1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Keskiviikko 18.5.2022 Vanhat juhlivat jälleen upeina Vanhat toivat säihkettä ja glamouria lukiolle. vuosikerta N:o 20 www.novoset.fi MITSUBISHI Outlander PHEV 2.4 Business 4WD 2019 aj. 76tkm 30870 €. Irtonumero 3 euroa 91. sivu 4 Lämpölaitos Ahtialaan Turuntien varteen Kaavamääräyksestä pouitettu nesteytetyn kaasun varastoimismahdollisuus tontilla. Milea Karppanen ja Meeri Haapajoki olivat hankkineet pukunsa hyvissä ajoin, sillä lukion kakkosluokkalaisten oli alun perin tarkoitus tanssia helmikuussa, sivu 6 hyvissä ajoin, sillä lukion kakkosluokkalaisten oli alun perin tarkoitus tanssia helmikuussa, sivu 6 HANNA INHA ”Tuntuu kurjalta lasten puolesta.” – sivu 5 sivut 14–15 Perhe piti yhtä, kun Jesse korjasi sukupuoltaan Vesilahtelainen Jesse Kaitaranta koki elävänsä väärässä kehossa. sivu 16 43 vuotta: koko työura samassa apteekissa Outi Heinosen farmaseuttiura Lempäälässä: neljä apteekkaria ja kolme apteekkikiinteistöä. Milea Karppanen ja Meeri Haapajoki olivat hankkineet pukunsa Vanhat toivat säihkettä ja glamouria lukiolle
seuraavasti: ”Ydinajatus on se, että kerätyn tiedon perusteella pystytään ennakoimaan eri toimenpiteiden ja tapahtumien syy-seuraussuhteita ja vaikutusta tulevaisuudessa. Maailmalla robotiikkaa hyödynnetään merkittävästi muun maussa Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa. On kerrottu kahdeksan tunnin jonoista. On kuitenkin muistettava, että tietokoneet eivät etänä sormen haavaa kiinni tikkaa, hoitajat kyllä. Mahdollisuutta videovastaanottoon tarjotaan hoidon tarpeen arvion yhteydessä, mikäli asiaa voidaan selvittää riittävästi videoja puheyhteyden perusteella. Haluan vaikuttaa aluevaltuustossa niin, että Pirkanmaan hyvinvointialueen johto kannustaa, motivoi ja kuuntelee operatiivisia, konkreettisia osaajia ja palvelujen tarvitsijoita. Johdon tulee kannustaa operatiivisia työntekijöitään ja antaa heille arvostusta. Hyvän johdon tärkeys näkyy kaikkialla, pienja suuryrityksissä sekä julkisissa yhteisöissä. Jokainen teistä voi tutustua Sote-uudistukseen Valtioneuvoston ylläpitämältä sivulta www.soteuudistus.fi. Tulevaisuus näyttää miten asioihin siellä voin vaikuttaa. Saku Timonen, Apu. Tiedolla johtaminen auttaa kehittämään toimintaa ja kohdentamaan voimavaroja sinne, missä niistä saadaan suurin hyöty”. Keskittäminen on tuonut myös ruuhkautumisia ensiapuvastaanottoihin. Palveleeko palvelulupaus. Asukkaiden tarpeiden huomiointi täällä Lempäälässä, Vesilahdessa, Akaassa ja Valkeakoskella ei saa jäädä sanoiksi. Jämsä, Tiede-lehti Meillä on kuitenkin yksi puolue, jonka mielestä mikään ei ole hyvin. Siis hyvät palvelulupaukset teoiksi! . tätä mieltä T erveydenhuollossa on otettu käyttöön uusia kanavia sujuvamman palvelun lisäämiseksi ja henkilökunnan kuormituksen vähentämiseksi. Muun muassa reseptin uusiminen sekä ajanvarauksen tekeminen sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle sujuvat chatin kautta. kolumni Veijo Niemi TEKNOLOGIA AUTTAA, IHMISTÄ TARVITAAN AINA Uutisköyhässä Suomessa suorien lähetysten vetäjän rooli muistuttaa välillä chat-juontajaa. Toki ei saa olla niin, että ”tietoa” ylhäältä luodaan, vaan että aidosti kuunnellaan sekä operatiivista henkilöstöä että palvelujen käyttäjiä. Palvelut tulee järjestää alueen asukkaiden todellisiin tarpeisiin. seuraavasti: ”Kaikki asiat ja toimenpiteet, jotka tähtäävät organisaatiolähtöisestä ajattelutavasta kohti asiakaslähtöisyyttä ja asiakaskokemuksen huomioon ottamista palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa, ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä”. Elinkeinoelämän raportin mukaan roboteilla voitaisiin korvata vähintään viidennes sairaaloissa ja hoivakodeissa työskentelevien hoitajien töistä. Tietohallinnon kehittäminen ja uudet ICT-ratkaisut ovat olleet voimakkaasti esillä. Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa maalailtiin uhkakuvia ja luotiin vastakkainasetteluja ihan urakalla. Omalta osaltani haluan, että uudistus toimii ihmisten parhaaksi. Ajat ovat toiveikkaat. Uutisille sota on hyvä uutinen. Diagnoosien ja avun antamiseen robotit eivät yksin pysty, vaan siihen tarvitaan ihminen. Toivottavasti Sote-uudistuksessa se toteutuu, ilman että johtotaso erkanee kauas suorittavasta henkilöstöstä, jolla on taito tehdä. Niin karmivaa kuin se onkin, perinteiset uutiskanavat kukoistavat kriiseistä. Pirkanmaan aluevaltuuston ensimmäisissä kokouksissa on käsitelty toimintamalleja, joilla on hyvin positiivisia nimiä. Pitää kuluttaa aikaa jatkuvalla puheella, kun studioon odotellaan asiantuntijaa, jonka kanssa haastattelua jatketaan tarpeettoman pitkään. Aidosti realisoituessaan todella hyvä toiminta-ajatus. Minut valittiin jäseneksi Hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokuntaan. On hälyttävää kuulla Pirkanmaallakin Aluehallintovirastolle tehdyistä kanteluista palvelujen huonosta saavutettavuudesta. Suomi tulee kuitenkin jälkijunassa, kun puhutaan laajemmasta automaation ja robottiteknologian hyödyntämisestä terveydenhuollossa. Chat-palvelussa sairaanhoitaja arvioi kiireettömän hoidon tarpeen, antaa hoito-ohjeita sekä muuta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää neuvontaa. Eräässä tapauksessa numeroon soitettiin muutaman kuukauden aikana yli kymmenentuhatta kertaa, vain kymmeneen prosenttiin puheluista vastattiin suoraan. Esimerkiksi Vesilahdessa käytetään sairaanhoitajan chat-palvelua ja videovastaanottoa. Näinhän sen tulee olla. Toinen käsite joka on voimakkaasti ollut esillä on tiedolla johtaminen, jota on kuvattu mm. Eliitti johtaa harhaan, media syrjii perussuomalaisia, ollaan Ruotsin tiellä ja Venäjä tulee käyttämään siirtolaisasetta ilman että hallitus tekee asialle mitään. Poimintoja Kari Pusa . Sieltä näkyy Sote-muuttujien valtava määrä. Eräs mittari on, kuinka puhelimella saadaan suora yhteys omaan terveyskeskukseen. Pitää muistaa, että robotit eivät korvaa ihmistä, vaan ne toimivat apuvälineinä. Yksi niistä on palvelulupaus, jota on määritelty mm. Puolueen tärkein viesti on, että ihan kaikki on tehty ja tullaan tekemään väärin. Robotiikassa Euroopan kärkimaa on Tanska. EU:ssa pitää olla jäsenenä ja siitä pitää erota. Myös potilas voi pyytää mahdollisuutta videovastaanottoon, mikäli hänellä ei ole mahdollisuutta käydä terveysasemalla. Teknologiaa on otettu käyttöön yhä useammassa terveyskeskuksessa viime vuosina. Kirjoittaja on perussuomalainen kansanedustaja ja aluevaltuutettu Ahne on hyvä ottaan, mutta käs vapisee, jos antaa tarttis. hs.fi Sote-uudistus on nyt todellisuutta
• Lapsi-aikuinen -ryhmä • Vesipeuhu • Varhais-alkeet • Alkeisryhmä • Harrastusryhmä • Tekniikkaryhmä • Tekniikkaryhmä jatko • Aikuisten vesipelastustaidot/uimakoulu Uimakoulun hinnat ovat 13 €/1 vk & 25 €/2 vk. klo 10 osoitteessa www.kuntapalvelut.fi/lempaala Tiedustelut: aliisa.uotila@lempaala.fi / p. Pirkkalan ja Orimattilan tehtaillamme terästä riittää, joten tarvittaessa remontoimme ripeästi. 050 3839 642 Palaan töihin 23.5.2022! Hoitoaikoja voi jo varata 050 465 0109 KAUNEUSJA JALKAHOITOLA SATU ÄIKÄS Tampereentie 22, Lempäälä KESÄMORO TEIDÄN KATOLLE! Suomen suvessa kelpaa remontoida, mutta tarkastetaanko ensin katon kunto. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Keskuskatu 17, Viiala, p. Aikataulu on nähtävissä www.lempaala.fi/uimakoulut Ilmoittautuminen liikuntakerhoihin ja uimakouluihin alkaa to 19.5. VK 24 (13.-17.6.) • Lempoisten koulun piha klo 10.00 (Koulutie 8) • Lempoisten uimala klo 11.30 (Nokkatie 5) • Lempoisten uimala ( lapsi-aikuinen) klo 14.00 VK 25 (20.-23.6.) • Sääksjärven tekonurmi klo 10.00 (Tampereentie 422) • Kuljun koulun piha klo 11.30 (Tampereentie 262) • Moision koulun piha klo 14.00 (Vanattarantie 1) Ryhmän hinta on 10 €. Lisäohjeita: lvs.fi/digi Ilma inen arvio ! KATTOMAALAUKSET aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt + Kysy ilmainen kartoituskäynti! Santtu Niinimäki 045 103 3783. (03) 543 5088 RUOKAILURYHMIÄ, MATTOJA, RUNKOSÄNKYJÄ, MALLIJA YKSITTÄISKAPPALEITA TORSTAINA 19.5.22 TORSTAINA 19.5.22 KLO 9.30-17.00 KLO 9.30-17.00 NYT KAIKKI POIS TOSI EDULLISESTI ! LOPPULOPPUTYHJENNYS TYHJENNYS YKSI PÄIVÄ VIELÄ! YKSI PÄIVÄ VIELÄ! LEMPÄÄLÄN KUNNAN LIIKUNTAKERHOT JA RANTAUIMAKOULUT Liikuntakerhot Järjestämme kesäkuussa kahden viikon ajalla liikuntakerhoja, joissa nautitaan erilaisin leikein ja pelein liikunnan ilosta ja onnistumisista. Lapsi-aikuinen -kerhossa lapsi voi olla 4-vuotias. 040 133 7746 & paula.eloranta@lempaala.fi / p. Osallistujan tulee olla vähintään 5-vuotias. Ryhmiä on tarjolla eri uimataidon omaaville 4-vuotiaasta alkaen. Varaa maksuton katon tai kattoturvan kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi -50 % pe–SU 20.–22.5.* Lempäälä, Ideapark Ideaparkinkatu 4 ma–pe 10–19, la 10–18 su 12–18 Kuninkaankatu Kuninkaankatu 22 ma–pe 10–20 la 10–18, su 12–16 Tammela Tammelan puistokatu 37 ma–pe 10–18, la 10–17 * Sunnuntaisin avoinna ovat Ideapark Lempäälä ja Fida Kuninkaankatu. Rantauimakoulut Järjestämme rantauimakouluja juhannuksesta alkaen heinäkuun loppupuoliskolle neljällä eri rannalla; Lempoisten uimala, Lahdenkylän uimaranta, Ruotasjärven uimaranta sekä Paunun uimaranta. Kerhon kesto on 50 min
Seuraavaksi eniten päästövähennyksiä tehtiin Nokialla ja Tampereella kahdeksan prosentin edestä. Lempäälä, Vesilahti ja koko Pirkanmaa ovat sitoutuneet vähentämään ilmastopäästöjään. Suurimmat muutokset tapahtuivat sähkön käytön päästöissä (kaukolämpö -24,1 %, sähkölämmitys -23,5 % ja kulutussähkö -19,4 %). TeksTi: Erkki Koivisto Havainnekuva Ahtialan lämpölaitoksen asemakaavasta. Myös kaukolämpöä tuotettiin SYKE:n mukaan enenevissä määrin biomassalla, ja öljylämmityksestä siirryttiin vaihtoehtoisiin lämmitystapoihin. Kuva: Erkki Koivisto. Uusi katualue on muutettu nimeltään Viljaheimosenkujaksi. Kokonaispäästöt ovat vähentyneet vuosina 2005?2020 Lempäälässä seitsemän prosenttia ja Vesilahdessa 22 prosenttia. TeksTi: Erkki Koivisto Urheilukadulle töyssyjä Lempäälän yhdyskunta lautakunta on hyväksynyt Urheilukadun muutoksen, jolla levennetään kevyen liikenteen väylää ja viherkaistaa sekä kavennetaan nykyistä seitsemän metrin levyistä ajorataa 5,0?5,5 metriin. Kevyen liikenteen väyliä ei osoiteta kaavassa erikseen. Koko Suomen mittakaavassa sähkön käytön päästöjä laskivat SYKE:n mukaan siirtymä fossiilisten polttoaineiden käytöstä tuulivoimaan sekä lämpimän vuoden seurauksena laskenut sähkön kulutus. Yhdyskuntalautakunnassa on tavoitteena tehdä lopullinen urakoitsijavalinta marraskuussa. Alueen katujärjestelyt on muutettu siten, että kulku alueelle tapahtuu Ahtialantien kautta, eikä uutta liittymää Turuntielle osoiteta. Vesilahdessa suurin päästöjen lähde vuonna 2020 oli maatalous (8,3 %), tieliikenne (7,9 %) ja työkoneet (2,6 %). Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät Lempäälässä edellisvuoteen verrattuna kuudella prosentilla ja Vesilahdessa viidellä. Katuja liikennealueille on jätetty tilavaraukset kevyen liikenteen väylille ja niiden tarkka sijainti päätetään tieja katusuunnitelmien yhteydessä. TeksTi: Katariina Rannaste Nestekaasu putkia pitkin Ahtialan lämpölaitokselle Lempäälän yhdyskuntalautakunta asettaa Ahtialan lämpölaitoksen asemakaavaehdotuksen yleisesti nähtäville. Alue sijaitsee Kuljun suuntaan johtavan maantien 190 ja vt3/moottoritielle johtavan maantien 3023 liittymäalueen, Turuntien kaakkoispuolella noin kahden kilometrin päässä Lempäälän keskustasta. Suurimmat päästölähteet Lempäälässä vuonna 2020 olivat tieliikenne (45 % kokonaispäästöistä), kaukolämpö (12 %) ja työkoneet (9,7 %). Kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön vähimmäisehdot. Toinen töyssy tulee Urheilukadulle lähelle Kiekkotien liittymää. TeksTi: Erkki Koivisto Jos vaikka kaahailu vähenisi. Mailatien ja Kiekkotien väliin tulee kaksi hidastetöyssyä sekä puurivi viherkaistalle. Eniten päästöjään Pirkanmaalla vähensivät Ruovesi ja Valkeakoski, kumpikin 10 prosenttia edellisvuoden päästöihin verrattuna. Turuntien ja Katepalintien liittymäalueelle on jätetty tilaa liittymän kehittämiseksi. Kuva: Lempäälän kunta Kuusi kisaa Sääksjärven koulukeskusurakasta Lempäälän yhdyskunta lautakunta päätti valita Sääksjärven koulukeskuksen laajennuksen kokonaisvastuurakentamisurakan neuvotteluvaiheeseen kaikki kuusi ilmoittautumishakemuksen jättänyttä urakoitsijaa. Suurin pudotus vuoden aikana tapahtui sähkölämmityksessä (-22,4 %), raideliikenteessä (-22,1 %) ja kulutussähkössä (-18,7 %). Keskimäärin pirkanmaalaiset kunnat vähensivät päästöjään noin kuusi prosenttia. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lempäälän suurin päästöjen lähde on liikenne, Vesilahdessa maatalous Lempäälän ja Vesilahden ilmastopäästöt laskivat vuonna 2020. Alueella on voimassa 40 km/h nopeusrajoitus. Mailatien liittymään tulee 3,5 metrin levyinen ja 7-8 sentin korkuinen hidastustöyssy. Urakoitsijaksi valitaan hintalaatusuhteeltaan eniten pisteitä saanut urakoitsija. Myönteinen päästökehitys on havaittavissa myös pidempää aikaväliä tarkasteltaessa. Katusuunnitelman toteutuksen kustannusarvio on noin 219 000 euroa. Vuosien 2005 ja 2020 välillä Pirkanmaan kokonaispäästöt ovat vähentyneet 24 prosenttia. Sääksjärven koulukeskuksen laajennushanke toteutetaan kokonaisvastuuurakkana, jossa urakoitsija huolehtii ja koordinoi koko rakennushankkeen toteuttamista suunnittelusta koulukeskuksen laajennuksen valmistumiseen ja luovutukseen asti. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Kaava-alueen koko on noin 7,8 hehtaaria Kaavan valmisteluvaiheessa alueen kaavamääräystä on tarkennettu rajaamalla nesteytetyn kaasun varastoimismahdollisuus tontilla pois, jolloin kaasun toimittaminen alueelle tapahtuu putkiverkoston kautta. Kuva: Lempäälän kunta Alue sijaitsee Kuljun suuntaan johtavan maantien 190 ja vt3/moottoritielle johtavan maantien 3023 liittymäalueen, Turuntien kaakkoispuolella noin kahden kilometrin päässä Lempäälän keskustasta. Tilaajana toimiva Lempäälän kunta valitsee urakoitsijoista pisteytyksen perusteella jatkoon 3?5 urakoitsijaa, joiden kanssa jatketaan tarjousprosessia. Tarjouspyynnön määräaikaan mennessä urakkakilpailuun ilmoittautui kuusi rakennusliikettä, NCC Suomi Oy, Peab Oy, Rakennusliike Lapti Oy, Skanska Talonrakennus Oy, SRV Rakennus Oy ja YIT Suomi Oy. Kaavahankkeen tavoitteena on mahdollistaa lämpövoimalan sijoittaminen suunnittelualueelle, joka sijaitsee Ahtialassa, Turuntien varressa, Katepalintien risteysalueella. Lisäksi lämmöntuotantovaihtoehdoksi on lisätty geolämpö. Lopulliset urakkatarjoukset, jotka sisältävät hinnan ja alustavat luonnokset, yritykset jättävät lokakuun alkuun mennessä. Turuntien varteen on osoitettu ekologinen yhteys liito-oravan liikkumismahdollisuuksien turvaamiseksi. Hinku-maakuntana Pirkanmaan tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2030. Luvut perustuvat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laskelmiin
– Ennakoin, että jotain pientä voi tapahtua, mutta minut yllätti, että ilkivalta vaan jatkuu. – Alkuperäinen ajatus oli, että mökkiin olisi avoimet ovet. – On surullista, että lapset tarvitsevat valvontakameroita. Rikosilmoitusta ilkivallanteoista ei ole tehty, mutta jatkossa se on Hanna Inhan mukaan tehtävä. Sitten kyse on jo murrosta. toukokuuta reilulla 1,2 miljoonalla eurolla apurahoja Pirkanmaalle. Jos mökkiin mennään vielä senkin jälkeen, on se tekona jo raskaampi. Siitä se alkoi, luokanopettaja Hanna Inha huokaa. Pirkanmaalaisille seuroille potista kertyi lähes 600 000 euroa, josta Tampereelle meni noin puolet. Laaja-alaisia vahinkoja ei ole odotettavissa, jos sää pysyy poutaisena. Sekin revittiin alas. Heinoselle ja Keskiselle Kulttuurirahaston apurahaa Kaksi vesilahtelaista taiteentekijää on saanut Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta apurahaa. Sen aikana muun muassa leikkimökin ovenkarmeja on revitty, etupuolen pleksi-ikkunat on hajotettu, tiskiallas hanoineen on rikottu ja hävitetty, ikkunanalusten kukkalaatikot on revitty irti, ikkunapuitteita on rikottu, astioita hajotettu ja hylly revitty seinästä. On surullista, ettei sitä arvosteta, hän toteaa. Apurahaoja oli haettu noin 23 miljoonan euron edestä. – Lempäälän kanavalla tulvajuoksutukset ja veneliikenne vuorottelevat. Pienempiä summia saivat Lempäälän Kisa 1955 Jääkiekko ry (18 000 euroa tyttökiekkoilun joukkuetoiminnan aloittamiseen ja vakiinnuttamiseen), Lempäälän Syokonkan Judo ry (11 000 euroa Yhteisöllisyys judoa harrastavien lasten ja nuorten voimaannuttajana -hankkeeseen) ja Voimisteluja Urheiluseura Sääksjärven Loiske (9 500 euroa seuratoiminnan vahvistamiseen). Ilkivalta alkoi kesälomalla. Kuva: Katariina Rannaste Koulussa oli haaveiltu pitkään omasta leikkimökistä. Onko niin, että tavaraa on niin yltäkylläisesti, ettei sitä arvosteta ja siitä pidetä huolta?, pohtii Hanna Inha. Tampereen jälkeen eniten seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin Lempäälään. Vesilahteen myönnettiin Kulttuurirahaston yleisrahastosta yhteensä 15 500 euroa kahdelle hakijalle: kuvataiteilija Viljami Heinoselle 13 000 euroa taiteelliseen työskentelyyn ja filosofian maisteri Tiina Keskiselle 2 500 lasten ja nuorten sanataidepajojen järjestämiseen. – Yhtenäiskulttuuri on kenties muuttunut. – Meillä on esimerkiksi uusi hana mökkiin, mutta olemme koululla päättäneet, ettemme tee isompia korjauksia enää kesäksi. Ilkivalta on jatkunut pitkin vuotta. Suurimmat yksittäiset 20 000 euron avustukset saivat Lempo-Volley Lempäälä ry ja Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry. TeksTi: Katariina Rannaste. Sen tekeminen alkoi valinnaiskäsityöryhmän projektina, mutta siinä oli lopulta mukana koko Narvan koulu, sponsoroivat yritykset ja vanhempainyhdistys. Vanajaveden juoksutuksia hoidetaan Kuokkalankoskiin laskevan Herralanvirran padon sekä Lempäälän kanavan avulla. Korjaamme ikkunat, ettei vesi pääse sisään, ja laitamme oven takaisin paikalleen, mutta sitten laitamme sen lukkoon. – Leikkimökin tekemiseen osallistui moni. Rahasto jakoi 13. Viime vuonna virtaamat olivat suuret Lempäälän Kuokkalankoskissa. TeksTi: Katariina Rannaste Kuokkalankoskien virtaamat kasvussa Suuressa osassa Pirkanmaata tulvatilanne on rauhoittunut, Pirkanmaan ELY-keskus tiedottaa. He suunnittelivat, ideoivat, etsivät sponsoreita, kasasivat mökkiä, tekivät kalusteita ja maalasivat, ja kauan kaivattu mökki valmistui lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä 4. Nyt myös lisäkameran hankkimista harkitaan. Opetusja kulttuuriministeriö myönsi seuratoiminnan kehittämiseen tänä vuonna yli 4,6 miljoonaa euroa. TeksTi: Katariina Rannaste ”Älkää sotkeko leikkipaikkaamme” Vesilahden Narvan koulun oppilaiden tekemää leikkimökkiä on ilkivaltaisesti tuhottu Vesilahden Narvan koulun oppilaat ahkeroivat viime vuonna tehdäkseen haaveestaan totta: lapset tekivät koulun pihalle leikkimökin. kesäkuuta. Lempo-Volley haki tukea osa-aikaisen valmentajan palkkaukseen ja LeKi Yleisurheilu päätoimisen toiminnanjohtajan palkkaamiseen. Kuva: Hanna Inha Pienet oppilaat jopa kirjoittivat vetoomuksen mökin seinälle: ”Saatte tekin olla täällä, mutta älkää sotkeko leikkipaikkaamme”. Tälle tielle ei olisi haluttu lähteä, Hanna Inha toteaa. Surullista, että nyt ollaan tässä ja ettei arvosteta yhteistä omaisuutta, Hanna Inha puuskahtaa. Tuntuu kurjalta lasten puolesta, Inha sanoo. Viisi lempääläistä seuraa sai tukea yhteensä 78 500 euroa. Sitten alkoi ilkivalta. Että se olisi koko kyläyhteisön käytettävissä. Tyttöjen ompelema pitsireunainen liina ja patalaput löytyivät maasta poltettuina. Koululla on valvontakamerat, mutta leikkimökki jää katvealueelle. ELY-keskuksen mukaan vallitsevan vesitilanteen takia virtaamat Kuokkalankoskiin ovat suuria tänäkin vuonna. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Tukea urheiluseuroille: Lempäälään liki 80 000 euroa Lempääläisten urheiluseurojen hankkeet saivat hyvin vastakaikua, kun opetusja kulttuuriministeriö myönsi seuratoiminnan kehittämistukea. Tämä näkyy kanava-alueella ja myös Kuokkalankoskissa huomattavana vedenkorkeuden päivittäisenä vaihteluna ainakin kuukauden ajan, ELY:stä kerrotaan. Seuratoiminnan kehittämistuki on vuosittain marraskuussa haettava avustus, joka on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuoliseen organisoidun liikunnan kehittämiseen. – Tulin heinäkuussa käymään koululla ja näin, että mökin ulko-ovi oli paiskattu maahan. Tieteen aloille myönnettiin kaikkiaan 37 apurahaa ja palkinto (yhteensä 665 500 euroa), taiteen aloille 56 apurahaa (625 500 euroa)
