kokemuksella I l m a i n e n a r v i o i n t i ! tammerkone@ gmail.com. Irtonumero 3 euroa 90. sivu 5 Häiriköt eivät ole tervetulleita Puntalaan Punkstoo nostaa esiin kokemuksia punkskenessä tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Keskiviikko 28.7.2021 ’’Luonnossa liikkuessa olemme paremmin läsnä nykyhetkessä’’ Miten toimittajamme pärjäsi puistojoogassa ja suppailun alkeistunnilla. sivu 15 Kirjastoauto on korvaamaton Walle-kirjastoauto nähdään Lempäälän Ideaparkissa kaksi kertaa kesän aikana. HELENA KARJAINEN ”Olen opettanut Marja-kanan pelaamaan koronaa.” – sivu 14 sivu 13 Nessi-hevonen sai uuden elämän Entinen ravuri eli lähes unohdettuna, kunnes se osui oikean ihmisen silmiin. Lue sivuilta 6–7. vuosikerta N:o 30 SALAOJAT 20 v
Koulutehtäviä, tekemättömiä asioita ja omaa pahaa oloa pääsen pakoon onneksi salille tai lenkille. yle.fi Perussuomalaisten puheenjohtajan paikkaa tavoittelee puolueen tiedotteen mukaan kuusi ehdokasta: Riikka Purra, Sakari Puisto, Ossi Tiihonen, Kristiina Ilmarinen, Zara Villikka ja Urpo Vähäranta. Luento kuluu tuijotellen pimeitä ruutuja Zoomissa. (Ja monet ovat jättäneet leikin kesken jo nyt.) Kun opiskelijoiden ahdingosta kirjoitettiin lehdissä, luin kommenttiosiosta syyllistäviä puheenvuoroja siitä, miten olemme vain itsekkäitä ja haluamme bilettämään muiden turvallisuudesta välittämättä. tätä mieltä K eväällä ja kesällä ampiaiset surraavat tärkeissä tehtävissä. Toivon, että se koittaa vielä jonain päivänä, mutta alkuun riittäisi tunne siitä, että kuulun muuallekin kuin yksin kotiin – vaikka vain kirjastoon opiskelemaan. ”Miksi olet väsynyt, vaikka et edes tee mitään?” ”Olet nyt juuri siellä, minne halusit päästä monien vuosien ajan. Turhautuneina ne eksyvät helposti ihmisasumuksiin ja teraseilla ihmisten iholle suunnatessaan makeiden tuoksujen perässä . Isoäitini sanoi äidilleni ja äitini sanoi minulle, että tämä tulee olemaan ihmisen parasta aikaa – uusia ystäviä, juhlia, kohtaamisia, muistoja, tapahtumia ja itsenäisyyttä enemmän kuin olisin ikinä voinut edes haaveilla. Rantakäsipallossa naisten on pelattava bikineissä, joiden alaosan mitta saa olla sivuilta enintään 10 cm. Uutterilta työläisiltä putoaa elämältä pohja pois, koska niitä ei enää tarvita pesällä ruokkimassa toukkia. Myös ihmisen elonkierrossa voi olla havaittavissa samankaltaista kehitystä. Laulajan mukaan hän on erittäin ylpeä joukkueesta, joka protestoi seksistisiä pukeutumissääntöjä. Ihmisille niistä ei silloin ole juuri vaaraa, sillä ampiainen pistää vain uhattuna tai hätistettynä. Mikset ole parempi?” Pieni ääni päässäni hokee minulle näitä asioita päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Pelkästään se, että jaksan nousta aamulla sängystä ylös, tarkoittaa minulla menevän todella hyvin. En silti ymmärrä, miten meidät on voitu hylätä näin pahasti katsomaan luentotallenteita ja kirjoittamaan esseitä yksin koteihimme. Jos sama linja jatkuu vielä pitkään, voin luvata, että pian meillä on työelämässä vastassa joukko epämotivoituneita, mielenterveyden ongelmista kärsiviä ja loppuunpalaneita vastavalmistuneita. mtvuutiset.fi hs.fi Lähes puolitoista vuotta kestänyt korona pandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat kutistaneet tavallisten influenssa tapausten määrän lähes olemattomiin.. Tiedostan toki, että iän myötä vastuu omasta opiskelusta siirtyy opiskelijalle itselleen ja näin korkeakouluissa on aina toimittu. Urheilu on yksi ainoista asioista, joka tuntuu pitävän minut järjissäni. Olen kuitenkin väsyneempi kuin koskaan ennen. Loppukesästä kaikki on toisin. Eliniän jatkuvasti pidetessä tuota viimeistä ikävaihetta saattaa kestää huomattavan pitkään. Haluaisin tehdä ennen sitä jotain järkevää, mutta kaikki tuntuu turhalta. Suurin osa hallitsee käyttönsä, mutta yhä useamman ikääntyneen juominen ylittää riskikäytön rajat tai muodostuu ongelmaksi: noin 2/3 päihdeongelmista kärsivistä ikääntyneistä on käyttänyt paljon alkoholia suurimman osan elämästään. Tällä tavallako tulevaisuuden ammattilaisia halutaan kouluttaa. Miksi valitat koko ajan?” ”Nyt sinulla olisi aikaa tehdä vaikka mitä. Ikääntyneet käyttävät alkoholia muun muassa epämiellyttävien tunteiden ja ajatusten torjuntaan, yksinäisyyden lievittämiseen, itselääkintään ja elämän tarkoituksettomuuteen. Vaikka saavutin unelmani opiskelupaikasta, haave oikeasta opiskeluelämästä on lipunut vain kauemmas. Yhdysvaltalainen laulaja Pink on tarjoutunut maksamaan Norjan naisten rantakäsipallomaajoukkueen saamat sakot shortsien käytöstä EM-kilpailuissa. Puhutaan paljon vanhusten yksinäisyydestä ja ikääntyneiden alkoholin käytöstä. Nykytiedon valossa eheyttämishoitojen ei tulisi olla laillisia. En toivoisi, että kukaan kävisi läpi tätä kaikkea tuskaa, syyllisyyttä, epätoivoa ja pelkoa, minkä itse kävin eheyttämishoitojen myötä. kolumni Aliisa Salminen ELÄMÄN SISÄLTÖ HAKUSESSA Kiitos korona – opiskelu on ollut elämäni kamalinta aikaa . Ne pyydystävät puutarhoista tuhohyönteisiä vietäväksi pesään toukkien ravinnoksi. En kiistä sitä, ettenkö haluaisi päästä viettämään sitä opiskelijaelämää, jota minulle on aina luvattu ja jonka eteen tein töitä kolme pääsykoekevättä niska limassa. Oma ensimmäinen asuntoni tuntui aluksi juuri minun kodiltani – turvapaikalta, jossa määrään vain minä. Haluaisin tehdä sitä koko ajan, sillä se tuo minulle jotain hallinnan tunnetta elämääni. Johannes Poikkimäki, Me Naiset Herään aamulla joskus milloin sattuu, koska päivän ensimmäinen etäluento on vasta iltapäivällä. Ilmeisesti on hienoa olla samassa veneessä muiden kanssa, vaikka vene on uppoamassa ja apua huudetaan. Olen kuitenkin onnekkaampi kuin muut kohtalotoverini. Ampiaisten toiminta muuttuu. Traagista aikaa kestää pitkään; työläiset ja koiraat kuolevat viimeistään lokakuussa. Elämän ehtoopuolella, kun oma jälkikasvu on jo saatettu maailmaan ja työura päätökseen, voi olla edessä tilanne, jossa yksilö ei enää löydä elämälleen ja olemassaololleen mielekästä tarkoitusta. Opiskelukavereita (tai itse asiassa ketään muitakaan ihmisiä) en ole nähnyt pitkään aikaan. ”Tämä on teitä yhdistävä sukupolvikokemus, koittakaa nyt vain jaksaa.” Tällaisen viestin hallitus lähetti opiskelijoille keväällä pitämässään tiedotustilaisuudessa. Nousen kuitenkin sängystä ja teen aamupalaa – kuppi kahvia on yleensä ollut päivän kohokohta. Poimintoja . Tiedän, että aamukävely, joka imitoisi matkaa yliopistolle, voisi myös piristää, mutta en jaksa innostua tästä. Kun peruskoulun ja toisen asteen lähiopetuksen tärkeyttä korostettiin, korkeakouluopiskelijat unohdettiin täysin. Kunnon heiketessä harrastukset jäävät ja sosiaalinen kanssakäyminen ystäväverkoston kanssa kuihtuu olemattomiin. Nyt siitä on tullut kuitenkin pelottava huone, jossa olen vankina päivästä toiseen. Pakotan itseni kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa tai lukemaan tenttiin samalla kun tuntuu kuin yksiöni seinät kaatuisivat päälle
METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI Punnitsemme ja maksamme heti 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi HARRASTUKSETTEEMA KE 11.8. 19.-25.7. 12.-18.7. Mainostaja, 28 prosenttia lukijoista aikoo tehdä lähiaikoina remonttia tai sisustaa kotiaan. 0400 632 209 MANSIKOITA, VADELMIA JA KESÄKUKKIA Puh. klo 9–18, la 9–18, su 10–18. 9.-15.8. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 PUUTARHALTA Vesilahdesta: Iloistentie 33, Korpiniemi, p. 044 722 5100 info@hit-nordic.com Koko ohjelma nähtävissä: www.vesilahti.fi/kesa2021 Vesilahden kesä 2021 Y LI 50 TA PA H T UM AA L Ä PI KE SÄ N Y LI 5 TA PA H T U M A A L Ä P I K ES Ä N Suomen Narvan -viikko Viihdy maalaistorilla ja nauti perinnepäivien tunnelmasta Vesilahti SPA -viikko Savusauna ja järvi saa hymyn huulille ja kesä on valmis Taitava Vesilahti -viikko Monipuolisesti erilaisia kädentaitoja nauti näyttelyistä tai tee itse Kiehtova luonnostaan -viikko Opastettuja luontoretkiä historiallisilla matkailureiteillä Tervetuloa kylään -viikko Aisti monipuolista kylätunnelmaa keskellä Pirkanmaata Festivaali-viikko Festarit tai tivoli varmasti tekemistä kaiken ikäisille 5.-11.7. ALA-ORVOLAN PUUTARHA LVS:N P-PAIKALTA, TAMPEREENTIE 19, L:LÄ ark. Puutarha avoinna joka päivä 9–18. 040 733 2328. Varaa paikkasi 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Asiaa joka sivulla.. www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu ma 14-17, pe 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Puh. 26.7.-1.8. 2.-8.8
– Ensimmäistä rokotusannosta vailla olevia henkilöitä löytyy vielä etenkin alle 40-vuotiaiden joukosta jonkin verran. 41 % prosenttia viime viikon tapauksista oli 20–29-vuotiailla, kun taas yli 70-vuotiailla ei havaittu yhtäkään tartuntaa. Pirkanmaalla koronatartuntoja tulee runsaasti tuttavien tapaamisesta ja perhepiiristä, mutta myös baarija yökerhotartuntojen määrä on kasvussa. Pirkanmaa siirtyy perustasolta kiihtymisvaiheeseen Lempäälässä 24 uutta tartuntaa viimeisten kahden viikon aikana Koronatartuntojen määrä on kasvanut, ja Pirkanmaalla siirrytään koronaepidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Vanhusten rokotesuoja on jo hyvä, mutta Pirkanmaan nuorista aikuisista vasta noin puolet on saanut ensimmäisen rokotteen. Tulevista rokotuspäivistä tietoa löytyy kunnan nettisivujen tiedotteista ja terveyspalvelujen verkkopalvelujen sekä sosiaalisen median kanavien kautta. Myös vähäiset henkilöstöresurssit vaikuttivat tähän päätökseen. Pirkanmaan sairaaloissa on tällä hetkellä vain yksittäisiä koronapotilaita, mutta sairaaloissa on muuten varsin täyttä. kesäkuuta julkaistun THL:n suosituksen mukaisesti,eli laajensi rokotettavien ikäryhmää koskemaan myös kaikkia riskiryhmiin kuulumattomia 12–15-vuotiaita. – Tässä tapahtui inhimillinen sekaannus. Valtioneuvoston voimassa olevan asetuksen mukaan nuorin rokotettava ikäryhmä on kuitenkin yhä 16–29-vuotiaat. Toivomme, että halukkaita tulijoita löytyy edelleen, hän sanoo. heinäkuuta, että perusterveiden 12–15-vuotiaiden rokotukset laitetaan toistaiseksi tauolle. Virallistamista täytyy kuitenkin vielä odottaa, minkä takia virhe tunnustettiin ja toiminta katkaistiin, Kivijärvi sanoo. Ulkomailta saadut tartunnat ovat puolestaan vähenemässä. Vesilahti otti isoja askeleita koronarokottamisessa kesäkuun lopussa, kun ensin kunta laajensi rokotusajanvarauksen 16 vuotta Vesilahdessa otettiin iso loikka eteenpäin koronarokotuksissa kesäkuun lopussa, mutta todellisuudessa tähän loikkaan ei oltu vielä valmiita valtioneuvoston virallisen linjauksen mukaan. Valtioneuvoston linjauksessa pyritään turvaamaan ensin yli 16-vuotiaiden rokotekattavuus sekä valtakunnallinen tasa-arvoisuus rokottamisessa. Kunta tiedotti 22. TeksTi: Aliisa Salminen. täyttäneisiin, minkä jälkeen pian ikärajaa laskettiin 12 vuoteen. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Huhtala johtaa vihreiden valtuustoryhmää Lempäälässä Lempäälän vihreä valtuustoryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan ryhmän puheenjohtajaksi Anita Huhtalan (YTM, lastenvalvoja) ja varapuheenjohtajaksi Ville Hämäläisen (FM, päätoimittaja, väitöskirjatutkija). Kunta toimi 24. Muita merkittäviä muutoksia ei ole oletettavissa, koska maskija etätyösuositukset ovat olleet Pirkanmaalla voimassa tähänkin asti. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viime viikolla 2,8 prosenttia. Vesilahden tartuntataudeista vastaava lääkäri Jaakko Kivijärven mukaan valtioneuvoston lupa alle 16-vuotiaiden rokottamiseen tulee oletettavasti elokuun alussa, minkä jälkeen 12–15-vuotiaiden rokottamista voidaan jatkaa. Saman ikäluokan riskiryhmiin kuuluvien nuorten rokottaminen on käynnissä ja jatkuu normaalisti, mutta muuten ikäraja on jälleen 16 vuotta. Tällä tavalla oli toimittu aina ennenkin, kun rokotuksissa edettiin ikäryhmä kerrallaan kohti nuoria. Jotta tätä nuorempien rokottamisen voi aloittaa, virallista linjausta täytyy ensin muuttaa. Vesilahden kokonaisrokotekattavuus on tällä hetkellä noin 70 % Kivijärven mukaan. Kunnan tiedotteen mukaan kahden viikon ilmaantuvuus 100 000:ta asukasta kohden on 56. Myös Lempäälässä kärsitään tällä hetkellä lääkäreiden ja sairaanhoitajien henkilöstövajeesta, ja päivystys on kuormittunut. – Kysynnän väheneminen on ollut meille ihmetyksen aihe. 12–15-vuotiaiden rokottaminen on pantu tauolle Vesilahdessa Lääkärin mukaan kyse oli inhimillisestä sekaannuksesta Vesilahden kunta tiedotti 19. Toivottavasti rokotteen houkuttavuus ei ole vähentynyt, Kivijärvi toteaa. 12–15-vuotiaita ehdittiin Vesilahdella rokottaa 89, noin viidennes ikäryhmästä Rokotukset etenevät eri tahtiin eri kunnissa riippuen asukasluvusta ja ikäjakaumasta. Lempäälässä on viimeisen kahden viikon aikana havaittu 24 uutta tartuntaa. Rokotukset etenivät Vesilahdessa hyvään malliin, ja toimimme THL:n suositusten mukaan kuten ennenkin. heinäkuuta, että varattavien rokotusaikojen määrää supistetaan Vesilahdessa, koska ensimmäisten rokotusannosten kysyntä on vähentynyt voimakkaasti. Tartunnat painottuvat etenkin nuoriin ikäryhmiin. Vesilahdessa tartuntojen määrä on puolestaan kääntynyt laskuun. Tehosterokotusten ajat säilyvät ennallaan. Valtioneuvosto on asettamassa lähipäivinä kiihtymisvaiheessa oleville alueille ravintolarajoituksia. Ehkä kesälomat ovat sotkeneet ihmisten aikatauluja, ja kotikunnassa ei olla paikalla rokotteen ottamista varten
