sivu 22 Ensin kuntoon pysäköintimerkit Kunnallinen pysäköinninvalvonta ei ala vielä lokakuussa Lempäälässä. sivu 4 15 kilometrin kiertotie neljän päivän ajan Ruska 19 -sotaharjoitus hidastaa liikennettä 5.–8.10. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 2.10.2019 88. Hene Oy hene@hene.fi Syksyn kyydit sinisillä busseilla Ota yhteyttä ja kysy tarjous!. maantiellä 3003 lennoston paikkeilla. vuosikerta N:o 40 Rättisitikka on enemmän – Sylvi on persoona, ei mikä hyvänsä auto, Kai Salmijärvi kertoo, sivut 20–21 TAPIO SALMINEN ”Ei tiedetä, oliko itse piispa paikalla.” – sivut 6–7 sivu 13 Ehdotus: portaat Hakkarin vesitornin mäkeen Maija Lahtinen Hakkarin koulusta ehdottaa kuntoportaita kaikenkansan hyödyksi
Sitä tarvitaan aina ja joka paikassa. Jukka Mäkelä, yle.fi Kun yhä harvemmat istuvat yhä isompien rahakasojen päällä, raha ei liiku. Käsikirjoittajasta ei kuitenkaan vielä ole tietoa. Kyllähän se ihmistä syö moittia ja arvostella toista henkilöä. Neljännen polven perijöillä ei välttämättä ole intressiä yritystoimintaan. Muutama sananen ensialkuun myönteisessä palautteessa. Entäpä, miten onnistuu myönteisen palautteen vastaanottaminen. Aivan sama voima palautteella on myös harrastusten parissa. Jos tilanteessa on kolmas osapuoli, myönteinen palaute karkaa helposti harakoille. Itse olen saanut työurani aikana mielestäni paljon palautetta. Asiat ovat sittemmin muuttuneet. Onko niin, että vaikenemme juuri silloin, kun voisi jakaa kiitoksen sanan tai muutoin pienellä eleellä huomioida toisen ihmisen. Nyt painoi päätöksenteko lujasti päälle, sillä kunnasta viestitettiin, ettei tiloja ehkä ole enää tarjolla, jos päätöstä ei tiistaina synny. Entäpä opiskelijat. Tarkoittaako tämä sitä, että Ojakosken kuvailema maalaiskomedia on päättynyt. Timo Kämäräinen puolestaan otti useamman kerran esiin seurakunnan nykyisten toimistotilojen uudelleen rakentamisen ja teki aiheesta ponsiesityksen, joka kuitenkin kaatui äänestyksessä. Vanhempien osa on väistämättä tuottaa lapselle myös pettymyksiä. Anu Kantola ja Hanna Kuusela, Image. Muistan yhden aivan erityisen palautehetken, kun vanha rouva läksytti minua yksipuolisista juttujen aihevalinnoista. Palautteeksi on kaiketi luettava sekin, että tähän alakertaan kirjoitettuani, minut on bongattu milloin Lempäälän raitilla, milloin Myllyrannassa tai jossain tapahtumassa. Kirkkovaltuustossa tilojen vuokraamisesta käytiin vilkas ja ristiriitainen keskustelu, jossa osa valtuutetuista kritisoi voimakkaasti muun muassa vuokrasopimusta ja vuokrahintaa. Tähän lapsi tarvitsee aikuista, joka on valmis kohtaamaan lapsen mielipahaa ja kiukkua ymmärtäväisesti. Lapselle on hyväksi oppia käsittelmään kiukun ja mielipahan tunteita, joita pettymys voi herättää. Palautteella on aina viesti. Se luo laiskaa pääomaa, joka yrittää pitää itseään erilaisten rahastojen kautta tuottoisana. Ratkaisu on pitkittynyt, koska asiaa on vatkattu luottamuselimestä toiseen. Myös myönteisen palautteen kohde ajautuu usein hämmennyksen tilaan: alkaa vähättely, oman minän mitätöinti tai jopa torjunta. Vahva veikkaus on, että tarina saa jatkoosia, sillä niin erilaisia olivat kirkkovaltuutettujen näkemykset tarpeista ja tarjouksista. Voi olla mahdotonta täyttää lapsen toiveita, eikä niiden toteuttaminen olisi edes hyväksi lapselle. Tilojen vuokraaminen juontaa muutaman vuoden taakse, jolloin kunnan ja seurakunnan edustajat kokoontuivat Ehtookodon, nykyisen Kotokampuksen takkahuoneessa. Kuinka helppoa ja luontevaa sitä on antaa. Päinvastoin kuin monissa muissa kulttuureissa meille suomalaisille palaute on vaikea, jopa haasteellinen asia. Palautetta ei osata ottaa rakentavana asiana ja eikä käsitellä sitä neutraalisti. Jos joudut ottamaan vastaan kielteistä palautetta, yritä oppia siitä. Viisaat ovat sanoneet, etene kritiikissä näin: kerro ensin vaikka pienetkin myönteiset asiat ja vasta sitten, missä on menty pieleen. Olen yrittänyt opetella sietämään aivan erityisesti kriittistä palautetta ja pyrkinyt oppimaan siitä. Erityisesti työelämässä , mutta myös kouluelämässä ja harrastustoiminnassa palautteella on suuri merkitys. Kielteisen palautteen antaminen ja varsinkin sen vastaanottaminen on taitolaji. kolumni Hannu Salonpää MAALAISKOMEDIALLE JATKOA Ritva Sariolle, 78, ei tarjota istumapaikkaa busseissa, eikä hän ole ainoa: Tapa kouluttaja todisti rollaattorilla liikkuneen sota veteraanin ahdinkoa. Onhan se positiivista, että uusi ja ehkä vähän uudesta näkövinkkelistä asioita lehdessä pohdiskeleva huomataan. Kuten yllä oleva vinjetti kertoo, kysymyksessä on mielipide. Olipa sen ydin myönteinen tai kielteinen, viestin kärki pitäisi suunnata eteenpäin. Moneen vuoteen LVS ei ole enää julkaissut printissä pääkirjoituksia. En ole antanut liian suurta sijaa kehuille, vaikka totta kai niiden vastaanottaminen on mukavaa. PS. istä muualta kuin palautteesta ammentaa voimia kenties vuosikausien puurtamiseen. Suomessa ja ylipäätään länsimaissa puhutaan jo investointilamasta. Poimintoja Kari Pusa . Jos kukaan ei koskaan noteeraisi käsitai puutöitäsi, viitsisitkö ahertaa illasta toiseen. Kirjoittaja on freelancer-toimittaja ja Invalidiliiton liittovaltuuston jäsen, joka on muuttanut Lempäälään lokakuussa 2018 . Ojakoski viittasi kirkkovaltuuston kokouksen päivän ainoaan aiheeseen, tilojen vuokraamiseen Lempäälä-talosta. Ja se kolmas mukanaolija voi tulkita palautteen ”nuoleskeluna”. hs.fi Palaute on viesti Palaute on yksi keskeinen inhimillisen vuorovaikutuksen elementti. Teknologiat kehittyvät valtavaa vauhtia, mutta talous ei juuri uusiudu. Vakkaan on kertynyt sekä ruusuja että risuja. Raimo Sirén tenttasi Lempäälä-taloa ja seurakunnalle kaavailtuja tiloja esittelemään saapunutta yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaata tehdyistä muutostöistä, niiden hinnasta ja arvonlisäverosta. Kirkkovaltuusto päätti, että seurakunta vuokraa Lempäälä-talosta toistaiseksi 2+1 vuoden sopimuksella tilaa reilut 400 neliötä. Ilmassa oli hyvä yhteistyön henki. Palaute mielletään usein toisen ihmisen imarteluksi tai lyttäämiseksi. tätä mieltä O n epäilty, että Lempäälän seurakunta tuottaa maalaiskomediaa. Näin avasi kirkkovaltuuston kokouksen Asko Ojakoski. Kuka jaksaisi nykyajan usein hektisessä työn oravanpyörässä, ellei saisi palautetta. Hän virkkoi tähän tapaan: ”Kyllä sinä hyvin kirjoitat, mutta kirjoittaisi muustakin kuin vammaisten asioista.” Kiitin palautteesta ja hain uusia teemoja
Ehtookoto) vk 41 Soita 010 5844 270 » tilausasiat | www.lvs.fi » asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi » uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä huomenna torstaina 3.10. Vaatekankaita, verhokankaita, sisustuskankaita, neulelankoja, keittiöpyyhkeitä, ym. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Kotokampuksella. Koot XS-XXL TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. PE 11.10. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. Löydät meidät myös facebookista. PE 11.10. 10.00-13.30 Diabetesyhdistys paistaa makkaraa Himmin suihkulähdepihalla. MA 7.10. NOSH-mallivaatemyynti 5.10. 9.30-10.00 Fysiojumppa (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) PE 11.10. 9.30 alkaen Iäkkäiden ulkoilupäivä, ulkoillaan yhdessä. TO 10.10. 14.00-15.30 SPR Ikinuoret. TOIMELASSA vk 41 KE 9.10. 17.30PIONIN-hengellinen piiri, Himminnaapurin Juttutupa Uotintie 2. 15.00-15.45 Tuolijumppa, vertaisohjaaja. HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 41 MA 7.10. Seniori hyvinvointi treeni. Noudot myös muina aikoina sopimuksen mukaan. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. 10.00-11.00 sekä 14.00-15.00 Sairaanhoitaja tavattavissa. 10.00-12.00 LEMPOSTUPA, Tampereentie 10. 14.00-15.30 Muistikuntoutusryhmä, Himmin päiväkeskus. 12.00-12.30 Tuolijumppa Juttutupa Uotintie 2. 12.00-13.30 JHL eläkeläiset ohjaa, aiheena syysaskareita. 15.00-16.30 PIONI-vertaistukiryhmä Himminsali. Soita ja varaa aika: 010 5844 270 * Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Kahvitarjoilu. TI 8.10. Liikkuvaiset Laulavaiset 10.00 Kahvit 2 €. Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimituksen asiakaspalvelu avoinna 1.9.2019 lähtien MA JA KE KLO 10–13 Palvelemme arkisin muina aikoina ajanvarauksella. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS (ent. 11.00-12.00 Lapsivieraita Perhepäivähoidosta. —31.10. 11.00-15.00 Kunnarin kulttuurikahvila. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti.. TO 10.10. Paikalla Lempäälän Keskusapteekki. KE 9.10. klo 15.00–17.30. 10.30 Tuolijumppa vertaisohjaajat. 13.00-14.00 Kahvilassa levyraati, kahvimaksu 2 €. 11.00-11.45 Avoin uintivuoro, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) 11.00-15.00 Kunnarin kulttuurikahvila. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Tutustu tuotteisiimme www.kivikylan.fi Nyt myös Ideap arkilla ! Myyntipisteet Lempäälässä Ideapark, D-pääty Pe klo 10-18 La klo 10-17 Kuljun Kartano To klo 10-17 SUOMAA-SAUNOTUS & KYYTI 8:lle Pirkanmaan alueella 50€/hlö Tilaa! Leena Larva 0500 607 553 Aino Klinikka, Metsäkansa www.ainoklinikka.fi LÖYTÖTORI 1
Tuukka Liuha (kesk.) teki muutosesityksen, jossa ehdotettiin suunnitelman palauttamista valmisteluun siten, ettei amfiteatteria rakennettaisi ratamelualueelle. Varuskunnantien sulkemisen ajan liikenne ohjataan opastein kiertotielle Vanhan Rantatien-Anian rantatien (Maantie 3022) ja Sorkkalantien (Maantie 13783) kautta. TEksTi: Erkki Koivisto Pirkanmaalla havaittiin viikolla 39 vähän sinilevää Mäyriänrannassa Lempäälässä. Tie on suljettu varuskunnan ampumaratojen risteyksen ja Varikontien risteyksen väliltä. Liikenne suljetaan kartassa näkyvältä alueelta neljän päivän ajaksi. Myös Kari Virtainen jätti eriävän mielipiteen. ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Amfiteatteri meni äänestykseen ”Ei tietoa melusta tai kustannuksista” TEksTi: Kari Pusa Ruska 19 sulkee liikenteen Pirkkalantieltä 5.–8.10. Kiertoreitti lisää ajomatkaa 15 kilometriä. Alkuvuodesta 2020 valmistuvan selvityksen tilaajina ovat Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunki ja Lempäälän kunta. Huutoäänestyksessä pohjaesitys voitti äänin 9–2. Tämän pysyvä kaarre katkaisisi. Muita selvitettäviä asioita ovat sisämaasataman ja logistiikka-alueen kehittäminen alueelle. Ehdotuksen mukaan suunnittelussa tulisi huomioida näköyhteys Tampereentien ja Vanhan Aseman läpi. Pirkkalassa sijaitseva Varuskunnantie, eli Maantie 3003, suljetaan 5.–8.10.2019 liikenteeltä Pirkkalassa ja lyhyeltä matkalta myös Lempäälän kunnan puolelta Satakunnan lennoston Ruska 19 -harjoituksen vuoksi. Sinileviä on ajankohtaan nähden hieman normaalia enemmän. Lisäksi tarkastelua tehdään ilmastovaikutusten, yhdyskuntarakenteen kehittämisen sekä läntisen ratayhteyden osalta. Virtanen kritisoi myös päätöksenteon kulkua asian käsittelyssä. Tavoitteena on tutkia ja arvioida, millaisia yhdyskuntarakenteellisia ja taloudellisia vaikutuksia ja hyötyjä järjestelyratapihan siirrosta Tampereelta Lempäälään saadaan. Varuskunnantie avataan liikenteelle jälleen tiistaina 8. lokakuuta noin klo 20. Uuden järjestelyratapihan osalta selvitetään, mitä uusia toimintoja sinne voidaan sijoittaa ja mitä uusia mahdollisuuksia se tarjoaa. Toteutuksen tulee sisältää aitoa esteettömyyttä tukeva hissi sekä matkustajien nopea kulku asemalaiturilta sillalle jo ensimmäisessä vaiheessa, Liuha esitti. Kaavailujen mukaan siltaan tulee kaksi luiskaa, joista toinen kaartuu Vanhan Aseman suuntaan muodostaen amfiteatterin. lokakuuta Satakunnan lennoston harjoituksen vuoksi. Järjestelyratapihan siirtoa selvitetään Pirkanmaan liiton maakuntahallitus on käynnistänyt selvitystyön Pirkanmaan uuden järjestelyratapihan vaikutuksista. Tutkittavana on myös, miten siirrosta aiheutuvia kustannuksia on mahdollista jakaa suhteessa hyötyihin. Lisäksi tarkastellaan rautatieliikennejärjestelmän kehitysnäkymiä, järjestelyratapihan roolia sekä tavaraliikenteen ja logistiikan kehittymistä. Kiertotiereitti tuo matkaan lisäpituutta noin 15 kilometriä. Kari Virtanen (sd.) kannatti Liuhan esitystä. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Lempäälän kunnanhallitus joutui äänestämään Telkäntaipaleen sillan länsipuolen aluesuunnitelmasta. Vuonna 2019 sinileviä on ollut ajoittain normaalia enemmän. Maantien 3003 liikenne ohjataan lennoston läheisyydessä kiertotielle 5.–8. Yleinen liikenne ohjataan harjoituksen keston ajaksi kiertotielle. Hänen mielestään asian otsikko oli väärä, koska kunnanhallitus ei päättänyt yhteydestä Tampereentielle vaan ainoastaan amfiteatterimaisesta rakennelmasta. TEksTi: Erkki Koivisto kuva: Lempäälän kunta Pirkanmaan uuden järjestelyratapihan vaikutukset -selvitys on käynnistynyt. Liuha jätti päätöksestä eriävän mielipiteen, jossa hän kritisoi muun muassa teatterin rakentamista ilman meluselvitystä ja tietoa rakentamisen kuluista. Äänestyksessä vastakkain olivat Liuhan muutosesitys ja pohjaesitys, jonka mukaan kunnanhallitus päättää hyväksyä Telkäntaipaleen sillan länsipuoleisen yleisen alueen suunnitelman. Selvityksen laatii WSP Finland Oy. Siirron hyötyjä tarkastellaan seudullisesta, valtakunnallisesta sekä valtakunnan liikennejärjestelmän näkökulmista. Useissa järvissä vielä vähän sinilevää. Sinilevätilannetta seurattiin Pirkanmaalla 40 havaintopaikalla kesäkuun alusta syyskuun loppuun 17 viikon ajan. Vuosien 1998–2018 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna leviä oli selvästi keskimääräistä runsaammin kesäkuussa viikoilla 23–26, heinäkuussa viikolla 30, elokuussa viikolla 35 ja syyskuussa viikoilla 36, 38 ja 39
– Hanke voisi olla mahdollinen. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Hakkarin vesitornin mäkeen halutaan kuntoportaat 8.-luokkalainen lempääläinen Maija Lahtinen esittiää LVS:n Lukijan mielipide -sivulla, että Hakkarin vesitornin mäkeen voisi rakentaa kuntoportaat. kesäkuuta välisen ajan, ja siinä tuon kadun nimi oli Valmentajantie. – Myös ensi vuoden kunnallisverojen kertymäennustetta on alennettu noin 400 miljoonaa. Nimi-ideoita kerättiin muun muassa yhdyskunnan palvelualueen kahvitaukotilassa. Hakkari on urheilukeskittymä, missä portaita pystyisi hyödyntämään laaja joukko ihmisiä. Valmentajantie päätettiin muuttaa kaavan hyväksymisvaiheessa Kapteenienkaduksi, vaikka lennokkaampiakin ehdotuksia olisi ollut tarjolla, Lampinen toteaa. Alijäämää meille tulee ennakoidusti noin 1,3 miljoonaa euroa, mikä on budjetoitukin laskelmiin. marraskuuta, kunnanhallituksessa 25. toukokuuta ja 26. Kuntoportaita on ehdotettu rakennettavaksi esimerkiksi kolmannen yläkoulun läheisyyteen. Ajatus sinällään on kyllä ihan luonnollinen ja olisi hieno lisä liikuntakeskittymällemme. Hakkarin liikunta-alueen ja koulun asemakaava ja asemakaavan muutos on vireillä, ja sillä on tarkoitus osoittaa urheilukentän pohjoispuolelle rakennettu katu Kapteenienkaduksi. Kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen Lempäälän kunnasta kertoo, että nimi tulee viralliseksi vasta sen jälkeen, kun Hakkarin kaava on tullut voimaan. Vesilahden talous on 1,3 miljoonaa euroa pakkasella. Talouden heikentyneet näkymät aiheuttavat Vesilahdelle myös tarpeen lisälainan ottoon. Kaavan hyväksyminen on Lampisen mukaan yhdyskuntalautakunnassa aikaisintaan 12. syyskuuta kokoontunut kunnanvaltuusto päätti korottaa pitkäaikaisten lainojen määrää miljoonalla eurolla; kolmesta miljoonasta neljään miljoonaan euroon. Luvattomat kiihdytyskilpailut Lempäälässä Poliisi sai hurjastelijat kiinni Poliisi sai ilmoituksen lauantaina kello 23 aikaan Lempäälässä Marjamäessä järjestettävistä kiihdytyskilpailuista. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. – Tänä vuonna koko maassa kertyy verotuloja noin 600 miljoonaa ennakoitua vähemmän. Nopeudeksi mitattiin tutkalla 92 km/h, kun rikkomuksen mukaisessa tilanteessa suurin sallittu nopeus on 60 km/h. – Treenaaminen portaissa sopii kaikille ikää tai kuntoa katsomatta, ja se toimii hyvänä oheisharjoitteluna monissa urheilulajeissa, hän muun muassa perusteli. Syynä on kaavamuutos. Uutta nimeä katu ei ole vielä saanut, vaikka MMkisat käytiin toukokuussa ja mitalijuhlat järjestettiin Lempäälässä kesäkuussa. TeksTi: Katariina Rannaste kunnanjohtaja Heidi Rämö kertoo, että asiaa punnitaan TeksTi: Katariina Rannaste Ylinopeutta tunnuksettomalla moottoripyörällä Lempäälässä Vanattarantiellä nuorimies ajoi sunnuntaina 23. Lisäksi moottoripyörässä ei ollut kiinnitettynä rekisterikilpeä. Toimenpiteitä vaaditaan, tilanne on aika herkkä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Mikä tähän on johtanut. Sen sijaan toiminnassa ei kunnan osalta ole tapahtunut suuria muutoksia tai määrärahojen ylityksiä. Voisiko vesitornin mäkeen rakentaa kuntoportaat, kunnanjohtaja Heidi Rämö. – Tällä hetkellä investointibudjetissa ei ole varausta portaille. Paikalla oli paljon muita autoja ja tien varrella ihmisiä katsomassa kiihdytysajoja. Nimeäminen ei ole ollut suoraviivaista siitäkään syystä, että kadulle oli jo ehditty antaa toinen nimi. Mutta mikä tärkeintä, toiminnassa ei ole tullut sellaista muutosta, mikä merkittävästi alijäämää kerryttäisi lisää, Hirvonen totesi. Muutostalousarvio sisältää yhteensä 85 000 euron lisäyksen yleishallinnon palvelujen ostoihin ja tarvikehankintoihin sekä kiinteistötoimen palvelujen ostoihin. ’’Toimenpiteitä vaaditaan, tilanne on herkkä’’ Vesilahden kunta on tehnyt muutostalousarvion tälle vuodelle. Kalliokummuntiellä partiota vastaan tuli kaksi henkilöautoa kovalla nopeudella. – Hakkari olisi kyllä luonteva paikka kyseiselle hankkeelle. Jääkiekon MM-kisoissa menestyneitä maajoukkukapteeneita päätettiin tuolloin muistaa myös henkilökohtaisilla stipendeillä sekä juhlarahaston perustamisella. TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Antti Raunio LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Voit myös soittaa 010 5844 270*, valitse 2 Arkisin klo 9-15 *Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/ minuutti. Missä viipyy Kapteenienkatu. Vesilahdelle verotuloja kertyy tänä vuonna noin 450 000 euroa budjetoitua vähemmän. Syynä on heikentynyt vuosikate sekä arvioitua heikompi tulojen kehitys. Ensi vuoden valtionosuuksista maksetaan tänä vuonna kunnille 240 miljoonaa koko maassa, mutta tämä on tietenkin poissa ensi vuoden kertymästä. – Kun valitusaika on 30 päivää, niin kaava voi tulla voimaan aikaisintaan tammikuussa. Poliisi sai molemmat autot pysäytettyä. Esityksiä kuntoportaiden rakentamisesta on tullut muuallekin kuin Hakkariin. Jäähallille vievä tienpätkä on ollut osa Urheilukatua, jatkossa se saa oman nimen ja tienviitan. TeksTi: Kari Pusa. syyskuuta kello 17.22 aikaan moottoripyörällä ylinopeutta. joulukuuta. – Hakkarin kaava oli ehdotuksena nähtävillä 24. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja ajoneuvorikkomuksena. Autoille mitattiin nopeudeksi 107 km/h sallitun nopeuden ollessa 50 km/h. Kuntoportaat palvelisivat esimerkiksi urheilijoita alkuja loppuverryttelyssä. Varsinainen jääkiekkohuuma alkoi siis vasta kaavaehdotuksen nähtävilläolon alettua, Soili Lampinen selvittää. Tämä ei meitä tässä tapauksessa pelasta, kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen selvitti valtuustossa. 23. Myös tulorekisteriongelmat selittävät noin 10 prosenttia tämän vuoden kertymäalittumista. – Silloin syntyi ajatus jonkin Hakkarin alueen kadun nimeämisestä jääkiekkoaiheisella nimellä. MM-kiekkokapteenien kunniaksi keksitty kadunnimi odottaa kaavakäsittelyä Lempäälän kunta päätti kesällä, että jäähallille vievä tie Hakkarissa nimettäisiin uudestaan lempääläisten kiekkokapteenien, Jenni Hiirikosken ja Marko Anttilan, kunniaksi. Heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortit otettiin poliisin haltuun. Tässä vaiheessa on selvä, että tarvitaan lainaa kattamaan verokertymän vaje ja muuta alijäämää. Syy on verokorttiuudistuksessa. Uusi nimikyltti voidaan asentaa vasta sen jälkeen, Soili Lampinen kertoo. marraskuuta ja valtuustossa 11. Kunnassa on parhaillaan käynnissä liikuntapaikkojen tarkastelu, jossa tällaisia asioita punnitaan. Katu on nykyisen asemakaavan virkistysalueella
