sivu 15 14 000 muuttavaa kurkea bongattiin Mattilassa Merimetsoparvet ovat löytäneet sisämaahan ja Vesilahden vesistöihin. Irtonumero 3 euroa 89. vuosikerta N:o 41 TÄHÄN MAINOKSESI Soita 044 347 7405 120 € + alv. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Keskiviikko 7.10.2020 Lehti on kuin peili Presidentti Sauli Niinistö toteaa paikallislehden roolin olevan tärkeä luotettavana tiedonvälittäjänä, sivu 12 ANNELI HELL ”Seurakunnan etuna on muuttovoitto.” – sivu 7 sivu 5 Muistetaanpa kasvomaskit ja hygienia Lempäälässä on todettu yksi uusi koronavirustartunta. sivu 4 Pyöräilybaana Vesilahteen. Lempäälän ja Vesilahden välille suunnitellaan uutta kävelyja pyöräväylää
Suomalaisuus ei kuitenkaan määräydy geeneistä eikä DNA:sta, ei ole suomalaisuusgeeniä. Jotain sanomatonta ja molemminpuolista kohtalonyhteyttä saatettiin kokea uusasutustilojen karjalaissiirtolaisten välillä. Romaniperheen emäntä sai myös keittää omalle väelleen korvikekahvit omalla pannulla ja talon vedestä oikealla hellalla. kolumni Ahti Granat KAAHAUS ON LAAJEMPI ILMIÖ Varislintujen pitkä muisti Lempäälän keskustasaaren pääraitti vesikannasten välissä oli kymmeniä vuosia sitten hyvin erilainen. Naiset kävivät ympäristön kylissä ja taloissa käsityökauppaa ja miehet hieroivat kauppojaan hevosista tai hevosten varusteista ja appeesta. Lempäälän kanavalta pohjoiseen kirkolle ja etelän suuntaan Viialaan päin kulki vanha Tampereentie. He poikkesivat vain niissä taloissa, joissa heidät hyväksyttiin vuodenkiertoon kuuluvana piristeenä. Kaahaamisen ja muun törkeän liikenteen vaarantamisen kasvu ihmetyttää ja näkyy. Poimintoja Kari Pusa . Kaupungeille suunnatun kyselyn mukaan alueellinen kolmenkympin rajoitus on tällä hetkellä käytössä tyypillisesti tonttikaduilla, jotka sijaitsevat keskusta-, kerrostalotai pientaloalueilla. Marja Pirttivaara, Apu. Ennen pitkää he saavat moottorilla kulkevan pelin alleen ja sitten tietää kyllä mitä tapahtuu. Vesilahden tienhaarakin on siirretty jo aikoja sitten lähemmäs nykyisen ysitien linjausta. Kokonaisuutena nopeusrajoituksen alentaminen taajamissa 30 kilometriin tunnissa ja sitä tukevat toimenpiteet näyttävät parantavan liikenneturvallisuutta. Täysin hyödyntämätön ei alue ollut. Nykyään sillä tienoin sijaitsee mm. Ne ovat aikanaan siirtäneet ja siirtävät yhä perimässään parhaita elinmahdollisuuksia omille jälkeläisilleen. Liikennevilkku Olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä jääkauden jälkeisten noin 10 000 vuoden ajalta. Varislinnut ovat tunnetusti viisaita. Rajoituksia aiotaan yleisesti laajentaa myös keskusta-alueen kokoojakaduilla. Autolla ajamisessa mikään ei ole niin helppoa kuin kaasun painaminen. Poliisipartioilta kuluu jo huomattavan paljon aikaa korttien pois keräämiseen ja ajokieltojen kirjoittamiseen. Sitä ei koskaan viljelty tai rakennettu. Vielä viisikymmenluvun alkuvuosina joutomaan kolmioon rakentui kerran vuodessa oikea vanhan ajan mustalaisleiri. Hevostaloudessa maalla vielä osin elettiin ja kauraa viljeltiin rehuna yleisesti. Paikalla oli toki lukuisa määrä hevosja raviasiantuntijuuden parhaina edustajina pidettyjä henkilöitä, romaneja. Eikä sekään aina riitä. Taloista annettiin vastineeksi ja hyvästä tahdosta perheille ruokatarvikkeita, ehkä vaatettakin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lempäälässä leiriytynyt joukko oli tavan mukaan samaa sukukuntaa ja kasvoi siinä kuin muutkin sodanjälkeiset ikäluokat. . Ennen autojen jäärata-ajokautta, oli eräänä lempääläisten talviajan kohokohtana Ahtialanjärven jäällä ajetut talviravit. kehitysvammaisten toimintakeskus. Monelle suomalaiselle etnisyysanalyysin tulos on sata prosenttia suomalaisuutta. tätä mieltä P oliisi on ihmeissään, miten teillä kaahaaminen on lisääntynyt tänä vuonna. Päästelevätkö ihmiset tien päällä koronarajoituksista kertyneitä paineita. Niihin osallistui laajalti kunnan alueen ulkopuolistakin joukkoa. Vuosituhansien asutushistoria on tuonut tänne DNA:ta joka suunnalta, eli suomalaisten DNA on melkoinen sekoitus. Nuorten polkupyöräilijöiden joukkoon on levinnyt vimma keulia pyörällä. Mitä ilmiö voisi johtua. Autojakin oli raitilla vielä harvakseen, ja niiden seassa näki sekä hevosia että hevosmiehiä. Joutomaakolmiossa sitä riitti yllin kyllin. Kerro sinä mielipiteesi. Monissa kaupungeissa oli rajoituksen käyttöönoton yhteydessä tehty teille myös rakenteellisia muutoksia, kuten hidasteita. Se on muiden huomioon ottamista. Näinhän se ei mene oikeassa elämässä. Esillä oli ensisijaisesti silloisen suomalaisen hevoskannan jalostusaste, vaikka kantakirjoja ei taidettu kisapaikalla edes kysellä. Kiellot eivät tunnu toimivan ja valistus menee kuuroille korville. Otettaisiin nopeusmittauksia ja katsottaisiin, kenen menopeli kiihtyy parhaiten. Mönkijää pitää vielä ajaa kahdella pyörällä. Leirin purkauduttua, ja jo sen oloaikanakin, varislintujen määrä maakolmiossa lisääntyi joksikin aikaa usealla sadalla yksilöllä. Ovatko taustalla suositut elokuvasarjat, joissa surutta kaahataan autoilla kovaa ja aina selvitään kaikesta ilman kolhuja. Laaja ja tihentyvä parvi variksia ja jokunen kirkokylän naakka nauttivat päivätolkulla hevosten kauramoottorien kertaalleen läpäisseestä aineksesta. Poliisi ei ehdi joka paikkaan. Sen sijaan heilläkin lienee ympärillään nähtävissä ja kuultavissa jokapäiväisen linnuston muistutus jo kauan sitten taivaaseen muuttaneesta mustalaisleiristä ihmisineen, hevosineen. Kuinkahan moni on mennyt yli ja ilman kypärää. Oli myös telttoja, hevoskärryjä kuomuilla ja ilman, hevosia sekä hevosten apetta, heinää ja kauraa. Mopoautoilijat ja mönkijät päästelevät kiertoliittymiin niin kovaa kuin vehkeestä lähtee. Ilmiö ei ole paikallinen eikä edes suomalainen, vaan yleiseurooppalainen. Tästä hevosensillasta pääsemme muistumaani eli varislintujen pitkään muistiin sekä hevosten ja romanien yhteiseloon niiden kanssa lähes 70 vuotta sitten. Hauralan kahdella päätiellä oli jokavuotisena näkymänä muutama perhekunta kärryineen. Niinpä romaniväkeä, miehiä, naisia ja lapsia, oli joka vuosi leirissä aina riittävästi. Mitä jos järjestettäisiin näille nuorille paikkoja ja tilaisuuksia kiihdytellä ja keulia menopeleillään. Kauranjyvät ja kuivaheinä olivat varsin haluttuja ja toisaalta melko varmoja saada taloista. Pikiteitä ei kylässä ollut vielä unelmissakaan. Nykyiset Hauranlantien alkupään asukkaat eivät ehkä tätä juttua lukiessaan usko, että luonnonjärjestyksen muisti voisi olla näinkin pitkä. Se johti nykyisen Lempoisten ala-asteen vieritse, silloisten Kauppilan ja Piispasen kauppojen ohi haarautuen siitä myös Vesilahden suuntaan. Liikenne on paljon muutakin. Peltotilkkujen, pikkuteiden sekä läheisten rintamamiestonttien väliin jäi vajaan puolen hehtaarin suuruinen kolmio joutomaata, joka ei tuohon aikaan näyttänyt olevan kenenkään omistuksessa. Muutaman kesäisen päivän ajan mustalaisleiri poltti leirinuotioitaan, eli ja oleskeli omassa rauhankolmiossaan, kunnes tuli aika siirtyä seuraaviin maisemiin. Voisiko tällainen höyryjen päästely auttaa
Koronavirustartuntojen estämiseksi vierailuissa noudatetaan seuraavia ohjeistuksia: • Potilaan luona voi käydä vieraita kerran päivässä 30 minuutin ajan, korkeintaan kaksi vierasta kerrallaan • Jos potilaan kunto sallii, suositellaan vieraiden tapaamista ulkona • Vieraat kulkevat osastolle sovittuna aikana lukitun H-oven kautta ja henkilökunta ohjeistaa vierailijaa suojainten käytössä • Osaston lääkäri arvioi kunkin potilaan kohdalla vierailujen järjestämismahdollisuudet Ehdot vierailulle: • vierailija on terve, ei ole lieviäkään hengitysinfektio-oireita (nuha) • vierailija ei ole ollut kahden viikon sisällä ulkomailla • vierailijaa ei ole asetettu eristykseen tai karanteeniin • vierailija käyttää käsihuuhdetta osastolle ja potilashuoneeseen tullessa ja sieltä poistuessa • vierailija käyttää suu-nenä suojaimia sekä osastolla että omaisen kanssa ulkoillessa koko vierailun ajan • vierailija pitää turvaetäisyyttä potilaisiin ja henkilökuntaan Näistä ohjeista voidaan poiketa saattohoidossa olevan potilaan kohdalla: voidaan sopia tapauskohtaisesti terveiden läheisten vierailuista ja vierailun pituudesta OMAISTEN VIERAILUT TERVEYSKESKUSSAIRAALASSA PYRITÄÄN JÄRJESTÄMÄÄN TURVALLISESTI. Saat jatkossa neuvontaa ajanvarauksella. Päivitimme konttoreidemme aukioloaikoja. Terveyskeskussairaalassa olevien potilaiden omaisten vierailujen osalta on tehty ohjeistukset, joilla pyritään turvaamaan osastolla olevien potilaiden turvallisuus koronatilanteessa. Katso tarkemmat paikkakuntakohtaiset aukioloajat: nordea.fi/olemmeavoinna Tiesithän, että Nordea Asiakaspalvelumme 0200 3000 (pvm/mpm) auttaa sinua monipuolisesti ajanvarauksesta aina lainaja säästämisen asioihin laajoin palveluajoin ma–pe 8–20 ja la–su 9–17. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Ratkaisuja arjen raha-asioihin Pankkipalvelut ovat nykyisin valtavan paljon enemmän kuin konttoreita. Käteistä voit nostaa yli 3000 pisteessä – automaateista, K-Kaupoista, Tokmanneista ja R-kioskeista. Ideaparkin konttorissa saat palvelua ajanvarauksella ja lisäksi Tampereen Hämeenkatu 22 -konttori palvelee sinua myös ilman ajanvarausta jokaisena arkipäivänä klo 10–16.30. ” Hyvä Ideaparkin konttorin asiakas. Nordean asiakkaana voit hoitaa kaikki päivittäiset pankkiasiasi älypuhelimella, padilla tai tietokoneella helposti, milloin vain ja mistä vain. Lisäksi Tampereen kassakonttori palvelee ma–ti ja pe klo 10–16.30 osoitteessa Hämeenkatu 7
syyskuuta Lempäälässä, kun kuormaauton rengas hajosi ja renkaasta irronneet palat osuivat kolmeen henkilöautoon. Toissa viikolla Lempäälän terveyspalveluissa otettiin 294 covid-näytettä ja viime viikolla 343. Hankkeen kustannukset ovat noin 1,9 miljoonaa euroa, mihin haetaan valtiolta avustusta 950 000 euroa kunnan osuuden ollessa 950 000 euroa. Pelastuslaitoksen mukaan merkittäviä vahinkoja ei onnettomuudesta aiheutunut. Korona-aiheisten puhelujen ja koronanäytteenottojen määrä on kasvanut Lempäälän terveyspalveluissa elokuun alusta alkaen. Vesilahdessa oli elokuussa työttömiä työnhakijoita 198. Nykyisellään jalankulkijat ja pyöräilijät kulkevat maantien 301:n pientareella. Vesilahdentieltä pyöräily ohjattaisiin entiselle Vesilahdentien tiepohjalle ja sieltä Kaakilanmutkaan, jonne toteutettaisiin ajoratamaalauksin noin metrin levyiset pientareet 1,2 kilometrin matkalle. Aloitteessa toivotaan mökkien lisäksi siirtolapuutarha-alueelle suunniteltavan kokoontumistilaa, sauna-huoltorakennusta vessoineen, jätteiden kierrätys, pelitai leikkikenttä sekä alueen keskelle tai reunoille puistoalue kaikkien kuntalaisten yhteisesti käytettäväksi. TeksTi: Katariina Rannaste Seudun työttömyysluvut ovat kevättä paremmat Työttömien työnhakijoiden määrä on Pirkanmaalla yhä suuri covid19-pandemiasta johtuen, mutta elokuun luvut ovat jo positiivisempia kevään tilanteeseen verrattuna. TeksTi: Katariina Rannaste Hanke: pyöräväylä Vesilahden keskustan ja Näppilän välille Maantie 301:n varteen tehtäisiin uutta väylää ja hyödynnettäisiin olemassa olevia. Näppilänsalmeen toteutettaisiin kevyen liikenteen silta ajoradasta eroteltuna. Ja näinhän tapahtuukin jo esimerkiksi Metsämantereen alueella, Hirvonen toteaa. Vesilahden kunnan suurin työmatkaliikenne tapahtuu Tampereen keskustaan. Väylä erotettaisiin ajoradasta erilliseksi väyläkseen Näppilästä noin 2,6 kilometrin matkalle. Muutama lyhyt osuus yhdistettyä jalankulkuja pyöräilyväylää on myös Vesilahden taajama-alueella. Reitti kulkisi Vesilahden keskustaajaman ja Näppilän välillä. – Normaalin palvelutuotannon ja koronatoiminnan samanaikainen pyörittäminen kävi mahdottomaksi, hyvinvointijohtaja Titta Pelttari perustelee rekrytointia. Kiinteistöyhtiö voisi hallinnoida ja huoltaa aluetta, ja mökinomistajat maksaisivat yhtiövastiketta. Se yhdistyisi Kytötien liittymässä olemassa olevaan jalankulkuja pyöräilyväylään. Lempäälässä oli elokuussa 1 056 työtöntä työnhakijaa, kun vielä esimerkiksi huhtikuussa työttömänä oli 1 483 henkilöä. Hanketta perustellaan muun muassa liikenneturvallisuuden parantamisella. Rekrytointiin päädyttiin vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi. – Muistettava on kuitenkin, että tilanne muuttuu koko ajan ja viimeisellä neljänneksellä vuonna 2020 olisi odotettavissa työttömyyden todennäköinen pitkäaikainen aleneminen, Ely-keskuksesta huomautetaan. TeksTi: Katariina Rannaste Lempäälään siirtolapuutarha. Toinen sairaanhoitaja työskentelee lokakuun loppuun asti koronapuhelimessa ja toinen vuoden loppuun asti koronanäytteenotossa. Tämän pitäisi heijastua myös kunnan yhdyskuntatekniikan rakentamisessa ja maakäytössä sekä kaavoituksessa yleensäkin. – Asukas ja yritystoiminnan valtaväyliä tulee jatkossakin saada edistettyä kohti Lempäälää ja Tamperetta eli Vesilahtea liitettyä osaksi Pirkanmaan kasvukokonaisuutta. Lempäälän terveys palveluissa henkilöstökulut ovat Pelttarin mukaan toteutuneet selkeästi alle budjetoidun; kustannukset olivat elokuun lopussa 60,60 prosenttia budjetoidusta, kun ne elokuun tilanteessa voisivat olla yli 66 %. TeksTi: Erkki Koivisto Vesilahti hakee rahoitusta uuden kävelyja pyöräilyreitin rakentamiseksi maantien 301:n varteen. Näin olisi mahdollista saada 5–20 hehtaarin alueelle useita mökkiläisiä, perustelee siirtolapuutarhan perustamisaloitetta sen ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Kirsi Kallio (peruss.). – Lempäälän rautatieasema on jo nyt merkittävä liityntäpaikka edelleen esimerkiksi Tampereelle jatkavalle liikenteelle. Pirkanmaalla oli Ely-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan elokuussa yhteensä 31 899 työtöntä työnhakijaa. Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen näkee hankkeen olevan tehdyn maankäytön kehityskuvan suuntainen. Kaakilanmutkasta pyöräily ohjattaisiin Kaustalantielle ja sieltä edelleen Kesontielle, jonne toteutettaisiin uusi yhdistetty jalankulkuja pyöräilyväylä. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Kuorma-auton rengas hajosi, palaset osuivat autoihin Valtatie 3 ruuhkautui keskiviikkoaamuna 30. Lempäälästä Viialantien ja Vesilahdentien liittymästä lähtee yhdistetty jalankulkuja pyöräilyväylä Vesilahteen, mutta se päättyy Näppilässä Toutosentien liittymään. Reitti toteutettaisiin rakentamalla uutta, ajoradasta erotettua jalankulkuja pyöräilyväylää sekä hyödyntämällä olemassa olevia väyliä. Vesilahden ja Lempäälän välille muodostuisi nykyistä turvallisempi kevyen liikenteen yhteys, joka palvelisi erityisesti Vesilahdesta Lempäälään suuntautuvia matkoja ja edistäisi alueen liikenneturvallisuutta sekä kestävää liikkumista. Perussuomalaisten Lempäälän valtuustoryhmä esittää, että kunta kaavoittaisi kunnan alueelle siirtolapuutarhaalueen, jossa kuntalaiset ja muut voisivat viettää vapaa-aikaa. – Lempäälän kunnan vetovoimaisuutta voidaan lisätä kaavoittamalla siirtolapuutarha-alue. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on tällä hetkellä Lempäälässä 9,6 prosenttia ja Vesilahdessa 9,7. Onnettomuus sattui puoli kahdeksan aikaan Tampereen suuntaan menevien kaistalla Puskiaisten liittymän paikkeilla. Huhtikuussa heitä oli 238. Väylää käyttää Pirkanmaan ELY-keskuksen vuonna 2018 tekemän tarveselvityksen mukaan nykyisin noin 90 jalankulkijaa ja pyöräilijää vuorokaudessa. Lempäälän kunnanhallitus on lähettänyt valmisteltavaksi valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kunta vuokraisi maa-alueet 10 vuodeksi kerrallaan. Koronatyöhön tulleiden henkilöiden palkkauskulut katetaan säästyneistä terveyspalvelujen henkilöstökuluista. Hanke yhdistäisi Vesilahden kuntakeskuksen seudulliseen kävelyn ja pyöräilyn pääreitistöön ja Tampereeseen, Traficomille jätetyssä kunnan hakemuksessa perustellaan. Väylän suunnittelussa otetaan huomioon reitin varrella oleva Päivääniemen kalmisto. Tilanteen selvittely ruuhkautti liikennettä. Lempäälän kunnanvaltuustolle syyskuussa jätetyn valtuustoaloitteen allekirjoitti 21 valtuutettua ja varavaltuutettua. Lempäälä lisäsi koronatyötä tekevän henkilöstön määrää Lempäälä on rekrytoinut kaksi sairaanhoitajaa koronatehtäviin. Työttömyysaste oli elokuussa Pirkanmaalla 13,0 ja koko maan osalta 12,5 prosenttia
