12-15 Lempäälä n seurakun talehti 1 | 2020 Tämän LVS:n välissä KIRKONPORTTI 1/2020 Vauvan vuosi 2019 Jo kolmatta kertaa järjestetty Lempäälän-Vesilahden Sanomien ”Vauvan vuosi” ilahduttaa taas! Pyysimme lukijoita lähettämään kuvia viime vuonna syntyneistä pienokaisista joiden juuret ovat Lempäälässä tai Vesilahdessa ja kokosimme suloisen koosteen viime vuoden veikeistä vauvoista sivuille 17-23. 9 Tilisiirtot iedot takasivul la! Talven tapahtumakalenteri ss. vuosikerta N:o 5 HEIKKI RIIHIRANTA ”Lempäälässä tehtiin paljon töitä.” – sivu 27 1 s. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 29.1.2020 89. 8 Anne Luoko rohkaisee vanhempi a omannäkö iseen perhe-elä mään Yhteisvas tuu 2020 tukee vanhemm uutta s
hs.fi Tavoitteita kohti Vuosi 2020 on lähtenyt nopeasti käyntiin ja pian ensimmäisen kuukauden viimeisetkin päivät ovat ohitse. Samoin edellytetään sopimusta, jossa määritellään Lempäälän Lämmön ostaman kaasun minimimäärä. Biokaasun valmistukseen käytetään maatalouden biomassoja, elintarviketeollisuuden sivuvirtoja ja biojätteitä. Toimi nyt, sillä vuoden päästä byrokratia saattaa olla aivan toista maata. Hänellä on jotakin, mitä odottaa kovan työn palkintona. Vegaanihaasteeseenkin sai osallistua monilla eri tavoilla ja tämä oli niistä minulle paras. Tammikuun päättyminen tarkoittaa monelle myös jonkin haasteen päättymistä ja peiliin katsomista. On päivänselvää, että toteutuessaan yhteisyritys on merkittävä päänavaus kohti energian tuotannon tulevaisuutta. Kiinnostaako työtai asuinpaikka Britanniassa. Liika tavoitteiden asettaminen voi kuitenkin toisilla johtaa elämän suorittamiseen, jolloin niiden saavuttaminen ei enää tuota mielihyvää samalla tavalla kuin aiemmin. Ihminen nimittäin toimii motivoituneesti pyrkiessään tavoitteisiinsa. Tuotannosta jäljelle jäävä mädätejäännös hyödynnetään paikallisesti peltolannoitteena. Kunta puolestaan vuokraisi tontin tulevalle biokaasulaitokselle. Siten voi kuitenkin myös oppia joustamista, joka on elämässä tärkeä taito. On vegaanihaastetta, tipatonta tammikuuta ja esimerkiksi lupauksia siitä, että tänä vuonna lisää liikuntaa. Se on jo puolivoittoa, joten nyt vain uutta yritystä kohti! Helmikuun haasteet häämöttävät jo nurkan takana. ”Oletko tehnyt jotakin sellaista, mistä saa rahaa. Tulee olla valmis sietämään epämukavuutta, kun väistämättä joutuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Minun tavoitteeni tälle tammikuulle oli osallistua vegaanihaasteeseen jättämällä kanan ja kalkkunan liha pois ruokavaliostani. taloussanomat.fi. tätä mieltä V esilahden kunnanvaltuusto teki ison tulevaisuuden päätöksen maanantaiillan kokouksessaan. Valtuusto päätti, että kunta perustaa Lempäälän Lämmön kanssa yhteisyrityksen, joka rakentaa kaasuputken Vesilahden nousevasta biokaasulaitoksesta Lempäälän Lämmön kaasuverkostoon. Minä olisin voinut ryhtyä täysin vegaaniksi, mutta tiesin, että sen aika ei ole nyt, enkä soimaa itseäni mistään. Olen jo vuosia sitten luopunut punaisen lihan käytöstä ilmastosyistä ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä tarttua tähän haasteeseen. Tsemppiä tavoitteidesi saavuttamiseen! Kirjoittaja on tavoitteellinen nuori opiskelija . Kalloon kertynyt neste oli tuhonnut rotan aivokudoksen lähes kokonaan. Jukka Haapalainen ei jaksa kuunnella valittamista: ”Minusta täällä on ihan liian hyvin asiat” Kun Tanssii tähtien kanssa -tuomarina tunnettu Jukka Haapalainen kuulee, että ei ole rahaa, hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että ”hanki sitä”. Pitäisikin kuunnella itseään ja miettiä, mikä määrä tavoitteita on sopivasti. Biokaasun tuotanto ja käyttö tukee molempien kuntien hinku-tavoitteita eli pyrkimyksiä hiilineutraaleiksi kunniksi. Ihmisiltä vaaditaan sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä eikä tavoitteisiin pääse ilman suunnitteluakaan. kolumni Suvi Mäkinen URAA UURTAVA KAASUPUTKI Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti. Tavoitteilla on merkitystä elämässä jo pelkästään siksi, että ne tekevät siitä mielekästä. Tuotantolaitos on tarkoitus rakentaa kuntarajan tuntumaan, Perä-Pietilän tilalle, jonka Vesilahden kunta hankkii omaisuudekseen. Poimintoja Kari Pusa . Maltilliset tavoitteet ovat helpompia saavuttaa eikä muutos tunnu tällöin liian suurelta. Onko sinulla jokin taito, josta joku haluaa maksaa?” anna.fi Britannia lähtee EU:sta lauantaina. Lisäksi päätös edellyttää, että Lempäälän Lämpö lähtee yhteisyritykseen 50/50 osuudella. Vai onko aika kohdata uudet tavoitteet ja valmistautua uusiin haasteisiin. Biokaasulla korvataan tuontimaakaasua. Oli haaste tai tavoite mikä tahansa, niin nyt on aika punnita ja tarkastella siinä onnistumista. Nyt, kun olet tavoitteesi saavuttanut, palkitse itseäsi. Sekin tärkeä taito. Sinä yritit. Tavoitteet vaativat jatkuvaa sitoutumista, mutta ne myös palkitsevat. Tavoitteiden asettaminen, niiden tavoittelu ja niissä pitäytyminen on kovaa työtä. Yhteenvetona loistava hanke, joka tuo Vesilahteen tuloja, työpaikkoja ja kirkastaa kuntakuvaa. Puhumattakaan siitä voittaja-fiiliksestä, mikä syntyy onnistumisista! Nämä onnistumisen kokemukset kannustavat jatkamaan. Vesilahden kunnanvaltuusto päätti antaa yhteisyrityksen 380 000 euron lainalle omavelkaisen lainatakauksen. Tarkoittaako se sinun kohdallasi edelleen samaan tavoitteeseen pyrkimistä tai nyt siinä pysymistä. Silti eläin eli varsin vanhaksi. Tulevan biokaasulaitoksen rakentaa Vesilahti-Lempäälän Biopower Oy, joka on vesilahtelaisen Doranova Oy:n 100 prosenttisesti omistama yhtiö. Takauksen ehtona on vastavakuus. Vaikka et välttämättä olisikaan saavuttanut haluamaasi tavoitetta, on sinulla kuitenkin aihetta onnitella itseäsi. Loppuvuotta leimaa ankara sopimusvääntö ja vapaan liikkuvuuden viime hetkistä hyötyminen. Matkan varrella tulee todennäköisesti myös pettymyksiä, joita ihminen voi oppia sietämään. Laitos puhdistaa biokaasun biometaaniksi
la 18.4. su 16.2. 044 7307070, www.hellqvist.fi Arkisin 10-17, la 10-14. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi Puh. pe 13.3. Avoinna 1.2. TARJOUS VOIMASSA LA 1.2.2020 SAAKKA. su 22.3. ti 18.2. su 8.3. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka K E S K I V I I K K O. Moni haluaa pitää kiinni epätoivoisesti kulisseista, kuka mistäkin syystä. alkaen la-su 12-18.00 OUTLET-MYYMÄLÄN AVAJAISET lauantaina 1.2.2020 klo 12.00 Myynnissä mm. Huvia. LIPUT: peruslippu 20 € eläk/opisk 18 € lapset 10 €. Mikko saa tiedon Anna Liisan naima-aikeista ja palaa kylälle vaatimaan Anna Liisaa vaimokseen. AVAIMET KOTIUNELMIIN RAKSAA JA REMPPAA A-HALLISSA • Kuule Remppa-lavalla neuvot ja ajankohtaiset puheenvuorot • Vertaile remontoinnin ja rakentamisen tuotteet ja palvelut • Tutustu erilaisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin TuoteTalossa ARJEN LUKSUSTA E-HALLISSA • Nappaa ideat ja tuotteet kodin sisustukseen ja somistukseen • Huuda hyvää Kotilavan hyväntekeväisyyshuutokaupasta • Tule tekemään itse ja inspiroitumaan DIYtyöpajoissa 3 1 . su 29.3. 050 477 8822. OSTA 3 ALETUOTETTA, MAKSA 2 Himminpolku 1, Lempäälä p. pe 28.2. Alkaa taistelu Anna Liisan rakkaudesta, jossa uhkaukset, kiristäminen ja erilaiset lupaukset sekä oman edun tavoittelu itse kunkin kohdalla vuorottelevat. 03 375 2484, 0400 628 870 26 VUO DEN KOKE MUK SELL A ÄLÄ KÄRSI KUUMUUDESTA varaudu helteisiin jo nyt! Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! L E M P Ä Ä L Ä N N U O R I S O S E U R A N T E A T T E R I 2 2 Esityspaikka: Lempäälän Nuorisoseurantalo, Iluksentie 5, Lempäälä Varaukset ja tiedustelu: nuorisoseura.fi tai 0400 749986 Esitysoikeudet: Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry NÄYTÖKSET 2020: pe 14.2. pe 20.3. su 5.4. su 15.3. pe 17.4. 1 .– 2 . TAMPEREEN MESSUJA URHEILUKESKUS • AVOINNA 10–17 LUE LISÄÄ JA OSTA LIPUT VERKOSTA: ASTA.FI SOS realisointikeskus.fi SOS SOS Realisointikeskus Marjamäentie 21, Lempäälä, www.realisointikeskus.fi p. Arkisin klo 19, la ja su klo 17. Sisältöä elämään. Hyötyä. Minna Canth: ANNA LIISA Ohjaus: Johanna Pekola | Sovitus: Kaarina Perola & Johanna Pekola Anna Liisa on 20-vuotias nuori nainen ja menossa naimisiin Johanneksen kanssa. HINTAAN SISÄLTYY: väliaikakahvit, käsiohjelma sekä narikka. naisten vaatteita, valaisimia, leluja, lemmikkitarvikkeita, lvi-tarvikkeita ja paljon, paljon muuta! Tarjoamme edullisemman. Lahjakortteja saatavilla. to 16.4. Anna Liisa kantaa sisällään kuitenkin synkkää salaisuutta, jonka jakaa vain Mikko ja hänen äitinsä Husso. 2 . pe 27.3
Kehittämistä on toteutettu Pro Rautatien mukaan jo lähitulevaisuuteen suuntautuvilla ja vaikuttavilla suunnitelmilla. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa Lempäälä on vuoden 2020 rautatiekunta Pro Rautatie ry:n hallitus on valinnut Lempäälän kunnan vuoden rautatiekunnaksi 2020. Moottoripajatoiminta on osa nuorille suunnattuja palveluja ja kohderyhmää ovat pääosin 13-17 vuotiaat lempääläläiset nuoret. Uusiin tiloihin muuton myötä myös toimintaa uudistetaan. – Tavoitteena on saada moottoripajalle mahdollisimman paljon käyttäjiä ja ohjattua toimintaa aamusta iltaan. Juuti kertoo, että osa uudesta toiminnasta on kurssimuotoista, osa säännöllistä. Kaikki moottoripajalla tapahtuva toiminta on ohjattua ja valvottua, kertoo palvelupäällikkö Sari Juuti Lempäälän kunnasta. Tänä vuonna valinnassa painotettiin jo tehtyjä investointeja. rakenteilla olevaan Lempäälä-taloon ja sen yhteydessä olevaan 300-paikkaiseen pysäköintitaloon, joka toimii myös liityntäpysäköintipaikkana raideliikenteen käyttäjille. – Uuden moottoripajan myötä lisätään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja moottoripajan käyttöastetta. Valmistumassa on näyttävä, noin kolme miljoonaa euroa maksanut kevyen liikenteen silta, joka yhdistää keskustan molemmat puolet ja jonka kautta päästään kulkemaan radoilta esteettömästi mm. Telkäntaipaleen kevyenliikenteensillan radan itäpuolinen osa nousi paikoilleen toukokuun alussa. Pro Rautatie ry:n hallitus pyysi julkisesti ehdotuksia vuoden rautatiekunnaksi. Aikaisemmat valinnat ovat vuosina 2012 Tampere, 2014 Kouvola ja 2016 Vantaa. Yhdistys perustelee valintansa sillä, että Lempäälä on kehittänyt aktiivisesti kuntakeskustaa edistäen myös kunnan keskusta-alueen halkaisevien raiteiden ja raideliikenteen saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Piippokeskuksessa olevat tilat mahdollistavat polkupyörien, mopojen ja muiden laitteiden korjaamista. Funkkis-Essolla toiminut moottoripaja siirtyy keväällä Piippokeskukseen.. kurssitoimintaa ikäihmisille. Lempäälä-taloon sijoittuvat muun muassa kunnan hallinnolliset palvelut, kirjasto ja kunnan yrityspalvelut. – Tila antaa hyvät puitteet monipuoliseen harrastamiseen ja mahdollistaa harrastetoiminnan myös laajemmalle ikäryhmälle, esim. Yhteistyökumppaneina moottoripajatoiminnassa ovat jatkossa Lempäälän kunnan erityisnuorisotyö, Pirkan opisto ja Lempäälän Urheiluautoilijat ry. Kunta omistaa pysäköintitaloyhtiön ja on pääomittanut sitä kuudella miljoonalla eurolla. Radan länsipuolen uuteen radan itäpuoliseen keskustaan kytkevän Telkäntaipaleen budjetti on 3,2 miljoonaa euroa. Tärkeää on mielekkään ja kiinnostavan harrastustoiminnan tarjoaminen nuorille, Juuti sanoo. Moottoripajalle taas on löydetty uudet, kunnan omistamat tilat Piippokeskuksesta, Lempäälän kuntakeskuksesta. Pro Rautatie ry valitsee kahden vuoden välein vuoden rautatiekunnan. Vaikka käyttöönottoa ei ole vielä tehty, investoinnit on tehty ja toteutuneet rakenteiksi ja tiloiksi. Vahinko sattui heinäkuussa ja se on sittemmin korjattu. Lempäälä-talo pysäköintitaloineen ja kevyen liikenteen silta otetaan käyttöön syksyllä 2020. Muutto uusiin tiloihin tapahtuu helmi-maaliskuussa ja toiminta alkaa kevään 2020 aikana, kun uudet tilat on saatu kuntoon. Edellinen tunnustus myönnettiin Äänekosken kaupungille vuonna 2018. TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Erkki Koivisto Moottoripaja muuttaa Piippokeskukseen kaikki toiminta on jatkossa ohjattua ja valvottua Nuorten moottoripajalle on etsitty uusia tiloja syksyn 2019 aikana sen jälkeen, kun edellisissä tiloissa Funkkis-Essolla tapahtui vesivahinko
helmikuuta Kotisairaalatoimintaa on ollut Pirkanmaalla, esimerkiksi Tampereella ja Pirkkalassa, jo pitkään.. Yritysten osallistuminen hankintamessuille on ilmaista, ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Messuilla mukana olevat yritykset esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan. Suoniemi on toiminut kaksi kautta piirihallituksen varajäsenenä. – Kuntalaskutus on erikseen, mutta hoito on joka tapauksessa kunnalle edullisempaa kuin hoito sairaalapaikalla erikoissairaanhoidossa tai TKsairaalapaikalla, Taina Hellsten sanoo. – Muistisairasta, yksin asuvaa, sekavaa vanhusta ei voida hoitaa kotisairaalassa. – Potilaan kannalta hoitomuoto on hyvä, kun hänen ei tarvitse kolmea kertaa päivässä lähteä terveysasemalle antibioottia saamaan. Messuilla on esittelypöytien lisäksi kahvitarjoilu ja neuvottelumahdollisuus. Hoitomuoto sopii esimerkiksi myös vastasynnyttäneille äideille, joilla on gynekologinen infektio tai ärhäkkä rintatulehdus, Lempäälän terveysaseman vt. – Palvelu ostetaan Tays Hatanpäältä, jonka kotisairaalatoiminnan piiriin mahtuu rajallinen määrä asiakkaita. helmikuuta mennessä. Ensin esimerkiksi keuhkokuumeen vuoksi päivystykseen saapuva potilas diagnosoidaan Lempäälän terveysasemalla tai erikoissairaanhoidon päivystyksessä. Anni Määttä on valittu Lempäälän palvelumestariksi Hankintamessut Piippo-keskuksessa Lempäälän kunta, Lempäälän Yrittäjät ja Lempäälän Kehitys Oy järjestävät torstaina 20. Jos kotisairaalahoito päätetään aloittaa, potilas pääsee kotiin, ja hoitaja tulee Hatanpään kotisairaalasta antamaan hänelle antibioottihoidot kotona. tilas on joko ollut osastolla tai ravannut kodin ja terveysaseman väliä antibiootin saadakseen. Tähän haluttiin muutos, ja siksi lähdemme kotisairaalatoimintaan, Hellsten perustelee. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Katariina Rannaste LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Anni Määttä on valittu Lempäälän kunnan uudeksi palvelumestariksi. Yritykset voivat ilmoittautua tapahtumaan 7. Viime vuonna hankintamessuilla Lempäälässä oli mukana noin sata yritystä. Lempäälän terveysasema on laatinut Tays Hatanpään kanssa sopimuksen kotisairaalatoiminnasta. Tutussa ympäristössä on tutut hoitajat, ja se on ehdottomasti etu, hän sanoo. – Antibiootti otetaan esimerkiksi keuhkokuumeessa kolme kertaa päivässä, joten tähän asti se on tarkoittanut, että poMIKÄ KOTISAIRAALA. Kotisairaalatoiminta alkaa Lempäälässä puolen vuoden mittaisena kokeiluna. Määttä aloitti tehtävässään 20. Hoitoa potilaan kotiin Lempäälässä ryhdytään järjestämään sairaanhoitoa potilaiden kotiin. viestintäja markkinointisihteerinä. Määttä on viimeksi toiminut Riihimäen kaupungin tiedottajana. Tays Hatanpään kotisairaalassa hoito maksaa asiakkaalle 41,20 euroa käynniltä tai sarjahoitona yhdeksän euroa käynniltä. ylilääkäri Taina Hellsten kuvaa. Taina Hellstenin mukaan ensimmäiseksi palvelu ostetaan infektiopotilaille ja pääasiassa hoitajatyönä, mutta tarvittaessa sitä laajennetaan. Palvelumestari toimii asiakaspalvelutiimin esimiehenä ja etsii aktiivisesti yhteistyökumppaneita asiakaspalvelupisteeseen. Taina Hellstenin mukaan otollinen kohderyhmä ovat tehostetun palveluasumisen yksiköt vanhuksille tai kehitysvammaisille. Pitää olla kohtuullisen pirteä ja pärjäävä, että voi huolehtia itsestään kotona. – Keräämme kokeilun ajalta tietoa ja päätämme sitten, otammeko kotisairaalan pysyväksi toiminnan muodoksi. suonensisäistä antibioottihoitoa tai tehostettua haavanhoitoa tarvitsevia potilaita Hoitotyö tapahtuu potilaan kotona Potilas tai hänen omaisensa päättävät, hyväksyvätkö he kotisairaalahoidon Toiminta alkaa Lempäälässä kokeiluna 3. Hellsten huomauttaa, että kotisairaalan potilaan täytyy kuitenkin olla sellaisessa kunnossa, että kotona hoitaminen on mahdollista. Jos paikat ovat täynnä, otamme potilaan osastolle ja odotamme paikan vapautumista, Taina Hellsten kertoo. Suoniemi varajäseneksi Pirkanmaan Vihreisiin Vesilahtelainen Susanna Suoniemi on valittu varajäseneksi Pirkanmaan Vihreiden piirihallitukseen. Kotisairaala hoitaa aikuisia, mm. – Vanhus tai vammaiLempäälässä alkaa kotisairaalatoiminta nen henkilö saattaa mennä vieraassa ympäristössä sekaisin. Messuilla on myös hankintaklinikka, jossa voi tutustua kunnalliseen hankintaohjelmaan ja kokeilla tarjouksen jättämistä esimerkkitarjouskilpailuun. Hän on toiminut myös muun muassa Akaan kaupungin vt. Lempäälän kunta rakentaa palvelupisteen tilalle uudenlaista asiakaspalvelukonseptia, palvelukäytävää, vuoden 2021 alussa avautuvaan Lempäälä-taloon. Se estää myös infektioiden leviämistä, päivystyshoitaja Esa Salmi toteaa. – Keuhkokuume, ihon ruusuinfektio tai munuaisiin asti edennyt virtsatietulehdus voidaan hoitaa kotona. Jos diagnoosi on varma ja potilas tai hänen omaisensa haluavat kotisairaalahoitoa, terveysasemalta ollaan yhteydessä Tays Hatanpäähän. helmikuuta hankintamessut Piippokeskuksessa. tammikuuta. Hän aloitti toimessaan maanantaina 20. Kotisairaala voi hoitaa esimerkiksi suonensisäistä antibioottihoitoa tai tehostettua haavanhoitoa tarvitsevia henkilöitä. Akaalainen Anni Määttä on valittu Lempäälän kunnan uudeksi palvelumestariksi. Myös aktiivinen päihdeongelma on este, samoin jos infektio vaatii tiiviimpää seurantaa. Harkitsemme myös kotiin annettavan saattohoidon ottamista mukaan, Hellsten toteaa. tammikuuta
Jatkossa tavoitteena on tarjota harkittuihin kohteisiin myös laajempia kokonaisuuksia. TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Teräselementti Oy Teräselementti on toteuttanut kotimaassa muun muassa Helsingin Messukeskuksen rakenteet.. Yrityksen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. Suomalaisen NAPS Solar Systemsin toimittaman aurinkovoimalan kaikki paneelit ovat paikoillaan. Kiertotalouden hengen mukaisesti suurin osa niistä siirretään Kiillon Vantaan varastolle, jonne syntyy uusi, huipputeholtaan 46 kW:n aurinkovoimala. Vesa Juhannusvuori muistuttaa, että Kiilto on tehnyt viime aikoina myös muita suuria investointeja ympäristöystävälliseen teknologiaan. – Paneelien telinejärjestelmät ovat entistä kevyempiä ja kattoystävällisempiä. Asennustyöt ovat viimeisiä nostotöitä vaille valmiit. Sähköntuotanto on arviolta 800 000 kWh vuodessa. – Samanlainen järjestelmä on tulossa nyt myös sulateliimavalmistuksen yhteyteen, Juhannusvuori kertoo. Lempäälän tehtaan katoille on asennettu loppuvuoden 2019 aikana peräti 3 060 aurinkopaneelia. – Kiilto on linjannut lupauksessaan, että yhtiö käyttää vuonna 2028 vain uusiutuvaa energiaa. Asennuksesta vastaavat jatkossa paikalliset, luotettavat kumppanimme, sanoo Rinne. Teräselementti on toteuttanut 1990ja 2000-luvuilla vientikohteita esimerkiksi Venäjälle ja Islantiin sekä Ruotsiin ja Norjaan. Alkuvaiheessa yritys keskittyy Ruotsin ja Norjan markkinaalueille, joihin se markkinoi erityisesti runkorakenteiden erityisosaamista. TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Kiilto Oy Teräselementti aloittaa viennin Pohjoismaihin Teräsja julkisivurakentamisen erikoisosaaja Teräselementti Oy aloittaa viennin Pohjoismaihin vuoden 2020 alusta. – Plussaa on tietenkin myös se, että aurinkopaneelit ovat lähes huoltovapaita. Sen avulla lämmitetään Kiillon Lempäälän toimipisteen kiinteistöjä ja käyttövettä. – Asennettava laitteisto yltää noin yhden megawatin huipputehoon. Lempäälän uusi aurinkovoimala on merkittävä askel matkalla tähän tavoitteeseen. – Teräselementti on tehnyt investointeja uusimpaan tekniikkaan ja hyödyntänyt tietomalleja jo vuosia systemaattisesti, sanoo Rinne. – Mikaelilla on vankka kokemus Pohjoismaiden markkinoinnista, ja uskomme, että hänen johdollaan pystymme laajentamaan toimintaamme onnistuneesti ja palvelemaan jatkossa asiakkaita myös Suomen rajojen ulkopuolella, sanoo Teräselementin toimitusjohtaja Ville Helenius. Pystymme valjastamaan nyt lähes kaikki aurinkoiset katto-osat energiantuotantoon. Juhannusvuori huomauttaa, että Lempäälän vanhan järjestelmän tuottoon oltiin tyytyväisiä. Pieni osa paneeleista jää edelleen Lempäälään. Kevätaurinko antaa sähköä yllättävän hyvin. Lempäälän tehtaan vanha, vuonna 2008 rakennettu aurinkovoimala oli sekin valmistuessaan Suomen suurin. Vanhat paneelit eivät joudu eläkkeelle. Tavoitteenamme on pitkäjänteisen vientiliiketoiminnan rakentaminen ja liikevaihdon kasvattaminen, kertoo Teräselementin uudesta vientiyksiköstä vastaava vientijohtaja Mikael Rinne. – Aurinkosähköä tuli mukavasti, mutta vuodet ovat tietenkin erilaisia. Rakentaminen käy tällä hetkellä Pohjoismaissa vilkkaana, ja näkymät markkinaalueella ovat houkuttelevat. Teräselementillä on vankka usko siihen, että yrityksellä on kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. uutiset Kiillon katolle asennettu yli 3 000 aurinkopaneelia Kiilto Oy viimeistelee parhaillaan Lempäälän toimipisteessä Suomen suurinta katolla sijaitsevaa aurinkovoimalaa. Juhannusvuori huomauttaa, että Kiilto haluaa toimintakulttuurinsa mukaisesti investoida hiilineutraaliin sähköön. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 . – Panostus omaan vihreään sähköntuotantoon tuntui järkevältä ratkaisulta. Juhannusvuori huomauttaa, että paneelien hinnat ovat pudonneet niin, että investoinnin takaisinmaksuaika on lyhentynyt. Kiillon tekninen päällikkö Vesa Juhannusvuori kertoo, että paneelit muodostavat yhdessä Suomen suurimman katoille asennetun aurinkovoimalan. Yrityksen tavoitteena on ollut lisätä viennin osuutta. Lumisina talvina, jolloin paneelit olivat pitkään piilossa, tuotot jäivät pienemmiksi. Vuonna 1964 perustetun perheyritys Teräselementin tarjontaan kuuluvat teräshallit ja -rungot, toimitilat, julkisivuja lasirakenteet sekä julkisivutuotteet. – Lempäälän tehtaassa valmistetut tuotteet ovat merkittävä osa Teräselementin portfoliota, ja tuotteet myös vientikohteisiin tulevat ensisijaisesti Lempäälästä. – Viime vuonna polymerointilaitokselle rakennettiin edistyksellinen lämmöntalteenottojärjestelmä. – Reilussa kymmenessä vuodessa aurinkopaneelien tekniikka on kehittynyt niin paljon, että paneelit oli järkevää päivittää. Paneelien teho on nyt paljon parempi. Kiillon Lempäälän tehtaan katoille on asennettu loppuvuodesta 2019 yhteensä 3 060 uutta aurinkopaneelia. – Teräselementin kotimaan toiminta jatkuu normaalisti, mutta nyt käännämme katseet myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja haemme kasvua laajemmilta Pohjoismaisilta markkinoilta. Se vastaa noin viittätoista prosenttia Kiillon Lempäälän tehtaiden sähkön kulutuksesta
Alle kahdeksan prosentin työttömyysasteeseen päästiin lisäksi neljässä kunnassa: Ylöjärvellä 7,0, Lempäälässä 7,2, Juupajoella 7,2 ja Kangasalla 7,6. Esimerkiksi rakenteilla olevan pysäköintitalon osalta on yritetty kertoa harhaanjohtavasti, ettei kunnalla ole mitään tekemistä yhtiön ottamien velkojen kanssa. Nelihenkisen perheen osalta siis yli 22.000 euroa. Silloin Lempäälän jokaisen asukkaan osuus kunnan velasta oli 3.237 euroa. Lempäälän nuorten starttipaja on tarkoitettu 16–25-vuotiaille nuorille, jotka eivät juuri nyt ole mukana muussa koulutuksessa tai työelämässä. joulukuuta. Kuntakonserni on kunnan ja sen tytäryhteisöjen muodostama kokonaisuus, jossa kunta käyttää määräysvaltaa. Tuolloin meluselvityksessä todettiin päiväja yönajan melutasojen ylittävän ohjearvotason Moisiolammentien länsipuolelle suunnitellulla asuintontilla, ja suositeltiin, että Moisionlammentien länsipuolelle ei rakennettaisi asuinrakennuksia 80 metriä lähemmäksi rautatietä. Tammikuu on loppumassa, mutta vielä ei meille Lempäälän kunnan toiminnan tärkeimmille rahoittajille eli veronmaksajille ole kerrottu viime vuoden tilinpäätöksestä edes ennakkotietoja. Projektin osallistujat pääsevät tiistaina 4. Vesilahden työttömien työhakijoiden lukumäärä oli joulukuun lopussa 142. helmikuuta testaamaan virtuaalilaseja ja kommunikoimaan chatin välityksellä. TeksTi: Katariina Rannaste Työttömyys nousussa Työttömien työnhakijoiden lukumäärä kasvoi Pirkanmaalla vuoden 2019 joulukuussa 6,0 prosenttia verrattuna vuoden 2018 joulukuuhun. Ei ole ihme, jos tuskanhiki nousee pintaan odottaessani, miten paljon nämä luvut ovat vielä viime vuoden aikana kasvaneet. Totta kai on, jos yhtiö kuuluu kuntakonserniin. Työttömiä työnhakijoita Pirkanmaalla oli vuoden 2019 joulukuussa 24 253 henkilöä, kasvua vuositasolla 1 594 henkilöä, heistä lomautettujen osuus oli 707 henkilöä. Koko maassa työttömyysaste oli keskimäärin 9,8 prosenttia. He olivat valmiita jonottamaan jopa toista tuntia kassalle, jotta saisivat haluamansa tavarat pilkkahintaan. uutiset Kolumni Velkaa, velkaa ”Konkurssi johti ryntäykseen”, kerrottiin Aamulehden otsikossa, kun perinteikäs Kuljun kartano oli nostanut jo toisen kerran kädet pystyyn. Tampereella toimiva kollektiivi Rare tuottaa tapaamisesta videon. Lempäälässä oli joulukuun lopussa 786 työtöntä työnhakijaa, kun heitä oli ollut kuukautta aiemmin 693 ja vuotta aiemmin 656. Kartanon kulta-ajan kääntyminen laskuun johtui taannoin osaltaan Ideaparkin vetovoimasta. Työttömyysaste oli 9,9 prosenttia. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 . Yllä mainitussa lehtijutussa kerrottiin, että konkurssimyynnin alkaessa ihmiset olivat liikkeellä heti aamulla. Lähialueen asukkaat pitävät häiritsevänä myös teollisuusalueen raskasta liikennettä, talviaikaista lumien ajoa sekä alueella tapahtuvaa huviajoa. Kirjoittaja odottaa kauhulla talouslukuja Nuoret ja ikäihmiset kirjekavereina Lempäälässä on käynnissä nuoria ja ikäihmisiä yhdistävä mediataideprojekti. Liikennevirastolla tai Lempäälän kunnalla ei kuitenkaan ole velvoitetta rakentaa meluaitaa. Jotakin positiivista sentään, Lempäälä palkittiin vuoden rautatiekuntana. Toivoa sopii, että nuo muuttuvat todeksi, kun näyttää kovin vaikealta löytää hyväksyttävää ratkaisua siltarampille. TeksTi: Erkki Koivisto Tien eteläosaan myös teollisuustontteja ja asutusta – meluntorjunta haasteena Moisiolammentielle mobiilimasto Lempäälän Moisiolammentien eteläosan kaavaehdotus on asetettu nähtäville. Perusteluissa kehuttiin mm. Tuloksen lisäksi kiinnostaa, paljonko velkamäärä on kasvanut vuoden takaisista luvuista, jotka nekin olivat huolestuttavia. Suunnittelualueen merkittävin häiriötekijä on rautatieliikenteen aiheuttama melu. Kunnista oli alle 7,0 prosentin työttömyysaste Punkalaitumella 6,4, Pirkkalassa 6,5 ja Vesilahdessa 6,8. Moisiolammentien alueella on tehty vuonna 2017 selvitys rautatieja tieliikenteen aiheuttamasta melusta ja tärinästä. raideliikenteen saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Konsernivelkojen kohdalla vain Tampere oli edellä viime vuosien ääri-innokkaan metropolirakentamisensa ansiosta. Lempäälän kuntakonsernin velat olivat vuoden 2018 lopussa 5.556 euroa asukasta kohden. Lopullisen alamäen syitä voi etsiä kulutustottumusten muutoksista ja erityisesti verkkokaupan lisääntymisestä. Lukiessani asiakkaiden innostuneita kertomuksia ostoksistaan, tuli väkisin tunne, että nytkö vasta he huomasivat kaupan erinomaisuuden. Mutta peiliin voisi myös katsoa. Heitä oli ollut kuukautta aiemmin 126 ja vuotta aiemmin 134.. Projektin ohjaajina toimivat media-ammattilaiset Jan Huhtanen ja Orna Ben Lulu. Myös asiakkaiden kannalta on ikävää, kun näkee perinteisten kauppojen häviävän yksi toisensa jälkeen. Lempäälän konsernilukua 5.556 voi verrata vaikka Nokiaan (4.303), Ylöjärveen (3.227), Pirkkalaan (2.539) tai Kangasalaan (3.201). Kotokampus on Lempäälässä toimiva kulttuuriin panostava koti ikäihmisille ja mielenterveyskuntoutujille, jossa henkilökuntaa on paikalla ympärivuorokautisesti. Alueelle on osoitettu muun muassa on teollisuusrakennuksia, erillispientaloja sekä lähivirkistysja suojaviheralueita. Eteläisemmällä kaavaalueella halutaan tarkistaa virkistysja teollisuusalueen rajauksia sekä osoittaa paikka matkaviestinliikenteen tukimastoa varten. Selvityksessä esitettiin, että riittävän meluntorjunnan saavuttamiseksi radan varteen tulisi rakentaa 290 metrin pituinen ja radan pinnan tasolta laskettuna neljän metrin korkuinen meluaita. Näin maallikkona ajattelen, että kun aiotaan tehdä silta, pitäisi ensimmäiseksi miettiä miten sinne päästään. Nelihenkisen perheen niskoilla oli siis lähes 13.000 euroa kunnan veloista. Tampereen 11,6 ja Ruoveden 11,4 prosentin työttömyysasteet olivat Pirkanmaan korkeimmat joulukuussa 2019. Kaikkensa yrittäville yrittäjille tällaiset takaiskut ovat masentavia. Projektin teemana on kohtaaminen ja kommunikaation murros. Kaava-alueen raja kulkee nykyisen teollisuusalueen ja sen eteläpuolella olevan pellon rajalla. Projektissa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ja palvelukodissa asuvat ikäihmiset kohtaavat ja pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan vaikkapa käsinkirjoitetun kirjeen tai virtuaalitodellisuudessa tapahtuvan chatin avulla. Alueen eteläosan kaavoitusta on sittemmin jatkettu. Kaava-alue päätettiin viime vuonna jakaa, jotta Pirkanmaan Jätehuolto Oy saa radan varteen osoitetun jätteidenkäsittelyalueen mahdollisimman nopeasti käyttöönsä. Miettikääpä tätä! Nämäkin luvut ovat optimistisia, koska tarkasteluun pitää ehdottomasti ottaa koko kuntakonsernin velat. Eri ikäiset osallistujat pääsevät kohtaamisten kautta kertomaan elämästään ja pohtimaan, miten erilaiset kommunikaation keinot ovat olleet osa sitä. Lempäälän kunnanhallitus hyväksyi pohjoisosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen 16. Projektin osallistujat kohtaavat toisensa postikortin, käsinkirjoitetun kirjeen, videopuhelun, virtuaalitodellisuudessa tapahtuvan chatin ja lopuksi fyysisen tapaamisen avulla. – Tavoitteena on oppia ja hahmottaa viestintätapojen moninaisuutta, sanoo projektisuunnittelija Katri Mononen Pirkan opistosta. Aikaisemmin liike ei kelvannut ostospaikaksi, mutta nyt oli keräännytty haaskalle. Nokialla, Pirkkalassa, Lempäälässä ja Vesilahdella toimivan kansalaisopisto Pirkan opiston projektissa starttipajan toiminnan parissa olevilla nuorilla ja Lempäälän Kotokampuksella asuvilla ikäihmisillä on tilaisuus tutustua toisiinsa ja vaihtaa kokemuksia useita eri viestintätapoja käyttäen
