoo. Pirkanmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Aaron Kallinen muistuttaa, että samat asiat puhuttavat niin kunnallisvaltuustoissa kuin eduskunnan isossa salissa. Liuhan mukaan koronapandemiasta on ollut haittaa siinä, etteivät ehdokkaita värväävät vastuunkantajat ole päässeet tapaamaan potentiaalisia kandidaatteja esimerkiksi eri harrastuspiireissä. Porraslammen mielestä kuntavaaleissa olisi taitettava peistä kuntataloudesta, sotesta, turvallisuudesta sekä yleistyvästä syrjäytymisestä. etenkin kansallinen kokoomus ja suomen sosialidemokraattinen Puolue tekevät kaikkensa saavuttaakseen suurimman kuntapuolueen manttelin Pirkanmaalla. Olemme linjanneet, ettemme tee yhteisiä ohjelmia tai teemoja. Pursiaisen mukaan KD tekee työtä, jotta mahdollisimman monessa pirkanmaalaisessa kunnassa oli kristillisdemokraattisia kuntavaaliehdokkaita. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Puolueiden Pirkanmaan piireissä on syynätty tarkasti vuoden 2017 kuntavaalien tuloksia. Paikallinen ilmastotyö luo uusia työpaikkoja ja viihtyisiä elinympäristöjä ja juuri tästä reilussa muutoksessa on kyse, Harmaala avaa. KD:n Pirkanmaan piiriä luotsaava puheenjohtaja Sirpa Pursiainen sanoo kuntavaalitilanteen olevan toivorikas. Jo julkaistu teema on Stop huumeille. Tavoitteemme on realistinen. Tulossa on teema Vihreämpi huominen. Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Sonja Harmaala korostaa, että puolue haluaa nimetä ehdokkaita myös sellaisissa kunnissa, joissa ei vielä aiemmin ole ollut vihreää ehdokasta kuntavaaleissa. Ehdokasasettelu on hyvässä vauhdissa. – Kuntavaalin lopputulos ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Reilu muutos edellyttää alueellisten erojen tunnistamista ja niiden huomioon ottamista ilmastoja ympäristöpolitiikassa. Liuha sanoo, että pirkanmaalaiset haluavat tavata valtiovarainministeri Matti Vanhasen kuntavaalien merkeissä. Hänen johtamansa puolueen vetovoima kantaa maakuntamme jokaisessa kunnassa. Hänen mukaansa raha ja talous ovat asiat, joista kaikki tekeminen on kiinni. Sandellin mukaan SDP on virittänyt vaalivankkurinsa sellaiseen iskuun, että puolue säilyttää suurimman kuntapuolueen asemansa Pirkanmaalla. Kolmanneksi suurin oli Vihreä liitto 36 244 äänen potillaan. Puoluepomon mielestä Vanhasen kansansuosio on valtava. huollon uudistus, elinvoimakysymykset, sivistyspolku sekä kulttuurisarka ovat kärkiasioita, demaripomo listaa. – Ehdokastilanne ennestään vihreissä kunnissa on hyvä ja osin erinomainen, hän kuvailee. – Kuntatalous ja peruspalvelujen turvaaminen ovat tärkeitä teemojamme. Vuorenpää sanoo puolueen tekevän kovasti töitä sellaisissa Pirkanmaan kunnissa, joissa ei vielä ole yhtään perussuomalaista kunnallisvaltuutettua. seitsemän puolueen piiripomot sanovat aktiivisuuden näkyvän jo ehdokashankinnassa. Puolue sai maakunnassa yhteensä 56 112 ääntä. Erot liittyvät asioiden kokoon, hän avaa. Tupaillat pidetään ulkosalla. Pirkanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi teroittaa, että ruiskukkapuolue havittelee suurimman kuntapuolueen asemaa Pirkanmaalla. Tavoitteet saavutetaan, kun ehdokaslistat ovat vakuuttavat. Tähän on syynä se, että jokainen kunta on vahvuuksineen ja heikkouksineen uniikki, hän perustelee. Se on kurottavissa kiinni, hän luottaa. Silloin maakunnan äänestysprosentti oli 60,1. Ovemme ovat edelleen auki aktiivisille ihmisille. – Ehdokkaita on tällä hetkellä asetettu neljäsosa tavoitteesta, joten tilanne vaikuttaa hyvältä. – Marin on ykkösnimi Tampereen listalla. Pirkanmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Harri Sandell Pirkanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi Pirkanmaan Keskustan puheenjohtaja Tuukka Liuha Pirkanmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Aaron Kallinen Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää Kristillisdemokraattien Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sirpa Pursiainen. Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää iloitsee, että puolue on saanut kannustavan paljon kuntavaaliehdokkaita. Erityisesti odotamme vielä naisten aktivoitumista, hän kertoo. Kuvainnollisesti sanottuna nuotat ovat hyvin vesissä, hän kehuu. Yllättävät muutokset tapahtuvat yhdessä tuokiossa. Seitsemänneksi tuli Kristillisdemokraatit 11 710 äänellään. KD:n Pirkanmaan piiri on tehnyt ja tuottaa lähikuukausina yhteisiä teemoja kuntavaalien tiimoilta. Teemme hartiavoimin työtä hyvän vaalituloksen eteen, hän kertoo. – Päämäärämme on saada enemmän ehdokkaita kuin neljä vuotta sitten. Äänioikeuttaan käytti 246 036 pirkanmaalaista. Sandellin mukaan SDP pitää voimakkaasti esillä työllisyysteemassa. Puolueilla on valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia vaaliohjelmia ja -teemoja. Erityisen hyvin pullat ovat uunissa Akaassa, Kangasalla ja Ylöjärvellä. Hänen mielestään Perussuomalaisilla on niin valtakunnallisesti kuin maakunnallisesti edellytykset nousta suurimmaksi kuntapuolueeksi. – Sosiaalija terveyden. Pirkanmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Harri Sandell on vakuuttunut siitä, että puoluejohtaja ja pääministeri Sanna Marinin korkea kannatus heijastuvat myönteisesti SDP:n kuntavaalin tulokseen ensi huhtikuussa. – Kunnissa ei toimijamme tekevät ansiokkaasti vaalityötä. – Haluamme tarjota äänestäjille kaikissa maakuntamme kunnissa aidon vaihtoehdon
Viikonloppuisin ota yhteys Lempäälän koronaneuvontaan. Reseptipyynnöt sähköisen ajanvarauksen kautta. Sinun ei tarvitse olla yhteydessä Taysiin, mutta jos sinulle tulee kysyttävää, näet yhteystiedot OmaTaysista. Vaikka järjestelmä antaa tiedon, että on varattu aika, se tarkoittaa, että rokotereseptin tilaus on vastaanotettu. Maksuttoman influenssarokotteen saavat kaikki: • 65 vuotta täyttäneet • 6 kk 6 v. 050 4477 706. Jos olet altistunut koronavirukselle, voit saada karanteeni-ilmoituksen joko tekstiviestinä tai puhelinsoittona terveydenhuollon toimesta. Saavu rokotukselle vain terveenä. Lisätietoja ja päivitetyt tiedot löytyvät terveyspalvelujen nettisivuilta https://www.pirkkala.fi/ terveys-vesilahti KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET ALKAVAT VESILAHDELLA MARRASKUUSSA 2020 www.pirkkala.fi MITEN TOIMIA JOS EPÄILEE KORONAVIRUSTARTUNTAA. Riskiryhmiin kuulumattomat voivat hankkia influenssatai pneumokokkirokotteen omakustanteisesti ja ottaa sen mukaan yleiseen rokotustilaisuuteen. Kutsumme rokotettavat sisään turvavälejä noudattaen. ikäiset lapset • raskaana olevat naiset • sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset • sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö Yleiset rokotuspäivät ajanvarauksella Vesilahdella vuonna 2020 Lauantaina 14.11.2020 Lauantaina 28.11.2020 Torstaina 10.12.2020 Rokotuspaikkana Vesilahden terveysasema, Anttilantie 2. Huomioitahan, että rokotukselle kutsumista odotetaan ulkotiloissa. 040 133 5237. Varauduthan rokotuksiin pukeutumalla vaatteeseen, josta saa helposti olkapään esiin. Soita näihin numeroihin: Arkisin Vesilahden koronapuhelin 9.00 -15.00 p. Samalla voi ottaa omakustanteisen pneumokokkirokotteen. Suosittelemme kaikkia yli 15-vuotiaita saapumaan rokotukselle maskia käyttäen. Tarvitset karanteenipäätöstä, mikäli aiot hakea Kelan tartuntapäivärahaa. Elleivät yleiset rokotuspäivät sovi tai terveydentila edellyttää erillistä ajanvarausta, voit varata oman rokotusajan puhelimitse ma-pe klo 11-12, p. Saapumisohjeet Vesilahden terveysasemalle rokotukselle: Tarkista aika ja hoitajan nimi, jolle ajan olet varannut. Mikäli rokote annetaan muun vastaanottokäynnin yhteydessä, peritään vastaanottokäynnistä normaali käyntimaksu. 040 133 5228 tai p. Riskiryhmään kuuluvat saavat influenssarokotuksen maksutta. Voit tehdä Omaolo-palvelun koronavirustaudin oirearvion osoitteessa omaolo.fi Ole aina ensin puhelimitse yhteydessä, mikäli sinulla on hengitystieinfektion oireita, joihin tarvitset terveydenhuollon ammattilaisen apua. Kirjaudu OmaTaysiin, ja avaa sieltä koronajäljityskysely, niin saat tarkemmat karanteeniohjeet. Reseptin lisäksi varaa aika rokotukselle. Rokottamisen jälkeen teidät ohjataan toiseen tilaan odottamaan rokottamisen varoajan (10min) päättymistä. Rokotuksella käynti on maksuton. