1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Punarinta kotipihalla Vesilahdessa Vesilahdessa on hyviä paikkoja valokuvata lintuja. Lukijat kertovat, mitä muuta tiloihin sopisi. maaliskuuta. sivu 5 Hintakaari Kuljuun, mitä muuta toivotaan. Hintakaari avaa Kuljuun myymälän. Lintukuvaus kysyy paljon kärsivällisyyttä, tietävät näyttelyn järjestäneet Ritva Mikkola ja Kirsti Vadén, sivu 7 SATU KARVINEN ”Katseen vangitsivat Erkin viikset.” – sivu 4 sivu 15 Presidentti Sauli Niinistö LVS:lle: ”Ruotsi on onnistunut kotouttamaan maahanmuuttajat Suomea paremmin.” sivu 16 Lempo-Volley odottelee pudotuspelivastustajaa Lempo-Volley aloittanee play offsit kotisalissaan 7. Tykkää meistä Facebookissa!. Vastustaja on vielä hakusessa
Tiistaina kello 10:een mennessä kuoli 67 000 ihmistä maailmanlaajuisesti. Aikojen kuluessa suuntaukset ovat muuttuneet. Suomalaisen tutkijan mukaan koronaviruksen osalta käännekohta on odotettavissa noin viikon kuluttua. Miten nämä pelkoa ja paniikkia aiheuttavat luvut skaalautuvat maailman todellisuuteen. kolumni Tapio Eronen Italialais turistilla korona virus tartunta Teneriffalla – Mediat: tuhannen ihmisen hotelli karanteenissa, hotellissa on myös suomalaisia. Monissa niissä maissa, mistä tänne on maahanmuuttajia tullut, rangaistukset ovat kovempia: koppia tulee pitkäksi aikaa pienistäkin rikoksista. Molempia torjutaan hyvällä käsihygienialla.. Joskus on tullut mieleen, että entäs sitten nämä atarit eli ammattija taparikolliset, jotka kirjoittavat lomakkeelle ammatikseen ”rosvo”. Silmä silmästä, hammas hampaasta. Tosin sielläkään hän ei ole itse turvassa, koska on vankien alinta kastia ja vaarassa tulla pahoinpidellyksi tai tapetuksi. Koulussa opettaja saattoi lyödä karttakepillä, tukasta kiskoen mäiskiä naamaa pulpetin kanteen tai seisottaa nurkassa häpeämässä. Mikäli koronan suhteen ei tapahdu nopeaa leviämistä, Suomessa paljon akuutimpi asia juuri tällä hetkellä on nokkaansa nostava kevään influenssa-aalto. Nykyään vankiloissa voi saada erilaisia terapioita ja lääkkeellistä hoitoa, myös päihderiippuvuuteen. Nyt on myös näitä oppimisteorioita: tilaisuus tekee varkaan, rikollisuutta ihannoidaan, puhutaan myönteisesti, seurauksia vähätellään, kaveria kadehditaan – näin pikkuhiljaa kasvat rikolliseksi. Niklas Thesslund, Image Maailman vainotuin uskonto: kristinusko: Viime vuonna yli 7 000 kristittyä sai surmansa vainoissa. Maailmanlaajuisesti 3 400 ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksiin joka päivä. Yksi oikeuslaitoksen tavoitteista onkin palauttaa vankeja edes jossain määrin yhteiskuntakelpoisina takaisin siviiliin. Siksi tarjotaan mahdollisuutta opiskella ja hankkia uusi ammatti. Virustaudin leviäminen taittuu tai laajenee. Yhtään alle 10-vuotiaan lapsen kuolemaa ei ole raportoitu. Jos on päästään niin pipi, ettei tiedä itsekään tekojansa (syyntakeeton), niin parempi olla hoidossa vankimielisairaalassa. Yhteiskunta saattaa myös haluta suojella itseään vaarallisilta tai kiusallisilta henkilöiltä. Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia on ollut eniten yli 80-vuotiailla. Italiassa on todettu jo yli 200 koronavirustartuntaa, ja seitsemän ihmistä on kuollut viruksen seurauksena. Kilpajuoksu tutkimuksen ja virusten kesken jatkuu. Image on yhdistelmä asumista ja kulttuuria, taloutta, arkea ja politiikkaa. Talousrikollisille opastusta, miten nettiavaruuteen hukataan jäljet rahanpesusta tai verokeinottelusta. Kriminologia, oikeuspsykologia, oikeussosiologia (ja mitä niitä nyt onkaan) tutkivat muun muassa sitä, mikä synnyttää rikollisuutta. Seuraavan kerran kun tuomitset jonkun puheissasi ”sinne linnaan vaan”, muista: asia ei olekaan yksioikoinen vaan pikemminkin monitahoinen. Image on terävä aikakauslehti niille, jotka haluavat elää, asua ja kasvattaa lapsiaan kasvavassa kaupungissa. Pew Research Centerin mukaan kristittyjä vainotaan jopa yli 150 maassa eli enemmän kuin minkään toisen uskonnon harjoittajia. Kun aiheutit toisille kärsimystä, saat itsekin kärsiä. Ennen vanhaan pedofiilit olisi mielellään hirtetty munista, nyt lasten turvaamiseksi ”setä” istuu vankilassa. Tosin sekin oli ristiriitaista: toisille sanottiin, ettei tapella saa ja toisille, että hyvä, kun opit pitämään puolesi. . Kunnollisen elämän vaakakupissa vain on enemmän punnuksia. Murtovarkaille tietoa uusimmista lukkosysteemeistä ja viimeisimmistä turvajärjestelmistä. Kävi koronan suhteen niin tai näin, tutkijat ovat jo aikaa sitten arvioineet, että jossain vaiheessa kehittyy virus, joka aiheuttaa merkittävän pandemian eli maailmanlaajuisesti leviävän epidemian. Siksi heidän voi olla vaikea ymmärtää sakkoja tai ehdollista vankeutta miksikään rangaistukseksi. Tähän mennessä (24.2.) koronavirukseen on kuollut 2 600 ihmistä. Yhä uusiin ja uusiin surmatöihin syyllistyvä on parempi pitää lukkojen takana. Yli puolet tapauksista on todettu yli 50-vuotiailla. Nykyisin keinot ovat rajatummat: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Image on lehti, jonka pitkät artikkelit käsittelevät elämyksellisesti ja asiantuntevasti niitä ilmiöitä, joista muut raaputtavat pintaa. Samalla ajanjaksolla syntyi 160 000 ihmistä. Mutta eihän sellissä vain istumalla parane. tätä mieltä Image on kaupungistumisen ääni. Nyt on pohdittu sitäkin, että suurin osa ihmisistä ei tee rikoksia – mistähän sekin johtuu. Kirkko ja kaupunki TIISTAINA KUOLI 67 000 IHMISTÄ KYMMENEEN MENNESSÄ K oronaviruksen vuoksi lentoliikenne pysähtyy, pörssikurssit laskevat, rajoja suljetaan, ihmiset lukkiutuvat koteihinsa. Kymmenet miljoonan loukkaantuvat tai vammautuvat vuosittain. Jotta he olisivat hyviä rosvoja, pitäisikö heille järjestää täydennyskoulutusta, että päivittäisivät osaamisensa. Silloin kun lasten lievä pahoinpitely oli vielä sallittua, yritettiin lapsille opettaa selkäsaunojen, korvapuustien ja tukistusten avulla, mikä on oikein ja mikä väärin. Poimintoja Kari Pusa . Siksi monia ihmisiä risoo, kun vankiloiden oloja on parannettu: omat sellit, televisiot ja kaikki. Heistä 95 prosenttia on Kiinassa Hubein maakunnassa. Yksi perustelu rangaistuksille on kosto. hs.fi Rikos ja rangaistus Jo lapsuudesta se alkaa – nimittäin kasvattaminen. Ensin ajateltiin, että syyt ovat yksilötasolla, sitten esimerkiksi kaupunkirakenteessa, sitten yleensä yhteiskunnan rakenteissa kuten köyhyydessä ja eriarvoisuudessa
Tilaisuudessa esitellään kaava-aineistoa ja siellä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella kaavan laatijoiden kanssa. Tervetuloa! TERVETULOA YLEISÖTILAISUUTEEN Vesilahden kunta järjestää kaikille avoimen yleisötilaisuuden koskien Kirkonkylän palvelukeskusalueen asemakaavamuutosehdotusta. • Routa ja lumi suojaavat pihaa. Yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 4.3.2020 alkaen klo 18.00 osoitteessa Vesilahden kirjasto Lähde, Huhtatie 7, 37470 Vesilahti. IKKUNAT KESÄKSI TALVIHINNOIN, asennuksella tai ilman! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. 0-4 km 3€, 4-5 km 5 €. Nyt kun toimit, TUPLAEDUT POIMIT! perjantaina 28.2. Kevättä ilmassa tapahtuma Hyvän mielen sHoppailuHetkiä Kiinteistövälitys, LKV AVAJAISARVONTA -50% VÄLITYSPALKKIOSTA VOITTAJALLE Arvontaan ilmoittautuminen avajaisissamme Ideaparkissa 1.3.2020. • Saat ilmaisen lumenpudotuksen kaupan päälle! • Lasku saapuu vasta 6 kk kuluttua remontin valmistumisesta. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com SUORAAN TEHTAALTA! Myyntipisteet Lempäälässä Ideapark, D-pääty Pe klo 10-18 ja La klo 10-17 Kuljun Kartano To klo 10-17 Makkarakassi tai kalkkunaherkkukassi 10 € Palvelemme tällä viikolla Ideaparkilla Ke -Pe klo 10-18 ja La klo 10-17 Soita 03 3390 0401 vesivek.fi Talviremontin hyödyt + lasku vasta kesällä! • Talvella sataa harvemmin vettä. toimitus@lvs.fi www.lvs.fi www.lvs.fi. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 OLEMME AVANNEET UUDEN PIZZERIAN LEMPÄÄLÄÄN TERVETULOA TUTUSTUMAAN! AVAJAISTARJOUS: MA-TO kaikkiin annoksiin 0.33 JUOMA VELOITUKSETTA! Kebab & Pizzeria Bene, Tampereentie 12, LEMPÄÄLÄ, www.benepizza.fi Ma-To 10.30-22, Pe 10.30-23, La 11-23, Su 11-22 Soita ja tilaa 03 375 3829 Kotiinkuljetus Ma-To klo 13-21.30, Pe-Su 11-21.30, toimitusaika 30-60 min. Kuljetus vain yli 15 € tilauksiin. www.vesilahti.fi MAINOSTAJA. Manttaalitalossa 5.3.2020 klo 16.30 19.00. Soita maksutta. Kahvitarjoilu ja mukana myös virtuaalilasit, joilla voit katsella alueesta tehtyä mallia. Kahvio. klo 10 15 PUUILO, Lempäälä Paikalla alueesi Tiivi-asiantuntijat Jere 040 749 9018 ja Kaapro 040 631 6665 Myyntipalvelu 0800 184 484. www.tiivi.fi Koe Tiivi-uutuudet ja ajankohtaiset tarjouksemme! Osallistu arvontaan ja voita 10000 euron ikkunaja oviremontti! TIIVI IKKUNAJA OVIESITTELY Tarjoamme kuumaa makkaraa. 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI
Lempäälän-Vesilahden Matkailuoppaat ry:n ylläpitämät sivut löytyvät osoitteesta https://lempaalan-vesilahden-matkailuoppaat.fi/. 1980-luvun alussa perustettiin matkailutyöryhmä, johon kunnanjohtaja Alkion lisäksi kuuluivat Yrjö Punkari, Raimo Kujala ja Ritva Koski. . Vesilahti sai oman matkailuneuvojan 16 vuotta sitten, kun Satu Karvinen aloitti työnsä kunnassa. Tuo voimanelikko ideoi Klaus Kurjen tien ja paljon muuta, kehuu Paloniemi, joka tuli kuntaan töihin vuonna 1983. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet hienoja, kun olen saanut olla yhtenä jäsenenä Lähde-kirjaston tiimissä, hän iloitsee. . Matkailuneuvontapistettä ei siis enää ole, vuosittaista matkailuesitettä ei julkaista, matkailumessuille ei osallistuta, kunta ei järjestä opastuspalveluja matkailijoille ja Visit Vesilahti -nettisivusto lakkaa näkymästä nykyisillä sisällöillä. Työtä jatkavat Lempäälän-Vesilahden matkailuoppaat sekä paikalliset yrittäjät ja yhdistykset. . Nyt kunta on sitten vain mukana hiukan eri roolissa ja pienemmillä resursseilla, Erkki Paloniemi arvelee. Klaus Kurjen reitti oli myös hyvin esillä. Klaus Kurjen tie on historiallinen, noin 20 kilometrin pituinen matkailureitti, jonka voi kiertää ryhmässä paikallisen matkailuoppaan opastamana tai itsenäisesti reitin varrella olevien opastustaulujen avulla. Vesilahden nettisivulla oli silloin pääkuvana kunnanjohtajan karikatyyripiirros, jossa katseen vangitsivat Erkin muhkeat viikset. Ystävänpäivänä oli matkailuneuvojan viimeinen työpäivä Vesilahden kunnan palveluksessa. Vesilahden nykyinen kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen kertoo, että kulttuurihistoriaa, luontoarvoja ja muita kunnan vahvuuksia arvostetaan ja hyödynnetään nykyäänkin. MATKAILU VESILAHDESSA . Turun yliopistossa ranskan kieltä, valtio-oppia ja kansainvälistä politiikkaa opiskellut maisteri Karvinen hurahti matkailualaan jo vuosia sitten. . . Kunnan sivuille eksynyt perheenäiti bongasi Erkin viikset ja historiallisen kulttuuripitäjän. Matkailu ja tonttimyynti löivät kättä myös silloin, kun Karvisen perhe päätti 2000-luvun alussa ostaa tontin juuri Vesilahdesta. Uudesta matkailureitistä tuli suosittu. Kunnan matkailutoimi lopetettiin helmikuussa. Toivon, että kunnan ja matkailutoimijoiden hyvä yhteistyö jatkuu. En kuitenkaan kokenut 20 prosentin työaikaa mielekkääksi, joten irtisanouduin kokonaan. Jatkan yrittäjänä eli omalla toiminimelläni Klaus Kurjen tien opastuspalvelujen tarjoamista ryhmämatkailijoille. . Vaikka kunta ei enää pidä matkailutoimea siipiensä suojassa, yhteistyötä tullaan varmasti tekemään. Ennen matkailutoimen perustamista matkailuyrittäjät olivat toimineet irrallaan ja keskenään kilpaillenkin, mutta Klaus Kurjen reitti kokosi matkailualan toimijat ja yrittäjät tekemään yhteistyötä ja puhaltamaan yhteen hiileen. Kaikissa pikkukunnissa on rauhaa, luontoa, järviä ja metsiä, mutta missä muualla on näin upea kulttuurihistoria, Karvinen kysyy. Vesilahden kunnanvaltuusto päätti joulukuussa lopettaa matkailutoimen osana talouden tasapainottamisohjelmaa. Vesilahdessa nykyisin toimivia matkailuoppaita ovat Harri Henttinen, Matti Hovi, Eila Häihälä, Satu Karvinen, Yrjö Punkari, Tuula Tuominen ja Susanna Vastamäki. Haluamme tukea sekä vanhoja että uusia yrittäjiä, jotka hyödyntävät Vesilahden kulttuurihistoriaa, luontoa ja rauhaa, hän kommentoi. Vesilahdessa olen ollut mukana neljässä EU-rahoitteisessa projektissa sekä osallistunut isänmaalliseen työhön ja kansainväliseen yhteistyöhön. Kunta ei enää ylläpidä Visit Vesilahti -sivustoa, mutta jatkossa Visit Vesilahti -domainen alta löytyy matkailutietoa ryhmämatkailijoille. Eilen se irrotettiin. Työ ryhmämatkailun osalta siis jatkuu, ja jopa puhelinnumeroni säilyy samana, hän hymyilee. Vesilahden matkailuneuvojana hän ehti toimia 16 vuotta. Karvinen tuskaili vielä viimeisten mappikasojen ja huoneen loppusiivouksen kanssa, kun paikalle ilmestyi entinen työkaveri, eläkkeellä oleva kunnanjohtaja Erkki Paloniemi. . Jatkossa keskitymme siihen, että saamme tänne yrittäjiä ja sitä kautta uusia asukkaita ja matkailijoita. Ajattelin, että onpa hauskat ja rennot sivut. Matkailutoimea pyöritti yksi työntekijä, matkailuneuvoja Satu Karvinen, jonka työajasta 80 prosenttia kului matkailuasioiden parissa ja 20 prosenttia oli kulttuurityötä. ja Satu Karvinen. Kulttuuritoimea ei lopetettu, joten Karvinen olisi halutessaan voinut jatkaa kunnan palkkalistoilla yhtenä päivänä viikossa. Sivuston graafisesta ilmeestä vastaa vesilahtelainen Minttu Rantanen. . Matkailureitti Klaus Kurjen tie syntyi vuonna 1982. Kirjastolla ei nyt sitten enää ole matkailuneuvontaa, toteaa Satu Karvinen ja heiluttelee kylttiä kädessään. Vaikka kunnan ylläpitämä matkailutoimi loppuu, matkailu Vesilahdessa jatkuu. Paloniemen edeltäjä, nuori ja energinen kunnanjohtaja Jukka Alkio piti matkailua ja historiaa tärkeinä kunnan vetovoimatekijöinä. Tämä oli mahdollista, sillä kunnilla ei ole lakisääteistä velvoitetta huolehtia matkailusta. Infotaulua seinältä poistava matkailuneuvoja Satu Karvinen viimeisenä työpäivänään Vesilahden kunnassa. TeksTi: Sanna Suonpää kuVa: Sanna Suonpää. Jatkossa Karvinen tekee matkailutyötä yrittäjänä kotoa käsin. Sen ideanikkareina olivat Jukka Alkio, Yrjö Punkari, Raimo Kujala ja Ritva Koski. . Ennen Vesilahteen tuloaan hän työskenteli oppaana Tuusulan Rantatiellä ja Lottamuseossa. Jaaha, viimeistä viedään, tervehti ex-kunnanjohtaja. . Kun uusia tuulia haetaan, pitää muistaa kunnan ja matkailuyrittäjien pitkä yhteinen historia. Yhteistyöstä hyötyivät sekä yrittäjät että kunta. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Matkailuneuvojan viimeinen työpäivä Vesilahden matkailutoimi lakkautettiin, mutta matkailu kunnassa jatkuu Vesilahden kirjaston ulkoseinässä on neliönmuotoinen, haalea läikkä. Vihreävalkoinen i-kyltti on poissa. Matkailureitti ei ole ollut mikään ummehtunut historiapläjäys, vaan kunnan markkinointia parhaimmillaan. Karvinen suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti ja uskoo, että matkailuyrittäjien ja -oppaiden yhteistyö Vesilahden kunnan kanssa sujuu jatkossakin hyvin. Siitä pitävät huolen paikalliset yrittäjät, yhdistykset, kolmas sektori . Vielä vuosia myöhemmin tuli tontinostajia, jotka kertoivat, että Vesilahti oli tullut heille tutuksi kotieläinpihalle tehdystä retkestä, Paloniemi muistelee. Kotieläinpihalta järjestettiin bussikuljetuksia Vesilahtikierrokselle ja kunnan tonttialueille. Painopiste on vain hiukan erilainen kuin ennen. Ja kunta, jossa historian siivet havisevat, Karvinen muistelee. Kunnassa osattiin yhdistää matkailu ja tonttimyynti: tästä hyvänä esimerkkinä oli Asta Valkosen kotieläinpiha, joka veti paljon lapsiperheitä. Vuonna 2022 Klaus Kurjen reitti täyttää 40 vuotta. Matkailutyön ohessa hän on tehnyt muun muassa kulttuurija kirjastotyötä. Kulttuuritoimen tehtävät jaetaan jatkossa sivistystoimen sisällä, hän kertoo. Paloniemi ja Karvinen intoutuivat muistelemaan Vesilahden matkailutoimen ja Klaus Kurjen tien pitkää taivalta, joka sai alkunsa lähes 40 vuotta sitten
