Sivu 9
Lempäälän kesäasukas on innokas keksijä
Ekokeksijän innovaatiot ovat tutustuttavissa Lempäälässä, tamperelaisen tietokirjailija Raimo Flinkin mökillä Lastusissa. Sivu 4
Satu Lehtonen
Lempäälän retkeilyreitti Birgitan polkua huoltava Ari Paasivirta Koipijoen ylittävällä sillalla Kirskaanniemessä.
Pirkanmaa sai oman lentävän ambulanssin
Birgitan polkua tallattu 15 vuotta
Hervantalaiset ja uudet vuoreslaisetkin pääsevät osallisiksi Birgitan polusta. MA TRAPPER VIELÄ MUUTA tk! AAN 4490 + 400XL HINTA
Meiltä myös moottorisahat, pienkoneet ym!
P. Ari Paasivirta huoltaa heitä lähinnä olevaa Kirskaanniemeä. Sivu 2 Sivu 13. Sivu 11
Erkki Koivisto
Sata-Hämeen lomitusyksiköiden yhteisessä sähkökoulutuksessa opastettiin, miten toimia sähköiskutilanteessa. Sivu 7
Hienoa keskustelua vähällä väellä
Lempäälän vihreiden kuntaseminaarissa kunnan viranhaltijat tekivät ehdokkaille selkoa kunnan tilasta. Pauli Metsähonkala irrottaa "uhri" Sirpa Tertsusta viallisesta sähköjohdosta.
Lempäälän lomittajat sähköriskikoulutuksessa
Maatalouslomittajat ovat maatiloilla työskennellessään onnettomuusvaaroissa, joita aiheuttavat muun muassa rikkinäiset sähkölaitteet. Sivu 5
Taiwanissa lukio-opiskelu samanlaista kuin täällä
Lempääläläinen Ulrika Walter hankki nuorisovaihtokokemuksia kuumassa ja kosteassa Taiwanissa. vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
IDEAPARKISSA
Väestönkasvu edellyttää jatkuvia investointeja
Lempäälän kunnan talousjohtaja Kari Auvisen mukaan kuntapäättäjien on pysyttävä perillä palvelurakentamisen tarpeista. 040-353 6858
N:o 71
Torstai 20.9.2012
82
Hätäkeskus tekee aina riskinarvioinnin; sen lennetäänkö paikalle vai lähetetään matkaan ambulanssi. Sen toimitusjohtaja Jyri Örri sanoo lääkärihelikoptereiden täydentävän, ei korvaavan maayksiköt eli ambulanssit ensihoidossa. Ensihoidon vastuulääkäri Ilkka Virkkunen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä sanoo Pirkanmaan lääkärihelikopterin kattavan noin kuuden ambulanssin toiminta-alueen. Aikaa säästyy verrattuna ambulanssiin, jonka pitää kiertää vesistöt. Pirkkalaan sijoitetun lääkärihelikopterin toimintasäde on 150 kilometriä eli lennot voidaan ylettää Poriin, Jämsään ja Keuruulle asti. He ovat enimmäkseen monivamma- ja avovammapotilaita, aivohalvauspotilaita ja akuutteja pallolaajennushoitoa tarvitsevia sydäninfarktipotilaita. Kopteri on osa ensihoitopalvelua. Kun lääkärihelikopteri lähtee hälytyksestä lennolle niinkin läheltä kuin TamperePirkkalan lentokentältä, voi roottoroidun ensihoitopalveluntulkita olevan lähipalvelua.
Puolessa tunnissa sadan kilometrin päähän
Ensihoito Pirkanmaa sai viimeisenä oman lääkärihelikopterin, toiminnan piirissä noin miljoona asukasta
V iime maanantaista alkaen Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on lennetty avuntarvitsijan luo. Lääkärihelikopteritoimintaa hallinnoiva FinHEMS (helicopter medical service) on yliopistollisten sairaanhoitopiirien omistama yhtiö. Siksi on huomionarvoista, että Lempäälän kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa säilyttää Kuljun sosiaali- ja terveysaseman palveluita alueen asukkaille tuottavana toimipisteenä. Niistä 70 prosenttia eli 1 820 toteutetaan lääkärihelikopterilla ja loput vastaavilla laitteilla varustetulla maayksiköllä. Koko Pirkanmaalle maakunnan reuna-alueita myöten luvataan ehtiä puolessa tunnissa. Pirkanmaalla on ensihoidolla noin 2 600 tehtävää vuositasolla. Nyt saamme lentoyksiköillä koko maan tasolla seitsemänkymmenen prosentin peiton aikaiseksi. Pirkanmaa oli viimeinen suuri alue, jolta oma ensihoidon lääkärihelikopteri vielä puuttui. Lääkärihelikoptereista on hyötyä etenkin hätätilapotilaille. Yöaikainen pimeällä lentäminen käy silloin mahdottomaksi, mikäli pilvet ylettyvät tarpeeksi matalalle. Meillä on nyt kuusi lääkärihelikopteritukikohtaa koko maassa ja ne vastaavat toimintasäteeltään kahtakymmentäkahta maayksikköä. Sairaanhoitopiirissä on laskettu, että kopteri pelastaa henkiä, kun lääkäritasoiset hoitotoimet voidaan ilmakuljetuksen ansiosta aloittaa kentällä jo varhaisvaiheessa.
Maanantaina toimintansa Pirkanmaalla aloittanut lääkärihelikopteri pelastaa henkiä. Lentäjän, lääkärin ja ensihoitajan muodostama kolmen hengen tiimi on hälytyksestä ilmassa viidessä minuutissa. Tampereen tukikohdasta odotetaan muodostuvan maamme toiseksi vilkkain Turun jälkeen. Korkeariskiset potilaat voidaan hoitaa kentällä. Helikopterilla varaudutaan kuljettamaan Taysiin vuosittain noin 6080 potilasta. Nyt meillä on viimeisenä runsaalle miljoonalle kansalaiselle sama palvelutaso samassa riskiluokassa koko maassa. Valoisalla ajalla helikopterilla pystytään lentämään lähes aina. Yksikön lääkinnällisestä toiminnasta vastaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.Kopterin vuosittaiset kustannukset ovat noin 950 000 euroa vuodessa. Kuntalaisen kannalta parasta ja tehokkainta palvelua on usein se, mitä saa läheltä. Raha-automaattiyhdistys lopetti lääkärihelikopteritoimintaan kohdennetut avustukset vuonna 2010. 20.9.2012 PÄÄKIRJOITUS
Vain lähipalvelu on palvelua
Kuntaliitoksia vastustetaan käyttäen usein perusteena sitä, että muutoksen myötä palvelut loittonevat kuntalaisilta. Täysin sään estäviä lentovuorokausia arvioidaan olevan vuodessa marras-, joulu- ja tammikuussa yhteensä noin 20. Tämä on pirkanmaalaisittain historiallinen päivä, lausui Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen.
Erkki Koivisto
Sataprosenttisesti yhteiskunnan varoin
Kun ambulanssi pyyhältää moottoritietä parhaimmillaan kaksi kilometriä minuutissa, ilmaan noussut helikopteri taittaa matkaa neljä kilometriä minuutissa. Vain Tampereen kaupungin ydinkeskustassa laskeutuminen ei kaikin paikoin onnistu.
Lääkäritasoinen ensihoitopäivystys
Eurocopter 135P2 on toimintavalmiudessa automaattilavetin päällä konehallissa Pirkkalassa, jossa on myös jatkuva 24/7 päivystys. Lääketieteen asiantuntija Janne Virta sanoo, että lääkärihelikopteri pystyy operoimaan Pirkanmaalla lähes minne vain, kesämökkirannassakin puolittain laiturille. Lääkärihelikopteri lentää valtion budjettiin varatun 22,5 miljoonan euron turvin. kyseessä on A-kiireellisyysluokan tehtäviä, kuten potilaan välitön hengenvaara, peruselintoimintojen vakava häiriö ja vakavat onnettomuudet. Toissijaista on potilaan kuljetus. Erkki Koivisto
Lentäen ollaan nopeimmin perillä
Helikopteri hälytetään useimmiten matkaan, kun. Tämä on tehohoidon tuomista potilaan luo. Tampere-Pirkkalan lentokenttäalueen vieressä sijaitsevasta tukikohdasta ensihoidon lääkäriyksikkö säksättää ilmateitse keskimäärin 10 minuutissa Lempäälän eteläpuolelle, vartissa Valkeakoskelle, 20 minuutissa melkein Humppilaan ja 25 minuutissa jo Forssaan. Voi olla, mutta kyllä palveluja voidaan loitontaa myös nykyisten itsenäisten kuntien sisällä; kouluja lakkautetaan ja toimintoja keskitetään kirkonkyliin ja kuntakeskuksiin. Ja nopeasti. Lääkärihelikopterin väri vaihtuu keltaiseksi. Maakuntaan yltävät vastaavasti vastaavat lentueet myös Turusta, Helsingistä ja Joroisilta.
Lentäjä Jari Fomin ja lääkäri Anna-Maija Antman päivystävät vihreissä tamineissaan
Lisäksi harjoituksessa on mukana NH90-helikoptereita ja ilmatorjuntajoukkoja. Harjoituslennoilla käytetään omasuojaheitesoihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä.
Miksi itsenäinen Lempäälä on hyvä?
Lempäälän kunnalla on oma historia, kulttuuri ja tulevaisuus
www.lempaalankeskusta.net
REILUMPI SUOMI TYÖ JA OIKEUDENMUKAISUUS
TAVOITTEEMME LEMPÄÄLÄSSÄ
· Itsenäinen Lempäälä · Laadukkaat ja kustannustehokkaat
julkiset palvelut
· Turvallinen, esteetön ja ekologisesti
kestävä asuinympäristö
· Tehokas koulutus-, työ-, ja
elinkeinopolitiikka
· Huolenpitoa ja hyvinvointia kehdosta
kiikkustuoliin
· Avoin ja keskusteleva päätöksenteko
SINÄ TIEDÄT - SINÄ PÄÄTÄT - SINÄ VAIKUTAT
KUNNALLISVAALIT sunnuntaina 28.10.2012 Ennakkoäänestys 17.-23.10.2012 Lempäälän Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien ehdokaslista, http://sdplempaala.yhdistysavain.fi/. 23.9 ja 1.7.10 valvontaansa valtatielle 9. Valtuustopaikkoja on tällä hetkellä kolme: Jenni Aho-Kemppainen, Hannu Lehikoinen ja Tuula Linnusmäki. päivänä. Liikkuvan poliisin laatiman neljännesvuosiraportin mukaan vuonna 2011 tapahtui syys-marraskuun aikana koko maassa keskimäärin 600 eläinonnettomuutta kuukaudessa. Ruska 2012 -harjoituskokonaisuuden, joka on lentotoiminnaltaan vuoden laajin ilmapuolustusharjoitus Suomessa. Valmistavan harjoituksen lentotoiminta tapahtuu virka-aikana Pirkkalan tukikohdista suuntautuen alueelle, joka rajoittuu Pirkkalasta pohjoiseen. Kaikilla pitää olla oikeus hyvään elämään.
Pyöräilijä loukkaantui suojatiellä
Polkupyöräilijä loukkaantui lievästi törmäyksessä auton kanssa Lempäälässä maanantaina syyskuun 17. Suomessa on noin 3000 kilometriä teitä, joissa varoitetaan hirvieläimistä liikennemerkillä. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut huononevat. Viikon 39. Alhaisempi nopeus antaa kuljettajalle paremman mahdollisuuden havaita tielle tuleva eläin ja havainnon jälkeen enemmän aikaa toimia onnettomuuden välttämiseksi. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
3
Liikkuva poliisi valvoo syysliikenteessä
Syksy saapuu ja tienkäyttäjien on aika varautua vaihteleviin keleihin. Sumuvalot eivät ole eläinten näkemiseen oikea ratkaisu, sillä ne antavat aivan auton eteen kirkkaan valokeilan, johon kuljettajan silmä mukautuu. noin 35 Hornet-monitoimihävittäjää, 15 Hawk-suihkuharjoituskonetta sekä yhteyskonekalustoa. syyskuuta perjantaihin 21. Poliisin tietojen mukaan 12-vuotias poika oli tullut vuonna 1964 syntyneen lempääläismiehen ajaman auton eteen.
Aidosti paikallinen!
(03) 3429 000 | tilaukset@lvs.fi
Ruska 2012 -harjoitus syyskuun lopulla
Ilmavoimat järjestää viikoilla 38. Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö teesittää lähtevänsä kuntavaaleihin itsenäisen Lempäälän kunnan puolesta ja haluten erityisesti tehdä töitä vähäväkisten ja vähävaraisten kuntalaisten hyväksi: Itsekkyys ja oma menestys ovat ajan säveliä. Eniten hirvi- ja peuraonnettomuuksia tapahtuu aamuisin kello 510 ja iltaisin klo 171. Päiväajovaloilla varustetuista autoista pitää hämärän tullen kääntää valokytkin sellaiseen asentoon, että auton takavalotkin syttyvät. Sateet ja pimeys heikentävät ajo-olosuhteita ja vaativat kuljettajilta parempaa havaintokykyä kuin kesällä. Merkit on asennettu alueille, jossa on tapahtunut runsaasti onnettomuuksia tai siellä tiedetään liikkuvan paljon hirviä tai peuroja. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Erityisen mustaa aluetta peuraonnettomuuksien suhteen on Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa. Kaukovaloilla ei saa häikäistä muita, mutta ei myöskään vaihtaa liian aikaisin lähivaloille. Kuudellatoista ehdokkaallaan Lempäälän Vasemmistoliitto tavoittelee viittä paikkaa tulevassa valtuustossa. Varoitusmerkit onkin syytä ottaa huomioon, lisätä tarkkaavaisuutta ja laskea omaa ajonopeuttaan. varsinaista Ruskaharjoitusta edeltää viikolla 38 tiistaista 18. Harjoitukseen osallistuu useita kymmeniä ilma-aluksia sekä ilmapuolustusjoukkoja ilma- ja maavoimista. Tällöin hämäränäkö sumuvalojen valaiseman alueen ulkopuolelle heikkenee ja juuri ne asiat saattavat jäädä näkemättä, jotka pitäisi nähdä.
Vasemmistoliitto kuntavaaleihin 16 ehdokkaalla
Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö on kokouksessaan 15. Vuoden 2008 vaaleissa Vasemmistoliitolla oli Lempäälässä kymmenen ehdokasta. Ihmisyyteen kuuluu huolenpito heikommista. ja 39. Syksyn pimeiden iltojen myötä on syytä myös palauttaa mieliin autokoulun opit oikeasta valojen käytöstä. syyskuuta hyväksynyt kunnallisvaaleihin 2012 ehdokkaikseen Jenni Aho-Kemppaisen, Hannele Lehikoisen, Markku Huhtalan, Tanja Huovisen, Kari Kanarvan, Hannu Lehikoisen, Juha Ahon, Mikko Karpin, Peetu Keskisen, Konsta Liitomaan, Satu Kosolan, Rauno Kuusiston, Riku Flomanin, Hanna Laten, Tuula Linnusmäen ja Matti Tolvasen. Syksy on hirvi- ja peurakolareiden kannalta vuoden synkintä aikaa. Varsinaisen Ruska 2012 -harjoituksen lentotoimintaan osallistuu viikolla 39. Syksyisen liikenteen turvaamiseksi Liikkuvan poliisin Turun, Tampereen ja Jyväskylän yksiköt suuntaavat 17. Onnettomuus sattui hieman kello 14 jälkeen Tampereentiellä Lempoisissa suojatiellä. Saattavatpa jopa ensimmäiset yöpakkaset yllättää tielläliikkujat. syyskuuta järjestettävä valmistava harjoitus, johon osallistuu 12 Hornet-monitoimihävittäjää sekä Hawk-suihkuharjoituskoneita ja yhteyskonekalustoa
Käytännössä lomittajia opastetaan tunnistamaan uhkaava henkilösähköriski kylmäharjoittelulla viallisia sähkölaitteita apuna käyttäen. Näyttääkin siltä, ettei edes Maa- ja metsätalousministeriö ole pystynyt seuraamaan ja ohjeistamaan Ely-keskusten kanssa sähköisen tekniikan kehitystarvetta maatiloille. Suurkuntahanke ei ollut esillä viime eduskuntavaaleissa ja koko rutistus on valmis 1.1.2015 eli ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Seuraa keskustelua myös: www.lvs.fi
2 500 maatalouslomittajaa koulutettu sähköriskeihin
Päivän mittaisessa koulutuksessa maatalouslomittajia opastetaan tunnistamaan lomitustyössään sähkön aiheuttamia työturvallisuusriskejä sekä toimimaan oikein vaaratilanteessa. Kansanvaltaa se ei ole. Ministeri esitti myös, että 70 prosenttia suomalaisista asuu niissä kunnissa, jotka ovat suopeita uudistukselle. kylmiä eli turvallisia sähkövikoja malleiksi, joita koulutettavat maatalouslomittajat tunnistavat. Nurinkurista on se, että samaan aikaan kun hyvän maatalouden sähköistysten neuvonnan ja koulutuksen tarve kasvaa, sen tarjonta on maassamme samanaikaisesti vähentynyt. Vaikka lomittaja onkin maatilalla tuttu, hänelle ei saa antaa käyttöön viallisia sähkölaitteita. Samalla opastetaan käyttämään alustavasti uutta monipuolistuvaa. hän selosti, miten hanketta viedään eteenpäin. Koulutus on Osaralla jo kolmas kahden vuoden aikana. Valtiopäiväkauden avajaisiltana ministeri Virkkunen sanoi television iltauutisissa, että hallitus tulee huolehtimaan siitä, että kuntajakoselvitys tehdään kaikilla niillä 70 alueella, jotka virkamiestyöryhmä on määrittänyt. Annammeko ministerille tuen kansanvallan sivuuttamiseen. Viat käydään läpi yhdessä kouluttajan kanssa. Esimerkkinä muun muassa lantakoneonnettomuudet, joissa lomittajat ovat menettäneet raajojaan. Lypsyrobotteja on maassamme käytössä jo monta sataa yksikköä ja tietokoneita tuhansia muun muassa ruokinnassa, lypsyssä ja ilmanvaihdossa. Turhaa me kuntavaaleja pidämme ja itsenäistä Lempäälää puolustamme, jos ehdokkailla on tämä asenne ja nämä tiedot. On korkea aika katsoa missä mennään. Näillä tiloilla sähköistysten kunto rapistuu entisestään, jolloin lomitustyön riskit kasvavat. Uusien karjarakennusten sähköistys on teollista tasoa. Maatilojen sähköistykseen ja lomittajan työhön liittyviä tulevia näkymiä kuvaa se, että sähkölaitteiden määrä ja karjatilojen koko kasvavat entisestään. Lienee suomentamatta selvää sille, joka ymmärtää. Nyt on tosi kyseessä. kirjoittanut sanoo sanatarkasti siteeraten: "Jos valtakunnan politiikassa toimiva Henna Virkkusen työryhmä jostain syystä pakottaisi Lempäälän yhdistymään toiseen kuntaan, on aivan sama, onko meidän Lempäälän kunnanvaltuustossa Keskusta vai Kokoomus vai jokin muu vallassa." Sanon suoraan, että tällainen puhe on ajattelematonta. Turvatekniikan keskuksen selvitysten mukaan sähköistykset ovat kuitenkin kotieläintiloilla varsin huonossa kunnossa. Siis niissä keskuskunnissa, joihin liitytään. Tämän syksyn kunnallisvaalit ovat ainoat vaalit, jossa ihmiset voivat ottaa asiaan kantaa. Maatalous on saanut kokea tämän ehkä pahiten. Vaaran synnyttävät sekä rikkinäisten laitteiden sähköiskut, turvattomat ja laittomat sähköasennukset että suojaamattomat mekaaniset sähkölaitteet. Olin Kuntamarkkinoilla kuuntelemassa, kun ministeri sanoi verhotusti, että "kuntarakennekriteerit määritellään uudistusta tukeviksi". Koulutuksen on organisoinut maatalouden sähkönkäyttöön erikoistunut yritys Agro-Elektro Oy. Muuan tällä palstalla 10.9. Lempäälässä äänestetään lokakuussa 2012 lopultakin siitä, tuleeko meistä Suur-Tampereen osa. Agro-Elektro Oy on tehnyt koulutusmateriaaliksi omakustanteena Maatalouslomittajan sähköoppaan, joka on jaossa kurssilla lomittajille. Paikallinen kokoomusväki on hämillään ja sanoo olevansa itsenäisen Lempäälän puolesta, mutta ketä uskoisi. Ministeri siis sanoo, että kuntauudistus toteutetaan ja kaikki kuntalait uusitaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Kaikissa oloissa, kaikilla politiikan tasoilla, aina kansalaistottelemattomuuteen asti. Olen yllä kertonut mitä ministeri Virkkunen sanoo. Tämän saa sanoa. Koulutuksessa opastetaan traktorikäyttöisen varavoimalaitteen oikeaa sähköverkkoon kytkentää ja käyttöä. Lempäälän kunta on puolustamisen arvoinen. Opastajana DI Sirpa Tertsunen, jonka mukaan monet lomittajat ovat saaneet sähköiskuja työssään. Sähkön jatkuva saanti on tärkeää tämän päivän karjatiloilla, siksi niillä onkin usein oma varavoimalaite. Uusi kuntalaki tulee voimaan vuoden 2015 alusta. Kymmenen viime vuoden aikana maatalouden karjarakennuksiin ja sen käyttämään sähkötekniikkaan on maassamme investoitu miljardeja. 4 Lukijan mielipide
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Ministeri Virkkunen on jo päättänyt
Herätys, Lempäälä. Monet kokeneet kuntavaikuttajat ja tutkijat tietävät, millainen olisi oikeasti toimiva kuntauudistus, mutta siitä ei päästä keskustelemaan niin kauan kuin Virkkusen hanke puskee eteenpäin. Juha Kuisma edelleen (lemp.) ja (kesk.)
