1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 21.2.2018 87. sivu 6 Kas, Turhapurohan se siinä! Abit ottivat ilon irti ennen edessä olevaa lukukuuria. sivu 5 Tykkilumilatu on maksuton Hakkarin tykkilumiladulla hiihto on jatkossa maksutonta, kun hoito siirtyy Lempäälän kunnalle. sivu 5 Vanha lukio halutaan purkaa Kanavan koulua esitetään purettavaksi. vuosikerta N:o 8 ISABELA BUENO GARIBE ”He ihmettelivät, miksi olen pukeutunut prinsessaksi.” – sivu 16 Palo tuhosi omakotitalon Lempäälässä sattuneen rajun palon jäljiltä vain talon päätyseinät jäivät pystyyn. Tontille tulisi Lempäälän kolmas yläkoulu. s. sivu 4 Rötöstely lisääntyi Väkivalta ja varkaudet työllistivät poliisia aiempaa enemmän viime vuonna. 12 TÄHÄN MAINOKSESI Soita 044 347 7405 120 € + alv
Perustellusti voi odottaa, että näillä main mökeille riittää kysyntää varsinkin kun rakennuspaikkoja on rajallisesti. Hyvänä kakkosena tulevat valokatkaisijat. Jatkossa esimerkiksi monet sotepalvelut tarjotaan verkon kautta naamatusten. Yleensä mökille ajellaan henkilöautolla. Osuuskuntamalli tarvitsee verkkoasiantuntijan, joka hoitaa osuuskunnan perustamisen ja vastaa hankkeen sille kuuluvista töistä. Sen mahdollistamiseksi ihmisen kantasoluja siirrettäisiin lampaan alkioihin. Moni pääkaupunkiseudulle muuttanut on perinyt tai perii jossain Suomen kolkassa olevan mökin. Tämä ei ole mikään yllätys, sillä yhtä lailla tyhjenevissä kylissä putoavat myös vakituisten asuntojen hinnat. Näkymät näyttävät lisäksi niin kiinteistöjen kuin liikenteen verotuksen osalta ikäviltä. Enää vain joka kolmas helsinkiläinen nuori ajaa B-kortin 18-vuotiaana. 50–70-luvun mökkien idyllinen varustus huusseineen, kaasuhelloineen ja kantovesineen ei vetoa urbaaniin ihmiseen. Fakta on se, että ilman kunnan kokoavaa roolia laajaa verkkoratkaisua ei saataisi aikaan. Entistä harvemmalla pääkaupunkiseudun nuorella on ajokortti. Vesilahti on lähtenyt luovasti etsimään ratkaisua nopean kuituverkon toteuttamiseksi. Yhä useammin mökki pannaan myyntiin paitsi etäisyyden myös kulkuyhteyksien vuoksi. Kiinnostus kasvukeskuksista kaukana oleviin mökkeihin on laskenut. Muutoksen tuulia on kuitenkin ilmassa. Alati harveneva julkisen liikenteen verkko kantaa aniharvoin mökkitien tuntumaan. Sitä kannattaa rakastaa eikä antaa valtaa arvostelulle ja haukkumiselle Kirsti Kuosmanen, Anna Sänky on hotellihuoneen intiimein paikka, jonka takia se mielletään usein myös likaisimmaksi. tätä mieltä V esilahdessa ollaan tartuttu todenteolla nopean nettiyhteyden rakentamiseen kunnan alueelle. Kaikki eivät jää terassille lötköttämään vaan aina on niitä ihmisiä, jotka haluavat luonnon äärelle. Loistavaa toimintaa, Vesilahti. Hän ei ole yksittäinen tapaus. Helppoon kaupunkiasumiseen tottuneelle mökki on työmaa, joka rentoutumisen sijaan tarjoaa raatamista koko loman ajaksi. Alueille, joille valokuitua ei ole mahdollista vetää, kilpailutetaan mobiiliverkkojen toimittajat. Kunnanvaltuuston maanantaina hyväksymän mallin mukaan Narvan ja Kirkonkylän taajamissa lähdetään valokuituverkkoa rakentamaan Telian Avoimen kuidun pohjalta. Kun saunapuiden pilkkomisen, rännien putsaamisen ja mökin siivoamisen vaihtoehtona on yhteisöllinen kesänvietto terassilla kylmän juoman ja ystävien kera, moni leppoisaan elämään tottunut vetää tästä johtopäätökset ja jää kaupunkiin tai lähtee muiden palveltavaksi johonkin lomakohteeseen. Ajatuksena on, että ihmisen DNA korvaisi lampaalta puuttuvan koodin ja lampaalle kasvaisi ihmisen haima. Lammas olisi geenimuunneltu siten, ettei se pysty kasvattamaan omaa haimaa. . Kehitys on sitten vallan toisenlainen täällä kasvukeskusten tienoilla olevilla mökeillä. Jos nyt ollaan niin urbaaneja ja tavoitellaan helppoa ja viihteellistä elämää kaupungissa, niin jossain kohtaa tulee trendi, jonka keskiössä on yksinkertainen elämä ja luonnosta nauttiminen. Yksityisen kiinteistönomistajan kannatta miettiä valokuiverkkoon liittymistä sekä oman hyvinvoinnin että kiinteistön arvon pohjalta. Innokkaiden mökkeilijöiden kohdalla näin on jatkossakin. Muille alueille päätettiin perustaa kuituosuuskunta. Mökki on ollut suomalaisille hengähdyspaikka kiireiden keskellä ja toisille jopa kakkoskoti. Mikä menee alas, nousee jossain kohtaa ylös. Tavoitteena on ratkaisu, jossa kiinteistöön asennetaan kiinteä, tukiaseman mastoa kohti suunnattu antenni. Kiinteistöverot tulevat lähivuosina nousemaan ja Suomeen tulee myös Bernerin mallia myötäilevä, ajokilometrimäärään perustuva uusi liikennevero. Nopeiden nettiyhteyksien tarve vain kasvaa palvelujen ja bisneksen siirtyessä yhä enemmän verkkoon. Se tekee kannattavuuslaskelmat, hoitaa tukihakemukset, tekee markkinointisuunnitelmat ja markkinoi valokuitua eri alueille. Ilta-Sanomat VESILAHTEEN NOPEAT VERKKOYHTEYDET. Maaseudun Tulevaisuus Autiot tuvat, tyhjenevät mökit Kesämökki on ollut monen suomalaisen unelma vuosikymmenien ajan. Keho on kotimme, jossa meidän olisi hyvä tuntea olomme turvalliseksi ja kotoisaksi. Markkinaehtoinen ratkaisu toteutuu, mikäli alueen vakituisessa käytössä olevista kiinteistöistä vähintään puolet lähtee mukaan hankkeeseen. Lampaan sisällä kasvatettaisiin ihmiselle uusi, terve haima. Pitää olla sisävessat, ulkoporeallas, valokuituyhteys, led-valaistus, 60-tuuman tv ja urheilukanavat. Autioituvia taloja myydään muutamalla kymppitonnilla, tontteja muutamalla tuhannella eurolla, jos edes kaupaksi käyvät. Suurin bakteerimäärä kuitenkin löytyy paljon pienemmästä tavarasta, nimittäin kaukosäätimestä. Laajakaistatyöryhmä on tehnyt Vesilahdessa hyvää työtä. Jokainen liittyjä olisi osuuskunnan jäsen. Poimintoja Kari Pusa . Helsingin Sanomat haastatteli taannoin pääkaupunkiseudulla asuvaa nuorta naista, joka oli perinyt kolme lomamökkiä eri puolelta Suomea. Nämä verottavat entisestään kiinnostusta etäällä oleviin loma-asuntoihin. kolumni Kari Pusa Radikaalilta kuulostava menetelmä voisi tarjota hoitomuodon jopa ykköstyypin diabetekseen. Tästä on merkkejä jo nähtävissä maailmalla. Meidän pitää antaa itsellemme lupa arvostaa ja rakastaa kehoamme sellaisena kuin se on
044 347 7405 Lisäjako Lempäälässä ja Vesilahdessa SEURAA Lempäälän-Vesilahden Sanomia Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa! #suomentunnetuinpaikallislehti2019. klo 17 pe 2.3. Tilaa luotettava paikallislehti, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, numerosta 010 5844 270 (ark. klo 19 Lempäälän Nuorisoseuran Teatteri esittää: Windsorin Iloiset Rouvat Shakespearen hilpeä kaupunkikomedia :: Ohjaus: Heidi Lakaniemi p. klo 17 pe 16.3. klo 19 su 11.3. Tympiikö silli ja kuravesi. Ilmassa on jo tuulahdus alkavasta keväästä, talven selkä on taittunut. ilmoitukset@lvs.fi | puh. No vaihda rännii! Valitse myös talvella raidaton Arvo-kouru! Soita heti 03 3390 0312 Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN RÄNNIREMONTTI! Katso lisää: vesivek.fi Paikalliset pojat! raidaton ruostumaton ARVO kouru Ainoa Pitääkö kattosi talvisateet. • Minimoidaan keväällä sulavan lumen aiheuttamat riskit. nuorisoseura.fi LIPUT: 18 / 16 / 9 euroa (sis. klo 17 to 29.3. klo 19 su 18.3. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 VARAUKSET/TIEDUSTELUT: puh 0400 749 986 tai www. väliaikatarjoilun) Tiedustele myös ryhmätarjouksiamme! ESITYSPAIKKA: Lempäälän Nuorisoseurantalo Iluksentie 5, 37500 Lempäälä Näytökset: pe 23.2. • Kattoturvallisuus tarkistetaan samalla. Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ry. klo 19 su 25.3. 0400 114 233, www.oilpoint.fi Ruokosmetsänkatu 13 A, Lempäälä (Ideaparkia vastapäätä) Palvelemme: ma-pe 8.00-17.00 Öljynvaihto aikaa varaamatta www.mobil1.fi Automaattivaihteiston 100 % öljynvaihtotyö 70 € vesivek.fi OMAKOTIASUKKAAN TOIMITUSTAKUU: • Jos asennus myöhästyy, saat rahat takaisin! TALVIASENNUKSEN EDUT: • Jäinen maa suojaa pihaa asennuksen aikana. Raidat pännii. klo 17 pe 23.3. 9-15) tai lvs.fi/asiakaspalvelu Seuraava Hali ilmestyy pääsiäisviikolla, keskiviikkona 28.3. klo 19 su 25.2
Osaavaa sijaista ei ole löytynyt myöskään vuokrayrityksistä. Palon syttymissyy vaatii vielä poliisin selvityksiä. huhtikuuta alkaen tai sopimuksen mukaan. Palavasta rakennuksesta pelastautui yksi ihminen, joka kuljetettiin sairaalahoitoon ensihoidon toimesta. Virtasen esityksen puolesta äänestivät Maria Päivänen (sd.), Minna Rajamäki (kesk.), Pauliina Alenius (vihr.), Liuha, Veijo Niemi (ps.), Piia Nurmela (kd.), Virtanen ja Riku Floman (vas.). helmikuuta vastaisena yönä Vesilahdella. Koululääkärin virka on ollut syksystä 2015 lähtien ison osan aikaa sijaistamatta tai siinä on ollut lyhytaikaisia sijaisia, koska koululääkärille ei ole saatu hoitovapaan ajaksi pitkäaikaista sijaista useista sijaishauista huolimatta. – Talosta ovat pystyssä vielä päätyseinät, mutta muuten koko talo on tuhoutunut, pelastuslaitoksen tilannekeskuksen palomestari Ilpo Kuokkanen toteaa. Vesilahdentiellä tarkastettiin klo 00.40 henkilöauto, jonka kuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Heidi Rämö äänestettiin vaikuttajapalkinnon saajaksi "Asiantunteva ja rohkea toimija". Lempäälän kunnan kouluja opiskeluterveydenhuollossa on kaksi lääkärin virkaa, joista toinen on syyskuusta 2011 alkaen ollut nuorisolääkärin virka yläkouluja, lukiota ja ammatillista koulutusta varten. Rämö palkittiin tiistaina 14. yhdyskuntajohtajana toimiva Tiia Levonmaa, Hämeenlinnan kuntakonsernissa toimiva toimitusjohtaja Kristiina Koskiaho ja Ylöjärven kaupungin virassa toimiva Mirko Harjula. Äänestyksessä Virtasen ehdotus voitti äänin 3–8. Hänen hallustaan löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta sekä käyttövälineitä. Mies vietiin verikokeisiin. Virka täytetään 1. 1990-luvun alkupuolella rakennettu, noin 150-neliöinen kaksikerroksinen talo oli täyden palon vaiheessa palokunnan saapuessa paikalle. helmikuuta Tampereen seudun ammattiopiston TreduGo! -vaikuttajapalkinnolla inspiroivasta johtajuudesta ja avoimesta yhteistyöstä Pirkanmaan hyväksi. Kunnanjohtaja Heidi Rämön ehdotus oli, että kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että virkaan nimitetään oikeustieteen maisteri Tiia Levonmaa. Kuski kärähti huumeista Huumekuski jäi kiinni tiistain 20. Yhdyskuntajohtajan virkaa haki 20 viran kelpoisuusehdot täyttävää henkilöä. Kari Virtanen (sd.) esitti Tuukka Liuhan (kesk.) kannattamana, että kunnanvaltuusto suorittaa yhdyskuntajohtajan valinnan ilman kunnanhallituksen esitystä, kuka on virkaan soveltuvin. Kunnanjohtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Heikki Hakala (kok.), Päivi Söderström (kok.) ja Jocka Träskbäck (kok.). Hälytys oli tullut kahdeksan maissa. 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään lisäksi rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Lempäälän kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen, kunnanvaltuusto suorittaa seuraavassa eli maaliskuun kokouksessaan yhdyskuntajohtajan valinnan. Palon jälkivartiointi kesti aamukuuteen asti. Lempäälän yhdyskuntajohtajana toimii viransijaisena Tiia Levonmaa.. Haastattelujen perusteella soveltuvuusarvioihin kutsuttiin kolme henkilöä: Lempäälän vs. "Energinen, taitava ja esimerkillinen johtaja." Muun muassa näillä sanoin perusteltiin Heidi Rämön valintaa TreduGo! -vaikuttajapalkinnon saajaksi. – Jo viidentoista asteen pakkanen tuo lisähaasteen kalustolle, kun vedellä sammutetaan, Kuokkanen kertoo. Paikalla paloa sammuttamassa oli kymmenen yksikköä, muun muassa Lempäälän, Sääksjärven ja Nurmen VPK:t sekä säiliöja nostolavayksiköitä Pirkkalasta, Valkeakoskelta ja Tampereelta. Heistä haastatteluun kutsuttiin seitsemä. huhtikuuta 2018 alkaen. Valintatyöryhmä asetti hakijat valintajärjestykseen Levonmaan ykköseksi ja seuraaviksi Koskiahon ja Harjulan. Pakkanen toi sammutustöihin omat haasteensa. Rämö sai avoimessa verkkoäänestyksessä lähes puolet annetuista äänistä, 49 prosenttia, kun ääniä annettiin yhteensä 539. ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Valtuusto valitsee yhdyskuntajohtajan TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Ida Nieminen Kuntaan tarvitaan uusi nuorisolääkärin virka Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että kuntaan perustetaan uusi nuorisolääkärin virka 1. Omakotitalo tuhoutui palossa täysin Omakotitalo Lempäälän keskustan tuntumassa Soravuorentiellä tuhoutui täysin tulipalossa maanantai-iltana. Toinen virka on koululääkärin virka alakouluja varten syyskuusta 2013 alkaen
Vesilahdessa ei viime vuonna tehty yhtään ryöstöä. Nato = Puolison sisarta merkitsevällä nato-sanalla on vastineita sekä lähiettä etäsukukielissä. Kaavamuutoksen tarkoituksena on osoittaa Kanavan tontille paikka Lempäälän kolmannelle yläkoululle parantamaan erityisesti kunnan eteläosissa asuvien yläkouluikäisten palvelutarjontaa. Rikkomusten määrä väheni puolestaan 21 kappaletta kokonaismäärän ollessa 60. Yksityisellä paikalla tehtiin 13 pahoinpitelyä, kaksi enemmän kuin vuotta aiemmin. MISTÄ TULEE SANA.... Asemakaavanmuutoksen pohjana on vaihtoehdoista esitys, jossa Kanavan koulu purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kunnan uusi kolmas yläkoulu. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Erkki Koivisto. Varkauksia poliisi kirjasi 39 kappaletta, missä nousua oli 17 rötöksen verran. Vesilahdessa rikoslakirikoksia kirjattiin 108, mikä oli 29 enemmän kuin 2016. Vastaavasti petosrikosten määrä väheni 23:lla ollen 130. Nyt niitä oli neljä. Sekä Lempäälässä että Vesilahdessa omaisuusrikoksia tuli poliisin tietoon aiempaa enemmän. Törkeitä rattijuopumuksia oli 24 ja rattijuopumuksia 34. Vesilahdessa tehtiin 70 omaisuusrikosta, mikä oli 18 enemmän kuin vertailuvuonna. Tontilla sijaitsevan asuinrakennuksen pinta-ala on 180 neliötä. TEKSTI: Kari Pusa KUVA: Kari Pusa Vesilahdessa tehtiin viime vuonna 14 mökkimurtoa, mikä on kymmenen enemmän kuin edellisvuonna. Hälytystehtäviä poliisilla oli Lempäälässä kaikkiaan 3 618, mikä on 27 tehtävää vähemmän kuin 2017. Omaisuusrikoksissa tapausten selvitysprosentti nousi. Vesilahdessa ei parin edellisvuoden aikana ole poliisin tietoon tullut yhtään yleisellä paikalla tapahtunutta pahoinpitelyä. Kunta sai julkisessa myynnissä olleesta kohteesta seitsemän tarjousta, joista korkein tuli valituksi. Törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi yhdestä kuuteen. Huumausainerikoksia tilastoitiin 56, mikä on viisi vähemmän kuin 2016. Rikoksia tilastoitiin 60 vähemmän kokonaismäärän ollessa 395. Lempäälän kunnanhallitus asettaa nähtäville ja lausuntoja varten Kanavan koulun asemakaavan muutoksen muodossa, jossa Kanavan koulu ei säilyisi, vaan se purettaisiin ja paikalle rakennettaisiin uusi kaksiosainen, syvärunkoinen koulurakennus. Hälytystehtäviä poliisilla oli Vesilahdessa 609, missä kasvua peräti 104 hälytyksen verran edellisvuoteen verrattuna. Kauppasumma on 90 000 euroa. Kotihälytyksiä oli 36, kun edellisvuonna niitä oli vain 16. Lempäälässä omaisuusrikosten määrä kasvoi 88 tapauksella ollen 726. Vesilahdessa tehtiin viime vuonna 17 väkivaltakirkosta, kun vuotta aiemmin niitä kirjattiin kuusi vähemmän. Kunta myy omakotitalon Tarikantieltä Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt myydä Tarikantie 19:ssä sijaitsevan omakotitalon. Törkeiden rattijuopumusten määrä nousi viidellä ollen seitsemän. Liikennerikokset vähenivät Lempäälässä selvästi. Suurin osa pahoinpitelyistä tapahtuu yksityisellä paikalla. Näitä rikoksia tuli poliisille tietoon 64, missä lisäystä oli kaksi tapausta. Ryöstöjä Lempäälässä oli seitsemän, kun vuotta aiemmin niitä oli vain kolme. Määrä kasvoi 30 tapauksella. Raiskausrikoksia Vesilahdessa oli yksi. Vesilahdessa liikennerikosten määrä kasvoi ja liikennerikkomusten väheni. Arvokkaan kanavan kulttuuriympäristön arvoja on lautakunnan mukaan kuitenkin huomioitu lisäksi muun muassa kanavanvartijan talolle osoitetulla suojelumerkinnällä. Sen sijaan rattijuopumusten määrä lisääntyi 11 tapauksella. Poliisin tietoon tulleita väkivaltarikoksia tehtiin Lempäälässä viime vuonna 115 kappaletta, mikä on merkittävästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös liikennerikkomuksia tehtiin entistä vähemmän. Suomen kirjakielessä nato on ensi kertaa mainittu vuoden 1642 Raamatussa. Määräalan pinta-ala on noin 1 600 neliömetriä. Kunta neuvottelee kanavanvartijan talon hankkimisesta kunnalle yhdessä liikenneviraston kanssa saatavan kuntotutkimuksen pohjalta. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli rikosnimikkeenä neljässä tapauksessa. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Kanavan koulun rakennus esitetään purettavaksi Vanha lukio on suojelumerkitty, kuten myös kanavanvartijan talo Väkivalta ja varkaudet lisääntyivät Lempäälän ja Vesilahden alueella tehtailtiin viime vuonna reilusti enemmän rikoksia kuin vuotta aiemmin. Liikennerikoksia tehtiin 63, mikä on 18 enemmän kuin vuotta aiemmin. Varkauksia Lempäälässä kirjattiin 175, missä lisäystä oli 20. Omakotitalo on ollut tyhjillään kaksi vuotta. Rattijuoppoja jäi tuplasti enemmän kiinni, mutta määrä oli vähäinen: vain neljä tapausta. Näitä oli kaikkiaan 46, mikä on 27 enemmän kuin 2016. Rikoslakirikoksia, poislukien liikennerikokset, tehtiin Lempäälässä 1 040, missä nousua edellisvuoteen oli 130 teon verran. inkeroisen, karjalan ja vatjan nato, vepsän nado ja viron nadu. Lempäälässä murtoja oli seitsemän. Näitä ovat esim. Raiskausrikoksia Lempäälässä tuli poliisin tietoon neljä, kun vuotta aiemmin niitä oli vain yksi. Rikkomuksia oli 610 kappaletta, missä oli vähennystä 31 tapauksen verran. Kunnan yhdyskuntalautakunta on todennut suojelumerkityn vanha Kanavan koulun purkamisen vähentävän kulttuuriarvoja historiallisesti kerroksellisessa taajamakuvassa. Henkirikoksen yrityksiä Lempäälässä oli kaksi. Rakennukset myytiin remontoitavassa kunnossa siten, että kauppaehtojen mukaan myyjä ei vastaa salaisistakaan virheistä. Tilastoja rumensivat yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt. Koulurakennukselle ei osoiteta suojelumerkintää