Oliko itse piispa Maunu II Tavast paikalla, sitä ei varmuudella tiedetä.Paljon käytetyt talvitiet ainakin olivat tuohon aikaan hyvässä ajokunnossa, vaikka Turusta asti ajaa. Tammikuussa järjestetyn sovintokokouksen asiakirjaksi oli laadittu erityinen ”sovituskirje”. Perinteisen vaihdantatalouden ja vapaan kaupan sijaan uudeksi arvoksi nostettiin Turun rahapajassa painettu metallliraha. Lisäuhkaksi heidät joka tapauksessa koettiin. Turun linnan valtapiirin laitamilla maakunnissa oli kuitenkin pitkät perinteet myös metsästyksellä ja kalastuksella. Mitä kapinasta tiedetään. turkisveroa, mutta se nostettin kohta ennalleen. Maaomistuksen, erämaiden, kaupankäynnin ja vesisekä myllyoikeuksien asteittainen siirtyminen Turun linnan valtapiirin veroa maksamattomille suosikeille aiheutti varmasti närää. Kapinajoukko tappoi neljä Viikin tilalle linnaleiriin majoitettua huovia. Maaperässä oli havaittavissa tummia alueita, jotka toimivat löydösten ensimmäisinä vihjeinä. Arkeologi Ruohonen huomautti, että jo tuolloin 1200–1300-luvulla hautausmailla oli oma arvojärjestyksensä. Päivämäärä vie ajatukset piispa Henrikin historiallisen veriseen kohtaloon Köyliönjärven jäällä; legendan mukaan talonpoika Lallin yksityinen kapinaliike sekin. Nämä kruunun asemiehet eivät olleet tosin talonpoikien suosiossa muutenkaan, olivatpa he sitten asetettu talojen turvaksi tai lisäkuluksi. uutiset Keskiaikaseminaari: Vesilahtelaisten Daavid johti hyväosaisten verokapinaa Birgitta-viikkojen keskiaikaseminaarin luentoaiheiden aika-akseli liikkui lähtien muutama tuhat vuotta ennen nykyisen ajanlaskun alkua päätyen varhaiskeskiaikaan ja keskiajan alkuun. Daavidin asuinkunnan, Vesilahden ohella edustettuina olivat Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Kyrö ja Sastamala. Arkkuhautaus yleistyi vasta myöhemmin kristillisellä ajalla Suomessa. Kirjeessä miesten tehtäväksi annettiin estää vastaiset kapina-aikeet. Juha Ruohonen palasi aiempaan aiheen käsittelyyn parin vuoden takaa. Nyt avatut haudat eivät olleet syviä, useimmat vain muutamia kymmeniä senttejä pintamaan alapuolella, syvin hieman yli metrin. Sovituskirje velvoitti kapinapitäjien vastuullisista asemistaan nostettuja, sovituskirjeessä erikseen nimettyjä ja hyvämaineisiksi luokiteltuja "uskottuja miehiä". Talonpoikien ”kuninkaaksikin” mainittu henkilö ei siis ollut vailla siihen arvonimeen tarvittavaa nostetta ja arvovaltaa. Ehti kulua peräti 65 vuotta, ennen kuin asiaa päästiin tutkimaan uudelleen ja tarkemmin museoviraston voimin. Ensimmäinen havainto mahdollisesta kirkon ja hautausmaan paikasta on vuodelta 1952. Alkuperäinen kirje on tuhoutunut, mutta kopio siitä on säilynyt näihin päiviin. Hämeessä idempänä samanaikaisesti noussut kapinaliike luettiin myös Daavidin viaksi. Kapinaan yhtyneet muut talolliset edustivat kapinapitäjissä kansanosaa, jonka perinteistä toimeentuloa Turun linnan sekä piispanhallinnon rasitukset ja velvoitteet uhkasivat kaventaa. Pahin Daavidin ja hänen veljiensä syyksi luettava vaihe kapinassa toteutui jo heti alussa: läheisen Pirkkalan Viikin kartanon tuhoaminen ja ryöstö. Se on vahva kapinan päätösdokumentti, joka vahvistettiin myöhemmin vielä samassa kuussa maakuntasinetein Ylistarossa Pyhän Henrikin muistopäivänä 19. Vesilahden Anian Heikkilän suurtalollinen Daavid oli sukuineen vakavarainen eläjä, jolla oli kyllä maaomaisuutta sekä erämaita. Aimalankangas laajempana alueena sen sijaan on tarjonnut useita muita historiallisia löydöksiä menneinä vuosikymmeninä, mikä viestii pysyvämmästä varhaisasutuksesta tuolla alueella. Veroparseleiden, kuten turkisten uusi mittaaminen ja arviointi epäilytti talollisia. Aateliset, verovapaat rälssitilat ja papisto eivät linnaläänien ja kirkon tai Ruotsin kuninkaankaan kuluja maksaneet. Juha Ruohonen ja Anne-Mari Liira kertoivat Aimalan oletetun kirkon alueen haudoista ja luulöydöksistä.. Daavidin kapinan jälkiselvittelyissä tämä omaisuus karttui lisää. Heitä oli paikalla kuudesta kirkkopitäjästä, kaksitoista miestä kustakin. Lähimpänä lempääläläisiä oli pari keskeistä teemaa. Muutoin kapinaan osallistuneille henkilöille olisi jatkossa langetettu vielä vakavammat seuraamukset korvauksineen pitäjissä aiheutetuista tuhoista. Daavidia veljineen ei tuomiolle kapinaliikkeen mobilisoinnista saatu, koska he ehtivät paeta Suomenlahden yli Viroon, mikä tuntui olleen yleisenä tapana. Asiakirjan säilyttäminen nk. Kaikkiaan vuoden 2017 kaivauksista voitiin numeroida kahdeksan hautaa, joista osa oli pienten lasten alle metrinmittaisia. Turusta Tallinnaan lähetetty vetoomus ”pidätettävä tavattaessa ja toimitettava Turun linnaan” ei toteutunut. Piispojen kronikan yhtenä osana saattoi palvella myös Turun piispan, Maunu II Tavastin myöhempää, joskin toteutumatta jäänyttä, pyhimykseksi julistamishanketta. Paikalla oletetaan sijainneen Lempäälän ja Vesilahden yhteinen kirkko. Siellä kapinallisten eräänä lisäpontimena saattoi vaikuttaa toinen Tavast, eli Olavi Niilonpoika. Pisimmät haudat olivat aikuisten lähes kaksimetrisiä kaivantoja. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . Paikan hän tunsi, koska oli ollut vihkimässä tehtäväänsä Vesilahden uuden puukirkon vuonna 1422. Vainajat oli haudattu perikristilliseen tapaan pääpuoli länttä kohti. Lempäälään Aimalan kirkkomaalle vainajat todella haudattiin ilman arkkua ja vain kankaisiin käärittyinä. Kronikassa kuvataan kirkon hävitys tuhopolttona, mikä johti samalla yhteiskirkosta luopumiseen. Vajaat sata vuotta myöhemmin lempääläläisten kirkoksi tehtiin nykyinen kivikirkko. Maakuntien talonpojilla oli suorassa omistuksessaan eräalueita, jotka kasvattivat talojen ja sukujen vaurautta. Luento Käärinliinojen kertomaa selvitteli Aimalan tuhoutuneen kirkon ympärillä tehtyjä yksilöityjä hautalöytöjä. Tämä Hollolan kihlakunnan tuomari Lammin Porkkalasta oli ehtinyt haalia omistukseensa kiinteistöjä Hämeestä melkoisen määrän, eli 87 tilaa. Lasten haudat olivat matalampia ja ne sijoitettiin mahdollisesti lähemmäs vainajille varatun kirkkomaan reunoja. Novgorodista Hämeeseen ja Turkuun 1300-luvulla aiemmin tehdyt ryöstöretket lievensivät joksikin aikaa mm. Salminen viittasi Lempäälän Kuokkalan kylässä 9.1.1439 pidettyyn sovintokokoukseen. Filosofian tohtori Tapio Salminen Tampereen yliopistosta esitteli kapinan taustaksi silloista elinkeinojen viitekehystä. tammikuuta. Haudoista tehdyt havainnot vahvistavat olettamusta kristillisen ajan kirkon sekä hautausmaan sijainnista Aimalassa, myöhäisintään 1400-luvun alussa. Ensimmäinen käsitteli aikakirjojen kopioihin jäänyttä Daavidin kapinaa 1438–39. Turun piispa Maunu II Tavast vihki Vesilahdella uuden puukirkon jo vuonna 1422. Silloin oli päästy avaamaan muutama oletetun kirkkomaan haudoista. Kuokkala Lempäälässä oli aikaan nähden suuri, 17 talouden kyläkunta, jossa oli riittävät puitteet suureenkin pitäjäkokoukseen. Tästä voidaan hänen mukaansa vetää johtopäätökLuentoyleisöä oli salin täydeltä. Avattujen hautojen säännönmukainen itä-länsi -suunta on molemmissa paikoissa ollut yksi löydöksen merkitystä lisäävä tekijä. Lempäälän Telkäntaipaleelle oletetaan oman puukirkon nousseen paria, kolmea vuotta ennen vesilahtelaisten kirkkoa. Aimalan kirkosta itsestään ei ole jäänyt sen kummempaa muistijälkeä, yhtä kronikkarunoelmaa lukuunottamatta. Anian Heikkilän tila joutui korvauksiin, mutta sen omistus säilyi sitä Luulöydöt tutkittu: käärinliinoista ei merkkejä Aimalassa Käärinliinoja ei ollut säilynyt tutkittaviksi sen enempää arkeologi Juha Ruohoselle kuin osteoarkeologi Anne-Mari Liirallekaan. Miksi silloisessa Ylä-Satakunnassa ja Hämeessäkin sitten kapinoitiin. Samoin suuri osa kirkon kymmenyksistä kuten muistakin ”kruunun” veroista hoidettiin rahan sijasta perinteisesti turkiksilla, voilla sekä veden viljalla. Littusen talon navettarakennus sijaitsee aivan nyt tutkittujen hautojen vieressä. Daavidin kapinan edellä kuvatun ”diplomaattisen” jälkihoidon katsottiin ehkä laajentavan piispan henkilökohtaista meriittiä hankkeen varalta. Vertailukelpoista arkeologista tietoa entisen kirkon sijainnista on saatu Aurajoen varrelta. Sen löysi Lempäälän entinen kirkkoherra Erik Edner 1700-luvulla Turun maakunta-arkistosta. Peltoviljelys sekä karjanhoito oli 1000-luvun alussa saanut jo laajaa jalansijaa, mikä edisti paikallaan pysyvää asutusta Lounais-Suomen maakunnissa, kuten Varsinais-Suomessa, YläSatakunnassa ja Hämeessä. Kyse oli perinteisillä asuinsijoillaan asemansa sekä omaisuutensa luoneissa ja veronsa siihen saakka hoitaneista talonpojista. Lasten hautojen suuri määrä jo noin pienessä otoksessa kertoo ajan suuresta lapsikuolleisuudesta
Mustan laatikon sisällä olevan järjestelmän itsesäätöiset takaisinkytkennät paketoivat epäjärjestystä vaarattomiin muotoihin, mutta fossiilisperäisen epäjärjestyksen valtava purkaus alkaa lopulta tuhota mustan laatikon sisällä olevia järjestelmiä. Maapallon keskilämpötila on noussut asteen verran. Lisäksi tehdyt koeojat saattavat antaa nykyisille teorioille kirkkomaan ja kirkon sijainnista uutta tietoa, kunhan niiden jatkokaivaukset saadaan rahoitettua ja toiminta käyntiin. Suomessa keskilämpötila on jo noussut kahden asteen verran. Yksittäisiä vainajia jäänteineen olisi löydettävä vielä muutama lisää, jotta dna-määritys olisi tieteellisesti riittävä. Siksi muutamia johtopäätöksiä ilman tarkempia perusteluja. Tallinnan passiivisuuteen Turkuun päin, kapinapäällikkö Daavidin ja hänen veljiensä pidättämiseksi, saattoi liittyä vuonna 1439 kesällä Tallinnassa tapahtunut välienselvittely. TeksTi: Ahti Granat kuva: Ahti Granat Mitä johtopäätöksiä ilmastonmuutoksesta Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.. Keskiaikaseminaari: Vesilahtelaisten Daavid johti hyväosaisten verokapinaa Ote sovituskirjeestä ja Lempäälää Daavidin aikaan. Valtava asiakokonaisuus vaatii ponnistelua, turvottaa päätä ja nostaa verenpainetta. Juuri tästä on nyt kysymys. Luulöydöt tutkittu: käärinliinoista ei merkkejä Aimalassa siä myös koko alueen hautojen sijainnista. Yksi haudoista oli todennäköisimmin aikuisen naisen. Sähköauto on ilmastoinvestointina tehoton ja investointiurana sähkön käyttöä lisäävä energia-ansa. Tai jos onkin, ei se ole ihmisen aiheuttamaa, vaan maapallon lämpötilan luontaista vaihtelua. Ensinnäkin ilmastonmuutos on tieteellisesti tosiasia. Lisäkaivauksista saadut luulöydöt, pääkallot sekä osa suurista putkiluista lähetettiin jatkotutkimuksia varten Ruotsiin. Kukin valitsee itse, paljonko maitoa juo. Sitä ei pidä kunnan päättää. Jälkimmäinen lause kannattaa lukea uudestaan. uutiset Kolumni Olen viimeisen parin kuukauden ajan perehtynyt ilmastonmuutokseen paikallisesta näkökulmasta. Tapaus aiheutti pitkään pahaa verta kahden puolen Suomenlahtea. asuttaneella suvulla. Maunu Olavinpojan veljen, Juhon, leski Martta oli nainut virolaisen, aiemmin merirosvoukseen sekaantuneen kauppiaan, Donhoff Kallen. Eli ero on käytännössä merkityksetön. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 TeksTi: Ahti Granat kuva: Ahti Granat . Liira huomautti, että luuanalyysin tutkimusmetodeina ovat silmämääräisen arvioinnin ohella röntgenkuvaus, isotooppianalyysi sekä dna-tutkimus. Tuloksista voitiin asiantuntija Anne-Mari Liiran mukaan päätellä kolmeen hautaan liittyneen alle 3–8-vuotiaiden lasten jäänteet. Luentoyleisöä oli salin täydeltä. Sen avulla ei pidä ketään syyllistää, koska olemme kaikki syyllisiä. Sitä ei pidä käyttää keppihevosena muiden asioiden ajamiseen. Kuvitellaan maapallon olevan ”musta laatikko”, jolla on selvät rajat, mutta jonka sisäisestä toiminnasta emme mitään tiedä. Sama koskee muitakin tarkempia ajoitusmenetelmiä, joten jatkokaivaukset ovat tuossakin mielessä hyvin toivottavia. Ja maitoa juomalla saa kätevästi erilaisia suoja-aineita. Ainakin itselleni asiaan perehtyminen osoittaa, että valtaosa ilmastonmuutoskeskustelua on kuin Salador Dalin taulut: mittakaavat ovat pielessä ja muodot vääristyneitä. Suomen talousmetsiä pitää hoitaa niin, että ne sitovat entistä paremmin hiiltä ja samalla mahdollistavat 2,5 uutta Äänekosken biotuotetehtaan kaltaista laitosta. Yleisesti tämän seikan voi todeta termodynamiikan toisen pääsäännön kautta. Suomalaisen nurmirehuun perustuva maidontuotanto aiheuttaa yhtä maitokiloa kohti 1,1 kg CO2 -päästöt ,kun soijan vastaava päästö kilolta on 1 CO2 kg. Ymmärrän kyllä, mihin ilmastonmuutoksen vastapuhe perustuu. Tämä pahoinpideltiin ja hänen vaimonsa sai keskenmenon samalla matkalla. Kun puramme 200 vuoden aikana maapallon pitkän kehityshistorian kuluessa sen uumeniin kertyneet fossiiliset polttoaineet epäjärjestyksenä tuohon ”mustaan laatikkoon”, on sillä väistämättömät seurauksensa. Kun tavallinen ihminen kokee, että kuplassa höyryävä eliitti sanelee, miten itse kunkin pitäisi elää, on konflikti valmis. Minun on vaikea niellä tällaiseen ajatteluun kuuluvaa piittaamatonta omahyväisyyttä. Ilmastonmuutosta pitää käsitellä elämäntapaamme koskevana asiana. Tai jos onkin ihmisen aiheuttamaa, Suomen osuus maailman kasvihuonepäästöistä on vain 0,14 prosenttia, joten mitä se hyödyttää vaikka Suomessa mitä tekisimme?” Näinkin ajatellaan. Jos maailman keskilämpötila nousee kolmen asteen verran, tarkoittaa se Suomen osalta kuudenasteen lämpenemistä! ”Ei se ilmastonmuutos ole totta. Tiedän itsestäni, että jos minua pakotetaan, teen varmasti toisin, vain osoittaakseni pakottajalle, että olen vapaa. Tällainen ihminen on vähän niin kuin isä, joka vähän ennen omaa kuolemaansa kokoaa talonsa ja kaiken omaisuutensa yhteen kekoon, kutsuu lapsensa paikalle katsojiksi ja polttaa kaiken keossa olevan
Lisätään kiittämistä! Jokaisessa päivässä löytyy jokin asia, mistä voi olla onnellinen; perhe, sukulaiset, ystävät, koti, terveys, työ, saatu/annettu apu ja tuki, kauniit sanat. Olen listannut muutamia asioita, joiden avulla onnistuu tuntemaan kiitollisuutta ja onnellisuutta jokapäiväiseen elämään: Näe jokaisessa ihmisessä jotain hyvää. www. klo 18.30 Viestiveljien konsertti kirkossa, joht. Paljon ois lapsella aihetta kiittää. Hintaan 50 € sisältyy yrityksen logo/nimi tai yksityisen henkilön/ perheen nimi. To 10.10. T. Kirkon ovet avoinna klo 11–13. Ripari-info koululla klo 12.30– 14.00 Soila ja Merja Ehtoollishartaushetki klo 14 Anttilanhovissa, Harri ja Satu. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Uutta Olkkarissa! Perjantaisin kotileipoisia karjalanpiirakoita ja munkkikahvila klo 9–16.30. Viikonlopun tarkempi aikataulu selviää myöhemmin. Järj. Eija Nurmi Vesilahden seurakunta Kiitos! Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Ke 2.10. Tied. munkkeja ja karjalanpiirakoita, Olkkarissa vohvelikahvila klo 10–14, mol. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa, S. 03 618 4411 Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 www.kiviveistamojekaila.fi Viikolla 40 virasto on suljettu to 3.10. Tämä mies oli samarialainen. klo 18.30 Pyhän Birgitan kirkossa. 11.10. Ma 7.10. Vapaa pääsy (kolehti). Mukana Riitta Vatanen, juontajana KirkkoHarri. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Viikolla 41 virasto on avoinna ma 9.10., ti 10.10. Birgitan markkinoilla vohvelikahvila Olkkarissa klo 10–14, srk-talon kahviossa klo 9–15 munkkeja ja karjalanpiirakoita. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Vehviläinen, Korhonen, saarna Janne Konttinen, musiikissa Nuorten kuoro & band. klo 18.30 Israel-rukousilta, Maritta ja Ossi Numminen. klo 18 Hiljaisuuden iltamessu kirkossa, Jutila. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. Vapaa pääsy, Iltapala srk-talossa (2 € ). La 5.10. Juhlaviikonloppu on ajalla pe-su 29.11-1.12. Ti 8.10. Huomattuaan parantuneensa vain yksi heistä kääntyi takaisin kiittämään. 040 8049 130, Soittamalla sovitaan tapaamisaikaja paikka, tarvittaessa pikaisestikin. Miksi. klo 13 messu Sääksjärvellä Toimelan talossa (Asuntotie 10), Jutila, Naukkarinen, Klaarat-kuoro. Kehu ja kannusta toisia. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 6.10. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. f i. P. Nuortenilta klo 17.30 pappilassa. La 5.10. . 050 3839 661, ks. Kiitos on toisen arvostamista. Ma 7.10. Klo 12 Ehtoollisjuhla, aiheena taivaallinen näky ja kutsumus, Jani Lipsanen, Harri Johansson. erillisilmoitus. Myös Susanna Suoniemi toimii jouluntoivotuspaikkojen myyjänä. Mukana Marianna Mäkiniemi ja perhe. Paikan päällä on avustajia. Jeesus pyysi heitä menemään näyttämään itsensä papeille. Päivä jo yksikin aamusta varhain. To 3.10. 0408049108. Nuortenilta klo 17.30 alkaen pappilassa. Vapaa pääsy, kolehti. Missä ne yhdeksän muuta ovat. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastettu: Arttu Antero Niemenmaa, Aina Pihla Marjaana Koivusalo, Noel Onni Uolevi Rintamäki Kuollut: Raija Kaarina Oksi 89 v, Martti Olavi Kiukkonen 73 v, Laura Elina Parmonen 54 v, Sami Markus Ruostila 49 v. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13–15 pappilassa. Messun jälkeen srk.talossa kirkkokahvit ja Marianna kertoo terveisensä lähetysmatkoiltaan (YWAM = Youth With A Mission). Älä vihaa ketään tai mitään. mennessä sähköpostilla tai paperilla khranvirastoon. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. Su 13.10. tuotto lähetystyöhön. 4.10. Kirkkoherranvirasto: Kirkkopolku 1, p. Toimita logo tai nimi 25.10. Ti 8.10. vesilahdenseurakunta.fi Vesilahden srk Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Su 6.10 klo 10 messu kirkossa, Jutila, Naukkarinen, saarna Tapani Kirsilä. ja ke 11.10. klo 11 Lempoisten päiväpiiri srk-talossa. Toimintaa: Aamurukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9. 55:23) Lempäälän srk HAUTAKIVIÄ KIVIVEISTÄMÖ J. Päivä on tarkoitettu kaikille sotiemme veteraaneille, puolisoille ja leskille saattajineen. talossa. Ripari-info koululla klo 10 Soila ja Merja. Päivystävä pappi tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. w w w . Pietari Korhonen. Vesterinen. Ke 9.10. Cantilenen lapsija nuorisokuoro, joht. klo 18 Miestenilta. Aina löytyy kiitoksen aihetta. 050 383 9661. Se lisää negatiivisuutta vain sinussa itsessäsi eikä muissa. Ma 7.10. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. klo 18.30 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Sointuset-kuoro klo 12 srk. Iltahan ehditty lahja on parhain. Ke 9.10. l v s . Vanpoulas. E. KAILA KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty), Hml P. Ke 9.10. Ti 8.10. mennessä khranvirastoon Pappilantie 1, Vesilahti tai sähköisesti vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi .Yhteisen perinteisen joululehtemme mahdollistamiseksi (painokustannusten kattamiseksi) voit ostaa yhteiselle jouluntoivotussivulle oman paikkasi 4,5 x 3 cm. Kahvio srk-talossa klo 9–15, mm. Sitten siirrymme Varttuneemman väen kirkkopyhän messua viettämään klo 16 kirkkoon. Mukana Kipinät-kuoro, joht. Merja Lohilahti. Perhekerho klo 9-12 Narvan kyläkirkossa. talossa (huom! paikka). Topin ja Patun yhteinen retki Ammejärvelle klo 10 – 15. Se on pieni sana, mutta saa aikaan hyvää oloa siellä missä sen lausuu. Avoin varhaiskasvatusryhmä perheille joka perjantai vuorotellen Peiponpellon ja Peuraniityn päiväkodeissa klo 9-12. Seniorikaraoke tapahtuma Peurankrouvissa klo 15. Vauvakahvila Pikku Nuppu ti klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. ja pe 4.10. Su 6.10. Ennakkoon ilmoittautuneille. klo 13.30–16 kirkkopäivä sotiemme veteraaneille kirkossa ja srk-talossa, ohjelmassa ruokailu. Ti 8.10. emeritus Markku Ojanen. Kulje luonnossa ja näe jokaisessa maisemassa jotain kaunista. klo 9 Eläkeikäisten päiväpiirien syysretki. M. klo 16–18 Rukouspysäkki, paikalla kuuntelija. olemme Peuraniityn päiväkodissa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Hiljaisia hetkiä . Seniori Go-viikon avajaistilaisuus alkaen klo 14.30 srk-talolla. Diakonia: To 3.10. lempaalanseurakunta.fi konsertoivat su 6.10. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. olemme Peiponpellon päiväkodissa. Äijien Jäkä Jäkä –ryhmä klo 18 srk. Tervetuloa! Muut seurakunnat Luukkaan evankeliumissa (17:11-19) matkalla kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla ja häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Se on mukava kuulla, mutta usein niin vaikea sanoa. Vanhemman väen virkistyspäivä klo 11-14 srk-talolla. Älä tunne kateutta, vaan iloitse myös toisten menestyksestä. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Korhonen. Päivän sana: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” (Ps. VIESTIVELJET lempaalanseurakunta.fi Poikkea Birgitan markkinoilla la 5.10. klo 14 Mattilan diakoniapiiri Vanhassa pappilassa. klo 14 Avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talossa. 040 8049109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Kirkkokahvit ja keittolounas. To 3.10. Vesilahden seurakunnan oma JOULULEHTI 2019 toteutetaan jälleen vapaaehtoisvoimin! Voit tuoda lyhyitä tai väripiirroksia/-valokuvia 25.10. Ilmoita samalla laskutustietosi, niin lähetämme laskun. Auta muita, vaikket hyötyisi siitä itse mitenkään. Avoin varhaiskasvatusryhmä perheille joka perjantai vuorotellen Peiponpellon ja Peuraniityn päiväkodeissa klo 9-12. Liturgi Harri, Saarnaaja Soila, Kanttori Jaana. Laittakaa nyt jo allakkaanne ja tulkaa mukaan! Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. klo 18 Elämän sävyt -ilta kirkossa, aiheena Onnellisuuden lähteet, luennoitsijana prof. Kuoroa johtaa Tauno Vesterinen. Auto klo 9 Sääksjärveltä ja Kirkkotorilta klo 9.30, matkalta kyytiin. M. klo 12 Birgitan markkinoiden konserttihetki kirkossa, Pyhän Birgitan Laulajat. Su 6.10. Ma 7.10. Su 6.10. Su 1.12. Väätäinen, p. Lähtö Lempäälän kirkonmäeltä klo 10. klo 13.30–16 Pyhän Birgitan kirkossa ja Lempoisten srk-talossa Ohjelmassa ehtoollinen kirkossa ja ruokailu srk-talossa. Pe 11.10. Tuotto lähetystyölle. Se ei satuta vihasi kohdetta vaan ainoastaan sinua itseäsi. . On helppo olla kiitollinen silloin, kun kaikki on hyvin, mutta raskainakin aikoina Raamattu kehottaa meitä kiittämään kaikesta siitä hyvästä, jota olemme jo saaneet. Älä puhu pahaa muista. Sana ”kiitos” on yksi kauneimpia suomen kielen sanoja. klo 13 Svenska klubben Olkkarissa. on klo 10 Adventtimessu kirkossa, joka on samalla piispantarkastuksen pääjuhla eli piispanmessu, jossa siis piispa Matti Repo on mukana. Su 6.10. Mukana avustajia. Lähetyksen kirkkopyhä klo 10 kirkossa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Lepäälän srk ja veteraanijärjestöt. Matkalla pappien luo he kuitenkin paranivat. Jeesus kysyi: Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet. Ke 9.10. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Konserttihetki kirkossa klo 12: Pyhän Birgitan Laulajat esiintyy. . lempaalanseurakunta.fi KIRKKOPÄIVÄ SOTIEMME VETERAANEILLE to 3.10. Ke 9.10. Tiedoksi kaikille: Vesilahden seurakunnassa on meneillään piispantarkastus. Pe 4.10. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. Pe 11.10 klo 18 Joulun lapsi -hyväntekeväisyyskonsertti Vanhassa pappilassa, Mooseksen parta-yhtye. Tied. Jumalan lahjoja kaikille riittää. Olet riittävä juuri sellaisena kuin olet. Väätäinen, p. Mukana myös seurakunnan Kipinät-kuoro, joht
Pyttipannu To 3.10. Pirkko, Pirjo, Birgitta, Pirita, Piritta, Pipsa Ti 8.10. lokakuuta. Hilja Ke 9.10. Unohtuiko salasana. Pinaattiohukaiset ja perunasose Ke 9.10. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma ja ke klo 9–13, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Valio To 3.10. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Mustamakkara ja perunasose Ti 8.10. Ajankohtaista Nimipäivät vko 40-41 Ke 2.10. Mene osoitteeseen lvs.fi/salasana Muista kirjautua sisään! Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 7:32 18:55 7:35 18:51 7:37 18:48 7:40 18:45 Keskiviikkona +6 +7 Torstaina +6 +7 Perjantaina +4 +3 Lauantaina +6 +6 4 5 5 5 Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 7:42 18:42 7:45 18:39 7:48 18:36 7:50 18:33 Sunnuntaina +6 +5 Maanantaina +6 +6 Tiistaina +7 +6 Keskiviikkona +7 +7 3 3 2 3. Lempäälän keskiaikainen kivikirkko on omistettu Pyhälle Birgitalle, ja seurakunnassa alettiin pitää Birgitan päivää juhlapäivänä 1950-luvulla. Inkeri, Inka Su 6.10. Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Porkkanasosekeitto Ma 7.10. Uunilohi ja perunat VESILAHTI Ke 2.10. Raimo Pe 4.10. Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € 6 kk 52 € 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Lue uutisia ja digilehtiä Raitti-sovelluksella (iOS ja Android) 3. Saaristomerenkala ja perunat TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Kinkkukiusaus To 3.10. Saija, Saila, Frans La 5.10. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Tonnikalapastavuoka Ma 7.10. Kalapyörykkäkastike ja perunat Pe 4.10. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/digilehti. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 24% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Mannapuuro ja mansikkakiisseli Ke 9.10. Ilona Tietoisku! Pyhä Birgitta eli Birgitta Birgerintytär oli ruotsalainen profeetta, mystikko ja hengellisen sääntökunnan birgittalaisjärjestön perustaja. Lihakeitto Pe 4.10. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Birgitan päivä pyhimyskalenterissa on 7. alv. 9–12.30 ja 13–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Pinja, Minttu Ma 7.10. Broilerikeitto Ti 8.10. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Kouluruuat vko 40-41 LEMPÄÄLÄ Ke 2.10