klo 9–12 Hengähdä hetkeksi uusi kohtaamispaikka Sääksjärven kerhotilassa (Asuntotie 5) perheille, yksinäisille, ikäihmisille ja muille kiinnostuneille. Ke 5.2. Odotan kesälomaa. Olisiko Simeon lähtenyt yhtä rauhassa, jos olisi tiennyt, millainen Jeesuksen elämäntaipaleesta tuli. Epämääräinen kaipuu ja kurottuminen nykyhetken tuolle puolen ei ole trendikästä. Kahvihetki, jossa asiaa Yhteisvastuu-keräyksestä. Pe munkkeja ja karjalanpiirakoita, la vohveleita. Pe 31.1. Entä sitten, jos onnistuu saavuttamaan tavoitteensa. Ke 5.2. Perhekerho klo 9.00 – 12 Narvan kyläkirkossa. Odotan ruoan kypsymistä ja pesukoneen ohjelman päättymistä. Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. klo 18 MusaKIDS, Irma-Liisa Korkatti. Odotan kahvitaukoa. Päiväkerho klo 9.30 – 12 pappilassa. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Odotan pysäkillä bussia, ja siihen astuttuani odotan, että olisin perillä. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. 2€, lapset ilmaiseksi. Simeon tunnisti uuden aikakauden alun, ja se riitti hänelle. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Pe 7.2. Kirkkoherranvirasto: Kirkkopolku 1, p. Ke 5.2. Jazzduo Gröhn–Hiltula su 2.2. Mitä kauemmin ja mitä tärkeämpiä asioita odotan, sitä vahvemmiksi kasvavat odotukseni tulevasta. Mukana myös KirkkoHarri ja Minna. Pappilan avoimet ovet ja torstaikahvit klo 13-15 pappilassa. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastettu: Vilma Karoliina Koskinen, Moona Justiina Mikkola, Veikko Eino Olavi Sippus, Osmo Sakari Jääskeläinen Kuollut: Pekka Eero Liimatta 89 v, Kerttu Kaarina Katavisto 89 v, Kari Kalevi Vilkman 57 v. Ke 29.1. klo 13 messu Sääksjärvellä Toimelassa (Asuntotie 10), Sorsa, Korhonen, Kipinät-kuoro. Simeonin varmuus hänen nähtyään kapaloihin käärityn vauvan hämmästyttää. klo 18 Pyhän Birgitan kirkossa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Su 2.2. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. Messu ja pastori Kaisa Kareman tehtävään siunaaminen klo 10 kirkossa ja messun jälkeen kahvihetki srk-talossa. klo 7 Miesten Amen-puuro Olkkarissa. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Arvonlisäveroton siivous ikäihmisille tai toimintarajoitteisille 30,65 €/h Kuulun myös palvelusetelillä maksettavan työn palveluntuottajiin Lempäälän kunnassa. www. Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa. Päivän sana: ”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä.” (Jes. Lämmin kiitos Sääkskodolle ja Lempäälän terveyskeskukselle hyvästä hoidosta Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. To 6.2. Vanhan Simeonin ja Jeesus-lapsen kohtaamisessa kulminoituu elämänmittainen odotus. Lakkaako odottaminen koskaan. klo 14 Tsemppi Cafe Olkkarissa: Akuutti kriisityö, sh. On myös vaikeammin tunnistettavaa odottamista; unelmia, joille ei edes uskalla antautua tai epämääräistä toivetta siitä, että joskus asiat olisivat toisin. Ti 4.2. Odottamiseen sekoittuvat odotukset. Messun jälkeen kirkkokahvit, keräysinfo ja tuotemyyntiä srk-talossa. Ruokailu 4 € . Kotipalvelu Ainasiisti ainasiisti@gmail.com, puh 0400 494 312 Kotisiivoukset 38 €/h Ikkunanpesut 38 €/h Yrityssiivoukset 38 €/h Avustaminen/lastenhoito joka ei vaadi hoitoalan koulutusta 38 €/h Kauppa ja muu asiointi 32 €/h Hinnat sisältävät arvonlisäveron Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 2.2 klo 10 messu kirkossa, Sorsa, Korhonen, Pietari & Kalat. 30:18) Lempäälän srk Yhteisvastuukeräys 2020 alkaa su 2.2. Ke 5.2. Odotan tietokoneen käynnistymistä. Pitäisi olla täsmällinen toiveissaan, laatia unelmakarttoja ja kulkea määrätietoisesti niitä kohti. Tunnelmallisesti virsiä ja vuodenaikoihin liittyviä jazzsävelmiä saksofonilla ja pianolla. 050 469 388. Harvemmin asiat kuitenkaan menevät juuri niin kuin odotin. Perhekerho klo 9.30 – 12 pappilassa. Kirkkokahvit. Odotan vastausta viestiini. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Vehviläinen, musiikki: Markus Mantere. Odotan lempisarjani uutta tuotantokautta. Vapaa pääsy, ohjelma 10€ yv-keräykselle. Perhekerho klo 9-12 Narvan kyläkirkossa. klo 18.30 Israel-rukousilta, Maritta ja Ossi Numminen. Tied. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) ma–pe klo 9–16.30, la klo 10–14. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2), avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Kirkkovaltuuston kokous klo 18 srk-talossa. Ti 4.2. Mukana Harri, Minna ja Satu. Yhteistyössä Vesilahden kunnan varhaiskasvatus, Vesilahden seurakunta ja Vesilahden MLL. Onko elämä sittenkään unelmaelämää. klo 11–13 srk-talossa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Hiljaisia hetkiä . Odotan vuoroani lääkärissä. klo 16–18, paikalla kuuntelija. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. vesilahdenseurakunta.fi Kuollut: Irma Kyllikki Haapaniemi 95 v Kirkonkylästä, Sami Juhani Vedenpää 46 v Kirkonkylästä. 29.12.2019 Lempäälä Hiljaa voimat uupuivat, lähdön hetki läheni. Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. Ma 3.2. Su 2.2. p. Ti 4.2. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa ilmoitustaululla virastoaikoina to 16.1.2020 alkaen kokoukseen saakka. klo 18 Miestenilta. klo 12 Ehtoollisjuhla, aiheena; miten Jeesus palveli, Jani Lipsanen, Harri Johansson, pyhäkoulu. To 30.1. Ti 4.2. Linja-auto Sääksjärveltä klo 11.45. Ei tullut unelmaelämää. Avoin varhaiskasvatus: Pikkupeurat klo 9-12 Peuraniityn päiväkodissa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Pappilan avoimet ovet ja torstaikahvit klo 13-15. Joskus tyhjänpäiväistäkin. Odotan unen tuloa. Vauvakahvila Pikku Nuppu ti klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. Sitä kuitenkin kehystää varmuus tulevasta ajasta, jolloin valo voittaa kaiken pimeyden. Diakonia: To 30.1.2020 klo 12.15. Su 2.2. To 30.1. Salonen. M. klo 13 Lähetyspiiri, kahvit. Nuortenilta klo 17 pappilassa. Ma 3.2. On odottamista, joka on arkista ja käytännönläheistä. Jumalan valtakunta murtautui maan päälle, mutta toisella tavalla kuin ajateltiin. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi Päivystävä pappi tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. Odottaminen ei lakannut. 0408049108. Su 2.2. Toimintaa: Aamurukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9. 040 8049 130, Soittamalla sovitaan tapaamisaikaja paikka, tarvittaessa pikaisestikin. klo 14 Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa. klo 13 Yhteisöllinen ruokahetki Lempoisten srk-talossa, aik. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Kuljun Kulkuset ja Sääksjärven Säkenet Kuljun Majakassa. Vapaa pääsy. Rukouspysäkki ke 29.1. Su 2.2. Tervetuloa! Muut seurakunnat Rakkaamme Pekka Eero (Pekkis) LIIMATTA s. lempaalanseurakunta.fi Voit jättää kuolinilmoitukset helposti myös netissä tai sähköpostilla www.lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi Kynttilänpäivä Joskus tuntuu, että elämä on suurelta osin odottamista. Avoin varhaiskasvatus: Pikkupeipot klo 9-12 Peiponpellon päiväkodissa. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Nuortenilta klo 1721.30 Nurkalla. Kokouskahvit klo 17.30 alkaen. Messias saapui, mutta ei sellainen kuin odotettiin. Tulkaa kaikki toivottamaan Kaisaa tervetulleeksi töihin Vesilahden seurakuntaan! Ti 11.2. Isosten valmistelema ehtoollishetki klo 19 pappilassa. Päivi Vähäkangas Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori Kirkon viestintä. Yhteistyössä Vesilahden kunnan varhaiskasvatus, Vesilahden seurakunta ja Vesilahden MLL. Tuli pelastus, kirkkaus ja lohdutus – mutta kätkeytyneenä arkeen, sen huoliin ja haasteisiin. Vieraana hallintojohtaja Kati Paunonen. 26.6.1930 Kuopio k. Su 9.2. Ohjelma 10 € Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Kiittäen ja kaivaten Maila Jari ja Pirjo Tanja perheineen Sohvi perheineen Samuli Merja ja Pekka Kirsi perheineen Mika perheineen Petri Nana perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Olopäivät klo 11 – 14 srk-talossa. Odotan tietoa työpaikasta, jota olen hakenut. klo 10 Pyhän Birgitan kirkon messussa. Messu ja Yhteisvastuukeräyksen avaus klo 10 srk-talossa. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi To 30.1. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Perhekerho klo 9.30 – 12 pappilassa. Tulossa! Laskiaistiistain Yhteisvastuuhernerokka ti 25.2. klo 18 Jazzduo Gröhn-Hiltulan konsertti kirkossa, Kimmo Gröhn (saksofoni) ja Hannu Hiltula (piano). Yhteisvastuukeräyksen avaus
9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Diggaa digiä Nyt DIGITTÄÄ keskiviikkona 12. Lehti toteutetaan viiden juurevan paikallislehtemme yhteistyönä. MUKANA OVAT AKAAN SEUTU, LEMPÄÄLÄN-VESILAHDEN SANOMAT, ORIVEDEN SANOMAT, SYDÄN-HÄMEEN LEHTI JA YLÖJÄRVEN UUTISET Sinun sanomasi potentiaalisille asiakkaille Avaa ja kerro kansankielellä palveluistasi ja tuotteistasi, joita Sinulla on tarjolla digimaailmassa. Historiallinen kattavuus Pirkanmaalla Digittää-erikoisliite erottuu tutuista viikottaisista printeistä. Pirmediat tavoittaa paperilehtenä runsaat 70 000 lukijaa ja verkossa noin 70 000 lukijaa viikossa. helmikuuta PIRMEDIOIDEN erikoisliitteessä! Herätys palveluiden ja tuotteiden markkinoijat ja myyjät – paikallislehtiviisikko toimittaa lukijoidemme kovasti toivoman teema-aviisin, joka pureutuu jokaista kansalaista koskevaan digitaaliseen maailmaan. Elämme vahvaa ja alati kehittyvää ja laajenevaa digiaikaa. Teema-aviisi on muodoltaan leikattu tabloidi. Pirmedioiden lehtien mainosasiantuntijat toteuttavat näkyvyytesi ja kuuluvuutesi ammattitaidolla ja palolla. Tartu heti mahdollisuuteesi – näy kattavasti Pirkanmaalla! Asiakkuuspäällikkö / mainosmyynti Piia Kylliäinen 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi. Ota reippaasti yhteyttä omaan paikallislehteesi. Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä vaan tuo asiasi suuren yleisön tietoisuuteen
040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Autohuollot kaikkiin merkkeihin. Koulutettu trimmaaja Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 5 l 5W40-öljyä, suodattimen ja työt. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Aavankatu 4, Lempäälä p. AUTOT JA LIIKENNE . Palvelemme ma–pe 8–17.. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Avaimet . 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 PALVELUN PAIKAT Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Kaikki mekaaniset ja sähkötyöt. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 050 500 4880 Avoinna ma-pe 8–16 Päivystys 24/7: 029 1936 320 69 € ÖLJYNVAIHTO alk. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Betonit PARHAAT BETONIT . 8-16.30, p. KODINKONEHUOLTO. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 647 1445 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. asiapaperit. . SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16 puh. Sis. VALKEAKOSKI Peuranoronkatu 4, puh. 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. 9.00-17.00. 03 5843 244. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitteiden huollot ASENTAJAT LEMPÄÄLÄSTÄ! Amurin Sähköpaja Oy Lakalaivankatu 8, 33840 Tampere Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti ja to 9-19 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: Energiatehokkaiden ILMALÄMPÖPUMPPUJEN MYYNTI JA ASENNUS Soita ja tilaa asiantuntijamme maksuttomaan keskusteluun! Asennuspalvelu Mäntylä Oy www.asennuspalvelu.net Rantaniityntie 39, Tottijärvi | Janne Mäntylä | 040 840 9802 | myynti@asennuspalvelu.net Rahoitus mahdollisuus pankin kautta Pyydä siivoustarjous! 050 490 8902 www.kiinteisto leijonat.fi Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… ABLOY VALTUUTETTU . 0400 236 226. Sarjoitukset . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. p. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. p. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto 2 x 50 mm 47 € 1 x 30 mm 14 € • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Maanrakennus Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 040 140 6000 Siivouspalvelut MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. 03 212 9477, 050 545 3182 www.amurinsahkopaja.fi . Kiinteistövälitys KIINTEISTÖNVÄLITYS Isännöinti Anita Puttonen Isännöitsijä IAT, IAT-Tek, DI anita.puttonen@anitek.fi 0440 726482, www.anitek.fi Ari Yli-Piipari 040 5685 124 / LKV, IAT, Julkinen kaupanvahvistaja ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Toimistomme: Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. erkki.vehmasaho@aninkainen.fi Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Renkaat . Kaikki rodut . info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan
paikkakunnan puolesta. 050 555 4326 / 03 212 4164 www.moisionhautaustoimisto. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI 30 v. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. PALVELUT Tampereentie 4 (2. Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park) Hautauspalvelut . tammerkone.fi p. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. (03) 3124 2800 www.kuhakukkonen.. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. TERVEYS JA HYVINVOINTI FYSIOS LEMPÄÄLÄ Tampereentie 12, Lempäälä Varaa aika 010 237 700 tai fysios.fi Fysioterapia, hieronta, akupunktio ft Timo Ojala ja ft Marko Rantanen Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Tuomiokirkonkatu 26, 33100 Tampere Pekka Jokiranta, puh. 1989 yli Terveyspalvelut . Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 03 225 5153 www.parturikampaamodiva.fi Trendikkäitä hiuksia 1 x 30 mm 14 € Oikeudellista asiantuntemusta kaikissa elämäntilanteissasi Tuomiokirkonkatu 34 B 24 33100 Tampere Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt 1 x 30 mm 14 € SOITA JA VARAA NUOHOUSAIKASI 0500 640 164 Maanrakennus Vesi, viemärit ja LVI. 0400 232 640 Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 (S-market Sääksjärvi) Puh. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. Jatka lukemista. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi 010 470 8999 www.pisakattoremontti.fi KATTOREMONTIT AMMATTITAIDOLLA VUODESTA 2006 Lempääläläinen perheyritys Muistotilaisuudet, rippija ristiäisjuhlat, syntymäpäivät -MEILTÄ TARJOTTAVAT JA TILAT JUHLIISI 050 472 7774 lempaala@leipomostahlberg.fi Tampereentie 12, Lempäälä KAHVILA STÅHLBERG Pitopalvelut TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE & 0400 710 742 & 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 1 x 60 mm 25 € • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 010 548 8130 Nuohoojat HUOM. 045 7874 9667 T:reen rautatieasematunneli, puh
