sivu 7 Arto Rastas avaa kesäravintolan Laukossa Ravintoloitsija vastaa Laukon kartanon ravintolasta kesän ajan. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 20.2.2019 88. sivu 4 Dronen lennättäjä vajosi jäihin Pilkkimässä ollut pariskunta pelasti Tuulialan uimarannalla jäihin pudonneen miehen. LIIKENNETEEMA 20.3.2019 ilmoitukset@lvs.fi 044 755 7268. vuosikerta N:o 8 Pukujuhla kampuksella Toisen vuoden lukiolaiset juhlivat näyttävästi, sivu 16 PETRI VIHAVAINEN ”Parasta on, kun saa kohdata ihmisiä.” – sivu 27 sivu 4 Paunonen hallintojohtajaksi Vesilahteen Hallintotieteiden maisteri Kati Paunonen seuraa Minna Hutkoa Vesilahden hallintojohtajana
Ruoka kiinnostaa. Kristiina Sarasti, hs.fi Minä vanhana . Miksipä siis alkaisin vanhainkodissakaan pihveillä mässäillä. Nyt tiedetään, että tuokin raja on jo aikaa sitten murtunut. Se voi olla yhtaikaa mahtavaa, ärsyttävää, inspiroivaa, uuvuttavaa, kaunista, tuhruista, ihmeellistä, puuduttavaa, psykedeelistä, maadoittavaa, riemukasta, raivostuttavaa, mieletöntä ja mitä syvimmin merkityksellistä. Valmiita malleja löytyy netistä, esimerkiksi Muistiliiton sivuilta. Kirkon olen antanut olla rauhassa. Niinhän sitä väitetään, että vanhetessa alkaa taantua vauvan asteelle. kolumni Tapio Eronen HUONO VAIHTOEHTO Lapsiarki on tuskin koskaan vain hyvää tai huonoa. Mutta mitä sitä ennen – miten haluan minua hoidettavan. Poimintoja Kari Pusa . Minua ei saa pakottaa yhteislaulutilaisuuksiin, karaokeen eikä askartelemaan. Toivon, että sekin antaa minun olla eikä tuputa. Jos siihen mennessä ei ole korkkia kiinni saanut, niin mitä hyötyä siitä viime hetkillä enää olisi. Maanomistaja on jo antanut luvan. Tehdas työllistää kaikkiaan 3 500 ihmistä. Hoitotestamentilla voi toivoa, mitä hoitajien tulisi ottaa minun kanssani huomioon. Vielä yksi asia askarruttaa. Alkoholin kulutuksen taittuessa huumeiden käyttö näyttää kasvavan. Syytä olisi, sillä etenkin huumeisiin juuttuneiden nuorten tulevaisuus näyttää hyvin vaikealta. Vähän sivummalla kun kuljeskelee, voi nähdä käytettyjä huumepiikkejä. Hoitotahdon olen jo tehnyt OmaKantaan eli kieltänyt eliniän tarpeettoman pitkittämisen hoidoilla, joilla ei ole minuun enää tehoa ja joista on enemmän tuskaa kuin hyötyä. Huumeiden käyttö on suurella varmuudella paljon laajempaa kuin yleisesti ajatellaan. Ja olisihan se hiukan noloa, jos sitä pulloa joutuisi hoitajilta piilottelemaan ja minttupastilleja imeskelemään, ettei hajusta kärähtäisi. Jos muistotilaisuutta halutaan pitää, niin laadin sinne soittolistan. tuulilasi.fi. Tietokilpailuihin voisin osallistua. Näiden kohujen myötä alkoi arveluttaa oma vanhuus. talouselama.fi Yhdysvalloissa Purduen yliopiston tutkijat ovat löytäneet keinon muuttaa esimerkiksi yleisesti elintarvikepakkauksissa käytettävän polypropeenimuovijätteen öljyksi, joka voidaan sitten jalostaa joko bensiiniksi ja dieselpolttoaineeksi. Niinä aamuina, kun herään aikaisin, minun annetaan nousta kukkelehtimaan ja tekemään omia juttujani. Joskus iltaisin kyllä mielelläni ottaisin konjakin. Tässä vetoan professori Antti Eskolaan, joka viimeiseksi jääneessä kirjassaan todistelee, ettei vanhankaan suu tuohesta ole. Jos se ei keittiölle onnistu, niin syötettäisiinkö minua pakolla. Saunan jälkeen (toivoisin siis, että pääsisin vielä löylyihin) haluaisin juoda pullollisen olutta (tai ehkä kaksi). Nuoruudessani poltin tupakkaa yli 30 vuotta ja nyt olen ollut sauhuttelematta melkein 30 vuotta. On varmaan parasta laittaa sekin mahdollisuus siihen hoitotestamenttiin. Emotionaalinen karnevaali, kosminen festari. Huumeiden kirjo on laaja eikä aineiden käytöstä välttämättä jää ympäristöön vastaavan kaltaisia konkreettisia todisteita. Laktoosi-intoleranssini takia en suostu juomaan maitoa enkä piimää, koska se turvottaa mahaa ja pierettää. Vanha ystäväni JN kertoi aina joskus nauttivansa polttelemalla sikarin. Joskus voisi turista jonkun papan kanssa vanhoista asioista (niistä, mitkä muistaa) ja ottaa vaikka vähän enemmänkin. Jostain syystä huumeet eivät ole nousseet yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tunnetun iskelmäartistin kärähtäminen metamfetamiinin käytöstä oli vain jäävuoren huippu. tätä mieltä T uoreet poliisin tilastot kertovat huumausainerikosten määrän kasvaneen viime vuonna näilläkin tienoilla. Tuolijumppaa olen jo kokeillut – se on kivaa. Sitten kun olen kuollut, minut poltetaan (ei ennen) ja tuhkat ripotellaan tiettyyn metsään. Viimeisenä tahtonani ilmoitan siis, että… Aamuisin minun sallitaan nukkua niin kauan kuin unta riittää. Siis tätä se elämä loppupäästään sitten on: syö, nukkuu ja paskoo. Suunta pikemminkin voisi olla, että alkaisin ihan vegaaniksi. Honda lähdössä Britanniasta – Kuukauden päässä häämöttävä brexit on lisännyt merkittävästi epävarmuutta. Tämä ei liene yllätys. Ymmärrän kyllä, että puuro on vanhuksille hyvää ja helppoa syötävää, mutta en halua sitä joka aamu. Vanhoja Tauno Palo -elokuvia en enää jaksa katsoa, paitsi tietysti dementian loppuvaiheissa voin jännittää vaikka kolme kertaa peräkkäin, saako kulkuri lopulta rakkaansa. Syntiä olen tehnyt ja anteeksi ne antanut. Maantieteellinen jako meni niin, että muualla juotiin viinaa ja pääkaupunkiseudulla käytettiin huumeita. Tunnettujen artistien ja urheilijoiden päihteiden käyttöä kauhistellaan, mutta tavallaan he edustavat vain jäävuoren huippua. Mikäli Honda vetäytyy, Britannian autoteollisuus kokee kovan takaiskun. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 80-luvulla vaikuttaneen ja edelleen toimivan rockabillybändin nokkamies kertoi omasta ja muiden pääkaupunkiseudun bändien arkisesta huume-elämästä. Suihkun jälkeen ei ole niin väliä. Kolmekymmentä vuotta olen ollut sellainen vegetaari, etten ole syönyt lihaa enkä lintuja. Nyt on hyvä alkaa vaikka vanheta. Mitä jos minuunkin iskee vielä sellainen mieliteko
klo 19.00 ma 25.2. Panostamme erityisesti kulttuuriin, kutsumme kylätaloon vieraita esiintymään, teemme retkiä asukkaiden valitsemiin kohteisiin ja jaamme yhdessä merkityksellistä arkea ja elämän kohokohtia. Yhteishaku 19.2. Mitä mieltä olet asumisesta Lempäälän Ehtookodossa. MAINOS Perinteikäs Lempäälän Ehtookoto vaihtaa nimeään ja jatkaa uudella Lempäälän Kotokampus nimellä 14.2.2019 alkaen. Taiteen edistämiskeskus on valinnut Ehtookodon yhdeksi 100 minuuttia taidetta -kampanjan edelläkävijäksi vuodelle 2019, kertoo Holm-Tikkinen. Mitä haluaisit sanoa muille, jotka harkitsevat palveluasumista täällä tai muualla. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Hoivan tukena luonto, taide ja kulttuuri – Ikä ei ole Kotokampuksella esteenä täysipainoiselle elämälle. Mikä itsellesi on tärkeintä tässä elämänvaiheessa. Täällä on tarjolla monenlaista toimintaa jota suunnittelemme yhdessä ja joihin voin halutessani osallistua. – Minulle tärkeitä asioita ovat omannäköinen koti, turvallisuus ja luottamus, että saan apua silloin kun tarvitsen. Lisäksi arvostan, että joka päivä on jotain yhteistä toimintaa, joka tuo sisältöä elämään ja lisäksi mukavaa seuraa. Klo 15.00 Lempäälän S-Market Maksaja Sastamalan Keskusta Paras porukka, hyvä sijainti, kaikki yhdellä Campuksella ne ovat juttuja, jotka tekevät opiskelusta elämäsi parasta aikaa. 12.3.2019 opintopolku.fi vaao.fi Rakenna oma polkusi VAAOssa vaao.fi • merkonomi • kv-merkonomi • datanomi • koneasentaja • koneistaja • levyseppähitsaaja • automaatioasentaja • sähköasentaja • talonrakentaja • putkiasentaja • ajoneuvoasentaja • prosessinhoitaja • maalari • kosmetologi • kosmetiikkaneuvoja • parturi • kampaaja • kokki • lähihoitaja Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto, korkeakoulututkinto tai olet jäänyt ilman opiskelupaikkaa, hae jatkuvalla haulla, www.vaao.fi Valkeakosken ammattiopisto Lempäälän kunnan kumppanuusja tapahtumapalvelut www.filmipyora.fi – 040 551 8424 LEMPÄÄLÄ, Hakkarin koulun auditorio, Ahertajantie 2 Liput käteisellä 9€ Liput käteisellä 9€ Liput käteisellä 9€ pe 22.2. UUTISEN ÄÄRELLÄ. SOITA! 0400 339 862 Pertti Hakanen Kansanedustaja tavattavissa lauantaina 23.2. Tarjonta kattaa palveluja tehostetun palveluasumisen sekä monipuoliset hyvinvointipalvelut ikääntyneille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, kunkin yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Valtakunnallisesti toivon riittävää määrää alasta kiinnostuneita hoitajia. klo 18.30 la 23.2. klo 16.30 la 23.2. – Kotokampuksessa on turvallinen ja viihtyisä rivitalokotini, jonne saan itselleni tärkeitä palveluja. Nyt on uudistumisen aika, kertoo Lempäälän Ehtookoto ry:n toiminnanjohtaja Jaana HolmTikkinen. Arjen sujumisen varmistaa kokenut ja sitoutunut Kotokampuksen henkilökunta, jonka valintaan asukkaat itse osallistuvat. Kampuksen asukkaat elävät kodeissaan haluamansa näköistä elämää ja päättävät asioistaan itse. klo 17.00 su 24.2. – Koen tärkeäksi turvallisuuden, yhteisen toiminnan ja sen että ikäihminen voi elää omanlaistaan elämää. Mitkä koet tärkeimmiksi asioiksi vanhustenhoidossa ja palveluasumisessa. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi Soita 010 5844 270 » tilausasiat | www.lvs.fi » asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi » uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS.. – Turha pelätä muuttoa palvelutaloon! Palvelutalossa koti voi olla ihan oikea koti, sillä täällä saa itse päättää omista asioistaan ja hoidostaan sekä aikatauluistaan. – Meillä on vahvat lempääläiset juuret ja voimakas tahto kasvaa ja kehittyä. klo 18.00 su 24.2. Täällä asukkaat ovat aina myös mukana valitsemassa uusia työntekijöitä ja voivat osallistua päätöksentekoon asiakastoimikunnassa. klo 18.30 S K12 S Tykkää meistä Facebookissa! Ja pysyt ajan tasalla uusimmista uutisista. Haastattelussa Kotokampuksen asukas, Pirkko Kiiski. Lempäälän Kotokampus on täysin suomalaisessa omistuksessa oleva yli 50 vuotta toiminut palvelukeskus. klo 16.00 ma 25.2. Hyvinvointia läpi elämän Kotokampukselle Lempäälän keskustan tuntumaan toivotetaan tervetulleeksi niin vanhat kuin uudetkin tulijat. Työllisyyden lisääminen ja kasvattaminen. – Nimenmuutoksen myötä haluamme viestiä myös ulospäin sen mitä kyläyhteisömme todellisuudessa on – positiivinen, vireä, yhteisöllinen, iätön ja rohkeasti asukkaidensa näköinen. Valitse ammattisi ja yhdistä opintoihisi lukiotai AMK-opintoja. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | HALUATKO MAINOSTAA. Vanhuus ei ole sairaus ja jokaisella on oikeus myös vanheta arvokkaasti. Viihdyn täällä erinomaisen hyvin. “Toimintamme tavoitteena ei ole liiketaloudellinen voitto, vaan onnellinen, omannäköinen vanhuus” Ari Arvela EDUSKUNTAAN Ihmisillä pitää olla turvallinen arki ja vahva turvallisuuden tunne. Puhdasta lähiruokaa pöytään. Ehtookoto on nyt Lempäälän Kotokampus Kotokampuksen asukas Pirkko Kiiski ja Kotokampuksen luovan toiminnan ohjaaja Elina Vuorinen retkellä kampuksen läheisen Herralankosken rannassa. Uusi logomme kuvastaa liikettä, soljuvaa elämän virtaa, jossa kullakin ihmisellä on aivan oman näköisensä reitti
Orava huusi miehelle, ettei tämä etenisi enempää kohti vaaraa. Ohjelmassa myös todetaan, että Halkolantien työvalmennuskeskuksen toimintoja tiivistetään päärakennukseen ja raksahalliin, ja että tarvittavat lisätilat vuokrataan tai hankitaan omaksi. Arkkitehtitoimiston mallintamassa kuvassa näkyy korttelin lisäksi Manttaalitalo (oik.) ja viereiseen kortteliin nro 113 kaavoitetut rakennukset. Kehitettävien listalla ovat Uudentalon tila sekä Nurmen koulun kiinteistö ja Hakkarin vuokrakoulu. – Olen ollut ennenkin vastaavissa tilanteissa. He ovat Paunosen ja Rantamäen lisäksi Johanna Järvensivu, hallintotieteiden maisteri Pirkkalasta, Päivi Mäkelä, hallintotieteiden maisteri Lempäälästä, Merja Vihtiälä, kauppatieteiden maisteri Kangasalta sekä Aki Viitasaari, hallintotieteiden maisteri Vesilahdesta. Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika. helmikuuta hallintotieteiden maisteri Kati Paunosen kunnan hallintojohtajan virkaan. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Lempäälä ostaa kiinteistöjä ja purkaa ne ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Paunonen Vesilahden hallintojohtajaksi TEKSTI: Katariina Rannaste ja Erkki Koivisto Miehen pelastanut pilkkijä varoittaa petollisista jäistä Dronen lennättäjä jäihin Lempäälässä Pilkkipariskunnan valppaus ja oikeaoppinen toiminta koitui jäihin vajonneen miehen pelastukseksi Lempäälässä lähellä Tuulialan uimarantaa lauantaina 16. helmikuuta tehtävän. Eläkkeellä oleva poliisi Pekka Orava oli puolisonsa Sinikka Oravan kanssa pilkkimässä, kun hän näki miehen etenevän kohti sulan reunaan lennättämäänsä dronea. Ohjelmassa linjataan kunnan kiinteistöjen osalta, mitkä kiinteistöt on tarpeen omistaa, mitä on tarpeen kehittää ja mistä voidaan luopua. Hän oli jotenkin saanut keploteltua dronen mukaansa avannosta, Orava kertoo. Siinä vaiheessa pelastushenkilöstöä oli tullut paikalle ja auttoi jäälle päässeen miehen rantaan. Poliisin virasta eläköitynyt Pekka Orava tietää, miten yllättävässä tilanteessa tulee toimia. Sitten Sinikka näki hänen putoavan jäihin. Ohjelmassa kiinteistöt on jaettu kolmeen salkkuun: säilytettäviin, kehitettäviin ja luovuttaviin. Asumiselle siinä on osoitettu hieman yli 10 000 kerrosneliömetriä, mikä tarkoittaa arviolta noin 145 asuntoa ja noin 220 asukasta. Kunnan haastatteluja rekrytointiryhmä valitsi heistä haastateltavaksi kuusi henkilöä. Tuolloin kävi myös ilmi, että mies oli vieraskielinen, eikä siksi ollut osannut välittää varoitushuudoista. Haastattelujen perusteella työryhmä oli esittänyt Vesilahden hallintojohtajan virkaan Kati Paunosta ja varalle Sinikka Rantamäkeä. Päätin heittää hänelle naskalit, ja muistan ajatelleeni, että tämän täytyy kertaheitolla onnistua. Jälkikäteen hän on miettinyt, että asiat olivat hiuskarvan varassa. – Jää oli sentin paksuista hyhmää. Asemakaavan muutosehdotuksessa alueelle on osoitettu asuin-, liikeja toimistorakennusten kortteli. Pitkäahteentiellä sijaitsevan Säpinän perhetuvan osakkeen myyntiaikeista luovuttiin, koska päivähoito tarvitsi tilat takaisin omaan käyttöönsä, ja Ryynikän päiväkoti otettiin takaisin päivähoidon käyttöön tammikuussa 2019. helmikuuta. Lempäälän kunnanvaltuusto käsittelee Ryynikässä sijaitsevan korttelin 114 asemakaavan hyväksymistä maaliskuussa. ja 4. – Mies onneksi sai naskaleista kiinni. Määräaikaan mennessä virkaan saapui 18 hakemusta. Kiinteistöja toimitilaohjelman kiinteistöjen salkutus on hyväksytty kunnassa vuonna 2016, ja sitä on vuoden 2019 osalta päivitetty. Jos minulta kysytään, en lähtisi millään muotoa jäälle seikkailemaan. Kunta hankki suunnittelualueen itselleen syyskuussa 2018. Haastattelujen perusteella työryhmä päätti esittää Vesilahden kunan hallintojohtajan virkaan Paunosta, joka osoittautui työryhmän mielestä sopivimmaksi hallintohtajan tehtävään. Hakijat on haastateltu 1. Jää lohkesi pari kertaa hänen mahansa alta, mutta hän sai hilattua itsensä jäälle, Pekka Orava kuvaa. TEKSTI: Katariina Rannaste Ryynikkään asuinja liikerakennusten kortteli Lempäälän Manttaalitalon läheisyyteen aiotaan rakentaa uusi asuin-, liikeja toimistorakennusten kortteli. Vesilahden kunnanhallitus valitsi maanantaina 18. Mies ei uskonut, vaikka huusin, että älä mene. Viitasaari erotettiin Akaan kaupunginjohtajan virasta toukokuussa 2017. Varalle kunnanhallitus valitsi lempääläläien hallintotieteiden maisteri Sinikka Rantamäen. Lisäksi Paunosella on monipuolista projektiosaamista ja kokemusta laatujohtamisesta. Sinikka soitti hälytyskeskukseen ja minä lähdin miehen avuksi. Hän vain käveli dronea kohti. Kortteli olisi tiivis etelään avautuva umpikortteli, jonka maantasoon tulisi liiketiloja. Manttaalitaloa vastapäätä sijaitseva, teknisessä käytössä oleva tiilirakennus ja teleliikennemasto aiotaan purkaa korttelin tieltä. Paunosella on sen mukaan hyvä kokonaisuuksien hahmottamiskyky, laaja palveluiden ja prosessien kehittämiskokemus sekä esimieskokemus. Tuulialan rannassa pilkillä käyvä Orava on huomannut jään paksuuden vaihtelevan paljon ja etenkin virtapaikoilla virta syövyttää jäätä nopeasti. – Kaveri oli aivan kohmeessa, mutta hän piti dronea käsissään. TEKSTI: Erkki Koivisto Lempäälän kunta ostaa ja purkaa useita kiinteistöjä osana kunnan kiinteistöja toimitilaohjelmaa. helmikuuta hieman ennen puolta päivää. Sinikka oli rauhoitellut rannalla ollutta miehen poikaa. Tamperelainen Kati Paunonen toimii SASKYkoulutuskuntayhtymän henkilöstöpäällikkönä. Nyt itsellä on toisaalta hyvän olon tunne siitä, että kaikki päättyi hyvin, mutta samalla miettii, mitä tilanteessa olisi voinut käydä. Virka vapautuu nykyisen hallintojohtajan Minna Hutkon jättäessä 28. Sen jälkeen neuvoin häntä lyömään ne voimalla jäähän kiinni. Ohjelman mukaan Lempäälä muun muassa hankkii kiinteistöjä maanhankintatarkoituksissa ja purkaa ne myöhemmin. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy TEKSTI: Katariina Rannaste. – Jos vähänkään näkyy sulapaikkoja, jäälle ei kannata mennä. Rantamäki on Vesilahden kunnan talouspäällikkö. Otin mukaani naskalit ja konttasin niin lähelle miestä kuin pääsin. Pekka Orava painottaa, että jäät ovat nyt petollisia. Kyseiset kohteet ovat Myllylä (Manttaalitie 4), Elisan laitetila ja asunto (Manttaalitie 2) ja Marjamäentie 5 ja 7, omakotitalot Halkolasta (Korteseläntie 3), Ruskeaahteelta (Saikantie 18) ja Sääksjärveltä (Paloaukea 3)