03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 647 1445 Tilausajot MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Kaikki rodut . KODINKONEHUOLLOT . AUTOT JA LIIKENNE . Hellat . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Autohuollot kaikkiin merkkeihin, MYÖS SÄHKÖJA HYBRIDI-AUTOT! Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. Asennus Huolto Korjaukset p. 8-16.30, p. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Tammervuokra LVV puh: 050 468 0121 info@tammervuokra.fi -Taattu vuokratuotto -Ammattikuvat -Ystävällinen palvelu Aidosti pirkanmaalainen vuokravälittäjäsi Kiinteistövälitys Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… Kaihtimet ja markiisit KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Maanrakennus p. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt Renkaat . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi P. 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkonehuollot . Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 010 666 9620 Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.fi www.purkamolahtinen.fi PURKAMO LAHTINEN Betonit PARHAAT BETONIT . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti ja to 9-19 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . p. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 PALVELUN PAIKAT Autoja konevuokraamo J.Lundán Ky Halkolantie 12, LEMPÄÄLÄ 040 545 2385 www.lundan.fi Autohuollot Kaasutarkastukset Autovuokraus Isot muuttoautot Henkilöautot myös kuukaudeksi Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. Lukitukset Homekoira Team Oy Puh. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitteiden huollot ASENTAJAT LEMPÄÄLÄSTÄ! Amurin Sähköpaja Oy Lakalaivankatu 8, 33840 Tampere Puh. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 03 212 9477, 050 545 3182 www.amurinsahkopaja.fi 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: . Kiinteistövälitys ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Koulutettu trimmaaja ABLOY VALTUUTETTU Tampereentie 38 37500 Lempäälä Avoinna ma-pe 8.45–14.45 • p. TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . 050 500 4880 Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. 044 072 6482 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. Sarjoitukset . Pesukoneet . 0400 236 226. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Pakastimet . KODIN SÄHKÖTYÖT . asiapaperit. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Lämpöpumput . 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja . . 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Avaimet . LKV, IAT, p. tammerkone.fi Halkivaha puh. Jääkaapit . 0400 836 670, 040 546 2631 homekoira@homekoira.com www.homekoira.com Kiinteistön nopea ja kattava Homekoiratutkimus 17 vuoden kokemuksella Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . RAKENTAJALLE JA KOTIIN. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään
Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Mitä yrityksesi tekee. Vaihdamme ja myymme renkaat, voit myös jättää renkaat rengashotelliimme. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 » Palvelun paikat esittelee ATOY AUTOHUOLTO Ruokosmetsänkatu 5, Lempäälä. Veloitukseton sijaisautopalvelumme mahdollistaa asiakkaittemme helpon liikkumisen oman auton huollon aikana. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. PALVELUT Tampereentie 4 (2. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 (S-market Sääksjärvi) Puh. Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. SOITA JA VARAA NUOHOUSAIKASI 0500 640 164 Nuohoojat Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. 050 555 4326 / 03 212 4164 www.moisionhautaustoimisto. 010 548 8130 Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. PALVELUT YRITYKSILLE Terveyspalvelut . Meillä on käytössä myös automaattivaihteisia sijaisautoja. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Tuomiokirkonkatu 26, 33100 Tampere Pekka Jokiranta, puh. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Olen alunperin Tampereelta ja vietän vapaa-aikaa paljon perheeni kanssa Lempäälässä. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. Atoy on henkilöautojen huoltoihin ja korjauksiin erikoistunut yritys. 0400 232 640 Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. Säilytysratkaisut Mekanismit . Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. TERVEYS JA HYVINVOINTI FYSIOS LEMPÄÄLÄ Tampereentie 12, Lempäälä Varaa aika 010 237 700 tai fysios.fi Fysioterapiaa Lempäälässä Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Käyttöopastus annetaan. Käyttöopastus annetaan. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto 1 x 30 mm 14 € . kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Terveisesi lehden lukijoille. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. 03 225 5153 www.parturikampaamodiva.fi Huolehdimme hiuksistasi 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 €. Käyttöopastus annetaan. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Muistotilaisuudet, rippija ristiäisjuhlat, syntymä päivät – Meiltä tarjottavat ja tilat juhliisi! 050 472 7774 lempaala@leipomostahlberg.fi Tampereentie 12, Lempäälä KAHVILA STÅHLBERG Pitopalvelut Paljut Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Tervetuloa meille asiakkaaksi! Meille on helppo ja mukava tulla ja meillä on rento ja osaava asiakaspalvelu sekä viihtyisät tilat, jos vaikka haluat jäädä odottamaan huollon valmistumista. Vaihdamme myös tuulilasit. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Lisäksi Ideapark on kävelymatkan etäisyydellä. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI . Olen Aleksi Mäkinen, Atoy Lempäälän työnjohtaja. HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat Heulantie 3, 37550 Lempäälä Lempäälän peltityön piha-alue HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET • Teleskooppipuominostimet ajolaittein • Saksilavat Nostimien nouto tai kuljetus työmaalle. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi 010 470 8999 www.pisakattoremontti.fi KATTOREMONTIT AMMATTITAIDOLLA VUODESTA 2006 Lempääläläinen perheyritys UUDISTAMME Keittiöt . HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. 010 232 8 506, lempaala@atoy.fi, atoyautohuolto.fi ATOY AUTOHUOLTO Kuka olet. 040 6545135 OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS Siivouspalvelut MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. Huollamme kaikki automerkit valmistajien vaatimusten mukaan. Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park) Hautauspalvelut Saharre Oy Vesilahti, p. HENKILÖNOSTINVUOKRAUKSET Teleskooppipuominostimet Saksilavat HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Nosturit Tilitoimistot HUOM. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Nostimien nouto Ysiauton piha-alueelta tai kujetus työmaalle. Huoltomme on auki arkisin klo 7.30 17.00, joten sinun on helppo jättää auto huoltoon vaikka työpäiväsi ajaksi. Huolto p. 045 7874 9667 T:reen rautatieasematunneli, puh. Käyttöopastus annetaan. HENKILÖNOSTIMET Urjalassa yhdestätoista kahteenkymmeneenviiteen metriin. Käyttöopastus annetaan
Jätin siihen eriävän mielipiteeni, jossa totean: ”Päätökset tässä asiassa tulee jättää uusille vaaleissa jo valituille kirkkovaltuutetuille ja hei dän valitsemalleen kirkkoneuvostolle. Joulukuun 2018 kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston kokouksiin ei pyynnöistä huolimatta saatu mi tään kir jal lis ta esi tystä kunnalta. Mikko Tappura, yhd.ltk. Paljolta oli si säästytty, jos uusi kirkkoval tuus to olisi saanut käsitellä asiaa heti alkuvuodesta, sitten kun kunta oli si kirjallisen esityksen asias ta saanut aikaiseksi. Kunnanvaltuustoissa jäsenet harvoin ovat täysin yksimielisiä eikä niin pidäkään olla. Runon lausuntaa ja kiitosvirsi. Pienen kunnan politikoinnissa riskinä on epävirallisten kanavien käyttö päätöksentekoon liittyen, kun piirit ovat pienet. Toivon, että kuntalaiset ovat kiinnostuneita poliittisesta päätöksenteosta ja pyrkivät vaikuttamaan kunnan asioihin sitä kautta. Siellä liik kuessani olen aina nähnyt muitakin kävijöitä, myös nuorem paa väkeä. Nyt olisi vapaan seurustelun aika, pöydät tyhjeni. Kokous oli asiallinen ja asianmukainen, mutta täysin puheenvuoroton. Viimeisimmässsä kerhossa 17. Useimpia hakee taksi kotiin sovittuna aikana, eivätkä voi lähteä aikaisemmin, vaikka kerho ei kestäisikään kahta tuntia. Huhtikuussa 2021 ovat seuraavat kunnallisvaalit. Uusi kirkkovaltuusto oli valittu marraskuun seurakuntavaaleissa ja sen toimikausi alkoi 1.1.2019. syyskuuta kello 12-14 jouduimme päästämään seuraavan tilaisuuden osallistujia, vanhuksia, sisälle kello 13.30 alkaen. Pirjo Virtanen yksi kerhon vetäjistä Kuinka Vesilahden valtuusto voisi olla entistä avoimempi Päätin osallistua Vesilahden kunnanvaltuuston kokoukseen kotona etäyhteydellä. jäsen, varavaltuutettu (Kesk.) Siirtymäajat Lempostuvan käyttövuoroille Olen tehnyt vuodesta 1960 lähtien vapaaehtoistyötä yhteiskunnallisten asioiden parissa, ja missään muualla kuin Lempäälässä ei ole peritty yleishyödyllisiltä yhteisöiltä kokoustilan vuokraa. Kokous vaikutti hyvin yksimieliseltä ja suunnitellulta ja kesti 20 minuuttia. Nyt istumapaikka jostain pöydästä. Kuntakeskusta rakennetaan kovasti tällä hetkellä, ja tavoitteena on saada siitä elinvoimainen ja ihmiset käyttämään sen palveluja. Äänestyksen jälkeen tehty raamipäätös oli kustannuksil taan noin neljä miljoo naa euroa eli yhtä kuin 15 vuo den vuokrat. Lehdessä todettiin, ettei kirkkoneuvosto kesäkuussa hyväksynyt vuokra sopi musta sen kalleuden takia, mutta jätettiin kertomatta pöytäkirjattu päätös, että hinnat ovat kirkko val tuuston hyväksymiä raamihintoja huomattavasti korkeammat. Tarjoilija saapuu valkoisissaan. Kun sitä puutarhamaista kuntakeskusta saadaan edelleen odotella, niin kirkkohautausmaa on ai noa ”puis to” Lempäälän ydinkeskustassa, hyvin hoi dettu ja muistorikas paikka. Hyvä juhlapuhe ja musiikkiesitykset vuorossa. Silmiini sattui kuitenkin toinen alkamisajankohta ja kokous käynnistyikin kuin itsestään ruudulla kello 18.30. Eikö Lempäälän kunnan pitäisi inhimillisyyden nimissä varata tilaisuuksien väliin siirtymäaika, koska mitään odotustilaa ei ole. Suuri taloudellinen vaje kunnan taloudessa ja yt-neuvottelut, totta ihmeessä se kiinnostaa minua ja pitäisi kiinnostaa kaikkia Vesilahtelaisia veronmaksajia. Päästimme heidät sisälle, koska olisi ollut epäinhimillistä seisottaa vanhuksia ulkona taivasalla. Heidän tilaisuutensa alkamisaika oli kello 14. Tällä hetkellä LempäälänVesilahden näkövammaisten kerho kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa Lempostuvalla. Avoimuus ei mielestäni kuitenkaan toteutunut kyseisen kokouksen osalta. Väki haihtuu lahjapöydän kautta. Pääkirjoituksen sävy hautausmaasta oli aika ikä vä. Pykälän otsikkokin on ”seurakunnan uusien toi mitilojen valmistelu”. Odottelua, nautiskelua, tilanne hiukan rauhoittuu. Jutun otsikossa todetaan ”kirkkovaltuusto päätti joulukuussa: Lempäälä taloon mennään, kirkkoneuvosto ja taloudellinen jaosto jarruttelevat”. Mutta saman vastauksen sain menneistä kokouksista. Lisäksi he saavat informaatiota kunnan asioista pöytäkirjojen lisäksi. Kuntia velvoitetaan olemaan avoimia, ja niin myös Vesilahdessakin kunnanvaltuuston kokoukset nauhoitetaan ja lähetetään suorana lähetyksenä ihmisten koteihin. Toivon avointa tiedottamista asioiden etenemisestä. Käytännön toimet ovat olleet vielä hakusessa, toki hyviä alkuja ovat mm. Katsoin vertailun vuoksi myös muiden kuntien valtuuston kokousten tallenteita, jotka vaikuttivat avoimemmilta ja keskustelevilta. Kirkkoneuvosto ja sen taloudellinen jaosto ovat luonnollisesti noudattaneet kirkkovaltuuston aset ta maa hintaraamia. Olen antanut valtuutuksen yhdelle valtuutetulle neljäksi vuodeksi, mutta kuinka ihmeessä saan siitä tiedon, onko hän lunastanut luottamukseni ja mitä mieltä hän on kunnan asioista, kun en näe kuin kokouksen, joka toimii leimasimena. Käsittelyssä oli esitys yksityiskohtaisemman valmistelun vaihto ehdon valinnasta ja raamin asettamisesta hankkeelle. Avoimuus, osallisuus ja vuorovaikutuksellisuus ovat tämän päivän linjat Kuntaliiton ohjeistuksenkin mukaan. Opastetut hautausmaakierrokset ovat suosittuja kulttuuritapahtumia. Näkövammaiset ovat erityisryhmä. Ensimmäi nen kirjallinen esitys kunnalta saatiin vasta toukokuun 2019 taloudellisen jaoston koko uk seen, jolloin ilmeni, että joulukuussa 2018 arvonlisäverolliseksi ilmoitettu vuokra oli kin muuttu nut ar von lisäverottomaksi ja kustannukset nousseet noin viiteen miljoonaan euroon. Christa Ahonen Vesilahden kunnan veronmaksaja ja äänestäjä Tarkennuksia seurakuntakirjoituksiin Lempäälän-Vesilahden Sanomissa oli 11. Kurkistin menneitä kokouksia uteliaana, voiko useasta puolueesta ja eri persoonallisuuksista koottu kunnanvaltuusto olla näin yksimielinen ja sopuisa. Äänestäjät voivat tuolloin seurata valtuutettujen toimintaa ja valvoa sitä toimintaa, jolle ovat valtuutuksen neljäksi vuodeksi antaneet. syyskuuta kaksi kirjoitusta koskien seurakunnan menemistä Lem päälä-taloon, juttu ja pääkirjoitus. Avoimuus vuonna 2021 on pitkälle vietyä aitoa avoimuutta, joka vaatii panostusta, sillä nykyihminen ei enää halua onkia tietoa tutkimalla vaikeita pöytäkirjaviidakoita. Lisäksi oli ilmesty nyt mer kittävä lisäkustannus tiloihin tarvittavista muutostöistä, mistä ei ollut joulukuussa ilmoitettu. Kahvi ei vielä ole kupissa. Miten olisi, otettaisiinko vanhat hyvät tavat käyttöön. Pääkirjoitus ottaa, vastoin lehden yleistä linjaa, niin yksipuolisesti kantaa Lempäälä-taloon menemi sen puolesta, että jää ihmettelemään, onko kyseessä enemmän tilaustyö kuin asiaa eri kanteilta poh ti va hyvä pääkirjoitus. Raimo Sirén kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen sekä taloudellisen jaoston varapuheenjohtaja Vapaamuotoiset syntymäpäivät Juhlaväki, sankarit saapuvat. Jostain syystä haluttiin välttämättä, että vanha valtuusto käsittelee Lempäälä-taloasiaa 11 päivää ennen toimikautensa päät ty mistä ja ilman kunnan kirjallista esitystä. Uusi kirkkovaltuusto pääsi vasta 24. Alkuhankaluuden jälkeen odotin kuulevani talouden vakauttamiseen liittyviä toimenpiteitä. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Lukijan mielipide Lempäälästä uusiutuvaa tankkiin Lempäälä on sitoutunut Hinku (hiilineutraali kunta) -tavoitteisiin eli vähentämään kasvihuonepäästöjään 80 prosentilla vuodesta 2007 vuoteen 2030 mennessä. Ideaparkin läheisyyteen rakennettu aurinkovoimala ja puuhakkeella toimivat uudet lämpövoimalat. Heidän aikaansa tämä muutos koskee.”. Joulukuun 2018 kirkkovaltuuston kokous oli edellisen valtuuston viimeinen. Jutusta puuttuu usei ta oleellisia asioita. Kuntalaisten usko kuntaan lujittuu avoimella ja hyvällä tiedottamisella. Se on kansalaisoikeus. Juhlaohjelma alkaa kahvinjuonnin ja solinan lomassa. Jäin miettimään, missä nämä kokousten asiat todellisuudessa päätetään ja olisiko mahdollista nähdä suorana lähetyksenä kyseisten kokousten kulku. Heti kakkupala ja pasteija tassille. Kokous eteni esityslistan mukaisesti vaisussa tunnelmassa. En siis saanut vastauksia koskien talouden vakauttamista tai saanut mielikuvaa ehdokkaani tavasta toimia kunnanvaltuutettuna. Lempäälässä hiilipäästöjä aiheuttaa suuresti liikenne, koska myös moottoritietä pitkin ohikulkeva liikenne lasketaan rasitteeksemme. Suora lähetys usein vaikuttaa asianosaisten käyttäytymiseen. Katsoin, että kokous alkaisi kello 18.00 ja käynnistelin koneen, mutta totesin järjestelmän olevan haastava ja turhautuneena jo luovutinkin ajatuksen osallistumisesta. Jousimies. Uskon, että kattava mahdollisuus tankata uusiutuvia liikennepolttoaineita yhdistettynä toimivaan liityntäpysäköintiin rautatielle toisi kuntakeskukseemme tavoiteltua vireyttä sekä samalla edistäisi Hinku-tavoitteiden toteutumista. Muutama aloite piristi kotoa katselevaa kuntalaista ja antoi vaikutelmaa aloitteiden tekijöiden aktiivisuudesta. Kerholla on kaksi tuntia aikaa, ja käsiteltäviä asioita on paljon. Pöytä on katettu. Jono muodostuu, kahvit kupposiin... Talouden vakauttaminen ei ole helppo rasti. Näin kyllä osallistujat ja kuulin, kun pöytäkirjapäätökset nuijittiin yksimielisesti ilman sen kummempia sisältöjä tai asioiden avaamisia. Pieneksi on Lempäälän kuntakeskusta menossa, jos se on vain Lem päälä-talon pihapiiri ja noin 100 metrin päässä ollaan sivussa ihmisvirtojen ääreltä. Sen mahdollistaa vain avoin poliittinen työ. Tsemppiä Vesilahden kunnan virkamiehille, toimihenkilöille ja poliittisille päättäjille. Päätoimittajalla on toki oikeus mielipiteeseensä. syyskuuta ensimmäisen kerran käsittelemään Lempäälä-taloasiaa, vali tetta vas ti taas ilman ajantasaista vuokrasopimusluonnosta ja puutteellisesti valmisteltuna. Mielestäni yksi helposti toteutettava idea, jolla liikenteen hiilipäästöjä voitaisiin vähentää ja samalla vilkastuttaa kuntakeskusta myös ohikulkijoiden taholta, olisi tehdä tulevan uuden pysäköintitalon yhteyteen mahdollisuus tankata biokaasua, ladata sähköauto sekä saada Lempäälän huoltoasemille myyntiin bioetanoli sekä biodiesel. Poliittisten ryhmien näkemykset eroavat toisistaan ja näin ollen synnyttää useita eri näkökulmia. Nyt olen asunut kymmenen vuotta Lempäälässä. Näkövammaisten kerhossa on usein asiantuntijavieraita, jolloin tilaisuuden luonne on sellainen, ettei siellä voi olla ulkopuolisia. Kunnanvaltuusto on toimielin, johon asiat menevät pureskeltuina ja päätökset tehdään hyvän valmistelutyön seurauksena – joka kunnassa
Muuten tämä kahvilan pyörittäminen ei olisi onnistunut ollenkaan, kertoo Soini. Hääkiven alueelle, S-Markettiin ja apteekkiin istuimia ihmisille, jotka odottavat palvelubusseja. Klubin jäsenen, taiteilija Kalevi Kankaalan suunnittelema ja valmistama kunniataulu luovutettiin saajalle klubin vuosijuhlassa. Vuoden palvelija kahvila Siiri Lempäälän Rotaryklubin tämän vuoden vuoden palvelijaksi valittiin kahvila Siirija sen yrittäjä Leena Soini. Porrastreenaaminen on yleinen ja helppo kuntoilumuoto. Portaista hyötyisivät monet. Treenaaminen portaissa sopii kaikille ikää tai kuntoa katsomatta ja se toimii hyvänä oheisharjoitteluna monissa urheilulajeissa. Hakkarin vesitornin mäessä treenaaminen olisi mahdollista myös talvella, koska mäen ohi kulkee valaistu lenkki, joten portaissa näkisi treenata turvallisesti myös pimeässä. Alkuun Soini yritti jatkaa kahvilaa Kalajoella, mutta vähitellen hän alkoi katsella sopivaa liiketilaa kahvilalle lähiseudulta. Kuntoilijat voisivat treenata omaan tahtiin, urheilujoukkueet harjoitella monipuolisesti, frisbeegolfaajat nousta turvallisesti mäen ylös likaamatta itseään, ja talvisin mäkeä pulkalla laskevat lapset pääsisivät helposti mäen ylös. Kahvila sai lentävän lähdön, sillä sinä talvena Lempäälän kanava oli kiinni ja järven jäälle saatiin aurattua hyvät retkiluisteluradat, jotka kulkivat kahvilan ohitse. Jäämme odottamaan. – Saman tien pyysin päästä kunnanjohtaja Heidi Rämön puheille. Linja-autopysäkeille penkit ovat ehdoton ykkönen. Rakennus näytti autiolta ja hylätyltä. – Minulla on paljon erilaisia suuunnitelmia ja tarkoitus on kehittää kahvila Siiriä pikkuhiljaa entistäkin parempaan suuntaan. Kysymys on tärkeä, koska penkeillä tuetaan uskallusta lähteä liikkumaan, helpotetaan kaupassakäyntimatkoja ja ulkoilua yleensä. Kahvila Siiri avattiin joulun alla 2016. Lisäksi ikäihmisaloitteena on nostettu keskusteluun ja eteenpäin vietäväksi suojatien saaminen K-Hallin ja R-Kioskin välille yli Tampereentien. – Olimme jo ajatelleet laittaa kahvilan kiinni tammikuussa, mutta sitten yllättäen meillä olikin asiakkaita parhaimmillaan ulos asti jonottamassa, muistelee Soini. Asiakokonaisuutta voi seurata teemojen ”Ympäristö ja rakennukset”, ”Asuminen, arvostus ja sosiaalinen inkluusio”, ”Osallistuminen”, ”Tiedonvälitys” sekä ”Sosiaalija terveyspalvelut” kautta. Soini ja hänen puolisonsa Jukka Hakola päättivät muuttaa lähemmäs lapsia ja päätyivät sitä kautta Vesilahden Laukkoon. Kohta luvassa: ruska – Tätä on kohta tulossa, muistuttaa Esa Kuparinen ruskakuvallaan. Ehdotukseni ongelman ratkaisuun olisi se, että Lempäälään Hakkarin vesitornin mäkeen rakennettaisiin portaat. Kahvilasta on tullut suorastaan paikallinen nähtävyys. Maija Lahtinen 8a Hakkarin koulu Lukijan kuva Laularinuorukainen – Laulujoutsenpariskunnan vanhemmat yrittävät saada poikasta jatkamaan omin siivin matkaansa, toteaa laulujoutsenen poikasen Lempäälässä Kuokkalankosken ja Majauslahden rannassa kuvannut Kari Saarinen. Vanhalle hautausmaalle toteutettuna seurakunnan kautta. Valintaan liittyy läheisesti ns. Paikka on hyvä, koska siellä on jo valmiiksi mäki, johon saisi rakennettua tarpeeksi pitkät portaat. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Ikäystävälliseltä kunnalta odotetaan penkkejä Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt ikäystävällisen kunnan osa-alueet. TeksTi: Jorma Lehtinen. Kaikki leivonnaiset tehdään itse , ja nykyään on tarjolla myös lounaskeittoa. Kaikkia tulevia juttuja ei voi edes vielä paljastaa, naurahtaa Leena Soini. Se ei vie edes paljoa aikaa, koska hyppelyä portaissa ei jaksa kovinkaan kauaa. Asian etenemistä nopeuttaa ja edistää se, että kunnan varastolta on löytynyt penkkejä, jotka pienellä kunnostamisella saadaan käyttöön. Lempäälässä seniorineuvostossa pohditaan, elämysja aktiviteettipalveluiden palvelupäällikkö Sari Juutin aloitteesta, puistojen ja ulkoilualueiden penkkien tarvetta ja sijoituspaikkoja. Kunnostuksen loppuvaiheessa Leena Soinin puolisolla Jukka Hakolalla oli keskeinen rooli. Tärkeimmät tekijät ovat alusta asti olleet hyvät tuotteet ja viihtyisä miljöö. Apuvälineillä kulkevalla ihmisellä on tällä hetkellä suuria vaikeuksia ylittää maantietä vihreän valon aikana. Portaiden askeltaminen ei vaadi mitään erityistaitoja. Maikki Hämäläinen-Ylikahri seniorineuvoston sihteeri Hakkariin tarvitaan kuntoportaat Lempäälässä ongelmana on, ettei täällä ole kunnollisia kuntoportaita porrastreenaamista varten. Porrastreeni on täysin ilmaista. Dahlströmin huvila eli Kuusiranta Lempäälän terveyskeskuksen takana. Halutessaan voi kuitenkin myös haastaa itsensä ja juosta aikaa tai kaveria vastaan portaat ylös. Keskustakortteliin penkkejä tarvitaan tukemaan ikäihmisten omatoimisia kaupassakäyntejä. Muutama penkki kanavan Halkolan puoleiselle rantaväylälle sekä Kanavanvartijan talon alapuolelle laivaja veneliikenteen seuraamista varten. Hän ohjasi minut Lempäälän Kehitykseen Elina Kiven puheille, ja siitä asiat alkoivat rullaamaan, muistelee Soini. Rakennus oli monien vaiheiden aikana päässyt melko huonoon kuntoon, mutta oli kuitenkin hirsirakennuksena kunnostettavissa kahvilakäyttöön. Talo on valmistunut todennäköisesti vuonna 1897 Santeri (Aleksander) Dahlströmin perheen huvilaksi. Ne kuuluvat arviointiosioon ”Ympäristö ja rakennukset”. Lempäälässä hän osui Kuusirantaan ja nykyiseen kahvilarakennukseen. – Minulla oli ensimmäinen kahvila Siiri Kalajoella, ja sen nimi tuli samoihin aikoihin syntyneestä lapsenlapsestani, jonka nimeksi tuli Siiri, muistelee Leena Soini. Kun askeltamiseen lisätään haastetta, korkeita portaita, erilaisia tapoja askeltaa, hölkkä, hyppy, juoksu, joka toinen askelma jne., vaatii porrastreeni niin kuntoa kuin keskittymistä. Penkkejä Lippoon ja Säijään toteutettuna kyläyhdistysten kautta. Maanantaiaamu Kuvan lähettänyt Eeva Tolvanen Lempäälästä ikuisti syysmaiseman maanantaiaamuna. Toiveita sijoituspaikoista, minne ikäihmiset penkkejä kaipaavat, on kirjattu paljon. Alusta asti Siirissä on ollut myös kahvikonsertteja ja muita pienimuotoisia tapahtumia. Lempäälään tarvittaisiin kuntoportaat, koska urheilujoukkueet ja muut porrastreenaajat joutuvat lähtemään toiselle paikkakunnalle porrastreenaamaan. Kun pystyy kävelemään, pystyy myös askeltamaan portaissa. Se ei vaadi myöskään pukeutumista urheiluvarusteisiin, sillä portaisiin voi mennä rennosti vain kävelemään ilman minkäänlaista treenaamista. Perheessä oli kolme lasta, joista yksi oli nimeltään Siiri (Edith Sigrid). Niin ikään on nostettu keskusteluun liikennevalojen liian nopea vaihtuminen. Kahvila Siirin nimi ei kuitenkaan liity tähän Siiriin. – Jukan lisäksi minulla on ollut suuri onni saada ympärilleni osaavia ja työlleen antautuvia ihmisiä