Lempäälän lomitusyksikön maatalouslomittajat oikealta Riikka Kiviniemi, johtava lomittaja Eeva Isotalo sekä lomittajat Hanna Ryödi ja Ulpu Mitlander opettelivat Iisakin pihaton vasikkaosastolla Hämeenkyrössä vikavirtasuojan käyttöä karvanleikkurilla. Molemmat selvitykset osoittivat, että on tärkeää järjestää koulutusta myös kotieläintiloilla työskenteleville maatalouslomittajille. Tässä on käsittääkseni avoin poliittinen laskelma siitä, miksi asiaa uskalletaan viedä kuin käärmettä pyssyyn. Uuden tekniikan sähköisiä vaatimuksia ja siihen liittyviä luvallisia töitä opastetaan lomittajille. Kumpi puhuu tietonsa mukaan. Eli enemmistö suomalaisista kannattaa kuntauudistusta, tulkitsi ministeri. Karjarakennuksissa sähkö ja sähkötoimiset laitteet ovat välttämätön apu niin maatalouslomittajan kuin -yrittäjänkin työssä. On laskettu, että hallituspuolueet selviytyvät kuntavaaleista isojen paikkakuntien äänillä ja pienempien paikkakuntien puoluelojaalisuudella.. Käytännön koulutusosuuteen kuuluu myös hyvien ja turvallisten sähkönkäyttötapojen opettelua. Koulutuksessa on avustamassa myös paikallinen pirkanmaalainen valtuutettu sähkötarkastaja Pauli Metsähonkala. Pakolla ja "kriteereillä" kokoon kursittu Suur-Tampere tukehtuisi riitelyyn. Kuntamarkkinoilla 13.9. Pääministeri suorastaan hehkuttaa sen puolesta. Kuvan siirrettävä kelta-sininen vikavirtasuoja pelastaa sähköiskutilanteessa ihmishengen vanhoissa navetoissa.
Maataloudessa tarvitaan turvallisuuskoulutusta
Sähkötapaturmat Lempäälän ja muut Pirkanmaan maatalouslomittajat tutustuivat työpaikkojensa sähköriskeihin
Sähkön saanti ja toimivien sähkölaitteiden merkitys on karjataloudelle elintärkeä. Samansuuntaisia havaintoja teki Agro-Elektro Oy toteuttaessaan muutama vuosi sitten Melan ja Työsuojelurahaston osarahoituksella hankkeen Maatilojen henkilösähköriskit. Kun asioita harkitaan, on äänestäjillä oikeus tuntea kaikkia päätökseen kuuluvat seikat. Sitä varten Osaran Iisakin koulutusyksikön pihattoon tehtiin ns. Lomittajat ovat maatiloilla työskennellessään entistä enemmän erilaisissa onnettomuusvaaroissa. Ministerin puolue pitää suurkuntajärjestelmää välttämättömänä. Keskustelemisen kultainen sääntö on, että puhutaan itse asiasta. Lomittajan työnantaja on kunta, jolla on omat vastuunsa lomittajien työturvallisuudesta tarjotessaan maatiloille lomituspalveluja. Kotieläintuotannosta luopumassa olevat maatilat eivät enää investoi sähköjensä kunnostuksiin. On valitettavaa, että keskustelemme pelkästään suurkuntahankkeesta. Nämä erityisesti vaatisivat myös hyvää sähköistyksen toteutusta, jotta maatila ja lomittaja välttyisivät turhilta käyttöhäiriöiltä. Osaralla tapahtuvassa puolentoista viikon sähköriskikoulutuksessa on mukana noin 150 lomittajaa Honkajoen, Huittisten, Pälkäneen ja Sastamalan lomitusyksiköistä. sähkötekniikkaa. Sähkökatkon sattuessa lomittajankin on osattava käyttää yksin tilalla ollessaan varavoimalaitetta. Siitä saatiin maatiloilla kouriintuntuvat kokemukset vuoden vaihteen myrskyjen aikaan. Siksi näissä kunnallisvaaleissa ei äänestetä ainoastaan paikallisista ehdokkaista, vaan koko suurkuntahankkeesta. Puutteellisesta julkisesta ohjauksesta kertoo sekin, että uudet tuoreimmillaan vain kolme vuotta vanhat miljoonan maksaneet karjarakennukset palavat tulipalossa. Kun sähkömarkkinat vapautuivat 1990-luvulla ja kilpailu alkoi, lähes kaikki sähköyhtiöt vähensivät tai lopettivat aikaisemmin hyvin toimineet erikoisneuvontapalvelunsa. Maatalouslomittajien sähkökoulutuksessa tavoitteena on ennen muuta vaikuttaa maatalouslomittajien havainnoinnin ja sähköriskeistä ilmoittamisten kautta vaarallisten asennusten ja laitteiden korjauttamiseen, jolloin lomittajan ja yrittäjäperheen yhteisestä työpaikasta tulee aiempaa turvallisempi.
Kirjoitukset Lukijan mielipide -palstalle voi jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19 37500 Lempäälä Esiintyä voi nimimerkin suojassa, mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden pitää olla toimituksen tiedossa. Maatalouslomittajien työpanos on elintärkeä, jotta viljelijät jaksavat ja saavat vuosilomansa ajallaan ja avun sairastuessaan. Sulakkeiden vaihto ja vikavirtasuojauksen käyttö ja testaus ovat lomittajalle luvallisia töitä. Toivottavasti se tehdään yhdessä. Vaalituloksella on nyt valtakunnallisesti ja paikallisesti äärimmäisen suuri merkitys. Keskusteluun kuuluu, ettei toisen motiiveja kyseenalaisteta esimerkiksi puhumalla mustamaalauksesta. Maassamme toimii lähes 5 000 maatalouslomittajaa vastuullisessa työssään lehmien, sikojen, lihakarjan ja hevosten hoidossa. Kuntarakennelaki annetaan vuoden 2013 aikana. Viime kädessä maatilan sähköjen kunto ja ihmisten työturvallisuus ovat aina maatilan omalla eli haltijan vastuulla.
Oppia navetassa
Koulutuspäivä jakaantuu käytännön läheiseen tietoiskuosaan sekä varsinaisiin käytännön harjoituksiin
Koko ajan kunnan kasvaessa on jouduttu rakentamaan noin sadan päivähoitopaikan yksikköjä ja koulutilojen lisärakennuksia pitkin nauhataajamaa. Toisaalta talousjohtaja toteaa, että Lempäälässä on hyvät, lakisääteisiä normeja paremmat julkiset palvelut. Jo olemassa olevien valtioneuvoston kehysriihipää-
Kilvettömällä mönkijällä karkuun poliisia
Nuorukainen ajoi poliisia karkuun mönkijällä Lempäälässä tiistaina 18. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Lempäälän talouteen. Pihassa kaksi ulkorakennusta, joista toisessa toimisto/työtilaa sellaista tarvitsevalle. Ensi vuoden taloussuunnitelma antaa joko hyvät tai huonot eväät tulevalle valtuustolle. 654843
Välityspalkkio 4,92% (sis.alv) velattomasta myyntihinnas minimi 2460 e tai sopimuksen mukaan. Valtuusto päättänee asiasta kokouksessaan lokakuun loppupuolella. Tässä on haastetta niin tuleville valtuutetuille kuin viranhaltijoillekin. 203.000 e. Nevala 050 389 6840/Lempäälä. Osa maksuista on säädeltyjä, eikä niitä voi korottaa enempää. Esko Vesasto LKV 0400 630 440
Talousjohtaja Kari Auvinen sanoo kunnassa todetun, että tarve kunnallisveron korotukselle on ilmeinen. Uudehko päätyasunto laajennetulla terassilla odottaa sinua. 4h,k,s,at. Palveluiden pitää olla turvattu mutta niin, että rahoitus on hoidettu kestävästi.
AUTOMERKKIIN KATSOMATTA
Kysy tarjous huollosta netissä www.pirkanmaanautohuolto.fi tai puhelimitse (03) 4102 3904
Koiranojanrinne 3, 33880 LEMPÄÄLÄ p. Kuntarakenneuudistuksen valmistelumateriaalissa on todettu, että vakavaraisimmatkin kunnat joutuvat tulevaisuudessa korottamaan verotustaan useita prosenttiyksikköjä vaikka palveluista tingittäisiin. Hakkarin runsaat liikuntapaikat lähituntumassa. Tämä sekä uusien asuin- ja yritysalueiden rakentamiskustannukset näkyvät päättäjille investointipaineina, Auvinen toteaa.
Vivikka Monto
UUSI ELÄMÄ ALKAA KODISTA...
Autan Sinua asuntoasioissa ota yhteyttä!
Lempäälä, Hakkari okt 142/184 m2
kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6840 vesa.nevala@op.fi
Vesa Nevala
Nikkarinpolku 9. (03) 4102 3904 huolto@pirkanmaanautohuolto.fi www.pirkanmaanautohuolto.fi
AVOINNA MA-PE 8-17
Mistä ollaan valmiita luopumaan?
Kari Auvisen mukaan valtuutetuilla, kuten kunnilla ylipäätään, on kuitenkin aika pieni liikkumavara. Mh. Päätös tehdään todennäköisesti kunnanvaltuuston kokouksessa lokakuun lopussa. Mh. 4h,k,s. Hyvin säilynyt lähes alkuperäisessä kunnossa oleva rintamamiestalo hyvin hoidetulla 1394m2 puutarhatontilla. 298.000e 653131
Lempäälä, Sarapisto rt 94,5 m2
Keskuskatu 34 A. Tämä on asia, johon meillä ei ole päästy käsiksi. Poliisi huomasi rekisterikilvettömän mönkijän Tampereentiellä Moisiossa hieman kello 19 jälkeen ja yritti pysäyttää sitä. Nevala 050 389 6840/Lempäälä. Oma tontti 1580m2. Leikkauksia lisätään vähintään samalla summalla myös vuosina 2014 ja 2015. syyskuuta puoli yhden maissa iltapäivällä. 653057
Lempäälä, Hollo okt 100/150 m2
Koskitie 12. 165.000 e. Vielä asiaan ei ole otettu tarkemmin kantaa. Tällä hetkellä on menossa pääterveysaseman laajennus ja saneeraus. Talousjohtajan mukaan Tampereen kaupunkiseudulla on ylipäätään korkeampi kunnallisen verotuksen taso kuin Suomessa keskimäärin, ja tämä johtuu pääsääntöisesti muuta maata laajemmista palveluista sekä kasvupaineesta. 5h,k,khh,s. Vivikka Monto
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
5
Investointien oikea ajoitus haaste kuntapäättäjille
Lempäälän kunnan tapaisessa nauhataajamassa investointien oikea ajoitus on erityisen merkittävässä asemassa, kun päättäjät tekevät ratkaisujaan. Tuloveroprosentin suuruudesta päättäminen on yksi tärkeimpiä kunnallispoliittisia päätöksiä, mutta talousjohtaja muistuttaa, että se on vain yksi tekijä kunnan taloudessa. Mh. Kuljettaja lähti karkuun ja pääsi pakoon, mutta hänet tavoitettiin myöhemmin seudulta, jolloin selvisi, että vuonna 1991 syntynyt lempääläläismies oli ajo-oikeudeton.
Teemme vuosien kokemuksella Laadukkaan Kiinteistönvälityksen lisäksi myös
· PERUKIRJAT · OSITUS- ja JAKOKIRJAT · KAUPPAKIRJAT · TESTAMENTIT · ARVIOT ym.
Olemme Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton LAATUYRITYS. Kari Auvinen nostaa kiinteistöverotuksen yhdeksi esimerkiksi, jolla väestönkasvusta aiheutuvaa rasitetta voidaan tasata kasvukunnassa. Se on aika herättävä skenaario, Auvinen sanoo. TERVETULOA PALVELTAVAKSI EDULLISEEN HUOLTOOMME!
KAIKKI HUOLLOT JA KORJAUKSET
Veroja pitää korottaa
Valtuuston hyväksymän ensi vuoden talousarvioraamin mukaan tarve veronkorotuksille on ilmeinen. Nykyisen lakisääteisen palveluvelvoitteen jälkeen rahaa ei jää paljonkaan jaettavaksi muuhun. Kaikki tuloihin ja menoihin liittyvät asiat ovat kokonaisuus. Kuntalaisilta palveluista perittävien maksujen suuruutta on jouduttu nostamaan jonkin verran talouden tasapainottamiseksi, mutta tätäkään ei voida tehdä loputtomiin. Palvelumme on joustavaa kohtuullisin hinnoin. Investointeja on jouduttu tekemään niin nopeassa tahdissa, että lainaa on ollut pakko ottaa. Se on aika merkittävä vastuu. Seuraavana työlistalla on Lempoisten koulu. Tästä kiva koti ilman remonttia. Vuonna 1965 syntynyt tamperelainen mieskuljettaja selvisi rytäkästä kuitenkin säikähdyksellä.. Melkein kaikki kasvuinvestoinnit Lempäälässä liittyvät peruspalveluiden rahoittamiseen. myyntihinnasta sta
Pirkan OP-Kiinteistökeskus O LKV OP Kiinteistökeskus Oy Oy, Tampereentie 12 B, 37500 Lempäälä
ASENNE RATKAISEE... Talousjohtaja Kari Auvinen sanoo, että on pysyttävä suunnittelullisesti perillä siitä, minne ja milloin tarvitaan lisää palvelurakentamista ja palveluita. 03 3753 533, 0400 630 440 www.vesasto.fi
Jo nyt korkea veroprosentti
Tämän lisäksi toinen kysymys on, millaista valtionosuuksien kokonaisuudistusta kuntarakenteen vauhdittamiseksi suunnitellaan ja miten se vaikuttaa
Ulosajo päätyi puuhun
Henkilöauto ajautui tieltä ja törmäsi puuhun Vesilahdessa Löyttyänkulmantiellä tiistaina 18. Valtionosuuksien leikkaukset ovat vaikuttaneet Lempäälänkin talouteen. tösten perusteella leikkaukset ovat ensi vuonna yli 20 euroa asukasta kohti. Haasteena on ollut ja lienee jatkossakin kuntalaisten määrän nopea lisääntyminen. syyskuuta. Nevala 050 389 6840/Lempäälä. Kuka on valmis luopumaan niistä. Päättyväntien päässä perhe asunnoksi suunniteltu talo vailla uusia asukkaita. Tontti on palkittu vuonna1983
Valvonnan aikana jäi kiinni neljä rattijuoppoa. Vörumaalaiset ovat Vesilahdessa 15.16. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Johtamisvaje suurin hammaspeikko
Lausunto Vesilahden kunta puoltaa seudullista suun terveydenhuollon liikelaitosmallia
Tampereen kaupunkiseudun kunnilla on yhteisiä suun terveydenhuollon ongelmia. Vörumaalaiset tulevat tutustumaan Vesilahden kunnan toimintaan lokakuun puolivälissä. Edun saa yksityiskäyttöisiin henkilöautoihin ja se on ajoneuvokohtainen. Vesilahti on joutunut turvautumaan hammaslääkäripalveluissaan ostopalveluihin, koska Kirkonkylän ja Narvan hammashoitoloihin ei ole saatu palkattua omia hammaslääkäreitä. Valvontailmoituksia kirjattiin kahdeksan kappaletta ja hätäkeskuksen antamia tehtäviä suoritettiin liikenteen valvonnan aikana 12. Valoja edellytetään myös silloin, kun näkyvyys on huono. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Anu Kuusisto 1-vuotiaan Viola Märkjärven kelpaa odotella talvikelejä, kun pihamaalla on potkukelkka valmiina lähtöön. Ringin on perustanut lempääläläinen Terhi Märkjärvi. Katuvalojen loisteessa pyöräilijä saattaa kokea, että näkee itse riittävän hyvin. Heidän joukossaan on muun muassa Vesilahden ystävyyskunnan Rõugen kunnanjohtaja Tiit Toot. Pyöräilijän tulee käyttää valoja tiellä pimeän tai hämärän aikaan. Valvontajakson aikana poliisi antoi 57 rangaistusvaatimusta, 150 rikesakkoa ja 14 huomautusta. Nykyisin Lempäälän alueen nettikirpparilla on viisi ylläpitäjää ja reilusti yli tuhat jäsentä, ja koko ajan tulee lisää liittymispyyntöjä. Vaikka näkyvyyteen panostavien pyöräilijöiden määrä oli kasvanut edellisvuodesta, silti noin puolet pyöräili ilman valoja. Vörumaalta saapuu paikkakunnalle 13 kaupunginja kunnanjohtajaa. Pyörästä tulee löytyä etu, taka- ja poljinheijastimet sekä sivuheijastimia pinnoihin.
