Kuva: Kari Kautto, sivu 21 MERVI LUMIA ”Sosiaalinen media luo painetta valtuutetuille.” – sivut 4–5 sivu 6 Kiusaaminen halutaan kitkeä yhtenäiskoululta Vesilahti ylitti Suomen keskiarvon, kun 8.–9.-luokkalaiset arvioivat kiusaamista. sivu 21 2 pronssia Lempäälään sisähallin SM-kilpailuista LeKi YU:n Santtu Heikkinen ja Matias Mustonen mitalikantaan Jyväskylässä. Kunta soittaa rokotettaville. Pennasen nilkkavamma himmensi Lempo-Volleyn voitoniloa Nurmosta. sivu 6 Koronarokotteita pieni määrä lisää Rokotukset jatkuvat Lempäälässä ja Vesilahdessa. vuosikerta N:o 8 Seuraa meitä Instagramissa!. Irtonumero 3 euroa 90. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Keskiviikko 24.2.2021 Luottopelaajalta meni nilkka Lempo-Volleyn Jyri Niemi puolustaa ja Kasper Pennanen (11) seuraa tilannetta
Vaikka sähköautojen määrä kasvaa, 80 prosenttia autokannasta kulkee vielä 2030 polttomoottorilla. kolumni Sari Peltoniemi LIIKKUMINEN VAIN KALLISTUU Huumemäärien kasvaminen kovensi rangaistukset liian usein lähelle kymmenen vuoden rangaistuskattoa. Se oli ihan ok, koulussahan on pakko tehdä monia asioita, mutta oli pakko hiihtää kilpaa. Minulle valkenivat hiihtämiseen liittyvä hosuminen ja yleinen hankaluus. Tavoitteena on vähentää sekä yksityisautoilua että polttonesteellä kulkevien autojen osuutta ja edistää autoilun sähköistymistä. Suomen autokanta on Euroopan vanhimpia. Tietysti käveleminen on tolkuttoman hidas tapa siirtyä paikasta toiseen, mutta juuri siinä on osa viehätystä. Ymmärsin, että on parempi olla laittamatta jalkaan muuta urheiluvälinettä kuin kengät. Pitää väistellä esteitä ja kiivailla muitten urheilijoitten kanssa. Tutkimuksen mukaan sosiaaliset ja ulospäin suuntautuneet henkilöt päätyvät todennäköisemmin työskentelemään julkiselle puolelle, kun taas järjestelmälliset ja oppimishaluiset sijoittuvat yksityisen työnantajan palvelukseen. Välineurheilussa on mietittävä niitä välineitä: luistaako se hiton suksi, aukeaako luistimesta nauha. Vielä en ole ryhtynyt kävellessä kutomaan sukkaa, kuten ahkerat esiäitimme, mutta saatan vaikka tutkia karttaa, syödä banaania tai räpsiä valokuvia hienoista kivistä. Vielä hiihtoakin tylsempää olisi katsella televisiosta, miten kävelijä etenee tuskallisen hitaasti ja hajamielisesti, pysähtelee tutkimaan koiran jälkiä (luulee havainneensa suden jäljet) eikä ikinä saavu maalialueelle, koska löysi kivemman reitin. Myös luistimilla on melkein mahdotonta pysyä pystyssä, ja jos pysyykin, niin luistimet hankaavat, jalkapohjat puutuvat ja nilkat nuljahtelevat. Se aika on kävelijän omaa. Sitä ennen olin pelannut pikkuveljeni kanssa jääkiekkoa jopa isohkoja poikia vastaan. Järkytyksekseni huomasin, etten ollutkaan sellainen sukkela sivakoija kuin olin kuvitellut. Jäin luokan kisoissa aina viimeiseksi paitsi sinä huippuvuonna, kun sekä Minna että Jaana keskeyttivät ja saavutin kolmanneksi viimeisen sijan. Autokannan kierto on meillä yli 20 vuoden mittainen. Kun jalassa ei ole mitään ylimääräistä, on paljon suuremmat mahdollisuudet selvitä liikkumisesta vammoitta. Sen paremmin uusien kuin vanhojen autojen merkittäviä arvonalennuksia tuskin tapahtuu. Nyt ei matkusteta tapahtumiin tai kokouksiin. Ei tarvitse keskittyä tekniikkaan eikä laskea kilometrejä; riittää, kun laittaa töppöstä toisen eteen ihan omassa tahdissa. Suomessa on arvioiden mukaan 2,2 miljoonaa polttomoottoriautoa vuonna 2030. hs.fi . Korkeimman oikeuden mukaan tuomioissa pitää ottaa huomioon muutakin kuin aineen määrä ja laatu. tätä mieltä J ulkisen liikenteen hinnat nousevat, kun käyttäjämäärät ovat laskeneet koronan vuoksi. Miksi pidän kävelemisestä Vastenmielinen talvi-ilmiö on hiihtämishössötys. Isä oli nikkaroinut meille mailat harjanvarsista. Kävellessä ei tarvitse kilpailla eikä säätää urheiluvälineitä. Kävellessä taas voi ajatella vaikka mitä, mutta voi myös olla aktiivisesti ajattelematta mitään. Tavoitetta ajatellen tilanne on erittäin haasteellinen. Poimintoja Kari Pusa . Näin mennään kohti tulevaisuutta. Hallituksen fossiilittoman liikenteen tiekartassa tavoitteena on noin 700 000 sähköauton kanta vuodelle 2030. Hallitus junailee polttoaineella kulkevien autojen verotuksen korottamista tavalla tai toisella. Tämä lopputulos on Autoalan Keskusliiton mukaan mahdollinen ainoastaan verotuksen keinoin vauhdittamalla autokannan kiertoa. Finnairin henkilöstön kokonaisansiot laskivat 40 prosenttia, mutta toimitusjohtajan potti kasvoi lähes puolella yli 1,1 miljoonaan. Kerran tein maalin, ja järkyttynyt maalivahti puuskahti: – Tuohan on likka! Siinäpä ne mukavat luistelumuistot sitten olivatkin. suomenkuvalehti.fi Persoonallisuus ja luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, päätyykö ihminen työskentelemään julkiselle vai yksityiselle sektorille, käy ilmi tuoreesta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimuksesta. Kävelijä voi kävelyn ohella puuhata muita asioita, koska kädet ja pää ovat vapaina. Kävelemiselle on varattava aikansa, ellei halua ryhtyä juoksijaksi. Monelta ovat työt loppuneet ja toiset ovat etätöissä. Onneksi talvellakin voi kävellä, vaikka muut kuinka mouhuaisivat suksiensa kanssa. Myönnettäköön, ettei Suomen talviurheilumenestys lepää kävelyn varassa. Siellä oli pakko hiihtää. Taloussanomat. Tämänkin ymmärsin vasta koulussa. En tykkää hiihtämisestä enkä hiihtämisen katsomisesta. Viattomina lapsuusvuosina hiihto vielä tuntui mukavalta, mutta sitten piti mennä kouluun. Myös yksityisautoilu on kallistumassa
huonekalut, kotim. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. Huvia. täysi sisäpuhdistus, jalkatilojen imurointi, mattojen pesu, kojetaulun puhdistus, takakontin imurointi ja penkkien kemiallinen märkäpesu Renkaanvaihto 25 € Tarjous: 20€ Tarjous voimassa 30.10.2021 saakka! Renkaiden pesu 10 € Tarjous: 5€ Nahkapenkkien pesu 100/130€ Tarjous: 50€ nahanhoitoaineella sis. Sisältöä elämään. toimitus@lvs.fi www.lvs.fi HALUATKO ILMOITTAA. 044 230 8079 HIIHTOLOMAN TARJOUKSET VOIMASSA 7.3.2021 SAAKKA Kevytpinnoite 290€ Tarjous: 250€ Tarjous voimassa 24.4.–31.3.20201. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka K E S K I V I I K K O JUTTUVINKKI. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Liikunnan ja tanssin kurssit jatkavat etäopetuksessa. 2. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Kotimaisia LOBO omenoita LVS:n pihassa torstaina 25. Sisäpuhdistus #3 169€ Tarjous: 150€ sis. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Muista myös kotitalousvähennys! Hyötyä. sis. jalkatilojen ja mattojen imurointi Sisäpuhdistus #2 50€ Tarjous: 40€ sis. Tutustu opiston kurssivalikoimaan kotisivuillamme www.pirkanopisto.fi Kansalaisopistossa tavataan! Maski kasvoilla! 0400 635 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Koronatilanteen takia emme voi järjestää perinteistä Kalevalajuhlaa, mutta voit seurata liittomme Kalevalanpäivän tapahtumaa 28.2. auton pesu ja kovavahaus Nevala Hyvää Pälkäneen PERUNAA USEITA ERI LAJIKKEITA Multaporkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia. toimitus@lvs.fi www.lvs.fi OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUSASIAT Jäikö lehti tulematta. Varmista sinäkin itsellesi ja perheellesi aina toimiva nettiyhteys tilaamalla Elenia Kuitu -valokuituliittymä. Lempäälän Kalevalaiset ry HYVÄÄ KALEVALANPÄIVÄÄ! LEMPÄÄLÄ-TALOSSA Manttaalitie 15, Lempäälä Puh. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Soita 03 4109 3560 Arvonnan säännöt: salaojakympit.fi vesivek.fi MUHKEAT JUHLAEDUT! SALAOJA KYMPIT JA VESIVEK OVAT YHDISTY NEET! ******** ******** *** Tilaa nyt salaojaremontti, saat valita edun kuvastosta + 6 kk maksuvapaan! Kuvasto voimassa rajoitetun ajan. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Aikuisten opetus siirtyy lähiopetukseen kurssikohtaisesti korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. täysi sisäpuhdistus, jalkatilojen imuroinnit, mattojen pesu, kojelaudan puhdistus ja takakontin imurointi. 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » tilausasiat www.lvs.fi » asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi. Toimi nopeasti ja tilaa huippuedullinen kampanja päättyy 28.2.2021! TILAA ELENIA KUITU kuitu.elenia.fi | 020 690 066 (ma-pe 9-16) Maksat liittymästäsi vasta, kun se on toiminnassa. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI Punnitsemme ja maksamme heti Souranderintie 13, 37100 Nokia | p. Tilaa digikuvasto: vesivek.fi, paperikuvaston saat myyjältä! www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu ma 14-17, pe 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. autopesu ja ovien välipesu, jalkatilojen imurointi, mattojen pesu ja auton kevytpinnoitus Normaali käsinpesu, 20€ kuivaus Kevytvahapesu 25€ sis. Moni Pirkan opiston kurssi siirtyy nyt lähiopetukseen ehdit vielä mukaan! . Alle 12-vuotiaiden opetus vapautetaan ryhmäkokorajoituksista . klo 14.00-15.30 sivuilta https://www.facebook.com/ Kalevalaistennaistenliitto, kohdasta Tapahtumat. mattojen ja ovien välien pesu Märkävahapesu 30€ Sisäpuhdistus #1 25€ Tarjous: 15€ sis. . klo 10-11 TILAA NYT HUIPPUEDULLISESTI ELENIA KUITU Asennamme Hauralaan valokuitua. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi Oletko kaivannut opistoelämää
Erityisesti tälle valtuustokaudelle luotua valtuustosopimusta hän pitää erittäin hyvänä prosessina. – Tuli keskusteltua yhteistyön eri tasot ja keskeiset toimintatavat. Lumia oli kauden 1993–96 ensimmäinen varavaltuutettu ollen mukana jo tuolloin valtuuston kokouksissa ja ryhmäkokouksissa. – Kahden puheenjohtajakauteni aikana on uudeksi ”valtuutetuksi” noussut sosiaalinen media ja sen luoma ”paine” luottamushenkilöille, Lumia toteaa. Ehdokkaaksi ovat lähdössä Valto Sorva, Kristiina Pispala ja Harri Tapanainen Tapani Pietilä harkitsee vielä ehdokkuuttaan. 20 vuotta valtuustossa ollut Kuisma keräsi viime kuntavaaleissa puolueensa toiseksi suurimman äänipotin. Luottamustehtävät ovat yhteistyön korkeakoulu. Keskustan Virpi Alakoski ja Antti Uusi-Rasi eivät asetu ehdolle kevään kuntavaaleissa. He ovat Tuula PetäkoskiHult, Kari Virtanen, Niina Selin, Maria Päivänen, Anita Haapasalmi, Hannu Tiensuu, Henri Haapajoki, Maria Vuorma ja Carita Ojala. Mervi Lumia uskoo, että Vesilahti jatkaa kehittymistään vahvasti oman historiansa ja kyliensä vahvuuksien kautta nykyaikaiseksi maalaiskunnaksi, joka on houkutteleva vaihtoehto Tampereen kaupunkiseudulla. Lumia summaa valtuustovuosien antaneen paljon. Kokoomusvaltuutetuista Vesa Papinsaari ja Harri Länsipuro ei vielä ole tehnyt päätöstä osallistumisestaan. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ei tavoittanut Lauri Niemistä. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Valtuustojen puheenjohtajat eivät asetu vaaleissa ehdolle Lempäälän istuvista kunnanvaltuutetuista kuusi ei hae jatkokautta, viisi miettii vielä ehdokkuuttaan – pois jäävät Juha Kuisman lisäksi mm. – Päätöksentekoon ja demokratiaan kuuluu se, että ollaan asioista eri mieltä ilman, että se nähdään vastakkainasetteluksi. He ovat Minna Rajamäki, Pauliina Österberg, Mikko Kärki ja Tuukka Liuha. He ovat puolueensa toiseksi suurimman äänisaaliin viime vaaleissa saavuttanut Nanna Nieminen ja Pauliina Alenius. Keskustan ehdokkaiksi kuntavaaleihin ovat istuvista valtuutetuista asettumassa viime kuntavaalien ääniharava Harri Penttilä, Ari Arvela ja Miia Rajala. Ehdokkuudestaan on ilmoittanut Jocka Träskbäck, Riina Aspila, Heikki Hakala, Totti Hämäläinen, Johanna Lundán, Petri Mäkinen, Kari Tolonen ja Antti Perälä. Hän on vuodesta 1997 lähtien ollut valtuutettu ja useissa eri rooleissa Vesilahden kunnan luottamustehtävissä. Lempäälän-Vesilahden Sanomien saamien tietojen mukaan Kristillisdemokraattien Aura Elliott on asettumassa ehdokkaaksi. Samalla kaudella hän oli myös kahden lautakunnan jäsen. Seitsemästä valtuutetusta neljä ilmoittaa tässä vaiheessa asettuvansa ehdolle. Myös pitkän linjan valtuutettu, kokenut Markku K. Kansainvälinen yhteistyö on takavuosina ollut merkittävää mm Vesilahden yläasteen toteuttamana sekä kunnan ystävyyskuntatoiminnan kautta. – Välillä tuntuu, että valtuustovuodet ovat enemmän ottaneet kuin antaneet. Päivi Söderström ja Markku Mikkola Lempäälän kunnanvaltuuston suurimmassa ryhmässä Kokoomuksessa vaihtuvuus näyttää olevan tämänhetkisen tilanteen mukaan ryhmistä suurinta. Yhteistyö on avainsana, yhteistyö kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välillä. Molemmat vihreiden kunnanvaltuutetut, Susanna Suoniemi ja Laura Kekäläinen ovat asettumassa kuntavaaliehdokkaiksi. SDP:n Marko Lounasranta on asettumassa ehdokkaaksi kevään vaaleissa. Viime kuntavaaleissa Keskustan kanssa vaaliliitossa olleen Perussuomalaisten tämän hetken ainoa valtuutettu Ari Perämaa on asettumassa ehdokkaaksi myös 2021. – Vesilahti on säilyttänyt omaleimaisuutensa ja positiivisen imagonsa. Kolme valtuutettua, viisi kautta valtuustossa työskennellyt Päivi Söderström, kaksi kautta Vesilahden ja viimeisimmän Lempäälän valtuustossa ollut Kristian Lella ja Mikko Blomqvist eivät enää asetu ehdolle. Pienen kunnan etu on aina se, jos kaikki tuntevat kuuluvansa ”Vesilahti-puolueeseen”, sanoo Lumia, jonka mukaan pienellä kunnalla ei ole varaa tuhlata energiaa vastakkainasetteluun. Rakentavasti eri mieltä oleminen on taito, jota luottamushenkilöksi ryhtyvän on hyvä harjoitella. Tapio Kuisma harkitsee vielä ehdokkuuttaan. Viime kuntavaaleissa kolme valtuustopaikkaa saaneen Perussuomalaisten valtuustoVesilahden kunnanvaltuuston Kokoomuksen seitsenhenkisestä valtuustoryhmästä vaihtuu kevään kuntavaaleissa vähimmillään kolme henkilöä, sillä niin valtuuston tämänhetkinen puheenjohtaja Mervi Lumia, Velipekka Saarinen kuin Ilona Leppänen ilmoittavat tehneensä päätöksen olla asettumatta ehdokkaaksi. Kunnanvaltuuston tämänhetkinen puheenjohtaja Juha Kuisma (kesk.) ei asetu enää ehdolle. Hänen mukaansa nyt on aika muiden jatkaa ja hänen itsensä käyttää kokouksista vapautuva aika muuhun. Työskentelyilmapiiri on ollut hyvä, näkee kaksi kautta Vesilahden valtuuston puheenjohtajana toiminut Lumia. E. – Kehitettävää riittää edelleen. Kahden viimeisen valtuustokauden aikana Vesilahden valtuustolla on ollut raskaita ja isoja asioita päätettävänä, muun muassa useat talouden tasapainottamisohjelmat. Matti Kuusjärvi sen sijaan pohtii vielä ehdokkuuttaan. Lumia ei allekirjoita väitettä, että valtuutettu tai valtuusto olisi vain päätöksenteon kumileimasin. Seutuyhteistyö on ollut erittäin antoisaa ja pienelle kunnalle tärkeää. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ei tavoittanut Pertti Uusi-Erkkilää eikä Jukka Harjulaa kertomaan aikeistaan. Seitsemän kautta riittää Mervi Lumialle Vesilahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumialla (kok.), 56, on takanaan seitsemän valtuustokautta luottamustehtävissä. Omat haasteensa päätöksentekoon viimeisen vuoden aikana on tuonut etäkokoukset. – Kauden alussa aina keskityimme rakentamaan yhteistyötä ja tutustumaan toisiimme, jotta rakentavalle yhteistyölle olisi hyvä pohja. Teknisesti saimme hienosti kokoukset toimimaan, mutta aito vuorovaikutus etäkokouksissa jää helposti puuttumaan. Vihreiden viidestä valtuutetusta kaksi ei enää asetu ehdolle. Viime vaaleissa Vihreistä eniten ääniä saanut Tiina Wesslin ja Anita Huhtala ovat asettumassa uudelleen ehdolle. – Valtuutettu vie yhteistyössä muiden kanssa eteenpäin kunnan näkökulmasta kuntalaisille tärkeitä asioita. Hanna Virtanen aprikoi vielä ehdokkuuttaan. Lumia ei asetu ehdolle kevään kuntavaaleissa. Työskentely PSHP:n valtuustossa on avannut näkökulmaa koko Pirkanmaan hyvinvointiin. Kaikki demareiden nykyiset yhdeksän valtuutettua ovat lähdössä ehdolle vaaleihin. Moni hyvä asia on ollut sellainen, joka ei välttämättä lehtien palstoilla näy. Olen ehkä oppinut entistä paremmin katsomaan asioita kokonaisuuksina ja mietti”Luottamustehtävät ovat yhteistyön korkeakoulu”. Lumia muistuttaa, että Vesilahdessa aloitettiin kahden edellisen kauden aikana valtuustoinfot, sekä ryhmäpuheenjohtajien tapaamiset ja lisättiin seminaarityyppistä työskentelyä. 13 valtuutetusta kahdeksan ilmoittaa asettuvansa ehdolle. Mikkola päätti olla asettumatta ehdolle
