päivään asti. Tämä selvisi Kalevalan toisen painoksen allekirjoituksen muistojuhlassa.
Lempäälän S-market muuttaa ensi
vuonna. 1
Maanantai 22.4.2013 . vuosikerta
Irtonumero 2 euroa
Lempäälä tarvitsee
viisi uutta päiväkotia
Av menee
ja liiketalous tulee
Kalevalan syntyä
kerrattiin Laukossa
Posti ja Alko
Puistokadulle
Lempäälän kunnan vuoden 2013 kaavoituskatsaus sisältää 22 kohdetta, joista
useissa lisätään pientalovaltaista asumista.
Lempäälän kunta on ottanut kantaa
Tredun Lempäälän toimipisteen koulutustarjonnan puolesta.
Miten kahvi ja Lönnrot liittyvät toisiinsa. Kuvassa piiriläiset Irma Räikkä ja Jorma Akkanen.
Miltä kuulostaisi
Sääksjärven Olkkari?
Hyvät pulinat, parempi mieli!
Sääksjärven vanhassa seurakuntakeskuksessa keskusteltiin alueen hengellisen elämän tulevaisuudesta.
Kuvateksti
Sivu 7
Sivu 5. Nyt kameran kortille
kannattaa tallentaa kevään lumoa.
Sivu 5
Sääksjärven alueen asukkaat kokoontuivat
miettimään seurakunnan tulevaisuutta.
Vesilahden seurakunnan järjestämässä vammaisten pulinapiirissä tavataan ystäviä. Muuttokuormassa ovat myös
asiamiesposti ja viinakauppa.
Sivu 2
Sivu 3
Sivu 4
Sivu 6
Katariina Onnela
Kari Saarinen
Kari Saarisen luontokuva voitti huhtikuun digikuvakisan.
Nyt aiheena
on kevät
Digikuvakisa jatkuu vielä toukokuun
20. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Ruoka ja juoma/
vappu-teemanumero ma 29.4.
N:o 30
Maanantai 22.4.2013
83
Alueen pinta-ala on noin 140
hehtaaria.
Lähivuosina Lempäälässä on tarkoituksena
käynnistää maaseutualueiden osayleiskaavoitus osa-alueittain toteutettavina kyläosayleiskaavoina.
Säijän osayleiskaavatyö on käynnistynyt
selvitysten laatimisella. senioriasumista varten.
Kuljussa Ketunmäen-Palomäen-Kuljun
koulun alueen asemakaavoituksen ensisijaisena tavoitteena on mahdollistaa Kuljun
koulun laajentaminen. päivähoidon ja koulujen . Kaipionkujan
ympäristön asemakaavanmuutoksen on määrä käynnistyä lähivuosina.
Lehtivuoren asemakaavoitusta Sääksjärvellä on tarkoitus jatkaa uudistetuin tavoittein.
Lempäälän keskustan osayleiskaava on saanut lainvoiman. Sen voi myös lukea ja tulostaa
kunnan internetsivuilta.
22 kaavoituskohdetta
vuonna 2013
Lempäälän kunnassa on tänä vuonna vireillä yhteensä 22 asemakaavaa ja asemakaavan
muutosta. Tulevina vuosina kuntaan
tarvitaan arviolta viisi uutta päiväkotia ja huomattavia laajennuksia nykyisiin koulutiloihin,
Rasimus toteaa.
Vuoden 2012 lopussa Lempäälässä oli
rakentamattomia asuintontteja ja asuntoreserviä noin 240 erillispientalo- ja paritalotontteina sekä rivitalotonteilla noin 568
asunnon ja kerrostalotonteilla noin 360 asunnon rakentamismahdollisuus. Kunnalla oli
rakentamattomia omakotitalotontteja noin
14, rivitalorakennusoikeutta noin 63 asuntoa
varten ja kerrostalorakennusoikeutta noin 63
asuntoa varten.
Vaikka Lempäälä kunnan oma tonttireservi on uhkaavasti huvennut, voimassa olevissa
asemakaavoissa on valmiina tontteja usean
vuoden rakentamistarpeisiin.
Lempäälän kunnan vuoden 2013 kaavoituskatsausta myydään kuntalaisille palvelupisteessä. Kuntakeskuksessa Piiponpellon
alueelle osoitetaan kerrostalomuotoista asuntorakentamista mm. Samassa yhteydessä
tutkitaan myös lisärakentamismahdollisuuksia Kuljuntien varteen.
Kuljussa Linnajärventien alueen asemakaavan laadinnalla ja asemakaavan muutoksella
kaavoitetaan Tampereentien varteen tonttia
päiväkotia varten.
Sääksjärven keskustassa nykyisen urheilukentän alueelle kaavoitetaan päiväkoti, liikerakennustontti päivittäistavarakauppaa varten, rivitaloasutusta sekä puisto- ja torialue.
Lisäksi kaavamuutoksella poistetaan teollisuusaluemerkintä ja tehdään varaukset uusille
junaraiteille.
Asemakaavan muutos hyväksyttiin kunnanvaltuustossa vuonna 2011. Hallinto-oikeuden
päätöksestä valitettiin edelleen korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Lempoisten koulun ympäristön asemakaavaa on tarkoitus laajentaa ja muuttaa koulun
laajentamistarpeiden mahdollistamiseksi.
Asemakaava hyväksyttiin kunnassa vuonna
2012, mutta kaavasta on valitettu hallintooikeuteen.
Sääksjärven seurakuntatalon asemakaavanmuutoksessa tutkitaan asuinkerrostalon
ja siihen liittyvien seurakunnan tilojen sijoittumista Sääksjärven seurakuntatalon tontille.
Marjamäen teollisuusalueella jatketaan
Pohjoisrinteen asemakaavan muutostyötä,
Hulikanmutkan kaavoitusprosessia, Helsingintien pohjoispuolen ja Helsingintien lounaispuolen asemakaavoitusta. Lempäälän kunnan kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus toteaa Lempäälän
kunnanhallituksen hyväksymästä ja nähtäville
asettamasta vuoden 2013 kaavoituskatsauksesta, että kaavoituksen tärkeänä tehtävänä
kasvavalla kaupunkiseudulla on asuntotuotannon riittävien edellytysten luominen.
Lempäälän kaavoituksen ajankohtaisimmat haasteet liittyvät hänen mukaansa palveluiden järjestämiseen.
. Hyväksymispäätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen,
joka hylkäsi valitukset. Useissa tällä hetkellä vireillä olevissa kaavahankkeissa on pyritty julkisten lähipalveluiden . Rasimuksen
mukaan Lempäälään pitää tällä
menolla pian rakentaa viisi uutta
päiväkotia.
Lempäälä ei sammaloidu, kun se
hoitaa kunnialla kasvukipunsa.
Näin toimimalla kunta viestii
positiivista energiaa ympäristöönsä
ja muun muassa elinkeinoelämän
suuntaan.
Vastavuoroisesti kunta saa uusia
yrityksiä, uusia veronmaksajia ja heidän avullaan mahdollisuuden pysyä
kehityksessä mukana.
Lempäälällä, jos kellään, on hyvät
mahdollisuudet pysyä kehityksen
kelkassa.
Satu Lehtonen
Lempäälä tarvitsee tulevina vuosina
viitisen uutta päiväkotia
Suomen Ilmakuva Oy
Kaavoituskatsaus
2013 Tontteja valmiina
usean vuoden rakentamistarpeisiin
Lempäälän kunnassa on suuri reservi asemakaavatontteja, joista valtaosa on yksityisessä
omistuksessa. tilatarpeen
tyydyttämiseen. Täydennysrakentamista ja asuinalueen laajentamista haetaan
Vanhassa pappilassa Ehtookodon ympäristössä Kuokkalassa, Moisiossa Joutsentien
ympäristössä, Kuljussa Moisionjoentien ja
Mesikämmenentien alueella, sekä Kolun
alueella, Kiimakallion, Saviahteen alueella,
Kiimakallion eteläosassa ja Vuoreksen Annistossa, keskustassa sekä Kiviahon luoteiskulmassa. huhtikuuta.
van laajennus, Sääksjärven seurakuntatalon
asemakaavan muutos, Kurrenkujan asemakaavan muutos Höytämössä, Piiponpellon
asemakaavanmuutos Lempoisissa ja Moisiossa Puusepäntien asemakaavanmuutos
Sarvikkaantien varressa lounaskahvila Vanha
Tuulantuvan takana.
Useilla asemakaavoilla ja asemakaavojen
muutoksilla muodostetaan eri puolille kuntaa uutta pientaloasutusta. Viimeisimpinä vireille ovat tulleet
Kuljussa Kiimakallion eteläosan asemakaa-
Lempäälän kunnan vuoden 2013 kaavoituskatsaus on hyväksytty kunnanhallituksessa 15. 22.4.2013 PÄÄKIRJOITUS
Lempäälä ei sammaloidu
Lempäälän kaavoituspäälliköllä Ilari Rasimuksella on huikea tehtävä.
