sivu 5
Matkaan, hepo ja humma!
Ideaparkissa laukkasi ja loikki viime viikonloppuna
suuri määrä keppihevosratsukoita.
sivu 12
40-vuotiaille SM-pronssia
LeKi:n lentopalloilijoille on tullut rutkasti SM-mitaleja.
Nyt vuorossa olivat 40-vuotiaat.
sivu 17
AC Milanin
jalkapallo-oppia
Benvenuto. s. . Keskiviikko 27.4.2016
1
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?Nurmi ja Mattila tarttuivat tarjoukseen.. LeKi-futiksen puheenjohtaja Petri Mäkinen
toivottaa AC Milanin juniorivalmentajat tervetulleeksi
pitämään juniorileiriä ensi kesänä Sääksjärvellä. 16. Ne ovat osallistavampi tapa toimia. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa
Pääroolissa Pylkäs ja Ruuna
Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan ja Suen Tassun
esikuvat esillä Sakkola-museossa koko kesän. sivu 17
ANTERO KORHONEN
Tykkää meistä
Facebookissa!
N:o 17
Keskiviikko 27.4.2016
86. sivu 4
Koulujen johtokunnat pois
Johtokunnat lakkautetaan ja tilalle tulevat koulukokoukset
Paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti
loistava sijainti tekee Lempäälästä
tuhannen taalan paikan. Seurakunta näkee mielellään itsensä keskeisenä
osana uudistunutta ja tiivistynyttä keskustaa. Seurakunta on painokkaasti esittänyt, että seurakuntaelämän kannalta on
ensiarvoisen tärkeää, että talossa sijaitsevat juhlatilat
säilyvät seurakunnallisessa käytössä seurakunnallisten
juhlien ja keskeisten tilaisuuksien osalta.
Ratkaistavina haasteina edessä ovat vielä mm. Isovanhempien ja kummienkin kannattaa miettiä joulun ja syntymäpäivien alla lahjaksi kesälomatekemistä.
Tuula Ruusumaa,
Kangasalan Sanomat
Keskustelutilaisuus keväällä
seurakunnan tiloista
Julkisuudessa on puhuttanut seurakunnan hanke
suunnitella uusia seurakuntatiloja Lempäälän keskustaan kaavailtuun Lempäälä-taloon. Meidän
kaikkien onneksi se ei toteutunut.
Tekniikasta riippumatta ongelma on
Poimintoja
?kolumni
aina sama. Lisäksi Lempäälällä on kaunis luonto järvimaise-
mineen sekä arvokasta kulttuurihistoriaa. hautaustoimen kannalta välttämättömät tilat ja kulkuväylät. Keskustelutilaisuus asian ympärillä järjestetään tämän
kevään aikana.. Yhtä aikaa
siis etenevät uusien tilojen suunnittelu ja neuvottelut nykyisen seurakuntatalon tulevaisuudesta. Ainoa mikä toistaiseksi puuttuu,
on kukoistava keskusta. Monia seurakuntatalossa tapahtuvia toimintoja
voidaan siirtää luontevasti uusiin tiloihin. Yhteistyö on
ollut hedelmällistä ja antoisaa.
Seurakunnan kirkkovaltuusto on tehnyt periaatepäätöksen lähteä mukaan Lempäälä-talon rakennushankkeeseen, ja yhteistyösopimus hankkeen suunnittelun läpiviemiseksi on niin ikään allekirjoitettu.
Seurakunnan päättäjille on hankkeen aikana annettu
jatkuvasti informaatiota eri vaiheista. Mitä vähemmän
polttonesteen kulutusta ja päästöjä, sitä
vähemmän verotuloja.
Varsinainen murheenkryyni on sähköauto, josta maksetaan tällä hetkellä kaikkein
vähiten veroa. Nämä neuvottelut ovat
edenneet, mutta prosessi on vielä kesken eikä yksityiskohdista ole vielä neuvoteltu.
Kirkon seutu ja seurakuntatalo ovat olleet tärkeä
osa lempääläisten elämää vuosikymmenten ajan. Seurakunnalle on ollut
tärkeätä olla mukana yhdessä kunnan kanssa suunnittelemassa viihtyisää ja asukasystävällistä uutta keskustaa. Tämä koskee myös erikseen mainittuja
päiväkerho-, musiikki- ja partiotoimintoja. Kun Lempäälä
saa pian vetovoimaisen keskustan, sillä
on kaikki, mitä halutulta asuinpaikalta
toivoa voi, ja sillä on hyvät lähtökohdat
kohota Suomen houkuttelevimmaksi
kaupunkikyläksi.
Jorma Mäntynen,
Nova Lempäälä -brändikirja
Onneksi kunta ja seurakunta eivät
hinnoittele omia leirejään markkinaehtoisesti. Teiden ylläpitoon ja rakentamiseen käytetään
kokonaispotista vain kaksi miljardia euroa.
Ilman liikenteen verotuloja hyvinvointivaltion rahoitusperusta murenee.
Siksi hallitus on jakomielisessä tilassa.
Verotuloja pitää säilyttää, mutta ilmastopoliittista syistä suositaan vähäpäästöisiä ja
vähän kuluttavia autoja. Tärkeänä on pidetty sitä, että
seurakuntatalo saa arvolleen ja seurakunnan arvo-
maailmaan sopivan toimijan. Tärkeä
osa tätä prosessia on myös seurakuntalaisten ja talon
käyttäjien osallistaminen tähän keskusteluun. Tähän ovat oleellisesti
liittyneet yhteiseen hallintorakennukseen sijoitettavat
kuntalaisten kokonaisvaltaiset palvelut. Uudisrakennukseen on suunniteltu sijoitettavan seurakunnan hallinto- ja toimistotilat sekä lapsi- ja nuorisotyön tilat.
Nykyisen seurakuntatalon tilat ovat vuosien saatossa jääneet pieniksi eivätkä enää palvele nykyisen seurakuntatyön tarpeita. Siksi
suunnitelmat toimintojen siirtämisestä eri paikkaan
ovat ymmärrettävästi herättäneet paljon tunteita.
Edellinen merkittävä käyttötarkoituksen muutos
nykyisessä seurakuntatalossa tapahtui 1980-luvulla,
jolloin koko asuntosiipi muutettiin nykyiseen toimistokäyttöön.
Seurakunta pitää kiinni siitä, että kirkko ja tapuli
säilyvät koskemattomina sekä seurakuntatalon maaalue säilyy seurakunnan omistuksessa. Edellisen kerran vastaavaa mallia ajoi Jorma Ollilan työryhmä,
joka suunnitteli katastrofaalisen kalliin
satelliitti-tähtiportti-järjestelmän. Pistokkeesta ladattavalle
sähköautolle on vaikea rakennella polttoaineveron kaltaista tuloautomaattia, kun
samalla sähköllä lämmitetään ja valaistaan
koteja sekä pyöritetään teollisuutta.
Kilometripohjaisen veron taustalla on
sekä valtiontalous että kova lobbaus alan
yritysten suunnalta. Vuokraaminen tai osavuokraaminen
ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Kilometrilaskutus toimii tiheästi asutussa Keski-Euroopassa, mutta
istuu vyöhykkeistettynäkin huonosti Suomeen, missä suurin osa maasta on hajaasutusaluetta.
Tienkäytön verotukseen siirtyminen
vaikuttaisi ennen kaikkea mielikuviin.
Uhkana on, että se näivettää maaseutua ja
kotimaan matkailua sekä aiheuttaa merkittäviä arvonalennuksia asunnoille ja kesäasunnoille riippuen siitä, miten kaukana
ruuhka-Suomesta ne ovat.
Verotuspaineen vuoksi kilometrimalliin sisältyy myös kipeä paradoksi: mitä
vähemmän teillä ajetaan, sitä kalliimpaa
ajaminen on.
Mikko Oikarinen
Lempäälä sijaitsee ideaalissa paikassa
Suomen kasvukäytävällä, vilkkaan junaliikenteen ja tieverkoston sykkeessä,
vartin päässä lentoasemalta. Seurakuntatalo on myös tullut
elinkaaressaan siihen pisteeseen, että perusteellinen
remontti on välttämätön.
Lempäälän keskustan kokonaissuunnittelu on ollut
käynnissä jo usean vuoden, ja myös seurakunta on
ollut mukana tässä prosessissa. Siksi
tämä hanke lähteä mukaan yhteisen talon suunnitteluun tuntui luonnolliselta. ?tätä mieltä
Kari Pusa
MITÄ BERNER JÄTTI KERTOMATTA
L
iikenne- ja viestintäministeri Anne
Berner ajaa liikenteeseen verotusmallia, jolla verotettaisiin tien käytöstä.
Syynä on pelko valtion luottolypsylehmän,
liikenteen, verotulojen kuihtumisesta.
Valtio kerää liikenteestä veroja kaikkiaan
kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Samaan aikaan
uudisrakentamisen yhteistyöhankkeen kanssa seurakunta on selvittänyt nykyisen seurakuntatalon uutta
toimijaa.
Kahden suuren tilan ylläpitäminen ei ole taloudellisesti mahdollista. Myöskään itse
seurakuntataloa ei ole suunnitelmissa myydä ulkopuoliselle toimijalle. Tämä on todella tärkeää, että
edullisempiakin vaihtoehtoja on tarjol-
la. Kaikille
toiminnoille etsitään vähintään yhtä hyvä tai parempi vaihtoehto
2 erää/talous
400
K U L J U N K A R TA N O
3 pll
1990
kg
Uusi palvelu avattu
Hämeenkylässä
Kuljussa
k-ruokakauppa.fi
/k-supermarket-hameenkyla
/k-supermarket-kuljunkartano
Tilaa ja no
Ruokaostosten tekeminen ei ole ollut koskaan näin helppoa!
pll
Hartwall
Ilman korttia tai
yksittäin 3,49 rs
(11,63-13,96/kg)
990
kg
raj. (03)
375 3225
. (03) 375 3225
T
T
el O-S vo arjo
le U im u
i t 2 a ks
oi 8 ss et
sin .4 a
m .-1
ai .5
ni .
ta
Lempääläntie 21, Tampere
Herkkutorilla
tarjoamme
(Koivistonkylän Prisman kiinteistö)
toimisto@lukkoluket.fi
to-la
28.-30.4.
lukkoluket@lukkoluket.fi
Herkkutorilla palvelemme maanantaista
lauantaihin klo 10-20, myös vappuaattona!
www.lukkoluket.fi
K-Ruokamestarin
PORSAAN
ULKOFILEEPIHVIT
K-Ruokamestarin
TUOREET, RUODOTTOMAT
LOHIMEDALJONGIT
Erä!
NAUDAN SISÄFILE
n. kamerat
. . Tilaa verkosta
3. 045 7734 3812
leena.peltola@ta.fi
Lempäälä, Sarapisto | Keskuskatu 36 A
Lasse Niskalan Pikkuötökätvalokuvanäyttely 30.4. vetimet, ovensulkimet
Lempääläntie
21, Tampere
. 3.6.2016
LOUNAS klo 10-14
· Lempäälä, Lopentie 1
Lempäälä,
Lopentie
1
Maanantai
ja torstai
klo 8.00 . on vielä jäsenille saatavilla.
Mikäli et ole vielä tilannut taimia, niin rajallinen määrä perustaimia on vielä jäsenille saatavilla.
pos sunf ile e & be r nais kast.
jauhe lihapiz z aa
kasvis gr atiini
kana-nuude like itto
Lisätietoa taimijakelusta ja noutopaikoista:
www.mhy.fi/pirkanmaa
www.mhy.fi/pirkanmaa
Lisätietoa taimijakelusta ja noutopaikoista:
MEILTÄ MUNKIT VAPUKSI!
VAN HA T U U LAN T U PA
Metsänomistajat
Pirkanmaa
Ku l ju nti e 3 1 5 , L e m p ä ä l ä
0 3 3 75 0 5 8 8
Ei jälleenmyyntiriskiä
Ei tulorajoja
Täyden palvelun
LUKKOLIIKE
palveluksessanne
Haku asumisoikeusasuntoihin:
www.ta.fi/asunnon-hakeminen
ABLOY-VALTUUTETTU LUKKOLIIKE
KATSO TARKEMMAT TIEDOT KAIKISTA KOHTEISTA TA.FI
Asiakaspalvelukeskus
Puh. 045 7734 3718
. AVOINNA JOKA PÄIVÄ!
Ma-Pe
klo 8-21,
9-21.
www.k-supermarket.fi
010 504 2200
8,35 snt/puhelu + 17,17
snt/min.La-Su
Ostettujaklo
tuotteita
koskevat
yhteydenotot sähköpostitse?markus.tuomi@k-supermarket.fi. huollot, aukaisut, korjaukset
WWW.LUKKOLUKET.FI
. Ylöjärvi Keijärventie 396
Tiistai ja perjantai
klo 8.00?9.00
Yhteyshenkilö:
Merja Havo-Antila 0400 706 001 (Lempäälä)
Yhteyshenkilö:
Sakari Palo 0400 859 400 (Ylöjärvi)
?
Ke
jauhe lihapihvit
tuline n uunimakkar a
ke bab-pastavuoka
s e kas ie nike itto
To
las agne
le mpe ä yr ttine n kanakast.
pos sun kyljys
he r ne ke itto + pannar i
Merja Havo-Antila
0400 706
001 (Lempäälä)
HUOM!
Kaikkia
taimia ei ole aina saatavilla.
Sakari Palo
0400 859 400 (Ylöjärvi)
Pe
Asumisoikeuden plussat
Vastike yleistä vuokratasoa alhaisempi
um
iso
ik
eu
s
Taloudellisesti turvallinen,
ei suurta pankkilainaa
Saat asua kodissasi niin kauan kuin haluat
TA vastaa kiinteistöstä ja piha-alueista
As
Huoneistot
Pinta-ala
m²
Asomaksu
alk.
Vastike
alk./kk
89,0
33.385 ?
814 ?
4h+k+s
Yhteydenotot Leena Peltola, puh. ovipuhelimet, oviautomatiikka
. 045 7734 3841
iris.alahuhtala@ta.fi
s
As
Arvioitu valmistuminen 8/2016 ja 10/2016
Huoneistot
ik
eu
um
Uu
di
Asumisoikeuden plussat
iso
sk
oh
de
Lempäälä, Maakalan kylä | Maakalantie 22 Lempäälä, Moisio | Niemenkoskentie 1
Huoneistot
Pinta-ala
m²
Asomaksu
alk.
Vastike
alk./kk
68,5
23.018 ?
617 ?
3h+k+s
4h+k+s
80,5
26.629 ?
710 ?
Yhteydenotot Leena Peltola, puh. krs, 33100 Tampere
Puh. 9.00
. 2 filettä/talous
1. kv- ja hälytyslaitejärjestelmät
. 3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
TA.fi . räätälöidyt metallityöt
Puh. kaikkia määrä
taimia ei ole
aina saatavilla. Rekisteröidy
Teemme uutta nykyaikaista
ruokakauppaa ja myymälämme uudistuu!
Tuomme ne suoraan autoosi.
2
Remontin alta paljon hyviä poistoeriä edullisesti!
Uusi tapa ostaa ruokaa ja säästää a
Vapun aikaan
palvelemme
Voit jättää tilauksen ja hakea valmiit ostokse
ma - pe klo 8-21 | la vapunaattona
9-21
samanklo
päivän
aikana kaupan noutopisteest
Tuomme
ne suoraan autoosi.
su vapunpäivänä klo 9-21 | HAUSKAA
VAPPUA!
Tampereentie 272, 37560 KULJU . ASUMISOIKEUSASUNNOT
2h+k+s
3h+k+s
3h+k+s
4h+k+s
4h+k+s
Pinta-ala Asomaksu
m²
alk.
49,0
21.609 ?
66,0
26.813 ?
74,0???75,0 28.890 ?
78,0
32.061 ?
85,0
32.845 ?
Vastike
alk./kk
514 ?
665 ?
686 ?
762 ?
781 ?
Yhteydenotot Iris Alahuhtala, puh. avainpesät,
ovenpainikkeet
PUH. 045 7734 3812
leena.peltola@ta.fi
Mikäli et ole vielä tilannut taimia, niin rajallinen
perustaimia
Huom. 045 7734 3777
info@ta.fi
TA-Yhtiöt
Tuomiokirkonkatu 34 B, 2. 1,2 kg pakaste, Uusi-Seelanti
Suomi
Pirkka
VIHREÄ RYPÄLE
500 g (2,58/kg)
Intia, Chile
Pirkka
JÄÄSALAATTI
100 g (9,00/kg)
Suomi
129
099
rs
pss
LAUANTAINA
:
Linkosuon
Pirkka
KIRSIKKATOMAATTI
250 g (3,56/kg)
RUISLASTUT
esittelyssä kl
089
2 89
o 11-17
rs
200g pss (14,4
5kg)
Runsas valikoima munkkeja!
Arla
Kivikylän Huiluntuhti
Vip
Erä! Vaasan
MEIJERIVOI
GRILLIMAKKARA
SIMA
HERKKUMUNKKEJA
vad.omena
50 g (780 kg)
500 g (3,98 kg)
039 199
kpl
pkt
- 49 %
Kariniemen kananpojan
FILEESUIKALEET
ei pintamaustettu
HK
250-300g (6,67-8,00/kg)
AITO NAKKI
350-420g
(4,76-5,71/kg)
400
2 pkt
Ilman korttia tai
yksittäin 3,99 pkt
(9,50-11,40/kg)
400 g
(6,23 kg)
1,5 l pll (1,03/l)
249 195
pk
- 42 %
400
2 rs
1790
kg
Tilaa ja nouda
- 60-63 %
JAFFA 1,5L
(0,62/l) sis. 9.00
Maanantai ja torstai klo 8.00?9.00
· Ylöjärvi, Keijärventie 396
Tiistai ja perjantai klo 8.00 . avaimet, sarjoitukset Prisma)
(Koivistonkylän
. alk.
Tervetuloa!
Oltavantie 4, Vesilahti
www.makujenmakasiini.fi
Auki vappuna pe 15-20,
la-su 12-20
MHY
MHYPIRKANMAAN
PIRKANMAANJÄSEN
JÄSEN
Taimijakelu 2016
2016
TilaamasiTAIMIJAKELU
taimet noudettavissa taimivarastolta:
Tilaamasi taimet noudettavissa taimivarastolta:
Osoite ja aukioloajat
2.5.?3.6.2016
Osoite ja aukioloajat 2.5. Rekisteröidy
2. pantit 1,20
RAJ. Nouda kaupasta
Uusi tapa ostaa ruokaa ja säästää aikaa! Voit jättää tilauksen ja hakea valmiit ostoksetRuokaostosten tekeminen
vaikka
saman
kaupan
noutopisteeltä.
Uusi
tapapäivän
ostaaaikana
ruokaa
ja säästää
aikaa! Tuomme ne suoraan autoosi.
Voit jättää tilauksen ja hakea valmiit ostokset vaikka
saman päivän aikana kaupan noutopisteestä.
1
Sus?
-näyttely on auki yleisölle
3.5.?28.8. Ellei siellä osaa pelätä,
ei osaa tapellakaan, Viljam
Pylkäs tilitti sodan jälkeen.
Aseveljet Viljam Pylkäs (vas.)
ja Toivo Ruuna tapasivat Lempäälässä usein, tässä vuonna
1957.
Sakkola-Museon tunnuksena ovat pitäjän kuulut rotuporsaat.. Viljam oli meille lapsille
ennen kaikkea isä, ei mikään
sotilas, muistelee Ritva Uutto, joka kertoo kuunnelleensa lapsesta lähtien tarkkaan
isänsä tarinoita sotavuosilta.
. Nuorena
alkanut ystävyys jatkui so-
Viljam Pylkäs konepistooleineen jatkosodan rintamalla. Sodassa oppii pelkää-
mään, ellei sitä ennestään
osaa. Pylkäs ylennettiin sodan kuluessa alikersantiksi.
tavuosien läpi koko elämän
ajan aina Ruunan kuolemaan vuoteen 1985 saakka.
Viljam Pylkäs kuoli vuonna
1999.
. Näiden miesten esikuvat, Sakkolassa
vuonna 1912 syntyneet ja
Lempäälässä sodan jälkeen
asuneet Viljam Pylkäs ja
Toivo Ruuna esitellään Sakkola-Museossa avautuvassa
teemanäyttelyssä.
?Miehet Tuntemattoman
takana: Viljam Pylkäs ?
Rokka, Toivo Ruuna . Väinö Linna lähetti
isälle Tuntemattoman sotilaan joulun alla 1954, ja isä
rupesi kirjaa heti lukemaan.
Kohta hän tokaisi, että ?täshä kerrotaaki meist?, Helge
Ruuna muistelee.
. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Keskiviikko 27.4.2016
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Alikersantti Antti Rokka:
oikea mies myyttien takana
Tuntemattoman sotilaan esikuvat Viljam Pylkäs ja Toivo Ruuna aiheena Sakkola-Museon
kesänäyttelyssä Lempäälässä
Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta viritellään jo kolmatta
elokuvaversiota, mutta kuka
oikeastaan tietää, millaisia
olivat oikeat miehet kuuluisan kirjan takana?
L empäälässä avataan
näyttely, jonka aiheena ovat
kaksi romaanin tunnettua
hahmoa, Antti Rokka ja
Suen Tassu. Lempäälän museoraitin aukioloaikoina.
Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Sakkola-Säätiö ja
Sakkola-Museo.
Näyttely esittelee kuuluisuuteen nousseiden miesten
elämänkaarta sekä sotilaina että siviilissä koko heidän pitkän elämänsä ajalta.
Aineisto koostuu sota- ja
siviiliajan valokuvista, kirjeenvaihdosta, kartoista,
henkilökohtaisista esineistä,
sota-ajan puhdetöistä sekä
mitaleista.