Tanssien ajankohta oli jo toisena vuonna totuttua myöhäisempi: alkuvuoden epävakaa koronavirustilanne pakotti siirtämään tanssit helmikuulta toukokuulle tänäkin vuonna. Anni Nieminen ja Samuli Suhonen eivät ottaneet tansseista paineita. Ensin jännitti, kaksikko paljastaa, mutta sitä ei pystynyt millään heidän kasvoiltaan lukemaan. TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste Olivia Raisasen ja Roope Jukon tanssi oli vapautunutta, vaikka aluksi jännittikin. Kello 16 Ideaparkin Bläk Boks-areenalla järjestettiin kaikille avoin näytös, ja päivän päätti iltanäytös Virtakampuksella nuorten läheisille. Päivän mittaan vanhat kiersivät esiintymässä erilaisilla kokoonpanoilla Kanavan, Hakkarin, Sääksjärven ja Vesilahden kouluilla. Nuoret oli jaettu Virta-kampuksella kahteen ryhmään tanssijoiden suuren määrän vuoksi.. Tennareissa askel oli pehmeä. toukokuuta. Ilmoille kajahtaa Tango Jealousie, ja näin alkoivat vanhojen tanssit vuosimallia 2022. Vanhat pistivät perjantaina jalalla koreasti. Amanda Hämäläinen ja Matias Lindström olivat tyytyväisiä päivän ensimmäisen tanssin jälkeen: ”Hyvin meni”. uutiset Niin kauniita, niin komeita! Lempäälän lukion vanhat tanssivat perjantaina. Lempäälän lukion toisen vuosikurssin opiskelijat pääsivät juhlistamaan vanhojen tansseja perjantaina 13. ”Aluksi piti laittaa pepsodent-hymy päälle”, mutta jännitys suli tanssiessa Sädehtiviä nuoria naisia ja tyylikkäitä nuoria miehiä astelee Lempäälän Virta-kampuksen aulaan. Jäykkyys kaikkosi viimeistään viimeisessä tanssinumerossa, nuorten omassa tanssissa, josta ei vauhdikkuutta ja hauskuutta puuttunut. Roope Jukolla ja Olivia Raisasella oli tanssiessa hymy herkässä. Ilmeet ovat keskittyneitä, varovaisia hymyjä vilahtaa siellä täällä. Olivia Raisanen (vas.), Pinja Pitkänen, Ronja Paldanius ja Martha Nikander esittelevät tanssikenkiään. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Salonkitanssit vaihtuivat modernimpaan tulkintaan. Sifonkihelmat kahahtelevat ja strassikoristeet kimaltavat. – Mutta sen jälkeen pidettiin vaan hauskaa, hän toteaa. Asu ja solmio sävy sävyyn. Illan ohjelmistossa ollut badespa vaativampana tanssina tosin mietitytti etukäteen. – Aluksi piti laittaa pepsodent-hymy päälle, Olivia kertoo. Myös nuoret miehet olivat laittaneet hiuksiaan. Ohjelma alkoi tansseilla aamukymmeneltä, jolloin yleisönä oli kampuksen opiskelijoita ja henkilöstöä. Vanhat tanssivat perjantaina pitkän päivän. Jukko kertoo harrastaneensa nuorempana tanssimista, Raisanen oli tanssinut aiemmin lähinnä omassa huoneessaan hyvien biisien tahtiin
Ne ovat hyvänä lisänä kokonaisratkaisussa, jonka pitää lähteä uudenlaisesta ajattelusta hoitajien töiden järjestämisessä. Kolmikerroksinen koulu on rakentajana toimineen YIT:n ensimmäinen betonirunkoinen hirsikoulu. energiatehokkuuteen, kosteudenhallintaan, sisäilmaan sekä rakennuksen elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen. – Mutta karu fakta on, että toisilla riippuvuudeen syntymiseen on suurempi alttius. RTS-luokitusjärjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2016, ja Lempäälään valmistunut kolmas yläkoulu on ollut ensimmäisiä käynnistyneitä ja sertifioituja hankkeita Suomessa. Rakennuksen elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen säästö verrattuna verrokkikohteeseen oli merkittävä. Ratkaisulla on tavoiteltu ekologisuuden lisäksi kosteusturvallisuutta. Voi olla, että vaadituilla korotuksilla olisi jotain myönteistä vaikutusta alalla pysymiseen, mutta ei sillä hoitajapulaa ratkaista. Eikö silloin olisi hyvä saada jaettua kuormaa jopa vähemmän päteville ihmisille. – Mutta ongelma on, että ne, jotka käyttävät, käyttävät runsaasti, huomauttaa Lempäälän päihdepalveluiden lääkäri Piritta Huuskonen. Ja se, että hoitajat voisivat keskittyä niihin tehtäviin, jotka vastaavat heidän ydinosaamistaan. Puu näkyy julkisivun lisäksi myös ulkoseinien sisäpinnassa sekä aulatilassa. Keskustelua johdattavat Huuskonen, Lempäälän perheneuvolan psykiatrinen sairaanhoitaja Markus Puurunen sekä kokemusasiantuntija ja päihdetyöntekijä Harri Nyman. . Joku laajensi asiaa myös varhaiskasvatuksen puolelle. Olisi ennenkuulumatonta, että vanhusta voisi ulkoiluttaa sellainen, jolla ei ole lähihoitajan pätevyyttä. Aamulehdessä on julkaistu sitä tukevia kannanottoja. Päihdeongelmilla on suora yhteys mielenterveyteen.. Ei edellä mainittu avustavan väen palkkaaminenkaan riitä, eikä myöskään hoitajien haaliminen ulkomailta. Lukiolaisten osalta tilanne on Lempäälässä muuta Pirkanmaata parempi, mutta ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden osalta tilanne on Huuskosen mukaan vaikea. Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen voisi olla hyvä lähtölaukaus uuteen ajatteluun. Kyselin joskus, milloin Lempäälän kunta miettii yleishallinnon resurssinsa uudelleen, kun puolet toiminnasta siirtyy hyvinvointialueille. Tilaisuudessa käsitellään muun muassa, miten päihteet vaikuttavat nuoreen ja miten vanhempi voi tunnistaa nuoren päihteiden käytön. Sekä Tehy että Super yrittävät parhaillaan ajaa läpi vaatimustaan viiden vuoden palkkaohjelmasta. Kirjoittaja toivoo luovia ratkaisuja Lempäälän lukiosta 112 ylioppilasta Lempäälän lukion kevään 2022 112 ylioppilasta: Ahde Wiljami Markus, Aho Mette Maaria, Ahti Lauri Antti Vihtori, Ali-Löytty Toivo Aaro, Juhani, Amberla Atte Ilmari Leonard, Arjaluoto Enni Reetta, Hakala Riku-Petteri, Haliseva Eemeli Otso Eerik (kaksoistutkinto), Hankamäki Alvar Aapeli, Heimonen Hanna Helmi, Hella Aada Sirja Pauliina, Herranen Krista Anniina, Holopainen Eelis LauriPekka, Honkalahti Henna Lilja Henrietta, Honkimäki Iiris Unna Ursula, Huhdanperä Tea Katariina, Hussa Veera Anna Emilia, Hänninen Jussi-Pekka Joonatan, Ikonen Sofia Aleksandra, Jalonen Samuli Aleksanteri, Jokihaara Toni Petteri (kaksoistutkinto), Karppinen Marko Mikael, Kinnunen Jimi Verneri, Kivi Katariina Emilia, Koppanen Tuuli Kaisla Fu Yue, Kovero Saara Josefiina, Kraft Pihla Eerika, Kuivamäki Aatu Mikael, Kuosmanen Noora JennyStiina, Kuusjärvi Iikka Onni Erik, Kääriäinen Kalle Eetu Elmeri, Lahtinen Liisa Maria Anniina, Laitinen Veronika Inkeri, Lampén Leevi Juhani (kaksoistutkinto), Larikka Akseli Raino Emil, Lehtikuusi Elias Oskari, Leppänen Sofia Josefina, Lindell Minja Maaria, Lumppio Sofia Aleksandra, Luoto Oskari Aarre, Lähde Johanna Julia, Länsipuro Juho Lauri Petteri, Manninen Eero Martti Antero, Markov Sami Toivo Johannes, Mattila Ville Santeri, Merikoski Lauri Samuel, Miettinen Pauliina Inkeri, Mikkonen Atte Emil Juhani, Mikkonen Eemeli Aaron, Montonen Niko Tapani, Muurinen Aleksi Timi Tapio, Myllymäki Aaron Viljami, Myrskyranta Kalle Pekka Viljami (kaksoistutkinto), Mäentausta Lotta Fransiina, Mäkelä Saara Sylvia, Niemi Max Alvar, Nieminen Henna Maria, Niskanen Santeri Juho Tapani, Ojala Enni Alina, Pannula Pinja Linnea, Pekki Ada Emilia, Peltonen Joona Valtteri, Pessi Artturi Aleksanteri, Piispanen Jaakko Johannes, Pisto Ella Marie, Pola Ville Verneri Jannenpoika, Pulkkinen Neea Maaria, Pöri Samuel Juhani, Raikamo Aino Olivia, Raisanen Nathan Erik, Rannikko Aapo Samuli Pasinpoika, Ranta Emma Riina, Rantala Elina Aliisa, Ratia Aino Eerika, Reiman Roope Oskari Birger, Reunanen Tuukka Heikki Ensio, Ristimäki Väinö Juhani, Ruonakoski Teemu Johannes, Saarela Ville Lauri Santeri, Saarinen Santeri Veikko Verner, Salanne Jasmin Neea Julia, Salinas Bascur Roberto Carlos, Salminen Siina Pauliina, Salonen Eeli Tapani, Salonen Joni Oskari, Sarkkinen Aarne Ukko-Pekka, Saulamaa Veera Matilda, Siili Fanni Aino Katariina, Sillanpää Eemil Jere Alexander, Sirkka Eero Kalervo, Sorvoja Anna-Emilia, Suutari Laura Suvi-Tuuli (kaksoistutkinto), Taavila Rasmus Olavi, Taivaljärvi Mikael Ozzy, Tapanainen Arttu Olli Elias, Teisko Tytti Martta Marketta, Tiensuu Anni Helmi Matilda, Tuomi Roope Antero, Turunen Aino Erika, Tuuri Jenna Emilia Aleksandra, Ukkola Miska Henrik, Vaara Ville Matias, Valo Amalia Elviira, Vanhatalo Lari Kuutti Alarik, Vanne Johanna Suvi Tuulikki, Vartiainen Oona Sara Johanna, Vastamaa Aino Eila Helena, Virtanen Iida Sofia, Väisänen Veera Marja, Väyrynen Netta Erika, Väätäjä Arttu Santeri, Ärölä Taneli Joonatan. Toki sairaalasta lähetetään usein vanhus takaisin kotiin, jossa hänet ottaa hoitoonsa melkein yhtä huonokuntoinen puoliso, eikä tällä yleensä ole edes muodollista pätevyyttä. uutiset Kanavan koululle paras arvosana Kanavan koulu Lempäälässä on saavuttanut rakennuksen ympäristöystävällisyydestä RTS-ympäristösertifioinnissa parhaan arvosanan eli kolmen tähden luokituksen. Se on todettu monelta taholta liian kalliiksi ja muut kunta-alan työmarkkinajärjestöt ovatkin tyytymässä paljon pienempiin korotuksiin. Tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja, ja kaikkien osapuolten tulemista ulos poteroistaan. Hirren ja betonin yhdistämisessä onnistuttiin, ja RTS-sertifiointi toi uuden ympäristönäkökulman suunnittelun ja toteutuksen rinnalle, taustoittaa projektipäällikkö Janne Hynynen YIT:ltä. Se kuulostaa paljon paremmalta, ollaan ratkaisemassa valtakunnallista ongelmaa eikä vain juosta omien palkankorotusten perässä. Ikääntyneiden hoitoon tarvitaan 2030 mennessä 30 000 hoitajaa lisää. Kyse on vain neuvottelutaktiikasta. Tarkkailijan mielenkiinto kohdistuu siihen, millä hoitajajärjestöt perustelevat suuria korotusvaatimuksia. Hiljaista on ollut. Nuoren päihdeongelmien mahdollisimman varhainen tunnistaminen on tärkeää, koska silloin ongelmiin voidaan helpommin vaikuttaa. Siitä ollaan yhtä mieltä, että ongelma on suuri. Kolmikerroksisessa koulussa on noin 6 000 kerrosneliömetriä, 400 oppilasta sekä noin 60 henkilökunnan jäsentä. Kanavan koulu saavutti lähes täydet pisteet RTS:n prosessipisteiden kategoriassa, jossa arvioidaan toiminnanvarmistusta ja valvontaa, kosteudenja puhtaudenhallintaa sekä työmaan ympäristövaikutuksia. Kaikkiaan sote-alalle tarvitaan 200 000 uutta työntekijää vuoteen 2035 mennessä korvaamaan eläköityvät ja vastaamaan kasvavaan hoidontarpeeseen. Kyllä palkkaa enemmän työviihtyvyyteen vaikuttavat esimerkiksi johtamiskulttuuri ja työolot yleisemmin. Lempäälässä järjestetään tiistai-iltana 24. Luvut ovat niin suuria, että pulma ei ratkea pelkästään palkankorotuksilla. Joka tilanteeseen ei tarvita koulutettua väkeä, vaan monta asiaa voisi hoitaa yhtä hyvin joku muu. Joka tapauksessa pian tarvitaan luovia ratkaisuja hoitajapulaan. Lastenhoidossakin on tehtäviä, joissa apua voisi olla tolkun ihmisistä, vaikka heillä ei olisikaan muodollista pätevyyttä. toukokuuta Virta-kampuksella nuorten päihteiden käyttöä käsittelevä tilaisuus yläkoulun ja toisen asteen oppilaiden vanhemmille. Jos on alttius, ja mitä nuorempana aloittaa, sitä todennäköisempää on, että sairastuu, hän toteaa. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Mielipidekirjoitus on saanut laajaa kannatusta, mm. Töiden uudelleen järjestämisestä tuli mieleeni toinen asia, joka liittyy hyvinvointialueisiin. Koulun runko on toteutettu betonista ja julkisivu massiivihirrestä. Jo 15-vuotiaalla voi olla päihdeongelma – Huoltajille infotilaisuus nuorten päihteiden käytöstä Alaikäisten nuorten päihteiden käyttö on vähentynyt, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselystä. – On vaikea käsittää, että jo 15-vuotiaalla voi olla riippuvuus, Nyman sanoo. Energian osa-alueessa saavutettiin korkeat pisteet muun muassa hyvän E-luvun ansiosta. Suomen oloihin kehitetty sertifikaatti keskittyy mm. Näillä järkevillä ehdotuksilla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta mennä läpi, koska hoitajien yhdistykset eivät niitä hyväksy. Kolumni Ylös poteroista Maikki HämäläinenYlikahri esitti jokin aika sitten järkeenkäyvän ehdotuksen, millä voitaisiin helpottaa vanhustenhoidon kroonista hoitajapulaa. He eivät puhu niinkään itselleen tulevista palkankorotuksista, vaan siitä, että tällä tavalla ratkaistaan vakava hoitajapula. Kanavan koulu valmistui viime syyslukukauden alkuun
Lämmin kiitos Simon hoidosta Himminnaapurin henkilökunnalle. 11.5.2022 Lempäälä Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie. Ke 25.5. Jobin kirjassa pohditaan ”mitä ihmisen pahuus tekisi sinulle Jumala, tai mitä ihmisen vanhurskaus antaisi sinulle”. klo 15 Oivan päivän matinea Pappilassa teemalla ”Hullaantunut kevätruno Oiva Paloheimo Vesilahdessa”. Arjessani vaihtelevat työ, lepo, ilo ja suru, aamupalat, sauna ja vapaa-ajan menot. Kaivaten serkut ja serkkujen lapset perheineen Leenan siskot perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan Lempäälän kirkossa 28.5. Oman lisänsä tuovat sairaudet, suuret murheet ja menetykset, jotka väsyttävät oman aikansa. Päivän Sana: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa”. Pappina Kaisa, kanttorina Satu. Menneiden sukupolvien uhkina olivat nälänhädät, kulkutaudit, epävarmuus ja sodat. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. klo 18 Naisten kesäsauna pappilassa Su 29.5. Taiteilijateologi Niilo Rantala kertoo Paloheimon Vesilahden ajasta ja tuotannosta sekä tulkitsee yhdessä puolisonsa Heidi Pyykkösen kanssa Paloheimon runoja sanoin ja sävelin. klo 18.30 Se löytyimissio rukousilta, Harri Johansson, Virpi Hernesaho. Lämmin kiitos kaikille Mailia hoitaneille. Eläkeliitto Vesilahden yhdistys & MTK Vesilahti. Mukana kuoro yhtyeineen. Su 22.5. Vastuu omista valinnoista ja valintojensa seurauksista on painava. klo 15 Lähiluontoiltapäivä Satamassa, luento Petri Keto-Tokoi, ilm. To 19.5. Joh. Tervetuloa! Muut seurakunnat Katso ajantasaiset tapahtumatiedot ja koronaohjeet: lempaalanseurakunta.fi. Musiikkia: Su 22.5. Ilmoittautumiset muistotilaisuuteen 2.6. Ajattelin Raamatun ajatusta koko ihmissuvulle sääRakkaamme, sukumme vanhin Englannin kielen lehtori Maili Maria Päivikki MUSTILA s. Vastauksena oli ytimekkäästi ”ihmisen jumalattomuus koskee toista ihmistä, samoin ihmisen vanhurskaus koskee toista ihmistä”. Pe munkkeja, la vohveleita. Rakasta sisarta ja tätiä kaivaten Marja ja lapset perheineen Matti Simo perheineen Anneli perheineen Mikko Markun lapset perheineen ja Ritva Mairen lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Lempäälän kirkossa la 11.6. Ti 24.5. Evankeliumi antaa minulle luvan vaihtaa osaa. Ohjelma 10€ detyistä määrätyistä ajoista ja asumisen rajoista. Tom Haavisto 050 5443371. To 19.5. Su 22.5. klo 10 Voimaa arkeen -vertaistukiryhmä Pappilassa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Sinä et väännä väkipakolla ketään pysymään ruodussa, vaan annat aikaa parannuksen tekoon. To 26.5. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Arjessa elämää jaetaan tärkeään ja vähemmän tärkeään, on muutamia suuria ratkaisuja ja enimmäkseen pieniä arkipäivän asioita. klo 16 Uniryhmä ja hikipiiri Majakalla. Su 29.5. Pohdiskelin, että vastaanotettuna evankeliumi tuo rauhan ja ilon elämän arkeen, vapauttaa peloista ja antaa uskallusta elää tätä päivää. klo 9.30 Päiväkerho Pappilassa. klo 9.30-12 Perhekerhot Narvan kyläkirkossa ja Pappilassa To 19.5. Kastettu: Aava Eila Tuulia SilenKauppila Kirkonkylästä Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/ lapsille-ja-lapsiperheille Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12: 0400 419 096. Voin iloita ihmisen osastani ilman väärää syyllisyyden tuntoa. klo 18 Miestenilta. klo 9.30, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Aina ei tarvitse tehdä jotain tähdellistä ja tarpeellista. Elämäni eri osissa on tottumusta ja toistoa, toisissa taas uteliasta vaihtelua. Vapaa pääsy. 1.5.2022 Lempäälä Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. klo 10-14 Munkkikahvila Satamassa. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi To 19.5. Solisteina Heidi Salonen ja Ari Räikkönen. Ma 23.5. To 19.5. klo 10 Siivoustalkoot Betelillä. Sinun myllysi jauhavat vain niin hitaasti, että tekisi mieli tarttua kampeen ja pyöräyttää vähän lisävauhtia. 19.10.1935 Lempäälä k. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Satamassa. klo 17 Kehon ja mielen huoltoa hengellisen musiikin säestämänä Satamassa. klo 13 Lähetyspiiri, kahvit. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Toisille aiheutuvan vääryyden aika voi venyä ja määrä paisua valtavaksi. Mukana KirkkoHarri ja Satu-kanttori. Ke 25.5. 