TeksTi: Erkki Koivisto Valtuustojen puheenjohtajat eivät asetu vaaleissa ehdolle Lempäälän istuvista kunnanvaltuutetuista kuusi ei hae jatkokautta, viisi miettii vielä ehdokkuuttaan – pois jäävät Juha kuisman lisäksi mm. helmikuuta valtatie 3:lla Lempäälässä sattui kolme ulosajoa tunnin sisään. Yritys ostaa rakennuspaikan saadakseen rakennetuksi myymälä-maneesi -yhdistelmän, jonne se siirtää olemassa olevan toimintansa Kangasalta. Ulosajot sattuivat Ideaparkin ja Kuljun liittymien kohdalla. –Kaikki ihanat tuttavat ja ystävät Vesilahdella ja seudun erilaisissa kokouspöydissä. maaliskuuta, jolloin ehdokkaat saavat numerot ehdokaslistojen yhdistelmän mukaisessa järjestyksessä. Pirkanmaalla oli sunnuntaina kymmenkunta tieliikenneonnettomuutta. Aleksanteri Aava oli hänen taiteilijanimensä. TeksTi: Katariina Rannaste. Päivi söderström ja Markku Mikkola ryhmän molemmat kaksi nykyistä valtuutettua hakevat jatkokaudelle: viime kuntavaalien ääniharava, kansanedustaja Veijo Niemi ja Kirsi Kallio. Samalla kellonlyömällä sattui toinen ulosajo, jossa niin ikään henkilöauto ajautui penkkaan. Vuonna 2003 perustettu yritys on satuloiden ympärille toimintansa kehittänyt yksityinen elinkeinonharjoittaja, jonka pääasiallinen toimiala ovat hevostarvikkeet. Muun muassa St. maaliskuuta. Kaava-alue sijaitsee Ryynikän katualueella kunnan ydinkeskustassa, rautatieaseman itäpuolella. Kristillisdemokraattien kaikki kolme kunnanvaltuutettua ovat ehdolla kevään vaaleissa: Katja Strömberg (ent. Kevään kuntavaalien ehdokashakemusten jättöpäivä on 9. Kunnan keskusvaalilautakunta tutkii ehdokaslistat, erityisesti sen, että ehdokkaat ovat vaalikelpoisia ja vahvistaa ehdokasasettelun 18. Mielenkiinnolla seuraan jatkossa päätöksentekoa ja niiden asiakokonaisuuksien kehittymistä, joita on saanut olla niiden alkumetreillä pohtimassa. Aavankatu on saanut nimensä sakkolalaisen runoilijan Aleksanteri Kuparisen mukaan. Kaksi kautta tarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja kunnanhallituksen jäsenenä toivat siihen perspektiiviä. – Tuohon aikaan alkoi tulla jäätävää sadetta, joka teki tienpinnoista liukkaat, Seppälä toteaa. Asemakaavalla nimetään nimeämätön kevyenliikenteenkatu Lemmonkadun ja Aavankadun välillä Runoilijanpoluksi. Jalankululle ja pyöräilylle varatun, noin 75 metrin mittaisen katuväylän nimeäminen vastaa tavoitteeseen parantaa jalankulun olosuhteita kunnassa. Lupaa haettiin Konsalan tilasta erotettavalle määräalalle. TeksTi: Erkki Koivisto Maneesille rakennuslupa Kuivaspään kylään Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunta on myöntänyt luvan ratsastusmaneesinja liiketilan rakentamiseen Kuivaspään kylään osoitteeseen Rantoistentie 106. Suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamiskuvan hakija on Satula.com Finland. Valtuustokauden aikana vuonna 2019 perussuomalaisten valtuustoryhmästä erotettu Olavi Saarelainen on perustamaassa äärioikeistolaista Sinimusta liike -nimistä puoluetta ja asuu Valkeakoskella. Georgenista Saksasta on tullut monta hienoa ystävää elämääni. Yhtenä vaikuttavimpana hetkenä Lumian mieleen jäävät juhlapäivien seppeleenlaskut Vesilahden kunnan edustajana. Tämä verkosto ei ympäriltä katoa, vaikka aktiivinen luottamustehtäväura päättyykin. He ovat Hannele Lehikoinen, Satu Kosola ja Tarja Rossi. Vielä ei ole tiedossa, mitkä puolueet ja mahdolliset valitsijayhdistykset asettavat ehdokkaita. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Runoilijanpolku vie Aavankadulle Lempäälän yhdyskunta lautakunta on asemakaavan muutoksen yhteydessä nimennyt kuntakeskukseen uuden kadun. Seitsemän kautta riittää Mervi Lumialle mään päätösten vaikuttavuutta. Kolmas ulosajo tapahtui 17.45 aikaan, jolloin henkilöauto lähti heittelehtimään ja ajautui tieltä ulos. ”Luottamustehtävät ovat yhteistyön korkeakoulu” TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Mervi Lumian albumi – Pienen kunnan etu on aina se, jos kaikki tuntevat kuuluvansa ”Vesilahtipuolueeseen”, sanoo kaksi valtuustokautta puhetta Vesilahden valtuustossa johtanut Mervi Lumia todeten, että valtuustovuosien aikana tutuksi tullut tuttavien ja ystävien verkosto ei ympäriltä katoa, vaikka aktiivinen luottamustehtäväura päättyykin. Kaikki kolme Vasemmistoliiton valtuutettua ovat ehdolla kevään vaaleissa. Pinta-alaltaan 1 360 neliömetrin laajuinen, osin kaksikerroksinen ratsastusmaneesija liiketila sijaitsee 4 000 neliömetrin rakennuspaikalla Rantoistentien ja HelsinkiTampere-moottoritien välissä. Runoilijanpolku johtaa Lemmonkadulta kerrostalojen lomitse Lempäälä-talon suuntaan Aavankadulle. Parasta valtuustouran varrella ovat olleet ihmiset. Mervi Lumia haluaa kiittää kaikkia, joiden kanssa on luottamustehtävämatkansa aikana saanut tehdä yhteistyötä: – Poliitikoksi en itseäni ole mieltänyt, vaan yhteisten asioiden hoitajaksi. Korpela), Piia Nurmela ja Tuomo Lipsanen. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanneja johtokeskuksen päivystävä palomestari Juha Seppälä arvioi, että ulosajot johtuivat teiden liukkaudesta. Kello 17.05 henkilöauto pyörähti liukkaalla tiellä päätyen perä edellä penkkaan. Sunnuntaina kolme ulosajoa tunnin sisään Jäätävä sade teki teistä liukkaat Sunnuntaina 21
Vesilahdessa saadaan jatkettua yli 75-vuotiaiden rokotuksia 26. Jos koronatilanne Pirkanmaalla jatkuu suotuisana, arvioimme uudelleen myös muiden ikäluokkien harrastustoiminnan suosituksia, sanoo Taysin johtajaylilääkäri ja pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand. Kun kuntaan saadaan suurempia määriä joko PfizerBioNTechin tai Modernan rokotetta, ilmoitetaan ajanvarauksen alkamisesta yli 70-vuotiaiden ikäryhmälle. Kiusattujen suhteelliset osuudet ovat isoja, käytännössä luvut tarkoittavat, että kiusattuja on ollut 8.–9 -luokkalaisista noin 12 oppilasta, hän kertoo. Olemme ottaneet käyttöön malleja, joilla pystymme kohdentamaan resursseja nopeammin sinne, missä tukea tarvitaan enemmän. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Mitä sen poistamisen eteen on tehty. Yhtenäiskoulun oppilaat Ella Ojaniemi ja Pinja Salminen vahvistavat, että kiusaamista tapahtuu. – Minua ei esimerkiksi ole kiusattu, mutta olen kuullut tapauksista. Pirkkalan yhteistoimintaalueeseen kuuluvaan Vesilahteen saadaan tuolloin lisää Comirnaty-rokotetta. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä. Äärimmäisin tapaus sattui joulukuussa Helsingin Koskelassa, missä kolme poikaa murhasi pitkällisen koulukiusaamisen kohteeksi joutuneen 16-vuotiaan. Rokotteiden saatavuuden mukaan yli 70-vuotiaiden ja alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia tullaan toteuttamaan rinnatusten, hän selvittää. Tässä vaiheessa tietoa näiden rokoteannosten saapumisesta ei ole. Sitä ei tapahdu suoraan muiden katseiden alla, vaan siitä kuulee mutkien kautta, Pinja Salminen kertoo. Asiasta päätti Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä tiistaina 16. Kiusaaminen tapahtuu ikäryhmittäin. Myös työväenja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Yli 80-vuotiaiden kuntalaisten ei tarvitse itse soittaa rokoteaikaa ajanvaraukseen. Sen perusteella kiusatuksi vähintään kerran viikossa tulee 10,2 prosenttia 8. uutiset TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Katariina Rannaste Koronarokotukset jatkuvat Lempäälässä ja Vesilahdessa Lempäälä ja Vesilahti ovat saamassa lisää koronarokotteita. ja 9.-luokkalaisista. TeksTi: Katariina Rannaste Rokotteita saadaan pieni määrä lisää Alle 12-vuotiaiden harrastuksissa luovutaan ryhmäkokosuosituksesta Alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta vapautetaan 10 henkilön ryhmäkokosuosituksesta. Ella Ojaniemi (vas.) ja Pinja Salminen kannustavat kiusattuja puhumaan.. Yhtenäiskoulun vs. Se on tavoite, Tanttu linjaa. Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset aloitetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisesti henkilöistä, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Ohjausryhmä suosittelee , että mahdollinen kilpailutoiminta pidetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. – Resurssointi on ollut yksi tekijä. Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä. Mitä lähempänä luku on nollaa, sitä parempi. ja 9. Koulun henkilökunta on sitoutunut puuttumaan kiusaamiseen ja tapausten selvittämiseen, Jani Tanttu kertoo. Nyt some on enemmän edustettuna, Jani Tanttu toteaa. Kunta kutsuu rokotettavat puhelimitse rokotuksiin. Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset toteutetaan Lempäälässä ja Vesilahdessa Astra Zenecan rokotteilla. Edellinen kysely tehtiin vuonna 2017, jolloin kiusatuksi tulleiden keskimääräinen prosenttiosuus oli 9,2. Kiusaaminen voi jäädä piiloon myös siksi, että kiusaamista tapahtuu paljon sosiaalisen median alustoilla ja viestipalveluiden välityksellä. Vesilahden koulut kuuluvat kiusaamista vastustavaan KiVa-koulu -ohjelmaan, mutta Jani Tantun mukaan se keskittyy Vesilahdessa enemmän nuorempiin ikäluokkiin. Koulupsykologi ja -kuraattori ovat myös käytettävissä. – Koulun henkilökunta on myös koulutettu Suomen mielenterveysseuran materiaaliin, jonka avulla oppilaiden kanssa opetellaan säännöllisesti tunneja vuorovaikutustaitoja niin alakuin yläkoulussakin. Ongelma on koulussa siis tunnistettu. – Myöskään alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden rokotuksien aloittamisaikataulu ei ole vielä vahvistunut. – Kun kouluterveyskyselyn tulokset vuonna 2019 tulivat, tiedostimme ongelman. – Tässä tilanteessa voimme vapauttaa nuorimpien ikäluokkien harrastustoimintaa suuremmissa ryhmissä. Luku on 15. helmikuuta. Koska nykyinen tilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin muutoksiin. Ojaniemi ja Salminen vinkkaavat ottamaan viesteistä kuvakaappauksia, jolloin kiusaamisesta on todisteita, ja kertomaan asiasta aikuiselle. -luokkalaisten nuorten arjesta. Lisäksi yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu joka toinen viikko ja käymme ryhmässä vuosittain luokka kerrallaan läpi tunnelmaa, ilmapiiriä, kaverisuhteita ja kiusaamista. vesilahti sai hälyttäviä tuloksia, kun 8.–9-luokkalaiset arvioivat kiusaamista. – Silmiä siltä ei voi sulkea, hän toteaa. – Jokainen kiusaamistapaus on liikaa. helmikuuta. – Me tukioppilaat olemme profiloituneet niin, että meille voi tulla puhumaan mistä vaan. Muuten yli 70-vuotiaiden rokotuksien jatkumiseen ei ole saatu vielä sairaanhoitopiiriltä vahvistusta, Vesilahden terveysaseman vastaava lääkäri Jaakko Kivijärvi kertoo. huonoin Suomessa. – Aiemmin selvitettiin enemmän tönimisiä tai muita sellaisia tapauksia. kiusaaminen halutaan yhtenäiskoululta kitkeä. Lempäälään saadaan alustavan tiedon mukaan viikolla 9 Pfizer-BioNTechin rokotetta, jolla rokotetaan niitä yli 80-vuotiaita kuntalaisia, jotka eivät ole saaneet vielä yhtään rokotetta. Lempäälässä ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa Astra Zenecan rokotteiden saapumisesta, Pirkkalan yhteistoiminta-alueelle sitä toivotaan saapuvan erä maaliskuun alkupuolella. rehtori Jani Tanttu on Vesilahden luvusta huolestunut. – Saatava rokotemäärä on pieni ja rokotuksiin tullaan kutsumaan henkilöitä terveyskeskuksesta tapahtuvin soitoin. Vanhempien tulee vain saattaa lapset harrastamaan, eikä jäädä sisätiloihin. Se on yli Suomen keskiarvon. Rokote-erät ovat pieniä, mutta niiden myötä molemmissa kunnissa jatketaan rokotuksia, jotka tammikuun loppupuolella tyssäsivät valtakunnallisiin saatavuusongelmiin. – Näiden lisäksi Vesilahden nuorisotoimella on meneillään kaksivuotinen hanke, jonka seurauksena koulunuorisotyöllä on enemmän näkyvyyttä kaikilla Vesilahden kouluilla, Tanttu selvittää. Välittäviä aikuisia on myös olemassa, Pinja Salminen sanoo. Koulun käytävillä sitä ei välttämättä kuitenkaan huomaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toteutti kyselyn jo vuonna 2019, mutta koulukiusaaminen ja sen rajut ääripäät ovat olleet keskustelun aiheena, kun Suomessa on kuluneen puolen vuoden aikana tullut ilmi useita tapauksia, joissa oppilas on pahoinpidellyt toisen. Opistojen lähiopetus voidaan aloittaa 10 hengen ryhmissä ”Jokainen tapaus on liikaa” Kouluterveys kysely antaa karun kuvan vesilahtelaisten 8
Mutta, mutta… ilmeisesti sanaa yhtiö ei hyväksytä sote-esitykseen ollenkaan, vaikka se olisikin julkisen sektorin omistama. Siirtäminen tietäisi ehdokkaiden hukkaan heitettyjä ponnistuksia. Tällaisen yksinkertaisen kansalaisen on ollut vaikea pysyä mukana, mitkä ovat viimeiset sellaiset ohjeet, joita ei jokin toinen taho ole vielä kumonnut. Kirjoittaja suosittelee järjen käyttöä Lempäälän kunta ostaa maata Hauralasta Lempäälän kunta ostaa 3,78 hehtaarin maaja metsäalueen Hauralasta. Puuston arvo on Metsänhoitoyhdistyksen arvion mukaan 1 215 euroa. Samalla ne ovat erottuneet liiaksi julkisen sektorin muusta toiminnasta. Taas pessimisti sanoo alussa mainitut sanat, mutta minä olen optimisti ja pelkään, mitä paljastuukaan ensi viikolla. Tila on rakentamaton. Aina kun on ajatellut, että pohja on nyt saavutettu, viimeistään seuraavalla viikolla lyödään edellinen ennätys. Valinta tehtiin, kun lehti oli jo mennyt painoon, mutta tulos on luettavissa seuraavassa lehdessä sekä nettisivuilla www.lvs.fi. Matti Vehviläinen on taustaltaan Lempäälän seurakunnan johtava kappalainen. Mutta nyt onkin herätetty kysymys, että saavatko aatteelliset asiat nousta pääosaan ihmisten terveydenhoidossa. Pahinta on sekä rajoituksiin että rokotuksiin liittyvän tiedottamisen sekavuus. johtavana kappalaisena.. Nyt kunnalla on maata 70 hehtaaria. Lempäälän kunta osti lisää maata Hauralasta. Mitä sanoo tähän optimisti. Valtuutetut saattoivat äänestää ketä tahansa Tampereen hiippakunnan hyväksymästä viidestä ehdokkaasta. Nämä sairaanhoitopiirien perustamat yhtiöt ovat hoitaneet tehtävänsä erinomaisesti. Kirkkoherran virkaan oli ehdotettu Matti Vehviläistä. Yleisönosastokirjoitusten lisäksi nykyiset valtuutetut ovat yllättäen heränneet tekemään aloitteita. Kuva: LVS-arkisto/Kari Pusa Mittari näyttää testattujen ja tartuntojen määrät, soittojen määrän koronapuhelimeen sekä miten koronavirusrokotuksissa edetään. Mika Nokelainen työskentelee Tampereella Harjun seurakunnan vs. Koronan tiimoilta nimittäin ongelmia riittää. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen, eikä ihmisten terveys saa olla politiikan pelinappula. helmikuuta. Pitää muistaa Voltairen (1694–1778) paljon siteerattu ajatus: ”Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä”. Valinnan teki 27 kirkkovaltuutettua vapaan vaalin avulla. Tällä hän voi tarkoittaa koronatilannetta, mutta myös monenlaisia päättäjien sekoiluja, jotka tuntuvat seuraavan toinen toistaan. Lisäksi kauppaan sisältyy asemakaavan mukainen 0,033 hehtaarin kokoinen katualue. Hän toteaa, että kyllä voi! Valitettavasti optimisti taitaa olla oikeassa. Viikonvaihteessa levisi uutinen, joka löi taas kirkkaasti edelliset ennätykset. Sote-esityksen järjestämislaissa nämä julkisomisteiset sidosyksiköt rinnastetaan markkinoilla toimiviin yksityisiin yrityksiin, eikä niiden toimintaa lasketa hyvinvointialueiden omaksi palvelutuotannoksi. Vesilahden mittari löytyy verkkosivulta pirkkala.fi/ koronarokotukset-vesilahdessa ja se julkaistaan myös Vesilahden Terveyspalvelut Facebook-sivulla. Siihen ei minulla, eikä kenelläkään muulla voi olla mitään sanomista. Hallituksen, THL:n ja STM:n pyhä kolmiyhteys on muuttunut aika-ajoin kolmiodraamaksi, jossa syytökset ovat sinkoilleet sinne tänne. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Lempäälän seurakunnan kirkkoneuvosto ehdotti kokouksessaan 16. Hallituksen sote-esityksen linjausten mukaa tekonivelsairaala Coxaa, laboratoriopalveluja tarjoavaa Fimlabia ja Sydänsairaalaa uhkaa jopa alasajo. Mittari päivitetään aina maanantaisin, jolloin tehdään yhteenveto päättyneen viikon tilanteesta ja rokotusten etenemisestä. helmikuuta äänestyksen jälkeen, että kirkkovaltuusto valitsisi kirkkoherran virkaan Vehviläisen. uutiset Kolumni Pelottavaa kehitystä Pessimisti on saattanut ajatella viime aikoina monta kertaa asioiden olevan niin huonosti, että huonommaksi ei enää voi mennä. TeksTi: Kari Pusa Vesilahdelle koronamittari Mittari näyttää mm. Tilan kauppahinnaksi määräytyi 150 000 euroa. Hän hoitaa seurakunnan kirkkoherran tehtävää vuoden loppuun asti virkaa tekevänä kirkkoherrana. Tila rajoittuu länsija pohjoisosistaan kunnan omistamiin alueisiin, joista muodostuu yhteensä 70 hehtaarin kokoinen aluekokonaisuus. Ne ovat voineet keskittyä oman alansa kehittämiseen, ja se on näkynyt tyytyväisten asiakkaiden lisäksi myös kustannussäästöinä. Suljetussa lippuäänestyksessä Matti Vehviläinen sai kahdeksan ääntä ja vastaehdokkaana ollut Mika Nokelainen neljä ääntä. Mittarit näyttävät testausja tartuntatilanteen, soittojen määrän koronapuhelimeen sekä miten koronarokotukset etenevät. Kuva: Pirkkalan yhteistoiminta-alue Kirkkoherran vaali tiistai-iltana Lempäälän seurakunnan uuden kirkkoherran vaali oli tiistai-iltana 23. Kuitenkin mainitut sidosyksiköt ovat kokonaan sairaanhoitopiirien ja kuntien omistamia yhtiöitä. Siirretäänkö kuntavaalit vai ei. Pitäisi varmasti kysyä mainittujen yhtiöiden tuhansilta tyytyväisiltä asiakkailta, mitä mieltä he ovat. Olisiko niin, että nämä sidosyksiköt ovat toimineet liian tehokkaasti ja saaneet liian hyviä tuloksia. Vanha sanonta, että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa, pätee tässäkin. Demokratiaan kuuluu, että hallitukset vaihtuvat ja samalla painotukset muuttuvat. rokotusten etenemisen Pirkkalan yhteistoiminta-alue on laatinut Pirkkalan ja Vesilahden kunnille koronatilannemittarit
Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. aika!) Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Laura Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Värien haalistumisen sijasta tahtoisin loistaa Jumalan kirkkautta ympärilleni. Ti 2.3. 040-511 2444. Voit tutustua myös ohjelmiimme kotisivujemme, Youtuben tai Facebookin kautta. Siksi avaan Raamatun ja luen: ”Katso, minä luon uutta. Su 28.2. klo 15 Virtuaalikahvit Pappilasta YouTube-kanavan kautta striimattuna. Kiitos Lempäälän kotihoidolle hyvästä hoidosta. Toiseksi pohdin, mistä voisin luopua, jotta minulla olisi aikaa, halua ja voimia tehdä sellaista, mikä on vielä tärkeämpää. Minä ajattelen, että ihminen on luonnos, joka voi kirkastua, mutta vain harva meistä kirkastuu. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Seurakuntatoimisto palvelee etänä, p. klo 9.30-12 Päiväkerho seurakuntatalolla Huom! Lapset saatetaan seurakuntatalon ulko-ovelle ja noudetaan ovelta. Pienelle ryhmälle mahdollisuus osallistua messuun ja samalla ehtoolliselle. klo 10 Messu kirkossa, striimataan Youtube-kanavalla: www. klo 9.30-12 Päiväkerho pappilassa. Se on paaston tarkoitus. Su 28.2. com/c/vesilahdenseurakunta. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille Diakonia: Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ja leivänjako ti ja to klo 10–12 Vanhassa pappilassa, os. Usein ajatustemme kehän rikkominen on vaikeaa. Tule mukaan keskustelemaan kirjoittamalla kaikenlaisista jutuista, seurakunnan työntekijät siellä menossa mukana. Himmeän lampetin edessä roikkuu Kristus. Paaston aika kutsuu uuteen Laskiaissunnuntaista alkanut paaston aika kutsuu elämän syvimmän ihmeen äärelle. 29.1.2021 Vesilahti Me tiesimme lähtösi lähenevän, näimme voimasi vähenevän. To 4.3. Kaila Kuivaspääntie p. klo 15 Virtuaalikahvit Pappilasta poikkeuksellisesti Facebook-livenä seurakunnan Facebook-sivulla. Kirkko avoinna klo 11–12.30, paikalla pappi, mahdollisuus klo 11– 12 enintään 10 hengen ryhmissä ehtoollisen viettoon. Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. youtube.com/c/vesilahdenseurakunta. 1.4.1939 Vesilahti k. Jumalanpalvelukset: To 25.2. 11.2.2021 Lempäälä Näin taivaan isä päätti sen, sydämen lyönnin viimeisen. Paikalla kuuntelija. Käsi kädestä irtosi, yksin jäin. Su 7.3. Toimintaa: Ke 24.2. To 25.2. Pyhän Birgitan kirkon jumalanpalveluksia voi seurata suorana verkossa: www.youtube.com, hakusana: Lempäälän seurakunta. Sanomakellot soivat kirkonmäellä Saulille to 25.2. Matti Vehviläinen Voit jättää kuolinilmoitukset helposti myös netissä tai sähköpostilla www.lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi. En ole suinkaan mikään malliesimerkki paaston suhteen. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Kokoontuminen toteutuu, jos alueelliset koronarajoitukset sallivat. 0400 419 096. Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle”. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Hiljaisia hetkiä . Kun tartun siihen, että Jumala piti minusta huolen eilenkin, havahdun huomaamaan hänen läsnäolonsa ja rakkautensa tänäänkin. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa. Havahtumaan siihen, mitä kaikkea minulla jo on, sen sijaan, että miettisin mitä minulta puuttuu. ohje ja linkki liittymiseen www.betel.fi) Muut seurakunnat Puoliso, pappa, isopappa Sauli Matias MÄKELÄ s. Joel Haahtela kirjoittaa: ”Istun vielä hetken ja katselen, kuinka lasimaalaus muuttuu hitaasti roosasta violetiksi, eikä vihreää enää kohta erota mustasta. Pe 26.2. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Rakas äiti, mummu, anoppi ja sisar Anja Marja-Liisa VIITASAARI s. Rovastintie 9, p. karjalanpiirakoita ja munkkeja, la 27.2. Kun ärsyynnyn toisen puheista tai mielessäni herää arvostelun tarve, voisinko sen sijaan kannustaa, rohkaista ja avata uusia näkökulmia. Linkki nuorten WhatsApp-ryhmissä. Tästä syystä niiden äärelle on aika ajoin pysähdyttävä hieman vakavammalla mielellä. 040 804 9108. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Mitä ajattelemme, puhumme ja tunnemme. Tiina p. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4), avoinna ma–pe klo 9–15, la klo 10–14. Ja niin sen tuleekin. Kastettu: Rasmus Kalevi Lampinen, Sisu Eemeli Salmisalo, Eeden Emilia Ylikoski, Sara Sofia Katriina Saarenpää, Elsi Aliisa Tuulia Aronen. Kiittäen ja kaivaten Jone, Jani ja Susa Markku ja Paula muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. muistot vain seuranain. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. Saa kirjoitella nimimerkillä. Jumalanpalvelukset toimitetaan ilman paikan päällä olevaa seurakuntaa. (03) 289 5111, sp. fi tai Facebook.com/vesilahdenseurakunta Kuollut: Anja Marja-Liisa Viitasaari 81 v Kirkonkylästä, Eija Alina Halme 72 v Halmeenmäestä Ylämäeltä, Anja Annikki Sainio 88 v Narvasta, Pentti Mikael Haapaniemi 87 v Pöyhölästä Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. Vesilahden seurakunta on perustanut keskustelupalstan: ernomane. Sytytän kynttilän ja kiitän. 040 804 9130. klo 10 jumalanpalvelus kirkosta etäyhteyksin, Suokas, Korhonen, Pietari & Kalat -lauluryhmä, Katariina Mahkonen, klarinetti ja Hugo Suuronen, trumpetti. Ajantasaiset tiedot: www.vesilahdenseurakunta.fi, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl. vesilahdenseurakunta.fi. Voisinko somessa roikkumisen sijasta lukea kirjaa. klo 16–18 Rukouspysäkki kirkossa. Kirsi ja Taru perheineen Lämmin kiitos osanotostanne suruumme. Talvirippikoulu etänä, pappilassa ja Sappeessa Ensi viikolla: Ti 2.3. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Jokaisella meillä on omat aikasyöppömme, jotka haukkaavat huomiomme. klo 18 Nuortenilta etänä Zoomissa. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa. Kun herään aamulla, pohdin mistä tänään voin kiittää Jumalaa. Olenko sinut itseni, Jumalan ja lähelläni olevien ihmisten kanssa. kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi, Avoinna ma ja to 9–12 sekä 13–15, ti 9–12 ja 13–17, pe 9–12, ke suljettu. Jonain aamuna sydän on täynnä asioita, jotka pulpahtavat ilmoille yksi toisensa jälkeen. vohvelikahvila klo 10–13 (HUOM. seurakunta Seurakunnan toiminta jatkuu viranomaissuositusten mukaisesti pääosin etäyhteyksin 1.3.2021 saakka. Tied. klo 11.30. Toimintaa järjestetään alueellisten koronarajoitusten puitteissa, seuraa tiedotusta srk:n verkkosivuilla www.lempaalanseurakunta.fi. Tuon asian tutkiminen tekee joskus myös kipeää. Huom! Lapset saatetaan Pappilan ulko-ovelle ja noudetaan ovelta. klo 10 Jumalanpalvelus pappilassa striimataan Youtube-kanavalla: www.youtube.com/c/vesilahdenseurakunta. Muisto kaunis vie eteenpäin meitä, Vaikk’ sydän, silmät täynnä kyyneleitä. 1:17) Lempäälän srk Tällä viikolla: Ti 23.2. Päivän sana: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua.” (Jes. Su klo 12 Jumalanpalvelus osoitteessa www.betel.fi (myös Youtubessa ja Facebookissa) Ke klo 18.30 Rukousilta Teamsin kautta (ks. Su 28.2.-6.3. Arjen keskellä on vaara ajautua sivuraiteelle, siksi suunnan tarkistaminen on tärkeää. Jonain aamuna on hiljaisempaa. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15, p. Kolmanneksi pohdin hiljaisessa rukouksessa elämäni suuntaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pyrin paastonaikana miettimään kolmea asiaa. Erityiskiitos Kurjenpolven henkilökunnalle Liisan hyvästä hoidosta. KirkkoHarrin vieraana emäntä-vahtimestari Päivi Hjelt ja Merja. Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Korona rajoitteiden takia tilaisuutemme ovat nettilähetyksinä tai etätilaisuuksina. klo 10 Muskarimessu kirkosta etäyhteyksin, Lohilahti, Suokas. 31.8.1939 Jurva k. Lähetystyön kirkkopyhä. Moni meistä tummuu ja menettää ajan kuluessa värinsä.” Paastoon sisältyy pyrkimys suunnan muutokseen. Tule linjoille: www.youtube. Silloin muistelen psalmin sanaa: ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”. Pe 26.2
HTML Käytetään nettisivujen html-koodissa. JUUSTOBURGER PEKONIBURGER KANABURGER LASTEN BURGER. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Pantone Käytetään painotöissä aina kun vaaditaan yksilöityjä värejä. CMYK Käytetään neliväripainotöissä. Pantone | Pantone 478 CMYK | C19 M81 Y83 K64 RGB | R112 G61 B41 HTML | 703D29 Pantone | Pantone 1595 CMYK | C0 M73 Y100 K3 RGB | R213 G92 B25 HTML | D55C19 Ideapark, Lempäälä • Keskustori • Pirkkala • Kaukajärvi • Cafe Aamurusko • Ideapark, Seinäjoki Jokainen päivä on Aitoleivän arvoinen! www.aitoleipa.fi Laadukkaat burgerit Ideaparkin Aitoleivästä! • Sämpylä • 200g pihvi • Salaattia • Tomaattia • Sipulia • Cheddarjuusto • Suolakurkkuviipaleita ATERIA • Limsa 0,25l • Ranskalaiset + ketsuppi dippikippo • Kahvi 9,90 € (Ateriana 12,50€) • Sämpylä • 200g pihvi • Pekonisiivut 2 kpl • Salaattia • Tomaattia • Sipulia • Cheddarjuusto • Suolakurkkuviipaleita ATERIA • Limsa 0,25l • Ranskalaiset + ketsuppi dippikippo • Kahvi 9,90 € (Ateriana 12,50€) • Sämpylä • Kanapihvi • Salaattia • Tomaattia • Sipulia • Suolakurkkuviipaleita ATERIA • Limsa 0,25l • Ranskalaiset + ketsuppi dippikippo • Kahvi • Sämpylä • 100g pihvi • Salaattia • Tomaattia • Juusto (valinnainen) • Suolakurkkuviipaleita ATERIA • Limsa 0,25l • Ranskalaiset + ketsuppi dippikippo • Jäätelö 9,90 € (Ateriana 12,50€) 6,90 € (Ateriana 8,90€) Kaikki hampurilaiset tulevat talon majoneesilla, halutessasi saat sen myös chilimajoneesilla ( hot) tai srirachalla ( xtra hot). Lisädippi 1€ Käytämme 100% Black Angus -naudanlihaa, aikuisten burgereissa 200g pihvit! Teemme burgerit tuoreina paikan päällä. RGB Käytetään näytöillä toistettessa ja omissa dokumenteissa
040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. AUTOT JA LIIKENNE . Koulutettu trimmaaja Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Rakennustyöt 044 375 5667 Sähkötyöt 044 212 4465 saneeraus.joka@gmail.com YKSITYISILLE JA YRITYKSILLE, PIENET JA SUURET KOHTEET Remonttipalvelut Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € Paikallista palvelua kiinteistöasioissa! Myynti / Osto / Vuokraus asunnot ja kiinteistöt Kaupanvahvistajan palvelut. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 PALVELUN PAIKAT Betonit Renkaat . Kauppakirjat, arviot ym. Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 7-16 info@mikarent.fi www.mikarent.fi JÄLLEENMYYNTI JA HUOLTO: Maanrakennus ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi 1 x 30 mm 14 € Nuohoojat Remonttipalvelut p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kiinteistövälitys Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Sarjoitukset . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. p. KODINKONEHUOLTO. Kaikki rodut . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi Ideapark Lempäälä Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Rakennusurakointi E Vuorinen Oy www.evuorinen.fi Mika 0400 621 604 Minna 040 753 5673 RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 8-16.30, p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Hallituskatu 15, 33200 Tampere PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA ANU MARKKULA kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 040 552 2472 anu.markkula @spkoti.fi RAILI LILJA yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi JONNA TUOVINEN Myyntineuvottelija 040 509 5488 jonna.tuovinen @spkoti.fi SARI KOLEHMAINEN myyntineuvottelija 0400 159 005 sari.kolehmainen @spkoti.fi 2 x 30 mm 25 €. Avaimet . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike
1989 yli . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. Hintaan lisätään arvonlisävero 24 %. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. p. 0400 335 443 . ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € 044 347 7405 Piia Kylliäinen Ota yhteyttä! mainospaikka, joka kunnioittaa lukijaansa.. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä HUOM. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. TERVEYS JA HYVINVOINTI Kotihoito, kotisairaanhoito, laboratorionäytteiden haku 040-844 0173 | 040-723 0560 Sirvalahdentie 2, Lempäälä www.hoivasilta.fi Myös hierontapalvelut! TAMPEREENTIE 22, LEMPÄÄLÄ p. 050 553 6919 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. krs. 2 x 30 mm 25 € 2 x 50 mm 47 € Hinta/viikko. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI 30 v. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 1 x 30 mm 14 € Tampereentie 4 (2. (ajanvarauksella) Puh. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi SÄHKÖTYÖT KYLMÄASENNUKSET PUMPUT ILMALÄMPÖPUMPPUJEN MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO OK-TALOT VARASTOT UUDISRAKENTAMINEN 045 108 5262 Kautuksentie 15, 37500 Lempäälä info@sahkojakylmapalveluhakala.fi | www.sahkojakylmapalveluhakala.fi Sähköpalvelut Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi » Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021
Näiden esitysten avulla tavoitellaan menosäästöjä ja työllisyysasteen nousua. Lapset ja nuoret ovat kiistatta aliedustettuja heitä koskevassa päätöksen teossa ja vaikka me aikuiset, kuinka luulemme tietävämme mistä nuoret pitävät, varmaksi emme tiedä ennen kuin kysymme ja kuuntelemme. Totti Hämäläinen kunnanvaltuutettu (kok) Vesilahdessa tulee ottaa käyttöön nuorten osallistuva budjetointi Osallisuus on päivän sanan eikä suotta. Otsikossa mainittu Kirkan kappale on duurissa, mutta tulevat näkyvät tämän uudistuksen osalta ovat mollivoittoiset. Vaalien lähestyessä kannattaa katsoa, mitä on saatu aikaan ja varsinkin, mikä suuresta uhosta huolimatta ei ole onnistunut. Muistanko oikein, että Lempäälän keskustan kehittämissuunnitelma olisi koskenut myös radan länsipuolta, nyt kaikki puhti on idässä, hyvä, että edes siellä. Ei vastausta. Asumistuen miljoonat valuvat siis yhä enenevässä määrin jo valmiiksi hyvätuloisten taskuihin. Valtuustossa esitettiin myös suoria kysymyksiä: mistä rahat saadaan. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Lukijan mielipide Kaikkea on ja rahani riittää (?) Harmikseni jouduin palaamaan oppivelvollisuusiän pidentämiseen, josta esimerkiksi Riina Aspila kirjoitti LVS:ssä edelliskesänä (LVS 10.6.2020: Oppivelvollisuusiän nosto tulee kalliiksi ja kiireellä). Ei voi olla niin, että poliitikoilla on oikeus ottaa velkaa kuntalaisten nimissä, mutta ei ole velvollisuutta hoitaa velkaa asianmukaisesti. Valitettavasti koulutuksen kelkasta putosi tuolloin suuri määrä sellaisia nuoria ihmisiä, joiden itseohjautuvuudessa on puutteita. Lempäälälle lankeava kustannus oppivelvollisuuden pidentämisestä on arvioitu olevan vuonna 2021 yhteensä 230 000 euroa ja siirtymäjakson jälkeen vuonna 2023 yhteensä 624 000 euroa – siis yli 0,62 miljoonaa euroa. Sosiaalietuuksista leikkaaminen ei nosta työllisyysastetta. No nyt sitten taitaa olla hallituskrapula, kun näistä asioista ollaan hipihiljaa. Valtuustossa esitettiin lukuisia menolisäyksiä pohjaesitykseen, ei tässä yhteydessä puhuttu vahingossakaan siitä, mistä kaikki tämä raha saadaan. En palaa enää uudistuksen kritisoimiseen, mutta tulevat taloudelliset vaikutukset ahdistavat. Toimeentulotuen tarpeen nousua selittää osaltaan myös ammatillisen koulutuksen reformi, mikä ylevistä tavoitteistaan huolimatta, johti lähiopetuksen radikaaliin vähenemiseen. Osallistuvassa budjetoinnissa kunnan nuorisotoimen budjetista varataan tietty osa nuorten päätettäväksi. Ääni kuntavaaleissa on samalla tuki puolueen valtakunnan politiikan linjalle. Satu Kosola Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Lempäälä Miten meni omasta mielestä... Näyttää kuitenkin siltä, että ”joku muu maksaa” -ajatus on saanut kannatusta myös Lempäälässä. Keskeytyneet opinnot lisäävät sosiaalietuuksien tarvetta, nuori voi pudota opintotuen piiristä toimeentulotuen asiakkaaksi. Kyllä kirjasto ja muut Lempäälä-talon palvelut ovat kaukana, lähes saavuttamattomissa meiltä lyhytaskelisilta, jotka tulemme nyssellä kirkon kohdan pysäkeille. Kun valtionosuuksia ei edes korvamerkitä esimerkiksi sivistykseen käytettäviksi, voidaan sivistyspalveluista pahimmillaan joutua kiristämään muista menoista. Työpaikkoja ei synny toimeentulotukea leikkaamalla. Lempäälä-talokin on valmiina luovutettu, onko sillan toisen pään kustannukset unohdettu, vai oliko niitä mihinkään edes budjetoitu. Budjetoinnissa voitaisiin tehdä yhteistyötä nuorisovaltuuston sekä yläkoulun kanssa ja rakentaa yhdessä vesilahtelaisille nuorille sopiva toimintamalli. Kaikista heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevat asuvat lisääntyvässä määrin yksityisomisteisissa asunnoissa ja heidän asumistuki ja loppuvuokran osuus toimeentulotuesta ohjataan suoraan vuokranantajalle. ”Valtio kyllä korvaa kaiken”, sanottiin. Näin kuntavaalien alla kannattaa miettiä omaa ehdokastaan myös hänen puoluetaustansa kautta. Tällaiset uudistukset ovat omiaan kaventamaan kunnallista itsehallintoa. Miksi kunnan palvelujen rahoittaminen on näin visusti suojeltu salaisuus. Matka Lemponkatua radan ali tai rautatiesiltaa pitkin yli on kyllä pitkä ja mäkinen, takaisinkin pitäisi tietysti jaksaa. Voimmeko vaan todeta, että näin on käynyt vai pitääkö myös miettiä mistä tämä nousu johtuu. Ihmettelen miksei Kokoomus yrittäjäpuolueena leikkausten sijaan esitä sellaisten järjestelmien kehittämistä, millä helpotetaan pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia palkata työntekijöitä. Kokoomus esittää leikkauksia useisiin sellaisiin sosiaalietuuksiin, joita se pitää kannustinloukkujen aiheuttajina. Haastattelussa puhutaan karvaista lääkkeistä hyvän tekemiseen. Virtanen ja Liuha yrittivät sentään hillitä, mutta 23.9.2019 (§ 278) tehtiin päätös, minkäs villiintyneille mahtaa. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon sellaista, mikä selittää sosiaalietuuksien menojen kasvua. Samanaikaisesti on kasvanut myös yksityisten asuntosijoittajien määrä. Nettotappio Lempäälälle on siis noin 600 000 euroa – ihan valtava summa rahaa. Ensinnäkin asumisen hinta etenkin kasvukeskuksissa on noussut hurjasti. Taisi kunnanhallituksellamme olla päällä ns. Kuntaliitto on arvioinut, että valtio korvaa kustannuksia valtionosuuden kautta noin 10 euroa per 13–15 -vuotiaat kuntalaiset ja 25 euroa per 16–18 -vuotiaat kuntalaiset. Useammissa eri kokoisissa kunnissa ja kaupungeissa on saatu positiivisia vaikutuksia nuorten osallistuvasta budjetoinnista. Lempäälän sivistyslautakunnan 16.2.2021 kokouksen esityslistalla oli myös oppivelvollisuusiän toteuttaminen Lempäälässä. Keskeistä on, että jokainen nuori voi kertoa halutessaan oman toiveensa ja ajatuksensa, näistä nuoret itse keskustelevat, neuvottelevat ja äänestävät sekä tutustuvat samalla kunnan päätöksen tekoon. Kokoomuksen lisäksi kakun leipojaksi on ilmoittautunut Perussuomalaiset. Mykkänen sanoo, että kymmenen vuoden aikana valtion maksamien työttömyysetuuksien sekä asumisja toimeentulotukien vuotuiset menot ovat kaksinkertaistuneet kahdesta miljardista neljään. Ei siltä näytä, vaan lasku jää taas kerran kunnille maksettavaksi. Tämä on juuri se, mitä halusimme välttää. Hannu Riikonen. Erityisesti nuoria koskevassa päätöksenteossa keskeistä on, että nuoria kuunnellaan, ei vain kuulla. Aino-Riikka Simula Keskusta Vesilahti Ääni kuntavaaleissa on ääni myös puolueen valtakunnan politiikalle Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on antanut Helsingin Sanomille haastattelun. Näiden kielikuvien taakse on helppo kätkeä ne toimenpiteet, mitä molemmat herrat kannattavat. Oppivelvollisuusiän pidennyksen kannattajat Lempäälässäkin moittivat etukäteisiä laskelmia kustannuksista ylimitoitetuiksi ja epärealistisiksi. Käykää ihmiset katsomassa esteettömän Lempäälän hautamuistomerkkiä radan länsipuolella, siellä se Telkäntaipaleen sillan pää törröttää korkeuksissa, kynttilöitä ei tarvitse viedä, osallistutaan henkisesti. On enemmän kuin luonnollista, että siipiä kokeillaan ja kasvatetaan myös syntymäkuntansa ulkopuolella, mutta jos kunnan kokee mukavaksi ja aidosti omakseen, on myös paluumuuton mahdollisuus tulevaisuudessa suurempi. hallitushumala, kun Telkäntaipaleen siltaa visioitiin, että oikein vauhtirampit ja teatterikatsomot. Osallistuva budjetointi lisäisi nuorten kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia itseään koskeviin asioihin sekä tukisi demokratiakasvatusta. Kun viimeksi tarkistin, niin poliitikkoja sitoi edelleen budjettirajoite eli todellisuudessa rahaa on aina rajallinen määrä. Samaisen puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo on aiemmin puhunut kakun leipomisesta. Lisäksi on myös tiedossa, että vaikutusmahdollisuudet ja vastuu omassa yhteisössä, eli tässä tapauksessa kunnassa, sitouttaa ihmistä vahvemmin yhteisöönsä. Molemmat puolueet leipovat kakkua leikkaamalla. Tämän jälkeen hankinnat, tapahtumat tai mitä ikinä nuoret ovatkaan päättäneet, toteutetaan yhdessä kunnan kanssa. Tämä näkyi esimerkiksi yön pikkutunneille venyneessä budjettivaltuustossa loppuvuonna 2020. Kaikkiin esityksiin ei oltu etukäteen selvitetty edes hintalappua. Onko tämä oikein. Entä jos ratkaisuksi asumistuen menokasvun hillitsemiseen mietittäisiinkin maltillisen vuokrasääntelyn mahdollisuutta ja ara-asuntojen rakentamisen lisäämistä. Laskin, että Lempäälän luvuilla tämä tekisi noin 33 000 euroa. Nuorten osallistuva budjetointi antaa kaikille, mutta erityisesti nuorille. Minusta kuntalaisten yhteisiä varoja ei saa hoitaa näin vastuuttomasti. Viimeisenä ajatuksena: aika kuvaavaa on, että kunnan yhteisten talouslinjausten aloitteen allekirjoitti lähinnä kokoomuksen valtuustoryhmä ja asian edistäminen on hautautunut jonnekin