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 www.pirkkala.fi Koronavirustilanteen vuoksi influenssarokotuksia annetaan vain ajanvarauksella tai muun vastaanottokäynnin yhteydessä, jotta jonoa ei syntyisi odotustiloihin. Ajoita saapuminen paikalle lähellä varaamaasi rokotusaikaa. Päivitä yhteystietosi, jotta oman kuntasi karanteenipäätös saapuu sinulle oikeaan osoitteeseen. Lisätietoja karanteeniviestistä nettisivuilla https://www.pirkkala.fi/koronavirus-tietoa-ja-ohjeita-vesilahti TOIMI NÄIN, JOS SAAT KARANTEENIVIESTIN. Ota mukaan KELA -kortti. Voit varata rokotusajan sähköisesti osoitteesta: https://ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi/ Valitse palveluksi Kausi-influenssarokotukset. Valitse palveluksi Influenssaja pneumokokkirokotteen reseptipyyntö. Karanteeniviesti ei ole sama kuin Koronavilkun hälytys vaan todellinen viranomaismääräys, joka astuu voimaan välittömästi. Poistuthan tiloista mahdollisimman pian varoajan päättymisen jälkeen, jos vointisi on hyvä, ruuhkan välttämiseksi. Jos saat tällaisen viestin, olet tartuntatautilain mukaisessa karanteenissa eli pysy kotona. Rokotereseptin tilauksen jälkeen lääkäri tekee sähköisen reseptin ja rokote on noudettavissa viimeistään kahdeksan päivän kuluessa apteekista. Lauantaina sisäänkäynti pääovista, torstaina neuvolan ovesta
• Rokotuksiin kulku terveysasemien pääovista yksi kerrallaan, ovella tarjotaan jokaiselle rokotukseen tulijalle suunenäsuoja. Toki kiiretapaukset mahdollisuuksien mukaan hoidetaan ja henkilöstö on paikalla normaalisti.. HALUATKO VARATA HENGITYSTIEOIREIDEN VUOKSI AJAN NÄYTTEENOTTOON. Lempäälän ja Kuljun terveysasemilla keskitytään keskiviikkona ja torstaina 18.-19.11. SÄHKÖINEN AJANVARAUS Palvelun käyttö edellyttää ensimmäisellä kerralla suostumuksen antamisen. Voit seurata näytetuloksen valmistumista Kantapalvelusta: kanta.fi/omakanta Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan ei onnistu, tässä tapauksessa voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 730 3436. Rokotuksia toteutetaan myös osana normaalia toimintaa asumisyksiköissä ja sairaalaosastolla sekä avosairaanhoidossa, kouluilla ja neuvolassa. Muistattehan, että aikuisten on edelleen tärkeää pysyä kotona ja välttää lähikontaktia muihin ihmisiin siihen asti, kunnes saa negatiivisen tuloksen ja infektio-oireet ovat lievittyneet tai loppuneet. TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Himminpolku 6 ja Kuljun terveysaseman infosta sen aukioloaikoina. Erillisiä rokotusaikoja on edelleen varattavissa sähköisesti tai terveyspalveluiden tiiminumeroista ja niitä lisätään listoilla tarpeen mukaan. iltapäivällä pääosin rokotuksiin ja muu toiminta on supistettu tällöin minimiin, toivommekin ettei näinä aikoina terveysasemilla liikuta muuta kuin varatulle vastaanottoajoille tai kiireellisissä asioissa (silloinkin mieluiten ensin yhteys päivystykseen puhelimitse). SEURAA KORONATESTITULOSTA OMAKANNASTA Palvelemme tällä hetkellä suurta määrää ihmisiä puhelimitse ja toivommekin, että puhelimia ei kuormitettaisi tiedusteluilla tuloksen valmistumisesta. SAIRAUSKERTOMUSJÄRJESTELMÄMME ON POISSA KÄYTÖSSÄ KLO 8-15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Lempäälän kunnan KORONAVIRUSOHJEISTUS EPÄILETKÖ KORONAVIRUSTARTUNTAA. MITEN TOIMIN ODOTTAESSANI KORONAVIRUSTESTIN TULOSTA. Lasten osalta THL on ohjeistanut 21.8.2020, että lapsen testituloksen viivästyessä kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vrk aikana. Lue lisää: lempaala.fi/ sahkoinenterveys Ajanvaraus puhelimitse arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 SAAPUMINEN • Tule rokotukseen vain terveenä, mahdollisimman täsmällisesti noin 5min ennen varattua aikaa ja huolehdi välimatkan pitämisestä muihin. Jos teet sähköistä ajanvarausta jonkun toisen puolesta, tarvitaan siihen hänen suostumuksensa. Koronapuhelin avautuu silloin vasta kello 15 ja päivystykseen ei varata vastaanottoaikoja kuin vasta klo 15 alkaen. • Rokotuksen jälkeen kävijät ohjataan seurantaan erilliseen tilaan ja sieltä toisen oven kautta ulos. VÄHÄVARAISILLE JAOSSA KASVOMASKEJA Maanantaista torstaihin klo 12-14 sosiaalitoimiston alakerran vahtimestarin huoneesta os. Puheluihin vastaa terveydenhuollon ammattilainen. • Ota mukaan Kela-kortti ja varaudu vaatetuksella, jossa saat helposti olkavarren paljaaksi. Sähköisesti aikoja varattiin paljon, puhelinvarauspäivinä oli ajoittain ruuhkia ja pieniä teknisiä ongelmiakin, mutta kaikki jätetyt soittopyynnöt saatiin takaisinsoitettua saman päivän aikana. – Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 – Päivystysnumero 03 565 52 500 palvelee ma-pe klo 8-20, la-su ja arkipyhinä klo 12-20 – Yöpäivystys 03 311 67 260, arkisin klo 20-08, la-su klo 20-12 Valkeakosken sairaalassa Lisäksi yleistä koronaneuvontaa on saatavilla seuraavista numeroista: Taysin koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee vuorokauden ympäri kaikkina päivinä Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. INFLUENSSAROKOTUKSET Lempäälässä LAUANTAINA 21.11. HUOLESTUTTAAKO KORONAVIRUSTILANNE. Lempäälän koronapuhelin 041 730 3436 palvelee arkisin 8-15 ja viikonloppuna klo 12-18. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Influenssarokotusten ajanvaraus on sujunut hyvin