5.12.1928 Lempäälä k. klo 18 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Lempäälän srk Vesilahden seurakunnan jumalanpalvelukset striimataan Vesilahden seurakunnan Youtube -kanavalla: www.youtube.com/c/vesilahdenseurakunta ja Facebook.com/ vesilahdenseurakunta Tällä viikolla: Ke 18.5. klo 16.30 Sataman käsityöpiiri Satamassa. nettisivujen kautta. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous srk-talossa. klo 8 Eläkeikäisten retki Kangasalle, ilm. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri Lempoisten srk-talolla. Järj. Su 22.5. klo 14 Avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talolla. Mukana Minna, Harri ja Satu. klo 11.15-13 Vähävaraisten ruokailu seurakuntatalolla. Ke 18.5. Pe 20.5. La 21.5. klo 13 Svenska klubben Olkkarissa. Kangaspuut on jo saatu pystyyn, vielä valmisteluja ennen kankaan kudonnan aloittamista. klo 15 Vaeltava messu Tervajärven metsäkappeli, Jutila, Korhonen. Pekka Simojoen, Anu Neuvosen ja Oslo Gospel Choirin sanoin ja sävelin. Ma 23.5. Kaikki hyvä elämässä on tavallisesti noiden pienten summaa. Ti 24.5. Jumalanpalveluksen jälkeen kevyt lounas ja Jukka Norvannon Raamattuopetus Tulevaa: Ma 23.5. 1. Kuollut: Iiris Orvokki Salonen 83 v, Sirpa Hannele Pajula 63 v. klo 16 Majakkamessu Majakassa, Lehtonen. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Läheisemme Simo Tuomas LEMBERG s. Seurakuntatoimisto palvelee 03 289 5111 tai ajanvarauksella lempaalan.seurakunta@evl.fi, Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. Su 22.5. Aiheet kuin päivän sanomalehtien uutisotsikoista. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Hei Jumala – mulla olisi asiaa Mietin, miten kauan järjetön pahuus saa jatkua maailmassa, miksi et lopeta sitä noin vain. Ma 23.5. Olet lämpimästi tervetullut! Ma 23.5. klo 16.45 Majakkailta Majakalla. 040 804 9108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. To 26.5. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla MUISTOKIVI OY M. klo 14 alkaen perinteinen toukosiunaus Alakosken pellolla Onkemäen suulin maisemissa. Se ei sano: aina sinä olet tuollainen. klo 10 Messu kirkossa, Karvinen, Korhonen. Youtube: ”Lempäälän seurakunta”. klo 12:30, jonka jälkeen muistotilaisuus Ehtookodossa (Kotokampus), Katepalintie 9. mennessä Elina Hatakalle puh. klo 13 Olopäivien kevätjuhla seurakuntatalolla. Muistotilaisuuteen ilmoittautumiset 20.5. 3:18. Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. lasten ohjelmaan 23.5 klo 16 menn. Leila Riitaoja Voit jättää kuolinilmoitukset helposti myös netissä tai sähköpostilla www.lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi. klo 13-15 Torstai-kahvit ja avoimet ovet pappilassa. lempaalanseurakunta.fi Pietari & Kalat: Virtaa vastaan -levynjulkaisukonsertti Su 22.5. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa. klo 12 Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun Kulkuset kevätjuhla Lempoisten srk-talolla. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. Elämän rikkauteen kuuluu kaikki tämä. Mukana nuorisotyönohjaaja Merja ja talviriparilaiset. klo 12 Jumalanpalvelus, Harri Johansson, Maritta Numminen. Pe 20.5. Jakolinjat ovat usein selkeitä ja niistä on vaikea päästää irti. klo 18 Lempäälän kirkossa Iloa, kiitosta & riemua mm. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie. Tarjolla on mahdollisuus aloittaa uudestaan – meille kaikille. Toimintaa: To 19.5. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. klo 10 Helatorstain jumalanpalvelus Narvan kyläkirkossa. mennessä p. To 19.5. Jumala, sinä olet laittanut iankaikkisuuden jokaisen sydämeen, toivo elää vahvana. Ti 24.5. 050 567 2866/Anneli. Johtaa Pietari Korhonen. Mukana KirkkoHarri. Kastettu: Isla Olivia Lehtinen, Eevi Inka Lydia Lehtinen. Ma 23.5. klo 13 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa. Saan iloita ja kiittää hetkistä, joiden ainoana tarkoituksena on olla Sinun lahjoinasi minulle. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Sinä annoit ihmiselle vapaan tahdon ja oikeuden valita hyvän ja pahan välillä. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: 040 804 9130. 040 837 8583. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa ilmoitustaululla virastoaikoina pe 6.5.2022 alkaen kokoukseen saakka. Kokouskahvit klo 17.30 alkaen. klo 18 Pietari & Kalat konsertti kirkossa. Ti 31.5. Su 22.5. Kahvit Onkemäen suulilla. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Hiljaisia hetkiä . Avioliittoon kuulutetut: Klaus Andreas Nuorala ja Laura Emilia Soronen. To 26.5 klo 14 Taaperokirkko Pappilassa. klo 18 A-men kesäsauna Pappilassa. Ti 24.5. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen
. . Kuumolan mukaan olemme viime aikoina kokeneet saman kuin ennen talvisotaa eläneet kokivat. Yhtymäkohtia nykymenosta Ukrainassa Suomen talvisotaan on paljolti nähtävissä. . Valiokunnan varapuheenjohtajana näkemykseni on, että varsinkin näin alkuvaiheessa toiminnan pääpainon tulee olla turvallisuudessa ja varautumisessa. Teemana kokonaisturvallisuus risteää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kanssa, koska ne kaikki tähtäävät kansalaisten hyvinvointiin. He kysyivät, millaisin toimenpitein Suomen hallitus aikoo varmistaa EU:n sähködirektiivin mahdollistaman kansallisen toimeenpanon, innovaatiomyönteisen sääntelyn etenemisen ja tarjota muun muassa Lempäälän energiayhteisölle hankkeen täysimääräisen pilotoinnin mahdollisuuden. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) vastauksessa Pirkanmaan kansanedustajille todetaan, että myös työja elinkeinoministeriö on tunnistanut pilottija demonstraatiohankkeiden sääntelykokeiluja koskevan lainsäädännön kehittämistarpeen. Nykyään me tiedämme, että viime sotiemme uhrit ja sotaponnistelut eivät olleet turhia. . Mitä enemmän niihin panostetaan edistävänä ja ehkäisevänä, sitä vähemmän tarvitaan terveydenhoidon korjaavaa työtä esimerkiksi terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Me olemme jo kauan sitten yhdessä päättäneet, että tämä homma hoidetaan loppuun asti, hän oli sanonut. Valiokuntamme tehtäväkenttä on siis melko laaja, ja se voi valita kokonaisuudesta teemoja, joita katsoo parhaaksi nostaa esiin aluevaltuustossa saakka. – Vastaus ei siitä näkökulmasta vastaa eduskunnan tahtoa, hän toteaa. Ajatuksemme ovat tänään omissa sotaponnisteluissamme itsenäisyyden säilyttämiseksi ja nyt samaa kamppailua käyvässä Ukrainassa. Näistä viimeiseen sisältyvät niin pelastuslaitokset ja ensihoito kuin kansalaisten turvallisuuteen tähtäävä ennaltaehkäisy ja varautuminen. Hän palveli Lempäälän Manttaalitalolta sotaan lähteneessä Jalkaväkirykmentti 23:ssa Metsäpirtissä ja Taipaleessa. – Sääntelykokeiluja koskeva lainsäädäntö vaatii riittävää selvitystyötä ja erilaisten pilottihankkeiden vaikutusten arviointia, jotta syrjimättömyys markkinatoimijoiden välillä säilyy ja pystytään minimoimaan asiakkaille mahdollisesti aiheutuvat haitalliset vaikutukset. TeksTi: Erkki Koivisto Aluevaltuuston kuulumiset Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti myös Suomen kansallisen turvallisuuden keskiöön, ja samalla puolueet kääntyivät pikavauhtia Naton kannattajiksi. Olli Hovin veli vänrikki Vilho Hovi kaatui Äyräpäässä 1941 ja on myös haudattuna tänne. Pauli Kiuru (kok.) sanoo, että Lintilän vastauksen mukaan ratkaisu siirretään seuraavalle vaalikaudelle, mikä on hänen mielestään valitettavaa Lemene-hankkeen kannalta. Kunnioitamme niin 1918 päättyneen sodan, talvija jatko-, Lapin sodan, sekä myös Karjalaan jääneiden muistoa, sanoi Kuumola, jonka mukaan sotiemme muisto on sodan jälkeisille sukupolville ollut tärkeässä roolissa vaikuttamassa suhtautumisessamme Suomen maapuolustustyöhön. Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Marko Asell (sd.) ja varapuheenjohtaja Iiris Suomela (vihr.) pitävät tärkeänä, että energiayhteisöjen kokeiluhankkeita koskevat mahdollistavat tavoitekirjaukset sisältyisivät seuraavaan hallitusohjelmaan. Mahdollistavat toimet tukisivat Suomen energiaomavaraisuuden lisäämistä sekä vihreää siirtymää. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Ahkera veronmaksaja kiittää. Käytännössä asiaa päästään käsittelemään aikaisintaan syksyllä 2023, Kiuru huomauttaa elinkeinoministeri Lintilä: ’’Lainsäädäntö vaatii selvitystyötä”. Sen eteen on tehtävä ja tehdään työtä koko ajan. Pirkanmaan kansanedustajat lisäisivät energiayhteisöjen toimintamahdollisuuksia. . Valiokunnan toimialueeseen kuuluvat nimensä mukaisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä kuntien välinen yhteistyö ja kokonaisturvallisuus. Itsenäisyyden säilyttäminen ei ole itsestään selvää. Toivomme, että tulevat Kirkkovaltuutettu Veikko Kuumola puhui Lempäälän sankarihautausmaalla sunnuntaina 15. Kansallinen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista energiayhteisöjä, jonka vuoksi vielä ei ole mahdollista toimittaa energiaa suoraan asiakkaalle tai kuluttajalle. Jälkimmäisen merkitystä hyvinvoinnille ei sovi aliarvioida. Kuva: Veikko Kuumolan kokoelma turvallisuusjärjestelymme ja meidän kaikkien omat ponnistelut ja myös omat puolustusvoimat nostavat kynnystä uhmata kansaamme jatkossa, päätti Kuumola. Monelle on tullut selväksi omien puolustusvoimien merkitys suojaamassa yhteiskuntaamme, sen demokraattista päätöksentekoa, kansalaisyhteiskuntaa ja hyvinvointia. . seurakunnan edustaja, kirkkovaltuutettu Veikko Kuumola muistutti, että sankariristille oli kokoonnuttu muistamaan kaikkia sodissamme kaatuneita ja erityisesti Lempäälän kunnan talvisodan 44 ja jatkosodan 141 sankarivainajaa. Tuo sotaveteraanin esimerkki asioiden hoitamisesta siten, että hommat hoidetaan loppuun asti ja näin muistot ei himmene, olkoot meille kaikille hyvänä esimerkkinä. sen eteen on tehtävä työtä koko ajan Kaatuneitten muistopäivänä 15. Näissä valinnoissa avoin ja aktiivinen keskustelu kansalaisten kanssa on tärkeää, sillä ihmiset ovat aina oman arkensa parhaita asiantuntijoita. toukokuuta Lempäälän sankarihaudalla pitämänsä puheen aluksi Lempäälän ev.-lut. . Upea ryhtiliike Kirjoittaja on aluevaltuutettu (kok.), hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lempäälän LEMENEhanketta koskeva ratkaisu seuraavalle vaalikaudelle Pirkanmaan kansanedustajat tekivät huhtikuussa kirjallisen kysymyksen EU-direktiivin huomioimisesta sähkömarkkinalaissa. Myös turvallisuuden saralla. Venäjän propaganda oli kertonut erheellisesti heille menosta Ukrainaan vapausretkelle. Hyvinvointialueella väestön suojaaminen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy tuottavat onnistuessaan pitkällä aikavälillä säästöjä sekä taloudellisesti että inhimillisesti. – Seuraavat eduskuntavaalit ovat 2.4.2023. Viitaten Venäjän 24. Ukrainan tilanne vaikuttaa suomalaisiin monilla elämän osa-alueilla, ja vaikutukset näkyvät myös toimintaansa parhaillaan aloittavan hyvinvointialueen arjessa. Nyt Euroopan vapaat kansakunnat hakevat yhteistyöstä voimaa arvojensa puolustukseen. . toukokuuta. Ollaan siis yhteyksissä. Järkevää syytä Venäjän hyökkäykseen ei ole löytynyt. Lempäälässä aktiivisesti toiminut, monien tuntema sotaveteraani reservin alikersantti Olli Hovi Hulaudesta kertoi Veikko Kuumolalle kerran syyn, miksi hän korkeasta iästään huolimatta jaksoi osallistua tilaisuuksiin, joissa muistetaan sankarivainajia. Tätä kirjoitettaessa lasketaan enää päiviä Suomen hakemuksen jättämiseen. . Se oli upea ryhtiliike, kiitos. Talvisodassa palveli muiden joukossa myös Veikko Kuumolan isä, reservin korpraali Vilho Kuumola. Täällä isäni monet aseveljet ovat saaneet viimeisen leposijansa. ajankohtaista Itsenäisyyden säilyttäminen ei ole itsestään selvää . Puolustusliitto Naton jäsenyys lisää paitsi maamme turvallisuutta myös turvallisuuden tunnetta. Tämä sääntely on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi seuraavalla vaalikaudella, vastauksessa todetaan. Hyvinvointija kokonaisturvallisuusvaliokunnan ensimmäinen kokous järjestettiin viime viikolla pelastuslaitoksen tiloissa Tampereen Kaupissa. helmikuuta tekemään ”häikäilemättömään hyökkäykseen, agressioon ja voimankäyttöön itsenäistä Ukrainan valtiota vastaan” Kuumola totesi Euroopassa palatun totaaliseen sodankäyntiin. Lempäälään on investoitu muun muassa uusi älyverkko, aurinkopaneelikentät sekä suuret sähköakustot. Suomessa ehdittiin tosin sodan alta pääosin evakuoida siviilit. Kuumola totesi, että Venäjän sotaretki Ukrainaan alkoi niin nopeasti, etteivät venäläiset sotilaat tienneet, mikä heitä Ukrainassa kohtasi
040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset Lue lisää meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi SOITA: 0400 171986 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. . LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Sarjoitukset . Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 041 313 0971 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. p. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. p. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 34 € 6 kk 58 € 12 kk 101 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. KODINKONEHUOLTO. Avaimet . 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi. 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. 03 374 6306, 0400 124 283 www.sirkkapyhala.net FYSIOTERAPIA ASKELEET Fysioterapia, tukipohjalliset, tukisukat Tampereentie 23, Lempäälä p. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 PALVELUN PAIKAT Betonit . AUTOT JA LIIKENNE . Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 8-16.30, p. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi Nuohoojat Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. krs. p. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. Ilmainen puhelinneuvonta. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 050 345 0246, www.ftaskeleet.fi Hoitola Vaivaton Varvas Jalkahoito, p. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Tilaushinnat Hinnat sis. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Ajanvaraus miel. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Perustettu 1931 Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. SOITA, JA PYYDÄ MEIDÄT ILMAISELLE KARTOITUSKÄYNNILLE! 044 202 6818 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! 2 x 30 mm 25 € Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. 010 248 4500 (ark. Kaikki rodut . Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. klo 9-10 Puh. Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . (ajanvarauksella) Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. 010 548 8130 1 x 30 mm 14 € ISOT JA PIENET PUTKITYÖT NIIN UUDIS-, KUIN SANEERAUSKOHTEISIIN. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä
RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. 041 313 0971 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 PALVELUN PAIKAT Betonit . 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Ajanvaraus miel. 8-16.30, p. Sarjoitukset . Kaikki rodut . krs. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Avaimet . klo 9-10 Puh. Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Ilmainen puhelinneuvonta. Perustettu 1931 Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Tilaushinnat Hinnat sis. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset Lue lisää meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi SOITA: 0400 171986 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 374 6306, 0400 124 283 www.sirkkapyhala.net FYSIOTERAPIA ASKELEET Fysioterapia, tukipohjalliset, tukisukat Tampereentie 23, Lempäälä p. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. p. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. p. . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 34 € 6 kk 58 € 12 kk 101 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. 010 548 8130 1 x 30 mm 14 € ISOT JA PIENET PUTKITYÖT NIIN UUDIS-, KUIN SANEERAUSKOHTEISIIN. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. KODINKONEHUOLTO. p. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 010 248 4500 (ark. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. SOITA, JA PYYDÄ MEIDÄT ILMAISELLE KARTOITUSKÄYNNILLE! 044 202 6818 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! 2 x 30 mm 25 € Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. AUTOT JA LIIKENNE . 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi. 050 345 0246, www.ftaskeleet.fi Hoitola Vaivaton Varvas Jalkahoito, p. (ajanvarauksella) Puh. tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi Nuohoojat Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796