Vuosien neuvottelujen jälkeen meluesteet on nimittäin luvattu toteuttaa tielinjauksen kaikissa vaihtoehdoissa. Näin päättäjät voivat vaikuttaa alueensa ja oman paikkakuntansa elinvoimaan ja hyvinvointiin pitämällä kaikki alueensa toimijat mukana. Samalla säästetään huomattavasti rakentamiskustannuksista ja turvataan arvokkaan yhtenäisen luontokokonaisuuden säilyminen. Hankintalain puitteissa kunnat voivat päättää, että ne esimerkiksi suosivat lähiruokaa tai mahdollistavat paikallisten pienja kevytyrittäjien tasavertaisen osallistumisen hankintoihin jakamalla hankinnat useampaan osaan. Mikäli Puskiaisten oikaisu ei toteutuisi, siihen perustuva osayleiskaava ei toteutuisi. Piia Nurmela KD Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Lempäälän kunnanvaltuutettu Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys BirdLife Pirkanmaa on sillä kannalla, että Lempäälän Puskiaisten oikaisusta ja 2-kehästä tulee luopua. Kuntalaisten hyvinvointi kun maksetaan verotuloilla. Etäpiste nostattaa alueen imagoa ja on linjassa uuden Sääksjärven osayleiskaavan kanssa. Tämä puolestaan vaikuttaisi useiden uusien teiden rakentamisen lisäksi luonnon merkittävään köyhtymiseen. Mielestäni valtuutettujen tärkein tehtävä on varmistaa kuntalaisten hyvinvointi ja kunnan kehittyminen. Etäpiste vähentää opiskelijoiden koulumatkaa, vähentää liikenteen päästöjä ja lisää nuorten vapaa-aikaa. Puskiaisten oikaisu, Sääksjärven osayleiskaava ja lähijuna-asema ovat samaa kokonaisuutta. Tämä ei pidä paikkaansa, ja Hiltunen itsekin kumosi väitteensä jo samassa kirjoituksessaan. Hankintojen kautta kunnat voivat vaikuttaa alueensa palveluihin, työllisyyteen, yrittäjyyteen ja innovaatioihin. Nyt sadasta lukio-opiskelijasta tuleva 600 000 euron vuosittainen valtionosuus valuu Tampereen lukioihin opiskelijavirran mukana, kun se voitaisiin saada Lempäälän lukioon. Yrittäjien keskuudessa kuntien hankinnat voivat herättää närää, kun pienet yrittäjät kokevat jäävänsä kilpailutuksissa suurempien jalkoihin. Kuntien valtuustoihin valittujen päättäjien tulisi huolehtia, että hankintastrategian laatiminen sisällytetään osaksi valtuustojen laajempaa strategista työskentelyä. Helin. Kuva: Jukka T. Julkisten hankintojen osuus kuntien taloudesta on merkittävä. Jocka Träskbäck yrittäjä ja kunnanvaltuutettu (kok.) Kunnat ostoksilla – hankintoihin fiksummat kriteerit Kunta, joka haluaa edistää alueensa elinvoimaa, kilpailuttaa viisaasti. Sääksjärven osayleiskaavan alkukyselyssä kuntalaisille 2017 tuli selkeästi esille se, että kyselyyn vastaajat haluavat painottaa metsiä ja järviä positiivisimpina kohteina. Kanalintujen pesintä ja soidinalueiden tuhoaminen ei ole hyväksyttävää. Koko maassa niiden arvo on noin 18 miljardia euroa vuodessa. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Sääksjärvelle lukion etäpiste Sääksjärven, Kuljun ja Vuoreksen postinumeroalueilla on Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 650 iältään 16–19-vuotiasta nuorta. Kunnassa on panostettu luontoon ja ulkoilureitteihin, ja panostetaan jatkossakin. Tämä voidaan saavuttaa muun muassa rakentamalla kolmas kaista Kuljun eritasoliittymästä lähtien Pirkkalan kautta Nokialle (Vaihtoehto 2). php?f=2&t=738 Jukka T. Sääksjärven koulun yhteyteen olisi järkevää suunnitella ja toteuttaa tulevassa koulurakennuslaajennuksessa Lempäälän lukion hallinnoima etäpiste palvelemaan lähialueen nuoria. Ja mikäli osayleiskaavan mukanaan tuoma asukasmäärän kasvu ei toteutuisi, siihen perustuva Sääksjärven lähijunaasemakaan ei toteutuisi. Lämmin kiitos siitä jokaiselle asiaan vaikuttaneelle. Birgitan polku säilyy kuntalaisten ulkoilureittinä myös tulevaisuudessa, joten voimme myös oikaisun jälkeen käydä retkeilemässä vaikkapa Ammejärvellä. Metso on kaavoitusalueella alueellisesti uhanalainen laji. Puskiaisten oikaisun vaikutus Lempäälän kehitykseen on ratkaiseva, mutta valtion hankkeena siitä päätetään kuitenkin aivan muualla kuin kunnanvaltuustossa. Tärkeä hankintakriteeri voisi olla myös yrityksen kyky ottaa palveluita käyttävät ihmiset mukaan palveluidensa kehittämiseen. Sääksjärvelle perustettavan sivutoimipisteen ansiosta Lempäälän lukio pystyisi lisäämään noin 100 opiskelijavuotta. Silloin saisimme tyytyä aseman sijaan pelkkään seisakkeeseen. Lempäälän kehitys ottaisi valtavan askeleen taaksepäin, jos uudet asuinalueet, yritysalueet ja työpaikat sekä niiden tuomat verotulot pyyhittäisiin kerralla kartalta. Kuntien tulisi ottaa hankinnoissaan huomioon tuotteiden kulutuksen kestävyys ja jäljitettävyys sekä sosiaaliset kriteerit, kuten palveluita tuottavan yrityksen henkilöstön hyvinvointi. Laajojen metsäalueiden raivaaminen on myös vastoin ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hankinnat saatetaan tehdä tapaus kerrallaan, ilman laajempaa poliittista keskustelua hankintojen kriteereistä tai periaatteista. Puskiaisten oikaisu ja 2-kehä tarkoittaisi lisäksi alueelle laajaa teollisuuspaikkaja asumisrakentamista. Näin kävi Teemu Hiltusen kirjoituksessa (LVS 10.2.), jossa hän kirjoitti minun todenneen (AL 14.1.) Sääksjärven jäävän ilman meluesteitä, mikäli Puskiaisten oikaisu ei toteutuisi. Helin Pirkanmaalainen metsoukko. Kunnan omien päättäjien tulisi keskittää nyt voimavarojaan kuntalaisten kotien puolustamiseen ja varmistaa, että valtion lupaamat meluesteet rakennetaan toisin kuin nykyistä moottoritietä rakennettaessa. Koko Pily:n mielipide on luettavissa Pily:n foorumilta: http://www.arkistopily.fi/foorumi/viewtopic. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys on samaa mieltä siitä, että valtatie 3:n liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta tulee parantaa nykyisestä. Moottoritien oikaisusta tulisi loppujen lopuksi varsin vähäinen ajallinen etu. Vaikka hankintojen taloudellinen merkitys on suuri, koetaan kunnissa usein, että hankintoihin ei ole riittävää osaamista. Kun otetaan huomioon luonnolle aiheutuvat haitat ja esimerkiksi Puskiaisten oikaisusta saatava hyöty muihin mahdollisiin ratkaisuihin verrattuna, ei ole perusteltua lähteä näin massiiviseen monipuolisen luontoalueen hävittämiseen. Puskiaisten oikaisu on Lempäälän ja lempääläisten etu. Luonto on Lempäälässä aina lähellä. Lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta on noin 6 000 euroa opiskelijalta. Pasi Huhtala Puskiaisten oikaisusta ja 2-kehästä tulee luopua Sääksjärven lähijuna-asema riippuu Puskiaisten oikaisusta Puskiaisten oikaisu puhuttaa edelleen kovasti, ja olen yllättäen huomannut, että keskustelussa on välillä turvauduttu myös totuutta vieroksuviin lausumiin
Tämä on historiaa, tässä Lempäälällä on juurensa. Hän rakensi kosken rannalle pajan myllyjen tarpeita varten. Vihreiden politiikassa korostetaan reilua muutosta. Sitä varten hän valmisti pihdit, eri-ikäisille erilaiset. Maikki Hämäläinen – Ylikahri vanhustyön johtaja (emerita) Vastaus Simo Saarimaan LVS:ssa esittämään kysymykseen Simo Saarimaa kaipasi lisätietoja (LVS 10.2.) Lempäälässä vuonna 1906 valmistettujen kärryjen valmistajasta. Paja on museoituna alkuperäisellä paikallaan, Kuokkalan Museoraitilla, Kuokkalantie 14. Olin tullut Lempäälän kunnalliskodin johtajaksi samaan aikaan, ja näin alkoi Annikki Soinin ja minun hyvä yhteistyö. uppotukkeja. Tämä pajarakennus on siis museoituna olemassa, mutta vävysi omistamat kärryt, vuodelta 1906 on tehty siinä entisessä, jo hävitetyssä pajassa. Richter-Sotavalta. Nämä tiedot löytyvät: Ritva Mäkelä 2005, Myllyjen ja museoiden Kuokkala-kirjasta Tulkaa siis tutustumaan Kuokkalan Museoraittiin ja sen seitsemään mielenkiintoiseen museoon sitten kun museovieraat taas voidaan toivottaa tervetulleiksi! Kaarina Lepistö museovastaava Kuvan lähettänyt Simo Saarimaa kyseli taannoin, tietävätkö lehden lukijat enemmän valmistajasta. Autojen yleistyttyä kärryjen menekki väheni. Tukkeja järven pohjasta keräsivät hänen poikansa Yrjö, Erkki ja Paavo ja myivät ne isälleen. A. Toiminta oli yhteistyötä, ja vaikka se oli säätiöpohjaista, se toimi ikään kuin konserniyhtiönä kunnassa. Koska joukkoliikenne tarvitsee nimensä mukaisesti asiakkaita ja joukkoa liikenteeseen ollakseen kannattavaa ja ilmastoystävällistä, mielestämme koko liikennekeskustelu Lempäälän ja Vesilahden alueilla (sekä valtakunnallisesti) kaipaa rakenteellista ravistelua ja asennemuutoksen. Kun kylällä nyt kuulee siitä syöveristä, johon Ehtookoto on joutunut, nousee mieli kapinaan. Siksi Koskisen paja alkoi tuottaa peltokaluja, kuten heinän ja nauriin kylvinkoneita. Ymmärrämme myös, että Vesilahden kaltaisilla hajaasutusalueilla välimatkat ovat pitkiä ja naapurinkaan kanssa aikataulut eivät välttämättä kohtaa, jolloin yksityisautoilu on ainoa toimiva vaihtoehto arkeen. erikoistyökalut. Ohessa valmistettiin monenlaista muutakin, kuten hautaristejä ja portteja. Lieneekö tuo Tervolasta löytynyt juuri nappulakärry. Ajokaluja valmistivat isä, kolme poikaa ja kuusi vierasta työntekijää. Rakennusaineena käytettiin mm. Kauniin, koristellun rautaristin on takonut hänen poikansa Kustaa Aleksanteri Koskinen, josta tuli seppäsuvun tunnetuin seppä. Sen sijaan, että kunnat investoivat päätöksiin, joiden hyöty on todellisuudessa minimaalinen (esimerkiksi Puskiaisten muutaman minuutin oikaisu autolla), pitäisi kunnallisessa päätöksenteossa viedä tätä rakennemuutosta siihen suuntaan, että liikennepolitiikka ja joukkoliikenteen hyödyntäminen olisi aidosti kestävä ja oikeasti varteenotettava vaihtoehto kuntalaisille. Taitoihin kuului jopa hampaanpoisto. Toiminnan kautta kehitettiin, ei vain palveluasumista, vaan ennaltaehkäisevän vanhustyön muotoja. Puolueen uusi ”Reilu muutos” -ohjelma on vastaus siihen, miten Suomesta tehdään yhdenvertaisesti hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Sepän taitoihin luotettiin, siksi monet menivät mieluimmin sepän luo kuin hammaslääkärille hampaan poistoon. Yhteistyön muotoja eivät silloin määränneet kilpailutussäännöt tai muut ulkopuolelta tulevat toimintamuotoja säätelevät pykälät. Enimmillään K. Koska joukkoliikenteen hyödyntäminen ei ole kaikille mahdollista, voi harkita esimerkiksi kimppakyytejä. Kiesit on valmistettu Lempäälässä vuonna 1906. Ennen Lempäälä tunnettiin juuri Ehtookodosta, nyt Ideaparkista. Koskisen palveluksessa oli kymmenen miestä. Koskisen, aikaisemmalta nimeltään Eriksson (1863–1939) pajasta kehittyi vähitellen ajoneuvoja valmistava yritys, jonka tuotteita myytiin kaikkialle Suomeen. Haluavatko Vihreät kieltää yksityisautoilun. Yksityisautoilua ei tule jatkossakaan kieltää, mutta kuntien tulisi panostaa mahdollisimman toimivaan joukkoliikenteeseen. Kuokkalasta lähti maailmalle monenlaisia ajoneuvoja. Kustaa Erikssonin hautaristi on edelleen nähtävissä Lempäälän hautausmaalla. K. Esimerkiksi, ei ole kestävää luopua autoilusta paikoissa, joissa se ei ole käytännössä mahdollista. Vuosien myötä toiminnan sisältö muuttui Ehtookodossakin, mutta aina se kulki kunnallisen vanhustyön rinnalla, tukijana ja täydentäjänä tässä kokonaisuudessa. Myöhemmin, vuonna 1910 hän teetti ison pajarakennuksen Jarala-nimiselle palstatilalle. Yrjö Koskinen piti pajaliikettä vuoteen 1975. Alusta alkaen asiakaspiiri sijaitsi laajalla alueella, sillä alkuaikojen asiakkaat olivat Turusta, Valkeakoskelta ja Tampereelta. Koskisen ensimmäinen asiakas oli Sotavallan kartanon omistaja J. Kalustoon kuuluu höyläpenkit, sorvit, rattaanpyörän kokoamislaite, pyörien siimarautojen taivutusvalssi, aisojen taivutusmuotit ym. Tarvittaisiin siis iso muutos, että joukkoliikenne nähtäisiin edes mahdollisena vaihtoehtona yksityisautoilun rinnalla. A. Ehtookoto oli myös valtakunnallisesti Lempäälän kunnan positiivinen käyntikortti, josta saimme olla ylpeitä. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Lukijan mielipide Ehtookoto on vanhuspalveluiden helmi Muistan Ehtookodon vihkiäisjuhlan vuonna 1969. Hankkeeseen uskottiin, ja oli laitettu omat omaisuudetkin lainojen tueksi. Paja toimi siis aluksi Kuokkalankosken rannalla, sillan pielessä. Myös myllyissä (niitä oli siihen aikaan kosken rannalla 4 kpl) kävijät tarvitsivat pajaa mm. Se imago ja hyvä, minkä Ehtookoto on kunnallemme tuonut, on nähtävä ja ymmärrettävä päätöksenteon pohjaksi. Seppä Koskinen merkitsi kaiken toimintansa ja kaikki valmistamansa tuotteet sekä niistä saamansa tulot tarkasti muistiin työkirjaansa, jota hän piti vuodesta 1893 vuoteen 1935 saakka. hevostensa kengittämiseen. Ensimmäinen oli 1798 syntynyt Erkki Tuomaanpoika, jonka oli kotoisin Kuokkalan Jaralta. nappulakärry, amerikkalainen ja englantilainen kärry. Meille tärkeää on, että ilmastonmuutosta hillitään niin, ettei muutoksen maksajiksi joudu jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat. A. Koskisen kuoleman (1939) jälkeen hänen työnsä jatkajaksi ryhtyi hänen poikansa teknikko Yrjö Aleksander Koskinen (1892–1979). Sen pituus on 7,5 metriä ja korkeus yli kolme metriä. Pajan yhteydessä on puutyöpaja, jossa ajokalujen puuosat valmistettiin. On tiedossa, että liikenteestä syntyviä päästöjä tulee vähentää ilmastosyistä, mutta on myös totta, että kaikilla paikkakunnilla joukkoliikenne ei ole paras vaihtoehto. Marika Vaasvainio, Vesilahti ja Vilma Virolainen, Lempäälä Tampereen seudun vihreiden nuorten hallituslaiset sekä nuoret kuntavaaliehdokkaat. Kärryjen puuosia ostettiin myös valmiina muualta, jolloin Koskisella tehtiin vain raudoitus. Jo kolmannen vuoden muistiinpanot kertovat, että ”töitä oli vahvasti” ja 1898 jopa ”enemmän kuin sai tehdyksi”, tosin 1900-luvun alussa oli muutama ” köykäinen ja köyhäkin” vuosi. Tehdään se, mitä pitää, toimintaa tukien ja juuremme tunnistaen. Tietoon on jäänyt, että ainakin Paavo sai niillä rahoilla ostettua itselleen polkupyörän. Siihen aikaan sepältä vaadittiin monenlaisia taitoja. Kuvaamasi kärryt on tosiaankin valmistettu Lempäälässä K. Lempäälä oli edelläkävijä tässäkin vanhuspalveluiden suunnanmuutoshankkeessa. Koskisen seppäsuvussa oli seppiä neljässä polvessa. Koskisen Ajokalupajassa. Ehtookoto oli syntynyt pienen aktiivisen edelläkävijäjoukon voimainponnistuksena ja tuli korjaamaan asuntopulaa, mikä silloin oli yksi laitossijoitusten suurin syy myös Lempäälässä. Portissa on kaksi jalankulkuporttia sekä keskellä autoja hevosportti. Vastaus: kyllä tietävät. kirkkoherroja, kihlakunnan tuomareita, valtiopäivämiehiä, kauppiaita ja tehtailijoita aina Kemiä ja Rovaniemeä myöten. Uskon, että meillä on viisauden ja tiedon yhteensovittamiskykyiset viranhaltijat, jotka löytävät muuttuneista tilanteista huolimatta, hyvän, lempääläläisiä ikäihmisiä huomioivan ratkaisun. Hänen jälkeensä seuraava seppä oli Kustaa Eerikinpoika (1832–1899), joka käytti Eriksson-nimeä myös sukunimenään. Me Lempäälässä kauan eläneet olemme eläneet nämä hyvät ajat, emmekä halua, että ne sivuutetaan. A. Ensimmäisiä malleja olivat Turun kärry ja Tyrvään kärry. Sen jälkeen suvusta ei enää löytynyt työn jatkajaa, jolloin perikunta myi 1981 kiinteistön kaikkine rakennuksineen ja työkaluineen Lempäälän kunnalle. Vaikka uudistuksia tarvitaan, ei historiaa pidä kaikilta osin syrjäyttää. Asiakkaina oli mm. Saamme monesti kuulla siitä, kuinka Vihreät haluaa kieltää yksityisautoilun. Myös kuntapolitiikassa tehdyt päätökset ovat tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja erityisesti pienemmillä paikkakunnilla sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousee politiikan keskiöön. Johtotähtenä oli joustava palveluketju kotoa huonoista asuinolosuhteista turvalliseen palveluketjuun aikanaan siirtymiseen. Lisäksi oli mm. Suomen Kumitehtaan portti Nokialla on tiettävästi suurin pajassa tehty työ
Kuva: Ari Tapaninen Päivän viimeiset auringonsäteet Kuva: Eeva Tolvanen Tulppaanien aikaan Kuva: Anu Patojoki-Tuominen Kota. Vuosituhansien saatossa kota on tietenkin kivettynyt eikä asukkaita luonnollisestikaan enää ole, kuvan ottanut Jorma Hautala kertoilee ja huomauttaa: – Tätä kuvaajan ’uutista’ ei tarvitse ottaa ihan vakavasti. – Lempäälässä kivilouhimon ja aurinkovoimalan välisellä alueella on kivikautinen kota. Kuva: Jorma Hautala. kuvan Herralankosken komeasta talvisesta maisemasta. Tämä maisema kyllä pysäyttää jokaisen kulkijan ja luonnonystävän ihailemaan luontomme moninaisuutta myös vuoden kylmimpään aikaan, Tapaninen ihastelee. Kyllä talvinen kauneus on ihailtavaa valkeine lumisine kosken rantoineen ja kivineen sekä höyryävine vesineen. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Kirjoituksesi Lukijan mielipide -palstalle voit jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Lukijan kuva Kosken talviset hatut Ari Tapaninen otti 11.2. – On oikein kosken kivetkin laittaneet valkeat ’’hatut’’ vuoden kylmimmän ajan suojakseen