huhtikuuta. Tämä on ollut haaveemme alusta asti, kun kaksi vuotta sitten verkkokaupan avasimme. Lisäksi Hintakaarella on 24/7-verkkokauppa. Tilassa voisi olla myös trampoliineja, kiipeilyseiniä sekä skeitti-, bmxtai skuuttiramppeja. Tämä kannustaisi ihmisiä toteuttamaan luovuuttaan ja kehittämään omia vahvoja osaamisalueitaan, kuten kaikenlaiset käsityöt, korut, taide jne., eräässä vastauksessa tuotiin esille. Verkkokaupan www. Hintakaari avaa myymälän Kuljun kartanokaupan tiloihin 1. Hintakaaren verkkokauppa muutti viikonloppuna Kuljun tiloihin. Nyt olemme saaneet liikevaihdon lähes tuplattua toisen vuoden aikana. Myymälän avaamisella Kuljuun Hintakaari hakee positiivisia vaikutuksia koko yritykselle. Hintakaarella on myymälät Kouvolassa, Kyröskoskella, Kalalahdessa, Porissa, Loimaalla ja reilun kuukauden päästä avataan myymälä Lempäälän Kuljussa. – Meidän liiketoiminta perustuu perustavaravalikoiman lisäksi pitkälti nopeisiin eräostoihin kotimaasta sekä muualta Euroopasta, jotka mahdollistavat meille erilaista tavaraa verrattuna kilpailijoihimme sekä tuntuvia hintaetuja asiakkaillemme, Vuori jatkaa. Hintakaari on siirtänyt Kuljuun verkkokauppansa ja avaa myymälän 1. – Pystymme kasvattamaan kokonaisostojamme, jonka myötä sekä kotimaan että ulkomaan ostot lisääntyvät, ja näin ollen saamme parempia hintoja isommille määrille. Lisäksi valikoimassa on käsityökalut, kiinnitystarvikkeita, isot koneet, kuten halkomakoneet, sirkkelit, aggregaatit ynnä muuta. Kuljuun on tulossa myös lounaskahvila. – Rakennuksessa voisi toimia katettu ”torialue”, jossa paikalliset saisivat myydä tuotteitaan ja palveluitaan. Lisäksi Kuljuun tulee Vuoren mukaan monipuolinen puutarhamyymälä, mistä löytyvät mullat, lannoitteet, taimet ja jättivalikoima erilaisia kukkivia kesäkukkia. Verkkokaupan tuotteiden nouto on mahdollista jo nyt. – Myymälälle asetamme kovat tavoitteet, että saisimme nostettua Kuljun menneiden vuosien kauppapaikaksi. Aika näyttää miten saamme verkkokaupan kehittymään. – Kaikkea kotiin. Meillä on laaja valikoima erilaisia kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kodin sisustustavaraa, kodintekstiiliä, leluja, taloustavaraa ja pakattuja elintarvikkeita. Tiloissa voisi ehdotusten mukaan olla esimerkiksi ohjattua ryhmäliikuntaa kuntosalin ohella. Hintakaaren verkkokauppa on jo siirtynyt tiloihin. Voisiko kiinteistössä olla muitakin toimintoja. Lempäälän kunta mukaan kustannuksiin, vuokrattavissa yksityisille palveluntarjoajille, eräässä vastauksessa ehdotettiin. hintakaari.fi lähes koko tuotevalikoima on esillä myymälässämme, Vuori kertoo. TeksTi: Katariina Rannaste TAULUKKO: Datawrapper. KSupermarketin puoleinen, 900-neliöinen tila, jossa sijaitsi aiemmin Löytötavaratalon vaatepuoli, on jäämässä tällä tietoa tyhjilleen. Näin vastasi yleisö, kun LVS taannoin kysyi, mitä toimintoja tai palveluja Kuljun kartanokiinteistöön ihmiset haluaisivat. Hintakaaren markkinointipäällikkö Kirsi Vuori kertoo, että Kuljuun avautuvaan liikkeeseen tulee suuri valikoima tuotteita. – Toiminnallista treeniä aikuisille, ryhmätilaa, lapsille parkouria, mahdollisesti osa tilasta skuuttikaukaloa. Ehdotuksissa korostui ajatus kuntoilukeskuksesta, jossa olisi tilat useammalle toimijalle ja eri lajien harrastusmahdollisuuksille. Liikuntapalvelujen jälkeen vahvan kannatuksen saivat kirpputori, keilahalli ja ravintola. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Hintakaari avaa myymälän Kuljun kartanokaupassa Perinteinen Kuljun kartanokauppa on saanut jatkajan. Lisäksi tulemme palkkaamaan 8–10 henkilöä. huhtikuuta eli aprillipäivänä. Esimerkiksi keilahallia tiloihin tuskin enää mahtuu, mutta moni ehdotus on yhä varteen otettava, kuten esimerkiksi visio lähitorista, jossa olisi paikallisten pienyrittäjien tuotteita oheismyynnissä. Vastaajat jättivät ehdotuksensa ennen kuin tieto Hintakaaren myymälän avauksesta tuli, mutta yritys ei aio ottaa käyttöön kaikkia kauppakartanon tiloja. Ryhmäliikunnasta nimeltä mainittiin muun muassa zumba, kahvakuulailu, jooga, pilates ja jumppa. Hintakaaren avauksella on työllistäviä vaikutuksia Kuljussa. Vastaajat jättivät ehdotuksensa ennen kuin tieto Hintakaaren avauksesta tuli. Kunnan sponssaamat myyntipaikat nuorille, työttömille ja pienille paikallisille yrittäjille, jotta pienilläkin toimijoilla ja yksityishenkilöillä olisi mahdollisuus tulla esiin ja saada ansaintaa. aprillipäivänä, Vuori kertoo. – Sisäskeittiparkille on iso tilaus seudulla, laajemminkin kuin vain Lempäälässä, huomautettiin eräässä vastauksessa. Kuljun kartanokiinteistöön halutaan eniten liikuntapalveluita. – Jatkossa meillä toimii nyt sekä verkkokauppa että myymälä samoissa tiloissa. Yhdistettäviksi toiminnoiksi ehdotettiin myös esimerkiksi hierojan tai kosmetologin palveluita. Kuljussa Hintakaari ottaa käyttöön kaikki kartanokaupan tilat lukuunottamatta KSupermarketin puoleista, 900 neliömetrin kokoista lisäsiipeä, missä oli aiemmin Löytötavaratalon uusi vaatepuoli. Myymälän avaamme 1.4. LVS kysyi 31.1. nettikyselyllä, mitä toimintoja tai palveluja Kuljun kartanokiinteistöön ihmiset haluaisivat. Tämän lisäksi Kyröskosken myymälästä siirtyy yksi henkilö. – Verkkokaupalla meillä on kolme henkilöä, jotka siirtyvät Kuljuun. Tilaa siis yhä olisi vaikkapa niille vastaajien kärkitoiveille, liikuntapalveluille
Samasta osoitteesta oli edellisenä päivänä viety lukitsemattomasta varastosta alkoholijuomia. helmikuuta. Määrärahavaraus on vuosille 2020–2022. Työvuosikymmeniin mahtui mittava määrä kisoja, leirejä, urheilijakohtaamisia. Sittemmin kuvat ovat olleet esillä erilaisissa paikoissa mm. Asiointipisteessä asiakasta on vastaanottamassa palveluneuvoja. helmikuuta alkaen Kelan hakemuslomakkeita ja esitteitä. Päätös koskee päärakennuksen alkuperäistä osaa. Varkaat olivat Harjutiellä liikkeellä aamuyöllä kello kolmen maissa. Kunnanhallitus haluaa, että alkuperäisosan purkuvaihtoehdon mahdollisuutta selvitetään vielä tarkemmin. Luontainen paikka oli Pekkalan nykyinen asuinpaikka Riistavuoren palvelukeskus Helsingissä helmikuussa 2016. Asiointipisteessä on asiakaspääte, jolla voi kirjautua Kelan verkkopalveluun. helmikuuta, että Sääksjärven koulun laajennusosan tiivistyskorjaukset voidaan käynnistää, mutta muilta osin asia palautettiin valmisteluun. sy Himminkodon aukioloaikoina. Näyttelyyn on vapaa pääLasse Oksanen ja Irma Nevala huomasivat, että urheilijakuvien joukossa on monia samaa perhettä edustavia otoksia: Matti Hagman ja Riitta Salin – sisarukset, Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi – aviopari, Nina Hollmen, Rune Hollmen, Janne Hollmen – äiti, isä, poika, Pirjo Muranen ja Hannu Manninen – sisarukset sekä Jorma Kinnunen ja Kimmo Kinnunen – isä ja poika. Lempäälän kunnan palvelupisteen asiointipisteeltä on jo aiemmin saanut TE-toimiston palveluita, ja toiminta laajenee nyt myös Kelan palveluihin. Lempäälässä tehdystä kouluterveyskyselystä käy ilmi, että yläkoulun tyttöjen kiusaamiskokemukset ovat lähes puolittuneet edellisestä mittauksesta. uutiset TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Talvikki Torppa Valokuvissa urheilumuistoja menneiltä ajoilta Etteikö Suomessa urheilussa pärjätä. Siellä voi myös jättää hakemuksen ja saada yleistä opastusta etuuksista sekä Kelan verkkopalvelujen käytöstä. Tekijät tallentuivat valvontakameraan. Koulun hyvinvointiprofiiliin vastasivat Lempäälän kunnan kaikki 4.–9.-luokkien oppilaat. Anastettu aggregaatti oli Ducar-merkkinen ja 5500-wattinen. Kyselyn tuloksia hyödynnetään yhteistyössä kunnan sisällä sekä eri sidosryhmien kanssa ja alueellisesti koko Pirkanmaan hyvinvointikertomuksen laadinnan yhteydessä. Asiointipiste on julkisten organisaatioiden yhdessä ylläpitämä palvelupiste. Asiointipiste on osa Lempäälän kunnan palvelupistettä osoitteessa Tampereentie 8. Sääksjärven koulun pihapiirissä olevien asuntolarakennuksen ja vanhan ruokalarakennuksen osalta on jo purkuhakemukset vireillä. TeksTi: Katariina Rannaste Kelankin palveluita kunnan asiointipisteestä Lempäälän kunnan palvelupisteeltä on saanut 20. Kuvissa olevien takavuosien urheilusuuruuksien toivotaan tuovan iloa sekä Himmin asukkaille että talossa vieraileville. Jo nuorena valokuvauksesta innostunut Pekkala oli urheilujärjestöjen laajasti käyttämä valokuvaaja aina 2000-luvulle saakka. Verkkopalvelussa voi hakea etuutta, lähettää liitteet ja ilmoittaa muutoksista. Yläluokkien tytöistä jopa 23 prosenttia kertoi kokeneensa häirintää. – Olen todella iloinen, että näyttely on nyt päätynyt Lempäälään. Tiivistyskorjauksiin kunnanhallitus kohdensi 500 000 euroa. Kouluterveyskyselyyn vastasivat 4.ja 5.sekä 8.ja 9.-luokkien oppilaat sekä toisen asteen ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. TeksTi: Erkki Koivisto Omakotitalon autokatoksessa ollut uusi aggregaatti lähti varkaiden matkaan Lempäälässä maanantaina 17. Syksyllä 2015 Suomen Urheiluliiton entinen sihteeri Irma Nevala ja entinen valmennusjohtaja Antti Lanamäki saivat ajatuksen, että Pekkalan valokuvia pitää saada esille. On ainakin pärjätty, siitä on todisteena kolmen suomalaisen olympiakultamistalistin yhteiskuva ja monet muut otokset Himminkodon aulassa, jossa on 9. maaliskuuta saakka nähtävillä Pentti Pekkalan valokuvanäyttely Urheilumuistoja menneiltä ajoilta. Kansallinen kouluterveyskysely seuraa lasten ja nuoren terveydentilaa, fyysistä toimintakykyä, ravitsemusta, liikuntatottumuksia, päihteiden käyttöä sekä osallisuuden, turvallisuuden ja mahdollisen koulukiusaamisen kokemuksia. Palveluiden laajentaminen on osa Lempäälä-taloon tulevan palvelukäytävän muodostamista. Näyttelyn järjestävät Irma Nevala ja hänen Lempäälässä asuva siskonsa Raija Arasalo sekä Lempäälän kunnan vanhuspalvelut. Tampereen virastotalolla sekä Ratinan Stadionilla sekä eri urheilulukioissa. Suurikokoiset valokuvasuurennokset ovat valokuvaaja Pekkalan vuosikymmenien aikana ottamia. Toivon, kuten Nevalan Irma ja Arasalon Raija näyttelyn tänne tuoneina, että kuvat tuovat iloa ja virittävät vinkeitä keskusteluja asukkaiden ja talossa vierailevien kesken, sanoi näyttelyn avajaispuheen pitänyt Lempäälän yhteisökoordinaattori Talvikki Torppa. Lempäälän koulukysely 2019: Lähes neljännes yläkoulujen tytöistä kokee seksuaalista häirintää TeksTi: Erkki Koivisto Koulun vanhan osan purkua selvitetään Sääksjärvellä Lempäälän kunnanhallitus päätti maanantaina 17. Näyttelyn avajaisissa Suomen Urheiluliiton entinen sihteeri Irma Nevala sekä Lasse Oksanen, yksi Suomen parhaista jääkiekkoilijoista 1960-luvun loppuja 1970-luvun alkupuoliskolla, Ilveksen numero 14. Varkaat tallentuivat valvontakameraan TeksTi: Katariina Rannaste. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . Nyt on Lempäälän vuoro. Kymmenen prosenttia vastaajista on kokenut seksuaalista häirintää puhelimessa tai internetissä. Ensimmäiset suuret arvokisat hänelle olivat Meksikon olympialaiset 1968
Pitäisi uskoa tutkimuksia ja ennen kaikkea kuunnella Helsingissä päivittäin käyviä matkustajia. Mikkoloiden pihalla on vieraillut muun muassa harvinainen idänturturikyyhky, joka villitsi lintubongarit. Toki silmänsä kannattaa pitää aina auki, sillä hienoja lintuhavaintoja voi tehdä joka puolella kotikuntaa. Heti alkoivat kommentit: ”väärin tutkittu”. Mikkolan ja Vadénin periaatteena on, että lintuja ei saa häiritä. Ettemme joudu katselemaan asemalla (tai sillalla, jos sinne pääsemme), kun ohiajavien junien veturimiehet heiluttaa. Elokuvan nimi palasi mieleeni, kun olen seurannut taas viime aikoina kiihtynyttä keskustelua tunnin junasta, jota jotkut ajavat nyt kuin käärmettä pyssyyn. Asia on ollut esillä aika ajoin erityisesti pirkanmaalaiset kansanedustajien toimesta. Olen seurannut Riston kanssa lintuja jo 1970-luvulta saakka. He eivät kiinnitä huomiota muutamien minuuttien säästöön, mutta he haluaisivat käyttää matka-ajan työskentelyyn. Mikkola ja Vadén ovat harrastaneet valokuvausta koko ikänsä, mutta lintukuvaukseen he hurahtivat toden teolla kymmenkunta vuotta sitten. Joskus voi joutua odottelemaan sopivaa kuvaustilannetta tuntikausia. . Ritva Mikkolan ja Kirsti Vadénin lintukuvia on näytteillä Vesilahden kirjastossa helmikuun loppuun saakka. Kumpikin pitää valokuvaamisesta, luonnossa liikkumisesta ja linnuista. Rahaa kuluisi vain pienen pieni murto-osa uuden radan kustannuksista. Elokuva kertoo kahdesta radan lähellä kasvaneesta kaveruksesta, joiden opiskelupolut erkanevat peruskoulun jälkeen. Valinta vuoden rautatiekunnaksi velvoittaa myös. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . Pitäisi kai noudattaa itäisen naapurimme yksinvaltiaan menetelmää. Rautatie on Lempäälälle tärkeä. Tekniikasta on apua, mutta ei lintukuvaus silti helppoa ole. Taloustutkimus selvitti asiaa ja tuli siihen tulokseen, että vain 36 % matkustajista kulkee koko matkan Tampereelta Helsinkiin, joten väliasemien ohi pysähtymättä ajava tunnin juna hyödyttäisi vain heitä. Teleobjektiivilla voi vangita kuvaan kaukana olevan, aran linnun. Silloin kumpikin investoi kunnon kuvauslaitteisiin: hyvään digijärjestelmäkameraan ja teleobjektiiveihin. Mitä me sillä rahalla saamme, jos päädytään uuteen ratalinjaukseen nykyisen radan korjauksen sijaan. Useimpien toiveissa ei kuitenkaan ole tunnin juna, vaan aikataulussa kulkevat junat. TEKSTI: Sanna Suonpää. Korostettiin myös 18 minuutin säästöä matka-ajassa. Ystävyksillä on nyt yhteinen lintuvalokuvanäyttely Vesilahden kirjastossa. Lintukuvaajan oltava kärsivällinen ja nopea Valokuvanäyttely Vesilahden kirjastossa Vesilahdesta kotoisin olevat Ritva Mikkola ja Kirsti Vadén ovat olleet tuttuja lapsesta saakka. Miten paljon se tekeekään, kun sen kertoo matkustajien lukumäärällä! Viis siitä, miten paljon uusi rata maksaisi. Hyviä kuvauspaikkoja Vesilahdessa ovat Vähäjärven lintutorni, Alhonselkä ja Säijänselkä sekä Laukon pellot tulva-aikana. Kuva: Sanna Suonpää. Digillä on helppo kuvata, koska voi ottaa vaikka monta sataa kuvaa ja valita niistä sitten parhaan ruudun. Useimmat näyttelyn kuvista on otettu Vesilahdessa tai Lempäälässä, mutta mukana on myös muualla Suomessa napattuja otoksia. . Ritva Mikkola ja Kirsti Vadén ovat käyneet kuvaamassa lintuja eri puolilla Suomea, aina Helsingistä Lappiin. Olen kuvannut lintuja myös matkoillamme ulkomailla, muun muassa Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, Mikkola kertoo. Se ei valitettavasti onnistu parhaalla mahdollisella tavalla huonojen nettiyhteyksien vuoksi. Jos ei kaivata pysähdystä Riihimäellä, Lempäälän kohdalla juna todennäköisesti vain kiihdyttäisi vauhtia. . Kun hänen kannatuksensa näyttää alenevan tutkimuksen mukaan, vaihdetaan tutkijoita. Kirjoittaja pitää junamatkoista Kiiruna Pallastunturilla. uutiset Kolumni Veturimiehet heiluttaa Jotkut lukijoista muistavat varmasti otsikossa mainitun Kari Paljakan elokuvan vuodelta 1992, jossa Samuli Edelman ja Santeri Kinnunen tekivät ensimmäiset merkittävät roolinsa. Kuvaaminen on haastavaa ja mielenkiintoista. Kun rata kulkee keskustan läpi, sen täysipainoinen hyödyntäminen antaisi kunnalle suuren kilpailuedun. Tämä on huolestuttavaa, kun kotikuntamme on sijoittamassa Suomi-radan hankeyhtiöön peräti 650 000 euroa. Kuva: Ritva Mikkola. Monet ovatkin ehdottaneet, että unohdetaan tunnin juna ja laitetaan työskentelyolosuhteet kuntoon. Vaikka perusteluna on ollut lukuisten Helsingissä työssäkäyvien etu, tärkein motiivi on tainnut olla omien ilmaisten matkojen nopeuttaminen. Realismi eli rahan puute on tähän asti hillinnyt näitä haihattelijoita. Linnut eivät jää odottelemaan, että kuvaaja saa kameran asetukset kohdilleen, naiset tietävät. Toivottavasti kunnan johto osaa pitää meidän kuntalaisten puolia, kun tehdään junaliikennettä koskevia ratkaisuja. Ritva Mikkola on miehensä Risto Mikkolan kanssa nähnyt paljon kiinnostavia lintuja omalla kotipihallaan Vesilahden Kaakilanniemessä. Kyseessä on ystävyysja kasvutarina, joka on kerrottu yhtenä pitkänä takaumana. Aamulehdessä otettiin asiaan kantaa pääkirjoitusta myöten otsikolla ”Tamperelainen ei kaipaa pysähdystä Riihimäellä”. Kaikki Tampereen ja Helsingin väliä junalla kulkeneet ymmärtävät, että jotain radalle pitäisi tehdä. Hän katsoo kaukoputkella ja minä valokuvaan. Lintukuvaus vaatii myös paljon kärsivällisyyttä. Toista se oli filmiaikana, vertaa Kirsti Vadén. Linnut tuntuvat olevan aina liian etäällä, ja harvemmin ne poseeraavat paikallaan. Pitää reagoida nopeasti, sillä sama hetki ei enää toistu. Vesilahdessa he ovat napanneet hyviä lintukuvia ihan omalla kotipihallakin, Mikkola Kaakilanniemessä ja Vadén Kirkonkylässä
Päätin Lutherin oppien mukaisesti märehtiä rukousta. 5:16) Soila Simola Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Ke 26.2. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Su 8.3. Nuortenilta klo 17 – 21.30 Nurkalla. Kirkkoherranvirasto: Kirkkopolku 1, p. Tervetuloa kaikenikäiset juttelemaan kanssamme. Kevätkahvit klo 13-15 Koskenvoimassa. Isä meidän -rukous on ollut huonon rukoilijan pelastus useaan otteeseen. Annanko Jumalan oikeasti päättää puolestani vai annanko Hänelle vain vaihtoehtoja, joista valita. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. Hyvän mielen jumppa Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi klo 13-15 Peiponpellon päiväkodin liikuntasalisssa. Vauvakahvila Pikku Nuppu ti klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. ja ke 4.3. piristävän ja terveellisen juoman). juhlakonsertti kirkossa. klo 18 Reissumiehen taival – Pertti Kallion 40 v. Yhteisöllinen ruokahetki ke 26.2., ti 3.3. Huomasin, että aloin tarkemmin valitsemaan seuraamani televisio-ohjelmat. Kiinnitin huomiota myös seuraani, ajatuksiini ja ajankäyttööni. klo 13 messu Sääksjärvellä Toimelan talossa (Asuntotie 10), Korpi, Lohilahti. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Mitä nämä tarkoittavat omassa elämässäni. Pidin kiinni arvojeni mukaisista ohjelmista ja luovuin monista arvojeni vastaisista ohjelmista. Saamme liittyä uskovien yhteisöön tuttujen sanojen kautta. Ke 4.3. Ke 4.3. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi Päivystävä pappi tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. La 29.2. 2€, lapset ilmaiseksi. Miten minä voin vaikuttaa siihen, että Jumala ja Hänen hyvä tahtosi pääsisi esiin. Toimitamme kuolinilmoitukset tarvittaessa myös muihin kotimaisiin lehtiin.. klo 18 Miesten avoin raamattupiiri Kuljun Majakassa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Päiväkerho klo 9.30 – 12 Pappilassa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Hiljaisia hetkiä . Sen osaan ja siihen on helppo turvautua. Se on Jumalan mielen mukainen rukous. To 27.2. Saamme huokaista sen, kun emme löydä omia sanoja. Muina aikoina ajanvarauksella. Ti 3.3. klo 13 Lempoisten srk-talossa. Isä meidän oli Jeesuksen vastaus opetuslasten pyyntöön opettaa heidät rukoilemaan. Vesilahden seurakunta tarjoaa kahvit/mehut/teet ja kastettavat. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. Sanajumalanpalvelus klo 10 pappilassa; Harri ja Satu. klo 12 Lempoisten, Sääksjärven ja Kuljun päiväpiirit Lempoisten srk-talossa. Ma 2.3. Rukouspysäkki ke 26.2. 31:3) Lempäälän srk Vko 9: ei lapsija perhetyön kerhoja. Jumppamaksu 5-10€ (1-2 jumppaa; sis. Voit halutessasi osallistua yhteen tai kahteen jumppaan. Tulossa! Su 8.3. Su 1.3. Ke 4.3. Pappilan avoimet ovet ja torstaikahvit klo 13-15 pappilassa. Mitä olen itse valmis tekemään. Ruoka ja kahvi aik. klo 12 Ehtoollisjuhla, Petri Järvinen, Harri Johansson, pyhäkoulu, kuoro. ”Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.” (Jaak. klo 11-13 GospelCafe, ruokakassien jako. Pappilan avoimet ovet ja torstaikahvit klo 13-15 pappilassa. Tapahtukoon sinun tahtosi. vesilahdenseurakunta.fi Kuollut: Riitta Anneli Niemi 84 v, Raili Helena Mäkinen 86 v Vesilahden srk Jumalan mielen mukainen rukous Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 29.2. Haluaisin olla palavasieluinen esirukoilija, mutta minun vahvuuteni ja lahjani ovat muualla. Lämmin kiitos kaikille rakkaamme Raimo Sirénin muistoa kunnioittaneille ja suruumme osaaottaneille Omaiset LempäälänVesilahden Sanomia jo vuodesta 1931! | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Toimituksen ovet ovat avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-13. Se ei koskaan ole ollut minulle luontainen tapa, vaan se vaatii edelleen muistamista ja ryhtymistä. Saarinen. Huom! Srk:n verkkopalvelussa / nettisivuilla on ilmennyt vakavia häiriöitä, joita korjataan parhaillaan. Perhekerho klo 9.30 – 12 Pappilassa. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastettu: Max Arvo Eemeli Hovi, Elsa Annikki Virtanen, Mikael Matias Suonperä Kuollut: Meeri Aune Koiranen 94 v, Sirkka Anni Sinikka Toiminen 88 v. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Pe 6.3. seurakunta Ensin seuraa tunnustus; minä en ole kovin hyvä rukoilemaan. Muutama vuosi sitten aloin pohtia, mitä minä tarkalleen ottaen rukoilen, kun rukoilen näitä Jeesuksen opettamia sanoja. klo 16–18, paikalla kuuntelija. Diakonia: To 5.3. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Mukana Inka ja Minna. Tervetuloa läheltä tai kaukaa! Su 1.3. Päivän sana: ”Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.” (Ps. klo 18 Tuhkakeskiviikon iltamessu kirkossa, Partanen, Lohilahti. Ma 2.3. Ti 3.3. Mitä minä oikeasti rukoilen, kun pyydän, ettei Jumala saattaisi minua kiusauksiin. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. klo 7 Miesten Amen-puuro Olkkarissa. Annoin kullekin riville viikkoja aikaa ja palasin siihen päivittäin useaan otteeseen. Auto Sääksjärveltä klo 11. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. Kiviveistämö J.E. klo 16 Rukouspysäkki, rukouspalvelua. Su 1.3. P. Tulkoon sinun valtakuntasi. Toimintaa: Avoin aamurukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9. klo 18 Miestenilta. Perhekerho klo 9 – 12 Narvan kyläkirkossa. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2), avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. 040 8049 130, Soittamalla sovitaan tapaamisaikaja paikka, tarvittaessa pikaisestikin. Tein sen rivi kerrallaan. 0408049108. Samaa rukousta me saamme rukoilla tänäänkin yksin tai yhdessä. Sanajumalanpalvelus klo 10 srk-talossa , Harri ja Satu. Ke 4.3. Ti 3.3. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Mukana KirkkoHarri ja Minna-diakoni. To 5.3. www. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) ma–pe klo 9–16.30, la klo 10–14, pe munkkeja ja karjalanpiirakoita, la vohveleita. klo 10 messu kirkossa, Suokas, Lohilahti. Su 1.3. Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa. Tervetuloa! Muut seurakunnat Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Kirkkokahvit. Ja saamme antautua rukouksen itseämme muuttavalle voimalle. klo 18 MusaKIDS, Irma-Liisa Korkatti. klo 14 Tsemppi Cafe Olkkarissa: Rajojen asettaminen, sh. Rukous alkoi muuttaa käyttäytymistäni
Päivät: 3.3., 10.3., 17.3., 24.3., 31.3., 7.4., 14.4., 21.4. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Maksuttomat bussikuljetukset Valkeakosken uimahallille. 17.45 Valkeakosken uimahalli Paluu: 19.30 Valkeakosken uimahalli – n. Kotinsakin hän avasi sekä opiskelijoille että kollegoille. Viimeisin oli vuonna 1990 tehty vaikuttava kartanokierros. von Wright. Hakemukseen liitetään selvitys maksetuista palkkakustannuksista. Työnantaja voi olla yritys, yhdistys tai järjestö, mutta ei yksityistalous. Kunta tukee 15–18-vuotiaan työllistämistä kesäksi Yrityksille maksetaan 300 euroa nuoren palkkaamisesta. Pirkko Rommi lukeutuu ensimmäiseen tutkijaja opettajasukupolveen, joka oli rakentamassa historian opetusja tutkimusyhteisöä Tampereen yliopistossa. Lehtori Rommi tuki opiskelijoiden vapaa-ajan toimintaa. Kesätöihin palkattava nuori ei saa olla ko. Aino Katermaa ja Pertti Haapala Kirjoittajat ovat Pirkko Rommin oppilaita ja kollegoita Tampereen yliopistossa. Työnantaja tekee kirjallisen työsopimuksen työllistettävän nuoren kanssa ja kesätyöstä on maksettava alan työehtosopimuksen mukainen palkka. elokuuta, vähimmäistyöllistämisaika tuen saamiseksi 10 työpäivää (vähintään 6 h / päivä). Erityisesti sen ongelmakeskeisyyttä, metodiikkaa ja lähdetyötä kiitettiin. 20.05 Kuljun koulu – n. 19.55 Lempäälän pääkirjasto – n. Suomalaisessa historiantutkimuksessa Pirkko Rommin merkitys ilmenee hänen älykkäässä ja oivaltavassa paneutumisessaan tutkimusmenetelmiin ja historianfilosofiaan, mikä ei ollut 1960-luvun alussa yleistä. Hänet nimitettiin dosentiksi 1965 ja hän sijoittui vakinaiseen Suomen historian lehtorin virkaan. Luennoidessaan ja seminaareissaan Pirkko Rommi ei aliarvioinut kuulijoiden ymmärrystä, vaan tarjosi vaativaa ja kysymyksiä herättävää ajattelua. päivänä kuoli kotiseudullaan Lempäälässä loistava yliopistonopettaja Pirkko Rommi korkeassa 94 vuoden iässä. Työnantajia pyydetään ilmoittautumaan 13. Työnantaja hoitaa työsuhteeseen kuuluvat verot, sosiaalija eläkemaksut sekä ansaitut lomakorvaukset. Koska hän ei piilotellut poliittisia mielipiteitään, opiskelijat huomasivat olevansa eri mieltä opettajansa kanssa. Työnantaja vastaa kaikista työnantajamaksuista ja lakisääteisistä vakuutuksista. Pirkko Rommi oli syntynyt 1925 Jämsässä. Kotitaustansa perintönä hän oli suomenmielinen ja osallistui sotaveteraanien ja muiden isänmaallisten järjestöjen toimintaan. Akateemisena opettajana Pirkko Rommi teki opiskelijoihin suuren vaikutuksen. Hän osallistui opiskelijoiden retkille ja myös järjesti niitä. Vaikka lehtorin kritiikki oli ankaraa, siinä oli samalla kannustava ja suvaitseva sävy. Rommi väitteli Helsingissä 1964 aiheesta ”Yrjö-Koskisen linja – Myöntyvyyssuunnan hahmottuminen Yrjö-Koskisen ja suomalaisen puolueen toimintalinjaksi”. Hän oli Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsen vuodesta 1967 ja sen esimies 1977. Historian opettaja ja puolustaja Lempäälän kunta maksaa 300 euroa työnantajalle, joka on valmis palkkaamaan 15–18-vuotiaan lempääläisen nuoren kesätyöpaikkaan. Pirkko Rommi hoiti työuransa aikana apulaisprofessorin ja professorin tehtäviä Tampereen yliopiston lisäksi Helsingin yliopistossa muun muassa akateemikko Eino Jutikkalan jäätyä eläkkeelle 1974. Kun työnantaja ja kesätyönuori ovat sopineet keskenään kesätyösuhteesta, työnantajan on ilmoitettava siitä sähköpostitse Lempäälän Kehitykseen ja odotettava viestille vahvistusta. 17.10 Kuljun koulu (parkkipaikka) – n. Työsuhteessa noudatetaan säädettyjä työturvallisuusmääräyksiä. Pirkko Rommia voi luonnehtia tutkimuskohteensa mukaisesti fennomaaniksi. Juuri niin meidän kaikkien pitäisi osata olla toistemme kanssa. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon, jossa opiskeluaikana innostui erityisesti Suomen autonomian ajan historiasta. Hän oli aloittamassa suosittuja ”Historian päiviä” ja osallistui niille aktiivisesti. ja 28.4. Hän kantoi suurta huolta siitä, että tamperelainen opetus ja opiskelu olivat yhtä korkeatasoista kuin muuallakin. Hän kutsui usein ystävänsä akateemikko Eino Jutikkalan luennoimaan Tampereelle. Hän osallistui pohjoismaisiin historian metodikonferensseihin 1950-luvulta alkaen seuranaan muun muassa Pentti Renvall ja G.H. lokakuuta mennessä Lempäälän Kehitykselle. Vastuut eivät siirry missään tilanteessa Lempäälän kunnalle. Väitöskirja sai ylistäviä arvioita, ja sitä pidetään yhtenä analyyttisimmista ja selkeimmistä poliittisen historian tutkimuksista. Vuonna 1961 hän siirtyi yliopisto-opettajan uralle, kun hänestä tuli Tampereelle muuttaneen Yhteiskunnallisen korkeakoulun historian assistentti. toukokuuta – 31. Hän oli vaativa ja särmikäs, mutta suhtautui opiskelijoihin aina ystävällisesti ja tuki vakavasti opiskeluun suhtautuvia. yrittäjän/yrityksen omistajan perheenjäsen. Työsuhteen päättymisen jälkeen allekirjoitettu tukihakemus lähetetään 300 euron palkkatuen maksamista varten 31. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi Pirkko Rommi työskenteli oppikoulunopettajana Jyväskylässä ja Helsingissä. Hän korosti kansallisen – mutta ei ahdasmielisen – historian tärkeyttä. huhtikuuta mennessä Lempäälän Kehitykseen: teija.koskinen@lempaala.fi Kesätyörahan saamiseksi on useiden ehtojen täytyttävä: Kesätyörahalla tuetaan nuoren 15–18-vuotiaan pääasiassa ensimmäistä kesätyöpaikkaa. 17.20 Lempäälän pääkirjasto – n. Tuettava työjakso on 15. 20.15 Sääksjärven koulu KOKO PERHE UIMAAN TIISTAISIN MAALISJA HUHTIKUUSSA Muistokirjoitus Viime vuoden joulukuun 10. Tukea saa pääsääntöisesti yhden nuoren työllistämiseen per työnantaja. Ilmoittautuminen: www.kuntapalvelut.fi/lempaala AIKATAULU JA REITTI: Meno: 17.00 Sääksjärven koulu (parkkipaikka) – n