Turvallinen huristelu on nyt edullista.
Pohjolan etuasiakkaille uusi autovakuutus nyt vuodeksi -50 % Osuuspankista.
Etu koskee toisesta yhtiöstä siirtyviä autovakuutuksia liikennevakuutuksen yhteydessä. Mitä enemmän on väkeä, sitä paremmin kauppa käy. Säännöt ovat selvät: jos asut Lempäälässä, voit liittyä mukaan myyjien ja ostajien maksuttomaan rinkiin. Aika paljon tuli hankittua lastentavaraa sitä kautta, Märkjärvi sanoo. Rikosilmoituksia kirjattiin seitsemän ja valvontailmoituksia kahdeksan. Alueella onkin tunnusteltu Tampereen ammattikorkeakoulun mahdollisuuksia toimia suun terveydenhuollon kehittämisen ja koulutuksen yhteistyökumppanina. Löysin Facebookin nettikirpparit odottaessani nyt 1-vuotiasta Violaa. syyskuuta puoltaa liikelaitosmallin eteenpäin viemistä. Jos hinta-laatu -suhde on kohdallaan, yleensä tavara menee kaupaksi. Poliisi puhallutti 789 autoilijaa. Valojen lisäksi pyöräilijän on huolehdittava pyörän heijastimista. Klikkaus vain, ja olet mukana. Ajokieltoon määrättiin kolme henkilöä. Satu Lehtonen
Tavarat kiertoon nettikirpparin kautta
Nettikirpputorissa ei ole mitään uutta, mutta se, että toimintaa pyöritetään ilmaiseksi talkoovoimin, on jo jotain. Vieraat toivovat saavansa Vesilahdelta hyviä malleja ja metodeja alueellisen yhteistyön toteuttamiseen. Tosiasia kuitenkin on, että valotonta pyöräilijää ja heijastimetonta jalankulkijaa voi olla vaikea havaita valojen ja varjojen kätköistä. Kunta on toiveikas, että suun terveydenhuoltoa päästään kehittämään ensi vuoden alussa, kun yhteistyö Pirkkalan kunnan terveydenhuollon kanssa käynnistyy. Vesilahdelta puuttuu vastaava hammaslääkäri. Nettikirpparilta ostettu kelkka on äidin Terhi Märkjärven lempilöytöjä.
Anu Kuusisto
Vörumaa hakee mallia Vesilahdelta
Vesilahden kunnallisten palveluiden taso ja alueellisen yhteistyön toimivuus kiinnostaa Kaakkois-Virossa olevan Vörumaan maakunnan kuntajohtoa. Suurin niistä on johtamisvaje, joka estää suun sairauksien ennaltaehkäisyn ja hoidon suunnittelua ja kehittämistä. Kun joku muukin ihmetteli samaa asiaa ääneen, Märkjärvi tarttui toimeen ja perusti nettikirpparin. Selvityksessä on päädytty ehdottamaan yhteistä liikelaitosta, joka huolehtisi seudun noin 360 000 asukkaan suun hyvinvoinnista. Silti yli puolet pyöräilijöistä liikkuu pimeinä. Valvonnan yhteydessä jäi kiinni myös yksi etsintäkuulutettu henkilö. lokakuuta ja jatkavat sen jälkeen tutustumismatkaansa Ruotsiin Säfflen kuntaan.
Poliisi valvoi liikennettä Pirkanmaalla
Pirkanmaan poliisi valvoi liikennettä Akaassa, Lempäälässä, Urjalassa, Valkeakoskella ja Kangasalla 27.8.16.9. Kaupunkiseudun kunnat ovat selvittäneet suun terveydenhuollon seudullisen järjestämisen mahdollisuuksia. Tarjous on voimassa 31.12.2012 saakka. Vesilahden kunnanhallitus päätti maanantaina 17. Siksi kunnan hammashoidon kehittäminen on ollut vaikeaa. Toimialan eri koulutusalojen saaminen Tampereelle on tärkeää, jotta osaavan työvoiman saanti pystytään turvaamaan. Valot lisäävät pyöräilijän turvallisuutta auttamalla muita tiellä liikkujia havaitsemaan pyöräilijän ja pyöräilijää havainnoimaan ajoradan paremmin. Tarkoituksena on laittaa tavara kiertämään. Poikkea konttorissamme tai varaa neuvotteluaika numerosta 010 254 6011.
Pyöriin lisää valoja
Liikenneturva tarkkaili pyörän valojen käyttöä syksyllä 2011.
Yhdessä hyvä tulee.. Kuntia ajaa liikelaitosmalliin myös toimialalla esiintyvä jatkuva valtakunnallinen seudullinen kilpailu suun terveydenhuollon henkilöstöstä. Märkjärvi kertoo viipyilleensä paljon etenkin naapurikaupunki Akaan nettikirpparilla ja ihmetelleensä, miksei Lempäälällä vielä ole omaa kohtauspaikkaa. Märkjärven mukaan kauppapaikka halutaan pitää paikallisena, ja sen vuoksi vain lempääläläiset hyväksytään mukaan. Postituksia ei tarvita, kun tuotteet voi käydä hakemassa oman kotikunnan alueelta. Viime tammikuusta lähtien myös Lempäälällä on ollut oma nettikirpparinsa Facebookissa. Seudullisena haasteena on lisäksi vuonna 2014 alkava seudun asukkaiden mahdollisuus valita terveydenhuoltonsa mistä tahansa seudun kunnasta
Tottijärven väestömäärässä on myöskin tapahtunut vuoden aikana vähenemistä. Vaikka maan virallinen kieli on mandariinikiina, niin englannilla pärjää varsin hyvin. Vesilahdella on nyt miehiä 2 440 ja naisia 2 459, ulkomaalaisia oli vain yksi. Tyypilliset päivän varjolämpötilat ovat 3540 celsiusasteen välillä. Halusimme nimeen etuliitteen Suur, koska olemme jatkossakin maakunnan suurin ja laajalevikkisin kaupunkilehti, Pirkanmaan Lehtitalo -konsernin toimitusjohtaja Olli Sirén perustelee nimenmuutosta. Ensimmäinen vaihtoehtoni oli Etelä-Afrikka, mutta en sinne pääsyt matkaamaan. Ilmoittajat ja lukijat ovat luottaneet Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkilehteen jo 34 vuotta. Se tavoittaa joka keskiviikko 145 000 taloutta ja suurjakeluissa kerran kuukaudessa 161 000 taloutta. Väestön lukumäärä on nyt 4 899 henkilöä, oltuaan vuotta aikaisemmin 4 960 henkeä. Matkustaminen tuo melkoisesti vaihtelua arkeen, Walter innostaa muitakin kokeilemaan. vuodessa
Vesilahdella ja Tottijärvellä vähenemistä
Lempääläläinen Ulrika Walter (vas.) vietti kuukauden Taiwanissa tavallisen perheen parissa. Tampere on myös maakunnan ydin ja koko Suomen vetovoimaisin kaupunki. Konserni tekee kahta kaupunkilehteä, neljää tilattavaa paikallislehteä, Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä ja Ylöjärven Uutisia sekä Tampereen ainoaa kaapelitelevisiota. Edellisenä vuonna oli väestön määrä kaikkiaan 11 404, joten Lempäälän väkiluku on noussut jälleen hyvin voimakkaasti oltuaan parina viime vuotena vähän hiljaisempaa. Ihmiset söivät ulkona pikaruokaa ihan kotimaiseen tyyliin paikoissa kuten McDonald´s, mutta yleensä Taiwanissa kotona syödään ihan perinteiseen tapaan tikuilla riisipitoisia ruokia. Näimme toisemme Taiwanissa kerran eräällä retkellä. dosta. Taiwan on paljon länsimaistuneempi kuin mannerKiina suurelta osin. KaupunkiPlus kokoaa yhteen Suomen kaupunkilehtien parhaimmiston ja tarjoaa mainostajalle helpon ja suoran kanavan ostaa ilmoitustilaa eri kaupunkilehtiin yhdestä paikasta yhdellä tilauksella, Sirén sanoo. Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva Walter on ollut monessa vaihto-ohjelmassa mukana. Nimeään vaihtaneen, sataprosenttisesti paikallisen Suur-Tampere -kaupunkilehden juuret ovat syvällä Pirkanmaan ja sen pääkaupungin Tampereen maaperässä. Sain sellaisen käsityksen, että lukioopiskelu on siellä aika samanlaista kuin meillä täällä, mutta eväät koululaisille tehdään kotona ja niitä sitten syödään koulussa lounastauolla, Walter tietää kertoa. Siellä ei ollut ollenkaan omakotitaloja, vaan ainoastaan kerrostaloja. Kesäkuun lopulta heinäkuun loppuun kestänyt kesävaihto suuntautui Kiinan tasavaltaan, joka paremmin tunnetaan Taiwanina. Isäntäperhe ei saa palkkaa vaihtarin ylläpi-
50 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat Perjantaina elokuun 4. Vesilahden väestö osoittaa yhä vähenemistä. Suurjakelussa ovat mukana Akaa ja Valkeakoski. Saksassa asuessaan hän kävi Ranskassa vaihdossa ja Suomesta hän on käynyt muun muassa Tanskassa. Suur-Tampere -kaupunkilehti kuuluu nyt valtakunnalliseen KaupunkiPlus-verkostoon. Uusia kokemuksia tuli runsaasti, innostuu Walter. Tottijärvellä on nyt miehiä 617 ja naisia 631. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
7 Ajankohtaista
Pirkanmaan Sanomista tuli Suur-Tampere
Postilaatikkoon kolahtaa kaupunkilehti Pirkanmaan Sanomien sijasta nyt Suur-Tampere. Vaihdot ovat olleet verrattain lyhyitä, ja matka Taiwaniin oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelle suuntautunut. Suur-Tampere -kaupunkilehti kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo-konserniin. Koulussa Walter ei päässyt vierailemaan, koska myös Taiwanissa oli kesälomat käynnissä. Perheen tytär Li-Chin, englanniksi Jennifer, vieraili vastavuoroisesti kuukauden verran Suomessa ja otti oppia täkäläisestä kulttuurista. Heillä oli kaksi lasta: lukioikäinen tyttö ja hänen pikkuveljensä. Taiwanissa Walterin kanssa samoihin aikoihin vaihdossa oli myös lempääläläinen Juho Päivärinta. Halusimme lehden nimeen Tampere-sanan, koska Tampereen kaupunki on ylivoimaisesti suurin osa levikkialuettamme. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eurooppalaisella tasolla. päivänä 1962
Lempääläiset lisääntyneet 200 henk. Lisäksi yhtiö on osakkaana Tampereen ainoassa paikallisradio Sun Radiossa.
Kesävaihdossa Taiwanissa ollut Ulrika Walter (oik.) pääsi kokeilemaan kulhon valmistamista keramiikkakylässä yhdessä taiwanilaisen Li-Chin kanssa.
Vaihdossa kaukoidässä
Lempääläläinen lukio-opiskelija Ulrika Walter pääsi kesällä mukaan Suomen Rotaryn nuorisovaihto-ohjelmaan. Suosittelen vaihtoon lähtemistä kaikille lukiolaisille. Isäntäperhe oli melko tyypillinen ja mukava. Olen iloinen, että lähdin Taiwaniin. Viime vuoden vaihteessa oli luku 1 248 ja edellisenä vuonna 1 259. Halusimme puhuttelevan nimen, joka herättää tunteita. Suomen Rotareiden vaihto-ohjelma on yksi turvallisimmista, mitä lukiolaisille on tarjolla. Siksi kyseinen vaihto-ohjelma on hyvin edullinen. Paikkakunnalla ei ole lainkaan ulkomaalaisia.
Sää
Torstaina
Lempäälä
Perjantaina
Lempäälä
Lauantaina
Lempäälä
Sunnuntaina
Lempäälä
11
4 4
10
1
11
3
12 12
Vesilahti
11
Vesilahti
11
Vesilahti
11
Vesilahti
7:05
19:30
7:07
19:26
7:10
19:23
7:12
19:20
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Täällä Suomessa järjestimme vastavuoroisesti yhteisen grillaushetken meidän vaihtareillemme, Walter selvittää. Suur-Tampere -kaupunkilehti on alueensa suurin kaupunkilehti. Lisäksi heidän kodistaan piti huolta kodinhoitaja, jolla ei ollut vapaapäiviä ja aamuisin hän heräsi käsittämättömän aikaisin valmistamaan aamiaista perheelle, Walter kertoo. Olisin mielelläni lähtenyt vuosivaihtoon, mutta täytyy olla tyytyväinen, että pääsin kuitenkin kesävaihtoon. Maan pääkaupunki Taipei oli kauhean ahdas. KaupunkiPlus on suurten kaupunkilehtien kustantajien omistama yhtiö, joka myy valtakunnallisille mainostajille ilmoituspaketteja 28 kaupunkilehteen Suomessa. Taiwan on Suomen ilmastoon tottuneelle erittäin kuuma ja kostea. Tuomas Koivisto Henkikirjoittajalta saatujen tietojen mukaan oli Lempäälän väkiluku vuoden vaihteessa 11 606 henkeä, joista miehiä 5 624 ja naisia 5 982, ulkomaalaisia oli paikkakunnalla 13. Se on tehokas kielikylpy, sekä oiva tilaisuus luoda maailmanlaajuisia kontakteja. Perheen isä oli hammaslääkäri ja äiti toimi kotirouvana. Perusjakelualueet ovat Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi, Hämeenkyrö ja Ikaalinen
Es. Kuntotarkastettu, kaipaa remonttia. Es. Hiiroksentie 11
HEVOSTILA LEMPÄÄLÄ Innilä Hieno kokoinaisuus, jossa omakotitalo (-05) 6h + k + yläaula + 2wc + khh + psh + s + vth 151/174 m² 2-tasossa, vanhempi talli (-07) 232 m², uudempi osa (-09) 263 m², maneesi (-10) 24 x 62 m ja lantala 80 m². Inniläntie 241 Sovi oma esittelysi! LIIKEHUONEISTO LEMPÄÄLÄ Keskusta Katutasossa isolla näyteikkunalla varustettu huoneisto, jossa muunneltavissa oleva liiketila + keittiö + wc 96 m². Lasten myötä huomasin, kuinka helppo ja mukava on tilata tuotteita netistä. 135.000 . 69.100 . Kylmä ja lämmin varasto. Pyrimme löytämään tarjolle paljon sellaista hauskaa, mitä ei muualta heti löydy. Vaikka Pekkola onkin verkkokauppayrittäjänä uusi, niin yrittäjänä hän on jo konkari. Mattilassa asuva Pekkola kertoo, että kahden äitiysloman jälkeen haaveissa oli oman yrityksen perustaminen yhdessä miehen, Jari Pekkolan kanssa. Es. Aurinkoinen kulmatontti 1019 m² suositulla rauhallisella omakotialueella. 163.000 . Hannuntie OKT-TONTTI LEMPÄÄLÄ Haurala Peltotontti noin 900 m², rakennusoikeus 260 m². Hp. su 14.15-14.45 Hauralantie 32 C 10
Kivalla kumpareella 2,3210 ha:n tontilla maatilan talouskeskus. 2400 minimipalkkio. Sähkölämmitys+varaava takka. Hp.
OKT/MAATILA VESILAHTI Laukko
OKT VESILAHTI Keskusta
MAAPAIKKA/OKT-TONTTI LEMPÄÄLÄ Kelho Peltoa ja puustoinen kiva kumpu, jolla vanha tyhjillään oleva rintamamiestalo ja navetta. Reilut pihat huoneiston kummallakin puolella, oleskelupiha rajoittuu puistoon. 164.000 . Sähk ölämmitys+ilmalämpöpumppu+takka. Rokkibeibi keskittyy tuotteissaan lastentarvikkeisiin, aina tuteista ja tuttipulloista lähtien lastenvaunuihin ja potkupyöriin saakka. Pariskunnan työnjako on selvä: Jari käy edelleen muualla päivätöissä, mutta hoitaa muun muassa verkkokaupan yhteydenpidon ulkomaisiin tavarantoimittajiin. Autokatos. -73/-74 rak. Kaukolämpö. ja -71 laaj. Hp. Kaipaa remonttia. Vehreä kulmatontti 705 m². Tontti 703 m². Kyrönpalontie 5
LÄMMINHENKISTÄ KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ
Tuija Kyyhkynen LKV 050 5262 766 Ari Yli-Piipari LKV 050 3845 599 Julkinen kaupanvahvistaja Päivi Nyström LKV 050 4666 666
RT LEMPÄÄLÄ Haurala Kodikas ja kiva 4 h + k + wc + psh + s + vh 95 m², yhdessä tasossa. Hp. Vaikka yrittäminen on tuttua, kovasti tässä on uutta opeteltavaa. Kemintie 6 A 1 Sovi oma esittelysi!