Esityksen pohjalta tehdyn jatkovalmistelun tuloksena on sovittu pelastuslaitoksen ja piirinuohoojien kesken piirinuohoussopimusten päättämisestä 28.2.2019 pääosassa Pirkanmaan nuohouspiirejä. – Tapauksia on ollut keskimäärin kahdesta kolmeen päivässä, arvioi päivystyslääkäri Matti Kulomaa Lempäälän terveysasemalta. Vesilahdessa nousu oli suhteessa vielä kovempaa. Kotihälytyksiä oli 207, kun edeltävinä vuosina lukumäärä on ollut 170 hälytyksen luokkaa. Myös Kiimakalliontien ja Hirvenkellontien risteykseen Kuljussa rakennetaan yhdyskuntalautakunnan päätöksen mukaisesti suojatie kulkuvan vuoden aikana. Huumausainerikokset kasvussa Lempäälässä ja Vesilahdessa tehtiin viime vuonna huumausainerikoksia selvästi aiempia vuosia enemmän. Elinvoimapäällikön tehtäviä on Vesilahden kunnassa hoidettu tähän mennessä määräaikaisesti ja osa-aikaisesti. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Suojatiet Vanattarantielle ja Kiimakalliontielle MISTÄ TULEE SANA.... Maaliskuun alusta lukien piirinuohousjärjestelmässä jatkavat Pirkanmaalla ainoastaan Kihniön, Juupajoen ja Oriveden kuntien alueet käsittävät nuohouspiirit sekä Akaan kaupungin Toijalan nuohouspiiri. TEKSTI: Katariina Rannaste Elinvoimapäällikön virka Vesilahteen Vesilahden kuntaan perustetaan elinvoimapäällikön kokoaikainen virka. Seksuaalirikosten uhrit kymmenvuotiaita. – Tiistaina hoidettavana oli peräti neljä murtumapotilasta, hän sanoo. Edellisenä vuonna huumausainerikoksia oli 56. Lempäälässä seksuaalirikoksen uhriksi joutuneet nuoret ovat olleet 10-11-vuotiaita. Kokonaisuutena Lempäälässä poliisille ilmoitettujen rikosten määrä väheni 70 tapauksen verran ollen 2 054. TEKSTI: Kari Pusa KUVA: LVS:n arkisto Piirinuohoussopimukset lakkaavat – Pirkanmaalla voi valita nuohoojan etuajassa vapaasti Lakimuutoksen myötä koko maassa siirrytään nuohouspalveluissa vapaaseen tarjontaan viimeistään 1.7.2019 alkaen. Nuohouspalveluja saa jatkossakin tarjota vain nuohoojan ammattitutkinnon suorittanut henkilö. Seksuaalirikosten määrä väheni Lempäälässä yhdeksästä viiteen. Muut seksuaalirikokset pitävät sisällään paljon erilaisia rikoksia. Suomen kirjakielessä romu on ensi kertaa mainittu Kristfrid Gananaderin sanakirjassa vuonna 1787. Sen sijaan muita liikenteen rauhoittamistoimia tieosuudelle ei tehdä, sillä Kruunupääntiellä ja Kiimakalliontiellä olevaa 30 km/h nopeusrajoitusta noudatetaan. Lautakunta esittääkin Vanattarantielle uuden, ajonopeuksia hidastavan keskisaarekkeellisen suojatien rakentamista Vaihdetien risteyksen ja bussipysäkin välille palvelemaan paremmin bussin käyttäjiä Vaihdetien suunnasta. Valintaprosessin käynnistämiseksi kunnanhallitus on nimennyt hankkeeseen haastatteluja rekrytointiryhmän ja antanut kunnanjohtajalle valtuudet käynnistää rekrytointi. Poliisin kiireellisten tehtävien määrä lisääntyi Lempäälässä. Vesilahdessa poliisin tietoon tuli 239 ilmoitusta, mikä on yksi vähemmän kuin vuonna 2017. Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunta hyväksyi myös suojatien rakentamisen Vanattarantien numeroille 56, 58 ja 60 vievään liittymään tänä vuonna. Vuonna 2018 yhteensä 16 allekirjoittanutta oli jättänyt kuntalaisaloitteen Vanattarantien ajoneuvoliikenteen ylinopeuksien ja turvallisuuden vaarantumisen vuoksi kolmen talon pihaliittymän ja Vaihdetien risteyksen kohdalla. Vaihdetien risteyksessä Vanattarantiellä on entuudestaan Moision puolella keskisaarekkeellinen suojatie, joka sijaitsee sujuvan bussipysäkille kulkemisen kannalta risteyksen väärällä puolella. Karjalan romu voi merkitä myös isokokoista tai raihnasta ihmistä tai eläintä. Merkittävin muutos koskee nuohouksen järjestämistapaa. Lempäälässä tapahtui poliisin tietojen mukaan yksi raiskaus ja yksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. TEKSTI: Erkki Koivisto. Lempäälässä silmiinpistävää on kotihälytysten määrän kasvu. Vaihdetien risteyksen pohjoispuolelta, Vanattarantien varrella olevien kuusien luota raivataan vesakkoa ensi kevään näkyvyyden parantamiseksi. Yhteensä 45 allekirjoittanutta oli viime kesäkuussa jättänyt kuntalaisaloitteen Kiimakallion alueen liikenteen rauhoittamiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Aiemmin nuohouksen järjestämistapa on ollut pelastuslaitoksen päätettävissä, ja useilla alueilla, kuten Pirkanmaalla, on käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä. Muutos korostaa entisestään rakennuksen omistajan ja haltijan velvoitetta huolehtia tulisijojen ja savuhormien kunnosta sekä säännöllisestä nuohouksesta. Vesilahdessa poliisin tietoon tuli yksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Useat pirkanmaalaiset nuohoojat tekivät loppuvuodesta 2018 pelastuslaitokselle esityksen nuohouksen vapauttamisesta kilpailulle jo siirtymäaikana. Vakituisissa asunnoissa nuohous on tehtävä edelleen vuosittain, vapaa-ajan asunnoissa vähintään kolmen vuoden välein. Vapaan tarjonnan alueilla ei ole myöskään käytössä pelastuslaitoksen päättämää maksutaksaa, vaan jokainen nuohooja hinnoittelee työnsä itsenäisesti. Nuohousta koskeva lainsäädäntö on muuttunut 1.1.2019 alkaen. Lempäälässä poliisi kirjasi 69 huumausainerikosta, joista viisi oli törkeitä. Kun aiempina vuosina huumetapauksia on ollut pari, viime vuonna niitä oli 11. Pääosassa Pirkanmaan nuohouspiirejä muutos toteutetaan kuitenkin jo 1.3.2019 lukien paikallisten nuohoojien aloitteesta. Romu = Hylkytavaraa tai muuta epämääräistä rojua merkitsevällä romu-sanalla on tarkka vastine inkeroisessa ja karjalassa. Liukkaus näkyy Lempäälän terveysasemalla Liukastumisista aiheutuneiden haavojen, nyrjähdysten ja murtumien hoito on työllistänyt viime päivinä Lempäälän terveysaseman henkilöstöä. TEKSTI: Erkki Koivisto Lempäälässä toteutetaan Vanattarantielle esitetyt liikenteen rauhoittamistoimet kuluvan vuoden aikana. Sen sijaan muita seksuaalirikoksia tuli poliisin tietoon enemmän. Muualla Pirkanmaalla vielä voimassa olleet piirinuohoussopimukset lakkaavat, ja kuntalaiset voivat valita nuohoojan vapaasti. Kipsauksista pääasiallisesti vastaava päivystyshoitaja Esa Salmi vahvistaa tapauksia olleen viime päivinä useita. Liukkaisiin voi varustautua nastakengillä ja kenkiin kiinnitettävillä liukuesteillä. Rakennuksen omistajan ja haltijan kannalta muutoksessa keskeistä on se, että vapaan tarjonnan alueilla asiakas voi valita itse nuohoojan, kun piirinuohousalueilla on käytettävä valittua piirinuohoojaa. Tapauksia oli viisi, kun 2017 niitä oli yksi ja 2016 ei yhtään. Niistä yleisimmät ovat seksuaalinen ahdistelu ja lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin. Rakennuksen omistajan velvoitteisiin tai nuohoojalta vaadittavaan pätevyyteen muutoksella ei ole vaikutusta. Alueella on 40 km/h nopeusrajoitus, mutta mittaustulosten perusteella havaittiin tarve rauhoittaa liikennettä. TEKSTI: Erkki Koivisto Lempäälässä poliisin kotihälytykset lisääntyivät huolestuttavasti
Yhteensä tehostetun palveluasumisen ostopalveluihin on sijoitettuna 17 Kotokampukseen ja 17 muihin yksiköihin. Rakennus on tarkoitus sijoittaa Nurmen koulun tontille siten, että pysyvä koulurakennus pystytään rakentamaan koulun tontille myöhemmin sekä niin, että rakennuksessa pystytään käymään koulua rakennusajan ajan. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Katariina Rannaste . Setelin saaminen edellyttää, että kunnallinen viranhaltija arvioi henkilön palvelun tarpeen. Tässä vaiheessa Lempäälän kunnassa otetaan käyttöön vanhustenhuollon tehostetun palveluasumisen palveluseteli. Setelin on katettava kustannukset kokonaan palveluissa, jotka ovat sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan asiakkaalle maksuttomia. Uudet tehostetun palveluasumisen asiakkuudet voidaan sijoittaa palvelusetelillä asiakkaan tai hänen omaisensa valitsemaan asumisyksiköön, mikäli hän ei kieltäydy vastaanottamasta palveluseteliä. Lempäälän kunta tarjoaa kaikille nykyisille tehostetun palveluasumisen piirissä oleville mahdollisuutta siirtyä tehostetun palveluasumisen palveluseteliasiakkaaksi. Tehostettua palveluasumista järjestetään kunnan omana tuotantona Himminkodossa ja Sääkskodossa ja ostopalveluna Lempäälän Kotokampuksessa (aikaisemmin Lempäälän Ehtookoto) sekä Lempäälän Arwola-kodissa. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Erkki Koivisto Tehostettua palveluasumista tuotetaan Lempäälän kunnassa tällä hetkellä Himminkodossa. Kilpailutuksessa huomioitiin myös käytössä ollut rakennus, mikäli sen kunto on lähes uutta vastaava. Kunnalla ja Lempäälän Kotokampuksella on voimassa oleva sopimus, jolla Lempäälän kunta hankkii tehostettua palveluasumista. Palvelusetelillä hankittava palvelu on vaihtoehto kunnan tai kuntayhtymän tuottamalle palvelulle. Kunnan siirtokoulurakennustoimittajilta saamista tarjouksista Elementit-E Oy:llä oli halvin kuukausivuokra ensimmäiselle viidelle vuodelle, noin 10 500 euroa kuussa. Tulosidonnaisen palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan tuloista. Yritys on tarjoutunut muuttamaan rakennuksen lämmitysjärjestelmää kaukolämpöön soveltuvaksi ja maalaamaan sisätilat ennen luovutusta. Jos asiakas ei halua käyttää palveluseteliä, kunnan on ohjattava hänet muulla tavoin järjestettävien palveluiden piiriin. Palveluasumisessa palveluseteliin siirrytään Lempäälässä mahdollisesti myöhemmin. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunta on päättänyt hankkia Nurmen koululle siirtokoulun Elementit-E Oy:ltä. Tarjouspyynnössä oli lisäksi optio seuraaville viidelle vuodelle. uutiset Nurmelle neljä vuotta käytössä ollut siirtokoulu Elinkaarensa päähän tulleen Nurmen koulun tontille sijoitetaan ensi alkuun 600-neliöinen siirtokelpoinen koulu. Kotokampuksessa palvelusetelimenettelyyn siirrytään vasta vuoden 2020 alusta. Palveluseteli tehostettuun palveluasumiseen Lempäälässä Lempäälässä siirrytään vanhuspalveluiden tehostetun palveluasumisen järjestämisessä palvelusetelin käyttöön huhtikuun 2019 alusta lukien. Kunta hyväksyy terveydenja sosiaalihuollon palveluntuottajat, joiden palvelujen ostamiseen palveluseteliä voidaan käyttää. Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti vanhuspalveluiden tehostettu palveluasuminen järjestetään tulosidonnaisella palvelusetelillä, jonka arvo on korkeintaan 102 euroa vuorokaudessa. neljä luokkahuonetta, keittiötilan, ruokasali ja opettajien huoneen. Tarjottu rakennus on ollut koulukäytössä neljä vuotta. Tarjoukset pyydettiin noin 600 neliömetrin suuruisesta koulurakennuksesta, joka käsittää mm. Lisäksi muutamia asiakkaita on sijoitettuna muihin yksiköihin Pirkanmaalla ja maakunnan ulkopuolella. Tällä hetkellä vanhusten tehostetut asumispalvelut tuotetaan sekä kunnan omana tuotantona että ostopalveluna. Pysyvä koulurakennus on tarkoitus pystyttää tontille myöhemmin
Mielestäni yhteistyö Arto Rastaan kanssa on tilaisuus yhdistää kaksi laadukasta brändiä, Lagerstam toteaa tyytyväisenä. TEKSTI: Kari Pusa KUVA: Kari Pusa. Hiihtokelejä kestää vain kolme kuukautta ja sen ajan soisi eläimiä ulkoilutettavan muilla poluilla. Ideaparkin kakkoskerroksesta löytyy Lehtisen kokoelmista koottu nostalgianäyttely. Varsin maltillisesti hinnoiteltujen pöytiin tarjoiltujen annosten ohella luvassa on runsas alkupalapöytä. – Tuon sinne savuntuoksua, kunnon räyhäkästä hiiligrillimenoa ja meininkiä. Mestarikauppias Lehtinen Arto Nybergin ohjelmassa Arto Nybergin tv-ohjelmaan kutsuttu Eero Lehtinen on imurimyynnin Suomen mestari. Jatkat muinaista kylätietä avarien peltoaukeiden läpi, jossa alavimmalla kohtaa käyt kuivatun Vähä Tervajärven entisellä vesialueella. Joku metsien mies sanoo tunnistaneensa näädänkin jäljet. Lehtinen on ollut myös intohimoinen keräilijä. Hiihtämään pääsee ja latuja voi valita. Rastas on arvostettu ja palkittu keittiömestari, jolla on pitkä kokemus myös kartanoja kesäravintoloista Villa Hakkarista Tyrvään Pappilaan. Jos lähdet oikealle, ylität joen kyläyhdistyksen rakentamaa siltaa myöten. Lehtinen on ollut myös innokas keräilijä. Keli vaikuttaa hiihtokokemukseen. Sen sijaan koiran kävelyttäjää tai ratsastajaa ei hiihtoladulta toivo tapaavansa. Niin, että tarvittaessa saadaan vaikka puolikas sika grilliin makaamaan, Rastas kuvailee innostuneena. Sivuutat kulttuurimaisemassa taloja, jotka ovat entisiä Lastusten kartanon torppia, ylität Lastustenjoen siltaa myöten. Arto ja Katja Rastas palkittiin hiljattain PRO Yrittäjä -palkinnolla. Vain Kuivatun Tervajärven ja Laasonportin asuinalueen kohdilla latu hakeutuu pääreitistä eroaville linjoille. On Hakkarin ja Innilän maastot, maisemalatu Innilä-Lastunen, maakaasulinja Pirkkalaan, Ahtialan kylän mainio vainio -latu. Arto Nyberg TV1 sunnuntaina 24. Usealla koulullakin on koululaisia varten tehty latu. uutiset Kuisman kolumni Kolumni Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. laatuisuutta joka tavalla. Maaliskuussa valo ja lämpö rupeavat lyhentämään hiihtokautta. Laukon suosittujen kesätapahtumien volyymi on kasvanut parissa vuodessa niin suureksi, että ne vaativat jo kartanonrouva Liisa Lagerstamin ja hänen miehensä Jouni Minkkisen täyden työpanoksen. Pitkän loivan laskun jälkeen alitat moottoritien ja siirryt Innilän kartanon hakamaille. Viimeinen loiva nousu ja lasket hiihtomajan pihaan. Ennen muuta se tarjoilee kaikenlaista silmäniloa. Mukana ohjelmassa ovat myös uuden Muumilaakso-animaatiosarjan äiti, toimitusjohtaja Marika Makaroff ja uuden sooloalbumin julkaiseva lauluntekijä Samuli Putro. Paluu takaisin tapahtuu suurin piirtein samaa reittiä. Tämä latu on korkeuskäyriltään joka kelillä helposti hiihdettävä. Kunhan lunta riittää, on latu leveä vaikka luistella ja perinteisen tyylin pohja pitää varmasti. Nautittavinta on hiihtää kevätpuolen vanhan lumen kelillä, jolloin latu on varmasti hyvässä kunnossa ja aurinko paistaa päivä päivältä lisää. Maisemalatu ajetaan nykyaikaisella latukoneella, koska latumestari sattuu asumaan reitin varrella. Näet ladulta pätkän moottoritietä, Etelä-Suomen talouden pääväylää. ja sulkeutuu syksyllä 1.9. Jauhoisesta uudesta lumesta ei varsinaisesti nauti. Jos uutta lunta on niin, että eläinten jäljet erottaa, voit tunnistaa jäniksen, ketun, kärpän, metsäkauriin ja teerenkin jälkiä. Hän lupaakin Laukkoon laadukasta mutta rennolla otteella valmistettavaa ja nautittavaa ruokaa, jossa kotimaiset ja lähituottajien raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Kokit valmistavat ruokaa myös ulkosalla grillaten. Toivottavasti käyttöä seurataan esimerkiksi sondeilla, jotka laskevat kuinka monta kertaa latuja käytetään talvessa. – Tuon sinne savuntuoksua, kunnon räyhäkästä hiiligrillimenoa ja meininkiä, Arto Rastas kertoo. Ladun korkeimmasta pisteestä katse tavoittaa Valkeakosken tehtaanpiiput. Jääkelillä kulkee kyllä, mutta laskut pitää ottaa varoen. Siellä saat silmäillä komeita katajaketoja ja arvailla 150 vuoden takaisia asuinkumpuja, kokonaan jo kadonnutta mäkitupalaisaluetta. – Haluamme tarjota elämyksiä niin taidekuin ruokasarallakin, korkea. Lehtinen tunnetaan sekä kauppamiehenä että Eetu-Pellenä ja Ideaparkin pormestarina. Oma suosikkini on monelle lukijalle ymmärrettävistä syistä maisemalatu Innilän hiihtomajalta Lastusten koulun kulmalle ja takaisin. Kovin vaikeita laskuja ei tällä maisemaladulla kyllä olekaan. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Arto Rastas vetämään Laukon ravintolaa TEKSTI: Kari Pusa Lempääläinen keittiömestari Arto Rastas on kutsuttu vastaamaan Laukon kartanon ravintolasta. Pujottaudut Jyrängön kosken ahtaissa reunapelloissa koskea näkemättä Ilvankajärven aukealle. Liu’uttelua pelloilla ja olen melkeinpä yllättäen koulun kulmalla. Ruonan/Tikanmäen lammaslaitumet tunnistaa Gallén-Kallelan maalausten toisinnoiksi. Matkaa tulee 16 kilometriä ja jos jostain syystä suksi rasittaa, voi aina kääntyä matkalta takaisin. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä Lempäälässä on monta hyvää latureittiä hiihdettäväksi. Mielestäni on hienoa, että samalla myös ruokatuotetta halutaan kehittää entisestään ja tarjota asiakkaille uusia ruokaelämyksiä jatkossakin, toteaa Arto Rastas iloisena. Sillä on suorastaan kansanterveydellistä merkitystä. helmikuuta klo 18.45-19.30. Kesäravintola avautuu heidän vetämänään 4.6. Voit jopa ottaa bongattavaksi kaikkien latujen hiihtämisen. Jos ryhdyt laskemaan näin tarjottujen kuntalaispalvelujen hintaa per suorite, huomaat latuverkoston olevan erittäin edullinen yhteinen liikuntapaikka. Lempääläinen imurikaupan SE-mies Eero Lehtinen on tulevana sunnuntaina Arto Nybergin haastatteluohjelmassa. – Laukko kehittää kulttuuritarjontaansa koko ajan. Tikka pirstoo kantoja. Ideaparkissa on esillä hänen kokoelmistaan koostettu nostalgianäyttely. Oli luontevaa etsiä sopiva yhteistyökumppani ruokatuotteesta vastaamaan