0400 236 226. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Renkaat . kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Sis. Kaikki mekaaniset ja sähkötyöt. 03 212 9477, 050 545 3182 www.amurinsahkopaja.fi . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto 2 x 50 mm 47 € • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Kaikki rodut . Koulutettu trimmaaja Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. VALKEAKOSKI Peuranoronkatu 4, puh. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Betonit PARHAAT BETONIT . MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Siivouspalvelut MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. asiapaperit. KODINKONEHUOLTO. öljynvaihdon, nestetasojen tarkastuksen, akun testauksen jne. Sarjoitukset . Palvelemme ma–pe 8–17. 8-16.30, p. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 PALVELUN PAIKAT Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. p. 050 500 4880 Avoinna ma-pe 8–16 Päivystys 24/7: 029 1936 320 99 € KAUSIHUOLTO alk. Aavankatu 4, Lempäälä p. Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: Energiatehokkaiden ILMALÄMPÖPUMPPUJEN MYYNTI JA ASENNUS Soita ja tilaa asiantuntijamme maksuttomaan keskusteluun! Asennuspalvelu Mäntylä Oy www.asennuspalvelu.net Rantaniityntie 39, Tottijärvi | Janne Mäntylä | 040 840 9802 | myynti@asennuspalvelu.net Rahoitus mahdollisuus pankin kautta Pyydä siivoustarjous! 050 490 8902 www.kiinteisto leijonat.fi Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… ABLOY VALTUUTETTU . 1 x 60 mm 25 € Konenotko Oy • 040 669 3887 info@konenotko.fi www.konenotko.fi Vaihtolavatyöt • Nosturityöt 30 t/60 t • Erikoiskuljetukset Kuljetukset Maanrakennus 1 x 30 mm 14 €. mm. AUTOT JA LIIKENNE . MYYNTI ASENNUS HUOLTO. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti ja to 9-19 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Autohuollot kaikkiin merkkeihin. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. p. Avaimet . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitteiden huollot ASENTAJAT LEMPÄÄLÄSTÄ! Amurin Sähköpaja Oy Lakalaivankatu 8, 33840 Tampere Puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. erkki.vehmasaho@aninkainen.fi Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. 03 5843 244. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Kiinteistövälitys KIINTEISTÖNVÄLITYS Isännöinti Anita Puttonen Isännöitsijä IAT, IAT-Tek, DI anita.puttonen@anitek.fi 0440 726482, www.anitek.fi Ari Yli-Piipari 040 5685 124 / LKV, IAT, Julkinen kaupanvahvistaja ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Toimistomme: Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16 puh. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. . 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 647 1445 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 010 3395 100 www.a-lukko.fi
045 7874 9667 T:reen rautatieasematunneli, puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI 30 v. 044 3029 768 Pitopalvelut 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € Hyötyä. 020 730 4871 jukka@rakennuspalvelu020.fi Maanrakennus. Ota yhteyttä toimisto@lvs.fi Näköislehti luettavissa jo tiistai-iltana klo 20 www.lvs.fi • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka KESKIVIIKKO HALUATKO ILMOITTAA. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 050 555 4326 / 03 212 4164 www.moisionhautaustoimisto. Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park) . 03 225 5153 www.parturikampaamodiva.fi Trendikkäitä hiuksia Oikeudellista asiantuntemusta kaikissa elämäntilanteissasi Tuomiokirkonkatu 34 B 24 33100 Tampere Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Ota yhteyttä 044 3477 405 tai ilmoitukset@lvs.fi ONKO SINULLA JUTTUVINKKI. 0400 232 640 Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut 010 470 8999 www.pisakattoremontti.fi KATTOREMONTIT AMMATTITAIDOLLA VUODESTA 2006 Lempääläläinen perheyritys Muistotilaisuudet, rippija ristiäisjuhlat, syntymäpäivät -MEILTÄ TARJOTTAVAT JA TILAT JUHLIISI 050 472 7774 lempaala@leipomostahlberg.fi Tampereentie 12, Lempäälä KAHVILA STÅHLBERG Pitopalvelut TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE & 0400 710 742 & 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. tammerkone.fi p. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Tuomiokirkonkatu 26, 33100 Tampere Pekka Jokiranta, puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt SOITA JA VARAA NUOHOUSAIKASI 0500 640 164 Maanrakennus Vesi, viemärit ja LVI Kotiruokalounas ark. Huvia. Sisältöä elämään. 10-14 Pitopalvelu – Kokousja Saunatilat LOUNASRAVINTOLA IRISKA Kannistontie 144 Lempäälä P. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi RAKENNAMME JA REMONTOIMME ammattitaidolla melkein mitä vaan. TERVEYS JA HYVINVOINTI FYSIOS LEMPÄÄLÄ Tampereentie 12, Lempäälä Varaa aika 010 237 700 tai fysios.fi Fysioterapia, hieronta, akupunktio ft Timo Ojala ja ft Marko Rantanen Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 (S-market Sääksjärvi) Puh. 010 548 8130 Nuohoojat HUOM. Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. (03) 3124 2800 www.kuhakukkonen.. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. PALVELUT Tampereentie 4 (2. 1989 yli Terveyspalvelut . Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM
15. Linnutkaan eivät näytä uskovan talven tuloon, sillä etelärannikolle on saapunut jo kiuruja, kottaraisia, töyhtöhyyppiä, sepelja uuttukyyhkyjä, metsähanhia. Jos lämpimät lounaisvirtaukset jatkuvat, lajeja nähdään pian Pirkanmaallakin. Koskikaraviikolla löysin kolme telkkää ja koskikaran Herralankoskella, jossa se on viettänyt koko talven sekä toisen karan Kuokkalankoskelta, jossa myös 52 sinisorsaa on talvehtinut onnistuneesti. Vesilahden Palhonselällä kalamiehellä oli seuranaan viisi merikotkaa, variksia ja kahdeksan harmaalokkia, joita on saapunut Pyhäjärvelle jo useita kymmeniä ja muutama merilokkikin. Maalämmöllä lämpiävän A-energialuokan laadukkaan rivitaloyhtiön suunnitelmat huoneistovaihtoehtoineen ovat nähtävillä. Tuttu ja viihtyisä ympäristö sekä huoletonta asumista. luonnollista UUSIA RIVITALOJA VESILAHDEN KAUPPAKESKUKSEN TUNTUMAAN HUONEISTOVAIHTOEHDOT Onko käynyt mielessä helpottaa omaa asumista ja muuttaa lähemmäksi palveluita. Tämän voit toteuttaa asumalla uudessa laadukkaassa rivitaloasunnossa, omassa kotikunnassa Vesilahdella. Rivitaloyhtiö rakennetaan Vesilahden Kirkonkylään Kauppakeskuksen tuntumaan, Kaustalan komealle ja aurinkoiselle 3480 m² omalle tontille. 200 metriä läheisiin palveluihin. Minkki on vieraslajina todellinen vitsaus linnustollemme. Syynä saattaa olla minkki, jonka tuoreet jäljet löytyivät puron varrelta. Sulapaikoilla telkkien ja isokoskeloiden määrät ovat kasvaneet muuttajien myötä ja ensimmäisiä uuttukyyhkyjä ja pulmusiakin on havaittu Pirkanmaalla. Pesivät ”mekot ” korjailevat jo pesiään, ja varma pesimämerkki oli Palhossa soidinta esittävä vanha merikotkapari. Pirkanmaalla talvehtivat koskikarat laskettiin lintutieteellisen yhdistyksen projektina 8.–16. Kuva: Kari Isokivijärvi TeksTi:Hannu Järvinen Merikotkia alkaa kerääntyä Pyhäjärven selille sitä mukaa, kun kalastajat uskaltautuvat jäille. Meteorologin luonnehdinnan mukaan ”talvi on taputeltu”. Tulen myös tarvittaessa kotikäynnille esittelemään kohdetta. Suunniteltu rivitaloasuntojen rakentaminen aloitetaan keväällä 2020. Vesilahden Onkemäen Kotimäen purolta ei nyt karaa löytynyt. Helmi-maaliskuun aurinkoisina iltapäivinä kannattaa tähyillä muuttavia maaja merikotkia. Ovatko jäät enää riittävän vahvoja vesisateiden ja lämpöasteiden johdosta. Pyhäjärven jäillä tavattavista merikotkista suurin osa on nuoria lintuja, kuten kuvankin yksilö. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Kuusi merikotkaa seurasi kalastajia Säijänselällä Merikotka on vaikuttava näky lennossa. Kohde sijaitsee osoitteessa Kesontie 9, josta on vain n. helmikuuta, jolloin karat olivat vielä talvehtimispuroillaan ja koskipaikoilla. Lempäälässä ja Vesilahdessa nähtävät koskikarat ovat saapuneet talven viettoon Ruotsin ja Norjan Kölivuoristosta. helmikuuta seurasin Laukon Päirenniemestä kahta kalastajaa Säijänselällä vähän pelonsekaisin tuntein. . Nurmikon leikkuusta ja lumen luonnista ei tarvitse enää huolehtia, sillä ne ulkoistetaan. Laulujoutsenpari on käynyt jo tarkastamassa Ahtialanjärven vanhaa pesäpaikkaansa. Nyt se on mahdollista. Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostus on vaikeaa, jos minkkejä ja supikoiria ei saada tehopyynneillä poistettua. Mukava havainto oli nähdä taas Vesilahden keskustassa talvehtimisessaan onnistunut tuulihaukkakoiras, joka odottaa uskollisesti pesäpönttöladolla naarastaan, joka palaa maalis-huhtikuun vaihteessa etelästä. Työssä tarvitaan metsästäjien ja lintuharrastajien hyvää yhteistyötä. RAKENTAJA Rakennus Salvos Oy KOTINELIÖ OY LKV Näsilinnankatu 30, 33200 Tampere 03 212 1410 kotinelio@kotinelio.fi ENNAKKOMARKKINOINTI VARAA OMASI AJOISSA! KAUPAT JA MAKSU VASTA KUN ASUNNOT OVAT VALMIIT. Koskikaroja tavataan maamme virtavesillä ja koskipaikoilla useita tuhansia, mutta maamme oma koskikarakanta on vain 250– 350 paria, ja päälevinneisyys on Itä-Lapissa ja Kuusamossa. ASUNTO OY VESILAHDEN MÄNTYMÄKI Tähän kohteeseen rakennetaan 11 laadukasta saunallista kotia! Lisätiedot: Kimmo Hjelt, 0400 505 489, kimmo.hjelt@kotinelio.fi. Arvioitu valmistuminen on joulukuussa 2020. Sorvanselällä viisi merikotkaa päivysti jäällä ja Saviselällä yksi merikotka. Kalastajia seurasi Säijänselällä valppaina kuusi merikotkaa seuranaan neljä korppia ja parikymmentä varista odottaen, jättäisivätkö kalastajat niille toisarvoisia kaloja. Pyhällönvuoren torni on perinteisesti hyvä petoja kurkimuuton seurantapaikka. Asunnot on suunniteltu esteettömyyttä huomioon ottaen, Senioreillekin sopivilla, eri kokoisilla toimivilla pohjaratkaisuilla. Talvikaudella 2018–19 maakunnan koskikaralaskennoissa löydettiin 208 koskikaraa, joista Lempäälässä 12 ja Vesilahdessa yksi. 89.950 € 179.900 € 99.950 € 199.900 € 99.950 € 199.900 € 114.950 € 229.900 € 119.950 € 239.900 € 2h, kt, s, kph/wc 4 kpl 57,5 m2 1 VARATTU 3h, kt, s, kph/wc 1 kpl 62,5 m2 VARATTU 3h, kt, s, kph, 2 wc 2 kpl 66,5 m2 1 VARATTU 3h, tupak, s, kph, 2 wc 2kpl 71,5 m2 3h, tupak, s, kph, 2 wc 1kpl 74,5 m2 4h, k, s, kph, khh, 2 wc 1 kpl 92,0 m2 VARATTU 144.500 € Arkkitehdin mallinnuskuva olohuoneesta 289.000 € myyntihinta velaton hinta
ajankohtaista TeksTi: Katariina Rannaste Vesilahden vuoden ensimmäinen vauva on Elmeri Virtanen, rauhallinen miehenalku Kirkonkylältä. Painoa pojalla oli syntyessään 3 430 grammaa ja pituutta 50,5 senttiä. Kirkonkylältä ajelee 30 minuutissa Tampereelle, Hannu Virtanen toteaa. – Lasta ei hedelmöityshoidoista huolimatta kuulunut. Lapset kun ovat syntyneet tiiviillä aikavälillä, Elina Virtanen sanoo. Vesilahteen perhe on tutustunut kotaretkien ja kerhojen kautta. Elmeri syntyi 1. – Lapsia usein suunnitellaan, sitä milloin he omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivat. Tulokas sai kukkakimpun ja paikallista lastenvaatetta Unavaatteelta. Opiskelut toivat heidät Tampereelle kymmenen vuotta sitten, ja Vesilahdella he ovat asuneet kolmisen vuotta. Matkalla havahduimme, että meille taitaa olla tulossa lapsi. Toisen lapsen kohdalla on tasapainoilua, että molemmat lapset tulisivat huomioiduiksi samalla tavalla. – Hienoa, että löysitte Vesilahdelta paikan, mihin perheen perustaa, Lumia iloitsi. Jumppamaton alta kurkisteleva Kalle, 2, on tykännyt pienestä perheenlisästä. tammikuuta kello 23.03 Elina ja Hannu Virtaselle. Nyt osaa nauttia, vanhemmat sanovat. – On hyvä muistaa, että lasten saaminen ei ole itsestään selvää. Elmeri on Vesilahden ykkönen Nyt lapsia on siunaantunut jo kolme, Hannu Virtanen sanoo. Lähtöjään Elina ja Hannu Virtanen ovat Porista. Vaikka kolmessa lapsessa oma työnsä onkin, vanhemmat eivät ota stressiä. – Ensimmäisen kohdalla on huolissaan kaikesta, suurin piirtein siitä, että selviääkö vauva hengissä. Kuva: Katariina Rannaste. Elina ja Hannu Virtanen ovat lapsistaan kiitollisia, sillä paria vaivasi pitkään lapsettomuus. Lapsia saadaan, jos saadaan, Elina Virtanen toteaa. Kuva: Katariina Rannaste Laskettu aika oli 28. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . Hän syntyi 1. – Elmeri ei ole temperamenttinen, eikä hän hermostu kovistakaan äänistä, vaikka kotona on kaksi isompaa sisarusta, Elina Virtanen kuvailee poikaa. Vesilahden kunta toi viime torstaina vauvaperheelle terveisensä, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia kävi toivottamassa uuden kuntalaisen tervetulleeksi. Jätin sitten diplomityöni tarkistukseen ja päätimme lähteä reissuun Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Balille. Lasten kanssa vietetystä ajasta vanhemmat yrittävät ottaa kaiken irti. Kolmannen lapsen kohdalla turhaa stressiä osaa sulkea pois. joulukuuta, mutta Elmerin syntymä meni kuitenkin uuden vuoden ja vuosikymmenen puolelle. – Sitähän sanotaan, että kolmannen lapsen kohdalla osaa nauttia eniten, ja näin se taitaa olla, he pohtivat. Ne rytmittävät arkea mukavasti. Elmeri on pikkuveli Lailalle, 4, ja Kallelle, 2. tammikuuta 2020 kello 23.03. Kerhoissa on myös kiva saada aikuisseuraa, sillä olen Lailan syntymästä asti ollut kotona. – Olemme aina halunneet omakotitalon, ja täällä hintataso on erilainen kuin Tampereella, joten päädyimme Vesilahdelle. – Olemme käyneet seurakunnan ja MLL:n kerhoissa sekä avoimen varhaiskasvatuksen ryhmässä
