. sivu 10
raija koiranen
Tykkää meistä
Facebookissa!
N:o 29
Keskiviikko 22.7.2015
Laituri lähti
Paunun uimarannassa ei voi enää sukeltaa
laiturilta. s. 4
85. Se otettiin pois turvallisuussyistä.
sivu 5
Viimeiset markkinat?
Lempäälän Rotaryklubi alkaa väsyä järjestämään
yksin Kuokkalankosken markkinoita.
sivut 6?7
Museoraitilla näytellään
Joka keskiviikko heinäkuun loppuun kisälli
viihdyttää lapsia Kuokkalan museoraitilla.
sivu 11
Iho valkea kuin lumi
Rämsöön kesäteatterissa seikkailevat Lumikki
ja seitsemän hulvatonta kääpiötä.
sivu 18
Jatkaja
pikaisesti!
Kirjakauppa on lopettamassa syyskuun lopussa,
jollei jatkajaa löydy. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa. ?Leikkimökki ollut kovassa käytössä.
tai ?Vain yksi
vatkauslandia tai elämysrahastus/kuukausi?. Kun
kaikki on hienoa, ei mikään tunnu pian miltään.
Ystäväni tuli kylään tässä männä viikolla ja
muisteli muutaman vuoden takaista visiittiämme
Korkeasaareen. Se otti 1980- ja 90-luvuilla ensiaskeleensa ja kehittyi 2000-luvulla
jokavuotiseksi oman genrensä merkkitapahtumaksi, jossa yleisöä ja bändejä on ulkomaita myöten. Tavanomainen ei tule kuuloonkaan.
Kuka nyt pullanleivonnasta kiinnostuisi, kun on
mahdollista valmistaa japanilaisen kokin avustuksella pallokalasta sushia.
Särkänniemikin on nykyisin elämyspuisto, koska eihän pelkkä huvi ole riittävää. Elämyksiä pitää
tulvia kaikille aisteille ja niiden pitää olla jotakin
suurta, ihmeellistä ja ennenkokematonta. Useimmiten myös kallista. Miten
olisi ?Muista kuunnella heinäsirkkoja??. Hänelle oli jäänyt lähtemättömästi
mieleen, miten tyttäreni suurin ihmetyksen aihe
eläinpuistossa olivat amurinleopardin sijaan lokit.
Erään risteilyn kohokohta taas ei suinkaan ollut
jättikokoinen Homer Simpson -hahmo, vaan se,
että nukuimme kerrossängyissä.
Aikuiset suunnittelevat mielellään hienoja reissu-
ja erilaisiin elämyskohteisiin. Niissä juostaan kieli
vyön alla, jotta ehdittäisiin nähdä ja kokea kaikki
mahdollinen. Ajatus karkaa varkain pyykkivuoresta ruokalistaan, eikä päässä surraavalta tehtävälistalta enää kuule heinäsirkkojen siritystä.
Juna- tai linja-automatka yhdessä perheen kanssa
voi olla lapselle paljon suurempi elämys kuin hiki
päässä huvipuistossa temmeltäminen. ?tätä mieltä
kahdet markkinat peräjälkeen
E
tteikö kylillä satu ja tapahdu. Särkänniemeen en kuitenkaan perhettäni enää kiikuta, koska lapsoset ovat
äitiinsä tulleet, eivätkä välitä vatkauksesta.
Lasten ilo pienistä hetkistä on tavoittelemisen arvoista kaikille. Kohtaamispaikka siis sekin.
Kowan teknolokian päivät Alhon tilalla
keräsi takavuosina, 1991?2005, Vesilahden
Rämsööseen kylän omaan asukaslukuun
suhteutettuna valtavan väenpaljouden vuosi
toisensa perään. Toivoa pitää, että tapahtumasta vastaava Lempäälän rotaryklubi
jaksaa edelleen aktiviteettiaan ylläpitää.
Näitä tällaisia yhteisöllisyyttä edistäviä tapahtumia suosittuine Mansikin kammarin
tansseineen ei nimittäin Lempäälässä liikaa
aikuisväestölle ole suunnattu . nuorison tarjonnasta nyt puhumattakaan.
Katariina Onnela
Urjalallakin on omat MM-kilpailut.
Juhannusaattona Hanhisuolla järjestettiin perinteiset vihdanheiton maailmanmestaruuskisat, joiden historia
kattaa jo parisenkymmentä vuotta.
Sini Ovaskainen,
Urjalan Sanomat
Yksi pikkukaupunkien menestymisen
edellytyksistä on, että kaikki toimijat
puhaltavat yhteen hiileen. Siksi on
hienoa, että Valkeakosken yrittäjät ovat
olleet aktiivisia ideoimaan uusia tapahtumia kaupungin keskustaan.
Juha Karilainen,
Valkeakosken Sanomat
Matkailuyritysten käyttämä sesonki-
työvoima on suurelta osin opiskleijoita,
jotka palaavat opintoihinsa koulujen
alkaessa. Myönnän toimintatavan kolahtavan
myös omaan nilkkaani. Sadekesästä huolimatta Narvan markkinat
onnistui keräämään samanveroisen kansanpaljouden kuin viisi vuotta aiemmin.
Hienosti järjestetty, monipuolinen tapahtuma tervahautoineen keräsi kiitosta sankoilta kansanjoukoilta laajalla säteellä.
Hyvän vastaanoton sai niin ikään hyvin
organisoitu ja kaikelle kansalle suunnattu
jokavuotinen Kuokkalankosken markkinat
tangokuningattarineen viime viikonloppuna.
Vielä odotellaan kaikenkirjavan punkkansan kansainvaellusta Lempäälän Puntalan
leirikeskuksessa ensi viikonloppuna pidettävään Puntala-rockiin. Syksyn koleina iltoina kesästä muistuu mieleen eväiden syöntiä
laiturilla tai mato-ongella saatu ahven. Niitä markkinoidaan usein
työ- tai polttariporukoille, jotka pääsevät haastamaan itsensä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Yhteisen,
kiireettömän ajan tulisi olla kesäloman huipennus
ja elämysten vain mauste.
Kuinka sitä oppisi pois ajatuksesta, että aina pitää mennä johonkin. Lukuisat matkailukohteet
joutuvat laittamaan lapun luukulle,
vaikka Keski-Euroopassa lomasesonki
on nvasta parhaimmillaan ja innok-
kaita lomailijoita riittäisi Suomeenkin
saakka.
Jaana Pelkonen,
Kauppalehti
Pois elämyssumusta ja
ilo irti pienistä asioista
Elämysmatkailua löytyy tänä päivänä joka niemestä ja notkelmasta. Tapahtuma pantiin toistaiseksi telakalle, eikä sen jatkoksi päivänvalon
nähnyt ja muutaman vuoden välein järjes-
Poimintoja
?kolumni
tettävä Maamoottorimusiikkifestivaali ole
ansioistaan huolimatta osoittautunut samanlaiseksi kansanjuhlaksi.
Olisi sääli, mikäli myös pitkän historian
omaava Kuokkalankosken markkinat tapahtumana lakkaisi. ?Älä mene minnekään. Jatkuvalla menemisellä siihen
opettaa myös ne lapset, joille lokki on vielä elämys.
Auttaisiko post it -lappu kalenterissa heinäkuun
kohdalla. Adrenaliiniryöppyjen tulee olla kerta kerralta
suurempia. Huomattavan vaikeaa se silti ainakin
perheenäidille on. Viriketulva muuttuu helposti
sumuksi, josta on vaikea erottaa kohokohtia
010 504
2200 markus.tuomi@k-supermarket.?
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Ostettuja tuotteita koskevat yhteydenotot
sähköpostitse. 2015 tai
niin kauan kuin tavaraa riittää.
599
kg
Tule
moikkaamaan,
toivoo Hanna
Salminen,
K-Supermarket
Kuljun Kartanon
uusi kauppias!
Tampereentie 272, 37560 KULJU . 2 kpl/talous
Ingman
JÄÄTELÖTUUTIT
ERÄ!
Ruodottomat
LOIMULOHIFILEET
100
2 kpl
1995
/ kg
Pirkka
KIRSIKKATOMAATTI
250 g
K U L J U N K A R TA N O
Naudan
takuumureat
ULKOFILEPIHVIT Suomi
129
/ rasia
2490
/ kg
IRTOMAKEISET
raj. 30a°sesta
Kylmä- ja kuumahuolto
Matikka Oy
KYLMÄJA KUUMAHUOLTO
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
MATIKKA
OY
]TH[PRRH'RVS\TI\Z Ä ^^^ ]TH[PRRH Ä
Puh. 03 375 2484, 0400 628 870
KODINKONEHUOLTO
Paikalliset
pojat!
SSOITA
OITA
T 03 3398 6722
a
öä jop
TESTIVOITTAJA 12/13
Panasonic HE12PKE
KKatto
atto 2 ppäiväss
päivässä,
sä,
ssuoraan
uoraan omalta
ttehtaalta
ehtaalta mittamittaattilaustyönä.
ilaustyönä.
t
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
asi, vie menn
Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä
(Ideaparkia vastapäätä) | Palvelelemme: ma?pe 8.00?17.00,
la 9.00-14.00 | p. 2 kg/talous
Nyt säilömään
suomalaista!
30,-
2000 kg:n erä Polka-mansikkaa ulkomyynnistä.
Tarjous voimassa torstaina 23.7. tuo tulless
C
. 0400 114 233 | www.oljypiste.?
Toimiston
aukioloaikoina
ma-to 9-16,
pe 9-15
essäsi
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT:
Tuovi Hakala, Petteri Ingalsuo, Helena Kokkonen, Petteri Paassilta,
Anssi Poussu, Riitta Rantanen ja Janne Kortelainen.
www.silmaasema.fi
Lempäälän Silmäasema, Tampereentie 2 p. testivoittajan laatua
Panasonicin
ilmavesijärjestelmä
Q Päälämmönlähteeksi
Panasonicin ilmaOSO-varaajat kestävät vesijärjestelmä
10 vuoden takuu
Q OSO-varaajat kestävät
Tilaa ?ilmainen
esittely
kotiisi
10 vuoden
takuu
Uusi kuosi
kesäksi!
Mansikkaa ja vadelmaa
9 kW, 12 kW, 16 kW
Ala-Orvolan Puutarha
Iloistentie 33, Vesilahti
0400-632 209
Avoinna joka päivä klo 9-18
++++
Lämp
Energiaa
Energiaa
talveksi!
koko vuodeksi!
tt Tuomme tullessa
tullessamme,
amme,
viemme mennessämme
mennesssämme
. JOKA PÄIVÄ KLO 9-21
www.k-supermarket.?
. siistit pihat.
Kauttamme myö
myös
ös rahoitus.
pakk
Myllyvainiontie 33, Lempäälä
vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi
Puh. Keskiviikko 22.7.2015
Panasonicin ilmalämpöpumput Q Panasonicin
testivoittajan laatua
ilmalämpöpumput
Päälämmönlähteeksi
. 03 375 2484, 0400 628 870
22 VUODEN
KOKEMUKSELLA
Moottoriöljynvaihto
työ
-50%
Ilmastointihuolto
49?
w w w. lv s. (o3) 343 5700
r
Ta
se
tv
oim
as
.-
sa
.
.7 .
6
2 ta
23 a
U isin m
S
- to
jou
k
Herkkutorin tarjoukset ovat voimassa
herkkutorin aukioloaikoina to?la klo 10 ?18
ini
TO llei
e
5 kg:n laatikko
695
/ kg
Tuore,
kokonainen
LOHI Norja, 1-3 kg, raj. f i
Jasperintie
Jasp
perintie 273 · Pirkkala · laaturemontti.fi
l ö ydä tu o re et pa i k a l l i s et ju tu t
E
T
S
I
P
O
T
H
I
A
V
KIR JOJEN
Kaikki ovat olleet
uutisen kuultuaan myötätuntoisia
ja ihania. Lisäksi leväilmoituksia tuli Lempäälän Mäyhäjärvestä.
Keskiviikko 22.7.2015
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Pelastuisipa
kirjakauppa!
Jollei kirjakaupalle pikaisesti löydy jatkajaa,
toiminta päättyy 30. Onhan tässä on
niin mahdottoman hyvä liikepaikkakin. Ostajalla täytyisi kuitenkin
olla hieman pääomaa, koska etenkin alkuvaiheessa tarvitaan rahaa.
. Paikalliset ja kesäasukkaat ovat tottuneet
käymään täällä, jotkut jopa kymmenien vuosien ajan. Kirja on meillä ollut se kantava voima, mutta tähänhän voisi
yhdistää jotain muuta, Fors esittää.
Kirjakaupan lopettamisen taustalla on sairastuminen. Paikalta tavattiin
vuonna -56 syntynyt mies,
joka silminnäkijän mukaan
oli hetkeä aiemmin noussut
henkilöautosta erittäin päihtyneenä. Levää havaittiin muun
muassa useassa Pyhäjärven
pisteessä. Tuntuu kuin jättäisin asiakkaani heitteille. syyskuuta
Järvien pintavesien lämpötilat ovat ajankohtaan
nähden keskimääräistä alhaisempia. Kirjakaupan nykyiset tilat rakennettiin
vuonna 1951.. Ovat ihmiset olleet järkyttyneitäkin. Pirkko Fors
on toiminut vuodesta 1958 myyjänä ja vuodesta 1980 kirjakauppayrittäjänä.
Henkilökunta käsittää kaksi
myyjää, jotka työskentelevät vuoroviikoin.
Lopettaminen harmittaa Pirkko Forsia asiakkaidenkin puolesta.
Antoisinta kirjakaupan pyörittämisessä on hänen mielestään ollut
asiakaspalvelu.
. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Peurakolari
Vesilahdella
Kuorma-autoilija törmäsi
valkohäntäpeuraan Mantereentiellä Vesilahdella maanantaina 13. Moni kirjanystävä on
tyrmistynyt, sillä 112-vuotias kirjakauppa on laajasti arvostettu.
Yrittäjä Pirkko Fors vahvistaa,
että kirjakaupan toiminta on loppumassa syyskuun lopussa vuokrasopimuksen päättyessä.
. Mahdollisuus leväkukintojen lisääntymiseen
on suuri, jos sääolosuhteet
pysyvät leville suotuisina.