TeksTi: Erkki Koivisto Törkeät liikenteen vaarantamiset ovat puhuttaneet poliisin SisäSuomen alueella erityisesti tästä keväästä lähtien. Tilastojen valossa niiden määrä on kasvanut merkittävästi. Ajokieltoihin määrääminen sitoo partion pidemmäksi aikaa paperitöiden vuoksi. Yksikin omien rajojen kokeilu autolla maantiellä voi olla se viimeinen, Näkki tähdentää. Asia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedoista. TeksTi: Katariina Rannaste. Laajaa tartunnan vaaraa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin torjumiseksi hyvinvointilautakunta voi tartuntatautilain mukaan päättää sosiaalija terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. syyskuuta, että lokakuun alusta alkaen kunnan hyvinvointilautakunta toimii Lempäälässä tartuntatautilain mukaisena tartuntatautien torjunnasta vastaavana toimielimenä. – Myös terveyskeskuksella voi havaita, että henkilöstöllä on maski tai visiiri kasvoilla. Koetamme suojella ihmisiä altistumisilta. – Päivätoiminnan käynnistäminen ei välttämättä ole juuri nyt mahdollista, mutta uskomme vielä koittavan päivän, jolloin voimme turvallisesti toimintaa mahdollistaa myös Lempäälän terveyskeskus-sairaalan osastolla. Valtuustoaloite katsoo tältä osin siis tulevaisuuteen. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Kuljettaja syyllistyi törkeään ylinopeuteen Poliisi joutui tiistaina 29. TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa Kaahaaminen hurjassa kasvussa Poliisi: ”Mistä tämä järjettömyys johtuu?” LVS:n mittauksissa nähtiin useita kovia ylinopeuksia. Tällä hetkellä Lempäälässä on yhteensä 14 todettua koronavirustapausta. TeksTi: Erkki Koivisto Lautakunta vastaamaan tartuntatautitoimista Lempäälän kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 30. Monille pienikin hetki yhdessäoloa toisten kanssa vaikkapa pelaten ja askarrellen muutamana päivänä viikossa piristäisi päivää ja saisi ajatukset sairaudesta muualle. – Elämme taudin kiihtymisvaihetta. Vastaava luku viime vuoden elokuun lopussa oli 417. – Liikennettä valvotaan sen mitä ehditään, mutta partioilta tulee kommenttia, että ei muuta ehdi kuin ottamaan kortteja pois kuljettajilta ja määräämään heitä ajokieltoihin. Pirkanmaalla suositellaan kasvomaskin käyttöä tilanteissa, joissa ei voi pitää riittävää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Koko poliisilaitoksella poliisi kirjasi 677 epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista elokuun loppuun mennessä. Liikennekäyttäytymiseen ei ole näkyvissä muutosta. Aloitteen jätti Riina Aspila (kok.), jonka mukaan Covid19 on tehnyt sairaalassa olemisesta vielä yksinäisempää, kun läheisten vierailuja on jouduttu rajoittamaan. – Osaamista kuntamme henkilökunnassa on varmasti olemassa, eikä vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa tukea tai jopa toimintaa kannata sulkea pois, Aspila toteaa. Aloitteen allekirjoittaneet näkevät, että Lempäälän terveyskeskus-sairaalassa on potilaita, jotka mieluusti osallistuisivat erilaisiin aktivointitoimiin hoitojaksonsa aikana. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. – Järjetön kaahaaminen on oman ja muiden tielläliikkujien hengellä leikkimistä. Poliisi on Lempäälässä ottanut kiinni elokuun loppuun mennessä 21 törkeään liikenteen vaarantamiseen syyllistynyttä, kun viime vuonna tapauksia oli 14. Se voisi jopa edistää toipumista: – Moni heistä on tottunut aktiiviseen elämään tai palveluasumisen päivätoimintaan. Hallintosääntöön tehtiin muutos maailmanlaajuisen Covid 19 -koronaviruspandemian vuoksi. Nyt korostetaan kuntalaisten omaa vastuuta taudin hillinnässä, Suuronen sanoo. Lempäälän tartuntaudeista vastaava lääkäri Noomi Suuronen kertoo, että viimeisin tartunta on sidoksissa aiemmin ilmi tulleeseen tapaukseen. – Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, mistä tämä järjettömyys johtuu. Lempäälässä uusi koronavirustapaus Lempäälässä todettiin viime viikon lopulla uusi koronavirustartunta. Esimerkiksi kuluneena viikonloppuna lauantain alkuillan ja yökahden välissä poliisi määräsi kahdeksan kuljettajaa ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuusepäilyn vuoksi. Syksyn aikana vahvistettuja tapauksia on tähän mennessä ollut seitsemän. Hyvä käsihygienia on edelleen tärkeää. Kuljettajan epäillään ajaneen autolla iltakymmeneltä Tampereentiellä 103 km/h nopeudella, kun rajoitus on 50 km/h. Niistä seitsemän löydettiin kevään tautiaallossa. syyskuuta puuttumaan Lempäälässä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. TeksTi: Erkki Koivisto Valtuustoaloite terkkarin päivätoiminnasta Kokoomuksen valtuustoryhmä on jättänyt 33 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan, että kunta selvittää mahdollisuuksia aloittaa päivätoiminnan tarjoaminen terveyskeskus-sairaalassa. Näiltä kaahareilta voisi kysyä, ymmärtävätkö he ihan tosissaan, että he voivat tappaa ajamisellaan itsensä, kaverit kyydissä tai täysin sivullisia. Keski-Suomessa vastaavat luvut ovat 270 elokuun loppuun mennessä ja 166 viime vuoden elokuun loppuun mennessä, Pirkanmaalla 407 tämän vuoden elokuun loppuun mennessä ja 251 viime vuoden elokuun loppuun mennessä. Kyseessä on yleiseurooppalainen ilmiö, ei vain Sisä-Suomen tai Suomen, toteaa Sisä-Suomen polisilaitoksen liikennepoliisiyksikön ylikomisario Jari Näkki. Suuronen muistuttaa Pirkanmaalle annetusta kasvomaskisuosituksesta
– Se on 50–60-lukujen pastissi, Kulmala sanoo. TeksTi: Katariina Rannaste Sääksjärven seurakuntatalo rakentuu piikkipaikalle Lempäälän Sääksjärvi saa uuden seurakuntatalon ensi keväänä. – Kaikki on aika lailla nippuun laitettu seurakuntasalia lukuun ottamatta. Jos yhtä ikkunaa siirtäisi kymmenen senttiä, olisi kaikkia muitakin siirrettävä. Rakentamisen kestoon vaikuttavat kuitenkin paljon vuodenaika ja sääolosuhteet. Puheenjohtajana jatkaa Tuula Petäkoski-Hult ja varapuheenjohtajana Mikko Koivuluoma. Niitä ei ole haulikolla räiskitty, Kulmala vitsaili. Tärkeää on, että vanhusten valinnan vapautta ei rajoiteta esimerkiksi palveluasumisen valintoja tehtäessä, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult. – Seurakuntakoti keskellä kylää, sanoo seurakuntatalon pääsuunnittelija, arkkitehti Jouni Kulmala. – Kokousväki piti tärkeänä, että Lempäälässä tarjotaan ja toteutetaan tulevinakin vuosina vanhuksille heidän tarvitsemiaan monipuolisia hoivaja asumispalveluita. Hallituksen jäseniksi valittiin Tarja Holttinen, Topi Koiranen, Susanna Leppänen, Aleksi Saukkoriipi, Niina Selin ja Juha Tallinen. syyskuuta Lempoisten seurakuntatalolla. Lemmikkiä (puisto-, rantaja luhtalemmikkiä) ehdotettiin eniten, 15 kertaa. Kokouksen aluksi Kotokampuksen johtaja Pauliina Alén kertoi Kotokampuksen ja Ehtoonhelmen ajankohtaisista asioista. uutiset Työväenyhdistyksellä tulossa juhlavuosi Lempäälän Työväen yhdistyksen syyskokous valitsi toimihenkilöt seuraavalle kahden vuoden jaksolle. Seinäpintojen värit luovat tunnelmaa, mutta eivät hallitse sitä, Kulmala sanoi. – Tällä viikolla on aloitettu suunnittelukäynnit valokuituliittymän tilanneiden luona, ja näitä käyntejä jatketaan usean viikon ajan. Seurakuntasalissa on poltetuista punatiilistä tehty laattalattia. – Seurakuntatalon salin tunnelmaan vaikuttaa paljon ikkunoista tuleva luonnonvalo, hän totesi. Valokuitusen kumppanina verkon rakentamisesta vastaa Eltel Networks Oy. TeksTi: Erkki Koivisto Lemmikki Lempäälän nimikkokukaksi Lempäälän kunnanvaltuusto on nimennyt kunnan viralliseksi nimikkokukaksi puistoeli lehtolemmikin (Myosotis sylvatican). Ehtoonhelmi tarjoaa valmistuessaan uudet tilat muun muassa vanhusten tehostetulle palveluasumiselle ja muistisairaille. Myös Inkoon kunta on valinnut nimikkokukakseen lemmikin, mutta eri lajia olevan luhtaeli suolemmikin (Myosotis scorpioides). Käynnillä sovitaan muun muassa kaapeleiden tulevasta kaivuureitistä tontilla. Toivon, että tiloille tulisi myös sellaista käyttöä, jota ei suunnittelun aikana ole keksitty. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 TeksTi: Katariina Rannaste HAVAiNNekUVAT: Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy . Kuntalaiset saivat tehdä ehdotuksia heinäkuun loppuun saakka. – Värit ovat aika vaaleita. Seurakuntatalo on noin 550-neliöinen, yksikerroksinen ja pyöreäkulmainen rakennus. Lempäälän kunnan tunnuseläimeksi on jo aiemmin nimetty lehtopöllö (Strix aluco) ja tunnuskasviksi metsälehmus (Tilia cordata). TeksTi: Erkki Koivisto Kuituverkon kaivuutyöt alkavat lähiviikkoina Valokuitukaapeleiden kaivaminen alkaa lähiviikkoina Vesilahden Kirkonkylällä. – Ikkunat on sijoitettu kuitenkin harkitusti paikalleen. Valokuituverkon rakentamispäätös tehtiin kesällä, ja nyt käynnissä on suunnittelutyö, miten ja mistä taloihin kaivetaan. Esimerkiksi keittiö toimii sopu sijaa antaa -periaatteella. – Päätoiminnot voivat laajentua ja sulautua. Rakennuksen kulmissa on pyöreyttä ja suunnittelussa taloon on haettu tyylisuunta funktionalismin henkeä. Toinen hallitseva materiaali on Jouni Kulmalan mukaan kupari. Yhdistys suunnittelee vuodelle 2021 kahta investointia, joista toinen on työväentalon pihakiveyksen korjaus ja toinen talon lämmöneristyksen parantaminen energiatehokkuuden lisäämiseksi. Seurakuntatalo rakentuu kulkuyhteyksien ja näkyvyyden kannalta piikkipaikalle, Ruskontien ja Tampereentien risteykseen. Että toiminta olisi mahdollisimman monipuolista, hän sanoo. Tavoitteena on, että kuituverkkotyöt valmistuvat tänä vuonna. Seurakuntataloa esiteltiin havainnekuvin ja visualisoinnein keskiviikkona 30. Myös kaivuutyöt alkavat lähiviikkoina, aluepäällikkö Jesse Korhonen Eltel Networks Oy:stä kertoo. Sisällä tilaratkaisut on Jouni Kulmalan mukaan tehty niin, että tiloja voidaan yhdistellä. Sitä on haettu ranskalaisen Le Corbusierin 50-luvulla suunnittelemasta, arvostetusta Ronchampin kappelista, kertoi Jouni Kulmala. Tulevana vuonna Lempäälän työväentalo täyttää 120 ja yhdistys 125 vuotta. Jouni Kulmalan mukaan rakennus itsessään on pieni, mutta että se täyttää julkisen rakentamisen edellytykset. Seurakuntatalo on noin 550-neliöinen, yksikerroksinen rakennus, johon sijoittuu seurakunnan perustoimintoja, kuten seurakuntasali, kerhotilat, diakoniatoimisto ja partiokolo. Se on maailman pienin laitoskeittiö, hän sanoi. Rakennuksen seinien muuraus on jo räystäslinjaan asti valmis ja katon rakennustyöt ovat alkaneet. – Katto ja sisäänkäynnin katos ovat kuparia, hän mainitsee. Seurakuntasalissa on erikokoisia ikkunoita epäsymmetrisesti aseteltuna.. Seurakuntasali voidaan yhdistää kerhotiloihin, sillä tilojen välistä seinää voidaan siirtää. Juhlavuodelle näyttämötoimijat suunnittelevat kahta eri produktiota. Annetuista ehdotuksista raati vei eteenpäin yleisön suosiman sinikukkaisen lemmikin. Sisäseinät ovat suurelta osin valkoiset ja katto tammiviilupintainen. Rakennuksessa on ikkunoita epäsymmetrisesti, pyöreitä kulmia ja ”maailman pienin laitoskeittiö” Betonirunkoisen talon julkisivu rapataan valkoiseksi. Lempäälän kunnanhallitus esitti valtuustolle lemmikkiä nimikkokukaksi. Ikkunat ovat erikokoisia ja epäsymmetrisesti aseteltuja. Ehdotuksia keräsi lähes 30 eri kukkaa, muun muassa leinikki ja niittyleinikki, apila, illakko ja lumme. Yleisöstä Usko Gullstén kommentoi epäsymmetrisen ikkuna-aukotuksen olevan modernia ja samaa tyyliä olevan nähtävissä Tampereen Torni-hotellissa. Hanketta avaamassa ja yleisön kysymyksiin olivat Kulmalan lisäksi vastaamassa pääurakoitsijan, Astora Rakennus Oy:n edustaja Markku Laiho ja seurakunnan kiinteistöpäällikkö Karri Koivusilta. – Jos ei vielä ole tilannut itselleen valokuituyhteyttä, sen ehtii hyvin tehdä nyt alkaneen suunnitteluvaiheen aikana, Valokuitunen Oy:n asiakkuusjohtaja Sanna Mutka sanoo. – Inspiraation lähde on itse asiassa kauempaa. Lempäälän-Vesilahden Sanomat haki kesällä 2020 Lempäälälle nimikkokukkaa. Esittelytilaisuuteen paikalle tullutta yleisöä kiinnosti muun muassa siirreltävien väliseinien toimivuus ja varastotilojen koko. Valokuitunen on pientaloalueiden valokuituverkkojen rakentamiseen keskittyvä yritys, jonka omistavat teleoperaattori Telia ja suomalaisen pörssiyhtiön CapManin infrarahasto CapMan Infra