Tasavallan presidentti kannustaa ylläpitämään maataloutta. Lehdistöpäällikkö Jouni Mölsä, Lempäälän-Vesilahden Sanomien päätoimittaja Kari Pusa, Rantalakeus-lehden päätoimittaja ja Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Sauli Pahkasalo. Maailmantalouden epävarmuus ruoantuotannon suhteen on lisääntynyt, ja siihen ainoa lääke on se, että turvataan niin paljon kuin mahdollista omaan tekemiseen ja osaamiseen. On tärkeää, että meillä ainakin säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Tasavallan presidentti on myös katsellut kiinteistöjen hintoja ja pohtinut, ettei pääkaupunkiseudullekaan ole helppo muuttaa, vaikka sinne moni haluaa. ajankohtaista Maan sisäinen muuttoliike ja maaseudun tyhjeneminen paikka paikoin on tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä Suomelle melkoinen haaste. . Kiinteistöjen hinnat laskevat, ja kalliista investoinneista ei saa omiaan pois. – Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntojen arvojen muutokset eivät mitenkään muuten vaikuta ihmisten asumiseen ja olemiseen. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 TeksTi: Juha Kosonen kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia Tasavallan presidentti pitää maaseudun tyhjenemistä melkoisena haasteena Maaseudun kiinteistöjen hinnat laskevat, kalliiden investointien keskeltä on vaikea lähteä Presidentti Sauli Niinistö vastaili päätoimittajien kysymyksiin. Pidetään siitä huoli. – Jo viisitoista vuotta sitten presidentinvaalikampanjan yhteydessä korostin omavaraisuuden merkitystä. Kovin paljon diktaatteja ei voi sanoa: älkää muuttako. Tämä ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että pitää osata pitää huolta itsestään, muistutti Niinistö. Tilanne on pahempaa niille, joilla on välttämätön muuttaa. Aluepolitiikan sisällöstä ei tasavallan presidentillä ole mielipidettä, mutta maaseutu on myös maataloutta, ja maataloutta Suomi tarvitsee tasavallan presidentin mielestä jatkossakin jo ihan turvallisuutensa vuoksi. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän ja joulukuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. Ne auttavat paikkakuntakohtaisesti ehkä, mutta yleisesti ottaen aluepolitiikalla varmasti tässä on merkityksensä. Etätyöstä puhutaan, mutta se ei ole mahdollista kaikille. – Pitkin maata on tilaa ja esimerkiksi perheille varmasti otollisemmat olosuhteet. Toisaalta koko ajan paraneva tekniikka lisää mahdollisuuksia. Koko maan asuttuna pitäminen on sisäpolitiikkaa, joka ei mitenkään kuulu tasavallan presidentin tehtäviin, eikä hän neuvoja lähde antamaankaan. Ilmastonmuutos lisää ehkä maatalouden mahdollisuuksia, mutta myös arvaamattomuutta. Valitettavasti päätöksiä joudutaan tekemään pakon edessäkin, esimerkiksi työpaikan saamiseksi. Ihmiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Tätä näkemystä minun ei ole tarvinnut muuttaa, päinvastoin. Maalta muutetaan, mutta myös maalle muutetaan. – Nythän on paljon puhuttu tunnin junista. – En lähtisi mahdollisuuksien kanssa paljon hurraamaan, koska me emme voi ilmastonmuutosta haluttuun kohtaan pysäyttää. Tasavallan presidentti pohtii sitäkin, että koronaviruksen lopettaessa liikkumisen lentäen lähes kokonaan videopalaverit ovat lisääntyneet. – Olisin taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen
euroa. Tapaamisen aluksi hän korosti paikalla olevan väkeä ilahduttavasti lähes joka kolkasta Suomea. Niinistö näkee tärkeäksi, että unionissa palataan perusasioiden äärelle ja unohdetaan Brysselin pintakuohut. Yhteistä säveltä ei ole oikein löydetty ja on menetetty paljon asemia kansainvälisesti. Kolme suurta eivät unionista paljon piittaa, Niinistö totesi. Maalle muuttajia vastaanottavat kunnat, jotka tällä hetkellä kipuilevat talousongelmiensa kanssa. – Kaikki ovat valmiita myöntämään, että pienillä yksiköillä on omat hyvät puolensa, mutta varmasti suurilla on mahdollisuudet erilaisiin resursseihin. – Totta on, että unioni on suuren haasteen edessä. Presidentti Niinistön mielestä Suomessa olisi tarvetta näkökulman muutokseen. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Hankintamessuilla oli tarjontaa laidasta laitaan. Oma Säästöpankin asuntolainakanta kasvoi vauhdikkaasti Oma SP:n hyvä tulos oli ilonaihe myös Ideaparkin konttorissa. Paikallislehdistön merkitys korostui lämminhenkisessä tilaisuudessa tälläkin tavalla. – Kotouttamisessa ei pitäisi lähteä vain siitä, mitä oikeuksia maahanmuuttajalla on, vaan myös siitä, mitä velvollisuuksia hänelle on. euroa, missä oli kasvua 30,9 prosenttia. Viime viikolla paikallislehtien päätoimittajia tavannut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina. eurolla. Kuva: Kari Pusa Ketkä olivat mukana. Niinistö otti esimerkiksi erään maahanmuuttajan, joka kertoi itse, että maahan tullessaan hänelle oli ollut innostusta pyrkiä töihin, mutta parin avustusten varassa vietetyn vuoden jälkeen into loppui. Uskon, että lukijat arvostavat, että tietävät, mitä omien seinien ulkopuolella läheisyydessä tapahtuu ja on luvassa. Nettisivulta lvs.fi löytyy lisää kuvia ja 360-video. – Vuosi oli meille menestys ja teimme historian parhaan tuloksen, jälleen. Tasavallan presidentti korostaa kuntien tekevän pakon edessä rationaalisia ratkaisuja. Messuilla yritykset esittelevät palvelujaan ja tuotteitaan kunnan hankinnoista vastaaville ja niihin vaikuttaville luottamusja toimihenkilöille. Myönsimme kotitalouksille asuntolainoja 7,5 kertaisella vauhdilla markkinaan verrattuna ja olemme vahvistaneet asemaamme erityisesti maakuntakeskuksissa sekä keskeisissä kasvukeskuksissa. Samlinkin osakkeiden myynti kasvatti tuottoja 5,3 milj. LVS kysyi presidentti Sauli Niinistöltä, mihin suuntaan Euroopan unioni on menossa brexitin ja kaiken kissanhännän vedon saattelemana. . Sydänlammin mukaan digitaalisten palveluiden kehittäminen jatkuu määrätietoisesti. Suomalaisen etujärjestelmän on viitattu aiheuttavan maahantulijoiden passivoitumista. Kuva: Leevi Lehtimäki ja Sakari Vuohijoki. Kustannusrakenteeseen vaikuttivat muun muassa investoinnit uusiin konttoreihin ja yt-neuvotteluiden kertaluontoiset kulut. Tuloksekas työmme on myös heijastunut positiivisesti markkinaarvoomme, sanoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. Niinistö painotti, että jokaisen valtion etu on ylläpitää vahvaa Eurooppaa. Finanssialan muuttuvasta toimintaympäristöstä huolimatta taloudellisen asemamme ja lähtökohdat uudelle vuosikymmenelle ovat hänen mukaansa erinomaiset. Asiakasvolyymien kasvun myötä pankki kasvatti liiketoiminnan tuottoja 21,9 prosenttia. Tämä koskee niin maahanmuutajia kuin kaikkia muitankin täällä olevia, Niinistö painotti. Hankintamessujen järjestäjinä ovat Lempäälän kunta, Lempäälän yrittäjät ja Lempäälän Kehitys Oy. Tämä tilanne pitäisi tehdä selväksi jokaiselle tulijalle, Niinistö sanoi. Katso 360-video lvs.fi-sivustolta Hankintamessuilla laaja kattaus paikallista osaamista Lempäälän Piippokeskuksessa pidettiintorstaina Hankintamessut. Kyläkouluja suljetaan, ja palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. Tasavallan presidentin vieraana oli 41 päätoimittajaa. – Aivan varmasti päätöksentekijät ovat paineissa silloin, kun puhutaan kustannuksista ja todella pienistä yksiköistä. Haajannuksen vastapainona unionin sisällä on nyt viriämässä ryhtiliikettä. Klo 15-17 messut olivat avoinna kaikille kiinnostuneille. Asuntoluottojen kysyntä jatkui Oma Säästöpankissa voimakkaana koko viime vuoden. KOMMENTTI: Kari Pusa Suomella on iso huolenaihe, mikä on jäänyt vähälle puheelle. – Brysselistä on tullut oma valtakuntansa. TeKsTi: Kari Pusa. Naapurimaa Ruotsi on onnistunut Suomea paremmin kotouttamaan maahanmuuttajia. Ruotsissa maahanmuutto on ollut vielä paljon vilkkaampaa ja kestänyt pidempään kuin Suomessa. – Onnistumisten myötä olemme vakiinnuttaneet asemamme Pohjoismaiden nopeimmin kasvavana pankkina ja odotamme kannattavan kasvun jatkuvan myös tulevaisuudessa. Huomionarvoista on erityisesti se, että Ruotsissa maahanmuuttajat ovat työllistyneet selvästi Suomea paremmin. Tammi-joulukuun tulos ennen veroja oli 32,7 milj. Parempi olisi muistaa se, että Bryssel on eurooppalaisten palvelija, ja valtioiden on syytä muistaa, että Euroopan unioni on yhteisen toiminnan elin. Myös vertailukelpoinen tulos ennen veroja kasvoi 7,0 prosenttia ja oli 28,0 milj. – Paikallislehdistö pitää lähimpiä yhteisiä asioita esillä ja tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden välittää omia mielipiteitään ympäristöön. ajankohtaista mallia, jollaista ilmeisesti osa huviloidensa kanssa jo viettääkin. Palveluneuvoja Arla Rautaneva ja palvelupäällikkö Samppa Harhala olivat tyytyväisin mielin. Tase kasvoi tilikauden aikana yli 17 prosenttia ja päätyi lähes 3,5 miljardiin euroon. – Nyt kun Suomessa ryhdytään valtavaan urakkaan sosiaalietuuksien puolella, on tämä tilanne otettava vakavasti niin, että säilyy yllykkeitä työn tekemiseen. Asumisen hintataso, väljyys ja luonnon arvot ovat varmasti asioita, joita suurempikin osa kuin tuo miljoona arvostaa, jos vain olosuhteet antaisivat siihen mahdollisuuden
Sammolle sen sijaan pisteet tiesivät pudotuspelipaikan sinetöintiä, joten kotijoukkue oli selkeästi nälkäisempi ja tahdokkaampi kuin Lempo-Volley. Lohkon suosikit LeKin ohella ovat Kangasalan Kisa Eagles, KooVee/2 ja Ylöjärven Uplakers. Savon reissulta olivat poissa Anssi Vesanen, Tatu Härkönen, Matti Toivola ja Tomi Rumpunen. – Treeneissä tekemisen päähuomio on käännetty pleijareihin. Pielaveden reissu oli ja meni. Ahmojen tehopelaajia runkosarjassa olivat noin 30 tehopisteen miehet Eero Salmela ja Teppo Tenkanen. LeKi ja Ahmat ovat kohdanneet kolmesti ja lempääläisillä on kaksi voittoa. – Niin säännöissä sanotaan, mutta asiat riippuvat monesta seikast, kuten muiden lohkojen tilanteista ynnä muista, sanoo Hagman, jonka fokus on tulevassa ottelusarjassa Ahmoja vastaan. Sampo on kevään nousija ja voittanut kärkinelikosta Lempo-Volleyn lisäksi TuTo:n ja Nurmon Jymyn. Me haluamme mennä loppuun saakka eli voittaa sarjan. Nyt saivat nuoren kaartin pelimiehet hyvää pelirutiinia. Kaksi voittoa vaaditaan, jotta pääsee neljän sakkiin. Lempo-Volleyn ensimmäisen kierroksen pudotuspelivastustaja on vielä kysymysmerkin alla. helmikuuta alkaa kakkosdivisioonan pudotuspelit Hakkarin hallissa. LeKi on ainoana ilmaissut Jääkiekkoliitolle halunsa nousuun. Kapteeni Sami Laakso on isossa roolissa, kun LeKi aloittaa kevään play off -ruljanssin.. Peli oli lempääläisille merkityksetön. – Ahmojen kanssa on ollut tasaisia kamppailuja runkosarjassa eli kaikki on lyötävä likoon. Joukkueen itsetunto on korkealla, kiitos kuuden pelin mittaisen voittoputken runkosarjan lopussa. Se on joko Karhulan Veikot tai Pielaveden Sampo. – Vastustajalla toki ei isompaa väliä ole. Runkosarjassa neljänneksi sijoittuneen LeKin avausvastustaja on vaarallinen Valkeakosken KiekkoAhmat. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . LeKi on valmis pitkään play off -kevääseen, vakuuttaa Hagman joukkojensa iskukykyä. Mikäli voittoa ei tule, ei nousumahdollisuuttakaan kenties ole. Otteluiden tulokset ovat LeKi ensiksi mainittuna: 7–2, 4–2 ja 4–5 (vl). – Vähän itsellemmekin yllätyksellisesti runkosarjan ykkössija varmistui jo ajoissa, niinpä annoimme kokeneen kaartin muutamille pelaajille huiluuviikonlopun. Kasper Pennanen oli ylivoimaisesti tehokkain lempolainen vanhassa kotisalissaan. Rautaliigan voittajalla on nousumahdollisuus. urheilu TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio Lempo-Volley päätti runkosarjan tappioon Pahasti vajaalla rosterilla Savon sydämeen Pielavedelle ykkössarjan viimeiseen runkosarjan kamppailuun matkannut Lempo-Volley koki kotijoukkue Sammon käsittelyssä 1–3 (23–25, 21-25, 26–24 17–25) -tappion. Yleispelaaja Niemisen Tommi, passari Tuomivaaran Saku ja vähän kokeneemman kaartin Beckerin Matias hoitivat hommansa hienosti, kommentoi tappiosta sen kummemmin harmissaan ollut valmentaja Esa Kunnari. Todennäköisesti pudotuspeliavauksen pelipäivä Hakkarissa on lauantai 7. Lempo-Volley on jo runkosarjan ykkössijansa varmistanut muutama viikko sitten. Lempäälän Kisan joukkueella on palava tahtotila menestyä ja päästä nousemaan seuraavalle askelmalle eli valtakunnalliseen Suomisarjaan. Tosissamme voitosta taistelimme, ja kolmannen erän nousu oli Kasper Pennasen iskupeli oli parasta antia Lempo-Volleylla, kun joukkue hävisi 1–3 Pielaveden Sammolle. Myös Rantaperkiön Iskulla on matemaattinen mahdollisuus kiilata Karhulan ohi. TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio LeKi:lle pudotuspeliavaukseen Valkeakosken Kiekko-Ahmat Keskiviikkona 26. Vastustajalta Antti Karttunen vastasi 20 pisteellä. Silloin pitää kyetä kaatamaan kaikki joukkueet, alleviivaa LeKiluotsi Nils Hagman. maaliskuuta. Pennanen takoi 22 pistettä. hieno väläytys pojilta, jatkoi Kunnari. Vastustajaa aletaan miettiä ja vakoilla, kun se selviää. – Meillä on terve joukkue, myös viimeisenä sairastuvalla ollut Henri Sandvik on pelikuntoinen
Leevi Keronen nappasi pronssia 22-vuotisten 3000 metriltä uudella ennätysajallaan 8.37,34. – Hakkari ei kelpaa kakkosdivariin pelipaikaksi, joten Ideaparkista tulisi kotiareenamme. 12-vuotiaissa Aapeli Karislahti voitti ja Joonas Kolehmainen oli toinen. helminkuuta osallistui kahdeksan junioria Lempäälän kouluista: P16 Roope Niskanen, Hakkarin koulu lauantaina 14. Viimeisimmässä turnauksessa LeTo taisteli sarjakärki Lätyn kanssa 3– 3-tasapelin ja löylytti Steelers/2:sta lukemin 12–0. Sääksjärvi. KLL:n mestaruushiihtoihin Kalajoella 22.–23. Lempäälän alakoulujen jääkiekkoturnaus pelattiin torstaina 20. ja 14. Mahdollisuus on nousta. TeksTi: Erkki Koivisto Mäenpäälle SMkultaa korkeudessa Lempäälän KisaYU:sta on kuoriutumassa tasokas korkeushyppyseura. ja 30., Aino Koskinen, 31. Keronen on niin ikään kahden lajin mies eli juoksun ohella repertuaarissa kulkee suunnistus. Jo nyt on satavarmaa, että paikka nousukarsinnoissa on saletti. Pinja Lehtinen urheili 19-sarjassa tasaisesti, kun pituuden tulos 519 toi sijan 10. TeksTi: Juha Raunio kuva: Veli-Matti Ranta Saako Toivojen nousuputki jatkoa. Kymppivuotiaitten viides oli Ella Rajala. Joona Sointu oli 19-vuotisten 800 metrillä 11. – Mietinnät ja laskelmat nousun varalta on tehty. Hänen sarjansa oli 6,26, 6,20 ja 6,31. T13 Emilia Ylilehto, Kulju 20. maaliskuuta. PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. Euran Raikua edustavan Lastumäen voittotulos olisi riittänyt viisi vuotta nuorempienkin sarjassa hopeaan. Ensi suvena kahden metrin ylitys lienee realistinen tavoite Mäenpäälle. Joukkueessa pelasivat: maalivahdit Kasper Jarvansalo ja Akseli Myllymäki sekä kenttäpelaajat Aaro Niemi, Tuomas Muinonen, Daniel Rastas, Onni Bruce, Viljami Kuusjärvi, Mikael Österberg, Joosua Nippala, Niko Lehtosaari ja Onni Eskola. Jos tai kun sarjakärki Lätty ei ota nousupaikkaa vastaan, lienee paikka ensi kauden kakkosdivariin lempääläisten. Steelersin päähöykyttäjä oli seitsemän maalin mies Olli Kallio, joka on koko lohkon pistepörssissä neljäs hykerryttävällä saldolla 36 maalia ja neljä syöttöä. Manu Mäenpää oli toisessa lajissaan seipäässä ennätyksellään 385 sijalla 13. urheilu TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio Lastumäki loikki SM-kultaa Jyväskylässä Jyväskylän Hipposhallissa 11. Sarjasysteemeihin on tulossa muutoksia, ja kun sarjan voittaja ilmeisimmin ei halua nousta, on meillä aito sauma pelata ensi vuonna kakkosdivisioonaa, kertoo LeTon manageri JussiPekka Okero, joka on itsekin ollut kuluvalla kaudella pelitamineet päällä. Toinen oli Moisio, kolmas Sääksjärvi, neljäs Lempoinen ja viides Kulju. LeTolla niitä on ollut kaksi, kuvan Aki Jukkola ja JuhaMatti Laakso. helmikuuta Tampereen Hiihtoseuran kansallisissa kisoissa sarjan M18 kympillä LeKi:n Atte Urvanta oli kolmas. Tampereen Kaupissa lauantaina 22. TeksTi: Erkki Koivisto Terraariojoukkue alakoulujen jääkiekkomestariksi Terraariokoulut eli pienten koulujen yhteisjoukkue voitti Lempäälän alakoulujen jääkiekkoturnauksen kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . Nuorisohiihtäjät kilpailivat sadetta ja tuulta vastaan Lempäälän Toivojen taival salibandyn kolmosdivarissa on ollut nousijasakiksi mahtava. Rahallinen hyppäys ei ole kovin suuri. ja 5., Oona Kaikkonen, Nurmi 22. Pelit pelataan yksittäispeleinä nykyisen turnausmuodon asemesta. helmikuuta. ja sunnuntaina 7. – Kauden mittaan on huomattu, että olemme kiusallisen ärsyttävä vastustaja kaikille, hymähtää Okero. ja 10. Saman sijan nappasi Emma Ranta 17-vuotisten 1500 metrillä myös ennätyksellään 5.21,33. Viimeiset runkosarjan pelit käydään 14.