Koulun oppilasmäärä on pysynyt vuodesta toiseen tasaisen korkeana ja kylälle muuttaa jatkuvasti uusia lapsiperheitä. Kyselyssä pyydettiin keskustelemaan aiheesta lasten kanssa ja ottamaan se huomioon vastauksissa. – Sinitiainen kävi katsomassa mitä mittari näyttää ja paljonko on lämpöä. Ylämäen koulun vanhempaintoimikunta Bussikuljetus Kokkovuoreen: Pirkkalasta Vapaaaikakeskuksen edestä 10.00 ja 12.00 • Lempäälästä 11.00 ja 13.00 kirkon edestä aukiolta • Takaisin Pirkkalaan 15.00 ja Lempäälään 15.30 Superlauantai AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ Kokkovuoren haulikkoradalla Pirkkalantie 1296, Lempäälä la 21.5.2022 klo 10-15 Kahvitarjoilu ja haulikkoammuntaa. Joko on kesä. Grillimakkaraa, kahvia ja mehua tarjolla. Pesän rakentaminen on jo hyvässä vauhdissa, kertoo kuvan ottanut Jorma Hautala. Mielipidettä kysyttäessä lapset kuitenkin kokevat turvallisemmaksi oman lähikoulunsa, eikä koulukyydissä istuminen heitä kiinnosta. Taloudellisestikaan Ylämäen ja Narvan koulujen 5-6-luokkaisten kuljettaminen ei siis ole hyvä valinta. Nämä ovat olleet Ylämäen oppilaille mieluisia ja niistä on iloittu. Tiedossa on, että maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi ne vain jatkavat kasvuaan. Kyselyssä myös viitataan laajempiin harrastusmahdollisuuksiin ja mahdollisuuteen tavata nuoriso-ohjaajia koulun jälkeen. Sen sijaan omassa koulussaan, johon he voivat kulkea jalan tai pyörällä, mahdollisuus harrastuksiin säilyy. Kun vaakakupissa ovat oma lähikoulu ja mahdollisesti olematon valinnaisainetunti, valinta on erittäin helppo. Eikö kuitenkin ole niin, että kielten opiskelijoiden kuljettaminen kerran viikossa olisi kunnalle edullisempaa kuin koko ikäluokan siirtäminen ja kuljettaminen joka päivä. Tällä hetkellä Ylämäen koululla on tarjolla oppilaille mieleisiä valinnaisaineita, esimerkiksi kotitalous ja metsäretkellä toteutettu luonto-opetus. Muistan hyvin, kun isäni lähti puolilta öin reissuun pyörällä ja toisinaan kuorma-auto kävi pihassa kääntyen. Esitetyt perustelut joustavammasta siirtymävaiheesta eivät mielestämme myöskään ole hyväksyttäviä. Tule kokeilemaan golfia opastetusti Hiisi-Golfin harjoitusalueelle, Hiisin vanhan klubirakennuksen ympäristöön. Tervetuloa tutustumaan! AVOIMET OVET HIISI-GOLFISSA su 22.5. Siirtoa perustellaan muun muassa valinnaisaineiden suuremmalla määrällä ja oppilaiden tasa-arvoisuudella A2-kielen opiskelussa. Tästä emme halua luopua jatkossa kahta vuotta aiemmin. Tapahtuma on maksuton. Tällä hetkellä muiden koulujen oppilaat saavat valita A2kielen, mutta kuljetus Kirkonkylälle, jossa tunnit järjestetään, on hoidettava itse. Koulukyytikustannukset ovat kunnassa mittavat. Yksiselitteisesti emme hyväksy kylien koulujen 5-6-luokkalaisten siirtämistä Kirkonkylän yhtenäiskouluun. Kysely oli laadittu selvästi tarkoitushakuisesti, eikä siinä kerrottu selvästi, mihin vastaukset vaikuttavat. Nämä mahdollisuudet eivät ole kuljetusoppilaille todellisuutta. Mielestämme kysymys ikäluokkien siirtämisestä koulusta toiseen ei kuitenkaan ole lasten päätettävä asia. Alustuksessaan sivistysjohtaja vakuuttaa, että palveluverkkoon ei ole tällä hetkellä suunnitteilla muutoksia. Tervetuloa!. Viime vuosina kunta on järjestänyt maksuttomia harrastuksia koulupäivän yhteyteen. Talvisin jäiset tiet hiekoitettiin kuormasta lapioimalla, se tapahtui yleensä yöaikaan. Ylämäen koulussa kaikkien ikäluokkien oppilaat leikkivät ja touhuavat välituntisin yhdessä. Näpit irti Ylämäen koulusta! Vesilahden kunta tekee parhaillaan palveluverkkoselvitystä sivistystoimen alueella. Muita kuvan henkilöitä en tunne, kertoo kuvan julkaistavaksi toimittanut Asko Lemmetti. Kuitenkin 5-6-luokkalaisten siirtäminen Ylämäen ja Narvan kouluista Kirkonkylälle on näkemyksemme mukaan suuri muutos. Toivottavasti jatkoa seuraa. Kuva on siis 60 vuoden takaa, ajalta, jolloin lapiot olivat käytössä, ja jopa autolavalliset kuormattiin lapioin. Alakoululaisten vanhemmat saivat tällä viikolla vastattavakseen kyselyn, jonka perimmäisenä tarkoituksena on hyväksyttää perheillä kaikkien kunnan 5-6-luokkalaisten siirtäminen Kirkonkylän yhtenäiskouluun. Kuvassa on tiemestari Heikkilä keskellä, isäni on toinen oikealla. klo 12-14 Vaihmalantie 120, Lempäälä Hiisi-Golf mahdollistaa golfaamisen vasta-alkajille, vähemmän pelanneille, sekä lajin aktiivisille harrastajille. 13-vuotias lapsi on huomattavasti kypsempi siirtymään uuteen ympäristöön kuin 11-vuotias. Opettajat tuntevat oppilaat, oppilaat opettajat, vanhemmat koulun väen, lasten ystävät ja muut vanhemmat. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Lukijan mielipide Lukijan kuva Tiemiehet – 1960-luvun alkupuolelta olevassa kuvassa on tiemiehiä kalustoineen
Siirsimme tapahtuman nyt sinne, jotta uusia harrastusmahdollisuuksia hakevalla kuntalaisella on matala kynnys tulla tutustumaan tarjontaan, Susanna Leppänen sanoo. Kohdataan Myllyrannassa. 12 000 / 6000 Sydän-Hämeen Lehti .................................... . Varaa paikkasi 24.5. ajankohtaista Myllyrannan ulkoilmassa voi leikkauttaa kesätukan Yhdistystorilla 12 paikallista toimijaa esittäytyy kuntalaisille Manttaalitalossa sisätiloissa aikaisemmin pidetty Lempäälän yhdistystoritapahtuma siirtyy nyt katon alta ulkosalle. 12 200 / 2 500 Ylöjärven Uutiset ........................................... TeksTi: Erkki Koivisto. Säävarauksella. 14 000 / 16 000 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... Mukana on yhdistyksistä myös Lempäälän Valo, Lempäälän Pohjola-Norden, Lempäälän vihreät, lionsklubi Lempäälä/Kipinä, Lempäälän Kisa Kuntoilu, Eläkeliiton Lempäälän yhdistys, Lempäälä-Seura ja Jaakko Ryhänen -salin tuki ry. Kaikelle kansalle avoin tapahtuma järjestetään Lempäälän Myllyrannassa lauantaina 21. Asialla on kiertävä parturi Wilhelmiin eli Anne Nenonen. Newton. 30.000 talouteen alueilla: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Hatanpää, Peltolammi, Multisilta, Vuores ja osa Nokiaa. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Nyt on vuorossa ensimmäistä kertaa yhdistystori. Voit mainostaa kesälehti-teemassa Pirmedioiden paikallislehdissä, Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Pirkkalaisessa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. 16 000 / 14 000 Oriveden Sanomat ........................................ 18 000 / 11 000 Pirkkalainen jaetaan ilmaiseksi n. Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. Tähän mennessä paikallisista yhdistyksistä ja muista toimijoista täysi tusina on ilmoittautunut esittelemään omalla osastollaan kuntalaisille toimintaansa. Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys Pesu ry:n kojussa voi kahvitella; tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Sateen sattuessa tapahtuma peruutetaan, sanoo tapahtuman järjestävän Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n puheenjohtaja Susanna Leppänen. Lempäälän Suomi-Unkari Seuralla on myynnissä unkarista hilattain tuotuja sikäläisiä mausteita. Anne Sällylä kiertelee alueella esittelemässä pilatestuntejaan. Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n sihteeri Ritva Mäkelä ottaa vastaa yhdistysten ilmoittautumisia mukaan tapahtumaan sähköpostitse: ritva.makela@ koti.soon.fi. Tulossa tuhti lukupaketti lukijoillemme kesän viettoon Kiinnostuitko. Tavoita tehokkaasti alueemme lukijat lehtiemme ja verkkosivujemme kautta! Tehdään yhdessä hyvä kesä! Yrittäjä, mainosta yrityksesi palveluita. Ulkoilmatapahtuman juontaa ja siinä myös esiintyy Nina S. . mennessä! arpajaiset gambialaisten esikoulujen hyväksi. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi Kesälehti ilmestyy 1.6. yhdessä peruslehden kanssa, luvassa siis tuplasti luettavaa! Tavoitat tehokkaasti alueen kuluttajat, sillä lehdet jaetaan lähes joka talouteen. Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Lehti lukijoita / verkko Akaan Seutu ................................................... Anna vinkkejä tekemiseen tai olemiseen, vihjaa parhaat paikat, kohteet tai lomailuideat. Tapahtumassa voi leikkauttaa hiukset. toukokuuta kello 13?16. Lempäälän NMKY pitää Myllyrannan tapahtumapuistossa on viime vuosina pidetty monenlaisia tapahtumia puistopilateksesta Myllyranta-rockiin ja vanhojen autojen näyttelyyn. Kerro mahdollisuuksista ja ideoista kesänviettoon
Myös perhe havaitsi muutoksen. – Meille oli itse asiassa helpotus, että Jesse tuli ulos kaapista. Jesse Kaitaranta sai sukupuoli-identiteettidiagnoosin hieman ennen kuin hän täytti 18 vuotta. Jesse Kaitaranta oli päättänyt, että hänellä on oikeus olla oma itsensä. Hän tunsi, että jokin oli vinossa, mutta ei osannut sanoittaa tuntemuksia. Mieluummin näin, hän toteaa. Monille riittää sukupuolen juridinen korjaaminen ja mahdollisesti hormonihoidot, eikä sukuelinkirurgiaa välttämättä sukupuolenkorjaukseen liity, mutta Jesse tietää haluavansa myös sen. sukupuolenkorjausprosessi toi perhettä entistä lähemmäs toisiaan. – Hormonien saanti auttoi, että ääneni madaltui ja viikset alkoivat kasvaa. Kaverit ja tupakanpoltto kiinnostivat enemmän, hän toteaa. Jesse Kaitarannalle sukupuolenkorjausprosessi on ollut pitkä ja vaativa. Rupesin tuntemaan vetoa tyttöjä kohtaan. Kyseistä diagnoosia tarvitaan korjaushoitoihin ohjaamiseen. Translakia ollaan tänä keväänä uudistamassa. Keskustelimme kouluasioista kouluvalvojan kanssa, ja ensimmäisenä mieleen tuli, että onko kyse huumeista, Anna kertoo. – Luulin, että järjestän perhedraaman, mutta ei se mennytkään niin, Kaitaranta muistelee. – Rupesin ongelmakäyttäytymään. Jesse on nyt sekä nimeltään että henkilötunnukseltaan mies. – Transsukupuolisuus on sitä, että tunnet olevasi väärän sukupuolen kehossa, Jesse tiivistää. Se auttaisi häntä tun– Transsukupuolisuuden ei pitäisi olla maailmaa mullistava asia, olemmehan ihmisiä, Jesse sanoo. Ajatukset olivat muualla kuin koulunkäynnissä. Tietynlainen ahdistus on lähtenyt pois. Hormonihoitojen lisäksi Jesse on viime syksynä käynyt rintojen poistoleikkauksessa. Hän oli päättänyt paljastaa perheelleen olevansa transsukupuolinen. – Pienenä lapsena tällaisia asioita ei ajattele, mutta teini-iässä, kun kehossa alkoi tapahtua asioita, aloin nähdä asiat eri tavalla. – Mummille oli haastavaa ymmärtää, miksi Jesse käyttäytyy niin. Se helpotti tosi paljon. Hormonihoitoja tehdään geelin tai pistoksen avulla. Lakiesitys translain uudistamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle touko-kesäkuun vaihteessa. Hoidon aloittaminen edellyttää täysi-ikäisyyttä sekä tutkimusja arviointijaksoa. Kun mennään sukuelinkirurgiaan, se on sitten kahden lääkärin päätös, hän kertoo. – Jesse lähti kyllä dramaattisesti ovet paukkuen, mutta hänen 81-vuotias mumminsa, harras uskovainen, vain hörppi kahvia ja totesi, että olet mikä olet, Jessen äiti Anna Kaitaranta-Korhonen nauraa. Kun Jesse löysi termin sille, mitä hän tuntee, hän pyysi lääkäriltä lähetteen transpoliklinikalle. Kuvassa myös perheen Roki-koira.. Minulla oli paha olla, mutten tiennyt miksi. Juridinen sukupuoli tarkoittaa sitä sukupuolta, jolla ihminen on väestötietojärjestelmään merkitty. Vesilahdessa asuva 21-vuotias Jesse Kaitaranta on syntymässä määritelty naiseksi, mutta se ei vastaa hänen kokemaansa sukupuoli-identiteettiä. – Sen aikana arvioidaan, oletko oikeasti trans vai johtuvatko toiveet sukupuolen muuttamisesta esimerkiksi jostain traumasta tai mielenterveyden häiriöstä, Jesse toteaa. Jesse asui tuolloin isovanhempiensa luona Helsingissä, sillä hänen äitinsä oli juuri muuttanut Vesilahteen työn ja miehen vuoksi. Keskeisin ero nykytilanteeseen olisi juridisen sukupuolen korjaamisen erottaminen lääketieteellisestä sukupuolen korjausprosessista. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste . Tutkimukset ja hoidot on keskitetty Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin ja Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan HYKSin transpoliklinikoille. – Rintojen poistoleikkauksen jälkeen minun on ollut vapaampi olla. ajankohtaista Sukupuoltaan korjannut vesilahtelainen Jesse Kaitaranta: Perhe ei hylännyt Jesse kaitaranta kipuili vääräksi kokemassaan kehossa. Jesse koki kehonsa vieraaksi. Uudistuksen myötä poistuisi myös sukupuolen korjaamiseen tällä hetkellä liittyvä vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä. Hoitoja uudistus ei siis koske. Ristiriita ulkoisen olemuksen ja sisäisen kokemuksen välillä nousi murrosiässä. Se toi minulle tiettyä varmuutta. Diagnoosin jälkeen Jesse pääsi hormonihoitopoliklinikalle, ja vuonna 2019 hän aloitti hormonihoidot. Kun ääni on matala, sinua ei kyseenalaisteta miehenä, hän sanoo. Varmaa ei vain ollut, kuinka perhe reagoisi. – Rintojen poistoleikkaus vaatii yhden lääkärin lausunnon. Sen tarkoitus on vahvistaa transsukupuolisten oikeuksia kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja perustuslain mukaisiksi
15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Näytin mieheltä, mutta papereissa oli naisen nimi. – Olemme olleet avoimia ja tukeneet Jesseä aina, Anna-äiti sanoo. Se vaatii työtä, eikä se tule vanhemmillekaan ilmaiseksi. Hoitamaton sukupuoliristiriita voi johtaa jopa itsetuhoisuuteen. – Minulla ei ole aina ollut niin hyvää oloa itsestäni kuin on nyt, hän sanoo. – Olemme iloisia, että Jesse on myös saanut suoritettua ammattitutkinnon ja hän on töissä. – Kaikki on niin monimuotoista, ja jotkut sen ymmärtävät, jotkut eivät, hän toteaa. – Näen, että sukupuolen erilaisuus ei ole sairaus, vaan biologinen asia, mikä on tapahtunut jo kohdussa. – Kumpi on tärkeämpää, se, että lapsi elää jonkun valmiin kaavan mukaan vai että antaa lapsen elää omannäköistään elämää. Uuden henkilötunnuksen saaminen ja nimenmuutos vaati sekä Taysin että HYKSin sukupuoli-identiteetin tutkimusryhmien kirjoittaman lausunnon. Nimeä epämääräiselle ahdistukselle ei ollut. Sen jälkeen kuitenkin minusta on tuntunut vielä selvemmin, että tarvitsen sen. Hänelle on pystytty osoittamaan oikea suunta. ajankohtaista Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. – Pitää olla oma itsenä ja ylpeä siitä, ja jokaisen mielipidettä pitää kunnioittaa. Näillä opeilla pärjää pitkälle. – Jos tästä haastattelusta on yhdellekin ihmiselle apu, se on täyttänyt tehtävänsä. – Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua leikkaukseen. Anna Kaitaranta -Korhonen herättelee itse kutakin miettimään suhtautumista suYläaste oli Jesselle haastavaa aikaa. Vanhaa nimeään hän ei käytä. Tärkeintä on kasvu omaksi itseksi. Transsukupuolisuus on itsensä etsimistä, ja se matka kestää vuosia, se ei ole mikään yhden yön päätös, Jesse toteaa. Tarinansa Jesse jakaa, jotta muut oman sukupuoliidentiteettinsä kanssa mahdollisesti painivat henkilöt saisivat tietoa. On vedetty yhtä köyttä ja oltu Jessen puolella, Anna Kaitaranta-Korhonen toteaa. Se tuntui pienenä pistona, kun sukupuoli-identiteettiään joutui selittämään ventovieraille. Vanhempien rooli sukupuoltaan pohtivan lapsen tai nuoren auttamisessa on merkittävä. Jesse sai virallisesti miehen henkilötunnuksen viime syksynä. Vanhempien on mietittävä, millaisen tulevaisuuden he haluavat lapselleen. Asenteet ovat usein edelleen loukkaavia. Jessellä on perheen tuki. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi 18,90 18,90 Belinda Belinda puutarhamulta 50L puutarhamulta 50L 3,50 3,50 ee /sk /sk Keraplast Oy:n Keraplast Oy:n PC Sun trapetsi valokate 0,8mm PC Sun trapetsi valokate 0,8mm kestävää polykarbonaattia kestävää polykarbonaattia leveys 1,04m leveys 1,04m varastopituudet 2,5m, 3,0m, 3,5m, varastopituudet 2,5m, 3,0m, 3,5m, 4,0m ja 4,5m 4,0m ja 4,5m 15 15 ee /5sk /5sk €/m² €/m² temaan itsensä mieheksi, vaikka hän jo nyt on sinut oman itsensä kanssa. On ajan kysymys, milloin se tulee ilmi. Se vaatii sitä, että kuuntelee enemmän kuin puhuu. On väärin yrittää muuttaa sukupuoli-identiteetin kanssa painiskelevan henkilön ajattelutapaa. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Teollisuuskyläntie 4, LEMPÄÄLÄ MAANANTAISIN JA PERJANTAISIN KLO 14-17 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi toimitus@lvs.fi www.lvs.fi. Jesse on kiitollinen, että hänellä on ollut koko ajan perheen tuki asiassa. Itsekään en tiennyt sitä varmaksi ennen rintojenpoistoleikkausta. Oma lukunsa on ollut sukupuolen juridinen korjaaminen. kuollut nimi). – Käytin Jesse-nimeä sosiaalisissa tilanteissa jo aiemmin, mutta koska papereissa oli vanha nimi, aiheutti se hankalia tilanteita esimerkiksi baarissa. Kaitaranta-Korhonen korostaa, että omaa lastaan ei saa jättää yksin asian kanssa. Eihän heterokaan pysty muuttumaan muuksi, Anna Kaitaranta-Korhonen pohtii. – Henkilötunnuksen saamista varten piti asioida maistraatissa, nimenmuutos hoitui netissä, Jesse kertoo. kupuolivähemmistöjä kohtaan. Transhenkilöiden vanhasta nimestä käytetään nimitystä deadname (suom. – Meitä prosessi on hyvin paljon lähentänyt
Poliittiset ratkaisut, kuten vaikkapa suhtautuminen huumaavia ainesosia sisältäviin lääkkeisiin ja niiden määräämiseen, säilytykseen ja jakeluun ohjaavat farmaseuttienkin työtä arjessa. Apteekissa 1970-luvun lopulla oli työssä apteekkarin ja proviisorin lisäksi neljä farmaseuttia ja kaksi teknistä työntekijää. Hyvin harvalla ihmisellä on enää alkuperäisiä juuria saati kasvualustaa sekä elämänuraa omalla kotiseudullaan. Sen perusti Tohmajärveltä tänne muuttanut apteekkari Karl Robert Elfving. Outi Heinoselle kollegoineen oli tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jatkuvasti uutta sovellettavaa. Tällainen ihminen on Outi Heinonen, omaa sukua Tapola. Outi Heinonen sai yllätyskyydin kotiin Thor-hevosen vetämissä vaunuissa. Heinonen saateltiin hevoskyydillä eläkkeelle. Jos olisin kosmetiikan alalle pyrkinyt, olisin suorittanut kosmetologin koulutuksenkin. Hänen oma aikansa kuluu tästedes rakkaissa harrastuksissa, kuten avantouinnissa, käsitöissä, ulkoliikunnassa sekä erityisen ajankohtaisessa puuhailussa, lastenlasten leikkien ohjaajan parissa. Valmistuttuaan hän sai ensimmäisen vakituisen työpaikkansa Lempäälän apteekissa. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 TeksTi: Ahti Granat kUVAT: Ahti Granat, Outi Heinosen albumi . Nykyinen apteekkikosmetiikka ei ole apteekkilain mukaisen verotuksen piirissä, mutta on pysyväluonteinen ja laajenevakin osa apteekin tuotevalikoimaa, itsehoitolääkkeiden ohessa. Niinpä ne jäävät tässä vaille tarkempaa yksilöintiä. Taustalla vaikuttavat lääketehtaiden keskinäinen kilpailu omien tuotteidensa suosituimmuudesta sekä reseptilääkkeiden markkinointi. Sellainen oli vielä 1960-luvulla myös Lempäälän apteekin rakennuksessa. Outi Heinosen pitkän farmaseuttiuran alusta on nyt kulunut 43 vuotta, neljä apteekkaria ja kolme apteekkikiinteistöä. ajankohtaista Outi Heinonen toimi peräti 43 vuotta farmaseuttina omalla kotiseudulla Apteekki Lempäälän kirkonkylässä täytti 100 vuotta kolmisen vuotta sitten. Niitä aiheuttavat perinteisten lääkemääräysten ohella lääkkeiden hinnoittelu vs. Kun sellaisen ihmeen vielä tapaa, voi vain onnitella kaikkia niitä osapuolia, jotka ovat siihen vaikuttaneet. Asiakassuhteiden intiimiys on yhtä pyhä ja salainen kuin muussakin terveyden ja sairaanhoidossa. Hän näkee positiivisina puolina erilaisten allergioiden ja niihin sopivien testattujen kosmetiikkatuotteiden tarjonnan ja neuvonnan. Lempäälän terveyskeskuksen laajeneva toiminta, lääkärien määrän kasvu, tietotekniikan kehitys sekä muuttuva apteekkilainsäädäntö toivat mukanaan paljon opittavaa. Sama koskee lääkärien diagnostiikkaa lääkemääräyksineen. Lempäälän Keskus Apteekissakin on tänä päivänä kolminkertainen määrä ammattitaitoista henkilökuntaa. Osittain tarjonnan ja kysynnän ohjaamana on apteekkien hyllyille tullut kosmetiikkaa ja luontaistuotetarjontaa. Outi Heinosen ensimmäinen työnantaja, apteekkari Aili Mannonen pani stopin tälle sivutoiminnalle ja muutti kemikalion henkilöstön kahvitilaksi. Apteekin saamien lääkemääräysten mukainen lääkkeiden valmistaminen henkilökunnan työpanoksella apteekkirakennuksessa alkaa olla historiaa. Toisaalta kenenkään asiakkaan henkilökohtaista halua tai kykyä arvioida omaa tarvettaan lääkitykseen on asiakaskontaktissa vaikea asettaa kyseenalaiseksi. Mutta se voi johtaa oikeiden terveysarvioiden puutteen vuoksi vakaviin kroonisiin sairauksiin. Outi Heinonen toteaa omana mielipiteenään vuosikymmenten kokemuksella: – Olen kouluttautunut aikanaan farmaseutiksi. Hän rakennutti myös ensimmäisen apteekkioikeuksilla toimineen kiinteistön aivan Lempäälän keskustaan. Päätöspäivänä, aivan vapun kynnyksellä 28. Niinpä apteekin fyysisten tilojen uudistuessa myös ihmisten henkilökohtainen palveluneuvonta on muuttunut entistä tarkemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi. huhtikuuta hän lähti viimeisestä työvuorostaan työkavereiden järjestämän hevostrillan yllätyskyydissä. Tuoreena koulutettuna hän saikin vastata uusimmista apteekkialan virtauksista työkumppaneille. Kauas kirkosta eivät sijainneet seuraavatkaan pari apteekin paikkaa. Outi Heinosen mukaan hänet otettiin silloiseen työyhteisöön hyvin vastaan, vaikka osa farmaseuteista oli puolta iäkkäämpiä. Ihmisten usko nopeisiin ja helppoihin ratkaisuihin ja oireiden lievitykseen on kiireiseen aikaan vedoten inhimillistä. Myös viimeisin, kauppakiinteistön tila radan itäpuolella on keskeinen kirkonkyläläisille. Reseptittömän itselääkityksen ja lääkkeiden nettikaupan vaarat ovat Outi Heinosen mukaan ilmeisiä ja kasvava ongelma. Yhden pitkän tiskin yli tapahtuva perinteinen asiakaskohtaaminen palvelukonseptina ei sekään enää vastaa muuttuvia tarpeita. Niiden annostelun neuvonta on apteekin perimmäinen ohjauskeino. Heinosen uran viides esihenkilö oli nykyinen apteekkari Ira Vuoksio. KELA-korvaukset sekä niihin liittyvät nopeat muutokset. Tällä vuosituhannella apteekkilaitoksessa on päivittäisen palvelun lomassa ollut monia haasteita, joita Outi Heinonenkin on joutunut kohtaamaan. Niihin liittyy peruskoulutus omassa pitäjässä ja ammattikoulutus Helsingin Yliopiston farmaseuttijaksolla. Kosmetiikan esiasteena voi pitää vanhoja ”kemikalioita”. Neljässä vuosikymmenessä kunnan väestömäärä on kasvanut tuhansilla. Outi Heinosella on pitkä näkemys paikkakunnan apteekkipalveluista. Outi Heinonen sai kukkien lisäksi oman nimikkopaidan. Hänen juurensa ovat keskeltä Lempäälää