tammikuuta hiihtämässä Hakkarin ladulla viiden ja kuuden kilometrin lenkkiä. – Meillä on kunnassa sellainen tulevaisuuden visio, että Hakkari on kuntalaisten liikunnallinen olohuone. Jatkossakin talvikaudella ulkoilureitit on varattu vain hiihtäen tapahtuvaan liikkumiseen, kävely ladulla ei ole sallittua. Häkli toteaa toisena muutokseen vaikuttaneena seikkana sen, että Hakkarin urheilukentän remonttisuunnittelun yhteydessä on kunnassa selvitetty paljon kentän ja alueen ympärivuotista käyttöä. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Erkki Koivisto Lempäälän kunnan visio: Hakkari kuntalaisten liikunnallinen olohuone Hakkarin tykkilumilatu kunnan hoitoon . Ja tämän halusimme ehdottomasti tarjota, Häkli tähdentää. Noin kolmasosa tarvittavasta määrästä taitaa tällä hetkellä olla tehtynä. Kunta ostaa tykkilumiladun tekemiseen ja tykkilumiladun kunnossapitämiseen tarvittavan palvelun ulkopuoliselta taholta tarvittaessa kilpailutusten kautta. – Tavoitteena on tehdä tykkilunta niin paljon, että noin kilometrin ensilumenlatu kuntohiihtäjälle mahdollistuu. Hakkarin urheilukentän hiihdon mahdollistaviin vaihtoehtoihin kuuluu kentän ulkopuolisen asfalttialueen laajentaminen neljän metrin levyiseksi. uutiset Kuljun koulu 3.B -luokka kävi 31. Kuva: Lempäälän kunta. Tykkilumilatu on ollut vuosia LeKi:n hiihtoaktiivien kontolla ja siksi alkukaudesta ennen luonnonlumia latujen käyttö on ollut maksullista. Täksi kerraksi Lempäälän kunta on ostanut Lempäälän Kisalta lumentekopalvelua. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Lempäälässä Hakkarin tykkilumilatu siirtyy ensi hiihtokaudesta Lempäälän Kisalta Lempäälän kunnan hoitoon ja sitä mukaa kokonaan maksuttomasti kuntalaisten käytettäväksi. Syksyllä 2017 Lempäälässä tehdyssä liikuntakyselyssä nousi Häklin mukaan voimakkaasti esiin omaehtoisen liikunnan harrastamisen mahdollisuudet. – Silloin tarvitaan ehdottomasti tykkilunta radan suojaukseen, mutta ensisijaisesti hiihto halutaan ohjata rata-alueen ulkopuolelle. Ensinnäkin Lempäälän Kisasta oli viestitty kuntaan, että siellä koetaan, etteivät resurssit tahdo riittää kunnolla tykkilumiprojektiin. Lumitilanteesta riippuen reitti voi olla lyhyempikin. Tykkilunta ensi hiihtokaudeksi on jo tehty. Lopputulema on, että tykkilunta tarvitaan ja kunta haluaa varmistaa tämän mahdollisuuden, siksi tämä muutos. – Kunnan järjestämänä toimintana ensilumen hiihto on hiihtäjille maksutonta. – Siinä yhteydessä ehdoteltiin, josko kunta voisi ottaa asian kokonaisuudessaan vastuulleen. Hankesuunnitelman lähtökohtana on, että rataaluetta kiertäisi noin neljän metrin levyinen asfalttialue, jolle hiihto ohjattaisiin. Lempäälän kunnan vapaaaikajohtaja Erkki Häklin mukaan muutokseen oli useita syitä. Jos asfalttialue joudutaan tekemään kapeampana, yhtenä vaihtoehtona on edelleen rata-alueen käyttö. Talvikaudella käytön kannalta hiihto nousee keskeiseksi liikuntamuodoksi. Toteuttamisvaihtoehdon kokonaiskustannusarvio on 2,24 miljoonaa euroa, mutta se pitäisi saada puserrettua talousarvioon varattuun 2,1 miljoonan euron summaan. – Siihen talvikaudella hiihto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet
Väestöliiton tietojen mukaan raskauden keskeytykset 15–19-vuotiailla ovat laskussa, mutta 20–24-vuotiailla yhtä yleisiä kuin muilla ikäryhmillä. Näin turvataan toiminnan jatkuvuus. Maalivahdiksi voi ilmoittautua maksutta. Palkintoraadin mukaan toiminnasta huokuu rentous ja iloinen yhteinen tekeminen ilman kilpailua. Hyvinvointilautakunnan päätöksen mukaan myös määrärahoista liukuesteiden hankintaan tai nastakenkien hankinnan tukemiseen liittyvä keskustelu käydään tämän vuoden syksyllä ensi vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä. Lempäälän 37 kunnanvaltuutettua jätti viime syyskuussa Totti Hämäläisen (kok.) ensimmäisenä allekirjoittaman valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Lempäälä selvittää talousarvion laadinnan yhteydessä mahdollisuutta kustantaa maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille kuntalaisille. Myös lihashuollon merkitystä korostetaan harjoitusten yhteydessä. Keskiviikon Kuntofutis ry:n Kuntofutis M30+ -hankkeen tavoitteena on ollut innostaa Vesilahdella ja Vesilahden lähistöllä asuvia ulkopaikkakuntalaisia keskiikäisiä miehiä huolehtimaan kunnostaan kuntojalkapallon parissa. Toiminta on tavoittanut uusia liikkujia joka kaudella. Hankkeessa järjestettävä toiminta on todellista matalan kynnyksen liikuntaa. Yhden lonkkamurtuman hoito voi enimmillään maksaa 20 000–22 000 euroa. Ringissä on ollut noin 50–60 pelaajaa ja keskimääräinen osallistujamäärä kokoontumiskerroilla on ollut 22 miestä. uutiset Maksuttomasta ehkäisystä ja liukuesteistä päätökset syksyllä Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta vastaa valtuustoaloitteeseen maksuttomasta raskauden ehkäisystä alle 25-vuotiaille lempääläläisille, ettei menettely ole mahdollista ilman valtuuston lisämäärärahaa, sillä kunta ei ole varannut vuodelle 2018 tarkoitukseen määrärahaa. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Vesilahtelaishöntsylle valtakunnallinen KKI-palkinto TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Juha Mäkelä Talkootoimintana aloitettu keski-ikäisten miesten jalkapalloharjoittelu vakiintunut säännölliseksi liikuntatoiminnaksi . 15–24-vuotiaille tehtiin Lempäälässä raskauden keskeytyksiä vuonna 2015 yhteensä 12 ja vuonna 2016 seitsemälle. – Toiminta jatkuu tänäkin kesänä, mutta ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut, sanoo Keskiviikon Kuntofutiksen puheenjohtaja ja vuoron vetäjä Juha Mäkelä. Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi Keskiviikon Kuntofutis ry:n Kuntofutis M30+ -hankkeen lisäksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Työpaikalta terveyttä elämään – itseään ja organisaatiota johtamalla -hankkeen ja Suupohjan pruspalveluliikelaitoskuntayhtymän ja Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n Suupohjan liikuntaneuvonnan palveluketju -hankkeen terveysliikunnan edistämiseksi tehdystä esimerkillisestä työstä vuonna 2017. – Jatkamme samaan malliin eli toiminta suunnataan edelleen vain miehille, pienenä muutoksena M30+ Kuntofutis korvautuu Miesten Kuntofutis -termillä, Mäkelä täsmentää. Peli kestää herrasmiessäännöillä kaksi 35 minuutin jaksoa. Futisvuoroon voi osallistua ilman yhdistyksen jäsenyyttä. Yhden raskauden keskeytyksen hinta on runsaat 1 200 euroa. Omaa palloa ei tarvita ja maksuksi kelpaavat liikuntasetelit. Toimintaa on pyritty kehittämään osallistujien toiveiden mukaan. Yhteistyötä hankkeen markkinoinnissa on tehty muun muassa paikallisseura Vesilahden Visan ja Vesilahden kunnan liikuntatoimen kanssa. Jalkapalloa pelataan koko kentällä 11 vastaan 11. Toimintaan osallistuakseen tarvitsee vain jalkapallokengät, säärisuojat sekä mustat housut ja sukat. Perusteissa todetaan, että yhdistys on menestyksekkäästi toteuttanut miesten matalan kynnyksen liikuntatoimintaa Vesilahden alueella. Hankkeen myötä osallistujat ovat oma-aloitteisesti alkaneet huolehtia kunnostaan lenkkeilemällä säännöllisesti. Palkinnot luovuttivat opetusja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen ja sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee KKI-ohjelman vuosipäivänä 16.helmikuuta Helsingissä valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa. Samanlaisen päätöksen Lempäälän hyvinvointilautakunta antoi myös aloitteelle, jossa esitetään, että kaikille kunnan yli 70-vuotiaille annettaisiin jalkineisiin laitettavat liukuesteet. Kokoontumisia oli 25 ja ringissä kaikkiaan noin 50 miestä.. Uusia pelaajia on tarvittu vuosittain 10–15 miestä. – Mukaan mahtuu, vuorolle otetaan kaksikymmentäkahdeksan miestä, ikäraja on ohjeellinen. Suuntaa antavan laskelman perusteella ikäryhmälle tarjottavan maksuttoman raskauden ehkäisyn kustannukset olisivat arviolta 40 000–70 000 euroa vuodessa. Alustavan laskelman mukaan liukuesteiden hankkiminen kaikille yli 70-vuotiaille kuntalaisille maksaisi yhteensä noin 42 000 euroa. Lisäksi liikkumisen olosuhteiden edistäjänä palkittiin Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry laaja-alaisesta toiminnasta pyöräilyn olosuhteiden edistämiseksi koko Keski-Suomen alueella. Kenkien liukuesteet vähentävät kaatumisia ja siten estävät lonkkaja nilkkamurtumia. Lautakunta toteaa, että maksuttoman ehkäisyn tarjoamiseen liittyvä keskustelu käydään vuoden 2018 syksyllä, jolloin päätetään kunnan vuoden 2019 talousarviosta. TEKSTI: Erkki Koivisto Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma on palkinnut vesilahtelaisen Keskiviikon Kuntofutis ry:n yli 30-vuotiaille miehille suunnatusta jalkapallohankkeesta. Toimintaa on järjestetty onnistuneesti kesäkeskiviikkoiltaisin tekonurmella usean kauden ajan. Vuonna 2016 vuoroon osallistui keskimäärin 23,2 pelaajaa. Porukkaan ilmoittaudutaan jokaiselle kerralle Kuntofutiksen nettilomakkeella. Keskiviikon Kuntofutis ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää aikuisten vapaamuotoista jalkapalloiluja liikuntaharrastusta. Lempäälän Eläkkeensaajat ry jätti kunnanhallitukselle viime marraskuussa aloitteen maksuttomista liukuesteistä kunnan kaikille yli 70-vuotiaille. Toiminnan kulmakivenä on kesäaikaan järjestettävä jalkapallotoiminta yli 30-vuotiaille miehille. Vuonna 2012 talkootoimintana aloitettu jalkapalloharjoittelu on vakiintunut jokavuotiseksi ja säännölliseksi liikuntatoiminnaksi, johon on helppo lähteä mukaan
Jumalan moninaiset lahjat tulevat todeksi yhteisössä, joka voimaantuu yhdessä ja lähtee uusin eväin, armahdettuna kohti arjen haasteita. 050 544 3481. Hetken levättyään se levittää jälleen siipensä. Klo 15-16 välillä kirkon esittelyä halukkaille. Pe 23.2. Avoimet perhekerhot kokoontuvat viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. Ilmoittautumiset 27.2. Messu klo 16 kirkossa (huom! kellonaika, ei aamulla messua). Kastettu: Eliel Armas Saarenheimo, Pihla Maija Inkeri Haliseva, Timo Ruuben Kiiski ja Lotta Lahja Talvikki Uuro. Kirkkokahvit. klo 10 messu kirkossa, Munukka, Keränen, Minna Koppanen, laulu. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa, kuin ennen voimissain, te minut muistakaa. Nasaretin Mestari ei turhaan sanonut: ”Katsokaa taivaan lintuja!” Matti Vehviläinen . lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi nuoret: hopenews.net Kuollut: Else Marjatta Lintusaari 84 v, Liisa-Kaarina Moilanen 69 v. Toisin sanoen ne tekevät yhdessä jotain sellaista mikä yksin olisi täysin mahdotonta. klo 18 Miestenilta. Tarkoitus on ymmärtää”. Kirkkovaltuuston kokous klo 19 srk-talossa (kokouskahvit klo 18.30). Torstaikahvit ja avoimet pappilassa klo 13-15 pappilassa. (rukouspysäkki) klo 16–18, kuuntelija paikalla. Seurakunta on Jeesuksen ystävien joukko. Siunaten ja kiittäen Anja ja Kaija papan pojat Taavetti, Tiitus, Jooseppi ja Justus sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vesilahden kirkossa 3.3.2018 klo 10, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa. Jokainen siipien räpäytys auttaa muodostelmassa seuraavana olevaa. – lapsiperheiden parisuhdeilta ke 14.3. Ilta on maksuton, ilm. Hiihtolomalla ei ole päiväeikä perhekerhoja. 050 544 3347 tai H. Albert Einstein Voit toimittaa kuolinilmoitukset helposti myös sähköisesti ilmoitukset@lvs.fi tai nettisivujemme kautta www.lvs.fi Toimitamme tarvittaessa kuolinilmoitukset myös muihin kotimaisiin lehtiin. To 22.2. Lempäälän srk Rakkaamme Raimo Kalervo SILLANPÄÄ s. Vauvakahvila Pikku Nuppu on tiistaisin klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. Ne tietävät, että selviytyäkseen tuhansien kilometrien matkasta niiden on lennettävä yhdessä. klo 10 Raamattu ja rukouspiiri, Marja-Leena Salonen. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yrittäjä Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Su 25.2. Usko tulee todeksi tässä ja nyt ja ihmisten ihana erilaisuus saa sen kukoistamaan. Ehtoollishartaushetki klo 14 Vesauskodissa. Kokoontuessaan yhteen jokaisella on jotain annettavaa. Järj. Perhekerho klo 9.00 – 12.00 Narvan kyläkirkolla. Olopäivät klo 11.00 Narvan kyläkirkossa. Haavisto, p. Pe 23.2. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Hiljaisia hetkiä Nauti ilmavirran nosteesta! Oletko koskaan miettinyt, miksi kurjet lentävät auran muotoisessa muodostelmassa matkatessaan talvehtimaan etelänmaille. Toimintaa: Aamurukous kirkossa arkisin kello 8–9. Sanajumalanpalvelus klo 10 pappilassa. Kastettu: Elia Tapio Karppinen Koskenkylästä, Reino Tapio Wiljam Savitaipale Kirkonkylästä, Veini Eemil Antero Tietäväinen Kuollut: Arvo Valdemar Mäkelä 85 v Kivilahdesta Vesilahden srk Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Asiaa joka koskettaa Sinua.. Raamattu kehottaa meitä osallistumaan ilolla seurakunnan jumalanpalvelukseen ja ”rohkaisemaan toisiamme” (Hepr 10:25). Pe 23.2. ja Kai Ilari Yli-Pukka 57 v. Yksin lentävä ei koskaan pystyisi pääsemään perille, mutta muodostelmassa nuorin, vanhin ja jopa heikoin saavuttaa määränpään. Kirkkoherranvirasto ja päivystävä pappi, Kirkkopolku 1, p. 11.2.2018 Pirkkala Olen siirtynyt rauhaan lempeään, silti lähellenne jään. 03 2895 111. klo 13 Lähetyspiiri, kahvit. 040-8049109, Inka Valtamo p. Siipien liikkeen synnyttämä ilmavirta saa aikaan nosteen, joka pienentää kaverin kuormaa ja säästää sen energiaa. La 24.2. Jokainen meistä on tervetullut tähän joukkoon! Aika ajoin kurjen voimat uupuvat ja se ajautuu pois muodostelmasta. Diakonia: To 22.2. 0408049108. Kevään sururyhmä lähiomaisensa menettäneille alkaa maaliskuussa. Ke 28.2. mennessä: perhetupa.pikkuketti@ lempaala.fi. Ma 26.2. Äijien JäkäJäkäryhmä klo 18 pappilassa. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. To 1.3. Torstaikahvit ja avoimet pappilassa klo 13-15 pappilassa. klo 17.30 Kuljun Majakassa, Mari ja Vesa Suomalainen. Tutkijat kertovat, että lentäminen muodostelmassa lisää lintujen lentomatkaa jopa 71 prosenttia. Meitä ihmisiäkään ei ole tarkoitettu taivaltamaan yksin. Kohtaammeko tänään. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Voimme saada ja oppia valtavan paljon toisiltamme. Su 4.3. kunta ja srk. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Ke 21.2. Hiljalleen sen siivet alkavat painaa uupumuksesta raskaina, kunnes se tuntee jälleen ilmavirran imun ja painautuu takaisin muodostelmaan toisten pyhiinvaeltajien vierelle. Jos et ole saanut kirjettä ja asia kiinnostaa, tied. klo 12 eläkeikästen Lempoisten päiväpiiri srk-talossa, Sorsa. Su 25.2. Lapset ja perheet: Päiväja perhekerhot sekä varhaisnuorten kerhot ovat talvilomalla 26.2.–2.3. Tarri, p. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi . mennessä, 040 707 3910 Kaija, tai kaijasillanpaa98@gmail.com. Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki p. klo 18 avoimet kotiseurat Kuosmasella (Harjutie 24). iltaan ja lastenhoitoon 7.3. kirkkoherranvirastoon, p. 29.10.1933 Vesilahti k. To 22.2. ja ke 28.2. Perhekerho klo 9.30 – 12 pappilassa To 22.2. Muut seurakunnat Ke 21.2. klo 12 Jumalanpalvelus, Marja-Leena Salonen, Harri Johansson. Päivärippikoulun ennakkotapaaminen klo 14.30-19.30 srk-talossa Su 25.2. 21.8.2017–26.1.2018 välillä kuolleiden lähiomaisille on lähetetty kirje. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa virastoaikoina ke 21.2.2018 alkaen kokoukseen saakka. Ilm. ”Kuka tahansa voi tietää. Kirkko avoinna hiljentymistä ja keskustelua varten myös ke 21.2. klo 18.30 Lähelle Jumalaa-Rukousilta, Harri Johansson. klo 17.30 MusaKIDS, IrmaLiisa Korkatti. T. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi To 22.2. klo 10-12 Naisten kahvikutsut, Maikku Saarinen, Ruskaterttu Karjalainen. Ma 26.2. Pe 23.2. Pe 23.2. 040 5905825 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 , p. Tutkijat muuten kertovat senkin, että kurkien sisäsyntyinen taito muodostaa aura on niin edistyksellinen, että Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasa on ottanut oppia kurkiaurasta vähentääkseen lentokoneiden energiankulutusta. Ma 5.3. messu Hauralassa Kivala-kodin kappelissa (Hauralantie 48), Laura Tuhkanen-Jukkola. Aivan kuin Jumala kehottaisi meitä pysymään muodostelmassa ja nauttimaan ilmavirran nosteesta
SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. Ihmiset ovat tappaneet toisiaan kymmeniätuhansia vuosia. LÄÄKÄRI • AJOKORTTITODISTUKSET AJANVARAUS: Puh. Varsinkin, kun hän puhuu tekoälystä ynnä muista meille tavallisille ihmisille vaikeista käsitteistä. KODIN SÄHKÖTYÖT . 040 545 4932 Autopalvelut PALVELUN PAIKAT Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Mutta voisimmeko luoda yhteiskunnan, joka perustuisi rauhanaatteeseen. Mutta silti voimme miettiä motiivia eriasteisille riidoille, jotka äärimmillään kärjistyvät tappamiseksi ja sodiksi. 040 5864 801 Ark. • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. 010 548 8130 Iisakintie 24, Lempäälä Kaivurityöt Pertti Keskimaa puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Yhteinen nimittäjä on vallanhimo. Utopia-sana tulee kreikankielestä. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Autopalvelut Manttaalitie 4, Lempäälä, (03) 375 0443, 0400-231 148 | www.lempaalanautopalvelu.fi varaosat: ma-pe 8-17, la 10-14, korjaamo: ma-to 7-19, pe 7-17 HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. Honkela uskoo, että tekoälystä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä. Silloin ei viattomien ihmisten henki merkitse mitään. k a i v o p u m p p u . Georg Ots lauloi aikoinaan: ”Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan…”. Se muodostuu muinaiskreikan kielteisestä u-etuliitteestä ja sanasta topos, joka tarkoittaa paikkaa. 10 16.30 www.kiinteistohuoltoveka.fi veka.huolto@gmail.com Kodinkoneet Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Ne ovat kariutuneet omaan mahdottomuuteensa. Lämpöpumput . www.mersupurkaamo.fi Puh. Neuvottelutilanteissa väärinymmärrykset kärjistävät kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla. 044 2434 214 Kiinteistöhuollot Halkivaha puh. Rauhankone perustuu tekoälyyn ja sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä. kaatti PERTIN REMONTTIAPU Lempäälä 044-357 6373 Remonttipalvelut Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005 www.pirkanmaanfinanssi.fi Auktorisoitu tilitoimisto 25 v. Kyyninen vastaus on, että ei muutu. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita Maanrakennus Putkiliike P. Voimme siis syyttää perimäämme. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Ymmärretään tahallaan väärin ja kaivellaan aiheita, joilla voisi lyödä vastapuolta mahdollisimman kovaa. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut Eläinpalvelut KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Hymyllä voisi saada kaksi ihmistä onnelliseksi, itsensä ja sen toisen.. KODINKONEHUOLLOT . Timo Honkela on esitellyt kirjassaan idean Rauhankoneesta, joka auttaisi ihmiskuntaa rauhanomaisemman maailman luomisessa. Koulutettu trimmaaja Korjausompelua Tampereentie 23, Lempäälä. 03 3752 006 MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. 040 5685 124 Ari Yli-Piipari, LKV, IAT Julkinen kaupanvahvistaja Kodinkonehuollot . Juuri näinhän se menee, on sitten kyse maailmanpolitiikasta, Suomen eduskunnan työstä, kunnallisesta päätöksenteosta tai kotioloissa tapahtuvasta riitelystä. 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Tekoälyä ja koneoppimista 30 vuotta tutkineen professori Timo Honkelan päähän pälkähti ajatus osaamisensa hyödyntämisestä maailmanrauhan hyväksi. 040 140 6000 MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info Rakennusja remontointityöt Vedeneristysserti. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI! yli Tilitoimistot SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN! Kysy rohkeasti tarjous! Muista kotitalousvähennys. Mistä meidän riidanhalumme johtuu. Ihminen on ladattu tunteilla. Valtioiden päämiehet haluavat pysyä vallassa keinolla millä hyvänsä. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kiinteistönvälitys ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. f i • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset 24H päivystys 0400 232 640 HUOM. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi PARHAAT BETONIT . Entä yksityiselämä. 9.00-17.00. Asennus Huolto Korjaukset p. Ja vielä pahempaa: vääristelemme jopa tarkoituksellisesti toisten mielipiteitä. Aivosyöpää sairastava Honkela ryhtyi saman tien toteuttamaan ajatustaan. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Kirjanpitopalvelut Sirvalahdentie 2, LEMPÄÄLÄ puh. Emme ymmärrä toisiamme tai emme halua ymmärtää. asiapaperit. Kaikki rodut . Utopistisia yhteiskuntia on pyritty maailmanhistoriassa luomaan sekä poliittisin että uskonnollisin perustein. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Hene Oy Henri Lautjärvi, 040 5547762, hene@hene.fi 50-paikkaisilla linja-autoilla rennosti ja edullisesti Tilausajot Ratatie 8 Lempäälä hoitoraide.fi 0440703099 LUONTAISHOIDOT HOITAVA HENGITYS -OHJAUS Terveyspalvelut Vesi, viemärit ja LVI w w w . Onnistuisiko se rauhankoneen avulla. Taustalla on kuitenkin ihan selvien ongelmien ratkaiseminen. P. LAURILAN BETONI FI Betonit Tampereentie 12 • GYNEKOLOGIT • gynekologinen ultraääni • YLEISLÄÄKÄRIT • KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIK. Vallanhimo on taustalla myös poliitikkojen riitelyssä. Pesukoneet . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Miksi me haluamme tarkoituksellisesti loukata toista ihmistä töissä tai kotona. Maailmanrauha on utopia, josta suurin osa ihmisistä haaveilee, mutta johon harvat uskovat. Honkelan kehittelemä ajatus on helppo tuomita huuhaaksi. Utopia merkitsee siis sananmukaisesti paikkaa, jota ei ole olemassa. Kyse on oman vallan pönkittämisestä eikä yhteisten asioiden ajamisesta. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. Pakastimet . Asiointipalvelu Kirjanpitopalvelut Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. Ota yhteyttä 044 3477 405 | ilmoitukset@lvs.fi Ilmoitteluaika on vähintään 6 kk. Ainoa muutos on se, että tappamiskeinot ovat nykyisin paljon tehokkaampia. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti ?. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi TEKSTI: Etunimi Sukunimi KUVAT: Etunimi Sukunimi Kolumni Onko sopu mahdollinen. Miksi joillakin on tarve pilata työkavereiden päivä kärjekkäillä ja ivallisilla kommenteilla. Kirja Rauhankone – Tekoälytutkijan testamentti syntyi muutamassa kuukaudessa. Jääkaapit . ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi | p. Liedet . Ei niinkään riitojen ratkaisemisessa, vaan jo kriisitilanteiden välttämisessä
Me kaikki Rempparyhmää käyttävät mummot olemme tyytyväisiä palveluun. Kunnan talousja toimintasuunnitelmassa kerrottiin terveyspalveluiden kohdalla, että ollaan siirtymässä digiaikaan ja tavoitteena on mm. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä ladulle kauniin lumisen metsään ennen kuin odotettu lämmin kevät koittaa ja sulattaa lumet. Antti Salo, Lempäälä Kirjoituksen Lukijan mielipide -palstalle tai valokuvan Lukijan kuva -palstalle voi lähettää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19 37500 Lempäälä Lumihatut komistavat Herralankoskea – Herralankoski Lempäälässä virtaa vielä melko vapaana eikä kuvaushetkellä ollut kalastajiakaan paikalla johtuen kahdeksan asteen pakkasesta ja heikosta lumisateesta, joka kuvassa näkyy valkoisina pisteinä, sanoo pakkashattukuvan lähettänyt Kari Saarinen. Lukijan mielestä vinopysäköinti mahdollistaa periaatteessa katutilan nykyistä tehokkaamman tilankäytön, kun tilaa ei tarvitsisi jättää pysäköintiruudun taakse yhtä paljon kuin kohtisuoraan paikoitettaessa. Asiaa, viihdettä vai puoluepolitiikkaa. He tekevät aina työnsä, eivätkä ole koskaan pahalla päällä. – Paljon pehmoista lunta ja hyvät hiihtokelit, eikä ole liian kylmä. Presidentinvaalit ovat ohi ja niiden tulokset on tuotu oikein julki. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Lukijan mielipide Tietoyhteiskuntaan siirtyminen on tätä aikaa, mutta Ritva Salonen (L-V Sanomat 7.2.) tuo esille näkökulman, joka kaipaa lujaa otetta meidän ikäihmisten taholta. Vinopaikoitus ratkaisuksi terveyskeskuksen parkkipulmiin. Seniorineuvosto on reagoinut asiaan. Lättymummo Lumiseen metsään liikkumaan, mars! – Tämä on oikeaa talvea, lempääläläinen Jorma Hautala muistuttaa. Lempäälän terveyskeskuksen parkkipaikka on ruuhkainen. Seniorineuvosto, joka toimii kuntalaisfoorumin osana ja jonka tarkoitus on välittää ikäihmisten näkemyksiä kunnan päätöksenteko-organisaatiolle, on kiinnittänyt samaan asiaan huomionsa. Lisäksi ajoradan kannattaisi olla yksisuuntainen, jolloin vinoparkista pois lähteminen olisi sujuvampaa kohtisuoraan pysäköintiruutuun verrattuna.. Nyt niitä repostellaan mediassa monelta taholta kukin omien tarkoitusperiensä mukaan ja tulevaisuuden ennusteita kyllästymiseen asti. helmikuuta ottamassa kuvassa on Herralankosken valkoisia lumisia "hattuja". Mutta nyt pulinat pois. Toinen kohta joka on puhuttanut, on kunnan hyvinvointikertomuksessa esitetty kanta: "Ikääntyneiden toimivaa palveluohjausta vahvistetaan ja heitä opastetaan sähköisten palveluiden käytössä". nimim. Lempäälän-Vesilahden Sanomien lukija esittää ratkaisuksi vinopaikoitusta. helmikuussa kokouksessa, jonka jälkeen seniorineuvosto miettii ikäihmisten kannalta asian eteenpäinviemisen avittamista. Rempparyhmälle ruusuja Tammikuun viimeisessä lehdessä (L-VS 31.1.) oli juttua Rempparyhmästä. Nyt kannattaa suunnata metsään, Jorma Hautala kannustaa. verenohennuslääkkeitä käyttävien kohdalla omakohtainen digiseuranta. Ennen vaaleja tehdyn propagandan ymmärrän, sillä kukin halusi tuoda oman näkemyksensä esille ehdokkaansa hyväksi. Kiitos myös sille henkilölle, joka on keksinyt tämän avunannon. Haluan välittää Rempparyhmälle kiitokseni. Se on tarpeen, sillä emme me vanhukset jaksa esimerkiksi raskaita lumitöitä. Haluamme tietää, miten asiakokonaisuudessa edetään ja kenen vastuulla kehittämistä vaativa kokonaisuus kunnassamme on. Asiasta saadaan tilannekatsaus 22. Ennen vaaleja tehdyillä lukuisilla gallupeilla ohjataan ihmisten mielipiteitä, sillä asetumme herkästi voittajan puolelle. Paikoitusalue on usein niin täynnä, että autoja jätetään parkkiin jopa ajotai jalankulkuväylille. Siksi kaikissa vaaleissa galluppien julkaiseminen kaksi kuukautta ennen vaaleja tulisi kieltää. Maikki Hämäläinen-Ylikahri seniorineuvoston jäsen Digiaika on pop Lukijan kuva Kari Saarisen 7
asennuslevyn, alumiinisen köyden ohjaimen ja väkipyörän 4 90 29 90 49 90 14 90 9 90 2,5M 5M DEFA-yhteensopiva 19 90 KÄYNNISTYSKAAPELIT Einhell käynnistyskaapelit BT-BO 16/1 A. 3m. Ehkä hieman erilainen kauppa... Vihannesveitsi 3,5" 3,95€ Boning-veitsi 6" 7,90€ Paistiveitsi 8" 8,90€ Kokinveitsi 8" 9,90€ Leipäveitsi 10" 8,90€ Kokinveitsi 10" 12,90€ Fileerausveitsi 8” 8,90€ Tomaattiveitsi 4” 5,90€ Walz&Schöder veitset keittiöön! Terä ruostumattomasta teräksestä VALOPETROOLILÄMMITIN 2,5kw 89 00 19 90 1000W 34,90€ 1500W 39,90€ 2000W 49,90€ 3kW 49,90€ 5kW 79,00€ 9kW 99,00€ 59 90 6 50 2 90 24L 10L (0,29€/l) (0,27€/l) (0,40€/l) 3 99 /pss (0,40€/l) Biolan kylvöja taimimulta tai altakastelumulta 10l RYHTI HENKARIT 10KPL/PKT 10KPL/PKT 2 90 24 90 2 20 12RLL /LTK 10KPL / RLL (0,29€/l) Point-Virgule kylmäsavugeneraattori 5 50 TYÖNHAKU ON NYT AUKI! Hae paikkaa Puuilon verkkosivujen kautta 25.2.2018 mennessä! Tarvitsemme joukkoomme aktiivisia ja innokkaita myyjiä osaja koko-aikaisiin työsuhteisiin.. BIOLAN MUSTA MULTA 10/24L BIOLAN MULLAT 10L VAHVA JÄTESÄKKI 200L MOOTTORINLÄMMITYSJOHTO Kempten akkuvaraaja 12 / 24V & Booster Akkujen varaamiseen sekä niiden apukäynnistykseen HAGHUS LUMIKENGÄT WALZ & SCHÖDER VEITSET Avaamme uuden Puuilo-myymälän tänä keväänä Tampereen Turtolaan! KYLMÄSAVUSTUSPURU 1,5L KYLMÄSAVUGENERAATTORI MOOTTORIKELKAN SIIRTOSARJA POLTTOÖLJY RAKENNUSLÄMMITIN AUTON AKUT PUUILOSTA! VALOPETROOLI 10L ÖLJYTÄYTTEINEN LÄMMITIN RAKENNUSLÄMMITIN VIRTAUSLÄMMITIN 1200W Mittaa sekä ulkoettä sisälämpötilan Kello ja päivämäärä HAGHUS SÄÄDETTVÄ SUKSENVOITELUTELINE Laadukkaat Haghus lumikengät 8 x 25" Viikon 8 tarjoukset DIGITAALINEN LÄMPÖMITTARI Einhell X-Change märkäkuivaimuri Ruostumattomalla 20 litran säiliöllä Huom! Akku ostettava erikseen 279 € 199 € 10KW 20KW HALKONOKKAKÄRRYT 39 90 3-osainen Ah Pituus Leveys Korkeus Napaisuus Hinta 45 218 134 225 59,90€ 45 237 128 225 59,90€ 60 242 175 175 49,90€ 62 245 175 190 69,00€ 75 276 175 175 79,90€ 80 279 175 190 84,90€ 100 351 175 190 99,00€ 100 300 172 223 109,00€ 100 300 172 223 109,00€ 110 344 172 232 119,00€ 110 344 172 232 119,00€ 135 344 172 282 145,00€ 135 344 172 282 145,00€ 135 506 175 206 145,00€ 180 513 223 223 189,00€ 240 518 275 235 239,00€ + + + + + + + + + + +++ + + +AUTON AKUT LAAJASTA VALIKOIMASTA! EINHELL TEOLLISUUSIMURI 18V 69 90 39 90 Kapasiteetti 150kg Voi käyttää myös nokkakärrynä 49 90 SÄÄDETTÄVÄ 129 € MÖNKIJÄN VINSSI 12V 907KG 169 € 15m synteettisellä köydellä ja langallisella (3m) kaukosäätimellä Sis. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 AKKULATURI / STARTTIBOOSTERI Katso myymälöiden osoitteet ja aukioloajat www.puuilo.fi MEILLE TÖIHIN
Käsittelyyn pääsi muun muassa entinen lukio, uusiksi sanoitetun Sata salamaa -kappaleen muodossa. – Lukolliset lokerot ovat olleet kiva uudistus. Tilat ovat avoimet ja paikan sisäisti nopeasti, sillä kunkin aineen opetus tapahtuu samassa luokassa, Johanna Vigrén kertoo. Oppilaitosten pihoille ja reitin varrelle oli kerääntynyt oppilaita, sukulaisia ja tuttavia kannustamaan abien riehaa. ajankohtaista Lempäälän lukiosta lähti torstaina viimeiset 1990-luvulla syntyneet nuoret, kun abiturientit hyppäsivät penkkariautojen kyytiin. – Ylioppilaskirjoitukset ovat nyt auditorion sijaan omassa tilassaan, mikä sekin on työrauhan kannalta hyvä juttu, hän toteaa. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVAT: Katariina Rannaste Ihmisbanaaneja ja karkkisadetta: abit ottivat ilon irti . Ilakointi alkoi Virta-kampuksella nähdyllä abishow'lla, jossa vedettiin useita riemukkaita ohjelmanumeroita. Abit ottivat viimeisistä koulupäivistä ilon irti ennen edessä olevaa lukukuuria. Juhlallisuuksien jälkeen vuorossa oli kylmivää kyytiä. Meikin oli tehnyt kaveri Nea Lehtonen, eikä arpivahaa, lateksia ja tekoverta oltu säästelty. Joona Korhonen ja Johanna Vigrén ovat tykänneet opinahjostaan. Tuttuja kappaleita hyödyntävillä musiikkivideopätkillä vitsailtiin lukiolaisille läheisillä aiheilla. – Kun sata itiöö kouluun iskee ja koko kanava räjähtää..., kertosäkeessä rallatettiin. Kunnassa oli jo pitkään tiedostettu tarve saada lukiokoulutukselle ajanmukaiset tilat. Tilaisuudessa on ollut tapana näyttää opiskelijoiden tekemiä videoita ja niin myös tälläkin kertaa. Viivi Huurneen zombie-ilme. Moni sivullinen sai hyvällä varmuudella suunsa makeaksi. Lukiolla oli torstaina parvi mehiläisiä, mutta ei hätää; joukossa oli myös ainakin yksi Queen bee ja kaksi mehiläishoitajaa.. Lukio-opetus siirtyi Valkeakoskentien varteen Tampereen seudun ammattiopiston tilojen yhteyteen viime syksynä, kun kiinteistön remontti ja laajennus valmistui. Mopoautoilijat abijäynän kohteena. Kuittailua tuli myös abishow'ssa, jossa laulettiin tunnelman droppaamisen sijasta "älä tuu tänne viemään mun parkkipaikkaa". Neljän rekan kulkue lähti liikkeelle Virtakampuksen pihalta noin puoli kahdentoista maissa ensimmäisenä pysäkkinään vanha lukio. Kullakin abilla kun oli viisi kiloa karkkia jaettavaksi kannustusväelle. 15D-ryhmän opiskelijat Johanna Vigrén ja Joona Korhonen ovat pitäneet opinahjostaan
Abiryhmät olivat pukeutuneet teemoittain. Kampuksella olikin 15D:n toimesta eläimellistä menoa. Emmi Matikka oli valmistanut Nuuskamuikkusen hatun itse, muu tarvittava löytyi kotoa kaappien kätköistä. ajankohtaista Ihan kuin näitä tyyppejä olisi nähnyt jossain, elokuvissa ja sarjoissa ehkä. Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Kapteeni Koukku tai tutummin: Emmi Matikka, Emma Kaikkonen ja Rauli Harteela 15C:ltä. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 . Emma Kaikkosen punainen Myy-mekko löytyi netistä ja Rauli Haarteela puolestaan oli kääntynyt penkkariasuhankinnassaan Tampereen Työväen Teatterin pukuvuokraamon puoleen. Banaanipuku on penkkariasujen klassikko.