Tulevan vuoden aikana kaikkia eri vaihtoehtoja tullaan miettimään tarkasti. Kunnan tiedotteessa toivotaan, että neuvoa kysyttäisiin ensisijaisesti infopisteeltä, jotta sairaanhoitajat saa vapautettua hoitotyöhön. Koivuluoma kertoo, että on ajatellut punkin olevan melko vapaa kaikesta kaltoinkohtelusta ja Puntalarockissa kaikki väkivalta Instagramissa heräsi punkyhteisön oma #Metoo, eli Punkstoo. Tällainen mittakaava tapausten määrästä tuli minulle yllätyksenä, ja olo on ollut hyvin pettynyt, Koivuluoma sanoo. Jos määrää joutuu vielä lisäämään ja mahdollisesti ostamaan järjestyksenvalvontapalvelu ulkopuolelta, tapahtuman järjestämisestä tulee taloudellisesti vaikeaa, Mikko Koivuluoma toteaa. – Jos kaksi hyvää ystävää menee telttaan nukkumaan yhteisymmärryksessä ja tapahtuukin jotain ikävää, miten joku muu voi estää tämän. Tapahtuman tiedotteessa pyydetään anteeksi kaikilta, jotka ovat joutuneet Puntalassa väkivallan ja epäasiallisen käytöksen kohteiksi. Koivuluoma toivoo, että Punkstoon ulosannin myötä kaikista näistä tapauksista päästään eroon. alkaen. Tapahtuman järjestäjiä on myös syytetty muun muassa riittämättömästä valvonnasta, reagoimattomuudesta ja yrityksestä peitellä raiskaustapauksia. Lempäälän terveyskeskuksen päivystys on ruuhkautunut. Silti valitetaan siitä, että mitään ei saisi muka enää tehdä tai sanoa, Koivuluoma sanoo tuhahtaen. – Meillä on aina ollut viranomaisten vaatima määrä järjestyksenvalvojia. Mikäli on tarve mennä päivystykseen, tulisi aina ensin soittaa päivystysavun numeroon 116 117. Koivuluoman mukaan tapahtuman järjestäjät eivät kuitenkaan mitenkään voi valvoa kaikkea festivaaleilla tapahtuvaa toimintaa. Myös järjestyksenvalvojia ja muita vapaaehtoisia aiotaan ohjeistaa entistä tarkemmin. – Nuorella sukupolvella on parempi käsitys ja enemmän viisautta siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Infopisteestä voi kysyä ohjausta ja neuvontaa arkisin kello 8–13 välillä. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 28.7.2021 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Häiriköt eivät ole jatkossa tervetulleita Puntala-rockiin Punkstoo nostaa esiin kokemuksia punk-skenessä tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta Sosiaalisessa mediassa on noussut esiin kokemuksia punk-musiikin piireissä tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta, misogyniasta sekä transfobiasta. Lempäälän terveyskeskuksen päivystys on kuormittunut Kiireellisen hoidon järjestymistä helpotetaan eri keinoin Lempäälän terveyskeskuksen päivystys on ylikuormittunut. Jos hengitystieoireita ilmenee, tulee ensin täyttää oirearvio osoitteessa omaolo.fi. Hän ei myöskään tiedä, miksi näin on väitetty. ”Make punk safe again, punkskene ei ole niin turvallinen kuin luulit”, Punkstoo-Instagram-tilin kuvauksessa sanotaan. Valkoisilla heteromiehillä turvallisuudentunne on varmasti erilainen kuin muilla. – Tiedossa olevat syytökset tarkoittavat, että teoista syytetyt eivät ole jatkossa enää tervetulleita Puntalaan, Mikko Koivuluoma kertoo. Tapausten nouseminen esiin on Koivuluoman mukaan merkinnyt, että Puntala-rockin järjestelyissä on peiliin katsomisen paikka – samoin kuin koko punkyhteisössä. – Olen ollut punk-skenessä mukana lähes 40 vuotta. TeKsTi: Aliisa Salminen. Kuva on kuvakaappaus Punkstoo-Instagram-tilin etusivulta. Tilillä jaettuja kokemuksia on tapahtunut myös Lempäälässä järjestettävässä, Suomen suurimmilla punk-festivaaleilla Puntala-rockissa. Kiireellisen hoidon turvaamiseksi pääsisäänkäynnin vieressä olevan infopisteen aukioloaikoja laajennetaan 20.7. Ensi kesäksi paikalle hankitaan häirintäyhdyshenkilö, joka osaa auttaa esimerkiksi seksuaalisen ahdistelun tapauksissa. Tämän lisäksi avosairaanhoidon puhelinpalvelu on kuormittunut. Puheluihin vastaavat sairaanhoitajat, jotka arvioivat hoidon tarpeen, ohjaavat oikeaan hoitopaikkaan ja antavat hoito-ohjeita. Kunnan tiedotteessa kannustetaan myös ensisijaisesti verkkoasiointiin koronarokotusajan varaamisessa. Puntala-rockin ohjelmavastaava Mikko Koivuluoman mukaan raiskaustapauksia ei ikinä ole yritetty painaa villaisella tai peitellä festivaalin maineen suojelemiseksi. Asian ratkaisee vain se, että osataan käyttäytyä, Koivuluoma sanoo. Ei-kiireelliset avosairaanhoidon vastaanottoajat siirretään loma-aikojen ulkopuolelle. Hätätilanteessa soitetaan aina hätänumeroon 112. Festivaalin turvallisuutta halutaan parantaa, ja järjestäjiä on myös lähestytty tähän liittyvien ideoiden ja ehdotusten kanssa. Digipalvelusta saa hoito-ohjeita ja sähköisen yhteyden hoitohenkilökuntaan. Instagram-tili Punkstoo on koonnut yhteen yli sata tarinaa, joita ihmiset ovat lähettäneet anonyymisti. Kuva: LVS:n arkisto sekä syrjivä käytös on kiellettyä. Ruuhkaa on aiheuttanut potilaiden määrä, potilaiden hoitoisuuden kasvu, henkilöstön poissaolot sekä pula jatkohoitopaikoista
Laudalle pääsee hyppäämään yllättävän sujuvasti, ja aluksi melominen aloitetaan polviltaan. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 28.7.2021 . Kehoa liikuteltaessa täytyy ennen kaikkea muistaa kuulostella, miltä liikkeet tuntuvat. Isovarpaasta saa ottaa kiinni halutessaan ja hakea samalla pienen venytyksen takareiteen. Yleensä suppailussa haastavinta on Öljyvahinko Kelhontiellä Lauantaina 24. Putoamista ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Taloissa asuu paljon vanhusväestöä. Kaikki alkeistunnin osallistujat onnistuvat nousemaan ylös melomaan ja eivät kaadu vielä edes kääntymisharjoituksissa. Tapaus oli poikkeuksellisen törkeä, sillä rikokset tehtiin osin asukkaiden ollessa kotonaan nukkumassa. Hänen vanhin asiakkaansa on jo yli 80-vuotias, kun taas nuorimmat suppailijat ovat olleet 3-vuotiaita. Tässä kohtaa treenihousut kastuvat hieman, eli uimapuku olisi saattanut olla parempi asuvalinta. Namaste, ohjaaja sanoo harjoituksen jälkeen. Joogaohjelmaa sovelletaan aina sään ja ympäristön mukaan. Läheltä kuuluu tuulen kohinaa, ihmisten askelia hiekkatiellä, lintujen sirkutusta ja koiran kaulapannan kilinää. Tämä tuntuu vähän jännittävältä, mutta ei ole lopulta vaikeaa. lisesti hengityksen tahtiin monia erilaisia joogaliikkeitä. Hetken päästä avataan silmät ja ohjaaja kehottaa kääntelemään päätä ja katsomaan samalla ympärille. Hän kertoo, että tänään otetaan rauhallisesti ja mennään varjoon, koska on niin kuuma. – Rentoutumisen kannalta lämpö on kyllä parempi, Hakala sanoo. Asunnon ovet ja ikkunat olisi hyvä lukita, kun poistutaan asunnosta eikä pitäisi ilmoitella sosiaalisessa mediassa, kun on lähdössä reissuun pidemmäksi aikaa, hän neuvoo. – Teillä menee kaikilla todella hyvin, täytyy siis myöhemmin vähän haastaa teitä kuperkeikoilla ja päälläseisonnalla, Hakala sanoo iloisesti. – Tämä ei ole helppoa epätasaisella alustalla, keskity, Hakala ohjaa. . Yksi tankkauslaite otettiin pois käytöstä. Joogassa ei tarvitse, eikä pidä, pakottaa. Ennen suppailun alkeiskurssia toimittajamme testasi puistojoogatunnin. Laji on kotoisin Hawaijilta, ja siinä melotaan seisten surffilaudan kaltaisen laudan päällä. Puistosta löytyy minigolfrata, koirien uimapaikka, karatetunteja ja Hyvinvointistudio Kehotuksen järjestämää puistojoogaa sekä sup-tunteja. Kun melontatekniikan perusasiat on käyty läpi, siirrytään veteen ja laudan päälle. Hiki valuu jo pelkästä kävelystä. Lämpömittari hipoo lähes 30 astetta, vaikka kello on jo lähes seitsemän illalla. Ensimmäinen haaste koittaa kun paino siirretään yhden jalan varaan, ja toinen polvi nostetaan ylös. Loppurentouksessa hengitellään syviä hengityksiä selinmakuulla. Sisään tunkeutumista ilmeisesti helpotti se, että moni asukas piti yöllä ovia tai ikkunoita auki asuntoaan viilentääkseen. heinäkuuta kello 11.30 aikaan Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen öljyvahingosta Kelhontiellä Lempäälässä. Kuulostelkaa hetki, mitä kuulette ja mitä tuoksuja huomaatte, Hakala neuvoo. Henkilökunta oli saanut vuodon loppumaan. Seuraavaksi siirrytään kiinteältä maalta veteen ja suplaudan päälle. Ulkona joogaaminen on aivan huippua, kesän jälkeen on melkein tylsää mennä takaisin saliin, he kertovat. Tunnilla tehdään rauhalMyllyrannassa pääsee kokeilemaan puistojoogaa keskiviikkoisin. TeksTi: Erkki Koivisto. – Suppailu sopii kaikille, mutta uimataitoinen täytyy olla, Hakala toteaa. TeksTi: Erkki Koivisto Murtovarkaita viikonloppuna Narvassa Jaakkolantiellä Pitkäkyntiset vierailivat rivitalon asunnoissa asukkaiden nukkuessa sisällä Saaliiksi lähti kaikkea arvokasta, muun muassa puhelimia, koruja, käteistä sekä tärkeitä papereita, kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 25.¬?26. Henkilökunta myös eristi alueen lisävahinkojen varalta sekä imeytti öljyn asfalttipinnalta. Kun kädet ja jalat ojentuvat joogamaton yli, ruohikko kutittaa sormia ja varpaita. Kun Hakala neuvoo pysähtymään hetkeksi katsomaan jotain kaunista, valinnanvaraa on paljon: auringossa kimmeltävä järvi, vihreä nurmikko ja koivuista kauniisti roikkuvat lehdet. Kelhontien jakeluasemalla oli polttoaineen tankkauspisteellä diesel-laitteessa ollut vuototilanne. Seisoma-asentoon pääsee siirtymään helpoiten, kun ottaa vähän vauhtia. Sup on lyhenne sanoista stand up paddling – Suomessa harrastus tunnetaan tuttavallisemmin suppailuna. – Puistojoogaa on tullut testattua jo aiempina kesinä. Seuraavaksi siirrytään aurinkotervehdyksiin. – Ulkona aistimme aktivoituvat eri tavalla. Aluksi tehdään pieni läsnäoloharjoitus. Alkeistunnilla katsotaan kuitenkin ensin yhdessä muutamia perusasioita ja allekirjoitetaan turvallisuusohjeisiin sitoutuminen sekä vuokrausehdot. – Kiitä itseäsi, minä kiitän teitä. Hyvinvointistudio Kehotuksen yrittäjä Hanna-Kaisa Hakala sijaistaa studion vakituista joogaopettajaa illan tunnilla. heinäkuuta noin kello 1.00?4.00 kolmeen asuttuun rivitaloasuntoon murtauduttiin kahdessa eri rakennuksessa Jaakkolantiellä Vesilahden Narvassa. Aurinkosoturissa katse kääntyy ylös kohti sinistä taivasta, kun taas alaspäin katsovassa koirassa näyttää kuin puut roikkuisivat taivaasta. Veteen täytyy kahlata niin, että vettä on vähintään polviin asti, jotta pohja ei riko laudan alla olevaa evää. uutiset TeksTi: Aliisa Salminen kUVAT: Aliisa Salminen ’’Luonnossa liikkuessa olemme paremmin läsnä nykyhetkessä’’ Lempäälän Myllyrannan puistossa pääsee kesällä harrastamaan monipuolisesti liikuntaa. Taustalla kuuluu veneen moottorin surinaa, mutta tämä ei kuitenkaan häiritse – mieli tuntuu keskittyneeltä, mutta rauhoittuneelta. Välillä liike on jatkuvaa, eli niin sanottua flow joogaa, välillä taas venytykseen pysähdytään pidemmäksi aikaa. Paikalla ovat Maria Jokela ja Eija Junttila, jotka ovat jo kokeneita joogaajia. Suppailu vaatii tasapainoilua, ja välillä asento saattaa horjua. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lassi Suoranta toteaa, että tapauksen esitutkinta on vielä alkuvaiheessaan, mutta uskoo, että rikosten selvittämiseen on hyvät eväät. Nenään ei kantaudu erityisiä tuoksuja, mutta välillä satunnainen kärpänen lennähtää naamalle. Pelastuslaitos varmisti tilanteen ja teki jälkisiivouksen. Myllyrannan puisto on viehättävä paikka, ja ilta on mitä kaunein. Seuraavaksi laudalta saa pulahtaa uimaan, mitä Hakala myös suosittelee. Aikuisen seurassa ja pelastusliivit päällä pienikin pääsee nauttimaan suppailusta. Tunnin alussa ohjaaja neuvoo hengittämään nenän kautta sisään ja ulos
Sivumennen sanottuna ihmettelen edelleen tuota hyvinvointialue-nimitystä, mutta ehkä sen kanssa pitää elää. Pelastuslaitos sai maanantaina 26. – Liikunnassa on aina paljon vaihtoehtoja kaikille missä tahansa lajissa. Paloalue saatiin rajattu ja alueella suoritettiin sammutustöitä. Lopputulos on kuitenkin sama: uiminen virkistää mukavasti helteessä, ja kaikki pääsevät myös omin avuin takaisin laudalle. Vaikka tilannetta käytetään jonkin verran hyväksi myös työmarkkinamielessä, kun hoitajien suunnalta työvoimapulan ratkaisuksi esitetään parempaa palkkaa, ongelma on silti todellinen. Syttymissyy ei ole tiedossa. Lempäälän uudella valtuustolla on todella paljon töitä kotikunnassakin, joten toivon jokaisen aluevaltuustoon havittelevan miettivän asiaa tarkasti. Marjaana Kuisma ja Annemari Hakala suosittelevat suppailua. Melojat ovat sentään huomanneet uuden reitin, mutta missä täällä on kunnollinen venesatama rantaravintoineen. Lempäälä-kierroksen lenkki on yli 10 kilometriä, ja ensikertalaisen on suositeltavaa mennä se ohjatusti ryhmän kanssa. Emme me veronmaksajat tarvitse sellaisia päättäjiä, jotka hädin tuskin ehtivät kokouksiin, mutta eivät ehdi paneutua asioihin. Parasta on, kun pääsee uppoutumaan harjoitukseen ja itseensä, hän kertoo. Ongelma ei koske pelkästään Lempäälää, vaan ympäri Suomea on jouduttu terveyskeskusten osastoja sulkemaan sijaisten puutteen vuoksi. Jokaisen kannattaa miettiä, mihin aika ja voimat riittävät. Mutta uskaltaisin lyödä vetoa, että Pirkanmaan aluevaltuustossa tulee olemaan suurin osa maakuntamme kansanedustajista. Miten niin. Eikä ratkaisuksi riitä se, että toistellaan soten hoitavan nämä ongelmat. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 28.7.2021 . Sopii kysyä, että kun sama henkilö on kunnantai kaupunginvaltuustossa, ja eduskunnassa, riittääkö hänen aikansa vielä aluevaltuustoonkin. – Luonnossa on helpompi olla läsnä hetkessä, kun harrastaa liikuntaa. TeksTi: Erkki Koivisto Kolumni Monessa roolissa Uusi valtuustokausi alkaa tuota pikaa, ja kesäkuussa valitut luottamushenkilöt odottavat jo malttamattomina, että pääsisivät tekemään kaikkensa kuntalaisten hyväksi. Lempäälä on harvinaisen huonosti jos ollenkaan hyödyntänyt vesistöjään. Hanna-Kaisa Hakala on ollut liikuntaja hyvinvointialalla liki parikymmentä vuotta, ja hän suosittelee kaikkia kokeilemaan erilaisia liikkumisen tapoja muiden mielipiteistä välittämättä. Aluevaalit ovat mielenkiintoiset monessakin mielessä. Paikalla oli 11 pelastuslaitoksen ajoneuvoa ja 28 sammuttajaa. uutiset Suppailu on monipuolinen laji. Paikalle hälytettiin seitsemän pelastusyksikköä, ja sammutustöihin osallistui päivystävän palomestarin arvion mukaan noin parikymmentä henkilöä. Hanna-Kaisa Hakala suosittelee suppailun harrastajia kokeilemaan Lempäälän keskustan ympäri suppailua. Ensinnäkään en ymmärrä, miten sote ratkaisee työvoimapulan, ja toiseksi Lempäälässä ehtii monta ihmistä sairastua, ennen kuin sote-uudistuksessa päästään varsinaiseen asiaan. Erilaisia vetoomuksia on esitetty, että kansanedustajat eivät pyrkisi saamaan vielä yhtä sulkaa hattuunsa, vaan jäisivät vaaleista suosiolla pois. – Laudalta putoaminen on täysin ok. Ihmiset ovat huolissaan, kun päivystys ruuhkautuu, eikä ole mitään takeita, saako sieltä tarvittaessa avun. Palossa ei loukkaantunut ketään. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä lajia, Kuisma kertoo. Paikkoja ahnehtinut saa kyllä itse tietoa kaikista asioista, mutta pahimmassa tapauksessa se jää hänelle itselleen. Osa hyppääkin iloisesti veteen, ja osa tipahtaa tunnin aikana vahingossa. Aistit aktivoituvat eri tavalla, ja luonto tutkitusti rauhoittaa mieltä. heinäkuuta kello 3.43 hälytyksen Lempäälän Multivuorelle. – Meillä onkin enää 5 minuuttia aikaa ehtiä takaisin rannalle, täällä järvellä unohtaa aina ajankulun täysin, Hakala sanoo. Kaitajärven länsipuolella paloi noin 0,5 hehtaaria metsän aluskasvillisuutta ja metsänpohjaa. Hakalan mukaan liikkuminen ei kesällä vähene, vaan muuttaa vain muotoaan. Ainakin terveyskeskuksen hyväksi on tehtävä nopeasti jotain. Ensimmäistä kertaa suppailua kokeillut Marjaana Kuisma ja hänen ystävänsä Annemari Lehtinen kertovat nauttineensa tunnista. Hakala haastaa vielä tunnin lopuksi kaikkia kokeilemaan erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Melomisen lisäksi laudan päällä voi haastaa itseään kokeilemaan vaikka joogaliikkeitä. Ja tekemistä todella riittää, kun edelliseltä valtuustolta jäi moni asia kesken. Lehtikirjoitusten perusteella kyse on ainakin henkilöstöpulasta. ”Kun sää vielä suosi tällä tavalla, niin kyllä kelpaa”, he kertovat. Hän kannustaa kaikkia siirtämään liikuntaharrastuksen välillä ulos. Lempäälässä Vinnentiellä paloi varastokontti ei loukkaantuneita. Sammutustyöt kestivät noin tunnin. – Laudalla pysyminen vaati jopa yllättävän paljon tasapainoa, mutta oli todella mukavaa. Jotkut perustelevat kaksoisja kolmoisrooliaan tiedonkulun parantumisella. Vesi ympäröi kunnan keskustaa, mutta se ei näy juuri mitenkään kesäajan elämässä. Heille pitää saada päivystysaikoja ja löytää myös jatkohoitopaikkoja. Sammutuksen arvioitiin kestävän puoleen päivään. Kirjoittajan mielestä yksi rooli riittää Lempäälässä Vinnentiellä paloi varastokontti. Tiedän, että moni uusi valtuutettu ja myös rannalle jäänyt ehdokas miettii jo ensi vuoden alussa olevia aluevaaleja, joissa valitaan aluevaltuusto päättämään hyvinvointialueen toiminnasta. Joogahetkenkin voi helposti siirtää omasta olohuoneesta metsään tai laiturille, Hakala sanoo. pelko laudalta putoamisesta sekä tämän pelon voittaminen. Putoamista ja laudalle takaisin pääsemistä on itse asiassa tärkeää harjoitella erikseen, ja sitä tehdään täällä alkeistunnilla, ohjaaja kertoo. Lopuksi matkailuasiaa. – Suppailemme kyllä varmasti uudestaankin, ensi kerralla lapset pääsevät mukaan. Ensinnäkin: keitä asettuu ehdolle. Tämä ilta oli äitien oma vapaailta, Lehtinen jatkaa nauraen. heinäkuuta ilmoituksen kello 15.14 voimakkaasta savunmuodostuksesta. Huomio taisi kiinnittyä liikaa keskustan kehittämiseen, jolla tarkoitettiin sen täyttämistä rakennuksilla. Sellainen, joka vetäisi puoleensa kuntalaisia, kesäasukkaita ja matkailijoita. Maastopalo Lempäälän Multivuoressa Pelastuslaitos sai tiistaiaamuna 27. Laudalla voi tehdä lähes mitä tahansa, ja kaikki lähtevät kokeilemaan kyykkyjä, punnerruksia, joogaasentoja, hyppyjä ja vatsalihasliikkeitä
