1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 20.3.2019 88. sivu 35 Jyryn C-pojat lentopallon SM-finaaleihin Lempäälän Jyryn C-pojat esiintyvät taas tauon jälkeen SM-lopputurnauksessa, nyt Kuortaneella. vuosikerta N:o 12 Ilmastotekoja on tehtävä – Juuri nyt on tehtävä oikeita päätöksiä, painottavat mielenilmaukseen osallistuneet Alex Havia (vas.) ja Vikke Aaltonen, sivu 5 SAMI LAAKSO ”Haluan nostaa mestaruuspokaalia.” – sivu 34 sivu 7 Positiivinen palaute: Juha Kuisma kehuu kuntaansa Koulu, ikäihmisten kuntosalijärjestelyt ja tienhoitosopimukset lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia. Hene Oy hene@hene.fi Hyppää sinisten bussien kyytiin Ota yhteyttä ja kysy tarjous!. sivu 4 Sosiaalimiehen selvitys vuodelta 2018 tyly Lempäälässä lastensuojelussa suosituksiin nähden jopa kaksinkertainen määrä lapsia työntekijää kohden
Vaikka äänestyslappuun yhden ehdokkaan numero kirjoitetaankin, äänestäjän kannattaa pyrkiä käyttämään vaalikoneita ja muita lähteitä itselleen sopivimman puolueen, vaaliliiton, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen löytämiseksi. Lain soveltamisala on yleinen, sitä sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa. Sisään päästään vaalipiiristä kaikkien ehdokkaiden vertauslukujen mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Heli Lehtelä, Urjalan Sanomat Suuren paaston alkaessa on luontevaa keskittyä hengelliseen elämään ja vähentää omaa kulutusta. Kirjoittaja on lempääläinen vapaa toimittaja Käytyäni läpi puolueiden ja ehdokkaiden sivuja, olin täysin pyörällä päästäni. Mielenkiintoinen yhtymäkohta, että samaan aikaan kun Suomessa laki tuli ylipäätänsä voimaan, naapurimaassa sitä tarkennettiin juuri niin, että puutteellisesta saavutettavuudesta tuli yksi syrjinnän peruste. Niin paljon kuin yhdenvertaisuuslaki vammaisille ihmisille antaakin, se ei päinvastoin kuin Ruotsissa tehnyt vielä puutteellisesta saavutettavuudesta syrjinnän muotoa. Pyrkimys on vain ja ainoastaan ”tasata” kuilua, jonka vammaisuus useimmiten tuo. Ja tämä koskee myös vammaisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Eduskuntavaalitkaan eivät ole mitkään puhtaat henkilövaalit, vaikka ehdokkaiden vastauksilla operoivan vaalikoneen käyttäjä saattaisi niin helposti erehtyä ajattelemaan. Positiivinen erityiskohtelu on sallittua vain, jos sen tarkoitus on edistää tosiasiallista yhdenvertaisuutta. kolumni Hannu Salonpää LISTA ENSIN, SITTEN EHDOKAS Unohda suursiivoukset! Kun siivoat kotia säännöllisesti ja pikkuhiljaa, pärjäät kevyellä siivouksella ja miedoilla pesuaineilla. Samalla on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan ekologista jalanjälkeä myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Lakiin sisältyy myös niin sanottu edistämisvelvollisuus eli viranomaisella, koulutuksen järjestäjällä ja oppilaitoksella sekä työnantajalla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Kunkin puolueen tai vaaliliittoutuman saama äänisaalis lasketaan ensin listalla eniten ääniä saaneen vertausluvuksi. Mirva Brola, Ortodoksiviesti. Siis Ruotsi jälleen edellä ja me toivon mukaan taas perässä. Ketään ihmistä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan, kaikilla tulee olla oikeus yhdenvertaisuuteen. Kun nyt tulin ottaneeksi esille yhdenvertaisuuslain, enpä malta olla hiljaa myöskään käsitteestä positiivinen erityiskohtelu, jonka ainakin itse linkitän samaan teemaan. Kohteita, joihin kohtuudella pitäisi voida kaikkien kuntalaisten päästä, riittää valitettavan paljon ympäristössämme. Poimintoja . On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka mieluisimmaksi osoittautuvan ehdokkaan mielipiteet jakaisikin, hänen edustamansa puolue voi olla samoissa kysymyksissä tyystinkin eri linjoilla. Miten sitten puutteellinen saavutettavuus voi olla syrjintää. Ja suomalaisessa D’Hondtin suhteellisessa listavaalijärjestelmässä ääni menee ensisijaisesti puolueelle. Apuväline voi helpottaa päätöksentekoa, ja mikä tärkeintä, saada kansalaisen käyttämään äänioikeuttaan. Niillä tulee olla myös suunnitelma tarvittavista edistämistoimenpiteistä. Viikottain voi olla tarpeen imuroida, pyyhkiä lattiat, pyyhkiä pölyjä sekä pestä wc. Vammaisten ihmisten kohdalla erityiskohtelu ei tarkoita suosimista eli etuoikeuksien antamista vammaisuuden perusteella. Puoluevaalikone olisi hyvä. päivä vuonna 2015 voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki sisältää kolme tärkeää kohtaa ja ne ovat: yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjinnän kielto ja syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvan tehostaminen. Päivittäin kannattaa ainakin järjestellä tavaroita, siistiä keittiö, ja poistaa häiritsevät roskat ja tahrat. Niiden on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin. Käsitteen positiivinen erityiskohtelu voisi lyhykäisesti avata seuraavasti: positiivisella erityiskohtelulla tavoitellaan sitä, että kaikilla olisi myös käytännössä mahdollisuus yhdenvertaisiin oikeuksiin. Ehkä omaan ajatteluun osuvien teesien etsimisen sijaan pitäisikin nyt etsiä ehdokas, joka jakaisi suurin piirtein samanlaiset arvot ja maailmankatsomuksen kuin itsellä on. Ruotsissa lainlaatijan mukaan molempiin vastaus on kyllä. Ryhmittymässä toiseksi eniten ääniä saanut saa vertausluvukseen puolet kokonaisäänisaaliista, kolmas kolmasosan ja niin edelleen. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 3. Vammaisjärjestöt ja kuntien vammaisneuvostot tekevät onneksi aktiivisesti töitä saavutettavuuden lisäämiseksi. Pirkka Puutteellinen saavutettavuus . Kaikki tuntuivat nyt lupaavan paljon ja puolueiden välillä on monissa asioissa vaikea nähdä linjauseroja. Niinpä pienen paikkakunnan ja suurkaupungin mittapuussa asiat saavat aivan eri suuruusluokan merkityksen ja sen vuoksi esimerkkien nostamisessa ja vertaamisessa on syytä olla varovainen. Tammikuun 1. Runsaat neljä vuotta voimassa ollut yhdenvertaisuuslaki tai paremminkin sen muutamat yksityiskohdat liippaavat niin liki vammaisten henkilöiden ikuisuustavoitteita, että on suorastaan pakko nostaa niitä tavan takaa esille. huhtikuuta. Toinen mikä siihen kovasti auttaisi, olisi, jos pääsisi äänestämään omalla kotilaitteellaan. Pirkanmaalta valitaan 19 kansanedustajaa – äänestipä itse tai ei. Käytännön esimerkkeinä voisi mainita työllistämiskynnyksen madaltaminen, pysäköintipaikkojen sijoittelun ja eri palvelujen tarjoaminen. Täytyykö syrjinnän tunnusmerkit, jos evätään vammaisia henkilöitä varten tehtävät kohtuulliset mukautukset. tätä mieltä O n hyvä, että tänä politiikasta vieraantuneisuuden aikakaudella äänestäjän apuna on netti tulvillaan vaalikoneita, joista voi koittaa etsiä eri kysymyspatterien vastausten avulla itselleen tai ainakin omiin mieltymyksiinsä yhteensopivaa ehdokasta. Vaikka edellinen teksti lähentelee kapulakieltä ja saattaa kuulostaa monitulkintaiselta, lain ydin kohdan viesti on selkeä. Käsitteiden saavutettavuus ja kohtuulliset mukautukset taakse kätkeytyy toki paljon tulkinnanvaraisuutta ja tapauskohtaisuutta
Eurovaaliehdokas Petra Schulze Steinen paikalla klo 12-13. tavattavissa klo 13 Lempäälä K-Market klo 15 Vesilahti Sale Tarjolla makkaraa ja kahvia Pertti Hakanen M ak sa ja S as ta m al an K es ku st a Piia Nurmela Rohkeutta toimia Kristillisdemokraattien vaalibussi pysähtyy Lempäälän keskustan S-Marketilla lauantaina 23.3. 03 375 2484, 0400 628 870 26 VUO DEN KOKE MUK SELL A ÄLÄ KÄRSI KUUMUUDESTA varaudu helteisiin jo nyt! Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! Ilm aine n arvi o! KATTOMAALAUKSET + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 SEINÄN MAALAUS | PELTIKATON MAALAUS | TIILIKATON MAALAUS MEILTÄ OSTAMINEN ON VAPAAEHTOISTA. PYYDÄ ROHKEASTI TARJOUS! 029-1700463 www.sorcolor.fi Meiju Vilén, Vantaa “PALVELU OLI AMMATTIMAISTA ALUSTA LOPPUUN. l v s . f i. ANTTI KAIKKONEN ke 27.3.2019 9:00 Tampere, Café Linkosuo, Näsilinnankatu 26 10:00 Ylöjärvi, Kauppakeskus Elo, Café Linkosuo, Elotie 1 Maksaja: Pirkanmaan Keskusta Lempäälän JALKINEKORJAAMO Tampereentie 22, p. KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi Puh. Tervetuloa! www.piianurmela.fi 131 131 M ak sa ja: KD Le m pä älä -V es ila ht i w w w . Puhdasta lähiruokaa pöytään. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Keskustan Vesilahden paikallisyhdistys ry 139 150 153 154 Ministeri ANNIKA SAARIKKO su 24.3.2019 11:30 Ylöjärvi, Ruokakeidas, Elotie 9 13:00 Tampere, Koskikeskus, Café Linkosuo 14:30 Kangasala, Uimahalli Kuohu, Kirkkojärventie 4 17:30 Punkalaidun, Kanteenmaan Nuorisoseurantalo, Kanteenmaantie 111 Puoluesihteeri RIIKKA PIRKKALAINEN ke 27.3.2019 8:30 Tampere, Pirkkalaisen piirakat Café Linkosuo, Näsilinnankatu 26 15:00 Orivesi, K-Supermarket, Aihtiantie 10 16:30 Kangasala, S-Market, Puusepäntie 31 18:00 Valkeakoski, HAMK Campus Center, Tietotie 1 19:15 Akaa, Allin Pirtti, Sontulantie 3 B, Toijala Tule juttelemaan! Eduskuntaryhmän pj. klo 10-14 PE 12.4. Logo perusmuodossaan musta 0, 0, 0, 100 Logo + tausta musta 0, 0, 0, 100 v.ruskea 14, 23, 33, 3 t.punerva 14, 75, 65, 3 v.punerva 70% sävy edellisestä Tolvilantie 1, 37830 Akaa www.tolvilankartano.fi Puh. 050 331 5733 Paimenen Makasiini avoinna: Parasta pöytään pääsiäiseksi tilamyymälä Paimenen Makasiinilta Tuoretta luomukaritsanlihaa, palveja ja makkaroita. klo 16-19 LA 13.4. TYTÖT HOITI HOMMAN HYVIN JA VALMISTUI SUUNNITELTUA NOPEAMMIN. klo 10-14 Lämpimästi tervetuloa! TI 16.4. LEMPÄÄLÄN JALKINEKORJAAMO 30 V. klo 12-18 Myös muita myyjiä paikalla. klo 16-19 TO 18.4. klo 11.15-12. klo 12-15 Kahvila Kurkitupa, Kesontie 2, Vesilahti Mukana Keskustan eduskuntavaaliehdokkaita. klo 16-19 LA 23.3. Paikalla Piia Nurmela Lempäälästä ja muita Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaita. Työllisyyden lisääminen ja kasvattaminen. EI VOI KUIN SUOSITELLA!” 140 Torstaina 21.3. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Tapahtuman järjestäjä: Harrin Maitolaituri ry Osoite: Piiponraitti 1, Lempäälä Tiedustelut: 0407288937, 0408653246 VAPAA PÄÄSY! A-OIKEUDET M ai no ks en m ak sa ja : H ar ri Pe nt til ä Ari Arvela EDUSKUNTAAN Ihmisillä pitää olla turvallinen arki ja vahva turvallisuuden tunne. Varaa omasi ajoissa! PE 22.3. SOITA! 0400 339 862 139 Tavataan ja jutellaan! Maksaja: Keskustan Vesilahden paikallisyhdistys ry Sunnuntaina 24.3. klo 16-19 KE 17.4. 375 2929 Ma-ti 10 -17, ke suljettu, to-pe 10 -17, la suljettu Tervetuloa kakkukahville perjantaina 22.3.2019 klo 11.00 17.00
Sosiaaliasiamieheen otetaan yhteyttä eniten lastensuojeluun liittyvissä asioissa. Hiidentien uimapaikka sijaitsee uuden Hinnonkujan eteläpuolella. Jos uimapaikalle tai -laiturille ei löydy vastaavaa tahoa, uimapaikan rakenteet poistetaan, kun ne tulevat huonokuntoisiksi. Vesilahdessa oli keskimäärin 40 lasta työntekijää kohden ja enimmillään 50. Epävirallinen uimapaikka on verrattavissa jokamiesoikeudella käytettävissä olevaan järven rantaan, jossa on mahdollisuus uida, mutta sitä ei ole tarkoitettu yleiseksi uimarannaksi. epävirallisia uimapaikkoja ja -laitureita, jotka ovat syntyneet rannoille vuosien saatossa yhdistysten yms. Huonoon kohteluun liittyvät kokemukset ovat nousseet tilastossa edelliseen vuoteen verrattuna. Lapsen olosuhteita tunteva työntekijä tapasi lasta -6 tuntia kuukaudessa. Yhteensä sosiaaliasiamieheen otettiin yhteyttä viime vuoden aikana runsaat 1 000 kertaa. Mikäli uimapaikan hoidosta tehdään yhteistyösopimus, Lempäälän kunta selvittää samalla uimapaikan hakemisen viralliseksi uimarannaksi. Lautakunta samalla listasi toimet, joihin kunta ryhtyy selvityksessä esiin tuotujen epäkohtien poistamiseksi. Seuraavaksi suurin yhteydenoton aihe on kunnan harkinnanvarainen toimeentulotuki. Jos yhdistys on kiinnostunut huolehtimaan epävirallisesta uimapaikasta, yhteyttä voi ottaa Lempäälän kuntaan ja yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkliin. Lempäälän kunta selvittää parhaillaan kunnan alueella olevia epävirallisia uimarantoja ja -paikkoja ja niissä olevien rakennelmien kuntoa. ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lastensuojelussa kaksinkertainen määrä lapsia työntekijää kohden TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Erkki Koivisto Sosiaaliasiamiehen selvitys: Vammaispalvelun asiakkaita jäänyt ilman kuljetuksia Lempäälässä TEKSTI: Erkki Koivisto Uimapaikoille hoitajat haussa Lempäälän kunta hakee yhteistyötahoja, jotka vastaisivat pienten epävirallisten uimapaikkojen hoidosta ja kunnossapidosta. Palvelutarpeen selvityksiä lapsiperhepalveluiden työntekijällä oli enimmillään yhtä aikaa vireillä Tampereen seutukunnan kunnista eniten Lempäälässä, 70. Lempäälän viralliset uimarannat Lempoisten uimala (EUuimaranta) ja Rantalan saunan, Ruotasjärven, Paunun, Iso-Kyynärön, Typyn ja Lahdenkylän uimarannat (pienet uimarannat). Avustusten hakuaika päättyy maaliskuun lopussa. Virallisilla rannoilla on tarkat ohjeet kunnossapidosta, veden laatua seurataan säännöllisin näyttein terveystarkastajan toimesta ja rannoille on laadittu turvallisuussuunnitelmat. talkoilla tai muutoin. Neuropsykologisista häiriöistä oireilevien lasten perheet ovat olleet jonkin verran sosiaaliasiamieheen yhteydessä koettuaan jääneensä ilman riittävää tukea. – Asiakkaan hyvään kohtaamiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, sosiaaliasiamiehet korostavat. Lapsen olosuhteita tunteva työntekijä tapasi lasta 1–2 tunnin ajan kuukaudessa. tahon, joka ottaisi uimapaikan kunnossapitämisen vastuulleen ja kunta tekee heidän kanssaan yhteistyösopimuksen asiasta. Kunnissa, joissa asiakkaita on merkittävästi vähemmän, pitää heidän mukaansa selvittää, miten lastensuojelun lakisääteisistä tehtävistä selviydytään. Jatkossa kunta pyrkii löytämään näille epävirallisille uimapaikoille yhdistyksen tms. Lempäälässä tapahtumia oli 37 ja Vesilahdessa kaksi. Lempäälän kuntaan on tullut eri suunnilta kysymyksiä uimapaikkojen hoitoon ja kunnossapitoon liittyvistä asioista, esimerkiksi mitä jo osin huonokuntoisille rakenteille tulisi tehdä ja kuka niistä huolehtii. Lempäälän hyvinvointilautakunta merkitsi tiedokseen Tampereen seutukunnan sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2018. Kunta on aikanaan antanut luvan toteuttaa uimapaikan tai -laiturin kunnan maalle. Osassa uimapaikkoja on kuitenkin käynyt niin, että uimapaikan toteuttamisesta vastannutta tahoa ei joko enää ole olemassa tai uimapaikan hoitoon ei enää ole ollut mahdollisuuksia. Lempäälässä tilanne on kaupunkiseudun heikoin. Lempäälän kunnan vuoden 2019 omatoimirahan myöntämisessä painotetaan uimapaikkojen ja -laitureiden kunnossapitoa. Valkeakoskella määrä oli 50–60, Ylöjärvellä 30 ja Vesilahdella kahdeksan. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Pälkäneen, Tampereen, Valkeakosken, Vesilahden ja Ylöjärven sosiaaliasiamiehet Laura Helovuo ja Taija Mehtonen muistuttavat, että sosiaalityöntekijät pystyvät tekemään lastensuojelutyötä laadukkaasti ja lainmukaisesti, jos asiakkaita on 30–40 yhtä työntekijää kohden. Ennen kauden alkua rannat sukelletaan ja tarkastetaan.. Muista tiedossa olevista paikoista voi ilmoittaa yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häklille. Epäviralliset uimapaikat ja -laiturit täydentävät kunnan virallista uimarantatarjontaa ja niiden olemassaolo halutaan säilyttää. Lempäälässä oli vuonna 2018 keskimäärin 50 ja enimmillään 60 lasta työntekijää kohden. Epävirallisia uimapaikkoja on Lempäälän kunnan nauhataajamaalueella täysi tusina: Maakalassa, Sulkolassa, Ryynikässä, Hääkivellä, Hiidentiellä, Hinnonkujalla, Majauslahdessa, Tuulialassa, Linnajärventiellä, Simunantiellä, Sääksjärventiellä ja Tatekanpolulla. Lempäälän alueella on lukuisa joukko ns
Globaalin ilmastolakkoliikkeen aloittanut ruotsalainen, 16-vuotias Greta Thunberg on nimitetty ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Urakoitsijan edustaja rakennuspäällikkö Jyrki Välimäki Lujatalolta ei osannut perjantaina sanoa syytä verhon pettämiselle. Suomalaisista tiedeyhteisöistä 1228 asiantuntijaa allekirjoitti tukikirjeen lakkoilevien lasten tueksi. Jos emme toimi pian ja päättäväisesti, valtavat luonnontuhot ja jopa sivilisaatiomme romahdus siintävät horisontissa”, kirjoittavat professorit ja tutkijat. – Verho on edelleen erittäin tukevasti kiinni yläosastaan, mutta kyllä se on varmasti kovaa ääntä pitänyt alas tullessaan, Välimäki sanoo. Samaan syöpäläiseen viittaavia samantapaisia johdoksia on myös useissa lähisukukielissä, esim. Sen vuoksi melko paljon tai erittäin paljon epävarmuutta tai turvattomuutta kokee yli 70 prosenttia vuoden 2018 nuorisobarometrin vastaajista. Sitä tullaan selvittämään, hän toteaa. Vastineeksi olisi tietenkin helpotettava sähköautojen hankkimista sekä julkista kulkemista, Vikke Aaltonen kaavailee. Tämän päivän suomalaisnuoria huolestuttaa kaikkein eniten ilmastonmuutos. inkeroisen satikkain, karjalan satikka tai satikkainen ja viron satikas. Suurempia mielenilmauksia on nuorten toimesta järjestetty tänään mm. ”Erityisesti nuorisolla on oikeus olla vihoissaan tulevaisuudesta, jonka olemme heille jättämässä, jos uhan suuruuteen verrannollista kiireellistä muutosta ei saada aikaiseksi”, kirjeessä jatketaan. – Olimme tekemässä alkulämmittelyjä isossa ringissä, kun kuului räjähtävä ääni ja verho tuli voimalla alas. Lapsia alakouluista lukioihin jäi kouluistaan ilmastolakkoon ottaakseen kantaa ilmastoasioihin. – Kyllähän näitä asioita joutuu joka päivä miettimään mutta en koe kuitenkaan ahdistuvani, kuvailee tunnelmiaan sääksjärveläinen Vikke Aaltonen. Satiainen = Pientä, kiusallista syöpäläistä merkitsevä satiainen on johdos sanasta sata; kun satiaisia on, niitä on yleensä runsain joukoin. Pe r j a n t a i n a 15. maaliskuuta ympäri maailman järjestettiin koululaisten toimesta mielenilmauksia, myös Pirkanmaalla. – Olen ollut verhotoimittajaan yhteydessä, mutta vielä en ole saanut asiaan selvyyttä. Liikuntasali on tällä hetkellä pois käytöstä. Myös lentomatkoja hän on jättänyt väliin samoista syistä. Jokainen löytää omat tapansa pienentää hiilijalanjälkeään. Pirkan opiston liikuntaryhmäläiset olivat kello 19.10 maissa tekemässä alkulämmittelyjä, kun yhtäkkiä salin jakava väliverho valahti alas. Aaltonen ja kahdeksasluokkalainen luokkatoverinsa Alex Havia ovat jääneet pois perjantain oppitunneilta herätelläkseen päättäjiä nopeaan reagointiin ilmastoasioissa. Suomen kirjakielessä satiainen on ensi kertaa mainittu vuonna 1745. Kymmenen vuotta sitten luku oli 40 prosenttia nuorista. maaliskuuta kesken miesten ryhmäliikuntatunnin. ”Tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta ja ihmisen osuudesta siihen on selvää ja kiistämätöntä. Vikke Aaltonen (vas.) ja Alex Havia ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta luontoon sekä elinolosuhteisiin. – Nyt ei ole enää aikaa odottaa vaan juuri nyt on tehtävä oikeita päätöksiä, painottaa Havia. Liikuntasalin väliverho valahti alas kesken miesten ryhmäliikuntatunnin Lempäälän Virtakampuksen liikuntasalin väliverho valahti alas torstaina 14. Pojat rajoittaisivat myös halpamuodin tuontia Aasiasta. TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Väliverho valahti vauhdilla alas kesken miesten ryhmäliikuntatunnin.. – Greta on tehnyt hienoa työtä ja saanut ehkä isoja maita heräämään todellisuuteen, Aaltonen ja Havia pohtivat. Väliverho oli ennen onnettomuutta nostettu ylös ja pian sen jälkeen se oli omalla painollaan valahtanut alas. Havia jätti ekologisista syistä mopokortin ajamatta ja mopoauton hankkimatta. Ohjaaja ehti siirtyä alta pois, ja pari kaveria oli siinä hollilla, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut, kuvaa paikalla ollut Pertti Laine. Tällä viikolla on tapahtunut muitakin merkittäviä ilmastokannanottoja. – Parasta tietenkin olisi, jos muutokset lähtisivät ihmisistä itsestään mutta mielestäni valtion on syytä edistää muutosta esimerkiksi korottamalla lentämisen ja lihan kuten myös dieselin ja bensan verotusta. – Verholla on painoa varmasti useampi sata kiloa, joten kyllä siinä olisi ollut henki pois, jos alle olisi jäänyt, hän tuumaa. Helsingissä, Turussa sekä Tampereella. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lapset ja nuoret vaativat ilmastotekoja TEKSTI: Tanja Meronen KUVA: Tanja Meronen MISTÄ TULEE SANA...