Millainen on tiesi Lempäälän seurakunnan talousjohtajaksi. – Arvostan kirkon työtä kokonaisuutena. Virkaa on hoitanut kesästä asti Arja Lähdekorpi. Koronavirus kiihdytti jo aikaisemmin käynnistynyttä kehitystä, jonka mukaan maaseutu ja väljä asuminen on alkanut kiinnostaa taas. Viime kesänä ihan hurahdin ruusuihin. Sen suunnittelu ja toteutusyritykset ovat muodostuneet jo sukupolvikokemukseksi. syyskuuta. Yhteisestä talousjohtajan virasta päätti molempien seurakuntien yhteinen kirkkoneuvostojen kokous 16. Yhteisviran kokeilussa ajatuksena on, että Hell työskentelee samanaikaisesti kahden seurakunnan talousjohtajana. Työ on uudenlainen yhteisvirka Valkeakosken kaupungin alueella toimivan Sääksmäen seurakunnan kanssa. lokakuuta Sääksmäen seurakunnan talousjohtaja Anneli Hell. Ammennan ihmisenä ja myös työssäni läsnäolon voimasta. Miltä näyttää tulevaisuus. Jos jotain on pakko nostaa, niin sanoisin, että lapsista ja nuorista on hyvä pitää kiinni. – Talousjohtajana olen ollut vuodesta 2011, ensin Jämsässä kahdeksan vuotta ja nyt 1,5 vuotta Sääksmäen seurakunnassa. Se näkyy jo konkreettisesti asuntokaupassa: kerrostaloasuntojen kysyntä on ollut laskusuunnassa, kun taas omakotitaloja ostettaisiin paljon enemmän kuin niitä tarjotaan myytäväksi. Parikymppisten ikäryhmä ei muista aikaa, jolloin sote-uudistus ei olisi ollut tulollaan. Kuinkahan käy. Luovuttaisiin turhasta. Koululaisten tartunnat ovat olleet peräisin vapaa-ajalta. Se häipyy omaan vaatimattomuuteensa, aivan kuin naapurikaupunki Tampereen ortodoksikirkko viereen nousevien jättiläisten varjossa. Sen jälkeen koulutin kuusi vuotta kirkon taloushallinnon osaajia yritysohjelmistoja kehittävässä Rauhala Oy:ssä. Kortteli ympäröidään tiiviisti taloilla ja varmasti niidenkin väliin suunnitellaan ”viihtyisää sisäpihaa”. uutiset Pirkanmaan koronaepidemia kiihtymisvaiheessa Toisen asteen oppilaitoksiin ei vielä maskisuositusta Pirkanmaan koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa. – Koulu ja päiväkoti ovat toistaiseksi Pirkanmaalla turvallisia paikkoja, kunhan niihin ei mennä sairaana, tähdentää alueellisen pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand sairaanhoitopiiristä. Olin Nokian seurakunnassa eri tehtävissä 1991–2005. Voisiko tähänkin soveltaa KonMari-periaatetta. Hän teki aiemmin samaa työtä työsuhteisena. Lempäälän ja Sääksmäen seurakunnille yhteinen talousjohtaja TeksTi: Marita Miettinen todettu 165 uutta koronatapausta. Keväällä on pakko päästä tonkimaan maata. Niiden yli ei aurinko paista eikä kuu kumota. Kortteliin tulee 129 asuntoa, ja kyseessä on kuulemma monipuolinen ja erilaisiin elämäntilanteisiin asumismuotoja tarjoava kortteli. Huolehdin siitä, että seurakunnalla on sen toiminnan tarvitsemat resurssit. Sitten tämänkin syksyn kuumaan kysymykseen eli SOTE:een. – Minulla on pitkä kokemus seurakunnan taloushallinnossa, myös tällaisesta yhteistyöstä. Tehtäväni on myös osoittaa toiminnan taloudelliset rajat. Saan olla tekemisissä monien ihmisten kanssa. Pyhitän viikonloput perheen kanssa olemiseen ja yhteisiin projekteihimme. – Johdan taloushallintoa, kiinteistötointa ja hautaustointa. Hallituksen piiristä on kuulunut kommentteja, että ongelmakohtia riittää vielä, tärkeimpinä rahoitus ja yksityisten palveluntarjoajien tuleva rooli. Kahden seurakunnan yhteisviralla kokeillaan jotain aivan uutta koko hiippakunnan tasolla. Hoh hoijaa! Lopuksi koronasta, jonka kanssa meidän on ensi talvikin elettävä. Aluksi työsuhde on määräaikainen ja kestää 30. – Monipuolisuus. – Kotini on Nokialla. Pientä kurssin reivaamista kuitenkin tarvitaan, jotta talous olisi hyvä myös kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Mitä seuraavaksi. Ehkä jotkut haluavat asua tiiviissä kivikylässä, vaikka tämän hetken valtasuuntaus onkin toinen. Sadasta tunnetusta tartunnasta 23 on saatu perheiden sisältä, 23 työpaikalta, 15 koululaisilla varsinaisen koulutyön ulkopuolelta, 13 opiskelijoiden vapaa-ajan yhdessäolosta, 12 hoitolaitoksesta ja viisi yökerhoista. Hell on ollut Sääksmäen seurakunnan talousjohtajana 1,5 vuoden ajan. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee sen vuoksi koko maakunnassa kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Seurakunnan edellinen talousjohtaja Heidi Pirttijoki irtisanoutui viime kesänä vuoden kestäneen virkavapauden päätteeksi. Kolumni Kivikylän kuulumiset Puistokadun varteen on rakentumassa todellinen kivikylä. Pahinta on, jos pitkään hiottu uudistus onkin lopulta heikentämässä palvelutasoa ja karsimassa palveluverkkoa. Tällaisia sisäpihoja on kaupungeissa pilvin pimein ja harvassa tapauksessa ne ovat viihtyisiä. Lisäksi on vihjattu, että tässäkin uudistusehdotuksessa on perustuslaillisia ongelmia. Ilmankin on tultu toimeen. – Avainsanat ovat varmaan avoimuus ja verkostoituminen. Lempäälässä vahvistettuja tartuntatapauksia pandemia-ajalta on 13, Vesilahdessa alle viisi kappaletta Pirkanmaalla suositellaan kasvomaskia käytettävän muun muassa teattereissa, konserteissa, musiikkiesityksissä, jääkiekko-otteluissa sekä muissa urheilutapahtumissa. Lempäälän seurakunnan etuna on kunnan muuttovoitto. Näin on tehnyt myös Lempäälän kunnanhallitus. Lempäälässä järjestelyn on mahdollistanut henkilöstöpäällikön viran perustaminen. Havainnekuvista näkee selvästi, miten ahtaasti ja ahneesti siihen on sijoitettu rakennusneliöitä. marraskuuta 2021 saakka. Miten vaihdat vapaalle. Viereen eli kyseisen umpikorttelin ja Manttaalitalon väliin on tulossa toinen samanlainen. Aikavälillä 17.8.–27.9. Kirsikkana kakun päällä korttelin rakennuksen muoto mahdollistaa yhteisöllisen ja viihtyisän sisäpihan rakentamisen. Kaiken maailman festivaaleja ja messuja on jouduttu perumaan, jolloin pakonomainen tarve osallistua niihin on jäänyt pois. Lempäälän vs. Jaha, juuri nämä kohdat ovat olleet ongelmia alun pitäen eli edistystä ei ole tapahtunut. Sääliksi käy myllyrakennusta, joka pilkottaa kuvassa pienenä kuin orpo piru Kalajoen markkinoilla, vai miten se sanonta meni. Kuntasektorilla on suhtauduttu nihkeästi hallituksen esitysluonnokseen. Kasvomaskia käytetään muun muassa joukkoliikenteessä, kulttuurija urheilutapahtumissa, uskonnollisissa tilaisuuksissa sekä ulkotapahtumissa, jossa ei voi pitää riittävää etäisyyttä. on Lempäälän ev.lut. Lisäksi maskia käytetään koronavirusnäytteeseen mennessä, ulkomailta riskimaista palattaessa sekä omaehtoisen karanteenin aikana julkisella paikalla välttämättömissä asioissa liikuttaessa. Talousjohtaja Anneli Hell, kerro lyhyesti itsestäsi. Isoissa kaupungeissa näin tiiviin rakentamisen vielä jotenkin ymmärtää, kun tonttimaasta on pulaa, mutta sopiiko se Lempäälään, joka ei edes halua kaupungiksi, vaan pitää kiinni kuntastatuksestaan. Nyt on taas yritystä, kun hallitus on luvannut viedä uudistuksen maaliin. Mikä on parasta työssäsi. Millainen on Lempäälän seurakunnan taloudellinen tilanne. Kirjoittaja arvostaa väljää maisemaa. Noin puolessa Pirkanmaalla syksyn aikana todetuista tartunnoista tartunnan lähde on tiedossa. Sukunimeni Hell on saksaa ja tarkoittaa valoisaa. Olen ihmisläheinen ja kokenut taloushallinnon ammattilainen. seurakunnan talousjohtajana aloitti 1. Mikä on mielestäsi seurakunnan tärkein tehtävä tai koskettavinta kirkon työssä. Pienillä lapsilla ei ole todettu yhtään tartuntaa. Mitä tehtäviisi kuuluu. Vielä ei ole tarvetta laajentaa maskin käyttöä toisen asteen oppiaitoksiin. Lempäälässä on myös osa-aikainen (50 %) kiinteistöpäällikkö, Karri Koivusilta, yhdessä Sääksmäen seurakunnan kanssa. – Olen mummu. talousjohtaja Annu Kuusisto soitti minulle, ja siitä se sitten lähti. No, mitäpä näitä arvostelemaan. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Erkki Koivisto . Just joo! Lähes umpinaisessa korttelissa on vääjäämättä sisäpiha, jota ympäröivät kivimuurit. – Nyt tilanne on ihan hyvä
klo 16–18 Rukouspysäkki kirkossa. 040 804 9130. klo 18 ilmoitettu Lauri Kankkusen sellokonsertti kirkossa on PERUUTETTU. Kirkkoherranvirasto palvelee ma ja ti klo 9 –15, ke klo 9 –12, to klo 13 –15 vain avoimet ovet, pe suljettu, p. klo 14 Säijän diakoniapiiri Säijän monitoimitalossa. mennessä: Vesilahden seurakunnan kirkkoherranvirastoon, Pappilantie 1, 37470 Vesilahti tai sähköisesti vesilahden. Sopuisassa elämässä kansalaiset ymmärtävät, että omista oikeuksistaan voi joutua tinkimään kansakunnan yhteisen edun vuoksi esim. Mäkinen Kansan Raamattuseurasta. Enimmäisväkimäärä kirkossa 330 hlöä, srk.talossa 50 hlöä, Narvan kyläkirkossa 25 hlöä ja pappilassa 20 hlöä. Tervetuloa! Muut seurakunnat Koronatiedote: Alueellisen koronatilanteen kiihtymisvaiheen vuoksi ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti seurakunnan tilaisuuksissa pyydetään kaikkia 15 vuotta täyttäneitä henkilöitä käyttämään omaa kasvomaskia. Toimintaa: Ke 7.10. Hän luopui omasta mukavuudestaan toisen hyväksi. Löydä lahjasi –koulutus alkaa! Neljän kerran lyhytkurssi omasta palvelutehtävästä ja armolahjoista ke 21.10, 4.11, 18.11. To 8.10. klo 11.30 Sääksjärven Säkenet ja Kuljun Kulkuset: retki Tervajärvelle. Pe munkkeja ja karjalanpiirakoita, la vohvelikahvila. klo 18-20 Kuljun Majakassa. 0400 419 096. Kuinka paljon vanhemmat luopuvat omastaan lastensa hyväksi. Kurkkaa kotisivuille tai kysy tilaisuuksissa työntekijöiltä kaavakkeita. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Lisätied. Toimita logo tai nimi 23.10. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. 3 x 3 cm. En suostu siihen, että se mistä eniten pidän, viedään minulta pois. Onko tämä ”uusi normaali”, kun kristinusko halutaan sivuuttaa. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Ke 14.10. viim. Narvan perhekerho klo 9.30 –12 Narvan kyläkirkossa. Opastusta saa puhelimitse ja paikanpäällä luonnollisesti myös Vesilahden kirkkoherranvirastossa. 050 544 3307. kirkkoherranvirasto@evl.fi .Yhteisen perinteisen joululehtemme mahdollistamiseksi (painokustannusten kattamiseksi) voit ostaa yhteiselle jouluntoivotussivulle oman pienen paikkasi n. Näinkö tämä menee. –11.10.2020. 119: 105) Lempäälän srk 1.10.2020 alkaen kirkkoherranvirasto on avoinna ma-ke klo 10 –13, to-pe suljettu. Ma 12.10. Laupias samarialainen ei edes tuntenut ihmistä, joka tarvitsi apua. Ke 14.10. Kirkossa istutaan edelleen vain joka toisella penkkirivillä. Korpi, p. Jonkun elämänohje on minä ja vain minä. Messut: Su 11.10 klo 10 messu kirkossa, Jutila, Lohilahti, saarna Olavi Vallivaara. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15, p. Kenellä on oikeus sanoa että jonkun toisen matka on turha.” (LVS poimintoja 19.8.2020) Taidatkos tuon selkeämmin sanoa. Virkatodistukset ja sukuselvitykset perunkirjoitusta varten tilataan Tampereen aluekeskusrekisteristä, puh. Maskien käyttö on suositeltavaa. Nuortenilta klo 17 –21 Nuorisotila Nurkalla. Avoin varhaiskasvatustoiminta: Pikkupeipot klo 9 –11 kirkonkylällä Pappilan pihapiirissä. 0400 419 096. Kristilliseen uskoon kuuluvat Isän Jumalan antamat elämän ohjeet, ne ovat kymmenen käskyä. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Ei väliä elämää rajoittavista ohjeista. Mirja Miettinen. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) ma, ke, pe, la klo 11–14. Heitä on opetettu. Näin tehdään, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Rakas äiti ja mamma Laila Irene PETÄKOSKI o.s. Ne ovat ehdottomia. Yli 50 hengen kokoontumisissa seurueiden välille täytyy siis turvata mahdollisuus 1–2 metrin turvavälien pitämiseen. 24.11.1923 Lempäälä k. klo 14 Mattilan diakoniapiiri Lempoisten srk-talossa. Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ja leivänjako Vanhassa pappilassa ti ja to klo 10–12, p. HUOM! Su 11.10. Pidetään huolta toisistamme! 12 3f re ev ec to rs .c om Taidatkos sen selkeämmin sanoa ”Ryhmitän elämääni matkoilla ja lähden aina, kun pääsen. Kivat palkinnot! Turvallisuusohjeita noudatettavaksi: Yli 50 ihmisen kokoontumisissa on pakollista noudattaa hygieniaja turvaväliohjeita. VASTUUNTUNTOISTA HAUTAUSPALVELUA JO VUODESTA 1925 Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Kiitos Kotokampuksen ja Ehtoorinteen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Tarvittaessa kysy maskeja diakoniasta ti ja to klo 10-12, p. Pyhän Birgitan kirkon messuja voi seurata suorana lähetyksenä ja sen jälkeen parin viikon ajan tallenteena Youtubessa (www.youtube.com), hakusana ”Lempäälän seurakunta”. Vk 42: Kerhot eivät kokoonnu, koska vietämme syyslomaa Ma 12.10 Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa. Messu klo 10 kirkossa. Kuollut: Reino Henrikki Ali-Jaakkola 89 v Krääkkiöstä ; Ritva Elina Järvenpää 82 v Kuralasta Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. Eivät ihmiset hyvää hyvyyttään näin toimi. Ei mitään väliä, vaikka pandemia on päällä ja kansakunta jotenkin yrittää selviytyä tilanteesta. Mukana KirkkoHarri ja Satu. Kirkko on opettanut ja se on kantanut hyvää hedelmää. To 8.10. Paikalla kuuntelija. Käskyt ovat määräyksiä. Ohjaajana M. Tilauksen voi tehdä myös sähköisesti. Ota mukaan varamaski kahveja ja ruokailuja varten. ja ilm. Minuahan ei kukaan voi määrätä. Info päivittyy seurakunnan kotisivuille. Hygieniaja turvaväliohjeet sekä maskin käyttösuositus huomioitava myös pienemmissä kokoontumisissa. Kiittäen ja kaivaten Kirsti ja Timo Mikko, Merja, Salla ja Sampo Reino ja Tuulia Jani, Noora, Sisu, Valtti ja Eloisa Jarno, Jenny ja Joel muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 2.10.2020. 20.10. Oikean ja väärän erottaminen on ihmisen perusoikeus. Vesilahden kirkossa täytyy isommissa tilaisuuksissa myös jakaantua kirkon parville ja kirkkosalin sivuosiin, jotta turvavälit säilyvät. ja toisesta asiasta älä tee näin. Ke 7.10. Kaikkeen hyvään tottunut ihminen ei hevillä tunnu luopuvan oikeuksistaan, ei edes silloin kun vaaratilanne on kansakunnalle yhteinen. Pappilan päiväkahvit ja avoimet ovet –tilaisuus klo 13 –15 Pe 9.10. Päivän sana: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. Kymmenen käskyä pysyvät aikakaudesta toiseen – turvaksi ihmisille ja myös siksi, että osaisimme erottaa yhteiskuntaamme vaarantavat tekijät. Maksuttomia maskeja voi kysyä diakoniasta ti ja to klo 10-12, p. E. Diakonia: To 8.10. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Sähköpostiosoitteemme on: vesilahden.kirkkoherranvirasto@ evl.fi Vesilahden seurakunnan kotisivut: www.vesilahdenseurakunta.fi Seuraa kotisivujamme ja YouTubekanavaa ”Vesilahden seurakunta”. 03 2190 700 arkisin klo 9–15. Kastettu: Martta Ingrid Runtti, Elli Aliina Honkanen, Alvar Onni Joonatan Aitkoski, Lukas Eeli Sakari Alariikola, Patrik Eemil Lääperi, Enya Isella Eleonor Haataja. Yhteiskuntamme lait ja asetukset muuttuvat aikojen kuluessa, myös uudenlaisten tilanteiden niin vaatiessa. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. klo 18 Miestenilta. Hintaan 50 € sisältyy yrityksen logo/nimi tai yksityisen henkilön/ perheen nimi. Entä vapaaehtoistyöntekijät jakavat aikaansa toisten hyväksi. ja 2.12. Pe 9.10. Suositus koskee kaikkia 15 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Maskeja ja käsidesiä saatavissa seurakunnan tilaisuuksissa. Lapset ja perheet sekä nuoret: Toiminta on tauolla koulujen syysloman aikana 12.-18.10. pappilassa. seurakunnan nettisivuilla. Bussi Sääksjärveltä klo 11.15, ajaa Kuljun koulun liikenneympyrän kautta. Suuressa viisaudessaan Jumala on tahtonsa näin muotoillut. Vesilahden seurakunnan oma JOULULEHTI 2020 toteutetaan jälleen vapaaehtoisvoimin! Voit tuoda/ lähettää lyhyitä kirjoituksia tai väripiirroksia/-valokuvia (huom! julkaisulupa) 23.10. vaaratilanteessa. Su 11.10. 040 804 9108. Tied. Avioliittoon aikovat: Matti Juhani Koskinen ja Johanna Marianne Rintamaa, Ari Veli Tapani Äyräs ja Heli Kaarina Kivimäki. Ompeluseura klo 13 –15 Narvan kyläkirkossa (Huom! muuttunut ajankohta). Pappilan perhekerho klo 9.30 –12. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, messun jälkeen seurat srk-talossa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Tee näin... Ohjelmaosuus klo 18.30 – 19.30. Kuollut: Laila Irene Petäkoski 96 v, Martta Elina Makara 91 v, Aino Anja Purosola 86 v ja Markku Aarni Edvard Peltola 82 v. To 15.10. Huom! Lokakuusta alkaen kirkkoherranvirasto on auki seuraavasti: make klo 10 –13, to vain avoimet ovet klo 13 –15 ja pe suljettu. klo 8–9 avoin aamurukoushetki Olkkarissa. Ma 12.10. Ota mukaan myös varamaski. Käskyt eivät ole suosituksia, vaihtoehtoja monien muiden joukossa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Hiljaisia hetkiä . Heinonen s. klo 10 Voimaa arkeen -ryhmä Kuljun Majakassa. lempaalanseurakunta.fi OTA OMA KASVOMASKI MUKAAN kaikkiin seurakunnan tilaisuuksiin: messuun, ryhmiin, kerhoihin, leireille ja iltatapahtumiin. Pappilan päiväkahvit ja avoimet ovet –tilaisuus klo 13 –15 pappilassa. 8.9.2020 Lempäälä Ylitse kaikkien kyynelten, tuhat muistoa meitä lohduttaa. 0400 419 096. Vesilahden seurakunta siirtyy Tampereen aluekeskusrekisterin asiakkaaksi, jolloin kaikki väestökirjanpitoon liittyvät tehtävät hoidetaan Tampereella. Elämän suola on lähimmäisiämme varten elämisessä, epäitsekkäästi toista ajatellen. mennessä sähköpostilla tai paperilla kirkkoherranvirastoon. Ilmoita samalla laskutustietosi, niin lähetämme laskun myöhemmin HUOMIO KAIKKI! Seurakunnan palautekysely on käynnissä 20.09. Lämmin kiitos osanotosta. klo 12 Jumalanpalvelus, aiheena seurakunnan kasvu, Harri Johansson. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 11.10. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) ma–pe klo 9–15, la klo 10–14
Voit seurata näytetuloksen valmistumista Kantapalvelusta: kanta.fi/omakanta Jos et saa testituloksesta tekstiviestiä 3-4 vrk sisällä näytteenotosta tai kirjautuminen Omakantaan ei onnistu, tässä tapauksessa voit tiedustella vastausta ajanvarausnumerosta. – Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30: Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2048 – Päivystysnumero 03 565 52 500 palvelee ma-pe klo 8-20, la-su ja arkipyhinä klo 12-20 – Yöpäivystys 03 311 67 260, arkisin klo 20-08, la-su klo 20-12 Lisäksi yleistä koronaneuvontaa on saatavilla seuraavista numeroista: Taysin koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee vuorokauden ympäri kaikkina päivinä Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Lempäälän kunnan KORONAVIRUSOHJEISTUS EPÄILETKÖ KORONAVIRUSTARTUNTAA. VÄHÄVARAISILLE JAETTAVIEN KASVOMASKIEN JAKO MUUTTUNUT 21.9.2020 LÄHTIEN Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti Lempäälän kunta on jakanut kestokasvomaskeja ilmaiseksi vähävaraisille ja tämän kautta haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille yhteistyössä seurakunnan diakoniatyön kanssa. Muistattehan, että aikuisten on edelleen tärkeää pysyä kotona ja välttää lähikontaktia muihin ihmisiin siihen asti, kun saa negatiivisen testituloksen. TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Lasten osalta THL on ohjeistanut 21.8.2020, että lapsen testituloksen viivästyessä kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vrk aikana. HALUATKO VARATA HENGITYSTIEOIREIDEN VUOKSI AJAN NÄYTTEENOTTOON. HUOLESTUTTAAKO KORONAVIRUSTILANNE. MITEN TOIMIN ODOTTAESSANI KORONAVIRUSTESTIN TULOSTA. Puheluihin vastaa sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Lempäälän koronapuhelin 041 730 3436 palvelee arkisin 8-15 ja viikonloppuna klo 12-18. Himminpolku 6.. alkaen kasvomaskeja jaetaan maanantaista torstaihin klo 12-14 sosiaalitoimiston alakerran vahtimestarin huoneesta os. SEURAA KORONATESTITULOSTA OMAKANNASTA Palvelemme tällä hetkellä suurta määrää ihmisiä puhelimitse ja toivommekin, että puhelimia ei kuormitettaisi tiedusteluilla tuloksen valmistumisesta. Kestokasvomaskit ovat pestäviä ja niitä voi siten käyttää useaan kertaan. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Ma 21.9
040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi. 010 6664 100 2 x 50 mm 47 € 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € Ideapark Lempäälä Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki Myyntiedustaja 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi . Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: ABLOY VALTUUTETTU . 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. . Kiinteistövälitys KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . AUTOT JA LIIKENNE . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Betonit Renkaat . 8-16.30, p. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Mönkijät MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. KODINKONEHUOLTO. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400 236 226. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 PALVELUN PAIKAT Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. Sarjoitukset . 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. p. Koulutettu trimmaaja Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. MAJOITUS, KOKOUSJA JUHLATILAT Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Avaimet . Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 050 500 4880 Avoinna ma-pe 8–16 Päivystys 24/7: 029 1936 320 Maanrakennus ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. p. Kaikki rodut . AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Aavankatu 4, Lempäälä p
PALVELUT • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. krs. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä Jaana Manninen 044 749 5927 Pyhällöntie 216, Lempäälä jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi mainospaikka, joka kunnioittaa lukijaansa. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. Ilmainen puhelinneuvonta. 0400 335 443 1 x 30 mm 14 € Nuohoojat Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut 010 470 8999 | www.pisakattoremontti.fi p. 010 548 8130 Terveyspalvelut . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi Remonttipalvelut 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE www.kattokumppanit.fi Viialan Ruusutarhankadulta tunnettu Elia Kinnunen, p. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. p. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 HUOM. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. 010 248 4500 (ark. Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park) . 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI 30 v. 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi Konenotko Oy • 040 669 3887 info@konenotko.fi www.konenotko.fi Vaihtolavatyöt • Nosturityöt 30 t/60 t • Erikoiskuljetukset Kuljetukset • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 1989 yli Tuomiokirkonkatu 26, 33100 Tampere Pekka Jokiranta, puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Helkavuorenkatu-risteyksessä www.koskinhammas.fi 1 x 30 mm 14 € • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 050 555 4326 / 03 212 4164 www.moisionhautaustoimisto. p. Maanrakennus. TERVEYS JA HYVINVOINTI Tampereentie 4 (2. 044 333 1088 Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. tammerkone.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh
Tämä kuormittaa nuorta, ja näkyy kertaantuvina ongelmina esimerkiksi jaksamisena koulussa tai sosiaalisessa elämässä. Niillä on tärkeä rooli, kun lukijat hakevat käsitystä myös noiden ongelmien käsittelyyn omassa elämässään. Kun ei hän ihan oikeasti välttämättä pärjää. Juhlakirjoituksissa on tapana mainita, että ajat ja asiat ovat kovemmassa muutoksessa kuin koskaan. Tekijästä tulee tähti lukijan sijaan. Uutisaiheet ja niiden kohteet ovat paikallislehdessä lähellä tekijäänsä. Sauli Niinistö: Paikallislehti on läsnä lukijansa elämässä netissäkin. Näinä aikoina tämän vahvuuden varaan voi laskea yhä harvempi. Tätä painostusta ei tule hyväksyä, kirjoittaa Suomen presidentti Sauli Niinistö. Tätä painostusta ei tule hyväksyä. Se sisältää kasvamista. Nuorten itsensä mielestä palvelujen tulisi olla sellaisia, että niihin voisi astua mahdollisimman matalan kynnyksen kautta. Yhtenä apukanavana voisi toimia esimerkiksi chatlinja suoraan psykiatrisen sairaanhoitajan ja nuoren välillä. Yksi journalistisen riippumattomuuden tae on ollut julkaisun vahva talous. Paikallislehtiverkoston säilyminen on olennaista myös jatkossa. Se on tuonut lukijoilleen olennaista yhteiskunnallista tilannekuvaa, kannustanut uudistuksiin, luonut kulttuurillista sivistystä, tuonut elämään viihdettä ja luonut kehyksiä arkielämälle. Tänään muodostamme kantaamme koronaviruksen luomaan tilanteeseen, lapsiperheissä puhuttaa koulukiusaaminen ja työelämässä huolena on työpaikkojen säilyminen. Siihen mennessä nuori on ehtinyt jo ajatella, että ”ei tämä mun murhe sit ollutkaan niin iso ja kyllä mä vielä pärjään”. Ongelmia alkaa syntyä, jos sisältöä tehdään ilman totuuteen pyrkimiseen sitouttavaa ohjeistusta ja tästä johtuvaa velvoitetta palvella lukijoita. Helposti saavutettavat ja päivittäin saatavilla olevat nuorille kohdistettavat mielenterveyspalvelut olisivat tuiki tärkeitä Lempäälän kokoisessa kunnassa, jotta nuoret saisivat avun silloin, kun avun tarve on olemassa. Joskus kun oleellisinta ei ole nimi, vaan se, että joku kuuntelee ja on läsnä. Nuorta voi jännittää tulevaisuus, joka häntä odottaa. Paikallislehtien toimituksissa tämä tiedetään. Kasvamista oman itsen kanssa, omana itsenä omaksi itseksi. Laajennettaessa näkökulmaa valtakunnalliselle tasolle, voidaan ajatella että lehdistö – tiedotusvälineet yleensä – muodostavat peilin, josta ihminen näkee ympäröivän yhteiskunnan ja miten hän sijoittuu siihen. Tunteisiin voi liittyä ahdistusta siitä, kuka itse on tai miksi maailma on niin kovin kummallinen. Tiedon ja ymmärryksen hankinta on siirtymässä kovaa vauhtia sähköisten välineiden suuntaan, mutta laadukas sisältö on laadukasta – Uhkailu ja journalistinen painostus voi tulla lähelle. Suomessa on noin 140 julkaistavaa paikallislehteä. Hanna Kairimo Mielenterveysja päihdehoitotyöhön suuntautunut sairaanhoitaja ja äiti Hyvin toimitettu paikallislehti on läsnä lukijansa elämässä. Sauli Niinistö Tasavallan presidentti. Nykypäivää olisi myös apu netissä. Luotettava sanomalehdistö on ollut keskeisessä asemassa Suomen kehityksen kannalta. Meidän pitäisi pitää huolta kasvavien lastemme ja nuortemme henkisestä hyvinvoinnista erityisen hyvin ja panostaa etenkin varhaisen avun palveluihin. Kasvaminen ei ole koskaan helppoa eikä varsinkaan nuorena, jolloin etsitään itseä ja omaa paikkaa tässä maailmassa. Etsiminen aiheuttaa erilaisia tunteita, joiden kanssa nuori joskus voi joutua painimaan yksin. Lehden lukeminen kuuluu edelleen aamukahvipöytään tai kotisohvalle. Tiedonvälityksen suuren murroksen ja kansalaisten tiedonhankintatapojen muutoksen päälle on kasautunut lisäksi koronaviruksen vaikeuttama taloustilanne. Olen jo aiemmin ilmaissut huoleni työntekijöihin kohdistuvasta uhkailusta ja painostuksesta. Silloin, kun nuorelle tulee tarve pyytää apua, hänen tulee saada sitä juuri silloin eikä vasta ensi torstaina jolloin työntekijä on seuraavan kerran paikalla. Ei ole oikein, jos työtään tekevä joutuu pelkäämään työssään. Tämä on huolestuttavaa, ja tähän pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat koululaisten tavallisimpia terveysongelmia. Lehden kannalta olennaisia ovat myös tulot ja menot. Jos ongelmat pääsevät kasvamaan niin suuriksi, että ne ovat jo kovin suuria vuoria, tarvitaan niiden yli kipuamiseen vahvoja tukitoimia. (https://thl.fi/ fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/nuortenmielenterveyshairiot). Joskus huolien ja murheiden vyöry voi kasvaa niin suureksi, että nuori ei löydä enää itse tietä ulos, ja ongelmat ovat kasvaneet jo liian suuriksi nuorelle itselleen kannettaviksi. Työtään ei pääse pakoon. Vääristynyt kuva luo vääristyneitä johtopäätöksiä. Siitä saa selville lähiympäristön menemiset ja tulemiset. Omat lehteni luen aamukahvin kanssa. Chatissa voisi kertoa pahasta olosta myös nimettömänä, jolloin kynnys edelleen madaltuu, ja se kaikkein tärkein tapahtuu: nuori uskaltaa purkaa pahaa oloaan pelkäämättä, että siitä seuraa hänelle ongelmia. Voi tulla sydänsuruja, joista ei halua tai uskalla kertoa omille läheisille, kaverisuhteet voivat aiheuttaa huolta tai murhetta, murrosikään liittyvät muutokset omassa kehossa saattavat mietityttää tai nuorella voi olla paljon, paljon muutakin sellaista mielen päällä, mistä haluaisi puhua jollekulle, mutta ei halua kenenkään läheisen siitä tietävän. Jos paikkakunnalta katoavat yritykset tai yhteiskunnallinen vireys, mistä tulevat tilausmaksut ja mainostulot. Uhkailu ja journalistien painostus voi tulla lähelle. Tällöin voi syntyä tilanne, jossa peili ei kuvaakaan ympäristöään, vaan muodostuu huvipuiston peilitalon kaltaisia muotopuolia näkemyksiä. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Lukijan mielipide Kolumni Lempäälään nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja ja pian Nuoruus – tuo ihanan helppo, mutta niin kovin vaikea vaihe ihmisen elämässä. Erilaisia häiriöitä voi olla useampia yhtä aikaa. Nopeasti saatavilla olevan avun kautta nuoren on helpompi lähteä kertomaan murheestaan, joka toivottavasti tällöin ei pääse kasvamaan vuorenkokoiseksi