Päihtyneeltä kortti
kuivumaan
Poliisi sai perjantaina 17.
heinäkuuta ilmoituksen
epäillystä rattijuoposta
Lempäälässä Tampereentien varrella sijaitsevan
kauppaliikkeen parkkipaikalta. Ellei tähän sitten siihen mennessä ilmaannu joku, joka olisi
innostunut ostamaan liikkeen.
Tässähän on kaikki valmiina, hän
toteaa.
Fors kertoo, että kyselyjä ja
ostajaehdokkaita on ollut, mutta lopputulos on kaikkien kanssa
toistaiseksi ollut sama. Miehelle suoritettu
puhalluskoe antoi tuloksen
1,90 promillea.
Kujettaja kortti otettiin
poliisin haltuun ja hänet
määrättiin väliaikaiseen
ajokieltoon.
. Fors uskoo kuitenkin
kaupan kannattavuuteen.
. Kunpa onnenpotku tulisi, lottovoitto tai se, että joku ostaisi liikkeen, niin kyllä me iloitsisimme, Pirkko Fors toteaa.
Poliisi pyytää vihjeitä
murrosta ja varkaudesta
Poliisi pyytää vihjeitä keskiviikon 15. He suhtautuvat niin
tunteella tähän kauppaan. Kirjamyynti on viime vuosina laskenut. Tietenkin
kirjakaupan loppuminen aiheuttaa
keskustaan tyhjiön.
Teksti: Katariina Rannaste
Kuva: Katariina Rannaste
Pitkä historia
Kirjakauppa on Lempäälän vanhin toimiva yritys.
Pirkko Fors tuli taloon vuonna
1958 myyjäksi ja vuonna 1980
yrittäjäksi.
Fors valittiin vuoden yrittäjäksi
2003, vuoden Lempoksi vuonna
2014, ja Lempäälän Rotaryklubin vuoden palvelijaksi 2012.
Antero Hyvärinen perusti kirjakaupan Lempäälään vuonna
1903 osaksi sekatavarakauppaa,
joka sijaitsi vaaleassa puutalossa
Tampereentie 17:ssa. heinäkuuta
kello 21.30.
Kuorma-auto vaurioitui
törmäyksessä ajokunnottomaksi.
Sinileväkausi alkoi
Pirkanmaan järvissä
Sinilevä on selvästi runsastunut Pirkanmaan järvissä. He ovat
säikähtäneet kirja-alan suhdannetta. Kyllä tämä yhden ihmisen
elättää varmasti. ja torstain 16.
kesäkuuta välisesenä yönä
tapahtuneesta varkaudesta.
Hakkarissa paritalon pihalta
anastettiin sininen Yamaha
FZR vesijetti T58926 ja
kevyt veneenkuljetusperävaunu, jonka rekisteritunnus
on DAJ-615.
Samana yönä murtauduttiin Hakkarin kouluun.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista
havainnoista tapahtumiin liittyen L empäälän poliisin numeroon
029 544 5305.
Sininen Yamaha FZR vesijetti T58926 ja kevyt veneenkuljetusperävaunu lähtivät Hakkarissa varkaiden matkaan.
"Loppuunmyynti", julistavat neonkeltaiset ilmoitukset Lempäälän kirjakaupan
ikkunassa
Puhelimessa on saanut
olla ja selittää Sääksjärven
alueen ihmisille, ettei tässä
kiusallamme olla laituria
poistettu. Kysymys
on kuluttajapalveluiden turvallisuudesta, painottaa liikuntakoordinaattori Timo
Toivonen.
Kun pitkään paikoillaan
uimarannan vasemmassa
laidassa ollut laituri poistettiin, huomattiin, että sen
toinen ponttoni oli pois.
Laituri oli silti vedenpinnalla, sillä se makasi pohjassa
askelmiensa varassa.
Aikaisemmin Lempoisten
uimalasta on poistettu tur-
vallisuussyistä hyppytorni.
"Kukaan ei ole
osunut kiveen"
Lähiasukas Aimo Virkki
on käynyt uimarannalla
30 vuoden ajan. Viikolla 28. Vanhemmat aina
varoittelivat lapsiaan hyppäämästä. Järveen saa kävellä tosi
pitkälle ennen kuin on uintisyvyyttä. Niin ei
kuitenkaan ennätetty tehdä,
ja laiturin poistaminen kesken uimakauden aiheutti
palauteryöpyn Lempäälän
kuntaan.
. Sorsat uivat
tervehtimään tyttöjä.
Laituri poistettu Paunun uimarannasta
Vettä ei ole riittävästi ja hyppäävä voi osua kiviin
Pihla Korpelainen,
7, huoahtaa syvään
saapuessaan yhdessä kaverinsa, isänsä ja pikkusiskonsa kanssa Paununniementie
8:ssa sijaitsevaan pieneen ja
idylliseen uimarantaan.
. Tämä ihan huippu paikka, lapsiystävällinen. Hän ei ole
koskaan kuullut, että kukaan
olisi kiveen sukeltanut.
. Vuosittaisessa
tarkastuksessaan hän totesi
Paunun uimarannasta, ettei
veden syvyys ole riittävä.
Laiturin päässä vesisyvyys
oli alle 1,20 metriä, kun
turvalliselta veden syvyydeltä edellytetään vähintään
kahta metriä. Siinä oli kivi parin
metrin päässä laiturista, hän
muistelee.
. eli kesken uimakauden
uimarannasta oli jouduttu
kokonaan poistamaan terveystarkastajan vaaralliseksi
toteama laituri.
Houkuttelee
hyppäämään
Lempäälän kunnalle noottia antanut terveystarkastaja
Kaarina Helenius tarkasti 5.
kesäkuuta uimakauden kynnyksellä Lempäälän kunnan
yleisten uimarantojen turvallisuuden ja terveydelliset
olosuhteet. Konsepti-sanalla tarkoitePALVELUKONSEPTI =
taan usein samaa kuin luonnos, käsikirjoitus ja
Palvelukonsepti viittaa palveluiden takana ole- suunnitelmat, mutta sillä voidaan viitata myös
Kunta?suomi-sanakirja
ideaan tai oivallukseen.
Palvelukonsepti perustuu moniin tekijöihin,
mutta esimerkiksi itsepalveluperiaate voi olla osa
palvelukonseptia.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Erkki Koivisto
Peppi Puustinen (vas.)
ja Pihla Korpelainen
saivat mentyä lämpöiseen uimaveteen ilman
laituriakin. Vaikka laituriin on asennettu hyppäämisen kieltävät
kieltotaulut, ei toiminnan
puolesta voida olla varmoja
siitä, ettei laiturilta kuitenkin hypittäisi
Jo edellisellä tarkastuskäynnillä oli sovittu Lempäälän kunnan kanssa, että
laituri poistetaan uimakau-
den 2014 päätyttyä. -Vuosi
sitten Lempäälän kunta
rakensi uimarannalle uuden
paikoitusalueen ja asensi
portin pitämään mopoautot poissa aivan rannasta.
lempäälän
yleiset
uimarannat
Lempoisten uimala,
Nokkatie 5 A
Typyn ranta,
Typyntie 58
Lahdenkylän ranta,
Lahdenkyläntie 93
Ruotasjärven ranta,
Puskiaistentie 82
Rantalan saunan ranta,
Ruodasjärventie 50
Paunun ranta,
Pauniementie 8
Iso-Kyynärön ranta,
Lehmustie 9. Missä laituri on?
Enää tytöt eivät voi hyppiä Höytämönjärveen laiturilta jalatkaan edellä. Lempäälän kunta tekee
vielä tänä kesänä riskikartoituksen ja konsultoimme
terveystarkastajaa saadaksemme selville, voidaanko
tällä uimarannalla palvella
kuntalaisia ylipäätään laiturilla.
Paunun uimarannan pukukoppi on hiljattain maalattu kauniin punaiseksi.
Alueen lentopallokenttä on
nykyisellään ilmeisen vähäisellä käytöllä, mutta itse
ranta on suosittu vapaaajanviettopaikka. Viranhaltijan tekemä päätös edellytti laiturin poistamista. Keskiviikko 22.7.2015
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
viin toimintatapoihin, periaatteisiin tai palveluiden kokonaisuuteen. Lämmintä!
Timo Toivonen sanoo
ymmärtävänsä, että laiturin poisto harmittaa rannan
käyttäjiä:
. Parempi näin, sanoo 4-vuotiaan
Vuokko- ja 7- vuotiaan
Pihla-tyttärensä sekä Pihlan kaverin Peppi Puustisen
kanssa uimarantaan piipahtanut Tomi Korpelainen.
Pian isommat tytöt ovat
ilakoimassa pitkälle ulottu-
vassa matala rantavedessä.
. Laiturilta hyppääminen ei ollut turvallista
senkään takia, että paikalla
on useita kiviä.
Terveystarkastajan mukaan loukkaantumisvaara
oli ilmeinen, sillä laituri
houkuttelee uimareita hyppimään veteen:
6
?Kuokkalankosken markkinat
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Teksti: Tuomas Koivisto
Kuvat: Tuomas Koivisto
Mahtavat
markkinat
. Voimavaratkin hiipuvat.
Järjestäjät ikääntyvät, eikä
mukaan olla saatu tarpeeksi
nuorempaa väkeä, Lehtinen
harmittelee.
Markkinoiden onnistuneeseen läpivientiin on tarvittu suuri joukko talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita.
Lempäälä-Seura museoraitteineen ja pihapiirin Villa
Hakkari esimerkkeinä.
. Klubissamme on tällä
hetkellä neljäkymmentäviisi
jäsentä. Kuluvan
kesän säälotto suosi tapahtumaa: sateilta vältyttiin, ja
sää oli olosuhteisiin nähden
lämmin. Puolen vuoden aikana tapahtuman valmisteluun
osallistuvat lähes kaikki.
Paikan päällä markkinoilla
meitä on sellainen kolmekymmentä jäsentä ja lisäksi
kymmenkunta puolisoa auttamassa muun muassa kahvilassa ja vohvelinpaistossa.
Liikenteenohjauksesta on
Tuore tangokuningatar Susanna Heikki tanssitti markkinakansaa Kuokkalankosken markkinoilla.
"Täällä kelpaa edustaa, kun kaikki lempääläläiset kokoontuvat kerran
kesässä. Kahdeksantoista kertaa peräjälkeen
markkinoiden järjestäjänä
toiminut Lempäälän Rotaryklubi oli toteuttamassa
tapahtumaa näillä näkymin
viimeistä kertaa. Rahankeruu on vaikeutunut vuosi vuodelta. viimeistä
kertaa?
Tapahtumaa järjestävän
Lempäälän Rotaryklubin
voimavarat hiipuvat
Viime lauantaina 18.
heinäkuuta vietettiin
24. Tapahtuman järjestäminen on puolen vuoden
projekti, ja kun tuotto pienenee kulujen samanaikaisesti
kasvaessa, taloudellinen riski
alkaa olemaan kohtuuton
vaivaan nähden, Lempäälän
Rotaryklubin jäsen, mark-
kinatoimikunnan tiedottaja
Jorma Lehtinen valaisee vetäytymisen taustoja.
Kuokkalankosken markkinoiden pyörittäminen on
yhteiskunnallista toimintaa.
Markkinoista saatu tuotto
ohjataan vaihto-oppilastoimintaan sekä polion hävittämiseen pyrkivälle Unescon
hallinnoimalle säätiölle.
. Tarjoilut markkinoilta ovat kohdillaan jopa niin, että taitaa
Eirannon muikut olla markkinoiden parasta antia."
Sami Laakso. kertaa Kuokkalankosken markkinoita perinteisin menoin Hakkarin
kartanon idyllissä. Tästä huolimatta
tapahtuman yllä leijailee
synkkä sadepilvi. Emme
myy alueelle pääsylippuja,
joten rahoitus ollaan saatu
kasaan pitkälti mainostajilta.
Se tie on kuitenkin käyty nyt
loppuun. Suosittu
koko perheen markkinatapahtuma on järjestäjälle liian
suuri taloudellinen riski.
Keskiviikko 22.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?Kuokkalankosken markkinat
7
Kuokkalankosken markkinoiden ensikertalainen viisivuotias
Santeri Mäkinen viihtyi markkinoilla ja sai onnistuneesta pallonheitosta palkinnoksi Angry
Birds -tuotteita.
. Käytännössä ainoa vaihtoehto,
miten voimme järjestää
markkinat myös ensi kesänä
on, jos saadaan kunta mukaan jakamaan taloudellista
taakkaa, Lehtinen vihjaa.
Tangoa ja
kävijäennätyksiä
Markkinoilla laskettiin vierailleen tällä kertaa 3 000?4
000 kävijää, mikä on sa-
massa ennätyshaarukassa
kuin vuonna 2009, jolloin
Amadeus Lundberg esiintyi
tangokuninkaana Kuokkalankoskella.
Tänä vuonna Kuokkalankosken markkinoilla ohjelma oli hyväksi havaitun kaavan mukainen: esiintymässä oli muun muassa tuore
tangokuningatar Susanna
Heikki, Lempäälän Pandat
ja tukkilaisperinnettä ylläpidettiin tällä kertaa musiikin
muodossa.
Lempäälässä vastaavia
väkijoukkoja yhteen saattavia tilaisuuksia on harvassa.
Moni löytääkin markkinoilta vanhoja ja uusia tuttavia
sekä monia paikallisia yrittäjiä ja yhdistysten edustajia.
. Käytännössä
loppuun myydyissä tansseissa oli taattu tunnelma,
kun tanssikansaa viihdytti
jo useamman vuoden kokemuksella vesilahtelainen
seitsenhenkinen viihdeorkesteri Patentin veljet.
Sääli, jos niin kovin vähäisestä Lempäälän kesän
massatapahtumatarjonnasta karsiutuu se suurin pois.
Saadun palautteen mukaan
Kuokkalankosken markkinat
oli jälleen onnistunut tapahtuma. En nyt joka vuosi ole
saapunut paikalle, mutta
täällä on helppo tulla poikkeamaan ja jatkaa illaksi
grillaamaan, kun nyt sääkin
suosii, Aki Mäki paljastaa
kesäillan suunnitelmansa.
Lempäälän kisan Mestisjoukkueen runkopelaaja ja
LeKi:n oma kasvatti Sami
Laakso toimi joukkueensa edustajana markkinoilla.
Viereisellä pisteellä majailivat vastaavasti LeKi:n ykkössarjan lentopallomiehet.