Lähestyimme alueen yrityksiä ja muita tahoja rahoituksen saamiseksi. Tarjouskierroksen jälkeen leijonaklubi tilasi kodan, joka vastasi parhaiten koulun tarpeita ja sopi budjettiin. Illan aikana kokonaisuudesta syntyi kudelma ja/tai rautatieverkosto, jossa tarinat kohtasivat toisensa. Ritva Jaakkola muisteli nuorena ostamaansa räsymattoa, joka oli niin rakas, että loimen kuluessa puhki, halusi kutoa sen uudelle loimelle. Asemien ja seisakkeiden nimet muistetaan vieläkin. Kävimme koululla haastattelemassa koulun väkeä heidän tarpeistaan ja tutustumassa paikkaan, johon he kotaa olivat ajatelleet. marraskuuta Lempäälän Manttaalitalolla, jonne kaikki ovat tervetulleita muistelemaan. Kunhan syksy pimenee, kodalla ihastellaan moneen kertaan tähtitaivasta. Torstaina 12. Sisko Laurila kertoi, miten vanhasta asemarakennuksesta tuli aikuisten oma kokoontumispaikka, jossa kangaspuut esittivät suurinta roolia. Pirkko Fors puolestaan muistaa, kun rouva Mihailow saapui asemalle postikärryineen noutamaan päivän postin. Taitokeskuksen syntyminen ei ollut itsestään selvää, vaan vaati kolmen palstan verran tilaa Aamulehdessä, haastekeräyksen ja joukon aktiivisia naisia. Vanhimmat muistot asemarakennuksesta ulottuivat 1880-luvulle rakennuksen alkujuurille. Iloinen puheen sorina täytti kodan, tarjoilut maistuivat. Tarinat kohtasivat illan aikana moneen kertaan. LC Lempäälä/Kipinä sai noin vuosi sitten Kuljun koulun eskariopettajalta toiveen kodasta metsäeskarilaisten käyttöön. Tuolloin posti jaettiin kaksi kertaa päivässä: aamujunalla ja iltapäiväjunalla. Taitokeskuksesta löytyi kahta kutojaa vaativat kangaspuut, joilla matto saatiin kudottua. Lempäälän asemalla työskenteli parhaimmillaan noin 50 työntekijää. Radat olivat myös vaaran paikkoja, ja tarinoissa usein varsinkin lapsia varoiteltiin radan lähelle menemisestä. syyskuuta Lempäälän taitokeskuksessa kokoonnuttiin alkuillasta tarinakahvilaan kahvikupin äärelle kuuntelemaan muistoja Lempäälän rautatieaseman vaiheista Näpsä-käsityökoululaisten iloisen kalkatuksen säestäessä taustalla. Kiitämme kaikkia, jotka mahdollistivat omalla panoksellaan kodan hankinnan, Vaitniemi sanoi. kivat asian niin tärkeäksi ja ainutlaatuiseksi, että otimme haasteen vastaan. Eskarilaisten kanssa kodalla LC Lempäälä/Kipinän toinen varapresidentti Sinikka Vaitniemi ja presidentti Airi Kivelä. Tarinakahvila on osa Pirkanmaan maakuntamuseon seutumuseomallin kehittämishanketta. Ohi kiitävät junat muistuttivat tasaiseen tahtiin rakennuksen alkuperästä. Kuitenkin varsinkin asemamiehet, sähkömiehet ja autonkuljettajat joutuivat työnsä puolesta vaaratilanteisiin, eikä kuolemiltakaan vältytty. Kodan avainten luovutuksen jälkeen niin aikuiset kuin lapset kerääntyivät yhdessä ihastelemaan kotaa. – Koulun luonto-opetus sai nyt kodan myötä aivan uudenlaisen kehittämisen kipinän. Muistelijoiden joukossa oli joko itse asemalla aikanaan työskennelleitä henkilöitä tai heidän jälkeläisiään sekä joukko ihmisiä, joiden elämään asema tai rautatie oli jollakin lailla liittynyt. Tasan kello 9.30 koulun, kunnan opetustoimen ja lionsklubi Lempäälä/Kipinän edustajat kokoontuvat kodan lukitun oven läheisyyteen ja klubin edustaja Jouni Vaitniemi asettautui kertomaan lyhyesti kodan syntyvaiheista. Kuva: Anneli Kesola. Soili Niskanen aloitti kudonnan 1980-luvulla ja muisteli, että talossa oli vielä silloin ankeaa ja kylmää. ajankohtaista Lempäälän asemalla työskenteli aikoinaan jopa noin 50 työntekijää Leijonat luovuttivat kodan Kuljun koulun käyttöön Taitokeskus Lempäälä on elävä esimerkki kokoontumispaikasta, jonne on helppo tulla. Tämän jälkeen lähdimme kartoittamaan kaikkia mahdollisuuksia, millä kodalle saataisiin rahoitusta. – Nyt on päästy maaliin, ja saimme luovuttaa kodan sen pienille, iloisille käyttäjille. – Ei onneksi näkynyt! Ratoja pitkin kulkivat työläisjunat, postijunat, maitojunat, sotilasjunat, juoppojunat, tavarajunat sekä lättähatut eli kiskobussit. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Viljan lastausta Lempäälän asemalla vuonna 1939. Kota tuli sovitusti ajallaan Kuljun koulun metsikköön, jonne Lempäälän kunta oli valmistellut pohjatyöt. – Jopa koko Suomesta ja lyhenteet kans, toteaa Antti Lehtinen entinen alokaskurssilainen ja luettelee perään: Tampere, Santalahti, Lielahti… Tarinoita kerrottiin niin tekijän, näkijän, kokijan kuin kuulijankin näkökulmista. Kodan ympärillä parveilivat aamusta lähtien koulun metsäeskariryhmä Vaahteramäen lapset luontoa tutkien. Oli todella ilahduttavaa nähdä, miten kaikki lahjoittajat ottivat asian vastaan ja pitivät sitä tärkeänä lähtemällä mukaan haasteeseen. Pystytyksen jälkeen alkoi klubilaisten talkoo-osuus pintakäsittelyssä ja viimeistelyssä sisältä sekä ulkoa. Järjestäjinä toimivat Pirkan opisto, LemTeksTi: Hanna Jaakkola / Pirkanmaan maakuntamuseo kuva: Vapriikin maakunta-arkisto Kuljun koulun metsän kulmalla vietettiin syyskuun alussa kodan luovutusjuhlaa mehuja kahvihetken merkeissä. Seuraava tarinakahvila järjestetään 14. Eräs muistelija kertoi, että ensiksi ruumiit nostettiin junan käytävälle, josta käytiin katsomassa, näkyikö tuttuja. Luovutusasiakirjan vastaanotettuaan rehtori Anneli Kesola kiitti LC Lempäälä/ Kipinää suurella sydämellä ja innostuksella tehdystä työstä sekä rahoittajia panoksesta koulun väen haaveen toteuttamiseksi. – Ne oli mun anoppini mattopuut, huudahti Sisko Laurila. . Sisko Laurila muisteli isovanhempiensa aikaa, jolloin kirjeet kulkivat Lempäälän asemalta postijunassa päivässä Helsinkiin. Radan kolkkeesta siirryttiin sujuvasti mattopuiden louskuntaan. Taitokeskus Lempäälän tarinakahvilassa muisteltiin Vanhan aseman vaiheita. – Klubimme jäsenet kopäälän kunnan kulttuuripalvelut, Pirkanmaan maakuntamuseo, Lempäälä-seura ry, Taitokeskus Lempäälä ja Lempäälän-Vesilahden Sanomat
15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 liikenne L E M PÄ Ä L Ä N V E S I L A H D E N S A N O M I E N T E E M A S I V U T
klo 17: mm. Samaan aikaan kuljetusalan palveluja tuottavat yritykset potevat vaikeaa työvoimapulaa. Paikalla musiikin tekniikkaa ja akustiikkaa avaa TaT Ari Koivumäki. – SAUNAKATTAUS alk. Olemme löytäneetkin muuttajia, mutta emme riittävästi. – Olemme tehneet kaikkemme, jotta pystyisimme tarjoamaan kaikille alasta aidosti kiinnostuneille henkilöille työpaikan. (Kuva: Matti Pulkkinen) Pertti Johanssonin mukaan julkinen liikenne kasvattaa koko ajan suosiotaan. Johansson pitää yhteiskunnassamme parhaillaan rehottavaa tilannetta kovin ironisena. Krooninen työntekijäpula piinaa kuljetustoimialaa. klo 19.30, tule nauttimaan savuja taidesaunan makoisista löylyistä ja pulahda raikkaaseen Iso-Lehmijärven veteen – MAJESTEETILLISET ILLALLISET LAATUVIINEIN alk. Johansson on kampanjoinut näyttävästi löytääkseen alan ammattilaisia.. Kuljetusalan yrittäjät tarvitsevat koko ajan lisää ammattikuljettajia. Ne ovat kotimaista työtä – terveisiä Riihimäeltä. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Liikennöitsijöiden kasvava huoli: mistä riittävästi motivoituneita ja sitoutuneita kuljettajia. maankuulua rosvopaistia ja rapuja – SOIVA PUUTARHA klo 19 – TAIDE VALON JA MUSIIKIN SPEKTAAKKELINA TAIDE VALON JA MUSIIKIN SPEKTAAKKELINA lauantaina 12.10. Musiikkiteokset ovat nuorten säveltäjien tekemiä; hanketta ovat luotsanneet säveltäjämestarimme Hannu Pohjannoro ja Olli Kortekangas. – En olisi millään voinut uskoa vielä jokunen vuosi sitten, että olemme joskus ajassa, jossa Suomesta ei löydy kuin heittämällä kiinnostuneita bussinja linjaautonkuljettajiksi, hän hämmästelee. Työntekijäpula on krooninen ja vahingollinen. alkaen klo 19 Urkin Piilopirtin ravintolassa on uniikit, paikkaa varten suunnitellut viinija vesilasit. Nyt voit kokea TALVIPUUTARHAN lumon, joka syntyy uniikeista taideteoksista sekä niitä varta vasten sävelletyistä teoksista. Kaukana takanapäin ovat ne hyvät ajat, jolloin autoista ja autoilusta innostuneet tulivat liikennöitsijöiden palvelukseen. Perheyritystä pyörittävä Johansson kiteyttää, että ammattitaitoinen henkilökunta on kuljetusfirman menestymisen ehdoton ykköstekijä. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi Suomi 100-juhlakirjan kansallinen nähtävyys Olemme TAIDEJA LUONTOHOTELLI Urkin Piilopirtin taidetarjonta on laajentunut. Olemme ravistelleet naapurimaakuntienkin työvoimareservejä toivoen Tampereen kaupunkiseudun vetovoiman houkuttavan ja koukuttavan ihmisiä töihin. LAUANTAINA 12.10. Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n ohjaksissa oleva Pertti Johansson muistaa hyvin, miten pelkkä MercedesBenzin rattiin pääseminen kannusti häntä nuorukaisena taksiautoilijaksi ja liikennöitsijäksi. Toimitusjohtaja Pertti Johansson toivoisi, että toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa käynnistettäisiin kaksivuotinen kuljettajien tutkinto. Kaikki luomukset ovat ammattitaiteilijoiden työtä. liikenne • H O T E L L I • S A U N A • T I L A U S R A V I N T O L A • O H J E L M A P A L V E L U T • T A I D E Koe ainutkertainen ja koskettava ilta Urkin Piilopirtillä VARAA MIELUUSTI OHJELMAKOKONAISU US: 0400 437 340 tai info@urkinpiilopirtti .fi URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh. Katseet koulutukseen Kuljetusalan konkari Pertti Teksti Ylöjärveläisyritys palkkaa heti 15 uutta työntekijää . Yrittäjä Pertti Johansson vetoaa valtiovaltaan, että se käynnistäisi kiireellisesti kuljettajakoulutuksen joissakin ammattioppilaitoksissa. Ongelma koskettaa koko ajan muun muassa ylöjärveläistä Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:tä, joka haluaisi voimakkaasti kehittää ja kasvattaa toimintaansa. Ilmastonmuutos haastaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä
17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . Tavaraliikenteen perustason ammattipätevyyden suorittaneilla on mahdollisuus hakeutua myös linja-autonkuljettajakoulutukseen. 0400 231 507 Johansson vetoaa valtioon, jotta toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta vastaavat tahot tunnistaisivat valtakunnallisen pullonkaulan pätevien kuljettajien riittävyydessä ja saatavuudessa. – Kokonaisuus toimii kuin rasvattu, kun motivoituneet ja sitoutuneet ihmiset ovat rensseleissä. – Nykynuorilla on aikaisempia sukupolvia paremmat valmiudet. – Toivomme, että saamme uuden kurssin käyntiin vielä tänä vuonna. Johansson muistuttaa, että rakennetaanhan meillä erillisiä etenemispolkuja urheilijoillekin. – Kun henkilö on täyttänyt 23 vuotta ja hänellä on Btai C-luokan ajo-oikeus, ovet oppisopimuskoulutukseen ovat auki. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. Englannin kieli alkaa olla välttämätön päivittäisessä kommunikaatiossa. Neste Lempäälä Mantunkulma Erja ja Jani Seppälä Puistokatu 2, puh. – Puolustusvoimissa käyty kuljettajakoulutus antaa täydet pätevyydet ja valmiudet työskennellä kuljettajan tehtävissä varusmiespalveluksen jälkeen. 959€ KAMPANJA 869€ SYKSYN KAMPANJAT OVAT KÄYNNISSÄ! STIHL BGA 56 AKKUPUHALLIN SIS. – Olemme yrittäneet saada armeijan kasvattejakin, mutta tuloksetta. Pirkanmaan Tilausliikenne Oy vastaa tällä hetkellä kuudesta linjasta. Yrityksellä on takanaan monta ripeän kasvun vuotta, joiden toivotaan jatkuvan. Puolustusvoimat esimerkkinä Pertti Johansson kiittelee Puolustusvoimia, joka peräti kymmenessä varuskunnassa antaa korkeatasoista kuljettajakoulutusta ja tukee myös siviilikuljetusalan tarpeita. – Miksi siis ei esimerkiksi autoista ja autoilusta innostuneille. 040 827 2209 info@mikarent.fi www.mikarent.fi Myymälä avoinna arkisin klo 8-17 FS 410 C-EM K RAIVAUSSAHA X-VALJAILLA 41,6 cm3 • 2,0 kW • 8,4 kg SH. Paikkoja koko ajan auki Pirkanmaan Tilausliikenne Oy teki keväällä näyttävän ja onnistuneen kampanjan kuljettajien. Maahanmuuttajat oppivat kieltä koko ajan. – Ikuinen totuus on, että sellaiset nuoret, jotka eivät ole motivoituneita pänttäämisestä, haluavat käytännön taitoja suosiville aloille. – Tällä hetkellä kuljettajatarpeemme on noin 15 henkilöä. Lisäksi koulutus luetaan hyväksi muissa kuljetusja logistiikka-alan opinnoissa. liikenne Kiiltoa pintaan! Neste-pesu. ”Kova halu eteenpäin” Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:llä on palava halu pärjätä kuljetustoimialalla. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 03-375 2402 Pesuetukortilla joka 6. pesu veloituksetta 15 00 19 00 5 x Kiiltopesu Tällä kupongilla 31.1.2020 asti: Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. Johanssonin mielestä peruskoulujärjestelmässä on hyvääkin, vaikka hänen mukaansa perinteisessä kansaja kansalaiskoulujärjestelmässä oppikouluineen olisi ollut paljon säilyttämisen arvoista. – Meillä on kuljettajina kymmenkuntaan kansallisuuteen kuuluvia ammattilaisia. 229€ KAMPANJA 199€ NÄMÄ JA PALJON MUITA TARJOUKSIA! HUSQVARNA 450 II MOOTTORISAHA 50.2 cm³ • 2.4 kW • 4.9 kg SH. Nuoret työntekijät puhuvat kiitettävästi useita kieliä suomen lisäksi. Heille olisi vain oltava siihen oikea mahdollisuus, Johansson vetoaa ammatillisen koulutuksen kehittäjiin ja päätöksentekijöihin. He taitavat yleensä englannin kielen ja myös suuri osa kantaväestöstä puhuu sitä vähintäänkin auttavasti. 03-375 2402 ma-pe 6-20, la 8-18 ja su 9-18 Tällä kupongilla 31.1.2020 asti: Kiiltopesu Tällä kupongilla 31.1.2020 asti: Pehmoharjapesu + vaha Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. Tarjolla on kyllä logistiikan koulutusohjelmia. Johanssonin mukaan ajokalusto on modernia ja viimeisen päälle kunnossa. Johanssonin mukaan yhteiskunnassamme on tarkistamisen paikka siinä, voitaisiinko linja-auton ajokortti mahdollistaa nykyistä lainsäädäntöä nuoremmille henkilöille. Ajossa on 40 bussia, joita kuljettaa 120 kuljettajaa. 697€ KAMPANJA 499€ HUSQVARNA 545FXT RAIVAUSSAHA LÄMPÖKAHVOILLA 45.7 ??³ • 2.2 kW • 8.4 kg SH. Yritys hoitaa lisäksi palveluliikennettä, koululaiskuljetuksia sekä perinteisiä tilausajoja. Erityisesti vuoromme Tampereen kaupungin paikallisliikenteessä vaativat lisää voimaa, Pertti Johansson kertoo. Isoin kakku on Tampereen seudun joukkoliikenteen (Nysse) reittiliikenteen toteutus. 269€ KAMPANJA 239€ STIHL MS 170 MOOTTORISAHA 30,1 cm³ • 1,2 kW • 30 cm • 4,1kg SH. Tampereen kaupunkiliikenteen vuoroja ajavilta bussinkuljettajilta vaaditaan välttävä suomen kielen taito. BLi200 AKUN ja QC330 LATURIN SH. 03-375 2402 90 00 Ei muita alennuksia Elämäsi tärkeimpien kuljetuksiin. 03-375 2402 Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. Johansson kiittelee kuljettajakoulutusyhteistyötään Pirkanmaan Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kanssa. Ikäpolvissa on taatusti sellaisia naisia ja miehiä, jotka kiinnostuisivat kuljetustehtävistä. – Meillä ei kerta kaikkiaan ole tällä hetkellä koulutusväylää tai -mahdollisuutta, jossa henkilö voisi keskittyä sataprosenttisesti kuljettajaopintoihin. Kasvuja kehitysnälkäinen yritys tarvitsee edelleen koko ajan uusia tekijöitä. AK20 AKUN ja AL101 LATURIN 750 m3/h • 3,3 kg SH. TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä Puh. Johansson kuvaa työyhteisöään monikulttuuriseksi ja kansainväliseksi. Neste Lempäälä Kuokkala Tanja Koivula, Petri Nieminen Pirkkalantie 2, puh. 03-375 0010 ma-pe 6-21, la 8-18 ja su 9-18 www.mantunkulma.. 1009€ KAMPANJA 839€. Johanssonilla on kannustavia kokemuksia myös oppisopimuskoulutuksesta. Nykyinen myöntämisikäraja on pääasiassa 24 vuotta. – Onko käynyt niin, että yhdeksän vuoden peruskoulun kahlaavista nuorista osa turhautuu ja syrjäytyy, kun opinnot eivät maistu. – Jaksan luottaa siihen, että ala alkaa vielä kiinnostaa ja vetää työntekijöitä nykyistä paremmin. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 539€ KAMPANJA 499€ HUSQVARNA 320iB AKKUPUHALLIN SIS. – Mielestäni tämäkin vaade on aikansa elänyt
alv 24% Toyota Avensis -12 1.8 Valvematic Linea Sol Wagon Multidrive S 16.450€ Mercedes-Benz C 160 T A -07 Premium Business 34.900€ Toyota RAV4 -08 2,0 VVT-i Aut Sol 4wd 6.450€ Honda CR-V -16 2, Joy Edition AT 31.350€ Mercedes-Benz C -16 220d T A AMG 36.450€ Volvo V70 -13 T4F Aut Momentum 22.950€ Honda Accord Tourer 2,0 -09 Elegance Business 13.600€ Mercedes-Benz VITO -11 113 CDI Man 11.850€ sis. 176 tkm Aj. 2015 myytiin kaksi autoa, 2016 meni viisi, 2017 myytiin 10 ja viime vuonna 20 Ferraria. 120 tkm Aj. Ferrarin myynti on Lempäälässä ollut vahvasti nousujohteista. Liikkeellä menee hyvin. 102 tkm Aj. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Juttu noin 2000 sanaa. 117 tkm Aj. 36 tkm Webasto Webasto Aj. Tänä Uusi neljän hengen perhemalli sopii myös talviautoiluun TeksTI: Kari Pusa kUva: Kari Pusa – Nyt ihmiset ovat Suomessakin alkaneet enemmän nauttia elämästä ja toteuttaa haaveensa, sanoo Miika Toivonen. – Kauppa on tuplaantunut joka vuosi. 110 tkm Aj. 173 tkm Aj. liikenne Lentiläntie 4, 37800 Akaa • 040 841 6933 / Antti • Liike avoinna ma-pe klo 10-18, la klo 9-15 Aj. – Olemme nyt virallisesti Ferrarin pohjoisin toimipiste maailmassa, kertoo Miika Toivonen Luxury Collectionista. Teksti Ingressi Tekstiä Tekstiä . alv 24% Volvo V60 -11 T3 1.6 Momentum 16.950€ Audi A6 3,0 V6 TDI 150kw A -12 webasto, diesel 22.950€ Audi A3 1.4 TFSI -08 Ambiente Sportback 9.450€ BMW 318 -11 d A Business Comfort 11.950€ Luxury Collection Automobiles myy tänä vuonna 40 Ferraria Lempäälässä kaksi ja puoli vuotta toiminut Luxury Collection Automobiles on saanut tyylikkään liikkeensä katolle virallisen Ferrari-kyltin. 131 tkm Aj. 150 tkm Aj. 94 tkm Mazda 6 -06 2,0 Elegence 5.450€ Toyota Avensis 1.8 -09 Valvematic Linea Sol 12.900€ Mercedes-Benz Sprinter -10 316 CDI Aut 2+4 24.950€ sis. 81 tkm Aj. 41 tkm Aj. Vieressä on nelipaikkainen GTC4 Lusso, joka on Ferrarin perheauto.. 48 tkm Aj. 242 tkm Aj. 176 tkm Aj. Juttu jatkuu
– Olemme kahdeksan miljoonan auton liikennevirran ja Ideaparkin vieressä Lempäälä on erittäin yrittäjäystävällinen kunta ja helppo paikka toimia. On yrittäjiä, jotka ovat koko ikänsä tehneet kovaa työtä ja palkitsevat nyt itsensä ostamalla auton, joka oli heillä lapsena seinäjulisteena. Pyörätuolihissi Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. ILEFIX LEMPÄÄLÄ Realpark, Areenakatu 4 (LUXURY COLLECTION) • P. Takaluukkuun mahtuu hyvin neljä matkalaukkua, Toivonen kuvailee. Kaikki auton maalipinnan suojaukseen kuuluvat työt jo yli 30 vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla. 040-5407607 vuonna on jo kätelty 40 uuden tilausta ja käytetyt päälle. Autolla on hintaa 356 000 euroa plus verot. Pyörätuolihissi Taksi Markus Harjumäki Paarivarustus 1+8 henk. Luxury Collection myy myös Maseratia, Lamborghinia, Bentleyta, McLarenia ja Aston Martinia sekä uudehkoja premiumsegmentin autoja. Moottorit tuottavat yhteensä tuhannen hevosvoiman tehon, mikä tekee mallista Ferrarin nopeimman katuauton ikinä. Aivan toinen malli on taas nelipaikkainen GTC4 Lusso. On hyväksyttyä ajaa hienolla autolla. Nopeasti ja ammattitaidolla: • Kappaletavarakuljetukset • Vaihtolavakuljetukset • Vaihtolavojen vuokraus • Murskeet, hiekat ja mullat • Nosturityöt • Kouranosturityöt mm. – Maakunnista Pirkanmaa taitaa olla Suomen Ferrari-voittoisin maakunta. 050 443 0937, rengaspalvelu@luukku.com vianor.fi Renkaat ja vanteet HENKILÖ-, MOPOJA PAKETTIAUTOIHIN Nokian 205/55R16 Hakkapeliitta 9 590 € asennettuna Nokian 205/55R16 Hakkapeliitta 8 550 € asennettuna Renkaat TRAKTOREIHIN, TYÖKONEISIIN JA KUORMA-AUTOIHIN RENGASHOTELLI. – Autossa on erittäin hyvä ajonvakautusjärjestelmä, ja sillä uskaltaa liukkaallakin kelillä painaa kaasua, koska auto ei lähde käsistä. Kuten myyntiluvut kertovat, entistä laajempi joukko suomalaisia on innostunut hankkimaan hienon urheiluauton. Ferrarin kuluvan vuoden sensaatio on ollut SF90 Stradale, jossa on bensiinillä toimiva turboahdettu V8-moottori sekä kolme sähkömoottoria. Meiltä myös öljynvaihdot, jarrupalat, nastoitukset yms. Kokonaan lasinen panoramakatto tuo vielä lisää tilan tuntua. – Ennen siihen suhtauduttiin kielteisesti. Ferrareita myydään ympäri Suomea, ja niitä menee niin pieniin kuin suuriin kaupunkeihin. Bensa • Diesel • Hybridi • Sähkö Toiveittesi mukainen laadukas tuontiauto Saksasta tai Ruotsista edullisesti! Myös hybridija täyssähköautot. Nyt näytetään peukkua. – Nyt ihmiset ovat täälläkin alkaneet enemmän nauttia elämästä ja toteuttaa haaveensa. Toivonen arvioi myynnin pysyvän hyvällä tasolla myös ensi vuonna. Nyky-Ferrarit ovat yhtä helppoja ajaa kuin tavalliset perheautot. Täällä on ilmassa superautohypeä, Toivonen sanoo. Laajasta kysynnästä kertoo hyvin se, että pääkaupunkiseudulle menee vain joka kuudes Ferrari. Myös näiden kaikkien merkkien huollot onnistuvat Lempäälän toimipisteessä. 040 647 1445 VARAUDU TALVEN KYLMYYTEEN JO NYT! Asennukset ja huolto kaikkiin autoihin. Moni on Toivosen mukaan saanut kimmokkeen hankintaan matkustellessaan eri puolilla Eurooppaa, missä urheiluautoja näkee paljon enemmän kuin Suomessa. Koska auto on hybridi, ovat verot tavanomaista pienemmät. Urheiluautolla ajamisesta on tullut myös sosiaalisesti hyväksyttyä. Mallista on kaksi versiota: V12-koneella varustettu neliveto ja takavetoinen V8-turbo. – Meillä on useampia asiakkaita, jotka ajavat tällä mallilla ympäri vuoden. 0400 480 494 www.ilefix.fi www.ilefix.fi AKAAN AJONEUVOPALVELU OY ERIKOISOSAAMINEN • VOLKSWAGEN • AUDI • SKODA • SEAT Huollot ja korjaukset myös muihin merkkeihin. – Tänä vuonna on julkistettu neljä uutta mallia, ja yksi on vielä tulematta. liikenne Tekstiä Tekstiä INFOLAATIKKO TALVI TULEE, onko ajokkisi valmiina. – Lusso on tilava, ja esimerkiksi 190-senttinen kaveri mahtuu mukavasti takapenkille. 040 535 3766 info@ajoneuvopalvelu.fi Rautatienkatu 36, Viiala MK RENGASPALVELU Realparkinkatu 1, Lempäälä p. TAMPEREEN TUONTIAUTO PA-TUONTI OY www.pa-tuonti.fi | Puh. Molemmissa versioissa on yli 600 hevosvoimaa, joten ohittaminen käy sujuvasti. risujen ja puiden nostot sekä maa-aineiden nostotyöt Kysy tarjous! 040 741 2433 / 045 138 3069 Mäntytie 3, Vesilahti posti@pikupa.fi Kaikki kulkemiseen ja kuljettamiseen Suunnitteletteko joukkueen pelimatkaa, työpaikan pikkujoulua tai kaveriporukan risteilyä piristämään pimeneviä iltoja. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Kuvateksti . Jos tehdas pystyy ensi vuonna tekemään samalla lailla uusia malleja, niin kyllä niitä ainakin sen neljäkymmentä menee. Lempäälä on hyvä paikka superautojen kaupalle, sanoo Miika Toivonen.. Lempäälä on Miika Toivosen mukaan ollut Luxury Collection Automobilesliikkeelle hyvä valinta. GTC4 Lusso sopii hyvin perheautoksi ja ominaisuuksiensa puolesta ympärivuotiseen käyttöön. Parhaat päivät menevät ensimmäisenä, joten varaa oma kuljetuksesi nyt! Yhteydenotot: 050 321 0006 (ma-pe klo 10-15) vesilahden.liikenne@ tila-autot.fi www.tila-autot.fi KAIKKI KULJETUKSESI SAMASTA OSOITTEESTA 1+8 henk