Muninta alkaa vuodesta riippuen toukokuun alussa ja poikaset kuoriutuvat Pirkanmaalla keskimäärin 6. Viime kesänä Lempäälässä pesi 7 sääksiparia, Vesilahdessa kolme. Pesimäkari nimettiinkin Pilynkariksi kiitoksena. Veteraanipäivänä 27. Naurulokkikannan kasvu 800 parista yli 3 000 pariin on seurausta Lokkisaari ry;n ja erityisesti Tatu Itkosen ja Rainer Mäkelän jo yli 20 vuotta kestäneestä vapaaehtoistyöstä vaateliaan kosteikkolajiston suojelemiseksi niittotalkoilla, rakentamalla tekokareja, pesälaatikoita, pönttöjä. Määrä oli todellisuudessa tietysti vielä paljon suurempi, sillä todellinen parimäärä selviää vasta myöhemmin todetut pesinnät laskemalla. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on kartoittaa lintujen pesimäpaikat, pesivien lintujen lukumäärät ja ruokailualueet. huhtikuutta vielä 47 cm. Veteraanipäivänä Lempäälän ja Vesilahden lintukierroksella riitti nähtävää ja lähes ylivoimaista laskettavaa lintumassojen suuruuden vuoksi. huhtikuuta Guinean lahden talvehtimisalueeltaan Afrikasta ja alkoi ensi töikseen korjata valtaisaa risulinnaansa korottaen sitä kuivilla kelo-oksilla. Naurulokki on äärimmäisen tärkeä kosteikkoluonnon peruslaji, jonka yhdyskunnan suojiin hakeutuvat pesimään sorsat, sotkat, silkkiuikut Naurulokki on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi viimeisimmissä uhanalaisarvioissa vuodelta 2015 ja 2019. Vuonna 2014 Lokkisaaressa laskettiin Pirkanmaan suurin ja yksi maan suurimmista naurulokkikolonioista, 3 114 pesivää paria. Palattuaan sääksi teki muutamia kierroksia sulapaikoilla tarkastellen, joko kutuhaukia olisi näkyvissä ja samalla odotellen puolisoansa palaavaksi. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Pikkulokki on tiiramaisen kevyesti lentelevä pieni mustapää, jonka siiven alustat ovat tummat ja ääni helposti tunnistettava naakkamainen ”njäk”. Ahtialanjärvi on nykyään sisämaan parhaita lintuvesiä ja Pirkanmaan paras. Lokkisaaren kylkeen valmistui huhtikuun alkupäivinä noin 50 metriä pitkä ja 1–3 m leveä pesimäkari, jolle asettuvia pesijöitä on helppo seurata rannalla olevasta Virtatornista. Huhtikuun loppupuolella Pirkanmaalla on laskettu tuhansittain harmaahanhia sekä paikallisina että muuttavina. Naurulokki on helppo tunnistaa kirkuvasta äänestä ja tummanruskeasta päästä. Lempäälän Säijän Sullanmaan peltoaukealla laskimme oraspelloilla laiduntavia harmaahanhia eli metsähanhen alalajeja taigaja tundrametsähanhia sekä tundrahanhia yli 600 sekä 62 laulujoutsenta. huhtikuuta yli 2000 naurulokkia valmisteli pesintäänsä Ahtialanjärvellä. Viimeisin kohennus on Lokkisaaren kylkeen juuri valmistunut 50 metriä pitkä ja 1–3 metriä leveä lintujen pesimäkari, jonka tekoa Pirkanmaan Lintutieteellinen yhdistys tuki. Sääksi palaa uskollisesti vanhalle pesälleen vuosikymmeniä, sillä sääksen rengastuksella todettu ikäennätys on 26 vuotta 11 kuukautta. Lempäälässä ”vaarantumista” ei tahdo uskoa, kun Veteraanipäivänä 27. Pesän korkeus saattaa nousta näin jopa kahteen metriin. Naurulokkikannan kasvu on seurausta Tatu itkosen ja Rainer Mäkelän yli 20 vuotta kestäneestä vapaaehtoistyöstä Naurulokki, kosteikkoluonnon äärimmäisen tärkeä peruslaji hautoo kaislamättäällään. Kalasääski, odotettu upea kalakotka palasi vanhalle Mäyhäjärven pesälleen 10. Yksin Koivistonjärven pelloilla ja tulvaniityillä ruokaili satoja vesilintuja, hanhia, kahlaajia, joutsenia. Säijän Sullanmaalla huhtikuun suurin harmaahanhiparvi oli arviolta 1 200 yksilöä, samoin 1 200 harmaahanhea Vesilahden Valkkisessa. huhtikuuta vanha lintuveteraani sai seurata upeasta Virta-tornista Lokkisaarella jo pesintäänsä aloittelevaa 2 000 naurulokkia. Lempäälässä on vahva sääksikanta rengastajien rakentamien tekopesien ansiosta. Sääksipari on ollut erossa viime elokuusta saakka toisistaan, joten ei ole ihme, että jälleennäkemisen riemun sääksikoiras ilmoittaa upeilla soidinlennoillaan. Metsäja tundrahanhilla ei ole kiire pohjoiseen, sillä tundra on vielä lumen ja jään peitossa. luonnollista TeksTi: Hannu Järvinen kUVAT: Timo Palomäki ja Lokkisaari ry Ikkunat ja ovet kotiisi! hit-nordic.com 044 722 5100 info@hit-nordic.com Naurulokki ja pikkulokki vuoden 2022 linnut Naurulokki ja pikkulokki on valittu tämän vuoden linnuiksi. Silti ensimmäiset haarapääskyt, tiltaltit ja räystäspääskykin oli jo saapunut sekä odotetut kalatiirat Ahtialanjärvelle . Vesilahden Jokioisissa 500 tundrahanhen ja 22 valkoposkihanhen parvi laidunsi peltojen oraalla aivan tien vieressä helposti seurattavana. Sodankylän aapasoilla, taigametsähanhiemme pesimäalueella oli lumen syvyys 27. Hyönteissyöjien määrät olivat vielä vähäisiä kylmyyden vuoksi ja määrät nousevat vasta kylmän koillisvirtauksen päätyttyä. Muninta alkaa toukokuun alussa ja poikaset kuoriutuvat kesäkuun alussa. kesäkuuta. Pesimäkari nimettiin Pilynkariksi kiitoksena Lintutieteellisen yhdistyksen tuesta hankkeelle.
Pidempiaikainen Nokiaareenaan liittyvä pesti Tammella on markkinoida yhtä areenan aitioista. Sinne on puolisen kilometriä matkaa. Kesken polkemisen sippasin täysin. Voin suositella heinäkuun Queen-konserttia. mm-kisat Kiekkolegenda Jukka Tammi: ”Takaisin Leijonaksi -tv-ohjelma saattoi pelastaa henkeni” Kiekkolegenda Jukka Tammella todettiin kuvausten aikana vakava sydänvika. – Juuri toivuin jälkitaudeista. Nyt homma on hoidossa, ikämiespelit maistuvat, ja työelämässä on isoja matoja koukussa Kiekkolegenda Jukka Tammi (60) muistetaan Tanssii tähtien kanssa -visiitistä, joka nosti hänet lähes yhtä isoon maineeseen kuin ilmakitaran soitto Leijonien MM-kevään 1995 juhlissa. Kun näin monitoreja tarkastelevien lääkärien ilmeet, tiesin että nyt on jotain. – Heillä on hyvät näkymät edessään, mies toteaa. – Helmikuussa sain huojentavan tiedon. Hyväntekeväisyyttä, jolla kerätään tukea uransa lopettaville kiekkoilijoille, jos heillä on vaikka päihdeongelmia tai muita vaikeuksia. – Kerätään roskaa aluksellamme ja myös neuvon, miten muovia voi hyödyntää kierrättäen. Koronankin mies selätti. Tammi esittelee myös juuri tekemiään keittiön panelointeja ja kaappien ovia. Adam Lambert on mahtava esiintyjä. Neljä lasta asuvat jo omillaan ja lastenlapsia on kaksi. Vielä pysäyttävämpänä tvkokemuksena mies muistelee parin vuoden takaista Nelosen MM-95: Takaisin Leijonaksi -ohjelmaa. Siinä Tammi ja muut -95-maailmanmestarit Timo Jutila, Janne Ojanen, Mika Nieminen, Mika Strömberg ja Pentti Matikainen laitettiin kuntokuurille. Se on kuitenkin pientä vireillä oleviin suunnitelmiin nähden. – Meille tehtiin terveystarkastus. Paikat ovat yhä kipeänä Ipa-turnauksesta, jossa pelasimme ex-Ilves-junnujen kesken. Työrintamallakin Tammella on niin sanotusti ”isot madot koukussa”. Tammi sanoo, ettei ole kokenut isoja ikäkriisejä. Tammi opettelee kuusikymppisenä innolla uusia asioita. Jos työmme jälki tyydyttää, meiltä voidaan tilata kymmeniä aluksia. – Silloin 70-luvun taitteessa ajoimme kesäisin monta kertaa päivässä Peltsuun (Peltolammille) uimaan. Hän on myyntitöissä ja osakkaana suomalaisessa ympäristöteknologian Clewatyrityksessä. Niitä on muuten aika lailla. Siellä oli Marjamäen Late ja monia muita. – Se kaduttaa, etten jatkanut hyvin alkanutta tanssimista. Hän on niin tuore tapaus. Maisemissa sopii käydä lenkillä kultaistennoutajien Veetin ja Viljon kanssa. Tammi on syntyisin Tampereen Rantaperkiöstä. Tämän illan Ruotsi-kamppailussa on sanottu olevan aivan erityislataus, kun vastakkain ovat paitsi rakkaat kilpakumppanit, myös Natoon hakevat maailman uutisten keskipisteenä olevat maat. Vaimo Pirjo kehuu kotinikkarinsa työn jälkeä, mutta lisää, että joitakin tarkennuksia on syytä vielä tehdä... Minulle asennettiin tahdistin, Tammi näyttää arpia rinnassaan. – Isla ja Jäbä, jolla ei vielä ole virallista nimeä. Tiedän sitten paremmin, mitä myyn. – Katso mikä täällä on, hän näyttää pirkkalalaisen kotitalonsa pihalle ilmestynyttä saunaa, entistä puuvajaa, jonka hän rakensi itse. Tammi tekee ottelun tiimoilla myös hyväntekeväisyyshommia toisen kiekkolegendan Raimo Helmisen parina.. Juuri nyt maalivahtilegenda on tiiviisti mukana Tampereen MM-kisoissa. Kesäkuussa lähden kuukaudeksi Filippiineille tekemään ympäristövalistusta, hän paljastaa. Tehtävänä on edistää muovin talteenottoa. – Kun kuulimme lentokoneen pörähtävän, kiirehdimme lentokentän reunaan Pihasaunan lämmitys kultaisennoutajan Viljon kanssa kotitalolla Pirkkalassa saa jäädä tänään, kun maalivahtilegenda Jukka Tammi jännää Nokia-areenalla Suomi-Ruotsi -ottelua. Äskettäin kuusi kymppiseksi ehtinyt kiekkoilija on itse asiassa melkoisessa vauhdissa juuri nyt. – Kaikkiin tapahtumiin. – Mahtavan rauhallinen paikka, joella voi meloa kumiveneellä, pariskunta kertoo vieressä virtaavasta Sikojoen laaksosta. Ikkunasta näkyy siskon talo pellon takana. – Minulla ei ole ollut verenpainetta eikä muutakaan vikaa. Keskiviikkoillan SuomiRuotsi -ottelun yhteyteen on buukattu Raimo Helmisen parina haastatteluja niin itse areenalla kuin kisojen oheisnäyttämöillä. Tammet ovat viihtyneet Pirkkalan maaseudulla parikymmentä vuotta. – Aion ajaa yhtä alustamme, kun se kiertää Haminasta länteen rannikkoa tänä kesänä. Minut laitettiin kuntopyörätestiin piuhat rinnassa. – Meillä on Floridassa hanke osana viiden miljardin euron projektia puhdistaa Okeechobee-järveä levästä. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Start up yhtiö kehittää tekniikkaa, joilla voi kerätä haitallista kasvillisuutta järvistä ja puhdistaa vesistöjä muoviroskasta. – Se on SM-liigan alumnitoimintaa, jonka Jyrki Lumme ideoi aikanaan käyntiin. Sydän pumppaa jo ihan sataprosenttisella teholla. TV-ohjelmaan mukaa n lähtö oli paljastanut vaarallisen piilevän sairauden. Isäni kuoli aortan repeämään ja myös minulla todettiin laajentumaa aortassa. Härmälänpuistossa ja Rantaperkiön kentällä imettiin ensimmäiset kiekko-opit. Aiemmassa työpaikassaan Tammi hankki rahoitusta vertikaaliviljelyä kehittävälle Nedled-yritykselle. Se jotain oli vakava sydämen vajaatoiminta, joka löytyi vasta pitkien tutkimusten jälkeen. – Ei minulla ole edes moottoripyörää tai muita leluja eikä ihmeellisiä harrastuksia, hän toteaa. Asiat ovat kunnossa ja urheilu maistuu. Tausta on perinnöllinen. Tauti ei ollut järin vakava, mutta pitkään yskitti. Mies on imenyt yrittäjän luonteen kotoaan eikä ole totisesti poteroon jämähtävää tyyppiä. – Kyllä, kauden viimeiset treenit olivat juuri. Haastattelupäivänä Tammen maalivahdin varusteet ovat kotitalon pihassa kuivumassa, joten kaikki näyttää olevan kunnossa. Härmälänkatu 15:ssa on lapsuudenkoti, jossa vanhemmat käynnistivät perhettä pitkään työllistäneen lastenvaateyrityksen Bewetan. Tammi myöntää asetelman. Sen löytyminen jopa pelasti hänen henkensä. Yhtiön alus nähtiin tovi sitten Pirkkalan Vähäjärvellä poistamassa kanadanvesiruttoa järvestä. – Sydämeni oli aina lyönyt laiskasti, lopulta vain 40 kertaa minuutissa. – Sen voin kuitenkin sanoa entisenä pelaajana, että kun kiekko putoaa, pelaajalla on mielessä vain jääkiekko. Aivan yllättäen sydänfilmissäni oli jotain. Euroopassa yritys valittiin mukaan suureen Rotterdam PortXL -ohjelmaan, jonka kautta yhteistyökumppaniksi on tulossa 12 000 työntekijän Damen Group. Muoviroska on Aasiassa iso ongelma
Minulla ei ole ollut verenpainetta eikä muutakaan vikaa. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. – Potkittiin jalkapalloa, yleisurheiltiin ja tietenkin heitettiin keihästä, Tammi muistelee lapsuutta. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. 030 634 5101 Tarkista saatavuus: H A N K E AVAT T U ! Kiekkolegenda Jukka Tammi: ”Takaisin Leijonaksi -tv-ohjelma saattoi pelastaa henkeni” katsomaan sen lähtöä. Meille tehtiin terveystarkastus. Teksti jatkuu. Kun näin monitoreja tarkastelevien lääkärien ilmeet, tiesin, että nyt on jotain. Minut laitettiin kuntopyörätestiin piuhat rinnassa. Tausta on perinnöllinen. Kiitorata tunnetaan nykyisin Ilmailunkatuna. Sydämeni oli aina lyönyt laiskasti, lopulta vain 40 kertaa minuutissa. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Isäni kuoli aortan repeämään ja myös minulla todettiin laajentumaa aortassa. Kesken polkemisen sippasin täysin. Pihasaunan lämmitys kultaisennoutajan Viljon kanssa kotitalolla Pirkkalassa saa jäädä tänään, kun maalivahtilegenda Jukka Tammi jännää Nokia-areenalla Suomi-Ruotsi -ottelua. Ei enää ikinä pätkivää nettiä. 2490 €) € Valokuituliittymä ennakkotilattavissa valituilla alueilla nyt hintaan: www.tayskuitu.fi Toimintavarma ja aina huippunopea. Mene osoitteeseen lvs.fi/ salasana Muista kirjautua sisään!. p. Kestää käytössäsi 100 vuotta. Minulle asennettiin tahdistin. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Ingressi . Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. TeKSTI: Pirmediat Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Perheen Pirkkalaan muutosta 1974 lähtien Tammi on viihtynyt kunnassa. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. – Mieleen tulee myös, kun varastimme isältä tupakkaa ja poltimme salaa. Aivan yllättäen sydänfilmissäni oli jotain. Seurasi selkäsauna, vaikka olimme syöneet havuja, ettei henki haisisi kotona. Tammi tekee ottelun tiimoilla myös hyväntekeväisyyshommia toisen kiekkolegendan Raimo Helmisen parina. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Juttu noin 1800-2100 sanaa. mm-kisat (ovh
Muidenkin raaka-aineiden, koneiden ja laitteiden ja erilaisten komponenttien saatavuudessa saattaa olla vaikeuksia lähiaikoina ja vielä lähivuosinakin. Meiltä luet ja kuulet koko toukokuun ajan MM-kisojen tapahtumia ja ilmiöitä. Kehitystä on tällä hetkellä vaikea ennustaa. mielenkiintoisia haastatteluja ja ennakkotunnelmia! Kiakkoradion kisalähetykset kuuluvat ma-la klo 10-18, Tampereen alueella FM 89,0 MHZ ja kaikkialla kiakkoradio.fi. Ratkomme ongelmia sitä mukaa kun niitä syntyy, yhdessä urakoitsijoiden, rakennuttajien ja suunnittelijoiden kanssa, kertoo toimitusjohtaja Timo Heinonen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:stä. Tämä käyttöönottovaihe kestää puolisen vuotta ja rakennusja tekniikkaurakoiden urakoitsijat poistuvat Sulkavuoresta alkuvuodesta 2026. Rakennuksen takana näkyy poistoilmapiippu. • Pirmedioiden yhteen lehteen postikortti-kokoinen (125x100) lehtimainos toukokuun aikana. indeksiehtoja. MAINOSTAJA tule mukaan tunnelmaan! Piia Kylliäinen, 044 347 7405, piia.kylliainen@lvs.fi Ukrainan sota vaikuttaa Keskuspuhdistamo-hankkeeseen Ukrainan sodalla on monenlaisia vaikutuksia rakentamiseen yleisesti ja myös Keskuspuhdistamohankkeessa. Seuraavassa vaiheessa puhdistamolle otetaan jätevedet Viinikanlahden jätevedenpumppaamon suunnalta eli itäisen Tampereen ja Kangasalan jätevedet. Sitten alkaa uuden keskuspuhdistamon varsinainen toimintavaihe. Luvassa mm. Rakentamisaikaa on jäljellä vielä neljä vuotta ja rakentaminen etenee koko ajan. – Ennakoimme kaikkia hankkeen riskejä ja niiden mahdollisia vaikutuksia säännöllisesti. Siirtoviemäreiden rakentamisessa käytettävän putkimateriaalin hintaan vaikuttaa puolestaan öljyn hintakehitys. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Otsikko Ingressi xxxx TeksTI: Etunimi Sukunimi kuva: Etunimi Sukunimi Kuvateksti MM-KISATUNNELMASSA KOKO TOUKOKUUN AJAN! MAINOSTAJA, VARMISTA PAIKKASI! MM-kisat pelataan Tampereella ja Helsingissä 13.-29.5.2022. Näin epävakaan tilanteen vaikutuksia voitiin jakaa tilaajan ja urakoitsijan kesken mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. . Epävarmuus markkinoilla oli nähtävissä jo viime vuonna, kun Sulkavuoren rakennusja tekniikkaurakoita kilpailutettiin. Jo kilpailutusvaiheessa joidenkin raaka-aineiden hintakehityksen varalta tarjouspyyntöihin kirjattiin mm. Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakentamisessa tarvitaan paljon esimerkiksi terästä ja sen hinta on noussut viime kuukausina jyrkästi ja saatavuus heikentynyt. Lisäksi monet kiekkotähdet ja julkisuuden henkilöt ovat mukana. – Hankkeen toteutusaika on pitkä, meillä on rakentamista jäljellä vielä useampi vuosi. Vasemmalla lieterakennus ja biokaasulaitos, ajo alas kalliotiloihin kes-kellä näkyvistä ovista, oikealla puolella hallintorakennus. Havainnekuva maan päälle sijoittuvista rakennuksista. Täytyy toivoa, että markkinatilanne tästä selkiytyy, Heinonen arvelee. VIIKON TEHOPAKETTI Hinta 595€ +alv • 8 mainostoistoa, 6 päivänä ma-la klo 10-18 , yhteensä 48 toistoa. Rakentaminen aloitettiin Sulkavuoressa vuonna 2018 ja jätevesien käsittely alkaa vuoden 2025 syksyllä. ajankohtaista. Tuolloin haluttiin varmistaa, että tarjouksia kuitenkin saadaan. Ensin otetaan käsittelyyn Raholan jätevedenpumppaamolta tulevat jätevedet eli läntisen Tampereen, Ylöjärven sekä Pirkkalan jätevedet. Sen jälkeenkin kun jäteveden puhdistus on uudessa keskuspuhdistamossa aloitettu, tehdään vielä lietepuolella asennustöitä, viimeistelytöitä ja erilaisia säätöjä. Lempäälän ja Vesilahden jätevedet johdetaan suoraan tuloviemäritunneliin Veturikadun pudotuskaivon kautta. (Havainnekuva: Ramboll Finland Oy)