. Mukava tulla paikalle,
kun on markkinatunnelmaa
ja paljon tuttuja, lempääläläinen Oona Janatuinen
tunnelmoi.
. Täällä kelpaa edustaa,
kun kaikki lempääläläiset
kokoontuvat kerran kesässä.
Tarjoilut markkinoilta ovat
kohdillaan jopa niin, että
taitaa Eirannon muikut olla
markkinoiden parasta antia,
Laakso virnistää.
Illalla markkinahälyn
laannuttua Mansikin kammarissa ilta jatkui markkinatansseilla. Niin markkinamyyjät,
tapahtumanjärjestäjät kuin
se tärkein eli markkinakansa löysivät päivästä lähes pelkästään positiivista sanottavaa, mutta markkinavohveleista puuttui kermavaahto.. Syksyllä kokoonnutaan
päättämään jatkosta. Ajatukset palaavat kotikylille, tunnelmoi rotaryrouvien paistamaa vohvelia
nauttiva Anssi Kettunen.
vastannut Lempäälän Kisa
ja illan markkinatansseilla
järjestysmiehinä lionsklubi
Lempäälä Kanavan väkeä,
luettelee Lempäälän Rotaryklubin jäsen Markku
Kalliomäki.
. Erinomainen tunnelma ja miljöö syödä markkinavohvelia
Useita reittejä patikoiden ja soutaen,
ks. Vainajan kuljetukset
Suunnittelemme hautakivet yhteistyössä
kanssanne, jo neljännen polven ammattitaidolla.
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset,
myös entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Aidosti lempääläläinen yritys!
www.hautauspalvelulempäälä.fi
MUISTOKIVI OY
M. ?Vanhanajan elämää Vesilahdessa. 5.7. klo 18 miesten kesäsauna
Vanhan pappilan rantasaunassa
(Rovastintie 3).
Pe 24.7. Vapaaehtoisen
maksun saa lahjoittaa Vesilahden
seurakunnalle. Totuus ja harha. Fariseukset sanoivat publikaaneista,
etteivät nämä kelpaa joukkoon, koska ovat syntisiä. Tied.
ja varaukset suoraan Henttiseltä p.
050-5210327.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. Huom! Ei
jumalanpalvelusta kirkossa. Lämmin kiitos Se-
Avioliittoon kuulutettu: Risto Matti
Mast ja Marianne Birgitta Peurala,
Juha Olavi Intola ja Tarja Kristiina
Katajisto, Hannu Akseli Seppä ja
Stiina Maria Vilenius, Marko Olavi
Pietilä ja Sirpa Helena Mäki, Tuomas
Mikael Nukari ja Anna-Mari Kivistö
sekä Harri Petteri Kaila ja Henna
Marika Sikiö.
Kastettu: Julius Tapio Mikael Timonen,
Kaisa Emilia Vainio, Minea Ilta Emilia Kivistö, Hilja Ilona Tiensuu, Juli
Maria Vierikko, Daniel Kalle Vihtori
Paldan, Milena Aurora Salo, Viljami
Aaron Olavi Koskinen ja Yukio Kristian Miyamoto.
polle kuvista!
Vesilahden kirkko ja Pappilan pihapiirin Oiva Paloheimon taiteilijakoti: kirkko avoinna kesällä arkisin
klo 9-15 ja muulloin tilaisuuksien
aikana ja sopimuksen mukaan. Ilm.
srk:n ilmoittautumislomakkeella:
www.vesilahdenseurakunta/koululaisille. Isäni toimi niihin aikoihin kyläpoliisina ja äiti maanviljelijänä. Lämpimästi
tervetuloa!
Su 26.7. Mäkelä kertoo mielenkiintoisia tarinoita Vesilahden suvuista
ja Helena kertoo yhdessä vieraiden
kanssa, miten perheissä kirkollisia
ja muita juhlatilaisuuksia oli tapana
valmistella ja viettää. 2015 Lempäälä
Oli sulla sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meille jokaiselle.
Mitään et pyytänyt, kaiken annoit.
Kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Rakkaudella muistaen
Eija
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Siunattu 18.7.2015 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Lempäälän Helluntaiseurakunta,
Rypyntie 8 - www.betel.fi
Su 26.7. Useita reittivaihtoehtoja patikoiden ja soutaen, myös vaellus
Vesilahdesta. 9. Kyyti pappilaan Kirkkotorilta klo 13.30, ilm. www.lempaalanseurakunta.fi.
Ilmoittaudu 20.7.?23.8. Pellolle tuotiin sana, että
naapurikylässä oli tapahtunut auto-onnettomuus. Mahdollisuus tutustua oppaan johdolla
myös kirjailija Oiva Paloheimon
taiteilijakotiin. Kaikki tervetuloa! Kotiseurat klo 18 Anna-Kaisa
ja Seppo Parkkilassa (os. ma?pe klo
10?16, opas paikalla. ja voimme kokea yhdessä
historian siipien havinaa. 13. 1974 Lempäälä
k. Arkut . 3.10.1975
k. Kerran
Jeesus sai laitettua jauhot suuhun syyttäjille. srk-palsta!
www.lempaalanseurakunta.fi
Muistokivi Oy M. Lempäälä Soi -ohjelmistoa.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Pe 24.7. Pappilantie 1), minkä jälkeen pihakirkkokahvit ja huutokauppatapahtuma
pappilan pihapiirin hyväksi. Oli löydetty
syntinen nainen ja kouraan oli jo kerätty kiviä. Lämmin kiitos osanotosta.
Ilmoittautuminen käynnissä!
Meille niin rakas
Muut seurakunnat
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
HAUTAKIVET
Lisänimien
kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. 10. Odotettiin
vain Jeesuksen lupaa ruveta kivittämään. Mukana
Harri.
La 1.8. 1936 Sodankylä
k. Hän
ei tee sitä siksi, että olisimme niin hyviä, vaan siksi, että hän
meitä rakastaa.
Kim Rantala
Lempäälä
Lempäälä
Kaiken kauniin päälle verhot laskeutuu.
Sadan vuoden jälkeen.
Ruusut ovat hautautuneet alle jään.
Toni Wirtanen
Ikävöiden
Riku
isä ja äiti
Antti, Jenni ja Urho
sukulaiset
Anne ja muut ystävät
Siunattu läheisten saattamana. 21.8. 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Mukana
Henttinen ja Koskimies.
Ke 29.7. Kivisakastihartaus klo 18
Vesilahden kirkon vieressä olevassa
kivisakastissa. 040-5112444, Diakonia-avustaja Helena Autti p. . 050 544 33 14
viim. klo 18.30 Lähellä Jumalaa,
rukousilta
Lempäälän srk
Pyhän Birgitan kirkko on avoinna
tiekirkkona 1.6.?14.8. Pihajumalanpalvelus klo
10 pappilan pihassa (os. klo 19 pianokurssin solisteja
Lempoisten srk-talossa, liput 5/10
?. Peltiä meni
ryttyyn, mutta matkustajille tuli vain pintanaarmuja ja kuhmuja
päähän. Kiitos teille kaikille jotka olette
tukeneet meitä meidän suuressa surussamme.
Aatos Kullervo
KOSKI
s. klo 17 Jeesus keskellämme
tilaisuus, Pekka Jokiaho
Ke 29.7. nettilo-
makkeella tai puh. Kivisakastihartaudet
toteutetaan ?keskiaikaisessa hengessä. 19.6.2015
Mihin voin turvata?
Oli kuuma heinäkuun päivä 60-luvulla. En usko
kenenkään valehdelleen, mutta jokainen katseli kolarihetkeä
oman kokemuksensa perusteella. Ilmoittautuminen 20.7.?23.8.
nettilomakkeella (www.lempaalanseurakunta.?/kirkkovaellus) tai puhelimitse 21.8.
asti 050 544 3314 (ma?to klo 10?15 ja pe
10?12).
LÄHETYKSEN KESÄKAHVIT
Ti 28.7. Hinta: 10e/päivä.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Kirkkoherranvirasto avoinna 1.6.?
30.8. Uurnat . 0400 838 486
www.muistokivikaila.fi
To 23.7. 050 544 3359.
Birgitan kirkkovaellus la 29.8. Pappilan avoimet
ovet ja torstaikahvit aikuisille
klo 13-15 pappilassa. 11. klo 14 Vanhassa pappilassa. klo 13 kesäkahvit Puistolinnassa, viimeinen kerta.
Nimikkolähetit Ateenasta vierailevat ti 28.7. Puuhaa,
raamattuopetusta ja leikkiä. Ohjelmassa: kahvit ja khra Henttinen
kertoilee entisajan kirkollisista tapahtumista ja perinteistä; insinööri
Matti J. klo 18 Himminkodon suihkulähdepihan kesälaulajaiset, Kaisa
Naukkarinen.
Ke 29.7. 6. Isällä
oli 20 metrin mittanauha. Puhe: Reijo Inkeroinen.
?Pää-Olkapää-Peppu-PolvetVarpaat . ma ja to 9?12 ja 13?15, ti
9?12 ja 13?17 sekä pe 9?12,
Kastettu: Marja Hannele Jokinen Narvasta; Hertta Taimi Anniina Mäkelä
Narvasta.
Avioliittoon kuulutetaan: Rogerio
Paulo Subtil Duarte Da Conceicao ja
Sari Marjaana Rekonius Vesilahdesta; Lars Henrik Nylund ja Katriina
Anna Maria Reponen Vesilahdesta.
keskiviikkoisin suljettu, p. Ehtoollishartaushetki ja
kesäinen yhteislaulutilaisuus klo
14 Kirkonkylän terveyskeskuksen
pienryhmäkoti Kurjenpolven ulkoterassilla (säävaraus). sunnuntai helluntaista
. Kaila
Meiltä myös edullisesti kaikki hautaustoimistopalvelut
. Suuttuminen johtui siitä, että isä sai
viisi erilaista kertomusta. (ma?to klo 10?15 ja pe
10?12). Mitan toiseen päähän tarvittiin joku,
jotta isä sai tehtyä onnettomuuspaikasta piirroksen.
Muistan kuinka isä vähän suuttui yrittäessään selvittää,
mitä oli tapahtunut. Avoin kaikille, vapaaehtoinen
maksu.
Ke 29.7. Kuljetus järjestetty.
Vieraana Liisa ja Mikko Puhalainen, aiheena
Kreikan pakolaistyö. 2015 Nokia
Ikuisesti muistaen
äiti Tuula ja iskä Pertti
Johanna, Janne, Mila ja Julius
Juha-Petteri
muut sukulaiset ja ystävät
Kun kuuntelee tuulen huminaa,
on kuin hän saapuisi kertomaan,
mulla koti on uusi ja kaikki hyvin,
miks kuljette silmin kyyneltyvin.
Siunattu 7.7.2015 Lempäälän kirkkomaahan läheisten
saattamana. yhteinen keskusteluhetki klo 12 Eskolassa Helena
Halmiainen-Matveisen luona (os.
Tuulensuontie 107, Narva). 8
?seurakunta
Rakas poikamme ja veljemme
Jani Kristian
IIVONEN
s. Hinta 10 . - Lasten leiripäivät
pappilassa elokuun ensimmäisellä
viikolla 7-12-vuotiaille. Jeesus antoi luvan
sille, joka on synnitön, heittää ensimmäinen kivi. klo 19 pianokurssin solisteja
Lempoisten srk-talossa, liput 5/10
?. 22.2. klo 12 Keskipäivän keitto Puistolinnassa (Himminpolku
13). klo 10 konfirmaatiomessu
Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Halutessasi jättää
Keskiviikko 22.7.2015
Hiljaisia hetkiä
Rakkaamme
Reetta Kaisa
Karoliina
HAAKANA
s. Liisa ja Mikko Puhalainen ovat tavattavissa Kahvila
Olkkarissa klo 12?13 ja klo 14 lähetyksen kesäkahveilla Vanhassa
pappilassa. Kaila
Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
Asiaa joka
koskettaa
Sinua.
p. (sis. 050-5210327. Lempäälä Soi -ohjelmistoa.
Ke 29.7. 040-8049109
ma-ke; Diakonissa Tiina Hiltunen
p. Ompeluseura klo 10 Narvan
Kyläkirkossa. klo 19 huilu- ja pianokurssin
solisteja Lempoisten srk-talossa.
Lempäälä Soi -ohjelmistoa.
Ti 28.7. 03-542 1172,
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
BIRGITAN
KIRKKOVAELLUS¤ 2015
Vaelluspäivä la 29.8. 050-3078146.
Huom! Vesilahden riemurippikoululaisten kirkkopyhään 14.6
osallistuneet: Seppo Jyräs on
toimittanut tilaisuudesta kivoja
kuvia. Mukana
Henttinen ja Koskimies. Mutta oli vain yksi onnettomuus.
Jarrutusjäljet näyttivät yhtä ja kertomukset toista. klo 18 naisten kesäsauna
Vanhan pappilan rantasaunassa.
Ti 28.7. Jännä juttu, sillä totuushan
voi olla vain yhdenlainen.
Kun Jeesus kuljeskeli täällä maan päällä, hän kuuli monenlaisia juttua ja juoruja. Liturgi ja saarna
Matti Vehviläinen, kanttori Kaisa
Naukkarinen sekä leirin väkeä.
Tervis IV -rippileirin konfirmaatio.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa ma?ti klo 8?9.
Vesilahden srk
To 23.7. Huom!
Ei vaatteita eikä kirjoja eikä elintarvikkeita.
Ma 27.7. Hetki Sanan
äärellä arkisin klo 12.
Ehtoollisjumalanpalvelukset eli
messut:
Su 26.7. Halukkaat saavat niitä kirkkoherranvirastosta muistoksi (ota
yhteys Henttiseen). (03) 289
5111.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Suurella sydämellä -vapaaehtoistyöt uudessa osoitteessa: vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kuollut: Enni Emma Josefiina Arpiainen 96 v, Aatos Kullervo Koski 79 v,
Aino Annikki Mustila 77 v ja Reetta
Kaisa Karoliina Haakana 39 v.
Kuollut: Kalevi Kaarle Johannes
Kortesmaa 82 v Keihosista; Lauri
Lennart Järvensivu 78 v Helsingistä.