Halkolantie 16. 050 569 3356 KESÄTYÖ 2020. Kesätyöraha myönnetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Tervetuloa! Lisätietoa kesätyönhausta: Lempäälän työllisyyspalvelut lempaala.fi/kesatyo2020 kesatyo@lempaala.fi 044 486 3002/Tommi YRITYKSILLE TARJOLLA MYÖS KESÄTYÖRAHAA 2020 HAEMME TYÖNANTAJIA Lempäälän kunta jakaa Lempäälän Kehitys Oy:n koordinoimana tulevana kesänä yrityksille 300 euron kesätyörahan, kun yritys palkkaa 15-18-vuotiaan lempääläläisen nuoren kesätyöpaikkaan. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 NUORI, HALUATKO TÖIHIN KESÄKSI 2020. Kunnan kesätyöpaikat on suunnattu lempääläläisille 16-20-vuotiaille (2000-2004 syntyneille). Kesätyörahakampanjaan ilmoittautuneita yrityksiä otetaan vastaan 13.04.2020 saakka. Tampereentie 8. Ohjeet hakemiseen löydät Lempäälän kunnan sivuilta osoitteesta lempaala.fi/kesatyo2020 HAKUAIKA LEMPÄÄLÄN KUNNNAN KESÄTÖIHIN ON 03.-29.02.2020 klo 23:59. KESÄTYÖT LEMPÄÄLÄN KUNNASSA Lempäälän kunnassa on tarjolla 75 kesätyöpaikkaa. Kesätyöjaksot ovat neljän viikon mittaisia. Paperiset hakulomakkeet tulee palauttaa kunnan Palvelupisteeseen 28.02.2020 klo 15:30 mennessä. Paperisia hakulomakkeita saa kunnan Palvelupisteestä os. Tavataan Työvalmennuskeskuksen tiloissa os. Jos tarvitset apua kesätyön etsimisessä ja hakemusten teossa, niin tervetuloa hiihtolomaviikolla Työnhakupajaamme pe 28.02.2020 klo 09:00-13:00. Kesätyöhön voi hakea, mikäli ei ole aiemmin ollut kesätyössä Lempäälän kunnalla. Lisätietoa ja yritysten ilmoittautumiset: www.businesslempaala.fi Lempäälän Kehitys Oy, Teija Koskinen, teija.koskinen@lempaala.fi, puh
13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Tiilikattojen pinnoitukset Ormax valtuutettu pinnoittaja TAMPEREENTIE 6, LEMPÄÄLÄ p. 03 375 1441, ravintolavillihanhi.fi Ma, Ti, Ke 11-23, To 11-24, Pe 11-04, La 12-04, Su 12-24 Keittiö sulkeutuu joka päivä klo 22.00 Lounas 9 € Keittolounas 7 € Arkisin klo 11-14. Kuva: Jorma Hautala. Sen tarkoitus on estää aurauslumen putoaminen raiteille. Pudotus on hengenvaarallisen korkea. Lippa on suoja-aidan ulkopuolella eikä sitä ole tarkoitettu kulkijoille. Olen kaksi kertaa pyytänyt alkuperäisen matalan suojaaidan yli radanpäällä olevalle lipalle kiivenneitä koululaisia tulemaan pois. Lipalla ei ole mitään kaidetta ja on ollut ilmeinen vaara horjahtaa ja pudota sähkölangoille ja alas raiteille. Lounaslistamme löydät www.ravintolavillihanhi.fi sekä TERVETULOA LOUNAALLE! Lukijan mielipide Tärkeä korotus Kuljun Asematiellä oleva rautatien ylittävä silta on saanut tärkeän ja tarpeellisen lisän. Radan kohdalla on suoja-aita korotettu kaksinkertaiseksi. Jorma Hautala Kuljun Asematien rautatiesillan suoja-aita on korotettu kaksinkertaiseksi
KUMPULANKUJA 1, LEMPÄÄLÄ OTA YHTEYTTÄ sunnuntaina 02.02.2020 klo 15:00-16:30 Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. klo 10.00-12.00 Liikkuvaiset, Laulavaiset. Himmin juhlasali, Himminpolku 6. klo 13.00-14.00 Kahvila 2 € klo 15.00-15.45 Tuolijumppa HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 6 MA 3.2. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Kotokampuksella. Diakoni Tom Haavisto paikalla. klo 14.00-15.00 Raamattupiiri TO 6.2. klo 15.00-16.30 Lempäälän Omaishoitajat vertaistukiryhmät, kahvi ja pulla omakustanteinen. Ehtookoto) vk 3-14. TOIMELASSA vk 6 TI 4.2. PE 7.2. Lempostupa Tampereentie 10. Kahvit 2 € , Tuolijumppa (vertaisohjaajat), Seniori Kotihoiva esittelee huovutusta. klo 12.00-13.30 JHL eläkeläiset ohjaajina, BINGO, Juttutupa, Uotintie 2. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 0400 633 301 KUMPULANKUJA 1, 375 00 LEMPÄÄLÄ LAADUKKAASTI SUUNNITELTUJA JA TOTEUTETTUJA KOTEJA KAUNIILLA MAISEMILLA Asunnot: Kaksiot 46,5 m 2 ja 55,0 m 2 Kolmiot 74,0 m 2 ja 75,0 m 2 Autoilijoille tarjolla autokatospaikkoja sekä sähköistettyjä pihapaikkoja. KE 5.2. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 MAANANTAISIN klo 11.00-11.45 Avoin uintivuoro, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) KESKIVIIKKOISIN klo 14.00-15.00 Fysioterapeutin ohjaama Sydänjumpparyhmä, maksullinen (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) TORSTAISIN klo 10.00-11.30 Seniorikuntosali, maksullinen (alkuja loppuveryttelyt istuen, palvelubussin käyttömahdollisuus, ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) klo 12.30-13.30 Kehonhallinta, maksullinen (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS (ent. klo 12.00-12.30 Tuolijumppa, Juttutupa, Uotintie 2
Aloitteen tekijöiden mukaan kirkkovaltuusto, kirkkoneuvostolle sekä henkilöstön edustajille on tarpeen järjestää yhteinen keskustelutilaisuus/seminaari, jossa voi yhdessä Lempäälän kunnan kaavoituksen edustajan keskustella, millaisia tavoitteita seurakunnan omistamille maa-alueille ja kiinteistöille halutaan asemakaavoituksen sisällöksi asettaa ja mikä on mahdollista toteuttaa. Aloitteen tekijät muistuttavat, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallituksen täysistunto on vuonna 2019 hyväksynyt hiilineutraalin kirkon energiaja ilmastostrategian, jossa on useita suosituksia kaikille seurakunnille. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 . Aloitteessa muistutetaan myös, että Lempäälän kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 31. joulukuuta valtuustoaloitteen, jossa esitetään keskustelutilaisuuden tai seminaarin järjestämistä alkuvuodesta 2020, jotta seurakunnassa on mahdollista muodostaa yhteinen tahtotilan ja tavoitteet, joiden perusteella asemakaavoitusta voidaan viedä eteenpäin. Seurakunnalla on alueella myös muuta omistusta. Tuomiokapituli on myös päättänyt, että vuoden 2020 toimintaja taloussuunnitelma sisältää tavoitteet ilmastovastuun ja hiilineutraaliuden edistämiselle hiippakunnassa ja rakentaa yhteistyöverkostoja tavoitteiden toteutumiseksi. Kiinteistön suojelu ratkaistaan asemakaavalla. seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa 17. Tarjoukset voimassa 30.11.-31.12.2019 matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Sen tavoitteena on hankkia itselleen ympäristödiplomi ja kutsuu seurakuntia, joilla sitä ei vielä ole, hankkimaan sen. Tuomiokapituli on sitoutunut tukemaan seurakunta ilmastostrategian toteuttamisessa. Tampereen hiippakunta on tehnyt vastaavan päätöksen maaliskuussa 2019, ja Tampereen tuomikapituli on vedonnut seurakuntiin, jotta suosituksiin suhtaudutaan vakavasti. seurakunta hiilineutraaliksi 2030 avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Narvi kiuaskivet 20kg 5,90 €/ltk 5-10cm 10-15cm Palovaroitin Opal 3,90 € 79 € Pesuallashana Grana Livia bidesuihkulla 349€ 295€ Ulko-ovi 9/10x21 basic 0015 valkoinen lasilla umpiovi Kangaslaukku pyörillä ja vetoaisalla. puh. seurakunnan Demarien ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän Hannele Lehikoinen, Maria Päivänen ja Tuula Petäkoski-Hult esittävät valtuustoaloitteessa, että Lempäälän seurakunta tarttuu Kirkkohallituksen ja Tampereen hiippakunnan suosituksiin ja sisällyttää strategiaansa myös ilmastotavoitteet ja tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä sekä pyrkii hankkimaan itselleen ympäristödiplomin. Aloitteessa muistutetaan, että Lempäälän seurakunta omistaa kuntakeskuksen keskeisellä paikalla kiinteistön, joka palvelee muun muassa seurakunnassa asioivia ja työtä tekeviä. Toisessa aloitteessaan Lempäälän ev.-lut. Omat taskut koneille ja tarvikkeille. lokakuuta 2019, että Lempäälän kunta pyrkii kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Valtuustoaloite: Lempäälän ev.-lut. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA 59 € Soita 010 5844 270 (ark. 9–12.30 ja 13–15) » tilausasiat www.lvs.fi | tilaukset@lvs.fi » uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS.. 99 € HM80L Katkaisuja jiirisaha Työkalupakki 30x17x15cm 5,90 € Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x145mm 2,45 €/m erilaisia kuoseja suoraan varastosta! Muovimattoja leveydet 2,3 ja 4m Lukkoponttivinyyli Tarkett Star?oor Click 24,90 €/m2 59 € Opal allaskaappi ja allas, valkoinen 400x220x580 Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 7,95 €/ m2 89€ 9l panelikattomaali www.toijalanrakennustarvike.. ajankohtaista Seurakunnan maa-alueen kaavasta halutaan keskustelutilaisuus Demarien ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän Hannele Lehikoinen, Maria Päivänen ja Tuula Petäkoski-Hult jättivät Lempäälän ev.-lut. Alueiden kaavoitusta on edistettävä, jotta mahdolliset uudet rakennukset sekä seurakunnalle ja seurakuntalaisille tärkeät toiminnot ja palvelut saadaan suunnitelmallisesti sijoitettua tuleviin rakennusratkaisuihin, todetaan aloitteessa
17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 . Lähde: Nimilautakunta, Väestön ennakkotilasto ja Tilastokeskus MILTÄ KUULOSTAISI ÖRKKI KORHONEN TAI SAURUS MÄKINEN. vauvan vuosi Voi, kuinka suloista! Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisee vuonna 2019 syntyneiden vauvojen kuvia seuraavilla sivuilla. Voittajasta voit lukea sivulta 19. Lapsilla on joko sukujuuret Lempäälässä tai Vesilahdessa, tai he asuvat täällä perheineen. Väkiluku kasvoi vuoden aikana määrällisesti eniten Uudellamaalla, jossa väestö kasvoi 19 385 hengellä. Väkiluku kasvoi viime vuoden aikana 9 654 hengellä. Viime vuonna annettujen nimien joukossa olivat muun muassa nämä nimet: Aprilli, Eekoo, Elonroihu, Kaunotar, Kyy, Laulelma, Lehmus, Lehtokerttu, Lohtu, Metsäntähti, Mono, Panunlapsi, Pippuri, Rutja, Saurus, Siniyö, Sokka, Toffee, Yty ja Örkki. Syy väestönlisäykseen oli muuttovoitto ulkomailta: maahanmuuttoja oli 17 903 enemmän kuin maastamuuttoja. Oikeusministeriön alaisuudessa toimiva nimilautakunta on elin, joka pohtii, millaisia nimiä aikuiset voivat virallistaa itselleen käyttöön tai millaisia nimiä suomalaislapsille voi antaa. Arvoimme jokaisen kuvan lähettäneen kesken 100 euron lahjakortin KidZone-liikkeeseen. Ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli puolestaan koko mittaushistorian alhaisin, 1,35. Seuraavaksi eniten väkiluku kasvoi Pirkanmaalla, 2 725 hengellä. 20.1.2019 INKA TUULI LINNEA TOIVAINEN Essi Mäkelä ja Juha-Pekka Toivainen, Vesilahti 26.1.2019 ENNI LINNEA PENTTI Elina Kuorikoski ja Tuukka Pentti, Lempäälä 1.2.2019 PATRIK PELTOLA Johanna ja Jani Peltola, Lempäälä 9.2.2019 PIETI VÄINÖ VILHELM HANNULA Anu ja Ville Hannula, Vesilahti Nimilautakunta julkaisi tammikuussa listan hyväksymistään nimistä. Viimeksi lapsia syntyi vähemmän nälkävuotena 1868 ja 1830-luvun lopulla. 17.2.2019 MIKAEL KALLE HENRIK STENMAN Elisa Sorri ja Heikki Stenman, Lempäälä Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019. Vuonna 2020 syntyneiden lasten kuvat julkaistaan vuoden päästä, 27.1.2021. Joulukuun ennakkotilaston mukaan vuoden 2019 aikana syntyi 45 597 lasta, mikä on 1 980 pienokaista vähemmän kuin edellisvuonna. Syntyneitä oli 7 962 vähemmän kuin kuolleita. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli vuoden lopussa 5 527 573. Nimi vauvalle haussa
18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019 8.4.2019 VILMA KÄRHÄ Iina ja Rauli Kärhä, Vesilahti 19.4.2019 VIOLA SALLI MARJATTA MARTTILA Aino-Kaisa ja Hannu Marttila, Vesilahti 4.4.2019 MAREK LAITINEN Auli ja Ari Laitinen, Lempäälä 3.5.2019 JUULIA KAARINA LEHTORANTA Jaana Korja ja Jarkko Lehtoranta, Pirkkala 17.2.2019 KONSTA EEMELI VIERULA Elina ja Markus Vierula, Lempäälä 2.4.2019 AINO HILLI Johanna ja Janne Hilli, Lempäälä 28.3.2019 KONSTA EERO JUHANI KELANDER Saana ja Miro Kelander, Vesilahti 30.4.2019 OSKARI AHO Susanna Pöllänen ja Kalle Aho, Salo 20.2.2019 EINO TOURU Marjut Nousiainen ja Tapani Touru, Lempäälä
Onnetar suosi toukokuussa 2019 syntynyttä Nella Mastia. Nella Mast on iloinen veitikka. Nellan arki sujuu mukavasti nukkuessa, leikkiessä ja kaikkea puuhaillessa. Ulkoilusta ja mummulareissuista Lempäälään ja Ylöjärvelle paljon hymyilevä Nella pitää myös. Hän tykkää seurata isoveljensä, kolmevuotiaan Kristianin touhuja kotona. Nella oli onnettaren suosikki. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019 25.5.2019 ATTE VIIKARI Johanna Suutari ja Jari Viikari, Vesilahti 31.5.2019 EELI JOHANNES ESKOLA Jonna Rissanen ja Antti Eskola, Lempäälä 2.6.2019 VILJAMI JARKKO OLAVI TUOMINEN Henna Nissilä ja Jussi Tuominen, Lempäälä 5.5.2019 VALDE TEODOR AHO Nanna ja Antti Aho, Lempäälä 4.5.2019 NELLA MAST Marianne ja Risto Mast, Lempäälä 3.5.2019 JUULIA KAARINA LEHTORANTA Jaana Korja ja Jarkko Lehtoranta, Pirkkala 16.5.2019 NUUA RUNO ELVIIRA RÄBINÄ Jenni ja Maiju Räbinä, Siilinjärvi 10.5.2019 MIKO TAIPALE Mira Puurtinen ja Antti Taipale, Vesilahti 12.5.2019 KONSTA PAAVO JUHANI RINTALA Heli ja Antti Rintala, Valkeakoski LVS arpoi 100 euron lahjakortin KidZone -liikkeeseen Ideaparkiin
20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019 3.7.2019 JENNI VIHTAKARI Heini ja Jaakko Vihtakari, Lempäälä 7.7.2019 ALISSA ISABELLA TAIPALE Suvi (o.s. Paavilainen) ja Aarne Tiura, Akaa 12.6.2019 ROOPE SIMONEN Karoliina Kinoste ja Janne Simonen, Lempäälä. Jormakka) ja Pasi Taipale, Lempäälä 19.7.2019 VILJAMI JUHANI SIIRONMAA Vilma Hemminki ja Ville Siironmaa, Ylöjärvi 30.6.2019 AADA ELLE MAKKONEN Hanna Kurkioja ja Aleksi Makkonen, Lempäälä 27.6.2019 PIHLA KOIRANEN Heini Koiranen ja Jari Kauppinen, Lempäälä Kuva: Saskiia Photography 23.6.2019 BEA BOTHAS Henna Uusimäki ja Anton Bothas, Lempäälä 7.6.2019 SANNI AINA MARJATTA Minna ja Sami Heikkilä, Lempäälä 7.6.2019 AARO TOIVO JOHANNES TIURA Elina (o.s
21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019 20.7.2019 INKA LYYDIA KYRÖLÄ Johanna Lähteenmäki ja Kalle Kyrölä, Lempäälä 26.7.2019 JASMIN ELISABET SAARELA Julia Ojala ja Santeri Saarela, Lempäälä 27.7.2019 LILIA LEENA EMILIA KÄPYLÄ Kaisa ja Harri Käpylä, Lempäälä 23.8.2019 ROOPE KAULO Piritta Kaulo ja Jari-Pekka Nieminen, Lempäälä 24.8.2019 AINO TUULIKKI ESKOLA Aapeli ja Tuulia Eskola, Vesilahti 26.8.2019 ELMA AINO ALIISA TOIVOLA Riina Aspila ja Juho Toivola, Lempäälä 13.8.2019 OONA EBBA MIRJAMI ELJAALA Topi ja Heini Eljaala, Lempäälä 18.8.2019 ELSA HELMI SOFIA HUHTALA Enni ja Halti Huhtala, Lempäälä 12.8.2019 EEMI TEUVO KRISTIAN SAARINEN Tiia Marjamäki ja Tuomas Saarinen, Vesilahti
22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 8.10.2019 JOONA ANTTON MIKAEL PARMONEN Maria Lampinen ja Tuomas Parmonen, Lempäälä 11.10.2019 ENZO KRISTIAN LAINE Soo Yeun Kim ja Markus Laine, New York 21.10.2019 ONNI LAAKSO Johanna ja Janne Laakso, Lempäälä 22.9.2019 OTTO ILMARI NIEMINEN Miisa ja Harri Nieminen, Vesilahti Kuva: Vauvakuva 22.9.2019 SOINTU KANERVA CHARLOTTA AHO Laura ja Jami Aho, Lempäälä 5.10.2019 AATOS TOIVO EEVERT MÄNNISTÖ Anni Simula ja Mikko Männistö, Vesilahti Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019 18.9.2019 EDVIN ASLAK RONKAINEN Kaisa ja Samuli Ronkainen, Lempäälä 20.9.2019 JASPER VESA JOHANNES SINKKONEN Eeva-Maija ja Jani Sinkkonen, Lempäälä 16.9.2019 NIKI PYYKKÖ Sari Saviahde ja Timo Pyykkö, Lempäälä