Tulossa! 48 tunnin rukous pe 8.3. Tunne siitä, että joku kantaa huolta, oli vavisuttava. Vauvakahvila Pikku Nuppu on tiistaisin klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin – sanaili Koskenniemikin. Hän jota kaipaamme täällä, saapunut kotiin jo on. Siitä ovat todisteena ajasta aikaan elävät kansanperinteen viisaudet, ja Suomi Love -ohjelmassa Apulanta päätti laulunsa sanoihin: ”Vaikka tahtoisin kieltää koittaa säilyttää Mutta tiedän et on turhaa Armoo viivyttää”. Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. Takana oli kausi, jolloin rahaa tuntui riittävän kaikkeen, kunnes tuli maksun aika, ja niinpä Sepikin laulussaan kysyi ”Mistä nyt tingitään.” Samaa kysymystä varmaan toistelemme maanantai-illan kunnanhallituksen kokouksessa. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Ti 26.2. Ke 27.2. Yv-infoa ja taukojumppaa myös luvassa. Kiitos osanotosta. Päivän sana: ”Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Su 10.3. Kuljun Majakalla. Olopäivät klo 11 -14 Narvan kyläkirkossa. 9:23) Lempäälän srk Kiviveistämö J.E. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe ja la klo 11–14. Jumalan kämmen päällä rauha on pohjaton. klo 16.30–19 kaikille avoin iltakahvila Olkkarissa. Kuollut: Arvi Filemon Friberg 91 v Lempäälästä, Raija Marjatta Kaarina Hovi 57 v Kirkonkylästä. Pe 22.2. Kastettu: Vilma Emilia Nummikoski, Matilda Iines Elina Vaiste, Lyydia Lumikukka Mäkelä, Linnea Mandi Maria Tuusa. 0408049108. 040-8049109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. klo 10 messu kirkossa, Korpi, Korhonen, Kipinät-kuoro. Arvin sisarusten lapset ja lastenlapset perheineen Arvi on siunattu haudan lepoon 16.2.2019 Vesilahden kirkossa omaisten ja ystävien saattamana. Tied. Nuortenilta klo 17 alkaen nuorisotilassa, iltapalaa ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. Kiitos muistamisista ja osanotoista. klo 11-13 Gospel Cafe, Petri Liuha. www.vesilahdenseurakunta.fi Vesilahden srk Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 25.2. Kirkkoherranvirasto on avoinna klo 12-15.30. Ti 26.2. Äijien JäkäJäkä-ryhmä klo 18. Rukouspysäkki ke 27.2. Uutta Olkkarissa! Iltakahvila ke klo 16.30–19. To 21.2. Esillä sääntömääräiset asiat. Ke 27.2. Rakkaamme Unto Samuli VIHLMAN s. klo 13 svenska klubben Olkkarissa. Nyt elämme historiassa maallistumisen vaihetta. vohvelikahvila. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Kirkkokahvit. Kaikkialla maassa lähes kaikissa kunnissa on edessä tilanne, jossa pohditaan varojen riittämistä lisääntyvän vanhusväestön hoitamiseen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. klo 18.30 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Ma 25.2. Kirkkoherranvirasto ja päivystävä pappi, Kirkkopolku 1, p. Tom Haavisto p. 20.8.1929 Vesilahti k. 050 5443347. Et paljon pyytänyt, kaikkesi annoit. Perhekerho klo 9.00 Narvan kyläkirkossa. Kiittäen ja kaivaten Rauha Sirkka-Liisa Pirkko-Leena ja Matti Mika ja Johanna Katja Kati ja Jyrki perheineen Janika ja Kalle perheineen Janne muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa 16.2.2019. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Torstaikahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. munkkikahvila, la 23.2. Visailua ja sointuista laulantaa Satu-kanttorin tahdittamana. Lämmin kiitos myös kaikille Arvia hoitaneille. Ma 25.2. Viikolla 9 ei ole päiväeikä perhekerhoja. Diakonia: To 21.2. Topin ja Patun kokoontuminen Lempäälän pappilassa klo 12. Henkilökohtaisella tasolla varmaan useimmat meistä ovat kokeneet ajoittain työelämän, yhteiskunnan ja perheen haasteet kovin armottomana menona. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Su 24.2. Torstaikahvit ja avoimet ovet klo 13-15 pappilassa. 18.8.1927 Vesilahti k. Vuosien varrella omalle kohdalle tällaisia tilanteita on sattunut lukuisia. Partala. Kerran me kohdata saamme toisemme taas uudestaan. To 21.2. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kuollut: Maria Koršunova 88 v, Aino Annikki Hakala 88 v, Tarja Sisko Amanda Kellari 73 v, Niklas Miika Matias Mölsä 23 v. Toimintaa: Rukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9. Olin kerran työmatkalla ulkomailla ja kotipaikkakunnalla tapahtui rikos. Tapani Pietilä Toimitamme kuolinilmoitukset myös muihin kotimaisiin lehtiin.. Su 24.2. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yrittäjä Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. klo 10 Raamattu & Rukous, Marja-Leena Salonen. Ti 26.2. Kässäkerho klo 14 pappilassa lähetystyön hyväksi. 050 544 33 58. Sellaistakin armo voi olla. Vaatimuksia esitetään joka suunnasta, mutta niihin vastaamiseen emme koe löytävämme ratkaisuja tai saavamme tukea. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Sukumme vanhin Arvi Filemon FRIBERG s. En kokenut kuitenkaan olevani asiassa Poirot, sillä teoillani ei ollut asiassa mitään merkitystä. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–pe klo 9–16.30 ja la klo 10–14. klo 18– su 10.3. Hyvässä tarkoituksessa on haluttu jakaa yhteistä hyvää mahdollisimman monelle. Kirkkoherranvirasto on suljettu. Kuvittelemme, että yhteistä hyvää on niin kovin paljon helpompi jakaa kuin omaansa. Sururyhmä lähiomaisensa menettäneille alkaa 26.2. klo 12 Jumalanpalvelus, Jyrki Kulmala, Harri Johansson. Ke 20.2. Pe 22.2. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa, Tiina Lemetti. Itselläni ei voinut olla mitään tekemistä asian selvittämisen kanssa, mutta poliisi osasi tulkita kokemukseni avaimeksi ongelman ratkaisussa. Ompeluseurat klo 10 Narvan kyläkirkossa. klo 18 kotiseurat Kuosmasella (Harjutie 24), J. Armo on mahtava juttu! Kirkon piirissä armo määritellään Jumalan rakkaudeksi ja hyvyydeksi. Määritelmiä löytyy lukuisia, ihan niin kuin kirkkokuntiakin. To 28.2. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Arjen myllerryksissä meistä moni on kokenut, että asiat kuitenkin saattavat selvitä, vaikka omat voimavarat eivät tuntuisi riittävänkään. Vaikka ympärillä velloo ja myrskyää, on rohkaisevaa, että ymmärtää olevansa silti rakastettu. Syynä ei ehkä ole yksinomaan se, että olisi vietetty kovin armotonta menoa taloudenpidon osalta. klo 18 Miestenilta, Sanaa, rukousta ja yhteyttä. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 23.2. Aikojen muuttuessakin armo elää ja voi hyvin. Lämmin kiitos Lempäälän terveyskeskuksen vuodeosastolle sekä Himminkodon MUISTI1 henkilökunnalle Unton hyvästä hoidosta. Pe 22.2. Sointuset-kuoro klo 12 seurakuntatalolla. 31.12.2018 Lempäälä Rakkaus, jonka jaamme, ei kuole milloinkaan. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.” (Jer. Ehtoollishartaus klo 14 Kurjenpolvessa. Ensimmäiseksi saamastani otsikosta tuli mieleeni Sepi Kumpulaisen samanniminen kappale 1990-luvun lamavuosilta. Pappilassa ilmaiskirppis pappilan ja kirkkoherranviraston aukioloaikoina. 30.1.2019 Lempäälä Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä, siellä paikka meillä oli jokaisella. Paikallisen poliisin avarakatseisuuden takia asian ratkaisu löytyi ulkomailla kokemastani. klo 12 eläkeikäisten päiväpiiri Lempoisten srk-talossa. Partiolippukunta Vesilahden Valkohännät ry:n vuosikokous klo 16 Kirkonkylän kololla. Omaiset Jaakko Mikkolan Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Ma 25.2. Meillä on kokeiltavina mitä erilaisempia keinoja voimaannuttaa itseämme tämän armottoman menon aikana. Meitä aina muistit ja huolta kannoit. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Hiljaisia hetkiä Armotonta menoa . Ke 27.2. Meillä itse kullakin on oikeus kokea asia omalla tavallamme, mutta onhan se nyt hullua pyristellä sitä vastaan, että joku pitää sinusta todella huolta ansaitsit sinä sitä sitten tai et. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi . Varaa oma rukousvuorosi Matti Vehviläiseltä, p. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. klo 18 Kahvila Olkkarissa. klo 16–18 kirkossa, paikalla kuuntelija. Sanajumalanpalvelus klo 10 Narvan kyläkirkossa. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot kokoontuvat viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. klo 14 Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa. Kokemani jälkeen olen pyrkinyt kehittämään edelleen armonlukutaitoani
10 00 4 PRK (0,63 €/l) 14 90 Tyylikäs rikkasetti puuvarrella ja mattamustalla rikkalapiolla. (0,99 €/l) 65-osainen ensiapulaukku (CE/EN 1041) sisältää kaikki tärkeimmät ensiaputarvikkeet. Ehkä hieman erilainen kauppa... Sis. 49 90 Luonnonmukainen yleispuhdistaja vaikeimpaankin likaan! 600 g. Super tehokas! Katkaisuteline kulmahiomakoneille. PUTKIKIERRETYÖKALUSARJA 6-OS STANLEY KEIKKAKOMPRESSORI 8 90 37 90 299 00 24 L 3 hp/ 2,2 kW. BERGEN RIKKASETTI 19 90 UNIVERSAL STONE SAVISAIPPUA (33,17 €/kg) Pehmeää varoituskartio heijastavilla teipeillä. Halkaisija 60 cm. Ei jälleenmyyjille. BSPT 1/2”,3/4”, 1”, 1-1/4” kierrepakat, 230 mm varsi ja 245 mm jatkovarsi, kierreistukka räikkämekanismilla. Pituus säädettävissä 1200 / 1300 / 1400 mm. Kromipinnoitettu sulkupylväs tukevalla jalustalla. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. Virtaa riittää useaan peräkkäiseen lataukseen! MÄKELÄ JÄÄKAIRA 125 MM (5”) 21 90 Sis. 39 90 27 90 39 90 Ø 115 / 125 mm Ø 230 mm EINHELL MAALIRUISKU 29 90 Lightning, USB-C tai Micro USB -liitännällä. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 AD PROLINE ADBLUE 10 L LASINPESUNESTE -20°C 4 L Tarjoukset voimassa 20.-24.2.2019 ellei tuotteen kohdalla toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 129 00 Yleismallinen opetuspoljinsarja. MAGSTORM ENSIAPULAUKKU 65-OS. Maalisäiliö 1000 ml. PUUILO.FI Tutustu lisää tuotteisiin ja tarkasta myymälöiden osoitteet sekä aukioloajat verkkokaupastamme. OPETUSPOLJINSARJA 9 90 12 90 Vuokraa 20 00 / vrk peräkärry! AdBlue-urealiuos dieselmoottoreiille. Sisältää opetuspolkimen, asennuslevyn, sivupeilin, magneettikolmion sekä asennusohjeen. Max paine 10/145 bar. / KPL. Ruiskutus 550 ml / min. kiinnikkeet. VAROITUSKARTIO 90 CM TOMBER KULMAHIOMAKONETELINE TELEFONE AUTOLATURIT KUPERA VALVONTA-/KATVEPEILI SULKUPYLVÄS 1 KPL 91 CM VARTA VARAVIRTALÄHDE 29 90 47 90 Powerpack 16.000 -varavirtalähde
Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 9–12.30 ja 13–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. www.mersupurkaamo.fi Puh. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. 044 072 6482 Kiinteistövälitys . kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä TV-palvelut Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Petri Vihavainen, 044 755 7268 petri.vihavainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 Korjaamo: ma-pe 7.30-17.30 HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Kirjanpitopalvelut Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. LKV, IAT, p. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. KODIN SÄHKÖTYÖT . Jääkaapit . 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja . Kaikki rodut . Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 9.00-17.00. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Hellat . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. tammerkone.fi Maanrakennus Halkivaha puh. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Kodinkonehuollot Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. Lämpöpumput . digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Palvelun paikat Ilmoittaja, ota yhteyttä 044 347 7405 | ilmoitukset@lvs.fi Autopalvelut LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.. 040 140 6000 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 9-19 HUOM. Asennus Huolto Korjaukset p. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Pesukoneet . 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA Maanrakennus Terveyspalvelut Saana: 044 996 0035 Lempäälän Aleksi 1 www.hierontapro.fi Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma–ke klo 9–15, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 24% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . Asiainhoito PARHAAT BETONIT . alv. asiapaperit. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Koulutettu trimmaaja Eläinpalvelut MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Erikoispuusepäntyöt Entisöinnit Mittatilaustyöt T:mi PUUSEPPÄ Seppo Mattila 040 324 7740 Autopalvelut Puuseppä SEURAA LempäälänVesilahden Sanomia Instagramissa!. 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonit KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Pakastimet . Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. KODINKONEHUOLLOT . 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kirjanpitopalvelut ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € 6 kk 52 € 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark
Sillä takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden ja yhteystietojesi löytymisen helposti viikottain lukijoillemme. Elinvoima ja yrittäjyys 30.10. Jouluterveiset Ilmoittaja, ota päivämäärät ylös ja kysy tarkemmin aineistopäivämääristä! 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Kouluruuat vko 8 LEMPÄÄLÄ KE: pinaattiohukaiset TO: broileri-riisivuoka PE: lohikeitto VESILAHTI KE: broileri-riisivuoka TO: pinaattiohukaiset PE: ohrahiutalepuuro HYVÄÄ TALVILOMAA KOULULAISILLE VIIKOLLA 9!. Kiinnostuitko. Matti, Matias Ma 25.2. HALI (lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa) 11.9. . Eduskuntavaalit 2019 10.4. Eduskuntavaalit 2019 10.4. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI Moikka! Palveluhakemistostamme löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot viikoittain. HALI (lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa) 20.11. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. YRITTÄJÄ! Ole mukana Lempäälän-Vesilahden Sanomien palveluhakemistossa. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Lukitukset Turvapalvelut Lempäälän-Vesilahden Sanomien vuoden 2019 teemat: 20.3. Liikenne 30.10. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Nimipäivät vko 8-9 Ke 20.2. 0400 232 640 Putkiliike P. Heli, Heljä, Helinä, Hely To 21.2. 8-16.30, p. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Pihat ja puutarha 12.6. Sarjoitukset . Tuija, Tuire, Vanessa Ti 26.2. Keijo Pe 22.2. Kesälehti ja HALI: Kesämenot (lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa) 21.8. Tuuli, Tuulia, Hilda, Tuulikki La 23.2. Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen, 044 3477 405 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Autot ja liikenne 3.4. Avaimet . Nestori Ke 27.2. Aslak Su 24.2. Rakentaminen 2.10. Torsti TILAUSAJOT 50-60-PAIKKAISILLA LINJA-AUTOILLA 040 5547762 hene@hene.fi • www.hene.fi Tilausajot MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info Tilitoimistot Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. Poikkeusilmestyminen torstaina 8.5. Kerron mielelläni lisää. Elinvoimaa-liitelehti 2.5. HALI (lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa) 4.12. HALI (lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa) 24.4. Joulun aikaa 23.12