MTK-Vesilahti SYYSKOKOUS/ VUOSIKOKOUS. Pajassa voi korttien ohessa valmistaa myös muita koristeita. Hinta 20 euroa hengeltä. Ke. Yhteys Maisaan puh. 040 532 4207. Ke 18.11. Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo. Lähtö kimppakyydillä klo 9.30 kirkkotorilta ja kuten ennenkin mukaan omat eväät. Ilmoittatumiset viimeistään viikkoa ennen osoitteessa: https://taitopirkanmaa.fi/yhteystiedot/taitokeskukset/lempaala/ Taito Pirkanmaa ry Kohokuvioidut kortit ja koristeet. Apurahat on tarkoitettu entisille Lempäälän lukion opiskelijoille, jotka opiskelevat perustutkintoa joko yliopistossa tai AMK:ssa. Lempo-Volley 2 Luolajan Kajastus (Hämeenlinna). La 28.11. Lempo-Volley L e n t o p a l l o n miesten 1-sarjaa Lempäälässä. La 21.11. Suunnitellaan omat korut! Ne valmistuvat kurssin aikana mukavasti keveästä ja luonnollisesta viilusta. Kokouksessa käsittelyssä sääntömääräiset asiat. Ke 18.11. 2.12.Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 Lempäälän Eläkeläiset ry J o u l u r u o k a i l u . henkilövalinnat, jäsenmaksu. Buffet -lounas 25 e/hlö, 2-12 vuotiaat puoleen hintaan. klo 12 ja kuntosali Kotokampuksella samana päivänä klo 14. klo 19. 1.12. To 26.11. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Ilmoittatumiset viimeistään viikkoa ennen osoitteessa: https://taitopirkanmaa.fi/ yhteystiedot/taitokeskukset/ lempaala/ Taito Pirkanmaa ry Vuoltu kaarnasydän. Toivomme ilmoittautumiset etukäteen kokoukseen saapumisesta lempaala.kokoomus@gmail. Ennakkoilmoitus viimeistään 22.11.20 mennessä Merja Myllerille puh. Seuraa sivuamme www.isengeclub. Joulumyyjäiset ja kirpputori Lempäälän Työväentalolla 9.12.2020 klo 10.30 13.00. Vuosikokous alkaa klo 19.00, käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. 18.11.2020. Ke 25.11.2020 Lempäälän Työväentalo, Piirin kevätja syyskokous, ei muita kerhoja. bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.00. Ajankohtaiskatsauksen pitää järjestöagrologi Jaakko Ahola MTKPirkanmaasta. 16.00 18.00 Hakkarin liikuntahalli. Kupit ja eväät mukaan. Kuvioidaan kortit erilaisin kuvioin kohopastalla. 18.30 Liikuntaparkki, Kaipiomäentie5 Lempäälä. Lempo-Volley L e n t o p a l l o n miesten 2-sarjaa Lempäälässä. Arpajaiset. Molempiin ryhmiin otetaan 30 ilmoittautunutta, jotta saadaan järjestettyä turIsenge Club VIIKKOPALAVERI. Ma.30.11. vavälit. Tarjolla perinteiset jouluruuat jälkiruokineen gluteenimattomia. Ti 8.12. Tervetuloa! Yleisöllä tulee olla kasvomaskit. Pyrkimyksemme on vihkiä käyttöön Selma-TauJoutohetkien seura Joutohetk ien seura. La 5.12. Su 22.11. Teemme adventtitapahtumaan sukkia ja tumppuja sekä mahdollisesti pikku lappuja 10x10 cm. Kokoontuminen jälleen Siirissä. Lisätietoja ja lastenhoidon tarpeen ilmoittaminen Miculle p. asteen oppilaitoksessa liiketaloutta opiskeleville. Osa kohteista on jo tällä hetkellä ensi kesäksikin varattuja, siksi pitää toimia reippaasti. 18.00 osaston kokoontumistila Tapolantien 1B, Kirkonkylä. 18.00 Kahvila Siiri, Uotintie 5, Lempäälä. dos. Ohjelmassa arpajaiset. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. KD:n LempääläVesilahti paikallisosasto Vuosikokous. To 26.11.2020 Lempostupa, klo 10.00 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu, klo 12.00 Runo-/kirjakurssi. Ma.23.11. To.26.11. Pe 27.11. Mikko Heikkilä kertoo (etäyhteydellä) Aimalan kirkko -runosta kielihistorianja kansanrunoustieteen näkökulmasta. 044 336 0136 ja klo 14.30 ryhmään Maija puh. Valmistamme kurssilla kaarnasydämiä, joita voi käyttää vaikkapa jouluisina pakettikoristeina. Manttaalitalo. Lempäälän Eläkkeensaajat ry T u l e v i a t a pahtumia. 15.00 17.00 Hakkarin liikuntahalli. Ks. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. Ti 24.11. Ma 23.11. 13.00 16.00 Manttaalitalo. mennessä. Kokouksessa lisäksi yhdistyksen sääntömuutoksen toinen käsittely. Tervetuloa Lempäälän Keskusta Keskustan Lempäälän Kj. Kunnallisjärjestö kokoontuu pohtimaan syntyjä syviä hallituksen ja valtuutettujen voimin. Aloitamme kahvitarjoilulla ja Vesilahden vuoden 2020 Maatilayrittäjän julkistamisella ja palkitsemisella. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pukinkonttiin voi tuoda taas pikkupaketin. Lastenhoito järjestetään tarvittaessa. Su 22.11. Toijalaan ja patikoi 3,5 km:n lenkin Nahkialan vuoren luontopolulla. | Vesilahti. Lauleskelijat kokoontuvat Manttaalitalolla klo 12.00. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI Erityislasten vanhempien ryhmä, OMARIT. Liikuntakerho ajelee ma 23.11. fi tai 050 50 12760. Tässä vaiheessa varaukset sitoumuksetta. Mikäli olet koronatilanteesta johtuen estynyt saapumaan paikan päälle, niin voit osallistua kokoukseen pyytämällä sähköpostilla etäkokouslinkin viimeistään 17.11.2020 Kaikki jäsenet tervetulleita kokoukseen. Isenge Club KESÄRETKI 2021. Ke 2.12.2020 Lempäälän Työväentalo, klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.00 Yhteiskunnalliset asiat, klo 11.45 Jumppa. Tehdään tästä kiva yhteinen yhdessäolon hetki ja nautitaan olemassa olosta mikäli korona virus sen sallii. Ilm. Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10. Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Ilmoittautumiset marraskuun aikana Jukalle sposti: jukka@ kivihovi.net tai puh. com. Lempäälä-Seura Kevätja syyskokous. Tervetuloa. Tänä vuonna joulu toivotetaan herkästi valkoisella. klo 13 ryhmään Tertulle puh. Arpajaiset! Osallistujille kasvomaskisuositus. Tällä kurssilla tutustutaan vuoden 2020 käsityötekniikkaan vuolemiseen. käsitöitä, joulukoristeita sekä laatikoita, leivonnaisia ja kotitekoista sinappia ja silliä. Bussi lähtee Sääksjärveltä klo 13.45 matkalta pääsee mukaan. Su 13.12. Liput 8/5 e. La 21.11. Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään kuntavaalien vaaliliitoista ja ehdokkaiden asettamisesta. Lempäälän Kokoomus ry vuosikokous 2020 Neste Mantunkulmalla. Hanna-Leena p 0400-917774 Lempäälän seniorit ry Viiko 48. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Joulumyyjäiset ja kirpputori. Lukupiiri ti 24.11. Hallitus LempäälänVesilahden Koulutustuki ry A P U R A H A T HAETTAVANA. Lisäksi apurahoja voidaan myöntää 2. 18.00 Neste Mantunkulma. Paluu noin kello 21. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Viialassa teatteripikkuoulu ja ruokailu. Jos matka kiinnostaa, kerro alustava kiinnostuksesi tapani@isengeclub.fi. Mikäli koronatilanne sallii, niin yhdistys tarjoaa jäsenilleen joulupuuron ti 8.12. SPR:n Vesilahden osaston hallitus, sähköp.: vesilahti@ punainenristi.fi Taito Pirkanmaa ry Viilukorut. Jouluaterian hinta 25e/jäsen sisältäen kuljetuksen. siten, että osallistujat jaetaan kahteen ryhmään. Tervetuloa! Yleisöllä tulee olla kasvomaski. ja toinen 14.3015.45. Noudatetaan koronaohjeita!. Tavataan koronasta huolimatta mutta sen huomioiden. Ryhmä on avoin ryhmä, ei tarvitse olla virallinen omaishoitaja. Paikallispeli Lempo-Volley Rantaperkiön Isku (Tampere). Ke 25.11. Väsyttääkö syksyn pimeys. 16.00 18.00. 050 64783. fi/424143653. Hakemukset tehdään sähköisellä lomakkeella, joka löytyy täyttöohjeineen Lempäälän lukion kotisivuilta. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Lempäälä. Sovimme ensi viikon etäpikkujoulumme käytännön järjestelyistä ja saamme selvityksen koulun oppilastilanteesta. ei ole kerhoa! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Kulku omalla autolla/ kimppakyydillä. Tarjolla mielenkiintoista tietoa, rohkaisevia tekstirivejä, keskinäistä virkistävää ajatusten vaihtoa ja sokerina pohjalla pikku-Lanttujaisten suunnittelua. Pikku-Lanttujaiset adventin kynnyksellä. Nahkatehtaantie 10 Viiala. Apuraha voidaan myöntää vain kerran samalle hakijalle. Teams-istuntona ke 18.11. Tarjolla on myös ilmaista lukemista, lehtiä ja kirjoja. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Joulupuuro. Pe 20.11. Lanttupaidat päälle ja juuresjutut esille! Eväät voi jättää kotiin. Ti 24.11. Muistikerho Anjalla ke 25.11. 10. La 21.11. 17.15 20.30 Taitokeskus Vesilahti. Kahvitarjoilu. 18.30 Hukianhovi, Hukianhovintie 10, 37370 Vesilahti. Uskomme positiivisesti koronatilanteen rauhoittuvan vuoden kuluessa ja alamme valmistella juhlamatkaa lokakuulle 2021. 18.00 Kotokampuksen ruokasali . Reissun alustava runko on nähtävissä http://www.isengeclub.fi/441413311 tai soita 0505012760/Tapani. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti kk. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kerho. To 19.11. Jos haluat tulla mukaan, pyydä kutsu tapani@isengeclub. La 31.10. To 19.11. 