23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 25.12.2019 ONNI EERO JOHANNES TANNER Antti Tanner ja Liwen Wei, Wuxi, Jiangsu, Kiina 29.12.2019 TYTTÖVAUVA INOMAA Minna ja Jesse Inomaa, Tampere 31.12.2019 POIKA BERGSTRÖM Jenna Mannoja ja Martti Bergström, Tampere 8.12.2019 PIKKUNEITI HUHTALA Piia ja Juhani Huhtala, Lempäälä 14.12.2019 EDITH EMMA LYYDIA LEPPIALHO Johanna ja Juha Leppialho, Hollola 18.11.2019 POIKAVAUVA HAAKANA Miia Roschier ja Jarno Haakana, Lempäälä 29.10.2019 MILO KOPPANA Katri ja Tomi Koppana, Lempäälä 14.11.2019 VICTOR EINO ARVID UOTILA Tiina ja Antti Uotila, Lempäälä 23.10.2019 OSKARI EERO JUHANI NIKANDER Sanna ja Rauli Nikander, Hyvinkää Lempäälän ja Vesilahden vauvat 2019
Voin suositella. ” ” ERKKI VEHMASAHO Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT 0400 632 244 | erkki.vehmasaho@aninkainen.fi. Liity Sinäkin heidän joukkoonsa – Valitse minut ja saat parhaan hinnan asunnollesi ” Palvelu hyvää ja henkilökohtaista. Sain asunnosta parhaan hinnan, joka on mahdollista saada. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Olennaiseen keskittyvää ammattitaitoista asuntoja kiinteistökauppaa Suurin osa kohteistani tulee myyntiin tyytyväisten asiakkaitteni suosituksista. Osaava. Niin hyvä välittäjä, yhtä hyvää en ole ennen tavannut. Asiantunteva välittäjä, realisti, ei mitään huonoa sanottavaa. Kuunteli toivettani, lähti rohkeasti tavoittelemaan hyvää hintaa
klo 13-16 Tietotori opastusta digiasioissa, mukana useita yhteiskunnan eri toimijoita 13.2. klo 18.30 Maaja metsätalouden veroneuvontailta Luennoitsijana Hannu Vuoriniemi 7.2. klo 14 Viulukonsertti Esiintyjinä: György Balázs, alttoviulu Anna Inkeri Pap, piano 11.2. Tuukka Liuha 045 674 8077 tuukka@liuha.fi www.lempaalankeskusta.fi Vesilahden Keskusta Pj. Eikö mummusi saa hoivaa ja hoitoa. Lintuvalokuvanäyttely Ritva Mikkolan ja Kirsti Vadénin valokuvia. Etkö saa aikaa lääkärille. klo 16 Nuorten leffailta 17.2. klo 10 Kudo ja kuuntele 5.2. klo 18 Runopiiri Oivallus 4.2. Haluaisitko vaikuttaa. Muuta kanssamme maailmaa tule Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi! Muuta kanssamme maailmaa tule Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi! Lempäälän Keskusta Pj. Etkö saa lastasi lähelle hoitoon. OLEMME OSTANEET LAUTA OY:N RAUTAKAUPPATUOTTEIDEN VARASTON Palveluaika ma-ke klo 12-18, to-pe klo 10-16 Omatoimikirjasto ma-ke klo 8-12 ja 18-20, to-pe klo 8-10 ja 16-20, la-su klo 8-18 Huhtatie 7, 37470 Vesilahti, www.vesilahdenkirjasto.fi Pidätämme oikeudet muutoksiin Seuraa meitä Facebookissa Vesilahden kirjastossa tapahtuu HELMIKUUN TAPAHTUMAT 3.2. klo 9.30 Pienten lasten lukuhetki 5.2. klo 18 Runopiiri Oivallus 3.-28.2. Saatko lapsesi lähelle hoitoon. Aino-Riikka Simula 050 345 9843 aiski@hksimula.fi Kaipaatko pienempiä opetusryhmiä. Pääseekö täällä lääkäriin. Muuta kanssamme maailmaa tule Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi! Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Palvelemme arkisin klo 8-17 ja lauantaisin 9-13 puh. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 JUHA SIPILÄ TORSTAINA 4.4.2019 Puheenjohtaja, pääministeri Pirkanmaalla Haluatko pienempiä opetusryhmiä. Ärsyttääkö arki. Eikö mummusi saa hoivaa tai hoitoa. 03 3737 330 • www.narvanrauta.fi TERVETULOA NARVAAN ostoksille ja tekemään upeita löytöjä! Talo on täynnä kaikkea rakentamiseen, remonttiin ja puutarhaan. Ärsyttääkö arki, painaako byrokratia. Haluaisitko vaikuttaa
03-375 2402 Kiiltopesu Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. Neste Lempäälä Kuokkala Tanja Koivula, Petri Nieminen Pirkkalantie 2, puh. 050 919 22 63 kristian.lella@gli.fi KULJETUSPALVELUT • Täsmälliset kuljetusratkaisut • Kuljetusten tukipalvelut TERMINAALIJA VARASTOINTIPALVELUT • Lyhytja pitkäaikainen varastointi • Tehokkaat terminaalipalvelut HENKILÖSTÖVUOKRAUS • Koulutetut henkilöt logistiikan tehtäviin • Joustavasti lyhyeen tai pitkään tarpeeseen Kiiltoa pintaan Neste-autopesussa! Neste Lempäälä Mantunkulma Erja ja Jani Seppälä Puistokatu 2, puh. 03-375 2402 15 € Kiiltopesu Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 YHTEYSTIEDOT Kristian Lella p. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 03-375 2402 Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Pehmoharjapesu + vaha Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 0010 ma-pe 6-21, la 8-18 ja su 9-18 www.mantunkulma.. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. pesu veloituksetta Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Pehmoharjapesu + vaha Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 2402 ma-pe 6-20, la 8-18 ja su 9-18 Ota talteen! Pesusetelit voimassa 2020 vuoden loppuun! Pesuetukortilla joka 6. 03-375 0010 Neste Lempäälä Kuokkala Pirkkalantie 2, puh. 03-375 2402 Kiiltopesu Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 2402 Tällä kupongilla 31.12.2020 asti: Pehmoharjapesu + vaha Neste Lempäälä Mantunkulma Puistokatu 2, puh. 03-375 2402 15 € 15 € 20 € 20 € 20 € Neste-autopesussa!
– Stipendit ohjataan Lempäälän Kisan kautta, kunhan saamme sieltä nimet. Heikki Riihirannan vanhemmat olivat helsinkiläiset Onni ja Kaarina. Nuorena kaatui myös naisia ja alkoholia. Mutta miksi juuri Lempäälään. Hän osallistui kouluikäisestä alkaen miehen tavoin raskaisiin maatilatöihin äidin puolen isoisänsä Lauri Ylisen omistamalla Hakkarin kartanolla – palkkaa vastaan. Stipendiä haetaan Kisalta, jolta saamme tiedot ja päätämme lahjoitusten saajista, Riihiranta sanoo. Riihiranta oli – yhdessä Veli-Pekka Ketolan kanssa – ensimmäiset suomalaisammattilaiset Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigoissa. helmikuuta. Stipendejä on neljä, kukin arvoltaan 250 euroa. Vuonna 1948 syntynyt Heikki oli vanhin lapsi perheessä, johon kuului myös kolme muuta lasta: Marja (s. – Lempäälä oli minulle tosi rakas paikka; asuin kartanolla muun muassa viikon maaliskuussa vuonna 1965, kun kävin 16-vuotiaana katsomassa MM-kisat Hakametsän uudessa jäähallissa. Kirja kuljettaa lukijansa suomalaisen jääkiekon kulissien taakse ja tekee paljastauksia Leijonien verhon takaa. Suomi oli kahdeksan maan joukossa seitsemäs voitettuaan Norjan ja pelattuaan Ruotsin kanssa tasan. Isoisä oli Hexin suuri esikuva. Kymmenvuotiaasta Hexin vastuutaakka alkoi kasvaa. Lempäälässä alulle pantu sitkeys ja voitontahto kantoi hedelmää urheilu-uralla. Syystä. . Puolustaja nousi parrasvaloihin heti 1970-luvun alussa, jolloin kaukalon laidat paukkuivat ja nyrkit heiluivat. Liisa (s. Kirjan ensisivuilta käy ilmi, että luonteenlujuutta Hexi sai jo lapsuusvuosinaan Lempäälässä – raskaista töistä. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Juha Rantasila, Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta ovat juuri tehneet päätöksen, että Heikki ”Hexi” Riihirannasta tehdyn tuoreen elämäkerran tuottoja lahjoitetaan LiigaAlumnin Tukisäätiön kautta sellaisille Lempäälän vähävaraisille perheille, joiden lapset harrastavat jääkiekkoa. Alkujaan Hexi-kirja onkin Liiga-Alumnin Tukisäätiön idea. Ensin alkuun lomanviettopaikkana siellä oli vain mökki vuolteen rannassa. Hänellä on ollut kyky olla paikalla silloin, kun Suomen kiekkoilussa on tapahtunut jotain poikkeuksellista ja merkittävää. Lempäälässä on Hakkarissa Riihirannantie. Isäni kuitenkin kuoli nelikymppisenä, mutta äitini toteutti unelmansa ja rakensi mökin yläpuolelle talviasuttavan talon, sanoo Riihiranta, joka vietti Lempäälässä kaikki kesät nollavuotiaasta neljätoistavuotiaaksi asti. Heikki Riihiranta saapuu kirjansa Lempäälän julkistamistilaisuuteen torstaina 13. Kirjan läpi kulkee punaisena lankana sana luonne. Eläimiä oli joka lähtöön: hevosia, sikoja, kanoja, lampaita, koiria, kissoja, sonneja sekä tavallisesti 30–40 lehmää ja vasikat päälle. Hexi oli myös suuri auktoriteetti HIFK:ssa, jossa hän voitti viisi Suomen mestaruutta. Neuvostoliitto vei maailmanmestaruuden. Niin peliuraan kuin siviilielämään kuuluivat suuret voitot ja murskatappiot. ajankohtaista TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Teos / Heikki Riihirannan kotialbumi Hexi Riihiranta vietti lapsuuskesänsä Lempäälässä elämäkertateoksen tuotto lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen Lempäälä oli minulle tosi rakas paikka; asuin kartanolla muun muassa viikon maaliskuussa vuonna 1965, kun kävin 16-vuotiaana katsomassa MM-kisat Hakametsän uudessa jäähallissa.. Hän kärräsi poikasena yksin traktorilla lantaa kartanon pelloille. 1959). Hexi teki ja teki välttäen epäonnistumista ja tappion karvasta kalkkia. – Siellä oli kaikkia eläimiä, ja töitä tehtiin – paljon, 71 vuotta täyttänyt Riihiranta muistelee. Rantasilalla on ollut merkittävä rooli pelaajien etujärjestöjen, Pelaajayhdistyksen ja Liiga-Alumni ry:n perustamisessa ja kehittämisessä. Kesä oli 1950-60-luvuilla maatilalla kiireistä aikaa. Siinä on Lempäälä paljon esillä. Kirjan tuotosta ohjataan stipendejä mm. Hexi on tärkeässä roolissa tässä hyväntekeväisyystyötä tekevässä säätiössä, ja lopulta hän suostui ehdotukseen – sillä ehdolla, että hän voisi lahjoittaa kirjan tuottonsa hyväntekeväisyyteen. Tampereella käydyt kisat olivat ensimmäinen Suomessa järjestetty jääkiekon MMturnaus, ja pelipaikkana oli Suomen ensimmäinen, kisoja varten valmistunut jäähalli. Ensin HIFK:n, Winnipeg Jetsin ja A-maajoukkueen puolustajana, sitten Leijonien joukkueenjohtajana. Vuoden 2019 lopulla ilmestynyt kirja on jo alkanut tuottaa lahjoitusvaroja. Siellä Herralanvuolteen rannalla on näihin aikoihin asti ollut suomalaisen jääkiekkolegenda Heikki ”Hexi” Riihirannan perheen kesäpaikka. Kirjaprojekti lähti liikkeelle kiekkolegendojen Juha Rantasilan sekä Veli-Pekka Ketolan pitkäaikaisesta haaveesta saada Riihirannan värikäs ura kansien väliin. – Luulen, että vanhemmillani oli tarkoitus muuttaa Lempäälään eläkevuosiksi. – Piinkovalla luonteellaan Hexi on tehnyt usein mahdottomasta mahdollisen – paitsi kiekkourallaan myös muussa elämässään. Hän korostaa sitä, että mailojen, luistinten ja muiden jääkiekkovarusteiden ostoon osoitetulla stipendillä on nimenomaan tarkoitus auttaa junioria harrastuksessaan. Se selviää palkitun toimittaja Marko Lempisen viime vuoden lopulla ilmestyneestä elämäkertateoksesta Hexi – Taistelija värikkäästä kiekkopersoonasta. 1951) ja Heikki ”Hexi” Riihiranta saapuu signeeraamaan elämäkertateoksia Hexi–Taistelija Lempäälässä 13. Harvoin tapaa näin peräänantamatonta ja samaan aikaan huumorintajuista persoonaa. Johtajuutta ja tahtoa hänestä huokui myös Leijonissa, jonka johtoryhmässä hän saavutti Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 1995. Heikki Riihiranta on vuosien mittaan tähän mennessä lahjoittanut säätiön ja Alumnin kautta lähes 50 000 euroa syntymäpäivärahojaan köyhille perheille. Lauri Ylisen puoliso oli Marttamummi. Lempäälän Kisan vähävaraisten perheiden jääkiekkojunioreiile. Kiekkolegendat tiedostavat, että jääkiekkoilu on erittäin kallis harrastus, ja varojen puutteessa huomattava osa lahjakkuuksista voi jäädä piiloon. helmikuuta, jolloin hän kello 15 alkaen promoaa ja allekirjoittaa kirjaa Huutokauppahuone Aleksilla Lempäälän keskustassa. pelannut Heikki Riihiranta on yksi Suomen kaikkien aikojen tunnetuimmista jääkiekkoilijoista. Lauri Ylinen tunnettiin paikkakunnan patruunana, kylän suurena auktoriteettina. Hän halusi opettaa Hexille sisukkuutta maatilahommilla. Siitä lähtien hän heitteli raskaita viljasäkkejä, auttoi heinätöissä, teki erilaisia korjaustöitä ja auttoi vasikoita maailmaan. Sitä hän oppi nopeasti vihaamaan. – Kisan tehtävänä on valvoa, että jääkiekkovarusteiden hankintaan korvamerkityt stipendit käytetään perheissä oikein. Nyt kesäpaikasta on luovuttu. Kirja on rehellinen läpivalaisu suuresta jääkiekkoilijasta. 1949), Matti (s. Hexi on todellinen voittajatyyppi, Lempinen korostaa
28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 . Myös oma syöttö kulki mainiosti eikä nostopelissäkään vaikeuksia ollut, analysoi Pennanen omaa peliesitystään. Laaja ja laadukas vaihtopenkki on keväällä isossa roolissa, kun pudotuspeleissä pelataan isoissa koitoksissa. Kyky-pelissä puolestaan Jymy-pelin vaihdossa ollut Henri Laine takoi kovaa jälkeä, ja lisää vastuuta saanut Pennanen jatkoi vahvoja otteita. klo 19.30 Pieni sali Tunnelmallinen, läheinen ja lämminhenkinen ilta, jossa tarinat ja elämän makuiset laulut nivoutuvat yhteen. Lempo-Volleylle on yhdeksästä kotipelistä tullut yhdeksän voittoa. Lempo-Volleyn päävalmentaja Esa Kunnarilla on valmennusryhmänsä kanssa on ollut koko kauden positiivinen ongelma. Yksi pelin kovimmista lempääläisesityksistä nähtiin yleispelaaja Kasper Pennaselta (17 pistettä), joka kantaa Lempäälässä annettua lempinimeä ”Moukari”. Lempo on voittanut Nurmon Jymyn ja Kyyjärven Kyvyn 3–0, ja isoissa rooleissa ovat olleet pelaajat, jotka ovat kauden aikana olleet myös vaihtopenkillä. Liput 29 €, eläkel., opisk. Kovavireinen Lempo otti 3–0-voiton pahasta vastuksesta Kyyjärven Kyvystä. Vaihdosta kokoonpanoon noussut Eetu Rantanen loisti otteillaan. TeksTi: Antti Raunio. Kärkisijoilta ei lempovolleylaisia löydy, parhaana Tomi Rumpunen 160 pisteellä on sijalla 14., mutta laajuutta on sitäkin enemmän: 40 parhaan pisteiden tekijän joukossa on peräti seitsemän Lempo-Volleyn pelaajaa, eniten koko sarjassa. Ison osan kautta vaihtopelaajan roolissa ollut keskipelaaja Matias Becker tuli sähäkästi vaihdosta sisään. Lempo-Volley johtaa edelleen runkosarjaa, mutta useamman pelin LempoVolleyta vähemmän pelannut TuTo Turusta lienee edelleen vahvin ehdokas perussarjan ykköspaikalle. Rosterin laajuus näkyy pistepörssissä. klo 19.30 Pieni sali Vuosikymmenet yhdessä keikkailleen muusikko pariskunnan ikimuistoinen ilta. – Nyt ollaan kahdessa viimeisimmässä pelissä saatu pidettyä hyvä taso. Jymyä vastaan noin puolet peleistä pelanneet hakkuri Anssi Vesanen ja yleispelaaja Kasper Pennanen olivat isossa roolissa. Parissa edellisessä voittopelissä tuo positiivinen ongelma on osoittanut arvonsa. TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT Lempo-Volleyn voittokulku jatkui Kyyjärven kukistuksella Lentopallon miesten ykkösarja alkaa kulkeutua kohti kevättalven ratkaisuhetkiä. helmikuuta Hakkarin taikaa koittaa murtaa yllätysvalmis Karhulan Veikot, joka osoitti parisen viikkoa sitten laatunsa lyömällä Kyyjärven vieraissa 3–1. Lempo-Volley viilettää sarjan kärkipaikalla, joten kotietu on luvassa puolivälieriin. klo 18 Pieni sali Huipputekijöiden uutuusnäytelmä kääntää komedia ruuvia kaakkoon ja vie katsojan linja saneerauksen trillerimäisten käänteiden äärelle. Myös hakkuriosastolla on kovaa kilpailua, sillä edellispelissä Nurmoa vastaan Anssi Vesanen palkittiin joukkueen parhaana ja Kyky-pelissä puolestaan Henri Laine tykitti erinomaisella teholla palloja parkettiin muun muassa kolmannen erän Lempon kirivaihteen aikana. Peli päättyi mainion ottelun pelanneen passari Matti Toivolan ässäsyöttöön. Oli kylmäpäinen suoritus, etenkin päätöserässä. Nytkin Kyky ja sen kokeneet takavuosien liigatähdet Aivars Petrusevics, Ville Heiskanen ja Petteri Penttinen olivat sisuuntuneita ja paransivat tekemistään. Lempo-Volley oli jo erätappion partaalla, mutta sinnikäs takaa-ajo ja vielä sinnikkäämpi taisteluilme nostivat Lempo-Volleyn takaa rinnalle. Mikä mukavinta lempääläisjoukkue Lempo-Volleyn talvivire näyttää varsin vahvalta. Pennanen on kotoisin Siilinjärveltä ja opiskelee Hervannassa Tampereen yliopistossa rakennustekniikkaa. –Tänään iskupeli alkoi alusta alkaen rullata ja passejakin tuli tasaisesti. Kaksi erää menikin lempääläisille varsin suvereenein elkein, mutta pitkän tauon jälkeen lentopallossa usein tapahtuu heilahduksia. Liput 35 €, eläkel., opisk. Kaksi ensimmäistä erää pelasimme tosi vähillä omilla virheillä, kiitteli vuolaasti joukkojaan pääpiiskuri Esa Kunnari. Sen jälkeen nähdään Lempäälässä pudotuspelejä, se on jo varma. Hakkarin halli on siis ollut todella hankala paikka vastustajajoukkueille. ja lapset 29 € INTIMISSIMO: MAARIT & SAMI HURMERINTA PUTKIREMONTTI -MUSIIKKIKOMEDIA INTIMISSIMO: ARJA KORISEVA Liput myynnissä Tamperetalon lipunmyynnissä sekä Lippupisteen verkkokaupassa ja myyntipisteissä. Siitä tuorein todiste oli puhdas 3–0 (25–15, 25–18, 26–24) -voitto aina hankalasta vastustajasta Kyyjärven Kyvystä. TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio Lentopallon 1-sarjan runkosarjassa lempääläisellä Lempo-Volleylla on jäljellä enää kolme kamppailua. Liput 32 € TI 18.2. Pennasella on ollut viime kautta enemmän vaihtopenkkikomennuksia, mikä johtuu vain siitä, että tällä sesongillla lempääläissakilla on yleispelaajarosterissa kolme todella kovaa pelaajaa, Pennasen ohella Eetu Rantanen ja Kyky-pelistä pois ollut ex-maajoukkueja -ammattilaispelaaja Tomi Rumpunen. ja lapset 24 € SU 16.2. urheilu TeksTi: Etunimi Sukunimi kuva: Etunimi Sukunimi RIEMASTUTA ARKEASI ELÄMYKSILLÄ TAMPERE-TALOSSA! @TAMPERETALO LA 8.2. Runkosarjan viimeisessä kotipelissä lauantaina 1. Laaja rinki on täynnä laadukkaita vaihtoehtoja, ja pakostakin vaihtopenkillä on aina pari laatupelaajaa. Lempo-Volleyssa laajuus tuottaa nyt makeaa tulosta Matti Toivola (1) passaa ja Teemu Koivunen iskee. Se on tarkoitus pitää kauden loppuun asti