Diakoni, RE- sielunhoitoterapeutti
Minna Alajoki p. Ks. Paloheimon taiteilijakoti (Pappilantie
1) avoinna oppaan esittelemänä kesäsunnuntaisin 5.7-9.8 klo 12-15 ja
muulloin sopimuksen mukaan. Olin alle 10-vuotias, mutta pääsin isän mukaan. vaellus,
ruokailu, rukousvihko).
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe 10?14.
Lähetyskirppis Toivontori (Kirkkopolku/Atrantie) avoinna ma, ke ja
to 11?14.
huutokaupattavaa tavaraa, voit
tuoda sitä to klo 15-18 Pappilan
pihapiirissä olevaan pihavarastoon.
Muusta ajankohdasta sovittava
erikseen p. Lopulta
heittäjää ei löytynyt.
Kasteen yhteydessä Sinulle ja minulle on luettu Jeesuksen
lupaus, jossa hän lupaa kulkea rinnallamme joka päivä. Alhontie
8, Narva)
03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
(ENE/Y
Kalliomurskeet ja sepelit,
maankaivuut ja kuljetukset,
lavettikuljetukset
Puh. Erityisesti
havaintoja toivotaan varsin
huonosti tunnetusta räystäspääskystä.
Useimmilla Suomessa pesivillä pääskyillä on nyt isot
poikaset joko pesässä tai jo
lennossa pihapiirissä. Toiseksi sijoittui Juha Hiitelä. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
?ajankohtaista
9
Lukijan kuva
Havainnot talteen
pääskyjen pesinnästä
Birdlife Suomi kerää
tänä kesänä tietoa
pääskyjen pesinnästä.
Räystäs- ja haarapääsky
ovat vuoden linnut, koska
molempien pesimäkantojen
arvioidaan vähentyneen alle
puoleen viime vuosikymmenien aikana. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.
LAURILAN BETONI
-myös lauantaisin-
Puh. Suolahuone
Kirjanpitopalvelut
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. (03) 375 0418
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
(ENRI,AUTJËRVI. Birdlife ottaa vastaan
havaintoja myös tuhotuista
yhdyskunnista.
Räystäspääsky on vuoden lintu.
Kuva: Petri Vainio
PALVELUN PAIKAT
Autopalvelut
Huippuaika
halonhakkuussa
Lempäälän Ideaparkissa kisailtiin lauantaina
11. 040 771 0747
Avoinna joka päivä
10-18, su 12-18
Tervetuloa myös
ilman ajanvarausta!
www.qii.?
qii.valmiskauppa.?
Tilausajoa
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Halkivaha puh. Voitosta käytiin
tiukka sekuntikamppailu,
jonka voitti viime hetkillä
kilpailuun ilmoittautunut
Mikko Tilvis. Pääs-
kyrengastajien havaintojen
mukaan pesinnät ovat olleet
vähän tavallista myöhäisempiä. Koruja
. Jokaisen
karsintapäivän ja videokarsinnan parhaimman
ajan perusteella valikoituu
kuusi miestä ja kuusi naista
marraskuussa metsämessuilla järjestettävään Suomen mestaruusfinaaliin.
Tähän mennessä finaaliin on halkonut yhteensä
neljä miestä ja neljä naista Oulun, Tuurin, Joensuun Farmari-messujen
ja Lempäälän Ideaparkin
karsinnoista.
Asiointipalvelut
Fysikaalista hoitoa
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
Rakentaminen ja maanrakennus
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
Rakennamme uutta - Korjaamme vanhaa
Rakennusurakointi
Betonit
E Vuorinen Oy
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. Korjaustyöt pitäisi
aina ajoittaa pesimäajan
ulkopuolelle, eikä pesäpaikkoja saisi tuhota lopullisesti.
Pesinnän estäminen ei ole
tarpeen, sillä pääskyistä ei
aiheudu haittaa rakennusten tai rakennelmien käytölle. heinäkuuta Fiskarsin
halonhakkuun SM-kilpailujen karsintakilpailu.
Miesten kilpailun voittaja
alitti ensi kertaa tänä vuonna kahden minuutin haamurajan. Poikueet ovat olleet hieman normaalia pienempiä,
mikä viittaa huonoon ravintotilanteeseen.
Havainnot pääskyjen pesinnästä voi ilmoittaa Birdlife Suomen nettiosoitteessa.
Pesivien parien ja poikasten
määrän lisäksi voi ilmoittaa
pesimätietoja aiemmilta
vuosilta. 040-524 4762
www.juhakilpi.?
040 733 5332
SOUVENIR SHOP Qii
040-833 9796
trimmaaja
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
SUOLAHOITO 13?
Vikkiniityntie 5 B 2
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Kiinteistövälitys
,**/5&*45½/7-*5:4 t 1&36,*3+"5 t 04*564 KB +",0,*3+"5 t ,"611",*3+"5 t 5&45".&/5*5 t "37*05 ZN
6Õ?`i?ÊÓä£ÓÊ
????Ìi?ÃÌ??ÛB?ÌÌBB
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
*Õ?°ÊäÎÊÎÇxÎÊxÎÎÊUÊÜÜÜ°ÛiÃ>ÃÌ?°wÊ
Lempäälän Aleksi1
Kivikauppa . Tiedot ovat erittäin tärkeitä, kun arvioidaan,
miten lajien kanta on muut-
tunut.
Moni perinteinen räystäspääsky-yhdyskunta on
tuhoutunut sillan tai rakennuksen korjauksen yhteydessä. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
JUHA KILPI
Ã??Ê6iÃ>ÃÌ?Ê 6Ê
0400 630 440
?ÕÃÌ>Û>>Ê«>ÛiÕ>Ê???ÌÕÕ?Ã??Ê???????°Ê-??Ì>Ê
Ì>?Ê«????i>]Ê?ÞÃÞ???i?Êi?Ê?>?Ã>Ê??ÌBB?°
Hämeenpuisto 17-19 B,
Tampere, p. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
Kauneus ja terveys
Hieroja/Urheiluhieroja
Eläinpalvelut
Puunkaadot
KOIRATRIMMAUSTA
Puunkaadot
Kaikki rodut
Koulutettu
www.puukaato.?
Lempäälä ajanvaraus
puh. Naisten puolella voiton vei
Marjo Aspegren yli puolen
minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Sirkka Suo-
saareen.
Fiskars ja Metsäkeskus
etsivät Suomen parasta
halonhakkaajaa
040 700 9594
. HENE HENE FI
Juhlapalvelut
puh. 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
0400 621 604
www.evuorinen.?
Kattotyöt
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh
@U\\Ydi[cUd . EeTUd . ;Qdd_dQb[Qcde[cUd
LVI-palvelut
Silmälasit, piilolasit,
työnäköpalvelut - laadukkaat
kehykset ja linssit
Varaaaika
aika
Varaa
Lempäälän Aleksi 2, kirjastoa vastapäätä
näöntarkastukseen!
puh. CQ^UUbQe[cUd . f i.
. By^^Yd . k a i v o p u m p p u . C_[[U\YUbYcdi[cUd . 040 5544 638 MA-PE
MA-PE9-17,
9-17 LA 9-13 näöntarkastukseen!
s6IEMËREIDENAVAUKSET
(
s,IKAKAIVOJENJAMUIDEN
PËIVYSTY
S
KAIVOJENTYHJENNYKSET
s6IEMËREIDENKUVAUKSETJA
KUNTOTARKASTUKSET
s3UURTEHOIMUROINNITJA
PUHALLUKSET
w w w
10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Leikkimökin remontti paljasti valtavan ampiaispesän
Kohta eläkkeelle
siirtyvän perhepäivähoitaja Raija Koirasen kotipihasta Lempäälän Hakkarissa löytyi toissa viikolla
suurikokoinen ampiaispesä.
Jätin mitat ovat 30 x 30 x 50
senttiä. Nyt kaikki juoksemaan ja kävelemään, sauvoin tai ilman, hienolle
kuntoreitille.
Sauvakävelijä
Mökkivieras
Lukijan kuva
Ilkivaltaa Kelhontien jätepisteellä
Aamupalaksi valkoapilaa
?Tällainen näky oli lauantaina 11. Odottelin, että se sai vatsansa täyteen ja lähti
pompottelemaan lähimetsään, sanoo kuvan lähettänyt Jorma Hautala Kuussalontieltä.. Ensin oli
väännetty ikkunan suojaluukku auki. Leikkimökin kuistin kattopeltejä
siirrettäessä niiden alta yllättäen paljastuneesta ampiaispesän olemassaolosta ei
talon väellä ollut ennakkoon
mitään aavistusta. En ilmestynyt
eteesi mutkan takaa, vaan
aivan suoralla tiellä noin
kello 14 ja pysähdyin tien
reunaan odottamaan, kun
auto ajaa ohi. Kun sitten
hämmästyksestä toivuin ja
sain kuivattua silmiäni, auto
oli edennyt jo niin kauaksi,
että rekisterinumerosta sain
selville vain lopun numerot
ja auton tumman värin.
Ymmärrän toki, että vahinkoja voi liikenteessä
sattua kaikille, mutta sitä en
ymmärrä, että vaikka autoilja taatusti huomasi tapahtuneen hän ei vaivautunut
pysähtymään ja pahoitte-
lemaan tapausta. Kun aamusella katsoin ulos, oli pihamaalla jänis aamupalalla. Lauantaina 11. Puutarhan mehevä valkoapila maistui
sille. Pesässä saattaa asustaa satoja ampiaisia
ja loppukesästä pesässä voi
olla 5 000?10 000 yksilöä.
Sama ampiaispesä ei ole
enää käytössä seuraavana
vuonna.
Teksti: Erkki Koivisto
Kuva: Eevi Paavola
Raija Koirasen tyttärenpoika Aamos Paavola ja leikkimökkiremontin yhteydessä kuistin katon alta
löytynyt ampiaispesä.
Lukijan mielipide
Kesäajokulttuuria Hiivalahdentiellä
Tänä kesänä ei tunnetusti
paljon aurinko ole meitä
hellinyt. Käytöksellään autoilija osoitti
sitä moukkamaista minäminä-liikennekulttuuria,
joka valitettavasti lisääntyy
lisääntymistään. Autossa
lienee kuitenkin jarrut. Kiitos kaikille
pyöräilijöille kohteliaasti
tietä antaneille.
Enemmän aurinkoa, vähemmän kuraa loppukesään.
Ilkivaltaa Sääksjärvellä
Melkoista kansalaistottelemattomuutta on harjoitettu Sääksjärven kuntoreitillä. Kunta voisi laittaa
pohjoispäätyynkin ajoneuvoilla ajamisen kieltävän merkin. Koskaan ei ole ollut
ampiaisista tai niiden lentelystä pienintäkään haittaa,
lokakuun alusta eläkkeelle
jäävä ja nyt vain lapsenlapsiaan ja uutta Lissu-koiraansa
hoitava Koiranen äimistelee.
Ampiainen perustaa pyöreän pesänsä suojaan usein
räystään alle tai ullakolle
katon rajaan. Koko hienon hetken onnistui autoilija täysin
pilaamaan roiskiessaan autollaan kuravedet kasvoilleni
ja vaatteilleni. Kun
ensimmäiset toukat ovat kehittyneet työläisampiaisiksi,
ne huolehtivat siitä lähtien
pesän tarpeista. kesäkuuta Kelhontien varressa olevalla jätepisteellä. Viimeksi seitsemän vuoden ajan on ollut kahdeksan
lasta hoidossa, ja leikkimökki on ollut tosi kovassa käytössä. Kun tekijät
huomasivat, ettei ole arvokasta varastettavaa, niin
oli nostettu painava suksiteline osittain katolle. Varovaisena se tarkkaili vähän väliä ympäristöä. Toki poikkeuksiakin onneksi vielä
löytyy autoilijoiden suuressa joukossa. Kesä-heinäkuun
vaihteessa rikottiin huoltokopin ikkuna. Rakennusaineena ampiaiset käyttävät puuainesta, joten se
saattaa rakennuspuuhissaan
vioittaa suojaamattomia
puupintoja.
Kooltaan pesä on yleensä
noin 20-senttinen, mutta
se saattaa joskus olla paljon
suurempikin.
Pesän perustaa uusien jälkeläisten kasvattamista varten yksittäinen, edellisenä
syksynä paritellut kuningatar, joka rakentaa sinne aluksi 20?30 kennon kennoston ennen kuin munii sinne.
Se tapahtuu keväällä. heinäkuuta Lempäälässä tätä
harvinaista herkkua saatiin
iltapäivällä, joskin vain hetkellisesti silloinkin.
Lähdinpä minäkin tämän
harvinaisuuden innoittamatta pienelle kävelylenkille
Hiivalahdentielle tarkoituksena jatkaa siitä Lahdenkylän kauniita maisemia ihailemaan. Sen
tarmokkuuden olisi voinut
purkaa, vaikkapa juoksemalla muutama kierros
kuntoreittiä.
Kuntoreittiä käytetään
autolla ja mopoilla ajeluun, vaikka on kieltomerkit. On sinne mahtunut
ampiainen toukkineen, mutta onneksi se oli löytyessään
tyhjä ja hylätty.
Koirasten kotona Mailatie
1:ssä purettiin pihalla olevan
leikkimökin kattoa ennen
alkavaa leikkimökin katon
maalausurakkaa. Paperimainen
ja useimmiten harmaa ampiaispesä on tehty pureskelluista puunsyistä ja siinä on
avoimia lokeroita. Ilmeisesti
jo jonkin aikaa tyhjänä ollut,
pinnaltaan hienokuvioinen
ampiaispesä siirrettiin tal-
teen liiteriin.
. Olikohan joitakin ärsyttäneet nuo roskalaatikot, kun ne oli pitänyt kaataa ja levittää roskat ympäristöön?, kuvan
ottanut lukija ihmettelee.
. Nyt kun
päiväkerhot ja koululaiset
palaavat lomilta, niin sinne
ei toivota autoilijoita.
Kunta teki hyvää työtä
korjaamalla reitin märät
paikat kuntoon, jotta voi
juosta ja kävellä kuivin
jaloin
Raitilla on
kauppamuseo, pajamuseo,
kampaamo- ja parturimuseo, suutarimuseo, sotaveteraanien perinnekammari ja
paikalle siirretty Puskeman
Kustaan tölli. Toistaiseksi
seitsemästä esityskerrasta
kolmesta ei ole tullut mitään
alkukesän sateiden takia.