Hän miettii esikuntineen ne alueet,
joista asuinkuntana houkutteleva
seutu voi osoittaa kodin paikan tänne halajaville.
Tehtävän huikeus piilee siinä, että
jokainen tulijaperhe ja -asukas tarvitsee myös palveluita. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä
syksyllä 2013.
Erkki Koivisto
Tällä hetkellä
Lempäälästä hakeutuu ikäluokittain runsain määrin
liiketalouden opiskelijoita
mm. 3
Maanantai 22.4.2013 . Seutukunnalla
ei ole vastaavaa koulutusta.
Lähin paikka on Viitasaarella, sanoo Lehtinen.
Pirkon aikana Lempäälän toimipisteessä tarjottava koulutus on painottunut kulttuuri-, metalli- ja
puutöihin. Olisi korkea aika
saada asianmukaiset toimitilat Lempäälään, Lehtinen
sanoo.
Virkamiesvalmistelussa ollutta suunnitelmaa
vaatetusalan koulutuksen
järjestämisestä Lempäälän
toimipisteessä liiketalouden
koulutuksen ohella kunta
haluaisi kehittää vaatetusalan koulutuksen osalta siten, ettei opetus keskittyisi
pelkästään vaatetusompelijalinjaan, vaan että opetus
sisältäisi paikallista elinkeinoelämää ja työllisyyttä hyödyttäen myös muun muassa
tekstiilisuunnittelua.
Erkki Koivisto
Pirkosta Treduksi
Pirkanmaalle syntyi yksi
Suomen suurimmista
ammatillisista oppilaitoksista, kun Tampereen
ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymä yhdistyivät Tampereen seudun
ammattiopisto Treduksi
tämän vuoden alusta.
Tredussa aloitti ensimmäisen lukukautensa
noin 8 000 nuorta ja lähes
10 000 aikuista. Tredu
toimii kahdessakymmenessä eri toimipisteessä
Tampereella, Ylöjärvellä, Nokialla, Kangasalla,
Lempäälässä, Orivedellä,
Ikaalisissa ja Virroilla.
Koulutuspalveluja tarjotaan Pirkanmaan lisäksi
myös muualla Suomessa.
Tredussa on tarjolla yli 30
ammatillista perustutkintoa eri koulutusohjelmineen, 35 ammattitutkintoa, 11 erikoisammattitutkintoa ja työelämän
k e h i t t ä m i s p a l ve l u j a .
Tredussa voi opiskella
myös englanniksi, suorittaa ammatillisia yhdistelmätutkintoja ja
ammatillisten sekä lukioopintojen yhdistelmiä.
Tredu tarjoaa myös oppisopimuspalveluja.
Nuorisopalveluille
kiertävä nettipiste
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lempäälän
kunnan nuorisopalveluille 4
000 euron suuruisen avustuksen.
Avustus on suunnattu mediapankkihankkeelle.
Mediapankki on nuorten
kiertävä nettipiste. -hankkeen
järjestämä tapahtuma osakseen positiivista palautetta
hyvistä järjestelyistä ja mielenkiintoisista näytteilleasettajista. Kunnanhallitus nimeää myöhemmin neuvotteluryhmän
mahdollisia yhteistyöneuvotteluja varten.
Sivistysjohtaja Lehtinen
arvioi Tredun Lempäälän
toimipisteen oppilasmäärän
pysyvän muutoksista huoli-
matta nykyisellä tasollaan,
ellei kasvavan. Lempäälän poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista numeroon
071 874 8090.
Äijö halonhakkuun
SM-finaaliin
Lempäälän kunta haluaa, että Lempäälään kehitettäisiin toisen asteen koulutuksen kampusalue.
Klapipäivässä lauantaina 13.
huhtikuuta Lempäälässä
käytiin halonhakkuun SMkisojen alkukarsinta, jonka
voitti Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan alueen
Matti Äijö.
Karsintakilpailuun osallistui 16 miestä. Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan alueen ?Moteista
Megawateiksi. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Erkki Koivisto
Tredun audiovisuaalisen viestinnän opetus siirtyy Tampereelle Tohloppiin entisen Pirkon Lempäälän toimipisteestä.Tilalle tulee Lempäälässä
lähivuosina aloitettava liiketalouden koulutus.
Liiketalouden koulutusohjelma
alkamassa Lempäälässä
Lempäälän kunnanhallitus
otti maanantaina kantaa
Tredun Lempäälän toimipisteen tulevaan koulutustarjontaan, josta kunta
edellyttää, että koulutuslinjapaikkojen jaon pitää
perustua Lempäälän elinkeinoelämän työvoimatarpeeseen. Ajatuksena on, että mediapankki
tarjoaisi nuorille liikuteltavan laitteiston erilaisten mediajuttujen, kuten blogien ja
musiikkivideoiden tekemiseen.
Mediapankkia olisi tarkoitus käyttää myös tiedonhankinnassa. Yritämme myös saada
nuoriso-ohjaajakoulutuksen
Lempäälään. Nyt palettiin
on halutaan saada mukaan
luontomatkailukoulutus ja
erityistä tukevia tarvitsevien
kiinteistönhoitolinja. huhtikuuta liikenneonnettomuus. Henkilöauto joutui
vesiliirtoon ja suistui ulos
moottoritieltä. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta
autossa ollut koira menehtyi. Onnettomuuspaikka
sijaitsi noin puoli kilometriä Ideaparkilta Helsinkiin
päin. Onnettomuudesta ei
aiheutunut haittaa liikenteelle.
Varkauden yritys
kylmäasemalla
Vesilahdessa Valkkistentiellä tapahtui torstaina 18.
huhtikuuta varkauden yritys. Nesteen kylmäaseman
automaatti yritettiin murtaa
kello kahden, kolmen aikaan yöllä. Jokaisen
alkukarsintapäivän nopein
nainen ja nopein mies kutsutaan loppukilpailuun metsämessuille Helsinkiin
Ideaparkissa pidetyn Klapipäivän kävijämäärä jäi alle
2 000:n sateen vuoksi. Asemalta nähtiin
poistuvan tumma tai musta
Volvo-merkkinen auto kovaa
vauhtia Koskenkylän suuntaan. Aloitteen
allekirjoitti 42 Lempäälän
kunnanvaltuuston 43 jäsenestä.
. Kisassa toiseksi
tullut Antti Ticklén jäi Äijöstä kahden sekunnin päähän. Valkeakoskelle ja Tampereelle.
Lempäälän kunnan kannanotto sai alkunsa entisen
kunnanvaltuutettu Jorma
Kunnaksen (sd.) vuonna
2012 jättämästä valtuustoaloitteesta, jossa vaadittiin,
että Lempäälän toimipisteessä säilytettäisiin koulutuspaikat ja koulutuslinjatarjonta monipuolisena
ja Lempäälään pyrittäisiin
kehittämään toiseen asteen
kampusaluetta. Mukana
mediapankin käytössä olisi
aina vähintään yksi nuorisonohjaaja.
Hankkeen tavoitteena on
saada nuoret innostumaan
omien mediasisältöjen tekemisestä ja jatkossa myös muiden nuorten opettamisesta.
Projekti aloitetaan hank-
kimalla laitteisto ja kouluttamalla vähintään neljä nuorisonohjaajaa.
Kun mediapankki on
koossa ja ohjaajat koulutettu,
lähdetään kokoamaan nuorisosta testiryhmää,
Tavoitteena on, että kesällä 2013 nuoret tuottavat ohjaajien avustuksella erilaisia
videoita ja tekstejä verkkoon
sekä oppivat käyttämään
verkkoa turvallisena tiedonlähteenä.
Talvella 2014 Mediapankin olisi tarkoitus olla pysyvä työmuoto Lempäälän
kunnan nuorisopalveluilla,
jolloin sillä olisi yksi pääkäyttäjä, jonka työhön kuuluisi
organisoida verkkopankin
toiminta ja pitää se liikkeellä.
Lempäälän kunnan nuorisopalvelujen uudet nettisivut
avatiin vuoden 2012 alussa.
Jussi Saarinen
Koira kuoli auton
tieltäsuistumisessa
Lempäälässä kolmostiellä sattui torstaina 18. Äijö matkaa finaaliin, ja
viime vuoden Suomenmestari Ticklen pyrkinee loppukilpailuun jonkun muun
alkukarsinnan kautta.
Halonhakkuun SM-kisojen alkukarsinnoista valitaan
loppukilpailuun kahdeksan
miestä ja naista. Seuraavaksi selvitetään
mahdollisuuksia ratkaisuksi
kampusalueen luomiselle.
Tredu ja lukio voisivat olla
siinä yhteistyössä ihan fyysisestikin. Metsäkeskuksen teltalla kävi kova kuhina, sillä
esillä ollut Metsään.fi-palvelu kiinnosti useita kävijöitä.. Lempäälän kunnan
sivistysjohtaja Nina Lehtisen mukaan Lempäälän
huutoon säilyttää paikkakunnan toisen asteen ammatillinen koulutustarjonta
dynaamisena on jo vastattu.