klo 18 miesten kesäsauna Vanhan pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3). Ke 28.7. Valehtelun ja vääristeltyjen puheiden määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt, totuudesta on tietoisesti luovuttu ja ihmiset raivaavat tietä toteuttaakseen itsekeskeisiä pyrkimyksiään keinolla, millä hyvänsä. Kirkkohetki klo 18 ja sen jälkeen iltapalaa seurakuntatalolla. Tässä ajassa tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan rohkeutta osoittaa tekojen kautta hyväntahtoista ja rakentavaa, aitoa rehellisyyttä ja luotettavuutta. klo 18 Kouluunsiunaamiskirkko kirkossa. 050 544 3348. Ei kukaan tule sisälle Isän luo muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14:6) Uskotaan turvallisesti tuohon Raamatun totuuteen ja yhdytään lisäksi Topeliuksen virren 484:1-3 sanoihin, jotka sopivat yhä ohjeeksi ja rukoukseksi tähän totuuden jälkeiseen aikaan: ”Totuuden henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Tervetuloa mukaan. Laita viestiin etuja sukunimesi ja puhelinnumerosi (Huom! Ei muita henkilötietoja) ja info, että haluat osallistua kokoontumiseen ja kokoontumiskerran päivämäärä. Su 8.8. Mukaan striimattuun tervehdykseen pääsee halukkaat paikallaolijat. Ma 2.8. Messun jälkeen klo 11.30 keittolounas srk-talossa ja klo 12.30 seurat srk.talossa: puheenvuorot Yrjö Tala & Seppo Parkkila. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Rakas isä Tero YLIMÄKI s. klo 10 Patujen retki Ylöjärvelle, lähtö klo 10 Vanhasta pappilasta (Rovastintie 3), ilm. TV-dokumentissa kysyttiin, onko mahdollista löytää totuutta – totuuden jälkeisenä aikana. Koronarajoitusten vuoksi toivomme siunattavalle ekaluokkalaiselle mukaan vain yhden aikuisen. Vapaaehtoinen jumppamaksu 2 e . Leivänjako ti ja to klo 10–12 Lempoisten srk-talolla. Varaa ilmainen lippu: www.hengenuudistus.fi/kesaspirit Ks. Muistetaan käyttää maskeja ja säilytetään turvavälit sekä tullaan paikalle vain terveenä. To 5.8. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät. Päivän Sana Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Mukana mm. Tule mukaan tehokkaaseen jumppaan ja ota juomapullo mukaan. Kesä Spirit 2021 Hengen uudistuksen kesäjuhla Ideaparkissa pe 30.7.su 1.8. Ota oma kasvomaski ja halutessasi oma virsikirja mukaan. Esimerkin voima on tärkeää kaikille, mutta erityisen merkityksellistä se on lapsille. HUOM! Koululaisten leiripäivät pappilassa 4.8 alkaen ennen koulunalkua! Ilmoittautumislinkki leiripäiviin löytyy Vesilahden seurakunnan kotisivuilta. Mukana KirkkoHarri. Ks. Päivystävä pappi on tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. Viime vuosina media on rajusti muuttanut yhteiskuntaamme. Mistä löydämme varmasti totuuteen pohjautuvaa tietoa kaiken valemedian levittämien uutisten keskeltä. Lapsille omaa (maksullista) ohjelmaa. Ilm. Alexander Havardin mukaan rehellisyys on yksi mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksista. Olet tervetullut siunattavaksi olitpa ekaluokkainen tai muuten syysarjen koittaessa siunausta elämäsi kaipaava. Järj. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Jutila, Lohilahti. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Ti 3.8. Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. 040 8049 130. Kaakilantie 162) teemalla ”Historian siipien havinaa”. Armosi, Jeesus, anna voimaksemme, uudista meidät. saakka ma–pe klo 10–16, opas paikalla. osoitteessa www.varkkari.fi. Kuollut: Irja Kyllikki Kallonen 88 v, Riitta-Leena Nurminen 76 v ja Kirsti Kaarina Kallio 71 v. 050-5210327. Ajatus siitä, että totuus ei olisi yhtenä tärkeimpien perusarvojen joukossa, on kauhistuttava. Vaikka totuuteen pyrkiminen ja siinä pysyminen ei kaikkien mielestä ole trendikästä, se on kuitenkin edelleen yksi kestävän elämän tukipilareista. klo 18 Perinteinen lähetyslauluilta Peurankodalla. klo 13-15 Tervetuloa live-päiväkahveille pappilaan. Vaikka rehellisyys ei välttämättä aina takaa onnellista ja helppoa elämää, se kuitenkin tuo mukanaan sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Pappilantie 1, Vesilahti). Alueella noudatetaan tartuntatautilain kohtaa 58c, jonka mukaan asiakkailla ja osallistujilla on oltava mahdollisuus käsien puhdistamiseen, heille annetaan toimintaohjeet mm. Tulevaa: Ma 9.8. lisää ja ilmoittaudu: www.lempaalanseurakunta.fi/birgitan-vaellus Lapset ja perheet: Ekaluokkalaisten siunaaminen koulutielle su 8.8. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. 040 8049111. 0400 419 096. klo 17 alkaen kesänuortenilta Nurkalla. Hetki Sanan äärellä –hartaus ma–pe klo 12. klo 18 KirkkoHarrin pappilan pihajumppa pappilan pihassa (os. Oppaana Kirsti Isotalo. Mukana KirkkoHarri. klo 18 opastettu hautausmaakierros Kirkkohautausmaalla (Kirkkopolku 1), lähtö Kirkkotorin/ parkkipaikan puoleiselta portilta, maksuton. Osallistu paikan päällä tai etänä. 6.3.1960 Tampere k. Ohjelmaosuus 18.30-19.30 kaikki seiskaluokkalaisista eteenpäin ovat tervetulleita. Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan. klo 10 suosittu Mikaelmessu. Tänään kysymys on ajankohtaisempi kuin silloin. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Varaa ilmaislippu: www.hengenuudistus.fi/kesaspirit . Muistetaan käyttää maskeja ja säilytetään turvavälit sekä tullaan paikalle vain terveenä. Diakonia: Ke 28.7. Avustuksiin liittyvissä asioissa käänny KirkkoHarrin puoleen p. klo 10 Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä ja messu kirkossa. Sanoihan Jeesus, että ”minä olen tie, totuus ja elämä. Kahvihetken lopuksi striimaamme pikkutervehdyksen pappilasta. Anneli Kesola Totuuden jälkeistä elämää Huomioitavaksi: Avin rajoitukset ja suositukset kokoontumisiin ja yleisötilaisuuksiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ei ole enää koronasta johtuvia kokoontumisrajoituksia. Mukana myös KirkkoHarri ja Valto Sorva. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Johannalle, p. Avioliittoon kuulutetaan: Anna Maria Viitaniemi ja Jussi-Pekka Perkola Vesilahden ja Sastamalan seurakunnista Kuollut: Tero Tapio Ylimäki 61 v Kirkonkylästä Diakoni Minna Alajoki ja perhediakoni Tiina Hiltunen ovat vuosilomalla. Olemalla rehellinen itselle pystymme olemaan sitä myös toisille. Kolme päivää ohjelmaa seurakunnan ja oman hengellisyyden virkistykseksi. klo 16 Pyhän Birgitan kirkossa. Tietoa seurakunnan kehittämisestä yhteisönä, raamattutunteja, armolahjapolku, Täyty Hengellä –iltajuhlat, Hengen talo, su 1.8. Ke 4.8. turvaväleistä ja käsien puhdistamisesta ja pintojen puhdistusta tehostetaan. lempaalanseurakunta.fi Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. klo 17.30 Naistenpiiri ”Vesilahden Viisaat Naiset” pappilassa. Ajantasaista lisätietoa Merja Viljaselta, p. Piirin kutsuvat koolle Karoliina Koskikunnas ja Kaisa Karjalainen. klo 13-15 Tervetuloa live-päiväkahveille pappilaan. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Mukaan striimattuun tervehdykseen pääsee halukkaat paikallaolijat. Internet ja sosiaalinen media suoltavat uutisia, joista hämmentynyt lukija ei tiedä, ovatko ne faktaa vai tarinaa, jotka on tehty meidän houkutukseksemme tai johtamiseksemme harhaan. Ensi viikolla: Ma 2.8. lisää srk-palstalta. Jumalanpalvelukset: Su 1.8. Jos sinulla on sylivauva, hänet voit halutessasi ottaa mukaan, mutta ei isompia lapsia, koska erillistä lastenhoitoa ei ole. 040 804 9108. klo 18 Naistensauna Kaakilassa Villa Savikossa (os. Su 8.8. Lähetysterveisiä tuomassa sanoin ja sävelin Martti ja Päivi Poukka. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Hiljaisia hetkiä . Mukaan vain terveenä! Tervetuloa mukaan Vesilahden seurakunnan tilaisuuksiin! Vesilahden seurakunnan tapahtumat striimataan seurakunnan Youtube -kanavalla: www.youtube.com/c/ vesilahdenseurakunta.: Tällä viikolla: HUOMIO: Pyydämme, että metsäpalovaroituksen aikana ei poltettaisi kynttilöitä hautausmaalla. Kastettu: Venni Eemeli Seppänen, Saaga Lilja Matilda Lehti ja Savanna Thea Ariel Isopahkala. Seurakuntatoimisto, p. Su 1.8. Mukana kesäkissat Olga ja Tiitus. Illan teemana ”Etälähellä”. Maailmassa eletään suuressa arvojen alennustilassa. klo 13 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa. Tarjolla myös nokipannukahvit. Su 1.8. Psalmissa 86:11 sanotaan ”Opeta minulle tiesi, Herra, että vaeltaisin Sinun totuudessasi.” On hyvä muistaa, että kaikkein suurin ja elämänkaaremme kannalta merkittävin totuus on meitä ylempänä. 3:27 Lempäälän srk Kiviveistämö J.E. Tule mukaan tehokkaaseen jumppaan ja ota juomapullo mukaan. (03) 289 5111, lempaalan.seurakunta@ evl.fi, avoinna ma 9–12 ja 13–15, ti 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to 9–12 ja 13–15 ja pe 9–12. Nyt reippain mielin jumppaamaan (Huom! Sateen sattuessa emme jumppaa). Valtava määrä reaaliaikaista tietoa on koko ajan saatavilla, mutta mikä tästä tietotulvasta on totta ja luotettavaa. Kuntien uuden valtuustokauden myötä toivotan kaikkeen päätöksentekoon avointa ja vilpitöntä rehellisyyttä, sydämen sivistystä sekä kuntalaisten kohtuullisen hyvinvoinnin turvaavaa yhteistyöpolitiikkaa. seurakunnat. klo 18 KirkkoHarrin pappilan pihajumppa pappilan pihassa (os. Ota mukaan jokin esine, joka sinulle on ”historiallinen”. Lit. klo 18 Kivisakastihartaus ”keskiaikaisessa hengessä” Vesilahden kirkon vieressä kivisakastissa. Kahvihetken lopuksi striimaamme pikkutervehdyksen pappilasta. KirkkoHarri p. Mukana KirkkoHarri. Onko asialle jotain tehtävissä vai olemmeko tuomittuja moraaliseen perikatoon. Sananl. Huom! Rajoitettu väkimäärä ja saunomisaika. Pe 30.7. lempaalanseurakunta.fi Hengen uudistuksen kesäjuhla Ideaparkissa ja verkossa pe 30.7.– su 1.8. Vapaaehtoinen jumppamaksu 2 e . 0400-731803. Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12 Lempäälä-talossa os. Puhumalla totta, olemalla totuuden puolella ja tarvittaessa puolustamalla totuutta luomme turvallisen kasvun ilmapiirin, osoitamme vastuullisuutta ja pidämme ihmissuhteet hyvinvoivina. Huom! Naistenpiiri ei ole hengellinen ryhmä, ei raamattupiiri eikä terapiaryhmä. Toimintaa: To 29.7. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa. klo 10 Kesä II -rippikoulun konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa. Mikko Aalto, Kristiina Brask, Jippu, Kls., Heli Karhumäki, Minna ja Jussi Pyysalo, Timo Pöyhänen, Olli Seppälä. klo 18 Rukouksen majatalo Kahvila Olkkarissa. Manttaalitie 15 A1-porras, p. Pappilantie 1, Vesilahti). Ajantasaiset tiedot: www.vesilahdenseurakunta.fi, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi tai Facebook.com/vesilahdenseurakunta Vesilahden srk Pyhän Birgitan kirkko on avoinna tiekirkkona pe 6.8. Ilm. To 29.7. Tied. klo 13 kesäkahvit Lempoisten srk-talossa (Kirkkopolku 1). Osoite on Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. Yht. piiriin mukaan: harri.henttinen@ evl.fi . 26.6.2021 Vesilahti Rakkaudella muistaen Lapset Hanna-Mari, Sanna-Kaisa, Markus ja äiti Siunattu omaisten läsnä ollessa. Birgitan vaellus 3.–4.9.2021 – ilmoittautuminen käynnissä 1.–31.8. Nyt reippain mielin jumppaamaan (Huom! Sateen sattuessa emme jumppaa). Siunauskirkko ekalle tai eskariin meneville, sekä kaikenikäisille syysarkeen siunausta kaipaaville. Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. To 29.7. Se on tarkoitettu yli 18-vuotiaille naisille. 050-5210327 tai harri.henttinen@evl.fi . Ti 3.8. tiedot Kaija-Liisa p. KirkkoHarri, Saarna Yrjö Tala, kanttori Jaana. Hengen uudistus kirkossamme ry sekä Lempäälän, Sääksmäen ja Tampereen ev.lut. Noudatamme terveysturvallisuusohjeita. KesäSpirit 2021 Lempäälässä! Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Ke klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta Su klo 12.00 Jumalanpalvelus Voit seurata aiempia nettilähetyksiämme osoitteissa www.betel.fi, Youtube ja Facebook.. seurakunta Muut seurakunnat KirkkoHarri on ollut tämän palstan aiheita valitessaan pysäyttävän teeman äärellä. Ti 3.8
Mitkä ovat Pirkanmaan ikiomat maut. Pirkanmaalla on arvaamattoman paljon pitäjäruokia erilaisia elintarvikkeita, joita käytetään pitäjäkohtaisesti haluat varmasti lukea, mitä kaikkea. Ruoka ja kaikki siihen liittyvä toimeliaisuus sisältää runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita emme yksinkertaisesti tule arjessamme pohtineiksi. Akaan Seudun, Lempäälän-Vesilahden Sanomien, Oriveden Sanomien, Sydän-Hämeen Lehden ja Ylöjärven Uutiset toteuttavat yhteistyössä uudenlaisen teemalehden, joka antaa Sinulle paljon vastauksia ja avartaa Sinun kuvaasi kotimaakunnastamme moni-ilmeisenä ruoka-aittana. Mitä maakuntamme tiloilla jalostetaan niiden omista raaka-aineista. Ruokaa läheltä Arvoisat lukijamme, Sinuakin kiinnostaa isosti, mitä laitat suuhusi. Mitä kaikkea raaka-aineille tapahtuu, ennen kuin ne ovat kuluttajilla. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 -teemalehdessä keskiviikkona 25.8.2021 PIRmedIat avaa laaJastI lähIRUokaa sekä lähellä tUotettUa Ja valmIstettUa RUokaa Mitä tarkoittaa lähiruoka, entä lähellä tuotettu ja lähellä valmistettu ruoka. Millainen on hunajan tie kukasta purkkiin. Puutarhaviljely kukoistaa – mitä ihmiset korjaavat omasta puutarhasta. Koronapandemian opettamina oivallamme, että kotoisat raaka-aineet ovat parasta, mitä me voimme saada ruoanlaittoomme. Mitä on artesaaniruoka. Miten ruokasektori muuttaa muotoaan. Paljonko Pirkanmaalla on suoramyyntitiloja ja mitä kaikkea niistä saa. Ketkä ovat ruokaketjun alkupäässä. Herkullisia ja makoisia lukuhetkiä keskiviikkona 25.8.2021!. Lähellä tuotettu ja lähellä valmistettu ruoka on nyt ajankohtaisempaa kuin aikoihin