Osma Fationin 58. LeKi-kapteeni Silja Lukkarinen dominoi keskikenttää ja iski maalin. PiPS:n paras pelaaja maalivahti Erika Tölkkö teki avausjaksolla sarjan mainioita torjuntoja, kunnes 37. Niemisen kaksi edellistä kautta ovat olleet armeijan takia rikkonaisia. Salibandykauden päätösreissussa olivat kaikki LeKin P12-, P13ja P14-salibandypojat, noin 35 pelaajaa vuosien 2011–08 ikähaarukassa syntyneet. Seuraavaksi LeKi pääsee merimatkalle, kun se kohtaa IFK Mariehamnin vieraskentällä. Hän kokosi Suomi-sarjassa saldon 10+16 menneellä kaudella. Puolustuspäähän LeKi sai kiinnitettyä oman kasvattinsa Väinö Österlundin, joka menneellä kaudella pelasi niin ikään Nokialla Suomisarjaa. LeKin saldo on kaksi kotivoittoa ja Raisiolle kärsitty 0–2-vierastappio. Olen kuullut Lemposta paljon kaikkea hyvää. Hänen saldonsa tähän mennessä on kaikkiaan seitsemän osumaa. Loppulukemat taululla olivat LeKille 6–1 (3–0). Lempo-Volleyn naisten ykkössarjajoukkueen kokoaminen on hyvässä vauhdissa. urheilu Lentopalloilija Eemi Pöllänen vahvistaa Lempo-Volleyn miesjoukkuetta. TeksTi: Juha Raunio Loiske karahti Hakaan Valkeakosken Haka / junioreitten nimellä kulkee perinteikkään jalkapallokaupungin Valkeakosken kakkosseura. Tiala on Pirkkalan Pingviinien kasvatti, mutta Ilveksen koulima pelimies, joka teki viime kaudella peräti 32 tehopistettä Suomi-sarjassa. Keskimaa teki LeKin kaikki maalit. Joukkue koostuu nuorista, vahvan junioritaustan omaavista pelaajista, jotka treenaavat sarjatasoon nähden paljon. Loiske pani vahvasti hanttiin ja olikin toisen jakson alussa niskan päällä. Raamikas (184/80) Tiala valittiin sarjan all stars -kentälliseen. – On hienoa päästä ykkössarjan kärkipään jengiin, ja odotan innolla tulevaa kautta. P12-sarjasta tuli kuudes sija. Hakan kovuus tuli esiin kolmosdivaripelissä Sääksjärven Loisketta vastaan, kun kotikentällään pelannut joukkue iski taululle lukemat 4–1. Alkuun lempääläisten hyökkäykset olivat summittaista kaukokutien roiskintaa, mutta pelin vanhetessa tehoja alkoi tulla. Vastustajan maalivahti teki useita gamesavereita, sanoi LeKi-luotsi Sami Nyyssönen. minuutilla tullut maali kavensi pelin lukemiin 1–2, mutta pikkujuniorina LeKissä pelannut Dani Molin iski kahdeksan minuuttia myöhemmin pelin ratkaisuniitin. Arsi Lehtiön maalijyvä on ollut kohdillaan. TeksTi: Juha Raunio Lempäälän Kisan salibandypojat nappasivat viime viikonloppuna Jyväskylässä pelatussa Talent Cupissa kaksi mitalisijaa. Ensi viikonlopun Maarianhaminan-reissu on meille todellinen koetinkivi, Nyyssönen tuumi. TeksTi: Juha Raunio LeKin naisille murskavoitto PiPS:stä Naisten kolmosdivarissa LeKi-futis vei kotiottelussan peliä, ja vajaaväkinen Piikkiön PiPS pyristeli vastaan. 187-senttinen, kovana iskijänä tunnettu Pöllänen läpikävi Kuortaneen valmennuskeskuksen myllyn nuorisomaajoukkuekomennuksineen. Jämäkät pakit Tuukka Virtanen ja Valtteri Myllykallio jatkavat LeKissä tulevalla kaudella. Jääkiekon puolella uusia pelaajasopimuksia on viisi ja lentiksessä kaksi. Ne ovat arvossaan, kun syksyllä katsellaan lopullista sarjataulukkoa. Kolme viimeisintä peliään Visa on hävinnyt kismittävästi yhdellä maalilla. LeKi Salibandy etsii ensi kaudelle uusia pelureita. Huurneen mukaan kiinnostus on ollut isoa. Päävalmentaja Jani Huurne saa avukseen Lempo-Volleyn miehissä pelaavan Jyri Niemen. Vielä pykälää alempana majailee Vesilahden Visa, jonka saldo viidestä ottelusta on yksi voitto ja neljä tappiota. Tino Keskimaan huippupeli toi kauden maukkaimman 3–0-voiton Kylmäkosken Veikoista. Lempo-Volley solmi jatkosopimuksen yleispelaaja Tommi Niemisen kanssa. Sarjataulukossa LeKi on sijalla seitsemän. Kun Milla Vuori viimeisteli läheltä ja kentän ykköspelaaja Meri Viljanen onnistui maalaamaan aivan jakson loppuhetkillä, oli toinen jakso pakkopullapalloa. Tiala LeKiin – Pöllänen Lempo-Volleyhyn Lempäälän edustusjoukkueet jääkiekossa ja lentopallossa jatkavat tulevan kauden rostereittensa kokoamista. Nyt häneltä odotetaan läpimurtoa ykkössarjan tasolle. – Vastustaja pelasi bussia parkkiin, mutta osasimme tällaista peliä odottaakin. Peliote ja pallonhallinta olivat täysin LeKille. Talent-pelaajiksi valittiin Viljami Kuosmanen ja Ville Jalonen. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Kuva: Eemi Pölläsen kotialbumi. Pelaajia haetaan P15 eli vuonna 2008 syntyneiden ja muutamaa P14 eli vuonna 2009 syntyneiden peliryhmiin.. Kaksi edellistä kautta hän edusti liigatasolla Oulun Ettaa. Piikiö pelasi ottelun yhden naisen vajauksella. Nokian Pyryn viime kauden tehopuolustaja 22-vuotias Aleksi Tiala liittyy LeKin Suomi-sarjajoukkueeseen. peliminuutilla Erika Rantalan vahva vapari painui maalin alakulmaan. Lempo-Volleyn miehet ovat saaneet kiinnitettyä vahvistuksen, kun vahvan taustan omaava 20-vuotias, pohjanmaalaisjuuret omaava Eemi Pöllänen saapuu LempoVolleyhyn. Sarjanousija on taulukon kolmantena. Otteluajan loppuminuuteilla Siri Rodendahl ja Anniina Passila pöllyttivät vielä piikkiöläisten maaliverkkoja nelikymmenpäisen yleisön iloksi. LeKin salibandypojille kultaja hopeasijat Talent Cupista LeKi Salibandyn nuoret hakivat Jyväskylästä kultaa ja hopeaa. Nyt haluan pelivastuuta ja uutta steppiä Lempäälästä uralle, Pöllänen kertoo siirtonsa taustaa. Haastaja-sarjassa saldona oli P13-kulta ja P14-hopea. – Pisteet lämmittävät. Sarjaa alempana LeKi on pelannut neljä ottelua, joista saldona on kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Mikko Sulosen ja Juha Taposen johtamassa LeKin valmennustiimissä jatkaa kokenut maalivahtivalmentaja Janne Lakanen. Muutama kausi sitten LeKistä Nokialle siirtynyt hyökkääjä Jere Koskinen palaa Lempäälään. Sopimusuutisia tullee lähiviikkojen aikana
pirkanmaa Ainutlaatuinen vaalisuma kirittää perussuomalaisten uutta puheenjohtajaa Tämän vuoden alussa Pirkanmaan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana aloittaneen orivesiläisen pääluottamusmies-työsuojeluvaltuutettu Sami Kymäläisen puoluetyötä leimaa harvinainen vaalisuma. Niissä kisoissa hän keräsi ensikertalaisena ja varsin tuntemattomana kandidaattina 2 713 henkilökohtaista ääntä. Pirkanmaan Perus suomalaisten uusi puheenjohtaja Sami Kymäläinen, 47, on ammatiltaan vartija, ja hän työskentelee kokopäiväisenä pääluottamusmies-työsuojeluvaltuutettuna. Kuva: Matti Pulkkinen. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 . Haussa on viisi tai kuusi paikkaa. Mielestäni aluevaltuuston olisi kuitenkin luovuttava koronapandemian vanavedessä käyttöön otetuista hybridikokouksista ja siirryttävä normaaleihin istuntoihin, joissa kaikki aluevaltuutetut olisivat paikalla. TeksTi: Matti Pulkkinen Puheenjohtaja sami kymäläinen johtaa Perussuomalaiset jytkyyn seuraavissa eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten Pirkanmaan piiriä johtava Sami Kymäläinen sanoo, että lähivuodet ovat hyvin työntäyteiset. Nykyisessä eduskunnassa Pirkanmaan vaalipiiristä on neljä perussuomalaista kansanedustajaa. – Olen vakuuttunut siitä, että eduskuntavaalien alla kaikkien puolueiden sanottava liittyy perussuomalaisten perinteisesti esillä pitämiin asiakysymyksiin, kuten suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin, kansalaisten elämisen kustannuksiin, holtittomaan valtion talouden pitoon ja avokätiseen rahojen jakamiseen ulkomaille, maahanmuuton haasteisiin ja ongelmiin sekä täysin lapasesta lähteneisiin ilmastotoimiin, Kymäläinen listaa. – Meidän pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme ei ole itsestäänselvyys, Kymäläinen herättelee. Piirijohtaja valjastaa kahdet vaalivankkurit. Aluevaltuustolla on kokoluokaltaan isoja päätösasioita, joihin olisi syytä paneutua syvällisesti, Kymäläinen sanoo. Minusta aluevaltuuston kokousrauha kärsii, kun jotkin osallistuvat siihen etäyhteydellä lenkiltä, tai joillakin kokoustilanteessa kissat parveilevat kuvayhteydessä. 21 hyvinvointialuetta aloittaa toimintansa 1. Vetovastuun tammikuussa ottanut puolueaktiivi johdatti perussuomalaiset historiallisiin aluevaaleihin, joissa hän itsekin oli menestyksekkäästi ehdokkaana. Ensimmäisissä kuntavaaleissaan vuonna 2017 Kymäläinen keräsi 137 ääntä, ja hänestä tuli Oriveden kaupunginvaltuuston jäsen. Perussuomalaiset keräsi Pirkanmaalla kolmanneksi suurimman äänipotin, joka toi yhdeksän paikkaa 79-paikkaiseen aluevaltuustoon. Kymäläinen ounastelee, että vuoden 2023 eduskuntavaaleista tulee historiallisen räväkät. Sami Kymäläinen sanoo, että maamme kunnissa alkaa uusi aikakausi, johon hänen mielestään jokaisessa kunnassa on reagoitava. – Meidän on täysin turha suunnitella mitään muuta, jos hyvinvointialueelta puuttuu tärkein voimavara eli ammattitaitoiset hoidon ja hoivan tuottajat, Kymäläinen täsmentää. Ensimmäiseksi on tarkasteltava uudenlaisen kunnan kantokyky ja voimavarat. Orivedeltä ponnistava Kymäläinen haki omien sanojensa mukaan kylmiltään tuntumaa eduskuntavaaleihin vuonna 2019. Pirkanmaan Perussuomalaiset allekirjoitti kahdeksan muun puolueen kanssa aluevaltuustosopimuksen. – Olen miettinyt esimerkiksi kuntien ja kaupunkien valtuustojen kokoja. Työtä ja korjattavaa on kosolti, Kymäläinen lisää. – Niiden kärkiteema ei ole Suomen Nato-jäsenyys, Kymäläinen tarkentaa. Kymäläinen on kaikkien aikojen ääniharava Orivedellä. Vuoden 2024 tammikuussa suomalaiset valitsevat seuraajan presidentti Sauli Niinistölle, ja kesäkuun alussa kansa äänestää uudet mepit Euroopan parlamenttiin. Hänen mukaansa hyvinvointialueen toiminnan käynnistäminen on hektisessä ja herkässä vaiheessa, jolloin sitä ei pitäisi kuormittaa ylimääräisillä asioilla. Perussuomalaiset saavat vuodessa yhteensä 45 000 euroa toimintatukea, eli sitä maksetaan 5 000 euroa yhtä aluevaltuutettua kohti Pirkanmaan hyvinvointialueella. Kymäläinen arvioi, että kunnat ovat tehneet vielä varsin vähän uuden roolinsa suhteen. Kymäläinen pitää erikoisena muutaman puolueen intoa suoltaa jo nyt aluevaltuustoaloitteita. Seitsemän paikkaa on vielä vapaana, mutta Sami Kymäläisen mukaan niille on vielä tunkua. – Strategiassa on pohdittava kattavasti hyvinvointialueen taloutta ja palvelujen saatavuutta. Kymäläinen muistuttaa, että perussuomalaiset eivät olisi halunneet valtuustoryhmien toimintatukea eli demokratiarahaa. Joissain tilanteissa etäyhteys on perusteltu, mutta tuolloinkin kokoukseen on suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Vuosi 2025 tuo jälleen alueja kuntavaalit. Kymäläinen virittää vaalikoneistonsa sellaiseen vireeseen, että puolueesta tulee suurin tulevissa eduskuntavaaleissa. Pirkanmaan hyvinvointialue työstää parhaillaan toimintaansa ohjaavaa strategiaa. Riittävätkö kunnalla rahat jäävän organisaation pyörittämiseen ja ovatko kaikki tehtävät perusteltuja. Vanha meno ei voi jatkua entisellään. – Hyvinvointialueen aluevaltuuston työskentely on käynnistynyt pääsääntöisesti hyvin. Hänen mukaansa kyseinen ”puoluetuki” syö tarpeettomasti hyvinvointialueen niukkaa kassaa. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat yleistyvät. Kymäläisen mukaan sopimuksesta poisjättäytyminen olisi merkinnyt totaalista paitsiota kaikesta valmistelusta ja yhteistyöstä. Kymäläinen innostui yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta vuoden 2016 tietämillä. Suomalainen yhteiskunta natisee liitoksissaan. – Valtuutetuilla on tietysti aloiteoikeus, ja jotkut aloitteet ovat hyvinkin perusteltuja, mutta maltti olisi pidettävä tässä vaiheessa mukana, Kymäläinen toivoo. – Sosiaalija terveydenhuollon siirtyminen kunnista hyvinvointialueille merkitsee niin henkilökunnan kuin budjetin puolittumista kunnissa. Kymäläisen mielestä strategian ykkösasian on oltava hoitajatilanteen eli riittävän työvoiman turvaaminen. Miten luvassa olevat kaksi miljardia euroa riittävät kattamaan kaikki tarpeet. Kuntakentän myllerrys on edessä. Kymäläisen mukaan perussuomalaiset olisivat menestyneet aluevaaleissa niin pirkanmaalaisittain kuin valtakunnallisesti saavutettua tulosta paremmin, jos vaalityötä ei olisi jouduttu aloittamaan jouluna ja epäselvässä koronatilanteessa. Edessä on kuntien tehtävien ja vastuiden päivittäminen, Kymäläinen sanoo. Uutiset maahanmuutosta saivat hänen verenpaineensa nousemaan ja innostumaan vaikuttamisesta. Mies liittyi Perussuomalaisiin ja aktivoitui Oriveden Perussuomalaisten toimintaan. Kymäläisen mukaan puolue kuitenkin haluaa vaikuttaa Pirkanmaan hyvinvointialueen ytimessä. Vuosi sitten kesäkuussa pidetyissä kuntavaaleissa hän uudisti valtakirjansa 338 äänellä. Elämme vaalisumaa. Kymäläinen huomauttaa, että yhteiskuntamme julkista sektoria on paisutettu vuosikymmenien ajan. Pirkanmaan Perus suomalaiset on nimennyt jo 12 ehdokasta ensi huhtikuussa järjestettäviin eduskuntavaaleihin. Perussuomalaisethan toivoivat, ettei koko soteja pelastustoimen uudistus olisi nähnyt päivänvaloa viime heinäkuussa. tammikuuta vuonna 2023. Nyt hän keskittyy marraskuisiin seurakuntavaaleihin sekä ensi keväänä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Aluevaltuusto on instituutio, johon olisi suhtauduttava arvokkaasti. Paikallisestimkunnat ovat uuden äärellä. – Vanhusten hoidossa on puutteita. Sami Kymäläinen sanoo, että hänen piirijohtajuutensa on saanut vahvan startin. Kymäläinen perää. Toisista hän ohjastaa puoluettaan vaalivoittoon ja toisista henkilökohtaista kampanjaansa. – Piirin puheenjohtajuus tarjoaa avaran näköalapaikan maakuntaan ja yhteiskuntaan. Minusta tuntuu, etteivät uudenlaiset kunnat tarvitse yhtä suuria valtuustoja kuin niillä on tällä hetkellä, Kymäläinen puntaroi. Paljonko kunnan kassassa on rahaa, ja mihin kaikkeen eurot riittävät. Aluevaalit menivät hyvin – orivesiläisehdokas nappasi 565 henkilökohtaista ääntä. Hyvinvointialueet rakentuvat ja aloittavat toimintansa. Kodinhoitopalvelut ovat alimitoitettuja. Kymäläinen teroittaa, että eduskunnan on otettava vakavasti haasteekseen nimenomaan Suomen ja suomalaisten tulevaisuus. Mies hyppäsi vauhdista kaikkien aikojen ensimmäisten aluevaalien vaalivankkureiden ohjaksiin viime tammikuussa
Lyydia, Lyyli Ti 24.5. Lihakeitto Ke 25.5. Kirjolohikiusaus To 19.5. Mediaa tehdään päätoimittajan, kahden toimittajan sekä asiakkuuspäällikön ja graafisen tuottajan voimin. Uunimakkara, perunasose Ma 23.5. Broileri-cappelipastavuoka Ruokalista Vesilahti Ke 18.5. f i Tuhansia laadukkaita videoita esityksistä PIKI-kirjastot ovat hankkineet asiakkaidensa käyttöön Medici.tv-palvelun, joka avaa pääsyn tuhansiin konsertti-, oopperaja balettivideoihin sekä suoriin lähetyksiin arvostetuista tapahtumista. Medici.tv tarjoaa lisäksi vuosittain yli 150 suoraa lähetystä arvostetuista konserteista, festivaaleista ja kilpailuista. Raportoit tehtävässä Pirmedioiden toimitusjohtajalle. Videoita voi hakea palvelusta esimerkiksi teoksen nimellä, esittäjällä tai säveltäjällä tai selaamalla sisältöä lajityypin mukaan. Sudoku Mökille menossa. 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 www.lvs.fi Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ke 18.5. Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalin konsultti Lassi Välimäki, puh. Odotamme, että sinulla on vahva polte paikallisen median tekemiseen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. Lisäksi se vie katolta ja seiniltä jopa vuosikymmeniä niiden elinkaarien loppupäästä. Kasvis-soijalasagnette To 19.5. Kalapuikot, perunasose Vastaukset ensi lehdessä! Nimipäivät vko 20-21 Ke 18.5. Pidät säännöllisesti yhteyttä alueen tärkeisiin toimijoihin ja sidosryhmiin. Muista tehdä osoitteenmuutos tai keskeyttää jakelu. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 27.5.2022 mennessä osoitteessa www.mercuriurval.fi, viitenumero FI-16978. Vitkastelu maalauksen kanssa tuottaa turhaa työtä ja rahanmenoa. Lilja, Karoliina, Lila, Lilli La 21.5. Jauhelihakasviskastike Ke 25.5. Medici.tv-videopalvelu käyttöön PIKI-kirjastoissa “Tämä on Pentti jo viides kevät kun suunnittelet niitä #oleosatarinaa ulkomaalaustalkoita!” TOIMI NYT JA PYYDÄ TARJOUS OSOITTEESSA: www.sorcolor.fi VAIKUTTAAKO TUTULTA TILANTEELTA. Ymmärrät myös myynnin ja asiakaspalvelun merkityksen kokonaisuudessa, ja toimit joustavasti sekä dynaamisesti vastuidesi osalta. Urpo w w w . Muuttuvassa toimintaympäristössä ja kehittyvässä organisaatiossamme odotamme, että muutostilanteet ovat sinulle arkipäivää. Tarjoamme sinulle erinomaisen, itsenäisen tehtävän kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa. Lihakeitto Ti 24.5. Uunimakkara, perunasose Pe 20.5. Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Eerikki, Erkka To 19.5. 040 514 9778. Onko tiilikattosi maali kulunut. Johdat toimituksen päivittäistä tekemistä myös itse sisällön tuotantoon osallistuen. Tehtävät sisältävät myös Pirmedioiden yhteisten käytäntöjen läpivientiä lehdessä. Tärkeää on kykysi toimia erilaisten ihmisten parissa, ja kokemus esihenkilöja tiimityöskentelystä on suuri etu tehtävässä onnistumiselle. Verkkokirjaston E-aineistot-sivulle on koottu enemmän tietoa palvelusta ja tarkat kirjautumisohjeet. Vastaat koko lehden johtamisesta ja journalistisesta kehittämisestä monikanavaisessa mediassa. Mustaa hometäplää seinässä. Kattava, pääosin klassiseen musiikkiin painottuva palvelu sisältää tuhansia laadukkaita videoita konserteista, oopperoista ja baleteista. Hemminki, Hemmo Ma 23.5. Broileri-kasviskeitto Ma 23.5. medici.tv. Kanssamme pääset toimimaan ja kehittymään monien mahdollisuuksien parissa yhdessä osaavien kollegoiden kanssa. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Päätoimittajaksi Lempäälän-Vesilahden Sanomiin Lempäälän-Vesilahden Sanomat on paikallinen uutismedia, joka ilmestyy paperisena kerran viikossa ja jonka uutisvirta on digitaalisena tarjolla päivittäin. Suomenkielistä tekstitystä tarjotaan vain harvaan sisältöön. Osaan videoista voi valita tekstityksen, jonka kieli vaihtelee esityksen mukaan. Tulevia suoria lähetyksiä voi seurata palvelun tapahtumakalenterista. Medici.tv-videopalvelu avattiin PIKI-kirjastojen asiakkaille maaliskuussa. Kirjolohikiusaus Pe 20.5. Jauhelihakastike Ti 24.5. Tutustu meihin osoitteessa pirmediat.fi. Päätoimittajan työhön kuuluu myös aktiivinen osallistuminen konsernin johtoryhmään. 2013 PERUSTETTU PERHEYRITYS YLI 200 PAIKALLISTA MAALARIA YLI 5600 MAALATTUA KOHDETTA. Kun toimit nyt, vältyt turhalta häsellykseltä kesällä ja saat samalla parhaan mahdollisen maalausajan. Medici.tv-palveluun kirjaudutaan kirjastokortin numerolla osoitteessa edu. Kosti, Konsta, Konstantin Su 22.5. Työt suoritetaan varausjärjestyksessä Erkki Vähätiitto 044 308 8948 erkki.vahatiitto@sorcolor.fi “Työskentelyä oli mukava seurata, ja erityisen vaikutuksen teki poikien iloinen suhtautuminen työntekoon.” Tuomas Tuokkola, Ylöjärvi Ulkomaalaukset Sisämaalaukset Tiilikaton huolto MEILTÄ OSTAMINEN ON AINA VAPAAEHTOISTA! SOITA! 010 391 MIKÄ SORCOLOR. Katsottavana on myös paljon dokumentteja ja opetusmateriaalia. Olet esihenkilönä koko Lempäälän-Vesilahden Sanomien työyhteisölle. Medici.tv-videopalvelu toimii englanniksi, ranskaksi, espanjaksi ja venäjäksi. Maalaamme vuodessa yli 1 000 taloa, joista puolet olisi pitänyt maalata aiemmin. Pirmediat Oy on pirkanmaalainen monikanavainen mediatalo, johon kuuluvat paikallislehdet Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset sekä radiokanavat SUN Radio ja Tampereen Kiakkoradio. l v s . Palvelua pääsee käyttämään vapaasti, eli sen yhtäaikaista käyttäjämäärää ei rajoiteta. Pirmedioiden paikallislehdet ja paikallisradiot tavoittavat viikoittain jopa 200 000 pirkanmaalaista eri kanavissa. Tuukka, Touko Ke 25.5. Emilia, Emma, Mila, Amalia, Emmi, Milja, Milka, Milla Pe 20.5. Toivomme sinulta vahvaa journalistista osaamista ja näkemystä monikanavaisen median kehittämisestä