Apinat olivat mainioita. Kuljimme mm. Saavuimme tältä hauskalta, mutta väsyttävältä matkalta Lempäälän asemalle noin 1.30 yöllä.” Opettaja Martti HonkaHallila oli johtamassa. Pyörivä ovi ja sähköportaat olivat meistä ihmeellisiä. Junamatka kesti suuntaansa höyryveturin vetämänä reilut kolme tuntia. Lempäälän alueen ladut, ainakin siltä osin missä itse hiihdän, pääasiassa Hakkari-Kulju-akselilla, ovat olleet taas tänä talvena erinomaisessa kunnossa. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Lukijan mielipide Olipa tyrmistyttävä kirjoitus lukijalta 6. Saimme vapaata klo 21:een saakka. Matkalla tytöt yrittivät laulaa, mutta pojat melusivat kauheasti. Lukijan kuva. Kyllä siellä oli ihmeellisiä eläimiä. Ensin juoksin katsomaan jääkarhuja. Laivamatkan hinta oli 10 mk. Minullakin tulee kohta kuusi vuotta täyteen, minkä aikana olen itse saanut ajoittaa, milloin avustaja tulee käymään. Emme tienneet, missä asema on ja niinpä turvauduimme raitsikkaan ja perille asemalle päästiin. Kokoontumispaikkana oli ”Havis Amanda”. Alaosaan on luonto luonut omaa kaunista taidettaan, kuvailee kuvan ottaja, lempääläinen Jorma Hautala. Siellä oli ihana tuoksu ja mitä erilaisempia puutarhatuotteita. julkisista palveluista, haluan antaa myös ansaittua kiitosta. Lähdimme aamulla klo 4.07 pikajunalla. tammikuuta kunnan nettisivuilla ja 6. Olimme aivan sekaisin. Tämä antoi meidänkin koululle intoa tehdä Helsingin matka. Olisiko Olavi Laukkanen ollut myös mukana, koska oli 7. Kirkkoa maalattiin ulkoa valkoiseksi. Raimo Urvanta tekee erinomaista, ammattimaista jälkeä. Siitä kannattaa nyt ottaa kaikki irti. helmikuuta ilmestyneessä paikallislehdessä kunnan vanhustyönja vammaistyönjohtaja antoi lausunnon, missä hän totesi, että ”yksittäisiä ostopalveluja tarvitaan ajoittain”. Ostin Lealle pienet ruokailuvälineet. Antti Haapamäki Luonnon lumitaidetta – Lampun päälle on kertynyt komea, paksu ja pehmeä hattu. Menimme katsomaan joko laiva pian lähtee Korkeasaareen. Ajoimme raitsikalla Messuhallin luo. Oli tunti aikaa, ja niin menimme suurkirkon rappusille syömään eväitämme. Tuominen Kouvola Vammaisavustajat tulevat muualta 30. Kunnan ostopalveluja käyttävä vammainen Kiitokset hyvin tehdyistä laduista Vastapainona sille, kun nykyään valitetaan vähän joka asiasta, mm. Laiva lähtikin jo pian. Olin matkan aikana kuukautta vaille 13-vuotias, joten kirjoituksessa on paljon turhia sanoja. On tosi itsekästä, ettei lasta saisi tuoda kirkkoon. Kyllä siellä 22. Ravintolassa söimme vähän ja ostimme juomaa matkalle. Totta. Tytöt innostuivat lankkauttaan kenkiään ”KasKas”-pojilla. Karhunpennuilla oli matala keinu, jossa ne keinuivat. Silloin oli määrä olla asemalla. Pian oli vaunussa hiljaista, sillä kaikkia näytti väsyttävän. Siellä jos missä kaivataan nuorta väkeä. Kirjoittaja on kaukana lapsiystävällisyydestä. Kirkko on kaikille avoin. Siellä oli hienoja ja erikoisia puita ja kasveja. Aika kului nopeasti, ja niinpä täytyi jättää Korkeasaari. Eila Kruus os. helmikuuta. Pistäydyimme yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Lapsista iloiten mummo Kirkko on avoin pikkulapsillekin Tarinan tiimoilta Lempoisten koulun Helsingin matka 21.9.1949 ”Tänä syksynä oli Helsingissä suuri pohjoismainen puutarhanäyttely 17.–25.9. Korkeasaaressa saimme kulkea vapaasti. Äiti saattoi minut asemalle, kun oli niin pimeää. Menin Seijan kanssa Stockmannin tavarataloon. Minulla raukalla kun oli kumitossut jalassani. luokan opettaja. Ensin menimme torille. Juna lähti klo 22.15. Kävin ylhäällä kaksi kertaa. Tervetulleita ovat myös nuoret vanhemmat lapsien kanssa. Tosin avustajat ovat tulleet Osuuskunta Lempestistä ja myöhemmin Med Group Oy:stä, mikä nykyisin käyttää nimeä ONNI Hoiva, mutta kunnan palkkalistoilla olevia vammaisavustajia en ole vielä tavannut. Kunta on pystynyt saamaan ladut vaihtelevaan maastoon. Kyllä asemalla oli melua. Osallistukaa vanhemmat rohkeasti kaikkiin seurakunnan tilaisuuksiin myös lasten kanssa. Junan saavuttua menimme meille varattuun vaunuun. Jälleen hyvä parijono ja marssi. presidentin linnan ohi. Istuimme siellä sisällä hetken. Marssimme jälleen Eteläsatamaan. siellä saimme hajaantua. Hiihtäminen on kaikenikäisille ja -kuntoisille erinomaista liikuntaa ja ulkoilua. Enpä usko, että missään on tätä parempia latuja. kerroksen korkeudelta on mahtavat näkymät. Mukaan pääsivät 5.-, 6.ja 7.-luokkien oppilaat. Oli siinä rymyä ja rytinää. Siellä oli se näyttely. Tutustuimme myöskin Eduskuntataloon. Kyllä se matka tuntui pitkältä, kun oli niin pimeä, ettei nähnyt maisemia yhtään. Vihdoin perille saavuttuamme poistuimme vaunusta hyvässä järjestyksessä ja menimme parijonoon. Seuraava etappi oli stadion. Leijonaluolassa ehkä hieman pelkäsin
Asiakkaalle tämä näkyy siinä, että kaikki palvelut löytyvät helposti saman katon alta. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. MAINOS ABS1 Autoja Kolarikorjaamo Center hoitaa kaikki automerkit Ideaparkin vieressä Kolahtiko. Korjaamossa huolletaan kaikki automerkit. Palveluihin kuuluvat kaikki autojen korjausten ja huoltojen lisäksi varaosamyynti, rengashotelli, autosähkötyöt, hitsaukset, oikaisuja peltityöt sekä maalaukset – kaikki mitä auto voikaan tarvita. Erikoisja harrastusautojen maalaaminen onkin ABS1:n arkipäivää ja työnlaatu on taattu kaikille asiakkaille. Maaliskuussa palvelut täydentyvät autokatsastuksella. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Artikkeli on tehty yhteistyössä ABS1:n kanssa. Auto on saatava nopeasti takaisin ajoon, että kiireinen arki pysyy hallinnassa. ABS1 Autoja Kolarikorjaamo Center huoltaa ja korjaa kaikki automerkit ja on yhteistyössä jokaisen vakuutusyhtiön kanssa. – Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä, kyllä täältä on mukava lähteä taas uudelta näyttävällä autolla. Ideaparkin viereen Ruokosmetsänkadulta muuttaneet ABS1 ja Lempäälän Öljypiste yhdistyivät. Tervetuloa tutustumaan! ABS1 Autoja Kolarikorjaamo Center sijaitsee aivan Ideaparkin vieressä.. Jokaiseen autoon kiinnitetään huomiota, teemme yksilöllistä, laadukasta työtä, kertoo toimitusjohtaja Timur Inapshba. Pidämme työjonot lyhyinä, joten meille saa auton nopeasti huoltoon. -Sijaitsemme aivan Ideaparkin vieressä ja kolarikorjauksissa sijaisautopalvelumme helpottaa asiakkaittemme liikkumista. ABS1 Autoja Kolarikorjaamo Centerin maalaustyön laadun ovat huomanneet myös useat autoliikkeet, muun muassa Luxyry Car Collection Realparkissa. Maaliskuusta alkaen palvelumme laajenee entisestään, kun avaamme katsastuskonttorin. Ota yhteyttä Piia Kylliäinen 044 347 7405 / piia.kylliainen@lvs.fi Yrittäjät Topi Kuusela ja Timur Inapshba löysivät yhteistyöstä synergiaetuja ja nyt saman katon alta löytyy autoja kolarikorjaamo sekä automaalaamo. ABS1:n ja Lempäälän Öljypisteen eli Auto & Konehuolto Kuuselan yhdistyminen tuo meille synergiaa, täydennämme toinen toistamme. ABS1 ja Öljypiste Lempäälä (Auto & Konehuolto Kuusela) yhdistyivät ABS1 AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Ideaparkinkatu 11, Lempäälä 0400 236 226 info@abs1.fi236 226 Avoinna ma-pe 8.00–17.00 Viikonloppuina sopimuksen mukaan Asiakaspalvelu / Customer service Suomi, Englanti, Venäjä, Saksa Liikennevahingon sattuessa ensimmäinen ajatus on usein kuinka nopeasti oman auton saa takaisin käyttöön ja miten helpolla järjestelyistä selviää. Harva pystyy luopumaan ajoneuvostaan pitkäksi aikaa ilman hankaluuksia. Lempäälästä löytyy ratkaisu auto-ongelmiin. Yritys on entuudestaan tunnettu laadukkaasta työnjäljestä, nopeudesta sekä palvelusta
Merikotka on vaikuttava näky lennossa. Lopultakin. Vesilahden Palhonselällä tarkkailin kahta merikotkaa, ja Keijo Ruuskanen laski vastarannan Säijänselällä 12 merikotkaa jäällä samanaikaisesti. Pöllöjen toinen soidinhuippu on aamuvarhaisella ennen auringonnousua. Pyhäjärven jäillä tavattavista merikotkista suurin osa on nuoria lintuja, kuten kuvankin yksilö. Tommi Vuorinen lähetti mukavan viestin: ”Olin tarkkailemassa merikotkia Säijänselällä ja 12 kotkaa näkyi. Mekoja tullaan ihailemaan ja kuvaamaan ympäri maata. Karaistunut harmaalokki saapui ensimmäisenä muuttolintuna Säijänselälle. maaliskuuta Lempäälän Säijän uimarannalta käsin yleisölle toivotun merikotkien tarkkailuretken Säijänselälle, jossa ”mekoja” tarkkaillaan klo 11–13. Jotta merikotkapäivä olisi ollut täydellinen, vielä yhtä nuorta merikotkaa sai ihailla Herralankoskella. Lähtö on Tampereen keskustorilta 15. Keväinen lämpö ja aurinko sai lokkeihin liikettä, kuten maakotkiinkin, joita nähtiin Pirkanmaalla viime viikonlopun aikana useita muuttavia yksilöitä sekä hämmästyttävän aikainen, Pirkanmaan ensimmäinen kiuru. Harmaalokit kärkkyvät kalastajien jättökaloja merikotkien, korppien ja varisten kanssa. Pyhäjärven merikotkat ovat nykyään Lempäälän ja Vesilahden todellinen luontonähtävyys. Ilmeisesti koiras oli saanut lähelleen naaraan, johon täytyi yrittää tehdä vaikutus. maaliskuuta klo 18. Lintutieteellinen yhdistys järjestää myös ohjatun Pöllöretken Pirkanmaan parhaille pöllöpaikoille. Helin. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 TEKSTI: Hannu Järvinen KUVAT: Kari Isokivijärvi Merikotkat odottavat retkeläisiä – pöllöt soidinkuuntelijoita Harmaalokki ehti ensimmäisenä… . Muutoinkin mekoja tavatessa on syytä poistua paikalta, sillä jo helmikuun alussa merikotkia on tavattu pesän rakennuspuuhissa. Vesilahdessa on Pirkanmaan paras viirupöllökanta.. Viime kesänä merikotkien pesinnät Lempäälässä ja Vesilahdessa tuhoutuivat ilmeisen häirinnän vuoksi. Viirupöllön matala bassomainen huhuilu ” huhuh, huhuh huhuuhuh” kaikuu taas yön pimeimpinä hetkinä Vesilahden metsissä. Retken oppaana toimii yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Pöllöt, yöpetolintumme ilmoittavat öisillä soidinhuhuilullaan pesimäreviirinsä varatuiksi ja samalla koiraat houkuttelevat naaraita pesäkoloillensa, jotka useimmiten ovat lintuharrastajien nikkaroimia pönttöjä auttamaan pöllöjen pesäkolopulaa. Harmaalokit ovat karaistuneita lintuja, jotka ovat isokoskeloiden ja telkkien kanssa ensimmäisiä muuttolintuja. Oppaana toimii yhdistyksen retkikummi Kim Hietikko. Lähinnä nuoria ja esiaikuisia ja 2 vanhaa merikotkaa.” Viime lauantain merikotkakierroksellani laskin 5 merikotkaa Saviselällä ja Huhtaanselällä. Vesilahden Saastonkulmalla Vesa Haapaniemi totesi vanhojen tuttujen selvinneen pahimmasta talvesta, kun varpuspöllö on vihellellyt ja viirupöllö puhissut kumeaa huhuiluaan tutuilla reviireillä. Pirkanmaan Lintutieteellinen yhdistys järjestää lauantaina 2. helmikuuta kaksi harmaalokkia lepäili Narvan Alhonselällä, mutta iltaan mennessä harmaalokkeja oli saapunut etelärannikolta Pyhäjärvelle jo yli 40 yksilöä. Vesilahden kierroksellani 16. Huuhkaja sen sijaan pesii maassa. Harmaalokit kärkkyvät merikotkien, varisten ja korppien kanssa kalastajien jättökaloja järven selillä. ajankohtaista Suojasäät ja vesisateet lennättivät harmaalokit ensimmäisinä muuttolintuina tarkastelemaan kevään edistymistä Lempäälän Säijänselälle ja Tampereelle helmikuun alussa. Lempäälän Hauralassa Rainer Mäkelä ja Mari Kukkamäki seurasivat lehtopöllön kiihkeää soidinta aamuhämärissä. Vesilahden keskustassa MarjaLiisa ja Antti Haanpää saivat kivat pihapinnat, kun kotiterassilta sai kuunnella lehtopöllön väräjävää huhuilua ja helmipöllön puputusta. Sään jälleen kylmetessä lokit palaavat muutamassa tunnissa rannikolle. Keväiset lämpöasteet saivat pöllöjenkin hormonit liikkeelle pitkän pakkasjakson ja jatkuvien lumisateiden hellittäessä. Lämmin, tyyni yö ja jos sattuu vielä olemaan kuutamo, voi odottaa kuulevansa pöllöjen huhuilua. Soidin alkaa lämpöisillä säillä hiljalleen tammi-helmikuussa, mutta kiihkeimmillään se on yleensä maaliskuussa. Toivottavasti retkeläiset tarkkailevat merikotkia riittävän etäältä, jotta ne voivat jatkaa kalaruokailujaan rauhassa
Ota yhteyttä Piia Kylliäinen 044 347 7405, piia.kylliainen@lvs.fi MAINOS TOC TOC Käsikirjoitus: Laurent Baffie Suomennos: Reita Lounatvuori Ohjaus: Johanna Pekola Rooleissa: Lauri Ahonen, Sari Lahovuori, Minna Lappi, Arja Liikanen, Juuso Pesonen, Jari Mäkinen, Sara Simonen Ensi-ilta perjantaina 22.2.2019 klo 19 Esitykset helmikuu huhtikuu 2019 Lempäälän Nuorisoseura, Nuorisoseurantalo Iluksentie 5, Lempäälä 1895 Penkkarikuvia ja videoita lvs.fi KUVAT: Kari Pusa. Näytelmä on parhaimmiltaan kuiviltaan, ilman ennakko-odotuksia ja tietoa. Tiedä, vaikka oppisit jotain myös itsestäsi. Mikä kenenkin vaiva on ja miten he reagoivat toisiinsa aitoina ihmisinä, ilman sosiaalisen paineiden luomaa kulissia, tekee näytelmästä samalla jännittävän, että erittäin hauskan. Pieni poikkeama aikataulussa pakottaa erilaisten ongelmien vaivaamia, toisilleen tuntemattomia ihmisiä samaan pieneen tilaan. Se on ajoittain tahattoman raakaa ja rumaa, aivan kuin pakko-oireisen elämäkin. Ranskalaista alkuperää oleva Toc toc on yhtä aikaa iloinen ja surullinen kurkistus erilaisten asioiden kanssa kamppailevien, aitojen ihmishahmojen elämään. Itselleenkin saa onneksi nauraa. Se palauttaa katsojan maanpinnalle huomaamaan, ettei kukaan ole toista parempi. Taustalla Lauri Ahonen. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Kuiviltaan, kiitos! Lempäälän Nuorisoseura esittää tänä keväänä huikaisevan seikkailun ihmisen mieleen, kun nuorisoseurantalon lavan valtaavat pakko-oireiset kanssaihmisemme. Mehevät henkilöhahmot kasvavat tarinan edetessä ja katsoja pääsee kokemaan myötätuntoa, onnistumista ja saa samalla vertaistukea. Jari Mäkinen ja Juuso Pesonen luovat vankan pohjan Lempäälän Nuorisoseuran näytelmässä. Artikkeli on tehty yhteistyössä Lempäälän Nuorisoseuran kanssa. Kohtauspaikka on arkinen lääkärin vastaanotto. Paikallaan istuenkin meno on vauhdikasta taksikuskin viitoittaessa tietä. Näytelmä elää tekstistä. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. Kuka vain meistä voisi olla osa tarinaa, ulkoisestihan sisäiset mielenterveystaistelut eivät aina näy
Päivän mittaan vanhat kiersivät esiintymässä erilaisilla kokoonpanoilla mm. Hänen äidillään oli askelkuvioiden kanssa tuskaileville nuorille armollinen vinkki. Neidot tanssitauolla, kun nuoret miehet veivasivat. Tyylit ja värit vaihtuvat, ja nyt naisilla on paljon pitsisiä yläosia ja tyllihelmoja, ja värit ovat pastellisia, hän arvioi. Iltapäivällä nuoret esiintyivät Ideaparkissa, ja illalla oli näytös läheisille. ajankohtaista Tanssivirheistä viis, kunhan muistaa hymyillä ja nauttia Perjantaina 15. Vanhojen päivä alkoi Virta-kampuksella aamukymmeneltä järjestetyllä näytöksellä. Maija Häärä oli seuraamassa poikansa Aapon tanssia. helmikuuta toisen vuoden lukiolaiset laittoivat jalalla koreasti perinteisissä vanhojen tansseissa. – Vanhojen tanssit ovat aina erityiset, mutta vielä erityisemmän niistä tekee, kun oma poika on tanssimassa, Maija Häärä sanoo. Yleisö huomaa vain sen hymyn, Maija Häärä toteaa. Valmistautuminen alkoi pari kuukautta sitten, harjoitustahdin vain kiihtyessä H-hetkeä kohti. – Olen yrittänyt sanoa nuorille, että kunhan he muistavat tanssiessa hymyillä, ei yleisö huomaa mahdollisia askelvirheitä. . Vanhojen tansseihin on lupa laittautua. Aapo Häärä oli päivän ensimmäisen tanssiosuuden päätyttyä helpottunut. Vesilahdessa ja päiväkodeissa. Tansseja oli harjoiteltu ahkerasti. Nuorten oman tanssin aikana nähtiin ja kuultiin muun muassa tanssihaasteena levinnyt Skibidi-kappale.. Tanssit alkoivat aamupäivällä Virta-kampuksella pääasiassa muille opiskelijoille järjestetyllä näytöksellä. Aamupäivän näytöksen jälkeen koreat ja komeat nuoret hajaantuivat muun muassa Vesilahteen, päiväkoteihin ja vanhainkotiin esittäytymään. Näytös alkoi Masurkalla ja kymmenestä tanssista koostunut ohjelma päättyi nuorten omaan tanssiin. Tanssien seuraaminen kuuluu tavallaan hänen toimenkuvaansa lukion englannin ja ranskan kielten opettajana, mutta tällä kertaa hän oli yleisössä myös äidin roolissa. Hänen poikansa Aapo Häärä oli yksi tanssijoista. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVAT: Katariina Rannaste Upea pukujuhla Virta-kampuksella Lempäälän lukion toisen vuoden opiskelijoiden vanhojen tanssit olivat näyttävä juhla Kauniita kampauksia, paljetteja, pitsiä, tylliä... Yleisössä tansseja seuraamassa oli muun muassa Maija Häärä, joka on nähnyt lempääläisnuorten pyörähtelevän parketilla vuodesta 1992 asti. Iltapäivällä kello 16 nuorilla oli näytös Ideaparkissa ja päivän päätti iltanäytös Virta-kampuksella nuorten läheisille. – Olen tyytyväinen tanssiin, askelissa ei tullut seottua, hän sanoo. – On hauska seurata, miten pukumuoti vuosien aikana muuttuu