0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Nuohoojat Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Paikallista palvelua kiinteistöasioissa! Myynti / Osto / Vuokraus asunnot ja kiinteistöt Kaupanvahvistajan palvelut. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi Rakennusurakointi E Vuorinen Oy www.evuorinen.fi Mika 0400 621 604 Minna 040 753 5673 RAKENNAMME UUTTA, KORJAAMME VANHAA MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kauppakirjat, arviot ym. Koulutettu trimmaaja Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 7-16 info@mikarent.fi www.mikarent.fi JÄLLEENMYYNTI JA HUOLTO: PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 8-16.30, p. p. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Avaimet . KODINKONEHUOLTO. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi 2 x 30 mm 25 €. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Hallituskatu 15, 33200 Tampere PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA ANU MARKKULA kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 040 552 2472 anu.markkula @spkoti.fi RAILI LILJA yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi JONNA TUOVINEN Myyntineuvottelija 040 509 5488 jonna.tuovinen @spkoti.fi SARI KOLEHMAINEN myyntineuvottelija 0400 159 005 sari.kolehmainen @spkoti.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . AUTOT JA LIIKENNE . 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 PALVELUN PAIKAT Betonit Renkaat . 044 240 3608 / Säkki Äijät Oy Maanrakennus Puutarhaan Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Maanrakennus ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Remonttipalvelut p. . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. RAKENTAJALLE JA KOTIIN KUORIKETTA, MULTAA JA KIVIAINEKSIA suursäkeissä. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kaikki rodut . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. Sarjoitukset
1 x 30 mm 14 € Kannistontie 141, 2.krs, 33880 Lempäälä Aukeaa 2.8. 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € Tampereentie 4 (2. 2 x 30 mm 25 € Hinta/viikko. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. 010 548 8130 Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. (ajanvarauksella) Puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Hintaan lisätään arvonlisävero 24 %. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi » Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kotihoito, kotisairaanhoito, laboratorionäytteiden haku 040-844 0173 | 040-723 0560 Sirvalahdentie 2, Lempäälä www.hoivasilta.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO R E I J O S A R A N I E M I Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi 2 x 50 mm 47 € . Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tervetuloa lounaalle!. TERVEYS JA HYVINVOINTI Lomat, kokoukset ja perhejuhlat, myös iso historiallinen Savusauna. 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. Ilmainen puhelinneuvonta. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. RAVINTOLAT Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € 044 347 7405 Ilmoitusmyynti Ota yhteyttä! . p. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. krs. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi . 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä HUOM. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT . Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986 Imurointipalvelut 2 x 30 mm 25 € mainospaikka, joka kunnioittaa lukijaansa. 0400 834047, hein@sci.fi www.saunalahti.fi/hein Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym
Kuva: Heidi Lamminsivu. Kuva: Oskari Nääjärvi/Partiolippukunta Kanavan Vartijat ry. Lähetä kesäkuva! Kesäkuvakisa jatkuu edelleen. Lähetä ottamasi kesän paras kuva osoitteella toimitus@lvs.fi Muista ilmoittaa, kuka on kuvan ottanut ja kuvan mahdollinen nimi.. Kesällä piisamilla pitää kiirettä, mutta pienikin kuuluva ääni saa rakentajan sukeltamaan joksikin aikaa veden alle. Kuva: Eeva-Kyllikki Tolvanen. Kesän kuva. uutiset Kotiseudun uutiset analogisena pitävät kokin mielen lämpöisenä. Vartionjohtajakurssilla Vaasassa. Kuva: Susanna Määttänen. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Kesäkuvakisan satoa . Sinipallo-ohdake ja marjalude. Kuva: Kari Saarinen
Parkkipaikka on ulko-oven edessä, on painikkeella avautuvat ovet, kaikki on yhdessä kerroksessa, ei ole portaita, kuntosalikorttien hinnat ovat kohtuullisia ja siellä voi käydä aamupäivisin. TeksTi: Tua Onnela kuva: Tua Onnela Nessi sai uuden elämän entinen ravuri eli lähes unohdettuna, kunnes se osui oikean ihmisen silmiin Nessi ei ole elämänsä aikana saanut ihmisiltä paljonkaan mitään hyvää, mutta silti se katsoo meitä ystävällisesti. Yksi jos toinen valmentaja yritti saada sen juoksemaan kovempaa – millä kaikilla keinoilla, sitä voi vain arvailla – mutta tuloksia ei tullut. Tampereen kaupunki antoi ja antaa ilmeisesti edelleen kaikille 75 vuotta täyttäville (en muista oliko 75 vaiko 70) kymmenen kertaa ohjattua kuntosalikuntoutusta. Vuosi sitten palasimme salille maskein ja hanskoin varustautuneena, kun tuntui, että kunto romahtaa muuten. Täällähän on montakin mahdollista paikkaa, mutta aina tuli esiin jokin este: parkkipaikan puute, laitteet, jotka on suunniteltu terveille ja nuorille ihmisille ym. Kaikenlainen ikäihmisten kuntouttava toiminta on ollut katkolla koronan vuoksi melkein puolitoista vuotta. Olin koko työikäni tehnyt istumatyötä ja vasta eläkkeelle jäätyäni ystäväni lievästä pakotuksesta lähdin hänen mukanaan kuntosalille. Pitäisi lisäksi olla skanneri ja se käytön hallinta. Tämä on Tampereen kaupungilta erinomaista palvelua ikäihmisille. Emme ainakaan löytäneet sopivaa salia. Eikö pankkien valtaan pystytä mitenkään vaikuttamaan muuten kuin jaloilla. Nyt sitten, kun olemme saaneet molemmat koronarokotukset, aloimme etsiä uutta salia ja tietenkin Lempäälästä ensin. Asioitten hoitamisesta on tullut hyvin byrokraatista: esimerkiksi vainajan tilien käyttöoikeuksien muuttaminen tai siirto toiseen pankkiin on vaikeaa ja kallista. Mutta vähitellen, porkkanoiden ja hevosen tunnetilaa kuuntelevan käsittelyn avulla, Amper on saanut Nessin rentoutumaan. Perunkirja ja tavallinen virkatodistus eivät pankille riitä: eri seurakuntiin kuuluminen vaatii sukuselvityksen, puolison aikaisempi avioliitto vaatii sukuselvityksen ex puolisosta jne. Nyt, kun meidät on lähes kokonaan rokotettu, kuntouttavat palvelut pitäisi pikaisesti avata. ja jokainen paperi seurakunnille maksaa. Tulevaisuudessa Nessin ei tarvitse muuta kuin nauttia elämästä ja liikkumisesta. Missä on ihmisten sietoraja. Alku ei ollut helppo. Se tykkää puuhailla ihmisen kanssa ja suhtautuu jo kosketukseen pelottomasti. Palvelupäivänä asiakkaiden pitkät jonot hyvissä ajoin ovien edessä: jonotusta ja sapetusta. Pystyn liikkumaan nyt kymmenen vuotta vanhempana paremmin kuin eläkkeelle jäädessäni. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Nessi-hevosen tarina tähän kesään asti on surullinen mutta tavallinen. Olimme Hervannan kuntosalilla tottuneet käyttämään paineilmatekniikkaan perustuvia HUR -laitteita. Tällä tavalla he löytävät kuntosalin ja monet heistä jatkavat pysyvästi omaehtoista voimaja tasapainoharjoittelua, joka on ikäihmiselle erittäin tärkeätä oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Ohikulkija Nopeusrajoitukselle parempi paikka. Sen jälkeen Nessi oli viraton. Siellä on hyvä sali, siellä on mahdollisuus saada ohjausta ja siellä on ikäihmiselle sopivat HUR -laitteet. Muillakin pankeilla ovet olivat auki päivittäisiä asioita varten; pankit palvelivat. Siitä piti tulla ravuri, mutta sen psyyke ja fysiikka eivät kestäneet kovaa treeniä ja kisaamista. Siellä kävimme vuosia, joskin korona katkaisi pitkäksi aikaa kuntoilun. Ekologisesti on hassua, että ajamme 50 kilometriä, käydäksemme naapurikunnassa kuntosalilla. Hervannan kuntosalilla kävi paljon ihmisiä, jotka olivat siellä Tampereen kaupungin lähetteellä. Tänä kesänä Nessillä kävi kuitenkin satumainen tuuri. Tämä aiheuttaa turhaa jarrutusta päästöineen alamäessä, kun nopeuden voisi alentaa sopivaksi jo mäen päällä ja alamäki sujuisi moottorijarrutuksella, eikä kuluisi polttoainetta, eikä ylinopeuden aiheuttamaa vaaraa alhaalla olevassa risteyksessä. Monet heistä innostuivat ja jatkoivat käyntejä omalla kustannuksellaan sen jälkeen. Ikävää tässä on vain se, että Lempäälän kunta ei pysty sanomaan meille kyllä. Muistan sen ajan kun Postisäästöpankki palveli: pankkeja oli joka niemennotkossa; kansaneläketilit hoidettiin sitä kautta. Hän toi Nessin Lempäälään, järjesti sille ruokaa, hoitoa ja kunnolla tilaa liikkua ja alkoi kertoa sille, että ihmisten kanssa voikin olla mukavaa. Tilattavia asiakasaikoja jaetaan 2 kk viiveellä. Lämminveriset entiset ravihevoset eivät ole mitään kuumaa kamaa hevosmarkkinoilla: joistakin tulee ratsuja, osa tekee varsoja mutta iso osa päätyy teuraaksi. Lea Jokela Asiakas, ikäihminen ja pankki Lukijan mielipide Lempäälä, kunta, joka sanoo kyllä. Luukuilta kääntyy vanhoja ihmisiä, kun ei ole nyt vaadittavaa henkilökorttia, on vain joku käytöltään vanhaksi käynyt todistuskappale, että minä olen minä. Mutta ennen kaikkea toivon Nessistä kumppania, Amper sanoo. Useampien pankkien palvelut ovat kaukana arjesta ja tavallisista asiakkaista, laskutushinnat ovat nousseet kohtuuttomiksi ja koskevat pienimpiäkin palveluita; taitaa pano omalle tilille joissain tapauksissa maksaa. – Nessi ei halunnut kosketettavan itseensä ollenkaan, ja perushoitotoimia se stressasi niin että valui hikeä, Amper kertoo. Tietokoneen kautta pitäisi asioita osata hoitaa mutta kun ei ole edes tietokonetta tai jos on, osaa käyttää hyvin rajallisesti sen suomia mahdollisuuksia. Se oli laiha, sen hampaita ja kavioita ei hoidettu ja se ontui kolmea jalkaa neljästä. Tiedän, että Lempäälässä on ollut tarjolla ennen koronaa erilaisia tuolijumppia ja kuntosalitoimintaa mm. Himmin naapurissa ja olen itsekin osallistunut. Tämän meille sopivan kuntosalin löysimme lopulta Tampereen Härmälästä, Kuuselakeskuksesta. Nopeusrajoitus 60 km/h vaihtuu mäen alla 50:ksi. – Toivoisin siitä itselleni ratsua, jonka kanssa voimme nelistää maastossa niin, että molemmilla on korvat hörössä. Tänä päivänä tiettyjen pankkiryhmien ovet ovat visusti kiinni. Eläinfysioterapeutti Piia Amper iski silmänsä tammaparkaan ja päätti antaa sille vielä mahdollisuuden hevosen elämään. Maikki HämäläinenYlikahri Tänään oli riemun päivä, löysimme ystäväni Tertun kanssa kuntosalin, jossa pystymme kuntoilemaan ja joka on meille saavutettavissa. On kulunut puoli vuotta siitä, kun aikaisemmin käyttämämme kuntosali Tampereen Hervannassa meni konkurssiin. On olemassa vielä arjessa palveleviakin pankkeja. Ymmärsin myöhemmin, että minun olisi pitänyt löytää kuntosali paljon aikaisemmin. Sen ystävällinen perusluonne on tullut esiin, ja suurissa silmissä on lempeän utelias katse. Ehdotus, jotta 50 km/h merkki siirrettäisi mäen päälle tultaessa Nurmen kylästä kohti Lempäälän keskustaa. Sillä on myös merkittävää taloudellista etua yhteiskunnalle, kun ikäihmiset ovat parempikuntoisia kauemmin. Tänään aloitimme fysioterapeutin laatiessa meille kunto-ohjelman. Mielestäni niitä ei kuitenkaan voi verrata siihen, mitä hyvin varustettu kuntosali voi tarjota ikäihmiselle. Ne ovat helppokäyttöisiä ja turvallisia, koska ne on tarkoitettu senioriliikuntaan ja seniorikuntoutukseen. Nessi jäi pihan perälle ja vietti siellä pari kolme vuotta lähes hylättynä. Kaikki liikunta ja kuntouttava toiminta on tärkeätä. Ja kaikki kuntosalikuntoutuksen ansiosta
Vapaana pihapiirissä tepastelevat kanat ovat hyvin kesyjä ja tykkäävät seurata ihmisten touhuja. Lapset löysivät valtavan hyytelösammaleläimen Lahdenkylästä löytyneen hyytelösammaleläimen halkaisija oli 60–70 senttiä. Yhdyskunnan koko voi vaihdella muutamista senteistä noin 40 senttimetriin. Kuivalle maalle nostetut koloniat haudataan maahan. Lähdenkylässä nähty möllykkä oli siten poikkeuksellisen suuri. Oletko nähnyt tänä kesänä isoja hyytelösammaleläimiä. Lähetä tieto havainnoistasi osoitteeseen toimitus@lvs.fi TeksTi: Kari Pusa. ajankohtaista Koronaa pelaava kana toivottaa matkailijat tervetulleiksi Narvaan Lapset löysivät uintiretkellään sunnuntaina alkuillasta jättimäisen hyytelösammaleläimen kellumasta laiturin vieressä Lahdenkylässä. Mirja on kanoista kaikista kesyin. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 . Myös sienija marjametsät ovat lähettyvillä, samoin uimaranta ja urheilukenttä. – Saimme toisten rannalla olijoiden avulla nostettua möntin ainakin osittain pois vedestä, kertoo Anna Tawast. Kuva: Anne Tawast. Lämmin kesä ja etenkin lämpimät vedet suosivat hyytelössammaleläintä, joka viihtyy yli 15 asteisessa vedessä. Toisessa kammarissa taas asui pitkään Eeva-tätini, joten se on nimetty hänen mukaansa. Karjaisten tila saa päätulonsa metsätaloudesta ja emolehmistä, joten vierailla on mahdollisuus käydä myös muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalla laitumella ja sen yhteydessä toimivassa navetassa lehmiä ja vasikoita taputtelemassa. -Se on ollut hyvin kysytty ja varattuna nytkin elokuun loppuun saakka. – Sen vuoksi se on ristitty Kirjastokammariksi, Karjainen kertoo. Ihanteellinen kasvupaikka on matala järven lahti tai hitaasti virtaava joki. – Noin 11 kilometrin päässä sijaitsee vielä aurinkosähköllä toimiva vuokramökkimme, joka sijaitsee järven rannalla, Helena Karjainen sanoo. – Olen opettanut Marjakanan pelaamaan koronaa. Kokonaan remontoidut kammarit yhteistiloineen on sisustettu kotoisiksi ja viihtyisiksi. Laji voi vähentää uimarantojen viihtyisyyttä. – Talvella pääsee helposti hiihtämään, hiihtolatu kulkee läheisellä pellolla, Asko Karjainen kertoo. Se tykkää kököttää sylissä ja välillä nukahtaakin siihen, Helena hymyilee. Verkoista tai katiskoista yhdyskunnat irrotetaan rannalla ja pyyntivälineet puhdistetaan vesistöstä toiseen siirrettäessä. Laji muodostaa yhdyskuntia pallomaisen hyytelömassan ympärille. Ainutlaatuisen lisän Karjaisten maatilamajoitukseen tuovat vapaana pihapiirissä tepastelevat kesyt kanat, joille Helena Karjainen on opettanut erilaisia temppuja. Karjaisten tila on Helenalle rakas, sillä paikka on ollut suvun hallussa jo 150 vuoden ajan ja nyt vieraiden käyttöön varatuissa tiloissa on vuosikymmenten aikana asunut muun muassa Karjaisen sukulaisia ja palkollisia. Vastaremontoidut tilat käsittävät kaksi kahden hengen kammaria, kammareiden yhteiskäytössä olevan varustellun keittiön sekä suihkuja wc-tilat. Ajatus maatilamajoituksen tarjoamisesta tuntui Karjaisista luonnolliselta, sillä lähes 300 neliömetrin maalaistalossa riittää tilaa yli oman tarpeen. Sylvi taas tunnistaa värejä ja Tupuna osaa aika hyvin laskea. Kanat osaavat myös temppuja. Noston aikana otus hajosi pienempiin osiin. Toisessa kammareista toimi aikoinaan lainausasema, josta sai lainata kirjoja. Yhdyskunnat voivat aiheuttaa haittaa kalastusvälineisiin tarttumalla sekä tukkimalla vedenottoputkia. Hyytelösammaleläin leviää herkästi. Kooltaan se oli suuri. – Ainakin 60–70 senttiä leveä. Luonnonkaunis Karjaisten tila on lähellä Laukon kartanoa, jossa on viime vuosina aloitettu järjestämään paljon tapahtumia, joten Karjaiset uskovat majoituspalvelulla olevan kysyntää. -Huoneessa on esillä muun muassa isoisäni isän virsikirja 1800-luvulta. Omalla asuntovaunullakin pihapiirissä voi halutessaan yöpyä ja teltallekin löytyy tasainen, hyvä paikka. Eniten havaintoja tästä vieraslajista tehdään loppukesästä, Yhdyskunta kiinnittyy yleensä vesikasveihin tai esimerkiksi laiturin rakenteisiin, mutta voi irrota ja kellua vedessä. Tarvittaessa majoittumaan mahtuu isompikin seurue, sillä myös keittiön vuodesohvalla voi nukkua kaksi henkilöä ja Karjaisilta voi vuokrata erillistä lastensänkyä. Narvassa asuva pariskunta Helena Karjainen ja Asko Nuikka on alkanut tarjota maatilamajoitusta idyllisessä, maatilan yhteydessä sijaitsevassa huoneistossa. – Aiemmin tänä kesänä ei ole näkynyt Lahdenkylässä. Hyytelösammaleläimestä tehtiin Lempäälässä laajemmin havaintoja jo neljä vuotta sitten. TeksTi: Annika Pusa kuvaT: Annika Pusa toteaa. Möllykän nähtyään lapset hieman alkuun jännittivät, mutta uskalsivat mennä vielä uimaan. Myös Narvan Seurojentalo sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä ja siellä järjestetään paljon erilaisia tilaisuuksia, kuten häitä. – Tanssilavalle ja markkinakentällekin on matkaa vain vajaa kilometri, Asko Nuikka Helena Karjainen ja Asko Nuikka ovat aloittaneet maatilamajoituksen tarjoamisen Narvassa. Ely-keskuksen mukaan leviämistä voidaan yrittää hillitä keräämällä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhdyskunnat pois vedestä, eli ennen kuin ne alkavat tuottaa lisääntymisvaiheita. Se on kuin koira ja seuraa meitä kaikkialle