–15. TeksTi: Antero Korhonen Menestyvä palloilujoukkue tarvitsee aina hyvän maalivahdin. T16 Ella Noora Haapalehto, Sääksjärvi 6. Kakkosdivarissa urheilulliset haasteet nousevat selkeästi. Lättyä vastaan maaninteossa onnistuivat Timo Kalliomäki, Joona Rihkola ja Juho Palosaari. Matias Mustonen nappasi aikuisten SM-halleista viikko sitten pronssia ja nyt nuorten SM-mittelöissä 17-vuotisissa korkeimmalle pomppasi Manu Mäenpää, joka sai kultatuloksekseen uuden ennätyksensä 196. toiseksi tuli Aarne Haapala (LaihLu) tuloksella 561 cm. 80-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa kilpailevan Oksasen tulos 15 kilon lisäpainolla oli sarjan uusi Suomenennätys. tammikuuta pidetyissä aikuisurheiluliiton vauhdittomien hyppyjen SM-kisoissa ensi kertaa 80-vuotiaiden miesten sarjassa hypännyt lempääläläinen Veikko Lastumäki voitti kolmiloikassa Suomen mestaruuden tuloksella 631 cm. klo 18:30 #MUKANA MAHDOLLISESTI 3.RATKAISEVA PUOLIVÄLIERÄ SUNNUNTAINA 1.3 KIEKKOBUSSI AREENALLA, SEURAA SARJAN TILANNETTA LEKIN SOMESTA VAPAA PÄÄSY PUDOTUSPELIT ALKAVAT! Oksanen veti lisäpainoleukoja SE-tuloksella Kuljulainen, jyväskyläläistä voimailuseura Keljon Viestiä edustava senioriurheilija Matti Oksanen on voittanut Suomenmestaruuskultaa lisäpainoleuanvedon SMkilpailuissa Seinäjoella 22. T12 Aada Ylilehto, Kulju 33. Treeniä on kiristettävä ja varmasti pelaajavahvistuksiakin olisi löydyttävä. Vauhdittomassa pituudessa, kolmiloikassa ja korkeudessa tasoaan mittasi eri ikäsarjoissa yhteensä 169 aikuisurheilijaa. TeksTi: Erkki Koivisto Keskiviikkona 26.2. P14 Eemil Koskinen, Sääksjärvi 21. ja 60 metrin aitojen alkueräaika 9.21 sijan 11. Manu Mäenpää on Suomen paras korkeushyppääjä alle 17-vuotiaiden ikäluokassa. Kulujen näkökulmasta hyppäys ylöspäin tulee juuri tästä pelipaikasta, mutta eiköhän kakkosen peleihin saada pääsylippuja ja kausareitakin myytyä, suunnittelee Okero. Flunssa-aalto karsi muutamia selkeitä mitalikandidaatteja sairaspedille, kuten juoksijat Aleksi Kivelän ja Santtu Heikkisen. ja 14., Antti Urvanta, Hakkari, 38., P13 Oliver Kaikkonen, Nurmi 15. Ottelut: Lempoinen–Kulju 3–2, Sääksjärvi–Moisio 3–10, Terraario–Lempoinen 0–0, Kulju–Sääksjärvi 4–11, Terraario–Moisio 6–3, Lempoinen–Sääksjärvi 5-7, Kulju–Terrario 1–9, Moisio– Lempoinen 6–3, Sääksjärvi–Terraario 4–11, Moisio– Kulju 2–2. Lätty johtaa LeToa pisteellä, kun sarjaa on pelaamatta kaksi ottelua. helmikuuta. Isänsä Pasi Mäenpään opeilla treenaava Manu pelaa myös lentopalloa Lempo-Volleyn kovassa B-poikasakissa eli jälleen kerran on todistettu, että monipuolisuus on valttia. ennätysajalla 2.03,50
18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: ma ja ke klo 9–13, muina aikoina sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Tilaushinnat Hinnat sis. 28.2. Juustoinen kalakeitto Ti 3.3. Jauhelihapihvi ja perunasose Ke 4.3. Onni, Sisu (Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä) La 29.2. Robert Watson-Watt esitteli ensimmäisen kerran julkisesti tutkaa (1935). Saimaannorpan rauhoittava asetus tuli voimaan (1955). (Karkauspäivä) Su 1.3. 29.2. 1.3. Ajankohtaista Nimipäivät vko 9-10 Ke 26.2. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Ari, Arsi, Atro Tällä viikolla, vuosia sitten... 2.3. Alpo, Alpi, Alvi Ma 2.3. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Virve, Virva, Fanni, Fiona Ti 3.3. Kouluruuat vko 9-10 LEMPÄÄLÄ Viikolla 9 (24.-28.2.2020) talviloma Ma 2.3. Ohrapuuro ja kiisseli Ke 4.3. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Kauko Ke 4.3. vastuullistajournalismia.fi Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 7:38 17:40 7:35 17:43 7:32 17:45 7:29 17:48 Keskiviikkona +0 +1 Torstaina -2 -1 Perjantaina -3 -3 Lauantaina +0 +0 5 5 2 3 Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 7:26 17:51 7:23 17:53 7:20 17:56 7:17 17:59 Sunnuntaina +1 +0 Maanantaina +3 +2 Tiistaina +2 +2 Keskiviikkona +1 +1 5 4 4 5. Jauhelihapihvi ja perunat Ti 3.3. 4.3. Torsti Pe 28.2. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. 3.3. Nestori To 27.2. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 29 € 6 kk 54 € 12 kk 97 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Broileripastavuoka Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliittolaki astui voimaan (2017). Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Wallace Carothers keksi nailonin (1935). Porkkananapit ja perunat VESILAHTI Viikolla 9 (24.-28.2.2020) talviloma Ma 2.3. Ilta-Sanomat ilmestyi ensimmäisen kerran (1932). Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 27.2. 26.2. Ensimmäinen jääkiekon halliottelu pidettiin Montrealissa, Kanadassa (1875). Ensimmäistä Mardi Gras -juhlaa vietettiin New Orleansissa (1827). King Kong ensi-illassa New Yorkissa (1933). 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti
Heidän motivaationsa ammentaa virtaa eri ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä. Järjestelläänkö hoitajien työkuva ja työajan käyttö uudelleen. Herrala korostaa, että jo koulutuksessa on otettava esille uuden ajan edellyttämät ammattinimikkeet ja töiden sisällöt. Satsaamme lähiesimiesten kouluttamiseen ja opiskelijaohjaukseen. Perheja peruspalveluministeri Kiuru korostaa, että koulutusasiat kuuluvat opetusministeri Li Anderssonin (vas.) toimialaan, mutta Kiuru sanoo haluavansa edistää asiaa ja vakuuttaa ottavansa pirkanmaalaisidean esille hallituksessa. Martikaisen mukaan Pirkanmaa on vähän paremmassa asemassa terveydenhuollon ammattilaisten saannin suhteen kuin moni muu maakunta. Runsaat 30 vuotta sotemaailmassa työskennellyt Herrala vetoaakin valtiovaltaan, että yhteiskunta toimisi viivyttelemättä lisäten tuntuvasti alan ammattilaisten koulutuspaikkoja. Hän korostaa heidän arvostavan korkealle myös työolosuhteita ja yhteisöllisyyttä. Etenkin nuoret voivat vierastaa tehtäviä niiden vaativuuden takia. Tuleeko ulkomailta helpotusta. – Selvitykset osoittavat, että esimerkiksi hoitajapuolella olisi tulevaisuudessa kymmenientuhansien hoitajavaje. Erikoistuminen ja pätevöityminen ottavat oman aikansa. Huolta on myös hoitajahenkilöstön riittävyydestä tulevaisuudessa.. Sosiaalija terveydenhuollossa työskentelee Pirkanmaalla lähes 20 000 käsiparia. Remontti on tuottanut toivottua tulosta. Vuosikymmenen ja kahden sisällä olemme ongelmatilanteessa, sillä työntekijöitä on auttamattomasti liian vähän, hän herättelee. Herrala teroittaa, että tiedämme jo nyt, paljonko sote-osaajia eläköityy tulevina vuosina. Martikainen nostaa esille erikoislääkäritarpeen rajun kohoamisen. – Olemme täysin kartalla niin sote-alan koulutuspaikoista kuin eri oppilaitoksista valmistuvien määrästä. Sitä synnyttävät suuri eläköityminen ja syntyvien ikäpolvien pienentyminen, hän tarkentaa. Kun huomasimme, että maksamamme hoitajien palkat olivat Tampereen kaupunkiseudun alapäässä, teimme tarvittavan tasokorotuksen. Pitäkääpä joukolla ideointiriihi. Hänen mielestään työnsä hoiva-alalla jättävien määrä ei ole niin dramaattinen kuin tiedotusvälineet antavat ymmärtää. – Meillä ei ole yhtä ratkaisua, jolla saisimme niin lääkärikuin hoitajatarpeen turvattua. – Etenkin uudet, nuoret alalle tulevat työntekijät painottavat työn mielekkyyden merkitystä. Voidaanko hoitajilta vähentää potilastietojen kirjaamista ja keskittää työpanos hoitotyöhön. – Selvitimme viime vuonna hoitohenkilöstömme palkkapolitiikan. Sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta vastaava ministeri Krista Kiuru ottaa kopin Herralan ehdotuksesta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen arvioi, että julkisesta keskustelusta saa väärän käsityksen hoitajapaosta. Hyvä meininki vie todella pitkälle. Yhteiskuntamme ei toimisi, jos kaikki valjastettaisiin sote-töihin. Kun heillä on mahdollisuus kehittyä työssään, se on vahva plussa. – Emme kuitenkaan saa tuudittautua nyt vallitsevaan hyvään työntekijätilanteeseemme. Santalahti painottaa, etteivät sosiaalija terveyspalvelutyötä tekevät ole vain palkkaorientoituneita. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: TAYS Maakunnassamme vietetään tällä viikolla koululaisten hiihtolomaa. – Tämähän ei ole mahdollista. – Tällä hetkellä on erityisesti vaikeuksia löytää lähihoitajia kotihoitoon. Erittäin kokeneita erikoislääkäreitä jää pienen ajan sisällä erittäin paljon eläkkeelle. Ratkaisua on etsittävä monista pienistä puroista. Herralan mielestä Pirkanmaalle sopisi luontevasti erityistehtävä, jonka turvin maakunnan arvostetuissa oppilaitoksissa alettaisiin kouluttaa tuntuvasti nykyistä enemmän sote-ammattilaisia. Uskon, että kotihoidon heikko tilanne johtuu siitä, että vanhusten hoitotyöstä on julkisuudessa kovin kielteinen kuva. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 . Nyt huomioimme aikaisempaa paremmin myös työntekijän osaamisen ja erityisosaamisen. – Vaikka meillä Pirkanmaalla on tällä hetkellä sotehenkilöstön suhteen hyvä tilanne, häämöttää täälläkin sote-ammattilaisten pula muun maan tapaan, hän myöntää. – Samalla henkilöstön määrä ja osaaminen on kohdennettava tarpeen mukaiseksi. Tällä hetkellä kotihoidon piirissä on tosi monisairaita ihmisiä, joten työntekijä helposti kokee olevansa aivan liian paljon vartijana. Martikainen on lukenut tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Tilastokeskuksen raportteja sote-henkilöstön määrästä ja siinä tapahtuvista muutoksista lähivuosikymmenien aikana. Ylöjärvi on paremmin vetoja pitovoimainen sote-ammattilaisten silmissä, Santalahti hän kertoo. On muistettava, että digitalisaatio sekä uusien teknologioiden ja toimintamallien käyttöönotto tuovat omat haasteensa sosiaalija terveysalalla työskenteleville. Santalahden mukaan muutokset hoitajamitoituksessa ja hoitotakuussa sekä eläköityminen saattavat johtaa siihen, että vuosikymmenen kuluttua liki koko ikäluokka pitäisi kouluttaa sosiaalija terveydenhuollon tarpeita varten. – Palkka on tärkeä asia, mutta ei raha ole hoivahenkilökunnan ainoa mielenkiinnon kohde. Minkälainen autoja/tai autoilujuttu Sinua tai teitä kiinnostaisi lukea Pirmedioiden Autot ja liikenne -teemasta maaliskuun loppupuolella. – Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ongelma konkretisoituu siinä, että lyhytaikaisia sijaisia on aikaisempaa vaikeampi saada. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen kantaa huolta siitä, miten lähivuosina Tampereen yliopistollisesta sairaalasta eläköityvät erikoislääkärit korvataan. Lähettäkää ehdotuksia sähköpostitse: matti.pulkkinen@pirmediat.fi Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Lennokasta talvilomaviikkoa pirkanmaalaisille! Ministeri Kiuru ottaa kopin Jaakko Herralan hoitajakoulutusideasta, hoitoala tarvitsee lähivuosina ennätysmäärän uusia ammattilaisia Pirkanmaan sote muutosjohtaja Jaakko Herrala kiteyttää lähitulevaisuuden keskeiseksi haasteeksi henkilöstön saatavuuden ja optimaalisen käytön. Perheet ja porukat ovat koolla. Sairaanhoitopiirissä työssä olevat ihmiset arvostavat turvallisuutta ja arjen sujumista. Ylöjärven kaupungin sosiaalija terveyspalveluissa työskentelee noin 600 henkilöä. Perusturvaosaston osastopäällikkö, terveysja sosiaalijohtaja Anne Santalahti tietää, miten alan työpaikat saadaan kiinnostaviksi ja ammattilaiset pysymään pesteissään. – Olemme saaneet hyvää palautetta lisätessämme erilaisia työhyvinvointia edistäviä asioita. Työntekijä saisi tuiki tärkeää tukea ratkaisuilleen. Santalahti miettii, että kotisairaanhoidossa toimiva hoitaja saisi työhönsä tukea esimerkiksi tabletista, jonka avulla hänellä voisi olla videoyhteys lääkäriin tai sairaanhoitajalle. Lähiesimiehet voisivat toimia myös valmentajatyyppisesti Santalahden mukaan erityisesti sijaisten saaminen vaikeutui viime vuonna, joten Ylöjärvi alkoi palkata varahenkilöitä pysyviin työsuhteisiin
Kupit ja eväät mukaan. johLempäälän Eläkeläiset ry Kutsuille Forssaan / Solarisloma. Ti.03.03.Kuntosali Toimelan talolla klo.15.00. Isenge Club PITKÄLLE JUNAR E I S S U L L E . Reissuun voi liittää safareja Sambiassa tai naapurimaissa. Käytämme Ifolor-ohjelmaa. Ma.09.03.lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10.00. Asiakkuuspäällikkö Piia Kylliäinen puh. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Ti 10.3. Ke 26.2. Kaipionmäent. Ota yhteyttä: Lempäälä. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Maaliskuun kuukausikisan aiheena VALO. Kokoomuksen kunnallisjärjestö järjestää 1.4.2020 matkan eduskuntaan Arto Satosen vieraaksi. Anna Suontausta (Rätvänä) kertoo myös villiyrttiretkistä ja muusta toiminnastaan. K e s k u s t a l a i nen iltalisä. Ilmoittakaa lähtönne ajoissa Maisalle puh.0400 628421 viimeistään 15.03.2020 mistä saatte tarkemman aikataulun lähtöön ja reitin mistä bussi kulkee ja ottaa kyytiin. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kerho/digiopetus. Erinomainen tilaisuus, vaikkapa lähivuosina Lastusten koulussa aloittaville eskareille, tutustua tuleviin koulutovereihin. Kutsujen vierailut aloitamme Tiistaina 31.03.2020 menemällä Forssan Eläkeläisten vieraaksi. 5 Lempäälä. Ajankohta on 10.10 2020 15.10.2020 Summassaaressa. Kutsuille toivomme runsasta osanottoa. Kokoonnumme tekemään yhdessä käsitöitä, tule mukaan iloiseen joukkoon. 13.00 15.00 Lempostupa. 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. Ensihoitajat Anu ja Toni Nieminen Med Group Ensihoitopalvelu Oy:stä tulevat kertomaan meille työstään ensihoitajina. Hinta 50 e (sis matkat ja ruoan). Ma 9.3. Laitattehan kalenteriin Forssan kutsut 31.03,2020 ja ilmoittaudutte Maisalle puh.0400 628421. valmistautumisemme on alkanut, pyrimme toteuttamaan 6 vuotta suunnitteilla olleen hankkeemme: junalla halki Siperian. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. 18.00 20.00 Piippokeskus, 3.kros. Pe 6.3. Lähtö Sääksjärveltä klo 11.45, kuntakeskustasta klo 12. 14.00 17.00 Lempostupa. To.27.02.Kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00. Pe 6.3. Lisäksi ilmoitamme että syksyn Solaris Loman kaavakkeita saa Maisalta. Digiopetus jatkuu ti 3.3. 10.00 12.00 Tuulikallion senioritalo. Ilmoittautumiset 20.3 mennessä Tuija Seppänen Tuija.a.seppanen@ kolumbus.fi / 050 501 2627, ilmoita kyytiintulo paikka ja allergiat. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti. Avoin keskustelutilaisuus jäsenille ajankohtaisista aiheista ja muista mieleenjohtuvista ajatuksista kahvikupposen ääressä. Milloin soittaa 112. Talvilomatauon jälkeen leikkitreffit jatkuvat! Oletko päiväaikaan lapsen/lasten kanssa kotona. Mieliä ja piteitä toivomme runsaasti paikalle! tokunnan kokous Kuljun Työväentalolla klo.12.30 kuntosali Toimelan talolla klo.16.00. Kameraseura Mielikuvitus Maaliskuun kerhoilta. 1.3. Laajemmin Pirkanmaalla toimiville yrityksille tämä on todella näppärää ja tehokasta markkinointia. Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m a t v i i k o i l l e 7 9 . +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Tai ota yhteyttä Maakunnan Mattiin, Pirmedioiden maakuntakoordinaattoriin. To.05.03. 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi Yrittäjä, teemasivuilla tavoitat paikalliset asiakkaasi! Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Lempäälän-Vesilahden Sanomat välittää teemasivujen ilmoituksesi edullisesti myös neljään muuhun pirkanmaalaiseen paikallislehteen, joissa julkaistaan sama teema samaan aikaan: Akaan Seutuun, Oriveden Sanomiin, Sydän-Hämeen Lehteen ja Ylöjärven Uutisiin. Ma 2.3. Tervetuloa! Lempäälä-Seura ry ja Mestarit ja kisällit -ryhmä Lempäälän Eläkeläiset ry K e v ä t k o k o u s 2020. Tarkemmat tiedot myöhemmin.. Yhteensä viidellä lehdellä on yli 70 000 lukijaa joka viikko. 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. Vielä on tilaa. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Autot ja liikenne -teemasivut keskiviikkona 25.3. Su Kokoomus Lempäälä Kokoomusretki Eduskuntaan ja Oodiin. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. (Esillä kevätkokouksen määräämät asiat.) Kahvitarjoilu Johtokunta. Vierailemme myös kirjasto Oodissa. Lisätietoja tapani@isengeclub.fi. Ma 2.3. | Vesilahti. Opastetaan valokuvakirjan teon perusteet. Kurssimaksu 30 e. Lähetä kuvat (max 2 kpl/hlö) helmikuun aikana osoitteeseen kilpakuvat@gmail.com. 18.00 Kuokkalan koulun ruokasali. Keskustan Lempäälän kj. Lempäälä-Seura Arkeologia ja metallinetsinnän hyvät toimintatavat. Tule tapaamaan muita samassa tilanteessa olevia vapaan jutustelun ja leikkien parissa. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja antamaan suuntaa Keskustan Lempäälän paikallispolitiikkaan ja vähän laajemminkin. 16.10.2021 Vesilahti Community Schoolin alueella: vihimme käyttöön Välimäki Catering katoksen (kouluruokailu), Hedwig-Alfred König -kirjaston, Selma and Tauno Fund -kylätalon ja kirkon laajennuksen. Tule kuulemaan kasvien rohtokäytöstä ja kertomaan omia tietojasi kasvien terveysvaikutuksista. klo 14.00. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. HUOM! PÄIVÄ JA AIKA. Suunnittele oma matkasi tai liity joukkoomme. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Käsityökahvila. Ke.04.03, Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Ti 3.3. Reijo Fredriksson vetää keskustelua aiheesta senioreiden elämä ja koulunkäynti Lastusten koulun oppilaiden ikäisenä. Ndolan uusi lentokenttä avautuu ja matkanteko helpottuu. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Kurssi Virta-kampuksella la 7.3.2020 klo 9-15. Kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00. Aluearkeologi Kirsi Luoto kertoo Lempäälän arkeologisista löydöistä ja hyvistä toimintatavoista metallinetsinnässä. Maaliskuun ensimmäisellä kerhokerralla kurkistetaan menneisyyteen yhdessä Lastusten koulun oppilaiden kanssa. 18.30 Liikuntaparkki os. Lauleskelijat kokoontuvat Pub Karaokeen Lempäälän Kotokampukselle klo 15.00. 15.00 19.00 Lempäälän Kotokampus (Ehtookoto). Sirpa Kähkösen äskettäinen vierailupuheenvuoro herätti monen kuulijan omat muistot ja suvun tarinat henkiin. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Ensihoito. klo 16.00 Boccia Moision Liikuntahalli, Ti 3.3 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali, Ke 4.3 Lempäälän Työväentalo, klo 8.00 Kokkaavat Herrat, klo 9.00 Boccia, klo 10.30 Pienoisnäytelmäkerho, klo 11.45 Jumppa, klo 12.00 Maksuton ,kaikille avoin tietotekniikkaopastus, klo 12.30 Seniori-/Rivitanssi. Ilmoittautumiset email: kilpakuvat@ gmail.com. Torstai 19.03.2020 Sääntömääräinen Kevätkokous Kuljun Työväentalolla kello12.00. Kahvitarjoilu. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Kupit ja eväät mukaan. Ke 4.3. Kameraseura Mielikuvitus Valokuvakirjan tekokurssi. Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho. Pyrimme toteuttamaan reissun vuoden 2021 aikana, kurkkaa http:// www.isengeclub.fi/419571384 ja toimi, jos koet sen tarpeelliseksi. Ma.02.03.Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10.00. Isenge Club VAIHTEEKSI JUHLA SAMBIASSA. Ke.26.2.Pokkia pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Ma 9.3. Vesilahti. Kalevalan päivänä eläydymme Ritva Kosken isoisän evakkomatkaan. Pe 28.2. Lastusten kyläyhdistys ry Lastusten lasten leikkitreffit
Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74, Narva. klo 15. Aikataulu: 6.00 Narva, 6.15 Kirkonkylä, 6.25 Koskenkylä, 6.35 Lampäälä la-as. huonekalut, kotim. klo 18. Pysäköintitalo sijoittuu Lempäälän rautatieaseman itäpuolelle ja toimii pysäköintiratkaisuna keskustan lisääntyvälle kerrostaloasumiselle, tulevalle Lempäälä-talolle sekä keskustan asiointiliikenteelle. ja 4.4. klo 16.15 sekä Kotokampuksella ke 4.3. Opastusta älylaitteiden sekä tietokoneiden käytössä. Ke 26.2. Ke 4.3. Työsuorituksia . Kevättapahtuma la 7.03. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Kahvitarjoilu. Ikinuorten kerho ke 26.2. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Jäsenrekisteri uudistuu. Vuokraaminen tapahtuu helposti verkossa täytettävällä lomakkeella osoitteessa www.lempaala.fi/ pysakointitalo. Pääsylippu 3 €, sis. Käsiteltävänä vuosikokoukselle säännöissä määritetyt asiat. ARVELA 22.6. MLL:n Vesilahden yhdistys Perhekahvila. Neulekerho Anjalla ma 2.3. jormakka@luukku.com, Tarja Leinonen 0400-913760 tarja. Lempäälän Suomi-Unkari Seuran vuosikokous Kilpisellä, Vihtorintie 6, keskiviikkona 18.3. Kahvi/tee ja leivonnaiset! Juhla on kaikille avoin. Pe 6.03. Lastusten valokuituprojekti kerää kylältä kiinnostuneita vielä 15.3.2020 asti. Bussi lähtee Lempäälästä 12.45. 2-6 kk vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Ilmoittautumiset ritva.makela(at)koti.soon.fi tai 050 518 5010 Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Vuosikokous. on. Ma 9.3 klo 16.00 Boccia Moision Liikuntahalli, peruttu. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken.äynti ovesta Ö. 18.30 Narvan Monitoimitalo. 9.30 12.00 Tapolantie 1, Vesilahti. Pe 13.03 Vesiliikunta ja pe 27.03. Kaikki jäsenet tervetulleita. * Ke 26.2. 19.00 Lempäälän Luontaiskylpylä, Uotintie 10 Lempäälä. Ke 26.2. 18.00 Olkkari, Tampereentie 4 Lempäälä. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Vaavinkaiset on ilmainen MLL:n Vesilahden Palhon Maamiesseura ry Seuran 70 -vuotisjuhlavideon näytös. Tervetuloa! Vesilahden Taideyhdistyksen hallitus Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila TUULIKALLION DIGIKAHVILA. La 7.3. Kolovesi sijaitsee Enonkosken ja Heinäveden kuntien ja Savonlinnan kaupungin alueella Etelä-Savon maakunnassa. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info LEMPON PARKIN PYSÄKÖINTITALON KÄYTTÖÖNOTTOTARJOUS 60 €/KK Lempon Parkki tarjoaa uuden pysäköintitalon kuukausivuokrat vuoden 2020 loppuun asti hintaan 60 euroa/kk. Vesilahden Sotaveteraanit ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään kirjasto Lähteellä (Huhtatie 7 Vesilahti) tiistaina 3.3.2020 klo 18.00. Tervetuloa kaikki jäsenet. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Vuosikokous. Tule viettämään kanssamme Kalevala-juhlaa. Kello 14.00 Ihanat naiset rannalla -Koe kesäparatiisi Pyynikillä. asti varata liput Nuorisoseuran Anna Liisan esitykseen 15.3. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kevätkokous/ Jäsenilta. Ke 18.03. Ohjelmassa on mm. Ma 2.03.20 Jäsenilta Lempostupa klo 17.00-19.00. klo 18.15 ja pe 6.3. Rantalan saunalla klo 10.00-16.00. Su 7.6. Tervetuloa! LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kevättapahtuma Rantalan sauna. Kiitos jo kaikille etukäteen vaivannäöstä. Pe 28.2. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous ma 2.03.2020 Lempostuvalla klo 17.00-alkaen. Tämän jälkeen Elenia tekee päätöksen alueesta ja siitä onko halukkaita tarpeeksi: Käynnistetäänkö liittymien myynti Lastusten alueelle. Vielä on aikaa 1.3. Pe 13.3. To 5.03. 18.00 Kirjasto Lähde Vesilahti. Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistyksen kevätkokous. leinonen@luukku.com tai Maarit Riehunkangas 050-5536919. T o 27.2. To 5.3. klo 17. Opastuskerta, ei erillistä aihetta. Lämpimästi tervetuloa! To 7.3 Lempostupa klo 10.00 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu klo 12.00 Jooga. Kahvitarjoilu. Perhekahvila lomailee hiihtolomaviikolla ja avaa ovensa seuraavan kerran maanantaina 2.3., jolloin tarjolla lounasta hintaan 2 e/aikuinen ja 1 e/lapsi. klo 10-15 Vain jäsenille tarkoitettu tietotekniikkakurssi, ilmoittaudu Tertulle, 050 3752439. Kuntosalit Himminnaapurissa ma 2.3. Tarkastetaan viime LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Maaliskuun tapahtumat. Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen sille määräämät asiat. To 12.3. Järjestää Lempäälän Eläkkeensaajat ry ILOISET KARKAUSPÄIVÄN KARKELOT ekl.fi Lempäälässä, parvekkeellinen, KALUSTETTU YKSIÖ Ei eläimiä/ tupakointia. Tiedustelut 050 300 1172 Lempäälän Kalevalaiset ry Kalevala-juhla. Kokous on myös toinen yhdistyksen purkamista käsittelevä ja siitä päättävä kokous. Valmistetaan unkarilainen ateria ja nautitaan se yhdessä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä uudet säännöt. Unkarilainen ruokailta Vesilahden yläasteen kotitalousluokassa perjantaina 13.3. 10.00 11.30 Tapolanpirtti. Varaukset Sinikka Kilpinen puh. La 13.6. Sääntömääräinen kevätkokous to 19.3.2020 klo 18.30 alkaen. Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unkarilainen ruokailta. Tapahtumia . Ma 2.3. Vesilahden lähitori,Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74*** 27.2.2020 EI LÄHITORIA*** 5.3.2020 klo 13-15 Eilan reipas tuolijumppa*** Asiakasohjaaja paikalla klo 12-13*** Tervetuloa mukaan!*** Vesilahden lähitori vuoden toiminta ja tilit ja suunnitellaan kesäretkeä ja muuta toimintaa. Reumayhdistyksen jäsenrekisteri on uudistumassa ja nyt olisikin hyvä aika täydentää/tarkistaa tietoja. Kokouksessa käsitellään sääntöjen edellyttämät vuosikokousasiat. LEMPON PARKKI 29.2.2020 klo 16.00 Lempäälän Työväentalolla. net/valokuitu Lastusten kyläyhdistys ry Lastusten valokuituprojekti-info oli menestys . Ryhmä kokoontuu 10.3. mennessä. klo 1316. Vesilahden lähitorit V e s i l a h d e n l ä h i t o r i . Tuolijumppa ja 20.03. Ma 2.3. alkaen tiistaisin klo 10.00 -11.30 Vesilahden Tapolanpirtillä. Lastusten valokuituprojektin ja Elenian järjestämä tiedotustilaisuus veti koulun luokan täyteen väkeä, paikalla oli 35 osallistujaa. Lastusten koululla pidettiin 18.2.2020 tiedotustilaisuus Lastusten kylän sähköverkon maakaapeloinnista sekä samalla mahdollisesti asennettavasta valokuidusta. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. T: Vesilahden Luonto ja Latu ry, hallitus. Vertaistukiryhmä klo 11.00-13.00. Tarkoitettu kaikille (ei vain senioreille). Ti 10.3. Hinta eläkeläiset 34,työikäiset 37,ja kuljetus ei jäseniltä 7,-. Tervetuloa Hallitus Vesilahden Taideyhdistys ry Vuosikokous. Su 8.3. Kuulutuksia . Varaa paikkasi retkelle pikaisesti Tarjalta, Tiinalta tai Maaritilta. Pyrimme saamaan tiedot jäsenten osalta kuntoon ennen rekisterin muutosta. 050 434 3737. Kahvitarjoilu. La 22.2. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Ulkoillaan, saunotaan, uidaan, ja nautitaan hernekeittoa +kahvi ja pulla, hinta 5e/per henkilö. Ilmoittautumiset 0400-339862 A. Toijalan Martat ovat kutsuneet meidät Marttatreffeille. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. 18.00 GrilliKahvila Koskenvoima, Koskenkylä Vesilahti. 19.00 Vesilahden Lähde -kirjastossa. Piirin järjestökurssi Rajaniemessä. Keskiviikkoisin klo 13-15. Voit vuokrata autopaikan määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevana kuukauden irtisanomisajalla. Ei digikahvilaa (Tuulikalliossa EL:n 50v-juhlat). To 19.3. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Pyynikin kesäteatteri. Tarkempia lisätietoja lähempänä retkeä. Matkan hinta 135,sis. 19.00 20.00 Vihtorintie 6. Vuokralle tarjotaan . Myös tukea laitevalintoihin. Pe 20.3. käsitellään kevätkokoukseen määrätyt asiat. Vesilahdeltakin pääsee kyytiin. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Vesilahden Luonto ja Latu ry Kansallispuist o r e t k e m m e Kolovedelle. 18.00 20.00 Akaan seurakuntatalo. 18.00 21.00 Vesilahden eläaste. Tulossa Tuulikalliossa digilauantait 7.3. klo 10 lähtö Kuokkalankosken Nesteeltä kohti Typynrannan grillikatosta (alustava). Tervetuloa mukaan, nokipannukahvit tarjolla! jäsenille, muilta 25 e sisältäen MLL:n jäsenmaksun vuodelle 2020 tai 20 e ilman jäsenyyttä. Tervetuloa! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR:n Sääksjärven osaston Ikinuoret. Ke 4.3. Ti 3.3. Luottotiedot tarkist. Säntömääräiset asiat. Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Ti 3.3. Ma 2.3. kahvin. matkat, laivapaikan, hotellin kahden hengen huoneissa. La 7.3. Tervetuloa mukaan! MLL:n Vesilahden yhdistys Vaavink aiset. Vaavinkaiset-vertaisryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti n. Tervetuloa kaikki ikäihmiset. klo 14. Matkailu . Ke 4.3. Sirpaleohjelmaa ja paljon tanssia. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.vesilahti.mll.fi Vesilahden Sotaveteraanit ry Vesilahden Sotaveteraanit ry:n vuosikokous. Menemme Akaaseen kimppakyydein. Halutaan ostaa. * Huom. Tervetuloa! Johtokunta Lempäälän seniorit ry Viikko10. Tiedustele Päivi Jormakka paivi. Ma 16.3. Kevättapahtuma Rantalan saunalla klo 10.00-16.00. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Lisätietoja http://lastunen. Ma 16.03. Ryhmässä lorutellaan, keskustellaan, kahvitellaan ja paneudutaan ryhmäläisten toiveiden mukaisiin aiheisiin. musiikkia ja koululaisten esityksiä. Tervetuloa! Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Tervetuloa kaikki joukolla mukaan. Tunnin kestävässä tilaisuudessa esitellään juhlaristeilyltä kuvattuja tapahtumia. keilaus alkaen joka torstai. Lempäälän Kalevalaiset ry Lempäälän Kalevalaiset ry:n vuosikokous. Ma-Ke 9.-11.3. Laiva Viking. Jos sinulla on toimiva sähköpostiosoite (jota et ole vielä yhdistykselle ilmoittanut) ja/tai puhelin numerosi / osoitteesi on muuttunut niin voit ilmoittaa siitä sähköpostilla lv.reuma@elisanet.fi tai soittamalla jäsensihteeri Päivi Riihenmäelle puh. Pe 5.6. Ke 18.3. Perinteinen kansallispuistoretkemme suuntautuu 5.6.7.6.2020 Koloveden kansallispuistoon. 18.00 Kuokkalan koulun ruokasali. alkaen klo 18. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 KESÄINEN TALLINNAN MATKA 30.-31.7.2020 Majoitus Nordic Forum Hotel, Viru väljäk aukiolla. 040-552 3882. Hoidamme kaatopaikkaviennit. * Ke 4.3. 050 501 2627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Sääksjärven Martat ry Marttailta. Vesilahden Luonto ja Latu ry Kevätkokous. Luentosarja Virtakampus klo 18.00 alkaen