Lapset osallistuvat leikinomaisena näytelmänä
toteutettuun museokierrokseen, jonka varrelle on sijoitettu erilaisia aktiviteetteja:
kaupassa etsitään entisajan
esineitä, metsästetään Puskeman Kustaan pois nakkelemia saippuoita, koitetaan
osua sinkkiämpäriin kylä-
sepän takomilla hevosenkengillä ja lopuksi on vielä
juoksukisakin (jonka senkin
kisälli lapsille häviää).
? Olemme nauttineet tästä tosi paljon, sanoo Sarija
Vistala, joka on juuri toiminut kolmen vartin ajan kisällinä lapsia hauskuuttaen.
Ja nauttivat selvästi myös
kohderyhmään kuuluvat
Ossi ja Elias Jurvainen,
jotka juuri ovat osallistuneet
kesävesilahtelaisen isoäitinsä Marja Lindholmin tuomana kierrokseen ja saaneet
siitä asianmukaiset palkinnot ja kunniakirjat kotiin
viemisiksi.
Sattumoisin kierrokselle
osuneista veljeksistä isompi Elias harmittelee, että
omatoiminen museoihin
tutustuminen jäi kaikessa
vilskeessä taka-alalle. Kolme kommeljanttaria kunnostautuu
vielä heinäkuun loppuun
myös vähän matkan päässä
museoraitilla.
Ellei sada, Kuokkalan
museoraitillakin on keskiviikkoisin puoliltapäivin
"kesäteatteri", 4?7-vuotiaille lapsille tarkoitettu "Kisälli
kiipelissä" -kierros.
Entisaikaan, sen tapoihin
ja saloihin pikkuväen johdattavat parin euron maksua
vastaan taiten museoraitin
kolme opasta.
Kesätyöntekijöinä ahkeroivat kolmen kuukauden
historian opiskelijat Sarija
Vistala, Essi Turvala ja Jyri
Tuokko Tampereen yliopistosta.
"Kisälli kiipelissä" -kierrosta vedetään museoraitilla kolmatta kesää, mutta
kaikki tämän kesän oppaat
ovat ensi kertaa kesätöissä
Lempäälän kunnalla ja museoraitilla. Museoraitin
naapurissa on Sakkolamuseo.
Vuonna 1903 rakennettuun Aleksanteri Eskolan
kauppapuotiin on vapaa
pääsy. Keskiviikko 22.7.2015
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
11
Teksti: Erkki Koivisto
Kuvat: Erkki Koivisto
Seppä (Jyri Tuokko), kauppiaan
tytär (Sarija Vistala) ja kisälli
(Essi Turvala) jännittävät, kuinka Ossi ja Elias Jurvainen hevosenkengillään osuvat.
Roolit hallussa kisälliä myöten
Kuokkalan museoraitilla
Sadevarauksella: Lapsille ikimuistoisen kokemuksen tarjoavat oppaat
sonnustautuvat leikkimieliselle museokierrokselle entisaikojen releisiin
Kolme muskettisoturia seikkailee tämän
kesän Hakkarin kartanon
puistossa. Museoraitille on päästävä joskus
uudestaan!
Museoraitti on elokuun
loppuun avoinna arkisin kello 11?17 lukuun ottamatta
maanantaita. Heillä kullakin
on kesän mittaan vuoron
perään roolinaan toimia kisällinä, kauppias Eskolana ja
kauppiaan tyttärenä.
Käsikirjoitus on vakiintunut edelliskesien aikana, ja jo
oppaiden rooliasut johdattavat nuoren yleisön entisajan
tunnelmaan. heinäkuuta, muun
muassa työnäytöksiä. Kyläseppäkin oli paikalla myös
silloin. Muutoin hän on
kesä-heinäkuussa aina sunnuntaisin pajalla takomassa
kello 11?17.
"Heillä kullakin on kesän mittaan vuoron perään roolinaan
toimia kisällinä, kauppias Eskolana ja kauppiaan tyttärenä.". Isoille ryhmille opastuksen voi tilata erikseen.
Museoraitillakin oli ohjelmaa Kuokkalankosken
markkinoiden aikaan lauantaina 18
Esitykset herättivät
"Säveltäessä on hyvä, jos on läheisriippuvaisen
Silloin voi luoda jonkinlaisen tunnesiteen henkilöhahmoihin ja osaa nii. Sieltä sain
lähtökohdan tekemiselle.
Narvan seuraintalon vinttiin rakennettu studio myös
auttoi nuoria musiikinharrastajia.
. 12
?kesäkasvo
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Teksti: Katariina Rannaste
Kuva: Katariina Rannaste
Säveltäjän
uralle eväitä
Narvasta ja
Rapagondasta
Petri Nieminen on säveltänyt musiikkia
muun muassa elokuviin Joki, Eila ja
Sairaan kaunis maailma.
Petri Nieminen saa
innoituksensa musiikista, mutta ovat luovat
tauotkin paikallaan. Tunnetuimmat elokuvasävellyksensä hän on tehnyt Jarmo
Lampelan ohjaamiin elokuviin Joki, Eila, Sairaan kaunis
maailma ja Nuoren Wertherin
jäljillä.
Petri Nieminen kutsuu itseään vaatimattomasti musiikin sekatyöläiseksi.
. Olen viime
aikoina pyrkinyt downshiftaamaan ja antanut pään
toimia itsekseen.
Vesilahtelaissyntyinen
Nieminen on säveltäjä ja
muusikko, joka on luonut
musiikkia niin teatteriin
kuin elokuviinkin. Olen toiminut
Tampereella teatterimuusikkona vuodesta 1985 saakka.
Yli 20 vuotta olin Työväen
Teatterissa.
. Sillä
oli iso merkitys minulle.
. Se oli elävän musiikin
yhdistysten kulta-aikaa, ja
Lempäälässä toimi Lelmu
ry, Lempäälän elävän musiikin yhdistys, joka järjesti
jatkuvasti keikkatilaisuuksia
nuorisobändeille.
Nuorisoteatteri Rapagondassa Nieminen oli mukana
musiikintekijänä ja soittajana, ja se oli Niemisen mukaan pieni menestystarina.
. Pidän myös
Quentin Tarantinon
ja Aki Kaurismäen
tavasta käyttää musiikkia, muusikko ja
säveltäjä Petri Nieminen kertoo.
kiittää Punkaria siitä, että
hänen ohjauksessaan musiikkiin pääsi perehtymään
laaja-alaisesti. Tuolloin
lukion ensimmäistä luok-
kaa käynyt Petri Nieminen
muutti asumaan omilleen.
. Se on myöhemmin ollut Petri Niemiselle tärkeä asia kaikessa
ammatillisessa tekemisessä.
. Tv-sarja Twin Peaksin Angelo Badalamentin sävellystyö
on hieno. Sekin
opetti näkemään eri puolia
musiikin tekemisestä, Nieminen toteaa.
Tuona aikana muodostui tiivis soittajayhteisö; Ali
Baba ja Sulttaanit -niminen
puhallinyhtye täyttää ensi
vuonna 30 vuotta.
. Pystyimme tekemään
omia demonauhoja samalla kun treenasimme. Musiikin tyylilajeja kategorisoidaan aika voimakkaasti monissa yhteyksissä.
Narvassa mitään musiikin
tyylisuuntaa ei rajoitettu
ulkopuolelle, vaan kävimme läpi kaikkea klassisesta
vanhaan tanssimusiikkiin ja
rockin kautta jazziin. Musiikin pariin siivittivät Narvassa järjestetty lasten orkesterikurssi ja Narva Big Band.
Pohjaa myöhemmälle uralle
loivat myös Lempäälän musiikkipiirit ja Lempäälässä
80-luvulla perustettu nuorisoteatteri Rapagonda.
. Olemme tehneet
joka vuosi katusoittoreissun
jonnekin päin Suomea, Petri
Nieminen kuvaa.
Rapagonda,
pieni menestystarina
1980-luvulla Lempäälässä elettiin vahvaa punkin
ja uuden aallon musiikin
jatkumokautta. Ymmärsin, että tyyli-
suunnat ja kategoriat ovat
tasa-arvoisia keskenään, ja
ratkaisevaa on vain musiikin
sisältö ja laatu. Joutilaisuus on luovuuden ydinmehua. Tärkeää on myös tamperelaisessa jazz-skenessä
toimiminen, saksofonia eri
kokoonpanoissa soittava
Nieminen kertoo.
Yhteisöllisyys
kantaa
Eri yhteisöillä on ollut suuri vaikutus Petri Niemisen
musiikilliseen polkuun. Yhtye pyörii kaveripohjalta, mutta on sen lisäksi
musiikillisesti aika korkeatasoinen. Saimme tehtyä pari
hyvää produktioita, joiden
kanssa kiersimme esiintymässä. Myös Petri Nieminen
. Teatterimuusikon työ
on ollut isoin osa muusikon työtäni. Kesän
hän on ottanut lomailun
kannalta.
. Yhteisöllisyys niin Narvassa kuin Lempäälän punk
rock -painotteisessa kulttuurissa oli iso tekijä ja voima.
Se on jollakin tavalla kantanut niitä ihmisiä eteenpäin, jotka ovat lähteneet
tekemään siitä ammattia
itselleen, hän pohtii.
Kaikkea klassisesta
rockiin
Yrjö Punkari on innostanut
monia vesilahtelaisia soittamaan
Että voi luoda jonkinlaisen tunnesiteen henkilö-
hahmoihin ja osaa niiden
kautta rakentaa musiikkia.
Kun elokuva on kuvattu,
Petri Nieminen saa siitä eri
leikkausversioita. Lempäälän silloinen
nuorisotyöntekijä, laulajanakin tunnetuksi tullut Kiti
Neuvonen oli aluksi Rapagondassa aktiivisesti mukana. / 9 ?.
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
p. Elokuvaa varten sävellettäessä sinulle annetaan
tarkka musiikin kesto. (03) 585 0860
avoinna ma-pe 8-16.30
www.vlk-kodinkonehuolto.fi. Omiin kappaleisiin ei siksi voi rakastua,
mutta on tärkeää, että ne on
sydänverellä tehty. /DLWRVNRQHLGHQ P\\QWL KXROWR MD DVHQQXV
Miele ja Talpet
. Kun elokuva on loppumiksausvaiheessa, ohjaaja on
yksinvaltias. / 16 . Siten näkee
henkilöhahmojen kemiat ja
fiiliksen, ja saa ideoita, miltä
jokin hahmo voisi kuulostaa,
minkälainen rytmiikka ja
soittimet sopia.
. Lopullisen version ollessa valmis,
alkaa tarkka tekeminen.
Elokuvasäveltäminen kysyy
ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja.
. Musiikkia saatetaan johonkin
kohtaan tarvita 23 sekuntia.
Eli asia, minkä musiikilla
haluaa kertoa, pitää sovittaa
n vikaa.
iden kautta rakentaa musiikkia."
määrämittaan.
. Rapagonda johti myös
pitkäaikaiseen yhteistyöhön,
kun sen myötä tutustuin
muun muassa ohjaajina toimineisiin Mika Lehtiseen ja
Jarmo Lampelaan.
Kellontarkkaa
säveltämistä
Petri Nieminen on säveltänyt musiikkia elokuviin,
tv-sarjoihin ja tv-elokuviin.
Elokuvasäveltäminen on
kellontarkkaa työtä, hän
kertoo.
. 0400 749 986 tai www.nuorisoseura.fi
Tampereentie 23,
37500 Lempäälä
Kesontie 2,
37470 Vesilahti
www.omasp.fi
voimakasta vastakaikua.
. Keskiviikko 22.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?kesäkasvo
13
Lempäälän Nuorisoseura
esittää kesällä 2015
Alexandre Dumas?n
kirjoittaman Kolme
muskettisoturia
-näytelmän Hakkarin
kartanon puistossa,
Kuokkalantie 5,
Lempäälä.
ESITYKSET
ke 22.7.
pe 24.7.
su 26.7.
ke 29.7.
pe 31.7.
ja su 2.8.
ESITYKSET
ke ja pe klo 19.00,
su klo 17.00.
Le
mp
ä ä lä n
N u o ri s o s e u r a
120
v.
Dramatisointi Anna Eloaho ja Kari Tuomi,
musiikki Janne Engblom,
ohjaus ja sovitus Jari Lehto
Lippujen hinnat 18 . Pitää olla rakkautta.
. Samaistuminen on tärkeä elementti. Kun kuvaukset alkavat,
tulen usein vierailleeksi
kuvauksissa. Olen ajatellut, että on hyvä säveltäessä, jos on läheisriippuvaisen
vikaa. Saan käsikirjoituksen
hyvissä ajoin luettavaksi. .\OPlODLWHKXROWR
Festivo, Huurre ja Porkka, myös laitoskylmiöt
,/0$/b03g380387 P\\QWL MD KXROWR
$/.$(1 ?
sisältää tarvikkeet ja asennuksen
Valkeakosken
Kodinkonehuolto Oy
Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski
P. 9DOWXXWHWWX NRGLQNRQHKXROWR
palveluksessasi, kaikki tunnetuimmat merkit
. Vetäjinä toimivat Esko
Vuorio ja Yrjö Juhani Renvall, joista etenkin Renvall
on siivittänyt monen Lempäälästä lähtöisin olevan
teatteriammattilaisen uraa,
Nieminen kertoo.
. Pyrin samaistumaan
henkilöiden tunteisiin ja
ajatusmaailmaan
Lentokenttä majailuun tottuu, sillä nukuimme vaatimattomat kahdeksan tunnin päiväunet. 14
?tuntumassa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Teksti: Henna-Mari Koski
Kuvat: Henna-Mari Koski
Kesä jäätiköllä
Henna-Mari Kosken kesätyöpaikka on kalatehdas
Grönlannissa. Iso plussa
laajasta suklaatarjoilusta
ja koneen ulkokuoren punaisesta väristä. henkilökunta oli ystävällistä ja
ruokaa ja juomaa tarjoiltiin
melkein liukuhihnamaisella vauhdilla. Pian
lentokentän sali oli jälleen
täynnä lähtöään odottavia
ihmisiä . En ihmettele miksi:
eksoottisuudella on kova
hinta.
Matkat kustantaa minun
tapauksessani työntekijä itse,
ja pelkästä menolipusta saa
pulittaa tavanomaisemman
matkakohteen puolihoidon
verran. Ensimmäistä
kertaa Grönlannin maaperällä. Työ voi
olla fyysisesti raskasta.