Nähtäville on ensi kertaa
saatu esineitä ja aineistoa
Viljam Pylkkään tyttäriltä
Irma Toivoselta ja Ritva
Uutolta sekä Toivo Ruunan
lapsilta Lea Heinoselta ja
Helge Ruunalta.
Vuonna 1912 syntyneet
Toivo Ruuna ja Viljam
Pylkäs tapasivat toisensa
ensimmäisenkerran jo rippikoulussa Sakkolassa Karjalan kannaksella
Latinan mammona
juontuu alkuaan arameasta.
Kirjakielessä se on esiintynyt Agricolasta alkaen.
Koulujen johtokunnille loppu
. huhtikuuta.
Hätäkeskus sai kello
19.25 maissa ilmoituksen,
että autotalliin oli mur-
tauduttu ja että autotallin
pihamaalta oli poistunut
uudehko tila-auto, joka
oli lähtenyt Vesilahden
suuntaan.
Ilmoittaja oli huomannut, että autotallin riip-
pulukko oli rikottu. elokuuta voimaan tulevaa
aamu- ja iltapäivätoiminnan
toimintasuunnitelmaa tiistaina 26. Joka tapauksessa sana on lainautunut
suomeen Raamatun kielestä. Jos joku huoli nousee
vanhempien keskuudessa,
he voivat ehdottaa koulukokousta pidettäväksi.
Koulukokous mahdollistaa
että mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus joko aamu- tai iltapäivätoimintapaikkaan. huhtikuuta.
TEKSTI: Katariina Rannaste
KUVA: Katariina Rannaste
. 5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
MISTÄ TULEE SANA...?
Mammona =
Rahaa, omaisuutta ja rikkautta merkitsevä mammona on lainattu suomeen mahdollisesti suoraan
keskiajan latinan sanasta mammona. Sivistystoimi supistaa
kaikista ei-lakisääteisistä
palveluista, eikä kunnalla
lain mukaan ole velvoitetta
1.-2.-luokkalaisten oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen.
Arvonta suoritettaisiin
kunnan päivitetyn aamu- ja
iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaan niin,
kannanottojen ja esitysten
tekemisen suoraan sivistystoimelle tai kasvatus- ja
opetuslautakunnalle. huhtikuuta.
Varas liikkeellä Vesilahdella:
saaliina työkaluja
Työkaluja lähti varkaan
matkaan Vesilahden Riuttonkulmantiellä lauantaina 23. Koulut voivat tehdä
koulukokouksista omannäköisiään. Koulukokoukseen vastaavasti voisivat
osallistua niin huoltajat kuin
koulun henkilökunta.
Valmistelutyötä on Lehtisen mukaan tehty pitkään.
Viime vuonna perustettiin
Kasvatus- ja opetuspalvelujen matalan kynnyksen
osallistumistavat (KOMO)
-selvitystyöryhmä pohtimaan eri toimintamalleja.
Rehtoreita työryhmässä edustanut Jaana Selkilä
kertoo, että malli haki keskustelujen kautta muotoaan.
Moni käytännön asia on
yhä auki, mutta ensimmäisiä
koulukokouksia olisi tarkoitus järjestää ensi syksynä.
Koulukokouksella on rehtorin laatima asialista ja siellä käsitellään yleisiä, koulua
eteenpäin vieviä asioita.
. Johtokuntien toiminta
on myös melko muodollista,
koulukokouksista on tulossa
vapaampi ja väljempi tapa
toimia.
Koulujen johtokunnat
ovat olleet noin kuusijäsenisiä. Arvonnan
suorittaisi sivistystoimen
hallintopäälliköstä, ap- ja
ip-toiminnan koordinaattoreista sekä apulaisrehtorista
koostuva ryhmä.
Lempäälän kasvatus- ja
opetuslautakunta käsittelee
1. Johtokunnat
ovat Lempäälässä olleet
hyviä ja toimivia, mutta systeeminä kankeita. Koulukokouksella
on kevyempi
hierarkia, kertoo Lempoisten
koulun rehtori
Jaana Selkilä.
Arvalla aamu- tai iltapäivätoiminnan ryhmään
Aamu- tai iltapäivätoimintapaikka saattaa jatkossa tulla
koululaiselle arvalla. Johtokunnilla on kuitenkin ollut jonkin
verran hallinnollista valtaa.
Jaana Selkilä vakuuttaa,
laille. Niihin on
valittu nimetyt
jäsenet. Pieni porukka siis
siihen nähden, että esimerkiksi Sääksjärven koululla
on yli 700 oppilasta, Lehti-
nen huomauttaa. Johtokuntamallissa se ei ole ollut
mahdollista.
. tilalle koulukokous
Rehtori Jaana Selkilä suuntasi torstaiiltana Lempoisten koulun
johtoryhmän kokoukseen
viimeistä kertaa.
Kerta oli viimeinen, sillä
pääasiassa oppilaiden vanhemmista koostuvat koulujen johtokunnat tullaan
Lempäälässä lakkauttamaan
ja korvamaan koulukokouksilla.
Tarkkaan taloudenpitoon
pyrkivä Lempäälä ei luovu
johtokunnista säästösyistä, vaan koulujen ja kotien
väliseen yhteistyöhön halutaan sivistysjohtaja Nina
Lehtisen mukaan kevyempi
järjestelmä.
. Tapahtunutta
tutkitaan varkautena.
Kaahailija kiinni Helsingintiellä
Nuorehko naisautoilija
jäi kiinni reippaasta ylinopeudesta Lempäälässä
maanantaina 25. Lukon sanka oli katkaistu ja
lukko oli oven edustalla
maassa.
Autotallista oli anastettu työkaluja. Sille voi antaa
oman nimen, esimerkiksi
Hakkarin koululle kaavaillaan Hakkari-foorumia, ja
sen voi pitää vaikka vanhempainillan yhteydessä,
Selkilä kuvaa.
Kun varsinaista toimivaltaa koulukokouksella ei
ole, kuinka perheiden ääni
kuuluu esimerkiksi silloin,
kun koulun tulevaisuus on
vaakalaudalla. Tarkoitus ei ole ruotia
yksittäisen oppilaan tai luokan asioita, vaan käsiteltävät
asiat ovat yhteisiä, Selkilä
selvittää.
. Koulukokousmallissa on
matalampi osallisuus, kuka
tahansa voi nostaa asioita
esille. Jos vapaita paikkoja
jää, myös kakkosluokkalaisia
otetaan mukaan.
Kyseessä on budjettikysymys. Toinen mahdollisuus on, että se on tullut kieleen ruotsin välityksellä. Kunta
on linjaamassa, että mikäli
koululaisten aamu- tai iltapäivätoimintaryhmä täyttyy
hakijoista, paikat aiotaan
arpoa.
Esikoululaisille toimintaa
tarjotaan entiseen malliin.
Lempäälän kunta järjestää
aamu- ja iltapäivätoimintaa
ensisijaisesti esi- ja 1.-luokkien oppilaille sekä erityisen
tuen piirissä oleville oppi-
että huoltajilla on samat
vaikuttamismahdollisuudet
kuin aiemmin, ja jopa aiempaa nopeammat.
. Johtokunnat ovat toimineet Lempäälässä hyvin,
mutta niissä on ollut mukana pieni määrä ihmisiä
ja siten niiden vaikuttavuus
on pientä, Nina Lehtinen
toteaa.
. huhtikuuta.
Vuonna 1989 syntynyt
nainen ajoi kello 20.48
aikaan Helsingintiellä
144 km/h:n nopeudella
paikassa, missä nopeus oli
rajoitettu 100 kilometriin
tunnissa.
Kaahailua tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.. Mahdollisuuksia ei
poisteta vaan lisätään, Selkilä toteaa.
Kunnanvaltuusto käsittelee koulukokousmallia keskiviikkona 27
Päältä päin ei
aina näe, onko jää haurastunutta vai ei.
Kevätjäät ovat petollista
myös siksi, että kireä pakkasyö pystyy jäädyttämään
hauraan jään kestäväksi,
koska yöpakkanen saa jääkiteet jäätymään takaisin
toisiinsa kiinni.
Aamupäivän aikana jää
kantaa mahdollisesti aika
hyvin, mutta iltapäivällä
sään lämmetessä jää haurastuu uudestaan. Aikaa, jolle oli ominaista varovaisuus, varautuneisuus, jopa kielteisyyttäkin
veteraanien suuntaan oli
ylintä valtiojohtoa myöten.
Korkeila korosti, että Vesilahdessa tehtiin tuolloin
oikea ja rohkea maanpuolustusteko perustamalla Vesilahden Sotaveteraanit ry.
. Tämä on keskeinen
paikka. Pysäköinti on ilmaista, paikkoja riittää ja
pankissa voi asioida vaikka
ostosten tai sisähuvipuistossa vierailun lomassa.
tomaan asioita, joita eivät
suojellakseen kotiväkeään,
voineet kertoa. On
rikottava jäätä edeltä niin
pitkälle kuin se käsin ja
vartalolla särkyy ja lopulta
yritettävä kohottautua potkimalla vaaka-asentoon ja
ponnistaa jään päälle.
Jos huomaa jonkun pudonneen jäihin, häntä voi
välittömästi auttaa tekemällä nopeasti hätäilmoituksen
numeroon 112. Tiloja viimeistellään parhaillaan.
. Perustettu Vesilahden
Sotaveteraanit ry oli palvelujen tarjoajana hyvin
tärkeä. Lämpimänä päivänä paksumpikin
jää voi pettää. toukokuuta, kertoo konttorinjohtaja Tuomo Helavirta.
Konttori sijoittuu Oma
Säästöpankin Ideaparkissa
ennestään olevan konttorin
alapuolelle katutasoon. "Veljeä
ei jätetä -oma yhdistys"
tarvittiin ja se toimi. Konttori on muuton
vuoksi suljettuna 26. Tukeakin
annettiin tarvitsijoille, pääasiassa talkootyönä. Paikka on hyvä ja asiakkaat ovat ottaneet tiedon
muutosta hyvin vastaan,
Helavirta kertoo.
L empääläisten lisäksi Ideaparkissa käydään
pankkiasioilla muun muassa
Tampereelta, Hämeenlinnasta ja Akaasta.
. Se oli mielestäni myös
kunnianosoitus niille 262:lle
sankarivainajalle, jotka pienehköstä pitäjästä itsenäisyytemme puolesta kaatuivat.
. Ideaparkissa kassapalveluja tarjoava
konttori aukeaa 30. Niitä voivat olla esimerkiksi oma vaatekappale,
riuku tai köysi.
Auttajan pitää aina var-
mistaa oma turvallisuutensa.
Onnettomuuspaikkaa pitää
lähestyä ryömimällä kestävän jään suunnasta.
Jos uhri saadaan ylös, on
huomioitava, että voimakkaasti alilämpöistä ihmistä
on liikuteltava varovasti eikä
häntä myöskään saa lämmittää aktiivisesti.
On mahdollista, että
avannosta ei pääse nousemaan ylös, eikä pelastaja
pääse lähelle uhria. Vuorokauden
aikana vaihtelut ovat hyvinkin suuria.
Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa, että jos jää
pettää alta, pitää säilyttää
maltti ja toimia harkiten.
On huudettava heti apua
ja käännyttävä siihen suuntaan, mistä oli tulossa. Veteraanien rivit
ovat harvenneet, mutta veteraanityön arvo säilyy, Korkeila jatkoi.
Juhlassa palkittiin sotaveteraaniliiton kultaisella ansioristillä sotaveteraani Eero
Ala-Orvola.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein myönnettiin yhdistyksen pitkäaikaiselle sihteerille
Olavi Alentolalle ja Suomen Valkoisen Ruusun I
luokan mitali sotaveteraani
Viljo Naskalille ja sotaveteraani Heikki Virtaselle.
Sotaveteraaniliiton ansiomitalilla palkittiin Erkki
Paloniemi ja Päivi Salonen.
Maanpuolustusmitali
myönnettiin Matti Kauppilalle.
Vesilahden Sotaveteraanit
ry:n standaari luovutettiin
Seppo Korkeilalle, Marjo
Salmialle, Narvan soittokunnalle, Olavi Alentolalle,
Kalevi Jaloselle ja Tapio
Kauppilalle.
Eero Ala-Orvola palkittiin sotaveteraaniliiton kultaisella ansioristillä.
Kevätjäät Pirkanmaalla nyt erittäin petollisia
Pirkanmaan pelastuslaitos
on hälytetty seitsemän kertaa vesipelastustehtävään
tämän vuoden puolella. huhtikuuta
1966. Kun yhdistyksenne 50
vuotta sitten perustettiin,
Suomessa elettiin erilaista
aikaa. Sama
kaiku on askeleissa tänäkin
päivänä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Veikko
Kesola ja sihteeriksi Vilho
Punkari. toukokuuta,
minkä jälkeen konttorin
toiminnot siirretään Ideaparkiin.
. ja 27.
toukokuuta, jolloin kassapalveluja saa vain Vesilahden konttorista. Perustamisvaiheessa jäseniä oli 210.
Vesilahden Sotaveteraanien 50-vuotisjuhla alkoi
jumalanpalveluksella ja
kunniakäynneillä sankarihaudoilla sekä Karjalaan
jääneiden muistomerkillä.
Juhlavastaanoton aluksi Kurkien kaiku -kuoro ja
Narvan soittokunta esittivät
Finlandia hymnin, jonka
jälkeen Vesilahden sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja
Juha Virolainen lausui ter-
vehdyssanat.
Esko Salosen lausuma,
Oiva Paloheimon kirjoittama Vesilahden juhlaruno ja
Narvan soittokunnan Marsalkan hopeatorvet ja Sillanpään marssilaulu jatkoivat
arvokkaan juhlan ohjelmaa.
Juhlapuheen pitäjä Pirkanmaan maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Seppo
Korkeila kertoi puheessaan
ajasta viisikymmentä vuotta
takaperin.
. Uhria pitää
kannustaa pysymään pinnalla.
Sen jälkeen voidaan käyttää mahdollisia apuvälineitä,
joihin pelastettava voi tarttua. 6
?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVA: Katariina Onnela
''Veteraanien rivit ovat harvenneet,
mutta veteraanityön arvo säilyy''
Vesilahden Sotaveteraanit ry täytti 50 vuotta
Vesilahtelaisia sotaveter aaneja oli
vuoden alussa jäljellä enää
kahdeksan. Heitä ja jo
edesmenneitä veteraaneja
muistettiin sunnuntaina 24.
huhtikuuta Vesilahden seurakuntatalolla Vesilahden
Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlassa.
Puoli vuosisataa sitten
Vesilahden upseeri- ja aliupseeriyhdistyksissä Narvan
seurojentalolla kokouksessa
asetettiin Vilho Punkarin
johtama toimikunta tarkoituksena perustaa sotaveteraaniyhdistys.
Perustava kokous kutsuttiin koolle 24. Siellä aseveljet tapasivat toisiaan, pystyivät ker-
Oma Säästöpankki
siirtyy Ideaparkiin
Oma Säästöpankin Lempäälän konttori on viimeisen
kerran auki 25. Pelastuslaitos muistuttaa, että
kevätjäät ovat arvoituksellisia.
Asiantuntijoiden mukaan
tässä vaiheessa kevättä auringonsäteily tunkeutuu jään
sisälle ja lähtee irrottamaan
jääkiteitä toisistaan. Tällöin
on tärkeää, että avannossa
liikkuisi mahdollisimman
vähän ja rauhallisesti odottaen lisäavun, kuten pelastushenkilöstön saapumista.
Rautatienvarren vanha asema
jää paikoilleen.
Kuntalaisten luettavissa oleva Nova Lempäälä
-brändikirja pyrkii vastaamaan kysymykseen,
millaiseksi Lempäälän
uutta keskustaa ollaan
luomassa. He pyörittävät yhdessä myös Valkeakosken Kotipizza-ravintolaa.
Salmella on lisäksi Turtolan
Kotipizza-ravintola.
Diamond Club -palkinto annetaan ansioituneille
Kotipizza-yrittäjille, joiden
ravintolan myynti on kolmen peräkkäisen kuukauden
aikana yhteensä yli 150 000
euroa.
Ville Salmi palkittiin
myös erikoispalkinnolla
multiravintolayrittäjyydestä. Lempäälä on siihen
sitoutunut valtuuston
aiemmalla linjauksella,
ja valtionosuus edellyttää myös taidehankintaa,
Rämö täsmentää.
Puupintoja
ydinkeskustaan?
Ydinkeskustan toteutuk-
?uutiset
7
Lähetystaajuudet
muuttuvat
Taajuusmuutokset alkavat
toukokuussa Tampereen
seudulla. Telkäntaipaleeseen toteutettava
110 000 euron hintainen
taidehankinta, johon
kunta hakee 50 prosentin
valtionosuutta, liittyy niin
sanottuun yksi prosentti
investoinnista taiteeseen
-velvoitteeseen.
. Tampereen
päälähetinaseman kanavanippujen C ja E taajuudet
muuttuvat 20. Pysäköinnistä tulee
nykyisin paljon palautetta,
joten uudessa keskustassa
pysäköintitilat on mietitty hyvin, pohtii puolestaan kunnanhallituksen
puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult (sd.).
Lempäälän kunnanhallitus päätti 18. Lempäälä-talon
yhteistoimintasopimus
allekirjoitettiin 13. seurakunnan palvelut, toimitilat
ja nuorisotilat. Eikä vain paikoitusaluetta kuntakeskustassa,
kuten nyt tilanne pitkälti
on. Muissa kehyskunnissa
asukasluvun kasvu on hiipunut, meillä ei.
Keskustan kehittämissuunnitelma astuu toteutukseen Lempäälä-talon
myötä. Hyvästä
pyritään Rämön mukaan
nyt saamaan aikaan paras,
ja asutusta ohjataan ja tiivistetään kuntakeskustaan.
Viime vuonna Lempäälän
väkiluku kasvoi 309 asukkaalla eli 1,4 prosenttia.
. Salmen tuorein ravintola
avataan Tiiriöön Hämeenlinnaan myöhemmin keväällä. Odotan uudelta Lempäälän keskustalta erityisesti puutarhakaupunkiidealla toteutettua kävelykeskustaa, sanoo Lempäälän kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Juha Kuisma (kesk.) kirjan sivulla.
. Muutokset vaativat korjauksia taloyhtiöiden
yhteisantennijärjestelmiin.
Taajuusmuutokset edellyttävät kaikkien Digitan
antenniverkossa olevien
taloyhtiöiden ja julkisten
kiinteistöjen yhteisantennijärjestelmien vahvistimien
virittämistä uusille taajuusalueille. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
TEKSTI: Erkki Koivisto
KUVAT: Taratest Oy ja Lempäälän kunta
Lempäälän ydinkeskustan asemakaava jatkaa radan itäpuolisen alueen kehittämistä.
''Nova Lempäälä''
-keskusta
kohtaamispaikaksi
Viime vuonna
kunnassa valmistuneen Lempäälän tulevaisuusohjelman mukaan
Lempäälällä on tavoitteena olla rohkea, ketterä ja
aikaansaava edelläkävijä,
"Nova Lempäälä". Tällöin Salmella on
hoidossaan neljä Kotipizzaravintolaa.
Suomessa on noin 260
Kotipizza-ravintolaa.
Alueelle on aiemmin samaan kokonaisuuteen vahvistunut Piiponpellon asemakaava, joka mahdollistaa asuntojen rakentamisen arviolta 320 uudelle asukkaalle.
sen halutaan olevan laadukasta. huhtikuuta Lempäälän kunnan,
Lempäälän seurakunnan
ja SRV Rakennus Oy:n
kesken. Runsaan kymmenen vuoden
ajan visioitua uutta kuntakeskusta tehdään kunnanjohtaja Heidi Rämön
mukaan siksi, että tavoitteen saavuttamiseksi
Lempäälällä on uusi toimintaympäristö.
. Teräselementti Oy:n toimisto? ja tuotantotilat sijaitsevat
Lempäälän Marjamäessä.
Teräselementti Oy tekee
vuosittain useita kymmeniä
projekteja Suomessa yli 20
miljoonan euron liikevaihdolla.. 19. Rakennuskokonaisuuteen on suunnitteilla ravintola, liiketiloja sekä rakenteellista
pysäköintiä.
Lisäksi toteutetaan länsi-itä -suuntainen ja radan
ylittävä kevyenliikenteen
väylä, Telkäntaival. Suomen lisäksi Leomuovi Oy:n
markkina?alueeseen kuuluvat Ruotsi, Venäjä, Baltian
maat ja Puola.
Teräselementti Oy on
vuonna 1964 perustettu
suomalainen perheyritys.
Yrityksen tarjontaan kuuluvat teräshallit, teräsrungot,
julkisivu? ja lasirakenteet
sekä julkisivutuotteet. Maisemaan tulee
mahdollisesti puupintoja,
kortteleita ja sisäpihoja,
tiivistä asutusta. Avartuva
kirkonseutu saa seurakseen tapahtumatorin.
Ydinkeskustakortteleiden asemakaava mahdollistaa tiivistä täydennysrakentamista aseman
ympäristöön, uuden kunnanvirasto-, kirjasto- ja
monitoimitilakokonaisuuden, uuden kevyen
liikenteen sillan Telkäntaipaleen, uuden Erik
Ednerin puiston, uuden
asematorin sekä asumista
noin 350 asukkaalle. kesäkuuta.
Muutostöiden aikaan lähetyksissä saattaa olla katkoksia.
Ideaparkin Kotipizzalla
paras myynti
Kotipizza-ketju palkitsi
Lempäälän Ideaparkin Kotipizzan franchising-yrittäjät Ville Salmen ja Pentti
Henrikssonin parhaasta
myyntitason ylittämisestä
Diamond Club -palkinnolla.