OKT LEMPÄÄLÄ Keskusta Remontoitava -47 rak. 4h+k+wc. Pekkola on toiminut kosmetologina vuodesta 1993 lähtien. Huoneistolle kuuluu viljelypalstakin vaikka salaattimaaksi! Hp. Vapaa. 167.000 . Hirsimökki: oh + makuusoppi + k + lasikuisti + sähköwc noin 33 m², pihasauna: takkatupa + sauna + kht noin 28 m², vierasmaja: 2 h noin 32 m² sekä autotalli, kylmiä varastotiloja, kasvihuone, maakellari, puucee. Hp. Kuntotarkastettu. su 12-12.30 Hakatie 8 C 15
OKT LEMPÄÄLÄ Veräjäntausta Omalla maulla mukavaksi kodiksi. Hp. Lisäksi Mäyhäjärven rantapalsta, jossa rantaviivaa noin 15-20 metriä. Hp. Mukava pieni taloyhtiö, jossa käyttövesiputket remontoitu -06. 21 karsinaa, 4 paikkainen automatisoitu kävelykone, 17 hiekkatarhaa, ruohokenttä, ratsastukenttä ym. Oma vanha 1487 m²:n vanha puutarhatontti omenapuineen ja marjapensaineen. vp 2,9% sis alv. Meillä on paljon omaa maahantuontia esimerkiksi lastenvaunuissa, Pekkola sanoo. 98.000 . 8 Uusi yritys
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Rokkibeibi tuo asennetta lastentavaramarkkinoille
Lempäälä sai alkukesästä uuden lastentarvikeyrittäjän, kun verkkokauppa Rokkibeibi aloitti toimintansa lempääläläisvoimin. Autokatos ja varasto. -48, jossa 2h+k+wc+psh+s+kesäh, iso kesäkeittiö vaikka vierasmökiksi, navetta ja riihi. 275.000 Hiidentie 9 A 2 Sovi oma esittelysi!
OKT LEMPÄÄLÄ Haurala 1-tasoinen -88 rak. 1.700.000 . kerroksen läpitalon 3h + k + kph + vth 73 m², lasitettu länsiparveke. Kauppa ja bysäkki vieressä, uimaranta lähellä. Voi mennä koneelle vaikka keskellä yötä, kun vihdoin on saanut lapset nukkumaan ja hiukan omaa rauhaa, kertoo yrittäjä Anne Pekkola. 169.500 . Kunnallistekniikka vieressä. su 12.45-13.15 Kivitie 6
OKT LEMPÄÄLÄ Sarapisto Viihtyisä ja rauhallinen alue, koulut ja liikuntamaastot lähellä. Autotalli ja varasto. 2 - tasoinen 5h + k + psh + s + 2wc + varasto/askartelutilaa 120/141 m². 135.000 . Ylisitarintie 21
RT VESILAHTI Keskusta Kivan kodikas, remontoitu 3h + k + wc/ psh + s + 2vth 73 m², todella iso katettu terassi ja takapiha. Keskustan palvelut ja hyvät liikenneyhteydet lähellä, leikkipuisto vieressä. Normaalisti tuotteisiin lisätään postituskulut, mutta Lempäälän ja Vesilahden alueelta tulevat tilaukset saa kotiin kuljetettuna maksutta. 86.000 . Es. 1-tasoinen 5h + k + wc + psh + s + vh + viherhuone + varastoja + lämmin at 122,5/136,3 m². su 13.30-14 Nurmisaarenkuja 10
RT LEMPÄÄLÄ Kulju Upea, tasokkaasti huippumateriaalein toteutettu 4h + k + tkh + psh + s + khh + 3wc + vth 137,5 m² + 37 m² 2-tasossa, parveke ja terassi kesäkeittiöineen ja porealtaineen. Talo rak. Hp.165.000 Sammalpolku 11
OKT LEMPÄÄLÄ Hakkari Harvinaisen mahtavat varastotilat ja aurinkoinen viherhuone. Oma tontti 607 m². Iso osa tilaajista on aktiivisia Facebookin käyttäjiä. Sähkölämmitys. Tontti 3,6 ha. Keskuslämmitys. Kun päivittää Facebookiin uusia tuotteita ja tarjouksia nähtäville, se näkyy heti verkkokaupan puolella tilatuissa tavaroissa. Lähdetie 3 B 19
Lapsille lyhyt koulumatka. -51 rak. 111.000 . Es. Anu Kuusisto Superlämmin lämpöpussi lastenvaunuihin on Anne Pekkolan Rokkibeibi-yrityksen omaa maahantuontia.
165.000 . Rokkibeibi-verkkokauppa sattui tulemaan myyntiin ja tartuimme tilaisuuteen, kun sitä meille tarjottiin, Anne Pekkola kertoo. Hp. Hp. Vesikate uusittu -99. 194.000 . su 1717.30 Huhdanpolku 32
KT LEMPÄÄLÄ Harakkala Toimivapohjainen 2. 78.000 . 110.000 . Es. tiilivuorattu 4h + k + psh + s + wc + 2vh + at + varasto 95/115 m². -90 rak. Hp. Osittain remontoitu. Hp. su 1515.25 Peltotie 1 C
OKT LEMPÄÄLÄ Tuuliala Itselle -69 rakennettu ja hellästi hoidettu 3h + k + ruokailut + wc + psh + s + kellari/askartelu/varastotilaa+autotalli noin 89/160 m² rinneratkaisuna. Tule ihastumaan! OKT-TONTTI LEMPÄÄLÄ Haurala Peltotontti 1382 m², rakennusoikeus 0,20, vaatii paaluttamisen. Tampereentie 22 L 15 Sovi oma esittelysi!
VAPAA-AIKAAN VESILAHTI Kurala Vehreä paratiisi kauniissa maalaismaisemassa 2000 m²:n tontilla. su 16.1516.45 Ojoistentie 137. Hp. Iso 1761 m²:n tontti rajoittuu puistoalueeseen. 495.000 . Toimiva talliliiketoiminta, jossa asiakaspaikat täynnä. Maalämpö, erittäin edulliset asumiskustannukset. 244.000 . Sähkölämmitys. Viskurintie
RT SÄÄKSJÄRVI Sipilä Upean iso piha ja kiva koti. Hp. Es. su 15.30-16 Katajarinne 6
RT LEMPÄÄLÄ Keskusta Ihastuttavan avara koti, jossa takka ja iso olohuone! 2011 valmistunut, uutta vastaava 3 h + k + s + psh + vh + 2 wc + p 88,5 m², Kerman Saven takka autokatospaikka+kylmä paikka toiselle autolle, maalämpö. Hp. -81 rak. Verkkokaupan pyörittämiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, Pekkola sanoo.
Anu Kuusisto
Markkinointia netissä
Anne Pekkola toteaa, että markkinointi tapahtuu pääasiassa netissä, ja yhteistyötä tehdään myös blogi-kirjoittajien kanssa. 3h + k + wc + psh + s + kht + vh 79 m². Nykyinen toimipiste, Kauneushoitola Villiruusu, sijaitsee Ideaparkissa kuntokeskuksen yhteydessä. Pärjäläntie 237
Tampereentie 23, 37500 Lempäälä · (03) 375 1111 · www.kiinteistokulma. 3h + k + wc + psh + s + varasto/vinttitilaa noin 65/73 m². -92 rak. Hp. Uimarantaan kävelymatka Hp. Hp. Vesikeskuslämmitys sähköllä/öljyllä ja leivinuuni. Anne huolehtii tilaukset, paketoinnit, postitukset ja muun yhteydenpidon asiakkaisiin. 109.000 . Hp. Tontti 1184 m². 1-tasoinen 4h + k + wc + psh + s + kht + autotalli + varasto 109,5/158 m². Ensies
Huomasi, että kunnassa todella ajatellaan kuntalaisten etua, ja ongelmia ei pelätä nostaa esille, Nagy kommentoi. Kaavoitus: Lempäälän kaavoituspäällikkö Ilari Rasimuksen puheenvuoro havainnollisti hyvin sen, miten kaikki kunnan päätökset kytkeytyvät toisiinsa. venyivät paikalle esitelmöimään lauantaiaamupäivänä. Raatikainen jatkoi, että sosiaalisessa mediassa kanssakäyminen voi olla yllättävänkin arvostelevaa. Taustalla Raimo Nieminen. Raatikaisen mukaan menneellä valtuustokaudella on edistytty kaavoituksen ja eri toimialojen yhteistyössä. Silti yksityisten maanomistajien intressit eivät aina kohtaa kunnan näkemysten kanssa, mikä on haaste kunnan kasvun hallinnassa. Hänen mielestään pitäisi puhua toimettomista tai syrjäytetyistä. Lauantaihin mennessä listalle oli saatu 12 ehdokasta, joten seminaarin osallistumisprosentti oli 50. Ranskassa ihmiset olisivat jo kadulla, ihmetteli ehdokas Sandor Nagy. Varsinkin politiikkaan vasta tulleille tilaisuudessa tarjottiin tärkeää tietoa. Tilaisuudessa juttu luisti, ja se venyi yli kolmetuntiseksi.
Ehdokkaiden haalinta vaikeata vihreille
Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Saana Raatikainen oli kutsunut seminaarin puhujiksi neljä kunnan johtavaa viranhaltijaa. Rasimuksen mukaan tulevan valtuustokauden kaavoituksellisia haasteita ovat muun muassa lähipalvelut, nauhataajaman asemakaava, kunnan oman tonttituotannon osuuden kasvattaminen ja kunnan keskustan kehittäminen.
Kahvia! Sandor Nagyn mielestä keskustelu seminaarissa oli avointa ja hedelmällistä. Kiinnostus politiikkaan ei välttämättä ole sinänsä vähentynyt, mutta monet ovat siinä elämäntilanteessa, että perhe ja lapset vievät sen verran aikaa, että he eivät vain repeä, Raatikainen kertoi. Perusfaktat käytiin läpi sen kummemmitta keskusteluitta, mutta eniten puheensorinaa synnytti lasten netinkäyttö ja etenkin siihen liittyvä kiusaaminen. Kaikki olivat Sandor Nagyn kanssa yhtä mieltä siitä, että tilaisuus avarsi näkemään oman elämän kysymyksiä paremmin kunnan näkökulmasta. Koulutus: Sivistysjohtaja Nina Lehtisen esitys kertoi kunnan koulutustilanteen viimeisimmät kuulumiset. Uusille ehdokkaille on kuitenkin enemmän kuin tarpeellista antaa kattava läpivalaisu kunnan nykytilasta, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä. Auvisen mukaan tästä onkin puhuttu hämmästyttävän vähän. Investointeja on yksinkertaisesti liikaa. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
9
Kuntavaalit 2012
Ehdokas, tunne kuntasi!
Kuntavaalit Lempäälän vihreiden kuntaseminaari ei ollut yleisömenestys. Ehdokkaita oli paikalla vain kuusi. Puheenjohtaja Raatikainen sai eniten irti kaavoituksen strategisten linjausten käsittelystä. Jussi Saarinen Kaavoituspäällikkö Ilari Rasimuksen puheenvuorossa puitiin muun muassa nauhataajaman asemakaavaa.
Suuret kiitokset kunnan suuntaan
Vaikka yleisömenestyksestä ei voida puhua, kokivat paikalla olleet kuntaseminaarin erittäin tarpeelliseksi. Hän myös ymmärtää, mitkä ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen suurimmat tulevaisuuden haasteet ja on perillä kunnan mittavimmista kaavoitushankkeista. Lisäksi ongelmia tuottaa se, että valtionosuuksia kunnan budjetista on koko ajan pienennetty, Auvinen kertoi. Vuosittain 4 000 nuorta jää täysin kaiken työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Tuula Grönfors (vas.) ja hänen Tuukka-poikansa viettivät lauantaiaamupäivän vihreiden kuntaseminaarissa. Viime vuonna vihreillä oli 19 ehdokasta, joista valtuustoon pääsi neljä. Miksei täällä nousta kapinaan. Esimerkiksi Säijän kyläkoulun oppilasmäärä on pieni, kun taas vaikkapa Sääksjärvi pullistelee oppilaista. Myös vanhempien vastuuta peräänkuulutettiin. Lehtisen mukaan iso haaste on se, kuinka erikokoisia kouluja kunnassa on. Ehdokas Heikki Honkimäelle avartavinta oli sosiaali- ja terveystoimen kysymykset ja se, kuinka monet asiat lopulta ovatkaan kunnan ulottumattomissa. Mutta tässä ollaan hyvässä alussa. Myös viime aikoina mediassa pinnalla ollut syrjäytymiskeskustelu nostettiin pöydälle. Valtionosuuksien leikkaaminen herätti seminaarissa paljon keskustelua. Grönfors, Heikki Honkimäki, Mika Nummela ja Aino-Maija Kyykoski kokivat tilaisuuden varsin hyödylliseksi. Raatikaisen mukaan vihreillä on ollut vaikeuksia saada ihmisiä lähtemään mukaan ehdokkaiksi. Lisäksi ehdokkaalla on hyvin hallussa kunnan koulutuksen tila. Lehtinen toivoi, että saataisiin aikaiseksi yhteiset pelisäännöt sosiaalisen median käyttöön. Hän nosti keskeisimmiksi haasteeksi sen, miten talouspuolella kyetään hienovaraisesti pienentämään palvelujen vuosikasvua. Jokainen varteenotettava kuntavaaliehdokas tietää kuntansa perusasiat. Tavoitteena on pitää palvelumenojen kasvu neljässä prosentissa ja tänä vuonna se on jo kuusi. Keskustelu oli rakentavaa ja avointa. Poliitikon tulee ymmärtää kaikkia osa-alueita, jotta hän kykenee tekemään hyvin perusteluja päätöksiä. Muutos suosii kuntaliitoksia, sillä uuden lainsäädännön mukaan suuret kunnat saavat isompia valtionosuuksia kuin pienet. Vasta vuoden Lempäälässä asunut Aino-Maija Kyykoski kertoi saaneensa erittäin hyvän kokonaisselvityksen kunnan asioista. Sosiaali- ja terveystoimi: Raimo Niemisen, kunnan sosiaali- ja terveysjohtajan, näkövinkkelistä kunnan suurimpia haasteita ovat väestönkasvu ja ihmisten keski-ikäistyminen. Kuten sen, millaisella tolalla kunnan talous on. Tuula Grönfors taas kertoi, että seminaari oli hyvää kertausta ja auttoi hahmottamaan asioiden syyseuraussuhteita. Siitä huolimatta Lempoisten uimalassa järjestetyssä tilaisuudessa saatiin aikaan mielenkiintoista poliittista debattia.
Jussi Saarinen
Seminaarissa riitti puitavaa kunta-asioista
Talous: Lempäälän kunnan rahavirtojen näkymiä oli seminaarissa valottamassa talousjohtaja Kari Auvinen. Nieminen itse ei pidä syrjäytynyt-sanasta. Vuosia valtuustossa istuneille konkareille tämänkaltaiset asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Vaikka suuri osa voi Suomessa entistä paremmin, ovat asiat viidellä prosentilla entistä huonommin. Yksi kaikkia osa-alueita yhdistänyt keskustelunaihe oli Lempäälän nauhataajamamainen rakenne. Myös virkamiesten avoimet asenteet saivat kehuja. Juuri tällainen yleiskatsaus olikin tavoitteena Lempäälän vihreät ry:n kuntaseminaarissa, joka järjestettiin viime viikon lauantaina. He valaisivat ehdokkaille Lempäälän päivänpolttavia kysymyksiä ja tulevan valtuustokauden näkymiä. Netti on mopo, jota ei vielä täysin osata hallita, Lehtinen sanoi. Ehdokkaat kiittelivät, kuinka hienoa oli, että kunnan johtavat virkamiehet. Ikärakenteen muutoksesta on puhuttu jo kauan, mutta se on edelleen yksi merkittävimmistä yhteiskunnallisista muutoksista
Ompeluseura klo 10 Narvan Kyläkirkossa. Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Toimintaa: Joka arkiaamu klo 89 vapaamuotoinen aamurukous Pyhän Birgitan kirkossa. Kastettu: Eevert Juho Olavi Suonsivu Narvasta, Joonas Arne Samuel Roppo Lempäälän seurakunta Avioliittoon vihitty: Sami Uolevi Jutila ja Tiina Erika Toiva Vesilahden seurakunnasta Vesilahden seurakunnan nettisivut: www.vesilahdenseurakunta.fi. Kuljun Majakassa. klo 10 messu Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Melkein aina mun isi ja äiti on yhdessä, poika 5 v. klo 10 kamarikuoro Pyhän Birgitan laulajien harjoitukset Lempoisten srk-talossa. Raamattupiiri klo 18.00 Narvan kyläkirkossa. klo 18.00 Rukousilta, Horsti Juha Pe 28.9. Rukoustunti srk-talossa klo 17-18. Sointu-Siltanen. Selvityksiä sisäilmasta tehdään ja tarvittavat korjaustoimenpiteet käynnistetään, jos jotain havaitaan. Su 30.9. Päiväkerho pappilassa klo 9.3012, (4-5 -vuotiaat); äitiparkki kokoontuu samanaikaisesti. 17. Kumpikaan ei polta piippua, tupakkia saatikka sitten sikaria. Lautakunta totesi, että työyksikön turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota vahvistamalla henkilöstömäärää. Lähtö kirkkotorilta klo 9.30. Syksyn parisuhdeilta Kuljun Majakassa 10.10. Lisätietoja ja ilm. viim. klo 18 Hoitavan rukouksen kurssi Kuljun Majakassa. klo 10.00 Raamattu- ja rukouspiiri, Marja-Leena Salonen Ke 26.9. Ilmoittautumiset (nimi, osoite ja erityisruokavalio) 28.9. 12. Pe 21.9. 1939 Sakkola 12. Retriitti sopii esim. Lasten kommentit julkaistaan nimettöminä vain lapsen sukupuoli ja ikä mainiten. Mukana Henttinen ja Loikas. Kirkkoherranviraston p. Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta antoi selvityshankkeen loppuraportista lausunnon, jossa se esittää seudullisen suun terveydenhuollon organisaation jatkovalmistelujen käynnistämistä. Ma 24.9. 050 325 1781. Ohjelma 5 . Tervetuloa uudet ja vanhat! Kirkkoneuvoston kokous klo 18.15 pappilassa. Kuljun sosiaaliaseman ongelmana on ollut työntekijöiden turvallisuus, koska paikalla saattaa kotikäyntien tai muiden tapaamisten takia olla vain yksi tai kaksi työntekijää. Näitä ajatuksia voimme kukin punnita aina Lasten suusta -palstan ilmestyessä lehdessä. Jonossa oli helmikuussa yli 500 asiakasta. klo 1517 monikulttuurinen kahvila Perheverstaalla, os. klo 15 Birgitan tyttökuoron konsertti "Kauneimmat hengelliset laulut" Pyhän
Birgitan kirkossa. Sänky ja sormukset, poika 5 v. Liput 9 aikuiset / 5 lapset. klo 13 vauvakerho Hupskeikkaa Kuljun Majakassa 01,5-vuotiaille. Lastenhoito: virastoon ilmoittautuneiden parien lapset hoidetaan Kuljun Majakassa, päivähoito ja perhetuvat järjestävät muun lastenhoidon. Ilm. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Ke 26.9. Aloitus pe klo 18 ja päätös la klo 20. Ilmoittaudu: Marja Perttu, p. Tampereentie 2 B 12. Perhekerho pappilassa klo 9.30 12.00. klo 11.30 lähetyslounas turvakoti
Asiantuntevaa Hautausalan Palvelua 80 vuoden kokemuksella
Hautauspalvelu T. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 912 sekä ti klo 1517, ke klo 1515.30 kahvila Olkkarissa. Messun jälkeen lähetyslounas seurakuntatalossa Kimbilio-turvatalohankkeen hyväksi. To 27.9. 050 544 3348. Vesilahden Valkohännät kokoontuu eri kylillä seuraavasti: Kirkonkylän kololla viikoittain: ti klo 17.30-18.45 sudenpentu-Puput ke klo 16.15-17.30 sudenpentu-Ilvekset ti klo 18.00-19.15 seikkailija-Ketut pe klo 17.30-19.00 tarpojat ja samoajat Narvan Kyläkirkossa viikoittain: ke klo 17.30-19.00 sudenpentu-NaSut to klo 12.30-13.30 seikkailija-NaMut ti klo 17.00-18.00 tarpojat Onkemäen koululla viikoittain: ti klo 17.30-19.00 perhepartio-Oravat Ylämäen koululla kokoonnutaan myös, josta tarkemmin lpk:n nettisivuilla valkohannat.net
Diakoni Tiina Hiltunen puh. Kirkkoherranvirasto avoinna klo 9-12. Diakonia: Joka ti ja to klo 1012 päivystys Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa. klo 18 raamis Hopella. Teuho
Puh. klo 12.00 Sanasunnuntai, Kalevi Järventausta ja Pentti Kapanen Ke 26.9. Pappilassa avoimet ovet klo 12-14. www.lempaalanseurankunta.fi www.facebook.com/lempaalanseurakunta Kastettu: Aleksi Rafael Tapia, Aapo Olavi Pelttari, Eevi Aleksandra Asikainen, Aaro Kristian Laakso, Antti Urho Kalevi Arramies.