Pohjoismainen nuorisojärjestö Nordjobb ei
pettänyt tälläkään kertaa.
Nordjobb on jo 30-vuoden ajan välittänyt työtä ja
työntekijöitä pohjoismaiden
välillä tarkoituksenaan kehittää nuorten kielitaitoa ja
pohjoismaiden tuntemusta.
He auttavat työnvälityksen
lisäksi muun muassa asun-
non hankkimisessa ja järjestävät vapaa-ajan toimintaa.
Minua onnisti päästä heidän kautta työskentelemään
maailman suurimpaan saareen, Grönlantiin.
Grönlanti ei juuri houkuttele tavan turisteja, kuten
myöskään sesonkityöntekijöitä. auringossa
jopa 20 astetta.
Seuraavaksi unta palloon. Sain siitä sympatiat puolelleni koneen
henkilökunnalta ja kanssamatkustajilta. Ja aurinkorantojen puutteesta puhumat-
takaan!
Mitä sitten Grönlanti
tarjoaa. enimmäkseen
saksalaisia tällä kertaa.
Jo aamulla tuli selväksi,. Sieltä
junalla Turkuun ja laivalla
Ruotsiin.
Laivamatka meni omalta osaltani nukkuessa. Lentokokemus oli kaikessa rankkuudessaankin huikea . Yön
aikana tullut kurkkukipu
rajoitti levotonta liikkumistani ja tulevien vuorokausien nukkumaan pääseminen, ainakaan pehmeään
petiin, ei ollut läheskään
taattua.
Satamasta kävelimme
noin kilometrin verran
Slusseniin ja kävimme
info-tiskiltä kysymässä
minkälaisia matkustus
vaihtoehtoja meillä olisi
Arlandan lentökentälle.
Päädyimme tietysti halvimpaan ja hankalimpaan,
eli kolmen vaihdon metrojuna-bussi yhdistelmään.
Lentokentälle päästyämme
meillä oli yhdeksän tuntia
aikaa odotella ennen kuin
Siirryimme väsyneinä lentokentällä oleskellun yön
jälkeen Kööpenhaminan
koneeseen ja matkustimme tunnin verran Tanskan
pääkaupunkiin. Omasta maksukyvystä ja mukavuudenhalusta
riippuen matka kestää useammasta tunnista muutamaan vuorokauteen. Kesä
jäätiköllä voi alkaa! (Hyvin
lentokentällä nukutun yön
jälkeen.)
Satama näkyvissä, pian perillä tehtaalla! Kampelat jo odottavat!
Reissupäiväkirja
Varo myskihärkää! Tällä kertaa emme valitettavasti nähneet yhtäkään. Lempäälästä piti
ensimmäisenä päästä
isompaan stadiin, eli bussi
alle ja Tampereelle. Kiitoksia meilistä, olet tervetullut työskentelemään, meillä
on paikka sinulle. Upean luonnon ja
ainutlaatuisen kokemuksen. Minun
kohdallani sen piti kestää
kolme yötä. Maailman isoin saari
kantaa päällään kahdeksankymmentä prosenttia
pinta-alastaan jäätä ja monta
kymmentä tuhatta inuiittia,
mikä tarkoittaa sitä, että
koko elämäntyylini menee
tänä kesänä uusiksi.
Ei sujuvaa autolla kulkemista paikasta toiseen,
uniikki kieli jota en luonnollisesti osaa, ja kourallinen
samasta maailmanvalloitus
syndroomasta kuin minä
kärsiviä nuoria kollegoita
eri pohjoismaista.
Eiköhän näillä eväillä perata kala jos toinenkin. Koneesta näkyneet
jäätiköt eivät olleet meitä
vastassa, sillä vuorien sisälle rakennettu kaupunki oli
täysin lumeton ja ilmakin
mitä parhain . Perillä
teimme nopean ja stressaavan vaihdon Air Greenlandin koneeseen.
Edeltävänä päivänä jo
melkein selätetty flunssa
uusiutui noin kymmenen
kertaisena. Ilmojen
Ferrari, siinä on asennetta!
Neljän tunnin lentäminen toi meidät
Kangerlussuaq?in lentökentälle. Arbejdet kan
være fysisk krævende.. Sen
jälkeen lähdimme ulos
katsomaan mitä Kangerlussuaq, entinen Yhdysvaltain sotilastukikohta,
tarjoaa turistille.
Reittejä löytyi useampia
ja kiertoajelumainoksilta
ei voinut välttyä. Lähdimme seuraamaan tietä, joka
olisi johtanut kymmenen
kilometrin vaeltamisen
päätteeksi vesiputouksille.
Ehkä paluumatkan välipysähdyksellä riittää kunto
sinne asti.
Kolmas päivä,
lauantai
Aamu tuli liian aikaisin ja
ylipitkät päiväunet sekä illan urheilu kostautuivat liian vähäisinä yöunina. Erikoisin eläinhavainto tähän
mennessä on ollut musta joutsen pariskunta.
Näin matkustin jääsaarelle.
koneemme lähtisi kohti
seuraavaa määränpäätämme, Kööpenhaminaa.
Ensimmäinen päivä,
torstai
Toinen päivä,
perjantai
Kello soittaa 4:05 ja matkatoverikin herää viimein
viidennen ravistelun jälkeen. Hän kertoo Kesä jäätiköllä
-juttusarjassa L-VS:n lukijoille kesästään upean
luonnon, inuiittien ja kalojen keskellä.
Kevään epävarmuus
tuli vihdoinkin päätökseen tulevan kesätyöpaikan osalta, kun sain iloisen
tanskan kielisen tervehdyksen sähköpostiini: ?Tak for
mailen, du er velkommen til
at komme og arbejde, vi har
brug for dig
Koiriin liittyen
meillä on sääntönä, että heitä ei saa ruokkia eikä paijata
majatalon ympäristössä, sillä
muuten niistä tulee riesa.
En rohkene olla eri mieltä, vaikka ottaisin koska vain
yhden söpöliinin huoneka-
verikseni. Pienen tahtojen
taistelun jälkeen päätimme
lähteä vielä vaeltamaan toiselle reitille.
Iltakävelyn jälkeen kävimme hotellin baarissa skoolaamassa onnistuneelle viikonlopulle. Tai vaikka koko
lauman!
Huonekatsauksen jälkeen
menimme pihalle parveilemaan siinä toivossa, että
hauvat olisivat valmiina kuvattavaksi.
Koirien sijasta tapasimme
ulkona tulevan kollegamme
- Ruotsin Lundista kotoisin
oleva Esbjörn on ehtinyt
perata kalaa jo viikon verran ja aloitamme huomenna aamulla hänen kanssaan
tehtaalla. Tanskankielen
ymmärtäminen ei ole vielä
vahvuuksiani.
Saimme yhden päivän
lisää Kangerlussuaq?issa ja
tällä kertaa vielä hotellihuoneen kera. Jylhät
kalliot, pienet järvet ja tietysti jäätikkö olivat mahtavaa katseltavaa yläilmoista.
Matka viimeiseen määränpäähämme ja kolmen
kuukauden oleskelupaikkaamme, Ilulissatiin, kesti
vain neljäkymmentä minuuttia, mutta koko kaupunki oli sumun peitossa,
joten emme päässeet laskeutumaan. Pääsimme lähtemään aikataulun mukaisesti
ja olimme vielä suunniteltua
aikaisemmin perillä. Niin kaunista ettei
tosikaan ja koiratkin löytyivät.
Minusta
Olen 21-vuotias restonomiopiskelija.
Lempäälässä kasvanut, Ahvenanmaalle
päätynyt ja matkailuun hurahtanut.
Vietän kesäni tänä vuonna Grönlannissa
ja kalatehdas-työni ohessa haluan kokea
uniikin luonnon ja hyytävän ilmaston.
Matkassa mukana iloinen ryhmä Nordjobbareita eri pohjoismaista ja avopuolisoni.
Satama ja meri ovat keskeisessä osassa Ilulissatin kaupungissa ja ne tuovat elinkeinon monelle asukkaalle. Myös
meri oli jääkokkareiden
peittämä.
Majatalolle saavuttaessa
meitä oli vastassa paikan
omistaja ja ihana katras
vapaana kulkevia ajokoiranpentuja. Tunnin yläilmoissa pyörimisen jälkeen
saimme lennonjohdolta käskyn palata takaisin
Kangerlussuaq?iin.
Jälleen kymmenen pistettä Air Greenlandille:
Koneen kapteeni otti matkaoppaan roolin haltuunsa
ja esitteli meille yläilmoista
käsin discolahtea ja jotain
vuoren nyppylää, jonka
nimestä en valitettavasti
rätisevän radion kautta saanut selvää. Valitettavasti, sillä
olisin mielelläni kuullut humalaisen eskimon tarinoita.
Neljäs päivä,
sunnuntai
Miten onnellinen voi
ihmislapsi olla! Hotellihuoneessa nukuttu yö teki
minusta kuin uuden naisen
ja nyt jaksan jopa muistuttaa itseäni siitä, että töitähän
tänne tultiin tekemään.
Eilisestä sumusta ei ollut
enää tietoakaan ja sää oli
muutenkin kuin tehty lentämiseen. Muut asiakkaat
olivat paikallisia inuiitteja,
jotka viihtyivät omissa oloissaan ja antoivat meidän olla
rauhassa. Koiria ei saisi paijailla, mutta joudun rikkomaan sääntöä silloin tällöin
että tämä(kään) päivä ei pääty ilman pientä turbulenssia
ja vastoinkäymistä: koneemme oli pahasti myöhässä ja
pääsimme lähtemään vasta
iltapäivällä.
Tällä kertaa matkustimme koneessa, joka sisälsi
vain noin kolmekymmentä
matkustajapaikkaa. Sääolosuhteet muuttuivat täysin
Ilulissattiin tullessa, sillä 20
asteen lämpötila ja lumeton maasto vaihtuivat plus
yhteen asteeseen ja puolilumiseen ympäristöön. Keskiviikko 22.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?tuntumassa
15
Noin neljä kuukautta vanhat ajokoiranpennut olivat meitä vastassa töistä tullessa. Saimme heti arvokasta tietoa työpaikkamme
mentaliteetista: vapaapäiviä
saa viikossa pitää kaksi, mutta mieluiten ei ollenkaan.
Kohta perinteeksi muodostuva iltalenkki ei jäänyt
tälläkään kertaa väliin, vaan
lähdimme jo samana iltana
tutustumaan kesäkaupunkiimme
(Muista laittaa postimerkki)
Nimi
Osoite
Postinumero- ja toimipaikka
LempäälänVesilahden
Sanomat
maksaa
tilauksen
postimaksun.
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite (*
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 26.8.2015 mennessä alkaviin, kotimaan tilauksiin.
Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.
(* Pakollinen tieto Näköislehden tilaukseen.
Info: 37500
Tunnus 5004266
00003 VASTAUSLÄHETYS. 16
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
.?
trade
PITKÄ KUUMA KESÄ!
anam
ww.c
t: w
tiedo
Tuote
Tilaa kesäksi Lempäälän-Vesilahden Sanomat - saat monipuolisen lukupaketin joka keskiviikko!
Osallistut samalla upean ADIRONDACK -AURINKOTUOLIN ARVONTAAN!
Arvomme heinäkuussa kaikkien lehtitilaajien kesken laadukkaan ja upean Adirondack-aurinkotuolin, väri valkoinen. 9-15)
tai tilaa netissä: lvs.?/tilaa-lehti.
?
TÄYSTILAUS 12+2 kk 85?
Paperilehti + näköislehti + verkkolehti. 03 539 9800 (ark. Voit osallistua arvontaan
myös ilman tilausta lähettämällä alla olevan kupongin postimerkillä varustettuna tai postikortin osoitteella Lempäälän-Vesilahden Sanomat,
Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä. Jatkuva tilaus.
PAPERILEHTI 3 KK 30?
Paperilehti, määräaikainen tilaus.
NÄKÖISLEHTI 3 KK 15?
Näköislehti, määräaikainen tilaus.
Tahdon tilauksen alkavan: ____/____ 2015
Viimeinen mahdollinen alkamispäivä 26.8.2015.
En tilaa tällä kertaa, mutta osallistun
arvontaan. Emme lunasta ilman postimerkkiä toimitettuja arvontakuponkeja.
Näin tilaat: Postita allaoleva kuponki, lähetä sähköpostia: tilaukset@lvs.?, soita puh
3 dl pakastettuja
mustikoita
Vatkaa muna ja sokeri
vaahdoksi. Omatekoinen mansikkahillo lasipurkissa ilahduttaa
isäntäväkeä.
Hillo
Saaristolaisleipä
1 kg (n. Mustikkamarenkipiirakka kestää
kuljetuksen läpi kuoppaisenkin
mökkitien. Tarjoa ne
vaikka kirppikseltä
löydetyistä astioista tai
kietaise lämpimäinen
pellavapyyhkeeseen.
Mansikat ovat parhaimmillaan. 2 l) mansikoita
500 g hillosokeria
½ dl vettä
(mausta halutessa esim.
appelsiininkuorella)
Ohjeella valmistuu kaksi leipää
1 l piimää
50-100 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl vehnänleseitä
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
noin 1 l karkeita
vehnäjauhoja
Liuota hiiva
kädenlämpöiseen piimään.
Lisää muut aineet hyvin
sekoittaen. Pakkaa
tuliaiskoriin itse tehtyjä
herkkuja. Taikinaa ei
vaivata ja sen tulee jäädä
melko löysäksi.
Jaa taikina kahteen
voideltuun leipävuokaan.
Anna leipien kohota noin
kaksi tuntia.
Paista kohonneita leipiä
noin 2 ½ tuntia ensin 170
asteessa ja kun leipien
pinta on alkanut tummua,
alenna lämpötilaa 160
asteeseen. Lisää keskenään
sekoitetut kuivat aineet,
rasvasula ja piimä.
Sekoita vain sen verran,
että aineet sekoittuvat.
Levitä taikina voideltuun
ja korppujauhotettuun
vuokaan.
Vatkaa valkuainen kovaksi
vaahdoksi ja lisää sokeri
vähitellen.
Sekoita valkuaisvaahdon
joukkoon jäiset marjat.
Lusikoi seos taikinan päälle
ja levitä pinnalle.