Salmi ja Henriksson ovat
olleet Kotipizza-yrittäjinä
vuodesta 2010. Avoimien ovien yleisötilaisuus
ydinkeskustakortteleiden
asemakaavasta järjestetään keskiviikkona 11.
toukokuuta klo 14?18.
Teräselementiltä
hallilaajennus
Akaalainen teknisten muovituotteiden valmistaja Leomuovi Oy on valinnut uuden
hallin rakennuttajaksi lempääläläisen Teräselementti
Oy:n. Teräselementti toimittaa tämän vuoden aikana
Leomuoville teollisuushallin
uuden varastolaajennuksen
teräsrungon vesikatto? ja
ulkoseinärakenteet asennettuina.
Toimitussisältöön kuuluu kohteen arkkitehti? ja
pääsuunnittelu eli Teräselementti Oy vastaa kohteen
suunnittelusta, valmistuksesta ja asennuksesta.
Tilojaan laajentavan Leomuovi Oy:n tontille rakennetaan 1 400 neliön varastohalli toimimaan logistisena
keskuksen vapauttaen runsaasti nykyisiä varastotiloja
tuotannon käyttöön.
Akaan Viialassa toimiva
Leomuovi Oy on 1984 perustettu teknisiä muovikomponentteja valmistava yritys,
joka toimittaa tuotteitaan
teollisuuden tarpeisiin. Uudesta Lempäälän
keskustasta on tarkoitus
luoda kaikenikäisten kuntalaisten kohtaamispaikka,
sanoo Rämö tähyten vammaispalveluvuokrakerrostalo Pesäpuun ylimmän
kerroksen ikkunasta ulos
ja alas radan suuntaan.
Lempäälässä asuu tutkitusti Suomen tyytyväisimmät asukkaat. Kaikki nykyiset laitteet eivät kuitenkaan sovellu
uusilla taajuuksilla lähetettävien kanavien vastaanottoon
ja jakeluun, joten monissa
taloyhtiöissä antennivahvistimet joudutaan uusimaan.
Omakotitaloissa riittää
yleensä pelkkä kanavien
uudelleen virittäminen televisioon tai digiboksiin
taajuusmuutosten jälkeen.
Nykyisin TV-käytössä
oleva 700 MHz:n lähetystaajuusalue siirtyy langattoman laajakaistan käyttöön.
Tampereen seudulla taajuusmuutokset alkavat Kihniön täytelähettimeltä 10.
toukokuuta, ja muutostyöt
kestävät toukokuun puoleenväliin asti. Lempäälän kuntakeskustan
tulevaisuusvision suunnitelmassa keskeisessä asemassa oleva jalankulkusilta laajentaa keskustasaaren
toiminta-aluetta. huhtikuuta
julkistettu brändikirja on
tutustumista ja selailemista varten jaettu mm.
kunnan palvelupisteeseen
ja kirjastoihin.
. huhtikuuta
asettaa asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville 27.4.?27.5. Hankkeen veturina toimii Lempäälä-talo,
johon sijoittuvat Lempäälän uusi pääkirjasto monitoimitiloineen,
Lempäälän kunnan sekä
Lempäälän ev.-lut
Voit tuoda halutessasi 3 . Oikarinen, p. Kesärippikoulun vanhempainilta klo 18. klo 10 aamuhetki Sanan ääressä Sääksjärven nuorisotalossa,
Matti Vehviläinen.
Su 1.5. klo 10 eläkeikäisten piiri
Sääksjärven Säkenet Sääksjärven
nuorisotalossa.
Pe 6.5. ajankohta!
Ke 4.5. klo 18.30 Kivala-kodin
kappeli (Hauralantie 48), myös
ehtoollishetki
. Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9).
Ti 3.5. En minä puolusta kirkkokuntia vaan uskovia. 050 544 3343.
Järj. klo 10 sanajumalanpalvelus Lempäälän Pyhän Birgitan
kirkossa. Hei, mies, kumpaa joukkuetta te oikein kannatatte?
. Liturgi ja saarna Saila
Munukka, kanttori Terhi-Tuulia
Keränen. Klo 18 Miestenilta.
Ke 3.5. Tervetuloa entiset ja uudet jumppaajat!
Ke 4.5. Höh, ateisti!
Epäilet ehkä tarinan aitoutta, olet ehkä oikeassa. Kirkkokahvit.
La 7.5 Kinkerit klo 15 Kirsti ja Aarno
Torikalla (os. Anu Neuvonen, saarna
George Pindua (Tansania).
www.lempaalanseurakunta.fi
Lempäälän srk
Jumalanpalvelukset:
Su 1.5. Klo 12 Ehtoollisjumalanpalvelus, Harri Johansson, Betel kids
lapsille.
Ma 2.5. srk-talossa.
To 28.4. Helatorstain messu klo 10
kirkossa. Seuraavassa lainaan vapaasti ajatuksia Anthony
de Mellolta.
Veimme Jeesuksen jalkapallo-otteluun, koska hän ei ollut koskaan käynyt. Rautialantie 186).
Aiheena ?Miten tullaan uskoon??.
Mukana Harri.
Su 8.5. klo 15?17 Monikulttuurinen
kahvila Perheverstaalla (Tampereentie 2).
Ti 3.5. Ei Harrin jumppatilaisuutta
Narvan liikuntasalissa. 050 544 3343.
Lapset ja perheet:
Ma 2.5. Raamattupiiri klo 18 Narvan
kyläkirkossa.
Ke 4.5. 19.00 Narvan
liikuntasalissa. (03) 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Hän
koputti Jeesusta olalle ja kysyi:
. Mukavaa
puuhaa. Sydämen puhetta Jumalan
kanssa. Kuljun Majakassa (Tampereentie 262).
Vauvakahvila Pikku Nuppu joka ma
klo 14?15.30 Vanhassa pappilassa
(Rovastintie 3).
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Keskustelu taloudellisesta avustamisesta vain ajanvarauksella. ?Harrasta jumppaa Harrin
kanssa. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneella ja Säijän
monitoimitalossa.
Ma 2.5. (03) 289 5111, sp.
kirkkoherranvirasto.lempaala@
evl.fi.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kuollut: Sirkka Helena Rantanen 61 v.
Avioliittoon kuulutettu: Heikki Jalo
Jalmari Mäntysaari ja Kaisa Maria
Katariina Aho.
Kastettu: Iina Matilda Lesonen, Pinja Helmi Sofia Kemppainen, Maija
Eeva Kaarina Laitinen, Lassi Valtteri
Leinonen, Eevi Iida Ulriikka Korjus ja
Camila Alva Harriet Jääskeläinen.
konia-avustaja: Helena Autti p.
050-3078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti
klo 9-15, ke 9-12, to 12-18 , pe
9-13, p. klo 11?15 Tervajärven
leirikeskuksessa.
Tervetuloa myös puolisot, lesket ja saattajat.
Kello 12 ruokailu ja kahvi, sen jälkeen ohjelmaa.
Lisätiedot: M. klo 13 Svenska klubben kahvila Olkkarissa.
Ma 2.5. Olopäivät klo 11-14 Narvan kyläkirkolla, mukana Minna ja
Satu. 040- 5112444. ja joht.
Anu Neuvonen.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Vesilahden srk
Ke 27.4. Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa (Kaakisentie 1).
Pe 29.4. Sanajumalanpalvelus klo 12.
Narvan torilla. 11.4.2016 Lempäälä
Kaivaten ja kiittäen
Matti ja Lea
Marina, Antti, Leo ja Aino
Juhani
Harri ja Anja
Martti ja Jenna
sukulaiset ja ystävät
Oi taivaan Isä rakkahin,
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin, turvallisin,
ikirauhaan luoksesi kanna.
Siunattu läheisten läsnä ollessa Tampereella,
Kalevankankaalla 22.4.2016.
OLKKARIN WAPPU
su 1.5.2016 klo 11?16
Koko perheen iloinen tapahtuma Kahvila
Olkkarissa, Kirkkotorilla, Myllyrannassa,
seurakuntatalossa ja Taitokeskuksessa.
Myynnissä simaa, munkkeja, vohveleita
ja makkaraa.
Klo 11 Lempäälän mieskuoro
Kirkkotorilla.
Menossa mukana Pekka-pelle, klovneja,
taikuriryhmä Välähdys, Gospel Riders,
Lempäälän Urheiluautoilijat, poneja,
laamoja, keppihevostalli ja paljon muuta!
Tuotto Kimbilio-turvakodille Tansaniaan.
SUUREMPI KUIN ELÄMÄ -messu
1.5. Otimme kuitenkin asian Jeesuksen kanssa puheeksi pelin jälkeen. Vetäjänä Harri, 5?/
hlö/kerta. Jeesusta kuunnellessa
toiset tykkäsivät ja toiset joutuivat raivon valtaan.
Jalkapallosarjat ovat pyörähtäneet käyntiin. klo 16 Suurempi kuin elämä
-ehtoollisjumalanpalvelus eli messu Pyhän Birgitan kirkossa, liturgi
Matti Vehviläinen, saarna apulaispiispa George Pindua Tansaniasta,
juhlakuoro ja Suurempi kuin elämä
-bändi, musiikin säv., san. klo 19 Lastusten rukoushuone (Lastustentie 500)
. Vainajan kuljetukset
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset,
myös entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Muistokivi Oy M. Kaila
lempääläläinen yrittäjä
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
Virsi kiertää kylää -yhteislaulutilaisuudet:
. klo 19 Lempäälän Rauhanyhdistys (Vätäraisentie 3).
To 28.4. Seuraavan
kerran ke 4.5 klo 17.45.
Jeesus jalkapallo-ottelussa
Seemiläisessä kulttuurissa käytetään paljon kertomuksia.
Kuulija voi sijoittaa itsensä mukaan. Oletko
käynyt jo katsomassa, tai kenties pelaamassa. klo 11?15 Virkistyspäivä sotiemme veteraaneille Tervajärven
leirikeskuksessa, lisätiedot Mikko
Oikarinen, p. Minä
vain nautin pelin seuraamisesta.
Kyselijä kääntyi vierustoverinsa puoleen ja tuhahti:
. klo 9?14 haravointitalkoot
Kirkkohautausmaalla, työvälineet
ja keittolounas srk:n puolesta.
Pe 29.4. Ehkä haluamme
kommentoida. Jeesus hihkui riemusta
ja heitti hattunsa korkealle ilmaan. Klo 11
Lempäälän mieskuoro Kirkkotorilla.
Myynnissä simaa, munkkia, makkaraa ja vohveleita. srk ja veteraanijärjestöt.
www.lempaalanseurakunta.fi
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta
Rypyntie 8 - www.betel.fi
To 28.4. 0400 419 096 tai poikkea diakoniatoimistossa ti tai to klo 10?12.
To 28.4. Minäkö?, ihmetteli Jeesus, joka oli ottelusta silminnähden innoissaan.
. Kaila
Kuivaspääntie 150
Lempäälä
p. 5. klo 16 Pyhän Birgitan kirkossa.
Säv. Jeesus kertoi kertomuksia tai vertauksia.
Jutuissa esiintyi tuhlaajapoika, viininviljelijä, isäntä, viisas
neitsyt ja tyhmä neitsyt, enkeli ja aarteenetsijä. Ihmiset
ovat tärkeämpiä kuin sapatti.
Seemiläiseen tapaan voit tykätä tai olla tykkäämättä tai
sijoittaa kertomukseen itsesi, katsomoon tai lähemmäs.
Jeesus tykkää Sinusta ja haluaa pitää Sinusta huolta.
Hyvää elämänmatkaa, Ystäväni!
Kim Rantala
Virkistyspäivä
sotiemme veteraaneille
ke 4.5. :n arvoisen lahjapaketin.
Vieraana Kirsi Toivonen sekä runonlausuntaa Pirkko Bergiuksen, Katri
Vattusen ja Satu-kanttorin kera.
Ke 27.4. klo 12.30 eläkeikäisten piiri
Kuljun Kulkuset Kuljun Majakassa,
ota mukaan itsellesi tärkeä esine.
Ti 3.5. Dia-
MUISTOKIVI OY
M. Mutta jokainen
sisälsi jonkin ajatuksen tai opetuksen. 0400 838 486
www.muistokivikaila.fi
klo 9?12, ma, ke ja to klo 13?15,
ti klo 13?17. Evankeliumi-ilta klo 18
Narvan kyläkirkossa: opetus Lauri
Parvio, SLEY:stä.
Ke 4.5. Jeesus hihkui taas ja heitti hattunsa korkealle ilmaan.
Takanamme istunut mies oli kovin ihmeissään. Joskus tanssittiin häitä ja joskus taas kiristeltiin hampaita. Monipuolista wappuohjelmaa koko perheelle. klo 7 miesten A-Men-puuro
Kahvila Olkkarissa, Kim Rantala.
Ke 4.5. to 28.4. klo 11?16 Olkkarin Wappu
-tapahtuma Kirkkotorilla ja ympäristössä. Uurnat . Henttinen, Sointu-Siltanen. klo 10?12 työttömien kohtaamispaikka kahvila Olkkarissa.
Aiheena työhaastattelu, mukana
kunnan henkilöstöpäällikkö Auli
Nevantie.
Ke 27.4. 040-8049109 (ma-ke) ja Tiina
Hiltunen p. Perhekerho klo 9.30 pappilassa.
Pe 29.4. Mukana Soila, Satu
ja Narvan soittokunta.
Ma 2.5. Henttinen, Sointu-Siltanen, partiokööri.
Kirkkokahvit.
Kastettu: Hilla Inkeri Natri Kirkonkylästä, Venla Hilda Maria Jaakkola
Lempäälän seurakunnasta.
Ennakkotieto:
Ke 11.5. Arpajaiset. ja san. 8
?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Hiljaisia hetkiä
Rakkaamme
Ingrid Viktoria
BERGSTRÖM
o.s. klo 17.45 . 5.10.1917 Perniö
k. srk-talossa. klo 18 isä?poika-parkki
Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247).
Perhekerhot klo 10?12:
To 28.4. ke 27.4. Tamminen
s. Kässäkerho klo 18 pappilassa.
To 5.5. Soita
p. Äitienpäivä. sunnuntai pääsiäisestä . Voimme mielikuvissa
osallistua toimintaan tai katsella sivusta. Tule tutustumaan Intian radiolähetystyöhön ja Hanna-työhön.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie
2) avoinna ma, pe, la klo 11?14,
ke klo 11?18. Messun jälkeen Olkkarin
Wappu -tapahtuma tansanialaisen
turvakoti Kimbilion hyväksi.
Su 1.5. Tuotto Kimbi-
lio-turvakodille.
Ma 2.5. Vastakkain olivat Protestanttiset Pallopedot ja Katoliset Kanuunanlaukojat. Perhekerho klo 9.30 Narvan
kyläkirkossa.
Su 1.5. Enhän minä kumpaakaan erityisesti kannata. Ompeluseura klo 10 Narvan
kyläkirkossa.
To 28.4. p. Sitten pallopedot
saivat maalin. Arkut . Klo 10 Raamattu ja rukouspiiri,
Marja-Leena Salonen.
Klo 18.30 Israel rukousilta, Maritta ja
Ossi Numminen.
Meiltä edullisesti kaikki
HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT
. Ovatko kertomukset tosia tai ei, sitä on vaikea sanoa. klo 12?14 eläkeikäisten Lempoisten päiväpiiri seurakuntatalossa, huom. Klo 13 Lähetyspiiri, kahvit.
Pe 29.4. pe 29.4. Huom! avoinna myös
30.4.
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe klo 9?16.30, la klo
10?14.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
Vesilahden seurakunta kiittää: Inka
Valtamon 50-vuotissyntymäpäiväjuhlien tuotto/seurakunnan tilille
tulleet lahjoitukset: oman seurakunnan diakoniatyölle 305 ?.
Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki
p. Oliko hän päättänyt pysytellä puolueettomana kiistakysymyksissä?
Jeesus vastasi:
. Lähetysilta klo 18. Sanajumalanpalvelus klo 16 pappilassa. Klo 19 Nuortenilta.
Su 1.5. Kanuunanlaukojat
ampuivat ensimmäisen maalin. klo 18.30 Rukouksen majatalo
kahvila Olkkarissa.
Ke 4.5
Molemmat toivottavat uudet nuoret
mukaan partiotoimintaan.
Kirkkotorilla jatkui partiolaisten tapahtuma, Seikkailijoiden sepeli. Partio on elämäntapa,
se on antanut monenlaisia
avaimia elämään, kertoo
Kirsi-Marja.
Sonja jatkaa, että hän on
saanut oppia ottamaan vastuuta itsestään ja toisista,
ryhmän ohjaajana toimiminen on ollut opettavaista ja
partio on tarjonnut paljon
uusia kokemuksia. Hän on Hämeen
partiopiirin puheenjohtaja
ja mukana Erä-Pirkkojen
Vaeltajatoiminnassa.
. huhtikuuta kestäneen partioviikon
omalla Syty ja pala -partiojumalanpalveluksella Pyhän
Birgitan kirkossa.
Jumalanpalveluksen musiikista vastasi Vesilahden
Valkohäntien Partiokööri.
Jumalanpalveluksen jälkeen tapahtuma jatkui
kirkkotorilla. Hänen mielestään
parasta partiotoiminnassa
ovat olleet sekä suurleirit että omat lippukunnan
leirit. Partiotapahtumista löytyy aina uusia kavereita, kertoo Mia-Maria.
Näyttelyä on ideoinut
ja rakentanut myös Riina
Aspila. Parasta partiossa ovat
leirit ja kaverit. Olen oppinut johtamistaitoja ja sosiaalisia taitoja sekä selviytymistä luonnossa.
Mia-Maria Ihantola, 16,
oli myös mukana suunnittelemassa ja rakentamassa
näyttelyä. Partioviikolla
partiolaisten omaan koloil-
taan voi tuoda myös ystävänsä tutustumaan partiotoimintaan.
. Lippukunnan leirejä
pidetään Tervajärvellä. Kirkkokahvien ohella kaikki saivat val-
mistaa sytykeruusuja munakennoista Kirsi-Marja
Hirsikankaan, 31, ja Sonja
Peräkasarin, 23, avustuksella. Mukaan oli
pitänyt ottaa yksi sukka ja
oma neula.
Matiaksen mukaan ompeleminen oli haasteellisinta.
Pojat kertoivat, että mukavinta partiotoiminnassa ovat
leirit.
Lempäälän partiolaiset
ovat tehneet toimintaansa
näkyväksi myös Ideaparkin Ideakappeliin. Viimeisin suurleiri oli Ilvesleiri Evolla.
. Kirsi-Marja ja Sonja
kuuluvat Lempäälän EräPirkkoihin.
. Pyhä Yrjö on
kaikkien partiolaisten suojeluspyhimys ja siksi partioviikkoa vietetään Yrjön
nimipäiväviikolla.
Akaan alueen partiolaiset
aloittivat 18.?24. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.fi
Autopalvelut
Tilausajot
Tilitoimistot
(ENE/Y
HUOM.
Tätä
logoa käytetään
ilman osoitetta
Perinteinen
palveleva
tilitoimisto
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. Sinne
on ilmaantunut partiolaisia
peruspuuhassa, makkaraa
tai tikkupullaa paistamassa.
Näyttelyn kuvat kertovat
partiotoiminnasta.
Yksi näyttelyn rakentajista oli Katja Pennanen, 17.
Sytykeruusujen teossa opastamassa olivat Sonja
Peräkasari ja
Kirsi-Marja
Hirsikangas.
Hän kuuluu Erä-Pirkkoihin
ja on ollut kymmenen vuotta
partiossa.
. Tähän
kuului keppihevosten tekemistä ja myöhemmin mm.
ruoan valmistusta Myllyrannassa sekä tikkupullien
paistoa Vanhassa Pappilassa.
Julia, Topias ja Matias
Vesilahden Valkohännistä
olivat valmistamassa omaa
keppihevosta. Partioviikko on hyvä
tapa tehdä partiotoimintaa
näkyväksi. Kanavan
Vartijat on poikien lippukunta, Erä-Pirkot on tyttöjen lippukunta ja Sääksjärvellä toimiva Kyynärön
Kiertäjät on sekalippukunta.
Kaikkien näiden lippukuntien taustayhteisönä on
Lempäälän seurakunta.
TEKSTI: Päivi Aikasalo
KUVA: Päivi Aikasalo
PALVELUN PAIKAT
Autopalvelut
Fysikaalista hoitoa
Rakentaminen ja remontointi
- Rakennus- ja remontointityöt
HUOM.
- Vedeneristysserti?kaatti
Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa
Puh. Lempäälässä on noin
350 partiolaista. 9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Partiolaiset näkyivät
partioviikolla
Partioviikko on vuosittainen tapahtumaviikko, ja silloin partiolaiset
näkyvät ja kuuluvat tavallista
enemmän kaikelle kansalle.
Partioasua tai partiohuivia
voidaan käyttää koulussa
ja työpaikalla
Koulutettu
Lempäälä ajanvaraus
puh. Kaikki rodut
. OSITUS- ja JAKOKIRJAT . 0400 287 290
Tervetuloa
palveltavaksi
HENKILÖKOHTAISESTI!
Auktorisoitu tilitoimisto
yli
25v.
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
1989
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Kirjanpitopalvelut
KIINTEISTÖNVÄLITYS . www.vesasto.fi
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
-myös lauantaisin-
KIINTEISTÖKEHITYS PITKÄNEN
REMONTTINELIÖ
* REMONTIT * RAKENTAMINEN *
050 344 8495 * remonttinelio.fi
SIIVOUS NINA JA MARITA OY
p. KAUPPAKIRJAT . Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
. Kurssit ja valmennus
KIRSI GREN 040-5807610
www.aurinkohoitola.fi
Lempäälän Höytämössä
Maanrakennusta
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset.
Puh. Selvänäkö (myös puh.)
. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Rakentaminen ja remontointi
Betonit
. HENE HENE FI
Autopalvelut
Eläinpalvelut
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
. k a i v o p u m p p u . Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
w w w . 040 769 0032
www.kanavantilipalvelu.fi
Kauneus ja terveys
KOIRATRIMMAUSTA
Asiointipalvelut
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. PERUKIRJAT . 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi
LAURILAN BETONI
Hieroja/Urheiluhieroja
JUHA KILPI
040-833 9796
Kanavatie 18 A 1, Lempäälä
p. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
??
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. 0400-831 790
siivousninajamarita@gmail.com
TV-palvelut
Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset,
huollot ja asennukset.
0500-512 501, 03-375 1953
Tampereentie 20, Lempäälä
Vesi, viemärit ja LVI
. 040-524 4762
www.juhakilpi.?
trimmaaja
Lempäälän Aleksi1
. Energiahoito
. Likakaivojen ja muiden
päivysty
s
kaivojen tyhjennykset
0400 232
640
. Viemäreiden avaukset
24H
. f i. Soita
tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään.
PARHAAT BETONIT
Siivouspalvelut
SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN!
Kysy rohkeasti tarjous!
Muista kotitalousvähennys.
Tampereentie 490,
33880 Lempäälä
p. 03 3753 533 . TESTAMENTIT . ARVIOT ym.
Vuoden 2012
kiinteistönvälittäjä
Esko Vesasto LKV
0400 630 440
Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin
Asia on jäänyt
avoimeksi, vastausta en ole
saanut. Hän peräänkuulutti
lapsivaikutusten arviointia,
koska Suomessakin on lasten oikeuksien toteuduttava.
Lehtola otti esimerkin teit-
Tuula Hyyrö, KT
Lempäälä
Miten käy seurakuntatalon?
Kysyin (L-VS/31.3.) Lempoisten seurakuntatalon
kohtalosta kunnan keskustan kehittämissuunnitelmassa. Vuorokursseja lukuun ottamatta
yhdysluokkapedagogiikka
on tarkoituksenmukaista
opetusjärjestelyiltään, ja se
on yhteistoiminnallista ja
oppilaskeskeistä, mitä se on
ollut jo ennen uuden OPS2016:n voimaantuloa.
Norjalainen professori
Rune Kvalsund on verrannut pieniä kouluja kalastusveneeseen ja isoja
supertankkeriin, jolla on
suuri lastikapasiteetti ja
paljon sisältöä, mutta jota
on vaikea kääntää. Olisi oikein, kun
käyttäisimme samoja mittayksiköitä. Niinpä
elinkelpoisten kyläkoulujen lakkautukset ovat olleet
taloudellisessakin mielessä
keinotekoisia.
Huhtikuun puolivälissä
järjestettiin Äänekoskella
paneeli, jossa Itä-Suomen
AVI:n ylitarkastaja Kari
Lehtola muistutti painokkaasti siitä, että kunnat
tekevät jatkuvasti lapsiin
kohdistuvia päätöksiä, esimerkiksi koulujen lakkautuksia, miettimättä, mitä
vaikutuksia niillä on lapsiin. Vuorokurssiopetuksesta saattaa olla
kyllä etua opettajalle, mutta
haittaa siitä on ainakin niille lapsille, jotka aloittavat
koulutiensä toisesta vuorokurssista. Pedagogisia edellytyksiä Lempäälässä on kyllä
kyläkouluissa, eikä niiden
heikentämisellä ole uuden
OPS:n haasteisiin lähtemistä.
myös aikuisiän liikuntatapoihin.
Median otsikot ovat kovin raflaavia. Veroja ei saa nostaa eikä
mistään saisi leikata.
Nuorison vähäisestä liikunnasta ollaan yleisesti
aiheellisesti huolissaan.
Omatoiminen kulkeminen
kouluiässä kantaa hedelmää
Kirjoituksen Lukijan
mielipide -palstalle
voi jättää:
sähköpostitse:
toimitus@lvs.fi
postitse:
Tampereentie 19
37500 Lempäälä
Porua koulukyydeistä
Käpytikka pyrähti lempääläläisen Jorma Hautalan lintulaudalle aamupalalle.
ten rakentamisesta ja niihin
liittyvistä leikkauksista, joita ei tehdä yhtäkään, ellei
arvioida tarkoin faunaa ja
flooraa. Itse
oli mentävä.
Omatoimisuus kasvattaa
myös vastuuntuntoa. Yhdysluokkapedagogiikka on varsin edistyksellistä, koska se antaa
oppilaille mahdollisuudet
kehittyä omassa tahdissaan
ikätasostaan riippumatta.
Neuropsykologien mukaan vain monipuolinen
ja hyvä vuorovaikutus sekä
aktivoiva ympäristö sallivat
älykkyyden ja lahjakkuuden kaikkien lajien kehittyä
täyteen mittaansa. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Lukijan mielipide
Ollaanko Lempäälän kyläkoulujen toimintaedellytyksiä karsimassa?
Lempäälän kunta pyrkii osallistamaan asukkaansa, mistä hyvänä esimerkkinä sivistystoimen järjestämä
keskustelu- ja kuulemisilta
3. Tankkeri kulkee merimerkkien
viitoittamaa väylää varmasti
ja turvallisesti, mutta näkymät ja kokemukset saattavat
kulkijoilta jäädä vähiin. Näen kyläkoulut oivallisina malleina kaikelle opetustoimelle. Matka on tähän
asti ilmoitettu yksisuuntaisena. Kalastusvene taas puikkelehtii
näppärästi saaristossa omia
reittejään, jolloin kulkijat
nauttivat paljon muustakin
kuin merituulesta. Professori
Eira Korpinen näkee yhdysluokkaopetuksen haasteena opettajille toteuttaa
ongelmakeskeistä, eheyttävää opetusta, joka hyödyntää
ympäristön asiantuntemusta
ja elinkeinoelämää eli juuri
sitä, mitä uusi opetussuunnitelma edellyttää kaikelta
opetukselta. 5.-luokkalaiselta
ei voida edellyttää 6.-luokkalaiselle tarkoitettujen
sisältöjen opiskelua. Kvalsundin vertausta voisi jatkaa. Uuden OPS:n
mukaan vuorokurssiopetus
on vain yksi mahdollinen
toteutustapa yhdysluokkien
reaaliaineiden opetuksessa,
joten tuosta kummajaisesta on syytä viimeistään nyt
irrottautua. En usko, että meidän
viisaassa Lempäälässämme
oltaisiin lakkauttamassa
kyläkouluja. Sitä
nykyisessä yhteiskunnassa
tarvitaan. Otsikko
jää usein asiasta mieleen
pääasiana halliten kiireisen
lukijan mielipidettä.
Antti Salo
Esiintyä voi
nimimerkillä, mutta
siinäkin tapauksessa
mielipidekirjoitus
on varustettava
kirjoittajan
yhteystiedoilla, jotka
jäävät toimituksen
tietoon.. Kaiken tällaisen
kehittämiseen on kyläkouluissa oppilailla luonnolliset
mahdollisuudet.
Lukijan kuva
Aikainen lintu
aamupalan nappaa
Olen itse saanut aikoinaan
kyläkoulujen yhdysluokissa
oppini, ollut niissäkin opettajana ja opettajakoulutuksessa didaktikkona ohjannut
tulevia opettajia vuosikymmenien ajan. Miten
tulee käymään talon koko
toiminnalle?
Rehellisyys, kohteliaisuus
ja avoimuus ovat kaikkien
edun mukaista. Lapsiin kohdistuvissa leikkauksissa sen sijaan
unohdetaan lasten kasvu- ja
kehitysedellytykset.
Ollaanko L empäälän
kyläkoulujen toimintaedellytyksiä karsimassa?
Eikö kyläkouluille saada
taitavia uusia opettajia vai
ollaanko opettajakuntaa
vähentämässä. "Kaikilta
muilta saa ottaa, mutta ei
minulta", on nykyajan henki. Myydäänkö talo?
Vuokrataanko se. Tiedän, että
yliopistokoulutus ei nykypäivinä tuota suoranaisesti
yhdysluokkiin perehtyneitä opettajia, mutta ei
opettajankoulutuksessa ole
enää aikoihin valmistettu
opettajia mihinkään muuhunkaan täsmäkohteeseen.
Kaikki opettajat tarvitsevat
työhönsä perehdyttämistä
ja työnohjausta, mikä on
työnantajan tehtävä. Lempäälässä ei perehdyttäjiä
tarvitse lähteä edes merta
edempää kalastamaan, sillä
heitä on kunnassa omasta
takaa. Onhan jokaisessa opetusryhmässä erilaisia oppilaita,
joiden opetus on toteutettava yksilöllisten opetussuunnitelmien mukaan. Suurella
koululla tankkerin tavoin on
sellainen suunnittelujärjestelmä, joka ei tee suunnitelmien tekemistä ja muutoksia
helpoksi. Kun kouluja on lakkautettu kuntien
talouden tervehdyttämisen
nimissä, ei missään ole saatu laskettua, onko syntynyt
todellista säästöä. Oppisisällöt
on hyväksytty luokkakohtaisiksi, ovat toisin sanoen
tietynikäisille suunnattuja,
joten esim. Säästäväisyyttä arvostetaan, mutta ahneus voittaa. Kirjoituksessa
myöhemmin korjataan ja
selitellään asia toisin, jos
jaksaa lukea pitkät selostukset kokonaan. toukokuuta Hakkarin
koululla ennen kuin sivistystoimen työohjelma
varsinaisesti hyväksytään.
Erinomaista!
Kyläkoulujen pedagogiset
toimintaedellytykset on yksi
keskusteluillan teemoista,
joka on herättänyt kylillä
pelonsekaisia arvailuja ja
hämmästyttipä se itseänikin.
Miksihän kuntalaisillassa
kyläkoulujen pedagogiikka
nostetaan erityisesti esiin?
Siksikö, että uuden opetussuunnitelman käyttöönoton
kynnyksellä kyläkoulupedagogiikka on juuri se malli, johon myös taajamien
isojen koulujen tulisi pyrkiä
opetuksensa uudistamisessa.
Jos syy on tämä, niin miksi teema on otsikoitu noin
oudosti?
Pedagogiikka sinällään on
varsin avara ja väljä käsite.
Jotkut asiantuntijat pitävät
sitä tosiasia- ja arvotieteenä, toiset taas katsovat pedagogiikan kohteena olevan
koko kasvatustodellisuus.
Kyläkoulupedagogiikka
on yksi alue pedagogiikkakäsitteestä, ja sille on tunnusomaista yhdysluokkaopetus, jossa hyödynnetään
oppilaiden eri-ikäisyyttä
sekä kummi- ja apuopettajatoimintaa. Koko asia
ei enää voi olla niin keskeneräinen, etteikö kysymyksiin
löytyisi vastauksia.
Mirja Miettinen
lehtori
Laasonportin asukkaat
ovat nostaneet koulukyydit
median välityksellä itkun
aiheeksi. ongelmanratkaisua,
yhteistyökykyä, pitkäjänteisyyttä, omaperäisyyttä,
huomaamiskykyä, rohkeutta sekä kuvittelu- ja suunnittelukykyä. Aikoinani kuljin alakoulua 10 kilometrin ( 5+5
km) päässä. Erehdysten sattuessa on kalastusveneen helppo kääntää suun-
taa, tankkerin suunnanmuutos on hankalaa.
Koulujen yhdistämisestä
on saatu varsin karmivaa
palautetta, kuten lehdistä
olemme viime viikkoina lukeneet Liperin koulupudokkaista. Kalastusvenettä
(kyläkoulua) on helpompi
käsitellä. Siispä
jokainen samanikäistenkin
opetusryhmä on tavallaan
yhdysluokka. Siihen aikaan
ei kuljetus tullut kysymykseenkään, vaikka minulla ei
ollut edes polkupyörää. Ainoa epäkohta eri-ikäisopetusta antavissa kyläkouluissa saattaa
olla vuorokurssiopetus, joka
kehitettiin niihin yli sata
vuotta sitten. On myös havaittu,
että vaikka aikuisten määrää
lisätään suuressa oppilasjoukossa, se ei auta oppimista,
vaan tuo lisää haittoja yhteisöön. Vai oliko selostus
lehdessä (L-VS1 13.4.) tarkoitettu vastaukseksi?
Kaiken tuon uutisessa
esille tulleen olin toki ymmärtänyt ja siksi halusin
saada lisäselvitystä Lempoisten seurakuntatalon
käytöstä. On muistettava,
että peruskoulussa opetus
on järjestettävä oppilaan
ikäkauden ja edellytysten
mukaisesti. Talkoohenki on
monelta kadonnut. Kyläkouluissa on vuorovaikutukseen
mitä parhaat edellytykset.
Lahjakkuuden kehittämisessä ja kehityksessä on paljon sellaista, mikä ei lukujärjestyksen mukaisissa oppiaineissa suoraan toteudu.
On mm
Helppo voitto se ei
ollut.
. Nyt oikein vartoaa sitä, että pääsee laiturille
kalastamaan, Vieno Sisso
hymyilee.
Sisso sai kalastukseen kipinän 20 vuotta sitten. Kangasalan laiturikisassa Vieno Sisso sai
yli kilon painoisen lohen.
. Jos arvonnassa saa huonon paikan, yhtä hyvin voisi
lähteä kotiin.
Sisso pitää enemmän
pilkkikisoista, missä paikan
voi valita vapaasti itse. Meni vuosia ennen kuin tulokset alkoivat
parantua, hän kertoo.
Hyviä vinkkejä hän sai
ystäväpariskunnalta sekä
edesmenneeltä aviomieltään Aarnelta. Ystäväpariskunta oli kova kalas-
. Ensin hän harasi vastaan, mutta taipui lopulta ja
saman tien innostui lajista.
Vieno Sisso lähti heti mukaan kilpailuihin.
. Jäihin hän ei
ole pudonnut kertaakaan.
Kalastuskilpailuissa kiertäminen on Vieno Sissolle
tärkeää sosiaalista kanssakäymistä. Hän vetää esiin
useita eripituisia vapoja.
. Sain
kuitenkin siimalla vedettyä lohen
haaviin.". Voimakasta lohta on
vaikea saada ongella rantaan.
Esimerkiksi lahnan kun saa
veden pintaan, niin siitä se
tulee lauttana maihin.
Vieno Sisson suurin onkisaalis on painanut kuusi
kiloa.
Vuodet kalastuksen parissa
ovat Vieno Sisson mukaan
olleet kasvattavia.
. Kärsivällisyys ja keskittyminen kehittyvät. Jos ongitaan laiturilta tai rannalta
pusikon keskeltä, tarvitaan
eripituista vapaa, hän selventää.
Innokkaan onkijan vinkkelistä eletään kuumottavaa
aikaa. Vieno Sisson
veljet Veikko ja Alpo ovat
olleet onkijoita parhaasta
päästä, joten kireiden siimojen niksit on perhepiirissä tiedetty.
Nyt Vieno Sissolla on
plakkarissa sekä onginnan
että pilkkionginnan SMvoitot. Kalastamassa hän
aikoo käydä niin kauan kuin
jalat alla kestävät.
. Kärsivällisyyttä tarvitaan, kun
kalaa ei tunnu tulevan. Sain
kuitenkin siimalla vedettyä
lohen haaviin.
Lohella tuli tietty kisan
voitto. Minulla on hinku kalastamiseen. Kolmen metrin vapa
katkesi keskeltä poikki. Alkuun ei tullut menestystä. Oikeanpituinen vapa valitaan kalatuspaikan mukaan, Vieno Sisso kertoo.
tamaan ja houkutteli myös
Vienoa mukaan harrastukseen. Erilaisia mitaleita on
kertynyt kisoista kasapäin.
Mitalien lisäksi on tullut
isoja kaloja. Loppukesästä kala ei syö ja saalis
voi olla 3?4 ahventa, joskus
ei mitään.
Kilpailuissa onkipaikat
arvotaan, millä voi olla iso
merkitys kalasaaliiseen.
. Kangasalla ja Nokialla
on hyvä paikkoja, ja Ratinasta saa aina kalaa.
"Kolmen metrin
vapa katkesi keskeltä poikki. Vapa valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Pilkkikausi on ohi ja
nyt katse on kääntynyt vahvasti vapaiden vesien suuntaan.
. Jäällä hän kalasti vielä jokunen
viikko sitten. Naisia on tullut viime
vuosina lisää lajin pariin.
Nuoria kaivataan enemmän
mukaan.
Lähitienoilta löytyy monta Vieno Sissolle mieluisaa
kalapaikkaa.
. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
?ajankohtaista
11
TEKSTI: Kari Pusa
KUVAT: Kari Pusa
Kesäkauden avaus
kutkuttaa mestarikalastajaa
Pilkkikalastukseen
Vieno Sissolla on
erikoisvälineet.
Videolla hän esittelee salaisen aseensa.
Lempääläinen Vieno Sisso, 80, levittää
olohuoneen lattialle itse
tekemänsä vapojen kuljetuspussin
jo 31. Täällä rata ei
ollut kovin vaikea ja se meni
hyvin, Hanna kertoo.
Hän innostui keppareista
ensimmäisen oman keppihevosen myötä. petoruutu, 10 x 10 kilometrin alue, jolta joka vuosi
pyritään tarkkaan etsimään
kaikki petolintujen pesät
ja reviirit - ja ruutu on tuloksiltaan maan parhaita.
Tuskin yhdestäkään maan
sadoista petolinturuuduista
on löydetty yhtä monta varpushaukan pesää kuin tältä
Lempäälän ruudulta.
TEKSTI: Hannu Järvinen. Yhteensä
startteja oli kolmessa luokassa 210. Aamun jännitys oli kaikonnut ja pinkki suomenhevonen nimeltä Tähtiruusu
selviytyi esteistä hyvin.
Isla kertoi, että rata ei
ollut liian vaikea, eivätkä
esteet liian korkeita. Lehtopöllöllä ja
viirupöllöllä menee todella
hyvin.
Omissa lehtopöllön pöntöissäni on munamäärä ollut keskimäärin huikea viisi,
yhdessä jopa ennätykselliset
kuusi munaa. Poikaset kohdatessaan on paikalta poistuttava nopeasti, sillä naaras ei
jätä poikasiaan koskaan ja seuraa lähipuissa tarkasti tilannetta valmiina iskemään tunkeilijaan. mamman. Turhaan lintua ei ole
kutsuttu pöllöjen Muhammad Aliksi, joka iskuillaan
saa lähes aina vertavuotavan
lopputuloksen.
Keijo Ruuskasella on
Lempäälässä osana Luo-
muksen petolintuseurantaa
ns. Keppihevostalleilla on omia kotisivuja ja
blogeja, joiden kautta harrastajat tutustuvat. Ravinto ratkaisee.
Lempääläläinen petolinturengastaja Keijo Ruuskanen aloitti pesäpönttötarkastuksensa maaliskuussa ja
aloitettuja pesintöjä löytyi
Pöllöt aloittivat pesinnät tänä keväänä varhain, sillä ravintoa riittää.
Keijo Ruuskanen kuvasi Lempäälässä hautovan viirupöllönaaraan,
. Kisoja on järjestetty aiemminkin pitkin Pirkanmaata, mutta Ideaparkin
kilpailut olivat ehdottomasti
tähän asti suurimmat.
Akaasta kisaamaan olivat
saapuneet Matilda Mo-
nonen ja Hanna Mero.
12-vuotiaat ystävykset olivat
valinneet kepparitallistaan
kisaajiksi Ranskan ratsuponi Totilaksen ja Welsh Brotuisen Nonan. Keppihevosten
estekisoissa radalle pääsivät
kaikki sinne halajavat ja menestys oli kaikille yhtäläinen.
Hieno ruusuke ripustettiin
humman kuin humman
suitsiin.
Pirkkalan?Lempäälän
4H-yhdistyksen järjestämä
keppihevosten estekilpailu oli suurmenestys. Kisoissa
sitten tavataan.
Viisivuotias Isla Åsten oli
hienosti suoritetun radan
jälkeen helpottunut ja iloinen. Matilda
taas tutustui keppariharrastukseen tutustuttuaan
Hannaan.
Keppihevosharrastus on
tuonut molemmille tytöille
lisää kavereita. 12
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVA: Katariina Onnela
Katso, keppari hyppää!
Ideaparkissa laukattiin ja loikittiin, kun keppihevoset
ratsastajineen pääsivät esteradalle
Ideaparkin keskusaukiolla kisasivat viikonloppuna sulassa sovussa
Ranskan ratsuponit, yksisarviset ja vaaleanpunaiset suomenhevoset. Hevosmessuilla ollaan
oltu kisoissa. Hilja Markkola kertoo, että järjestäjiltä
muun muassa tiedusteltiin,
tarvitaanko kisoissa rokotustodistusta.
. Lisäksi kysyttiin, tarvitaanko valmentaja ja kisahoitaja mukaan, millainen
on verryttelyalue, onko ok-
sereita radalla, saako tulla
ylläpitokepparilla, mitä sitten jos ei ole omaa, mistä saa
kepparin kisaan ja mikä on
radan maksimiaika.
. Hilja
Markkola yhdistyksestä
kertoo, että ensimmäiseen
lähtöön ilmoittautui peräti 89 ratsukkoa. maaliskuuta pöntössä
hautovan viirupöllöemon,
?mamman?, kuten rengastajat ystäväänsä kutsuvat.
Poikasaikaan leikki on kuitenkin kaukana viirupöllön
pesillä, sillä viirupöllö puolustaa poikasiaan hurjalla
Viirupöllön poikaset lähtevät pesiltään maastoon vielä lentokyvyttöminä ja kiipeilevät puissa terävillä
kynsillään ja siiven tyngillään. maaliskuuta.
runsaasti. ja
menivät sitten radan ihan
suunnitelman mukaan toisten videoidessa suorituksen
aidan takaa. Syystä moni
metsänomistaja onkin toivonut taimikkonsa reunalle
sijoitettavan pöllönpönttöjä.