Välitämme kuolinilmoituksia ja surukiitoksia myös muihin kotimaisiin sanomalehtiin.
Vesilahden srk
To 20.9. 20.9, Jouko Rautkivi, p. kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi / perhetupien ja päivähoidon asiakasperheet niiden kautta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että lapset oppivat enemmän, luovat enemmän, välittävät enemmän ja kokevat enemmän kuin aiemmin on uskottu. Vieraana Tansanian evankelisluterilaisen kirkon Morogoron hiippakunnan piispa Jacob Moreto. Pyhäkoulun lisäksi kouluikäisille Raamattuklubi. Asiaan vaikuttaa myös pitkään jatkunut valtakunnallinen hammaslääkäripula. mennessä: irene.kettunen@evl.fi tai tekstiviestillä 050 544 3349. klo 10 Lempoisten srk-talon alakerrassa messun ajan. 10.9.2.10. Kaila, Mäntytie 4, Lempäälä Veistämö. Ke 26.9. klo 18.30 Jumala on valo -raamattuluento Lempoisten srk-talossa. 4. Lempääläläisiltä pääosin alle kouluikäisiltä lapsilta kysytään säännöllisesti mielipiteitä ja kommentteja teemoista, jotka liittyvät esimerkiksi isänpäivän, äitienpäivän, lasten oikeuksien päivän tai joulun aikaan. KRELin retki piirin syyskokoukseen Tampereelle. Hinta 35 . Liturgi Matti Vehviläinen, saarna piispa Jacob Moreto Tansaniasta, kanttori Pietari Korhonen, Patu-kuoro. Su 30.9. Tervetuloa kaikenikäiset viettämään nuorisotyönohjaajalähetyssihteeri Rami Sihvon lähtöjuhlaa. Päiväkerho pappilassa klo 10-12, (3-4 -vuotiaat); äitiparkki kokoontuu samanaikaisesti.. Hammashoidon järjestämiseksi ja jonojen purkamiseksi Tampereen kaupunkiseudulle suunnitellaan hammashoidon seudullisen organisaation perustamista. La 22.9. 10
Rakkaamme
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Matti Ensio LAMPPU
11. Isä ja äiti tekee ruokaa ja puhuu, poika 4 v. Lasten suusta saamme nasevia tokaisuja, hupaisia lausuntoja ja totisempiakin pohdintoja. Voimme siis ajatella, että pikkulapset ovat jopa nokkelampia, syvämietteisempiä ja jopa tietoisempia kuin me aikuiset. Simola, saarna: Sihvo, kant. Vesilahdessa vastaavia jonoja ei ole. Kaunis Kiitos kaikille Mattia hoitaneille.
Kuukausien jono hammastarkastukseen
Pitkät jonot Hammashuoltoon suunnitellaan seudullista organisaatiota
Hoitojonot ovat Lempäälän hammashoidossa kasvaneet pitkiksi, koska kiireettömän hoidon kysyntä on kasvanut. (03) 3671 992 0400 838 486
HAUTAKIVET
MUISTOKIVI OY
HAUTAKIVET
Lisänimien kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. 9. Aikuiset puhuvat paljon lapsista ja heidän arjestaan. klo 19.00 BigJC -tapahtuma, Sirpa ja Tom Söderström
Kimbilion hyväksi Lempoisten srk-talossa klo 11.30. Ti 25.9. Su 23.9. Se on tärkeätä, että äiti ja isä vievät yhdessä lapsen hoitoon, tyttö 5 v. Pe 21.9. 342 9000, Tampereentie 19, Lempäälä
Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt suoraan valmistajalta
M. Vauvalle mukaan alusta tai peitto. Suurin syy tilanteeseen on viime vuosien voimakas väestönkasvu, joka on tuonut lisähaasteita hoitotakuun toteutumiseen. Su 23.9 "Jeesus antaa elämän" messu, leivän siunaus (sadosta kiittäminen) klo 10 Narvan kyläkirkossa: Henttinen, Loikas. Skeittikerho klo 13 Yläasteen pihalla. klo 17.3019.30. Se on hyvä, poika 8 v. Sisäilmaa on käsitelty sisäilmatyöryhmän toimesta ja työntekijöiden terveydentilaa on myös seurattu työterveydessä. Verkostomaisella toimintatavalla ei tulevaisuudessakaan kyetä vastaamaan kuntien lisääntyviin palveluiden tuottamishaasteisiin, mutta yhteisen organisaation mahdollisuudet ovat asiakkaiden hoitoon pääsyn turvaamisessa sekä yhteisen koulutustoiminnan ja erikoishoidon kehittämisessä, lautakunta toteaa lausunnossaan. Heistä hoitotakuun ylittävän ajan eli yli kuusi kuukautta odottaneita oli 13. P. Skedemiitti klo 14 Yläasteen pihalla. lepoa kaipaaville. Ei mitään. Rukoustunti srk-talossa klo 17-18. 21.9. Nyt lapsille avautuu kanava kertoa mielipiteitään ja ajatuksiaan heille tärkeistä asioista. Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta totesi viime viikolla, että sulkemisen sijasta asema halutaan säilyttää kuntalaisten lähipalvelupaikkana. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna mape klo 912, mato klo 1315, lisäksi ti klo 1517. Mikkelinpäivän mukulamessu klo
10 srk-talossa: lit. klo 14 Kristillisten eläkeläisten (KREL) kokous Lempoisten srk-talon pikkusalissa. Leivän siunaamisessa mukana Matti ja Liisa Pöysärin uutispuurojauhoja. mennessä: Matti Vehviläinen, p. Sinä aina autoit ja ahersit ja huolta kannoit. Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa. Pe 21.9. Ei kun ne valvoo pitkään, poika 7 v. Musiikki: HMP-houseband. Pe 28.9. Kysymykset liittyvät lasten omaan perheeseen, lähipiiriin, ystäviin tai kavereihin. Ne käyttää välillä toistensa rahoja, tyttö 7 v. Palhon maamiesseura. klo 17.30 naisten saunailta Vanhassa pappilassa. sunnuntai helluntaista Jeesus antaa elämän. Pyhäkoulut: Su 23.9. 040-5112444 (perhediakoniatyö). Vesilahti pystyy tarjoamaan aikoja asukkailleen noin yhdessä, kahdessa kuukaudessa. Ne juttelee, mutta ne ei kerro mulle mitä ja ne nukkuu samassa sängyssä, tyttö 7 v. To 27.9 klo 12.30 Kuljun kulkuset, eläkeikäisten päiväpiiri Kuljun Majakassa. Rakensi yhdessä taloa, poika 4 v. Ke 26.9. 050 544 3398. To 20.9. Ma 24.9. Ehtoollishartaus klo 14.00 Kirkonkylän terveyskeskuksen ruokasalissa: Henttinen, Sointu-Siltanen. klo 18 lähetyspiiri Kuljun Majakassa. Patu-toiminnasta tarkempia tietoja Johanna Kylmälahdelta, p. Ma 24.9. Nuortenilta klo 17.30 Nuortentilassa. Kahvitarjoilu. klo 18 miesten hikipiiri ja raamattuhetki Kuljun Majakan saunalla. La omaa ohjelmaa lapsille. Pe 21.9. Katariina Rannaste
Lasten suusta
Lasten suusta -palsta aloittaa
Lasten suusta -palsta julkaistaan Lempäälän-Vesilahden Sanomissa jatkossa kerran kuukaudessa. Ti 25.9. Nuoret: To 20.9. Järj. Vaihtoehtona oli koko Kuljun sosiaaliaseman työyhteisön siirtäminen uuteen terveyskeskukseen Lempäälän keskustassa, jolloin perhetyön yksikön työtilat olisivat tulleet täyteen jo muuttovaiheessa. Pe 21.9. To 27.9. 050 544 3358. Ilm. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Matti Vehviläinen ja Jacob Moreto. (03) 289 5111 ja taloustoimiston 050 544 3314. En oo ainakaan huomannut mitään yhteistä. 044 0200 755 Rypyntie 8, Lempäälä
Su 23.9. Perhekerho Pappilassa klo 9.30 12.00. Su 23.9. 03-542 1172, 0400-556 423, kotiin 03-542 1807
www.muistokivikaila.fi
Uutispuurojuhla klo 13 Palhon kodalla. Ma 24.9. klo 17 rukoushetki Hopella.
Pe 21.9. Lapsilta kysyttiin: "Mitä yhteistä äidillä ja isällä on. Ilta on suunnattu lapsiperheille. klo 18 isäpoika-parkki Tervajärven leirikeskuksessa. Ti 25.9. klo 18.30 nuortenilta Hopella, Henri Karvinen. Pyhäkoulu klo 10 pappilassa.
Puh. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe 9-13 (Huom! pe 21.9 klo 9-12), p. klo 1314.30 piispa Jacob Moreto Tansaniasta kahvila Olkkarissa. Päiväkerho pappilassa klo 9.30 12, (4-5 -vuotiaat), äitiparkki kokoontuu samanaikaisesti. Su 23.9. Ti 25.9. 2012 Lempäälä Kiittäen ja kaivaten Tuija veljet ja siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Kerran Karjalan kunnailla alkanut tie on kuljettu elämän iltaan. Ti 25.9. Hiljaisuuden retriitti Tervajärven leirikeskuksessa 19.21.10. klo 1011 aamu Sanan äärellä Sääksjärven nuorisotalossa. Sisäilmaan liittyviä selvityksiä Kuljun sosiaaliasemalla jatketaan. Ti 25.9 Perhekerho Narvan kyläkirkossa klo 9.30 12.00 . Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan Lempäälän kirkossa 29.9.2012 klo 10.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Villa Hakkarissa. 3738023, fax 2255612 . Kahvi ja leivonnainen 2 . Lasten suusta -palstaa kokoavat Vaunut ja Veturit Yhdessä kasvamisen raiteilla -työryhmä, johon kuuluu edustajat Lempäälän kunnan sivistystoimesta, päivähoidosta, neuvolasta, perhetyöstä, ja Lempäälä-opistosta sekä MLL:stä. Lempoisten srk-talossa, Nurmen rukoushuoneella, Säijän monitoimitalossa ja Sääksjärvellä srk:n kerhotiloissa (Tampereentie 441). klo 16 Kuljun Majakassa. Ke 26.9. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srktalossa. Nuoret aikuiset: Leiri Tervajärvellä 28.29.9. Ota tarvittaessa yhteyttä niin varataan aika. Mervi Äyräväinen, 2 Piet. Perhekerhot: Kerhot klo 1012. Katariina Rannaste
Lempäälän srk
Messut: Su 23.9. Jauhelihakeitto / porkkanakeitto, sämpylä, levite, vesi, kotikalja, omenakanelirahka. Mietimme, miten työturvallisuus saadaan mahdollisimman hyvin hoidettua ja varmistettua jatkossakin, ja keitä muita siellä voisi työskennellä, sosiaalityön johtaja Sisko Vesander toteaa. Mun isi ja äiti rakastaa toisiaan, poika 5 v.
Kuljun sosiaaliasemaa ei haluta sulkea
Huolenaihe Sisäilmaselvityksiä jatketaan
Palvelut Kuljun sosiaali- ja terveysasemalla halutaan pitää. 040-764 4678 24/h
· Arkut · Uurnat · Kuljetukset · Saattohartaus · Hautakivet · Päivystyspalvelu 24/h
Tampereentie 21, 37500 LEMPÄÄLÄ (Nordean talo Kultamuratti)
www.betel.fi | p
Tänä vuonna sitä oli niukasti, parina edellisenä vuonna liikaakin. Multaan upotettavat putkikompostorit ovat ämpärin kokoisia sylintereitä, jotka Flinkin mukaan on suunniteltu ruokajätteille. Kun juuret tunkevat maahan, sinne päsee kosteutta, joka houkuttelee lieroja. Ehdottomasti sitten ei sitä pehmeätä verkkoa, johon linnut ja siilit takertuvat ja kuolevat. Vedestäkin on joinain kesinä ollut pulaa, toteaa Flink. Parin vuoden päästä se on valmis kasvimaa. Virtsa on isoin ongelma, joten se on erotettava käymäläjätteestä heti omaan säiliöönsä. Marjapensaat Flink suojaa rastailta verkolla. Keksijän mukaan suurin osa niistä on pelkkiä kakkapottuja, joissa haju- ja käytettävyysongelmia ei ole ratkaistu. Pienet kompostorit hoitavat kätevästi mökkiläisen vähäiset ruokajätteet.Täyttynyt kompostiputki nostetaan ylös, jätteet peitetään mullalla ja putki kaivetaan uuteen paikkaan.. Ekokeksijä Flinkin maailmaan on tilaisuus etukäteen ilmoittautumalla tutustua paikan päällä hänen Lempäälän mökillään Lastustenkulmalla lauantaina 22. Vielä joitakin vuosia sitten Flinkillä oli Tampereen Ahlmanin ammattiopiston yhteydessä myös muiden ekokeksijöiden tuotteita esittelevä ympäristötaitopuisto. Innokasta puutarhaviljelijää voidaan kutsua ekokeksijäksi, sillä hänen oivalluksensa liittyvät pääosin puutarhan ja pihan hoitoon. Kasvimaan lämmönsäätelyyn keksijä on kehitellyt kevytversion perinteisestä kasvihuoneesta. Ahlmanin vuosinaan Flink sai markkinoilla olevista laitteista paljon käyttäjäpalautetta. Kompostin ei tarvitse aina olla iso. Parasta peitettä on aivan tavallinen multa ja perään kutteripurua. Keinokuituvaatteista jauhetuista tilkuista, sementistä ja hiekasta sekoitettu, sahattava materiaali on päätynyt muun muassa koristelammen reunapoluksi, sillaksi puron yli, leikkimökiksi ja linnunpöntöksi. Kohopenkin korkeat ja tiiviit laidat pitävät poissa niin etanat, myyrät kuin jäniksetkin, mutta tasamaalla runkoihin on käärittävä suojanauhaa. Sinne syksyllä tallataan naatit ja lehdet mahdollisimman tiukaksi kerrokseksi. Arto Hämäläinen
Vanhat työkalut ovat usein nerokkaita ja kehittyneet huippuunsa pakon edessä. Oikea ratkaisu löytyy yleensä kauhealla työllä, toteaa Raimo Flink.
Kuivakäymälöistä ani harva täyttää odotukset
Kuivakäymälät ovat oma lukunsa kompostoinnissa. syyskuuta. Tällaista kompostia ei tarvitse käännelläkään. Kehitin sen seitsemän vuotta sitten, mutta näköjään vaaditaan ainakin kymmenen vuotta ennen kuin puutarhayrittäjät hoksaavat uuden tuotteen mahdollisuudet. Vesi, lämpö, valo, tuuli sekä happamuus ja ravinteet muodostavat kasvutekijärajoitukset. Tiivis kansi ja verkolla suojattu ilmareikä pitää kärpäset poissa. Keväällä vajonneen kompostin päälle lisätään multaa ja istutetaan vaikka kukkia. Pellistä tai muovilaudasta tehdyn ympyränmuotoisen kehikon ensikäyttö voi olla kompostorina toimiminen. Kutsuisin sitä vuosisadan keksinnöksi. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
11
Konsteja puutarhaan: ekokeksijä kutsuu mökilleen
Innovaatiot Keksiminen on erehdysten sarjaa ja kovaa työtä
Raimo Flink on tamperelainen tietokirjailija, keksijä ja yrittäjä, joka on viettänyt kesiä Lempäälän mökillään 1980-luvulta lähtien. Turvetta ei saa kakan päälle kipata, se vain imee virtsan ja haisee. Myös kirva- ja etanasuojana toimivan pikkuruisen minikasvihuoneen voi pyöräyttää tavallisesta talousmuovikelmusta.
Arto Hämäläinen
Jäykkä verkko pitää peuratkin poissa
Kasvinsuojelussa ekokeksijä suosii mekaanista torjuntaa myrkkyjen sijaan. Parasta on jäykkä verkko, se pitää peuratkin loitolla.
Kasakompostit olisi syytä unohtaa
Ratkaisuksi moniin ongelmiin keksijä ehdottaa 3060 senttimetriä korkeaa kohopenkkiä, jossa lämpö-, kosteus- ja tuholaisongelmat ovat tasamaata paremmin hallittavissa. Hylätkää jo hyvät ihmiset ne kasakompostit ja rakentakaa pyörökompostori. Pirkanmaalla on rajoittavana tekijänä viime kesinä ollut lähinnä lämpö. Lempäälä-opisto sai yhden illan kurssilleen joukon kiinnostuneita kuuntelemaan 72-vuotiaan keksijän mietteitä muun muassa puutarhan syystöistä, sadonkorjuusta, kompostoreista, kuivakäymälöistä sekä tietysti uusista ja varhaisemmista ekokeksinnöistä. Vessajäte vaatii ainakin vuoden ennen avokompostiin siirtämistä.
Niksibetonista rakennettu polku kiertää Raimo Flinkin mökkipihan karppeja vilisevää koristelampea, johon keksijä aikoo seuraavaksi istuttaa kirjolohia.Taustalla on monikäyttöisiä kohopenkkejä, joista yksi on panssariverkolla ja harsolla muutettu kevytkasvihuoneeksi.