Tästä rakennuksesta, sen varhaisista elinajoista ja henkilöistä oli lisäksi löytynyt korvaamattomia valokuvia. Hän kertoi omasta kastetilaisuudestaan vanhassa pappilassa tammikuun 14. Rakennuksen ”virallinen siipi” toimi kirkon ohella muiden kirkollisten toimitusten tyyssijana sekä osan aikaa myös kirkonkirjojen säilytyspaikkana. Vaikutteita itse piirustuksiin oli saatu jo ruotsinvallan aikaisten sotilasvirkamiesten virkatalojen perinteistä. osaltaan senaikaista toimintojen läpinäkyvyyttä. Siitä perinnöstä on kiittäminen aikanaan 1920ja 30-luvuilla vaikuttanutta ja valokuvauksesta innostunutta kirkkoherra Johannes Korhosta. Vihkipappina toimi kirkkoherra Miika Tarna, sanavalmis mies, josta oli monella hauskoja sattumuksia muistakin kuin pappilan yhteyksistä. Vasta uuden seurakuntatalon valmistuminen Lempäälän ydinkeskustaan 1963 muutti tämän käytännön. uutiset Vanhan pappilan tarinaillassa kerättiin ”lasiseinäisen” muistumia Vuonna 1902 rakennettiin suuresti Hakkarin ja Kuokkalan koskien välisen vuolteen rannalle. Viljelysmaa sekä pappilan lukuisat hyötyrakennukset kertoivat samalla ympäristölleen yhden virkamiessäädyn elinkeinosta sekä valta-asemasta seudulla. Kastepappina toimi tuolloin Lempäälän pitkäaikainen kirkkoherra Toivo Hannula. Uudet ajat ja käyttötottumukset sekä kaikkialle ulottunut luontaisetuja rajaava verotus johtivat Vanhan pappilankin käyttötarkoituksen muutoksiin jo useampi vuosikymmen sitten. Talvi oli ollut perinteinen: paljon lunta ja pakkasta. Edes oma äiti, joka oli jäänyt tulevan perheenjäsenen vanhempaa sisarta kaitsemaan, ei tiennyt kasteen lopputulosta. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Ahti Granat KUVAT: Vapriikin kuva-arkisto, yleisökuva: Ahti Granat . Sama ohjeellisuus toistui myös myöhemmän lainsäädännön ja muiden virkatalosäännösten osin tiukoistakin määräyksistä. Vanhaan pappilaan saapui torstai-iltana 7. Pappila on toiminut virkatalo-statuksensa jälkeen mm. Hänen tyylinsä oli osaksi puhtaaksi viljeltyä jugendia. Tunnusmerkkeinä olivat korkeiden huoneiden avaruus ja varsinkin rakennuksen ”lasiseinäisyys”, eli suurehkot ikkunat, jotka edustivat Tarinaillan väkeä oli salin täydeltä. Virkataloa ei siis rakennettu erityisen vapaan arkkitehtuurin tai edes tyylisuunnan nimissä, vaan lähinnä seurakunnan kirkkoherran asumukseksi sekä elannon ja raha-ansioiden osakorvikkeeksi. Vapauttavan puheenvuoron laukaisi Lempäälä-seuran edustajana Raili Reini. diakonia-keskuksena, rippileirien sekä muiden ulkopuolistenkin viikkoja päivätapahtumien miljöönä sekä tilapäisenä majoituspaikkana. Heistä osa toi tarinaillan tarpeisiin myös anekdootteja, eli lyhyitä tuokiokuvia pappilan vaiheista varsinkin 1960-luvulta. Olihan pappissäädyn perheen oltava konkreettisesti ulospäinkin näkyvä ja helposti nähtävä esimerkki pitäjäläisille. Perimätiedon mukaan samalla paikalla olisi sijainnut papillinen virkatalo jo 1400-luvulla. Taksi Nurmenkulmalta ei tuossa kelissä päässyt perille saakka, joten vielä nimetön tyttölapsi kuljetettiin sylikyydissä lähes kilometrin verran perille pappilaan. päivänä 1951. Hänellä oli esittää virkatalojen kehitysvaiheista paljon muutakin yleistä faktaa. Näistä käynneistä oli muistumia Kaija Seppälällä ja Seija Varpukoskella, joka sittemmin myös vihittiin pappilassa, kuten Tauno Laurilakin 1960-luvulla. Edellä kerrottuja historiallisia vaiheita kosken rannalla valaisi viimeisintä Vanhan pappilan kasvojenkohotusta vuosina 2011–12 johtanut arkkitehti Pekka Mäenpää. maaliskuuta kolmisenkymmentä tarinoista ja tarinoinnista kiinnostunutta, enimmäkseen luonnollisesti vanhempaa väkeä. Niinpä kotiovella olikin vastassa innokas kysymys: ”Mikä lapselle tuli nimeksi?” Kuulutuksia käytiin hakemassa 1950–60 -luvuilla ahkerasti, koska kirkkoherranvirasto sijaitsi pitkään Vanhassa pappilassa. Sen toteutti aiemmista vastaavantyyppisistä julkisista rakennuksistaan jo kuulu arkkitehti Berndt Blom. Todistajia vihkipareilla ei paljoa ollut, usein vain välttämättömät neljä. Pappilarakennusten silloiseen tyyliin kuului tunnusomainen ”kirkollisuus”. Hanna Jaakola Pirkanmaan maakuntamuseosta painotti aluksi suullisten muistumien tarpeellisuutta ja selosti niiden tallennusmenetelmiä. Reko Kulmala muisteli erästä omaa asiointiaan Vanha pappila 1920-luvun asussaan.. Lempäälän seurakunnan hengellisen säädyn ylimmälle johdolle valmistui oma virkatalo. Tilaisuuteen näet mentiin joko yhdellä henkilöautolla tai taksilla, kuten Raili Reinin kastematkallakin. Kirkkoherra Mikko Oikarinen rohkaisi avaamaan sanaisia arkistoja alkuhiljaisuuden vallitessa
Useampi kävijä on kiittänyt, että kunta järjestää heidät eri puolilta Lempäälää määräpäivinä kuljetuksen kuntoilemaan. Ujo nuorimies oli tuskin häthätää saanut kansliasta käteensä pyytämänsä seurakunnallisen todistuksen, kun Hannula huikkasi vielä kanslian ovesta ulos karkaavalle Rekolle: ”Miten on sen sielun laita...?” Pasi Laineella oli puolestaan muisto partioleiristä, jota pidettiin Vanhan pappilan tiloissa. Taikka sitten Himminkodon kuntosali ikäihmisille. Opettaja Sulo Kopra petasi yhdessä vaimonsa kanssa tämän hätämajoituksen pikavauhtia. Ritva ja Hannu Mäkelä olivat tällä erää Railin ohella petausvastuullisia koko joukolle. Sama koskee rakennuksen nykyistä ympäristöä laajemminkin. Päättivät sitten nuoret miehet vääntää hieman värttinäluuta ja pilan päältä painia. Mirja Miettinen jatkoi uudemmalla tarinalla, joka koski läheisesti häntä ja hänen edesmennyttä miestään, kirkkoherra Heikki Miettistä 1980-luvulla. Paikalla olleiden vahva näkemys oli, että Vanha pappila on rakennuperinteensä sekä toiminnallisen paikkansa ansainnut. Kuusjärvi taisi painia lievästi eri painoluokassakin kuin Mikko O.. Tällainen integroiva opetus vaatii opettajilta tosin erityistä pedagogista osaamista ja vaivannäköä. Tarina ei kerro, missä hän yönsä vietti ja mistä makuusijansa sai. Täällä erityistä tukea saava nuori opiskelee suuren osan aikaa samassa koululuokassa kuin muutkin ikäisensä. Netissä otetaan tuohduksissa, pikaistuksissa ja vajain tiedoin kantaa, vaikka tuohtuja voisi itsekin hakea tietoa asiasta, jota arvostelee. Tuen tarpeesta riippuen hänellä on usein henkilökohtainen kouluavustaja. Kaikki kertomani esimerkit liittyvät tasa-arvoon ja hyvinvointivaltioon. Ja vaikka kunta tiedottaa perusteellisesti tai nopeasti, kotisivuillaan ja lehdessä, se ei koskaan ole riittävää. Jaakko Löytyn vierailusta kirkon piiriin kuuluvien herätysliikkeiden veisuuilloissa. Ne isot peruspalveluthan ovat meidän kaikkien tiedossa. Viimeisimmän remontin jälkeen 2010-luvulla on järjestetty lauluiltoja. järjestetyn ikoninäyttelyn muodossa. 24 tunnin kuluttua on aivan liian myöhäistä palata aiheeseen, jossa muut vigilantit ovat jo julistaneet tuomion ja hirttäneetkin vastaan ratsastaneen. Siksi ajattelin tällä kertaa kehua Lempäälän kuntaa. Sen suojelemiseksi oli muisteloihin tulleilla vahvaa valmiutta Lempäälän kunnan kaavoituksen edetessä. Se tilattiin Torsti Lehtiseltä, kertoi Mirja Miettinen. Maija oli muistellut, että ”Pappilan Eeva” olisi ollut 1920-luvulla syntynyt Tyra Hannulan apulainen ja kanslisti. uutiset kirkkoherra Toivo Hannulan aikaan. Tosin yksi kuoron äänistä jäi lopulta petiä vaille. Muutenkin pappiloiden asukkaiden riesaksi kehitetty luontaisedun verotus paremminkin vieroitti kuin kutsui tähän ”nautintaoikeuteen”. Ja systeemi toimii: urakoitsijoiden siirtymäajo jää pienimpään mahdolliseen, kun aurausalueet ovat kokonaisuuksia. Varsinkin virkatalon kellari oli jännittävä ja osittain pelottavakin, muisteli Pasi. Heidän vakaa aikeensa oli muuttaa Vanhaan pappilaan asumaan sitä ”virkatalona”. Mikäli kunnalla ei ole toivotuista asioista heti kerrottavaa, otaksutaan heti, ettei se kunta mitään tee. Kuisman kolumni Kolumni Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. Uni olisi kai muuten ollut tarpeen, mutta Suomen valoisat kesäyöt olivat hieman liikaa niihin tottumattomille keskieurooppalaisille. Erityisen tuen saajalle tilanne on paras mahdollinen – paljoa parempaa opiskeluympäristöä ei voisi järjestää suurellakaan rahalla. Vaikka hallinto pyrkii avoimuuteen, on monenlaisia asioita, jotka vaativat toteutuakseen aikaa, valmistelua ja neuvotteluja. Tämmöisiä helmiä on kunnan isojen ja itsestäänselvyyksinä pidettyjen palvelujen joukossa. Lopuksi keskusteltiin yleisemmin pappilan tulevaisuuden näkymistä. Kunta on jakanut Lempäälän muistaakseni 14 aurausalueeseen, ja jokaisen alueen talvihoito kilpailutetaan tarjouskilpailulla sopivaa kalustoa omistavien kesken. Suunnitelmat remontista olivat jo pitkällä, mutta muutto kaatui lopulta siihen, että osa pappilasta olisi pitänyt jättää seurakunnan kokoustiloiksi. Oppitunnit toki pidettiin Kanavan koululla, mutta yöksi tultiin pappilaan takaisin. Toinen oli ”Korkeekankaan Eeva” ja toinen ”Pappilan Eeva”. Aili Savolalla oli mieluisia muistoja mm. Mirja Miettinen muisteli virolaisen mieskuoron vierailua. Saisi olla jatkuvan kysymyspommituksen kohde, tyytymättömien kuntalaisten sielunhoitaja, aina selittämässä kysyjille, miksi kaikkea hyvää ei tänne heti nyt. Mirja Miettinenkin muisti maalaustaiteiden kuuluneen pappilan tiloihin kerran Nuori nainen pappilan kuistilla. Kunnalle järjestely ei ole suuri vaiva, mutta ikäihmisille se on iso asia. En ole siellä käynyt kuntoilemassa, mutta olen kuullut paritkin selostukset sen toiminnasta. Pappilan satavuotisjuhlia vuonna 2004 piti valmistella oikein näytelmän voimin. Ja siinä samalla tietyn ikäiset näkevät toisiaan ja ehtivät istahtamaan jutulle. Raili Reinillä oli muisto Budapestin Kalevalapiirin eli parinkymmenen unkarilaisen kielikoululaisen kaksiviikkoisesta vierailusta pappilassa. Kustannusten puolitus on sekin oikein, koska mainitut tiet ovat koko ajan kaikkien käytössä. Heidän ihailunsa ja hämmästyksensä kiteytyi pappilan alueesta seuraavasti: ”Tämähän on aivan sama maisema kuin sata vuotta sitten!” Mikko Oikarinen puolestaan muisteli ensitapaamistaan vuonna 1987 poikaleirin vetäjän, Markku Kuusjärven kanssa. Monologin ”Poika” esitti akaalainen näyttelijä Minna Kangas ja se esitettiin pappilan parvekkeelta. Oikarisen oli myönnettävä lopulta häviönsä. Seurakunnan varaamalla summalla saatiin Lehtiseltä sentään monologi, eikä ihan kokonaista roolinäytelmää. Senikäisillä pojanjolpeilla oli varsin luonnolliset halut tutkia tarkemmin myös pappilan epävirallisempia tiloja. Oiva Meriläinen, ehkä tunnetumman Usko Meriläisen veli, ohjasi aikuisia leiriläisiä. Niistä kertoi Maarit Kankaala. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 . Myös taideleirejä järjestettin pappilassa ja sen maisemissa. Tämä tilaisuus aloitettiin ”Internationalilla”, joka lienee Siionin virsiä jopa kansainvälisempi musiikkija lauluteos. Systeemin taustalla on kunnan ja tiekuntien kesken tehty hoitosopimus, mihin sisältyy se, että kustannukset puolitetaan ja kunta kilpailuttaa urakoitsijat. Kalevi Kankaala oli pääorganisaattorina vuonna 1977, jolloin osa aikuisista yöpyi myös pappilassa. Kolmas heti mieleen tuleva palvelu on systeemi, jolla valtion hoitovastuulla olevan tiestön ulkopuoliset tiet aurataan ja hiekoitetaan. Tuleva vahtimestari/virkamiesasema ei lopulta houkuttanut. Vanha pappila järveltä käsin kuvattuna. Muu luokka saa järjestelystä sen edun, että luokka oppii suhtautumaan ja ottamaan kaikki ihmiset huomioon. Se oli erilaisten leirien jälkeen kohtalon kolhima. Kanttori Kaisa Naukkarinen puolestaan oli Lempäälään ja pappilaan ensi kerran tullessaan kiinnittänyt huomionsa vanhaan, koristeena olleeseen urkupillifasadiin. Maija Mäkihaavisto välitti paikalle tulleen Annikki MäkihaavistoHatakan kautta muiston kahdesta Eevasta. Museovirasto oli – jo virankin puolesta mukana kuvioissa tuohon aikaan. Niistä mielenkiintoisimmasta päästä oli Siionin virsien veisuu yhdessä työväenlaulujen kanssa. Kuorolla oli Suomeen matka mennyt myöhäiseksi ja suunniteltu perhemajoitus muuttui pappilan vierasvaraksi kellon osoittaessa jo yhtä yöllä. Kuntaa aina haukutaan Toisinaan pohtii, miltä tuntuisi olla kunnan viranhaltija. Niin ei kannata tehdä, koska silloin aalto menee ohi. – Vaikka tuskin se sentään ruumiskellarin virkaa koskaan toimitti. Auki aurattu ajatusrata sopiikin päättää nuoren Urho Kekkosen aforismiin 1930-luvulta: ”Kunnallinen itsehallinto on oikeus tehdä virheitä omalla vastuulla.”
Minna Canth-kirkkokahvijuhla srk-talossa klo 11.30. Kankaanpainantaa. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. klo 18.30 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Kahvitarjoilu. Ke 20.3. Savolaiset tarjoilut. Lounaalla myös arpajaiset. Lounaslippuja myydään etukäteen hintaan 15 € (5-12-v 7,50 € , 0-4 –v ilmaiseksi). Syytämme itseämme, kun emme yllä samaan kuin Maria tai muut esikuvamme, tai saavuta vaativia tavoitteitamme: ”Miksi epäilen, enkä osaa luottaa?” ”En yrittänyt tarpeeksi.” ”Minussa varmasti on jotain vikaa, kun en pysty tämän parempaan.” Kun kukaan muu ei meitä syyttäisi, me usein vielä itse sätimme itseämme. Su 24.3. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Su 24.3. klo 18 Miestenilta, Sanaa, rukousta ja yhteyttä. klo 16.30–19 kaikille avoin iltakahvila Olkkarissa. Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. klo 17.30 MusaKIDs, IrmaLiisa Korkatti. Sointuset klo 12 srk-talossa. (03) 289 5111, sp. kello 11.30 Lempoisten srk-talossa. Messu klo 10 kirkossa. seurakunta Lämmin kiitos kaikille Martta Pajarin muistoa kunniottaneille ja että otitte osaa suruumme. Tänään saamme kuitenkin eteemme Marian, jolle enkeli ilmoittaa tämän odottavan ”Korkeimman poikaa”. Diakonia: To 21.3. Paljon harvemmin naiset ovat uskonsankarin asemassa. Ke 27.3. To 21.3. Vapaa pääsy. klo 18 kotiseurat Kuosmasella (Harjutie 24), J. klo 16–18 Rukouspysäkki, paikalla kuuntelija. Ehtoollishartaus klo 14 Kurjenpolvessa. klo 18.30 Onnellisuus-ilta Vanhassa pappilassa. Ilta on maksuton ja avoin kaikille. Kässäkerho lähetystyön hyväksi klo 14 – 16 pappilassa. 17.2.2019 Olet vain ajatuksen päässä, sydämessä ja muistoissa, et siis kovin kaukana, elämässämme mukana. Ke 27.3. Tuula Hyyrö. Päiväkerho klo 9.30 – 12 pappilassa. Ti 26.3. lempaalanseurakunta.fi kuv. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe ja la klo 11–14. Ke 20.3. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–pe klo 9–16.30 ja la klo 10–14. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Ke 20.3. Viktor Barsokevitsch Useissa Raamatun kertomuksissa kerrotaan uskonsankarimiehistä, jotka oman etunsa unohtaen antautuvat Jumalan käyttöön. Tulossa! La 30.3 klo 21 Valon hartaus kirkossa. Pe munkkeja, la vohveleita. Tarkempaa tietoa ensi viikon lehdessä. klo 18 Club For Five: Hiljainen hetki -konsertti kirkossa. Musiikkia Minnan salongista. Ma 25.3. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Laita päivämäärä jo nyt allakkaasi! Pappilassa ilmaiskirppis pappilan ja kirkkoherranviraston aukioloaikoina. Messussa mukana Sointuset-kuoro. Vesilahden srk Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 24.3. Talviriparin tapaaminen klo 14 – 17.30 nuorisotilassa. Ma 25.3. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi nuoret: hopenews.net Kuollut: Raimo Jouni Juhani Virtanen 74 v, Pentti Rainer Lahtinen 67 v. Keväisen aurinkoinen liikuntatapahtuma Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi la 6.4 alk. 13.7.1951 k. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Korpi, musiikki: Anu & co, Toimintaa: Arkisin klo 8–9 vapaamuotoinen aamurukous kirkossa. Ma 25.3. klo 14 Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa. Ma 25.3. Tervetuloa! Muut seurakunnat Kiviveistämö J.E. Pe 29.3. Kaisa-Maria Pihlava Kirjoittaja on psykologi ja teologi Kirkon viestintä Toimitamme kuolinilmoitukset myös muihin kotimaisiin lehtiin.. Lähetyslounas klo 11.30 seurakuntatalossa. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. Tavallista on miettiä: ”Kuinka selviän tästä?” ”Mitä jos kaikki meneekin pieleen?” ”Entä jos luotankin turhaan?” Moni meistä potee huonommuutta siksi, ettemme yllä esikuviemme mittaisiksi luottamuksessa, uskossa, rakkaudessa tai toivossa. Kuvaelma Canthin henkilöhistoriasta, kirj. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. klo 18 iltamessu Kivalassa, Sorsa, Naukkarinen. Naistensauna teemalla ”Me Martat ja Mariat”. Kirkkoherranvirasto on avoinna poikkeuksellisesti klo 12-16. Vapaaehtoiset valmistavat lähiruoasta riistakäristystä ja härkäpapupihvejä lisukkeineen. Jos kristilliseen sanomaan on luottaminen, riität todennäköisesti Jumalalle. Hän sanoo enkelille: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Marian nopea sopeutuminen uutiseen on ihailtava suoritus. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Kuitenkin Mariastakin meille tänään näytettävä tuokiokuva on varsin riisuttu pyhän tyyneyden kuvauksessaan, ja jää esikuvana vaillinaiseksi ja vaativaksi. vesilahdenseurakunta.fi Kuollut: Erkki Johannes Mäkinen 97 v Järvenrannasta. Harri. 25:2) Lempäälän srk Kansainvälisenä onnellisuuspäivänä Onnellisuusilta ke 20.3. Tilaisuuden tuotto Martti ja Päivi Poukan lähetystyön tukemiseksi Japanissa. Äijien Jäkä Jäkä-ryhmä klo 18 pappilassa. To 21.3. Su 7.4. Nuortenilta klo 17 alkaen nuorisotilassa, iltapalaa ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. 040-804 9109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Pääsiäisaskartelua ti 26.3. Kankaanpainantaa. Rovastintie 2. Aiheena masennus. Entäpä jos riittäisit itsellesikin. klo 14 avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talossa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yrittäjä Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Ti 26.3. klo 16.30-20 Vanhassa pappilassa. Kastettu: Jadella Alessia Jääskeläinen, Antti Juho Mikael Hokkanen, Eveliina Alexandra Palmroth, Eelis Alvar Pantsar. Perhekerho klo 9.00 Narvassa . Su 24.3. klo 12. klo 10 messu kirkossa, Seppänen, Naukkarinen. Omaiset Puoliso, Isä, Veli Rakkaamme Pentti Rainer LAHTINEN s. Perhekerho klo 9 – 12 Narvan kyläkirkossa. Ti 26.3. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9–12 sekä ti klo 15–17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa. To 28.3. Pe 22.3. Musiikissa Tarina ja Anton Lehtinen. Marianpäivän messu klo 10 kirkossa. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa, Kaisa Naukkarinen. Arpajaispalkintolahjoituksia otetaan vastaan kirkkoherranvirastossa. klo 12 Jumalanpalvelus, Harri Johansson, Lauri Mäkelä. Kuitenkin paljon pienemmissäkin suunnitelmien muutoksissa meille on tutumpaa harmitus, ärsyyntyminen, jännitys tai pelko uuden ja yllättävän edessä. Isokorpi. asti ainakin Kirjasto Lähteessä (palveluaikana ma-pe klo 10-18) ja kirkkoherranvirastossa (aukioloaikoina). www. kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. Voit tulla myös kuittaamaan kirkkoherranvirastosta listan ja lounaslippuja ja myydä lippuja ystävillesi ja tutuillesi. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot kokoontuvat viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa ja Lempoisissa. La 30.3. klo 13 svenska klubben Olkkarissa. Entäpä jos seuraavan kerran soimatessasi itseäsi riittämättömyydestä uskossa tai teoissa huomaisit, että lopulta se olet sinä itse, jolle sinä et riitä. Olopäivät klo 11-14 srk-talossa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. klo 18.30 Vanhassa pappilassa, os. Kirkkoherranvirasto avoinna mati ja to–pe klo 9–12, ma ja to klo 13–15, ti klo 13–17, keskiviikkoisin kiinni, p. Tapahtumapaikkana Peiponpellon liikuntasali ja Rautialan lenkkipolut. Marianpäivän messu klo 10 kirkossa. Pe 22.3. Tied. Eikö juuri näin meidän pitäisi ottaa vastaan yllättävät uutiset, jotka saattavat vaikeuttaa omaa elämäämme, mutta joiden lopputuloksena on suuremman joukon hyvä. klo 12 eläkeikäisten päiväpiiri Lempoisten srk-talossa. klo 17.30 pappilassa Nuortenilta klo 17 alkaen nuorisotilassa, iltapalaa ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Hiljaisia hetkiä Marian ilmestyspäivä . Sankareille tyypilliseen tapaan Maria suhtautuu tyynesti kohtaloonsa. Päivän sana: ”Jumalani, sinun apuusi minä luotan.” (Ps. Vauvakahvila Pikku Nuppu Katso lisää srk:n nettisivuilta / Tule mukaan. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. 0408049108. Kaivaten Pirkko Ville Eetu Salme-sisko perheineen Sirkka-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa 16.3.2019. Perhekerho klo 9.30 – 12 pappilassa. Su 31.3. Ti 26.3. Minna Canthin syntymästä 175 vuotta Kirkkokahvijuhla su 24.3. Ke 20.3. Musiikkia ja puhetta onnellisuudesta, Kirsti Kuronen, Jouni Luukkala, Tarina ja Antton Lehtinen, kitara ja laulu. Vieraana psykiatrinen sairaanhoitaja Pauliina Mäki-Kala. Kirjailija Kirsti Kuronen haastattelee Osalliseksi onnellisuudesta -kirjan tekijää, psykologi Jouni Luukkalaa. Lipunmyyntiä 27.3. Ke 27.3. Su 24.3. Ruoka ja kahvi 4 € . Kirkkoseikkailu klo 1115 kirkossa ja seurakuntatalolla. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson
Wc-istuimen ulkopuolelle sijoitettava sensori toimii 3-5 m etäisyydestä ja valo syttyy päälle tilaan tultaessa. Digi Pöytämalli. Yksittäin 6,90 €. NORRKÖPING KLAPISIRKKELI 11 90 NORRKÖPING HALKOMAKONE REMINGTON HIUSLEIKKUUKONE 39 90 Tehokas ja kestävä hiustenleikkuukone. 2200W. telttaretkelle, mökkeilyyn ja karavaanareille. Ei jälleenmyyjille. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. Tehokkaasti kosteuttava voide iholle. RADIOKUULOSUOJAIMET 19 90 39 90 59 90 Digi + bluetooth Sisäänrakennetulla FM-radiolla ja hyvällä äänentoistolla. 6 x 1 m. / KPL Pihalle tai parvekkeelle! 30-os. Synteettisellä harjaksella. Sopii myös herkälle iholle. 179 00 Beard Boss PRO. PUUBRIKETTI 10 KG REMINGTON PARTATRIMMERI KASVIHUONE HYLLYILLÄ LUULEÅ MAALIPENSSELISARJA 19 90 99 00 Juuttikangas, ilmavirran läpäisevä. Pituusohjain, 405 mm terä. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 NORONA RETKISUIHKU Tarjoukset voimassa 20.-24.3.2019 ellei tuotteen kohdalla toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ladattava tai verkkokäyttöinen. 3 PKT (0,33 €/kg) Halkaisuvoima 7T, halkaisupituus 52 cm. 11 90 9 90 Vuokraa 20 00 / vrk peräkärry! Valaisee yöllisiä wc-käyntejä. Sopii kaikille maaleille. Kätevä varuste esim. TARMO VARJOSTUSKANGAS Nostokapasiteetti 2000 kg, nostokorkeus 120-395 mm. USBladattava! Vaihtuvat RGB värit! RADIOKUULOSUOJAIMET DIGIT. 330x400x865 mm. PUUILO.FI Tutustu lisää tuotteisiin ja tarkasta myymälöiden osoitteet sekä aukioloajat verkkokaupastamme. 3-tasoinen tyylikäs muovipäällysteinen kasvihuone. Mitat 130 x 58 x 48 cm. AXXEL LED WC-YÖVALO LIIKETUNNISTIMELLA 350 mm 14,90 € 450 mm 19,90 € 600 mm 29,90 € 750 mm 34,90 € TORIN SAKSITUNKKI 2T 19 90 TELEFONE AUTOLATURI HELOSAN HOITOVOIDE 300 G 8 90 249 00 39 90 19 90 10 00 2 KPL (0,63 €/l) Autolaturit Micro USB, Lightning tai USB-C-liitännällä. Ehkä hieman erilainen kauppa... 10 00 PULTTISAKSET MEGANEX HYDRAULIPRÄSSI 6T Osien ja kappaleiden puristamiseen, taivuttamiseen, suoristamiseen ja muotoilemiseen. Puille läpimitaltaan 30-135 mm
10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:29 18:38 6:26 18:41 6:23 18:43 6:20 18:46 Keskiviikkona +1 +0 Torstaina +5 +4 Perjantaina +5 +4 Lauantaina +1 +1 5 3 4 6 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Kaikki rodut . AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti Terveyspalvelut Autohuollot kaikkiin merkkeihin, MYÖS SÄHKÖJA HYBRIDI-AUTOT! Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. LKV, IAT, p. Asennus Huolto Korjaukset p. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. asiapaperit. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. (03) 375 0443, 0400 231 148. KODIN SÄHKÖTYÖT . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 9.00-17.00. 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä TV-palvelut Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Lämpöpumput . 0400 236 226. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:17 18:49 6:13 18:51 6:10 18:54 6:07 18:56 Sunnuntaina +5 +5 Maanantaina +3 +2 Tiistaina +2 +2 Keskiviikkona +2 +3 5 6 8 4 Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:17 18:49 6:13 18:51 6:10 18:54 6:07 18:56 Sunnuntaina +5 +5 Maanantaina +3 +2 Tiistaina +2 +2 Keskiviikkona +2 +3 5 6 8 4 Palvelun paikat Ilmoittaja, ota yhteyttä 044 347 7405 | ilmoitukset@lvs.fi Autopalvelut LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.. www.mersupurkaamo.fi Puh. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Kirjanpitopalvelut Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. 040 140 6000 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 9-19 HUOM. Pakastimet . TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . Hellat . Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonit KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Asiainhoito PARHAAT BETONIT . 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Jääkaapit . tammerkone.fi Halkivaha puh. KODINKONEHUOLLOT . Koulutettu trimmaaja Eläinpalvelut MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Kodinkonehuollot Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 Korjaamo: ma-pe 7.30-17.30 Ohjauskulmien tarkastus 59 € Säätötyö veloitetaan erikseen Halkolantie 14, 37500 Lempäälä. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kirjanpitopalvelut ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Pesukoneet . p. 044 072 6482 Kiinteistövälitys . 040 647 1445. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA Maanrakennus Erikoispuusepäntyöt Entisöinnit Mittatilaustyöt T:mi PUUSEPPÄ Seppo Mattila 040 324 7740 Puuseppä Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. www.lempaalanautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja
Välillä työni on siinä vaiheessa, että en pysty vastaamaan, joten kannattaa soittaa uudelleen. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi. 0400 232 640 Putkiliike P. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Olen vetänyt myös trimmauskursseja harrastamani rodun parissa. Kasvateistani löytyy useita Suomen muotovalioita, kansainvälisiä muotovalioita ja pari Maailmanvoittaja –titteliäkin. Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. 8-16.30, p. Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaappo Marian ilmestyspäivä Ma 25.3. Tuntuu hienolta kun arkakin koira rentoutuu ja alkaa luottaa sekä olen saanut jo vuosia kestäneitä asiakassuhteita. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Työtilani ovat kotona piharakennuksessa, jonne on helppo tulla ja jossa ei ole häiriötä muista koirista. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Petri Vihavainen, 044 755 7268 petri.vihavainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Minulle myönnettiin 2017 Suomen Kennelliiton Vuolasvirta –palkinto lagottojen menestyksekkäästä kasvatuksesta. . Lukitukset Turvapalvelut Nimipäivät vko 12-13 Ke 20.3. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Vihtori La 23.3. Perustettu 1931 Tilausajot MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info Tilitoimistot Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Trimmausala tuntui heti omalta, sillä omat koirani ovat trimmattavaa rotua ja olenkin pääsääntöisesti trimmannut omat kasvattini näyttelyihin. Pyrin tekemään trimmaushetkestä koirille aina mahdollisimman positiivisen kokemuksen. Avaimet . 24% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Trimmaamisessa pidän siitä, että oman kädenjäljen näkee heti. alv. Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Manu, Manne, Immo, Immanuel Ke 27.3. Olen ollut lapsesta asti eläinhullu. Työaikani vaihtelee asiakkaiden mukaan klo 9-20, sopimuksen mukaan joskus myös viikonloppuisin. Pentti Pe 22.3. Olen syntynyt Tampereelta ja asun nyt isovanhempieni rakentamassa talossa Lempäälässä. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Sauli, Saul Kouluruuat vko 12-13 LEMPÄÄLÄ KE: makaronilaatikko TO: possukastike PE: kirjolohimureke MA: nakkikastike TI: kasvishernekeitto KE: j.lihalasagnette VESILAHTI KE: lindströminpihvit TO: kalamureke PE: possukastike MA: nakkikeitto TI: lihakastike KE: j.perunasosevuoka PALVELUN PAIKAT ESITTELEE Salla-Mari Kuusinen / Trimmauspalvelu Roosa Olen Salla-Mari Kuusinen, 30-vuotias trimmausalan yrittäjä. Ajanvaraus onnistuu soittamalla, tekstiviestillä ja sähköpostin tai messengerin kautta. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € 6 kk 52 € 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Ensimmäisen oman koirani sain vuonna 2001 ja olen kasvattanut lagotto romagnolo -rotuisia koiria vuodesta 2004. Sarjoitukset . Trimmaajaksi valmistuin 2012 ja yritykseni Trimmauspalvelu Roosa on nimetty ensimmäisen, jo edesmenneen koirani mukaan. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 9–12.30 ja 13–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. Aki, Kim, Kimi, Joakim, Jooa, Jaakkima Kevätpäiväntasaus To 21.3. TRIMMAUSPALVELU ROOSA Salla-Mari Kuusinen, 040-8339796, Vaihdetie 6, 37550 Lempäälä, kuusinen.salla-mari@kolumbus.fi HALUATKO ILMOITTAA. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Akseli Su 24.3. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Aija, Aava Ti 26.3. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma–ke klo 9–15, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Kaupalliset opinnot taustalla ei oman yrityksen perustaminen huolestuttanut
Pitääkö se kuivata. Yrityksessä, joka on tuonut leivän perheeseemme jo 60 vuotta. Ideaparkista on kehittynyt iso veturi Lempäälälle, mutta se oli jo viemässä elinvoiman keskustasta. Jonkun mielestä se voi olla idyllistä, mielestäni rumaa ja tylsää. Kuva: Kari Saarinen Seivästetty polkupyörä – Tiedän kyllä , että heiniä kuivattiin laittamalla ne seipäille. Olen tallannut Lempäälän teitä myös itse jo 50 vuotta. Mikä merkillinen juttu tämä oikein on. Onko se kastunut. maaliskuuta Lempäälän Herralankoskella minkin ja joutsenen kohtaamisesta virran jäätiköllä. En tiedä, ketkä ovat tehneet päätökset Lempäälän keskustan kehittämisestä. – Onkohan Halkolannotkon elämyspuiston rakentaminen jo aloitettu?, kuvan ottanut lukija vitsailee näylle. Lempäälän sijainti ja yhteydet ovat parasta mitä Suomi tarjoaa. 60-luvusta en muista, mutta 70ja 80-luvulla ainakin nuoriso halusi pois Lempäälästä, tavanomaisen ankeasta maalaispitäjästä. Kaupat ja pankit ovat rakennelleet mieleisiään laatikoita, tusina piirustuksilla. Ainahan on vaihtoehtoja, kyllähän noita maalaispitäjiä riittää, joissa elämä on pysähtynyt paikoilleen. Sanonta taitaa pätee tähänkin, tuumaa Lempäälän hiljalleen muuttuvasta keskustasta kuvan ottanut Kari Saarinen. Itse odotan kärsimättömästi jatkoa, Lempäälän keskusta on täynnä joutomaata, hoitamattomia pihoja ja taloja. Keskustaa on kehitetty aina talo kerrallaan, suunnilleen pihtisynnytyksellä. Uudet asukkaat tuovat liikettä ja elämää, jota Lempäälän keskusta kaipaa. En tiedä, mitä vuotta ja kellon aikaa herrat kaipaavat, kun kaikki oli paremmin. Hetken toisiaan katseltuaan ja toisiinsa tutustuttuaan, jatkoi minkki matkaansa etsien ravintoa kylmästä virrasta sukellellen, kulkien jäitä pitkin tukevammalle maaperälle ja jatkaen matkaansa rannan suojassa eteenpäin, tapauksen ikuistanut Tapaninen kertoo. Aikanaan Ideaparkkia pidettiin hulluna ideana ja kunnan investointina alueeseen ääliömäisenä. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lukijan kuva Kohtaaminen koskella Kehittyä vai ei. Vai onko joku muu syy seivästää polkupyörä. – Kuuliaisesti aluetta on tänä talvena aurattu, vaikka yhtään autoa siinä ei ole näkynyt, hän sanoo. Ari Tapaninen todisti 12. Kuva: Ari Tapaninen Lukijan kuva Homma paketissa – Joskus sanotaan , että ”hommat on paketissa”. ihmettelee kuvan lähettänyt Jorma Hautala.. Huokaisten täytyy todeta, että viime hetkellä. On ihan pakko kommentoida vanhempien setien huolta Lempäälän tuhoutumisesta. Tällä hetkellä alue on osoitettu Lempäälä-talon rakentajien paikoituskäyttöön. Huutelijat ovat olleet hiljaa viime vuosina. Pertti Joutila ensimmäisen polven lempääläinen, toisen polven yrittäjä Halkolannotkon ”elämyspuisto” Lempäälän keskustassa Valkeakoskentien ja Turuntien liittymän lounaispuolella sijaitsevaan Halkolannotkoon on kaavailtu edustavaa ja eri ikäryhmiä monipuolisesti palvelevaa puistoaluetta. Viimein on olemassa edes jonkinlainen näkemys kokonaisuudesta. Rakennus nätisti paketissa. Viimeiset 30 vuotta olen ollut yrittäjänä, Lempäälän keskustassa. Lempäälän keskustaalue kaipaa tiivistä rakentamista ja paljon uusia asukkaita. – Oli hienoa seurata kahden näinkin erilaisen lajin kohtaamista yllättävässä tilanteessa. Pieni kiertoajelu naapurikuntiin, vaikkapa Akaaseen näyttää toisen vaihtoehdon, pysähtyneen näivettymisen. Tietysti se vaatii riskin ottoa ja velkaantumista. Lukijan mielipide Joko tässä Halkolannotkon elämyspuisto rakentuu, vitsailee kuvan ottanut lukija. Minkin ja joutsenen kohtaaminen. Kumpi sitten on parempi. Mutta tässä on polkupyörä seipäillä. Miksi emme hyödyntäisi mahdollisuuttamme
Avainasemassa ovat suuret keskuskaupungit ja niiden seutukunnat. Esitys kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle on, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Onnistuminen näillä sektoreilla on ratkaisevan tärkeää, jotta Suomi menestyy myös kansainvälisessä kilpailussa. Olemme samalla houkuttelemassa uusia asukkaita ja rakentamassa turvallista kasvuympäristöä: siis ratkaisemassa koko Suomen kohtaloa. Lähitoreille, yhdistysten ja järjestöjen toimintoihin Kotikuntoutuksen nopea kehittäminen ja toteuttaminen Jaksopaikkatoiminnan elvyttäminen omaishoidon tueksi. Kestävyysvaje syvenee, kun valtion menot kasvavat massiivisesti ja tulopuoli sakkaa. Huoltosuhde pitää samanlaista ritinää kuin jalkojen alla rakoileva jää. Adressista ei ilmestynyt mainintaa seuraavassa vaiheessa myöskään yhdyskuntalautakunnan esityslistaan. Jos heikkenevää huoltosuhdetta ei saada korjattua, on kysyttävä, miten rahoitamme nykyisen tasoiset palvelut – siis ne, jotka Suomesta tekevät niin hienon yhteiskunnan. Olen aiemmin ymmärtänyt, että virallisesti toimielimelle osoitetusta vetoomuksesta näkyy asiakirjoissa jonkinlainen maininta, eritoten, kun kysymyksessä on käsiteltävään asiaan läheisesti liittyvä asiakirja. Virta-kampuksen valmistumisen jälkeen kuntalaisten keskuudessa pidettiin itsestäänselvyytenä, että sali suunnitellaan ja rakennetaan Lempäälä-taloon. Ymmärsin sittemmin, että mielipidettä kysymällä vain annettiin kuntalaisille käsitys hankkeen yhteisestä valmistelusta ja kuntaisten kuulemisesta. Johtopäätökseksi tulee väistämättä, että kulttuurin ja musiikin ystävien ääni haluttiin mitätöidä vaikenemalla. Terveyskeskuksen ”Nokia-osaston” muuttaminen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kuntoutusta toteuttavaksi ja kotihoitoa tukevaksi kuntoutusyksiköksi (vuokrasopimuksen päätyttyä). Seniorineuvosto on hyväksynyt seuraavat teesit: Vanhuspalvelut ja ikäihmisten aktiviteettipalvelut / roolit selkeiksi/ oman toiminnan painopisteet ja yhteistyöalueen määrittäminen Lähitoritoiminta: käsite selväksi/ toiminta selväksi kuntalaisille ja toiminnan erityinen kohdentaminen neuvontaan ja kotiin jääneiden ikäihmisten tukemiseen Etsivä työ kotiin jääneiden löytämiseksi eläkeläisjärjestöjen ja Yhteisöpalvelujen kanssa Palvelubussin toimintaidean terästäminen: tukemaan kotiinjääneiden kuljettamisia esim. Onko kyseessä vitsi vai vakavasti esitetty kulttuuriystävällisten kuntalaisten aliarviointi. Kun ei ollut kunnollisia tiloja, ei voitu hankkia korkeatasoisia esiintyjiä, eikä musiikkiväki halunnut mennä tarkoitukseen sopimattomiin tiloihin pettymään. Se on kunnan kannalta nopea ja yksinkertainen tapa järjestää vanhuspalvelut tilanteessa, missä vanhimpiin ikäluokkiin kuuluvien ihmisten osuus väestörakenteessa kasvaa kasvamistaan ja paineet mm. Esittelijältä jäi mainitsematta, että tasokkaiden konserttien ja juhlien järjestämiseen on tietysti myös Virta-kampuksen hiekkaiset katsomoportaat ja aulatila. Kunnan omaa vanhuspalvelukokonaisuutta olisi kehitettävä Vanhuspalveluissa valtakunnallinen suuntaus palvelusetelien kautta palveluasumisen ostamiseen yksityisiltä palveluntuottajilta on kasvava trendi. Nykyiselläänkin kestävyysvaje on totuus, eikä mielipidekysymys mitä sitten tehdään, kun tilanne tästä heikkenee. Tilanne oli yhtä laimea myös Kangasalla ennen talonsa rakentamista. Suomi kohtaa väestöhuippunsa todennäköisesti 2030-luvun alkupuolella. Nämä välineet siis ovat kunnossa. Heli Väissi Lempäälässä ratkaistaan Suomen kohtalo Suomalaisen poliittisen diskurssin on oikeutetusti vallannut ympäristöja ilmastokeskustelu. Tuon ongelman ratkaisuun on myös suomalaisten osallistuttava kaikin voimin. Käsissämme ovat avaimet siihen, että Suomessa kaikilla on tulevaisuudessakin mahdollisuuksia tavoitella unelmiaan. Listassa todetaan, että kunnanvaltuuston kolmannelle yläkoululle myöntämässä määrärahassa ei ole varauduttu laajempaan juhlasalikäyttöön. Valitettavasti nyt keskustelussa on jäänyt varjoon toinen, kotoperäinen ja vielä täysin ratkaisematon ongelma: väestöllinen huoltosuhde ja kestävyysvaje. Esityslistassa todetaan lisäksi, että Lempäälässä on tällä hetkellä useita muita juhlatiloiksi soveltuvia tiloja. Aloitteen tueksi allekirjoitettu adressi luovutettiin kunnanhallitukselle tammikuussa. Mihin tällä vaikenemisen kulttuurilla pyritään. Kunnassamme on määritetty palveluasumiseen varattavien tonttien luovutus ja rakentamisehdot sekä ostopalvelusetelien arvo jolla kunta tulee asiakasta vastaan siinä tapauksessa että hänen hoitopaikkansa tulee olemaan yksityinen palvelulaitos. Asiakirjan mukaan rahanpuutteen ja muiden kunnassa jo olevien muiden juhlatilojen vuoksi ei ole tarvetta ryhtyä lisätoimenpiteisiin. Eikä tässä vielä kaikki: ennusteen mukaan työikäisten määrä kasvaa ainoastaan Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Erityisesti muistiyksikössä kotihoidon ja jaksohoidon ketjuttaminen joustavaksi, mahdollisimman samojen ihmisten toteuttamaksi toiminnaksi. Syntyvyyden romahdus ja nuorten muuttoliike kaupunkeihin haastaa koko Suomen. Seniorineuvosto kokouksessaan 21.2.2019 on keskustellut vanhuspalveluiden kehittämislinjauksista kuultuaan avoimien ovien tilaisuuksissa ikäihmisiä sekä keskusteltuaan nykyisten kotihoidon ja tehostetun-palveluasumisen asiakkaiden ja omaisten kanssa. Yhteisöllisiä asuntoja yhdessä Sirkkavuori Vuokra-asunnot Oy:n kanssa. Talo pullistelee eri-ikäisestä yleisöstä, ja jopa useat hanketta aikanaan vastustaneet eivät luopuisi talostaan millään hinnalla. Toin palautteessani esille juhlasalin puuttumisen ja sen välttämättömyyden. Kun siis esimerkiksi Lempäälässä ja muissa seutukunnissa päätetään yritysalueista, joukkoliikenteestä, kouluista, veroista ja maksuista, hyvinvointipalveluista ja rakentamisesta, emme ole ainoastaan rakentamassa toimivaa kuntaa nykyisille kuntalaisille. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on julkaissut pari päivää sitten ennusteen väestönkehityksestä vuoteen 2040 asti. palveluasumiseen nähden kasvavat. Muina juhlatiloina mainitaan Lempäälä-talon katsomoportaat ja monitoimitila, Hakkarin koulun auditorio, Manttaalitalo ja Lempäälän työväentalo. Tätä lyhyessä ajassa koottua yli 300 allekirjoittajan ja 10 lempääläläisen yhteisön adressia ei pykälässä mainita lainkaan. Nyt siellä on täysin toisenlainen meininki. Nyt ovat kaikki hyvät neuvot tarpeen. Menestyvät kehyskunnat tarjoavat turvallisen kasvuympäristön, tukevat kaupunkien kehitystä ja houkuttelevat osaajia ja investointeja. Kansakuntien suurin yhteinen haaste on Maapallon pitäminen elinkelpoisena. Vähemmän työikäisiä merkitsee vähemmän työntekijöitä, merkitsee vähemmän talouskasvua, merkitsee vähemmän verotuloja ja jaettavaa arvoa hyvinvointivaltiolle. Kyseltyäni asiakirjan perään sain tiedon, että kyllä se siellä mukana kulkee. Toisaalta kasvavalle vanhusväestölle tarvitsemme yhä enemmän palveluita, hoitoa ja hoivaa. Maikki Hämäläinen-Ylikahri seniorineuvoston sihteeri Totti Hämäläinen kunnanvaltuutettu (kok). Kotihoito kolmivuorotyöhön. Kiitokset kaikille adressin allekirjoittaneille ja siihen muulla tavoin sitoutuneille osallistumisesta mielenilmaisuun tärkeän asian puolesta. Asia kaipaa kuitenkin poliittista linjausta ja sen toivoisi Lempäälässä toteutuvan: halutaanko vanhuspalvelumme tuotettavan lisääntyvän yksityisen palvelutuotannon kautta vai kehitetäänkö omaa, kunnan tuottamaa vanhuspalvelun kokonaisuutta. Selvitys tarjoaa madonluvut niille, jotka ovat yrittäneet puhua kestävyysvajeesta: vuosien 2017 2040 aikana Manner-Suomesta vain Uudellamaalla (+17,7%), Pirkanmaalla (+4,1%) ja VarsinaisSuomessa (+1,8%). Kun ne kohtaavat haasteensa maapolitiikassa, liikenneratkaisuissa, rakentamisessa ja elinkeinopolitiikassa, kasvattavat ne samalla Suomen potentiaalia vastata kestävyysvajeeseen. Jatkossa siis tulevia veronmaksajien on yhä vähemmän ja verovaroilla huollettavia lapsia ja vanhusväestöä yhä enemmän. Kuntalaisilta tiedusteltiin joskus mielipidettä Lempäälä-talon suunnitelmista nettikyselyllä. Sen sijaan lasten määrä laskee dramaattisesti koko maassa ja vastaavasti iäkkäiden määrä nousee räjähdysmäisesti. Yhtenä perusteluna hankkeen vastustajat ovat esittäneet, että kallista salia ei kannata rakentaa muutamaa konsertissa kävijää varten. Salia voidaan käyttää juhlatilaisuuksissa, mutta erityisvarustusta sinne ei aiota hankkia. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Kirjoituksesi Lukijan mielipide -palstalle voit jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi, postitse: Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Lukijan mielipide Kuntalaisaloitteen tueksi laadittu juhlasaliadressi mitätöitiin vaikenemalla Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 18.2.2019/§47 Usko Gullsténin laatimaa juhlasalikuntalaisaloitetta. Ikäsidonnaiset menot kasvavat parissa vuosikymmenessä (2010–30) pahimmillaan 50 miljardista lähes 80 miljardiin. Kunnan omien palveluiden turvaamiseksi on nyt viipymättä tehtävä linjaukset siitä miten palveluja tulee kehittää, mitä uusia toimintatapoja luoda, miten julkisten palveluiden kautta ylipäätään voidaan vastata ikääntyneiden kasvavaan palvelutarpeeseen Lempäälässä
12.00-12.30 Tuolijumppa (vertaisohjaajat), Juttutupa, Uotintie 2. 11.00-11.45 Avoin uintivuoro, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) KE 27.3. MA 25.3. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS (ent. Katepalintie 9, Lempäälä). Tilaisuudessa kerrotaan, mistä harrastustakuussa on kyse. 13.00-14.00 Lähitorilla Bingo 3€ 15.00-15.45 Tuolijumppa, vertaisohjaaja PE 29.3. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. Tilaisuus on kaikille avoin, lämpimästi tervetuloa! Kahvitarjoilu klo 17.00. TOIMELASSA vk 13 KE 27.3 . 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. PE 29.3. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Ehtookodossa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille harrastamisesta kiinnostuneille, myös seuroille ja yhdistyksille, jotka tarjoavat harrastusmahdollisuuksia. Ehtookoto, os. 12.00-13.00 Pelejä, visailua, Juttutupa, Uotintie 2. 12.00-13.00 Bingo, 2 € 14.00-15.00 Sydänjumpparyhmä, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) Kysy myös vapautuneita kuntosalipaikkoja numerosta 050 386 3395. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. 12.00-13.30 Hyvinvointistudio Kehotus ; Tule rentoutumaan senioripilateksen parissa, Lempostupa, Tampereentie 10. Voi ottaa oman purkin mukaan. Kuulemme myös lyhyen asiantuntijapuheenvuoron lasten ja nuorten harrastamisesta. HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 13 MA 25.3. 15.00-15.45 SPR ikinuoret TO 28.3. Lisäksi käydään läpi lapsille, nuorille ja huoltajille toteutetun harrastuskyselyn tulokset ja kerrotaan suunnitelmista harrastustakuun toteuttamiseksi Lempäälässä. 12.30-13.30 Samettikukkien (siemenistä) istutusta. KE 27.3. Lempäälän kunta / Yhteisövaliokunta MIKÄ IHMEEN HARRASTUSTAKUU?. Ehtookoto) vk 13 Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan harrastustakuusta ke 27.3.2019 klo 17.00 Lempäälän Kotokampukselle (ent
Vajaa puolet vastanneista myöntää, ettei kiinnitä pysäköintitapaansa tarpeeksi huomiota ja auto tulee pysäköityä huolettomasti. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Kari Pusa KUVA: Kari Pusa Pysäköintialueella pätevät samat väistämissäännöt kuin muualla liikenteessä. Vakuutusyhtiö Ifin vahinkotilastojen perusteella eri-ikäisille kuskeille sattuu melko saman verran vahinkoja pysäköidessä. Kyselymme mukaan vain joka neljäs autoilija kertoo kuitenkin pysäköivänsä näin. Lähes joka kolmas vastaaja ei tiennyt, ovatko väylien väliset risteykset parkkialueilla tasa-arvoisia. – Parkkipaikoilla väylien väliset risteykset ovat aina tasa-arvoisia, ellei liikennemerkein ole toisin määrätty. Lähes kolmannes vastaajista ei osannut kertoa, kenen kuuluu väistää, kun autonsa peruuttaa ajoväylältä parkkiruutuun. Suhteessa vähiten pysäköintivahinkoja sattuu puolestaan isoista kaupungeista Salossa, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa, ajoneuvovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä sanoo.. – Eniten vahinkoja sattuu peruuttaessa, vaikka autojen kehittyvä turvatekniikka vähentääkin parkkipaikoilla sattuneita kolareita. Autoklinikan teettämän kyselyn mukaan yksi merkittävä syy pysäköintivahinkoihin saattaa olla tietämättömyys pysäköintialueen säännöistä. LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan yli puolessa parkkipaikalla sattuneissa vahingoissa korjauskustannukset olivat yli 1 000 euroa, liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta kertoo. Kannattaa myös muistaa, että pysäköintialueella tulisi aina liikkua ajoväyliä pitkin, eikä oikoa parkkiruutujen kautta, Pentti Oksanen Autoklinikalta sanoo. Toivoisin kuitenkin autoilijoilta kohteliaisuutta ja tilannetajua, jotta jo peruuttamisen aloittanut autoilija pääsisi ruutuunsa, Oksanen muistuttaa ja jatkaa: – Turvallisuussuositusten mukaan auto kannattaa pysäköidä siten, että liikkeellelähtö voi tapahtua keula edellä, sillä peruuttamalla liikkeelle lähteminen sisältää aina enemmän riskejä. – Ajoväylältä parkkiruutuun peruutettaessa väistämisvelvollisuus on aina peruuttajalla. Paikkakuntakohtaisia eroja pysäköintivahingoissa on jonkin verran: autojen määrään suhteutettuna niitä sattuu eniten pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. Lähes joka kolmas ei tunne pysäköintialueiden väistämissääntöjä Eniten kolareita tulee peruutustilanteissa Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain yli 40 000 parkkipaikoilla sattunutta vahinkoa. – Hieman keskimääräistä enemmän parkkipaikoilla autoaan naarmuttavat 25–34-vuotiaat. Peruutustilanteet ovat yksi yleisimmistä syistä pysäköintialueella sattuviin vahinkoihin. Niiden osuus on lähes puolet kaikista liikennevahingoista
Kaikki myynnissä olevat autot on koeajettu ja kuntotarkastettu sekä tarpeen mukaan korjattu. 010 504 8800 www.omax.fi Autoliikkeen aukiolo MA – PE 10.00 – 18.00 Puhelinpäivystys MA – PE 9.00 – 18.00 Autoliikkeen aukiolo LA 9.00 – 15.00 MAINOS. 050 513 4811 / OTTO TIRRONEN Realparkinkatu 12 37570 Lempäälä p. Ajanvarauksen auton myyntiin asettamiseen voi tehdä soittamalla tai laittamalla sähköpostia myynti@omax.fi. Palvelu on vaihtoehto perinteisille autoliikkeille, joiden hyvityshinnat eivät autoilijaa juuri riemastuta. Myyntiin liittyvä vaivannäkö ja epätietoisuus hinnoista voivat kuitenkin jarruttaa kaupoille lähtöä. Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme edullista autorahoitusta, kertoo myyjä Santtu Ahonen. Realparkin alueella Lempäälässä toimiva Omax tarjoaa tähän helpon ratkaisun. Lisäksi liike tarjoaa osaan vaihtoautoihin kuukauden OMAX-OsaTurvaa veloituksetta. Mikäli asiakkaalla on tarjota vaihdossa auto, teemme hänelle hyvitystarjouksen. Kun listalta löytyy kiinnostava auto, otetaan yhteys liikkeeseen. Omax-konseptin kehittäjä Arttu Ahonen toivoo, että autonomistajat ottaisivat mallin laajasti omakseen. Asiakas saa päättää, jättääkö auton liikkeeseen vai pitääkö sen ajossa. Marco Vahlberg vastaa huolloista ja korjauksista. Meidän palvelumallimme on tehokas ja alhaisen kulurakenteen vuoksi ylivoimainen, kertoo konseptin kehittänyt Arttu Ahonen. Nyt se on helppoa. Oman esittelyn saat soittamalla 044 347 7405 / Piia ja 044 755 7268 / Petri tai ilmoitukset@lvs.fi Tarjoushinta myyntiin asettamiselle on 49 € (ovh 119). Kun laitetaan se auto myyntiin, myyjä saa rahaa ja ostaja haluamansa auton. Tässä vaiheessa on selvillä asiakkaan osuus autokaupasta. Tarjoamme luotettavan ja vaivattoman tavan myydä auto pois ja saada siitä paras mahdollinen tuotto. Myynnissä olevat autot löytyvät helposti omax.fi -sivustolta ja nettiautosta. Koodilla OMAXHUHTIKUU. Omaxin myymillä autoilla on myyntihetkestä lähtien kuuden kuukauden kuluttajasuoja. Auton ostaja voi hankkia myös edullisen Omax-LaajaTurvan, joka kattaa laajasti mahdollisesti ilmenevien vikojen korjauksen. Sama yhteydessä selvitetään auton perustiedot ja historia. Tarjous voimassa 30.4.2019 asti. Kun autoa sitten kysytään, sovitaan aika, milloin auto on nähtävillä ja koeajettavissa. Myyntiin tulevan auton hinta katsotaan markkinoiden pohjalta kohdilleen ja tehdään toimeksiantosopimus. Puh. takana), Santtu Ahonen, myyjä, Arttu Ahonen, myyjä, Nette Ahola, operatiivinen johtaja ja Olli Tirronen, ostopäällikkö. Sen jälkeen auto pestään, tarkastetaan. Artikkeli on tehty yhteistyössä Omax-autonmyyntipalvelun kanssa. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Uuden ajan autokauppaa Oletko myymässä tai vaihtamassa autoa. Omax hoitaa kaupat ja saat autostasi parhaan mahdollisen tuoton Useimmilla autoilijoilla on auton myynti tai vaihto mielessä. Samalla pannaan vauhtia kansantalouden rattaisiin. Autoa voi toki kaupata itsekin, mutta se on hankalaa eikä moni uskalla ottaa riskiä ja ostaa yksityiseltä, koska kaupalla ei ole kuluttajasuojaa. Sitten autosta otetaan laadukkaat kuvat ja laaditaan ilmoitukset eri medioihin, kertoo operatiivinen johtaja Nette Ahola. Monessa pihassa makaa auto pienellä käytöllä samalla kun verot ja vakuutukset juoksevat ja auton arvo alenee. Uuden ajan autokaupan tekijät: Marco Vahlberg, huoltovastaava (vas. Se on win-win-tilanne. Omax-palvelumallissa auton myyntiin laittaminen käy helposti