Lähde mukaan lauantaina 13.8.2022 päivänäytökseen katsomaan musikaalia Eino Grönin elämästä TANGO D AMORE. Tai mitä siitä on jäljellä. Buffetlounaan jälkeen ajamme Kulttuurikeskus Äijälään, jossa mielenkiintoisessa näyttelytilassa tutustumme talon oppaan johdolla Karjalan kansan vaiheisiin kotiseuduillaan, evakkotaipaleilla ja jälleenrakentamisen aikana. Retken hinta 35 e. Puiston ulkopuolella voi tehdä pienen kävelylenkin.26.5 helatorstaina ei keilata.Kauden viimeinen keilavuoro on 2.6 klo 13. Lähdemme Manttaalitalon pihasta kohti Ritvalassa sijaitsevaaToijalan Taimitarhaa, jossa kasvatetaan koristepensaita, aitataimia, havuja lehtipuita sekä pensasruusuja. LempäälänVesilahden Koulutustuki ry Johtokunnan kokous. Isenge Club TAPAAMME TORILLA. Taiteilijat: Paratiisin jälkeen/Tarmo Grönqvist, Uutta ja vanhaa/Timo Musturi, Valo voittaa/Jaana Pärssinen, Metsäkansaa/Jari Rantanen, Hopean hohdetta/Rauni Rauthovi, Elämän voimaa/Katariina Uurto, Nyt on se hetki/Riitta Viitala, Elämän leikki/Teija Willman, Päätä pahkaa/Tapani Virtanen. Maanantaina lähdetään kirkkotorilta klo 9.30 kimppakyydein tutustumaan Urjalaan , os.Ikaalantie 105, 31700 Urjala Pölkinvuoren Kukkivat kummut puistotapahtumaan. 14.00 Pölkinvuoren kasvimaailma. Aloitamme kauden sunnuntaina 22.5.22. Euroopan suurin telttakatos nousee Haminan historialliseen sydämeen, jossa keen tilanteesta ja keskustelemaan järvialueen asioista sekä päättämään sääntömääräiset vuosikokousasiat. L a 21.5. Tule tutustumaan Lempääläisten yhdistysten toimintaan täältä saattaa löytyä sinulle uusi harrastus! Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Puutarharetki. To 25.8. Ilmoittautumiset to 19.05.22 mennessä Päivi Riihenmäki, puh. Ilmoittautumiset 19.06.2022 mennessä Merja Myller, puh. Yhdistys järjestää kylpylämatkan Pärnuun elokuussa. klo 11-17, ma suljettu. Tuo yhdistyksesi esille ja tule esittelemään toimintaanne kuntalaisille. Yllätys. Ti 7.6. La 28.5. Lempäälän seniorit ry Liikuntakerhot. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry To r i k a hv i t u s . Ilmoittautumiset 19.6.22 mennessä Merja Myller, puh. La 21.5. Pääsymaksu, kahvi, leivos ja noin tunnin opastus 15e. Pe 13.5. To 19.5. Tervetuloa mukaan! Lempäälän Eläkeläiset ry Kulje Kanssain risteily. 13.00 16.00 Koivunokan laavu (Koivukärjentie). Ma 30.5. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Sokkomatkalle lähtijöille tiedoksi. Kokoontuminen puutarhan portilla klo 14.00. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Kesäteatteri. Matka järjestetään yhdessä diabeteksen kanssa, hinta teatterille kuljetuksineen ja väliaikakahveineen on 35 e/ hlö. Puh. 050 50 12760/ Tapani. 18.30 21.00 Nokia. Mahdollisuus omien eväiden syöntiin laavulla. Tapahtumia viikoittain. klo 11-17 sekä to 26.5.-su 22.6. Martta puhelin nro 044 244 5061. Sieltä kohti Pölkinvuorta klo 12.30. 19.00 Apianniemen Kesäteatteri Valkeakoski. Matkan hinta 30 euroa, sisältää pääsylipun, väliaikakahvin pullalla sekä kuljetuksen. Luontopolku on noin kilometrin mittainen ja osa matkasta on haastavaa, mutta reitillä löytyy oikopolkuja. mennessä. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry T E R V E T U LO A SOKKOMATKALLE !!!. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry T E R V E T U LO A SOKKOMATKALLE!!!. (ma suljettu) klo 11-17. 3) Luonnon väriloistoa -taidenäyttely 21.7.-11.9. 2) Luonnon valoa -taidenäyttely 23.6.-20.7. MUUTAMA LIPPU VIELÄ, hinta 43e sisältää teatterilipun, kuljetuksen ja väliaikakahvin + pullan. Tervetuloa! Lastusten kyläyhdistys ry Höntsypelit Lastusten koululla. Tämän jälkeen Arboretum Frick. Mehutarjoilu! Tervetuloa! näemme upean Marssishown monine soittokuntineen. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kesäteatteria. Vapaaehtoinen kahviraha. Tule mukaan viettämään mukava päivä luonnon helmassa. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Hamina Tattoo. Uusittu katsomo selkänojallisilla istuimilla, katettu katsomo, ilmainen käsiohjelma ja istuinaluset lainaksi. 17.00 21.00 Vesilahti. Kansakoulut ry V i h a s j ä r v e n k a n s a k o u l u n Taidekesä 2022. 18.00 Kanavan koulu. ILMOITA RAIJALLE JOS klo 10.30 ja vuorossa on Lastusten kartanon seutu. Kevään viimeistä kerhopäivää vietämme päättäjäisten merkeissä Puntalassa alkaen klo 10. Kahvitus ja arpojen myynti. (Varapäivä sunnuntai). Yhdistyksemme on hankkinut 10 litran Percolator kahvinkeittimen. Pe 20.5. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Pyynikin kesäteatteri. Kahvi on katettuna. La 21.5. Sitovat ilmoittautumiset Sirkka 045 1537797 12.07 mennessä. Pe 15.7. Hinta kuljetuksineen ja väliaika kahveineen on 35,00 e/hlö. Paluumatkalla ruokailemme Strömforsin ruukissa. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. 10.00 Toijalan Taimitarha. Syksyllä jatketaan. 044 244 5061. com 040-7507365 tai Tarja Leinonen tarja.leinonen@luukku. Yhteiskyyti lentokentälle 1.7. Yllätys. Ajoittain myyntipöydällämme on myös ukrainalaisten ystäviemme blinejä kaupan. Säävaraus. Arvelan bussi). mennessä ja maksu yhdistyksen tilille, viite 6004. Narvassa lauantaisin klo 8-11 tervetuloa tukemaan työtämme Isengen kylän hyväksi ja päivittämään ajankohtaista tietoa kohteistamme. mennessä tilille FI82 4108 0011 7628 72 (Oma Säästöpankki). Tarkempi bussin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Helena Lappi 040-5826844 1.6. Lempäälän Kulttuuritapahtumat K o h t a a m i s i a yhdistystapahtuma. Kimppakyydit, lähtö Talolta klo 9.30. Tervetuloa.. To 7.7. Lempäälän Marttayhdistys ry Onko juhlia tiedossa. Johtokunta kokoontuu Kanavan koululla tiistaina 24.5. Ke 15.6. Tiedoksi sokkomatkalle lähtijöille! Pysäköinti Manttaalitalon pihassa reissun aikana on kielletty, mikäli tulette omalla autolla paikalla niin auton voi viedä parkkiin tien toisella puolella olevalle rakennusmiesten parkkipaikalle. Lisätietoja 050 5012 760/Tapani. Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset Sirkka puh. 11.00 Ke 22.6. stipendien myöntäminen lukion ja yläkoulujen opiskeljoille. Tarkempi bussin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Kokoonnutaan Mattilan koululle (Pyhällöntie 83, Lempäälä) kuulemaan kunnostushankIsenge Club STADTFEST ST GEORGENISSA. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 Lempäälä. Opastus on ohjelmanumero, joka sisältää puutarhatiedon lisäksi geologiaa, ornitologiaa ja paikallishistoriaa huumorilla sävytettynä. klo 12.00. 13.00 15.00 Juttutupa, Uotintie 2. Arvelan bussi). Lähtö Manttaalitalolta (Manttaalitie 1, Lempäälä) klo 08.05. Ilmoittautumiset to 19.05.22 mennessä Päivi Riihenmäki, puh. Lisäksi vielä Iittalan Lasikylä ja Akaan Toijalassa Rockwood Alpacas. Matkalla poikkeamme myös Kotkassa Sapokan puistossa ihailemassa virtaavia vesiä. Kotikutojatkin, jos haluat tänä vuonna osallistua hyväntekeväisyyskohteeseemme, kysele kohteesta ja lankoja Sinikalta puh. La 28.5. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Lammasniemi. Paluumatkalla käymme Valkeakosken Leveteksissä ja kahvilla Mokka Pirtillä. Kaikille avoin retki Urjalaan Pölkinvuoren puutarhalle (Ikaalantie 105, 31700 Urjala) katsomaan kevään ensimmäistä kukkaloistoa, jossa myös kahvila ja taimimyymälä. Tervetuloa tapaamaan toisiamme ja valtuutettuja Lempäälästä ja Vesilahdesta sekä suunnittelemaan tulevia tapahtumia! Lahdenkylän vesihuoltoosuuskunta Vuosikokous. 12.00 15.00 Manttaalitalo. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Iloinen iltapäivä. Lähdemme Lempäälästä klo 8.45 kohti Kangasalaa kohteenamme siellä TamSilk. 18.30 21.00 Nokia. 0407254586 KD:n LempääläVesilahti paikallisosasto Virkistysja Tutustumistapaaminen. 13.00 Ylämäen metsästysseuran maja, Pöllövuorentie. KD Lempäälä-Vesilahden paikallisosasto järjestää virkistysja tutustumistapahtuman nyyttäriperiaatteella tapahtuvan grillilounaan merkeissä. 1) Luonnon voimaa -taidenäyttely pe-su 13.5.-15.5. La 4.6. Toivotaan ennakkoilmoittautumiset ja kyydintarpeen tekstiviestillä 0405830797. Treffataan Lempäälän Kirkkotorilla klo 10.00 ja lähdetään kimppakyydein kohti Urjalan toria. 040-9603830. Kesän ajan sunnuntaisin Lastusten koulun kentällä klo 18.00 pelataan koko perheen leikkimielisiä höntsypelejä muun muassa pesäpallon ja jalkapallon merkeissä. klo 18. Menemme katsomaan esitystä Metsän morsian. Cafe ChefBug ja lähituotekauppa sekä taidemyyynti, www.herkkuhyonteiset.fi, puh. 040 532 4207 tai Terttu 044 336 0136 kesäkuun 6 päivään mennessä. Lehtori-tutkija Maarit Marttila kertoo meille liikunnan merkityksestä hyvinvointiimme, esitys sisältää myös kevyen liikuntatuokion. 8.05 Manttaalitalon parkkipaikka. Lauleskelijoiden kevään viimeinen kokoontuminen 25.5. Lähde viihtymään kesäteatteriin Nokialle heinäkuussa. Reumaja diabetesyhdistys järjestää yhdessä KAIKILLE avoimen sokkomatkan, mukaan mahtuu 50 henkilöä. Sitovat ilmoittautumiset Maija puh. Jos kiinnostuit, soita Anjalle, saat lisätietoja, puh. 18.00. ja pesu 20.5.-22.5. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. 13.00 16.00 Myllyrannan tapahtumapuisto. Arpavoittoja voi tuoda hallituksen jäsenille ja eri tilaisuuksiimme, sekä pe 3.6 klo10 Senioritalolle. Matkan hinta on 80 e/hlö ja se sisältää kuljetukset, kahvit, ruuat ja mahdolliset pääsyliput (A. Perillä on mahdollisuus viettää hetki kodalla, joten omat eväät mukaan. sekä to 26.5.su 22.6.2022 (ma suljettu) klo 11-17. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Ke 25.5. Lähtö Manttaalitalolta (Manttaalitie 1, Lempäälä) klo 08.05. La 28.5. La 28.5. Pe 27.5. Lisäksi retkeilemme Sutosten vaellusreiteillä. Pelaamme myös ulkopelejä. Matkan hinta on 52 euroa/hlö sisältää kuljetuksen, lipun ja väliaikakahvin. Kulje Kanssain risteilyn loppusumma maksettava viimeistään 31.05.2022 mennessä yhdistyksen tilille FI25 4108 0010 4864 08 tai Maisalle. Diabetesja reumayhdistys järjestää yhdessä KAIKILLE avoimen sokkomatkan, mukaan mahtuu 50 henkilöä. Ilm. Ti 24.5. Varaa maksuton esittelypaikka Ritva Mäkelältä 050-518 5010. Pirjon muistikuvia monipuoliselta reissulta Suomenlahden eteläpuolelle. 8.05 Manttaalitalon piha. Keväinen kirjallisuusmatka Tallinnaan. Klubilaiset tapaavat torilla St Georgenissa 2.7.2022 klo 14. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Cafe ChefBug, lähituotekauppa ja taidemyynti, www.herkkuhyonteiset.fi, puh. Terve tuloa Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen tapaaminen. kuljetuksen, sämpyläkahvit menomatkalla, marssishow lipun ja ruokailun. Matkamme jatkuu kohti Valkeakoskea, piipahdamme keskiaikaisessa Sääksmäen kirkossa. Luonnon voimaa -taidenäyttely pe-su 13.5.-15.5. 045 1537797 10.6 mennessä. 14.00 16.00 Lempäälän työväentalo Rypyntie 12. Ma 23.5. To 7.7. Tervetuloa jutustelemaan ja kahvittelemaan mukavaan seuraan! Lempäälän seudun Valotuikut ry Virkistysmatka Pärnuun. ja pe-su 20.5.-22.5. Mukana suomenkieliset ohjeet. 044 244 5061. Lempäälän Marttayhdistys ry AIRA musikaali Aira Samulinin elämästä. Tervetuloa viettämään jäseniltaa Lammasniemeen saunomisen, kahvittelun, makkaranpaiston ja yhdessäolon merkeissä. Hyvää kesää toivottaen Lempäälän Eläkeläiset Ry Lempäälän Eläkkeensaajat ry K e v ä t k a u d e n p ä ä t t ä j ä i s e t Puntalassa. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Kesäteatteria. Ke 25.5. Kappaleena on Metsän morsian. Lempäälän Kulttuuritapahtumat Kohtaamisia yhdistystapahtuma. Lisätietoja myöhemmin. Ke 13.7. Su 21.8. Maaseutua ei voi tuoda ja helvetin vaikea sitä viedäkin on! Suomen hevonen on hillittömän hauska ja terävä kuva Suomen maaseudusta. Maksetaan 31.5. Vuokrauksesta voi kysyä Sinikalta puh. Kevään viimeinen kerta, oma käsityö mukaan. Maksu yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55 kesäkuun 10 päivään mennessä. Lähde mukaan kesäteatteriin Nokialle katsomaan Metsän morsian kappaletta. 11.00 Su 11.9. Matkan hinta on 80 e/hlö ja se sisältää kuljetukset, kahvit, ruuat ja mahdolliset pääsyliput (A. Lempäälän Marttayhdistys ry Lempäälän Marttojen kesäretki tiistaina 26.7.2022. Nurmen rukoushuoneella, Nurkkilantie 117, Lempäälä. Juomme tietysti kahvit ja paistamme makkaraa. 0407254586 Kansakoulut ry Luonnon voimaa -taidenäyttely. 045-633 11 63. Kuljetusaikataulusta tietoa myöhemmin. 14.00 16.30 Pyynikki. Sitova ilmoittautuminen Marjaleena Kekki 0440-555122 12.6. Pe 13.5. Kartanokierros jatkuu 30.5 Lempäälän Seudun Samoojat ry R etk i Pölk inv u o r e e n . Asialistalla mm. Pikaiset vahvistukset puh. 040-552 3882. Kaipaatko juttuseuraa, onko mielesi päällä keskustelunaiheita. Tiedustele Päivi Jormakka paivi.jormakka@luukku. 13.00 16.00 Myllyranta. 040-552 3882. Yhdistysten esittäytymistilaisuus keväisessä Myllyrannassa. Tiedoksi sokkomatkalle lähtijöille! Pysäköinti Manttaalitalon pihassa reissun aikana on kielletty, mikäli tulette omalla autolla paikalla niin auton voi viedä parkkiin tien toisella puolella olevalle rakennusmiesten parkkipaikalle. Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys ry Vuosikokous la 11.6 klo 17 Mattilan koululla. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Sappeen Kesäteatteri. Lopuksi vietämme musiikkituokion karjalaisten laulujen parissa. Jos tuot leivonnaisia suoraan torille niin ilmoita Sirkka 045 1537797. Lisäksi tietoa ja pohdintaa tulevista tähtihetkistä: Kevätjuhla?, Oivan päivän Hullaantunut kevätruno-konsertti, ja Laukon kartano. LOOP LempääläOpiston Opiskelijayhdistys Kevätretki Urjalaan. Keittää kerralla 90 kupillista kahvia. Lempäälän Marttayhdistys ry KäsityöMartat. To 16.6. Pääsymaksu on 5 e/hlö. Puutarhalta menemme Voipaalaan ruokailemaan ja kuulemaan sen monipuolisesta historiasta. 044 244 5061. Ti 24.5. 15.00 Nokian kesäteatteri. La 21.5. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Sokkomatkalle lähtijöille tiedoksi. 045-633 11 63. Oikein hyvää kesää kaikille, tapaamme taas syksyllä 7.9.2022 alkaen. Tutustutaan aluksi uuteen kouluun. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 8.30 11.00 Narvan kesätori. Torille ja Pölkinvuoren kasvimaailmaan. Retken hinta 135 e sis. | Vesilahti. com 0400-913760. Su 31.7. Mennään katsomaan Sirkku Peltolan Suomen hevonen ke 13.7