Henkilökunnan saa kiinni suorilla numeroilla. Lisää tietoa saa alueen 4H-yhdistyksiltä. Kesätöiden haku alkaa talviloman jälkeen 8. – Välineitä harkitaan myös muihin kirjastoihin, mutta ainakin Sääksjärveltä niitä saa jatkossakin, Väihkönen kertoo. – Ja päätökset teemme paikallisesti, Harhala sanoo. – Liikuntavälineiden hankinta tukee siis liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Näihin varusteisiin päädyttiin kuntalaisille marras-joulukuun vaihteessa teetetyn kyselyn vastausten perusteella. Avustuksia säätiöltä voivat hakea järjestöt, yhdistykset tai seurat säästäväisyyden sekä taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen, kulttuurin, tieteen ja taloudellisen kehityksen tukemiseen. Nummisen mukaan menekkiä olisi isommallekin määrälle. Tammi-joulukuun tulos ennen veroja kasvoi 15 % ollen 37,7 miljoonaa euroa. Myös vertailukelpoinen tulos oli 2 miljoonaa euroa parempi kuin vertailukautena. Taseen loppusumma ylitti ensimmäisen kerran neljän miljardin euron rajapyykin päätyen 4,4 miljardiin euroon. Maaliskuussa teetetään uusi kysely kuntalaisille ja sen vastausten perusteella hankitaan lainattavaksi kesälajeihin soveltuvia liikuntavälineitä. Ulkoiluvälineet löytyvät cdkokoelmaan vierestä. Laina-aika on sama kuin VIP-kirjoilla, kaksi viikkoa. – OmaSp:n liiketoiminnan positiivinen kehitys jatkui erinomaisena koko vuoden ja uusia asiakassuhteita syntyi parhaimmillaan jo reilusti yli tuhat kuukaudessa. maaliskuuta. Liiketoiminnan tuotot kasvoivat peräti 20 % ja samaan aikaan kulut pysyivät hallinnassa. – Kiinnostus on ollut valtavaa ja ihmiset ovat olleet hirveän iloisia ulkoiluvälineistä, kertoo kirjastovirkailija Irina Numminen. – Liikkuva Lempäälä -hanke on AVIn liikunnallisen elämäntavan kehittämisavus, jolla tuetaan eri ikäja väestöryhmiin kohdistuvia liikunnallista elämäntapaa edistäviä paikallisia kehittämishankkeita, kertoo liikuntakoordinaattori Laura Väihkönen. Varauksia ulkoiluvälineistä ei voi tehdä. TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa neljänneksellä johdon arvioon perustuvaa varausta 4,4 miljoonaan euroon. Olemme nyt muutamana vuonna mahdollistaneet säätiöiden kautta kesätyötä nuorille IkiOmatyön kautta, jossa Sääksjärven kirjaston uusimmat lainattavat, lumikengät ja retkiluistimet ovat riemastuttaneet kirjaston käyttäjiä. Myös tänä vuonna tullaan työllistämään nuoria, Samppa Harhala kertoo. Viime vuosi oli OmaSp:lle valtakunnallisesti tuloksekas. – Tässä meidän alueella on tuttu toimija Hauhon Säästöpankkisäätiö. Olemme myös varautuneet koronapandemian mahdollisiin vaikutuksiin ja kasvatimme vuoden viimeisellä OmaSp on pitänyt konttorin ja kassapalvelut auki Ideaparkissa Pankki teki huipputuloksen valtakunnallisesti – Tarjoamme kesätyötä nuorille IkiOmatyön kautta, jossa organisoijana on paikalliset 4h-yhdistykset, konttorinjohtaja Samppa Harhala kertoo. – Ne ovat koko ajan menossa, kertoo kirjastovirkailija Outi Ojanen. Numminen arvelee, että viikko olisi ehkä parempi, mutta järjestelmä ei taivu siihen. Molemmat päätulonlähteet, korkokate ja palkkiotuotot, jatkoivat vahvaa kasvua, kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. Pankkitoiminta on jatkunut kaikella tapaa entiseen malliin. Kirjastossa on lainattavana neljät lumikengät ja neljät retkiluistimet. Neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja kasvoi 87 % vertailukauteen ja oli 10,5 miljoonaa euroa. organisoijana on paikalliset 4h-yhdistykset. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Ulkoiluvälineet eivät ehdi kirjastossa kuin piipahtaa, kun seuraava lainaaja jo vie ne mukanaan. Ison osan OmaSp:n osakkeista omistaa eri eri säästöpankkisäätiöt. Tase kasvoi tilikauden aikana ennätykselliset 965 miljoonaa euroa. Välineiden hankinta on osa Lempäälän kunnan Liikkuvälineitä harkitaan myös muihin kirjastoihin Lumikengistä ja retkiluistimista tuli hitti Sääksjärvellä va Lempäälä -hanketta, jonka tarkoituksena on edistää liikunnallista elämäntapaa kunnan asukkaiden ja kuntakonsernin työntekijöiden keskuudessa. ajankohtaista – Meillä on ollut kassapalvelut auki ihan normaalisti ja niin myös lauantaiaukiolo on jatkunut edelleen, kertoo konttorinjohtaja Samppa Harhala Oma Säästöpankki Oyj:n Ideaparkin konttorista. TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa. Kysely toteutettin Lempäälä liikkuu Facebook-sivuilla ja lisäksi kirjastoissa oli mahdollista käydä täytättämässä paperinen kyselylomake. – Luottokannan laatu on pysynyt hyvällä tasolla. Varaus on täysimääräisesti käytettävissä
Mitään viitteitä oikean silmän sokeuteen ei oikeastaan ennen näöntarkastusta ollut havaittu. Levykokoelmia on monissa kirjastoissa, ja niitä pääsee lainaamaan, kun kirjaston henkilökunta toteaa lukemisvaikeuden. Seurasivat käynnit Tays:in silmäpolilla, jossa havaittiin, että koska oikea silmä oli ollut syntymästä saakka huomattavasti heikompi kuin vasen, oli oikea silmä oli ”oppinut” laiskaksi. Sari Musakka auttaa mielellään kirjaston asiakkaita ja kertoo koko henkilökunnan ikävöivän normaalioloja ja asiakkaiden kanssa tehtävää työtä. Olemme varmaan koko henkilökunta ikävöineet asiakkaitamme ja heidän kanssa tehtävää työtä. – Tulos oli oikean silmältä osalta niin heikko, kertoo Aleksandran äiti Valeria Seraya-Rautaneva. – Kirjasto oli pitkään kiinni ja nytkin vain rajoitetusti asiakkaille auki. Celia-tunnuksilla 45 000 äänikirjaa ilmaiseksi käyttöön. Rekisteröitymistä varten pitää varata aika kirjastosta. Kun koulussa sitten piti suorittaa lukudiplomi, jouduttiin koronan vuoksi haasteelliseen tilanteeseen. Silmäpolilla käynnistettiin peittohoito, jossa terve silmä suljetaan ja heikompi silmä pakotetaan taas toimimaan, Seraya-Rautaneva sanoo. –Tätä kesti muutaman vuoden ajan. – Kotona Aleksandra halusi lukea yhden kirjoista, joka ei enää ollut pelkästään lapsille suunnattu kirja. Perhe päätti käydä kirjastossa vaihtamassa kirjan ja sattumalta ongelma tuli esille kirjastovirkailijan kanssa. Valikoimassa on lähes 45 000 äänikirjaa, muun muassa oppikirjoja,tietoja kaunokirjallisuutta. Mitä vanhemmaksi Aleksandra kasvaa, sitä enemmän on opiskeltavaa. – Netin kautta suoratoistona kuunneltaviin äänikirjoihin taas pääsee kiinni, kun rekisteröityy Celia-asiakkaaksi kirjastossa. –Huilutunneilla ja taidekoulussa onneksi vielä käydään. Käydyn peittohoidon ja silmälasien avulla hän pystyy näkemään ja opiskelemaan. Samalla Musakka kertoi Celia-nimisestä palvelusta, josta kukaan perheenjäsen ei ollut aikaisemmin kuullut. – Oli kiva onnistua, Musakka sanoo. Tyttäreni oikea silmä oli lähes sokea. Kyseessä on kirjakuuntelupalvelu, johon saa tunnukset, jos lukeminen on tiettyjen kirjojen kohdalla vaikeaa heikkonäköisyyden vuoksi. Celia-palvelusta Musakka kertoo, että se on juurikin tarkoitettu avuksi ja hyödyksi heille, joilla on vaikeuksia lukea tavallisia kirjoja. – Celia on entinen näkövammaisten kirjasto, jonka käyttö on nykyisin mahdollista kaikille lukuvaikeuksista kärsiville olipa kyseessä sitten huono näkö, keskittymisvaikeus tai käsileikkaus, joka estää fyysisen kirjan kannattelun. ajankohtaista TeksTi: Annika Eronen kuvaT: Annika Eronen Kun Aleksanda Rautanevalla oli neuvolassa ensimmäinen näöntarkastus, luultiin neuvolassa aluksi, että hän pilailee. Musakan mukaan Celia on olemassa sekä MP3-levyinä että netistä suoratoistona kuunneltavien kirjojen muodossa. Ongelmia lukemisen kanssa. – Silmät ovat parillinen elin ja kun toinen on vahva, toinen heikko, päättelevät aivot, ettei heikompaa silmää tarvita. Harvoin tulee negatiivista palautetta keneltäkään. – Yleisesti kai ajatellaan, että palvelu olisi vain vanhuksille ja täysin sokeille. Asiakkaalle voidaan myös tilata Celiasta äänikirjana juuri hänen haluamansa teos. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Aikuisten kirjoissa ei myöskään ole yhtä isoja rivivälejä tai samaa selkeyttä kuin lastenkirjoissa. Palvelulla on Lempäälässä muutamia kymmeniä käyttäjiä. – Joskus, kun Aleksandra oli vasemmalla puolellani ja hänen veljensä Mark oikealla, Aleksandra saattoi kysyä, että missä Mark on. Lastenkirjoissahan teksti on aina hyvin selkeää. Olemme muutenkin aina saaneet kirjastossa erinomaista palvelua. Kirjasto on hyvän mielen palvelu, jota ihmiset käyttävät vapaaehtoisesti ja hyvillä mielin. Rekisteröitymisen kirjaa kirjaston henkilökunta ja siihen kuluu aikaa noin 10 minuuttia. – Koululaisille tai opiskelijoille voi taas oppilaitoksen Celia-yhdyshenkilö hankkia tarpeellisia oppikirjoja äänikirjoiksi luettuna. Samalla saa paljon informaatiota Celiasta. Palvelun tarkoituksena on mahdollistaa kaikille yhdenvertainen oppiminen ja lukeminen. Celia on käyttäjilleen maksutonta. Nyt korona-aikana lukemisen merkitys on entisestään korostunut Rautanevojen perheessä. Aleksandra käyttää nyt silmälaseja, joissa oikealla on reilusti vasenta silmää paksumpi linssi. Edelleen oikea silmä on huonompi kuin vasen, mutta huomattavasti parempi kuin aikaisemmin. – Toistaiseksi Aleksandra tykkää lukea enemmän kuin kuunnella ja lukudiplominkin hän sitten suoritti vain lukemalla. Kirjastossa ei enää pääse itse hyllyille kirjoja selailemaan, joten äiti ja tytär pyysivät kirjastovirkailijaa tuomaan heille tietyt, nimen perusteella valitut kirjat lainattavaksi. –Tulos oli kuitenkin totuudenmukainen. Uskoisin, että meille siitä tulee jatkossa olemaan valtava hyöty. Celiassa on samaa aineistoa kuin yleisissä kirjastoissa on kirjojen muodossa tarjolla. Vasemmalla silmällä hän kuitenkin näki lähes tavallisesti. Toisen silmän sokeus yllätti vanhemmat kirjastovirkailija vinkkasi sopivasta palvelusta 9-vuotias Aleksandra Rautaneva lukee mielellään, varsinkin nyt korona-aikana, kun harrastusmahdollisuudet ovat huomattavasti rajallisemmat kuin aikaisemmin. Asiakkaat harvoin tulevat huonoin fiiliksin kirjastoon. Siitä voi olla ratkaiseva apu opiskelussa. Kirja oli painettu kellertävälle paperille harmailla kirjaimilla ja vielä melko pienellä tekstillä, Seraya-Rautaneva muistelee. Silmät väsyivät, mistä seurasi päänsärkyä ja kipua heikossa silmässä. Lempäälän kirjaston kirjastovirkailija Sari Musakka ilahtuu Rautanevojen perheeltä saamastaan palautteesta. Uimahalliin ei pääse ja tanssitunnitkin ovat vain kaksi kertaa kuussa. – Henkilökuntaan kuuluva Sari Musakka oli hyvin ystävällinen ja toi meille valtavan kuormallisen kirjoja näytille. Lukemisesta tuli kyseisen kirjan kohdalla hankalaa
Jumbo nikkari tapetti nonwowen 16,90 € /rll 57,50€ 27,50€ 2,7l 9l Remonttimaali 20 Sisustusmaali 7 rullassa 14m 1,50 €/m 43 € 669 € sävy, kaarna talouslaatu Harjattu sts paneeli 18x145mm pp matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Yleiskirves Fiskars X10 Harjakuivain Puukiuas Kota Luosto vaippasäiliöllä rajoitettu erä! tiskiharja kaupan päälle UUTUU S! Pellettisäkki Vapo 500 kg 139€ Lepänsävyinen mäntypaneeli 1 €/m talouslaatu 28x140mm 1,50 €/m 47,90 € 20x600x2600 sävy, kelo Laudekuusi Kevytkola 39,90 € Märkätilalevy Tulppa Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com SUORAAN TEHTAALTA! Jäikö lehti tulematta. 72 00 e /ast. puh. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Tarjoukset voimassa 1.2-31.3.2021 Kaikki tämän mainoksen tuotteet ovat suomessa valmistettuja Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 Kotimaiset Ruohomatot 15,90 €/m 7,95 €/ m2 24,90 € www.toijalanrakennustarvike.. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Viialasta puuta ja paljon muuta! Joker 9L • valkoinen • sävytettävissä • silkkisen hieno pintamaali Varma 9L • valkoinen • pohjamaali erityisesti tapettien alle 95 90 e /ast. Suomalaiset Halltex Oy:n ULKO-OVET 9x21 ja 10x21 • umpinainen ja 6-ruutuinen • valkoinen • 3 saranaa • lukkorunko 4190, säädettävä vastarauta 320,360,Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@ lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS! Uudet ikkunat kesäksi TALVIHINNOIN! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15
Ideaparkin keskusaukio Osoite Manttaalitie 15 Pitkäahteentie 1 Ideaparkinkatu 4 Aika 7.4.-9.4.2021 (ke, to, pe) k lo 9.00-17.00 10.4.-11.4.2021 (la, su) klo 10.00-16.00 12.4.-13.4.2021 (ma, ti) klo 9.00-17.00 7.4.-9.4.2021 (ke, to, pe) klo 11.00-19.00 10.4.-11.4.2021 (la, su) klo 10.00-16.00 12.4.-13.4.2021 (ma, ti) klo 11.00-19.00 7.4.-9.4.2021 (ke, to, pe) klo 10.00-20.00 10.4.-11.4.2021 (la, su) klo 11.00-17.00 12.4.-13.4.2021 (ma, ti) klo 10.00-20.00 tettu on ottanut käyttöön Suomi.fi Viestit-palvelun, äänioikeusilmoitus lähetetään ainoastaan sähköisesti. ajankohtaista Jos Kalevalajuhla pidettäisiin Lempäälän Kalevalaiset ry on kohta 20 vuotta muistanut Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää 28.2. Ylioppilas Mikael Waldenius käytti samaa maisterinväitöskirjaansa. avoimella juhlalla, viimeksi Kuokkalan koululla. Että Nurmen Aimalankankaalla todella on seissyt 1300-luvulla kirkko, vahvistui arkeologisissa koekaivauksissa 2017. 004 Lempoisten etel. lähiomainen. päivään 2021 klo 16.00 mennessä. 005 Nurmi-Säijä 006 Sääksjärven länt. KUNTAVAALIEN EHDOKASASETTELU JA VAALIASIAKIRJOJEN TOIMITTAMINEN Hakemukset puolueiden ja valitsijayhdistysten ehdokaslistojen julkaisemisesta sekä ilmoitukset vaaliliitoista ja yhteislistoista on annettava keskusvaalilautakunnalle maaliskuun 9. päivänä 2021 toimitettavien kuntavaalien johdosta seuraavaa: VALTUUTETTUJEN LUKUMÄÄRÄ Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut vuosiksi 2021-2025. Äänioikeusrekisteriin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Mutta Lönnrotilla oli edeltäjiä jo paljon aiemmin: 1750-luvulla Lempäälän kirkkoherra Erik Edner kirjasi tuomiokapitulille lähetettävään pitäjänkuvaukseen osin runopukuisen tarinan Aimalan kirkon poltosta ja uusien kirkonpaikkojen etsinnästä. Jos henkilöllä ei ole mitään henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisilta voi saada maksutta väliaikaisen henkilökortin. Jo ennen Kalevalaa (1833– 35) Elias Lönnrot keräili kansanrunoja Laukon ympäristössä ja sijoitti Elinan surman Kantelettareen. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä myös toinen henkilö, esim. Keskusvaalilautakunnan osoite: Lempäälän kunta, Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä. Ennakkotiedot ovat todella mielenkiintoisia. Äänestysaika ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Yhdistelmä on nähtävillä myös ennakkoäänestysaikana 7.4 –13.4.2021 ennakkoäänestyspaikoissa sekä vaalipäivänä 18.4.2021 äänestyspaikoissa. 007 Sääksjärven itäin. Vaaliasiakirjoja ottaa vastaan Lempäälä-talossa (Manttaalitie 15), Palvelukäytävällä keskusvaalilautakunnan sihteeri, hallintojohtaja Riina Kivistö tai hallinnon suunnittelija Riku Rekonen maanantaina 8.3.2021 ja tiistaina 9.3.2021 klo 13.00–16.00. TeksTi: Riitta Mäkinen Kirkkoherra Erik Ednerin kirjaama runopukuinen tarina. Ilmoituskorttia äänioikeudesta ei tarvita. Samaan julkaisuun tulevat Anssi ja Ilkka Mäkisen puhtaaksikirjoittamat ja suomentamat tekstit eri käsikirjoitusversioista sekä muistiinmerkitsijöiden elämäkerrat monine uusine tietoineen. Digija väestötietovirasto pitää äänioikeusrekisteriä, jossa ovat kaikkien äänioikeutettujen tiedot. Vietetään Kalevala-juhlaa taas ensi vuonna! Tänä Kalevalan päivänä katsellaan valtakunnallista tilaisuutta verkosta. Vaalipäivän äänestyspaikka ja osoite Kuljun koulu, Tampereentie 262 Moision koulu, Vanattarantie 1 Lempäälä-talo Palvelukäytävä, Manttaalitie 15 Lempäälä-talo Palvelukäytävä, Manttaalitie 15 Säijän koulu, Säijän yhdystie 212 Sääksjärven koulu, Tampereentie 422 Sääksjärven kirjasto, Pitkäahteentie 1 ENNAKKOÄÄNESTYS Kuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan 7.4.–13.4.2021 välisenä aikana. Paikka 1. Tutkimuksen julkaisee Lempäälä-Seura. Lempäälän keskusvaalilautakunta ilmoittaa huhtikuun 18. Vaaliasiakirjoja voidaan ottaa vastaan tarvittaessa myös muuna sovittuna aikana. – Onkohan vielä seudulla selvityksiä tai muistitetoja, jotka liittyisivät aiheeseen. Kirjallinen ilmoitus voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta, jota saa keskusvaalilautakunnalta ja jolle osoitettuna lomake tulee palauttaa. Henkilöllisyyden toteamista varten äänestäjällä tulee olla mukana henkilöllisyystodistus (ajokortti käy). Lempäälän kunnassa valitaan valtuustoon 43 valtuutettua. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja (937/2005) aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Runossa mainittu uuden kirkon paikka palvelee nyt uuteen Lempäälä-taloon vievän kulkuväylän nimessä. Muun muassa äskettäin löytyi käyttöön kirjastonhoitaja Erkki Salon laatima selvitys Waldeniuksen kasviluettelosta. 050 383 9076, riku.rekonen@lempaala.fi. Jos äänioikeuKUNTAVAALIT 2021 LEMPÄÄLÄSSÄ ÄÄNESTYSALUEET JA VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAT Vuoden 2021 kuntavaalit toimitetaan Lempäälässä vaalipäivänä 18.4.2021 äänestysalueittain seuraavissa paikoissa. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Sääksjärven kirjasto 3. Kotiäänestäjän on ilmoitettava halukkuudestaan kotiäänestykseen puhelimitse tai kirjallisesti viimeistään tiistaina 6.4.2021 ennen klo 16 Lempäälän keskusvaalilautakunnalle. ÄÄNIOIKEUS JA HENKILÖLLISYYDEN TODENTAMINEN Kuntavaaleissa äänioikeutettu on Suomen sekä muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin ja Norjan kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä eli 18.4.2021 täyttää 18 vuotta, ja jonka kotikunta on ollut Lempäälä väestötietojärjestelmässä 26.2.2021 klo 24. Äänioikeus on myös muulla ulkomaalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta on ollut Lempäälä väestötietojärjestelmässä 26.2.2021 klo 24 olevien tietojen mukaan ja jos hänellä on tuolloin ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan eli kotikunta Suomessa 26.2.2021. Kielentutkimuksen dosentti Mikko Heikkilä sijoittaa sen yksittäisiä sanoja myöten laajempiin yhteyksiin. Äänestysalueen numero ja nimi 001 Kulju 002 Kuokkala 003 Lempoisten pohj. Digija väestötietovirasto lähettää viimeistään 25.3.2021 ilmoituksen äänioikeudesta (ilmoituskortin) niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa. Jos tänäkin vuonna voitaisiin kokoontua, varmaan puhuttaisiin paikallisesta kalevalamittaisesta runosta. Omaishoitajan kotikunnan tulee olla Lempäälä. KOTIÄÄNESTYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. LAITOSÄÄNESTYS Ennakkoäänestys laitoksissa järjestetään Himminkodossa, terveyskeskuksen vuodeosastolla, Kotokampuksella, Toimelantalossa sekä Kivalakodeilla. 040 133 7485, riina.kivisto@lempaala.fi tai hallinnon suunnittelija Riku Rekoselta, puh. Muista kielistä omaksutut loppusoinnulliset runot alkoivat kuitenkin syrjäyttää sitä jo uskonpuhdistuksen ajan virsien myötä. Kaivauksia jatkettaneen tänä vuonna, ja meneillään on myös tutkimus runosta ja tarusta. Lomake on saatavissa myös http://www.vaalit.fi/ fi/. Lempäälä-talo Palvelukäytävä 2. LISÄTIEDOT JA YHTEYSTIEDOT Lisätietoja kaikista kuntavaaleihin liittyvistä asioista saa keskusvaalilautakunnan sihteeri Riina Kivistöltä, puh. Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä. Ennakkoäänestyspäivistä informoidaan tarkemmin suoraan ko. Lempäälässä 18.2.2021 KESKUSVAALILAUTAKUNTA. laitoksissa. Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 7.4.–13.4.2021. Asiakirjat voi lähettää omalla vastuulla myös postitse osoitteella Lempäälän keskusvaalilautakunta, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ ja niiden tulee olla perillä 9.3.2021 ennen klo 16.00. Nimen kalevalamitta on tietysti saanut Kalevalasta, mutta se oli pitkään vallitseva ja suomen kielen rakenteeseen erityisen sopiva runoasu. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna klo 9.0020.00. KUNTAVAALIEN EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ Ehdokaslistojen yhdistelmä julkaistaan kokonaisuudessaan sen valmistumisen jälkeen Lempäälä-talossa Palvelukäytävällä, Lempäälän-Vesilahden Sanomat -lehdessä ja kunnan internet-sivuilla. Hyvä näyte perinteen nykykäytöstä on nimi Telkäntaival