Keijo Ruuskanen kuvasi
jo 31. Nonan koti
on yhdeksän muun kepparin
kanssa Tammatalli Delight
ja Totilas asuu Tammatalli
Skydancerissa neljän kaverin kanssa.
Tytöt kertoivat, että kisaaminen on heille tuttua
puuhaa.
. Viime
vuosi oli pöllöjen pesinnän
välivuosi heikon myyrätilanteen vuoksi, jolloin suurin
osa pöllöistämme jätti kokonaan pesimättä tai poikueet
olivat pieniä.
Kevään pöllönpönttöjen
ensitarkastukset ovat saaneet petolinturengastajien
suut hymyyn. Pesintöjä on
nyt runsaasti, pesinnät ovat
aikaisessa ja mikä tärkeintä,
poikueet ovat suuria. Niinpä pikkujyrsijöiden runsaus näkyy
pöllöjen pesinnöissä. Ensimmäiset
poikaset kuoriutuivat jo 10.
huhtikuuta, jolloin muninta on aloitettu maaliskuun
puolivälissä.
Suuri munamäärä kertoo
vakuuttavasti erinomaisesta myyrätilanteesta, mikä
toisaalta aiheuttaa metsänomistajille merkittäviä taimistotuhoja. Kuva:
Kari Isokivijärvi
tavalla. Ihan kuin oikeissa hevosten estekisoissa,
Riina Markkola lisää.
Isla Åsten kisasi Tähtiruusulla,
joka on pinkki suomenhevonen.
Ruokapöytä on katettu pöllöille
Yöpetolinnuillamme
pöllöillä on juhlavat
oltavat, sillä pellot on täynnä peltomyyriä ja metsät
metsämyyriä. Ratakävelyn jälkeen
isot tytöt mittasivat, kuinka
monta laukka-askelta tulee
eri esteiden väliin ja mihin
täytyy tehdä puolipidätteitä, laukanvaihtoja yms. Ideaparkin kisoihin hän oli treenannut sekä Tähtiruusulla
että ihan oikealla valkoisella
hevosella.
Keppihevosharrastajat
ovat lajilleen omistautuvia
lapsia ja nuoria
huhtikuuta kummia. Mies makasi maassa ja
vierellä seisoi nainen selvästi
hädissään. Teatterin ja
elokuvan tekeminen ovat
kuin yö ja päivä. Mukana on Tuulia
Eskolan lisäksi muitakin
paikallisia näyttelijöitä ja
näyttelijäkaartin ikähaitari
venyy lapsesta vanhukseen.
Kaikkiaan elokuvan teossa
on mukana noin kolmekymmentä henkeä.
. Tulemme hyvin juttuun
ja aina on hauskaa, paitsi
silloin, kun päivät venyvät,
eikä pääse syömään, Tuulia
Eskola kertoo nauraen.
Tulevana kesänä elokuvamusiikista julkaistaan levy
ja itse elokuvan on tarkoitus valmistua loppusyksystä
2016.
Koskenjoen sillalla kuvattiin kohtausta, jossa soitettiin apua hätäkeskuksesta. Ympärillä hääri
väkeä ja kaiken tämän yllä
pörräsi kamerakopteri.
Kyseinen kohtaus kuului
Sysien syleily -elokuvaan, jota
kuvataan Vesilahden lisäksi Lempäälässä, Tampereella ja Kangasalla. Musiikkityylit vaihtelevat gospelista räppiin, tangoon ja rokkiin.
. Hän opiskelee parhaillaan Voionmaan opistolla ja
Koskenkylässä kuvattu kohtaus tulee hänen opistonäytetyökseen.
Sysien syleily kertoo Maijasta, jonka aikuiselämää
varjostavat lapsena koetut
koulukiusaaminen ja pedofilia. Elokuvassa kaikki on hitaampaa ja
pienieleisempää kuin teatterissa. Muita elokuvassa sivuttavia teemoja ovat muun
muassa ulkoistamisen seuraukset, masennus ja alkoholismi.
Elokuva on musiikkielokuva, jossa esiintyy pirkanmaalaisia musiikin tekijöitä.
Pääosaa elokuvassa näyttelee
vesilahtelainen Tuulia Eskola, joka nähtiin viimeksi
Elinan surma -näytelmässä
Suomelan emäntänä.
. On myös hankalaa
olla katsomatta kameraan,
Tuulia Eskola kertoo.
Elokuvan käsikirjoituksen
pohjana on ollut Kyllikki
Isoahon musiikin sanat,
jotka ovat saaneet alkunsa
hänen omasta elämästään.
. Musiikkia elokuvassa
esittävät esimerkiksi Harjulan lavalla näyttelevät
laulajat tai laulavat näyttelijät osin itse ja lisäksi sitä
kuullaan taustamusiikkina.
Mukana ovat Tampereelta Kaisa Riitamaa, Anita
ja Ari Karjalainen, Marko Tuupainen, Kangasalta
Mira Hänninen Band, Vesilahdelta Anne-Mari Hakala ja Kyllikki Isoaho sekä
Keravalta Jarmo Myyry.
Elokuvaa on kuvattu viime lokakuusta asti ja kuvaukset kestävät ensi heinäkuuhun. Tämä on ensimmäinen
kerta, kun näyttelen elokuvassa ja mielenkiinnosta piti
lähteä mukaan. Elokuvan
tekijöinä on pirkanmaalaisia harrastajateatterilaisia ja
laulajia.
Elokuvan ohjaa Jarmo
Salo. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
?ajankohtaista
13
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVAT: Katariina Onnela
Tuulia Eskola esittää Sysien syleily -elokuvassa Maijaa, jolla on
takanaan paljon rankkoja kokemuksia.
Sysien syleilyä kuvattiin
Koskenkylässä
Elokuvaprojektissa on mukana pirkanmaalaisia näyttelijöitä ja muusikoita
Koskenkylän sillan
pielessä tapahtui lauantaina 16. Olemme tehneet käsikirjoituksen yhteistyössä
Kyllikki Isoahon kanssa.
Faktaa ja fiktiota on sopivasti sekaisin, Jarmo Salo
kertoo.
Kyllikki Isoahon pöytä-
laatikosta pääsee kuultavaksi
seitsemäntoista sävellystä. Näyttelijöiden eläytyminen
oli siinä määrin aitoa, että myös ohikulkeva autoilija puuttui tilanteeseen ja kyseli, tarvitaanko apua.
010 325 3091
ravintola@villahakkari.fi | www.villahakkari.fi
Ravintola Villa Hakkari avaa ovensa
vappupäivänä 1.5. alkumaljan 35 ?
Lempäälän kunnassa on toteutettu terveystarkastuksia 75-vuotiaille ja hyvinvointia tukevia
kotikäyntejä 78-vuotiaille.
Viime vuonna valmistellussa ja tämän vuoden tammikuussa kunnanvaltuuston
hyväksymässä Lempäälän
kunnan ikääntyneiden palveluja koskevassa suunnitelmassa linjattiin, että tarkastuksia tarjotaan jatkossa
78-vuotiaiden ikäryhmälle.
Molemmat tarkastuksen
ovat maksuttomia ja vapaaehtoisia.
Sekä terveystarkastusten
että hyvinvointia tukevien
kotikäyntien tavoitteena
on tukea ikääntyneen hyvinvointia ja kotona selviytymistä.
Tarkoitusta varten kartoitetaan henkilön terveydentilaa, toimintakykyä
sekä asumiseen ja elinympäristöön liittyviä asioita.
Käynnin yhteydessä on
mahdollisuus keskustella
mieltä askarruttavista kysymyksistä ja saada neuvontaa
palveluihin liittyen.
Kunta lähettää
tiedotteen
Lempäälän kunnan terveyspalvelut ja vanhuspalvelut lähettävät tämän
Nina Ahlgren (vas.), Marja Liehu ja Tarja Lehtiö odottavat iloisina 78-vuotiaiden kuntalaisten tapaamisia terveystarkastusten ja hyvinvointia tukevien kotikäyntien merkeissä.
vuoden aikana tiedotekirjeen kaikille lempääläläisille 78-vuotiaille henkilöille,
jotka eivät ole vanhuspalvelujen asiakkaana tai säännöllisesti terveyspalveluiden seurannassa.
Kutsukirjeen saanut voi
oman valintansa mukaan
varata ajan joko terveydenhoitajan tekemälle terveystarkastukselle omalle terveysasemalle tai sosiaaliohjaajan tekemälle hyvinvointia
tukevalle kotikäynnille
omaan kotiin.
Kutsukirjeen mukana
lähetetään esitietolomake,
joka täytetään ennen käyntiä.
. huhtikuuta Sääksjärven koulun
ala-asteella kierteli LuontoLiiton petolähettiläs Marija Wallden, joka kertoi oppilaille luontomme susista.
Oppilaat kuuntelivat häntä
tarkkaavaisesti ja mielenkiinnolla. Muun mahdollisen palvelutarpeen
arvioinnin osalta yhteyttä
voi ottaa vanhuspalvelujen
palveluohjaajaan.
JUHLAT JA TAPAHTUMAT sekä PITOPALVELU
Arto Rastas Catering räätälöi jokaisen
tilaisuuden asiakkaan toiveen mukaan.
PALVELEMME 1.5. kahvi/tee 10 ?
Kartanolounas, sis. ma-pe 9.30-17, la 9.30-15
www.kenkamatti.fi
Teemaviikko toi eläimet lähelle
Sääksjärven koulu on mukana Euroopan laajuisessa Erasmus+ -projektissa,
jonka aiheena ovat metsät.
Toissa viikolla, 11.-15. vappulounaan merkeissä!
Kattaukset klo 11.00 ja 14.00.
LOUNAS arkisin klo 11 - 14 pöytiin tarjoiltuna
Kotiruoka-, keitto- tai salaattilounas, sis. Tunnin lopuksi
he esittivät paljon kysymyksiä, joihin Wallden vastaili
Sääksjärven
koulussa
vietettiin
eläinviikkoa ja
koulun
vitriinissä
oli esillä
oppilaiden
tuomia
pehmoeläimiä.
mielellään.
Kysyimme 3C- ja 4Aluokkalaisilta, ovatko he
joskus nähneet luonnossa
petoeläimiä. - 30.8.2016
Ti-Ke klo 11 - 14, To-Pe klo 11 - 21, La klo 12 - 21,
Su klo 11.30 - 14.30 kesä-, heinä- ja elokuussa.
Maanantaisin ja muina aikoina tilauksesta.
Halli puretaan
Myymälä lopetetaan
LOPPUUNMYYNTI
Kaikki varastotuotteet pois!
KÄVELYKENGÄT
Naisten kotim.
tarrakiinnitys, leveä lesti
29,-
Uutisvinkki?
toimitus@lvs.fi
||||||||||||||||||||||||||||||
Ilmoittaja?
ilmoitukset@lvs.fi
||||||||||||||||||||||||||||||
Tilausasia?
12,-
Naisille KESÄKENGÄT
tilaukset@lvs.fi
||||||||||||||||||||||||||||||
03 342 9000
||||||||||||||||||||||||||||||
Perkkoonkatu 1, Multisilta, TRE
Av. 14
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Terveystarkastuksia
78-vuotiaasta alkaen
KATTOMAALAUKSET
tiili-, mineriitti- ja peltikattojen pesu
ja maalaus, julkisivumaalaukset.
ILMAINEN ARVIO
045-130 8971
www.kirvesmiehet.fi
aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi
Kuokkalantie 5, 37550 Lempäälä | p. alkuruoan, pääruoan ja kahvin 20 ?
SUNNUNTAIBRUNSSI kesä-, heinä- ja elokuussa
klo 11.30 - 14.30 sis. Terveystarkastusten
ja hyvinvointia tukevien
kotikäyntien sisältö on yhteneväinen. Terveystarkastuksissa terveysasiat ovat
hieman enemmän esillä,
hyvinvointia tukevilla kotikäynneillä puolestaan
asumisen ja oman kodin
turvallisuuteen liittyviin
asioihin voidaan paneutua
paremmin, sanoo Lempäälän vanhuspalveluiden avopalveluiden esimies Annikki Lepola.
Mikäli ikääntynyt kuntalainen kokee jo aiemmin
tarvitsevansa terveystarkastusta, voi hän ottaa yhteyttä Lempäälän ikäihmisten
neuvolaan. huhtikuuta, koulussamme vietettiin eläinviikkoa: ympäri
koulua oli esillä oppilaiden
tekemiä metsäneläinaiheisia töitä sekä aulavitriiniin
oli saanut tuoda omia pehmoeläimiään.
Keskiviikkona 13. He kertoivat omia kokemuksiaan
ja monet oppilaista olivat
nähneet ketun, suden, su-
pikoiran tai karhun.
TEKSTI: Ancela Pihlajamäki 8C
ja Saini Koivuniemi 8C
Aion mennä katsomaan
sitä.
Nuotio toivoi, että tulevan
Lempäälä-talon rakentamisen yhteydessä käytetään
mahdollisuuksien mukaan
yksi prosentti budjetista taiteen hankintaan tunnetulta
taiteen tekijältä.
. Hankala vaihe oli
kuvien piirtäminen kuppiin.
. kera herkullisten
omien eväiden.
Metsässä kävi kova vilske,
kun lapset tutkivat ja ihmettelivät kevään heräämistä.
Majojen rakentelu oli mieleistä puuhaa.
Museoraittia
posliinilla
Ehtookodon lasivitriinissä on mahdollisuus ihastella Alice Rautasen taidokkaita posliininmaalaustöitä. Sieltä löytyvät parhaat
työt. Muun muassa ahjon
tulta, meteoria ja pallosalamaa on kutsuttu lemmoksi.
. Lempo on myös tuli
mytologisena olentona,
personifioitu tulen liekki ja
jopa sähköisyysilmiö, Kuima kertoi.
Muinaisessa kielessä lempo, lempi ja lämpö ovat olleet
sama sana, minkä latauksen
Kuisma sanoi olevan tunnistettavissa sanan rakkaus
eri merkityksissä.
Ympäristöpäiväkoti Vilmassa Lempäälän Sotavallantiellä vietettiin 12.
huhtikuuta Suomen lasten
metsäretkipäivää.
Metsäretkipäivän tarkoitus on kannustaa niin
aikuisia, lasten kanssa työskenteleviä kuin muitakin
metsäretkistä kiinnostuneita
tahoja viemään lapsia metsäretkille.
Metsäretkipäivä muistuttaa kaikkia liikkumisen
tärkeydestä ja on kunnian-
osoitus suomalaiselle metsäluonnolle. Suojelijana toimii
tasavallan presidentti Sauli
Niinistö.
Vilmalaiset lapset pääsivät
viettämään kaunista kevätpäivää heidän omaan metsäpaikkaansa ?muurahaismetsään. Teos voisi kenties olla
Lempo-aiheinen, Nuotio
pohti.
Lemmon arvoituksesta
kirjan kirjoittanut kirjailija
Juha Kuisma piti kiinnostavana sitä, miten aiheesta
tauluja tehneet ovat kuvanneet Lempoa, jota kukaan
ei ainakaan virallisesti ole
nähnyt.
15
Kevään ihmeet
riemastuttivat
Lempäälän
Taideyhdistyksen teemanäyttely
tuotti monta erilaista
näkemystä
Lemmon
arvoituksesta.
Kevääseen heräävän metsän tutkimisen ja majojen rakentelun lomassa maistuivat maukkaat eväät.
. Rautanen on
ikuistanut Kuokkalan Museoraitin rakennukset pikkutarkasti posliiniastioihin.
Pieteetillä posliiniin
ikuistetut rakennukset ovat
pikkutarkkaa työtä. Kuppi kapenee alaspäin,
mutta talon pitää olla suo-
rassa. Picasson sanoin, tein
kuusivuotiaana parhaat
työni, sitten meni 50 vuotta
ennen kuin pystyin samaan.
Jorma Nuotio kertoi
Kuokkalan päiväkodin lasten tehneen kilpailevan
näyttelyn.
. Se on aina vaikeinta
pienessä maisemapiirustuksessa, Alice Rautanen kertoi.
Hän ihastui Museoraitin
rakennuksiin pitäessään
posliininmaalauskoulua
Ollilan pirtissä.
Kahviastiasto on valmistunut jo vuosia sitten, mutta
nyt se on ensimmäistä kertaa näyttävästi esillä.
Alice Rautanen on tehnyt Lempäälän kunnalle
36-kahvikupin astiaston,
jonka aiheena ovat lempääläiset maisemat ja rakennukset.
TEKSTI: Kari Pusa
KUVAT: Kari Pusa. Lempäälän ja Lempoisten nimi juontuu Lemmosta, mutta emme koskaan
saa varmaa vastausta, mitä
Lempo tarkoittaa, näyttelyn avannut Kuima totesi.
Näyttelyyn osallistuneet
saivat saatteeksi ja yllyk-
keeksi muutamia vihjeitä
siitä, mitä Lempo tarkoittaa. ?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
TEKSTI: Kari Pusa
KUVA: Kari Pusa
Lemmon arvoitus
inspiroi taiteilemaan
Räiskyvät värit, liekit, valo
ja aurinko ovat pääroolissa
Lempäälän Taideyhdistyksen kevätnäyttelyssä, jonka
teemana on Lemmon arvoitus.
. Jokainen taulu kertoo
oman tarinansa, totesi yhdistyksen puheenjohtaja
Jorma Nuotio.
Nuotion mukaan taideyhdistyksen näyttelyn ylpeyden
aihe ovat koululaisten tekemät maalaukset Lemmon
arvoituksesta.
. Koko
astiaston, 12 kahvikuppia,
sokerikon, kermakon ja kahvikannun, Rautanen maalasi
puolessa vuodessa.
Maalausten ikuistaminen vaati kolmesta neljään
polttoa
4.5.2016
maaseudun rakennerahastolta on saatu positiivinen
lausunto seuran hakemalle
avustukselle, mutta ei vielä
kirjallista vahvistusta.
. Aikaisempaa jalkapallokokemusta
ei edellytetä. Seuraavan kerran leiri
järjestetäänkin ensi tammikuussa, uudessa Vaparihallissa, sanoo Petri Mäkinen tyytyväisenä seuran
yhteistyökuvion avauksesta
suurseuran suuntaan.
Nuorisoleiri on yksi tapa,
jolla LeKi-futis Lempäälän
Palloseura kerää rahoitusta
meneillään olevaan monitoimihallin, Vaparihallin, osakeantiin. Leirin hintaan sisältyy AC Milanin
valmentajien annin lisäksi
seuran asusetti ja lounas joka
päivälle. Rakennuslupaa haetaan pikapuoliin, Mäkinen
sanoo.
RKKUIHIN
KESÄN HE
39?
(sis. 16
?urheilu
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
AC Milanin leiri junioreille
ensi kesänä Sääksjärvellä
Italialaisen jalkapallon suurseura AC
Milanin edustaja Suomessa
Francesco Rizzi ja LeKiFutis Lempäälän Palloseura ry:n puheenjohtaja Petri
Mäkinen ovat solmineet
huhtikuun puolivälissä sopimuksen, jonka mukaan
seurat järjestävät heinäkuun alussa jalkapalloleirin
Sääksjärven tekonurmella.
Italiasta saapuu tietotaito ja
juniorivalmentajat, LeKifutis tarjoaa apuvalmentajat.
Vuosina 2000?08 syntyneille tytöille ja pojille suunnattu jalkapalloleiri järjestetään Sääksjärvellä 4.?8. alv.)
CLASSIC SÄHKÖSAVUSTIN
1100 W
Meiltä: pienrauta, kilopultit, työkalut ja -vaatteet,
suodattimet, voiteluaineet, varaosat, renkaat,
raskaiden koneiden lisävarusteet ja laitteet sekä
pienkuormaajat että nestekaasut.. Työ jatkuu ja rahaa kerätään. heinäkuuta. 0207343777
TEKSTI: Erkki Koivisto
KUVAT: Erkki Koivisto ja LeKi-futis
POIKKEA ILMAISELLE
MAKKARALLE
KESKIVIIKKONA 27.04.2016
klo 8.00-17.00
( sis. Mäkisen
mukaan ELY-keskuksen
Nestekaasun vaihto
11 kg:n teräspullossa ja
10 kg:n komposiittipullossa
19,50,-/plo
Norm. alv).
Kampanjahinnat voimassa 27.4 . Mukaan mahtuu
sata nuorta futaajaa. MYYMÄLÄ
EDULLISET KAASUT!
ja laitteet mukaan mökille
tai kotiin!
TAAKSI
UH
PYTINKI P
399?
(sis. Antia on jatkettu
kuukaudella toukokuun
puoliväliin asti. Vastaavaa, hyvin
järjestettyä ja pidettyä juniorileiriä tarjoavat Euroopassa ainoastaan Ajaxin ja
AC Milanin organisaatiot,
Mäkinen toteaa.
Jokaisen leiripäivän kesto
on viisi tuntia. SHOWROOM . alv.)
DOMETIC RF 60
KAASUJÄÄKAAPPI
mökki- ja vapaa-ajankäyttöön.
229?
(sis. AC Milan Junior Camp -nimellä toteutettava viisipäiväinen leiri
on aikaisemmin toteutettu
Suomessa Rovaniemellä ja
LeKi-futiksen puheenjohtaja Petri
Mäkinen toivottaa
jalkapallojunnut tervetulleeksi ensi kesän jalkapalloleirille.
Petri Mäkinen (vas.) ja AC Milanin Suomen edustaja Francesco Rizzi sopivat AC Milan Junior Camp -juniorileirin järjestämisestä ensi
kesänä Sääksjärvellä.
Lappeenrannassa.
. Valmentajiksi on tulossa
kahdesta viiteen italiaanoa.