Lempäälän toimipisteessä
alkaa hänen mukaansa uutena tutkintona liiketalouden koulutusohjelma ensi
syksystä alkaen.
Tredun Lempäälän toimipisteessä vastaavasti lakkaa
audiovisuaalisen viestinnän
tutkinnon suorittaminen sen
siirtyessä Tampereelle.
Minulle on ainakin vielä toistaiseksi riittänyt, että liiskaan
niitä pari kertaa päivässä.
Satu Lehtonen
Kevään ensi vuokot
kukoistavat Kerttu
Saviahteen pihassa.
TEE LOMAOSOITTEENMUUTOS AJOISSA!
www.lvs.fi/tilausasiat
tai puh. 03 342 9000.. Niiden hävittäminen on työlästä.
- Ne pitäisi ensin polttaa
ja sitten haudata syvälle. Punkarin mukaan Eva Törngren
oli suomalaisen muinaisrunouden pelastaja, joka on
kuitenkin unohtunut sen
vuoksi, että oli nainen.
Elias Lönnrot valmisteli
Kalevalan II painoksen Laukossa ja se allekirjoitettiin
Eva Törngrenin viimeiseksi
jääneenä syntymäpäivänä.
. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . talteen.
Eva Törngren kuului kansanrunoutta arvostavaan sukuun ja hän yllytti Lönnrotin
keräämään runoja. Maanantai 22.4.2013
Katariina Onnela
Wesilahti-Seuran ja Vesilahden kunnan kulttuuritoimen järjestämässä muistojuhlassa keskusteltiin Kalevalasta monesta eri näkökulmasta.
Kalevala alkoi kahvihampaan kolotuksesta
Muistojuhla Hukianhovissa
keskusteltiin kansalliseepoksesta
ja sen yhteydestä Vesilahteen
Kalevalan nykyisin käytössä
olevan II painoksen allekirjoituksen muistojuhlaa vietettiin Hukianhovissa keskiviikkona 17. Vesilahti on jostain syystä aina tuntunut kotoisalta
paikalta, Linna kertoo.
Mahdollinen syy kotoisuuden tunteeseen on löytynyt viime vuosien suku-
tutkimuksen kautta. Radiossa sanottiin, että kotiloita tulee tänä
vuonna paljon. Hän avasi yleisölle
kalevalaista mytologiaa.
Kahvikupillisella
kansanrunoutta
On Laukon kartanon silloisen emännän Eva Törngrenin ansiota, että Elias Lönnrot alkoi kerätä kansanrunoja. Lönnrot piti hienosta,
ohuesta kirjoituspaperista ja
Geflen vaakuna -tupakasta,
mutta ylitse kaiken oli kahvi,
kertoo Yrjö Punkari.
Niinpä Eva Törgren lupasi Lönnrotille jokaisesta
kerätystä runosta kupillisen
kahvia.
Lönnrot aloitti keräämisen vierailemalla kaikissa
Vesilahden Hinsalan taloissa ja merkitsemällä muistiin
esimerkiksi useita versioita
Elinan surma -runosta. Olen nähnyt myös yhden
peukalonpään kokoisen lehtokotelon, mutta liiskasin sen
samantien. Martti
Linna kuuluu sekä äitinsä,
että isänsä puolelta Kurjen
sukuun.
Linna kuvailee Kalevalan tarujen tutkimista arvoitusten ratkaisemiseksi ja
vertauskuvien keksimiseksi. Kyinen pelto on esimerkiksi syöksyvirtauksen aiheuttama kyntöjälki metsässä.
Vesijumalan, eli Väinämöisen, taas mennessä yhteen
jääjumalan, Ainon, kanssa
jäätyvät vedet. huhtikuuta.
Juhlan järjesti yhteistyössä
Wesilahti-Seura ja Vesilahden kunnan kulttuuritoimi.
Tilaisuudessa kotiseutuneuvos Yrjö Punkari kertasi alunperin kotiopettajaksi
Laukon kartanoon tulleen
Elias Lönnrotin vaiheita
ja kertoi miten Kalevala sai
siellä alkunsa.
Asiantuntijavieraana tilaisuuteen saapui Helsingin
yliopiston tutkija ja arkeolo-
gisen seuran jäsen Martti
Linna. Kun
verhotaan luonnonilmiöt
konkreettiseen muotoon,
niin ihmisen on helpompi
käsitellä niitä, selittää Linna.
Monet Kalevalan hahmot
ja tarut löytyvät myös muiden maiden mytologioista.
Erityisesti skandinaavinen
mytologia on yhteneväinen
sekä tapahtumien, että hahmojen kautta.
Myös kreikkalaisissa ja
roomalaisissa mytologioissa
on paljon yhtymäkohtia Kalevalaan.
Linna vertaa esimerkiksi
Kullervon tarua roomalaiseen taruun, jossa suku tuhotaan ja eloon jää vain yksi
poika.
Paikalle saapunut yleisö
keskusteli pitkään Martti
Linnan kanssa todeten hänen
tarinansa niin mielenkiintoisiksi, että äidinkielenopettajat voisivat ottaa häneltä Kalevalan opetukseen vinkkejä.
Katariina Onnela
Kertun tontilla
kukkii jo sinivuokko
Lempäälän Ruskea-ahteella
havaittiin keskiviikkona 17.
huhtikuuta kevään ensimmäiset sinivuokkokukinnat.
Ahkera ulkoilija Kerttu Saviahde yllättyi näkemästään
niin, että ilmoitti havaintonsa
lehden toimitukseen.
. Keväällä, Aino
hukuttautuessa, jäät sulavat
jälleen.
- Jumalat edustavat luonnonilmiöitä ja jokainen voi
nähdä ne luonnossa. Tiedetään, että Elias Lönnrot halusi omistaa
Kalevalan toisen painoksen
Eva Törngrenille. Suomesta
puuttuisi Kalevala -eepos,
ellei sitä olisi allekirjoitettu
täällä Laukossa. Ei ole yksi
lysti, missä Kalevala on allekirjoitettu, Yrjö Punkari
toteaa.
Kyisen pellon
arvoitus
Muistojuhlassa vierailleella
tutkija Martti Linnalla on
ollut yhteyksiä Vesilahteen
jo 70-luvulta lähtien.
. Se on harmi.
Kerttu Saviahde kertoo,
että lehtokotelot syövät kaiken mahdollisen. Houkuttimena Törngren käytti muutamaa tuntemaansa Lönnro-
tin heikkoutta.
Ilman sitä toimintamme
ei olisi mahdollista.
Uusien tilojen valmistuminen vie aikaa, ja monet olivat
huolissaan siitä, kuihtuuko
seurakuntaelämä tällä välin.
Sääksjärveläisten mielestä
ei ole sama asia lähteä messuun Kuljun Majakkaan tai
muihin väliaikaisiin tiloihin.
Mikko Oikarinen sanoi
ymmärtävänsä sääksjärveläisiä.
. Talon ulkokehälle tehtäisiin parkkipaikat
asukkaille. Se on alueen sydän, joka
sykkii.
Jussi Saarinen
Kirkas jää ja tumma vesi voitti huhtikuun kuvakisan
Kameraseura Mielikuvituksen ja Lempäälän-Vesilahden
Sanomien huhtikuun kuvakisan aiheena oli Valo. Allekirjoitan huolenne.
Seurakuntalaiset tarvitsevat kokoontumispaikan.
. 5
Maanantai 22.4.2013 . Piippokeskuksella.
Lempääläläisen Kari
Saarisen mustavalkoisessa kuvassa
puhuvat kirkas jää
ja tumma vesi.
Kari Saarinen
Tintti Turpeinen
Tintti Turpeisen
otos Valoa rantasaunan ikkunassa tuli huhtikuun
digikuvakisassa
toiseksi.
Sirpa Virtanen
Kolmanneksi tulleen Sirpa Virtasen kuvan nimi
on Valaistu.. Olemme täällä
kuuntelemassa teidän tarpeitanne, kirkkoherra Mikko
Oikarinen totesi.
Oikarisen johtama keskustelu sujui varsin rakentavassa
hengessä.
Muutama puheenvuoro
käytettiin rakennuksen säilyttämisen puolesta, mutta
pääasiassa läsnäolijat pysyivät
asiassa, ja keskustelu keskittyi
seurakuntalaisten tarpeisiin
ja tulevan ideointiin.
Erilliset tilat saavat
kannatusta
Selvä enemmistö tilaisuudessa oli sitä mieltä, että
seurakunnan tilojen tulisi
olla omassa rakennuksessaan. Viihtyisä
paikka, johon voisi mennä
lastenkin kanssa. Ehdotus, että toiminta
jatkuisi mahdollisesti kerrostalon alakerrassa ei saanut
osakseen hurraa-huutoja.
. Sellainen
voisi olla esimerkiksi siisti
viihtyisä kahvila, jossa voisi
piipahtaa tapaamassa tuttuja
ja jossa tarjoiltaisiin vaikkapa keittolounasta. Kisan voittajaksi selviytyi Kari
Saarisen upea mustavalkoinen luontokuva Kirkas jää ja
tumma vesi.