peabkoti.. 29,00 €) Ulkopesu ja Sisäsiivous 30,00 € (norm. Kunta haluaa asiassa kuulla Lempäälässä asuvia raskaan liikenteen yrittäjiä ja ammattikuljettajia, ja käynnissä on kysely alan toimijoille. Kyselyyn voi vastata 22. L-kirjaimen muotoon rakennettavan, neljä–viisikerroksisen Vivacen lähipiirissä ovat esimerkiksi kirkko, kirjasto, lähikauppa ja uimaranta. maaliskuuta mennessä netissä osoitteessa: https:// my.surveypal.com/Rekkaparkki Lisätietoja asiasta antaa Lempäälän yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa tiia.levonmaa@lempaala. 64,00 €) Renkaiden vaihto + Ulkopesu 33,90 € (norm. HUONEISTOESIMERKKEJÄ KRS TYYPPI M 2 MH € VH € 4 2h+kk+s 52,5 49.132 166.600 1 2h+k+s 57,5 50.320 170.800 1 2h+kk+s+th * 71,0 58.942 199.000 2 3h+k+s 72,5 63.153 213.000 2 3h+k+s 73,0 62.900 213.500 2 3h+k+s 79,5 75.933 255.900 Arvioitu valmistuminen alkusyksyllä 2019. 149 €) Täysfixaus + myllytys 179,90 € (norm. 040 1591 700, Miinu Oinonen, puh. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Rekkaparkki Lempäälään. 040 739 33 43 HUIPPUTARJOUKSET TÄLLÄ KUPONGILLA HUIPPUTARJOUKSET TÄLLÄ KUPONGILLA Käsinpesu Ulkopesu 12,90 € (norm. fi, puh. Reilunkokoisissa huoneistoissa on selkeät pohjaratkaisut ja moderni varustus. Joukko valtuutettuja on tehnyt valtuustoaloitteen rekkaparkin rakentamisesta Lempäälään. Kevät on ihanaa muutosten aikaa! Elämä hymyilee A UTOPESU AREENA Ideaparkin katsastusaseman takana Ruokosmetsänkatu C 15, Lempäälä Puh. 0400 628 560 / asuntomyynti.tampere@peab.. Lempäälän kunta selvittää mahdollisen rekkaparkin rakentamista kunnan alueelle. 050 383 9608.. Upea, laadukas As Oy Vivace valmistuu alkusyksyllä mahtavalle paikalle Ylöjärven keskustaan. *Asunto/ liiketila TERVETULOA STAILATUN HUONEISTON A 5 ENSIESITTELYYN TO 21.3 KLO 16–17 Sydämellisesti tervetuloa! Asunto Oy Vivace Räikäntie 3, 33470 Ylöjärvi Tiedustelut: Riitta Kraneis, puh. Talon toiselle puolelle jää Keijärven kimmeltävä ranta ja toiselle Ylöjärven keskusta. 49,90 €) Ulkopesu + Sisäsiivous + Kovavahaus 99,90 € (norm. 260 €) Kupongin tarjoukset voimassa HUHTIKUUN 2019 LOPPUUN. Teksti jatkuu. Tekstiä Kunnalla on käynnissä kysely alan yrittäjille ja ammattikuljettajille Tekstiä OTSIKKO Tekstiä Kuvateksti Juttu noin 1800-2100 sanaa. Toimi nopeasti, valitse jäljellä olevista kodeista mieleisesi. 040 1591 802 tai Liisa Puranen, puh. Energialuokka C
– VTT:n vasta valmistuneessa Gaselli-hankkeessa on arvioitu, että energiaja ilmastostrategiassa sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa asetetut tavoitteet sähköja kaasuautojen määrille ovat jo nykyisillä toimenpiteillä toteutumassa. – Kaupungistumiskehitys ja toisaalta teollisuuden ja asutuksen sijainti laajasti ympäri Suomea synnyttävät haasteita liikenneverkon kunnossapidolle ja kehittämiselle. – Korjausvelkaa vähennettiin kohdentamalla lisää rahaa asiakkaiden eli elinkeinoelämän ja työmatkaliikenteen tarpeisiin. Bernerin mielestä kaupungistumiskehitys mahdollistaa entistä tehokkaammin tiedon moninaisen hyödyntämisen myös liikenteen alalla. – Korjausvelan kasvu saatiin pysäytettyä, hän korostaa. Tampereen ja Helsingin välistä junayhteyttä on kaavailtu ajamaan Tampereen, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteinen Suomirata-hankeyhtiö. – Kaupungistuminen edellyttää ja mahdollistaa esimerkiksi kestävien liikennemuotojen edistämisen. – Suunnitelmassa otetaan kantaa myös liikenneverkkojen kunnossapitoon ja kehittämiseen. Valtakunnallisen kasvukäytävän ytimessä oleva Tampere tarvitsee ripeästi tunnin junayhteyden Helsinkiin. Tavoitteena on, että Suomessa olisi vuonna 2030 vähintään 250 000 sähköautoa (täyssähköautoa ja ladattavaa hybridiä) sekä vähintään 50 000 kaasuautoa. Kunnossapidon osalta olennaista on valtion budjettirahoituksen määrä, Berner teroittaa. Saimme pysäytettyä korjausvelan kasvamisen, liikenneja viestintäministeri Anne Berner sanoo.. Tarvitsemme satsauksia liikkumisen palveluiden ja joukkoliikenteen kehittämiseen sekä kävelyn ja pyöräilyn lisäämiseen. Vastaavasti suuripäästöisten autojen ajoneuvoveroa ja polttoaineveroa korotettaisiin vuosittain maltillisesti. Pirkanmaa pitää tiukasti kiinni kaikkien liikenneväylien kehittämisestä, jotta kehittyvä maakunta säilyttää kasvuedellytyksensä. Viime vuoden lopussa maassamme oli 15 500 sähköautoa ja noin 5 600 kaasuautoa. – Rahoitustilanne on tällä hetkellä niin huono, että pystymme tekemään tänä vuonna korjaustoimenpiteitä lähinnä vain päätieverkolla. – Ongelmana kuitenkin on ladattavien hybridien suuri osuus kaikista sähköautoista sekä perinteisten polttomoottoriautojen ominaispäästöjen ennakoitua pienempi lasku. Haasteena sähköautokannan kehittymisessä on kuitenkin se, että täyssähköautojen osuus uusista sähköautoista on vuosi vuodelta pienentynyt. Ministeri Anne Berner sanoo, että maamme autokannan uusiutumisen nopeuttaminen ja uusien käyttövoimavaihtoehtojen osuuksien kasvattaminen entistä ripeämmin vaatii muutoksia liikenteen verotukseen. Tavoitteita on jopa mahdollista entisestään tiukentaa, Berner miettii. Paikkansa toissa viikolla jättänyt pääministeri Juha Sipilän (keskusta) hallitus satsasi ministeri Bernerin mukaan etenkin liikenneverkon kunnossapitoon ja korjausvelan vähentämiseen. Jos liikenteen verouudistus saadaan seuraavalla hallituskaudella toteutetuksi, ongelmat ovat poistettavissa. – Jos sähköja kaasuautojen myynti jatkuu nykyistä vauhtia, vuoden 2030 tavoitteet ovat saavutettavissa. Vuotuinen rahoitus on ollut noin miljardin euron luokkaa. – Määrittely on tärkeä siksi, että valtio pystyy ohjaamaan tarvittavaa rahoitusta pääväylille niiden palvelutason ylläpitämiseksi. TEKSTI: Matti Pulkkinen KUVA: Sakari Piippo – Juha Sipilän (keskusta) hallitus satsasi liikenneverkoston kunnossapitoon. – Suomi-rataa edistävän Pohjolan Rautatiet Oy:n tytäryhtiön perustaminen siirtyy seuraavan hallituksen päätettäväksi, Anne Berner sanoo. Suomessa on Euroopan iäkkäin autokanta. Se linjaa peräti 12 vuodeksi eteenpäin liikennejärjestelmän tilaa ja kehittämistarpeita. Toimitusministeristön keskustalainen liikenneja viestintäministeri Anne Berner odottaa paljon huhtikuisten vaalien jälkeen muodostettavalta hallitukselta koskien valtakunnan liikenneratkaisuja. Suomen historiallisen voimakas kaupungistumiskehitys on ministeri Anne Bernerin mukaan vakavasti huomioon otettava seikka mutta ehdottomasti myös mahdollisuus. – Johtamani parlamentaariset työryhmät ovat esittäneet yksimielisesti, että rahoitustason olisi oltava vuosittain vähintään 300 miljoonaa euroa suurempi kuin se on nykyisin. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Liikenneverkkojen kunnossapitoon on saatava vuosittain 300 miljoonaa euroa enemmän Liikenneja viestintäministeriö laatii parhaillaan kaikkien aikojen ensimmäistä valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Berner pitää merkittävänä saavutuksena sitä, että maassamme on nyt ensimmäisen kerran määritelty asetuksella valtakunnallisesti pääväylät ja niiden palvelutaso. – Liikenteen ilmastopoliittinen työryhmä ehdotti loppuraportissaan vuoden 2018 joulukuussa, että autoveroa kevennettäisiin nollaja vähäpäästöisten autojen osalta. – Tulevalla hallituskaudella laaditaan ensimmäisen kerran liikennejärjestelmäsuunnitelma, jossa toimialaa linjataan peräti 12 vuotta eteenpäin
8-17, La 9-14 www.rengasasennus.com TALVIRENKAAT! Loput varastokoot poistohinnoin! Kaikkien merkkien huolto Electric Car Service huoltaa ja korjaa niin sähköautot, hybridit kuin perinteiset dieselit ja bensa-autot. Sähköautoja tai hybridejä voivat huoltaa vain koulutetut asentajat. 03 375 3727 Ark. Esimerkiksi reunasta reunaan ulottuva halkeama tuulilasissa voi saada ajokieltomerkinnän, koska useissa autoissa tuulilasi lasketaan korin kantavaksi rakenteeksi. Tänä päivänä voi kännykkäsovelluksella lukea auton vikakoodin, mutta koodi saattaa tosiasiassa antaa vain viitteen siitä, missä todellinen vika on. Näin kuskille jää enemmän aikaa tehdä havaintoja.. – Elektroniikkaa löytyy runsaasti myös muista autoista. MAINOS Electric Car Service Autohuollot kaikkiin merkkeihin, myös sähköja hybridiautot! Realparkinkatu 12, Lempäälä Aukioloajat 7.30-16.00 puh. p. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Tuulilasin kuntoa kannattaa seurata Muutos tiukensi tuulilasin kuntovaatimuksia Monessa mukana... – Meillä on voidaankin huoltaa kaikki merkit ja se on meidän valttimme. Artikkeli on tehty yhteistyössä Electric Car Servicen kanssa. 03 375 3727 Ark. Electric Car Servicen henkilökunnalle hyvä asiakaspalvelu on kaiken keskiössä. Ongelmien ratkaisu vaatii ammattitaitoa ja kokemusta, sanoo työnjohtaja Dmitri Horev. Meille tärkeää on hyvä maine, mikä kantaa eteenpäin, Sirkku Besic sanoo. Auton ikkunat kannattaa putsata säännöllisesti ulkopuolelta, mutta myös sisäpuolelta. 8-17, La 9-14 www.rengasasennus.com KESÄRENKAAT! 195/65-15 200,205/55-16 220,225/50-17 260,HINNAT 4 KPL ASENNETTUNA! Uudet kesärenkaat alk. – Teemme tätä työtä sydämellä asiakkaan parhaaksi. – Oikean vian löytäminen ja korjaaminen on meidän osaamistamme. LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p. Liike hoitaa kattavasti myös kaikki autojen korjaukset, ja lisäksi tarjolla on katsastuspalvelu. Autoilijan ei enää tarvitse ajaa hintavaan merkkiElectric Car Service huoltaa kaikki automerkit. Oman esittelyn saat soittamalla 044 347 7405 / Piia ja 044 755 7268 / Petri tai ilmoitukset@lvs.fi huoltoon, Besic sanoo. Samalla on syytä tarkistaa myös pyyhkijänsulkien kunto ja että tuulilasinpesunestettä on riittävästi, sillä rapaa roiskuu tähän vuodenaikaan runsaasti. Trafin ohjeissa katsastuksen arvosteluperusteiksi todetaan, että suoraan hylkäykseen johtava vika tuulilasissa on sen puuttuminen tai puutteellinen kiinnitys. Vuoden 2017 määräaikaiskatsastuksissa todettiin tuulilasiin tai sen puhdistuslaitteisiin kohdistuvia vikoja tai puutteita yhteensä 148 014 kappaletta, joista 139 759 oli korjauskehotuksia ja 8255 katsastuksen hylkäykseen johtaneita vikoja. Tuulilasin ja peilien kannattaakin olla puhtaita. Myös muun muassa halkeamat kuljettajan näkökentässä tai liimatun lasin halkeama reunasta reunaan voivat johtaa hylkäykseen. Dmitri Horev ja Sergei Kompaneitsev osaavat alan huippuammattilaisina kaivaa ratkaisut visaisiinkin ongelmiin. Vuonna 2017 määräaikaiskatsastuksia suoritettiin kaikkiaan noin 2,7 miljoonaa. Lempäälän Realparkin alueelta löytyy autohuolto, jota voi hyvällä syyllä kutsua alan osaamiskeskittymäksi. Jos häikäistyminen kuitenkin pääsee yllättämään, on tärkeää alentaa nopeutta tilanteen edellyttämälle tasolle. 040 647 1445 Toukokuussa 2018 voimaan tulleet uudet katsastusmääräykset ovat tiukentaneet tuulilasia koskevia kriteerejä. Meille on tuotu korjattavaksi autoja, joiden vikoja ei ole pystytty muualla paikantamaan ja ratkaisemaan, kertoo Sergei Kompaneitsev. Elektroniikan lisääntymisen vuoksi nykyautoissa esimerkiksi öljyntai akunvaihto voi vaatia sähköisen kuittauksen autotehtaalta. Sähköautoa huollettaessa paikalla pitää aina olla vähintään kaksi henkeä, mikä osaltaan kertoo työn vaativuudesta ja vaaroista. Tuulilasiin on usein myös integroitu erilaista tekniikkaa, kuten antureita, sensoreita ja kameroita, joiden toimintaan pienetkin naarmut ja lovet lasin pinnassa saattavat vaikuttaa, Trafi muistuttaa. Keväisin tuulilasin kuntoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä kevätkeleillä aurinko häikäisee ikävästi. 0400 632 832 • www.mikkola.info Markku Mikkola Oy LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p. – Olemme erikoistuneet sähköja hybridiautoihin, mitä varten meillä on erilliset tilat ja koulutettu, ammattitaitoinen henkilökunta, kertoo toimitusjohtaja Sirkku Besic. Tätä varten huollossa pitää olla lisenssit, ohjelmat ja laitteet
Liikenneympyrästä poistuvien vilkuttamissuoritus on aina ollut heikompi kuin peruskääntymisissä. Yksi näistä keinoista on vilkun käyttäminen. Koetko vilkuttamisen tarpeettomaksi. Keskity ajoon. Vilkuta silti. Liikenne on täynnä vuorovaikutusta, mutta keinomme viestiä ovat varsin rajalliset. Lähtökohtaisesti jokaisen tulisi voida luottaa siihen, että ajoneuvo etenee kaistallaan suoraan. Eli joka seitsemäs kääntyy virheellisesti. Muista aina panna vilkku päälle jo ennen poistumistasi liikenneympyrästä.. Kyseessä voi olla unohdus, välinpitämättömyys tai tietämättömyys liikenneympyrässä ajamisesta. Paitsi pakollinen suorite, se on myös toisia liikkujia huomioon ottava teko, Nieminen korostaa. Rutiinit avuksi. Liikenneympyrässä suuntamerkkiä karttaa tätäkin useampi: vain seitsemän kymmenestä vilkuttaa ympyrästä poistuessaan. Näin oma toiminta ei tule toisille tiellä liikkujille yllätyksenä. Ympyrästä poistuvista useampi kuin joka neljäs ei näytä suuntamerkkiä. . . Liikenneturvan seurantojen mukaan kääntyvistä kuljettajista vain 84 prosenttia näyttää vilkkua. Unohtuuko vilkku joskus tai se menee päälle viime tipassa. Kuukauden kuluttua vilkuttamisesta on tullut jo tapa. Paitsi pakollinen suorite, se on myös toisia liikkujia huomioon ottava teko" JÄÄKÖ SINULTA JOSKUS VILKUTTAMATTA. Prosentit huononevat, kun mennään liikenneympyrään. . 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Kari Pusa KUVA: Kari Pusa Vain seitsemän kymmenestä vilkuttaa liikenneympyrästä poistuessaan "Ympyrästä poistuvan tulee näyttää vilkkua oikealle. Kertauksen vuoksi muistutettakoon, että ympyrästä poistuvan tulee näyttää vilkkua oikealle. Pakollisen pahan sijasta suuntamerkin näyttämistä voisikin ajatella tekona liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toisten liikkujien huomioimisen parantamiseksi, Nieminen ehdottaa. Liikenneturvan teettämässä kyselyssä selvitettiin suomalaisten suhtautumista liikennerikkomuksiin ja niiden vakavuuteen. Kolme kokeilemisen arvoista kikkaa: . Liikenneturvan seurantojen mukaan vain 84 prosenttia autoilevista kertoo kääntymisaikeestaan näyttämällä vilkkua. . Liikenteen toimivuus perustuu liikennesääntöjen noudattamiselle ja tiellä liikkuvien toiminnan ennakoitavuudelle. Mieti vaikka tutun reitin kääntymispaikat ja haasta itsesi hyviin suuntamerkkisuorituksiin. Kun tästä linjasta aiotaan poiketa, esimerkiksi kaistaa vaihdettaessa tai risteyksessä käännyttäessä, tulee omista aikeista kertoa vilkkua näyttämällä. Suuntamerkin käyttämättömyyttä piti erittäin tai melko vakavana lähes kaksi kolmesta vastaajasta. Marjamäen kiertoliittymässä liikenne on päivällä vilkasta. . Suuntamerkin näyttämisen pitäisi olla yksiselitteisen selkeää jokaiselle kuljettajalle, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen. Kun ajatus on liikenteessä, ei oma risteys pääse yllättämään
Meillä on tutkitusti alueen paras palvelu ja Toyotalla kaikista automerkeistä edullisimmat huollot. 040 5260 111 KEVÄTHUOLTOTARJOUS! SISÄLTÄÄ max 5l long life-öljyä ja öljynsuodattimen raitisilmasuodattimen vaihdon (suodatin veloitetaan erikseen) keväthuollon laajan 20 kohdan tarkistuslistan työt Hinta 149 € Tarjous voimassa 30.4.19 asti.. 7:15 – 17:00 la 10 – 14 Korjaamo: ark. 7:15 – 17:00 la suljettu @ToyotaTammerAuto @toyota_tammerauto @Toyota Tammer-Auto Toyota Tammer-Auto www.toyotatammerauto.fi 69 € ILMASTOINTILAITTEEN HUOLTO ALKAEN Mahdollisesti lisättävä kylmäaine ja vaihdettava raitisilmasuodatin veloitetaan erikseen. Tampereen seudun (Tampereen, Lempäälän, Nokian ja Ylöjärven) korjaamot tutkitaan kyselyjen avulla joka toinen vuosi. Tarjous voimassa 31.3.2019 saakka. 2001-2008 57,Diesel-auto vm. Mitattavana ovat muun muassa korjaamoiden palvelu, kuten ajanvarauksen toimivuus, työn vastaanotto, auton luovutus, varaosatiedustelut, sekä korjausten onnistuminen ja kustannukset. Toivotamme niin vanhat, uskolliset asiakkaamme kuin uudetkin asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan Tampereen parhaasta autohuollosta! Hatanpään valtatie 38 33900 Tampere puhelin (03) 2440 111 huolto (03) 2440 3500 Automyynti: ark. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TAMMER-AUTON HUOLTOPALVELUT – TUTKITUSTI TAMPEREEN SEUDUN PARASTA! Tampereen seudun huoltokorjaamot on jälleen laitettu järjestykseen, ja Tammer-Auto otti Elovainion ja Hatanpään toimipisteillään kaksoisvoiton. Tutkimus koskee kaikkia automerkkejä, ja siinä on mukana niin merkkikuin riippumattomia korjaamoita. 9:00 – 18:00 la 10 – 14 Pikahuolto: ark. Lue lisää tutkimuksesta Toyota Tammer-Auton sivuilta toyotatammerauto.fi. Tuttu konttori tutussa paikassa! Lempäälän Autokatsastus Oy Hurja kevättarjous: Lempäälän Autokatsastus Oy Ruokosmetsänkatu 13 C, 37570 Lempäälä p. 7:15 – 17:00 la suljettu Varaosat: ark. 2016 asti 57,Myös venerekister öinnit! RUOKOSMETSÄNKADUN PALVELUT AUTOILIJALLE Marjamäen Autopalvelu Öljynvaihdot aikaa varaamatta, pikahuollot, määräaikaishuollot sekä muut asennusja korjaustyöt Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä, p. 03 225 5120 www.lempaalan autokatsastus.fi Määräaikaiskatsastus + päästömittaukset huhtikuun loppuun asti seuraavilla hinnoilla Bensa-auto vm. 8:00 – 17:00 la 10 – 14 Elovainio, Elotie 6 (huolto ja varaosat) 33470 Ylöjärvi puhelin (03) 2440 3600 ark. 2000 asti 49,Bensa-auto alle 10-vuotias 52,Bensa-auto vm
PYS. Remontti etenee vaiheittain, mutta liityntäpysäköintialue sisältyy urakkaan, Heikki Koski ELY-keskukselta kertoo.. Moottoritiellä keskimääräinen vuorokausiliikenne on runsaat 10 000 ajoneuvoa. Sääksjärvelle moottoritieliittymän lounaispuolelle suunnitellaan liityntäpysäköintialuetta (kuvassa vas.). Puistotalo 430e, Viiking 475e, Emmi 410e. Rakennustöiden alkaessa liikennettä joudutaan ohjaamaan ja nopeusrajoituksia asettamaan moottoritielle. – Liityntäpysäköintityöt ovat kokonaisuudesta erillisiä siihen asti, kunnes kaava-asiat selviävät. RIISTAAITA NYK. -20 390 Valtatie 3 Sääksjärven eritasoliittymän parantaminen, Lempäälä Tieympäristösuunnitelma Lempäälän kunta T :\ ti e 2 1 8 \1 5 1 4 2 7 5 9 V t3 S ä ä ks jä rv i T S ja R S \t u lo ks e t_ T S \O sa C . 040 535 3766 info@ajoneuvopalvelu.fi -KORJAAMO Puh. maaliskuuta. Mittakaava Piir.nro Pvm Pvm Pvm Heikki Koski Marko Turkki Maria Rautajoki 1:1000 7T-1 Timo Nevala 15.10.2018 15.10.2018 15.10.2018 Ramboll PL 718, Pakkahuoneenaukio 2 33101 Tampere Lempäälän Sääksjärven eritasoliittymässä on ongelmansa. RIISTAAITA NYK. – Lempäälän kunta ja seurakunta ovat tehneet alueesta kaavoitussopimuksen. 040 526 2250 www.ilefix.fi www.ilefix.fi AKAAN AJONEUVOPALVELU OY ERIKOISOSAAMINEN • VOLKSWAGEN • AUDI • SKODA • SEAT Huollot ja korjaukset myös muihin merkkeihin. J2 J3 J1 M1 J1 VT3 L1 KATOS PYÖRÄPYSÄKÖINTI PYSÄKKI PYSÄKKIÄ LAAJENNETAAN JA SE MUUTETAAN LYHYTPALVELEVAKSI ALUEEKSI J4 SÄÄKSJÄRVEN YLIKULKUKÄYTÄVÄ INFOTAULU (10 PAIKKAA) UUSITAAN AIKAISTA PYSÄKÖINTIÄ PURETAAN ERIKOISKULJETUSTEN YLIAJETTAVA OSUUS (63 paikkaa) PYS. Niihaman liityntäpysäköintipaikka valmistui pari vuotta sitten ja se on hyvin aktiivisessa käytössä. ja 2.-8.6. – Tavoite on, että varsinaiset rakennustyöt alkavat huhtikuussa, ja ne pyritään saamaan täksi syksyksi tehtyä. A2 NYK. – Liikenteen kasvun myötä haitat ovat lisääntyneet, Koski sanoo. A2 NYK. puh. Ph/2hh/hoidot/hlö. 0400 480 494 ILEFIX TEIVO, Ihantie 4 (AUTOLÄHDE) • P. Kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen Lempäälän kunnasta kertoo, että Sääksjärven seurakuntatalon tontin asemakaavan hyväksyminen on kunnanhallituksen esityslistalla 25. A1 +KATOS (SIIRRETTÄÄN PURETTAVALTA PYS.) MAAKAASU RIISTA-AITA NYK. Olennainen osa aluetta on uusi liityntäpysäköintialue. 010 423 5424 Areenakatu 8 35940 Lempäälä HUOLLAMME KAIKKI AUTOMERKIT JA MALLIT Sääksjärven eritasoliittymän alueella on alkamassa iso myllerrys. – Remontin yhteiskustannus arvonlisävero poisluettuna on noin 2 miljoonaa, hän kertoo. T ie su u n n it e lm a n in fo rm a ti iv in e n a in e is to \7 .1 T T ie ym p ä ri st ö n kä si tt e ly n p e ri a a te ku va t\ Y M P Ä R IS T Ö S U U N N IT E L M A _ T S .D W G 3/134/5800 /135/550 Koordinaattijärjestelmä ETRS-GK24 Korkeusjärjestelmä N2000 Tierekisteritunnus Pvm Merkki Muutos Suunn. RIISTAAITA RIISTA-AITA J1 S1 S G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS Ympäristösuunnitelmakartta M1 plv. RIISTAAITA NYK. J2 J3 J1 M1 J1 VT3 L1 KATOS PYÖRÄPYSÄKÖINTI PYSÄKKI PYSÄKKIÄ LAAJENNETAAN JA SE MUUTETAAN LYHYTPALVELEVAKSI ALUEEKSI J4 SÄÄKSJÄRVEN YLIKULKUKÄYTÄVÄ INFOTAULU (10 PAIKKAA) UUSITAAN AIKAISTA PYSÄKÖINTIÄ PURETAAN ERIKOISKULJETUSTEN YLIAJETTAVA OSUUS (63 paikkaa) PYS. Tark. Tällä hetkellä pitkälti puuston peittämälle, seurakunnan omistamalle tontille aiotaan tehdä asfaltoitu, noin 60 autopaikan alue, johon auton voi jättää esimerkiksi bussimatkan ajaksi. RIISTAAITA NYK. ELY-keskuksen käynnistämälle hankkeelle on Kosken mukaan jo rahoitus olemassa. bussimatkat, laivamatkat, aamiainen laivalla. Lisäksi asiassa on huomioitava Lempäälän kunnan ja seurakunnan kaavoitusasiat, jotka ovat vielä käsittelyssä, Koski sanoo. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVAT: ELY-keskus ja Katariina Rannaste Liittymäremontti tuo työkoneet Sääksjärvelle 0400 974 455 Isosuontie 23, 37830 AKAA www.intoalen.fi into.alen@gmail.com MATKAPALVELU INTO ALÉN Tilausajot busseilla. 2 vk. PYS. Hanke odottaa Viestintäja liikenneviraston hyväksymispäätöstä. Kaava menee sen jälkeen vielä valtuuston hyväksyttäväksi. A1 +KATOS (SIIRRETTÄÄN PURETTAVALTA PYS.) MAAKAASU RIISTA-AITA NYK. RIISTAAITA RIISTA-AITA J1 S1 S G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS G AS 10 168 100 200 300 400 476 10 12 6 10 118 80 M1 VUORES VT3 LIITYNTÄPYSÄKÖINTI VIKKINIITYN RISTEYSSILTA SÄÄK SJÄR VI RUSKONTIE E1R4 E1R3 E1R2 E1R1 TA M PE R E H Ä M E E N LIN N A PYS. Pyydä tarjous! PÄRNUN KYLPYLÄMATKAT 26.5.-1.6. Projektipäällikkö Heikki Koski Pirkanmaan ELYkeskuksesta tunnistaa ongelmapaikan. Saattoliikennettäkin on Sääksjärvellä paljon, eikä saattoliikenteen odottajille ole nykyisellään tilaa, Heikki Koski toteaa. Autoilija kohtaa niistä yhden, kun etelästä moottoritieltä ramppia tullessaan yrittää kääntyä vasemmalle. – Liikennejärjestelyjä tehdään monessa vaiheessa, ja tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja ymmärrystä. Tavoite kuitenkin on, että liikenteen sujuvuus ja turvallisuus paranevat, Heikki Koski toteaa. Jos kaava-asiat saadaan kuntoon, liityntäpysäköintialue sisällytetään urakkaan, Koski sanoo. Vierähtää tovi jos toinenkin odottaessa, milloin Sääksjärventien ja Ruskontien liikennevirtaan tulee sopiva väli, johon pujahtaa. 26.5.-8.6. Rahoitus hankkeelle on jo olemassa. Ellei päätöksestä valiteta, kaava tulee voimaan tämän kevään aikana. Viimeistelyjä toki saatetaan tehdä vielä ensi vuonna, Koski aikatauluttaa. – Urakkatarjouksetkin on jo saatu, mutta urakan hallinnollinen käsittely on vielä kesken. mm. Samalla moottoritien ylittävä Vikkiniityn risteyssilta peruskorjataan. MERKINTÖJEN SELITYS OLEMASSA OLEVAA PUUSTOA NYKYISEN PUUSTON RAJA ISTUTETTAVAA PUUSTOA PENSASISTUTUS NURMETUS GRANIITTIKIVEYS BETONIKIVEYS VÄRILLINEN BETONIKIVEYS LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMISJA LEVÄHDYSALUEEN REUNA KAIDELINJA X = 681 220 Y = 24 48 69 00 X = 681 220 Y = 24 48 74 00 18 77 100 200 30 385 29 17 12 5 12 115 11 5 115 12 125 120 12 12 12 11 5 11 5 120 12 12 5 125 12 12 125 12 5 12 115 11 5 115 12 125 120 12 12 12 11 5 11 5 120 12 12 5 125 12 12 125 EV LT EV LT 124 ,0 125 ,2 1 123 120 ,3 118 ,0 9 122 116 ,8 115 ,8 118 ,8 8 118 114 ,4 3 115 115 8 123 125 ,8 121 ,2 116, 6 115, 9 115 ,5 127 ,6 5 124 119, 6 119, 6 118 ,5 122 ,8 3 124 118, 9 1 119 3 119 3 119 121 ,4 121 ,3 8 121 123, 1 9 125 4 125 5 125 4 121 124 ,0 127 124 ,4 124 ,8 125 ,3 125, 1 125 ,6 8 126 7 126 2 126 6 126 128 ,0 1 127 127 ,4 4 123 116, 9 9 116 118 ,5 7 124 6 117 3 118 118 ,3 1 118 120 ,5 120 ,7 119 ,7 8 118 126 ,0 125 ,6 125 ,2 125, 1 2 124 121 ,4 121 ,8 122 ,5 123 ,5 123 ,2 123, 1 123 ,2 119 ,0 122 ,9 4 123 123 8 123 9 123 7 124 125 125 8 124 8 124 6 124 7 118 9 124 7 118 8 124 120 ,3 7 124 6 8 124 7 118 8 124 4 123 2 122 9 122 2 124 7 124 122 ,6 3 124 122 ,5 121 ,2 3 4 119 9 118 118 ,7 5 114 118 ,2 5 116 5 119 4 117 9 118 2 116 9 117 7 117 9 117 7 119 123 ,7 9 118 124 4 116 123 ,8 4 120 124 ,4 123 ,9 2 124 8 124 121 5 123 1 119 2 121 119 124 ,9 6 121 119 ,3 7 116 7 117 8 116 124 ,0 7 123 124 ,5 122 ,9 3 120 121, 6 124 ,3 115 ,5 12 kt Pki kt var 30,8 m sp kt kt T am pe re en tie H öy tä m ön tie Rusko ntie Rusko ntie P itk äa ht ee nt ie L L L L L L L L L L 6:2 43 14:3 895 :2:3 1:79 1:79 4:8 7 4:8 6 418 :44 4:4 :84 4:91 4:9 4 4:8 9 4:9 3 4:9 4:9 2 4:8 8 4:9 6 4:9 8 6:32 1 29:0 19:2 5 19:2 2 19:2 3 11:1 7 19:2 6 1:79 11:2 7 11:5 4 11:1 57 11:1 01 11:1 56 11:1 00 11:2 2 11:2 01 11:2 3 11:2 5 11:1 99 11:1 98 11:2 00 11:2 70 1:79 5:0 29:0 19:2 4 29:0 19:2 8 6:3 33 6:3 49 6:3 49 6:3 36 990 1:5 6:31 6:3 09 6:5 6 6:4 2 6:3 28 6:5 7 6:2 79 6:17 1 895 :2:9 895 :2:3 895 :2:1 1:79 6:3 33 11:9 8 5:1 8:17 7 RAJA PL 35 E1R2 SUUN NITEL MAR A JA P L -2 M 1 SU U N N IT EL M AR A JA P L 3 9 M 1 S U U N N IT E LM A R A JA P L 3 5 2 J1 S U U N N IT E LM A RAJA PL E1R1 SUUNNITELMARAJA PL 80 E1R4 SUUN NITEL MARAJA PL E1R3 SUUNNITELMAP L 29 2 M1 VUORES VT3 LIITYNTÄPYSÄKÖINTI VIKKINIITYN RISTEYSSILTA SÄÄK SJÄR VI RUSKONTIE E1R4 E1R3 E1R2 E1R1 TA M PE R E H Ä M E E N LIN N A PYS. Sis. RIISTAAITA NYK. RIISTAAITA NYK. Remontissa Ruskontielle moottoritien molempien ramppien päihin tehdään pisarakiertoliittymät. Puistotalo 765e, Viiking 840e. 7 pv. (03) 373 7153 040 560 0062 (taksit), 0400 339 862 (bussit) www.tilausliikenne.net ari@arvela.pp.fi Luotettava ja hyvä palvelu ympäri vuorokauden! Ari Arvela Latomaantie 370, 37370 Vesilahti Ajoneuvojen pesut, puhdistukset, fiksaukset ja kestopinnoitukset jo yli 30 vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla! ILEFIX LEMPÄÄLÄ Realpark, Areenakatu 4 (LUXURY COLLECTION) • P. – Tampereella liityntäpysäköinti on osoittautunut hyvin suosituksi. – Remontissa pyritään saamaan nopeasti valmista, jotta liikenteelliset haitat olisivat mahdollisimman pienet, hän sanoo. Ruskontiellä Vuoreksen puolella kulkee vuorokaudessa noin 6500 ajoneuvoa ja Sääksjärven puolella noin 7000 ajoneuvoa. Rampin päässä kolmion takana kyttääminen voi olla syksyllä historiaa, sillä Sääksjärven eritasoliittymäremontti on alkamassa