Paras keino säästää sotemenoissa on sijoittaa nuorten mielenterveysongelmien ratkaisemiseen Paikalliset toimijat menestyivät hyvin jätehuollon kuljetusten kilpailussa. Nyt mielenterveydenhoito on jäänyt taka-alalle. Lisäksi kilpailutuksessa oli mukana kartonkipakkausten keräys neljällä erikokoisella urakkaalueella. – En tarkoita tällä sitä, että syöpäpotilaita ei pitäisi hoitaa, mutta tarkoitan sitä, että tätä ei ole yhteiskunnassas oikein ajateltu, mihin kannattaa sijoittaa, hän tähdentää. – Tunnistimme arviointityössämme kaikkiaan yli 50 puhuttelevaa ja tärkeää strategiatekoa ja niiden joukosta nostimme nyt yhteensä viisi palkittavaa onnistumista, toteaa kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Riina Aspila (kok.). Pirkanmaalla muodostamme urakka-alueita siten, että yhden tai muutamankin auton yrittäjät voivat osallistua kilpailutuksiin. Jäteautoja on liikenteessä 55 ja kuljettajia noin 100. Vaikka kuljetusurakan vaatimukset ovat kaikille samat, tällä kertaa monta urakkaa meni pienille toimijoille ja paikallisuus lisääntyi merkittävästi, kuvailee tilannetta Pirkanmaan Jätehuollon tekninen päällikkö Timo Varsala. Kuva: Lempäälän kunta Mielenterveydenhoito on jäänyt taka-alalle – Jos ajatellaan sitä, että sijoitamme syöpäpotilaan elämän pidentämiseen keskimäärin kolmella kuukaudella 160 000 euroa vuodessa, niin sillä rahalla pystyisi ostamaan noin 20-30 nuorelle ihmiselle psykoterapian. TeksTi: Erkki Koivisto Lempäälän kunnan henkilöstöä palkittiin strategiateoista kunnanvaltuuston kokouksessa. Päivittäin tyhjennetään keskimäärin 12 600 jäteastiaa. – Hän elää monta vuotta enemmän kuin se muutamia kuukausia elävä potilas, johon nyt sijoitetaan rahaa. ajankohtaista TeksTi: Kari Pusa kuva: Annika Eronen Lempäälän henkilökuntaa palkittiin strategiateoista Koronatoimet. Lisäksi Saikan kukkakedon idean isä sai kunniamaininnan. Näissä Lempäälän kunnan hankkeissa ansioituneet henkilöt kutsuttiin 30. Urakat jakaantuivat tamperelaisen Kuljetus K& Y-H Oy:n, pirkkalalaisen Tampereen Autokuljetus Oy:n, hämeenkyröläisen Ahlfors Oy:n, orivesiläisen Kipox Oy:n, tamperelaisen Hämeen Kuljetus Oy:n, espoolaisen Urbaser Oy:n ja tamperelaisen Jareks Oy:n kesken. Ainoa oikea säästökohde on, että me sijoitamme mielenterveyden hoitoon, Lehtinen sanoi. Jäteastian tyhjennyspäivä saattaa osalla muuttua. Saikan kukkaketo. Nyt kilpailutuksessa hyvin menestyneet ovat lähes kaikki paikallisia toimijoita. Kuljetuksia kilpailutettiin uudelleen 17 alueella urakkakausien päättymisen vuoksi. Psykiatrian dosentti Klaus Lehtinen toivoo yhteiskunnan viimein huomaavan, millaista etua saataisiin sijoittamalla nuorten mielenterveysongelmiin.. – Julkisuudessa jätehuollon keskitetyn kilpailutuksen pelkona esiintyy usein jätteenkuljetusurakoiden valuminen isoille kansallisille tai jopa kansainvälisille kuljetusyhtiöille. Kaikkiaan Pirkanmaan Jätehuollon alueella jätteitä kuljettaa 20 kuljetusurakoitsijaa. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 . Sinne meidän rahaamme sijoittuu tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten. Perhekeskusverkosto. Eikä suinkaan hoivaan, vaan kehitetään yhä erikoistuneempia menetelmiä pitämään meidät hengissä vaikeiden sairauksien vuoksi. Näin sanoi Hakkarin auditoriossa psykologian dosentti Klaus Lehtinen, joka viime vuodet ennen eläkkeelle jäämistään toimi Taysin psykiatrian osaston toimialajohtajana. Sekajätteen tyhjennykset kilpailutettiin PohjoisTampereella, Kangasalla ja Hämeenkyrössä. Olemme ylpeitä henkilöstöstämme ja haluamme tehdä palkitsemisesta vakiintuneen käytännön, jolla voimme aidosti huomioida tehtyä työtä, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma (kesk.). Jos ihmisen mieli nähtäisin samalla tavalla kuin ruumis, Lehtisen mukaan terveydenhuolto muuttuisi. – Palkinnon saavat ryhmät valitsevat lempääläisten yrittäjien palveluista mieleisensä yhdessä tekemisen merkeissä. Täysin uutena toimijana jätehuollon ajoissa aloittaa Jareks Oy. syyskuuta Lempäälän kunnanvaltuuston kokoukseen palkittaviksi toimista, jotka ovat edistäneet kunnan strategian toteutumista. Biojätteen tyhjennykset kilpailutettiin Tampereella Hervannassa ja Kaukajärvellä, Lempäälässä, Vesilahdella, Nokialla, Orivedellä sekä Pirkkalassa. Hakkarin urheilukenttä. Aina vain puhutaan, että tähän satsataan jossain vaiheessa. Puhutaan, että meidän pitäisi säästää yhteiskunnassa terveydenhuoltoa kehittämällä. Psyykkiset sairaudet ovat pääosin nuorten ja nuorten aikuisten sairauksia. Osalla asiakkaista jäteastian tyhjennyspäivä voi muuttua totutusta. Kun masentunut nuori pystytään kuntouttamaan työelämään, hän tekee töitä ja elää hyvää elämää monta Jätehuolto kilpailutettiin Pirkanmaalla Uudet jätteenkuljetusurakat käynnistyvät lokakuun alusta Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella. – Huomioimisella valtuusto haluaa kiittää henkilöstöä hyvästä työstä ja kannustaa #kyllä-strategian mukaisiin tekoihin jatkossakin. Uusien urakoiden alettua jätteitä ajetaan yhteensä jo 11 kaasuautolla. vuotta. Tänä vaikeana aikana kunta haluaa nostaa paikallista yrittäjyyttä arvoonsa käyttämällä myös itse heidän palveluitaan, kunnanjohtaja Heidi Rämö kertoo. Syväkeräyssäiliöiden tyhjennykset kilpailutettiin Nokialla ja Pirkkalassa. Yhteensä 33 työntekijää sai huomionosoitukset. – Suurin osa meidän terveydenhuoltomme resursseita pannaan vanhuuteen. – Lievemmät masennusja ahdistustilat ovat melkein yhtä yleisiä kuin flunssa puhumattakaan siitä, miten yleistä psyykkinen sairastaminen on. Kilpailutetuille alueille tulee vähintään kolme biokaasukäyttöistä jäteautoa. – Psykiatriasta vietiin laman aikana 30–40 prosenttia resursseista eikä niitä ole vieläkään saatu takaisin. LEMENE-energiayhteisö
Samalla kirkkoherranviraston aukioloaika supistuu viidestä päivästä kolmeen, ja kolmeen tuntiin ko. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että muun muassa virkatodistuksiin, sukuselvityksiin tai avioliiton esteiden tutkintaan liittyvät asiat hoidetaan Tampereelta käsin. Eläkepäivinä Nurmi aikoo harrastaa lukemista ja toimia tarvittaessa lastenlasten hoitoapuna. Ennen kirkkoherranvirastossa oli oltava lokerikko, missä oli paljon erilaisia kaavakkeita. Moni asia muuttuu Eija Nurmen eläköitymisensä yhteydessä. Jos eteen on tullut vaikea asia, jota en ole osannut ratkaista, Harri on tullut tueksi selvittämään sitä. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 TeksTi: Katariina Rannaste kUVA: Katariina Rannaste . – Mutta kohtaamiset ja asiakaspalvelu ovat olleet minulle työssäni tärkeintä. Taloushallinnosta häneltä siirtyy muun muassa laskutus ja yleislaskujen tiliöinnit Nokian seurakunnan taloustoimiston tehtäväksi. Hautaukseen liittyvä laskutus pysyy Vesilahdella ja sitä hoitaa seurakuntamestari Salonen, kuten on tehnyt tähänkin asti. Harri on antanut tehdä omaa juttua, hän on luottanut minuun. – Pidän syksyn aikana edellisen ja tämän kesän lomia pois, mutta kyllä minua täällä näkyy; siivoan pöytääni, kaappeja ja kansioitani. Aluekeskusrekisterillä sukuselvitysten tekoon menee 2–3 viikkoa, sillä Tampereen aluekeskusrekisterin asiakasmassa on suuri, ja postin kulkuunkin menee oman aikansa. päivinä. Itse ajattelen, että eläkkeestä ei saa tulla stressiä, Eija Nurmi sanoo. – Moni laatii valmiin suunnitelman, mitä aikoo tehdä eläkkeelle. Yhteensä työvuosia kertynyt 41 vuotta. Nopeimmillaan Nurmi on saanut vainajan sukuselvityksen omaisille 1–2 päivässä. Jätän Vesilahden seurakunnan hyvillä mielin. Täyden palvelun paketin. Ripeydessä aluekeskusrekisteri jää silti Eija Nurmelle jälkeen. – Asiakkaan suruun menee mukaan. Vaikka kuinka ajattelisin, etten mene siihen tunteeseen, niin kun ihminen on surun murtama, tunnen minäkin syvästi. Vesilahden seurakunta liittyy ensi vuoden alussa Tampereen aluekeskusrekisteriin. Harrin kanssa on ollut turvallista, Eija Nurmi sanoo kirkkoherra Harri Henttiseen viitaten. Varmasti kaappien siivousta tulee eteen jossain vaiheessa, mutta ensin otan rauhallisesti. Kirkkoherranviraston palveluja ei ajeta alas, vaikka palveluja Tampereelle siirretäänkin. Hän osaa lohdutuksen sanoja, Nurmi sanoo. Monet ihmiset sanovat, että eläkkeellä kiireet vasta alkavatkin. Tunne siitä, että olen voinut auttaa ihmistä, hän toteaa. Yhteensä 25 vuotta seurakuntatyötä tehnyt Nurmi jää eläkkeelle tammikuussa. – Tampereella palvelee kuitenkin ammattitaitoista väkeä. – Näin ajat muuttuvat. – Harvoin suruasioita hoidetaan puhelimitse, vaan nämä asiakkaat haluavat usein tulla paikalle, Nurmi toteaa. Tunteet voivat silti olla vahvasti mukana ja sellainen päivä vie itseltäkin voimia. Kirkkoherranviraston toimistonhoitajan luokse on menty hoitamaan esimerkiksi kaste-, vihkija hautausasioita. Näin on varmasti jatkossakin, Eija Nurmi sanoo.. – Moni asiakas on läheisensä poismenon kanssa sinut siinä vaiheessa, kun hän tulee asioita hoitamaan. Eija Nurmi on hoitanut kirkonkirjojen pidon lisäksi osia seurakunnan taloushallinnosta. Nykyään ei enää esimerkiksi työpaikkaa tai passia varten tarvita virkatodistusta, hän sanoo. – Ihmiset haluavat kirkkoherranvirastossa puhua, ja olen nauttinut siitä, Nurmi sanoo. – Harrin alaisuudessa työskentely on myös ollut ihanaa. Vesilahtelaissyntyinen Eija Nurmi on ollut Vesilahden seurakunnan palveluksessa vuodesta 2008 lähtien työskenneltyään sitä ennen Viialan seurakunnassa. – Kun ihminen on tullut kirkkoherranvirastoon asti, olemme pyrkineet siihen, että hän on saanut esimerkiksi muistotilaisuuteen kaiken tarvittavan; papin, tilan, kanttorin ja pitopalvelun. ajankohtaista Tunteet ovat olleet toimistonhoitaja Eija Nurmen työssä vahvasti mukana Eija Nurmi on ollut mukana monen vesilahtelaisen ilossa ja surussa. – Harri on paikalla maanantaisin ja tiistaisin kello 10–13 välisenä aikana, ja Päivi keskiviikkoisin. Narvaan neljä vuotta sitten rakentuneen omakotitalon pihakin vaatii huomiota. Asioita hoidetaan yhä enemmän sähköisesti. Ja jos nuori ihminen on kuollut, tulevat kyyneleet. Minulla sellaista ei ole. On äärettömän hyvä asia, että Harri on tässä. Työ on ollut voimia vievääkin, silloin kun kirkkoherranvirastoon on samana päivänä tullut useampi sureva asiakas. Nurmi eläköityy syksyn aikana, ja Vesilahdessa tehdyn 12 vuoden työuran päätteeksi päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus
syyskuuta arviolta 20 000 kurkea. Kurkiaurojen ilmestyessä taivaalle tiedettiin perässä seuraavan kurjat ilmat. Kurkien massamuutto käynnistyi Aila-myrskyn edellä. Kiihkeimmillään soidin on syyskuussa. Pirkanmaalla muutti 15. Syksyn toistaiseksi suurin merimetsoparvi, 72 yksilöä, kuvattiin Pyhäjärven Kurjenkarilla. Muuttokurkiemme ensimmäinen pysähdyspaikka on tavallisesti Virossa. Timo Syrjä kuvasi merimetsot Pyhäjärven Sorvanselän Kaijakarilla. syyskuuta rantautuvasta hurjasta Ailamyrskystä, joka toteutuikin metsätuhoineen ja sähkökatkoineen. Liikkeelle lähtivät Pohjanmaalla lepäilleet kurjet, joita kävimme seuraamassa 7. luonnollista TeksTi: Hannu Järvinen Vanha kansa sen tiesi: kurkiaurojen ilmestyessä taivaalle perässä seuraavat kurjat ilmat Vanha kansa seurasi tarkkaan luonnonmerkkejä. Pirkanmaan valkkareiden pesimäkanta lienee nykyään jo 10–20 paria Yöelämään sopeutuneet petolinnut, pöllöt aloittivat syyssoitimensa jo elokuussa huhuilemalla ja erikoisilla yhteysäänillään. Syyssoitimen seuranta on petolinturengastajien tärkeä menetelmä uuden reviirin löytämiseksi. Lehtopöllö havaittiin Vesilahden keskustassa ja viirupöllö Vesilahden Saastonkulmalla. Kuva: Timo Palomäki Valkoposkihanhien syyslaskenta suoritettiin koko maassa syyskuun alussa. Vielä 1960-luvulla pelättiin kurjen kohtaloa soiden laajamittaisten ojitusten vuoksi. Lintuharrastajat olivat hakeutuneet jo aamuvarhain korkeille mäille ja torneihin seuraamaan syksyisen luonnon upeaa näytelmää. Mustat viikingit, merimetsot ovat varsin näkyviä syksyisillä järvenselillä seistessään vesikivillä pystyasennossa kuivattelemassa höyhenpukuaan siivet levällään. Kangasalan Haralanharjun tarkkailupisteessä havaittiin yli 13 000 kurkea, jotka leveänä rintamana muuttivat Lempäälän ja Vesilahdenkin yli. Syyskuun alussa Birdlifen valkoposkilaskennassa koko maassa nähtiin 32 900 valkoposkihanhea. Pirkanmaan pesimäkannaksi arvioidaan 400–800 paria. Kovimmille joutuvat nuoret, jo itsenäistyneet kesän poikaset, joiden on itse selvittävä ilman emojen ruokintaa ja löydettävä itselleen vapaa reviiri. Säätiedotuksissa varoitettiin 16. Satelliittilähettimen paikannuksilla on todettu kurjen lentäneen yhtä kyytiä 3 000 kilometriä Unkarin pustalle saakka. Keijo Ruuskanen rengastikin Lempäälän, Vesilahden ja Valkeakosken alueilla 102 lehtopöllöä ja 48 viirupöllöä. Maatsalunlahdella on laskettu kerralla jopa 23 000 kurkea. ”Valkkareita” löydettiin kaikkiaan 32 900 yksilöä. Pirkanmaan kurkiennätys yhdeltä päivältä on Tampereen Hervannasta 27.9.2015, jolloin muuttavia kurkia havainnoitiin 20 915 yksilöä, ja samana päivänä Lempäälän Pyhällönvuoren tornistakin nähtiin noin 14 000 muuttavaa kurkea. Syyssoidin on pöllöille ensi kevään pesimäreviirien varmistamista, reviirirajojen merkitsemistä ja parin mahdollista vaihtamista. Narvan Alhonselällä lepäili 37 valkoposkihanhen parvi. Kurkikannan kooksi arvioitiin 2000-luvun alussa 19 000 paria, mutta nykykanta lienee jo 50 000 paria. Soiden kuningas pesii menestyksellisesti nykyään rantaluhdilla, järvien kaislikoissa, kosteikkojen notkelmissa, jopa hakkuuaukeillakin. Kulunut vuosi oli suosiollinen myyräkansaa harventaville pöllöille, kuten tuulihaukoillekin. Hyvin näyttää sopeutuvan uusiin elinympäristöihin myös valkoposkihanhi, alunperin Siperian tundran pesimälaji. Ylöjärven Takamaalla ”staijarit” laskivat yli 10 000 muuttavaa kurkea. Kuva: Timo Syrjä . Kurjen massamuutto on osoitus kurjen menestystarinasta. Mikko Honkiniemi vastasi lehtopöllörengastuksista Vesilahden Kaakilanniemellä, Sakoistenlahdella, Vähäjärvellä ja Palhossa. Muita viikonvaihteen havaintoja olivat 400 kottaraisen suurparvi Laukossa, 51 myöhäistä töyhtöhyyppää ja suokukko Tarimaalla, 11 uhanalaista tukkasotkaa ja 28 kanadanhanhea Kirkkolahdessa, 22 metsähanhea ja 27 laulujoutsenta Valkkisissa, 64 silkkiukkua Laukonselällä ja merilokki Alhonselällä. Kuva: Pasi Mikkola. syyskuuta Vaasan Söderfjärdenillä, maan tärkeimmällä kurkien kokoontumisaluelle, jossa oli silloin noin 6 000 kurkea lähtövalmiudessa. Kurki kuitenkin sopeutui elinympäristöjensä muutoksiin hyvin. Niinpä Aila-myrskyä edeltävänä päivänä tuulen käännyttyä luoteen puolelle taivaat täyttyivät kurkiauroista. Viikonvaihteen Vesilahden lintukierroksilla laskimme 18 merimetsoa Alhonselän kareilla, seitsemän Kirkkolahdessa, kuusi Laukonselällä ja neljä merimetsoa Sakaselällä. Petolinturengastaja Keijo Ruuskanen ilmoitti jo huhtikuun lopulla pöllönpönttöjen tarkastuskierroksellaan lehtopöllöillä olevan 32 aloitettua pesintää ja viirupöllöillä kahdeksan pesintää, mikä tarkoitti kovaa emoja poikasrengastusurakkaa. Vesilahden Alhonselällä Jani Vastamäki havainnoi 37 valkoposkea. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Merimetsot ovat syksyllä hyvin näkyviä selkävesien karikoilla lepäillessään