Paista piirakka 175
asteessa uunin alimmalla
tasolla noin 30 minuuttia.
Paras tuominen
on tarpeellinen
tuliainen, josta
tulijan vaivannäkökin
pilkistää. Keskiviikko 22.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?elämän suola
17
Teksti: Katariina Rannaste
Kuvat: Katariina Rannaste
Tuliaisiksi
kesämakuja ja kierrätyskivaa
Mustikka on kypsymässä. Vie se isäntäväelle
kauniilla lautasella.
Mustikkamarenkipiiras
1 muna
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
0,5 dl sulatettua
margariinia tai voita
1 dl piimää
Päälle:
1 valkuainen
0,5-1 dl sokeria
n. Saaristolaisleipä säilyy kuivumatta useamman päivän, jos
sitä sattuisi jäämään.
Mittaa puhdistetut
marjat ja vesi kattilaan
ja kuumenna hitaasti.
Lisää hillosokeri
vähitellen kevyesti
sekoittaen.
Keitä hilloa noin 10
minuuttia. Kuori vaahto
pinnalta.
Anna hillon jäähtyä 20?
30 minuuttia kattilassa.
Tölkitä nopeasti.. Voit samalla
peittää leivät kevyesti
foliolla.
Itse leivotun saaristolaisleivän voi viedä tuliaiseksi kirppikseltä löydettyyn, 90-asteessa pestyyn ja
mankeloituun pellavaliinaan kietaistuna
Hovirouva Ebba (Nina Oikarinen) myötäilee.
Lumikki (Meri Juomoja)
pakenee kuningatarta kääpiöiden mökkiin.
Tyttö, joka näkee kauneutta kaikissa, opettaa
itsensä ja muiden arvostamista niin kääpiöille
kuin katsojille.. Lumikin äitipuoli, kuningatar
(Anniina Lehtimäki) sen
sijaan keskittyy pääasiassa
oman ulkoisen kauneutensa
vaalimiseen.
Taikapeili vakuuttaa kuningattaren kauneutta ja
hovineidot pidetään etäällä,
ettei rumuus tartu. Kaunis hän on itsekin,
niin sisältä kuin ulkoa. Mutta
niinhän siinä käy, että eräänä päivänä Lumikin kauneus ylittää kuningattarenkin
kauneuden.
Kuningattarelta menee
niin sanotusti kuppi nurin
tästä tiedosta. Koreografioista vastaa Anu
Peltoniemi. Satuorkesterin
musiikki sulautuu juoneen
saumattomasti ja kuljettaa
tarinaa eteenpäin.
Kääpiöiden sanailu hihityttää niin isoa kuin pienempää. Pienet katsojat on
otettu huomioon hienosti
joka suhteessa.
Rämsöön kesäteatterin
pienimmät näyttelijät ovat
tällä kertaa metsäneläimiä.
Hauskaa omaa kieltä höpisevät eläimet opastavat
nokkelasti sekä katsojia että
prinssiä (Senja Ylä-Jarkko).
Varsinainen huumoriosuus on sälytetty seitsemälle kääpiölle. Näistä herroista
pitäisi tehdä vähintäänkin
oma spin-off -kesäteatteriesitys.
Viisaan (Teemu Mäkelä),
Jörön (Marko Juurikivi),
Lystikkään (Jyrki Ahola),
Uneliaan (Ilkka Rantanen),
Nuhanenän (Pekka Ojansivu), Vilkkaan (Jarkko Mäkipää) ja Ujon (Jaska Levo)
yhteispeli sujuu kuin tanssi.
Ja tanssiakin nähdään. Voiko sen tärkeämpää
opetusta näytelmälle enää
löytää.
Seitsemän sanailijan lisäksi loistavan roolisuorituksen tekee Nina Oikarinen
hovirouva Ebbana. Meri
Juomoja hoitaa roolinsa
Lumikkina hyvin ja laittaa
tarvittaessa kääpiöt napakasti ojennukseen.
En ole varma, nauroinko
minä vai katsomon lapset
enemmän, mutta kaikilla
oli hauskaa.
Huumori on vaikea laji,
etenkin kun pitää pysytellä
navan yläpuolella. Lumikin arkkukaan
ei näytä niin dramaattiselta
pinkkinä. Hän on tyttö,
jonka iho on valk ea kuin
lumi, huulet punaiset kuin
veri ja hiukset mustat kuin
eebenpuu.
Lumikki (Meri Juomoja)
on hyväsydäminen tyttö,
joka näkee kauneutta kaikkialla. Rämsöön
kesäteatterin ja Vammalan
teatterin yhteistuotannossa
on jännitystä ja suruakin,
mutta lapsille sopivissa
määrin. Hovirouva
Ebban (Nina Oikarinen)
vakuutteluista huolimatta
kuningatar ei usko peilin
erehtyneen, vaan punoo
juonen Lumikin ja hänen
kauneutensa tuhoamiseksi.
Ohjaaja Rami Saarijärvi
on pysytellyt klassikkotarinalle uskollisena. Se onnistuu Rämsöössä kympin
arvoisesti.
Kuningatar (Anniina Lehtimäki) ei katso hyvällä ketään hänen kauneuttaan uhkaavaa. Jörön tassia on
lähminyt joku ketku murtovaras, varmaankin Lempäälästä, ja Vilkas tuntuu
saaneen vaikutteita eräästä
hyvinkin tunnetusta karjalaisesta.
Kääpiöt eivät ole aivan
pienimmästä päästä ja se
vaivaa hieman heitä itseään.
Lumikki muistuttaa ystäviään, että jokainen heistä
on komea, tärkeä ja arvokas. 18
?kulttuuri
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Teksti: Katariina Onnela
Kuvat: Katariina Onnela
Hiukset mustat kuin eebenpuu
Kuka nappaa ensimmäisenä Rämsöön kääpiöt omaan esiintyjätalliinsa?
Omena, taikapeili ja
seitsemän kääpiötä.
Kukapa ei jo näistä kolmesta, tai yhdeksästä, asiasta
tietäisi ken on tänä kesänä
pääosassa Rämsöön kesäteatterissa
On kaunista nurmikkoa, korkeuseroja, luonnonkiviä ja siellä täällä istutuksia. Mikään ei
ole viivasuoraa, enkä käytä
istutusten alla edes suojakankaita, Eija Juomoja paljastaa.
1960-luvun taitteessa lähelle Vesilahden Koskenkylää rakennettu talo on Eero
Juomojan vanha kotipaikka.
20 vuotta sitten hän lunasti
paikan itselleen ja muutti
sinne yhdessä Eijansa kanssa. Ei tämä meidän
mielestä mikään kummallinen ole, emäntä toteaa vaatimattomasti.
Monen ohikulkijan ja vieraan silmää piha kuitenkin
viehättää. Ojanpenkoiltakin on
jotain kasveja haalittu, esimerkiksi tervakukkaa. Armoa
ei saanut myöskään Valkkistentien varressa tonttia
rajannut huonokuntoinen
orapihlaja-aita.
Orapihlaja-aidan tilalle
istutettiin kuusiaita, jonka
taimet Eero sai 50-vuotislahjaksi vuonna 1997. Eija jakaa
ja istuttaa kasveja sekä kitkee rikkaruohoja, kun taas
Eero leikkaa nurmikot työnnettävällä ruohonleikkurilla. Isäntä on laskenut, että
nurmikon leikkaajalle tulee
askeleita viiden kilometrin
verran. Mönkijä oli
oiva apu esimerkiksi silloin,
kun hän veti metsästä kuusitukin Eijan kukkapenkkiä
rajaamaan.
. Mönkijällä täytyi vetää,
kun noi puutkin on nykyään
painavampia kuin ennen.
Kai sekin sen EU:n myötä
tuli, 68-vuotias mönkijäkuski siteeraa pilke silmäkulmassa erästä tuttua ikätoveriaan.
Puutarhamyymälöissä pariskuntaa ei usein näe, sillä
he saavat lisää taimia tuttavilta ja omia istutuksia jakamalla. Jokunen vuosi sitten
pihalle tuotiin 8?9 autokuormaa maantien pohjamaata, kun lähistöllä tehtiin
tietöitä. Tai
itse asiassa . Nyt
jo kolmemetriseksi venähtäneen kuusiaidan leikkaamiseen pariskunta on kehittänyt ihan oman systeeminsä. Emäntä siirtää mönkijää,
jonka peräkärryille laitetuilta tellingeiltä isäntä ulottuu
saksimaan aitaa.
Kuusitukki rajaa
kukkapenkkiä
Puutarhanhoito on pariskunnan yhteinen harrastus,
mutta selvää työnjakoa on
havaittavissa. No, ei todellakaan.
Meillä otetaan ihan ex tempore keppi käteen ja lähdetään piirtämään maahan uuden kukkapenkin tai vaikka
kodan paikkaa. Keskiviikko 22.7.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?luonnollista
19
Teksti: Sanna Suonpää
Kuvat: Sanna Suonpää
Vännilän kylässä
Vesilahdessa asuvat
Eero ja Eija Juomoja
suhtautuvat puutarhanhoitoon rennosti ja ilman stressiä. Tuolloin talo oli ollut vähän aikaa asumattomana, ja
tontti rönsysi vanhoja puita,
pusikkoa ja heinikkoa.
. Täällä on kaikkea
sikin sokin. Monien kasviensa nimiä Juomojat eivät edes tiedä, ja Eija
onkin niitä netistä yrittänyt
selvittää.
20 vuotta sitten tontilla
kasvoi vain varjoliljaa ja akileijaa, mutta nyt perennalajeja on vaikka kuinka paljon.
Eijan suosikkeja ovat kesäpikkusydän, hopeahärkki,
vuorenkilpi ja erilaiset liljat.
Tänä kesänä eivät ole liljakukot onneksi vaivanneet,
eikä ole tarvinnut paljon
kastelukannuakaan käytellä.
Vuosi sitten eläkkeelle
jääneestä Eija Juomojasta
tuntuu, että hän ei saa pihan kuopsuttamisesta ollenkaan tarpeekseen. Tarjolla
on itse tehtyä raparperipiirakkaa kreemin kera.
? Tämä on tällainen villi
puutarha. Eeron ensimmäiset
sanat olivat, että ?kyllä tää
mulle tällai kelpaa?, Eija
muistelee huvittuneena.
Talon uusi isäntä ehti
myös uhota, että ?yhtään
puuta ei sitten kaadeta?.
Aika pian mieli kuiten-
kin muuttui, ja raivaustyöt
alkoivat. Ikääntyneet viinimarjapensaat ja isot, vanhat
puut saivat lähteä. Lisämaan ansiosta
puutarhaan saatiin enemmän yhtenäistä nurmikkoa.
Ruohonleikkurin lisäksi
isäntä käyttelee Billnäsin
etukuormaajaa, siis lapiota,
ja mönkijäänsä. Kukkapenkkien ra-
Entisen vuorenkilpipenkin paikalle tehtiin lekaharkoista kattohuovalla päällystetty rakennelma, jota koristavat orvokit, kartiokuuset ja metalliset kurjet.Taustalla näkyvän, itse tehdyn kodan
paikalla oli ennen Eero Juomojan äidin perunamaa.
jaamisessa ja pihakoristeina
on käytetty kekseliäästi kierrätysmateriaaleja.
Täällä ei varmaan ole oikeaoppinen pihasuunnittelija käynyt heristelemässä
sormeaan.
. Joka viikko.
Tontti on kivikkoista savimaata. Isoa pihaa
hoidetaan siksi, että se
on kivaa, eikä siksi, että
olisi pakko.
Luonnonkiviä, kierrätysaarteita
ja aina uusia ideoita
Villi puutarha on 20 vuoden työn tulos
Tuuhean, siististi parturoidun kuusiaidan
takaa pilkottaa punainen
puutalo ja hyvin hoidettu
pihamaa. Puutarhan perällä, tonttia rajaavan mäntymetsän kainalossa siemailee talon isäntäpari Eija ja
Eero Juomoja aamukymmenen kahviaan. Rassan
Pekalta tilattu, hevosenlannalla höystetty multakuormakin hupenee kuin huomaamatta.
. on siellä sentään vähän juhannusruusua
ja vuorenkilpiä.. Sitten kun rupean katselemaan ympärilleni ja pyörin tässä pihalla, niin Eero
kysyy, että ?mitä sää nyt taas
oikein suunnittelet?, Eijaa
naurattaa.
Jos Eero haluaa pitää rouvan multasormet kurissa,
niin on parasta viedä tämä
kesämökille Viialaan.
Pariskunnan mökin pihalla kun ei ole nurmikoita eikä istutuksia, pelkkiä
mustikkamättäitä vain
EM-kisoissa
Suomen naiset olivat Bkategoriassa kakkosena,
mikä tiesi paikkaa olympiakarsintoihin Portugalin Lissaboniin.
. Laji on antanut hurjasti sisältöä elämääni,
ymppää ajatuksensa sanoiksi Kati Miettinen,
Suomen maajoukkueen
luottopelaaja.. Luhtalammen tehot
55 ottelussa olivat 7 + 10.
Valtteri Järviluoma puolestaan tuli viime sesongilla tunnetuksi kovana
työmiehenä ja etenkin alivoimien hyvänä tappajana.
Ilveksessä muutaman liigapelinkin vyölleen saanut
Järviluoma kasasi seitsemän
tehotikkiä viime kaudella.
Uusi tuttavuus on puolestaan 26-vuotias pakki
Antti Kauppila, jolta löytyy
pelikokemusta muun muassa Itävallasta ja Ruotsista
sekä useammasta Mestisseurasta. Lempäälässä Mäkilä pelasi kaudella
2012?13 kymmenen peliä
sekä viime kauden lopulla
17 ottelua, jolloin etenkin
pudotuspelisarjassa TuToa
vastaan hän oli joukkueen
tehokkain pelaaja.
Sami Holappa edustaa
niin ikään jatkuvuutta Kisan miehistössä. Samoin pääsee
katsomaan maailmaa,
olen käynyt rugbyn merkeissä 25 maassa.
. Me puhummekin
likkojen kanssa ?rugbykuplasta?, kun saamme
mennä ulkomaille turnauksiin ja siellä kaikki
hoidetaan ja passataan
meidän vuoksemme siivouksesta ja ruokailusta
alkaen. Olin harrastanut
liikuntaa enemmänkin
kuntomielessä. Viime kausi torniolaisjuurisella Kauppilalla kului Keuruulla, missä
syntyi puolustajalle mainiot
tehopisteet, yhteensä 24.