Viime vuosina kiekkokiertolainen on seilannut ulkomaiden ja Suomen väliä. Pelit kovenevat, Lempäälän omilla pojilla on iso rooli. Saimme tehtyä kaukalossa sovittuja asioita, iloitsi valmentaja Nils Hagman kuuden pinnan viikonlopusta. Sandvik muistetaan LeKistä Mestis-kausilta 2008–13. Mukana on ollut varsin sitoutuneesti parisenkymmentä pelaajaa. – Olin itse aikamoinen edustuksen toiminnan edelliskausien kriitikko, joten nyt kun hommaa aloitetaan kehittää, halusin olla itse sitä tekemässä. Viimeisimmät kaudet ovat olleet lähinnä harrastusmielistä pelaamista vailla totisempaa treeniä tai kilpailullisia tavoitteita. sarjassa huimin tehoin (63 pistettä). Kotipelissä Kisa-Eaglesia vastaan Virtanen oli liekeissä tekemällä kaksi maalia. Heidän tehoja tarvitaan, Hagman valaa fiilistä. tammikuuta kellistyi sarjakakkonen Kisa-Eagles Kangasalta maalein 4–2. – Meille iloinen juttu oli Virtasen ”Valdon” hieno vire. Kokenut 32-vuotias vauhLempääläläisen jalkapallon suurseura LeKi-futis on ottanut päämääräkseen kehittää jatkossa myös jalkapallon edustusjoukkuetoimintaansa entistä urheilullisempaan ja kilpailullisempaan suuntaan. Toki mukana rosterissa on edelleen LeKin monivuotisia kantavia voimia, kuten esimerkiksi joukkueen monivuotinen kapteeni Samu Nevala. Kangasala on sarjakakkosena samoilla pinnoilla, mutta kaksi peliä vähemmän pelanneena. LeKin treenit ovat pyöLeKi-futiksen toimisto ja Matti Tuominen muuttivat uusiin Pikku-Vaparihallin tiloihin Sääksjärvelle. Mäntän KPK saapuu Hakkariin sunnuntaina 2. helmikuuta. – Tähän asti touhu aikuisten kanssa on ollut mukavaa, hyvää vastapainoa lasten ja nuorten parissa touhuamiselle, Tuominen tuumii. Pelitauolta tositoimiin palannut Sami Laakso sekä nousuvireinen Valtteri Virtanen saldosivat Mäntässä lukemat 2+2. Alkukauden hän on pelannut Norjan kakkosdivisioonaa sekä Hollannissa ja Belgiassa pelattavaa BeNeliigaa. TeksTi: Juha Raunio rineet syksystä alkaen. Mäntässä LeKi hallitsi peliä alusta alkaen taltuttaen ison (215 katsojaa) kotiyleisön aiheuttaman alkukiiman helpohkosti. klo 16.00 Matti Tuomisesta LeKi-futiksen edustuksen veturi LeKille kuuden pisteen viikonloppu Lempäälän Kisan jääkiekkosakin otteet kakkosdivisioonassa ovat paranemaan päin. Kuusi pinnaa nosti LeKin sarjasijoitusta yhdellä. Häneltä tehoja onkin odotettu, potentiaalia löytyy hurjasti. LeKi-futiksen uudeksi päävalmentajaksi on ryhtynyt seuran päätoiminen junioripäällikkö Matti Tuominen, joka omien sanojensa mukaan ottaa seuran edustuksen valmennuksen harrastuksena eikä osana palkkatyötä. Viime syksy tuottikin putoamisen nelosdivarista pykälän alemmas, joskaan satavarmaa ei LeKin sarjataso vielä tammikuun tietojen mukaan ole, mutta Palloliiton netisivujen mukaan vitosdivariin on LeKi merkitty. – Ei puhuta pärjäämisistä eikä nousuista, vaan laitetaan homma urheilulliseen kuosiin. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 TeksTi: Etunimi Sukunimi kuva: Etunimi Sukunimi Otsikko xxxxx . Joukkueen keski-ikä tippuu edellissesongeista, sillä mukana on runsaasti oman seuran B-junnuista tullutta sakkia. – Varsinkin puolustuspelimme otti ison askeleen eteenpäin. Edustusjoukkueen tulee olla sellainen, minne omat junnut haluavat hakeutua, alleviivaa Tuominen.. Emil Rautakorpi ja Jirka Mäkinen saalistivat kaksi tehomerkintää. TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio tihyökkääjä Henri Sandvik liittyi LeKin rosteriin. Alex Hukki oli syöttökoneena kolmen alustuksen verran, ja luottoveskari Eetu Haaviston torjuntaprosentiksi laskettiin yli 94. Viime sesonki meni Nokialla SuomiJääkiekkolitto on eväämässä LeKiltä paikan Suomi-sarjasta. urheilu LA 1.2. LeKin jalkoihin viikonloppuna jäi ensiksi Mäntän KPK lukemin 11–2, ja heti perään 25
Uunimakkara ja perunasose Pe 31.1. Helsingin Puhelinyhdistys, nykyisen Elisa Oyj:n edeltäjä, perustettiin (1882). Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi aloitti toimintansa (1920). alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Neuvosto-Venäjä tunnusti Tarton rauhansopimuksella Viron itsenäisyyden (1920). Alli La 1.2. Riitta Su 2.2. Jauhelihakastike ja perunat Ti 4.2. Kouluruuat vko 5-6 LEMPÄÄLÄ Ke 29.1. 1.2. 5.2. 30.1. Kirjolohikiusaus Pe 31.1. Kinkkukiusaus Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Irja Pe 31.1. 31.1. Karl Benz patentoi ensimmäisen toimivan bensiinikäyttöisen auton (1886). Ensimmäinen kaupallinen juustotehdas perustettiin Sveitsissä (1815). Kirjolohikiusaus To 30.1. Jemina, Aamu, Lumi (Kynttilänpäivä) Ma 3.2. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kasvissosekeitto Ke 5.2. Muusikko Phil Collins syntyi (1951). digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Mifu-pastavuoka VESILAHTI Ke 29.1. Broileri-kasviskeitto Ma 3.2. Jauheliha-kasvikastike ja pasta Ke 5.2. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Tilaushinnat Hinnat sis. Ajankohtaista Nimipäivät vko 4-5 Ke 29.1. Uunimakkara ja perunasose Ma 3.2. Facebook avattiin (2004). Maanjäristys Pompejissa (62). 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: ma ja ke klo 9–13, muina aikoina sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Valo, Hugo Ti 4.2. Lihakeitto Ti 4.2. 2.2. Asser (J.L. Armi, Ronja Ke 5.2. Valtteri To 30.1. Kasvis-soijalasagnette To 30.1. 29.1. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 4.2. vastuullistajournalismia.fi Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 8:46 16:32 8:43 16:35 8:41 16:38 8:38 16:41 Sunnuntaina +1 +2 Maanantaina -1 +0 Tiistaina -3 -1 Keskiviikkona -3 -3 5 3 2 3 Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 8:56 16:21 8:53 16:24 8:51 16:26 8:48 16:29 Keskiviikkona +1 +1 Torstaina +1 +0 Perjantaina +0 +0 Lauantaina +1 +1 4 3 4 3. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 3.2. Runebergin päivä) Tällä viikolla, vuosia sitten... paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 29 € 6 kk 54 € 12 kk 97 € JATKUVA DIGITILAUS (sis
Sosiaalija terveysministeriö painottaa tänä vuonna euroja jakaessaan erityisesti palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja monialaisessa kuntoutuksessa. Niiden perusteella saatiin avattua rahoitushanat alueille. – Uskon nyt vakaasti, että uudistus toteutuu! Odotamme ministeri Krista Kiurua aluekierrokselle Pirkanmaalle. Näissä neuvotteluissa meidän pirkanmaalaisten on tuotava selkeästi esille maakuntamme erityispiirteet, tarpeet, tavoitteet sekä toiveet. Tämänhetkisen tiedon mukaan lait täyttäisivät reunaehdot. Järkälemäisen iso hanke on pilkottava ja toteutettava osissa. Tulevaisuuden sosiaalija terveyskeskus -ohjelman valtionavustukset ovat parhaillaan haettavissa. Maakunnat alkavat toimia näillä näkymin vuoden 2022 alussa. Syksyn loppupuolella edetään vaiheittain eduskuntavaiheeseen, valiokuntakäsittelyyn ja lopulta eduskunnan suureen saliin. Olen perehtynyt siihen hyvin yksityiskohtaisesti. Kuntien sote-johtajat ovat nostaneet jo 53 asiaa, joita kannattaa valmistella, jalostaa ja viedä maakunnassa yhteisesti toteutukseen. Herrala tarkentaa Pirkanmaalla olevan runsaat sata sote-sektorin kehitysaihiota, joista valitaan ajankohtaisimmat ja vaikuttavimmat kehitysja parannuspolut. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Sote-uudistus etenee nyt palvelukärjellä, Pirkanmaa voittaa valtionavustushaussa Pirkanmaalaiset lataavat sote-toiveensa ministeri Kiurulle hänen aluekierroksellaan . Hakari tulee olemaan uudistuksen johtoryhmän alaisuudessa toimivan alueellisen valmistelun jaoksen puheenjohtaja, joten hän on mukana toimeenpanossa ja lainvalmistelussa. – Pirkanmaalla tehtiin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaaduttua viime maaliskuussa kauaskantoinen ratkaisu, kun maakunnan kunnat eivät pysäyttäneet sote-uudistuksen junaa, Jaakko Herrala arvostaa. Herralan mukaan pirkanmaalaisten yksituumaisuus ja sitoutuneisuus koituvat voitoiksi, sillä ministeriö edellyttää avustusrahoja jakaessaan, että hankkeet kattavat vähintään 80 prosenttia maakunnan väestöpohjasta. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen maakuntaja sote-uudistuksen valmistelussa Pirkanmaalla syntyi jo kattavasti materiaalia, joka on edelleen relevanttia. Herrala odottaa perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun ja hänen esikuntansa aluekierrosta Pirkanmaalle. – Silloin valmistuivat asetukset. Ne molemmat kestävät vuoden 2022 loppuun saakka. Herrala huomauttaa, että sote-uudistuksessa pitkän päivätyön tehnyt Kari Hakari on uudessa rutistuksessakin tärkeässä ruudussa. Valmistunut aineisto on nyt kultaakin arvokkaampaa. Siellä etsittiin syitä, miksi hanke meni pieleen. Herrala kiittelee istuvan hallituksen ottaneen opikseen edellisten hallitusten kompuroinneista. Jaakko Herralan katseet ovat jo vuodessa 2023, jolloin sosiaalija terveydenhuollon palvelut mahdollisesti siirtyvät kuntien vastuulta maakuntien harteille. pirkanmaa TeKsTi: Matti Pulkkinen Kuva: Matti Pulkkinen Kuntapohjaista sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen valmistelua Pirkanmaalla johtava selvitysmies Jaakko Herrala näkee vihdoinkin kirkasta valoa ikuisuushankkeeksi jämähtäneen sote-uudistuksen putken päässä. Herrala pitää hallituksen sote-uudistuksen aikataulua realistisena. Herralan mukaan Pirkanmaalla on erinomaiset mahdollisuudet saada merkittävät rahasummat niin palvelujen toiminnalliseen kehittämiseen kuin sote-rakenneuudistuksen valmistelua tukeviin hankkeisiin. – Sosiaalija terveysministeriössä on varmasti käyty sote-uudistuksen askelmerkit ja tapahtumat tarkasti läpi edellisen hallituksen jäljiltä. Herrala muistaa tammikuisen päivän, jota sote-uudistuksen vastuuministeri Krista Kiuru luonnehti ”onnen päiväksi”. Kuntatalous on isossa kuvassa kovin alivireinen ja epätasapainoinen. Nyt uskon, että Sanna Marinin hallitus saa sote-uudistuksen tehtyä tällä vaalikaudella, Pirkanmaan soten selvitysmies Jaakko Herrala sanoo.. – Pirkanmaalla kunnissa on kiitettävä sitoutumisaste sote-uudistuksen eteenpäin viemiseen. – Hakuopas julkaistiin viime viikon maanantaina. Niiden vuoro on saman vuoden loppupuolella. Silloin avaamme isosti maakuntamme sotetarpeet, toiveet sekä suunnitelmat. – Nyt näyttää vahvasti siltä, että uudistus viedään maaliin tällä hallituskaudella, hän valaa uskoa. – On myönteistä ja tärkeää, että sosiaalija terveysministeriö käy alueiden kanssa aidot kahdenkeskiset keskustelut sosiaalija terveydenhuollon kehittämisestä. – Täällä on jopa edistetty joitakin asioita kuntien omin voimin. – Kuntavaalit pidetään ensi vuoden huhtikuussa, mutta maakuntavaaleja ei järjestetä aikataulullisista syistä vielä niiden yhteydessä. Rönsyt, kuten markkinamalli, on karsittu pois. Selvitysmies Jaakko Herrala tähdentää, etteivät hallituksen hankkeet toiminnallisen kehittämisen ja sote-rakenneuudistuksen valmisteluksi ole tähdenlentoja. – Sote-uudistusta koskevien lakien kirjoittaminen alkoi viime kesäkuussa, ja nyt ne alkavat valmistua. Lisäksi tämänhetkisen kuntapohjaisen sotevalmistelumme ohjausryhmä, johtoryhmä ja työvaliokunta ahkeroivat keskeisten edistämistoimien kimpussa, Herrala kertoo. Hän uskoo, että kuntien pontimena ovat olleet koko ajan talouden haasteet. – Jos Pirkanmaan kunnat olisivat jääneet toimettomiksi, ratkaisu olisi ollut huono ja jopa kohtalokas, Herrala laukoo. Kunnat ottivat isännän roolin ja ryhtyivät sote-uudistuksen ajureiksi. Erityinen mielenkiinto kohdistuu sisältöja tietojenkäsittelyn sekä tietoja viestintätekniikan (ICT) asioihin. Nyt varmasti tiedetään, miten lait on kirjoitettava, jotta ne täyttävät myös perustuslailliset vaatimukset. Herrala kiittää Pirkanmaan valmistelussa työskennelleitä ammattilaisia siitä, että he veivät hankkeensa loppuun asti. Lakiehdotukset lähetettäneen ensi kesän jälkeen lausunnoille. Rakenneuudistusrahoitusta myönnetään etenkin sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Sosiaalija terveysministeriössä johtavana asiantuntijana oleva Hakari tekee alueiden kanssa yhteistyötä sote-uudistukseen liittyen. Pirkanmaa on myös sosiaalija terveydenhuollon näkökulmasta kuin Suomi pienoiskoossa, Herrala sanoo