De Carne on kertonut, että aikoo jäädä pysyvästi Suomeen. Lempo-Volley nappasi kauden avausvoiton 3–0. Koska pelasin, tiedän, miltä treenit tuntuvat. Kiitos Laineen Henrille. Alku oli hermostunut, kuten usein sarja-avauksissa. Odotan, että Virin avulla meidän jo korkealla tasolla oleva juniorivalmennustoiminta nousee jälleen kerran uudelle tasolle, Lempo-Volleyn puheenjohtaja Harri Montonen kertoo. – On loistavaa, että saimme rekrytoitua ”Virin”. De Carne onkin poikkeuksellisen nimekäs henkilö tehtävään. De Carne kertoo, että pelatessaan nuorena Belgiassa, hän sai 25 euroa kuukaudessa, jolla hän vuokrasi lisää harjoitustilaa tullakseen paremmaksi ja päästäkseen ammattilaiseksi. Olin taistelija, joka ei koskaan luovuttanut. Nimi Virginie De Carne tunnetaan lentopallopiireissä laajalti Suomen ja kotimaansa Belgian ulkopuolellakin. Lempo-Volleyn puheenjohtaja Harri Montonen on iloinen De Carnen tulosta seuran juniorivalmennuspäälliköksi. TeksTi: Juha Raunio Lempo-Volley vei lempääläistä lentopalloa askeleen eteenpäin alkusyksystä, kun seura kertoi valinneensa juniorivalmennuspäällikökseen Virginie De Carnen. Mutta monilla muhi mielessä sekin tieto, että tästä on varaa reiluun parannukseen. – Olemme historiallisen toiminnanparannuksen äärellä, sillä tämä juniorivalmennuspäällikön rooli on uusi Lempäälän lentopallotoiminnassa, koskaan aikaisemmin tällaista roolia ei ole täällä ollut. Suomeen ja Saloon hän siirtyi pelaamaan 2009, ja on siitä lähtien yhtä pelikautta lukuun ottamatta asunut Suomessa. – Olen erittäin iloinen, että olen nyt täällä ja aloitan tehtävässä. – Tärkeintä ja hienointa on, että junioreista tulee myös parempia ihmisiä ja he voivat rakastua lentopalloon ja löytää, kuinka maagista se voi olla. Ymmärrän paljon, ja puhun jonkin verran, De Carne kertoo haastattelukielen ollessa englanti. Lempo-Volley pelaa seuraavan kerran lauantaina 10. Hakkuri Henri Laine kokosi pelin parhaan saldon lukemilla 14+10. – Pelaajana olin usein joukkueeni kapteeni. Kruuda napautti yhden pateripisteen, otti torjunnan ja useamman vaimennuksen, mutta ennen muuta syötti Lempo-Volleyn tilanteesta 19–23 erävoittoon varmoilla ja hankalilla leijoillaan. Nyt lentopallo seuraa perässä. – Sarjapelien alkua olimme odottaneet. Virginie De Carne käy kerran viikossa Lempäälässä opastamassa seuran juniorijoukkueita. Päätöserän loppuhetkillä loisti puolestaan toinen konkari Sten Kruuda, joka komennettiin kentälle erän puolivälin jälkeen. De Carne keräsi pelaajaurallaan kokemusta muun muassa maailman kovimmista sarjoista Italiasta ja Venäjältä. Toisessa erässä hän myös sai hyppysyöttönsä kulkemaan ja kokosi yhteen syöttövuoroon peräti kolme ässäsyöttöä. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Otsikko . urheilu TeksTi: Antti Raunio kuva: Antti Raunio Lempo-Volleyn väkkärämäinen libero Jyri Niemi passaa pallon hakkuri Tuomas Sillanpäälle. lokakuuta Hakkarissa sarjatulokas Pälkäneen LujaLukkoa vastaan. Olen yhä vaativa, mutta olen kasvanut valmentajana. De Carnen tehtävä on osa-aikainen ja määräaikainen kauden 2020–21 loppuun. Olin joukkuepelaaja, mutta uskalsin olla äänekäs ja avata suuni. – Valmentajana olen hyvin erilainen. Avauserässä kokenut yleispelaaja Simo Puttonen toi viisailla ratkaisuillaan Lempo-Volleyn tilanteesta 17–19 ensiksi rinnalle ja myös ohi. Laihialaisjuurisen iskijän lyönti ei ole näyttävän räjähtävä, mutta tehokas se on. Täytyi tappaa pelaaja sisältäni, se oli vaikeaa. Lempo-volleyn juniorivalmennuspäällikkö oli yksi maailman parhaita hakkureita. Virginie De Carne pelasi ammatikseen Belgiassa, Suomessa, Italiassa, Venäjällä ja Espanjassa. Osaavat kunnioittaa, tuntevat olevansa osa jotain, saavat hyviä kokemuksia ja kehittyvät. Vaikka valmentaminen ei ole sama asia kuin pelaaminen, tuo mittava pelaajaura näkemystä valmennuspuolelle. 43-vuotias belgialainen on lempääläisen lentopallohistorian ensimmäinen palkattu junioripuolen toimija. – Puhun seitsemää kieltä, mutta suomi on kyllä maailman vaikein kieli. Kotijoukkueen pelaajien päällimmäinen mietos ottelun jälkeen oli, että voitto ja kolme pistettä olivat makeat ja ansaitut. – Eihän pelaamisemme niin kauhean kaunista ollut, mutta kyllä 3–0-voitto maistuu. Lopulta hän siirtyi 19-vuotiaana Italiaan ja nousi maailman huipulle. Avauserässä ja kolmannessa erässä nuorekas East-Volley oli vielä erien lopuissa pienellä karkumatkalla. Olin myös kova tuulettaja, De Carne muistelee. De Carne asuu Kirkkonumella, josta käy kerran viikossa Lempäälässä. Hänen tehtävänään on etenkin valmentaa valmentajia, minkä kautta treenejä voidaan parantaa jatkossakin ilman hänen läsnäoloaan. LempoVolley oli etenkin erien lopussa kokemuksensa turvin rautaisessa terässä. Korona verotti hiukan yleisöä, mutta mukavasti alun toistasataa urheilufania Hakkarissa ottelua seurasi. Lempo-Volleyn juniorit saavatkin hänen kauttaan lajitaitojen lisäksi kokemusta kansainvälisestä toiminnasta. Peliuransa jälkeen De Carne on valmentanut Suomessa pääasiassa junioreita. Hänellä on kokemusta myös yhden kauden verran naisten pääsarjasta LP Kangasalan päävalmentajan tehtävästä. Lempo-Volleyn taustaväki oli tehnyt ison urakan ennen peliä ja pelin aikanakin, että turvallisuus olisi mahdollisimman hyvin hoidettu. Tästä ihan kypsästä esityksestä on hyvä jatkaa kautta, alleviivasi valmentaja Kunnarikin. Hän on yksi Suomen parhaista henkilöistä tähän tehtävään, ellei jopa paras. lokakuuta, kun isäntäjoukkue Lempo-Volley nappasi odotetun 3–0 (25–21,25– 17,25–23) -voiton Savonlinnan East-Volleysta. Hän oli loistava, kiteytti päävalmentaja Esa Kunnari mietteensä sarja-avauksesta. Pelaajana hän oli yksi maailman parhaista pelipaikallaan hakkurina ja pelasi maailman huippusarjoissa. Jääkiekossa ja jalkapallossa junioripuolen osaajia on ollut LeKillä ja LeKi-futiksella palkkalistoillaan jo vuosia. Kuva: Kari Kautto Belgialaisia tuulia Lempäälän lentopalloon Lempo-Volleyn kokemus voiton tae Lentopallon miesten ykkössarja saatiin käyntiin lauantaina 3. Loistavasti puolustaneelle EastiVolleylle tuli ratkaisuhetkillä tukku lyöntivirheitä
Kun NHL-kauden harjoitusleirit joskus alkavat, hyvin todennäköisesti molemmat lempääläiset siirtyvät silloin takaisin Pohjois-Amerikan seuroihinsa. Maalitykki Olli Kallion ruuti on ollut kuivaa kakkosdivarissakin. Kahtena valmennusvuotenani saimme kuitenkin Loiskeen vakiinnutettua sarjan ylempään keskikastiin. Viimeisin ottelu Pirkkalassa päättyi LeKille lukemin 23–1! Vuosi sitten sarjan alussa Pingviinit jopa voitti LeKin. Pitää muistaa pitää hyvä henki ja huumori yllä tappioidenkin hetkellä, sanoo LeTon pelaajavalmentajatriosta Jussi Kolehmainen. Suomen mestaruus oli lekiläisistä vahvasti koostuvan Pirkanmaa Unitedin kolmas peräkkäinen. Niitä hänellä on koossa viisi. Finaalissa vastassa oli espoolainen Otso. – Viimeistään joulun jälkeen Rautaliigan pelitkin ovat ihan erilaisia, povaa Hagman sarjan tasoittumista. – Ei tappioihin tietenkään voi tyytyväinen olla, mutta on peleissämme ollut paljon hyvääkin. Vastaavasti joukkueen kapteeni Niko Björksten on kunnostautunut syötöissä. urheilu RUNKOSARJAN KOTIOTTELU 10.10. – Touhu hiukan hiipui syyskesällä, kun päätavoite eli sarjapaikka oli saletissa. Sarja-avauksessa kokenut Lätty Tampereelta vei lopun kirillään pisteet lukemin 9–8, ja kotiavauksessa Ideaparkissa Kalvolan Keihäs oli tyly vieras ollen maalein 9–6 Toivoja parempi. Me olemme treenanneet systemaattisesti jo monta kuukautta, vastaa kysymykseen LeKin valmennusportaasta Nils Hagman. Ottelu ja mestaruus ratkesivat jatkoajalla, kun finaalin parhaaksi pelaajaksi valittu Teemu Virtanen onnistui Lassi Cederlöfin syötöstä viimeistelemään loppulukemat. Boston Bruinsin NHLseuran sopimuspelaaja Joonas Koppanen siirtyi Mestis-seura Kooveen riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Koronan takia kausi alkoi myöhään kesäkuussa, mikä tiesi sitä, että kerrankin Loiskeessa olimme treenauksellisesti kutakuinkin samalla viivalla muiden kanssa, veti valmentaja Janne Malmi kautta yhteen. – Aika trilleri matsista lopulta tuli. Onko nyky-LeKi näin ylivertainen tähän sarjaan vai vastustajat erityisen surkeita. Seuraajalle jää varmasti työnsarkaa jatkossakin, kuuluu Malmin testamentti, sillä hän jättää Loiskeen valmentamisen tähän syksyyn ja toimii parhaillaan tamperelaisseura PP-70:n liigavalmentajana futsalin puolella. Kummalliseksi tekee asian se, että LeKin maaliero on 46 tehtyä ja neljä päästettyä maalia. – Haasteellinen kausi tämä oli kaiken kaikkiaan, mutta etenkin alkukaudesta me yllätimme hiukan muita joukkueita ja nappasimme makeita voittoja. Pallonmenetykset ovat tällä tasolla kohtalokkaita. Vastustajat ovat sen verran parempia laadultaan kuin alemmissa sarjoissa, että virheistä rokotetaan armotta. TeksTi: Antti Raunio. Loiskeen yläsarjan ainoa voitto kirjautui juuri TPV:stä, kun se löi vieraskentällä tamperelaiset lukemin 3–0. syyskuuta ultimatehistoriaa Suomessa, kun sekä avoimen sarjan että alle 20-vuotiaiden SM-kullat matkasivat Lempäälään. TeksTi: Juha Raunio LeTo:n avauspeleissä ”oma pää on vuotanut liikaa” Lempäälän Toivojen suuri seikkailu salibandyn kakkosdivisioonassa on alkanut kahdella tasaisella ottelulla, mutta lempääläisittäin harmittavilla tappioilla. Junioreissa on käytössä sääntö, jonka mukaan kentällä täytyy olla tyttöpelaajia. Joukkue on pelannut kolme ottelua ja saldona niistä on kolme voittoa. Aloitimme hyvin, mutta toisella puoliajalla meiltä alkoivat vähän jalat loppua. Aikuisissa eli avoimessa sarjassa LeKin joukkue pelasi nimellä Pirkanmaa United. Kaikki lajista kiinnostuneet junnut ovat tervetulleita kasvamaan mestareiksi, Saga Sirén ohittaa ViRheen pelaajan syötöllään junioreiden finaalissa. – Loiskeessa pelaa kesäisin paljon futsalpelaajia, mikä on sekä hyvä että huono juttu. Junioreiden päävalmentaja Leevi Cederlöf iloitsi LeKin paluusta junioreiden Suomen parhaiksi, ja kertoi, että uusia pelaajia tarvitaan mukaan. Onneksi saimme kuitenkin pidettyä viimeisessä pisteessä pään kylmänä ja vietyä kiekon maaliin saakka, kertoi kaikissa LeKin maaleissa joko syöttäjänä tai maalintekijänä kunnostautunut Virtanen. Jets lainasi Luodon HIFK:hon marraskuun loppuun asti. Teemu Hannula iski kaksi ja Ville Viitaharju yhden osuman. Junioreissa LeKi voitti Espoossa pelatussa finaaliturnauksen loppuottelussa vihtiläisen ViRHeen. Cederlöf totesi hymyssä suin. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Otsikko xxxxx . Hän on iskenyt jo viisi osumaa LeTolle. Meidän pitää funtsata lääkettä, millä etenkin kentän keskusta saadaan tukittua jatkossa paremmin, jatkaa Kolehmainen. Vastaavaan ei ole pystynyt kukaan muu 2000-luvulla. TeksTi: Juha Raunio LeKi teurasti Pingviinit 23–1 Jääkiekon Rautaliiga vaikuttaa tällä sesongilla aika omituiselta sarjalta, ainakin Lempäälän Kisan kohdalla. Kisan edustajat voittivat sekä aikuisten että junioreiden Suomen mestaruudet samana vuonna. – Meillä alkavat sisäkauden myötä pyöriä kaksi aloittelijavuoroa Hakkarin liikuntahallissa tiistaisin ja perjantaisin kello 16. LeTon seuraava vastustaja on Parkanosta kotoisin oleva SBT PaPo. Lopulta myös aikuisten finaali meni jännäriksi, kun Otso teki viisi maalia putkeen. PirU aloitti hyvin, johti 3–1 ja niukasti maalilla vielä puoliajalla. Kaudet osuvat päällekkäin, ja miehiä menee joka suuntaan. Pingviinien kaadossa Jesse Hurme sai kahdeksan tehomerkintää, Juuso Papinsaari ja Juuso Meskanen puolestaan saivat seitsemän kertaa nimensä pöytäkirjaan. TeksTi: Juha Raunio Vielä viime vuonna Pingviinit löi Lekin Luoto ja Koppanen Suomeen pelaamaan Lempääläiset kiekkotähdet Joona Luoto ja Joona Koppanen ovat palanneet Suomeen pelaamaani Winnipeg Jetsin sopimuspelaaja Joona Luoto aloitti pelinsä Helsingin IFK:n Liiga-joukkueessa. HAKKARI KELLO 16 L E N T O P A L L O N M I E S T E N 1 S A R J A N Lempäälään ultimaten tuplamestaruus Vastaavaan ei ole pystynyt kukaan muu 2000-luvulla Lempäälän Kisa teki 26. Sarjaa on yksi kierros pelaamatta, mutta siinä Loiske kohtaa sarjan todennäköisesti voittavan Ilves-Kissat ja kaksi pistettä Loiskeen takana vaaniva TPV/2 kohtaa Nokian Palloseuran, joka on ehdoton suosikki TPV:tä vastaan. Kaksinumeroiset lukemat eivät oikein innosta sen paremmin pelaajia kuin yleisöäkään, mutta seuraavassa ottelussa lauantaina 10. Tappiotilanteessa PirUn Jaakko Junttu astui esiin: hän syötti kolme maalia ja teki ratkaisevan mestaruusmaalin jatkoajalla. TeksTi: Antti Raunio kuVa: Juuso Pakarinen Loiske sijoittunee viidenneksi jalkapallon kolmosessa Viides sija kovatasoisessa kolmosdivisioonassa on yksi parhaista, joita Loiske on 2010-luvulla jalkapallossa saavuttanut. Uplakerskin porhaltaa voittoputkessa, joskin sen maalisuhde kolmen pelin jälkeen on 16–10. Loiske-hengen hyvyyttä kertoo sekin, että syyspuolella futsaläijät jelppasivat kapeaa rosteriamme, vaikka heillä pre season oli täydessä käynnissä. Koppanen ei ole vielä tehnyt NHL-debyyttiään. Hyvää on, että tällä filosofialla saamme laadukkaita pelaajia sakkiin mukaan. 18 päästettyä maalia on ilman muuta liian suuri lukema kahdessa ottelussa. – Oma pää on vuotanut liikaa. Toivojen akilleen kantapää avauspeleissä on ollut oman pään vuotaminen. – Vastustajat ovat vielä kesäterässä. LeKin kokoonpanon neljästä tyttöpelaajasta kaksi loukkaantui ennen finaaleja, joten Saga Sirén ja Janica Rantanen joutuivat urakoimaan. lokakuuta on luvassa tiukempaa taistelua, kun Ylöjärven Uplakers saapuu Hakkariin. Finaali oli trilleri, jonka LeKi voitti niukasti 10–9. Tämä on meille uusi ja hieno kokemus pelata kakkosdivaria