Kakkossijalle selvisi Tintti
Turpeisen Valo rantasaunan
ikkunassa ja kolmanneksi
Sirpa Virtasen Valaistu.
Toukokuun kisan aiheena
on Kevät. Talon sisäkehän
puolelle nousisi seurakunnan erillinen rakennus, jonka käytössä olisi nykyinen
parkkipaikka-alue.
Kuihtuuko seurakunnallinen elämä?
Sääksjärven seurakuntalaisilla on selvä halu, että toiminta
alueella jatkuu aktiivisena.
Yksimielisiä oltiin siitä,
että Sääksjärvellä pitää olla
kirkolliset tilat, joissa järjestetään jumalanpalvelus ja
muuta seurakunnan toimintaa monipuolisesti.
Toimintamahdollisuuksia
toivottiin niin vanhemmalle
väelle kuin nuorillekin. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Sääksjärvelle kaivataan viihtyisää kahvilaa
Kuulolla Sääksjärven seurakunnan tulevaisuudesta ja uusista ideoista keskusteltiin yleisötilaisuudessa
viime viikon torstaina. Ainakin sääksjärveläisen Johanna JärvinenTaubertin ehdotus sai mukavasti kannatusta alueen
seurakuntalaisilta.
? Toivoisin tänne matalan
kynnyksen paikkaa. huhtikuuta
Sääksjärven vanhassa seurakuntakeskuksessa pidetyssä
yleisötilaisuudessa, jossa keskusteltiin alueen hengellisen
elämän tulevaisuudesta.
Keskustelutilaisuuden tarkoituksena oli kuulla alueen
asukkaiden näkemyksiä siitä,
millaista toimintaa ja millaiset tilat Sääksjärvelle tulisi
järjestää. Huonokuntoinen
vanha seurakuntakeskus puretaan, ja uusia tiloja suunnitellaan.
? Tarkoitus on, että seurakuntaelämä Sääksjärvel-
Kirkkoherra
Mikko Oikarinen
kuuli sääksjärveläisten toiveita vanhassa
seurakuntakeskuksessa.
lä jatkuu. Myös seurakunnan alustavissa aprikoinneissa olemme kannattaneet erillisiä
tiloja. Myös
keittiön tarpeellisuutta pe-
rusteltiin ja muutama toivoi
liikuntatiloja.
Partiolaiset toivoivat, että
seurakunta jatkaisi heidän
toimintansa tukemista. Se mitä paikalle
suunnitellaan, on meidän
käsissämme. Seurakunnan tilojen
kaavoitus ja rakentaminen
voitaisiin tässä tapauksessa
saada käyntiin nopeammin
kuin jos tilat tehtäisiin kerrostalon yhteyteen, kertoo
Oikarinen.
Yhdessä alustavista suunnitelmista on ehdotettu, että
tontille rakennettaisiin suuri, puolikaaren muotoinen
kerrostalo. Kukin kuvaaja voi
osallistua kilpailuun enintään
neljällä kuvalla.
Toukokuun kisan voittaja
valitaan kameraseura Mielikuvituksen kuukausitapaamisen yhteydessä keskiviikkona 22.5. Meitä kokoontuu 110?
120 nuorta viikoittain, ja
olemme kiitollisia että seurakunta on tarjonnut tilat ilmaiseksi, sanoi partiolaisten
puolesta puhunut Helena
Makkonen.
. Tällä hetkellä lippukunta Kyynärön kiertäjien partiolaiset
ovat ainoita, jotka enää käyttävät vanhan seurakuntakeskuksen tiloja.
. Asukkailla on suuri halu pitää alueen hengellinen elämä vireänä.
Voisiko Sääksjärvellä olla
tulevaisuudessa Kahvila Olkkarin kaltainen seurakunnan
kahvila. Sääksjärvellä ei ole yhtään tällaista
paikkaa.
Järvinen-Taubert esitti ehdotuksensa 18. Kuvat pyydetään
lähettämään osoitteeseen
satu.lehtonen@lvs.fi 20.5.
mennessä
Toimitusaika
palveluissamme on yhdestä kolmeen viikkoa, Henri
Finnilä sanoo.
Ei koskaan
ruostetäpliä?
Elena Finnilä näyttää koneelta kuvia erilaisista kylpyhuoneista ennen ja jälkeen pikaremontin.
Ennen pesua otetuissa kuvissa kylpyhuoneet näyttävät
suorastaan surullisen likaisilta, pesun ja puunauksen
jälkeen taas laatat kiiltävät
ja valkoiset saumasilikonit
hymyilevät koko hammasrivistöllään.
Alan jo innostua, kun
Finnilät vetävät vielä yhden
ässän hihastaan. Kehittelimme sen muutamia vuosia sitten juuri kylpyhuoneiden puhdistamista
varten.
Apunaan heillä oli kemisti, mutta ennen kaikkea
luotettiin yritteliäisyyteen.
. Tuo silikonisaumojen
vaihtaminen esimerkiksi on
tosi tärkeää. Ensimmäinen yritys perustettiin jo vuonna 2007 ja sen
nimissä Finnilät tekivät sekä
kylpyhuoneremontteja että
muita sisäremontteja. Sitä se ei ole, Finnilät
naurahtavat.
. Pian nuoripari saa perheenlisäystä, kun heidän neljäs lapsensa syntyy maailmaan. Saksalaiset insinöörit
ovat kehittäneet aivan uudenlaisen menetelmän, jossa
laatat ja saumat käsitellään
aineella, joka saa pinnat hylkimään likaa, Henri Finnilä
kertoo.
?Menetelmä on aivan
uusi myös maailmalla. 075 756 9870
fax 075 756 9879
Henri ja Elena Finnilä ovat asuneet Lempäälässä vuoden. Ja kaikista töistämmehän saa vielä kotitalousvähennyksen, yrittäjät
vinkkaavat lopuksi kaikille
kylpyhuoneensa puhtauden
kanssa taisteleville lehden
lukijoille.
Annika Eronen. Ihmiset eivät
ehkä ymmärrä, että jos silikonit eivät ole kunnossa, lattian laattojen alle voi päästä
vettä ja laatat alkavat irtoilla,
Henri Finnilä kertoo.
Töitä yrityksellä on riittänyt kivasti.
. Eli jos valitus
hyväksytään, etsimme uutta
paikkaa.
. S-market
siirtyy nykyisestä paikastaan
Manttaalitieltä läheisen
Puistokadun varteen.
Muutossa tulevat mukana
myös asiamiesposti ja Alko.
Päivittäistavarakaupan
toimialajohtaja Mirkka
Voutilainen Pirkanmaan
Osuuskaupasta kertoo, että
hankkeen rakennuslupa on
parhaillaan Lempäälän kunnan käsittelyssä.
. Hiki
valuu otsalta ja koko kylpyhuone on täynnä höyryä.
Kissakin pakenee keittiöön
lempipaikaltaan saunan lauteilta.
Happopesulla
lähtee
Eikö tähän todella ole mitään muuta vaihtoehtoa?
. Meillä on firmassa viidestä kuuteen ulkopuolista
työntekijää. Pieniä,
ruosteenvärisiä pisteitä on
ponnisteluistani huolimatta
ilmestynyt joka puolelle kylpyhuoneen laattasaumoihin
ja ne irvistelevät sieltä minulle tyytyväisinä.
Otan höyrypesurin, lämmitän veden ja aloitan saumojen pesun suuntaamalla
suuttimen täplien päälle.
Puolen tunnin kuluttua
sekä höyrypesuri että minä
käymme kuumina. Kun päätös tulee niin jatkamme hankkeessa päätöksen mukaisesti. He tekevät töitä koko Pirkanmaan alueella.
Ruostetäplät saavat kyytiä
nanoteknologian avulla
Kylpyhuoneremontti Happopesulla kaiken maailman
täplät ja läikät lähtevät seinistä ja saumoista tehokkaasti
ja varmasti, vakuuttelee lempääläläinen yrittäjäpariskunta
Taskulampun valossa koko
kaameus paljastuu. Toivomme voivamme
päästä rakennustöihin kesällä
ja rakennustyöt on tarkoitus
saada päätökseen vuoden
vaihteeseen mennessä. Finnilöillä on takanaan pitkä
kokemus kylpyhuoneista ja
niiden uudistamisesta. Kaksi
vuotta sitten Finnilät päät-
tivät erikoistua ja keskittyä
erityisesti kylpyhuoneiden
happopesuihin, päällelaatoituksiin, valaistuksiin ja
silikonisaumojen vaihtoihin.
. Idea
on se, että kylpyhuoneeseen
laitetaan nanotason päällystys, joka nostaa käsiteltyjen
pintojen pintajännitettä.
Käsittelyä ei tarvitse enää
koskaan toistaa, sillä päällystys on erittäin kestävä,
Finnilät sanovat.
Nanokäsittelyn jälkeen
pinnan puhdistukseen riittää vain sieni ja tilkkanen
vettä.