Nuoret arvostavat myös oikeaa paperilehteä aikana, jona melkein kaikki löytyy internetistä. Nuoret kertoivat, että toisinaan on vaikea olla iloinen, kun ei osaa arvostaa itseään tai omaa tekemistään. Tekstejä syntyi niin yhteiskunnallisista kuin paikallisesti ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisella medialla nähtiin olevan muitakin haitallisia vaikutuksia itsetuntoon, kuten nettikiusaaminen. Miten omaa itsetuntoaan voisi lähteä parantamaan. Ensimmäiset askeleet hyvän itsetunnon rakentamiseen ovat itsensä ja oman kehonsa hyväksyminen. Pahimmassa tapauksessa se voi johtaa masennukseen, itsevihaan, ahdistuneisuuteen tai jopa itsetuhoisuuteen. On siis hyvä muistaa, että koska muut ihmiset vaikuttavat meihin, myös me vaikutamme muihin. Kaikki tuki, kritiikki, haukut, kehut ja kannustus, jota saamme, tuo osansa itsetuntoomme. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Nuori vaikuttaja mediassa Kuvateksti Päätoimittajalta TEKSTI: Nea Lähdekorpi KUVA: Nea Lähdekorpi Viikolla 6 vietettiin valtakunnallista mediataitoviikkoa. Huonosta itsetunnosta he taas löysivät huomattavan paljon haittapuolia. Näin ollen myös Vesilahdessa vietettiin aktiivisesti mediataitoviikkoa. Mediataitoviikko oli nuorten puolesta erittäin tuottoisa. He arvostivat paljon tällaista mahdollisuutta. Nuorten aukeamalle syntyi myös sarjakuvia ja hieman tavallisista poikkeavia tekstejä. Mediataitoviikon tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten mediataitoja sekä aikuisten mediakasvatuksen valmiuksia. Kehonsa hyväksymisen suhteen on hyvä muistaa, että kenenkään mielipide edes sinun omasi ei muuta sinua ulkoisesti. He mainitsivat yhdeksi syyksi muun muassa sen, että ihminen, jolla on hyvä itsetunto, pääsee helpommin yli pettymyksistä, eikä jää murehtimaan menneitä, kuten esimerkiksi kaatumista koulun pihalla. Nuoret avasivat teksteissään muun muassa nuorten itsetunto-ongelmia ja Vesilahden kunnan positiivisimpia puolia. Sellainen johtaa itsetunnon laskemiseen ja sitä voi sen jälkeen olla vaikea nostaa takaisin. Meitä ympäröivillä ihmisillä on suuri vaikutus meihin itseemme, olipa kyse kenestä tahansa. Hyvästä itsetunnosta ei koettu olevan haittaa. Huonosta itsetunnosta löytyi kuitenkin myös hyviä puolia. Tärkeintä on se, että on itse valmis muuttamaan omaa ajattelutapaansa. Nuoret näkivät hyvästä itsetunnosta olevan lähinnä hyötyä. Nuorten Lempäälän-Vesilahden Sanomat. Kuva: Katariina Onnela Arvosta itseäsi Vesilahtelaiset nuoret pohtivat hyvää ja huonoa itsetuntoa Itseään ei opi arvostamaan yhdessä yössä. Itsetunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvostaan ja itsensä hyväksymistä. Ensimmäiset askeleet hyvän itsetunnon rakentamiseen ovat itsensä ja oman kehonsa hyväksyminen. Tähän kysymykseen pohtivat vastauksia vesilahtelaiset nuoret. Paikalliset nuoret pohtivat asioita, jotka vaikuttavat itsetuntoon. Esimerkkinä nuoret mainitsivat sen, että sinua ei ainakaan nähdä itserakkaana tai ylimielisenä, niin kuin jotkut hyvän itsetunnon omaavat saatetaan nähdä. Toisaalta siitä löydettiin myös paljon itsetuntoon positiivisesti vaikuttavia asioita, kuten esimerkiksi nettikaverit tai nuorille apua tarjoavat nettisivustot. Yhdeksi asiaksi he mainitsivat ulkonäköpaineet, joita erityisesti sosiaalinen media aiheuttaa. Siispä unohda se, mitä muut sanovat tai saattavat ajatella, sillä kyse on sinusta, ei heistä. Kolmena päivänä innokkaat nuoret kokoontuivat nuorisotila Nurkalla apunaan Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimittaja Katariina Onnela ja Vesilahden nuoriso-ohjaajat. Mitä hyötyja haittapuolia on hyvässä ja huonossa itsetunnossa. Mediataitoviikon erilaiset mahdollisuudet osana tätä ovat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä nuorille ilmaisun ja näkyvyyden saralla. Se on pitkä prosessi, mutta prosessi, joka kannattaa läpikäydä. Nuorten L-VS:n päätoimittajana toimi Michaela Jokiniemi. Nuoret kokivat teemaviikon tuovan heille hyvää kokemusta konkreettisesta lehden tekemisestä. Nuorten mediassa vaikuttamisen mahdollisuudet kasvavat hurjaa vauhtia nykymaailmassa, missä median rooli kasvaa niin digiloikan kuin sosiaalisten medioiden mukana. Nuoret mainitsivat myös yhdeksi vaikuttavaksi tekijäksi kiusaamisen
Vielä lopuksi kiitämme, että meille nuorille on tarjottu mahdollisuus kirjoittaa nämä jutut paikallislehteen. Vielä silta Laukosta Pyhäjärven yli Säijään. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Mahdollisuus vaikuttaa on, kunhan sitä käyttää Mitä oletat saavasi vastaukseksi, kun kysyt nuorelta mielipidettä maakuntauudistuksesta. Näin kertoo myös Vesilahden kunnan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ulla Mäkelä. Kiitämme kuntaa kyvystä katsoa vaikeista oloista huolimatta valoisampaan huomiseen. Mäkelä painottaa, että nuorisovaltuuston kautta tutustuu erilaisiin ja kaikenikäisiin ihmisiin ja saa kavereita, mikä ehkäisee syrjäytymistä. Samaa mahdollisuutta ei järjestetä joka paikkakunnalla. Olympialaisten jälkeen TEKSTI: Ville Nousu, Jussi Jarva ja Mikael Joukainen nuorten asioihin esimerkiksi vetoomuksien muodossa. Jotkut nuorisovaltuustot painottavat tiettyihin asioihin enemmän kuin toisiin. Tämä nostaisi tonttien ja maan arvoa entisestään. Kaiken lisäksi valot ovat huippukirkkaita LED-valoja. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, nuoret ovat tulevaisuus. Mäkelä kertoo, että on itse kiinnostunut teknisistä asioista rakennuslautakuntaa myötä. Nuorisovaikuttaminen on tärkeää. Uudet tontit ja kaavoitetun teollisuusalueen tontit kaupaksi mennessään edesauttavat talouden kasvua. Narvan urheilukentälle saatiin huippuluokan kuntoiluvälineet ja miltei samanlainen systeemi on tulossa myös Vesilahden yläasteelle Kirkonkylään. TEKSTI: Michaela Jokiniemi KUVA: Michaela Jokiniemi Kiitos Vesilahti! Milloin viimeksi olette nähneet tai kuulleet, että joku kiittäisi Vesilahden kuntaa jostain. Vesilahdessa on kunnan kokoon nähden myös melko hyvin kunnostetut tiet. Hän kannustaa kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, liittymään nuorisovaltuustoon. Se lisäisi kevyenliikenteen turvallisuutta merkittävästi. Taitaa palautteet olla pääosin negatiivissävytteisiä. Nuoret syntyvät ja elävät näissä uudistuksissa ja säädöksissä, joita maailmalla tehdään ja siksi nuoria pitääkin kuunnella. Nuorisovaltuustot järjestävät tapahtumia nuorille sekä ottavat kantaa Nuorisovaltuustossa toimiessa pääsee vaikuttamaan ja oppimaan kuntapäättämisestä, Vesilahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ulla Mäkelä kertoo. Ulkojäät ovat jälleen erinomaisessa kunnossa. Ehkä tärkeimpänä asiana liikkumiseen vaikuttanut asia lienee koko Vesilahdentien valaisu Lempäälän ja Vesilahden välillä. Monia nuoria ei kiinnosta poliittiset ja yhteiskunnalliset asiat, vaikka puitteet kunnissa ja kaupungeissa nuorisovaikuttamiselle olisivatkin hyvät. Suurkiitos yrittäjille siitä, että Vesilahti on edelleen pysynyt itsenäisenä kuntana. Aiomme tehdä tähän poikkeuksen ja kiittää muutamasta Vesilahdessa tapahtuneesta uudistuksesta. Väittäisin, että useimmat vastauksista eivät ilmaise suurta kiinnostusta asiaan. Nuorten Lempäälän-Vesilahden Sanomat. Vesilahdessa ja Lempäälässä nuorisovaltuustotoiminta on aktivoitunut viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi Narvassa traktori on käynyt joka talviaamu auraamassa tiet ennen kuutta aamulla. Useat frisbeegolfradat ja jalkapallogolfrata ovat lisänneet ulkoilumahdollisuuksia, Narvassa saadaan lenkkeillä ja hiihtää pitkästä aikaa valaistulla pururadalla. Nuoriin vaikuttavana asiana kiitämme entistä monipuolisempia kasvisruokavaihtoehtoja kouluruokailussa. Osallistumalla pääsee oppimaan kuntapäättämisestä ja sieltä voi saada ajatuksia, mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä. Vesilahden kunnan nuorisovaltuustolla on puheja läsnäolo-oikeus Vesilahden kunnanvaltuustossa, lautakunnissa, LAPE-ryhmässä ja kestävän kehityksen työryhmässä. Vesilahden yläasteen oppilaskunnan hallitus on kartuttanut mainetta valtakunnallisesti omalla vaikuttamisellaan ja hyväntekeväisyysteoillaan muun muassa rakentamalla koulun Afrikkaan ja palkkaamalla sinne opettajan. Ulla Mäkelä kertoo, että jokainen voi olla vaikuttamassa niihin asioihin, joita pitää tärkeinä. Kiitos Vesilahdelle aikomuksesta oikaista tie Kirkonkylän ja Narvan välillä. Haluamme kiittää muutamasta jo kunnossa olevasta asiasta, sekä muutamasta uudistuksesta. Viime vuoden kesäkuussa voimaan astuneen kuntalain kahdenkymmenenkuudennen pykälän mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla nuorisovaltuusto varmistamassa nuorten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia. Tämä ei olisi mahdollista ilman paikallisia yrityksiä. Ulkoilumahdollisuuksia riittää säälle kuin säälle. Kiitos myös erinomaisesti järjestetystä nuorisotoiminnasta, mikä auttaa nuoria jaksamaan paremmin. Tämä muun muassa helpottaa ja nopeuttaa jalankulkijoiden ja peurojen havaitsemista, mikä saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa peurakolareiden määrään positiivisesti. Tämä mahdollistaa kasvisruokavalion toteutumisen. Mäkelä toteaa, että nuorisovaltuustoissa voi vaikuttaa melkein kaikkiin oman kunnan asioihin nuorisovaltuuston ja jäsenten aktiivisuudesta riippuen. Toisena asiana Vesilahdessa on parannettu ulkoiluja liikuntamahdollisuuksia
Tanssia oli harjoiteltu ahkerasti lempääläläisen Anne Honkasen keittiössä. – Monet ovat täällä kysyneet minulta, että miksi halusin tulla juuri Suomeen. – Pidämme suomen kielestä. Lämmin vieraanvaraisuus on toivottanut tervetulleeksi moniin paikkoihin. – Tanssimme D e s p ac i t on tahdissa. – Olen harkinnut opintoja täältä ja tutkinut vaihtoehtoja, Leonardo toteaa.. He ihmettelivät, miksi olen pukeutunut prinsessaksi ja mitä oikein teen, Isabela naurahtaa. Haastattelu olisi voitu tehdä kokonaan suomeksikin. Isabela ja Leonardo olivat opetelleet pariensa kanssa poloneesin, kikapon ja valssien kuviot, mutta he saivat laittaa jalalla koreasti myös vapaamuotoisemmin; ystävyksillä oli vapaaohjelmassa oma, lyhyt soolo-osuus. Isabela ja Leonardo tulivat Suomeen ja Lempäälään viime syksynä Rotary-klubin vaihto-oppilasohjelman kautta. ajankohtaista – Meillä ei ole mitään tällaista, vaikka kyllä Brasiliassakin viimeisenä kouluvuonna on juhlat, mutta ne eivät ole tanssiaiset. – Olen Suomessa nähnyt ensimmäistä kertaa lunta, mutta tykkään kylmästä säästä, ihan oikeasti, Leonardo vakuuttaa. Kun sain mahdollisuuden lähteä vaihtoon, Suomi nousi vahvaksi vaihtoehdoksi, hän lisää. – Laitoin ystävilleni viestiä, jossa mainitsin tanssiaisista. . Minä halusin paikkaan, joka on erilainen. Isabela aikoo hakea opiskelemaan psykologiaa ja Leonardo kansainvälistä kauppaa. Olemme käyneet muun muassa Lapissa, Helsingissä, Pieksämäellä ja Turussa, Leonardo mainitsee. – Kun kerta olemme täällä, haluamme kokea mahdollisimman paljon, Isabela toteaa. – Brasilialaisen tv-ohjelman perusteella tiesin, että Suomessa opetus on parasta maailmassa. Suomeen nuoret päätyivät, koska halusivat jotain erilaista ja Leonardo oli kuullut maasta hyvää palautetta tutultaan. Myös Tampere on heille kuin toinen koti. Vastaan siihen, että miksi ei, Leonardo toteaa. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Brassinuoret poloneesin pyörteissä "Kun kerta olemme täällä, haluamme kokea mahdollisimman paljon." Vanhojen tanssit olivat Isabelalle ja Leonardolle elämys Leonardo Duarte Pinto ja Isabela Bueno Garibe vanhojen tansseissa. Eivät ainakaan näin muodolliset, Leonardo Duarte Pinto toteaa. Meille ehdotettiin tanssia lattarihengessä, mutta keksimme kappaleeseen oman koreografian. Ehkä jopa Suomeen. –Ne ovat enemmänkin rennot dj-partyt, vahvistaa Isabela Bueno Garibe. Kokemus oli São Paulosta kotoisin oleville nuorille ainutlaatuinen. Rotary-järjestöllä on nuorisovaihtoa ympäri maailman. Kaikki ovat tuskailleet meille, kuinka vaikeaa se on, mutta me halusimme yrittää. Viime perjantaina kaksikko pääsi osallistumaan lukion toisen vuoden oppilaiden vanhojen tansseihin. Kaikki juttelevat ja ovat ystävällisiä. – Olemme matkustaneet paljon myös muualle Suomeen. Tiesin etukäteen myös saunakulttuurin, Nokian puhelimet ja Angry Birdsin, hän mainitsee. Isabela ja Leonardo kertovat käyvänsä siellä usein, vaikka vain kahvilla. Paluu Brasiliaan on nuorilla edessä heinäkuussa, mutta Isabelaa ja Leonardoa kiinnostavat yliopisto-opinnot ulkomailla. He olivat perehtyneet Suomeen jo ennalta, eikä esimerkiksi kylmä ilmanala tullut yllätyksenä. – Olemme toki hieman erilaisia siinä, että puhumme ja halailemme paljon, mutta meillä on paljon ystäviä täällä. Lempäälästä on muodostunut kaksikolle hyvä mielikuva. Kaksikko puhuu äidinkielenään portugalia, mutta he ovat oppineet lyhyessä ajassa suomea yllättävän hyvin. 17-vuotiaat Isabela ja Leonardo ovat Brasiliasta Suomeen tulleita vaihtooppilaita, joiden opinahjona on syksystä asti ollut Lempäälän lukio. Halusin tehdä jotain muuta kuin ystäväni. – Brasiliassa kaikki tahtovat mennä USA:han tai Kanadaan
kertaa Lempäälän kunnan, seurakunnan ja Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n yhteistyönä. kerran TEKSTI: Erkki Koivisto KUVAT: Kirsti Uoti Lempäälä Soi -tapahtumaa vietetään ensi kesänä 20. ovat ilmaiskonsertteja lukuun ottamatta Erik T. Nuorten pianistien kurssin opettaja on Regina Glazunova Pietarista. Uutena konserttina kuullaan 8. Onnea kisaan! Videohaaste Lempäälän ja Vesilahden 4.-9. ajankohtaista Erik T. Juhannuksen jälkeen Lempäälän kansoittavat jälleen reilun viikon mittaisen Forum-tapahtuman venäläiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset ja liettualaiset nuoret muusikot, jotka professoriensa opastuksella pitävät sekä seminaareja, oppitunteja, kilpailuja että konsertteja. Oopperalaulua opettaa Seppo Ruohonen, kurssin pianistina on Tuuli Takkala. Tawaststjernan ja Hui-Ying Liu-Tawaststjernan duopianokonserttia Lempäälä soi 20 vuotta 8. Tawaststjerna ja Hui-Ying Liu-Tawaststjerna esittävät Lempäälä soi -tapahtumassa duopianokonsertin. Ari Laitinen vetää akvarellikurssin kesäkuun alussa. Ohjelmallinen juhannusaatto on vuorossa 22. Kauko Uotin syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 120 ja Sirkka Uotin syntymästä ensi vuonna 100 vuotta. Pianon mestarikurssien opettajina ovat professori Erik T. Pyhän Birgitan kirkon ja Lempoisten seurakuntatalon täyttävän konserttisarjan klassisen musiikin konsertit 20.6.–28.7. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Lempäälä soi ensi kesänä 20. heinäkuuta Pyhän Birgitan kirkossa. Lempäälään tulee tänä vuonna paitsi laulajia ja heidän säestäjiään myös pianisteja, viulisteja ja puhallinsoittajia sekä kamarimuusikoita. Perinteiset musiikkileirit alkavat kesäkuun puolivälissä ja kestävät heinäkuun loppuun saakka. marraskuuta. Toimitus valitsee voittajan. syyskuuta Virtakampuksella pidettävä Marian Petrescu -trion Lempäälä-päivän jazzkonsertti. Mestarikurssien sarja on puolentoista kuukauden mittainen. Suomen tunnetuin paikallislehti 2019 Videoi päivän paras hetki ja VOITA 1000 KINDER-YLLÄTYSMUNAA LUOKALLESI! Kuvaa video (max 1 minuutti) teemalla "Päivän paras hetki"ja lähetä se huoltajan suostumuksella se Lempäälän-Vesilahden Sanomiin viimeistään pe 9.3.2018 osoitteeseen toimitus@lvs.fi Julkaisemme tarkistetut videot L-VS:n Facebookissa. luokkalaisille!. kesäkuuta Lempäälän luontaiskylpylän rannassa. Luvassa pianon ja laulun mestarikursseja ja konserttisarja . Tawaststjerna ja tohtori Hui-Ying Liu-Tawaststjerna. Konserttisarjassa on myös Sirkka ja Kauko Uotin hengellisten laulujen kirkkokonsertti 14