heinäkuuta pajat kuitenkin jouduttiin siirtämään kauppakeskuksen sisätiloihin sateen takia, ja kirjastoauto jäi ulos hieman yksinäiseksi. Kerran vuodessa mattopyykille Matonpesu on monille jokakesäinen perinne. Hän työskenteleekin myös muissa yksiköissä. Korpinen arvelee, ettäettä kunta haluaa ammattinimikkeen kuvaavaan paremmin monipuolista työnkuvaa. Martti Nelimarkan mukaan matonpesu on mukava kesäharrastus. Kulttuurikeskus PiiPoo järjestää Ideaparkissa koko perheen maksuttomia kesäpajoja, ja kirjasto innostui tuomaan palveluita samaan yhteyteen. – Ulkoa kuuluu lasten intoilua kirjastoautosta, mutta aikuiset haluavat kiirehtiä sisälle tekemään ostoksia. Walle-kirjastoauto on tilava ja valikoimaa löytyy paljon. Onhan tämä poikkeuksellista toimintaa, joka vie myös resursseja, mutta on vaikea pistää hintalappua sille, että kirjasto toimii eri tavoilla, Korpinen sanoo. Heidän mielestään mattojen peseminen ei ole iso homma, vaan mukava tapa viettää päivää. Äänija e-kirjat ovat haastaneet viime vuosina fyysisten kirjojen ja kirjastojen merkitystä, mutta Korpisen mukaan niitä ei voi korvata mikään etenkään kouluissa ja päiväkodeissa. Lämpimästi tervetuloa kirjastoautoon, Korpinen sanoo. He kertovat, että koiran omistajille matonpesun merkitys korostuu vielä entisestään – karvaturrit kun tuppaavat kävelemään mattojen päältä toisinaan kuraisilla tassuilla. Kirjastoautosta on hyvä mahdollisuus löytää uutuuskirjoja, joita ei pääse lainaamaan muista yksiköistä pitkien varausjonojen takia Walle-kirjastoauto nähdään Lempäälän Ideaparkissa kaksi kertaa kesän aikana. nalla. heinäkuuta ilma on aurinkoinen ja lämpömittari näyttää lähemmäs 25 astetta, mikä on Martti Nelimarkan mielestä juuri sopiva sää matonpesupäivälle. – Hattu kannattaa olla mukana, liika auringonpaiste ei ole matoille tai pääkopalle hyvä asia, hän sanoo. – Monet näyttävät usein yllättyvän positiivisesti, kun huomaavat, että kirjastoautoja on yhä olemassa. ja 27.heinäkuuta mahdollisuuden hyödyntää kirjastopalveluita Lempäälän Ideaparkissa. – Ottakaa mukaan mäntysuopaa, harja, pari juomaa ja sipsipussi, Myllymäki neuvoo.. – Tänne voi ottaa kaverin mukaan, höpöttää muiden kanssa ja käydä uimassa sekä syömässä sillä aikaa, kun matot kuivuvat, Kervinen sanoo. Lastukan matonpesupaikalla ohjeistetaan pitämään muihin 1,5 metrin turvaväli koronaviruksen takia. Sovellus muistuttaa hieman Tampereen seudun joukkoliikenteen Nysse-mobiilisovellusta, ja sen kautta voi seurata muun muassa reaaliajassa kirjastoauton kulkua. Myös Terhi Myllymäki ja Tanja Kervinen ovat ensimmäistä kertaa tänä kesänä mattopyykillä Lastukan ranMars mattopyykille yhdessä kaverin kanssa. Kirjastoauton merkitys ei ole kuitenkaan kadonnut – eikä se toivottavasti katoa myöskään tulevaisuudessa. Hän toivookin, että ihmiset tulisivat rohkeasti tutustumaan kirjastoautoon vaikkapa ilman asiaakin. – Tämä on hyvä paikka, kun paikkoja on riittävästi ja ei ole ruuhkaa. Hän on ensimmäistä kertaa tänä kesänä mattopyykillä Lempoisten uimalan matonpesupaikalla. Ensimmäinen päivä kirjastoautossa oli hiljainen. Kirjastoauton valikoimasta löytyy Korpisen mukaan jokaiselle jotakin ja vauvasta vaariin. Molemmat ovat tärkeitä lukutaidon säilymisen kannalta. Yhdellä pysäkkivuorolla voi silloin käydä jopa 200 asiakasta. Kirjastossa käynti voi olla hankala yhdistää kauppareissun kanssa, kertoo kirjastovirkailija Kalle Korpinen. – Tarkoituksena on tehdä myös paljon uusia kirjastokortteja ja saada uusia asiakkaita. Koulut ja päiväkodit ovat kirjastoauton tärkeimpiä asiakkaita, ja etenkin lapset ovat usein hyvin innoissaan liikkuvasta kirjastosta. Myllymäki on käynyt myös Sääksjärven matonpesupaikalla kesän aikana. Perjantaina 16. Aikaa kannattaa silti varata riittävästi tähän hommaan, Nelimarkka sanoo. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 28.7.2021 . Kirjastot ja kirjastoautot kuitenkin myös uudistuvat ja modernisoituvat jatkuvasti. Samalla saa myös hyötyliikuntaa. Lempäälässä avattiin uusi pääkirjasto vuoden vaihteessa, ja yksi iso uudistus on omatoimisuuden lisääminen lainausja palautusautomaattien myötä. Myös kirjastoauto seuraa nykyaikaa, ja Walle-kirjastoautossa otettiin käyttöön uusi reittisovellus hiljattain. Korpinen alkuperäinen ammattinimike on kirjastoautovirkailija, mutta Lempäälässä ei enää käytetä tätä termiä. ajankohtaista Kirjastoauto on korvaamaton TeksTi: Aliisa Salminen kUVAT: Aliisa Salminen Lempäälän ja Valkeakosken kirjastojen yhteinen kirjastoauto ”Walle” tarjosi tiistaina 20. Tiistaina 20
Laukon kartanon rouva Eva Törngren sai kotiopettajaksi palkatun Eliaksen muokkaamaan paikallisen Elinan surma -legendan näytelmän muotoon. Ennen kirkonmäelle nousua ohitettiin kylän vanhoja osia ja rakennuksia, joihin on saatu uutta elämää. Kirkko on uhmannut kaikkia vaikeuksia korkealla mäellään. On ratsutilaa, aittakahvilaa, savipajaa, yksi kunnan useammasta nuorisoseurantalosta ja entisen eläinlääkärin pihan ”itetaidetta”. Ensikävijälle jää vahva vaikutelma kartanon pihaja puistoalueen laajuudesta monine talousrakennuksineen. Siellä työskentelevän Marko ”Mörkö” Anttilan äidin vakuuttavat kasvatusneuvot ovat olleet oman pojan julkisen esiintymisen kautta kaiken kansan kuultavina ja nähtävinä. Kunnan kulttuurihistorialle Oiva Paloheimon taiteilijakodin tuhoisa palo pari vuotta sitten oli ikävä kolaus. Nykyisen kirkon seinät vaativat konkreettista tukea rakentamisensa alkuvuosikymmeninä. Bussimatka jatkui Laukon maisemiin. Vesilahden kirkon paikan ja uudenkin rakentamisen historia ulottuu kauas keskiaikaan. Vuonna 1934 kartanoon jahtija riistaeläimeksi tuotetulla Laukon valkohäntäpeuralla eli valkohäntäkauriilla ei ole lainkaan niin hyvä maine kuin nykyisellä kartanolla. Osaa linnoituslinjasta on kunnostettu. Ylimääräinen työ tuotti tuloa tekijöille, mutta samalla rasitetta maiden omistajille. Muutakin jälkeä Kallelta toki Vesilahteen jäi. Se jatkaa markkinoiden määrävuotuista perinnettä, jota kannattelee n. Se alkoi kirkonkylän uusimmasta aluekeskuksesta. (LVS 21.7.2021) Positiivinen asia on alueen asutuksen tarpeita jatkossakin palveleva lasten päiväkoti. Tämä retki ja ”Tervetuloa kylään” -viikko on yksi vuoden 2021 kymmenistä pientapahtumista, joita kunta ja sen eri kylätoimijat ovat järjestäneet koronakauden vaivaamille asukkaille. Aiheena ei ole ollut niinkään maailmansotaan varustautuminen kuin linnoitteiden myöhempi käyttö kansalaissodassa tuhoisine käänteineen Narvassa: kylän taloista paloi n. Kunnan kokonaispinta-alasta vettä on arviolta 14 prosenttia noin 60 järvessä. Viiden vuoden välein järjestettävät markkinat ovat olleet käsite vuodesta 1965. Vesilahtea pitkin ja poikin Erkki Paloniemen opastamana Laajalti tunnettu kuuluisuus on myös kirjailija Kalle Päätalo. Entisen urheilukentän paikalta markkinoiden tapahtumakeskus on siirretty kauemmas erityiselle juhla-alueelle. Kymmenien vuosien tiedoillaan ja kokemuksellaan hän olikin oivallinen opas. Kansalliseepos Kalevalan viimeistelytyö ja julkaisu 17.4.1849 liittyvät myös Laukon kartanoon. Nyt asukkaita on jo n. Tänä syksynä levinneisyysalueen kantaa karsitaan roimasti. Seuraavia odotellaan pakollisen pandemiakatkon jälkeen 13.-17.7.2022. Narvantien varren metsissä, kuten Hurskaanvuorella, on yhä nähtävillä vahvasti rakennettuja juoksuhautoja muine varusteineen. Valtuusto äänesti kaavasta ja päätyi hyväksymään sen. Narvan taajama on säilyttänyt kasvojaan uudisrakentamisella sekä kiinteistöjen uuskäytöllä, esimerkkinä vaikkapa Narvan Kyläpanimo. Paikallisen osuusliikkeen tasakattoprofiili neuvoteltiin estetiikaltaan uusiksi. Lopulta päädytään kunnan virkistyskeitaaseen, Lammasniemeen. Muuten ikävästä pandemiasta on ollut positiivisiakin seurauksia: hinnaltaan edulliset ja korjauskelpoiset rakennukset ovat saaneet uusia omistajia etätyöskentelyyn sekä pysyvään asumiseen. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Teksti . Ensimmäinen ”kulttuurikartanon” maine syntyi 1800-luvulla Törngrenien hallinta-aikana, joiltain osin Elias Lönnrotin ansiosta. Retkeläisilläkin oli useampi tilaisuus matkan Onnistuneen matkalounaan takasivat Narvan Helmi ja Sami Jutilan (vas). Nuoren Lönnrotin verkostoituminen Laukossa vierailleiden Suomen silloisten kulttuurihenkilöiden kanssa saattoi hyvin edistää näitä pyrintöjä. Kuivan kesän vuoksi lähestyminen kartanolle edellyttää lievää ajonopeutta pölyn ja kiharaisen pinnan vuoksi. Nyt paikalle on saatu asianmukainen muistokyltti, jonka paljastusta juhlistettiin Vesilahden kesän Runon ja suven iltapäivässä. tilan kasvattama Highland-liha. Narvan kylä koki sekä hyviä että kovia aikoja ennen ensimmäistä maailmansotaa 1910-luvulla. Kirjaston investointi puhutti valtuustoa pitkään, vaikka valtio tulikin melko avokätisesti vastaan. 45 00 joten positiivinen väestökehitys on hiljaisempien vuosien jälkeen alkanut. Metsästysseurat saavat ennätyksellisesti kaatolupia, joten peuranlihaa lienee luvassa. Erkki Paloniemi tulkitsi yleistä tyytyväisyyttä järjestelyihin.. Kylän raitilta löytyy lisäksi Vesilahden historiaa museoituna entisen kansakoulun keittiö-veistolan tiloihin. Uudisrakentamiseen Narvassa on kaavoitettu sata omakotitonttia, jotka viimeisen bussissa saadun tiedon mukaan on nyt myyty. Arkkitehtuurista ja sisätilojen muotoilusta käytiin aikalaisten kesken kiivasta kiistaa. Hänen työn jälkiään on Koskenkylän Tuotannon ohella modernin koulukeskuksen viereen jäänyt kirkonkylän kansakoulu. Kalle oli siis odotettu ja toivottu kunniavieras uuden koulukeskuksen vihkiäisissä 1992. Nyt odotellaan päätöksestä tehtyjen valitusten kohtaloa. Narvassa on Vesilahden kylien tapaan vilkasta torielämää. Aivan helppoa ei ole ollut kauppaliikkeiden tai kirjastonkaan rakentaminen. Erkki Paloniemen tullessa 1980-luvulla kuntaan väkiluku oli kolmentuhannen asukkaan vaiheilla. Kunnan ensimmäiset kerrostalot ja muukin lisäasutus luovat Kesolan entisille pelloille uutta dynamiikkaa ja kauan kaivattuja asuinneliöitä. Sopivalla tuulella naapurikunta Lempääläkin saa kuulla, miten malmi soi vetten yli Vesilahden kirkkotornista. 90 prosenttia. Elinvoimalautakunnan aktiivi Tapani Pietilä johdatteli osallistujat viiden tunnin aikataulutetulle tutustumismatkalle. Tehtailija Haarlan rakennuttama uusi kartanokonaisuus 1930-luvulta on nykyisten omistajien hallinnassa noussut laajalti suosituksi laadukkaiden kesäkonserttien, hyvän ruuan sekä historiallisten maisemien ystäville. 20 000 kävijän määrä. Kirkon jälkeen ohitetaan 1800-luvulla rakennettu kansakoulu, joka toimii kunnanvirastona. ”Lähde” on sittemmin osoittanut olevansa nimensä väärtti. Asiantuntijaksi Pietilän tilalle siirtyi kuntaa vuodesta 1983 palvellut ja kunnanjohtajuudestaan jokin aika sitten eläköitynyt Erkki Paloniemi. Järviä ja rantoja Vesilahden n. ajankohtaista Helteisen jakson päättänyt harvinainen sade saatteli toistakymmentä ihmistä bussiretkelle kesäiseen Vesilahteen ja sen kyliin. Terveysaseman sote-tulevaisuus lepää Pirkkalan kanssa tehtävässä yhteistyössä. Aluekeskuksen ilme on idän suunnalta saapuvalle jonkun ajan kuluttua muuttumassa. Saksalaisten sotilaallinen paine pakotti Venäjän rakentamaan linnoitusketjua myös Suomeen lännestä mahdollisesti lähestyvää uhkaa vastaan. 350 neliökilometrillä toki riittää. Alueen Beach Volley -kentät, sauna ja vuokramökit elelevät odotellessa hiljaista koronakauttaan. Luonnonkauniiden rantaalueiden kaavoitussunnitelma sai monet takajaloilleen ja vastustusadressi keräsi kuutisensataa allekirjoitusta