. 075 756 9870
fax 075 756 9879
www.kantapankki.fi
Narva
Karholantie 1
37370 Narva
puh. Päinvastoin, tuote on
ympäristöystävällinen, eikä
siitä ole eläimillekään vaaraa. Happopesu?
Kuulostaa vaaralliselta.
. Jos valitusta ei hyväksytä,
lähdemme viemään hanketta
eteenpäin.
Satu Lehtonen
Jussi Saarinen
Jos lupa-asiat hoituvat, siirtyy S-market nykyisestä paikastaan Manttaalitieltä Puistokadun varteen, kuvassa olevaan rakennukseen.
PALVELEVAMPI
KANTAPANKKI
Uudistamme organisaatiotamme, jotta voimme
palvella asiakkaitamme
entistä monipuolisemmin.
TERVETULOA
TUTUSTUMAAN.
- Löydät meidät facebookista.
Katso myös uudistuneet kotisivumme.
Lempäälä
Tampereentie 23
37500 Lempäälä
puh. Laajennuksen avulla
saamme markettiin lisää
valikoimaa ja vetovoimaa,
Mirkka Voutilainen toteaa.
Lempäälän Kauppakulman tiloihin jää Apteekki.
Itella ja Tapiola etsivät uudet tilat.
Pirkanmaan Osuuskaupalla on myös toinen rakennushanke Lempäälässä.
Pirkanmaan Osuuskaupan
suunnitelmissa on rakentaa S-market Sääksjärvelle.
Hankkeen kaavasta on valitettu korkeimpaan hallintooikeuteen.
. 6
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Maanantai 22.4.2013
Annika Eronen
Asiamiesposti ja Alko
siirtyvät S-marketin
uusiin tiloihin
Pirkanmaan Osuuskauppa
odottaa parhaillaan Lempäälän S-marketin uusien tilojen rakennuslupaa. Suunnitelmien mukaan S-market
avataan uusissa tiloissa ensi
vuoden alkupuoliskolla, Voutilainen sanoo.
S-marketille tehdään uudet
tilat Pirkanmaan Osuuskaupan omistaman Lempäälän
Kauppakulma Oy:n tiloihin.
Rakennukselle on haettu 500
neliömetrin laajennuslupa.
Reippaan tuhannen neliön
laajennus tulee Turuntielle
päin.
Nykyiseen verrattuna Smarket saa 500 neliötä lisää
tilaa.
. Eikä se tietenkään vahingoita myöskään laattapintoja.
Enempää Finnilä ei liikesalaisuudesta paljasta. On, kertoo yrittäjä
Henri Finnilä hänen vaimonsa Elenan nyökytellessä
vieressä.
Nuoren avioparin yritys
Pikaremontti Oy on erikoistunut kylpyhuoneiden
kalkkeutumien, pinttymien
ja ruostetäplien poistoon.
Erityisenä salaisena aseenaan heillä on itse kehitel-
ty happopesu, jolla kaiken
maailman täplät ja läikät
lähtevät seinistä ja saumoista tehokkaasti ja varmasti.
Että mikä. Miltä tuntuisi ajatus, ettei kylpyhuone
koskaan enää pääsisi huonoon kuntoon ja ruostetäplien luvatuksi paratiisiksi?
. Yrityksen ja erehdyksen
kautta löydettiin lopulta
juuri oikeanlainen happopesuun soveltuva yhdistelmä,
Henri Finnilä sanoo.
. Oman yrityksen Finnilät perustivat jo kuusi vuotta sitten
Sellaiseksi lukeutuu
esimerkiksi viime syksynä Vesilahden
vastamaalatulle kirkolle tehty retki, missä tutustuttiin sakastiin ja kahviteltiin
seurakuntatalolla.
Irma Räikän vieraskirjaa tutkiessa
huomataan, että pulinapiirin osallistujajoukko on pysynyt vuosia hyvin
samanlaisena. Rehtori
Jouko Karanko selvitteli
laajemmin hanketta, joka
siinä tapauksessa, että se toteutuu, tulee merkitsemään
huomattavaa aluevaltausta
SPR:n vanhusten hyväksi
tekemässä työssä.
Lempäälä
12
8
13
Vesilahti
5:42
30 huoneiston kerrostalo Lempäälään
3
12
Vesilahti
50 vuotta sitten
12
7
11
Vesilahti:
ma: nakkikeitto
ti: siikapihvi
ke: kinkkukiusaus
to: jauhelihakastike
pe: kasvishernekeitto
Lempäälä
11
4
Lempäälä
ma: jauhelihakastike
ti: nakkikeitto
ke: kinkkukiusaus
to: kasvislasagnette
pe: kalamurekepihvit
Torstaina
Lempäälä
12
5:45
Ruokalistat
pimiä tervehdyksiä osakseen.
Tiistaina
Maanantaina
Lempäälä on saanut uuden pyöräilykartan. Kartta on
kolmas Lempäälässä julkaistu pyöräilykartta.
? Kartta noudattaa suurelta osalta vuonna 2002
julkiastun kartan ulkoasua kohdemerkintöineen,
kertoo kunnan liikuntapaikkakoordinaattori Markku Myyryläinen.
. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Katariina Onnela
Tuttavat vuosien takaa
tapasivat
pulinapiirin
muistelukerralla. Alkuperäisen
ryhmän perustaja Leena
Punki (vas.)
ja aiemmin
tyttärensä
kanssa mukana ollut
Olga Virta.
Nimipäivät
Maanantai 22.4.
Alina
Perjantai 26.4.
Terttu, Teresa, Tessa
Tiistai 23.4.
Yrjö, Jyrki, Jyri
Lauantai 27.4.
Merja
Veteraanipäivä
Keskiviikko 24.4.
Pertti
Sunnuntai 28.4.
Ilpo, Tuure
Torstai 25.4.
Markku, Marko,
Markus
Ajankohtaista
Lempäälän
pyöräilykartta uusittu
Pulinaa jo neljättäkymmenettä vuotta
Porukka Vammaisten pulinapiirissä vietetään
aikaa yhdessä ja iloitaan tähtihetkistä
. Pulinapiiri on
selvästi tärkeä kävijöilleen, eikä ihme.
Kukapa ei avoimessa ja hyväntuulisessa
seurassa viihtyisi.
Katariina Onnela
Keskiviikkona
Lempäälä
21:04
30 osakehuoneistoa käsittävä vanhusten talo oli
huomattavin asia Suomen
Punaisen Ristin Lempäälän
osaston kevätkokouksessa
perjantaina Säästöpankin
kokoushuoneistossa, minne
oli kertynyt n. 7
Maanantai 22.4.2013 . Pyöräilykartan painosmäärä on 10 000 kappaletta ja lisäpainostakin otetaan tarvittaessa syyskesällä,
jotta kaikki pyöräilijät varmasti saavat oman karttansa, kertoo Myyryläinen.
11
Vesilahti
5:39
Vesilahti
21:09
5:36
21:12
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Nykyisen pulinapiirin perustamisesta Irma Räikkä
kiittelee kirkkoherra Harri Henttistä.
Piiri on osa kirkon diakoniatyötä ja
kokoontumisissa on mukana useimmiten seurakunnan työntekijöitä sekä
diakoniatyöntekijä että pappi.
. Pulinapiiri on todella tärkeä seura-
Vuosien ja vuosikymmenien takaiset tutut eivät tarvitse tiukkaa ohjelmaa, vaan
ystävien tapaaminen riittää. Birgitan polku on saamassa uutta ulkoista ilmettä ja turvallisuutta kulkemiseen reitillä, kun koko
reitistön opasteviitoitus valmistuu maastoon lähiviikkoina, muistuttaa Markku Myyryläinen.
. Tärkeintä pulinapiirissä on toisen
kohtaaminen ja tietysti puliseminen.
Kirkkoherra Harri Henttisen luonnehdinta vammaisten pulinapiiristä on
vähintäänkin osuva.
Iloinen puheensorina täyttää Irma
Räikän kodin, kun piiri kokoontuu hänen luonaan Vesilahdessa. Sinne tänne ripotellut tähtihetket ovat kuitenkin
kaikille mieluisia. 20 osaston ja
sen kyläkerhojen edustajaa.
Asia on parhaillaan ratkai-
21:06
suvaiheessa ja jo lähiaikoina
voidaan hankkeesta antaa
tarkempia tietoja. Normaalisti
Narvan kyläkirkolla kerran kuukaudessa
kokoontuva ryhmä on saapunut Räikän
luo muistelemaan yhdessä menneitä ja
kahvittelemaan.
Vieraita
kauempaakin
Kahvipöydässä munkkien ja karjalanpiirakoiden äärellä sivutaan monenlaisia
aihepiirejä. Pulinapiirin historiaa muistellaan porukalla ja muutama hauska
vitsikin kuullaan.