Esillä ovat eri toimialat ja hankintatyypit sekä seuraavat yritykset: WWW.PERTTIRATILAINEN.FI Tilaisuudessa kahvitarjoilu. KRS, 37500 LEMPÄÄLÄ. Tilaisuus on avoin. krs, 37500 Lempäälä Lempäälän Yrittäjät, Lempäälän Kehitys ja Lempäälän kunta haastavat kuntien hankinnoista vastaavat ja niihin vaikuttavat luottamushenkilöt ja viranhaltijat sekä yritysten hankintoja tekevät kehittämään hankintoja ja tutustumaan lähitarjontaan. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Marjukka Fagerlund Itsenäinen ihonhoitokonsultti, Mary Kay Hankintamessut 21.2.2019 klo 14-17 Piippo-keskus, Piiponraitti 1, 3. TERVETULOA! Järjestäjinä: Kärppälän Rustholli Lempo-Export Oy Organisaatiopsykologi Juho Toivola Tmi Taina Lankinen Timanttikeiju Hartus Yhtiöt Oy Koskikellujat HANKINTAMESSUT 21.2.2019 KLO 14-17 PIIPPO-KESKUS, PIIPONRAITTI 1, 3
Toivon, että tekisimme yhdessä hyvää niin, että jokainen yrittäjä leikkaisi yhden vähävaraisen perheen hiukset kerran kuussa, Marjo Wiik haastaa.. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Köyhyys koettelee lapsiperheitä – hyvinvointiyrittäjä haastaa hyväntekoon "Etenkin lasten ja nuorten maailma on sellainen, että ulkonäköön liittyvät asiat ovat tärkeitä" Yrittäjä Marjo Wiik (oik.) on aloittanut hyväntekeväisyysprojektin, johon hän haastaa hyvinvointialan yrittäjiä mukaan. Kunnan sosiaalija perhepalvelut kartoittaa avuntarvitsijat. – Köyhyys voi kohdata ketä tahansa, kun terveys pettää tai työpaikka menee alta. Näin vältetään asiakkaan leimautuminen, Lempäälän vt. Wiik pyrkii projektillaan voimauttamaan ja tuomaan iloa. – Suomessa on esimerkiksi noin 10 000 kampaamoalan yritystä. Yrittäjä Marjo Wiik tietää, mitä niukkuus on, ja kokee tarvetta auttaa vähävaraisia lapsiperheitä. – Asiakkailta kuulee usein, kuinka heillä on hyvä mieli ja kuinka se piristää, kun tukka on kuosissa. sosiaalityön johtaja Marjo Taipale sanoo. Wiik toivoo projektiin lisää yrittäjiä, kuntia ja kaupunkeja mukaan, ja sen innostavan hyväntekoon laajemminkin. Lempäälässä mukaan on lähtenyt kunnan perheja sosiaalipalvelut, edustajinaan Seija Tuomisto (vas.) ja Marjo Taipale. Köyhyys voi heijastua lasten ja nuorten hyvinvointiin ja aiheuttaa heille häpeän ja ulkopuolisuuden tunteen. Wiik omistaa Lempäälässä parturi-kampaamo ja hyvinvointikeskus MarjoKaarinin. ajankohtaista Suomessa elää reilut 100 000 lasta köyhässä perheessä. Kaikilla tällaiseen arjen ylellisyyteen ei ole varaa, Wiik kuvaa. Hiustenleikkuu lahjoitetaan Wiikin toiveesta lahjakorttina päihteettömään perheeseen, jolla ei hiustenleikkuuseen olisi muuten varaa. Projekti saa jatkuvuutta ja kokemuksemme voi toimia esimerkkinä muille, Marjo Wiik toteaa. Marjo Wiikin projektiin on lupautunut mukaan kymmenkunta parturi-kampaamoa Lempäälästä. – Etenkin lasten ja nuorten maailma on sellainen, että ulkonäköön liittyvät asiat ovat tärkeitä, hän toteaa. Perhe ei ole yrittäjällä tiedossa, vaan se valikoituu Lempäälän kunnan perheja sosiaalipalveluiden kautta, joka on lähtenyt Wiikin projektiin mukaan. . Hän kertoo saaneensa mukaan hyvinvointialan yrittäjiä myös eri puolilta Suomea. – Hiustenleikkuu lahjoitetaan lahjakorttina, jottei kampaamossakaan tiedetä, että parturoitava on sosiaalija perhepalvelujen asiakas. Hän on lahjoittanut liikkeeseensä jollekulle lempääläisperheelle vuoden hiustenleikkuut ilmaiseksi. Wiik on laittanut alulle projektin, jossa hyvinvointialan yrittäjiä haastetaan tekemään hyvää. – Olen iloinen, että oma kotikunta tuli asiassa vastaan. Siksi auttaminen on tärkeää, hän sanoo. Köyhyys ei ole häpeällinen asia, mutta talousahdingossa olevien perheiden lapset voivat joutua kokemaan köyhyyden monet ilmiöt niin koulussa, vapaa-ajalla kuin kotona
Teollisuusneuvos korostaa maailman parhaita kuormaimia rakentavan yrityksen palkkaavan tuotantoonsa hyvän koulutuksen hankkineita tekijätyyppejä, joista kurssitetaan osaajia talon omiin tarpeisiin. Pirkanmaa ja Tampereen kaupunkiseutu ovat Suomen talouden vetureita. Linjaltamme valmistuu 100, tulevaisuudessa jopa 150 konetta viikossa. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat nyt yksi korkeakoulu. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 UUTISET kertovat koko ajan yrityksistä, jotka potevat kroonista työvoimapulaa. Rekrytoijat valittavat, ettei tarjolla ole huipputekijöitä ja -osaajia. Parhaillaankin väkeämme on opissa Saksassa, josta meille tulee uusi kone. Sosiaalija terveydenhuollon alalla työpaikkojen ja työntekijöiden suhde on toistaiseksi ollut aika tasapainossa, Vuorinen sanoo. Opiskelijoiden on suoritettava opintonsa loppuun eli heillä on oltava tutkinto, joka varmentaa valmistujalla olevan riittävät taidot työelämään. Väestön keskittymiskehitys suosii vetovoimaista kasvukeskusta. Tämä turvaa todellisten tarpeiden huomioon ottamisen. Käkelän mukaan nuorten on kuitenkin hankittava hyvä peruskoulutus toisen asteen opinahjoista tai korkeakouluista. Uusi yliopistohan aikoo kouluttaa monialaisia insinöörejä, mutta kaikkien ei tarvitse olla näitä, teollisuusneuvos summaa. Työntekijämääräänsä koko ajan kasvattavan ylöjärveläisen Avant Tecno Oy:n toimitusjohtaja Risto Käkelä muistuttaa teollisuuden tarvitsevan aina insinöörejä. Kun puhutaan meidän tuotannostamme, niin siellä pärjäämisessä ratkaisee hyvin paljon työntekijän asenne. Ammattilaisen merkitys kasvaa arvoon arvaamattomaan. Suomi kärsii kohtaanto-ongelmasta: vapaana olevat työntekijät ja avoimet työpaikat eivät kohtaa toisiaan. Digitaalisen talouden menestyjiä ovat sellaiset yritykset, jotka osaavat luovasti yhdistää älykoneet ja ihmisen osaamisen työpanoksineen sekä erilaiset digitaaliset alustat, tavarat ja palvelut sekä verkottuneet joukot sekä yritysten ja työyhteisöjen hierarkkiset prosessit ja resurssit niin, että niistä syntyy uusia liiketoiminnan malleja ja arvokkaita tuotteita, hän miettii. Lisäksi koulutamme porukkaamme, koska meillä tarvittavaa erityisosaamista ei opeteta yhdessäkään opinahjossa. Kotona opiskelu on täysin huuhaata, teollisuusneuvos tyrmää.. Eri kuntien alueella on suurta vaihtelua osaavan työvoiman saatavuudessa. Esimerkiksi Avant Tecno Oy:n kaltaisessa kasvuja kehitysyrityksessä on koko ajan tarve tuotekehityksen, markkinoinnin ja johtamisen hallitseville insinööreille, Käkelä muistuttaa Käkelä muistuttaa perusasiasta: insinöörejä tarvitaan aina. Palkkauksen on oltava kannustava. Maakunnan asemaa vahvistavat muiden muassa korkeakoulut ja suuryritykset. Meidän on saatava nuoret hakeutumaan niiden alojen koulutukseen, joilla on työvoimatarvetta. Käkelän mukaan esimerkiksi metallin työpaikat ovat innostavia. Sijansa on niin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille diplomi-insinööreille kuin eri ammattikorkeakoulututkintoja suorittaneille insinööreille.. Hoiva-alaa mustamaalataan nyt voimakkaasti julkisessa keskustelussa, Vuorinen harmittelee. Pirkanmaan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Janne Vuorinen harmittelee, etteivät nuoret välttämättä hakeudu sellaisiin koulutuksiin, joista esimerkiksi teollisuus saisi tarvitsemiaan ammattilaisia. Ei 20-vuotias nuori mies tai nainen ole valmis omaehtoiseen opiskeluun ja luvuissa edistymiseen. Myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä syntyy koko ajan runsaasti. Hedelmällisessä ympäristössä jokainen työntekijä antaa parhaansa, teollisuusneuvos uskoo. Ravitsemus-, koneja tuotantotekniikan aloilla työntekijäpula on suuri. Tällä hetkellä olen huolissani sosiaalija terveydenhoitoalojen työntekijöiden riittävyydestä tulevaisuudessa. Tavoitteiden saavuttamisen on näyttävä tekijöiden tilipussissa. Esimerkiksi ylöjärveläinen pienkuormainvalmistaja palkkaa ”hyviä tyyppejä”, joista koulutetaan huippuosaajia Avant Tecno Oy:n tarpeisiin. Kurikasta syntyisin oleva pohjalaisyrittäjä toivottaa Tampereen uuden yliopiston tervetulleeksi. Luova uusiutuminen on ratkaisevaa. Risto Käkelän mielestä nykymuotoisessa toisen asteen koulutuksessa parikymppiset nuoret jätetään liian paljon oman onnensa sepiksi. Ne, jotka jumittuvat teollisen talouden perinteiden vangeiksi, menettävät asemiaan markkinoilla. Työntekijät ovat tekemisissä jatkuvan tuotekehityksen ja uusia alueita valtaavan robotiikan kanssa. Kuormainvalmistuksessamme ihmisellä on aina keskeinen paikka, vaikka tekniikan osuus kasvaa. MATTI PULKKINEN misesta päätetään valtaosin paikallisesti. Tampereen uuden yliopiston on huolehdittava siitä, että korkeakoulusta valmistuu riittävä määrä teollisuuden kipeästi tarvitsemia diplomi-insinöörejä. Liikevaihtoaan kiitettävästi vuodesta toiseen kasvattava Avant Tecno Oy noudattaa kannustava palkkapolitiikkaa. Puheenjohtaja pitää hyvänä sitä, että ammatillisen koulutuksen tarjonnan suuntaaAikuisopiskelijat opiskelevat aloilla, joilla on hyvät työllistymismahdolli suudet Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen on parhaillaan käynnissä. Järjestöpomon mielestä koko yhteiskuntamme tärkeä haaste on vastata kysymykseen, miten varmistamme ammatillisen koulutuksen vetovoiman. Tulevaisuus pursuaa haasteita Janne Vuorisen mukaan tulevaisuus suoraan vyöryttää haasteita yrittäjille. Suomen suurinta yrittäjien aluejärjestöä luotsaava Vuorinen tuntee hyvin kohtaanto-ongelman. Se, miten jostakin alasta puhutaan, vaikuttaa siihen, hakeutuvatko nuoret kyseiselle alalle. Onneksi pulma-alojen opiskelijoiksi hakeutuu maahanmuuttajataustaisia aikuisia, jotka ovat koulutuksesta ja ammateista motivoituneita. Kun työntekijän asennoituminen on kohdallaan, hän oppii ja omaksuu tarvittavat taidot. Insinöörejä on koulutettava paljon Risto Käkelä on Tampereen teknillisen yliopiston kasvatti Tampereen Hervannasta. Teollisuusneuvos Risto Käkelä viestittää nuorille metalliteollisuuden tarjoavan mielenkiintoisia työpaikkoja. Digitaalisen talouden uusTeollisuusneuvos muistuttaa: ”Insinöörejä tarvitaan aina” jako mullistaa niin hyödykkeiden kuin työnkin markkinat. Kannustava palkka houkuttaa Ylöjärveläinen Avant Tecno Oy on hyvän työnantajan maineessa. Kuormaintehtaalle töihin päässeet pysyvät talossa ja ovat uskollisia työnantajalleen. Vaikka alueen koulutustarjonta on varsin monipuolinen, ja koulutuspaikkoja pyritään mitoittamaan ennakoivasti, nuoret eivät välttämättä hakeudu niihin koulutuksiin, joihin esimerkiksi teollisuus toivoisi opiskelijoiden tarttuvan, Pirkanmaan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Janne Vuorinen sanoo. Sama sääntö pätee myös yksittäiseen työntekijään ja hänen osaamiseensa, Vuorinen teroittaa. Vuorinen iloitsee, että aikuisopiskelijat hakeutuvat paremmin kuin nuoret opiskelemaan aloille, joilla on hyvät työllistymismahdollisuudet. Hänen mukaansa aikuisopiskelijat sen sijaan opiskelevat aloja, joilla on hyvä työllisyystilanne. Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja kehottaa oppilaitoksia herkistämään korvansa ja kuuntelemaan yrittäjien viestiä siitä, minkälaisille osaajille on työtä. Voimakkaalla kasvu-uralla olevan perheyrityksen toimitusjohtaja Risto Käkelä uskoo, että vihreiden koneiden tekijöitä löytyy tulevaisuudessakin hyvin
Aikuisten maajoukkuepaidassa Rantanen on pelannut 19 peliä, mukana yhdet MM-kisatkin. Tapparassa kaksi lähes 30 maalin kautta ja nousu maajoukkueeseen ja liigan pelätyimmäksi maalikoneeksi. Sen jälkeen kahden kauden reissu vakituisesti Kooveessa, ja sitten osui Mestiksessä huippupotti: Jokinen oli 2014–15 LeKissä sarjan pelätyimpiä maalintekijöitä tehoin 15+20 ja sai sopimuksen Ilvekseen. Palola on oiva esimerkki, kuinka parhaillaan oikea kasvualusta ja iso vastuurooli kasvattaa pelaajaa kohti isompia saappaita. Koppasen tarkoitus oli aluksi siirtyä yliopistokiekkoilun pariin Yhdysvaltoihin, mutta hän siirtyikin Ilveksen liigaryhmän. Lempäälän jätti. Useimmat käyvät joko urheilulukiota tai keskittyvät vain lätkään – Luoto näytti homman hoituvan myös toisella tapaa. Hän oli voittamassa alle 18-vuotiaden MM-kultaa 2016. Vasta 20-vuotias sääksjärveläinen on Henrik Haapalan ohella toinen LeKi-kasvatti, joka on solminut NHLsopimuksen. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Olympiajäille ja Pohjois-Amerikkaan . Aina LeKi-paidan päälle pukeminen ei ole johtanut syöksyyn uralla eteenpäin. Vastaus on LeKi. Ura sai uuden nousupiikin, kun siirtyi TPS:ään, josta jatkoi KHL:n kautta Ruotsiin. Rantanen on voittanut neljä SM-hopeaa, yhden SM-pronssin sekä seurojen Euroopan mestaruuden. Kolmen LeKissä pelatun Mestis-kauden aikana nousi kotiyleisön suosikiksi ja sarjan parhaimmaksi puolustajaksi. Olli Palola on ehkä LeKin ja tamperelaisten liigajoukkueiden farmityön kirkkain hedelmä. Kun hän pelasi LeKissä, Palola oli jo pelannut Liigassa pienessä roolissa. 33-vuotiaalla ja 203-senttisellä laitahyökkääjällä on painava lämäri ja tuntuva taklaus. Hän piipahti yhden kauden HPK:ssa, ja tilastoissa on jopa yksi peli LeKin naisten joukkueessa viime kauden Mestis-karsinnoissa. Kolmatta kauttaan Jokereiden KHL-joukkueessa pelaava Anttila teki ennen joulua jatkosopimuksen ja on isossa arvossa pääkaupungissa ja maajoukkueessa, vaikka alkukaudesta kärsi loukkaantumisesta. Mutta mistä Leimu nousi estradille. Luoto pelasi Kisassa MesJoona Luoto Juha Leimu on yksi SMliigan 2010-luvun tehokkaimpia puolustajia ja pelätympiä viivapelotteita. Hän on pelannut käytännössä koko liigauransa Ilveksessä, jossa useana vuonna varakapteenina. Pelasi juniorina samassa LeKi-joukkueessa toisen huippupelaaja Joona Luodon kanssa. Isokokoinen keskushyökkääjä on erikoistunut puolustavaan rooliin, jossa esiintyi vahvasti 2017-18 nuorten MM-kisoissa. Keuruulla osui uudestaan jackpot: viime kaudella Mestismestaruus ja 51 pinnaa runkosarjaan. Hän oli vakiokasvo nuorten maajoukkueissa eri ikäluokissa. Joona Luoto.. Varattiin aikoinaan Chicago Blackhawksin NHLjoukkueeseen – pelasi tuolloin Kisassa 2. Marko Anttila 23-vuotias puolustaja on tuorein nimi LeKin huipputason naiskiekkoilijoiden joukossa Hanne Sikiön ja Jenni Hiirikosken viitoittamalla tiellä. Ehdottomasti kovin meriitti oli valinta olympiajoukkueeseen 2018. Lempäälän Lemiux. Markus Jokinen sa jo 14-vuotiaana. Tuorein ja nuorin kisalainen huippukiekkoilija. tistä kaudella 2016–17 yhteensä 24 peliä. Duunarihyökkääjästä kuoriutui todellinen maalikone, eikä varmasti vähiten LeKissä vietetyn ajan ansiosta. helmikuuta. Rakentaa uraa Pohjois-Amerikassa kaikessa rauhassa. Debytoi naisten SM-sarjasAnni Rantanen Joona Luoto teki tempun, jota harva on tehnyt. Ura on noussut uuteen huippuunsa viime vuosina Jokereissa, ja samalla Anttila on löytänyt paikkansa vakituisesti maajoukkueesta. Saako palkintokaappi lisää täytettä tämän kauden jälkeen. Nousi parhaimmillaan maajoukkuepaitaan asti EHT-kiertueelle. Tämä kausi on sujunut farmijoukkueessa AHL:ssä ja farmin farmissa ECHL:ssä. Ehkäpä se tunnetuin lempääläisen kiekkokoulun kasvatti. Tässä koottuna mielenkiintoisia Kisa-paitaa kantaneita kiekkoilijoita. divisioonassa! Pelasi suhteellisen pitkään LeKin junnuissa ennen kuin teki läpimurtonsa Ilveksen liigamiehistöön. Menossa on kolmas kausi Tapparassa SM-liigassa. Palolan tie vei KHL:ään, ja tällä kaudella hän on tehtaillut hyvin pisteitä kiinalaisessa KHL-seura Kunlunissa. Tällä kaudella Rantanen on pelannut Ilveksen liigajoukkueessa vasta muutama pelin syksyn polvileikkauksen vuoksi, nyt on taas pelikunnossa. Alku-uransa hyökkääjänä pelannut Rantanen tehtaili noin piste per peli usealla kaudella. Hän opiskeli ylioppilaaksi Lempäälän lukiossa ja samalla pelasi Tapparan A-junioreissa ja kasvoi kohti liigavastuuta. Ensimmäinen osa ilmestyi 13. Jokinen pelasi kaksi kautta Kisassa vähällä vastuulla ja farmissa Suomi-sarjan Kooveessa. Juha Leimu Olli Palola Joona Koppanen Markus Jokiselta vaati vuosia yritystä ennen kuin laitahyökkääjä pystyi saavuttamaan vakituisen liigapaikan. Nyt 36-vuotiaana Ilveksessä, pelannut myös Tapparassa ja Pelicansissa. Sieltä tie vei yhden kauden jälkeen jopa yllättävän nopeasti Boston Bruinsin NHLorganisaatioon. Jo tuolloin Hakkarin yleisö näki samat avut, joilla Luoto on tehnyt uraa liigassa: kärkäs laituri ei kaihda ahtaitakaan paikkoja, taklaa säälimättä ja tekee maalin paikan tullen. Hän on ollut viime vuosina mukana voittamassa Tapparalle SM-kultaa ja hopeaa. Ilveksessä Jokinen pelasi kaksi kautta, mutta rooli oli pieni ja hän ajautui takaisin Mestikseen ja KeuPaan. Vuonna 2015 LeKi:n Mestispelaajistoon kiinnitetty ranskalaishyökkääjä Valentin Claireaux ei täyttänyt häneen asetettuja odotuksia. Hän pelasi junnuissa LeKissä poikien joukkueissa. Alkukaudesta 2012-13 Palola takoi Kisassa 18 pinnaa 16 peliin. Tuttu näky joka kesä nuorten kiekkoleirillä muiden lekiläishuippujen tavoin. Hän pelasi Kisassa jo Suomi-sarjassa ja ensimmäisellä Mestiskaudella 2007-2008. Alla kahdet MM-kisat. urheilu TEKSTI: Antti Raunio KUVAT: LVS/arkisto Lempäälän-Vesilahden Sanomat selvitti, millainen ponnahduslauta LeKin junioripolku ja Mestis-joukkue on ollut jääkiekon tähtitaivaalle. Vuosien varrella Hakkarin jäähallissa on nähty useita huippupelaajia ja superlahjakkuuksia – eivätkä kaikki edes mahdu listalle. Luoto kuuluu LeKin vahvaan 1997-98-ikäluokkaan, josta myös Joona Koppanen on ponnistanut tähtiin. Tällä kaudella Jokinen on pukenut päälle JYP-paidan