10-18, la 10-15 KATSO MYÖS MUUT AUTOMME WWW.AUTOSI.FI Skoda Octavia -08 160 tkm Bensiini, manuaali, etuveto. 1,49% Maaliskuun tarjous: Auton täysfiksaus vain 190e! (norm 300e) Mitä remontissa tehdään. 8.850,VW Golf Plus -11 152 tkm Diesel, automaatti, etuveto. f i. Chevrolet Captiva -07 200 tkm Diesel, automaatti, neliveto. Kiertoliittymän keskiosaan tulee istutuksia, ja se jää hieman koholle, ettei liittymästä pääse ajamaan suoraan läpi. Pisarakiertoliittymät rakennetaan: ”Pisaraliittymät ovat kohtalaisen uusi ja hyvä ratkaisu. 044 305 5001, 044 477 7705 Ark. Myös pysäkkien paikkoja siirretään nykyisestä hieman. Mitsubishi Lancer -08 124 tkm Bensiini, manuaali, etuveto. 8.890,9.490,11.790,Toyota Prius -13 120 tkm Bens./sähkö, autom., etuveto. Vastaajana projektipäällikkö Heikki Koski ELY-keskuksesta. 16.790,16.900,Ford Transit Custom -14 207 tkm Diesel, manuaali, etuveto. 7.750,8.770,Mini Cooper D -08 135 tkm Diesel, manuaali, etuveto. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Liittymäremontti tuo työkoneet Sääksjärvelle Tekstiä OTSIKKO Tekstiä RAHOITUSTARJOUS AUTOMYYNTI 044 305 5001, 044 477 7705 Rahoitusesimerkki 20.000 € Toimituskulu 100 € Ajoneuvon kokonaishinta 20.100 € Käsiraha 2 000 € Sopimusaika 60kk Korko 1,49% Perustamismaksu 195 € Rahoitettava osuus yhteensä 18.295 € Kuukausierä 316,61 € Käsittelykulu 9 € Kuukausierä yhteensä/kk 316,61 KSL:n mukainen vuosikorko 3,09% KSL:n mukainen luottohinta 21.536,30 € Käsitellykulut yhteensä 540 € Korot yhteensä 921,22 Luottokulut yhteensä 1.436,3 € Luoton myöntäjä Santander, 00570 Helsinki Ruokosmetsänkatu 1, L:lä, p. Lisäksi Ruskontien varrella olevaa Hervannan puoleista bussipysäkkiä laajennetaan ja se muutetaan lyhytaikaista pysäköintiä palvelevaksi. l v s . Hyundai iX20 -12 52 tkm Bensiini, manuaali, etuveto. Pysäkkikatokset uusitaan samalla ja tilalle tulee uudenaikaisia peruskatoksia.” Valaistus: ”Katuvalaistus uusitaan led-valaistukseksi.” Vikkiniityn sillan pilareiden korjauksen ajaksi moottoritien liikennettä joudutaan rajoittamaan w w w . Ramppien linjaus muuttuu ja tasaus nousee hieman, niin että ne palvelevat liittymään saapumista paremmin.” Bussipysäkit: ”Helsingin suunnasta tulevan bussiliikenteen pysäkkejä pidennetään niin, että pysäkille mahtuu kaksi bussia peräkkäin. Alueelle on yksi liittymä, mistä kuljetaan sekä sisään että ulos.” Rampit: ”Rampeille on tulossa pieniä muutoksia. 14.790,Ford Transit -13 152 tkm Diesel, manuaali, etuveto. 7.390,VW Golf -10 195 tkm Diesel, automaatti, etuveto. 6.990,Volvo V50 -07 263 tkm Bensiini, automaatti, etuveto. Toki erikoiskuljetuksille jätetään tilaa kääntyä.” Silta peruskorjataan: ”Sillan pinta vedetään auki, vesieristys uusitaan ja alapuolisia rakenteita, kuten pilareita korjataan.” Liityntäpysäköintialue rakennetaan: ”Asfalttikenttä on mitoitettu noin 60 autolle
Riihikoski muistuttaa muun muassa öljyteollisuuden puhuvan omaan pussiinsa, kun se kaikin mahdollisin keinoin vastusta sähköautojen esiinmarssia. Riihikoski pulitti viime huollosta kuusikymmentä euroa. Ylöjärveläinen Kalle Riihikoski painii tuulivoimayrittäjänä hartiavoimin töitä uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi. Riihikoski korostaa sähköauton taloudellisuuden olevan kiveen hakattu tosiasia. Jokapäiväisessä käytössä niin hybridikuin sähköautokin on saavuttanut omistajansa täyden luottamuksen. – On johdonmukaista ja luonnollista, että paljon autoilevana kansalaisena mietin, millainen peltilehmä jättää mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen, hän korostaa. Päivittäin 80 kilometriä kodin ja työn väliä Ylöjärvellä sahaava sekä jatkuvaa liikkumista vaativassa ammatissa ahkerasti reissaava tuulivoimayrittäjä tietää omasta kokemuksestaan, miten uuden sukupolven modernit autot käyttäytyvät arjessa. Kalle Riihikosken mukaan sähköauton lataaminen ei tuota hänelle tuskaa. Päästöttömyys ja alentuvat tuotantokustannukset ovat pitkäjänteisen kehitystyön hedelmiä. – Päättyvänä talvena on Parkkuussa paukkunut -26 asteen pakkanen, mutta silti aamutuimalla sähköauto on startannut kauniisti, ja virta on pysynyt hyvin akuissa, Kalle Riihikoski toteaa. Riihikoski on kirjannut autoilunsa aiheuttamat kulut tarkasti ylös. – En ole jäänyt yhtään kertaa pulaan virran suhteen. Sähköauton määräaikaishuollot ovat silmiinpistävän edullisia. Sähköauton ajoneuvovero on vain murto-osa polttomoottoriautojen veroon verrattuna. Esimerkiksi Kymmeniätuhansia kilometrejä vuodessa auton ratissa oleva yrittäjä suosii hybridija sähköautoja, ja viskaa kintaalla huru-ukkojen ja -akkojen esittämille sähköautojen vastaisille kommenteille. – En enää milloinkaan palaa perinteisiin polttomoottoriautoihin, hän vakuuttaa. Auto käyttää voimanlähteinään polttoja sähkömoottoria. Tampereen kaupunkiseudulla latauspisteitä on kiitettävästi. Ihmiskunta on herännyt todellisuuteen: ilmastonmuutos on suurin uhkamme. Smart Windpower Oy:n toimitusjohtaja Riihikoski on onnellinen, että hän otti aikanaan askeleet kohti autoilun kestävää aikakautta. Hän on verrannut hybridija sähköautojensa synnyttämiä rahanreikiä aikaisemmin omassa ja perheensä käytössä olleiden perinteisten menopelien aiheuttamiin kustannuksiin. Polttomoottoriautojen huoltolaskut pyörivät kerta toisensa jälkeen sadoissa tai runsaassa tuhannessa eurossa. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Tuulivoimamiehestä on tullut vankkumaton sähköauton kannattaja Kalle Riihikoski on ajanut hybridija sähköautoilla jo vuosien ajan. Kun hybridija sähköautoista niskalenkin ottanut Riihikoski kuuntelee voimakkaasti tuloaan tekevien uudenaikaisten autovaihtoehtojen kirvoittamia epäilyjä ja panetteluja, sähköautoilija ajattelee: ”voi kun tietäisitte”. Voin piipahtaa Tampereella tai muissa lähikunnissa, Riihikoski kertoo. – Taloudelliset säästöt ovat häikäisevän suuret, hän ynnää. Päinvastoin. – Kun Teslan hinta asettuu kohdalleen, oikeaan hintahaarukkaan, olen valmis kauppoihin, mies lupaa. Riihikoski muistuttaa insinöörien tekevän hiki hatussa töitä sähköautoilun kehittämiseksi. Ylöjärvellä on esimerkiksi Kauppakeskus Elon pihassa ilmainen latauspiste. Kia Soul -sähköautolla taitetulle sadan kilometrin taipaleelle kertyy noin parin euron hintalappu. – Tämä auto palvelee minua täydellisesti tavallisena työpäivänä, jolloin ajelen Kurun Parkkuusta Ylöjärven Kirkonseudulle ja takaisin. Sähköautoja mollataan muun muassa niiden heikoilla pakkasen kesto-ominaisuuksilla. Riihikoski on tehnyt lähempää tuttavuutta sähköautojen kuninkaan Teslan kanssa. Ilmastoja luontoarvot ovat joka päivä työpöydällä. Sähköautoilija lataa ajokkinsa akut pääsääntöisesti kotonaan. Ylöjärvellä on Kauppakeskus Elon pihassa vapaasti käytössä oleva latauspiste. Pitkillä matkailla Riihikoski hyppää Mitsubishi Outlander hybridin rattiin
Riihikosken maatilalla on isot pääsulakkeet, joten nykyistä tehokkaampienkin sähköautojen akkujen lataaminen onnistuu oikein hyvin. – Minulla on vain myönteistä sanottavaa sähköautosta. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Matti Pulkkinen KUVA: Matti Pulkkinen Tekstiä OTSIKKO Tekstiä WWW.MJE-FIX.FI • KÄSINPESUT • SISÄPUHDISTUKSET • KOVAVAHAUKSET • PINNOITTEET Perheyrityksemme on tarjonnut ajoneuvoille pesuja puhdistuspalveluita jo neljällä eri vuosikymmenellä. – Miten sähköautojen akut valmistetaan, hän perää. – Tesla-sähköautolla ei pelasteta maailmaa, mutta se on maailman paras auto, ylöjärveläinen taksiautoilija Matti Ylitalo linjaa. Asiakkainamme on niin yksityisautoilijoita, kuin yritys ja leasing-asiakkaitakin. Palvelumme perustuu ajan mukaisten ammattilaistuotteiden käyttöön sekä alan parhaisiin työntekijöihin. – Rakennusteollisuuden on alettava ottaa talojen suunnittelussa ja rakentamisessa huomioon sähköautoilun edellytykset ja vaatimukset. Ajattelen kaupparatsuja, jotka joutuvat olemaan paljon tien päällä. Varaukset ja lisätiedot www.mje-fix.fi sekä numerosta 010 419 4400 Renkaiden vaihdon ja säilytyksen tilaajalle PESU JA KOVAVAHAUS 80 € MATTI Avoinna: arkisin 9-18, lauantaina 9-15 LEMPÄÄLÄ p. – Minua miellyttää autoni äänettömyys. Sähköautoilijan on muistettava tarkistaa matkalle lähtiessään käyttämänsä reitin latauspisteet. Joustavan ajamisen turvaamiseksi sähköakun yhden latauksen virran olisi riitettävä 600700 kilometrin taittamiseen, hän pohtii. – Matkustajat kyllä rekisteröivät, että he tekevät matkaa Teslalla. Järvinen on pohtinut sitäkin, onko sähköauto oikeasti ekologinen vaihtoehto. Riihikosken mukaan lainsäätäjienkin eli huhtikuisissa vaaleissa valittavan eduskunnan on paneuduttava toprakasti sähköautoilua helpottavan ja kannustavan lainsäädännön tekemiseen. Asiakkaat ovat antaneet koko ajan myönteistä palautetta autosta. Kaikki ajoja matkustusominaisuudet ovat miellyttäviä, Teslaan mieltynyt Järvinen tarkentaa. 03 375 0855 Olemme myös Facebookissa! Tuo pyörä keväthuoltoon! MEILLÄ ON NOPEA HUOLTOPALVELU: varaosat • renkaat • tarvikkeet • Katso pyöräilysivut www.sportiamatti.fi Valtuutettu sähköpyörähuoltoliike! Meillä myös laaja valikoima sähköpyöriä. Se on tärkein funktio. Päivän selvää on, että latauspisteiden verkosto laajenee koko ajan, hän luottaa. – Yhteiskunnassamme puhutaan paljon latauspisteiden määrästä. Se tapahtuu tämän vuoden loppu puolella tai ensi vuoden alkupuolella. – Lisäksi pikalatausasemat yleistyvät koko ajan. Lisäksi menopeli kiihtyy hyvin, kun vauhtia on nostettava. Kalle Riihikoski kehottaa suomalaisia tunnistamaan valtavan autoilun murroksen, joka parhaillaan on käynnissä. Ylöjärveläisen elektroniikan ja kodintekniikan maahantuojan ja tukkuliikkeen, Bat Bower Oy:n toimitusjohtaja Tommi Järvinen tietää olevansa pysyvästi sähköautoilija. Vaihtopisteemme löytyvät Lielahden ja Ideaparkin toimipisteiltämme. Ylitalon mukaan yhdellä latauksella ajelee noin 400 kilometrin kiepin. – Tällä hetkellä esimerkiksi Tampere-HelsinkiTampere-matka on tarkasti suunniteltava, jotta virta riittää reissun heittämiseen. Pitkienkin taivalten Pirkanmaalla sähköauto on luonteva ratkaisu. Ylitalo odottaa toisen Teslansa ajoon saamista. Palveluihimme kuuluu renkaiden vaihto säilytyksineen yhdessä Tampereen Rengasparkin kanssa. En ole kohdannut maanantaiautojen vikoja. Muistan vain yhden tapauksen, jossa asiakkaani joutui odottamaan matkan jatkumista, kun latasin pirssini akkuja. Mitä haasteita yhteiskunnallemme heittää jakamistalous, joka tuo kansalaisten käyttöön yhteiskäytössä olevat autot. Järvinen odottaa sähköautojen akkuteknologian ripeää kehitystä. – Molemmat autoni ovat kiitettävän käyttövarmoja. Käy kurkkaamassa kotisivuiltamme palvelutarjontamme tai tule käymään! • RENKAIDEN VAIHDOT • KAUSISÄILYTYS Myös renkaiden vaihto on kevään myötä ajankohtainen. – Auto on edelleenkin kulkuväline. Kymmeniätuhansia kilometrejä vuodessa auton ratissa oleva yrittäjä suosii hybridija sähköautoja, ja viskaa kintaalla huru-ukkojen ja -akkojen esittämille sähköautojen vastaisille kommenteille.. Tule koeajolle! Tuulivoimamiehestä on tullut vankkumaton sähköauton kannattaja akuston koko kasvaa aimoharppauksilla eteenpäin
Energialähteiden kirjo vaihteli sähköstä tuulivoiman kautta kaasugeneraattoreihin. Pyörätuolihissi Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1, (Piipon tehdaskiinteistö) Puh. AVAJAISET la 30.3. 03 585 1111. Laitos toimisi ei-fyysisessä muodossa kooten eri energiamuotojen tuotantolinjoja sekä kulutusvirtoja yhteen paikkaan. LEMENE-energiahankkeen on tarkoitus alkaa Marjamäen yritysmiljööstä kattamaan myöhemmin koko kuntaa sekä laajeta tulevaisuudessa mahdollisesti alueelliseksi energiayhteisöksi. Energiayhteisön energiajärjestelmän muodostavat aurinkopaneelikentät, kaasumoottorit ja polttokentät sekä akusto. Seuraavaksi voidaan älyverkon sovelluksen pohjalta luoda yhteisöllisempi, usean kiinteistön välinen prosessi. Samat perusenergian aiheet olivat myös seminaarissa tarjolla. 138€/sarja töineen Rengaspiste MIKA KOSKINEN P i i p o n r a i t t i 1 ( P i i p o n t e h d a s k i i n t e i s t ö ) L E M P Ä Ä L Ä . Asiakaslähtöisyys on koko hankkeen tärkein tavoite. Mäntynen kuvaili energiamarkkinoilla tapahtuvaa muutosta, joka on kulkemassa aiempaa kuluttajakeskeisempään suuntaan. Energian tulevaisuutta tutkailtiin Ideaparkissa TEKSTI: Ahti Granat KUVAT: Ahti Granat Lempäälän Energia Oy ja Lempäälän Kehitys Oy järjestivät yleisöseminaarin 11. p. Mäntysen mukaan LEMENE-hankkeen onnistuminen voi antaa roolimallin muille toimijoille ja luoda lisää markkinoita jopa globaalissa mittakaavassa etenevänä ketjuna. Mukana: T a r j o l l a m m . maaliskuuta iltapäivällä Ideaparkin keskusaukiolla. Mäntynen näki kehityksen kulkevan pienestä yksiköstä suurempaan yhteisöön ja sieltä edelleen kaupallisesti hyödynnettävään energiatalouteen. Myös mopoautojen renkaita. Sovelluksiin energiamuotojen tulevaisuudessa johdatteli Jussi Mäntynen. Myös ledvalaistuksen yhä laajenevaa kirkkautta oli esillä. Paikalle oli arkimaanantaina tullut reilut viitisenkymmentä kiinnostunutta. Hanke on valittu yhdeksi työja elinkeinoministeriön energiateknologian kärkihankkeeksi vuonna 2017. ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Pysy ajan tasalla www.lvs.fi. 205 55 16 alk. Hänen työnantajansa Siemens Oy on yksi yhteisöyrityksen kumppaneista. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Ilmoittaja. Elenia Oy:n toimitusjohtaJuttuvinkki. Pyörätuolihissi Taksi Markus Harjumäki Paarivarustus 1+8 henk. Toiminnalle olisi luotava sopiva alusta ja varmistettava liitettävyys myös rakennusten omaan ohjausautomaatioon. m a k k a r a a , m e h u a , a r v o n t a a j a m a i n i o i t a a v a j a i s t a r j o u k s i a ! HENKILÖAUTON ÖLJYNVAIHTO 29€ NON-STOPPINA aikaa varaamatta (hinta sis. Lempäälän Ideaparkin ympärille on valmisteilla eteläinen ja pohjoinen aurinkopaneelikenttä sekä usea siirtokelpoinen kaasugeneraattorikontti. Mäntynen lanseerasi seminaarissa käsitteen ”virtuaalivoimalaitos”. Energiayhteisön rakentaminen aloitetaan syksyllä 2017 ja hanke valmistuu 2019.” Lempäälän Energia Oy:n toimitusjohtaja Toni Laakso korosti hankkeen yhteisöluonnetta, jonka tähtäimessä olisi energiaomavarainen kunta. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Teksti Tekstiä 03 546 4343, 0400 169 380 www.sorakuljetus.net 1+8 henk. Hän viittasi kunnan oma-aloitteisuuteen ja yhteistyöhakuisuuteen energia-asioiden kehittämisessä. Työja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Tatu Pahkala on mukana ministeriön älyverkkotyöryhmässä, jonka tavoitteiden taustalla vaikuttaa ilmastonmuutos ja kasvihuonepäästöjen rajoittaminen. Lempäälän kunnan virallisen avauksen hoiti valtuuston puheenjohtaja Riina Aspila. ( 3 ) 3 7 5 2 1 2 2 , 4 5 8 4 2 2 2 >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> KESÄRENKAAT NYT EDULLISESTI esim. Mukana oli muutama energia-alan toimija esittelypöytineen. Kiinteistöjen energiayhteistyö on energiankäytön ja säästön hyödyntämistä aluksi omien seinien sisällä. Lainsäädännön valmistelu on ajoitettu vuosille 2019–24. Se edellyttää vastuullisia energiaratkaisuja, joiden takuina on tällä hetkellä hankkeessa mukana 11 eri alojen yritystä. Pahkala totesi sähköjärjestelmien ja -markkinoiden olevan murroksessa: suurista yksiköistä ollaan menossa pienempiin ja hajautettuihin tuottajiin. Lempäälän Yrittäjien puheenjohtaja Ismo Paananen toimi tilaisuuden ohjelmajuontajana, mikä entiseltä dj:ltä ja nykyiseltä ohjelmistoyrittäjältä sujuikin luontevasti. 240,175 65 14 alk. Standardien luominen virtuaalista voimalaitosta varten on ministeriön tukema projekti. 199,Asennettuna. Laakson mielestä tuotannon kytkentä sähköja kaasuverkkoon olisi luontevinta siten, että kuntayritys toimisi ”operaattorina” tässä muuten hajautetussa energiayhteisössä. Myös kannustimia voidaan harkita toimialarajojen kynnysten alentamiseksi sekä sähkön että lämmön tuotannossa. Henkilöautojen RENKAIDEN PESU JA VAIHTO 30 € OSTA KUMHOT & VOITA Weber Genesis II, arvo 1295€ OSTA KUMHOT & VOITA Weber Genesis II, arvo 1295€ Meiltä saat saman katon alta kaikki tarvittavat autoalan palvelut öljynvaihdosta, huoltoihin, kolarikorjauksiin, maalauksiin, vahauksiin ja katsastukseen. klo 12-16 Ideaparkinkatu 11 B, Lempäälä. Tähtäin voi olla korkeallakin, mutta tärkein vaihe on sähkön riittävä turvaaminen kunnan tarpeisiin. Asiakkaan tarpeet ovat yhä enemmän ohjaamassa myös tuotantotapoja uusiutuviin energialähteisiin, kuten aurinkoja tuulienergiaan sekä biokaasutuotantoon. Mäntysen mukaan tavoitteena olisi 0,5 %:n päästövähennys samoin varavoiman tarpeen alentaminen huippukulutuksen aikaan. (03) 375 2122, 040 580 4222 Marangoni Le m po ka tu Piiponraitti Turku Tampere Kesärenkaat alk. Uusiksi ovat menossa aiemmat ajattelumallit markkinarooleista, niiden pelisäännöistä ja jopa teknisistä edellytyksistä. Lempäälä on saanut ministeriön kautta LEMENE-hankkeelleen kärkihankkeen statuksen. öljyn ja suodattimen). Sen todisteeksi on myönnetty pesämunaksi noin 4,7 miljoonaa euroa, joka vastaa enintään 34 % budjetista. Avainsanoja ovat hiilineutraali ja hajautettu energiantuotanto, monimuotoiset mikroverkot ja niitä ohjaava digitalisaatio. Näin päästään lähemmäs hajautettua energian tarpeen sekä tuoton maksimaalista hyödyntämistä. Sen johtoon oli pari vuotta sitten perustettu ”LEMENE-#edelläkävijä” -yritysprojekti: ”Lempäälän Energia Oy:n LEMENE-hankkeen perusajatuksena on rakentaa älykäs ja omaenergiavarainen toimintaympäristö, jolla turvataan alueen energiansaanti. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Älyverkkotyöryhmällä on pohdittavanaan näiden energiamuotojen joustavuus ja asiakkaiden aktiivinen saaminen mukaan sähkömarkkinoille
Liuhala ottaa kunnian jo vuonna 2004 tehdystä kuluttajien sähkömittariuudistuksesta. Ongelmia aiheuttaa jo aiemminkin mainittu aurinkoja tuulienergian tuottojen vaihtelu, joka tuulivoimaloiden osalta voi olla melkoista, kaikilla käyrillä mitattuna. Eduskunnassa on toiminut erityinen tulevaisuusvaliokunta. Uusiutuvuus ja varastoitavuus sekä mikroverkkojen mahdollisuudet olivat tulevaisuusvaliokunnassakin pohdittuja visioita. Tämän päivän dieselin maailmankulutuksen korvaaminen biopolttoaineilla tosin näyttää lähes toivottomalta: viime vuonna 900 miljoonaa fossiilista dieseltonnia vastaan tuotettiin vain viisi miljoonaa tonnia biopolttoainetta. Sama teknologia on siirrettävissä lähemmäs esimerkiksi ravintoloiden ja ruokaloiden ruuanvalmistusta. Kahdeksan eduskunnassa toimivaa puoluetta laati taannoin yhteisen ilmastolinjauksen, jolla halutaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen tässä ja nyt. Muutkin energialähteet, kuten kaasu, vety ja polttokennot kilpailevat sähkön kanssa vastaisuudessa. kyseli Risto Lindroos. Sen tehtävänä on ollut visioida kaikkia mahdollisia kehityssuuntia Suomen ja muun maailman suhteissa. Energiavisioista oli kertomassa valiokunnan jäsen, kansanedustaja Harri Jaskari. Painopisteen valinta näiden kahden pääsuunnan välillä saattaa vaikuttaa keskeisesti myös ilmaston tulevaan tilaan. Tavaratuotanto on myös kokenut melkoisen muutoksen tietokoneohjatun 3D-tuotannon alettua vallata yksittäisten tuotteiden ja niiden komponenttien valmistusta. Harri Jaskarin mainitsemat joukkoliikenteen kehitys, kiertotalous ja etätyöt eivät ole suoranaisia energialähteitä, mutta niiden yleistyminen vaikuttaa merkittävästikin energian säästöön. Korkean tuotantoarvion mukaan samaa vuosivauhtia voitaisiin jatkaa myös 2020–30. Eduskuntapuolueiden tahtotila, perussuomalaisia lukuun ottamatta, on siten selkeä. Lisäys on melkoinen verrattuna vuoden 2015 tasoon, jolloin tuotanto oli vaatimaton 8,0 MW. Lindroos kuvasi tuulivoiman merkitystä Suomessa. Myös asiakkaiden tekstiviestipalvelu häiriöistä ja katkoksista aikatauluineen saatiin toimivaksi käytännöksi. Hän kertasi ilmastonmuutokseen vaikuttavia tunnuslukuja, kuten maapallon nykyistä ja tulevaakin hiilikuormaa. Akkuteollisuus tuottaa yhä halvempia vaihtoehtoja kuluttajien käyttöön. Euroopan kantaverkkojen järjestö on arvellut aurinkovoiman lisääntyvän Suomessa ensi vuosikymmenellä noin 1 200 megavattiin. Ja onko halvempien ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöön siirtymistä sisäistetty. ja Tapani Liuhalan esityksen mukaan Elenia haluaa olla ympäristöystävällinen, luotettava, turvallinen sekä edelläkävijänä energiamarkkinoilla tarjoamalla ratkaisuksi älykästä sähköverkkoa. Ruuan perusraaka-aineita saadaan tuotettua yhä keskitetyimmissä, ympärivuotista tuottoa tarjoavissa tiloissa. Kolmas ja jo toimiva teknologinen avaus liittyy ravinnon tuotantoprosesseihin. Se mukaan kahtena viime vuonna tuotantoa on voitu kasvattaa 2 500 megawattia vuodessa. Tuulen ja auringon tuottaman energian kanssa on jo todettuja säätelyvaikeuksia. Markkinat sähkön siirrossa ja kuluttajan siirtohintojen mittausvolyymin lyhentyminen ovat lisähaasteita verkkoyhtiöiden resurssoinnille. Seuraavaksi Elenian verkkoalueella testataan kuluttajille jo uuden sukupolven ”älymittareita”. ”älykkääseen lataukseen?”, kysyi Lindroos. Tilaa oli vielä, mutta kiinnostuneita riittävästi.. Sähköverkkoyhtiö Fingridin johtava asiantuntija Risto Lindroos heitti retorisen kysymyksen: onko Suomi valmis uuteen energia-ajatteluun 2020-luvulla. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Energian tulevaisuutta tutkailtiin Ideaparkissa Jussi Mäntynen ja energiakenttä Marjamäessä. Asiakkaiden oma aktivoituminen vaikuttaa käytännön sopeutumiseen uusiutuvien energialähteiden valinnassa. Vuoteen 2030 vastaava korvaava biologinen vaihtoehto olisi noin 20 miljoonaa tonnia. Lämpöpumppujen käyttö ja maalämmön uusiutuvuus palvelisivat kokonaisten asuinalueiden integroitua energiahuoltoa. Sen avulla asiakkaiden sähkönkulutus ja seuranta yhdistettiin yhteiseen tietojärjestelmään ja mittarinlukija jäi ammattinimikkeenä historiaan verkon toimialueella. Tuoreet raaka-aineet läheltä ja olemattomat logistiikkakustannukset ovat houkutteleva ja energiataloudellinen vaihtoehto. Sähkön, lämmön ja kaasun liittäminen samaan järjestelmään nähtiin mahdollisuutena. 15 viime vuoden aikana tulevaisuusvaliokunta on kerännyt ilmastonmuutosta estämään ”100 radikaaleinta teknologiaa”. Kuluttajakyselyn mukaan valmiutta sähkönkulutuksen etäohjaukseen on: positiivisesti siihen suhtautuu 57,5 % ja lähes puolet vastaajista antaisi ohjauksen ulottua kaikkiin kodin ”älykkäisiin” laitteisiin. Energian talteenotto ja syöttö varavoimaksi ovat myös tulevaa energian hyötysuhteen joustoa ja maksimointia. – Onko Suomi valmis kehittyviin sähkömarkkinoihin. Sähköautoja ennakoidaan olevan reilun kymmenen vuoden kuluttua noin 670 000 ja kaasukäyttöisiä noin 130 000. – Onko tuolloin jakeluvalmiutta tarpeeksi nk. Tuulivoiman alueellinen keskittyminen Suomessa tuottaa siirrolle lisäkustannuksia. Sähkömarkkinoiden säätelylle, verokohtelulle ja yhteisille pelisäännöille olisi ainakin jatkossa tarvetta, jotta todellista synergiaetua olisi saatavissa. Liikenne, niin henkilökuin tavarakuljetuskin sekä kuormaustekniikka, on tulevaisuudessa yhä enemmän henkilökohtaisten tarpeiden ja digitaalisen ohjauksen mukaista. Ne sisältävät monia tavoitteita, joihin LEMENEkin pyrkii, eli uusiutuviin energialähteisiin, kuten esimerkiksi biopolttoaineisiin. Myöhempää vaihtoehtoa toimimiseen ei edes harkittu. Maakaapelointi on Elenia Oy:n katteella vähentänyt häiriöalttiutta 72 000 kilometrin verran ja työ jatkuu, samoin sivutuotteena valokuituverkon yhdistäminen tulevissa kaapeliasennuksissa, viimeksi esimerkiksi Nokialla ja Akaassa. Onko tulevaisuus sitten kuluttajavai tuotantolähtöistä. Niiden mittakaavassa Lempäälän hanke vaikutti – paikallisesta ja alueellisesta merkityksestään huolimatta – vielä hyvin minimaaliselta. Perusarvio liikkuu varovaisesti 1 400 megawatin vuosituotannossa
040 7119 834 Kia-synttäreiden tarjoukset jatkuvat 23.3. Luottokustannukset yhteensä 1 913,03 €, todellinen luottohinta 22 912,03 € ja todellinen vuosikorko 2,30 %. Kuukausierä sisältää koron 0,99 %, perustamismaksun 215 € ja käsittelykulun 12 € / kk. metallivärin ja peruutustutkan. Onnea työnhakuun! #kesäduuniOPnpiikkiin 99 € /kk 11 999 € tai Edition Kia Picanto 199 € /kk 20 999 € tai Kia Ceed 120 hv Edition SW Ceed sis. Rahoitusyhtiö: Danske Finance Oy, Kaupintie 3, 00075 DANSKE BANK. RINTA-JOUPPI OY, KIA-MYYNTI Taninkatu 7, Lielahti \ p. Etusi jopa 1 663 € Etusi jopa 2 000 € Kertaluoton rahoitusesimerkki: Kia Ceed 1,0 T-GDI ISG 120hv LX SW EcoDynamics, hinta 20 379 €, käsiraha 1 000 €, sopimusaika 72 kk, kuukausierä 199,30 €, luoton määrä yht. 040 7119 831 Ari Harju myyntipäällikkö \ p. toimituskulut. 19 999 €, viimeinen suurempi erä 7 750 €. Kuvan autot erikoisvarustein. Valitse mieleisesi kesätyö ja lähetä hakemuksesi yhdistykselle. PALVELEMME ma?–?pe 10?–?18 \ la 10?–?15 J. asti! Tarjoamme rahoituksen 0,99 % ja autoja erikoiseduin. Tarjoukset koskevat rajoitettua erää varastossamme olevia autoja, eikä niitä voi yhdistää muihin kampanjoihin. Nuorelle maksettava palkka kahden viikon kesätyöstä on 400 euroa. Picanto sis. Hakuaika on 18.3.-18.4.2019. Tutustu kampanjaan ja yhdistysten tarjoamiin kesätyöpaikkoihin osoitteessa op.fi/tampere/kesaduuni. Hinnat sis. Yhdistykset haastattelevat ja valitsevat kesätyöntekjänsä 2.5.2019 mennessä. Kampanja voimassa 23.3.2019 asti. ilmastoinnin, bluetoothin, lämmitettävän ohjauspyörän. Tuellamme toimialueemme yhdistykset voivat tarjota 50:lle 15–17-vuotiaalle nuorelle työpaikan. Voit hakea useampaa mutta vastaanottaa vain yhden pankin tukeman työpaikan. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. mm. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 OP Tampere Nuori, hae kesäduuniin OP:n piikkiin! OP Tampere edistää tänäkin vuonna nuorten työllistymistä ja työelämään tutustumista kesätyölahjoituksen merkeissä. mm. 0207 881 277 Joonas Koivunen automyyjä \ p
Jokinen ja Laitinen painottavat, ettei asiakkaiden palveleminen eikä huoltoja korjaustöiden tekeminen ole rakettitiedettä. Tartumme asioihin heti, kun ne ovat silmissämme. – Huoltojen ja korjausten onnistuminen on palvelun ydin. Haasteen siirtäminen korjauksin tai ensiavuin eteenpäin ei ole viisasta. Tammer-Auton huoltopäällikkö Martti Huttunen muistuttaa, että Tampereen Hatanpään toimipaikassa kirjoitetaan vuosittain hulppeat 24 000 työmääräystä ja Ylöjärven Elovainion yksikössäkin 3 500 työmääräystä. Veikko Ruohonen Tutkimuskeskus Origo Ky:stä kertoo kuluttajien suhtautumisen autohuoltoihin ja -korjaamoihin tulleen entistä myönteisemmäksi viime vuosien aikana. Valtaosa autollisista huolehtii oikea-aikaisista huolloista ja korjauksista. Viime aikoina merkkikorjaamot ovat parantaneet juoksuaan. Nykyiset autot ovat todellisia tekniikan ihmeitä. Riippumattomien korjaamoiden ja merkkikorjaamoiden välinen ero on kaventunut. Konkari suosittelee toimialaa nuorille, jotka miettivät kouluttautumistaan. Mekaanikko Pasi Redsven on huoltajanut ja korjannut autoja jo kolmen vuosikymmenen ajan. Kun pidämme auton omistajan tarkasti ajan tasalla huoltojen ja korjausten suhteen, yhteiselomme sujuu kuin tanssi. Hopean napanneessa Hatanpään huoltokorjaamossa paiskii hommia 12 työnjohtajaa, 8 varaosamyyjää ja 37 mekaanikkoa. – Esimerkiksi jos havaitsemme asiakkaan autosta jonkin tikittävän aikapommin, on ongelma nostettava pöydälle. Mies pitää varsinaisena onnenpotkunaan hetkeä, jolloin hänet vuonna 1995 valittiin ammattikoulun kolmevuotisen ajoneuvoasentajalinjan jälkeen opiskelemaan Toyotan omaan ammattikouluun. Huollot ja korjaukset tehdään pääsääntöisesti ajallaan. Toinen osa turvautuu riippumattomiin korjaamoihin, hän kuvailee. Teksti jatkuu. Tehtävämme on karsia turhat korjaukset pois. Näin ollen huoltokorjaamoissa eletään ajan hermolla niin asiakkaiden tarpeiden kuin autojen kunnon suhteen. Vaikka ihmiset tilaavat ja varaavat huoltoajan verkkopalvelun kautta, puhelin ja palvelutiski ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja. Näin esimerkiksi pienistä vioista ei paisu suuria ongelmia. Tapaamisessa lujitetaan luottamusta ja syvennetään asiakkuutta, he lisäävät. Arjen työtä huoltajana ja korjaajana tekevä Redsven muistuttaa, että kaikessa tekemisessä ajatteleminen on sallittua. Toyota Tammer-Auton Elovainion huoltokorjaamon asiakaspinnassa työskentelevät Arto Jokinen ja Henri Laitinen sanovat asiakkaista peräti 95 prosentin olevan liikkeellä oikealla jalalla ylösnousseina. Auton on oltava käyttövarma, miehet jatkavat. – Työ on erittäin kiinnostavaa ja monipuolista. Pitkän työrupeaman autojen kimpussa tehnyt Redsven suosittelee alaa nuorille, jotka miettivät leipäpuutaan. – Niin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin on merkitystä seikalla, millaiset huoltokorjaamon puitteet ovat, Martti Huttunen toteaa. Ihmiset eivät pääsääntöisesti pura ajokkinsa aiheuttamaa harmia esimerkiksi huoltoja korjaustöiden vastaanottajiin. MAINOS. – Työn vastaanotossa kohtaamme kasvoista kasvoihin. – 2 000-luvun asiakas arvostaa, miten ajanvaraus toimii ja miten helposti hän saa yhteyden huoltokorjaamoon, Jokinen ja Laitinen lisäävät. – Kanta-asiakkaat soittavat ja kertovat autonsa kuulumiset. Näin tukimme myös kalliiksi paisuvien kulujen virran, he kertovat. Vuoden 2018 Huoltotutkimus Tampereen seudulla on jälleen mairittelevaa Tutkimuskeskus Origo Ky:n tekemissä Tampereen seudun huoltokorjaamotutkimuksissa ovat kerta toisensa jälkeen vuorotelleet kultaja hopeasijoilla Tammer-Auton Ylöjärven Elovainion ja Tampereen toimipaikat. Autoasioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä ja oikea-aikaisesti. – Kaikki huomiot on kerrottava eteenpäin. – Aktiivinen vuoropuhelu kantaa hedelmää. – Viimeaikainen trendi on ollut riippumattomien korjaamoiden ketjuuntuminen. Yllätystilanteissakin kykenemme arvioimaan, mikä seikka on johtanut ongelmiin. Ketjuuntumisen myötä pienet yritykset ovat kohdanneet byrokratian arjen, josta aiemmin moitittiin merkkikorjaamoja. Tiskillä kohdatessa puhutaan halki kaikki esiin nousevat asiat ja kysymykset. Maalaisjärki ja korkeatasoinen työ riittävät. Samalla suunnittelemme huollon tai korjauksen sisällön ja laajuuden. Martti Huttunen korostaa asiakkaan aina päättävän, kenen palvelua hän käyttää. – Asiakkaat jakaantuvat aika tarkasti kahteen leiriin. Naamatusten puheleminen karsii kaikki epätietoisuudet pois. Mekaanikko Pasi Redsven sanoo autojen huoltamisen ja korjaamisen olevan antoisaa työtä. Ruohosen mukaan autojen koko ajan kehittyvä teknologia vähentää huoltamokorjaamoiden perustamista omaan autotalliin. Arto Jokinen ja Henri Laitinen kuulevat vastaanottotiskillä asiakkaiden kokemuksia erilaisista huoltamoista ja korjaamoista, mutta miehet eivät ota milloinkaan kantaa muiden toimijoiden toimintaan. Autoilijalle tärkeintä on vahva turvallisuuden tunne, että biili on käyttövarma, miehet kiteyttävät. Kuluttaja on kuin Liisa Ihmemaassa, kun hän alkaa toden teolla ottaa selvää huoltokorjaamoiden kirjosta. Jokisen ja Laitisen mukaan auton asiakkaalle luovutus on silta hänen uuteen käyntiinsä sekä hänen jakamiin suosituksiinsa. Biilien parissa työskenteleminen on vaativaa ja vastuullista, hän kuvailee. Sähköpostiasiointi on hyvä simppeleissä asioissa, mutta esimerkiksi poikkeamin ilmaannuttua kirjeenvaihto on sekava tapa hoitaa asioita, Jokinen ja Laitinen teroittavat. Kolmikon mukaan palvelukulttuuri on hioutunut vuosikymmenien saatossa erittäin asiakaslähtöiseksi ja -ystävälliseksi. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Asiakassuhde rakentuu aktiiviselle vuoropuhelulle TEKSTI: Matti Pulkkinen KUVA: Matti Pulkkinen Juttu noin 1800-2100 sanaa. 27 vuotta alalla toiminut Jokinen ja 15 vuoden kokemuksella työskentelevä Laitinen tietävät asiakkaiden arvostavan rehellisyyttä. Kun tunnemme auton historian, tiedämme, mitä on edessä. Hänen mukaansa autoilijat pitävät menopeleistään hyvän huolen. – Takavuosina riippumattomat korjaamot pärjäsivät tutkimuksissa paremmin kuin merkkikorjaamot. Redsven kiittää autojen omistajia. Asiakkaan on voitava luottaa tehdyn työn laatuun. luettavaa Tammer-Auton Elovainion tiimille, johon kuuluu kaksi työnjohtajaa ja viisi mekaanikkoa. – Lähtökohtamme on pysyvien asiakassuhteiden rakentaminen. – Asiakkaan suosittelu on paras mainos, jonka voimme saada, Huttunen kiteyttää. Tutusta autosta meidän on helppoa keskustella omistajan kanssa vaikka puhelimitse, he kertovat. Ruohonen on tehnyt huoltokorjaamoiden tutkimuksia jo kymmenen vuoden ajan. Osa asioi aina ja tinkimättömästi merkkikorjaamossa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka K E S K I V I I K K O. – Senttiraja perustuu turvallisuudelle, sillä lapsen vielä kehittyvä keho tarvitsee mahdollisimman tehokasta suojaa törmäysvoimilta. Ylävyötä ei saa laittaa kainalon alta eikä selän taakse. Turvaistuimen jälkeen lapsi matkustaa turvavyöistuimessa, jossa auton turvavyö asettuu lapsen kannalta oikealle korkeudelle ja suojaa myös sivuilta. Ellei varhaislapsuuden kasvu ole ollut sangen rivakkaa, lapsi tarvitsee turvalaitetta vielä alakouluikäisenä. Vauva matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan asennetussa turvakaukalossa. Kun lapselle hankitaan turvaistuin, joka on hyväksytty 25 kiloon saakka, lapsi voi matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin turvaistuimessa. Kiristä lantiovyö sopivaksi ja tarkista, että ylävyö kulkee olkapään päältä. Istuinkorokkeen kanssa on käytettävä pääntukea ja 3-pisteturvavyötä. Kun lapsen paino ylittää turvakaukalon suosituspainon tai kaukalon pääntuen yläreuna on lapsen silmien korkeudella, voidaan siirtyä käyttämään selkä menosuuntaan asennettua turvaistuinta. Sen jälkeen voidaan siirtyä turvavyöistuimeen. Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan, kunnes on 135 cm pitkä. Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, mutta ainakin kolmivuotiaaksi asti. – Turvaistuimen tarve määräytyy lapsen koon, eikä taitojen mukaan. Pienen lapsen pää on painava ja niska herkkä, ja selkä menosuuntaan olevissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen törmäystilanteessa. Vasta kun lapsi on tarpeeksi pitkä, auton omat turvavyöt ohjautuvat lapsella niin kuin pitää, painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara. Lapsi oppii laittamaan turvayön kiinni itse noin kolmivuotiaana, mutta hän tarvitsee asianmukaista turvaistuinta, kunnes on 135 senttimetriä pitkä. Huvia. Koukussa olevat jalat eivät ole lapselle haitaksi ja syy kääntää turvaistuinta kasvot menosuuntaan liian aikaisin. Myös istuinkoroke on vaihtoehto. Sisältöä elämään. Lantiovyö asettuu koroketta käytettäessä oikeaan kohtaan. Liikenneturva suosittelee selkä menosuuntaan asennettavaa ja törmäystestin läpäissyttä turvaistuinta. Turvavyöistuin on edelleen turvallisin valinta, sillä se suojaa myös sivuilta. Hyötyä. 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lapsi tarvitsee turvaistuinta vielä alakouluikäisenä hmlteatteri.fi 0600 10 20 30 lippu.fi 0600 900 900 (0,60€/min+pvm) (2€/min+pvm) Ohjaus kirsi-Kaisa Sinisalo ja Ilkka heiskanen Ensi-ilta 27.2.2019 pohjautuen JAMES WALLERIN romaaniin käsikirjoitus SARI NIINIKOSKI Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan 135-senttiseksi asti, ja näin määrittelee myös laki, Liikenneturvasta muistutetaan
Valmistelijat ovat pyrkineet löytämään ratkaisuja, joilla palveluja parannetaan ja sujuvoitetaan. – Maakunnissa on tehty etupäässä sisällöllistä uudistamista, hän perustelee. Sote-palveluiden turvaamiseksi tarvitaan nykyistä leveämpiä hartioita. – Tärkeää olisi löytää mahdollisimman nopea ratkaisu, joka olisi toteutettavissa vuoden tai kahden kuluessa, hän toivoo. – Sote-uudistuksen tarve, perusteet ja syyt eivät ole kadonneet mihinkään. Syntyvätkö nämä itsehallinnollisten alueiden vai kuntapohjaisten pakollisten tai vapaaehtoisten ratkaisujen avulla, jää nähtäväksi. – Sosiaalija terveydenhuollon palvelut ovat kansalaisillemme hyvin konkreettisia arjen asioita. maakunta MAAKUNTAja sote-uudistuksen kaatumisesta on kulunut lähes kaksi viikkoa. Onko maakuntahallinto pysyvästi haudattu. Moni valmistelutyössä mukana oleva varmasti pohtii, miten jaksaisi uudelleen innostua hommasta. Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen kertoo valmisteluorganisaatiossa työskennelleiden asiantuntijoiden palaavan varsinaisiin työpaikkoihinsa näillä näkymillä kesän aikana. Muutosjohtaja Päivi Nurminen paketoi maakuntavalmistelun aineistoja huhtikuun ajan. – Nerg piti maakuntien muutosjohtajille erittäin realistisen katsauksen uudistuksen eri vaiheista. Kahden ja puolen vuoden aikana kertyneen työn hedelmä hautautuisi, jos materiaalit arkistoitaisiin kellareiden uumeniin. Alasentien mukaan leveät hartiat tarkoittavat palvelujen ja niiden rahoituksen kokoamista nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Ratkaisuja päätöskykyä Maku-muutosjohtaja Jukka Alasentie toivoo vaaleissa valittavalta eduskunnalta sekä hallitukselta kahta. Hän on kannustanut maakuntien puurtajia koko valmistelumatkan ajan. Täällä osataan tehdä tilannekuvat ja reagoida niihin. Nurminen antaa korkean arvosanan valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Muutosjohtajat Jaakko Herrala (vas.), Päivi Nurminen ja Jukka Alasentie odottavat, että maakunnissa viime kahden ja puolen vuoden aikana tehty sotevalmistelun aineisto päätyisi huhtivaalien jälkeen koottavan maan hallituksen käyttöön. – Jos uuden mallin käyttöönottoon menee kolmesta neljään vuotta, Suomen kestävyysvaje muodostuu haasteeksi ja palveluiden turvaaminen vaikeutuu entuudestaan. Nurminen menee Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän seutujohtajan tehtävään huhtikuun loppupuolella. – Perustuslakivaliokunta ehdotti vuonna 2015 kolmantena vaihtoehtona valtiollista mallia. Ratkaisu koskee sote-alalla työskenteleviä ja kansalaisia, jotka palveluja käyttävät, hän korostaa. Vaikka uudistuksen elämänlanka on ollut välillä hyvin ohut, Nerg on uupumattomalla esikuvallaan kannustanut ja valanut uskoa. – Oikein järjestetyillä sotepalveluilla on iso merkitys myös inhimillisesti tarkasteltuna. – Valmistelun aikana on syntynyt paljon hyviä ratkaisuja, jotka on syytä saada käytäntöön. Maakunnan rakentamisessa on ollut Alasentien mielestä tärkeintä ja parasta innovatiivinen työ kansalaisten sote-palveluiden kehittämiseksi. – Kun maakuntaja soteuudistus ja sitä ajanut hallitus kaatuivat, yhteiskunta ei lamaantunut. Pirkanmaan maakuntaja soteuudistuksen valmistelijat toivovat, että uusi hallitus toimisi ripeästi sosiaalija terveydenhuollon uudistamisen käytäntöönpanossa. Nurminen toteaa suomalaisen yhteiskunnan reagointikyvyn olevan kunnossa. Tämä osoittaa hallinnon toimivuuden. – Tämä merkitsee tulevaisuudessa yhdenvertaisempia palveluja eri puolilla asuville ihmisille. Sen haittana on, että käyttöönotto edellyttää kahden hallituskauden käsittelyä. – Kiinnittäkää huomiota ratkaisuja päätöksentekokykyynne. Kumpi toteutuu, riippuu tulevasta hallitusohjelmasta. MATTI PULKKINEN dessä, Nurminen miettii. Onko syntynyt järjestelmään lukkoja ja esteitä, jotka halvaannuttavat päätöksentekoa ja Suomen uudistumista. – Niin meillä Pirkanmaalla kuin kaikissa muissa 17 Maakunnissa tehdyistä valmisteluista koonti maan seuraavalle hallitukselle maakunnassa on paiskittu runsaan kahden vuoden ajan määrätietoisesti ja ahkerasti töitä, jotta maakunnat olisivat voineet aloittaa toimintansa ja ottaa niille suunnitellut tehtävät vastaan. Nyt paikkakuntakohtaiset erot ovat suuret.. Hän myös kiitti voimauttavasti meitä kaikkia muutoksen toteuttajia. – Pirkanmaalla ei lähdetty hallinto ja rakenteet edellä vaan täällä ajateltiin ihmisten palveluja ja niiden kehittämistä. Seuraavat askelmerkit ja tienviitat saatiin muutamassa päivässä. – Täten käytännössä sekä kuntapohjainen että alueellinen malli ovat ensisijaisia vaihtoehtoja. Toivomme, että ICT-valmistelijat voisivat jatkaa pidempään. Tärkeää Suomen menestymiselle Päivi Nurmisen mukaan sotepalveluiden uudistamisen onnistuminen on ratkaiseva asia koko Suomen menestymisen kannalta. Kommentit ovat paljon kertovia. Hän toivoo, että niin Pirkanmaan kuin 17 muun maakunnan valmisteluaineisto koottaisiin huhtivaalien jälkeen aloittavan hallituksen käyttöön. Viime päivinä Nurminen on saanut kadun ihmisiltä palautetta maakuntaja sote-uudistuksen kohtalosta. Organisaatiossa työskenteli parhaimmillaan runsaat 60 eri alojen ammattilaista. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 . – Esimerkiksi julkinen talousja ilmastonmuutoskysymykset ovat suurelle yleisölle varmasti abstraktimpia asioita kuin lääkäriajan saaminen tai hammashoitoon pääseminen. – Näyttää siltä, että on olemassa yhteinen poliittinen tahto jatkaa suurempien kokonaisuuksien valmistelua. Herralan mukaan maan uusi hallitus pohjaa soteuudistuksensa joko kuntapohjaiseen tai alueelliseen malliin. – Pirkanmaalla soten valmistelu on luonut uusia toimintamalleja. On myös todettu, että nyt tarvitaan uusi ja entistä parempi toteutusmalli. – Soten saattaminen ajan vaatimuksia vastaavaksi edesauttaa myös julkisen talouden kantokyvyn kestämistä. Puolueet tai mitkään muut tahot eivät ole nyt pöydälle sitä vaihtoehtoa. Nurmisen mukaan maakuntaja sote-uudistuksen eteen maakunnissa tehty iso työ elää, jos kaikissa maakunnissa aikaansaadut työn hedelmät kootaan yhteen ja saatetaan maan seuraavan hallituksen materiaaliksi. Jotkut pukevat pettymyksensä toteamukseen, että heidän uskonsa politiikkaan rapisee. Teemasta keskustellaan oikeutetusti paljon nyt eduskuntavaalien yhteyMateriaalin arkistoiminen tarkoittasi kahden ja puolen vuoden työn hautaamista Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistuksen valmistelijoiden kotiuttaminen käynnistyy pikkuhiljaa. – Onko poliittinen kulttuuri vinoutunut. Uskon ihmisten olevan kiinnostuneita siitä, miten sote-palvelut tulevaisuudessa turvataan ja toteutetaan. Nopea ratkaisu tervetullut Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala odottaa maan uudelta hallitukselta ratkaisua, jonka turvin järjestettynä sotepalvelut ovat perustuslain mukaisia. Nurminen uskoo, että soten kaatuminen herättää ihmisten mielenkiinnon siihen, miten eri puolueet haasteellisen tehtävän jatkossa hoitavat. Herralakin korostaa korostamasta päästyään, että nykyisestä valmistelusta on hyödynnettävissä suurin osa. Alasentie perää. Nergille, joka on työskennellyt itseään säästämättä soten projektipäällikkönä
050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Ole kuulolla keskiviikkona 20. ajankohtaista r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. On ihan tavallista, ettei uusi pönttö tai paikka houkuta asukkaita heti ensimmäisenä keväänä. (03) 573 7200 Palvelemme ma–pe 7–17, la 8–13 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Tarpeellista talveen! Sisustusmaali Harmony 59 90 e 96 90 e 329 Varma pohjamaali 9L e Korpi kamiina musta 9L, valkoinen, sävytys erikseen norm. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. Luonnossa lintujen pesäkolojen huolto jää linnuille itselleen, mutta pöntöt on hyvä huoltaa ihmisen toimesta. Pöntön kunto on syytä tarkistaa ja suorittaa tarpeelliset korjaustoimenpiteet. Tiaiset kurkkivat jo pesimäpönttöihin. Useimmiten siitä löytyy puhdistusluukku. Eduskuntavaalien loppukiri Ota yhteyttä! 044 347 7405 / Piia ja 044 755 7268 / Petri tai ilmoitukset@lvs.fi. Pirkanmaan Lehtitalon SUURI VAALILEHTI (XXL-jako: jopa yli 100 000 lukijaa) 10.4. Minkälaisia terveisiä muutosjohtajalla on huhtivaaleissa valittavalle eduskunnalle ja tulevalle hallitukselle. Kaikkea tätä käsitellään keskiviikkona aamupäivällä SUN Radiossa. Miten vuosien laadukas työ saadaan hyödynnettyä. Linnunpönttöjen keväthuolto tekee hyvää sekä linnuille että pöntöille. Linnut toki viihtyvät parhaiten syrjempänä kulkureiteiltä. Pönttö sidotaan niin tukevasti, ettei se kolise kovallakaan tuulella. Pönttöjen pohjalle kertyy tiiviiksi pakkautuneiden pesätarpeiden lisäksi munien rippeitä sekä lintujen loisia. . Kymmenet valmistelijat ahkeroivat pirkanmaalaisen mallin hyväksi. Mikäli pesänrakentajia ei näy toisenakaan keväänä, kannattaa pöntön paikkaa vaihtaa. Lintujen puuhia on rattoisaa seurailla, joten pöntön voi asentaa paikkaan, josta lintuja on luontevaa tarkkailla. Pönttö kiinnitetään esimerkiksi UV-suojatulla narulla niin, ettei siitä aiheudu vahinkoa puulle, myöskään sen paksuuntuessa. On aika asentaa uudet pöntöt sekä huoltaa vanhat, mikäli sitä ei ole tullut syksyllä tehneeksi. Pöntön asennuskorkeudella ei ole suurta merkitystä, sen voi asentaa myös ilman tikkaita kurotuskorkeudelle. Pirkanmaalla tehtiin Suomen parasta maakuntaa. maaliskuuta kello 9.30-10.00 SUN Radion kanavalla, sillä Päivän vieras -ohjelmassa on Maakunnan Matin haastateltavana muutosjohtaja Päivi Nurminen. Linnut valitsevat pesäkolonsa tarkkaan. Ota tavaksesi! Muutosjohtaja Päivi Nurminen kertoo, miten Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistus ajetaan alas Soten kaatuminen laittoi pisteen uudistusja muutoshankkeelle. 69,90 EDUSKUNTAVAALIT 2019 3.4. Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Pöntön voi asentaa näköetäisyydelle seuraillakseen lintujen pesimäpuuhia. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. Pönttö kannattaa irroittaa puusta huollettaviksi. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 TEKSTI: Tanja Meronen KUVA: Tanja Meronen Asuntoesittelyt puissa ovat käynnistymässä Lintujen soidinaika on käsillä. Pönttöjen pohjalle kertyy tiiviiksi pakkautuneiden pesätarpeiden lisäksi munien rippeitä sekä lintujen loisia. Pesäpöntön paikkaa tai ilmansuuntaa voi vaihtaa. Mitä nyt tapahtuu
Akaan Seutua tilaava Järvinen lukee digilehteä tabletilla työmatkoillaan junassa. Vasemmalta Risto Knuutila, Erkki Lindstedt, Eine Salonen, Maija-Liisa Nuora, Sinikka Johansson, Eira Rosengren, Terttu Virtanen, Simo Koivunen, Pirkko Oksa, Lea Jokela, Airi Laine, Reijo Johansson sekä Seppo Rosengren.. – Haluan tietää, mitä tapahtuu, mistä päätetään, mihin verorahoja käytetään ja tehdäänkö päätökset enemmän järjellä vai tunteella, Järvinen sanoo. Järvinen viihtyy myös Jalanti-järven laduilla. Latu sopii kaikenkuntoisille, kun siinä ei ole nousuja eikä laskuja ja se on hyvin hoidettu, Järvinen kiittelee. Paperilehteä hän selailee. Järvinen on syntyperäisiä akaalaisia, mutta kymmenisen vuotta vierähti pääasiassa pääkaupunkiseudulla, kunnes tuleva vaimo houkutteli miehen takaisin kotiseudulle. Pirkanmaa ei ole vain Tampere. Kiinnostuitko. On mahtavaa aurinkoisella kelillä hiihtää jäällä kymmenen kilometrin lenkki. Toivottavasti tähän tilanteeseen saataisiin korjausta, sählyä ja kuntopesistä harrastava Järvinen miettii. Hän seuraa myös lentopalloseura Akaa-Volleyn mestaruusliigataivalta ja muutakin urheilua. – Omalla perheellä mennään. Uutiset, mielenkiintoiset asiat ja ajankohtaiset ihmiset ovat sisältömme keskiössä. Elinvoimaa-teemaliite kertoo maakunnan vahvuuksista, joista elinvoima kumpuaa. Ota yhteyttä: Piia Kylliäinen, p. Järvinen suunnittelee lähtevänsä kylpylälomalle yhdessä perheensä kanssa, johon kuuluvat vaimo sekä 19-, 14ja 7-vuotiaat lapset. Liitteellä on parhaimmillaan jopa yli 55 000 lukijaa. Eläkkeensaajat ry juhli 45-vuotista taivaltaan Lempäälän Eläkkeensaajat ry vietti 45-vuotisjuhlaansa 6. Järvisen Kylpylälahjakortin voittanut Tommi Järvinen seuraa paikallislehdestä kotikaupunkinsa päätöksiä, urheilua, tapahtumia ja teatteria. TEKSTI: Terttu Virtanen KUVA: Pentti Ristolainen Ansiomerkkien saajat puheenjohtajan kanssa yhteiskuvassa. Samoin tutut tapahtumat ja teatteriarvostelut kiinnostavat Järvistä, jolla itselläänkin on teatteriharrastustaustaa Toijalan Näyttämöltä. Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat tilattavat paikallislehdet Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset. maaliskuuta Kotokampuksella. Järvisen mukaan Akaasta löytyy monipuolisesti myös harrastusmahdollisuuksia, mutta tilapula haittaa varsinkin sisäliikuntaa. Tervetulopuheessaan Pirkko Oksa toivoi, että vietettävän yhdessä iloista juhlaa. Suhteen ensiaskeleet oli otettu jo 1970-luvun lopulla, jolloin molemmat olivat samassa päiväkodissa. TEKSTI: Tarja Antola KUVA: Tarja Antola mielestä Akaan vahvuus ovatkin joka suuntaan hyvät yhteydet. Kylpylöissä on tullut perheen kanssa käytyä aiemminkin, Järvinen toteaa. Elinvoimaa-teemaliitteessä mainostamalla tavoitat tärkeät asiakkaasi. Se on maakunnan kaikki kunnat, joissa elämä sykkii. Tuo esiin oma elinvoimasi. Me kerromme sen keskiviikkona 24. Yrittäjä. – Salivuorot ovat kortilla. Teemaliite julkaistaan Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. Pirkanmaa elää sinusta. – Jalannin latu on yksi lempipaikkojani. Monipuolisesta musiikista vastasi soittaen ja laulaen Tuomo Tappura. huhtikuuta Pirkanmaan Lehtitalon paikallislehtien Elinvoimaa-teemaliitteessä. Järvistä kiinnostavat muun muassa Akaan kaupungin asiat siitäkin syystä, että vaimo Hanni Joronen (vihr) on kaupunginvaltuutettu. 044 3477 405 Petri Vihavainen, p. 044 755 7268 ilmoitukset@lvs.fi AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT tulee jälleen 24.4. Juhlaohjelmassa oli yhdistyksen toiminnasta vuosien varrella tehty runomuotoinen kronikka, jota Kaisa Markkanen oli jatkanut viimeisimåien viiden vuoden tapahtumilla. Nämä paikallislehdet ovat levikkialueensa ykkösmedioita. Yhdistyksen ansioituneita jäseniä muistettiin kultaisilla ja hopeisilla ansiomerkeillä sekä pöytästandardeilla. 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Maakunnassa tapahtuu joka kolkassa. Elinvoimaa Pirkanmaan teemaliite Tilaaja-arvonnan voittanut Tommi Järvinen vie perheensä kylpylälomalle Pirkanmaan Lehtitalon paikallislehtien täystilaajien kesken arvotun, 500 euron suuruisen kylpylälahjakortin on voittanut Tommi Järvinen Akaasta. Silmätutkimuslaitteita ja -tarvikkeita maahan tuovan Iogen Oy:n toimitusjohtajana toimiva Järvinen käy töissä Tampereella
Sellaista ei pysty kokemaan missään muualla. Mutta kokonaisuudessa kyllä täysi kymppi. Lempääläinen urheilufani: käytä tilaisuutesi hyväksi ja nauti historiallisesta menestyssaumasta. Ennen kautta emme niin tarkkaa tavoitetta asettaneet, kunhan pudotuspelipaikka tulisi. kommentti Juha Raunio Mikä antaa eniten Mestis-arjessa. Puolivälierävastus on Rovaniemen Kiekko. Olemme näyttäneet, että pelaamme viihdyttävää kiekkoa, ja joukkueessa on useita tulevia tähtiä, joita kannattaa tulla seuraamaan nyt, koska pian he ovat isommissa sarjoissa. Totta kai fakta on, että Keuruu olisi ollut vastustajana talouden näkökulmasta mieluisampi jo pelkästään välimatkan takia, mutta myös siksi, että Keuruulta käy iso lauma faneja joukkueensa tukena ja tuovat siis lipputuloja vierasjoukkueen kassaan. Eeppinen Mestis-kausi huipentuu . – Joukkuehan on ollut alusta asti hyvä. – Kun pidämme positiivisen hengen ja hymyn huulilla. Aivotärähdykset eivät ole enää vaivanneet. Tuskin kukaan odotti ennen kautta, että LeKi tosissaan taistelee runkosarjan voitosta. LeKin Mestis-joukkueen kapteeni Sami Laakso, millaisen arvosanan antaisit joukkueellesi runkosarjasta. Niin monen monta koukkua ja kommervenkkiä kahdeksan kuukauden matkaan on mahtunut. Pelimiehille kevät ja pudotuspelikiima ovat parasta aikaa. Pikainen soittokierros maakunnan jääkiekkoasiantuntijoille kertoo, että pelillisesti LeKi on suurimpia voittajasuosikkeja voittamaan koko sarja. – RoKia vastaan olemme pelanneet vaihtelevasti. – Päällimmäisenä on hieno fiilis siitä, että on pystynyt pelaamaan. Me pelaajat olemme niin kiinni tässä touhussa, että se varmasti tarttuu. Olet kolmatta kautta kasvattajaseurasi kapteeni. – Kyllä sen huomaa, kun ensimmäisen kerran runkosarjan jälkeen kokoonnutaan pudotuspelejä varten. Unelmat peliin: olen sanonut pojille, että unelmani on nostaa kotikylän poikana kotikaukalossa mestaruuspokaalia. Kristian Tanuksen, Lassi Vanhatalon ja Otto Latvalan tapaisia nuoria superlahjakkuuksia ei löydy muilta Mestis-seuroilta. – Kyllä siitä ihan suoraan saa puhua ja olemme puhuneet. Juha Raunio TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio Jääkiekon Mestiskaudesta mallia 2018–19 saisi Lempäälän Kisan osalta aikaan kirjan. – Sijoituksellisesti 9,5. Pystymme hallitsemaan heitä vastaan pelejä. Olette lanseeranneet #Saukkokevät-aihetunnisteen loppukaudeksi. Kuusela muistaa kuluvan kauden varmasti elontiensä loppuun saakka. Kun on nähnyt tämän kauden sisältäpäin, niin kyllähän siitä jo kirjan voisi kirjoittaa, niin monenlaista on tapahtunut. Ikään kuin jatkoaikaa vedetään kaikkien loukkaantumisten jälkeen. Mutta erittäin paljon olisi kauden aikana kirjattavia plussiakin. 34 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Mestis-kausi kirjan arvoinen tarina . Kuuselan valmennusura jatkunee KooVeessa ensi sesongilla, sikäli mikäli tamperelaiset säilyttävät Mestis-paikkansa raastavissa karsintapeleissä. Onhan se tyyristä, mutta kannattaa laskea myös yhtälöön kotipelin tuotot. Reissu napapiirille kustantaa matkakuluineen, noin 25 hengen ruokailuineen ja yöpymisineen noin 3 000–4 000 euroa. RoKia vastaan LeKi on selvä ennakkosuosikki, vaikka totta kai valmentaja Miikka Kuusela haluaa välttää puheita suosikkiasemasta. Jos molempiin kotimatseihin tulee 400–500 henkeä, joista 90 % marssii lippuluukun kautta, on ansaintalogiikka noin 8 000 euroa. Toisaalla tässä lehdessä LeKi-kippari Sami Laakso kertoo mietteitään play off -otteluista pelaajan näkökulmasta. Se on ollut tänä kautena silmiinpistävän hienoa tässä joukkueessa. Olisiko nyt LeKin vuoro. Puhutteko mestaruudesta vai onko sen maininta yhä myytti. Millainen pudotuspelivastus RoKi on. – Kyllä se on se pukukoppielämä. Rehellisesti, kuinka iso yllätys menestys on ollut. KeuPaHT marssikin lopulta sensaatiomaisesti Mestiksen mestariksi asti. Päivän maksimi on minulle minimi, sitä se tarkoittaa. Millä erikoisasioilla LeKi menee pudotuspeleissä pitkälle. Kakkossija olisi pikkuvenynnällä ollut muutettavissa sarjavoitoksi, mutta pudotuspelien alkaessa sillä asialla ei isoa merkitystä ole. LeKi pelaa Hakkarissa kaksi peliä, joista ensimmäinen käydään tiistaina 19. Janne Seppänen, Santeri Vuoti, Aleksi Mäkelä ja Matias Haaranen ovat sopivassa iässä, eteenpäin tähtääviä ja menestysnälkäisiä pelimiehiä kaikki. Joulun aikoihin kokoonnuimme tarkemmin miettimään, ja kotietu asetettiin kohteeksi, ja se saavutettiin. Nuorten pelaajien valmius pelata tällä tasolla on ollut positiivinen yllätys. Katsomossa pääspekulointi keskittyi KeuPa-ottelun aikana siihen, kuinka LeKi välttäisi RoKin ja kalliin Lapin matkan. Yritän löytää pienistäkin asioista positiivista. Ei se yllätys meille niin iso ole ollut, enemmän varmasti ulkopuolisille. Uran piti jo loppua. Urheilullisesti runkosarja oli LeKiltä liki kympin työtä. RoKi on joukkueena melko arvaamaton, ja pitkä matkustaminen antaa oman lisämausteensa. LeKin Mestis-joukkueen kippari Sami Laakso on jo aloittanut pudotuspeliparran kasvattamisen.. urheilu TEKSTI: Antti Raunio KUVA: Antti Raunio ”Täytyy löytää Lempäälään uusi tori” LeKin Mestis -joukkue pelasi erinomaisen runkosarjan ja sijoittui toiseksi. Runkosarjan kohtaamisten voitot menivät 2–2, kaikki vierasvoittoja. Nyt, kun nuoret Tapparasta ja HPK:sta ovat mukana, on lempääläisten kokoonpano jälleen erittäin kilpailukykyinen. Kaikki mailanpuristus pois. – Normiarki ei muutu, enkä ole nykyään taikauskoinenkaan. Miksi kannattaa tulla seuraamaan Saukkokevättä. Samalla täytyy ehkä löytää Lempäälään kunnon toripaikka, että mahdutaan kaikki juhlimaan, mutta se on vain positiivinen ongelma. Tilannetta katsoo ikään kuin erilaisesta kuvakulmasta. Maalivahti Kimmo Rautiaisen talentti riittää voittavaan pelaamiseen ketä tahansa vastaan. – Se merkitsee suurta sydäntä. Nyt ei tarvitse miettiä tulevaa eikä menneitä, vaan keskittyä vain yhden pelin voittamiseen. maaliskuuta ja seuraava heti perään keskiviikkona. Halli, tuomarija toimitsijakulut kun miinustetaan, pitää kotipeleistä jäädä selkeästi vieraspelireissun korvaava potti. Joukkueen kapteeni Sami Laakso johtaa ryhmänsä pudotuspelien avauskierrokselle Rovaniemen Kiekkoa vastaan harvinaisessa asemassa: LeKi on ennakkosuosikki. Kun soppaan lisätään kokemusta ja lempääläistä intohimoa pursuavat Tommi Välimaa ja Sami Laakso, niin LeKi-keitto porisee pelillisesti hienolla tavalla. Saimme runkosarjan päätöspeliin yhteistyöseurojen pelaajat takaisin rosteriin, se oli myös kevään merkki. Tuloksellisesti kausi on ollut oman urani paras, siihenkin on varmasti auttanut, että on oppinut nauttimaan enemmän eivätkä pienet vastoinkäymiset samalla tapaa vaivaa kuin ehkä ennen. Pudotuspeliparta kasvaa, siihen ei kosketa. Se on jotain niin upeaa yhteisöllisyyttä, siksi se antaa niin paljon. Olemme nähneet, että oman tekemisen taso kyllä riittää. Mikä muuttuu pudotuspelien alkaessa. Kun pudotuspelit alkavat, löytyykö sinulta erikoisia pleijaririittejä. Mitä kapteenius sinulle merkitsee. Tämä kevät on ainutlaatuinen tilaisuus niin seuralle kuin pelaajillekin. Meillä on onneksi useita hyviä vastuunkantajia, kuten Riku Väkiparta, Santeri Vuoti, Tommi Välimaa ja Aleksi Mäkelä muun muassa. Ongelmia, riitoja, taloussuruja, välistävetoja ynnä muita vahvasti miinusmerkkisiä juttuja. Pleijareiden avauskierroksella LeKi kohtaa Rovaniemen Kiekon. Runkosarjan viimeisessä ottelussa Hakkarissa LeKi kepitti Keuruun, jolle se viime vuoden neljännesvälierissä hävisi voitoin 1–4. Kevätaurinko paistaa, ja samalla pelin olemus muuttuu, sen aistii. Kattaus on valmis. Sen jälkeen onnikan nokka osoittaa kohti Rovaniemeä. – Hallilla aistii läsnäolon. Miten oma kautesi on mennyt. Sivuat Mestiksen piste-ennätystäsi, 14 pistettä, ja selvästi pienemmällä pelimäärällä. – Haluamme, että se meidän kirja saa lopun, että se voidaan kirjoittaa. Sellaisen opuksen, josta löytyisi monenmoista draaman kaarta. Puhumattomuus on ehkä 1990-lukua
Taloudellisesti LeKin kausi oli onnistunut, noin 27 000 euron vuosibudjetti jää muutaman satalappusen verran plussan puolelle. – Viimeisimpiin peleihin armeija, sairastumiset ja muut poissaolot ovat verottaneet kokoonpanoa. LeKi on parin viimeisen kauden aikana tehnyt sukupolvenvaihtoa kokoonpanossaan, kun 1980-luvulla syntyneet jo konkarikaartiin laskettavat pelaajat ovat pikkuhiljaa siirtyneet pienempiin pelirooleihin. Kykyn riveissä pelasi kaksi muutakin ulkomaalaista, joten jo ykkössarjassakin pelataan kovin panoksin. urheilu Keskiviikkona 20.3. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lentismiehille koitti aikainen kesäloma TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio C-pojille lentiksessä SM-finaalipaikka Otsikko xxxxx . Jyry taisteli urhoollisesti, mutta taipui 1–3-tappioon. Lempäälän Jyryn C-pojat valtasivat kokeneen valmentajansa Reijo Härikän johdolla finaalipaikan Sääksjärvellä pidetyssä välieräturnauksessa. Kykyltä Mikko Väliahon ohella kokenut latvialaispelaaja Aivars Petrusevics oli huimassa hyökkäysvireessä. Salpista vastaan Jyry värväsi Kisasta 57-vuotiaan keskitorni Juha Tulosen, kun muuten ei kuusikollista pelimiehiä olisi kasaan saatu. Alustavia keskusteluja ydinpelaajien jatkosopimuksista on käyty ja vihreää valoa useammalta on LeKilähteiden mukaan tullut. Yleispelaaja Saska Saren on ollut ahnein pisteiden tekijä viimeisimmissä otteluissa. Kyyjärven Kykyn Aivars Petrusevics (lyömässä) ratkaisi ottelusarjan kovilla suorituksillaan eikä LeKi saanut häntä kuriin. LeKistä tihkuneiden ennakkotietojen mukaan isojakin muutoksia lempääläisessä lentopallomaailmassa on luvassa tulevaa ajatellen, mutta pelaajiston runko pysynee hyvin koossa. Vähän jännitystä oli meidän pelaamisessamme, etenkin syöttöruudussa tehtiin paljon virheitä. Kun Alahärmänkin sakki kaatui selvin lukemin, oli viimeiseen otteluun selkeä tilanne, että sekä Vantaa että Jyry pääsevät jatkoon. – Kykyn Mikko Väliaho oli murhaavan tehokas syöttäjä. Peukkua Kykylle, he olivat hyviä. VanLe otti Jyrystä niukan 2–1-voiton. LeKi oli jo viemässä selkeää voittoa erin 3–1, kun se johti neljättä erää ratkaisevan tuntuisesti lukemin 23–17. Pieni yllätys oli, että Lempäälän pelistä he paransivat kotiotteluunsa otteitaan huomattavasti. Sarjan voittanee Pälkäneen Luja-Lukko. Jyryn sauma kivuta sarjakakkosen Vilppulan Tähden ohi on mahdollinen. Sarjasijoitus, kun kaksi ottelua on jäljellä, on neljäs. Pudotuspelien LeKi-hahmo oli vahvasti hyökännyt Kasper Pennanen ja libero Jyri Niemi oli niin ikään tasaisen vahva molemmissa otteluissa. Pelataan rennosti sarja loppuun ja ynnätään loppusijoitus sen jälkeen, tiivisti valmentaja Kari Nieminen. Läpimurtajia tällä kaudella olivat yleispelaajat Tuomas Siirilä ja Kasper Pennanen, kotiyleisön lemmikki ikitaistelija libero Jyri Niemi sekä keskipelaaja Teemu Koivunen, jotka kaikki olivat uusia kasvoja LeKissä. klo 18:30 #SAUKKOKEVÄT LIPUT:12/8/5 € MAHDOLLINEN 5.PUOLIVÄLIERÄ PELATAAN TIISTAINA 26.3! 2.PUOLIVÄLIERÄ Torstaina 21.3. Hakkarin kamppailu oli äärimmäisen jännittävä ja vaati kovia hermoja niin pelaajilta kuin etenkin yli 200-päiseltä yleisöltä. Trio Kalle Nieminen– Atte Korkola–Aki Tuomivaara on saanut kovuutta pelaamalla ikäluokkaa vanhempien pelejäkin B-nuorissa ja Sääksjärven välieräturnauksessa he olivat isossa roolissa. Kokeneiden Sten Kruudan, Anssi Vesasen ja Sauli Silpon panos oli edelleen tärkeä niin pelillisesti kuin henkisestikin. Moittia ei kuitenkaan sovi, kaikkemme todella annettiin ja viides sija oli meille realistinen saavutus tämän vuoden sarjassa, tuumaili pitkän linjan lentisvalmentaja Tapani Nyström. Kaksi parasta pääsee pudotuspeleihin. Hän oli yksi koko ottelusarjan kääntäjistä. Ykkössarjan taso oli tällä kaudella kaikkien aikojen kovin, peräti seitsemän joukkuetta kolmestatoista oli todellisia laatutiimejä. – Kokonaisuudessaan meillä oli mielestäni positiivinen kausi. Jyryllä on voittoja ja tappioita kuusi. Hieno joukkue oli koossa ja pelasimme isoimman osan sesongista oikein kunnon lentopalloa, jatkoi Huurne sesongin ruotimista. Välieräturnauksen panos oli, että kaksi parasta etenee finaaliin. TEKSTI: Juha Raunio Jyryllä suuria murheita kokoonpanossa Epäonni ja yhteensattumukset pilasivat Lempäälän Jyryn aikeet päästä lentopallon miesten kakkossarjassa nousupudotuspeleihin. TEKSTI: Juha Raunio. Hakkarissakin neljännen erän käänne tapahtui hänen syöttövuorollaan, näki Nyströmin aisapari Jani Huurne yhden kulminaatiohetken. LeKi pelasi hyvän ja varsin tasaisenkin kauden. Niukkaakin niukempi 3–2-kotivoitto ei lempääläisille riittänyt jatkoon menoon, sillä LeKi hävisi Kyyjärvellä ensiksi pelinsä 1–3 ja sitä seuranneen ratkaisevan kultaisen erän pikkupistein 17–25. Uudistuksista tiedotetaan laajasti toukokuussa. Jyryn joukkueessa on kymmenkunta poikaa ja Härikän ohella taustavoimina häärivät joukkueenjohtaja Alex Lassila sekä apuvalmentaja Jukka Lassila. Jyry hoiti tärkeimmän kannon kaskessa eli Karkkilan heti avausottelussa tyylikkäästi. Vuosien tauon jälkeen nähdään lempääläinen poikien lentopallojoukkue SM-finaaliturnauksessa. 18:30 Lempäälän Jäähallissa Mahdollisesti pelataan myös Su 24.3, seuraa lekikiekko.fi Ilmainen sisäänpääsy PUOLIVÄLIERÄT ALKAVAT, TULE KANNUSTAMAAN LEKI A –NUORET VOITTOON! VS Lempäälän Kisan lentopallon ykkössarjajoukkue aloitti kesälomailun, kun se taisteli tiukasti Kyyjärven Kykyn kanssa paikasta sarjan välieriin. Finaaliturnaus käydään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Kuortaneella, ja sinne matkustaa maan 12 parasta joukkuetta ikäluokassa 2004–05 syntyneet. – Tasainen oli vääntö
Pipalangat saativilla. Kerhossa ke 20.3.2019 klo 13.00 eduskuntavaaliehdokkaat tentattavana. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. Tervetuloa. 15.30 Sääksjärvitalo, Tampereentie 464. Käsitellään sääntömääräiset asiat mm. NURMEN KYLÄYHDISTYS NURMEN K YLÄYHDISTYS. Punainen Risti, Vesilahden osasto SPR:n Vesilahden osaston KEVÄTKOKOUS. Lempäälän Seudun Samoojat ry Retki Kintulammille. Ke.27.3. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 Lempäälä. Ti 2.7. Kahvija leipätarjoilu. Suomalais-ruotsalaista teollisuustarinaa -esityksen (ks. Matkan hinta 55 euroa/hlö. 25 e. Yhdistys tarjoaa nuotiomakkarat ja -kahvit. Tiedoksi messuille lähtijöille. Kaikki jäsenet tervetulleita kokoukseen. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme Kuljun Työväentalolle ja samalla pelailemaan boccia pelia tai muita pelejä mitä siellä pelataan. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lempäälän Pohjola-Norden S u o m a l a i s r u o t s a l a i s t a teollisuustarinaa. 8.00 Kuokkalan Neste Pirkkalantie 2, Lempääkä. Tervetuloa. To 28.3. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Vuoksen laulu kesäteatteri. T o r s t a i 21.03.2019 Sääntömääräinen Kevätkokous Kuljun Työväentalolla kello12.00. Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 13. Lempäälän Kulttuuritapahtumat Danny-musikaali ensi-ilta. com tai tekstiviestillä numeroon 0405902101. Ke.20.3.Toimintapäivänpelit KuljunTyöväentalolla klo.11.30. Kahvitarjoilu. Projektista keskustelemassa Riina Markkola Lempäälän 4H yhdistyksestä. 18.30 Ilola, asemarakennus. (Esillä kevätkokouksen määräämät asiat.) Kahvitarjoilu Johtokunta. 16.00 Tapolantie 1B, Vesilahti. Julkistamme kylä-logon ja Nurmi ämpärin, joita arvotaan kokoukseen osallistuneiden kesken 10kpl. Bussimatka, väliaikatarjoilu (kahvi+pulla) ja teatterilippu yht 50 e.Paluukuljetus esityksen jälkeen. Ilmoittauduthan viimeistään 31.3. Jocka Träskbäck ja muut kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat ovat vaalikiertueella. Lippuja saa ovelta, mutta voi myös varata etukäteen Urjalan yhdistyksen sihteeriltä Leena Mäntysaarelta 040 487 6722. Nurmen kyläyhdistyksen kevätkokous pidetään ma 25.03.2019 klo 18.00 (kahvit klo 17.30 alkaen). Pe 22.3. Kuntosalit ma 25.3. 15.00 Nokian kesäteatteri. Kokoontuminen Käenojanmaan rannassa klo 10 mm. Lempäälän Pohjola-Norden Vuosikokous. Ma 1.4. Ti 26.3 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. 050-5262678 tai eira. Ilmoittaudu viimeistään 4.4. Lempostuvalla 11.4 klo 13.00 kokoontuu hallitus ja klo 14.00 vieraaksemme tulee Sääksjärven Marttoja ,suunnitellaan tulevaa yhteistyötä. Messukeskus Helsinki. Meillä on mahdollisuus lähteä kuuntelemaan hyvää musiikkia Urjalan Eläkeyhdistyksen järjestämään konserttiin Urjalan Säätiötalolle. 18.00 Lempäälän Kokokampus (Ehtookoto). Samalla keskustellaan elosyyskuun taitteessa tehtävän Tanskan matkan järjestelyistä. Reissun hinta on 30 e/hlö ja se sisältää kuljetuksen, lipun sekä väliaika kahvin pullan kera. 17.00 19.00 Lempostupa. Tervetuloa Lempäälän Kokoomus ry:n vuosikokoukseen. Lähtöaikataulu ilmoitetaan seuraavalla palstalla. 14.00 15.30 Terveysasema, Anttilantie 2, Vesilahti. Kokoomus Lempäälä Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat tavattavissa. Pe 22.3. Myös aiheesta kiinnostuneet ei-jäsenet tervetulleita. Kesäretken teemme 24.7 Hämeenlinnaan. Su 24.3. klo 19. Muista eväistä huolehditaan itse. Lempostuvalle 16.5 klo 13.00 tulee ortobedi Tommi Haapalainen puhumaan jalka-asioista. mksetaan tilille FI4952280320108058. Vapaa pääsy. Ke 27.3. TAMPERE. Ma 25.3. Ti 26.3. Pertti Pirttijoki kertoo Sääksjärvellä toimivasta Emballator Metalpak Oy:stä, sen kytköksestä Lempäälän ystävyyskuntaan Ulricehamniin ja ruotsalaisesta yrityskulttuurista. Tervetuloa. Maksu 25e/hlö tilille no FI6755110520005241, viite no 3007. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Merja Myller puh.045-6331163.Mukaan mahtuu 50 nopeimmin ilmoittautunutta. Matkan järjestää Diabetes-ja Reumayhdistys yhdessä. viereinen ilmoitus) sääntömääräinen vuosikokous. Tule tapaamaan ja käymään keskustelua mahtavien ehdokkaittemme kanssa. Polttopuiden tekoa ja ympäristön siivousta kesää varten säiden niin salliessa. klo 15 Kotokampuksella. Ti 4.6.2019 Yhdistyksemme kesämatka suuntautuu tänä vuonna Turun Saaristoon, mm Kustavi, Iniö, Houtskari, Korpoo. Su 24.3. Su 7.7. Su 31.3. Esiintyjnä Sini Tuomisalo laulu; Vesa Formunen harmonikka ja Meeri Kintsu kuplettilaulu. Maksu yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55 samaan päivään mennessä. Ke 8.5. 19.00 22.00 Suomen Kesäteatteri Valkeakoski. Syömme Ravintola Valssissa lounaan ja sen jälkeen teemme tampereenkiälisen bussikiarroksen oppaan johdolla. Tänään keskiviikkona 20.3. Lempäälän Martat ry H u h t i k u u n palaveri. Bussi lähtee Lempäälän Aleksilta kello 18.00. Ti 26.3. klo 18.15 ja pe 29.3. Kokoomus Lempäälä KOK Lempäälän kunnallisjärjestön kevätkokous. 13.00 15.00 Lempostupa. La 6.4. Aiheena edunvalvontavaltuutus, geronomi, muistiohjaaja Akseli Tuuri Pirkanmaan Muistiyhdistys ry. 18.00 19.00 Kahvila Siiri, Uotintie 5. Bussi lähtee Lempäälän Aleksilta klo 18.00, paluu esityksen jälkeen. 10.00 16.00 Pursipirtti, Salonsaari. Mikäli tulet suoraan Kintulammille, niin kokoontuminen ppaikalla Kintulammentie 378 klo 8.45. Lähdemme Nurmen lavan parkkipaikalta klo 8.45 ja linja-autosemalta 8.50. Ennen kokousta rehtori Antti Perälä kertoo Kuokkalan koulun vaiheista, kahvitarjoilu! Tervetuloa! Lempäälä-Seura ry Lempäälän Eläkeläiset ry K e v ä t k o k o u s . vuoden 2018 tilinpäätös. Matkan hinta 60 e jäseniltä ja muilta 70 e. Ilona Pelli kertoo saKokoomus Lempäälä Lempäälän Koko o mus r y : n vuosikokous. Reissun järjestävät yhdessä Diabetes-ja reumayhdistys. To 21.3. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Lautasella Messut. viereinen ilmoitus) jälkeen sääntömääräinen vuosikokous. Lempäälästä klo 9.00. Ma 25.3. jäätilanneinfon merkeissä. 19.00 22.00 Kangasalan Lepokoti. Varaukset Sinikka Kilpinen 050-4343737 Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. 18.00 Lempäälän Kotokampus (Ehtookoto). Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry KERHO. Kokoontuminen to klo 16. menn Maijalle puh. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ajankohtaisista tärkeistä asioista! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Toivo Kärki -konsertti Urjalassa. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Tule tutustumaan asahin ihmeelliseen maailmaan. Vieraaksemme kokoukseen saapuu Vesilahden uusi kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. Sääntömääräinen vuosikokous. kuntosali Lempäälän Eläkkeensaajat ry Kesämatka ja piirin kesäjuhla. Ma.25.3.Laulu-ryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10. Ma 25.3 klo 16.00 Boccia Moision liikuntahalli. Ke 27.3 Lempäälän Työväentalo klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.00 Porinakerho/Yhteiskunnalliset asiat, klo 12.00 Tästä puhutaan Ikäihmisen asuminen Lempäälässä, Johanna Heikkilä Lempäälän Vuokrakodeista, klo 13.30 Seniori/ Rivitanssi. Lippuja varattu 50 kpl joten ole nopea ja varaa paikkasi pian. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan tällä palstalla myöhemmin. Lounaalle poikkeamme Laitikkalassa Rönnvikin viinitilalle syömään Pehtoorin paremman lounaan. 10.00 Nytorpin veneveistämöllä. Tervetuloa Kuuntelemaan kun Lastusten koulun oppilaat kertovat millainen prosessi messujen suunnittelu ja läpivienti on ollut onhan niitä suunniteltu koko lukuvuosi! Oppilaat näyttävät myös muun muassa millaista videomateriaalia koulun arjesta on kerätty messuja varten. Nautimme kahvit poliisimuseossa ja teemme siellä kierroksen oppaan johdolla. Kokoontuminen kyyLempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Lautasella Messut. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kokousasiat. klo 10.00 16.00 Uusien jäsenten kurssi Raittiustalolla. sähköpostilla lempaalansamoojat@gmail. To 4.4. TERVETULOA! Palhon Maamiesseura ry Linnunpönttötalkoot. Ke 27.3. Bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. To 28.3. La 6.4. Käytettävissä on vanhaa puutavaraa, mutta kiinnitystarpeita ja työkaluja pitää osallistujien tuoda mukanaan. noin ja kuvin vaatesuunnittelijan työstä ja siitä miten syntyy designasu. To 21.3. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat. 15.00 Nokian kesäteatteri. SPR:n Vesilahden osaston hallitus SDP Lempäälä Sääk sjär ven Kuljun Demarit. Lempäälä-Seura Lempäälä-Seura ry:n kevätkokous. Tervetuloa ! tijärjestelyjä varten Lempäälän Kuokkalan Nesteellä klo 8.00. Ke 27.3. Lippuja varattu 50 kpl joten ole nopea ja varaa paikkasi pian. 19.00 20.00 Kahvila Siiri. Ilmoittaudu Eiralle p. Sieltä ajamme Vapriikkin, jossa tutustumme Postimuseoon. tj. 17.30 Puistolinna Himminpolku 13 Lempäälä. Pääsymaksu 15 euroa, tilaisuudessa myös puffetti. 14.00 Urjalan Säätiötalo Urjalantie 9. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. 040-775 3861. Hallituksen kokous tämän jälkeen. Nuorisoseuran näytelmään Toc, toc, muutama lippu jäljellä, hinta väliaikakahveineen 16,00 euroa. Itä-Lempäälän maamiesseura S ä ä n t ö m ä ä räinen vuosikokous. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, tärkeimpinä toimintakertomus ja tilinpäätös. 17.30 Nurmen Rukoushuone. Tervetuloa Kokoomuksen Lempäälän kunnallisjärjestön kevätkokoukseen. To.21.3. LempäälänVesilahden Pursiseura ry L e m p ä ä l ä n Vesilahden Pursiseura ry:n vuosikokous. Lippuvaraukset Sinikka Kilpinen 0504343737. rosengren@hotmail.com Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Siellä voi myös liittyä jäseneksemme. klo 16.15 Himminnaapurissa ja ke 27.3. Sen jälkeen menemme katsomaan Hämeenlinnan kesäteatteriin Juha Junnu Vainiosta kertovaa näytelmää. Esillä: Sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat ja muut kokoukselle esitettävät asiat. Keskustellaan mm Nurmen koulun asioista ja pohditaan kasvihuoneprojektin aloittamista koulun läheisyyteen. Bussikuljetus + teatterilippu yht. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. 9.00 11.00 Lastustentie 519, vanhan koulun sali. | Vesilahti. To 13.6.2019 Piirin kesäjuhla Viialan Metsälinnassa, hinta 12.00 sis keittolounaan ja kahvin. Ilm.28.3. Retken pituus noin 7 km. Ke 20.3. 040-775 3861. Suomalais-ruotsalaisen teollisuustarinoinnin jälkeen (ks. Lempäälän Martat ry Kesäretki ja teatteri. Kailille avoin retki Teiskon Kintulammen retkeilyalueelle. Lempäälän Seudun Samoojat ry Kevät kokous. Lähtijät: kokoonnutaan kirkkotorilla klo 12.45 ja mennään kimppakyydeillä. To 13.6. klo 13 Anjalla. Retki on avoin kaikille. 19.00 20.00 Kahvila Siiri, Uotintie 5. Lounas saaristossa. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistys V e s i l a h d e n muistikahvila. Lempäälän Seudun Samoojat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Lempäälän Puistolinnassa (Himminpolku 13) tiistaina 26.3.2019 klo 17.30. Lempäälän Pohjola-Norden V u o s i k o k o us ja Tanskasuunnittelua. Lempäälän Kulttuuritapahtumat Kesäteatteriesitys Lemmenlakko. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry LAULESKELIJAT. Liikuntakerhoa ei ole maanantaina 25.3. Ke 20.3. 18.00 Kuokkalan koulu, ruokasali. 12.00 Lempostupa. La 23.3. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vuoksen laulu kesäteatteri. Ilmoittautumiset viimeistää 4.6 mennessä Tuula Fredriksson puh. Sääntömääräiset asiat. Ideaparkissa järjestetään Lempäälän kyläja kyläkoulumessut lauantaina 30.3.2019 klo 1015. Kuntosali Toimelan talolla klo.15. klo 12.00 Lempostuvassa. Asahista meille tulee kertomaan Eila. Lempäälän-Vesilahden Pursiseura ry:n vuosikokous järjestetään torstaina 28.3. Reissun hinta on 30 e/hlö ja se sisältää kuljetuksen, lipun sekä väliaika kahvin pullan kera. LempäälänVesilahden Pursiseura ry Laituri-, puuntekoja siivoustalkoot. 19.00 20.00 Kahvila Siirissä. Kahvitarjoilu. Ke 20.3. Messukeskus Helsinki. Kahvila Siiri, n. Lisäksi keskustellaan elosyyskuun taitteen Tanskan matkan järjestelyistä. 12.00 Cafe Linkosuo, Ideapark. Tervetuloa mukaan. Aloitamme uuden projektin. Su 7.4.2019 Lemp. Ilmoittautumiset viimeistää 4.6 mennessä Tuula Fredriksson puh. 040 532 4207 tai Tertulle puh. Lukupiiri ti 26.3. Lauleskelijat kokoontuvat ke 27.3. Pullakahvitarjoilu! Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Linja-auto lähtee la 6.4 Narvasta klo 8.00,Sääksjärveltä klo 8.40, linja-auto ajaa vanhaa tietä, joten mukaan pääsee omalta pysäkiltä. klo 14 Lempostuvalla. Yhdistyksen jäsenet, tervetuloa! LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Jäsenilt a. Reumayhdisty ja Diabetesyhdistys yhdessä järjestävät kesäteatteri elämyksen Nokialle sunnuntaina 7.7.2019, kappale on nimeltään Vuoksen laulu. Hinta 85,00 jäsenille. Mukaan ystävyyskuntaan Kertemindeen, Fyn-saarelle sekä Kööpenhaminaan otetaan mielellään myös ihan uusia matkakavereita. Lähde mukaan messuille, Helsinkiin,la 06.04, hinta 25e/ hlö tämä sisältää kuljetuksen Lempäälästä sekä pääsylipun messuille.Samalla lipulla sekä diabetesaiheet että puutarha,piha-ja mökkinäyttelyt. Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen Ilolan asemarakennukseen. Muistikerho ke 27.3. Tervetuloa. Kokouksessa mietitään yhdistyksen toimintaa vuodelle 2019 uuden puheenjohtajan Henna Tappuran johdolla. Jokaisella kyläkoululla on messuilla oma messuosastonsa, jonka sisällön lapset ovat itse suunnitelleet. Lempäälän Eläkeläiset ry Ta p a h t u m a t viikoille 12-13. Diabetesyhdistys ja Reumayhdistys yhdessä järjestävät kesäteatteri elämyksen Nokialle sunnuntaina 7.7.2019, kappale on nimeltään Vuoksen laulu. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Yhdistyksen Kevätkokous Kuljun Työväentalolla kello 12.00.(Esillä sääntömääräiset kevätkokous asiat). To 28.3. 044 336 0136. Su 7.7. Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho Lastusissa. Lisätietoja Annelilta puh.0405413730. La 23.3. La 30.3. Ti.26.3. Tervetuloa mukaan laulamaan! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Tulevat jäsenmatkat. Toimelan talolla klo.16. Jatketaan uuden kiinteän laiturin tekemistä
Tutkimme yhdessä tuloksia ja annamme opastusta aina testien tilauksesta tulosten tulkintaan asti. Hallitus kokoontuu klo 18.15. Su 24.3. Narvalaiset kirkolla. Ti 26.3. Meille tulee eduskuntavaaliehdokas Vasemmistoliiton Satu Kosola kertomaan itsestään ja tavoitteistaan. Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitorit. Ke 20.3. Tule mukaan Marian kampanjaan! www.mariapaivanen.fi SDP Lempäälä L e m p ä ä l ä n Sosialidemo kraattinen Kunnallisjärjestö. Sääntömääräinen kevätkokous. YHTENÄISKOULU Mika Setälä, Kristillisdemokraatit Petri Juutilainen, Sininen tulevaisuus Susanna Suoniemi, Vihreät Hannu Järvinen, Sosiaalidemokraatit Anna-Kaisa Ikonen, Kokoomus Aarne Raevaara, Seitsemän tähden liike Miia Rajala, Keskusta Antti Härkönen, Liike Nyt Satu Kosola, Vasemmistoliitto Kirsi-Maarit Asplund, Perussuomalaiset LEMPÄÄLÄ 28.3. Lempäälän Eläkeläiset ry Kutsut Kuljun Työväentalolla 28.3. Torstaina 28. Ke 27.3. Kuvakirjan teko tietokoneella tai tabletilla (iPad). 19.00 Ehtookoto, Kunnari. Ota mukaan tietokoneesi tai iPadisi. Kahvitarjoilu klo 20. Juontajina rehtori Matti Korolainen ja päätoimittaja Kari Pusa. Matti J. Ke 3.4. *** Terveyskeskus, Anttilantie 2, Kirkonkylä. VIRTA-KAMPUS Piia Nurmela, Kristillisdemokraatit Seppo Kapanen, Sininen tulevaisuus Tiina Wesslin, Vihreät Maria Päivänen, Sosiaalidemokraatit Jocka Träskbäck, Kokoomus Jorma Grönlund, Seitsemän tähden liike Jarkko Lahtinen, Keskusta Satu Kosola, Vasemmistoliitto Veijo Niemi, Perussuomalaiset Paneeli klo 18. SUURI EDUSKUNTAVAALIPANEELI VESILAHDESSA JA LEMPÄÄLÄSSÄ VESILAHTI 27.3. Tervetuloa Lempostuvalle kaikki sukututkimuksen DNA-testeistä kiinnostuneet. 18.00 Narvan Monitoimitalo. Mukana useita kansanedustajaehdokkaita, mm. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho ke 27.3. Muistiohjaaja Akseli Tuuri, Pirkanmaan Muistiyhdistys. Otetaan uusintana kuvien katselu viime vuoden tapahtumista. pientä ohjelmaa, hetki tanssimusiikkia ja lopuksi arpajaiset. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. klo 1415.30 Edunvalvontavaltuutus. T: Vesilahden Luonto ja Latu ry, hallitus. To 28.3. klo 13-15 Bingo 2 e. Yleisöllä mahdollisuus kysellä nykypäivän tapahtumista. Tavataan ja jutellaan! Vesilahden Keskusta järjestää iloisen vaali-iltapäivän Vesilahden Kirkonkylällä. 18.00 20.00 Lähde-kirjastolla Huhtatie 7, Vesilahti. kaikki Vesilahden ehdokkaat: Ari Arvela, Harri Penttilä, Miia Rajala ja AinoRiikka Simula. *** 21.3. *** 25.3. *** Kahvitarjoilu! Ulkona on mahdollisuus päästä ponikärryjen kyytiin kello 13-15. Kaikki joukolla mukaan viettämään yhteistä iltapäivää ja keskustelemaan ja nauttimaan toistemme seurasta. Opastuksen lisäksi aiheina: * Ke 20.3. Su 31.3. Hallituksen kokous. * Ke 3.4. *** Tervetuloa mukaan lähitoritoimintaan. Tervetuloa kaikki jäsenet. klo 13-15 Los Dementitoksen Veli ja Arvi musisoivat. Omat läppärit ja tabletit mukaan! Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila TUULIKALLION DIGIKAHVILA. Ke 20.3. * Kertamaksu 2 e (sis. Saattaa olla, että jotain yllätystä tuo tullessaan. To 28.3. Lisäksi tulee OmaSp:n Ideaparkin konttorista Thomas Nyholm kertomaan tämän hetkisen pankkipalvelujen tilan Lempäälässä. Keskiviikkoisin klo 13-15. *** Asiakasohjaaja tavattavissa torstaisin klo 12-13. 37 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 SDP Lempäälä Marian vaalitoimisto. *** Seuraa MeNytpalstaa. * Ke 27.3. Vietämme yhteisen kivan ohjelmallisen torstai-iltapäivän, ja kutsuja on lähetelty eri yhdistyksille vieraaksemme. Vesilahden suurimpiin kyliin kuuluneessa Narvan kylästä on levinnyt sukuja laajalle alueelle. *** Keskustan pirkanmaalainen eurovaaliehdokas Petra Schulze Steinen on paikalla klo 12-13. To 21.3. *** Seniorinurkka suljettu toistaiseksi. 050 501 2627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Vesilahden Karjalaseura Vuosikokous. Vesilahden Luonto ja Latu ry Sääntömääräinen kevätkokous. Su 24.3. Tervetuloa SPR:n kevätkokoukseen. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho. Tervetuloa! Vesilahden seudun sukututkimusseura ry DNA-iltapäivä Lempostuvalla. 19.00 Sääksjärvitalo, Tampereentie 464. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Tuulikallio, Terveyskeskus ja Seniorinurkka . kahvit). Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. *** 28.3. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74. Su 24.3. Voit lähettää etukäteen kysymyksiä ehdokkaille sähköpostitse: toimitus@lvs.fi Tapahtuman järjestävät Pirkan Opisto ja Lempäälän-Vesilahden Sanomat Ke 10.4.2019 Teemana: KEVÄT Lisäjakelu Lempäälässä ja Vesilahdessa. Poimintoja tietoturvasta. maaliskuuta 2019 Kutsut Kuljun Työväentalolla klo 12:00, keittoa saa jo 11:30. Vesilahden Lähitorit *** Tuulikalliontie 74, Narva. OP:n digipalvelut puhelimellaja tabletilla. Tervetuloa! Vesilahden Keskusta Keskustan ehdokkaita tavattavissa!. 17.00 19.00 Sääksjärvitalo, Tampereentie 464. Vertaisohjaajaseniorit opastavat älylaitteiden ja sovellusten käytössä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! SPR Lempäälän osasto Kev ä t ko ko u s SPR Lempäälä. Lataa laitteet jo kotona. Oman osuutemme iltapäivään perinteisiä lauluryhmän esityksiä, ym. 18.00 Kurkituvalla. 12.00 15.00 Kahvila Kurkitupa, Kesontie 2, Vesilahti. Mäkelä esittelee narvalaisia sukuja ja näiden jäsenten elämänvaiheita julkaistavaksi Vesilahden hautausmaakirjassa. klo 15-16.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. *** Tule kuuntelemaan, kyselemään ja keskustelemaan! Vaalit lähestyvät vauhdilla. Ps. 15.00 19.00 Tampereentie 10, 37500 Lempäälä
p. Vuokralle tarjotaan . Kuinka sota kohtasi korpikansan RATA tiistaina 26.3.2019 klo 13 Lempäälän Kotokampus, Katepalintie 9 K uv a: E sk o H eik kin en KUULUTUS Lempäälän kunta tiedottaa: 8037 Hemminkilän asemakaava ja asemakaavan muutos Hauralan itäranta, kaavaluonnos nähtäville Suunnittelualue sijoittuu Hauralan niemen itäiselle puolelle Lempäälän kunnan omistamalle alueelle: entisten purettujen rivitalojen tontille sekä sitä ympäröivälle viheralueelle. Luototiedot tarkistetaan. Lempäälän kunta, yhdyskuntalautakunta, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ). Mukaan otettua pienikokoista rakentamatonta yleisten rakennusten tonttia päivitetään nykyrakentamiselle soveltuvaksi. Työpaikat . www.evelace.fi/rekry puh 0400 688 688, myynti@evelace.fi Aloita alusasumyyjänä Sääksjärven-Kuljun Demarit ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS su 24.3. Kaavaluonnoksesta voi esittää suullisia tai kirjallisia mielipiteitä nähtävilläoloaikana. Myytävänä . Toisessa kerroksessa keskustasta. 040 545 4932 Aloitusmalliston käsiraha vain 290 €. asti. 050 505 2030. klo 18-20 Vesilahden yläaste To 28.3. 040-524 4762 www.juhakilpi.fi Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Tervetuloa! Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. 320 merkkiä). Mielipiteet tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi, postittaa osoitteeseen Lempäälän kunta, yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ tai jättää kunnan palvelupisteeseen. Tapahtumia . Isommille erille kouranouto! Puh. Multaporkkanaa, sipulia, lanttua, punajuurta, suolasieniä (haaparousku). Lähtö Kumpulan leirikeskuksen viereiseltä vanhalta uimarannalta. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi TULEVIA KURSSEJA LEMPÄÄLÄSSÄ: 1103106LK Ruukkukurssi 11040117LK Farkkupaja Weekend 11040254LK Kauniit letit hiuksiin 1301004LK Ihmetippoja ja lemmennostattajia 7103003LK Kotipuutarhurin alkeiskurssi TULEVIA KURSSEJA VESILAHDESSA: 11040307VK Risukranssi pääsiäiseksi 3203012VK Mindfullness-hyvinvointipäivä 8301638VK Lempeä Hathajoogatiiviskurssi 8301639VK Pilateksen perusteettiiviskurssi EDUSKUNTAVAALIEN TEEMAILLAT Ke 27.3. Raportti hulevesitulvariskien alustavasta arvioinnista Lempäälän kunnassa pidetään yleisesti nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä, osoitteessa Tampereentie 8, 20.3.-19.4.2019 välisenä aikana toimipisteen aukioloaikana sekä kunnan internet sivulla. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. Vapaa 1.5. Ei tupakkaa, ei kotieläimiä. p. Vuokra 540€/kk. Vuokra 650 € /kk+ vesimaksu. Arviointi on tehty viimeksi vuonna 2012. Tervetuloa! KT 2 H + K 53 m 2 . Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään! Musiikin matinea ke 29.3. klo 15.30 Sääksjärvitalo. Lempäälä 20.3.2019 Yhdyskuntalautakunta . Sekalaisia . www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu paikalla ma 14-17, pe 14-17 ja la 10-12. Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Esillä sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat ja muut kokoukselle esitettävät asiat. 03-2551 400 040-831 2903 Iisakintie 24, Lempäälä Kaivurityöt Pertti Keskimaa puh. klo 18 ja 19.15 Virta-kampus, Virta-sali Haku käynnissä Pirkan opiston musiikkiopistoon 31.3. 040 133 7764. klo 18-20 Virta-kampuksen Virta-sali Teema-illoissa paneudutaan alueellisiin haasteisiin alkavalla eduskuntakaudella. Vapautuu 1.4. Lempäälä 20.3.2019 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA Ylämäen-Rikalan osakaskunnan PILKKIKILPAILUT la 23.3.2019 Heinälahdella klo 9-13. 044 507 0144 Dokumenttielokuva jatkosodan ja radan rakentamisen kokemuksista kansan keskuudessa PohjoisSuomessa. HALUATKO ILMOITTAA. Kokouksia lvs.fi/kauppahuone VUOKRALLE TARJOTAAN Hyväkuntoinen toisen kerroksen kaksio 47,5 m 2 . klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. Lisätiedot: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen, maija.villanen@lempaala.fi, p. 0400 917 774 Kauppahuoneessa julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 10 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 20 euroa (max. 38 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 NEVALA Hyvää Pälkäneen PERUNAA Marabel, Nicola, Annabelle (vastaa edesmennyttä Van Goghia) , Siikli, Challanger ym. lempaala.fi. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. alkaen. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Sähköposti: ilmoitukset@lvs.fi 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@lvs.fi MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS!. Alueella tavoitellaan tiivistä asuinrakentamista. huonekalut, kotim. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. Asemakaavaluonnos on yleisesti nähtävillä 20.3.– 19.4.2019. Ota yhteyttä soittamalla 044 3477 405/Piia Kylliäinen tai 044 755 7268/Petri Vihavainen. 0400 917 774 OTETAAN VASTAAN kirjanpitotehtäviä yhdistyksiltä, tiekunnilta ja kyläyhdistyksiltä. Työpaikat . Rivi-ilmoituspalsta on tarkoitettu ainoastaan osto-, myynti-, vuokraja vaihtoilmoituksille, muunlaisessa ilmoittelussa ota yhteyttä: ilmoitukset@lvs.fi. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Hieroja/Urheiluhieroja JUHA KILPI Lempäälän Aleksi1 Lempäälä Ajanvaraus p. Opisto . Aiemmin rakentamaton virkistysalue on tarkoitus säilyttää pääosin virkistyskäytössä. Kuulutuksia . Varaa paikkasi maksuttomaan Evelace infoon, Tampere ke 3.4. Hoidamme kaatopaikkaviennit. p. Käsikirjoitus: Juha Hankkila Kuvaus: Raimo Salo Ohjaus: Esa Sironen Tuottaja: Sodan ja Rauhan Rata ry Vapaa pääsy. Lisäksi suunnittelualueelle sijoittuu yhteistä vesialuetta. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com AA-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen vieressä, Himminpolku 13, perjantaisin klo 19.00. Halutaan ostaa . Jätä hakemuksesi Pirkan opiston nettisivuilla olevalla lomakkeella www.pirkanopisto.fi/musiikkiopisto/ ILMOITUS HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVASTA ARVIOINNISTA LEMPÄÄLÄN KUNNASSA Tulvariskien hallintaa koskevan lain ja asetuksen perusteella kunnan on tehtävä kuuden vuoden välein hulevesitulvariskien alustava arviointi ja nimetä merkittävät hulevesitulvariskialueet. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Suulliset mielipiteet esitetään kaavan laatijalle. Mahdolliset mielipiteet raportista on toimitettava kirjallisena Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunnalle viimeistään 19.4.2019 (os. Kaavakartta on myös palvelupisteen ikkunassa. Asiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) viraston aukioloaikana sekä kunnan verkkosivuilla, www. Auttava puh. Halutessasi ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa. Lauantaina LVS:n pihassa klo 10-11 METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10
Kerro Onttolan ajoilta joku armeijamuisto. Killat ovat yhdistyksiä, joiden perustajina ovat yleensä toimineet Rajavartiolaitoksen palveluksesta eläkkeelle jääneet henkilöt tai reserviläiset. – Itse aion juhlassa lausua runoja kirjastani ”Metsän Henki”. 0800 9 6675 klo 6-11. Paperissa luki PKR 4 Onttola. Olen ollut mukana 25 vuotta ja toimin tällä hetkellä sen varapuheenjohtajana. Jakeluhäiriötapauksissa soita Alma Manun varhaiskantoalueen jakeluhäiriöt p. Missä ja milloin suoritit oman asepalveluksesi. Tampereen seudun rajamieskiltaan kuuluva vesilahtelainen Jorma Karvinen muistelee omia asepalvelusaikojaan. Ohjelmassa on juhlapuheen lisäksi musiikkia monessa muodossa. Se sieltä tuli. maaliskuuta 100 vuotta. – Rajakiltoja on ympäri Suomea. – Jälkikäteen palvelusaikaa ajattelen lämmöllä. Sillä haluttiin selvittää, mikä on koulutettujen miesten fyysinen ja psyykkinen kestävyys. Hain armeijaan 17-vuotiaana vapaaehtoisena vuonna 1960. Rajavartiolaitos täyttää 21. Matkanteko kesti tuolloin siis 14 tuntia. Rajojen lähellä olevissa yhdistyksissä on tietysti enemmän jäseniä, sillä raja-asiat ovat siellä käsinkosketeltavia. Tehtävän jälkeen pysähdyimme kahvinkeittoon ja silloin minulta katkesi filmi. Juna lähti kello 18 Tampereelta ja oli seuraavana aamuna kello 8 perillä. Nuo arvot ovat rajamieshenki, lojaalisuus ja isänmaallisuus. Erästä tunnettua kaimaani lainaten ”ei paha”. Vääpeli herätti minut sanoen, että olin nukkunut 12 tuntia. Olin tehnyt matkaa ahkiossa parisen kilometriä, mutta siitä ei minulla ollut mitään muistikuvaa. Alueen ulkopuolella p. Vesilahtelaisena killan jäsenenä olen vetänyt kotiin päin ja pidämme tilaisuuden Vesilahdella Hukianhovissa. – Hiihdimme talven aikana tuhatkunta kilometriä maastossa. Olen julkaissut myöskin ”Eräelämä”-nimisen novelleja sisältävän kirjani, jossa tarinat kertovat miehen luontosuhteesta. Mikä Tampereen seudun Rajaja Merivartiokilta ry on. Miten juhlitte sitä. – Tehtäviä tuli harjoituksen aikana niin tiheään, etten nukkunut kolmeen vuorokauteen. Kiltamme erikoisuus on siinä, että se on Sisä-Suomen ainoa. – Jotain lepotaukoja saimme, mutta yöt hiihdimme. Sitten tuli tehtävä, missä piti käydä tiedustelemassa rautatien katkaisu. – Meidän killassamme on nelisenkymmentä jäsentä. viikon henkilö Kun Rajavartiolaitos täyttää 100 vuotta, Vesilahdessakin juhlitaan Rajavartiolaitos täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Olin nieleskellyt puuvillapölyä Suomen Trikoon tehtaalla työntutkijan harjoittelijana, kun päätin, että menen armeijaan ja että sen jälkeen kouluttaudun johonkin muuhun ammattiin. 39 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 . Harjoitus, joka oli kaikkein kovin, kesti kaksi viikkoa. Jäseniä niissä on yhteenlaskettuna noin 1700, erikoisrajajääkärit mukaan luettuna 1900. Siviiliin päästyäni menin Tampereen kauppaopistoon, ja kauppaa tein niin kauan, kunnes eläkepäivät koittivat 2002. Toisin sanoen mitään muuta emme tehneetkään. – Olen Rajavartiolaitoksen kouluttama jääkäri. Mitä killan jäsenyys edellyttää. Jäikö lehti tulematta. Pohjois-Karjalan rajavartioston päätoimipaikkaan on Joensuusta kymmenisen kilometriä. Reppu painoi 35 kiloa, sillä siinä oli ainakin viikon eväät plus varusteet. – Jokainen armeijan suorittanut Suomen kansalainen on tervetullut kiltaamme. – Hain vapaaehtoiseksi ja hakemukseen ensimmäiseksi vaihtoehdoksi laitoin ilmavoimat, toiseksi merivoimat ja kolmanneksi kirjoitin ’minne vaan’. – Menin asepalvelukseen vuonna 1960, ja tulin pois seuraavan vuoden toukokuussa. Ainoa ehto on, että jakaa kanssamme samat arvot. – Kilta muistuttaa olemassaolollaan, että rajaa vartioidaan maalla, merellä ja ilmassa 24/7-periaatteella. 010 5844 270 klo 9-15.. Va sta uk se t en si le hd es sä ! HAASTATTELU: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su 76-vuotias Jorma Karvinen suoritti asepalveluksen Onttolan rajavartiostossa. – Olemme viettäneet vuosipäivää menemällä kiltalaisten kanssa syömään, mutta nyt tilaisuus on tavallista juhlavampi
Lempäälän tilaisuudessa ympäristökorvauksen ja luonnonhaittakorvauksen ym. Järjestäjinä: MTK, Pirkanmaan ELY-keskus ja kuntien maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueet TUKIHAKUKOULUTUKSET VILJELIJÖILLE KEVÄT 2019 Lempäälän Vuokrakodit tarjoaa asukkailleen vapaan sisäänpääsyn Zones By Särkänniemi sisähuvipuistoon Ideaparkiin ke 10.4.2019 klo 16-18 välisenä aikana. Sastamala, Sasky Vammalan ammattikoulu 12.4. CAP27, kurkistus tulevaan. Ikaalinen, Sasky Ikata 5.4. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Valvonnan havaintoja/ valvontaa yleisesti. Puistossa voi huvitella klo 20 asti. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap. Tukihakuun liittyviä huomioita, Vipu-päivitykset ja karttasovellus. Virrat, Marttinen vanha Pappila (C-alueen tuet) 15.4. Urjala, Säätiötalo 1.4. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. muutokset. Lempäälä, Manttaalitalo 27.3. 044-431 4412. Kangasala, Kuntoutuskeskus Apila 26.3. Tampere, UKK-instituutti, (luomutuet) Osallistujalle maksuton ja kaikille avoin tilaisuus alkaa aamukahvilla klo 9.15 ja päättyy viimeistään klo 15.30. 40 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 20.3.2019 ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Viljelijän kommenttipuheenvuoro. 8-18, la 9-15 Löydät meidät myös Facebookista! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 www.visionliukuovet.fi www.keittiokalustetukut.fi Lapsille oma leikkipaikka! Tehtaaltamme kotimaiset tuotteet nopeasti ja edullisesti! pienet keittiöt komerot, khh-kalusteet, wc-kalusteet, liukuovet Kalusterunkoja jopa parissa päivässä! Myös kuljetuspalvelu ! modernit keittiöt tavalliset keittiöt ISOT KEITTIÖT Kysy myös suunnittelu palvelua kotona! 25.3. Tervetuloa! ILMOITTAUTUMINEN: www.lempaalanvuokrakodit.fi tai puh. Tampere, Ahlman (kotieläintuet) 29.3