Reissuun voi liittää safareja Sambiassa tai naapurimaissa. Tervetuloa mukaan! MLL:n Vesilahden yhdistys Tenavaja perhejumpat. Kerhossa kahvitarjoilu. Illan emäntänä Eeva. Ma 3.2. Lempäälän Kulttuuritapahtumat Vuosikokous. Ohjaajana Tarja Matikainen. Menomatkalla käymme Humppilan Savulihamyymälässä ja uimisen jälkeen syömme lounaan Forssan Autokeitaalla. Kuukausikisoissa parhaiten menestynyt kuvaaja palkitaan joulukuussa Vuoden Kuvaaja-tittelillä. Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 6. Ti 4.2. 10.00 Tuulikallio senioritalo. Lauleskelijat kokoontuvat Lempostuvassa klo 12.00. klo 17. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Luentosarja. Kahvitarjoilu klo 18.00 alkaen. Isengen kyläläiset ovat saanee valmiiksi esityksensä Selma ans Tauno Fund House -rakennukseksi ja taidokas piirros on lausunnolla isengeclub.fi/422001773 sivulla 5.2. . Sirpan kaunokirjallisessakin tuotannossa historia on vahvasti läsnä ja erityisesti lasten ja naisten arjen kokemukset kriisiaikoina ovat päässeet merkityksellisinä esiin. Ke.29.1.Pokkia pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. 18.00 21.00 Vesilahden yläaste. Ma 3.2. Pe 7.2. La 22.2. Arpajaiset. Veteraanitalon tuolijumppa tiistaisin kello 10-11. Väliaikatarjoilun jälkeen klo 14.00 konsertti, jossa esiintyvät György Balazs, alttoviulu ja Anna Papp-Inkeri, piano. 13.00 15.00 Lempostupa. Voit ilmoittautua tenavajumppaan ja kysellä perhejumpan paikkatilannetta sähköpostilla: vesilahden.yhdistys@mll.fi. Lipun hinta 18 euroa maksetaan yhdistyksen tilille. Ma.10.02.lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10.00. 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. klo 16.15 sekä Kotokampuksella ke 5.2. klo 16.00 Boccia Moision Liikuntahalli. ...kuin Ruuneperi Runosessio kaikille. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Hallituksen kokous. klo 18.15 ja pe 7.2. Kahvia tarjolla klo 15.30 alkaen. klo 9.00-13.00 Kaikille avoimet pilkkikisat Iso-Kausjärvellä, klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. 12.30 15.00 Vesilahden kirjasto Lähde. Tenavajumppa klo 17-17.45 ja perhejumppa 17.45-18.30. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Lauleskelijat. Ilmottautumiset 10.2. Varaukset puh. Su 2.2. 1-sarjan runkosarjan viimeinen kotiottelu ennen pudotuspelejä. ilmoittauneille tiedoksi: Linja-auto lähtee Nurmen lavan parkkipaikalta klo 17.40 ja linja-autoasemalta klo 17.50. Kaikkiin ryhmiin kannattaa kysyä paikkoja Jaanalta puh 0405745731. Ke.05.02, Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. 17.00 Ke 6.5. Välipysäkeiltä tulijat, olkaa ajoissa pysäkeillä. klo 15. 050 4343737 Sinikka Kilpinen. Tervetuloa! Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unkarilainen ruokailta. Se on aktiivinen investoija tällä hetkellä työpöydällä on esimerkiksi neljän uuden Prisman rakentaminen. klo 13.00 Hyvän mielen -kerho Pirkolla, Toimelankaari 11 F 9. Vapaata jutustelua ja leikkejä alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ti 4.2. Huomioithan, että hiihtoloman vuoksi nämä ovat helmikuun ainoat leikkitreffit! Lempo-Volley L e n t o p a l l o n 1 s a r j a a . Huom. Kotimatkalla poikkeamme Urjalan Makeistukussa. 12.2. 18.00 20.00 Piippokeskus, Kokoomus Lempäälä Sääksjärven Kokoomusnaiset hallituksen kokous. To 6.2 Lempostupa klo 10.00 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu, klo 12.00 Jooga. Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m a t v i i k o i l l e 5 7 . Tervetuloa reippaaseen joukkoomme.. 12.00 Tuulikallio senioritalo. Luentoja voi seurata myös netissä osoitteessa: www.pirkanopisto.fi/ kansalaisopisto/luennot-jaseminaarit/verkkoluennot/ LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Uimaretki Forssan Vesihelmeen. 16.10.2021 Vesilahti Community Schoolin alueella: vihimme käyttöön Välimäki Catering katoksen (kouluruokailu), Hedwig-Alfred König -kirjaston, Selma and Tauno Fund -kylätalon ja kirkon laajennuksen. Ke 5.2. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Nyt kaikki jäsenet innolla mukaan oppimaan! Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Teatteri. Pe 7.2. Valmistetaan unkarilainen ateria ja nautitaan se yhdessä. Ma 10.2. Suunnittele oma matkasi tai liity joukkoomme. Kuntosalit Himminnaapurissa ma 3.2. 17.30 19.30 Lempostupa. Kokonaishinta on aikuisilta 20 e ja lapsilta 5 e. Lähtö Sääksjärveltä kello 9.45 vanhaa tietä Lempäälään (pysäkeiltä pääsee mukaan). asti. Mäki-Ullakon johdolla POK on laatinut uuden strategian, jonka toteuttaminen on täydessä vauhdissa. Mahdollista työstää esimerkiksi kännykkä/ puikkopussi tai vaikkapa helmet. mennessä tapani@ isengeclub.fi. Ke 5.2. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken.Käynti ovesta Ö. Varaa liput Nuorisoseuran teatteriesitykseen Minna Canthin näytelmään Anna-Liisa su 15.3. Lempäälästä lähdetään vanhaa tietä kohti Sääksjärveä joten matkalta pääsee mukaan. Sääksjärvellä Toimelantalon kuntosalilla torstaisin Silmun tuolijumppa kello 15.00-15.45 ja kuntosali 16-17. To 30.1. Yhdistyksen vuosikokous, käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan mm.hallitus vuodelle 2020. Ma.03.02.Lauluryhmä Kuljun Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. 18.10 20.00 kokouksen asioita ja suunnitellaan tulevia tapahtumia. Tule mukaan miettimään uusia käsitöitä. Viime vuonna hän reissasi kolmen kuukauden ajan Pohjois-Amerikassa hankkien tietoa, taitoa sekä ymmärrystä kaupan suurien haasteiden ratkaisemiseksi. Kirjailijavieraana Sirpa Kähkönen. Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Kaikki tervetuloa! Kameraseura Mielikuvitus Helmikuun kerhoilta. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosali ja tuolijumpat alkaneet. Liput 7/5 e. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Lempäälä. Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho. Ke 15.4. Tilaisuus on maksuton. HimminLempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Kuumat suudelmat linja-auton aikataulu. Ndolan uusi lentokenttä avautuu ja matkanteko helpottuu. Lähetä kuvat tammikuun aikana email:kilpakuvat@gmail.com (2 kuvaa/hlö). L a 1.2.2020 16.00 18.00 Hakkarin liikuntahalli. Käsitellään kevätIsenge Club KOMMENTOI RAKENNUSPIIRUSTUSTA. Pe naapurin kuntosalilla Hengitysyhdistyksen Hengitä ja hengästy-ryhmä maanantaisin kello 15.45-16.45 ja Silmun kuntosali kello 17-18. 18.30 Rautialantie 60. Isenge Club VAIHTEEKSI JUHLA SAMBIASSA. klo 12.00 Tietotekniikkaopastus. Pe 7.2. Ma 10.2. Työväentalolla klo.10.00. Pe 7.2. Tervetuloa! Lastusten kyläyhdistys ry Lastusten lasten leikkitreffit. Lisätietoja tapani@isengeclub.fi. aloitamme Runebergeinä jo klo 12.30. mennessä Jaanalle 040 574 5731. Monipuolisen uran osuuskauppamaailmassa tehnyt Mäki-Ullakko tunnetaan valtakunnallisesti kaupan modernina uudistajana. Taloon sijoitetaan mm. | Vesilahti. Teatteriin pe 7.2. Vielä on tilaa. 18.30 Vesilahden kirjasto Lähde, Huhtatie 7. Kouluttaja Hannu Vuoriniemi antaa meille täyttövinkkejä ja kertoo myös vuodelle 2020 tulevista muutoksista. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 4.2.2020 15.30-16.00 Toimitusjohtaja, kauppaneuvos TIMO MÄKI-ULLAKKO Pirkanmaan Osuuskauppaa jo 13 vuoden ajan toimitusjohtajana luotsannut Timo MäkiUllakko on saanut kauppaneuvoksen arvonimen. Linjaauton aikataulu Nokialle on seuraava: Narva 15.15, Tapola 15.30, Koskenvoima 15.40, Lempäälä l-asema 15.50, Sääksjärvi 16.10. Ke 29.1. alkaen klo 18. 17.00 19.00 Lempostupa. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Käsityökahvila. Kerhon aiheena Digipalvelut ja älypuhelimen käyttö. 12.00 15.00 Lempostupa. Johtokunnan kokous Kuljun Työväentalolla klo.12.30, kuntosali Toimelan talolla klo.16.00. Hedwig-Alfred König Library. Lisäksi saamme tietoa maatalouden sivuelinkeinojen verotuksesta. 19.00 21.30 Tampereen Teatteri Frenckellin näyttämö. klo 14. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. POK:lla on peräti 111 toimipaikkaa kasvumaakunnassa. Liput jaetaan autossa. Mukana myös Lastusten koulun nuorimpia oppilaita. Lempo-Volley Karhulan Veikot. soon.fi tai 050 518 5010 LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Jäsenilta. Tervetuloa Helmikuun jäseniltaan. Tenavaja perhejumpat jatkuvat Peiponpellon salissa keskiviikkona 15.1. Luennot alkavat klo 18.00 Virta-kampuksella ja ne on järjestetty yhteistyössä Pirkan Opiston kanssa. Pe 7.2. Ke 15.1. 16.00 17.00 Vesilahden kirjasto Lähde. MTK-Vesilahti V E R O K O U LU TUSILTA. Pe 31.1. Tervetuloa! MTK-Vesilahti LASKETTELUTAPAHTUMA LASKE YSTÄVÄSI. Ke 12.2. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Ilmoittautumiset ritva.makela(at)koti. Saamme vieraaksemme 5 lukiolaista ja heidän opettajansa sekä kunnanvirastolta Tiina Hildenin, jotka kaikki kertovat meille digiasioista ja etenkin älypuhelimen käytöstä. Unkarilainen ruokailta Vesilahden yläasteen kotitalousluokassa perjantaina 7.2. Ti.04.2.Kuntosali Toimelan talolla klo.15.00. Moottorina Kimmo Koskela. Kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00. Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoista luentosarjaa 12.02.2020 liikunnan, levon ja unen yhteensovittamisesta, 18.03.2020 tyypin 2 diabeetikon ruokavaliosta sekä 15.04.2020 omahoidontärkeydestä ja siinä jaksamisesta. Kokous on avoin, kaikki yhdistyksen jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita. Virta-kampus, Virta-sali. Hallituksen järjestäytymiskokous ja kevään toiminnan suunnittelua. Ohjelmassa Schumann: Märchenbilder ja Pärt: Spiegel im Spiegel. Ohjaaja tuo materiaaleja, mutta halutessasi voit ottaa mukaan myös omiakin kravatteja. Tervetuloa ! Kahvitarjoilu. 15.00 16.00 Lempäälän Luontaiskylpylä. Koulutuksen järjestää MTK-Pirkanmaan Farmarin teematieto -hanke yhteistyössä MTK:n Lempäälän, Viialan ja Vesilahden tuottajayhdistysten kanssa. La 15.2. To.06.02. Ehtookodon Kunnarissa Pappilankuja 2. Ke 5.2 Lempäälän Työväentalo, klo 8.00 Kokkaavat Herrat, klo 10.00 Avoimet ovet, tervetuloa tutustumaan toimintaamme. Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. Helmikuun kuukausikisa aiheesta Talven riemu. Maaja metsätalouden veroilmoitus vuodelta 2019 on taas ajankohtainen. Pe 31.1. Neulekerho Anjalla ma 3.2. Kaikki tervetuloa! Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Ma 3.2.2020 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. 3.kros. Kahvitellaan yhdessä. Ole kuulolla tiistaina iltapäivällä, niin saat tuoretta tietoa POK:n tulevista hankkeista. Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen illanvietto. Nokian Kerhola. To.30.01.Kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00. Tule mukaan kierrätysmateriaalityöpajaan! Aamupäivän aikana tuunataan vanhoja kravatteja. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Digipalvelut. Pe 7.2. Tenavajumpassa on tilaa muutamalle lapselle
aloitta taas toimintansa SPR-kerhotilassa tiistaina jatkuen parillisten viikkojen tiistaisin samaan aikaanTervetuloa kerhoon pelailemaan. On vuodenvaihde 1903/1904. • Kuljun kirjasto torstaisin 30.1., 27.2., 26.3. 050 3830 617, tiina.hilden@lempaala.fi DIGIKAHVILAT IKÄIHMISILLE LEMPÄÄLÄN KIRJASTOISSA NUORISOPASSIN KOULUTUSJA INFOTILAISUUS seuroille, järjestöille ja yrityksille 5.2.2020 klo 17.30 Virta-salissa Lempäälän kunta kutsuu seurat, järjestöt ja yritykset kaikille avoimeen ja maksuttomaan Nuorisopassin koulutusja infotilaisuuteen Virta-kampukselle (Valkeakoskentie 19, 37500 Lempäälä). Järjestetään oli keli sitten mikä tahansa. * Ke 29.1. * Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! (Huom. toimitus@lvs.fi OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUSASIAT 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 www.lvs.fi tilaukset@lvs.fi Tykkää meistä Facebookissa! Ja pysyt ajan tasalla uusimmista uutisista.. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho. huonekalut, kotim. 041 730 1534 lempaalanseurakunta.fi Palkintona 300 euron lahjakortti Vastaa ja vaikuta seurakunnan strategiaan! Seurakunta haluaa palvella niin, että lempääläläisten ääni tulee kuulluksi. Lempäälän kunta, Yhteisöpalvelut Lisätiedot: Tapahtumakoordinaattori Tiina Hildén p. To 13.2. Tervetuloa! Nuori Eino Leino pyrkii kaikin keinoin kosiskelemaan vuokraemäntänsä tytärtä Freyaa, mutta jatkuva rahapula asettaa esteitä. klo 13-15, opastajina vertaisohjaajat • Sääksjärven kirjasto keskiviikkoisin 5.2., 4.3., 8.4. Kaikki rinteet ovat käytössä ja hiihtohissit ilmaiset. Su 23.2. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistys Lempäälän muist i k u n t o u t u s ryhmä. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. Kyselyn päätteeksi voit jättää yhteystietosi, jolla osallistut arvontaan. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR:n Sääksjärven osaston Ikinuoret. La 1.2. Perinteinen koko perheen laskettelutapahtuma jäsenille ja heidän ystävilleen. Lasketaan joko lumella tai jäällä tai sitten hankitaan pulkkaan pyörät. To 6.2. 12.00 21.00 Sastamalan Ellivuori. 2 e*** 6.2.2020 klo 13-15 Tuolijumppa. Lisätietoja ja varaukset www. 14.00 15.30 Himminkoto Himminpolku 6 Lempäälä. 17.00 19.00 Toimela, Asuntotie 10, Sääksjärvi. Aivoja muistiterveydestä kiinnostuneille teemallinen, ohjattu ryhmä. Eila Orre*** Asiakasohjaaja paikalla klo 1213*** Huom! Asiakasohjaaja EI ole paikalla 30.1.2020*** Tervetuloa mukaan!*** Vesilahden lähitori Vesilahden museoyhdistys K u l j e t t i i n p a ennenkin nyt kirjastoon!. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. Joka tapauksessa syödään hernesoppaa. Kahvitarjoilu. Karttaohjelmia * Ke 5.2. 18.00 Vesilahden kirjasto Lähde. toijalannayttamo.com tai 040744 3517. Toivomme vastaustasi 7.2. Sitten ovesta astuu salaperäinen nainen... Sukututkimus kinkkisiä kysymyksiä ja kiehtovia löytöjä. Toijalan Näyttämö Eino Leino pyjamassa farssi. * Kahvitarjoilu * Maksuton. Makkaraja mehutarjoilu klo 15 20. Samaan aikaan naapurin vanhaherra liehittelee Freyan äitiä ja laittaa Leinon kuittaamaan velkojaan kirjoittamalla hänen puolestaan rakkauskirjeitä. Avoinna kirjaston aukioloaikoina. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Näyttely Kuljettiinpa ennenkin siirtyi Sorvalasta kirjaston näyttelytiloihin tammikuun ajaksi. Ikinuorten kerho ke 29.1. Lisätietoja: Projektikoordinaattori Maria Pulkkinen etunimi.sukunimi@lempaala.fi p. Palkintona on 300 euron lahjakortti lempääläläisten yrittäjien tuotteisiin tai palveluihin! Lämmin kiitos osallistumisestasi! Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Millainen älypuhelin olisi sopiva ja mistä niitä voi ostaa. Keskustellaan kevään tapahtumista ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila TUULIKALLION DIGIKAHVILA. Vesilahden lähitori,Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74*** 30.1.2020 klo 13-15 Bingo. 1992 eteenpäin.Tarjoa! 046 6544 518 . Tulossa Tietotori kirjasto Lähde ti 11.2.2020 klo 13-16) HALUATKO ILMOITTAA. Ma 3.2. Opastuskerta. Haluamme kehittää toimintaamme suuntaan, joka on lähellä jokaista. Vesilahden lähitorit V e s i l a h d e n l ä h i t o r i . Tilaisuudessa käydään läpi Nuorisopassin käyttö sekä etujen ja harrastusten lisääminen sovellukseen. Järjestelyihin osallistuvat MTK:n Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen Liitot sekä MTK-Metsänomistajat. 050 501 2627, s-posti tuija.a.seppanen@kolumbus.fi Sääksjärven Martat ry Marttailta. Ke 8.1. Myös tukea laitevalintoihin. klo 13-15, opastajina digioppilaat • Pääkirjasto torstaisin 13.2., 12.3., 16.4., 14.5. Vesilahden Eläkeläiskerho Pelikerho. Pääset lomakkeelle oheisen QR-koodin tai seurakunnan nettisivujen kautta www.lempaalanseurakunta.fi. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com OSTETAAN Käyntikuntoisia katsastamattomia autoja, vm. T o 30.1. Ei ennakkoilmoittautumista. Strategia ohjaa seurakunnan tulevaa toimintaa. 17.00 19.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Välinevaraus mielellään etukäteen, vuokra tarjoushintaan 15 e/hlö sisältää kypärän. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. To 30.1. klo 18. 13.00 Kodalla. Vastaa sähköiseen kyselyyn, jota käytämme uuden strategian valmistelussa. mennessä. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Ti 21.1. klo 13-15, opastajina digioppilaat • ei ennakkoilmoittautumista • opastukset saapumisjärjestyksessä • oman laitteen voi ottaa mukaan esim. ja 6.5. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Kyselyyn vastaaminen kestää 3–5 minuuttia. Neuvontaa ja keskustelua, omat aineistot mukaan. klo 17. Keskiviikkoisin klo 13-15. Näytelmän viimeiset esitykset Viialan teatterilla pe 31.1. 12.00 Pe 31.1. klo 19 ja la 1.2. Mm. 18.00 20.00 Lähde-kirjasto Vesilahti. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74, Narva. Ensi-ilta la 1.2. Suosittelemme ehdottomasti lippuvarauksen tekoa ennakkoon! 7.2. Näyttelyssä kerrotaan, miten Vesilahdella kuljettiin ja kuljetettiin menneinä vuosikymmeninä. Ke 29.1. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. ja 30.4. Ke 5.2. tabletti, älypuhelin • opastuksen aiheet ikäihmisten omista tarpeista • maksuton osallistuminen ja kahvitarjoilu Järj. Viialan Teatteri Viimeiset esitykset TEETÄ VAIKKA VÄKISIN. Opastusta älylaitteiden sekä tietokoneiden käytössä. 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Ikäihminen, tarvitsevatko digitaitosi parannusta. näihin asioihin on nyt apua tarjolla! Tervetuloa maksuttomaan digiopastukseen lähimpään kirjastoosi. Kaipaatko apua älypuhelimen käyttöön. klo 17, seuraava esitys su 2.2. Halutaan ostaa 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Palhon Maamiesseura ry Laskiaistapahtuma. 13.00