Vertaisryhmä omaiselle, joka kannat huolta läheisesi hyvinvoinnista ja haluat jakaa asioita muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa, Vertaisryhmä kokoontuu vapaamuotoisesti keskustelun, kahvittelun ja vertaistuen merkeissä. 17.00 18.30 Siisjärvi, Lempäälä. Lähtö klo 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomien konttorin edestä Tampereentie 19 ja lopetus Kahvila Siiriin Uotintie 5. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerhon kevätkauden viimeinen kerhokerta on keskiviikkona 25.5. Tulethan vain terveenä. Lisätiedot: tarpsu. Taitokeskus Lempäälä. 19.5.-2.6. Lempäälä-Seura Kirjallisuuspiiri kokoontui työväentalolla Lempäälän vasemmiston vasemmistolainen kirjallisuuspiiri aloitti toimintansa keskiviikkona 11.5. 19.5. Tarinoita ihmisistä Monet järjestöt ovat huomanneet, että yhteistyö kannattaa vaikkapa yleisötilaisuuksia järjestettäessä. Taito Pirkanmaa ry Näpsän kevätn ä y t t e l y . 0400 517 309. To 26.5. Ohjelmalippu 15 euroa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Rainelle makelaraine@ gmail.com Lempäälän vasemmisto. Nyt kannattaa varata koneet kevään ja kesän urakoihin. Ritvalan kööri. teatteriretken Pälkäneelle Sappeen kesäteatteriin Tango D amore-musikaaliin klo 14. Kalminkista kukkikseen Sääksmäen naisen kansallispuku 100 vuotta. klo 17.30 eteenpäin. Kysy lisää pj Aino-Riikalta 0503459843. Lähitori 19.5.22 klo 13-15 tasapainoilua Moto Tiles liikuntalaatoilla * Asiakasohjaaja tavattavissa 19.05.22 klo 12-13 * p. Kuten monet uuteen aikaan heränneet talolliset, Tappurat kouluttivat lapsiaan. Vesilahden Keskusta Keskustelu kävely. kello 16 SääksjärvenToimelantalossa. La 21.5. 14.00 Onkemäen suuli, Kehrontie 317, 37420 Vesilahti. Lähdemme klo 19 liikeelle uusien kuntoportaiden juurelta. Aloitamme kokouksella ja kahveilla, jonka jälkeen sauna ja grillausta. Pe 27.5. Tiedossa on rauhallinen iltalenkki mielenkiintoisten keskusteluiden saattelemana. Hän asuu Järvenpäässä, missä Auerkin vaikutti pisimpään, maanviljelijänä, järjestömiehenä ja poliitikkona. * Ke 18.5. Tervetuloa mukaan! OSALLISTUT OPASTUKSEEN puh. Lapsille leikkiseuraa ja vanhemmille juttukavereita! Tarjolla välipalaa 1.50 e/perhe, ruokakerroista ja extraohjelmasta tiedotetaan erikseen nettisivuillamme vesilahti.mll.fi ! Tervetuloa mukaan! MTK-Vesilahti TOUKOSIUNAUS. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Kiitos kaikille kuluneesta keväästä, kerho jatkuu jälleen syksyllä! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Pe 20.5. 19.00 20.30 Onnenportaat . klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelantalolla, Asuntotie 10. Tampereen Seudun Omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä Sääksjärvi. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. Kuljun työväentalolla. Ma 23.5. Ilmoittautuminen osoitteessa www.taitopirkanmaa.fi/lempaala. Keskiviikkoisin klo 1315, ajankohtaisia aiheita sekä opastusta ja vinkkejä omien laitteiden käyttöön. Pariskunnasta tuli vielä säätiölahjoittajia, sillä ainoa perillinen oli kuollut nuorena. 14.00. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Kävelyretki Lempäälän keskustassa. Vesilahden seudun sukututkimusseura kysyi kaveriksi Lempäälä-Seuran, kun valmisteli iltaa 12.5., jolloin kuultiin maanviljelysneuvos Ilmari Auerista (1879– 1965). 14.00. Vesilahden maamiesseura ry järjestää 3.7. Tervetuloa tutustumaan meidän taitavien oppilaiden luomuksiin! Näpsän oppilashaku ensi lukuvuodelle on nyt auki! Lisätietoja osoitteesta www.taitopirkanmaa. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Lipun hinta jäsenille 33 e sisältää väliaikakahvit ja linja-autokuljetuksen myöhemmin tarkentuvalta reitiltä. Ma 30.5. Sään salliessa pieniä betonivalutöitä tehdään ulkona. Esillä on töitä niin alle kouluikäisten, alakouluikäisten, yläkouluikäisten kuin aikuisten ryhmistä. Osallistuminen on maksutonta, eikä edellytä yhdistyksen jäsenyyttä tai kuulumista omaishoidon tuen piiriin. Vesilahden maamiesseura ry järjestää 7.8. 13.00 14.30 Toimelantalo, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä. Neitojen kulkue lähtee Ritvalan Raittinristiltä klo 14. Tampereen ukuleleorkesteri. Su 7.8. sporttisaitti.com. Ke 18.5. 17.30 21.00 LVU:n maja. Ke 25.5. Lämpimästi tervetuloa! Lisätietoja Taina Alanen 0407533017, taina.alanen@ treomaishoitajat.fi Tarpian Suunta ry Torstairastit. Ma 21.3. Puutarhalauantaissa tarjolla on kolme pajaa, joihin voi halutessaan osallistua kaikkiin yhdellä pajamaksulla! Pajoina ovat makramee-amppeli, betonivalu ja himmelikranssi. fi/napsa tai ottamalla yhteyttä taitokeskukseen. To 12.5. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. 13.30 15.00 Toimelan talo Asuntotie 10, Sääksjärvi. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva. Voit tehdä siis useamman eri työn tai monta samaa. 13.00 15.00. Voit tulla myös suoraan Siiriin kahvittelemaan klo 13.30. Tilaa ilmainen arviokäynti soittamalla Kristian Lella 050 919 2263 Rakennusten pohjatyöt ja salaojitukset. Raine Mäkelän johdolla sovimme piirin toimintatavoista ja virittelimme kirjakeskustelua. Kuva Riikka Piironen, teksti Riitta Mäkinen. Pajoihin voi osallistua päivän aikana non stop -periaatteella, materiaalit maksetaan kulutuksen mukaan. Agronomiksi valmistuneen Ilmarin vaiheista kertoi agrologi, järjestöneuvos Esko Lappalainen. Kurssin hinta on 30 e + materiaalit käytön mukaan. Lipun hinta jäsenille 33 e sisältää väliaikakahvit ja linja-autokuljetuksen myöhemmin tarkentuvalta reitiltä. Juhlapuhe, kirjailija Anneli Kanto. Su 3.7. Ma 30.5. 050 389 5250, mari.lundan@pirkkala.fi* Helatorstaina 26.5.22 ei Lähitoria* Seuraava Lähitori 2.6.22 klo 13-15 esiintyjä Pirjo Äikäs Suvisointuja Vesilahden maamiesseura ry Apianniemen kesäteatteri. LempäälänVesilahden näkövammaisten kerho. omatoimisuunnistusta, jonne kartan voi hankkia Sportia-Matista tai rastilippu.fi. Kuvassa Mikko Tappura (vas.) ja Esko Lappalainen kertoivat nurmelaissyntyisestä Ilmari Auerista ja hänen taustastaan. Valtakunnallinen digitaitoviikko * Maksuton, kahvit tarjolla * Tervetuloa mukaan! pääsee tutustumaan Näpsän kevätnäyttelyssä Lempäälän taitokeskuksen salissa. Karttamyynti Leinikkitien päässä ja pysäköinti Leinikkitien pohjoisreunaan liikennesääntöjen mukaisesti. Muista ilmoittaa kokoukset kaksi viikkoa etukäteen. Yksi heistä, Mikko Tappura, kertoi suvusta. 10.00 16.00 Taitokeskus Lempäälä. Vesilahden keskustalaiset luottamushenkilöt sekä hallitus pitävät yhteisen kesäkokouksen 2.6. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 MLL:n Vesilahden yhdistys Perhekahvila. To 19.5. Ti 24.5. Ke 18.5. Ilmoittautumiset sähköpostilla vesilahdenmms@gmail.com tai Sirpalle puh. To 2.6. esitykseen. Varaa nyt niin varmistat, että työ tulee tehtyä ajallaan. Kaikille avoin perhekahvila maanantaisin klo 9.30-12. Näyttely on auki jo nyt ja kestää 27.5. Helkavalssi. Narvan kyläkirkko, Ketolantie 4, 37370 Vesilahti. saakka. Kahvitarjoilu suulilla. Ilmoittautumiset sähköpostilla vesilahdenmms@ gmail.com tai Sirpalle puh. Tila menestyi ja jälkeläiset hoitavat sitä edelleen. Ota mielirunosi mukaan! Ritvalan Nuorisoseura Ritvalan helkajuhla helluntaina. Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. Ilmari oli kotoisin Nurmen Tappuralta, jonne vanhemmat olivat muuttaneet Teiskosta. Toukojen siunaus yhteistyössä Eläkeliiton Vesilahden yhdistyksen ja Vesilahden seurakunnan kanssa. Paikkana Alakosken pelto Onkemäen suulin vieressä. Mullan/soran levitykset ja tasaukset sekä risujen haketus. Vesilahden maamiesseura ry Sappeen kesäteatteri. esitykseen. OletVesilahden Keskusta Luottamushenkilöiden ja hallituksen kesäkokous. Tämä oli kauden viimeinen sukututkimusilta, mutta ensi syksylle etsitään tavallisten teemojen lomaan lisää henkilöhahmoja, jotka ovat syntyneet seudullamme, mutta tehneet kiinnostavan elämäntyön muualla. Lempäälä-Seura ja kokoontumispaikka kirjasto komppaavat. teatteriretken Valkeakoskelle Apianniemen kesäteatteriin Aira-musikaaliin klo 14. 0400-131011. Tervetuloa mukaan iltakävelylle keskustalaisten luottamushenkilöiden ja aktiivien kanssa. Su 5.6. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. Lempäälän näpsäläisten lukuvuoden 202122 aikana tekemiin töihin Taito Pirkanmaa ry Puutarhalauantai. Aikuisten kartat 7 e, lasten 3 e ja emitvuokra 3 e. Pirkko Saarisen Raittinristiltä rannoille -kirjan julkistus. 0400-131011. ko koskaan halunnut hieman haastaa kunnanvaltuutettuja tehdyistä päätöksistä tai vaikkapa kuntoportaissa. SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous on ke 25.5. Mukaan mahtuu vielä pari innokasta lukijaa. Tervetuloa. Radat: RR ja TR n.2km, 2km helppo, 3km, 4.3km ja 6.9km. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistys Lempäälän MuRu-kahvila. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous. Lisätiedot Martti Hartman 040-5165946 ja Pirjo Virtanen 050-3603365. Ritvalan nuorisoseurantalolla Valkeakosken Sääksmäellä. MuRu-kahvila on kaikille avoin kohtaamispaikka, teemoina musiikki ja runot. Tervehdyssanat, kevään ylioppilaat Verna Antila ja Aino Riekkola. Ritvalan nuorisoseuran tanssiryhmät. Tampereen seudun Näkövammaiset ry Tampereen Seudun Näkövammaiset ry
OMAOLO Omaolo.fi on julkinen sosiaalija terveydenhuollon digipalvelu, jossa voit tehdä oirearvioita ja saat vastaustesi perusteella hoitosuosituksen. MITEN TOIMIA, JOS EPÄILET KORONAVIRUSTARTUNTAA. Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 • Päivystyksessä hoidetaan akuutteja tilanteita arkisin klo 8-20 ja viikonloppuisin sekä pyhinä klo 12-20. Palvelu on käytettävissä internet-selaimella tietokoneella ja älypuhelimella. Pirkkalan ja Vesilahden yhteistoiminta-alue on ottanut käyttöön Omaolossa koronaoirearvion lisäksi ripuli, seksitaudit ja virtsatietulehduksen oirearvion. ASTI Koronan aiheuttaman huonon resurssitilanteen vuoksi Vesilahden terveysaseman Fimlabin laboratorio palvelee supistetulla aukioloajalla. • Taysin koronavirusneuvontapuhelin (03 311 65 333 klo 8-16) on lakkautettu. VESILAHDEN TERVEYSASEMALLA ON OTETTU KÄYTTÖÖN SAIRAANHOITAJAN CHAT-PALVELU Sairaanhoitajamme palvelee chatissa arkisin kello 8-10. Vesilahden koronaneuvontapuhelin p. Ideaparkin rokotepiste on suljettu. • Sähköinen ajanvaraus tapahtuu kunnan nettisivujen kautta • Rokotukseen voi varata ajan myös koronapuhelimesta arkisin klo 8–15, puh. Viikonloppuisin voi soittaa akuutttilanteissa Lempäälän päivystyspuhelinnumeroon. Novavaxin rokotteelle voi hakeutua joko Akaaseen, Tampereelle tai Valkeakoskelle. Soita ennen saapumista päivystyksen puhelinnumeroon: 03 565 52 500 • Yöpäivystys Valkeakosken sairaalassa puh: 116117. TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Rokotus Aikaisintaan 6 viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. Ajanvaraus verkkoajanvarauksen kautta ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi Mikäli sopivaa rokotusaikaa ei löydy verkkoajavarauksen kautta, voit tiedustella aikaa myös koronaneuvontapuhelimen kautta. Rokotus Kaikki yli 5-vuotiaat 2. Rokotamme 4.4. Pääset chattiin Vesilahden terveysaseman sivulta: https://www.pirkkala.fi/ajanvaraus-vesilahti LABORATORIO AVOINNA VAIN TIISTAISIN 31.7. Rokotus • 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt • 80 vuotta täyttäneet • Iäkkäiden hoivakodeissa asuvat • 70 vuotta täyttäneet, jotka ovat joko kotitai omaishoidon piirissä tai jotka eivät selviä yksin kotona Rokote edellä mainituille ryhmille aikaisintaan 3 kk kuluttua kolmannesta annoksesta. Voit olla yhteydessä ammattilaisiimme kiireettömissä asioissa. Laboratorio on avoinna vain tiistaisin klo 7.30-12.00. Jos sopivaa aikaa ei löydy, voit varata ajan myös Pirkkalan terveyskeskuksesta. Lisätietoja: pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa. rokotteille • 3. rokotuksista THL:n verkkosivuilta. Chatin välityksellä voit hoitaa joustavasti muun muassa reseptin uusimiset ja ajanvarauksen sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Katso tarkempi ohjeistus 3. Omaolo-palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 3. PSHP:n suositus neljänsistä koronarokotuksista: • 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille • 80 vuotta täyttäneille • iäkkäiden hoivakodeissa asuville • 70 vuotta täyttäneille, jotka ovat joko kotitai omaishoidon piirissä tai jotka eivät selviä yksin kotona. Rokotus • 12-17-vuotiaat aikaisintaan 6 kk toisesta annoksesta. • Voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat aikaisintaan 2 kk toisesta rokotuksesta • Kaikki yli 60-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat yli 18-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat yli 18-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Muut 18-59 –vuotiaat aikaisintaan 4 kk kuluttua toisesta rokotuksesta 4. 041 730 3436. KORONAPUHELIN: • Koronapuhelin puh: 041 730 3436 palvelee arkisin klo 8-15. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 KORONAROKOTUKSET • 12 vuotta täyttäneille varataan aikoja 1. Chatissa sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeesi, antaa sinulle hoito-ohjeita sekä muuta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää neuvontaa. Oirearvion voi myös täyttää kirjautumatta ja nimettömänä, jolloin Omaolo tarjoaa ohjeita jatkoon sekä tietoa alueen palveluista. Lempäälässä kotihoidon asiakkaiden osalta selvitykset käynnissä. • Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30. alkaen Hyvinvointikioskilla Lempäälä-talossa. Sen käyttö on helppoa ja se säästää sinut jonottamiselta sekä turhilta hoitokäynneiltä. 050 4477 706 ma-pe kello 9–15. Tällöin tiedot eivät tallennu terveydenhuollon ammattilaisille.. ja 2. • Ohjelmasta näet Lempäälän toimintaohjeen ja voit lähettää täyttämäsi oirearvion eteenpäin ammattilaiselle. • Tarkista näytteenottokriteerit PSHP:n verkkosivuilta • Täytä oirearvio Omaolo-palvelussa www.omaolo.fi. Voit tehdä oirearvion nettisivulla www.omaolo.fi ja saat vastaustesi perusteella hoitosuosituksen. • 5-11-vuotiaiden koronarokotusten ajanvaraus Koronapuhelimesta. • Tarkemman rokotusinfon voi tarkistaa kunnan Korona-sivulta https://www.lempaala.fi/korona EPÄILETKÖ KORONATARTUNTAA. Lempäälän kunnan TERVEYSPALVELUT JA KORONA www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti VESILAHDEN TERVEYSPALVELUT TIEDOTTAA KORONAROKOTUKSET 1. koronarokotukselle aikoja varataan tällä hetkellä yli 12-vuotiaille
040-831 2903. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Rivi-ilmoitukset Julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Kuulutuksia . Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Leader-rahoituksella. Nurmen VPK:n yleinen KEVÄTKOKOUS pidetään ma 6.6.2022 klo 18.00 paloaseman kokoustiloissa. 040 667 0981. klo 16.00 mennessä. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. KESÄOPAS/MATKAILUNEUVOJA HÄÄKIVELLE Tehtävään soveltuva henkilö on täysi-ikäinen ja hänellä tulee olla kokemusta matkailun asiakasja opastuspalveluista ja/tai retkeilystä/melonnasta sekä englannin kielen taito (asiakaspalvelu). Asemapaikkana on Lempäälän Hääkivi, näyttelyrakennus, opastuspiste ja ulkoalueet. Hallinto PERUNOITA JA JUUREKSIA HUOM! TORSTAINA Kuokkalan Neste 10-13, Narvan tori 16-16.30 Kulkki p. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 AA-ryhmä kokoontuu Lempoisten srk-talo Kirkkopolku 1, torstaisin klo 19.00. Työpaikat . puh. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Lempäälän kunnan Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/ UCPASescM2RNgg1JOGunDIRQ 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 26 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 27 Lempäälän kunnan strategia 2022-2030 28 Kaavoituskatsaus 2022 29 Vastaus valtuustoaloitteeseen ikäihmisten palvelunumerosta ja -päivästä 30 Vastaus valtuustoaloitteeseen hoitovajeen kartoittamisesta 31 Vastaus valtuustoaloitteeseen kirjallinen vaikutustenarviointi päätöksentekoon julkiseksi 32 Hakkarin ulkoliikunta-alueen selvitystyön esittely, etenemisesitys ja lisämäärärahan haku 33 Ehkäisevän päihdetyön suunnitelman hyväksyminen 34 Vuoden 2021 henkilöstökertomus 35 Vuoden 2021 arviointikertomus 36 Vuoden 2021 tilinpäätös Lempäälä 17.5.2022 Jocka Träskbäck Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tarkempi tehtävänkuvaus ja hakuohjeet: www.kuntarekry.fi KAHTA LÄHIHOITAJAA SIJAISPOOLIIN Haemme Lempäälään Työskentelet osana ammattitaitoista tiimiä tehden vaihtelevaa hoitotyötä moniammatillisessa työyhteisössä. Alkaen 1.7./1.8.Max vuokra 800€, 2-3h. Lue lisää: www.lvs.fi/rivi-ilmoitukset/ HAUSSA rauhallinen asunto työssäkäyvälle pariskunnalle+ kiltti kani. Sen asialista on nähtävänä kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.vesilahti.fi (esityslistat, pöytäkirjat ja kuulutukset). Lempäälä on energinen ja rohkea edelläkävijä, jolle asiakasystävällinen kohtaaminen ja osallistava vuorovaikutus ovat sydämenasioita. Huvit . 320 merkkiä). 040-831 2903 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Ensiapukoulutus ja järjestyshenkilökortti katsotaan eduksi. 040 582 4166 tai s.postitse: risto.ahonen@pp3.inet.fi Lempäälä on energinen ja rohkea edelläkävijä, jolle asiakasystävällinen kohtaaminen ja osallistava vuorovaikutus ovat sydämenasioita. Kokouksia . Hakuaika päättyy: 24.5.2022 klo 15:00. Auttava puh. Hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteella elina.kivi@lempaala.fi 25.5. huonekalut, kotim. Palkkaus on yleisten työehtosopimusten mukainen. Myytävänä . Rakennamme yhdessä vetovoimaista Lempäälää. Rakennamme yhdessä vetovoimaista Lempäälää. Halutaan ostaa . Kuulutuksia KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Kunnanvaltuuston kokous pidetään Vesilahden yhtenäiskoulun auditoriossa maanantaina toukokuun 23. Lisäksi tarvitaan valmius työskennellä itsenäisesti, myös viikonloppuisin, yhteistyökykyä ja joustavuutta. Käynti P-paikan puoleisesta ovesta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla 1.6.2022. Työtehtäviin kuuluu mm: • Hääkiven opastuspisteen varustaminen ja neuvontapäivystys • Lempäälän matkailun neuvontapalvelut (puhelin ja s-posti) • VisitLempäälä-sivujen ja somen päivitykset • yritysyhteistyö vuokrauspalveluissa • vuokrauspalvelujen kehittäminen ja käytännön työ. Lempäälän junaasemalta max 1km. Auttava puh. klo 10-13, Lempäälän Kehitys Oy, yhteysjohtaja Elina Kivi, p. Rautialantie 213 srk-talo. Vesilahden AA-Kirmu ryhmä kokoontuu tiistaisin 19.00. tai sopimuksen mukaan. Työskentely eri yksiköissä vaatii joustavuutta ja aktiivista tarttuvaa otetta työn tekemiseen sekä valmiutta kehittää itseään ja työyhteisöjen toimintaa. Be there or be square. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Lempäälän ja Vesilahden JHL 236 ry tarjoaa jäsenilleen matkan unohtumattomaan Danny-show’hun Tampere-talolla torstaina 27.10.2022 klo 19 (sis. Tehtävät tehdään osittain Hääkivi ja koskireitti -kehittämishankkeessa ja osittain Lempäälän matkailuneuvonnassa. päivänä 2022 klo 18.30 alkaen. Kuntouttava asiakkaan toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä työtapa on sinulle luontaista, ja sinulla on kyky ajatella ja toimia ratkaisukeskeisesti ja yhteistyötä rakentavasti. 0400 959 400 KUNNANVALTUUSTO Kunnanvaltuuston kokous on keskiviikkona 25.5.2022 klo 18.00 Virta-kampuksella, Virta-salissa, osoitteessa Valkeakoskentie 19. kuljetukset ja väliaikatarjoilut) Tästä et halua jäädä paitsi! Ja vaikka haluaisit, niin lähde silti. mennessä. Ilmoittautumiset Risto Ahoselle 27.5. Sekalaisia . Työ alkaa 1.6. p. Vesilahdessa 18.5.2022 Ari Arvela Kunnanvaltuuston puheenjohtaja. 045 673 5457 . Lisätietoja tehtävästä antaa pe 20.5
28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 18.5.2022 YHDISTYSTORI Lauantaina 21.5.2022 klo 13–16 Lempäälä, Myllyrannan Tapahtumapuisto Tervetuloa kaikille avoimeen tapahtumaan tutustumaan eri yhdistyksiin ja harrastusmahdollisuuksiin Lempäälässä! Tapahtuman juontaa Nina S. PRIORITY 139,90 € ....... PRIORITY 129,90 € ....... VIP 349,90 € LI PU T SAUNAOPENAIR.FI. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € ........ PRIORITY 109,90 € ....... Newton Kaunistu! Leikkauta hiuksesi tapahtumassa! Kiertävä parturi Wilhelmiin (Anne Nenonen): Lapset 15€ / Miehet 20€ / Naiset 30€ Maksuvälineenä käteinen tai Mobile pay Mukana tapahtumassa muun muassa · Annen Liikuntakoulu, Anne Sällylä · Eläkeliiton Lempäälän yhdistys · Jaakko Ryhänen -salin tuki ry · LC-Lempäälä Kipinä · Lempäälän Kisa Kuntoilu ry · Lempäälän NMKY · Lempäälän Pohjola-Norden · Lempäälän Suomi-Unkari Seura · Lempäälän Valo ry · Lempäälän vihreät ry · Lempäälä-Seura · Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys Pesu ry Järjestäjä: Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry Säävaraus: Sateen sattuessa tapahtuma perutaan TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE TO 79,90 € ........ PRIORITY 249,90 € ....... VIP 149,90 € PE 99,90 € ........ VIP 169,90 € LA 89,90 € .......