Nyt hän on noussut tehomieheksi SaiPassa. divarissa. Corson innokkuutta takakarvaukseen on vaikea kuvailla – sellaista kun ei mies juuri tehnyt. Ja samalla esityksiltään ristiriitaisimpia. Spekulointi miehen tilanteesta kävi päivittäin, ja lopulta hän siirtyi kesken kauden Sveitsiin. urheilu Mahtoi 77 pelin NHL-pelaajalla olla erikoiset mietteet, kun saapui ensi kertaa Lempäälän jäähallin pihaan. Palataanpa vielä Corsoon . Hän pelasi vain seitsemän peliä, mutta sekin tuntui puolelta kaudelta. Ja millaisia syöttöjä hän jakeli… jos laitahyökkääjät olisivat osanneet viimeistellä, olisi Corso koonnut aivan erilaiset pisteen kuin 2+1 LeKissä. Muistatko nämä?. Hakkarissa on ollut monia tunteita herättäneitä pelaajia vuosien varrella. Parhaimmillaan numero 27 oli ylivoimainen. Legenda kertoo, että miestä ei saanut pelin jälkeen haastatteluun, koska hän oli livahtanut pukuhuoneesta syömään. Ilveskasvatti sai arvokasta peliaikaa noustakseen aina Pohjois-Amerikkaan. Kuva: Mika Kylmäniemi . Palasi takaisin Itävaltaan ja oli mukana olympiakarsintajoukkueessa. . 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Olympiajäille ja Pohjois-Amerikkaan Nykyisin KHL:ssä kiekkoileva Lempäälän jätti, Marko Antila LeKi-junnu Aleksi Weitz kainalossaan. On muuten jännä juttu: pelaa sitten 6. Oli Corso kuitenkin huippuammattilainen silloin, kun halusi. Hanakka maalintekijä iski 22 maalia. Yhtä vahvasti mielessä ovat ne puolustusalueen aloitukset loppuminuuteilla, joita Corso lähetettiin voittamaan. Mahdollisesti myös historian huonoimmalla asenteella saukkopaitaa pitänyt. Myös toisenlaisia veteraaneja on LeKissä ollut: Matti Kaipainen, Mikko Suvanto ja Miikka Männikkö antoivat aina kaikkensa ja tekivät pisteitä, ja paljon. Hän pelasi Tapparasta lainalla 11 peliä, myös NHLkokemusta, ja teki vaikutuksen olemuksellaan. Satavarmasti. Kimmo Vähä-Ruohola ja Tom Källarsson ponnistivat junioreista aina pääsarjaan asti. Hänet oli hankittu Ilveksen ykköstähdeksi, mutta se ei ollut tähtiin kirjoitettu liitto. Jonatan Tanus pelasi LeKissä 78 peliä palattuaan Pohjois-Amerikan juniorisarjoista Suomeen. Nyt Kärpissä. Mutta pohjat on tainnut vetää Corso. Ja peli loppui noin 20.45. Mikael Ruohomaa on tällä hetkellä maajoukkuetason sentteri, mutta LeKistä hän ponnisti todella ammattilaiskentille. Jussi Pesonen kaarteli kahdella kaudella parikymmentä peliä ilman suuria ihmetekoja. Ei niinkään värikäs, mutta kivitaloakin jämerämpi pakki Atte Pentikäinen ihastutti myös isännän otteillaan. Hanne Sikiö oli naiskiekon pioneereja ja voitti kaksi MM-pronssia. Mikä ilahduttavinta, uusiakin nimiä on näköpiirissä. Corso on yksi meritoituneimmista kiekkoilijoista, jotka ovat LeKi-paitaa kantaneet. Kunhan vain halusi. Niinpä silloin 35-vuotiaan keskushyökkääjän tie vei Mestikseen. Tällä kaudella Mestis-joukkueessa on pelannut peräti viisi omaa A-junioria. kommentti Antti Raunio Kun Daniel Corso kaarteli Hakkarissa Ville Meskanen pelasi LeKissä vain 17 peliä, mutta säväytti taidoillaan. Pöytävaraus taisi olla Tampereella kello 21. Itävaltalaispuolustaja Daniel Mitterdorfer pelasi Kisassa 2015-16 kaudella 25 peliä ja teki 10 pistettä. Näissä kahdessa Lempäälän-Vesilahden Sanomien artikkelissa listattujen LeKistä maineeseen ponnistaneiden kiekkoilijoiden lisäksi Kisa on tuottanut useita pelaajia aivan kirkkaimmalle huipulle: osa omia kasvatteja, osa Mestiksen kautta. divarissa tai Mestiksessä, ei pelistä tule mitään, jos sydän ei ole mukana. Sittemmin lopetti huipputasolla ja pelaa Itävallan 4. Oli niitä hutejakin. Kaudella 2013-14 LeKissä pelasi ehkäpä seuran Mestis-historian mielenkiintoisin pelaaja, Daniel Corso. LeKissä 2010-11 vietetty kausi ja 15 pistettä sai tehokasta jatkoa Jokipojissa, ja sen jälkeen Ruohomaa on ollut kova luu SM-liigassa. Jäähallin lehtereillä ihmeteltiin kilvan, mikä mies se tällainen on, joka nostaa lähestulkoon kovempaa palkkaa kuin koko LeKin budjetti, mutta pelaaminen ei juuri kiinnosta. Värikkäimpiä oli kanadalaismaalivahti Andy Chiodo. Teki sopimuksen NHL:n New York Rangersiin, ja on pelannut tämän kauden farmissa AHL:ää. Ja hänhän voitti
Joukkue on kuitenkin sitkeä, eivät tällaiset asiat sitä hetkauta, tiivisti LeKi-valmentaja Miikka Kuusela siirtorajan tapahtumat yhteen. Valmennusjohto teki vaihtoja, otti aikalisiä, mutta voitonnälkää ei tällä kertaa LeKi-sakista löytynyt. Jyväskylässä Riemu eteni kolmen maalin karkumatkalle, jota Loiske sinni viime minuuteilla kiinni, kun se pelasi ilman maalivahtiaan. Kaksi voittoa oli viikon saldo. Sitkeä kotijoukkue kuitenkin karisti iisalmelaiset kannoiltaan HPK-apu Erkka Seppälän jatkaessa loistavia peliotteitaan. Maaliennätys murskaksi: LeKin edellinen Mestiksen maaliennätys oli 159 tehtyä osumaa kaudella 2013–14. Yksikin piste olisi tehnyt meille nannaa, tuumaili Loiskepiiskuri Aki Lehtinen. helmikuuta Hakkarissa Peliitat ja perjantaina 22. Anton Ollikaisen peliura jatkuu kauden loppuun saakka Tapparassa. – Totaalinen ulospuhallus. Ei oikein löytynyt mitään konstia, millä olisi saanut homman kääntymään, päivitteli lentopallossa kaiken kokenut valmentaja Tapani Nyströmkin lempääläisten aneemisuutta. Markus Sairiala teki kavennuksen kolmisen minuuttia ennen loppua ja Mikael Sulkko toisen pelin viimeisellä minuutilla, mutta tasoitukseen saakka ei oranssipaidat kirillään yltäneet. Joensuussa peli eteni voittomaalikisaan saakka, missä puolustaja Matias Haaranen teki kolme hallittua osumaa ja johdatti lempääläiset riemukkaaseen voittoon. Etenkin avauserä oli aivan kammottavaa pelaamista, pahiten lempääläisiltä petti aloitusten vastaanotto, jonka prosentti oli lopulta vaatimaton 29. Pohjois-Karjalassa LeKi säkenöi toisen erän, kun se teki kaikki varsinaisen peliajan neljä maaliaan keskimmäiseen settiin. LeKi oli kokoonpanoltaan inan siipirikkona, kun yleispelaaja Tuomas Siirilä ja keskipelaaja Teemu Koivunen olivat poissa rosterista. Ollikainen Tapparaan: Perjantaina 15. LeKi sai selkäänsä Karhulassa Loiske hätyytteli sarjakakkosta Jokainen voitettu piste erittäin tärkeä Jokipojat–LeKi 4–5 VL, LeKi–IPK 6–3 . Seppälä takoi IPK-ottelussa tehot 1+3. Kuuselan kommentit: – Totta kai olisimme Ollikaisen mielellään pitäneet, mutta mielellään myös suon hänelle liigatavoitteen toteutumisen. LeKi johti jo 10–3, mutta kotiyleisön tuella KaVe imi eron kiinni ja meni lopussa ohi. Sen pelin voittamalla alkaisi sarjasopimuksen uusiminen näyttää jo varsin hyvältä. Etsimme yhtä tai kahta pelaajaa aivan siirtojen takarajalle saakka, mutta tänä vuonna ei sopivia pelaajia ollut tarjolla. Maalivahdit saavat liikkua vapaasti kauden loppuun saakka, joten LeKin veräjää vartioinee tämän kauden hyvn pelannut Kimmo Rautiainen. Sarjakakkonen Riemu joutuikin ahtaalle, mutta ihan eivät Loiskeen rahkeet riittäneet pisteiden hankkimiseen. Lempäälässä karsintapeikkoa pakoileva IPK Iisalmesta taisteli hurjasti ja imi LeKin 2–0-johton kiinni. TEKSTI: Juha Raunio Akaan farmiapu Aatu Pöllänen oli LeKin parhaita Karhulassa. Janne Seppänen ja Erkka Seppälä oli erässä pyörremyrskyn veroinen tutkapari. LeKiin ei tullut ketään uutta pelaajaa, mutta sekä Tapparasta että HPK:sta saavat nimetyt nuoret pelaajat liikkua kauden loppuun saakka, heitä saa kerrallaan käyttää viittä. Akaa-apu Aatu Pöllänen korvasi Koivusen ja olikin joukkueen harvoja positiivisia hahmoja. Sten Kruuda oli toinen onnistuja, hän iski keskeltä saldon 6/+4. Nimetyt nuoret: LeKiin nimetyt nuoret pelaajat ovat Otto Latvala, Roope Laavainen ja Erkka Seppälä HPK:sta. – Onhan rosterimme kapea, nytkin jouduimme viikon molemmissa peleissämme peluuttamaan kahta puolustajaa hyökkääjinä. TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio Viisi lisäpistettä LeKin plakkariin Pelien henget: Siipirikkoinen LeKi on sinnikäs sakki. Tampereen PP-70:sta tammikuussa lainattu veskari Ville Mansikkamäki palaa kotiseuraansa, mutta Loiskeen molaritilanteeseen löytynee onneksi apu. helmikuuta päättyi myös jääkiekon siirtojen mahdollisuus. – Alkukauden molarimme Virtasen Marko on luvannut ajella Hyvinkäältä asti jeesimään meitä kauden viimeisiin peleihin, tiedottaa Lehtinen. Niko Lahtisen viimeistelemä kuudes maali IPK:n verkkoon oli tämän kauden 160:s, joten uusi ennätys sai jo nyt päivänvalon, kun pelejä on käyty 40. Viiden lisäpisteen avulla lempääläiset taistelevat runkosarjan voitosta Kokkolan Hermeksen kanssa. Lauantaina 23. Toisessa erässä oli lempääläisillä ohut hetki kääntää pelin tapahtumat, sillä KaVe sortui helpon avauserän voiton jälkeen virheisiin. Mitä seuraavaksi?: LeKi kohtaa keskiviikkona 20. helmikuuta kotisalissaan sarjakärki Rantaperkiön Iskun. Tapparan listalla puolestaan ovat Kimmo Rautiainen, Kasper Simontaival, Patrik Puistola, Lassi Vanhatalo ja Kristian Tanus, joka on tosin lainalla liigakauden loppuun Mikkelin Jukureissa. Riemu voitti pelin lopulta lukemin 3–2, vaikka Loiske pelin lopussa miesylivoimalla kaksi osumaa tekikin. – Kova oli yritys ja paljon kuteja saimme aikaan. Loiskeen asema sarjan tyvipäässä on edelleen kinkkisen tiukka, joten jokainen pinna olisi kultaakin kalliimpaa. Myös useammassa Mestis-pelissä LeKissä pelannut molari Miroslav Svoboda jatkoi matkaansa, kun Tappara kauppasi hänet Itävaltaan. TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio. Sarjanelosena jatkava LeKi kohtaa lauantaina 23. Ehkä jonkinlainen jännitys teki pelaamisesta vaikeaa. urheilu Sääksjärven Loiske matkusti futsalin ykkösdivariotteluun Jyväskylään iskukykyisellä ja voitontahtoisella kokoonpanolla. helmikuuta lempääläiset ajelevat Keuruulle. helmikuuta Loiske kohtaa Hakkarissa KPV:n. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Lempäälän Kisan lentismiehet pelasivat kauden surkeimman pelinsä ykkössarjassa, kun sarjassa seitsemäntenä oleva Karhulan Veikot kylvetti kotisalissaan LeKiä 3–0 (25–12, 25–23, 25–19). Edellisen ennätyksen maalimäärä tehtiin 56 ottelussa. LeKille päivämäärä tuotti karvaan menetyksen, kun hyvän sesongin pelannut Anton Ollikainen kiinnitettiin Tapparaan loppukaudeksi
Ikähaarukka oli 10–75 vuotta. LeKiläisten saalis oli hyvä. Nyt sääntöä luettiin niin, että seuran kaikki joukkueet keräävät pisteitä. Vain seurojen ykkösjoukkueet laskien LeKi olisi ollut ykkönen. Kuusiniemelle hallipronssia Gleisnerille SE – Roiniselle SM-kulta Painonnoston yleisen sarjan Suomen mestaruuskisat käytiin Helsingissä, ja Lempäälään oli tuliaisina uusi Suomen ennätys ja useita mitaleita, jos toki pieni pettymyskin pääkaupunkiseudun reissuun tuli mukaan. 03 375 2484, 0400 628 870 26 VUO DEN KOKE MUK SELL A ÄLÄ KÄRSI KUUMUUDESTA varaudu helteisiin jo nyt! Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! Aurinkoinen sää suosi Lempäälän jäähallin yhteydessä sunnuntaina 17. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 LeKi:lle mitaleja piirin hiihdoissa TEKSTI: Antero Korhonen KUVA: Janne Keskinen Lähes 250 osanottajaa . Yleisurheilun sisäratojen SM-mittelöt käytiin Kuopiossa. Hämeen Viesti ratkaistiin vuosina 1945–18 maaliintulojärjestyksellä, nyt maailman cupin säännöillä siten, että voittajajoukkue sai 200 pistettä ja siitä alas päin pieneneviä pisteitä. kerran järjestämissä Nappulahiihdoissa kaikki 245 osallistujaa saivat maaliin tullessaan kultamitalin kaulaansa sekä kuumaa mehua ja kunniakirjan. Makkarat ja vohvelit maistuivat. – Työnnön aloitin sitten, kun muut olivat lopettaneet. Toinen LeKi-YU:n edustaja korkeushyppääjä Matias Mustonen oli hänkin lähellä mitalia, sillä tulos 202 oli sama kuin pronssille hypänneellä Valtteri Mattilalla, mutta Mustosella oli tällä kertaa huonompi pöytäkirja kuin Mattilalla. Joukkueita olikin aiempaa enemmän. Hämeenlinnassa hiihdettiin lauantaina henkilökohtaisesti vapaalla piirinmestaruuksista. Mikäli kunniakirja jäi kisavilskeessä noutamatta, sitä voi käydä tiedustelemassa Sportia-Matissa. Emma Gleisner oli epäonninen tempauksessa, kun aloituspaino 83 kiloa nousi kevyesti suorille käsille, mutta liian kovalla vauhdilla eli painot pyörähtivät takaa yli. Kaksoisvoitto meni Jyväskylään Elmo Lakan ja Ilari Mannisen voimin. Palkintokorokkeen ylimmälle hyllylle ponkaisivat ikämiehistä Arto Hakala ja Markus Välimäki, junioreista Ella Noora Haapalehto, Oliver Kaikkonen ja Joonas Kolehmainen. Tempauksessa kaikki nostot sujuivat kevyesti, parhaan ollessa 152 kiloa. Tulokset: lvs.fi. Heinäkuussa ovat nuorten kisat Moldovassa. – Juoksu itsessään oli kaukana aitajuoksusta. Näin tarjolla ollut SM-pronssi jäi saavuttamatta. LeKillä oli vain yksi joukkue sarjassaan. helmikuuta järjestettyä 3–8-vuotiaiden hiihtotapahtumaa. LC Lempäälä/Kanavan jo 42. Sanni Alatalo, Eeva Nurmi, Oona Kettunen ottivat ylivoimaisen voiton, Esa Seppä, Eetu Tolvanen, Markus Välimäki hiihtivät pronssille, 16-vuotiaissa Hetta Niemelä, Ella Noora Haapalehto, Oona Kaikkonen ottivat hopeaa, Atte Urvana, Samuli Jalonen, Juho Keskinen pronssia, 14-vuotiaissa joukkue Otso Luodeslampi, Miika Niemelä, Antti Urvanta olivat kakkosia. Uudistuksen tarkoitus on lisätä viestin vetovoimaa. Tuutti-ponin kyydissä oli mahdollista ratsastaa ja käydä onkimassa yllätyssaaliita. Jatkossa odotan omien ennätysten kaatuvan, kunto vaikuttaa hyvältä, analysoi Georgian EM-nostoihin matkaava Roininen omaa SM-kisaansa. klo 17 Hakkarin liikuntahalli Aikuiset: 7 € Alennusryhmät: 5 € Lapset alle 12v: € Keskiviikkona 20.2. Sarjoina oli naiset, miehet sekä 14ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat. Takavuosien hallitsija Haka oli kolmas. TEKSTI: Juha Raunio Tampereen Kaupissa vietettiin sunnuntaina uudenlaista Hämeen viestipäivää, joka on jatkoa viime talvena viimeistä kertaa hiihdetylle perinteiselle Hämeen Viestille. Työntönostossa sisulataus Gleisnerilla oli tapissaan, ja niin 96 kiloa kuin 99 kiloakin nousivat tyylillä suorille käsille. 12-vuotiaissa pojissa kolmikko Oliver Kaikkonen, Niia Niemelä, Aapeli Karislahti oli ylivoimainen. Piirissä on vakiintuneen käytännön mukaisesti on hyväksytty poikajoukkueita, vaikka mukana on ollut tyttö. Se oli rankkaa rymistelyä. Maailman cupissa kukin maa saa pisteitä vain parhaan joukkueensa mukaan. Vuodentakainen Hämeen Viestin voittaja LeKi ei nyt voittanut, vaan jäi hopealle Tampereen Pyrinnön jälkeen. Ennätysnosto oli mainio suoritus, ja SM-hopeaa tuli palkinnoksi, kiitteli Gleisnerin valmentaja Teemu Roininen suojattinsa toimintaa. LeKi:n joukkueet hiihtivät mitaleille viidessä sarjassa. Aiemmin viestijoukkueisiin oli pakko kuulua molempia sukupuolia ja varttuneita junioreita. Muita ”kymppisakkiin” hiihtäneitä oli kymmenkunta. Roininen itse oli raskaan sarjan suursuosikki ja moninkertainen SM-voittaja. Pojat voittivat neljällä sekunnilla. Samasta syystä mitätöitiin LeKin toiseksi hiihtänyt P8-joukkue. Lempäälään tuli kisoista upeasti SM-pronssi, kun kuljulaissprintteri Santeri Kuusiniemi huipensi hyvän hallikautensa 60 metrin aitojen kolmossijaan. Aada Ylilehto, Joona Kivistö ja Juho Keskinen palkittiin hopeisella. 10–16 -vuotiaiden sarjoissa oli kyse Hopeasomman aluemestaruuksista. Nopeudella mennä runttasin aitavälit, joten varaa on aikaa parantaa reilusti, hymähti pronssistaan tyytyväinen Santeri, jonka aika oli 8,04. Sileällä matkalla sadasosat olivat Kuusiniemenä vastaan, sillä alkuerissä nykäisty aika 6,95 jäi sadasosan finaalista ja tuotti kahdeksannen sijan. Uudistettu Hämeen Viesti startissa: LeKi:n Atte Urvanta eturivissä (155) ja Sanni Alatalo (157) valmiina. Uskon, että Emma niissä nähdään, Roininen arvioi. Kukin sarja hiihti oman viestinsä ja hiihtotapa oli perinteinen. Roinisen mukaan 195 kiloa työnnössä oli ok tulos. Sanni Alatalo hiihti Hämeenlinnan Maija Hakalan ja Jämin Maaret Pajunoja jälkeen pronssille. klo 18:30 #SAUKKOPERHE LIPUT:12/8/5 € VEIKKAUSKORTILLA 2 YHDEN HINNALLA PELIIN! KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi Puh. – Laskimme, että onnistuneella sadankahden kilon nostolla Emmalla olisi sauma mitaleille työnnössä, mikä sitten toteutuikin muiden epäonnistuessa. 12-vuotiaissa joukkue Emilia Ylilehto, Iina Niemelä, Lotta Tolvanen otti pronssia. Koko 15 kilometriä seuran naiset ja 16-vuotiaat pojat hiihtivät osuutensa vuorovedolla peräkanaa. Viimeiseen koitokseen ladattiin tankoon uusi alle 23-vuotisten SE-lukema 102 kiloa. Näin siksi, että järjestävä seura oli kasannut hyvistä suunnistajistaan monta joukkuetta keräämään pisteitä. urheilu LeKi Rantaperkiön Isku (Tampere) LENTOPALLON MIESTEN 1-SARJAA La 23.2. Emma Gleisner jahtaa seuraavaksi alle 23-vuotisten EM-rajaa. Tälläkin kertaa lempääläiskarhu oli rautaisessa vedossa tehden kuusi onnistunutta kisasuoritusta. Jokainen hiihti osuutensa parhaan ajan. – EM-rajojen rikkominen on realistista. Naiset voittivat viestinsä, pojat olivat sarjansa kolmosia.. Nuorempien viesteissäkin oli kisalaisittain yllätystä. Tuomarineuvosto kutenkin hylkäsi joukkueen, koska siinä hiihti tyttö