050 5771547 Lisätietoja ja lomakkeita saa myös kunnan nettisivuilta www.vesilahti.fi > asuminenja ympäristö > Kadutliikenneja yleiset alueet > yksityistiet > yksityisteiden avustukset. Asiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) viraston aukioloaikana sekä kunnan Internetsivuilla, www.lempaala.fi/kaavoitus. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla ja keskiviikkona 11. 0295 018 744 (ei 27.2–6.3.2020), Ympäristöneuvos Arto Paananen, puh. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 19.2. Jos kyseessä on uusi tiekunta tai tiekunnan tai tien tiedoissa on tapahtunut muutoksia, esim. Kuulutuksia. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 19.2. Avustuksia jaetaan pääsääntöisesti vain kerran vuodessa, joten yhteisöavustusten hakuajan noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kuulutuksia . Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa vanhentunutta asemakaavaa niin, että kaavamuutosalue muodostaa mielekkään kokonaisuuden ja että asemakaavaa muutettaessa otetaan huomioon nykyinen maankäyttö, kulkuyhteyksien tarve, ympäristön häiriötekijät, luonnonarvot, virkistyskäytön tarpeet ja rautatien lisäraiteiden aluevaraustarve. 0295 018 787, Johtaja Tarja Savea-Nukala, puh. 0295 018 777 (ei 24.–28.2.2020), etunimi.sukunimi@avi.fi Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue VESILAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Näsijärven säännöstely-yhtiön lupahakemus asiassa Näsijärven säännöstelyluvan tarkistaminen, Tampere, Ylöjärvi, Ruovesi. Lisätietoja antavat vs. poikkeuksellisesti klo 12 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. 0295 018 744 (ei 27.2–6.3.2020), Ympäristöneuvos Arto Paananen, puh. – 27.3.2020 osoitteessa www.avi.fi/ lupatietopalvelu. Mikäli hakijalle on myönnetty avustusta vuonna 2019, hakemuksen yhteydessä tulee antaa käyttötilitys edellisen vuoden avustuksen käytöstä. Hakemukset on toimitettava osoitteella: Vesilahden kunta, rakennusja ympäristölautakunta, Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti. Lempäälä 26.2.2020 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA VUODEN 2020 YHTEISÖAVUSTUKSET HAETTAVANA Kunnanhallitus julistaa haettavaksi 31.3.2020 mennessä vuoden 2020 yhteisöavustukset: – yhdistystaloavustukset ja muut kunnanhallituksen käyttösuunnitelmaan varatut toimintaja kohdeavustukset – omatoimiraha-avustukset – hyvinvoinnin palvelualueen myöntämät avustukset sosiaaliseen toimintaan – sivistyksen palvelualueen myöntämät avustukset kulttuuri-, liikuntaja nuorisotoimintaan sekä taiteen perusopetukseen – kulttuuristipendit Sähköinen avustushakulomake sekä tulostettava lomake löytyvät kunnan kotisivuilta osoitteesta https://www.lempaala.fi/lempaala-tietoa/avustukset/ . Lempäälän kunta, Kirjaamo, PL 36, 37501 Lempäälä. Lisäksi alueelta osoitetaan paikka matkaviestintukimastoa varten. Avustuksiin liittyvä lomakkeisto ja lisätiedot on koottu kunnan verkkosivuille osoitteeseen https://www.lempaala.fi/l empaala-tietoa/avustukset/ . Pilottihankkeeseen osallistumista voivat hakea kaikki Lempäälän eteläisellä asemakaava-alueella olevat pientalotontit, joilla jakamisen edellytykset täyttyvät. Pahoittelemme! Perjantaina 6.3. Muistutukset tulee postittaa osoitteeseen Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ, jättää kunnan palvelupisteeseen tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi. 0295 018 787, Johtaja Tarja Savea-Nukala, puh. Lisätiedot Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, soili.lampinen@lempaala.fi, puh. – 27.3.2020 osoitteessa www.avi.fi/ lupatietopalvelu. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Vesilahden kunta tiedottaa YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITO AVUSTUKSET VUONNA 2020 Jaetaan olemassa olevien tietojen mukaisesti. palvelemme jälleen normaalisti klo 8.30-15.30. Lisätietoja antavat Ympäristöneuvos Satu Ahola, puh. rakennustarkastaja puh. Hakuaika päättyy tiistaina 31.3.2020 klo 23.59. 0295 018 777 (ei 24.–28.2.2020), etunimi.sukunimi@avi.fi KUNNANVALTUUSTO Kunnanvaltuuston kokous on keskiviikkona 4.3.2020 klo 18.00 Virta-kampuksella Virta-salissa, Valkeakoskentie 19. 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 12 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 13 Lisämäärärahan myöntäminen varhaiskasvatuksen tehtäväalueelle ja tilat ja rakennuttaminen tehtäväalueelle 14 Lempoisten asemakaavan muutos, Hiiroksentie 15 Hemminkilän asemakaavan hyväksyminen, Hauralan itäranta 16 Muutokset sidonnaisuusrekisteriin 17 Ero luottamustoimesta / Marjo Rantala 18 Valtuustoaloite Lastenkodin uimarannan laiturin laajentamisesta ja hyppytornin rakentamisesta/Rossi ja muut 19 Valtuustoaloite koskien nimistötoimikunnan, vastaavan työryhmän ja nimistösuunnittelijan vakanssin perustamista/ Petäkoski-Hult ja muut 20 Vuoden 2019 aikana jätetyt valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet Lempäälä 25.2.2020 Juha Kuisma Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Lempäälän kunnan Youtube-kanavalla https://www.youtube.com/channel/ UCPASescM2RNgg1JOGunDIRQ Asemakaavoitetun pientalotontin jakaminen 2020 HAKU LEMPÄÄLÄN ETELÄISTEN ASEMAKAAVOITETTUJEN PIENTALOTONTTIEN JAKAMISEN PILOTTIHANKKEESEEN Lempäälän kunta käynnistää pilottihankkeen asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamiseksi. Hakemusten saapuminen perille määräaikana on hakijan vastuulla. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Lisätietoja antavat Ympäristöneuvos Satu Ahola, puh. päivänä maaliskuuta 2020 klo 9.00-15.00 kunnan palvelupisteessä, Tampereentie 8. Asemakaavan muutos laaditaan yhtenä prosessina, jossa käsitellään kerralla kaikki hankkeessa jaettavat tontit. Hankkeeseen kerätään 3 kuukauden hakuaikana kaikki hakualueen halukkaat ja edellytykset täyttävät tontit. Keskitettyä avustusten hakuprosessia ohjaavat kunnanhallituksen 1.2.2016 hyväksymät yhteisöavustusten yleiset periaatteet. Kaavaehdotuksista voi esittää kirjallisia muistutuksia nähtävilläoloaikana. Lempäälässä 26.2.2020 Lempäälän kunnanhallitus Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue VESILAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen lupahakemus asiassa Pyhäjärven ja Vanajaveden säännöstelyluvan tarkistaminen, Vesilahti, Nokia, Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Akaa, Valkeakoski, Hattula ja Hämeenlinna. 050 3895222 tai palvelusihteeri puh. Alue on ollut aikaisemmin osana Moisiolammentien asemakaavaa ja asemakaavan muutosta (kaava 2092) luonnoksena ja ehdotuksena nähtävillä, mutta sen jälkeen se on erotettu erilliseksi asemakaavaksi ja asetetaan nyt uudelleen ehdotuksena nähtäville. Kuulutuksia . Lisäksi voidaan pyytää muita liitteitä ja selvityksiä haettavasta avustuksesta riippuen. Ohjeet hakemiseen ja hakualueen karttarajaus löytyvät osoitteesta: https://www.lempaala.fi/asuminen-ja-ymparisto/ kaavoitus-ja-maankaytto/kaavoitus/ asemakaavoitus/vireilla-olevatasemakaavat/ Lisätietoja: Elinvoimakaavoittaja Pekka Seppänen, puh. 044 486 3614, pekka.seppanen@lempaala.fi . Avustushakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä avustushakulomakkeella. Lempäälän kunta tiedottaa asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtävilleasettamisesta: 2095 MOISIO-HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MOISIOLAMMENTIEN ETELÄOSA Suunnittelualue sijaitsee Moisionlammentien varrella. vakituisten asuntojen määrä tien varrella on muuttunut tai tiekuntien asioita hoitavien henkilöiden tiedot muuttuvat, on päivitetty avustushakemus palautettava 31.3.2020 mennessä. Hakuaika pilottihankkeeseen on 1.1.2020–31.3.2020. Suunnittelualueeseen kuuluu Moisiolammentien teollisuusalueen eteläosa. Hakemukseen liitetään pääsääntöisesti hakijayhteisön edellisen toimintakauden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä kuluvan kauden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Vesilahti 26.2.2020 Rakennusja ympäristölautakunta www.vesilahti.fi AIKATAULUMUUTOKSIA Lempäälän kunnan palveluja asiointipiste avaa ovensa torstaina 5.3. Paperiset avustushakulomakkeet tulee toimittaa os. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Se käsittää osan Moisionjokea ranta-alueineen ja rautatiealuetta sekä näiden välialueen. 050 3839 656 Nähtävilläolo Asemakaavan muutosehdotusta pidetään yleisesti nähtävillä 26.2.-30.3.2020
klo 10.00-12.00 Liikkuvaiset, Laulavaiset. klo 12.00-13.30 JHL:n eläkeläiset: tietokilpailu. klo 13.00-14.00 Diakoni Tom Haavisto TI 3.3. klo 15.00-16.30 Lempäälän Omaishoitajat, Himmin Sali, Himminpolku 6. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Kotokampuksella. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. TOIMELASSA vk 10 MA 2.3. Kahvi ja pulla omakustanteinen. Kahvit 2€, Tuolijumppa (vertaisohjaajat), Asiakasohjaaja paikalla. Ehtookoto) vk 10. PE 6.3. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. KE 4.3. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Jäikö lehti tulematta. LEMPOSTUPA Tampereentie 10. Muistipoliklinikka paikalla. Juttutupa, Uotintie 2. Juttutupa, Uotintie 2. klo 12.00-12.30 Tuolijumppa. klo 14.00-15.00 Raamattupiiri TO 5.3. klo 13.00-14.00 Kahvila 2 € klo 15.00-15.45 Tuolijumppa HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 10 MA 2.3. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 MAANANTAISIN klo 11.00-11.45 Avoin uintivuoro, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) KESKIVIIKKOISIN klo 14.00-15.00 Fysioterapeutin ohjaama Sydänjumpparyhmä, maksullinen (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) TORSTAISIN klo 10.00-11.30 Seniorikuntosali, maksullinen (alkuja loppuveryttelyt istuen, palvelubussin käyttömahdollisuus, ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) klo 12.30-13.30 Kehonhallinta, maksullinen (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS (ent
(Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. parketit, kalusteuuni sekä raikkaat pinnat tekevät arjesta juhlaa. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. 050 595 1123 Ihastu koteihin paikan päällä ESITTELY su 1.3. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. klo 13-13.30 arkta.fi/asunnot/balladi. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. klo 10 Kudo ja kuuntele 17.3. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Tasokas varustelu mm. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. klo 18 Runopiiri Oivallus 17.3. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Aavankatu 6 | Piipon alue | Lempäälä | Laadukasta asumista Lempäälän keskustassa tapahtumien ja palveluiden keskipisteessä. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. klo 18 Sukututkimusilta Surun Vuosi! Mirva Kujalan valokuvanäyttely 2.-31.3. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tapahtumaan on vapaa pääsy. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Voit halutessasi lunastaa myös tonttiosuuden tai maksaa pelkkää kuukausittaista tonttivuokraa. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. klo 18 Runopiiri Oivallus 24.3. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. klo 18 Kirkonkylän palvelukeskusalueen asemakaavamuutoksen esittelytilaisuus 9.3. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Tapahtumaan on vapaa pääsy. klo 17 Ensimetri kirjastolla. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. klo 9.30 Pienten lasten lukuhetki 4.3. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 26.2.2020 Palveluaika ma-ke klo 12-18, to-pe klo 10-16 Omatoimikirjasto ma-ke klo 8-12 ja 18-20, to-pe klo 8-10 ja 16-20, la-su klo 8-18 Huhtatie 7, 37470 Vesilahti, www.vesilahdenkirjasto.fi Pidätämme oikeudet muutoksiin Seuraa meitä Facebookissa Vesilahden kirjastossa tapahtuu MAALISKUUN TAPAHTUMAT 4.3. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Balladin sisäpihalla voit istuskella puutarhassa ja Aavankadun puolelta pääset seuraamaan upean monitoimitalon tapahtumia. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. klo 18 Kuvankäsittely puhelimella ja tabletilla -luento, asiantuntijana Jarkko Viljanen 23.3. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Isolla lasitetulla parvekkeella voit jatkaa kesää. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. klo 18 Puhutaan päihteistä -ilta, puhujana ViaDian toiminnanjohtaja Pekka Matilainen 26.3. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Huoneistot alk: m 2 mh€ vh€ tontti 2h+kt+vh 45,5 61.190 152.935 16.167* 2h+kt+s+vh 48,5 65.855 164.604 17.233* 2h+kt+s+vh 51,0 73.467 183.644 18.121* 3h+kt+s 64,5 88.758 231.961 22.918* 3h+kt+s 67,0 92.134 230.282 23.806* * Vuokratontin arvioitu lunastusosuus. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Autolle voit halutessasi vuokrata paikan viereisestä parkkihallista. klo 18 Hyvän unen merkitys hyvinvoinnille -luento, luennoitsijana Eija Heiskanen 18.3. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Tapahtumaan on vapaa pääsy. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Yrittäjyystilaisuus, aiheena Ensimetrin palvelut 25.3. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. (Särkänniemi Zones ja Ti-Ti Nallen Koti maksullisia.) Ideaparkin Keskusaukiolla klo 12-16 leikkilupauksien kuvausseinä Nallesairaala, jonne voit tuoda oman potilaasi sählyrinki ja laserammuntapiste Gangs of Idis -pulmaseikkailu nuorille ja porukoille hattarakoulu Särkänniemi Zonesissa kaksi tarinanoppapajaa ja kaksi sirkuspajaa Kulttuurikeskus PiiPoossa Lavalla 12.30 Soiva Siili 13.00 PiiPoon klovnikoulu 13.30 Ti-Ti Nalle 14.00 PiiPoon klovnikoulu 14.30 Soiva Siili 15.00 Ti-Ti Nalle 15.30 Soiva Siili Gangs of Idis -pulmaseikkailu lähdöt 12-15 ”Kolmen Ideaparkissa hengailevan ennen niin rauhaisan nuorisojengin välit ovat kiristyneet. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtumaan on vapaa pääsy. ARKTA ASUNTOMYYNTI: Wiola Kiiveri LKV, p. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Alle 9-vuotiaille aikuinen mukaan. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla. Huhut kertovat, että tulossa on suuri jengibattle. Tehtävänne on soluttautua valitsemaanne jengiin, ottaa selville battlen aika ja paikka ja ehtiä sinne ajoissa. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Seikkailun startti Ideaparkin Keskusaukiolta, lähtö avoinna klo 12.00-15.00. Sopii kaikenikäisille! Lisätiedot: tapahtumat.lempaala.fi Järjestelyissä mukana: Ideapark Kulttuurikeskus PiiPoo Särkänniemi Zones Ti-Ti Nallen Koti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Pulmahuone Hupa Tredu Lempäälän Kehitys Oy Kokkovuoren haulikkoampumakeskus IDEAPARK la 29.2.2020 Leikitään ja pelataan yhdessä! Kaikenikäisille sopivassa, Lasten Pirkkasten tapahtumakokonaisuuteen kuuluvassa leikkija pelipäivässä leikki kuuluu kaikille. Seikkailun on suunnitellut Hupa Pulmaseikkailut. Jokainen porukka tarvitsee oman internet-yhteydellä varustetun kännykän. Tämä onnistuu vain seuraamalla vihjeitä ja ratkaisemalla pulmia.” Oivallusta ja yhteistyötä vaativa pulmaseikkailu haastaa kaikenikäiset seikkailemaan ympäri Ideaparkia omalla pienellä porukalla