Täytä lomake ja klikkaa valituksi kohta ”Olen jo lehden täystai digitilaaja”. Selaa uutisvirtaa ja lue näköislehtiä. Lisäohjeita löydät osoitteesta lvs.fi/digi. Käytät LempäälänVesilahden Sanomien uutissovellusta 1. Lataa sovellus ilmaiseksi App Storesta tai Google Play -kaupasta. 3. LEMPÄÄLÄN-VESILAHDEN SANOMIEN TILAAJA, Aktivoi digitunnuksesi AKTIVOI TUNNUKSESI NÄIN 1. Löydät sovelluksen hakemalla ”LempäälänVesilahden Sanomat”. DIGITUNNUSTA TARVITSET KUN... 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Lempäälän-Vesilahden Sanomien digitunnuksella pääset kirjautumaan sisään kaikkiin lehden digipalveluihin eli uutissovellukseen, lvs.fi:hin ja näköislehteen. Kirjaudu sovelluksen asetuksissa sisään. Muista kirjautua sisään, niin näköislehdet avautuvat. Muista kirjautua sisään, niin pääset käsiksi kaikkiin sisältöihin. 2. Selaat uutisvirtaa osoitteessa lvs.fi Lvs.fi:ssä julkaistaan tuoreita paikallisuutisia joka päivä. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Kaikki digisisällöt kuuluvat täystilaajien ja digitilaajien tilaukseen. Luet näköislehteä osoitteessa lvs.fi/nakoislehti Klikkaa haluamasi lehden kantta ja lue lehteä
– Moni on kuitannut asiakkaalleen, että ”jätä tämä minun käsiini, kyllä minä tämän hoidan”. – Tosiasia on, että meillä Suomessa suuri osa ihmisistä on laiminlyönyt lakiasioiden hoitamisen, he huomauttavat. Kapulakieli on poissa, he kertovat. – Meidän kansakuntamme on herätettävä lakiasioiden nykyistä parempaan järjestämiseen. On nurinkurista, että moni ihminen on valmis maksamaan palvelusta riidan hetkellä. Toimitusjohtaja Timo Kemppainen ja kehitysjohtaja Katariina Kuusiluoma ovat vakuuttuneita siitä, että suomalaiset löytävät etälakipalvelut ja ottavat ne omikseen. Tuntuvasti parempi ratkaisu on toimia ennakoivasti ja ennaltaehkäisevästi, he herättelevät. Tämä on suorastaan meidän suomalaisten helmasyntimme. Tuikiyleiset perheja sukuriidat vältetään avoimella keskustelulla, joka liittyy rahaja lakiasioihin. Avioero, omaisuuden lahjoittaminen ja tulevaisuuden suunnittelu ovat asiakokonaisuuksia, jotka on perusteltua hoitaa oikea-aikaisesti kuntoon, Kemppainen ja Kuusiluoma listaavat. Heidän mieleensä maassamme on aivan liian paljon muun muassa jakamattomia kuolinpesiä, joiden osakkaina on jopa eri sukupolvien edustajia. Timo Kemppainen ja Katariina Kuusiluoma sanovat, että lakimiehet jos ketkä ovat nimenomaan auliissa palveluammatissa. Kemppainen ja Kuusiluoma sanovat, että länsinaapurimme, ruotsalaiset ovat lakiasioiden hoitamisessa aimoaskeleen edellä suomalaisia. Ihmisen koko eletty elämä puidaan hänen kuolemansa jälkeen viimeistä piirua myöten läpi. Kemppainen ja Kuusiluoma suosittelevat sopimisen ja oikea-aikaisen asioiden järjestelemisen tapakulttuuria. Käsillä on niin merkityksellinen asia, että siitä on viritettävä yhteiskunnallinen keskustelu, Kemppainen ja Kuusiluoma kirittävät. Suomessa on koko ajan enemmän ja enemmän sinkkuja eli yhden ihmisen talouksia. Kemppainen ja Kuusiluoma odottavat, että Suomi seuraa Ruotsia avoliittosopimuksen hyödyntämisessä. Heidän mukaansa maantapana on ollut, etteivät asianajajat eivätkä lakimiehet ole halunneet avata juttujen juuria ja hoitotapoja. Näinhän asia ei ole. Esimerkiksi perhemuotojen moninaistuminen tekee lakiasioiden hoitamisesta entistäkin tärkeämpiä. – Asiat on sovittava ja kirjattava, kun muuttaa yhteen, vaikka olisikin avosuhteessa, he teroittavat. Suomalaisten on kunnostauduttava lakiasioidensa hoitamisessa. Yritys on tehnyt muutaman kuukauden ajan voimakkaasti töitä madaltaakseen ihmisten kynnystä saattaa lakiasiat tolalleen ja juurruttaakseen kansalaisten keskuuteen uuden rutiinin. Kemppainen ja Kuusiluoma painottavat, että sinkunkin on huipputärkeää hoitaa asiansa edunvalvojasta lähtien kuntoon. Suomi haluaa olla digipalveluiden kärkimaa maailmassa. Kemppainen ja Kuusiluoma toteavat, että lakiasioihin suomalaisessa yhteiskunnassa liitettävässä mystisessä ilmapiirissä on jonkin verran toimialan omaa syytä. Katseet ovatkin meilläkin uusissa sukupolvissa, jotka varttuvat älypuhelin kämmenellään. He odottavat, että perhejuridiikasta puhuttaisiin jo koulussa. – Kun asiakkaamme antavat nyt meille palautetta verkkopalveluistamme, he ihmettelevät myönteisesti niiden helppoutta ja kätevyyttä. – Turhan monet perheet ja suvut kärsivät välirikoista omaisuusriitojen takia. Siellä on myös onlineetäpalvelut osoittaneet jo toimivuutensa. Oikeushistoriamme vilisee silmät avaavia tapauksia. Tee-se-itse-onlineja etälakipalveluista odotetaankin tehokasta lääkettä kansalaisten innolle hoitaa esimerkiksi testamentit, edunvalvonta-asiakirjat, avioehdot, ositukset sekä perunkirjoitukset kuntoon. Timo Kemppainen ja Katariina Kuusiluoma ovat vakuuttuneita, että tee-se-itse-onlineja etälakipalvelut korjaavat olennaisesti asiaa.. Asiat aukeavat maalaisjärjellä ymmärrettävästi. Ruotsalaiset ovat ottaneet tuotteen omakseen. Emme odota emmekä toivo näitä tilanteita, mutta niissä juridiset ongelmat tavallisesti konkretisoituvat. Kemppainen ja Kuusiluoma tietävät, että ihmiset vieroksuvat lakipalveluiden aktiivista käyttämistä, kun he pelkäävät niiden korkeata hinnoittelua. Tampereella ja Helsingissä toimiva Lexly Oy on maassamme pioneeri etälakipalveluiden tuottajana ja tarjoajana. Kun asiat ovat asiallisesti kirjoissa ja kansissa, turha eripura jää pois, he toteavat. pirkanmaa TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen Voita ilmainen kattotai ränniremppa! Soita 03 3390 0401 Kisan säännöt: vesivek.fi Pyydä tarjous ja osallistu arvontaan. Punaisena lankana on, että nämäkin asiat pystyvät olemaan hyvässä ojennuksessa. – Meillä on vielä tiukassa käsitys, että lakimiehen, juristin puoleen käännytään vain käräjäoikeuteen mentäessä. Timo Kemppainen ja Katariina Kuusiluoma sanovat, että suomalaisten on uudistettava radikaalisti suhdettaan lakiasioihin. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 . syvä hiljaisuus ja suoranainen toimettomuus leimaavat perhelakiasioiden hoitamattomuuden syvälle juurtunutta kulttuuria kansamme keskuudessa. Kemppainen ja Kuusiluoma odottavat, että Suomessakin koittaa aika, jolloin ihmisten laki-asioiden hoitaminen on normaali kansalaistaito. Tunnettu tosiasia on, että lakipalvelut ovat loistaneet poissaolollaan verkkomaailmassa. Jotta ihmiset ottavat lakiasiat sydämelleen, omakseen, niistä on puhuttava aktiivisesti ja kattavasti. Heidän mukaansa kansalaiset tarvitsevat nyt tietoa ja valistusta tärkeästä asiakokonaisuudesta, joka koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia. – Ihmiset tarvitsevat juridista apua, kun he asuvat avoliitossa, kun he menevät naimisiin tai kun he ostavat tai myyvät omaisuutta. Sen unohtuminen voi johtaa vuosien päästä yllättäviin tilanteisiin. – Jokainen ihminen voi miettiä tykönään hetkeä, kun kuolema niksauttaa kaikki asiat päälaelleen. Timo Kemppainen ja Katariina Kuusiluoma huomauttavat, että esimerkiksi surullisen yleistä on, että avioerossa osapuolet jättävät osituksen tekemättä. – Lakimiesten tehtävänä voisi pitää jopa kansakunnan tietotaidon lisäämistä juridisissa asioissa, he miettivät. Suomalaiset ovat oppineet salamannopeasti asioimaan verkossa muun muassa pankkien, vakuutusyhtiöiden, kauppojen sekä terveyspalvelujen tarjoajien kanssa. Lexly Oy:n toimitusjohtaja Timo kemppainen ja kehitysjohtaja katariina kuusiluoma korostavat, että suomalaisilla on nyt kansalaistalkoiden paikka. – Palveluiden hintakuvan realistisessa rakentamisessa on lähitulevaisuuden tärkeä työsarka, he sanovat. Monella ihmisellä on mielikuva, että lakimies laittaa sekundaattorin päälle välittömästi, kun puhelu alkaa. Perhejuridiikka ei ole rakettitiedettä. Suomalaiset hoitavat heikosti perhelakiasiat, ongelma on korjattava suomalaiset vieroksuvat rahasta puhumista
Kirjolohikiusaus Pe 9.10. (syysloma) Ti 13.10. Aarre, Aarto Ti 13.10. (syysloma) Ke 14.10. 9–12.30 ja 13–15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 29 € 6 kk 54 € 12 kk 97 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Pirjo, Pirkko, Birgitta, Pipsa, Piritta, Pirita To 8.10. Kasvis-soijalasagnette To 8.10. (syysloma) Ti 13.10. Taina, Tanja, Taija Ke 14.10. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Elsa, Else, Elsi SANOMALEHTEEN LUOTETAAN – MYÖS VERKOSSA JA MOBIILISSA.. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Aleksi, Aleksis Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä Su 11.10. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Konttori avoinna: Koronan takia ma ja pe klo 10–13 sopimuksen mukaan Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Ilona La 10.10. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Ajankohtaista Jäikö lehti tulematta. (syysloma) Ke 14.10. Otso, Ohto Ma 12.10. (syysloma) Nimipäivät vko 41-42 Ke 7.10. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Paino Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Broileripastavuoka To 8.10. (syysloma) Ke 7.10. Uunimakkara Pe 9.10. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Tilaushinnat Hinnat sis. Puuro Ma 12.10. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Hilja Pe 9.10. Uunimakkara ja perunasose Ma 12.10. Ruokalista Lempäälä Ruokalista Vesilahti Ke 7.10
14.00 15.30 Himminkoto, Himminpolku 6, Lempäälä. EI KERHOA! Keskiviikkona 21.10. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous , käsitellään vuosikokoukseen määrätyt asiat. Tule mukaan , jos eturauhassyöpä vaivaa mieltäsi tai elät sen kanssa. Lähtö on Sääksjärveltä kello16.45 vanhaa tietä Lempäälän linjaautoasemalle ja sieltä Viialaan, pysäkeiltä pääsee mukaan. f i LEIKKAAMME VAAHTOMUOVIA MITTOJESI MUKAAN ERIKOISMITTAISET PATJAT JA PEHMUSTEET myös veneisiin ja asuntoautoihin KAUNIIT JA KÄYTÄNNÖLLISET VANHANAJAN TAITTOPATJASARJAT PUUVILLAISET, HIOSTAMATTOMAT PEITOT JA PETAUSPATJAT Hepolamminkatu 36 B 3 Tampere 03 364 5055. Ke 7.10. Mirja tuo tarvikkeita mukanaan. Ke 14.10. 13.30 15.00 Toimelan talo, Asuntotie 10, Sääksjärvi. Lempäälä. Ota mukaan lyhyt kertomus tai runo. 13.00 15.00 Manttaalitalo. Tervetuloa mukaan. Tuulikalliontie 74*** Koronatilanteen takia ikääntyneiden palveluiden ryhmätoiminta on tauolla*** Lähitorikokoontuminen on peruttu toistaiseksi*** Asiakasohjaaja paikalla Tuulikalliolla seuraavan kerran 22.10 klo 12-13*** Asiakasohjaajan p. Tervetuloa viihtymään hauskaan tunnelmaan. Kuluva viikko lomaillaan. Sirkan päivien merkeissä Tapolanpirtillä. Ke 14.10. Vesilahden Kokoomus Hallituksen ja valtuutettujen kokous. Aloitetaan lukupiiri, tule esittämään toivomuksia tulevaan toimintaan. Toiminta terveys edellä. ry Historiasarjan esitelmätilaisuus. KäsityöMartat kokoontuvat Juttutuvalla, Uotintie 2, torstaisin 15.10 ja 12.11. Ovet avataan klo 14.30. Alamme kouluttaa marraskuusta 2020 alkaen kummilapsia Vesilahti Community Schoolista Isengestä ottaneille. Timo Soikkanen teemana Pitkä tie Tarttoon. Syyskokous ma 2.11.20 klo 17.00 Lempostuvalla. Pe 16.10. 18.20 Piippokeskus 3.kros. To 15.10. Jutellaan myös muuten mukavia. Pe 9.10. Ma 2.11. Riitta Mäkinen kertoo oikeusneuvos Otto Laurilasta ja tietokirjailija Juha Kuisma eduskunnan puhemies Väinö Hakkilasta. Vasemmassa hihassa on oma ruiskukkamme Lempäälä -brodeerauksella. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Hallitus esittää, että Senioriliiton liittokokouksessa 18.11.2020 yhdistystämme edustaa Pirkanmaan piirin suosittama asiamies Rainer Hirvonen. Kerhoillassa lokakuun kuvakisan Liike kuvien arvostelu. 040-7443517. Saamme vieraaksi SPR:ltä ensiapuhenkilöstöä opastamaan ja kertomaan meille ensiavusta. FI 34 5228 0320 1186 10 viite 1041. La 10.10. Jos siis olet kiinnostunut vesijumpasta joka toinen viikko niin ilmoittaudu mukaan. Ylimääräisen yhdistyskokouksen jälkeen kuukausikokous ti 13.10. On tullut aika ilmoittautua vuoden 2021 vesijumppiin Kangasalan Kuohuun. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Hukianhovissa 20.11.2020 klo 18.00 alkaen. klo 20.30 sovimme osallistumisesta Narvan markkinoille heinäkuussa 2021. Sunnuntaina on tarjolla Oiva Paloheimon 110-vuotispäivän merkeissä Niilo Rantalan ja vaimonsa Heidi Pyykkösen puhetta, musiikkia ja runoa kirjailijasta Laikussa (Vanha kirjastotalo) Tampereella klo 16.00. Koronatilanteen vuoksi käytämme tilaisuudessa kasvomaskia ja käsidesiä. Pe 20.11. Mukaan mahtuu 20 uimaria ja jos halukkaita ilmenee enemmän arvomme paikat halukkaiden kesken. Su 1.11. klo 14. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa. 040 552 3882. Tampereentie 10. Kokoomus Lempäälä Lempäälän Kokoomuksen tpaidat tilattavissa. 16.00 18.45 Lempostupa. Seuraahan ilmoitteluamme! Lempäälän seniorit ry Viikko 42. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont 74, Narva. Valtakunnallinen Vanhustenviikko ja SeniorSurf -päivä, tule tutustumaan digitukeen * Ke 14.10. Tilaa itsellesi Lempäälän kokooomuksen oma kauluksellinen T-paita. Muistattehan, että flunssaoireisena ette saavu kerhoon! Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Lukupiiri. Kameraseura Mielikuvitus Kerhoilta. Lukupiirin kuukauden kirja on Heidi Köngäksen Mirjami. klo 12 ja samana päivänä kuntosali Kotokampuksella klo 14. klo 14 Lempostuvalla vieraana vanhustyön johtaja Anu Kallio. klo 16 Toijalan Sampolassa. To 15.10.2020 Lempostupa, klo 10.00 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu, klo 12.00 Kirjakerho. Tuulikallion Senioritalo, Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho. Kokouskutsu Lempäälän seniorit ry:n ylimääräinen yhdistyskokous pidetään hallituksen koollekutsumana Lempostuvalla 13.10. Lempäälän Työväentalo, klo 9.00 Boccia, klo 9.30 Kulttuuri-/matkailukerho, klo 10.30 Pienoisnäytelmäkerho, klo 11.45 Jumppa, klo 12.00 Kaikille avoin, ilmainen, tietotekniikkaopastus, klo 12.00 Sukututkimuskurssi, Riikka Piironen. fi/434569092. Tervetuloa. Ke 7.10. Ota mukaasi sisäjalkineet, essu, hiussuojus, kertakäyttöhanskat ja pulikka, jos se sinulta löytyy. Ke 21.10. Ti 13.10. Menemme katsomaan Vadelmavene pakolaista ja esityksen jälkeen syömme teatterilla ruotsalaisen buffeeLempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vuoden 2021 uimareiden arvonta. Hyvä mahdollisuus juhlia sekä Väinö Linnaa torstai-iltana kirjastossa klo 18.00 alkaen että Aleksis Kiveä lauantaina vaikka kotona. 13.00 15.00 Tapolanpirtti, Vesilahti kk. Opetuskeittiöön mennään samasta ovesta kuin koulun kuntosalille. Toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen on mukana. 18.00 20.00 Lempäälän Lempostupa, os. Tietoa myös www.martat.fi/marttayhdistykset/lempaalan martat. Seuraava kuukausipalaveri Lempostuvalla tiistaina 20.10. Lempostuvan osoite on Tampereentie 10 ja sisäänkäynti Asematien puolelta. 0451537797. Paita on Kokoomuksen tukituote, jolla rahoitetaan tulevia kuntavaaleja. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Tulevaa ohjelmaa. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry J ä s e n i l t a . 18.00 21.00 Vesilahden yläasteen kotitalousluokka. Keskiviikkoisin klo 13-15. Valmistamme yhdessä unkarilaisen aterian ja lopuksi nautimme sen. vieraana reumatologi Kirsti Uoti. Lempäälän eturauhassyövän vertaistukiryhmä Vertaistuki ryhmä kokoontuu. toijalannayttamo.com tai puh. Nyt voi jo ilmottautua Jaanalle puh 040 574 5731, mutta voit myös maksaa Hengitysyhdistyksen tilille 40 e. lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10. Mikael Waldenius ja pitäjänkuvaus, Ilkka Mäkinen Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Tuulikallion Digikahvila. Ke 14.10. Ma 2.11. ATK-kurssi Talolla. Yleensä opastuksen lisäksi käsitellään jotakin aihetta.* Ke 7.10. Opettelemme karjalanpiirakoiden valmistusta. Ma. 045 7877 2607, sähköposti riitta.digikahvila@gmail.com * Tervetuloa mukaan! toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen puh.0415014176, email kimmo.jarvinen@propo.fi aterian (smörgåsbord). Aivoja muistiterveydestä kiinnostuneille. klo 13.00 15.00. Lempostupa. To 8.10. Lempäälän seniorit ry Hallitus Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry U n k a r i l a i n e n ruokailta. 0503895250, minna. Kahvitarjoilu. Toijalan Näyttämö Pikku Prinssi satunäytelmä. Lokakuun jäsenillan aiheena on Ensiapu. Lisätietoja ryhmän toiminnasta Vesa Mäki puh 0405648796, email vesam@kolumbus.fi tai Lempäälän Martat ry Tulevia tapaamisia. La 24.10. Keskiviikkona 14.10. Toimintapäivän pelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Pidetään puuhastelukerho, jonka vetää Mirja Herckman. 12.30 14.00 Lempostupa. Ennakkoilmoittautuminen: ritva.makela@koti.soon.fi tai 0505185010 LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Lempostupa. Lippujen varaus www. Ensi-ilta la 10.10. To 8.10. Isenge Club VIIKKOTAPAAMISESSA. Ke.14.10. MuRu-kahvilan teemana musiikki ja runot sekä yhdessäolo, ota mielirunosi mukaan! Sääksjärven Martat ry Karjalanpiirakoita. Ke 7.10. To 15.10. Ilmoittele kiinnostuksestasi osallistua palaveriin tapani@isengeclub.fi. Toijalan Sampola, Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhd. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Syyskokous. Värivaihtoehdot ovat sininen ja valkoinen. To 15.10. Huom! Tämä ohjelma pätee, mikäli ei uusia koronarajoituksia tule. Prof. Tervetuloa. Liikuntakerho patikoi ma 12.10. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Kuukausitapaaminen. 17.30 20.00 Kurkitupa, Kesontie 2, Vesilahti. La 3.10. To 8.10. Lähtö kimppakyydillä kirkkotorilta klo 9.30 mukaan omat eväät ja mahdollisesti syyslomalaiset lastenlapset. Ilmoittautumiset viimeistään 01.11.2020 mennessä Päivi Riihenmäki, puh. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken. To 8.10. karkkainen@pirkkala.fi l a a t u p e i t e . Isenge Club KOULUTUKSIA KUMMILAPSIA O T TA N E I L L E . La 28.11. Sampolantie 3, 37800 AKAA. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry P i k k u j o u l u teatterin ennakkoilmoitus. Valt.lis. (täynnä). Hyvä jäsen. Varaa itsellesi sopiva ajankohta: www.isengeclub. Pe 16.10. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Le h m i r a n n a n syyspäivät. Tutustutaan Seniori hyvinvointitreeni-, Kokevaja Tunteva toimintamalleihin. Pirkanmaan Muistiyhdistys Lempäälän musikkija runokahvila MuRu. Facebookin asetukset; Parkkisovellukset * Seniorit opastavat, turvallisesti * Maksuton, kahvitarjoilu * Ota yhteyttä, kun kysyttävää digiasioissa * Puh. Ti 13.10. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Lempäälä. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Ke 21.10. Ma 12.10. Ma.12.10. 10.00 12.00 Tuulikallio Senioritalo. Salossa. Tapaamisen aiheena saunan terveysvaikutukset ja muutakin terveystietoa. Ma 12.10. Paidan hinta on 50 e. ke 7.10. Muistikerho Anjalla ke 14.10. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Hallituksen kokous. Kahvitarjoilu. Tervetuloa Pirkanmaan Muistiyhdistys Lempäälän muist i k u n t o u t u s ryhmä. Kuljetusaikataulu: Lähtö Narvasta klo 10.15, kirkon pysäkki klo 10.30, Lempäälän linja-autoasema klo 10.40, Harakkalan pysäkki klo 10.45, 9-tiellä Lidlin alapuolinen pysäkki klo 10.50 ja Pirkanhovi klo 11.00 Lisätietoja Sirkka puh. 17.00 21.00 Sääksjärven koulun opetuskeittiö. Vähä-Kausjärven nuotiopaikalle matka noin 4 km. Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. Antoine de Saint-Exuperyn rakstettuun klassikkoteokseen perustuva koko perheen näytelmä. Lempäälän seniorit ry Vi i k k o 4 2 . Lue lisää ja tilaa omasi 15.10 mennessä www.kok.fi lisätietoja saat Tolosen Karilta Lempäälän Eläkeläiset ry Eläkeläistoiminnan toimintaa Koronan ehdoin. Ohjaajan opastuksella perehdytään keskustellen kotihoidon pulmatilanteisiin ja mieltä askarruttaviin asioihin. Joutohetkien seura taas pe 16.10. Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10, johtokunnan kokous Kuljun Työväentalolla klo.12.30. Näytelmän on dramatisoinut ja ohjaa Johanna Reilin. Voit lähettää max 2 kuvaa osoitteeseen kilpakuvat@gmail.com. klo 16. Lisätietoja Tapani 0505012760. Esitelmät aiheesta Tarton Rauha. | Vesilahti. Viialan teatterissa.. 18.00 18.30 Hukianhovi, Vesilahti. 10.00 12.00 Tuulikallio Senioritalo. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. 17.00 Pe 20.11. Jäsenistön vuosikokoukselle toimittamat esitykset on oltava hallitukselle viimeistään 2 viikkoa ennen syyskokousta. Seuraava esitys su 11.10. Pe 16.10. Jooga on taolla syksyn ajan. To 8.10. Virta-salissa, Valkeakoskentie 19. Palaamme kokoustamaan Teamsiin
Sekalaisia . Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Lempäälän Demarit TERVETULOA KUULOLLE! Taustan tekijänoikeus: Aleksis Kivi Seitsemän Veljestä Kuvitus: Akseli Gallen-Kallela Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. p. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan verkkosivuilla www.lempaala.fi > Asuminen ja ympäristö > Ympäristö ja luonto > Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset > Vireillä olevat luvat ja ilmoitukset. Halutaan vuokrata . Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. Jos haluat oman lukuvuoron, niin soita numeroon 040 5270997. Muistutukset ja mielipiteet on jätettävä 12.11.2020 mennessä. Lisäksi palkintoina on Nuorisopassin yhteistyökumppaneiden lahjakortteja. Lisätiedot: www.lempaala.fi/uutiset/ ota-nuorisopassi-haltuunja-osallistu-arvontaan OTA NUORISOPASSI HALTUUN JA OSALLISTU ARVONTAAN! www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu ma 14-17, pe 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Kuurnakorven kiviainesalue sijaitsee Lempäälän pohjoisosassa Koipitaipaleentien päässä Iso-Keurujärven eteläpuolella. Hakemuksen mukainen toiminta sijaitsee kiinteistöllä Metsä-Pietilä 418-439-3-6. 045 111 8565 PERUNOITA Annabella, Siikli, Nicola ym. Pääpalkintona on 100 euron arvoinen Verkkokauppa.com-lahjakortti. 040 133 7816 Suonojärven-Kuralan osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään Rämsöön seurantalolla pe 23.10.2020 klo 19.00 alkaen. Lisätiedot: ympäristötarkastaja, stina.tiittala@lempaala.fi, p. 0400 959 400 Hanna kiittää muistamisestanne ja tuestanne Pirkanmaan Syöpäyhdistykselle (938€). METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI Punnitsemme ja maksamme heti ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN VIREILLÄOLOSTA Destia Oy hakee ympäristönsuojelulain 29 §:n mukaista lupaa olemassa olevan kallion louhintaja murskaustoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Sekalaisia . Tarjolla myös juttuseuraa, kahvia ja mehua! Järj. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämiseen käyvät ilmi kuulutuksesta. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Realpark ja Marjamäki Lisäjakelu Lempäälä ja Vesilahti.. Työsuorituksia www.lvs.fi LÄÄKÄRIPALVELUT JA TURVESAUNOTUKSET METSÄKANSAN AINOLASSA Leena Larva 0500 607 553 Toijalantie 286, Metsäkansa ainoklinikat.fi info@ainoklinikat.fi HALI-LEHTI 14.10. Myytävänä . Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. kymmenestä kymmeneen Pauhu-paviljongilla LUEMME YHDESSÄ Seitsemän Veljeksen tarinan. Lisäksi haetaan ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista lupaa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta. Kotimaisia omenoita, puolukkaa PERJANTAINA Kuokkalan Neste 10 13, Narvan tori 17.30 18 Kulkki p. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Älä hylkää, hyvästele Saattolaatikko, lämmin ja läheinen tapa saattaa lemmikkiystävä haudattavaksi tai tuhkattavaksi. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Kokouksia . Hoidamme kaatopaikkaviennit. Mene osoitteeseen lvs.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! . Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä 1.11.-15.11.2020 hoitokunnan puheenjohtajalla. – 12.11.2020 välisen ajan Lempäälän kunnan verkkosivuilla: www.lempaala.fi > Lempäälä-tietoa > Päätöksenteko > Kuulutukset. huonekalut, kotim. Hoitokunta Haluan vuokrata yksiön/kaksion Lempäälän keskustasta. Halutaan ostaa . Vesilahti, 045-230 8778 VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Lempääläläinen 1-9-luokkalainen nyt kannattaa ottaa Nuorisopassi viimeistään käyttöön, sillä arvontaan osallistuvat kaikki 9.10.2020 mennessä Nuorisopassiin kirjautuneet. Arvonta suoritetaan 12.10.2020 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kuulutus hakemuksesta on nähtävillä 7.10. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 ma suljettu ti-pe 9-17 la 9-13 Lea Said Sähkötie 2 A 1 37500 Lempäälä Puh. Kuulutuksia . (03) 375 3477 Lea Parturi K m p a a m o SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Aleksis Kiven päivänä 10.10. Tapahtumia . .fi www
Tampereentie 19, Lempäälä. Erityisesti kissanruoalle on suuri tarve, sillä valtaosa kodittomista lemmikeistä on kissoja. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Omasta maasta! Mitä kaikkea maaja metsätalous nykyään onkaan juuri meidän alueellamme – siitä kerrotaan lehtemme Omasta maasta –teemassa. Oletko sinä tai yrityksesi varmistamassa sitä, että saamme kotimaasta niitä tuotteita, joita arjessa tarvitsemme. Näytetään yhdessä millainen merkitys maaseudulla ja sen ihmisillä ja yrityksillä on seutumme elinvoimalle! Koronakriisi näytti, että kotimaisia yrityksiä ja niiden osaamista tarvitaan. Arjessa ja juhlassa. Paikalliset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta -teema 14.10.2020! LVS:N PERINTEINEN KERÄYS KODITTOMILLE ELÄIMILLE järjestetään Eläinten viikolla 5.-9.10.2020 maanantaista perjantaihin klo 10.00 15.00. Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Keräykseen tuodut ruoat ja tarvikkeet lahjoitetaan vapaaehtoisvoimin ja pääoasiassa lahjoitusvaroin toimiville Kissojen Suojelu Kisu ry:lle sekä Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys Pesu ry:lle.. Lahjoitetut tuotteet voi tuoda lehden toimituksen tuulikaappiin os. Lounaalla ja ravintolassa
Heikki Honkamäki työskentelee nyt kokopäiväisenä psykoterapeuttina. Aloita puukauppojen suunnittelu hyvän sään aikana. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com IKKUNAT SUORAAN TEHTAALTA! Seuraa Lempäälän uuden kuntakeskuksen rakentumista lempaala.fi novalempaala.fi Twitter @NovaLempaala Instagram novalempaala. Pappeus on ja pysyy. Kysyminen ei maksa mitään! Elämässä mukana Stora Enso storaensometsa.fi TALVI TULEE, OLETKO VALMIS. Entä miten ortodoksinen uskonto ja kulttuuri elävät Nyky-Suomessa. • Tukiasuminen • Palveluasuminen • Tehostettu palveluasuminen NYT VOIT HAKEA MEILLE ASUMAAN! Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. Mielenkiintoinen haastattelu luvassa, ole kuulolla! Tampere, Kangasala ja Lempäälä Eedla Ylikoski p. Hän teki pitkän uran pappina, mutta on nyt jättäytynyt siitä pois. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 13.10.2020 15.30-16.00 Psykoterapeutti ja pastori HEIKKI HONKAMÄKI Pirkanmaalaiset ortodoksit tuntevat isä Heikki Honkamäen Tampereen ortodoksisen seurakunnan toisena pappina. Asennuksella tai ilman! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. 040 648 2310 Hyödynnä nyt parhaat korjuukelit Syksy saapuu ja luvassa on mainioita puunkorjuukelejä. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.10.2020 Kotokampus.fi Onni on vanh eta Koto kamp ukse lla. Minkälainen maailma hänelle avautuu uudessa työssä. Paikallinen metsäasiantuntijamme selvittää metsäsi tarpeet, saat yksilöidyn suunnitelman ja laskelmat