Vieraita on saapunut tällä kertaa Vesilahtea kauempaakin. Tuttuja nimiä löytyy
niin 70-luvun merkinnöistä kuin siitä
kaikkein uusimmastakin. Erityisesti Urjalasta saapunut, alkuperäisen pulinapiirin
perustaja Leena Punki saa paljon läm-
Sää
kunnalle, Henttinen kertoo.
Seurakunnan
suojissa
Tavallisia tapaamisia
ja tähtihetkiä
Pulinapiirin alkuajat ulottuvat niinkin
kauas kuin 1970-luvun puoliväliin.
Tuolloin Irma Räikkä toivoi seurakuntasisar Leena Punkilta perustettavaksi
vammaisille omaa ryhmää.
Ryhmä kokoontui alunperin kerholaisten kotona Invakerho-nimisenä.
Siihen aikaan toiminta oli enemmän
vertaistukiryhmän tyyppistä ja mukana
oli myös kerholaisten vanhempia.
Ryhmä oli muutamia vuosia tauolla, kunnes alkoi yli kymmenen vuotta
sitten jälleen kokoontua
Myös nuori Otso
Pauli Impola
Suonpää tuli TPV:stä Loiskeeseen hakemaan peliaikaa
ja oli avauspelin ykköstähti
alustaen molemmat maalit.
Suonpää on alkuoppinsa
saanut Loiskeen junnuista ja
käynyt hakemassa lisämahtia
TPV:n organisaatiosta.
Pato-voitto oli Loiskeelle
sikäli tärkeä, että kolmosdivarin nousijajoukkueen tulee
jättää kolme vastustajaseuraa
sarjassa taakseen, jotta sarjasopimus säilyy, Pato lienee
yksi sellaisista.
Juha Raunio
Otso Suonpää oli avauspelin
loiskelainen tähti. Polkua nelosessa Loiske tallasi kolme vuotta ja nyt
seura palaa ?omalle tasolleen?
kolmosdivisioonaan, missä se
liki koko 1990- ja 2000-luvun alun pelasi.
? Olen kuullut sanottavan, että tulevan kauden
kolmonen on kaikkien aikojen kovatasoisin, joten me
lähdemme nöyränä nousijana haastamaan enemmän
harjoitelleet vastustajamme,
kuuluu Loiskeen kokeneen
valmentajan Kari Nikkilän tuuminnat sarjakauden
alla. Montonen on
toiminut E-poikien valmentajana ja muutenkin
osallistunut aktiivisesti
seuratoiminnan kehittämiseen.
Myös muut tahot ovat
palkinneet pitkän seuratyön tehneen jyryläisen.
Viime kesänä 80 vuotta
täyttänyt seuratyökonkari Leo Hakala sai TUL:n
kultaisen ansiomerkin. Maanantai 22.4.2013
Loiske korkkasi kolmosen
2?0-voitolla
Lempäälän Jyryn Joni Siermala pokkasi toisen kerran peräkkäin
seuran parhaan pelaajan pystin.
Jyry jakoi
pokaaleita viime
vuoden parhaille
Lempäälän Jyryssä on ollut tapana näin keväisin
katsahtaa mennyttä vuotta
ja palkita työssään onnistuneita. Taakse
pitää jättää kolme seuraa, kun
lohkossa pelaa kaikkiaan 12
joukkuetta.
? Me olemme pelanneet
kolme harjoituspeliä plus
miniturnauksen, mikä on
tokikin liian vähän. Niinpä tänäkin keväänä päästiin lentopallon
erikoisseurassa kohottamaan palkintopyttyjä, kun
seuran kevätkokouksessa
palkittiin seuran viime
vuoden paras pelaaja sekä
vuoden seuratoimija.
Vuoden 2012 parhaaksi pelaajaksi valittiin Joni
Siermala. Aivan hyvin olisi
voitu aloittaa vapun maissa
ja pelata keskikesän hyvillä keleillä tiheämmin, ottaa
Nikklä kantaan varhaiseen
alkamisajankohtaan.
? Eihän piirissä ole otettu
?ei-tamperelaisten. Joukkueen managerina
häärii Pauli Impola ja muu
taustaryhmä koostuu Jarkko Altosesta, Jukka Karhusesta ja Pertti Suhosesta.
Pelaajistoa Loiskeella
on rosterissaan noin kaksikymmentä päätä, joista
uusia ovat Jouni Juntunen,
Miikka Saarenrinne, Jaakko Ohranen sekä Lauri
Suhonen, joka on Loiskeeseen palaava oma juniori.
Kokenut Tomi Lahtinen
palaa seuraan toukokuulla,
futsalissa loistavan Juhana
Jyrkiäisen pelaaminen lienee epätodennäköistä. Nikkilän apuna Loisketta on vetänyt Jani Alanne. seurojen
olosuhteita mitenkään huomioon, emme ole Loiskeen
kanssa lainkaan samalla viivalla varsinkaan tamperelaisten kanssa, kun olemme
päässeet Sääksjärven kentälle
vajaata viikkoa ennen sarjakauden avausta, jatkaa Nikkilä aiheellista kritiikkiään.
Mutta haastajana on hyvä
olla ja yllättää.
? Joo, emme me pelejä
häviämään lähde. Myös TKT,
PJK Pirkkalasta ja ehkäpä
NoPS Nokialta ovat etukäteen ajatellen muita kovia
luita. Vasempana
pakkina raatanut Otso alusti
molemmat sääksjärveläisten
maalit 2?0-voitossa Tervakosken Padosta.
Loiske palasi kohtaamaan
jalkapallossa kolmosdivarin
kovat haasteet
Sääksjärven Loiskeen tie
jalkapallon nelosdivisioonassa päättyi suvereeniin ja
ansaittuun nousuun yhtä
pykälää ylemmäs viime syksynä. huhtikuuta Sääksjärvellä.
Vastustajajoukkue Tervakosken Pato joutui kotimatkalle
kahden maalin häviö viemisinään, sillä peli päättyi
Loiskeelle 2-0 (1-0) Miikka
Saarenrinteen ja Petteri Väänäsen maaleilla.
Pelitapahtumiin nähden
Loiskeen voitto oli ansaittu.
Varsinkin avausjakso oli selvästi oranssien heiniä.
Loiske sai Ilveksestä kaksi
lainamiestä, toppari Miikka Saviharjun ja laitapakki
Tommi Malisen, jotka olivat
oitis joukkueen eliittiä, kuten
ykkösdivarijoukkueen kanssa
treenanneiden kavereiden pitääkin olla. Pitkään
venynyt talvi piti ulkokentät
jäässä ja lumen alla, joten
kovasti tasoitusta joudumme antamaan esimerkiksi
tamperelaisseuroille, joilla on
Pirkka-hallista vuoroja.
Kolmosen suosikkeja ovat
yksiselitteisesti kovia nimiä
Pauli Impola
Lempäälän Jyryn puheenjohtaja Terhi Eriksson ojensi Harri Montoselle vuoden 2012 parhaan seuratoimijan huomionosoituspalkinnon.
Petteri Väänänen
(Loiske) kiusaa
Nopson maalivahtia.
riveihinsä hankkineet IlvesKissat ja TPT. 8
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . Sarja-avauksessa Loiske
kohtasi ja voitti viime maanantaina Tervakosken Padon.
? Piirin päätös aloittaa
kolmonen näin aikaisin huhtikuussa on sanalla sanottuna älytön. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt
Hakalalle liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali
kullatuin ristein.
Sanna Viitala
Tärkeä avausvoitto lämmittää Sääksjärven Loisketta,
vaikka sen hankkiminen
vaatikin tuiman puolitoistatuntisen aherruksen liki
arktisissa oloissa torstaina
18. Joona
Niemisen lainapesti Hakan
junioreihin loppui huhtikuun puolivälissä ja hän palaa Loiskeen oranssipaitaan.
Nuori Otso Suonpää liittyy
myös tällä viikolla Loiskeen
miehistöön TPV:stä.
Pahin menetys lienee syksyllä monta peliä maaleillaan
ratkaisseen Toni Järvisen
siirtyminen PJK:hon.
? Hyvä vain, että on hiukan
kilpailuakin pelipaikoista, sanoo ryhmänsä koostumukseen tyytyväinen Nikkilä.
Loiske on asettanut yksiselitteisesti tavoitteekseen
sarjassa säilymisen, mikä on
varmasti kova haaste. Ehkä kuukauden päästä silti nähdään
tämän kauden Loiskeen todellinen taso, mutta kyllä
Padon kanssa pitää kyetä
tappelemaan pisteistä, loitsii
Nikkilä tiukkaa ennakkomeininkiä sarja-avaukseen.
Juha Raunio. Hän pelasi
menneen kauden sekä Jyryn B-poikien että miesten
edustusjoukkueen riveissä.
Siermala palkittiin samalla
pystillä myös viime vuonna.
Vuoden seuratoimijapal-
kinnon nosti ilmaan Harri
Montonen
Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
p. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Teräpalvelut
TERÄT TERÄVIKSI
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.?
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
PERUNKIRJAT
. PE 9 . Kauppakirjat . Yhtenä runoista on
Hymyilevä Apollo.