Paljon nähnyt. Se oli hapantunut aika lailla, Kai Salmijärvi kuvaa. Yhteisen taipaleen alkua saneli sattuma. – Rullaan vain kangaskaton auki, niin sillä tavalla saa pitkätkin laudat kulkemaan. Kai Salmijärvi ei ole museoajoneuvomiehiä. Kuljinkin vaatii silloin tällöin laittoa, mutta se kuuluu asiaan. – Olin puolihippi 1960-luvulla, ja rättisitikka oli jotenkin itseä lähellä. Vaatimusten mukaan museoajoneuvon tulisi olla vähintään 30 vuotta vanha, kunnoltaan ja varusteiltaan alkuperäistä vastaava tai sellaiseksi entisöity, mutta Salmijärvi ei ole alkuperäisosissa pidättäytynyt. Sen kun rullaa läpän tuulilasin alta auki. Ilmastointilaite ei vaadi huoltoja. Nykyautojen runsas tekniikka hämmästyttää välillä Kai Salmijärveä, sillä ilmankin pärjäisi. Sylvin voimat loppuivat, ja siihen piti vaihtaa kondensaattori ja säätää sytytystä. Paljon naurunaamoja näkee. Positiivisella mielellä, kun on päässyt pois ladosta. Sylvi on siinä mielessä hyvän tahdon lähetti, hän sanoo. Sylvi ei kuitenkaan ole mikään tuuliviiri, vaan enemmänkin luotettava. – Viron retki oli sellainen, että en tiedä, mistä Sylvi oli mielipahan ottanut. Näin Kai Salmijärvi luonnehtii Sylviä, arvonsa tuntevaa ranskatarta, joka herättää riemua monissa kanssakulkijoissa. – Olisin halunnut Sylvistä valmista vappuajoihin mennessä, mutta siihen se ei ihan ehtinyt, Salmijärvi kertoo. Reissu Viroon oli Kai Salmijärven mukaan kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. – Sylvin sytytyspuolessa oli ongelmaa. ”sylvi on persoona, ei koriste”, kai salmijärvi sanoo Iäkäs. – Olin Rovaniemellä tekemässä remonttihommia ja hain ladosta tavaroita, kun huomasin siellä ajoneuvon, rättisitikan. Itse opiskelin 60-luvulla ammattikoulussa autopuolella ja niitä oppeja on tarvinnut. – Mietin, että sillä täytyy olla naisen nimi, sillä onhan kyseessä ranskatar, ja Sylvi oli luonteva, hän kuvaa. – Nyt se on tykki. Lisäksi valot ovat Kai Salmijärven mukaan kuin huonot saunalamput. Pienillä teillähän me siellä ajelemme, Salmijärvi toteaa. – Sylvin tuulilasinpyyhkimissä ei ole moottoreita, jotka rikkoutuisivat. Mutta ikäähän Sylvillä on, Salmijärvi huomauttaa. Suora veto käy kasvoihin, Salmijärvi hymähtää. Kai Salmijärvi on käynyt rakentamassa saunaa Joensuun Tuupovaarassa ja Sylvillä hän on vienyt tavaraa työmaalle. Salmijärvi pääsi talonväen kanssa sopimukseen kulkimen hankinnasta ja vietti talven sitä korjaten. "Vaikka olenkin vähän hidas, olen kuitenkin edelläsi", Sylvin takapuskurissa lukee. Sylvin kanssa yleisesti ongelmia aiheuttaa nokkalaturin lataus ja olematon virta. Hän on lisännyt kulkimeen muun muassa turvavyöt, äänitorven sekä eteen ja taakse vilkut. Harrastajaporukoissa puhutaan kulkimesta, Salmijärvi tähdentää. Sylvi oli 12-heppainen, mutta Kai Salmijärvi viritti siihen lisää hevosvoimia. Nyt Sylvissä on 18 hevosvoimaa. Sylvi on ollut Salmijärvellä kolmisen vuotta, ja kaksikko on tässä ajassa tullut melkein sinuiksi. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 TeksTi: Katariina Rannaste KUVAT: Katariina Rannaste . – Moni sanoo haaveilevansa kulkimesta. Se on vähän ränttätänttä koko kuljin. Talvioloihin se myös on hintelä, kun erillistä lämmityslaitetta ei ole ja kangaskatto on ohut. – Kauppojen pihalla moni tulee ihastelemaan Sylviä. – Minusta Sylvi on persoona, ei koriste, hän perustelee. Nyt Sylvi kulkee paremmin kuin koskaan. Sätkän kanssa vanhat opit ovat poikaa, hän sanoo. Se tärisi, mörisi ja paukahteli laivan rampilla. Kyllä sillä kahdeksaakymppiä pääsee, 85:ttä hyvissä oloissa. Alamäissä menisi nopeampaa, mutta en anna sen mennä heilunnan vuoksi. Sylvi on vuoden 1962 mallia oleva Citroën 2CV, kansankielellä rättisitikka, rättäri tai sätkä. Se on poikkeava, eikä se kilpaile kenenkään kanssa. Videoita kuvataan ja peukkua sekä rauhanmerkkiä näytetään. Siksi harrastajat pitävät kulkimensa talven ajan seisonnassa. – Jotkut ovat tulleet sanomaan, että vuoden -62 mallissa ei ollut ristipääruuveja. Moni mieltää rättisitikan hippiautoksi, ja se onkin osa syytä, miksi Kai Salmijärvi on kulkimiin viehtynyt. Sittemmin Sylville on ajokilometrejä kertynyt, tänäkin kesänä niitä on tullut noin 10 000. Tänä kesänä Sylvi on käynyt etelänmatkallakin. Vähän vanhaa säälinkin, Kai Salmijärvi kertoo.. – Jos aivan tarkkoja ollaan, niin se on alkuperäisen tarkoituksensa mukaan hyötykuljin. Pölyä oli päällä paljon, sillä se oli ollut ladossa 40 vuotta, takapuoli ovelle päin. Jos sen vie joka risauksesta korjaamoon, niin kalliiksi tulee. Ei niin, mutta ne pitävät hyvin. – Kun unohtaa talven, niin vähän vaivoja on, Salmijärvi vakuuttaa. Mutta se kanssa täytyy osata toimia. liikenne Sylvi värjötteli ladossa 40 vuotta, sitten ranskattarelle koitti vapaus Arvonsa tunteva kuljin äityi hankalaksi Viron-reissulla
Häjy ja hippi. Oikea nimike olisi jaosporvari, mutta Salmijärvi oudoksuu vanhaa perua olevaa nimikettä. – Se hajosi Kemijärvellä ja siinä oli niin vahvat viat, ettei sitä kannattanut korjata, hän sanoo. MIKÄ CITROËN 2CV. liikenne Kansanauto. Hyötykulkijoiden keskuudessa elää omaleimainen kiltahenki ja jäseneksi nimenomaan anellaan. Kai Salmijärvellä oli ensimmäinen rättisitikka vuonna 1970. – Kerran ajaessa kangas lävähti auki. – Liityin ensimmäisen kerran 2CV-kiltaan jäseneksi vuonna 1970 ja uudestaan kolmisen vuotta sitten. Tunnetaan myös nimellä rättisitikka, rättäri, sätkä tai kuljin. Sylvin ikkunoissa on tarroja ja merkkejä koristeina. Jäsenanelussakin lukee: ”Anon nöyrästi suosiollista katsantoanne läpisormien, jotta allekirjoittanut kelpuutettaisiin jalon ja arvossapidetyn Kiltanne jäseneksi, sellaiseksi kuin Killan Protokolla ja muut säädökset sen suovat, tietäen, että ansioni ovat perin vähäiset, eivätkä paljoa paina.” Hyötykulkijoilla on Suomen vanhin merkkikerho . Killassa on Salmijärven mukaan 1 200 ja Tampereen jaoksessa toistasataa jäsentä. Lempäälässä on hänen lisäkseen tiettävästi toinen Citroën 2CV -harrastaja. Kai Salmijärvi on Tampereen jaoksen tämänhetkinen puheenjohtaja. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Citroën 2CV -harrastajille on Suomessa oma kiltansa. Sylvillä on nokkakoristeena muovisammakko. Kolmisen vuotta sitten sätkä astui jälleen Salmijärven elämään, kun hän löysi ladosta Sylvin. Jaoksessa on myös matroona ja oltermanni. Jäsenyyttä anovalla pitää olla kaksi suosittelijaa ja heidän on pitänyt olla jäseninä vähintään vuoden, Salmijärvi kuvaa. Rättisitikan kangaskaton saa rullattua auki. Ennen on ollut niinkin tiukkaa, ettei kokouksiin ole saanut tulla muulla kuin rättärillä, mutta siitä on vuosien aikana livetty, hän sanoo. Vuonna 1962 perustettu kilta on Suomen vanhin merkkikerho. Kynnöspeltoa ylitettäessä ei kulkimeen sijoitetussa munakorissa tule yhdenkään munan rikkoutua.” Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin, että autoa ”pitäisi voida ajaa silinterihattu päässä”, ja näin ollen kattoa korotettiin. Alkusanat menivät tiettävästi seuraavasti: “Tehkää kuljin, jossa on neljä pyörää ja sateensuoja, kuljettamaan neljää aikuista ja heidän viiden leiviskän eväitään niin maalla kuin kaupungissa 50 km:n tuntinopeudella. Valmistusvuodet 1948–1990 Kehitys alkoi 1930-luvulla Ranskassa tehtailija Andre Citroënin myötävaikutuksella. – Kokoontumisilta on joka toinen tiistai. Rätti lepatti kuin morsiushuntu, Kai Salmijärvi kertoo.
mennessä. – Valmistumassa on pysäköintimerkkiselvitys. Lempäälän yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa kertoo syyksi, että lopullista sopimusta Kangasalan kanssa vielä valmistellaan. Uudet merkit tulevat lähiviikkoina ja asennuksessa edetään alue kerrallaan. 680 € 680 € 205/55R16 94R ... KUMMATKIN SAAT EDULLISESTI TAMMER-AUTOSTA. 7:15 – 17:00 la suljettu su suljettu Varaosat: ark. 510 € 205/60R16 96T ................. Suunnittelupäällikkö Timo Nevala Lempäälän kunnasta kertoo, että kartoitusta on tehty ja uusia merkkejä tullaan asentamaan jo lähiviikkoina. 545 € FF272* 205/60R16 96T ... liikenne Toyota Tammer-Auto www.toyotatammerauto.fi Hatanpään valtatie 38 33900 Tampere puhelin (03) 2440 111 huolto (03) 2440 3500 Automyynti: ark. ARVELA, 25.11. – Lokakuun alkuun ei ehditä, hän myöntää. 9:00 – 18:00 la 10 – 14 su suljettu Pikahuolto: ark. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Pysy ajan tasalla www.lvs.fi. Mahdollinen rengaspainetunnistimien koodaus, sekä vannetyön yhteydessä uusittavat rengaspainetunnistimien tiivisteet veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät 4 kpl renkaita alle asennettuna ja tasapainoitettuna, sisältäen alv:n 24 %, sekä kierrätysmaksun 1,73 € / rengas. 665 € BF272* 205/60R16 96R ... Lempäälän kunta päätti viime keväänä antaa pysäköinninvalvonnan järjestämisen Kangasalan kaupungin hoidettavaksi. (03) 373 7153, 040 560 0062 (taksit), 0400 339 862 (bussit) www.tilausliikenne.net ari@arvela.pp.fi TULEVAT REISSUT: Kinkkujen sulattelumatka Tallinnaan, 27.-28.12.2019. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Mainostaja. Ohjaan ja valvon tarkastajien toimintaa, käsittelen pysäköintivirhemaksuista jätettyjä oikaisuvaatimuksia ja teen tiettyjä toiminnan linjauksia, Tiia Levonmaa kertoo. Pysäköinninvalvonta alkaa Tiia Levonmaan mukaan viimeistään ennen vuodenvaihdetta. 7:15 – 17:00 la suljettu @ToyotaTammerAuto @toyota_tammerauto @Toyota Tammer-Auto * EU-merkintä: polttoainetaloudellisuus (A-G), märkäpito (A-D), ohiajomelu (dB). Olemassa olevat liikennepysäköintimerkit kartoitetaan ja vaihdetaan niin, että niissä on oikeat aikarajoitukset. SEPPÄLÄ Oy 03 374 9668, 040 518 0557, 040 557 1001, www.seppalaky.fi Juttuvinkki. Alumiinivanteelle asennus ja tasapainoitustyö + 10 eur. Käymme keskustelua myös yrittäjien kanssa siitä, millaisia pysäköintiaikatarpeita heillä on, Nevala sanoo. Esisopimuksen mukaan pysäköinninvalvontaan liittyviä toimia suoritettaisiin 10–20 tuntia viikossa. 510 € Nordman 7 205/55R16 94T ................. 665 € BF272* Hakkapeliitta R3 665 € RENGASHOTELLI 65 € / kausi. 565 € Hakkapeliitta 9 205/55R16 94T ................. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . Matkan hinta 130,Aikataulu: 6.00 Narva, 6.15 Kirkonkylä, 6.25 Koskenkylä, 6.35 Lempäälä la-as. Heidän lisäkseen minä toimin kunnallisena pysäköinninvalvojana. 545 € FF272* 545 € 520 € 205/55R16 94R ... Luotettava ja hyvä palvelu ympäri vuorokauden! KULJETUSLIIKE E. 520 € CF272* Nordman RS2 K it ka re nk aa t N as ta re nk aa t NASTAT VAI KITKAT. SINÄ PÄÄTÄT. 7:15 – 16:00 la 10 – 14 su suljettu Korjaamo: ark. – Pysäköinnin nykytilannetta on selvitetty aluekohtaisesti. 680 € 205/60R16 96T ................. – Kangasalla on kaksi pysäköinnintarkastajaa, jotka käyvät meidän alueellamme suorittamassa valvontaa. Ilmoittautumiset 0400-339862 A. TOYOTA MATTOSARJAT ETEEN JA TAAKSE 69 € TeksTi: Katariina Rannaste kuva: LVS:n arkisto Aikataulu uusiksi: pysäköinninvalvonta ei ala lokakuussa Kunnallinen pysäköinninvalvonta on alkamassa Lempäälässä, mutta ei lokakuussa, niin kuin vielä viime keväänä arvioitiin. Majoitus hotelli Viru, mahdollinen käyntikohde selviää lähempänä matkaa, ostosaikaa. renkaiden pesun, säilytyksen ja vakuutuksen. 510 € 565 € Noranza 001 205/55R16 94T ................. RENKAIDENVAIHTO HUOLLON YHTEYDESSÄ 25 € Sis. He toimivat täällä virkavastuulla. sopimusta kangasalan kanssa yhä valmistellaan. Tarjoukset voimassa 30.11.2019 saakka. Blizzak Ice 205/55R16 94T ... 8:00 – 17:00 la 10 – 14 su suljettu Elovainio, Elotie 6 (huolto ja varaosat) 33470 Ylöjärvi puhelin (03) 2440 3600 ark. 520 € BF272* 205/60R16 96R ... Ari Arvela puh. 565 € 205/60R16 96T ................. Merkit katsotaan kohdalleen ja sitten niitä käydään kenttätyötä tekevien pysäköinnintarkastajien kanssa läpi
138€/sarja töineen EDULLISET JA LAADUKKAAT TALVIRENKAAT SAAPUNEET! Varmista talvilomakelit ostamalla KUMHO-RENKAAT! Henkilöautojen RENKAIDEN PESU JA VAIHTO 30 € TALVIRENKAITA esim. Lempäälän kunta maksaa mahdolliset tappiot Kangasalle. Alueen kotimaiset ja paikalliset katsastusasemat palvelevat sinua katsastusja rekisteröintiasioissa. 03 2255 400, www.saaksjarvenautokatsastus.fi Myös venerekiste röinnit > > > > > > > > > > > > > > > > > > > > > Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1 (Piipon tehdaskiinteistö), LEMPÄÄLÄ. Pysäköinninvalvonnan alkamisen aikataulu on mennyt uusiksi. 33880 LEMPÄÄLÄ p. liikenne Suosimalla kotimaista, työllistät suomalaisia! Soita tai tule käymään, kahvit tarjotaan aina. IDEAPARKIN VIERESSÄ Lempäälän Autokatsastus Oy Ruokosmetsänkatu 13 C, 37570 LEMPÄÄLÄ p. Pysäköinninvalvontaa tehdään Lempäälässä 10–20 tuntia viikossa. Lempäälä päätti asiasta keväällä. 03 2255 120, www.lempaalanautokatsastus.fi SÄÄKSJÄRVELLÄ Sääksjärven Autokatsastus Höytämöntie 11. Pysäköinninvalvontaa Lempäälässä aikoo hoitaa Kangasala. Alkaa tämänhetkisen arvion mukaan ennen vuodenvaihdetta. (03) 375 2122, 040 580 4222 Marangoni Le m po ka tu Piiponraitti Turku Tampere Kesärenkaat alk. Pyydä tarjous! JOULUMATKA PÄRNUUN Estonia Medical Spa 20.-26.12.19 515€/ hlö ja Viiking 545€/hlö. Lempäälä Ylöjärvi Tampere ja Oulu u AUTOPESULAT BIG BOSS — Paras pesu kiillotusvahalla 15 99 € Kuukausikortin 1. Myös toiminnan perustamisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa Lempäälä. 205/55-16 alk. PYSÄKÖINNINVALVONTA LEMPÄÄLÄSSÄ. bussija laivamatkat, majoitus 2hh, th, hoitoja. Pysäköinninvalvonnan tuotoista 80 prosenttia menee Kangasalan kaupungille ja 20 prosenttia Lempäälän kunnalle. 0400 974 455 Isosuontie 23, 37830 AKAA www.intoalen.fi into.alen@gmail.com MATKAPALVELU INTO ALÉN Tilausajot busseilla. 298€ myös muita kokoja LOKAKUU = PESUKUU! Lempäälä, Ylöjärvi, Tampere ja Oulu | www.bossgloss.. kuukausi rajattomin pesuin 25 € Tarjoukset voimassa kaikissa Boss Gloss -autopesuloissa lokakuun ajan. Kangasalan kaupungilla on tällä hetkellä kaksi pysäköinnintarkastajaa. (03) 375 2122, www.rengaspistemikakoskinen.fi Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1, (Piipon tehdaskiinteistö) Puh. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . Pysäköinninvalvonnan piirissä ovat liikenneväylät, yleiset alueet ja Lempäälän kunnan kiinteistöjen piha-alueet. Sis
Tule käymään jo tänään! H al ko la nt ie Ta m p er ee nt ie Makasiin itie Alkuperäinen takuu säilyy! Meiltä saat aina asiantuntevaa ja yksilöllistä palvelua minkä tahansa auto-ongelman edessä. Tämä taasen saattaa vähentää koulunjälkeistä toimintaa kodin ulkopuolella, koska kulkemisvaihtoehtoja on rajallinen määrä. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . Mielestäni on lievästi absurdia, että käytämme varoja siihen, että saamme ihmiset kiinnostumaan tänne muutosta, mutta samalla leikkaamme asioista, joita ihmiset ensimmäisenä katsovat muuttaessaan. Kattavaan tarjontaamme kuuluvat monipuoliset huoltoja korjaamopalvelut, kuten jarruhuolto, öljynvaihto, sähkötyöt ja monet muut asennusja korjaustyöt. Kun asumme näinkin kaukana kaupungin vilinästä, että harva oppilas pääsee kouluun kävellen tai polkupyörällä, kuvaan astuvat koulukuljetukset. KORJAAMO CENTER Silja Kujala Kolumni Vesilahden bussiaikatauluja tulisi järkevöittää nuorten kannalta Vesilahden kunnan asukkaana voin hyvällä omallatunnolla sanoa tuntevani julkisen liikenteen vaikutuksen arkielämässäni. Monta kertaa, jos bussista on myöhästynyt, on seuraavaa saanut odotella jopa tunnin ajan kylmässä lokakuun tihkusateessa. Voin tähän nyt lisätä itsekin tietäväni, että nuorilla on ongelmia kulkemisen kannalta, olivat ne sitten minkälaisia tahansa, ympäri Vesilahden ja Lempäälän aluetta. 0400-231148 03-3750 443 www.lempaalanautopalvelu.fi lempaala@fixus.fi lempaalan.autopalvelu@gmail.com Varaosamyynti avoinna Ma-Pe 8.00 17.00 Korjaamo avoinna Ma-Pe 8.00 17.00 Olemme muuttaneet! Löydät kaikki vanhat palvelut uudesta osoitteesta Halkolantieltä. Huonot kulkuyhteydet tietenkin sulkevat pois harrastusmahdollisuuksia, varsinkin jos huoltajat eivät töiden takia pysty aikatauluttamaan kaikkea täydellisesti. Teemme autohuollot, rengaspalvelut, tuulilasin vaihdot, sähkötyöt sekä muut asennusja korjaustyöt uusimman tekniikan ja koulutetun henkilöstömme voimin. Viimeisten vuosien varrella on julkista liikennettä ennestään vähennetty, etenkin Vesilahden alueelta, joka aina vaan yllyttää ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin. Jos bussien kanssa syntyy aikaisemmin mainitsemiani ongelmia, saattaa vaihtoehtoina olla joko jonkin kulkuvälineen hankkiminen tai poismuutto, joka vie taasen potentiaalisen veronmaksajan kunnasta pois. Silja Kujala Kirjoittaja on 15-vuotias työelämään tutustuja Vesilahden yhtenäiskoulusta. Tästä pääsemmekin hyvin konkreettiseen esimerkkiin bussiaikatauluista: Kirkonkylältä lähtee bussi n. On niitä, jotka tulevat kouluun julkisilla, ja myöskin niitä, jotka asuvat niiden saavuttamattomissa. Itse tiedän, että aika usein se kallistuu jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen. Muu liikennöinti jääkin sitten huoltajien huolenaiheeksi. liikenne Monessa mukana... Huollamme ja korjaamme sekä uudet että vanhat autot merkistä riippumatta. LEMPÄÄLÄ Lempäälän Autopalvelu Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Puh. Molemmista seuraa paljon enemmän haittaa suuressa mittakaavassa kuin jos nuori liikkuisi julkisilla. Marjamäen Autopalvelu on osa maanlaajuista Fixus-ketjua. Teemme monipuoliset autohuollot, rengaspalvelut, tuulilasin vaihdot, sähkötyöt sekä muut asennusja korjaustyöt uusimman tekniikan ja koulutetun henkilöstömme voimin. tunnin välein 15 kertaa päivässä ja Narvasta harvemmalla aikavälillä kahdeksan kertaa päivässä ja tämäkin vain arkisin. Tuorein henkilökohtaisin esimerkki tästä on tämän tet-viikon ajalta, sillä jouduin iltapäivällä lähtemään normaalia aikaisemmin vain koska kyseinen linja on ainoa minulle sopiva. Olen 15-vuotias koululainen ja käytän joukkoliikennettä useita kertoja viikossa. Tehokasta ja joustavaa palvelua Kun asioit kanssamme, saat joustavaa ja laadukasta palvelua tarpeidesi mukaan. Kaiken järjen mukaan saisimme vähemmällä vaivalla enemmän hyötyä, jos keskittyisimme olennaisten asioiden parantamiseen ja säilyttämiseen. Näiden oppilaiden kohtaloksi jää kulkeminen koulutaksilla tms., joka kulkee vain tarvitun määrän. Jos kuvitteellisessa skenaariossa bussista myöhästyy, joutuu seuraavaa odottamaan joskus yli tunninkin ajan. MARKKU MIKKOLA OY p. Julkisen liikenteen puute saattaa myös rajata nuoren jatko-opiskeluvaihtoehtoja. Autosi merkillä, iällä tai mallilla ei ole merkitystä hoidamme kuntoon auton kuin auton. Tämä jättää useimmat nuoret hyvinkin monesti toimettomiksi vapaa-ajalla. 0400 632 832 www.mikkola.info LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU MARJAMÄEN AUTOPALVELU Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä 040 5260 111 Avoinna: ma-pe 8-17 www.marjamaenautopalvelu.fi Halkolantie 14, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400 231 148 Myymälä: ma-pe 8-17, Korjaamo: ma-pe 8-17 www.lempaalanautopalvelu.fi Meiltä saat aina asiantuntevaa ja yksilöllistä palvelua minkä tahansa auto-ongelman edessä. Laitteistomme on modernia, tekniset taitomme ovat korkealuokkaiset ja varaosat laadukkaita. Kun julkinen liikenne on mitä on, yhä useampi turvautuu matkoissaan henkilöautoon, jotka taas tuottavat turhia päästöjä. Joskus saattaa käydä niin, että nuorella ei ole harrastuksia juurikaan kulkemisten vaikeuksien takia ja vapaa-aika kuluu kotona istuen joko kouluhommien tai Netflixin parissa. Kun nuoret kasvavat siihen ikään, että jatko-opiskelu on kysymyksenä, vaihtoehtoja löytyy lähimmillään Lempäälästä. Kun oma autosi jää meille huoltoon tai korjattavaksi, voit halutessasi ottaa sijaisauton käyttöösi huoltoja korjaustöiden ajaksi. Marjamäen Autopalvelu on Lempäälässä sijaitseva laadukas autohuoltoja korjauspalvelu