Kisalla on nyt koossa yhdeksän pelaajasopimusta.
Teksti: Juha Raunio
Tanni 9.
SM-triathloneissa
Lempääläläinen Katri Tanni
sijoittui triathlonin puolimatkan SM-kisoissa Joroisilla yhdeksänneksi.
Naisten 35?39 -vuotiaiden sarjassa kisanneen Tannin loppuaika oli 5 tuntia 24
Keskiviikko 22.7.2015
minuuttia. Rugbyyn menin mukaan klassisesti kavereiden vetämänä, halusin jonkun liikunnallisen harrastuksen.
Rugby mielletään aika
hurjaksi lajiksi, jossa
loukkaantumiskynnys on
matala.
. Rugby-peleissä
taklataan vastustajaa ketoon, ja töissä taas saa
möyhätä, telmiä ja painia
lasten kanssa mielinmäärin, Miettinen nauraa.
Vaikka iso unelma Rio
de Janeiron olympialaisista ei toteutuisikaan, elää
Kati Miettinen pelitovereineen unelmaansa, kun
he saavat haastaa Euroopan kärkimaat.
. Totta kai peleissä aina
joskus sattuu jotain. Sana ?olympialaiset?
herättävät kyllä huimia
tuntemuksia. Lajin
etiketti on sellainen, että
jos kolahtaa, niin noustaan heti ylös, eikä jäädä
kierittelemään kentälle.
Jos verta alkaa vuotamaan, niin huolto paikkaa
haavan ja taas mennään
takaisin kentälle, selittää
Kati lajinsa elementtejä.
Päiväkotit yön hän
mieltää sopivan loistavasti rajun urheilulajin
vastapainoksi.
. 20
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
LeKin Mestis-tiimille
viisi uutta sopimusta
Neljä tuttua hyökkääjää ja
yksi uusi puolustajatuttavuus solmivat sopimukset
Lempäälän Kisan jääkiekon
Mestis-miehistön kanssa.
Hyökkääjistön nimekkäin pelaaja on 26-vuotias
Antti Mäkilä, jolta löytyy
177 SM-liigapeliä Porin
Ässien ja Oulun Kärppien
miehistöstä. Nuorena
pelailin koripalloa ja lippupalloa, mutta mitään
totista kilpaurheilu-uraa
ei juuriltani löydy. Vaikka Rion
ensi vuoden olympialaisiin on kivinen ja pitkä
tie, niin jo se, että sinne
on mahdollisuus päästä, on huikaiseva juttu,
turinoi Kati Miettinen,
joka edustaa seuratasolla
Tampereen Rugby Clubia, ja on seuransa ainoa
maajoukkuepelaaja.
Kati aloitti rugbyn pelaamisen yhdeksän vuotta
sitten, 25-vuotiaana, kun
hän muutti pääkaupunkiseudulta Tampereelle.
. Kilpailu koostui
1,9 kilometrin uinnista, 90
kilometrin pyöräilystä ja
puolimaratonista. Sarjassa
kilpaili 60 osallistujaa.
KUVA: Timo Kananoja
Kati Miettinen
hoitaa päivät
lapsia Sääksjärvella ja iltaisin
hän taklaa vastustajia nurmeen
rugby-kentällä.
Päiväkodin täti ja
hurja taklaaja
Lempäälässä
sääksjärveläisessä
päiväkodissa lastentarhanopettajana työskentelevä Kati Miettinen
harrastaa Suomessa suht?
harvinaista lajia eli rugbyä.
Rugby on jalkapallon se
versio, missä palloa kuljetetaan kainalossa pääosin
käsin syöttäen, ja johon
kuuluvat mojovat taklaukset ja hurjat taktiset
kuviot pelaajatorneineen.
Vaikka lajissa on Suomessa vain parisensataa
naisharrastajaa, on kehitys ollut viime vuosina ripeää. Minulle sopii sellainen työ, jossa saan
puuhata paljon, mikään
istumatyö ei ole minun
juttuni. Kaudella
2011?12 Holappa kokosi 11
tehopistettä runkosarjassa ja
viime sesongilla 20 pistettä.
Aleksi Luhtalampi löi itsensä läpi monipuolisena ja
sopeutuvaisena pelaajana,
kun hän debytoi miesten
Katri Tanni menestyi Joroisilla.
Teksti: Juha Raunio
Kuva: Juha Raunio
sarjoissa viime kaudella Kisassa
elokuuta.
Teksti: Antti Raunio
Kuva: Antti Raunio. Keskiviikko 22.7.2015
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
21
Loiske palasi tauolta
vikkelin jaloin
Loiske?TKT 3?1 (2?0)
Pelin henki: Jalkapallon kolmosdivisioona
palasi lyhyeltä pelitauolta
17. Nyt peli näytti halutunlaiselta. Nämä olivat tärkeät,
elleivät peräti elintärkeät
pisteet meille, kuuluivat iloisen Loiske-veturi Jani Alanteen mietteet pelin jälkeen.
Kuhlbergille hattutemppu:
Loiskeen kärkimies Niko
Kuhlberg oli hyvällä pelipäällä iskien kaksi maalia.
Avausosuman hän lirutti
tarkalla sijoituksella maalin
takakulmaan ja 2?0-maalissa Kuhlberg haistoi keskityksen ja teki kliinisen
?one timer-osuman?. divisioonassa viime vuosien
tapaan. Jalat olivat raikkaat,
kuten toki tauon jälkeen
kuuluu ollakin. heinäkuuta, kun Loiske
löylytti Tampereen KisaTovereita vahvan avausjakson peliesityksen ansiosta.
Loiske liikkui hyvin, siirteli palloa vikkelästi ja iski
tekopaikoista tehokkaasti.
Toisella puoliskolla tilanteet
tasoittuivat, mutta Loiskeen
voitto ei ollut uhattuna missään vaiheessa.
Valmentajan kommentit:
. Harmittaa, sillä osoitimme kuuluvamme
sarjaan, pelasimme ajoittain
loistavasti ja pisteitäkin tuli
hyvin. Nyt olisi paikka kunnon
pisteputkelle, näistä matseisa kun kaapataan yhdeksän
pistettä pussiin, niin putoamispeikko on karistettu
kauemmas, uskoo omiinsa
Jani Alanne.
Sarjassa Loiske on putoamisviivan alapuolella, mutta vain muutaman pisteen
päässä tasaisesta keskiryppäästä, joten haaveillun kaltaisella pisteputkella nousee
sarjassa monta sijaa.
Muut paikalliset: Vitosdivarissa sekä sarjakärki LeKifutis että toiseksi viimeisenä lymyävä VesVi palasivat
tauolta pelaten identtiset
2?2-tasapelit vaustustajiensa kanssa.
Teksti: Juha Raunio
LeKi-futiksen B-pojat
putosivat niukasti
LeKi-futiksen Ville Viitaharju sinisessä paidassa
oli joukkueensa kantavia
voimia.
LeKi-futiksen vanhimmat jalkapallojuniorit, B-pojat pelasivat
kevätkierroksen 2. Matti Tuomisen
valmentama joukkue asetti
tavoitteekseen sarjapaikan
säilyttämisen ja samalla
mahdollisuuden jatkaa kovia
pelejä myös syksyllä. Iso venyminen
oli myös 5?5 tasapeli kotikentällä sarjan kakkosta FC
Ålandia vastaan. Hattutemppunsa kruunannut kolmas maali katkaisi TKT:n
selkärangan lopullisesti.
Kokonaismaalisaldo Kuhlbergilla on nyt kuusi, kaksi
enemmän kuin toiseksi parhaalla Loiske-pyssyllä Janne Lahdenpohjalla. Kolme voittoa ja 13 pistettä eivät aivan
riittäneet, joten LeKi-futis
jatkaa pelejään syyskierroksella Tampereen piirin 3.
divisioonassa.
? Ei voi suuria hurraahuutoja päästellä, sillä emme
päässeet tavoitteeseemme.
Peli oli raakaa, kun näin
moni putosi. divisioonassa tavoite on
voittaa sarja ja ansaita paikka takaisin ensi kaudeksi.
Syksyn sarja alkaa LeKifutiksen osalta 8. Myös loukkaantumiset piinasivat ja palapelimme
oli melko sekalainen, Tuominen pohti.
Pelaajista suurinta viittaa
kantoi keskikentän maestro
Ville Viitaharju, joka palasi Lempäälään Ilveksestä.
Hänelle vahvaa tukea tarjosi monipuolinen Aapo
Pylkkänen. Kaiken
kaikkiaan Loiske on tehnyt
18 osumaa 11 ottelussa, lukema sisältää synkän jakson
kesäkuussa, jolloin Loiske
tahkosi monta peliä ilman
osumia.
Peliruuhka tulossa: Loiskeelle seuraavat viikot ovat
hektisiä, kun heinäkuun
loppuun meneessä joukkue
kohtaa päävastustajansa
Härmän sekä rästipelissä
Ilves/2:sen ja vielä vieraissa
FC Rauman.
. Lopulta 11 ottelun jälkeen LeKifutiksen kohtalo oli olla
ensimmäinen putoaja sarjaa
alemmas, kun Tampereen
Palloilijat voitti viimeisessä pelissään sarjakakkosen
ja nousi kahdella pisteellä
lempääläisten ohi.
Sarjasysteemi oli säälimätön, sillä peräti neljä joukkuetta tippui. Onnistumisia tuli juuri sopiville pelaajille. Vastapainoksi otteet ailahtelivat liikaa ja etenkin omissa kolisi
turhan usein.
? Päästimme yksinkertaisesti liikaa maaleja, emmekä
olleet fyysisesti tarpeeksi ilkeitä. Nyt ei vain riittänyt,
Tuominen harmitteli.
B-pojat aloittivat kauden loistavasti voittamalla
kauden avauksessaan VG62:n 7?1. Tuominen nosti esille myös Toni Vierulan
tärkeät maalit sekä Riku Äyräksen taistelijan sielun.
B-pojat ovat tehneet tii-
vistä yhteistyötä edustusjoukkueen kanssa ja loppukaudella pyrkimys on nostaa
B-junioreita yhä enemmän
mukaan miesten peleihin.
3
päivänä 1955
Elina Hoppu, Anni Grönberg, Sakari Haikonen, Peetu Lipsanen ja Santeri Hirvikoski ovat kukin tänä kesänä töissä Aittakahvilassa noin
kymmenen päivää. Työ on ollut kaikille mieleistä.
Kaksikymmentä
kesää kahvittelua
Aittakahvila on antanut työkokemusta jo lähes kolmellesadalle
nuorelle. Suurelta osalta
yläastelaisia löytyy nykyisin
takataskusta hygieniapassi,
markat ovat vaihtuneet euroiksi ja kahvilassa myydään
kehitysyhteistyöhankkeiden
tiimoilta Afrikasta tuotuja
tuotteita.
Vielä useampi asia on
pysynyt ennallaan, tärkeimpänä jo vuonna 1996 häm-
18
Vesilahti
4:35
Vesilahti
22:26
4:37
22:24
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Kutsun juhlaan saivat
henkilöt, jotka ovat mahdollistaneet Aittakahvilan
toiminnan jatkumisen, ker-
Lempäälä
18
16
Jatko vaakalaudalla?
Lauantaina
Lempäälä
2
Rehtorin luokkaan ei ole
asiaa ennen kuin osaa kätellä
oikeaoppisesti: jämäkästi ja
silmiin katsoen.
Aittakahvilaan valituille
työntekijöille pidetään lisäksi erityinen seminaari, jossa
opetetaan etikettisääntöjä ja
kahvilan käytäntöjä.
mästyttänyt pöytiintarjoilu.
Se hämmästyttää kävijöitä
positiivisesti yhä edelleen.
Rehtori Tapani Pietilän
vaalimat hyvät käytöstavat
ovat kahvilassa kunniassa ja
työntekijät saavat hyvin nopeasti huomautuksen Pietilältä, jos asiakkaan teitittely
lipsahtaa sinutteluksi. Jatko on kuitenkin vaakalaudalla.
25. heinäkuuta
Aittakahvilassa vietettiin
20. Huonokäytöksisestä nuorisosta
urputtavat voikin lähettää
Aittakahvilalle katsomaan,
kuinka siellä toimitaan.
Kahvilassa toista kesää
työskentelevä Elina Hoppu kertoo, että hyvien käytöstapojen koulutus alkaa
Vesilahden yläasteella heti
seitsemännellä luokalla.
Perjantaina
Lempäälä
18
4:30
tä oli tarjolla 13 nuorelle ja
toistakymmentä nuorta saa
työkokemusta tänäkin kesänä. kesän kunniaksi kutsuvierasjuhlaa.
. Vuosien varrella lähes
300 vesilahtelaista nuorta
on saanut tutustua kahvilassa työelämään.
Kahdessakymmenessä kesässä moni asia on
muuttunut. ?ajankohtaista
22
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 22.7.2015
Teksti: Katariina Onnela
kuva: Katariina Onnela,
Sanna Suonpää, L-VS arkisto
Nimipäivät
Ke 22.7.
Leena, Matleena
To 23.7.
Olga, Oili
Pe 24.7.
Tiina, Kirsi, Krista
La 25.7.
Jaakko, Jimi
Su 26.7.
Martta
Ma 27.7.
Heidi
Ti 28.7.
Atso
60 vuotta sitten
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
heinäkuun 22. huhtikuuta 1996
Lempäälän-Vesilahden Sanomat uutisoi, että
tulevana suvena Vesilahteen rantautuu uusi kahvila.
Nuorten kesätyötilanne ei
tuolloin ollut nykyistä juuri
parempi, ja kahvilan kantavana ajatuksena oli tarjota
paikallisille nuorille töitä. Kunta antoi yläastelaisten käyttöön 1840-luvulla
rakennetun aittarakennuksen, josta kunnostettiin nyt
kahdettakymmenettä kesää
pyörivä Aittakahvila.
Opettajien ja vanhempien
talkoovoimilla valmistuivat
kahvilapöydät sisälle ja ulos.
Ensimmäisenä kesänä työ-
Sää
Torstaina
Keskiviikkona
5
17
Vesilahti
4:33
18
6
18
22:31
Lempäälä
18
3
Vesilahti
22:29
Lauantaina 18