Lukuisia levyjä julkaissut,
kiitetty ja palkittu Kamarikuoro Camena on tehnyt
viime vuosina monia ulkomaillekin suuntautuneita esiintymismatkoja. Onervan,
J.H. 050 540 8076
Parturikampaamot
puh. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
Eläinlääkärit
Lempäälän
Pieneläinklinikka
eläinlääkäri Katariina Hilden
RISTO
RIKKONEN
Koirien trimmausta
Pieneläinvastaanotto,
kotikäyntejä.
Saarikontie 23 Lempäälä
Ajanvaraus ark. Vuorinen Oy
Löydä taitavat
osaajat läheltäsi
0400 621 604
www.kaivopumppu.?
Likakaivojen tyhjennykset
040-501 0920 tai
info@kaivopumppu.?
Maanrakennusta
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
www.evuorinen.?
Isännöintipalvelut
Remontointi
Isännöintipalvelut
REMONTTI- JA
LVI-PALVELU
040-480 1377
satulandia@gmail.com
www.satulandia.fi,
kts. ?. klo 9-10.
Puh. voim.
Puh. ???????. Emilia Pokkinen tuo puolestaan sekä
Tampereen että Lempäälän
konsertteihin L. Torstaina 25. huhtikuuta Lempäälän Ehtookodossa.
Ulla Aurio
Lue lisää tehtävistä ja yrityksestämme
nettisivuiltamme ja täytä hakemus pikaisesti.
www.lempesti.fi
YHDISTYSPALSTALLE AINEISTO:
maanantain lehteen torstaina klo 16 mennessä ja torstain lehteen tiistaina
klo 16 mennessä. Aineiston voit laittaa sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi tai
tuoda konttoriin Tampereentie 19, Lempäälä Ilmoita selvästi yhdistyksen nimi! Kirjoita ilmoitettava asia lyhyesti! Yhdistyspalstalla julkaistaan vain maksutonta toimintaa käsitteleviä asioita.
PALVELUN PAIKAT
Autohuoltoja
TOKORJAAMO
AU
KO
LA
RIKORJA A M
- autokorjaamo
- kolarikorjaamo
- automaalaamo
- autovuokraamo
O
P
Konetyö Hakala
www.hakala-yhtiot.com
Betoni
010-4205561
TOVUOKRAAMO
AU
HHS Hakala Oy
w w w.r nt it.fi
e
HSS
Oy
HHS Hakala
Hakala Oy
www.rentit.fi
Asiointipalvelut
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. Pari
vuotta sitten kuoro lauloi
muun muassa Suomalaisen
rukouksen, jonka sanoituksen
on tehnyt Uuno Kailas ja
Osuuskunta Lempesti tarjoaa monipuolisia siivous-,
hoiva- ja remontointipalveluja koteihin ja yrityksille.
Palveluillamme on kysyntää, joten haemme nyt
kahta ahkeraa henkilöä töihin. 040 553 5828
Viemäreiden avaukset
ja kuvaukset
Vaihtolavapalvelut
0400-232 640
Halkivaha puh.
????. 9
Maanantai 22.4.2013 . Erkon ja Eino Leinon
tekstejä. 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. huhtikuuta.
sävellyksen Taneli Kuusisto
Pyhän Markuksen kirkossa
Venetsiassa.
Kamarikuoro Camenaa
johtaa Juha Törmä. 0400 556 638
Ilmainen
puhelinneuvonta.
Juhlapalveluita
Fysikaalista hoitoa
Hammashoitoja
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
myös uudisrakentaminen
040-513 2368
Jari Jär ventausta
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
Tilausajoa
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. Sovitukset ilmestyivät nuottivihkona 2011, ja
nyt ne soivat Camenan kevätkonserteissa. myös www.kylmä.fi
Johanna Nyberg
p. 0400-801 325
jk-mekaniikka.com
Putkityöt
Ajanvaraus
ma, ke, pe klo 9-17 ja ti, to 12-19
Erikoishammasteknikko
P. p 03 375 0258
??????. 374 6306, 0400 124 283.
www.sirkkapyhala.net
Roineenkatu 12, Valkeakoski
Puhelin 03-2255 001
Tampereentie 10,
Lempäälän keskustassa
Rakennusurakointi
Rakennamme uutta - Korjaamme vanhaa
Rakennusurakointi
E. Muun muassa laulut
Ma elän, Reppurin laulu, Oi,
kiitos sa Luojani armollinen,
Kullanmurunen tai Elämälle
ovat soineet kohta sata vuotta suomalaisten sydämiin, lähinnä yksinlauluina.
Oululainen kanttori Lauri Nurkkala sovitti muutama
vuosi sitten 16 Merikannon
klassista yksinlaulua sekakuorolle. Jos olet siivousalan
ammattilainen, asiakaspalveluhenkinen, et pelästy
vaihtelevia päiviä ja omaat ajokortin sekä auton, on
sinulla hyvät edellytykset tulla lempestiläiseksi.
SIIVOOJA / YRITYSSIIVOUSTIIMI
KOTITYÖNTEKIJÄ /KOTISIIVOUSTIIMI
Kamarikuoro Camena esiintyy Lempäälässä 25. huhtikuuta
heidän esityksensä nähdään
Lempäälässä.
Oskar Merikanto (1868?
1924) on tuttu suurelle yleisölle lähinnä sooloesitysten
kautta. ??Ú??Ú???¡?
p. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
SATULANDIA OY
KOIRIEN TRIMMAUSTA
HOME ETSINTÄÄ
www.funnyfoot.net
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
Hoitoasema
Helinä Siukola, lääk. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Merikantoa ja runoutta
Camenan keväässä
Työpaikat
Apua arkeen?Laatua elämään
Kamarikuoro Camena ja
näyttelijä Emilia Pokkinen
tuovat Pirkanmaan kulttuurikevääseen raikkaan tuulahduksen yhdistämällä Oskar
Merikannon musiikin ja
suomalaisen klassikkorunouden. Kuoronjohtajan mukaan yleisölle on
luvassa tänä keväänä kovastikin isänmaallisesti kohotta-
via tunnelmointeja sekä musiikin että runouden kautta.
Camenaa, Merikantoa ja
Pokkista kuullaan torstaiiltana 25. 0400 335 443
Lempäälän
Fysikaalinen
Puh
HENE HENE FI
YRITTÄJÄ
Tällä palstalla saat
näkyvyyttä yrityksellesi
edullisesti.
Soita 3429 000 tai
laita postia
ilmoitukset@lvs.fi
Maanantai 22.4.2013
Perustettu 1931
Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin
www.lvs.fi
Julkaisija
Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy
Levikki: LT 2012 6954
Toimitusjohtaja
Olli Sirén
Toimitus ja konttori
Tampereentie 19, PL 38,
37501 Lempäälä
Puhelin 03 342 9000
Avoinna:
ma-to klo 9-16 pe klo 9-15
Toimitus
toimitus@lvs.fi
Vt. Edellisellä toimintakaudella käytössä olleet avaimet tulee palauttaa
palvelupisteeseen 28.6.2013 mennessä.
(tumma puku, kunniamerkit)
Meri ???????. klo 18.30 Lempäälän terveyskeskuksen alahuoneessa.
Jakeluhäiriötapauksissa
Soita postiin numeroon
0200 71000.
M30
+
Etsimme lisää
pelaajia
Höntsyfu?s
8.5.?11.9. Peltilistat
PUH. Opastus Satamatie,
3-tien ABC; kartta Nahkialanvuori,
lapsille RR/TR.
Lempäälän-Vesilahden reumayhdistys r.y. Ilmoittaudu Marjatalle 040-828
8054, toukokuun loppuun mennessä.
VESILAHTI
Narvan kyläyhdistys Ry Kyläraitin
siivoustalkoot ti 23.4. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti tänään ma
22.4. Lomakkeen voi palauttaa sähköpostin liitteenä tai os. 1.9.2013 maanantaista perjantaihin klo 16.15 . Aiheena yhdistyksen kuulumiset
ja tulevaisuuden näkymät.
Sääksjärven Loiske ry Yu juoksuharkat aikuisten sarjoissa to 25.4. Lempäälän kunta, Liikuntapalvelut, PL 36, 37501 Lempäälä.
Lisätietoja hakuihin liittyvistä asioista vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli (050) 3839 682.
Lempäälän kunta
Vapaa-aikapalvelut
Työsuorituksia
. Visa
Ilmoi?. Tilojen käyttö on maksullista. Lauantait ja sunnuntait ovat suljettuna.
Vuoroja haetaan kunnan internet-sivuilta www.lempaala.?/opetus_ja_vapaa-aika/liikunta/lomakkeet/
löytyvällä kesähakulomakkeella. Kanto
Tilaukset ja
osoitteenmuutokset
03 342 9000
tilaukset@lvs.fi
www.lvs.fi, Tilaajapalvelu
Paino
Westpoint, Rauma 2013
Tapahtumat
www.camena.fi
Yhdistykset
Vuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa
www.lempaala.?/asiointi_ja_neuvonta/lomakkeet/ (E-lomake, Nuorisotilojen käyttövuorohakemus). Lähettäjän nimi ja
puhelin ilmoitettava. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Mahd. Kirjalliset hakemukset palautetaan os. klo
18. S-postilla
osoitteeseen kunta@lempaala.?.