Valmentaminen on korkeatasoista. Kolmelle leirin parhaalle tarjoutuu mahdollisuus osallistua vuoden päästä Milanossa pidettävään juniorijalkapallotapahtumaan.
Petri Mäkisen mukaan
leiri järjestetään, mikäli
ainakin 40 junioria sille ilmoittautuu.
?Seuraava leiri
hallissa?
. vaihtohinta on 24,00 ?
ÄN
LEMPÄÄL
!
EDULLISIN
A-AJALLE
APA
LAATUA V
149?
(sis. alv.)
STANLEY PAINEPESURI
150BAR 2200W
SHOWROOM JA MYYMÄLÄ:
RealParkinkatu 1, Lempäälä
Ma-Pe klo 08.00 - 17.00
Asiakaspalvelu: puh. alv.)
Royal Gourmet Classic 3
3-polttimoinen kaasugrilli
Piezo sytytimellä
VERKKOKAUPPA:
www.realparts.fi
Avoinna 24/7
VERKKOKAUPPA
Taistelutahto
oli kuitenkin kohdillaan,
ja etenkin puolustuspäässä
nähtiin railakasta tsemppihenkeä. minuutilla hän
onnistui. Pallotuntuma oli monella pelaajalla kohtuullisen kehno. Visan maalin teki
Niko Björksten.
. Pienistä kouluista
Nurmi ja Mattila tarttuivat
tarjoukseen. Niistä tuli tasavahvasti yhteensä 95 suoritusta, jolloin osallistumisprosentti oli liki 90. Lempääläläisten ja vesilahtelaisten, maaliskuulla jatkettuun "HiihtoHelmikuuhun" kertyi osallistujia 510. B-junioreista
ikääntyneitä nuoria miehiäkin mukana on. Vesilahdella
päästiin hiihdon makuun
vasta helmikuun puolivälissä, jolloin kunta teki
viiden kilometrin ladun
koulukeskuksesta Anttilanvuoren ympäri.
. Vaatimuksena oli
hiihtää vähintään viisi kertaa. Tasapeli tyydytti kotijoukkuetta.
Ilves hallitsi avauspuolikasta lähes mielin määrin.
Keltapaitaisten vierailijoiden nuoret ja näppärät
pelimiehet syöttelivät pitkiä syöttöketjuja ja repivät
?urheilu
varmasti yksi vahvuus jälleen kerran kautta ajatellen, tuumaa Visan pelaajavalmentaja Simo Suonsivu.
Ottelussa Ilves/3:a vastaan Visa loi maalipaikkoja
siinä kuin vierailijatkin,
mutta viimeistelyssä ruuti oli aavistuksen märkää.
Alex Tuominen ja LeKi:sta
Visaan siirtynyt Joonas
Saarnio olivat vesilahtelaisten pirteimmät pelimiehet.
TEKSTI: Juha Raunio
KUVA: Antti Raunio
Lentopallokausi mallia
2015?16 jää historiaan yhtenä Lempäälän kautta aikojen parhaana sesonkina.
Vihoviimeinen saavutus
kuittaantui Leppävirralta,
missä Kisan 40-vuotiset urhot nappasivat pronssimitalit eli Kisan kaksi veteraaniikäluokkaa olivat maan kolmanneksi parhaita.
50-vuotiset olivat SMfinaalissaan yhdeksänsiä.
Loppuotteluunkin olivat
kaikki saumat edetä, mutta
Laajasalon Voima oli välierässä niukasti erin 2?0 Kisaa terävämpi.
Nelikymppisten mitalimiehet ovat: Jussi Niemi,
Janne Jär vinen, Marko
Korvenaho, Tero Karppanen, Juha Tulonen, Petteri
Fonsen, Mika Pyrhönen,
Jani Sahramäki, Kari Nieminen ja Marko Laakso.
Hiihtokampanjaan
osallistui yli 500
Vähälumisuudesta huolimatta hiihtokampanja ylsi
ennätykseen. Joukkueen taival on ollut lähes
poikkeuksetta sellainen,
että vitosdivarissa vastustajat ovat kellistyneet selkein lukemin, mutta sarjaa
ylempänä ei riittävää taitoa
ja kovuutta ole ollut. Vähän aikaa
pääsi hiihtämään golfkentäl-
tä Ahtialanjärven yli Lastusten koululle asti Innilän
mäet ohittaen.
Kampanja oli osoitettu
myös kouluille esikoulut
mukaan lukien.
. Kesällä 2016 on taas nelosdivari-vuoden vuoro ja tällä
sesongilla LeKi aikoo pitää
paikkansa sarjassa.
. Vaihdosta kentälle
päästetty Juho Mäkiniemi
teki väkevän laitanousun
ja syötti Kulhbergin täysin
vapaaseen tekopaikkaan.
Riemukas 2?2-tasoitus tuli
Markus Sepän puskemana
pelikellon näyttäessä 85.
peliminuuttia.
Loiskeen pelistä paistoi
varsin vähäinen lajiharjoittelu. Tietoa oli myös kuntien
ja Kisan kotisivuilla sekä
tiedotusvälineissä.
. Riippuu
paljon talven lumi- ja latutilanteista.
Vähemmän hyvää oli lumen vähyys. Osa niidenkin oppilaista osallistui
yksityisesti.
Yksi hidaste oli se, ettei kaikilla kouluilla ollut
entiseen tapaan koulua ja
kulmakuntalaisia palvelevia
lähilatuja. Mattilan osallistumisprosentin yhtenä
selityksenä on kilometrin
pituinen valaistu latu. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Loiskeen laidoilta tilaa
keskityksilleen. Tavoitteellisesti
kauteen lähdemme taistelemaan kärkisijoista lohkossa.
Luotto pelaajiin on kova
tällä hetkellä. Selkeä tavoite on vakiinnuttaa paikka nelosesta.
Seurassa on satoja junioreita, joten kyllä edustusmiehistönkin tulee olla heille
tietynlainen esimerkki,
tiivistää LeKi-futiksen puheenjohtaja Petri Mäkinen.
Kovin ruusuisesti LeKi:n
taival ei ole alkanut, sillä
HJS Akatemia oli sarjaavauksessa aivan erilaisella
pelivalmiudella ja vei Hämeenlinnaan Lempäälästä
pisteet murskavoitolla 9?2.
Toinenkaan peli ei tuottanut muuta kuin hiukan
lohdullisemmat tappionumerot, sillä NePa Nekalasta
löi LeKi:n maalein 4?2.
LeKi:n alkukauden tehomies on ollut Samu Nevala,
joka iski maalit molemmis-
Visan pelaajavalmentaja
Simo Suonsivu
johtaa joukkojaan uusituissa
keltaisissa pelipaidoissa viime
kauden mustan
sijaan.
sa otteluissa.
LeKi:n miehistö on rungoltaan samankaltainen
kuin edelliskausina, mutta
useita uusiakin nimiä rosterista löytyy. Muissa
Lempäälän ja Vesilahden
kouluissa osallistuminen
oli vähäistä tai olematonta
joskin kaikissa hiihdettiin
muutama kerta. Avausmaali
tuli hyvän pystysyötön vapauttaessa liigan treeniringissäkin olleen Topias Järvelän läpiajoon, jossa hän
kiersi Loiske-vahti Janne
Peltosen helposti. Nurmelle
ei tehty latua, mutta oppilaat ajelivat koulukuljetuksin Hakkariin hiihtämään ja
luistelemaan.
Osallistumismäärän koettuakin nopeampaa kasvua
hidasti Korhosen mukaan
tietämättömyys kampanjasta
tai väärät luulot sen kohteista ja tavoitteista.
. Koulu
jopa sovelsi työjärjestystään
sopivien hiihtokelien mukaan, silti opetussuunnitelmaa noudattaen. Hyvää oli se, että osallistujia kertyi jo tuo 510,
mikä tosin on vain vähäinen osa kaikista hiihtävistä
kuntalaisista. Ekakerralla
oli 160 osallistujaa ja viime
talvena 260, joten määrä nyt
siis tuplaantui. Osallistumista saattoi
alentaa myös varovaisuus ja
hämäläinen empiminen ?
kun ei ole ihan varma niin
parempi olla kajoamatta eikä
varmaankaan kuulu minulle?. toukokuuta, jolloin
Sääksjärvelle saapuu PJK
Pirkkalasta.
TEKSTI: Juha Raunio
LeKi aikoo säilyä,
Visa haluaa pärjätä
Liian hyvä vitosdivariin, liian huono
nelosdivariin. Yhteishenki
on aina ollut hyvä, mikä on
17
Lentiskausi päättyi
toisiin pronssijuhliin
Loiske nousi
takaa tasapeliin
Sääksjärven Loiskeen kotiavaus jalkapallon kolmosdivisioonassa
houkutteli paikalle kolmisenkymmentä silmäparia,
jotka näkivät alussa sekavasti pelanneen kotitiimin,
joka toisella jaksolla piristyi
ja sai pelinsä toimimaan paremmin. Lopputulos Loiskeen ja Ilveksen kakkosjoukkueen kohtaamisessa
oli 2?2 (0?2). Myös kouluille saatiin lopputalvesta
latuja.
Lempäälän puolella Hakkarin ja Sääksjärven avarille
ja tasaisille kuntoradoille
voitiin tehdä koneladut jo
tammikuun alussa. Perinteiseen Innilään ja sieltä
Lastusiin tehtiin ladut kuun
loppupuolella. Maalintekijöiden ohella alakerran Jani
Hammar ja Joel Mattjus
olivat vakuuttavimmat
loiskelaispelaajat. Maalissa
Janne Peltonen ei tehdyille
osumille voinut mitään ja
muut tilanteet hän hoiti
rutiinillaan varmasti.
Loiske on kalastanut
kahdesta avauskoitoksestaan kaksi tasapelipistettä,
mikä on täysin kelpo saldo.
Seuraavan kerran oranssipaidat ovat pistejahdissa
keskiviikkona 27. Muutama oli hiihtänyt
todistetusti ja halutusti joka
päivä.
Kaikki osallistuivat arvontaan, jossa joka kymmenes
voitti. Asianomaisille ilmoitetaan tällä viikolla.
Kampanjan pääorganisaattorina toimi Lempäälän
Kisan Antero Korhonen.
Miten sujui?
. Joukkuetta valmentavat Lassi
Lehtonen ja Tomi Karjalainen.
Vesilahden Visan kausi
vitosdivarissa alkoi myös
tappiolla, kun Ilveksen kolmossakki nuorine ja paljon
treenanneine 15?16-vuotiaine pelaajineen oli lukemin 3?1 Visaa parempi
Kirkonkylän tekonurmella
käydyssä sarjan avausottelussa. Mainiolle kotareitille ei
ollut ainakaan hyvin suksin
asiaa. Epätasaisten pohjien
ja varjostavan puuston takia lunta olisi pitänyt sataa
vanhaan malliin. huhtikuuta, kun vastustajana on
Tampereella TKT. Jotkut eivät huomanneet
kampanjaa, vaikka hiihtivät
monasti aivan punaisten
laatikoiden vierestä, joiden
vieressä juliste kertoi asian
ja laatikon kannessa oli iso
teksti ?ota tästä suorituskortti?. Lisäksi ainakin
Hakkarissa ja Kuljussa hiihti
sadoittain vieraspaikkakuntalaisia. Kotipelin vuoro on helatorstaina 5. Porukka on pysynyt
hyvin samana kuin edelliskaudella, mutta muutama
lupaava nuori pelaaja on
saatu rinkiin mukaan. Heistä
Ville Viitaharju on ollut
vakikokoonpanossa ja hän
teki LeKi:n toisen maalin
NePa-kohtaamisessa. Laajuutta pelaajamateriaalissa
kyllä löytyy. Toinen
Ilveksen maali tuli Peltosen torjunnan riparista,
kun Elias Kuusela sijoitti
varmasti pallon verkkoon.
Toiselle puolikkaalle
tuli sisuuntunut Loiske, ja
varsinkin joukkueen maalitykki Niko Kuhlbergilla
oli muutamakin paikka iskeä kavennusmaali, mutta
vasta 80. Siellä menestys oli vaihtelevaa. Jos kehityslinja jatkuu, ensi talvena on
tuhat osallistujaa. Siinä karu
historia LeKi-futiksen
edustusjoukkueen viimeisimmistä kausista
Oman
kylän poika Samuel Shipway eli Risto
Räppääjä jakaa tapahtumassa nimikirjoituksia. Emme pyri tekemään voittoa
tapahtumalla. Pihapiirissä sijaitseva
juhlatila Mansikinkammari muuntuu
1?5-vuotiaiden lasten seikkailuradaksi.
Päätalon isossa salissa on nukketeatteri
Nirunarun järjestämänä kaksi esitystä näytelmästä Laulava karhu. päivänä 1956
lapsiperheille vaihtelua arkeen, Katja
Rastas sanoo.
Mansikin kammarissa
seikkailurata
Tapahtumasta on Katja Rastaan
mukaan kehkeytymässä lasten versio jokakesäisistä Kuokkalankosken
markkinoista. Pihapiirissä on pomppulinna,
liukumäki ja ponitalutusta. Lempäälän
taideyhdistys järjestämää lapsille mahdollisuuden taiteluun. Haluamme elävöittää Kuokkalankosken seutua ja antaa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
huhtikuun 27. LeKi-futiksen
C-tytöt haastavat lapset leikkimielisel-
lä taitoradalla ja pelikentällä, ja mukana on myös Lempäälään suunnitteilla
oleva Vaparihalli.
Ulkona on koko tapahtuman ajan
myynnissä bratwurstia ja perunasalaattia sekä vohveleita ja hilloa makeannälkään. Tällainen yhteishenki
on ehdoton valtti pienen paikkakunnan matkailulle ja toimeentulolle, Katja
Rastas toteaa.
Tapahtumalle saattaa olla luvassa
jatkoa tulevina keväinä.
. Luvassa on kirpputorimyyjiä ja paljon tekemistä lapsille.
Yhteistyössä on kymmenkunta yritystä
ja muuta tahoa. Myllyrannassa saa ihastella poneja ja mennä vaikka
kyytiin. Alun perin ajattelimme, että vuokrataan pihasta muutama myyntipaikka
ja myydään samalla ravintolassa turhaksi käyneitä laseja ja muuta tavaraa
pikkurahalla, ettei tarvitsisi käyttökelpoista tavaraa roskiin heittää, sanoo
ravintoloitsija Arto Rastas.
. Sään salliessa myös terassi on avoinna.
. Sisällä päätalossa on tarjolla
kirppislounas. Loimusalon laamat ovat näytillä
toista kertaa.
Vappujuhlan jatkona alkaa Suurempi
kuin elämä -messu Pyhän Birgitan kirkossa.
Lauantaina
Lempäälä
+8
5:27
tavat muiden muassa vekkuli klovnipari
Alberttiina ja Huubert, Pekka-pelle showesityksineen, Tiitus-taikuri ja nuorten
lempääläläisten taitajien taikuriryhmä
Välähdys. Tapahtuma järjestetään
osana Lempäälän 150-vuotisjuhlavuotta.
Sekä peräkonttipaikkoja että pihan
myyntipaikkoja on vuokrattu useita
kymmeniä.
. Lempäälän juhlavuoden myötä
paikallisten yritysten talkoohenki ja
yhteisöllisyys tuntuu nousseen aivan
uudelle tasolle. Ehdottomasti tällä kysynnällä ja
suosiolla harkitsemme vakavasti tapahtuman järjestämistä myös ensi vuonna,
Arto Rastas toteaa.
Sirkushahmot maustavat Lempäälän Olkkarin Wappua
Vapunpäivänä, sunnuntaina 1. Sen jälkeen tunnelmaa nostat-
Sää
Torstaina
Keskiviikkona
Perjantaina
Lempäälä
Lempäälä
12
4
21:20
1
+9
Vesilahti
5:24
13
3
14
Vesilahti
Lempäälä
+8
4
+7
21:22
ura- eli sähköautoratoineen. ?ajankohtaista
18
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Nimipäivät
Ke 27.4.
Merja
To 28.4.
Ilpo, Tuure
Pe 29.4.
Teijo
La 30.4.
Miia, Mira, Mirva
Su 1.5.
Vappu, Vappu
Ma 2.5.
Viivi, Vuokko
Ti 3.5.
Outi
Kouluruuat
LEMPÄÄLÄ
VESILAHTI
KE:
TO:
PE:
MA:
TI:
KE:
TO:
PE:
MA:
TI:
jauhelihakiusaus
puuro ja kiisseli
saaristomeren kala
possukastike
kasviskiusaus
Sillä aikaa kun vanhemmat
myyvät kirpputoripöydillään,
lapset voivat seurata nukketeatteri Nirunarun esitystä.
tortilla
mustamakkara
kalakeitto
siskonmakkarakeitto
makaronilatikko
Ohjelmallinen suurkirppis
Villa Hakkarin alueella
60 vuotta sitten
Ravintola Villa Hakkari Lempäälässä järjestää lauantaina 7.
toukokuuta koko perheen kirpputoritapahtuman. toukokuuta kello 11-16 Kirkkotorilla ja sen ympäristössä vietetään suursuosittua Olkkarin
Wappu -tapahtumaa.
Vapputapahtuman avaa Lempäälän
mieskuoro, joka kajauttaa sävelensä Kirkkotorilla. Olkkarin Wappuun kuuluu
myös Gospel Riders -motoristit pärinäpyörineen ja Lempäälän Urheiluautoilijat
13
Vesilahti
5:21
Vesilahti
21:25
5:18
21:28
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm
Tervetuloa jäseniltaan
kuulemaan kesän tapahtumista,
keskustelemaan ja suunnittelemaan syksyn toimintaa. Harjoituksen
aiheena ensiapu liikenneonnettomuustilanteessa.
Joutohetkien seura. Kesän liikunta aloitetaan Hakkarin liikuntahallilla ti
10.5. Yleisökierros Tampereen Vanhalta kirkolta Vesilahteen
Laukon kartanoon. 045 8497 522). 2.5. Talkoot kentällä
pe klo 18.30. Turvalonkeroitten
ohjeet ovat marttaillassa. klo 12 alkaen.
Lempäälän
Eläkkeensaajat ry
Tulevia tapahtumia. Jokainen siivoaa
omaa lähialuettaan ja kokoonnutaan
Riehuntien/Pirttikosken silta jätepisteen aluetta kohentamaan klo 12.
Sekalaisia
Eläkepäivät edessä kesällä...
Tervetuloa kahville nykyiset ja entiset yhteistyökumppanit
pe 13.5. La
6.8. Kokoontuminen
klo 18 kaupan edessä.
Riehun kyläkerho ry Tienvarsien
siivousta la 30.4. ps.
10 säkin erästä erikoisetu.
044 3477 405
ilmoitukset@lvs.fi
Vuokralle tarjotaan 2h, k. 13.00 15.00 Taitokeskus,
Vesilahti kk.. Ma 9.5 klo 11.15 L:län linjaautoasemalta lähtö Taide-Ritan
näyttelyyn
Lempäälän
Eläkkeensaajat ry
Tulevia matkoja
yms. Soita Jukalle 0500 732892. Mukaan
kyltit ja julisteet tärkeiden asioiden
puolesta, vappuinen vaatetus sekä
rämsööläiset kulkupelit!
Kesän liikunta- ja
jäsentapaamiset.
Ti 10.5. Kahvitarjoilu.
Sää
ikinuoret. Hakkari ja Puistolinna. klo 15-19, Rakastan
itseäni ?hyvinvoinnin minitapahtuma,
hyvinvointiluennot klo 17 ja 17.30. Aika: To
28.4. Vapaaehtoinen
kahvimaksu. Esite oopperasta
netistä: https://maaseuduntaiteellinenteatteri.fi. Ruokaillaan
matkalla Mammuttinäyttelyn
jälkeen. 046-931 9088
SELVÄNÄKIJÄ JA
MAYA-ASTROLOGI
040-500 0050
Hallituskatu 6, Tre
www.paivikaskimaki.com
lvs.fi/kauppahuone
Myydään hevosenlantaturvetta, parasta voimaa kasvihuoneisiin, lavoihin,
ryytimaille ja kukkaryhmiin. Menemme
linja-autolla, lähtö Lempäälän
linja-autoasemalta klo 12.00. Ilmoitathan
tulostasi 4.5. lasitettu
parv. Retken voi maksaa EL Lempäälän tilille FI1952280320106755
Rämsöön
kyläkerho ry
Wappumarssi
R äms ö öss ä . La 7.5.
9.30 - 17.00 Lähtö Tampereen
Vanha kirkko. klo 17. - Ma
9.5. Lisätiedot matkailuneuvonta
p. Sarjat henkilökohtainen ja
pariboccia, molemmissa yleinen ja
naiset. 14.00 Nokian kesäteatteri. Teatterimatkan voi maksaa EL Lempäälän tilille FI1952280320106755.
Tervetuloa
Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry
R e t k i V a p r i i kkiin. klo
10 lauluryhmä Sääksjärven Nuorisotalolla, klo 16 kuntosali Toimelatalolla. Ti
3.5. 044 508 8329. Lähdetään tutustumaan Vapriikkiin. Retken kokonaishinta 30 e /
hlö.Ilmoittautuminen Markku Vuorensola 0405466738; tai tekstiviesti
0405466738 tai sähköposti mvuorens@welho.com. Liikkuvaiset ja
musisoivat ikinuoret
Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry
Lempäälä. Pirkanmaan
piirin kesäjuhla Valkeakoskella
2.6.2016 alkaen klo 12. Toimi
nopeasti, lippuja tarjolla määräseltään.
Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry
Ennakkotieto / teatterimatka Nokian kesäteatteri. La 7.5 Pirkanmaan
Piirin Boccia-kisat Sääksjärven
koulun liikuntahallissa alkaen klo
9. LIPUN HINTA 28 e / hlö.
Liput voi varata Markku Vuorensola 0405466738 tai tekstiviesti 0405466738 tai sähköposti
mvuorens@welho.com. Samoin Mukanetin vertaisohjaaja-tuutorit tulevat
vielä Lempostuvalle torstaisin,
28.4 sekä 12 ja 26.5. Tervetuloa kaikki ikinuoret ja vähän
vanhemmatkin. Omia runoja ja lauluja
voi ottaa mukaan. 4.5.klo 13 muistikerho Anjalla ja kuntosali klo 15
Ehtookodossa.
Tarpian Suunta ry
Torstairastit, Isonkivenmaa. Su 22.5.
14.00 Lempäälän kirkko. - Ke 31.8. klo 14.3016.30 ohjaamaan ikäihmisten
ATK:n perustaitoja.
Sääksjärven
Martat ry
LempäälänVesilahden
Diabetesyhdistys ry
Punainen Risti,
Vesilahden osasto
Ensiapuryhmän
harjoitukset. 6 säkin erinä
kotiinkulj. Matkaohjelman ilmoitamme myöhemmin, Menemme
linja-autolla. Lippukulkue
järjestäytyy 8.45.
VESILAHTI
Vesilahden Tennis ry Vappuna ei
pidetä harjoituksia. klo 17 mölkkyä pelaten tai
kävellen. Ensin kuitenkin
nautimme tavanomaisen Eevan
ja Tuulan kattaman aamukahvin.
Toukokuussa kokoonnumme vielä
neljänä perjantaina jumppaamaan
ja säestyskin on pari kertaa. 27.04.2016 mennessä. Tervetuloa. 050 389 5265.
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lempäälän paikallisosasto
MuRu-kahvila
Sääksjärvellä. Eeville p. 044-283 1994
TERVETULOA
sukulaiset ja ystävät
vappuaaton
brunssille
Hallitie 8:aan
klo 12 alkaen.
- Pasi ja Hanna
Halutaan vuokrata
38-vuotias mies
etsii pientä, halpaa
asuntoa Lempäälästä.
Huomioin kaikki.
Vakuus kirjallinen.
p. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa mukaan!
Päivi Kaskimäki
Vanhaa yhdistyspalstaa ei enää siitä
alkaen julkaista.
Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa
opastusta: ota
yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@
me.com tai menyt.
fi/#menyt.
16
Vesilahti
Lempäälän-Vesilahden Näkövammaiset Kevätkauden päätöskerho ma 2.5. Ma 2.5. Kokoontuminen Lempostuvalla klo
11.00 jossa kahvit. Lammasniemessä
Vesilahdella kokoonnutaan loppukesän viettoon 10.8. klo
11.00 ja lähdetään matkaamaan
seurantalolle, jossa on mahdollisuus osallistua Wappubrunssille
(brunssin järjestää Rämsöön Urheilijat ry, lisätietoja ja ilmoittautumiset puh. Matkan kokonaishinta
30 e / hlö ( lippu, väliaikakahvit,
matka ). Kierros sisältää opastetun Klaus Kurjen tien kierroksen,
Laukon kartanon opastetun Juhlakierroksen kartanon rouva Liisa
Lagerstamin opastamana, kartanolounaan jälkiruokakahveineen
Juhlatallin Kurki-salissa ja vapaata
aikaa kierrellä kartanon puistossa,
näyttelyissä ja Kartanopuodissa.
Kierroksen kesto 6 h, hinta 60 e/
hlö. Radat: 7V(6,5km), 5V(4,9km),
3H(2,9km), mukana myös RR/TR.
Huom. Pe 29.4.
10.00 - 12.00. Pe 29.4. Ma 2.5.
16.30 - 18.45 Lempostupa. 15.00 16.30 Himminpolku 6, Lempäälä.
Kokoonnumme Himminkodon
juhlasalissa. Eiralle p. 044-595 6334
tai 040-521 2105.
LEMPÄÄLÄ/VESILAHTI
Pirkanmaan
Omaishoitajat ry
PIONI
14
3
Yhdistykset
SUS Lempäälä
Lempäälä
15
5:15
19
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
+9
Vesilahti
5:09
Vesilahti
21:36
5:06
21:38
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm. Vuorot varattavissa 2.5.
alkaen seuran sivuilta.
Lempäälän Eläkeläiset ry To 28.4.
klo 15 Kuljun Työväentalolla Potilasasiamies kertoo potilaan oikeuksista
ja valinnan vapaudesta. Ma 2.5.
17.00 Ehtoopirtti,
Asuntotie 4, Sääksjärvi. Kustannukset tasataan osanottajien kesken.
Ilmoittautumiset: Ritva Mäkelä,
puh. Kaikkia
tarveaineita ei tarvitse olla jokaisella mukana vaan niitä voidaan
hankkia yhteisesti.
Joutohetkien seura
LempäälänVesilahden
Diabetesyhdistys ry
Jäsenilta. 14.30 - 16.00 Toimelan talo,
Asuntotie 10. Bussi lähtee Sääksjärveltä klo 10.30, vanhaa tietä L:lään matkalta mukaan.
Kesämatka Valamoon, Mikkeliin ja
Savonlinnaan 15. - Ke
6.7. Ma 25.4. Opettelemme tekemään turvalonkeroita keskosvauvoille. www.lempaala.elakkeensaajat.fi.
Marttailta. TERVETULOA!
Ruokailta. - 18.6.2016, vielä
mahtuu mukaan. Nyt
perjantaina jumpataan Paulan komennossa ja
laulellaan jälleen Eeron ja Maunon tahdissa. Opastus: Lempäälä Sääksjärvi, Sääksjärventie
1. Diabetesyhdistyksen kuntosali- ja jumppavuorot loppuvat
viikolla 18. Ma 2.5. Kevään viimeinen
kerta laulella, lausua runoja ja
kahvitella yhdessä paikallisosaston
väen kanssa. Ti 17.5. 57,5m² Lempäälä / Sääksjärvi
050 5842766 Jussi. 9.30. Ota
mukaan värillistä puuvillalankaa
sekä virkkuukoukku no 2 ja 3,5. Su
1.5. Kaikki vertaisohjaajat mukaan.
3.5. Ti 3.5.
18.00 - 20.00 Tapolantie 1B, Vesilahti. klo 9.45 lähdemme
Lempäälästä Lautsiaan, matkalta
Narvan kyläyhdistys ry Kylänraitin
siivoustalkoot ke 27.4. Samppalinnan
kesäteatteriin 6.7.2016 on jäljellä 2
lippua. Lähdöt 17.00
- 18.30, maali sulkeutuu klo 20.00. klo
17.00. klo 14-16 Pesäpuussa
Liikekatu 1 (7 krs). Makkaraa, simaa ja munkkeja sekä
mukavaa yhdessä oloa. Ilmoittautuminen Markku
Vuorensola 0405466738; tai tekstiviesti 0405466738 tai sähköposti
mvuorens@welho.com.. Lisätiedot Pekka Kankkonen p. Vuokraajan luottotiedot ok.
Keskiviikkona
Lempäälä
Lempäälä
13
+7
3
3
13
21:33
Mielenterveysyhdistys Lempäälän Seudun Valotuikut ry kokoontuu Ehtookodon käsityötilassa ti
3.5. Ilm. klo 13 alkaen Kuokkalan koulun ruokalaan.
Vanhempien ja oppilaiden kanssa kahvittelemme
sitten kevätjuhlan yhteydessä 1.6. Lisätiedot Sisko
Kiiski 040-821 5871. Valkoista ja mustaa lankaa tarvitaan
silmiä varten sekä lisäksi tarvitaan
askarteluvanua. Näytelmä SIMPAUTTAJA la 06.08.2016
klo 14.00. Ilm. Ilmoittautuminen 2.5 mennessä
Lasselle. Mukavaa
yhdessä oloa, jumppaa, tietokilpailu,
kahvittelua.
Taito Pirkanmaa ry Taitokeskus
Lempäälä to 28.4. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota
yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@
me.com tai menyt.fi/#menyt.
Lempäälän
kansalliset seniorit ry
Viikko 18. Valmistamme unkarilaisen aterian
Simo Koivusen johdolla ja nautimme sen yhdessä. 050 5185010 tai ritva.makela@koti.soon.fi
LempäälänVesilahden Sanomat
kokoaa järjestöjen,
yhdistysten ja
muiden yhteisöjen
kaikki tapahtumatiedot keväästä
alkaen MeNyt palstalle.
21:30
LEMPÄÄLÄ
Lempäälän Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry Vappuaamu Ämmänristinmäen Punaisten
muistomerkillä klo 9. Ke 1.6. Tilaisuus
kuuluu Lempäälän kunnan 150
v juhlavuoteen. 050-5262678
tai eira.rosengren@hotmail.com.
Lisätied. Kahvittelua,
bingoa ja jutustelua eri tapahtumiin
osallistumisesta.
Lempäälän
omaishoit ajien
vertaistukiryhmä. | Vesilahti.
MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden
tapahtumakalentereihin sekä netin
tapahtumakartalle. 11.00 - 12.00
Ahtialan päiväkoti, Rämsööntie
967, 37350 Rämsöö. klo 14 lukupiiri Railin kotona
Taipaleentie 20. Vapaa pääsy.
Tiistaina
Vesilahti
5:12
Lempäälän Seudun Kristilliset
Eläkeläiset ry 30.4. Tervetuloa!
2
16
mukaan, Sääksjärvi n. TarpSun oravapolkukoulun ensimmäinen harjoituskerta.
Tervetuloa suunnistamaan!
Lempäälän
Eläkeläiset ry
Tap ahtumat
v i i k o l l a 17-18 .
To.28.4.klo.15.00
Kuljun Työväentalolla Potilasasiamies selvittää lakia potilaan oikeuksista ja valinnanvapaudesta.
Ma.2.5.klo.10.lauluryhmä Sääksjärven Nuorisotalolla, klo.16.kuntosali toimelan talolla.Ti.3.5.klo.15.
k untosali toimelan talolla.
Ke.4.5.klo.11.30 boccia peliä Kuljun Työväentalolla.
Kirkko-ooppera
Huutolaist y tön
laulu. klo
12 neulekerhon
retki Vaihmalan hoviin. Paluu Lempäälään n. Ti 3.5 klo 18.00
Toimelantalon kuntosali Ke 4.5
Työväentalo, klo 9.00 Boccia, klo
9.00 Kulttuuri-/matkailukerho,
klo 10.30 Sketsikerho, klo 12.30
Senioritanssi. kuntosali Toimelatalolla. menn. Lauluporukka
lähtee puoli kolmeksi.
Maanantaina
Sunnuntaina
Lempäälä
LempäälänVesilahden
Matkailuoppaat ry
Lauantaikierros
Laukkoon. Puistolinnassa saunotaan
ja grillataan makkaraa 16.6.,21.7.
ja 18.8.klo 17. Marssitaan
kylälle tärkeiden asioiden, Ahtialan
päiväkodin ja Rämsööntien nopeusrajoituksen, puolesta! Kokoonnutaan päiväkodin pihassa 1.5. 12.00
Kokoonnutaan
Lempostupaan. Pannumyssytalkoot Taitokeskuksessa.
Sekä ompelijoita että seuranpitäjiä
tarvitaan! Leena tuo tarvikkeet ja
opastaa ompelussa. Emäntänä Taina. Ke 8.6.
menemme Tampereelta Visavuoreen
laivalla. Kyytiin pääsee
myös klo 9.50 Lempäälän linja-autoasemalta. Ke 4.5. vappuaatto
Puistolinnassa (Himminpolku 13) klo
16. raisa.anttila@lempaala.fi
Jarmo Malinen
Laimi
Vuokralle tarjotaan
27.4.2016
matkoilla.
LEMPÄÄLÄN
KESKUSTASTA
2 h + k + kph + vh
Lasitettu parveke
56,5 m2.
Vapautuu 1.6.
p. Ke 4.5.
Toimintapäivän kerhot Kuljun Työväentalolla. Pe 13.5.
18.00 - 21.00 Vesilahden yläaste,
opetuskeittiö. Lippuja
varattu. Pe
29.4
ja ohj. Srk Raili Paul
16.5. Puh. PÖYTÄHOPEITA - TIMANTTISORMUKSIA - Antiikki- ja Käyttöhuonekaluja - Arabian - Lomonosovin posl. 040 049 4400 / VENTO
Työpaikkoja
Meidän viimeiset rytistykset:
TO 28.4. Tikkaat . KATSO TARKEMMIN + KUVIA =
WWW.ANTIKMAN.FI P. säkeittäin sopivasti. pi hat yöt
. nosturilava
KAIVINKONETYÖT
Ville Seppälä
0400 764 163
KATONPESUT JA MAALAUKSET
SEKÄ KATTOREMONTIT
. 15.15 Entiset senaattorit Markku
Vuorensola ja Pertti Salovaara Mimmosta se sulle oli
. pesua)
Tampereentie 2, Lempäälä | www.matee.fi
Koulutettu ekokampaaja Aleksandra p. Luvassa mukavaa
tekemistä, seikkailuja, uintia ja paljon
kavereita. Kattosillat . Keskustelussa:
- Vuorisjärven
kosteikkoalue
- Ojitukset, Kyynäräjärvi
Googlaa: Suonojärven Kuralan osakaskunta
Nurmen
rukoushuoneyhdistys ry
sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
su 15.5. roskalavat . Inga Sulin ja Taisto
Polvi, Flora Heinäsuo ja Oona Pätäri
Te
rv
et
Kirkko-ooppera uloa!
ULKO-
Palveluohjaajaa
Uusi koskettava ja kiitelty
kuvaus nälkävuosilta
Kirkko-ooppera
Kaikki kesän 2016
Haemme eläköitymisen johdosta
joukkoomme Lempäälään
VAPPUTILAISUUS
P i enkonet yöt :
. Vesikourut . Peltilistat
PUH. kotitalousvähennykseen.
Kasvivärjäys alk. Iso kiitos kaikille!
T. 30?
Eläkeläiset: leikkaus 22. (kesto 1,5 h)
Kuumat sakset-Thermocut alk. 040-3697442
Vesilahden punaisten muistomerkillä
Maarianmäellä su 1.5. 255 6677
www.askosaari.fi
Hyvää hiekkamaan
L-VS:n pihassa
lauantaisin klo 10-12
NEVALA,
Siikli, 0500-122 840
PERUNAA
Van Gogh,
Nicola ym. 050-3839 778. Piipunpellit-hatut . Matkakertomuksia
Rovasti Sauli Turja
9.5. (ei sis. klo 10.00.
Puhujana kansanedustaja Pia Viitanen.
Tervetuloa!
Vesilahden Sos.Dem yhdistys
OHJELMALLINEN KEVÄTBRUNSSI
vapunpäivänä Ståhlbergin kahvilassa
Noutopöytä katetaan 13-14.30, Aikuiset 7?. Karaoke
LA 30.4. TOIMINTALEIRI
VUOSINA 2003-2005 SYNTYNEILLE
Leirin hinta on 50 ?
20.-22.6. 14.00 Tarinaisku 2,
Väinö Kivilinna - Miten kummassa
hän joutui Lempäälään
. - Sing. s al aoj at
. 050 433 8060.
Tervetuloa!
KESÄRENKAAT!
Michelin
Continental
GoodYear
Hankook
Sava
Kiina
400,360,340,300,290,240,-
Esim.
205/55-16
4 kpl:n
sarja
asennettuna!
LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS
Lopentie 10, p. 050 554 2412 kauno.perkiomaki@gmail.com ja
p. klo 14
Liput 29 ?, Lempäälässä mm. Multaporkkanaa,
punajuurta, lanttua, sipulia, myös siemensipulia ym.
KOIVU
KLAPIA
Hannan Halko
0400 562 630
Huutokaupat
HUOM! HYVÄ KUOLINPESÄN ILTAHUUTOKAUPPA
LEMPÄÄLÄN MANTTALITALOLLA TORSTAINA 28.4.
KLO 18.00 näyttö 1 h ennen, os. KAHVIO. klo 19.00 alkaen
Kokouksessa käsitellään
vuosikokoukselle kuuluvat asiat. l aat oi t uks et
EKO
KULJETUSPALVELUT. Trubaduuri Barry Waller, PE 29.4. taidelasilintuja
- Hyviä tauluja - vanhaa lasia - Kristallia- Mattoja - KristalliTiffany ym. 040 555 6961
www.satulandia.fi
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,195/65-15 198,225/45-17 278,-
185/65-15 178,205/55-16 228,195/70-15C 228,-
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
KAPAKKA
RENGASMYYNTI
YRITTÄJÄ VAIHTUU 1.5.2016!
MYÖS UUDET BRIDGESTONE, NOKIAN,
GOODYEAR, FIRESTONE, YM...
ASKOSAARI OY
KESKUOJANKATU 11, SARANKULMA
TAMPERE P. 040-5525822
kirj. Lumiesteet . (lyhyet, ei sis. Tuula, Matti ja henkilökunta
Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry
HUUTOLAISTYTÖN LAULU
?... 040 484 9361 aune.hamadi@heiskary.fi
www.maaseuduntaiteellinenteatteri.fi
ja www.heiskary.fi
Työsuorituksia
MAALAUKSET
ok-rivitalot,
kesämökit ym.
p. valaisimia- ja paljon muuta luetteloimatonta irtainta. 14.30 Vappuvieraana
Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila
. TOIMINTALEIRI
VUOSINA 2006-2008 SYNTYNEILLE
Leirin hinta on 40 ?
Toimintaleirit järjestetään Puntalan
leirikeskuksessa. Tervetuloa!
Johtokunta
Lempäälän Kisan
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
siirtyy. klo 19 Rukoushuoneella. 80. 0400 661 807
www.otpelli.fi, Asennuspalvelu
Mahd. Pöytätarjous: 60 ?/4 viikkoa rekeillä,
ilman rekkejä 50 ?/4 viikkoa 30.4. murskeet . mullat
. saakka.Tarjous koskee myös jo pöydän varanneita asiakkaita. 20
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Asiointipalvelut
Tapahtumia
Kokouksia
Suonojärven-Kuralan
osakaskunnan
VUOSIKOKOUS
Myydään
KIRPPISPÖYTÄTARJOUS!
Marjamäen Kirppis, Marjakaari 42, Lempäälä, Ideaparkin vieressä. uneen tulevat kasvot
valkeat, kädet anovat,
silmät kuumeiset katsovat
miestä, hän herää ja taas
on yksi yö aamussa...?
Lempäälän kirkossa
su 22.5. ja lapset 5?
OHJELMASSA:
. Jukka Hovila ja Pentti Tynkkynen
Pääosissa mm. 044 929 7242
Palveluohjaajana työskentelet asiakaskohteessamme kauppakeskuksen
siivouksesta vastaavana ohjaajana.
Lisätietoa tehtävästä:
Minna Sippola, puh. Retki
23.5. 13.30 Tarinaisku 1, A. Manttaalitie 1. 03 375 3727
www.rengasasennus.com
Keskiviikko 27.4.2016
Rämsöön seurantalolla
pe 20.5. Kahvila Olkkarissa.
Varaa hyvissä ajoin!
Tiedustelut, varaukset ja ryhmäliput:
p. Aaltio Sotavallan vävy ja laukonpeuran ?isä?
. Vedetään vielä nakit ja karaoke
TERVETULOA!
Kiitämme 14,5 vuoden yhteistyöstä ja
toivomme myös Katrille menestystä teidän
avustuksella. Avoinna mape klo 10-18, la 10-16 ja su 11-16. Haitarimusiikkia Tappuran tahtiin
. leikk.)
Energisoiva leikkaus 68. Tanssiesitys
Raili Järvinen
Tervetuloa joukkoomme
Kirsti Antila 050 377 9415
Margit Luoto 050 337 2022
Työsuorituksia
VARATUOMARI
MARKKU LEINO
Orvokkitie 1, Lempäälä
Puhelin 03 375 1691
Erityisesti kiinteistö-,
kaavoitus- ja perintöasiat
www.markkuleino.info
Paikkakuntalaista:
- Tieisännöintipalvelua
- Yksiköintipalvelua
SATU MAIJALA
p. Kahvitarjoilua
TERVETULOA!
Lisätiedot: lempaalankeskusta.net
Lempäälän Keskustan Kunnallisjärjestö
LASTEN TOIMINTALEIRIT
KESÄLLÄ 2016
Lempäälän kunnan nuorisopalvelut jär-
jestää kesällä kaksi lasten toimintaleiriä
13.-16.6. Tapio Parkkinen
mus. Leirien hinnat sisältävät kuljetukset leiripaikalle ja pois, ohjelman,
ruoat, majoituksen ja vakuutuksen
Ilmoittautumiset leireille
20.5.2016mennessä osoitteessa:
www.lempaala.?/palvelut/nuoret/lomakkeet
Lisätietoja leireistä antavat
Sanna Hyyrönmäki p. Uusi aika on ke 11.5.
klo 18.30, Lempäälän jäähallin kahviossa.
Tervetuloa!
Huvit
MUMMON
KAMMARIN
OHJELMA
Toukokuu 2016
Kammari kokoontuu
Lempäälän Ehtookodossa
Katepalintie 9 maanantaisin
kello 12.30
2.5. 050-3839 780
Jyri Fredriksson p
040 133 7746
Myötätuuleen!
Lempäälä 150 v
10.5.2016 MAKSUTONTA OHJELMAA SENIOREILLE
ULKOLIIKUNTATAPAHTUMA
klo 13-15 Kanttorinpuistossa, Himminpolku 6
Kuntoilua Maikin kuntopolulla, liikuntapalvelun ja
vertaisohjaajien järjestämää liikuntaa, makkaranpaistoa ja
kahvia, bocciaa, musiikkia, ulkoiluystävinä vapaaehtoisia.
järj. käsityö, tanssi) 040 133 4214
Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. 21
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Tapahtumia
Tapahtumia
Pyöräilyviikko -
Kuulutuksia
Tule tutustumaan
erilaisiin liikunnallisiin
näytetunteihin
Lempäälässä!