C2 (1-krs.) Kirjasto C3 (0-krs.) Ravintola Flemm´s A1 (1-krs.) Toimitilat (vain henkilökunta) B1 Perhetupa Pikkukettu (ei avoinna) B3 Ideakeskus ja Yritysrinki B4 Salipiste, Fyskapiste Ma ka sii nit ie Telk änt aiv al. Lempäälä-talo palvelee Lempäälä-talon pohjakerrokseen, Manttaalitie 15, sijoittuu palveluaula. Kirjaston aukioloajat: ma 8-20, itsepalvelu 8-11 ti-to 8-18, itsepalvelu 8-11 pe 8-18, itsepalvelu 8-13 la 8-15, itsepalvelu 8-11 Lempon Parkki toimii Lempäälä-talon yhteydessä Pysäköintihalliin ajetaan sisään Aavankadulta kerroksiin P ja sekä Makasiinitieltä 0-kerrokseen. Ks. Hissi tuo lähes suoraan kirjaston pääovelle (C2). tarkemmin lempaala.fi-sivulta. C2 (1-krs.) ovi avoinna ma 8-20, ti-pe 8-18 ja la 8-15 Kirjasto sekä käynti portaita ja hissillä 0-kerrokseen Kirjasto palvelee rajoitetusti Koronatilanteen vuoksi kirjaston tiloista on avoinna vain osa. Korona-rajoituksista johtuen C1 ovi noudattaa toistaiseksi Palvelukäytävän aukioloaikaa. Voit noutaa varauksia, lainata ja palauttaa. Palveluaulasta löydät Lempäälän kunnan palvelujen lisäksi valtiollisen asiointipisteen eli rajoitetut Kela-, Veroja TE-palvelut. Pysäköinnin ensimmäinen tunti on näin ilmainen ja seuraavista tunneista maksetaan 1€/h (max. Lempäälä-talossa asioiville on tarjolla tunnin ilmainen pysäköinti Palvelukäytävän ja kirjaston aukioloaikoina. C1 (0-krs.) ovi avoinna ma-pe 8.30-15.45 Palvelukäytävä, palveluaula, asiointipiste ja lehtilukusali (sali suljettu toistaiseksi) sekä käynti portaita ja hissillä kirjastoon. Maski 5€ Lempäälä-maskissa logo ja teksti: #kyllä. Heijastava reppu 15€ Lempäälä-reppu on kevyt, mahtuu taskuun ja sopii vaikka jumppavaatteille tai varakassiksi. Lempäälä-aiheiset kirjat 15-35€ Esimerkiksi Tuhannen tarinan talo 20€ , Elävät kivet 35€ ja Myllyjen ja museoiden Kuokkala 15€. Tuubihuivi 15€ Lempäälä-logon aaltokuvio toistuu kauniisti sini-vihreässä, monikäyttöisessä tuubihuivissa. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Lempäälä-talon palvelukäytävältä voit ostaa hauskat ja hyödylliset Lempäälä-tuotteet Heijastava pipo 15€ Käytännöllinen Lempäälä-pipo sopii joka päähän, hämärään, tuiskuun, tuuleen ja talven säähän. hinta 18€/vrk) Lisätietoja: lempaala.fi/lempaalatalo A B C Telk änta ival Ednerinpuisto A B C 1 Toimitilat 1 Perhetupa Pikkukettu 2-3 Ideakeskus 4 Kuntosali Ra uta tie ase ma Ma ntt aa litie Ma ka siin itie Polkupyöräpaikat Olet tässä Sisäänkäynnit Tori P P 1 Palveluaula 2 Kirjasto 3 Ravintola 6 Autopesula P Pysäköintilaitoksen sisäänkäynti 2 Linja -au toas em a 1 3 4 Py säk öin tila ito s Kioski 3 1 1 Junalaiturit Bussipysäkki Laituri 1 Laituri 3 2 6 Lempäälä-talo Erik Ednerin puisto Aav ank atu Ajo Lempon Parkkiin Hissi Telk änt aiv al-s ilta (ei läp iku lku a tois tais eks i) Ajo Lempon Parkkiin M an tta al iti e Lempäälä-talon sisäänkäynnit: C1 (0-krs.) Palvelukäytävä, ym. C1 oven ollessa suljettuna kannattaa käyttää asemalaiturin hissiä, johon pääsee kulkemalla C1 ovelta jalankulkuväylää parkkihallin läpi porrashuoneeseen. Palveluaulassa sijaitsee myös Postin pakettiautomaatti. Lehtilukusali on toistaiseksi suljettu. Asiakas voi saapuessaan Lempäälä-taloon halutessaan ilmoittautua Palvelukäytävän palveluaulassa tai kirjastossa, jolloin auton rekisterinumero syötetään järjestelmään
Tonnivitosella rata oli ahdas ja energiaa meni turhaan säheltämiseen, tiivisti Santtu Heikkinen kisatunnelmansa Jyväskylästä. TeksTi: Juha Raunio kuva: Juha Raunio Mikko Sulonen luotsaa LeKin edustusjoukkuetta kaudella 2021–22. Heikkisen ajat olivat 800 metrillä 1.52,32 ja 1 500 metrillä 3.53,93. – Intoa puhkuen lähdetään paiskimaan hommia LeKin eteen. Ensi sesongilla LeKiä valmentaa Mikko Sulonen aisaparinaan Juha Taponen. Erittäin todennäköisesti Pennasen kausi on ohi. Olisi hopeakin maittanut, mutta nyt minimitavoite eli 209 ei ylittynyt. Kuusiniemi on osoittanut palanneensa kansalliseen kärkeen loukkaantumisten sävyttäneen viime kauden jälkeen. Syöttö toimi pelin edetessä paremmin, kaikki muukin helpottui sen myötä ja saatiin voitto, Lempo-Volleyn parhaana palkittu Tuomas Sillanpää tuumi. Korkealle pomppaavan Sillanpään saldo oli 17 pistettä, kuten yleispelaaja Tomi Rumpusenkin. – Parivaljakko Mikko Sulonen–Juha Taponen edustaa lempääläisjääkiekossa jatkumoa, ovathan herrat tehneet seuramme A-junioreiden valmennuksessa hyvää työtä kahden viimeisimmän kauden aikana. Sekä seurat että Jääkiekkoliitto päättivät koronan vuoksi sarjan lopettamisesta. Pelin vanhetessa torjunta alkoi toimia ja libero Jyri Niemi teki totuttuun tapaansa muutamia hienoja pelastuksia parketin pinnasta. Sunnuntaina kisattiin Tampereen Kaupissa Hämeen mestaruuksista perinteisellä hiihtotavalla. Erityisesti erien loput, lukuun ottamatta toista erää, olivat kokeneemman Lempo-Volleyn juhlaa. Sarjana oli T17. Kaikki kunnia tänään vastustajalle esityksestään, Lempo-Volleyn päävalmentaja Esa Kunnari tiivisti. Olemme Taposen kanssa tehneet hyvää yhteistyötä ja tunnemme toisemme läpikotaisin. 800 metriltä ennakoitu pronssi nuorelle miehelle kuittaantuikin. Lähtökohtaisesti LeKi pelaa ensi kaudellakakkosdivisioonaa, sillä Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on linjannut, ettei ylemmiltä sarjatasoilta putoa kukaan ja alemmilta ei nouse kukaan. – Nurmo pelasi hyvin, eikä me oltu ihan valmiita peliin. Ilman muuta treenit pitää saada alkamaan nopeasti, onhan tässä tosi monen pelaajan joukkueja lajiharjoittelu olleet marraskuusta saakka hyvin vaihtelevia, Sulonen sanoo. Lopussa TeksTi: Juha Raunio LeKi:n nuorisohiihtäjät kisailivat mestaruuksista kisasin vielä Lampisen Villen kanssa hopeasta, mutta lyhyellä radalla ohittaminen oli hankalaa. Pelaajat ja valmennus tuntevat toisensa hyvin, perustelee LeKi Edustusjääkiekko ry:n puheenjohtaja Juha Virmavirta valintoja. Ajat olivat haarukassa 8.34–8.36. urheilu Santtu Heikkinen ja 800 metrin SM-mitali 800 metriltä. Kumpainenkin Heikkisen oman tason mukaisia kelpo aikoja. Harjoitukset pyritään aloittamaan nopealla aikataululla. Seitsemäs sija oli paras saavutus LeKi:n hiihtäjille nuorten SM-kilpailuissa Jyväskylässä. Kuva: Markku Heikkinen Mustoselle ja Heikkiselle hallipronssia Jyväskylässä pidetyissä yleisurheilun sisähallien SM-kisoissa lempääläisurheilijat esiintyivät mallikkaasti, kuten koko kisakauden. – Loppua kohti alkoi löytymään omasta pelistä muutakin kuin side out -pisteitä. Maaliin hiihti Laajavuoren maisemissa 61 tyttöä. Mitali ilahdutti miestä, mutta tulos ei. Lempäälän Kisa johti päätöshetkellä ”Rautaliigaa”. Ottelun loppulukemat olivat 3–1 (25–21, 21–25, 25–16, 25–17). Fiiliksestä ei homma jäänyt kiinni. Lopussa pelattiin jo oikein hyvin. ja Leevi Keronen sijalla 12. Urheilullisuus on toiminnassa noussut huomattavasti, kiitti Virmavirta edellistä valmennusta. Keskisen sijoitus P17:ssä oli 31:s ja Jalosen M18:ssa 35:s. Seuraavat pelit se käy vieraissa tulevana viikonlopuna Rantaperkiön Iskua ja Savonlinnan Eastia vastaan. Sulosesta LeKin uusi piiskuri Jääkiekon kakkos divisioonakausi 2020– 21 on päättynyt. Lähtökohtana on, että kakkosdivisioonaa pelaamme ensi kaudella, mutta jos tilaisuus tai kutsu Suomi-sarjaan tulee, valmius on ottaa paikka vastaan, muotoilee Juha Virmavirta tilanteen. Myös pääosa pelaajista on tuttuja, joten oikein jo odottaa, että pääsemme muodostamaan sakkia ja aloittamaan tositoime. Pennasen loukkaantuminen varjosti voitoniloa TeksTi: Juha Raunio Lempo-volley löi sinnikkäästi pyristelleen Nurmon 3–1. Mustosen tulos oli 206. Kaksikkoja tässä perinteisen hiihtotavan ja kolmen osuuden kilpailussa oli 14. Maalivahtipuolen luotsauksen hoitaa Janne Lakanen ja joukkueenjohdon Vesa Saarinen. Pelejä runkosarjassa Lempo-Volleylla on vielä kahdeksan jäljellä. 3 000 metrillä Aleksi Kivelä oli sijalla 11. Korkeuskisan voitti Daniel Kosonen tuloksella 212, ja hopeaa nappasi Valtteri Välimäki päästyään 209 kolmannella yrityksellään yli. Alastulon jälkeen Pennasen nilkka vääntyi, ja matka jatkui ambulanssilla TAYS:iin. Lempo-Volley on sarjassa kolmantena ja käy kovaa kisaa Kyyjärven kanssa kakkossijasta. LeKi:stä JKU:hun täksi kaudeksi vaihtanut Santeri Kuusiniemi nappasi 60 metrin aidoista pronssin ajalla 7,91. Spekulaatioissa puhutaan paljon, koituuko koronapandemia jonkun tai joidenkin seurojen kohtaloksi ylemmillä sarjatasoilla. 16-vuotiaissa pojissa kaksikko Antti Urvanta-Otso Luodeslampi oli 19:s, Juho Keskinen-Samuli Jalonen kahta vuotta vanhemmissa 21:s. – Päättyneellä kaudella joukkuetta valmentaneet Nils Hagman ja Juha Juujärvi kumppaneineen tekivät hienoa työtä. Kuljusta Sotkamon urheilulukioonVuokattiin muuttanut ja seuraa LeKi:stä Ikaalisten Urheilijoihn vaihtanut Hilla Niemelä sijoitui 20-vuotiaiden 15 kilometrillä viidenneksi. Hän tähtää jääkiekon puolella valmentajana pitkälle. Erittäin harmittava Kasperin loukkaantuminen, siinä meni hetki toipua joukkueella. LeKin tahtotila ja tavoite on nostaa edustusjoukkue valtakunnalliseen Suomi-sarjaan mahdollisimman pian. – Hyppy kulki hyvin, mutta tulokseen olen todella pettynyt. Mikko Sulonen omaa kiekkouraa pelaajana lähinnä Tampereen Kooveessa. Se oli kunnossa, tiivisti Mustonen mietteensä. Kestävyysjuoksussa Santtu Heikkinen haki kahta mitalia, mihin hieno alkukausi halleissa antoi hyvin pontta. LeKi valmistautuu tulevaan kauteen. Sen saavutti parisprintin kaksikko Ella Noora Haapalehto-Oona Kaikkonen 16-vuotiaitten sarjassa. Arttu Mattila jakoi identtisellä sarjallaan pronssin Mustosen kanssa. Kausi oli sujunut tappioitta marraskuiseen stoppiin saakka. Me haluamme edelleen lempääläistää edustusjoukkuettamme, ja suurin osa tulevasta joukkueestamme on pelannut Mikon ja ja Juhan alaisuudessa A-nuorissa. Parhaimpiin suorituksiin venyivät LeKi-YU:n urheilijoista korkeushyppääjä Matias Mustonen ja Santtu Heikkinen, jotka nappasivat pronssiset mitalit. – Kasisatasella jalat tuntuivat hyviltä ja kisa meni suunnitelmien mukaan. Anuorten pelien ohella fokus kääntyy edustuksen tekemiseen kevään aikana. 1 500 metrin kirikisassa löytyi kolme kovempaa menijää kuin 18-vuotias Heikkinen. Poikien matkana oli 15 kilometriä. Ella Noora Haapalehto hiihti kymmenenneksi henkilökohtaisessa 10 kilometrin perinteisen kisassa. Atte Urvanta ei lähtenyt nuorten SM-kisoihin Jyväskylässä, vaan osallistui piirinmestaruushiihtojen yleisen sarjan kympille sijoittuen seitsemänneksi. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . LeKin joukkue laaditaan mahdollisimman valmiiksi jo alkukevään aikana. Lempo-Volleyn voitontanssi voitetun Nurmo-ottelun jälkeen oli normaalia vaisumpi, koska Lempo-Volleyn luottopelaaja Kasper Pennanen loukkaantui pahan näköisesti toisessa erässä. – Sanotaan näin, että meillä on neuvotteluyhteys liiton suuntaan olemassa. TeksTi: Antero Korhonen – A-junioreitten Mestis jatkuu LeKin osalta vähän pätkittäin riippuen siitä, millaisia rajoituksia missäkin päin Suomea on. Ykkössijoja kisalaiset ottivat Kaupissa viisi: Aukusti Arvola (sarjana 18 ja matkana 10 km), Oliver Kaikkonen (14/5 km), Aapeli Karislahti (13/3 km), Joonas Kolehmainen (12/3 km), Ella Rajala (11/3 km)
Su do ku t Tykkää meistä Facebookissa!. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. (ei tiedossa) Ma 1.3. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Kysy lisää Pirkanmaa-paketista Maakunnan Matilta. Broilerikeitto Pe 26.2. Virve, Virva, Fanni, Fiona Ke 3.3. Juurevat paikallissanomalehtemme elävät tiiviisti ajassa. Uunilohi, keitetyt perunat To 25.2. Pirkanmaan ilmaherruutta vaalimme SUN Radion avulla. (Talviloma) Ruokalista Vesilahti Ke 24.2. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Ajankohtaista Nimipäivät vko 8-9 Ke 24.2. Onni, Sisu (Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä) Ma 1.3. Seuraamme medioidemme reviirejä joka päivä verkossa. Perustettu 1931 Ruokalista Lempäälä Ke 24.2. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Pirkanmaalainen yrittäjä, toivotamme Sinut yhteistyökumppaniksemme. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Tilaushinnat Hinnat sis. Tuija, Tuire, Vanessa Pe 26.2. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 € 6 kk 56 € 12 kk 99 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Torsti Su 28.2. (ei tiedossa) Pe 26.2. Saaristomerenkala To 25.2. Nestori La 27.2. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. (Talviloma) Ke 3.3. (Talviloma) Ke 3.3. Matti, Matias To 25.2. Liha-makaronilaatikko Ma 1.3. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. (Talviloma) Ti 2.3. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. (Talviloma) Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Va sta uk se t en si le hd es sä ! PIRMEDIAT ON VAHVASTI PIRKANMAAN ASIALLA! Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Kun luet Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Oriveden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä tai Ylöjärven Uutisia, olet kasvotusten aidon pirkanmaalaisen perheyrityksen kanssa. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Alpo, Alpi, Alvi Ti 2.3. Keskiviikko on perinteikkäiden paperisten aviisiemme ilmestymispäivä odotettu lukijoidemme keskuudessa. (Talviloma) Ti 2.3. Kauko Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: Koronan takia ma ja pe klo 10–13 sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä
Antti Luomala on kerännyt runsaasti puoltoääniä ajatukselleen, että Siipiweikkojen tunnetuiksi tekemät legendaariset siipiannokset kuvaisivat hyvin pirkanmaalaista ruokainnovaatiota ja -osaamista. asukasmäärältään (521 000) maamme toiseksi suurimman maakunnan persoonallisuus voidaan rakentaa muun muassa huumorin varaan. Pirkanmaan identiteetti on monikerroksinen, kun tasot vaan nostetaan esiin. Tarvitsemme keskuskaupunkia, mutta myös reuna-alueista on pidettävä huolta, Ahro sanoo. 23 kunnan muodostamassa ja runsaan 521 000 asukkaan Pirkanmaalla on herätty karuun todellisuuteen, etteivät pirkanmaalaiset itsekään tunne maakuntaansa. Niitä luotsaa projektipäällikkö Antti Luomala. Ylöjärveläinen luontomatkailuyrittäjä Liisa Tyllilä ilmoittautuu täysiveriseksi pirkanmaalaiseksi. Pirkanmaalaisuuden vahvistamiselle löytyy eväitä, Tyllilä kannustaa. Sastamalan Karkussa asuva Antti Luomala komppaa Ahroa ja pitää hyvänä, ettei Pirkanmaalla ruokita vastakkainasettelua millään tasolla. Näen kokonaisuuden mahdollisuuksien aarreaittana, Luomala kuvailee. PoKo ry:n toiminnanjohtaja Jutta Ahro MänttäVilppulasta korostaa, että Pirkanmaahan kuuluu 23 kuntaa, joilla kaikilla on kiitettävän vahva identiteetti. Asian on ottanut omakseen Ahlman, jonka elinkeinojen kehittämishanke -osastolla on parhaillaan käynnissä muun muassa Parasta Pirkanmaalta – ruokasektorin ja rajapintojen koordinaatiohanke ja Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille -kehittämishanke. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 . Puhutaan sadoista tuotenimikkeistä. Lähdetään rakentamaan Pirkanmaata tulevaisuuskärjellä. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Samin Ruokaravintola 65-vuotiaan Pirkanmaan identiteetti on rakennettava tulevaisuuskärjellä Pirkanmaan identiteetin rakentamisen lähtölaukaus pamahti viime torstaina, kun 65-vuotiaan maakunnan olemusta ja tulevaisuutta pohdittiin kaikkien aikojen ensimmäisessä teemakeskustelussa. Kuisma on tunnistanut vaaran, joka liittyy Aamulehden nykyiseen helsinkiläisomistukseen. Miten pirkanmaalaisuus eroaa eteläpohjalaisuudesta, satakuntalaisuudesta, varsinaissuomalaisuudesta, uusimaalaisuudesta tai helsinkiläisyydestä. Ahro painottaa, että Pirkanmaa on muuttovoittoinen maakunta. – Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomen karjaa on nykyäänkin eniten nimenomaan Pirkanmaalla, Ylinen lisää. Lisäksi on FUN Radio, joka keskittyy Tampereeseen. Nämä ovat tervetulleita pohdintoja, Kuisma kannustaa. Antti Luomala toteaa, että varsin monet liittävät mustanmakkaran tamperelaisuuteen ja pirkanmaalaisuuteen. – Ajanhengessä eläminen on perusteltu tunnusmerkki Pirkanmaalle ja pirkanmaalaisille. Orivesi niittää mainetta villasukkapääkaupunkina. Pirkanmaan kasvojen kohottaminen alkaa nyt toden teolla. Yhtiöllä on myös maamme vanhimpiin paikallisradioihin lukeutuva SUN Radio. Maakunnassa on oivallettu, ettei maakunnan kivijalan tarvitse olla menneisyydessä, historiassa. Valtakunnankin tasolla monet pitävät Tampereen kaupunkiseutua Pirkanmaana. Viime viikolla koolla ollut Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmä on valmis nimeämään Siipiweikkojen kehittämät legendaariset siipiannokset maakuntaruoaksi.. Se näkyy tällä hetkellä muun muassa Aamulehden sisällössä, johon ovat ilmestyneet Helsingin Sanomien aikaisemmin sivuillaan julkaisemat jutut. – Olen syntyisin Kurun pitäjästä, ja olen nyt 68-vuotias. Alueen historia on runsas ja vanha. Tampereen ja kehyskuntien naapurina on juurevaa maaseutua. Pirkan Kylät ry:n puheenjohtaja ja tietokirjailija Juha Kuisma muistuttaa, että Pirkanmaa ja pirkanmaalaisuus on lukuisten osien summa. – Jätetään vanhat perinteet sovinnolla niille maakunnille, joille ne ovat luontaisesti ominaisia. Kuisma sanoo, että Yleisradion Tampereen Radiolla on keskinen rooli pirkanmaalaisuuden edistäjänä. Hän korostaa, että myös monella kylällä on ikioma lähiruokatraditionsa. Akaa on hunajan pääkaupunki. Sastamalassa on maineikas juustola. Lempääläinen tietokirjailija Jukka Kuisma tuntee maakunnan yhtä tarkasti kuin taskunsa. Millainen on Tampereen ja muun maakunnan välinen suhde. Jutta Ahro suosittelee Pirkanmaan identiteetin rakentamiselle täysin uudenlaista lähestymisja toimintatapaa. Pirkanmaan identiteetin vahvistajat ja rakentajat haluavat kääntää katseet nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Ruokakulttuuri on yksi vahvoista rakennustarpeista, joilla maakuntaidentiteettiä höystetään. Hän herättelee, että Suomessa on joukko historiallisia maakuntia sekä maakuntia, jotka ovat syntyneet jopa yhden ihmisen aloitteesta, poliittisista lähtökohdista tai taloudellisista intresseistä. Ei yritetäänkään ammentaa pitkästä historiasta. – Leivon leipomo voitti hiljan Boltsi-innovaatiollaan Suomalaisen menestysreseptikilpailun, hän lisää. Kehittämispäällikkö Eeva Ylinen Ahlmanilta sanoo, että Pirkanmaan jokaisessa kunnassa vallitsee vahvat, paikalliset ruokakulttuurit. Minä sanon aina, että olen pirkanmaalainen ja, että tulen Pirkanmaalta. Luomala odottaa, että ruokarintamalta löytyy alaa pöyhittäessä runsaasti maakuntaherkuiksi sopivia tuotteita. Tällaisia kysymyksiä ratkottaessa, pirkanmaalaisuus saa kasvonsa, Kuisma uskoo. Luomala kertoo, että moni pirkanmaalainen kunta on julistautunut omakseen kokemansa teeman innoittumana sen pääkaupungiksi. Maakunnallamme on rajaton tulevaisuus. Pälkäneen Laitikkala kerää mainetta makujen kylänä. Vilppulassa viljellään tattaria ja siitä jalostetaan myllytuotteita. Missä tilanteessa koet olevasi pirkanmaalainen. Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmä oli silmiinpistävän yksituumainen siitä, että työikäiselle ja modernille maakunnalle sopii luonteikkaasti nimenomaan tulevaisuusorientaatio. Vahvuutena on, että Tampere ja Pirkanmaa ovat olleet jo pitkän aikaa kärkisijoilla tutkimuksissa, joissa selvitetään suomalaisten asumistoiveiden paikkoja. – Työ kiteytyy kahteen pääkysymykseen, mistä pirkanmaalaisuus koostuu, ja miten pirkanmaalaisuutta luodaan, Luomala tiivistää. Projektipäällikkö Antti Luomala ihastelee haastetta, jonka Pirkanmaan identiteetin kristallisoiminen tarjoaa. Pirkanmaalainen perheyritys, Pirmediat Oy julkaisee maakunnassa viittä paikallissanomalehteä Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Oriveden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä sekä Ylöjärven Uutisia. Historiallisten maakuntien, Karjalan, Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan, pitopöydät pursuavat kansallisesti arvostettuja tunnettuja ruokia. Tampere tunnetaan saunan pääkaupunkina. Tällä orientaatiolla erotumme varmasti maamme muista maakunnista, Ahro luottaa. Edunvalvontapäällikkö Jouni Kokela Pirkanmaan liitosta kiteyttää, että nyt 65-vuotias Pirkanmaa on muodostunut vanhasta Hämeestä ja Satakunnasta, ja mukana on ripaus EteläPohjanmaatakin. Esimerkiksi Akaa kukoistaa hunajan pääkaupunkina. Pirkanmaalaisille on ominaista, ettei asioista tehdä numeroa, vaan ratkaisevaa on lopputuloa. Pirkanmaan kalaisien järvien antimet ovat suosittuja. Hänen mukaansa persoonalliset paikkakunnat ovat suuri rikkaus ja voimavara, joiden varaan pirkanmaalaisuutta on turvallista rakentaa. Hänen mukaansa maakunta tarvitsee ilmapiirinsä ylläpitämiseen vahvoja medioita. Luomala teroittaa, että viimetorstaina koolla ollut Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmän kokoontuminen oli vasta alkusoittoa laajalle ja pitkäjänteiselle työlle, jota tehdään avoimesti, läpinäkyvästi ja kaikkia mahdollisia tahoja aktivoiden. – Aina ja kaikkialla on hyvä muistaa, ettei maakunta ole vain Tampere ja sen kehys. Hänen mukaansa maakunnan luonteen määritteleminen koskettaa ja kuuluu kaikille pirkanmaalaisille, jotka haluavat olla talkoissa mukana. Omaksutaan ajattelu, ettei meillä pirkanmaalaisilla ole historian taakkaa. – Perinteisesti sanomalehdet ovat olleet omien maakuntiensa hengenkohottajia ja puolestapuhujia, Kuisma muistuttaa. Pirkanmaan perinneruoaksi halutaan nyt esimerkiksi siipiweikkojen kehittelemät legendaariset hot wingsit. Saunapalvauksella on kiistattomat perinteet. – Pirkanmaa tarvitsee oman vahvan mediakenttänsä, Kuisma teroittaa. Maakuntaamme liitetään modernius ja vahva tekemisen meininki
Riskiryhmän 1 henkilöistä rokotetaan kaikki yli 16-vuotiaat. Seuraa viestintää rokotusten etenemisestä Pirkkalan yhteistoiminta-alue viestii aktiivisesti rokotusten etenemisestä. Koronarokotuspuhelin p. Pirkkalan yhteistoiminta-alueelle on laadittu koronatilannemittarit Mittarit näyttävät testattujen ja tartuntojen määrät, soittojen määrän koronapuhelimeen sekä miten koronavirusrokotuksissa edetään. Pirkkalan yhteistoiminta-alueella ympärivuorokautisen hoivan asukkaille ja valtaosalle koronatyötä tekevästä henkilöstöstä on annettu tarvittavat annokset Pfizer-Biontech-rokotetta. Terveyskeskukseen on avattu koronarokotuspuhelin, johon voi soittaa rokotuksiin liittyvissä asioissa. Kun riskiryhmä 2 on saatu myös rokotettua, rokotetaan jäljelle jäänyt väestö iäkkäimmistä nuorimpiin ikäportaittain. Alle 18-vuotiaiden rokotuksista muiden kuin riskiryhmän 1 osalta ei vielä ole annettu ohjeita. Mittarit päivitetään maanantaisin, jolloin tehdään yhteenveto päättyneen viikon tilanteesta ja rokotusten etenemisestä. Numerosta voivat varata rokotusajan vain kulloinkin rokotusvuorossa olevat, eli nyt riskiryhmään 1 kuuluvat 65-69-vuotiaat. Riskiryhmien ja perusterveiden rokotukset etenevät ikäportaittain Alle 70-vuotiaiden rokotukset alkavat maaliskuun alussa. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Haluatko paikan. Riskiryhmän 2 henkilöistä ja perusterveistä rokotetaan yli 18-vuotiaat. Tehosterokotukset annetaan ohjeistuksen mukaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta. Autamme suunnittelussa ja mainonnan toteutuksessa, tehdään yhdessä hyvä kampanja! Tarjoamme! Autamme! Verkkokampanja! Uutiskirje! Lisäetu! Tavoita alueesi äänestäjät tehokkaasti ja luotettavasti. Parhaillaan Vesilahdella on käynnissä yli 75-vuotiaiden eli vuonna 1945 ja sitä aikaisemmin syntyneiden rokottaminen. Ajantasainen tieto osoitteessa https://www.pirkkala.fi/korona-vesilahti Lisätietoja löytyy nettisivulta www.pirkkala.fi/koronavirustietoa-ja-ohjeita-vesilahti. Koska rokotetta saadaan pieniä määriä kerrallaan, alkuvaiheessa rokotteet keskitetään suurimmassa riskissä oleville. Vesilahden mittari löytyy verkkosivulta pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa ja se julkaistaan myös Vesilahden Terveyspalvelut Facebook-sivulla. Lisäksi rokotusvuorossa oleville tullaan avaamaan verkkoajanvaraus viikon 8 aikana. Tarkempia tietoja toimitetaan tilanteen päivittyessä aina yhteistoiminta-alueen verkkosivuille sekä sosiaalisen median kanaville. Nopean päättäjän etuna tarjoamme veloituksetta verkkokampanjaasi 9.3.–18.4.2021 aikavälillä 2000 lisänäyttöä! Kysy lisää muista vaihtoehdoista! Saat meiltä myös uutiskirjeen, jossa kerromme tuoreista vaaliuutisista ja annamme vinkkejä kuntavaaleihin valmistautumiseen. Pyydämme kuntalaisia seuraamaan tiedotuskanavia ja odottamaan omaa vuoroansa. Rokotuksissa edetään ikäportaittain 65–69 -vuotiaista kohti nuorempia. Väärin perustein varatut rokotusajat tullaan perumaan. Ensimmäiseksi rokotetaan 65–69 -vuotiaat riskiryhmään 1 kuuluvat kuntalaiset. Lisäksi nyt rokotteen saavat omaishoitajat ja -hoidettavat sekä säännöllistä kotihoitoa tarvitsevat. 044 486 1905 avoinna arkisin klo 13-15. Riskiryhmässä 1 edetään kohti nuorempia ikäluokkia aina 5–10 vuoden portain. Tietoa välitetään paikallislehtien, verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta. Kahta näistä annetaan 70 vuotta täyttäneille (Pfizer-Biontech ja Moderna) ja alle 70-vuotiaat rokotetaan Astra Zenecan -valmisteella. Ehdokas! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu lvs.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen LempäälänVesilahden Sanomiin maalis–huhtikuuksi 2021. Riskiryhmäluokitukset löytyvät THL: nettisivuilta. Kysy lisää! Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti KORONAROKOTUKSET VESILAHDESSA Rokotukset jatkuvat rokotetyypin saatavuuden mukaan Suomeen tulee tällä hetkellä kolmea eri rokotevalmistetta. Suurin osa ryhmään kuuluvista on jo saanut ensimmäisen annoksen. Kaikille yli 70-vuotiaille tullaan soittamaan terveyskeskuksesta rokotusajan tarjoamiseksi. Kun riskiryhmä 1 on saatu rokotettua, aloitetaan tämän hetken suunnitelman mukaan vastaavalla tavalla riskiryhmän 2 rokotukset. Seuraavaksi Pfizer-Biontechin rokotetta tullaan tarjoamaan 70-74 –vuotiaille
Jos palvelu ruuhkaantuu, vastaus voi tulla myös hiukan myöhemmin. Kuntalaisten on hyvin tärkeää seurata ja noudattaa alueellisia ja paikallisia suosituksia ja määräyksiä. Avosairaanhoidon tiimeissä arvioidaan hoitajien ja lääkärin yhteistyönä huolellisesti kukin yhteydenotto ja pyritään auttamaan asiaa tai edistämään ongelman selvittelyä jo puhelinkontaktin yhteydessä. Aikaa varatessa asiakkaan tulee kyetä ilmoittamaan, minkä sairauden vuoksi hän on riskiryhmässä, joten toivomme, että perehdytte niihin etukäteen. Yhden rokotuksen antama suoja on kuitenkin lyhytaikainen, joten toinen rokote tulee ehdottomasti ottaa noin kolmen kuukauden kuluessa. Lempäälän kunnan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin internetsivuilta. Jos oireita tulee uudelleen ja/tai oireet pitkittyvät, tulee käydä uudelleen testissä. OIREET JA KORONAVIRUSTESTI Muistattehan, että oireisena on tärkeää pysyä kotona ja välttää lähikontaktia muihin ihmisiin. Rokotteella on varsin hyvä teho vaikeita sairausmuotoja vastaan myös yhden rokotuksen jälkeen. www.omaolo.fi Puhelimitse voit hengitystieoireiden vuoksi ottaa yhteyttä Lempäälän koronapuhelin 041 730 3436 palvelee arkisin 8-15 ja viikonloppuna sekä pyhäpäivinä klo 12-18. KORONAVIRUSROKOTUKSET THL on linjannut, että ensimmäisen ja toisen koronavirusrokotteen antoväli on 12 viikkoa. KARANTEENI Tärkeimpiä huomioitavia asioita karanteenissa ollessa: kodista ei saa poistua ilman terveysviranomaisen lupaa (ulkoilu yksin tai samassa asunnossa asuvan läheisen kanssa sallittu) kotiin ei saa tulla vierailijoita mikäli karanteeniin määrätty on oireeton, hänen perheenjäsenensä ja lähikontaktinsa saavat liikkua vapaasti, mutta samassa taloudessa asuvien tulee pitää maskia (yli 12-vuotiaat) aina liikkuessaan kodin ulkopuolella niin kauan kuin karanteeni jatkuu. 1.3.2021 alkaen saamme jälleen rokotukset käyntiin. Riskiryhmäläisille ajanvaraus käynnistyy sähköisesti kunnan nettisivuilla mahdollisimman pian. Silloin jatkamme yli 80-vuotiaiden kuntalaisten rokotuksia ja laajennamme ikäryhmiä alaspäin, kun tämä ryhmä on tavoitettu. Monia fyysisiä esim. Oirearvion vastausten perusteella saat toimintasuosituksen. Ohjeistukset löydät mm. Palveluun kirjauduttuasi näet Lempäälän toimintaohjeen ja voit lähettää täyttämäsi oirearvion eteenpäin ammattilaiselle. Täytä oirearvio Omaolo-palvelussa Sen avulla voit selvittää tutkimusten tai hoidon tarvetta ja saada neuvoja mahdollisen tartunnan leviämisen ehkäisyyn. Kasvomaskeja jaetaan myös sosiaali-, psykiatrianja päihdepalvelujen vastaanottokäyntien yhteydessä. – Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 – Päivystysnumero 03 565 52 500 palvelee ma-pe klo 8-20, la-su ja arkipyhinä klo 12-20 – Yöpäivystys arkisin klo 20-08, la-su klo 20-12 Valkeakosken sairaalassa, ota näinä aikoina aina ensin yhteyttä päivystysavun ympärivuorokautiseen palvelunumeroon 116117. Uusia kohderyhmiä otetaan rokotusten piiriin sitä mukaan, kun rokotteita saadaan.. määräaikaiskäyntejä voidaan jättää sitä kautta väliin. Jos numerossa on ruuhkaa, jätä takaisinsoittopyyntö. VÄHÄVARAISILLE JAOSSA KASVOMASKEJA Maanantaista torstaihin klo 12-14 sosiaalitoimiston alakerran vahtimestarin huoneesta os. Sairauden tai oireen niin vaatiessa vastaanottokin järjestyy. TERVEYSKESKUSSAIRAALAN VIERAILU Terveyskeskussairaalassa hoidetaan koronan riskiryhmiin kuuluvia potilaita. Terveydenhuollon ammattilaiset käsittelevät yhteydenoton aina mahdollisimman pian – niitä käsitellään arkisin klo 8-15 ja viikonloppuisin klo 12-18. Lapsen testituloksen viivästyessä kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos tiedossa ei ole lapsen altistumista varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vrk aikana. Myös alueellisissa ja valtakunnallisissa uutisissa tiedotetaan asiasta. Sinuun otetaan yhteyttä Omaolon kautta, puhelimitse tai tekstiviestillä. HUOLESTUTTAAKO KORONAVIRUSTILANNE. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri päättää rokotteiden jakamisesta alueella. Samassa taloudessa asuvat henkilöt jäävät tällöin kotiin, kunnes vastaus on tiedossa. Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta.fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436.Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta.fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436. Yleistä koronaneuvontaa on saatavilla seuraavista numeroista: Taysin koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee vuorokauden ympäri kaikkina päivinä Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Himminpolku 6 ja Kuljun terveysaseman infosta sen aukioloaikoina. aikojen jälkeen! TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Mikäli karanteenin aikana siihen määrätylle tulee infektion oireita, hänen tulee hakeutua koronavirustestiin. Tiedotamme rokotusten etenemisestä ajantasaisesti kunnan Korona-sivustolla. Riskiryhmään kuuluvat määritellään PSHP:n ja THL:n sivuilla. Takaisinsoitto voi tulla myös hiukan em. Yli 80-vuotiaille soitetaan ja tarjotaan terveyskeskuksen toimesta rokotusaikaa. Lisäksi saamme pienen määrän alle 70-vuotiaille soveltuvia rokotteita, joilla rokotamme ensimmäisenä 65-69-vuotiaat riskiryhmään kuuluvat henkilöt. Terveyskeskussairaalassa hoidossa olevien potilaiden omaisten vierailut mahdollistetaan ainoastaan vakavasti sairaiden ja saattohoidossa olevien potilaiden osalta. Huoltaja voi täyttää 1–14-vuotiaan lapsen puolesta koronavirustaudin oirearvion Omaolossa. Aikoja tulee aluksi tarjolle vain rajoitetusti, mutta heti kun saamme varmistuksen lisärokotteista, avaamme niitä lisää. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että lievienkin koronaan sopivien oireiden ilmaantuessa käydään korona testissä, eikä liikuta kodin ulkopuolella. EPÄILETKÖ KORONAVIRUSTARTUNTAA. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Lempäälän kunnan TERVEYSPALVELUT JA KORONA Pirkanmaan alueella koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne voi muuttua hyvin nopeastikin. Pidemmän antovälin ansiosta pystymme nopeammin laajentamaan rokotuskattavuutta. Tapaamisista täytyy ehdottomasti sopia aina etukäteen osaston henkilökunnan kanssa soittamalla osaston puhelimeen 040 133 7338. Jos testitulos on positiivinen, sairaanhoitopiirin tai kunnan tartuntatautiviranomainen on sinuun yhteydessä ja antaa ohjeet eristyksestä. Jos testitulos on negatiivinen, se ei sulje pois, että testin ottamisen jälkeen saa tartunnan tai että tartunta on itämässä. Jos testi on otettu oireiden vuoksi, eikä oireita ole enää negatiivisen testituloksen valmistuessa tai ne ovat selvästi vähentyneet, voi palata normaaliin arkeen. Voit täyttää koronavirustaudin oirearvion koska tahansa. HYVINVOINTIPALVELUIDEN HENKILÖSTÖÄ KORONAAN LIITTYVISSÄ TEHTÄVISSÄ Koronatilanteesta ja alkaneista koronarokotuksista ja niiden ajanvarausjärjestelyistä johtuen Lempäälän kunnan terveyspalveluissa on jouduttu supistamaan kiireetöntä toimintaa
Tervetuloa Vesilahden Keskustan kevätkokoukseen Keskiiviikkona 24.2. 18.00 19.00 Maritta ja Jouko Huurneen koti. Ota yhteyttä! * Ke 24.2. Tutustu toimintaan, kummilapsimaksu alkaen 5 e/kk. Pe 12.3. Ke 3.3. 18.00 21.00 Teams etäkokous. 14.30 Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä. Ilmoittautuminen ja kenkien vuokraus tekstiviestillä numeroon 0405830797. Yksityistiet, joille Vesilahden kunta maksaa tieyksiköitä, ottakaa yhteys teknisen toimen palvelusihteeriin. Kahvi ja Tee tarjoilu. Maanantai 01.03.2021 lauluryhmänlauleskelu Kuljun Työväentalolla kello 10 Keskiviikko Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Kunta päättää yksityistielain mukaisesti avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta (yksTL 84§). Ke 24.2. Pe 26.2. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. TERVETULOA KAIKKI JÄSENET! TULETHAN VAIN TERVEENÄ! Muistetaan pitää turvavälit, nenä-suusuojat, sekä hyvä käsihygienia myös kokouksissa. Pe 26.2. Huhtikuun lopulla on seuraava hallituksen kokous jossa keskustellaan erilaisten tapahtumien järjestämistä jos on mahdollisuutta Yritetään heti toimia jos rajoitukset vähänkin helpotta ja jos saataisiin rokotukset kuntoon Vesilahden Keskusta Kevätkokous. Ilmoittautua voi myös puhelimella erikoisjärjestelyä varten no. 045-1537797. Lumikenkäilyä iltamyöhällä otsalampun valossa iltaisin 26. Viikon teemana ikivihreät. vakituisten asuntojen määrä tien varrella on muuttunut tai tiekuntien asioita hoitavien henkilöiden tiedot muuttuvat, on päivitetty avustushakemus palautettava 31.3.2021 mennessä. Ke 3.3. Ritva Mäkelä, puh. Tule mukaan toimintaan. Yhteistyössä Lempäälän Lumikenkäilijät ry. Kaikille avoin, hyvä tilaisuus kokeilla lumikenkäilyä. 21.00 To 4.3. HUOM. Mikäli sinulla ei ole vielä Zoom-linkkiä laita viestiä riikkaleena.piironen@gmail. Lempäälän Keskusta Yl i m ä ä rä i n e n kokous etäyhteyksin 7.3.21. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Retken kesto noin 3 tuntia. kv2021@lempaalankeskusta. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Le h m i r a n n a n lomanen. Pysäköiti Leinikkitien päätyosaan. Su 28.2. Lempäälän Keskusta Keskustan Lempäälän kj hallitus. Su 14.2. 2021 klo 17.30. Sambiassa ja kuvatkin ovat nähtävissä isengeclub.fi/434569092. Kokeiltavissa lähinnä erilaisia TSL:n valmistamia kenkiä, Vuokraus kokeiluun 4 euroa. 18.00 Lain ed.kokouspaikka Manttaalitie1, Lempäälä. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutosehdotus. Lempäälän seniorit ry Viikko 9. 18.00 Vesilahden Sotaveteraanien Perinnehuone . Kokoontuminen Puolukkapolku1:n kohdalla. Sitovat ilmottautumiset Sirkalle 15.09 mennessä puh. Kokoontuminen Puolukkapolku1:n kohdalla. Retken kesto 1 2 tuntia. To 4.3. Latukartta seuran kotisivuilla palhovakkala.fi. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Kevätkokous. 24. 050 5771547 Lisätietoja ja lomakkeita saa myös kunnan nettisivuilta www.vesilahti.fi > asuminenja ympäristö > Kadutliikenneja yleiset alueet > yksityistiet > yksityisteiden avustukset. Tervetuloa! Lempäälän Seudun Samoojat ry ÖINEN LUMIKENKÄILY. Ja sitä varten ei tarvitse ostaa malariatabletteja! Isenge Club VIIKKOTAPAAMINEN. Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön kokouksen aiheena mm. toimintakertomus ja tilit vuodelta 2020. Lumikenät varanneet mieluiten 15 minuuttia enne retken alkua sovittamaan kenkiä. Turvavälit huomioiden. Pe 29.10. Ti 26.10. Isenge Club TARJOLLA UUSIA KUMMILAPSIA. Salo. Muistetaan turvamääräykset, turvavälit ja maskit. To 25.2. * Ke 3.3. Tervetuloa rohkeasti mukaan! Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho verkossa. 14.00 Puistolinnassa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat mm. Sunnuntaina 7.3. Pe 26.2. Vesilahden Sotaveteraanit ry Vesilahden Sotaveteraanit ry:n vuosikokous. Lempäälän Työväentalo. Neulekerho Anjalla ma 1.3. Pienille ryhmille erikseen sovittaessa retkiä muinakin aikoina. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. Käsitellään vain sääntöjenmuutosasia. 