Lisätietoja antaa suunnitteluinsinööri Jukka Markkanen p. . 2014 julistetaan haettavaksi pe 24.5.2013
klo 15.00 mennessä Hakkarin, Kuljun ja Sääksjärven liikuntahalleihin sekä Kanavan koulun isoon saliin, Sääksjärven koulun vanhaan liikuntasaliin sekä
Lempoisten, Kuokkalan, Moision ja Säijän koulujen
liikuntasaleihin.
NUORISOTILOJEN KÄYTTÖVUOROT
TALVIKAUDELLE 2013?2014
Liput 15/10 ?
Onnittelut
SALIVUOROJEN HAKU
KAUDELLE 2013 . 255 6677 askosaari.fi
Tapahtumat
Kansallisen veteraanipäivän
juhla Vesilahdessa
lauantaina 27.4.2013 Vesilahden ja
Lempäälän sotaveteraaneille
Teemalla ?Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta?. Vuoroja myönnetään ajalle 3.6. Kaikki
mukaan siistimään yhteistä ympäristöämme!
Lempäälän-Vesilahden reumayhdistys r.y. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat . 3,5 km. Samalla sivulla ovat myös tulostettavat versiot hakulomakkeista. 050 383 0260.
Lempäälä 22.4.2013
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Tekninen lautakunta
Tässä yhteydessä haetaan vuorot seura- ja yhdistystoimintaan sekä työpaikkaliikuntaan, yksityishenkilöiden vuorot tulevat varattavaksi erikseen syyskuun alussa.
Vuoroja haetaan sähköisillä hakulomakkeilla, jotka
löytyvät kunnan internet-sivuilta www.lempaala.?/
opetus_ja_vapaa-aika/liikunta/lomakkeet/. 20.00 väliselle ajalle
(13.8. klo 17-18.30
Akaa, Toijala. 2014
Tilojen käyttö on maksullista. VESIKOURUT
. Matka n. Lumiesteet
. kotitalousvähennykseen.
Sari Kianta
Koskenkyläntie 525, Vesilahti
Puh 040 673 1200. Lempäälän kunta/
nuorisopalvelut, PL 36, 37501 Lempäälä.
Nuorisotilojen käytössä etusija on nuorisopalveluiden omalla toiminnalla ja kunnan muulla toiminnalla. Lähtö Vitraktorin
liikennevaloista, Vuokreksen th.
TarpSu T-rastit to 25.4. Kokoontuminen
klo 18 K-Herkkuaitan pihassa. Tulostettava versio löytyy osoitteesta www.
lempaala.?/opetus_ja_vapaa-aika/nuoriso. Alustajana Metsänhoitoyhdistys
Pirkanmaan toiminnanjohtaja Tapio Viinikka. Kirjalliset hakemukset palautetaan os.
Lempäälän kunta, Liikuntapalvelut, PL 36, 37501
Lempäälä.
Lempoisten Nuorisotalon (Snadi), Kuljun Nuorisokellarin, Säijän Monitoimitalon, Sääksjärven Nuorisotalon ja Sääksjärven nuorisotalon kerhohuoneen
käyttövuorot toimintakaudeksi 2013?2014 julistetaan haettaviksi pe 24.5.2013 klo 15.00 mennessä.
Kuulutuksia
SYNTYMÄPÄIVÄONNITTELUT
Lempäälän sisäliikuntatilojen salivuorot kaudelle
2013 . Kattosillat ?Kattoremontit
. viim. ke 18.30?20
Narvassa, järj. klo 15 Toimelatalolla, ?Näin kun yhdes. 30.4. Tikkaat. alkaen klo
21.30 saakka), koulujen loma-aikoina myös erillisiä
päivävarauksia. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti tänään ma
22.4. Max.
160 merkkiä, hinta on 0,25 ?/viesti.
LEMPÄÄLÄ
Sääksjärven SPR:n Ikinuoret Kokoontuvat ke 24.4. Piipunpellit-hatut . Tilapäisiä vuoroja
voi hakea ympäri vuoden sähköisellä lomakkeella.
HAKKARIN LIIKUNTAHALLIN
KESÄVUOROT 2013
Hakkarin liikuntahallin kesävuorot 2013 julistetaan
haettavaksi ke 8.5.2013 klo 15.00 mennessä. ja
Miialle 29.4.
johdosta!
Toivottelee Mummi/
isomummi Eräjärveltä
- HULIKANKUJA PLV 0-113 ja
kevyen liikenteen väylä PLV 113-213
Suunnitelma on nähtävillä myös kunnan kotisivuilla
www.lempaala.?/katu/ ja Kuljun kirjastossa.
Mahdolliset muistutukset ehdotuksesta on toimitettava nähtävilläoloaikana tekniselle lautakunnalle käyntiosoitteeseen Tampereentie 8 tai postitse
osoitteeseen PL 36, 37501 Lempäälä. Emme vastaa
puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
yhdistykset@lvs.fi
Ilmoitushinnat
Etusivu
1,55 e/pmm
Takasivu
1,26 e/pmm
ts
1,14 e/pmm
tj
1,07 e/pmm
Pienin ilmoituskoko 30 pmm.
Hintoihin lisätään alv 24%
Tilaushinnat
12 kk kestotilaus
6 kk kestotilaus
3 kk kestotilaus
12 kk määräaikainen
6 kk määräaikainen
3 kk määräaikainen
82,50 ?
44,50 ?
24,00 ?
94,50 ?
59,00 ?
40,00 ?
Hinnat sis alv 10%
Yhdistyspalsta: Lähetä tekstiviesti
numeroon 17191: LVS (väli) YHDISTYKSET (väli) julkaistava teksti. klo 18.30 Lempäälän terveyskeskuksen alahuoneessa.
Lempäälän Eläkkeensaajat ry
Matka Pärnuun, kylpylähotelli Viking 3.10.11. Päätoimittaja:
Satu Lehtonen, 050 301 0292
satu.lehtonen@lvs.fi
Toimittajat:
Erkki Koivisto, 044 7557 206
erkki.koivisto@lvs.fi
Jussi Saarinen, 044 7557 207
jussi.saarinen@lvs.fi
Katariina Rannaste (äitiysvapaalla)
Ilmoitukset
ilmoitukset@lvs.fi
Hilkka Multanen, 044 3477 405
hilkka.multanen@lvs.fi
Leena Kurki, 044 3477 406
leena.kurki@lvs.fi
Graafinen suunnittelu ja
ilmoitusten valmistus
puh. h?p://
VESVI.NETTILOMAKE.FI
Parhaat vinkit löydät
Myytävänä
Kuulutuksia
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
KOTIMAISET
UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,- 195/65-15 198,185/65-14 158,- 205/55-16 228,185/65-15 178,- 195/70-15C 198,YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS UUDET BRIDGESTONE, NOKIAN,
GOODYEAR, FIRESTONE, YM...
Rengasmyynti
ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tre
puh. 044 7557 209
ilmoitukset@lvs.fi
Soile Virtanen
Ilmoitusaikataulut
- maanantain lehteen
viimeistään torstaina klo 16
- torstain lehteen viimeistään
tiistaina klo 16.
Tekstiaineisto sekä tiedotukset
yhdistykset-palstalle vuorokautta
aikaisemmin. Klo 10
sanajumalanpalvelus Vesilahden kirkossa, minkä jälkeen seppeleen lasku ja lippuvartio sankarihaudalla.
Noin klo 11.30 juhla seurakuntatalolla, missä tarjolla
keittolounas, minkä jälkeen ohjelmassa:
Musiikkia, Narvan Soittokunta
Tervetulotoivotus, pastori Soila Simola
Musiikkia, Kurkien kaiku -kuoro
Juhlapuhe, Vesilahden kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Mervi Lumia
Musiikkia, Narvan Soittokunta
Vesilahden Sotaveraanit ry:n tervehdys
Kahvitarjoilu
Maamme -laulu, Narvan Soittokunta
KAMARIKUORO CAMENA
EMILIA POKKINEN
Laulut Kamarikuoro Camena
Runot Emilia Pokkinen
Lempäälän Ehtookodossa
torstaina 25.4.2013 klo 19
Uusi koti tarpeettomille
tavaroille löytyy myös
lehden välityksellä.
LEMPÄÄLÄ KATUSUUNNITELMAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ
Lempäälän kunnan palvelupisteessä,Tampereentie
8 pidetään nähtävillä 22.4.-6.5.2013 seuraava katusuunnitelmaehdotus:
Marjamäen asemakaava-alue:
Emmalle 24.4. ollaan?.
Lempäälän maa- ja kotitalousnaisetsekä Lempäälän maamiesseura Yhteinen tupailta ti 23.4.
klo 18.30 Ryödillä, os. Kuivaspääntie
107