Voit hakeutua mukaan, jos: • olet 18–64-vuotias • sinulla on lääkärin asettama masennusdiagnoosi • saat asianmukaista hoitoa myös työterveyshuollossa, perustai mielenterveyspalveluissa Ryhmä on osa laajempaa tutkimushanketta, jota toteuttavat Tampereen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto. Katso lisää: www.pirkanopisto.fi KÄSITYÖKURSSEILTA ILOA KEVÄÄSEEN! 11040214LK Talven villasukkatempaus 11040114LK Käsityökerho 4-5-luokkalaisille 1103102LK Egyptinsavi 11040162LK Keväiset sisustuskankaat itse kuvioiden VIRTAA JA VIREYTTÄ LUENNOILTA: Ma 10.2. Kunnanhallitus URHEILUKENTTÄVUOROJEN HAKU KESÄKAUDELLE 2020 Seurojen ja muiden yhteisöjen käyttövuorot ulkoliikuntakentille julistetaan haettavaksi 21.2.2020 mennessä. Alan koulutus ja aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä katsotaan eduksi. Tied. Kenttien käyttöajat voi muuttua sääolosuhteiden salliessa. KOULUTTAUDU KALEVALAISEKSI JÄSENKORJAAJAKSI! Nelivaiheinen peruskoulutus alkaa Hämeenlinnassa la-su 21.22.3.2020 Lautsian kartanolla (Hauho). Lempäälän seurakunta, PL 40, 37501 Lempäälä. 050 544 353, sp. Vuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella www.lempaala.fi/vuorohaku. Tervetuloa! Hallitus Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLÄOLO (MRL65§, MRA 27§) Kunnanhallitus on 7.1.2020 § 3 päättänyt asettaa julkisesti nähtäville Kirkonkylän palvelukeskusalueen asemakaavamuutos ehdotuksen. Asemakaavamuutos koskee kortteleita 150, 151, 153, 163, 172, osia kortteleista 152 ja 173, lähivirkistysja puistoaluetta, katualuetta, jalankululle ja pyöräilylle varattua katualuetta, yleistä pysäköintialuetta sekä katuaukiota / torialuetta. klo 17-19 Ruokavalinnoilla vireys päälle ja hyvä olo vatsalle! Luennoijana ravitsemusterapeutti Jarmo Sallinen. Kouluttajina Mestari / Kalevalainen jäsenkorjaaja Marko Lahtinen ja Mestari / Kalevalainen jäsenkorjaaja Anneli Lahti. 34 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Tuki – ja liikuntaelinongelmien aiheuttaman kivun poistaminen ja elämänlaadun parantaminen. Vaihdossa hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200 euroa! Suomen Nahkakeskus, p. Hakulomakkeita saa noutaa kirkkoherranvirastosta (os. PUNTALAN LEIRIKESKUKSEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2020 Puntalan leirikeskuksen käyttövuorot julistetaan haettavaksi 14.2.2020 mennessä. Pyydämme toimittamaan mahdolliset muistutukset ja lausunnot viimeistään 9.3.2020 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Vesilahden kunta, kunnanhallitus, Lindinkuja 1, 37470 VESILAHTI tai sähköisesti vesilahdenkunta@ vesilahti.fi. Tutkimusta rahoittaa KELA. Hakeminen (29.2.2020 mennessä) ja lisätiedot: Psykologi, projektityöntekijä Kirsi Salonen, s-posti: kirsi.salonen@tuni.fi, soittoajat: 7., 14., 21.2.klo 11-12, puh 040-8054683. Myytävänä . Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... Vapaa pääsy. Ryhmässä pyritään luontoympäristön ja ryhmän tuen avulla tukemaan osallistujien kuntoutusprosessia ja kykyä hyödyntää luonnon hyvinvointija terveysvaikutuksia ryhmän jälkeenkin. Vuokralle tarjotaan. Opisto . Työpaikat . Kesätyöntekijän on oltava 16 vuotta täyttänyt. KLO 10.30 17.00 Lempäälän Manttaalitalolla. 0400 959 400 . Pahoittelemme! Keskiviikkona palvelemme jälleen normaalisti klo 8.30-15.30. Ilmottautumiset: kalemala6@gmail.com tai annu.lahti1@gmail.com Lisätietoa: www.kansanlaakintaseura.fi 0400 353372 TMI M. AIKATAULUMUUTOKSIA Lempäälän kunnan palvelupiste ja asiointipiste ovat suljettuina tiistaina 4.2.2020 koko päivän henkilökunnan koulutuksen vuoksi. Kesätyöntekijän tehtäviin kuuluvat hautaja puistoalueiden hoitoja kunnossapitotyöt. Lempäälän Eläkkeensaajat ry lempaalanseurakunta.fi Lempäälän seurakunta hakee KAUSIJA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ HAUTAUSMAILLE Etsimme kausityöntekijöitä 4-6 kuukauden mittaisiin työsuhteisiin ja kesätyöntekijöitä erimittaisiin työsuhteisiin koulujen kesäloman aikana. 1 kk:n vuokravakuus. Haluatko auttaa läheisiäsi vai haluatko jopa uuden ammatin. Kesälle 2020 suunnitellut ottelut ja turnaukset tulee ilmoittaa haun yhteydessä. klo 18-20 Liikunnan, levon ja unen yhteensovittaminen (Osa Elämäntapojen merkitys diabeteksen hoidossa ja ehkäisyssä luentosarjaa). Sekalaisia . Haluatko osallistua luontolähtöiseen terapiaryhmään ja tutkimukseen. Työsuorituksia . Lempäälän luontoympäristössä on osallistujille maksuton luontolähtöinen terapiaryhmä alkaen huhtikuussa 2020. Nyberg, LEMPÄÄLÄ RASKAANKALUSTON HUOLTOAUTO APUVIRRAN ANNOT (myös hlöautot) HÄTÄKORJAUSHITSAUKSET tien päällä PAINEILMAVUOTOKORJAUKSET sekä PAINEILMAJÄRJESTELMIEN TÄYTTÖ MUUT YLEISET TIEN PÄÄLLÄ SUORITETTAVAT APUKORJAUSTYÖT RASKAALLE KALUSTOLLE PÄIVYSTYS 24/7 EMME SUORITA RENKAANVAIHTOJA! SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Tervetuloa iloisille asuntokaupoille! PÄIVI NYSTRÖM laillistettu kiinteistönvälittäjä Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ p. Lähetä hakemus liitteineen sähköisesti: petri.solja@evl.fi. Kokouksia . klo 12, os. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta. HUOMIO! VAIN TORSTAINA 30.1. seurakuntapuutarhuri Petri Solja, p. Koulutusta . Aineisto pidetään nähtävillä 5.2.2020-9.3.2020 välisen ajan kunnanvirastolla, osoitteessa Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti sekä kunnan Internet-sivuilla osoitteessa: https://www.vesilahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/ kaavoitus-jamaankaytto/vireilla-olevat-kaavat/. Vuoroja haetaan; Sääksjärven tekonurmikentälle Hakkarin ja Kuljun hiekkakentille Hakkarin, Keskuskentän, Säijän, Mäyriän ja Tutkatalon nurmikentille Sääksjärven tenniskentille Hääkiven beach volley -kentille Urheilukenttien käyttövuorot varattavissa ajalle 1.4.-30.9., nurmikentät 1.6.-30.9. Luennoijana UKK-instituutin johtaja, LT Tommi Vasankari. petri.solja@evl.fi. Työsuorituksia . Lisätietoja Sari Juuti, palvelupäällikkö, aktiviteettija elämyspalvelut sari.juuti@lempaala.fi 0500 633241 Kärsitkö masennuksesta. Alan koulutus ja aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä katsotaan eduksi. Kuoreen merkintä ”Hautausmaan kausityöntekijä 2020” tai ”Hautausmaan kesätyöntekijä 2020”. Tarjoilua. Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. Kirkkopolku 1) tai tulostaa seurakunnan verkkosivuilta (www.lempaalanseurakunta.fi). Kuulutuksia . Uutta vastaava, tasokas 3 H+K+S+PARVEKE Lempäälän keskustassa Pyhäjärven rannalla, 76 m 2 . Virta-kampus, Virta-sali, Valkeakoskentie 19, Lempäälä. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Ruohonleikkaajan tehtäviin kuuluvat hautausmaa-alueiden nurmialueiden hoito seurakunnan työkoneilla sekä muut työnantajan määräämät työt. Urheiluseurat hakevat vuoroja sähköisellä lomakkeella www.lempaala.fi/vuorohaku tai s-postilla yhdellä erillisellä lomakkeella. Ke 12.2. Vapaa pääsy. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus jättää kirjallinen muistutus asemakaavaehdotuksesta sen nähtävilläoloaikana. 040 567 38 22 TERVETULOA! AITOA LAMMASNAPPAA! NAHKATAKKIMARKKINAT NAHKATAKKIMARKKINAT AVOIMET OVET 5.2.2020 klo 10.00 alkaen Lempäälän Työväentalolla Tule tutustumaan toimintaamme. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi HAKUAIKA MUSIIKKIOPISTOON 1.2.-31.3.2020! Hae mukaan syksyllä 2020 alkaviin opintoihin. Tapahtumia . Myytävänä . Lähetä kirjallinen hakemus postitse viimeistään 21.2. Kausityöntekijän tehtäviin kuuluvat hautaja puistoalueiden hoitoja kunnossapitotyöt. Virta-kampus, Valkeakoskentie 19, Lempäälä. Asemakaavamuutoksessa alueelle osoitetaan korttelialueita asuinkerrostalo-, liikeja toimistorakentamista, asuinpientaloja, liikerakentamista ja yleisiä rakennuksia varten, sekä kehitetään alueen viihtyisyyttä ja liikenneturvallisuutta. Tiedustelut 044 2899 024, 040 416 5001 PERUNOITA JA JUUREKSIA PERJANTAINA Kuokkalan Neste klo 10 –13, Narvan tori klo 17.30 –18 Kulkki p. 050 466 6666 • www.kiinteistokulma.fi Lempäälän Taideyhdistys ry VUOSIKOKOUS Su 16.2.2020 klo 14.00 Lempostuvalla (Tampereentie 10, sisäänkäynti Asematieltä). Suunnittelualue sijaitsee Rautialantien pohjoispuolella, Pappilantien ja Vesilahdentien välisellä alueella
Kiinteistöhelmi LKV Lempäälä tiistaina 4.2. Vuorivuon työparina on Janette Jantola, joka oli aikaisemmin Siivottoman Jutun työntekijä. Tutustumme heihin kunnolla ja otamme selvää heidän tarpeistaan. Jokaiselle asiakkaalle annetaan aikaa, Katri Vuorivuo painottaa. Yhteistyö ei pääty kaupantekoon. Kiinteistöhelmen perustaminen oli luonteva jatkumo Vuorivuon uralle. Yritysten toiminnot linkittyvät toisiinsa, sillä Siivoton Juttu tekee muun muassa muuttosiivouksia. Toimitilatkin ovat samassa yhteydessä Lempäälän ydinkeskustassa. Etenkin kiinteistöjen kanssa voi myöhemmin ilmetä asioita, joita tarvitsee selvittää. Siivousfirmaan palkataan uutta väkeä, joten sen toiminta jatkuu entisellään. Vaikka yritys on uusi, on yrittäjä Katri Vuorivuo tuttu monelle paikalliselle. Vuorivuo kertoo Kiinteistöhelmen valteiksi myös sen, että yritys ei valikoi myytäviä kohteita. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi. klo 14–18 seurakuntatalo Kirkkopolku 1 Tervetuloa! VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN OJENNA KÄTESI. Sitoudumme noudattamaan hyviä välitystapoja sekä moraalisia ja eettisiä arvoja. Hän halusi luoda työpaikan, jossa ei kilpailla keskenään. Hän on työskennellyt aikoinaan kiinteistönvälittäjänä, ja naisella on myös siivousyritys nimeltään Siivoton Juttu. Muista virallinen henkilötodistus. Tarjoamme asiakkaille ammattitaitoista, laadukasta ja henkilökohtaista palvelua. Hän on monialayrittäjä, joka oli aikaisemmin ravintola Villihanhen omistajia. – Me Kiinteistöhelmessä panostamme erityisesti asiakkaisiin. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su MAINOS Lempäälässä aloitti vuoden alusta toimintansa uusi kiinteistönvälitysfirma Kiinteistöhelmi. Tampereentie 12 LH 5, 37500 Lempäälä toimisto@kiinteistohelmi.fi www.kiinteistohelmi.fi 040 731 3315 / 040 589 0152 Kiinteistöhelmi LKV palvelee asiakkaitaan kiinteistönvälitykseen liittyvissä asioissa koko Pirkanmaan alueella. Asiakasta palvellaan myös jälkikäteen, jos tällä on jotain kysyttävää. – Kiinteistönvälityksen maailma voi olla myös raadollinen, Vuorivuo kertoo. – Otamme myyntiin haastavimmatkin kohteet. Palvelualueemme: Lempäälä, Vesilahti, Akaa, sekä Tampere, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala. Uusi yritys Kiinteistöhelmi panostaa asiakkaiden palvelemiseen Katri Vuorivuo (oik.) ja Janette Jantola työskentelevät Kiinteistöhelmessä, Laura Maaninka Siivottomassa Jutussa
Maalämmöllä lämpiävän A-energialuokan laadukkaan rivitaloyhtiön suunnitelmat huoneistovaihtoehtoineen ovat nähtävillä. ASUNTO OY VESILAHDEN MÄNTYMÄKI Tähän kohteeseen rakennetaan 12 laadukasta saunallista kotia! Lisätiedot: Kimmo Hjelt, 0400 505 489, kimmo.hjelt@kotinelio.fi. S u u r s u o s i o n s a a v u t t a n u t H A L I L E H T I Vuoden 2019 Valoisin esittelyssä! Talvi ja ystävänpäivä Halissa 5.2. myyntihinta velaton hinta 74.750 € 149.500 € 89.950 € 179.900 € 99.950 € 199.900 € 99.950 € 199.900 € 114.950 € 229.900 € 119.950 € 239.900 € 1h, tupak, s, kph/wc 45,5 m2 VARATTU 2h, kt, s, kph/wc 3 kpl 57,5 m2 1 VARATTU 3h, kt, s, kph/wc 62,5 m2 3h, kt, s, kph, 2 wc 2 kpl 66,5 m2 3h, tupak, s, kph, 2 wc 2kpl 71,5 m2 3h, tupak, s, kph, 2wc 74,5 m2 4h, k, s, kph, khh, 2 wc 92,0 m2 VARATTU 144.500 € Arkkitehdin mallinnuskuva olohuoneesta 289.000 € Esitykset ravintolateatterissa, Kauppakatu 10. Tuttu ja viihtyisä ympäristö sekä huoletonta asumista. Rivitaloyhtiö rakennetaan Vesilahden Kirkonkylään Kauppakeskuksen tuntumaan, Kaustalan komealle ja aurinkoiselle 3480 m² omalle tontille. MUSIKAALI JUICESTA JA HÄNEN YSTÄVISTÄÄN Ensi-ilta 7.2. ja pe 17.4. 200 metriä läheisiin palveluihin. Lisäjakelu Lempäälä & Vesilahti. RAKENTAJA Rakennus Salvos Oy KOTINELIÖ OY LKV Näsilinnankatu 30, 33200 Tampere 03 212 1410 kotinelio@kotinelio.fi ENNAKKOMARKKINOINTI VARAA OMASI AJOISSA! KAUPAT JA MAKSU VASTA KUN ASUNNOT OVAT VALMIIT. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 29.1.2020 UUSIA RIVITALOJA VESILAHDEN KAUPPAKESKUKSEN TUNTUMAAN HUONEISTOVAIHTOEHDOT Onko käynyt mielessä helpottaa omaa asumista ja muuttaa lähemmäksi palveluita. 044 346 6713 www.ticketmaster.fi | p. Asunnot on suunniteltu esteettömyyttä huomioon ottaen, Senioreillekin sopivilla, eri kokoisilla toimivilla pohjaratkaisuilla. Kohde sijaitsee osoitteessa Kesontie 9, josta on vain n. Tämän voit toteuttaa asumalla uudessa laadukkaassa rivitaloasunnossa, omassa kotikunnassa Vesilahdella. Tulen myös tarvittaessa kotikäynnille esittelemään kohdetta. Arvioitu valmistuminen on joulukuussa 2020. Suunniteltu rivitaloasuntojen rakentaminen aloitetaan keväällä 2020. Esityskalenteri ja liput: www.musiikkiteatteri.fi | myynti@musiikkiteatteri.fi | p. Nyt se on mahdollista. Nurmikon leikkuusta ja lumen luonnista ei tarvitse enää huolehtia, sillä ne ulkoistetaan. Tampereen viimeiset esitykset La 7.3. 0600 10 800 Juhlavuosi Juice 70-v