Poikien puolella ensimmäisissä kotisalin ulkopuolisissa kilpailuissaan LeKiä edusti Miko Vuorenmaa painoluokassa 81 kiloa. Viimeisimmästä oli oppaalla monia henkilökohtaisia muistelmia ja niin oli luultavasti useammalla muullakin. minuutilla. Sami Jutilan lihakarjatila tuottaa Highlander -rodusta laadukasta raaka-ainetta. Hän lupasi julkisesti hävityn Nokia-pelin jälkeen, että seuraavassa kamppailussa PP-70:ta vastaan aukeaa Loiskeen voittotili. Vuorenmaan yhteistulos 115 kiloa oikeutti sarjassa seitsemänteen sijaan. Työntötulos 65 kiloa oli varsin mallikas suoritus nuoren miehen ensimmäisessä kotimaisessa arvokilpailussa. Alle 17-vuotiaiden ikäluokassa nostanut Vuorenmaa pisti heti alkuun pelin jännäksi saaden tuloksen vasta kolmannella nostollaan, jolloin tuloskorttiin kirjattiin 50 kilon tempaustulos. Kuva: Kari Etelä omille teilleen, muu sakki on tiiviissä läjässä. Hän muisteli lämmöllä mm. Hän järjesti alkuun innolla Klaus Kurjen tien turistikierroksia toimien samalla oppaana. Yhteistuloksella 111 kiloa Savolainen kruunattiin 15-vuotiaissa Suomen mestariksi. Paikallisessa lounasravintolassa nautittiin todellista lähiruokaa. Rämsööstä palattiin takaisin Narvaan. Kilpailut pidetään elokuuussa Puolassa. Se lähti liikkeelle järvialueen asutuksen varhaishämärästä, siirtyi keskiajasta viime vuosisadoille ja päätyi nykyaikaan. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 aikana todistaa kaatoluvittamisen perusteita. Saattaapa se innostaa tutustumaan syvällisemmminkin kotiseudun historialliseen menneisyyteen päivittäisten rutiinien sijaan. Ja näin kävi. Sarjan kärkitrio Haka, Nokia ja TamU ovat karanneet Fationin hattutemppu varmisti Loiskeen avausvoiton Voimailumenestystä Lempäälään Lempääläläinen Tero Tiensuu voitti 50-vuotiaiden sadan kilon sarjan painonnoston SM-masterskilpailussa 11. TeksTi: Erkki Koivisto Osma Fation (polvillaan) tahditti hattutempullaan Loiskeen kauden avausvoittoon jalkapallon kolmosessa. päivänä. minuuteille. Muutaman tunnin uhraaminen hyvän oppaan kanssa avaa monia uusia ikkunoita kenties muuten ympäristöönsä turtuneelle. TeksTi: Teemu Roininen kuva: Virpi Savolainen Sääksjärven Loiskeen jalkapallojoukkueen päävalmentaja Jari Kaasalainen on sanansa mittainen mies. Samalla taiteilija muovaili englannin valkosavesta tonttutyttöä joulumyyntiin Lappiin. Nuuteron kuulujen Mesimestarien ohi päästyä käväistiin vielä yhä toimivalla Ylämäen koululla ja ajettiin Koskenkylän kautta takaisin lähelle lähtöruutua. Maku ja rakenne kypsennettynä muistuttaa läheisesti jopa riistaa, mutta ei ole aivan niin vahvaa. Iiris osallistui samalla myös alle 17-vuotiaiden sarjaan missä saavutti hopeaa Porin Punttikarhuja edustaneen Inka Tiaisen vanavedessä. urheilu. Tavanomaista painoluokkaansa ylempänä, sarjassa tytöt 55 kiloa nostanut Iiris Savolainen pääsi lähtemään ennakkosuosikin asemassa kilpailuun. Kirkonkylässä Samotin taitokeskuksessa ja savipajassa juotiin päätöskahveet korvapuustien kera. Fation viimeisteli osumansa pelin toisella jaksolla, kun avausjakso oli menty maalittomasti. SM-kilpailuiden tuloksella Iiris vankisti otettaan alle 15-vuotiaiden EM-kiIiris Savolaiselle Suomen mestaruus Yhteistuloksella 111 kiloa Iiris kruunattiin 15-vuotiaissa Suomen mestariksi. Pato on tällä hetkellä sarjan viimeisenä, joukkue on kyennyt tekemään kolmessa pelaamassaan ottelussa vain yhden maalin. heinäkuuta TaSi:a edustava Matti Oksanen voitti 80-vuotiaiden sarjan 25 kilon lisäpainolla parantaen ennätystään 10 kiloa. Sitä riitti paitsi savesta, myös omista lapsuusja koulumuistoista Vehmaisista Kaukajärven kupeesta. Samotin päätaiteilijalla oli tarjota suodenniemeläisittäin ”hyvää puhetta ja istumista”. Hopeaa saalisti Alppilan PunttiWeikkojen Liisa Niva tuloksella (45+60) 105 kiloa. Asta kuulemma puhui kierroksilla asiaa, mutta pani mieluusti joukkoon myös omiaan. Työnnössä sen sijaan ote oli varmaakin varmempi kaikkien nostojen heilahtaessa hyväksytysti suorille käsille. Kotikunnan kylien ja keskusten lähiturismia voi aivan hyvällä syyllä suositella jokaiselle. Vetonaulana vuosia toiminut ”Kowan teknologian päivät” on antanut tilaa muille. TeksTi: Ahti Granat kuvaT: Ahti Granat Rovaniemi toimi jo useaan kertaan siirrettyjen kilpailuiden näyttämönä, kun miteltiin alle 15ja 17-vuotiaiden nuorten Suomen mestaruuksista. Sijainti maantieteellisesti melko syrjässä on luonut hyvät lähtökohdat aivan omaan kyläkulttuuriin, yhteisöllisyyteen ja viriketoimintaan. Kesällä suuri yhteinen ponnistus on Rämsöön kesäteatteri, joka sijaitsee kirkkaan Suonojärven rannalla. Rämsöö on yksi Vesilahden aktiivisimmista ja samalla itsellisimmistä kylistä. Työnnöissä sen sijaan kaikki nostot onnistuivat ja lopulta työntötulokseksi kirjattiin uusi ennätys 61 kiloa. Siirtymät aihekeskittymästä toiseen olivat napakoita ja kuulijaa alkoi lähes huimata vuosisatojen nopea vieriminen. Esitys turistikatsomolle saatiin aivan ex tempore: Erkki Paloniemi oli valmistanut kevyesti riimitellyn, mutta aiheiltaan vakavahenkisen legendarunoelman Vesilahden monisatavuotisesta historiasta. Pelin sankari oli balkanilaisjuuret omaava Osma Fation, joka pelaa Loiskeen oranssipaidoissa kolmatta kauttaan. Paluumatkalla kirkonkylään noudateltiin osin Klaus Kurjen tietä, jonka syntyhistoriaan oli edellisellä kunnanjohtajalla Alkiollakin osuutta. Tapani Pietilä toimi matkanjohtajana. Eroa kuutossijaan eli ylemmän jatkosarjan viivalle on kaksi pistettä. Voitto nosti Loiskeen sarjataulukossa kahdeksanneksi. sapaikasta. Tempausnostoissa tulos 50 kiloa sivusi Savolaisen omaa ennätystä, mutta yritys 52 kilosta pyörähti täpärästi suorilta käsiltä liian aikaisin lattiaan. ja 86. Myös tunnetun tv-maalaiskomedian Turpeisia, Hakkaraisia, Kiiskejä, Pohtoja ja Piiparisia oli viipynyt Vesilahden Narvan kuvauspaikoilla. Fationin huippuhetket osuivat 64., 69. Loiskeen maalinteon aloitti Mikael Sulkko 61. heinäkuuta Rovaniemellä tuloksella 198 kiloa. Hän aikoi mennä sinne loppukesästä itsekin työskentelemään perinteiseen tapaan. TeksTi: Juha Raunio . Murheena Loiskeella edelleen on kovin kapea pelaajarosteri, tälläkin kertaa vaihdossa oli vain yksi pelaaja. Mainittua tuli Vesilahden samoin siirtokarjalaisista Asta Valkonen. Loiske kohtaa seuraavaksi Tervakoskella Padon heinäkuun 31. Salossa pidetyissä lisäpainoleuanvedon SM-kilpailuissa 24. 50-vuotiaiden sadan kilon sarjassa Tero Tiensuu saavutti pronssia omalla ennätyksellään 54 kiloa. Matkalla Erkki Paloniemi luetteli joukon vesilahtelaisia tai siellä aikansa vaikuttaneita henkilöitä eri aikakausilta, kuten muutama urheilijasuku, Eskola, Pajunoja ja Bergius, historiallisen Klaus Kurjen Elinan koti Suomela ja tietenkin ”Mollewoodin” isäntä Rauni Mollberg. ”Elinan surman” suggestiivisia yönäytöksiä ja Robin Hoodin Sherwoodin iloisten veikkojen temmellystä Rämsöön rannoilla. Reissaajissa oli yksi aiempiin teatteriproduktioihin osallistunut. Loiske löi Hakkarissa länsitamperelaisen vastustajansa selkein 4–1 (0–0)-lukemin. Fation on nopea, teknisesti taitava ja omaa kolmosdivarin tasolle ilmiömäiset ohittamistaidot mies vastaan mies-tilanteissa
Puhelinnumerosta ei saa ohjausta rokoteasioissa, vaan näissä asioissa suositellaan yhteydenottoa kunnan omaan koronapuhelimeen arkiaikoina. Monia fyysisiä esim. TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Jos on saanut ensimmäisenä rokotteena Astra-Zenecaa, ja haluaa vaihtaa tehosteensa mRNA-rokotteeseen, yhteys koronapuhelimeen. Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta.fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436.Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan (kanta. Takaisinsoitto voi tulla myös hiukan em. Palveluun kirjauduttuasi näet Lempäälän toimintaohjeen ja voit lähettää täyttämäsi oirearvion eteenpäin ammattilaiselle. OIREET JA KORONAVIRUSTESTI Muistattehan, että oireisena on tärkeää pysyä kotona ja välttää lähikontaktia muihin ihmisiin. 03 311 65333. Jos numerossa on ruuhkaa, jätä takaisinsoittopyyntö. – Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 – Päivystysnumero 03 565 52 500 palvelee ma-pe klo 8-20, la-su ja arkipyhinä klo 12-20 – Yöpäivystys arkisin klo 20-08, la-su klo 20-12 Valkeakosken sairaalassa, ota näinä aikoina aina ensin yhteyttä päivystysavun ympärivuorokautiseen palvelunumeroon 116117. Lempäälän terveyskeskus on auki normaalisti läpi kesän. Täytä oirearvio Omaolo-palvelussa Sen avulla voit selvittää tutkimusten tai hoidon tarvetta ja saada neuvoja mahdollisen tartunnan leviämisen ehkäisyyn. HUOLESTUTTAAKO KORONAVIRUSTILANNE. Jos testi on otettu oireiden vuoksi, eikä oireita ole enää negatiivisen testituloksen valmistuessa tai ne ovat selvästi vähentyneet, voi palata normaaliin arkeen. aikojen jälkeen! Viikonloppuina voitte soittaa myös sairaanhoitopiirin koronapuhelimeen puh. Jos palvelu ruuhkaantuu, vastaus voi tulla myös hiukan myöhemmin. Sairauden tai oireen niin vaatiessa vastaanottokin järjestyy. Tapaamisista täytyy ehdottomasti sopia aina etukäteen osaston henkilökunnan kanssa soittamalla osaston puhelimeen 040 133 7338. On tärkeä hakeutua rokotukseen juuri siihen pisteeseen, jonne rokoteaika on varattu. Lapsen testituloksen viivästyessä varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos tiedossa ei ole lapsen altistumista varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vrk aikana. Kuljun terveysasema on kesälomien vuoksi suljettuna 28.6 30.7. Voit täyttää koronavirustaudin oirearvion koska tahansa. VÄHÄVARAISILLE JAOSSA KASVOMASKEJA Lempoisten terveysaseman hoitotarvikejakelusta (H-ovi, terveyskeskuksen takana) sen aukioloaikoina ke-to 8-14, perjantaisin 8-12 ja Kuljun terveysaseman infosta sen aukioloaikoina. TERVEYSKESKUSSAIRAALAN VIERAILU Terveyskeskussairaalassa hoidetaan koronan riskiryhmiin kuuluvia potilaita. Riskiryhmäläisten rokoteajanvarauksissa yhteys koronapuhelimeen arkisin klo 8-15, puhelinnumeroon 041 730 3436. Jos testitulos on positiivinen, sairaanhoitopiirin tai kunnan tartuntatautiviranomainen on sinuun yhteydessä ja antaa ohjeet eristyksestä. HYVINVOINTIPALVELUIDEN HENKILÖSTÖÄ KORONAAN LIITTYVISSÄ TEHTÄVISSÄ Kesälomakaudesta ja laajasta koronarokotetoiminnasta johtuen Lempäälän kunnan terveyspalveluissa on jouduttu supistamaan kiireetöntä toimintaa. kuuluvat yli 12-vuotiaat kuntalaiset, aikoja varattavissa puhelimitse. EPÄILETKÖ KORONAVIRUSTARTUNTAA. KORONAPUHELIMEN numero 041 730 3436 palvelee arkisin klo 8-15. Terveydenhuollon ammattilaiset käsittelevät yhteydenoton aina mahdollisimman pian – niitä käsitellään arkisin klo 8-15. KORONAVIRUSROKOTUKSET Aikoja rokotuksiin voivat varata nyt: • 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat kuntalaiset ikäperustaisesti • Riskiryhmään 1. Jos testitulos on negatiivinen, se ei sulje pois, että testin ottamisen jälkeen saa tartunnan tai että tartunta on itämässä. Lisäksi kunnan nettisivuilla on linkki, johon yli 16-v voivat ilmoittautua ”pikaisesti rokotukseen tulevien” listalle. Sinuun otetaan yhteyttä Omaolon kautta, puhelimitse tai tekstiviestillä. Oirearvion vastausten perusteella saat toimintasuosituksen. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Lempäälän kunnan TERVEYSPALVELUT JA KORONA Pirkanmaan alueella koronatilanne on perustasolla. Sähköinen ajanvaraus tapahtuu kunnan nettisivujen kautta: lempaala.fi sosiaalija terveys Verkkoasiointi. Yleistä koronaneuvontaa on saatavilla seuraavista numeroista: Taysin koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee vuorokauden ympäri kaikkina päivinä Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Seuraa https://www.lempaala.fi/korona. Lempäälän kunnan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin internetsivuilta. määräaikaiskäyntejä voidaan jättää sitä kautta väliin. Mikäli karanteenin aikana siihen määrätylle tulee infektion oireita, hänen tulee hakeutua koronavirustestiin. Ensimmäisiin rokotteisiin käytetään kaikissa ikäryhmissä tällä hetkellä mRNA-rokotteita. Kasvomaskeja jaetaan myös sosiaali-, psykiatrianja päihdepalvelujen vastaanottokäyntien yhteydessä. fi/omakanta) ei onnistu, voit tiedustella vastausta koronapuhelimen numerosta 041 7303436. Myös alueellisissa ja valtakunnallisissa uutisissa tiedotetaan asiasta. Ohjeistukset löydät mm. Avosairaanhoidon tiimeissä arvioidaan hoitajien ja lääkärin yhteistyönä huolellisesti kukin yhteydenotto ja pyritään auttamaan asiaa tai edistämään ongelman selvittelyä jo puhelinkontaktin yhteydessä. Kuntalaisten on hyvin tärkeää seurata ja noudattaa alueellisia ja paikallisia suosituksia ja määräyksiä. Koronatartuntoja esiintyy kuitenkin edelleen alueellamme, joten on erityisen tärkeää, että lievienkin koronaan sopivien oireiden ilmaantuessa käydään korona testissä, eikä liikuta kodin ulkopuolella. ja 2. Huoltaja voi täyttää 1–14-vuotiaan lapsen puolesta koronavirustaudin oirearvion Omaolossa. KARANTEENI Tärkeimpiä huomioitavia asioita karanteenissa ollessa: kodista ei saa poistua ilman terveysviranomaisen lupaa (ulkoilu yksin tai samassa asunnossa asuvan läheisen kanssa sallittu) kotiin ei saa tulla vierailijoita mikäli karanteeniin määrätty on oireeton, hänen perheenjäsenensä ja lähikontaktinsa saavat liikkua vapaasti, mutta samassa taloudessa asuvien tulee pitää maskia (yli 12-vuotiaat) aina liikkuessaan kodin ulkopuolella niin kauan kuin karanteeni jatkuu. www.omaolo.fi Puhelimitse voit hengitystieoireiden vuoksi ottaa yhteyttä Lempäälän koronapuhelimeen. Rokotukset tapahtuvat osin Ideaparkissa ja osin terveysasemalla. Jos oireita tulee uudelleen ja/tai oireet pitkittyvät, tulee käydä uudelleen testissä. Samassa taloudessa asuvat henkilöt jäävät tällöin kotiin, kunnes vastaus on tiedossa. Tiedotamme rokotusten etenemisestä ajantasaisesti kunnan koronasivulla
Vastauksia kysymyksiin koronarokotusasioissa löytyy myös sivulta: pirkkala.fi/koronarokotukset-ukk Rokotuspaikka sijaitsee Vesilahden terveysaseman alakerroksessa, sisäänkäynti merkitty pohjakarttaan punaisella pisteellä. Sellaisen kävin hänelle ostamassa ja kyllä hän tykkäsi siitä kovasti. Vesilahtelaiset voivat halutessaan käydä rokotuksessa myös Pirkkalan terveyskeskuksessa Ajanvaraus ensimmäiseen koronarokotukseen Pirkkalan rokotusneuvonnan kautta p. Ilman ajanvarausta rokotettavien määrää emme pysty etukäteen ennakoimaan, joten omaa vuoroa voi joutua hetken odottelemaan. Ronkaisen koko perhe oli palkinnosta hyvin otettu. Vammaisneuvoston päättämä esteettömyystekopalkinto on jaettu 22 kertaa. Tehosterokotukset Tehosterokotuksen aikaa ei siirretä ja 12 viikon annosväliä lyhennetä esimerkiksi kesän lomamatkojen takia. Saadessasi koronarokotteen sinulle varataan aika toista rokoteannosta varten. Saadessasi ensimmäisen koronarokotteen sinulle varataan aika toista rokoteannosta varten. Tv:ssä nähdyssä Ivalo-sarjassa näyttelevä Venla Ronkainen on valintaperusteiden mukaan loistava esikuva ja erityinen esimerkki monelle muulle lapselle ja nuorelle siitä, että unelmat voivat toteutua.. täyttäneet sekä riskiryhmiin kuuluvat 12-15 -vuotiaat vesilahtelaiset, jotka eivät vielä ole saaneet ensimmäistä rokotusta. Tarkemmat tiedot päivästä ja ajasta päivitämme verkkosivulle www.pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa Tehosterokotusaika on tasan 12 viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. Tulin iloiseksi, kun olin valinnut oikein, Petäkoski-Hult hymyilee. Ronkainen ihastutti katsojia Ivalo-sarjassa ja on mukana myös sarjan jatkoosassa. Palkinto jaettiin Kuokkalankosken markkinoilla, ja kunniakirjan ja kukkien lisäksi Vammaisneuvosto oli miettinyt Ronkaiselle erityisen palkinnon. – Juttelin Venlan äidin Tiia Ronkaisen kanssa ja kuulin, että Venla todennäköisesti pitäisi pehmolelusta, erityisesti yksisarvisesta. Rokotevalmiste: Comirnaty Sähköinen ajanvaraus osoitteessa https://ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi Walk in –rokotustilaisuus tulossa Vesilahdessa järjestetään walk in -rokotuspäivä, johon ei tarvitse varata aikaa. Älä varaa verkosta tehosterokotusaikaa, koska silloin emme voi varmistaa oikeaa annosväliä ja rokotetta, eikä täysi rokotussarja kirjaudu oikein Omakannan rokotustodistukseen. Toinen rokoteannos on tärkeä, jotta rokotteen suojateho vahvistuu. Tehosterokotukselle ei voi tulla walk in -päivään. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 TeksTi: Annika Pusa kuva: Annika Pusa www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti KORONAROKOTUKSET VESILAHDESSA Ajantasaisen tiedon rokotuksista löydät verkkosivulta: www.pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa Viestimme myös Vesilahden terveyspalvelut facebook-sivun kautta. Toisen rokotusajan voi siirtää vain painavasta syystä. Jokaisella kerralla on esille tuotu joku uusi näkökulma esteettömyyden toteutumisesta. Ihmisenä Venla on avoin, lämmin ja helposti lähestyttävä. Vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultin mukaan Ronkainen on hyvä esimerkki siitä, miten toiveet voivat toteutua. Palkinnon saajat vuosien varrelta ovat tuoreimmasta vanhimpaan: Venla Ronkainen, Lempäälä Soi/ Kirsti Uoti ja Juhani Laurila, Suomen Invalidilasten ja -nuorten Kivalakodit r.y., Tikanmäen tila, kehitysvammaisten palvelut, Lempäälän Ehtookoto, kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus, Pohjois-Hämeen Ampujien Haulikkokerho, Lions Club Lempäälä/Nurmen lavan esteettömyys, vammaispalvelujohtaja Sirkka-Liisa Poso, Lempäälän Taksiautoilijat, palvelujen kehittämisestä, PiPu Ky, työllistymismahdollisuuksien kehittämisestä, Lempäälän-Vesilahden Pursiseura, vesillä liikkumisen kokemuksia myös vammaisille ihmisille, Kiinteistö Oy Sirkkavuori, asumisympäristöjen kehittäminen, Päivi ja Markku Nieminen/ Mantereen maatilamatkailu kaikille sopivaksi ruokavalioineen, Lasten ja Nuorten kulttuurikeskus Pii Poo, Remonttiryhmä/Reijo Ruhala, työnteon mahdollisuuksia, Vertaisohjaajat/liikunta, Mielenterveysyhdistys, Lempäälän seudun Valotuikut, Lempäälän seurakunta/Tervajärven leirikeskus, Meeri Salokangas, paikallislehti nauhoitettuna kuunteluversiona näkövammaisille, Arkkitehti Mikko Uotila ja kunniamaininta Sääksjärven koululle Majatalo Hiidenhelmi, majoituspalveluiden esteettömyyden edistäminen. Lisätietoja ja ohjeet koronarokotukseen tulevalle löydät sivulta: www.pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa Ivalo-sarjan lapsinäyttelijälle esteettömyystekopalkinto Lempäälän Vammaisneuvoston myöntämän Esteettömyysteko 2020 -palkinnon saajaksi on valittu 11-vuotias Venla Ronkainen. Hänen kanssaan on helppo keskustella. Tehosterokotusaika on tasan 12 viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. – Hän kannustaa varmasti muitakin lapsia ja nuoria tavoittelemaan unelmiaan ja haaveitaan. 050 4477 706, ma-pe kello 9-15. Tehosterokotteen ottaminen on erittäin tärkeää rokotesuojan saamiseksi. Toinen annos myös varmistaa, että suoja kestää mahdollisimman pitkään. Vesilahden koronapuhelin p. Vesilahtelaiset eivät voi osallistua Pirkkalan Walk in –rokotetilaisuuksiin. Walk in -rokotukseen voivat tulla ilman ajanvarausta kaikki 16 v. Hyväksytyt syyt ovat lääketieteelliset syyt, esimerkiksi rokotussarjan antaminen ennen syöpähoitojen aloitusta tai pernan poistoa. 050 4477 706 palvelee ma-pe kello 9–15. – Kivalta tuntuu, Venla Ronkainen itse kommentoi palkintoaan. Jos et aio tulla lainkaan sinulle varatulle tehosterokoteajalle, peru aikasi! Tällöin ehdimme tarjoamaan vapautunutta aikaa jollekin toiselle rokotettavalle. Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat: Kaikki yli 16-vuotiaat ja riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat 12-15-vuotiaat
Pihasoitot Kuokkalan museoraitilla to 29.7. Keskiajalla väkivalta, usko yliluonnolliseen, pahan mahtiin ja noituuteen olivat aivan eri tavalla läsnä ihmisten elämässä kuin nykypäivänä ja tämä näkyi myös esityksen teemoissa. klo 12 Opastetulla Lempäälä-talon ja ympäristön kierroksella on oiva mahdollisuus tutustua uuteen kuntakeskukseen ja Lempoisten kylän historiaan. Spektaakkelin ksityiskohdat oli hiottu viimeiseen asti ja Rohanin ratsastajat ovat alansa parhaita -yhtenä heistä Historiallisen ratsastuksen Euroopanja Suomenmestari Jaakko Nuotio. Välillä raahattiin hirtettyä hevosen perässä, sitten taas kahisteltiin peitsiä epämääräisiä olioita tai ilkeitä ritareita vastaan. Kahvio ja grilli Juha Rajamäki, useita kirpparimyyjiä. Lisätietoa: visitlempaala.fi #Lempäälä #kyllä #elämykset #visitlempäälä Torilla tavataan! Lempäälän sydän sykkii uudella Lempäälä-talolla sekä Erik Ednerin puistossa ja torilla. 040 133 7300. yhden tunnin. Keskiviikko 28.7. Vapaa pääsy. Lähtö torilta. Kemiönsaaressa sijaitseva ratsutila on erikoistunut historialliseen ratsastukseen ja kiertää esiintymässä ympäri Suomea.. Alkuillasta tamperelainen Greenrose Faire viihdytti yleisöä kelttihenkisellä folkrockilla. Tervetuloa! Kuokkalan museoraitti on helmi Kuokkalan raitin rakennukset kertovat kylän tarinaa eri aikakausilta. Greenrose Fairen jälkeen rajatulle nurmialueelle saapuivat ylväät ratsukot, piru ja kummajaiset, kun hyvä ja paha ottivat mittaa toisistaan Rohanin ratsutilan keskiaikaesityksessä. klo 18 Ämmät äänessä to 26.8. 050 383 9068 ja matkailu@lempaala.fi Hirttäjäisiä, kummajaisia ja upeita ratsukoita Laukossa Ihana auringonpaiste, silminkantamattomiin jatkuva kesänvihreä puistoalue, hyvät eväät ja mainiota ohjelmaa eipä sitä muuta tarvittu täydelliseen iltaan, kun väki läheltä ja kaukaa kerääntyi Laukon kartanoon perjantai-illasta nauttimaan. Lempäälä tutuksi -kierros 31.7. klo 18 Höpinätötterö. saakka tiistaista lauantaihin klo 11-17. useita myyjiä paikalla Lettulan kahvio 8-14, perunakauppias Janne, Särvintuote ja useita kirpparipöytiä. Rohanin ratsutilan esityksessä keskiaikaiset voimat pääsivät valloilleen. Lisätietoja: tapahtumat.lempaala.fi Lue lisää matkailukohteista: visitlempaala.fi Matkailuneuvonta Lempäälä-talossa sekä p. Rohanin ratsutila sijaitsee Kemiönsaarella ja se on erikoistunut opettamaan keskiaikaista ratsastusta, hevosen käsittelyä ja historiallista aseidenkäsittelyä halukkaille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen matkailu@lempaala.fi tai paikan päällä. Ota opas ja koe enemmän! Lempäälästä löydät oppaan, lähdetpä kulttuurikierrokselle, kalastamaan, melomaan tai patikoimaan. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 TeksTi: Annika Pusa kuva: Annika Pusa Tule kokemaan kesäelämykset Lempäälässä! Lähde lähimatkalle: poikkea polulle tai raitille, liiku maitse tai vesiteitse, etsi elämykset yhdessä perheen tai ystävien kanssa! Lempäälästä löydät löydät upean luonnon, paljon tekemistä ja kivoja tapahtumia. Tilaa vielä, varaa oma paikkasi! Lauantai 31.7. klo 18 Lempäälän pelimannit to 12.8. Vapaita myyntipaikkoja löytyy vielä, varaa omasi Palvelukäytävältä, p. Hevoset ovat reaktiivisia, erittäin herkkiä avuille ja opetustunneille osallistuminen vaatiikin hyvää ratsastustaitoa. Ravintola Flemm´sin tai Ratakiskan terassilla voit nauttia lounasta tai kahvit arkisin. Museot ovat avoinna 14.8. Bändin muusikot ovat erittäin taitavia, erityisesti mieleen jäivät upean tekniikan omaava laulaja Salla Rimmi ja virtuoosimainen viulisti Hanna Heinonen, joka loihti viulullaan niin mahdottoman moninaisia sävyjä, nyansseja ja tunnelmia, että harva ammattiviulisti siihen hänen lisäkseen pystyy. Matkailuoppaiden vetämä opastuskierros on maksuton ja kestää n. Koski kohisee ja arboretumissa voit tutustua moniin kasvilajeihin. Matkailuneuvonta päivystää torilla. Aivan perheen pienimmille esitystä ei sen jännittävyyden vuoksi suositeltu. musiikkia Henry Kuronen Soittoajat torikävijöiden iloksi klo 10.30-11 ja 11.15-11.45. Opastus suositellaan varattavaksi ennakkoon
alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Veera Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: Koronan takia ma ja pe klo 10–13 sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/ tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Mene osoitteeseen lvs.. /nakoislehti Unohtuik salasan . Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: lvs.. :ssä 2. Tilaushinnat Hinnat sis. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. ilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. / salasana Muist kirjautu sisää ! Nimipäivät vko 30-31 Ke 28.7. Asta La 31.7. Kirjaudu sisään lvs.. /tunnukset 2. Helena, Elena Su 1.8. Kilpailu on kaikille avoin. Maire Ma 2.8. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Perustettu 1931. Atso To 29.7. Kutsu perheenjäsen mukaan pro. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.. Lempäälän-Vesilahden Sanomat toivottaa hyviä kuvaushetkiä! Ajankohtaista Jäikö lehti tulematta. /digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Kimmo Ti 3.8. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 € 6 kk 56 € 12 kk 99 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Mene osoitteeseen lvs.. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Lue yksittäisiä uutisia lvs.. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Kesäkuvakisa on käynnissä! Kisaan voi osallistua lähettämällä kesäiset kuvat LVS:n toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen: toimitus@lvs.fi. Olavi, Olli, Uolevi, Uoti, Oula Pe 30.7. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. :ssä 2. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. Nea, Linnea, Neea, Vanamo Ke 4.8
(Sadesäällä mahdollisuus koulun salin käyttöön) LIIKENNEPUISTO JA KEPPIHEVOSRATA Kirkonkylän koululla MA-KE 13-15.30, TO 12.30-18 &PE 1015.30 (Sadesäällä temppurata koulun salissa) Toiminta kaikille avointa ja maksutonta. Toijalan Näyttämö Musiikkikomedia Puutteenkulman iloiset rouvat. Tervetuloa Vesilahteen tutustumaan sukuihin ja sukututkimukseen. Käsisammuttimien tarkastuksen hinta on 5 e/pullo riippumatta asiakkuudesta. La 31.7. klo 19 Teamspalaverissa. Pienemmän laukun koko on n. naapurimaasta. Vääksyn retki on peruttu tältä syksyltä osallistujien vähyyden vuoksi. La 7.8. hankintakanava.fi, rastilippu. Kesäkokousasiat. | Vesilahti. Kuokkalan museoraitti, kauppamuseon salihuone. Osallistujille pieni yllätys! MLL:n Vesilahden yhdistys N a r v a n P e rhekahvila. Ks. Radat 6 km, 4,5 km, 3 km, sekä helppo 2 km. Yhteiskuljetus, jonka maksu kerätään autossa. Ma 26.7. Matkalle mukaan oireettomana. Lempäälän Kalevalaiset ry Kansallispukujen tuuletus. Tarjolla on luomukahvia, -teetä ja -mehua sekä suolaisia ja makeita leipomuksia. Ilmoittautuminen: taitopirkanmaa. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päät y vät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumak ar talle. Myyntipaikka 10 e/krt, sähkö 5 e. Vesilahden lähitori lomalla 8.75.8*** Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74*** Asiakasohjaaja seuraavan kerran tavattavissa Tuulikalliolla elokuussa***Asiakasohjaajan p. fi/vesilahti kutomossa esillä asiakastöitä Vesilahden yhtenäiskoulun kuvataidenäyttely Taito Pirkanmaa ry Kesäillan makramee: Amppeleita. LEIKKIKENTTÄTOIMINTA 6-10-vuotiaille klo 10-12: MA Ylämäen koulun piha, TI Kirkonkylän koulun piha, KE Narvan koulun piha. kesateatteri@erajarvi.net. Päiväretki Turun suuntaan. mennessä Marjaleena Kekki 0440 555122. La 31.7. Ti 3.8. klo 19 esityksissä on vielä vapaita paikkoja. Kimppakyytiä tarjolla Kesonkulmalta klo 12.50. Suun nautintojen jälkeen, noin klo 14.00 alkaen tutustutaan oppaan johdolla Sorvalassa esillä olevaan näyttelyyn Tunnettuja ja vaikutusvaltaisia vesilahtelaisia. Liput ennakkoon Taitokeskus Orivesi, Eky Eräjärvi ja liput.erajarventeatterit.fi. Varaa lippusi ennakkoon kotisivuilta www.toijalannayttamo. Tervetuloa! Itä-Lempäälän maamiesseura Rantajuhla. Kurssilla valmistetaan amppeli makramee-tekniikalla. Pe 6.8. Lempäälä-Seura Kauppias Eskola -näy ttely. To 5.8. Ryhmille teatteripaketteja 040 3501253, 050 4368466, ronnin. 75-85 e kirkko, Ketolantie 4. 8.00 12.00 Vesilahden kotiseutumuseolla. Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry Silmun puistojumppa. Vesilahden Ylämäen metsästysseura ry Vuosikokous kodalla su 15.8. Haikanvuorella Pirkkalassa 29.7. To 5.8. klo 15 alkaen perinteisessä paikassa. klo 13 esitys TÄYNNÄ ja klo 17 esityskin on täyttymässä. Palvelun käyttöönottoon saa tar vittaessa opastusta: ota yhteyttä o s o i t t e e s e e n s a m i . 7.30 Ti 31.8. Vetäjinä Marja-Leena Nyman puh 0440 743 524 ja Ritva Virola puh 040 705 2522. klo 13. HiisiGolf. Ke 28.7. Joutohetkien seura kokoontuu Narvan Helmessä klo 13.00 lounaan tai kahvittelun merkeissä. Ma 2.8. Savusauna on lämpimänä klo 18 alkaen, omat saunaja uintivarusteet mukaan. Paluumatka samaa reittiä käänteisessä järjestyksessä. 0400 734 081 / Tuomo Eloranta. Tervetuloa! Hallitus Vesilahden Luonto ja Latu ry Hallituksen kokous. Ohjelma: klo 11 Tilaisuuden avaus/ pj Riikka Piironen, klo 11.15 Vesilahden seurakunnan tervehdys/ kirkkoneuvoston vpj Markku Kankainen, klo 11.30 Vesilahden seudun liikkumistiet / FT Aino Katermaa, klo 13.30 Sukutietoja talteen tuumasta toimeen pienin askelin/ Anneli ja Elina Kesola, klo 15 DNA ja vesilahtelaisten vaellusreitit/ Riikka Piironen. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 18.00 Vääksyn seutu. Kurssilainen voi valita kahdesta valmiista mallista mieleisensä ja tehdä pieniä muokkauksia malliin, esimerkiksi kiinnityksen suhteen. Esillä sääntömääräiset asiat. 11.00 14.00 Rautialantie 419 b, 37470 Vesilahti. La 31.7. man 26 x 21 x 8 cm. Tervetuloa. 14.00 Turkkisen tarinatupa, Turkkisentie 12 A Lempälä. Ma 9.8. Taito Pirkanmaa ry Nahkalaukku käsin ommelle n . Auton saa jättää Manttaalitalon pihaan. Lauantain 31.7. Sirkan yhteystiedot: p. Uusi ajankohta 18.-19.5.2022. Pe 30.7. Nautimme monipuolisen aterian ja tutkimme koronakauden tilit. Pe 13.8. Tarjolla on pientä iltapalaa ja mukavaa yhdessäoloa. Myös sisäpöytiä. 9.30 12.00 Narvan kyläMTK-Lempäälä M a a l a i s t o r i . klo 16. 18.00 Taitokeskus Vesilahti. Teatterimatkan aikataulu: Bussi lähtee Lempäälän keskustasta (vanhan kunnantalon edestä) klo 12.30 kohti Sääksjärveä ja matkalta poimitaan tulijat mukaan. Myyntipaikkatiedustelut ja varaukset puh. Tiedoksi ilmoittautuneille! Bussi lähtee Nurmen lavan parkkipaikalta ke 4.8.klo 8.00 ja Manttaalitalon pihalta klo 8.10. Kurjen ekokyläyhdistys ry Ke s ä k a hv i l a . Su 8.8. klo 18.00 alkaen. Ti 3.8. i n k i n e n @ me.com tai menyt.fi/#menyt. Tervetuloa Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys ry Korpelan kujanjuoksu. Valmistamme makramee-amppeleita. Samalla pidetään Hirvieläinja Kesäkokous, joissa mm. Kahvitauon jälkeen Hirvieläinten metsästykseen osallistuvien seuruekokous samassa paikassa.Johtokunta Ylämäen-Rikalan osakaskunnan VUOSIKOKOUS Kahvila Koskenvoimalla ke 11.8. To 29.7. 8.00 20.00 Turku. Jos kysyttävää soita Sirkka 045 1537797. Tuuletus järjestetään Turkkisen tarinatuvalla, jossa emäntä ja isäntä esittelevät huolella ja rakkaudella vaalittua pihaansa ja Soili Turkkinen kertoo kokoelmastaan eri maiden kansallispukuisia nukkeja ja -kortteja. Maskisuositus. Su 15.8. mennessä taitopirkanmaa.fi/vesilahti tai suoraan Taitokeskukseen. Tervetuloa jäsenet puolisoineen viettämään pimenevää elokuun lauantai-iltaa 21.8. 18.00 Hukianhovi, os. Värivaihtoehtoina ovat vaalea, ruskea ja musta. Paikalla myös Tiina Koivisto NOSH:n vaatteita esittelemässä! Tervetuloa! Tuleeko lehtesi oikeaan osoitteeseen. Kirpputoripaikka 8 e. Vesilahden Karjalaseura ry:n vuosikokous ma 2.8.2021 klo 18.00 osoitteessa Vesilahdentie 986 (Sirpalla ja Päivillä) Tottijärvi. Talo tarjoaa vettä, kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Parkki ja kartanmyynti Toivion koululla, Korpitie 13. käydään läpi keskiviikon 28.7. Simo Hämäläisen kirjoittama ja Eriikka Magnussonin ohjaama satiirinen maalaiskomedia savolaisen korpifilosofin ja kyläläisten tuntemuksista ja tekemisistä, kun kykän rannalle ilmaantuu kesämökille uusi omaistaja Hiisi-Golf ry Golfin kokeilutapahtuma. Käsitellään retkiasiaa, kiitospäivällistä jne. La 31.7. Vaihmalantie 120, Lempäälä. Tervetuloa perinteiseen Liponrannan kesäjuhlaan kaikki alueen asukkaat! Tarjolla makkaraa, letunpaistoa, arvontaa ja iloista yhdessäoloa! Itä-Lempäälän maamiesseuran johtokunta Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Meillä on mahdollisuus lähteä Vesilahden yhdistyksen kanssa lokakuussa 26.