Neljä putkikompostoria kasvipenkkiin upotettuna. Sellaisen voi jokainen helposti värkätä itse vaikka kannellisesta muoviämpäristä.
Niksibetoni taipuu moneksi
Omassa puutarhassaan Flink on hyödyntänyt paljon keksintöjään, joista jätevedenpuhdistamoiden ohella tunnetuimpia lienee niksibetoni. Itse olen harrastanut keksimistä viisitoista vuotta ja se on ollut yhtä erehdysten sarjaa. Se tarkoittaa vaikkapa kohopenkin ympärille panssariverkosta, foliosta ja harsosta rakennettua sylinterimäistä kevytkasvihuonetta, joka viileällä nostaa lämpötilaa ja kuumalla suojaa pahimmalta paahteelta
Eilen pelattiin Hakkarissa Sportia vastaan ja siitä on raportti ollut luettavissa www.lvs. Naisten mestari on Jenni Lankinen, joka kukisti finaalissa Miia Sepposen 62, 63. Yksi tärkeimmistä uusista tekijöistä joukkueessa on vanha tuttu eli valmentajan pallille palaava Mikko Järvi. Sakkolan pojat tuli ja voitti koko leikkimielisen koitoksen. fi -sivustolla, joten tätä luettaessa tiedetään, jatkuiko Kisan voittoputki viime kauden Mestis mestarin armottomassa puntarissa. A-rata 5,2 km: 1) Hokkanen Arto 50,10, 2) Viertola Kimmo 53,17, 3) Välimaa Jari 58,45, 4) Koivula Panu 1.02,08, 5) Hietanen Ville 1.09,20, 6) Haavisto Tuija 1.10,26, 7) Kalliokoski Ari 1.12,51, 8) Marttila Jussi 1.21,41, 9) Hevonoja Jani 1.21,43, 10) Haavisto Atte 1.30,56, 11) Virevesi-Risku Terhi 1.37,50, 12) Karvonen Jorma 1.39,09. klo 19.00 Sääksjärvi
Kauden viimeinen kotiottelu!
VS.
Puffetti
NePa
VS
Tulospörssi
Suunnistus TarpSu:n T-rastit 13.9. syyskuuta TuTon vieraaksi. Parhaiten loppuun saakka raskaan turnauspäivän kesti Sääksi-Volley, joka voitti Visan ratkaisupelissä 20. syyskuuta läpi Hakkarissa. Välierissä Nieminen oli pudottanut Pasi Pirskasen 63, 61 ja Korpela Jussi Ylösen 61, 60. Avauspeliä katseli yli 2 200 silmäparia, joten kovaan hornankattilaan Kisa Turussa joutuu. Viimevuotisista jäi myös pois neljä joukkuetta, joukossa järjestävä taho eli LeKi:n kuntojaosto. Tenniksen Lempäälän mestaruuskilpailut pelattiin elokuun loppupuolella Sääksjärven hiekkatekonurmialustalla. 13. Lähtijöiden listalta hankalin korvattava on aina pääsarjassakin asti pelannut maalivahti Mikko Vuorinen, joka suunnittelee jäävänsä porukasta pois. C-rata 3,03 km: 1) Vikström Tiina 39,03, 2) Oksa Antti-Jussi 42,32, 3) Salo Sirpa 54,05, 4) Tala Jussi 1.05,58, 5) Jaakkonen Seppo 1.10,44. KLO 13.00 HAKKARI URHEILUKENT TÄ
LEKI-FUTIS
SoPu
Sarjan päätöskierroksen ottelu. Nuppilukua on tullut lisää ja useita laatupelaajiakin rosterista löytyy. Lempäälän avauspelissä ilmoittettuja katselijoita oli karvan alle 300, mutta tällä kertaa luku oli liian pieni, sillä elektroninen jäjestelmä petti kesken kaiken. Juha Raunio
Tenniskisojen nuorimmat Iida Valkama (vas.), Joakim Rihkola ja Mikko Pärkkä mitalitunnelmissa. Puulaakipelissä nähdään välillä hurjia iskuja, näyttäviä blokeja, juonikkaita jujuja, käsittämättömiä puolustuksia ynnä muita lentopallon ehdottomaan suolaan kuuluvia suorituksia. Sään, liikkeellä olevan flunssan ja samanaikaisten liikunta- ja koulutustapahtumien arvellaan vaikuttaneen siihen, että joukkueiden määrä pysyi syksyn 2011 tapaan pienehkönä. kertaa kävelty sauvakävelyviesti sauvottiin 8. Finaalissa kaatui Juhani Marjamaa 60, 62. Poikien nelinpelissä sarjan voiton vei pari Tiitus Korpela/Aleksi Viitaharju.
Sauvakävelyviestissä kuusi joukkuetta
13. 14-vuotiaiden poikien mestaruudesta kamppailivat Petrus Lohi ja Tiitus Korpela, ykköspaikan otti Lohi. 50-vuotiaiden miesten mestaruuden nappasi Jan Söderström, joka voitti Ilari Laihon tiukan taiston jälkeen 62, 67, 119. Turussa itse aurinkokuningas Juhani Tamminen on sytyttämässä TuTo-buumia. Näillä minuuttimäärillä tulee jatkossa noutaja, tiivisti Kisan valmentaja Marko Keskinen kahden avauspelin annin yhteen. Terveyskeskus eli sosiaali- ja terveysalan väkeä käsittänyt joukkue palasi vuoden tauon jälkeen. Pelaajapuolen uusvanhoja nimiä ovat maalivahti Jarno Nieminen ja puolustaja Jarno Huuhtanen, jotka molemmat palaavat salibandykentälle välivuosien jälkeen. D-rata 2,14 km: 1) Kuoppala Elli 30,44, 2) Vanne Jemina 43,19, 3) Vanne Johanna 43,23, 4) Schmiedeke Mico 51,01, 5) Antila Otso 1.04,32, 6) Ratia Tuomas 1.04,50.
TAMPERE
LA 22.9. Nuoremmista kasvoista mukana ovat Tony Reima ja Miika Jokinen. 12
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Kisan puolustus pitää
Ennen kautta lempääläisissä jääkiekkopiireissä laskettiin, että kaksi ensimmäistä Lempäälän Kisan peliä näyttävät kaudelle suurta suuntaa. Miesten kaksinpelimestaruuden vei nimiinsä vakuuttavan esityksen jälkeen Jussi Korpela, joka voitti finaalissa Vesa Niemisen 60, 60. syyskuuta monen hengen voimin, kuinka paljon on aikaa edellisestä lempääläisestä puulaakilentopalloturnauksesta. Uusia joukkueita oli kuitenkin mukana neljä. Narva, Vesilahti. Todellinen määrä oli luokkaa 350. Nyt on mukana uusia kasvoja jo kentällisen verran ja nippu vaikuttaa innokkaalta sekä vahvaltakin, tiedottaa LeTon puuhamies Jussi-Pekka Okero. 10-vuotiaiden poikien mestaruudesta pelasivat Pyry Lohi ja Paulus Kallioranta, joista Lohi vei mestaruuden. Kuka voittaa ensi syksynä, se nähdään silloin, sillä jatkoa turnaukselle varmasti seuraa. Alkusyksy on aina innostuksen aikaa, mutta toivotaan, että joukkue säilyy pääluvultaan isona läpi sesongin. Palkintojenjaossa sekä Visan että LaPa:n pelaajat reilusti myönsivät, että kovakuntoisin sakki vei tällä kertaa voiton. Edellisestä kerrasta taitaa olla yli kymmenen vuotta aikaa. Maalivahteina ovat pelanneet Ville Kolppanen ja Mikko Pätsi, molemmat ovat summanneet kympin arvoiset suoritukset. B-rata 3,9 km: 1) Salo Teemu 42,34, 2) Vaani Juha 51,27, 3) Oksa Sari 52,51, 4) Sundström Essi 56,26, 5) Mäntylä Satu 57,18, 6) Gustafsson Tuomo 1.04,49, 7) Haverinen Riitta 1.11,01, 8) Niskanen Leena 1.11,03, 9) Luosa Mari 1.23,26, 10) Kalliokoski Jaana 1.23,29, 11) Kantola Samuli 1.40,03. Sport ja ensi keskiviikon Jukurit ovat vastustajina HCK:ta kovempia ja kiinnostavampia, joten ehkäpä 400 katselijan raja molemmissa rikkoontuu. Positiivista on ollut, että maalivahtipeli ja puolustaminen on ollut alkupeleissä loistavaa. 12-vuotiaiden poikien finaalissa olivat Aleksi Viitaharju ja Matias Pärkkä, Viitaharjun viedessä kultaa. Myös runsaasti ylempien sarjojen kokemusta omaava Sami Vuorinen on tekemässä paluuta Lempäälään. Tervetuloa kannustamaan!. Turnausmestarista käytiin loppuun saakka hurjaa vääntöä, sillä lempääläissakki Lauantai-Pallo, Vesilahden Visa ja sääksjärveläiskoostumus Sääksi-Volley voittivat toisiaan ristiin. 60-vuotiaiden miesten mestariksi pelasi vakuuttavasti Pekka Matoniemi. sauvakävelyviesti Hakkarissa 8.9. Juha Raunio
LeTo säbäsarjaan vahvistuneena
Aikuissalibandyn lippulaivana Lempäälässä seilaa Lempäälän Toivojen joukkue, joka starttaa 7. Oli laji ja sarjataso mikä tahansa, on valmentajan merkitys aina joko iso tai erittäin iso. lokakuuta nelosdivisioonaan selvästi viime kaudesta vahvistuneena. Kun avauspelissä kotiareenalla kaatui HCK 31 ja ensimmäisessä vieraspelissä Heinolassa Peliitat 40, niin voidaan sanoa alun menneen käsikirjoituksen mukaisesti. Treenit alkoivat jo elokuussa, joten siinäkin mielessä olemme viime vuotta paremmassa tilanteessa, kertoo Okero tuoreimmat LeTo-terkut salibandyrintamilta. Lauantaina historia heräsi henkiin, kun yhdeksän joukkuetta 7080 pelaajan voimin mitteli paremmuuksista. Viime kausi kahlattiin kapealla pelaajamäärällä ja nippanappa säilytimme sarjapaikan nelosessa. Yksi iso asia, mitä pitää parantaa on jäähyjen välttäminen. Tällä kertaa 53 kävelijää käveli yhteensä 300 kierrosta ja 450 kilometriä eli yhteensä matkan, joka on Leki:n kuntojaoston Jorma Kunnaksen laskelmien mukaan yhtä pitkä kuin taival Hakkarista Oulun eteläpuolella Rantsilan ja Kempeleen välille tai Iisalmen pohjoispuolelle Kainuun rajalle tahi Joensuun koillispuolelle Enoon. Viesti käveltiin nyt kahdeksannen kerran 12:sta 10:een tuntiin lyhennetyllä formaatilla. Juha Raunio
Jussi Korpela iski Lempäälän tennismestariksi
Erik Söderström
Puulaakilentis teki lentävän paluun
Hakkarin liikuntahallilla aprikoitiin lauantaina 15. Liikuntahalliturnaus muisteltiin pidetyn viimeksi 1990-luvun loppuvuosina. Kisan kovat haasteet sen kuin jatkuvat, sillä seuraavaksi joukkue matkaa Turkuun perjantaina 21. Puulaakilentiksessä pelataan tosissaan, mutta hymy huulilla. Miesten nelinpelissä mestaruuden vei pari Mikko Lehtinen/Jussi Ylönen, joka kukisti tasaisessa finaalissa parin Vesa Nieminen/Juha Pärkkä kolmannen erän ottelu-tiebreakissa 26, 60, 1210. Tulokset: 1) Sääksi-Voley, 2) Lauantai-Pallo, 3) Vesilahden Visa, 4) Team Ylöjärvi, 5) Nokian Pyry, 6) Veltot, 7) Old Tigers, 8) Säijän Nuorisoseura ja 9) LC Lempäälä Kanava. Pallon käsittelyn puhtaus ei ole oleellisin asia, vaan sinnikäs yritys. 1) Sakkolan pojat 56 kierrosta, 84 km, 2) LeKi/kuntosoutajat 52, 78, 3) Terveyskeskus 49, 73,5, 3) Yhteiseloa Moisiossa 49, 73,5, 5) LeKi:n juniorihiihto/1 48, 72, 6) LeKi:n juniorihiihto/2 46, 69.
TÄNÄÄN 20.9. Kuusi pistettä on hyvä saldo, mutta arkinen työ jatkuu, eikä leijumiseen ole varaa. Parhaat ja tasaisimmat matsit käytiin loppusarjoissa, jonne alkusarjojen perusteella sakit seulottiin. Muutaman muunkin mielenkiintoisen nimen kanssa on LeTo-pomoilla ollut puhetta pelaamisesta, mukana on välkkynyt jopa lätkäpuolella pitkän uransa päättäneen Jose Nippalan nimi. 1416-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden voitti Sarianna Salonen, jolle tiukan vastuksen antoi Pinja Siikavirta. Miesten harrastajasarjan mestariksi kruunattiin Juha-Matti Sepponen, joka kukisti loppuottelussa Aleksi Niemisen luvuin 63, 60. Kello 818 käytössä ollut noin 1,5 km:n lenkki oli hyvässä kunnossa. Lempäälän Kisan juniorihiihto oli mukana kahdella joukkueella. Vaikka alivoimaa on ollut (liian) paljon, on neljän miehen timanttiryhmitys klaarannut hommansa loistavasti
Lempoisten srk-talon pikkusalissa. Paasivirta sanoo, että hänen luontaisetuihinsa kuuluu luonnossa liikkuminen ja lempääläläisistä vaellusmaisemista nauttiminen. klo 18 Lempostuvalla. Kirskaanniemen
Noin 50 kilometrin pituista Birgitan polkua kunnostetaan jatkuvasti.Viime vuonna Kirskaanniemeen tehtiin Koipijoen ylittävä silta. Omat eväät! Klo 16.30 kuntosali Himminnaapurissa. linja-auto Narvasta 11.30 Lempäälä la 12.00 matkalta"noukitaan".
Lempäälän rengasasennus Lopentie 10 p. 25.9. koot järjestetään Lahdenkylän rannassa la 29.9. klo 18. Eri puolilla Lempäälää kiertelevän Birgitan polun pituus on noin 50 kilometriä. klo 8-16. Lempääläläinen Ari Paasivirta osaa kulkea polulla vaikka unissaan, sillä hän on toinen polun vastuullisista hoitajista. Satu Lehtonen
Ilkivalta ja roskaaminen harmina
Paasivirta kertoo, että eniten polunhoitajia työllistää ilkivalta. Oriveden
PERUNAA,
Huvit
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,185/65-14 158,185/65-15 178,195/65-15 198,205/55-16 228,195/70-15C 198,-
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
PUOLUKKAA, kotimaista OMENAA ym.
Nevala
kous 24.9. Juha Kallonen hoitaa Birgitan polun muut osat ja koko polun puuhuollon. klo 9 tornitalkoot ma-
Myytävänä
retki talviselle Tuusulan Rantatielle su 4.11. 03-375 3727
Vesilahden Karjalaseura: Kaikille avoin
www.lvs.fi. Joki tulee Koipijärvestä ja laskee Höytämön Hyttyslahteen. Meidän on tarkoitus siirtää polun paikkaa Koipijärventieltä lähtevän osuuden alussa sen verran sivummalle, että polkua pitkin pääsee kuivin jaloin. 20.9. joko netin kautta tai puhelimitse toimistoon 040-1337370, 040-1337371. Eräällä tarkastuskäynnilläni täällä oltiin tekemässä penkeistä rakovalkeaa. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu
terveyskeskuksen Helkasalissa 24.9. klo 15.15 kuntosali Toimelan talolla.
Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistys järjestää ohjatun vesijumpan Val-
keakosken uimahallissa ke 26.9. Seuran hiihtoasuja haluaville tietoa netissä.
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tampere puh. klo 18 Helinä Nurmi kertoo sävellystyöstään ja uuden CD- levyn teosta.
Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry. klo 14. Siltojen ja liitereiden rakentamisen lisäksi polulle vaihdetaan uusia pitkospuita. kappale Minä ja täti klo 15.00 näytäntöön, linja-auto kuljetus, viisikymmentä ensinmäistä mahtuu mukaa. Kimppakyytiä tarvitsevat kokoontuminen kirkkotorille klo 13.30.
Lempäälän Kristilliset eläkeläiset Ko-
Lempäälän eläkeläisseurojen yhdistys (LESY) Ikinuori eläkeläinen, tulehan
klo 18 Hakkarin urheilukentällä. Ilm. 255 6677
Rengasmyynti ASKOSAARI OY
lannoitettua ja kalkittua AUTOKUORMITTAIN PAIKALLE TUOTUNA. Olemme varautuneet siihen, että Vuoreksen alueen valmistuminen lisää polun käyttöä. Lempostuvalla klo 17.00
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tampere puh. Opettajana toimii FM Heini Purmonen. Tulvavesi on noussut loppukesästä myös polulle. 25.9. Vesijumppa Kangasalan Apilassa su 30.9. Tuula Fredriksson 040 7753861 ja Tuula Kopperoinen 040 7409604.
SPR:n Säijän kyläkerho kokoontuu näl-
Nurmen kyläyhdistys Syksyn rantatal-
TALVIRENKAAT EDULLISESTI!
Yllätä talvi ja hanki talvirenkaat ajoissa!
www.rengasasennus.com
Sekalaisia
TERVETULOA OPISKELEMAAN LISÄÄ ENGLANNIN ALKEITA (KURSSI 120302LS)
Kurssi kokoontuu Sääksjärven koulussa tiistaisin klo 19.30-21.00. Vesilahdessa musiikin taiteen perusopetuksen ensimmäinen konsertti "SYYSKUUN SYKKEESSÄ" on torstaina 27.9. Kuokkalan Neste pe 21.9. Viime vuonna rakensimme tänne Koipijoen ylittävän sillan. Sirkka Rantasen luona Säijän yhdystie 123. Myös roskaaminen on lisääntynyt. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset p. Ark. Klo 10.30 Hallituksen kokous. matkalta mukaan. Hyvää hengitystä ylläpitävät
MYÖS BRIDGESTONE, FIRESTONE, NOKIAN ...
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA!
laulajaiset Lempostuvalla pe 21.9. Ti 25.9. Ari Paasivirta sanoo, että alueelle on tulossa uusia pitkospuita ja koko polun opasteet uusitaan lähiaikoina.