4.12. Kokouksessa mm. Virtuaaliympäristö Vooler / Tuulikallio (max 10). Kameraseura Mielikuvitus Maaliskuun kerhoilta. Isenge Club UUSIA KUMMILAPSIA. Vesilahden Sotaveteraanit ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään perjantaina 26.2.2021 klo 18.00 Vesilahden Sotaveteraanien Perinnehuoneella Tapolantie 1 Vesilahti. Yhdistys tarjoaa nokipannukahvit ja kastettavaa. kokoontuu etäyhteyksin ennen yleistä kokousta. klo 10.00 Typynrannassa 03.03.2021 bocciapelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30 Torstai 18.03.2021 Yhdistyksen kevätkokous Kuljun Työväentalolla (esillä sääntömääräiset asiat) kylpylä. 15.00 Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Viiden euron kuukausimaksulla pääset alkuun, tuet koko Vesilahti Community School in työtä ja saat tuntumaa kehitysyhteistyöstä. 0400917774 Lempäälän Kulttuuritapahtumat Vu o s i k o k o u s. Omia eväitä voi nauttia Palhon kodalla. Reitit Kiviahon metsissä. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Hallitus Vesilahden Taideyhdistys ry 2 SÄÄNTÖJENMUUTOSKOKOUS. Käsiteltävänä vuosikokoukselle yhdistyksen säännöissä määrätyt asiat. Ke 3.3. Kuulutuksia 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi toimitus@lvs.fi www.lvs.fi. Käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. Ke 24.2. Ke 31.3. Vesilahden Eläkeläiskerho Korona aikaa. Käsiteltävänä on yhdistyksen säännöissä vuosikokoukselle määrätyt asiat. Kokoonnumme jälleen kutomaan / neulomaan koronaa kunnioittaen ja maskia käyttäen. Terve tuloa Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Vuosikokous. Nuotiolla voit paistaa myös omia eväitä. Tarvittaessa käyttöopastusta. fi. Hinta jäseniltä 234 euroa puolihoidolla kahden hengen huoneessa. ke 24.2. Lisätietoja antavat rakennustarkastaja puh. 050 5185010 tai ritva.makela(at) koti.soon.fi Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Kevätkokous ja merikotkaretki. Lempäälän Seudun Samoojat ry L U M I K E N K Ä RETKI. Vuoden 2021 kunnossapitoavustukset jaetaan olemassa olevien tietojen mukaisesti. Jos asia kiinnostaa, sivulta löytyy tarkemmat toimintaohjeet. Koronamääräysten mukaiset turvavälit ja maskit huomioiden seuraavat kerhot ja kurssit: klo 9 12 Kädentaidot, klo 10 12 Yhteiskunnalliset asiat, klo 10 12 ATK-kurssi ATK-opastusta vain jäsenille. Tervetuloa! Lempäälän Eläkeläiset ry Tapahtumia viikolle 9. Tervetuloa mukaan! LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. 045 6748077 (ma-su12-22), KJnhallitus Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. * Tarkemmat tiedot ja ohjeet riitta.digikahvila@gmail.com. 18.00 20.00 Piippokeskus 3 kros. Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Ma 15.3. Tervetuloa hiihtämään juuri laskiaiseksi korkatulla PalhoVakkala -ladulla. 17.00. Tapaamisemme lounaan merkeissä on siirretty tuonnenmaksi, mutta ei peruttu. 13.00 Tuulikallion Senioritalo. kevätkokousasiat. Pyydä itsellesi linkki kokoukseen tapani@ isengeclub.fi tai 040 5269653. Noudatetaan turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa, sekä käytetään nenä-suusuojaa. Esillä sääntömääräiset asiat. menessä. Kevät kokous siirtyy myöhempään ajankohtaan. Su 7.3. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa Tuula puh. Tervetuloa kaikki jäsenet! Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. Keskiviikkoisin klo 13-15. Helmikuun Vuoden Kuvaajakisan tulokset. Tähystellään merikotkia ja ideoidaan toimintaa sekä käsitellään kevätkokouksen viralliset asiat eli viime vuoden tilit ja toiminta. Tauko laavulla nuotion äärellä. Säijässä. klo 14.Puheenjohtaja lähettää sähköpostissa linkin osallistumista varten. Kokoukseen osallistuminen vain ennakkoon ilmoittautumalla viimeistään 5.3.21 sähköpostilla os. Tärkeä palaveri! Muuten jatkamme keskusteluja joka keskiviikko klo 19. Sukututkimuskerho järjestetään kevään aikana verkossa helppokäyttöisen Zoomin kautta. Vesilahden Taideyhdistys ry VUOSIKOKOUS. Yhteislähtö Kuokkalan Nesteeltä 9.40, voit tulla myös suoraan Typynrannan grillikatokselle. 18.00 19.30 Kotokampus (Ehtookoto) Lempäälä. Eläkeläiskerhon hallituksella oli kokous 16.2 ja siinä todettiin että ei ole minkään laista mahdollisuutta järjestää mitään tapahtumia rajoituksien johdosta. 050 3895222 tai teknisen toimen palvelusihteeri puh. Vesilahden Sotaveteraanit ry Vesilahden Sotaveteraanit ry:n vuosikokous. klo 19 Teams-palaverina. Lisätietoja: isengeclub. Voit valtuuttaa toisen henkilön edustamaan itseäsi ja voit myös osallistua Voolerissa, ilmoita Riitalle puh. Pidetään keskiviikkona 3.3.2021 Senioritalossa, Tuulikalliontie 74, Narva, VESILAHTI Klo 18.15 heti sääntöjenmuutoskokouksen jälkeen. Hallitus Palhon Maamiesseura ry Laturetkeilyä. Kaikile avoin lumikenkäretki Lempäälän Kiviahosta Saarikonmäen laavulle. 18.00 20.00 Verkossa. com, jolloin saat linkin paluupostissa. 16.00 Narva. Terve tuloa veteraanit, kannattajajäsenet kuin myös kannattajajäseneksi haluavat. Paikka: Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva, Vesilahti. klo 16 Narvan Kyläkirkolla tai etänä Teamssovelluksessa. VeVan vuosikokous pidetään sunnuntaina 7.3. Nähdään! terv. 17.30 Tuulikallion Senioritalo Narva. Opastusta, myös henkilökohtaisesti. Sääntömäääräinen vuosikokous koronarajoitukset huomioiden. Maaliskuun kerhoilta. Paikan kokoukseen tai etäkokouslinkin sekä ehdotuksen uusista säännöistä saat sihteeriltä: katriina.nuora(at)gmail.com. Ke 3.3. 18.00 Vesilahden Sotaveteraanien Perinnehuone Tapolantie 1 Vesilahti. 050 599 3205. Tied. meillä on luvassa yhteinen pikkujoulu kummilasten kanssa Teamsin välityksellä. Hallitus YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET VUONNA 2021 Vesilahden kunta jakaa vuosittain avustusta oman kunnan yksityistierekisteriin merkityille ja yksityistielain 50§:n vaatiman ilmoituksen Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin tehneille tiekunnille kunnossapitoon ja perusparantamiseen. Hanna-Leena p. Käytettävissä niin kauan kuin kelit sallivat. Tule mukaan, pyydä kutsu tilaisuuteen tapani@ isengeclub.fi tai 040 5269 653. Lempäälän Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry Vuosikokous. Isenge Club TÄRKEÄ VIIKKOTAPAAMINEN. klo 18.00. Tervetuloa veteraanit, kannattajajäsenet ja myös uudet kannattajajäseneksi haluavat. Omat enväät mukaan Lumikenkävaraukset etukäteen tekstiviestillä numeroon 0405830797. Kasvosuojus pakko. Jospa nyt vihdoinkin pääsemme nauttimaan yhteisistä lomapäivistä. Läsnäolo rajoitusten mukaan 10 henkeä, ilmottautumiset Sirkalle puh. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Lempäälä. toivomme ilmaantuvan vielä Isengen kouluun. Su 28.2. Hakemukset on toimitettava osoitteella: Vesilahden kunta, rakennusja ympäristölautakunta, Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti tai rakennusvalvonta@ vesilahti.fi. Mobiilimaksaminen keskiviikkoina 3.3. Ravintola on Lempäälä-talossa, mahdollisuus ruokailla ennen kokousta. To 25.2. 15.00 16.00 Lempäälän luontaisLempäälän kunnan Seniorit ry Hallituksen kokous Ravintola Flemms. Su 7.3. To 25.2. Linkki sama kuin ed. Lähto klo 21.00. | Vesilahti. La 20.2. Yhdistyksen kevätkokous TEAMS-yhteydellä ti 9.3. Pe 19.3. Sääntömääräinen vuosikokous. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Sukututkimusta DNA-testejä ja netin sukupuupalveluja hyödyntäen: DNA-testien siirrot ja työkalut MyHeritagessa, FTDNA:ssa ja Genissä. 3. kokouksessa. fi/434569092. klo 13. Sinua tarvitaan kokemaan yhdessä oloa. Koronaa seuraten ja uusien rajoitusten tullessa voimaan olemme niitä seuraten tekemään muutokset toimintoihin. Vesilahti 24.2.2021 Rakennusja ympäristölautakunta . 045-1537797. Su 7.3. Tutustumme välittäjän valmistelemaan asiakirjaan, joka toimitetaan palaverin jälkeen Isengen kylän kylätoimikunnan vetäjille, jotka olivat estäneet koulun kahden opettajan työskentelyn. Kokous järjestetään turvallisesti verkossa ja mukaan pääset ilmoittautumalla sähköpostitse osoitteeseen aiski@hksimula.fi tiistaina 23.2. PalhoVakkala -ladulla. pidetään Takkahuoneessa. Pidetään Vesilahden Valkohännät ry Vuosikokous. Koronanyrkin nykyiset määräykset voimassa 1.3.2021 saakka ja jos muutoksia tulee toimimme sen mukaan. 040-7646791 niin saat ohjeet. Hiljattain aloittelemme toimintojen aloittamista terveys edellä. joka keskiviikko klo 19 Teamsissa. Jalkineeksi mieluiten vaelluskengät. ehdokasasettelun vahvistaminen ja ehdokkaiden esittäytyminen sekä keskustan tavoitteet kuntapolitiikassa. Jos kyseessä on uusi tiekunta tai tiekunnan tiedoissa on tapahtunut muutoksia, esim. Tällä hetkellä koululla on ongelmana se, että lapset tulevat kouluun vasta sitten, kun kotikulmilla ei enää tarvita pienimpiäkään auttamassa majan töissä
Hakeutuminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisen asiointilinkin kautta. Sääksjärven osayleiskaava-alueella on voimassa rakennuskielto ja toimenpiderajoitus yleiskaavan laatimisen ajaksi rautatien länsipuolisella alueella jota ei ole asemakaavoitettu, sekä moottoritien itäpuolisilla alueilla, jotka ovat nykyisissä osayleiskaavoissa osoitettu M-1-alueiksi (maaja metsätalousvaltainen alue). Lisätietoja eri vaihtoehdoista löytyy Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen nettisivuilta. Varhaiskasvatuspaikkahakemukset toimintakaudelle 20212022 tulee jättää 21.03.2021 mennessä. Varhaiskasvatuspaikkahakemuksen voi täyttää sähköisesti internetissä osoitteessa: www.vesilahti.fi/kasvatus ja opetus/ varhaiskasvatus/hakeminen. Varhaiskasvatus tukee huoltajia kasvatustyössä sekä edistää lasten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Osayleiskaava-alueelle on tarkoituksenmukaista osoittaa uusia rakennuskieltoalueita yleiskaavan laatimisen ajaksi. 320 merkkiä). Lempäälä 24.2.2021 Kunnanhallitus VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN Varhaiskasvatusta tarjotaan alle kouluikäisille lapsille päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Mikäli varhaiskasvatuspaikan tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Kuulutuksia . Kunnalliseen varhaiskasvatukseen hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Hakemuslomakkeita saa tarvittaessa päiväkodeilta sekä Lempäälä-talon Palvelukäytävältä. Palveluidean mukaisesti tarjoamme laadukasta kunnallista varhaiskasvatusta päiväkotitoimintana ja perhepäivähoitona, sekä monipuolistamme palvelutarjontaamme yksityisellä palvelutuotannolla ja palvelusetelillä. Lempäälä 24.2.2021 Kunnanhallitus RANTA-ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 15.2.2021/ § 49 hyväksynyt Niemelän rantaasemakaavan, kaava nro 0013. f i Tervetuloa Vesilahden Keskustan kevätkokoukseen tänä iltana klo 18.00! Tule kysymään ja keskustelemaan kansanedustaja Arto Pirttilahden kanssa! Kokouksessa julkaistaan myös kuntavaaliehdokkaita sekä kuntavaaliohjelma! Ilmoittaudu mukaan aiski@hksimula.fi. Työn tai päätoimisen opiskelun perusteella myönnämme varhaiskasvatussijoitukseen useita eri vaihtoehtoja. Ranta-asemakaavalla ohjataan rantaosayleiskaavaa tarkemmin alueen rakentamista. Lue lisää ja jätä ilmoituksesi: https://lvs.fi/ rivi-ilmoitukset/ ”Autamme jokaista lasta kiipeämään omalle vuorelleen, niin korkealle kuin mahdollista, yhdessä häntä ympäröivien turvallisten aikuisten kanssa.” Lapsuus Lempäälässä vahva silta tulevaisuuteen. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 LEMPÄÄLÄN KUNTA MYY TARJOUSKILPAILULLA OMAKOTITONTTEJA ANNISTON ALUEELTA Lempäälän kunta myy tarjousten perusteella Anniston alueelta yhteensä seitsemän omakotitonttia. Vastaukset tämän lehden konttoriin nimim. Kyseisillä alueilla on MRL 53§:n perusteella määrätty rakennuskielto, joka astuu MRA 93§:n perusteella voimaan tämän kuulutuksen julkaisupäivänä ja on voimassa 15.2.2023 saakka. 050 3833 778 harri.jarvenpaa@lempaala.fi Lempäälä 12.2.2021 Kunnanhallitus Rivi-ilmoitukset HENKILÖKOHTAISTA Sinä vapaa, vähän vanhempi mies, kirjettäsi odottaa nuorekas elämänmyönteinen vapaa nainen. Lisätietoja: kiinteistöinsinööri Harri Järvenpää puh. Kyseisillä alueilla on MRL 38§:n perusteella määrätty rakennuskielto, joka astuu MRA 93§:n perusteella voimaan tämän kuulutuksen julkaisupäivänä ja on voimassa 15.2.2026 saakka. Alue sijaitsee Säijässä Niemeläntien päässä. Tontit luovutetaan yksityishenkilöille. Lempäälässä 24.2.2021 Lempäälän kunnan sivistyksen palvelualue/ Varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN 2021 Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön ylimääräinen kokous etäyhteyksin 7.3.2021 18:00 Kuntavaalien ehdokasasettelun vahvistaminen, Keskustan tavoitteet kuntapolitiikassa ja ehdokkaitten esittäytyminen Kokoukseen voi osallistua vain ilmoittautumalla ennakkoon viimeistään pe 5.3.2021 sähköpostilla kv2021@lempaalankeskusta.fi Tervetuloa! Hallitus Mikäli verkkoilmoittautuminen tai etäosallistuminen ei ole omatoimisesti mahdollista, ilmoittautua voi myös puhelimella vaihtoehtoista järjestelyä varten numeroon 045 674 8077 (ma-su 12-22). Varhaiskasvatukseen hakemiseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen maanantaisin klo 9.00-11.30 sekä torstaisin klo 9.00-11.30 ja klo 14.15-15.15 p. Kokouksen lain edellyttämä osoite on Manttaalitie 1, Lempäälä. Kokouksia w w w . ”Kevättä kohti” Julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. Varhaiskasvatuspäätös tulee teille kesäkuun alkuun mennessä. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, paikkakunnalle muutosta tai koulutuksesta eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon tarpeen alkamista. Päätös määrätään MRL 202§:n nojalla tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Lempäälä 24.2.2021 Kunnanhallitus RAKENNUSKIELLON LAAJENTAMINEN OSALLA SÄÄKSJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN ALUETTA MRA 93§:n mukaisesti ilmoitetaan, että Lempäälän kunnanhallitus on 15.2.2021/§ 51 päättänyt laajentaa rakennuskieltoaluetta viiden vuoden ajan osalla Sääksjärven osayleiskaavan aluetta (kaava 12020). Oman kunnan asukkaalla on etuoikeus varhaiskasvatuspaikkaan kotikunnassaan. Päätös määrätään MRL 202§:n nojalla tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. l v s . Tontit sijaitsevat Kaskimäentiellä ja Leppikaijantiellä. Hakemuksen voi jättää tilanteen niin vaatiessa myös tämän haun ulkopuolella. Varhaiskasvatuspaikkahakemukset toimintakaudelle 2021 2022 tulee jättää ajalla 8.3.21.3.2021. Kuulutuksia . Perheisiin ollaan tarvittaessa yhteydessä hakemusta käsiteltäessä ja päätös varhaiskasvatuspaikasta tulee kesäkuun alkuun mennessä. Paperiset hakemukset tulee palauttaa Varhaiskasvatuspalveluihin PL 36, 37501 Lempäälä. Tarjouskilpailu toteutetaan täysin sähköisesti. Uudet rakennuskieltoalueet sijoittuvat Sääksjärven keskustan keskeisimmille alueille, joilla on tavoitteena tulevaisuudessa kohentaa Sääksjärven kaupunkikuvaa ja imagoa erityisesti valtatien 3 liittymän ja 2-kehän ympäristössä, tiivistää ja kehittää aseman seutua aluekeskusmaisemmaksi sekä mahdollistaa palveluiden kehittyminen. 044 481 1095 tai palveluohjaus@lempaala.fi. Kuulutuksia . Varhaiskasvatuksen tehtävänä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Linkki ja tarkempia tietoja varhaiskasvatukseen hakemisesta ja eri vaihtoehdoista löytyy Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen nettisivuilta: www.lempaala.fi/varhaiskasvatushaku. Tiedustelut: varhaiskasvatusjohtaja Anne Mäki p. Varhaiskasvatuspalvelut järjestävät monipuolisia palveluja varhaiskasvatusikäisille lapsille. RAKENNUSKIELLON JATKAMINEN OSALLA HOLLON RATAOIKAISUN ALUETTA MRA 93§:n mukaisesti ilmoitetaan, että Lempäälän kunnanhallitus on 15.2.2021/§ 50 päättänyt jatkaa rakennuskieltoa kahden vuoden ajan osalla Hollon rataoikaisun aluetta (kaava 2067) asemakaavan keskeneräisyyden vuoksi. Kilpailuaika on 24.2.-12.3.2021. 050 3895217 Seudullinen varhaiskasvatushaku Tampereen kaupunkiseudun kunnat Vesilahti, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere ja Ylöjärvi ovat sopineet, että varhaiskasvatusta voi hakea seudullisesti 1.8.2021 alkaen vapautuviin varhaiskasvatuspaikkoihin. Ostotarjouksen voi tehdä kaikista tonteista, mutta hakijalle myydään vain yksi tontti. Alueelle on kaavoitettu lomarakennuspaikkojen lisäksi yksi pysyvän asumisen rakennuspaikka. Päätös koskee Tuulialan asemakaavan korttelin 16 kiinteistöä RIVI 418-444-0019-0009, korttelin 17 kiinteistöä KOVAMÄKI 418-444-0004-0020, PIRKKOLA 418-444-0004-0022, korttelin 21 kiinteistöä KARIKKO 418-444-0004-0031 sekä Moisio-Hakkarin asemakaavan alueella korttelissa 67 kiinteistöä PÄIVÄRANTA 418-425-0010-0100. Varhaiskasvatuslain mukaisesti varhaiskasvatusta on saatavilla kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Näillä alueilla rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa 31.5.2022. Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Tarkemmat tiedot kilpailutuksesta ja tonteista löytyvät kunnan nettisivuilta osoitteesta https://www.lempaala.fi/ asuminen-ja-ymparisto/asuminen-ja-tontit/tontit/ asuintontit/ Tonteille on määritelty pohjahinnat, ja tarjottavan hinnan tulee olla pohjahintaa korkeampi. Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea vähintään neljä kuukautta ennen lapsen hoidon tarpeen alkamista. Vesilahdessa 22.2.2021 Sivistyslautakunta/ Varhaiskasvatus . Nähdään Teamsissä!
28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 24.2.2021 Tutustu ja tykästy! Löydä hyvää ruokaa vaikka joka päivä www.lvs.fi/lounas Klikkaa sivuille ja löydä mahtava valikoima hyvää ruokaa! Tällä viikolla tarjolla muun muassa: MUKANA LOUNASLISTALLA: Arnolds | Bella Roma & Daddy’s Diner | Cafe Delisa, Liisan leipomo Coyote Bar & Grill | Grilli-Kahvila Koskenvoima | Hesburger | Kahvila Siiri Kurkitupa | Lempäälän Pizza, Kebab & Grill | Lounasravintola Kesonkulma Neste Mantunkulma | Niinan keittiö | Ravintola Flemm’s SEO Marjamäki | Tuulan Tupa | Vaihmalan Hovi Pariloitu Toast Broileri-halloumi burgeri Paneroitu sitruunaturska Siskonmakkarakeitto Lohikeitto Härkäpata pekonilla Talon mantelikala Kala-katkarapukeitto Lihapullat ja muusi Hernekeitto ja pannari Pizzaa Kebabia Ministerinleike Pyttipannu Rapeat kalapalat Tomaatti-mozzarella broileria Chorizo-pyörykkäkastike Lihapyörykät ja talon pippuri-kermakastike Mustapapuchili ja riisi Pullavanukas Rapukeitto Hedelmäistä curry-kanaa Karjalanpaisti Päivän keitto Kermainen porotuorejuustokeitto Pekoniset jauhelihapihvit Paholaisen kanakastike Juustomakaroni Punaviinihärkää Bearnaisebroileria Kartanon kasviksia ja perunaa Salaattia Täytetty bagel Broileripasta Kaalilaatikko