Meillä on myös Kotipizza ja Rolls. 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. (Norm. Meille kannattaa tuoda renkaat kausisäilöön kauempaakin! Huolehdimme autosi renkaista viimeisen päälle hyvin. (Norm. 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 MAINOKSEN TOTEUTTI Maakuntakoordinaattori Matti Pulkkinen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Aja palvelevaan ja nopeaan rengashotelliin ja pikahuoltoon . 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Nyt saat kaikki rengastyöt kätevästi PITSTOP TEIVO -RENGASHOTELLISTA! PITSTOP TEIVON PIHAHUOLTO palvelee ripeästi ammattitaidolla Olemme avanneet entisen Neste Ylöjärven tiloissa ammattitaitoisen ja nopean palvelun rengashotellin. 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. Toteutamme muunmuassa ajoneuvojen öljyjen, nesteiden, suodattimien, akkujen ja apulaitehihnojen vaihdot, sekä muut huoltotyöt aina huollettavan kohteen tarpeen mukaan. Olemme monimerkkihuoltoja korjaamo. Asikaslähtoisen hinnoittelumme vuoksi puoleemme on kannattavaa kääntyä jo pienenkin huollon tarpeen ilmentyessä.Meillä asiakkaana ei tarvitse värjötellä ulkona tai kylmässä hallissa huoltojen aikana! Kaikkien huoltojen aikana asiakkaillamme on mahdollisuus nauttia toimitilojemmme yhteydessä toimivan kahvilan palveluista ja virkistyä alkavaa ajomatkaa varten. TERVETULOA RUOKAILEMAAN! Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. Meillä on kattava ja laadukas valikoima renkaita tule valitsemaan omasi, tai hankimme Sinulle toiveidesi mukaiset renkaat, vaativaankin makuun. 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. MATIAS AHO Huollot ja korjaukset HUOMIO YRITTÄJÄT! Nyt yritysten ajoneuvojen ylläpitohuollot kokonaisedullisesti PITSTOP TEIVO tarjoaa nyt yrityksenne ajoneuvojen ylläpitohuollot ja pikahuollot kustannustehokkaaseen hintaan. Asiointisi on meillä kodikasta. Kun olet asemissa katoksessamme, ammattilaisemme hoitavat rengasasiasi. (Norm. Pääset tunnelmaan, kun ajat varikollemme, joka muistuttaa maailman ralliradoilta tuttujen varikoiden atmosfääriä. Aja autosi tyylikkäästi maalattuun pikahuoltokatokseemme, jossa hoidamme ahkerasti: moottoriöljyn tarkistuksen ja lisäyksen, ajoneuvon nesteiden tarkistuksen ja lisäyksen (moottoriöljy, moottorin jäähdytysneste pakkaskesto, jarruneste, ohjaustehostimen öljy), käynnistysakun toimintakunnon ja latausjärjestelmän testauksen, rengaspaineiden tarkistuksen ja lisäyksen (renkaiden kunnon tarkistuksen), polttimoiden vaihdon, ajoneuvon tiivisteiden ja saranoiden voitelun sekä ODB-vikakoodien luvun. Soita ja kysy lisää: 044 9315 182 MIKA MARTTILA Yrittäjä Nyt lähelläsi on aidosti ja ammattitaitoisesti palveleva pikahuolto. (Norm. Pikahuoltomme palvelee teitä nopeasti ilman ajanvarausta kaikissa arjen autoiluun liittyvissä huoltotarpeissa. Pikahuoltomme vaihtaa ripeästi palaneet polttimot, tarkastaa ajoneuvon öljyt ja nesteet, sekä renkaiden ilmanpaineen ja renkaiden kunnon. Tule ja kysy lisää! Ratkomme kaikki Sinun kysymyksesi ja pulmasi! SOITA: 044 9315 182. (Norm. Teemme myös autosi ylläpitohuollot. (Norm. Ajoneuvon säännöllinen huoltaminen varmistaa ajoneuvonne luotettavan toiminnan ja ajomatkanne voi taas jatkua miellyttävästi ja turvallisesti. Myymälässämme on runsaasti erilaisia tuotteita tuulilasinpyyhkimistä pesutarvikkeisiin. 22,50) Nyt menee PITSTOP TEIVON laatupesu edullisesti! 12 50 Tällä kupongilla TEHOPESU + VAHAUS + ALUSTAN PESU Kuponki on voimassa 31.12.2019 saakka. Tervetuloa palveltaviksemme, ja tervetuloa tutustumaan monipuolisiin ja helposti saavutettaviin palveluihimme. 044 9315 182 myynti@pitstopteivo.fi Palvelemme ma-pe 7-20, la klo10-20 KAUSI RENGASHOTELLISSAMME VAIN: 40 € NAUTI MAUKKAASTA RUUASTA Meidän arvostettu ravintolamme tarjoaa edelleen á la carte -listan herkkuja koko aukioloaikamme sekä maittavan lounaan kello 10.30–14.00. liikenne. KYSY LISÄÄ: 044 9315 182 PITSTOP TEIVO / TEIVON TANKKAAMO OY Vaasantie 138, Ylöjärvi Puh. OLEMME AJATELLEET RENGASHOTELLIN UUSIKSI
Ihmiset voivat tulla asemillemme esimerkiksi busseilla tai omilla autoillaan ja jatkaa taivaltaan junalla. . – Meidän on satsattava matkaketjuihin. Rolf Janssonilla on kirkkaana muistissaan kuva vilkkaasta Tampereen laskumäestä, joka on tavaraliikenteen keskusjärjestelyratapiha. Näin ollen tavarakuljetukset jäävät jalkoihin, kun koko liikenne käyttää samaa raidekapasiteettia. – Yhtälöä hankaloittaa vielä se, että tavarajunat kulkevat hitaasti eli noin 70-80 kilometriä tunnissa. Tämän lisäksi täsmärautatiehankkeisiin on alokoitu lisärahoitusta. Tavarakuljetukset vetäviksi Tampereen kaupunkiseutu ympäröivine maakuntineen takoo Suomen kansantaloudesta toiseksi suurimman kakun heti pääkaupunkiseudun jälkeen. – Konseptimme pohjautuu siihen, että tarjoamme asiakkaillemme nopeutta, hyvää hintaa, täsmällisyyttä sekä toimivia matkaketjuja. Niin Tampereelta kuin Turusta halutaan nopeat ja helpot yhteydet pääkaupunkiin. Kaksinumeroinen luku on hyvä saavutus. Meidän on saatava ulkomaan vieraamme innos. Jansson odottaa myös joulukuussa alkavalle aikataulukaudelle lisättävien uusien kaupallisten vuorojen suosion iskevän ennätykset. Niin pirkanmaalaiset kuin varsinaissuomalaisetkin ovat aktiivisesti edistämässä nykyistä parempia junayhteyksiä. Toimitusjohtaja Rolf Janssonilla on monta kiinnostavaa näköalaa Pirkanmaalle. Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitusohjelma konkretisoi myönteisesti ja mittavasti investointeja, jotka parantavat suoraan matkustajaja tavaraliikenteen toimivuutta. Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa on varattu perusväylien kunnossapitoon 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Maakuntamme odottaa kuin kuuta nousevaa Tampere-Helsinki välille kolmatta raidetta ja tunnin junayhteyttä. Pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta tulevaisuuden rakentamiselle tuo se, että kaikki eduskuntapuolueet kannattavat vahvasti rautateihin investoimista. Kasvuluvut avaavat kuvaa tämän päivän Suomesta, kaupungistumisen uudesta vaiheesta ja erityisesti maan suurimpien kaupunkien vetovoimasta VR valmistautuu jo edessä olevaan suureen sesonkiin eli joululiikenteeseen. Matkustajajunat porhaltavat jopa yli 200 kilometrin tuntinopeudella. – Voittajana on Helsingin, Tampereen ja Turun muodostama kasvukolmio. Haluamme vastata teollisuuden huutoon ja poistaa logistiikastamme pullonkauloja. – Yhteiskuntamme ja valtiovaltamme on herännyt viime vuosina kiitettävästi tunnistamaan rautateiden kehitystarpeet. Rolf Janssonin katseet kohdistuvatkin eri maakuntiin, joissa hän uskoo VR:llä olevan vielä paljon voitettavanaan. Rolf Jansson iskee pöytään menneen kesäkauden erittäin kovia kasvulukuja, jotka toimitusjohtajan mielestä kertovat VR:n onnistuvan päätehtäviensä hoitamisessa. Janssonin mukaan uudet sukupolvet ovat sanansa mittaisesti julkisten kulkuvälineiden suurkuluttajia. – VR:llä on iso haaste ratkaista tavaraliikenteen sujuvuus. Miehellä on luja perspektiivi yhtiöön. Pirkanmaa on mukana tämän vuoden joulukuussa starttaavassa liikenneja viestintäministeriön alueellisessa lähijunaliikenteen pilotissa ratasuunnilla TampereTesoma-Nokia, TampereOrivesi-Mänttä-Vilppula ja Tampere-Lempäälä-Toijala. Rautatieliikenteen mahdollisuuksista vallitsee laaja konsensus. – Lisäykset toteutuivat nimenomaan isojen kaupunkiemme välisillä junavuoroilla. Rolf Jansson on työskennellyt VR:ssä kymmenen vuotta, joista kolme viimeistä vuotta toimitusjohtajana. Toimitusjohtaja Rolf Janssonin mukaan koko maan kattavan rautatieliikenteen kehittämisen takaajina ovat kaikki eduskunnassa olevat puolueet, jotka ovat julkisesti ilmoittaneet tukevansa liikennemuodon edistämistä. Rolf Jansson uskoo Suomessakin voimallisin askelin toteutuvan väestön keskittymisen ja kaupungistumisen lisäävän kansalaisten mielenkiintoa VR:ää kohtaan. Janssonin mukaan tavaraliikenteen pullonkaulaksi muodostuu se, että suuri osa rautatieverkostostamme on yksiraiteista. Asiakkaamme odottavat meiltä etenkin toimitusvarmuutta. Mahdollisuuksia löytyy Junavuoroista peräti 85 prosenttia joko lähtee tai tulee Helsinkiin. Tarpeemme on tiedostettu. – Tavarankuljetuksessa kirimme eteenpäin. Ne edesauttavat muun muassa jouhevaa työssäkäyntiliikennettä. Sopimuksen arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa per vuosi. Esimerkiksi elokuussa Helsingin ja Tampereen välinen reissaajamäärä kasvoi peräti 13 prosenttia. Megatrendit tukipilareina Aikamme kaikki megatrendit satavat VR:n laareihin. Digitalisaatio voimistuu entisestään. Uusia työpaikkoja syntyy 50 100. Moni valitsee jo tästä syystä junan lentämisen sijasta. Allegron merkitys tulee kokonaan uuteen valoon, jos Venäjä uudistaa viisumikäytäntönsä tämän vuoden lokakuussa. Niiden toteutuminen merkitsee ylimääräisten ja tilapäisten nopeusrajoitusten poistumista, uusien rataosuuksien sähköistämisiä, akselipainon korottamisia, ohituspaikkojen rakentamista sekä ratapihojen kunnostamisia. Elokuussa Helsingin ja Oulun välin matkustajamäärä petraantui peräti 20 prosentilla, Helsingin ja Jyväskylän välin 16 prosentilla sekä Helsingin ja Turun välin 17 prosentilla. – Kaikki vallalla olevat päätrendit tukevat junaliikenteen vahvistamista. Niihin sisältyvät myös rautateiden kunnostustyöt. – Matkailijat saavat 18 omintakeisen maakunnan Suomi-neidosta paljon irti, kun he taittavat matkaansa junalla. Janssonin mukaan VR:n on tehostettava kilpailukykyään niillä osa-alueilla, joissa kysyntä on pientä. – Meillä on hieno tilanne ja hyvät näkymät. VR tutkii ahkerasti ihmisten mielipiteitä liikkumisen suhteen. Jansson iloitsee siitä, että VR on omaksunut jo ajat sitten kestävän kehityksen arvot ja vaatimukset. Vaarallisten tasoristeysten poistamiseen on korvamerkitty 22 miljoonan euron lisärahoitus. Raiteiden käyttöaste haastaa meitä. – Myös kasvavien kaupunkiseutujen aktiivisuus niiden lähijunaliikenteen kehittämisinnossa kulminoituu asukasmäärän nousuun. Sopimus sisältää kymmenen vuotta kestävän liikennöinnin ja sitä edeltävän kahden ja puolen vuoden kehitysvaiheen. VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson odottaa paljon joulukuussa Pirkanmaalla alkavalta lähijunaliikenteen pilotilta VR:ssä odotetaan paljon matkailun kasvulta junan suosion voimistumiseen. Kasvuluvut valavat uskoa Tulevaisuus on tehtävä. Toimitusjohtaja Rolf Jansson sanoo VR:n kaukoliikenteen isojen kaupunkien välisten junavuorojen matkustajamäärien kasvun olevan merkki väestön keskittymisestä ja kaupungistumisesta. Monipuolisesta teollisuudesta elävä Pirkanmaa on hyvin riippuvainen raiteilla tapahtuvasta tavarankuljetuksesta. Toimitusjohtaja muistuttaa, että suurin osa ulkomaalaisista turisteista saapuu Helsinkiin. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Kaupungistuminen ja väestön keskittyminen näkyy suurten kaupunkien välisen junaliikenteen vahvana kasvuna VR:llä on edessään valoisa ja vakaa tulevaisuus. Vetoapua matkailuun Rolf Janssonin mukaan VR:llä on valtaisa mahdollisuus Suomen sisäisessä matkailussa. Hänen mielestään niiden merkitys vain korostuu ilmastonmuutoksen edetessä. Meidän tehtävämme on vastata haasteeseen. Helsingin ja Tampereen välinen reissaajamäärä kasvoi 13 prosentilla. Hänen mukaansa VR:llä on systemaattisesti toteutettava strategia, ja se vie määrätietoisesti kehitysja muutosohjelmaansa eteenpäin. Janssonin mukaan VR:n taivaalla on nyt poutapilviä. Jansson korostaakin raideverkoston peruskorjaushankkeiden tärkeyttä. Jansson muistuttaa VR:n olevan digipalveluissaan toimialan tienraivaaja. – VR:llä on myönteinen lähtötilanne, sillä matkustajapuolella olemme vahvistaneet asemiamme vakavimpiin kilpailijoihimme eli auto-, lentoja linja-autoliikenteeseen nähden. Toimitusjohta Rolf Janssonin mukaan mahdollisuuksia on niin maan sisäisessä matkailussa kuin Helsingin ja Pietarin välisellä vuorolla. liikenne – Matkustajat tunnistavat liikkumisensa synnyttämän hiilijalanjäljen. VR alkaa liikennöidä Tampereen ratikkaa. – Kaukoliikenteen matkustajamäärät kasvoivat kymmenen prosenttia
Ideaparkissa. myllytys + kovavahaus, penkkien pesut, sisäpesu, mattojen pesu ja oven välien pesu) RENKAIDEN VAIHTO 20€ sis. Rolf Jansson vannoo realismin voimaan. klo 12 mennessä, valmiit aineistot maanantaihin 7.10. 040 739 33 43 HUIPPUTARJOUKSET TÄLLÄ KUPONGILLA HUIPPUTARJOUKSET TÄLLÄ KUPONGILLA Kupongin tarjoukset voim. 1. – Tosiasia on, että matkailijat jäävät nykyisin liian helposti pääkaupunkiseudulle. Nimenomaan suomalainen matkustaja arvostaa sitä. – Päivänselvää on, ettei kolmas raide ja tunnin juna tule huomenna. Ravintolavaunu – supisuomalaista Oletko tullut ajatelleeksesi junalla matkustaessasi ja ravintolavaunussa istuessasi, että koko ravintolavaunukonsepti on hyvin supisuomalainen ilmiö. Tulossa keskiviikkona 30.10. – Nykyinfra on saatava ensiksi kuntoon. TÄYSFIKSI 240 € (sis. Tämä parannus toisi merkittävän edun, kun päärataa pääsisi yhdellä kertaa lentoasemalle. Janssonin mukaan rataverkon kehittäminen mittavine investoineen avaa uusia mahdollisuuksia palvelukonseptin monipuolistamiselle. Sen ansiosta voitaisiin lisätä jopa 40 prosenttia vuoroja pääradalle. – Oulusta lähtevät junat kuljettavat matkustajia hyvin puhuttelevien maisemien halki. HENKILÖAUTON 1STEP KIILLOTUS + KOVAVAHAUS PAIKALLISESTI PARASTA PALVELUA 010 583 3966 LEMPÄÄLÄ jalle. liikenne tumaan sisämaassa olevista kaupungeista ja maaseudusta. – Juna palvelee myös lähialueturismia. – Kolmosraiteen merkitys on mittava. FI / AJANVARAUS F IXTEAM OY REALPARKINKATU 12 050 310 1276 150e ( NORM 220e) JUURI SINUN AUTOSI TALVIKUNTOON . Matkustaminen reitillä lisääntyy varmasti. Luvassa olisivat paitsi nopeat junavuorot myös ketterät lähiliikenneratkaisut. Allegrossa matkustavista tällä hetkellä 50 prosenttia on venäläisiä, 30 prosenttia suomalaisia ja 20 prosenttia muiden maiden kansalaisia. Lempäälän-Vesilahden Sanomat: Yrittäjä-teemasivut ja rehellisen kaupallinen mainoslehti HALI Yrittäjä-HALI tulee LVS:n mukana lehden tilaajille ja lisäjakeluna Lempäälässä ja Vesilahdessa. kevyt penkien pesu, oven välien ja lasien pesun, kuivaus, kojelaudan pyyhintä, mattojen imurointi ja kovavahaus) 4. 30.11.2019 ASTI. klo 12 mennessä. renkaiden pesu RENKAIDEN SÄILYTYS 60€ /AUTOPESU AREENA Tulossa keskiviikkona 9.10. – Junalla voi matkustaa kattavasti ympäri Suomen. ULKOPESU 15 € (sis. Valmistettavat aineistot perjantaihin 4.10. Kiitettävää rohkeutta Tampereen ja Helsingin välinen tunnin juna on hyvässä myönteisessä tuulessa. ULKOPESU JA SISÄSIIVOUS 35 € (sis. – Eurooppalaisittain vertailtuna meidän ravintolavaunumme on hyvin ainutlaatuinen toteutus. Lapin kansainvälinen vetovoima on vahva. TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen. Rolf Jansson sanoo VR:n kehittävän palvelujaan hyvin asiakaslähtöisesti. Juhlapyhinä on käytössä kahden Allegro-junan yhdistelmä, jolloin kyydissä on peräti 700 matkustajaa. Yrittäjä! Kerro yrityksestäsi ja palveluistanne helposti mainoksella tai jutun muodossa. Tämän hetken tiedon valossa mukana ovat Suomen valtio, Euroopan unioni sekä radan vaikutuspiirissä olevia kaupunkeja. Hän antaa kiitosta Tampereen ja Helsingin välin hankeyhtiölle, Suomi-radalle. Tunnistan ja näen tässä ison mahdollisuuden. Tämä tosiasia haastaa myös VR:n harkitsemaan pilettiensä hinnat hyvin tarkasti. – Edessä ovat tärkeät suunnittelutyöt sekä rahoituksen saattaminen kestävälle pohA UTOPESU AREENA AUTOPESU AREENA Ideaparkin katsastusaseman takana Ruokosmetsänkatu C 15, Lempäälä Puh. Tämän lisäksi saisimme myös paljon uutta tilaa tavaraliikenteelle. HALI-lehdellä lisäksi telinejakelu mm. Janssonin mukaan marssijärjestys on kirkas. Jos Venäjän lupaama viisumiuudistus toteutuu tuoden lokakuussa maksuttomat ja sähköiset viisumit suomalaisille Pietariin ja sitä ympäröivälle Leningradin alueelle, niin Helsingin ja Pietarin välinen junayhteys tulee täysin uuteen valoon. Allegron keskimääräinen täyttöaste on 55 prosenttia. – Allegron käyttöaste kehittyy koko ajan hyvin suotuisasti. Jansson ottaa kannustavaksi ja inspiroivaksi esimerkiksi Helsingin ja Pietarin välillä kulkevan Allegro-junan. Näin on syntynyt muun muassa Extra-luokka, jossa viihtyvät työtä tekevät kulkevaiset. Soita Piialle puh 044 3477 405 VARAA AIKA KÄTEVÄSTI NETISSÄ : FIXTIIMI . – Olemme kehittäneet juniimme erilaisia vaunuja huomioiden matkustajien tarpeita. Janssonin mukaan suomalaista matkustajaa kuvaa myös hintaherkkyys. oven välien ja lasien pesun, kuivaus, kojelaudan pyyhintä, mattojen imurointi) 3. oven välien ja lasien pesun) + Pikavaha 10 € 2. – Seuraamme hyvin tarkasti, miten matkustajamäärät kehittyvät. OMASTA MAASTA Omasta maasta on yli sadan suomalaisen tilattavan paikallislehden yhteinen maaja metsätalousliite. ULKOPESU, SISÄSIIVOUS JA KOVAVAHA 100 € (sis. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Kaupungistuminen ja väestön keskittyminen näkyy suurten kaupunkien välisen junaliikenteen vahvana kasvuna . Iso mahdollisuus on, että rata kytkisi Helsinki-Vantaan lentoaseman päärataan. Janssonin mukaan pohjoisen Suomen matkailuun saadaan lisäpontta Oulun avulla. Pohjoisen juna on kiinnostava matkailuvaltti. – Potentiaali kaikissa ryhmissä on valtava
Lempäälän Kotokampus klo 11.00–13.00 Eero Lehtinen, Eetu Pellen nostalginen näyttely, Ideapark. Lempäälän Kotokampus klo 19.00 Tanssit Manttaalitalolla. Senioreille suunnattu tuolivoimistelu, soveltuu myös henkilöille, joilla on jo jonkin verran hankaluuksia tasapainon ylläpitämisessä pystyasennossa. Eero Lehtinen on paikalla esittelemässä kokoelmaa ja toivottaa kaikki tervetulleeksi! Järj. Järj. Pirkanmaan omaishoitajat ry Pioni klo 17.30–18.30 Luento Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, Hakkarin koulun auditorio, Ahertajantie 2. Järj. klo 13 alk. Lempäälän Kisa/kuntojaosto klo 16.00–20.00 Avantouintikokeilu, Lempoisten uimala, Nokkatie. Järj. Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut klo 10.00–10.55 Seniorituolivoimistelu, Srk-talo, Kirkkopolku 1. Järj. Tanssittajana Juha Repo ja Kannaksen pojat. Liikunnan riemua iloisessa ja leppoisassa vertaisryhmässä. Tunnilla jumpataan istuen ja osittain seisten tuolia apuna käyttäen. LAUANTAI 12.10. Kevyttä jumppaa, joka sisältää lämmittelyn, tasapainoharjoituksia, lihaskuntoliikkeitä ja lopuksi venyttelyt. Lempäälän seurakunta klo 13.00–16.00 Neurosonic Soliseva Mielen hyvinvoinnin taukopaikka, Ideapark, 2krs. Katepalintie 9. Lempäälän kunta, liikuntapalvelut klo 18.00 Onnellisuuden rakennuspuut -ilta, Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1. Lempäälän seurakunta klo 16.00-17.30 Yhteinen maa – Pasi Kauniston 50-vuotisjuhlakonsertti, Pyhän Birgitan kirkko, Lempäälä. Järj. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 VALTAKUNNALLINEN VANHUSTENVIIKKO 6.-13.10.2019: VIIKON TEEMA ON – VARAUDU VANHUUTEEN klo 10.00–15.00 Birgitan markkinat Pyhän Birgitan kirkon ja Taitokeskus Lempäälän ympäristössä. Pirkan opisto klo 12.00–13.00 Tutustuminen Himminnaapurin kuntosaliin, Himminnaapurin Juttutupa, Uotintie 2. Tapahtumasta ei saa leimaa. Kulttuurikeskus PiiPoo klo 11.00–11.55 Lattaritanssin alkeiskurssi, Studio Baila, Tampereentie 12A. Vanhuspalvelut klo 11.00–15.00 Kotokampuksen Kulttuurikahvila, Lempäälän Kotokampus, Katepalintie 9. Sauna ja uinti (erilliset saunat miehille ja naisille). Sauna ja uinti (erilliset saunat miehille ja naisille) Järj. Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut klo 18.00 Elokuva Olen suomalainen, Hakkarin koulu, auditorio. Järj. LAUANTAI 5.10. Sopii sekä naisille että miehille. Lempäälän kunta/ Lähitori ja Liikunnan vertaisohjaajat klo 11.00–12.00 Sukupolvet kohtaavat, Lähitori, Lempostupa, Tampereentie 10. 050-3839701 TORSTAI 10.10. Tutusta ja pidetystä tv-sarjasta tehty elokuva. Hinta 6 € sisältää kahvin ja pullan. Järj. Käynnissä on Seniori hyvinvointi treenimalli, tule kuulemaan kuinka voit hoitaa päätäsi. Lempäälän Kisa/kuntojaosto klo 16.00–20.00 Avantouintikokeilu, Lempoisten uimala, Nokkatie. Pirkan opisto klo 9.30–11.30 60+ Kauppakeskuskävely & kulttuurituokio, Kulttuurikeskus PiiPoo (Ideapark). Studio Baila klo 11.00–12.00 Tuolijumppa senioreille 1, Lempäälän työväentalo, Rypyntie 12. Sakkola-Museo, Kauppamuseo, Parturi-kampaamomuseo sekä Sotaveteraanien Perinnekammari ovat avoinna ja jokaisessa opas paikalla, vapaa pääsy. Viestiveljien konsertissa mukana myös Kipinät -kuoro. Perhepäivähoitajien lapset tulevat esiintymään ikäihmisille. Luennon jälkeen iltapala Lempoisten seurakuntakodilla (vapaaehtoinen maksu). Vanhustenviikon alkajaisiksi hiljennytään hartaushetkeen ja nautitaan kahvit Seniori Go viikon aloitukseen.Järj. Vanhuspalvelut klo 14.00–15.00 Puristusvoimamittaus ja tietoa kuntoutuspalveluista sekä kaatumisten ehkäisystä, Kuntoutuspalvelut, Himminpolku 6. Järj. SenioriGo! -viikon tilaisuuksiin osallistujille luvassa hyviä palkintoja sekä etuja. Järj. Lempäälä-Vesilahden näkövammaiset klo 15.00–16.30 Pionin omaishoidon avoin vertaistukiryhmä, Vanhustyönkeskus Himminkoto, juhlasali, Himminpolku 6. Tunnilla jumpataan istuen ja osittain seisten tuolia apuna käyttäen. Järj. JHL eläkeläiset järjestämää puuhaa ja asiaa syksystä, tule mukaan nauttimaan ja seurustelemaan. Voit tulla mukaan, jos sinulla tai läheiselläsi on ongelmia näkemisen kanssa, ei tarvitse kuulua Näkövammaisten liittoon. Voit ottaa mukaan oman käsityön tai kirjan, tai vaikkapa ehdottaa lempimusiikin kuuntelemista yhdessä. PERJANTAI 11.10. Lempäälän liikuntapalvelut, ikäihmisten aktiviteetit klo 12.00–15.00 Ikäihmisten hyvän olon seminaari, Manttaalitalo, Manttaalitie 1. Puristusvoimamittausta ja tietoa kuntoutuspalveluista sekä kaatumisten ehkäisystä. Lempäälän kunnan vanhuspalvelut klo 16.00–20.00 Avantouintikokeilu, Rantalan sauna, Ruotasjärventie. Pirkan opisto klo 17.30 alk. KESKIVIIKKO 9.10.. Aiempaa kokemusta et tarvitse. Järj. Järj. Järj. Arkiliikuntaa aamuihin turvallisesti sisätiloissa ja mukavassa seurassa! Kävelyn jälkeen kahvit. LISÄTIETOJA VIIKON TAPAHTUMISTA www.lempaala.fi/seniorigo Paula Eloranta, paula.eloranta@ lempaala.fi, 050-3839 642 Sari Juuti, sari.juuti@lempaala.fi, 0500-633 241 Annikki Lepola, annikki.lepola@ lempaala.fi, p. Järj. Ikäihmisten kuntosalitoiminnan esittely ja kahvitarjoilu. Pionin omaishoidon ja muiden asiasta kiinnostuneiden tapahtuma. Fysioterapeutin ohjaama jumppa. Liput 10 euroa. SUNNUNTAI 13.10. Lauletaan hartaita lauluja Leena ja Markku Laineen kanssa. Järj. Avoin uinti Kotokampuksella, ilmoittautuminen etukäteen puhelimitse, hinta 5€/hlö. Järj. Torilla voi tavata markkinavieraita keskiaikapuvuissa, nähdä markkinanäytelmiä ja kiertävän mystikon, osallistua klo 12 alkavaan konserttituokioon ja kirkkoesittelyyn Pyhän Birgitan kirkossa sekä työpajoja ja näyttelyyn Taitokeskuksessa. Näkövammaisten kerhossa kahvitellaan, keskustellaan ja tavataan toisia näkövammaisia. Järj. Lempäälän Kotokampus klo 12.00–12.30 Juttutuvan tuolivoimistelu, Himminnaapurin Juttutupa, Uotintie 2. Järj. Järj. Järj. Vistiveljien konsertti, Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1. SUNNUNTAI 6.10. TIISTAI 8.10. Tule kokeilemaan, mitä kaikkea voit tehdä vanhoista solmioista. Markkinoilla on ruokaja tuotemyyntiä. Järj. Lempäälän SRK ja vanhuspalvelut klo 18.30 alk. Soliseva Hyvinvointija kehittämispalvelut klo 15.30 Elokuva Downton Abbey, Hakkarin koulu, auditorio. PIONIN-hengellinen piiri, Himminnaapuri, Juttutupa, Uotintie 2. Toimelantalon Kelan etäyhteyden esittely/kertomista, talossa toimivasta lähitorista kerrotaan, sairaanhoitaja mittaa verenpaineesi. Vanhuspalvelut klo 10.00–12.00 Seniorit go, Liikuntaparkin syysliikkujaiset, Liikuntakeskus Parkki, Kaipionmäentie 5. Suosittu Hyvän olon seminaari, tule kuulemaan päivän polttavia asioita, viihtymään ja tapaamaan tuttuja. Järj. Järj. Kahvilassa myynnissä kondiittorin valmistamia makeita ja suolaisia herkkuja. Tapahtumat on kerätty SenioriGo! -vihkoseen, joita noudettavissa kirjastoilla, kunnan palvelupisteessä, Himminkodolla, Toimelatalolla ja Kotokampuksella. MAANANTAI 7.10. Lempäälän kunta/ Liikunnan vertaisohjaajat klo 14.00–16.00 Lempäälä-Vesilahden näkövammaisten kerho, Lempostupa, Tampereentie 4. Liikuntakeskus Parkki klo 11.00–12.00 Tuolijumppa senioreille 2, Kuljun työväentalo, Rypyntie 12. Lempäälän perhepäivähoitajien lapset esiintyy. Opettajalla on mukanaan kaikki tarvittavat materiaalit, joita voit käyttää maksutta. Liikettä päivään! Vertaisohjaajan ohjaama tuolivoimistelu ikäihmisille. Käsityökahvilassa opettelemme erilaisia neulontaja virkkaustekniikoita. Värähtely rentouttaa tai aktivoi kehoa sekä mieltä. Lempäälän Kisa/kuntojaosto klo 10.00–13.30 Makkaran grillausta, Himminkoto, sisäpiha (suihkulähteen puoleinen piha), Himminpolku 6. Järj. Pirkan opisto klo 16.00–20.00 Avantouintikokeilu, Rantalan sauna, Ruotasjärventie. Lempäälän kunta, kuntoutuspalvelut klo 15.15–16.00 Hyvän olon liikunta, Lempäälän työväentalo, Rypyntie 12. Tunnilla tanssitaan helpoin askelein hymyssä suin. Liikunnan riemua iloisessa ja leppoisassa vertaisryhmässä. Lempäälän Kisa/kuntojaosto klo 10.00–12.00 Liikkuvaiset, laulavaiset -viikkotapaaminen, Lempostupa, Tampereentie 10. Aiempaa kokemusta et tarvitse. Vanhusten viikon Jumalanpalvelus. Järj. Järj. Sauna ja uinti (erilliset saunat miehille ja naisille). Pirkan opisto klo 13.00–15.00 Tervetuloa Museoraitille! Kuokkalan museoraitti, Kuokkalantie 9. Eero Lehtisen nostalgiaa tihkuvassa kokoelmassa on esineitä, jotka olit jo unohtanut. Sauna ja uinti (erilliset saunat miehille ja naisille). klo 10.00 alk. Lempäälä-Seura, Sakkola-Säätiö ja Lempäälän sotaveteraanit klo 13.45–16.00 Kravattituunaus, Sääksjärven nuorisotila, Tampereentie 426. Liput 13 euroa. Järj. Kevyttä tuolijumppaa 30 min, Jumppaa menevän musiikin tahdissa 30 min, curlingia, boccian peluuta. Markkinat aloittaa Kanttorinpuistosta klo 9.30 kirkkotorille lähtevä kulkue. Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistys ry klo 11.00–11.55 PäiväLavis, Studio Baila, Tampereentie 12 A. Pirkanmaan omaishoitajien ry Pioni vertaistukiryhmä klo 9.30–10.00 Fysiojumppa, Lempäälän Kotokampus, Katepalintie 9. Vapaa pääsy, kolehti. Life coaching -valmentaja Virpi Lehti luento hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Järj. Kaikkein perinteisintä tanssimusiikkia -sotalauluista Tammerkoski humppaan. Järj. Eero Lehtinen klo 11.00–15.00 Kotokampuksen Kulttuurikahvila, Lempäälän Kotokampus, Katepalintie 9. Järj. Lavis on mukava tanssillinen liikuntatunti, joka perustuu lavatansseihin. Ehtoollishartaushetki ja kahvit SenioriGo! -viikon aloitus ja kahvit. Tule kuuntelemaan ajankohtaista asiaa. Lempäälän kunta/Liikuntapalvelut klo 11.00–11.45 Avoin uinti, Lempäälän Kotokampus. Ohjelma klo 10.0010.30 kahvi (2€), 10.30-11.00 tuolivoimistelu ja 11.0012.00 yhteistä Lähitoriohjelmaa. Lempäälän Kotokampus klo 9.30–12.00 Käsityöja neulekahvila, Lempoisten koulu, Koulutie 8. Järj. Järj. Elokuva Kari Tapion elämästä. Järj. Järj. Makkaran grillausta ja mehutarjoilua. Voit ottaa mukaan oman käsityön tai kirjan, tai vaikkapa ehdottaa lempimusiikin kuuntelemista yhdessä. (Keskusaukiolta liukuportaat ylös, oikealle käytävän päässä). Ota mukaan puikkoja, virkkuukoukkuja, erilaisia lankoja ja lankakerien loppuja ja tule mukaan! Järj. Lempäälän seurakunnan diakoniatyö klo 10.00–11.00 ja 14.00–15.00 Toimelantalon avoimet ovet, Toimelantalo, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä. Järj. Studio Baila klo 12.00–13.00 Syysaskareita ja puuhastelua, Juttutupa, Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Puhujavieraana on psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. Kulttuurituokio klo 10.30. Kahvilassa myynnissä kondiittorin valmistamia makeita ja suolaisia herkkuja. Lempäälän kunta klo 14–15.30 Muistikuntoutus ryhmä, Himmin päiväkeskus, Himminpolku 6, alakerta päivätoiminnantila. Vierailijana Lempäälän Keskusapteekki. Liput 10 euroa. Toimelantalo, ruokasali, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä Sääksjärvi. Neurosonic -hoidossa makaat matalataajuista värähtelyä tuottavalla patjalla. Järj. Järj
Klo 16-18 Ohjelma jatkuu päärakennuksessa: Vuoden Suurin Lanttu -kilpailun voittajan julkistaminen, Lanttu -reseptikilpailun voittajan julkistaminen, ym. Noin klo 15 ECoc -etkot kuntalaisille eli tietoisku Tampereen ja seudun Euroopan Kulttuuripääkaupunki2026 -hankkeesta. Kahvitarjoilu. klo 16.00-17.30 YHTEINEN MAA PASI KAUNISTON 50-VUOTISJUHLAKONSERTTI Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1, Lempäälä 6.-13.10.2019. Kultaisen Lanttu -palkinnon jakaminen. Gilles ja Tukholma, Koulutie 2 klo 12.00-13.00 SOINTUSET AVOIMET HARJOITUKSET Seurakuntatalo, Rautialantie 213 klo 13.00-15.00 ASKARTELUA JA KÄSITÖITÄ Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 BEE BOT JA KAHOOT Kirjasto Lähde klo 14.00-21.00 LASITÖIDEN HARRASTAJIEN PAJAPÄIVÄ Tuulan Taidelasitorni, Rionmaantie 12, Vesilahti klo 15.00-17.00 SENIORIKARAOKE Ravintola Peuran Krouvi, Nurmitie 1, Vesilahti Keskiviikko 9.10. Klo 16-18 Voi herkutella lanttupaellalla ja lantturieskoilla Klo 14-20 Lapsille navetan alakerrassa pajoja ja taikuutta! Klo 18-22 Lanttutanssit Rautialan navetan ylisillä: Narvan Soittokunnan perinteistä tanssimusiikkia, Matti Hovin johdolla voit kokeillä Lantturivitanssia ja kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen vetää Lanttukaraoken. klo 9.30-10.30 TUOLIJUMPPA Narvan seurantalo, Räätälintie 4, Narva klo 10.00-11.30 ELÄKELÄISTEN KUNTOSALIRYHMÄ Terveysasema, Anttilantie 2, Vesilahti klo 12.30-13.30 TUOLIJUMPPA Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60, Vesilahti klo 13.00-15.00 BEE BOT JA KAHOOT Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 14.00-17.00 ILOINEN KONKKARONKKA Ahtialan päiväkoti, Rämsööntie 967, Rämsöö klo 17.00-20.00 AVANTOUINTI Särkimaja, Narva, Punkalaitumentie 475, klo 18.00-20.00 VARAUDU TULEVAAN Kirjasto Lähde klo 18.15-19.15 YIN-JOOGA Ylämäen liikuntasali, Koulumäentie 30, Valkkinen Torstai 10.10. klo 10-12.15 KRAVATTITUUNAUSTA Nuorisotila Nurkka, Rautialantie 77A, Vesilahti klo 10.00-11.00 RUNOSUONI SYKKII Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 MUSIIKKIA JA YHTEISLAULUA Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 PAPPILAN AVOIMET OVET Vesilahden pappila klo 14.30-16.00 MUISTIRUOKAA RUOKATIETOA JA TAITOA SENIOREILLE kotitalousluokka Parga, Vesilahden yhtenäiskoulu, Koulutie 2 klo 18.00-20.30 VAELTAVAN LAULAJAN MATKASSA ILTA OIVA PALOHEIMO TEKSTIEN PARISSA Kirjasto Lähde klo 19.30-21.00 LEMPEÄÄ SUOMEN JOOGALIITON JOOGAA Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60, Vesilahti Perjantai 11.10. Lapsille heinäpaalilabyrintti ja huovutuspaja ”Tee oma huovutettu lanttusi!” Klo 11-18 Lanttuputki -kilpailu: arvaa montako lanttua on putkessa, parhaiten arvanneille luvassa makeita palkintoja klo 18. Päivän tapahtumat ovat maksuttomia, illan tansseihin pääsymaksu 5 €/hlö. – tietoa lantusta lantun syntysijoilla”, keskustelemassa dosentti ja tutkija Hannu Ahokas ja kotiseutuneuvos Yrjö Punkari. klo 11.00-22.00 LANTTUJAISET Rautialan juhlatalo, Rautiala 17, Vesilahti Sunnuntai 13.10. klo 10.00-12.00 VESILAHDEN VANHAT MYLLYT Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 TÄYDENKUUN YÖNÄ AKROPOLIILLA Kirjasto Lähde Lauantai 12.10. Rautialassa. Ilmoittaudu Vuoden Suurin lanttu -kilpailuun Lantturesepti-kilpailuun voi osallistua 4.10. Buffetissa lanttukeittoa, kahvia, lantturieskoja ja -muffinseja. Lämpimästi tervetuloa viettämään lantuntäyteinen päivä! Vesilahden kautta aikain ENSIMMÄISET LANTTUJAISET Klo 11-14 Markkinat Rautialan pihapiirissä ja päärakennuksen alakerrassa (mukana lanttuherkkuja, satokauden tuotteita, käsitöitä jne.). klo 10.00-11.30 SORVALAN SENIORIT Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 12.00-13.00 SENIORIEN JUMPPA Narvan seurantalo, Räätälintie 4, Narva klo 13.00-15.00 VANHAN GRAMOFONIN RAHINAA Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.30-14.30 SENIORIEN JUMPPA Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60, Vesilahti klo 14.00-16.00 SENIORI MUUTTI VESILAHTEEN Kirjasto Lähde Tiistai 8.10. klo 9.30-10.30 KUDO JA KUUNTELE Kirjasto Lähde klo 11.00-11.45 RUOTSIN OPPITUNTI – YLÄASTE luokkatilat St. mennessä Lähetä yhteystietosi 050 389 5265 tai satu.karvinen@vesilahti.fi Lähetä reseptisi satu.karvinen@vesilahti.fi Sunnuntai 6.10. Klo 14-16 Päärakennuksen yläkerrassa avoin keskustelutilaisuus: ”Mikä ihmeen lanttu. Pääsymaksu tansseihin 5 €/hlö. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 | www.vesilahti.fi fb.com/vesilahdenkunta fb.com/visitvesilahti @vesilahdenkunta @visitvesilahti @VesilahdenKunta Vesilahti juhlistaa asemaansa Suomen lantun synnyinpitäjänä järjestämällä kautta aikain ensimmäiset Lanttujaiset lauantaina 12.10. klo 14.30-15.45 VANHUSTENVIIKON AVAJAISET SENIORIGO! -VIIKON LÄHTÖLAUKAUS Seurakuntatalo klo 16.00 JUMALANPALVELUS Vesilahden kirkko Maanantai 7.10
– Hyvin olen viihtynyt Lempossa ja Pirkanmaalla ylipäänsä. Osma Fation tuuletti 10 maalia, Pessi Suonpää iski viisi osumaa ja toppari Joel Mattjus neljä. Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä, tästä on hyvä jatkaa kohti ensi sesonkia, tiivisti sarjan annin yhteen Loiskeen valmentaja Janne Malmi, joka on tehnyt jo jatkosopimuksen Loiskeen valmentamisesta ensi kaudellakin. Sarjan tyvipää erottui myös selkeähkösti, sillä Forssa, TKT ja PP70 putoavat portaan alaspäin, riippuen siitä, kuinka ylemmissä sarjoissa paikalliset porukat säilyvät ja/tai nousevat. Keskipelaaja Teemu Koivunen oli puolestaan Kuortanetta vastaan täysin pitelemätön takoen 14 pistettä kolmeen erään. 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Lempo-Volleyn tie lentopallon miesten ykkössarjassa jatkui kahdella kotipelillä, kun vastaan tuli 2000-lukulaisten nuorukaisten maajoukkue eli Kuortaneen valmennuskeskus ja liki samanikäisten pelureiden miehittämä Napapiirin Pallo ketut Rovaniemeltä. – Tuplapelit ovat haastavia, sekä fyysinen että henkinen jaksaminen tulee aina kysymyksenä esiin. Loiskeeseen kesken kautta siirtynyt Berat Grabovci oli sarjan kakkosmies maalipörssissä 18 osumallaan, niitä neljä tuli viimeisessä ottelussa PP:tä vastaan. – Sarjan päätöspeliä hallitsimme mielin määrin, oli vain ajan kysymys, koska numerot repeävät. Lempo kierrätti kaikkia pelaajiaan viikonloppuna. LeKi elättelee toivoa, että muiden sarjojen nousut ja putoamiset vaikuttaisivat niin, että sarjapaikka nelosessa säilyisi. Mutta meidän päämäärä siintää kevätpuolella ja syyskauden pelit palvelevat kauden h-hetkiä. Kolmosdivari jakaantui varhaisessa vaiheessa kolmeen kastiin. Joukkue uudistuu ja sen toimintatavat muuttuvat, kertovat jalkapallopiireistä kaikuvat huhut. Konkarihakkuri Anssi Vesanen pelasi Kuortanetta vastaan ja osoitti lähenevänsä huippuvirettä polvileikkauksensa jälkeen. Nyt laitetaan sekä mies että joukkueen peli vieläkin parempaan kuntoon pelitauon aikana, jatkoi Raisiosta kotoisin oleva Rumpunen viitaten tulevaan kolmen viikon taukoon, joka Lempon kohdalla sarjaohjelmassa lukee. Nyt pelaaminen oli tasaisempaa kuin avausviikonloppuna, saimme kierrätettyä pelaajia suunnitelman mukaan, mikä kevensi taakkaa. –Hauska nähdä, että Suomeen tulossa on pitkiä ja lupaavia nuoria lentopalloilijoita. Rumpunen on 32-vuotias, monet ammattiseurat läpikäynyt ja maajoukkueessakin esiintynyt yleispelaaja, joka tuo lempääläissakkiin rauhallisuutta, johtajuutta ja ratkaisujen monipuolisuutta. Muikealla 5–1 -voitolla pelinsä päättänyt Sääksjärven Loiske sijoittui lopulta viidenneksi, joka oli moneen vuoteen Loiskeen paras sijoitus. Esimerkiksi Jyry-kasvatti juuri 18 vuotta täyttänyt Tommi Nieminen sai kunnon tulikasteen NaPa-ottelussa ja selvisi siitä mitä mainioimmin. urheilu Lempo-Volleyn yleispelaaja, lyömässä oleva Tomi Rumpunen palkittiin kahdesti joukkueensa parhaana.. TeksTi: Juha Raunio . TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio Lempo piti nuoret haastajasakit kurissa ja herran nuhteessa Loiske varmisteli vitossijansa tyylikkäästi Jalkapallon kolmosdivari on saatu päätökseensä. Passari Matti Toivola parantaa tekemistään ja yhteispeliään muiden kanssa peli peliltä paremmin. Jyri Niemi liberona piti iloa ja ilmettä takaparketilla edelliskauden tyyliin. Kuudella lisäpisteellään Lempo nousi sarja kärkipaikalle, jos toki lempääläiset ovat pelanneet muita joukkueita enemmän pelejä. Tässä vaiheessa tilanteemme on ihan hyvä, tuumaili valmentaja Esa Kunnari levollisin miettein. Molemmat pelit päättyivät 3–0, mutta etenkin NaPaa vastaan Lempo oli tiukoilla, rovaniemeläisten hirmuinen iskupeli hyydytti aika-ajoin Lempon pelaamista pahasti. Kaudesta kokonaisuutena jäi kohtuullisen hyvä maku suuhun. Loiske on luvannut informoida isosta nipusta pelaajasopimuksia tulevaa kautta ajatellen lähiviikkoina. Sarjanelosesta Pallosepoista oli eroa Loiskeeseen peräti 17 pistettä. Varsin katastrofaalisen kauden pelannut LeKifutis voitti nelosdivarissa viimeisen pelinsä ja nousi jumbosijalta pykälän ylemmäs. Kokemus käänsi tiukat paikat meille, oma peli oli vähän tuskaista, jalassa oli pientä tulehdusta, mikä söi hyppytehoja, kertoili molempien pelien Lempon parhaana palkittu Tomi Rumpunen tuntemuksiaan. Kärkikvartetti HJS, Ilves-Kissat, NoPS ja PS-44 olivat omassa kastissaan. Nykyinen B-poikasakki lienee tulevan LeKin edustustiimin runkona
– Me olemme urheilul linen sakki ja jaksamme varmasti. LeKi Yleisurheilu teki hattutempun, ja vei lo pulta varsin ylivoimaisesti voiton, nyt kolmantena vuo tena peräkkäin. LeKi Yleisurheilun voitto joukkueessa juoksivat Ella Rajala, Eliel Bass, Aino Aalto, Eerik Ruuti, Nella Mäkynen, Eero Ranta, Nora Kytäjä ja Eelis Kuusjärvi. Säpinää oli etenkin alku osuuksien vaihtoalueella, kun kisaan osallistui 16 joukkuet ta, joissa kussakin kahdeksan juoksijaa. – Siinä tapahtui jo tain mystistä. Lempää län Kisan jääkiekon edus tustiimi ilmoitti suorasu kaisesti hakevansa nousua kakkosdivisioonasta eli Rautaliigasta ja joukku een pelaajarosterikin on sarjaan kova. Itse kaukalossa pelit ei vät ole sujuneet. Erä ete ni LeKin hallinnassa aina erän loppuhetken ylivoi matilanteeseen asti. LeKi Yleisur heilun kakkosjoukkue oli yh deksäs ja kolmosjoukkue 11. TeKsTi: Juha Raunio Kuva: Antti Raunio LeKin kiekkosakilla hankala alku LeKin kapteeni Sami Laakso (25) tehtaili kuluneella kaudella Mestiksen ennätyspisteensä 21, joista kuusi pudotuspeleissä. Toiseksi tuli Forssan Salama ja kolman neksi Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue. No, nyt se tunne on karissut, ja seuraavissa matseissa ei voi enää luulla mitään, al leviivasi tuloksiin pettynyt valmentaja Nils Hagman kahta ensimmäistä peliä. Avauspe lissä Pingviinit vei koti areenassaan voiton 4–3 ja Hakkarin sarjaavauksessa KooVeen kakkosjoukkue pokkasi 5–1lukemin sar japisteet itselleen. LeKi pelaa kaksi vieras peliä, kun se kohtaa her vantalaisen HikiHockey ja Nokian Pyryn Akate miajoukkueen tulevana viikonloppuna. Nyt pitää luistel la, kävelyvauhdilla emme pärjää, teesitti Hagman. Voit lähettää ne toimitukselle sähköpostilla toimitus@lvs.fi. urheilu Kun lähtee tietyn laisena ennakko suosikkina ja kovin tavoit tein sarjaan, luo se usein paineita, jotka pitää osata käsitellä oikein. KooVee-ottelun alku lu pasi hyvää. PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi TULOKSIA TAI URHEILULLISIA UUTISVINKKEJÄ. – Meitä on hehkutettu medioissa sarjataso huo mioiden aika laajasti. Voittajasta ei ollut kuitenkaan epäselvyyttä, ja Hämeen piirin maastojuok suvaltikka onkin yhä tiukem min Lempäälässä. Kuva: Timo Reunanen . Lopun aikaa olim me totaalisesti ottavana osapuolena, kummasteli Hagman ja viittasi LeKi molarin Eetu Haaviston torjuntamääriin, jotka olivat koko pelin aikana 43 kappaletta, kun vastus tajan veskari Niklas Nalli selvisi puolet pienemmällä määrällä. Kakkoskoukkueen muodos tivat Jenna Mäkynen, Akseli Kuusjärvi, Saana Ahti, Viljami Kuusjärvi, Veera Rantala, Oliver Kaikkonen, Ella Noora Haapalehto ja Aapo Närhi sekä kolmosjoukkueen Minja Kautto, Miska Mänty, Iiris Aho, Noel Nikulainen, Kiira Kilpinen, Aarne Kalela, Aada Ylilehto ja Tuomas Närhi. LeKi Yleisurheilu maastoviestin ylivoimainen voittaja. Itse kisatapahtuma oli yk si historian nopeimpia, kun voittoaika oli 26 minuuttia. Oli siko joukkueeseen hiukan tarttunut ajatus, että me olemme niin hyviä, ettei aina tarvitse laittaa sa taaprosenttia likoon. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Maastoviestin voitto jälleen Lempäälään Tammelan Ryskeen kisajär jestelykoneisto oli iskussa, kun vuotuinen ja kauden päättävä sisulisämaastovies ti juostiin Liikuntakeskuksen alueella. Sarjaavauk sen ja hyvien ilmaistarjous ten houkuttelemat noin 200 silmäparia näkivät, kun Teemu Koski vei hiukan yli minuutin kohdalla LeKin johtoon. KooVee sai alivoimamaalin ja pelin suunta kääntyi täydelli sesti
Kahvitarjoilu. Ma 7.10. ssa julkaistavat . Ke.9.10.Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Rankkasateen sattuessa virtuaalikierros pirtillä. edoille. etopake. Tervetuloa! Birgitta-työryhmä, Lempäälän kunta, Lempäälän seurakunta, Taitokeskus Lempäälä, Pirkan opisto BIRGITAN MARKKINAT Ohjelma: 12.00-12.10 Avaussanat ja seniorineuvoston tervehdys pj. edot palvelemassa niin jäsenkuntaa kuin uusiakin toiminnasta kiinnostuneita. Vie vanhus ulos -kampanja päätetään tämän tilaisuuden merkeissä. Lauantaina 5.10. Pe 18.10 Retki Museokeskus Vapriikkiin. Tervetuloa tapamaan ja tutustumaan (sekä ostoksille) myyntipöytäämme Birgitan markkinoille! Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m a t viikoille 40-41. Kameraseura Mielikuvitus Kerhoilta. Työväentalo klo 8.00 Kokkaavat Herrat, klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.00 Yhteiskunnalliset asiat, klo 11.45 Jumppa, klo 12.15 Kirjakurssi, klo 13.00 Seniori/rivitanssi. 18.00 Ideapark 2.kerros (Prisman pääty). klo 10.00, matkalta mukaan. puh. To.3.10. 30.10. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Lisä. 050 569 3356 Lempäälän Kehitys Oy Realparkinkatu 4, (2.krs) 37570 Lempäälä Uusia jäseniä yhdistyksiin, vireää ja aktiivista toimintaa! j y Lempäälä 2020 . Pauliina Österbergin avaussanat ja nähdään näytelmä ”Neuwokilpailu kyläläisten valistuxexi”. Kurkirahasto Pasi Kauniston 50-vuotisjuhlakonsertti. kuntosali Toimelan talolla klo.15.00 mukaan sopii muutamauusi. Erityisesti keskiaikapukuisia toivotaan mukaan, mutta mukaan voi tulla kuka vain. vanhustyönjohtaja Leila Haakana 15.00-15.10 Seniorituolitanssi Voimaa vanhuuteen pj. klo 10-15 Pyhän Birgitan kirkon ja Taitokeskus Lempäälän ympäristössä Kulkue kokoontuu Kanttorinpuistossa (Himminkodon ja Tampereentien välissä) klo 9.30 ja lähtee kohti kirkkotoria noin klo 9.45. 10.00 Senioritalo Narva. 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. Luodaan sähköpostitili, jos sellaista ei vielä ole, ja opetellaan sähköpostin käyttöä. Kameraseuran kerhoillassa valitaan kuvia Lempäälä 2020 kalenteriin. klo 16.00 Moision liikuntahallin boccia. Nopeahkon kierroksen jälkeen kahvit ja lisäinformaatio Tapolanpirtillä. 16.00 17.30 Lempäälän Pyhän Birgitan Kirkko. Lea Jokela 12.10-12.40 Edunvalvontavaltuutus geronomi Akseli Tuuri, Pirkanmaan muistiyhdistys ry 12.40-13.00 Mielen hyvinvointi diakoni Tom Haavisto, Lempäälän seurakunta 13.00-13.10 Tauko 13.15-13.30 Taikuri Rauno Toikka 13.30-13.50 Sydäniskuri lehtori Leena Soinne, Tampereen seudun ammattiopisto Virta-kampus, 13.50-14.20 Henkilökohtainen budjetointi projektipäällikkö Petteri Kukkaniemi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 14.20-14.30 Miesvoimisteluesitys, Eläkkeensaajat ry/Eine Salonen 14.30-15.00 Palveluasumisen palveluseteli ja kilpailutusasiat, vammaisja vt. klo 13.00 kerho, jossa vieraana tapahtumakoordinaattori Tiina Hilden ja tiedottaja Jenni Hellqvist Lempäälän kunnasta. Ti 8.10. Kutsut Kuljun Työväentalolla klo.12.00. Ma.7.10.Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo10, johtokunnan kokous Kuljun Työväentalolla klo.12.30,kuntosali Toimelan talolla klo.16. Su 6.10. Aiheina: Miten ja mitä kaikkea sieltä netistä löytää. etoja: www.lempaalankehitys.. kertaa. Pe 18.10. tarjoaa edullisen ja näkyvän paikan yhdistysten . Kulkueen saavuttua kirkkotorille klo 10 kuullaan sivistyslautakunnan pj. Ti.8.10. Ke.2.10.Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Ilmoittaudu Jorma Kilpiö puh. klo 13.00 kerho, jossa vieraana dipl.kosmetologi Eila Lehtola kertomassa jalkojen hyvinvoinnista. Lempäälän Eläkeläiset ry Nettitreffit. 13.00 15.00 Lempostupa. Tervetuloa. Pe 4.10. Su 13.10. 13.00 15.00 Vesilahden kirkkomaa ja Tapolanpirtti. Markkinoilla voi tavata markkinavieraita keskiaikapuvuissa, nähdä markkinanäytelmän ja kiertävän mystikon, osallistua klo 12 alkavaan konserttituokioon Pyhän Birgitan kirkossa sekä työpajoihin ja näyttelyyn Taitokeskuksessa. Tule sinäkin tapaamaan tuttuja! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lokakuun tapahtumat. La 5.10. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. 0451328607 tai tapahtumissamme. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Ota oma kannettava tietokone tai tabletti mukaan, samoin mokkula/nettitikku, tai kerro ilmoittautuessasi jos sinulla ei ole. 2.10. Hämeenlinnan teatteriin lähtijät: linja-auto lähtee Nurmelta klo 17.30 ja linja-autoasemalta klo 17.45. klo 13-18. Omat kupit ja pullat mukaan.. Miten käytän netin karttaja käännöspalveluja. Tutustaan erilaisiin näyttelyihin, lounas Valssissa. Opastusta ja ohjausta sähköiseen asiointiin sekä nettipalveluiden käyttöön, rauhallisessa tahdissa. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Syyskokous. Seminaarissa kuullaan esitelmiä päivän polttavista asioista ja muistutetaan hyvän olon hetkien tärkeydestä. To.10.10. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Syksyn teatterimatka. To 31.10. (Soppaa saa jo 11.30) Ohjelmallinen iltapäivä. Keskiaikahenkisillä markkinoilla on monipuolista ruokaja tuotemyyntiä kirkkotorilla (Kirkkopolku 1) ja Taitokeskus Lempäälän tiloissa (Vanha asema, Asematie 6) ja lähettyvillä. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä. Kokoonnutaan sankarihaudan vieressä klo 13.00. akaa yhdistyksestänne Tietopake. Uutta rakennetaan ja vanhaa puretaan.Kuvia 2019 vuoden aikana tapahtuneista muutoksista. klo 12.00 lauleskelijat Lempostuvassa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat: valitaan vuodelle 2020 puheenjohtaja, hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, toiminnantarkastaja sekä edustajat piirin kokouksiin. | Vesilahti. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. ssa on lähes 60:n yhdistyksen . Linja. La 5.10. Yhteinen Maakonsertti käynnistyy kappaleella: Sain kauniin maan. 23.10 klo 13.00 kerho, jossa vieraana Ursula Poussu Lempäälän kirjastosta. Pe 4.10. Perinteinen syksyn hautausmaakierros Mirjami Päivärinnan Kameraseura Mielikuvitus Muuttuvaa Lempäälää valokuvanäyttely. 18.00 20.00 Piippokeskus 3.kros. Ke 9.10. auto lähtee L:n linja-autoas. edot sekä PÄIVITYKSET 8.11.2019 mennessä: teija.koskinen@lempaala.. 19.00 21.30 Hämeenlinnan teatteri. Nautitaan teatteri-illasta leivoskahvin kera. 10.00 15.00 Lempäälän kirkkotori. alv 24 %). Tietopake. Tarjoamme yhdistyksenne . Lempo-Volley L e n t o p a l l o n 2-sarjaa: LempoVolley Raision Loimu. Lempäälän kunta/ Voimaa vanhuuteen -työryhmä, Vammaisneuvosto, Seniorineuvosto ja Lempäälän Martat ry Suosittu maksuton tapahtuma järjestetään jo 6. Lentopallon 2-sarjaa: Lempo-Volley Raision Loimu Lempäälä-Seura Lempäälä-Seura ry Birgitan markkinoilla. Tulkaa mukaan! Ilmoi. Käsitellään myös talousarvio ja toimintasuunnitelma. Tuula Petäkoski-Hult 15.30-16.00 Kahvit, tuttavien kuulumiset ja terveiset Kahvit Lempäälän Martat ry HYVÄN OLON SEMINAARI Torstai 10.10.2019 klo 12.00 16.00 Manttaalitalo, Manttaalitie 1 Tervetuloa! Lisätiedot: paula.eloranta@lempaala.fi tai 050 383 9648 Järj. Huom kellonaika! Tapahtumat ilmoitettu myös syksyn jäsenkirjeessä. Alueelle on vapaa pääsy. ssa hintaan 35 €/ yhdistys (sis. Katsellaan Museoviraston taholta säilytettäväksi määriteltyjä hautoja ja kuullaan perusteluja. Kuljun Työväentalolla 15.10. etojen julkaisemisen Lempäälä 2020 . Ke 2.10. Jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11. Paula Eloranta ja vertaisohjaajat 15.10-15.25 Vammaisneuvoston kuulumiset ja tilaisuuden päätös vammaisneuvoston pj. Pasi Kaunisto viettää 50-vuotistaiteilijajuhlavuottaan ja esiintyy sen kunniaksi tärkeän asian puolesta Kurkirahaston hyväksi. opastamana. Hinta jäsenelle 20.00 e. 9.10. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Kameraseuran valokuvanäyttely muuttuvasta Lempäälästä. Lokakuun ensimmäisellä kerralla jatketaan Eeva Nytorpin ohjauksessa villaisen saunahatun valmistusta, joka aloitettiin syyskuussa. Varmista pääsysi tähän todella kauniiseen konserttiin ostamalla ohjelma (20 e) ennakkoon Kurkirahaston verkkokaupasta: kauppa.kurkirahasto.fi Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho. Ma 14.10. 15.00 17.00 Hakkarin liikuntahalli. Ma 7.10. Miten tilaan junaja bussilippuja ja maksan laskuja. Lempäälä. Varttuneen väen kerhotoiminta yhteistyössä Lastusten koulun kanssa jatkuu. etopake