Yhdistykset
LEMPÄÄLÄ Lempäälän Nuoret Martat seuraava koSäijän MS la 22.9. Kohteina Lottamuseo, Halosenniemi, Taidekeskus Kasarmi ja Onnela. Aili kertoo Marttojen toiminnasta.
peretaloon su 23.9. Hän vetoaa polun käyttäjiin, että vaellukselle lähdettäisiin asianmukaisissa varusteissa ja otettaisiin huomioon myös se, että polulla olevat pitkospuut, siltojen kannet ja puiden juuret saattavat olla liukkaita. Illan aiheena seulapainanta/kankaanpainanta. L:län Työväentalo, klo 9-Boccia. Kahvitarjoilu.
Lempäälän Eläkeläiset ry ma 24.9.
klo10. 26.9. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
13
Satu Lehtonen
Birgitan polulla on varauduttu Vuoreksen rakentumiseen
Juhlavuosi Ari Paasivirtaa puhuttelee eniten Kirskaanniemi
Vuoden valtakunnalliseksi retkikohteeksi vuonna 2006 valittu Birgitan polku täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Klo 10 Porinakerho. klo 10-13. Omista uomistaan polulle levittäytyvä vesi pitää polunhoitajia varuillaan. www.lamminpuutarhamulta.com Lempäälä puh. Muu hiihtokoulu starttaa samassa paikassa to 4.10. klo 18.00 yläasteella. Ti 25.9. 10.00 alkaen. p.010 439 8888
MULTAA
Siikli, Van Gogh, hyvää länsirannikon puolukkaa ym. Aviopuolisoilta la 22.9. klo. Tiedustelut mukaan otettavista tarvikkeista Katilta 040 7023243.
Lempäälän rauhanyhdistys ry Vätäräisentie 3. Menneenä keväänä tulvavettä oli niin paljon, että pelkäsin sen vievän sillan mennessään, Ari Paasivirta sanoo. Tervetuloa kuuntelemaan! UNKARILAINEN RUOKAILTA kokoontuu pe 28.9. Ihmiset ovat alkaneet kiertää märimmät paikat. Paikka on hänen mielestään kaunis ja jylhä. Toimelatalon Kuntosali, klo 18-19.30. Birgitan polulla on otettu huomioon myös liikuntarajoitteisten tarpeet. 24.9. Lempostuvassa ei ole tilaisuutta. 040 7229926.
URHEILU LeKi hiihtokoulun Junior Ski Team to 20.9.
jalla.
koontuminen to 27.9. klo 9.45 jumppa Kuljun Työväentalolla. retki piirin syyskokoukseen Tampereelle. Ma 24.9 klo 16. klo 14. klo 16.
Lempäälän Karjalaseuran tarinaillassa
Lempostuvassa, ke 26.9. Kurssimaksu on 36. Ari Paasivirran silmäterä polulla on Kirskaanniemen alue, jonne myös hervantalaisilla ja uusilla vuoreslaisilla on lyhin matka. Toinen polkuekspertti on Juha Kallonen. Klo 9 Kädentaidot. Valitettavan moni haluaa jättää käynnistään muovi- tai peltiviestin luontoon. Polun varteen on tulossa myös uudet opasteet. Polulla on vuosittain 25 000-30 000 kävijää. tulentekopaikoilla kuluu puuta vuosittain 150200 heittokuutiota ja koko polulla 300350 heittokuutiota. Lähtö Kirkkotorilta klo 9.30. Kyytiin Vesilahden Liikenteen autolla Narva klo 8.30, Kirkonkylä klo 8.45 ja Lempäälän kirkkotori klo 9.00. Lisätietoja ja ilmoittautumiset www.lekihiihto.fi myös Jarkko 0400701576 ja Antero 044-3751313. Kirskaanniemen osuus meinattiin jossain vaiheessa kokonaan sulkea, sillä alue oli jatkuvasti ilkivallan kohteena. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Lempäälä-opisto, 040-1337370.
Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys r.y. lauluryhmä Sääksjärven Nuorisotalolla. klo 14. Huoltomiehet käyvät polulla kesäisin kahden viikon välein ja talviaikaan kerran kuukaudessa. Kirskaanniemeen kuuluu muun muassa moottoritien jyly. kuntosali Ehtookodossa klo 15 ja 28.9. klo 18 yläasteen auditoriossa. Multaporkkanaa, sipulia, punajuurta ym. Polunhoitaja toteaakin, että huoltokaksikon pestin pitäisi olla täysipäiväinen, mikäli polun käyttäjät ja kunta haluavat, että polku olisi aina tiptop-kunnossa. kuntosali Toimelan talolla. Toki he lähtevät polulle useamminkin, jos heidän korviinsa kantautuu tietoa polulla olevista epäkohdista. Teatteri Tampereen komediateatteri la 24.11. 25.9. Ilm. Kurssi on tarkoitettu kielen opiskelun alussa oleville. Paasivirta pohtii, että Birgitan polulla häntä eniten puhuttelee Kirskaanniemi. klo 18.
KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT
175/65-14 248,205/55-16 328,225/45-17 428,195/65-15 205/60-16 195/70-15C 258,348,298,-
TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!
Seurat su 23.9. Narvan tori 17:30-18 T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400.
PERUNAA
Lauantaina LVS:n pihassa klo 9-13
Van Gogh, Siikli, säkeittäin sopivasti. klo 18. Paasivirta toteaa, että Kirskaanniemeen on tehty lisääntyvää käyttöä ajatellen 25 neliömetrin suuruinen liiteri ja viisi tulisijaa. Eihän täältä, eikä oikein koko polultakaan enää täysin erämaahiljaisuutta tavoita, mutta maisemat ovat sykähdyttävät. Ritva Mäkelälle 050-5185010.
LOOPIN teatterimatka "ANNIE" Tam-
Lempäälän Kansalliset Seniorit ry
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS BRIDGESTONE, FIRESTONE, NOKIAN...
L-V Reumayhdistyksen kuukausitapaaminen to 20.9. Talkoiden aikana ainakin siirretään laiturin jatko-osat rannalle ja sään salliessa ainakin terassin pöydät penkit öljytään.
Opisto
PUUNSORVAUKSEN KURSSEILLE on pari vapaata paikkaa. Kirskaanniemessä käy vuosittain 15 00020 000 retkeilijää. käpäivän merkeissä 27.9. Huoltokaksikko Paasivirta ja Kallonen pyrkii toteuttamaan käyttäjien parannusehdotuksia mahdollisuuksien mukaan. Vapaa-ajallaan hän haluaa ottaa etäisyyttä työmaahansa ja suuntaa mieluusti Kainuun maisemiin. Saarikonmäen ja Vähä-Kausjärven laavuilla on invapaikat, Ari Paasivirta sanoo. Lähtö kirkkotorilta klo 10. Himminnaapurissa klo 15.45. liikuntakerho retkeilee Pälkäneelle kimppakyydillä. 26.9. klo 18.30-20.
Lempäälän Eläkkeensaajat ry 24.9
Kuokkalan koulu, Boccia klo 10.30. Jouko Rautkiveltä 050 325 1781.
huomenna taas klo 10-12 Lempostuvalle jumpataan, kahvitellaan ja laulellaan Laurin haitarin säestyksellä. Muistathan tämän illan MUSIIKKI- ILLAN PAPPILASSA, jossa klo 18 esiintyvät musiikin taiteen perusopetuksen opiskelijat. Ilmoittautuminen ja lisätietoja viim. Klo 13 Senioritanssi.
VESILAHTI Joutohetkien seura kokoontuu pe 21.9.
klo 13-15 Tapolassa. 255 6677
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
aiheena (yllätys)
Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. Emme vasts 1,04 e/pmm taa puhelimitse saadun teksti- ja tj 0,98 e/pmm ilmoitusaineiston mahdollisista Pienin ilmoituskoko 30 pmm, virheistä. Ilmoittautumiset ja lisätietoja p. Sen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa www.vesilahti.fi/ ilmoitustaulu. puh. mape 1018 www.trailpark.fi
Kattoremonttien ammattilainen
Hämeen Kattokeskus toteuttaa Sinunkin vesikattoremonttisi 100%:lla laadulla!
ma 8.10.2012 klo 19 os. 050-469 1146
Tapahtumat
SYYSHULINALEIRI MA 17. Toimitsijamies Hannu Koivisto
VUOSIKOKOUS
Soita meille (03) 368 3397 tai vieraile kotisivullamme www.kattokeskus.fi
Hämeen Kattokeskus Oy Koivistontie 1, 33960 Pirkkala kattokeskus@kattokeskus.fi
Kadonnut
1 v, punavalk. Emme vas- maanantain lehteen taa puhelimitse saadun teksti- ja viimeistään torstaina klo 16 ilmoitusaineiston mahdollisista - torstain lehteen viimeistään virheistä. Soutajia on ollut kymmeniä ja kilometrejä on kertynyt tuhansia. etusivulla 100 pmm. Tulethan muistelemaan kanssamme menneitä kesiä ravintola Villihanheen lauantaina 29.9.2012 klo 19 alkaen.
- Soudun touhunaiset ja -miehet
Kuulutuksia
Tervetuloa!
PUOLUEETONTA JÄTEVESINEUVONTAA TARJOLLA HULAUDEN VALUMA-ALUEELLA
Lempäälän ja Vesilahden kunnat sekä Maa- ja vesitekniikan tuki ry tarjoavat Hulauden valuma-alueen asukkaille maksutonta, puolueetonta neuvontaa liittyen kiinteistökohtaisiin jätevesijärjestelmiin. Tekstiaineisto sekä tiedotukset Ilmoitushinnat yhdistykset-palstalle vuorokautta Etusivu 1,41 e/pmm aikaisemmin. Molempien kokousten tarkastetut pöytäkirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä 9.10-8.12.2012 välisen ajan palvelupisteen aukioloaikoina. Lähettäjän nimi ja Takasivu 1,15 e/pmm puhelin ilmoitettava. 044 7557 209 Tekstiaineisto sekä tiedotukset ilmoitukset@lvs.fi yhdistykset-palstalle vuorokautta aikaisemmin. Tule kuulemaan aiheesta lisää. KE 19.10.2012
Syyslomaleirillä syksyisiä touhuja ja mukavaa leiripuuhaa kesäleireiltä tutussa Lammasniemessä. Liikkuu Haurala-Sulkola alueella, p. 050-383 0531
Lempäälän ja Vesilahden kunnat. 14
Sekalaisia
Vaihde 03 342 9000
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2010 7131 9000 Vaihde 03 342 Toimitusjohtaja Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin Olli Sirén www.lvs.fi Toimitus ja konttori Julkaisija Tampereentie 19, PL 38, Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy 37501 Lempäälä Levikki: LT 2010 7131 Puhelin 03 342 9000 Telefax 03 342 9030 Toimitusjohtaja Avoinna: Olli Sirén ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Toimitus ja konttori Asiakaspalvelu Tampereentie 19, PL 38, Anne Colliander 37501 Lempäälä anne.colliander@lvs.fi Puhelin 03 342 9000 044 7557 208 Telefax 03 342 9030 Avoinna: Toimitus ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 toimitus@lvs.fi Vt. Eri äin ihmisrakas, vihreä panta. eläkkeellä oleva nainen etsii työtä 2-3 pv/vko. Mahd. 050 3895 279 ja 050 3895 268
Lempäälän kirkkoveneyhdistyksen ja LeKin kirkkovenesoutaja, juuri SINÄ!
7.10.2012 klo 10.00 - 16.00
Lokomonkatu 11 Hatanpäällä Myyntipaikat nyt varattavissa! Hinta 25 /pöytä 80x150 cm Varaukset ja tiedustelut puh. päivänä 2012 klo 19.00 alkaen. LAHJOITETAAN Saven/mullan sekaista täytemaata
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Työsuorituksia Parturi-kampaamo
Vesilahden yrittäjätalo
avoinna sopimuksen mukaan
Työsuorituksia
· Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelli.fi Asennuspalvelu. 044-2222 372
Rakennusurakointi
2h + k + lasitettu parveke Lempäälän keskustan tuntumassa. Vapautuu 1.10.-12 Puh. Savuton, ei eläimiä. 0400 661 807
Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitus- ja perintöasiat www.markkuleino.info
VARATUOMARI MARKKU LEINO
Täytän 75 vuotta 25.9.2012. Maksuton ja kaikille avoin jätevesi-infotilaisuus järjestetään Vesilahden Ylämäen koululla (ruokasali, os. luokkalaiset. Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere 2012 Jakeluhäiriötapauksissa Soita postiin numeroon 0200 71000. Vastaanottaja maksaa kuljetuksen. Lähettäjän nimi ja Ilmoitusaikataulut puhelin ilmoitettava. Maksuunpanoluettelo nähtävissä em. Ole nopea, leirille mahtuu vain 22 ensin ilmoittautunutta mukaan! Viimeinen ilmoittautumispäivä pe 5.10.
E. Luvassa ulkoilua, pelailua, kisailua, karaokea, disco ja mitä kaikkea nyt leirillä voi tapahtuakaan! Yöt vietetään mökin lattialla kaverin kainalossa. tiistaina klo 16. Kokouksessa päätetään suostumuksesta veden johtamisesta Rikalan kanavan kautta Korteselältä Hulauden vesialueelle. Kokoonkutsujana Markku Sivula. Tule ja vaikuta
20.9.2012 klo 18:00 Vesilahden yläasteen auditorio lisät. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantoimistossa 27.9.2012 klo 9.00-13.00. Lisäksi valitaan osakaskunnalle vastuuhenkilö Rikalan kanavan avaamiseen ja putken sijoittamiseen liittyen ja päätetään hänen tehtävistään. Raija Kivelä
Kokouksia
KUTSU OSAKASKUNTIEN KOKOUKSEEN 8.10.2012 Mattilan koulu klo 17:30 20:00, Pyhällöntie 83
Klo 17:30 Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu Klo 18:00 Laiska-Jaakon kanavan ja uimarannan yht. Koulumäentie 30) ke 26.9 klo18, kahvitarjoilu. Tervakalliontie 24. puh 0400 923 362
Liljanna
044 7703 424
PUH. Ilmoitushinnat Hintoihin lisätään alv 23% Etusivu 1,41 e/pmm Takasivu 1,15 e/pmm Sähköposti ts 1,04 e/pmm ilmoitukset@lvs.fi tj 0,98 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm, Tilaushinnat etusivulla 100 pmm. puh. Päätoimittaja: Asiakaspalvelu Satu Lehtonen, 050 301 0292 Anne Colliander satu.lehtonen@lvs.fi anne.colliander@lvs.fi Toimittajat: 044 7557 208 Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Toimitus Katariina Rannaste, 044 7557 207 toimitus@lvs.fi katariina.rannaste@lvs.fi Vt. kotitalousvähennykseen.
· VESIKOURUT
Marjamäen alueelta. vesialueen järjestäytymättömän osakaskunnan kokous (418-412-876-1). 12 kk kestotilaus 78,50 Väri-ilmoitus 0,29 e/pmm korotus. Kokoonkutsujana Riitta Tallinen. 050-383 9395. maa-alueen järjestäytymättömän osakaskunnan kokous (418-449-878-1). www.kantriry.fi
KÄSITYÖLÄISTEN MARKKINAT
Järjestää Vesilahden kunta / nuorisotoimi. Vuorinen Oy
RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA
0400 621 604
www.evuorinen.fi
Ideoita ja rahaa. 040-504 9659.
Työsuorituksia PARTURI-KAMPAAMO
Kaikkien palveluiden yhteydessä kulmien väri ja muotoilu vain 5
Voimassa syyskuun loppuun.
Kuulutuksia
Tapahtumat
Lempäälän Eläkeläiset ry kutsuu jäseniään viettämään 40-vuotisjuhliaan Ehtookotoon pe 19.10.2012 Aloitamme ruokailulla klo 11 ja juhla alkaa klo 13 Ilmoittautuminen Marja-Liisalle 5.10. Vesilahdessa 20.9.2012 Esko Halme Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
HENRIIKKA HALONEN Kulju P. 2kk vuokratakuu. 040-772 7004
Kokouksia
Tervakallion yksityistien
MAAHANTUOJIEN VALTUUTTAMA HUOLTOPISTE. 040-750 0231 tampereenhuvijahyoty @gmail.com www.huvijahyoty.fi Tervetuloa myymään käsitöitäsi!
Kirkkovenesoutu on jatkunut Lempäälässä jo 10 kesää. HUOLLAMME JA KORJAAMME MYÖS MUUT MERKIT.
Pajalantie 6, Lempäälä p. Kuormataan paikan päällä. Leirimaksu 30 , ulkopaikkakuntalaiset 35 . Klo 19:00 Häihenmatkan yht. osoitteessa. Lisätietoja: ympäristötarkastaja Sari Sassi p. Päätoimittaja: Satu Lehtonen, 050 301 0292 Ilmoitukset satu.lehtonen@lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi Toimittajat: Hilkka Multanen, 044 3477 405 Erkki Koivisto, 044 7557 206 hilkka.multanen@lvs.fi erkki.koivisto@lvs.fi Leena Kurki, 044 3477 406 Katariina Rannaste, 044 7557 207 leena.kurki@lvs.fi katariina.rannaste@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja Ilmoitukset ilmoitusten valmistus ilmoitukset@lvs.fi puh. p. 044-595 6334 Tervetuloa!
Vuokralle tarjotaan
VUOKRALLE TARJOTAAN 3h + k + s + p 72,5m² + lämmin autotalli Lempäälän keskustassa. 044 7557 209 Hilkka Multanen, 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi hilkka.multanen@lvs.fi Leena Kurki, 044 3477 406 Ilmoitusaikataulut leena.kurki@lvs.fi - maanantain lehteen viimeistään torstaina klo 16 Graafinen suunnittelu ja - torstain lehteen viimeistään ilmoitusten valmistus tiistaina klo 16. Sairauden vuoksi emme järjestä minkäänlaista vastaanottoa. 010 666 4100 av. Toimenpiteet liittyvät Hulauden vesialueen kunnostussuunnitelmaan ja tarkoituksena on johtaa Korteselän vettä Rikalan kanavan kautta Hulauden vesialueelle. Lempäälän kunta
57-v. menn. Lisätietoja: ympäristötarkastaja Kati Skippari, p. 375 0670 / 0400 418 557
Henni
VESILAHDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
Kunnanvaltuuston kokous pidetään yläasteella maanantaina syyskuun 24. Kokouksessa päätetään suostumuksesta Rikalan kanavan avaamiseen ja pysyvän putken sijoittamiseen osakaskunnan maa-alueelle. POIKAKISSA tuntee nimen Veksi. Leirille voivat osallistua 3.-6. 6 kk kestotilaus 42,50 Hintoihin lisätään alv 23% 3 kk kestotilaus 23,00 12 kk määräaikainen 90,00 Sähköposti 6 kk määräaikainen 56,50 ilmoitukset@lvs.fi 3 kk määräaikainen 38,00 Hinnat sis alv Tilaushinnat9% 12 kk kestotilaus 78,50 Tilaukset sähköpostilla 6 kk kestotilaus 42,50 tilaukset@lvs.fi 3 kk kestotilaus 23,00 12 kk määräaikainen 90,00 Paino 6 kk määräaikainen 56,50 Pirkanmaan Lehtipaino 38,00 3 kk määräaikainen Oy Tampere 2012 Hinnat sis alv 9% Jakeluhäiriötapauksissa Tilaukset sähköpostilla Soita postiin numeroon tilaukset@lvs.fi 0200 71000
Phil (7) 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Junior MasterChef 20.00 Talent Suomi 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Wedding Daze Sokkohäät (12) 22.55 Nelosen uutiset 23.05 Nelosen sää 23.10 SM-liigan huippuhetket 23.15 Weeds (16) 23.50 Elokuva: Wind Chill (16) 1.40 Älypää-TV
Lauantai 22.9.