Helmikuun tapaamisen aloitamme jo klo 16.00, jotta keskustelulle jää enemmän aikaa. Ma 25.2 klo 16.00 Boccia Moision liikuntahalli. Photoshop jatkokurssi, kouluttajana Jarkko Viljanen. Lippuja varattu 50 kpl joten ole nopea ja varaa paikkasi pian. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry K u u k a u s i t a paaminen. Baltic Princess, Turku-Tukholma. Siellä voi myös liittyä jäseneksemme. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. Laivamatka Helsingistä ja kaksi yötä hotellissa Pietarissa. Matkan hinta 400 e/hlö (+ 78 e ryhmäviisumimaksu) Ilmoittautumiset kari@eupr. La 6.4. toteutamme y h d e s s ä s a ksalaisten isengeclubilaisten kanssa retken Pietariin 18.21.7.2019. Kaikki jäsenet tervetulleita. Keskustan Lempäälän kj. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat jatkuvat torstaisin. Lähde mukaan messuille Helsinkiin, la 06.04, hinta 25e /hlö tämä sisältää kuljetuksen Lempäälästä sekä pääsylipun messuille. 11.00 13.00 Kuljun kenttä (Rauhalantie 4). Ke.27.2. Tampereen Teatterin Anna Kareninaan la 16.3 lippuja vielä jäljellä, hinta 47,00 e kuljetuksineen, bussi klo 13.30 L:län linja-autoas. muistikerho Anjalla. Matkan hintaan sisältyy bussikuljetus (lähtö Lempäälästä ja Vesilahdelta),3 yön majoitus hotellissa 2 hh, aamiaiset,3 illallista,2 retkieväät, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut koko matkan ajan. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry KERHO. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Lautasella messut. Ti.26.2. Perinteinen laivareissu jälleen tulossa. Kuntosalivuorot ma 25.2. Pankkilakimies Mikko Rantanen Osuuspankista tulee kertomaan testamentti ja edunvalvontavaltuutuksesta. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry LAULESKELIJAT. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme Kuljun Työväentalolle ja samalla pelailemaan boccia pelia tai muita pelejä mitä siellä pelataan. fi/420755583, jotta voit ottaa kantaa jatkotoimenpiteisiin, kun saamme Sambiasta vastineen esittämillemme linjauksille. Matkalla poikkeamme Humppilan Kotipalvissa ja takaisintullessa Urjalan Makeistukussa. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Mahdollisuus käydä myös Konevitsan luostarissa. Ma 13.5. Lempäälän eturauhassyövän vertaistukiryhmä Vertaistukiryhmän kokoontuminen. Kudomme/ neulomme to edelleen tumppuja ja sukkia tarvitsiville ja valmista on tullutkin. Matka on viisumivapaa. Paikalla myös Lempäälän ehdokas Satu Kosola. Palhon Maamiesseura ry Laskiaistilaisuus. lukupiiri pidetään Kaisa Huuhtasen kotona klo 14. Tämän kertaisena aiheena Tuttavalasta Vieraukseen, Anja Lundan muistelee. Lämpimästi tervetuloa askartelemaan! Kukkahuone Rönsyn floristi Riikka Valkeamäki tulee ohjaamaan risulintuaskartelua. kuntosali Toimelan talolla klo.16. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. 040-775 3861. Ti 14.5. kello 15.45-16.45 Hengityskuntosali-ryhmä ja kello 16-17 Silmun kuntosali. Koko perheen talvitapahtuma Kuljun kentällä. Linja-auto lähtee la 6.4 Narvasta klo 8.00, Sääksjärveltä klo 8.40, linja-auto ajaa vanhaa tietä, joten mukaan pääsee omalta pysäkiltä. Pe 22.2. La 23.3. Tapaaminen Juttutuvalla : ma 25.2.2019 Seuraavat tapaamiset 25.3, 29.4 klo 13.00-15.00 Tokokuun 29.5 kokoontumispaikka sovitaan myöhemmin. Ma 11.2. Matkan järjestävät yhdessä Reumaja Diabetesyhdistys. kello 15-15.45 Tuolijumppa ja kello 16-17 Silmun kuntosali. 13.00 Kodalla. Diabetesyhdistys ja Reumayhdistys yhdessä järjestävät kesäteatteri elämyksen Nokialle sunnuntaina 7.7.2019, kappale on nimeltään Vuoksen laulu. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. Reissun hinta on 30 e/hlö ja se sisältää kuljetuksen, lipun sekä väliaika kahvin pullan kera. Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10. Lasketaan perinteiseen tyyliin mäkeä ja syödään hernekeittoa. 12.00 15.00 Lempostupa. Pe 1.3. Tervetuloa. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kevätkokous / Jäsenilta. Lempäälän Kalevalaiset ry Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 9. Maksu 25e/hlö tilille no FI67 5511 0520 0052 41, viite no 3007. La 6.4. Messukeskus Helsinki. 13.5.2019 matkalle lähtijä: varmista ruokailusi lennoilla ja kenttäkuljetukset perillä ilmoittamalla tapani@ isengeclub.fi 28.2.2019 mennessä. Ke 27.2. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Vuosikokous. Ma 4.3. Keskustelua tulee vauhdittamaan klo20 asunto-energiaja ympäristöministeri KIMMO TIILIKAINEN. Kerhoa ei ole 27.2. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Käsityökahvila. Ke 6.3 klo 11.00 Yhdistyksen 45-v juhla Ehtookodossa. Lempäälästä lähdemme klo 9.30. (säävaraus) Ohjelmassa Kuljulaista kannukurlinkia, napakelkkailua, ongintaa ja luistelua. Tervetuloa Lempäälän Jyry ry. Tervetuloa! Lempäälän Kalevalaiset ry Kalevala-juhla. Mitä sanottavaa yrittäjillä ja asukkailla on heille tärkeistä asioita aina peuroista-työhön ja teistä-toimeentuloon. Hinta kameraseuran jäsenille 40 e, muille 60 e. Tarkempi matkaohjelma sivuillamme www.kulttuuritapahtumat.fi Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. To 21.2. Toimelantalossa Sääksjärvellä. 17.00 19.00 Lempostupa. Hän kertoo joidenkin hoitojen seurauksena tulevasta ummetuksesta ja sen hoidosta. Yhdistyksen kotisivuilta löytyy jo koko maaliskuun ohjelma ja tulevien matkojen tiedot. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Laivaristeily. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Vuoksen laulu kesäteatteri. Pe 1.3. Tervetuloa jäseniltaan. Lempäälän NS:n Toc toc-näytelmään 7.4 klo 17.00 lippuja saatavissa, hinta 16,00 väliaikakahveineen. Tiedoksi messuille lähtijöille. Lauleskelijat kokoontuvat 20.2.2019 klo 12.00 Lempostuvassa. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vuoksen laulu kesäteatteri. fi tai 0400-634631. Kutsut Kuljun Työväentalolla klo.12 (Soppaa jo 11.30) Ohjelmallinen iljtäpäivä. 045-6331163. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään perinteisesti Forssan Vesihelmessä. Ilmoittautumiset 0400-634631 tai kari@eupr.fi Kameraseura Mielikuvitus Maaliskuun kerhoilta. tapani@isengeclub. 10.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Ke 6.3. 16.00 19.00 Lempostupa. Ma 4.3. Nähdään Pirkanhovissa! Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho Lastusissa. K l u b i l a i n e n : tarkista hankkeiden tilitilanne isengeclub. klo 13.00 Ollaan yhdessä/Hyvän mielen -kerho Pirkolla. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset ottaa vastaan Auli Kitunen, puh. La 6.4. La 9.3. Mukana on toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen. Ilmoittautumiset viimeistää 4.6 mennessä Tuula Fredriksson puh. Kysymyksiä voi myös esittää. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Jäsenilt a. 18.00 20.00 Piippokeskus, 3.kerros. Tervetuloa kaikki eturauhassyövän kanssa elävät syövän ja hoidon vaiheesta riippumatta. Helsinki messukeskus. Lähde mukaan messuille Helsinkiin, la 06.04, hinta 25e /hlö tämä sisältää kuljetuksen Lempäälästä sekä pääsylipun messuille. 040-775 3861. Ma 11.3. Voit myös hoitaa jäsenmaksun maksamisen siellä käteisellä tai saat maksulapun mukaasi. Su 7.7. Eino Gröhnin konserttiliput loppunut, bussi klo 17.00 L:län linja-autoas. Riikka on erikoistunut persoonallisiin kukkien sidontatöihin, sekä myös kädentaitojen ohjaamiseen. Su 7.7. Bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Materiaalimaksu 2 e. Lempäälästä klo 9.00. Pe 22.2. Lempäälän Suomi-Unkari Seuran vuosikokous Kilpisellä, Vihtorintie 6, maanantaina 4.3. La 23.2. Samalla lipulla sekä diabetesaiheet että puutarha,piha-ja mökkinäyttelyt. Kesämatka Turun saaristoon 4.6, vielä mahtuu mukaan. Maaliskuun 6.pnä klo 13 on Muistelukerho, jossa vetäjänä Pirkko-Liisa Kinnari. Lempäälän vasemmisto Vasemmiston vaaliauto Lempäälässä. Ilmoittautumiset 17.03.2019 mennessä Tuula Fredriksson puh. Tervetuloa! Lempostupa. Maaliskuun kerhoilta, kuukausikisan teemana Tila. 040-521 3732. Isenge Club ISENGEN TILIT. Vesihelmi, Forssa. 045-6331163. Tiedoksi messuille lähtijöille. Matkan järjestää Diabetesja Reumayhdistys yhdessä. klo 15 Kotokampuksella (Ehtookodossa). Tilaisuus käsittelee anatomiaa, askelia sekä yksilöllisiä pohjallisia. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Lautasella Messut. Vieraana Ortopeditekniikka Oy:n Tommi Haapalainen joka puhuu terveestä askeleesta. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Merja Myller puh. 19.00 Teboil Pirkanhovi (VT3). Kameraseura Mielikuvitus PhotoShop kurssi. Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 . P i r k a n m a a n Keskustan iltakahvit. Ti 5.3 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. klo 10.15 ja sauvakävelee keskustassa. Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetuloa mukaan. Linja-auto lähtee la 6.4 Narvasta klo 8.00, Sääksjärveltä klo 8.40, linja-auto ajaa vanhaa tietä, joten mukaan pääsee omalta pysäkiltä. Reissun järjestävät yhdessä Diabetesja Reumayhdistys. Säntömääräiset asiat. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Merja Myller puh. Kuvia voit lähettää ennakkoon kilpakuvat@gmail.com tai tuoda muistitikulla kerhoiltaan. Kuntosali Toimelan talolla klo.15. Ma 18.3. Isenge Club PIETARIN REISSU. Kahvija ruokatarjoilu! Tervetuloa! Lempäälän Pandojen Johtokunta Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Vuosikokous. 13.00 15.00 Lempostupa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 18.15 ja pe 1.3. Tällä viikolla menee Himminkotoon tumppuja 23 paria vanhuksille, Lempäälän seurakunnan Patu ryhmälle 50 paria sukkia ja neuvolaan lapsille riittää sukkia ja tumppuja yhteensä 65 paria. 4.3 klo 16.00 Boccia Moision Liikuntahalli. 15.00 Nokian kesäteatteri. Tapahtuma on hyvänhenkinen ja iloinen hetki kaikille osallistujille. Maksu 25e/hlö tilille no FI67 5511 0520 0052 41, viite no 3007. Matkan hinta on 15 e/hlö ja sisältää kuljetuksen, kokouskahvin sämpylän kera, uimaliput sekä ruokailun Autokeitaassa. Himminnaapuri Lempäälässä. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Biologi Manu Soininmäki kertoo perhosharrastuksestaan. To.21.2. HYVÄ MEITÄ! Me ollaan ahkeria! Kiitokset kaikille osallistujille! Hanna-Leena p. Pirkanmaan Vasemmiston vaaliauto pysäköi Lempäälässä. Matkan järjestää Diabetesja Reumayhdistys yhdessä. Järjestämme kesäisen matkan Sakkolaan Karjalan kannakselle.Käymme Viipurissa,Käkisalmella, Sakkolan kirkolla, Keljassa, Petäjäjärvellä ja Igorassa. Su 17.3. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. | Vesilahti. Ma Lempäälän Eläkkeensaajat ry Teatteria ja matkoja. Hiihtoloma alkaa Lempäälän Jyryn koko perheen talvitapahtumassa 23.2.2019 Kuljun kentällä (Rauhalantie 4) klo 11-13. Kolmen piirin teatteriin Turun Samppalinnaan 31.7.2019 kaksi paikkaa jäljellä, hinta 53,00 sis matka, lounas ja teatterilippu. Buffetista makkaraa ja muita herkkuja. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 Lempäälä. 13.00 15.00 Himmin naapurin Juttutupa. Mukaan mahtuu 50 nopeiten ilmoittautunutta. Ke.20.2. La 6.4. Su 3.3. Liikuntakerho kokoontuu Kirkkotorilla ma 25.2. 12.00 14.00 Lempäälän S-Market, Puistokatu 4. Ke 27.2 Lempäälän Työväentalo klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.00 Yhteiskunnalliset asiat, klo 12.00 Jumppa, klo 12.30 Seniori/Rivitanssi. Ilmoittautumiset viimeistää 4.6 mennessä Tuula Fredriksson puh. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous ja kokouksen jälkeen vieraana diabeteshoitajat Lempäälästä ja Kuljusta.Tervetuloa kaikki mukaan.. Linja-auto lähtee klo 9.00 Sääksjärveltä kohti Lempäälää ja matkalta pääsee mukaan. Pe 15.3. Ma.25.2. Kahvitarjoilu! Lempäälän Eläkeläiset ry Ta p a h t u m a t viikoille 8 -9. Tervetuloa LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat jatkuvat maanantaisin. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. 17.00 19.00 LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry L a u t a s e l l a messut. Samalla lipulla sekä diabetesaiheet että puutarha-,piha-ja mökkinäyttelyt. Reissun hinta on 30 e/hlö ja se sisältää kuljetuksen, lipun sekä väliaika kahvin pullan kera. Mukaan mahtuu 50 nopeiten ilmoittautunutta. Ke 20.2. Vieraita tulossa muista yhdistyksistä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. Tule juttelemaan ja kahvittelemaan kansanedustajaehdokkaiden kanssa. 15.00 Nokian kesäteatteri. 18.30 21.00 Lempoisten Uimala, (Nokkatie 5a, 37500 Lempäälä). Ma 25.2. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Lautasella Messut. Tervetuloa! Johtokunta Lempäälän Pandat ry Lempäälän Pandat ry:n sääntömääräinen kevätkokous. 040-775 3861. Pe 22.2. klo 18. Helsingin messukeskus. 0400917774 Lempäälän Kulttuuritapahtumat Sakkolan ja Käkisalmen matka 6-9.6.2019. To 7.2. Reumayhdisty ja Diabetesyhdistys yhdessä järjestävät kesäteatteri elämyksen Nokialle sunnuntaina 7.7.2019, kappale on nimeltään Vuoksen laulu. Lähtöaikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. Mikä on se pirkanmaalainen näkökulma. Ma 25.2. klo 18.00 Ritva Mikkolan kotona Vanha Rantatie 197, Lempäälä. klo 16.15 Himminnaapurissa ja ke 27.2. Tervetuloa kaikille avoimeen Kalevala-juhlaan Nurmen rukoushuoneelle to 28.2.2019 klo 18.00! Tarjolla on musiikkia ja muuta ohjelmaa sekä kahvi/tee leivonnaisineen (vapaaehtoinen kahvimaksu). fi tai 050 50 12760. Kokoonnumme tekemään käsitöitä yhdessä hauskojen juttujen siivittämänä ja juomme kahvit Isenge Club PARGAN LOPP U S E LV I T YS . Lisätietoja Vesa Mäki puh 0405648796, email vesam@ kolumbus.fi tai Kimmo Järvinen puh.0415014176, email kimmo.jarvinen@propo.fi Lempäälän ja Vesilahden Jhl JHL 236 Eläkejäsenet. Ti 26.2 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. Ke 20.2. To 28.2. Messukeskus Helsinki. Lippuja varattu 50 kpl joten ole nopea ja varaa paikkasi pian. Lähtöaikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. 9.00 11.00 Lastustentie 519, vanhan koulun sali. Ti 26.2. Tied. 9.00 13.00 VVI Tampere. 10.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Lempäälästä klo 9.00