tammikuuta vanhalla reviirillään, jossa laji on tullut Risto Salovaaralle varsin tutuksi monen vuoden aikana. Muun muassa otteista irrottautumiseen ja hyökkäysten torjuntaan ohjaa turvallisuuskouluttaja Mika Inha. Kello 13.00–14.00 on kuntonyrkkeilyä, jonka ohjauksesta vastaavat Akaan Iskun Tero Lähteenmäki ja Paula Leppäkorpi. Kukapa olisi ennen voinut uskoa tällaista merikotkien vyörytystä sisämaahan! Viime kesänä merikotka pesi ensi kertaa Lempäälässä ja toissa vuonna Vesilahdessa, joten kotkarengastajilla on taas mielenkiintoinen ja tärkeä työ seurata merikotkien liikkeitä Lempäälässä ja Vesilahdessa pesintää ajatellen. Koskikaroja pesi vielä 1990-luvulla Pirkanmaalla lintuharrastajien laittamissa pesälaatikoissa, mutta nykyään pesinnät ovat satunnaisia. Kristian Leppänen kiittää mukaan lupautuneita ohjaajia. helmikuuta kolme koskikaraa sekä talvehtivan isokoskelokoiraan ja kahdeksan telkkää. Soidinmenot ei kuitenkaan aina johda pesintään, vaan sen ratkaisee ravinto, myyrätarjonta. Mikään paasaaminen ei Vesilahden nuoriso-ohjaaja Kristian Leppäsen mukaan kuitenkaan hyödytä, vaan hän haastaa liikkumaan. Sen huomaa vasta kun kaivo tyhjenee, Leppänen toteaa. Lämmintä vaatetta, kuumaa juotavaa mukaan ja oppaaksi kokenut lintuharrastaja. Varmin ”vesipappien” tapaamispaikka on Lempäälän Herralankoski ja Kuokkalankoski. Maaliskuussa sitten munitaan. Ritva ja Risto Mikkola havainnoivat Säijänselällä 18. Koskikara saapuu talvehtimaan Skandien vuoristoista maamme virtavesille yleensä lokakuun loppupuolella ja paluumuutto pohjoiseen alkaa maalishuhtikuulla. Syksyisin lehtopöllöpari päästelee erikoisia naukumisääniä, josta lehtopöllön vanha nimitys ”kissapöllö” juontuu. Ei pelkästään lapsia vaan kaikki ikäryhmät huomioiden. helmikuuta 30 merikotkaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 050 3895 268 tai kristian.leppanen@vesilahti.fi Koskikarat oli laskentavuorossa helmikuussa. – Loistavaa toimintaa hyvinvoinnin puolesta. maaliskuuta klo 11.30–16.00 ja paikkana on joko Vesilahden kirkonkylän kuntosali tai yläasteen Seattle-luokka. Viime vuoden helmikuussa Pirkanmaalla löydettiin 180 talvehtivaa koskikaraa. Ohjelmassa on klo 11.30– 13.00 painonnoston perusteita, joihin perehdyttämässä Kirkonkylän kuntosalilla ovat valmentaja Teemu Roininen ja ohjaaja Jenni Parvinen. Liikunta muun muassa parantaa mielialaa ja unenlaatua, laskee liian korkeaa verenpainetta ja stressiä sekä vähentää sydänja verisuonitautien riskiä. Tavallisin ääni on kuitenkin lehtopöllöparin yhteysääni ”kiu-vit”. Annetaan päivälle nimeksi vaikka Sporttilauantai, Leppänen kertoo. Klo 14.00–15.00 Yläasteen Seattle-luokassa pääsee kokeilemaan itsepuolustusta. Myyräkatovuonna pöllöt jättävät pesimättä, mutta korjaavat tilanteen suurilla poikueilla, kun jyrsijätilanne on hyvä. Kylmyys ei karaa haittaa, sillä se sukii rasvarauhasensa eritettä höyheniinsä pitääkseen ne vesitiiviinä. Pyysin ystäviäni mukaan ja saimme hyvän kattauksen erilaisia aktiviteetteja. Klo 15.00–16.00 luvassa on kuntosaliharjoittelua, jota Kirkonkylän kuntosalilla ohjaa Mika Parvinen. – On hyvä muistaa, että terveys on kuin vesi kaivossa. Koskikara on hauskimpia talvilintujamme sen sukellellessa virran pyörteissä etsiessään kosken pohjasta vesihyönteisiä ja nilviäisiä ravinnokseen. – Voimme yhdessä kannustaa kaikkia liikkumaan. Nyt on raudanlujia alansa tietäjiä ohjaamassa, joten kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi. Yhä enemmän vietetään aikaa tietokoneiden ja pelikonsoleiden parissa ja ulkona leikkiminen sekä liikkuminen ovat jääneet vähemmälle. Luontoharrastajat kartoittavat sulana pysyneitä virtavesiä ja koskipaikkoja löytääkseen erikoisen sukeltelijan, koskikaran, joka on helposti tunnistettavissa palleromaisesta olemuksestaan ja suuresta, valkoisesta vatsalaikusta. Ritva Mikkola ja Kirsti Vaden havainnoivat Herralankoskella 15. – Halusin järjestää sellaisen päivän, jossa on mahdollisuus tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin maksutta. Valkoinen vatsalaikku toimii peilin lailla heijastaessaan valoa kosken pohjamutiin. Pöllöjen soidinhuhuilut ovat kiihkeimmillään helmi-maaliskuussa, jolloin tyyninä ja lämpiminä iltoina pöllöjen kuunteluretki kannattaa ottaa ohjelmaan. Narvan rannnoilta seurasin 17. Ikäraja aktiviteetteihin on 13–65 vuotta. Lempäälän ja Vesilahden pöllöt terävine kynsineen ovat tulleet Keijo Ruuskaselle kovin tutuiksi, sillä hän rengasti viime vuonna 45 lehtopöllöä, 28 viirupöllöä, 139 varpuspöllöä ja viisi sarvipöllöä. Kotkilla oli seuranaan viisi korppia ja parikymmentä varista odottamassa, jos kotkilta jotain jäisi tähteeksi niillekin. Lehtopöllö, Lempäälän ja Vesilahden yleisin pöllö ja pöllöistä erityisesti yöpöllö, aloitti soidinhuhuilut Lempäälän Oiviossa jo 5. helmikuuta Alhonselällä kolmea merikotkaa aterioimassa kalastajien jättökaloja. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 TEKSTI: Hannu Järvinen KUVAT: Timo Palomäki Herralankoski on koskikarojenkin mielipaikka . Nykypäivänä liikkuminen on vähentynyt varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa. Mustavalkoinen koiras jäi talvehtimaan Herralankoskelle.. Isokoskelo on isokokoinen ja komea sukeltajasorsa. Huuhkajan kumea ja kaamean tuntuinen huhuilu kuutamoyönä on unohtumaton elämys. Vesilahden Onkemäeltä onnistuin löytämään Hirvijärven laskupurossa pirteänä sukeltelevan koskikaran. Vesilahdessa koskikara sukelteli Onkemäellä Hirvijärven laskupurossa. Lehtopöllökoiraan soidinhuhuilu on väräjävä ”huuuohuhuhuhu-huuuo”. ajankohtaista Helmikuu on Pirkanmaalla perinteisesti koskikarojen laskenta-aikaa. Poikkeuksen tekee kuntonyrkkeily, johon voivat tulla lapset 7-vuotiaasta alkaen. Lisää liikuntaa yhteistyöllä Ihminen on luotu liikkumaan; toimimaan fyysisesti, kantamaan ja nostamaan, kävelemään ja juoksemaan, hyppimään ja pomppimaan, kiipeämään ja roikkumaan. Merikotka on varhainen pesijä ja jo helmikuussa voi nähdä merikotkaparin komeita soidinlentonäytöksiä jäälakeuksien yllä. Sporttilauantai on lauantaina 10. Viimeksi koskikaran pesinnät todettiin vuonna 2016 Sastamalassa ja Juupajoella. Valorytmi, valoisan ajan pidentyminen saa hämäräelämään sopeutuneiden pöllöjenkin hormonit hyrräämään, eikä sitä enää pakkasetkaan estä. Lempäälän Herralankoski ja viereinen Kuokkalankoski ovat takuuvarmoja koskikaran talvehtimispaikkoja Pirkanmaalla, jossa kymmenet lintuharrastajat ovat tänäkin talvena tätä ”vesipappia” käyneet ihailemassa
TERVETULOA! Järjestäjinä:. TERVETULOA! Hankintamessut 22.2.2018 klo 14-17 Piippo-keskus, Piiponraitti 1, 3. krs, Lempäälä Mukana näytteilleasettajina seuraavat yritykset ja palvelut: WWW.PERTTIRATILAINEN.FI Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Messut ovat avoinna myös kaikille ammattilaisille ja kuntalaisille. Hankintamessuilla ovat mukana mm. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 HANKINTAMESSUT 22.2.2018 KLO 14 – 17 Piippo-keskuksessa, Piiponraitti 1, 3 krs., 37500 Lempäälä Lempäälän Yrittäjät, Lempäälän Kehitys ja Lempäälän kunta järjestävät esittelyja verkostoitumistilaisuuden julkisille hankintaorganisaatioille ja yrityksille. seuraavat yritykset, tuotemerkit ja palvelut: Hankintamessut järjestävät Tilaisuudessa kahvitarjoilu
16-vuotiaiden Krista-cupin vitosella LeKi:n Samuel Suoniemi hiihti mukavasti viidenneksi ollen paras seuran omasta poikaporukasta. Lauantaina LeKi:n nostajista Vesilahtea edustanut Iiris Savolainen tempaisi 20 ja työnsi 28 kiloa. Kymmeneen peliin oli tullut yhdeksän tappiota. Mitä seuraavaksi?: Kisa palaa kolmen vieraspelin jälkeen Hakkariin, kun se kohtaa keskiviikkona IPK:n Iisalmesta ja lauantaina RoKi:n Rovaniemeltä. Yhteensä kilpailuihin osallistui 40 tyttöä ja 48 poikaa. helmikuuta Krista-cupin osakilpailua samaan aikaan, kun Krista Pärmäkoski itse hiihti pronssille Etelä-Korean talviolympialaisissa. Kuusi maalintekijää: Tiukan paikan tullen katseet kääntyvät joukkueen kokeneeseen osastoon. klo 17:00 OTTELUISÄNTÄ: Hakkarissa hiihdettiin lauantaina 10. Kuuselan kommentit: – Hyvä reissu. Rikkonainen kausi on tuottanut vaihtelevia peliesityksiä, mutta Hermesja RoKi-voitoissa hän ansaitsee sylillisen sukunimikukkasia loistoesityksistään. Pitkillä keikoilla joukkue hioutuu ja keskittyy paremmin kuin kotioloissa. 20-vuotias 188-senttinen Ruusu on tästä hyvä esimerkki. Nyt eroa on pleijariviivalle viisi pistettä. 12-vuotiaissa Antti Urvanta ja Iina Niemelä olivat neljänsiä. LeKi:n Eetu Tolvanen jatkoi kehityskulkuaan: nyt neljäs. urheilu Keskiviikkona 21.2. Lempäälän Kisan punttiporukalla oli hyvä nostovire Rovaniemen Santa Sportilla nostetuissa peruskoululaisten mestaruuskilpailuissa. Kaatunut lekiläinen Veera Tahvanainen oli 18-vuotiaiden kolmas. Tupsukorvissa tie meni tukkoon, kun kokenut Riku Helenius liittyi seuraan syksyllä. Nimetyt pelaajat ovat: Filip Krivosik (HPK), Roope Laavainen (HPK),Otto Latvala (HPK), UkkoPekka Luukkonen (HPK), Topias Haapanen (Ilves), Christian Heljanko (Tappara), Toni Utunen (Tappara) ja Otto Mäkinen (Tappara). Erityiskiitos lähti maalivahti Markus Ruusulle: – Ruusu oli erinomainen ja piti meitä hankalilla hetkillä pystyssä, hehkutti Kuusela Ilveksestä reissulle saatua maalivahtia. Tyttöjen kisassa oli osallistujia eniten, 20. Cup on Hämeen hiihdon uutuus junioreille. Yhteistulos, 48 kiloa, oli tyttöjen keveimpään 32 kilon sarjaan Savolaisen uusi ennätys ja samalla mestaruuteen oikeuttava tulos. Ylöjärven Urheilijoitten Lasse Lehtisyrjä veti reilun minuutin kaulan. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 emoseuransa ja Kisan välillä. Iiro Savolainen ja 2-1 äänin hylätty 70 kilon työntö. Vesilahtea edustanut Iiro Savolainen paukutti myös ennätyksiä suorille käsille temmaten 46 kiloa ja työnLeKi:n painonnostajilla ennätyskarkelot Rovaniemellä Pronssi-Pärmäkosken nimikkocup Hakkarissa TEKSTI: Juha Raunio KUVAT: Elina Kuivalainen . Kilpailujen aikaan laduilla näkyi vain kilpailijoita, joten kisaladuilla ei tapahtunut minkäänlaisia kommelluksia. Kilpailuissa käytiin voitoista ja palkintosijoista sekuntiotteluita, mutta nähtiin useita ylivoimaisia voittojakin. Meillä on mahdollisuutemme ja tavoite siintää keväällä, mutta ajatus on kohdennettava seuraavaan peliin, viestitti Kisan valmentaja Miikka Kuusela. Viikon hokiäijä Markus Ruusu: Jääkiekkoilijan elämä on usein aikamoista kiertämistä paikasta toiseen. Artturi Häkli lähti kovassa kisassa metsästämään ennätyksiään ja mitalisijoja. Järjestäjien ennakkotiedotus toimi. Yhteistuloksella 38 kiloa hän oli sarjan kahdeksas. Siirtojen takaraja meni umpeen: Jääkiekon siirtoraja meni umpeen helmikuun 15. täen 65 kiloa. 25-vuotias Tolvanen on pelannut Mestistä usean kauden ajan. Nuorten sarjavoittajat Kankaantaan Kisasta olivat ylivoimaisia. PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. Hakkarissa kisattiin myös kansalliset sarjoissa 18–70 vuotta. Kokkolan ja Rovaniemen peleissä kuudella maalilla oli kullakin eri maalintekijä, joista Tommi Välimaa, Anton Ollikainen, Sami Laakso ja Jimi Jalonenkin edustavat kokeneempaa kaartia, joka näin vastasi huutoon. Parhaita lekiläissuorituksia olivat 10-vuotiaissa Aapeli Karislahti toinen ja Aada Ylilehto neljäs. helmikuuta nostetaan yleisen sarjan Suomen mestaruuksista Tampereen Pirkkahallilla. Kun Jere-Matias Alanen ja upean soolomaalin tehnyt Ismo Nikkinen nuoremmasta sakista tekaisivat osumat mieheen, oli vastuunkantajien leiri ilahduttavan laaja. Naisten vitosen voittanut Ikaalisten Urheilijoiden Maaret Pajunoja tempoi 44 sekunnin eron toiseen, LeKi:n Sanni Alataloon. Jaskari sijoittui yhteistuloksellaan 54 kiloa sarjassa kahdeksanneksi. Junioriura urkeni Tapparassa, josta tie vei Jyväskylän JyPiin B-ikäisenä. Kilpailijoita oli 30 seurasta yhteensä 185. Maalivahdit saavat liikkua Liigan ja Mestiksen välillä runkosarjan loppuun saakka. Edessä odotti liki 1 500 kilometrin mittainen bussireissu Kokkolan kautta Rovaniemelle ja sieltä yötä myöten kotiin. Miesten 10 kilometrillä järjestäjä LeKi:n Jussi Salo oli Ilmajoen Karri Hakalan kanssa jaetulla kakkossijalla vain 18 sekuntia Tampereen Yrityksen Otto Ruususesta. Ennätysyhteistuloksella 111 kiloa myös Savolainen nappasi pronssisen mitalin. Hiihtelijät pääsivät pitkille reiteille muita teitä tai varovasti valoladun reunaa. Sarjan M20 Lari Laine tykitti voittomarginaaliksi 2,20. Sarjassa 53 kiloa Teea Jaskari paranteli omia ennätyksiään tuloksiin 24+30 kiloa. Niin kävi nytkin ja sekä KeskiPohjanmaalta että Lapista kuittaantui täydet kuusi pinnaa. Aika olisi riittänyt yleisen sarjan kakkossijaan. Kaikki nuorisomaajoukkueet kolunnut Ruusu haki vauhtia JyP Akatemiasta ja KooKoosta, kunnes vaihtoi täksi kaudeksi Ilvekseen. päivänä, ja pelaajaliikennettä oli Lempäälän suuntaan jonkin verran. Tällä sesongilla saldo on 3+5. Ida Harmaala nosti tyttöjen 48 kilon sarjassa. Pakistoon hankittiin Joona Tolvanen Vantaalta. LeKi:n punttiporukka saa kääntää katseensa lähitulevaisuuteen, kun 24.–25. Vapaan hiihtotavan kilpailuissa on paljon vauhtia, jolloin kilpailijoitten ja muitten hiihtelijöitten törmäys on mahdollista. Liigasta ei enää saa pelaajia lainata eli Jere Rouhiaista tai Anton Levtchiä ei Kisassa tällä kaudella enää nähdä. Kilpakäytössä olivat osin valaistut lähiladut. Aina varma kisalainen Arto Hakala voitti 45 -vuotiaiden vitosen minuutilla. 20-vuotiaiden sarjan voitti Viialan Virin Klaara Leponiemi puolen minuutin kaulalla. Kolme nostajaa sijoittui kahden kilon sisään. Nostamassa ovat tuolloin lauantaina miesten raskaassa sarjassa Teemu Roininen sekä sunnuntaina naisten 69 kilon sarjassa Emma Gleisner. Ruusu käväisi TuTossa Mestis-visiitillä ja on nyt pelannut Kisassa muutamia pelejä. Tytöt onnistuivat jokaisessa yrityksessään. Jaska Lius voitti 18-vuotiaissa Hämeenlinnan kaksosia Vähävihuja noin 1,20. Jokainen täytti paikkansa ja on joukkueelle arvokas. Nuoret, 1997 syntyneet ja nuoremmat piti nimetä, jotka saavat kulkea Kisan varakapteenilla Valtteri Järviluomalla on asiaa tuomareille. Häklin sijoitus ennätystuloksella 51+165=116 kiloa oli kolmas, toisen sijan jäätyä vain kilon päähän. klo 18:30 Lempäälän Jäähallissa SUNNUNTAINA 25.2 KOKO PERHEEN #SAUKKOPERHELUISTELUTAPAHTUMA KLO 12 ALKAEN! LIPUT: 12/8/5 € Lauantaina 24.2. TEKSTI: Antero Korhonen Bussista löytyi voittamisen liekki Espoo United–LeKi 4–0, Hermes–LeKi 2–3, RoKi–LeKi 2–3 Pelien henget: Espoo-ottelun jälkeen lempääläisleirissä kypärät olivat kallellaan. Myös Harmaala oli ennätysvireessä tehden tuloksen 16+22 kiloa. Sunnuntaina oli poikien vuoro astua lavalle. Molemmat voittajat ovat maan kärkikaartia. Seurakaveri Samuli Kivistö oli 35-vuotiaissa toinen
Nippanappa yhdeksän pelikuntoista miestä Kisa sai jalkeille. Lopussa taisi väsy painaa. Onneksi päädyin Lempäälään. – Silloin pantiin poika vähän liian isoihin kenkiin. Niinpä edessä oli viime kauden jälkeen seuran ja pelipaikan vaihto. – Eetun kehitys ja pärjääminen on ollut yksi tämän kauden tarinoista. Sten Kruuda ja Ossi Vesanen varmistavat tilanteen. Eetu Rantanen on kunnostautunut tällä kaudella varmana syöttäjänä. Kisan nelossija sinetöityi, kun se voitti sarjasta putoavan Vilppulan Tähden suoraan erin 3–0 (25–15,25– 15,25–16). urheilu Lempäälän Kisa saa lentopallon ykkössarjan pudotuspelien avauskierrokselle kotiedun. Pudotuspelien kotiottelu pelataan lauantaina 3. Muutama joutui jättämään pelin kokonaan välistä. Nyt 22-vuotiaalla Rantasella oli silloin alla vain puolikas kausi vastuuta ykkössarjan AkaaVolleyssa. Suurimman aplodit noin 200-päinen kotiyleisö antoi, kun kimmoisa Luostarinen pääsi läväyttämään kakkoskosketuksesta pari mojovaa iskua. Kausi on kuitenkin ollut menestys: LeKi on menossa kirkkaasti pudotuspeleihin, ja Rantanen noussut joukkueensa avainpelaajiin. Koko ajan huomaa juttuja, joissa on kehittynyt, ja sitten taas huomaa asioita, missä on vielä tosi paljon kehitettävää. – Oma kausi on mennyt aika lailla samalla lailla kuin joukkueella. Ennen pudotuspelejä LeKi:lla on vielä yksi peli, vieraskentällä VaLePa:n kakkosjoukkuetta vastaan. – Piti hakea iloa taas lentopalloon. Lempäälän Jyry koki Lapissa Rauman kupeella 2–3-tappion kakkossarjassa Narvi-Pallolle. Se tappoi motivaatiota. Sanat kuuluvat Eetu Rantaselle. – Ensimmäistä kautta nyt kun tällä pelipaikalla pelaan, siihen nähden on mennyt yllättävän hyvin verrattun,mitä odotti tältä kaudelta, Rantanen iloitsee.. Usko joukkueen pärjäämiseen on vahva. – Pelaamisemme on keskitalvella ollut aaltoilevaa. Tähden Aja B-pojista koottu joukkue jäi kotitiimin jyrän alle eikä pelin voitajasta ollut missään vaiheessa mitään epäilystä. Kisan hakkuri Anssi Vesanen oli ennen keskitorjuja, kunnes pelipaikka vaihtui hakkuriksi. Rantanen jatkoi Iskussa, mutta vastuu väheni. Tästä porukasta saadaan irti vielä paljon enemmän, tarvitaan vielä jotain lisää, että peli saadaan lopulliseen kuosiinsa. Pelin aivoina toimivan passarin tontilta ison nostoja lyöntivastuun omaavan yleispelaajan rooliin sopeutuminen ei ole kaikkein yksinkertaisinta. maaliskuuta. Tuleva vastus löytyy duosta Karhulan Veikot ja Vammalan Lentopallon kakkosjoukkue. Rantasella oli kokemusta yleispelaajan tontilta vain hieman A-junioreista. LeKi:n alkukauden nousujohteinen meininki vaihtui synkkään tammikuuhun, jolloin ei voittoja tullut, mutta helmikuussa vire on kääntynyt kohti parempaa. Se aika lailla kuoli, kun monta kautta jouduin olemaan vain vaihtopenkillä. Korkeimmilla joukkueilla on kovat tavoitteet ja ihan liigameininki. Pelityyliltään 191-senttinen Rantanen on rauhallinen ja taitavasti liikkuva, mutta hyökkäyspeli on vielä kokemuksen puutteen vuoksi hieman virheherkkää. Potentiaalia on, joukkue on hyvä koostumus konkareita ja meitä nuorempia pelimiehiä. – Pitää ottaa loppukauteen isompi vaihde silmään, että päästään oikeasti haastamaan kärkiryhmiä ratkaisupeleissä. Pelaamisen ohessa hän opiskelee liiketaloutta ja asuu Tampereella avovaimonsa ja koiranpennun kanssa. – On asioita, joita ei edes osannut ajatella, kuten hyökkäyksen rytmittämistä. Palloa lyö uudestisyntynyt mies – hymy korvissa ja vitsit herkässä. LP Kangasalan kasvatti odottaa innolla kevään pudotuspelejä. Niin Kisalla kuin Tähdelläkin oli poissaoloja Pirkanmaalla riehuvan tautiaallon takia. Täällä on hyvä fiilis aina hallilla, ja tykkään, että puhalletaan yhteen hiileen koko Lempäälän sakki. Vastaanotto on puolestaan toiminut yllättävän hyvin, Rantanen arvioi. Sitten olemme valmiita menestymään kevään peleissä. Odotukset eivät olleet katossa ennen kuluneen kauden alkua, kun Rantanen aloitti lähes tyhjästä uuden pelipaikan opiskelun Kisan riveissä. Rantasen mukaan joukkue voi olla tyytyväinen sijoitukseen. – Keväällä mietin lopettaako kokonaan ja kokeillako jotain muuta. LeKi:n lentopallon ykkössarjajoukkueen avainpelaajiin noussut pelimies sai uuden lentopalloelämän: Hän vaihtoi passarin paikan yleispelaajan rooliin. Koko ajan huomaa kehittyvänsä. Viimeksi ykkössarjaa Rantanen pelasi juuri Akaassa ennen liigaan pääsyä, passarina. LeKi:n valmentaja Tapani Nyström on huomannut pelaajan kehittyneen koko ajan. Uusi elämä pienellä muutoksella Tämäkin taistelupallo päättyi lopulta Kisan ja passari Kasimir Luostarisen eduksi. Tilastoissa on kuusi ässää. Toive ja tavoite on, että keväästä tulee mahdollisimman pitkä, tarinoi Tähti-ottelun parhaana palkittu passari Kasimir Luostarinen, joka sai hyvästä vastaanotosta pyörittää passipeliä vapautuneesti. Se oli sellainen vähän toivotaan toivotaan -ratkaisu seurajohdolta. Usean kauden tamperelaisessa Rantaperkiön Iskussa Mestaruusliigaa pelannut Rantanen oli kypsynyt katsomaan pelejä sivusta. Rantanen nousi liigassa Iskun ykköspassariksi vain 17-vuotiaana. Oloonsa Lempäälässä Rantanen on tyytyväinen. Vastaan pudotuspeleissä tulee joko VaLePa tai Karhulan Veikot. – Lempäälässä on hyvää toimintaa, ei ole valitettavaa mistään seuran hommista. Avauskokoonpanoon murtautunut Rantanen on viime peleissä ollut toisena yleispelaajan joko Sauli Silpon tai Simo Puttosen kanssa. En odottanut, että näin nopeasti hän nousee avainasemaan, Nyström tuumii. Komea voittoputki katkesi ja samalla katkesi Jyryn mahdollisuudet kivuta kevään nousupudotuspeleihin. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 TEKSTI: Juha Raunio KUVA: Antti Raunio Lentismiesten kotietu pudotuspeleihin varmistui TEKSTI: Antti Raunio KUVA: Marko Panu . – Hyökkäyksissä huomaa, kuinka vähän sitä on vielä tehnyt. Yksi erä oli ihan unelmaa, voitimme sen peräti 25–9. Meillä on pelaajia ollut kipeinä, muutama pelasi toipilaana ja maratonpeli imi mehut aika tarkasti, tiivisti Jyry-piiska Kari Nieminen mietteensä. Parhaimmillaan Rantanen lyö aivan omista korkeuksistaan pelin näyttävimpiä lyöntejä. – Ykkössarja on tasokkaampi kuin luulin. Pelipaikan vaihto ei lentopallossa ole aivan mahdottomuus, muttei aivan jokapäiväistäkään. Tähänastiseen kauteen Rantanen on ollut tyytyväinen. – Pelimme heilahteli laidasta toiseen. Olen ollut todella tyytyväinen, ja lentopallo on taas hauskaa