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Välimeren salaisuudet 8.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen aamu-tv 9.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 A-studio: Stream 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Dokumenttiprojekti: Komissaari 13.55 Palanen taivasta 14.25 Elämä maalla
TV 1
15.00 Strada 15.30 Luontohetki: Veden maailma 16.00 Hercule Poirot (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Balkanilla 19.45 Monk (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (16) 22.30 Yorkshiren etsivät (16) 23.25 Vieras menneisyydestä 23.55 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 7.46 Pikku Kakkonen 7.47 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.12 Pikku Kakkosen posti 8.18 Dinojuna 8.43 Tuttiritarin lauluja 8.46 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01 Late lammas: Omenavarkaat 9.09 Hirveä Henri 9.26 Galaxi: Säbämestari 2012 10.00 Pikkukarhun tarinoita (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Yle Uutiset Uusimaa 11.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 12.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 12.10 Yle Uutiset Häme
TV 2
12.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 12.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 13.00 Oddasat 13.15 Pressiklubi 13.45 Ravisuoran vihjeet 13.55 Erätulilla 14.25 Luontoretkellä: Elämäni kevät 15.30 Laivuri ja tyttö 16.00 Temppeliherrain salaisuus 16.45 Sydänääniä 17.15 Kakola 17.45 Kilpa-auton rakentaja 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen syyssää 19.30 Obladii 20.25 Kimmo (12) 20.50 Kettu (12) 21.50 Yle Uutiset
22.05 Jerry Cotton (12) 23.40 Kova laki (16) 0.22 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 7.15 Ostoskanava 8.00 Uki (S) 8.05 Puuha-Pete (S) 8.20 Tuomas Veturi (S) 8.35 Katti kaiken tietää! (S) 9.05 Madagascarin pingviinit (S) 9.30 INK - Ihmenappuloiden kerho (S) 10.00 Hirviöallergiaa (S) 10.30 Leo 10.35 FUTIS+ 11.05 Motor Forum: Ralli SM: Kerava 11.35 Motor Forum: Rallicross SM: Hyvinkää 12.05 MM-ralli: Iso-Britannia 13.10 FHRA Power and Speed
MTV 3
13.45 Formula 1: viikonloppu Paddockilla 14.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Salatut elämät (S) 15.30 Salatut elämät (S) 16.00 Luontodokumentti: Elämää tasangoilla 17.05 Pilanpäiten 17.15 Harjakaisen & Piisisen talkoot 17.45 Tarinoita suomalaisesta työstä 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Ennätystehdas 20.00 Syksyn sävel -retro 21.00 Voittajajoukkue 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu 22.31 Lotto ja Jokeri 22.35 Stranger in You (16) 0.55 Formula 1: aika-ajot 1.25 MTV3 Deitti 6.35 Ostosruutu 7.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 8.00 Chuckin ja ystävien seikkailut 8.15 Chuckin ja ystävien seikkailut 8.30 Elixir 9.00 Start! 9.30 Neljän tähden illallinen 10.00 Neljän tähden illallinen 10.30 Neljän tähden illallinen 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Muuttajat 12.00 Muuttajat 12.30 Muuttajat
NELONEN
13.00 Muuttajat 13.30 Vaaleanpunainen pantteri 13.40 Onnea matkaan, Charlie! (7) 14.10 Deitit vaihtoon (S) 15.10 Elokuva: Sydänten tanssi 2 (S) 17.15 Dance 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Talent Suomi 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Prinsessapäiväkirjat 2 (S) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 SM-liigan huippuhetket 23.40 Elokuva: Reign Over Me ystävyyden voima (12) 2.10 Samurai Girl 3.10 Älypää-TV
Sunnuntai 23.9.
''4.00 Uutisikkuna ''8.00 Yle Uutiset ''8.05 Avara luonto: Balkanilla ''9.00 Yle Uutiset ''9.05 Aamusydämellä ''9.40 Seniori työssä ''9.55 Yle Uutiset ''10.00 Jumalanpalvelus ''11.30 Yle Uutiset ''11.35 Viikko viitottuna ''11.45 Uskomaton uusperhe (7) ''12.35 Tohtorit (7) ''13.05 Prisma: Minä ja sukupuoleni ''14.00 Prisma Studio ''14.30 Historiaa: DDR:n naisvankila ''15.30 Reidunnin taistelu keuhkosyöpää vastaan
TV 1
''16.00 Hercule Poirot (7) ''16.55 Yle Uutiset viittomakielellä ''17.00 Yle Uutiset ''17.10 Seitsemäs taivas ''18.00 Yle Uutiset ''18.10 Urheiluruutu ''18.15 Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja ''18.45 Tosi tarina: Tarinoita karhunkolosta ''19.15 Luontohetki: Veden maailma ''19.45 Arto Nyberg ''20.30 Yle Uutiset ''20.45 Urheiluruutu ''21.05 Kotikatsomo: Risto (12) ''22.05 The Spiral (16) ''22.55 Ykkösaamu ''23.35 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 7.46 Unna Junná 8.00 Pikku Kakkonen 8.01 Raa Raa, leikkisä leijona 8.15 Keppihevostalli 8.23 Olivia 8.45 Katinkontti 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.15 Kanikenttä 9.28 Sutaistu sankari Roy 10.00 Tohtori Sykerö : Neiti Nokkonen pulassa (S) 10.30 Obladii 11.20 Satuhäät 12.10 Mestareiden liigan makasiini 12.40 Koiran vuosi (S)
TV 2
14.00 Luontohetki: Pienet kurnuttajat 14.30 Paluumuuttajat 15.00 Sisu 15.30 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 16.00 Teinipomo 17.00 Minun perheeni (7) 17.30 Uusi päivä (S) 18.00 Uusi päivä (S) 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Maailma on valmis (12) 20.20 Pan Am (12) 21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Funny or Die Presents (16) 22.40 Yle Live: Sonisphere 2010
23.40 Päätapaus (12) 0.04 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Deitti 7.00 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 7.55 Smurffit (S) 8.25 Scooby-Doo 8.50 Tom & Jerry Kids Show 9.15 Karvinen (S) 9.45 Hansin matkassa 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Koiran elämää 11.45 Purjehdusta: 49er Grand Prix 12.15 Kirjapiiri 12.45 Suomessa on yritystä 13.20 Pilanpäiten 13.25 Onnellisten kanavien
MTV 3
perhe 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (7) 14.55 Concierge - rakkaudesta vai rahasta (S) 16.45 Samaa sukua (7) 17.40 Formula 1: osakilpailu 18.40 Formula 1: Extra 18.50 Tulosruutu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Vedetään hatusta 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Wallander: Kuoleman
enkeli (16) 0.25 Formula 1: Extra 0.35 Formula 1: osakilpailu 2.10 MTV3 Chat Space Programme 7.20 Ostosruutu 8.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 8.45 Chuckin ja ystävien seikkailut 9.00 Chuckin ja ystävien seikkailut 9.15 Jaksa paremmin 9.45 Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.15 Hurja remontti 11.15 Elixir 11.45 Eläintenpelastustiimi 12.15 Eläintenpelastustiimi
NELONEN
12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Elokuva: Step Up 2 The Streets (7) 16.45 Talent Suomi 17.45 Talent Suomi 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Junior MasterChef 20.57 Keno 21.00 Elokuva: FC Venus (12) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 Pulkkinen 0.05 Team Ahma 0.40 Usko tai älä 1.40 Älypää-TV. 14.55 Rita Rocks (S) 15.25 Sing along 16.25 Onnenpeli hyväntekeväi-
MTV 3
syysarpa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Sing along 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ensisilmäyksellä (7) 23.05 Lastentarhan kyttä (16) 1.15 MTV3 Deitti 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: Kim Possible 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Waverly Placen velhot (7) 8.30 Suhdekoukerot 8.55 Nigellan uudet herkut 9.30 Vauvan tarina 10.00 Luksusmammat 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Luksusmammat 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Nigellan uudet herkut 15.05 Saran ja Meri-Tuulin metropolit 16.05 Tanssi peppu pieneksi 17.05 Nelosen sää 17.10 Konttori
17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Dance 21.25 Keno 21.30 Criminal Minds - FBItutkijat (16) 22.30 Toimintatorstai: From Paris With Love (16) 0.35 Frasier 1.05 Poliisit 1.35 Neljän tähden illallinen 2.05 Panttilainaamo (S) 2.35 Panttilainaamo 3.05 Älypää-TV
Perjantai 21.9.
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Elämä maalla 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Kuntavaalit 2012: Lähtölaukaus 13.40 Lapatossu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Välimeren salaisuudet 16.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
TV 1
17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Downton Abbey (12) 19.55 Näin tehtiin Stalkkeri 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Seitsemäs taivas 22.50 Yle Uutiset 22.55 Paronitar Laura (12) 23.50 Oddasat 0.05 Eurojackpot 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAKKONEN 6.52 Nalle Luppakorva: Ken taitaa
TV 2
7.01 Possu Pallero 7.12 Anton Siilinen ratkaisee 7.25 Kotirannan kalajuttu 7.32 Noksu 7.38 Minun nimeni on 7.44 Hupsu pikku pupunen 7.45 Pikku Kakkosen posti 7.55 Franklin ja ystävät 8.19 Galaxi 8.20 Galaxi: Bofori 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Uutiset Uusimaa 9.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 9.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7)
12.05 Ruusujen jälkeen (7) 13.00 Pat & Stan 13.10 Maailman matkailuaarteet 13.20 Ulkosuomalaisen tarina 13.50 Mansikkapaikka 14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Satuhäät 16.00 Sydänääniä 16.30 Galaxi: Säbämestari 2012 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Ruusujen jälkeen (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Erätulilla 20.00 Pressiklubi 20.30 Isot ja pienet (7) 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö
(16) 22.50 Poliisi-tv 23.15 Pasila (12) 23.40 Funny or Die Presents (16) 0.07 Uutisikkuna 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Uutiset Uusimaa 9.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 9.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.10 Ruusujen jälkeen (7)
13.00 Kalassa! 13.15 Sisu 13.45 Urheilukatu 2 14.10 Sportmagasinet 14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Tartu Mikkiin 16.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 16.31 Galaxi 16.32 Raimo 16.42 Pikku Nikke 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Ruusujen jälkeen (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Teinipomo 20.30 Pasila (12) 21.00 Kimmo (12) 21.25 Poliisi-tv 21.50 Yle Uutiset 22.05 Hubotit - melkein ihmisiä
(16) 23.05 Päätapaus (12) 23.30 Silminnäkijä: Menetetyt kasvot 23.58 Uutisikkuna 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Torstai 20.9.2012 · Lempäälän-Vesilahden Sanomat
15
Televisio-ohjelmat 20.9.-23.9.2012
Torstai 20.9.
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Reidunnin taistelu keuhkosyöpää vastaan 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Oi aika vanha kultainen! (S) 14.25 Aamusydämellä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
TV 1
17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kuntavaalit 2012: Lähtölaukaus 23.05 Yle Uutiset 23.10 Lain yläpuolella (16) 0.40 Oddasat 0.55 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAKKONEN 6.53 Totte 7.06 Sukkapyykkiä 7.11 Ketunleipää: Bulgarialainen hedelmäjogurtti
TV 2
7.19 Hupsis: Tyhjä rengas 7.28 Katinkontti Remix: Kitkatkatkat mitkä matkat 7.42 Niko ja ystävät 7.47 Neppajymykerho 7.56 Franklin ja ystävät 8.19 Galaxi 8.20 Pikku Nikke 8.32 Hirveä Henri 8.44 Kuka - mitä - häh. 14.55 Middle (S) 15.25 45 minuuttia 16.25 Onnenpeli hyväntekeväi-
MTV 3
syysarpa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.15 Nikon Grilli 13.50 Pomo piilossa 14.50 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 SHOW 21.00 Mercyn sairaala (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kuukauden parhaat sekunnit 22.40 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.10 Taking Lives (16) 1.15 Rubicon (12)
2.15 MTV3 Deitti 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: Kim Possible 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 7.55 Waverly Placen velhot (7) 8.25 Suhdekoukerot 8.55 Nigellan uudet herkut 9.30 Vauvan tarina 10.00 Luksusmammat 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Luksusmammat 14.00 Pikakurssi kodinostoon
NELONEN
14.30 Nigellan uudet herkut 15.05 Eläintenpelastustiimi 15.35 Eläintenpelastustiimi 16.05 Tanssi peppu pieneksi 17.05 Nelosen sää 17.10 Eläintenpelastustiimi 17.45 Dr. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (7) 12.00 Ostoskanava 13.15 Nikon Grilli 13.45 Jamie Oliverin Amerikan herkut 14.50 Mitä tänään syötäisiin
010 397 1603 · Leipomo: Puh. KLO 13
Taidetta, antiikkia, huonekaluja, taidelasia, Arabiaa, miekkoja, militariaa, keräily- ja käyttötavaraa 600 kohdetta! Katso kuvat www.huutokauppahuonealeksi.fi. Onnea tekijöille ja kiitos äänestäjille ja lukijoille!
wave 100. 30 minuutin pikapesu, tehopesu 70astetta · 5 ohjelmaa, 3 lämpötilaa · Hiljainen 53 dB
Lempäälä, kahvio Tampereentie 2 · Puh. Lehti on silloin täynnä ainoastaan yrittäjäasiaa. Maanantain 1.10.2012 peruslehteen tarkoitetut ilmoitukset sekä yhdistys- ja opistopalstan aineistot julkaistaan jo edeltävän torstain 27.9.2012 lehdessä. 16 ELECTROLUX - IMURI
Lempäälän-Vesilahden Sanomat · Torstai 20.9.2012
Poikkeus lokakuun alussa!
Maanantaina 1.10.2012 Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisee 65 vuotta täyttävän Lempäälän yrittäjäyhdistyksen juhlanumeron. siliävät, villaohjelma, pikapesut. 010 397 1604 · ma-pe 9-17, la 9-14 Ideapark: Puh. Leena Kurki 044 3477 406 ja Hilkka Multanen 044 3477 405
Kaikkien aikojen hiljaisin!
· Malli ZU-3922 · Pestävä Hepa H12suodatin sekä tiivis, äänieristetty rakenne · AeroPro Classic kädensija ja 3 in 1piensuulake · Siivousulottuvuus jopa 12 metriä
Ranskanleipä Pikku berliini
Rosenlew RSP105B
199
0,440 kg
SÄILIÖPAKASTIN
· Tehokas, pieni 102 litran säiliö · 1 pakastuskori · Käyttökytkimet sivusssa · pakastusteho 12kg/vrk · Tilavuus 102 l · B-energialuokka · K 850, L 550, S 593 mm
Tarjoukset voimassa to-pe 20.9.-21.9. Tai osallistu kalakilpailuun netissä! www.lvs.fi/kalakisa-2012
Lempäälän-Vesilahden Sanomien KALAKILPAILUN OSANOTTOILMOITUS Tampereentie 19, PL 38
Osoite______________________________________
Aktiiviset välineet o Ahvensarja o Haukisarja o Kuhasarja o Muut kalat
kalan paino Passiiviset pyydykset kalan paino o Ahvensarja o Haukisarja o Kuhasarja o Muut kalat
Tällä viikolla ohjelmistossa:
Lempäälän-Vesilahden Pursiseuran kommodori Jari Rankila kertoo seuran toiminnasta ja omista veneilytottumuksistaan. Ynnä muuta mukavaa.
MIKÄ ON TÄMÄN LEHDEN PARAS JUTTU?
Kerro meille mikä on mielestäsi tämän lehden paras juttu ja kiinnostavin mainos.
Kaikkien vastanneiden kesken arvomme palkintoja kuukausittain.
Voit lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen: Lempäälän-Vesilahden Sanomat, PL 38, 37501 Lempäälä Vastaa tekstiviestillä numeroon 17191: LVS (väli) PARAS (väli) jutun otsikko ja sivu, mainostajan nimi, omat tietosi. 040-143 1331 Lempäälän keskustassa Lemponkadulla, opasteet.
399
Nappaa iso kala!
Kalan saantiaika _________ /_________ klo ____________ Paikka______________________________________ Kalastusväline__________________________________ Osanottajan nimi________________________________ Puh.________________________________________ Lähiosoite_____________________________________ Postiosoite____________________________________ Edellä olevat tiedot oikeaksi todistavat: Nimi_______________________________________ Osoite______________________________________ Nimi_______________________________________
Löydät meidät myös a! Facebookist
Täytä kuponki ja palauta se Lempäälän-Vesilahden Sanomiin. Ilmoittaja, otathan tämän aikataulumuutoksen huomioon. Tapaamme samalla saksalaispariskunnan, joka ei ole ikinä ollut veneessä. 010 397 1600
PESUKONE RW 3540
ROSENLEW PESUKONE RTT 1260
· Ajastin mahdollistaa yösähkön käytön · Tehokas 1200 r/ min linkous · Paljon erikoisohjelmia: mm. Tervetuloa! p. Ja sitten tietty Petri Nygård soittaa suutansa. Tekstiviestin hinta on 0,95 .
hyvät! innot
palk
VASTAA oSoiTTeeSSA: www.lvs.fi/parasjuttu
Katso ohjelmat kaapelista kanavalta 100 tai netistä wave100.fi
Lukijat valitsivat viime torstain 13.9. · Suomenkielinen paneeli · Täyttömäärä 5,5 kg · Energialuokka A+
399
AJO-OHJE: Sääksjärven rampista ylös, sillan yli vasempaan, valoista oikealle T:reelle päin 2 km, halli oikealla puolella.
HUUTOKAUPPA LA 22.9. lehden parhaaksi jutuksi: Jussi Saarisen jutun "Täyslaidallinen laatuviihdettä" ja saman lehden parhaaksi ilmoitukseksi Liikennepuistotapahtuman ilmoituksen. Tuotteita rajoitettu erä! Huom! Uusi aukioloaika!
120 100
2,73/kg
230 ASTIANROSENLEW
· Elektroninen ohjelmakoneisto · AAA · Monipuoliset ohjelmat, mm