Kokoonnumme Kuokkalan Nesteen pihassa Lempäälässä klo 10.00 kuljetusjärjestelyjä varten. Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhd. Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Ti 8.10. Aiheen lisäksi omien älyaitteiden käytön opastusta ja tukea älylaitteiden hankintapäätöksiin. 30-vuotisjuhlien pitopaikka MUUTTUNUT! Uusi paikka on Lempäälän seurakuntatalon juhlasali, osoite Kirkkopolku 6-8. 040 567 38 22 TERVETULOA! AITOA LAMMASNAPPAA! NAHKATAKKIMARKKINAT NAHKATAKKIMARKKINAT Hyvää Pälkäneen PERUNAA Siikli, Annabelle, Nicola, Marabel, Challenger, Rosamunda, Afra. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont. Tervetuloa kiitokset kaikille Nälkäpäivä 2019 -keräykseen osallistuneille, lahjoittajille, järjestäjille ja kerääjille. Multaporkkanaa, sipulia ym.juureksia.ym., ym. Vuokra + sähkö + vesi + vuokravakuus 1 kk. 14.00 16.00 Tampereentie 10, Lempäälä. vesi+autopaikka.vapautuu 1.11-19.tied. 0400 959 400 Rakkaat Ystävät Teitte juhlapäivästäni ikimuistoisen. Ryhmä alle kouluikäisten lasten vanhemmille. klo 16.15 sekä Kotokampuksella ke 9.10. La 5.10. NEVALA TORSTAINA LVS:n pihassa klo 10–11 PERUNOITA Annabella, Siikli, Nicola, Fontana. Lempäälän Kalevalaiset ry Kalevalaiset mukana Birgitan markkinoilla. Aikataulumme: 7.30 Narva, 7.45 Kirkonkylä, 7.55 Koskenkylä, 8.05 Lempäälä la-as. Aiheet muokkautuvat ryhmäläisten toiveiden pohjalta. Ruokailu hyvässä ravintolassa. Kahvija ruokatarjoilu. Ma 7.10. Ikäystävällisyysmittareita nostetaan keskusteluun.Ensimmäisenä kohtana on Ympäristö ja rakennukset; puistojen ja ulkoilualueiden penkit. Dalloway. Kulku ovesta Ö. To 10.10. * Tervetuloa! Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvilat D I G I K A H V I L A KIRJASTO LÄHDE. Ei tupakkaa ja eläimiä. MLL:n Vesilahden yhdistys Äitien voimavararyhmä. La 26.10. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Tied. Matkailu . Lämpimät Tampereen seudun Näkövammaiset ry L e m p ä ä l ä n Vesilahden näkövammaisten kerho. Perhekahvila on kaikille lapsiperheille avoin kohtaamispaikka: Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään, askarrellaan. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Perhekahvila on avoinna maanantaisin klo 9.30-12.00. Myytävänä . 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. Tapaamiset tiistai-iltana, kaksi kertaa kuukaudessa yhteensä 6 kertaa. SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous on to 3.10. La 5.10. Matkan hinta 60 e Lisätiedot ja ilmoittautuminen Hanna-Leena p. Olet lämpimästi tervetullut! LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Viimeinen ilmoittautumispäivä. Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... Tervetuloa markkinoille myös meidän myyntipöytäämme, tarjolla on keskiaikaista pikkupurtavaa ja muuta teemaan sopivaa! Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 41. 18.00 20.00 Kuljun työväentalo. LIsätietoja: Riitta Aavajoki, 040 742 4026 seniorineuvosto lempäälä Seniorineuvosto. Mietitään mistä voisi saada tukea vanhemmuuteen. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Huomaa myös juhlapaikan vaihtuminen! LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry HUOM, HUOM, HUOM!. KLO 10.30 17.00 Lempäälän Manttaalitalolla. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. 8.15 17.00 Helsingin uuteen kirjastotaloon OODI. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvilat TUULIKALLION DIGIKAHVILA. matkat, hyttipaikan, aamiaisen, jouluateria buffeessa. Sukukirjanteko pienimuotoisenakin kirjana on hauska harrastus, eikä aina tule niin kalliiksikaan digipainossa tehtynä. Lempäälän Seudun Samoojat ry Kävelyretki. tuolijumppa kello 15-15.45 ja Silmu kuntosali 16-17. Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestöry:n sääntömääräinen syyskokous. Vuokralle tarjotaan Lempäälän ja Vesilahden Jhl Lokakuun kuukausikokous. Ma 7.10. 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 lvs.fi/kauppahuone VUOKRALLE TARJOTAAN 2h+k+sauna hopek anavankatu 6c21.664e/kk sis. Sodasta sovintoon, VTT Risto Volanen, ja Elämä jatkui paikallisesti, tietokirjailija Juha Kuisma. Matkan hinta 80,sis. Pe 18.10. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. 18.10 20.00 Ehtookodon Kunnarissa Pappilankuja 2. Ti 8.10. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Vaihdossa hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200 euroa! Suomen Nahkakeskus, p. * Maksuton. Ke 2.10. Tervetuloa kutomaan/neulomaan to lohtuhuiveja sekä kaikenikäisille koululaisille sukkia. Sydämellinen kiitos. kello 17.30 Siitosella. o.lindroos@suomi24.fi tai txt viest.0453263045 Kauppahuoneessa julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. Ei tupakointia, lemmikkejä, luottotiedot tark., vakuus 1 kk Tiedustelut 040 543 0589 / 0400 198 719 Siisti ja rauhallinen vapaana oleva yksiö Lempäälästä. Lempäälän vasemmisto S y y s k o k o u s . suuntautuu mukaviin kohteisiin, ja emme unohda aamupäivän kahvihetkeä puhumattakaan lounastaukoa päivän aikana. Opastusta laitteiden käyttöön. Myytävänä . 9.30 12.00 Tapolanpirtti, Tapolantie 1. Kirkonkylä, Rautialan kautta, 17.15 Koskenkylä, 17.25 Lempäälä la-as. Juhlien alkamisaika pysyy ennallaan. Juureksia. Ilm. talolla pidettäviä myyjäisiä. Tekisinkö kirjan. Su 6.10. Tutustumme Iso Naistenjärven luontopolkuun Pirkkalassa. Aikataulu: 16.20 Riehu, 16.30 Onkemäki, 16.40 Keihonen, 16.50 Narva, 17.05. Tiedustelut 0405830797 Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen illanvietto. ToiMLL:n Vesilahden yhdistys Perhekahvila. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Ti 8.10. Tule tutustumaan ja kahvittelemaan! 25.10. Pe Lempäälän Pohjola-Norden Pohjolan Pidot, H u m u l u s l u pulus. Lukupiirin lokakuun kirja on Merete Mazzarellan Alma: edelläkävijän tarina ja marraskuussa luetaan Virginia Woolfin Mrs. 1 . Perhekahvilaan voi tulla ja lähteä vapaasti oman aikataulun mukaan. Kokouksessa käsitellään lokakuussa Srk. Hallitus kokoontuu klo 13. mennessä. To 10.10. Matkan hinta 65,-. Lempäälän Martat ry Kokous. 320 merkkiä). Merkkipäivät . Ti 8.10. Maija Salo kertoo julkaisemiensa sukukirjojen teosta ja sukututkimuksesta. Ma 30.9. ry Suomen tie itsenäisyyteen, historiasarjan esitelmä. Eila Häihälä LOKAKUUN SOKKOMATKAMME 15.10. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONIn Lempäälän vertaistukiryhmä kokoontuu. Yleensä kuukauden ensimmäisenä maanantaina on tarjolla lounasta huokeaan hintaan. Halutessasi ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken. 14.00 Lempäälän seurakuntatalo. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous. Matkakohteet: Kirjastotalo Oodi johon sovittu opastus 1 tunti. Ilmoittautumiset Hanna-Leenalle 0400-917774 e. * Huom. Omia eväitä nautimme laavulla. Saapaskelit alkaa. Pe 4.10. Ma 7.10. Sää varaus. 0400-917774. vieraana piirin puheenjohtaja Rainer Hirvonen. 74, Narva. Pe 4.10. Kotimaista omenaa. Lempäälän Keskustan kutojat MATKA HELSINKIIN. Kuokkalan Neste 10 –13, Narvan tori 17.30 –18 Kulkki p. To 3.10. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho. 15.00 18.00 Lempostupa. Kahvitarjoilu. klo 13-15 SenioriGo!-viikon ohjelmaa. ARVELA 30.10. Hallituksen kokous kuukausikokouksen jälkeen. Tervetuloa näkövammaiset ja läheiset! Lisätiedot: Pirjo Virtanen 050 360 3365, Martti Hartman 040 516 5946, Liisa Mikkonen 040 575 2421. Ota vaikka kaveri mukaan ja tule tutustumaan. Kuukausikokous Lempostuvalla ti 8.10. klo 12-13 Asiakasohjaaja paikalla***3.10 klo 13-15 Los Dementitos musisoi***10.10 klo 13-15 Markku Viitasaari laulattaa*** Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho Lempostuvalla. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://vesilahti.mll.fi Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI P i r k a n m a a n Omaishoitajien Lempäälän vertaisryhmä. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. klo 15. Kerho kokoontuu Lempostuvalla. Kampin kappeli opastus sovittu ja Havin kynttilätehtaan myymälä kotimatkalla Bussikuljetus Lempäälästä ja matkalta otetaan mukaan tarpeen mukaan, reitti joustaa. 14.00 Lempostuvalla. 1 . To 3.10. Ti 8.10. Kaikille avoin kävelyretki. 15.00 16.30 Vanhustyönkeskus, Himminsali, Himminpolku 6. Tervetuloa viettämään iltaa mukavassa seurassa, emäntänä Tuula! Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unkarilainen ruokailta. Ke 9.10. Tarjoilu 1,50 e/perhe. Kirjasto Lähde Huhtatie 7. 10.00 15.00 Lempäälän kirkkotori. 0500 634 195 . Maksu tilille 15.10.19 mennessä FI03 5228 9350 2047 85 Lempäälän Keskustanaiset. 18.00 21.00 Lempoisten Uimala (Nokkatie 5a, Lempäälä). 18.00 21.00 Vesilahden yläaste. HUOMIO! VAIN TORSTAINA 3.10. Muistakaa myös Helsingin kirjasto Oodiin matkan ilmoittautuminen ja maksu 18.10 mennessä tilille FI03 5228 0350 2047 85 Lempäälän Keskustanaiset. La 1 9 . Eiralle, puh 050 526 2678 tai s-posti eira.rosengren@hotmail.com Lempäälän Pandat ry Lempäälän Pandojen Sääntömääräinen Syyskokous. klo 18.15 ja pe 11.10. Ke 9.10. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat jatkuvat torstaisin. La 26.10. Tyhmiä kysymyksiä ei ole! Digikahvila on tarkoitettu myös aloitteleville älylaitteiden käyttäjille. Kuokkalan Neste, Pirkkalantie 2, Lempäälä. Hinta 60 e sisältää kaiken yllä olevan. ARVELA MINIRISTEILY TURKU-TUKHOLMATURKU 19.-20.11.2019 Viking Gracellä. Ti 8.10. Vapaa pääsy, tervetuloa! Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitorit. Valmistetaan unkarilainen ateria ja nautitaan se yhdessä. Säkeittäin sopivasti. LEMPÄÄLÄ, Himminpolku 1 1H + kk + parveke 24 m 2 Vapautuu 1.11. Ilmoittautumiset: ritva.makela(at)koti.soon.fi tai 0505185010. SenioriGo!-viikon ohjelmaa. 14.30 Virta-kampuksen Virta-sali (Valkeakoskentie 19, Lempäälä). Tervetuloa mukaan! Terveisin, Johtokunta melatalo Sääksjärvi Asuntotie 10. * Ke 2.10. Opetellaan itsemyötätuntoa, saadaan vertaistukea. Tervetuloa. 14.00 Lempäälän seurakuntatalo. 18.00 Himminkoto. Ilmoittautumiset 0400-339862 A. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@ kolumbus.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto Kiitos Nälkäpäivään osallistuneille!. 17.30 19.00 Tapolanpirtti. Seniorineuvosto jättänyt kuntalaisaloitteen kunnan liittymisestä ikäystävällisten kuntien verkostoon. Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@ lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS!. Nälkäpäivän torimyynnin, arpajaisten ja lipaskeräysten tuottona katastrofirahastoon kerätyt varat mahdollistavat Suomen Punaista Ristiä auttamaan nopeasti kriisitilanteissa apua tarvitsevia, niin maailmalla kuin kotimaassakin! Jos et vielä ehtinyt osallistua Nälkäpäiväkeräykseen, jatkuu keräys Punaisen Ristin netissä vielä lokakuun loppuun asti. Ilmoittautumiset 0400-339862 A. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlien viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntaina 06.10.2019 muistathan ilmoittautua mukaan juhliin. Unkarilainen ruokailta Vesilahden yläasteen kotitalousluokassa. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho ke 9.10. Kysy tilannetta Riitta 040-5017710 tai Anneli 040-537 9422. To 3.10. Ma 16.9. 18.00 20.00 Tampereentie 10, Lempäälä. Ke klo 13-15. Ryhmässä keskustellaan, mietitään vahvuuksia, voimavaroja, ilon aiheita, haaveita, tavoitteita sekä kuormittavia asioita. Lempäälän Pandat ry:n sääntömääräinen syyskokous, jossa käsitellään sääntöjen mukaiset ja määräämät asiat. Kuntosalit Himminnaapurissa ma 7.10
– Jokaiselle pitäisi lapsesta asti olla kirjallisuutta tarjolla, sekä sähköiset kirjat olisi hyvä saada avoimemmiksi, että jokaiselle löytyisi oma tapansa lukea. Nuorella, joka ei lue, on sanavarastossaan n. – Hankkikaa kirjoja ja pitäkää niitä nuoren ulottuvilla, lukekaa yhdessä ja erikseen. Vaatii toimenpiteitä, että kirja pysyy tärkeänä osana nuorten elämää. Opettajina vaihdamme tietoa siitä, millainen kirjallisuus on purrut ja minkälaista suositaan. – Nuorten keskeinen kirjavinkkaus on nykyään selviö, sillä on niitä, jotka löytäessään hyvän kirjan jakavat tiedon siitä muille. – On tärkeää myös persoonallistaa kirjat nuoren tottumusten mukaan, esimerkiksi toiselle on helpompaa kuunnella äänikirjoja ja toinen nauttii lempiurheilijansa elämäkerran lukemisesta. – Toivon, etteivät kirjat koskaan tule katoamaan, ja että lukutaito pysyy kaikkien ulottuvilla tämän klikkailuja kuvanlukemisen kulttuurin keskellä. Mitä vinkkejä antaisit nuorelle tai nuoren huoltajalle, jotta nuori tarttuisi kirjoihin. Alueen ulkopuolella p. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka K E S K I V I I K K O. Viime vuosina, kun nuorten lukeminen on huolestuttanut, on koulussakin tartuttu kirjallisuuden esilletuontiin. – Vastaanotto on hyvin suoraa ja jos ei tykkää, sen saa nykyään vapaasti tuoda julki, toki perustelutaitoja on hyvä omata. Mitä vielä voitaisiin tehdä tilanteen edesauttamiseksi. Kuten sanotaan, kirjallisuudessa ja rakkaudessa yllätymme toistemme valinnoista. Aino Maijala, Vesilahden yhtenäiskoulun äidinkielen opettaja on pitkän työuransa aikana käyttänyt paljon aikaa nuoriin. Huvia. – Kiinnostus kirjoihin lähtee lapsuudesta, johon usein vaikuttaa ympäristön viestintä kirjallisuuden olemassaolosta. Toisaalta lukemisen hyödyt ovat kiistattomia, sillä lukeminen vaikuttaa muun muassa nuoren sanavarastoon todella huomattavalla tavalla. Kuinka nuoret vastaanottavat kirjallisuuden. 50 000-70 000. – Myös lukutuntien määrä koulussa on lisääntynyt, eikä ole epätavallista, että luetaan ääneen oppilaille. – Hankkikaa kirjoja ja pitäkää niitä nuoren ulottuvilla, lukekaa yhdessä ja erikseen, Aino Maijala kannustaa vanhempia. Hyötyä. Ainakin osa nuorista tuntuu tykkäävän siitä, että heille luetaan. 010 5844 270 ark. Tähän riittävät ihan pienetkin asiat, kuten se, että kirjoja vain on näkyvillä. 9–12.30 ja 13–15 Millainen on mielestäsi tilanne nykynuorten kirjallisuuden lukemisen saralla. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 . viikon henkilö Ovatko kirjat syrjäytymässä nuorten arjesta. – Lukeminen kamppailee ajan kanssa, sillä monet muutkin hyvät harrastukset vievät aikaa. Jokaisella tulisi säilyä tietynlainen “side” kirjallisuuteen. Onko sinulla ajatuksia kirjallisuuden tulevaisuuden kannalta. – Teemme kirjaston kanssa paljon monipuolista yhteistyötä, esimerkiksi kirjavinkkauksia ja ajoittaisia kirjailijavierailuja. Jakeluhäiriötapauksissa soita Alma Manun varhaiskantoalueen jakeluhäiriöt p. 15 000 sanaa, kun taas lukevalla nuorella n. Miten kouluympäristössä pyritään lisäämään nuorten lukuharrastusta. – Meillä on myös oppilaskunnan lukuharrastuneisuusstipendi ja käytämme kirjallisuuden esilletuonnissa paljon apuna eri medioita. Sisältöä elämään. – Vaikka on tehty monenlaisia tutkimuksia lukemisen suosion laskusta, niin kyllä edelleen luetaan. HAAstAttelu: Silja Kujala, työelämään tutustuja Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Jäikö lehti tulematta. On niitä, jotka lukevat paljon ja niitä, jotka taas eivät ollenkaan. 0800 9 6675 klo 6-11
näihin: Tutustu lisää: www.molarum.fi Maksuton kartoitus järjestetään sinulle sopivana ajankohtana eikä se sido sinua mihinkään. LEMPÄÄLÄ 2020 tietopaketti 1 Tärkein Lempäälän kuntainformaatio löytyy jälleen helposti ja päivitettynä Tietopaketista. Ideapark-sivut, julkisen liikenteen tietoja, yhdistykset ym. Menesty Lempäälässä Lempäälä on erinomainen paikka asua ja yrittää. , www.lempaalankehitys.. Yrittäjä varmista yrityksesi yhteystietojen ajanmukaisuus! Päivitä yrityksesi tiedot helposti: www.lempaalankehitys.. TIETOPAKETISTA löytyvät lisäksi: Lempäälän kartat ja tieluettelo, matkailukohteita ja palveluntarjoajia esim. laa: ILMOITUKSET 1/1 sivu 150 x 230 mm 910 € 1/2 sivu 150 x 115 mm 630 € 1/4 sivu 75 x 115 mm 400 € 1/8 sivu 75 x 57 mm 230 € TOIMIALAHAKEMISTO Yritystiedot toimialahakemistossa ja yrityksen nimen lihavointi: 85 € lisätoimiala: 30 € enintään 8 riviä Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24 %. klo 18 Tietoturvan ABCDigiajan kansalaistaidot luentosarja Lisätietoja: www.vesilahdenkirjasto.fi Vetovoimainen ympäristö Ongelmia salaojien kanssa. • Mikä on helpoin tapa huolehtia salaojaremontista. • Ovatko salaojat korjattavissa tai kunnostettavissa. 2 Laaja yritysten yhteystieto-osuus palvelee vuoden varrella jokaista kuntalaista ja yritystä. ä ja il?oit??. .. 050 310 0123 antton.kumpula@molarum.fi Lisätietoja, vastuullinen julkaisija: Lempäälän Kehitys Oy, Realparkinkatu 4, 37570 Lempäälä puh. Tietopaketti on saatavilla kunnan palvelupisteessä ja Ideaparkissa, lisäksi se postitetaan vuoden aikana kaikille Lempäälään muuttaville uusille kotitalouksille. 4 Lisää näkyvyyttä yrityksellesi: Lempäälä 2020 tietopaketti julkaistaan kokonaisuudessaan myös netissä ja päivitetään kahdesti vuodessa.. • Milloin salaojaremontti tulisi tehdä. Muista myös tonttien vuokrausmahdollisuus. 050 569 3356, kehitys@lempaala.. ???.. etopake. Tutustu tonttitarjontaamme www.vesilahti.fi/tontit tai soita 050 577 1547 | www.vesilahti.fi fb.com/vesilahdenkunta fb.com/visitvesilahti @vesilahdenkunta @visitvesilahti @VesilahdenKunta Tapahtumista lisää www.visitvesilahti.fi/tapahtumat VEHREÄMPI VAIHTOEHTO ASUMISEEN Valitse Vesilahti, vain 30 min päässä Tampereelta NUORISOTILA NURKKA Nurkan osoite: Koulutie 2 Seuraa Nuorten Vesilahti Facebook-sivuja: fb.com/NuortenVesilahti 3.-6.-luokkalaisille Ma ja Pe klo 12.00-14.00 7. majoitusja ravintolapalvelut. 3 Ilmoitusmediana Tietopaketti on tehokas. Tilaa maksuton salaojakartoitus! • Missä kunnossa vanhat salaojanne ovat. • Mitä salaojaremontti maksaa ja kuinka kauan se kestää. PAINOS 12 000 kpl Tarjoamme Tietopake. Aineistot: 15.10.-19 mennessä osoitteeseen teija.koskinen@lempaala.. Saat vastaukset mm. ämään on yksi ilmoitusmedia ylitse muiden: LEMPÄÄLÄ 2020 TIETOPAKETTI – Saat näkyvyy. Ota yhteyttä: Antton Kumpula Puh. Ilmoitusmyynti: Europrintti, p. ä yrityksellesi koko vuodeksi! Tammikuun alussa postitetaan jokaiseen Lempäälän kotitalouteen ja yritykseen Lempäälä 2020 tietopaketti. in näkyvyy. • Sokkelissa on havaittavissa värimuutoksia tai kalkkia • Kellarissa on kosteutta tai vettä, mikä aiheutuu sulamistai sadevesien valumisesta kellariin • Kellarin ilma on tunkkaista ja pahanhajuista • Sadevesi pakkaantuu pihalla tiettyyn paikkaan ja maa on jatkuvasti kosteaa • Talon sokkeli hilseilee Tunnistatko näitä. Yritystoiminnan menestystä siivi. 0400 634 631, tietopaketti@eupr.. Tietopakettia hyödynnetään eri markkinointitilaisuuksissa esiteltäessä Lempäälää ja sen yrityksiä. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 2.10.2019 Tutustu monipuoliseen tonttitarjontaamme ja valitse vaihtoehdoista itsellesi paras, juuri sinulle sopiva tontti. luokkalaiset-> Ma, Ke, Pe klo 14.00-17.00 Ti ja To klo 14.00-19.00 Lisätietoa Nuorten Vesilahdesta: Kristian Leppänen, vastaava nuoriso-ohjaaja 050 3895 268 Riikka Mäki-Pasti, nuoriso-ohjaaja 040 1335 208 NUORISOTOIMI JÄRJESTÄÄ Ma ja pe klo 14.30-15.30 Kuntosalikerho Kirkonkylän kuntosalilla (7lk->) Ti klo 16.00-18.00 Kokkikerho Nurkalla (7lk->) parilliset viikot Ke klo 14.30-16.00 Draamapaja yhtenäiskoululla (7lk->) To klo 11.00-11.45 Seniorien liikuntatorstain ohjelmassa on mölkkyä ja petanqueta Kirkonkylän tekonurmella tai sateen sattuessa pelejä nuorisotila Nurkalla KIRJASTOLLA TAPAHTUU To 3.10