Suosittu oli myös Päivi Salon järjestämä luontopiste, jossa viihtyivät niin lapset kuin aikuisetkin. Keijo To 22.2. Mäenlasku oli suosittua puuhaa Ylämäen laskiaisriehassa. Nestori Ti 27.2. Ylämäen koulun vanhempainyhdistyksen ja Ylämäen kyläkerhon järjestämä laskiaisrieha keräsi mukavasti väkeä hiihtämään, luistelemaan ja laskemaan mäkeä yhdessä. Lisäksi kirpputorilta voi tehdä sellaisia löytöjä, mitä ei kaupasta voi tehdä. Ke 21.2. Ulkona puuhailusta kurisemaan alkaneet mahat täytettiin makkaralla, laskiaispullilla ja hernekeitolla. Tapahtumassa on myös kahvio, jossa tarjolla muun muassa suolaisia piirakoita, mokkapaloja, pullaa ja juotavaa. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. päivänä 1968 TEKSTI: Katariina Onnela KUVA: Katariina Onnela Talven riemuja Ylämäellä . Metsästysseura Maajussi Metsästäjät lahjoitti soppaan peuranlihaa, ja niin sopasta tuli todellista lähiruokaa. Matti, Matias Su 25.2. Tuija, Tuire, Vanessa Ma 26.2. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Ylämäen koululla Koskenkylässä iloittiin sunnuntaina 11. Onnistuneesta tapahtumasta alettiin heti kaavailla ensi talvelle uusintaa, kunhan vain kelit suosivat yhtä hyvin Nimipäivät vko 8 ja 9 Kouluruuat vko 8 LEMPÄÄLÄ KE:Jauhelihakastike TO:Lihakeitto PE:Tonnikalapastavuoka VESILAHTI KE:Pyttipannu TO:Kalapyörykkäkastike PE:Porkkanasosekeitto 50 vuotta sitten Lempäälän-Vesilahden Sanomat helmikuun 22. Torsti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:51 16:26 8:48 16:29 8:46 16:32 8:43 16:35 Keskiviikkona -7 -7 Torstaina -7 -5 Perjantaina -9 -9 Lauantaina -9 -9 1 6 4 4. Aslak La 24.2. Yksi tapa toteuttaa sitä on kirpputoreilla käyminen. Se on ympäristöystävällisempää ja halvempaa, kuin tavaroiden ostaminen uutena. Tuuli, Tuulia, Hilda Pe 23.2. Myös asiakkaita toivotaan saapuvan paikalle. Vesilahden nuorisovaltuusto toivoisi paikalle käsityöläisiä, kirpputorimyyjiä, yrityksiä ja yhdistyksiä. Lisätiedustelut osoitteeseen nuvavesilahti@gmail.com. maaliskuuta markkinatapahtuman Vesilahden yläasteella kello 12.30-15.00. Kierrättämisen suosio on koko ajan nousussa. ajankohtaista Nuorisovaltuusto tuo markkinahuuman yläasteelle Vesilahden nuorisovaltuusto järjestää 10. helmikuuta talvesta
Ajankohta olisi joko 20.03 tai 03.04. Lempäälän Seudun Samoojat ry Lumikenkäilyretki. Päivä on ulkoilupainoitteinen ja sisältää erilaisia aktiviteettejä mm. Ke 28.2 L:län Työväentalo, klo 9.00 Boccia ja Kädentaidot, klo 10.00 Yhteiskunnalliset asiat, klo 12.00 Jumppa, klo 12.30 Seniori/Rivitanssi. 040 532 4207 viimeistään 26.2. Kimppakyydin tarvitsijat kokoontuvat Ehtookodon parkkipaikalle 18.30. 050 5012627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Vuosikokous. Lähtö Lempäälän Kiviahosta Puolukkapolku 1:n luota klo18.00 Matka noin 3 km metsäpolkuja pitkin ja kesto noin 2 tuntia. Maksu suoraan tilille: OP FI67 5511 0520 0052 41 viitteenä oma nimi. Lähtö perinteisesti Lempäälän Linja-autoasemalta klo 11.50 kohti Sääksjärveä ja matkalta pääsee mukaan. Tervetuloa perinteiseen kevätkokoukseen Forssan Vesihelmeen. Ilmoittautuminen 12.03-18 mennessä Markku Vuorensola 0405466738 / puh tai tekstiviesti tai s-posti mvuorens@ welho.com. Ohjelmassa mm. 11.00 19.00 HYVINKÄÄ / PUUTARHAHALTIJAT. PUUTARHARETKI HYVINKÄÄLLE ti 20.03.2018 (lähtö klo 11.00 Lempäälä ja paluu n. Tutustuminen PUUTARHAHALTIJAT yritykseen, sen tuotteisiin, neuvontaan ja asiantuntemukseen. klo 19.00 ). 14.00 Lempostupa. | Vesilahti. Lempäälän Eläkeläiset ry Lempäälän Eläkeläiset Ry:n Kevätkokous. Ilmoittaudu: ritva.makela(at)koti.soon.fi tai 050 5185010. 18.00 21.00 Vesilahden yläasteen opetuskeittiö. 040-521 37 32. Lisätietoja riateilyista ja ilmoittautumiset vastaanottaa Auli Kitunen puh. Ilmoittautumiset Annelille 26.2. Kurkistus kulisseihin. Vuoden ensimmäinen vesijumppa Apilassa on lauantaina 03.03.2018. Lisätiedot Hanna-Leena p.0400-917774. Kaikki liput on myyty. Ma.5.3.Laulukerho KuljunTyöväentalolla klo.10.00 Johtokunnan kokous Kuljun Työväentalolla klo.12.30 Ke.7.3.Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Kahvittelun ja sääntömääräisten asioiden lisäksi kuullaan pohjoismaisesta panoksesta sata vuotta sitten. Ilm. 11.50 Apila, Kangasala. Ma 26.2. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Kaikille avoin retki Saarikonmäen laavulle torstaina 22.2. Ma.26.2. Mukana hoitotyön johtaja Heta Periviita ja os.hoitaja Sisko Toikka. 17.00 Lempostupa. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry E L ÄK E LI I T TO Lempäälän yhditys. Seuraava retki tiistaina 27.2 samasta paikasta klo 18.00 Jos lunta on riittävästi, niin on mahdollista käyttää lumikenkiä. Kahvi/ tee ym. Ensimmäinen risteily Iskelmäristeily on 2122.03.2018 ja toinen risteily on 7-8.05.2018. Lähde mukaan iloiseen teatteri-iltaa. La 24.2. Torstai 15.03.2018 Sääntömääräinen Kevätkokous Kuljun Työväentalolla kello12.00. frisbeegolffia, lumikenkäilyä, pilkkimistä, curlingia. 040-775 3861 tai Jukka Riihenmäki puh. 9.30 16.00 Forssa. To 22.2. Lempäälän Pohjola-Norden Vuosikokous. 17.00 19.00 Ehtookodon käsityötila, Katepalintie 9.. Linja-autoasemalta lähtö 9.50. Pe 2.3. (Esillä kevätkokouksen määräämät asiat.) Kahvitarjoilu Johtokunta. Kilpailukala Ahven. Tervetuloa mukaan vaikka ensimmäistä kertaa! Lempäälän Nuoret Martat ry TTT-kierros. Poriin kevätretkelle ilmoittautuneet: Lähtö klo 11.45 linja-autoasemalta ajaen Nurmen ja Säijän kautta. To 8.3 Lempostupa klo 10.00 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu, klo 12.00 Jooga. Takaisin tullessa ruokailu Autokeitaalla. Tervetuloa mukaan risteilemään nyt keväällä. 0400737 178 LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Uimaretki Vesihelmeen. Leppoisa iltahetki mukavassa seurassa. Bussimatka Sääksjärvi-Lempäälä-Vkoski, lippu, väliaikakahvit. Ma 12.3 klo 13.00 Ollaan yhdessä-kerho Pirkolla, Oriflame-esittely. Valotuikkujen teatteriretki perjantaina 2.3. Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Perjantaina 23.2. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:58 16:18 8:56 16:21 8:53 16:24 8:51 16:26 Sunnuntaina -1 -1 Maanantaina -2 -1 Tiistaina -3 -2 Keskiviikkona -4 -4 3 4 4 3. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä . mennessä s-postilla/ txt-viestillä. Ikinuorten kerho ke 28.2 klo 15-16.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Lempäälän SuomiUnkari Seura ry:n vuosikokous torstaina 1.3.2018 klo 18 Maritta ja Jouko Huurneen luona Myllyvainiontiellä. Pe 23.3. Näytelmä on William Shakespearen Windsorin iloiset rouvat. 14.00 15.30 Puistolinna Hiomminpolku 13. Kokous alkaa noin klo 11.00 jonka jälkeen mahdollisuus uintiin. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Ma 26.2. To 22.2. Torstaina taas kudomme. 0405830797) lähtöpaikalla puolituntia aiemmin. Vastaukset mvuorens@welho.com tai puh/ tekstiviesti 0405466738.. Käsittelemme uusittavaa seniorineuvoston toimintasääntöä. Buffetissa makkaraa ja muita herkkuja. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken. Ilmoittautumiset Tuula Fredriksson puh. Hinta 20 e aikuiset ja 5 e lapset (4v ja alle ilmaiset). Matkan hinta on 15 eur/hlö. Päivän hinta on 30,00 e/hlö ja se sisältää kuljetuksen, lohisoppa lounaan ja saunomis mahdollisuuden korsusaunassa. Ilmoittakaa halukkuutenne Maijalle puh. Sarjat: Naiset ja Miehet sekä 4-henkinen joukkue. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. To 22.2. Ti 6.3 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. 18.00 Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Tervetuloa! Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. 23.30. Säävaraus Lempäälän kunnan Seniorit ry Perjantaitapaaminen Kahvila Siirissä. Sitovat ilmoittautumiset Päivi Riihenmäki puh. 11.00 13.00 Kuljun urheilukenttä . Baltic Princess. Ruokailu omakustanteinen.TERVETULOA. Ti.27.2.kuntosali Toimelantalolla klo.15.Ke.28,2.bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Ke 21.2. Pe 23.2. Ke 21.3. 0400-737178. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry LAULESKELIJAT. Kaikki tarvikkeet saat meiltä. To 14.6. Seniorineuvosto Lempäälä Seniorineuvosto. Asiat painottuvat kevään puutarhatöihin. 9.00 Vesihelmi, Forssa. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Pelejä, kahvia ja tietovisaa. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Risteilyjä. Ma 5.3. Valmistamme unkarilaisen aterian, jonka sitten yhdessä nautimme. Ma 5.2. 040-552 3882 viimesitään 28.02.2018 mennessä. Olettehan muistaneet maksaa maksun 85 euroa/hlö yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vesijumppa. 17.00 Nuorisoseuran talolla, Iluksentie 5. Lempäälän Eläkeläiset ry Ta p a h t u m a t viikoille 8 -9. 13.00 Uotintie 5, 37500 Lempäälä. Lumikenkien vuokrausmahdollisuus (Lempäälän Lumikenkäilijät ry varaukset. 18.00 Huurne, Myllyvainiontie. Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unk arilainen ruokailta. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Kevätkokous. Liput 16 eur kpl. Ennakkoon voi ilmoittautua Tainalle 040 502 29865. Kokoonnumme Sanan, laulun ja juttelun merkeissä. Vohlisaaren rantasauna Luopioinen. KIITOS Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Piirin pilkkikisat. Musikaali Jari Sillanpään elämästä, ensi-ilta 14.6.2018. Koko perheen talvitapahtuma. kannukurlinkia, mäenlaskua, ongintaa ja luistelua. Nuotiopaikalla on makkaran paistomahdollisuus. Lempäälän Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry Kokoontuminen. Ilmottautua voi Jaana Kettuselle 040 574 5731 LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Windsorin iloiset rouvat. tapahtuu yhdistyksittäin Sydänhämeen yhdistykselle 1.3. Matkan hinta on 45 e sisältäen lounaan. 040-775 3861 tai Jukka Riihenmäki puh. Lippuvaraukset 050-434 3737 Vesilahden museoyhdistys ASKARTELUILTA. Retken hinta 20-30 e hlö ( riippuen matkustustavasta ). Kokonntuminen klo 9. 18.00 Sääksjärvitalo. Kutsut Kuljun Työväentalolla klo.12.00 (keittoa saa jo klo.11.30) Ohjelmallinen iltapäivä. Pirkanmaan piirin pilkkimestaruuskilpailut pidetään pe 9.3.2018 Pälkäneellä Vohlisaaran rantasaunalla, Vohlisaarentie 28, Luopioinen. Hinta 50 e. Ilmoittautumiset 18.03.2017 mennessä Tuula Fredriksson puh. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Jäsenilta. Illan isäntinä MARKKU ja TURKKA Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR:n Sääk sjärven osaston Ikinuoret. Ti 27.2. To 1.3. Kysy n tällä palstalla onko kiinnostusta PUUTARHARETKEEN Hyvinkäälle Puutarhahaltijat Oy joka on puutarhurien perustama yritys, joka tarjoaa sekä vuosikymmenten kokemuksella neuvot ja niksit puutarhahoitoon. Otsalamppu mukaan. tarjoilu, vapaaehtoinen tarjoiluraha. Mukaan sopisi vielä pari henkilöä. 17.00 19.00 Narvan Monarilla. 18.00 22.00 Valkeakoski Suomen kesäteatteri. mennessä.. Ke.21.2. Sääksjärven-Kuljun Demarit ry Y h d i s t y k s e n kokous. Osallistumismaksu 10 euroa. HYVINKÄÄN PUUTARHALTIJAT RETKI. Lempäälän Kulttuuritapahtumat R a k k a u d e l l a merkitty -kesäteatterimatka. KIINNOSTAISIKO. Tarkoitus on mahdollistaa sekä asiantuntemus että hankinnat puutarhasesonkiin. La 17.3. Tervetuloa Helmikuun jäseniltaan, luvassa yllätys ohjelmaa. 17.00 Tampereen työväen teatteri. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Su 18.3. Ti 20.3. Kuljetus kimppakyydein. La 3.3. Mutta kuinkas sitten kävikää. Ti 13.3. Mukana hallintopäällikkö Riika Kivelä. Ti 27.2 klo 9.00-13.00 Pilkkikisa Typynranta, klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. Lähtö Sääksjärven liikennevalopysäkiltä klo 9.30 vanhaa tietä Lempäälään. Tervetuloa mukaan viettämään mukavaa talvipäivää Merulahden luontoelämyskeskukseen. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Lippuja voi tiedustella Jukka Riihenmäki, puh. Windsorin iloiset rouvat, on William Shakespearen hilpeyttä pulppuava näytelmä ritari John Falstaffista, joka seikkailee rakkauden saralla ja päättää iskeä kaksi porvarisrouvaa yhtaikaa rahan toivossa. Ke 7.3. 18.00 Kahvila Siiri. Mukaasi voit ottaa omia ystäviäsi. Valmistetaan paperinarusta erilaisia kukkakoristeita. Lauleskelijat kokooontuvat Lempostuvassa klo 12.00. Pe 9.3. La 3.3. Ke 7.3 L:län Työväentalo, klo 9.00 Boccia ja Kulttuuri-/matkailukerho, klo 10.30 Pienoisnäytelmäkerho, klo 12.00 Jumppa, klo 12.30 Seniori-/Rivitanssi. lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10, kuntosali Toimelan talolla klo.16. Opastettu kierros TTT:n kulisseihin. Menomatkalla poikkeamme Humppilan Savustamossa, lounaan syömme Forssan Autokeitaalla ja kotimatkalla käymme Urjalan Makeistukussa. Lähtö tapahtuu klo 09.00 Sääksjärveltä kohti Lempäälää ja matkalta pääsee mukaan. Käsittelemme terveydenhuollon digiaikaan siirtymisen ikäihmisille mukanaantuomaa ongelmakenttää. To 1.3. Lähtijöiden ei tarvitse olla yhdistyksen jäseniä. Pe 23.2. lähdemme virkistymään ja ostosmatkalle klo 9 kirkkotorilta kohti Lankatalo Tapion kauppaa, Jokipiin pellavaa ja Juustoportillakin poikkeamme. To.8.3. Esillä: Keskustelu Sääksjärvitalon tulevaisuudesta Muut kokoukselle esitettävät asiat Tervetuloa! Lempäälän seudun Valotuikut ry TEATTERIRETKI. 18.00 21.00 LEMPÄÄLÄN NUORISOSEURA Iluksentie 5, Lempäälä. Pe 23.2. 0400-737 178 Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry EL ÄKELIITON LEMPÄÄLÄN YHDISTYS. Lempäälän Jyry ry. Lempäälän seudun Valotuikut ry VALOTUIKKUJEN ILTA. Paluu esityksen jälkeen n. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Tämä on ennakkotiedustelu jonka perusteella ratkaisemme linja-auto tai kimppakyydit. 11.00 16.00 Merulahden luontoelämyskeskus. La 24.3. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Talvipäivä Merulahdessa. Koko perheen ulkoilutapahtuma Kuljun wembleyllä (Rauhalantie 4). toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kevätretkelle Poriin. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Lempäälä
Hallitus Onkemäen kylä Talvirieha koululla. Hakulomake löytyy osoitteesta www.wilmaconsulting.fi/ avoimettehtavat Lisätiedot lvs.fi ja ylojarvenuutiset.fi Lisätietoja saat avustavalta konsultilta Ninnu Kinnunen p. p. KYMPILLÄ TEATTERIIN! Tarjoushintaiset liput vain tähän esitykseen! Maiju Lassilan IKILIIKKUJA on unelma rahasta ja rakkaudesta. 20 5/ 55 -16 4 kp l as en ne ttu na HUOMIO! VAIN TORSTAINA 22.2. Kaikki palvelevasta vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet tervetuloa. Sitovat ilmoittautumiset SIRKKA KOLU puh 040 190 5336 Viialan Teatteri Ikiliikkuja 21.2 klo 19 Tarjousnäytös. Tervetuloa! Narvan Metsästysseura ry:n VUOSIKOKOUS pidetään 4.3. lounaan ja matkan. Vertaisryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti n. Uutta vastaava, tasokas 3 h+k+s+parveke Lempäälän keskustassa Pyhäjärven rannalla, 76 m 2 . 10.00 12.00 Seniorituvalla Tuulikalliontie 74 Narva. Hei!! jäsenmaksu asiaa. Saat monipuolisia työpäiviä, mukavat työkaverit ja paljon asiakaskontakteja kasvavassa ja muuttuvassa mediamarkkinassa. Vaihdossa hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200 euroa! Suomen Nahkakeskus, p. lämmityksen. Hiihtokilpailuihin ilmoittautuminen alkaa klo 12.30, sillä ensimmäiset kilpailijat lähtevät liikkeelle klo 13.00. Valitaan toimihenkilöt kuluvalle vuodelle, käsitellään vuosikertomus ja tilit vuodelta 2017 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018. 03 375 3727 Lopentie 10 www.rengasasennus.com TALVIRENKAAT! Nokian 9 570,Continental 550,GoodYear 490,Michelin 470,Hankook 420,Tigar 290,Master 250,es im . Olemme energinen edelläkävijä, joka panostaa yhteistyöhön yritysalueiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Su 4.3. Vesilahden Sotaveteraanit ry KOKOUSKUTSU. Lisätietoja Anneli Sirento, puh. Molemmissa 1 kk:n vuokravakuus. To 1.3. 03-2551 400 040-831 2903 lvs.fi/kauppahuone VUOKRALLE TARJOTAAN korkeata hallitilaa 100m 2 Ideaparkin läheisyydessä. Syyskokous päätti 16.10.2017 Jäsenmaksusta 10 e kaudelle 2018. To 22.2. Vesilahden Sotaveteraanit ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Tapolan Perinnehuoneella. Avoimien tehtävien työpisteet sijaitsevat Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Tule mukaan lähitoreille! Tuulikallio, Tuulikalliontie 74, Narva; Seniorinurkka nuorisotila Nurkassa, Koulutie, kirkonkylä Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry A p u n e n t o i minnan tapaaminen. Tarjoamme Pääset osaksi vauhdilla kehittyvää, ammattitaitoista ja kunnianhimoista myyntitiimiämme. Mehut & kahvit tarjoaa ja talkoolaisina toimii Vesilahden Luonto ja Latu ry:n aktiivit. Etsimme kahta asiakkuuspäällikköä paikallislehtiimme Lempäälän-Vesilahden Sanomiin ja Ylöjärven Uutisiin. Mukaan mahtuu 10 perhettä. Kun tytär ei saa tahtoaa muuten läpi, hän heittäytyy hulluksi. 040 084 5133. VUOSIKOKOUS Säijän Monitoimitalolla su 4.3.2018 klo 15.00. Kirjautumispisteet ja mehua tarjolla Kotkanpesällä ja Pohjankodalla klo 9 13. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS p. 9.00 13.00 Vesilahden kotareitti. Yhteistyökumppaninasi toimii myös Vuoden tekijäksi 2017 valittu Lempäälän yrittäjät. Vesilahden Eläkeläiskerho Jäsenmaksu. Viihtyisällä paikalla, Lempäälän keskustan tuntumassa. Kahviossa kahvia ja laskiaispullia, ulkosalla grillimakkaraa. To 30.8. Saat käyttöösi nykyaikaiset työkalut, koulutusta tuotteisiimme ja osaavan myynnin tuen. Tulet avain rooliin hoitamaan uusia ja olemassa olevia asiakkaitamme. Talviriehaa vietetään Onkemäen koululla sunnuntaina 4.3.2018 klo 13.00 alkaen. Työssä menestymistä edesauttaa aiempi kokemus B2B-myynnistä ja kiinnostus muuntuvaan mediamaailmaan. Kotkanpesällä saa myös aamuvirkut kahvia klo 8.00 10.00. Ke 28.2. Kevät kokous järjestetään 20.03.2018 klo 12.00 Tuulikallion entisellä päiväkodilla Narvassa Tuulikalliontie 74 Tilaisuudessa on kahvitarjoilu kokouksen alussa.Tervetuloa kerholaiset kokoukseen Vesilahden Eläkeläiskerho Pärnun matka. Esillä sääntömääräiset asiat. Su 25.2. 