-29.10. Otamme kantaa Sambian opetusministeriön ajatukseen Vesilahti Community School in toiminnan kehittämisestä. 9 . Osallistumismaksu 21 e + materiaalit käytön mukaan Ilmoittautuminen 1.8. 3 1 8 . Narvan PERHEKAHVILA avaa ovensa! Avajaispäivänä perheille tarjolla maksuton välipala. Kurssin hinta 54 e + materiaalit n. Ke 4.8. fi ja rm-infon ohjeiden mukaisesti. 11.00 16.00 Vesilahden yhtenäiskoulu, Koulukatu 2, Vesilahti. Olettehan muistaneet ilmoittaa erikoisruokavalionne. Maksu määräytyy matkustajien lukumäärän mukaan. Pe 30.7. Esityskautemme on päättymässä. Emitvuokra 3 e. Kokouksessa käsitellään ampumarata-asiat, metsästyskauteen ja metsästykseen liittyvät asiat, vierasmaksut sekä vahvistetaan metsästyssääntö vuodeksi eteenpäin. To 22.7. 0503895250, minna.karkkainen@pirkkala.fi** HYVÄÄ KESÄÄ!*** VESILAHDEN LÄHITORIT*** Vesilahden museoyhdistys Pärekattotalkoot. Kahvitarjoilu ennen kokousta. klo 17-18.30 ja omatoimirastit 11.8. Mukaan voi ottaa halutessaan oman ruukun, johon amppelin haluaa tehdä. Taitokeskus Vesilahti. klo 19. Tervetuloa mukaan! MTK-Vesilahti Tuottajaväen ja Vesilahden Yrittäjien SAUNAILTA. 5.8. Isenge Club PALAUTE POP UP -KAHVILASTA. 14.00 Komediateatteri, Tampere. 13.00 15.00 Narvan Helmi ja Sorvala. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Soita 010 5844 270 Valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |. Esillä tämän kesän. 18.00 20.00 Narvan Seurantalo. saakka samalla kartalla. 15.00 18.00 Vesilahden Paloasema, Kaskitie 2. Hiisi-Golf ry järjestää maksuttoman golfin kokeilutapahtuman lapsille ja nuorille. MLL:n Vesilahden yhdistys Leikkikenttäto i m i nt a a j a liikennepuisto. Sunnuntain 1.8. Kurssilaisen tulee ilmoittaa haluamansa nahan väri ilmoittautumisen jälkeen sähköpostilla maisa.salonen@ taitopirkanmaa.fi. Rönnin Kesätatteri. Museoraitin erikoisnäyttely kauppamuseon päähenkilöstä, Aleksanteri Eskolasta. Lehmirantaan. Ilmoittaudu mukaan tapani@isengeclub.fi. Lisätietoja torstairasteista tarpsu.sporttisaitti.com. Matkan hinta 40 e maksetaan linja-autossa. Toivotaan, että sää suosii meitä! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kesäretki. Pysäköinti Saunavainion pysäköintialueelle. Seuran sääntömääräinen kesäkokous pidetään Narvan Seurantalolla 5.8. Tervetuloa piipahtamaan tai viipymään pidempäänkin kahvilamme levollisessa tunnelmassa. taustoitusta LVS 21.7. Ma 30.8. Su 8.8. 10.00 11.00 Hakkarin kuntoradalla Lempäälässä. 8. La 14.8. 045 153 7797, kinnarisirkka@gmail.com Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Pohjanmaan retki. (Kuva KirsiMinna Koskela) Näytökset: 16.7.-13.8. 23 x 16 x 5 cm ja isomTarpian Suunta ry Torstairastit ja omatoimirastit. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuspäivä Juuret Vesilahdessa. Karttamaksu 7 e, lasten kartat 3 e. Elokuun 2. Erämaan Metsästysyhdistys ry Erämaan Mets ä s t y s y h d i s tyksen kesäkokous. Vesilahden Karjalaseura Vuosikokouskutsu. Hukianhovintie 10. 16.00 Liponranta. Tehdään yhdessä pärrekatto uuteen aittaan! Yleisökin on tervetullut paikalle. Tiedossa hyvää ruokaa ja ohjelmaa. Tilaisuudessa sukuseurojen esittelyä, kirjamyyntiä ja buffetti. jahteihin ilmoittautuminen sekä haettavat kaatolupamäärät. Ilmoittautuminen paikan päällä. Aikataulu: lähtö Narvasta klo 7.20, kirkon pysäkki klo 7.30. Manttaalitalon pihassa heinäkuussa joka torstai klo 9-14. Kokouksen jälkeen jatketaan suoraan hirvi-/peurakokouksella. Kurjen ekokyläyhdistys pitää pop-up kahvilaa, jossa teitä palvelee kylän isännät ja emännät. Kuvasuunnistus lapsille Kurjen Ekokylässä Kesäkahvilan aukioloaikoina! Suunnistuslomakkeen saat Kesäkahvilasta. Nahkalaukkukurssilla valmistetaan käsin ommellen laukku paksusta parkkinahasta. Kokouksia Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Turku kutsuu. Lämpimästi tervetuloa! Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Venetsialaiset. ETN Kätkäläinen ja naapurin mies. Tervetuloa Narvan Metsästysseura ry:n kesäkokous Myllyrannassa 8.8.2021 klo 13.00. To 5.8. Nautitaan ruoasta, juomista ja mukavasta ohjelmasta sekä seurasta Vesilahdessa Kekin navetanparvella Riuttonkulmantie 92 . Matkalta tulijat olkaa ajoissa pysäkillä. klo 18 sekä viimeisessä to 5.8. Klo 10-12. 13.00 15.00 Toijalan Sataman kesäteatteri, Kangassaarentie 2. 10.00 Su 8.8. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Lempäälä. Info torstairastikalenterissa. Vielä muutama paikka jäljellä. Kaikissa lomaan liittyvissä asioissa yhteys Sirkka Kinnariin. Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin tekniikkaa jo osaavillekin. 16.00 19.15 Taitokeskus Vesilahti. Vesilahti. Taitokeskuksessa ohjelmassa: koululaisten Luonnosta käsin leiri ti to 3. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä. Su 1.8. Taito Pirkanmaa ry Taitava Vesilahti viikko Taitokeskuksessa. To 29.7. 8 . 11.00 14.00 Kurjen Ekokylä, Saunavainio 2, Vesilahti. Tapahtuman järjestelyistä vastaa LähiTapiola LoimiHäme, joka on järjestänyt lähiseudulla useita tarkastuksia. com tai puh 040-744 3517. Hyvällä säällä työskentelemme ulkona. Ilmoittautuminen 8.8. Lisätiedot : vesilahti.mll.fi Tervetuloa mukaan! MLL:n Vesilahden yhdistys Kuvasuunnistus Kurjen Ekokylässä. päivä vietetään Taitava Vesilahti viikkoa. Karttoja voi ostaa tapahtuman lisäksi Tarpsun nettikaupasta kartat. Aukioloajat ti-la 11-17. Su 18.7. Jos haluat mukaan porukkaan turisemaan, laita viesti tapani@isengeclub.fi tai 050 5012760. Tervetuloa. Tervetuloa! MTK-Vesilahti Alkusammuttimien tarkastuspäivä. jatkuu elokuun loppuun saakka keskiviikkoisin kello 10. Tervetuloa! Hoitokunta . Tapahtumassa mahdollisuus kokeilla golfia seuraohjaajien johdolla. klo 10 14 (kysy vapaita paikkoja vesilahti@taitopirkanmaa.fi tai 050 342 2508) Kesäillan makramee kurssi to klo 16 19.15. Isenge Club VUOSITAPAAMINEN SIIRTYY. 10.00 Kotkanpesä. isengeclubilaisilla pidettäväksi su 15.8. Kokoonnutaan jäähallin parkkipaikalla. T: Maarit & Tarja Vesilahden lähitorit V E S I L A H D E N LÄHITORI. L a 2 1
luokat klo 9.00, 8. alkaen TELINEVOIMISTELUN HARRASTERYHMÄT Telinevoimistelun harrasteryhmien testipäivä tulossa 10.8.2021 kello 18-19:00 Moision liikuntahallilla Lisätietoa kotisivuilla. 050 365 3652 Ahtialan osakaskunnan Onkikilpailut Vähäkausjärvellä lauantaina 7.8. klo 9-12 Tervetuloa! . P. MAANANTAI JA TORSTAI: Moision / Lempoisten liikuntahalli Selene 8 – 10v. Lukion ykköset klo 8.30 ja muut klo 10.00. Stipendejä voivat hakea lempääläläiset lapset ja nuoret harrastustoiminnan ja liikunnan, erityisesti jääkiekkoharrastuksen, edistämiseen ja tukemiseen. 050 383 9702. Kuokkalan koulun liikuntasali 18:30 – 19:30 Rytminenvoimistelu 7 12v. Hakulomake ja lisätiedot Yhteisöjen talon tiloista löytyvät osoitteesta: lempaala.fi/yhteisojentalo. Kanavan koulu on kengätön koulu, jossa ulkojalkineet jätetään niille varattuun eteiseen. Kuulutuksia . alkaen 18:00 – 19:00 Viuhdit 7 9v. 18:00 – 19:00 Midit 5 6v. liittymästä. Talossa on kolme varattavaa kokoontumistilaa, joita yhteisöt voivat varata maksutta kokoontumiseen ja toimintansa järjestämiseen. Yhteystiedot kotisivuilla. Yksittäiset vuorot tulevat haettavaksi 31.8. alkaen Lempoisten liikuntahalli 16:00 – 17:15 Sininen 11v. luokat klo 9.30 ja 9. ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN OPETUSPALVELUT Lukuvuosi 2021 – 2022 alkaa peruskouluissa ja lukiossa tiistaina 10.8.2021 seuraavasti: Kuljun esija 1. Käyttövuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella. 17:30 – 18:15 Liikuntakoulu 5 6 v. Kovapaalain, hytillinen leikkuupuimuri sekä muita maataloustyökoneita. Aamuja iltapäivätoiminta alkaa kaikilla kouluilla 10.8.2021 iltapäivällä. syyskaudelle (6.9.-22.12.2021). Tule mukaan seuramme joukkuevoimisteluun! Voit sopia kokeilutreenistä ikäkauden/ joukkueen valmentajan kanssa. alkaen 17:15 – 18:00 Sähikäiset 4 6v. alkaen KESKIVIIKKO: Lempoisten liikuntahalli 18:00 – 19:30 Keltainen 9v. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Lempäälän kunta avaa Yhteisöjen talon tilat yhteisöjen käyttöön maanantaina 6.9.2021 Hakkarin kartanolla (Kuokkalantie 5). Stipendi voidaan käyttää harrastustoiminnan tukemiseen tai varusteisiin. Lisätietoja: yhteisöpalvelupäällikkö Tia Valden tia.valden@lempaala.fi. Stipendihakemukset lähetetään sähköisellä lomakkeella. 18:30 – 20:00 Vihreä 12v. luokat klo 9.30 ja 9. Työsuorituksia . Kuulutuksia LEMPÄÄLÄN PANDOJEN LUKUJÄRJESTYS: 16.8.2021 ALKAEN MAANANTAI: Sääksjärven liikuntahalli 17:15 – 18:00 Jumpparyhmä 3 5v. SUNNUNTAI: Moision liikuntahalli 16:00 – 17:00 Akrobatiavoimistelu 8 18v. Koulupihaan on käynti Tampereentien 1. 10.8. 040-5669 472 Vesikasvien niittoa Suomen nykyaikaisimmalla kalustolla: Truxor puh. Tykkää meistä Facebookissa! Ja pysyt ajan tasalla uusimmista uutisista.. Stipendit jaetaan Lempäälä-päivänä 9.9.2021. Stipendihakemuksen voivat jättää lapsen tai nuoren huoltajat tai urheiluseurat, joita lapset ja nuoret edustavat. 17:15 – 18:15 Valkoinen 8v. Tarkemmat tiedot on postitettu koteihin. Halutaan ostaa . Koululaisten aamuja iltapäivätoiminta lukuvuosi 2021–2022 Tulevien esioppilaiden ja 1.-luokkalaisten aamuja iltapäivätoiminta alkaa Kuljun, Lempoisten, Moision ja Sääksjärven kouluilla 2.8.2021. LAPSET JA NUORET TORSTAI Moision liikuntahalli 17:15 – 18:15 Meidän perhe liikkuu SUNNUNTAI Moision liikuntahalli 17:00 – 18:00 Perheakro PERHELIIKUNTA TIISTAI: Moision liikuntahalli 17:15 – 18:00 Minit 3 4v. luokat klo 10.00. Lomake ja lisätiedot löytyvät Lempäälän kunnan verkkosivuilta: www.lempaala.fi/lempaala-tietoa/avustukset/ kapteenien-rahasto/ Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 2.8.2021. kerroksen sisäänkäynnin läheisyyteen, 7. luokat klo 10.00, Hakkarin koulun 7. Huvit . Testipäivä 12.8.2021 kello 18 – 19:00 Moision liikuntahallilla. 19:00 – 20:00 Lime 7v. alkaen 18:00 – 19:30 Oranssi 10v. AIKUISET MAANANTAI: Moision liikuntahalli 19:00 – 20:15 Lihaskuntojumppa KESKIVIIKKO: Moision liikuntahalli 19:00 – 20:00 Pilates LAUANTAI: Moision liikuntahalli 9:15 – 10:00 Hiit 10:00 – 10:45 Kehonhuolto Pysy ajan tasalla tuoreista tapahtumista Pandojen kotisivuja seuraamalla: www.lempaalanpandat.fi Olemme myös Facebookissa: www.facebook.com/LempaalanPandat ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN RYHMIIN alkaa sunnuntaina 1.8.2021 klo 18:00 JOUKKUEVOIMISTELU KILPARYHMÄT TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELUN TESTIPÄIVÄ Telinevoimistelun kilparyhmään otetaan mukaan uusia voimistelijoita, ensisijaisesti etsitään 2016 – 2017 syntyneitä. luokat, Kuokkalan, Lastusten, Lempoisten, Mattilan, Moision, Nurmen, Säijän ja Sääksjärven koulut klo 9.00, Kelhon koulu sekä Kuljun koulun 2. 17:30 – 18:30 Voimistelukoulu 5 7v. Yhteisöjen talo on Lempäälän kunnan kehittämishanke, jota rahoitetaan Kantri ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella YHTEISÖJEN TALON VAKITUISET KÄYTTÖVUOROT HAETTAVAKSI 10.8. Lempäälä 28.7.2021 Sivistyslautakunta KAPTEENIEN RAHASTON STIPENDIT VUODELLE 2021 HAETTAVINA Vuonna 2019 Suomen miesten ja naisten jääkiekkomaajoukkueiden kapteeneina toimineiden Marko Anttilan ja Jenni Hiirikosken nimikkorahaston stipendit ovat haettavana 2.8.2021 mennessä. luokat klo 9.00, 8. – 6. Vakituiset käyttövuorot ovat haettavana 10.-20.8. KESKIVIIKKO: Kuokkalan koulun liikuntasali 17:00 – 17:30 Pikku jumpparit 3 4v. MAANANTAI JA TORSTAI: Sääksjärven/ Moision liikuntahalli Astraia 11 – 14v. 18:00 – 19:00 Palloilevat pojat TIISTAI: Moision liikuntahalli 17:00 – 17:30 Satuliikunta 3 4v. luokat klo 10.00 E-solun eli pääoven edustalle. ei ole aamupäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille. Tiedustelut aamuja iltapäivätoiminnan koordinaattori, puh. Lisätietoa kotisivuilla. Stipendin myöntämisen perusteena käytetään hakemuksissa esitettyjä seikkoja liikunnan harrastamisen edistämisestä sekä nimikkorahaston edustajien harkintaa. 18:15 – 19:15 Voimistelukoulu 7 10 v. TIISTAI JA TORSTAI Moision / Lempoisten liikuntahalli Theia 5 – 7v. Kanavan koululle oppilaita pyydetään saapumaan kanavan puolelle koulua 1
Robotti soittaa maanantaista sunnuntaihin numerosta +358 75 3264227 välillä klo 12-20. Lisätietoa lempaala.fi/robottipuhelut ROBOTTIPUH LUT. Tämän vuoksi kuntalaisilla on mahdollisuus myös soittaa itse robotille numeroon +358 75 3264240 edellä mainittuna ajankohtana elokuussa. Robottia voi myös pyytää soittamaan myöhemmin uudelleen, jos se tavoittaa vastaajan epäedulliseen aikaan. Näin on esimerkiksi salaisten numeroiden kohdalla. Kyseessä on siis puhelimitse toteutettu kysely. Puheluista saaduista vastauksista Lempäälän kunta tiedottaa syksyllä. Robottipuheluiden avulla voidaan kerätä tietoa kätevästi – uusi digitaalinen keino toteuttaa kysely Puhelurobotti pystyy soittamaan useita satoja puheluja tunnissa, joten sen tavoittavuus on aivan toista luokkaa kuin useimmilla muilla kyselytyökaluilla. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 28.7.2021 Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Kuntalaisten vastaukset tallentuvat tietokantaan ja vastausten perusteella robotti koostaa valmiin raportin. Tuloksia hyödynnetään uuden kuntastrategian laatimisessa. Puhelukierros toteutetaan aikavälillä 9.8.-22.8. Kaikkien kohderyhmään kuuluvien lempääläläisten puhelinnumerot eivät välttämättä ole saatavilla. (03) 573 7200 • www.viialanrakennustarvike.fi • myynti@viialanrakennustarvike.fi Meiltä tarvikkeet KAIKKEEN KESÄN RAKENTAMISEEN! Suomalaiset Halltex Oy:n ULKO-OVET 9x21 ja 10x21 • umpinainen ja 6-ruutuinen • valkoinen • 3 saranaa • lukkorunko 4190, säädettävä vastarauta 320,360,Weckman KATTOPELTI W-20R hyötyleveys 1100 m, musta varastossa pituudet 2,5 m | 3,0 m | 3,5 m | 4,0 m 9 90 € / m 2 15 € 5 sk Belinda PUUTARHAMULTA EINHELL Akkuruohonleikkuri GE-CM 43 Li M • testivoittaja Akkuruohonleikkuri GE-CM 18/30 • helppokäyttöinen • kevyt 395€ 185€ ROBOTTI SOITTAA ELOKUUSSA LEMPÄÄLÄISILLE – PUHELIMITSE TOTEUTETTU KYSELY EDISTÄÄ LAAJAA OSALLISUUTTA Lempäälän kunta aloittaa elokuussa kokeilun, jossa robottipuhelujen avulla selvitetään kuntalaisten ajatuksia Lempäälän tulevaisuuden kehittämisestä. Miten kysymyksiin vastataan. Puheluihin vastaaminen on tehty yksinkertaiseksi ja kysymyksiin vastataan numeronäppäimiä hyödyntäen ja robotin ohjeita noudattaen. Soitot toteutetaan Lempäälän kunnassa kirjoilla oleville 18-90-vuotiaille henkilöille, joiden yhteystiedot on hankittu Profinder-järjestelmästä. Robotti tunnistaa puhelimen nappien painallukset ja tietää, mikä numeronäppäin tarkoittaa mitäkin vastausta. Robotti ei soita tiedossa oleville alle 18-vuotiaille asukkaille, yritysnumeroihin tai numeroihin, joissa on markkinointikielto. Samalla se koostaa saaduista vastauksista helposti luettavaa dataa, jota kunnan strategian luomisessa voidaan hyödyntää