14.00 17.00 Taitokeskus Lempäälä. Ohrapuuroja kahvitarjoilu. Kurssin hinta 21 e + materiaalit. Tervetuloa! Kokoomus Lempäälä Lempäälän Kokoomus ry vuosikokous. Noudatamme koronapandemian aiheuttamia varotoimenpiteitä. Kirpputorilla on myytävänä erilaista kirpputoritavaraa. Harjoittelemme puun työstämistä ja turvallisia työskentelytapoja. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. menu seuran kotisivuilta palhovakkala.fi. Kaikille avoimet tietotekniikkaopastukset jatkuvat 13.1.2021. Tervetuloa! Johtokunta Palhon Maamiesseura ry J o u l u l o u n a s . Ilm. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti kk. 0456331163. Lähtö Sääksjärven liikennevalopysäkilta kello 16.45 Arvelan bussilla, vanhaa tietä Lempäälään ja pysäkeiltä pääsee mukaan. Valmistelemme kolmen yön kesäretkeä bussilla reitillä Punkaharju-Ilomantsi-JoensuuHeinävesi (Valamo) 19.7.2021 alkaen. Mukavaa yhdessäoloa, kahvittelua ja kuulumisten vaihtoa. klo 13.00-14.15. Hinta 21 e + materiaalit. Pyrimme järjestämään kuljetuksen sitä tarvitseville. Tervetuloa kaikki mukaan. To 19.11. 13.00 Ravintola Ellivuoressa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi Lempäälän Eläkeläiset ry Eläkeläistoiminnan toimintaa Koronan ehdoin. Erityislasten vanhempien vertaistapaaminen poikkeuksellisesti keskiviikkona 18.11. 10.00 13.00 Taitokeskus Lempäälä. Ke 18.11. Pe 20.11. 040 828 2873/ WA tai tekstiviesti. To r s t a i n a 10.12.2020 Perinteinen Jouluruokailu Tuulan Tuvassa Lempäälä alkaen kello 16.00. no Fund House (kylätalo/digikeskus ja Hedwig-Alfred König kirjasto) sekä Narva House vanhainkoti. Tervetuloa koko sakki Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Myynnissä on mm. Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen tapaaminen. Ensimm. Lempostuvalla klo 14 ja kirjana Kjell Westön Tritonus. Ilmoittautuminen osoitteessa Seuraa Lempäälän uuden kuntakeskuksen rakentumista lempaala.fi novalempaala.fi Twitter @NovaLempaala Instagram novalempaala Voita ilmainen kattotai ränniremppa! Soita 03 3390 0401 Kisan säännöt: vesivek.fi Pyydä tarjous ja osallistu arvontaan. Tervetuloa kahvikupposen äärelle saamaan ja jakamaan vertaistukea! LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Joulujuhla. Kurssin hinta 21 e + materiaalit. Matkalle ovat kaikki tervetulleita! Isenge Club JUHLAT SAMBIASSA. Punainen Risti, Vesilahden osasto SPR:n Vesilahden osaston SYYSKOKOUS. Liput 4 e. 0400 628421. Ke.18.11. 17.30 19.00 Lempoisten koulu, EHA-luokkien tilat, Lempäälä. 12.00 15.00 Manttaalitalo. Yhdistyksen Joulujuhla la 5.12.20 klo 15.00 Hukianhovi Vesilahti. Tähän ryhmään järjestetään myös kuljetus sitä tarvitseville. KE 18.11. Tiedusteluihin vastaa Koulutuen sihteeri Hannu Tiensuu, hannu.tiensuu@ lempaala.fi Hakuaika 28.10. Alustavasti varaus 40 hengelle ensin ilmoittautuneille
Käsitellään syyskokouksen asiat. Tervetuloa! Vesilahden Kokoomus Sääntömääräinen syyskokous. Lempäälän kunta TOIMINTAKESKUKSEN JOULUMYYMÄLÄ Lempäälän Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään lauantaina 28.11. Nyt kannattaa tulla ostamaan kauempaakin! Vesilahti, 040 960 3403 . Työsuorituksia . Jäsenet ja kuntavaaliehdokkaat Tervetuloa! Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. Tervetuloa jouluostoksille! Käynti myymälään vain takaovesta. Ma 14.12. Aihe jatkuu * Ota maski mukaan * Ole yhteydessä, kun kysyttävää digiasioissa * Puh. 18.00 21.00 Kotikoneelta etäyhteyksin. Tapahtumia . To 26.11. . Tampereen seudun Näkövammaiset ry Näkövammaisten kerho. klo 11 Rautialassa. Tervetuloa Vesilahden Keskustan Syyskokoukseen, jossa mukana myös Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen! Järjetämme syyskokouksen perjantaina 20.11. Tehyn Lempäälän ammattiosasto Tehyn Lempääl ä n a o 3 5 7 : n vuosikokous. 18.00 20.00 Vesilahden kirjasto, os. Aika aloittaa joulukorttien teko. Esitykset myös la 21.11 ja su 22.11. Hauralantie 6. LempäälänVesilahden näkövammaisten kerhon pikkujoulu vietetään Hukianhovissa jouluaterian merkeissä. Pe 20.11. sähköpostilla ao357@tehy.net Toijalan Näyttämö Pikku Prinssi satunäytelmä. Käsitellään sääntömääräiset asiat, hallituksen muut valmistelemat asiat sekä jäsenasiat. Halutaan ostaa taitopirkanmaa.fi/vesilahti tai suoraan taitokeskukseen Nahkatehtaantie 10 Akaa. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Ke 25.11. klo 18 kaikkien turvallisuus huomioiden etäkokouksena! Tervetuloa rohkeasti mukaan linjoille! Kokousjärjestetään Zoom-etäkokouksena. Lempäälän-Vesilahden näkövammaisten kerho kokoontuu seurakuntatalolla. klo 15 Ideahuoneella, Lempäälän Aleksi 2, Lempäälä. Tule turvallisesti teatteriin, täytämme vain puolet katsomosta. Omavastuu 5 e. Halvalla. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Lempäälän kunnan Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/ UCPASescM2RNgg1JOGunDIRQ 73 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 74 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 75 Saikan alueen asemakaavoitus 76 Kaavoitusohjelma vuodelle 2021 77 Talousarvio 2021 ja taloussuunnitelma 2021-2023 78 Muutostalousarvio vuodelle 2020 79 Hallintosäännön muutos 1.11.2020 alkaen/ Hallintoprosessi 80 Hallintosäännön muutos 1.12.2020 alkaen/ Yhdyskunnan palvelualue 81 Valtuustoaloite/Luokkavaarija mummutoiminnan käynnistäminen/Aspila ja muut 82 Valtuustoaloite/Selvitystyö tekojääkentän perustamiseksi Hakkarin hiekkakentälle/ Tolonen ja muut 83 Valtuustoaloite kuntalaisen roolin vahvistaminen alueiden suunnittelussa ja kaavoituksessa Lempäälä 17.11.2020 Juha Kuisma Kunnanvaltuuston puheenjohtaja . 045 7877 2607, sähköposti riitta.digikahvila@gmail.com * Tervetuloa! Kauniita hyvin kudottuja MATTOJA, ERI KOKOJA. Nuutisen kutomo www.nuutisenkutomo.fi Tilaa tuoresuolattu kotimainen Kivikylän joulukinkku tai kalkkuna! Netistä joulu.kivikylan.fi tai Mikalta 0405180 603 Myyntipisteet Lempäälässä Ideapark, D-pääty Ke-Pe klo 10-18 La klo 10-17 Kuljun Kartano To klo 10-17 Taito Pirkanmaa ry Rottink iporot ja -tähdet. To 19.11. Viitasaari p. Tervetuloa Tehyn Lempäälän ammattiosasto 357:n vuosikokoukseen 26.11.20 klo18(Virta Kampus, kokousteknisesti ilmoitettava virallinen kokouspaikka,kokoukseen voi osallistua vain etänä).Esityslistalla sääntömääräiset asiat (mm. Ilmoittaudu mukaan kokoukseen perjantaihin klo 10.00 menessä ja saat sähköpostiisi osallistumislinkin sekä ohjeet. Tervetuloa näkövammaiset ja läheiset. Lippujen varaus www.toijalannayttamo.com tai puh. Hinta 21 e + materiaalit Tampereen seudun Näkövammaiset ry Näkövammaisten kerho. Näytelmän on dramatisoinut ja ohjaa Johanna Reilin. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Parkettija lautalattioiden asennukset, hionnat ja lakkaukset. Kokoontuminen parkkipaikalla 18.50 mennessä. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. 0400 333 222 Vesilahden Tennis ry SYYSKOKOUS su 29.11. Vesilahden Kokoomus Hallituksen ja valtuutettujen kokous. 18.30 20.00 Kurkitupa, Kesontie 2. Antoine de Saint-Exuperyn rakastettuun klassikkoteokseen perustuva koko perheen näytelmä. Tervetuloa valmistamaan jouluisia koristeita rottingista! Paja pyörii nonstop koko päivän. vuoden 2019toiminnantarkastus ja tilinpäätös, vuoden 2021toimintasuunnitelma ja talousarvio). La 28.11. Muuton vuoksi uusia kuntosaliavaimia ei voida myöntää 30.11.2020 -3.1.2021 välisenä aikana. huonekalut, kotim. Ke 18.11. Esillä sääntömääräiset asiat. * Seniorit opastavat, turvallisesti * Ke 18.11. 13.00 16.00 Lempoisten seurakuntatalo, Kirkkopolku 1, Lempäälä. 040-7443517. To 26.11. 18.50 Vesilahden Keskusta Vesilahden Keskustan Syyskokous. Tulethan terveenä! Huolehdimme etäisyyksistä ja käytämme käsidesiä. Myytävänä KUNNANVALTUUSTO Kunnanvaltuuston sähköinen kokous on keskiviikkona 25.11.2020 klo 18.00. Ti 24.11. Kokouksessa noudatetaan Covid-19 turvaohjeita, maskin käyttöä suositellaan. Kokouksia . Hallitus 25.11. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla ja keskiviikkona 2. Tervetuloa! NEULEJA VILLAHOUSUMARKKINAT Lempäälän torilla (K-marketin piha) to 19.11. Hallitus 23.11.-11.12.2020 maanantaista perjantaihin klo 9-15, os. klo 9-14 Villahousut myös ohuita merinovillaisia, merinovillakerrasto, lasten ohut merinovillahaalari, naisten ohut merinovillaneuletakki taskuilla, puseroita, Jussi-paita 80 cm XXXL, villapaitoja, merinovillakaulureita, villasukkia ym. Ilmoitathan saapumisestasi puhelimitse numeroon 050 414 6756, jotta voimme säilyttää turvavälit. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74, Narva. Ilmoittautumiset aiski@hksimula.fi sähköpostiin. Lisätiedot: Pirjo Virtanen 050 360 3365, Martti Hartman 040 516 5946, Liisa Mikkonen 040 575 2421. Ilmottaudu 23.11 mennessä. 17.30 18.20 Kurkitupa, Kesontie 2. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Työsuorituksia . Mikäli haluat ostaa vanhaan avaimeen lisäaikaa, ohjeet www.lempaala.fi/kuntosali Muiden tilojen varaus Muiden varattavissa olevien tilojen sekä alueiden vuokraamisesta ja avaimista ohjeistetaan varausviestin yhteydessä. Oman puhelimen kuvankäsittelyominaisuudet ja Snapseed * Ke KUNTOSALIASIAKKAILLE TIEDOKSI Lempäälän kunta muuttaa uuteen Lempäälä-taloon joulukuussa. 