metsälatuja, joissa jokainen liikkuu toiset huomioiden ja varovaisuutta noudattaen omavastuullisesti. VesilahVesilahden Martat ry Sääntömääräinen vuosikokous. Vaalitoimisto avoinna Sääksjärvitalolla sunnuntai-iltaisin klo 17-19 13.1. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osaston kevätkokous on maanantaina 11.3. Käsittelyssä Lempostuvan kohtalokysymys: varataan aika kunnanjohtajalta. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho ke 27.2 klo 15-16.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Keihosten risteyksen läheisyydessä ja Punkarin levähdysalueella. klo 19.00 su 31.3. Ilmoittautuminen Sirkka Kolu puh 040 190 5336 s:posti sirkka.kolu@luukku.com tarjoilua varten Tervetuloa kokoukseen Vesilahden Eläkeläiskerho Pelikerho. 12.00 Tuulikallion Senioritalo. Keskiviikkoisin klo 13-15. varovaisuus laskuissa jne. klo 17.00 to 28.2. klo 13-15 Kalevalan päivä. klo 19.00 su 7.4. 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Olkaapa keskiviikkona 20. Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitorit. Pirkanmaan Muistiyhdistys V e s i l a h d e n muistikahvila. To 28.2. http:// www.mariapaivanen.fi seniorineuvosto lempäälä Seniorineuvosto. klo 13-15 Bingo 2 e.*** 28.2. Yhteislaulua, Tuula ja Erik Mäkinen. Seuraa MeNytpalstaa. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho. 14.00 Lempostupa. Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. 10.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Tervetuloa mukaan! Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 7:56 17:23 7:53 17:26 7:50 17:29 7:47 17:32 Keskiviikkona -4 -3 Torstaina -6 -7 Perjantaina -6 -5 Lauantaina +5 +5 9 1 2 6 Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 7:44 17:34 7:41 17:37 7:38 17:40 7:35 17:43 Sunnuntaina +6 +7 Maanantaina +3 +3 Tiistaina -0 +0 Keskiviikkona +2 +2 2 6 1 4. Pirjo Äikäs.***Seniorinurkka suljettu toistaiseksi. Vertaisohjaajaseniorit opastavat älylaitteiden ja sovellusten käytössä. Kirjauspisteet Pohjankodalla ja Kotkanpesällä. Lounaskahvila Kurkitupa Kesontie 2 Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila TUULIKALLION DIGIKAHVILA. Ke 20.2. den Lähitorit***Tuulikalliontie 74, Narva.***Asiakasohjaaja tavattavissa seuraavan kerran 28.2. Tervetuloa ideoimaan ja tapaamaan Mariaa, myös vaalimateriaalia jaossa. klo 17.00 su 17.3. klo 17.00 su 24.3. Tuulikallio ja Seniorinurkka . To 21.2. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. klo 17.00 Ensiilta pe 22.2.2 019 klo 19.00 ”Toc Toc” 27.2. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. Vesilahti. klo 19.00 pe 22.3. klo 12-13. Seuraavassa kokouksessa käsitellään ikäihmisten palveluasumistilanteita Lempäälässä. klo 19.00 la 13.4. Tehtiin aloite kuntoutusyksikön perustamisesta kotihoidon tueksi. To 21.2. klo 17.00 pe 12.4. * Kertamaksu 2 e (sis. Laurent Baffie, suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus Johanna Pekola Liput: peruslippu 18 € eläk/opisk 16 € lapset alle 14 v 9 € Esityspaikka: Nuorisoseurantalo, Iluksentie 5, Lempäälä Tiedustelut ja varaukset: 0400 749 986 tai www.nuorisoseura.fi Näytösajat: Ensi-ilta pe 22.2. 10.00 13.00 Kotareitti (Pohjankota ja Kotkanpesä). Ke 20.2. Ma 25.2. helmikuuta kello 9.30 lähtien radioidenne äärellä ja kuunnelkaa SUN Radion Päivän vieras -ohjelmaa. Kokouksessa käsitellään kevät kokoukselle määräämät asiat. ***Tervetuloa mukaan lähitoritoimintaan. Metsäladuilla on huomioitava esim. Tervetuloa! Hallitus Vesilahden Eläkeläiskerho Kevät kokous. Pelikerho avaa toisen pelipaikan Tuulikallion Senioritalossa parillisten viikkojen tiistaina klo 13.00 Vesilahden Luonto ja Latu ry V e s i l a h d e n Kotahiihto. klo 17.00 pe 5.4. SDP Lempäälä Marian vaalitoimisto. 19.00 Sääksjärvitalo, Tampereentie 464. Vesilahden Sotaveteraanit ry:n vuosikokous pidetään Lounaskahvila Kurkituvassa keskiviikkona 20.2.2019 klo 15.00 komedia pakkomielteistä kirj. Maakunnan Matin haastateltavana on yrittäjyyslukion rehtori Jarkko Tuomennoro Ylöjärveltä. osoitekentät, liitetiedostot, kansiot) * Ke 27.2. Ti 26.3. Su 24.2. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hallitus Vesilahden Sotaveteraanit ry Vesilahden Sotaveteraanit ry Vuosikokous. klo 19.00 pe 29.3 klo 19.00 pe 1.3. Sähköpostin käyttö. 17.00 Su 14.4. Tervetuloa jäsenet ja kaikki marttaasiasta kiinnostuneet. 14.00 15.30 Terveysasema, Anttilantie 2, Vesilahti. Sää(-20) ja lumivaraus. kahvit). 10.1.2019 kokouksessa mukana eläkeläisjärjestöjen puh.johtajat. Aamukahvit Kotkanpesällä klo 8-10. ***21.2. 050 501 2627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston kevätkokous. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74. To 21.2. alkaen. Ota tavaksesi! Yhteishaku on käynnissä, rehtori Jarkko Tuomennoro Päivän vieras -ohjelmassa Lukioilla on paljonkin eroja. Autoille pysäköintipaikkoja mm. Sähköpostin käyttö (mm. * Ke 20.2. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. klo 19.00 su 24.2. klo 17.00 su 10.3. kello 18.00 Sääksjärven Toimelan talolla, 1 krs, Asuntotie 10. Ke Mehutarjoilu Pohjankodalla ja Kotkanpesällä klo 10-13. Ladut ovat ns. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Hiihto on maksuton. Ne kilpailevat oppilaista opintotarjonnalla. Ylöjärven lukio on valtakunnallinen uranuurtaja yrittäjyyden virallisena erikoislukiona. Kokouksessa valitaan puheenjohtaja ja muut toimihenkilöt sekä hallitus vuodelle 2019 ja käsitellään tilit ja toimintakertomus vuodelta 2018. klo 19.00 pe 15.3. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. Su 24.2
Opisto . matka, lippu ja väliaikakahvit. Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista tuli voimaan 1.4.2015. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 URHEILUKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2019 Urheiluseurojen ja muiden yhteisöjen käyttövuorot urheilukentille julistetaan haettaviksi pe 1.3.2019 mennessä. Ilmoittautumiset 0400-339862 A. 03-2551 400 040-831 2903 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Halutaan ostaa . Kuulutuksia . Kotona olevan huoltajan lapselle on tarjolla subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden mukaisesti 20h viikossa joko osapäivähoitona päivittäin tai kokopäivähoitona osan viikosta. Kesälle 2019 suunnitellut ottelut ja turnaukset tulee ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan samassa yhteydessä, ensisijaisesti omalle vuorolle ajoitettuna. mennessä. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. ARVELA, 16.3. Vuoroja myönnetään Sääksjärven tekonurmikentälle, Hakkarin, Kuljun ja Lempoisten hiekkakentille, Säijän, Mäyriän (edelleenkin heikkokuntoinen) ja Tutkatalon nurmikentille, Sääksjärven tenniskentälle ja Hääkiven Beach Volley -kentälle. 03 375 3727 Ark. Auttava puh. Lisätietoja yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkli (erkki.hakli@lempaala.fi, 050 383 9682). 040-524 4762 www.juhakilpi.fi Iisakintie 24, Lempäälä Kaivurityöt Pertti Keskimaa puh. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. Halutaan ostaa . Viikolla 9 opistokin viettää talvilomaa. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Hieroja/Urheiluhieroja JUHA KILPI Lempäälän Aleksi1 Lempäälä Ajanvaraus p. ARVELA . Matkan hinta 75,-, sis. Varhaiskasvatus tukee huoltajia kasvatustyössä sekä edistää lasten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Hoidamme kaatopaikkaviennit. 040 1337498 tai varhaiskasvatuksen palvelusihteeri Pauliina Lähdevuoreen p. Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea vähintään neljä kuukautta ennen lapsen hoidon tarpeen alkamista. Lisätietoja eri vaihtoehdoista löytyy Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen nettisivuilta. Kerhoihin haetaan valitsemalla varhaiskasvatushakemuksessa palveluntarpeeksi kerhotoiminta. Matkailu 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 010 5844 270 toimitus@lvs.fi LIIKENNE-TEEMA 20.3.2019 ilmoitukset@lvs.fi 044 755 7268. Varhaiskasvatuspaikkahakemukset toimintakaudelle 2019 2020 tulee jättää ajalla 4.3.17.3.2019. Vuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta https://www.lempaala.fi/vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu /liikuntapaikat/varaaminen-ja-hinnasto/lomakkeet/ Etusijalla leirikeskuksen käytössä ovat kunnan oma toiminta ja paikallisten yhdistysten toiminta. Myytävänä . 8-17, La 9-14 www.rengasasennus.com NASTARENKAAT! Nokian 9 550,Michelin 4 520,Continental 2 510,Bridgestone 001 430,Hankook RS2 370,Cordiant 290,es im . Laajemmasta varhaiskasvatusoikeudesta tulee neuvotella erikseen, mikäli lapsen etu niin vaatii. 050 3839604. klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. Kuulutuksia . Lain siirtymäsäännösten mukaan asiantuntija-arvio tulee tehdä 1.4.2019 mennessä, mutta rakennuksen toteutustavasta riippuen joidenkin rakennusten asiantuntija-arvio on tullut tehdä 1.4.2017 mennessä. Moision alueella toimiva pienten kerho on suunnattu lapsille, jotka täyttävät kaksi vuotta 2019 vuoden aikana. Vuorot ovat maksullisia. www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu paikalla ma 14-17, pe 14-17 ja la 10-12. Ilm. Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista http://www.finlex.fi/fi/laki/ alkup/2015/20150300 LEMPÄÄLÄSSÄ 20.2.2019 RAKENNUSVALVONTA TULEVIA KURSSEJA LEMPÄÄLÄSSÄ: 1103332LK Värikylpy (12-23 kk) 11040114LK Toivetakki 3401007LK Nettinäkyvyys yrittäjille ja järjestöille 8102004LK Herkulliset kalaruoat 8301506LK Joogaa nuorille (13-18 v.) 8301705LK Lisää lavista!-tiiviskurssi 8302001LK Ensiapu 2 8302006LK Shiatsu TULEVIA KURSSEJA VESILAHDESSA: 7103011VK Yrttien viljely 8102015VK Herkulliset kalaruoat 8102027VK Täytekakut kevään juhliin Luentosarja Vesilahden historiasta Vesilahden kirjasto Lähde: ke 20.2. Osa vuoroista on maksullisia. Lempäälässä 12.2.2019 yhteisöpalvelupäällikkö VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN 2019 "Autamme jokaista lasta kiipeämään omalle vuorelleen, niin korkealle kuin mahdollista, yhdessä häntä ympäröivien turvallisten aikuisten kanssa." Lapsuus Lempäälässä vahva silta tulevaisuuteen. Varhaiskasvatuspalveluissa on tarjolla avointa kerhotoimintaa kolmessa kohteessa; Innilän ulkoilumajalla, Moision alueella sekä Sääksjärvellä. Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. Matkan hinta, 38,sis. LEMPÄÄLÄSSÄ 20.2.2019 LEMPÄÄLÄN KUNNAN SIVISTYKSEN PALVELUALUE/ VARHAISKASVATUS PALVELUT AA-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen vieressä, Himminpolku 13, perjantaisin klo 19.00. 040 545 4932 Suoritan rehun paalausta ja muuta maataloustyötä 0503553825 Hakalantila/ Narva LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p. Varhaiskasvatukseen hakemiseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Katri Auviseen p. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info SUURTEN RAKENNUSTEN RAKENTEELLISEN TURVALLISUUDEN ARVIOINTI Lempäälän rakennusvalvonta muistuttaa suurten rakennusten omistajia rakennuksiin kohdistuvasta tarkastusvelvoitteesta. Varhaiskasvatuspalvelut järjestävät monipuolisia palveluja varhaiskasvatusikäisille lapsille. Kappale, Nuotin vierestä. lippu ja matka, 46,sis. 0400-339862 A. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi Miniristeily Turku – Tukholma – Turku 2. Hakeutuminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisen asiointilinkin kautta. Sähköinen varhaiskasvatushakemuksen linkki ja tarkempia tietoja varhaiskasvatukseen hakemisesta ja eri vaihtoehdoista löytyy Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen nettisivuilta. Työsuorituksia . Paperiset hakemukset tulee palauttaa Varhaiskasvatuspalveluihin PL 36, 37501 Lempäälä. Vanhaa tietä Kaupunkia kohti. Hakemuksen voi jättää tilanteen niin vaatiessa myös tämän haun ulkopuolella. Hakemuslomakkeita saa tarvittaessa päiväkodeilta sekä varhaiskasvatuspalveluiden toimistolta. Vuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta https:// www.lempaala.fi/vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/ liikuntapaikat/varaaminen-ja-hinnasto/lomakkeet PUNTALAN LEIRIKESKUKSEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2019 Käyttövuorot Puntalan leirikeskukseen julistetaan haettavaksi pe 1.3.2019 mennessä. huonekalut, kotim. Varhaiskasvatuslain mukaisesti varhaiskasvatusta on saatavilla kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa tarve edellyttää. Kurssit eivät kokoonnu, jos erikseen ei ole toisin sovittu. Perheisiin ollaan tarvittaessa yhteydessä hakemusta käsiteltäessä ja päätös varhaiskasvatuspaikasta tulee kesäkuun alkuun mennessä. Lain mukaan hallimaisten rakennusten omistajien tulee huolehtia siitä, että asiantuntija arvioi rakennuksen keskeisten kantavien rakenteiden turvallisuuden. Hakkarin urheilukentälle ei tässä haussa myönnetä vuoroja kenttäremontista johtuen. Tarve perustuu huoltajien työssäkäyntiin tai päätoimiseen opiskeluun. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, paikkakunnalle muutosta tai koulutuksesta eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon tarpeen alkamista. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. hyttipaikan, aamiaisen, päivällinen, kuljetukset. 050 505 2030. Aikataulu: 16.20 Narva, 16.35 Kirkonkylä/Koskenkylä, 16.45 Lempäälä la-as. -3.4.2019 Aikataulu: 16.20 Riehu, 16.30 Onkemäki, 16.40 Keihonen, 16.50 Narva, 17.05 Kirkonkylä, Rautialan kautta, 17.15 Koskenkylä, 17.25 Lempäälä la-as. klo 18-19.30 ”Vesilahden kunnallishistorian käänteitä” Musiikin matinea 20.2. 20 5/ 55 -16 4 kp l as en ne ttu na Varaston tyhjennys! RAJOITETTU ERÄ! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. klo 18-19 ”Lönnrotin Laukko” ke 6.3. Palveluidean mukaisesti tarjoamme laadukasta kunnallista varhaiskasvatusta, kerhotoimintaa sekä monipuolistamme palvelutarjontaamme yksityisellä palvelutuotannolla ja palvelusetelillä. Isommille erille kouranouto! Puh. peruttu. klo 18-19.30 ”Miten naiset ovat vaikuttaneet Vesilahden historiaan?” ke 13.3. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Sekalaisia . KESÄTEATTERIMATKA Pyynikin kesäteatteriin, 3.7. klo 18.00 esitykseen
Oletko ehtinyt kontaktoimaan yrityksiä. – Kyllä. Mitä olet hommaillut. maaliskuuta klo 10–13. viikon henkilö Digiä ja paperia sopivasti LVS:n porukka täydentyi Petri Vihavaisella. Lempäälän-Vesilahden Sanomien uusi asiakkuuspäällikkö Petri Vihavainen on innokas valokuvaaja. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 . Miten kuvailisit itseäsi. Petri tarjouaa pullakahvit Lempäälän-Vesilahden Sanomien konttorilla 6. Uuden asiakkuuspäällikön harrastuksiin kuuluu valokuvaus. Täällä asuu mukavaa väkeä. Harrastan valokuvausta ja tietotekniikkaa. Mikä myyntityössä viehättää sinua. – Vastaanotto työpaikalla on ollut erittäin lämmin. Lehden lukijoita. – Myyntityössä parasta on, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja saada oikea tuote kohtaamaan oikea asiakas. Kesäisin minut löytää juoksemasta Lempäälän pururadoilta. Tervetuloa!. Työkaverit ovat mukavia. Miten työt ovat lähteneet käyntiin. – Kaikille lehden lukijoille sekä nykyisille ja tuleville asiakkaille. Paikalliset yrittäjät ymmärtävät hyvin tarjoamiemme tuotteiden arvon. 0800 9 6675 klo 6-11. Valmistun pian myynnin ja markinninoinnin tradenomiksi. Viihdyn Lempäälässä. Viihdyn erittäin hyvin. Viime vuodet pääpainoisesti myyntiä. – Alunperin Hämeenkyröstä. Olen tehnyt monenlaista työtä. Entä kentällä. Minulla on vankka kokemus digimarkkinoinnista. Täällä luonto on lähellä ja ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät. Mistä tulet, Petri. Kenelle haluat lähettää terveisiä. Va sta uk se t en si le hd es sä ! HAASTATTELU: Kari Pusa KUVA: Katariina Rannaste Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Jäikö lehti tulematta. – Vietän aikaa viisivuotiaan Elina-tyttöni kanssa. Jakeluhäiriötapauksissa soita Alma Manun varhaiskantoalueen jakeluhäiriöt p. – Olen avoin ja helposti lähestyttävä, rento nuori mies. – Alkuperäiseltä koulutukseltani olen palvelujen tuottamisen ja johtamisen restonomi. Olen asunut ympäri Suomea, Lempäälässä vuodesta 2015. 010 5844 270 klo 9-15. Alueen ulkopuolella p. – On ollut mahtava kohdata konttorilla käyneitä lehtemme lukijoita. Teen LVS:lle työn ohessa lopputyöni digimarkkinoinnista. Mitä teet vapaa-aikana. Lempääläiset ja vesilahtelaiset yrittäjät ovat ottaneet minut erittäin lämpimästi vastaan
28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.2.2019 ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. asti Löytö-O utlet Lempäälä Tampereentie 272 Ma Pe 10 18 • La 10 16 • Su suljettu Tuleeko lehtesi oikeaan osoitteeseen. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. Hiekk aa 5,95/2 5 kg -30% = 4,17 REMONTTIAL E , VAIN 4 PÄIVÄÄ! Nyt kaikki -30 % Voimas sa 23.2. l v s . Eläinruuat, Kalastustarvikkeet, Siivoustarvikkeet, Makeiset, Keksit, Ruuvit, Kynttilät, Paristot, Liimat, Bensat, Kaasut, Lumikolat ja -Lapiot, Kirveet, Maalit, Öljyt, Vapaa-ajantuotteet, Valaistus, Matot, Vaatteet, Kodintekstiilit, Taloustavarat, Työkalut, Koneet, Työkäsineet, -vaatteet, Sähkötarvikkeet, Lamput, Putkitarvikkeet, jne -30 % HI NT ALA PPUHINNO IST A KAIKKI 29,90 30% = 20,93 Esim. f i. • Uusi katto säältä suojaan päivässä! Tuotteet suoraan tehtaalta, markkinoiden parhailla takuilla. Pulipuli, lumet suli! Soita 03 3390 0401 Kattoarvonnan säännöt: vesivek.fi Löytö-Outlet www.kuljunkartano.com Kempparit, Shampoot, Pesuaineet, WC-paperit, yms. 8-18, la 9-15 Löydät meidät myös Facebookista! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 www.visionliukuovet.fi www.keittiokalustetukut.fi Lapsille oma leikkipaikka! Tehtaaltamme kotimaiset tuotteet nopeasti ja edullisesti! pienet keittiöt komerot, khh-kalusteet, wc-kalusteet, liukuovet Kalusterunkoja jopa parissa päivässä! Myös kuljetuspalvelu ! modernit keittiöt tavalliset keittiöt ISOT KEITTIÖT Kysy myös suunnittelu palvelua kotona! Lumisen talven jälkeen katoltasi voi sulaa tuhansia litroja vettä. Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Soita 010 5844 270 klo 9-12.30 13-15 Valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | w w w . • Tilaa ilmainen kuntoarvio, tarkistuta katon ja rännien kunto ajoissa. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap