Lempäälän-Vesilahden Sanomat
O S U U S K U N TA
Apua arkeen - Laatua elämään
Oma koti mansikka, muiden mustikka.
Kodin pintaremontit
kokemuksella!
Soita ja tilaa 050 443 2464
WWW.LEMPESTI.FI
N:o 15
Torstai 21.2.2013
83. 1
Torstai 21.2.2013 . Juhlien tuotto meni hyväntekeväisyyteen.
Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen
kausi on ohi. vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Ideaparkin katto
kyllä kestää
Bussireittejä
uusitaan
Jo oli melkoiset
nelikymppiset!
Jukurit passitti
LeKi:n lomille
Viime aikoina on joutunut lukemaan
ikäviä uutisia kattojen sortumisista.
Ideaparkissa tätä vaaraa ei ole.
Yhden ehdotuksen mukaan Paunun
bussilinja 71 ajaisi Sääksjärvi?Tamperevälin moottoritietä pitkin.
Rämsööläinen Kati Vaahtolammi juhli
merkkipäiviään suurella sydämellä. Kisa tippui puolivälieristä
ulos hävittyään kaikki neljä ottelua.
Sivu 2
Sivu 4
Sivu 7
Sivu 11
Katariina Rannaste
Annika Eronen
Perhetyöntekijä Killi Jokila auttaa erilaisten
ongelmien kanssa painivia lapsiperheitä.
Lapsiperheille apua
arjen ongelmiin
Lastenhoito ei ole helppoa kenellekään.
Onneksi Lempäälän päivähoidon perhetyöntekijät auttavat.
Sivu 3
Erkki Koivisto
Satukirjan päähenkilö
on Onni Pöllönpoika
Lehtonen Onnellinen
Lehtopöllön Poikanen.
Tommi Sajakosken luotsaama Hämeen Vesihuolto Oy on saanut suuria urakoita EteläSuomesta.
Satuun saa osallistua
Elämys Minna Pätäri ja Jonna Widgrén työstävät käsinkosketeltavaa satua
Lempääläläinen artesaanikaksikko Minna
Pätäri ja Jonna Widgrén tekee pienille lapsille suunnattua satukirjaa, jossa eläinhahmot ovat käsinukkeja, ja tarina etenee ison
satukirjan sivuja käännettäessä. Kunkin sivun
sisustana on kevyt retkipatja. Sivut on koristeltu kankain ja tilkuin eikä luovuudessa
ole säästelty.
Paketin voi pian tilata kirjastoihin ja päiväkoteihin elävöittämään lasten leikkihetkiä.
Sivu 6
Lempääläläisyritys
maahantuojaksi
Marjamäessä toimiva viemäreiden ja vesijohtojen saneerausyritys alkaa tuoda
maahan muotoputkea.
Sivu 8
Jos anturit kertoisivat tilanteen olevan
vaarallinen, hälytys kulkisi valvomon kautta
nopeasti vartijoille, kauppiaille ja asiakkaille.
Täysikin Ideapark saataisiin tyhjennettyä alle
puolessa tunnissa.
Arto Hämäläinen. Pientä vesivuotoa on
joskus tullut liikkeisiin ilmanvaihtolaitteiden
ritilöistä.
Toimenpiteisiin ryhdyttäisiin, jos katon
liikkeiden hälytysrajaksi asetettu 10 millimetriä saavutettaisiin. Tietojeni mukaan lumenpoistoon katolta
ei ole koskaan ollut tarvetta. helmikuuta tekemien mittausten mukaan lumikuormat olivat Lempäälässä
40?80 kiloa neliömetriä kohden.
Ideapark tyhjäksi
alle puolessa tunnissa
Pelastussuunnitelmat kauppakeskuksen evakuoimisesta ovat luonnollisesti olemassa, ja
tyhjennysharjoituksia pidetään säännöllisesti. Kuluvan talven aikana katon liikkeet ovat olleet
ainoastaan muutaman millimetrin luokkaa.
Lumi on ollut enimmäkseen kevyttä, kuivaa
pakkaslunta ja siirtynyt osaksi pois tuulen
mukana.
Hälytysraja jäänyt
kauaksi
Hausen on toiminut virkaatekevänä kiinteistöpäällikkönä Ideaparkissa vasta muutaman
kuukauden, mutta väliaikaisista työtehtävistä
hänelle on kertynyt sormituntumaa Lempäälän suurimpaan rakennukseen jo vuodesta
2009 alkaen.
. Myöskään jääpuikko-ongelmia ei ole tietämäni mukaan ollut. Jos siihen ryhdyttäisiin, tapahtuisi se perinteisesti kolaamalla huoltoyhtiön toimesta. Jossain hangen alla anturit lasersäteineen valvovat katon painumaa
ja hälyttävät, jos 10 millimetrin raja saavutetaan. Suomen ympäristökeskuksen 17. Viime aikojen uutiset sortuneista halleista saavat Ideaparkin kiinteistöpäällikön Tommi Hausenin pyörittelemään
päätään.
Lempäälän suurimman katon puolesta hän
ei kuitenkaan pelkää.
. Vielä
kertaakaan ei lumenpoistoon ole ollut tarvetta.
. Todennäköisesti lunta ensin poistettaisiin reunoilta, joihin
se helpoiten kinostuu.
Lunta on Ideaparkin katolla polveen saakka. Asiantuntijoiden mukaan yksikään omakotitalon katto
ei ole Suomessa lumen painosta sortunut,
vaan vaaravyöhykkeessä ovat aivan eri kokoluokan katot. Tällaisia lukemia ei
Ideaparkin historiassa vielä kertaakaan ole
saavutettu. Ideaparkin katon liikkeitä valvotaan millintarkasti huipputekniikan avulla ympäri
vuorokauden. 21.2.2013 PÄÄKIRJOITUS
Valittamisen tie
Kuntalaisten perusoikeuksiin kuuluu kyseenalaistaa muun muassa
kunnallinen päätöksenteko. Lumessa mitattuna se tarkoittaa
yli metrin paksuista läpimärkää sohjolumikerrosta tai kolmea metriä kuivaa pakkaslunta.
Suomessa ei ole koskaan mitattu yli kahden
metrin lumensyvyyksiä. Muun
muassa kaavoitukseen ja rakennuslupien myöntämiseen voi ottaa kantaa valitusten avulla.
Valituksentekomahdollisuus on paikallaan, sillä tavallinen kuntalainen
saattaa herkemmin nähdä asioita, joita
virka- ja päätöksentekokoneistossa ei
välttämättä aina edes huomata.
Joskus valitukset eivät johda mihinkään.
Joskus ne hidastavat niiden tarkoitusperien toteutumista, joita kaavoituksella ja rakennusluvilla on haettu.
Tärkeää on, että asianosaiset tulevat kuulluiksi ja heidän mielipiteil-
leen annetaan asiallinen painoarvo.
Demokratiaan kuuluu, että jos
sen jälkeen mielipide ei johda mihinkään, on valittajankin tyydyttävä
tehtyyn ratkaisuun.
Satu Lehtonen
Arto Hämäläinen
Ideaparkin kattoa
valvotaan huipputekniikalla
Kevään korvalla lumikuormat katoilla yleensä
saavuttavat suurimmat arvonsa. Valvontatekniikan kehittänyt ja
kattoa tutkinut yritys takaa, että rakenteet
ovat turvallisia aina 50 millimetrin painumaan saakka.
Hausen kertoo, että Ideaparkin katto on
suunniteltu kestämään 300?400 kilon paino
neliömetrillä. Rakenteisiin on kätketty noin
viisitoista lasersäteillä mittaavaa anturia
Maksamme säästöjesi
palkaksi 1 %:n talletuskoron lisäksi myös sievoisen lisäkoron, kun ostat asunnon. Palvelumme on
joustavaa kohtuullisin hinnoin.
Soita tai poikkea, kysyminen ei
maksa mitään.
Vuoden
kiinteistönvälittäjä
Esko Vesasto LKV
0400 630 440
- ku
un autosi
autos on
o tärkeä
tä eä
www.hakala-yhtiot.com
Vanattarantie 80
37560 Lempäälä
p. Tuntuu myös hyvältä, kun
huomaa auttaneensa perheen
pienen kiven tai karikon yli,
hän sanoo.
Annika Eronen
kumppaneita ja autamme
etsimään asiakkaan sisäiset
voimavarat, Jokila kertoo.
Kylliön mukaan vuorovaikutustaitojen lisäksi perhetyöntekijän työssä korostuu
ratkaisukeskeinen työskentely.
. Näin kynnys
tulla perhetyöntekijän juttusille on tehty mahdollisimman matalaksi.
. OSITUS- ja JAKOKIRJAT
. Ei kannata hakata päätään
seinään, jos joku jo kokeiltu ei
tuota tulosta.
Yksi vanhempi kertoi Kylliön tutkimuksessa pitäneensä
kiinni asioista, jotka eivät perheessä toimineet. 3
Torstai 21.2.2013 . Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Perhetyöntekijä auttaa pienissä ja
isommissakin murheissa
Pitäisikö lapset viedä päiväkotiin vai olisiko hyvä jäädä
vielä vuodeksi kotiin heitä
hoitamaan. Tutkimus osoitti,
että perhetyöntekijän työ on
koettu myönteisesti ja siitä
on ollut perheille todellista
apua. Sitten kysyn,
ovatko toimintatavat toimineet. Perhetyöntekijän kautta asiat muuttuivat.
?Yhdessä sovitut muutokset
olivat aika pieniäkin, mutta
pikku hiljaa ne alkoivat toimia.
Sitä vaan oppi toimimaan toisella tavalla. Usein kartoitan, mitä
ongelman ratkaisemiseksi
on käytännössä tehty, miten
on toimittu. TESTAMENTIT
. Tämä ei yllätä Jokilaa.
. Ennen kaikkea olemme
kuuntelijoita, kertoo perhetyöntekijä Killi Jokila.
. (?) Äitinä oleminenkin tuntui taas hyvältä.?
Kumppanuuden ja toiminnallisuuden lisäksi perhetyöntekijän työssä korostuu tunteiden käsitteleminen. Kiistellään siitä,
onko toisella oikeus nähdä
lasta ja kuinka paljon. Nautin vuorovaikutuksesta. ?P-?äsèj?e
ASP on 18-30-vuotiaiden ensiasunnon ostajien oma säästötili. Tällä
hetkellä lisäkorko on 4 %. PERUKIRJAT
. Työssämme korostuvat vuorovaikutustaidot
ja toisen kunnioittaminen.
Kaikki eivät ajattele samalla
tavalla ja myös arvot ovat eri
ihmisillä erilaisia. Aloita säästäminen nyt ja avaa oma ASP-tili. Olemme
- utokor
autokorjaamo
aau
-a
auto
korjaa
jaamo
j
mo - kolarikorjaamo - automaalaamo
au
autom
tomaal
aalaam
aamo
o -- autovuokraamo
autov
tovuok
uokraa
raamo
mo
. Säästämällä 10 % asunnon hankintahinnasta Osuuspankki
lainaa sinulle loput, ja sinä pääset tekemään varsinaisia asuntokauppoja. KAUPPAKIRJAT
. Jos olisimme sosiaalitoimen alaisia, monet kokisivat
ehkä kynnyksen tulla keskustelemaan suuremmaksi.
Päivähoidon perhetyössä
painopiste on ennaltaehkäisyssä, sosiaalitoimen alaisessa
perhetyössä taas lähtökohtana ovat enemmän lastensuojeluun liittyvät kysymykset,
Jokila kertoo.
Käytännönläheistä,
tunteet paljon esillä
Päivähoidon opettaja Noora
Kylliö on tutkinut ammattikorkeakouluun tehdyssä
Annika Eronen
Perhetyöntekijä Killi Jokila nauttii työstään joka päivä.
lopputyössään päivähoidon perhetyöntekijän arkea
Lempäälässä, Nokialla ja
Sipoossa. Varaa rauhallinen neuvotteluaika konttoriimme numerosta
010 254 6011 tai jätä yhteydenottopyyntö osoitteessa op.fi/tampere.
Yhdessä hyvä tulee.
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. Mutta meistä
olisi kyllä voinut sellainen tulla
jos kaaos olisi jatkunut?, yksi
asiakas mietti.
Lasten näkökulma
esille
Vaikka perhetyöntekijän tehtävänä on auttaa koko perhettä, on tärkeää välillä muistuttaa
vanhempia lasten näkökulmasta ja oikeuksista.
. Jos eivät, istutaan alas
ja ryhdytään miettimään
uusia, erilaisia käytännön tapoja ratkaista tilanne, Jokila
Teemme vuosien kokemuksella
Laadukkaan Kiinteistönvälityksen lisäksi myös
Määräaikaishuollot ja
korjauspalvelut
kaikkiin automerkkeihin!
sanoo.
. Asiakkaat
pitivät tunteista puhumista
erityisen tärkeänä. ?Oli hyvä kun
joutui itsekin miettimään mitä
kotona pitäisi tehdä ja minkälaista on hyvä kotielämä?, yksi
asiakkaista kertoi Kylliön tutkimuksessa.
Myös varhainen asioihin
puuttuminen nähtiin merkit-
S?ry ????,
4 %:n k?k??&o
?. Miten lapsia
voisi tukea avioerossa tai
mitä tehdä, kun perheen vanhempi sairastuu vakavasti?
Miten jaksaa eteenpäin, jos
arjen pyörittäminen tuntuu
ylivoimaiselta?
Näitä kysymyksiä ei tarvitse pohtia yksin, vaan apua
voi pyytää Lempäälän päivähoidon perhetyöntekijältä.
Lempäälässä heitä toimii
tällä hetkellä kaksi ja työn
tavoitteena on auttaa asiakasta erilaisissa lapsiperheen
ongelmatilanteissa.
. Nykyaikana vanhemmilla on paineita monesta
eri suunnasta, eikä aina ole
helppoa olla vanhempi.
Perhetyöntekijöiden toimipisteet sijaitsevat päiväkotien yhteydessä. ARVIOT ym.
Olemme Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton LAATUYRITYS. 03 3753 533, 0400 630 440
www.vesasto.fi
www.facebook.com/tampereenseudunop. Tutkimuksen mukaan asiakkaiden oli
helppo puhua perhetyöntekijöille tilanteestaan rehellisesti.
Neljäntenä puolena työssä
painottui asiakkaiden kohtaaminen itsenäisinä, arvokkaina ihmisinä, joiden ajatuksia
kuunneltiin. Autamme käsittelemään
asioita, ohjaamme ja mietimme tilannetta yhdessä
perheen kanssa.
. 010 420 5561
täväksi.
?Ongelmat eivät olleet niin
suuria, että me nyt kait oltaisiin oltu mikään lastensuojelua
tarvitseva perhe. Aika paljon olemme saaneet perheiltä samansuuntaista palautetta jo suoraan,
hän kertoo. Kuitenkin kyseessä on lain mukaan
lapsen oikeus tavata vanhempiaan, eikä toisin päin, Jokila
muistuttaa.
Kokonaisuutena Jokila näkee työnsä arvokkaana ja mielekkäänä.
. Esimerkiksi avioeroissa
lapsilla helposti lyödään toista
vanhempaa
Neuvosto esitti niistä näkemyksensä, ja ne korjattiin
toivotulla tavalla. Tästä seuraisi, että 71 B lopettaisi liikennöinnin erillisenä
linjana. Sekä
Lempäälän että Vesilahden
kunnan kotisivuilla voi vastata kyselyyn, jossa saa antaa
palautetta ja kommentoida
alustavaa suunnitelmaa.
Jussi Saarinen
lvs.fi nettiäänestys
Penkkarijulistekisan voittaja on 10A
Kansa on puhunut, pulinat
pois. Niiden tehtävänä on
ollut nostaa kunnallisessa päätöksenteossa esiin
ikäihmisiin ja vanhuksiin liittyviä kysymyksiä.
Tehtävänä tavallaan valvoa ja muistuttaa, että
he ovat olemassa. Väli Ideapark?Tampere kuljettaisiin moottoritietä pitkin.
Vuoromäärä Lempäälän
ja Tampereen välillä säilyisi
ennallaan. Kunnan
rakennustoimikunnalta ne
seikat olivat jääneet huomaamatta.
Kun yhdistykset nimeävät neuvostoon ehdokkaansa, ei ole samantekevää, kuka sinne valitaan. Esimerkiksi matka Lempäälän
keskustasta Peltolammille
onnistuisi.
. maaliskuuta.
Höytämöläisille
helpotusta
Sääksjärven Höytämössä
asuvien tilanteeseen on myös
tiedossa parannusta. Sellaisia
ovat mm. Neuvoston ja
sen puheenjohtajan tulee
olla ajan hermolla ja pyytää nähtäväkseen kaikkia
niitä suunnitelmia, jotka
mahdollisesti liittyvät ja
koskettavat ikääntyviä ja
vanhuksia. Tietenkin myös
vammaisten elämään liittyvät monet ongelmat ja
hankaluudet. Tärkeää on
myös vaatia kunnallisilta
päättäjiltä varoja yleisten
infotilaisuuksien järjestämiseen vanhuksia koske-
vissa asioissa.
Neuvostosta, sen puheenjohtajasta ja tietenkin
myös jäsenten aktiivisuudesta jää riippumaan, mitä
asioita se katsoo tärkeäksi käsitellä ja erityisesti,
millaisista kunnallisista
suunnitelmista se haluaa
sanoa sanansa eli antaa
kunnallisille päättäjille käsityksensä suunnitelmista
vanhusten osalta.
Muistuu mieleeni muutaman vuoden takaa, kun
Vesilahden vanhus- ja
vammaisneuvosto pyysi
saada nähtäväkseen uuden suunnitteilla olevan
ter veyskeskuksen piirustukset. Lisäksi Narvasta
ja Koskenkylästä kulkisi tarvittavia koulumatka- ja asiointiyhteyksiä Vesilahdelle ja
Lempäälään.
Vesilahden kunnanvaltuusto käsittelee joukkoliikennöintisuunnitelmaa kokouksessaan 4. Torstai 21.2.2013
Erkki Koivisto
lvs.fi nettikysely
Lukijan mielipide
Vanhusneuvosto,
tärkeä vaikuttaja
Normaalien luottamushenkilöpaikkojen lisäksi
kunnissa täytettiin vuoden
alussa myös vähemmän
näkyviä paikkoja. Siitä
asti, kun Länsiliikenteen
linja 50 lopetti, on Sääksjärven keskustasta Höytämöön
kuljettu Paunun bussiin yhdistetyllä erilliskuljetuksella.
Uudessa mallissa Tampereen kaupungin linja 26
liikennöisi reitillä Tampereelta Sääksjärven kautta
Höytämöön asti. Toisen vaihtoehdon
mukaan linja liikennöisi nykyisellä vuoromäärällä, mutta
Sääksjärven ja Tampereen välin bussi ajaisi moottoritietä
pitkin.
Lempäälän suunnittelupäällikkö Timo Nevalan
mukaan tässä ehdotuksessa
osa vuoroista ajaisi kuitenkin
Tampereentien kautta. Sunnuntaina vuoroja ei olisi.
Paunun nykyinen linja 71
B liitettäisiin linjaan 54. Neuvoston jäsenten
olisi aktiivisesti seurattava,
mitä kunnallisessa päätöksenteossa kulloinkin
tapahtuu. Ikäihmiset, vanhukset, jäävät
yhteiskunnassa nykyisin
vähemmälle huomiolle,
etten sanoisi unholaan.
Monien on vaikea myöntää, että yhteiskunnassamme on väitteistä huolimatta nähtävissä ikärasismia.
Vesilahden sivistystoimen
johtajan valintakiemuroissa oli saamani tiedon
mukaan viitteitä siitä.
Parhaiten se näkyy tänään
esim. Heitä ei huolita.
Omaishoito on monissa
kunnissa retuperällä, pari
esimerkkiä mainitakseni.
Monissa kunnissa on
parin viime vuosikymmenen aikana perustettu
vanhusneuvostoja tai vanhus- ja vammaisneuvostoja. kaavoituskysymykset, kunnalliset
rakennushankkeet, esim.
vanhustentalot, terveyskeskusten vuodeosastot,
omaishoitoon liittyvät
kysymykset, vanhusten
selviytyminen kotioloissa
mahdollisimman pitkään,
sotaveteraani- ja -invalidiasiat ja lausunnot
kulloisestakin talousarviosta. siinä, että ikääntyvien on vaikea päästä
työhön. Mutta
myös tehtävänään antaa
lausuntoja kunnallisista hankkeista. Yleisesti ajatuksena on
palvelutason parantaminen.
Jos 71 ajaisi Sääksjärvi?Tampere-välin moottoritiellä,
lyhenisi matkan kesto 5?10
minuuttia.
Vesilahdelta
Tampereelle useammin
Vesilahdelle ehdotetut muutokset toisivat vuoroja noin
puolet nykyistä enemmän.
Reitti 54 eli Tampere?Ideapark?Lempäälä?Vesilahti
kulkisi kerran tunnissa molempiin suuntiin maanantaista lauantaihin. Linja 26:n
laajennetulla reitillä paikattaisiin myös 71:n mahdollinen siirtyminen osaksi moottoritielle.
Linjat 51, 52 ja 53 ajaisivat
nykyisen aikataulun mukaisesti reitin Tampere?Lempäälä?Valkeakoski.
Asukkaat mukaan
kehittämään
Joukkoliikennöinnin kehittämiseen on haluttu ottaa
mukaan myös asukkaat. Piirustuksia
tarkasteltuaan neuvosto
huomasi neljä kohtaa piirustuksissa, jotka liittyivät
vanhusten asioimiseen
terveyskeskuksessa. Näin ollen
bussivaihtoja ei jouduttaisi
tekemään.
Bussit kulkisivat nykyisen
26:n aikataulun mukaisesti,
mikä tarkoittaa liikennettä
molempiin suuntiin 30 minuutin välein.
Liikennöintiajat olisivat
laajemmat kuin nykyisellä
syöttöliikenteellä. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Nykyisten linjaautolinjojen sopimukset loppuvat kesällä 2014.
Mahdollisia vaihtoehtoja
on monia. Vaikka Lempäälän lukion penkkareissa nähtiin
abirekkojen kyljissä toinen
toistaan komeampia maalauksia, vain yksi voi voittaa.
Tällä kertaa ykkössijan
nappasi 10A-luokan maalaus, jossa Leijonakuninkaasta tutut hahmot patsastelevat.
Tekstissä lukee, että ?ei tarvitse älliä ollakseen abina?.
Onnea voittajille ja kiitos
äänestäjille! Ensi vuonna uudestaan.
Kisa oli suhteellisen tasaväkiväkinen. Lempääläläisiä
ajatellen tärkein linja on
Hauralasta Lempäälän keskustan kautta Tampereelle
kulkeva Paunun linja 71.
Suunnitelman ensimmäinen
vaihtoehto on, että 71 ajaa
nykyisellä reitillä ja vuoromäärällä. Äänet jakautuivat seuraavasti: 10A: 37,4 %,
10D: 27,6 %, 10C: 21,7 %,
10B: 13,3 %.
Yhteensä ääniä annettiin
203 kappaletta.
Voittajajuliste sai 37,4 prosenttia äänistä.
Sakari Houhala. Neuvosto ei
täytä tarkoitustaan, jos
se muutaman kerran toimikautenaan seurustelee
kahvikuppien ääressä tai
antautuu ehkä kunnallisen
viranhaltijan ohjaukseen.
Kaikkein pahinta on, jos
valittava istuu siellä tuppisuuna ja tietämättömänä
oman kunnan asioista.
Heikki Eronen
Paunun seutuliikenteen
71-bussi tuli Lempäälän
keskustaan pysäkille.
Joukkoliikennettä järjestellään
uuteen uskoon
Bussiliikenne Ehdotuksen mukaan Paunun linja 71
ajaisi Sääksjärvi?Tampere-välin moottoritietä pitkin
Lempäälän ja Vesilahden
joukkoliikenteelle suunnitellaan merkittäviä muutoksia ensi vuoden heinäkuusta
eteenpäin
Rakennukseen
tulevien liiketilojen
osalta hankkeelle on
myönnetty poikkeamislupa. Lautakunnan toimintatapoja ei ole
tarvis mainittavasti muuttaa
(9,0).
Satu Lehtonen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi tiistaina 19. Lautakunnan
jäsenen tehtävään käytetty
aika on kohdallaan (8,5), 11.
Lautakunnan työskentelyilmapiiri on ollut miellyttävä
(9,4), 12. Puheenjohtajan työskentely on
sujuvaa (8,6), 6. Hyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut voidaan
lausuntoesityksen mukaan
järjestää 20 000 asukkaan
väestöpohjalla. Yhteistoiminta-alue on
noin 22 000 asukkaan väestöpohjalla ministeriryhmän
linjausten mukainen vahva
peruskunta, Vesilahden kunnanhallitus lausuu.
Kuntarakenneuudistus on
edennyt vaiheeseen, jossa
valtiovarainministeriö pyytää
kunnilta lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta.
Vesilahden kunnanvaltuusto on jo aiemmin vuonna 2012 antanut lausuntonsa
kuntauudistukseen liittyvistä
muista uudistuksista. Autopaikkoja
koskevat kaavamääräykset huomioiden
hankkeen ei kuitenkaan voida katsoa olevan tältä osin kaavan
vastainen.
Maksaako
Lempäälä Akaan
osuuden
Hulauden
hankkeesta?
Akaa ei välttämättä
lähde mukaan Hulauden vesialueen kunnostushankkeeseen. toimielimessä
uuden valtuustokauden alettua. Lautakunnan jäsenille jää tarpeeksi
aikaa perehtyä asioihin (8,6),
8. Lausunnon mukaan Vesilahden
kunta haluaa jatkaa itsenäisenä kuntana.
Erkki Koivisto
Vanha lautakunta oli tyytyväinen
työskentelyynsä
Kautensa vuoden vaihteessa
päättänyt Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunta
on arvioinut toimintaansa ja
toimintakäytäntöjään. Lautakunnan käsittelyyn
ei tule liikaa pikkuasioita, jolloin olennaisiin asioihin jää
riittävästi aikaa (8,6), 9. Lautakunta on mielestään ollut
yhdeksäisen arvoinen.
Kunnanhallituksen ja
lautakuntien itsearviointia
on pyytänyt kunnan tarkastuslautakunta. Arvioinnin vastaukset on tarkoitus
käsitellä ko. Ely-rahoista pitäisi
tehdä päätöksiä mahdollisimman nopeasti.
Lempäälän kunnanhallitus kokoontuu ensi
maanantaina päättämään, maksetaanko
Akaan osuus, jos se
jättäytyy pois, vai mitä
tehdään.
Jussi Saarinen. Lautakunnan
tiedotustoiminta on ollut
avointa ja tehokasta (9,3), 14.
Olen riittävän usein kokenut
onnistuneeni lautakuntatyöskentelyssä (8,8) ja 15. helmikuuta
antamallaan päätöksellä
Lempäälän keskustaan
Tampereentien ja Kanavatien kulmaan, nykyisen Siwan paikalle
suunnitellusta asuinkerrostalosta tehdyt
valitukset.
Hallinto-oikeudelle
tehdyt kaksi valitusta
kohdistuivat L empäälän kaavoitus- ja
rakennusjaoston elokuussa vuonna 2011
tekemiin päätöksiin.
Toinen valitus koski
rakennuslupaa, toinen
rakentamisen poikkeamispäätöstä.
Valittajien mukaan
kyse on ylisuuresta
liiketila- ja autohall i h a n k k e e s t a , j ok a
poikkeaa merkittävästi
voimassa olevasta asemakaavasta.
Kaavamääräysten
mukainen hanke
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan
hanke on kerrosluvultaan kaavamääräysten
mukainen, eikä autohallin sijoittumisella
muun rakennuksen alapuolelle, ole merkitystä
asiassa. Vesilahden kunnanhallitus katsoo
annetuista perusteista, joita
ovat palvelu- ja väestöpohja, työpaikkaomavaraisuus,
työssäkäynti- ja yhdyskuntarakenne sekä talous, että ne
eivät sinänsä kuvaa kunnan
elinvoimaa tai kykyä järjestää
palveluja.
. Lautakunnan ja
viranhaltijoiden roolit ovat
selvät ja välit luottamukselliset (9,1), 13. Pirkkala ja
Vesilahti ovat muodostaneet
vuoden 2013 alusta alkaen
sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen lukuun ottamatta päivähoitoa.
. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?Ongelmia ei poisteta kuntien
rajoja siirtämällä?
Valitukset Siwan
tontin rakennusluvasta hylättiin
Kuntarakenneuudistus Vesilahti katsoo
sosiaalipalvelujen jääneen vähälle huomiolle
Vesilahden kunnanhallitus
esittää valtuustolle, että se
toteaisi lausunnossaan kuntarakennelakiluonnoksesta,
ettei kuntalakiluonnoksessa esitettävillä keinoilla tai
kuntien rajoja siirtämällä
ratkaista palvelutarvekasvun
aiheuttamia ongelmia. Lautakunta saa kokouksissaan
riittävästi asiantuntijatietoa
viranhaltijoilta (9), 5. Lautakunnan kokouksiin käytetään mielestäni riittävästi aikaa (9,3), 10. Selvityshenkilönä toimii Raimo
Saari, ja työ kestää noin vuoden.
liian vähälle huomiolle. Vuoden alussa kautensa
aloittanut uusi sosiaali- ja
terveyslautakunta merkitsi
edeltäjänsä arvioinnin tietoonsa viime viikolla.
Itsearviointilomakkeessa
vastattiin seuraaviin kysymyksiin (vastausten keskiarvo): 1. Selvitysperusteissa ei
myöskään huomioida kuntien yhteistoiminnan mahdollisuuksia palvelujen järjestämisessä, kunnanhallitus
toteaa.
Vesilahden kunnanhallitus
katsoo, että kunta- ja palvelurakennemuutokset on toteutettava vapaaehtoisesti
paikallisilla päätöksillä.
Sosiaalilinjaukset ovat kehittämislinjauksissa jääneet
kunnanhallituksen mukaan
Erkki Koivisto
Vesilahden kunta on mukana Tampereen kaupunkiseudun kuntien seudullisen yhteistyön tulevaisuuden
vaihtoehtoja koskevassa selvityksessä.Työ on aloitettu tammikuussa 2013. 5
Torstai 21.2.2013 . Mielestäni
lautakunnan jäsenet tulevat
kokouksiin edeltä käsin hyvin perehtyneinä esille tuleviin asioihin (8,3), 7. Pöytäkirjan pitäjän työskentely on asiantuntevaa
ja täsmällistä (9,9), 4. Kokonaisuudessaan hanke on 1,3
miljoonan euron suuruinen, ja sille haetaan
650 000 euron tukea
EU:lta.
Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jouko Rytkösen mukaan tilanne on
nyt se, että kaupunki
odottaa tarkempaa kustannusarviota, jotta voi
tehdä päätöksiä.
Lempäälän kunnan
tekninen johtaja Jaakko Hupanen kuitenkin
sanoo, että päätöksellä
on kiire ja että Akaalta
toivotaan nopeita päätöksiä.
. Vaihtoehdoksi se esittää, että kuntien tehtävämäärä vähennettäisiin tai valtion rahoitusta
kasvatettaisiin.
Kunnanjohtaja Erkki Paloniemen mukaan lausunto
palvelurakenneluonnoksesta
keskustelutti kunnanhallitusta, mutta esitys hyväksyttiin
yksimielisesti.
Lakiluonnoksen kriteerien
mukaan Vesilahdessa täyttyy
useampikin peruste selvitysvelvollisuudelle. Lautakunnan
työskentelykulttuuri vastaa
käsitystäni hyvästä päätöksentekokulttuurista (9), 2.
Mielestäni asioiden esittely
lautakunnan kokouksissa on
riittävän perusteellista (9,4),
3. Hankkeesta luopumisesta
keskusteltiin Akaan
kaupunginhallituksen
maanantaisessa kokouksessa.
Asia nousi esiin,
koska kunnostushankkeen kustannukset ovat
nousseet suunnitelman
tarkentuessa.
Jos Akaa jättäytyy
pois, saattaa vetovastuussa oleva Lempäälä joutua maksamaan
Akaan osuuden hankkeesta.
Tällä hetkellä Akaan
osuus on 36 500 euroa
vuotta kohti tälle ja ensi
vuodelle
Olemme hyödyntäneet
tekemisessä kierrätysmate-
Minna Pätäri, Salli-Siili ja Onni.
riaaleja. Kuinka Onni-
nimiselle orvolle pöllölle
sitten käy. Valmista olisi tarkoitus tulla kesään mennessä,
minkä jälkeen satukirja on
tilattavissa lempääläläisiin
päiväkoteihin. Siihen tulee myös ideoita siitä, miten
lapset voivat jatkaa tarinaa.
Satuun saa
osallistua
Minna Pätärin ja Jonna Widgrénin satukirjassa eläinhahmot ovat käsinukkeja ja itse
tarina etenee satukirjan sivuja
käännettäessä.
Kunkin sivun sisustana
on kevyt retkipatja. Minusta lapsille kuuluu
satumaailma. Satupaketin yhteyteen
on tarkoitus liittää vinkki-
vihkonen, johon tulee ohjaajille ja opettajille laulu- ja
leikkiehdotuksia. Mutta ystävien avustuksella hän oppii
paljon pöllömäisiä asioita.
Tarinassa seurataan Onnin
kehitystä vuodenaikojen
Satukirjan ensimmäisellä aukeamalla koittaa kevät. 03 342 9000,
sähköpostilla: tilaukset@lvs.?
tai tilaajapalvelussa: lvs.?,
Tilaajapalvelu.
Näköislehti sisältyy LempäälänVesilahden Sanomien paperiversion
kestotilaajien tilaajamaksuun 2013.
Mitä Näköislehden lukeminen
maksaa?
Paperiversion kestotilaajien
tilaajamaksuun 2013 näköislehti
sisältyy. Kaksikko työstää pienille lapsille
suunnattua satupakettia, jonka voi tilata Tampereella toimivan Lastenkulttuurikeskus
Rullan lastenkulttuuripakettien tapaan kirjastoihin ja
päiväkoteihin elävöittämään
lasten leikkihetkiä.
. Muut voivat tilata sen
määräaikaisena tilauksena joko
1, 3, 6 tai 12 kuukaudeksi. Kaksikko ei
tosin tiedä, mikä pyöryläinen
oikein on. Sivut on
koristeltu kankain ja tilkuin
ja muuten materiaalivalikoimasta löytyy vaikka mitä;
vanhat nahkahousut ovat
saaneet uuden elämän puunrunkona, pörröinen vessan
matto on löytänyt paikkansa
ruohikkona ja pala kullankeltaista täkkiä läikehtii aurinkona.
. Olisi hyvä, jos
aikuisetkin olisivat lapsenmielisiä, Widgrén toteaa.
Katariina Rannaste
Mikä on
LVS Näköislehti?
LVS Näköislehti on netissä
luettava täydellinen kopio
Lempäälän-Vesilahden Sanomien
paperilehdestä. 03 342 9000 (ark. Näköislehdistä
löydät myös sähköisen lehtiarkiston.
Missä Näköislehteä voi lukea?
LVS Näköislehteä voi lukea netissä
osoitteessa lvs.?, Näköislehti.
Voit myös ostaa Näköislehden
irtonumeron osoitteessa:
lehtiluukku.com.
Lue Lempäälän-Vesilahden Sanomat nyt
painotuoreena myös iPadilla ja iPhonella
sekä Android -puhelimella ja -tabletissa
siellä missä oletkin!
Milloin Näköislehden voi lukea?
Näköislehti aukeaa luettavaksi
paperilehden julkaisupäivän
aamuna. Se sisältyy
kaikkien Lempäälän-Vesilahden Sanomien kestotilaajien tilaushintaan. Kuinka kaksikko sitten aikanaan
pystyy luopumaan työstään?
Jonna Widgrénin mukaan
helposti. Oikeat materiaalivalinnat ovat olleet tärkeitä,
sillä olemme pyrkineet siihen, että esimerkiksi myös
näkövammaiset lapset voivat
osallistua ja kosketella materiaaleja. Eskareihinkin tämä voisi tuoda mukavaa vaihtelua. Kts.
ohjeet lvs.fi, Nakoislehti.
Millä laitteilla Näköislehteä voi
lukea?
LVS Näköislehteä voi lukea
painotuoreena tietokoneella,
iPadilla ja iPhonella sekä Androidpuhelimella ja -tabletissa.
Miten kirjaudun Näköislehteen?
Voidaksesi kirjautua Näköislehteen,
sinulla tulee olla voimassa joko
Lempäälän-Vesilahden Sanomien
kestotilaus tai LVS Näköislehden
tilaus.
Lisäksi asiakastiedoissasi tulee olla
puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Voit käydä tarkistamassa tietosi
Tilaajapalvelussa osoitteessa lvs.?
tai soittamalla asiakaspalveluun
puh. Voit siis lukea päivän
uutiset ennakkoon jo heti aamusta!
Näköislehti on maksullinen. Onni ei itsekään oikein
tiedä, kuka on. Haasteena heillä
onkin miettiä, miten satukirjasta saadaan tehtyä riittävän
yksinkertainen ja kulutusta
kestävä.
. 9-15).
Kun tietosi ovat tilaajajärjestelmässä, voit kirjautua LVS
Näköislehteen osoitteessa lvs.?,
Näköislehti.
Miten Näköislehden voi tilata?
LVS Näköislehden voi tilata
puhelimitse puh. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Kun paketti
on kiertänyt Lempäälää,
jatkaa se matkaansa Rullaan
ja muualle Pirkanmaalle, jolloin siitä toivottavasti on iloa
mahdollisimman monille,
kaksikko toteaa.
. 1 kk
maksaa 11 euroa, 3 kk 20 euroa, 6
kk 37 euroa ja 12 kk 62 euroa.
Voit myös ostaa Näköislehden
irtonumeron osoitteessa:
lehtiluukku.com.
Näköislehti tuot
paikallisuutise iin !
uusiin vempaim. Torstai 21.2.2013
Katariina Rannaste
Onnin tarina on
käsinkosketeltava satu
Minimaailma lumoaa Minna Pätärin ja Jonna Widgrénin
satukirja aukeaa kohta päiväkotilapsille Lempäälässä
Tarina alkaa, kun Salli-Siili
ja Olli-Orava löytävät lehtopöllön munan. Hyvin, lupaavat
Minna Pätäri ja Jonna Widgrén.
. Leskenlehden kukat
ovat magneettikiinnitteisiä,
ja lapset voivat osallistua satuun kiinnittämällä niitä.
. Kaikkiaan
aukeamia tulee neljästä viiteen.
vaihtuessa, lempääläläinen
artesaanikaksikko selvittää.
Eläinhahmot luoneet Pätäri ja Widgrén tekevät käsinkosketeltavaa satua. Satukirjan rakentaminen
on vaatinut luovia ratkaisuja.
Valmiita malleja ei ole ollut,
sillä tavallaan lähdimme tyhjästä liikkeelle, naiset kuvailevat.
Satukirjan työstämiseen
uppoaa aikaa ja vaivaa. Olli-Orava luulee
sitä jättisuureksi tammenterhoksi ja aikoo viedä sen
pähkinävarastoonsa, mutta
munasta kuoriutuukin pöllönpoikanen
En halunnut lahjoja rahana enkä
tavarana vaan ajatuksenani oli se, että
ystävät tuhlaavat tapahtumassa lahjarahan verran rahaa ruokailuun, ongintaan,
poniajeluun, arpajaisiin ynnä muuhun.
Tavoitteenani oli saada kokoon 3 000
euroa. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Ajankohtaista
Pirkan Hiihto etsii
ensimmäisiä
osallistujia
Vaikka 59. Sairaalaklovnien työ pienten potilaiden sairaala-arjen piristämisessä on
hyvin tärkeää, vallankin kun hoitojaksot
Sää
voivat olla pitkiä.
50 vuotta sitten
Kylän yhteisestä
huolesta tekoihin
. Ehkä sitten joskus isona.
Katariina Rannaste
Lauantaina
Lempäälä
-5
Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat
Perjantaina helmikuun 22. Mieheni Juha huomautti minun
olevan aivan liian herkkä siihen hommaan, mutta idea jäi kasvamaan, ihan
siitäkin syystä, että kylällä kaksi lasta
sairastui leukemiaan. Entiset työkaverit Sastamalan S-marketista järjestivät arpajaiset ja
kasvomaalaukset hoidettiin niin ikään
talkoovoimin.
. Kakut saimme Vammalasta Pyymäeltä, lihapullat ja perunat Heinon leipomosta, salaatit Sastamalan S-marketista,
savulohifileet Hukkaselta ja 15 kiloa
mustaa makkaraa Tapolalta. Tähän liittyen järjestäjä on kirjannut vuoden 1955 tulokset
sähköiseen muotoon ja etsii nyt henkilöitä, jotka
liki 60 vuotta sitten olivat mukana historian ensimmäisessä Pirkassa.
. Lisäksi iso
joukko kyläläisiä toimi vapaaehtoisena
keittiössä. maaliskuutaTeivon maalialueelle katsomaan, miten liki 3 500 nykyhiihtäjää suoriutuvat
Ajankohtaista
samasta urakasta, kertoo Pirkan Hiihto ry:n nykyinen puheenjohtaja Tapio Syrjänen.
Tapahtuman järjestelyissä vuosikausia mukana ollut, ja itsekin 50 hiihdetyn Pirkan ansiosta
neljänneksi Hiihtokuninkaaksi kruunattu Pentti Syrjänen on lupautunut toimimaan isäntänä
kello 12 tarjottavalla soppalounaalla Teivon kisakansliassa.
. Se on ollut kylän
yhteinen suru.
Hän oli yhä vakuuttuneempi siitä,
että hyväntekeväisyydelle on tarvetta
ja ryhtyi puolisonsa ja ystävät tukijoukoikseen saatuaan toimeen. Juhlahiihtoa varten jo aloitettu. 7
Torstai 21.2.2013 . päivänä 1963
Sunnuntaina
Lempäälä
Lempäälä
Tähän tulee sää
-2
-2
0
+0
3
-4
-2
Vesilahti
2
-2
Vesilahti
7:53
Lempäälä
Vesilahti
17:26
7:50
17:29
7:47
+1
Vesilahti
17:32
7:44
17:34
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Pirkan Hiihto on vasta ovella, ovat
suunnitelmat maaliskuussa 2014 järjestettävää
60. Vaahtolammi tiedusteli eri tahoja sponsoreiksi ja
moni lähti mukaan. Juhlahiihdon yhteydessä julkaistavassa lisähistoriikissamme, pohtii
Syrjänen.
Päivi Pelle laulattaa yleisöä synttärisankari Kati Vaahtolammi vierellään.
Nelikymppiset suurella sydämellä
Pirskeet Rämsööläinen Kati Vaahtolammi halusi muistaa
syntymäpäivänään pieniä sairaalapotilaita ja vietti sunnuntaina
merkkipäiväänsä poikkeuksellisissa merkeissä.
Viime vuonna Kati Vaahtolammi näki
televisiosta dokumentin sairaalaklovneista. Näkemänsä koskettamana hän
päätti ottaa aivan uuden tavan lähestyvän 40-vuotispäivänsä juhlintaan.
Lopputulema: 160 kutsuvierasta, työmieshuutokauppa, poniajeluja, arpajaiset, kasvomaalauksien tekoa, ongintaa,
Länsi-Vesilahden VPK:n kalustoesittely, laulu- ja soittoesityksiä sekä paljon
muuta.
Ja mikä olennaisinta; syntymäpäiväjuhlista saatu tuotto hyväntekeväisyyteen, Tampereen yliopistollisen sairaalan sairaalaklovneille.
. Se tavoite saavutettiin ja ylitettiin
noin 1 000 eurolla, iloitsee Vaahtolammi sunnuntaina vietetyn juhlan aineellista tuottoa, jonka hän luovuttaa ensi
viikolla Sairaalaklovnit ry:lle.
. Sairaalaklovnin uraa hän ei ole vieläkään
poissulkenut.
. Iso juttu oli sekin, että Tähti Nuorisoseura antoi Narvan nuorisoseurantalon korvauksetta käyttöömme, toteaa
Vaahtolammi.
Nyt juhlat on juhlittu ja Kati Vaahtolammi onnellinen, että niin moni
osallistui hyvän asian puolesta. Minulle tuli
vilpitön ja voimakas halu tehdä hyvää.
. Kylmät väreet menivät pitkin selkää siitä, kuinka
hyvin porukka lähti mukaan.
Ystävät ja yritykset lahjoittivat arpa-
Perjantaina
Torstaina
2
Pingviinit apulaisineen postitoimistossa
odottavat lasten piirustuksia postitettavaksi.
jaisiin palveluja ja tavaroita. Toiveena on, että saisimme muistikuvia ensimmäisestä hiihdosta, jotka sitten voisimme
julkaista ensi vuonna 60. Kaikki tarjoiltava
juhliin saatiin lahjoituksina.
. Dokumentin nähtyäni totesin, että
haluan sairaalaklovniksi. Toivotamme kaikki ensimmäisessä hiihdossa
50 vuotta
sitten
mukana olleet
tervetulleeksi
tulevana sunnuntaina 3
Suunnittelu sisältää laaja-alaisesti
monimuotoista asumista,
muun muassa omistus-,
osaomistus- ja vuokraasumista sekä senioriasumista ja tehostettua
palveluasumista.
Kunnan ja YH-Kodit
Oy:n laatima sopimusluonnos tuodaan 25.
helmikuuta Lempäälän
kunnanhallituksen käsittelyyn.
Lempäälän Marjamäestä
operoiva Hämeen Vesihuolto
Oy on saanut aikaan merkittävän päänavauksen. Nytkin ollaan Kärjenniemessä.
Yhden miehen yrityksenä aloittanut yritys muuttui
osakeyhtiöksi vuonna 2011,
jolloin se muutti nykyisiin
toimitiloihinsa Marjamäen
yritysalueelle.
Näihin aikoihin asti yritys
on urakoinut pääurakoitsijoille alihankkijana, muun
muassa Lempäälässä. Tarvitsemme viemäritöitä pelkäämättömiä ja
muovihitsaukseen kykeneviä
tekijöitä, sanoo yrittäjä Tommi Sajakoski.
Itsekin käytännön töihin
osallistuva Sajakoski toimi
alkuaan samalla alalla vieraan palveluksessa ja alkoi
tehdä samoja töitä omalla
toiminimellä vuodesta 2005,
ensin sivutoimisesti.
Sajakoski on ollut Lempäälässä toteuttamassa Lastusten ja Ruodasjärven vesiosuuskuntia ja vastannut
vesiosuuskuntien verkostojen
huollosta ja laajentamisesta.
. Temppu
onnistuu, kun kokoon puristettu, L-muotoinen putki sujutetaan paikoilleen ja muovaillaan oikeaan muotoonsa
kuumalla vesihöyryllä ja kovalla paineella. 8
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . alkaen.
Hän on aiemmin toiminut työnjohtotehtävissä
Walpella Oy:ssä Valkeakoskella.
Erkki Koivisto
Iso sopimus
Etelä-Suomeen
Viemäreitä ja vesijohtoja
saneeraava ja korjaava sekä
muun muassa jätevesipumppaamoja huoltava ja korjaava
yritys on saanut asiakkaakseen Tuusulan, Keravan ja
Järvenpään kunnat.
Ne ovat yhdessä solmineet
lempääläläisyrityksen kanssa nelivuotisen sopimuksen.
Arvoltaan neljän miljoonan
euron arvoisella sopimuksella yrityksen nykyinen noin
600 000 euron vuotuinen
liikevaihto kasvaa lähivuosiksi noin puoleentoista miljoonaan.
Vesijohdon vetäminen alkaa Tuusulasta.
. Tähän
asti lähinnä Pirkanmaalla toiminut yritys kurottaa
Etelä-Suomeen, kasvattaa
liikevaihtonsa lähes kolminkertaiseksi ja palkkaa lisää
työvoimaa.
Nimityksiä
Anssi Asikainen
Kiilto Ab:n
toimitusjohtajaksi
KTM Anssi Asikainen
on nimitetty Kiilto Ab:n
toimitusjohtajaksi 1.3. Töitä voi tulla
pian lisääkin, sillä olemme
kuntien ja kaupunkien kilpailutuksissa mukana, sanoo
Sajakoski huomauttaen, että
saneerattavilla asutusalueilla
rakennetaan asukkaille töiden ajaksi väliaikainen vesijohtojärjestelmä.
Muotoputken
maahantuontia
Nykyaikaa vesijohtojen ja
viemäreiden saneerauksessa
on sujuttaa vanhojen betoni- ja rautaputkien sisään läpimitaltaan yhtä suurta muovista muotoputkea. alkaen. Meillä on sopimus
myös muun muassa Orimattilan kanssa. Nyt
Hämeen Vesihuolto palvelee itse suoraan asiakkaanaan
olevia kuntia ja kaupunkeja. Henkilöstöä meillä on
kolmesta neljään, tällä hetkellä kolme ulkopuolista
minun lisäkseni. Teemme itse kaiken
alusta loppuun, sillä meillä
Tommi Sajakoski käsissään puolimetrisiä muovisia sujutusmoduleita.Yritys alkaa käyttää saneerauskohteissaan myös itse maahantuomaansa
muotoputkea.
on kaivurit maanrakennustöitä ja putkien vetämistä
varten. Suomessa on ollut muotoputken valmistuksessa monopoli kahdella yrityksellä,
jotka ovat yhdistymässä.
Ryhdyimme maahantuojaksi,
koska haluamme vetää muotoputkea myös itse.
Koko historiansa Lempäälässä toimineen yrityksen
vetäjä näkee, että yli 40 vuoden ajan maahan kaivettuna
olleissa rautaisissa ja betonisissa vesijohdoissa, viemäreissä ja kaivoissa riittää nyt
ja tulevina vuosina runsaasti
työsarkaa.
. Torstai 21.2.2013
Piiponpellon
alueelle
monimuotoista
asumista
Vesijohto- ja viemärisaneeraajalla
kova kasvuvauhti
Lempäälän keskustavision toteutusprosessin
ensimmäisessä vaiheessa
rakennetaan radan itäpuolelle kaavailtu uusi
kerrostaloalue päiväkoti
Piiponpellon ja S-marketin väliselle alueelle.
Lempäälän kunta on
jatkanut kunnan keskusta-alueen suunnittelua
neuvotellen YH-Kodit
Oy:n kanssa. Parin viikon päästä
meillä alkaa työmaaurakka
Luvialla. Järjestelmän maahantuontia, jälleenmyyntiä
ja edustusta koskeva sopimus on määrä allekirjoittaa
5. Nyt meillä
on selkeä tarve palkata lisää
väkeä. Viemäreihin
tarkoitetulla muotoputkella
yritys korvaa aiemmin käytössä olleen sukkamenetelmän.
Kantona kaskessa on tähän
asti ollut se, että Sajakoski on
kokenut kotimaisen muotoputken kovin kalliiksi hankinnaksi.
Yrityksen liikevaihdon
merkittävän hyppäyksen on
mahdollistanut muotoputkimenetelmään tarvittavien
tarvikkeiden oma maahantuonti.
Yhteistyökumppaniksi
löytyi keskieurooppalainen laitevalmistaja Wavin.
Sillä on muotoputkitehdas
Saksassa, jonka agentiksi
Hämeen Vesihuolto Oy on
ryhtynyt. Asikainen on tullut
Kiilto Oy:n palvelukseen
vuonna 1998 ja toiminut
rakennustar vikeosaston myyntipäällikkönä.
Vuonna 1987 Ruotsin
Täbyyn perustettu Kiilto Ab on ensimmäinen
Kiilto Oy:n kaikkiaan
kymmenestä ulkomaisesta tytäryhtiöstä.
Saarenpää
kunnossapitoinsinööriksi
Insinööri, AMK (konetekniikka) Timo Saarenpää on nimitetty Kiilto
Oy:n kunnossapitoinsinööriksi 11.2. Töitä riittää.
Erkki Koivisto. Kuntien ja kaupunkien
kanssa tehtävät sopimukset
ovat puitesopimuksia, joissa
yritys sitoutuu tietyksi ajaksi
eteenpäin tekemään kunnalle
sen tarvitsemia vesijohto- ja
viemäritöitä.
. Kevään tullen aloitamme vesijohto- ja viemärisaneerauksen Lempäälässä
Sääksjärvellä Uuden Euroopan alueella.
. maaliskuuta.
020 720 9240, Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, Ark. Kasvua edellisvuoteen oli kuusi prosenttia.
Omistajajäsenille palautettiin OP-bonuksina yli
yhdeksän miljoonaa euroa,
mikä on enemmän kuin
koskaan aikaisemmin pankin historiassa.
Myös yritysluottoja nostettiin ennätyksellisen paljon.
Keskeisiä syitä TSOP:n
viimevuotiseen hyvään menestykseen ovat toimitusjohtaja Mikko Rosenlundin
mukaan uusien asiakkaiden
määrä ja luottokantojen
kasvu.
. pöytätasot ja valolistan, ei sis. Takavuosina oli kausi, jolloin
suosittiin pidempiä lainaaikoja, vaikka perinteisesti
Suomessa lainat on haluttu
maksaa pois mahdollisimman nopeasti.
Vivikka Monto
Kuvan mukaiset komerot valkoiset maalatut
Kuvan mukaiset kalusteet valkoiset maalatut
HOLVIKAARI, TALONPOIKA
tai SILEÄ -ovet
HOLVIKAARI, TALONPOIKA
tai SILEÄ -ovet
325. 03 546 0660, Peltorinteentie 10, 31760 Urjala, Ark. Uusia asuntoluottoja konttorista nostettiin 14 prosenttia enemmän
kuin edellisvuonna.
Vesilahdella puolestaan
asiakkaita oli vuoden lopussa 4 000. Meillä on terve hinnoittelu ja rahallista puskuria,
jota tarvitaan pankin vakavaraisuuden turvaamiseksi.
Pirkanmaa on kasvualuetta,
ja yritykset sekä yhteisöt sijoittavat investointeihin.
Lainat halutaan
maksaa nopeasti pois
Lempäälän konttorilla oli
viime vuoden lopussa asiakkaita reilut 11 900. 8?18, la 9?15
Hämeenlinnan KEITTIÖKALUSTETUKKU
p. 03 616 4004, Eino Leinon katu 17, 13110 Hämeenlinna, Ark. 8?17, la 9-14
Urjalan KEITTIÖKALUSTETUKKU
p. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Vivikka Monto
Kaikki kodin kalusteet edullisesti tehtaanmyymälästä!
keittiöt, komerot, irto-ovet,
khh-ryhmät, wc-kalusteet,
liukuovet
- ilmainen suunnittelupalvelu myymälässä
- nopeat toimitusajat
- monipuolinen mallisto
- tukkuhinnat
- ei ostorajoituksia
- myös jälleenmyyjille
- valmistus omilla tehtailla
Ota mitat mukaan ja poikkea
mukavien ja asiantuntevien
myyjiemme juttusille!
TSOP:n varatoimitusjohtaja Jani Vilpponen (vas.) sekä konttorinjohtajat Hannele Lehtonen ja Tuomo Smått ovat tyytyväisiä pankin tulokseen.
V I S I ON
V I S I ON
KEITTIÖT
LIUKUOVET
www.keittiokalustetukut.?
www.visionliukuovet.?
Kaikki kodin
kiintokalusteet edullisesti
TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ!
TSOP:lla kuuden
prosentin kasvu
Vaikka mökille!
Vaikka heti mukaan!
Tulostieto Asiakkaiden määrä lisääntyi
sekä Lempäälässä että Vesilahdella
Tampereen Seudun Osuuspankilla menee hyvin. Tämä on
230 henkeä enemmän kuin
edellisenä vuonna.
Pankki- ja vakuutusasiointinsa TSOP:iin keskittäneiden asiakkaiden kanta
kasvoi noin 16 prosenttia
edellisvuoteen nähden.
Rahastojen markkinaarvo oli yli 10 prosentin
kasvussa.
Asuntoluottokanta kasvoi
kuusi prosenttia edellisvuoteen nähden. 599?
sis. Asuntoluottoja nostettiin ennätysmäärä eli 466 miljoonan
euron arvosta. Viime vuoden liikevoitto oli
11 miljoonaa euroa. Nettokasvua oli
7 500 henkilöä, ja yhteisiä
asiakkaita oli joulukuun lopussa 81 200.
TSOP:n varatoimitusjohtajan Jani Vilpposen
mukaan noin puolet asiak-
kaista käytti saamansa bonukset vakuutusmaksujen
maksamiseen.
Hän miettii syitä pankin
menestykseen.
. 9.30?17, la 10-14
Remontti-
IKKUNAT
kotiin ja mökille edullisesti!
Ikkunasto Oy
p. Vesilahdelle rakennetaan ja kaavoitetaan paljon,
ja se näkyy myös asuntoluottojen määrässä, toteaa
konttorinjohtaja Hannele
Lehtonen.
Hyvistä luvuista huolimatta varatoimitusjohtaja
Jani Vilpponen myöntää,
että elämme edelleen epävarmoja aikoja.
Hän kehottaa harkitsemaan vakuutusturvan
ottamista koron nousun
tai esimerkiksi työttömyyden varalta. tangon ja hyllyn (1000), 4 hyllyä (500),
ryhmän korkeus 2350, leveys 1500
osina
sis. koneita
osina
Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
p. 0400 332 333, Urjalantie 101, 31760 Urjala. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että viime
vuonna yhä useampi asiakkaistamme käytti sekä
pankki- että vakuutuspalveluitamme.
. TSOP:n ja Pohjola Vakuutuksen yhteisten asiakkaiden määrä kasvoi ennätystahtiin. 9
Torstai 21.2.2013 . Se oli 2,5
prosenttia enemmän kuin
edellisvuonna.
Pankki- ja vakuutusasi-
ointinsa TSOP:iin keskittäneiden asiakkaiden määrä kasvoi, ja myös rahastojen
markkina-arvo oli nousussa
kuten Lempäälässäkin.
Asuntoluottokanta kasvoi kymmenisen prosenttia
edellisvuoteen nähden.
. Asuntolainojen marginaalit noussevat
jatkossakin, vaikka lainan
kokonaiskorko onkin vielä
matalalla.
Konttorinjohtaja Tuomo
Smått Lempäälästä sanoo,
että asuntoluoton ottajat
haluavat nykyään maksaa
lainansa pian pois
Usein
kuulen itseni ja muidenkin
kysyvän itseltään miksi minut on laitettu näistä ja näistä
asioista huolehtimaan, miksi
minun vastuulleni on annettu
sitä ja tätä.
Eräs ystävä kertoi heräilevänsä usein öisin murehtimaan omia murheitaan tai
toisten. Leirielämää, reipasta
ulkoilua ja kivoja kädentöitä. Kurkien
Kaiku-kuoro laulaa ja laulattaa Messulauluja ?kirjasta
Ma 11.3. 2013 Lempäälä
Kaivaten
Outi
Vuokko ja Erkki
Kirsi ja Pasi
Mirve ja Timo
7. klo 15?17 monikulttuurinen
kahvila Perheverstaalla.
kiusaukseen kulkea meitä on elämäni tähdännyt. 1958 Lempäälä
11. Jp:n jälkeen ruokailu, yhteisleikkejä ja mäenlaskua, pulkat ja
liukurit mukaan.
www.betel.fi | p. (03) 3671 992
0400 838 486
486
838
0400
www.mu
www.muistokivikaila.fi
w
m
isto
o
kivikaila.fi
f
www.muistokivikaila.?
Kaikki alan työt, myös
entisöinnit, suoraan
paikalliselta valmistajalta
Lempäälästä.
Suunnittelemme hautakivet
yhteistyössä kanssanne,
jo neljännen polven
ammattitaidolla.
Lempäälän srk
Jumalanpalvelukset:
Su 24.2. On helppo langeta
kiusaukseen välttyä kantamasta vastuuta vaikeista
asioista, on helppo langeta
Vesilahden srk
Välitämme
kuolinilmoituksia
ja surukiitoksia
myös muihin
kotimaisiin
sanomalehtiin.
Puh. perhe, alle 4 v. Tervetuloa!
Pe 15.3 Dir. 2. klo 18. Mukana Lahja Salminen.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma?pe klo 9?12, ma?to
klo 13?15, lisäksi ti klo 15?17. 050 544
3348.
Kevään sururyhmä alkaa 12.3. 9. Lempoisten srk-talossa, Nurmen rukoushuoneella, Säijän monitoimitalossa ja Sääksjärvellä srk:n
kerhotiloissa (Tampereentie 441).
Kaikki lasten ja varhaisnuorten kerhot sekä isä?poika-parkki ovat
talvilomalla viikon 9 (25.2. Ilmoittaudu
pikaisesti Harrille, jos haluat, että
järjestetään yhteiskyyti konserttiin
(harri.henttinen@evl.fi tai p. 7?8, Sari Lindström.
Pe 22.2. Kirkkoherranviraston p.
(03) 289 5111 ja taloustoimiston
050 544 3314.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Kuollut: Aimo Veikko Kairitie 84 v.
Kastettu: Karlo Aulis Olavi Jarvansalo,
Daniel Aarre Ilmari Mannersuo, Noel
Patrik Koivisto, Martta Annikki Teerimäki, Niklas Niko Eemeli Laine.. klo 18.30 nuortenilta Hopella,
Juha Heinonen.
La 23.2. 1928 Sakkola
19. (03)
3671
Veistämö. 0405112444 (perhediakoniatyö). klo 14: Puhuu Pauli Karppinen.
Alkaen klo 13. 2. paastonajan sunnuntai .
ko minun kauttani toteutua silloin kun me suostumme
Tämä tie on meille annettu, jotain elämän tarkoituksesta, samaan mihin Kristus: kulnämä vastuut on kannet- jotain siitä mitä kutsumuk- kemaan oman tiemme seltaviksemme lastattu, nämä sen ja tehtävän täyttäminen laisena kuin Jumala on sen
ihmiset on huolehdittavak- Jumalan luomana ihmisenä tarkoittanut.
semme luovutettu.
ja kristittynä merkitsee.
Jeesusta ei seurata tänäSen ymmärsi Jeesuskin
Kun Kristus suostui omal- kään paaston aikana torvia
sanoessaan: ?Juuri tähän on le ristintielleen, alkoi kuole- soitellen ja leuka ylpeänä
elämäni tähdännyt?. pappilassa.
Pe 22.2. Kaila
entisöinnit, kaikki alan työt
Mäntytie
4,
valmistajalta
suoraan
Lempäälä,
Veistämö
MUISTOKIVI OY
Lempäälä
4,992,
Mäntytie
M. . Pappilassa avoimet ovet klo
12-14. klo 18 Rukousilta
ISRAELIN YSTÄVYYSSEURA
Israel, aina ajankohtainen. 21.2: Lea Blomqvist, p. 342 9000,
Tampereentie 19, Lempäälä
To 21.2. 0505210327).
Kevät alkaa ja kinkerit! Kevät on kinkereiden aikaa. klo 11, 12.15, 13 Raamattupäivä, Pauli Karppinen
Ke 27.2. 1. Perhejumalanpalvelus ja talvitapahtuma klo 10
Pappilassa (Huom! Ei jumalanpalvelusta kirkossa): Simola, SointuSiltanen. 2013 Tampere
Kaivaten
Äiti
Vuokko ja Erkki
Kirsi ja Pasi
Mirve ja Timo
Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne on tallessa päivien menneiden - tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Matti Vehviläinen, musiikki:
Jussi Vaitniemi & co.
Toimintaa:
Joka arkiaamu klo 8?9 vapaamuotoinen aamurukous Pyhän Birgitan
kirkossa.
To 21.2 18.30 Apostolien kyydissä
-raamattuopetus Lempoisten srktalossa, Ap.t. Moni sanoo haluavansa vaihtaa työnsä vähän
HAUTAKIVET
Lisänimien
kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. Torstai 21.2.2013
Rakkaamme
KAIRITIE
Aimo Veikko
Martti Veikko
21. ilmaiseksi.
Ilm. Kahvitarjoilu.
To 28. Tervetulokahvi.
HAUTAKIVET
MUISTOKIVI OY
kultaukset,
Kaiverrukset,
M. Askartelukerho Pappilassa klo 14.30-16.00. 3.3.)
Pyhäkoulut:
Su 24.2. Vieraina sosiaaliasiamies
Tampereelta ja Sääksjärven Säkenet.
To 28.2. Hän
on ollut maakuntavaltuus-
tossa ja -hallituksessa, viimeksi sen ensimmäisenä
varapuheenjohtajana.
Pro Pirkanmaa -mitali
luovutettiin tiistaina 12.
helmikuuta. klo 10?11 aamu Sanan äärellä Sääksjärven nuorisotalossa.
Ma 25.2. Nuortenilta klo 17.30-21 nuortentilassa,
ohjelmaosuus klo 19-20.
Su 24.2. Viime vuonna olemme
sopineet jo muutamista kinkereistä
(kinkeripaikoista), mutta päivämäärät ovat vielä sopimatta. Jos haluat järjestää
kotonasi/mökilläsi tai muualla kinkerit tänä keväänä, ota yhteyttä Harriin,
niin sovitaan sinulle parhaiten sopiva ajankohta. 044 0200 755 Rypyntie 8, Lempäälä
La 23.2. Jussi Vaitniemi: Voiko
Raamattuun luottaa?
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Patu-toiminnasta tarkempia tietoja
Johanna Kylmälahdelta, p. Ompeluseura klo 10 Narvan
kyläkirkossa.
Pe 1.3 Ehtoollishartaus Kirkonkylän
Terveyskeskuksessa ruokasalissa klo
14: Henttinen, Sointu-Siltanen.
Ennakkotietoa:
Lauletaan yhdessä. Hänkin toivoi joskus pääsevänsä
vapaaksi omasta kutsumuksestaan, hänkin olisi halunnut vaihtaa joskus tiensä toiseen: ?Isä, pelasta minut tästä
hetkestä?, hän huokasi.
Kipuillessamme liian
vaikeiden haasteiden, liian
raskaan vastuun, liian vaikean elämämme kanssa, me
emme ole yksin. 2. klo 19 SuperGroup Kuljun
Majakassa. Sirénin lisäksi
mitalin saivat maakuntahallituksen nykyinen puheenjohtaja Antero Saksala Pirkkalasta ja maakuntahallituksen jäsen Seppo
Mäkinen Tampereelta sekä
maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja Ari
Lamminmäki Parkanosta.
Mitalin luovuttivat maakuntajohtaja Esa Niemi ja
Pirkanmaan liiton hallintojohtaja Petri Pikkuaho.
Pro Pirkanmaan -mitalin
on suunnitellut heraldikko
Harri Rantanen.
Hiljaisia hetkiä
Onko tämä minun tieni?
?Tee rakkaaksi sinulta saamani työ ja itsekäs tahtoni ristille lyö?, rukoilimme
laskiaissunnuntain virressä
ja tämän aiheen puolesta rukoilemista riittääkin. Perhekerho Pappilassa klo
9.30 -12. Päiväkerho pappilassa klo
9.30-12 (4-5-vuotiaat) äitiparkki
kokoontuu samanaikaisesti. Jumalan
Poika olisi kerran halunnut
vaihtaa oman polkunsa tavallisen ihmisen kanssa, vaihtaa
oman, kärsimystä täynnä
olevan tiensä, mihin tahansa muuhun. klo 10 messu Lempäälän
Pyhän Birgitan kirkossa. 050
5443 353.
Perhekerhot:
Kerhot klo 10?12.
Pe 22.2. musices, diplomi-urkuri
Hannu Kahilakosken 40-vuotistaiteilijajuhlakonsertti klo 18
Valkeakosken kirkossa. Veisuuryhmä klo 12 srktalossa. Kiitos osanotosta suruumme.
Kiitos myös Lempäälän terveyskeskuksen henkilökunnalle Aimon hyvästä hoidosta.
Raimo Sirénille
Pro Pirkanmaa -mitali
P irkanmaan liitto on
myöntänyt Pro Pirkanmaan -mitalin lempääläiselle Raimo Sirénille.
Kunnallisneuvos Sirén on
toiminut pitkään Pirkanmaan maakunnan hyväksi.
Raimo Sirén on ollut 20
vuotta Pirkanmaan liiton
luottamustehtävissä. 03-542 1172,
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
LempäälänVesilahden
Sanomia jo
vuodesta 1931!
helpompaan. Voisi- ki voiton mahdollisuutensa
tarvitsevan ihmisen ohi. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon, p.
2895 111.
To 21.2. klo 12.30 eläkeikäisten päiväpiiri Kuljun kulkuset Kuljun Majakassa. Kaila,
p. klo 16 Kuljun Majakassa.
Kouluikäisille Raamattuklubi.
Nuoret:
To 21.2. klo 17 rukoushetki Hopella.
Pe 22.2. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri
Lempoisten srk-talossa.
Ti 26.2. klo 12 eläkeikäisten Lem-
poisten päiväpiiri Lempoisten srktalossa. Moni kyselee
Jumalaltaan, tämäkö on se
tie, jonka Sinä annoit kuljettavakseni?
Hyvin läheiseltä ja inhimilliseltä tuntuvat Vapahtajammekin huokaukset. Rukous ja usko.
Liturgi ja saarna Leena Sorsa, kanttori Pietari Korhonen, Patu-kuoro.
Patu-pyhä eli Paremman tulevaisuuden kirkkopyhä.
Su 24.2. 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi
Ti 26.2. Ota
tarvittaessa yhteyttä niin varataan
aika.
Diakonia-avustaja Helena Autti p.
050-3078146
Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti
klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. klo 17.30 Lähetyspiiri Kuljun
Majakassa
Ke 27.2. Vain man, vihan, pelon, itsekkyy- pystyssä, vaan Jeesusta seutiensä kulkemista, vain paik- den ja rakkaudettomuuden rataan vehnänsiemenen tiekansa täyttämistä, vain Isän kukistuminen.
tä, hiljaisesti rukoillen: Anna
tahdon täyttämistä varten
Meidän elämässämme on minulle voima kulkea tietä,
hän oli tullut maailmaan.
kyse aivan samasta asias- jonka Sinä näytät!
Paaston aikana on oleellis- ta. Leirimaksu 15 ?/aikuiset, 10 ?/lapset
ja 50 . paastonajan sunnuntai
?Rukous ja usko. Äijien Jäkäjäkä-ryhmä klo
18 pappilassa.
Ti 26 .2. klo 10 Raamattu- ja rukouspiiri
Ke 27.2. P. Kaikki
halukkaat voivat järjestää kinkerit,
ottakaa yhteyttä yksityiskohtien sopimiseksi p. viim. Armo
kantaa! Hanna Rahkiola-Partanen,
laulu ja Matti Mononen, lausunta.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 ?.
Perheleiri Tervajärven leirikeskuksessa 9.?10.3. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . klo 9 Laskettelureissu Himokselle
Su 24.2. klo 18.00 Ahtialan koulu
Ma 1.4 klo 16.00 Pappila
Yhteislauluja ja kahvitarjoilu.
Kahvitarjoilun tuotto menee Kuoron
konserttimatkan tukemiseen. Ryhmää vetävät Eeva Kalliokoski ja Tom
Haavisto ja siihen kutsutaan kirjeitse
16.8.2012?31.1.2013 välillä lähiomaisensa menettäneitä. 050-5210327 tai harri.
henttinen@evl.fi
Su 3.3 Laukon-Hinsalan-Kuralan
kinkerit klo 13 Matti ja Liisa Pöysärillä (Rämsööntie 48).
Kuollut: Anna Rakel Koivunen 89 v
Sastamalasta.
Diakoni Tiina Hiltunen puh. 2. Elämää ja ihmissuhteita
ta suostua siihen mihin Va- tuhoava ja elämän tyhjäksi
Mikko Oikarinen
pahtajammekin: Juuri tähän tekevä paha menettää kaikViikolla 9 (25.2.-1.3.) ei perhekerhoja eikä päiväkerhoja.
Ma 25.2. Kirkkoneuvoston kokous klo 18.15. Lempäälän Betel rukoushuoneella lauantaina
23.2. klo 18 miesten hikipiiri ja raamattuhetki Kuljun Majakan saunalla.
Kaikessa rauhassa -ilta Pyhän Birgitan kirkossa su 3.3. 2. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä ti
klo 15?17, ke klo 15?16.30 kahvila
Olkkarissa. Häneenkin iski
joskus kiusaus luopua omista vastuistaan ja päästä vähän
helpommalla.
Sisimmässämme ymmärrämme, että meidän kapinointimme on usein aivan
turhaa
Nytkin tätä
mainion vauhdikasta jääkiekkopeliä olisi
suonut katsovan paljon isomman sakin.
. Kohtuullisen tyytyväinen
olen peleihini, mutta kaiken
aikaa on tuntunut, että vieläkin parempaan voisi kyetä.
Ehkä sellainen tasaisuus on
parantunut eli huonon ja
heikon pelipäivän ero ei ole
niin suuri kuin nuorempana,
aprikoi 25-vuotias LeKi:n
oma kasvatti, joka pelaamisen ohella työskentelee koulunkäynnin ohjaajana Sääksjärven koululla.
. Mattilasta tuli
jälleen joukkueen tehokkain
pelaaja, sillä miehen takomat
runkosarjan tehot yhdeksän
maalia ja 25 syöttöä toivat
yhteensä 34 tehopistettä ja
koko sarjassa pistepörssin 18.
sijan. jääkiekkoon
muunnettuna päti hyvin eli
pelaajistossa hyvin erilaiset
suoritukset miellyttivät raatilaisia.
Vääriä palkitsemisvalintoja
ei ollut, vaan jokaiseen löytyi
vankka ja erittäin subjektiivinen perustelu.
Kovin maankaatoyllätyksenä ei voi pitää sitä, että
eniten raatilaisten pelisilmiä miellytti Lassi Mattilan
pelaaminen. Vanha laulun sanoma
?toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. 11
Torstai 21.2.2013 . Maalivahti Mikko Pätsiä olen itsekin
kritisoinut kipakastikin, mutta on hienoa
nähdä, että kaveri kykenee heikompien
pelien jälkeen löytämään oman vankan
tasonsa, kun kauden tärkeimmät pelit
tulevat, mietti muu muassa suositulle
nettisaitti Jatkoajalle värikkäitä jääkiekkojuttuja tekevä Lauri Lehtinen.
Juha Raunio
Kesälomille lähteneen LeKi:n mestisjoukkueen peukkuhaiksi kunnostautui lempääläläispelaaja Lassi
Mattila.
LeKi?Peliitat-ottelun
pelimiespeukkupelaajat
Jaakko Pellinen
Lassi Mattila
Raadissa olivat Lempäälän kunnan vapaa-aikalautakunnan tuore puheenjohtaja
Elina Hatakka-Ihanus ja Juha Raunio
Lempäälän-Vesilahden Sanomista.
. Huippu-urheiluakin pidän tärkeänä,
esimerkiksi tätä LeKi:n Mestis-joukkuetta. Myös sellaisia hankkeita pitää
tukea, jotka ovat halpoja toteuttaa, kuten
vaikkapa laajemman latuverkon luomista
ympäri kuntaa.
. Joukkueelleni annan
rispektiä. Hän tuli
liki treenaamatta mukaan joukkueeseen,
kun rivit harvenivat sairaustapausten
ynnä muiden syiden takia. Haaste lähteä aika tuoreena kuntapoliitikkona vapaa-aikalautakunnan
puheenjohtajaksi on suuri ja hieno. Liikuntapuolella muun muassa kunnallisten liikuntapaikkojen maltillinen
taksapolitiikka on yksi tärkeä seikka, mitä
pitää vaalia. Kisa
olisi tarvinnut Jukurei-
ta vastaan taistelussa jopa
maagista molaripeliä, jota
Mikko Pätsi esitti 44 torjunnallaan sarjan viimeisessä kohtaamisessa, mutta sitä
ennen veskaripelaaminen
oli heikkoa.
Miikka Kuusela nosti
päätöspuheessaan muutaman ison asian esiin, joista
lempääläisessä kiekkomaailmassa puhutaan yleisestikin.
. Se näytti menneitten viikkojen aikana
moneen kertaan luonteensa, eikä tänäänkään antanut
tippaakaan periksi, kiitti
pitkän puheen pelin jälkeisessä pressissä pitänyt Kisan päävalmentaja Miikka
Kuusela joukkojaan.
Eikä LeKi:aa lyödä sovikaan. Ottelu oli aika heikkotasoinen ja varovainenkin, joskin vauhtia ja tilanteita
siinä riitti. Itse
oman työni kautta tunnen lapsi- ja nuorisopuolen hyvin ja näen, että sinne pitää
satsata jatkossakin yhteiskunnan varoja.
Ne tuovat varmasti itsensä koron kanssa takaisin, teesittää ensimmäiseen lautakunnan kokoukseensa valmistautuva
Hatakka-Ihanus.
. Ihan kiva, että raatilaiset
ovat näkemästään tykänneet.
Pääpalkinnolle löytyy käyttöä, kiitteli pienen tyttärensä
kanssa lumileikkien tiimellyksestä tavoitettu Mattila.
Peukkukisan pääpalkintohan on 300 euron arvoinen
lahjakortti Sportia-Mattiin.
Tämän vuoden kisan top
kuusi näyttää tältä: 1) Lassi
Mattila 9 peukkua, 2) Antti
Hölli 7, 3) Jarkko Näppilä 6,
4) Olli Palola, Mikko Pätsi ja
Sami Venäläinen 5.
Juha Raunio. Hieno
persoona pelasi LeKi-uransa 362. Seuraavassa
miehen tehopisteet kaudesta
2006?07 lukien: 24, 25, 19,
27, 32, 29 ja 34. Mikä on Kisan tule-
vaisuus, mikä on sen identiteetti ja missä on yleisö
katsomosta?
Tulevaisuuteen LeKi:n
seurajohto otti sen verran kantaa, että Mestis-tie
Lempäälässä jatkuu. Kuukausien
pelitauko ei juurikaan näkynyt. Ensi
maanantain Lempäälän-Vesilahden Sanomissa LeKi:n
seurapomot ottavat tarkemmin kantaa menneeseen
kauteen ja tulevaisuuteen.
Juha Raunio
Satu Lehtonen
LeKi?KooKoo-ottelun
pelimiespeukkupelaajat
Jose Nippala
Mikko Pätsi
Raadissa olivat toimittaja Lauri Lehtinen
ja Juha Raunio Lempäälän-Vesilahden Sanomista.
. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kisan kausi päättyi Jukuri-myllyyn
Lempäälän Kisan jääkiekon Mestis-kausi on ohi.
Puolivälieräsarjaa ennen
kysytty kysymys, onko Kisalla saumaa pärjätä runkosarjan voittanutta Mikkelin
Jukureita vastaan, sai vastauksensa: Ei ollut.
Jukurit jatkaa välieriin
ja kohti mahdollista SMliigakarsintaa otteluvoitoin
4?0.
Viimeinen peli käytiin
Lempäälässä ja siinä LeKi
laittoi kaikki peliin, taisteli,
mutta taipui 0?3-tappioon.
. Esimerkit ja esikuvat ovat tärkeitä.
Harmillista on se, että Lempäälässäkin on
sellainen trendi päällä, että kaikenlaisia
vapaa-ajan tapahtumia toivotaan ja niiden puutteesta helposti napistaan, mutta
ihmiset ovat laiskoja niitä omasta kunnasta hakemaan ja käyttämään. Tämän vuoden sijoi-
tus oli kahdeksas ja paikka
pudotuspeleihin tienattiin.
Muistaa sopii, että vuosi sitten tässä vaiheessa Kisa virui play out -sarjassa, jonka
se hävisi ja pelasi sarjapaikastaan viime maaliskuussa
karsintasarjassa eli vuodessa
sijoitus nousi neljä tärkeää
pykälää.
Kisan joukkueen mahdollisuudet menestyä pudotuspeleissä kärsivät tammikuussa kovat kolhut, sillä
omista sopimuspelaajista
kärkipää meni SM-liigaan
kapteeni Jarkko Näppilän
ja ykkösmaalintekijä Antti
Höllin ollessa etunenässä.
Farmiemot Ilves ja Tappara
eivät jättäneet Kisaan kuin
yhden pelaajan, kolmosketjun laiturin Roope Nikkilän (Ilves).
Puolivälieräsarjaa sävytti
sen alussa kisan kaameat
maalivahtiongelmat. Palkitut pelaajat
saivat siipilahjakortin ravintola Villihanheen.
Tällä kaudella raatilaisina
oli sekalaista seurakuntaa.
Paljon ja hiukan vähemmän
jääkiekkoa seuraavaa, olipa
mukava ainakin muutama
sellainenkin persoona, joka
oli ensimmäistä kertaa elämässään Mestis-pelissä.
Peukkuja meni peräti 27
eri pelaajalle, mikä on kuudetta Mestis-kauttaan pyörineessä kisassa ennätyslukema. Viime kauden lukemat
olivat liki pitäen identtiset, ja
ylipäätään koko kuusivuotisella LeKi-uralla tahti on
ollut tasaista. Eli viime viikonloppuna päättynyt runkosarja oli pisteiden valossa
niukasti uran paras sesonki.
. Jose Nippalalle on ihan sydämestä annettava kaksi peukkua, kaverin
seuralojaalisuutta on ihailtava. Olen ensimmäistä kertaa LeKi:n
pelissä, mutta en varmastikaan viimeistä.
Jaakko Pellinen jäi erinomaisilla maaleillaan mieleen ja Lassi Mattila ansaitsee
esimerkkipeukun siitä, että täältä kotikylältäkin voi kyetä ponnistamaan korkealle tasolle, kuuluivat Elina HatakkaIhanuksen mietteet liikuntapolitiikasta ja
Kisan ottelusta.
Juha Raunio
Lassi Mattila peukkuhai
Peukkuja peräti 27 eri pelaajalle
Jääkiekon Mestis-peleissä
paikallislehti LempäälänVesilahden Sanomien pelistä
toiseen vaihtunut raati valitsi
kaksi kotijoukkueen sykähdyttävimpiä otteita esittänyttä pelaajaa. Näen, että Lempäälä on hyvinkin lapsi- ja nuorisoystävällinen kunta, tukeehan
suuri lapsiperheiden kuntaan muuttokin
tätä. pelin.
menemme Ylöjärven eläkel.
vieraaksi. www.ftaskeleet.fi
- kohti rennompia askeleita!
Yhdistykset
Yhdistyspalsta: Lähetä tekstiviesti
numeroon 17191: LVS (väli) YHDISTYKSET (väli) julkaistava teksti. ja Roni Rämä 6., N9
Hetta Niemelä 6., M8 Miika
Niemelä 4., Kasper Joensivu
5., Aatu Vaittinen 7. vieraaksi.
Ke 20.3. mennessä osoitteeseen
leki@leki.fi. Matkakustannus
n. Ilmoittautumiset 23.2. Aikuisilla ei ole valmennusta
lomaviikolla.
Diabetesyhdistyksen piiri Kalakisat
la 9.3. klo 10-14 Akaan Kangassaaressa. 25 euroa + pääsyliput ym. kotareitillä. Paikalla myös Pirkanmaan
piirin edustus.
Onnittelut
Vesilahden Luonto ja Latu ry Vesilahden Laturetki 24.2. Sauli Heinänen jatkoi
viestiä, joka suunnitellusti
keskeytyi ankkurin puuttuessa.
Näytöksenä ?Parasta ennen?. klo 16.30
Ehtookodossa. Leevi
Lipponen, N11 Pinja Kianta
5. mennessä p. Kokoonnutaan Tampereen teatterin kulmalle
klo 13, josta Väinö Linnan aukiolle. Myös nilkan ja lonkan virheliikemallit
vaikuttavat polven toimintaan. kulumat,
erilaiset tapaturmat, nilkan ja lonkan virheasennot
sekä ylirasitus. Lippuja Eilalta p. paloasemalla klo 13-15. Jo nuorimmille
eli kilometrin kiertäjille tuli
Menestystäkin LeKi:n juniorijoukkueet HS-viesteissä
saivat. Katso lähemmin seuran
sivulta www.leki.fi Hiihtokoulu (V paitsi
kelta-vihreät yhä P) to 21.2. 040703 4399.
mayhdistys r.y. Monen yllätykseksi ja normaalista poiketen
pm-kisat hiihdettiin Kaupin
erittäin raskailla, Pirunvuorelle ulottuvilla Sm-radoilla.
LeKi-junioreita
eniten
Junioreita sen sijaan LeKi:stä
oli enemmän kuin mistään
muusta seurasta: 29 ilmoittautunutta. Joukkuekaverit Atte Urvanta ja
Roope Niskanen riemuitsevat taustalla.
Kisalaisista ylivoimaiseksi
mestariksi hiihti 16-vuotiaiden Valtteri Niskanen, jolle
startti oli köhäviikkojen jälkeen ensimmäinen. huomenna klo 10-12. fysikaaliset hoidot, kinesioteippaus, harjoitteet, tukipohjalliset. Sääntömääräinen kevätkokous
kakkukahvien merkeissä ja vapaata
seurustelua.
JHL 236 Eläkejäsenet kokoontuu ma
25.2. Se oli toiseksi eniten seuravertailussa.
Viime vuosina Hämeen
juniorihiihtoa hallinneelle
Ylöjärven Ryhdillä oli yhtä
enemmän. mennessä
Eero Välimäelle p. Kenraaliharjoitukset!
Pirkanmaan Omaishoitajat Pioni
ry Hengellinen piiri ma 25.2. Tervetuloa hiihtämään! Lisätietoja http://vesilahdenluontolatu.purot.
net/tapahtumia
Joutohetkien seura kokoontuu pe
22.2. Lempostuvalla klo 13, ma 27.5.
Lempostuvalla klo 13.
Lempäälän Eläkeläiset ry Ma 25.2.
klo 10 lauluryhmä Sääksjärven Nuorisotalolla, ma 25.2. ja Inka Joensivu 10., M10
Aikku Saariselle ehkä vain
yksi matka MM-kisoissa
Maastohiihdon MM-kisoissa Val di Fiemmessa on mukana lempääläispanostakin,
kun Lempäälän Kisan tähtihiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen
on mukana tänään torstaina
alkavissa maailmanmestaruusmittelöissä.
Aikku Saarisen mitalirepusta löytyy useampi MMtason mitali, mutta tällä kaudella kokeneen Hollolassa
asuvan suksijattaren paras
vauhti ei ole vielä löytynyt.
Tällä tietoa saattaa käydä jopa niin, että perintei-
Leevi Lampén 2. ylilääkäri Jorma
Kivekäs.
Lempäälän Eläkeläisseurojen
Yhdistys ry (LESY) ?Lempostuvan
Ikinuoret. Annen
vetäminä seniori-istumatansseja, kahvittelua, ym. Talkoillaan jälleen tuttuun
tapaan. Seuraava tosikoitos Nikolle on Puoli-Pirkka
kuun vaihteessa. Erämajalla la 9.3. 050-345 0246 . tarkemmin kylän ilmoitustaulut.
Antero Korhonen
Vesilahden Nuoret Martat ry Hallituksen kokous ke 13.3. Myötäistä oli neitojoukkueen saaminen kokoon ja sijoituskin
kohtalainen, 7. ja Atte Urvanta 4., M9 Roope Niskanen 4. Varaa aikasi Askel-tutkimukseen!
Fysioterapeutti
Riikka Törnqvist
LEMPÄÄLÄ, Tampereentie 21 (2. krs)
p. 12
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . klo 13,
aiheena ?Sairaudet historian muokkaajana?. Mikäli kipuihin ei löydy
syytä itse nivelestä, on hyvä tutkia nilkan ja lonkan
toimintaa tarkemmin. Ma
29.4. Linjaautokuljetus. jokseenkin tuolla reseptillä
harjoitelleena LeKi:n Iiro
Niskanen hiihti itsensä Hämeen piirin mestariksi viime lauantaina Tampereella.
Opintojen ehdoilla viisaasti
harjoitellut Iiro voitti vapaan
tyylin 15 kilometriä. Matka
järjestetään, jos ilmoittautuneita tulee
riittävästi 3.3. L:län Työväentalo
klo 9 boccia, klo 9 käsityökerho, klo 10
Porinakerho, klo 12 istumajumppa, klo
13 Senioritanssi.
Lempäälän Metsästäjät ry Kari 60
v. menemme Tampereen eläkel. Leena 044-583
2334.
Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys r.y. Pikkujunnuista
veteraaneihin laskien osallistujia oli Kaupissa oli liki
350 eli totuttua enemmän.
Mitaleilla mitaten LeKi-junioreitten menestys oli hyvä:
toisena heti Hakan jälkeen.
Ennätysmäärä
viestijoukkueita
Kaikkia
mitalilaatuja
Kangasalla kisattiin sunnuntaina piirinmestaruuksista
perinteisellä hiihtotavalla.
Kyötikkälässäkin on raskas
hiihtomaasto. Hilla
Niemelä, Elli Kuoppala ja
Pinja Kianta kuudensina,
Tiia Jaskari, Inka Joensivu
ja Jasmin Juujärvi yhdentenätoista.
Neljännen viestimitalin,
hopeisen, LeKi:lle ottivat
14-vuotiaissa Iida Niskanen,
Laura Lehtikuusi ja Anniina
Knuutila.
16-vuotiaissa Leki:llä oli
myötäistä ja vastaista. Joukkueita oli
pitkälle toistasataa.
sen tyylin spesialisti hiihtää
Italiassa vain lauantaina 2.
maaliskuuta käytävän 30 kilometrin yhteislähtökilpailun.
Toinen mahdollinen kisa
on viestin perinteisen tyylin
kakkososuus.
Silti ainakin päävalmentaja
Magnar Dalenin ensimmäiset valinnat eri matkoille
antavat selkeän viitteen siitä,
että Aikku ei mukana mitalisuosikkina olevassa Suomen
viestitiimissä olisi.
Juha Raunio
POLVIKIPU
Polven alueen oireilua voi aiheuttaa mm. Joukkueessa
hiihtivät Henna Mettalo,
Silja ja Saaga Lassila.
Alkutalvesta näytti, että
seuralla on erinomainen poikien viestijoukkue valtakunnantasoisestikin. Lempostuvalla klo 13, ti 26.3. klo 18.30 Sääksjärven
Toimelatalolla.
Loiske Sarjahiihdot ja avoin veteraanicup vapaalla hiihtotyylillä Sääksjärven
pururadalla ti19.2. 8-vuotiaitten sarjassa
Luukas Lipponen, Kasper
Joensivu ja Miika Niemelä
ottivat hopeaa, Aatu Vaitti-
Leevi Lampén sujutteli LeKi:n 10-vuotiaiden viestijoukkueen
Kangasalla ykkösenä maaliin. klo15 kuntosali
Toimelan talolla. Pakkasraja -15?C. hiihtokilpailut, pelejä ym.
Ks. sijoittuneita oli liuta: M11 Samuel Suoniemi 8. Hakalta, Viialan Viriltä,
Tampereen Pyrinnöltä, Hämeenlinnan Hiihtoseuralta
ja Tammelan Ryskeeltä oli
vähemmän. Ohjelmassa mm. tuloksena hopeaa.
nen, Otto Urvanta ja Arttu
Formisto pronssia. Kahden sairastelun takia ei Kangasalle
saatu edes täyttä joukkuetta.
Valtteri Niskanen kuitenkin
aloitti ja tuli vaihtoon kolmen hiihtäjän sekunttinipussa. Joukkue Roope
Rämä, Juha Närhi ja Eerik
Aaltio oli 15.
Samanikäisillä tytöillä sujui hieman paremmin. klo 11 Ruoveden
urheilukeskuksessa, osoite Urheilutie.
Ilmoittautumiset ja läh. klo 9. Fibromyalgia-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen alahuoneessa 25.2. Pensasmaa
oli nuorten MM-kisojen varahiihtäjä. Kuokkalan koulu boccia klo
10.30, 26.2. klo 18.30.
Lempäälän Eläkkeensaajat ry
25.2. Ritva Uusinokan luona.
Eläkeliiton Lempäälän Yhdistys
Pirkanmaan piirin hiihtotapahtuma
ja ?kilpailu 26.2. klo 16 kuntosali
Toimelan talolla, ti 26.2. tutustutaan Verstas-museoon. karaoke.
Pirkanmaan Omaishoitajat Pioni
ry Hengellinen piiri ma 25.2. Leena 044-583
2334.
Lempäälän-Vesilahden Reu-
Kansakoulunopettaja
Lahja Oittinen
100 vuotta
22.2.2013 Lempäälä
(perhepiirissä). klo 18 sarjahiihdot
ja avoin veteraanicup klo 19. enää
tarvitaan vain pitkiä hyppyjä.
Esa Sepän hiihto puolestaan
oli ponnetonta ja sijoitus 10.
Mika Tahvanainen oli nelikymppisten nelonen. Max.
160 merkkiä, hinta on 0,25 ?/viesti.
LEMPÄÄLÄ
SPR Sääksjärven osasto Hallituksen
kokous ti 26.2. Mehuhuolto Plakkarissa, Pohjankodalla,
Kotkanpesällä, Anttilanvuoren kodalla
(uusi mehuhuoltopiste) klo 9-14 välisenä aikana. tiedot Sakarille 24.2. Muita
aikuishiihtäjiä ei LeKi:stä
osallistunut. Sarjahiihtojen palkintojen
jako! Lisätietoja ja sarjahiihtojen ohjelma 2012-2013 Loiskeen kotisivuilta
http://loiske.sporttisaitti.com/.
Lempäälän Nuoret Martat Tutustuminen Vanhaan Pappilaan to 21.2.
klo 18. ja Luukas Lipponen 9., N8 Oona
Kaikkonen 3.
eteen melkoinen haarakäyntinousu ja vitosen lenkki
koukkasi kaukaa soramonttujen pohjilta.
20-vuotiaissa LeKi:n Niko
Takala hilautuu sinnikkäästi lähemmäs piirin kärkeä.
Niko ei jäänyt kauas pronssiplaketista. Nuorten MM- joukkueen ylöjärveläinen kovanaama Antti
Ojansivu jäi kakkoseksi 22
sekunnin päähän ja kaikki
Valkeakosken Hakan nimet
enemmän.
LeKi:n tallista Jussi Salo
hiihti komeasti neloseksi.
Yhdistettyyn panostavan Jussin hiihto on kuosissa . 040-704 0493.
Kerho Lempostuvassa ke 27.2. Kipua voi lievittää esim. Tervetuloa kaikki mukaan, ei
vain hallituksen jäsenet!
Keskustan Vesilahden kunnallisjärjestö ry Vesilahden, Nokian,
Lempäälän ja Pirkkalan kunnallisjärjestöjen johtokuntien yhteistilaisuus su
24.2. Fibromyalgia-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen alahuoneessa 25.2. Tied. Vuotta
nuorempien sarjassa Sauli
Heinänen sijoittui seitsemänneksi ja Henna Mettalo
kolmoseksi.
14-vuotiaiden sarjassa Iida
Niskasen sijoitus oli kolmas
ja Laura Lehtikuusen seitsemäs.
?Kymmenen sakkiin. Ma 11.3. Mika Tahvanainen oli Kangasallakin
neljäs.
Junnujen Hopeasompaviesteihin osallistui ennätyksellisesti 12 LeKi-merkkistä
joukkuetta. Kylän
talviriehaa vietetään Onkemäen alaasteella su 3.3. klo 18.30.
LeKi / hiihto Bussimatka SM-viesteihin omia kannustamaan Joensuun
Kontiolahdelle la 6.4. Toimelatalon kuntosali
klo 18-19.30, 27.2. Saman
sarjan tytöt Oona Kaikkonen, Teea Jaskari ja Ellanoora Haapalehto päätyivät
sijalle 8.
10-vuotiaiden kilpailun
kultakolmikko tuli Lempäälästä: Roope Niskanen, Atte
Urvanta ja Leevi Lampén.
12-vuotiaissa Samuel
Suoniemi, Leevi Lipponen
ja Eetu Mutikainen suksivat sijalle 8. Luennoitsija ent. 0400-183 189.
VESILAHTI
Onkemäen kyläkerho r.y. klo 18. klo 18.
Vesilahden Tennis Hiihtoloman aikana lasten tennisharjoitukset poikkeuksellisesti yhteisharjoituksena vain la
2.3. Kangasalan Kisalta ja Pirkkalan Hiihtäjiltä oli
kymmenisen viestijoukkuetta. Kaikki eläkkeellä olevat,
tervetuloa!
Lempäälän Eläkeläiset ry 24.2.
lähtö Ruotsinlaiva-risteilylle S-järven
apteekin edestä klo 16.30 ja siitä kohti
Lempäälän keskustaa. Eroa voittajaan,
Hakan Artturi Pensasmaahan kertyi 2.24. klo 17.
SPR:n Säijän Kyläkerho Kokous
26.2. klo 13 alkaen. Huom! 7.3. ja 9. klo 12.30-14.30 paloasemalla,
Kaskitie 2. Tied. klo 16.30
Ehtookodossa. Torstai 21.2.2013
Iiro Niskasesta kruunattiin Hämeen hiihtokunkku
Ei määrä vaan laatu . Teatteriin mennään la 13.4.
Iida Niskanen valmistautui viestiin huolella . klo 19 Paloasemalla
13
Torstai 21.2.2013 . Kattosillat ?Kattoremontit
Huutokaupat
Lempäälän keskustaan Lemponkadulle.
Koulutusta
Hämeen Kattokeskus
us
s
toteuttaa Sinunkin
vesikattoremonttisi
100%:lla laadulla!
www.haenyt.fi
25.2.-15.3.2013
Soita meille (03) 368 3397
tai vieraile kotisivullamme
www.kattokeskus.?
Ostetaan yksiö Lempäälästä.
Yhteydenotot p. TAMPEREENTIE 10 . Kohteen kauppahinta saa olla
enintään 500 euroa.
Harrin Kala
. 044-992
8917
Hämeen Kattokeskus Oy
Koivistontie 1, 33960 Pirkkala
kattokeskus@kattokeskus.?
OHJE: Mene osoitteeseen
Stop it VAAOssa opit!
lvs.fi/jata-ilmoitus/
Jätä ilmoituksesi Lempäälän-Vesilahden Sanomiin ja lehden
Puh. klo 15.00
Su 24.2. Ohjeistuksen vastaisien ilmoitusten
hintaa ei palauteta.
Vuokraisitko mummonmökin tai vast. takit,
hajakok. kotitalousvähennykseen.
HUUTOKAUPPA L A 23.2. 03-375 3727, Lopentie 10
Kolmen istuttava
NAHKASOHVA,
väri terrakotta.
Hyvä. Manttaalitalolla klo
19. 6kk vuokrasopimuksella siistille vuokralaiselle.
Yst. Käsitellään
vuosikokoukselle
kuuluvat asiat.
Tervetuloa!
METSÄN TARINA
Koko perheen luontoseikkailu
Kesto 1h 15min
La 23.2. klo 18.30
Ahtialan osakaskunnan
VUOSIKOKOUS 2013
7.3. klo 18 Lempostupa, Tampereentie 10
Ohjelmassa: Elias Lönnrot, 1800-luvun vaikuttaja,
Jorma Kivekäs Kantelemusiikkia, Helkanuoret ja
Outi Sané Yhteisleikkiä ja -laulua. klo18 Lastusten
koulu. Tikkaat. Käsiteltävänä sääntöjen
mukaiset vuosikokousasiat.
Kokouksen jälkeen uuden
johtokunnan järjestäytymiskokous. klo 9-12
LVS:n pihassa
Aamutuoretta Roineen muikkua,
kuhaa, siikaa ja madetta.
Uunituoretta savukalaa,
Kuusamon survottua puolukkaa.
Kauppahuone on yksityishenkilöille
tarkoitettu tavaran osto-, myynti- ja vaihtopalsta.
Palstalla ei käydä kauppaa kiinteistöistä eikä
ajoneuvoista. VESIKOURUT
. klo 16.00
LEMPÄÄLÄN KANAVAN KOULULLA, TAMPEREENTIE 1
Järj. yhteistyössä Lempäälän Kalevalaiset ja
Lempäälän Karjalaseura. klo 18.00
RÖLLI JA KULTAINEN AVAIN
Myytävänä
LASTENVAATEVARASTOMYYNTI
www.rengasasennus.com
p. väh. 040-846 4733
Teollisuuskyläntie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ
Puh. Lumiesteet
. Kahvitarjoilu
Vapaa pääsy. Piipunpellit-hatut . Halutessasi
ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa 7 päivän ajan.
TV- ja digiboksi-huollot, antenniasennukset omakotitaloihin.
p. 040 831 1708
NYPLÄYSTYYNY
52 cm + 54 nypylää.
Hinta 60 ?.
p. KLO 13
Tauluja, taidelasia, hopeaa, kultaa, kelloja, huonekaluja, militariaa, erikoistuotteita yms. Järjestöt ja seurat voivat myös jättää
maksuttomia ilmoituksia. HUOM! Emme julkaise tällä
palstalla sääntömääräisiä kokousilmoituksia.
Kokousilmoitukset sähköpostilla: ilmoitukset@lvs.fi.
Ilmoitukset maksavat 10 euroa 160 merkkiin asti ja
KOIRATRIMMAUSTA
Koulutettu koiratrimmaaja
Salla-Mari Kuusinen
040-833 9796
Vanattara, Lempäälä
JP-Peltitekniikka
?Rakennuspeltityöt
?Myynti ja asennus
040 544 0386
www.jppeltitekniikka.fi
pidempi ilmoitus 20 euroa (320 merkkiä). 044-334 7240
. 040-744 0469
Lempäälän Metsästäjät ry
ALE
ALE
ALE
Vain huomenna perjantaina klo 10-18
Laadukasta toppaa halvalla! Esim. 0400 338909 . 0500-512 501, 03-375 1953
Tampereentie 20, 37500 Lempäälä
Orvokkitie 1, Lempäälä
Puhelin 375 1691
Erityisesti kiinteistö-,
kaavoitus- ja perintöasiat
www.markkuleino.info
Nähdään Valkeakoskella elokuussa 2013!
r NFSLPOPNJ
r LBOTBJOWÅMJTFO LBVQBO NFSLPOPNJ
r EBUBOPNJ r LPOFJTUBKB r LPOFFOBTFOUBKB
r BVUPNBBUJPBTFOUBKB r TÅILÕBTFOUBKB
r UBMPOSBLFOUBKB r QVULJBTFOUBKB r NBBMBSJ
r QSPTFTTJOIPJUBKB r BKPOFVWPBTFOUBKB
r QBSUVSJ LBNQBBKB
r LPTNFUPMPHJ r LPLLJ r MÅIJIPJUBKB
r BNNBUUJTUBSUUJ r WBMNFOUBWB KB LVOUPVUUBWB PQFUVT KB PIKBVT
IBLV PQQJMBJUPLTFTUB TBBUBWBMMB MPNBLLFFMMB
-VF MJTÅÅ XXX WBBP GJ OVPSUFOLPVMVUVT
Valkeakoski Campuksella voit suorittaa mm.
kaksois- ja kolmoistutkinnot VAAOn, lukion ja
ammattikorkeakoulun yhteistyönä.
Kokouksia
YHDISTYSPALSTALLE AINEISTO:
maanantain lehteen torstaina klo 16 mennessä ja
torstain lehteen tiistaina klo 16 mennessä.
Aineisto kirjallisena.
Myytävänä
Kesärenkaat saapuivat!
Kiire myydä pois. www.lastenvaatekauppa.fi
LVS:n vieressä lauantaina 9-12
PERUNAA
Van Gogh, Pito, Siikli, Nicola ym.
Nevala
Koko perheen elokuva
Kesto 1h 26min
Su 24.2. toukokuun alusta
läht. klo 16.00
Ma 25.2. yli 600 kohdetta. 0400-241 940 . Esillä
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa! Hallitus
Sääksjärven Omakotiyhdistys ry sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS 4.3.
klo 18.30 Sääksjärvitalolla
(Tampereentie 464). 200?
p. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Myytävänä
Työsuorituksia
Huom!
La 23.2. LEMPÄÄLÄ
samassa talossa kuin Lempostupa, aseman P:n puolelta,
sis. Voit halutessasi
VARATUOMARI
MARKKU LEINO
liittää kuvan ilmoitukseesi 6 eurolla. klo 18.30
Ti 26.2. Fax 03 3753380
TALVIRENKAAT!
Varastokoot
poistohinnoin!
Lempäälän-Vesilahden
Diabetesyhdistys ry:n
KEVÄTKOKOUS
pidetään ma 4.3. Näyttö auki! Tervetuloa
Työsuorituksia
Kattoremonttien ammattilainen
Palstalla noudatetaan hyviä tapoja, joita palstan
ylläpitäjä Lempäälän-Vesilahden Sanomat
valvoo. Peltilistat
PUH. klo 18
Lempostuvalla. vast. Helmikuun
ajan tarjouksena 4 kpl
vanteelle asennettuna ja
tasapinotettuna.
175/65-14
185/65-15
195/65-15
205/55-16
215/70-16
205/40-17
225/40-18
Goodride
Michelin
XL Michelin
Michelin
SUV Michelin
Goodride
Goodride
190?
340?
370?
400?
540?
280?
330?
Alle asennus keväällä tarvittaessa 20?.
Kutakin tarjouserää varattu 20 kpl.
AKAAN
RENGAS OY
Yrittäjäntie 8, 37910 Kylmäkoski
P. Johtokunta
Elokuvat
21 TAPAA PILATA AVIOLIITTO
Kotimainen komedia
Kesto 1h 33min
Pe 22.2. puh. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.fi
verkkosivuille. kellariin p. Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut
Tapahtumat
KALEVALA-JUHLA
Ke 27.2. klo 18.30
La 23.2. Katso kuvat www.huutokauppahuonealeksi.fi
Tee tarjous netissä, spostilla, soita 040-1431331 tai
tule paikan päälle. 10?, Merinovillahaalareita ja
aik.villahousuja, myös sisävaatteita ym.
BLACKBIRD OY . Tervetuloa!
Järj. klo 14.00
Ti 26.2. Esillä
sääntöjen vuosikokoukselle
määräämät asiat ja muut
kokoukselle esitettävät asiat.
Tervetuloa! Johtokunta
Parhaat vinkit löydät
VUOSIKOKOUS
Ma 11.3. klo 17.00
Su 24.2. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Mahd. h
Säävaraus.
Hilkka Multanen, 044 3477 405
hilkka.multanen@lvs.fi
Leena Kurki, 044 3477 406
leena.kurki@lvs.fi
Ilmoitusaikataulut
- maanantain lehteen
viimeistään torstaina klo 16
- torstain lehteen viimeistään
tiistaina klo 16.
Tekstiaineisto sekä tiedotukset
yhdistykset-palstalle vuorokautta
aikaisemmin. Autoille pysäköintipaikkoja Viraantiellä, Plakkarinpolulla, Punkarin levähdysalueella ja
koulukeskuksessa. klo 15-17
Erittäin siisti
2H+K+P
klo 13-14.15 Rämsöö uimaranta
Nuorten hämäränurkka nuorisotilalla
l ll to 28.2. Lähettäjän nimi ja
puhelin ilmoitettava. Päätoimittaja:
Satu Lehtonen, 050 301 0292
satu.lehtonen@lvs.fi
Toimittajat:
Erkki Koivisto, 044 7557 206
erkki.koivisto@lvs.fi
Jussi Saarinen, 044 7557 207
jussi.saarinen@lvs.fi
Katariina Rannaste (äitiysvapaalla)
töllä. 050 330 4398
Vt. 14
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Vesilahden kunta, Vesilahden Luonto ja Latu talkoolaisina
Järj. klo 15-24
Nuorisotila auki
ylin kerros, päätyhuoneisto Sääksjärvi
p. Emme vastaa
puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
yhdistykset@lvs.fi
Huvit
. Torstai 21.2.2013
Tapahtumat
Perustettu 1931
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin
www.lvs.fi
Vuokralle tarjotaan
Saunallinen
Hiihtoloma
Vesilahdessa
Julkaisija
Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy
Levikki: LT 2011 7020
klo 15-16.15 Onkemäki koulu
Toimitus
toimitus@lvs.fi
katutasossa.
p. nuoret 12-18
Lasitettu parveke.
p. Ilmoittautuminen ja mehuhuolto klo 9-14 Anttilanvuori, Plakkari-
Ilmoitukset
ilmoitukset@lvs.fi
Järj. Hiihto on maksuton. (säävaraus)
Toimitusjohtaja
Olli Sirén
Ulkopelit- winter classic, Peiponpellon jäällä
ke 27.2. Vesilahden kunta liikunta- ja nuorisotoimi
Vesilahden laturetki hiihdetään sunnuntaina 24.2.2013 kotareitiskota, Pohjankota ja Kotkanpesä. 040-508 6661
klo 11-12.15 Krääkkiö koulu
Toimitus ja konttori
Tampereentie 19, PL 38,
37501 Lempäälä
Puhelin 03 342 9000
Avoinna:
ma-to klo 9-16 pe klo 9-15
YKSIÖ
Ulkoilupäivä kylillä
tiistaina 26.2. 0400 737 540
ISO YKSIÖ
LEMPÄÄLÄN
KESKUSTASSA
ma 25.2. klo 12-18 junnut 3-6 lk, ke 27.2
Onko kaikki netissä käytetty aika
tuhlausta vai voisiko ajatella, että netissä myös opitaan uusia tulevaisuuden taitoja.
HYVÄSSÄ SEURASSA -luentosarjan
luentoja Hakkarin koulun auditoriossa
klo 18.00. Mielipiteitä voi esittää
myös suullisesti tai sähköpostitse suunnittelijalle.
Asiaa hoitaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen
soili.lampinen@lempaala.?, p. 040 1337498
Sähköpostiosoitteet muotoa:
etunimi.sukunimi@lempaala.?
Avointa varhaiskasvatustoimintaa (Perhetuvat)
Tarjotaan arkipäivisin klo 9-12:
Pikkukettu (Keskusta)
Pyrstötähti (Moisio)
Kissankulma (Kulju)
Säpinä (Sääksjärvi)
Näihin ei tarvitse tehdä hakemusta.
Perhetupiin ilmoittautumisesta
tulee erillinen tiedote elokuussa 2013.
82,50 ?
44,50 ?
24,00 ?
94,50 ?
59,00 ?
40,00 ?
Päivähoitohakemuksia saa sosiaalitoimistosta, päivähoitotoimistosta, kunnan palvelupisteestä, kaikista päiväkodeista sekä kunnan internet-sivustolta
www.lempaala.. Päiväkodeissa tarjotaan pääsääntöisesti kokopäivähoitoa ja
tarvittaessa osapäivähoitoa. Vuorohoitoryhmät (avoinna klo 5.30-22.30 sekä viikonloppuisin) sijaitsevat Moisionaukealla päiväkoti
Leikkiniityssä ja allergiaryhmä päiväkoti Kuokkalankulmassa.
Vapaita paikkoja ja aukioloaikoja voi tiedustella
suoraan palveluohjauksesta vastaavilta aluejohtajilta:
Mirva Pietarila p. Hoitopaikan
saamisesta ilmoitetaan kirjallisesti touko-kesäkuun
vaihteessa.
Hinnat sis alv 10%
Tilaukset ja
osoitteenmuutokset
03 342 9000
tilaukset@lvs.fi
www.lvs.fi, Tilaajapalvelu
Paino
Westpoint, Rauma 2013
Lempäälässä 18.2.2013
Lempäälän päivähoito
Jakeluhäiriötapauksissa
Soita postiin numeroon
0200 71000.
Lue Lempäälän-Vesilahden Sanomat
- ja tiedät mistä kylillä puhutaan!. Kaavaluonnoksia esitellään
yleisötilaisuudessa Sääksjärven koulun ruokasalissa keskiviikkona 6.3.2013 klo 18-20.
Kaavaluonnosten sisällöstä voi esittää mielipiteitä suullisesti tai kirjallisesti nähtävilläoloaikana
25.3.2013 saakka. Tästä
johtuenhakemukset kaikkiin päivähoitomuotoihin
tulee toimittaa 17.3.2013 mennessä. 044 7557 209
ilmoitukset@lvs.fi
Soile Virtanen
5.3.2013 Nuorten mediakulttuuri . Luennoitsijana opettaja,
mediakasvattaja Maarit Jaakkola
Graafinen suunnittelu ja
ilmoitusten valmistus
puh. 050 3839 656.
Lempäälässä 21.2.2013
KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO
LEMPÄÄLÄN PÄIVÄHOIDOSSA
SYKSYLLÄ 2013 VAPAUTUVAT
PÄIVÄHOITOPAIKAT
Täytetään keväällä huhti-toukokuun aikana. mitä verkkomaailmat merkitsevät nuorille ja mitä he siellä
tekevät. Perhepäivähoidossa
tarjoamme pääsääntöisesti kokopäivähoitoa. Miten sitä voi ehkäistä ja miten siihen voi puuttua?
19.3.2013 Kasvattajan sähköinen viestintä:
kasvatuksellisen verkkoviestinnän reunaehtoja.
Vanhemmat, opettajat ja muut kasvattajat menevät sinne, missä nuoretkin ovat.
Vaan missä kulkevat yksityisyyden ja erilaisten roolien rajat, kun kasvattaja viestii?
Tervetuloa!
Lempäälän kunta / Sivistystoimi
Ilmoitushinnat
Etusivu
1,55 e/pmm
Takasivu
1,26 e/pmm
ts
1,14 e/pmm
tj
1,07 e/pmm
Pienin ilmoituskoko 30 pmm.
Hintoihin lisätään alv 24%
Tilaushinnat
12 kk kestotilaus
6 kk kestotilaus
3 kk kestotilaus
12 kk määräaikainen
6 kk määräaikainen
3 kk määräaikainen
Kuulutuksia
ASEMAKAAVALUONNOKSIA
NÄHTÄVILLE
Lempäälän kunta tiedottaa Vuoreksen asemakaavan, Anniston alueen asemakaavaluonnosten nähtäville tulosta (MRL 63 §).
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 45 hehtaaria.
Se sijaitsee Lempäälän kunnan pohjoisrajalla, Vuoreksen alueella, Ruskontien ja Koipijärven välissä.
Tarkoituksena on osoittaa alueelle pientaloasutusta.
Asemakaavaluonnokset pidetään nähtävillä 21.2 25.3.2013 kunnan palvelupisteessä, Tampereentie
8, Sääksjärven kirjastossa ja kunnan internetsivuilla
www.lempaala.?/kaava. pulmia ja ratkaisuja.
Millaista nettikiusaaminen on. Mitä sosiaalisen median palveluja nuoret
käyttävät ja miten. 040 1337499
Katri Auvinen p. /lasten paivahoito. / sosiaalipalvelut/
päivähoitopalvelut/päivähoitoon hakeminen.
Hakemukset tulee palauttaa päivähoitotoimistoon:
Päivähoitotoimisto PL36, 37501 Lempäälä.
Hakemuksenvoi täyttää myös sähköisesti
www.lempaala.. Millaisia?
12.3.2013 Kiusaaminen verkossa . Kirjalliset mielipiteet tulee postittaa osoitteeseen Lempäälän kunta, Tekninen toimi,
PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Televisio-ohjelmat 21.2.-24.2.2013
Torstai 21.2.
TV 1
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.24 Ylen aamu-tv
9.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Hei, rillumarei! (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hiihdon MM: Naisten
mäkikarsinta
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Panta kaulassa (12)
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Taistelu Malista
22.55 Yle Uutiset
23.00 Monk (12)
23.42 Oddasat
23.57 Uutisikkuna
TV 2
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN
6.51 Nimipäiväonnittelu:
21.2.
6.52 Bertin ja Ernien suuret
seikkailut (S)
6.58 Hertan maailma:
Hertta tahtoo lemmikin
7.02 Monot mäkeen:
Turvallinen kaatuminen ja
hissin käyttö
7.09 Hupsis (S)
7.18 Katinkontti Remix:
Matkustaja Matikainen
7.33 Stella ja Sami (S)
7.45 Herää pahvi:
Linnunpönttö
7.55 Muumilaakson tarinoita (S)
8.19 Oktonautit (S)
8.41 Late lammas (S):
Sirkka kuorsaa (S)
8.50 Pieni runotyttö (7):
Pieni runotyttö
9.40 Yle Uutiset Uusimaa
9.49 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.58 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.54 Oddasat
11.30 Hiihdon MM:
Sprintin karsinnat
13.00 Sportmagasinet
13.30 Hiihdon MM:
Sprintin finaalit
16.00 Hullu juttu
16.30 Galaxi
16.31 Raimo: Raimo (S)
16.41 Pikku Nikke:
Pikku Nikke (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Hiihdon MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä:
Pilattu maito
20.30 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Kerran viikossa
21.25 Poliisi-tv 2013
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Game of Thrones (16)
22.56 Hehku
7.04 Noksu (S)
7.08 Lulu kilpikonna (S)
7.22 Laura
7.34 Monot mäkeen:
Kepit rinteessä - pujotteluharjoituksia
7.41 Hupsu pikku pupunen
(S)
7.45 Pikku Kakkosen posti
7.54 Muumilaakson
tarinoita (S)
8.19 Oktonautit (S)
8.41 Late lammas (S):
Late taikurina (S)
8.50 Pieni runotyttö (7)
9.40 Uutisikkuna
10.45 Hiihdon MM:
Yhdistetyn mäki
12.18 Uutisikkuna
13.25 Luontoretkellä:
Merenpohjaa tutkimassa
13.55 Tuntematon Norja
14.25 Satuhäät
15.15 Hehku
15.45 Hiihdon MM:
Yhdistetyn 10 km
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Hiihdon MM: Naisten
mäki
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hiihdon MM:
Mäkikarsinta
20.45 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kova laki:
Erikoisyksikkö (16)
22.50 Poliisi-tv 2013
23.15 Girls (16)
5.30 Aamusää
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset (7)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. Phil
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16)
22.00 Falling Skies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Frasier
23.50 Pirunkaupat
0.45 Big Love (12)
1.55 Lost (12)
2.50 Perhe on pahin
3.20 Älypää-TV
6.00 Ostosruutu
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit
7.25 Disney esittää:
Kim Possible
7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut
8.15 Vanessa ja pikkuväki
8.45 Ullan unelmakakku
9.20 Luksusmammat
9.50 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7)
10.20 Pikakurssi
kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
13.20 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7)
13.50 Yhteinen taloprojekti
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Tanssi peppu pieneksi
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Suhdekoukerot
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Nuori
Hannibal (16)
0.30 Nelosen uutiset
0.40 Nelosen sää
0.45 Elokuva: Ihmisen pojat
(16)
2.55 Villa Helena (12)
3.55 Perhe on pahin
4.25 Älypää-TV
9.00 Start!
9.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden
illallinen
10.30 Neljän tähden
illallinen
11.00 Neljän tähden
illallinen
11.30 Eläintarhojen elämää
(7)
12.00 Eläintarhojen elämää
12.30 Eläinten ABC
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Koirakouluttaja Tanja
Karpela
14.00 Salattu teinielämä
15.00 Waverly Placen velhot
(7)
15.30 Paluu lukioon
16.00 Suhdekoukerot
16.30 Matkaoppaat
17.00 Matkaoppaat
17.30 Matkaoppaat
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Elokuva: Taxi 4 (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Imagine
That (S)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 SM-liigan huippuhetket
23.35 Totuuden miekka
0.35 Elokuva: The Host Salaisuus pinnan alta (16)
3.00 Perhe on pahin
3.30 Älypää-TV
22.20 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta
(16)
23.40 Ilman johtolankaa
0.40 MTV3 Chat
14.00 Melissa ja Joey
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Liisa
Ihmemaassa
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Holmes NYC (12)
0.30 Oscar-gaala valvojaiset
3.30 Oscar-gaala
Perjantai 22.2.
TV 1
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.24 Ylen aamu-tv
9.30 Suomi on ruotsalainen
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 SF-paraati (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma:
Kumppanimme hevonen
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hiihdon MM: Naisten
mäki
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Riutuvat romantikot
(12)
23.50 Oddasat
0.05 Eurojackpot
0.12 Uutisikkuna
TV 2
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN
6.51 Nimipäiväonnittelu:
22.2.
6.53 Possu Pallero (S)
MTV 3
NELONEN
5.00 Älypää-TV
Lauantai 23.2.
TV 1
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Kiehtova maailma:
Kumppanimme hevonen
9.00 Yle Uutiset
9.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Opettaja ohjaimissa
(7)
11.55 A-studio: Stream
12.25 Totuus rakkaudesta
12.55 Dokumenttiprojekti:
Naapurit
13.50 Keittokirjalle kyytiä
14.20 Strada
14.50 Akuutti
15.20 Hercule Poirot: Kortit
pöydällä (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Avara luonto: Afrikan
tappajamehiläiset
19.40 Midsomerin murhat
(12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
22.26 Komisario Frost (16)
0.08 Uutisikkuna
TV 2
4.00 Uutisikkuna
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu:
23.2.
7.48 Kaapo (S)
8.12 Pikku Kakkosen posti
8.19 Anniina Ballerina (S)
8.47 Babar ja Badun
seikkailut (S)
9.00 Galaxi
9.02 Mimosan kummitustarinat
9.04 Kesäleiri (S)
9.28 Galaxi: Koiramestari
10.00 Pikkukarhun tarinoita
(S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Haavi auki
11.30 Yle Uutiset Uusimaa
11.39 Yle Uutiset Kaakkois-
MTV 3
6.00 MTV3 Deitti
7.00 Ostoskanava
8.00 Baby Looney Tunes (S)
8.25 Puuha-Pete (S)
8.40 Hirviöallergiaa (S)
9.10 Kasper (S)
9.35 Winx-klubi (S)
10.05 Pokémon (7)
10.30 Unelmien pallokerho
11.00 Ostoskanava
11.30 Luontodokumentti
12.35 Salatut elämät
13.05 Salatut elämät
13.35 Salatut elämät
NELONEN
5.00 Älypää-TV
5.30 Ostosruutu
7.00 Ostosruutu
8.30 Elixir
Sunnuntai 24.2.
TV 1
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Afrikan
tappajamehiläiset
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.55 Yle Uutiset
10.00 Totuus yksityisestä
vanhustenhoidosta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Viikko viitottuna
11.15 Opettaja ohjaimissa
(7)
12.05 Vankileirien Syväri
13.05 Prisma: Syvyyksien
haastaja
13.55 Prisma Studio
14.25 Historiaa: Ison
Katkerojärven vangit
15.20 Hercule Poirot: Vuoksi
ja luode (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Antiikkia, antiikkia
18.45 Suomi on ruotsalainen
19.15 Luontohetki:
Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Missä
kuljimme kerran (16)
21.56 Hiljainen todistaja
(16)
23.40 Ykkösaamu
0.20 Uutisikkuna
TV 2
4.00 Uutisikkuna
7.45 Unna Junná 2013
8.00 Pikku Kakkonen
8.01 Nimipäiväonnittelu:
24.2.
8.03 Lauludiplomi
8.25 Puu Fu Tom (S)
8.49 Sohvaset (S)
9.00 Galaxi
9.04 Hirveä Henri (S)
9.18 Villit futarit (7)
9.49 Viidakkojytä (S)
10.05 Maailmanmenoa
10.20 Mestareiden liigan
MTV 3
6.00 MTV3 Deitti
7.00 Ostoskanava
8.00 Chuggington (S)
8.10 Looney Tunes Show (S)
8.35 Katti kaiken tietää! (S)
9.05 Madagascarin pingviinit (S)
9.35 Beyblade: Metal
Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Top Chef Suomi
12.00 Salatut elämät
12.30 Salatut elämät
13.00 Smash (7)
14.00 Anna palaa 2 (7)
15.55 Formula 1: Talvitestit
16.25 Moderni perhe (S)
16.55 Mike & Molly (S)
17.25 Putous
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Miehen puolikkaat (S)
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
NELONEN
5.00 Älypää-TV
5.25 Ostosruutu
6.55 Ostosruutu
8.25 Hurja remontti
9.25 Jaksa paremmin
9.55 Unelmien talo
10.25 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
10.55 Elixir
11.25 Eläinten ABC
11.55 Koiralle koti
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Melissa ja Joey. 15
Torstai 21.2.2013 . Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Kuukauden parhaat
sekunnit
22.40 Yön painajainen (16)
0.45 Menneisyyden haamut
(12)
1.45 MTV3 Deitti
Suomi
11.48 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.57 Yle Uutiset Häme
12.07 Yle Uutiset KeskiSuomi
12.17 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.26 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.35 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.45 Oddasat
13.00 Peliuutiset
13.20 Ravisuoran vihjeet
13.30 Hiihdon MM: Naisten
skiathlon
15.00 Hiihdon MM: Miesten
skiathlon
17.15 MotorSport
17.45 Hiihdon MM: Mäkihyppy
20.00 Kerran viikossa
20.30 Ravisuora
21.00 Kahden keikka (12)
21.58 Yle Uutiset
22.02 Urheiluruutu
22.05 Ciao da Val di Fiemme
22.35 Yö kuuluu meille (16)
0.30 The Wire (16)
14.35 Laputa - Linna
Taivaalla (7)
16.55 Top Gear
18.00 Selviytyjät Suomi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Putous
21.00 Sydänjää (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Miss FBI - aseistettu ja
ihana (12)
0.50 Hyvässä uskossa (12)
1.50 MTV3 Deitti
makasiini
10.45 Hiihdon MM: Yhdistetyn joukkuemäki
12.00 Hiihdon MM: Parisprintin karsinnat
13.00 Hiihdon MM: Parisprintin finaalit
14.15 Uusi päivä (S)
14.45 Uusi päivä (S)
15.15 Uusi päivä (S)
15.45 Hiihdon MM:
Yhdistetyn viesti
17.00 Työ on elämää varten
17.45 Hiihdon MM:
Sekajoukkuemäki
18.45 Hiihdon MM:
Sekajoukkuemäki
20.00 Pirunpelto (12)
20.50 Mikaelin naiset :
Vuokko Hovatta
21.00 Luck (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.30 Girls (16)
23.00 How to Make it in
America (12)
23.27 The Wire (16)
0.25 Silminnäkijä: Pilattu
maito
MTV 3
5.30 Aamusää
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen
sääennuste
14.05 Jamie Oliverin kotona
14.40 Jamie Oliverin helpot
herkut
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Selviytyjät Suomi
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske &
Linnanahde Crew
23.20 Kissaihmiset (16)
1.35 MTV3 Deitti
NELONEN
5.00 Älypää-TV
6.00 Ostosruutu
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit
7.25 Disney esittää:
Kim Possible
7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut
8.15 Vanessa ja pikkuväki
8.45 Ullan unelmakakku
9.20 Luksusmammat
9.50 Kauneusklinikka
Rand Rusher (7)
10.20 Pikakurssi
kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Kauneusklinikka
Rand Rusher (7)
13.50 Pikakurssi
kodinostoon
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Tanssi peppu pieneksi
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Melissa ja Joey
17.30 Dr