Aina myötätuuleen!
Lempäälä lauantai - sunnuntai 7.-15.5.2016
7.-15.5. Ajan varanneet asiakkaat noudetaan III
kerroksen ovelta. Lisäksi muutos koskee
radan itäpuolen pysäköintikäytössä olevia Lempäälän kunnan ja valtion maita sekä vanhan myllyn ja
tietoliikennerakennuksen aluetta.
Kaavaehdotus mahdollistaa Lempäälä-talon sijoittumisen kortteliin nro 115. 5?
NARVAN KESÄTORIKAUSI
alkaa Vapputorilla su 1.5. Muistutukset tulee postittaa osoitteeseen
Lempäälän kunta, Tekninen toimi, PL 36, 37501
LEMPÄÄLÄ, jättää kunnan palvelupisteeseen tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen
tekninentoimi@lempaala.fi.
YDINKESKUSTAKORTTELEIDEN
ASEMAKAAVOITUSTA KOSKEVA
AVOIMIEN OVIEN TILAISUUS JÄRJESTETÄÄN KESKIVIIKKONA 11.5.2016
Avoimet ovet -periaatteella klo 14 ja 18 välisenä
aikana järjestettävässä tilaisuudessa kunnanhallituksen kokoushuoneessa paikalla on kunnan viranhaltijoita. teemapäivä
13.5. Vanhuspalvelut ja liikuntapalvelut
FYSIOTERAPEUTIN SELKÄJUMPPA
klo 13 ja 13.30 Ideaparkin Kuntocenterillä
järj. teatteri . Asiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) ja
pääkirjastossa niiden aukioloaikoina sekä kunnan
verkkosivuilla, www.lempaala.fi. 050 383 9642
www.unelmienliikuntapäivä.fi
Tule tutustumaan
erilaisiin liikunnallisiin
näytetunteihin
Lempäälässä!
10.5.2016 MAKSUTONTA OHJELMAA TYÖIKÄISILLE
Lempäälän kunta/Liikuntapalvelut:
16.00?18.00 Kuntosaliesittely, Lempoisten kuntosali
16.00?18.00 Lihaskuntotestaus, Lempoisten liikuntahalli
Pirkan Opisto:
17.00?18.00 Lavis, Kuljun koulu
17.30?19.00 Hatha-jooga, Sääksjärven koulu/ vanha sali
18.00?19.00 Putkirullaus, Lempoisten koulu,
HUOM! Oma rulla mukaan
Kuntocenter:
7.15?8.15 Spinning peruskunto, Kuntocenter Ideapark
11.00?11.30 Fysioterapeutin niskaselkäjumppa
11.30?12.00 Fysioterapeutin niskaselkäjumppa
11.00?19.00 Koko päivän kuntosalille veloituksetta
11.00?16.30 Kehonkoostumusmittaus jonottamalla, h. järj. klo 10,
klo 11 Narvan Soittokunnan
Wappukonsertti.
Kesätori avoinna toukokuusta
syyskuun loppuun lauantaisin;
kahviteltta avautuu ja
torimyynti alkaa klo 8.30.
Järj. Toritoimikunta &
Vesilahden kunta
Opisto
Crossing Piippokeskus:
17.00?18.00 Crossing peruskuntotunti,
Crossing Piippokeskus
18.30?19.30 Kahvakuula, Moision koulun piha
Studio Baila:
18.00?19.00 PuistoSalsa
19.00?20.00 Rasvanpoltto
Tunnit järjestetään Kuntosali Health & Body Co takana
pihalla (Tampereentie 19, jos sataa Studio Bailassa)
LAPSET JA NUORET
Syksyllä aloittaviin ryhmiin voivat hakea 7-8 -vuotiaat lapset. 040 133 7764
HAKU TAITEEN PERUSOPETUKSEEN 18.4.?31.5.2016
. Rakennuskokonaisuus sijoittuu radan viereen
sekä uuden kevyen liikenteen sillan yhteyteen.
Rata-alueen länsipuolelle muodostetaan uusi Asematori vanhan asemarakennuksen läheisyyteen.
Alueen itäreunaan Puistokadun varteen sijoittuu tiivistä asuinrakentamista.
Nähtävilläolot
Asemakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä
27.4.?27.5.2016. Ilmainen Spinning peruskuntotunti
Kuntocenterillä klo 18.30?19.30
1.5.?22.9.2016 Pyöräilyn kilometrikisa
Ilmoittautuminen joukkueittain www.kilometrikisa.fi
Mukana yhteistyössä: Lempäälän kunnan liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, kestävä kehitys työryhmä, Kuntocenter, SportiaMatti
Järj. käsityö . sanataide
Järj. Ehtookoto ja liikuntapalvelut
ULKOLIIKUNTAA
klo 13-15 Toimelantalon piha-alueella, Asuntotie 10
Sääksjärvi. Pyörällä töihin . Kartat ja lisätietoa
netistä: www.lempaala.fi, kunnan palvelupisteeltä
sekä kirjastoista
10.5. Vanhuspalvelut ja liikuntapalvelut
ULKOLIIKUNTAA
klo 10-12 Ehtookodon pihassa, Katepalintie 9
Tietovisailua ja kuntoilupisteitä kävelyreitillä,
makkaranpaistoa. Luovasti liikkuva Lempäälä työikäisten terveysliikuntahanke
RYYNIKÄN JA LEMPOISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LEMPÄÄLÄN
YDINKESKUSTAKORTTELIT,
KAAVANUMERO 5022 / 4041
KE 11.5.2016, Kunnanhallituksen kokoushuone,
Tampereentie 6, klo: 14 - 18.
Health & Body CO:
10.00?18.00 Kuntosaliesittely, tietoa ravinnosta sekä
maistiaisia uudesta luontaisesta koko
perheen ravinnesarjasta,
ilmainen tutustuminen kuntosalille
Liikuntaparkki:
10.00?11.00 Crosstraining
10.00?13.00 Perheliikunta
11.00?12.00 Lasten ohjattu liikunta
16.00?17.00 KinBall
17.00?18.00 Fit Step
18.00?19.00 Kahvakuula
19.00?19.30 Core
19.30?20.00 Roller
Lempäälän kunta tiedottaa seuraavan kaavaehdotuksen sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta:
Otamme uusia opiskelijoita syksyllä 2016 alkaviin taiteen
perusopetuksen opintoihin seuraavasti:
Kuvataiteen perusopetus - Lempäälä, Vesilahti, Nokia, Pirkkala
Käsityön taiteen perusopetus - Nokia, Pirkkala
Sanataiteen perusopetus - Nokia
Tanssin taiteen perusopetus - Nokia, Pirkkala
Teatteritaiteen perusopetus - Nokia, Pirkkala
AIKUISET
Teatteritaiteen perusopetus - Nokia
Kuvataiteen perus- ja syventävät opinnot - Nokia/Pirkkala
Käsityön taiteen perus- ja syventävät opinnot - Nokia
Lisätietoa: www.pirkanopisto.fi
Kaija Tomperi (toimisto) 040 133 4223
Heikki Riikonen (suunnittelijaopettaja ?
kuvataide, lapset ja nuoret, teatteri, sanataide) 040 133 4215
Mikael Härkänen (suunnittelijaopettaja ?
kuvataide, aikuiset) 040 133 4216
Sirpa Mörsky (suunnittelijaopettaja . Apteekki Ideapark, Crossing piippokeskus ja
Ehtookoto.
Ohjelmaa senioreille järjestää
Voimaa vanhuuteen- työryhmä.
Lisätiedustelut:
Vanhuspalvelut Pauliina Alén p. kuvataide . Hissit toimivat tavalliseen tapaan.
- Kuljun sosiaaliasema, Kukonkorventie 18,
ovet suljettuna.
Puhelinvaihde on avoinna 8.00-11.00 ja
12.00-15.00.
Lempäälä 25.4.2016
Lempäälän kunnanhallitus
w w w. f i. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi
Lempäälä 27.4.2016
KUNNANHALLITUS
KUNNANVIRASTO SULJETTU 6.5.2016
Sulku koskee myös palvelupistettä.
Perhe- ja sosiaalipalvelut
- Himminpolku 6:ssa III kerroksen ovet ovat suljettuna 6.5.2016. Pyöräsuunnistusta Lempäälässä
Osallistu! - Kerää vähintään 6 rastikoodia, olet mukana palkintojen arvonnassa. teemapäivä
klo 15.00?17.00 SportiaMatilla sähköpyörien esittelyä, Fat Bike -esittelyä, maksutonta pyöräkatsastusta, pikku purtavaa tarjolla, paikalla pyöräsuunnistuksen EM- mitalisti Juha Lilja
11.5. Tule keskustelemaan kanssamme Lempäälän muuttuvasta keskustasta.
Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Maija Villanen,
maija.villanen@lempaala.fi, p. tanssi . 040 133 7746
www.unelmienliikuntapäivä.fi
Asemakaavan muutos koskee keskustan rautatiealuetta ja sen länsipuolista vanhan asemarakennuksen ja puistoalueen ympäristöä sekä osaa kunnanvirastojen kiinteistöstä. Alkuverryttely, tietovisailua ja kuntoilupisteitä,
tarkkuusheittoa, musiikkia, makkaranpaistoa.
järj. 050 383 0648
Liikuntapalvelut Paula Eloranta p. Kaavaehdotuksesta voi esittää kirjallisia muistutuksia nähtävilläoloaikana. Kuntocenter
SENIORI PHYSIOPILATES NÄYTETUNTI
klo 17-18 Ehtookodon juhlasalissa
järj. Myös muihin ryhmiin otetaan uusia oppilaita mahdollisesti vapautuville paikoille.
Lisätiedustelut:
Liikuntapalvelut
Mari Vesaluoma
p. l v s . Luovasti liikkuva
Lempäälä -hanke
Lisätietoja:
Liikuntapalvelut/
Mari Vesaluoma
p. Rakennukseen sijoittuvat Lempäälän uusi pääkirjasto monitoimitiloineen,
Lempäälän kunnan sekä seurakunnan palvelut,
toimitilat ja nuorisotilat sekä liike- ja pysäköintitiloja. Pyörällä kouluun
22
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 27.4.2016
Televisio-ohjelmat 27.-30.4.2016
Keskiviikko 27.4.
YLE TV1
05.55 Akuutti
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.40 Arkistokuvia: Olinhan
siellä minäkin (S)
12.55 Kansallinen veteraanipäivä
14.35 Islannin lohijoella
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 MOT: Kodeistaan revityt
lapset
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Prisma: Eläinten
evoluutio
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 KulttuuriCocktail
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Ulkolinja: Rajojen
Eurooppa
23.50 Puoli seitsemän
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu:
27.4.
06.52 Tiketi Tok (S)
07.03 Puput: Puput (S)
07.12 Q Putti 5 (S)
07.23 Ritari Mikke (S)
07.39 Pusse (S)
07.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S)
08.18 Martine (7)
08.32 Joraavat juurikkaat (S)
08.34 Sirkuskaravaani
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 Puk ja Herman purjehdusretkellä
11.30 Bathinan erilaiset
maailmat
12.00 Rion Olympiakisat: 100
päivää Rioon
13.00 Kioski: Rakelin kuplassa
14.10 Mallinmurtajat
14.30 Kummeli (7)
15.00 Kymmenen vuotta
koulua
15.30 Orankien turvakoti
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Rion Olympiakisat: 100
päivää Rioon
18.30 Jalkapallon Mestarien
liiga
19.00 Kummeli (7)
19.30 Kioski: Kaarlen maailma
20.00 Uusi Päivä
20.30 Pasila 2.5 - The SpinOff (7)
21.00 Syke (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 VICE: High Country (16)
22.40 Kioski: Kaarlen maailma
23.10 Satisfaction (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
Uutiset
09.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Jamien lohturuokaa
14.30 Elixir Life
15.00 Upeat skandikodit
15.30 Löytäjät
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Pomo piilossa
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet
18.00 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Elastinen feat.
21.00 Rouva Ministeri (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto, Jokeri ja
Lomatonni
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
23.10 Myytinmurtajat
00.15 Saturday Night Live
01.15 Villi ja vapaa (S)
NELONEN
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
06.55 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen (7)
07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
07.45 Lego Nexo Knights (7)
08.10 Lego Legends of
Chima (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
09.10 Soppa365
09.20 Hansin grillikesä
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Perheyritys (S)
14.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.55 Amerikan kovimmat
keräilijät
16.00 Onnenarpa
16.05 Neljän tähden illallinen
16.35 Soppa365
16.45 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kauppaneuvos Jethro
20.00 Suomen huutokauppakeisari
20.58 Keno
21.00 Temptation Island
Suomi 2 (S)
22.00 Quantico
23.00 Elokuva: Valloittava
Phillip Morris (12)
01.00 Leijonan luola USA
02.00 Amerikan kovimmat
keräilijät
02.55 Elokuva: Great Balls of
Fire! (S)
Torstai 28.4.
YLE TV1
05.55 MOT: Kodeistaan revityt
lapset
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Vielä virtaa (S)
13.04 Vielä virtaa (S)
13.35 Noita palaa elämään
(12)
14.50 KulttuuriCocktail
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kriminalisti (12)
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Kuka hallitsee
meriä?
23.00 Yle Uutiset
23.05 Outlander - Matkantekijä (16)
00.00 Puoli seitsemän
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu:
28.4.
06.52 Lilli ja kukkaisystävät
07.04 Popi Kissa (S)
07.15 Lauran tähti (S)
07.30 Humps (S)
07.37 Lauri kilpa-auto (S)
07.47 Anniina Ballerina (S)
08.16 Viidakkokirja (7)
08.28 Kesäleiri (7)
08.41 Pok ja Mok (7)
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Miljoona talipalloa
10.30 Orankien turvakoti
11.30 Veljesten keittiössä
12.00 Kukkaron herraksi
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Amerikkalainen
lähettiläs
14.00 Kymmenen vuotta
koulua
14.30 Kummeli (7)
15.00 Meille tulee koiranpentu
15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.10 Jääkiekon EHT: RUS
- FIN
22.00 Kynsin hampain (S)
Perjantai 29.4.
22.20 Au pairit Australiassa
22.50 Kummeli (7)
23.14 Kummeli (7)
23.39 Kummeli (7)
00.35 VICE: High Country (16)
00.45 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
Uutiset
09.35 Viking Loton ja Jokerin
tulokset
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Hjallis
15.30 Peter uutisvirrassa
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Britannian hovi lähikuvassa
17.25 Viking Loton ja Jokerin
tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Katastrofikokki
21.00 Suomen surkein kuski
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: Formulasirkus
23.05 Rikoksista pahin (12)
00.05 Believe (12)
01.05 Isänmaan puolesta (12)
NELONEN
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
06.40 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
06.55 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen (S)
07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
07.45 Lego Nexo Knights (7)
08.10 Lego Legends of
Chima (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
08.45 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (7)
09.10 Soppa365
09.20 Hansin grillikesä
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Perheyritys (7)
14.15 Perheyritys (S)
14.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.55 Amerikan kovimmat
keräilijät
16.00 Onnenarpa
16.05 Neljän tähden illallinen
16.35 Soppa365
16.45 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Haapasalo goes lomalle
20.58 Keno
21.00 Temptation Island
Suomi 2
22.00 Elokuva: Taken 2 (16)
23.55 Elokuva: RED 2 (12)
02.15 Arman Pohjantähden
alla (S)
03.15 48 tuntia rikoksesta
(12)
04.10 Leijonan luola USA
YLE TV1
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Vielä virtaa (S)
13.35 Fennada-klassikot:
Jokin ihmisessä (12)
14.50 Arkistokuvia: Muutamia
päiviä ennen (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Perjantai
22.00 Sodan sukupolvi (16)
23.30 Yle Uutiset
23.35 Puoli seitsemän
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu:
29.4.
06.52 Kim ja Kai (S)
07.00 Tähtirannan pojat (S)
07.08 Kati ja Töppö (S)
07.20 Unohdettujen purkkien
kansa (S)
07.27 Metkat Mesiläiset (S)
07.34 Pikku Kakkosen posti
07.41 Petrin tiikeritarinat (S)
07.52 Kaapo (S)
08.18 Late Lammas (S)
08.26 Peter Pan (7)
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Amerikkalainen
lähettiläs
10.30 Erämaan armoilla
11.30 Luontoretkellä: Luonnon aistimuksia
12.00 Kukkaron herraksi
12.30 Pyörällä pitkin Aasiaa
13.00 Voittajana maaliin
13.30 Bathinan erilaiset
maailmat
14.00 Terveyttä lautaselta
14.30 Suurin voitto
15.00 Sirkusseilaajat
15.40 Satuhäät
16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Maailman oudoimmat
urheilulajit
20.00 Pyörällä halki Amazonin
20.45 VICE: The Real Don
Draper From ?Mad Men?
21.00 SuomiLOVE
22.00 Yle Uutiset
22.05 Urheiluruutu
22.10 Hunted (16)
23.10 Syke (12)
00.00 VICE: Cocaine: Narcos,
Sicarios and Peru
00.15 Yle FOLK
02.35 Yle FOLK
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
Uutiset
09.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Diili
15.30 Mike & Molly (S)
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Katastrofikokki
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Elastinen feat.
21.00 Hjallis
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Speed - kuoleman
kyydissä (16)
01.05 Eurojackpot, Jokeri ja
Lomatonni
01.10 Kovat kaulassa (12)
NELONEN
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
06.40 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
06.55 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen (S)
07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
07.45 Lego Nexo Knights (7)
08.10 Lego Legends of
Chima (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
08.45 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (7)
09.10 Soppa365
09.20 Hansin grillikesä
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Palavaa rakkautta (S)
14.15 Palavaa rakkautta (7)
14.45 Kaverille ei jätetä (S)
15.35 Amerikan kovimmat
keräilijät
16.35 Onnenarpa
16.40 Soppa365
16.50 Hauskat kotivideot
17.50 Hauskat kotivideot
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hyvät kaupat (S)
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Mission Impossible - Ghost Protocol (12)
23.40 SM-liiga Playoffs: Illan
parhaat
23.45 Elokuva: Conan - hävittäjä (16)
01.55 Amerikan kovimmat
keräilijät
02.55 Kauppaneuvos Jethro
03.55 Ennustaja-TV
Lauantai 30.4.
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset
08.05 Rakkaudesta puutarhaan
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Dokumenttiprojekti:
Atomin paluu (7)
14.25 Vuosirenkaita
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 Ulos luontoon Kevätseuranta
15.45 Kaarle XVI Kustaa,
yksinäinen kuningas
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Kyllä BBC hoitaa (S)
18.45 Avara luonto: Alppijärvet
19.38 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Nuori Morse (12)
23.30 Tartu Mikkiin
00.25 Uutisikkuna
YLE TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu:
30.4.
07.48 Pikku Kakkosen posti
07.54 Pikkuli (S)
08.00 Hilla ja avaruuden
Eetu (S)
08.11 Katinkontti
08.22 Ryhmä Hau (S)
08.46 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
09.01 Galaxin Pallo
09.25 Esteitä ja ylityksiä (S)
09.35 Lohikäärmeratsastajat
(7)
10.00 Satuhäät
10.50 Au pairit Australiassa
11.20 Kummeli (7)
11.44 Kummeli (7)
12.09 Kummeli (7)
12.35 Jääkauden jälkiä
13.00 Brasilian jättiläiset
14.05 MotorSport
14.30 Kohti jalkapallon EURO
2016 -kisoja
14.55 Palloilua: Futsalia
16.40 Jääkiekon EHT: RUS
- FIN
19.30 Kynsin hampain (S)
19.55 - 21.35 Kummeli Ali-
vuokralainen (7)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Get the Gringo (16)
23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö
(16)
00.25 - 02.45 Yle FOLK
00.25 Yle FOLK
00.53 Yle FOLK
01.21 Yle FOLK
01.49 Yle FOLK
02.17 Yle FOLK
02.45 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Voittostudio
07.10 Ostoskanava Tvins.com
08.10 Elias ja pelastusryhmän
seikkailut (S)
08.25 Chuggington (S)
08.40 Seikkailija Dora (S)
09.05 Tom & Jerry Kids
Show (S)
09.30 Pokémon (7)
10.00 Ostoskanava Tvins.com
10.30 Salatut elämät (S)
11.00 Salatut elämät (S)
11.30 Salatut elämät (S)
12.00 Salatut elämät (S)
12.30 Salatut elämät (7)
13.00 MTV.doc: Huonosti
käyttäytyvät eläimet
14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
14.30 MM2016 Kisaopas
14.35 Piilokamera
15.00 Hjallis
16.00 Elastinen feat.
16.55 MM2016 Kisaopas
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Huippujengi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka
20.00 The Big Year - posketonta bongausta (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Wallander: Petos (12)
00.35 Katujen kasvatti (16)
01.35 Voittostudio
NELONEN
05.00 Ennustaja-TV
07.40 Onnenarpa
09.10 Hurja remontti
10.10 Hurja remontti
11.10 Suomen huutokauppakeisari
12.15 Suomen huutokauppakeisari
13.15 Leijonan luola USA
14.20 Leijonan luola USA
15.20 Neljän tähden illallinen
15.50 Neljän tähden illallinen
16.25 Neljän tähden illallinen
16.55 Neljän tähden illallinen
17.25 Hauskat kotivideot
18.25 HS-uutiset
18.28 HS-sää
18.30 Supertähdet (S)
20.00 Hyvät kaupat
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Painajainen
perheessä (12)
23.20 Elokuva: Linnunradan
käsikirja liftareille (12)
01.35 Elokuva: Frenemies (S)
03.25 48 tuntia rikoksesta
(12)
04.25 Ennustaja-TV