18.00 21.00 etäyhteys Teams-kokous / Virta Kampus. Kokouksia . Ke 18.11. VaToSUA ry sääntömääräinen vuosikokous 24.11.2020 klo 19 Akaassa Yritystalo Parkin tiloissa, osoite Nahkatehtaantie 10. Kokous järjestetään covid-19 tilanteen vuoksi etänä TEAMSkokouksena,jonka vuoksi ilmoitt.(ja sähköpostiosoite, johon haluaa kokouskutsun) 22.11.20 menn. 13.00 16.00 Hukianhovi, Hukianhovintie 10, Vesilahti. Ke 18.11. Valkeakosken Toijalan Seudun Urheiluautoilijat ry VaToSUA ry sääntömääräinen vuosikokous. Lisätiedot: Pirjo Virtanen 050 360 3365, Martti Hartman 040 516 5946, Liisa Mikkonen 040 575 2421. Vesilahden seudun liikkumistiet 1600-luvulta 1900-luvun alkupuolelle, keskiajan historian dosentti FT Aino Katermaa Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Tuulikallion Digikahvila. 0503895250, minna.karkkainen@pirkkala.fi Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho. Kokouksia. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74*** Korona-tilanteen takia ikääntyneiden palveluiden ryhmätoiminta on tauolla*** Lähitorikokoontuminen on peruttu toistaiseksi*** Asiakasohjaaja paikalla Tuulikalliolla*** 19.11 klo 12-13*** 26.11 klo 1213*** Muistikahvila 30.11 klo 14-15.30***Tuulikalliolla*** Visailua ja jutustelua, paikalla myös muistihoitaja Marjukka Minkkinen*** Asiakasohjaajan p. Keskiviikkoisin klo 13-15 digitukea. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. 19.00 21.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3, 37800 AKAA. Tmi A. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Ma 23.11. päivänä joulukuuta 2020 klo 9.00-15.00 kunnan palvelupisteessä, Tampereentie 8. To 26.11. Myytävänä . 2 ISOMPAA MATTOA. Kuulutuksia . 11.00 16.00 Taitokeskus Lempäälä. Pe 20.11. Kokouksen koollekutsujana yhdistyksen hallitus. Huhtatie 7. klo 16. Tervetuloa näkövammaiset ja läheiset. t
Aiemmin Vuoden Valoisimmaksi on valittu 2018 Juha Lehtimäki sekä 2019 Kirsi Nieminen KUKA ON vuoden valoisin henkilö?. Kuka auttaa huomaamatta, ketä kaivataan kun hän ei paikalla. Lempäälän kunta Kurikan Soffa-Pojat Oy 045 257 1925 www.kurikansoffapojat.fi Huonekalujen myyntinäyttely: To 19.11. Luvassa on monipuolinen ja yllätyksellinen haastattelu! Kuva: Liisa Takala / Teos ERIK EDNER -PUISTON JA LEMPÄÄLÄN JOULUN AVAJAISET Lempäälän joulu alkaa virallisesti la 28.11.2020. Katso livelähetys 28.11.2020 klo 16.00 alkaen verkkosivuiltamme: lempaala.fi/lempaalatalo Ohjelmassa on kunnan johdon joulutervehdys ja perinteinen joulukellon kilkatus, puiston taideteosten paljastus ja taiteilijoiden haastattelut sekä joulukuusen, toivotun valon ja tunnelman tuojan esittely. LVS etsii vuoden 2020 valoisinta henkilöä. Tänä vuonna aloitamme joulun ajan Lempäälä-talon Erik Edner -puiston ja torialueen avauksella. klo 11-17 Lempäälän nuorisoseurantalo, Iluksentie 5 ILMAINEN KOTIINKULJET US! KYSY MYÖS EDULLISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUTTA! UPEITA KOTIMAISIA LAATUSOHVIA EDULLISESTI! MYYNTINÄYTTELY VAIN YHDEN PÄIVÄN AJAN! @Kurikan Soffa-pojat Oy KAIKKI SOHVAMALLIT SAATAVILLA YHDEN, KAHDEN JA KOLMEN ISTUTTAVINA SEKÄ KULMASOHVAT TILATTAVISSA MÄÄRÄMITOIN . LVS raati valitsee valoisimman ehdotusten joukosta. Lempäälä-talon piha-alue on tämän lähetyksen myötä kaikkien käytössä, jokainen on tervetullut omalla ajallaan tutustumaan alueeseen, turvallisin etäisyyksin itselle sopivalla hetkellä. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 24.11.2020 15.30-16.00 Kirjailija EMMI ITÄRANTA Tampereella vuonna 1976 syntyneestä ja jo 13 vuotta Britannian Canterburyssa asu neesta Emmi Itärannasta on varttunut kansainvälisesti merkittävä kirjailija. Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla toimitus@lvs.fi. Tervetuloa mukaan suoran verkkolähetyksen välityksellä. Kenen kohtaaminen tuo iloa ja valoa elämään. Itärannan aiemmat teokset ovat Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki. Itärannan uusi romaani, kuten tekijän kaksi aikaisempaa teosta, on saanut kiittävän vastaanoton. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. Ehdota ja perustele, kuka on vuoden valoisin henkilö 23.12.2020 mennessä. Parhaillaan lukijoiden suosima romaani kertoo, miten ihmiset ovat perustaneet siirtokuntia avaruuteen. Vuoden valoisimman nimi julkaistaan keskiviikkona 3.2.2021