76 m 2 . Lempäälän Vesilahden Reumayhdistys järjestää Ruskaretki matkan Pärnuun Vesilahden Eläkeläiskerholaisilla on mahdollisuus osallistua matkalle to 30.08-su 2.9.2018 Majoittautuminen Pärnu Wiiking kylpylässä 2 hengen huoneissa Hintaan noin 230 e/henkilö sisältäen laivamatkat ,kuljetuksen majoituksen ja aamupalalla Paikan päällä on mahdollista ottaa hoitoja itse maksaen. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa tiistaisin klo 9.30-11.30 Tapolanpirtillä (Tapolantie 1). Maksa jäsenmaksu tilille FI27 5511 3640 0074 69. Narva. Lempäälä on vahva yrittäjyysja elinvoimakunta. Ke 21.2. Kauppahuoneessa julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 10 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 20 euroa (max. Pe 23.2. 040 591 1104. Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... Tuulikallio ja Seniorinurkka. Su 2.9. Lisätied. 13.00 16.00 Onkemäen koulu. Tervetuloa kaikki mukaan yhteiseen talvipäivään! Järjestäjänä Onkemäen kyläkerho ry Vesilahden Valkohännät ry Vuosikokous. 0400 917 774 / Keskustan Kutojat Siisti KT kolmio + k + ruok.tila + iso parv. Ma 26.2. klo 9-12, pelejä ja yhdessäoloa, asiakasohjaaja paikalla klo 10-11. Su 4.3.2018 16.00 Kirkonkylän partiokolo Oltavantie 1. Lempäälässä tehdään yhdessä ja meillä on lupa palvella! Hakemukset tehtävään tulee toimittaa 5.3.2018 mennessä. klo 19.00 Myllyrannassa. *** Seniorinurkka to 22.2. Ke 7.2. klo 13 Runonlausuntaa, Pirkko Bergius ja Katri Vattunen. Halutessasi ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa. 2-6 kk vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Etsimme nyt uusien YRITYSALUEIDEN SUUNNITTELUN VISIONÄÄRIKSI ASEMAKAAVASUUNNITTELIJAA jolla on intoa ja paloa olla mukana luomassa uutta toimintamallia kunnan kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja elinkeinoyhtiö Lempäälän Kehitys Oy:n välille. OSTOSJA VIRKISTYSRETKI Lankatalo Tapion kauppa, Jokipiin pellava ja Juustoportti. Tarjoamme sinulle hyvän pohjapalkan ja kannustinpalkkiot onnistumisista. 49 € /hlö. Tuulikallio: Asiakasohjaaja paikalla torstaisin klo 12-13. Lisäksi harjoitellaan maaliskuun kekkereiden laulut paraatikuntoon. Vesilahden Luonto ja Latu ry Vesilahden kotahiihto. 16.00 Kirkonkylän partiokolo Oltavantie 1. Hinta sis. Auttava puh. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Printin, digin, sisältömarkkinoinnin sekä radion antamat mahdollisuudet ovat työkalupakissasi. Odotuksemme Olet yhteistyökykyinen, tavoitteellinen ja oma-aloitteinen myynnin osaaja. 040 567 38 22 TERVETULOA! AITOA LAMMASNAPPAA! NAHKATAKKIMARKKINAT NAHKATAKKIMARKKINAT VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 03 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Olisiko sinusta paikallismedian myynnin avainpelaajaksi. Kotareitin ladut ovat perinteisen tyylin retkilatuja, joilla liikutaan varovaisuutta noudattaen omavastuullisesti. Vesilahden lähitorit O h j e l m a . Hakuohjeet Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 28.2.2018. Kaiken lisäksi huolta aiheittaa perheen tytär, joka on ihastunut köyhään nuorikaiseen. Näytelmän isä ja poika ovat ottaneet todesta lehdessä olleen jutun, että valtiovalta maksaa miljoonan ikiliikkujan keksijöille. Työtehtäväsi Asiakkuuspäällikkönä tehtäviisi kuuluu paikallisten mediakanaviemme ilmoitusmyynti. Ti 20.3. Olemme paikallinen perheyritys ja tarjoamme asiakkaillemme monikanavaista markkinointia ja mainontaa. 13.00 Maire Söyringillä. Johtokunta PE 23.2. Ota siis virkkuukoukku (1,5-2), sakset ja vaikka neulakin mukaan. To 22.2. Lattiakaivo, wc ja taukotila. Ohjelmassa on talvisia pelejä ja kilpailuja sekä perinteiset arpajaiset. 0400-677513 tai anneli.sirento@gmail.com Joutohetkien seura Joutohetkien seura. 320 merkkiä). Tarjolla juhlakahvit. To 1.3. Vesilahden kotahiihto su 25.2.2018 kotareitillä. Kiitos ! Hallitus Vesilahden Eläkeläiskerho Kevätkokous. Sarjoja kaikenikäisille. Vesilahden Valkohännät ry. Jatketaan peittotalkoita vesilahtelaisten sananlaskujen säestyksellä. 14.00 Tapolantie 1 Vesilahti. Pe 23.2. Rahalla he rakentaisivat pirtatehtaan. Lehdet ovat osa kasvavaa Pirkanmaan Lehtitaloa, johon kuuluvat myös paikallislehdet Akaan Seutu ja Sydän-Hämeen Lehti sekä radiokanavat SUN Radio ja FUN Tampere. HannaLeena p. klo 13 Ympäristötarkastaja Sari Sassi ja Pirkanmaan Jätehuolto: tietoa jätevesija jätehuoltoasioista. Vesilahden Martat ry Vuosikokous. Perheen äiti ei innostu miesten keksintöpuuhista. Tarkempi tehtävänkuvaus ja hakuohjeet: www.kuntarekry.fi Tervetuloa edelläkävijäksi Lempäälään! Vuokralle tarjotaan Matkailu Työsuoritukset Sekalaisia Kokouksia Myydään Työpaikkoja 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | ilmoitukset@ lvs.fi tilaukset@ lvs.fi LEMPÄÄLÄNVESILAHDEN SANOMIEN asiakaspalvelu. Su 4.3. Säijän Metsästysseura ry. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet: vesilahti.mll.fi. Vuokra 7€/m 2 sis. KLO 10.30 17.00 Lempäälän Manttaalitalolla. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat sekä päätetään yhdistyksen purkamisesta. Hallitus. MLL:n Vesilahden yhdistys Vaavinkaiset. Ensimmäinen kokoontuminen on 6.3.2018, huom! aloitusajankohtaa siirretty. Vuosikokous. Esillä vuosikokous asiat. Tiedustelut 040 416 5001, 044 2899 024 AA-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen vieressä, Himminpolku 13, perjantaisin klo 19.00. 19.00 21.00 Viialan teatteri. Rivi-ilmoituspalsta on tarkoitettu ainoastaan osto-, myynti-, vuokraja vaihtoilmoituksille, muunlaisessa ilmoittelussa ota yhteyttä: ilmoitukset@lvs.fi
Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme mielellämme! Puh. Sähköisen varhaiskasvatushakemuksen linkki ja tarkempia tietoja varhaiskasvatukseen hakemisesta ja eri vaihtoehdoista löytyy Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen nettisivuilta. Kaikki paikallislehden digisisällöt kuuluvat täysja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. 9–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma–ke klo 9–15, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Lisätietoja löytyy nettisivuiltamme. Tämä on kuulutus hakemuksen vireille tulosta sekä naapureille ilmoittaminen. lempaala.fi. Lempäälä 21.2.2018 Rakennusvalvonta Lempäälän kunta tiedottaa kaavaluonnoksen nähtävilleasettamisesta: 10049 KULJUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINNAJÄRVENTIEN ITÄOSA Suunnittelualue sijaitsee Rutaperäntien, Harjastien, Moisionjoen, Tapsantien ja Valtatien 3 välisellä alueella. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Pienten kerho on suunnattu lapsille, jotka täyttävät kaksi vuotta 2018 vuoden aikana. Hakemuslomakkeita saa tarvittaessa päiväkodeilta sekä varhaiskasvatuspalveluiden toimistolta. 24% TÄYSTILAUS sis. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Pizzoja, hampurilaisia ym. Kotona olevan huoltajan lapselle on tarjolla subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden mukaisesti 20h viikossa joko osapäivähoitona päivittäin tai kokopäivähoitona osan viikosta. Nähtävilläolo Kaavaluonnosta pidetään nähtävillä 21.2.25.3.2018. 050 3839604. klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. Kerhoihin haetaan valitsemalla varhaiskasvatushakemuksessa palveluntarpeeksi kerho. Asiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) viraston aukioloaikana sekä kunnan verkkosivuilla, www. Varhaiskasvatukseen hakemiseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Katri Auviseen p. Tampereentie 8 viraston aukioloaikana klo 8.30 15.30. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi TULEVIA KURSSEJA: 11040004LK Kukkaruukkukurssi 11040175LK Keveät kesähuivit huovuttamalla 11040375LK Pääsiäishimmeli, aikuinen-lapsi-kurssi 7103002LK Helppoa kompostointia 8102001LK Hedelmäisen herkulliset juhlapöydän koristeet Viikolla 9 (26.2.-4.3.) opistokin on talvilomalla. Lempäälässä 21.2.2018 Lempäälän kunnan sivistyksen palvelualue/ Varhaiskasvatuspalvelut Kuulutuksia Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa lvs.fi/tunnukset. Lisätiedot Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, soili.lampinen@lempaala.fi, p. Isommille erille kouranouto! Puh. Mahdolliset huomautukset on tehtävä kirjallisesti nähtävillä oloaikana rakennusvalvontaan os. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. 050 505 2030 Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. Perustettu 1931 Ostamme, punnitsemme ja maksamme ma ja pe klo 14-17.00 sekä la klo 10-12.00 metalliromuja ja lyijyakkuja Teollisuuskyläntie 4:ssä (pressuhalli) Lempäälässä, muina aikoina palvelemme ilman henkilökuntaa! Katso ostohinnasto sivuiltamme! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10. to 18–22, pe 18–02, la 16–02, su 16–22 Perjantaina 23.2. Varhaiskasvatuspalveluissa on tarjolla avointa kerhotoimintaa kolmessa kohteessa; Innilän ulkoilumajalla, Moision alueella sekä Sääksjärvellä. alv. 050 505 2030. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. Moision alueella aloittaa pienten kerho, mikäli tulijoita on riittävästi. Lempäälä 21.2.2018 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN 2018 Varhaiskasvatuspalvelut tarjoavat päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa varhaiskasvatusta monenlaisia tarpeita huomioiden. Kaavaluonnoksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti tai suullisesti nähtävilläoloaikana. Kurssit eivät kokoonnu, jollei ole erikseen toisin sovittu. Tervetuloa! Opisto Huvit Ostetaan MAISEMATYÖLUPA Arvi Salo hakee maisematyölupaa puiden hakkuulle, tarkoitus on harventaa tilan puustoa kokonaisuudessaan sekä tehdä pieni n. Paperiset hakemukset tulee palauttaa Varhaiskasvatuspalveluihin PL 36, 37501 Lempäälä. 0,2 hehtaarin suuruinen avohakkuu, tilalle 418-405-1-91, os. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Lisätietoja antaa Johanna Jantunen puh: 0500 634 672 Asiakirjat on nähtävillä sähköisessä muodossa kunnan Palvelupisteessä 21.2.2018 7.3.2018, os. Rajajärventie 130. Hakemuksen voi jättää tilanteen niin vaatiessa myös tämän haun ulkopuolella. HALUATKO ILMOITTAA. Lain mukaan työja opiskeluperusteisesti varhaiskasvatuspaikka myönnetään tällöin kahden viikon määräajassa ja muilla perusteilla neljän kuukauden määräajassa. Vaihtoehtoja kunnalliselle varhaiskasvatukselle löytyy yksityisestä palveluntarjonnasta. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus puh. Laajemmasta varhaiskasvatusoikeudesta tulee neuvotella erikseen, mikäli lapsen etu niin vaatii. paperilehti, digilehti ja lehden kaikki digisisällöt 12 kk 92,00 € 6 kk 49,00 € 3 kk 26,00 € PAPERILEHTI 12 kk määräaikainen 107,00 € 6 kk määräaikainen 69,00 € 3 kk määräaikainen 46,50 € 1 kk määräaikainen 23,00 € DIGILEHTI* 6,00 €/kk 12 kk jatkuva tilaus 72,00 € 6 kk jatkuva tilaus 36,00 € 3 kk jatkuva tilaus 18,00 € 1 kk jatkuva tilaus 6,00 € Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. 040 1337498 tai varhaiskasvatuksen toimistosihteeri Pauliina Lähdevuoreen p. 050 3839 656. 044 3477 405 tai ilmoitukset@lvs.fi. Tampereentie 8, 37500 LEMPÄÄLÄ. Hei tilaaja! Muista kirjautua sisään myös lvs.fi:ssä. Lauantaina 24.2. – Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. Perheisiin ollaan tarvittaessa yhteydessä hakemusta käsiteltäessä ja varhaiskasvatuspaikkapäätös tulee kesäkuun alkuun mennessä. Hakkuualueen kautta kulkee Birgitan polun ulkoilureitti. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Varhaiskasvatuspaikkahakemukset toimintakaudelle 2018 2019 tulee jättää ajalla 5.18.3.2018. Kirjalliset mielipiteet tulee postittaa osoitteeseen Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ, jättää kunnan palvelupisteeseen tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi. Tavoitteena on laatia asemakaava, joka mahdollistaa pientalopainotteisen asuinalueen laajentamisen ja täydennysrakentamisen yleiskaavan antamien lähtökohtien pohjalta. Alue on kooltaan noin 9 ha. SIIPIBUFFET 13 € TAUSKI, liput 10 € klo 19-21 karaoke klo 20 alk. Työn tai päätoimisen opiskelun perusteella on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Soile Virtanen Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä
Lande 02.00 Suomen surkein kuski 02.55 Bull (S) 03.50 Scorpion (12) 04.40 05.33 Ota rahat ja juokse 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 07.20 K3 (S) 07.30 K3 (S) 07.45 Angry Birds Toons (S) 07.50 Rusty Rivets (S) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Remppa vai muutto 16.45 Onnenarpa 16.50 Tulossa: Heikoin lenkki 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Tulossa: MasterChef Suomi 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Poliisit 10 vuotta 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kadonneen jäljillä (S) 22.00 Elokuva: Pienin painajainen perheessä (12) 00.05 Supertähdet (S) 01.35 Poliisit (7) 02.05 Panttilainaamo UK 02.35 Panttilainaamo UK 03.05 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN Torstai 22.2. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Kokkisota 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Unelmarempat 14.30 Grand Designs unelmaasunnot 15.30 Yökylässä Maria Veitola 16.30 Stadi vs. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Elokuva: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7) 21.50 Piilokamera 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Kuukauden parhaat sekunnit 22.40 Elokuva: Niilin jalokivi (12) 00.45 Rikospaikka 01.15 Nuori MacGyver (12) 02.05 Middle (S) 02.35 Middle (7) 03.00 Duudsonit (16) 03.30 Duudsonit (16) 04.00 Vintiöiden kosto (7) 04.30 04.59 Vintiöiden kosto (S) 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 K3 (7) 07.10 K3 (7) 07.20 Rusty Rivets (S) 07.45 Angry Birds Toons (S) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.10 Transformers Rescue Bots (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Tulossa: Heikoin lenkki 15.20 Wedding Town (S) 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Tulossa: MasterChef Suomi 18.00 Haluatko miljonääriksi. 01.05 Stadi vs. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Rikoksista pahin (12) 23.50 Yökylässä Maria Veitola 00.50 Kotoisa 01.45 60 päivää kiven sisässä 02.40 Pukumiehet (S) 03.35 Modus (12) 04.25 05.15 Scorpion (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 07.20 K3 (7) 07.30 K3 (7) 07.45 Angry Birds Toons (S) 07.50 Rusty Rivets (S) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Tulossa: MasterChef Suomi 14.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.50 Remppa vai muutto 16.50 Tulossa: Heikoin lenkki 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Hyvät ja huonot uutiset 19.00 Poliisit 10 vuotta 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen hauskin tavis 22.00 Elokuva: Poliisiopisto: Moskovan keikka (7) 23.45 Tulossa: Mad Cook Show 23.50 Poliisit (7) 00.20 Elokuva: Minä ja Morrison (16) 02.20 Panttilainaamo UK 02.50 Panttilainaamo UK 03.20 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 05.00 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 07.10 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.15 Lentävä kalakukko (S) 14.20 14.53 Ikimuistoinen: Esa Pakarinen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.48 Durrellin perhe (7) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 Perjantai 21.55 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Vasha (16) 01.00 Puoli seitsemän 01.30 Uutisikkuna 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto 05.30 Korean olympialaiset: Freestyle 06.10 Korean olympialaiset: Freestyle 07.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto 08.30 Korean olympialaiset: Curling 11.15 Korean olympialaiset: Lumilautailu 12.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 13.15 Korean olympialaiset: Ampumahiihto 14.30 Korean olympialaiset: Curling 15.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 19.00 19.50 Syke (12) 20.00 20.50 Sohvaperunat 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 21.35 Koripallon MM 2019 karsinta: ISL FIN 23.45 The Late Late Show with James Corden 00.25 Downshiftaajat (12) 01.05 Uutisikkuna 02.50 04.30 Korean olympialaiset: Lumilautailu 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Kokkisota 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Jamie Oliverin keittiössä 15.30 Tinan matkassa 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Lande 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 04.00 Uutisikkuna 04.55 Korean olympialaiset: Lumilautailu 06.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto 08.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Kilroy sen teki (S) 14.35 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Syyttäjä (12) 20.00 Seniorit somessa 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Talk 21.55 Ulkolinja: Ihmissalakuljettajat 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Silta (16) 00.25 Puoli seitsemän 00.55 Uutisikkuna 02.55 05.00 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 04.30 Korean olympialaiset: Freestyle 05.40 Korean olympialaiset: Jääkiekko 08.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto 09.20 Korean olympialaiset: Yhdistetty 10.20 Korean olympialaiset: Curling tai lumilautailu 11.50 Korean olympialaiset: Yhdistetty 13.00 Korean olympialaiset: Ampumahiihto 14.45 Korean olympialaiset: Curling 16.30 Korean olympialaiset: Short track 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 19.00 Naissotilaat 19.30 19.40 Dijon juttu (S) 19.45 Syke (12) 20.35 Donna (12) 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 22.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto 23.00 The Late Late Show with James Corden 23.40 The Leftovers (16) 00.35 Torpedot (12) 01.20 Uutisikkuna 02.20 04.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Televisio-ohjelmat 21.-24.2.2018 Keskiviikko 21.2. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Iron Man (12) 23.40 Elokuva: Pain & Gain (16) 02.20 Napakymppi 03.20 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huippujengi 14.30 Sadan tonnin talot 15.30 Kotoisa 16.30 Kauneuden hinta 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Perjantai 23.2. Lauantai 24.2. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Mies ja alaston ase (12) 23.20 Elokuva: Operaatio Valkyrie (12) 01.45 Elokuva: Minä ja Morrison (16) 03.45 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 04.55 Korean olympialaiset: Lumilautailu 06.30 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Maailman sota 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 10.54 Kun Suomesta tuli Suomi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.10 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.15 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.25 Yle Uutiset Häme 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.45 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.00 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.05 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 14.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 15.40 Akuutti: Rikki urheilemalla 15.50 Viro Tuulten pieksämä maa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsön puutarha 18.45 19.35 Avara luonto: Kätketty Intia 19.40 20.23 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Uutisvuoto 21.45 Komisario Maigret (12) 23.15 Karkotetut (16) 00.10 04.00 Uutisikkuna 04.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto 06.00 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 06.15 Korean olympialaiset: Hiihto 07.00 Korean olympialaiset: Hiihto 10.00 Korean olympialaiset: Curling 11.30 Korean olympialaiset: Lumilautaillu 13.00 Korean olympialaiset: Curling 15.30 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 16.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Sohvaperunat 20.00 20.23 Donna (12) 20.30 Naissotilaat 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 22.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 23.00 The Late Late Show with James Corden 23.40 Yle Live: Tiisu 00.30 Uutisikkuna 01.55 04.55 Korean olympialaiset: Curling 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Palomies Sami (S) 08.15 Littlest Pet Shop (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Kung Fu Panda (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Unelmarempat 14.00 Sääilmiöiden Top 10 15.00 Pilanpäiten 15.15 Pelisilmä 16.00 Sara La Fountain Australiassa 16.30 Yökylässä Maria Veitola 17.30 X Factor Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Johan Falk 2 aseveljet (16) 00.35 Putous 01.55 Viikingit (12) 02.55 Bosch (12) 03.50 04.45 Bosch (16) 05.00 Astral-TV 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 K3 (S) 06.40 K3 (7) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Rusty Rivets (S) 07.40 Angry Birds Toons (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.05 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.30 LEGO Ninjago (7) 08.55 LEGO City (S) 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Tulossa: Heikoin lenkki 10.05 Elokuva: Hachiko Tarina uskollisuudesta (7) 12.05 Tulossa: Heikoin lenkki 12.10 Remppa vai muutto 13.10 Remppa vai muutto 14.10 Tulossa: MasterChef Suomi 14.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.15 Hauskat kotivideot 16.20 Tulossa: MasterChef Suomi 16.25 Leijonan luola (S) 17.25 Kauden parhaat sekunnit 17.30 The Voice of Finland 18.30 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs. 04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 07.30 Ylen Aamu-tv 09.30 Korean olympialaiset: Jääkiekko 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.15 14.23 Morsian yllättää (S) 14.30 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Venäläinen sähköisku 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 20.00 Akuutti: Rikki urheilemalla 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Doctor Foster (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto 05.05 Korean olympialaiset: Lumilautailu 05.45 Korean olympialaiset: Freestyle 06.10 Korean olympialaiset: Freestyle 07.45 Korean olympialaiset: Lumilautailu 08.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 09.35 Korean olympialaiset: Hiihto 11.30 Korean olympialaiset: Hiihto 13.40 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 14.40 Korean olympialaiset: Freestyle 15.10 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 15.55 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 16.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 18.55 Holby Cityn sairaala (12) 19.54 Uusi päivä (S) 20.20 Downshiftaajat (12) 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko 22.30 Korean olympialaiset: Freestyle 23.00 The Late Late Show with James Corden 23.40 Rouva varapresidentti (S) 00.10 Uutisikkuna 03.05 04.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin
01.05 Stadi vs. 00.00 Poliisit (S) 00.30 Amerikan rajavartijat 01.00 Kuudes aisti (12) 02.00 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN Keskiviikko 28.2. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Manuela leipoo 14.00 Punk’d Suomi 15.00 Putous 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.53 Humps (S) 07.00 Meidän vauva 07.04 Dinotassut (S) 07.19 Sasu (S) 07.30 Noksu (S) 07.35 Timppa (S) 07.45 Nuottiavain 07.54 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.21 Galaxi 08.22 Tenavat (7) 08.30 Jack (7) 08.41 Late Lammas (S) 08.50 Näin Norjassa 09.00 09.52 Casualty (12) 10.00 10.50 Kohteessa: Eristyksissä 11.00 Ali Show: Raisa Omaheimo 11.30 Lähiö Reunalla 12.00 Lääkekoukussa 12.30 Laivakokin matkassa 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 13.30 14.10 Kekseliäs nikkari 14.15 Tanskalainen maajussi 14.45 15.25 Luonto lähellä sydäntä 15.40 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Naissotilaat 19.30 Syrjäisen saaren lumo 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 20.53 Moone Boy (12) 21.00 21.41 Downshiftaajat (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Banshee 22.48 Banshee 23.32 Banshee 00.28 Banshee 01.18 Banshee 02.10 The Late Late Show with James Corden 02.50 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Maanantai 26.2. 19.30 Napakymppi 20.30 Selviytyjät Suomi (7) 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Nälkäpeli Matkijanärhi, osa1 (12) 00.35 Poliisit (7) 01.05 Poliisit (S) 01.35 Poliisit (7) 02.05 Poliisit (7) 02.35 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 05.55 Seniorit somessa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Pisara 11.05 Sydämen kutsumus (12) 11.50 Valtiot velkakierteessä 12.45 Sydämen kutsumus (12) 13.30 Kyökin puolella (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.55 Historia: Holokaustin pakotunneli (12) 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Sodan näyttämö (16) 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Oddasat 23.40 Kotikatsomo: Jättiläinen (12) 01.15 Puoli seitsemän 01.45 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 06.52 Kuiske (S) 07.00 Katinkontti 07.10 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.24 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.35 Askarrellaan 07.42 Dinojuna (S) 08.08 Petteri Kaniini (S) 08.24 Galaxi 08.25 Harri & Bip 08.27 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 10.45 Kohteessa: Moldova 11.00 Ali Show: Matti Johannes Koivu 11.28 Ali Show: Raisa Omaheimo 12.00 Luonto lähellä sydäntä 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Syytettynä isät 13.40 Dok: Erilaiset kaksoset 14.35 Rouva varapresidentti (S) 15.05 Kätevän emännän juhlat (S) 15.30 16.20 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 19.55 Rakas kiven sisässä 20.00 20.30 Uusi päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Vuohia tuijottavat miehet (12) 23.30 Reggie Yates: Australian nuoret (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Kauneuden hinta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.30 Putous 01.00 Kauneuden hinta 01.55 Kaappaus keittiössä 02.50 Paimelan autoparoni 03.45 Pomo piilossa 04.40 05.34 NCIS: New Orleans (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 K3 (S) 07.10 K3 (S) 07.20 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.25 Angry Birds Stella (S) 07.30 Rusty Rivets (S) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.15 Transformers Rescue Bots (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: Heikoin lenkki 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Suomen hauskin tavis 19.25 Tulossa: Heikoin lenkki 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Muuttohaluton poikamies (7) 00.05 Poliisit (7) 00.35 Amerikan rajavartijat 01.05 Kuudes aisti (12) 02.05 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.47 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Irmeli seitsentoistavuotias (7) 14.30 Ikimuistoinen: Romantiikan Helmiä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Seniorit somessa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.49 Kiehtova maailma: Matka Keski-Amerikkaan 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Victoria (7) 23.45 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 00.45 Puoli seitsemän 01.15 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto: Kätketty Intia 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 10.54 Historia: Kuuban lapset (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Rodeo (12) 13.55 14.08 Vaiheessa: Onnela 14.15 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Neiti Marple: Tuijottava katse (12) 16.35 Mittatilaustyönä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Isän eläintarha (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.38 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 18.45 19.30 Arto Nyberg 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Jättiläinen (12) 22.35 Nousuvesi (16) 23.20 Ykkösaamu 00.00 Hiljainen todistaja (16) 01.00 04.00 Uutisikkuna 04.55 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 07.30 Korean olympialaiset: Hiihto 10.15 Korean olympialaiset: Jääkiekko 10.30 Korean olympialaiset: Kisojen kertaus 10.50 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 12.15 Korean olympialaiset: Kansainvälinen kertaus 13.00 Korean olympialaiset: Päättäjäiset 15.00 Kohteessa: Erikoisjakso 15.45 15.54 Mersusta seuraava (S) 16.00 Motorheads 16.50 Rallin SM: Mikkeli 17.20 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 17.45 Kohti Fifan jalkapallon MM-kisoja 2018 18.10 Koripallon MM 2019 karsinta: FIN BUL 20.30 Torpedot (12) 21.15 Malishan Kanjonien valloitus 22.06 Yle Uutiset 22.10 Urheiluruutu 22.20 Reggie Yates: Australian nuoret (16) 23.10 Donna (12) 23.35 Totuuden treffit 00.25 04.00 Uutisikkuna 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Palomies Sami (S) 08.15 Littlest Pet Shop (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Kung Fu Panda (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Taikuuden tuolla puolen 11.00 Kauneuden hinta 12.00 Manuela leipoo 12.30 Kaappaus keittiössä 13.30 Kotoisa 14.30 Suomen surkein kuski 15.30 Pitääkö olla huolissaan. Tiistai 27.2. 16.30 Kaappaus keittiössä 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Niksi-Nella (S) 06.58 Ystäväni Ronja 07.04 Tinga Tinga -tarinat (S) 07.16 Astroset (S) 07.28 Nallepaini 07.30 Kaapo (S) 07.58 08.03 Pingu (S) 08.08 Galaxi 08.09 Neljä ja puoli kaverusta (7) 08.33 Unna Junná 08.50 Näin Norjassa 09.00 09.50 Casualty (12) 10.00 10.45 Kohteessa: Bukarest 11.00 Ali Show: Karita Aaltonen 11.28 Ali Show: Matti Johannes Koivu 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Linen mukana maailman ympäri 13.00 Ikuisesti nuori 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit 14.00 Unelmatyö 15.00 15.25 Donna (12) 15.30 Uusi päivä (S) 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 18.01 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.51 Malishan Kanjonien valloitus 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Rouva varapresidentti (S) 21.00 Naissotilaat 21.30 Syrjäisen saaren lumo 21.57 Yle Uutiset 22.02 Urheiluruutu 22.05 Game of Thrones (16) 23.05 Looking (16) 23.31 Looking (16) 23.59 Looking (16) 00.25 Looking (16) 00.52 Looking (16) 01.20 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 Televisio-ohjelmat 25.-28.2.2018 Sunnuntai 25.2. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Älä jäädy 14.00 X Factor Suomi 15.30 Pitääkö olla huolissaan. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Jamie Oliverin keittiössä 15.30 Tinan matkassa 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Pitääkö olla huolissaan. Lande 03.05 Taikuuden tuolla puolen 04.05 Elämää Philadelphiassa (S) 04.30 04.54 Elämää Philadelphiassa (S) 05.00 Astral-TV 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 K3 (7) 06.40 K3 (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Rusty Rivets (S) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.45 Angry Birds Stella (S) 07.50 LEGO Ninjago (7) 08.15 Transformers Rescue Bots (7) 08.40 LEGO City (S) 08.45 Angry Birds Toons (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Remppa vai muutto 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.00 Suomen hauskin tavis 14.55 Tulossa: Heikoin lenkki 15.00 Hyvät ja huonot uutiset 16.00 Elokuva: Autot (S) 18.25 Tulossa: Heikoin lenkki 18.30 Haluatko miljonääriksi. 16.31 Stadi vs. Lande 17.30 Putous 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 X Factor Suomi 21.00 Aallonmurtaja (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Bull (S) 23.25 Rikospaikka 23.55 Rikoksista pahin (12) 00.45 Voitolla yöhön 02.15 Stadi vs. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Modus 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.36 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 00.55 Kohde (16) 01.50 American Horror Story (18) 02.50 American Horror Story (16) 03.50 Paimelan autoparoni 04.45 05.38 Ota rahat ja juokse 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.40 Myyrä ja Panda (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 07.20 K3 (S) 07.35 K3 (S) 07.45 Angry Birds Toons (S) 07.50 Rusty Rivets (S) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: MasterChef Suomi 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Kadonneen jäljillä (S) 19.25 Tulossa: MasterChef Suomi 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Napakymppi 23.00 Haluatko miljonääriksi. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Lande 02.00 Suomen surkein kuski 02.55 Bull (S) 03.50 Scorpion (12) 04.40 05.33 Sääilmiöiden Top 10 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.40 Myyrä ja Panda (S) 06.50 Angry Birds Toons (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 07.20 K3 (S) 07.35 K3 (S) 07.45 Angry Birds Toons (S) 07.50 Rusty Rivets (S) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: MasterChef Suomi 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Tulossa: MasterChef Suomi 18.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kadonneen jäljillä (S) 22.00 Elokuva: The Expendables 3 (12) 00.35 Supertähdet (S) 02.05 Poliisit (S) 02.35 Amerikan rajavartijat YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs. 04.00 Uutisikkuna 05.55 06.19 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.48 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.15 Vihaan sinua rakas (S) 14.30 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 20.00 Akuutti: Julia syntyi pojaksi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Doctor Foster (12) 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Oddasat 23.05 Ulkolinja: Ihmissalakuljettajat 00.05 00.35 Puoli seitsemän 00.40 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.2
010 423 5424 Areenakatu 8 35940 Lempäälä HELMITARJOUS! Öljynvaihdot alk. kuluttajien halutuin mainosväline. 14.95€ tai Aikuisille alk. 12 17, muina aikoina sop. SUURALET! mm. Mainostaja, nyt on aikasi toimia! Teemasivuilla tavoitat paikalliset asiakkaasi Autot ja liikenne -teemasivuilla pääset mainostajana hyvin esiin tavoittelemasi paikallisen kohderyhmän silmissä. Kaikki paikallis lehden digisisällöt kuuluvat täys ja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. 13.3.2018 www.opintopolku.fi Rakenna oma polkusi VAAOssa vaao.fi Valkeakosken ammattiopisto • merkonomi • kv-merkonomi • datanomi • koneasentaja • koneistaja • levyseppähitsaaja • automaatioasentaja • sähköasentaja • talonrakentaja putkiasentaja • kiinteistönhoitaja • ajoneuvoasentaja • prosessinhoitaja • maalari • kosmetologi • kosmetiikkaneuvoja • parturi • kampaaja • kokki • lähihoitaja Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto, korkeakoulututkinto tai olet jäänyt ilman opiskelupaikkaa, hae jatkuvalla haulla, www.vaao.fi -KORJAAMO Puh. Kiinnostuitko. 0400 905 949 AVOINNA ark. 80,Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@ lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS! Autot ja liikenne -teemasivut tulossa keskiviikkona 21.3. Teemat ovat pidettyjä ja luettuja sisältöjä, joissa ilmoittaminen kannattaa. Lasten TAKIT alk. Ota yhteyttä: Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. Valitse ammattisi ja yhdistä opintoihisi lukiotai AMK-opintoja . Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013. Teemasivuilla jutut ja mainokset nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka saa aiheesta kiinnostuneen kuluttajan lukemaan sivut tarkkaan ja aikaa käyttäen. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 21.2.2018 HELMIKUUN HULINAT TS-Rehut Viuhantie 103, Valkeakoski p. 35,95€ Ratsastushousuja -30% Ale-arkussa tuotteita 20 €/kpl Tervetuloa ostoksille! Hei tilaaja! Jos sinulla ei ole vielä uusia tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa lvs.fi/tunnukset . Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.. Paras porukka, hyvä sijainti, kaikki yhdellä Campuksella ne ovat juttuja, jotka tekevät opiskelusta elämäsi parasta aikaa. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi kuluttajien halutuin mainosväline. Yhteishaku 20.2. Oletko jo ladannut Raitti-sovelluksen. mukaan